• JADESOTURI · LAASANEN · ANTTU JA SENNI 3·2006
• SISÄLLYS Karjalan mailta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 LIpITSÄ JA TALLAS ELOkUVASSA Mestaripelimanni Vilho Suonvieri on poissa . . 10 MUISTOkIRJOITUS Kantele elokuvissa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12 JADESOTURI Anttu ja Senni . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 kESÄN MUUSIkOT Jaakko Laasanen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30 pELIMANNI YLÄ-SAVOSSA kUVA: MAARIT NISSINEN Anttu pori Jazzin päälavalla , s. 36 Matti Helkapalo pelasti aarteen , s. 5 Rämpsäkät Senegalissa , s. 11 Jadesoturin maisemissa , s. 12 kUVA: BLIND SpOT pIcTURES OY / ALEkSI kOSkINEN KANTELE 3·2006 TÄMÄN LEHDEN VÄRISIVUT TARJOAA: Roihuvuorentie 1, 00820 Helsinki · 09 - 789 690 · www.transitcase.fi 2
• Nuorvala, s. 34 kUVA: SAARA VUORJOkI/FIMIc pIIRROS: AMADEUS AMpUJA 28. vuosikerta 3 · 2006 PÄÄToIMITTAJA: Timo Väänänen 040 - 522 7188 AD: Ilari Ikävalko kummituksia kuuraketissa , s. 28 VAKIOT Pääkirjoitus .................................... 4 Puheenjohtajan palsta ..................... 4 Ajankohtaista ................................11 Opettajan päiväkirja ..................... 16 Julkaisut ....................................... 17 Nuottiliite ..................................... 19 Lasten kantele: Kummituksia .......... 28 Teoksia: Uusia säveliä ................... 34 Jokilaaksojen kanteleyhdistys ........ 37 Liitto............................................. 38 Ilmoitukset .................................... 41 Kanteleensoittajien matkassa ......... 42 kUVA: JAAkkO LAASASEN kOTIARkISTO JuLKAISIJA JA KuSTANTAJA Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki puh. 050-5645 957 mail@kanteleliitto.org www.kanteleliitto.org ToIMITuSNEuVoSTo Sami Kangasharju Sanna Pitkänen-Eerola Satu Sopanen-Helisalo Tuija Wegelius Timo Väänänen ToIMITuS JA TAITTo Pro Motius ky Rautatienkatu 3 B 34, 15100 Lahti lehti@kanteleliitto.org KuVAT Kuvat Pro Motius ky:n, ellei toisin mainita PAINoPAIKKA Kauhavan Kirjapaino www.kauhavansanomalehti.fi ILMESTYMISTIEDoT 4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 euroa/vsk Irtonumero 8 (12 cd) euroa Tilaukset liiton toimistosta AINEISTo- JA JuLKAISuPÄIVÄT 1. nro 1.2. 28.2. 2. nro 2.5. 31.5. 3. nro 1.8. 31.8. 4. nro 1.11. 30.11. ISSN 0357-6892 KANSI: PIENKANTELEITA LEPPÄVIrrALLA Laasanen ja kanteletytöt , s. 30 KuLTTuurI-, MIELIPIDE- JA TIEDELEhTIEN LIITTo KuLTTI rY:N JÄSEN KANTELE 3 3·2006
• PÄÄKIrJoITuS TIMO VÄÄNÄNEN PuhEENJohTAJAN PALSTA SATU SOpANEN-HELISALO Kantele jokaisessa talossa Kantele oli hyvin yleinen, kun kerääjät tallensivat perinnettä arkistoihin, kirjoihin ja kansiin sekä äänitteille. Kantele oli melkeinpä jokaisen talon seinällä. Sittemmin soitin on muuttunut hyvin harvinaiseksi, vai onko? Pianoja myytiin Suomessa 700 kappaletta vuonna 2003. Kun lasketaan mukaan digitaalipianot, on vuosimyynti 2200 pianoa. Pianojen luulisi olevan hyvin yleisiä Suomessa. Kanteleita rakennetaan Suomessa monen soitinrakentajan voimin. Eniten valmistetaan viisikielisiä kanteleita, muita pienkanteleita valmistetaan muutamia satoja ja isoja kanteleita vähiten. Määrä on tietysti verrannollinen soittimien hintaan ja kokoon. Viisikielinen on ahkerassa käytössä muskareissa ja kouluissa, joten kysyntä on suurempaa. Tarkkaa kanteleiden valmistusmäärää ei voi tietää, mutta arvioidaan, että se olisi n. 2000-3000 vuodessa, eli määrä on suurin piirtein sama kuin pianojen vuosimyynti. Piano ja kantele eivät ehkä ole aivan vertailukelpoisia, piano on useimmiten kalliimpi ja aina suurempi soitin, mutta mielikuvissa kantele taitaa olla harvinaisempi kuin todellisuudessa. Soittamaan "Syksyn tullen koulut ne alkaa suuressa Suomen maassa..." Aivan, ja on mahdollisuus valita itselle koulun tai työn lisäksi, harrastus satojen vaihtoehtojen joukosta. Opistot, yhdistykset, seurat ym. tahot tarjoavat vaikka mitä mielenkiintoista ajanvietettä. Mitäpä, jos alkaisit soittaa kannelta? Menisit mukaan pienkanteleryhmään tai soittaisit sähkökanteleita. Entäpä jos kokeilisit isoa kannelta. Kiinnostaisiko perinteinen musiikki vai uusi, vai harjoittelisitko sillä vapaata säestystä tai improvisaatiota? Tai ehkäpä jopa rakentaisit kanteleen. Mitä soittamisesta hyötyisi? Saisi rakot sormiinsa ja joutuisi vielä ehkä ostamaan uuden soittimenkin. Ehkä niinkin, mutta ajattele sitä musiikin ja musisoinnin tuomaa iloa ja riemua! Piristäviä soittotunteja, kavereita, uusien asioiden oppimista ja esiintymisiä! Soittoharrastus on parhaimmillaan musiikillista sielunhoitoa. Kaiken lisäksi taitojen karttuminen antaa mahdollisuuden yhteismusisointiin muiden soittimien kanssa, tai vaikkapa yhteislaulujen säestykseen. Ota selvää, missä paikkakunnallasi kanteletta soitetaan ja lähde mukaan. Voin vakuuttaa, että soitto ei ole suruista tehty. Musisoinnin iloa! KANTELE 3·2006 4
• Kalevalan mailta N "F A V ilmausretkelle lähtiessämme emme voineet aavistaakaan, kuinka monivaiheiseksi tämä retkemme tuli muodostumaan ja kuinka vaikean tehtävän olimme ottaneet suorittaaksemme. ivan sattumalta tapasimme silloin miehen, joka auliisti tarjoutui avustamaan meitä vaikeassa tehtävässämme. Tämä mies oli Vanja Tallas. anja Tallas on tyttärensä Alli Tallaan kanssa tehnyt elokuvan musiikkiin nähden suurtyön. Tuskinpa vain mistään muualta olisi saatu tähän elokuvaan sopivampaa taustamusiikkia, joka paremmin kuin Vanja Tallaan kanteleensoitto ja Alli Tallaan aitokarjalaiset lauluesitykset korostaisi elokuvan tunnelmaa." TEkSTI: HEIkkI LAITINEN, kUVAT: kURT JÄgER, © MATTI HELkApALON kUVA-ARkISTO äin kirjoitti ohjaaja Kalle Kaarna uudesta, Jäger Filmi Oy:n tuottamasta kokoillan elokuvasta Kalevalan mailta. Oli Kalevalan riemuvuosi, satavuotisjuhla vuonna 1935. Elokuva tahtoi hetkeksi siirtää ajatukset Raja-Karjalaan, kansalliseepoksen syntysijoille: "Se tahtoo kuvata meille tämän äärettömien metsien, upottavien soiden, siintävien vaarojen ja kaskisauhujen maan ja sen pienen joukon muinaisten runolaulajien jälkeläisiä, jotka vielä elävät siellä syrjäistä elämäänsä ja joiden arkipäiväisyyteenkin vielä osaksi sisältyy runolaulaja esi-isien perinteitä." lokuvassa oli kaksi osaa. Kymmenminuuttinen Alkunäytös oli omistettu Elias Lönnrotin ja Akseli Gallen-Kallelan elämäntyölle, musiikkina Leevi Madetojan sinfoninen runoelma Kullervo. Lähes puolitoista tuntia kestävästä toisesta osasta elokuvan esittelylehtinen kertoo näin: E KANTELE 5 3·2006
• Kalevalan mailta. Kalevalan ilmestymisen 100-vuotismuistolle omistettu 10-näytöksinen äänielokuva. Käsikirjoitus: Ensio Rislakki. Ohjaus: Kalle Kaarna. Valokuvaus: Kurt Jäger, Frans Ekebom. Musiikki: Vanja Tallaan aitokarjalaisten aiheiden mukaan sovittanut Martti Parantainen. P arantaisen orkesterisovituksia oli elokuvassa puolisen tuntia. Lisäksi raikuivat isänmaalliset laulut Suomen laulusta Karjalan jääkärien marssiin. Ääniraidan loppuosa sisälsi elokuvan varsinaisen sensaation: paikan päällä Raja-Karjalassa filmattua soittoa, laulua ja tarinointia. Ne olivat ensimmäisiä sataprosenttisia äänielokuvataltiointeja studioiden ulkopuolella. esitettiin teatterissa. Kun äänielokuva alkoi valloittaa maailmaa, Jäger rakensi itse oman äänikameran ja kehitti uraauurtavan äänitysmenetelmän, joka sai nimekseen Jägerton. Se oli käytössä Karjalanretkelläkin. Musiikkiäänitykset olivat aivan omaa luokkansa, ääni tallentui optisesti filmille eikä lopputulos kalpene nykyäänitysten rinnalla. Jäger-Filmi Oy teki kymmenen kokoillan elokuvaa, mukana historiallisia suurelokuvia Elinan surmasta Isovihaan. Sarjan aloitti Kalevalan mailta. lokuvaa kuvattiin kesällä 1934 Suojärvellä, Ilomantsissa ja Korpiselällä. Se oli samalla Kurt Jägerin häämatka: mukana oli vasta vihitty vaimo Elli Kuusisto. Kalle Kaarna kertoo: "Samoilimme erämaata, laskettelimme koskia, kuuntelimme runonlaulajia, itkijänaisia ja kanteleensoittajia yksinäisissä kylissä, suuressa erämaassa. Tuntuu siltä, kuin näiden harmaapäisten laulajien ja soittajien esitykset vasta täällä, suuren luonnon sylissä, pääsisivät oikeuksiinsa." Neljätoista vuotta oli kulunut kansatieteellisestä elokuvaretkestä Suojärven Kuikkaniemeen. Tästä retkestähän oli puhetta lehtemme viime numerossa. Vanja Tallas (1876­1952) oli jälleen tärkeässä osassa, ja hänen mahtava kotitalonsa oli nytkin retkikunnan tukikohtana. Nyt ei kuitenkaan ollut kyseessä kansatieteellinen ennallistaminen vaan silloisen elämän do- E oko hankkeen takana oli saksalaissyntyinen elokuva-alan monitaituri Kurt Jäger (1898­1965). Vuonna 1921 nuorukainen kutsuttiin Berliinistä Suomi-Filmin laboratorionjohtajaksi ja pääkuvaajaksi. Hän jäi Suomeen ja loi merkittävän elokuvauran. Hän tuotti ja kuvasi kymmeniä dokumenttielokuvia. Kuuluisin ja dramaattisin otos oli Helsingin kuvaaminen lentokoneesta. Moottori sammui ja kone teki hätälaskun eduskuntatalon edustan kivimuuriin. Jäger kuvasi koko ajan, myös paikalle kokoontunutta yleisöä, ja samana iltana elokuva K Vanja Tallas KANTELE 3·2006 6 kUVA kURT JÄgER, © MATTI HELkApALON kUVA-ARkISTO
• kanteleensoittaja, runolaulaja Timo Lipitsä soittaa kanteletta. kUVA kURT JÄgER, © MATTI HELkApALON kUVA-ARkISTO kumentointi. Kuvattiin taloa ja sen arkisia askareita, talon isännän kanteleensoittoa ja hänen 22-vuotiaan tyttärensä Allin laulua, kylän sekakuoroa sekä elokuvan huipentavia karjalaisia häitä. Morsiamena oli Alli Tallas. Häissäkin elettiin jo nykyaikaa. Häätanssia säesti itse talon isäntä, mutta ei kanteleella vaan kaksirivisellä hanurilla, arkaaiseen karjalaiseen tyyliin. Vanja Tallas teki filmiyhtiön kanssa oikein virallisen sopimuksen seitsemän säveltämänsä ja sanoittamansa laulun käytöstä elokuvassa sekä niiden julkaisemisesta elokuvan oheistuotteena. Laulut julkaistiinkin vihkosena Aito karjalaisia sävelmiä. Alli lauloi ne elokuvassa isänsä kanteleella säestämänä, ja Parantainen käytti sävelmiä sovituksissaan. Morsiussaaton soittoniekka anhakantaisen karjalaisen kanteleensoiton edustajaksi Vanja Tallas ei ryhtynyt tässäkään elokuvassa, vaan suositteli tehtävään naapuripitäjästä laulujuhlamatkojensa tuttavaa, 77-vuotiasta Timo Lipitsää, joka oli vuosia kulkenut soittaen, laulaen ja tanssien kertomassa katoavasta kalevalaisuudesta. Lipitsä kertoi kuvausryhmälle kulkeneensa seitsentoistavuotiaasta kannel kainalossa "dansilois da muis igrulois". Tallas muisteli vanhoilla päivillään radiohaastattelussa: "Hyvä tyyppi ol, vaik ol vanhaki mies, mie kun soitin, hän tanssi, ketterä jaloistaan." Lipitsän kymmenkielisen kanteleen soitto kuvattiin hänen kotonaan Suistamon Koiton kylässä ja siellä hän myös lauloi filmille runolauluja Feodor Vuorisen kanssa. Tunnettu Runonlaulaja-patsaan paljastustilaisuus Jehkilässä V © MATTI HELkApALON kUVA-ARkISTO kUVAT kURT JÄgER, KANTELE 7 3·2006
• esiintyjäpari istuu vastakkain ja sormet ovat kyllä sormien lomassa mutta ennen näkemättömällä tavalla kämmenselät ylöspäin. Eivätkä he laula odotuksenmukaisesti vuorotellen vaan koko ajan yhtä aikaa. V L aikuttavimmat kuvaukset tehtiin kuitenkin Korpiselän Ägläjärvellä. Karhunkaataja Jaakko Pyy kertoo vanhassa majatalossa uskomattomia karhutarinoitaan ja Ahri Vornanen itkee haudalla kylän vanhassa kalmistossa elämän katoavaisuutta. la-elokuvasta jäi jäljelle neljäkymmentäviisi minuuttia raakamateriaalia. Sen pelasti jälkimaailmalle elokuvaaja, tuottaja Matti Helkapalo, jonka yhtiö omistaa nykyisin elokuvan esitysoikeudet. Vuonna 1994 hän teki Maija-Liisa Wassmundin kanssa erinomaisen dokumentin Kurt Jägeristä. P opullisessa elokuvassa oli edellisen lisäksi pitkiä jaksoja, joissa kuvattiin maisemia sekä metsän ja ihmisen elämää. Mukana oli Jägerin aikaisemmin tallentamaa kuvamateriaalia laajalta alueelta Laatokan Valamosta Nurmekseen ja Valtimolle. Karhu oli yksi elokuvan keskeisistä näyttelijöistä, samoin huuhkaja, pöllö, teeri, haukka, korppi ja orava. Hienot lähikuvat saivat yleisön haukkomaan henkeään. Mukana oli metsästystä, kalastusta, kaskenpolttoa, koskenlaskua, peltotöitä, lehmisavuja, kehruuta, praasniekkojen juhlintaa sekä Karjalan sivistysseura pystyttämässä runolaulajien patsasta Suojärven Jehkilän kotiseutumuseon viereen. aljoa ei ole jäljellä. Alli Tallas ystävineen laulaa isänsä säestämänä Jo Karjalan kunnailla lehtii puu. Ahri Vornasen itkuvirttä on jäljellä minuutti, Timo Lipitsän runolaulua ja kanteleensoittoa kumpaakin vielä vähemmän. Vanja Tallas on kaksirivisineen kuvassa muutaman sekunnin, intensiivistä soittoa kuullaan tanssin taustalla kuitenkin melkein puolitoista minuuttia. Tallas soittaa kanteletta ääniraidalla, mutta soittoa ei ole säilynyt katseltavaksi asti. Pyyn karhutarinoita ei ole jäljellä lainkaan. änityksen ja kuvan tason takia näitäkin katsoo ja kuuntelee sydän syrjällään. Mitä useammin katsoo, sen enemmän ymmärtää. Korvaamattomia nämäkin ovat, samoin kuin Jägerin matkan aikana kuvaama suuri valokuva-aineisto. Ne pitäisi saada kaikkien koettaviksi. aikka Vornasen itkuvirsi ja Tallaksen kaksrivisen soitto on nähtävä uudestaan ja uudestaan, hätkähdyttävintä on sittenkin kokea Timo Lipitsän kymmenkielinen kantele. Pitkä, tuuhea, liehuva valkoinen parta; sormet soutavat vinhasti kuin itsestään, omissa oloissaan. Soittaja katsoo rauhallisen itsetietoisesti kameraan. Soitto on juuri sellaista, mitä mielessäni olen kuullut katsellessani museoiden koverrettuja kanteleita. Nykyisen sointi-ihanteen vastakohta: kymmenen paksua kieltä on löyhällä, sointi on tumma ja syvä, ääni huojuva, lempeästi hyväilevä kuin Laatokan Valamon kirkonkellojen soitto. Kuten Arja Kastinen totesi tutkittuaan nykyteknologialla Vanja Tallaksen soittoa: yksittäisiä säveliä tärkeämpää on kokonaissointi, jota sanoilla voisi kuvata liekehtiväksi äänimatoksi. Alli Tallas esitti morsianta. kUVA kURT JÄgER, Ä V lokuvan ensi-ilta oli Helsingissä elokuvateatteri Bio-Biossa sunnuntaina 24.2.1935. Seuraavalla viikolla, Kalevalan päivänä, alkoivat nelipäiväiset riemuvuoden pääjuhlallisuudet näyttelyineen ja konsertteineen. Vanja Tallas esiintyi juhlilla, joten hän epäilemättä oli kunniapaikalla myös elokuvan ensi-illassa. Seuraavina päivinä ja viikkoina elokuva esitettiin kahdessakymmenessä kaupungissa Oulua myöten. astaanotto ei ollut erityisen innostunut. Kansanmusiikkiosuuksia pidettiin vaikuttavina ja niiden tallentamista tärkeänä mutta kokonaissuunnitelmaa hatarana. Elokuva hautautui arkistoon. Vuonna 1959 tulipalo tuhosi lisäksi suurimman osan Kurt Jägerin elämäntyöstä. Kaleva- E V KANTELE 3·2006 8 © MATTI HELkApALON kUVA-ARkISTO
• Rakastettava soitin ­ rakastettavaa musiikkia Perinteinen soitin soi uudella tavalla. Moderni viisikielinen kannel on nykyaikainen malli vanhasta hienosta soittimesta. Kaulahihna ja mikitys mahdollistavat erilaiset esitystyylit. Modernia, tervalepästä valmistettua, viisikielistä soitinta on saatavana puunväriseksi, keltaiseksi, punaiseksi ja turkoosiksi lakattuna. Lisävarusteet: - mollivaihtaja asennettuna - mikrofoni asennettuna - huiluäänimerkit - soitinlaukku. Lov i kka Ky Teollisuustie 10 · FI-95600 Ylitornio · Puh./Tel +358 16 571 567 · Mobile +358 40 580 7464 E-mail: pekka@lovikka.com · w w w. l ov ik k a . co m
• Mestaripelimanni Vilho Suonvieri on poissa Heinäkuun 15. päivänä saapui suruviesti. Ystävämme, mestaripelimanni Vilho Suonvieri oli kuollut kotonaan Haaparannassa. Suonvieri syntyi Alavieskassa Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.1919, muutti vuonna 1960 Kemistä Ruotsiin Södertäljeen. Hän työskenteli mm. Volvon ja Scanian tehtailla ja viimeiset työvuotensa vastaavana toimittajana ruotsinsuomalaisten lehdessä. Hän hoiti pitkään työnsä ohessa siirtolaissihteerin tehtäviä. Eläkepäiviksi hän muutti Haaparantaan asumaan. Suonvieri toimi myös politiikan ja kulttuurin parissa, esiintyi kanteleen kanssa Ruotsissa, Suomessa ja Kreikassa ja opetti kanteleensoittoa Ruotsissa ja 1990-luvulla myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Kanteleliitto myönsi Vilho Suonvierelle kultakanteletunnustuksen vuonna 1993. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien mestaripelimannin arvonimen hän sai vuonna 1998. Vilho Suonvieri aloitti kanteleensoiton seitsemänvuotiaana. Soittamaan hän oppi muilta soittajilta, mm. Niilo-setäänsä kuuntelemalla. Vilho Suonvieri piti yllä ja opetti edelleen alueen omintakeista pitkän sivun soittotyyliä. Hän opetteli myös nuotit ja teki sovituksia konserttikanteleella. Hänen ohjelmistoonsa kuului pelimannimusiikkia, kansanlauluja, omia sävellyksiä, viihdemusiikkia sekä siirtolaisuuden mukanaan tuomia kappaleita. 80-vuotisjuhliensa merkeissä hän teki CD-levyn "Vilho Suonvieri 80 v." Vilho ja Anna-Liisa Suonvieren perheeseen syntyi viisi lasta, joista neljä asuu Ruotsissa. Suonvieri jäi leskeksi vuonna 2003. Muistan Vilhon hyväntuulisena, musiikkia pohdiskelevana soittoystävänä, joka kantoi syvää huolta pelimannien asemasta kanteleensoiton kentässä. Perinteisen soiton lisäksi hän oli aina innokas opettelemaan uusia kappaleita. Näissä "kipaleissa", kuten hän hauskasti sanoi, kuului musisoinnin välitön ilo, joka hetkessä tarttui meihin SibeliusAkatemian oppilaisiin. Sinikka Kontio Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston lehtori, Vilho Suonvieren oppilas KANTELE 3·2006 10
• olga Siskina Suomeen Syyskuun lopussa nuori pietarilainen guslivirtuoosi Olga Siskina tulee vierailemaan Helsinkiin. Hän on konsertoinut lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla sekä soolokonsertein että orkesterien solistina. Hän on soittanut mm. Osipovin akateemisessa kansallisessa orkesterissa ja Mariinski-teatterin guslisolistina Rimski-Korsakovin oopperassa. Helsingin konsertissa esiintyy Olgan lisäksi Sibelius-Akatemian kanteleopiskelijoita kansanmusiikin osastolta ja esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta. Konsertissa kuullaan gusli- ja kantelemusiikkia perinteisestä moderniin. Konsertti on 30.9. klo 18 Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa Pohjoinen-Rautatiekatu 9, Helsinki. rämpsäkät Senegalissa AJANKohTAISTA "Kantele rouge ja kantele blanc!" Näin esiteltiin Rämpsäköiden soittimet Senegalissa Afrikakeurfestivaalilla 1.6.­10.6.2006. Pohjoisen eksotiikka, melodiset tarttuvat laulut ja herkemmät soittimet purivat yleisöön myös rumpujen maassa. Paikallisilla äänimiehillä tosin oli ihmettelemistä kanteleen ja jouhikon miksauksen kanssa. Tilannetta ei helpottanut yhteisen kielen puuttuminen. Matka oli erittäin opettavainen tuleville kansanmusiikin ammattilaisille. Festivaalin lisäksi muusikot tutustuivat Senegalin musiikkikulttuuriin workshopeissa ja paikallisten muusikoiden kanssa soitellen. Afrovaikutteita onkin kuultavissa Rämpsäköiden tulevissa konserteissa. Senegalin ja Suomen jo ennestään vahvat musiikilliset suhteen saivat edelleen vahvistusta. Senegalissa esiintyneessä kokoonpanossa soittivat: Marjo Smolander, 15-kielinen kantele, konserttikantele ja jouhikko, Johanna Rautiainen, 15-kielinen ja konserttikantele, Ella Isotalo, viulu ja Aini Salmela, 15-kielinen kantele, djembe ja laulu. Rämpsäkät perustettiin Rääkkylässä vuonna 1993. Ohjelmisto koostuu yhtyeen omista sävellyksistä, joista vastaa pääosin Marjo Smolander. Smolander ja Rautiainen ovat yhtyeen perustajajäseniä. He aloittivat kanteleensoiton alle 5-vuotiaina. Nyt yhtyeen kaikki muusikot opiskelevat kansanmusiikkipedagogeiksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa. www.afrikakeur.net KANTELE 11 3·2006
• KANTELE ELoKuVISSA TEkSTI: ILARI IkÄVALkO, kUVAT: BLIND SpOT pIcTURES OY / ALEkSI kOSkINEN Jadesoturi Ohjaaja AJ Annila kertoo, kuinka kantele päätyi keskelle itämaishenkistä seikkailua. "Kiinalaisen mytologia- ja fantasiakirjallisuuden Wuxia Pianin määritelmä kuuluu seuraavasti: tarinoita sotureista, miekoista ja noituudesta." Sama määritelmä sopii myös Kalevalaan. "Kahden maan mytologioista löytyi hyvin paljon yhteistä ja ne sointuvat hienosti yhdeksi elokuvaksi," Annila kertoo. "Kalevala ja Wuxia Pian ovat jo ennen Jadesoturia olleet hyvin lähellä toisiaan. Toivottavasti olemme onnistuneet tuomaan ne vielä lähemmäksi." "Jadesoturi kertoo kiinalaisesta soturista, joka siirtää kohtalon hänelle määräämää tehtävää saadakseen uuden tilaisuuden rakastamansa naisen kanssa. Vuosituhansia myöhemmin nykyajan Suomessa seppä nimeltään Kai Pelkonen on menettänyt rakkaansa. Vanhan routahaudasta löydetyn lippaan löytäessä tiensä Kain luokse alkaa hänelle selvitä oma menneisyytensä ja teot, jotka estävät häntä olemasta nykyajassa onnellinen. Kain on kohdattava kohtalonsa, jota hän on paennut jo tuhansia vuosia." Lokakuussa saa ensi-iltansa ensimmäinen suomalainen kung fu -elokuva Jadesoturi. Uusia uria suomalaisessa elokuvatuotannossa aukaiseva rakkaustarina on kuvattu osin kiinassa ja siinä yhdistyvät suomalainen ja kiinalainen mytologia. Musiikista vastaa haitarivirtuoosi ja säveltäjä kimmo pohjonen, joka pääinstrumenttinsa ohessa soittaa Jadesoturin ääniraidalla myös kanteletta. KANTELE 3·2006 12
• Jadesoturin kanteleen on rakentanut Erkki Okkonen, koristelu ja pintakäsittely on tehty elokuvaväen toimesta. KANTELE 13 3·2006
• KANTELE ELoKuVISSA Kantele tunteiden tulkkina Kantele ei ollut ennen elokuvan tekoa AJ:lle sen tutumpi kuin kenelle tahansa suomalaiselle. Kantele edusti hänelle kalevalaisuutta, kansanperinnettä ja tarinankerrontaa laulujen muodossa. "Ja tietenkin musiikkia, jonka yhdistän kotimaahani", Annila lisää. Tästä syystä se oli myös erinomainen esine edustamaan elokuvan päähenkilön kotimaata, juuria ja äidin perintöä. Se on myös lahja, jonka päähenkilö rakentaa muinaisessa Kiinassa ja haluaa rakkaalleen antaa. Rakkaus ei aina ole helppoa. Yhdessä Jadesoturin keskeisessä kohtauksessa Tommi Erosen esittämä päähenkilö Sintai Seng-Pu soittaa kanteletta. "Soittamisen kautta hän pystyy ilmaisemaan tunteita, joita ei muuten osaa sanoiksi pukea," ohjaaja kertoo. "Kanteleen äänillä on myös keskeinen rooli taistelussa, joka rakastavaisten välillä käydään. Sen sointi rytmittää taistelukohtausta pohjustaen sen enemmänkin tanssiksi kahden rakastavaisen välillä kuin väkivaltaiseksi yhteenotoksi." Kulttuurien vuoropuhelua Vaikka kyseessä oli kansainvälinen yhteistuotanto, ei kulttuurisokki ehtinyt ohjaajaan kiireen keskellä iskeä. "Kahden kulttuurin ja maan yhdistäminen oli oikeastaan helppoa. Elokuvan tarina nojaa niin vahvasti tunteisiin ja rakkaustarinaan, etteivät kulttuurierot ole enää eroja, vaan ainoastaan mausteita. Elokuvan teko tuntuu olevan samanlaista idässä ja lännessä. Kielimuurikin oli helppo ylittää kuvallisen ilmaisun parissa. Myös ihmiset ovat näissä kahdessa maassa hyvin sa- kUVAT: BLIND SpOT pIcTURES OY / ALEkSI kOSkINEN KANTELE 3·2006 14
• manlaisia. Meitä näyttää yhdistävän tummasävyinen huumorintaju." Ääniraidalla kanteletta ja Kiinaa yhdistää Kimmo Pohjosen mukaan uussoitin vantele. Se on eräänlainen kitaran ja kanteleen välimuoto, jonka on kehittänyt kitaristi Riku Kettunen. Kiinaan viittaava piirre on soittimen ääni, joka muistuttaa kiinalaista chengiä ja japanilaista kotoa. Jadesoturin tarina saa inspiraationsa kiinalaisesta wuxia -elokuvasta ja Kalevalasta, mutta luo tältä pohjalta täysin oman maailmansa. Sampo on AJ Annilan mukaan keskeinen osa elokuvaa. "Sammon tarina, joka on meille Kalevalasta tuttu, saa muodon, joka pohjaa historialliseen faktaan: Kielitieteilijä M. A. Castrén, joka Lönnrotinkin kanssa liikkui, tapasi matkallaan itään vanhan munkin, joka kertoi, että vanhin ja arvostetuin buddhalainen temppeli on tiibetiläiseltä nimeltään Sang-fu eli 'Kaiken onnellisen salainen lähde'. Mongolit lausuivat tämän sanan muodossa 'Sampo'! Temppelin katon kerrotaan olleen jalokivin vuorattu, mikä sai sen näyttämään kirjokannelta, tähtitaivaalta." KANTELE 15 3·2006
• oPETTAJAN PÄIVÄKIrJA "Mitä nukahtaneen näköisen henkilön päässä liikkuu..." Pikkoloviisikielisen kokoinen kieletön kantele voisi helposti toimia penaalina tai korurasiana, jos kansi olisi saranoilla kiinni ja siinä olisi pikkulukko. Jos kielet olisivat paikallaan, sillä voisi soitellakin. Aika metka kapistus! Turistit olisivat varmasti (-?-) matkamuistomyymälässä innoissaan kantelesoittorasiasta. Idea olisi sama kuin penaalissa, mutta kun kannen aukaisisi, sisältä nousisi itse mini-Väinämöinen soittaen jotain kanteleklassikkoa. Tai vaikkapa mr. Lordi karjahdellen Hard Rock Hallelujaa. Talvisiin rientoihin lapsille toisi iloa kantelepulkka: idea olisi sama kuin edellä, mutta koko olisi isompi ja materiaalina olisi tietenkin muovi. Puisena tätä pulkkaa voisi käyttää rekenä. Lopuksi sen voisi pakata kankaiseen kantelepulkkaselkäreppuun. Pulkkaretkellä aurinkoisella säällä ovat aurinkolasit tarpeen. Sitäkin löytyisi kanteledesigninä: kaksi vaakatasossa olevaa viisikielisen muotoista linssiä olisivat vauhdikkaan ja virtaviivaisen näköiset. Kotimatkalla hihassa heiluisi kanteleheijastin. Paola Suhonen voisi suunnitella retrovärisen ja -kuosisen kantelekankaan ­ tai mieluummin kankaita. Pian kanteleeseen puketuminen olisi viimeisen päälle trendikästä! Kantelekassit vilahtelisivat katukuvassa, kotien ikkunoissa riippuisivat kantelekuosiset verhot. Olisi kantelepatalappuja, -servettejä, -pyyhkeitä, -sänkyvaatteita, -sateenvarjoja ja kantelekuvioisia kumikenkiä. Musiikkioppilaitoksissa tulisi pulaa kanteleopettajista, koska kaikki lapset haluaisivat oppia soittamaan tätä uusinta trendisoitinta. Töitä olisi kaikille yllinkyllin, myös muusikoiden puhelinvastaajat täyttyisivät keikkatarjouksista niin koti- kuin ulkomaille. Soitinrakentajat uurastaisivat hiki hatussa puunpölyn pöllytessä verstailla. Iittalan tehtaiden piipuista pöllähtelisi mustaa savua koneiden pauhatessa ja raksuttaessa sisällä. Ompelimoissa kävisi kuhina, kangas pöllyäisi ja ompelukoneet laulaisivat, suorastaan huutaisivat. Kassakoneet kilisisivät taukoamatta ympäri Suomen. TIINA kOMULAINEN kIRJOITTAJA ON HELSINkILÄINEN kANTELEOpETTAJA, JOkA OpETTAA pÄÄkAUpUNkISEUDUN MUSIIkkIOpISTOISSA. Kaikenlaista Kesä on jo sen verran pitkällä, että on aika paneutua valmisteluihin uutta lukuvuotta varten. Sanomalehdet tyrkyttävät uusia reppuja ja lenkkareita tyyliin "Nyt kouluun City-Marketin kautta!" tai "Hae nyt uusi syysilme Sokokselta". Valitettavasti nämä mainokset ovat yhtä puudutttavia lukea, kuin mallistotkin katsella. Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että samat mainokset ja tavarat laitetaan joka vuosi lehteen luottaen, ettei kukaan tunnista niitä vanhoiksi? (Sama juttu naistenlehtien keväisten laihdutusvinkkien suhteen, muuten. Samoin syksyn vinkit siitä, kuinka laitetaan karhea kesätukka taas kiiltämään. Huoh! Olisi virkistävää lukea juttuja eri näkökulmista: "Vielä ehdit rapakuntoon kesäksi!") Kesäisten poutapilvien alla paistatellessani annoin ajatuksen lentää vapaasti ja visioin, miten kanteletta voitaisiin hyödyntää persoonallisessa suomalaisessa designissa. Ehkä sinäkin ostaisit "uuden syysilmeen", jossa olisi todellakin jotain ihan ennennäkemätöntä. Eipä sitä koskaan tiedä, mitä nukahtaneen näköisen henkilön päässä liikkuu... Ensinnäkin, taattu suomalainen hitti olisivat kantelekengät. Niitä voisi valmistaa muovista kumikengiksi ja puusta käytettäviksi hollannikkaiden tavoin. Muotona olisi 5-kielinen kantele. Kenkä puettaisiin työntämällä jalka kaikukopan pyöreästä reiästä sisään, varpaat viritystappeja kohti. Lesti olisi juuri sopivanmallinen, koska varpaille jäisi hyvin tilaa "yksi viritystappi per varvas" -logiikalla. Useimmat kengänmallithan kapenevat varpaita kohti ja siitä voi tulla ikäviä hankautumia varpaisiin. Mutta ei näistä! Nimeksi voisi tulla hollannikkaista väännettynä suomikkaat, tai kantelikkaat. Pohjasta avoin vähäkielinen kantele nurinpäin käännettynä voisi antaa muotonsa vaikkapa uudelle suomaiselle tarjoiluvadille. Iittala voisi ottaa sen valmistukseensa. Tarjoiluvati voitaisiin valmistaa myös puusta. Mikä loistava liikelahja ulkomaille, kivan näköinen myös kotona! KANTELE 3·2006 16
• JuLKAISuT KANNELTEN sOITTO KAJAhTAA Helli Syrjäniemi 2002 HSCD-1 helli.syrjaniemi@pp.inet.fi, "Kannelten soitto kajahtaa!", voitiin sanoa, kun Kangasalan kirkossa vuonna 2001 pidetyssä kantelekirkossa Helli Syrjäniemen sovituksia soitti iso soitinryhmä. Siihen kuuluivat Annikki Smolander-Hauvosen johtama Käenpiiat-yhtye sekä yhtyeen kantelekvartetti, viulisti Nikolai Fadev ja sellisti Lauri Voipio. Tästä tilaisuudesta taltioitujen sävellysten lisäksi levyllä kuullaan studiossa äänitettyjä Hellin kantelesooloja. Helli Syrjäniemen kokoamaan monipuoliseen ohjelmistoon sisältyy tunnettuja taidesävelmiä kuten Caccinin Ave Maria ja Pachelbelin Canon, suomalaisia kansansäveliä, mm. Jo Karjalan kunnailla sekä Ol' kaunis kesäilta sekä hengellisiä lauluja soitinversioina. Tarmokas Helli Syrjäniemi on Kangasalan kanttorin toimensa ohessa sovittanut neljä vihkollista musiikkia kanteleelle, julkaissut useita kantelesoololevyjä, esiintynyt lukemattomia kertoja erilaisissa tilaisuuksissa sekä huolehtinut 13-henkisen perheensä hyvinvoinnista itseään säästelemättä. Parhaillaan hän työstää kahta uutta soololevyä. BRELO: SEITTI Laukkosken nuorisoseura ry, 2006, LNS 002 www.porstua.net/brelo brelo_lns@suomi24.fi Laukkoskella toimiva Brelo-yhtye on julkaissut toisen levynsä. Ensimmäisen levynsä Brelo (Brelo, LNS 001) julkaisti 2004 ja yhtye on tullut tunnetuksi monipuolisesta ja taitavasta soitostaan Vilma Timosen johdolla. Brelo oli Kanteleliiton Vuoden Kanteleyhtye 2005. Brelon pienkanteleet soivat hienosti ja rikkaasti yhdessä konserttikanteleiden ja toisinaan Saarijärven kanteleiden kanssa ja laulu on monissa kappaleissa olennainen osa kokonaisuutta. Paitsi uusia Brelon omia kanteletyylejä, levyllä esitellään myös perinteisiä soittotapoja ja musiikkityylejä kuten tikkutyyli sekä inkeriläissyntyisen paimensoittajan Teppo Revon sulkusoittotyyli. Repo edusti jo ennen varsinaista rytmimusiikin aikakautta omintakeista, mukaansatempaavaa poljentoa. Brelon jäsenten sävellyksiä on CD:llä mukana neljä, kaikki levyn kappaleet ovat brelolaisten sovituskäsialaa. Perinteisiä kappaleita on mukana Suomesta sekä muualta Euroopasta. Brelon soittimet taipuvat niin vanhaan karjalaistyyliseen musiikkiin kuin klezmeriinkin! KANTELE 17 3·2006
• JuLKAISuT JUhLIvAT hIIRET Leikkiohjeita ja viisikielisen kanteleen soitto-ohjeita varhaiskasvattajille Pirjo Pirinen & Arja Kastinen, Temps Oy 2006 www.temps.fi Esivanhempamme lauloivat ja loruilivat lapsilleen ja heidän kanssaan jo kauan ennen kuin suomen kieli kirjoitettuna oli olemassa. Heille sävelmien muistinvarainen tuottaminen ja niiden muuntelu oli ainoa mahdollisuus ja itsestäänselvyys. Nykyaikana on onneksemme kaikkien saatavilla runsaasti lahjakkaiden ammattilaisten tekemää kirjallista materiaalia myös pienten lasten musiikkikasvatukseen. Kuitenkin kun sävelmä, sanat ja leikkiohje kirjoitetaan paperille, saavat ne helposti 'ainoan oikean' leiman. Tämän kirjasen yhtenä tavoitteena on ollut auttaa lasten kanssa musisoivia aikuisia löytämään oma musikaalinen luovuutensa ja luottamaan siihen. Itse tehty on usein arvokkaampi kuin valmiina ostettu. Eikä musiikin tekemisen merkitys täyty vain suurten yleisöjen edessä, vaan oman lapsen tai lapsiryhmän kanssa tehty kertaluonteinenkin produktio on ansainnut olemassaolonsa, jos se tuottaa tekijöilleen iloa ja luomisen riemua. Kirja . julkaistaan tänä syksynä. LASTENmUSIIKKIORKESTERI LOISKIS, NUOTTIKIRJA Lastenlauluja vuosilta 2001­2006 Loiskis ry, 2006 ISMN M-55001-117-5, Jyväskylä www.loiskis.fi, www.lastenlevykauppa.fi Nuottikirjan synnystä kerrotaan takakannessa näin: "Lukuisten (kolmen) kyselyjen innoittamana Loiskis teki nuottikirjan jo keväällä 2006. Mukana on maineikkaita lastenlaulujen tekijöitä kuten Jukka Itkonen, Mikko Perkoila, Hannu Sepponen, Sari Kaasinen, Pentti Rasinkangas ja Hannu Leppänen." Kivasti kuvitetussa kirjassa on 34 mukavaa kappaletta monenikäisille laulettavaksi ja soitettavaksi. Aiheina ovat mm. Äidin tietokone, Suruvaippa, Väinämöinen, Mummon mopo sekä Järkevä nainen. Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis syntyi Jyväskylässä vuonna 2000 ja vuonna 2003 orkesteri pääsi teatteri- ja orkesterilain mukaisen tuen piiriin ainoana kokopäiväisenä lastenmusiikkioreksterina. Loiskiksen riemukasta musisointia kuultiin myös Jyväskylän kantelekilpailuissa 2005. Juhlivat hiiret Leikkiohjeita ja viisikielisen kanteleen soitto-ohjeita varhaiskasvattajille Pirjo Pirinen & Arja Kastinen KANTELE 3·2006 18
• NuoTTILIITE 2 Erkki ja Väinö Erkki Lassila -39 ­90 ­06 Jos Kälviällä sattuu johonkin juhlaan, mikähän todennäköisyys olisi, että siellä tapaisi Erkki Lassilan soittamassa kanteleellaan? Aika suuri prosentin täytyy olla. Kappaleista veikkaisin, että kuulisi Erkin omia sävellyksiä kuten Juhannuksena, Marja-valssin tai peräti Soukan pojan sottiisin tai ehkä jonkun vanhan kälviäläisen häämarssin tai sota-ajaniskelmän 'Kodin kynttilät'. Hienoa, että kylällä pidetään kantele soimassa! Nuo salaperäiset numerot otsikossa kertovat Erkin syntymävuoden, sen, milloin hänestä tuli mestaripelimanni ja viimeisenä on tämä vuosi. Erkin varsinainen ammatti on koneurakoitsija ja vielä hänet metsästä yllättää ­ syksyllä hirviä metsästämästä. Hassua, että muuten oikeakätinen Erkki soittaa melodiaa vasemmalla kädellä, tietysti Perhonjokilaakson tyylillä ­ siis lyhyeltä sivulta. Hänellä on oma selkeä ja tasainen tyylinsä. Hyvin pystyisi tanssimaan mukana. - Lassilan kappaleet on nuotintanut Mari Toivola Väinö savikoski Väinö Savikoski (1913­1980) Haapavedeltä nimettiin mestaripelimanniksi 1975. Ja mestari ansaitsi tittelinsä: Savikosken pitkänsivun soitossa yhdistyivät parhaat puolet lukuisien paikkakunnan mestarien soitosta. Upeaa, että meille on säilynyt tallenne yli 50 kappaleesta, suuresta osasta useita eri soittoversioita. Näistä voimme todeta ainutlaatuisen monipuolisen muuntelutaidon, samanaikaisesti oikeassa ja vasemmassa kädessä. Säestyskuvion hän aloittaa vasemman käden etusormella, jolloin alin basso tulee vasta toiselle tahtiosalle niin tasa- kuin kolmijakoisissakin kappaleissa ja antaa soitolle aivan omalaatuisen svengin. Melodinen variointi tapahtuu etenkin sammutuksien muodostamin kaarituksin, rytmisellä muuntelulla sekä erilaisin liu'uin. Haapavetisyydelle tunnusomaisesti melodiaa väritetään välillä melodian alatai yläpuolisella terssillä, välillä koko kolmisoinnulla. Ne, joilla on ollut tilaisuus tavata Savikoski kuvaavat Väinöä vaatimattomaksi, luonnossa viihtyneeksi mietiskelijäksi, jonka koko persoonallisuudessa näkyi poikkeuksellinen lahjakkuus. - Savikosken kappaleet on nuotintanut Outi Linnaranta Erkki Lassila 2. ja 4. Teksti: Mari Toivola ja Outi Linnaranta, nuottien puhtaaksikirjoitus Anu Alviola, Maarit Aarvala ja petra Tikkanen Virkkaajan sottiisi A 7 1. ja 3. B 1. ja 3. 2. ja 4. 19 Lopussa KANTELE 3·2006
• NuoTTILIITE 2 AABB x 3 A Häihintulomarssi trad. soittanut Erkki Lassila 5 2. B 9 12 1. Lopussa KANTELE 3·2006 20