• LAUANTAINA 23.heinäkuuta 2016 | N:o 53 Kaupunkilehti Ankkuri www.ankkurilehti.fi Duokymi-yhteislukijamäärä 86.000 (KMT 2015) | DuoKymi 95.200 kpl (eteläinen) Tänään: Asuntosanomat Vesikaton ikääntyessä omistajan huoli liittyy usein katon uusimisen kustannuksiin. Oikein huollettuna katon elinkaari on kuitenkin katemateriaalista riippuen jopa 70 vuotta. Täten kiinteistön omistajan kannattaa hoitaa ja huoltaa kattoa riittävän usein, jotta turhan aikaiselta kattoremontilta voitaisiin välttyä. Edullisilla huoltotoimilla sekä uudelleen pinnoituksella vanhan pelti-, mineriittitai tiilikatteen toiminnallisuus sekä ulkonäkö voidaan palauttaa käytännössä uuden veroiseksi ja katon käyttöikää jatkettua jopa 20 vuotta. Katon tarkastus vuosittain Katon ja vesikourujen puhdistaminen vuosittain on katon tärkein huoltotoimenpide, muistuttaa RestaKoti Oy:n aluejohtaja Jani Isopahkala. Ympäristötekijät, ilman epäpuhtaudet sekä sammalja jäkäläkasvustot rasittavat kattoa ja siten lyhentävät sen elinkaarta. Kun vuosien saatossa tehtaan pinnoite on kulunut pois, altistuu itse katemateriaali kovalle rasitukselle. Vertauskuvallisesti näin tapahtuu myös auton peltipinnalle. Kun suojaava maalipinta on pois, se ruostuu ja haurastuu. Mikäli pintaa ei hoideta ajoissa kuntoon, auto ei mene katsastuksesta läpi ja on viimein käyttökelvoton. Suurin osa auton omistajista kuitenkin haluaa huolehtia autostaan, jotta auton arvo, turvallisuus sekä ulkonäkö säilyvät. Samat lainalaisuudet pätevät kiinteistöissä. Auringon UV-säteily, lumija jäämassat, rankkasateet sekä katolla elävä kasvusto nakertavat katon elinkaarta ja puuston läheisyys sekä pohjoislappeen varjoisuus edesauttavat sammalen ja jäkälän kasvua. Kaikki kasvusto tulisikin harjata tai puhaltaa pois katolta vuosittain. Kasvuston juuret pääsevät kuitenkin tunkeutumaan esim. tiilikatteeseen, joka aiheuttaa kasvuston lisääntymisen vuosi vuodelta. Tässä vaiheessa kiinteistön omistajan kannattaa havahtua ja pyytää ammattilainen tarkistamaan katon kunto. Samalla tarkastuksella selvitetään katemateriaalin kunnon lisäksi aluskate, välikatto sekä kaikki läpiviennit ja kiinnitykset. Mukavan usein todetaan, että kaikki on kunnossa tai että katon perushuolloksi riittää ammattilaisen tekemät pesu ja kasvustontorjunta-aineen levitys. Näiden yhteydessä pelti-, mineriittitai tiilikatto voidaan pinnoittaa katolle tarkoitetulla pinnoitusaineella, joka tekee katemateriaalista taas 100%:sti vettäja kosteutta hylkivän. Pinnoituksen jälkeen katto on uutta vastaavan kaunis sekä erittäin helppo pitää puhtaana. Toiminnallisuudeltaan katosta tulee myös uuden veroinen. Ammattilainen huoltaa katon ja antaa arvion sen elinkaaresta Luotettava kattoalan ammattilainen on arvokas kumppani talon tärkeimmän suojan eli katon kanssa. Valitettavan usein katon omatoimisella painepesulla rikotaan katemateriaalin pinta ja annetaan siten kasvustolle entistä otollisempi kasvualusta. Pahimmillaan seurauksena on kattovuoto. Vuotokohta voi jäädä huomiotta mikäli välikaton säännöllinen tarkastus laiminlyödään. Siksi on tärkeää, että katto tarkastetaan huolellisesti kauttaaltaan. Antamalla kuntoarvion luotettavan ammattilaisen tehtäväksi, voidaan mahdollisesti välttää turha ja kallis koko katon uusiminen. Säännöllisillä tarkastuksilla ja oikeilla katon huoltotoimenpiteillä katolle saadaan jopa 20 vuotta lisää käyttöikää. Käytössäsi on 250 kattoalan ammattilasta RestaKoti huoltaa, pinnoittaa ja remontoi vuosittain yli 2500 kattoa. Työn tekevät RestaKodin omat ammattilaiset ilman alihankkijoita aina alkukartoituksesta loppusiivoukseen asti. RestaKoti tarjoaa asiakkailleen maksuttoman kuntoarvion, jonka yhteydessä kiinteistön omistaja saa toimenpidesuunnitelman ja tarvittaessa tarjouksen, joka ei sido tilaukseen. Tarjoushintamme sisältää aina kaikki kustannukset ”avaimet käteen”-periaatteella, kertoo Isopahkala. Hinta on aina kilpailukykyinen eikä asiakasta velvoiteta tekemään tilausta. Asiakas voi rauhassa vertailla alan toimijoita ja saamiaan tarjouksia sekä niiden sisältöjä. Asiakastyytyväisyys ja luottamus ovat toimintamme tärkeimmät kriteerit. Asiakkaan tulee luottaa, että haluamme pitää hyvää huolta hänen kiinteistöomaisuudestaan, jatkaa Isopahkala. Asiakas huomioitiin työn jokaisessa vaiheessa. RestaKodin miehet tekivät työn huolellisesti ja luotettavasti, kertoo RestaKodin tyytyväinen asiakas Raili Tanskanen. Voin vilpittömästi suositella RestaKodin ammattilaisia, hän jatkaa. Tanskanen teetätti RestaKodilla tiilikattonsa pinnoituksen toukokuussa 2016 ja tuloksena on kaunis ja huoleton katto taas pitkäksi aikaa. Katon pinnoituksessa työn osuus on aina kotitalousvähennyskelpoinen. Veroetu voi olla 2400 euroa, pariskunnalla jopa 4800 euroa. Oikeat huoltotoimenpiteet ja parhaat materiaalit RestaKodilla on vahva kokemus kattotöistä. Yhteistyö alan johtavien katemateriaalija pinnoitustuotevalmistajien kanssa takaavat, että käytössä on paras tieto-taito ja ylivertaiset tuotteet. Esimerkiksi Ormax-tiilikatevalmistajan ja RestaKodin yhteistyössä kehitetty Ormax Pro-tiilikatepinnoite on oiva valinta tiilikatteen huoltoon. Laatu ja asiakastyytyväisyys ovat meille kaikki kaikessa. Kattopinnoituksen materiaalija työtakuu on jopa 5 vuotta. Teemme toki myös paljon pelti-, mineriittija tiilikattoremontteja mutta tavoitteemme on, että kattojen elinkaari saataisiin perushuolloilla ja pinnoituksilla mahdollisimman pitkäksi. Se on asiakkaan lompakkoa ajatellen edullisin ja paras ratkaisu. Eli käytännössä katon remontointi tehtäisiin vasta sitten, kun se on niin sanotusti todella loppuun ajettu, kertoo RestaKodin Jani Isopahkala. ILMOITUS ILMOITUS Kattopinnoitus palauttaa katon toiminnallisuuden Pinnoittamalla vanhalle katteelle saadaan tyylikäs ulkoasu ja huolettomia vuosia pitkälle tulevaisuuteen Varaa aika kattosi maksuttomalle kuntoarviolle RestaKoti Oy tarjoaa alueellasi maksuttomia kuntoarvioita viikoilla 30-32. Kuntoarvioviikoilla tarkastamme tiilikattojen lisäksi myös mineriitti-, peltija huopakatot. Saat arvion kattosi kunnosta ilman tilausvelvoitetta. Soita ja varaa aika – parhaat ajat viedään nopeasti. Ajanvaraukset 040 1970 738 Arkisin klo 08-18 asiakaspalvelu@restakoti.fi www.restakoti.fi Pinnoituksella ja oikeilla huoltotoimenpiteillä katolle saadaan jopa 20 vuotta lisää käyttöikää. FOTO PR MA-TO 10-17 MA-TO 10-17 PASSIKUVAT DIGIKUVAT TARVIKKEET Ruuvikatu 7, 48770 Kotka p. (05) 3400 100 Meillä voit maksaa myös Meillä voit maksaa myös ? xus-laskulla/osamaksulla. ? xus-laskulla/osamaksulla. TURVALLISTA MATKAA TURVALLISTA MATKAA MEILTÄ NOPEA ENSIAPU!!! MEILTÄ NOPEA ENSIAPU!!! CENTER Merkillisen reilu. K-CITYMARKET
  • Lauantaina 23.7.2016 2 Kakarakarnevaalit 29.-31.7.2016 www.lastenme ripaivat.com Maksutonta mukavaa koko perheelle! Perjantai 29.7. 11-18 Lasten Meripäivien puuhapisteet ja alue avoinna 11.00 Lasten Meripäivien viirin nosto 11.30 Jättisaippuakuplashow 11.30 Huovutustyöpaja ”Syötävän hyvä” ? 12.00 Jättisaippuakuplatyöpaja ? 12.00 Taaperodisco 13.00 Villisorsan muna 13.30 Kankaanpainotyöpaja ”Meri” ? 14.00 Kotkan Hyrrät tanssinäytös 14.30 Jättisaippuakuplashow 14.30 Nukketeatterityöpaja ? 15.00 Jättisaippuakuplatyöpaja ? 15.00 Taaperodisco 16.00 Mosaiikkityöpaja ? 16.00 Villisorsan muna 16.30 Tanssityöpaja ”Tanssii Hyrrien kanssa” ? 17.00 Jättisaippuakuplashow Koko Suomi leikkii, leikittäjänä leikkilähetti Piia Kleimola Lauantai 30.7. 10-18 Lasten Meripäivien puuhapisteet ja alue avoinna 11.00 Alin aarre 11.00 Kapteeni Dan, MeripäiväAreena 11.30 Risto Räppääjä -konsertti, MeripäiväAreena 11.30 Mosaiikkityöpaja ? 12.00 Nukketeatterityöpaja ? 12.30 Tanssiesitys Rohkeat 12.30 Lasten Merilaulukilpailu sarja A, Sapokan laululava 13.00 Lasten Merilaulukilpailu sarja B, Sapokan laululava 13.00 Merenneidot Riia ja Nerissa 14.00 Kapteeni Dan, vierailee Toivo Pekkasen koulun pihalla 14.00 Supersankari -työpaja ? 14.00 Kankaanpainotyöpaja ”Meri” ? 14.00 Lasten Merilaulukilpailu sarja C, Sapokan laululava 14.30 Lasten Merilaulukilpailu sarja D, Sapokan laululava 14.30 Alin aarre 15.00 Kotkan Nuoret Jouset, Sapokan laululava 15.30 Lasten Merilaulukilpailun palkintojen jako Sapokan laululava 15.30 Kapteeni Dan vierailee Toivo Pekkasen koulun pihalla 15.30 Akrobaatti Jani Hurmerinta vierailee Toivo Pekkasen koulun pihalla 16.00 Tanssiesitys Rohkeat 16.30 Huovutustyöpaja ”Syötävän hyvä” ? 17.00 Merenneidot Riia ja Nerissa 17.30 Supersankari -työpaja ? ? työpajoihin ennakkoilmoittautuminen Toivo Pekkasen koululla koko festivaalin ajan värityskirjahuone, Kotkan pienoissähköautokerho KoPSA ja la 30.7. Pullip -nukkenäyttely M er en ne ito ku va : P ar via in en P ho to gr ap hy Sunnuntai 31.7. 10-15 Lasten Meripäivien puuhapisteet ja alue avoinna 10.00 Huovutustyöpaja ”Syötävän hyvä” ? 11.00 Maddaleena, tanssiva nukke 11.30 Villisorsan muna 12.00 Taaperodisco 12.00 Kankaanpainotyöpaja ”Meri” ? 12.30 Nukketeatterityöpaja ? 13.00 Maddaleena, tanssiva nukke 14.00 Villisorsan muna pihalla erinta n koulun rissa ? www.lastenmeripaivat.com Lasten Meripäivät pidättää oikeuden muutoksiin. PÄÄTAPAHTUMAT TOIVO PEKKASEN KOULULLA KAUPUNGIN SPORTTISIN OLOHUONE! ARKIKEILAUS hinta sis. kenkävuokran (opiskelijat, koululaiset & eläkeläiset 5€/hlö) ti-to 1 h 8 €/hlö & VEGAS BLACKJACK Raha-automaatteja L Ö Y D Ä T M E I L T Ä AVOINNA ti-to 16 –24 pe 14 – 01 la 13 – 01 su 13 –23 Koko kylän olohuone! KESKUSKATU 11, KOTKA 010 7635 940 | RAFLAAMO.FI TULE MAISTAMAAN KESÄN UUDET ANNOKSET ”Players goes BBQ!” Merip äivillä pe & la auki -03 asti!
  • Lauantaina 23.7.2016 3 www.ankkurilehti.fi PAIKALLISTA ” Mitäs siinä, hälytysvilkut päälle ja puhelin kouraan. Sivulla 15 selviää, mistä tapauksesta Mata Jari tällä kertaa kertoo. PAAVO VANIALA paavo.vaniala@ankkurilehti.fi Kuppiloissa kuluu kerrotun, että kaupungin työmiehet rakentaisivat uutta laituria Teemu Selänteelle, tämä kun olisi veneineen tulossa taas Meripäiville. Onko näin, Kotkan venesatamista vastaava mittausteknikko Risto Inkeroinen? –Ei pidä paikkaansa. Ei suinkaan. Uusia laitureita ei ole Meripäiville rakennettu. –Sen sijaan Sapokkaan on tuotu yksi vanha, betoninen laituri vierasvenekäyttöön. Vierasvenepaikoista on juuri Meripäivillä kova kysyntä. –Tapahtuman jälkeen laituri jää Sapokkaan normaaliin vuokrauskäyttöön. Sapokassa tilanne on erittäin huono, monet laiturit ovat huonossa kunnossa. Onko Teemu Selänne varannut Lucky Eight -veneelleen paikan Meripäiviksi? –Kyseinen laituri on kaikkien käytössä. Siihen mahtuu Meripäivillä kuusi noin 20-metristä jahtia. –Varaukset ovat yksityisasioita. Mutta eikös iltapäivälehdessä tainnut olla jo juttua, että Selänne on taas tulossa Kotkaan, hänhän on Meripäivillä vakiovieras. Missä Selänne on tavannut pitää venettään Meripäivillä? –Viime vuonna alus oli Sapokassa. Sitä edellisenä vuonna, kun Meripäivien keskuspaikka oli Kantasatamassa, Lucky Eight oli Puuvenekeskuksessa. –Nythän kaikki muutkin haluavat Sapokkaan ”pelipaikoille”, lähelle tapahtumia. Oletko itse nähnyt Selänteen jahdin? Millainen se oli? –Hieno, todella hieno. Kaupungin kuluvan vuoden talousarviossa venesatamien investointeihin on varattu 100 000 euroa. Mihin rahat käytetään? –Ne on osoitettu Tall Ships Races -kisan tarvitsemien laitureiden rakentamiseen. Tämä suurten purjelaivojen tapahtuma pidetään ensi kesänä. –Valmiina on 200 metriä, ja tavoitteena on 300 metriä, eli ensi talvikaudella jatketaan. Puiset, kaupungin omana työnä tehtävät laiturit eivät ole vielä vedessä vaan hallissa. –TSR-tapahtuman jälkeen nämä siirretään Sapokkaan korvaamaan huonokuntoisia laitureita. Siis normaalikäyttöön. VIIME kesänä julkisuudessa kehkeytyi älämölö ”Selänteen laiturista”. Selänteen nimellä lehtiä hyvin myyneissä jutuissa kirjoitettiin, että kyseinen laituri, johon myös Lucky Eight kiinnittyi, olisi aiemmin luvattu vuokrata yksityisyrittäjälle. Lopunperin kyse oli vain siitä, etteivät yrittäjän ja kaupungin aikataulut ja tarpeet sattuneet yksiin. Rakennetaanko Teemu Selänteen luksusjahtia varten uusi laituri Siellä se köllöttää, T-laiturin päässä, oman portin takana, Lucky Eightiä ja muita jahteja odottaen. Kiinnittymistilaa on 60 metriä. Lisälaiturille kaupungin miehet vetivät sähköpiuhan ja -tolpat. ANKKURI KYSYY JUHA KOSKI juha.koski@ankkurilehti.fi Aika monen Länsi-Kotkassa sijaitsevan Ruonalan asukkaan matka postiin piteni alkuviikosta. Tähän saakka Munsaaren kioskissa palvellut asiamiesposti lopetettiin viime maanantaina. Syynä on pian tapahtuva kioskin omistajanvaihdos. Lähin postipalvelupiste löytyy nyt Karhuvuoressa sijaitsevasta S-marketista. Posti on lähettänyt Ruonalan asukkaille tiedotteen, jonka eräs kohta on herättänyt epätietoisuutta. Ruonalan postinumero on 48300 ja Karhuvuoren 48350. –Jotkut ovat ymmärtäneet niin, että postinumerokin muuttuu palvelupisteen muuton mukana. Näin ei ole, asiamiespostia pyörittänyt kioskiyrittäjä Ritva Kourula toteaa. Saman vahvistaa Postin aluepäällikkö Harri Mustonen. –Ruonalan postinumero ja kaikki palvelut säilyvät, vain paikka muuttuu. Mustonen muistuttaa, että nykyään saapuvan postilähetyksen voi ohjata mihin tahansa haluamaansa toimipisteeseen. –Jos vaikkapa työmatkan varrelle sattuu sopivasti toimipiste, kannattaa käyttää sitä. Kotkasta katoaa elokuun lopussa viimeinenkin postin itse pyörittämä asiointipaikka. Medituuli-rakennuksessa Kirkkokadulla toimiva postikonttori muuttaa elokuun lopulla yrittäjävetoiseksi K-supermarket Hyvätuuleen torin kulmalle. Ruonalasta lähti posti MUUTTO Elokuun lopussa Kotkasta katoaa viimeinen Postin oma toimipiste. Esko Kourula on yhdessä Ritva-vaimonsa kanssa pyörittänyt Munsaaren kioskia runsaat 18 vuotta. Elokuun puolivälissä koittavat eläkepäivät, kun kioskirakennus vaihtaa omistajaa. KESÄTARJOUS! Kymen Talo ja Puu 040 6808 553 kymentalojapuu@gmail.com Osta ikkunat, saat säleverhot ja yllätysedun kaupan päälle! Kampanja on voimassa 23.7.-7.8.2016 Ilmaistapahtuma HIRWIÖT & HURJIMUKSET 18.6. Maan mainioin KIRPPIS KAUPPA palvelee myös kesällä! M Ma a na nt a i na k l o 18 . 3 Lo vi i s a n Ra vi t Tul e k o k e ma a n a i d o t k e s ä r a v i t Lo v i i s a a n www. l o vi i s a nr a vi t . f i
  • Lauantaina 23.7.2016 4 VALITSE APINALAATIKKO PAAVO VANIALA paavo.vaniala@ankkurilehti.fi Kas, entrataanko Tervasiltaa? Vai ovatko vandaalit asialla, poraavat reikiä kaiteeseen, kun on porakoneetkin? –Hyvällä asialla ollaan, ja ihan luvan perästä. Kotka-seuran Rainer Lassila, Jukka Lopperi, Ilpo Palomäki ja Esa Terviö sekä ruuvityttö Venni Rantavuo kiinnittävät Tallinnankadulta Meriniemeen johtavan Tervasillan kaiteeseen Tervamestareiden kunnialaattoja. Kuka on tämän vuoden Tervamestari, selviää sillalla ensi keskiviikkona 27. heinäkuuta kello 18 alkavassa tilaisuudessa. Mestari saa tehtäväkseen ottaa pensselin käteensä ja alkaa suojata sillan hirsistä arkkua aidolla, hautatuoreella tervalla. Lisäksi hänen kunniakseen kiinnitetään se tuorein, ruostumattomasta teräksestä valmistettu laatta. Mutta eiväthän nuo laatat ole suorassa rivissä. Menevät vähän vinksin vonksin. –Se on, kuules, tarkoituskin, Esa Terviö veistelee. –Vaikka yrittäisi, ei niitä ehkä saisi lasersuoraan riviin, jolloin joku asiasta huomauttaisi kuitenkin. Nyt voi sanoa, että näin se on tarkoituskin. Idea moiseen ratkaisuun – kuten myös lupa laattojen kiinnitykseen – tuli kaupunRuostumatonta kaiteen KOTKALAISTA Meripäiville otetaan paikallinen varaslähtö Tervasillalla ja Sapokan laululavalla. ” Kotkalaisuuden vaaliminen ei ole mitään ’sisäpiirihommaa’. Jukka Lopperi ginpuutarhuri Heikki Laaksoselta. TERVAMESTAREIDEN nimeämisperinteen aloitti Tervasilta-yhdistys. Se halusi säilyttää puisen sillan. Ensimmäinen mestari oli Antero Palomäki. Perinne katkesi vuoden 2003 jälkeen, kunnes Kotka-seura jatkoi sitä vuonna 2010. Rainer Lassila kertoo, että Tervasilta-yhdistys siirsi pienet varansa seuralle, ja edellytti samalla, että ne käytetään perinteestä kertovaan laattaan. Kotka-seuran pohdinnassa toive vaihtui ratkaisuun, jossa kyltit ovat paremVinossahan ne ovat, myöntävät kiinnittäjät Ilpo Palomäki (lähinnä), Esa Terviö, Jukka Lopperi ja Rainer Lassila. Ruuveja ojensi Venni Rantavuo. Ja ohikulkijat ihmettelivät. Junnun Lauluseura järjestää jälleen Meripäivillä suositut lauluristeilyt perinnealus Vivanilla. Perjantaina yhteislaulun johdattelijana on Kriistina Lanki, lauantaina Kari Arffman. Säestäjänä Vivanilla lauletaan yhdessä häärää hanuristi Mika Huusari. Lähtö on molempina päivinä Pohjoislaiturilta Vellamon takaa kello 16. Hinta on 30 euroa hengeltä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 040 5425424 tai sähköpostitse junnunlauluseura@ gmail.com. Vivanilta voi ostaa kahvia ja virvokkeita. Risteilyt on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille. Kotka-seura järjestää luentoristeilyn meripäivälauantaina 30. heinäkuuta. Perinnealus Vivanilla Jukka Illman kertoo Ruotsinsalmen meritaisteluista. Lähtö on Kantasataman Pohjoislaiturilta kello 11, paluu kello 14. Vivanilla on myynnissä virvokkeita ja lohileipiä. Risteilyn hinta on 30 euroa henkilöltä. Ilmoittautumiset osoitteella: www.kotka-seura.? /risteily, tai Jukka Lopperi, p. 041-462 6201. Ilmoittautuneet saavat maksuohjeen sähköpostilla. Mukaan mahtuu 60 ensimmäistä matkan maksanutta. Merelle nauttimaan, historiastakin Karhulan torin maamerkki, asuinja liiketorni Tapuli yhtiöitetään. Sen omistaa Kotka-Kymin seurakuntayhtymä. Yhtymä – ja myöhemmin uusi Kotka-Kymin seurakunta – säilyy myös muutoksen jälkeen asunto-osakeyhtiön omistajana. Nimessä säilytetään perinne: se on Asunto Oy Kotkan Karhulan Tapuli. Talossa on 52 asuinhuoneistoa. Niiden lisäksi kakkoskerroksessa on kolme asuin-liikehuoneistoa ja kaSeurakunta muuttaa Tapulin yhtiöksi Tapuli on yksi Karhulan maamerkeistä – siinä missä vesitornikin. tutaso on kokonaan liiketilaa. Huoneistot ovat vuokrattuina. Yhtiöittäminen ei muuta vuokralaisten asemaa. Seurakuntayhtymän talouspäällikkö Matti Ilmivalta sanoo, että vuokrasuhteet jatkuvat ennallaan. Asunto-osakeyhtiöstä olisi mahdollista myydä huoneistoja. –Tällaisia ajatuksia ei ole, Ilmivalta toteaa. Yhtiöittäminen helpottaa remonttien rahoittamista. Enää niitä ei tarvitse tehdä seurakunnan talousarviosta, vaan asunto-osakeyhtiö hoiPAAVO VANIALA paavo.vaniala@ankkurilehti.fi taa rahoituksen itse. Tapulissa kiireellisiä korjauskohteita ovat sadevesijärjestelmään liittyvät työt. Salaojituksia, perusmuurien vesierityksiä ja sadevesiviemäröintejä on uusittava. Toimilla pyritään poistamaan kellarikerroksen kosteusvauriot ja koko talon lisääntyvät sisäilmaongelmat. Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee yhtiöittämistä elokuun puolivälissä. Toimitamme kaikki mitä toimisto tarvitsee. Ilman toimituskuluja Kotkan, Haminan ja Loviisan seudulle. Puutarhakatu 25, 48100 Kotka kotkan.toimistotarvike@kymp.net Avoinna arkisin 8.00-16.30 www.kotkantoimistotarvike.? leimasimet kopiopaperit värikasetit painetut mainostuotteet tarvikkeet koneet, kalusteet ????????? ? KESÄTARJOUS KYSY NYT MEDIAMYYNNISTÄMME! 05-210 4400 www.ankkurilehti.fi Kustantaja: Poiju Julkaisut Oy ISSN 0780-8003, Y-07 22053-2 Jakelumäärä: 47.200 kpl Suurnumerot: 103.000 kpl Ilmestymispäivät: ke ja la Kymenlaaksonkatu 4, 48100 Kotka Toimisto avoinna ma-pe klo 9-16.30 Puhelin: (05) 210 4400* Toimitusjohtaja, päätoimittaja Petri Piipari 041-535 4430 Toimitus toimitus@ankkurilehti.fi toimituspäällikkö ja teematuottaja Juha Koski 050-491 3441 toimitussihteeri Paavo Vaniala (05) 210 4433 toimittajat V-P Kelloniemi (lomalla 15.8. asti) 044-7689 720 K-P Vesalainen 0400-443 712 Ilmoitukset ilmoitukset@ankkurilehti.fi myyntijohtaja Seija Salonen 0440-659 380 avainasiakaspäällikkö Lauri Bruce (lomalla 22.8. asti) myyntineuvottelija Jussi Eloranta 0400-443 357 myyntisihteeri Sanna Niemelä 041-545 0367 Ilmoitusvalmistus Poiju Julkaisut Oy, (05) 210 4400* Jakelu Jakelusuora Oy, Jakeluhäiriöt: 02 900 10046 (klo 9-16) www.jakelupalaute.fi Paino: Lehtisepät Oy, Tuusula Sähköpostiosoitteemme: etunimi.sukunimi@ankkurilehti.fi Julkaisukonseptiyhteistyössä: 95.200 kpl Sanomalehtien Liiton jäsen Noudatamme Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) periaatteitta.
  • Lauantaina 23.7.2016 5 päälle Tervamestarit Antero Palomäki 1996 Olavi Kallioinen 1997 Reijo Tani 1998 Keijo Mättö 1999 Irma Laukkanen 2000 Michael Baumberger 2002 Harvi Soimakallio 2003 Erkki Liikanen 2010 Jyrki Laukkanen 2011 Pia Lunkka Pia 2012 Riikka Luostarinen 2014 Mika Arola 2015. Laatta on ruostumatonta terästä. Kaiverrukset on työstetty laserilla Kilpihovissa, joka on, tietty, kotkalainen fi rma. Tervasilta-yhdistyksen tunnuksen on suunnitellut Seppo Vakkari, kotkalaisia hänkin. min kulkijoiden katseltavissa. Perinnettä on sekin, että Tervamestarin julkistustilaisuus ja sen perään pidettävä Junnun Lauluseuran vesipuistokonsertti aloittavat paikallisin voimin juhlittavat Meripäivät. Näihin kotkalaisyhdistysten järjestämiin tilaisuuksiin on yleisöllä tietysti vapaa pääsy. KOTKA-SEURAN puheenjohtaja Jukka Lopperi korostaa, että seuran järjestämät yleisötilaisuudet ovat kaikille avoimia. –Kotkalaisuuden vaaliminen ei ole mitään ”sisäpiirihommaa”. Tervamestarin ohella vuosittaisia vakituisia tapauksia ovat muun muassa Ruotsinsalmi-risteilyt, Muinaistulet ja Nupukiven henki -tapahtuma. –Viimeksi mainitun yhteydessä jaetaan muuten Suomen painavin kirjallisuuspalkinto, Ilpo Palomäki murjaisee. Palkinto on aito kotkalainen nupukivi, painoltaan tavallisimmin kuudesta kymmeneen kiloa. Mainittujen ohella seura on kustantanut mittavasti paikallisaiheista kirjallisuutta ja vuosittain Kotkalaisen kalenterin. Meripäivien aikana pidettävän Ruotsinsalmi-risteilyn jälkeen uutuutena on 24. elokuuta järjestettävä risteily. Sen aiheena on ensimmäinen Ruotsinsalmen meritaistelu, joka käytiin tuona päivänä vuonna 1789 – ja päättyi Ruotsin tappioon. Ilmankos sitä ei ole juuri muisteltu. Muinaistulet Katariinan Meripuistossa on vuorossa elokuun viimeisenä lauantaina 27. päivä. Tervamestari-tilaisuus keskiviikkona 27.7. klo 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Junnun Lauluseura järjestää tuttuun tapaan vesipuistokonsertin Sapokassa meripäiväviikon keskiviikkona kello 19. Solisteina ovat vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster (kuvassa), Vesipuistossa ilmainen konsertti vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen ja Uuden Musiikin kilpailun ? nalisti Stella Christine. Orkesteria johtaa Kari Vuorela koskettimien takaa. Kitaraa soittaa Teijo Tykkäläinen, bassoa Hannu Niemi ja rumpuja Kai Vuorela. Vierailevat muusikot ovat Kalle Kurvinen haitareineen ja Lauri Yrjölä, kitara. Erkki Liikanen laulaa ja juontaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kotka seurakuntakeskuksen kehittämishanke jatkuu, joskin verkalleen. Tarkoituksena on, että Kotka-Kymin seurakuntayhtymä uudistaa Vatikaanin yhteistyössä ulkopuolisen kumppanin kanssa. Kumppani valitaan kilpailutuksella. Nyt tavoitteena on, että kilpailutus tehdään tulevan syksyn aikana. Näin yhteistyökumppanilla on aikaa vaikuttaa hankkeen sisältöön ja tontille tehtävän asemakaavan muutokseen. Kaupunki pyrkii saamaan asemakaavan muutoksen valmiiksi vuoden 2017 loppuun Vatikaanin kehitystyö jatkuu, kumppani kilpailutetaan syksyllä mennessä. Vatikaanin tontille haetaan muun muassa lisärakennusoikeutta, jotta uudistushanke pystytään rahoittamaan. Lisärakentaminen halutaan toteuttaa laadukkaasti niin arkkitehtonisesti kuin kaupunkikuvallisesti. Samalla seurakuntakeskukselle varmistetaan toimivat uudet tilat. Nyt tiloja on liikaa ja ne ovat osin epäkäytännölliset sekä kaipaavat remontointia. Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee hanketta elokuussa. Laatta on ruostumatonta terästä. Kaiverrukset on työstetty laserilla Kilpihovissa, joka on, tietty, kotkalainen fi rma. Tervasilta-yhdistyksen t k it ll t S V kk i k tk l i i hä ki Auto H a m i n a n apu kuuluu valtakunnalliseen Auto? t -korjaamoketjuun. • Korikorjaamo • Muovikorjaus • Maalaus Teemme vahinkotarkastukset KAIKILLE VAKUUTUSYHTIÖILLE sekä muut kustannusarviot. Korjaamme vauriot sekä maalaamme omissa tiloissa. Vahingon sattuessa ota yhteyttä! Korjaamotie 12, Salmenkylä, Poitsila, Hamina Puh. (05) 353 5400 ma-pe 8-16.30 Haminan Autoapu Oy:llä on pitkä kokemus autojen huoltotoiminnasta Salmenkylän teollisuusalueella, Haminassa. Olemme toimineet vuosien kuluessa myös useiden automerkkien merkkihuoltona. TERVETULOA! Member of Nokian Tyres Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. + 0,1717 e/min (alv. 24 %). Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. + 0,06 e/min (alv. 24 %). www.tmnet.fi 5/2016 ÖLJYHETKI PALVELEE NYT VIANORIN VÄREISSÄ Jatkamme samoilla paikoilla, tutulla henkilökunnalla ja jatkossa saat meiltä vieläkin laajemman tuotevalikoiman. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! UUTUUS! Vianor Kotka Jylpyntie 8, puh. 010 401 3510 Vianor Karhula (Öljy-Hetki) Pulttikatu 3, puh. (05) 358 8700 Vianor Hamina (Öljy-Hetki) Teollisuuskatu 22, puh. (05) 345 6789
  • Lauantaina 23.7.2016 6 JONO porvoolaisessa kahvilassa on lyhyt, mutta se täyttää pienen huoneen. Kaksi myyjää palvelee jokaista vuorollaan eikä kesäisesti pukeutuneilla asiakkailla ole kiire. Yksi heistä on erilainen. Lippalakki pysyy päässä koko toimituksen ajan. KYMMENTÄ minuuttia ennen konfirmaation alkua toivottaa pappi kirkkoon saapuneet tervetulleiksi ja antaa ohjeita kummeille ja sukulaisille. Hyvästä äänentoistosta huolimatta ääni hukkuu kymmeniin kaikuihin, jotka syntyvät keskusteluista, joita edes kuulutus ei saa keskeytymään. Vasta urkupillien pauhu kykenee peittämään ne alleen. YKSI kesäinen viikko tarjosi joukon kokemuksia ajattelemattomasta käytöksestä. Lippalakkinsa unohti riisua aivan tavallinen suomalainen mies ja kuulutuksen päälle puhuivat aikuiset ihmiset. Viimein ymmärrän, miksi nuoret toisinaan tuntevat myötähäpeää. Esimerkin voimaa ei kannata aliarvioida. Mika Kempas Lue lisää: toisestakerroksesta. blogspot.com Twitter: @2kerroksesta Facebook: Kirjoituksia toisesta kerroksesta: Mika Kempas TORI Julkaisemme lukijoiden mielipidekirjoituksia mieluiten kirjoittajan omalla nimellä. Tekstin mukaan on liitettävä aina kirjoittajan yhteystiedot. Kirjoitusten enimmäismitta on 1500 merkkiä sisältäen välilyönnit. Toimituksella on oikeus muokata tekstejä. Lähetä Ankkuriin tarkoitetut tekstit: toimitus@ankkurilehti.fi . tai PK-lehteen: uutiset@pklehti.fi . Voit jättää mielipidekirjoituksen myös verkossa: www.ankkurilehti.fi tai www.pklehti.fi . Tekstiviestit: PULINABOKSI (väli) kommentti numeroon 169200. (0,95 e) PULINAT Keskikesän kukkaniitty näkyy keittiön ikkunasta. Kuvan lähetti Ulla Heino. Lukijan kuva Kiitos Kotkan Sotaveteraaneille 15. heinäkuuta järjestetystä pienestä retkestä Varissaareen. Oli hyvä päivä, meni hyvin. Mukana oli paljon musiikkia Mika Huusarin soittaessa haitaria, joka sopii tällaisiin retkiin. Kiitos muistakin tiedoista. Me iäkkäätkin pystyimme mukaan lähtemään, ja olihan mukana turvallisia auttajia moottoriin ja muualle, jos apua tarvitsimme. Minulle päivä oli piristävä ja varmasti muillekin mukana olleille. Tarjoilijoilta sai hyvää palvelua kaikin puolin. Sotaveteraaneille vielä voimia eteenpäin toivotaan, elämä on arvokas. Mukana ollut Marjatta Kiitos retkestä • En tule elämään niin kauan, että datakeskuksen Mussalossa näkisin. Ei tule onnistumaan. • Hieno homma Pyhtään lentokenttä. Näillä haminoilla tarvitaan uutta vipinää ja toimintaa, muuten hukka perii. • Nämä entiset paperimiehet oli ennen haalariaatelia mielestään, velkakartanovolvoilla elvisteltiin. Nyt Kiina-poika tekee paperia halvalla. Suomen "lintsrömiläiset" ja muut kuuluvat Nenosen "kiiakingeihin" vaan. -Quukkeli. • Venäjä käytti 2008 Georgiaoperaatiossa hyväkseen Pekingin olympialaisten puoleensa vetämää kansainvälistä huomiota. Shotshi toimi vastaavasti krimityksessä 2014. Miten Rio 2016? LUKIJOILTA VÄLÄHDYS TOISESTA KERROKSESTA Vuonna 1968 tehtiin eräänlaista urheiluhistoriaa. Armon vuonna nimittäin perustettiin urheiluseura nimeltä Kotkan Hyrrät. Alkuaikojen innostus oli suuri ja kilpailijoita oli paljon. Kulta-aikaa Kotkan Hyrrät vietti 1980-luvulla, jolloin mestaruussarjassa eli champions-luokassa kotkalaisia pareja tanssi kymmenkunta. Menestys huipentui 80-luvun puolivälissä, jolloin pari Harri Antikainen – Katri Vikman (s. Mäkelä) aloitKotkan Hyrrät – vankassa keski-iässä Australian stara Nigel Clark ehti katsastaa myös muita Kotkan nähtävyyksiä. Kuva: Pasi Hirvonen. Paljonhan meitä entisiä hyrriä oli reunionissa. Kuva: Marjaana Muuri. Lukijan juttu ti oman kultakautensa, jota kestikin viitisen vuotta. Pari oli tuolloin voittamaton vakiotanssipari Suomessa saavuttaen muun muassa viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta, ensimmäisen vuonna 1985. KAUAN ehti aikaa kulua noista vuosista, mutta vihdoin tänä suvena vanhat starat kohtasivat Mikko ja Katri Vikmanin tanssisalilla Karhulassa. Yli kolmekymmentä menneiden vuosien aktiivia tunteili lämminhenkisessä tapaamisessa. Tarinoita ja kokemuksia riitti kerrottavaksi ja tanssimaankin takavuosien tähtöset pääsivät. Katri Vikman aktivoi ryhmän heti alkuminuuteilla näyttävään ryhmätanssiin, johon kaikki kynnellekykenevät osallistuivatkin. Tunnelma oli tiivis ja tanssi näytti siltä, että kukaan ei salilta pois olisi ollutkaan. MUISTATKO VIELÄ? Kaukaisin vieras saapui juhliin Australiasta saakka. Alunperin englantilainen Nigel Clark tanssi Kotkassa parinaan Sari Paananen (s. Nurmela). ”Niksu” tanssi ja teki töitä Kotkassa kolmisen vuotta, kunnes maailma kutsui. Australiaan hän päätyi monien vaiheiden jälkeen ja elää nykyään Perthissä avopuolisonsa Hazelin kanssa tehden töitä rakennusurakoiden parissa. Vaikka edellisestä Suomen-käynnistä on jo kolmisenkymmentä vuotta, oli hämmästys suuri, kun tavatessa Niksu selvällä suomella toteaa: ”Terve, mitä jätkä.” Seuraava tapaaminen ajoittuu vuoteen 2018, jolloin seura viettää 50 vuotisjuhliaan. Pasi Hirvonen takavuosien tähtönen OJENNA KÄTESI. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo s YHULSDOYHOXß s 7HVWDD HWXNÀWHHQ VRYLQNROXRYXWWDMDNVLß VERENLUOVUTUS ke 27.7. klo 13–18 Karhulan Seuratalo Sampo, Sampokuja 6 Tervetuloa! KURSSI ALKAA MAANANTAINA Seuraava kurssi 5.9.2016 1.8.16 KYSY MYÖS MOPOKURSSEJA! Mäkelän Autokoulu Ky Puh. 354 3183 Merikeskus Vellamoon valmistellaan näyttelyä Karhulan lasitehtaan tuotteista. Virallisten tuotteiden lisäksi työntekijät valmistivat joskus ?rabelitöitä kuten maljakoita ja pulloista tehtyjä valaisimia näytteenä omista kädentaidoistaan. Kymenlaakson museo haluaisi kartoittaa, millaisia töitä vielä löytyy kirjahyllyistä ja kaappien kätköistä. Onko sinulla lasitehtaan ?rabelitöitä? Otathan yhteyttä! Vesa Alén, vesa.alen@kotka.?, 0400 377 226 www.merikeskusvellamo.? SUUNNITTELU SUUNNITTELUPALVELU PALVELU • KULJETUS • KULJETUSPALVELU PALVELU • ASENNUS • ASENNUSPALVELU PALVELU www.kotkansisustustalo.fi www.kotkansisustustalo.fi 59 € Kauppakatu 6, Kotka Avoinna ark. 8-17, la 10-13 Puh. 0400986389 ? ? +sävytys /ast. 6,55 €/l 18 l astiassa 115€/ast. 6,38 €/l +sävytys T ä ll ä k u p o n g il la Nyt myös laadukkaat keittiöt meiltä. HUIPPULUOKAN TALOMAALI Coloria Linnea Titan
  • Merellistä kaupunkielämää kävelymatkan päässä palveluista! Uimaranta, puistot, venesatamat ja lenkkeilymaastot löytyvät kotiovelta. Keskustan palvelut sijaitsevat kävelymatkan päässä. Tarkemmat tiedot löydät: kiinteistomaailma.?/kotka. B ympäristössä ASUNTO OY KOTKAN TAMMIKATU 1 VALMISTUU KEVÄÄLLÄ 2017 MYYNTI JA TIEDUSTELUT Kiinteistömaailma Kotka Keskuskatu 10, Kotka p. 05 228 6915 www.kiinteistomaailma.? HUONEISTO TYYPPI Kaksiot 3 kpl 2H+K+S+P Kolmiot 2 kpl 3H+K+S +P Neliöt 3 kpl 4H+K+S +P Myyntihinta alk. 58,5 m 2 / 131.410,80 € 80,0 m 2 / 195.707,08 € 93,0 m 2 / 208.909,48 € Velaton mh alk. 263 250 € 376 000 € 418.500 €
  • JAANA LARSSON Kolmen alla viisivuotiaan lapsen äiti Laura Sippala muutti uuteen kotiinsa kolme vuotta sitten. Uuden kodin sisustusta on mietitty harkiten. Talon läpi kulkee yhtenäinen ilme. Lastenhuoneessa ei tästä tehdä poikkeusta. –LASTENHUONEEN ilmeessä on haettu pitempiaikaisia ratkaisuja. Sama huone voi toimia työhuoneena, lastenhuoneena niin tytölle kuin pojallekin vain huonekaluja muuttamalla. Mustavalkoinen tapetti huoneen perusvärinä oli aika helppo vallinta, sillä itse en pidä Nalle Puh -tapeteista. Sitä paitsi en koe valittua tapettia liian aikuismaiseksi, sillä tapetti on myös hiukan leikkisä, Sippala sanoo. Huoneen mustavalkoiseen tapettiin sopivat matot raidalliset matot eivät täysin miellytä Sippalan silmää, vaan etsinnässä on uudet. Sopivia ei ole vielä tullut vastaan. Sippala sanookin, että sisustustyö ei valmistu koskaan. Vanhoja huonekaluja tai ei pistetä helposti Sippaloilla kierrätykseen, sen sijaan esimerkiksi matot kiertävät kodin eri huoneissa, jolloin ilmettä saadaan vaihdettua helposti. Väriä lastenhuoneeseenkin haetaan erilaisista kirkkaista tekstiileistä, julisteista ja leluista. Musta kelpaa lastenhuoneeseenkin SISUSTAMINEN Lastenhuoneen tehostevärien ei tarvitse aina olla lempeitä sävyjä. Mustavalkoinen tuo ryhdikkyyttä lastenhuoneeseen. Jos elämäntilanne vaihtuu, käyvät tapetit isommallekin lapselle tai vaikka työhuoneen tapeteiksi. LAURA SIPPALA Sippalan kodissa pähkäillään lapsiperheille tuttujen ongelmien kanssa. Lapset kasvavat, huonekalukoot muuttuvat ja kohta ollaan tilanteessa, jossa Aava-sisar pääsee jakamaan huoneen pikkusiskon kanssa. –Silloin mietitään ratkaisuja taas uusiksi, mutta sentään tapetteja ei tarvitse vaihtaa. Ideoita Sippala hakee Pinterestistä ja blogeista. Kuvausharrastus on myös tärkeää kauniista asioita pitävälle Sippalalle. SISUSTUSKUVIA, käsityöharrastusta ja perhe-elämääkin Laura Sippala on purkanut NauravaNappi-blogiinsa. –Blogi olisi aika hiljainen, jos se käsittelisi pelkästään sisustamista. Sitä voisi kutsua perhelifestyleblogiksi. Alussa se lähti liikkeelle käsityöblogina, kun Sippala ompeli itse Veeti-pojan vaatteet. Blogiringissä blogia julkaiseva Sippala sanoo, että bloggaaminen on mukava harrastus, joka istuu hyvin omaan elämäntilanteeseen äitiyslomalla.
  • Haminan Kaivopuisto Kerrostalo | Kaivokatu 8 Muuttovalmis. Energialuokka A. Esim. mh. alk. vh. alk. 2 h+kt+s 42,0 m² 59 800 161 500 3 h+kt+s 61,5 m² 88 360 220 900 3 h+k+s 76,5 m² 95 360 256 400 Autohallipaikat 18 000 €/kpl Katso huoneistopohjat ja hinnat osoitteesta yitkoti.?/kaivopuisto YIT Asuntomyynti, BW Tower, Askonkatu 2, 2. krs, Lahti, p. 020 433 4325 (puhelun hinta 0,088 eur/min) Tule esittelyyn ja tee tarjous! Muuttovalmis Haminan Kaivopuisto sijaitsee keskustassa, vilkkaan torin tuntumassa. Upea uimahalli on yhden oven takana! MH2 MH1 S K LÖ KH OH ET K PPK/ KUIV IV/ PY APK JK PK LT LI U Mikro var. 3 h+kt+s 61,5 m² ESITTELY Ma 25.7. klo 15.45–16.30 Kaivokatu 8 yitkoti.?/lähellä KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Uusi koti keskustassa. Elämää ilman aikatauluja.
  • Lauantaina 23.7.2016 15 MATA JARI Jari Nenonen VELI?PEKKA KELLONIEMI veli-pekka.kelloniemi@ankkurilehti.fi Kuka olet? –Olen Arto Ylönen, Miehikkälän uusi kunnanjohtaja. Aloitin virassa toukokuussa. Asiat ja kuntalaiset ovat tulleet viikko viikolta tutummiksi. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja poikavauva. Mistä olet alun perin kotoisin? –Pohjois-Karjalasta Joensuusta. Lappeenrannassa olen asunut pariin otteeseen reilut kahdeksan vuotta. Olen asunut myös neljä vuotta Sveitsissä, ja ulkomailta katsoen kotimaan arjen tärkeät asiat voi ehkä havainnoida paremmin. Olet koulutukseltasi tekniikan tohtori, onko tarkoituksesi jatkaa myös akateemista uraa? –Ei ole. Tämä työ vaikutti minusta haastavalta. Näen, että minulla on annettavaa myös kuntamaailmaan. Oletko ollut mukana politiikassa puoluetasolla? –En. Politiikkaa olen seurannut median kautta. Vaaleissa ehdokkaat ovat löytyneet monesta eri puolueesta. MielesVIIKON KASVO Miehikkälän uusi kunnanjohtaja käy rock-konserteissa ja elokuvissa. Haluan nähdä tuloksia ” Politiikka olen seurannut median kautta. täni kunnanjohtajan tehtävä ei voi olla kovin puoluepoliittinen, koska kaikkien puolueiden edustajien kanssa on tultava toimeen ja oltava keskusteleva. Johonkin suuntaan paljon kallellaan oleva kunnanjohtaja ei vie asioita eteenpäin. Pyhtään kunnanjohtajan mukaan kuntaa voidaan johtaa kuin yritystä. Allekirjoitatko tämän? –En ihan täysin. Asiat on hoidettava kustannustehokkaasti kunnassakin, muttei sitä voi aivan yhtenäistää yritysmaailmaan. Kiinnostaisiko kotieläinten pito? –Sellaista ajatusta ei ole ollut, koska siihen ei riittäisi aika. Vaimo haluaisi käydä ratsastamassa, mutta senkin voi hoitaa lähitilalla. Mitä harrastat? –Viimeaikoina lähinnä sydäntä on ollut frisbeegolf. Se rentouttaa, kun saa liikkua luonnossa eikä siinä voi ajatella samalla mitään muuta. Miehikkälässä ei vielä ole rataa, lähin rata löytyy Virolahdelta. Missä muodossa nautit kulttuurista? –Rock-konsertit ja festivaalit. Silloin tällöin elokuvia. Nautin tällaisesta kevyestä kulttuuritarjonnasta. Hyvät ja huonot luonteenpiirteesi? –Hyviä ovat varmaan rauhallisuus ja analyyttisyys. Huono piirre on ehkä kärsimättömyys, haluan nähdä tuloksia. En myöskään pidä epämääräisyydestä enkä -tietoisuudesta, mitä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on joutunut paljon kokemaan. Mikä Miehikkälässä on parasta? –Luonto ja mukavat ihmiset. Mottosi elämässä? –Avoimin mielin kaikkea uutta päin jatkuvasti uutta oppien. OLEN OLLUT , osin tahtomattani, järjestämässä paria ihmiskoetta. Mercedes pysähtyi risteykseen. Mitäs siinä, hälytysvilkut päälle ja puhelin kouraan. Lavetillehan se piti saada. Homoravintolassa ei ehkä kauan tarvitse hinuria odotella, mutta hinausautoa venttailin tunnin. Sinä aikana ehtii antaa monta kommenttia ja etenkin kuulla. MIELLYTTÄVÄÄ oli se, että tuntemattomatkin kysyivät, tarvitaanko apua. Mutta suurempi määrä oli vahingoniloisia peukun alaspäin näyttäjiä, valokuvaajia ja luuserit huutelivat 500 euron ritsojensa ikkunoista. Kun köyhä ei ole koskaan nähnyt Mersun konepeltiä auki eikä Mersua hyytyneenä. Ehkä siitä tuli vielä mielihyväbonusta, että Nenosen auto. Kyllä, ei rahoitusyhtiön. IROKEESITUKAN aurauskulmat pitää laittaa kohdilleen muutaman viikon välein. Kun lapsenlapset käyvät parturissa, parturintäti usein laittaa vähän väriä tukkaan. Meillä oli hiustaiteilijan kanssa ollut aikaisemminkin puhetta, että pitäisi vetää pää siniseksi. Nyt oli sellainen fiilis. Eläkeläiset saivat mennä torilta akkansa luokse kertomaan, että nyt se hullu on värjännyt päänsä siniseksi. ILTAPÄIVÄLLÄ jouduin viettämään aikaa Prismassa. Näin neljänlaisia ilmeitä. Pelkoa, inhoa, vihaa ja sääliä. Onko se heterokaan! Kymissä ottivat varmaan kamferttia, mihin tämä maailma on menossa. Leikkivärihän lähti pesussa pois, omaa kivaa oli. Kieltämättä väriä sinä päivänä riitti. Kun ukko tulee parturista pää sinisenä, niin muija huutaa pää punaisena. JOSSAIN päin Suomea lehmille luetaan ja lehmät viihtyvät. Kun työkseni teen luettavaa, niin mitä jos Nenosta luettaisiin lehmille. Menisivätkö ne piimälle, olisiko se eläinrääkkäystä? VIIMEKESÄISELLE juontokaverilleni Lola Odusogalle lähetellään kuulemma pippelikuvia. Lola kehuu vastaavansa niihin kokoa vähättelemällä. Olen herrasmies, jos lähettäisin, niin ennakkoon lähtisi kirjeessä Näkövammaisten keskusliitolta saamani suurennuslevy. MINUA huvittaa suunnattomasti se, että Lidl myy tummaa olutta, jonka tölkissä sanatarkasti lukee ”Meidän Veikko käy vähän hitaalla”. Silti on hieman käynyt mielessä, että haastaisiko Liiterin oikeuteen, koska olen myös Veikko Olavi. (Veikko O. Lavi). TIEDÄTTEKÖ, että on sellaistakin, että roikkuessani ammattini vuoksi jatkuvasti nettilehtien sivuilla jonkin sivun ponnahdusikkunaan tulee välillä mainos ”Haluaisitko tapailla vanhempaa naista, joka asuu lähelläsi?” Hui saatana, no en! Ihmiskokeita K otkalaisen kesän huipentuma Meripäivät avataan ensi torstaina – nyt jo 50:ttä kertaa. Insinööri Arvo Mäen vuonna 1962 käynnistämästä ja kaupunginjohtaja Martti Viitasen vahvasti tukemasta viikonlopusta on kasvanut yksi Suomen suurimmista kaupunkifestivaaleista. Meripäivät tunnetaan kaukana Kymenlaakson ulkopuolellakin. VAIKKA Meripäivät tarjoilee tänä vuonna runsaat 200 eri tapahtumaa, olisi väärin sanoa, että vaatimattomasta alusta on kasvanut iso juhla. Toki lähes 200 000 kävijää on aivan eri luku kuin vuonna 1962. Kun katsoo ensimmäisten Meripäivien ohjelmaa, havaitsee, että olipa tarjontaa silloinkin: laivastovierailuja, Meripäivä -show (ilotulitus ja huvimestarina Georg Malmsten), venekilpailuja, näyttelyitä ja merenneidon valinta Norskan kallion lavalla. Ja monien mielestä se tärkein: olutkuuri, jonka anniskeluoikeudet saatiin vasta vierailemalla Alkon pääjohtajan luona. VÄLILLÄ talkoointo lopahti pahoin. Aikakirjat kertovat, että Meripäiviä ei järjestetty 1971 eikä 1972. Vuonna 1973 saatiin sitten iso vaihde päälle, kun Arvo Mäki saatiin suostuteltua uudelleen mukaan. Päivät avasi pääministeri Kalevi Sorsa, joka puheessaan vaati kauppalaivaston tonnistoa lisättäväksi. Sorsa toi myös esiin, että silloisessa Kymen läänissä matkailuelinkeino ei ollut kehittynyt muun maan tahdissa. VUONNA 1974 Meripäivät sai vakituisen henkilökunnan. Toimintaa pystyttiin suunnittelemaan hieman pidemmällä aikajänteellä. Alkoi nousu Suomen suurimpien kaupunkijuhlien joukkoon. Kävijämäärillä mitaten huippu lienee koettu 2009, jolloin arvioitiin 250 000 hengen vierailleen Meripäivillä. Edelle pääsi vain Helsingin juhlaviikot. ARVOSTELUAKIN Meripäivät on saanut sietää. Jotkut kaipaavat ”Vanhan ajan Meripäiviä”, kun koko Kotkansaaren keskusta oli juhla-aluetta ja olutta kumottiin kymmenissä anniskelupaikoissa. Kotkansaarella asuvista kaikki eivät tuota aikaa kaivanne. Jotkut väittävät meren jääneen teemana taka-alalle. Konserteissa esiintyvät eivät voi aina miellyttää kaikkia. Ja minne katosivat ne Kimmo Kaivannon suunnittelemat purjeenmuotoiset Hyvää tuulta -kilvet sisääntuloteiden varrelta? NOSTALGIASSA on ihanaa piehtaroida, mutta se ei kanna loputtomiin. Jos halutaan, että uudet sukupolvet löytävät Meripäivät, on tarjottava sellaisia tapahtumia kuin Meripäivätube tänä vuonna. Juha Koski Merenneidosta tubeen PÄÄKIRJOITUS Hamina Veneentekijäntie 7, Mäntlahti 2 krs. talo 6h+k+s+ph+khh+2wc+vh+aula+parv., 180 m². Tontti 1,1 ha. Voi jakaa kahteen osaan, rak.oikeutta 500 m². Mh. vain 119.000 €. Esittely: 26.7. klo 17.00-17.45 Kuvat ja lisätiedot: www.hangren.? , 0400 491 416 4:31 22:07 4:33 22:04 4:36 22:02 4:38 22:00 Kirsi, Tiina, Kristiina, Kirsti Jaakko, Jaakob, Jaakoppi Martta Heidi Sunnuntai 26 25 25 24 21 Maanantai 24 24 24 23 20 Tiistai 23 23 24 22 18 Keskiviikko 26 26 26 22 17 4 3 3 2 2 3 3 3
  • Lauantaina 23.7.2016 16 Heti vapaa. Yksiö 38m 2 Miehikkälän keskustassa. Puh. 0445140754 klo 16.00 jälkeen. Yksiö Metsolassa 27m 2 . Luottotiedot tark. Vuokratakuu. Tied. puh. 040-7329928. Ok-talon alakerta 75m 2 Ruonalassa. Luottotiedot tark., vuokratakuu. Tied. p. 040-7329928. Hovinsaari, Valkamakatu. Siisti yksiö 33,5 m 2 , lasit. parveke, 2. krs, hissi. Vapaa 1.8. Vuokra 380 e / kk. Vakuus 1 kk:n vuokra. P. 0400-452031. Siisti yksiö parvekkeella 36,5m 2 . Kotkan Pasaatiin n. 100 m. Asunto on heti vapaa. Luottotiedot tark. P. 0500-690292. Sekalaista Annetaan leikattu kolli, 5-v. sisäkissa. Kotka. Puh. 040-5461874. Myydään sekalaista Kuivaa koivuklapia tuotuna kotipihallesi. Edullinen hinta. Puh. 0405691212. Ostetaan Keräilijä ostaa sotilastavaraa. Kunniamerkit, muistoristit, sotilaspuvut, lakit, miekat, pistimet, kypärät, Lottaja suojeluskuntamerkit, sotilasvalokuvat. Nouto, käteismaksu. P. 050-5346225. Romut pois pihoilta! Romuautot –metallit. Noutopalvelu myös iltaisin ja viikonlopp. Suorat romutustodistukset/poistot. P. 0404141700. Muutto/kuolinjäämistöt, tavaraerät, huonekalut, astiat, maljakot, Lp-levyt, levysoittimet, kaikki kodinirtain, valaisimet, varastot ja vintit. Nopeat tyhjennykset, käteismaksu. Soita 041-7275680. Tarjotaan vuokralle Rauhallisessa taloyht. Karhulan kesk. n. 1,1 km kaksio 60,5m 2 + lasit. parveke, hissitalon 3.krs. ? RIVIDIVARIT SOITA JA VARAA OMA PAIKKASI! Lauri Bruce / 044 545 0070 PALVELUKSESSANNE KOURUTYÖT 30 v. Puh. 0400 650 167 kourutyo@kymp.net Voit maksaa myös erissä (0%-korko). AUTOHUOLLOT Rautatienkatu 4 48100 Kotka P. (05) 217 800 www.ratapihanauto.? KOTIELÄIMIÄ Hembölen Kotieläinpiha Hembölen Kotieläinpiha 14.8. saakka 8 €/hlö Siltakyläntie 59, PYHTÄÄ www.hembole.? P. 050-587 3692 ma-su klo 11-17 VENEEN HUOLTO/TARVIKKEET • PERÄMOOTTOREIDEN MERKKIHUOLTO, VARAOSAT JA TARVIKKEET • LASIKUITUTARVIKKEET HEINÄKUUN TARJOUS PAUKKULIIVIT 99 ,Soita 05 228 5440, 0440 333 908 (arkisin 8-16) Sikosaarentie 15 www.korelaboats.? Korelaboats Oy (127,-) (Tarj. voimassa 31.7.) KIMMO MUTTILAINEN Manu Marttinen muutti opintojen perässä pääkaupunkiseudulle tultuaan hyväksytyksi Espoon Otaniemessä sijaitsevaan Teknilliseen korkeakouluun syksyllä 2001. –Sanoin kaikille kavereilleni Kotkassa, että muutin Hesaan, koska kotkalaisesta näkövinkkelistä kaikki pääkaupunkiseudusta on Helsinkiä. Kerroin merinäköalalla varustetusta asunnostanikin, mikä pitää paikkaansa, mutta asuin teekkarikylän opiskelija-asuntolassa, jossa jaoin huoneen armeija-ajoilta Töitä – ja MAAILMALLA Ex-kotkalainen Manu Marttinen tuomitsi viime kaudella salibandyn superfi naalin. Maanrakentamisen parissa työskentelevä mies viihtyy erinomaisesti pääkaupunkiseudulla. tutun kaverin kanssa, Marttinen kertoo hymyssä suin. MARTTINEN työskentelee maanrakennuksen alalla. Samalla alalla, jossa hän aloitti Lemminkäisellä kesätöissä Kotkassa 20 vuotta sitten. Vuotta aiemmin hän oli hurahtanut salibandyyn, joka KYMEN RAKENNUSTOIMI OY • Kattotyöt • Omakotitalot ja kesäasunnot • Uudisja korjausrakentaminen perustuksista kattoon Yli 20 v. kokemuksella 0400 752 380 kymenrakennustoimi@haminetti.net Hyödynnä kotitalousvähennys TÄYDEN PALVELUN PAIKKA! • • Vesikourut • • Mittatilauslistat • • Kattoturvatuotteet • • Konesaumarivit Lock-lukkosaumakatot Ruukin pro? ilipeltikatot TERVETULOA! Huumantie 3, Jylppy P. 040-4124115, 050-3444 987 RS KOURU • PELTIKATOT • ULKOVERHOUKSET • SAUMATTOMAT VESIKOURUT • TIKKAAT • KATTOSILLAT • LUMIESTEET Reijo Saarainen Puh. 040 553 2025 HUOPAKATTOTYÖT Paikallinen, luotettava ja ammattitaitoinen! www.euro-katto.fi 040 557 3933 Ö VENEKUOMUT KUOMUKAARET SUOJAPEITTEET KORJAUKSET Runeberginkatu 17, KOTKA ER-TO tuote ky. Huolto 0400 751 067 www.kylmamestari.? 040-5900 997 www.tuulilasikorjaamo.? NAULAKATU 9 KARHULA Tuulilasikorjaukset jopa 2v TAKUULLA! Vuokrataan seurantaloa juhlatilaisuuksiin Haminan Vilniemellä. www.vilmiemenyritys.? Tiedustelut Maarit Heikkilä puh. 0407340045 Selvänäkijä-meedio Päivi Alanen Kotkassa 29.– 30.7. Myös puhelinaikoja. Ajanvaraus 045-1296806. www.reikihoitola.net Divarit tekstiviestinä ke lehteen: Lähetä ILMOITUKSESI numeroon 169200. Esim. DIVARI12E KE MYYDÄÄN TUNTURI MOPO HINTA 500 €. Ilmoituksessa käytetään matkapuhelinnumeroa, josta viestin lähetit. Jos haluat ilmoittaa jonkun toisen yhteystiedon kirjoita se viestisi loppuun. Divarit la lehteen: Kuten yllä, mutta aloita DIVARI12E LA. Saat paluuviestinä kiitosviestin perillemenneestä ilmoituksesta. Palvelun hinta 12 €. ILMOITTAJAN NIMI: ________________________________________________________________________ PUH. _______________________ ANKKURIN JA PK-LEHDEN RIVIDIVARI – KOKO KYMENLAAKSO! ? ? MYYDÄÄN ? ? OSTETAAN ? ? VUOKRALLE TARJOTAAN ? ? HALUTAAN VUOKRATA ? ? KIINTEISTÖKAUPAT ? ? MUUTA ? ? KIRPPARIT ? ? OSTOJA MYYNTILIIKKEET Käte västi myö s tekst arina ! ? ? KE Ankkuri + PK 12 € ? ? LA Ankkuri 8 € Rivi-ilmoitus kupongilla keskiviikon Ankkuriin ja PK-lehteen: Valitse ilmoituksesi julkaisupäivä ja osasto. Kirjoita ilmoitusteksti oheiseen lomakkeeseen. Muista puhelinnumero. Toimita ilmoituksesi Ankkurin tai PK:n konttoriin tai lähetä se postitse. Postitusosoitteen löydät sivun 3 infolaatikosta. Ilmoitusmaksu mukaan. Hinta keskiviikkoisin 12 euroa / jakelulevikki 95 200 kpl Kymenlaaksossa. Rivi-ilmoitus kupongilla lauantain Ankkuriin: Toimi yllä olevan ohjeen mukaan ja toimita ilmoituksesi Ankkurin konttoriin. Hinta lauantaisin 8 euroa / jakelulevikki 47 200 Etelä-Kymenlaaksossa. Ilmoituksia ei vastaanoteta puhelimitse tai sähköpostilla. Lisätiedot: www.ankkurilehti.? , www.pklehti.? Ilmoitukset on jätettävä keskiviikon Ankkuriin ja PK-lehteen tiistaisin klo 10 ja lauantain Ankkuriin torstaisin klo 10 mennessä. Ei yritysilmoituksia, vain yksityisille.
  • Lauantaina 23.7.2016 17 tuomarointia ” Täällä voi tuntea meren läheisyyden sekä kuulla lokkien kirkumisen. Manu Marttinen oli Kotkassa tuohon aikaan kovassa buumissa. –Osallistuimme Aittakorven squash-hallilla järjestettävään sarjaan, jossa oli parhaimmillaan yli 90 joukkuetta. Sieltä sitten jatkoimme virallisiin sarjoihin Kotka Racketin nimissä. Tuomaritehtäviin ajauduin sattumalta Aittiksessa, kun minua pyydettiin hoitamaan homma varsinaisen tuomarin jäätyä pois. Se oli aluksi kiva harrastus, josta jäi hyvin rahaa käteen 16-vuotiaalle, Marttinen muistelee. HARRASTUSMIELESSÄ alkanut tuomarointi alkoi kiinnostaa enemmänkin ja niinpä Marttinen hakeutui kursseille. Hän eteni nopeasti tuomariurallaan, ja tätä nykyä mies toimii paitsi salibandyliigassa, myös kansainvälisenä tuomarina. Viime kauden päätteeksi Marttinen oli tuomitsemassa yhdessä tuomariparinsa Henri Heinolan kanssa superfinaalia Helsingin Hartwall-areenalla. –Olihan se hieno kokemus päästä ison yleisön eteen. Tavoitteenani on tuomita vielä salibandyn MM-kisoissa, ja jos salibandy pääsee olympialaisten näytöslajiksi 2024 tai 2028, olisi silloinkin hienoa olla vielä mukana, Marttinen aprikoi. MARTTINEN ei harmittele sitä, että oma pelaajaura jäi paljon vaatimattomammaksi kuin nykyinen tuomariura. Hän ei pystyisi töiden takia sitoutumaan säännöllisiin harjoitusaikoihin. –Olen mennyt tuomarihommissa koko ajan töiden ehdoilla, mutta tämä vaatii ehdottomasti suurta sitoutumista. Parasta harrastuksessa on kuitenkin se, että voi treenata juuri silloin, kun työt ja muut kiireet antavat siihen mahdollisuuden. Kunnioitan niitä urheilijoita, jotka sitoutuvat joka päivä vuoden mittaan itsensä seuran toimintaan arkitöiden ja opiskeluiden lomassa, hän sanoo. MARTTINEN asuu nykyisin Helsingin Lauttasaaressa, jossa kertoo kokevansa samanlaisia fiiliksiä kuin asuessaan Kotkassa. –Lauttasaaressa asuminen on hyvin erilaista kuin muualla Helsingissä. Täällä voi tuntea meren läheisyyden sekä kuulla lokkien kirkumisen. Asumisessa on siis paljon samaa kuin Kotkassa, Marttinen tuumaa. Ex-kotkalainen Manu Marttinen kuuluu valtakunnan kovimpien salibandytuomareiden kastiin. Kuva: Anssi Koskinen. ? Kansainvälisen liiketoimintamme vahvan kasvun myötä haemme Boomeranger Boats Oy:lle, Loviisaan, Valkoon vakituisiin työsuhteisiin yhtä tai useampaa ammattitaitoista venesähköasentajaa, propulsioasentajaa ja metallimiestä. Venesähköasentaja sinulla on sähköalan ammatillinen koulutus ja vähintään muutaman vuoden kokemus sähköasennustyöstä haluat kehittyä monipuolisissa ja haastavissa veneteollisuuden sähköasennustöissä toivomme työtä pelkäämätöntä positiivista asennetta ja monimuotoista ongelmanratkaisutaitoa Propulsioasentaja työtehtäviin kuuluu sekä sisäettä ulkoperämoottoreiden propulsiolinjojen ja -järjestelmien asennustöitä sinulla on kokemusta perämoottoreiden huolto ja korjaustehtävistä, vian etsinnästä, analysoinnista ja korjaamisesta työ edellyttää teknistä osaamista ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn Metallityöntekijä työ sisältää rakenteilla olevien veneiden metalliosien valmistusta ohjeistuksen mukaan ja hitsaustöitä (TIG tai puikkohitsausta) varustelussa sinulla on hyvät kädentaidot sekä sopiva ammatillinen koulutus ja kokemusta metallialan töistä sekä työpiirustusten lukemisesta varusteluhitsauksessa edellytetään voimassa olevaa hitsauspätevyyttä tai tarvittava pätevyys tulee pystyä osoittamaan kokeessa Kokemus ja valmius monipuolisiin venealan tehtäviin laminoinnista varusteluja/tai asennustehtäviin sekä voimassa oleva tulityöja työturvallisuuskortti katsotaan eduksi valintoja tehtäessä. Toivomme hakemukset palkkatoiveineen 15.8.2016 mennessä osoitteeseen olli.lehti@boomeranger.? tai jani.leskinen@boomeranger.? . Lisätietoja varten voit ottaa yhteyttä elokuussa viikolla 31 ja 32: Jani Leskinen 0400 958920 tai viikko 32 alkaen Olli Lehti 0400 798 540. Kymenlaakson merieläkeläiset ry. Yhdistys täyttää 40 vuotta. Vietämme pienimuotoista juhlaa 13.08.2016 klo 14.00 alkaen ravintola Vaustissa, Kotka. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset 2.8.2016 mennessä Tuulalle puh. 050 5614771 tai Ritulle puh.0405642040. Jäsenet tervetuloa! Kotkan seniorit ry 13.8. klo 18.00 Tea t t e r i k u l t t u u r i a VPK-talossa Nestori Huhtasen urasta Pertti Huhtasen ja Terttu Warkin esittämänä. Vapaa pääsy. Ilm. 29.7. Pertti Huhtanen, p. 0405810000, pertti.huhtanen@ finnpeter.inet.fi. 17.8. Lähde mukaan kulttuurimatkalle Lusto-metsämuseoon ja Johanna Oraksen taidekartanoon Punkaharjulla. Menomatkalla kahvitauko, lounas Lustossa sekä kiertoajelu harjualueella ja lopuksi tutustuminen Oraksen taidekartanoon. Hinta 80€. Bussi Jyrkilän talli klo 8.00, Kotka klo 8.15, Karhula klo 8.30. Maksu ja ilm. 5.8. mennessä Riitta RelanderHoro, p. 044-0209438, riitta. relanderhoro@yahoo.com. 1.9. Matka Verlan tehdasmuseoon. Opastus, lounas ja aikaa tutustua puoteihin ja näyttelyyn sekä lopuksi kalliomaalauksiin. Retki on Kymin 100-vuotissäätiön tukema ja siksi hinta vain 23€. Bussi Jyrkilän talli klo 8.15, Kotka klo 8.30, Karhula klo 8.45. Maksu ja ilm. 20.8. mennessä Riitta Relander-Horo, p. 044-0209438, riitta.relanderhoro@yahoo.com. 16.10. Muistojen ilta -juhlakonsertti Lahden Sibeliustalossa. Rakastetut legendat Jaakko Ryhänen, Seppo Hovi ja Pentti Lasanen juhlistavat pyöreitä vuosia ikivihreistä ja Merikannosta Malmsteniin koostuvalla konsertilla. Hinta 70€. HUOM. maksu ja ilm. jo 15.8. mennessä Satu Nuorivuori, p. 0400-271448, satu.nuorivuori@kymp.net. www. kotkanseniorit.fi/tapahtumat / toimintakalenteri. Koksilaiset ry Retki Rankkiin 16.8. Matkan hinta jäsenille 25 €. Ilm. tied. 31.7. mennessä Satu Sokura puh. 040 5866223, satut(at)kymp. net. Lähtö klo 14 Sapokasta ja paluu n. klo 20. Kotkan kaupunginteatterissa 26.9. klo 16 Martti Suosalon vierailunäytös Palvelija. Hinta 25 € (32). Ilm. 26.8. mennessä ritva.idstrom(at)kymp. net, puh 044 360 0077. Kotkan seudun Krist. Eläkeläiset Bussiretki KRELLkirkkopyhään Kouvolaan su 7.8.2016, lähtö klo 8.00 Aittakorven tallilta, klo 8.30 Kotkan l-asemalta ja klo 8.50 Karhulan l-asemalta (hinta ruokailuineen 25 €), ilm. heti Eilalle p. 040-7187412; ilm. myös kylpylämatkalle Tallinnassa 14.-17.11. (ovelta-ovelle-bussikuljetus, majoitus 2 hh huoneessa puolihoidolla, hinta 330 €). Etelä-Kymen Psoriasisyhdistys Rankin retki 13.8. Lähtö Sapokasta klo 10 m/s Kajavalla, kahvit mennessä, n. klo 11 opastettu kierros ja vapaata aikaa, klo 14 lohikeitto veneessä, Sapokassa takaisin 15.30. Jäsenet 20 euroa, avec 25 euroa ja lapset 10 euroa. Ilm 1.8 mennessä Helenalle puh. 044 9147 614! Retkeä tukee KYMIN 100-v säätiö! Pyhtään sosialidemokraatit Ry K u u k a u s i k o k o us maanantaina 1.8.2016 klo 17.00 Pyhtään kirjaston monitoimitilassa. Asioina kunnan organisaatiorakenteen muutos ja puoluekokousasiat. Ankkuri ri i – –lehden 7 yön luksus uss-lukijamatka 8.10. 0. . 15.10.2016 SISÄLTÄÄ KAIKEN TÄMÄN ÄN x S SI S xx SÄLTÄÄ KAIKEN TÄMÄ SÄLTÄÄ KAIKEN TÄMÄ S SIS SI S S Lennot ja kuljetukset satamaan Ä ÄN Ä ÄN n n n n x e Le xx x ennot ja kuljetukset sa Le Le Ateriat sekä virvoitus et sa us– t sa s– amaan n n ta at sa – ja alkoholijuomat at x At x x teriat sekä virvoitu teriat sekä virvoitu us usss–– alkoholijuoma alkoh holiju holij a a ja ja jj At At At Verot, satamamaksut ja tarjoilupalkkiot a at ott x V x x erot, satamamaksut ja tarjoilupalkk erot, satamamaksu utt ja tarjoilupalkkio t ja t t ja t ja eee Ve Ve Ve V V V Suomalaisen matkanjohtajan palvelut kio kio ot ott ut ut SÄLTÄÄ ÄÄ ÄÄ Ä Ä Ä Ä Ä K K KAII AIKE KE KEN TÄMÄ SI ÄN REITTI TI I REITT TII Rooma ma a Room ma Savona a a a Savona Savon na a a Marseille e Marse Marse Korsika eille eeilleee ka Korsik Korsikka ka Sardinia a a ia Sard Sardin Malta a a dini din niia ia ta Malt Maltta ta Rooma a a ma ma 1495€ / hlö kahden hengen sisähy ssä. Ikkuna na– a ja parvekehy lisämaksusta. 1495€ / hlö kahden hengen sisähy ssä. Ikkun 1 na a– – parvekehy lisämaksusta. a ja j Hinnat voimassa 5.8.2016 as . Vastuullinen matkanjärjestäjä Costa Cruises. sta. s. Loistoristeilijä jä Loistoristeilij Costa Pacifica ijjä ijjä ca ccaa***** ** vain j j p Varaa He ! | Matka j p kap p a-Mie nen ma a a pe klo 9 9 9 17 | Puh. 05 363 5400 | Jumalniemen e 7, 48600 KOTKA | kotka@matka kaa-mie nen.? .? LUKIJAEDUT UT LUKIJAEDU UT xxx Premium mm-palvelut ilmaiseksi x remium remium rr m m m malvelut ilmaiseksi alvelut i alvelu pa pa a p p Pr Pr P P (hy t ylemmiltä kansilta, maksuton y y , hy t yl h leemmiltä kansilta, maks emm emm ((h ( huonepalvelu sekä aamiainen to akssu n p uonepalvelu sekä aamiainen n hu hy in tarjoiltuna halu aessa) n ) a) yyy hy xx Kuljetukset Kotka · Helsinki · Kotka d x h i h kk jj uljetukset Kotka · Helsinki · u u h Ku K sisältyvät matkan hintaan · K nki · an ? JÄRJESTÖT Elimäentie 74, Ahvenkoski, Loviisa Eli Elimäe mäenti ntie 7 e 74 4 Ahv Ahv Katso tapahtumat ja tarjoukset Meiltä myös Meiltä myös puutar hapuutar hasuunnit telut! suunnit telut! Tule viihtymään Eija´s Gardeniin! Tule viihtymään Eija´s Gardeniin! Myymälässä upeat kotimaiset taimet nyt isoin alennuksin! Ihastuttavia tuotteita puutarhan sisustamiseen. Sisäänpääsymaksu puutarhaan 8 e, alle 16 v. ilmaiseksi. Ryhmätiedustelut Eija Keckman, puh. 040 505 0824 M Puu t ja pen sat -30% Pere nna t -20% Kes äku kat ja yrtit -50% Vietä päivää inspiroituen, rentoutuen ja ennen kaikkea nauttien puutarhan tunnelmasta! Kysy puutarhasuunnitelmaa myös omaan puutarhaasi. Suosittu Suosittu kausikortti puutarhaan 15 kausikortti puutarhaan 15 €€ 1,5ha yleisölle avoin elämyspuutarha
  • Lauantaina 23.7.2016 18 Kotkan Meripäivillä on tänäkin vuonna tarjolla myös merellistä ohjelmaa. Kotkan Pursiseura isännöi tuttuun tapaan Ruotsinsalmen Ajoja, ? skarikisaa ja Vellamon kierros -purjehduskilpailua. Kisoja pääsee seuraamaan maksutta esimerkiksi Mansikkalahdesta ja Katariinanniemestä. Purjeveneet lähtevät Sapokan aallonmurtajan läheltä reitille lauantaina kello 10. Fiskareiden kuninkuudet ratkaistaan kello 11. Kello 12 alkava moottoriveneiden avomerikilpailu Ruotsinsalmen Ajot järjestetään jo 46. kerran. Meripäivillä myös merellä Poliisi varautuu Meripäiviin avaamalla Kotkan pian purettavan poliisitalon vanhat putkat. Näin väsähtäneitä ei tarvitse kuljettaa Kouvolaan saakka selviämään. –Meripäivät on ollut sangen rauhallinen juhla viime vuosina. Poliisi toivoo, että sama suuntaus jatkuu, komisario Ilari van der Steen kertoo. Hän toivoo, että ihmiset huomaavat, jos joku on huonossa kunnossa. –Vanhempien toivotaan tietävän, missä heidän lapsensa kulkevat ja olemaan tarvittaessa tavoitettavissa, van der Steen muistuttaa. Kotkan putkat avataan Kotkan Kauppatie on virittänyt Meripäiväliikkeet-kampanjan. Sillä halutaan tuoda esille Kotkan keskustan runsasta palvelutarjontaa ja erikoisliikkeitä. Nämä palvelevat asiakkaita meripäivätorstaina ja -perjantaina vähintään kello 19 asti ja lauantaina kello 15 asti. Itse kampanja jatkuu Keskustan kaupat kampanjoivat JUHA KOSKI juha.koski@ankkurilehti.fi Meripäivien avajaisparaati on tänä vuonna ennätyspitkä. Mukana on peräti 61 ryhmää. Jokunen vuosi sitten on päästy lähelle 60:ta. –Kyselytutkimuksemme mukaan paraati on Meripäivien suosituin tapahtuma, ohjelmapäällikkö Tiina Salonen Kotkan kulttuuriasiainkeskuksesta kertoo. Ensi viikon torstaina onkin Kotkan sisääntuloteillä odotettavissa taas ennätysruuhkat. Järjestäjät kehottavatkin suuntaamaan kohti Kotkansaarta hyvissä ajoin ennen iltakuutta, jolloin paraati lähtee vyörymään Keskuskatua kohti kauppatoria. Pysäköintitila on taas kortilla, joten järkevintä on hypätä linja-autoon tai polkupyörän selkään. MERIPÄIVILLÄ on tänä vuonna yli 200 erillistä tapahtumaa. –Uskallan sanoa, että Meripäivät on Suomen suurin kaupunkifestivaali, Tiina Salonen toteaa. Viimevuotiseen tapaan juhla-alue alkaa Arto Tolsa -areenalta ja etenee pitkin liikenteeltä suljettua Tallinnankatua Sapokkaan. Kantasatama uinuu Meripäivien ajan hiljaisuudessa. MUKANA on monta aiemmilta vuosilta tuttua tapahtumaa kuten Lasten meripäivät, katukoris, venekilpaiMeripäivien kuohuihin pääsee kätevimmin linja-autolla. Joukkoliikenteen tiedotuksesta vastaava Raimo Oksala kertoo, että lisävuoroja on järjestetty runsaasti. Esimerkiksi Länsi-Kotkaan ajetaan yökolmeen saakka. –Nurinaa aiheuttanut yötaksa on poistettu ja alle 7-vuotiaat pääsevät maksutta, Oksala kertoo. Hän tähdentää, että linja-autoasemalta ei Meripäivien aikaan lähde yhtään paikallisliikenteen autoa, vaan kaikki liikenne suosittua Ykköslinjaa myöten lähtee Norskankadulta. Aikataulut osoitteesta: www.kotka.fi/aikataulut. MYÖS taksit ovat varautuneet Meripäiviin. Ajossa on yli sata autoa. –Niistä vähintään 20 on tilatakseja, joiden käyttö tulee isommalla porukalla edulliseksi, liikennöitsijä Ilkka Heino muistuttaa. Viime vuonna Museokadulla toiminut ylimääräinen taksitolppa löytyy nyt linjaautoasemalta. Ennätysparaati avaa KUOHUA Suomen suurin kaupunkifestivaali tarjoaa yli 200 tapahtumaa. Rattoisasti linja-autolla ? Meripäivien avajaisparaati kerännee taas Keskuskadun varrelle noin 30 000 katsojaa. Kuva: Juha Kärkkäinen. heinäkuun loppuun. Mukana noin 70 keskuslut, laulukilpailu, Kotka-lava teatterin kulmalla ja kotimaan ykkösnimien tähdittämät areenakonsertit. Uutta on torstaina Konserttitalolla järjestettävä ikärajaton Meripäivätube. Sosiaalisen median tähdet nousevat lavalle ja kertovat tekemisistään. Kaikki anniskeluteltat ovat tänä vuonna paikallisten yhdistysten pyörittämiä. Esimerkiksi KTP rakentaa kotikentälleen oman pubin, jossa on soitannollista ohjelmaa melkein koko Meripäivien ajan. Listojen kärkipaikoilla uudella levyllään heiluva Ilkka ”Ile” Vainio on luvannut myös tarttua mikrofoniin. Nopeista kulkupeleistä innostuneet löytävät kiinnostavaa kokeiltavaa Sapokasta, jossa pari kotkalaisyritystä esittelee muiden muassa veneitä, vesijettejä ja mönkkäreitä. YKSI suurimmista yleisömagneeteista on Toivo Pekkasen koululla järjestettävä Lasten le Kotkan keskustan runa palvelutarjontaa ja erisliikkeitä. Nämä tan liikettä. Ne tunnistaa yhteisestä Meripäiväliike-tarrasta ja ne on myös lueteltu tapahtuman esitteessä. Meripäivien nettisivuilla kyseiset liikkeet myös esittelevät tarjouksiaan. Taksija bussitilaukset 0440 653 102 NYT VIROA TUTUKSI Vanhauskoisten sipulitie Peipsijärven taistelu v. 1242 Metsäveljet Tarton perustaminen ja Suomi Vapaussota 2. maailmansota 4 pv. matkan hinta 345 € 30.8.-2.9. matkalla oppaina Viron asiantuntija Oiva Pohjaranta, historia-asiantuntija Pertti Huhtanen Kaupunkilomat Matka-Miettiseltä Jumalniemestä. P U O L A K A N VA L M I S M AT K AT Varaukset Puolakan Valmismatkat • puh. (05) 5444 950 • arkisin klo 08.30-16.00 • www.puolakka.com Aikaa maissa 7 tuntia VIIPURI 25 € / 95 € 6.8. / 17.8. / 7.9. YHTÄMATKAA KANSSANNE JO 50-VUOTTA! RETKI YLLÄKSELLE 27.8 – 2.9.2016 795 € /hlö sis. majoitus 2hh, iltasauna ja altaankäytön, puolihoidon, eväät aamiaispöydästä sekä ohjelman mukaiset retket. Katso ohjelma www.puolakka.com tai Soita ja kysy lisää! TALLINNAN PÄIVÄRISTEILYLLE 59 € /hlö ti 26.7 / la 6.8 / ti 9.8 / la 13.8 / la 20.8 KOTKAN KAUPUNGINTEATTERIN PÄÄNÄYTTÄMÖLLÄ PE 29.7. KLO 20 JA LA 30.7. KLO 15 JA 18 Kotkan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Junnu Vainion lauluja tulkitsevat Irina Björklund, Osmo Ikonen ja Jonna Tervomaa. Taustoja soittaa useista TV:n musiikkiohjelmista tunnettu, rumpali Kalle Torniaisen luotsaama livebändi. Juontajana näyttelijä Otto Kanerva. Liput ennakkoon (Tiketti) 39 € + toimitusmaksut. YLEISESSÄ SAUNASSA – Juha Vainion sanoin ja sävelin #MERIPÄIVÄTU BE KOTKAN KONSERTTITALOLLA TO 28.7. KLO 20 ALKAEN Menossa mukana huippuluokan YouTube-tähdet Mansikkka, MariieVeronica, Herbalisti, Lakko ja ZoneVD! Ohjelmassa mm. Questions & Answers -osio, live-haaste, kohtalon pyörä ja Meet & Greet. Tu bailaan tubejengin kaa! Liput ennakkoon (Tiketti) 20 € + toimitusmaksut. Yhteistyössä PAIKALLINEN TARJONTA
  • Lauantaina 23.7.2016 19 Suomen Punainen Risti muistuttaa taas, kuinka tärkeää verenluovutus on myös kesälomakaudella. Joka arkipäivä Veripalvelu tarvitsee ainakin 800 verenluovuttajan apua turvatakseen verivalmisteiden tasaisen riittävyyden sairaaloissa. Kesällä verenluovutuspaikka voi löytyä mökkipaikkakunnalta tai lomareissun varrelta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein. Verenluovutussoveltuvuuden voi tarkistaa etukäteen Hengenpelastajan mobiilisovelluksessa tai verkossa tekemällä sovinkoluovuttajaksi.? -testin. VerenluovuPunainen Risti kaipaa verta myös kesällä tukseen liittyviin kysymyksiin vastaa myös maksuton infopuhelin 0800 5801 (ark. klo 8–17). Karhulassa, Seuratalo Sammolla verenluovutustilaisuus järjestetään seuraavan kerran keskiviikkona 27. heinäkuuta kello 13–18. Haminassa seuraava luovutusmahdollisuus on perjantaina 29. heinäkuuta kello 12–17 Kulmakivessä, Mannerheimintie 12. Meripäivät ” Sosiaalisen median tähdet nousevat lavalle. Huutokaupalla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen Meriniemessä torstaina 28. heinäkuuta. Tilaisuuden järjestää LC Kotka Keisarinnat. Tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä niin, että Kotkan Ensija turvakotiyhdistys saa siitä 85 prosenttia ja Kotkan Pursiseuran nuorisotyö 15 prosenttia. Huutokauppaan otetaan vastaan tavaralahjoituksia Meriniemessä keskiviikkona 27. heinäkuuta kello 15–19 ja vielä torstaina kello 10–16. Tavaroiden näyttö alkaa samassa paikassa kello 18 ja itse huutokauppa noin kello 19. HANKKEEN puuhanainen Anu Kuusela kertoo, että Ensija turvakotiyhdistyksen tarjoamien palvelujen kysyntä on kasvanut, mutta rahoitus on entistä tiukemmalla. Pursiseura puolestaan haluaa järjestää tilaisuuden tutustua harrastukseen sellaisille lapsille, joilla ei siihen perheen varallisuuden takia ole mahdollisuutta. Suvi Silvala ja Anu Kuusela perustivat kesäkuussa Facebookiin Lasten Kotka – maksuttomat tapahtumat -sivun. Sinne koottiin tietoja lapsille tarkoitetuista maksuttomista tapahtumista. Nyttemmin sivulle ovat muutkin tahot lisänneet tarjontaa. Seuraajia sivulla on yli tuhat. –Ajatuksena on, että vaikka taloudellinen tilanne on tiukka, lapsille pitää olla tarjolla tapahtumia, joista syntyy hyviä muistoja, Kuusela sanoo. Hyvää tekevä huutokauppa meripäivät. Tänä vuonna teemana on ”Kakarakarnevaalit”. –Viime vuonna kävijöitä oli noin 12 000, päävetäjä Heli Toikka kertoo. Tapahtuma on edelleen maksuton. Yksi näyttävimmistä ohjelmanumeroista lienee Merenneito-esitys lauantaina. –Tuomme paikalle altaan, joka vetää 12 000 litraa vettä, Toikka vihjaisee. Koulun sisätiloissa pääsee askartelemaan lukuisissa puuhapisteissä. Pihalle nousee jurtta, jossa esiintyy muiden muassa Teatteri Taikamatto. Lasten meripäivien rakentaminen on tarjonnut kesätöitä runsaalle 30:lle kotkalaisnuorelle. Meripäivien koko ohjelma löytyy osoitteesta www.meripaivat. com sekä lukuisissa paikoissa jakelussa olevasta vihkosesta. Jyrkilä Oy • Ai akorven e 2, Kotka Matkamyyn 05 2255 254 8 1 4 4 /0 5 /M j. M v Varaa ne stä! jyrkila.com K = kuljetus L = lippu O = opastus R = ruoka k = kahvi Toimisto avoinna klo 10-16 La-ke 3.-7.12. Historialliset kaupungit Wien ja Bra slava Joulun tunnelmissa. Tilaa esite ! alk 870 €/hlö. Ti-to 19.-21.7. Terijoki, Pohjolan Riviera 199 € omalla viisumilla To 4.8. Oi Ihana Naantali 99€ KORk 26.-28.8. Sipuli e: Rakvere-Peipsijärvi alk 315 €. Tilaa esite La 8.10. Iloisia aikoja, Mielensäpahoi aja Kansallistea erissa 75 € KL La 22.10. I love me messut 30€ K Pe 9.6.2017 Ilmajoen musiikkijuhlat Mannerheim ooppera 249 € tav Walldén Kirj. Carl-Gusta Saarainen Ohj. Henri S Ohj. ... ntola Kairossa Ravin Merikeskus Vellamossa keskus V 30.7.2016 klo 14.00 7 2016 k Satamajätkien varjot 2.9., 9.9., 10.9., 17.9. 27.8., klo 19.00 Lippuja nyt ennakkoon Kotkan Sävelaitta Sellupaalien väännön SM-kilpailut Ankkurit nostakaa Souveniers & Gifts Kotiin ja lahjaksi merelliset tuotteet O-hoi! Pasaati, Cubus vastap. Pop-up sh p facebook.com/tandemia Design from Kotka myynti@japi-matkat.? www.japi-matkat.fi Viipurin päivämatkat Ti 2.8., 16.8., 30.8., 6.9. 25 €/90€ La 13.8., 27.8. Pietari 2.-4.9. sis. kulj., maj., aamiaiset 165 € Kanavaristeily 30 € Katariinan palatsi 30 € Hirvaskankaan huutokauppa Pe 19.8. 40 € kulj. Stadin silakkamarkkinat Su 2.10. 20 € Kauneus& terveysmessut La 22.10. k+l 40 € Lallukan jalanjäljillä Räisälä-Viipuri 27.-28.8. 145 € Vuosiviisumit 7 vkoa 125 € 2 vkoa 165 € Kahden vuoden viisumi 2 vkoa alk. 235 € 15, 49-paikkaiset bussit tilausajoon! 8.6.-17.8. Sapokasta klo 19.00 paluu n. klo 24.00 Sapokkaan 23 €/hlö m/s KAJAVA Varmista paikkasi suositulle lauluristeilylle m/s KAJAVALLA varaa ennakkoon:
  • Lauantaina 23.7.2016 20 Alansa Ykköset Myynti kaupunkilehti Ankkuri p. 0440 659 380 APTEEKIT PALVELEMME MA-PE 8.30 19 LA 8.30 15 Karhulantie 30, 48600 Karhula puh. (05) 2200 440 fax. (05) 2200 445 kontio.apteekki.karhula@apteekit.net www.kontioapteekki.? LVI-ALAN KOKONAISPALVELUT LVI-alan ykkönen Teollisuuskatu 26, HAMINA Puh. (05) 344 8840 www.penttila.net HINAUSPALVELU IHALAINEN K +LQDXVSDOYHOX ? .RWND +DPLQD ? 3XK K +LQDXVSDOYHOX ? .RWND +DPLQD ? 3XK LASIJA PUUSEPÄNLIIKE AUTOJA VENESÄHKÖTYÖT LÄMPÖTEKNIIKKA BETONIVALUT --URAKOINTI URAKOINTI FI .FI AUTOMAALI/VARAOSALIIKE STARTIT, LATURIT ym. TARVIKKEET AUTOSÄHKÖOSAAMISTA www.fixuskotka.fi RAKENNUSPELTITYÖT Kankitie 21 B, Hakamäki kotka.pellix@kymp.net • Konesaumakatot • Kattojen turvatuotteet • Piippujen pellitykset ja listoitukset • Piipunhatut • Liesikuvut • Sadevesijärjestelmät • Myös pienet korjaustyöt P. 0500-553 062 www.kotka-pellix.? Tmi Juha Kervinen p. 050 4317043 www.eklampo.? Etelä-Kymen Lämpötekniikka Intersport Jumalniemi Jumalniementie 7, 48600 Kotka • P. 010 2311 700 • Palvelemme ma-pe 10-19 ja la 10-16. www.intersport.? • www.facebook.com/IntersportJumalniemi Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. ja matkaviestinverkon liittymästä 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. (sis.alv. 24%). VIIMEINEN VIIKKO ALKAA! Erä kenkiä Kesävaatteita POISTOHINTAAN! aikuisille ja lapsille 10 ,9 , 90 14 , 90 19 , 90 20 ,40 ,SYKSYN UUTUUDET SAAPUNEET! Trendikäs retroreppu metsän siimekseen tai kaupungin vilinään. Tarjoukset voimassa 31.7.2016 asti. Lasten juoksukengät ulkoiluun ja vapaa-aikaan. Fjällräven Kånken Spiralreput vain Intersportista! Nike Free RN Jr (85,-) 65 00 99 00 35 00
  • rajoitus 3 rs/talous 1 .rs rajoitus 3 rs/talous Laitilan Kanatarha Virike KANANMUNA M10 580 g 1,72/kg Ilman K-Plussa-korttia 1,59/rs (2,74/kg) -37 % EUROLLA ENEMM ÄN 30AV / 2016 Tarjoukse t voimassa vain kotitalouk sille. Tuotteita rajoitetut erät. rajoitus 3 rs/talous 1 .rs rajoitus 3 rs/talous Atria MAKSA-, LIHAMAKARONI-, LIHAPERUNASOSEja SALAMIPERUNASOSELAATIKKO 350–400 g 2,50–2,86/kg Ilman K-Plussa-korttia 1,25–1,35/rs (3,13–3,86/kg) -20–25 % 1 .ps Vaasan ISO PAAHDOT 500–525 g 1,90–2,00/kg rajoitus 5 tlk/talous 1 .tlk rajoitus 5 tlk/talous Vital MEHUJUOMAT 1 l 1,00/l Ilman K-Plussa-korttia 1,69/tlk (1,69/l) -40 % rajoitus 2 rs/talous 1 .rs rajoitus 2 rs/talous Pouttu MARINOITU POSSUSUIKALE 400 g 2,50/kg Ilman K-Plussa-korttia 2,59/rs (6,48/kg) -61 % rajoitus 10 kpl/ 1 .kpl rajoitus 10 kpl/talous PALJON JÄÄTELÖITÄ Del Monte -smoothie puikot 90 ml, Fazer tuutit ja puikot 53-72 g, Pingviini laktoosittomat tuutit 68-73 g, Pingviini isot tuutit 106 g, Pirkka isot tuutit 100-113g, Puffetit 61-62g, 8,85–18,87/kg ilman K-Plussa-korttia 1,29–1,65/kpl (13,19–31,13/kg) -22–39 % HINNAT VOIMASSA MA–KE 25.–27.7.2016, ellei toisin mainita. Sivun hinnat eivät voimassa: Helsinki Vuosaari ps/rs/kg HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA
  • 2 EUROLLA ENEMM ÄN rajoitus 3 ps/talous 1 .ps rajoitus 3 ps/talous Galbani MOZZARELLA VEDESSÄ 125 g 8,00/kg rajoitus 2 kpl/talous 1 .kpl rajoitus 2 kpl/talous Arla APETINA SNACK 100 g 10,00/kg rajoitus 4 rs/talous 1 .rs rajoitus 4 rs/talous Saarioinen VISPIS 130 g Vadelma, mansikka ja puolukka, 7,69/kg 2 prk 1 .RIISIVANUKKAAT 175 g 2,86/kg, yks. 0,59/prk (3,37/kg) 3 prk 1 .Jacky Makupala VANUKKAAT 120 g 2,78/kg, yks. 0,42/prk (3,50/kg) 2 pkt 1 .K-Menu KALAPUIKKO 250 g Pakaste, 2,00/kg, yks. 0,82/pkt (3,28/kg) 3 ps 1 .Apetit KEITTOJUURES 200 g ja VIHANNESSEKOITUS 250 g Pakaste, 1,33–1,67/kg, yks. 0,47–0,49/ps (1,96–2,35/kg) 1 .rs Saarioinen KEBAKKO 200 g ja MAJONEESISALAATIT 250 g 4,00–5,00/kg 2 tlk 1 .Flora RUOKA ja KUOHU 2,5 dl Myös laktoositon, ei maustetut, 2,00/l, yks. 0,79/tlk (3,16/l) 1 .tlk Flora Ruoka MAUSTETUT KASVIÖLJYSEKOITTEET 2,5 dl 4,00/l 1 .tlk Flora Vanilla VISPAUTUVA VANILLIINIKASTIKE 2,5 dl 4,00/l 1 .rs Arla Keso MAUSTAMATON RAEJUUSTO 1,5 % 200 g 5,00/kg 1 .ps Vaasan RUISPALAT 6 kpl/330 g 3,03/kg 1 .rs/pl rajoitus 2 kpl/talous Flora LEVITTEET 400 g ja CULINESSE 500 ml Ei Flora&voi, 2,00/l, 2,50/kg 1 .pkt Atrilli GRILLIMAKKARA 400 g 2,50/kg Sivun hinnat eivät voimassa: Helsinki Vuosaari
  • 3 EUROLLA ENEMMÄN 1 .pkt Ballerina TÄYTEKEKSIT 180–190 g Ei Duo-täytekeksit 185 g, 5,26–5,56/kg 1 .kpl Atkins Endulge PATUKAT 30–35 g 28,57–33,33/kg 2 pkt 1 .rajoitus 3 erää/talous Myllyn Paras PIKAKAURAHIUTALE 500 g 1,00/kg, yks. 0,75/pkt (1,50/kg) 1 .pkt Lu Tuc SUOLAKEKSIT 100 g 10,00/kg rajoitus 3 tlk/talous 1 .tlk rajoitus 3 tlk/talous Laitilan LIMONAADIT 0,33 l tlk Rio Cola, Sitruuna, Limone, Messina ja Le Pom, 2,58/l, sis. pantin 0,15 2 ps 1 .rajoitus 3 erää/talous Torino TUMMA MAKARONI 400 g 1,25/kg, yks. 0,85/ps (2,13/kg) 1 .prk Bonduelle KIDNEYPAVUT, LINSSIT tai KIKHERNEET 310/250–265 g 3,77–4,00/kg 4 ps 1 .Roka KANANMAKUINEN PIKANUUDELI 65 g 3,85/kg, yks. 0,35/ps (5,38/kg) 1 .ps Taffel PERUNALASTUT 120–150 g 6,67–8,33/kg 1 .ps Best Friend Bilanx Happy KISSANHERKUT 50 g 20,00/kg 1 .pl rajoitus 3 pl/talous Olvi Vichy ja KevytOlo Raikas KIVENNÄISVESI 0,95 l 0,84/l, sis. pantin 0,20 Daim SUKLAAPATUKAT 56 g Myös UUTUUS Orange, 8,93/kg, yks. 0,89/kpl (15,89/kg) 2 kpl 1 .1 .ps rajoitus 3 ps/talous Panda Lakupala LAKRITSIPUSSIT 250 g Ei Lakumix-pussit, 4,00/kg Sivun hinnat eivät voimassa: Helsinki Vuosaari 1 .ps Vaasan OOH PIKKUPUUSTIT 220 g 4,55/kg 2 ps 1 .Keski RINKELIT 168 g Pullanmakuinen ja kaneli-rusina, 2,98/kg, yks. 0,79/ps (4,70/kg)
  • T A S A RAHA LL A ENE MM Ä N Tä mä n si vu n h i n na t v oi m a s s a MA–S U 25 .– 3 1 .7. 1 .(1,99) Fairy Platinum KONETISKITABLETTI 10 kpl/pkt 0,10/kpl 1 .(1,49) Oral-B 1-2-3 HAMMASTAHNA 75 ml Rajoitus 3 kpl/talous. 13,33/l 4 .Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,99 -19 % DVD RYHMÄ HAU OSAT 1–7 Suosittu lasten animaatiosarja. 2 kpl 4 .(2,99/kpl) K-menu Color PYYKINPESUNESTE 2 l 1,00/l 1 .Tampax TAMPONIT KOKEILUPAKKAUS 8 kpl/pkt 0,13/kpl 2 pkt 5 .Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,99/pkt -16 % AAtai AAAPARISTOT 4 kpl/pkt 5 .(6,95) Karhu Aikuisten URHEILUSUKAT* Värit musta ja valkoinen. Koot 36/41-42/47. 5 .Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,99 Wirén SUURI RISTIKKOKIRJA 9 Tähän kirjaan on koottu 400 ristisanatehtävää ratkaisuineen. -28 % jopa 1 .Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,69-1,99/kpl tai pkt Sini Trendi ASTIAHARJA, SIENILIINA KOSTEA 3 kpl/pkt tai PUUVILLAKÄSINEET -49 % jopa * Tuotteita ei saatavilla: Espoo Sello. 3 .Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,99 -24 % Sense PUTKIPENAALI Kolme väriä. Sivun hinnat eivät voimassa: Helsinki Vuosaari. 1 .(3,99) Naisten ALUSHOUSUJA Useita malleja, joka vaihtelevat myymälöittäin.