• Kirkkonummen Sanomat Jouluna 2008 Jul Perustettu 1967 42. vuosikerta Päätoimittaja Mikko I. Salo Kirkkonummi ­ Siuntio ­ Inkoo N:o 99 21.12.2008 SUNNUNTAI od Jul ! G Hyvää Joulua! PAINOS 28 000 ilmoitukset@kirkkonummensanomat.fi · toimitus@kirkkonummensanomat.fi · www.kirkkonummensanomat.fi
  • 2 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat YTV:n vihreät kannattivat Kirkkonummi­Karjaajätevoimalatarjousta rataosaa parannetaan Kun YTV:n hallitus 31.3.2006 päätti muuttaa jätteenkäsittelystrategiaa, vastustivat Vihreät edustajat jätteenpolttolaitoksen sitomista arinakattilatekniikkaan. Vihreät vastustivat myös polttolaitoksen mitoitusta. YTV:n hallituksen vihreät edustajat päätyivät kuitenkin nyt tukemaan Vantaan Energian valintaa jätteenpolttolaitoksen (jätevoimala) palveluntoimittajaksi seuraavista syistä. ­ YTV:n tänään yksimielisesti hyväksymä ratkaisu edustaa perinteistä arinakattilapolttoa kehittyneempää tekniikkaa. Sähköntuotannon hyötysuhde nousee ratkaisun myötä perinteistä jätteenpolttoa huomattavasti korkeammaksi, jopa 40 prosenttiin, korostaa YTV:n espoolainen vihreä hallituksen jäsen Jyrki Kasvi. ­ Vantaan Energian valintaa puolsi myös se, että yhtiö ilmoittaa pystyvänsä hyödyntämään kaiken jätteen poltosta syntyvän energian, myös lämmön, jonka hyödyntäminen on eniten herättänyt epäilyksiä. Ratkaisu tulee myös vähentämään Vantaan Energian hiilen käyttöä (­30 %) samoin kuin ilmastopäästöjä (­20 %). Tämä johtuu siitä, että jätteenpolttolaitos tulee valmistuessaan korvaamaan yhden Martinlaakson kivihiilikattiloista, kuvaa Kasvi. Vantaan Energia Oy:n laitosratkaisu mahdollistaa myös jätemäärän vaihtelun ­ myös sen määrän vähenemisen. ­ Ratkaisu ei muuta YTV jätestrategian linjauksia ja niihin liittyviä tavoitteita. Myös jatkossa tulee tavoitteena olemaan jätemäärien pienentäminen jätteen synnyn ehkäisyä, kierrätystä sekä materiaalihyötykäyttöä edistämällä, muistuttaa YTV:n hallituksen helsinkiläinen vihreä jäsen Tarja Parviainen. Demokratiassa on tyydyttävä enemmistön tahtoon, vaikka se ei aina miellytäkään. Kun hanke on enemmistön tahdon mukaisesti edennyt tähän vaiheeseen, Vantaan Energian tarjous oli tarjouspyynnön mukainen ja esitetyistä vaihtoehdoista paras. Tällä perusteella Vihreät kannattivat tarjouksen hyväksymistä. Ratahallintokeskus on aloittanut Kirkkonummi ­ Karjaa -rataosuudella rantaradan junaliikenteen täsmällisyyttä parantavat työt. Hankkeessa korvataan Inkoon ja Siuntion vanhentuneet ja vikaherkät junaliikenteen turvalaitejärjestelmät laajentamalla Espoon tietokoneasetinlaitetta. Kirkkonummen ja Karjaan välille rakennetaan uudet turvalaitteet ulkolaitteineen, kaapelointi ja akselinlaskentajärjestelmä. Lisäksi rakennetaan asetinlaitteiden tarvitsemat tietoliikenneyhteydet varmennetulla kuituyhteydellä sekä kaapelikanavat kyseiselle rataosalle. Asetinlaitejärjestelmän edellyttämät sähkönsyöttöjärjestelmät sekä asetinlaiteriippuvien tasoristeyslaitosten toimintatavat uusitaan samalla. Hankkeen tavoitteena on liikennehäiriöiden vähentäminen Kirkkonummi-Karjaa-rataosuudella sekä junaliikenteen täsmällisyyden paraneminen myös Helsinki-Turku välillä. Hankkeen toteutumisaikataulu on 2008 ­ 2011 ja kustannusarvio 11 milj. . Työt ovat käynnistyneet maastokartoituksilla, varsinaiset maanrakennustyöt alkavat joulukuun aikana. Rataosan vilkkaan liikennöinnin takia radalla suoritettavat työt tehdään pääosin öisin. Hankkeen rakennuttamis- ja valvontapalveluista vastaa Proxion Oy. Kuntien henkilöstö eläköityy vauhdilla Eläkkeelle siirtyvien määrä ylittää jo selvästi työmarkkinoille tulevien määrän. Kunta-alan henkilöstöstä yli puolen arvioidaan jäävän eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä. Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mukaan jo muutaman vuoden kuluttua monia toimialoja uhkaa työvoimapula, vaikka voimalla heikkenevän talouskehityksen johdosta työttömyys paheneekin lähiaikoina. ­ Eläköityminen on kuntakentälle suuri uhka, mutta vielä enemmän mahdollisuus. Kunnat selviävät haasteesta, kun ne ovat siihen kunnolla varautuneet, Kietäväinen totesi Äetsän kunnan päättäjäisjuhlassa perjantaina. ­ Monet kunnat ovatkin jo tehneet henkilöstöstrategian, jossa on kartoitettu milloin ja mistä tehtävistä henkilökunta jää eläkkeelle. Lisäksi palvelustrategiassa tai Paras-hankkeen toimeenpanosuunnitelmassa on linjattu, miten palvelut tullaan järjestämään ja millaisiin tehtäviin jatkossa tarvitaan väkeä. Kietäväinen kehottaakin arvioimaan rekrytointitarpeen sekä henkilöstökoulutuksen linjaukset tarkoin. johdosta lähiesimiehiin, ovat ratkaisevassa asemassa. Kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöjohdon kannattaa huolehtia siitä, että kuntatyön sisäinen uudistustyö etenee oman organisaation työpaikoilla. Työtehtäviä selkiytettävä Kietäväisen mukaan kaikilla toimialoilla, mutta erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa on selkeytettävä työtehtäviä. ­ Erityisosaajat on vapautettava hoitamaan heidän ydinosaamiseensa liittyviä tehtäviä. Näin lisätään työn mielekkyyttä ja kuntatyön kilpailukykyä. Kietäväinen kertoi, että Uudistuva kuntatyö -hankkeessa on tarkoituksena vuoden 2009 aikana vauhdittaa kuntatyön sisällöllistä uudistamista. ­ Uudistustyössä työpaikkojen johto, aina ylimmästä Tuloksellisuutta lisättävä Kietäväisen mielestä on selvää, ettei kaikkien eläkkeelle lähtevien tilalle kyetä palkkamaan uusia työntekijöitä. ­ Työvoimamme ei siihen riitä, vaikka onnistuisimmekin merkittävästi pidentämään työssäoloikää sekä lisäämään työperäistä maahanmuuttoa. Myöskään taloudellisesti se ei ole mahdollista, ellei kuntien tulopohjaa merkittävästi vahvisteta, mikä ei ole odotettavissa. Kietäväisen mukaan tarvitaankin ehdottomasti merkittävää kunnallisten toimintojen tuloksellisuuden lisäystä. Yksikiviset timanttikorut nyt joululahjahinnoilla! 1,0ct W-vs (9800,-) t lutuimmja t! Ha lulah a jou 6980,6980,- SUURESTA VALIKOIMASTA ESIM. SORMUKSIA 0,50ct (2690,-) 1890,KORVAKORUJA 2x0,40ct (2990,-)1990,RIIPUKSIA 0,40 ct (1990,-) 1290,- JOULU-UUTUUDET SAAPUNEET! MUODIKKAITA ITALIALAISIA KULTAKORUJA! Varastosta 0,10-1,0 ct W-vs VALTUUTETTU HUOLTO pp3, pp4 ja ppvk3
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 3 Hyvää Joulua ­ God Jul toivottaa Kirkkonummen Sanomat lukijoilleen Seuraavan kerran lehti ilmestyy su 28.12. ­ Aineisto ma 22.12. klo 15 mennessä. Väestönkasvu 814 Kirkkonummella Maanantaina 22.12. kunnanhallitukseen tiedoksi tulevan tuoreen taloudellisen katsauksen mukaan Kirkkonummen väestömäärän kehitys oli tammi-marraskuussa 814 henkeä eli 2,32 %, kun kasvu vastaavana ajanjaksona viime vuonna oli 711 ja 2,07 %. Vuoden 2008 talousarvion väestösuunnitteessa arvioidaan kunnan väestömäärän vuoden 2008 lopussa olevan 36.200 (+3,01 %). Tammi-lokakuussa syntyi 15 lasta enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Muuttovoitto oli tammi-lokakuussa 474 henkeä (2007: 335 henkeä). Muuttovoiton osuus tammi-lokakuun väestönkasvusta oli 61,7 %, kun sen osuus viime vuoden vastaavana aikana oli 53,3 %. Edellisvuoteen verrattuna työllisyystilanne on kuluvan vuoden aikana edelleen parantunut elokuuhun asti. Syys-lokakuussa työttömien määrä kääntyi kasvuun ensimmäisen kerran vuoden 2004 jälkeen. Kirkkonummella oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 849 eli 35 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 4,7 %. Pitkäaikaistyöttömiä oli 163 (31.10.2007: 187) ja alle 25-vuotiaita työttömiä 74 (31.10.2007: 53). Avointen työpaikkojen määrä laski alle sadan syyskuussa. Kirkkonummi allekirjoitti hankesopimuksen: Kunnantalo ja parkkitalo saivat arkkitehdin Kirkkonummen kunta ja Kuntien eläkevakuutus ovat 9.9.2008 allekirjoittaneet hankesopimuksen, osakassopimuksen ja vuokrasopimuksen koskien uuden kunnantalon ja pysäköintitalon rakentamista. Kuntien eläkevakuutus on perustettavan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön lukuun pyytänyt tarjousta Kirkkonummen kunnantalon ja pysäköintitalon arkkitehtisuunnittelusta 24.11.2008 klo 16.00 mennessä. Hankintailmoitus julkaistiin sähköisessä Hilma kanavassa. Tarjouksia saatiin 18 arkkitehtitoimistolta. Tarjouksen valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus tarjouspyynnössä esitettyjen vertailuperusteiden ja painoarvojen mukaan.(laatukriteerit 60 %, kokonaiskustannukset 40 %). Hankkeen rakennuttajakonsultti on tarkastanut tarjoukset ja laatinut niiden perusteella tarjousvertailut. Kunnantalon rakennustoimikunta on 18.12.2008 päättänyt, että kunnantalon ja pysäköintilaitoksen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Sigge Oy. Arkkitehti- ja pääsuunnittelun kokonaishinta on 290.000 (alv 0). Pääsuunnittelijana toimii arkkitehti Pekka Mäki. Kunnantalon laajuus on n. 7000 kem2. Pysäköintitaloon tulee noin 380 autopaikkaa. Sepänkannakseen valtion kt-avustusta Valtionavustuksen myöntämisen kunnallistekniikan rakentamiseen Sepänkannaksen rakennettavalle omakotialueelle saa Kirkkonummen kunnanhallitus tiedokseen maanantain 22.12. kokouksessa , joka pidetään poikkeuksellisesti Johtamistaidon opistolla Aavarannassa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn Kirkkonummen kunnalle nyt myöntämän avustuksen määrä on 140.000 euroa. Kunnan esittämät hankkeen kustannukset ovat 500.000 euroa. Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia kohteen hyväksytyistä arvonlisäverottomista kustannuksista. Avustuksen maksamista varten tarvittava selvitys on esitettävä asuntorahastolle viimeistään 31.12.2011. Kunnanhallitus todennee, että myönnettyyn valtionavustukseen liittyvien selvitysten, maksamishakemusten ja tilitysten laatimisesta vastaa yhdyskuntatekniikan toimiala. Tilikauden tulosennuste Kirkkonummella ­3,9 Me Tuloslaskelmassa vuosikate I osoittaa miten paljon verorahoituksesta jää investointien rahoittamiseen. Verotuloja ja valtionosuuksia arvioidaan kertyvän yhteensä 1,2 milj. euroa yli muutetun talousarvion. Tuloslaskelmaennusteen vuosikate I, 1,9 milj. euroa, on 2,3 milj. euroa muutetun talousarvion vuosikatetta suurempi, mutta jää 11,1 milj. euroa alle vuoden 2007 tilinpäätöksen vastaavan vuosikatteen. Rahoituslaskelmaan siirtyvä vuosikate II on vuosikate I lisättynä käyttöomaisuuden myyntivoitoilla ja maankäyttösopimuskorvauksilla (varsinainen omarahoituserä). Käyttöomaisuuden (= maanmyynnin) myyntivoittojen tämän vuoden kertymä tehtyjen myyntipäätösten mukaan on 1,9 milj. euroa. Arvio alittaa muutetun talousarvion tuloarvion 5,6 milj. euroa. Budjetoiduista maankäyttösopimuskorvauksista jää saamatta Sarvvikin alueen korvaukset, 1,9 milj. euroa, ja Kirkkolaakson ja Sepänkannaksen II korvauksista kertynee vain 1,1 milj. euroa (= vuonna 2008 toteutuneen kunnallistekniikan arvo). Budjetoiduista maankäyttösopimuksista jäänee näin ollen kertymättä 4,1 milj. euroa. Tuloslaskelmaennusteen vuosikate II, 4,9 milj. euroa, jää 7,3 milj. euroa alle muutetun talousarvion vuosikatteen ja 12,7 milj. euroa alle vuoden 2007 tilinpäätöksen vastaavan vuosikatteen. Tilikauden tulos: Suunnitelman mukaisten poistojen määrän arvioidaan olevan 8,8 milj. euroa eli 0,7 milj. euroa alle talousarvion. Ennusteen tulos on negatiivinen, 3,9 milj. euroa. Vuoden 2007 tilinpäätöksen taseen kumulatiivinen ylijäämä oli 24,3 milj. euroa. Rahoituslaskelmaennusteessa on arvioitu, että vuoden 2008 investointien määrärahoista käytetään 75 % (Sarvvikin määrärahat jää käyttämättä ja keskusta-alueen määrärahoista käytetään n. 50 %). Ennusteen mukaan toiminnan ja lainojen lyhennysten rahoitustarve on 26,8 milj. euroa. Rahoitustarpeesta katetaan 11,5 milj. euroa kassavaroilla ja 16,0 milj. euroa lainanotolla. Kunnan kassavarat olivat tammikuun alussa 13,9 milj. euroa ja marraskuun lopussa 11,9 milj. euroa. Inkoo pitänee kuulutukset ennallaan Inkoo pitänee kuulutuslehtensä ennallaan. Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuuston kokouksista kuulutettaisiin Västra Nyland lehdessä ja Kirkkonummen Sanomissa sekä kunnan ilmoitustaululla. Lisäksi kunnanhallitus halusi, että valtuustokäsittelyä varten selvitettäisiin Länsi-Uusimaa lehden levikki Inkoossa. Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala: Yrityshautomojen palvelua Jorvakseen Kirkkonummen kunnanhallitukselle ehdotetaan maanantain 22.12. kokouksessa päätettäväksi. että Kirkkonummen kunta hankkii Travel Park- ja Technopolis Ventures -yrityshautomoiden palvelut Jorvakseen maksamalla palveluista kuntarahoitusosuuden palvelujen tarjoajille. Rahoitusosuudeksi varataan toimikaudelle 2008 ­ 2009 yhteensä 35.000 euroa. Hautomoiden toimintaa valvoo niiden johtoryhmissä kunnan elinkeinotoimenjohtaja. Yrityshautomoiden kanssa on sovittu alustavasti niin, että Jorvaksen palvelupistettä ylläpitäisi Technopolis Ventures ja sieltä käsin alueella operoisi myös Travel Park. Nämä kaksi hautomoa edustavat samalla kaikkia muita 12 Uudellamaalla toimivaa hautomoa, joista kukin on erikoistunut omalla tavallaan. Hautomotoimintaa ohjaa aktiivisesti Uudenmaan TE-keskus ja hautomoista on lisäksi tiiviit yhteydet mm. TEKES:iin, Keksintösäätiöön, Finveraan, Finpro:oon, patenttiyhtiöihin, asianajotoimistoihin ja riskisijoitusyhtiöihin. Näin ollen hautomoiden kautta Jorvakseen olisi mahdollista saada hyvin laaja liiketoimintaosaamista ja -kehitystä tukeva verkosto. Yrityshautomoiden rahoitus koostuu Uudenmaan TE-keskukselta saatavasta EU ­tuesta (max. 50 %), palvelumaksuista ja yksityisestä rahoituksesta sekä kuntien kuntarahoitusosuuksista. Travel Park- ja Technopolis Ventures -yrityshautomoiden tärkeimpiä kunnallisia rahoittajia ovat tällä hetkellä Helsingin ja Espoon kaupungit. Joulurauha liikenteeseen Joulun menoliikenteen odotetaan tänä vuonna olevan vilkkaimmillaan 23.12. iltapäivällä. Myös edellisenä viikonloppuna 19.­21.12. kannattaa varautua tavallista vilkkaampaan liikenteeseen. Paluuliikenteen huippu ajoittunee Tapaninpäivän iltapäivään ja alkuiltaan, mutta joululomien vuoksi paluuliikenne jakaantuu useammalle päivälle. "Liikenneturvallisuustilanne on tänä vuonna kehittynyt parempaan suuntaan. Liikennekuolemia kuluvana vuonna on ollut selvästi vähemmän kuin edellisenä. Kuitenkin huolestuttavaa on kevyen liikenteen ja ennen kaikkea jalankulkijoiden suuri määrä surmansa saaneiden joukossa. Myös valitettavan paljon loukkaantumisia ja kuolemantapauksia tapahtuu maastossa. Moottorikelkoilla ja mönkijöillä ajettujen onnettomuuksien määrä on valitettavasti ollut kasvussa. Vaikka maantieliikenteessä, ennen kaikkea kenneturvallisuustilanteessa jatkuu henkilöautoissa, kuolemaan ja vaka- myös vuonna 2009", sanoo Liikkuviin henkilövahinkoihin johtaneet van poliisin päällikkö, poliisineuvos onnettomuudet ovat laskeneet, niin Kari Rantala. maastossa tilanne on ollut päinvastainen. Toivonkin, että jokainen ajoneuvon kuljettaja, niin maastossa kuin maantiellä, tuntisi vastuunsa, noudattaisi liikennesääntöjä ja kunnioittaisi muita liikkuja. Siksi julistankin nyt Joulurauhan myös liikenteeseen. Ja olkoon tämä rauha pysyvää myös joulun jälkeen. Toivo- JOULUPUKKI ja Liikkuva poliisi julistavat kaamme, että myön- joulurauhan liikenteeseen. Kuva: Kaisa Siteinen kehitys lii- ren/STT Info Kuva.
  • 4 Ravintolat N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Hammasteknikot Lakiasiat Elokuvat Kuulutus Hammaslääkärit Terveyspalvelut Pe rso nal kpl it 3 sal Avoinna Avoinna nto Ku Tra i ner · · Spinn ali · ing s · Tan ss istud ma-pe 17­20 avainkortilla avain ortilla ainkortilla päi joka päivä klo 6­22 io Kirjanpitopalveluja · Myös fysikaaliset palvelut ja solarium www.kirkkonummen-liikuntakeskus.net Munkinmäentie 19, 02400 Kirkkonummi · Puh. 298 9383 käyvät meillä Eläinlääkäreitä ATK-palveluja Siivousta LÄHETÄ ILMOITUKSESI SÄHKÖPOSTILLA ilmoitukset@ kirkkonummensanomat.fi www.kirkkonummensanomat.fi
  • Kirkkonummen Sanomat Hautauspalveluja N:o 99 ­ 21.12.2008 Kiitos Kuolleet 5 Vuokralle tarjotaan Koulutusta Ilotulitus Kirkkonummen keskustassa uudenvuodenaattona Kirkkonummen keskustassa järjestetään ilotulitus uudenvuoden aattona klo 22.00. Mukana rahoittamassa tapahtumaa on keskustan yrityksiä ja muita kirkkonummelaisia toimijoita. Ammunnan suorittaa K.Halonen Oy Kyrkslätt FBK:n avustuksella. Tuotteet ovat Skystarin, ammunta suoritetaan urheilupuistossa jo klo 22.00. Lahjoittajat sekä ilotulituksen järjestäjät toivovat, että ainoat raketit jotka lentävät keskustassa siihen aikaan olisivat ammattilaisten ampumia. Yleisö tulee varmasti nauttimaan hienosta showsta, joka on viimevuodesta suurentunut. ­ Olemme vuoden aikana hieroneet näytöstä erilaisien tapahtumien ammunnoissa, viimeisimmät olivat isot Helsingin SM -kisat ja marraskuussa Kyrkslätt FBK:n 50v Juhlat. Ammunnasta vastaa Kimmo Halonen. Työsuorituksia Joulunajan hartauksia Inkoon seurakunnassa Inkoon seurakunta järjestää runsaasti hartaustilaisuuksia sekä jumalanpalveluksia näin joulunaikaan. Monipuolisesta tarjonnasta löytyy varmasti itse kullekin sopiva ajankohta kirkossa käymiseen ja rauhoittumiseen. 21.12. kl.10:00 Högmässa Ingå kyrka, 21.12. kl.18:00 Konsert i väntan på julen Ingå kyrka ja 21.12. klo18:00 Konsertti "Joulun odotus" Inkoon kirkko. 24.12. kl. 13:00 Julbön för små och stora Ingå kyrka, INKOON kirkossa järjestetään yhteensä kolme jouluhartausta jouluaattona, suomeksi ja ruotsiksi. 24.12. klo 14:30 Jouluhartaus Inkoon kirkko, 24.12. klo 14:30 Jouluhartaus Degerbyn kirkko, 24.12. kl. 16:00 Julbön på svenska Ingå kyrka och 24.12. kl. 16:00 Julbön på svenska Degerby kyrka. 25.12. kl. 07:00 Julotta på svenska Ingå kyrka, 25.12. klo 08:30 Jouluaamun jumalanpalvelus Inkoon kirkko, 26.12. kl. 18:00 Gudstjänst med de vackraste julsångerna Degerby kyrka. Kokoomukselle viisi kunnanhallituspaikkaa 28.12. kl. 10:00 Högmässa Ingå kyrka, 28.12. kl. 13:30 Julsamkväm Församlingshemmet, 31.12. kl. 18:00 Ekumenisk nyårsbön Tabor kyrka, Västankvarnvägen, 10230 Ingå st och 1.1.2009 kl. 10:00 Gudstjänst Ingå kyrka. Päälinjat selvillä Kirkkonummen luottamuspaikkojen jaossa ­ Lehtemme tietojen mukaan Kirkkonummen uuden valtuustokauden luottamuspaikkojen jako alkaa olla suurten linjojen osalta valmiina ja selvillä. Vain muutamien lautakuntien puheenjohtajuuksista keskustellaan enää eri puolueilla olevien erilaisten toivomusten takia. Luottamuspaikka- eli ns. pisteytystyöryhmän kokousta pidettiin viime perjantaina 19.12., mutta ilmeisesti tarvitaan vielä yksi kokous ennenkuin asia on lopullisesti koossa. ­ Lehtemme tiedon mukaan päättyvän valtuustokauden "uusvasemmisto" saa takaisin korkojen kera sen mitä tekivät edellisten vaalienjälkeen paikkojen jaossa eli sortivat kokoomusta ja perustivat keinotekoisen vasemmistoenemmistön porvariäänten vaalivoitosta huolimatta kamaripolitiikan ja poliittisen koalition avulla vaalien jälkeen. Kokoomus on KS:n tiedon mukaan nyt ottamassa kunnanhallituksesta peräti neljä tai oikeastaan jopa viisi paikkaa kun lisäksi otetaan huomioon puheenjohtajaksi tuleva vaalien ylivoimainen äänikuningas Timo Haapaniemi. Valtuuston puheenjohtajan paikka taas menee rkp:lle, josta löytynee kaksikolme mahdollista henkilöehdokasta tehtävään riippuen muiden ryhmien hyväksymisestä. ­ Haapaniemi itse ei suostunut kommentoimaan tilannetta muuten kuin että neuvottelut ovat nyt sujuneet melko sopuisasti ennen näitä vaaleja sovitun mukaisesti eli ns. pisteytyksen mukaisesti. Tällä kertaa ei ole esiintynyt poliittisia vaalienjälkeisiä liittoutumispyrkimyksiä lisäpaikkojen ottamiseksi millään taholla. Lautakunnissa on myös noudatettu samaa periaatetta ja perusturvalautakunnasta tulee 13-jäseninen, muista isoista lautakunnista 11-jäsenisiä. MIKKO SALO
  • 6 Jo Joulun jälkeen lehti ilmestyy sunnuntaina 28.12. Materiaalit tähän lehteen m maanantaina 22.12. klo 15 mennessä. N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Kirkkonummen Sanomat Joulun ilo tavoittaa meidät Jouluna jos koskaan on lahjojen antamisen aika. Samalla tavalla kuin itämaiden tietäjät ensimmäisenä jouluna tahdomme mekin tervehtiä seimeen syntynyttä Jeesus-lasta jokainen omilla tuomisillamme. Vanha legenda jouluruususta kertoo köyhästä tytöstä, joka tahtoi mennä tervehtimään Seimen lasta kylmänä jouluyönä. Hän rukoili Jumalalta jotakin, jota voisi viedä viemisiksi maailmaan syntyneelle Vapahtajalle. Ihme tapahtui. Tytön jalanjälkiin syntyi pälvikohtia. Niihin kasvoi Helleborum, jouluruusu, keskelle kylmää ja pimeää. Vaikka annammekin lahjoja toinen toisillemme, kaikki lahjat ovat lahjoja Taivaan Kuninkaalle. Osoitamme niillä kiitollisuutta siitä hyvästä, jota olemme saaneet ­ jaettavaksi. Lahja kertoo aina antajastaan, on antajansa näköinen. Lapsuuskodissani meillä oli sääntö, että lahjan pitää, jos mitenkään mahdollista, olla omatekoinen. Muistan miten iloiseksi äiti tuli koulussa pakkokäsityönä kudotusta purjeveneen silhuettia muistuttavasta patalapusta. Viisaana naisena äiti ymmärsi lahjan olevan erityisen hyvin lämpöä eristävä. Olihan se kudottu hikisin käsin monesti poimituista putoilevista ja puretuista silmukoista. Tänä pimeänä adventtina puhutaan kaikkialla lamasta ja taantumasta. Samaan hengenvetoon teemme seitsemänä päivänä ennätyksiä joulumyynnin edistämisessä. Meitä neuvotaan laman laukaisemiseksi ostamaan ja kuluttamaan. Shoppailusta on tullut hyve, jolla pyritään pitämään teollisuuden koneet käynnissä. Yhä turhempia tavaroita ostetaan, että on antamista niille, joilla jo on kaikkea. Jumala ei vaadi meiltä lahjoja eivätkä ihmisetkään. Mutta niin köyhää ihmistä ei ole, ettei hänellä ole jouluna jotakin antamista. Härkä ja aasi antoivat Betlehemin tallissa Jeesus-lapselle oman hengityksensä lämmön. Viime kesän vietin kanadalaisessa kaivoskaupungissa kesäkappalaisena neljä kuukautta vapaaehtoistyössä. Se oli opintomatka. Tutustuin juuristaan ja identiteetistään tietoisiin vahvoihin suomalaisiin, jotka olivat tulleet kaivoksiin ja metsätöihin paremman elämän toivossa. Sudburyn kaupungissa toimii kaksi suomalaista seurakuntaa. Jumalanpalveluselämässä päällimmäisenä huomaa ilon ja omastaan jakamisen. Vapaaehtoistyö on valttia. Sehän on työtä, jota tehdään halulla, ilolla ja kaikella osaamisella, jonka palkka on ­ ilo tehdä työtä. Talkooryhmät kokoontuvat leipomaan pullaa ja karjalanpiirakoita. Sairaita ja vanhuksia käydään katsomassa vapaaehtoisin voimin. Vanhuus ei ole syy jättäytyä pois seurakuntayhteydestä. 80-vuotias Luolajan Väinö hoiti seurakunnan kesäkodin talonmiehen hommia, vapaaehtoistyönä. 91-vuotias Korpelan Elle petasi vuoteensa leirikeskuksen keittiöön kiireisimpinä viikonloppuina, että on aamusta valmiina puuronkeittoon. Ennen kotiinpaluuta kävin kahvilla Toronton Suomi-talossa 100 vuotta viime huhtikuussa täyttäneen Alli-tädin kodissa. Hän oli kutonut jo seitsemän paria miesten villasukkia joulumyyjäisiin. Tämä kaikki kanadalaisittain tehdään sydämen ilolla ja kiitollisuudella, kuin lahjana Jumalalle. Tänä vuonna toivottelen jouluun sydämen iloa ja joulun hoitavaa hiljaisuutta. Kaikki mitä lisäämme Betlehemin jouluun on turhaa. Ensimmäisen joulun ilo tavoittaa meidät kattavana ja tuoreena. Jumala syntyy ihmiseksi, levittää avuttomat kätensä kuin muistuttaakseen, että me olemme Jumalan kädet toinen toisillemme. KARI PAAVILAINEN H y v ä ä a l k u v i i k ko a ! Aurinko nousee klo 9.24 ja laskee 15.1 La 20.12. Benjamin, Kerkko, Ben Benny, *ORT: Ignatios Juha Su 21.12. 4. adventtisunnuntai, 4. söndagen i advent, talvipäivänseisaus, Vintersolståndet, Tuomas, Tomi, Tommi, Tuomo, Tomas, Tom, Tommy, *ORT: Pyhien isien sunnuntai: Jaana, Pietari, Petri, Pekka, Aabel, Aapeli, Aaron, Aaro, Asser, Eenok, Eenokki, Eenos, Eino, Gideon, Kaleb, Kalevi, Leevi, Eeva, Eevi, Ester, Esteri, Hulda, Judit, Juudit, Titta, Lea, Leea, Mirjami, Mirja, Raakel, Raili, Hilja, Hilkka, Rebekka, Ruut, Saara, Sari, Fanni Ma 22.12. Raafael, Rafael, *ORT: Anastasia, Nasti, Asta Ti 23.12. Senni, Elof, *ORT: Tuulo Ke 24.12. Aatami, Eeva, Eevi, Eveliina, Adam, Eva, *ORT: Jenni To 25.12. Joulupäivä, Juldagen, *ORT: Kristuksen syntymä, Immanuel Pe 26.12. Tapaninpäivä, Stefanidagen, *ORT: Jumalansynnyttäjän juhla, Jehki La 27.12. Hannu, Hannes, Hans, Hannes, Hampus, *ORT: Teppo, Tapani, Feodor, Heikki Su 28.12. Viattomien lasten päivä, Menlösa barn, Piia, Pia, *ORT: Domna, Vilja Ma 29.12. Rauha, Frida, *ORt: Markko, Marko Kilteille lapsille Kirkkonummen Sanomat julkaisi 40 vuotta sitten joulunumerossaan 18.12.1968 oheisen piirroksen: Alla oli teksti: Kylläpä nämä sähköjunat vaan ovat jatkuvasti kovasti toivottuja lahjoja jopa puolella, huh huh! Rauhallista Joulua maanteillekin! Maanteiden joulusta on tulossa pitkä ja rauhallinen Joulun menoliikenne alkoi tänä vuonna jo perjantaina 19.12. puolenpäivän aikaan. Monet joulunviettoon matkaavat suosivat lauantain ja sunnuntain valoisia ajotunteja. Maanteillä on vilkkainta jouluaatonaattona eli tiistaina 23.12., mutta silloinkin teillä on autoilijoita vain noin 40 prosenttia juhannusliikenteestä. Joululiikenteen ongelmat muodostuvat pitkistä matkoista, pimeydestä sekä arvaamattomista keleistä. Liikenne on vilkkainta Etelä-Suomen pääteillä: erityisesti Helsingistä Tampereelle johtavalla kolmostiellä ja Lahteen johtavalla nelostiellä sekä sieltä edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin johtavilla teillä. Näillekään teille ei ennusteta ruuhkaa, mutta teillä ajetaan lyhyissä jonoissa, koska ohittaminen on vaikeaa ja vaarallista. Pitkän matkan liikenteen lisäksi taajamien lähellä on runsaasti asiointiliikennettä joulunaluspäivinä. Joulunvietosta palaillaan kotipaikkakunnille tasaisesti tapaninpäivästä lähtien, ja paluuliikenne jatkuu aina loppiaiseen asti. Vilkkain paluupäivä on sunnuntai 28.12., mutta maanteillä riittää hyvin tilaa myös silloin. Toivotetaan rauhallista joulua myös maantieliikenteeseen (+)! BORG Sortunut on luonnon suuri ääni "Paljon on meillä vielä luontoa jäljellä, mutta metsä, sen suuruus, mahti, syvyys, salaperäisyys, se on meiltä mennyt. "Semmoista on nyt maamme luonto. Missä ei kuolema, siinä kuolemantuomio. Se metsä, josta runoilijat ovat laulaneet, jolle muusikot hymninsä virittäneet, on menneisyyttä..." (I. K. Inha 1914) Nämä tunnetun taiteilijan kirjoittamat sanat tulevat mieleen lukiessa metsäteollisuuden edustajien vakuuttelua siitä, kuinka hyvin asiat ovat Suomen metsissä. Tosiasiassa joka puolella maata metsää hakataan aukeaksi, kynsitään kulkukelvottomaksi ja istutetaan kalliilla taimitarhataimilla. Mitähän Inha sanoisi nykypäivän "metsästä". Alla on tuore kuva viime talvena tehdystä kymmenien hehtaarien yhtämittaisesta hakkuusta ja aurauksesta. Joulun jätteitä ei heitteille! Jouluna syntyy usein jätteitä, kuten kinkun paistorasvoja ja lahjapapereita, joiden oikea käsittely askarruttaa. Kinkun paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön, koska se voi aiheuttaa tukkeumia putkistossa. Sen sijaan jähmettyneen rasvan voi viedä biojäteastiaan tai nestemäisen rasvan voi laittaa tiiviiseen astiaan pakattuna myös sekajätteen joukkoon. Lahjapaperit kuuluvat puolestaan energiajaekeräykseen tai sekajätteeseen. Lahjapaperit eivät kelpaa keräyspaperin tai keräyskartongin joukkoon, koska ne ovat voimakkaasti päällystettyjä ja sisältävät paljon painovärejä, tarroja sekä teippejä. Uudenvuodentinat sisältävät runsaasti lyijyä, minkä vuoksi ne ovat ongelmajätettä. Tinat voi käyttää uudelleen seuraavana uutena vuotena tai viedä ne esimerkiksi YTV:n ongelmajätekontteihin, joita on pääkaupunkiseudulla noin 80. Kontit sijaitsevat huoltoasemien tai kauppojen yhteydessä ja ovat käytettävissä liikkeen aukioloaikana. Jätteiden oikean lajittelun lisäksi on tärkeää pohtia, miten jouluna voi vähentää syntyvän jätteen määrää. Yksi helppo keino on viedä haudalle kestävä lyhty, johon voi aina tarvittaessa laittaa uuden kynttilän. Näin ei ole tarvetta hankkia muovisia kertakäyttökynttilöitä. Joulunakaan ei jätteitä pidä heittää minne vaan. Miinusta sellaiselle joulukäytökselle (­)
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 7 Uutena vuotena Espoon nuorten auttamisoperaatio Auttamis- ja palveluoperaatio alle 18-vuotiaille nuorille järjestetään Espoossa Uutena vuotena alkaen 31.12. klo 18.00 ja päättyen 1.1. klo 04.00. Operaatiossa on mukana ammattilaisia ja vapaaehtoisia mm. Espoon kaupungin nuorisotoimesta, Espoon seurakunnista, Kauniaisten kaupungin nuorisotoimesta, Espoon seurakuntien Saapas-ryhmistä, Suomen Punaisesta Rististä, Johanniitoista ja Walkers ry:stä kokonaisuudessaan noin 20 ihmistä. Teemme yhteistyötä lähikaupunkien vastaavien operaatioiden kanssa. Operaatio jalkautuu nuorten ajanvietto- ja juhlimispaikoille. Tavoitteena on olla läsnä ja antaa kuhunkin tilanteeseen tarkoituksenmukaisin apu. Operaatiolla on käytössään neljä kuljetuspartiota, yksi Espoonlahden alueella, yksi Tapiolan ja Olarin alueella, yksi Leppävaaran alueella ja yksi KantaEspoon alueella. Operaatiolla ei ole omaa selviämisasemaa, mutta teemme yhteistyötä Espoon selviämishoitoaseman kanssa. Operaation puhelinkeskuksen numero on (09) 80505050. Numero on operaation käytössä 31.12. klo 16.00 ­ 1.1. klo 04.00, ja sen kautta hoidetaan yhteydenpito kaikkiin operaatioon osallistuviin jalkapartioihin ja kuljetusautoihin. Numeroa jaetaan myös nuorille ja siihen voi soittaa kaikissa nuoriin liittyvistä asioissa kuka tahansa Espoon alueella liikkuva henkilö. Kansanedustaja Matti Saarinen, sd: Läntisen Uudenmaan liikennehankkeet unohdettu Liikenne- ja viestintäministeriön pääluokan käsittelyssä puhuessaan totesi kansanedustaja Matti Saarinen, sd, että liikennepoliittinen selonteko on jäämässä selontekojen kirjossa kärpässarjaan. Juuri nyt suhdannepoliittinen tilanne vaatisi investointeja, mutta liikennepoliittinen selonteko ja ensi vuoden budjetti vastaavat ilmastomuutoksen vaatimuksiin hyvin huonosti. Samoin on tilanne vuoden 2009 budjetissa. Läntisen Uudenmaan kunnat ja elinkeinoelämä jäävät edelleen kaipaamaan Valtatien 25, siis Kehä vitosen, peruskorjausta, Hanko ­ Hyvinkää rataosan sähköistystä ja Valtatie kakkosen toteuttamista alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, niin kuin mietinnössäkin todetaan, sekä Kantatien 51 peruskorjausta Kirkkonummi ­ Kivenlahti osuudelta. Hallitus ei myöskään ole tarttunut meidän esityksiimme siitä, että työsuhdematkalippu tulisi saada verovapaaksi. Hämmästyin, miten ministeri Vehviläinen perusteli liikennemäärärahojen uusia jakoperusteita aluepoliittisin, sanoisinko, hehtaariperustein. Mielestäni hänen kantansa on kestämätön, sillä määrärahoja tarvitaan eniten siellä, missä on eniten liikennettä. Päätösten perusteiden tulisikin olla liikennepoliittisesti kestäviä ja läpinäkyviä. Ministeri Vehviläisen keskustalainen liikennepolitiikka on johtanut myös siihen, että läntisen Uudenmaan liikennehankkeet on täysin unohdettu. Hankkeita on lykätty. Määrärahoja on leikattu. Liikennepoliittinen selonteko ei edes noteeraa läntisen Uudenmaan hankkeita juuri alkuunkaan. Tämä jos mikä olisi perusteltua aloittaa juuri nyt, koska hankkeesta tehtiin aloittamispäätös jo viime vaalikaudella, mikä sitten valitettavasti peruttiin nykyhallituksen toimin ja voimin. Kuka voikaan vielä tämän jälkeen sanoa, etteikö vaalituloksella olisi merkitystä? Kantatie 51 toimii valitettavalla tavalla yhtenä pienehkönä esimerkkinä, mutta budjetti 2009 ja liikennepoliittisen selonteon linjaukset ovat myöskin selvä osoitus siitä, että ajattelu on muuttunut. Nyt ei enää välitetä siitä, minkälaisia ovat hyöty-kustannus -indeksit, vaan nyt rahoitetaan ja rakennetaan teitä sinne hehtaarien mukaan. Sanoisin tätä heinäkenkäpolitiikaksi. Tiekyltit vaihtuvat ­ Uudet naapurit kohtaavat! Raaseporin ja Salon kaupungit syntyvät virallisesti 1.1. 2009. Tämä merkitsee myös sitä, että kaupunkien tiekyltit uusitaan kunnanrajoilla. Kylttien vaihtaminen aloitetaan jo tämän vuoden puolella. Lehdistö on tervetullut mukaan kylttien vaihtotilaisuuteen tiistaina 30. joulukuuta klo 10.00. Uudet naapurivat kohtaavat kylttien vaihdon yhteydessä ja keskustelevat mm. tulevasta yhteistyöstä. Paikka: Valtatie 52, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajalla. Paikka sijaitsee noin 20 kilometriä Tammisaaresta ja 40 kilometriä Salosta. Paikalla on mm. Raaseporin kaupunginjohtaja Mårten Johansson ja Salon kaupunginjohtaja Matti Rasila. Kunnallisveron kertymätahti jo hidastunut Verotulokertymä ylittää arvion Kirkkonummella Verotulojen kertymästä Kirkkonummella ennustaa kunnanhallituksen saama tuore katsaus, että kunnallisveron tilitysmäärien kasvu on jonkin verran hidastunut viime vuoteen verrattuna. Tammi-marraskuussa tilitetty kunnallisveron määrä oli 7,9 % suurempi kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2007 vastaava tilitysmäärä oli 8,7 % edellisvuotta suurempi. Yhteisöveron tilitetyn määrän kasvu, 9,1%, jää selvästi alle viime vuoden vastaavan ajankohdan määrän kasvun, joka oli 47,5 % prosenttia kun kasvusta vähennetään kertaluontoisten tilityskorjausten vaikutus. Kunnan omassa ennusteessa kunnallisveron vuosituotoksi arvioidaan tässä vaiheessa 124,7 milj. euroa. Tuotto olisi siten 9,0 milj. euroa eli 7,8 % edellisen vuoden tuottoa suurempi. Tuotto ylittää alkuperäisen talousarvion tuloarvion 0,7 milj. euroa. Yhteisöveron vuosikertymäksi arvioidaan tässä vaiheessa 7,4 milj. euroa. Arvioitu vuosikertymä ylittää talousarvion tuloarvion 0,8 milj. euroa. Kiinteistöveron tuotto tulee olemaan talousarvion tuottoarvion suuruinen. Verotulojen arvioitu kokonaiskertymä, 137,7 milj. euroa, on 4,6 % suurempi kuin viime vuoden kokonaiskertymä (7,1 % suurempi kun viime vuoden kertymästä vähennetään 3 milj. euroa = kertaluontoinen korjauserä) ja se ylittää talousarvion tuloarvion 1,5 milj. euroa. Henkilöstömäärärahojen laskennallinen käyttöprosentti 30.11. on 92,1 ja muiden määrärahojen 91,7. Käyttötalousosan kokonaismäärärahan painotettu laskennallinen käyttöprosentti on 91,9. Käyttötalousosan yhteenlaskettujen määrärahojen toteutunut käyttöprosentti 30.11. on 89,9 ja toimintakatteen (nettomenojen) niin ikään 89,9. 9,3. Seuraavien toimielinten käyttötalousarvion sitovuustaso (toimielimen toimintakate) on ylittynyt/alittunut 30.11 (poikkeama prosenttiyksikköä): terveyslautakunta 0,2, sosiaalilautakunta 1,8, vesihuoltolaitoksen johtokunta 9,3. Ulkoisten toimintamenojen kasvu tammi-marraskuussa oli 11,9 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Syyskuusta ulkoisten toimintamenojen kasvu on kiihtynyt 0,1 prosenttiyksikköä 12 prosenttiin. Henkilöstömenojen kasvu oli syyskuussa 11,0 % ja marraskuussa 10,7 %. Palvelujen ostojen kasvu on edelleen kiihtynyt syyskuun 14,9 prosentista marraskuun 15,7 prosenttiin. Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostojen kasvu on jonkin verran tasaantunut syyskuun tasosta, mutta on edelleen melkein 11 %. Viime vuonna ulkoisten toimintamenojen kasvu oli tammi-marraskuussa 7,5 % ja koko vuonna 9,3 %. Käyttöomaisuuden myyntivoittoja on kertynyt tammi-marraskuun aikana 1,8 milj. euroa (talousarvion tuloarvio on 7,4 milj. euroa). Tuloslaskelmaennusteen 1.1.­31.12. 2008 mukaan vuoden 2008 tuloslaskelman toimintakate, joka kuvaa talousarvion toteutumista, on laaditun ennusteen mukaan toteutumassa n. 0,7 milj. euroa muutettua talousarviota heikommin. Marraskuun toteutuman pohjalta laaditussa ennusteessa arvioidaan myynti- ja maksutulojen toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti. Tuet ja avustukset tulokohdan arvioidaan ylittyvän 0,5 milj. euroa (joukkoliikenteen tuelle myönnetyn valtionavustuslisäyksen verran). Muut toimintatulot toteutunevat talousarvion suuruisina. Henkilöstömenoissa arvioidaan syntyvän 0,3 milj. euron säästö. Ostopalveluissa varaudutaan erikoissairaanhoidon määrärahan 0,8 milj. euron ylitykseen. Avustuksissa ja muissa toimintamenoissa arvioidaan syntyvän säästöjä yhteensä n. 300.000 euroa. Korkomenojen määrärahasta jää käyttämättä 0,3 milj. euroa. Hallituspuolueet kaatoivat Kt 51:n Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien kansanedustajien neuvottelukunta tekee vuosittain yhteiset talousarvioaloitteet. Sellaisiksi valitaan vaalipiirien tärkeimmät asiat. Kt 51:n peruskorjaus kuului näiden hankkeiden joukkoon, mutta miten kävikään. Edustaja Vahasalo (kok) kähmi etukäteen neuvottelukunnan pj. Tapani Mäkisen (kok) myötävaikutuksella aloitteen omiin nimiinsä. Jostakin syystä hän ei kuitenkaan vaivautunut huolehtimaan siitä, että hänen nimellään ja hoitovastuulla ollut koko neuvottelukunnan yhteinen aloite olisi tullut edes äänestykseen. Hän varmaankin kertoo julkisesti, miksi tärkeä ja vastuullinen tehtävä jäi hoitamatta ja miksi hän oli jälleen poissa ratkaisevan tärkeästä äänestyksestä. Hanke ei saanut tuekseen ainoatakaan hallituspuoluetta edustavan edustajan ääntä. Voi vain kauhistella historiallisen tiukkaa ryhmäkuria. Onneksi tiehanke koettiin Sdp:n ryhmässä niin tärkeäksi, että se valittiin koko ryhmän yhteisten aloitteiden joukkoon. Veimme sen äänestykseen, mutta hallituspuolueet jyräsivät sen äänin 113­59. Esitin myös, että liikennebudjetin perusteluissa mainittaisiin: "eduskunta edellyttää, että edellisellä vaalikaudella sovitut tie- ja ratahankkeet toteutetaan aiempien suunnitelmien mukaisesti ja että niiden käynnistämiseen osoitetaan riittävät määrärahat". Esitykseni hylättiin hallituspuolueiden voimin 112­60. Emme aio kuitenkaan luovuttaa. Sdp on tehnyt n. miljardin euron elvytyspakettiehdotuksen. Siinä vaadimme mm. että jo kerran aloituspäätöksen saanut, mutta nykyhallituksen lykkäämä Kt 51 -hanke käynnistetään välittömästi, sillä se on sekä hyvin työllistävä että erittäin tarpeellinen ja kannattava investointi. Toivottavasti hallitus ottaa ehdotuksemme onkeensa laatiessaan omaa elvytyspakettiaan tammi-helmikuun vaihteessa. MATTI SAARINEN kansanedustaja, sd valtiovarain valiokunnan jäsen liikennejaoston jäsen Ylitystä sossussa ja sairaanhoidossa Määrärahan käyttöprosentti ylittää ajankohdan laskennallisen käyttöprosentin seuraavassa tehtävissä (prosentteina): Konsernihallinto 0,4, Erikoissairaanhoito 0,6 , sosiaalitoimen hallinto- ja toimistopalvelut 7,3, sosiaalihuolto ja sosiaalityö 6,2, vapaa sivistystyö 1,8, kirjastotoimi 1,2, kunnallistekniikkapalvelut 3,7, palo- ja pelastustoimi 2,4, vesihuoltolaitos MIKKO SALO
  • 8 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Elämyksellinen jouluevankeliumi kokosi yli 4000 kävijää Jouluvaellus Vivamon Raamattukylässä lisesti ja kesäisin Raamattukylässä esitetään musikaali Veljeni Joosef ja ensi kesäksi valmistuu uusi näytelmä Betania, Uuden Testamentin tapahtumista. Kaikkien näytelmien käsikirjoitukset on tehnyt Anna-Mari Kaskinen ja ohjaukset Arto Myllärinen. Tämän vuoden jouluvaelluksen ohjauksesta on vastannut Matias Nyman alkuperäisen ohjauksen pohjalta, sävellykset ovat Tommi Kaleniuksen. Musiikilla onkin suuri merkitys näytelmän pysähtyvissä kohdin, sillä vaeltava joukko on yleensä suuri ja eri kohteissa odotellaan toisten saapumista, tällöin musiikki kantaa esitystä. Rooleissa on suuri joukko vapaaehtoisia, jotka ovat innolla mukana näytelmien toteutuksessa. rissa ja he ihmettelivät taivaalle ilmestynyttä, ihmeellisen kirkasta tähteä. Upea kolmen kuninkaan joukko, itämaan tietäjät, saapuivat paikalle, hekin olivat huomanneet uuden tähden ja uskoivat sen merkitsevän uuden kuninkaan syntymistä. He tiedustelivat kuningas Herodekselta tähden merkityksestä, mutta tämä oli yhtä hämmästynyt kuin tietäjätkin. Tietäjät jatkoivat matkaansa ja taivaalle ilmestyi enkelijoukko, joka tanssien ylisti Jumalan kunniaa. Paimenet lähtivät näyttämään tietä vaeltajille tähteä seuraten. ITÄMAISEN basaarin tuoksu, musiikki ja kiihkeä kauppatunnelma hurmasi siellä vaeltavan joukon. Kuva: Seppo Paldanius RAAMATTUKYLÄ-idean äiti Anna-Mari Kaskinen yhdessä tyttärensä Elise-Mein kanssa. Kuva: Leena Salmensaari Vivamon Raamattukylän kirjailija Anna-Mari Kaskijouluvaellus on kasvattanut nen. Jouluvaelluksen tekemisuosiotaan vuosi vuodelta. Eri nen Vivamon toimintakeskukikäisten ihmisten retkiryhmiä seen oli yksi osa suunnitelmaa tulee pitkästäkin matkasta Vivamon Raamattukylästä. kokemaan joulun sanoman "Elämyksen ja kokemuksen omakohtaisena matkana Na- kautta raamatunkertomukset saretista Betlehemiin. Tuolla tulevat lähelle tämän päivän matkalla tavataan jouluevan- ihmistä, on hän sitten minkä keliumin henkilöt, jotka elävät ikäinen tahansa", sanoo Annatapahtumia todeksi. Mari Kaskinen. Vivamossa Idean äiti ja jouluvaelluk- eletään kirkkovuoden juhlat sen visionääri on lohjalainen joulu ja pääsiäinen elämyksel- Seimen lapsi Jouluvaellukseen osallistunut joukko jonotti talliin, josta eläinten tuoksu tulvi nenään jo kynnykseltä astuessa. Sieltä löytyi joulun lapsi, pieni vauva eläinten syöttökaukalossa. Maria ja Joosef olivat hänen vierellään sekä itämaan tietäjät. Jouluevankeliumi tuli eläväksi ja sanoma kosketti. Vaellus päättyi kirkkoon, jossa vaeltava joukko yhdessä lauloi joululauluja. Enkelit ensin, paimenille lauloi sielusta, sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Vk 30:3 Vivamon Raamattukylä, Lohja www.vivamonraamattykyl a.fi Teksti: LEENA SALMENSAARI Vierailu itämaisessa basaarissa Jouluvaellus lähtee liikkeelle Marian ja Joosefin Nasaretin kodista ja kun matkalle on lähdetty, kohdataan toisia kulkijoita ja kauppiaita. Itämaisen basaarin läpi kulkeminen oli elämys kaikille aisteille, rytmikäs itämainen musiikki, kauppiaiden huudot "ostakaa, ostakaa" ja huumaavat tuoksut oli kokemus kuin aidosta israelilaisesta torista. Matkanteko johti Betlehemin kaupunkiin, jossa majataloissa oli todellakin täyttä. Suuri draama alkoi, kun Marialle ja Joosefille ei löytynyt paikkaa, miten käy Marian, jonka tuntemukset pian syntyvästä lapsesta olivat todelliset. Paimenet kohdattiin arkisessa työssään lampaiden pa- PAIMENET lämmittelivät nuotion äärellä. Kuva: Seppo Paldanius Hyvää Joulua toivottaa TAIVAALTA ilmestyi enkelijoukko, jotka ylistivät laulaen ja tanssien Jumalaa. Kuva: Jarmo Rokka JEESUS-lapsi syntyi talliin eläinten syöttökaukaloon. Kuva: Seppo Paldanius Kirkkonummen Sanomien ilmestyminen joulun jälkeen ja vuoden vaihteessa Joulun jälkeen lehti ilmestyy sunnuntaina 28.12. Materiaalit tähän lehteen maanantaina 22.12. klo 15 mennessä. Vuodenvaihde 2009 Uutena vuotena KS ilmestyy Uudenvuodenpäivänä torstaina 1.1.2009. Materiaalit maanantaina 29.12. klo 15 mennessä. Sunnuntaina 4.1. 2009 ilmestyvään lehteen materiaalit tulee olla keskiviikkona 31.12. klo 14 mennessä. Torstaina 8.1. 2009 lehti ei ilmesty (Loppiainen). Kirkkonummen Sanomat Munkinkuja 4, Kirkkonummi www.kirkkonummensanomat.fi
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 9 Tarmo Aarnio, Kirkkonummi: Tarmo Aarnio, Kyrkslätt: Kunnanjohtajan joulutervehdys Mitataan yhteisen ajan määrää! Kommundirektörens julhälsning Gemensamma tid åt varandra Kuluvaa loppuvuotta ovat värittäneet arviot yhä synSlutet av året har färgats av uppskattningar om allt kemmiksi käyvistä talousnäkymistä. Tilannetta on verratdystrare ekonomiska utsikter. Situationen har jämförts med tu 1990-luvun alun tilanteeseen, jolloin Suomi ja suomalaibörjan av 1990-talet, då Finland och finländarna fick uppset saivat tuta todellisen pohjakosketuksen. Nyt vallitsevan leva verklig bottenkänning. Den nu rådande lågkonjunktulaskusuhdanteen kestoa ja vaikutuksia voidaan arvioida rens varaktighet och följder kan man uppskatta först senavasta myöhemmin mutta vaurioitta emme siitä selvinne. re, men utan skador torde vi inte klara oss. Företagens medYritysten lomautus- ja irtisanomisilmoitukset koskettavat delanden om permitteringar och uppsägningar berör också myös kirkkonummelaisia, joskin alueemme yritykset ovat Kyrkslättsborna, även om företagen på vårt område tillsvitoistaiseksi onnistuneet pidättäytymään ikävien uutisten dare har lyckats undvika offentliggörandet av dåliga nyhejulkistamisesta. ter. Julkista sektoria on kannustettu ottamaan talousveturin Den offentliga sektorn har uppmuntrats att axla rollen rooli tilanteessa, jossa sekä yritysten että kotitalouksien insom ekonomisk motor i ett läge då både företagens och husvestointihalukkuus ja -kyky on vähentynyt nopeasti. Kirkhållens investeringsvilja och -förmåga har minskat avsevärt. konummi, kuten myös monet muut kasvualueiden kunnat, Kyrkslätt, liksom många andra tillväxtkommuner, har taovat tarttuneet suhdannetilanteen alentamaan kustannusgit sig an konjunkturlägets sänkta utgiftsnivå och beslutat tasoon ja päättäneet toteuttaa mittavia investointiohjelmia. genomföra omfattande investeringsprogram. Också vår Kotikuntammekin on varautunut sijoittamaan noin 150 hemkommun har förberett sig på att placera ca 150 miljomiljoonaa euroa seuraavien viiden vuoden aikana kouluihin, ner euro under de följande fem åren i skolor, daghem, gator, päiväkoteihin, katuihin, vesihuoltoon ja muuhun kunnallisvattenförsörjning och annan kommunalteknik. Under de två tekniikkaan. Parin seuraavan vuoden aikana selviää, onko kommande åren framkommer huruvida planen är realistisk suunnitelma realistinen vai joudummeko sitä tarkistamaan. eller behöver justeras. Behovet av fungerande och ändamålTarve toimivista ja asianmukaisista tiloista ei kuitenkaan senliga utrymmen försvinner ändå inte under en långsamhäviä hitaammankaan talouskasvun aikana. mare ekonomisk tillväxtperiod. Useimmiten huonot uutiset peittoavat hyvät uutiset. SikOfta tränger de dåliga nyheter ut de goda. Därför ska vi si meidän ei tule unohtaa päättyvän vuoden myönteisiä siginte glömma det gånga årets positiva signaler: det omfattannaaleja: mittava kuntakeskuksen kehittämishanke on vihde utvecklingsprojektet i kommuncentrum har äntligen pådoin saatu alulle jatkuen seuraavat 5­8 vuotta asuntorakenbörjats och fortsätter de följande 5­8 åren beroende på bostamisen elpymistahdista riippuen, joukkoliikenteen käyttöä tadsbyggandets uppsvingstakt, SAD:s nya regionbiljett som helpottava ja halventava YTV:n seutulippu on otettu käytgör användningen av kollektivtrafiken lättare och billigare töön, parikin uutta päiväkotia on valmistunut parantamaan har tagits i bruk, ett par nya daghem har färdigställts för att hoitopaikkatilannetta sekä lupaukset kantatie 51:n perusunderlätta situationen med vårdplatser och löften om inleparannuksen aloittamisesta vihdoin vuonna 2010 tuonevat dandet av grundliga förbättringar av stamväg 51 äntligen päivänvaloa tunnelin päähän. år 2010 innebär ljus i ändan av tunneln. Vaikka joulun kaupallista menestystä mitataan euroisÄven om julens kommersiella framgång mäts i euron, KIRKKONUMMEN kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. sa, muistoihin jäävää joulua mitataan toisillemme annetun mäts den jul som stannar kvar i våra minnen i den gemenyhteisen ajan määrässä. Se meidän tulisi muistaa huonomsamma tid vi ägnar åt varandra. Det borde vi komma ihåg KOMMUNDIREKTÖR Tarmo Aarnio. pinakin aikoina ­ ja erityisesti juuri silloin. också under sämre tider ­ och särskilt just då. Haluan toivottaa kirkkonummelaisille ja kaikille tämän lehden lukijoille Rauhallista JouJag vill önska alla Kyrkslättsbor och läsare av tidningen en Fridfull Jul och ett Optimislua ja Optimistista Uutta Vuotta 2009! tiskt Nytt År 2009! TARMO AARNIO kunnanjohtaja TARMO AARNIO kommundirektör Henrik Sandström Siuntio: Henrik Sandström, Sjundeå: Kunnanjohtajan joulutervehdys: Autetaan kokemaan hieno joulu! Kommundirektörens julhälsning: Vi kan hjälpa att uppleva en fin jul Maamme valmistautuu joulun viettoon epävarmoissa merVårt land förbereder julfirandet i osäkerhetens tecken. keissä. Talousasiantuntijat kiistelevät siitä, onko tulossa talouEkonomiexperterna tvistar om huruvida vi står inför en den notkahdus vai oikea lama. Miten paljon maailman tapahekonomisk nedgång eller en riktig depression. Hur mycket tumat vaikuttavat meidän maahamme ja miten paljon voimberörs vårt land av händelserna ute i världen och hur me itse vaikuttaa tilanteeseemme? Monet työntekijät ovat jo mycket kan vi själva påverka vår situation? Många arbetssaaneet huonoimman mahdollisen joululahjan ­ jotkut ovat tagare har redan drabbats av sämsta möjliga julklapp ­ vismenettäneet työnsä, toiset ovat joutuneet lomautetuiksi. sa har mist sitt jobb, andra har drabbats av permitteringar. Kauppa odottaa joulukaupan hieman kasvavan. Kun katHandeln väntar en liten ökning inom julkommersen. Så soo miten varovaisia ihmiset ovat tällä hetkellä kuluttamaan, försiktiga som folk för tillfället är att konsumera kan det nog niin voi käydä päinvastoin. Monilla ei yksinkertaisesti ole ragå tvärtom. För många finns det helt enkelt inte pengar till haa joulun viettoon. Toivon, että me näin joulun alla taas kerjulfirandet. Jag hoppas att vi så här inför julen igen en gång ran muistamme niitä, joilla on todella vaikeaa ja voimme autkommer ihåg dem som verkligen har det svårt och kan hjältaa myös heitä kokemaan hienon joulun. pa dem att också få uppleva en fin jul. Paikallislehdissä on kahden viime viikon aikana ollut moDe lokala tidningarna har de senaste två veckorna fyllts nia siuntiolaisten lukijoiden mielipiteitä kunnan tulevaisuusmed insändare av sjundeåbor som har haft mycket åsikter kyselystä. On hyvä, että asiasta keskustellaan. Pidän myös om den kommunala framtidsenkäten. Det är bra att en distärkeänä, että saadaan kuntalaisten mielipiteitä pohjaksi, kun kussion förs. Jag upplever det också som viktigt att ha komkunnan uudet valtuutetut ensi vuoden alussa ottavat kantaa muninvånarnas åsikter som grund när kommunens nyvalsiihen, miten Siuntiossa edetään. da fullmäktige i början av nästa år ska ta ställning till hur Vuoden vaihteessa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilövi ska gå vidare i Sjundeå. kunta siirtyy vasta perustettuun Lost-organisaatioon. Vaikka Vid årsskiftet flyttar personalen inom social- och hälsouseimmat jatkavat työskentelyä Siuntiossa, merkitsee työnvården till den nygrundade Lost-organisationen. Trots att de antajan vaihtuminen hyvin toimivan työyhteisön hajoamista. flesta fortsätter att jobba i Sjundeå, innebär i alla fall bytet Tämä ei tietystikään tunnu hyvältä. Olemme vuosia tehneet av arbetsgivare att en väl fungerande arbetsgemenskap yhdessä työtä, jotta siuntiolaiset saisivat hyvää sairaanhoitoa, splittras. Detta känns förstås inte så bra. Vi har tillsammans hammashoitoa ja sosiaalihuoltoa. Joskus työ on ollut aika rasunder åtskilliga år jobbat för att sjundeåborna ska få god kasta, mutta olemme myös voineet iloita uusista innovatiivihälsovård, tandvård och socialvård. Det har varit rätt kämsista ratkaisuista. Tämä on ollut hienoa aikaa, joka on jättäpigt ibland, men vi har också kunnat glädja oss åt nya innonyt monia hyviä muistoja. Kiitos tekemästänne työstä ja onvativa lösningar. Det har varit en fin tid med många goda SIUNTION kunnanjohtaja Kenrik Sandström. nea Lostin palveluksessa! minnen. Tack ska ni ha för er insats och lycka till i Lost! Olemme taas saaneet kokea epätavallisen lämpimän syk- KOMMUNDIREKTÖR i Sjundeå Henrik Sandström. Vi har igen fått uppleva en ovanligt varm höst. Senaste syn. Viime sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa joulukuussa melomassa. Aurinko paistoi söndag kunde jag genomföra min första decemberpaddling. Solen sken över ett nästan lugnt melkein tyynen Karhujärven pintaan, seitsemän joutsenta lensi yli ja retki antoi uusia voimia Björnträsk, sju svanar flög förbi och turen gav nya krafter för vardagens uppgifter. Trots arjen tehtäviin. Vaikka melonta onkin hienoa, olisin mieluummin käynyt hiihtämässä joulu- det fina med paddling skulle jag nog föredra en skidtur till jul. Här i söder börjar det nog se na. Täällä etelässä mahdollisuudet hiihtämiseen alkavat näyttää aika huonoilta. rätt dåligt ut med de möjligheterna. Toivotan kaikille siuntiolaisille ja tämän lehden lukijoille oikein Rauhallista Joulua ja HyJag önskar all sjundeåbor och denna tidnings läsare en riktigt Fridfull Jul och ett Gott vää Uutta Vuotta 2009. Nytt År 2009 HENRIK SANDSTRÖM HENRIK SANDSTRÖM kunnanjohtaja kommundirektör
  • 10 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Inkoo joulun ja uudenvuoden viettoon, Jarl Boström: Inför jul och nyår i Ingå, Jarl Boström: Katsaus menneeseen ja ajatuksia tulevasta Vuodenvaihteessa päättyy intensiivinen valtuustokausi. Tarkasteltaessa, mitä kuluneina neljänä vuonna on tapahtunut ja saatu aikaan, ensimmäisenä mieleen saattaa tulla, ettei mitään erityistä. Asiaan tarkemmin paneuduttaessa joudutaan toteamaan, että kyse on ollut yhdestä intensiivisimmistä kausista Inkoon historiassa. Jotakin vastaavaa löytääkseen on palattava 1970-luvulle, jolloin Inkoon voimala rakennettiin. Kunnan investointitahti on ollut intensiivinen. Merituulen koulua ja Källhagens skolaa on korjattu ja laajennettu ja Daliin on rakennettu uusi päiväkoti. Lisäksi on rakennettu uusia asuntoalueita ja kunnallistekniikkaa. Myös yksityisellä sektorilla on investoitu runsaasti, Inkoon keskusta on saanut uusia kauppoja, asuntoja ja uusi yrityksiä, erityisesti palvelualalle. Asukasmäärä on kasvanut noin 400 henkilöllä. Kehitys asettaa tulevaisuudelle hyvin suuria vaatimuksia. Maailmantalouden nykytila aiheuttaa paineita kunnillekin. Tulevaisuus edellyttää kunnilta joustavuutta ja kykyä sopeutua nopeasti uusin tilanteisiin. Meidän on kyettävä löytämään uusia ratkaisuja ja suunnattava resursseja uudelleen voidaksemme tarjota asukkaille parhaat mahdolliset palvelut. Onnistuminen edellyttää avointa ja hyviin perustietoihin perustuvaa päätöksentekoa. Se, miten asiat ovat ennen olleet, muodostaa perustan päätöksenteolle, ei perustetta jatkaa entiseen tapaan. Meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua me-hengessä tavoitteena kaikkien inkoolaisten paras käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta JARL BOSTRÖM kunnanjohtaja En blick tillbaka och tankar framåt Vid årsskiftet avslutas en intensiv fullmäktigeperiod. När man blickar tillbaka på vad som hänt och vad som gjorts de sista fyra åren, kan den första tanken vara, att inte har det varit eller hänt något speciellt. Vid närmare eftertanke kommer man fram till att det har varit en av de intensivaste perioderna i Ingå. Man får gå tillbaka till 1970-talet då Ingå kraftverk byggdes för att hitta något motsvarande. Kommunens investeringstakt har varit intensiv. Merituulen koulu och Källhagens skola har renoverats och byggts till, nytt daghem har byggts i Dal. Nya bostadsområden och kommunalteknik har byggts ut. Den privata sektorn har också investerat mycket, Ingå centrum har fått nya butiker, bostäder och nya företag, speciellt inom servicebranschen. Invånarantalet har samtidigt ökat med ca 400 personer. Utvecklingen ställer mycket stora krav på framtiden. Dagens ekonomiska situation i världen ger dessutom ett tryck på kommunerna. Framtiden kräver av kommunerna flexibilitet och förmåga att snabbt anpassa sig till nya situationer och krav. Vi måste kunna ta fram nya lösningar och omdirigera resurser för att ge invånarna bästa möjliga service. För att lyckas gäller ett beslutsfattande som utgår från öppenhet och goda basfakta. Hur det har varit tidigare utgör en grund för beslutsfattandet, men inte en motivering för att man skall fortsätta på samma sätt som tidigare. Vi har alla möjligheter att lyckas med en vi-anda med alla Ingåbors bästa som ledstjärna inom tillbuds stående resurser. God Jul och Gott nytt år INKOON kunnanjohtaja Jarl Boström. KOMMUNDIREKTÖR i Ingå. JARL BOSTRÖM kommundirektör Joulutervehdys, Ismo Turunen, Siuntion seurakunta: Meissä elää joulun lapsi Adventin ja joulun aikaan liitän kastejuhlissa puheeseen yhden juhlallisen lisäkaneetin. Ajattelen joulun sanoman keskeisintä kuvaa, pientä vastasyntynyttä lasta. Ympärillä on yksinkertaisen maalaiselämän värejä ja tuoksuja: isä ja äiti, kotieläimiä, härkä, aasi ja ehkä lampaita. Siinä ovat ulkotyömiehet, paimenet. Valona on tallin hämäryys ja tähden säteiden kajo. Ihmisiä rakastavan Jumalan pelastusteossa Betlehemissä ja jokaisessa vastasyntyneessä on jotain yhteistä. Tänäänkin perheen ja suvun valaiseva pieni lapsi kantaa ulottuvuuksia Jumalan ihmeestä. Joulun keskuksessa aika muuttuu suhteelliseksi. Missä me olemme, kun laulamme kauneimpia joululauluja kirkossa tai heräämme jouluaamun kirkkotielle ja tulemme pyhäkköön ihailemaan kaikkia palavia kynttilöitä? Missä me olemme, kun kokoonnumme jouluaattoiltana yhdessä syömään tai lahjoja jakamaan? ­ Me olemme jouluna läsnä juuri siinä, tämän vuoden joulussamme. Samalla me olemme läsnä kaikissa lapsuutemme jouluissa ja vielä aikaisempien sukupolvien juhlissa aina sinne Betlehemin seimelle saakka, ehkä sitäkin pidemmälle. Eino Leino kirjoitti vuonna 1900 jouluenkelistä, joka tuo lahjoja. Lahjat hän nimesi sanoin "puhtahia aatteita, kultaisia kuvia". "Niitä hänen vakastaan variseepi yli maan, niin kuin pikkutähtiä, eikö se oo ihmettä? Mutta yhä kummempaa viel´ on mitä kerrotaan: Kulkiess´ sen enkelin lapsiks´ muuttuu vanhatkin." "Tänään ja tässä" ja "meidän joulumme" laajenevat kaikkia ihmisiä ja aikoja yhdistäväksi läsnäoloksi. Keskellä on lapsi. Yllä on Jumalan tähti. Nähtävänä ovat vastasyntynyt ja isä ja äiti ja talli ja enkelit ja paimenet. Tähän kuvaan saamme sijoittaa itsemme. Me olemme mukana Jumalan valmistamassa jouluyössä. Meidän elämämme on sen arvoista, että Jumala syntyy sen keskelle. Meissä elää joulun lapsi. Joulun aika on "nyt ja aina". Joulua, iloa ja valoa toivottaa ISMO TURUNEN kirkkoherra Siuntion suomenkielinen seurakunta ISMO Turunen Siuntion suomenkielisen seurakunnan kirkkoherra.
  • 12 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Joulun ja uudenvuoden aukioloajat Julens och nyårets öppettider Rosso: Tango niin kutsuvasti soi ­ Lohjan teatteriin! Tangoon tarvitaan kaksi ­ Väkevä tarina 40-luvulta Lohjan teatterin keskitalven ohjelmistoon valittu musiikkinäytelmä "Tangoon tarvitaan kaksi" on väkevästi tunteisiin vetoava, oivaltavasti taiteellisia keinoja hyödyntävä esitys, jossa suomalaisten syvimmät tunnot nousevat pintaan. Yleisöä ei myöskään huijata nimessä, sillä tangoja on runsaasti, peräti peräti 15 kpl ja ne kuljettavat yhtä lailla tarinaa eteenpäin kuin repliikitkin. Monissa on myös koreografiat, joten katsojalle on lauluissakin tarjolla runsaasti myös silmänruokaa. Mukaan on valittu rakastettuja, ikivihreitä tangoja, kuten Monosen "Erottamattomat" ja "Satumaa", Toivo Kärjen "Muista minua", Esko Mustosen "Sinun kanssasi tähtisilmä" jne. ­ kerrassaan loistava valikoima ainakin tällaiselle tangon tanssijalle kuin mitä esim. allekirjoittanut on. 24.12. 25.12. 26.12. 31.12. 1.1. 24.12. 25.12. 26.12. 31.12. suljettu/stängt suljettu/stängt suljettu/stängt klo/kl. 11-22 klo/kl. 12-22 suljettu/stängt klo/kl. Pub Varella: 19-02 klo/kl. 19-03 klo/kl. 10-04 AAH, miten ihana mies! Sanni Rasi, Birgit Leinonen, Henriika Steidel ja Jyrki Kakko ­ Joonatan Palmu nuorena. Kakko ja yhä edelleen hurmausvoimainen vanhempi Petri Puttonen. torian raskaiden vaiheiden itse kunkin suvussa elettyjen aikojen muistelua ja iki-ihania tangoja. Siitä nöyrä kiitos teille kaikille! lua! Mukavaa jou Trevlig jul! Muista Bonus! Kom ihåg Bonus! Pubissa karaoke näinä päivinä klo 21 alkaen. I puben karaoke dessa dagar fr.o.m. kl. 21. Suomalaiskansallinen ote Näyttämöllepano on rikas, linjakas ja toimiva. Sari Niinikosken isovanhempien taustasta ideansa saanutta esitystä tukee myös loistava 40-luvun puvustus ja sujuva karjalan murre. Vaikka esiintymislava Lohjan teatterissa on pieni, tila osataan hyödyntää tehokkaasti. Lavastuksen perusratkaisu on ideaalisesti toimiva ja yksinkertainen koivunrunkoineen ja orkesterikorokkeineen. Jo esitteen ensimmäiset, kutkuttavat sanat: "Tuoksuvat koivut, saunaraikkaat tytöt ja lemmenkipeät pojat", lupaavat sukeltamista suomalaiskansalliseen maailmaan, joka rakkaustarinoineen kertoo totuutta isovanhempiemme ajasta ja elämästä sodan varjossa. Näyttelijäntyö on tasaisen vahvaa. Kipeän uskottava on Siljan ja Ellin yhteinen rakkaus Joonataniin, jota esittää sydäntensärkijänä roolissaan loistanut Jyrki Voimaannuttava kokemus Hyvin valitun musiikin lisäksi parasta on kuitenkin väkevä ja vahvasti jännitteinen tarina. Käsikirjoitus on ohjaajan, Sari Niinikosken ja työryhmän yhteinen ja siinä näkyy teatterintekijän tausta: asioita ei selitellä, vaan tilaa on annettu tekemiselle, lauluille ja tanssille. Juoniaineksen elementit kantavat alusta aivan loppuun saakka, missä tarinan ympyrä suljetaan, armahtavassa ja rakkaudellisessa ilmapiirissä. Katsojana tuli kiitollinen mieli siitä, että vaikka ihmisistä näytettiin siinä niin inhimillisiä ja raadollisiakin puolia, ketään ei lopultakaan tuomittu ­ siitä oli hyvä lähteä kotiin elämään omaa, aina niin keskeneräistä ja usein ristiriitojenkin täyttämää elämää. Kotiin viemisiksi sai roppakaupalla myös voimaannuttavaa yhteisöllisyyttä, his- Kokonaan fiktiota Ohjaaja Sari Niinikoski ajatteli ensin tehdä tangoista kepeän pikkujouluilottelun. ­ Eihän se mitenkään onnistunut tangojen kanssa, jotka ovat niin dramaattisia ja väkeviä. Niiden kautta työryhmältä tuli ideoita roolihahmoihin, kun niitä yhdessä mietimme. ­ Ohjaajana osasin karsia tekstiä ja ohjata rivien välit. Draamatekstissä haasteena kun on löytää ydinsanoma aina mahdollisimman vähillä sanoilla, Sari Niinikoski valotti prosessia. Lähtökohdaksi hän halusi hautajaiset, jossa voisi tarkasteluun ottaa, mitä kaikkea voi mahtua yhteen ihmiselämään. ­ Luin lapsena papan kirjeitä rintamalta, se oli yksi lähtökohta ja myös karjalan murre, jota suvussa yhä puhutaan, vaikka itse en sitä hallitse, hän kertoo. Kirkkonummi/ Kyrkslätt Toritie/ Kyrktorget 3 Rosso puh./tfn 010 442 6586, Pub Varella puh./tfn 010 442 6585 Yleisömäärät nousussa Neljä vuotta Lohjan teatterin ohjaajana ovat olleet Sarille työntäyteistä aikaa, sillä hän on ohjannut jo 16 esitystä. Yleisömäärät ovat lähteneet mukavasti nousuun. ­ Tässä ei voi levätä laakereillaan, vaan jokaisessa produktiossa on sama kamppailu, se on tämän työn ihanuus ja kurjuus. Uutta on lähdettävä tekemään aina nöyrin mielin, hän tähdentää. Syksyllä esitetty "Kahden maailman hotelli" oli hänestä tekstinä yksi parhaimmista, mitä hän on ohjannut. Kiitosta saa häneltä myös kaikkensa antava ja täysillä ja tosissaan työhönsä heittäytyvä esiintyjäkaarti. ­ Meillä on 130 jäsentä tässä harrastajateatterissa, mukana myös ammattinäyttelijöitä, joten he oppivat toisiltaan. Joukosta on myös helppo poimia sopivimmat kuhunkin rooliin. Nyt rajoituksena oli, että piti osata jonkun verran laulaa ja liikkua, hän kertoi. Yleisö on ollut hauskasti mukana esityksessä. ­ Joku saattaa yhtyä lauluihin ja kerran, hieman kai humalassa ollut mies jatkoi Satumaa-tangoa, kun se esityksessä päättyi niin dramaattiseen kohtaukseen, Sari Niinikoski naurahtaa. LIISA KOSONEN Rauhallista Joulua Fridfull Jul Rauhallista Joulua och ja ja Gott Nytt Onnellista Uutta Vuotta! År! Onnellista Uutta Vuotta!
  • 14 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat 80 Kuntaliiton ansiomerkkiä jaettiin Kirkkonummella Suomen Kuntaliiton ansiomerkkien luovutustilaisuus pidettiin Kirkkoharjun koulussa Kirkkonummella perjantaina 19.12. juhlavissa merkeissä. ­ Teillä ansiomerkkien saajilla on yhteensä 2000 työvuotta Kirkkonummen kunnan ja kuntalaisten hyväksi. Kunta menestyy, jos sen asukkaat menestyvät, mainitsi mm. kunnanjohtaja Tarmo Aarnio juhlapuheessaan. ­ Teillä jokaisella on muistoja niistä sadoista, tuhansista tai jopa 10.000 ihmisestä, joita te olette ruokkineet, opettaneet tai hoivanneet vuosikymmenten aikana. Kunnassa olemme lähellä ihmisiä ja heidän jokapäiväistä arkeaan, hän sanoi ja kiitti ansiomerkkien saajia siitä käytännönläheisestä työtä, mitä he ovat uskollisesti tehneet. Ansiomerkkien luovutuksessa mukana olivat henkilöstöjaoston puheenjohtaja Kristo Savola, kunnanjohtaja Tarmo Aarnio sekä toimialajohtajat Ewa Forstén, Håkan Forstén ja Hannele Kujala. Holmberg Harri, Sjölund Thorolf ja Tuula, Leinonen Anja, Bergholm Irja ja Hedberg Hans. kion kielten lehtori, Vihko Olli-Pekka rehtori. Kultainen ansiomerkki Kunnan henkilökunnasta kultaisen ansiomerkin saivat päivähoitajat Lindfors Heidi, Mäenpää Leena ja Nyholm Haide, luokanopettajat Salminen Eero ja Leivo Ossi, Engman Ritva liikunnan lehtori, Hedlund Lars-Henrik klasslärare, Laine Ritva laitoshuoltaja, Lindgren Helena avdelningsskötare, Lostedt Christer aluehoitaja, Louhisola Riitta erikoiskirjastonhoitaja, Salmevaara Anneli palvelusihteeri, Salminen Lisbeth koulunkäyntiavustaja, Sirkkola Liisa englannin ja ruotsinkielen lehtori, Sundell Stina landsbygdsnäringssekreterare, Svartström Mona-Lisa hälsovårdare, Tahvanainen Pirjo perhepäivähoitaja, Viitala Eeva suunnittelupäällikkö, Lindberg Gunilla föreståndare för grundskola, Granö Henrik lektor, Ihalainen Soile engl. ja ruotsink. lehtori, Koivisto Kirsti osastonhoitaja, Pohjoispää Eira lastentarhanopettaja, Päiwiö Matti mat., fys. ja kemian lehtori, Rajamäki Anna lu- Hopeinen ansiomerkki Kunnan henkilökunnasta hopeisen ansiomerkin saivat vesihuoltoasentajat Flinck Kari ja Färm Stig, Työkeskuksen ohjaajat Holmberg Paula ja Hitonen Mervi, päiväkotiapulaiset Luoma Eeva ja Nieminen Anne-Marie, päivähoitajat Kättö Annikki ja Kiuru-Tolvanen Päivi, laitoshuoltajat Laulainen Pirjo ja Lämsä Eeva, lähihoitajat Nurmi Riitta ja Rusanen Anne-Maj, ravitsemistyöntekijät Mäkelä Marketta ja Mäenpää Sirpa, sairaanhoitajat Parisaari Tuija ja Boström Birgitta, Harju Merja lukion kielten lehtori, Harto Anja-Riitta sosiaalityöntekijä, Hedberg Karl-Erik aluehoitaja, Huhta Anne lastentarhanopettaja, Häkkinen Raili Anneli hallintopäällikkö, Kahila Rea vesihuoltopäällikkö, Kurki Leila rehtori, Lappalainen Anja terveyskeskuslääkäri, Maukonen Eija vastaava laitoshuoltaja, Pitkänen Eila kodinhoitaja, Rajaheimo Leila koulusihteeri, Reinikka Anneli päiväkodin johtaja, Ruotsalainen Raija terveyskeskusavustaja, Santavuori Raili päivähoidon päällikkö, Savikuja Seppo nuorisotoimenjohtaja, Savola Maarit luokanopettaja, Schreiber Solbritt socialarbetare, Söderström Marianne kock, Tanskanen Varpu terveyskeskusavustaja, Toikander Helena kodinhoitaja, Tuomivaara Hilkka erit. las- tentarhanopettaja, Virolainen Maija erityisluokanopettaja, Wallius Marjatta uskonnon lehtori, Autio-Ketomäki Maarit päiväkodin hall. johtaja, Chapelle De La Pauliina fysioterapeutti, Förström Maarit palvelusihteeri, Luukkonen Marketta keittiöpäällikkö, Sandqvist Stefan aluehoitaja, Selin Erkki ympäristöpäällikkö, Westerholm Raija lastenhoitaja, Wikström Margareta hemhjälpare ja Översti Lisbeth speciallärar. L.K. Hopeinen ansiomerkki Luottamushenkilöistä hopeisen ansiomerkin saivat HOPEISEN ansiomerkin saivat luottamushenkilöt Irja Bergholm, Hans Hedberg, Harri Holmberg, Anja Leinonen, Tuula ja Thorolf Sjölund. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. MALJA nostettiin ansiomerkin saajien kunniaksi. PALKITSEMISVUOROSSA kunnan työntekijöistä koulunkäyntiavustaja Lisbeth Salminen ja lehtori Liisa Sirkkola.
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 15 Kirkkonummella kaavoitusasiat puhuttivat valtuustoa sen viimeisessä kokouksessa Kirkkonummen kunnanvaltuuston tämän vuoden ja koko valtuustokauden viimeisessä kokouksessa torstaina 18.12. käsiteltiin ja hyväksyttiin kunnanarkkitehti Tero Luomajärven esittelemä kaavoitusohjelmaehdotus vuosille 2009-10 muutamilla lisäyksillä. Kaavoitusohjelmapykälän käsittely kesti kaikkineen 1,5 tuntia ja yltyi välillä kovinkin kuumaksi koskien mm. kunnan raakamaan hankintaa ja 50 ok-tonttia/vuosi. Loppupuolella listaa olleet hevostalleja koskevat määräykset synnyttivät samanlaisen, kiivaan keskustelun, samoin myös ennalta ehkäisevien kotikäyntien ikärajat. Kokouksen alussa muistettiin kiitosten kera kaikkia pois jääviä valtuutettuja. Naiset saivat huivin ja miehet solmion. Päätteeksi kukitettiin valtuuston juoksevista asioista huolehtiva Riitta Kiviharju, kunnanjohtaja Tarmo Aarnio ja valtuuston puheenjohtajisto; pj Timo Haapaniemi, Thorolf Sjölund ja Antti Kilappa. hanketta. Eteneviä kaavoja ovat mm. Kantohaan uuden koulun asemakaavoitus, jonka liikenneselvitykset ovat nyt valmistuneet, Gesterbyn kerrostaloalueen kaavoitus sekä terveyskeskuksen laajennuksen turvaava Asemanseudun 2. vaiheen kaavamuutos. Uusi merkittävä pientalopainotteinen kaavahanke on vuodelle 2012 kunnan maille Myllykylään. Kuntakeskuksen asemakaavat mahdollistavat lähes 2500 asukasta mm. Laajakallion radanvarteen ja Vesitorninmäelle. Kaavoituksen painopiste on nyt Masalassa, jonka n. 10 kaavahanketta mahdollistavat asukasluvun kasvuksi lähes 3500 henkeä. Etelässä kasvu painottuu Kantvikin ympäristöön. Merikantvikiin arvioidaan tulevan liki 2000 uutta asukasta. Veikkolassa kasvu on nyt pientä, noin 350 uutta asukasta. Vuoden -09 asemakaavahankkeita: Kantvik: Eteläsatama ja Merikantvik I, Masala: Nissnikun palvelukortteli ja Metsätorpantie sekä Masalantien yleissuunnitelma, Hirsala: Bylandsudde ranta-asemakaava. Kaavamuutoksia mm; Porkkala, Rysshamn, Masala: korttelit 2009, 2022 ja 2023 ja 2029, Kartanonranta, Sundet I ja II, Jorvaksenkolmio, Vols: Kurkgård. kossa kaavoitusohjelma-asiakirjan alkuun laaditaan tekstiosa, jossa kerrotaan lyhyesti lähtökohdat ja perustelut kaavoitusohjelmassa tehdyille linjauksille" myös hyväksyttiin. ­ Kunta omistaa maata vain 8 % kunnan pinta-alasta. Siitä vain 15 % soveltuu asuntotuotantoon. Kaavoitusta ei voi olla ilman kunnon maapoliittista ohjelmaa!, Penttilä tähdensi. ­ Kaavahankkeita on liian paljon ja liian nopeasti! Pitäisi olla vain 6­8/vuosi. Jäitä hattuun!, Thorolf Sjölund heitti. Kotikäynneistä uusi selvitys Yhteensä kolmen tunnin mittaiseksi venyneessä kokouksessa päätettiin palauttaa uudestaan valmisteluun sekaiseksi moitittu asiakirja ennalta ehkäisevien kotikäyntien ikärajasta, joka on elokuussa laskettu jo 75-vuotiaisiin. ­ Kotikäyntejä pitää olla tarjolla myös muun ikäisille kuin 75- ja 85-vuotiaille, tähdensi Vahasalo. ­ Lisää käsiä tarvitaan te- kemään työtä, muuten ei ole kapasiteettia lisätä käyntejä, päätetään me täällä mitä tahansa, Vanhamäki huomautti. Miilukangas ehdottikin palautukseen lisättäväksi, että ikärajojen lisäämisen kustannusvaikutukset selvitetään, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Kritiikkiä valtuutetuilta tuli vastauksesta Ari Harisen valtuustoaloitteeseen Visa Electron ja muiden yleisempien luottokorttien hyväksymisestä maksuvälineenä kun- nan toimipisteissä, sillä mm. uimahallissa se ei ole vielä toteutunut. Talousjohtaja K.G. Lindström velvoitettiin ottamaan selvää asian etenemisestä. Vielä käsittelyssä oli mm. terveyskeskussairaalan laajennuksen ja vuodeosaston saneerauksen hankesuunnitelma, joukkoliikenteen seudullisesta järjestämisestä vastaavan kuntaryhmän perustaminen, jotka hyväksyttiin. LIISA KOSONEN Kokouspalkkioita nostettiin Muita asioita oli mm. kokouspalkkioiden nostaminen. Sitä vastusti Lasse Streng vedoten huonoon aikaan, mutta sai taakseen vain Tapani Lammisen, Janne Miilukankaan ja Pekka Oksasen. ­ Jos tätä työtä yhtään arvostetaan, niin sen voi tehdä palkkioita nostamalla, Hedberg huomautti ja sai kannatusta, sillä kokouspalkkioita ei ole nostettu vuosiin ja mm. puhelinkulut nostettiin esille. Kokouspalkkiohaitari on nyt 60­80 euroa, josta lautakuntien puheenjohtajat saavat 50 % korotuksen. Kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto saa sen lisäksi tietynsuuruisen vuosipalkkion. Kunnanhallituksen pj:n palkkio, 3870 euroa jäi ennalleen, valtuuston pj:lla se nostettiin 2500 (1950) ja lautakuntien osalta puheenjohtajien vuosipalkkiot vaihtelivat 650­1200 euroon. Rakennusoikeutta 5000 asukkaalle ­ Kohteet ovat pitkälti kunnanvaltuuston vuoden 2008 alussa hyväksymän ohjelman mukaisia ja sitovia vuoteen -09 asti ja siitä on onnistuttu pitämään kiinni. Nyt on kuitenkin syntynyt tarve viedä eteenpäin muutamia uusia kaavahankkeita, kuten Nissnikun palvelukorttelin ja Sorttiaseman asemakaavat. Lisäksi muutama ranta-asemakaava on otettu ehdotukseen, selvitteli Luomajärvi kaavoitusohjelmaa, jossa hänen mukaansa kunnan kaavavaranto on edelleen hyvä; asuntorakennusoikeutta yli 5000 uudelle asukkaalle eli n. seitsemän vuoden tarpeisiin. Uusi kohde on myös vaiheittain toteutettava ja joukkoliikenneratkaisuiltaan ­ tuleeko metro vai ei ­ haasteellinen Sundsbergin osayleiskaava, jonka ohjelma on suunniteltu käynnistettäväksi vuonna 2013. ­ Kirkkonummella taajamarakenne on yleiskaavan mukaisesti kestävän kehityksen mukaista, koska kehitettävät alueet sijaitsevat merkittävien liikenneväylien varrella, Luomajärvi muistutti Maahankintaa tehostettava Valtuutetuista monet yhtyivät Luomajärven kannanottoon, että kunnan raakamaanhankintaa on oikeasti tehostettava eikä siitä vain puhuta. Lavantin ehdotus, että ohjelmaan lisätään maininta keskimäärin 50 omakotitontin myymisestä ei mennyt läpi, sillä vain kokoomus sekä rkp:n Sjölund kannattivat ehdotusta. ­ Se tarkoittaa 500 oktonttia 10 vuodessa. maa ei riitä, tähdensi Kalervo Kumpula ja ehdotti, että kunnan maavarannon vuosittainen riittävyys 50 ok-tontin, asuntotuotannon, yritystonttien sekä muun yhdyskuntarakentamisen 10 vuoden tarpeisiin selvitetään ja laaditaan aikataulutus kunnallistekniikan rakentamiselle ja maanhankintaan, että yritysten ja asumisen tarpeet voidaan turvata pitkäjänteisesti ilman katkoja, mikä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kritiikkiä tuli heikosta kaavan ymmärrettävyydestä mm. Anna-Maija Penttilältä, jonka ehdottama lisäys: "Jat- "Naapurin kaivo" ei kelvannut Hevostalleja koskevien ympäristösuojelumääräysten yhdenmukaisuuden toteuttamiseksi asian palauttamista ehdotti Hans Hedberg, mutta hävisi äänestyksessä 16­33. Veikko vanhamäki kannatti puolestaan ehdottomasti hyväksymistä, koska hänestä työryhmä, joka sai kunnanhallitukselta määräyksen valmistella asiaa 19.6.-06, on tehnyt nyt työnsä, mutta halusi tekstiin lisättäväksi sanan "naapuri" niin, että hevostallin etäisyyden tulee olla 50m naapurin kaivosta, mutta omaa kaivoa ei tarvitse huomioida. ­ Ei noin voi ajatella, yhden kaivon saastunut vesi voi saastuttaa muidenkin kaivoja, totesi mm. Outi Hakkarainen. Vanhamäki sai puolelleen lähinnä oman ryhmän väkeä ja hävisi äänestyksessä 9­37, kolme äänesti tyhjää. God jul och gott nytt år. 12 uutta kaavahanketta -09 Ensi vuonna on tarkoitus panna vireille 12 uutta kaava- VALTUUSTOTYÖN nyt jättäviä muistettiin ja kiitettiin kokouksen alussa. Mm. Airi Hyvönen, Jyri Kuusela ja Pekka Perttula puuttuvat kuvasta.
  • 16 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Sieltä sun täältä Sieltä sun täältä Sieltä sun täältä Sieltä sun täältä On hauskempi olla yksin yksinään kuin yksin suuressa seurassa. - Olli TAPIO Rautavaara Älykäs pitää miltei kaikkea naurettavana, järkevä ei juuri mitään. - Coethe Koop suoraan listaykköseksi! Idols 2008 voittokappale Insomnia on ollut finaalilähetyksen loppumisesta yksinoikeudella MTV3 Store Download-kaupassa myytävänä ja meni suoraan Suomen virallisen myyntilistan sekä Latauslistan ykköseksi. Kappale on Patric Sarinin ja vierailevana tuomarinakin nähdyn Andreas Carlssonin käsialaa. Vuoden 2008 Idols-kilpailu ratkesi viime sunnuntaina Koop Arposen ylivoimaiseen voittoon hänen kerätessä peräti 70 % annetuista äänistä. Kesällä Englannista Suomeen muuttanut 24-vuotias Koop hurmasi niin yleisön kuin tuomaristonkin aidolla, sympaattisella olemuksellaan ja ennen kaikkea hienolla, uniikilla laulusoundillaan. Voitonjälkeinen viikko on ollut täynnä ohjelmaa; haastatteluja, kuvauksia, tapaamisia levy-yhtiön ihmisten kanssa sekä ensimmäinen vierailu studioon, jossa tuleva albumi tullaan tekemään. Vastaavana tuottajana toimii Leri Leskinen ja Koop tulee olemaan levynteossa vahvasti itse mukana kirjoittaen osan kappaleista itse. Sen lisäksi kappaleita on kerätty niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin huipputekijöiltä. Albumi julkaistaan keväällä 2009. Tammikuun puolivälissä starttaa Idoleita ja tähtiä 2009-kiertue, joka kattaa lähes koko Suomen. Ensimmäinen konsertti järjestetään Helsingin Jäähallissa perjantaina 16. tammikuuta, jossa esiintyvät kaikki 13 semifinalistia. Ekaluokan omakuvia Kannusillassa Tapio Rautavaaran haastattelut netissä Kirjailija Juha Numminen haastatteli Tapio Rautavaaraa juuri ennen kansallissankarimme kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Haastattelujen pohjalta syntyi vuonna 1979 ilmestynyt En päivääkään vaihtaisi pois -niminen elämänkerta, joka on julkaistu tänä syksynä uudelleen osana Tapio Rautavaara: Kulkurin taival ­ Kaikki levytykset 1946­1979 -nimistä teoskokonaisuutta. Materiaalia kyseiselle teokselle kartoitettaessa löytyivät myös alkuperäiset Tapsan haastattelunauhat, joiden kokonaiskesto on 36 tuntia. Vanhat haastattelukasetit pelastettiin digitoimalla. Ensimmäiset näytteet haastatteluista julkaistaan nyt Rautavaaran virallisilla internetsivuilla osoitteessa www.tapiorautavaara.net Nauhoilla Rautavaara muistelee elämäänsä niin urheilun, musiikin kuin elokuvankin parissa ja kertoo merkittävimmistä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistaan. Vuonna 2008 tuli kuluneeksi 60 vuotta Tapio Rautavaaran keihäänheiton olympiavoitosta, 50 vuotta jousiammunnan maailmanmestaruudesta ja ensi vuonna 30 vuotta kansallissankarimme kuolemasta. Kaj Tapio "Tapsa" Rautavaara (8.3.1915 ­ 25.9.1979) oli ansiokas urheilija, laulaja ja elokuvanäyttelijä. Kyseessä oli poikkeuksellinen, yli kulttuurirajojen vaikuttanut ja vielä tänäkin päivänä vaikuttava lahjakkuus, joita syntyy Suomeen vain kerran tuhannessa vuodessa. Erilaisuus yhdistää ­ Our Differences as a link on viiden Comenius-projektiin kuuluvan maan yhteinen taidenäyttely, jossa on esillä ekaluokkalaisten omakuvia viidestä eri maasta. Suomen lisäksi Erilaisuus yhdistää näyttelyprojektiin ovat osallistuneet lapset Italiasta, Puolasta, Ranskasta ja Turkista. Espoosta mukana on Kirkkojärven koulu. Näyttelyyn voi tutustua Espoon keskuksessa, Kannu- sillanmäen väestönsuojan aulatiloissa, jossa Espoon kulttuuritoimi on käynnistänyt näyttelytoimintaa. Tervetuloa tutustumaan kansainväliseen huipputaiteeseen! "Our differences as a link" ­ "Erilaisuus yhdistää" 17.12.08 ­ 9.1.09 Kannusillanmäen väestösuojan aula, avoinna ark. 8­22, la 10­17, su 9­21. Osoite Kannusillankatu 4, 02770 Espoo. Vapaa pääsy! Saarisen Amerikan unelma Valokuvanäyttely Hvitträsk-museossa on avoinna vielä ensi vuoden loppuun asti. Vuonna 1925 Eliel Saarinen muutti perheineen Michiganiin auttamaan yhteiskunnallisesti valveutunutta lehtikustantajaa George Gough Boothia Cranbrookin taideakatemian perustamisessa. Akatemian oli tarkoitus edistää opiskelijoiden taiteellista, älyllistä ja henkistä kasvua kokonaisvaltaisesti suunnitellussa ympäristössä. Booth oli hankkeen mesenaatti ja samalla sen ensisijainen suunnittelija. Hän oli myös se henkilö, joka pyysi hankkeen pääarkkitehdiksi Eliel Saarista. Näiden kahden yhteistoiminta oli 1900-luvun arkkitehtuurin onnistuneimpia yhteistyöhankkeita. Eliel Saarinen suunnitteli 160 hehtaarin kokoiselle alueelle vuosina 1922 ­ 1942 useita laitoksia, mm. Cranbrookin taideakatemian, Kingswoodin tyttökoulun ja Cranbrookin poikakoulun. Hän toimi taideakatemian presidenttinä useita vuosikymmeniä. Myös Elielin vaimo Loja sekä lapset Eero ja Pipsan loivat uraa suunnittelijoina Yhdysvalloissa. Esimerkiksi kansainväliseen maineeseen noussut Eero Saarinen aloitti arkkitehdinuransa juuri Cranbrookissa. Hvitträskin näyttely on Suomen ensimmäinen Eliel Saarisen Cranbrookin työhön keskittyvä näyttely. Se kertoo kuvin Cranbrookin alueesta ja rakennuksista sekä sen suunnittelijoista. Kuvat on saatu pääosin Cranbrookin arkistosta ja osa Suomen rakennustaiteen museosta. Museo on avoinna ke­su klo 11­17, suljettu ma ja ti. KOOP Arponen. Samuli Edelmannista Hyvän mielen lähettiläs Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi. -Tove Jansson Mielenterveyden keskusliitto on valinnut laulaja, näyttelijä Samuli Edelmannin Hyvän mielen lähettilääkseen vuodelle 2009. Edelmann on nostanut voimakkaasti esiin lasten ja nuorten hätää ja ryhtynyt myös itse konkreettisiin toimiin mm. järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertteja. Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi on Samuli Edelmannille sydämenasia. Viimeaikaiset tapahtumat kertovat selvästi nuorten tilanteesta. Kaikkien meidän tulisi tehdä voitavamme lasten ja nuorten hyväksi. Hyvinvointivaltiossamme on liian paljon pahoinvointia. Nuorten syrjäytyminen täytyy estää. Kaikkien olisi hyvä olla asiassa mukana kykynsä mukaan, Samuli Edelmann sanoi Käsikädessä-lehdelle antamassaan haastattelussa. Edelmann pitää Viattomien lasten päivänä 28.12. klo 19.00 Helsingin Tuomiokirkossa jo toisen konsertin, jonka tuotto menee lasten ja nuorten hyväksi tehtävään vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön. Hyvän mielen lähettilään titteli ei ole palkinto vaan tehtävä, jonka valittu henkilö on ottanut suorittaakseen sitoutumalla viemään henkisen hyvinvoinnin viestiä edelleenkin eteenpäin. Aikaisemmin Hyvän mielen lähettilääksi on valittu risteilyisäntä Petri Lehtinen, isä Mitro, taikuri Luttinen, stand up -koomikko Krisse Salminen ja toimittaja Lauri Karhuvaara. Kurditapahtuma Kannusillanm keen Espoon keskuksen Kannusillanmäessä järjestetään tammikuussa monipuolinen Kurditapahtuma, jonka tarkoituksena on kertoa tästä monelle melko tuntemattomasta kansasta, sen kulttuurista ja historiasta näyttelyn sekä kurdikulttuurin piirteitä valottavien erilaisten ohjelmanumeroiden, kuten musiikin, tanssin, elokuvien ja luentojen avulla. Pyrkimys on myös edistää Espoon keskuksen alueen monikulttuurisuutta ja saada suomalaisia, kurdeja ja muita maahanmuuttajia osallistumaan samaan tapahtumaan. Tapahtuman yhtenä alkuperäistarkoituksena oli saada myös kurdeja ja kurdijärjestöjä osallistumaan itse tapahtuman järjestämiseen ja näin tukea kansalaisaktiivisuutta ja Espoon kaupungin yhteistyötä maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. Tämä tavoite onkin toteutunut hyvin tapahtuman järjestelyjen edetessä. Kurditapahtuman kohderyhmänä ovat pääkaupunkilaiset kurdit sekä espoolaiset perheet, päiväkodit ja koulut sekä kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kurdeista ja monikulttuurisuudesta. Tapahtumaan toivotaan myös ihmisiä, joilla ei ole mitään ennakkotietoa kurdeista. Toivottavasti tapahtuma kerää kiinnostunutta yleisöä myös kauempaa. Kurdit ovat etninen ryhmä, jota yhdistävät kieli, uskonto, alkuperä ja yhtenäinen maantieteellinen alue Kurdistan, joka jakaantuu useamman valtion alueelle. Heitä on maailmalla yli 30 miljoonaa ja Suomessakin yli 6.000. ELIEL Saarisen (1873­ 1950) suunnittelema vuonna 1925 valmistunut poikakoulu Cranbrook School. Ruokasali. Kuva Cranbrook Archives. Kiasma-tuolille arvostettu palkinto Vesa Honkosen suunnittelema Kiasma-tuoli on palkittu vuoden 2008 kansainvälisellä Good Design -palkinnolla huonekalujen sarjassa. Good Design -muotoilupalkinto-ohjelman organisoi amerikkalainen, Chicagossa sijaitseva museo Chicago Athenaeum, Museum of Architecture & Design sekä Euroopassa toimiva European Centre for Architecture, Art, Design and Urban Studies. Nyt palkittu Kiasma-tuoli on suunniteltu Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan. Tuoli otettiin käyttöön museon tämänvuotisten 10-vuotisjuhlien yhteydessä. Tuolin valmistaja on ruotsalainen Källemo ab. Kiasma-tuoli kuuluu myös valmistajan normaaliin tuotevalikoimaan. Sarjaan kuuluu myös pöytä. Keväällä 2009 Kiasma-huonekalusarja laajentuu uusilla osilla. Kiasma-tuoli on mitoiltaan 82 cm x 51 cm x 50 cm. Istuinosa on vihreää polykarbonaattia ja jalka mustanruskeaksi patinoitua teräsputkea. Tuoli on epäsymmetrinen, mutta kuitenkin pinoutuva. Istuin läpäisee valoa ja heijastuu lattiaan. Läpikulkeva valo oli alusta alkaen tärkeä tuolien suunnittelussa. Vanhin kansainvälinen muotoilupalkinto, Good Design Award on syntynyt vuonna 1950 edistämään modernia muotoilua. Sitä pidetään yhtenä arvostetuimmista uuden tuotemuotoilun ja grafiikan aloilla jaettavista huomionosoituksista. Good Design -palkinnon perustajia olivat Eero Saarinen, Charles ja Ray Eames sekä Edgar Kaufman, Jr. Good Design palkinnot jaetaan vuosittain. Palkinnon sarjat kattavat laajasti muotoilun eri alueet. Lapsi 09 -messujen teemana "Kuuntele lasta, vaali lapsuutta" YK:n Lapsen oikeuksien sopimus täyttää tulevana vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Lapsi-messut haluaa korostaa lapsuutta ainutkertaisena ja suojelemisen arvoisena elämänvaiheena. Sen vuoksi Lapsi-messujen teemaksi on valittu "Kuuntele lasta, vaali lapsuutta". Teemavalinnalla Lapsi-messut ottaa kantaa sen puolesta, että lapsuus saisi olla lapsen näköinen. Teema näkyy huhtikuisilla Lapsi-messuilla monin tavoin. Turvallisen ja huolettoman lapsuuden ja sitä tukevan vastuullisen vanhemmuuden tueksi kootaan monipuolinen ohjelmapaketti täynnä iloisia leikkejä lapsille ja puhuttelevaa asiatietoa kasvattajille. Lapsi-messut on koko perheen messutapahtuma, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa tulevana keväänä kahdeksatta kertaa. Osastoilla esitellään tuotteita ja palveluja odotuksesta eskarivuosiin lapsiperheille, odottajille ja perheen perustamista suunnitteleville sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Lapsi-messut järjestetään 3.­5.4.2009. Samalla lipulla voi tutustua myös pienoismallitapahtuma Model Expoon ja koko perheen lemmikkitapahtumaan PetExpoon. Lapsimessujen järjestäjä on Suomen Messut toimeksiantajinaan Suomen Lastenhoitoalan liitto SLaL, Seurakuntien Lapsityön Keskus SLK ja EFU-Projektit Oy. AC/DC liput tulivat ja menivät Luckanista AC/DC liput tulivat myyntiin aamulla. Ensimmäinen asiakas oli tullut klo 1 yöllä Helsingistä jonottamaan lippua. Edellinen ennätys oli Bruce Springsteenin Suomen ensimmäisen keikan liput jolloin jonottajia rupesi ilmestymään klo 2 yöllä. Jono oli taas pitkä tänä aamuna, mutta kaikki saivat lippunsa. Myös rahallisesti tämä tämänpäiväinen myynti oli meidän suurin koskaan, kerrotaan Luckanista. Ennen kesä lehmättä kuin joulu akatta. -Suomalainen sananlasku KIASMA-tuoli
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 17 Nautinnollista joulua!/Njutningsfull jul! Palvelemme normaalisti 22.­23.12. ja jouluaattona klo 7-13./Vi betjänar normalt 22.­23.12 och på julaftonen kl. 7-13. Juhlakinkku potkalla/ Festskinka med lägg, Viikunakastike/Fikonsås (6 annosta/portioner) 2, 5 dl kinkun paistolientä/steksky 2 rkl/msk hunajasinappia/ honungssenap 10 kuivattua viikunaa/ torkade fikon 2 rkl/msk hunajaa/honung 1 dl vettä/vatten (1 rkl/msk konjakkia/konjak) (1 rkl/msk vaaleaa kastikesuurusta/ ljus såsredning) Hinta voimassa ma-ke/ Priset gäller mån-ons 22-24.12 5 Hinta voimassa/ Priset gäller Hinta voimassa/ Priset gäller harmaasuolattu, ei pakaste/ gråsaltad, inte djupfryst 95 90/kg /kg 5 95 Kalaneuvos 90 Kiehauta paistoliemi ja sinappi kattilassa. Paloittele viikunat. Lisää ne hunajan ja veden kanssa kastikepohjaan. Anna kastikkeen kiehua 5 minuuttia. Soseuta kastike sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta halutessasi konjakilla ja suurusta tarvittaessa. Koka upp stekskyn och senapen i en kastrull. Stycka fikonen. Tillsätt fikonen, honungen och vattnet i såsgrunden. Koka såsen ca 5 minuter. Kör den till en jämn puré med en stavmixer. Smaksätt evt. såsen med konjak, red den vid behov. /kg Norjalainen lohifilee/ Norsk laxfilé pakattu/packad Lue lisää/Läs mer: www.ruokamaailma.fi Hinnat voimassa joulukuun loppuun/Priserna i kraft till slutet av december 10 Kariniemen juhlarulla/ n./ca 2,5 kg 8 1 /kg 700­900 g alkuperämaa Kanada/ ursprungsland Canada 1 0 35 Arla Ingman Glögi/ Glögg 1l 1 12 215 39 Risella Puuroriisi/ Grötris 1 kg 8 1 Meira 69 Olvi Jouluolut/Julöl III 4-pack, 2 l (4,04/l) (sis./inneh. 8,09 + pantti/pant 0,60) 79 4 19 Atria 700 g (5,99/kg) 2 95 Maalahden Liha Hyvällä maulla! - Med god smak! Malax Kött 99 Saarioinen Joululaatikot/ Jullådor 700 g (4,27/kg) Maalahden Liha Pukin Paras valmis joulukinkku/ färidg julskinka 1 kg 149 Asiakasomistajaksi voit liittyä myös osoitteessa/Du kan ansluta dig som ägarkund också på www.varuboden.fi Palautteesi on meille tärkeää! Din åsikt är viktig! asiakaspalaute.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi Puhelinpalvelunumero/ Kundservicenummer: 010 4426 660 kahvi/kaffe 500 g (3,58/kg) Max. 2/talous/ hushåll Valio Aura sinihomejuusto/ blåmögelost 170 g (12,65/kg) Hinta voimassa ma-ke/ Priset gäller mån-ons 22.-24.12. Vaasan Joululimppu/ Jullimpa viipaleina/i skivor 500 g (2,98/kg) 49 USA Hinta voimassa ma-ke/ Priset gäller mån-ons 22.-24.12. /kg 95 /kg 1390 Panda Juhlapöydän konvehteja/ Festkonfekt 5 x 300 g, 1,5 kg (9,27/kg) Palvelemme/Vi betjänar: ma-pe/mån-fre 7-21, la/lör 8-18, su/sön 12-21 omena/äpple 1. lk./kl. S-ryhmä ­ Suomen luotetuin päivittäistavarakauppaketju Marokko/Marocko Maroc klementiini/ klementin 1. lk./kl. www.s-kanava.fi S-gruppen ­ Den tillförlitligaste dagligvaruhandelskedjan i Finland T
  • 18 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat JOULUN ILOA/JULGLÄDJE 249,­ o 60 Gp + Xbox 360 Pr spel 2 peliä/2 OLI/ diana PELIKONS L li ja Lego In LKONSO yhteispaketti! Pelikonso t paket! Spelkonsol SPE rmånlig linen Huippuedul g Fu Panda -pelit./Fö Fu Panda -spel. nes- ja Kun na Jones- och Kung Jo dia och Lego In ­21. Ter vetuloa! Palvelemme 28.12. asti su klo 12 Välkommen! a till den 28.12. Vi betjänar på sö kl. 12­21 änd Obh Nordica 6088 SHIATSU HIEROMAISTUIN/ MASSAGESÄTE Sofi Oksanen PUHDISTUS 179,­ 27,­ 10,95 ISTUTUS VALKOISESSA PUULAATIKOSSA/ PLANTERING I VIT TRÄLÅDA JOULUTÄHTI/ JULSTJÄRNA 3,50 Koko/Storlek XL. 8,90 SKIMMIA PRISMA UUDISTUU! PRISMA FÖRNYAS! Kevään muutostöiden alta pois erikoishintaan. kodintekstiilit lelut (ei lego, ei konsolipelit) urheiluvaatteet ja -jalkineet naisten, miesten ja lasten yöpaidat ja pyjamat % -30 voimassa/gäller 21.-31.12. Varor till specialpris innan vårens renovering börjar. hemtextiler leksaker (inte lego, inte konsolspel) sportkläder och -skor nattlinnen och pyjamas för damer, herrar och barn
  • Kirkkonummen Sanomat N:o 99 ­ 21.12.2008 19 EDULLISESTI PRISMASTA FÖRMÅNLIGT PÅ PRISMA 8,95/kg Huhtahyvät VALMIS KINKKU/ FÄRDIG SKINKA n./ca 2 kg 5,95/kg Atria PAKASTEKALKKUNA/ DJUPFRYST KALKON n./ca 5 kg 30,­ 50,­ HERKKUKORIT/ DELIKATESSKORGAR kpl/st. Atria PUNAJUURI-, PERUNA- TAI ITALIANSALAATTI/RÖDBETS-, POTATIS- ELLER ITALIENSK SALLAD 400 g (2,48/kg) 0,99 2,99 Saarioinen JOULULAATIKOT/JULLÅDOR 700 g (4,27/kg) 3,95 Saarioinen ROSOLLI/ROSOLL 700 g (5,64/kg) 2,49 Primula JOULULIMPPU/ JULLIMPA 500 g (4,98/kg) 1,69 Meira KULTA KATRIINA KAHVI/KAFFE 500 g (3,38/kg) 12,59 Kariniemen KALKKUNAN JUHLARULLA/ KALKONFESTRULLE n./ca 2,5 kg Valio PUNAINEN JUUSTOLAHJAPAKKAUS/RÖD OSTGÅVOFÖRPACKNING 677 g (18,60/kg) 1,99 Valio AURAJUUSTOT/ BLÅMÖGELOST 170 g (6,63/kg) www.s-kanava.fi MA-KE/MÅN-ONS 22.-24.12. ISLANNIN UUSI RASVASILLI/ ISLANDS NY FET SILL HK KYPSÄ PIKKUKINKKU/ FÄRDIG LITEN SKINKA 1 kg Martin Kala LIPEÄKALA/LUTFISK 8,95 /kg 7,95 USA RED DELICIOUS OMENA/ÄPPLE 1. lk./kl. /kg 10,90 Hinta voimassa/ Priset gäller 1.11.­31.12. /kg 5,90 Valio ENTISTÄ ENEMMÄN PERHEMARKET MYCKET MER FÖR FAMILJEN Marokko/Marocko MAROC KLEMENTIINI/KLEMENTIN 1. lk./kl. 0,95/kg 1,49/kg 17,45 KOFF III 24 tlk/brk, 7,92 l (1,75/l) (sis./inneh. 13,85 + pantti/pant 3,60) Coca Cola COCA COLA TAI/ELLER COCA COLA ZERO 4-pack, 6 l (0,54/l) (sis./inneh. 3,25 + pantti/pant 1,60) 4,85 1,99 500 g (3,98/kg) norm.suol./norm. salt. MEIJERIVOI/ MEJERISMÖR 1,99 ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18 Taffel MEGA PUSSSIT/ MEGA PÅSAR 325-350 g (6,12-5,69/kg) 1,09 ARK./VARD 9-19 LA/LÖR 10-16 Myllyn Paras PIPARITAIKINA/ PEPPARKAKSDEG 500 g (2,18/kg) 1,35 PUH./TFN (09) 250 1520 Valio TUMMA TAI VAALEA GLÖGI/MÖRK ELLER LJUS GLÖGG, 1 l 13,90 ARK./VARD 9-20 LA/LÖR 9-18 Panda JUHLAPÖYDÄN KONVEHTEJA/ FESTKONFEKT 5 x 300 g, 1,5 kg (9,27/kg) Fazer VIHREÄT KUULAT/ GRÖNA KULOR 500 g (9,30/kg) 4,65 APTEEKKI APOTEK MEILTÄ SAAT BONUSTA/HOS OSS FÅR DU BONUS: ARK./VARD 8-21 LA/LÖR 8-18 ARK./VARD 10-21 LA/LÖR 10-18 ARK./VARD 10-18 LA/LÖR 10-16 PUH./TFN (09) 250 5705 TANKKAA BONUSTA TANKA BONUS PUH./TFN (09) 547 2498 MA/MÅN-TO/TOR 9-18 PE/FRE 9-17 PRISMA KIRKKONUMMI/KYRKSLÄTT, PUH./TFN 010 4426 662 MA/MÅN-PE/FRE 8-21, LA/LÖR 8-18, SU/SÖN 12-21. asiakaspalvelu.varuboden@sok.fi kundrespons.varuboden@sok.fi
  • 20 N:o 99 ­ 21.12.2008 Kirkkonummen Sanomat Av: ELA Lussebullar till kaffebordet 40 g jäst 150 g smör 5 dl mjölk 1 eller 2 pkt (à 0,5 g) saffran 1,5 dl socker 0,5 tsk salt 1 dl rågmjöl ca 15 dl vetemjöl 1 ägg till penslig samt russin och pärlsocker Smula ner jästen i en degbunke. Smält smöret i en kastrull. Häll i mjölken, rör om och värm till 37°C. Häll en del av degspadet (d.v.s. mjölken och det smälta smöret) över jästen och rör tills den är upplöst. Tillsätt resten av degspadet, saffran, socker och salt. Arbeta därefter med maskin eller för hand in det mesta av mjölet så att degen släpper bunkens kanter och är smidig. Täck bunken med en bakhandduk och låt jäsa ca 30 min. Ta upp degen på en lätt mjölad arbetsbänk. Knåda den slät och blank. Baka sedan ut lussekatter, genom att rulla ut små delar av degen till ca 20 cm och forma till lussekatter. Du kan även göra lite modernare lussebullar med hjälp av stora pepparkaksformar-på dem strör du pärlsocker istället för russin. Lägg lussekatterna på plåtar med bakplåtspapper och tryck i russin ordentligt. Låt jäsa till dubbel storlek 20­30 minuter. Pensla med uppvispat ägg. Grädda lussekatterna mitt i ugnen 225°C i ca 8 minuter. Låt svalna under bakduk. Du kan väl de olika verserna som läses vid varje advent? När första ljuset brinner står julens dörr på glänt och alla människor glädjas att fira få advent När andra ljuset brinner är snart Lucia här Hon bjuder oss på kaffe och bud om julen bär När tredje ljuset brinner, vi juleklappar syr och vi bakar kakor och har ett fasligt styr När fjärde ljuset brinner, vi hämtar julegran och alla barnen räknar dan före dan före dopparedan Detta och fler roliga ting hittar du på www.firajul.nu BJUD på roliga snögubbar och traditionella lussekatter. Än hinner man göra juldekorationer Dekorativa småhjärtan och härliga julstrumpor syr man snabbt ­ på en kväll får man en stor hög med handgjorda dekorationer. Packa in julklapparna i handgjorda julstrumpor. Skapa mysig julstämmning med att hänga upp små hjärtan där hemma. Som material passar gamla lakan, tyglappar och varför inte gamla kökshandukar. Rita hjärtan på dubbelvikt tyg och klipp ut eller klipp ut på frihand. Sy ihop med maskin eller förhand, lämna en liten glugg ca 3cm. Vänd hjärtat, fyll med vadd och sy ihop för hand. Häng upp med en snodd av sidenband eller garn. Mallen till julstrumpan kan man göra på bakplåtspapper. Klipp ut av dubbelt tyg. Du kan piffa upp strumpan med en kant av ett annat tyg. Sy fast en snodd för upphängning. PIFFA upp där hemma med handgjorda dekorationer. Pyssla personliga paketkort Handgjorda paketkort ger det lilla extra på julen. Klipp ut små kort av kartong och dekorera. Modellerna är klippta med Sissix Big Shot maskin och stansen. Tags, det går så klart smidigt även utan maskin. Dekorera med hjälp av julstämplar, glitter, glansbilder. Med små verktyg som tex. figurstansar dekorerar du korten supersnabbt. Låt fantasin flöda och skriv julrim på baksidan av kortet. Hemlagat är pop Själva ordet julklappar kommer från en tradition att överlämna en gåva på ett skämtsamt sätt. Man smög sig fram, klappade på dörren, slängde in presenten och sprang sedan sin väg. Hur skulle det vara att I år tillverka julklapparna själv? Herttabröd, 3­4 limpor 1l appelsinsaft 100 g jäst 3dl malt 3 dl rågmjöl 3dl havrekli 3 dl sirap 11­12 dl vetemjöl 1 msk salt Lös upp jästen i den fingervarma saften. Häll i malt, rågmjöl, kli, salt och sirap. Rör om och tillsätt mjölet, lite i gången, blanda väl. Degen bör vara lös, den skall skedas i de smorda brödforarna då den jäst. Täck bunken med bakduk och låt jäsa 40 minuter. Skeda degen i smorda brödformar, lämna utrymme att jäsa. Lägg en duk over formarna och låt jäsa I 40 minuter.Grädda I mitten av ugnen i 250 graderi 10 minuter och sänk temperaturen till 150 grader och grädda ytterligare 1 timme och 50 minuter. Pensla de rykande bröden med sirap-vatten och täck, med duk. Frys in och njut av brödet på julafton. Eller paketera I sellofan och dekorera med en vacker rosett. Vispa ihop saffran och ägg, tillsätt rumsvarmt smör och socker till en porös smet. Blanda ner hackad mandel, vetemjöl och bakpulver till en jämn och ganska kletig deg. Fördela smeten i tre längder på en plåt med bakplåtspapper. Grädda mitt i ugnen i 200 grader i 15 minuter. Låt kaklängderna svalna något och skär dem på snedden i ca 2 cm breda bitar. Sätt in dem i ugnen igen för att torka mitt i ugnen i ca 1 timme i 75 grader varm ugn. Tips: Gott till julkaffet och enperfekt present i jul. Recept på saffransbiscotti: Tasteline Sista minutens tomtar Dessa söta tomtenissar tillverkar familjens minsta på en kvart. Man behöver, toma toarullar, vitt papper, vitt garn, rött krepp papper, en stump rött garn, sax och hobbylim. Klipp ca 3 cm bort från toarullen. Klipp fyrkanter av det röda och vita pappret. Limma det vita pappret runt rullens ena kant, klipp upp tunna strimmor av pappret. Limma det röda pappret runt rullens övre kant. Bind fast luvan med en garnsnodd. Limma fast garnskägget med varmlimspistol så håller det bättre. Rita ögon och mun med svart penna. Saffransbiscotti 2 st ägg 1,5 paket saffran 100 gram sötmandel 100 gram smör 1 dl socker 4 dl vetemjöl 1 tsk bakpulverHacka mandeln grovt.