K O M P O S I T I O SUOMEN SÄVELTÄJIEN LEHTI >> 1/2018 Tampere Biennale Vapaus, radikaalius ja kotimaisuus 12 Sävellysopetus Jokilaaksojen musiikkiopistossa Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen kertovat sävellysopetuksesta JMO:ssa 24 Säveltäjäkoulutus Taideyliopistossa Sibelius-Akatemian sävellyksen professori Veli-Matti Puumalan haastattelu 21
S uomen Säveltäjät ry (perustettu vuonna 1945) on aatteellinen yhdistys, jonka jäsenistönä on vakavan musiikin parissa työskenteleviä säveltäjiä. Yhdistys toimii eri puolilla maata ammattiaan harjoittavien jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä. Se valvoo ja tukee säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä edistää maan luovaa säveltaidetta. Suomen Säveltäjät ry osallistuu toimintakenttäänsä liittyvien organisaatioiden toimintaan, ottaa kantaa ajankohtaisiin kulttuuripoliittisiin kysymyksiin ja edistää suomalaisen musiikin esittämistä, levyttämistä ja kustantamista. Yhdistys järjestää jäsenilleen koulutustilaisuuksia yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. composers.fi/tietoa-yhdistyksesta/historia Julkaisija Suomen Säveltäjät ry Päätoimittaja Annu Mikkonen Vastaava toimittaja Ville Komppa ville@villekomppa.com Toimitussihteeri Hanna Isolammi hanna.isolammi@gmail.com Vakituinen avustaja Maisa Mikkonen Toimituskunta Antti Auvinen, Veli Kujala, Minna Leinonen ja Olli Virtaperko Ulkoasu Antti Kangassalo / farm.fi Kansi Tapio Lötjönen: Valoisa Jean Francaix (2012, öljy levypohjalle 56 x 42cm) Paino Libris ISSN 1799-8433 ISSN 1799-8441 (verkkoversio) Kompositio verkossa (pdf) composers.fi/tietoa-yhdistyksesta/kompositio Kompositio on Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen (kultti.net) Suomen Säveltäjät ry Urho Kekkosen katu 2 C, 00100 Helsinki saveltajat@composers.fi puh. 09 445 589 composers.fi facebook.com/suomensaveltajat Toimisto Toiminnanjohtaja Annu Mikkonen Toimistosihteeri Maisa Mikkonen Hallitus Antti Auvinen, puheenjohtaja Olli Virtaperko, varapuheenjohtaja Markku Klami Veli Kujala Minna Leinonen Paola Livorsi Niilo Tarnanen K O M P O S I T I O 1 20 18 S U OM E N SÄV E LTÄ J Ä T KOMPOSITIO 1/2018 • 3 2 • KOMPOSITIO 1/2018
Poimintoja 18 YouTube-ajan säveltäjä uusia ilmaisumuotoja etsimässä Brigitta Muntendorf kasvattaa monisyisiä merkitysten rihmastoja äänten, kuvien, esitystilanteen ja teostensa konseptien välille. 15 Seinät ovat tärkeitä mutta mahdollisuus työskentelyyn on vielä tärkeämpää. Maija Hynnisen pohdintaa Tampere Biennalen yhteydessä järjestetystä Alueellinen taidepolitiikka -seminaarista. M A A R IT K Y T Ö H A R JU M A R K K U P IH LA JA 24 Pioneerit Pohjois-Pohjanmaalta Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen ovat tehneet uraauurtavaa työtä Jokilaaksojen musiikkiopistossa sävellyspedagogiikan parissa. Miltä luova säveltaide näyttää taiteen perusopetuksessa? 28 Uusia jäseniä Tokiosta ja Tampereelta Sapporosta Tokion kautta Helsinkiin löytänyt Mioko Yokoyama pitää Suomen lämpimästä nykymusiikki-ilmastosta. Tero Lanu taasen haaveili teininä Haminassa säveltämisestä ja halusi olla kuin Sibbe. 39 ”Probably the best choir in the world” Säveltäjä Jonathan Harveyn ylistys osuu maaliinsa: Helsingin kamarikuoro on kiistatta yksi hienoimpia suomalaisia nykymusiikkikentän toimijoita. KOMPOSITIO 1/2018 • 3 2 • KOMPOSITIO 1/2018
LUOVAN SÄVELTAITEEN MONIMUOTOISET RAKENTEET Pääkirjoitus M A A R IT K Y T Ö H A R JU K evään aikana jo paljon esillä ollut valtion rahoitusosuuksien uudistus on myös säveltäjän ammatin harjoittamisen näkökulmasta tärkeä. Vaikka varsinainen esittävien taiteiden VOS-uudistus palautuukin jatkovalmisteluun, on hyvä muistaa niitä vahvuuksia, joita säveltäjä Jaakko Kuusiston vetämän työryhmän esitys esittävän taiteen valtionrahoituksen uudistamiseksi sisälsi. Uudistukseen tähdännyt esitys tunnisti rakenteita, joita maamme luova säveltaide myös tulevaisuudessa tarvitsee. Niin sanotun vapaan kentän mahdollisuus päästä säännöllisen valtion tuen piiriin on jatkossakin erittäin kannatettavaa. Yhteistyö säveltäjien ja vapaan kentän välillä on taiteellisesti tuloksekasta ja laaja-alaista. On tärkeää pitää vapaa kenttä elinvoimaisena. Toiseksi on samalla hyvä lausua ääneen orkestereiden merkityksellinen rooli säveltäjien työn esittäjänä. On oleellista, että valtion tuki hyvin toimivalle rakenteelle, koko maan kattavalle orkestereiden verkostolle, halutaan säilyttää myös tulevaisuudessa. Jatkovalmisteluun palautunut esitys sai osakseen kritiikkiä taiteen kentältä, myös säveltäjiltä. Kritiikin ydin on paikannettavissa alkuperäiseen toimeksiantoon. Perimmäinen tavoite ja tehtävänanto, suunnitella vaadittu uudistus kustannusneutraaliksi, on haastava. Kritiikkiä antanutta taiteen kenttää on muutamissa yhteyksissä syytetty ”elämänsä tilaisuuden hukkaamisesta”. Taiteen kenttää on pidetty myös konservatiivisena: tilaisuuden tullen todelliseen muutokseen ei ollut rohkeutta. Nähdäkseni kyse ei ole niinkään konservatiivisuudesta tai periaatteellisesta haluttomuudesta muutokseen. Eikä välttämättä edes solidaarisuudestakaan. Sellainen muutos, jossa valtion rahoituksen piiriin otetaan lisää toimijoita, mutta käytettävissä olevaa rahamäärää ei lisätä riittävästi, sisältää huomattavia riskejä. Kyse voikin olla taiteen kentän kyvystä analysoida se merkityksellisiä taiteellisia resursseja hukkaava, olemassa olevia rakenteita murentava ja kyvykkäitä yksilöitä loppuun polttava äärimmäinen kilpailutilanne, johon mahdollisesti jouduttaisiin. On kuitenkin todettava, että VOSuudistustyö näyttäisi olleen ilahduttava esimerkki osallistavasta lainsäädäntöprosessista. Tahot, joita uudistus koskee, ovat aidosti ja laaja-alaisesti päässeet vaikuttamaan suunnittelutyöhön. Taiteen, tai vielä avarammin kulttuurin kentän edustajat olivat sekä mukana suunnittelun alkuvaiheessa että kattavasti antamassa palautetta lausuntokierroksella. On mielenkiintoista seurata, millaisen lopputuloksen virkamiesvoimin suoritettava VOS-uudistuksen jatkovalmistelu tuo tullessaan. V uodesta 1888 järjestetty Pohjoismaiset musiikkipäivät rantautuu ensi syksynä Suomeen. Taiteellisen johtajan Osmo Tapio Räihälän kokoama ohjelma on julkistettu, ja eri puolilla Helsinkiä kuullaan ensi syksynä mielenkiintoisia konsertteja, jotka luovat kiehtovan katsauksen pohjoismaiseen nykymusiikkiin. Nyt kahdettatoista kertaa maassamme järjestettävän festivaalin organisointi on taloudellisesti huomattava satsaus säveltäjäyhdistykselle. Tapahtuma on jäsenillemme tärkeä ja yhdistyksenä haluamme panostaa tapahtumaan myös jatkossa. Niin kauan kuin Pohjoismainen säveltäjäneuvosto on ollut olemassa, on neuvoston kokouksissa keskusteltu tiiviisti myös siitä, miten Pohjoismaisia musiikkipäiviä tulisi vaalia ja kehittää. Yhtäältä neuvostossa on havaittavissa yhteisesti jaettu näkemys festivaalin merkityksestä pohjoismaiselle yhteistyölle. Nykyisen kaltainen festivaalin rakenne, jossa järjestämisvastuu on vuorollaan täysin kunkin maan säveltäjäyhdistyksen kontolla, nähdään myös yhä pääosin toimivana. Toisaalta jokaisella Pohjoismaalla on hieman erilaisia tapoja rahoittaa, suunnitella ja toteuttaa festivaalia, ja nuo erilaiset toimintatavat resonoivat hiukan eri tavoin muuttuvan toimintaympäristön, kehittyvän EU-lainsäädännön ja yhdistysten jäsenten erilaisten intressien värähtelyissä. Neuvostossa on yhdessä analysoiden pyritty havaitsemaan ja vahvistamaan niitä festivaalijärjestäjien samankaltaisuuksia ja menettelytapoja, joita kannattaa vahvistaa. Samalla on kuitenkin yksimielisesti tunnustettu se yhtenäisyys ja yhteisöllisyys, kaikkine positiivisine kerrannaisvaikutuksineen, joka seuraa eri toimijoiden erilaisuuden hyväksymisestä. Syksyn Pohjoismaisten musiikkipäivien teema, ”Diversity is Unity”, on tässäkin mielessä hyvin osuva. ANTTI AUVINEN Suomen Säveltäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja KOMPOSITIO 1/2018 • 5 4 • KOMPOSITIO 1/2018
K KOM POS TI TÄ Ä L L Ä M U H I VAT LY H Y E T, Y T I M E K K Ä ÄT & A J A N K O H TA I S E T E nsimmäisen tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella niin kutsutun user centric -suoratoistomallin ominaisuuksia suurimpien suoratoistopalveluiden (kuten Spotify ja Apple) nykyisin käyttämään pro rata -malliin verrattuna. Pro rata -mallissa kuluttajan kuukausimaksu kerryttää kokonaispottia, josta rahat jaetaan kaikkien kuuntelukertojen mukaisessa suhteessa. Malli siis suosii sellaisten kappaleiden oikeudenomistajia, joita kuunnellaan eniten. Vaihtoehtoisessa user centric -mallissa oikeudenomistajan saama korvaus perustuu yksittäisen käyttäjän kuuntelukertojen määrään: kuinka montaa eri kappaletta hän kuuntelee ja kuinka monta kertaa. Jos kyseinen käyttäjä kuuntelisi vain yhtä kappaletta, menisi hänen maksamansa kuukausimaksu kokonaan kyseisen kappaleen oikeudenomistajille. ”User centric -mallissa kuluttajalla on suurempi mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenelle hänen maksamansa rahat ohjautuvat. Tämä on koko musiikkialan etu, sillä se voi läpinäkyvyyden myötä kannustaa useampia käyttäjiä tilaamaan maksullisen palvelun”, tutkimusraportin kirjoittanut Jari Muikku toteaa. Tutkimus on tärkeä avaus tilitysmallien tarkastelulle ja kannustaa tutkimaan asiaa lisää sekä kuluttajien että oikeudenomistajien näkökulmasta. Kuukausimaksujen jakautumista tarkastelevaa tutkimusta seurasi kaksi suoratoistopalvelujen metadataa käsittelevää tutkimusta, joista ensimmäinen julkistettiin syksyllä 2017 ja toinen helmikuussa 2018. Niiden perusteella kuluttajat toivoisivat suoratoistopalveluilta mahdollisimman monipuolisten tekijäja esittäjätietojen lisäämistä palveluun. SUOMEN MUSIIKKIKUSTANTAJAT RY, SUOMEN MUUSIKKOJEN LIITTO RY, SUOMEN SÄVELTÄJÄT RY JA SUOMEN MUSIIKINTEKIJÄT RY OVAT TILANNEET KOLME MUSIIKIN SUORATOISTOA KOSKEVAA TUTKIMUSTA. TUTKIMUKSISTA ENSIMMÄINEN KÄSITTELI SUORATOISTOPALVELUJEN KUUKAUSIMAKSUJEN JAKAUTUMISTA JA KAKSI JÄLKIMMÄISTÄ PUOLESTAAN TEKIJÄJA ESITTÄJÄTIETOJA SUORATOISTOPALVELUISSA. Tutkimuksia suoratoistopalveluista Suoratoistopalvelujen kuukausimaksujen jakautumista koskevan tutkimustyön toteutti huhti–lokakuussa 2017 Aalto yliopiston tutkija Pradeep Durgam. Digital Media Finland Oy:n konsultti Jari Muikku viimeisteli tutkimustyön raportin muotoon. Tutkimusta varten suoratoistopalvelu Spotify luovutti tiedot maaliskuun 2016 premium-käyttäjien kuuntelukerroista. Käyttäjätiedot olivat täysin anonyymeja, ja ne annettiin ainoastaan tutkija Pradeep Durgamin käyttöön. Tutkimus koski ainoastaan nk. premium-käyttäjäpalvelua, eikä tutkijan käytössä ollut tietoa mainostajien maksamista korvauksista. Opetusja kulttuuriministeriö tuki hanketta taloudellisesti. KULUTTAJAT TOIVOISIVAT MAHDOLLISIMMAN MONIPUOLISTEN TEKIJÄJA ESITTÄJÄTIETOJEN LISÄÄMISTÄ KOMPOSITIO 1/2018 • 5 4 • KOMPOSITIO 1/2018
K KOM POS TI J ennah Vainio seuraa Sami Klemolaa Tampere Biennalen taiteellisena johtajana. ”Sanayhdistelmä Tampere Biennale herättää minussa innostuneen, pelon sekaisen kunnioituksen. Sen pitkä ja upea historia on tarjonnut ainutlaatuisia kokemuksia niin yleisölle, esiintyjille kuin säveltäjilleen”, Vainio kertoo festivaalin tiedotteessa. ”Vuosien työskentelyni Ung Nordisk Musik ja Kirkko Soikoon -festivaalien organisaatioissa on antanut minulle monipuolisen kuvan musiikkifestivaalien toimintojen pyörittämisestä sekä niistä lukuisista taustalla vaikuttavista yksityiskohdista, jotka mahdollistavat onnistuneen lopputuloksen. Uudessa tehtävässäni haluan toteuttaa visiotani rajaaitoja ylittävästä, värikylläisestä musiikista, edeltäjieni viitoittamaa tietä arvostaen”, hän kuvailee. Seuraava Tampere Biennale järjestetään 1.–5.4.2020. Jennah Vainio Tampere Biennalen taiteelliseksi johtajaksi Jukka Viitasaari voitti teoksellaan The Hero´s Journey ensipalkinnon yhdysvaltalaisen Hillcrest Wind Ensemblen järjestämässä sävellyskilpailussa. Hän on ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolelta palkittu säveltäjä kilpailun historiassa. Hillcrest Wind Ensemble esitti sinfoniselle puhallinorkesterille kirjoitetun teoksen kahdesti vuoden 2018 kevätkonserteissaan. Kilpailuvoittoja Joel Järventaustan kamariorkesteriteos Stonewalls voitti kolmannen palkinnon Royal Northern Sinfonian sävellyskilpailussa ‘New Year, New Music’. Royal Northern Sinfonia esitti sen Lars Vogtin johdolla Sage Gatesheadkonserttihallissa Newcastlessa 26. tammikuuta. Jukka-Pekka Lehdon pianosävellys H2O on voittanut Emilio del Rosario Foundationin Emerging Composers -sävellyskilpailun Elementary-sarjan, jonka sävellykset vastaavat tekniseltä vaatimustasoltaan peruskurssiohjelmistoa. Voittajateokset esitetään Access Contemporary Music -organisaation järjestämällä Thirsty Ears -katufestivaalilla Chicagossa elokuussa 2018. S A A R A V U O R JO K I / M U S IC FI N LA N D A N N IIN A JÄ R V EN TA U S TA TIMO SIREN JA N N E KA AK IN EN KOMPOSITIO 1/2018 • 7 6 • KOMPOSITIO 1/2018
S uomen Säveltäjät ry haluaa olla vaikuttamassa siihen, että Musiikkitalon uusilla uruilla olisi mahdollista esittää historiallisen musiikin lisäksi myös uutta taidemusiikkia mahdollisimman monipuolisesti. Tällaisesta soittimesta hyvänä esimerkkinä on Saksan Kasselin St. Martinin kirkon uudet urut, joiden ominaisuuksiin yhdistyksen hallitus tutustui Veli Kujalan toimittaman videon kautta. ”St. Martinin kirkon urkujen ilmansyöttöön liittyvät ominaisuudet kasvattavat urkujen ilmaisumahdollisuuksia lähes eksponentiaalisesti, ja soittimen 1⁄4-sävelaskelsormio huomioi mikrotonaliikan parissa työskentelevien säveltäjien tarpeet”, kerrotaan lausunnossa, jonka yhdistys lähetti urkujen rakentamista valmistelevan työryhmän puheenjohtajalle Olli Porthanille. Mikäli Musiikkitalon konserttiurut rakennettaisiin St. Martinin kirkon urkujen tarjoaman esikuvan mukaisiksi, ne palvelisivat erinomaisesti sekä historiallisen että uuden musiikin esittämistä ja toimisivat sekä inspiraationa että mahdollistajana myös säveltäjille. Monipuoliset ominaisuudet eivät kuitenkaan tarkoita lisääntyneitä kustannuksia. Itse asiassa St. Martinin kirkon urkujen toteutuneet kustannukset jäivät huomattavasti pienemmiksi kuin Musiikkitalon urkujen kustannuksiin budjetoidut 4,2 miljoonaa euroa. Tämänkaltaisen soittimen rakentaminen ei siis olisi kustannuskysymys vaan arvovalinta. ”Suomen musiikkielämällä ei ole varaa haaskata ainutlaatuista mahdollisuutta rakentaa Suomen tärkeimpään musiikkikeskittymään konserttisaliurut, jotka historiallisen repertoaarin rinnalla palvelevat täysipainoisesti myös oman aikamme musiikkia”, todetaan lausunnon päätteeksi. Joel Järventausta London Symphony Orchestran mentoriohjelmaan J oel Järventausta on valittu mukaan London Symphony Orchestran vuoden 2018 Panufnik Composers Scheme -mentoriohjelmaan. Ohjelma tarjoaa vuosittain kuudelle nousevalle säveltäjäkyvylle mahdollisuuden tehdä yhteistyötä LSO:n muusikoiden ja kapellimestari François-Xavier Rothin kanssa. Mentoriohjelman puitteissa syntyneet sävellykset kantaesitetään maaliskuussa 2019 järjestettävässä workshopissa. Palkittuja levyjä S ebastian Fagerlundin ja Kalevi Ahon fagottikonsertot ja soolofagottiteoksia sisältävä levy on voittanut BBC Music Awardsin konserttolevypalkinnon. Teokset levyllä esittää alankomaalainen fagotisti Bram van Sambeek sekä Sinfonia Lahti johtajinaan Okko Kamu ja Dima Slobodeniouk. (Bis-2206 SACD, julkaistu lokakuussa 2016.) Yleisradion Vuoden Levy -palkinnon on saanut Matthew Whittallin musiikkia sisältävä Northlandsalbumi (Alba ABCD416). Yleisön suosikkilevyksi puolestaan äänestettiin Sid Hillen jousikvartetot sisältävä Farbformen-levy (SatnaMusic CD 171). Yhdenvertainen musiikkiala S uomen Säveltäjät ry on allekirjoittanut teesit tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi musiikkialalla. Perusteet teeseille luotiin Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä 5.10.2017, jonka jälkeen musiikkialan ammattilaisista koostunut työryhmä työsti teesit lopulliseen muotoonsa Music Finland ry:n koordinoimana. Teeseillä pyritään edistämään musiikkialan yhteistä tasa-arvoista tulevaisuutta, ja ne on allekirjoittanut jo yli sata suomalaista musiikkialan organisaatiota. yhdenvertainenmusiikkiala.com SUOMEN SÄVELTÄJÄT RY:N LAUSUNTO MUSIIKKITALON UUSISTA URUISTA Suomen suurimpien konserttiurkujen hankinta Helsingin Musiikkitalon konserttisaliin mahdollistui Kaija Saariahon huomattavan lahjoituksen myötä. Urkujen olisi määrä valmistua Musiikkitalon 10-vuotisjuhliin mennessä vuonna 2021. Suomen Säveltäjät ry haluaa vaikuttaa siihen, että uruilla voi esittää myös uutta taidemusiikkia. SOITTIMEN RAKENTAMINEN EI OLISI KUSTANNUSKYSYMYS VAAN ARVOVALINTA H A N N A IS O LA M M I KOMPOSITIO 1/2018 • 7 6 • KOMPOSITIO 1/2018
Teoston ensimmäistä henkilökuntaa Kluuvikadulla 1930. Musiikintekijöiden ja kustantajien vuonna 1928 perustaman Teoston historia ja värikkäät vuosikymmenet ovat osa suomalaista kulttuurihistoriaa. Tälle aikajanalle on nostettu asioita Teoston 90-vuotisen taipaleen ajalta: tapahtumia, joista on seurannut toisia tapahtumia ja ihmisiä, jotka ovat niihin vaikuttaneet. Tervetuloa aikamatkalle. Rakkaudesta musiikkiin. Koonnut: Susanna Perämaa 1920-luvulla Suomeen rantautuu jazz, ja kieltolaista huolimatta eri kaupunkien ravintoloissa svengaa! Maaseudulla järjestetään runsaasti iltamia ja muita musiikkipitoisia tapahtumia. Myös populaarimusiikin edelläkävijät, kuplettilaulajat, esiintyvät ympäri maata. Vuosikymmenen loppupuolella Suomen saavuttaa kansainvälinen grafomoni-innostus. Gramofonien ja äänilevyjen myynti kasvaa räjähdysmäisesti – jopa niin paljon, että aletaan puhua “gramofonikuumeesta”. 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 1928 1928 Tietoa tekijänoikeuksien valvonnasta on kantautunut muualta Euroopasta ja Suomeen on saatu juuri tekijänoikeuslaki. Niinpä Suomen Säveltaiteilijain Liiton jäsenten keskuudessa on kypsynyt idea perustaa myös Suomeen yhdistys, joka valvoisi musiikin esitysoikeuksia. Hankkeen puuhamiehenä, perustamiskokouksen koolle kutsujana ja Teoston ensimmäisenä toimitusjohtajana toimii säveltäjä, Suomen Musiikkilehden päätoimittaja, filosofian maisteri Lauri Ikonen, joka myös keksii nimen Teosto. 1920-LUKU 1928 1928 Perustamisvaiheessa kustantajajäseniä ovat Oy Fazerin Musiikkikauppa, Kustannusosakeyhtiö Otava ja Muntra Musikanter -yhdistys. Ensimmäisen toimintavuoden aikana kustantajajäseniksi liittyvät myös Westerlund, Laulu-Miehet, Viipurin Lauluveikot ja Musiikkikeskus Oy. Ensimmäinen vastavuoroisuussopimus solmitaan Saksan säveltäjäliiton GDT:n kanssa (Genossenschaft der Deutschen Tonsetzer). Sopimuksen perusteella GDT keräsi ja tilitti Teostolle korvauksia suomalaisten tekijöiden Saksassa esitetystä musiikista. GDT:ltä saatiin myös arvokkaita tietoja asiakkuus-, tariffiyms. sopimuksista. 1929 Vastavuoroisuussopimusneuvottelu amerikkalaisen tekijänoikeusjärjestö ASCAP:in kanssa käynnissä. 7.3. pidetään Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y.:n perustamiskokous. Teostoa perustamassa on aikansa huippusäveltäjiä, mm. Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Yrjö Kilpinen, Heino Kaski ja Armas Maasalo. Kaikki ovat miehiä ja ”säveltaiteilijoita”, musiikinkustantajia tai muita ”intresentteja”. Teoston ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Erkki Melartin. Korvauksen piiriin kuuluvat alusta asti konsertit, radio, ravintolat, elokuvateatterit ja huvitilaisuudet. Ravintoloiden ja huvitilaisuuksien elävän musiikin esitystietoja seurataan sanomalehdistä. Konsertinjärjestäjien, Yleisradion ja Biografiliiton kanssa neuvotellaan. Teoston ensimmäistä henkilökuntaa Kluuvikadulla 1930. Teosto lähettää edustajiaan ravintoloihin ottamaan selvää, esitetäänkö niissä musiikkia ja maksaa ”virvoikkeista aiheutuneet kulut”. Myös naiset tekevät näitä tarkistuskäyntejä, mikä on poikkeuksellista. 1929 Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen tilitetään eri maiden tekijöille 95 000 markkaa (nykyarvo 28 810 euroa) ja propagandarahastoon (markkinointi ja viestintä) siirretään 5000 mk (nykyarvo 1516 euroa). 1929 Radioneuvottelujen tuloksena Yleisradio suostuu korvaamaan lähettämistään musiikkiesityksistä vuoden 1928 viideltä viimeiseltä kuukaudelta yhteensä 58 245 markkaa (nykyarvo 17660 euroa). 1928 Ensimmäiset toimitilat ovat Fazerin Musiikkikaupan Pianosalissa, sen jälkeen toimisto siirtyi osoitteeseen Kluuvikatu 6 B, pihan puoli. Teoston ensimmäisen johtokunnan puheenjohtaja Erkki Melartin Ikonen on Teoston ainoa työntekijä syksyyn 1929, jolloin neiti Lyyli Jalovaara (sittemmin rouva Nieminen) tulee Teostoon kassanhoitajaksi. 1929 ” En minä tiennyt Teostosta mitään, kun 1929 tulin Helsinkiin. Se oli hauska juttu se minun maksujuttuni. Oltiin istuttu Rafun (säveltäjä Rafael Ramstedt) kanssa Brondalla eikä meillä ollut penniäkään. No, Rafu sanoi, kuule minä tiedän mistä me saadaan rahaa, tules mun kanssani. Teostoon mentiin. Ikonen lähti pankkiin hakemaan meille rahaa ja me sillä aikaa katseltiin kuitteja. Nähtiin siinä sekin, että Sibeliuskin saa näköjään jotakin 600 markkaa. Rafu sanoi: Janne, no, onhan sekin säveltäjä. Noin leikillään sanoi. Minun tuloni olivat noin viisinkertaiset Sibeliukseen verrattuna, mutta hänen rahansahan menivät kai Saksaan silloin. ” Usko Kemppi 60 ENSIMMÄISEN TOIMINTAVUODEN AIKANA TEOSTOON LIITTYNEIDEN SÄVELTÄJIEN MÄÄRÄ, MUKANA MM. SELIM PALMGREN, ROBERT KAJANUS, UUNO KLAMI JA HEIKKI KLEMETTI. 1929 Aloitetaan neuvottelut Osuusliike Elannon kanssa sen ravintoloissa ja kahviloissa esitetyn radiomusiikin korvaamisesta. Neuvottelut eivät kuitenkaan johda tulokseen, vaan oikeudenkäyntiin, joka saadaan päätökseen vasta 1934. 1928 1928 1929 Lyyli Jalovaara työpöytänsä ääressä Kuvat: Pääkuva: Teoston arkisto 1920-luku: pääkuva: Helsingin kaupunginmuseo | Lauri Ikosen kuva: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Ikonen | Muut 1920-luvun kuvat: Teoston arkisto 27.7. Kimmo Hakola 60 v 30.8. Jukka Tiensuu 70 v 11.10. Tapio Tuomela 60 v 24.10. Seppo ”Paroni” Paakkunainen 75 v 28.10. Jukka-Pekka Lehto 60 v Onneksi olkoon, Mikko Heiniö! S uomen Säveltäjät onnittelee pitkäaikaista puheenjohtajaansa ja kunniajäsentään, Mikko Heiniötä, joka täytti 70 vuotta toukokuun 18. päivänä. Syntymäpäiväänsä hän vietti työn merkeissä Turussa, jossa Turun filharmoninen orkesteri kantaesitti saksalaisen kapellimestari Anja Bihlmaierin johdolla Heiniön 3. sinfonian – sinfonia concertanten lyömäsoittimille ja orkesterille. Teos on Turun orkesterin tilausteos. Lisäksi konsertissa kuultiin Heiniön orkesteriteos Maestoso, jossa on kaikuja Heiniön oopperasta Erik XIV. Jätettyään luottamustehtävät joitakin vuosia sitten Heiniö on keskittynyt paitsi säveltämiseen myös kestävyysjuoksuun ja on osallistunut vuosittain useisiin maratoneihin. Yleensä hänen nimensä on löytynyt ikäsarjan tuloslistan kärkijoukosta. Nyt ikäsarja vaihtuu, mutta vauhti tuskin hiipuu kovin nopeasti. Onnea ja menestystä myös tuleville juoksuille. Teosto 90 vuotta 1920-luvulla Suomeen saatiin tuore tekijänoikeuslaki keskieurooppalaisten tekijänoikeuksien sekä niiden valvonnan kantautuessa pohjan perukoille. Niiden myötä Suomen Säveltaiteilijain Liiton jäsenten keskuudessa kypsyi idea perustaa myös tänne yhdistys, joka valvoisi musiikin esitysoikeuksia. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n perustamiskokous pidettiin maaliskuun 7. päivänä vuonna 1928. Teostoa perustamassa oli aikansa keskeisiä säveltäjiä, kuten Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Yrjö Kilpinen, Lauri Ikonen, Heino Kaski ja Armas Maasalo, kaikki miehiä ja ”säveltaiteilijoita”, musiikinkustantajia ja muita ”intresentteja”. Teosto-nimen keksi Lauri Ikonen, josta tuli myös yhdistyksen ensimmäinen toimitusjohtaja, ja johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Erkki Melartin. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Teostoon liittyi 60 säveltäjää, muun muassa Selim Palmgren, Robert Kajanus, Uuno Klami ja Heikki Klemetti. Ensimmäinen nainen oli Helvi Leiviskä, joka liittyi jäseneksi vuonna 1938. Jean Sibelius siirtyi saksalaisesta STAGMA-järjestöstä Teostoon puolestaan vasta vuonna 1945. Nykyisin Teoston jäsenistössä on noin 33 000 suomalaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikinkustantajaa, joiden etua yhdistys ajaa monipuolisesti. 90-vuotisen taipaleensa kunniaksi Teosto on julkaissut nettisivuillaan kiinnostavaa tietoa ja hienoa kuvamateriaalia sisältävän historiikin, johon kannattaa tutustua! historia.teosto.fi Niilo Tarnanen uutena jäsenenä Suomen Säveltäjät ry:n hallitukseen Suomen Säveltäjät ry:n vuosikokous 17.3.2018 valitsi Antti Auvisen uudelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallituksen vaalissa oli kaksi erovuoroista jäsentä. Vaalissa valituksi tulivat Minna Leinonen, joka oli jo edellisessä hallituksessa sekä uutena nuorimpaan säveltäjäsukupolveen kuuluva Niilo Tarnanen (s. 1987). Muut yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat varapuheenjohtaja Olli Virtaperko, Markku Klami, Veli Kujala ja Paola Livorsi. Kalevi Aho romanialaisen musiikkiakatemian kunniatohtoriksi Kalevi Aho on nimitetty romanialaisen ”Gheorghe Dima” -musiikkiakatemian kunniatohtoriksi toukokuussa 2018. K KOM POS TI ONNITTELEMME! M A A R IT K Y T Ö H A R JU / M U S IC FI N LA N D M A A R IT K Y T Ö H A R JU KOMPOSITIO 1/2018 • 9 8 • KOMPOSITIO 1/2018
K KOM POS TI Hetan Musiikkipäivät ry 3 000,00 € Teos baritonille, pianolle ja jousikvartetille/jousiorkesterille Säveltäjä: Outi Tarkiainen Holmström, Emil / Tristero Piano Trio 3 000,00 € Teos viululle, sellolle ja pianolle, ja pienelle ad.lib. elektroniikalle (kuten kasettinauhureille) Säveltäjä: Kimmo Kuokkala km 2 (Kalle Hakosalo, Manca Dornik) 2 000,00 € Teos lyömäsoittimille ja harmonikalle Säveltäjä: Tapio Nevanlinna Komsi, Anu 3 500,00 € Teos sopraanolle ja jousikvartetille, teksti Jussi Kylätasku Säveltäjä: Heinz-Juhani Hofmann Kortelainen, Kaisa 4 000,00 € Miki Liukkosen O-romaaniin pohjautuva näyttämökantaatti sekstetille ja kahdelle laulaja-lausujalle Säveltäjä: Lauri Supponen Kumela, Petri 5 000,00 € Teos kitaralle, nukketeatteriesiintyjille, materiaaleille, objekteille, valoille ja elektroniikalle Säveltäjä: Perttu Haapanen Lygate, Scott 2 500,00 € Kontrabassoklarinettisooloteos Säveltäjä: Olli Koskelin Makkonen, Jussi 4 500,00 € Lapsille suunnattu Lintu Sininen -teoskokonaisuus sellolle, pianolle ja kamariorkesterille Säveltäjä: Jonne Valtonen Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry 2 000,00 € Teos soolopianolle Säveltäjä: Lauri Kilpiö Perkola, Mikko 2 500,00 € Sooloteos viola da gamballe Säveltäjä: Jyrki Linjama Pölönen, Juulia 2 000,00 € Teos konserttikanteleelle ja nauhaelektroniikalle Säveltäjä: Juhani T. Vesikkala Puusaari, Maria 2 000,00 € Teos sooloviululle, videolle ja ääniraidalle Säveltäjä: Jouni Hirvelä Sallinen, Lauri 3 000,00 € Sooloteos klarinetille ja elektroniikalle Säveltäjä: Juha T. Koskinen Salovaara, Antti 3 500,00 € Laajamuotoisen soolofagottieloelektroniikkateoksen tilaaminen ja esittäminen Säveltäjä: Matti Heininen Trio TRE 3 500,00 € Kamarimusiikkiteos pianolle, viululle ja bassoklarinetille Säveltäjä: Sanna Ahvenjärvi Uusinta Ensemble 5 000,00 € Uusi teos kamariyhtyeelle ja trumpetille Säveltäjä: Sebastian Hilli Virtanen, Sini 4 500,00 € Konsertto viululle ja lyömäsoitinyhtyeelle Säveltäjä: Jarkko Hartikainen Madetojasäätiön avustukset sävellystilauksiin Leevi Madetoja (1887–1947) testamenttasi sävellystensä tekijänoikeustulot Suomen Säveltäjät ry:lle, joka hallinnoi vuonna 1997 perustettua Madetoja-säätiötä. Säätiö käyttää tekijänoikeustuloja Madetojan teosten lisäksi muun suomalaisen musiikin edistämiseen, erityisesti sävellystilausten avustamiseen. Vuoden 2018 avustukset jaettiin säätiön hallituksen kokouksessa 5.3.2018. Jaettu kokonaissumma, 68 000 euroa, on säätiön 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi hiukan tavanomaista suurempi. Puhallinkvintetti Auriga 3 500,00 € Puhallinkvintetto Säveltäjä: Ville Raasakka DuvTeatern rf 5 000,00 € Musiikkiteatteriesitys Säveltäjä: Markus Fagerudd Helsingin kamarikuoron kannatusyhdistys ry 4 000,00 € A cappella -sävellys sekakuorolle Säveltäjä: Alex Freeman KOMPOSITIO 1/2018 • 9 8 • KOMPOSITIO 1/2018
A N T T I K A N G A S S A LO 7.–10.11.2018 HELSINKI • HELSINKI PHILHARMONIC ORCHESTRA • UUSINTA ENSEMBLE AVANTI! • DEFUNENSEMBLE • HELSINKI CHAMBER CHOIR,... NORDIC MUSIC DAYS NORDICMUSICDAYS.ORG Nordic diversity creates nordic unity with K KOM POS TI KOMPOSITIO 1/2018 • 11 10 • KOMPOSITIO 1/2018
K ullakin Pohjoismaalla on vuorollaan viiden vuoden välein mahdollisuus vyöryttää uteliaalle musiikkiyleisölleen kunnon selonteko viiden eri maan nykymusiikkigenren moninaisuudesta. Marraskuussa on suomalaisen ja Suomeen saapuvan yleisön vuoro vastaanottaa reilun kokoinen annos, eli röyhkeän kirjava myöhäissyksyn POMP-lisämauste. Nelipäiväinen muoto on tiivis, mutta siitäkin huolimatta ehditään kuulla törmäykset niin kuvataiteeseen, tavanomaista vapaamman oloiseen jazziin kuin progeenkin. Säveltäjiä on mukana yli 40. Musiikkipäiviä on järjestetty jo vuodesta 1888, alkuun harvemmin, mutta 2000-luvulta lähtien joka vuosi vuoron perään eri Pohjoismaassa. Varmaotteinen Ruotsi teki viime vuonna poikkeuksellisen tempun ja ulkoilutti tätä karavaania Lontoossa, ja nyt Suomikin yllättää maantieteellisesti ja osoittaa solidaarisuutensa ”Brexit-häviäjä” Skotlannille. ”Tekee pahaa nähdä brittien eristäytyvän Manner-Euroopasta, ja kaikkien muiden ohessa Britannian taideja kulttuurielämä tulee kärsimään Brexitistä. Tästä syystä haluamme ojentaa kätemme skoteille, jotka eivät Brexitiä ole halunneet. Helen Grime on juuri nyt kiinnostava skotlantilainen säveltäjä, joten on ilo saada ni Rautavaara saa muistohetkensä osana moni-ilmeistä ohjelmaa, kun Klaus Mäkelän johtama Helsingin kaupunginorkesteri esittää Rautavaaran sellokonserton nro 2, ”Towards the Horizon”. Sellisti Marko Ylönen tulkitsee säveltäjän viimeisen teoksen konserttolajissa. Helsinkiläisiä noin kahden vuoden ajan hellinyt elävän musiikin huipputila G Livelab laitetaan kolmeksi illaksi raikaamaan. Myöhäisillan tuokioista ensimmäinen pullistelee jazzin suuntaan, villinä ohjaajanaan suomalais-norjalainen Liberty Ship -kokoonpano. Toinenkin tila on puheenaiheena kuuma: elokuussa ovensa avaava taidemuseo Amos Rex (entinen Amos Andersonin taidemuseo), jossa kuvataide saa pohjoismaisen säveltämisen nykytilannetta vastaavan, erittäin ansaitun kunnianpalautuksensa. Samaa festivaali juonii myös taiteellisesti kunnianhimoiselle rockille: Pohjoismaiset musiikkipäivät päätetään lauantai-illan progeen ja rikassointiseen sillanrakenteluun, kun ruotsalainen Anekdoten saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. nordicmusicdays.org MONINAISIA TRENDEJÄ YHTEEN POHJOISMAISILLA MUSIIKKIPÄIVILLÄ POHJOISMAIDEN VANHIN YHTÄJAKSOISESTI TOIMINUT MUSIIKKITAPAHTUMA PALAA HELSINKIIN TEEMALLA ”DIVERSITY IS UNITY” JA AVAA TÄLLÄ KERTAA MYÖS YSTÄVÄLLISEN ILMASILLAN SKOTLANTIIN. MIKÄÄN MUU TAPAHTUMA MAAILMASSA EI KOKOA ELÄVIEN POHJOISMAISTEN TAIDEMUSIIKKISÄVELTÄJIEN TYYLILLISTÄ AJANKUVAA POHJOISMAISTEN MUSIIKKIPÄIVIEN LAAJUUDELLA. Nordic diversity creates nordic unity with NELIPÄIVÄINEN MUOTO ON TIIVIS, MUTTA SIITÄKIN HUOLIMATTA EHDITÄÄN KUULLA TÖRMÄYKSET NIIN KUVATAITEESEEN, TAVANOMAISTA VAPAAMMAN OLOISEEN JAZZIIN KUIN PROGEENKIN kuulla myös hänen musiikkiaan Pohjoismaisilla musiikkipäivillä”, kertoo tapahtuman tämänkertainen taiteellinen johtaja, säveltäjä Osmo Tapio Räihälä. Kamariorkesteri Avanti!n festivaalikonsertissa soi Grimen klarinettikonsertto, jonka solistina on uuteen musiikkiin erikoistunut Lauri Sallinen. Toinen Pohjoismaisten musiikkipäivien orkesterikonserteista taasen avaa tapahtuman keskiviikkona 7. marraskuuta: vuonna 2016 kuollut EinojuhaKOMPOSITIO 1/2018 • 11 10 • KOMPOSITIO 1/2018
Y leisesti ottaen musiikki voi olla vapaata monessa suhteessa: musiikki voi olla tyylillisesti vapaata, se voi viitata eri puolille maailmaa ja eri historian ajanjaksoihin, se voi olla abstraktia tai käsitellä tekstien kautta vapaasti elämän eri osa-alueita. Taiteen vapaus viittaa olennaisesti myös musiikin alan institutionaaliseen riippumattomuuteen: vapaan kentän ohjelmisto eroaa huomattavasti suurempien laitosten, kuten orkesterien ja Kansallisoopperan valinnoista. Karu totuus kuitenkin on, ettei monikaan säveltäjä saa ääntään kuuluviin juuri mainittujen instituutioiden välityksellä – ja silloin kun saa, taiteellinen tavoite on lähtökohtaisesti kavennettu tilaajan asettamiin raameihin. Vapaus onkin nykymusiikin kontekstissa paradoksaalinen käsite, sillä musiikinlajin asema koko musiikin kentällä on hyvin marginalisoitu. Vapaa ja radikaali ajattelu vaatisivat vapaita ja uudistuvia rakenteita. Milloin sitten säveltäjä on vapaa? Mielestämme festivaalilla esitetyistä teoksista vapautta symboloi Hikari Kiyaman teos VAPAUTTA ANNETUISSA RAAMEISSA Tämän vuotisen Tampere Biennalen teema oli ”Vapaat radikaalit”. Kuuntelimme festivaalia tämän teeman läpi ja kävimme keskustelua sekä vapaudesta että siitä, mikä ylipäätään on tai voi olla radikaalia. Taiteellinen johtaja Sami Klemola kirjoittaa festivaalin käsiohjelman esipuheessaan, että teema ”viittaa taiteen välttämättömyyteen henkisenä voimavarana” sekä taiteen tekemisen autonomisuuteen, vapauteen ja itsemäärämisoikeuteen. Mikä on vapaata ja mikä radikaalia? M A A R IT K Y T Ö H A R JU KOMPOSITIO 1/2018 • 13 12 • KOMPOSITIO 1/2018
Heavy Metal (2014), jossa defunensemblen muusikot villiintyivät soittamaan ja päästelemään ääniä ajatusta nopeammin. Kiyaman kappaleessa vaikutti siltä kuin säveltäjän mieli olisi vapaa. Radikaalit virtuoosit Mikä sitten on radikaalia? Radikaali on erittäin voimakas adjektiivi sellaiselle henkilölle tai toiminnalle, joka tähtää perustavanlaatuiseen muutokseen asioiden vallitsevassa tilassa. Radikaali teko poikkeaa traditiosta ja on innovatiivinen sekä uudistusmielinen. Radikaalius sisältää jo lähtökohtaisesti jotain, joka vastustaa olemassa olevia rakenteita. Missä määrin tätä tapahtui Tampereella? Oliko festivaali radikaalisti erilainen kuin muut nykymusiikkifestivaalit yleensä? Vai pitäisikö radikaaliutta tarkastella suhteessa muuhun yhteiskuntaan ja taiteen voimaan? Nykymusiikin yhteydessä radikaaliuteen liitettäviä asioita ovat esimerkiksi soittimien laajennetut tekniikat, musiikin hälyisyys ja perinteisten muotojen sekä kauneusihanteiden rikkominen. Näitä teesejä harvemmin uskalletaan koetella uuden musiikin festivaaleilla, eikä näin tapahtunut myöskään Tampereella. Kuulimme Biennalen päiväja iltakonserteissa kiinnostavia ja inspiroiviakin teoksia ja esityksiä, muttemme mitään aivan erityisen radikaalia. Tampere filharmonian tilausteoksessa Industrialis (2018) Kimmo Kuokkalalta oli tinkimätöntä, häkellyttävän kirkkaasti visioitua ja toteutettua raunioestetiikkaa, joka silti tuskin oli radikaalia. Umo Jazz Orchestran Pakkahuoneen-konsertissa kuulimme kolme hyperintensiivistä ytyjytinäteosta Veli Kujalalta, Sami Klemolalta ja Antti Auviselta. Erityisesti Kujalan ja Auvisen teoksissa solistit – ensin mainitussa Kujala itse harmonikallaan ja jälkimmäisessä Kari Ikonen Moog-syntetisaattorilla – taituroivat niin hiuksia nostattavan vauhdikkaasti ja mukaansatempaavasti, että se toki lähenteli jo radikaalia – radikaalia virtuoosisuutta. Ehkäpä radikaaleinta olikin kuulla lauantain myöhäisillan keikalla TTTklubilla Elifantree-trioa, jonka musiikki häilyy jossain taidepopin, jazzin, free-improvisaation, elektronisten kuorrutusten ja äänitaiteen rajamailla. Mutta cocktailin radikaalius syntyy Elifantreellakin ennen kaikkea trion jäsenten huikeasta muusikkoudesta ja taidosta heittäytyä kohti live-tilanteen tuntemattomampia alueita. Samalla tavoin ”radikaalisti” epämukavuusalueita syleilee toinen festivaalin myöhäisiltojen esiintyjä, aivan omanlaisensa räp-tyylin löytänyt Draama-Helmi, joka on eräänlainen veitsenterällä taituroiva hipster-queen. Nykymusiikin suhteen radikaaleimmassa ilmaisussa oltiinkin kaiketi Kölnin musiikkikorkeassa vuonna 2009 perustetun Ensemble Garagen konsertissa Pakkahuoneella. Monitaiteisten tai transmediaalisten projektien pioneerina toimiva yhtye hakee rajapintoja eri taiteenlajien välille, sekä näyttämöllisyydessä että pyrkiessään tutkimaan kuvan ja äänen yhdistämistä ja ylipäätään eri välineiden ja metodien – sekä myös todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden – käyttöä sävellyksellisinä välineinä ja osana ilmaisua. Ensemble Garagen konsertti olikin suora yritys tuoda eri taidelajeja yhteen – yhtyeen missiona on sen perustamisesta vuodesta 2009 lähtien ollut nimenomaan toimia alustana uusille ideoille, konsepteille ja esitystavoille. Kölnin musiikkikorkeassa syntyneen yhtyeen perustajiin kuuluvan Brigitta Muntendorfin teos Public Privacy #3.1 Trombone Cover (2016) avasi konsertin ja oli ehkä kaikista konsertin kappaleista ainoa, jossa elävän esittäjän tuottama ääni ja lavalla olo, videot, niiden äänimaisema ja kappaleen konsepti vaikuttivat olevan todellisessa kontrapunktissa keskenään. Brigitta Muntendorfin haastattelun voit lukea tämän sivuilta 18–19. Ulos konserttisalista Performanssija esitystaiteen radikaaliuteen on alusta asti kuulunut tapahtumapaikan kyseenalaistaminen. Esiintyjien ja yleisön välistä rajapintaa on pyritty häivyttämään eri tavoin ja miltei mikä tahansa paikka on voinut toimia esityksen näyttämönä. Tämänvuotista festivaalia voisi luonnehtia eräänlaiseksi kaupunkifestivaaliksi, jossa nykymusiikkia oli osittain avattu konserteista kaupunkitilaan. Erikoisin esitys oli Dayjobkollektiivin Persephone Variations (in a shopping mall), joka oli lajina enemmän performanssia kuin äänitaidetta – tai konserttia – pystyen silti kommunikoimaan myös sointien ja äänien kautta. Vaeltaessaan läpi ostoskeskuksen se rikkoi esittäjien ja yleisön välistä rajaa tehokkaammin kuin Ensemble Garage, joka oli sidottu Pakkahuoneen lavalle ja sen konserttimaiseen tilaan. Persephone Variations onnistui herättämään kysymykseen esteettisyyden suhteellisuudesta. Esimerkiksi lintumainen koreografia liukuportaissa tai sadat rikotut munankuoret tyhjän liikehuoneiston lattialla näyttivät kiehtovilta ja jopa kauniilta, mutta kuitenkin sijoitettuina kauppakeskusympäristöön niiden luoma kokemus katsojassa oli lähinnä hämmentävä ja herätti kysymyksiä. Missä on taide? Esteettinen kokemus syntyykin yllättävästi tästä pohdinnasta valmiin ja annetun rakenteen sijaan. Nykymusiikkiyleisö usein vierastaa kaikenlaista osallistavaa toimintaa, mikä näkyy varauksellisena läsnäolona ja pakenemisena takariviin. Dayjob-kollektiivin esitys ei kuitenkaan sisältänyt mitään tässä mielessä hyökkäävää tai loukaavaa, jokainen katsoja sai säilyttää yksityisyytensä ja päätäntävaltansa omaan tilaansa. Monitaiteisuus on selvästi tällä hetkellä vallalla oleva ilmiö, joka ymmärrettävästi vaatii aikaa toteutuakseen. Eri taiteen aloilla on hyvin erilaiset perinteet materiaalin valinnan ja käsityötaidon arvostuksen suhteen. Kun musiikin ”neutraalit” äänet kohtaavat tulkinnallisia elementtejä, kuten kuvaa, sanoja tai kehoja, avautuu teoksille aivan uusi horisontti, mikä voi olla myös radikaalia. Epäsopiva tapahtumapaikka voi harmillisesti myös syödä monitaiteisen KOMPOSITIO 1/2018 • 13 12 • KOMPOSITIO 1/2018
esityksen tenhoa, mikä tuli ilmi festivaalin useissa Pakkahuoneelle sijoitetuissa konserteissa, erityisesti Ensemble Garagen kohdalla. Monitaiteiset teokset vaativat kuulijalta/katsojalta jonkinlaista eri aistien ja havainnointitapojen yhtäaikaista läsnäoloa, mikä konserttijärjestäjän kannalta tarkoittaa sitä, että yleisöllä tulisi olla mahdollisuus kuulla, nähdä tai aistia eri asioita selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti. Pakkahuoneen etäinen lava, kaukana yleisöstä, valitettavasti kadottaa joitain ilmaisun ulottuvuuksia. Pyrkimys kohti taidelajien välistä keskustelua Performanssitaiteen lisäksi Klemola oli tietoisesti avannut festivaalia äänitaiteen suuntaan. Festivaalin aikana kolmessa tamperelaisessa galleriassa (Galleria Saskia, Galleria Rajatila ja Galleria Himmelblau) oli esillä äänitaiteen näyttely. Lisäksi yleisö sai tutkia ääni-installaatioita Tampere-talon Talvipuutarhassa ja Pakkahuoneella. Nykymusiikki ja äänitaide voisivat aivan hyvin kuulua samaan musiikinlajiin ja tekijät voisivat osittain lomittua. Näin tapahtuukin kansainvälisesti monessa paikassa. Mutta Suomessa, ehkä erilaisista taustoista johtuen, välimatka näiden kahden genren välillä on ihmeellisen pitkä. On säveltäjiä, jotka toimivat molemmissa genreissä, kuten festivaalin tilausteoksen Lintukoto (2018) säveltänyt Max Savikangas, mutta usein nykymusiikin säveltäjät valmistavat pääasiassa ajassa eteneviä teoksia, joita esitetään konserteissa. Vaikka teokset voivat sisältää live-elektroniikkaa ja nauhaosuuksia, ne eivät yleensä ”vapaudu” tila-aika-akselilla katsottuna, vaan ilmaisu pitäytyy totutuissa muodoissa ja konserttikäytänteissä. Äänitaiteen juuret ovat enemmänkin elektronimusiikin ja käsitteellisen kuvataiteen puolelta. Gallerioissa esillä olleet teokset edustivat ilahduttavasti eri vuosikymmeniä. Esimerkiksi Eino Ruutsalon ja Unto Hämäläisen kineettiset työt 1960–70-luvuilta toivat kiinnostavaa näkökulmaa tekniikan kehittymiseen ja taiteellisten ideoiden muuttumiseen ajassa. Jotkut esillä olleista ääni-installaatioista perustuivat hyvin pieniin äänellisiin tai teknisiin oivalluksiin, kuten esimerkiksi Tytti Arolan ja Hanna Laeslehdon Ilmapallokone (2017) tai Jon-Patrik Kuhlefeltin Hommage in/ to 8-bits (2018). Pienet oivallukset ovat toki kiinnostavia ja aistittavia, mutta tällöin äänitaiteen tärkeä voimavara, käsitetaiteen avaama mahdollisuus ottaa kantaa niin sosiaalisesti kuin poliittisesti, jää helposti käyttämättä. Teokset ikään kuin kapenevat ääni-ilmiön ympärille. Ääni-installaatioista voimakkaimmin jäi mieleen Otso Lähdeojan teos Motet (2018), jossa infrabassotaajudet soittivat ja samalla tanssittivat kaiuttimia. Installaatio oli kooltaan sen verran iso 32 kaiuttimen kokonaisuus, ettei se mahtunut kerralla katsojan näkökenttään, minkä vuoksi teosta oli havainnoitava ja tutkittava tarkemmin. Kaiuttimien koreografia oli toteutettu yhdessä tanssikoreografi Satu Tuomiston kanssa. Miten äänitaide ja nykymusiikki kohtasivat toisensa Tampere Biennalessa? Festivaalin esiintyjänä ja vieraana havaitsimme hyvin käytännöllisenä ongelmana sen, että gallerioihin oli vaikea ennättää konserttien ja seminaarin lomassa. Ne aukesivat myöhään – niihin ei päässyt heti aamusta – ja ne sijaitsivat toisella puolella Tampereen keskusta-aluetta. Vieraillessamme näyttelyissä saimme kuunnella teoksia kaikessa rauhassa, mikä itse asiassa saikin meidät pohtimaan tarkemmin kysymystä näiden kahden genren kohtaamisesta. Mitä tarvitaan eri musiikinlajien ja tekijöiden kohtaamiseen? Festivaalin ohjelmassa nämä osa-alueet oli osittain jätetty omiksi kokonaisuuksikseen. Aktiivinen yksittäinen kuulija saattoi vierailla gallerioissa kuunnellakseen äänitaidetta, mutta festivaalin suuri yleisö tuskin löysi tietään konserttisalien ulkopuolelle. Osittain äänitaidetta tuotiin myös konserttitilaan, esityksen lomaan, esimerkiksi myöhäisillan klubikonserteissa. Jäimme kuitenkin odottamaan myös tekijöiden eli tässä tapauksessa perinteisten nykymusiikin säveltäjien ja äänitaiteilijoiden kohtaamisia, yllätyksellisiä yhteistöitä odottamattomilta työryhmiltä. Festivaalin tulevaisuus Tampere Biennalen historia liittyy läheisesti myös Suomen Säveltäjien toimintaan. Yhdistys osallistuu festivaalin rahoitukseen ja järjestää seminaarin festivaalin yhteydessä. Biennale myös saa yleisönsä Suomen säveltäjien jäsenistöstä ja muista sellaisista nykymusiikintuntijoista, joiden pääasiallinen kiinnostus on musiikillista. Yhdistyksenä meitä toki kiinnostaa, miten festivaali toi ja tuo jatkossakin esille suomalaista musiikkia ja suomalaisia säveltäjiä. Kysymys herättää erilaisia mielipiteitä jäsenistön joukossa. Seuraava taiteellinen johtaja Jennah Vainio totesi juuri radiohaastattelussa (Yleisradio 2.5.2018), ettei missään nimessä aio laajentaa festivaalin ohjelmistoa, vaan pikemminkin palata juurille kotimaisten ja Suomessa asuvien tekijöiden pariin. Hän haluaa myös nostaa erilaisten vähemmistöjen ääntä ohjelmistovalinnoissa. Kysymykset vapaudesta ja radikaaliudesta pysyvät silloinkin ajankohtaisina; ehkäpä oli lopulta oikein hyvä, että tämän vuoden Biennale keskittyi muistuttamaan meitä vapauden ja radikaaliuden etsimisen tärkeydestä, löysi se niihin vastauksia tai ei. Winston Churchillin sanoin ”jos et nuorena ole radikaali, sinulla ei ole sydäntä ja jos et vanhana ole konservatiivi, sinulla ei ole järkeä.” areena.yle.fi/1-4388837 VILLE KOMPPA RIIKKA TALVITIE NYKYMUSIIKKI JA ÄÄNITAIDE VOISIVAT AIVAN HYVIN KUULUA SAMAAN MUSIIKINLAJIIN JA TEKIJÄT VOISIVAT OSITTAIN LOMITTUA. KOMPOSITIO 1/2018 • 15 14 • KOMPOSITIO 1/2018
T ampere Biennalen yhteydessä 13.4. järjestetyssä Suomen Säveltäjien seminaarissa tarkasteltiin alueellista taidepolitiikkaa Suomessa. Erityisasiantuntijat Veli-Markus Tapio Suomen kulttuurirahastosta (SKR) sekä Hanna Susitaival Taiteen edistämiskeskuksesta (Taike) esittelivät, millä eri tavoilla säätiö (SKR) ja valtio (Taike) tukevat taiteen tekemistä Suomessa alueellisesti. Tutkija ja julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta kertoi puolestaan vuolain sanoin oman näkemyksensä alueellisen taidepolitiikan sudenkuopista. Hiukan ongelmia aiheutti se, ettei seminaariesittelyissä ollut käytössä esityksiä havainnollistavaa kuvamateriaalia (tai powerpointia), vaan kuulija joutui luovimaan pelkän kuulon varassa hiukan vaikeaselkoisen asian lävitse. Mitä on alueellinen taidepolitiikka? Veli-Markus Tapio totesi alustuksessaan, etteivät markkinatalous ja taiteen tekeminen useinkaan kohtaa. Niinpä taiteen tukea alueellisesti kohdentamalla mahdollistetaan myös taiteen monipuolisuus ja alueellinen leviäminen. Hanna Susitaival listasi Taiken alueellisen taidepolitiikan piiriin kuuluvat valtion ylläpitämät ja rahoittamat aluetaidemuseot, -teatterit sekä -orkesterit. Huolimatta poliittisesti päätetystä rahoituksesta nämä instituutiot ovat vapaita tuottamaan oman taidepoliittisen linjauksensa mukaista sisältöä. Pauli Rautiaiselle taiteen infrastruktuuriin sijoittaminen on kuitenkin jo sinänsä taidepoliittinen linjanveto. Hän pyrki myös erottelemaan selvästi toisistaan yksilön ja instituution intentiot sekä taidepoliittisen vaikuttavuuden. Susitaipaleen mukaan Taikessa ei ole selvää jakoa siihen, mitä keskustoimikunta ja aluetoimikunnat tukevat. Sen sijaan Taiken harjoittama alueellinen taidepolitiikka näkyy mm. taiteellisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin sekä hallitusohjelmien mukaisten kärkihankkeitten läpivientinä 40 läänintaiteilijan voimin. SKR taas kohdentaa rahankäyttöä lahjoittajien tahtoa kunnioittaen. Maakuntarahastoissa myös lahjoittajien oma maakunta voi vaikuttaa kyseisen maakunnan rahaston suuruuteen. Hyviä vai huonoja päätöksiä? Kun Susitaival puhui jokaisen yksittäisen apurahapäätöksen olevan taidepolitiikkaa ja Tapio oli huolissaan vertaisarvioinnin luomista rahanjaon sisäpiireistä, Rautiainen oli enemmän kiinnostunut volyymeistä, siitä missä suuret rahamäärät liikkuvat. Alueellisen taiteen tukemisen tärkeimmät pitkän tähtäimen investoinnit ovat Rautiaisen mukaan rakennukset. Hän ei puhunut kovinkaan paljon sisällöistä, vaan tuntui pitävän taiteen tilastollista olemassaoloa jo sinänsä kulttuuria rikastuttavana ja ylläpitävänä ilmiönä. Taiteen sisältö ja vaikuttavuus ovat kvalitatiivisia ominaisuuksia ja siten huonommin mitattavissa kuin rakennukset ja lipputulot, joita on helpompi laskea ja tilastoida. Ongelmana tällaisessa ajattelussa on se, ettemme tiedä syntyykö mielenkiintoisin taide siellä, missä suurin raha liikkuu. Pitävätkö konserttisalin seinät yllä sfääreissä liikkuvaa säveltäjän ajatuksen lentoa, jos vertaisarvioinnin sisäpiiriläisten rahanjaossa on jälleen tullut kielteinen apurahapäätös? On tietysti ensiarvoisen tärkeää, että valtio sijoittaa taiteen infrastruktuuriin. Taidekentän yksilötason rahanjakoa ei kuitenkaan tulisi sivuuttaa merkityksettömänä puuhasteluna. Seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jossa nousi esille suuri joukko laajempaa tarkastelua ansaitsevia aiheita, kuten kulttuurivienti ja -tuonti, läpinäkyvyyden lisääminen kulttuuripolitiikassa sekä taiteen valtionosuus (VOS). Aika kului nopeasti mielenkiintoista keskustelua seuratessa. Toisaalta yleisön kommenteille ja kysymyksille jäi turhan niukalti aikaa. Seminaarin jälkipyykkiä säveltäjäkollegoiden kesken lounaalla puidessa kävi ilmi, että taidepolitiikka tuntui aiheena herättävän hämmennystä. Säveltäjä kun on usein tottunut toimimaan politiikasta ja yhteisöistä riippumattomana yksilönä taiteen kentässä. MAIJA HYNNINEN ALUEELLINEN TAIDEPOLITIIKKA KESKIÖSSÄ SUOMEN SÄVELTÄJIEN SEMINAARISSA M A A R IT K Y T Ö H A R JU KOMPOSITIO 1/2018 • 15 14 • KOMPOSITIO 1/2018
Suomalaisen musiikin värikäs kenttä Vuonna 1986 perustetun Tampere Biennalen johtoajatuksena on alusta saakka ollut tuoda esille ja vakiinnuttaa uutta suomalaista musiikkia. Tampere Biennale suunniteltiin vuorottelemaan kansainvälisemmällä profiililla toimivan Helsinki Biennalen (myöhemmin Musica nova Helsinki) kanssa, ja aivan ensimmäisen festivaalin ohjelmaa kuvattiin lehdissä ”kotimaisuusasteeltaan sataprosenttiseksi”. Myöhemmin tavaksi tuli kutsua festivaalille myös ulkomaisia esiintyjävieraita. Keskeisimpänä osana ohjelmaa on ollut nykymusiikin konserttisarja, mutta festivaalilla on aivan alusta saakka ollut mukana myös muita taiteita, klubi-iltoja ja keskustelutilaisuuksia. Tampere Biennalen retoriikassa on aivan ensimmäisistä vuosista saakka korostunut vahvasti ajatus suomalaisen musiikin monimuotoisuudesta. Tämä on tarkoittanut ennen kaikkea festivaalilla esitellyn säveltäjäjoukon runsautta, vaikka etenkin lehtikirjoituksissa on vuosien varrella tuotu esiin myös ohjelmiston tyylillistä kirjoa. Sekin on vuosien varrella muuttanut merkitystään. 1990-luvun tyylillinen suvaitsevaisuus laajensi kuvaa uudesta musiikista modernismin ulkopuolelle ja hyväksyi lehdissä haastateltujen nuorten säveltäjien mukaan nykymusiikiksi lähes kaiken muun paitsi pinnallisina pidetyt uustonaalisuuden ja uusromantiikan. 2000-luvulla festivaalin katse kääntyi aktiivisemmin nykymusiikin ulkopuolisiin vaikutteisiin ja genreihin ja kuulijoiden erilaisiin musiikkimakuihin. Biennale-säveltäjien kärkijoukko Vuoteen 2016 mennessä Tampere Biennalen konserteissa on esitetty 622 suomalaista teosta 178 säveltäjältä ja kahdeksalta useamman säveltäjän kollektiivilta. Säveltäjien määrä on suuri, mikä sopii toki hyvin yhteen festivaalin tavoitteleman monimuotoisuuden kanssa. Teemasäveltäjiä tai sävellyskonsertteja ohjelmistossa ei ole ollut, joskin eräänlaisena toistuvana nostona voidaan pitää nuorten säveltäjien esiin tuomista etenkin 1990-luvulla. Yhteiskonserttien tai sävellystilausten kautta nuoret säveltäjät ovat näkyneet myös lehtikirjoituksissa vahvasti. Säveltäjien runsaudesta huolimatta Tampere Biennale ei ole voinut välttyä ajan kuluessa syntyneiltä painotuksilta: muutamat säveltäjänimet ovat nousseet festivaalin ohjelmistossa esiin toistuvasti tähän vuoteen saakka, ja ennen tämän kevään festivaalia noin kolmanneksen kaikista festivaalilla esitetyistä suomalaisista teoksista on säveltänyt yhdentoista säveltäjän joukko, joilta kaikilta ohjelmistossa on ollut kaksitoista teosta tai enemmän (ks. taulukko). Lähes kaikki näistä säveltäjistä näkyivät ohjelmistossa vahvasti jo heti festivaalin ensimmäisinä vuosina, jolloin festivaaliohjelmiston valitsivat pitkälti esittäjät itse, ja näiden vakiintuneiden Biennale-säveltäjien sävellyksiin on festivaalilla palattu erittäin usein myöhemminkin, myös kevään 2018 Biennalessa. Nuoremmista säveltäjistä ei juuri kukaan ole saanut vastaavaa asemaa 1986–2000 Usko Meriläinen 2002–2006 Ilari Laakso ja Juhani Nuorvala 2008–2010 Lotta Wennäkoski 2012–2014 Olli Virtaperko 2016–2018 Sami Klemola 2020– Jennah Vainio TAMPERE BIENNALEN TAITEELLISET JOHTAJAT TAMPERE BIENNALE – UUTTA JA MONIMUOTOISTA VUODESTA 1986 11.–15. huhtikuuta järjestetyssä Tampere Biennalessa oli tänä vuonna tarjolla kuultavaksi ennätysmäärä uusia teoksia: pelkästään konserttiohjelman puitteissa kuultiin 17 kantaesitystä ja lisäksi neljä muuta tänä vuonna valmistunutta teosta. Näyttelyohjelmassa oli esillä seitsemän uutta teosta, eikä näihin lukuihin ole laskettu festivaalin useita improvisaatiotapahtumia tai iltaklubeja. F estivaalin taiteellisen johtajan Sami Klemolan rakentaman ohjelman teemana oli ”Vapaat radikaalit”, ja tämä näkyi uusien teosten suuren määrän lisäksi monenlaisena vapauden, rajoilla olemisen ja vuorovaikutteisuuden korostumisena. Myös ulkomaisen musiikin osuus oli tällä kertaa merkittävä. Kevään tapahtuma jatkoikin monella lailla Biennalen perinteisesti korostamaa monimuotoisuutta ja säveltäjäkirjoa, mutta hiukan erilaisin painotuksin kuin festivaalin historiassa on totuttu. KOMPOSITIO 1/2018 • 17 16 • KOMPOSITIO 1/2018
ohjelmistossa, vaikka uusiakin vakionimiä festivaalille on muodostunut. Mutta vaikka kärki on melko kapea, diversiteetti on näkynyt siinä, että vastaavasti noin kolmannes kaikista kotimaisista teoksista ohjelmistossa on ollut säveltäjiltä, joilta on kuultu yhteensä vain yhdestä kolmeen teosta. Näiden harvoin kuultujen säveltäjien osuus ohjelmistosta on ollut suurinta aivan ensimmäisenä festivaalivuonna sekä vuonna 2016. Festivaalille aivan uusien säveltäjien lukumäärä on puolestaan ollut enimmillään vuosina 2010 ja 2012. Naisten säveltämiä teoksia on ollut suhteessa vähän – kuten nykymusiikkikentällä yleisestikin – vaikka Tampere Biennalen julkisuuskuvassa naiset ovat olleet vahvasti esillä 1980-luvulta alkaen. Tässä suhteessa vuoden 2018 Tampere Biennale muodosti merkittävän avauksen, sillä tämän vuoden ohjelmassa noin 40 % teoksista oli naisten säveltämiä. Ensimmäisistä toisiin esityksiin Tämän vuoden ohjelmiston painottuminen aivan uuteen on poikkeuksellista siitäkin huolimatta, että Tampere Biennale on pyrkinyt myös aiempina vuosina pysyttelemään lähellä tässä ja nyt -hetkeä. Kantaesityksiä – omia tai toisten tilauksia – on ollut tyypillisesti vuosittain vain muutamia, ja uutuuksien lisäksi festivaalilla on tietoisesti järjestetty tilaa myös toisille ja kolmansille esityksille, tavoitteena teosten vakiinnuttaminen osaksi nykymusiikkiohjelmistoa. Yhteensä festivaalilla on kantaesitetty vuoteen 2016 mennessä 113 teosta 77 eri säveltäjältä; teoksista 23 on ollut Tampere Biennalen omia tilauksia. Tämän vuoden tilausteokset aloittivat festivaalilla myös aivan uuden linjan, sillä Max Savikankaan ääni-installaatio Lintukoto on festivaalin ensimmäinen näyttelyohjelmistoon eli konserttiohjelman ulkopuolelle kuuluva tilausteos. Festivaalin toisen tilausteoksen sävelsi Veli Kujala, ja Tampere Filharmonian orkesteriteoksen Kimmo Kuokkala. Tämän vuoden uusista teoksista myös huomattavan suuri osa on ulkomaisia, joten festivaalilta voi nyt odottaa aitoa kansainvälistäkin vuorovaikutusta. Tänä vuonna festivaalilla voikin miettiä, onko Usko Meriläisen alkuperäinen ajatus suomalaisen musiikin vakiinnuttamisesta Tampere Biennalen avulla onnistunut jo niin hyvin, että Tampere Biennale voi jatkaa hyvillä mielin uudenlaisiin rooleihin suomalaisen nykymusiikin kentällä. MERJA HOTTINEN Kirjoittaja on Music Finlandin tutkimuspäällikkö ja Helsingin yliopiston jatko-opiskelija. Artikkeli perustuu Hottisen tekeillä olevaan väitöskirjaan, joka käsittelee suomalaisten nykymusiikkifestivaalien kulttuurisen merkityksen muotoutumista 1980-luvulta nykypäivään. Tampere Biennale on yksi väitöskirjassa käsiteltävistä festivaaleista. TAMPERE BIENNALESSA ENITEN ESITETYT SÄVELTÄJÄT 1986–2016 TÄMÄN VUODEN OHJELMASSA NOIN 40 % TEOKSISTA OLI NAISTEN SÄVELTÄMIÄ Säveltäjä 19 86 19 88 19 90 19 92 19 94 19 96 19 98 20 00 20 02 20 04 20 06 20 08 20 10 20 12 20 14 20 16 Y H T Meriläinen, Usko 28 Tiensuu, Jukka 24 Lindberg, Magnus 22 Kaipainen, Jouni 18 Heininen, Paavo 15 Hämeenniemi, Eero 14 Kortekangas, Olli 14 Nuorvala, Juhani 14 Saariaho, Kaija 13 Bashmakov, Leonid 12 Hakola, Kimmo 12 Bergman, Erik 11 Heiniö, Mikko 11 Lintinen, Kirmo 11 Rechberger, Herman 10 Sermilä, Jarmo 10 KOMPOSITIO 1/2018 • 17 16 • KOMPOSITIO 1/2018
M ET R O B A R Tampere Biennalessa vierailleen Ensemble Garagen perustivat vuonna 2009 Kölnin musiikkikorkeakoulussa opiskelleet säveltäjät Brigitta Muntendorf ja Rodrigo Lopez Klingenfuss. Kymmenhenkinen yhtye tutkii, mitä taiteellisia pyrkimyksiä ajassamme juuri nyt liikkuu, millä välineillä ja metodeilla luodaan uusia ilmaisun aloja sekä millaista vuoropuhelua ja sen puutetta klassisen musiikkikoulutuksen ja nykyisen todellisuuden – ja virtuaalitodellisuuden – välillä on. HAASTATTELU: VILLE KOMPPA VIITTAUSVERKOSTOJEN RAKENTAJA KOMPOSITIO 1/2018 • 19 18 • KOMPOSITIO 1/2018
N ähdäkseni kaikkia näitä kysymyksiä, nykymusiikin, äänitaiteen, esitystaiteen, monitaiteisuuden – ja vieläpä todellisen ja virtuaalisen – oli esillä Ensemble Garagen konsertissa, sekä siinä esitettyjen saksalaisten että suomalaistenkin säveltäjien ( Tytti Arolan, Miika Hyytiäisen ja Juhani T. Vesikkalan) teoksissa. Halusin kuitenkin kysyä yhtyeen perustajalta Brigitta Muntendorfilta hänen teoksestaan Public Privacy #3.1 Trombone Cover (2016) ja sen taustoista sekä motiiveista. Koin, että juuri siinä eri taiteiden vuoropuhelu oli tämän konsertin teosten joukossa monitasoisinta ja uskottavinta. Sävellyksen taustalla on monia vaikutteita, mutta jo sen nimi ohjaa pohtimaan yhtäältä YouTuben cover-kulttuuria (käyttäjien omia cover-versioita tunnetuista kappaleista), ja toisaalta sosiaalisen median ”julkista yksityisyyttä”. Kysyin aluksi, kuinka Muntendorf itse kokee videon ja elävän esittäjän suhteen konserttilavalle tarkoitetuissa teoksissaan ylipäätään, ja kuinka hän tutkii tuota suhdetta juuri Tampere Biennalessa kuullussa Trombone Cover -teoksessaan. ”Ymmärrän videota sisältävät teokseni aina ensisijaisesti musiikillisen kontekstin kautta. Video on ikään kuin toinen hahmo lavalla, musiikin ja sen esittäjän rinnalla. Video-hahmon kieli muuntuu tilanteen mukaan: se voi olla läsnä omana itsenään, se voi olla musiikin jatke, kontrapunktia, vuoropuhelun kumppani, se voi kertoa meille jotain lavalla olevasta muusikosta, kun näemme hänet eri ympäristöissä. Lopputuloksena kaikki eri elementit (musiikki tai ääni ja kuinka se tuotetaan, konserttitilanne, esittäjä itse, eri mediat ja esittävän taiteen elementit) kohtaavat luoden yhden yhteisen kehon – tai soittimen. Teoksessani Trumpet Cover [jonka kuulimme Biennalessa pasuunaversiona, eli Trumpet Cover -teoksen ”Trombone-coverina”] yhdistelin YouTube-käyttäjien tekemiä videotallenteita Junge Deutsche Philharmonie -orkesterin nuorten opiskelijamuusikoiden tekemiin videoihin, joissa olin pyytänyt heitä näyttämään kuinka he lämmittelevät, valmistautuvat harjoittelemaan. Emme ikinä näe lavalla sitä, kuinka lämmitellään, ja millaista valmistautumista harjoitusprosessi vaatii. Tämä valmistautuminen on kuitenkin elintärkeää – emme voi tuottaa ääntä, jos emme tiedä kuinka tulisi hengittää, jos emme hallitse kehoamme ja mieltämme. Niinpä [teoksessa nähtävä lopullinen] video on jo yhdistetty musiikkiin – se, mitä siinä näemme ja kuulemme, on musiikkia. Toisin sanoen rakennan viittausverkostoja. Nämä verkostot toimivat kuin rihmastot. Kun kuulemme pasuunansoittajan hengittävän soittimensa läpi elektronisesti vahvistettuna, ajattelemme ehkä ensin, että kyse on hengitysäänestä. Näemme videolla jonkun toisen henkilön yrittävän laskea tahtia, kolmannen makaavan lattialla hiljaa sisään ja ulos hengittäen. Alamme ehkä pohtia tämän äänen merkitystä: mitä hengittäminen tarkoittaa itsessään, musiikin soittamisen yhteydessä, meidän olemassaolomme kannalta ja niin edelleen. Viittausverkoston rakenne on rihmastomainen, eli sen eri osaset luovat yhteyksiä toisiinsa. Nämä osaset säilyttävät merkityksensä, ja juuri noiden merkitysten parissa työskentelen. Trumpet Coverissa hahmotamme teoksen sekä konserttitilanteena että teosta varten äänitettyjen videoiden julkista ja yksityistä taustaa vasten. Viittausverkoston puitteissa joudun myös työskentelemään rinnan eri asioiden parissa – kirjoittamaan katkelman musiikkia, työstämään videota, ja yhtenä hetkenä video määrää suunnan, toisena elektroniikka, kolmantena kirjoitettu musiikki – ja tällaisessa prosessissa voin tutkia kaikkien osasten suhdetta toisiinsa ja luoda siten monimutkaisen merkityskompleksin. Tämä eroaa kollaasin luomisesta, sillä kollaasissa osaset menettävät alkuperäisen merkityksensä niiden pilkkoutuessa ja järjestyessä uudelleen osana suurta kokonaisuutta [”das große Ganze”]. Adorno kirjoitti kollaasin yhteydessä juuri tästä, ja minulle on erittäin tärkeää tehdä juuri päinvastoin: kerätä merkityksiä, lisätä niitä niin paljon kuin mahdollista rakentaakseni monisyisen merkitysten verkoston, joka parhaassa tapauksessa antaa kuulijalle vaikutteita, joita seurata tai olla seuraamatta. Ja näissä tapahtumissa musiikki on aina avain viittausverkoston kokemiseen.” K ysyin Muntendorfilta myös, mitä hän tuumasi sisältyvän tämän vuoden Tampere Biennalen teemaan ”Vapaat radikaalit” – mikä on, tai voisi olla radikaalia nykymaailmassa. Hän vastasi radikaalia olevan nykymaailman heijasteleminen, pyrkimys löytää vastaavuuksia tai kommunikoinnin tapoja musiikissa näiden heijasteiden välittämiseen: ”Meidän tulee löytää uusia kommunikoinnin tapoja musiikissa – alkaen konserttitilanteen pohtimisesta: Voimmeko vielä uskoa siihen? Kuinka? Mikä toimii näyttämönämme nykymaailmassa? Missä se on? Onko se mobiilisovelluksessa, virtuaalitodellisuudessa, kaupungissa, joella, filharmoniassa – miksi valitsemme tämän tai tuon tilan? Kommunikoinnin tapa on valinta taiteellisen ajatuksen välittämisestä. Radikaalius tarkoittaa minulle kysymystä ”miksi soitat musiikkia juuri näin, juuri tässä tilanteessa”. Voisin myös sanoa olevani säveltäjä, jonka ei tarvitse kysyä tuollaista kysymystä. Mutta en voi tehdä niin, sillä liian monet asiat ovat menossa pieleen tässä maailmassa, liian monet asiat kiehtovat minua, tempaisevat minut mukaansa. Ollakseen radikaalia, musiikin luomiselle täytyy olla jokin muukin syy, kuin taide taiteen vuoksi. Radikaalius nykymusiikissa tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että tulee tarttua ihmiselon pienuuteen ja köyhyyteen ja tehdä se mahdottomaksi.” MINULLE ON ERITTÄIN TÄRKEÄÄ KERÄTÄ MERKITYKSIÄ, LISÄTÄ NIITÄ NIIN PALJON KUIN MAHDOLLISTA RAKENTAAKSENI MONISYISEN MERKITYSTEN VERKOSTON KOMPOSITIO 1/2018 • 19 18 • KOMPOSITIO 1/2018
Musiikkikoulutuksessa on usein ilmaistu huolta siitä, etteivät nykyajan lapset ja nuoret osaa sitoutua taidemusiikin vaatimaan pitkäjänteiseen opiskeluun. Näkyykö tämä Sibelius-Akatemian sävellyksen opiskelijoiden valintaprosessissa? ” Olemme mielestäni onnistuneet valintakoevaiheessa varsin hyvin tunnistamaan ne ihmiset, joilla on riittävästi sinnikkyyttä ja kykyä sitoutua siihen, mitä sävellyksen opiskelu vaatii. Samansuuntaisia signaaleja olen viime vuosien sisäänotoista kuullut muiltakin Akatemian opettajilta. Uudet opiskelijat paneutuvat koulutukseen ja tekevät töitä hyvin ja antaumuksella. Valintakoevaihe on hyvin olennainen osa korkeakoulun tavoitteita: on pystyttävä tunnistamaan ne ihmiset, joilla on sekä lahjakkuutta että riittävät edellytykset tiiviin koulutuksen läpiviemiselle. Toisaalta nykyään ei enää ole itsestään selvää – eikä edes kovin tavallista – että tänne hakeutuvalla olisi kattava ohjelmiston tuntemus. Monilla on toki yleistä kiinnostusta musiikkia ja säveltämistä kohtaan, mutta kontaktipinta musiikin historiaan ja ympärillä olevaan musiikkielämään saattaa olla loppujen lopuksi melko ohut. Taidemusiikin alalla toimiva nuori, joka olisi kiinnittynyt pelkästään klassiseen musiikkiin, alkaa olla harvinaisuus, ja tässä suhteessa tuntuu tapahtuvan vähittäinen muutos. Ennen, kun tiedonsaanti oli vaikeampaa, kiinnostuneimmat opiskelijat penkoivat kirjastoja ja levyhyllyjä intohimoisesti. Nyt kun tieto on helposti saatavissa verkossa, pintatason tietoa voi olla paljon, mutta se on usein satunnaista ja jää pinnalliseksi. Näillä nuorilla on runsaasti muitakin kiinnostuksen kohteita. Sen tosiasian kanssa on meidän täällä opittava joustamaan ja otettava tämä tausta huomioon. Meillä ei ole ollut esimerkiksi sellaisia hakijoita, jotka eivät hallitsisi perinteistä nuottikirjoitusta, joten emme ole joutuneet miettimään, miten sellaisessa tilanteessa toimitaan. Uudella opiskelijalla voi myös nykyään jo olettaa olevan niin hyvät tietotekniset taidot, ettei niitä tarvitse pääsykokeessa erityisesti osoittaa. Kannustamme opintojen aikana opiskelijoita perehtymään musiikkiteknologiaan. Mutta ei se ole meillä ytimessä, vaan nuottikirjoituksen parissa hankittava käsityötaito on edelleen ammatin syvä perusjuuri.” Miten sävellyksenopiskelija kokee tulevan ammatti-identiteettinsä, sen mielikuvan, mitä kohti hän menossa? ” Tässä suhteessa maailma on aika lailla muuttunut siitä, kun itse opiskelin. Siihen aikaan monella oli romanttinen ajatus säveltäjyydestä, nerosta, joka ei tee mitään muuta kuin säveltää. Vielä 80–90-luvuilla kilpailua oli paljon vähemmän, ja edellisessä sukupolvessa ON EDELLEEN ”AMMATIN KÄSITYÖTAITO” SYVÄ PERUSJUURI HAASTATTELU: LOTTA EMANUELSSON KOMPOSITIO 1/2018 • 21 20 • KOMPOSITIO 1/2018