• Toimitiloja tarjolla 1 Kontulan kirjaston vuosi käynnistyy 2 Aapelinkulmaa valmistellaan 3 Niemikotisäätiö muutti Kontulaan 4 Kaikkihan me olemme ihmisiä 5 Uusi ravintola Mashawina avattiin 5 Arabiaa opiskelemassa 6 Kontulan kasvo 7 Uusi ikäkausi 8 Kontulan oma lehti PERJANTAI 30.1.2026 1 • 2026 KONTULASSA TAPAHTUU L okakuun jutussa mainitsimme myös toisen kerroksen pitkän käytävän varrella olevat tilat. Kun tiedustelin niistä tilan omistavalta Kiinteistöyhtiön hallituksen puheen johtajalta, sain kehotuksen seurata ilmoittelua. Netistä tietoa hakemaan siis. TUOTANTOTILAA, VARASTOJA MYYNNISSÄ Kauppalehden toimitilojen myynti-ilmoituksista löytyy neljä kohdetta Kontulasta. Lirokujalla on tarjolla sekä suuri 3 557 m²:n varastotila, että 557 m²:n tila, jonka mainostetaan sopivan varastoksi ja kevyeksi tuotantotilaksi. Ilmoituksen mukaan kolmikerroksinen kiinteistö on rakennettu vuonna 1988 alun perin kirjapainoksi. Sitä kehutaan huolella suunnitelluksi ja vankkarakenteiseksi. Ilmoitus kertoo, että asemakaavan mukaan 40 % rakennuksesta voidaan käyttää toimisto-, liiketai vastaavaan toimintaan. Hinnaksi ilmoitetaan 2,85 miljoonaa euroa. Lirokujan pienempi tila on ilmoituksen mukaan vasta vapautumassa. Ensimmäisen kerroksen tila soveltuu tuotanto-/toimistoja varastokäyttöön. Lisäksi tilaan on käytössä tavarakuljetukseen soveltuva lastauslaituri. LIIKETILAA MYYDÄÄN KEINUTIELLÄ Kontulasta löytyy myös 87 m² liiketila Keinutiellä. Hinta ilmoituksessa on 135 000 euroa. Kysyimme tilaa myyvältä välittäjältä, onko tila herättänyt kiinnostusta. Kiinteistönvälittäjä Mika Merisalo vastasi, että tila on ollut myynnissä syksystä alkaen: – Tasaisesti sitä on kysytty mutta kauppoihin ei vielä olla päästy kuitenkaan, toivotaan että kevät toisi tullessaan ostajan myös tälle! Kun ihmettelimme, miten kontulalainen tila on päätynyt myyntiin Kotkaan asti Kymen Asuntokeskus Oy:lle, Merisalo vastasi kohteen tulleen myyntiin vanhan asiakassuhteen kautta. Yrityksen yli 30 vuotisen taipaleen ansiosta kohteita on ympäri Suomen. VARASTOJA JA TUOTANTOTILOJA VUOKRATAAN Vuokratiloja voi etsiä esimerkiksi Oikotiepalvelusta. Kontula-haku tuo 22 kohdetta, joista muutamat tulevat haussa esiin kahdesti sekä tuotantoettä varastotilana. Osa on vain muutaman neliön varastotiloja. Sirrikujalta löytyy isompiakin varastoja 52 m²:stä 260 m²:iin. Lirokujalta löytyy samoin varastotilaa 571 m². Sirrikujalla on tarjolla myös tuotantotiloja 450 m². Lirokujan 571 m²:n tila on ilmeisesti myös tuotantotilaksi sopiva. Suurimmassa osassa näistä tiloista hintaa ei anneta, vaan sitä pitää kysyä ilmoittajalta. Samoja tiloja tulee esiin myös toimitilat. fipalvelussa. Monissa ilmoituksissa kehutaan Kontulan erinomaisia liikenneyhteyksiä Kehä ykköselle. TOIMIJA LIIKETILOJA Toimistotiloja etsivä löytää Keinutieltä 140 m²:n tilan, joka sopii sekä toimistoksi että varastoksi. Vuokraksi ilmoitetaan 980 euroa. Liiketiloja löytyy ostariltakin. Keinulaudankujan osoitteessa, vuonna 1988 valmistuneessa rakennuksessa on 55 m²:n toimisto sekä 111 m²:n liike huoneisto. Nämä ovat juuri sen käytävän varrella, josta lokakuussa kirjoitimme. Näiden vuokrausta hoitaa Helsingin kaupunkiympäristön tilapalvelut. Vuokrat ovat 835 euroa ja 1700 euroa. Toivottavasti tarjolla olevat tilat löytävät tarvitsevia yrityksiä, jotka rikastuttaisivat Kontulan palvelutarjontaa. Tai tarjoaisivat kontulalaisille työpaikkoja lyhyen matkan päässä kotoa. Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Kirjoitimme lokakuun Kon O’Starissa ostarin tyhjistä tiloista. Tammikuun lehdessä yksi haastateltavamme sanoi, että Kontulasta on vaikea löytää varastotiloja. Päätimme selvittää, millaisia tiloja Kontulassa on vapaana. Ajatuskahvila, teemana: arvot Ke 4.2. klo 17.30-19 Kontulan kirjasto Kuukausittaisessa tapahtumassa pohditaan ajan ilmiöitä eri teemoista. Osallistu keskusteluun ja kahvitteluun. Nuorten stand up -esitys Lauantai 7.2. klo 19.00–21 Luuppi Nuorisotalo, Ostostie 4, Helsinki Kultuuriostari-hankkeessa järjestetyn komiikkakurssin loppuhuipennus. Keikalla esiintyy nuoret kurssilaiset sekä muita stand upin taitajia. Illan juontaa koomikko Reija Graniitti. Kontulan Vasemmiston laskiaisrieha Su 15.2. klo 10-13 Kelkkapuisto Grilli kuumana, lapsille maksuton poniratsastus Kohtaamisia ostarilla Ke 25.2. klo 12-13 Ostari Tarjolla kaakaota tai kahvia ym. Joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona toistuvan tapahtuman järjestävät: D-asema, Symppis ja Yhteisötalo. Kontulassa tapahtuu -listan tapahtumiin on vapaa pääsy. Tämän talon toisessa kerroksessa on toimitiloja vuokrattavana. Toimitiloja tarjolla Toimitiloja tarjolla Ethän vie Kon O’Star -lehteä heti paperinkeräykseen! Laita se kiertoon anna naapurille tai kaverille! Kon O’Starin toimitus toivottaa kaikille kultturellia Runebergin päivää ja riemukasta laskiaista.
  • 2 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Ilmestyy 12 kertaa vuodessa, kuukauden viimeisenä arkiperjantaina. Lehden voi noutaa mm. Kontulan kirjastosta ja Kontulan uimahallista. Lehden voi lukea Kontulan kirjaston lukusalissa sekä näköislehtenä: https:// www.lehtiluukku.fi/lehdet/kon_ostar/ Juttuehdotuksia voi lähettää toimitukseen. KUSTANTAJA: Mimino Oy Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 00170 Hki TOIMITUS: Päätoimittaja Virve Obolgogiani, puh. 040 7674212, vo@mimino.fi Katariina Kaarlela, Eija Kaurila, Tiina Lintunen ILMOITUSMYYNTI: Virve Obolgogiani, info@konostar.fi TAITTO: Sivupainajainen Kirsi Pääskyvuori PAINO: Painotalo Trinket Oy, Helsinki ISSN: 2984-388X (painettu ISSN: 2984-3898 (verkkojulkaisu) Tavoita paikalliset asiakkaat – ilmoita seuraavassa Kon O’Star -lehdessä, joka ilmestyy perjantaina 27.2. Ilmoitusten tilavaraukset 13.2.2026. Netistä löydät kaikki aiemminkin julkaistut Kon O’Starit! Teksti: Virve Obolgogiani Pääkirjoitus Ku va : To mm i To rp pa Lupasitko jotakin? V uoden vaihteessa moni tekee uudenvuoden lupauksia. Ne liittyvät usein elämän parantamiseen. Liikunta on yksi helpoimmista ja tehokkaimmista tavoista kohentaa hyvinvointia. Kontulassa siihen on runsaasti mahdollisuuksia: lenkkeilyreittejä, uimahalli, kuntosaleja ulkona ja sisällä, talvisin luisteluareenoita ja kesäisin tenniskenttiä. Omalla porukallakin voi varata salin yhteisiin peleihin. Liikunnan ei tarvitse olla suoritus, vaan se voi olla myös yhdessäoloa ja iloa. Hyvä reippailuhetki voi olla vaikka kävely kirjastoon. Siinä yhdistyy kätevästi liikunta ja kulttuuri. Uuden oppiminen pitää mielen virkeänä. Toivoisin erityisesti nuorten löytävän jotakin, mistä innostuvat – muutakin kuin sen pahan alkujuureksi julistetun somen. Harrastukset antavat tarkoitusta, tuovat ystäviä ja voivat avata ovia tulevaisuuteen. Nuorena löytynyt innostus voi johtaa vaikka ammattiin, kuten tämän lehden Kontulan kasvolla. Varsinkin uudessa iässä (lue mainio pakina tämän lehden takasivulta) olevien kannattaa miettiä, miten aivoja voi pitää kunnossa. Muistiharjoitukset, lukeminen tai vaikka uuden kielen opiskelu antavat aivoille tehtävää. Yhdessä olemisen ja tekemisen paikkoja Kontulassa on. Vielä yhtä odotellaan eli Aapelinkulmaa. Osallistuminen toimintaan antaa arkeen sisältöä. Uuden vuoden lupausten ei tarvitse olla suuria. Pienetkin muutokset, kuten säännöllinen kävelylenkki, uuden kirjan lukeminen tai naapurin tervehtiminen, voivat tuoda iloa ja merkitystä. Tärkeintä on aloittaa ja uskaltaa kokeilla. Hyväksi havaittuja tapoja kannattaa jakaa eteenpäin. Kerro naapurille, ystävälle tai kollegalle, mikä sinua inspiroi. Yhdessä saamme aikaan positiivisen kierteen. 4. ilmestymisvuosi, Tammikuu 30.1.2026 Kontulan kirjaston vuosi käynnistyy mukavilla tapahtumilla! Teksti: Kaisa Silvo, informaatikko, Kontulan kirjasto Kuva: Niko Sihvonen Ajatuskahvilassa tutkitaan ilmiöitä eri suunnista, ja tietysti kahvitellaan. Keskiviikkona 4.2. klo 17.30-19 pohditaan yhdessä arvoja. Muut kevään tapaamisten teemat ovat Onni (4.3.), Aika (1.4.) ja Muistot (6.5.). Ratkojat-ristikkopiirissä (perjantaisin klo 11-12) pähkäillään nimenmukaisesti sanaristikoita kahvin ja teen äärellä, yksin tai yhdessä. LISÄKSI KIRJASTOLLA STARTTAA ALKUVUODESTA KAKSI UUTTA AIKUISTEN LUKUPIIRIÄ: Kaunokirjallisuuslukupiiri keskiviikkoisin 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5 klo 17.30-19.00. Tietokirjallisuuslukupiiri keskiviikkoisin 28.1., 25.2., 25.3., 29.4. ja 27.5. klo 17.30-19.00. Myös suomen kielen kielikahvila (tiistaisin klo 17.30-18.30) jatkaa tutulla paikallaan Kontulan kirjaston tapahtumakeväässä. Lasten omatoiminen Aku Ankka -lukupiiri kokoontuu keväällä tiistaina 17.2., 17.3., 7.4. ja 12.5. klo 16-17. Mukaan mahtuu kymmenen ensimmäistä. Yhteistyössä: Aku Ankka -lehti ja Sanoma Media Finland. KONTULALAINEN TOIMIJA! Etsitkö uusia työntekijöitä? Oletko lanseeraamassa uusia palveluita? Oletko aloittanut hiljattain? Kaipaatko lisää asiakkaita? Vietätkö vuosijuhlaa? Käytä Kontulan omaa paikallis lehteä ilmoittamiseen! Ilmestyy kuukauden viimeisenä arkiperjantaina. Tämä koko 130 EUR + alv.
  • 3 Kontulan oma lehti 30.1.2026 H elsingin kaupungin puolelta hankkeesta vastaava projektipäällikkö, arkkitehti Laura Eerikäinen vastasi, että hankkeessa on ollut useita vaiheita. Nyt viimein tilamuutosten rakentamislupahakemus on mennyt viranomaiselle käsiteltäväksi. TAKANA ON PITKIÄ NEUVOTTELUJA Kaupunki vuokraa tilan Urheiluhallit Oy:ltä, jonka toimitusjohtaja Pekka Laitinen vahvisti, että osapuolet ovat käyneet pitkiä neuvotteluja muutos urakan rakennuttamisesta, rahoituksesta ja vuokrasuhteen kestosta ym. Hän kertoi myös, että entisen baarin huonokuntoiset tilat jouduttiin purkamaan kokonaisuudessaan ns. raakatilaksi. Huoneisto on 331 m 2 suuruinen. Hankkeen toteuttaa Urheilu hallit Oy rakennuksen omistajan Kontulan Palvelutalon suostumuksella. RAKENNUSTYÖT KÄYNNISTYNEVÄT KESÄLLÄ Kaupunki on jo viime keväänä laatinut suunnitelman tilan muuttamisesta. Eerikäinen kertoi, että lupahakemuksia ei voitu jättää ennen vuokraneuvotteluita. Tehdyn suunnitelman mukaan edetään. Kirjaston johtaja Anu Satukangas kertoi, että Aapelinkulmasta on tarkoitus tehdä mini Kontula-talo. Sinne pyri tään saamaan muitakin toimijoita yhteisö talon ja kirjaston lisäksi kulttuuri tarjontaa parantamaan. Laitinen lisäsi, että lupakäsittelyn jälkeen urakka tullaan kilpailuttamaan julkisena hankintana ja vuokrasopimus saadaan kokonaisuudessaan laadittua. Eerikäinen arvelee, että rakennustyöt saadaan käyntiin kesällä. Kaupunki saisi tilan silloin käyttöön alkusyksystä. Kuten olemme aiemmin uutisoineet, tilaan muuttaa Stadin yhteisötalo Kontula ja Kontulan kirjasto saa sieltä lisätilaa tapahtumille. ERI VAIHEET OTTAVAT AIKANSA. Yhteisötalotoiminnan päällikkö Irene Pudassalo-Thurman pitää heidän asiakkailleen tärkeänä, että tila on esteetön. Sijainti onkin huomattava parannus yhteisötalolle, jota uusien kävijöiden on ollut vaikea löytää toisesta kerroksesta ovi summerin takaa. Laitinen huomautti myös, että Aapelin kulmassa sijaitseva ravintolana käytetty liiketila hankittiin kaupunkikonsernin hallintaan, jotta nuorisotalon ja kirjaston aukiota ja ympäristöä saatiin rauhoitettua. Hänen mielestään tässä onkin onnistuttu. Hän lisäsi myös, että hanke pyritään toteuttamaan mahdollisimman nopeasti, mutta eri vaiheet ottavat oman aikansa ja tavoite on ensi kesässä. Aapelinkulmaa valmistellaan Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Viime toukokuussa uutisoimme Kontulan uudesta kulttuuritilasta, kun kontulalaiset innoissaan maalasivat uuden Aapelinkulman ikkunoita. Silloin arvioitiin, että tila saadaan käyttöön tämän vuoden alussa. Nyt toiveet siirretään ensi syksyyn. Päätimme ottaa selvää, mikä on viivästyttänyt hanketta. Aapelinkulma on tulossa toivottavasti syksyllä 2026. Sijainti on huomattava parannus yhteisötalolle
  • 4 Kontulan oma lehti 30.1.2026 S yksyllä Pääkaupungin turvakoti ry uutisoi, että Asumisyksikkö Kilpolan toiminta väkivallan uhrien ja heidän lastensa tuki asuntona päättyi. Riittämätön asiakas määrä toi taloudellisia vaikeuksia yhdistykselle. Toiminnanjohtaja Karola Grönlund ei voinut silloin vastata, mitä heidän omistamiinsa tiloihin on tulossa. Nyt siellä on Niemikoti säätiön kaksi yksikköä: Otsonpolku ja Jälleen vuokraus. Niemikotisäätiö on Helsingin kaupungin tytär yhteisö, joka tarjoaa kotisivun mukaan palveluita helsinkiläisille työikäisille mielen terveystoipujille. Kilpolantiellä työskentelee moniammatillinen tiimi: sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, toimintaterapeutti, lähihoitajia, sosio nomeja ja isännöitsijä. MELLUNMÄESTÄ JA MALMILTA KONTULAAN Otsonpolun vastaava ohjaaja Satu Rintala kertoi, että yksikkö sijaitsi aiemmin Mellunmäessä, kaukaa ei tarvinnut muuttaa. Samalla Kontulaan muutti Jälleenvuokrauksen toimisto Malmilta. FC Kontun riveissä pelanneelle Rintalalle Kontula oli tuttua seutua: – Kontulalle sydän sykkii aina tietyllä tapaa. Asukkaita hieman huoletti Kontulan ikävä maine, vaikka he olivat jo alueen palveluita käyttäneetkin: käyneet mm. uimahallissa ja kirjastossa. Muutto jännitti. Nyt he ovat Rintalan mukaan kuitenkin tyytyväisiä: – Ja tykkää just, että on palvelut, palvelut on hyviä, niitä on paljon lähellä. Ja sitten tämä meidän ympäristö on aika rauhallinen. Kontulan ikävä maine on siis osoittautunut vääräksi ja he ovat onnistuneet saamaan turvallisuuden tuntua. Jälleenvuokrauksen vastaava ohjaaja Timo Sampo kertoi, että yksikkö ehti toimia Malmilla lähes 30 vuotta. Monet toivoivat, ettei Malmilta tarvitse lähteä mihinkään. Joillakin piteni työmatka. Mutta työskentely uudessa paikassa on lähtenyt hyvin käyntiin. Rintala ja Sampo totesivat myös iloisina, miten naapuritkin ovat toivottaneet tervetulleiksi, kun ovat pysähtyneet kyselemään, mitä toimintaa taloon on tullut. KAHDEN YKSIKÖN YHTEISTYÖTÄ Muutossa jännitti myös, miten sujuu kahden yksikön yhdistäminen. Siihen Rintala on tyytyväinen. Hän kehui myös vuokranantajaa Pääkaupunkiseudun turvakotia, jonka kanssa kommunikointi on toiminut alusta asti. Hän piti arvokkaana sitä, että Niemikotisäätiö pääsi tiloihin: – Uudenlainen alku meidän toiminnalle. Voimien yhdistäminen saman katon alle on tuonut myös kustannustehokkuutta ja mahdollisuuden tiivistää yhteistyötä. – Autetaan toinen toisiamme, Ritala totesi. KILPOLANTIELLÄ ASUTAAN JA TUETAAN Kilpolantiellä on 19 tuetun asumisen yksikköä. Lisäksi Otsonpolku tuottaa tuettua asumista 21 hajasijoitetussa asunnossa tavallisessa asunto kannassa ympäri Helsinkiä, Kontulassakin. Mellunmäen yksikössä oli vain seitsemän paikkaa, joten Kilpolantielle muutti myös uusia asukkaita. Kaikki asuvat omissa asunnoissaan ja omanlaistaan arkea. Ritala lisäsi: – He saavat työntekijöiltä päivittäistä tukea siihen omaan arkeen yksilöllisesti, miten itse kukin toivoo. Talossa on myös yhteinen olohuone, jossa voidaan ryhmissä opetella arjessa pärjäämistä ja uusia taitoja. Viikonloppuisin leivotaan ja kokataan. KILPOLANTIELTÄ LÄHDETÄÄN KOTIKÄYNNEILLE Sampo kertoi, että Niemikotisäätiöllä on tällä hetkellä noin 1050 vuokrattua asuntoa eri puolilla Helsinkiä, myös Kontulassa. Uusi toimisto on ohjaajien tukikohta, johon he tulevat juomaan aamukahvit, lukemaan raportit ja sitten lähtevät koti käynnille tapaamaan asiakkaita. Sampo korosti, että heidän päätyönsä on tuki asiakkaille heidän omassa kodissaan. Tiloissa toimii isännöitsijä, jonka kanssa tehdään ensimmäiset vuokrasopimukset. Sosiaalinen isännöinti on Jälleenvuokrauksen tuote, johon liittyvät asumisen jatkaminen ja pysyvyys sekä elämänlaadun kohottaminen. Tärkeää on myös psykiatrisen hoitotahon suunnitelman toteuttaminen, jotta lääkäri tapaamiset, lääke hoito ja vastaavat asiat hoituvat. Asiakkaan kanssa tehdään toipumissuunnitelma. Sampo valaisi: – Toiminta on tavoitteellista työskentelyä palvelunkäyttäjien hyväksi. JOS ITSENÄINEN ASUMINEN EI SUJU Niemikotisäätiön asumispalveluihin tullaan Helsingin kaupungin Asumisen tuen päätöksellä. Rintala tarkensi: – Se asumisen tuen prosessi lähtee psykiatrian poliklinikalta tai sosiaalitoimesta elikkä meidän kaikki asiakkaat koko Niemikotisäätiössä ovat helsinkiläisiä mielenterveystoipujia. Psykiatrian poliklinikalla saatetaan havaita, että itsenäinen asuminen ei enää suju. Rintala lisäsi, että Otsonpolun asiakasryhmä on pääasiassa nuoret aikuiset. He saattavat tulla suoraan lapsuudenkodistakin, jos ovat sairastuneet ennen kuin ovat edes muuttaneet omilleen ja olisi kuitenkin halua itsenäistyä. Suurin osa asiakkaista on 18-35 vuoden väliltä. KONTULAN PALVELUITA KÄYTETÄÄN Alueen palvelut ovat tuttuja ja niitä käyttämään rohkaistaan asukkaitakin. Käydään yhdessä ja ohjataan asukkaita menemään itse. Tärkeää on myös arkiliikunnan tukeminen. Sampo lisäsi: – Me ajatellaan Niemikotisäätiössä, että pelkkä asunto, ne seinät ei riitä. Olisi hyvä, jos yhden, kaksi tai jopa useamman kerran kävisi ulkona jossakin tapaamassa muita. Rintala totesi myös, että kaikki kohdatut kontulalaiset ovat ottaneet kivasti vastaan. – Siitä on tullut hyvä, lämmin fiilis. Yhteistyökuvioita Kontulan eri toimijoiden kanssa on jo mietitty. Satu Rintala ja Timo Sampo, Niemikotisäätiön vastaavat ohjaajat Kilpolantiellä. Niemikotisäätiö muutti Kontulaan Teksti ja kuva: Virve Obolgiani Kilpolantieltä lähti viime syksynä yli 20 vuotta toiminut turvakotiasumista järjestänyt yksikkö. Kyselimme heti, mitä tilalle tulee. Nyt kävimme Kilpolantiellä tutustumassa Niemikotisäätiöön.
  • 5 Kontulan oma lehti 30.1.2026 M uutin Kontulaan 1978 3-vuotiaan tyttäreni kanssa. Avoero oli tehnyt minusta asunnottoman. Vuokra-asunnon saaminen näytti mahdottomalta, jos ei suostunut maksamaan vuokraa seksillä. Silloinen työkaverini neuvoi hakemaan kaupungin vuokra-asuntoa. Asunnon jakotoimistosta minulle kerrottiin, että tilanne oli mahdoton: Lassilan purettavien talojen asukkaat siirretään kaupungin asuntoihin. Koska vanhempani asuvat Helsingissä, voisin muuttaa heidän luokseen ja lapsi voitaisiin sijoittaa lastenkotiin. Monen mutkan jälkeen sain 45 neliön kaksion Kontulasta, mikä tuntui lottovoitolta. Muutin Kalliosta. Se oli vielä jäänne työläiskaupunginosasta. Asukkaat olivat paljolti vanhoja kalliolaisia ja koska asuminen siellä oli halpaa, myös opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Kontula oli erilainen. Täällä oli siihen aikaan mielestäni vaikeampi ja laajempi päihdeongelma kuin nykyään. Tutustuin ihmisiin poliittisen toiminnan kautta, mutta en viihtynyt. Naapurini oli päihdeongelmainen perhe, josta oli häiriötä. En ollut tottunut sellaiseen. Ystäväni, joka asui täällä rauhallisemmassa ympäristössä, sanoi, että sinusta riippuu, onko asuinympäristösi viihtyisä. Tämä jäi mieleen. Muutin suhtautumistani naapureihin. Ystävystyin heidän kans saan, yritin auttaakin, vaikka meno oli ajoittain hurjaa. Kuten koko talossa. Joku hyppäsi parvekkeelta ja joku huumepäissään ikkunan läpi. Hain asunnonvaihtoa, koska asunto oli pieni. Olin neuleyrittäjä, tein töitä kotona ja lapsi kasvoi ja tarvitsi oman huoneen. Sain vaihdon tähän asuntoon, jossa nyt asun. Putkiremontin jälkeen tilanne rauhoittui näissä taloissa. Viihdyn tällä alueella. Palvelut ovat hyvät ja naapuriapu on korvaamatonta. Miksi haluaisin muuttaa pois? Maailma on mullistunut. Sodat ja elämisen vaikeudet ovat tuoneet meille asukkaita sotien ja kurjuuden keskeltä, pakolaisina ja paremman elämän etsijöinä. Tämä kehitys on tuonut uuden ilmiön: rasismin. Mielestäni täällä selvittiin hyvin huumeongelmasta. Ehkä asukkaat olivat ymmärtäväisempiä. Nyt ymmärrys tuntuu loppuneen. Hyväksymme halvat palvelut, Bolt-taksit, Woltin ruokalähetit, halpaa etnistä ruokaa myyvät kaupat ja ravintolat. Mutta vain niin kauan kuin työntekijät ja yrittäjät pysyvät näkymättöminä. On kaksi lausumaa, joista raivostun: ”en ole rasisti mutta…” ja ”mutta heidän täytyy oppia olemaan maassa maan tavalla”. Juu kyllä toki, mutta se vie aikaa. Eikä heidän tarvitse kokonaan luopua kulttuurista, johon ovat kasvaneet. Monikulttuurinen yhteiskunta on rikas. Luin juuri tutki muksen, jossa kerrottiin, että on paljon Ruotsissa asuvia suomalaisia, jotka eivät 30 vuoden jälkeen osaa ruotsia. Onko kyseessä rasismi, vieraan pelko vai pitääkö vaan löytää joku, jota voi syyttää kaikesta, vai avoimesti rasistinen hallituspolitiikka vai empatian puute? Vai kaikki nämä yhdessä? En jaksa enää kuunnella valitusta NIISTÄ, jotka eivät pese pyykkiä oikein, tee oikean tuoksuista ruokaa, joitten lapset meluaa liikaa, jotka eivät kierrätä oikein, eivät pukeudu oikein, eivätkä puhu oikeaa kieltä. Purin näitä tuntojani Afrikassa asuvalle afrikkalaiselle ystävälleni. Hän ei ymmärtänyt ongelmaa vaan sanoi, että kaikkihan me olemme ihmisiä. Niin. Kaikkihan me olemme ihmisiä eikä kukaan ole täydellinen. Kaikkihan me olemme ihmisiä Teksti: Paula From Kotini ikkunasta Ostostieltä avautuu upea näköala Vuosaaren satamaan saakka. Rakastan tätä maisemaa. Mutta joudun ehkä luopumaan siitä. Ehkä siksi, että asunto on liian iso yhdelle ja ehkä siksi, että aika ajoin kiukustun niin, että haluan pois Kontulasta. Kirjoittaja on kontulalainen aktiivi. T ilava ravintola oli ensi näkemältä heti siistin ja viihtyisän näköinen. Ikkunassa Mashawinan kyltti kertoo paikan olevan syyrialainen ravintola. Suuntasin kassalle kyselemään lisää. Omistaja ei ollut paikalla, mutta Mikael vastaili kysymyksiini. Ravintola avattiin joulu kuun lopulla. Mikael kertoi ravintolan tarjoavan arabialaista ruokaa. Hän esitteli vasta paistettuja zaatar-leipiä, näyttivät maukkailta. Yrttinen leipä myös maistui vahvasti mausteilta ja oli herkullista. Erilaisia leipiä on saatavilla aina aamiaisen aikaan. Ravintola tarjoaa myös lounasta ja ruokaa iltaan asti. Vartaissa paistuvat kokonaiset kanat. Ravintola on auki päivittäin klo 10-22. Mikael kehui myös hintojen olevan varsin edullisia. Ravintolan nimi Mashawina tarkoittaa meidän grilliä. Ostarin tarjonta kasvoi vielä yhdellä arabialaisia ruokaelämyksiä tarjoavalla ravintolalla. Ravintolan Facebook-sivuilla kerrotaan vaihtoehdoista arabiaksi. Mutta onneksi on käännöspalvelu, eikä arabiaa osaamattomankaan tarvitse tyytyä pelkästään kuvien katseluun. Uusi ravintola Mashawina avattiin Ostarin Länsikäytävällä huomasin uuden ravintolan aiemman leipomon tiloissa. Samana päivänä sain myös lukijalta vinkin, että he olivat käyneet siellä syömässä. Hänen mukaansa ruoka oli tosi maukasta. Niinpä päätin käydä tutustumassa uuteen paikkaan. Mashawina sijaitsee ostarin Länsikäytävällä. Mikael kehui Mashawinan maukkaiden ruokien hintoja edullisiksi.
  • 6 Kontulan oma lehti 30.1.2026 T unnilla kävi ilmi, että kertoja oli ollut useampiakin syksyn mittaan. Tällä viimeisellä tunnilla opettaja päätti kerrata, mitä syksyn tunneilla oli opittu. Näin pääsin jotenkin kiinni kielen alkeisiin. HARJOITTELIJAN KIELITAITOA HYÖDYNNETTIIN Opettajana toimi Hussein Ghazi, joka oli Metropolian sosionomiopiskelijana tullut työharjoitteluun Stadin yhteisötaloon. Kun hänelle mietittiin työtehtäviä, päätettiin käyttää hyödyksi hänen kielitaitoaan ja tarjota kävijöille mahdollisuutta arabiankieliseen keskusteluun. Tunnit aloitettiin lokakuussa. Ensimmäisellä kerralla kävi kuitenkin ilmi, ettei osallistujien kielitaito riittänyt keskusteluun, vaan piti aloittaa alkeista. Viimeisellä tunnilla oli mukana neljä naista. Yhdellä oli jo pitkät arabian kielen opinnot takanaan ja hän valittelikin sitä, että Helsingistä on niin vaikea löytää tunteja, joilla olisi arabiaa äidinkielenään puhuva opettaja. Siksi hän oli innoissaan tullut Kontulaan tunneille. OPIN TERVEHTIMÄÄN JA ESITTELEMÄÄN ITSENI Muille kirjaimet olivat jo ainakin osittain tuttuja, jos olivat vain jääneet mieleen. Ensikertalaisena en juurikaan pystynyt seuraamaan opettajan taululle nopeasti kirjoittamia merkkejä. Mutta opettelin sanomaan yksin kertaisia lauseita, joita toistettiin ja harjoiteltiin. Koska en oppinut kirjoittamaan arabiaksi, tyydyin tekemään muistiinpanot translitteroiden sanat latinalaisin kirjaimin. Aiheena oli tutustuminen. Opin, että voidaan tervehtiä ’salem’ tai ’marhaba’. Ensimmäinen tarkoittaa Arabiaa opiskelemassa Teksti ja kuva: Virve Obolgogiani Kun joulukuussa sattui silmiin Stadin yhteisötalon ilmoitus arabian alkeisopetuksesta, päätin lähteä tutustumaan kieleen, jota Kontulassa niin paljon puhutaan. Kertoja ymmärsin olleen jo yhden aiemmin. Hussein Ghazi opetti arabiaa Stadin yhteisötalossa. rauhaa ja toinen on arkisempi, sopii ystävien tervehtimiseen. Mieheltä ja naiselta kysytään nimeä eri tavalla: ’mä ismuke’ tai ’mä ismuki’. Opin vastaamaan: ’äna ismi Virve’. Opettelimme myös kysymään ikää. Siihen tarvittiin numeroita, joista jäi mieleeni vain ’hamsa’, joka tarkoittaa viittä. JATKETAANKO ARABIAN OPINTOJA? Opetuksen rinnalla naiset keskustelivat vilkkaasti ja kertoivat omia kokemuksiaan ja kommenttejaan siitä, miten tavat eroavat Suomessa ja arabikulttuureissa. Joskus opettaja ei tuntunut saavan suunvuoroa puheliailta naisilta. Mutta se ei näyttänyt häntä häiritsevän. Suomalaista hämmentää se, että ikää kysytään usein heti nimen jälkeen. Hussein kertoi, että naiset saattava kysyä, onko keskustelukumppani naimisissa. Hän selitti sen antavan vinkin siitä, mistä voidaan puhua seuraavaksi. Tunnin jälkeen haastattelin Husseinia. Hänen työharjoittelunsa päättyi, eikä ole tietoa, saako arabian opiskelu jatkoa tänä vuonna. Hussein asuu itsekin Kontulassa ja voisi harkita, että jatkaisi arabian opetusta vapaaehtoisena. Yksikin kerta oli mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua toiseen kulttuuriin ja itselle uuteen kieleen. Tällaisia kohtaamisia Kontulassa voisi olla enemmänkin. Y ritysten, kaupunkien, valtioiden strategiat nojaavat usein jatkuvan kasvun periaatteeseen. Niitä haastaa uusi käsite: ”degrowth”. Tätä termiä käytetään suomenkielisessä tekstissäkin. Ilmeisesti siksi, ettei sille ole löydetty napakkaa käännöstä. Suomennos ”kohtuutalous” on mielestäni hampaattomampi. Käytettyjä ilmaisuja ovat myös: ”alaskasvu”, ”kasvunvastaisuus”, ”kasvun kriittisyys” tai ”kasvunvastainen talous”. Ilmiötä kuvaavat käsitteet: ”kestävän kutistumisen talous” tai ”päästöjen vähentämiseen tähtäävä talousmalli”. Me kaikki tiedämme, että nyky-menolla maapallon kestokyky loppuu. Siksi jatkuvan kasvun tavoittelun sijaan kannattaa pohtia, riittäisikö se, mitä meillä on. Miten tämä sopii Kontulaan? KULUTUKSEN JA RESURSSIEN KÄYTTÖ: VÄHEMMÄN, MUTTA PAREMMIN Degrowth-ajattelussa korostetaan materiaalisen kulutuksen vähentämistä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. Kontula voisi olla esimerkki alueesta, jossa pyritään vähentämään turhaa kulutusta ja korostamaan kierrätystä, korjaamista ja yhteiskäyttöä. Korjaamot, kirpputorit ja vuokrauspalvelut vähentäisivät tarvetta uusien tuotteiden ostamiselle. YHTEISÖLLISYYS JA HYVINVOINTI: ENEMMÄN YHDESSÄ Degrowth tarkoittaa myös uudenlaista hyvinvointia, jossa korostetaan yhteisöllisyyttä ja jakamista. Kontulassa on jo hienosti yhteisiä tiloja: kirjasto, yhteisötalo, nuorisotalo ja leikkipuistoja. Alueen asukkaat voisivat jakaa resursseja, kuten työkaluja, ruokaa tai taitoja. Naapurustojen välinen yhteistyö voisi vähentää tarvetta omistaa kaikkea itse. LUONTO JA VIHERALUEET: SUOJELLAAN JA LISÄTÄÄN Kontula on tunnettu väljyydestään. Degrowth-ajattelussa luonto nähdään arvokkaana itsessään, ei pelkästään resurssina. Voisiko Kontula suojella ja lisätä viheralueita sen sijaan, että rakennettaisiin lisää? Asukkaat voisivat osallistua luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, esimerkiksi istuttamalla kukkia, perennoita tai puita. Yhteisölliset puutarhat ja viheralueet lisäisivät alueen elinvoimaa ja parantaisivat asukkaiden hyvinvointia. KONTULA DEGROWTHAJATTELUN MALLIALUEENA? Kontula voisi olla esimerkki siitä, miten kaupunkialue voi kukoistaa ilman jatkuvaa kasvua. Sen sijaan, että tavoiteltaisiin aina enemmän, voitaisiin keskittyä siihen, mitä meillä jo on, ja miten voimme jakaa sitä tasaisemmin ja kestävämmin. Degrowth ei tarkoita taantumista, vaan uudenlaista hyvinvointia, jossa ihmiset, luonto ja yhteisöt ovat etusijalla. Kontula voisi olla edelläkävijä tässä muutoksessa. Teksti: Virve Obolgogiani Tarvitseeko aina kasvaa?
  • 7 Kontulan oma lehti 30.1.2026 Vuokrataan tilaa (20-70 hlöä) Juhliin/kokouksiin ym. Porttikuja 7 00940 Helsinki P. 0407749024 tai tanssikoulu@tanssinmaailmaketonen.fi Juhlatila * TANSSI * www.tanssinmaailmaketonen.fi/juhlatila.htm Juhlatila * TANSSI * Taikuri Riku Issakainen T aikuri ei yleensä paljasta temppujaan, mutta tällä kertaa taikuri Riku Issakainen tekee poikkeuksen. Hän antaa minulle tulitikkurasian ja kolikon, ja näyttää, miten kolikko saadaan ilmestymään tyhjään tulitikkurasiaan. Helppoa, ajattelen, kunnes kokeilen temppua. Kolikko jää jumiin askin yläosaan, ja yritän kömpelösti peukalolla peittää kolikon näkyvää osaa. Koeyleisöni ei ole vaikuttunut. Taikuri tarvitsee näppärät sormet sekä esiintymistaitoa, jolla vangita katsojan huomio, Issakainen paljastaa. Molemmat karttuvat harjoittelun ja kokemuksen myötä, hän lohduttaa. Issakaisen kiinnostus taikuuteen syntyi jo lapsuudessa. Hän katsoi lapsena 1960-luvulla televisiosta Sirkus Papukaija -ohjelmia ja hämmästeli taikureiden taitoja. Solmu Mäkelän Suuresta taikakirjasta tuleva taikuri alkoi opetella temppuja. Äiti auttoi ohjelmanumeroissa ja ostoksissa. Viisitoistavuotiaana Issakainen osallistui Junioritaikureiden Suomen mestaruuskilpailuihin. Voittoa ei tullut, mutta sijoitukset paranivat kokemuksen kasvaessa. Vuonna 1978 Issakainen voitti alle 21-vuotiaiden taikuuden Suomen mestaruuden. Ura oli nosteessa 1980-luvulla, jolloin Issakainen esiintyi Linnanmäellä Peacock-varieteessa, ja työskenteli sirkuskoulun taikurilinjan opettajana. Vuonna 1989 Issakainen voitti parinsa kanssa Pohjoismaiden näyttämötaikuuden mestaruuden. Seuraavana vuonna ilmestyi Issakaisen kustantama teos Ikimuistoinen esitys. Henkilökuva kahdesta nuoresta taikurista ja heidän työstään. Menestys ei taikureillakaan tule hatusta vetämällä, vaan alaa pitää opetella ja itseä kouluttaa. Issakainen kertoo kiertäneensä kansainvälisissä konferensseissa, joissa pääsee harjoittelemaan taikureiden maailmanhuippujen kanssa ja näkemään näiden esityksiä. Matkoilta mukaan on tarttunut uusia temppuja ja välineitä. Kontulan ostarin kävijöille frakkiin ja silinterihattuun pukeutunut taikuri Issakainen on tuttu hahmo. Issakainen on kasvanut Vesalassa, ja esiintyi ensimmäisen kerran 15-vuotiaana ostarilla. Kun 2000-luvun alussa Issakaisella oli elämässään hankalampi kausi, Kontulaan oli helppo tulla. – Täällä minut on jollain tavalla hyväksytty ja tullaan juttelemaan. Isoille tuloille ostarilla ei pääse, mutta tärkeämpää ovat Issakaisen mukaan kohtaamiset ihmisten kanssa. Viime vuosi oli Issakaiselle hyvä. Hän osallistui Porvoossa kahdelle taikaleirille, ja lensi viikoksi taikakonferenssiin Torinoon. Metrokappelin pastori Heimo Enbuska palkkasi hänet seurakunnan tapahtumaan tekemään ilmapalloteoksia. Alkaneelle vuodelle taikurimestarilla on varmasti vielä ässä jos toinenkin hihassaan. Teksti ja kuva: Katariina Kaarlela Lukijoiden vinkit Oletko löytänyt Kontulasta jotain erityistä? Saitko jossakin tosi hyvää palvelua? Kirjoita vinkkisi ytimekkäästi: mihin kannattaa mennä ja miksi, ja lähetä se toimitukseen (katso yhteystiedot s. 2). VINKKI 1 V aikka en asu Kontulassa, ajan tänne melko säännöllisesti syömään Antalyan maukkaita kasvispihvejä. Tapio
  • 8 Kontulan oma lehti 30.1.2026 N ousen tuolilta ja ähkäisen, jalat ovat niin jäykät, että tuskin pysyn pystyssä. Lähden varovasti köpöttelemään eteenpäin. Miten tämä on mennyt tällaiseksi, tukka harmaantuu, rypyt syvenevät ja joudun käyttämään suurennuslasia, kun tutkin marttojen jäsen luetteloa. Kuinka yhdistysten sihteereiksi voidaan pakottaa puolihöppänöitä ihmisiä? Minulla on moniteholasit, mutta tarvitsen silti neljät lukulasit: kotona alakertaan ja yläkertaan, mökillä vanhalle puolelle ja uudelle puolelle. Nukkuminen on käynyt hankalaksi, kolottaa ja ahdistaa, riittääkö särkylääke aamuun asti? Puoliso on viisi vuotta vanhempi. Hän sai kuulokojeen, eikä muistanut mennä jälkitarkastukseen. Sieltä soitetaan ja kysellään, missä hän mahtaa olla. Anteeksi, luulin, että se on vasta huomenna. Sen jälkeen hän tarkistaa puhelimensa kalenterista, että oli kyllä merkinnyt käynnin oikein, mutta jotenkin se oli hänen päässään vaihtanut paikkaa. Tähdennän miehelle, että kalenteria kannattaa vilkaista joka aamu, mieluummin jo edellisenä päivänä. Tästä ei kulu kuin kaksi vuorokautta ja hän kauhukseen huomaa puhelimesta, että olisi pitänyt jo puoli tuntia sitten lähteä ajamaan toiselle puolen Uutta maata äänitysstudiolle. Pikkutarkat työt häneltä onnistuvat kyllä hyvin, eikä älyssäkään ole vikaa. Kilpailemme toisiamme vastaan joka aamu Helsingin Sanomien Sanalouhoksen ja Sanajuuren ratkaisemisessa. Sanulissa ja Ylen Sanapyramidissa ei sentään kello juokse kuten Hesarin peleissä. Omaan fyysiseen kuntoon on tässä iässä pakko kiinnittää huomiota. Olen jo harrastanut vesijuoksua tutussa Kontulan uimahallissa muiden mummoikäisten kanssa ja käynyt Itäkeskuksen uimahallissa seniorien kuntosaliryhmässä. Nyt aloitimme yhteisen harrastuksen Liikunta myllyssä. Boccia on vammais urheilua, joka muistuttaa petankkia, mutta sitä pelataan sisällä ja se onnistuu myös pyörätuolista. Oura-sormus ei valitettavasti tunnista ja hyväksy parin tunnin pelaamisesta yhtään liikuntapistettä, kun taas aamusuihkussa käyminen on sen mielestä voimaharjoittelua. Kun kävelemme yhdessä ulkona, on oikeastaan söpöä, että epätasaisessa maastossa ja liukkaalla kelillä tulen epävarmaksi ja tartun pinsettiotteella kiinni miehen takinhihasta tai jos kävelemme polulla peräkkäin ojennan käteni taakse ja hän tarttuu siihen tukeakseen. Uusi ikäkausi Teksti: Eija Kaurila Vanheneminen tuo mukanaan yllätyksiä. Sen on omakohtaisesti huomannut eräs kontulalainen pariskunta. Kirjoittaja on 65-vuotias entinen Senior Test Engineer ja Kon O’Starin vapaaehtoistoimittaja. Ryhmäliikunta 10 krt 69 € (75 €) ma-pe klo 8.30–14.30 79 € (85 €) koko päivä Yli 40 erilaista ryhmäliikuntatuntia Superkortti 3 kk 180 € (230 €) koko päivä Esim. jos käyt 4 krt/vko, kertahinta vain 3,50 € Uinti, kuntosali ja ryhmäliikunta Kuntosali 10 krt 59 € (65 €) arkisin klo 14 asti + vkl 69 € (75 €) ma-su koko päivä 8 hallia 10 kuntosalia! urheiluhallit.fi/tarjoukset KALLIO I KONTULA I MALMI I MÄKELÄNRINNE I PASILA I SILTAMÄKI I TÖÖLÖ I VUOSAARI Tarjoustuotteet voimassa 2 vuotta ostopäivästä. Tarjoushinnat sisältävät asiakaskortin uudelle asiakkaalle (arvo 4 €). Alkuvuoden tarjoukset myynnissä 8.2. asti Vain 60 €/kk