Kontrolli 3/2014 - Lehtiluukku.fi

T I L A A N Y T : W W W. S U O M E N S OT I L A S . F I testit, koeajot, ammunnat maalla, merellä, ilmassa Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta, sotahistoriasta ja turvallisuudesta. Kontrollin lukijoille erikoistarjous 59 € Tilaa: www.suomensotilas. fi/tilaa Valitse ”Normaali kestotilaus” ja kirjoita Lisätietoja-kohtaan ”Kontrolli” DOPINGIA RIIPP UMA TON SOTI SOTIL AIL LE | KY MMEN EN VUOT ILMASOT A EX TR A TA: WTC 0911 | JAT KOSODA RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 UMA t 4/ JA RAUH N ASEET TON t SUOMEN | SODASTA SOTI ASTA | SV EITSI RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 % MA AVOIM LUOT TA A RESERVII UMA TON t 6/ t SOTI tta ja tkoso dasta 2 STORIA EX TR A: SAKS N AN VIIME LASA % IKAK AUSJ ULKA ISU V UOD EST A 19 19 t 2/ ÄRIT VA INEN VO UMA | PUOLUS TUSSELON ITTO 1943 TON t STAKKAIN SOTI RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA Ihmea se suuria ita vai lupauk sia? % USA LIIP AISIMELL TEKO | VENÄ JÄLL ISU V UO DEST A 19 19 t 1/ Ä PUHUU UMA t TON A | HÄVI TTÄJÄN MA ALLA 4.5-SUKU RAHA SOTI % RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST : UUSI TA POLVI | KOITA JO KI A 19 19 t 3/ UMA t TON ISTELUTA PA | KE MIALLIN EN ROBOTT TAPPAJA 1944 SOTI % | ILMAS SA : ”MERSU RIIPP LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST A 19 19 t 4/ UMA t IEN TAIVA N” PUIKO TON S | KYBE RSOTA JA ELSO | AS EVELVO ISSA SOTI LASA IKAK AUSJ ULKA ISU V UO DEST % Taivaan robotit Maavoim uusiksi at Suihkuh äv VIIDES SU ittäjän KUPOLVI KON T R O LL I PIK AKIVÄ ENNA | HI RIIPP KONE PIST TAIST OOLI EN ELU 70 vu o AT HUOM KIINAN aurinko nousee Varave uusiks rkko i 3 • 2014 Uuden taistelu tavan UUSI JU H Polarikse TA lta Suomen MERSUT 70 vuott a R I I P P U M ATO N S OT I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S TA 1 9 1 9 • M A A L L A , M E R E L L Ä J A I L M A S S A A 19 19 LLISUUS t 5/ RAP t
Sisältö #3 • 2014 MITÄ VÄKIVALTATILANTEESSA todella tapahtuu? sivu 7 ilmoitukset // SUOMEN SOTILAS HANTAURUS 02 15 C.P.E. 23 FINNPROTEC 36 .. E TestissA 2000-luvun Suomi-konepistooli sivu. 29 04 PÄÄKIRJOITUS / Luotettavuus koetuksella 05 EU:lle töihin, miksi ja miten? 07 VÄKIVALLAN KASVOT tutkimus 13 The Fighting Edge 16 KENTTÄKOULUTTAJA / Puhuttaminen 21 ASEUHKATILANTEIDEN HALLINTA 25 SUOMALAINEN HENKILÖSUOJELUKURSSI / Glenford Dinnal-Allen 29 Aseuhkatilanteisiin varautuminen alkaen sivulta 21! UUDEN AJAN SUOMI-KP ? 33 VARUSVARASTO / Varusteliivit 38 Apua selkävaivoihin? 44 TREENAA / Urheilutuet ja -lämmittimet 46 KIRJASTO / Tilanteenmukaista ammuntaa 52 VIDEOVUOKRAAMO / Lone Survivor 54 LYHYESTI / KON T ROLL I 3 • 2014 3
PÄÄKIRJOITUS KONTROLLI LUOTETTAVUUS KOETUKSELLA Kontrolli 3 / 2014 ISSN 2341- 6947 Kustantaja Kontrolli-julkaisut Oy Jo vuosien ajan suomalainen poliisi on nauttinut suurta luottamusta kansalaisten keskuudessa ja ollut aivan kärkipäässä kaikkien ammattien vertailussa. Tutkimusten mukaan yli 90 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin erittäin paljon tai melko paljon – luku on Euroopan ennätys, sillä keskimäärin Euroopassa poliisi nauttii hieman yli 60 prosentin luottamusta. Viime kuukausina on saatu lukea ja kuulla useita uutisia, joissa yksittäisen poliisimiehen toiminta ja luotettavuus on asetettu kyseenalaiseksi. Suurin osa ihmisistä toki ymmärtää, että kyse on yksittäistapauksista, ja suuri osa mieltää myös sen, että aina ei puhuta muusta kuin toteen näyttämättömistä epäilyistä. Medialukutaitoiset huomaavat myös, että kyse on myös median omista valinnoista sen suhteen, mitä asioita uutisoidaan ja missä sävyssä uutisointi tapahtuu. Vaikka kyse on vain yksittäisiin poliisimiehiin kohdistuvista epäilyistä, tällaiset epäilykset saattavat kuitenkin heikentää kansalaisten poliisia kohtaan tuntemaa luottamusta, erityisesti jos lyhyen ajan sisällä uutisoidaan useista tapauksista. Päätoimittaja Seppo Vesala Taitto & Editointi Juha Harju Toimittajat Antti Sirkkala Timi Tikkanen Juha Rämänen Valokuvaaja Timi Tikkanen Numerossa avustaneet Aspo Sorhammar Tom Lindblom Petri Freundlich Riku Hintukainen Jenny Wesanko Tuukka Jämsä Heikka Jämsä Kannen kuva Seppo Vesala Yhteydenotot toimitus@kontrolli.fi sukunimi@kontrolli.fi Yksittäisiin poliisimiehiin kohdistuvia epäilyksiä huomattavasti vakavammasta asiasta puhutaan silloin, kun kokonaisen organisaation luotettavuus voidaan kyseenalaistaa, oli sitten kyse liikennevalvontatilastojen oletetusta vääristelemisestä tai paljon julkisuudessa esillä olleesta yhden poliisimiehen rikosepäilystä, jonka tutkinta sisältää niin paljon salaliittoteoreetikkojen rakastamia aineksia, että asiassa tuntuu väistämättä palaneen käryä, vaikka ei normaalisti foliohattua käyttäisikään. Yksittäisten henkilöiden mahdolliset rötöstelyt jäävät yksittäistapauksiksi, mutta toivoa sopii, että organisaatiotasolla pyritään mahdollisimman läpinäkyvään toimintaan. Mitä enemmän epäilyksiä ihmisten mieliin jää, sitä enemmän luottamus horjuu. On syytä muistaa, että mitä korkeammalla ollaan, sitä suuremmalla rytinällä sieltä tullaan alas. Seppo Vesala mainosmyynti myynti@kontrolli.fi Osoite Kontrolli-julkaisut Oy PL 10 40321 Jyväskylä Toimitus vastaanottaa julkaistavaksi tur vallisuusaiheista materiaalia, mutta julkaisusta pitää aina erikseen sopia. Aineisto hyväksytään sillä ehdolla että Kontrollijulkaisut Oy saa käyttää sitä veloituksetta uudelleen. Toimitus ei vastaan materiaalin säilyttämisestä tahi palauttamisesta. Lehden sisältö pyritään saamaan mahdollisimman totuudenmukaiseksi, mutta Kontrollijulkaisut Oy ei vastaa esiintyvistä virheistä. Kaikki lehden oikeudet ovat Kontrolli-julkaisut Oy:llä, materiaalin tuottaneilla henkilöillä tai muilla oikeudenhaltijoilla. twitter.com/vouti twitter.com/kessu poliisikoulun kasvatti w w w.facebook.com/kontrolli w w w.kontrolli.fi 4 KON T R O LL I 3 • 2014
teksti: Petri Freundlich | kuvat: julkiset lähteet EU:lle töihin, miksi ja miten? Suomesta on aina lähdetty ulkomaille vuolemaan kultaa. Nykyään lähteminen on varmasti helpompaa kuin koskaan, ja yksi merkittävä potentiaalinen työnantaja turvallisuusalan ammattilaiselle on Euroopan yhteisö. Mitä ulkomaille lähtöä suunnittelevan tulee ottaa huomioon? M oni turva-alan työläinen tähyää jatkuvasti ulkomaille töihin kotimaan työtilanteen ja kehnohkon palkkauksen takia. Ulkomailla tuntuisi ainakin olevan hyvä palkka ja mielenkiintoiselta kuulostavia töitä tarjolla. Onko tilanne kuitenkaan ihan se, ja miten töihin sitten pääsee käsiksi? Tässä pieni katsaus EU:n palveluksessa työskentelemiseen. Miksi? Ennen kuin lähtee ulkomaille töihin, kannattaa selvittää itselleen, mistä syistä sinne on lähdössä. On olemassa paljon hyviä syitä hakeutua kansainvälisiin työtehtäviin, mutta valitettavasti myös niitä huonoja syitä, joista sitten seuraa pettymistä ja turhautumista. Ensimmäinen mieleen tuleva sudenkuoppa on se, kun ihmiset kuvittelevat kansainvälisten työtehtävien olevan hienompia ja kiinnostavampia kuin se oma työ kotimaassa. Tämä ei valitettavan usein pidä paikkaansa alkuunkaan. Yleensä varsinkin Pohjoismaista ja tietyistä KeskiEuroopan maista tulevat turhautuvat hyvin nopeasti siihen, että työtehtävät ovat yksitoikkoisempia ja vaikutusmahdollisuudet paljon pienempiä kuin kotimaassa. Lisäksi kaikki työehdot eivät välttämättä ole ihan niin hyvällä tolalla kuin kotimaassa: henkilöstösäännöksissä voi olla esimerkiksi pykälä, jonka mukaan työntekijä on työnantajan käytettävissä 365 päivää vuodessa, joten kesken loman voidaan käskeä töihin, eikä se ole mitenkään ennenkuulumatonta. Myös reilumpaan työmäärään kannattaa varautua. Henkilöstösäännökset on lisäksi kirjoitettu aika väljästi ja niiden tulkinnatkin vaihtelevat aika paljon eri organisaatioiden välillä. Oman kokemukseni mukaan etenkin viranomaistaustaisille tämä muutos on melko suuri, kun taas yksityiseltä puolelta tulevat sopeutuvat helpommin. En halua suinkaan lannistaa tai lytätä kaikkia tehtäviä, sillä EU on todella laaja organisaatio. Erilaisia toimielimiä ja virastoja on joka puolella Eurooppaa ja työtehtäviä ihan laidasta laitaan, mukana niin tylsiä kuin mielenkiintoisiakin tehtäviä. Haluan vain varoittaa siitä ajattelumallista, että jos on kotimaassa leipääntynyt töihinsä, niin tilanne muuttuisi jotenkin merkittävästi paremmaksi, kun lähtee ulkomaille töihin. Kansainväliselle uralle hakeutumiseen on toki myös paljon hyviäkin syitä. Palkka on se yksi suuri hyvä syy suomalaisen turva- alan työntekijän näkökulmasta. Hieman työtehtävistä ja asemapaikasta riippuen voi kohtalaisten peruspalkkojen, hyvien lisien ja alhaisen verotuksen ansiosta normaaleissa työtehtävissä olevalle turvaukkelille jäädä kuukaudessa käteen jopa kolmosella alkavia summia. Yleensä työpaikkailmoituksissa mainittua peruspalkkaa ei kannata pelästyä vaan selvittää kokonaispalkka, sillä erilaisista lisistä tulee helposti peruspalkan päälle vielä puolet lisää. Palkkauksen lisäksi hyviksi syiksi ulkomaille lähtemiseen voi laskea yleisen elämänkokemuksen ja kielitaidon karttumisen. Miten? Suurin kysymys onkin sitten se, miten EU:lle oikein pääsee töihin. Tässä vaiheessa täytyy toistaa aiempi kommenttini siitä, että EU on laaja kokonaisuus. Rekrytointikäytäntöjä on todella paljon erilaisia, eikä kaikkea voi käydä läpi tämän mittaisessa artikkelissa. Kuitenkin hyvillä mielin voi sanoa, että seuraavat ohjenuorat koskettavat selvästi suurinta osaa EU -organisaatioista. Karkeasti jaotellen EU-organisaatioissa on kolmenlaisia työntekijöitä: vakituisessa työsuhteessa olevat virkamiehet (permanent officials) ja määräaikaiset työntekijät, joilla on kahdenlaisia määräaikaisia sopimuksia (contract staff ja temporary agents). Lisäksi on olemassa harjoittelijoita, vapaaehtoisia ja niin sanottuja kansallisia asiantuntijoita, mutta nuo kolme ryhmää ovat ne, jotka yleisimmin koskettavat turva-alan tehtäviin hakeutuvia. Vakituiseksi virkamieheksi on oikeastaan yksi ainoa tie. Sellaiseksi päästäkseen pitää läpäistä European Personnel Selection Officen (EPSO) avoin kilpailu. Kilpailut löytyvät EPSO:n internetsivuilta (europa.eu/epso), josta pitää vain löytää sopiva kilpailu, jonka vaatimukset täyttää, ja jättää hakemus. Kilpailuja julkaistaan vaihtelevalla tahdilla vähän tehtäväalueista riippuen. Joihinkin tehtäviin (esimerkiksi kääntäjät ja tulkit) saatetaan julkaista kilpailuja jopa joka vuosi, kun taas esimerkiksi turva-alan tehtäviin saatetaan kilpailuja julkaista vain muutaman vuoden välein. Kilpailun prosessit vaihtelevat hieman työtehtävien tasosta riippuen, mutta yleensä niihin kuuluu ensiksi jonkinlainen koe, jonka voi tehdä kotimaassaan siihen osoitetussa testipaikassa. Toisessa vaiheessa tehdään koe Brysselissä, minkä jälkeen kilpailun läpäisseiden nimet laitetaan tietokantaan, jota eri EU-organisaatiot voivat käyttää. Tämä kilpailuprosessi on paikka paikoin hyvin byrokraattinen ja saattaa kestää yhteensä jopa vuoden päivät. Kilpailun läpäiseminenkään ei aina välttä- KON T ROLL I 3 • 2014 5
mättä tarkoita sitä, että ura EU:n palveluksessa aukeaa, vaan eri EU-toimielimet valitsevat tietokannasta henkilöstöä omien rekrytointitarpeidensa mukaan. Lista on voimassa aina tietyn ajan (joitakin vuosia, kilpailusta riippuen) ja jos sinä aikana ei onnistu töihin pääsemään, niin ei auta kuin yrittää uudelleen. mällä pääsee hyväksyttyjen tietokantaan, jota sitten organisaatiot voivat käyttää rekrytoinneissaan. Nämä valintaprosessit vaihtelevat paljon tehtävien mukaan. Joissain tehtävissä riittää vain hakemuksen lähettäminen ja tiettyihin kysymyksiin vastaaminen, mutta toisissa taas saattaa olla myös erilaisia testejä. Vaikka tie virkamieheksi on oikeastaan ainoa tapa rakentaa ”ura” EU-toimielimissä, niin myös määräaikaisista työtehtävistä löytyy houkuttelevia paikkoja. Niiden huono puoli on tietysti se, että kun ne ovat aina tietyn palkkaluokan tehtäviä, niin niissä sitten ollaan siinä tietyssä palkkaluokassa ja tehtävässä niin kauan kun sopimusta jatketaan. Yleensä saman palkkaluokan sisällä voi kuitenkin vaihtaa tehtäviä talon sisällä, ja joissain tapauksissa jopa organisaatiosta toiseen, mikäli vain sopiva tehtävä löytyy. Lisäksi myös saman palkkaluokan sisällä voi tietyissä tapauksissa päästä korkeammalle palkkapykälälle ja ikälisät myös kerryttävät palkkaa jonkin verran. Lopulta pidemmällä aikavälillä kyseessä on kuitenkin eräänlainen umpikuja. Parempiin tehtäviin ja paremmille palkoille päästäkseen pitää hakea uutta paikkaa kaikkien muiden hakijoiden joukossa. Toisaalta vakituiseen työsuhteeseen voi päästä käsiksi myös sopimussuhteisena työntekijänä. Sopimus voidaan uusia kertaalleen samanmittaisena, mutta toisella uusimiskerralla sopimuksesta tulee toistaiseksi voimassa oleva (tämä sääntö ei tosin välttämättä päde alimmassa palkkaluokassa oleviin). Myös eri EU-organisaatiot palkkaavat suoraan sopimussuhteista henkilöstöä niin Contract agenteiksi kuin Temporary agenteiksi. Nämä hakuilmoitukset löytyvät yleensä kyseisen viraston tai toimielimen omilta internetsivuilta ja suurimmaksi osaksi myös EPSO:n sivuilta. Vaatimukset ja rekrytointiprosessit näihin tehtäviin vaihtelevat aina työnantajan mukaan, ja sekä rekrytointikäytäntöjä että työtehtäviä näissä on todella laidasta laitaan. Määräaikaisia tehtäviä on siis kahdenlaisia, on ”contract staff”, jotka palkataan maksimissaan viideksi vuodeksi kerrallaan ja joilla on omat palkkaluokkansa, sekä ”temporary agents”, jotka niinikään palkataan määräajaksi enintään kuudeksi vuodeksi kerrallaan, mutta joilla on samat palkkaluokat kuin virkamiehillä. Contract staffiin pääsemiseksi on kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi EPSO julkistaa sivuillaan aina tarpeen vaatiessa CAST-valintoja tietyille ammattiryhmille. Näihin osallistumalla ja nämä läpäise- 6 KON T R O LL I 3 • 2014 Yhtenä mahdollisuutena ovat vielä tietysti EU:n erinäiset siviilikriisinhallintaoperaatiot. Niihin tosin käytännössä pääsee mukaan lähes yksinomaan eri viranomaisten palveluksesta. Viranomaiset rekrytoivat yleensä sisäisellä haulla erilaisin kriteerein henkilöt, jotka sitten lähetetään noihin operaatioihin. Operaatioihin rekrytoidaan myös suoraan hakemusten perusteella, mutta näitä paikkoja on huomattavasti vähemmän. Paikkoja kuitenkin kannattaa aina välillä katsastaa EEAS:n (European external action service) sivuilta. Mikäli oikeasti haluaa töihin EU-organisaatioihin, internetiä kannattaa selailla ja hakemuksia laittaa hyvin tiuhaan. Hakemusta lähettäessä kannattaa mainita kaikki käymänsä kurssit, joista vain voi esittää todistukset, ja omaa kielitaitoa ei kannata missään nimessä arvioida turhan vaatimattomasti. Kielitaito, joka eteläeurooppalaisen mielestä on kiitettävä, olisi yleensä suomipojan papereissa korkeintaan tyydyttävä. Muutenkaan suomalaisille tunnusomaiseen vaatimattomuuteen ei kannata langeta hakuprosessissa. Valehdella ei missään nimessä pidä, mutta asioita ei kannata aina esittää mahdollisimman vaatimattomin sanamuodoin.
ltatilanteessa? Mitä tapahtuu väkiva Onko kamppailulajiharrastuksesta hyötyä? Päätyykö tilanne ain a painiksi? tilannetta? telumatsi katu t o a a p a v Miten hyökkääjä toimii? o k a a t Vas .. vakivallan kasvot Enää kysymyksiin ei tarvitse vastailla fiilispohjalta. teksti: Seppo Vesala kuvat: Seppo Vesala, julkiset lähteet kaavio: Jyrki Talonen H arvalla lienee kokemusta enemmästä kuin korkeintaan muutamasta itsepuolustustilanteesta – ja jos on, olisi hyvä tarkastella omaa käyttäytymistään ja miettiä, miten tilanteisiin joutumista voisi välttää. Voimankäyttötilanteet ovat luonteeltaan niin erilaisia, että niitä ei voida laskea mukaan tähän saldoon. Siitä huolimatta, että harvalla on niin huomattavaa kokemusta itsepuolustuksesta, että sillä olisi mitään tilastollista merkitystä, asiasta liikkuu paljon erilaisia käsityksiä – tai ehkä juuri sen vuoksi. Väkivaltatilanteista on kuitenkin tehty tutkimus, jota varten on analysoitu yli 2300 väkivaltaista kohtaamista. keräämistä hankalampaa, jolloin aineistomateriaalin määrä jää pienemmäksi. Haastattelututkimuksessa aineisto saattaa olla värittynyttä, mutta videokuva ei puolestaan valehtele. Internetistä keräämällä aineisto on kattavampaa. LaFondin tutkimuksessa kaikki tapaukset oli kerätty yhden yhdysvaltalaisen kaupungin alueelta, ja LaFond löysi haastateltavat henkilöt edellisten haastateltavien vinkkaamana, jolloin kaikkien tutkittujen henkilöiden sosioekonominen asema oli melko samankaltainen. Lisäksi myös haastattelututkimuksessa on riskinä, että haastateltavat jättävät kertomasta tietynlaisista tapauksista, erityisesti jos tilanteet ovat haastateltavan kannalta jotenkin noloja, tai haastateltava tulisi samalla tunnustaneeksi rikoksen. Talosen käyttämää aineiston keräämistapaa voidaan siis pitää verrattain hyvänä. Tilanteiden anatomiaa Tutkimusraportin alussa Talonen toteaa, että väkivalta liittyy useimmiten sosiaalisiin tilanteisiin. Se on harvoin itsessään tavoiteltava päämäärä, vaan useimmiten on kyse keinosta johonkin päämäärään pääsemiseksi. Fyysinen väkivalta sisältää aina jonkinlaisen henkisen väkivallan elementin, mutta sama ei välttämättä päde toisin päin. Tutkimuksen esittely Talonen luokittelee väkivaltatilanteet kaavion mukaisesti kahteen pääluokkaan eli henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja molemmat kategoriat edelleen suoraan ja epäsuoraan väkivaltaan sekä sanalliseen ja sanattomaan väkivaltaan. Fyysinen epäsuora väkivalta jakautuu osaltaan myös tilanteisiin, joissa hyökkäys on välittömästi alkamassa, sekä tilanteisiin, joissa hyökkäys on jo alkanut. Tutkimus on tehty analysoimalla yli 2300 videokameralla kuvattua väkivaltatilannetta. Osa nauhoitteista on löytynyt Internetin niin sanottuja tappeluvideoita jakavista videopalveluista, osa on valvontakameroiden kuvaamaa, ja osa esitetty esimerkiksi television poliisi-reality-ohjelmissa eri maissa. Suurin osa kuvamateriaalista on peräisin Yhdysvalloista. Kuten Talonen itsekin toteaa, aineiston keräämisellä tällä tavalla saattaa olla vaikutusta tuloksiin. On mahdollista, että tietyn tyyppisistä tilanteista ei ladata Internetiin muiden käyttäjien katsottavaksi niin paljon videoita kuin tilanteiden yleisyys edellyttäisi, tai päinvastoin jotkin tilanteet saattavat saada suhteettoman suuren näkyvyyden. Eräs vaihtoehtoinen materiaalin keräämistapa olisi tilanteissa mukana olleiden henkilöiden haastatteleminen; esimerkiksi James LaFond on käyttänyt tätä tapaa kerätessään aineistoa kirjaansa the Fighting Edge. Jaottelu saattaa tuntua ensilukemalta hieman vaikeaselkoiselta, mutta esimerkkinä epäsuorasta henkisestä sanallisesta väkivallasta mainitaan vaikkapa huhujen levittäminen kohteesta. Sanatonta taas on esimerkiksi sosiaalisista suhteista eristäminen tai mykkäkoulu. Suoraa henkistä väkivaltaa ovat esimerkiksi sanalliset uhkaukset (sanallinen väkivalta) tai uhkaavat eleet ja ilmeet (sanaton väkivalta). Fyysisen väkivallan kategoriat ovat ehkä helpommin hahmotettavissa: epäsuoraa sanallista väkivaltaa on esimerkiksi toisen yllyttäminen hyökkäämään, ja sanatonta esimerkiksi kohteen myrkyttäminen. Suorassa väkivallassa jo kategorioiden nimet kertovat, mistä on kyse: joko alkamassa olevasta tai jo käynnissä olevasta hyökkäyksestä. Tutkimuksen esiraportti keskittyy fyysisiin tilanteisiin, ja voi olla, että henkisen väkivallan tutkiminen tällaisen videomateriaalin kautta saattaisi olla haastavaa. Varsinaisessa päätutkimuksessa on analysoitu myös osapuolten ilmeet, eleet, toiminta ja niihin liittyvät sanalliset seikat myös kamppailun esi- ja jälkivaiheissa. Sain käsiini väkivaltatilanteista tehdyn tutkimuksen materiaalia, kun tutkija Jyrki Talonen lähetti minulle tutkimuksensa esiraportin, joka on julkaistu englanniksi nimellä ”We´ll get you next week” (2013). Sama aineisto on julkaistu suomeksi kirjassa Renkaita vedessä – ajatuksia kamppailutaidoista (2011), jonka Talonen on kirjoittanut yhdessä Ilpo Jalamon kanssa. Myös haastattelututkimuksessa on omat ongelmansa: haastattelututkimuksissa tutkimusmateriaalin kerääminen on videoiden KON T ROLL I 3 • 2014 7
4. Tappelu, kun termiä ei käytetä yleiskielen mukaisesti, määritellään lyhyeltä etäisyydeltä alkavaksi ja siihen liittyy tönimistä ja keskustelua, mutta joissakin tapauksissa tilanne saattaa alkaa juoksuhyökkäyksenä. Vaikka tappelu alkaa verbaalisena yhteenottona, se johtaa yleensä fyysiseen kamppailuun, sillä osapuolet eivät pyri rauhoittamaan tilannetta, vaan ennemminkin levittämään bensaa liekkeihin. Päällekarkaus on yleensä yksi yhtä vastaan tehtävä yllätyshyökkäys, jossa puolustautuja ei joko ehdi puolustautua lainkaan ensimmäistä hyökkäystä vastaan tai puolustautuminen on yllätyksen takia tehotonta. Joissakin tapauksissa tilanne on ohi heti ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen, ja useimmiten puolustautuja ei pysty koko kohtaamisen aikana kääntämään lihamyllyn pyörimissuuntaa toiseksi. 5. 6. Ryhmäväkivalta kuvaa tilannetta, jossa osallisia on enemmän kuin kaksi. Tilanteessa saattaa olla yksi useaa vastaan tappelu, monta montaa vastaan, tai useita samanaikaisia tappeluita. Ryhmätilanteessa toinen osapuoli saattaa koostua myös turvallisuusalan ammattilaisista, mutta tilanne ei ole heidän hallinnassaan, vaan kyse on heidän näkökulmastaan itsepuolustus- eli hätävarjelutilanteesta. Talonen jaottelee tutkimusmateriaalin perusteella väkivaltatilanteet 12 kategoriaan, jotka on edelleen jaoteltu kolmeen alakategoriaan: mies miestä vastaan, mies naista vastaan, sekä nainen naista vastaan. Tilanteita on analysoitu myös sen kannalta, käytettiinkö tilanteessa aseita. Väkivaltatilanteiden 12 kategoriaa on esitelty oheisessa faktalaatikossa. F 12 kategoriaa: 2. Riita on määritelty siviilihenkilöiden väliseksi kohtaamiseksi, joka ei sisällä fyysistä kamppailua Kaksintaistelu on etukäteen sovittu fyysinen kohtaaminen, joka ei kuitenkaan ole kamppailu-urheilua, esimerkiksi etukäteen sovittu tappelu. Spontaani kaksintaistelu eroaa edellisestä siten, että se ei ole etukäteen sovittu kohtaaminen, mutta kumpikin osapuoli on tietoinen tulevasta tappelusta, eikä kumpikaan välttämättä edes halua välttää sitä. Spontaania kaksintaistelua saattaa edeltää riita. 8 KON T R O LL I 3 • 2014 3. 7. 8. Ryöstössä saattaa olla yksi tai useampia tekijöitä, jotka ovat joko aseistettuja tai aseistamattomia, tavoitteena anastaa vastapuolelta omaisuutta tai rahaa. Myös kaappaukset on sisällytetty tähän kategoriaan. 9. vakivaltatilanteiden 1. Seksuaalinen väkivalta tarkoittaa tässä tutkimuksessa seksuaalista ahdistelua, pakottamista sukupuoliyhteyteen ja raiskausta. Voimankäyttö liittyy lähinnä turvallisuusalan ammattilaisten työhön, mutta Talonen toteaa, että myös muiden alojen työntekijöillä saattaa olla voimankäyttöoikeuksia. 10. Sotilaiden lähitaistelu on jätetty tämän tutkimuksen, tai ainakin esiraportin, ulkopuolelle. Tosin mikäli sotilaan lähitaistelutilanne on ollut luonteeltaan voimankäyttöä, se on laskettu voimankäyttökategoriaan. Urheiluväkivalta tarkoittaa eri urheilulajeissa kiellettyä väkivaltaa, kuten jääkiekkotappeluita, ja se on myös rajattu pois tutkimuksesta. Tutkimusta varten on kuitenkin analysoitu lähes 400 miesten ja naisten vapaaottelukohtaamista. Niiden tuloksia ei ole sisällytetty varsinaiseen tutkimukseen, vaan tarkoituksena on vertailla väkivallan ja vapaaotteluiden välisiä eroja; useinhan kuulee väitettävän, että vapaaottelu vastaa katuväkivaltatilanteita. 11. 12. Muu väkivalta -kategoria sisältää esimerkiksi sosiaalista tai rakenteellista väkivaltaa, esimerkiksi tilanteita, joissa nainen saa samasta työstä huonompaa palkkaa kuin mies. Tämänkaltaiset tilanteet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle.
Kamppailussa käytettävät etäisyydet voidaan jakaa eri tavalla kategorioihin; useimmiten käytetään kategorioita kuten potkuetäisyys, lyöntietäisyys ja niin edelleen. Talonen kuitenkin käyttää kategorioita, jotka eivät kerro niinkään kamppailijoiden käyttämistä tekniikoista, vaan niistä etäisyyksistä, miltä osapuolet voivat kohdistaa toisiinsa erilaisia hyökkäyksiä. Kategorioiden välille ei ole asetettu mitään metrimääriä, vaan niiden rajat ovat hyvin joustavat ja suhteelliset; esimerkiksi käytettävät aseet vaikuttavat siihen, millä etäisyydellä subjektiivisesti tarkastellen osapuolet ovat. Jos toisella on käytössään pitkävartinen keppi ja toinen osapuoli on paljain käsin eikä hän ylety vastustajaansa, tämä muuttaa tilanteen symmetriaa. Jos kepillä lyöjä kuitenkin ylettyy vastustajaansa, molempien täytyy ymmärtää olevansa niin sanotusti etäisyydellä. Osassa tutkimusmateriaalista käytettiin apuna kättä pidempää. Aseet on jaoteltu kolmeen kategoriaan: lyömäaseet, teräaseet ja projektiiliaseet. Lyömäaseet ovat tyypillisesti erilaisia keppejä, patukoita ja improvisoituja aseita, jotka tuottavat ruhjevammoja. Myös erilaiset joustavat aseet kuten aseena käytettävä vyö ovat tietyllä tavalla käytettyinä lyömäaseita, samoin auto, jos sillä ajetaan toisen osapuolen päälle tahallaan. Teräaseiden kategoria on melko itsestään selvä; se sisältää erilaiset viilto- ja pistoaseet kuten veitset, tikarit, kirveet ja niin edelleen. Oleellista on, että välineessä on terävä terä, jota käytetään viiltämiseen tai pistämiseen. Projektiiliaseet ovat aseita, joissa varsinainen kohteeseen osuva osa singotaan jollakin keinolla irti aseen laukaisuosasta. Projektiiliaseita ovat esimerkiksi ampuma-aseet, jousiaseet ja heitetyt esineet. Myös sumuttimet ja sylkeminen ovat projektiiliaseita. Se, mihin kategoriaan ase kuuluu, riippuu aseen käyttötavasta. Esimerkiksi kädessä pidetty veitsi on teräase, mutta heitettynä se on projektiiliase. Talonen jakaa väkivaltatilanteen viiteen vaiheeseen: ennaltaehkäisy, esivaihe, fyysinen kamppailu, jälkivaihe, ja jälkihoito. Ennaltaehkäisyyn kuuluu esimerkiksi vaihtaminen kadun toiselle puolelle tai paikalta poistuminen havaittaessa uhkaavasti käyttäytyvä henkilö, mutta ennaltaehkäisyä ovat myös murtohälyttimien asentaminen kotiin tai yhteiskunnan tasolla tehtävät, väkivallan vähentämiseen tähtäävät keinot. Jälkihoitoon kuuluvat esimerkiksi fyysisten ja psyykkisten vammojen hoitaminen sekä mahdolliset oikeudelliset seuraamukset. Tutkimus ei kuitenkaan keskittynyt näihin kahteen vaiheeseen, vaan fyysiseen kamppailuun ja sitä välittömästi edeltävään ja seuraavaan aikaan. Tilanteiden ennakoiminen Väkivaltatilanteen ennakointi ja tilanteen kehittymisen ymmärtäminen ovat tärkeässä osassa sekä ennaltaehkäisyssä että esivaiheessa. On esimerkiksi tärkeää ymmärtää, kuka uhkaavassa joukossa olevista henkilöistä muodostaa suurimman uhan – ei ainoastaan fyysisessä mielessä vaan myös joukkion johtohahmona. Väkivaltatilanteita edeltää lähes aina sanallinen riita. Tutkimusaineistossa lähes ainoat ilman verbaalista osuutta tapahtuneet .. tutkimuksessa kaytetyt .. etaisyyskategoriat: - Pitkä etäisyys on pisin tutkimuksessa käytetty etäisyys. Se jaetaan kahtia, hyökkäysetäisyydellä vastustajasta olemiseen, ja etäisyyden ulkopuolella olemiseen. Hyökkäysetäisyyden ulkopuolella olemisen raja riippuu tilanteesta. Esimerkiksi jos osapuolten välissä on este, joka estää heitä hyökkäämästä toistensa kimppuun, osapuolet ovat hyökkäysetäisyyden ulkopuolella riippumatta heidän fyysisestä välimatkastaan. Se ei silti välttämättä tarkoita, etteikö tilanteessa tapahtuisi mitään: osapuolet voivat ottaa mittaa toisistaan sanallisesti tai purkaa raivoaan vaikkapa esineisiin. - Lähietäisyys on seuraava etäisyyskategoria, ja myös se jaetaan kahteen osaan: tarttumisetäisyys ja pystypainietäisyys. Näillä etäisyyksillä ei ole välimatkassa mitattuna kovinkaan paljoa eroa, vaan ero syntyy lähinnä vastapuoleen saatavan kontrollin määrässä: Tarttumisetäisyydellä vastapuolet saavat otteen esimerkiksi vastustajansa kädestä tai vaatteista, kun painietäisyydellä oltaessa ollaan yleensä vartalot koskettaen toisiaan ja ote saatetaan saada esimerkiksi vastapuolen vartalon ympäriltä. - Pysty-/mattotilanne on kolmas etäisyyskategoria, missä kategorian nimen mukaisesti toinen osapuolista on pystyssä ja toinen maassa esimerkiksi makuuasennossa tai polvillaan. Tähän kategoriaan kuuluvat myös tilanteet, joissa osapuolet ovat erikorkuisilla alustoilla, esimerkiksi toinen portaiden ylä- ja toinen alapäässä. - Maassa kamppailu on viimeinen etäisyyskategoria, ja se tarkoittaa tilanteita, joissa molemmat osapuolet ovat maassa ja fyysisessä kontaktissa keskenään. Osapuolet voivat olla makuuasennossa tai esimerkiksi polvillaan tai istuma-asennossa, tai näiden yhdistelmässä. Esimerkiksi niin kutsuttu ground and pound, eli tilanne jossa toinen osapuolista makaa maassa ja toinen on polvillaan hajareisin tämän vatsan tai rinnan päällä, kuuluu tähän kategoriaan. KON T ROLL I 3 • 2014 9
.. .. .. hyokkaysta ennakoivia signaaleja: Ihmisen käyttäytymistä tulee tulkita kokonaisuutena, mutta on joitakin merkkejä, jotka saattavat ennakoida alkavaa hyökkäämistä. Nämä merkit liittyvät ihmiskehossa tapahtuviin fysiologisiin muutoksiin, jotka johtuvat siitä, että elimistö valmistautuu taistelemaan. On ainakin osittain yksilökohtaista, kuinka selviä nämä merkit ovat. Tässä on joitakin hyökkäystä mahdollisesti ennakoivia muutoksia: - Kasvot kalpenevat: Ihossa olevat hiussuonet supistuvat, jotta enemmän verta riittää virtaamaan lihaksiin, ja samalla pinnalliset haavat vuotavat vähemmän verta. - Kasvojen lihakset kiristyvät, silmät siristyvät, leukalihakset jännittyvät ja hampaat puristuvat yhteen. Huulet muuttuvat kapeiksi ja henkilö saattaa paljastaa hampaansa. - Hengitys muuttuu tiheäksi ja matalaksi. - Kädet puristuvat nyrkkiin, ja henkilö saattaa muuttaa asentoaan kamppailuasennon omaiseksi, jolloin toinen kylki ja hartiat kääntyvät hieman eteen. Vartalo saattaa myös alkaa keinumaan eteen ja taakse samalla tavalla kuin esimerkiksi nyrkkeilijät liikuttavat vartaloaan. Tällainen liike paitsi vaikeuttaa vastustajaa osumasta omalla lyönnillään, liike myös vaikeuttaa vastustajaa huomaamasta pieniä asennon muutoksia, joita vartalo saattaa tehdä ennen hyökkäämistä. - Vartalon painopiste laskee alemmas henkilön koukistaessa jalkojaan hieman. - Vartalon liike saattaa vähentyä, tai henkilö saattaa esimerkiksi alkaa puhua enemmän käsillään. - Leuka laskeutuu lähemmäs rintaa, jolloin yhdessä eteen käännetyn hartian kanssa asento suojaa kaulaa ja leukaa hyökkäyksiltä. - Henkilö saattaa myös tuoda hartiansa eteenpäin ja kohti vastapuolta. - Maalinhakukatse: katse kohdistuu aiottuun hyökkäyskohtaan; jos henkilö alkaa tuijottaa esimerkiksi toisen osapuolen leukaa, hän saattaa valmistautua lyömään siihen, tai jos asiakas alkaa tuijottaa kontrolliammattilaisen vyöllä olevaa voimankäyttövälinettä, hän saattaa yrittää tarttua siihen. - Pakenemaan valmistautuva henkilö saattaa pälyillä ympärilleen etsien pakoreittiä tai ulospääsyä tilanteesta. - Henkilön puhuessa lauseet muuttuvat lyhyemmiksi, vastaamiseen saattaa tulla viivettä, tai henkilö lakkaa puhumasta kokonaan. 10 KON T R OL LI 3 • 2014 hyökkäykset liittyivät joukkohyökkäyksiin tai -tappeluihin. Joissakin tapauksissa ulkopuolinen henkilö saattoi sekaantua kahden henkilön tappeluun hyökkäämällä yllättäen jommankumman osapuolen kimppuun. Myös joissakin ryöstöissä ja raiskauksissa hyökkäys saattoi alkaa ilman edeltävää sanallista riitelyä. Alkava hyökkäys oli joissakin tapauksissa mahdollista estää päättäväisellä ja rauhallisella toiminnalla, esimerkiksi rauhoittamalla vastapuolta puhumalla ja olemalla provosoitumatta. On kuitenkin tärkeää olla varuillaan, vaikka tilanne näyttäisikin olevan ohi. Vastapuoli saattoi nimittäin hyökätä siitä huolimatta, että tilanne näytti olevan ohi. Yleensä alkava hyökkäys on mahdollista havaita muutoksena henkilön käyttäytymisessä ja kehonkielessä. Vaikka henkilön käyttäytymistä tulee tulkita kokonaisuutena eikä poimia joitakin yksittäisiä indikaattoreita, on joitakin yleisesti hyväksyttyjä merkkejä, jotka saattavat merkitä alkavaa hyökkäämistä. E Tutkimusaineiston perusteella väkivallan motiivit voitiin jakaa kahteen kategoriaan: tilanteisiin, joissa väkivalta oli keino jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, esimerkiksi kunnian säilyttämiseksi tai omaisuuden anastamiseksi. Toinen kategoria muodostui tilanteista, joissa väkivalta itsessään oli tavoitteena, esimerkiksi jos uhrille oltiin kostamassa jotain aikaisempaa tapahtumaa. Joissakin tilanteissa oli mukana elementtejä kummastakin kategoriasta. Tilanteissa joissa väkivalta oli itse tavoitteena, oli hyvin harvinaista saada hyökkääjää rauhoittumaan puhumalla. Hyökkäyksen aloittaminen Oli yleistä, että hyökkääjä pyrki pääsemään nopeasti vastapuolen lähietäisyydelle, eli noin puolentoista metrin säteen sisäpuolelle. Hyökkääjä pyrki saamaan henkisen yliotteen vastapuolesta, ja mahdollisesti testaamaan, kuinka vastapuoli reagoi henkilökohtaisen tilansa loukkaamiseen. Tätä henkilökohtaiseen tilaan tunkeutumista ei useinkaan ollut helppoa estää. Hyökkääjä pyrki usein piilottamaan ensimmäisen hyökkäyksen alkamisen jollakin tavalla, esimerkiksi tekemällä jotain viattoman näköistä, joka kuitenkin mahdollisti hyökkäyksen aloittamisen yllättäen. Hyökkääjä saattoi myös odottaa, että vastapuolen huomio oli kiinnittynyt toisaalle ennen oman hyökkäyksensä aloittamista; hyökkääjä saattoi esimerkiksi esittää vastapuolelle jonkin viattoman kysymyksen, ja hyökätä samaan aikaan kun vastapuoli vastasi tai mietti vastausta kysymykseen. Yleisin tapa aloittaa aseeton hyökkäys pitkältä etäisyydeltä oli oikealla kädellä tehty laajakaarinen, päähän kohdistettu lyönti, eli niin kutsuttu nakkikioskiheijari. Muita yleisiä aloitushyökkäyksiä olivat vasemman käden koukkulyönti päähän sekä tuulimyllyhyökkäys, eli useita molemmilla käsillä tehtäviä päähän kohdistettuja lyöntejä. Oli hyvin harvinaista, että hyökkäys alkoi potkulla. Valtaosa – yli 90 prosenttia – aloitushyökkäyksistä tapahtui uhrin etupuolelta. Sivusta tehdyt aloitushyökkäykset kohdistuivat lähes aina päähän, ja niillä saavutettu tyrmäysprosentti oli korkea. Takaa alkaneet hyökkäykset olivat luonteeltaan vaihtelevia, ne saattoivat olla lyöntejä, tarttumisia tai veitsihyökkäyksiä. Takaa tehdyissä hyökkäyksissä tyrmäysprosentti jäi alhaiseksi.
Joissakin tapauksissa hyökkääjä tarttui uhrin vaatteisiin vasemmalla kädellään ja löi oikealla. Tarttuminen saattoi olla uhrin liikkumisen kontrollointia, tai hyökkääjä saattoi käyttää kättään ikään kuin tuntosarvena, mittaamassa etäisyyttä kohteeseen, jolloin lyönti osui varmemmin Toisinaan tarttumista seurasi pääpusku, ja polvipotkua edelsi tarttuminen ja uhrin kiskaiseminen hyökkääjää kohti. Oli hyvin harvinaista, että hyökkäys alkoi tarttumaotteella uhrin ranteeseen. Nämä tilanteet liittyivät usein turvallisuusalan työntekijöiden käyttämiin hallintaotteisiin. Aseellisissa hyökkäyksissä oli tyypillistä, että jos molemmilla osapuolilla oli hallussaan suurin piirtein samantasoiset aseet, molemmat osapuolet olivat yleensä hyvin varovaisia ja tilanne pysyi useimmiten uhkailemisen tasolla. Jos alun perin aseistautumaton osapuoli otti aseen – esimerkiksi veitsen – esille tilanteen aikana, oli yleistä, että alun perin aseistettu hyökkääjä saattoi paeta paikalta. Teräaseella tehtäviä hyökkäyksiä edelsi useimmiten vastustajaan tarttuminen, poikkeuksena tilanteet, joissa hyökkääjä saattoi hyökätä yllättäen, esimerkiksi takaapäin. Teräasehyökkäykset kohdistettiin useimmiten uhrin vatsaan, rintaan, hartioihin ja kaulan alueelle. Hyökkääjä teki useita pumppaavia iskuja takimmaisella kädellään. Vaikka ensimmäisellä iskulla ei saavutettu kovinkaan usein tyrmäystä, useimmiten ensimmäisenä lyönyt osapuoli voitti tappelun, tai ainakin dominoi sitä. Mitä pidempään tappelu kesti, sitä enemmän ensimmäisen hyökkäyksen suoma etu menetti merkitystään. Oli yleistä, että tilanteet päätyivät jossain vaiheessa pysty/permanto-tilanteisiin, vaikka tämä asetelma lienee harvinainen itsepuolustusharjoittelussa. Fyysinen kamppailu Ensireaktion jälkeiset puolustautumisen tavat olivat yleensä vaistonvaraisia suojareaktioita tai raivokkaita vastahyökkäyksiä. Puolustautuminen oli samankaltaista riippumatta siitä, oliko hyökkäys aseeton vai tehtiinkö se aseella, tai oliko puolustautuja aseistettu tai aseeton. Sama päti myös tiettyyn rajaan saakka tilanteissa, joissa hyökkäyksessä käytettiin ampuma-asetta. Naisten välisessä väkivallassa tyypillistä oli, että osapuolet repivät toisiaan hiuksista. Miesten ja naisten välisessä väkivallassa hiuksista tarttuja oli lähes aina mies. Tätä tapahtui erityisesti raiskaustilanteissa. Naiset käyttivät harvoin jaloista tehtäviä maahanvientejä tai heittoja, jotka edellyttivät vastustajan nostamista ilmaan. Naiset ajautuivat muutenkin harvoin painietäisyydelle, pääsääntöisesti koska hiuksista tarttuminen (tarttumisetäisyys) esti painietäisyydelle siirtymisen. Miehet sen sijaan käyttivät edellä mainittuja hyökkäyksiä, tosin harvoin ensimmäisinä hyökkäyksinä. Silmiin kohdistetut hyökkäykset olivat harvinaisia, jos sumuttimien kuten OC-sumuttimen käyttötilanteita ei lasketa mukaan. Samoin pureminen ja sylkeminen olivat harvinaisia hyökkäyksiä. Yleensä vain naiset käyttivät sylkemistä, ja sekin tapahtui useimmiten tilanteen alussa, ja sylkemisen kohde yleensä vastasi hyökkäämällä. Myös nivusiin kohdistetut hyökkäykset olivat verrattain harvinaisia, ja useimmiten niitä tekivät naiset – riippumatta vastustajan sukupuolesta. Useimmiten nivusiin kohdistetulla hyökkäyksellä ei ollut juurikaan vaikutusta, paitsi jos hyökkäys osui napakymppiin, jolloin hyökkäys oli tehokas kohteen sukupuolesta riippumatta. KON T ROLL I 3 • 2014 11
la oli merkitystä: naisten väliseen tappeluun mentiin herkemmin väliin kuin miesten väliseen. Tappelun tyypillinen kestoaika oli huomattavasti urheiluotteluita lyhyempi. Jos tilanne kesti puolisen minuuttia, tilanne alkoi selkeästi kääntyä jommankumman osapuolen eduksi, jolloin se useimmiten loppui. Minuutin kestänyt tappelu oli pitkä, ja osa tilanteista päättyi muutamassa sekunnissa. Ainoastaan raiskaustilanteet kestivät huomattavasti pidempään; niissä kymmenen tai 20 minuutin kestoaika ei ollut epätavallinen. Erilaisia lukkoja käytettiin hyvin harvoin – vain 17 tapauksessa käytettiin jotain niveleen kohdistettua lukkoa, ja tällöin tekijä oli useimmiten joko kamppailulajien harjoittaja tai turvallisuusalan ammattilainen. Kaikki tutkimusaineistossa nähnyt lukot ja niiden yritykset kohdistuivat ranteeseen tai käsivarteen. Lukot eivät yleensä onnistuneet, ja onnistumisen edellytyksenä oli selkeä fyysinen ylivoima. Erilaisia kuristuksia käytettiin 134 tilanteessa, ja vain kuudessa vastustaja saatiin kuristettua tajuttomaksi. Kaikissa näissä tilanteissa kuristaja oli mies. Naiset käyttivät kuristuksia harvoin, ja lähes aina naista vastaan. Yleisimmät kuristukset olivat niin sanottu giljotiinikuristus ja takaapäin käsivarrella tehtävät kuristukset. Lähdemateriaalissa oli 532 tilannetta, joissa käytettiin jossain vaiheessa jonkinlaista asetta. Näistä tilanteista 17 prosentissa hyökkääjä menetti aseensa tai puolustaja yritti riisua hyökkääjää aseista. Useimmat aseenriistot ja sen yritykset tehtiin lyömäaseita vastaan. Aseenriistot tapahtuivat yleensä yhdellä kolmesta tavasta: puolustaja sai iskun aseesta ja sen jälkeen välittömästi siihen tarttuen riuhtaisi sen irti hyökkääjän otteesta, puolustautuja pääsi hyökkääjän lähietäisyydelle ja sai aseen pois painimalla, tai puolustautuja tarttui asekäteen ja löi toisella kädellä toistuvasti hyökkääjää vapaalla kädellään. Yleisin tapa onnistua aseenriistossa oli, että useampi puolustautuja toimi ryhmässä hyökkääjää vastaan. On usein kuultu väite, että yli 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan. Tutkimus ei tue tätä väitettä, sillä tappelun luonteesta riippuen maahan päätymisen todennäköisyys vaihteli reilusta 50 prosentista vain hieman yli kymmeneen prosenttiin. Analysoiduista miesten vapaaotteluotteluista sen sijaan 92 prosenttia sisälsi maassa kamppailua ottelun jossakin vaiheessa. Päätösvaihe Tilanteet päättyivät yhdellä monista tavoista: toinen osapuolista oli kyvytön jatkamaan tai hänen toimintakykynsä oli selkeästi heikentynyt, toinen osapuolista luovutti tai pakeni paikalta, molemmat osapuolet halusivat lopettaa tai lopettivat ulkopuolisten väliintulon seurauksena. Tutkimusaineistossa oli yleistä, että tappelulla oli yleisöä, ja yleisön puuttuminen tilanteen kulkuun ei ollut harvinaista. Ulkopuolisten puuttumiseen vaikuttivat useat seikat, kuten käytettiinkö tappelussa aseita, oliko kyseessä yksi montaa vastaan -tilanne, tunsivatko katsojat ja tappelun osapuolet toisensa, ja niin edelleen. Myös tappelijoiden sukupuolel- 12 KON T R OL LI 3 • 2014 Veitsihyökkäysten kohteeksi joutuneet eivät useinkaan huomanneet veistä ennen kuin sitä oli käytetty ensimmäisen kerran – eikä välttämättä silloinkaan. Veitsihyökkäys ei myöskään pysäyttänyt uhrin toimintaa kovin nopeasti, vaikka vammat saattoivat olla hyvinkin vakavia. Tutkimusaineistossa ampumaaseiden käyttöetäisyydet vaihtelivat useimmiten muutamasta metristä kosketusetäisyyteen. Kuvanauhoja tarkastelemalla oli mahdollista havaita joidenkin ihmisten selvästi harjoitelleen jotakin kamppailulajia – tai ainakin jäljittelevän niiden liikkeitä. Kamppailulajitaustasta oli hyötyä tilanteista selviämisen kannalta, vaikkakaan niiden harrastaminen ei ollut menestymisen tae. Monet muut tekijät – kuten henkilön kokemus, asenne ja fyysiset ominaisuudet – vaikuttivat myös tilanteen lopputulokseen. Analysoiduissa nainen vastaan mies -tilanteissa, nainen oli yleensä altavastaajana. Nainen saattoi kuitenkin päästä niskan päälle, mikäli hän puolustautui aggressiivisesti, toimi nopeasti ja oli suhteellisen kookas. Joissakin tapauksissa naisen varustautuminen jollakin aseella riitti pelottamaan miehen pakosalle. Myös ryhmänä puolustautuvat naiset onnistuivat pääsemään tilanteessa niskan päälle. Aineiston mukaan helpommat keinot naisillekin parantaa mahdollisuuksiaan miespuolista hyökkäystä vastaan olivat aseistautuminen ja ryhmänä liikkuminen.
Jälkiselvittely James LaFond: Tilanteen jälkeen oli tärkeää pysyä valppaana, sillä oli mahdollista, että toinen osapuoli aikoi vielä hyökätä. Tämä piti paikkansa erityisesti joukkotilanteiden jälkeen. THE FIGHTING EDGE Joissakin tilanteissa oli erittäin tärkeää osata antaa itselleen ensiapua tilanteen päättymisen jälkeen. Aseettomissa hyökkäyksissä tapahtui harvoin vakavia loukkaantumisia, koska osapuolten osumatarkkuus oli usein huono tai osuneet hyökkäykset olivat verrattain tehottomia. Suurin vaara vakaville vammoille syntyi kyynärpäälyöntien tai polvipotkujen seurauksena, tai kun maassa makaavaa uhria lyötiin tai potkittiin. Myös kaatumisten ja heittojen seurauksena syntyi vammoja. Talonen toteaa, että itsepuolustustarkoituksessa kamppailu- tai itsepuolustuslajeja harjoittelevan henkilön tulisi sisällyttää harjoitteluunsa myös itsepuolustukseen liittyvien lakien ja oikeustapausten sekä oikeusprosessin tuntemusta. Johtopäätöksiä väkivaltatilanteista Tutkimusmateriaalin perusteella Talonen toteaa, että täysin tuntemattomien henkilöiden välinen väkivalta on harvinaista, poikkeuksena esimerkiksi voimankäyttötilanteet, ryöstöt ja seksuaalinen väkivalta. Useimmiten tappelun osapuolet olivat samaa sukupuolta ja kuuluivat samaan ikä- ja etniseen ryhmään. Myös vastakkaisilla puolilla olevien osapuolten lukumäärä oli suurin piirtein sama valtaosassa tapauksista. Miesten ja naisten väliset tappelut olivat muihin vastaaviin tilanteisiin verrattuna suhteellisen harvinaisia, tosin Talonen toteaa, että koska tutkimus oli tehty internetistä löytyneiden videotallenteiden perusteella, tämä luultavasti vääristää tutkimustuloksia niiden yleisyyden osalta. On esimerkiksi luultavaa, että perheväkivaltaa esiintyy enemmän kuin Internetistä löytyvästä videomateriaalista voi päätellä. Valtaosa arkielämän ristiriitatilanteista on kuitenkin sanallisia riitoja ilman fyysistä kamppailua, mikä todistaa verbaalisten itsepuolustustaitojen tärkeyden. Aggressiivisen henkilön kohtaamistilanteissa on oleellisen tärkeää osata rauhoittaa tilanne siten, että kohtaaminen ei eskaloidu fyysiseksi kamppailuksi. Tilanteiden ennakointi on myös erittäin tärkeä taito, sillä aggressiivisten kohtaamisten selvittäminen ei välttämättä vaadi fyysistä kohtaamista – tosin sitä ei voida aina välttää. Jos tilanne eskaloituu fyysiseksi, on tärkeää osata kamppailla kaikilla etäisyyksillä, erilaisissa olosuhteissa, aseettomana ja aseistettuna. Itsepuolustusharjoittelun tulisikin olla mahdollisimman monipuolista ja kattaa kaikki todennäköiset olosuhteet, joissa harjoittelija saattaa joutua kohtaamaan väkivaltaa. Harjoittelun tulisi lisäksi kattaa paitsi tilanteiden fyysinen selvittäminen, sen tulisi antaa eväitä myös henkiselle puolelle. James LaFond julkaisi oman tutkimuksensa väkivallan luonteesta vuosituhannen vaihteessa. Vaikka LaFondin ja Talosen tutkimusten fokukset olivat hieman erilaiset, on niitä siitä huolimatta mielenkiintoista tarkastella rinnakkain. teksti ja kuva: Seppo Vesala J ames LaFondin kirja the Fighting Edge käsittelee pitkälti samoja asioita kuin Talonen tutkii. Tutkimuksissa on erona se, että kun Talonen keskittyy tutkimaan väkivaltatilanteiden luonnetta, LaFond on kiinnostunut siitä, miten yksittäinen ihminen voi parantaa omia mahdollisuuksiaan selvitä näistä tilanteista. Taustaa Tutkimuksissa on muitakin eroja kuin se, mihin tutkijan huomio on keskittynyt. Ensinnäkin Talonen on ammatiltaan tutkija, kun LaFond on kadunmies, joka lähestyy tutkimusongelmaa omien kokemustensa kautta. Myös tutkimusaineistossa on eroa: LaFond on kerännyt oman aineistonsa haastattelemalla väkivaltatilanteisiin joutuneita ihmisiä, ja onpa tutkimusaineistoon kelpuutettu jopa LaFondin itse kokemia tilanteita. Koska ihmisillä on taipumusta muistaa asiat itselleen suosiollisella tavalla, tällä tavalla kerätyn tutkimusaineiston objektiivisuus voidaan hyvinkin kyseenalaistaa. Toisaalta, tällä tavalla voidaan esimerkiksi saada tietää tapahtumien ja henkilöiden taustoja, mikä ei ole mahdollista lyhyitä videoleikkeitä katsomalla. Eräs LaFondin teemoista onkin se, kuinka paljon aikaisempi kamppailulajiharjoittelu tai kokemus väkivallasta vaikuttaa toimintakykyyn, kun taas Talosen käyttämällä metodilla voidaan vain havainnoida ihmisen toimintaa ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä. Myös aineiston laajuudessa on eroa: LaFondin tutkimus perustuu 460 väkivaltatilanteeseen, mikä on hyvä otanta ottaen aineiston keräystapa huomioon, mutta kuitenkin se on laajuudeltaan vain viidennes Talosen aineistosta. LaFondin tutkimusta KON T ROLL I 3 • 2014 13
voi kuitenkin pitää ainakin suuntaa-antavana, ja toki on mielenkiintoista nähdä, kuinka samankaltaisiin lopputuloksiin eri tutkijat ovat päätyneet. Osalla haastatelluista on kokemusta useista väkivaltatilanteista, jolloin kaikki tilanteet on otettu mukaan tutkimukseen. Kaikki haastatellut asuivat Baltimoren alueella, missä myös valtaosa tilanteista oli tapahtunut. Myös haastateltavien sosiaalinen status on käsitykseni mukaan kaikilla suurin piirtein samanlainen. Nämä seikat saattavat vaikuttaa tutkimuksen tulosten sovellettavuuteen, sillä väkivallassa esiintyy alueellisia ja jonkin verran myös sosiaaliseen asemaan liittyviä muuttujia. Talosen tutkimuksessa aineisto oli kerätty ympäri maailmaa, tosin Talosellakin suurin osa materiaalista oli Yhdysvalloista, joten kummankaan tutkimuksen tuloksia ei voi soveltaa suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan. Väkivaltatilanteiden luonteesta Kirja alkaa itsepuolustuksen realiteettien käsittelyllä, mutta toisin kuin Talonen, LaFond purkaa asioita auki käyttäen esimerkkinä erästä omaa kokemustaan väkivallasta. Tämä lähestymistapa tekee käsittelystä persoonallisemman ja omakohtaisemman, mutta samalla objektiivisuuden tunne kärsii kovan kolauksen. Lukijalle kuitenkin kerrotaan, miten tilanne eteni siten kuin eteni, ja mitkä tekijät vaikuttivat asioiden kulkuun. LaFond myös käy läpi tyypillisiä hyökkääjän ominaisuuksia, ja minkälaisia vääriä ennakko-odotuksia ihmisillä yleensä on väkivaltatilanteista. Koska LaFondin tarkoituksena oli analysoida, miten kamppailulajien harrastaminen edistää väkivaltaisista kohtaamisista selviytymistä, kirjassa tehdään jonkin verran lajianalyysiä. LaFond jakaa itsepuolustus- tai kamppailulajit seitsemään kategoriaan, ja vain osa kategorioista on sellaisia, että ne edistävät merkittävästi harrastajan kykyä toimia todellisen hyökkäyksen uhrina. Lukijalle annetaan neuvoja oikeanlaisen koulun ja opettajan valinnassa. LaFond neuvoo, että tärkeimmät yksittäiset kamppailutaidot itsepuolustuksen näkökulmasta katsottuna ovat painiminen, aseiden käyttäminen, nyrkkeily, sekä yhteen aseettoman kamppailun erityisalueeseen (esimerkiksi potkimiseen tai lukkopainiin) keskittyminen. LaFond käy vielä läpi joitakin itsepuolustuksen kannalta tärkeitä ominaisuuksia ja niiden merkitystä lopputuloksen kannalta, kuten puolustautujan fyysistä kokoa. Tämä analyysi on mielenkiintoista, erityisesti sen takia, että tällaista elementtiä Talosen esiraportissa ei ole. LaFondin pätevyys tällaisten analyysien tekemiseen sekä tutkimusmateriaalin kattavuus jäävät kuitenkin arvailujen varaan. Lukija jää epävarmaksi siitä, onko kyse puhtaasti LaFondin subjektiivisista mielipiteistä vai tilastollisesti luotettavasta analyysista. Analyysia väkivallasta Kun Talosen tavoitteena oli tutkia väkivaltatilanteita sellaisinaan, LaFond pyrki tutkimaan, millä tavalla ja kuinka paljon kamppailulajien harrastaminen edesauttaa väkivallasta selviämisessä. Näin ollen tutkimuksissa kiinnitettiin huomiota hieman eri asioihin, mutta yhteneväisyyksiäkin toki löytyi. LaFond on tulkinnut keräämänsä tilastotiedot lukijaa varten valmiiksi, mutta kirjassa on jonkin verran myös puhdasta numerodataa. Yksi esimerkki puhtaista numeroista on se, että LaFondin tutkimuksessa vain noin 25 prosenttia tilanteista päätyi maahan. Tämä on monilta osin yhtäpitävä tulos Talosen tutkimuksen kanssa. Poikkeuksena ovat muun muassa kaksintaistelumaiset kamppailut ja aseeton viranomaisvoimankäyttö, jossa maahan 14 KON T R OL LI 3 • 2014 päätymisen todennäköisyys oli Talosen tutkimuksen mukaan noin 45–55 prosenttia. Kuitenkin lienee turvallista sanoa, että väite, jonka mukaan yli 90 prosenttia tappeluista päätyy maahan, voi pitääkin paikkansa vapaaottelukehässä, mutta ei kadulla. Kirjassa tehdään mielenkiintoisia huomioita kokemuksen merkityksestä tappelun lopputuloksen kannalta: kontaktiin tottumattomat kamppailulajiharrastajat pärjäsivät huonosti itsepuolustustilanteissa, jotakuinkin yhtä huonosti kuin ne, jotka eivät olleet harjoitelleet kamppailua eivätkä myöskään olleet tottuneet kontaktiin, mutta jälkimmäisellä ryhmällä tilanteen epäsuotuisa lopputulos ei tullut niin yllätyksenä, eivätkä he kärsineet tilanteesta yhtä paljon henkisesti. LaFond ilmeisesti tarkoittaa tällä sitä, että kontaktin puuttuminen itsepuolustusharjoittelusta luo harjoittelijalle epärealistisia odotuksia omista kyvyistä selvitä tilanteista, ja totuuden paljastuminen saattaa järkyttää. Kamppailulajeja harjoittelemattomat, mutta kovaan fyysiseen kontaktiin tottuneet henkilöt – esimerkiksi jääkiekkoilijat – pärjäsivät noin kaksi kertaa paremmin kuin kontaktiin tottumattomat, ja kovaan kontaktiin tottuneet kamppailulajiharrastajat tai kokeneet tappelijat pärjäsivät selvästi parhaiten, selviten voittajina noin 95 prosentissa tilanteista. Tutkimuksen perusteella voi esittää vanhan totuuden, että harjoiteltavaa lajia tärkeämpää on tapa, miten sitä harjoitellaan. Toinen mahdollinen tulkinta on se, että tietyn luonteiset henkilöt hakeutuvat harrastuksiin, joissa todennäköisyys kovaan kontaktiin on suuri, ja samat henkilöt pärjäävät luontaisesti paremmin itsepuolustustilanteissa. Joka tapauksessa kokemuksen merkitystä ei pidä vähätellä, ja luonteesta huolimatta harjoittelu parantaa toimintavalmiuksia tosipaikan tullen. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa toinen vanha totuus: harjoitus ei tee mestaria, vaan mestarillinen harjoittelu tekee. Mitä todenmukaisempaa harjoittelu on, sitä parempi on lopputulos – edellyttäen tietenkin, että ennen juoksemaan opettelemista opetellaan kävelemään.
KON T ROLL I 3 • 2014 15
l K E N T TÄ KO U L U T TA J A teksti: Seppo Vesala kuvat: Heikka Jämsä Turvallisuusalan ammattilaisten tulee välttää vahvistamasta kliseetä, jonka mukaan kenttäsika ei kykene keskustelemaan, lyömään kyllä. Kaikki eivät ole luonnostaan supliikkimiehiä, mutta jokainen voi oppia tiettyjä perusasioita puhuttamisesta. P uhuttaminen on kenttäsian perustaitoja, joka liittyy käytännössä kaikkiin työtehtäviin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Puhuttaminen ei liity kohdehenkilön jututtamiseen pelkästään silloin, kun tilanne pyritään hoitamaan verbaalisesti voimankäytön sijaan, vaan melkeinpä minkälaisiin asiakaskohtaamisiin tahansa. Asiakaskohtaamisia aggressiivisen asiakkaan kanssa on käsitelty aikaisemmin ainakin Kontrollin numeroissa 3/2008 ja 3/12. Koska tässä Kenttäkouluttajassa puhutaan etupäässä tilanteista, joissa ei ainakaan alkuvaiheessa ole tarkoituksena ottaa ketään kiinni, taktiikat eivät välttämättä sovellu sellaisinaan aggressiivisen asiakkaan kohtaamiseen. Nyt käsiteltävissä toimintamalleissa painotetaan asiakkaan sujuvaa puhuttamista työturvallisuuden maksimoinnin kustannuksella. Se, minkälaista taktiikkaa missäkin tilanteessa käytetään, riippuu tilannearviosta. Onnistuneen tilannearvion tekeminen puolestaan edellyttää ihmistuntemusta ja kokemusta vastaavista tilanteista. Jos on epävarma keskustelukumppaninsa mielentilasta, onkin parempi ottaa varman päälle kuin että pieleen menneen tilannearvion takia kohtaaminen otetaan liian rennosti ja vaarannetaan oma työturvallisuus. Jotta ei eksytä liian syvälle taktisuuden hetteikköön, on kuitenkin hyvä huomata, että varmaankin kaikissa turvallisuusalan työtehtävissä ylivoimaisesti suurin osa ihmiskontakteista on muita kuin kohtapäätä alkavia voimankäyttötilanteita. Nyt esitettävät toimintamallit perustuvat vahvasti nonverbaaliin viestintään, johon reagoidaan alitajuisesti. Näin ollen vastapuoli ei välttämättä huomaa lainkaan, että häneen yritetään vaikuttaa. Koska vastahankaisen asiakkaan suostuttelu lienee helpompaa silloin, kun tämä ei tajua tulevansa suostutelluksi, nonverbaalit keinot ovat tehokkaita myös silloin, kun asiakas ei halua keskustella kenttäsian kanssa. Vaikka tässä Kenttäkouluttajassa esitettävät opit eivät sovellu kamppailutilanteisiin yhtä hyvin kuin perinteiset yksittäisen kenttämiehen toimintamallit, näiden tekniikoiden käyttäminen saat- 16 KON T R OL LI 3 • 2014 taa toisaalta rauhoittaa kiihtynyttä asiakasta, jolloin tilanteen eskaloitumisen vaara pienenee. On kuitenkin syytä olla koko ajan varuillaan, ja jos vaikuttaa siltä, että ensiarvio kohdehenkilön aggressiivisuudesta ei osunut oikeaan, taktiikka on syytä muuttaa perinteisemmäksi, niin sanotun ei-henkilön kohtaamiseen tarkoitetuksi lähestymistavaksi. On myös huomattava, että asiakkaan luonteva kohtaaminen edellyttää, että kenttäsika itse osaa käyttäytyä luontevasti. Esimerkiksi perinteinen valmius- tai puhutteluasento voi olla muotista opitun näköinen, koska sen ei ole tarkoituskaan esittää mitään muuta kuin valmiusasentoa. Peitetyn valmiusasennon sen sijaan on oltava luonteva, koska se on nimensä mukaisesti peitetty. Puhuttamisen tarkoituksena on kerätä tietoa, mikä vaatii puhutettavalta henkilöltä myötävaikutusta. Useimmiten myötävaikutusta ei ole vaikeaa saavuttaa, mutta toisinaan keskustelukumppania täytyy sukia oikealla tavalla myötäkarvaan. Tämä onnistuu parhaiten ja samalla huomaamattomimmin käyttämällä hyväksi nonverbaalia viestintää. – Sanaton viestintä on aiheena laaja, ja siihen kannattaa perehtyä paremmin esimerkiksi lukemalla sitä käsitteleviä kirjoja; ohessa kuitenkin lyhyt alustus aiheeseen. Puhuttaessa toisen henkilön kanssa kasvotusten viestintä koostuu kehonkielestä, äänenkäytöstä sekä sanojen merkityksestä. Kehonkieli käsittää keskustelijan eleet, asennot ja ilmeet, ja sen merkitys keskustelussa on hyvin merkittävä. Äänenkäyttö kattaa muun muassa puheen rytmin, äänenvoimakkuuden ja äänen korkeuden. Jos kehonkieli ja äänenkäyttö ovat ristiriidassa sanojen merkityssisällön kanssa, viestintä ei luultavasti onnistu. Erityisesti tilanteissa, joissa on voimakas tunnelataus tai jos tilanne on muuten stressaava, on tärkeää, että kehonkieli ja äänenkäyttö sopivat yhteen sanojen viestisisällön kanssa. Esimerkiksi jos pyritään rauhoittamaan kiihtynyttä henkilöä, puheen ja käytöksen on oltava yhtä rauhoittavia kuin sanojen. Tai jos kokematon kenttäsika jännittää voimankäyttötilannetta, eivät karskit sanat auta, mikäli kehonkieli ja äänenkäyttö paljastavat jännityksen.
Kuva 1: Sijoittuminen suhteessa keskustelukumppaniin luo pohjan sille asetelmalle, mistä käsin keskustelua käydään. Jos kenttäsika asettuu seisomaan suoraan keskustelukumppaninsa eteen rintamasuunta tätä kohti, tilanne saatetaan kokea uhkaavaksi. Vaikutelmaa vastakkainasettelusta korostaa suljettu asento, kuten käsien pitäminen puuskassa tai selkeän kamppailuasennon käyttäminen; myös kenttäsian komentava äänensävy voi nostattaa vastapuolen taistelutahtoa. Jos kenttäsika sijoittuu keskustelukumppaninsa vierelle siten, että rintamasuunnat ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden, tilanne muistuttaa neuvottelua eikä ole yhtä uhkaava kuin vastakkain seisominen. On huomattava, että L-sääntö asettaa kenttäsian automaattisesti tähän asemaan keskustelukumppaniin nähden. Jos keskustelijat asettuvat rinnakkain siten, että rintamasuunnat ovat samaan suuntaan, he ovat ikään kuin samalla puolella, ”liittolaisia”. Rinnakkain sijoittuminen voi johtua ennakkoasenteesta toista kohtaan, mutta tehoa voi hyödyntää myös tietoisesti sijoittumalla rinnakkain keskustelukumppanin kanssa. Näin kenttäsika voi luoda puhutettavalle henkilölle vaikutelman samalla puolella olemisesta, jolloin esimerkiksi tietojen saaminen tältä on helpompaa kuin muuten. KON T ROLL I 3 • 2014 17
Kuva 2: Ulkonäkö liittyy sanattomaan viestintään vahvasti. Fyysiseen kokoonsa tai kirveellä veistettyyn ulkonäköönsä ei voi kovinkaan paljoa vaikuttaa, mutta muihin ulkoisiin piirteisiin kyllä. Parhaimmillaan (ainakin puhutustilanteiden kannalta) kenttäsika on olemukseltaan ja käyttäytymiseltään mahdollisimman neutraali ja helposti lähestyttävä. Liiallinen macho-asenne saattaa provosoida kohdehenkilöä ja karkottaa jopa sivulliset, esimerkiksi todistajat. Lisäksi kalju hormonibodari-kenttäsikalook vahvistaa stereotypiaa kenttäsioista – no, kaljuina hormonibodareina. Kannattaakin miettiä, onko presidentti Kekkoselta kopioitu hiusmuoti paras mahdollinen valinta neutraaleja asiakaskohtaamisia ajatellen, vai olisiko jokin leppeämpi taistelukampaus ammatin näkökulmasta toimivampi. Jos nyt kuitenkin on niin, että esimerkiksi kasvonpiirteet tai omat tai mielitietyn vaatimukset ovat sellaiset, että niihin sopii paremmin sileä päälaki ja karvainen leuka kuin päinvastoin, niin olkoon niin. Sitten on tärkeää kiinnittää huomiota muuhun nonverbaliikkaan oikein erityisellä antaumuksella. Vaikka työtehtävissä tulisi käyttää ylhäältä käsin säädettyä työasua, vaatteilla ja ennen kaikkea sillä, miten niitä kantaa, voidaan vaikuttaa ulkopuolisille muotoutuvaan kuvaan itsestä ja samalla koko organisaatiosta. Siinä missä vimpan päälle särmä look on joidenkin silmissä luotettavuuden tunnusmerkki, sama piirre on kuitenkin toisten kohdalla juuri sitä, mikä on omiaan luomaan valmiiksi takajaloillaan olevan asenteen. Voitaneen kuitenkin yleistää, että siisti työasu on tärkeä elementti hyvän ensivaikutelman luomisessa. Ensivaikutelman voi luoda vain kerran, ja se taas on tärkeä tekijä sen määrittelemisessä, miten kohtaaminen asiakkaan kanssa siitä eteenpäin sujuu. Asiakas voi kokea aurinkolasit päässä esiintyvän kenttäsian 18 KON T R OL LI 3 • 2014 ylimieliseksi, uhkaavaksi tai provosoivaksi – jollei muuta, niin etäiseksi. Erityisesti peililasien ja muiden läpinäkymättömien aurinkolasien käyttämistä tulisi välttää. Jos ilma on aurinkoinen ja lasien käyttäminen välttämätöntä, lasit on kuitenkin syytä ottaa pois silmiltä puhuttamisen ajaksi. Silmien näkyminen on niin keskeinen sanattoman viestinnän osa-alue, että jollei puhutettava näe kenttäsian silmiä, suurta yhteistyöhalukkuutta on muilla sanattomilla keinoilla lähes turha tavoitella. Sielun peilien peittäminen vieraannuttaa keskustelukumppanin toisesta lähes missä tahansa keskustelutilanteessa. Purukumin pureskelu saatetaan tulkita yritykseksi peittää epävarmuus, tai sitä voidaan pitää ylimielisenä ja moukkamaisena käytöksenä etenkin työtehtävissä olevalta henkilöltä. Varusteiden koskettelu taas voidaan tulkita valmistautumiseksi niiden käyttöön tai yritykseksi hakea niistä turvaa, epävarmuudeksi siis. Myös tilanteeseen nähden liian karski käytös voidaan tulkita joko epäkohteliaisuudeksi tai epävarmuudeksi. Toisinaan on perusteltua kieltäytyä kättelemästä asiakasta, mutta kategorinen kieltäytyminen hankaloittaa asioita ja saattaa muuttaa keskustelukumppanin asenteen pykälää negatiivisempaan suuntaan. Jos pelätään, että kättely muuttuu puristusvoimakilpailuksi, tilanteen voi välttää esimerkiksi Kontrollin 1/2010 Kenttäkouluttajassa esitellyillä tavoilla. Omaa käyttäytymistään tulisi arvioida ulkopuolisen silmin: jos tuntuu siltä, että itse ei arvostaisi keskustelukumppanilta tietynlaista käytöstä, siitä tulee pyrkiä eroon myös omassa käyttäytymisessään. Ja toisaalta edellä esitetyistä vinkeistä on hyvä ottaa vaarin, vaikkei kuvatunlainen toiminta itseä yleensä ärsyttäisikään, sillä vastaanottajan anturit saattavat olla paljonkin herkemmät kuin omat.
Kuva 3: Neutraalissa kohtaamisessa tulisi välttää ulospäin näkyvää taktisuutta, mutta kenttäsika voi – ja hänen kannattaakin – puhuttaessaan potentiaalisesti aggressiivista henkilöä käyttää jonkinlaista valmiusasentoa. Usein sen voi tehdä myös peitetysti: valmiusasentona voi käyttää neutraalin näköisiä asentoja, jotka jo sellaisenaan suojaavat hyökkäyksiltä ja joista on helppo lähteä kamppailemaan tai käyttämään voimankäyttövälineitä. Luonnollisuus on tärkeää, jotta kohdehenkilö ei provosoidu kenttäsian ”taisteluvalmiuden esittelystä”. Lisäksi peitetyn valmiusasennon käyttäminen saattaa tuoda taktista etua, koska siitä käsin on mahdollista käynnistää ennakoiva hyökkäys niin, että vastapuoli ei huomaa kenttäsian olevan valmiina voimankäyttöön. Eräs tunnetuimmista – joskaan ei välttämättä luontevimmista – piilotetuista valmiusasennoista on saanut nimensä takavuosien koomikon, Jack Bennyn, mukaan. Siinä toinen käsi suojaa kasvoja ja kaulaa, toinen vartaloa. Käsiä ei viedä limittäin toistensa ympäri kuten esimerkiksi perinteisessä kädet puuskassa -asennossa, vaan molemmat kädet ovat vapaita aloittamaan voimatoimet tai torjumaan vastapuolen hyökkäyksen. Kuva 4: Sijoittuminen voidaan tehdä taktisesti oikein niin, että puhutettavan henkilön ei ole helppoa hyökätä kenttäsian kimppuun, mutta kuitenkin piilotetusti siten, että kohdehenkilö ei huomaa sijoittumisessa piilevää riskienhallintaa. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi sijoittumalla siten, että puhuttajan ja kohdehenkilön väliin jää jokin este, joka hidastaa vastapuolen hyökkäystä. Aihetta on käsitelty Kontrollin 3/2012 Kenttäkouluttajassa. Sijoittumisessa tulee varmistaa myös perääntymistie ja se, että peräännyttäessä ei ole vaaraa kompastua reitillä oleviin esineisiin tai epätasaisuuksiin. Kohdehenkilön hyökkäyshaluja voidaan hillitä myös psykologisella yliotteella, joka voidaan saavuttaa esimerkiksi sijoittumalla hieman puhutettavaa henkilöä korkeammalle: kenttäsika voi seistä esimerkiksi jalkakäytävällä, jos puhuteltava seisoo ajoradalla. Näin saavutetun pituusylivoiman (joka tiedostamatta tulkitaan usein myös voimaeroksi) avulla saatetaan vähentää kohdehenkilön hyökkäysintoa. KON T ROLL I 3 • 2014 19
Kuva 5: Kuten edellä todettiin, asento on tärkeä elementti vuorovaikutustilanteen lähtöasetelmaa määriteltäessä. Fyysisesti korkeammalla oleva koetaan tilanteessa hallitsevassa asemassa olevaksi. Jos tarkoituksena on saada henkinen yliote, vastapuolen voi istuttaa alas, jolloin seisomaan jäävä kenttäsika pääsee lähes automaattisesti dominoivaan asemaan sen lisäksi, että istuvasta asemasta toisen osapuolen on vaikeampaa aloittaa hyökkäämistä. Jos halutaan välttää dominoivaa vaikutelmaa, kenttäsika voi itse istahtaa alas, jolloin aseman tuoma muodollinen auktoriteetti ei korostu. Erityisesti traumatisoituneen rikosuhrin tai vaikkapa eksyneen lapsen puhuttaminen helpottuu, jos tilanteen jännitystä vähennetään huomioimalla oma fyysinen sijoittuminen. ”Samalle puolelle” asettuminen voi tapahtua jo ennen kuin on vaihdettu sanaakaan. Kenttäsian on hyvä muistaa puhuttaa pieniä lapsia kyykystä: pituuseron tasaaminen voi kummasti helpottaa esimerkiksi pelästyneen lapsen kanssa keskustelua tai vähintäänkin tehdä lapsen olon turvallisemmaksi. Vai miltä itsestäsi tuntuisi puhua metriä pidempien kanssa? Vaikeimmissa tilanteissa yhteishenkeä voi koettaa rakentaa myös sananvalinnoin, esimerkiksi käyttämällä me-muotoa. 20 KON T R OL LI 3 • 2014