Olli Virtaperko Barokkia kanteleella Kirjastojen kanteleet tässä numerossa
K NTELEen tämän kielillä Kannessa: Vilma Timonen Kuva: Jimmy Träskelin
kielillä PÄÄTOIMITTAJA Jimmy Träskelin, 050 3286870 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D 00530 Helsinki 050 564 5966, leeni.wegelius@kantele.net www.kantele.net TOIMITUSNEUVOSTO Jane Ilmola, Eija Kankaanranta, Aino Ruotanen, Outi Sané, Harri Suilamo, Leeni Wegelius TOIMITUS JA TAITTO Jimmy Träskelin, lehti@kantele.net PAINOPAIKKA Oriveden kirjapaino, Orivesi ILMESTYMISTIEDOT 37. vuosikerta, 1 / 2015 3-4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 €/vsk Irtonumero 8 € / 12 € (lehti+cd) SEURAAVA NUMERO Ilmestyy 25.5., aineisto viim. 24.4. ISSN 0357-6892 KULTTUURI, MIELIPIDEJA TIEDELEHTIEN LIITTO KULTTI RY:N JÄSEN 5 Vuoden yhtye Duo Cecilia Barokkikanteleita ja renessanssihuiluja 19 Vanhan musiikin aarreaitassa Heidi Äijälän opas aarreaittaan 22 Barokin uudet mestarit Mestarikurssin tunnelmia 16 Barokkia kanteleella Johdatus barokin maailmaan 34 Kanteleita kirjastoista Jenni Venäläinen teki kirjastokanteleen 25 III kansainvälinen kantelekilpailu Kilpailuliite ja alustava ohjelma 38 Kirjaston uudet tuulet Pääkaupungissakin lainataan kanteleita 30 Liiton sivut Kuulumisia ja tulevaisuudenkuvia 40 Kesäleirit 2015 Kesän kanteleleirit 6 Virtaperko Nykysäveltäjä puhuu kanteleesta
Marginaalin marginaalien ilosanoma Vuoden ensimmäinen Kantele-lehti tarjoillaan muhkean barokkipainotuksen kera. Eija Kankaanrannan luotsaaman innokkaan kirjoittajaporukan avulla näiden kansien sisään saatiin informatiivinen johdatus kanteleen mahdollisuuksiin vanhan musiikin maailmassa. Kantele itsessään on marginaalinen soitin, ja sen soittajien keskuudessa barokkimusiikin harrastajat sijoittuvat vielä kapeampaan marginaaliin; siitä huolimatta ilmiö näyttäytyy artikkeleissa erinomaisen elinvoimaisena ja luontevana. Kuten nykysäveltäjä ja barokkisellisti Olli Virtaperko seuraavalla aukeamalla alkavassa artikkelissa toteaa, maamme nykytilanne mahdollistaa ammattitaiteilijoiden toimimisen ja – kenties pienistä murusista koostuvan – leivän. Samalla tavalla nykypäivänä erilaisten marginaalisten kulttuuri-ilmiöiden on mahdollista kukoistaa ja löytää yleisönsä, vaikka se olisi kuinka rajautunut. Tämä on äärimmäisen hieno asia, ja voin ylpeydellä todeta, että lukemanne lehti on itsessään äänitorvi, joka kajauttaa ilmoille tuota ilosanomaa. Toinen ilosanoman kantaja on III kansainvälinen kantelekilpailu, jonka osanottajiksi on ilmoittautunut toistasataa osallistujaa meiltä ja muualta maailmasta. Huhtikuussa tullaan Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä todistamaan juhlavaa kokoontumista, jossa on epäilemättä edustettuna kunnioitettava valikoima kanteleen ystävien musiikillisia suuntautumisia. Barokki vivahteitakin tullaan kuulemaan, ainakin kilpailulauantain iltakonsertissa Temppeliaukion kirkossa, jossa esiintyy uunituore vuoden yhtye Duo Cecilia. Tervetuloa jälleen yhden Kantele-lehden vuosikerran värikkääseen matkaan marginaalin marginaaleihin! 4 k ntele
Kanteleliiton Vuoden yhtye 2015 on Duo Cecilia. Yhtyeessä soittavat Heidi Äijälä, kanteleet ja Pauliina Almonkari, huilut. Heitä yhdistää intohimo vanhojen huilujen ja kanteleiden ainutlaatuiseen sointimaailmaan. Soitinyhdistelmä on uniikki: yhtyeen käsissä soivat renessanssihuilu, barokkihuilu ja nokkahuilu sekä 39-kielinen konserttikantele ja 10-kielinen kantele. Soittimet taipuvat niin herkkiin kuin voimakkaisiinkin sävyihin. Syntyvä sointimaailma on korvia hivelevän täyteläinen, lämmin, vivahteikas ja heleä. Duo Cecilia on erikoistunut vanhaan musiikkiin. Heidän ohjelmistonsa kattaa useita vuosisatoja keskiajalta renessanssin, varhaisbarokin ja barokin kautta varhaisklassismiin. Yhtyeelle on tärkeää uuden ohjelmiston etsiminen ja siten kanteleella soitettavan vanhan musiikin ohjelmiston laajentaminen ja uusien mahdollisuuksien tutkiminen. Ainutlaatuista on myös se, että kantele toimii basso continuo -soittimena. Tämä haastaa kanteleen soittajan etsimään uusia ilmaisutapoja vanhan musiikin tyylipiirteiden toteuttamiseksi epätyypillisellä soittimella. Duo Cecilia kokee tärkeäksi hyödyntää vanhan musiikin esityskäytäntöjä ja pyrkii ilmaisussaan tyylinmukaisuuteen. Duo Cecilia konsertoi aktiivisesti ja on toteuttanut paljon erilaisia konserttikokonaisuuksia ja teemakonsertteja eri puolilla Suomea. Heidän musiikkiaan kuullaan Jaakko Juteinin elämästä kertovassa Laulu Suomessa -dokumenttielokuvassa. Konsertoimisen lisäksi yhtyeen toimintaan kuuluu barokkikoulutus. Vuoden yhtyeenä Duo Cecilia haluaa tuoda esille vanhaa musiikkia; uudenlaista ohjelmistoa kanteleelle, uusia soittotapoja sekä harvinaisia soittimia, kuten renessanssiajan poikkihuilua, jota kuulee Suomessa äärimmäisen harvoin. Vuoden yhtyeen valinnut Kanteleliiton taiteellinen työryhmä kiinnitti tänä vuonna erityishuomiota yhtyeen ajankohtaisuuteen ja edustuskykyyn, uniikkiuteen sekä ammattimaiseen, aktiiviseen toimintaan. Kanteleliiton taiteelliseen työryhmään kuuluvat Senni Eskelinen, Laura Ikonen, Eija Kankaanranta, Sirpa Lahti, Aino Ruotanen ja Olga Shishkina. duo cecilila Vuoden yhtye on Kuva: Suvi V uorinen Teksti: Anna Wegelius Duo Cecilia keikalla 18.4., katso s. 29! 5 k ntele
Nykysäveltäjä Olli Virtaperkon työhuoneessa säveltäjän työ näyttäytyy jollain tapaa romanttisena ja ylevänä. Helsingin Kalliossa pienessä kerrostalon katutasossa olevassa tilassa yhdistyvät viihtyisä atmosfääri ja tehokkuutta ruokkiva käytännöllisyys. Työkalut ovat sopivasti käden ulottuvilla: päätyseinää vasten sijoitetun tietokoneen vasemmalla puolella seisoo cembaloa ja kamariurkuja mallintava koskettimisto, ja hieman kauempaa vitriinikaapista löytyvät Virtaperkon omimmat soittimet, sellot ja viola da gambat. Seinillä on abstraktia kuvataidetta, huoneen toisessa päädyssä mukava nahkasohva ja nurkkakaapissa hienostunutta makua osoittava kokoelma skotlantilaisia laatuviskejä. Siis kaikki, mitä säveltäjä tarvitsee pitääkseen mielensä virkeänä luomistyön ohella. Virtaperko TEKSTI JA KUVAT JIMMY TRÄSKELIN Vasemmalla: Säveltäjä Olli Virtaperko Helsingin Kalliossa sijaitsevan työhuoneensa leppoisammassa päädyssä. 7 k ntele
”Tässä tilassa voidaan toteuttaa Englannin 1500-1600-lukujen gambamusiikin syvintä olemusta”, Virtaperko sanoo. ”Ystävät kokoontuvat yhteen, nuotit otetaan esille, gambat kaivetaan kaapista ja ruvetaan soittamaan tasa-arvoisia, musiikillisia ääniä.” Huoneen keskellä onkin sopivasti tilaa soittamiseen, ja seinille ripustetut maisematauluiksi naamioidut turvelevyt saavat aikaan miellyttävän, kamarimusiikille varsin otollisen akustiikan. Työhuoneella yhteismusisoinnin tekee otolliseksi myös se, että Virtaperko on vuosien varrella saanut haalittua vitriiniinsä neljä erikokoista, ulkoisesti selloa muistuttavaa renessanssin aikana suosionsa huippua nähnyttä gambaperheen jäsentä. Idyllistä! Voiko säveltäjän elämä tämän päivän Suomessa todella näyttää näin ruusuiselta? ”Säveltäjän työ on samalla tavalla haastavaa kuin minkä tahansa luovan alan harjoittaminen”, Olli Virtaperko vastaa. ”Jos vertaa kansainvälisesti nykysäveltäjänä toimimista eri maissa, voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa siihen on osapuilleen parhaimmat mahdollisuudet. Monissa muissa maissa, kuten Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa tai vaikkapa Etelä-Euroopan maissa, on hyvin vaikeaa harjoittaa ammattia, jossa pääpaino on taiteellisessa substanssissa välittömän rahan ansaitsemisen sijaan.” Ei tule yllätyksenä, että Virtaperkolla on sanasensa sanottavana tästä aiheesta. Paitsi että hän suhtautuu itse säveltäjyyteensä ilmeisen intohimoisesti, hän istuu myös paraikaa maamme luovaa säveltaidetta edistävän Suomen Säveltäjät ry:n johtokunnassa varapuheenjohtajana. ”Suomessa säveltäjiä on arvostettu ja arvostetaan edelleen”, Virtaperko sanoo. ”Ja veikkaan, että se arvostus pohjautuu Sibeliuksen merkittävään asemaan kansallisena merkkihenkilönä ja ikonina. Suomessa voi käydä niin, että jos kertoo jollekulle olevansa säveltäjä, ja vaikka tämä ei tietäisi säveltämisestä paljoakaan, niin hän saattaa ajatella, että kyllä se varmasti on lähtökohtaisesti jotakin hienoa.” ”Tässä suhteessa taiteen itseisarvon huomioiva Suomi käyttäytyy kuin sivistysvaltio”, Virtaperko tiivistää. Muuttuva maailma on kuitenkin tuonut uudenlaisia huolia säveltäjien siinä missä muidenkin luovien alojen työntekijöiden elämään. ”Digitaalinen informaation siirtäminen, jakeleminen ja sen ilmaiseksi tekeminen on muuttanut kaikilla aloilla ansaintalogiikkaa”, Virtaperko sanoo. ”Kaikkein suurimmissa vaikeuksissa ovat ehkä populaarimusiikin tekijät sekä toisaalta mediaalan ammattilaiset, joilla on äärimmäisen suuria vaikeuksia löytää sitä mekanismia, jolla omalla työllä voisi ansaita elantonsa.” Taidemusiikin puolella horjuu jo ennestään hutera kolmijalka, jolla lepää säveltäjän toimeentulo. ”Perinteisesti ollaan ajateltu, että se koostuu sävellystilauspalkkioista, tekijänoikeuskorvauksista ja apurahoista”, säveltäjä jäsentää. ”Apurahoja tulee hyvin epäsäännöllisesti. Joillekin ei tule juuri mitään koskaan, ja toisille ne sitten taas kasaantuvat. Tekijänoikeuskorvaukset ovat pääsäntöisesti olleet laskussa sekä äänitemyynnin että radiosoiton vähenemisen myötä, ja sävellyspalkkiot ovat äärimmäisen pieniä tehdyn työn määrään nähden. Keskimääräinen suomalainen säveltäjä saa vuodessa noin 2000-3000 euroa sävellyspalkkioita tekemästään työstä.” Nämä ovat siis ihmisiä, joiden pääasiallinen ammatillinen identiteetti on olla säveltäjä. Kuulostaa laihalta leivältä. ”Tämä kertoo siitä, että huolimatta perinteisesti hyvästä asemasta ja arvostuksesta, säveltäjänä elannon hankkiminen on Suomessa vaikeaa”, Virtaperko vahvistaa. ”Veikkaisin, että puhtaasti taidemusiikin puolella toimivia säveltäjiä, jotka pystyisivät hankkimaan koko elantonsa pelkästään säveltämisellä kovan kapitalismin lakien maailmassa toimien, on vain muutama ja hekin varttuneemmasta päästä.” 8 k ntele
Suomen Säveltäjät ry:n varapuheenjohtajan latelemat raadolliset faktat langettavat hetkeksi varjon säveltäjän työhuoneen ylle. Idylliä ne eivät kuitenkaan pysty särkemään, ja Virtaperko tuntuu itse olevan osoitus siitä, että vaikeus ei tarkoita välttämättä mahdottomuutta. ”Suomessa valtion taidemyönteinen suhtautuminen ja taiteilija-apurahajärjestelmä tekevät kuitenkin mahdolliseksi sen, että meillä ylipäänsä voi olla ammattitaiteilijoita”, säveltäjä muistuttaa. ”Ammattitaiteilijoilla voi olla taloudellisesti tiukkaa, ja pitää ehkä tehdä monia asioita, mutta kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka päätyökseen tekevät omaa taidettaan, myös musiikin puolella. Se on hieno ja arvostettava asia, ja toivon kovasti, että asiantila ei tulevaisuudessa muutu.” Palataan hetkeksi säveltäjään itseensä. Olli Virtaperkon rakkaus rouheaäänistä gambasoitinperhettä ja vanhan musiikin estetiikkaa kohtaan on tavalla tai toisella luonnehtinut tämän koko uraa. ”Lapsuuteni äänimaisema piti sisällään paljon Bachia ja muuta barokkimusiikkia, jota kuunneltiin äänitteiltä”, Virtaperko kertoo. ”Isäni on etevä amatööriurkuri ja äiti oli pianisti, mutta barokkimusiikista tuli ensimmäinen tärkeä kosketuspintani musiikkiin.” Sellistille Bachin soolosellosarjat olivat lisäksi niin merkittävä yksittäinen kokonaisuus, että niiden kautta barokkiestetiikka muodostui läheiseksi. ”Oli helppoa lähteä tutkimaan vanhaa musiikkia ja sen esityskäytäntöä se tuntui olevan täysin sopusoinnussa oman persoonallisuuteni kanssa”, säveltäjä toteaa. Vanhaan musiikkiin Virtaperko pääsi perehtymään toden teolla Edinburghissa korkeakouluvaihdossa vuosina 1993-94. Nuori musiikkitieteen opiskelija keskittyi opinnoissaan vanhan musiikin esityskäytännön tutkimukseen ja pääsi soittamaan musiikin ammattiopiskelijoista ja vanhemmista harrastajista koostuvaan kuusihenkiseen gambayhtyeeseen. ”Aloitin silloin gambansoiton käytännössä täysin nollasta”, Virtaperko sanoo. Toinen opintovuoden keskittymisen kohde oli nykymusiikki, ja Edinburghissa vaihto-opiskelija sai ensimmäiset sävellystuntinsa. Näin Virtaperko pääsi aloittamaan kasvunsa säveltäjäksi kaikkein vanhimman ja kaikkein uusimman musiikin ristivaikutuksessa. Väliin jäi suuri aukko, joka sisälsi lähes kaiken klassis-romanttisen kauden musiikin. ”Aikoinaan se näyttäytyi minulle mielenkiinnottomana”, Virtaperko toteaa. ”Nykyään se ei enää ole täysin mielenkiinnotonta, mutta ei se sydäntäni lähimpänä olevaa musiikkia ole.” Edinburghin jakson jälkeen Virtaperko toimi muun muassa rakastetun popja rock-yhtye Ultra ” Tässä suhteessa taiteen itseisarvon huomioiva Suomi käyttäytyy kuin sivistysvaltio. 9 k ntele
Bran laulajana ja perusti yhä toiminnassa olevan Ensemble Ambrosiuksen. Vaikka rautoja on ollut kaiken aikaa tulessa monella eri suunnalla, säveltäminen hahmottui taiteilijan päätyöksi 2000-luvun alkupuolelta lähtien. ”Identiteettini määrittyy nykyään 100-prosenttisesti säveltäjyydestä, ja kaikki muut tekemäni asiat ovat johdannaisia siitä”, hän toteaa. Virtaperko onkin opittu tuntemaan nykysäveltäjänä, jonka katalogista löytyy teoksia niin sinfoniaorkesterille kuin bigbandillekin sekä esimerkiksi harmonikalle, sellolle ja tietenkin barokki-instrumenteille. Virtaperko on kunnostautunut myös yhtenä harvoista nykysäveltäjistä, jotka ovat tehneet teoksia kanteleelle. Ensikosketus soittimeen tapahtui vuonna 2005. ”Olin säveltänyt Veli Kujalalle harmonikkateoksen Pirun keuhkot, ja esittelimme teosta Sibelius-Akatemian seminaarissa, jossa Eija Kankaanranta oli läsnä”, Virtaperko muistelee. ”Tilaisuuden jälkeen Eija tuli keskustelemaan kanssani ja tiedusteli halukkuuttani säveltää sooloteos kanteleelle.” Kankaanrannan tilauksesta syntyi teos, jonka nimeksi tuli Vaeltaja 32. ”Olin silloin 32-vuotias, ja teos liittyi vaelluskokemuksiini Lapissa”, säveltäjä valottaa teoksen viitekehystä. Sooloteoksen sävellys alkoi helmikuussa 2006. ”Huhtikuussa Eija soitti ja kysyi lyhyellä varoitusajalla harmonikka-kanteleduon säveltämistä, johon oli yllättäen ilmennyt rahoitusmahdollisuus”, Virtaperko kertoo. ”Keskeytin sooloteoksen säveltämisen ja sävelsin duon Kalkkeen meri ahtona, joka kantaesitettiin Berliinissä tuoreeltaan toukokuun lopulla.” Kalkkeen meri ahtona -teoksen Virtaperko mainitsee oman teosluettelonsa parhaimmistoon kuuluvaksi, ja sitä on myös paljon soitettu niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vaeltaja 32 valmistui loppuvuodesta 2006, ja säveltäjän kolmanteen kanteleteokseen tuli tilaus Elisa Kerolalta. ”Elisa oli kuullut konsertin, jossa Eija Kankaanranta soitti musiikkiani, ja tilasi sävellyksen dekakordinsoittaja Mari Mäntylälle ja itselleen”, Virtaperko sanoo. Tilauksesta syntyi kappale nimeltä Sato, konserttikanteleelle ja dekakordille eli kymmenkieliselle kitaralle. Jokaista Olli Virtaperkon kanteleelle tekemää teosta yhdistää yksi asia: kanteleen mahdollisuuksien jatkuva tutkimisprosessi. ”Sooloteoksessa Vaeltaja 32 rytmi on keskeisessä roolissa”, säveltäjä kertoo. ”Siinä on paljon tikutusta ja nopeita sävelryöppyjä sekä toisaalta rytmistä kompleksisuutta.” Kalkkeen meri ahtona uppoutui soittimen toisenlaisiin ominaisuuksiin. Siinä kanteletta soitetaan monenlaisilla erikoistekniikoilla, kuten dulcimer-kapulalla kieliä lyöden, erilaisilla riivintävälineillä raapien sekä ebow-laitteella, joka saa magneettikentän avulla kielistä lähtemään jousisoitinmaista pitkäkestoista ääntä. ”Kalkkeen meri ahtona -kappaleessa lähdin tutkimaan nimenomaan sitä, minkälaisia äänenvärejä kanteleesta saa irti”, Virtaperko puhuu. ”Sato-teoksessa vein sitten saman tutkimuksen vielä yhtä pykälää pidemmälle. Siinä on hyvin paljon erilaisia huiluääniä ja huiluääniyhdistelmiä.” Virtaperko syventyi fantastiseksi kokemaansa mahdollisuuteen saada kanteleesta usean yksittäisen yläsävelsarjan säveliä soimaan samanaikaisesti. ”Niistä muodostuu nopeasti äärimmäisen kiehtovia, kompleksisia yhteissoinnillisia harmonioita ja harmonisia tilanteita,” Virtaperko sanoo. Oikealla: Gambansoitto on Olli Virtaperkolle rakas harrastus. Hiljattain säveltäjälle on tarjoutunut innostava mahdollisuus soittaa gambaa Radion sinfoniaorkesterin treenituuraajana. 10 k ntele
Virtaperko hakee kirjahyllystään Sato-kappaleen nuotin ja avaa sen satunnaiselta sivulta. Nopea vilkaisu nuottikirjoitukseen kertoo, että säveltäjä on saanut todella syventyä myös notaation mahdollisuuksiin. Minuuteissa ja sekunneissa etenevä partituuri sisältää moninaisia merkintöjä, jotka kuvaavat esimerkiksi sitä, mitä kanteleen kieltä soitetaan ja mikä yläsävel siitä huiluäänitekniikalla tuotetaan. Tällainen soittimen äärimmäisiä ominaisuuksia hyödyntävä säveltäminen olisi varmasti tuhoon tuomittua, jos säveltäjällä itsellään ei olisi syvällistä tietämystä soittimesta tai, kuten Virtaperkon tapauksessa, lannistumatonta motivaatiota soittimen tutkimiseen omin käsin. ”Pidin hyvin tärkeänä sitä, että pystyisin luomaan itselleni sellaiset työskentelyolosuhteet, joissa minulla olisi käytössäni ne soittimet, joille olin kirjoittamassa materiaalia”, Virtaperko kertoo. Elisa Kerolan ja Mari Mäntylän soittimet olivat kuitenkin ymmärrettävästi aktiivikäytössä. Kanteleen Virtaperkolle tarjoutui työn ajaksi lainaamaan Ritva Koistinen. ”Soitin oli käytössäni useamman kuukauden ajan, ja tein sillä esimerkiksi kaikki huiluäänikokeiluni”, säveltäjä sanoo. ”Samalla tein paljon kotiäänitteitä, joista koostin koko kappaleen rungon itse soittamalla.” Virtaperkon sävellysprosessi eteni ensin kanteleella ja dekakordilla musiikillisia ideoita kokeilemalla ja tekemällä äänitteitä, jotka sitten transkriboitiin nuottikirjoitukseksi. Sillä tavalla säveltäjä pystyi kaiken aikaa olemaan kartalla siitä, miltä esimerkiksi hienovaraiset huiluäänistä syntyvät yhteissoinnilliset tilanteet todella kuulostivat. ”En olisi ikinä pystynyt siihen, jos minulla ei olisi ollut oikeita soittimia käytössäni”, Virtaperko toteaa. Olli Virtaperko avaa tietokoneensa ruudulle Garage Band -projektin, joka koostuu lukemattomista lyhyistä otoista. Säveltäjä on todellakin Nykysäveltäjän työpisteen sydän on tietokone, jonka muistiin mahtuvat niin nuotit kuin demotallenteetkin. 12 k ntele
soittanut nauhalle kaiken, mitä sävellys pitää sisällään fraasi fraasilta, lurautus lurautukselta tai ääni ääneltä, sen mukaan mikä on ollut instrumentin hallinnan puitteissa mahdollista. ”Kantelehan tuntuu aika vaikealta soittimelta”, Virtaperko sanoo. ”Sen soittotekniikan perusteidenkin hallitseminen on vaikea tehtävä, enkä väitä niitä koskaan oppineeni.” Säveltäjä koki soittimen näppäilyn huomattavan raskaaksi sormille, ja esimerkiksi viritysvipujen kanssa toimiminen ja niiden suhteen kartalla pysyminen tuntuivat haasteellisilta. Sellistin käsissä oli kuitenkin riittävästi voimaa soittotoimenpiteisiin, ja Virtaperkon sävellysprosessissa sillä, miten hän kanteletta soitti, ei varsinaisesti ollut mitään merkitystä. Merkitystä oli vain sillä, että hän saisi soittimesta irti tismalleen sen, mitä halusi vaikka vain kerran. ”Olen räpeltänyt kanteletta elämäni aikana lukemattomia tunteja, mutta en osaa soittaa sitä lainkaan!” Virtaperko nauraa. Oman räpeltämisen lisäksi ymmärrys kanteleesta on syntynyt myös muusikon vuorovaikutuksessa yhtyetoveri Eija Kankaanrannan kanssa. Kankaanranta liittyi vuonna 2010 Virtaperkon pyörittämään Ensemble Ambrosiukseen. ”Ambrosiuksessa tapahtui kaikenlaisia henkilöja soitinvaihdoksia, ja kaipasin yhtyeeseen muusikkoa, joka pystyisi suoriutumaan sentyyppisistä tehtävistä, joita cembalisti ja kitarasoittimien soittaja tekevät”, Virtaperko kertoo. ”Halusin jonkinlaisen rytmisesti iskevän soittimen, joka olisi harmonisesti rikas ja toimisi vapaamuotoisena säestysinstrumenttina. Silloin kantele palasi taas mieleeni.” Ensemble Ambrosius on Suomen yhtyekentällä erikoislaatuinen tapaus. Orkesteri perustettiin aikanaan erityisesti soittamaan rock-ikoni Frank Zappan materiaalia barokki-instrumenteilla. ”Vuonna 1995 Karjaan vanhan musiikin Sato-teoksen nuottikuva on yhtä lailla kaavoihin kangistumaton kuin itse sävellyskin. 13 k ntele
kesäkurssin loppukonsertissa kolme Zappasta innostunutta nuorta musiikinopiskelijaa minä, cembalisti Ere Lievonen sekä nyttemmin high-end audio -laitteistaan tunnettu Jonte Knif esitti Zappan kappaleen Uncle Meat kahdella cembalolla ja sellolla”, Virtaperko muistelee. ”Siitä se lähti, ja pian mukaan tuli oboensoittaja Jasu Moisio. Tällä neljän hengen kokoonpanolla kierrettiin ensimmäiset vuodet.” Samalla Virtaperko ryhtyi säveltämään omia kappaleitaan yhtyeelle. Vähitellen kokoonpano kasvoi, ja päätettiin luopua myös pelkästään barokkisoittimien käytöstä. ”Kanteleen lisäksi soittimistoon on liitetty myös harmonikka, joten kyseessä on nykyään eräänlainen hybridiyhtye, jossa yhdistellään luovasti kansanmusiikin ja barokin ajan soittimia”, säveltäjä sanoo. ”Niissä on esityskäytännöllisesti tiettyjä yhteneväisyyksiä, jotka saavat ne toimimaan yhdessä, mutta samoihin aikoihin ryhdyin myös säveltämään musiikkia jossa oli pieniä kansanmusiikkivaikutteita siis nimenomaan Ensemble Ambrosiukselle, jolle säveltämääni musiikkia en niinkään pidä nykymusiikkina, vaan omaehtoisena crossover-toimintana.” Nykyisin Ambrosiuksen musiikki koostuu osapuilleen puoliksi Zappan ja puoliksi Virtaperkon sävellyksistä. Olli Virtaperkon pöytälaatikosta löytyisi nytkin puolisen tuntia uutta materiaalia, joka odottaa vielä sopivaa ajankohtaa yhtyeen kanssa työstämiselle. ”Yhtye toimii tällä hetkellä on demand -pohjalta”, Virtaperko sanoo. ”On käytännössä mahdotonta pyörittää seitsenhenkistä, näin omituista musiikkia soittavaa orkesteria täyspäiväisesti, ja siksi toiminta on hyvin periodiluontoista.” Levytyksiä yhtyeen historiasta löytyy kolme, joista viimeisimmällä kuullaan myös kanteletta. Kanteleen rooli kokoonpanossa kirkastui myös sitä mukaa, kuin ymmärrys soitinta kohtaan lisääntyi. ”Ensin oli tarve yhdelle rajatulle asialle, joka otettiin haltuun”, Virtaperko sanoo. ”Sen jälkeen soittimesta löytyi kuitenkin jatkuvasti uusia fantastisia lisäpiirteitä.” Näinä päivinä Virtaperkoa ovat pitäneet kiireisinä uudet sävellyprojektit, ja säveltäjän tilauskalenteri näyttää useamman vuoden päähän kiitettävän täydeltä. Tällä hetkellä siihen ei sisälly kanteleprojekteja, mutta ainakin Ambrosiuksen sisällä yhteys instrumenttiin säilynee. ” Yksi asia, josta säveltäjänä pidän kanteleessa aivan erityisen paljon on se, että sen toimintaympäristö on selkeästi rajattu. 14 k ntele
”Yksi asia, josta säveltäjänä pidän kanteleessa aivan erityisen paljon on se, että sen toimintaympäristö on selkeästi rajattu”, Olli Virtaperko sanoo. ”Yleensä säveltäjät pitävät sellaisista toimintaympäristöistä, joissa on selkeät säännöt ja rajoitukset. Monet historian merkittävimmistä säveltäjistä ovat pystyneet tuomaan oman persoonansa parhaiten esille juuri silloin, kun työn reunaehdot ovat olleet mahdollisimman selkeät ja rajatut esimerkkinä tulee mieleen Johann Sebastian Bach ja saksalaisen protestanttisen urkukoraalialkusoiton lajityyppi, jossa selkeät kestolliset, temaattiset ja affektiiviset puitteet olivat käytännössä olemassa jo ennen kuin yhtään nuottia oli kirjoitettu.” Olli Virtaperkolle tutuksi tulleessa konserttikanteleessakin toki riittää toimintaympäristöä suotuisalla tavalla rajoittavia tekijöitä, mutta kiinnostaisiko säveltäjää paneutua jossain vaiheessa vielä rajatumpiin ympäristöihin esimerkiksi arkaaisten pienkanteleiden muodossa? ”Niissä on sellaisia soinnillisia ominaisuuksia, joita ei oikein koskaan voida saavuttaa isolla ja raskaalla konserttikanteleella”, Virtaperko myöntää. ”Ne ovat hienoja soittimia, etenkin juuri soinnillisesti, mutta niiden käyttäminen edellyttäisi ehkä hieman liikaa musiikillista rajoittumista. On vaikea kuvitella vaikkapa Ensemble Ambrosiuksen kohdalla sitä, että oltaisiin esimerkiksi sidottuja yhteen sävellajiin. Siinä kanteleelliset vaatimukset rekisterillisesti, teknisesti ja ilmaisullisesti ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika isoja.” Aika näyttäköön, minkälaisiin kanteleellisiin syvyyksiin säveltäjä Olli Virtaperko vielä tulevaisuudessa uppoutuu. Aivan täyttä tyrmäystä pienkanteleetkaan eivät lopulta saa. ”Voisin hyvin kuvitella, että jossain täsmäkohdennetussa yksittäisessä sävellyksellisessä ympäristössä tällainen diatoninen soitin voisi olla todella hieno”, Virtaperko pohtii. ”Mutta sellaisen kanssa en ole itse työskennellyt. Se olisi ihan oma maailmansa.” • • • • • Kuka? • Olli Virtaperko (s. 29. joulukuuta 1973 Espoo) on suomalainen nykysäveltäjä. • Toiminut muusikkona mm. vuodesta 1995 Ensemble Ambrosiuksessa sekä laulajana Ultra Bra -yhtyeessä 1995-2001. • Tampere Biennalen taiteellinen johtaja 2011-2014 ja Suomen Säveltäjät ry:n varapuheenjohtaja. • Tehnyt toista sataa radio-ohjelmaa YLE Radio 1 -kanavalle (muun muassa Välilevyjä) ja toiminut kulttuuripoliittisena journalistina erilaisissa julkaisuissa. 15 k ntele
Barokkia kanteleella
Seuraavilla sivuilla tarjoillaan kattaus kanteleensoittajien kohtaamisista barokkimusiikin kanssa. Barokkimusiikin yhteydessä käytetään usein sanaparia vanha musiikki. Sillä viitataan barokin ajan ja sitä varhaisempaan, renessanssin ja keskiajan musiikkiin. 1980-luvulla Suomessa nousi esiin vahva innostus barokkimusiikkiin ja periodieli aikalaissoittimilla soittamiseen. SibeliusAkatemian suojissa perustettiin Kuudennen kerroksen orkesteri, nykyisen Suomalaisen barokkiorkesterin edeltäjä, ja vanhaa musiikkia lähdettiin opiskelemaan muun muassa Hollantiin ja Sveitsiin. ”Barokkimusiikissa on jokin erityinen, hyvää tekevä vaikutus. Barokissa rakennetaan jännitteitä jotka sitten puretaan, selvitetään. Se on kuin hyvä keskustelu tai onnistunut väittely”, toteaa cembalisti ja kapellimestari Anssi Mattila (Särkiö 2014). Nykyisin myös sinfoniaorkestereissa on innokasta vanhan musiikin toimintaa. Esimerkiksi Radion sinfoniaorkesteri konsertoi välillä barokkimusiikkiin erikoistuneiden kapellimestareiden johdolla ja orkesterin muusikot järjestävät konsertteja myös pienemmillä barokkikokoonpanoilla. Osa RSO:n ja Helsingin kaupunginorkesterin muusikoista on perehtynyt asiaan myös viulisti Kreeta-Maria Kentalan perustamassa barokkikoulutuksessa Pietarsaaressa. (Puusaari 2015.) Kreeta-Maria Kentala kertoo, että kuudetta vuotta pyörivän barokkikoulutuksen opiskelijat ovat orkesterimuusikoita ja instrumenttipedagogeja eri puolilta Suomea ja tekevät kolmivuotiset opinnot pääosin töiden ohessa. Koulutusta annetaan tällä hetkellä jousisoittimissa ja cembalossa. Kanteleen kohdalla Kentala nostaa esiin continuosoiton, mikä edellyttää esimerkiksi tietoa viritysjärjestelmistä ja numeroiduista bassoista soittamisen taitoa. Kentala mainitsee Jussi Laasasen rakentaman suolikielikanteleen, joka sopisi hänen mielestään hyvin barokkiyhtyeen sointiin ja continuosoittoon. (Kentala 2015.) Muusikon on hyvä tutustua kulloinkin työn alla olevan kappaleen aikakauteen ja tyylin ominaispiirteisiin, joitten sisällä sitten voi seikkailla ja rakentaa oman, juuri tämän hetken tulkintansa. Näistä teemoista löytyy lisää tietoa Heidi Äijälän artikkelissa. Artikkeli havainnollistaa vanhaan musiikkiin liittyviä kysymyksiä hyvin nuottikuva kertoo vain kappaleen perusrakenteen ja muusikolla on paljon muotoilumahdollisuuksia. Artikkelin yhteydessä on itse kunkin kokeiltavaksi nuottiesimerkkejä Tiina Takkisen hienosta oppimateriaalipaketista Kanteleen kanssa renessanssija barokkimusiikin maailmassa. Siihen kuuluu kattava kokoelma kanteleelle soveltuvaa soitto-ohjelmistoa sekä opettajan opas, jossa selvitetään muun muassa rytminkäsittelyä ja artikulointia. Elävyys ja ilmeikkyys ovat vanhan musiikin tunnuspiirteitä, minkä voi todeta myös aikalaislähteistä: TEKSTI EIJA KANKAANRANTA VALOKUVA KIMMO TÄHTINEN Kirjoittaja on musiikin tohtori ja kanteletaiteilija, joka vaikuttaa mm. Frank Zappan musiikkia barokkisoittimilla esittävässä Ensemble Ambrosiuksessa. 17 k ntele
”Courantet ovat nopeampia kolmijakoisia kappaleita täynnä eloisuutta, tarmoa, vilkkaita, reippaita ja hyväntuulisia […] Toyt ja giguet ovat kepeän sähäkkäitä kappaleita missä hyvänsä tahtilajissa (Mace 1650 sit. Aminoff, Pulakka & Pölhö 2008)”. Tämän päivän muusikko saattaa joutua tekemään vähän salapoliisityötä teosten alkuperää jäljittäessään. Tämä saattoi ennen sohvalla surffailun aikaa tarkoittaa vaikkapa matkaa Utrechtin kirjastoon tutkimaan vanhoja käsikirjoituksia. Tein pienen nettihaun Karl Gottlieb Heringin (1766-1853) menuetista ja kävi ilmi, että se tunnetaan myös Caffee-kaanonina, jonka melodia rakentuu sävelnimileikistä: ”C-A-FF-E-E, trink nicht so viel Caffee!”. Mihin sävellajiin nuottiesimerkin menuetti pitäisi transponoida, jotta voit soittaa juuri caffee-sanaa mukaillen? Vanhaa musiikkia oppii ymmärtämään erityisesti kuuntelemalla. Mitä harmonia kertoo kappaleen tapahtumista? Missä ovat jännitteisimmät kohdat ja missä musiikki kevenee ja rentoutuu? Miten sävelten painotukset värittävät ja muuttavat tunnelmaa? Itselleni suuria va(m)u-elämyksiä ovat olleet muun muassa Christina Pluharin Arpeggiata-yhtyeen ja kontratenori Philippe Jarousskyn riehakkaat ja toisaalta ääretöntä kauneutta täynnä olevat tulkinnat renessanssin musiikista. Yhtyeen All’Improvviso -levyä kuunnellessa voi vain ihmetellä soiton hengittävyyttä ja mukaansatempaavuutta. Saman olen todennut lähes aina kuunnellessani vanhan musiikin ammattilaisten esityksiä iloa, ilmavuutta, svengiä ja hurja määrä tunnelmia ja tunteita laidasta laitaan. Viime syksynä riehaannuin Suomalaisesta barokkiorkesterista. Musiikkitalossa järjestetyssä Concerto Grosso -tapahtumassa viitisensataa esiintyjää pienistä musiikkikoululaisista ammattimuusikoihin ja -tanssijoihin tulkitsi barokkimusiikkia samalla innolla ja energisyydellä kuin Mauno Järvelän näppärit pistelevät kansanmusiikkia. Loppuvuodesta pääsin itse mukaan orkesteriin soittamaan vasaradulcimeria Pietro Gaetano Bonin joulukantaatissa. Tavatessani ensimmäistä kertaa konsertin johtaneen Lauri Pulakan, hän ottikin esiin barokkisellonsa ja soitimme pari tuntia yhdessä hauska ja korvia avaava yllätyssoittotunti! Eräs kiehtova moderni linkki barokin sointimaailmaan löytyy Jimmy Träskelinin tekemästä haastattelusta. Säveltäjä, muusikko ja toimittaja Olli Virtaperko on vuodesta 1995 johtanut Frank Zappan musiikkia barokkisoittimilla esittävää Ensemble Ambrosiusta korvia kutkuttava yhdistelmä ja loistava esimerkki periodisoittimien ilmaisuvoimasta. Suosittelen kuuntelemaan esimerkiksi Frank Zappa Albumia ja Metrixiä. Nykyisin yhtyeen soittimistoon kuuluvat myös harmonikka, kantele ja lyömäsoittimet. Vanhaa musiikkia voi hahmottaa myös tanssin kautta. Viime syksynä Sibelius-Akatemian kanteleopiskelijat pääsivät syventymään barokin ajan tanssisarjoihin Maria Hostikka-Ala-Kihniän ja Elina Mustosen johdolla. Kuten Emma Kuntsin raportista käy ilmi, myös opettajat saivat opastusta menuetissa tarvittavasta tasapainon hallinnasta ja pohjelihasten käytöstä. • • • • • Lähteet Kentala, Kreeta-Maria 2015. Sähköpostihaastattelu Pietarsaaren Novi-ammattikorkeskoulun barokkikoulutuksesta 21.2.2015. Mace Thomas 1650 sit. Aminoff Petra, Pulakka Lauri & Pölhö Annamari 2008. Barokin matkaopas. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Oppimateriaalista löytyvät aikalaiskommentit on lainattu Macen vuonna 1650 kirjoittamasta Musick’s Monument -teoksesta. Puusaari, Maria 2015. Sähköpostihaastattelu 17.2. Radion sinfoniaorkesterin barokkitoiminnasta. Särkiö, Auli 2014. Barokkivallankumous. fibo. fi/info/blogi/barokkivallankumous-fibo25v. Luettu 17.2.2015. 18 k ntele
Löytöretkeilyni vanhan musiikin maailmassa jatkui Sibelius-Akatemiassa monen mahtavan opettajan johdolla. Tästä erityisen suuret kiitokset kuuluvat Anssi Mattilalle ja Rabbe Forsmanille! Pikkuhiljaa seikkailuun tuli mukaan basso continuo -soitto. Olin jälleen kiehtovien, mutta vaativien ja isojen kysymysten edessä. Continuosoitto on edelleenkin minulle yksi rakkaimmista ja samalla myös haastavimmista vanhan musiikin osaalueista, jossa kehitettävää ja tutkittavaa riittää. Soitan kantelecontinuoa muun muassa vanhaa musiikkia soittavassa Duo Ceciliassa. Duossa soivat kanteleen rinnalla renessanssihuilu, traverso ja nokkahuilut Pauliina Almonkarin taitavissa käsissä. Koko tämän antoisan matkan myötä on tullut selväksi, että kantele sopii erityisen hyvin vanhaan musiikkiin ja rakkaalla soittimellamme on mahdollista toteuttaa koko vanhan musiikin kirjo keskiajan musiikista renessanssiin, varhaisbarokkiin ja barokkiin. Kantele ylittää myös maantieteelliset rajat, sillä kanteleella soi niin saksalainen, italialainen, ranskalainen kuin englantilainenkin musiikki. On tietenkin itsestään selvää, että kaikki vanha musiikki ei onnistu kanteleella. Rajoitteet ovat tuttuja kantelistille mistä tahansa muustakin tyylilajista: kromatiikka ja varsinkin sen nopea vaihtelu, nopeat kuviot tai massiivinen karaktääri eivät välttämättä ole soittimen ominta aluetta. Monet vanhan musiikin erityispiirteistä ja esityskäytännöistä toimivat kanteleella kuitenkin hämmästyttävän luontevasti ja välillä jopa tuntuu, Sain ensimmäisen kerran astua vanhan musiikin aarreaittaan kanteleen kanssa noin kymmenen vuotta sitten. Olin täysin lumoutunut. Opiskelin silloin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja otin ensimmäiset haparoivat askeleeni vanhan musiikin opettaja Christine Bürklinin innostavassa opastuksessa. Vähitellen eteeni alkoi avautua uudenlainen, upea musiikillinen maailma. TEKSTI HEIDI ÄIJÄLÄ Vanhan musiikin aarreaitassa 19 k ntele
Lähteitä: Tiina Takkinen: Kanteleen kanssa renessanssija barokkimusiikin maailmassa (nuottivihko ja opettajan opas) Elina Mustonen: Tanssi yli koskettimien Hannele Hynninen ja Pekka Vapaavuori: Barokkipianisti Petra Aminoff, Lauri Pulakka ja Annamari Pölhö: Barokkimusiikin matkaopas (Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja, Sarja B oppimateriaalit 1) Carl Philipp Emanuel Bach: Tutkielma oikeasta tavasta soittaa klaveeria Nicolaus Harnoncourt: Puhuva musiikki svamuli.fi (Suomen vanhan musiikin liitto) fibo.fi (Suomalainen barokkiorkesteri) earlymusic.net että kantele olisi hyvin voinut olla vanhan musiikin alkuperäinen tulkki. Aivan ensimmäisenä tutkimusretkelle mukaan kannattaakin ottaa ennakkoluuloton asenne! Monet uudenlaiset ja epätyypilliset ratkaisut voivat viedä monta askelta lähemmäksi vanhan musiikin sävelkieltä. Esimerkiksi sormitusvalintoja voi tehdä perinteisen mallin sijaan tahdin painotuksien mukaan (valitaan ns. vahva ja heikko sormi.) Myös arpeggioihin kannattaa etsiä uusia, vanhaan musiikkiin sopivia käsittelytapoja. Helposti, mutta erittäin tehokkaasti kantele muuntautuu vanhan musiikin instrumentiksi käyttämällä matalaa viritystasoa (415 Hz.) Periodisoittimien hiljainen ja pehmeä ääni sopii kanteleen kaveriksi poikkeuksellisen hyvin. Itse olen todennut näistä erinomaisen toimivaksi yhdistelmäksi jo aikaisemmin mainitut huilut sekä jouset (barokkiviulu, barokkialttoviulu, barokkisello ja gambat) ja laulun. Kanteleen vanhan musiikin esikuvina toimivat cembalo, luuttu ja barokkiharppu. Näiden soittimien ohjelmistosta löytyy myös sopivaa nuottimateriaalia kanteleelle. Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että nuottikuva on vain hyvin pieni osa koko totuudesta: sen avulla on tarkoitus löytää rikasta ja puhuvaa musiikkia. Nuotti on ikään kuin mustavalkoinen kuva, joka jättää soittajan tehtäväksi luoda värit ja tehdä kuvasta elävä. Musiikkiin sisältyy siis suuri vapaus ja ajan tavan mukaan on ollut itsestään selvää, että esittäjä osaa improvisoida. Tavallaan vanha musiikki onkin sukua kansanmusiikille: musiikki sisältää valtavasti asioita, joita ei nuotissa ole valmiina, ja joita ei voisi sinne edes yksityiskohtaisesti merkitä. Ohessa on koottuna vanhan musiikin tietolähteitä ja kanteleelle soveltuvaa musiikkia matkaoppaaksi. Myös esimerkiksi Ilomantsin kanteleleirillä pääsee tutustumaan vanhaan musiikkiin barokkiryhmässä. Loppujen lopuksi avain aarreaitan oveen löytyy vain tekemällä. Kannattaa siis rohkeasti ja avoimin mielin lähteä kokeilemaan – tässä aitassa riittää nimittäin ammennettavaa! • • • • • Barokkikantelistin aakkoset pähkinänkuoressa: A: Artikulaatiotavat: kannattaa etsiä erilaisia staccatoja ja portatoja. B: Barokin tahtihierarkia: jokaisella tahdinosalla on oma merkitys ja erilainen painoarvo. Laajemmassa mittakaavassa eri tahtien, jopa eri osien välillä on painotuksellisia eroja. C: Cadence, cadenza: kadenssilla on yleensä trilli ja aikaa improvisointiin ym. koristeluun. D: Da capo ym. siirtymät: ylimenoihin voi vapaasti soittaa ns. siltoja. E: Erilaiset kertaukset: kertauskerroille esim. lisää koristelua, intervallien täyttöjä ym. kuviointia. F: Fantastista musiikkia: barokkimusiikista pääsee nauttimaan vain kokeilemalla, etsimällä ja tutkimalla! Voit kokeilla esimerkiksi sivujen 21 ja 24 kappaleiden soittamista barokkiaakkosten avulla. Löytämisen iloa! 20 k ntele