Kontula on skeittaajien maailma 1 OmaStadi-äänestys on tulossa 2 Ravintolamaailman uusin tulokas 2 Täydennysrakentamista Kontulankujalle 3 Kännykät piiloon tunneilla! 4 Liikkeelle Kontulan ostarin puolesta 5 Ostarista kaupunki kirjoittaa 6 Vaihtuvatko baarit kulttuuritiloiksi? 6 Kontulan kasvo 7 Kontulan oma lehti PERJANTAI 27.2.2026 2 • 2026 KONTULASSA TAPAHTUU V uorovalvoja Siv Knudsen odotteli hallin alussa valmiina vastaamaan kysymyksiimme. HELride Collective järjestää skeittikouluja, -kerhoja ja tapahtumia. Lauantain skeittikouluun on mahdollista päästä lahjoittajien ansiosta nyt maksutta. Knudsenin lisäksi yhdistyksellä on muutama osa-aikainen työntekijä. Toiminnanjohtaja Anssi Paukkunen on ainoa kuukausipalkkainen. Kollektiivia pyörittää lisäksi hallitus ja joukko aktiiveja vapaaehtoisia. NUORET MUKAAN Knudsen kertoi, että he ovat toiminnassaan huomanneet hallituksen leikkausten vaikutuksen: kaikilla ei ole varaa harrastuksiin. Niinpä he alkoivat miettiä, mitä voisivat tehdä antaakseen useammille lapsille ja nuorille mahdollisuuden rullalautailla. Kollektiiville on tärkeää yhdenvertaisuus ja se pyrkii toiminnassaan lisäämään nuorten osallisuutta. Se tarjoaa myös nuorille osa-aikatyötä kerhojen ohjauksessa. Viime vuonna testattiin lahjoituskampanjaa. Sen ansiosta voitiin tarjota 30 lapselle ja nuorelle mahdollisuus osallistua HELriden skeittikouluihin ilmaiseksi. Knudsen iloitsi, että tänä vuonna voidaan toimintaa laajentaa uusien lahjoittajien ansiosta. Hän kertoi myös, että skeittaajille yhteisöllisyys merkitsee paljon ja siksi monet lajin harrastajat olivat valmiita osallistumaan kampanjaan. Yksittäinen lahjoittaja – skeittaaja hänkin – tuplasi koko lahjoitussumman kampanjan päätteeksi. VUOROISTA ON PULAA HELridella on Kontulan skeitti hallissa omat vakiovuorot. Niitä saatiin vain neljä viikossa yli 350 jäsenelle. Jäsenet saavat skeitata vakiovuoroilla ilmaiseksi, muut voivat ostaa kertakäynnin tutustumista varten. Sunnuntain vuoro on suunnattu erityisesti aloitteleville skeittaajille. HELriden kerhoja on kuusi kertaa viikossa. Niihin osallistuu n. 30 8-15vuotiasta lasta viikoittain. Kontulan skeittihalli on Helsingin ainoa sisähalli. Kundsen harmittelikin sitä, että se on hyvin täynnä. Vuoroja on vaikea saada, eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan. Halli kuuluu kaupungin nuorisotoimelle. Knudsenin mukaan kaupunki on jo myöntänyt määrärahat uudelle hallille, mutta sopivasta tilasta keskustellaan vielä. Hallissa pidettävien koulujen lisäksi HELride järjestää myös kesällä Kontulan skeittipuistossa maksuttomia skeittikouluja yhteistyössä kaupungin nuorisotoimen kanssa. HELridella on toimintaa muuallakin Helsingissä. Knudsen kertoi, että yhdistys toimii skeittaajien edunvalvojanakin. SKEITTILUKIOON KONTULASSA Kontulassa toimii myös skeittilukio Helsingin Yhteislyseossa. Sitä ovat olleet ideoimassa vuonna 2023 Suomen Rullalautaliitto ja HELride Collective ry. Lukuvuodelle 2026-2027 lukiossa on 10 aloituspaikkaa. Koulu kertoo sivuillaan, että tulevina vuosina paikkojen määrää voidaan kasvattaa. Lukioon pyritään helmikuussa ja valintaan vaikuttavat ennakkotehtävä ja peruskoulun päättötodistus. Ennakkotehtävässä hakija kertoo itsestään ja skeittaamisestaan. Siihen voi liittää myös videon tai kuvia skeittauksesta. Koulun mukaan skeittilinjalaisille tarjotaan huippuohjausta Suomen suurimmassa skeittihallissa eli Kontulassa kaksi kertaa viikossa. Pitkät portaat veivät syvälle maan alle. Käytävän päästä alkoi kuulua rullalautailun ääniä. Kontulan skeittihallissa harjoittelivat HELride Collective ry:n jäsenet. Hyvinvointia mielelle ja keholle Maanantai 2.3. klo 13–14. Stadin yhteisötalo Kontula Metropolia-ammattikorkeakoulun toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitämät toimintatuokiot Kontulan yhteisötalolla maanantaisin 18.5.2026 asti. Vauvojen äänikylpy Tiistai 3.3. klo 10.30-11 Kirjaston lastenosasto Kuullaan kontrabassotaiteilija Essi Hirvosen lempeitä säveliä. Osallistumispaikkoja on rajallinen määrä, kannattaa saapua ajoissa. Kontula Blues Festival Club Keskiviikko 4.3. klo 19.00 Ravintola Wenla Kuukausittainen klubi-ilta. House bändinä Kontula Blues Festival Band, mukana vierailijoita. OmaStadi Äänestyskahvit Torstai 19.3. klo 14–16 Kontulan D-asema Tutustutaan yhdessä alueen OmaStadi ehdotuksiin. Paikalla myös alueen stadiluotsi, jolta saa tarvittaessa apua äänestämiseen. Eid & Nowroz Lauantai 21.3. klo 12-15 Kontulan kirjasto Koko perheen kevään juhla, jota tukee Kontulan Kulttuuriostari -hanke. Form Finess Crew Anniversary vol. 2 Lauantai 21.3. klo 15-19 Kontulan Luuppi Nuorten breikkitapahtuma, jota tukee Kontulan Kulttuuriostari -hanke Kontulassa tapahtuu -listan tapahtumiin on vapaa pääsy. Kontula on skeittaajien Kontula on skeittaajien maailma maailma Ethän vie Kon O’Star -lehteä heti paperinkeräykseen! Laita se kiertoon anna naapurille tai kaverille! Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani
2 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Ilmestyy 12 kertaa vuodessa, kuukauden viimeisenä arkiperjantaina. Lehden voi noutaa mm. Kontulan kirjastosta ja Kontulan uimahallista. Lehden voi lukea Kontulan kirjaston lukusalissa sekä näköislehtenä: https:// www.lehtiluukku.fi/lehdet/kon_ostar/ Juttuehdotuksia voi lähettää toimitukseen. KUSTANTAJA: Mimino Oy Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 00170 Hki TOIMITUS: Päätoimittaja Virve Obolgogiani, puh. 040 7674212, vo@mimino.fi Katariina Kaarlela, Eija Kaurila, Tiina Lintunen ILMOITUSMYYNTI: Virve Obolgogiani, info@konostar.fi TAITTO: Sivupainajainen Kirsi Pääskyvuori PAINO: Painotalo Trinket Oy, Helsinki ISSN: 2984-388X (painettu ISSN: 2984-3898 (verkkojulkaisu) Tavoita paikalliset asiakkaat – ilmoita seuraavassa Kon O’Star -lehdessä, joka ilmestyy perjantaina 27.3. Ilmoitusten tilavaraukset 13.3.2026. Netistä löydät kaikki aiemminkin julkaistut Kon O’Starit! Teksti: Virve Obolgogiani Pääkirjoitus Ku va : To mm i To rp pa Talven pakkasissa T ätä kirjoittaessani ihailen ikkunasta upeaa talvisäätä: sinistä taivasta, valkoista hankea ja lunta puiden oksilla. Lehden ilmestyessä odotetaan jo maaliskuuta, kevään alkua. Maaliskuussa on tärkeä muistaa äänestää OmaStadi-ehdotuksista, jotta saisimme Kontulaan rahoitusta kaupunkilaisten tekemille ehdotuksille. Valitse omat suosikkisi! Kevät on myös merkittävää aikaa kouluissa, kun abit uurastavat ylioppilaskirjoituksissaan. Kontulan kasvommekin on tässä lehdessä koulumaailmasta. Kävimme myös kyselemässä, miten uusi laki on vaikuttanut kännyköiden käyttöön. Skeittijuttukin päättyy kouluun. Tästä numerosta tulikin aiheiltaan melkoinen nuorisolehti. Lukevatko nuoret vielä lehtiä? Olen usein kuullut, että printti on jo aivan mennyttä maailmaa. Meitä menneen maailman edustajia on toki vielä jäljellä, koska Kon O’Starin painos yleensä aina noudetaan loppuun. Lehden voi lukea myös netissä näköislehtenä. Ja se tekeekin nettilehdestä hienon juttuarkiston. Voit edelleen lukea, mitä olemme kirjoittaneet Kontulan historiasta: ajasta ennen lähiötä ja sen perustamisesta, ensimmäisten asukkaiden tulosta. Tai voit seurata, miten ostarin kehittämisvaiheet ovat edenneet. Samoin olemme käyneet tutustumassa monien ravintoloiden tarjontaan ja kirjoittaneet niistä. Ennen tätäkin lehteä huomasimme ostarilla uuden ravintolan. Haastattelemme yrittäjiä ja kiinnostavia kontulalaisia. Kontulan tapahtumia poimimme etusivulle. Joistakin kerromme laajemmin joko etukäteen tai tapahtumien jälkeen. Vinkit kiinnostavista tapahtumista ovat tervetulleita. Yhdistykset, muistakaa tekin Kontulan oma lehti, kun järjestätte kaikille kontulalaisille avoimia tilaisuuksia. Kevään tapahtumia odotellen 4. ilmestymisvuosi, Helmikuu 27.2.2026 Kontulan ehdotukset kilpailevat itäisen alueen muiden ehdotusten kanssa. K on O’Star esitteli marraskuun numerossa Kontulaa koskevia ehdotuksia. Kaupunki kävi ehdotukset läpi ja lähes kaikki etenivät äänestykseen. Mukana on muun muassa ehostusta Kontulan ostarille, tapahtumakoordinaattorin tehtävä koko Mellunkylän alueelle ja kiipeilyteline lapsille. Mustikkamäelle ehdotetut ulkoportaat eivät menneet läpi, koska Mustikkamäki on uuden luonnonsuojeluohjelman kohde. Kun luontoselvitykset on tehty ja suojelualuetta aletaan perustaa, samalla huomioidaan mahdolliset ulkoportaat. Juuri nyt asiaa ei voi siis edistää. MUISTA ÄÄNESTÄÄ! Äänioikeutettuja ovat kaikki Helsingissä asuvat 13-vuotiaat ja sitä vanhemmat henkilöt. Äänestäjä voi tukea enintään viittä ehdotusta valitsemallaan suurpiirillä. Äänestys tapahtuu omastadi.hel.fi -sivustolla, jonne kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella. Koululaisilla on oma tunnistusvälineensä koulun kautta. Koska rahoitus on annettu suurpiireille, Kontulan ehdotukset kilpailevat itäisen alueen muiden ehdotusten kanssa. Kontulan D-asema järjestää OmaStadi-äänestyskahvit torstaina 19.3. klo 14–16 ja kirjasto torstaina 26.3. klo 15.30-18. Äänestys jatkuu 29.3. saakka. OmaStadi-äänestys on tulossa Teksti: Eija Kaurila OmaStadi-äänestys alkaa 11.3. Vuosina 2025–2026 kaupunki käyttää 10 miljoonaa euroa asukkaiden ideoiden toteuttamiseen. Itäiselle suurpiirille näistä kuuluu 1,8 miljoonaa euroa. H elmikuussa huomasimme uuden ravintolan ostarilla: Hungry Hub. Tämä pikaruokapaikka tarjoaa friteerattua kanaa, hampurilaisia, wrappeRavintolamaailman uusin tulokas Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani ja, salaatteja. Hungry Hub on ketju, jolla on ravintoloita eri puolilla Helsinkiä sekä muissa kaupungeissa. Joko olet liittynyt Kon O’Starin uutiskirjeen tilaajiin? Löydät linkin sivulta: www.konostar.fi.
3 Kontulan oma lehti 30.1.2026 K aupungin kaupunkiympäristön toimiala on julkaissut suunnitelman täydennysrakentamisesta Kontulantien varteen Kontulankuja 2 ja 3 tonteille. Asemakaavaehdotuksen karttaan (piirustus nro 12981) voi tutustua netissä 10.3. asti. Osallistumisja arviointisuunnitelman aineisto oli esillä 24.3.2025– 14.4.2025, jolloin siihen jätettiin kirjallisia mielipiteitä 30 kpl. Vuorovaikutusraportissa kerrotaan, että mielipiteet kohdistuivat Kontulankuja 5:n ajojärjestelyjen muutosten vaikutuksiin kaava-alueella, täydennysrakentamisen sijaintiin ja määrään, kasvillisuuden sijaintiin, kolopesijälintujen pesintämahdollisuuksiin ja rakennusten lintuturvallisuuteen. Mielipiteissä esitettyjä asioita on otettu huomioon kaavoitustyössä mm. siten, että ajoyhteys Kontulankujalta Kontulankuja 5 tontille säilyy ja ajo Tanhuantien puolelta jää toteutuksen valmistuttua nykyistä vastaavaksi. Täydennysrakentamista Kontulankujalle Teksti: Virve Obolgogiani Helsingin kaupungin karttapalvelu Kontulan yhteisötalon tapahtumia maaliskuussa Stadin yhteisötalo Kontulan löydät ostarilta Kierrätyskeskuksen viereisen oven takaa, toisesta kerroksesta. Se on avoinna ma-pe klo 10-17 (poikkeus: suljettu 25.3.). Yhteisötalolle voi erilaisten aktiviteettien lisäksi mennä kahvittelemaan, lukemaan lehtiä ja tapaamaan muita kontulalaisia. Siellä voi käyttää tietokoneita ja saada digitukea. Teksti: Kerttuli Karels, Stadin yhteisötalo Kontulan yhteisökoordinaattori Pe 6.3. klo 12–14 Tunne rintasi –tapahtuma: Terveyskouluttaja Sonja Orupabo tulee pitämään naisille suunnatun hyvinvointiopastuksen Maanantaisin klo 13–14. Hyvinvointia mielelle ja keholle. Metropolia-ammattikorkeakoulun toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitämät toimintatuokiot Kontulan yhteisötalolla maanantaisin 18.5.2026 asti To 26.3. klo 12–14 yhteisötalon retki Onko tämä todellisuus? -tapahtumaan Kansallisteatterin Lavaklubilla. Ilmoittautuminen yhteisötalolle ma 23.3. mennessä. Paikkoja 10. PIENEN HERRASMIEHEN KIRJA Hyvät vinkit kaikille kasvattajille arjen askareista vastuullisuuteen. Viehättävät piirroskuvat houkuttelevat lapsiakin tutustumaan kirjaan. Tilaa kirja sähköpostitse: vo@mimino.fi Maaliskuun ajan tarjoushinta: 20 EUR, sis. postituskulut.
4 Kontulan oma lehti 30.1.2026 L ain tavoitteena on rauhoittaa oppitunteja, lisätä keskittymistä koulutyöhön, edistää oppimista. Kysyimme opetushallituksesta sekä Kontulan koulujen rehtoreilta, miten laki on vaikuttanut. Kävimme myös haastattelemassa oppilaita ja henkilökuntaa Helsingin yhteislyseossa. Muista kouluista emme saaneet vastausta sähköpostiimme. KIELTO ON RAUHOITTANUT TUNTEJA Opetushallituksesta opetusneuvos, Johtamisen tuki -yksikön päällikkö Laura Francke vastasi: ”Kouluilta saamiemme viestien mukaan puhelin kielto on rauhoittanut oppitunteja ja helpottanut keskittymistä opetukseen.” Myös liikkumisen lisääminen tuntuu onnistuneen, kuvaili Francke: ”Jos puhelimen käyttö on kielletty välitunneilla, koulut ovat kertoneet, että liikkuminen, leikkiminen, pelaaminen ja kaverien kanssa juttelu on lisääntynyt.” Joissakin kouluissa kieltoa on laajennettu ruokailuun. Francken mukaan siitäkin on saatu hyviä tuloksia: ”Jotkut koulut ovat myös kertoneet, että ruokailussa kielto on lisännyt kouluruoan menekkiä, mikä on hyvä asia.” Opetushallitukseen on kantautunut myös kokemuksia, että osa oppilaista ei ole pitänyt kielloista aluksi, mutta on tottunut uusiin käytäntöihin nopeasti. Francke lisäsi, että vanhemmilta saatu palaute on ollut lähes poikkeuksetta kiittävää. KOULUT OVAT LUONEET OMIA SÄÄNTÖJÄ Helsingin yhteiskoulun apulaisrehtori Pia Pietikäinen vastasi, että koulussa on otettu käyttöön uudet säännöt, joissa näkyy se, että kokonaisuus muodostuu peruskoulun yläasteesta ja lukiosta. Lailla ei säädetä lukiolaisten puhelimen käyttöä. Koulun sääntöjen mukaan puhelin laitetaan oppitunnille tultaessa reppuun ja sitä ei saa tunnin aikana ottaa esille. Jos opettaja havaitsee puhelimen, oppilas tuo puhelimen opettajan pöydälle. Jos oppilas ei luovuta puhelinta, hänet lähetetään tavaroineen toimistoon, ja siitä tulee merkintä Wilmaan. Useasta merkinnästä oppilas ja huoltaja kutsutaan koululle. Ruokalassa puhelinta saa pitää esillä, mutta sen käyttö ei saa häiritä ruokarauhaa. Eikä ruokalaan saa jäädä pelaamaan. Pietikäinen kertoi myös, että koulussa kokeillaan 5. jaksossa tiukempaa käytäntöä ruokailussa eli ei kännyköitä ruokalaan. Välitunnilla puhelinta saa käyttää, mutta ei saa kiusata, eikä metelöidä. Pietikäinen vahvisti, että yleensä oppilaat luovuttavat puhelimet. Vanhempaintapaamisissa otetaan usein kännykkäasia esille, mutta yhtään tapaamista ei ole järjestetty, jossa aiheena olisi ollut vain kännykkä. ERI AINEISSA VAIKUTUKSET VAIHTELEVAT Opettajanhuoneessa kysyimme opettajilta heidän näkemyksiään. Koulun käynnin ohjaaja Kimmo kertoi, että erityisluokilla näkee selvästi sen, miten osa oppilaista pystyy hyvin noudattamaan puhelinkieltoa. Osalla taas on selvästi addiktio ja puhelimesta luopuminen on vaikeaa. Siihen auttaa käskyttäminen. On myös kokeiltu positiivista kännykkäparkkia: voi tuoda puhelimen lataukseen. Toinen koulunkäynnin ohjaaja Minna vastasi, että olisi hienoa saada oppilaat itse ymmärtämään, miten tärkeää on laittaa puhelin pois, jotta se ei häiritse koulutyötä. Ongelmaksi on muodostunut some-maailma, joka koukuttaa. Hänen mielestään tarvitaan selkeät pelisäännöt. Silti oma ajattelu kantaisi pidemmälle. Kotitalousopettajille uudet säännöt eivät tuoneet muutoksia. He kertoivat jo monta vuotta voimassa olleesta käytännöstä, ettei puhelimia oteta esiin oppituntien aikana. He korostivat, että keittiössä puhelin on aina myös hygieniariski. KIELLOLLA ON POSITIIVISIA VAIKUTUKSIA Resurssiopettaja Jemina kertoo noudattavansa tiukkaa linjaa. Uusien sääntöjen jälkeen niskurointia onkin ollut vähemmän. Ennen oli vaikeampaa saada puhelimet opettajan pöydälle. Nykyisin ne annetaan melkein automaattisesti. Hän on huomannut myös puhelinkiellon selkeästi vaikuttaneen itsenäiseen työskentelyyn. Nyt oikeasti luetaan annettua kirjaa eikä selailla salaa kännykkää. Ongelma ei ole silti hänen mukaansa kokonaan kadonnut. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Pirita aloitti opetustyön syksyllä pitkän tauon jälkeen, joten hän ei osaa verrata suoraan lain vaikutusta aiem paan. Hän arvioi, että puhelin on addiktoiva väline, joten uusi sääntö rajoittaa puhelimen käyttöä on hyväksi kaikille. OPPILAAT PITÄVÄT SÄÄNTÖÄ ENIMMÄKSEEN HYVÄNÄ Opettajanhuoneesta suuntasimme kanslian eteen käytävään, jossa oli väli tuntia viettäviä oppilaita. Lukiolainen poika kertoo nähneensä, miten jotkut oppilaat ovat vihastuneet, kun eivät ole saaneet katsoa puhelintaan. Hän haluaisi itsekin katsoa viestejä myös oppituntien aikana, koska ne voivat olla tosi tärkeitä. Kännykät piiloon tunneilla! Teksti ja kuvat: Virve Obolgogiani Viime elokuussa tuli voimaan laki, jonka mukaan peruskouluissa puhelinta tai muuta mobiililaitetta saa käyttää oppitunnin aikana vain opettajan luvalla. Rehtori tai opettaja voi myös antaa luvan käyttää sitä henkilökohtaiseen terveydenhoitoon tai apuvälineenä.
5 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Kahdeksasluokkalaiset tytöt pitivät sääntöä hyvänä. Se auttaa keskittymään. Välituntikiellosta he eivät pitäisi. Varsinkin jos ei ole kavereita, voi käyttää puhelinta. Kaksi muuta kahdeksasluokkalaista näki, ettei kielto ole vaikuttanut mitenkään. Yhdeksäsluokkalaiset pojat totesivat, että kielto on ollut ihan hyvä, ehkä vähän rauhoittanut tunteja. Tosin heistä toinen lisäsi, että ennenkin oli aika tiukkaa. Heitä kielto ei harmita eikä haittaa. Paremminkin hyvä, että joutuu keskittymään oppituntiin. Tai pääsee, korjasi toinen hymyillen. PUHELIN APUNA KIELIONGELMISSA Käytävällä yksin istunut ukrainalaisopiskelija ei osannut kovin hyvin suomea. Hän kertoikin, miten puhelimesta on paljon apua ulkomaalaisille. Hän lisäsi myös, että opettajat antavat luvan opetusaineistojen kääntämiseen, jotta oppilaat voivat paremmin seurata opetusta. Ala-aulan ovella vastaan tulleet lukiolaiset kertoivat, ettei uusi sääntö ole vaikuttanut mitenkään. Yhdeksäs luokkalaiset ovat huomanneet, että käytäntö on nykyään tiukempi. Paljon helpommin otetaan puhelin pois. Ajatuksena kielto on heidän mielestään hyvä: tunneilla keskitytään paremmin opetukseen. Yksi lukiolainen kommentoi vielä, että puhelimista tulee helposti sano mista. Tosin riippuu paljon myös opettajasta: osalla on tiukempi linja kuin toisilla. Joillakin tunneilla puhelimet pitää laittaa kaappiin. Hänen mielestään oma reppu on parempi. Puhelinkiellon merkitys vähenee myös, jos käytössä on tietokone. Hänen mielestään tunnit eivät ole rauhoittuneet. LAIN VAIKUTUSTA SEURATAAN VIELÄ Francke kertoi, että eduskunnan sivistysvaliokunta antoi opetusja kulttuuriministeriölle tehtävän seurata puhelinkieltolakia tämän vuoden loppuun. THL:n ja OPH:n TEA-tiedonkeruussa kerätään myös tänä keväänä tietoa siitä, kuinka laajasti perusopetuksen koulut ovat ottaneet omissa järjestyssäännöissään käyttöön välitunti-, ruokailuja muun opetuksettoman ajan rajoituksia. K ontulan ostarin puolesta -liikkeen perustajahahmo on Lauri Alhojärvi. Hän esitteli ideaa jo Kulttuuriostarin työpajassa viime vuonna. Aktiivisesti mukaan ovat lähteneet myös Lotta Staffans ja Mikko Damskägg. UUDISTETAAN OSTARIA, EI PURETA Nyt on tarkoitus ryhtyä konkreettisiin toimiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuten Staffans kiteyttää: ”Uudistetaan ostaria lempeästi ja varjellaan sen monimuotoisuutta!” Tämän lisäksi Alhojärvi linjaa tavoitteiksi yhteisöllisyyden ja aktiivi suuden lisäämisen. Erillisenä projektina on saada nykyisen terveysaseman rakennus asukkaiden käyttöön sitten, kun sen palvelut siirretään Myllypuroon. Tavoitteiden saavuttamiseksi muodostetaan kolme työryhmää, jotka pyrkivät kohtaamaan päättäviä poliitikkoja, kaupungin edustajia sekä alueen asukkaita ja vaikuttamaan heidän näkemyksiinsä. Jokainen vaatii oman lähestymistapansa. KIINNOSTUNEITA KUTSUTAAN MUKAAN Kansalaisliikkeen toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä koordinaatiotiimiin sähköpostitse: kontulanostarinpuolesta@gmail. com. Innok kaat voivat osallistua työryhmien toimintaan ja toiminnan järjestämiseen, kuten viestintään. Alhojärvi näkee myös, että erityisen tärkeää on levittää liikkeen ajatuksia ja saada niille tukea mahdollisimman laajasti. Liikkeessä pyritään myös kohtaamaan ostarin yrittäjiä, kuulemaan heitä ja jakamaan heille tietoa ostarin kehityssuunnitelmista. Monikielisyys on viestinnän keskiössä. Liikkeelle Kontulan ostarin puolesta Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Ostarin Randa-kahvilassa kokoontui helmikuun alussa joukko aktiiveja, joita kiinnostaa Kontulan ostarin tulevaisuus. Jatkossa on tavoitteena saada mukaan ostarin yrittäjiä, joita muutokset ensisijaisesti koskevat. Voisiko terveysaseman rakennuksesta tulla kontulalaisten yhteinen tila sitten, kun sen palvelut siirtyvät Myllypuroon?
6 Kontulan oma lehti 30.1.2026 TAVOITTEENA YRITYSTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMINEN Yhtiöiden ja kaupungin on tarkoitus suunnitella vuoden aikana kuinka ostarin julkisia tiloja, turvallisuutta ja kaupallisia toimintoja voidaan kehittää. Tavoitteena on edelleen säilyttää ostarin positiiviset ominaispiirteet, ja että mahdollisimman moni yritys pystyy toimimaan alueella myös jatkossa. Turvallisuutta ja viihtyisyyttä pyritään parantamaan sekä ulko tilojen että toimintojen suunnitelmilla. “Vuoden vuokrasopimuksella haetaan myös sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin nyt on aikaa neuvotella pidempien sopimusten ehdot. Kaupunki on sitoutunut alueen kehittämiseen yhdessä yhtiöiden kanssa ja tavoitteena on, että vuoden 2026 aikana solmitaan uusi pidempi maanvuokrasopimus, jolloin aluetta pystytään kehittämään yhdessä toden teolla”, kertoo erityisasiantuntija Joonas Vikman Helsingin kaupungilta. Kaupunki ja yhtiöt tekevät alkuvuoden 2026 aikana erilaisia selvityksiä ja suunnitelmia muun muassa rakennusten kunnosta ja ostarin viihtyisyyden parantamisesta. Tavoitteena on solmia uusi pitkä maanvuokrasopimus, jossa sovitaan siitä, kuinka näitä parannuksia lähdetään toteuttamaan. Lyhyen aikavälin kehittämistoimenpiteistä pyrimme kertomaan lisää lehden seuraavassa numerossa. Kaupungin omien yhtiöiden kanssa solmittiin kesäkuuhun 2028 ulottuva maanvuokrasopimus. Aikataulu liittyy sekä Myllypuron terveysja hyvinvointikeskuksen laajennukseen sekä ns. Kontula-talon suunnitteluun. Kontula-taloon on tarkoituksena sijoittaa kaupungin palvelut saman katon alle siten, että ne muodostavat toimivan kokonaisuuden. Vuoden 2024 aikana on haastateltu alueen eri toimijoita, ja joitakin haastatteluja tehdään vielä tänä vuonna. Syksyllä 2026 on tavoitteena keskustella laajemmin asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa Kontulan ostarin ja keskustan kehittämisestä. Ostarin rakennusten omistavien yhtiöiden kanssa tehty uusi maanvuokrasopimus Teksti: Tiia Ettala Kontulan ostarin rakennuksien omistus jakautuu neljälle eri yhtiölle. Kaupunki ja yhtiöt solmivat vuodenvaihteessa uuden maanvuokrasopimuksen. Kahden yksityisessä omistuksessa olevan yhtiön kanssa sovittiin vuoden jatkosta, ja kaupungin omistuksessa olevien yhtiöiden kanssa reilun kahden vuoden jatkosta. Tämä on Helsingin kaupungin palsta, joka julkaistaan joka toisessa lehdessä. Ensimmäinen osa oli Kon O’Starin numerossa 10/2025. Palstalla kerrotaan ostarin tulevaisuudesta. Tiia Ettala , Johtava asiantuntija, Segregaation ehkäisy ja kaupunkiuudistus Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, strategiayksikkö PORTTIKUJAN BAARISTA TULI TANSSI Kirjoitimme Kon O’Starissa 7/2025, miten Porttikujan baarissa oli hiljaista. Vaikka baarien vähentyminen Kontulassa on monien toiveissa, niin Bissepubia on osa ympäristön asukkaista ehtinyt kaivata. Heistä tuntuu, että sillä kulmalla ei ole nyt elämää, eikä mitään kokoontumispaikkaa. Porttikujan kiinteistön omistaa Tanssikoulu Ketonen. Heikki Ketonen toivoo, että paikka säilyy kuitenkin yhteisön kohtaamispaikkana niin yksityiskuin yleisötilaisuuksillekin. Hän kertoo, että tila remontoitiin kokonaan , mm. uusittiin keittiö. Ketosen mukaan juhlatila soveltuu erinomaisesti eri tapahtumien, tilaisuuksien ja juhlien järjestämiseen. Tilaa on jopa 70 henkilölle ja sinne saadaan haluttaessa äänentoistoja karaokelaitteet. Juhlavalot, pöydät ja tuolit voidaan asetella toiveiden mukaan. Kesällä on käytössä myös terassi. Ketonen kertoo, että siellä on jo järjestetty muutamat juhlat ja paikasta on pidetty. LÖYTÄVÄTKÖ TAPAHTUMAT PORTTIKUJALLE? Uuden juhlatilan naapurissa on perinteinen tanssikoulu Ketonen. Baarin lähdöstä Heikki Ketonen vastasi, että kiinteistössä on ollut useita eri ravintoloitsijoita vuosikymmenien aikana, toiset ovat menestyneet paremmin kuin toiset. Hän korosti, että vuokrasuhteiden jatkamisessa on kuitenkin tärkeää, että osapuolet täyttävät omat velvollisuutensa. Kontulan ostarista on pyritty luomaan koko kaupungin kulttuuriostari. Ei pidä unohtaa, että Kontula on paljon muutakin kuin ostari. Tapahtumia voi järjestää muuallakin. Siitä Kelkkapuisto Porttikujan naapurissa moninaisine tapahtumineen sekä kesällä että talvella on hyvä esimerkki. Vaihtuvatko baarit kulttuuritiloiksi? Teksti: Virve Obolgogiani Monien mielestä Kontulassa on liikaa baareja. Osa niistä katoaa, kun asiakkaita ei riitä tai kustannukset nousevat liian korkeiksi. On mielenkiintoista seurata, mitä niiden tilalle tulee. Aapelin baarin paikalle tulevaa yhteistä olohuonetta Aapelinkulmaa on odotettu jo pitkään. Nyt on toinen baari vaihtunut juhlatilaksi. Kuva: Tanssikoulu Ketonen
7 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Lukijoiden vinkit Oletko löytänyt Kontulasta jotain erityistä? Saitko jossakin tosi hyvää palvelua? Kirjoita vinkkisi ytimekkäästi: mihin kannattaa mennä ja miksi, ja lähetä se toimitukseen (katso yhteystiedot s. 2). O lemme uutisoineet vuoden 2024 lopun numeroissa tyhjäksi jääneestä päiväkodin ja leikkipuiston rakennuksesta Leikkikujalla. Sieltä muutettiin pois rakennuksen huonon kunnon takia. Tiedustelimme kaupungilta, miten purkaminen etenee. Kaupunkiympäristö Tilat, Erityistilat -yksikön erityissuunnittelija Arvind Ramachandran vahvisti, että nyt purkuvalmistelut ovat käynnissä, ja purku toteutetaan heti kun luvat on saatu. Tontin tuleva käyttö on vielä auki. Tyhjä päiväkotirakennus puretaan Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Kontulan kirjastolla tapahtuu myös maaliskuussa Teksti: Kaisa Silvo, informaatikko, Kontulan kirjasto Tiistaina 3.3. Klo 10.30-11 kirjaston lastenosastolla järjestetään Vauvojen äänikylpy, jossa kuullaan kontrabassotaiteilija Essi Hirvosen lempeitä säveliä. Osallistumispaikkoja on rajallinen määrä, saavuthan siis vauvasi kanssa ajoissa paikalle. Vauvojen äänikylvyt myös ti 7.4. ja ti 5.5. klo 10.3011. Kontulan kulttuuriostari -hanke tukee tapahtuman järjestämistä. Keskiviikkona 4.3. klo 17.30-19 tuttuun tapaan Ajatuskahvila, jossa keskustellaan tällä kertaa onnesta. Tiistaina 10.3. Klo 18-19.30 ”Vapaaehtoisesti vai pakon edessä? Kerjäämisilmiön syistä ja seurauksista” -paneelikeskustelussa pureudutaan kerjäämisilmiön juurisyihin. Tapahtuma on osa Keskusteluja Kontulassa -paneelikeskustelusarjaa, jonka järjestävät yhteistyössä Kontulan kirjasto, D-asema Kontula sekä paikalliset aktiivit. Keskiviikkona 11.3. klo 18 käynnistyvät myös Essi Hirvosen keväiset Olohuonekonsertit. Konsertin kesto n. 45 min. Olohuonekonsertteja kuullaan myös ma 20.4. klo 14 ja la 9.5. klo 13. Kontulan kulttuuriostari -hanke tukee tapahtuman järjestämistä. Myös kirjaston lukupiireihin mahtuu vielä hyvin mukaan: Kaunokirjallisuuslukupiiri keskiviikkona 18.3. Klo 17.30-19 ja Tietokirjallisuuslukupiiri 25.3. Klo 17.30-19. Torstaina 26.3. klo 15.30-18 OmaStadi Äänestyskahvit. Tervetuloa tutus tumaan OmaStadi-ehdotuksiin ja kahvittelemaan lukemisen lomassa, omalla porukalla tai vaikkapa Stadiluotsin kanssa. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Jorma Aksela T ämänkertaisen Kontulan kasvon tuntevat tuhannet kontulalaiset. Jorma Aksela on asunut Kontulassa ja toiminut vuodesta 1989 Rintinpolulla Helsingin yhteislyseon vahtimestarina. Alkuun oli levotonta, mikä askarrutti: – Aattelin, että saahan nähdä, kuinka kauan tässä jaksan olla. Mutta sitten koulun meno on rauhoittunut. Tyypilliseen päivään kuuluu monenlaista, mm. postien noutoa, pikku korjauksia, tilauksia, talvella lumitöitä, kesällä nurmikonleikkausta. – Minä tuun seittemäksi taloon, aamutoimet, yksi on tärkeä tehtävä: maistereille kahvit. Lumi tuo poikkeuksen aikatauluun. Aksela kertoi päättäneensä, että seitsemään mennessä pitää olla parkkipaikka ja piha aurattuna. – Jos tulee paljon lunta, viimeistään puoli kolmelta soi kello. Koululla on onneksi oma traktori. OPPILAAT TUNNISTAVAT KADULLAKIN Työhön kuuluvat myös oppilaat, joista Aksela totesi: – Ala-aulassa lapsukaisia vahitaan. Suuri muutos tapahtui oppilaskunnassa, kun 90-luvun alussa tuli venepakolaisia. Nyt eletään aikaa, kun Suomessa on paljon maahan muuttajia. Leppoisan oloinen vahtimestari näyttää nauttivan työstään ja oppilaista, kaikenlaisista. Hän pitääkin kanssakäymistä tärkeänä: – Tulevat kopilta pyytämään apua tai juttelemaan. Erityisen mukavaa Akselasta on, kun aiemmin lähteneet oppilaat kaupungillakin moikkaavat. Jokin aika sitten koulussa järjestettiin vanhojen hyllien päivä. Entiset oppilaat kävivät kertomassa luokissa, mitä tekevät ja illalla oli kokoontuminen. Aksela iloitsi: – Voi vitsi, oli kiva nähdä kaikkia tuttuja. Koulusta on löytynyt ystäviäkin. Aksela on ollut kartanlukijana yli 100 rallissa. Niinpä hän on ystävystynyt muutamien vanhojen oppilaiden kanssa, jotka harrastavat rallia. VAHTIMESTARI VAIHTUU KOULUISÄNNÄKSI Kohta alkavat eläkepäivät siintää. Aksela kertoi, miten noin 20 vuotta sitten kaupunki päätti, että talonmies ja vahtimestari muutetaan kouluisänniksi. Kun silloinen rehtori kävi kertomassa, että nimike muuttuisi, Aksela kysyi, tuleeko palkkaa lisää. Kun ei tullut, niin Aksela vastasi: – Sitten olen vanha vahtimestari. Se kalskahtaa komialle. Nyt vahtimestari opettaa töitä kouluisännälle. Rehtorin kanssa Aksela on jo puhunut, ettei jäisi eläkkeelle heti, kun sallittu aika koittaa ensi syksynä: – Jos tällasessa kondiksessa oon. Iso juttu hänelle on myös, että ei ole pitkät työmatkat. Kontulassa asumisesta Aksela totesi: – Kontulassa on tosi kiva asua, oon tykänny. Parhaita puolia on, että hän tuntee alueelta paljon ihmisiä. Heille on syntynyt oma kaveriporukka, jossa autetaan toinen toistaan. Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani
8 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Teksti: Virve Obolgogiani K ontulan K-Supermarketin aula oli monelle ikäihmiselle tuttu ja turvallinen kohtaamispaikka. Siellä sai istua ja rupa tella kauppa reissun lomassa tai odottaa bussia lämpimässä. Nyt tuolit ja pöydät on poistettu jatkuvien häiri öiden vuoksi. Häiriköt ovat jälleen voittaneet – pieni joukko pilasi enemmistön mahdollisuuden viettää aikaa rauhassa. Kauppa ei ole ainoa paikka, jossa voisi istuskella. Kontulassa on kirjasto, yhteisötalo, kahvila ja rauhallisia baarejakin. Mutta mikään niistä ei ole niin kätevästi metroaseman ja bussipysäkkien vieressä. Kaupan tehtävä ei toki ole tarjota bussin odottajille istuma paikkaa. Leppoisa istumapaikka kaupassa käynnin jälkeen saattaisi sen sijaan houkutella asiakkaita käymään. Tuoleille olisi käyttöä siis. Surullisinta on, että häiriköt eivät tunnu osaavan ottaa muita huo mioon, eivätkä saa omaa elämäänsä järjestykseen. Miten heidät saadaan ymmärtämään, että päihteet eivät ole elämän ainoa sisältö? Miten saada ihminen takaisin yhteisön positiiviseksi jäseneksi? Häiriköt voittivat nyt, mutta toivottavasti vain hetkeksi. Yhteisöllisyys ja huolenpito ovat voimavaroja, joita tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ehkä tuolit palautuvat – ja niihin istuu vain niitä, jotka arvostavat paikkaa ja muita ihmisiä. Häiriköt ja kadonneet tuolit Kon O’Star etsii pientä toimistotilaa Kontulassa Vuokra n. 100 EUR / kk. Lähetä ehdotuksesi sähköpostitse: vo@mimino.fi