Kantele-lehti 3/2011 - Lehtiluukku.fi

IRTONUMERO 8 E 3·2011 OTTO KOISTINEN · PÄIVI OLLIKAINEN · KOVEROKANTELE 1 3·2011 KANTELE
5 Päivi Ollikainen käsittelee kanteletta uusin ottein KUVA: JORMA AIROLA Nuori Kulttuuri SOUNDS valtakunnallinen musiikkitapahtuma Turussa 25.-27.5.2012 Katso oman aluetapahtumasi aika ja paikka www.nuorikulttuuri.fi KANTELE 3·2011 2
SISÄLLYS PÄÄKIRJOITUS .................................................................................. 4 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS .......................................................... 4 KÄÄNTIMILLÄ VARUSTETUT KANTELEET 14 Karjalan kantelemestari Otto Koistinen PAUL SALMISEN ................................................... 8 UUSIA YSTÄVIÄ KANTELEELLE KANSAINVÄLISESSÄ KONFERENSSISSA...18 KANTELELIITTO MUKANA MUSIIKKITALON KANSANMUSIIKKI-ILLASSA ...19 HUMISEE YHÄ HAAPAVEDEN KANTELE .................................20 MINÄ JA KANTELE: KARI HOTAKAINEN ..............................................22 NUOTTILIITE 21 ...............................................................................23 NUOTTILIITTEELLE UUSI TEKIJÄ .........................................................26 LASTEN KANTELE .............................................................................27 KANTELEEN SIVUILTA, OSA 3: VAKIINTUMISEN VUODET ......................30 32 "Kuinka pääsen Carnegie Halliin?" KOVEROKANTELEKURSSI SOMMELON ...........................................................42 KESÄISIN SÄVELIN ........................................................................... 44 MATLEENA HUOVISESTA KANTELELIITON TOIMINNANJOHTAJA .......... 44 KANTELE ELÄVÄKSI -HANKE PÄÄTTYI ................................................ 44 MITEN HAKEA APURAHOJA ...............................................................45 KANTELELIITON SIVUT ......................................................................46 35 PÄÄTOIMITTAJA: Sauli Heikkilä, 045 671 1868 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki puh. 050 564 5957 mail@kantele.net kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Johanna Aho, Marko Aho, Susanna Heinonen, Outi Sané TOIMITUS JA TAITTO Pieni Huone Oy, 045 671 1868 Metsäpurontie 20, 00630 Helsinki lehti@kantele.net PAINOPAIKKA KS Paino Oy, Kajaani ILMESTYMISTIEDOT 33. vuosikerta 3 / 2011 4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 euroa/vsk Irtonumero 8 e / 12 e (lehti+cd) Luonnollisia liikeratoja koko keho soimaan · AINEISTO- JA JULKAISUPÄIVÄT 1. nro: 1.2. / 28.2. 2. nro: 15.5. / 8.6. 3. nro: 15.8. / 12.9. 4. nro: 15.11. / 30.11. ISSN 0357-6892 KANSI: ERIKOISVARUSTELTU KOISTINEN CONCERT 39, MAISEMA: KOLI SYKSYLLÄ, JANI SORMUNEN KULTTUURI-, MIELIPIDE- JA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN KANTELE 3·2011
PÄÄTOIMITTAJA PUHEENJOHTAJA SAULI HEIKKILÄ VILMA TIMONEN Esiintymistä voi oppia Tätä kirjoittaessa sykkii varpaissa vielä eilisillan rytmit. Olen viime viikkojen aikana joutunut ohittamaan lähes kaikki tapahtumakutsut muilta kiireiltä, mutta La Bottine Sourieantea en voinut. Näin sen vuonna 1996 ja siitä lähtien olen miettinyt, miksi meillä ei ole tällaista orkesteria. Todella mukaansa tempaavaa bilebändiä, joka soittaa maailmanmusiikkia muikeilla mausteilla. Tässä tapauksessa kanadan-ranskalaista tanssimusiikkia jatsilla maustettuna. Miten tämä liittyy kanteleeseen? Ritva Koistinen suosittelee haastattelussaan, että monenlaista musiikkia kannattaa kuunnella. Mistä tahansa voi löytää yllättäviä ja kiinnostavia elementtejä. Se on asenteesta kiinni, niinkuin Otto Koistinen sanoo. La Bottine Sourianten tapauksessa musiikiin lisäksi huomio kiinnittyy pariin muuhunkin asiaan. Kolmenkymmenen viiden vuoden jälkeen orkesteri selvästi rakastaa musiikkiaan ja esiintymistä. Jokaisesta eleestä välittyy minulle yleisössä viesti: Olemme täällä sinua varten. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, sen pitäisi olla jokaisen esiintyjän asenne. Toinen innostava asia ovat sovitukset. Steppikengillä poljettua rytmiä synkopoidaan nokkelilla tuuttauksilla ja välillä pistetään jatsiksi juuri sopivan niukasti. Meillä Suomessa on taitoa aivan poskettomasti mahtavan musiikkikoulutusjärjestelmän vuoksi. Mielikuvituksessa ja esiintymisessä on vielä kehittämisen varaa. Esiintyminen on harvalla suomalaisella verissä, se on opeteltava ja sen voi oppia. Kolmas vuosineljännes päätoimittajana on rikastuttanut maailmaani paljon. Olen tutustunut kaikenikäisiin ja maalaisiin kantelisteihin ja kanteleenrakentajiin ja paikoin hurjaankin kanteleen historiaan. Tavallaan olen kiitollinen, että en ole aiemmin ollut kanteleen syrjässä kiinni. Minä saan kokea sen nyt! Taidan kokeilla viisikielisen soittamista takan ääressä pimeän laskeuduttua. Koskettavaa syksyä. Puheenjohtajan tervehdys Elokuu Helsingissä on täynnä kulttuuria. Musiikkia kaikista genreistä, tanssia, teatteria ja performanssia on tarjolla kaiken ikäisille sekä fiinimmissä puitteissa että ihan ilmaiseksi mitä yllättävimmissä paikoissa. Kesän loppu ja arkeen paluu ei ole koskaan tuntunut vaikealta syksyn ensi sateiden ropsutessa maahan kun mieli on täynnä aurinkoa ja lämpöä kulttuurinautintojen tarjoamassa muodossa. Tänä vuonna, kuten myös useampana viime vuotena ovat myös kantele ja kanneltajat kokoonpanoineen olleet hyvin edustettuina näissä pääkaupungin loppukesän tapahtumissa. Erityisen ilahduttavissa määrin ovat soittajat vallanneet tilaa poikkitaiteellisissa produktioissa sekä eri musiikinlajien välillä vuoropuhelua käyvissä konserteissa. Tämä kuvastaa hyvin soittajien ennakkoluulottomuutta ja rohkeaa otetta luoda aivan uudenlaisia polkuja taiteilijoina ja muusikkoina. Kantele näkyy ja kuuluu luontevana osana taiteen kenttää niin konserttisaleissa kuin kapakoissakin. Uusi Musiikkitalo avataan kaupungin keskustaan ja jo avajaisjuhlallisuuksista lähtien ovat myös kanteleensoittajat ja kantele vahvasti mukana talon konserttitarjonnassa. 14.9. järjestettävä kanteleen ja sen sukulaissoitinten teemakonsertti päiväluentoineen on ensimmäisiä kaiken kaikkiaan talossa järjestettäviä konserttikokonaisuuksia. Kanteleet soivat syksyn mittaan niin talon klubeilla kuin konserttisaleissakin. Me kaikki uuden talon asukkaat toivotamme kanteleväen tervetulleiksi hakemaan mielen lämpöä ja valoa arkiseen aherrukseen ja syksyn tuuliin kulttuurinautinnoista sekä tekemään yhdessä Musiikkitalosta meidän kaikkien yhteisen musiikillisen olohuoneen monipuolisine sointiväreineen ja tunnelmineen. KANTELE 3·2011 4 KUVA: AJ SAVOLAISEN KUVA: MAIJA SEPPO
Päivi Ollikainen käsittelee kanteletta uusin ottein KANTELE 5 3·2011
Mun tarina mennee sillee että... Päivi siis syntyi neljännes vuosisata sitten pohjalaiseen Oulaisten kaupunkiin, Haapaveden kantelepitäjän naapuriin. Vaikka vanhemmat eivät soittaneetkaan itse, olivat he hyvin musiikaalisia ja kannustivat voimakkaasti kaikkia neljää lasta musiikkiharrastuksen pariin. Kolme heistä opiskelee nyt Sibelius-Akatemiassa. Päivi aloitti pianonsoiton kansalaisopistossa alaasteen ensimmäisellä luokalla. Eräänä päivänä isä sattui pesemään autoa, kun naapurin tyttö oli menossa musiikkiopiston pääsykokeisiin ja huusi lähtisikö Päivi mukaan. "Lähetäänkö mekin kokkeilemmaan", kysyi isä ja niin sitä mentiin. Ollikaisten autoa pestiin kuulemma tuohon aikaan tosi harvoin eli onnekas sattuma. Aloitin Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla pääsoittimenani kantele ja soitin klassista kanteletta kolme vuotta. Sitten alkoi tuntua, että tämä ei kiinnosta ollenkaan. Että vaihdan poppjazz-lauluun tai pianoon, jotka olivat sivuinstrumenttejani. Puhuin siitä opettajilleni Koistisen Ritvalle, Eva Alkulalle ja Anna-Karin Korhoselle. Anna-Karin ehdotti, että miksen soittaisi sitä kanteleella. Ja kun muut opettajat kannustivat, niin päätin sitten vaihtaa kanteleeseen. Ensimmäisen vuoden loppuvaiheessa olin hieman umpikujassa. Kanteletta oli kyllä ihan kiva soittaa, mutta en oikein tiennyt, mitä sillä tehdä. Sitten lähdin Japaniin Sapporoon vaihto-oppilaaksi tutkimatta edes, minkälaiseen kouluun olin menossa. Kevään kantelekisoissa nähtiin monien taiturimaisten suoritusten ohella myös aivan uudenlaisia tapoja soittaa kanteletta. Kitaraa on kyllä taputeltu soiton ohella rytmisoittimen tapaan, mutta kanteleelle tällainen perkussiivinen tekniikka on uutta. Melko uutta se on myös tekniikan hallitsevalle Päivi Ollikaiselle. Kanteletta siskon kiusaksi Kun Päivi oli kaksitoista, oli isän veli ostanut kotikanteleen huutokaupasta ja kysynyt, josko Päivin seitsemänvuotias sisko Hanna haluaisi soittaa sitä. Kaksitoistavuotiasta ajatus huvitti, kuka nyt kanteletta haluaisi soittaa. Mutta kun isä kysyi, haluaisiko Päivi soittaa kannelta ja sisko huusi vieressä, että ei varmasti saa, niin... Meinasin vaihtaa alaakin ennen Japaniin lähtöä. Kriiseilin sitä. Ansku (Korhonen) yritti -T ulin Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatusta opiskelemaan suoraan koulun jälkeen... Tulin. Tiesitkö, että joidenkin mielestä Sibelius-Akatemiaan on vaikea päästä. Kaikki eivät pääse koskaan. Niin, kyllä minä sen ymmärsin myöhemmin. Aika kiitollinen olo siitä kyllä on, Päivi vakuuttaa hieman hämmentyneenä. KANTELE 3·2011 6
kyllä kannustaa. Lähdin sitten vaihtoon Japaniin lokakuussa 2009 ja siellä alkoi asiat muuttua. Japanissa löysin itseni klassiseen musiikkin erikoistuneesta kasvatustieteellisestä tiedekunnasta. Ensin hieman järkytyin, sillä enhän minä klassista halunnut opiskella. Mutta oli hienoa olla Japanissa ja löysin innostuksen lähteen koulun ulkopuolelta. Osallistuin kansainvälisen seurakunnan toimintaan ja tutustuin amerikkalaiseen rumpaliin Charles Browniin. Olin jo Suomessa tutustunut hieman soittimien perkussiiviseen käyttöön, kuten Andy McKeen kitarointiin, mutta Japanissa innostuin toden teolla. Aloin treenata yhä enemmän perkussiivista soittoa. Aloin saada kiinni groovesta. Niinpä unohdin lentoemäntähaaveet lopullisesti ja keikkailin Chipin kanssa jatsia ja poppia soitellen. Chipistä kantele oli todella eksoottinen ja se toi itsellekin uuden näkökulman. Siskon kiusaksi aloitettu kanteleen soitto lähti liikkeelle haapavetisen Eero Pitkälän johdolla. Myöhemmin innostuksen kasvaessa hankittiin opettajaksi Riikka Jaakola, jonka tunneilla Päivi kävi pari kertaa kuukaudessa siihen asti, kun pääsi Sibelius-Akatemiaan. Japanissa opettelin myös laulamaan. Kaveriltani Saara Aallolta sain ennen lähtöä yhden tunnin Complete Vocal -tekniikkaa ja innostuin. Japanissa ei ollut opettajaa ja siellä opiskelin vain itsekseni Whitney Houstonin äänitteiden avulla. Kun palasin Suomeen ja kerroin Anskulle kokemuksistani, hän ohjasi minut Petteri Sariolan oppiin. Petteriltä sain sitten kymmenkunta tuntia, kehittäviä tekniikkaharjoituksia ja hyviä ideoita kehittää tekniikkaa eteenpäin. Olin saanut käyttööni sähkökanteleen ja alkanut myös tehdä omia biisejä. Kantelekilpailuista kuultuani päätin lähteä mukaan. Jännitti kyllä, että miten tämä otetaan vastaan. Riikka Jaakolan kautta Päivi tutustui myös Jane Ilmolaan ja Three Rivers -kanteleyhtyeeseen. Sen porukan kanssa tehtiin konserttimatkoja kotiseutujen lisäksi USA:han, Ranskaan ja Bulgariaan. Niitä reissuja Päivi muistelee elämänsä parhaimpina reissuina. Kisat olivat ensi esiintyminen uudella tekniikalla Suomen yleisölle. Jännitin hirveästi kisoja ja erityisesti klubi-illan konserttia. Kaikki kanteletyypit olisivat siellä, enkä osannut yhtään ennakoida vastaanottoa. Mutta palaute niin klubilla kuin kilpailuissakin oli tosi kannustavaa ja positiivista. Tulevaisuus odottaa Tulevaisuus on avoin. Päivi tekee lopputyötään aiheesta populaarimusiikin pedagogia kanteleensoitossa. Valmistuminen häämöttää ensi keväänä. Päivin suurin idoli on Michael Jackson ja popin tekeminen kiinnostaakin kaikista eniten. Ja gospelin. Päivi kertoo olevansa entinen ja nykyinen seurakuntanuori ja gospel ja usko Jumalaan ovat elämän keskeisiä tukipilareita. Leipä olisi tietenkin kiva hankkia musiikilla. Markkinointiin pitäisi virittäytyä. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että monet asiat ovat vielä vaiheessa. Kotisivut ovat kyllä työn alla, omaa ohjelmistoa on kertynyt ja musiikkiuraa kohti mennään, vakuuttaa Päivi. Päivin pääsoitin on perkussiivisella tekniikalla sähkökannel, mutta voisikohan akustisesta kanteleesta rakentaa perkussioversion? Akustiselle kanteleelle tämä soittotekniikka ei oikein sovellukaan, mutta soitinkehittelytyö olisikin mahtavaa, innostuu Päivi. Kanteleesta ja latinalaisamerikkalaisesta cajón-lyömäsoittimesta saisi mainion yhdistelmän. Soitinrakentajat, huhuu. KANTELE 7 3·2011
Salmisen kanteleet, osa 2 Virityslaite kanteleeseen ja sentapaisiin soittokoneisiin TEKSTI JA KUVAT: KARI DAHLBLOM, RAUNO NIEMINEN Paul Salmisen kääntimillä varustetut kanteleet Muusikeri Paul Salmisen toiminta kanteleen kehittäjänä oli lyhyt jos lasketaan aika ensimmäisestä patenttihakemuksesta vuonna 1920, viimeiseen kanteleeseen 1949. Aivan tyhjästä Salminen ei ole virityslaitettaan keksinyt, vaan samanlainen idea oli käytössä mm. konserttiharpuissa. Kanteleen sävelvaihtokoneiston parissa teki töitä myös Hannes Wallen USA:ssa ja päätyi samantapaiseen keksintöön kuin Salminen. Sävelvaihtajakoneistojen taustaa 1600-luvulla tirolilaismuusikot kehittivät kielikohtaisen sävelvaihtajan harppuun. Kunkin kielen kohdalla olevasta sävelvaihtajasta soittaja saattoi muuttaa kielen sävelkorkeutta puolen sävelaskeleen verran. Pian harppuun kehitettiin jalkakäyttöinen pedaalijärjestelmä, jotta soittajan kädet olisivat vapaat kielten näppäilemiseen. Vuonna 1720 Saksalainen Jakob Hochbrucker (16731763) kehitti 5-pedaalisen, myöhemmin 7-pedaalisen harpun. Lopullisesti nykyisen konserttiharpun kaltaiseen mekanismiin päästiin Ranskassa, missä ensin Georges Cousineau (17331799) rakensi vuonna 1782 harpun, jossa kaksi seitsemän pedaalin sarjaa mahdollisti kunkin kielen korottamisen joko puoli- tai kokoaskeleen verran. Vuonna 1808 Sebastien Érard (17521831) rekisteröi patenttinsa kaksoispedaaliharpulle, jossa yhdellä seitsemän pedaalin sarjalla saadaan jokaisen oktaavin samannimiseen kieleen puoli- tai kokosävelaskeleen korotus yhtä pedaalia käyttämällä. Konserttiharpun koneiston toimintaperiaate. Harpussa on diatonisesti viritetty kielistö, jossa jokaisella kielellä on kaksi pyörivää kahdella tapilla varustettua rullaa, joita pyörittämällä kieltä voidaan lyhentää. Kun kieli on pisimmillään on se silloin alennettu. Kun kieltä lyhennetään ensimmäisellä rullalla on se silloin perusvireessä ja seuraava rulla ylentää kielen. Tällainen koneisto sopii harppuun, jossa käytetään suolikieliä ja tällaisen koneiston käyttö ei tuota vaikeuksia. KANTELE 3·2011 8
Kaliforniassa, Berkeleyssä asunut Hannes "Hans" Wallen työskenteli vuosikymmeniä kanteleen hyväksi, jotta kantele ei vain säilyisi Suomen kansallissoittimena, vaan tulisi myös varteenotettavaksi soittimeksi taidemusiikin esittämisessä. Jo v. 1912 Wallen suunnitteli kanteleeseen ensimmäisen "duurienvaihtajan", jonka avulla kantele soveltuisi myös orkesterisoittimeksi. Wallen patentoi duurienvaihtajansa nimikkeellä "Harp" 30.9.1937. Wallenin sävelvaihtajakoneisto on periaatteeltaan aivan samanlainen kuin Salmisen toinen patentti vuonna 1927. Erotuksena on vain vaihtajatankojen laakerointi. Wallenin ideaan perustuva laakerointi otettiin käyttöön Jaakko Noson patentissa "Sävellajien muutoslaite kanteleeseen" vuodelta 1951, Lauri Kellokummun patentissa "Kanteleen vipukoneisto" vuodelta 1986 ja myös niissä koneistoissa, joita nykyiset kanteleenrakentajat käyttävät. Wallenin "duurivaihtajan" kuva patenttihakemuksessa v. 1939. Tunsiko Salminen Wallenin koneiston hänen kehitellessään omia kanteleitaan ei ole tiedossa. Monet keksinnöt tehdään usein monessa eri paikassa keksijöiden tietämättä toisistaan mitään. Hannes Wallen tunsi Salmisen kanteleet. Veikko Hintikan kirjoittaa Työväen musiikkilehdessä numero 5/1951: "Tulkoon mainituksi vielä väärinkäsitysten välttämiseksi sekin, että Hannes Wallen on ruvennut suunnittelemaan sävellajienvaihtajansa jo huomattavasti aikaisemmin kuin Suomessa siihen asiaan kiinnitettiin huomiota. Wallenin kantele poikkeaa nk. Salmisen kanteleesta nimenomaan siinä, että siitä on kaikki tarpeeton jätetty pois ja duurien vaihtaminen tapahtuu mahdollisimman vaivattomasti. Laite on yksinkertainen kuten kaikki hyvät keksinnöt." Myös sitraan kehitettiin ja patentoitiin monenlaisia diatonisia ja kromaattisia kielityksiä ja sävelvaitajalaitteita 1800-luvulla jolloin se oli muotisoitin Euroopassa. Ehkä siksi kantelekoneistopatenteissa viitataan siihen että keksintö soveltuu myös samantapaisiin soittokoneisiin. Patenttihakemuksessaan Salminen toteaakin: "lisälaitteen voi yhtä helposti sovittaa muihin samantapaisiin soittimiin, kuten esimerkiksi sitraan." Salminen on varmaan ollut myös perillä Pietarissa asuessaan siitä kehitystyöstä mitä Venäjällä oli tehty kanteleelle. Nämä ovat tietysti arvailuja, mutta osoittavat että kiinnostusta kanteleen kehittämiselle oli muuallakin samaan aikaan kun Salminen aloitti kehitystyönsä. Ensimmäisessä patenttihakemuksessaan Salminen kirjoittaa keksintönsä taustasta: "Kansansoittimena kantele on joutunut jotenkin syrjään, mutta viime vuosikymmeninä on ruvettu kanteletta taas suosittamaan "Kansalliseksi" soittimeksi. Kreeta Haapasalon, A. Okeströmin, ja Pasi Jääskeläisen jälkeen on ilmaantunut yhä uusia kantelekonserttien pitäjiä, sekä kaupungeissa että maaseudulla, mutta yleiseksi kansansoittimeksi se ei ole ainakaan vielä päässyt. Esteenä on sen virityksen vaivalloisuus, tekniikan epämukavuus ja äänisävyn heikkous. Kuitenkin on sillä laulun säestimenä hyvä vaikutus. Sellaisena se kylläkin voi saavuttaa kansallistaiteellista merkitystä. KANTELE 9 3·2011
Keksinnölläni olen poistanut näitä puutteita kanteleesta, nyt voi soittaa missä äänilajissa tahansa, ja viritys äänilajista toiseen tapahtuu silmänräpäyksessä painamalla sen äänen kieltä, jota haluaa muuttaa puoli ääniastetta ylös tai alas, jolloin muutettavan äänen oktaavi-äänet muuttuvat mukana." Virityslaite kanteleeseen, eli rullakantele Paul Salmisella oli monta erilaista sävelvaihtajakoneistoa, jossa diatonisesti viritetyn kielistön jokaista kieltä voidaan ylentää tai alentaa koneiston avulla. Ensimmäinen Salmisen koneisto perustui kielen kääntämiseen ja toinen venyttämiseen. Kielien kääntämiseen perustuvia koneistoja oli kaksi erilaista, ja kielien venyttämiseen perustuvia koneistoja kolme erilaista (malleihin A3, B3 ja 5). Salminen haki patenttia vuonna 1920 keksinnölle nimeltä "Virityslaite kanteleeseen ja sentapaisiin soittokoneisiin". Salminen sai 23.12.1921 virityslaitteelle patentin numero 8748. Hakemuksen mukaan: "Kanteleessa on 30 kieltä, viritettynä diatonisen sävelasteikon mukaisesti, siinä sävellajissa missä niitä soittaja kulloinkin tahtoo soittaessaan käyttää... Tämä saavutetaan siten, että kanteleseen käsisijan muodostavan kannen alle sovitetaan rullia. Joka rullan päällä on kolme kieltä, nimittäin peruskieli ja puolta ääntä alempi kieli ja puolta ääntä ylempi kieli. Apukielet saadaan käyttöön siirtämällä rullaa puoleen tai toiseen. Vielä on keksinnölläni se uusi hyvä ominaisuus, että kanteletta voidaan virittää (puhtaaseen luonnolliseen viritykseen, joka soi kauniimmin), eikä ole pakkoa virittää tempereerattuun, (tasoitettuun) joka on vielä vaikea virittää. Keksinnön mukaisen lisälaitteen voi yhtä helposti sovittaa muihin samantapaisiin soittimiin, kuten esimerkiksi sitraan. Samalla tulee kanteleen nuottikirjallisuus itsestään täydellisemmäksi ja monipuolisemmaksi kun voidaan soittaa harpun ja helpommin sovitettuja pianokappaleita." Keksintö olisi voinut avata huikeita visioita erilaisiin viritysjärjestelmiin. Olihan siinä käytettävissä suuri määrä kieliä. Seitsemää diatonisen asteikon (C, D, E, F, G, A,H ) säveltä kohden oli vielä kaksi apukieltä, eli yhteensä 21 eri kieltä, kun kromaattiseen oktaavin laajuiseen asteikkoon tarvittaisiin vain 12 kieltä. Ilmeisesti tämä systeemi ei kuitenkaan ollut käytössä Salmisen kanteleissa. Ensimmäisessä rullakantelemallissa, jossa jokaista peruskieltä kohden on kaksi apukieltä, vain toinen apukieli on kiinni rullassa, mutta toinen apukieli kiinnittyy kiinteästi rullakoneiston alalevyyn. Rullakanteleista on käytetty nimitystä spindellikantele (spindelli=kara). Koska Salminen käytti patenttihakemuksessaan tästä osasta nimitystä rulla, eikä spindelli, kutsumme kannelta rullakanteleeksi. Salmisen rullakanteleiden valmistusmääristä ei ole tietoa. Salminen myi patentin 16.12.1922 Hellas-pianotehtaalle, joka rakensi kanteleita tuntemattoman määrän. Kolme tällaista Hellaksen rakentamaa kannelta on tiedossamme, yksi niistä on Keski-Suomen museossa, yksi Suomen kantelemuseossa ja kolmas on yksityisomistuksessa Helsingissä. Lisäksi kantele esiintyy Koti-lehden numero 4/1938 äitienpäivänumeron kansikuvassa. Rullakantele numero yksi Rullakantele numero yksi on isompi kooltaan kuin numero kaksi. Kaikukopan mitat ovat 840 mm x 575 mm x 98. Sivut ja ponsi on päällystetty mahonkiviilulla. Ponsi on kiinnitetty ruuveilla koppaan. Ponsi lisää kanteleen pituutta 127 mm, eli kanteleen koko pituus on 967 mm. Koneiston pituus on 560 mm ja leveys 80 mm. Kielien väli on 17 mm. Kanteleessa on yhteensä 80 kieltä. Kanteleessa on matalammasta päästä lähtien Pianotehdas Hellaksen rullakantele, malli 2 koteloineen. Keski-Suomen museon kokoelmat, nr. KSM1400.130 KANTELE 3·2011 10
kaksi kieltä kolmessatoista ensimmäisessä rullassa. Seuraavissa 14 rullassa on kaksi kieltä ja lisäksi kolmas kieli, joka kiinnittyy koneiston pohjalevyssä olevaan kielinastaan. Seuraavissa kuudessa rullassa on taas kaksi kieltä rullaa kohti. Kanteleessa on kuitenkin jokaista rullaa kohden kolme viritystappia, vaikka niitä ei olisi tarvinnut ala- ja yläpäässä. Kantelessa on kolme korkeata jalkaa ja se painaa 13 kiloa ja 680 grammaa. Malli 3B on 8,2 kiloa keveämpi. Rullakanteleen nr. 2, sävelvaihtajakoneisto Rullakanteleen nr.1 sävelvaihtajakoneisto Mallissa numero kaksi on vain kaksi kieltä rullaa kohti ja sama kieli kulkee rullien kautta viritystapeille. Kielien kiinnittyminen koneistoon. Rullakanteleessa 1 (vasemmalla) toinen apukieli kiinnittyy rullakoneiston alalevyyn. Rullakantele numero kaksi Hellaksen valmistama rullakantele malli kaksi on pienempi kooltaan. Pituus on 932 mm x 510 mm x 70 mm. Korkeus ponnen kohdalla on 120 mm. Koneistossa on 33 rullaa. Kielien väli on 15 mm. Koneisto on 503 mm leveä, eli 57 mm kapeampi kuin numerossa yksi. KeskiSuomen museon ja Suomen kantelemuseon kokoelmissa olevien kanteleiden kielitykset poikkeavat toisistaan. Kantelemuseossa olevassa kanteleessa on rullaa kohti vain kaksi kieltä. Kieliä on yhteensä 66. Keski-Suomen museon kanteleessa on samantyylinen kielitys kuin mallissa numero yksi. Viritystappien lukumäärä vastaa kuitenkin parikielien ja kolmoiskielien rullia. Kieliä on yhteensä 84 kpl. Bassokielipareja on kaksitoista ja diskanttipuolella on vain kolme parikielirullaa. Kun mallissa yksi kielet kiinnittyvät rullaan ja rullakoneiston alalevyyn, niin Keski-Suomen museossa olevassa kanteleessa näin on vain yhdessä kielessä. Muut kielet on kiinnitetty rullan laakeriin. Tiedossamme olevissa kolmessa rullakanteleessa kielitys on ratkaistu eri tavoilla. Tämä viittaa siihen, että malli on ollut vielä tuotekehitysvaiheessa ja lopullista ratkaisua on vielä haettu. Salmisen muistiinpanoista ei löydy tietoja siitä miten kielistö tulisi virittää. Salmisen kantelekoulut on tehty suurkanteleelle. Keski-Suomen museossa olevan kanteleen kielien kiinnittyminen rullakoneistoon. KANTELE 11 3·2011
Suurkantele 3.4.1927 Salminen sai patentin uuteen keksintöönsä, "Lisälaite kanteleeseen ja sentapaisiin soittokoneisiin". Kielen venyttämiseen perustuvassa koneistossa diatonisesti viritetyn kielistön kielien sävelkorkeutta voidaan laskea ja nostaa koneiston avulla venyttämällä ja löysäämällä kieltä. Tälle koneistolle Salminen sai patentin numero 11483. Hakemuksessa Salminen kuvaa keksintöä: "Keksinnön tarkoituksena on saada yksinkertaisella diatonisella säveljärjestelmällä varustetun kanteleen tai muun soittokoneen muuttumaan kaikkiin sävellajeihin ja kaikkiin glissando (liuku)sointuihin." Suurkanteleen soitto-oppaassa Salminen kertoo: "Olen laatinut tämän oppaan keksimälleni, patenteeratulla laitteella varustetulle kanteleelle. Tämän kanteleen ponsipäässä on seitsemän käännintä (sävelvaihtajaa), joiden avulla voidaan sävellajia vaihtaa siihen sävellajiin, mihin sävellys sitä vaatii. Tämä kantele vastaa siten sävellajeiltaan nykyaikaista konserttiharppua." Salminen suunnitteli uuden koppamallin, johon uusi koneisto asennettiin. Salminen nimitti kokonaisuutta suurkanteleeksi, malli 3A. Tässä mallissa kanteleen kääntimet, eli sävelvaihtajat, ovat kanteleen pitkän kielen puolella. Vuonna 1934 Salminen muutti sävelvaihtajakoneiston kanteleen diskanttikielien puoleiselle sivulle. Tästä tuli malli 3B. Lyhyen sivun puolelta soittaville Salminen suunnitteli mallin numero 4, joka on peilikuva malleista 3A ja 3B. Mallia numero neljä on valmistunut vain kaksi kappaletta, vuonna 1936 Väinö Hannikaiselle ja 1946 Armas Havuselle Kauhajoelle. Malleissa 3A ja 3B on pieniä eroja. Mittasimme mallit 3A, numero 23 ja 3B numero 58. 3A kanteleessa on 35 kieltä ja mallissa 3B 36 kieltä. Ensimmäisissä mallin 3A-kanteleissa ei ole kielinastoja viritystapin edessä, vaan kieli lähtee suoraan viritystapeista. Myös kielien mitoissa on suuria eroja. Mallissa 3B viritystappilistaa on levennetty ja viritystapit eivät kulje suorassa linjassa, vaan viritystapit ovat ikään kuin 7 kielen tyhmissä koska kielet lähtevät koneiston päässä myös eri etäisyyksiltä. Kielien väli on 10,20 mm. Suurkantele, malli 3A Suurkantele, malli 3B Suurkantele, malli neljä Malli 3A oli tuotannossa vielä vuosia sen jälkeen kun malli 3B tuli tuotantoon. Koneistojen kuvista voi nähdä, että uusi koneisto on helpompi valmistaa, sillä sen akselissa on yksi mutka vähemmän. Mallin neljään kävi sama koneisto kuin 3B kanteleeseen. Kantele numero viisi Kantelemallissa viisi ei ollut Salmisen käyttämässä terminologiassa suurkantele, eikä kotikantele, vaan pelkästään malli numero viisi. Kanteleessa on suuri ponsi ja kierukka joilla on tavoiteltu vanhojen koverrettujen kanteleiden KANTELE 3·2011 12
Malli 3A:n koneisto Malli 3B:n koneisto Malli neljän koneisto näköä. Kielivälit ovat poikkeuksellisen kapeat, jolloin koneistokin on kauttaaltaan normaalia pienempi. Malli muistuttaa rakenteeltaan vanhoja yhdestä puusta koverrettuja kanteleita. Sen kaikki sivut ovat suoria, myös viritystappisivu, joka Salmisen kanteleissa on tavallisesti kaareva. Peräsivu on varustettu ponnella koverretun kanteleen tapaan. Kärkiosaan on veistetty kierukka viulun tapaan. Soittimen pituus on 1495 mm leveys 291 mm ja korkeus 95 mm. Kieliä soittimessa on 32. Koneisto on pienempi kuin mallien 3A ja 3B koneisto. Koneiston pituus on 300 mm ja leveys 52 mm. Akselien halkaisija on myös pienempi (ø 7 mm), kun suurkanteleessa se on 10 mm. Myös kieliväli on vastaavasti kapeampi. Paksuimman ja ohuemman kielen väli on 283 mm, jolloin kielien väli on keskimäärin 9,39 mm. Kanteleen keskellä olevat kääntimet, joita on seitsemän, toimivat yhden puolisävelaskelen alennnuksella tai korotuksella, riippuen siitä miten kantele on viritetty. Kääntimissä on vain kaksi asentoa erotuksena mallien 3A, 3B ja 4 kolmiasentoisille kääntimille. Fazerin musiikkiliikkeen hinnastossa. Hinnasto on painettu vuonna 1927 tai sen jälkeen, koska hinnastossa on mukana myös Salmisen Suurkanteleen soitto-opas, joka julkaistiin vuonna 1927. Vuonna 1949 Fazer julkaisi Salmisen uuden Kantelekoulun ja vuonna 1955 Kantelekirjan. Kanteleensoitto-ohjeita Paul Salmisen Suurkanteleen soitto-oppaassa v. 1927. Lähteet: Mallin viisi koneisto Paul Salmisen patenttihakemus numero 577, 24.8.1920 Paul Salmisen patenttihakemus numero 461, 11.7.1925 Hans Wallenin patenttihakemus 30.7.9.1937 Jaakko Noson patentti numero 26839, 30.9.1954 Lauri Kellokummun patenttihakemus numero 862101, 20.5.1986 Paul Salmisen arkisto, Kanteleliitto Painetut lähteet: Paul Salminen (1927) Suurkanteleen soiton opas, OY Fazerin musiikkikaupan kustanuksella, Helsinki. Paul Salminen (1949) Kantelekoulu, OY Fazerin musiikkikauppa, Helsinki. Paul Salminen (1955) Kantelekirja, OY Fazerin musiikkikauppa, Helsinki. Veikko Hintikka (1951) Väinön kannel kaikuu valtamerenkin takana, Työväen musiikkilehti 5/1951. Ss. 7071. Paul Salmisen kantelejulkaisut Fazerin musiikkiliike markkinoi Salmisen kannelta numero 3A nimellä Suur- eli harppukantele. Vanhin löytämämme kantelemainos on KANTELE 13 3·2011
Karjalan kantelemestari Otto Koistinen KANTELE 3·2011 14
Talvisodan aikaan käytiin koko perhe syömään illalla seitsemän aikaan. Meitä oli perheessä kahdeksan lasta. Meille oli ostettu radio ja se oli toisessa huoneessa päällä. Sieltä alkoi kuulua jotain merkillistä ääntä. Minä ryntäsin sinne ja isä torui, että mihin sinä nyt. Ei silloin ollut tapana nousta kesken ruokapöydästä. Minä sanoin, että kun se on niin mielenkiintoinen tuo soitin, että mikä se on. P ian valkeni, että se on kantele. Se jäi kantelemestari Otto Koistisen mieleen ja liikautti enemmän kuin mikään muu soitin. Se jäi mieleen kummittelemaan vuosiksi. tihääpäivää se tarkoittaa kuuttakymmentä avioliittovuotta. Kyllä me siunattuja ollaan, toteaa Otto onnitteluja vastaanottaessaan. Kyllä meitä on siunattu Vuosi sitten Suomen Mestarikillalta kantelemestarin arvon saanut Otto Koistinen asuu vaimonsa Rauhan kanssa Käsämän kylässä viehättävässä talossa mäen päällä, jonne siintää muutaman sadan metrin päässä Kuoringan järvi. Lukuisat puuleikkaukset ja itsetehdyt huonekalut todistavat, että sen asukasta puu tottelee. Edelleen 86-vuotiaana Otto rakentelee verstaassaan kanteleita niin kuin on tehnyt yli viisikymmentä vuotta. Vieläkin hän kävelee järvelle ja tulomatkalla kiipeää kepeästi kotimäen päälle. Aina ei niin kuitenkaan ole ollut. Joitakin kymmeniä vuosia sitten oli mäen kapuaminen melkein mahdotonta. Armeija-aikana minut rokotettiin kurkkumätää vastaan ja meistä muutama poika sairastui siihen. Se ja nuorena sairastetut angiinat saivat aikaan sydänlihaksen tulehtumisen, joka vuosien saatossa paheni ja aiheutti sydämen vajaatoiminnan, joka sitten johti eläkkeelle jäämiseen kolmekymmentä vuotta sitten. Sittemmin tehdyt kaksi läppäleikkausta ovat korjanneet tilanteen ja nyt kunto on hyvä. Mikä ettei olisi, lääkäri oli luvannut uuden läpän kestävän nelisen sataa vuotta. Alunperin sovittua haastatteluaikaa jouduttiin yllättäin siirtämään parilla päivällä. Syykin selvisi. Lapset Marja, Ritva ja Hannu kun halusivat tulla juhlistamaan vanhempiensa timant- Ensimmäinen kantele keuhkoparantolassa Koistisen perheessä laulettiin paljon ja Tuusniemen serkut soittivat viulua, mutta muuten ei Oton lapsuuteen soitto kuulunut. Leipä löytyi isän uraa jatkaen luotsina eri puolilla Savoa ja Karjalaa. 50-luvulla Otto Koistinen joutui keuhkoparantolaan. Parantolassa oli pitkäaikaisille potilaille verstas, jossa sai tehdä puutöitä. Siellä hän näki opettajalla kanteleen piirrustukset. Otto Koistinen teki ensimmäisen kanteleensa parantolareissun jälkeen. Siitä alkoi tie kanteleenrakentajana. Meinasin, että saa jäädä viimeiseksi, kun kantele piti tehdä opettajan ohjeiden mukaan loimukoivusta. Se oli huonolla höylällä hankala työstää, muistelee Otto. Parantolasta päästyä oli kipinä kuitenkin jo syttynyt. Kun saunalla oli ylimääräinen huone verstaaksi, alkoi kanteleita syntyä. Kuorokaverit kannustivat ja kylän räätälikin Oton kanteleen nähtyään sanoi voivansa soittaa sitä vaikka viikon syömättä. 35-kielisestä kanteleesta lähdin liikkeelle, Otto kertoo. Loimukoivu vaihtui kuitenkin kokeilun kautta kuuseen ja honkaan. Mallien kehittely lähti heti liikkeelle. Ensimmäisen kanteleen tasaperä pyöristyi ja mallia kevennettiin. KANTELE 15 3·2011
Tulin siihen tulokseen, että kantele ei ylimääräistä puuta tarvitse. Parantolan puutyöopettajan ohjeen mukaan Otto värjäsi kanteleensa edelleen ruskeaksi. Kuorokaverini Onni Tirkkonen kerran katseli kanteletta ja kysyi, suuttuisinko, jos hän sanoisi jotain. Minä lupasin, etten suutu vaan olisin kiitollinen. Onni siihen, että älä sinä töhri noita honkakanteleita, hongan väriä et tule ikinä korjaamaan. Minä sanoin, että kiitoksia ja sen jälkeen en niitä enää värjännyt, kertoo Otto. Niin kiinnostus kasvoi varsinkin kun Joensuussa asuva kuuluisa kanteleensoittaja ja -opettaja Tyyne Niikko oli soitellut Oton kanteleita ja sanonut, että kyllä on jatkettava. Tyynen valitettua hihansa jäävän kiinni koneistoon, Otto suunnitteli mallin, jossa vivusto tuli keskelle. Otto jatkoi kuitenkin edelleen luotsin hommia. Niissä töissä talvella oli hiljaisempaa ja rakentamiselle jäi aikaa. Reimareitten ohella Otto rakenteli kanteleita. Hyvä kannel kauas kuuluu Otto Koistisen hyvä ystävä Martti Pokela kehotti kerran osallistumaan Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön viisikielisen kanteleen rakentamisen kilpailuun. Siihen piti tulla lovileikkauksia, enkä minä niitä kehdannut ruveta leikkelemään. Sähkökolviin taittelin pellin ja sillä painelin kuviot. Siinä meni kuulemma ensimmäinen palkinto ja tulin toiseksi, nauraa Otto. En pitänyt niitä koristuksia niin tarpeellisena. Ensimmäinen palkinto tuli sen sijaan isojen kanteleitten sarjassa. Viisikielisilläkin tuli myöhemmin ensimmäisiä palkintoja, vaikka Otto ei kilpailuista niin perustanut. Aina vain joku houkutteli osallistumaan. Kaustisen kilpailuihin oli kolme kannelta valmiina, yksi honkaa, yksi leppää ja yksi raitaa. Unessa tuli sitten Martti Pokela tyttärensä Eveliinan kanssa ja väänteli raitaisen kanteleen pontta, niin että pelkäsin sen menevän rikki, muistelee Otto. Niin hän laittoi sitten juuri sen raitaisen kanteleen yhden kielen vaihdon jälkeen kilpailuun ja ensimmäinen sija tuli. Kun Martti kuuli tarinan jälkeenpäin, hän kysyi aina ensiksi, että olenkos nähnyt niitä enneunia, mutta ei ole näkynyt, Otto nauraa. Viisikielisiä tuli Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön hallituksen toiveesta tehtyä lahjoiksi, mutta suurin mielenkiinto on kohdistunut isoihin kanteleisiin. Kanteleitten ohella on syntynyt joitakin muitakin soittimia. Nuorena jäänmurtajalla työskennellessä tuli tehtyä murtajan verstaalla mandoliini viulunrakentamisesta ja soittamisesta innostuneen työkaverin innoittamana. Olen minä kahdeksan viuluakin tehnyt, Otto viittaa seinällä roikkuviin viuluihin. Vanhin tytär Marja halusi soittaa viulua. Minä menin soitinkauppaan ja kysyin, saanko ottaa mitat. Ei ollut varaa viulua ostaa. Sain luvan ja tein ensimmäisen viulun. Ei paljon päätä paleltanut, Otto naureskelee. Ritva on soittanut Otto Koistinen kädessään raitapuinen kantele, jolla hän voitti Kaustisen viisikielisen rakennuskilpailun. Otto näki siitä enneunen ennen kilpailua. KANTELE 3·2011 16
isänsä rakentamalla viululla ammattilaiseksi saakka. Kerran yksi pohjalaispelimanni oli kysynyt, miksei Otto mainosta. Otto siihen, että mitä tuota mainostamaan, kun ei kerkiä nytkään kaikkia tilattuja tekemään. Innoittajat ja soinnin salaisuus Otto Koistiselle on kanteleen sointi aina ollut tärkein asia. En minä puuta ole teknisillä laitteilla mittaillut, mutta olen yrittänyt kuunnella miten se soi, hän kertoo. Kantelisteissa innoittajina ovat olleet jo aiemmin mainitut Martti Pokela ja Tyyne Niikko, sekä halsualaiset pelimannit Veikko Kalliokoski, Sulo Karhulahti ja serkkunsa mestaripelimanni Taito Karhulahti. Ja tietenkin tytär Ritva. Taito Karhulahden luona Otto vieraili muutamaan otteeseen. Kerran Taito oli pyytänyt Ottoa tekemään sellaisen kanteleen, joka pimahtaa. Otto oli todennut, että nyt tuli kyllä sellainen pyyntö, jota ei voi toteuttaa. Ei hän voi tehdä kannelta, jonka sointi sammuu saman tien. Kanteleen pitää soida. Myöhemmin Taito oli jopa pyytänyt anteeksi, että hän pohjalaiseksi puhuu paljon ja usein ennen kuin ajattelee. Taito oli pelimanni, joka kehoitti aina kuuntelemaan soittimen ääntä tarkasti. Hän oli joskus kokeillut kaikki Oton rakentamat soittimet Halsualla 22 yhteensä ja todennut kaikkien soivan hyvin. Soitinrakentaminen on sellainen harrastus, että siitä löytyy aina jotakin uutta. Kantele on vielä sillä tavalla hankala, että siinä on paljon kieliä ja ne pitää saada soimaan tasaisesti, kuvailee Otto. Mutta onko hyvään sointiin joku salaisuus? Jos on, se jää salaisuudeksi, enempää Otto ei siitä osaa tai halua kertoa. Otto ja Rauha Koistisen yhteinen taival on jatkunut jo yli 60 vuotta. musiikilla on paikkansa, vaikka hän itse arvostaakin akustista sointia eniten. Eräät vanhemmat rouvat olivat arvostelleet modernissa konsertissa halunneensa kuulla kantelemusiikkia. Otto oli sanonut, että kuunnelkaapa uudestaan. Uuden musiikin kuunteleminen vaatii asenteiden muuttamista. Kanteleen symboliarvoa Otto ei juuri pidä painolastina, vaan ennemmin sitä, mitä sillä soitetaan. Nuoria ei aina innosta vanhempi musiikki. Oton käsityksen mukaan tilanne muuttuu, kun ohjelmisto laajenee. Tulevaisuus turvattu Kanteleen tilanne on tänä päivänä siis hyvällä mallilla. Myös Oton perinteen jatkaminen on hyvissä käsissä. Tytär Ritva Koistinen jatkaa kanteletaiteilijana, -opettajana ja -tutkijana, ja poika Hannu kehittää kanteleita perustamassaan Suomen suurimmassa kanteleita valmistavassa Koistinen Kantele -yrityksessä. Hannu kulki jo pienestä asti Oton kanssa verstaalla ja rakensi 12-vuotiaana ensimmäisen kanteleensa. Koulun jälkeen hän päivän yliopisto-opiskelun jälkeen ilmoitti ryhtyvänsä tekemään kanteleita. Koistisen keittiön pöydän ääressä onnellisen oloinen pariskunta tarjoilee edellisen päivän juhlien jäljiltä jäänyttä vadelmakakkua. Vaivoilta ei ole vallan säästytty ja sydämen keinoläppäkin vaatii nukkuma-asennon hakemista iltasella. Kyllä minä ajattelen, että meillä on kaikki oikein hyvin, Otto toteaa lopuksi. Isällä oli tapana sanoa, että "onnellinen on mies merellä lykkyjensä lainehilla". Kaikki musiikki voi olla hyvää musiikkia Minun ikäluokkani ihmiset tykkäävät vanhemmasta soittotyylistä, mutta kaikki tyylit pitää hyväksyä, Otto vakuuttaa. Kantele ei hänen mielestään kuitenkaan soi yhtä kauniisti kaikessa musiikissa. Kun Otolta utelee nykyvirtauksista, tuntuu, että kaikki käy. Sähkökanteleella ja kaikenlaisella KANTELE 17 3·2011
Satu Sopanen vaaleanpunaisissa ja Markku Kaikkonen mustissa riemuitsevat kanteleesta kurssilaisten kanssa. E uroopan varhaisiän musiikinkasvattajat ja -tutkijat kokoontuivat kesäkuussa Helsingissä MERYC 2011 -konferenssiin. Konferenssia emännöi Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelma Helsingissä, Ruoholahden toimipisteessä. Sen keskiössä on musiikin, varhaisiän (0-8 -vuotiaat) ja kasvatuksen kenttään liittyvä monitieteellinen keskustelu sekä alan uuden, julkaisemattoman tutkimustiedon välittäminen. MERYC:n päätavoitteena on edistää eurooppalaista tutkimusta ja käytäntöjä varhaisiän ja musiikin saralla. Konferenssiin kuului myös useita työpajoja, joista erään aiheena oli kantele ja kehorytmiikka. Työpajan vetivät kantelepedagogi Satu Sopanen ja musiikkikasvattaja Markku Kaikkonen. Työpajan nimi oli Echoes from Finland ja sen tavoitteena oli tuoda 5-kielinen tutuksi ja opettaa soiton perusteet. Halusimme näyttää, kuinka soitinta voi käyttää monipuolisesti. Johtoajatus oli nopeasti - helposti - monipuolisesti, musiikillinen "pienoiskonsertti" 5-kielisillä ja suomalaisella musiikilla, kertoo Satu Sopanen. Tutkija Charlotte Arculus (vas.) Iso-Britanniasta oli ensimmäistä kertaa kanteleen kanssa tekemisissä. Hän piti työpajaa mahtavana ja halusi päästä soittamaan myös konserttikannelta. Palaute oli positiivinen ja soittimesta oltiin innostuneita. Eräs englantilainen oli täysin haltioitunut saundista ja sen hiljaisuudesta. Muunmuassa siitä, että soittimen voi laittaa korvan viereen ja soittaa vain itselleen meditoida soittamalla, Satu Sopanen kuvailee. Osalle kurssilaisista kantele oli ennestään tuttu, mutta osa ei tuntenut sitä lainkaan. KANTELE 3·2011 18 TEKSTI JA KUVAT : SAULI HEIKKILÄ Uusia ystäviä kanteleelle kansainvälisessä konferenssissa
Kanteleliitto mukana Musiikkitalon Kansanmusiikin isommassa illassa 8.11. arraskuun alkupuolella on loistotilaisuus päästä tutustumaan uuden Musiikkitalon joka kolkkaan, sillä 8.11. järjestettävä Kansanmusiikin isompi ilta täyttää Musiikkitalon salien lisäksi myös sen aulat ja ravintolatilan. Tapahtuman nimi ei viittaa pelkästään kansanmusiikin määrään vaan myös laatuun; ohjelmassa on luvassa kansanmusiikin huippunimiä, joita on harvoin jos koskaan mahdollisuus nähdä saman illan aikana. Ison salin konserttia tähdittävät muun muassa Sväng, Pole Pole ja Kristiina Ilmonen. Ennen konserttia on Black Boxissa luvassa Kanteleliiton tarjoamaa lastenohjelmaa: Vilma Timosen riemukas ja vuorovaikutteinen Kanteleen kyydissä -esitys sekä työpaja tempaa lapset mukaansa jännittävään seikkailuun. Kello 18 koko Musiikkitalo alkaa soida, kun pääkaupunkiseudun kansanmusiikkiryhmät valtaavat aulat ja käytävät. Ison salin konsertin jälkeen meno jatkuu ravintolassa, jossa Perinnearkku ry:n järjestämillä jatkoilla nähdään lauluyhtye Äijän Tiernapojat-esitys ja tansseja tahdittaa Hyperborea. Konsertti sekä Jatkot kuullaan suorana lähetyksenä YLE Radio 1:n Kansanmusiikin illassa ja tapahtuma striimataan suorana yle.fi/klassisessa. tapahtumasta koostettu ohjelma lähetetään TV:n juhlakaudella joulun ja uuden vuoden aikaan YLE Teema -kanavalla. SAMI MANNERHEIMO M Konsertti on Etnosoi! 2011 -festivaalin aloituskonsertti ja sen järjestävät yhteistyössä Maailman musiikin keskus, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto, Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Kanteleliitto sekä Perinnearkku ry. Festivaalin muu ohjelma: www.etnosoi.fi KANTELE 19 3·2011
Haapaveden kantele humisee yhä TEKSTI JA KUVAT: JAAKKO MERILÄINEN Perinteen vaaliminen vaatii kuitenkin työtä Vuonna 1903 haapavetinen Pasi Jääskeläinen julkaisi Kanteleen soiton alkeita -opuksen. "Viime aikoina herännyt kanteleen soiton harrastus vaatii huomiota puoleensa, sillä kansamme vanha runohengen edustaja haluaa taas päästä oikeuksiinsa. Mutta jos tälle liikkeelle ei voida antaa apua ja johtoa, voi se myöskin kehittyä vääriin suuntiin menettäen arvonsa", kirjoitti Pasi alkulauseessa. Haapavedellä kantele toden teolla pääsi oikeuksiinsa ja lähti kehittymään oikeaan suuntiin. Viisikielisen soittajia paikkakunnalla tiedetään olleen jo satoja vuosia, mutta 1900-luvulla ampaistiin huimaan nousukiitoon isot kanteleet kainalossa. H aapavedeltä kimposi kanteletähtitaivaalle monia ympäri Suomea ja jopa muualla maailmassa tuttuja nimiä: Antti Rantonen, Ilona Porma, Anni Kääriäinen, Väinö Savikoski, Martti Pokela... Haapavettä ei ole suotta julistettu Suomen kantelepitäjäksi. Kanteleensoittajat esiintyivät paljon sekä yksin että yhtyeinä, ja soitannat vetivät salit täyteen väkeä. Eipä tainnut olla pitäjässä juhlaa, jossa oman kunnan kanteletaitureita ei olisi kuultu. Ihmisiin vetosi kansanläheinen soitto. Soittajat soittivat ja lauloivat vanhoja kansanlauluja omintakeiseen haapavetiseen tyyliinsä, turhista tekniikkakrumeluureista ja taiteellisuudesta piittaamatta. Kanteleen ääni sai usein esimerkiksi humista vapaasti, kun kieliä ei turhaan KANTELE 3·2011 20