www.kia.fi KOE JA AJA KIA-MALLISTO. SPORTAGE upeaa muotoilua täydentävät avarat ja mukavat sisätilat sekä edistyksellinen tekniikka. Sportage hinnat alk. 24.961,99 € CEE’Dissä yhdistyvät upea muotoilu, ympäristöystävällinen tekniikka ja todella kattava varustelu VENGA on avara ja monipuolisesti muunneltava – kuin tila-auto, mutta paljon ketterämpi ja taloudellisempi. cee’d hinnat alk. 19.548,16 € Venga hinnat alk. 18.812,34 € SORENTO on edustavan tyylikäs tilamaasturi, joka on vaatimaton vain kulutukseltaan. SOUL tarjoaa kaiken ilman kompromisseja aidossa urban crossover -hengessä. OPTIMA. Auto, jonka erottuva design, ajonautinto ja varustelu ovat huippuluokkaa. RIO tuo suurten autojen mukaPICANTO. Innovatiivista tekniikvuutta, laatua ja nuorekasta tyyliä kaa ja käytännöllistä mukavuutta kompaktissa koossa. pienten perheautojen luokkaan. Sorento hinnat alk. 42.332,09 € Soul hinnat alk. 20.536,11 € Optima hinnat alk. 32.250,73 € Rio hinnat alk. 14.104,12 € SPORTAGE autoveroton hinta alk. 18 901,95 € + arvioitu autovero 6 060,04 € = 24 961,99 € + tk 600 € = 25 561,99 €. EU-yhd. 5,2–8,2 l/100 km, CO2-päästöt 135–195 g/km. CEE’D autoveroton hinta alk. 15 508,86 € + arvioitu autovero 4 039,30 €, alk. 19 548,16 € + tk 600 € = 20 148,16 €. EU-yhd. 3,8–6,1 l/100 km, CO2-päästöt 100–145 g/km. VENGA autoveroton hinta alk. 14 926,99 € + arvioitu autovero 3 885,35 € = 18 812,34 € + tk 600 € = 19 412,34 €. EU-yhd. 4,5–5,9 l/100 km, CO2-päästöt 114–154 g/km. SORENTO autoveroton hinta alk. 31 518,73 € + arvioitu autovero 10 813,36 € = 42 332,09 € + tk 600 € = 42 932,09 €. EU-yhd. 5,9–6,8 l/100 km, CO2-päästöt 155–178 g/km. SOUL autoveroton hinta alk. 15 936,20 € + arvioitu autovero 4 599,91 € = 20 536,11 € + tk 600 € = 21 136,11 €. EU-yhd. 4,7–7,3 l/100 km, CO2-päästöt 125–168 g/km. OPTIMA autoveroton hinta alk. 25 674,20 € + arvioitu autovero 6 576,53 € =O32 € +• tk 600 2 KON TR LL250,73 I 4 2 0 €1=332 850,73 €. EU-yhd. 4,9–6,0 l/100 km, CO2-päästöt 128–158 g/km. RIO autoveroton hinta alk. 11 833,23 € + arvioitu autovero 2 270,89 € = 14 104,12 € + tk 600 € = 14 704,12 €. EU-yhd. 3,6–6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94–147 g/km. PICANTO autoveroton hinta alk.10 232,78 € + arvioitu autovero 1 754,19 € = 11 986,97 € + tk 600 € = 12 586,97 €. EU-yhd. 4,1–5,3 l/100 km, CO2-päästöt 95–125 g/km. Picanto hinnat alk. 11.986,97 €
Sisältö #4 • 2013 ilmoitukset // KIA MOTORS 02 Ampumaharjoittelun realismi Osa 3/3 sivulta 12 Itse suunniteltu kenttAhaalari s. 20 KUNTOHARJOITTELUSSA VOIMAMIESTREENI SS. 38 04 PÄÄKIRJOITUS / Somen väärinkäyttöä 05 FINNSEC MESSUT / Turvallisuus- ja suojelu-alan messut 12 AMPUMAHARJOITTELUN REALISMI / osa 3/3 20 KENTTÄHAALARIPROJEKTI / Suunnittelu ja toteutus 26 KODIN HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT 32 38 KUNTOHARJOITTELU / 42 56 59 61 VARUSVARASTO / 63 KIRJASTO / Voimamiesharjoittelu Keskikokoiset varustekassit Virven korvanapit Taktinen reppu Hylete -treenivaatteet Harjoittelukirjat KENTTÄKOULUTTAJA / Realistiset maalilaitteet KON T ROLL I 4 • 2013 3
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI SOMEN VÄÄRINKÄYTTÖÄ Kontrolli 4 / 2013 ISSN 2341- 6947 Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy M Päätoimittaja Seppo Vesala ediaa on perinteisesti kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi. Se viittaa ranskalaisen 1700-luvun filosofin Montesquieun vallan kolmijako-oppiin ja tuo esille median roolin vallan vahtikoirana. Yhteiskunta on muuttunut huimasti Montesquieun ajoista: nykyään kuka tahansa voi toimia neljännen valtiomahdin edustajana käyttämällä hyväkseen sosiaalista mediaa ja sen tarjoamaa mahdollisuutta joukkonärkästymiseen ja -tuomitsemiseen. Tämä ilmiö lienee valitettavan tuttu kaikille turvallisuusalan työntekijöille. Kuluneena syksynä helsinkiläisessä tavaratalossa sattui tapaus, jossa eräs isä oli kertomansa mukaan vienyt alennusmyyntimellakkaan pienen poikansa, jonka arvioi olevan väenpaljoudessa eksymisvaarassa. Mies oli antanut pojalleen majakaksi tavaratalon mainospallon – tarinansa mukaan luvan kanssa, mutta tavaratalon linjauksen mukaan palloja piti antaa asiakkaille vasta alennusmyynnin loppumetreillä. Tavaratalon edustaja oli pyytänyt miestä palauttamaan pallon, mutta jäi kuitenkin vartijan tehtäväksi hakea pallo pojalta. Sen sijaan, että isä olisi ottanut tilanteessa isän roolin, hän päätti tallentaa kohtaamisen ulkopuolisen silmin ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa. Videopätkä oli nimetty raflaavasti, mutta jokainen filmin katsonut näki, kuinka asiallisesti vartija hoiti hankalan tilanteen. Tapausta kuitenkin käsiteltiin mediassa tyyliin ”Vartija repi ilmapallon lapsen kädestä”, ja tavaratalon edustajakin meni pahoittelemaan vartijan toimintaa. Toinenkin sensaatiohakuinen henkilö ehti saada sosiaalisen median kautta sympatiapisteitä, kunnes totuus selvisi oikeudenkäynnissä. Tässäkin tapauksessa eräs isä oli ollut liikkeellä lastensa kanssa. Hän väitti tulleensa raitiovaunussa matkalippujen tarkastajien pahoinpitelemäksi lastensa edessä ilman syytä, ja matkalippukin oli ollut ostettuna jo hyvissä ajoin. Oikeudenkäynnissä kuitenkin paljastui, että isä oli kertonut muunneltua totuutta, suomeksi sanottuna valehdellut: ei ollut matkalippua ollut ostettuna, ja väkivaltaakin oli käyttänyt isä itse eivätkä tarkastajat. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, ja matkalippujen tarkastajat oli ehditty ristiinnaulita ainakin sosiaalisessa mediassa, vähäisemmässä määrin myös perinteisessä mediassa. Oikeudessa yksi matkalippujen tarkastajista kertoi joutuneensa sairaslomallekin tapauksen aiheuttaman stressin takia. Voi vain ihmetellä, missä on kuohunta nyt, kun totuus paljastui; todelliset uhrit unohdetaan. Nämä kaksi tapausta ovat vain jäävuoren huippu, mutta muistuttavat sosiaalisen median mahdista: osa sen käyttäjistä hyödyntää häikäilemättä sitä, että moni uskoo minkä tahansa aidon näköisen kuvatallenteen selostuksineen aidoksi ja liittyy hetimiten pöyristyneeseen tuomitsijakaartiin: Päitä vadille! – Olen jo pitkään muistuttanut, että voimankäytön pitää olla YouTuben kestävää. Nykyään ei riitä, että kontrolliammattilaisen toiminta on oikeudellisesti kestävällä pohjalla, vaan sen on joka kuvakulmasta näytettävä niin yksitulkintaiselta, ettei kännykkäkameraotoksesta saa edes pienellä editoinnilla sen näköistä, että kenttäsika olisi toiminut tilanteessa väärin. Teknologian tuottamista haasteista huolimatta toivotan hyviä lukuhetkiä vuoden viimeisen Kontrollin parissa! Seppo Vesala neljännen valtiomahdin edustaja 4 KON T R O LL I 4 • 2013 Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Antti Sirkkala Timi Tikkanen Juha Rämänen Valokuvaaja Timi Tikkanen Numerossa avustaneet Heikka Valja Jenny Wesanko Aleksi Hahtonen Kannen kuva Aki Hämäläinen Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Asiakaspalvelu & laskutus laskutus@kontrolli.fi mainosmyynti myynti@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 124 00101 Helsinki Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu w w w.facebook.com/kontrolli w w w.kontrolli.fi w w w.kontrolli.fi/keskustelu
FinnSec Turvallisuus- ja suojelualan messut FinnSec on turvallisuus- ja suojelualan messut, jotka pidetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna messut järjestettiin Helsingin messukeskuksessa 13.-15.11.2013. Messuilla alan ammattilaiset pääsivät tutustumaan ajankohtaisten palveluiden ja tuotteiden tarjontaan. Messuilla pidettiin seminaareja ja jaettiin palkintoja, muun muassa vuoden 2013 turvallisuuspalkinnon pokkasi Laurea ammattikorkeakoulun lehtori Tiina Ranta ja Suomen mestarivartijaksi kruunattiin Ilmari Kamila Seinäjoelta. Seuraavassa kuvareportaasi niille, jotka eivät päässeet nauttimaan messuista. F KON T ROLL I 4 • 2013 5
Tasereiden evoluutiota. 6 KON T R O LL I 4 • 2013
UAV Järeämmän luokan paloauto. KON T ROLL I 4 • 2013 7
Total Secin osastolla oli esillä uusi mielenkiintoinen järjestyksenvalvojaliivi. Erillisverkkojen pisteellä oli erilaisia Tetra-puhelimia näytillä. 8 KON T R O LL I 4 • 2013
Palopäällystöliitto, Helsingin Pelastuskoulu ja Helsingin pelastuslaitos järjestivät yhteistyössä tieliikkenne pelastusnäytöksiä. Auto kyljellään ja potilas sisällä. Palomiehet ilahduttavat potilasta tekemällä hänelle avoauton. KON T ROLL I 4 • 2013 9
Uusia Led Lenser -lamppuja ja Leatherman -pelastustyökaluja. Mr. Mestarivartija Ilmari Kamila. 10 KON T R OL LI 4 • 2013
KON T ROLL I 4 • 2013 11
Realistinen ampumaharjoittelu, osa 3/3 Ampumaharjoittelun realismi vedetään nyt tappiin, kun juttusarjan viimeisessä osassa taistellaan eläviä ihmisiä vastaan. teksti ja kuvat: Seppo Vesala J Juttusarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on esitelty keinoja tuoda ympäröivä maailma ampumaradalle siten, että harjoitteluturvallisuus säilyy. Sarjan viimeisessä osassa mennään vieläkin realistisempaan suuntaan, kun ampumarata viedään ympäröivään maailmaan. Tärkeimpiä harjoitteluvarusteita ovat erilaiset simulaatioaseet, joista osa on myös siviilien saatavilla. Myös vähemmän vaarallisten voimakeinojen ja ampuma-aseiden välisen kuilun umpeen kurominen tuo harjoitteluun huomattavasti lisää realismia. Harjoitusturvallisuudesta Kun ampuma-aseiden käyttämistä harjoitellaan siten, että maalina käytetään maalitaulujen sijasta eläviä ihmisiä, harjoitusturvallisuuteen tulee kiinnittää vielä normaaliakin enemmän huomiota. Suurin osa vahingonlaukauksista tapahtuu tyhjillä – eli tyhjiksi luulluilla – aseilla, ja pystyn nimeämään suoralta kädeltä useita harjoittelijan kuolemaan tai loukkaantumiseen johtanutta tilannetta, jotka johtuivat siitä, että ladattua asetta luultiin tyhjäksi. Harjoitusaseita tulee käsitellä samalla tavalla kuin oikeita, ja yksi turvallisen aseenkäsittelyn perussäännöistä onkin: käsittele aseita aina kuin ne olisivat ladattuja. Pelkkä huolellinen käsittely ei riitä estämään harjoitteluonnettomuuksia, sillä harjoituksessa on tarkoitus ampua maalimiestä. Tämän takia kaikilla harjoitteluun osallistuvilla on oltava harjoittelun aikana vähintään suojaliivit ja silmäsuojat, ellei harjoittelumetodi edellytä raskaampaa suojavarustusta. Joillekin harjoitusaseille on määritelty pakollisia lisäsuojia, esimerkiksi FX-aseilla harjoiteltaessa on käytettävä FX-pää-, kaula- ja alasuojaa. Ampuma-aseilla harjoiteltaessa harjoituksella on aina oltava johtaja, ja simulaatioaseilla harjoiteltaessa tämä vaatimus korostuu. Harjoituksen johtaja on tyypillisesti joku kouluttajista; 12 KON T R OL LI 4 • 2013 ihanteellista olisi, jos kouluttajia olisi niin monta, että vähintään yksi voisi keskittyä pelkästään harjoituksen turvallisuuteen. Harjoituksen johtaja määrittelee harjoitusalueen sekä ilmoittaa harjoituksen alkamisen ja päättymisen. Harjoitusalueella ei käsitellä eikä edes pidetä hallussa oikeita aseita tai ampumatarvikkeita, ja kaikki harjoitukseen osallistujat tarkastetaan niiden varalta – myös kouluttajat. Jos harjoittelijalle tulee tarve poistua harjoitusalueelta harjoituksen aikana, hän pyytää siihen luvan, ja palatessaan pyytää jälleen harjoituksen johtajalta luvan. Harjoitukseen palaavalle henkilölle suoritetaan uusi tarkastus, jolla varmistetaan, että harjoitusalueelle ei vahingossa päädy kovia aseita tai ampumatarvikkeita. Harjoitus päättyy, kun siitä erikseen ilmoitetaan, minkä jälkeen harjoittelijat palauttavat harjoitusaseet ja ottavat oikeat ampuma-aseensa haltuunsa. Tämän jälkeen harjoittelua ei enää jatketa. Ennen harjoittelun alkua kaikkien kouluttajien on varmistettava, että harjoituspaikka on mahdollisimman turvallinen. Mikäli harjoitusympäristössä on joitain turvallisuusriskejä, vaaralliset alueet on merkittävä selvästi tai mieluimmin eristettävä pois harjoituskäytöstä. Tämän lisäksi harjoittelijoita on varoitettava mahdollisista turvallisuusriskeistä, joita ei ole saatu eliminoitua. Erityisesti purkutaloissa ja vastaavissa paikoissa harjoiteltaessa ympäristö saattaa olla hyvinkin petollinen. Mikäli olosuhteet vaativat, on harjoitusalueen vaaranpaikat kartoitettava yhteisesti kävelemällä koko harjoitusalue läpi ennen harjoituksen alkua. Joillekin harjoitusvälineille on määritelty erillisiä turvasääntöjä, esimerkiksi pienin sallittu ampumaetäisyys. Näistä turvasäännöistä on syytä pitää kiinni. Tärkein turvasääntö on kuitenkin maalaisjärjen käyttäminen: kaikenlainen leikkiminen ja harjoitusvastustajan tahallinen loukkaantumiselle altistaminen ovat ehdottoman kiellettyjä, ja harjoituksen johtajan on puututtava tällaiseen käyttäytymiseen välittömästi.
Kylmät aseet Erilaisia kylmillä eli harjoitusaseilla tapahtuvan harjoittelun mahdollistavia järjestelmiä tai tapoja on useita. Työpaikkaharjoittelussa harjoittelijoilla ei välttämättä ole paljoakaan sananvaltaa siinä, mitä harjoitusvälineitä käytetään, mutta joiltakin osin valinnanvaraa voi olla paljonkin. Jos työnantaja on hankkinut harjoitusvälineitä, on järkevintä käyttää niitä, sillä onnettomuuden sattuessa asiat sujuvat mutkattomammin, jos onnettomuus sattuu työnantajan hyväksymiä harjoitusvälineitä käytettäessä. Ampuma-aseharjoittelussa on olemassa neljä pääasiallista harjoitteluteknologiaa: Oikeiden aseiden muotoiset mutta toimimattomat harjoitusaseet eivät luonnollisestikaan sovellu ampumaharjoitteluun, mutta toimivat hyvin taktiikka- ja voimankäyttöharjoittelussa, jossa ei ole tarkoitus ampua laukauksia. Tällaisista aseista tunnetuin lienee ASP:n valmistama Red Gun -aseiden sarja. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että Red Gunit istuvat asekoteloihin turhan napakasti, jolloin aseen vetäminen kotelosta voi olla hankalaa. Hyvä vaihtoehto Red Guneille on käyttää aitoja ampuma-aseita, joihin on asennettu latauksenestopuikko tai harjoituspiippu, joka estää patruunan pesittymisen aseen patruunapesään. Lisäksi puikotetut aseet toimivat projektiilin ampumista lukuun ottamatta samalla tavalla kuin oikeat aseet, joten niillä voidaan harjoitella aseenkäsittelyä, esimerkiksi häiriönpoistoja ja lippaanvaihtoja. Suomessa 1990-luvulla yleistyneet värikuula-aseet eivät ole kovin hyvä vaihtoehto, sillä ne eivät yleensä muistuta aitoja aseita ulkonäöltään eivätkä ennen kaikkea toiminnaltaan. Ne eivät myöskään ole kovin tarkkoja yli 20 metrin päähän ammuttaessa – aseiden välillä on tosin huomattavasti eroavaisuuksia ja tekniikka on kehittynyt tälläkin saralla. Värikuula-aseilla voi kuitenkin ampua oikeasti, ja osumat jättävät useimmiten selvän maalijäljen osumakohtaan. Koska aseet eivät muistuta erehdyttävän paljon oikeita ampuma-aseita, riski, että joku tuo harjoitusalueelle erehdyksessä oikean ampuma-aseen tai käyttää sellaista harjoituksessa, pienenee. Värikuula-aseilla tapahtuvat, kaveriporukalla lähimetsissä järjestetyt epäviralliset harjoitukset eivät myöskään altista yhtä helposti väärinkäsityksille kuin aidomman näköisiä aseita käytettäessä. Aseet eivät kuitenkaan ole kovin halpoja, ja sama pätee myös ammuksiin. Lisäksi aseilla harjoittelu jättää runsaasti maalijälkiä ympäristöön, mikä rajoittaa harjoituspaikkojen valintaa. Muovikuula-aseet ovat värikuula-aseita realistisempia harjoitteluvälineitä, sillä aseet muistuttavat hyvin paljon aitoja esikuviaan sekä ulkoisesti että toiminnaltaan. Muovikuulaaseita hankittaessa kannattaa huomata, että vaikka aseet ovat muuten hyvin paljon aitojen aseiden näköisiä, ne saattavat olla hitusen esikuviaan suurempia, jolloin ne eivät mahdu oikeiden aseiden asekoteloihin. Tämä ongelma liittyy käsittääkseni lähinnä japanilaisvalmisteisiin aseisiin. Koska aseet ovat aidon näköisiä, sivustakatsojat saattavat saada väärän käsityksen harjoittelusta, samoin riski oikean aseen harjoitukseen eksymiseen kasvaa. Muovikuula-aseiden hinnat vaihtelevat huomattavasti: halvimmat aseet maksavat vain muutamia kymppejä, mutta kunnollisten harjoitusaseiden hinnat mitataan sadoissa euroissa. Harjoittelu sen sijaan on käytännössä ilmaista, sillä useita tuhansia KON T ROLL I 4 • 2013 13
kuula-ammuksia sisältävä purkki maksaa kympin verran, minkä lisäksi jo ammuttuja kuulia voi vallan mainiosti käyttää uudelleen. Kuulien osuma ei kuitenkaan välttämättä tunnu harjoituksen nostaman adrenaliinitason takia, eikä osumasta myöskään jää mitään jälkeä. Realistisimmat simulaatioasejärjestelmät ovat oikeisiin ampuma-aseisiin asennettavia, ainoastaan simulaatiopatruunoita ampuvia sisäpiippujärjestelmiä. Näistä tunnetuin on Simunition-yhtiön valmistama FX-järjestelmä, joka on Suomessakin yleisesti viranomaiskäytössä. Vastaavia järjestelmiä on myös muiden valmistajien tekemänä, ja toisaalta Simunition valmistaa myös muita simulaatiopatruunajärjestelmiä. Ne eivät kuitenkaan sovellu ihmisten ampumiseen, vaan niillä voidaan harjoitella ampumista maalitauluihin esimerkiksi paikoissa, joissa ei ole riittäviä turva-alueita oikeilla patruunoilla ampumista varten. Tällaiset harjoitusasejärjestelmät ovat sekä hankinta- että käyttökustannuksiltaan melko kalliita, sillä harjoitusaseet eivät ole halpoja, ja patruunatkin maksavat enemmän kuin kovat patruunat. Lisäksi tällaisia asejärjestelmiä myydään ainoastaan viranomaisorganisaatioille. Tällaisesta harjoitusaseteknologiasta kiinnostuneita lukijoita kehotetaan lukemaan Kenneth Murrayn kirja Training at the Speed of Life, joka on arvosteltu Kontrollin numerossa 1/2006. Edellä lueteltujen harjoitusjärjestelmien lisäksi on olemassa muun muassa tietokoneohjattuja laitteistoja, joissa valkokankaalle heijastetaan joko etukäteen filmattua elokuvaa tai tietokoneen tuottamaa kuvaa, jota harjoittelija ampuu esimerkiksi laser-sädettä ampuvalla harjoitusaseella. Tällaiset järjestelmät ovat kuitenkin hyvin kalliita, ja harvalla lienee mahdollisuutta harjoitella niillä. Ampuma-aseiden lisäksi on olemassa simulaatioaseita lyömä-aseista; yleisimmin aseet ovat harjoitusveitsiä, mutta myös harjoituspatukoita sekä erilaisia harjoituskäyttöön tarkoitettuja improvisoituja aseita on olemassa. Lyömäaseita on kahta päätyyppiä, pehmeät ja kovat harjoitusaseet. Pehmeät aseet ovat turvallisempia, ja niitä käytettäessä loukkaantumiset eivät ole yhtä suuri riski kuin kovilla aseilla. Pehmeitä aseita voi helposti tehdä itsekin; esimerkiksi harjoituspatukan voi valmistaa leikkaamalla sopivan pituisen pätkän vesiputkien eristämiseen tarkoitetusta solukumisesta putkesta. Tarpeen vaatiessa patukkaa voi jäykistää pujottamalla sen sisälle esimerkiksi sopivan paksuisen pahvisen putken. Harjoitusveitsiä voi valmistaa yksinkertaisimmillaan teippaamalla sanomalehdistä sopivan kokoisia putkenomaisia kääröjä. Kovat aseet – esimerkiksi alumiinista valmistetut tylsäteräiset 14 KON T R OL LI 4 • 2013 harjoitusveitset – ovat aidon näköisiä, ja niitä voi käsitellä kuten oikeita aseita. Esimerkiksi harjoituskääntöveitsen voi avata ja sulkea samalla tavalla kuin oikean, terävän kääntöveitsen. Lisäksi harjoitteluun tulee aivan uudenlaista tunnelmaa, kun harjoitusvastustaja voi painin tiimellyksessä kaivaa taskustaan kätkössä olevan kääntöveitsen ja napsauttaa sen auki – ja puolustautuja tietää, että veitseniskun myös tuntee. Kovilla aseilla harjoittelu vaatiikin harjoittelijoilta järjen pitämistä mukana harjoittelussa, minkä lisäksi vähintään silmäsuojien käyttäminen on pakollista. Markkinoilla on lukuisia erilaisia harjoitussumuttimia. Sumuttimen valinnassa on tärkeää, että se vastaa toiminnaltaan mahdollisimman paljon sitä sumutinta, jota harjoittelija käyttää työtehtävissään. Jos työssä kannetaan useaa erilaista sumutinta, jokaista vastaavalla harjoitussumuttimella tulee harjoitella. Harjoitussumuttimen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat se, että sumutuskuvio ja ylipäätään sumuttimen toiminta vastaavat harjoittelijan kantamaa kovaa sumutinta sekä se, että harjoitussumutin sopii harjoittelijan käyttämään sumutinkoteloon. Harjoitussumuttimia on testattu Kontrollin numerossa 3/2009. Käsirautojen kuten muidenkin voimankäyttövälineiden käyttöä tulee harjoitella. Perusharjoittelun jälkeen rautojen käyttöä ei ole mielekästä treenata yksinään, vaan harjoittelu kannattaa yhdistää muuhun voimankäyttöharjoitteluun. Tätä varten kannattaa varata erilliset harjoitusraudat, jotka on merkitty selvästi, jotta harjoituksiin ei vahingossa tuoda työkäytössä narkomaanin vereen tahriintuneita rautoja. Jotkut valmistajat tekevät värikoodattuja käsirautoja, jotka kaikki toimivat keskenään samalla tavalla, mutta käyttäjän on värin avulla helppo muistaa, että esimerkiksi pinkkejä rautoja ei ole tarkoitus ottaa mukaan työtehtäviin. Kuten muidenkin voimankäyttövälineiden, harjoitusrautojen tulee olla mahdollisimman samanlaiset kuin työkäytössä olevien välineiden. On olemassa erikseen harjoituskäyttöön suunniteltuja harjoituskäsirautoja, jotka saa avattua vipua tai nappia painamalla, ilman avainta. Tällaisten harjoitusvälineiden
käyttäminen kyllä nopeuttaa harjoittelua hieman, mutta samalla menetetään mahdollisuus esimerkiksi rautojen takalukituksen käytön harjoitteluun. Parempi vaihtoehto onkin käyttää tavallisia – mutta vain harjoituskäyttöön varattuja – käsirautoja, mutta varmistaa, että jokaisella harjoittelijalla on rautojen avain nopeasti saavutettavissa, jolloin harjoittelu ei hidastu avaimien etsimisen takia. Perusharjoittelussa harjoittelun tempoa voidaan lisätä sillä, että kohdehenkilö pitää rautojen avainta nyrkissään, mistä avain on nopeasti saatavissa, kun rautojen avaaminen on ajankohtaista. Suojat Paitsi oikeanlaisiin harjoitusaseisiin, myös suojiin kannattaa kiinnittää huomiota. Riittävät suojat vähentävät vammojen syntymisen riskiä ja tekevät harjoittelusta mielekkäämpää. Liian paksut toppaukset tosin saattavat vaikeuttaa harjoittelua ja tehdä jotkin asiat ja liikeradat mahdottomiksi, esimerkiksi käsirautojen laittaminen kunnolla topatulle maalihenkilölle voi olla hyvin vaikeaa. Suojukset ovatkin aina kompromissi suojaavuuden ja liikkuvuuden välillä. Lisäksi kannattaa muistaa, että paksutkaan suojukset eivät yleensä suojaa niveliä esimerkiksi liian kovaa tehdyiltä lukoilta. Vähimmillään harjoittelussa tulee suojata silmät, minkä lisäksi tulee noudattaa eri harjoitusaseiden valmistajien asettamia vähimmäisvaatimuksia. Lisäsuojuksia hankittaessa kannattaa tarkistaa urheiluvälinekauppojen valikoimat, sillä eri kamppailulajeihin suunnitellut suojukset saattavat soveltua myös voimankäyttöharjoitteluun sen lisäksi, että suojuksia voidaan käyttää voimankäyttöharjoitusten oheisharjoitteluna tehtävässä sparriharjoittelussa. Kaikki suojukset eivät kuitenkaan sovellu voimankäyttöharjoitteluun, ja jokaisen yksittäisen suojuksen sopivuus tuleekin varmistaa erikseen. Jotkin voimankäyttövälineitä myyvät liikkeet myyvät myös voimankäyttöharjoitteluun suunniteltuja suojuksia. Näissä suojuksissa on etuna se, että ne on nimenomaan suunniteltu tämänkaltaiseen harjoitteluun. Ne saattavat toisaalta olla melko kalliita, sillä tällaisten välineiden valmistusmäärät ovat huomattavasti kamppailulajisuojusten valmistusmääriä pienempiä. Harjoituspaikat Tarkkuusammuntaa ja rekyylinhallintaa lukuun ottamatta käytännössä kaikkea muuta aseenkäsittelyä voidaan harjoitella oikeiden aseiden ohella myös simulaatioaseilla. Normaali ampumaharjoittelu kannattaa kuitenkin mahdollisuuksien mukaan toteuttaa oikeilla aseilla niin pitkälle kuin se on mahdollista, sillä oman työkalun käyttäminen antaa paremman tuntuman ja rutiinin sen käsittelyyn verrattuna lähes samanlaisella simulaatioaseella harjoittelemiseen. Toisaalta on yleisesti hyväksytty fakta, että kun ampumaharjoittelussa on saavutettu tietty perustaso, suurin osa aseenkäsittelyharjoittelusta tulisi olla muuta kuin laukausten ampumista. Tätä harjoittelua voidaan hyvin toteuttaa käyttämällä toiminnoiltaan mahdollisimman paljon aidon kaltaista muovikuula-asetta. Ampumarataolosuhteet asettavat rajoituksia, mitä ja millä tavalla voidaan harjoitella. Kun ampumaharjoittelua halutaan todenmukaistaa, jossain vaiheessa on pakko siirtyä pois ampumaradalta. Tällöin simulaatioaseet pelastavat päivän. Yksinkertaisin tapa siirtää ampumaharjoittelu pois radalta on rajata sopiva alue jostain sisätilasta ja merkitä tilaan esimerkiksi lippusiimaa käyttämällä reitti, jota harjoittelijat kulkevat yksi kerrallaan. Reitin varrelle sijoitetaan maalitauluja sellaisiin paikkoihin, että taulut ilmestyvät yllättävästi ampujan näkökenttään esimerkiksi ovia avattaessa tai kulman ympäri käveltäessä. Suorittajan on reagoitava eteen ilmestyviin maaleihin ja ammuttava mahdollisimman nopeasti riittävä määrä osumia, ennen kuin etenemistä jatketaan. Reitti voidaan suunnitella niin, että taktisesti oikeaoppisesti etenemällä ampuminen on helpompaa tai että väärin toimimalla suorittaja voi jopa joutua kahden maalitaulun väliin, ikään kuin ristituleen. Koska harjoittelijat käyttävät simulaatioaseita, maalitauluja voi sijoittaa hyvinkin vapaasti ilman pelkoa esimerkiksi seinän läpäisevistä luodeista. Tauluja voidaan sijoittaa myös siten, että ne jäävät suorittajan taakse esimerkiksi tämän kulkiessa oviaukosta. Tämä pakottaa ampujan ampumaan tulosuuntaansa, mikä on hyvin vaikeasti toteutettavissa oikeilla ampuma-aseilla ammuttaessa. Myös maalitaulujen sijoittaminen normaalista poikkeavalle korkeudelle tai esimerkiksi portaikkoon on ehdottomasti muistamisen arvoinen variaatio. Todenmukaiseen ympäristöön rakennettua rataa voidaan edetä sekä yksin että pareittain, jopa ryhmissä, jos se kuuluu harjoittelijan työnkuvaan. Erityisesti pimeällä harjoiteltaessa pari- ja ryhmätoiminta on haastavaa, sillä valokurin säilyttäminen tuottaa omia haasteitaan sen lisäksi, että omien sijainnista on vaikeampaa pysyä kartalla kuin valoisan aikaan. Valokuri tarkoittaa muun muassa sitä, että valoa käytetään vain sen verran kuin on tarpeen ja varotaan omien joutumista valokeilaan, sekä varotaan sokaisemasta itseä valaisemalla heijastavaan pintaan siten, että valo heijastuu omiin silmiin. Pimeätoimintaa on käsitelty muun muassa Kontrollin numeroissa 4/2009 sekä 4/2011 – 1/2012. KON T ROLL I 4 • 2013 15
Ihanteellisia harjoituspaikkoja ovat esimerkiksi purettavaksi määrätyt rakennukset, joita ainakin viranomaiset saavat käyttöönsä yleensä ilmaiseksi. Huonokuntoisten autiotalojen, osittain purettujen rakennusten ja vastaavien käyttäminen sen sijaan on riskialtista, sillä niiden rakenteellinen turvallisuus on kyseenalaista. Lattialla saattaa esimerkiksi olla purkujätettä ja nauloja, jotka ovat erityisen vaarallisia koirille, mikäli niitä käytetään harjoituksissa. Portaikoista saattaa puuttua kaiteita, lattioissa saattaa olla reikiä tai niiden kantavuus on huono, ja niin edelleen. Ongelmana on yleensä löytää oikeat tahot, joiden kautta tiloja saa käyttöön, mutta kun suhteet on luotu, jatkossa tilojen käyttöön saaminen on helpompaa. Kyselykierros kannattanee aloittaa kaupungin hallitsemista kiinteistöistä vastaavalta taholta; kunnan puhelinkeskus osaa ohjata soittajan oikean ihmisen puheille. Myös suurilla yksityisillä, useita kiinteistöjä omistavilla kiinteistösijoitusyhtiöillä saattaa olla hallinnassaan esimerkiksi tyhjillään oleva toimistorakennus, joka odottaa asemakaavamuutosta, jotta rakennus voidaan muuttaa hotelliksi. Jos rakennuksessa ollaan tekemässä perusteellinen remontti, tai esimerkiksi homekoulu odottaa purkamista, kiinteistön haltija saattaa antaa luvan esimerkiksi sisäovien murtamiseen, jolloin harjoitteluun saadaan lisää elementtejä. Myös bussiyhtiöt ja kunnalliset liikennelaitokset saattavat pystyä tarjoamaan harjoituspaikkoja, esimerkiksi bussivarikolla saattaa seistä liikenteestä poistettu linja-auto, joka on varattu poliisin ja pelastuslaitoksen harjoituskäyttöön. Myös liikennekäytössä edelleen olevia kulkuvälineitä saattaa saada harjoituskäyttöön, mutta tällöin simulaatioaseiden käyttäminen lienee poissa laskuista. Ampumaharjoittelu Simulaatioaseilla voidaan harjoitella lähes kaikkea muuta ampumista paitsi tarkkuusammuntaa, sillä simulaatioaseiden ja ennen kaikkea patruunoiden tarkkuus ei riitä siihen. Lähtökohta kuitenkin on, että käytännössä kaikkea toiminnallista ampumista, jota harjoitellaan ampumaradalla, voidaan harjoitella myös simulaatioaseilla. Edellytyksenä toki on, että pysytellään simulaatioaseiden tarkan kantaman sisäpuolella. Näin ollen esimerkiksi ampumista ja siihen liittyvää aseenkäsittelyä on mahdollista harjoitella vaikkapa kotiloissa muovikuula-aseita käyttämällä. Koska simulaatioaseita käytettäessä vahingonlaukaukset eivät vaaranna muita ihmisiä – mikäli turvasäännöistä pidetään kiinni – harjoittelussa voidaan tehdä sellaisia asioita, joiden toteuttaminen oikeilla aseilla olisi riskialtista. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi ampuminen porrastetuista asemista, eli niin että osa harjoittelijoista on toisten takana, tai dynaamiset sisäänmenot huonetilaan, jossa on useita kohteita eri puolilla huonetta. Toki tällaisiakin asioita voidaan harjoitella myös kovilla ammuttaessa, mutta se edellyttää harjoittelijoilta poikkeuksellisen hyvää aseenkäsittelytaitoa ja kylmäpäisyyttä. Tässäkin asiassa täytyy punnita riskejä: onko harjoittelematta jättämisen sisältämä riski niin suuri, että se oikeuttaa riskien lisäämisen harjoittelussa? Simulaatioaseita käyttämällä tämä riskien punnitseminen on huomattavasti helpompaa. Sen lisäksi, että simulaatioaseiden käyttäminen helpottaa harjoituspaikkojen löytämistä, niitä käyttämällä voidaan harjoitella sellaisia asioita, joita oikeilla aseilla ei voisi turvallisuutta vaarantamatta tehdä. Esimerkiksi liikkumisen ja ampumisen yhdistäminen siten, että radalla on yhtä aikaa monta suorittajaa, on riskialtista kovilla aseilla ammuttaessa, mutta simulaatioaseita käytettäessä harjoittelu on turvallista. Myös jotkin yhdellä kädellä – esimerkiksi haavoittuneena – tehtävät aseen manipulointitekniikat saattavat olla riskialttiita, mikäli ase on ladattu kovilla patruunoilla. Aseen käsittelyn harjoitteleminen luonnollisesti edellyttää, että harjoitusase toimii samalla tavalla kuin oikea. Koska esimerkiksi häiriönpoiston tai lippaanvaihdon harjoittelu ei välttämättä edellytä laukausten ampumista, ainakin osa tällaisesta harjoittelusta voidaan toteuttaa puikotetuilla aseilla. Sen lisäksi, että simulaatioaseilla ampuminen dynaamisissa tilanteissa vähentää riskejä, se myös nopeuttaa pääsemistä harjoittelemaan kovilla aseilla. Turvallisuussyistä kaikki dynaamisissa tilanteissa ampumista sisältävät harjoitukset ja varsinkin uusien toimintamallien sisään ajaminen on hyvä aloittaa kylmillä aseilla tehtävällä kuivaharjoittelulla, ennen kuin siirrytään ampumaan kovilla. Simulaatioaseiden käyttäminen lyhentää tätä siirtymäaikaa, ja jo ensimmäinen suoritus voidaan mennä läpi ampuen, kun väärä suoritus ei vaaranna kenenkään henkeä. Harjoitusaseita käyttämällä voidaan myös harjoitella sellaisia asioita, joita ampumaradan turvamääräykset eivät sallisi kovilla patruunoilla ammuttaessa. Simulaatioaseilla voidaan harjoitella esimerkiksi ampujaa korkeammalla olevaan maaliin ampumista, jolloin maalitaulu voidaan kiinnittää vaikkapa ampumaradan kattoon. Juttusarjan edellisessä osassa esitelty pit bull -simulaattori voidaan toteuttaa sisäampumaradalla simulaatioaseita käyttämällä. Harjoitusaseilla voidaan harjoitella myös esimerkiksi lähitaistelutilanteessa toimimista tai kosketusetäisyydeltä ampumista, esimerkiksi jos ampumaradan turvasäännöt 16 KON T R OL LI 4 • 2013
kieltävät ampumisen liian lähellä maalitauluja. Jos käytössä on paininukke tai vaikkapa tavaratalon somistamosta ampumaratakäyttöön saatu mallinukke, voidaan harjoitella esimerkiksi maassa vastustajan alle joutuneena ampumista. On kuitenkin syytä huomata, että tällainen nukke saattaa aiheuttaa kimmokkeita, joten kaikkien paikalla olijoiden on syytä käyttää vähintään silmäsuojia. Eräs mielenkiintoinen harjoittelumuoto on yhdistää samaan ammuntasessioon sekä oikeilla että simulaatioaseilla ampumista. Esimerkki: Ensin harjoitellaan oikeilla aseilla suojan takaa ampumista perinteisesti maalitauluun. Sen jälkeen viedään oikeat aseet ja ampumatarvikkeet pois ja vaihdetaan FX-aseisiin, joilla harjoittelijat ampuvat maalitaulujen sijasta toisiaan siten, että molemmat yrittävät pysyä suojan takana piilossa samalla kun yrittävät osua harjoitusvastustajaansa. On mielenkiintoista havaita, kuinka paljon tarkemmin harjoittelijat käyttävät suojaa silloin, kun he tietävät, että vastapuolella on oikea ihminen, joka ampuu takaisin – vaikkakin pelkällä FX-aseella. Lopuksi voidaan vielä palata ampumaan kovilla patruunoilla maalitauluun, jolloin voidaan siirtää FX-osiossa havaittuja toimintatapoja perinteiseen suojankäyttöharjoitteluun. Tällaisessa harjoittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota harjoitusturvallisuuteen, jotta harjoitusaseet ja oikeat aseet eivät pääse missään olosuhteissa menemään sekaisin. Harjoittelijoilta ei tule suvaita minkäänlaista omaaloitteisuutta harjoitusvälineisiin koskemisessa, ja oikeat ampuma-aseet patruunoineen tulee varmuuden vuoksi siirtää kokonaan toiseen huoneeseen, jonne harjoittelijoilla ei ole mitään asiaa harjoituksen aikana. Lisäksi ennen simulaatioaseilla aloitettavaa harjoittelua tarkistetaan vielä kerran, että kenelläkään harjoittelijoista ei ole mitään aseita mukanaan, ennen kuin heille jaetaan harjoitusaseet. Harjoitukseen voidaan yhdistää myös suorituksen kuvaaminen videokameralla. Perinteisesti takaa tai takaviistosta kuvaaminen on toki huomattavasti tyhjää parempi, mutta tätä vielä paljon kiinnostavampaa on kuvata suoritus maalitaulun näkökulmasta. Tällöin kamera tallentaa tilanteen sellaisena kuin se näkyisi kohdehenkilön silmin katsottuna. Erityisesti suojan käyttöä harjoiteltaessa tämä näkökulma paljastaa konkreettisesti sen, kuinka tehokasta suojan käyttäminen on. Kameraa voidaan käyttää esimerkiksi siten, että harjoittelijan suoritus kuvataan sekä harjoituksen alussa että lopussa suoritettavan, oikeilla aseilla tehtävän harjoitusosion aikana. Tallenteita vertailemalla toivottavasti huomataan, että harjoituksen lopussa suojaa käytetään huomattavasti tarkemmin kuin alussa. Tällaisessa käytössä kannattaa käyttää halpaa, miniatyyrikokoista videokameraa, jonka saa kiinnitettyä vaikkapa maalitaulun reunaan tai maalilaitteisiin. Miniatyyrivideokameroita saa muutamalla kympillä, ja kamera on helppo kiinnittää maalitauluun. Koska kamera on pienikokoinen, sen saaman osuman riski on melko pieni. Ja koska kamerat ovat halpoja, kameran hajoaminen ei ole katastrofi. Tällaisia miniatyyrivideokameroita on esitelty Kontrollin numeroissa 4/2010 ja 2/2012. Ampuma-aseen tuominen veitsitappeluun Poliisin voimankäyttökoulutuksessa on yleistä, että fyysistä voimankäyttöä, vähemmän vaarallisia voimankäyttövälineitä ja ampuma-aseita harjoitellaan erikseen; korkeintaan vähemmän vaaralliset voimakeinot ja fyysinen voimankäyttö saattavat kohdata voimankäyttöjatkumon osina. Olisi kuitenkin tärkeää yhdistää koko voimankäytön skaala samaan harjoitukseen siten, että harjoittelijat voisivat vaihtaa välineestä toiseen oman tilannearvionsa mukaan dynaamisesti, tilanteen kehittyessä. Dennis Tueller teki 1980-luvulla kuuluisan kokeensa, jossa todettiin, että siinä ajassa, jossa poliisi saa vedettyä aseen kotelosta ja ammuttua kaksi laukausta, ihminen ehtii juosta keskimäärin noin seitsemän metriä. Tästä kokeesta on vedetty johtopäätös, jonka mukaan ”turvallinen” etäisyys veitsellä varustautuneeseen hyökkääjään on noin seitsemän metriä. Asia ei luonnollisestikaan ole näin yksioikoinen, vaan Tuellerin oli alun perin tarkoitus vain havahduttaa poliisit siihen tosiasiaan, että käytännön tilanteissa ei ole mahdollista pitää riittävää turvaetäisyyttä kentällä kohdattaviin henkilöihin. Koska kohdehenkilöön ei voida pitää niin suurta turvaetäisyyttä, että tämän hyökätessä poliisi ehtisi vetää aseen esille ja pysäyttää ampumalla, on hyökkäys pystyttävä ensin pysäyttämään jollakin muulla tavalla ja sen jälkeen siirryttävä tarpeen mukaan ampuma-aseen käyttöön. Tässä tilanteessa simulaatioaseet astuvat kuvaan mukaan. Kosketusetäisyydeltä tapahtuvaa ampumista voidaan helposti harjoitella oikeilla ampuma-aseilla staattisesti, seisomalla maalitaulun edessä kosketusetäisyydellä ja ampumalla hätälaukausotteesta, tai aloittamalla samasta asemasta, mutta aloitusmerkistä taulun silmiä kohti lyödään esimerkiksi nopea sormenpäälyönti, minkä jälkeen peräännytään nopeasti, perääntymisen aikana vedetään ase kotelosta ja ammutaan välittömästi riittävä määrä laukauksia. Tällaista etukäteen askelmerkitettyä harjoittelua voidaan kuitenkin pitää lähinnä tilannekohtaisena perusharjoitteluna, jonka tarkoituksena on harjoitella joitakin toimintamalleja ja tottua ajatukseen, että kaikissa aseenkäyttötilanteissa ampuma-ase ei ole ensisijainen voimankäyttöväline. Eräs hyvä tietää ja tiedostaa -toimintamalli liittyy ampumaaseen käyttämiseen lähikamppailutilanteessa. Nyrkkisääntö on, että fyysisen kamppailun aikana ei tule ottaa asetta esille kotelosta, vaan ensin kamppaillaan irti vastustajasta, otetaan riittävä etäisyys käyttäen ympäristöstä löytyvää suojaa hyväksi, ja sen jälkeen – mikäli ampuma-aseen käytön edellytykset edelleen täyttyvät – ammutaan tarpeellinen määrä laukauksia, mieluimmin osumia. Lähikamppailutilanteesta irti pääseminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista, esimerkiksi jos veitsellä varustautunut hyökkääjä on saanut kenttäsian kaadettua maahan tai ahdistettua seinää vasten. On myös mahdollista, että ase on valmiiksi ollut ulkona kotelosta, ja hyökkääjä yrittää saada kenttäsian aseen haltuunsa. Kyseessä on äärimmäinen hätävarjelutilanne, jolloin voi olla järkevää ampua kosketuslaukaus hyökkääjän vartaloon – kosketuslaukaus siksi, että kun asetta painetaan voimakkaasti kiinni vastustajan kehoon, tämän on vaikeaa kääntää aseen piippua syrjään. Lisäksi tällä tavalla ammuttaessa KON T ROLL I 4 • 2013 17
luodin synnyttämään haavakanavaan pääsee suuri määrä ruutikaasua, joka suurentaa luodin aiheuttamaa tilapäistä haavakanavaa, mikä puolestaan lisää laukauksen pysäytysvaikutusta. Jos pistoolilla yritetään ampua normaalista ampumaotteesta siten, että aseen piippua painetaan kohdehenkilön vartaloon kiinni, aseen luisti pääsee liikkumaan taaksepäin eikä ase laukea. Lähikamppailussa onkin harkitsemisen arvoinen vaihtoehto se, että asekäden peukalo siirretään luistin taakse ja peukalolla painetaan voimakkaasti luistia eteenpäin. Tämä estää luistin siirtymisen taaksepäin, kun aseen piippua painetaan kiinni kohdehenkilön kehoon. Kun ase laukaistaan, peukalo estää luistia liikkumasta taaksepäin. Tämä aiheuttaa aseeseen toimintahäiriön, joka tosin on nopea selvittää yksinkertaisesti tekemällä luistilla latausliike. Koska kontaktilaukauksen pysäytysvaikutus on normaalia luotia huomattavasti suurempi, on luultavaa, että yksi laukaus riittää pysäyttämään kohdehenkilön hyökkäyksen. Ja yhtä kaikki, jos luistia ei painettaisi eteenpäin, olisi suuri riski, että ase ei laukeaisi lainkaan. Tämä toimintamalli kuulostaa hurjalta, ja se herättää poikkeuksetta epäluuloa kuulijoissa. Luistin liike-energia ei kuitenkaan ole kovin suuri eikä se repäise peukaloa irti kämmenestä tai edes aiheuta peukalon murtumista. Jos luistia painaa kunnolla niin, että se ei pääse liikkumaan eteenpäin, rekyyli ei tunnu juuri suuremmalta kuin normaalistikaan ammuttaessa. On kuitenkin syytä huomata, että pistooleja ei ole yleensä suunniteltu tällaiseen käyttöön, joten tällainen ammunta rasittaa asetta normaalia enemmän. Tätä toimintamallia ei olekaan syytä harjoitella kovin paljoa, ainakaan laukauksia ampumalla. Sen sijaan esimerkiksi puikotetuilla aseilla harjoittelu on mahdollista. Toinen huomionarvoinen seikka on, että tämä toimintamalli ei toimi pistooleissa, joissa on ulkoinen iskuvasara. Revolvereilla ammuttaessa taas peukalon paikkaa ei tarvitse muuttaa normaalista ampumaotteesta, sillä peukalon tarkoituksena on yksinomaan estää luistia liikkumasta taaksepäin. Koska revolvereissa ei ole luistia, ei tätä vaaraakaan ole. 18 KON T R OL LI 4 • 2013 Harjoittelua ei ole syytä rajoittaa pelkästään teräaseilla varustautuneita hyökkääjiä vastaan puolustautumiseen. Vaikka toimintamallit ovat ainakin pääosin samanlaisia riippumatta siitä, minkälaista lyömäasetta hyökkääjä käyttää, harjoittelun rajoittaminen tietynlaista asetyyppiä koskevaksi saattaa aiheuttaa tositilanteessa ongelmia: miten toimia, kun vastustajalla on pesäpallomaila, kun harjoittelu on rajoittunut pelkästään veistä vastaan puolustautumiseen? Harjoittelussa ei ole kyse pelkästään fyysisten suoritusten oppimisesta, vaan myös toimintamallien harjoittelemisesta. Stressitilanteessa tiettyyn tilanteeseen harjoitellun toimintamallin soveltaminen toiseen, sinänsä samankaltaiseen tilanteeseen ei välttämättä suju aivan ongelmitta, koska stressi heikentää päätöksentekokykyä ja muita kognitiivisia toimintoja. Elävät tilanneharjoitukset Kaikkea voimankäyttöä kannattaa harjoitella myös elävästi, eli niin, että lähtötilanne on etukäteen määrätty, mutta tilanteen kehittymistä ei ole rajoitettu. Elävissä tilanneharjoituksissa voidaan lisäksi esimerkiksi rajata joko hyökkääjän tai puolustajan keinovalikoimaa, jolloin voidaan määritellä tarkasti, mitä harjoitteella harjoitellaan. Tilanneharjoittelussa harjoittelevat henkilöt voivat joko olla tasa-arvoisia suorittajia tai toinen toimii maalimiehenä eli harjoitusvastustajana suorittajalle, mutta jonka tarkoituksena ei ole harjoitella itse. Voidaankin sanoa, että kamppailulajeista tuttu sparriharjoittelu on hyvin samankaltaista kuin elävä tilanneharjoittelu. Suurimpana erona näiden välillä on konteksti: sparriharjoittelu liittyy kamppailuun, elävä tilanneharjoittelu voimankäyttöön. Tilanneharjoittelussa voi myös olla useita suorittajia, ja onkin yleistä, että voimankäyttöä harjoitellaan paritoimintana yhtä tai useampaa kohdehenkilöä vastaan. Elävää harjoittelua ei tule rajoittaa ainoastaan fyysiseen voimankäyttöön, vaan mukaan tulee ottaa kaikki voimankäyttövälineet, joita voidaan turvallisesti simuloida harjoitteluympäristössä. Rajoitetummassa muodossa voidaan keskittyä vain yhteen voimankäyttövälineeseen kerrallaan, mutta erityisesti edistyneemmässä harjoittelussa tulee pitää kaikki vaihtoehdot mahdollisimman avoimina, eikä harjoittelijoita tule ohjata liikaa esimerkiksi kertomalla, minkä välineen käyttämistä tällä kerralla on tarkoitus harjoitella. Ihanteellisesti harjoittelijoilla on käytössään kaikki samat voimankäyttövälineet, joita he kantavat työtehtävissään, ja maalimies on pukeutunut sekä iskusuojapukuun että FX-suojiin, mikäli harjoituksessa käytetään FX-aseita. OC-sumuttimen käyttöä harjoiteltaessa on syytä huomata, että käytetään samanlaista ja samalla sumutuskuviolla varustettua harjoitussumutinta kuin töissä. Aina harjoiteltaessa ei ole käytettävissä täyttä harjoitussumutinta, ja toimintamalliharjoittelussa voidaankin vallan hyvin käyttää muussa harjoittelussa tyhjentyneitä harjoitussumuttimia. Tällöin on tärkeää muistaa, että tyhjää sumutinta käytetään täsmälleen samalla tavalla kuin täyttä, eli esimerkiksi peukalo laitetaan sumuttimen painonapille suojaläpän alle, jolloin ollaan valmiina sumuttamaan välittömästi sen sijaan, että peukalo jätettäisiin suojaläpän päälle. Kun harjoituksissa toimitaan oikein – vaikka harjoiteltaisiin tyhjillä harjoitussumutinpurkeilla – vältetään väärien toimintamallien iskostumista selkäytimeen. Sumuttimen käytöstä on kerrottu tarkemmin Kontrollin numerossa 3/2010.
Skenaarioharjoittelu Skenaarioharjoittelusta käytetään ainakin poliisihallinnossa usein myös nimitystä maalimiesharjoittelu, mikä ei kuitenkaan ole kovin hyvä nimitys muun muassa sen takia, että myös elävässä tilanneharjoittelussa voidaan käyttää maalimiestä. Ilmaus ei siis tarkoita pelkästään skenaarioharjoittelua. Toisaalta kaikessa elävässä harjoittelussa ei tarvita maalimiestä, vaan elävässä tilanneharjoittelussa kaikki osallistujat voivat olla tasaveroisia suorittajia. Maalimiesharjoittelu onkin sana, joka ei oikeastaan tarkoita mitään muuta kuin että harjoittelussa käytetään maalimiestä. Elävä harjoittelu voidaan rajata koskemaan pelkkää ampumaaseharjoittelua, jolloin voidaan helpommin keskittyä joidenkin tiettyjen asioiden harjoittelemiseen. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu suojankäyttöharjoitus, jossa harjoittelijat yrittävät ampua toisiaan suojan takaa, on tällainen elävä harjoite, jossa harjoittelijoiden toimintamahdollisuuksia rajoitetaan, jotta voidaan keskittyä ampuma-aseharjoittelun yhteen osa-alueeseen. Jos tätä harjoitusta halutaan laajentaa antamalla harjoittelijoille vapaammat kädet, voidaan rakentaa eräänlainen sermisokkelo, jossa harjoittelijat voivat liikkua suojan takaa suojan taakse samalla kuin yrittävät ampua harjoitusvastustajaansa. Tällaista harjoitusta käytettäessä on kuitenkin syytä varmistua, että harjoittelijat hallitsevat suojan käyttämisen perusteet. Esimerkiksi Kontrollin numerossa 3/2008 arvosteltu Gabe Suarezin DVD Force-on-Force Handgun Drills sisältää paljon esimerkkejä muovikuula-aseilla tehtävistä elävistä harjoitteista. Samassa numerossa arvosteltu Rich Danielin DVD Defensive Handgun Drills esittelee, miten muovikuula-aseilla tehtävä harjoittelu voidaan yhdistää perinteisemmän ampumarataharjoittelun kanssa. Skenaarioharjoittelu eroaa elävästä tilanneharjoittelusta siinä, että kun tilanneharjoittelu alkaa suoraan jostain tilanteesta, skenaarioharjoittelu alkaa kauempaa ja antaa näin ollen mahdollisuuden ratkaista tilanne monilla eri tavoilla. Skenaarioissa on – tai kuuluisi olla – ainakin jonkinlainen juoni, suorittajilla jokin tavoite ja kohdehenkilöillä jokin motiivi toimia siten kuin toimii. Tilanneharjoittelun alkuasetelma saattaa olla hyvinkin pelkistetty, esimerkiksi ”käytetään sumutinta kohdehenkilöön”. Jos haetaan vertailukohtaa elokuvista, niin skenaarioharjoittelu vastaa koko elokuvaa, ja tilanneharjoittelu yhtä toimintakohtausta. Skenaarioharjoittelu soveltuukin paremmin taktiikkaa sisältäviin harjoituksiin, kun yksittäisiä taitoja on järkevämpää harjoitella elävän tilanneharjoittelun avulla. Skenaarioharjoittelu on niin laaja kokonaisuus, että sitä ei käsitellä enempää tässä lehdessä, vaan aiheesta ilmestyy lähitulevaisuudessa erillinen artikkeli tai artikkelisarja. KON T ROLL I 4 • 2013 19
Jos työtehtävät vaativat aivan tietynlaista vaatetusta ja varustusta, työnantaja vastaa työntekijänsä varustamisesta. Mutta miksi esimerkiksi kenttäsika lähtisi teettämään työhaalaria itse? Lopputulos voi olla vaivan arvoinen, jos työnantajan tarjoamat vermeet hiertävät. 20 KON T R OL LI 4 • 2013