1 k ntele 2 201 8 Kultakantele-tunnustus Ritva Koistinen-Armfeltille Rauno Nieminen taiteilijan elämästä Suomen kantelemuseon iloiset kuulumiset
V KANSAINVÄLINEN KANTELEKILPAILU ja KanteleKimara-katselmus solisteille 3.–5. toukokuuta 2019 Turussa Kantelekilpailun ja KanteleKimaran järjestelyt ovat jo täydessä vauhdissa! Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun konservatorion kanssa, jonka upeat tilat ovat kilpailujen käytössä koko viikonlopun ajan. Perjantai-iltana on avajaiskonsertti, lauantaina KanteleKimara-katselmus loppukonsertteineen, kilpailusarjat ovat vuorossa lauantaina ja sunnuntaina. Viikonlopun päättää kilpailun loppukonsertti sunnuntai-iltana. Lisäksi tiedossa on oheisohjelmaa muun muassa konserttien muodossa. Kantelekilpailujen ja KanteleKimara-katselmuksen päätuomarina toimii kanteletaiteilija, musiikin tohtori Ritva Koistinen-Armfelt. Sarjajako: KanteleKimara (osanottaja opiskelee alakoulussa lukuvuonna 2018–2019 tai on alle kouluikäinen) Nuoret (osanottaja opiskelee yläkoulussa lukuvuonna 2018–2019) Avoin sarja (ei ikärajaa) Ammattilaiset Tyylisarjoina kansanmusiikki, taidemusiikki ja muu musiikki. Tarkemmat tiedot eri sarjoista, säännöt ja ohjeistukset sekä kilpailun tiedotus löytyvät osoitteesta www.kantele.net/kilpailut. Ilmoittautuminen alkaa marraskuun lopussa ja päättyy 31.1.2019 osoitteessa kantele.net/kilpailut. Ohjelmisto tulee ilmoittaa 28.2.2019 mennessä. Lopullinen sarjajako ja viikonlopun aikataulu julkistetaan ilmoittautumisen päätyttyä. Tervetuloa mukaan! Innostunein terveisin, Emma Kuntsi Kansainvälisen kantelekilpailun tuottaja +358 40 0343 338 kilpailut@kantele.net
3 k ntele Kanteleita kaikkien syksyyn Kantele-lehteä tehdessä on mahtavaa saada tavata kiinnostavia ja ihania ihmisiä. Tätä lehteä varten oli mielenkiintoista kuulla Ritva Koistinen-Armfeltin väitöskirjan teosta sekä hänen upeasta urastaan. Ritva Kankaan kanssa puolestaan uppouduin keskusteluun kanteleen historiasta. Ympärillä pyöri Kaustisen festivaalitunnelma, kun Ritva kertoi hänen ja isänsä, ansioituneen kanteleenrakentajan Leander Laasasen (1892-1985), vaiheista. Tästä lehdestä voi lukea myös soitinrakentajamestari Rauno Niemisen haastattelun. Hän jää eläkkeelle opetustoimestaan Ikaalisissa, ja kertoo haastattelussa työstään sekä ajatuksiaan kanteleenrakennusalasta. On tärkeää, että Suomessa on taitavia kanteleenrakentajia, jotta soittajille löytyy soittimia ja toisin päin. Vierailu Suomen kantelemuseossa oli mieltä lämmittävä ja inspiroiva. On hienoa nähdä sen kehittyvän: samalla pidetään historiaa arvossa. Sama toteutui myös Sariolan sisarusten Tuulantei-projektissa. Toivon, että Kantele-lehti kattaisi mahdollisimman paljon koko Suomen kanteleväen tapahtumia. Yritämme lehtitoimikunnan kanssa ottaa huomioon eri tekijöiden ja alueiden asioita: konsertteja, festivaaleja, opetusja tutkimustoimintaa, mitä vain! Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat kirjoittaa lehteen sekä kantele.net -verkkosivustolle tai sinulla on juttutai haastatteluvinkki kiinnostavasta ilmiöstä tai henkilöstä! Kiitos teille, jotka olette tarjonneet juttujanne, niitä saa lähettää jatkossakin! Kotimaan tapahtumien huomioimisen lisäksi Kantele-lehden päämäärä on olla kansainvälinen. Tässä lehdessä on kirjoituksia esimerkiksi Petroskoin kanteleleiristä, Olga Kolarin löytöretkestä omaan kotikaupunkiin Pietariin ja sen kanteleisiin sekä jatkoa Laura Linkolan vaihtovuoden kuulumisiin Sveitsissä. Lehden artikkeleja on jatkossa tarkoitus kääntää japaniksi kantele.net -sivustolle. Tämän lehden jutuista japaniksi voi lukea levyesittelyn kanteleensoittaja Hiroko Aran albumista. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Kantele-lehti voisi tavoittaa mahdollisimman monia kanteleensoittajia Suomen ulkopuolellakin.
4 k ntele K NTELEen tämän kielillä KANNESSA Ritva Koistinen-Armfelt KUVA Jimmy Träskelin
5 k ntele PÄÄTOIMITTAJA Sanni Virta, 0505228077 lehti@kantele.net JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Toiminnanjohtaja Anna Wegelius anna.wegelius@kantele.net Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla, puhelut tiistaisin ja perjantaisin klo 15-17. Puhelin: +358 50 564 5957 (ainoastaan puhelut, ei tekstiviestejä, kiitos!). TOIMITUSNEUVOSTO Sarah Palu, Juulia Pölönen, Hanna Ryynänen ja Outi Sane TAITTO Jimmy Träskelin PAINOPAIKKA Newprint Oy, Raisio ILMESTYMISTIEDOT 40. vuosikerta, 2 / 2018 SEURAAVA NUMERO Ilmestyy 8.4.2019 Aineistodeadline 15.3.2019 www.kantele.net ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDEJA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN 22 Rauno Nieminen taiteilijan elämästä Katsaus hienoon uraan 27 Löytöretki omaan kotikaupunkiin Olga Kolari tapasi Petroskoin kanteleväkeä 18 Suomen kantelemuseon iloiset kuulumiset Apuraha tietokannan digitalisointiin 36 Levyesittelyt Uudet kantelelevyt 32 Liitto tiedottaa ja puheenjohtajan palsta 39 Nuottiliite Katri Rantalan sävellyksiä 12 Tuulantei Projekti Martti Pokelan innoittamana 6 Ritva Koistinen-Armfelt Upea kanteletaiteilija, tutkija ja pedagogi 14 Ritva Kangas Kanteleystävä yli sukupolvien 34 Petroskoin International Kantele CAMP Hanna Ryynänen opettajana
6 k ntele
7 k ntele K anteletaiteilija Ritva Koistinen-Armfelt on musiikin tohtori ja Sibelius-Akatemian 31-vuotiaan kanteleluokan lehtori. Kanteleliitto myönsi Ritva Koistinen-Armfeltille Kultakantele-elämäntyöpalkinnon tänä vuonna. Oli ilo tavata Ritva ja kuulla lisää mielenkiintoisen tutkimuksen teosta ja hänen upeasta muusikon urastaan. Upea kanteletaiteilija, tutkija ja pedagogi Vasemmalla: Kanteleliitto myönsi Kultakantele-tunnustuksen Ritva Koistinen-Armfeltille. Ritva Koistinen-Armfelt TEKSTI SANNI VIRTA KUVA JIMMY TRÄSKELIN
8 k ntele Kehollisuus ja kosketus kanteleensoitossa -jatkotutkinto valmistui vuonna 2016 ja tämä oli suuri kanteletapaus. Väitöskirja on vasta toinen kanteleaiheinen taidemusiikin puolella ja tarttui aiheisiin, joita ei ollut juurikaan tutkittu. Se tarkastelee kosketusta kanteleensoiton keskeisenä ilmiönä sekä kehollisuutta kosketuksen taitoon liittyvänä tekijänä, ja jatkotutkinnossa on taiteellinen painotus. Kokonaisuuteen kuuluu Moniaistinen liikkeellisyys kanteleen soittotekniikoissa -verkkosivusto, joka on kaikkien saavutettavissa internetin kautta. Se on ensimmäinen perusteellinen katsaus kanteleensoiton tekniikoihin, ja siksikin tämä jatkotutkinto on merkittävä kanteleteko. Yksityiskohtaiset selitykset ja videot niiden tukena toimivat myös opetusmateriaalina eri taitotasoille. Lisäksi jatkotutkintoon kuuluivat konsertti vuonna 2008 ja kirjallinen raportti. Ritva kertoo aloittaneensa opinnot DocMus-jatkotutkintokoulutuksessa vuonna 2007. “Ajatukseni painottuivat työn alussa soittoergonomiaan, mutta ohjaajani kannustivat ennemminkin kosketus-käsitteen pariin. En kuitenkaan halunnut luopua kehollisuuden ja kehon vaikutuksen aiheista tutkimuksessani ja lopulta päädyin tasapainoiseen lähestymistapaan.” Ritva oli DocMus:in kehittäjäkoulutuksessa, ja tavoitteena oli hänen mukaansa muun muassa tuoda uusia näkökulmia kanteleen soittotekniikoiden kehittämiseen sekä laajentaa kosketus-käsitteen merkityssisältöä. Kaikkineen prosessi kesti yhdeksän vuotta. “Suurimman osan ajasta Markus Castrén oli työni vastuullinen ohjaaja, mutta myös Tuire Kuusi ohjasi työtäni. Kummatkin heistä ovat asiantuntijoita musiikkitieteen puolelta.“ Kirjoittamisen aikana Ritvan uralla tapahtui paljon: oli yhteistyötä Kronos Quartetin kanssa ja muun muassa kaksi esiintymistä Carnegie Hallissa. Opetustoimestaan hän piti viimeisen vuoden taukoa. “Se oli edellytys työn loppuun saattamiselle, vihdoinkin oli aikaa vain kirjoittamiselle”, Ritva toteaa. Olet varmaan pohdiskellut näitä asioita koko soittourasi ajan. Oliko väitöskirjan aihe pitkään jo mielessäsi? “Aihe oli sisäsyntyisesti mielessäni jo hyvin pitkään. En ollut suunnitellut tekeväni väitöskirjaa ja prosessi eteni vähä vähältä. Järjestin kanteleopettajille täydennyskoulutusta vuosina 2005–2007. Niitä suunnitellessani ideoita alkoi syntyä ja minua kannustettiin DocMus-seminaariin. Osallistuminen alkoi aktivoida ajatteluani ihan uudella tavalla. Oli uskomatonta, kun ihan levätessä alkoi ideoita pulputa!” Ritva iloitsee. “Ajattelin, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus näistä aiheista, se on ihan välttämätöntä! Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, olisinko se minä!” hän nauraa. Olet kirjoittanut, että oppilaiden soiton tarkkailu oli tärkeä metodi työn tekemisessä. Miten oman soiton ja muiden soiton tarkkailu eroaa? Mihin kiinnität huomiota? “Olen tutkaillut väitöskirjassani käsittelemiäni asioita aiemmin lähinnä oman kokemukseni kautta. Olen henkilönä enemmän kokija kuin verbalisoija, mutta toki siinä kehittyy, etenkin opettamisen kautta yhdessä opiskelijan kanssa. Työ omien havaintojen ja tuntemusten verbalisoimiseksi on ollut myös antoisaa. Ulkoapäin näkee toisaalta selvemmin asentojen ja liikkeiden kokonaisuutta. Selkeät virheasennot on totta kai helppo havaita, mutta korjaaminen ei ole aina niin yksinkertaista.” Ritva on joutunut itsekin omien sanojensa mukaan käymään kovan koulun hyvän soittoergonomian löytämiseksi. Hän kertoo soittaneensa pitkään vähän huonossa asennossa, mikä johti olkapään nivelongelmiin. Omat haasteet soittoergonomiassa olivat yksi kimmoke kirjoittaa tästä aiheesta. “Kanteleensoittoon liittyy haasteita: jos soittoasentoon ei kiinnitä huomiota,
9 k ntele vaivat ovat väistämättömiä myöhemmin.” Senkin takia on hienoa, että Ritva on tutkinut asiaa, koska kaikki soittajat enemmän tai vähemmän painiskelevat näiden asioiden kanssa. Mikä on väitöskirjasi ydinsanoma tai väite, jonka toivoisit kaikkien kanteleensoittajien tietävän? “Kosketus on ydin. Se on monimuotoinen ja kokonaisvaltainen käsite: soitossa kaikki liittyy siihen. Se on toki fysiologinen ja konkreettinen asia, mutta tärkeää on myös emootion välittäminen. Koko keho ja soittajan persoona vaikuttavat siihen, millainen kosketus on. Käsite ulottuu herkimmästä voimakkaimpaan, jopa rajuimpaan ilmaisuun”, Ritva kertoo. “Kosketus on kanteleensoiton keskeinen ilmiö ja taito, josta kumpuaa musiikin tulkinta: sointi, artikulaatio, fraseeraus ja tunneilmaisu.” Näin käsite on määritelty Ritvan sanoin väitöskirjassa. Verkkosivuston aiheena on erityisesti eri aistien hyödyntäminen soittamisessa. Kanteleensoiton opettajat kokeilivat ja arvioivat sivustoa sen ollessa lähes valmis. Ritva kirjoittaa verkkosivuilla lähestymistapansa kanteleen soittotekniikoihin olevan kehollis-liikkeellinen. Tämä lähestymistapa kumpuaa taidemusiikista ja pitkäaikaisesta työskentelystä konserttikanteleen parissa. “Käytämme soittaessa enemmän tai vähemmän kaikkia aistejamme, usein tiedostamatta. Tämän työn myötä olen tullut vakuuttuneeksi, että on hyvä oppia käyttämään näitä mahdollisuuksia tietoisesti.” Kaikilla aisteilla on omat tehtävänsä: tuntoja liikeaisteja käytetään ergonomisesti hyvän liikkeen muodostamiseen ja yhdessä kuuloaistin kanssa soinnin vivahteiden luomiseen. Ritva kertoo myös neuvovansa opiskelijoitansa, mihin katse kannattaa kiinnittää tehtäessä esimerkiksi vaikeita vipuvääntöjä, ja muun muassa näin näköaistia voi hyödyntää soittamisessa. Yksi projektin tavoite oli luoda tarvittavaa käsitteistöä soittotekniikoiden kuvaamiseen. Termit nostoja liukunäppäily tulivat Ritvalle oivalluksena, joka pulpahti mieleen hänen silloisen asuntonsa parvekkeella. Puhekielen termit “kieltä vasten” ja “ylöspäin näppäily” eivät tyydyttäneet Ritvaa tutkimukseen sopivina, vaan kirjoittaessa on hänen mielestään hyvä olla tiiviimmät ja havainnollisemmat termit. Kun ajatukset saivat liikkua vapaasti, oivalluksia syntyi. Myös termin lapa-ankkuri Ritva on tuonut kanteleensoittoon: “lapatuki” kuulostaa helposti staattiselta, mutta ankkurin voi tulkita dynaamiseksi hänen sanojensa mukaan. Impulssi-sana on yleisempi muiden soittimien yhteydessä, mutta ” Ajattelin, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus näistä aiheista, se on ihan välttämätöntä! Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, olisinko se minä!
10 k ntele sen sopivuus kanteleensoittoon avautui Ritvalle hänen harjoitellessaan rentoutusta. Muutokset käsitteissä tapahtuvat hitaasti, mutta Ritva tietää joidenkin kollegojen käyttävän näitä. Ritva ei ole pyrkinyt tekemään metodia, vaan on pyrkinyt antamaan virikkeitä ja perustelemaan asiat mahdollisimman hyvin. “Tämä on pitkäaikaiseen kokemukseeni perustuva näkemys, mutten yritä väittää sen olevan ainoa mahdollinen. Se on pohja, jolle voi rakentaa”, hän sanoo. Ritva kertoo saaneensa jonkin verran palautetta työstään kanteleensoitonopettajilta: sen on sanottu olleen erittäin tarpeellinen ja hyvin tehty. “Nyt tuntuu hyvältä soittaa”, Ritva sanoo iloisesti tämän hetken tilanteestaan kanteletaiteilijana. Väitöskirjan lisäksi oli iso ponnistus järjestää Sibelius-Akatemian kanteleluokan 30-vuotiskonsertti viime syksynä. Tilanne on hänen mukaansa avoin suurien projektien jälkeen. “En pane pahakseni, jos jotain esiintymisiä ilmaantuu. On teoksia, joita olisin kiinnostunut harjoittelemaan.” Ritva on luotsannut yli 30 vuotta kanteleensoiton taidemusiikkikoulutusta Sibelius-Akatemiassa. “Ihmettelen sitä, että mitä kaikkea tässä on saanut kokea ja tuntea. Olen saanut auttaa nuoria lahjakkaita soittajia siihen potentiaaliin, minkä he ovat saavuttaneet. Olen suunnattoman iloinen kaikista näistä hienoista soittajista ja opettajista. Iso ilo oli esimerkiksi Juulia Pölösen konsertti Siban Kesän nuoret taiteilijat -sarjassa! Siinä mielessä kanteleensoiton tulevaisuus taas jälleen kerran näyttää valoisalta”, Ritva iloitsee. “Silloin aloittaessani (kanteleluokan johtamista) en voinut kuvitella, että itselleni muusikkona tarjoutuisi sellaisia mahdollisuuksia, mitä on ollut: konsertteja ja yhteistyötä eri muusikkojen kanssa”, hän muistelee. “Tämä on ollut ihmeellistä! Olen joutunut haastamaan itseäni ja kehittämään omaa taitoani, ilman sitä en olisi pystynyt opettamaankaan.” Kyselen myös mahdollisista tulevista levytyksistä. On määrättyjä teoksia, esimerkiksi Jalkasta ja Rehnqvistiä, joita hän mahdollisesti haluaisi levyttää. Myös Kronos Quartetin kanssa levytyksestä on joskus ollut puhetta. “Toki levytys on iso projekti, kun opetustyö pyörii koko ajan”, Ritva pohdiskelee. Häntä miellyttää teoskohtaisesti sekä moderni että vanhempi taidemusiikki. “Uudemmassa musiikissa on paljon teoksia, joista on tullut läheisiä, mutta en pidä yksinomaan niistä. Soitan mielelläni myös hengellistä musiikkia, siitäkin voisi koota konserttiohjelman”, Ritva pohtii. Pitkän uransa aikana Ritva on totta kai auttanut perheensä soitinrakentajia, isäänsä Otto Koistista ja veljeään Hannua. Häntä on monesti pyydetty arvioimaan sointia. “Se on ollut aika luonnollista”, Ritva nauraa. “Olisin ollut hämmästyneempi, jos minulta ei olisi kysytty apua soittajana.” Musiikissa hänelle tärkeintä on puhuttelevuus, mutta se voi ilmetä hyvin monella tavalla. Ritvan mukaan voi olla yllättävää, mikä teos esimerkiksi jossain konsertissa puhuttelee. “Jokin, jota ei olisi erikseen ollut niin utelias lähtemään kuuntelemaan, voikin osoittautua koskettavaksi.” Puhuttelevuus ei hänen mukaansa ole aina edes emotionaalinen asia, vaan se voi olla myös älyllinen tai uteliaisuuden herättävä: elämys, jossa tuntuu, että näin sen juuri pitää olla! Miten toivoisit kanteleen aseman kehittyvän Suomessa? Mikä olisi kaikkein hienointa, mitä kantelekulttuurille voisi tapahtua vaikka seuraavan 20 vuoden aikana? “Tällä hetkellä kehittymiselle on hyvät lähtökohdat. Eri musiikin lajien piirissä on lahjak
11 k ntele kaita tekijöitä. Toivoisin kuitenkin alan edelleen kasvavan. Klassisen puolen edustajana toivoisin lisää nuoria soittajia sen pariin, vaikka tälle alalle ryhtyminen vaatii myös rohkeutta. Monipuolisuus on useimpien soittajien kohdalla aika luonteva asia ja siihen kannattaa pyrkiä ainakin jossakin määrin.” Ritva toivoo, että opettajat haastaisivat etenkin lahjakkaita oppilaitaan. Nuorten soittotaitojen kehittäminen mahdollisimman varhain mahdollisimman pitkälle takaa tulevaisuuden. Kosketus ja kehollisuus kanteleensoitossa -väitöskirjan voi hankkia Ritvalta suoraan tai Taideyliopiston opiskelijana sen kirjastosta e-kirjana. Suosittelen lämpimästi tätä teosta jokaiselle kanteleensoittajalle! Ritva Koistinen-Armfeltin kehittämisja tutkimustyö käsittelee kehollisuutta ja kosketusta kanteleensoitossa. Koistinen-Armfelt näkee liikkeellisyyden, kosketuksen tekniikan ja kehon tasapainoisen toiminnan soittamisen taidon lähtökohtana. Työ tähtää kannustamaan jokaista kanteleensoittajaa löytämään omille käsilleen ja niiden rakenteelle ominaiset ja vapautuneet soittoliikkeet. Vapautuneen liikkeen edellytyksenä on koko kehon tasapainoinen olotila sekä vakaus, joka syntyy kehon ja käsien tukilihasten toimiessa tarkoituksenmukaisesti. 1. Koska kyseessä on uraauurtava tutkimus, onko tietoisuus kehollisuuden ja kosketuksen yhteydestä soittotaitoon laajemmalla mittakaavalla kuinka tunnistettua? Miten se näkyy kanteleensoittajissa (esim. ammattiopiskelutasolla)? Osaatko arvioida, onko kehotietoisuus vielä mukana enemmistön kantelistien soitossa ja soitonopetuksessa? Kehollisuuden ja soinnin muodostuksen yhteys on varmasti eri soittimien ammattimuusikoilla varsin hyvin tunnistettua. Siitä on melko vähän kirjoitettu, mutta ilmiönä uskon sen olevan kanteleensoittajillekin tuttu. Osalle opiskelijoista tämä yhteys on varsin luontevaa, osalla taas himmeämmin tiedostettu. Joskus kehon tuntemusten tiedostamista saa houkutella ja ohjata pitkäjänteisesti. Kehollisuuden, kehon käytön ja kosketuksen yhteyden tutkiminen on elinikäistä ja palkitsevaa! Kehotietoisuuden jäsentymiseen ja kehittymiseen tarvitaan ohjausta. Arvelen, että sen mahdollisuudet ovat enemmistöllä vasta uinumassa. 2. Miten kyseistä lähestymistapa kannattaa aluksi lähestyä (sekä opettajan että oppilaan näkökulmasta)? Opettaja voi auttaa oppilasta pienillä harjoitteilla ja yksinkertaisilla kysymyksillä, kun yhdessä tutkitaan esimerkiksi jonkin asennon tai liikkeen vaikutusta soittoon ja sointiin. Vaikkapa näin: miltä tämä tuntuu? tuntuuko raskaalta tai kevyeltä? millaisen muutoksen kuulet soinnissa? Rentouttamiseen ohjaaminen on myös olennaisen tärkeää. Tällöin yleensä aistimuksetkin herkistyvät. TEKSTI & KYSYMYKSET JUULIA PÖLÖNEN
12 k ntele Ensiesitys: Haapavesi Folk, Kirnu 30.6.2018 Soila Sariola (laulu ja harmooni) Jyri Sariola (laulu ja lyömäsoittimet) Petteri Sariola (laulu ja kitara) Haapaveden yläkoulun oppilaat, ohjaajana Sanna Pirttisalo I dea Martti Pokelan materiaalin uudenlaiseen lähestymiseen ja työstöön syntyi yhteisesti meidän Pokelan lastenlasten ja Haapavesi Folk -festivaalin kanssa. Tilausteos-ajatuksella koottava konserttikokonaisuus juhlisti tänä vuonna sekä festivaalia että Pokelaa. Martti (1924-2007) on kotoisin Haapavedeltä ja hän vietti viimeiset päivänsä Helsingissä talossaan, joka oli nimetty Tuulanteiksi. Tuulantei oli meille kaikille tärkeä paikka vähän kuin toinen koti, jossa vietimme paljon aikaa koko suvun kesken. Aikuistuessamme tuli normaalin rupattelun ohella käytyä Martin kanssa pitkiä ja syvällisiä keskusteluja taiteesta, taiteellisista prosesseista, säveltämisestä, soittamisesta, soittelemisesta ja elämän ihmeellisyydestä. Tuulantei oli paikka, jossa inspiraatio oli aina läsnä niin hullutellessa kuin vakavammankin sävellystyön äärellä. Tämän vuoksi halusimme antaa projektillemme arvoisensa nimen. Siitä voi halutessansa löytää myös viittauksen Pokelan Tuulentei-nimiseen levyyn. Tuulantei eli Soila, Jyri ja Petteri Sariola. Kuva: Jyri Sariola Tuulantei Musiikkitarinoita kanteletaiteilija Martti Pokelan elämästä
13 k ntele Martin hyvin omintakeinen ja monipuolinen taiteilu on jättänyt lähtemättömän jäljen kaikkiin meihin: se on vaikuttanut musiikin ja taiteilijuuden käsityksiin, musiikin luomisprosesseihin, ymmärtämiseen ja hahmottamiseen. Tämän vuoksi ryhmämme oli kiinnostunut Pokelan heittäytyvästä taiteilusta ja tarkoituksenamme olikin sukeltaa hänen tuotantoonsa tunteella, mutta uudesta näkökulmasta. Lisäksi nykyisten teknisten mahdollisuuksien siivittämänä pystyimme vielä kerran musisoimaan yhdessä hänen kanssaan. Halusimme uudistaa featuringtai muistokonsertin normaalia kaavaa, ja päätimme, että vaikka suurennuslasin alla oli kanteletaiteilija, ei lavalla nähtäisi yhtään kanteletta. Kaikki konsertissa kuultava kanteleen soitto tulisi nauhalta Martin soittamana. Tästä alkuideasta joustimme kuitenkin hieman prosessin edetessä, mutta itse emme kanteleisiin koskeneet. Ajatukseen oli hieman hankala totutella, sillä kaikki Martin sävellykset olivat hyvin laajalla tavalla erikokoisille kanteleille sävelletty. Koska päätimme pitäytyä lähinnä Martin omassa soitossa tuntui hauskalta, että Martti toimi bändimme jonkinlaisena neljäntenä jäsenenä, jota ei vaan ikinä paikan päällä näy. Kävimme läpi valtavan määrän Martin tuotantoa, ja samplasimme joitain pätkiä, joista osaa käytimmekin konsertissa. Materiaalia jäi vielä paljon työstettäväksi tulevaisuuteen, mutta johonkin raja oli vedettävä. Meille kaikille tämä oli tärkeä vaihe, jotta saimme tutustua yhdessä Martin taiteeseen uudelleen. Koko prosessi inspiroitui kuin itsestään ja sävellykset alkoivat muodostua, kappaleet syntyä ja tarinat kehkeytyä Martin persoonan ja elämäntarinan ympärille. Prosessin aikana ei kyyneleiltä tai naurun remakoilta vältytty, emmekä halunneetkaan. Kokonaisuudesta tuli täydellinen, kun kuulimme saavamme esiintyä Kirnussa, joka on siis vanha meijeri ja sijaitsee aivan Martin kotitalon lähellä Pyhäjoen rannalla. Projekti sai viimeisen silauksensa, kun saimme iloksemme mukaan Haapaveden yläkoululaisia Sanna Pirttisalon ohjaamana. Olimme nimittäin miettineet pitkään, miten saisimme Martin pedagogisen puolen näkyviin, ja tämä yhteistyö tuntui juuri siltä. Improvisoinnin ja nuottimusiikin keinoin annoimme heidän tuoda mukanaan oman persoonansa laulaen ja soittaen. Nuorissa on jotain sanoinkuvaamatonta voimaa, ja kun he uppoutuvat tekemään jotain koko sydämestään, on tulos jotain henkeäsalpaavaa. Keksimme myös, että antaisimme laulamisen lisäksi heidän soittaa 5-kielisiä kanteleita ja näin Martin arvostama akustinen ilmapiirikin laajeni lavalla huomattavasti. Tunteikkaan luomisprosessin tuloksena on konsertillinen musiikkia, josta on kuultavissa meille neljälle merkityksellistä musiikkia. Mukana on klassikkoja uudelleen käsiteltynä kuten Polun varrella, johon Jyri teki melodian pätkän sekä tarinan aiheen ja minä improvisoin laululla lisää. Mukana on myös Niila ja Seita, johon Jyri oli säveltänyt kokonaan uuden junnaavan melodian ja tehnyt tarinan miehestä, joka kiertää Seitaa, uhripaikkaa, valittaen. Petteri kaivoi soolomateriaalistaan kappaleita, jotka olivat suoraan saaneet inspiraationsa Martista, esim. Martin soittamasta Lampaanravia-kappaleesta. Yhteen kappaleeseen nappasimme kertosäkeen Martin, Marjatan ja äitimme Eeva-Leena Pokelan laulamasta laulusta, mutta otimme sanat eräästä toisesta laulusta ja teimme siitä uuden kappaleen. Koska emme kukaan ole voineet välttää sotaa elämässämme, tuli mukaan myös Jyrin täysin uusi kappale, Sotilas. Prosessi oli siis meille kaikille todella erikoinen ja haastava, mutta samalla tunnelmaltaan yksi parhaista, mitä olemme tähänastisella muusikonurillamme tehneet...Puhumattakaan vielä siitä konserttipaikan kauniin kesäisestä maisemasta, joka näkyi lavamme takaseinän suurista ikkunoista...Siellä se Pyhäjoki virtasi, ja pystyimme kaikki helposti kuvittelemaan pienen Martin leikkimässä sen rannalla. Kokemusten pohjalta vapaasti kirjoittanut, Soila Sariola
14 k ntele
15 k ntele H auskan sattuman kautta sain tutustua 86-vuotiaaseen Ritva Kankaaseen, kuuluisan kanteleenrakentajan, Leander Laasasen (1892-1985) tyttäreen. Olemme olleet kirjeenvaihdossa ja tavanneet Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla nyt kahtena vuonna. Hän asuu Vetelissä ja soittaa isänsä rakentamia kanteleita Perhonjokilaakson tyylillä. Ritva soittaa korvakuulolta, ja hänen ohjelmistonsa on hengellisiä sävelmiä ja kansanlauluja. Ritva myös laulaa ja säestää soitollaan. Hänen soittotapansa edustaa Perhonjokilaakson kanteleilla soitettavaa laulutyyliä. Erikoisuus Ritvan perheessä on 7-kielinen kantele, jollainen löytyy myös Vetelin vaakunasta. Leander Laasanen kehitti säestystä varten kanteleisiin alennetut bassot, joissa viisi matalinta kieltä on viritetty I, IV ja V-sointuasteiden perusääniksi. Hänen myötään tämä tyyli yleistyi Perhonjokilaakson kanteleissa. Hänen kanteleidensa sointia on kehuttu kirkkaaksi ja heleäksi. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista erityisesti Ritva ja hänen veljensä Jaakko sekä Kullervo ovat soittaneet paljon kanteletta ja esiintyneet. Kaikki perheessä toki osasivat soittaa kanteletta. Ritvan veli Jaakko Laasanen oli tunnettu kantelepedagogi ja muusikko Iisalmessa. Jaakko Laasasen tytär Tytti-Leena on myös monille tuttu kanteletaiteilija. Saan viettää unohtumattoman hetken Ritvan kanssa hänen kotonaan, kun hän soittaa ohjelmistoaan ja kertoo omaa sekä perheensä tarinaa. Perhe asui Vetelissä Heikkilän kylällä, josta edelleen löytyy Laasasten kotitalo nimeltään Kotiranta. Leander oli suksitehtailija, joka teki pitkää päivää ja iltaisin työmiesten lähdettyä rakensi kanteleita työhuoneessaan tehtaan yläkerrassa. Kaikkineen hänen rakentamiaan kanteleita on 200-400, tarkkaa lukua ei ole, sillä hän aloitti numeroinnin vasta myöhemmin oltuaan tyytyväinen kehittämistyöhönsä. Hän koristi kanteleidensa ääniaukot lyyra-kuviolla. Myös Paul Salminen teetätti puuosia Laasasella. Ritvan veljen Kullervon poika Jussi pitää soitinverstasta Vetelissä, jossa rakennetaan myös kanteleita, ja näin hän jatkaa isoisänsä perinnettä. Kanteleystävä yli sukupolvien TEKSTI SANNI VIRTA KUVA PASI VIRTA Vasemmalla: Ritva Kangas Kaustisen festivaaleilla kesällä 2018.
16 k ntele “Isä ensin kielsi soittamisen, sanoi, että lapset ei saa soittaa, kun soitin menee rikki! Mutta kun isä oli töissä, opettelin salaa”, Ritva muistelee nauraen. Kun häntä pyydettiin esiintymään koulun juhlassa, silloin isä suostui opettamaan. Ensimmäinen esiintyminen oli 13-vuotiaana, ja Ritva muistaa edelleen, mitä hän soitti silloin: Tuomion virran reunalla ja Ol’ kaunis kesäilta. Ritva kävi 50-luvun alussa 12 kertaa Ulla Katajavuoren tunneilla Helsingissä ollessaan ensimmäisessä työpaikassaan terveydenhoitajana. Katajavuoren tunneilla soitettiin Paul Salmisen sovituksia ja Ritva vaihtoi soittotyyliä soittamalla kanteletta sen pitkältä sivulta perinteisen lyhyen sivun sijaan. “Ei se niin vaikeaa ollut”, hän toteaa. Ritva on oppinut isältään perinteisen säestystyylin, jossa käytetään säestyksessä kolmea sormea. Katajavuoren opissa tuli lisäksi neljäs sormi mukaan. Helsingin ajalta Ritva muistaa Konevitsan kirkonkellot ja soittaa sitä minulle tapaamisessamme. Saan kuulla hienon konsertin, jossa on vaikka kuinka monta kappaletta. Musikaalisuus välittyy Ritvan soitosta, ja hän esittää minulle myös vapaata improvisaatiota nimeltään Lumituisku tunturissa. Hän soittaa myös isänsä sävellyksen. Kappaleiden muuntelusta Ritva sanoo: “Tuolla saa soittaa, miten lystää” tarkoittaen Perhonjokilaakson kanteletta. Ritva on kirjoittanut lapsenlapsilleen muistiin kappaleet, joita osaa lista on pitkä! Perhe on aina musisoinut yhdessä ja etenkin joulut olivat merkityksellisiä. Perheorkesteri (Marjatta, Ritva, Kullervo, Jaakko ja Leander Laasanen) esiintyi myös paikallisradiossa 50-luvulla, jossa heidän soittoaan arvioitiin seuraavasti: “Kaunista on heidän soittonsa, puhdasta, sointuvaa ja hyvärytmistä” Tämä katkelma löytyy SKS:n Kantele-kirjasta vuodelta 2010. Ritvan nuoruudessa isä ja veljet soittivat Kaustisen juhlilla Alaspään veljesten, Viljo Karvosen ja muiden pelimannien kanssa. Ritva taas esiintyi tällöin Aila Rauhalan Kanteletyttöjen kanssa. Toivo Venetjoki oli myös Ritvan tuttuja, samoin Eino Tulikari, joka kävi kuulemma usein isän luona. Ritva muistelee isäänsä: “Isä rakensi kaikille soittajille täällä kanteleita.” Isän kanteleinnostus oli alkanut jo nuorena. “Vetelissä asui samassa kylässä suutari Juho Karikko, joka soitti kanteletta ja opetti isää. Isäni teki jo 12-vuotiaana ensimmäisen kanteleen.” Ritva jatkaa: “Isä soitti joka päivä, joka aamu sai herätä kouluun ja työhön, kun hän soitti virsiä. Isällä oli kanssa hyvä korva.” Isä pyysi ennen kuolemaansa sairaalassa ollessaan Ritvaa soittamaan itselleen. Vetelin 7-kielistä kanteletta Ritva on itse opetellut soittamaan. Hän soittaa näppäillen ” Isä ensin kielsi soittamisen, sanoi, että lapset ei saa soittaa, kun soitin menee rikki! Mutta kun isä oli töissä, opettelin salaa.
17 k ntele ja laulaa mukana. Hänellä on ainutlaatuinen oma tyyli: pisin kieli on soittajaa lähinnä ja matalimpia kieliä hän soittaa säestysääninä. Kun kysyn 7-kielisen kanteleen asteikkoa, Ritva laulaa äänet, joista muodostuu e-molli. Ritvan perheessä soitettiin ja soitetaan 7-kielistä; hän mainitsee ainakin veljensä Kullervon, veljenpoikansa Jussin ja siskonsa Leenan. Leander teki lapsilleen 7-kieliset kanteleet Ritvan aikuisiällä. Ritva ei ole huomannut, että nykyään 7-kielistä olisi juuri soitettu, vaikka isä teki niitä muillekin. Jussi Laasanen tekee tätä kantelemallia edelleen pyynnöstä. Ritva esiintyi viime itsenäisyyspäivänä Suomen 100-vuotisjuhlassa Vetelissä ja soitti 7-kielistä kanteletta. Hän kertoo soittaneensa ja laulaneensa laulut Varjele vakainen Luoja ja Oi Herrani, mun tähteni. Toisesta laulusta hän sanoo: “Sitä ei ollut missään kirjassa, se on minun päässäni”. Harva yleisössä oli kuulemma kuullut 7-kielisen kanteleen soittoa. Ritva on opettanut myös lapsiaan soittamaan tätä kantelemallia. Kun tapaamme tämän vuoden Kaustisen festivaaleilla, kysyn Ritvalta, milloin hän on viimeksi soittanut. “Eihän siitä ole ku yksi päivä ku soitin. Soitin konserttikanteleella Ol’ kesän kirkas huomen -kappaletta. Joka kerta minä soitan sitä Maan päällä paikka yksi on, sitä on niin hyvä soittaa kanteleella. Kaikkea, mitä voi laulaa, voi soittaa myös kanteleella.” Tutustuminen Ritvaan on ollut minulle merkityksellistä. Kun tapaamme, on ihmeellistä huomata olevansa keskellä kanteleen historiaa. Ritvan puheissa vilisee arkistonauhoista ja kirjoista tuttuja nimiä, ja saan kuulla heidän elämästään. Onneksi olemme pitäneet yhteyttä myös Kaustisen festivaalien välissä, on ollut ihana saada kirjeitä, jotka on osoitettu Kanteleystävälle! Oikealla: Leander Laasasen rakentama 7-kielinen kantele.
18 k ntele Suomen kantelemuseon iloisia kuulumisia S uomen kantelemuseo Palokassa on aktiivisesti jatkanut Kari Dahlblomin (19552017) upeaa työtä. Viimeisen vuoden aikana museotoimikunta on vienyt toimintaa eteenpäin ja nyt museo on saanut apurahan tietokannan digitalisoimista varten. Tämä mahdollisuuksia avaava projekti alkaa tämän syksyn alussa. On ilo nähdä kantelemuseon olevan edelleen näin elinvoimainen ja monipuolinen! Pekka Toivanen soittaa harppua, joka on kopio 1400-luvun flaamilaisesta Binchois-harpusta (rakentaja Tim Hobrough) ja Maria Ojanperä Anthony Thompsonin rakentamaa Keski-Suomen kanteletta. TEKSTI SANNI VIRTA KUVA PASI VIRTA
19 k ntele Tapasin Pekka Toivasen ja Maria Ojanperän, jotka ovat olleet mukana museon toiminnassa jo pitkään. Toivanen on Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen lehtori ja muusikko, joka soittaa monia soittimia, muun muassa harppua. Hän pitää museon esittelykierroksia ja tietää kanteleista niin paljon, että on jo melkein kanteleensoittaja. Kanteletaiteilija ja -pedagogi Maria Ojanperä opettaa eri kantele malleja musiikkiopistoissa ja kansalaisopistoissa Keski-Suomessa. Hän pitää museolla tarvittaessa Keski-Suomen kanteleen ja sen soittotekniikoiden, kuten sulkutekniikan, soivia esittelyjä esittelykierroksien yhteydessä. Maria tekee pro gradu tutkielmaa Jyväskylän musiikkitieteen laitoksella kanteleen sukupuolittumisesta. He kummatkin ovat tulleet Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen kautta museon toimintaan. Kari Dahlblom perusti Suomen kantelemuseon vuonna 2009, ja yli sadan soittimen näyttely koostuu Suomen ja muiden Itämeren maiden kanteleista. Vuonna 2016 museo sai KeskiSuomi -palkinnon. Onneksi Karin vertaansa vailla oleva työ jatkuu kantelemuseossa asialle omistautuneiden työntekijöiden ansiosta. Sekä Maria että Pekka muistelevat Karia lämmöllä. Maria tutustui Kariin tämän käytyä kuuntelemassa Marian oppilaiden konsertteja. “Karissa oli hienoa hänen kaikkia kanteleasioita syleilevä asenteensa: hän arvosti kaiken ikäisiä ja -tasoisia soittajia.” Hänen mieleensä on jäänyt Karin hauska sitaatti eräältä keikalta: “Nyt esitämme kappaleen nimeltä Valssi Kannonkoskelta, se on valssi Kannonkoskelta ja sen nimi on Valssi Kannonkoskelta.” Kari opetti Marialle Keski-Suomen kanteleensoittoa ja sairastuttuaan pyysi tätä jatkamaan yhtyeissään, esimerkiksi Katajassa. Heillä oli myös toinen yhteinen harrastus: he ovat istuneet samoissa Jyväskylän akvaarioseuran kokouksissa. Pekka puolestaan kuvailee Karia erittäin asiantuntevaksi, lämpimäksi, huumorintajuiseksi ja rehelliseksi ihmiseksi, josta tuli hänelle ystävä. Pekka on opiskellut museon esineistön, kun Kari pyysi häntä pitämään museon esittelykierrokset sairastuttuaan. He ovat työskennelleet yhdessä myös Kantele eläväksi -työryhmässä. Seuraava tärkeä askel museon kehittymisessä on digitalisointihanke, jossa Karin laatimat yksityiskohtaiset museokortit kustakin museon soittimesta siirretään Keski-Suomen museon tietokantaan. Tätä varten kantelemuseo sai apurahan Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahastosta. Hanke työllistää museon kautta yhden työntekijän, joka on Maria Ojanperä. Kantelemuseo on osa Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen toimintaa, ja yhdistyksen sääntöjen mukaan se harjoittaa museotoimintaa, joten Marian työllistyminen toteutuu tätä kautta. Työt alkavat tänä syksynä ja hanke toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen museon kanssa. Työryhmään kuuluu Pekan ja Marian lisäksi Keski-Suomen museon amanuenssi Marja-Liisa Rajaniemi. “Minulle on tärkeää museon jatkuvuus, että se pysyy hengissä ja on ajanmukainen”, Maria sanoo. Kaikkien museon soittimien tiedot, myös varastossa olevien, joita on kuulemma vähintään saman verran kuin museossa, siirretään tietokantaan. ”Keski-Suomen museokorttimalli on yksityiskohtainen: siihen laitetaan kanteleen kuva, ja soittimesta kerrotaan sen mitat, arvioitu ikä ja rakentaja sekä jonkin verran kunkin soittimen tarinaa”, kertoo Pekka. Kanteleista halutaan kertoa, kuka soitinta on käyttänyt ja minkälaisissa yhteyksissä, sekä sen omistussuhteesta jonkin verran, esimerkiksi keneltä se on tullut museolle. Tiedot kanteleista ja muista soittimista käännetään englanniksi ja tällä toivotaan lisää näkyvyyttä museolle. Tällä hetkellä soittimia on yhteensä noin 260, joten
20 k ntele digitalisointiurakka on mittava työ. Apurahan puolesta sen valmiiksi saattamiseen on aikaa kolme vuotta. Onneksi Keski-Suomen museo ja Jyväskylän yliopisto ovat mukana talkoohengellä auttamassa. “Nyt museon soittimien tietoihin pääsee periaatteessa kuka vain käsiksi”, Maria ja Pekka iloitsevat. “Kari on tehnyt hyvän pohjatyön digitalisaatiota varten luokitellessaan kanteleita”, he jatkavat. Digitalisoinnin on tarkoitus olla ensimmäinen vaihe kantelemuseon kehittämisessä. Toimikunta haaveilee myös 3D-virtuaalimuseosta, joka toisi aineiston helpommin kaikkien saataville ja lisäisi tietoisuutta museosta. Tässä versiossa kanteleista voisi esittää myös ääninäytteitä. Onneksi museon toiminta jatkuu edelleen innovatiivisessa hengessä ja uusia ideoita kehitetään rohkeasti! Pekalla on myös toinen toive museon kehittämiseksi: siellä voisi käydä enemmän tutkijoita. Jo pitkään on suunniteltu kantelemuseossa ja Palokan Pelimannitalolla järjestettävää soitintutkijoiden symposiumia, joka on mielestäni loistava idea. Pekka näkee kantelemuseon tulevaisuudessa kohtaamispaikkana. Hän toivoo tutkijoiden innostuvan soitintutkimuksesta ja hänellä on muutama aihe jo mielessä. ”Karilla oli näkemys kanteleesta kansainvälisenä soittimena ja esimerkiksi voisi tutkia, olisiko kanteleella ja Intian sitrasoittimilla ollut samanlaisia käyttöyhteyksiä.” Pekka kertoo myös, että Karilta jäi kantelemuseota koskeva kirja julkaisematta ja sitä varten haetaan apurahoja. Museon kokoelma kasvaa koko ajan ja tilan puute on ollut jo pitkään ongelma. Lahjoituksina on tullut viime vuosina sekä kanteleita että kirjallista aineistoa. Soittimia entisöidään tarvittaessa. “Kanteleen uudet stradivariukset laitetaan kyllä näytille”, Pekka sanoo leikkisästi. Osa soittimista on kansanmusiikkiyhdistyksen, Kari tai Tuula Dahlblomin nimissä ja osa on deponoituja eli omistusoikeus on yksityishenkilöllä. Tällöin soitin on annettu pysyvästi museoon näytteille, esimerkiksi näin on tehty Ulla Katajavuoren kanteleen kanssa. Kantelemuseossa on myös äänitallenteita: tallessa on Voitto Mäkelän keräämää kenttäaineistoa, jossa on Keski-Suomen kansanmusiikkia 50-60-luvuilta 2000-luvun taitteeseen. Myös kaustislaisen Ilmari Wirkkalan omakätisellä nimikirjoituksella varustettu, hänen aikanaan tekemänsä tutkielma ” Kreeta Haapasalo ja hänen kanteleensa”, lahjoitettiin Suomen kantelemuseoon. Karin luomaa museon toimivaa järjestystä ei ole muutettu. Museossa on omat osastonsa erilaisille kanteleille: näyttely lähtee liikkeelle koverretuista karjalaisista pienkanteleista, sitten esitellään Keski-Suomen kanteleet, Perhonjokilaakson kanteleet, Pohjois-Pohjanmaan kanteleet, konserttikanteleen eri vaiheet ja näiden jälkeen siirrytään Venäjän, Volgan alueen ja Baltian kantelesoittimiin. Esillä on myös kanteleiden erilaisia kuriositeetteja eri rakentajilta, kuten erityisen pitkä suurkantele. Nähtävillä on myös muita soittimia kuin kanteleita; venäläinen kansanperinne oli Karin toinen intohimo ja museosta löytyy muitakin venäläisiä kansansoittimia kuin kanteleita kuten domria ja balalaikkoja. Siellä on myös kontrabassomandoliini, joita Suomessa on vain kaksi. Kari halusi näytteille myös sitroja ja keski-suomalaisia mandoliineja, joista yhden talla on Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen logo. Laajassa valikoimassa on myös Rauno Niemisen väitöskirjaprojektiin liittyviä jouhikkoja, kuten jäljennös kuuluisan soittajan Feodor Pratsun jouhikosta. Raunon näytteille asettamia soittimia ovat myös lyyrasoittimet, Novgorodin kantele ja viisikielinen kantele Ruotsin suomalaismetsistä.