Etno-Vilma, s. 10
32. vuosikerta 1 2010
·
PÄÄToIMITTAJA: Timo Väänänen 040 - 522 7188 AD: Ilari Ikävalko JuLKAISIJA JA KuSTANTAJA (tilaukset, jäsenasiat ja ilmoitukset) Kanteleliitto r.y. Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki puh. 050-5645957 mail@kantele.net kantele.net
VAKIoT Pääkirjoitus ..................................... 4 Puheenjohtajan palsta ..................... 4 Ajankohtaista ............................... 10 Julkaisut ....................................... 20 nuottiliite ..................................... 23 Ilmoitukset .................................... 30 Leirit ............................................ 46 Liitto............................................. 49
ToIMITuSNEuVoSTo Johanna Aho Susanna Heinonen Outi Sané Timo Väänänen ToIMITuS JA TAITTo Pro Motius, 040-5227188 Kelohongantie 7, 15200 Lahti lehti@kantele.net KuVAT Pro Motiuksen, ellei toisin mainita PAINoPAIKKA KS Paino Oy, Kajaani ILMESTYMISTIEDoT 4 numeroa vuodessa Tilaushinta 30 euroa/vsk Irtonumero 8 e / 12 e (lehti+cd) AINEISTo- JA JuLKAISuPÄIVÄT 1. nro 1.2. 28.2. 2. nro 2.5. 31.5. 3. nro 1.8. 31.8. 4. nro 1.11. 30.11. ISSN 0357-6892 KANSI: 5-KIELINEN KANTELE
Japanissa, s. 41
Kana, s. 36
KuLTTuuRI-, MIELIPIDE- JA TIEDELEhTIEN LIITTo KuLTTI RY:N JÄSEN
KANTELE
3 1·2010
PÄÄKIRJoITuS
TiMo VÄÄnÄnEn
PuhEENJohTAJAN PALSTA
EVa aLKuLa
Kantelekirjo(j)a
"Oli kitarasoolon vuoro. Tai eihän soitin mikään kitara edes ollut, vaan vanhasta kanteleesta viritelty ja mikrofonein vahvistettu soittopeli, jonka Ahti nyt nosti polvensa varaan. Hän ummisti silmänsä, hymyili ja antoi mennä." Näin alkaa Timo Parvelan seikkailutrilogia Sammon Vartijat. Ensimmäinen osa on nimeltään "Kantele". Tarina saa vauhdikkaan version teatteri Kapsäkin esittämänä Helsingissä, ensi-ilta on Kalevalan päivänä 28.2.2010. Esitys juhlistaa Kapsäkki-teatterin 10-vuotista taivalta. Toinen kanteleaiheinen kirja on Kantele, joka on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisema ensimmäinen laaja tietoteos kanteleesta. Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: "Kirja kertoo kanteleen tarinan palvotusta ja parjatusta kansallissoittimesta uudelleen löydetyksi käyttösoittimeksi. Teoksessa kuvataan kanteleen ideologisia latauksia sekä kantelemusiikkia ja sen soittajia eri aikakausina. Kanteletta ja kantelemusiikin muutoksia seurataan savupirteistä säätyläissaleihin sekä kalevalaisesta estetiikasta taidemusiikkiin ja populaarimusiikin uusimpiin virtauksiin. Soittimen monisärmäisiä vaiheita elävöittävät valokuvat, mainokset ja nuottikuvat. Teoksen kirjoittajat ovat säveltäjä, dosentti Pekka Jalkanen, kansanmusiikin professori Heikki Laitinen ja filosofian tohtori Anna-Liisa Tenhunen."
Ystävyysverkko
Terveisiä Sapporosta, jossa pidettiin kolmannen toimintavuotensa käynnistäneen sisaryhdistyksemme vuosikokous 24. tammikuuta. Japaniin kuuluu hyvää! Yhdistystoiminta alkaa löytää muotonsa ja pystyy nyt entistä paremmin tukemaan vireänä elävää kantelekulttuuria. Kiireisiltä nuo kollegamme vaikuttivat; on koulutusta ja konsertteja, ehtiipä joku siinä sivussa tehdä soololevynkin! Loistavaa, että viime vuoden aikana japanilaisten kanteleharrastus noteerattiin useampaan otteeseen myös suomalaisessa mediassa (mm. Kaleva, Aamulehti). Kanteleliitto on ollut mukana edistämistyössä erityisesti käynnissä olevan kulttuurivaihdon- ja vienninedistämisprojektin myötä. Nyt on projektin kolmas vuosi ja päätavoitteemme tälle vuodelle ovat mm. Kantele.net -sivuston materiaalin käännättäminen japaniksi. Lisäksi organisoimme yhteistyössä muiden tahojen kanssa koulutusta, kanteleenhuoltoa sekä netin välityksellä lähetettäviä konsertteja. Projekti on edesauttanut verkostoitumista kanteleensoittajien välillä ja meistä monet myös täällä Suomen päässä ovat saaneet uusia kantele (& facebook) -ystäviä Japanista. Japanilainen kantelekulttuuri elää tämänkin lehden sivuilla Minna Raskisen matkakertomuksena sekä Natsuko Yokoyaman sävellyksinä. Mikset siis keittäisi kupillistä vihreää teetä ja nauttisi sen kera uunituoreesta lehdestä!
KANTELE
1·2010 4
KuVa: hEiKKi TuuLi
Tohtoreita
Akateeminen kantele
osa 2
Kantele on viime aikoina ollut useiden akateemisten jatkotutkintojen aiheena tai välineenä. Tieteellisissä tutkimuksissa kantele on edelleen hämmästyttävän harvinainen, mutta melko uusiin taiteellisiin tutkintoihin soitin on päässyt hyvin mukaan. Kantele-lehti pyysi nykyisiä ja tulevia lisensiaatteja ja tohtoreita kertomaan työstään. Edellisessä numerossa oli muutamia vastauksia tässä ja seuraavassa lehdessä lisää.
ToiMiTuS: TiMo VÄÄnÄnEn
KuVa: aKi PaaVoLa
KANTELE
5 1·2010
Kantele-lehti kysyi:
· Missä ja milloin työ on tehty / tehdään? · Mikä on aiheesi? · Kuvaile työn sisältöä ja kerro mikä on työn tärkein löytö, merkitys, saavutus tms.? · Mikä on ollut tärkein työn anti? · Miten työ on vaikuttanut uraasi ja työhösi? · Miten työsi on huomioitu?
KuVa: aKi PaaVoLa
hannu Saha:
Hain jatko-opiskelijaksi jo vuonna 1980, kun valmistuin maisteriksi ja pääsin töihin Kaustiselle Kansanmusiikki-instituuttiin. Mutta kului lähes 15 vuotta ennen kuin todenteolla aloitin jatko-opintoni. Minun tapauksessani odottaminen teki hyvää, koska saatoin hyödyntää työssäni varsin pitkän työkokemuksen sekä työskentelyn pelimannien kanssa. Kun sitten sain vuodeksi 1995 apurahan, pääsin käytännössä toteuttamaan väitöstyötä, jonka idea oli muhinut päässäni hyvin pitkään. Vuosi 1995 kului väitöstä tehdessä, siis varsinaisessa kirjoitustyössä, viimeistely jatkui seuraavan kevään aikana ja väitöstilaisuus oli toukokuun lopulla 1996. Työtä tein Kaustisella, mutta en voinut kuitenkaan olla täysin irti päätyöstäni. Vuonna 1995 toimin myös osatoimisena Kansanmusiikki-instituutin johtajana päivän viikossa. Siihen oli kaksikin syytä: yhtäältä en halunnut taukoa äärimmäisen tärkeäksi kokemani instituutin toiminnan kehittämiseen ja toisaalta pieni lisätienesti oli tarpeen, sillä pelkkä apuraha tuntui kovin pieneltä kuusihenkisen perheeni elättämisessä, vaikka vaimokin oli työssä. Tieteellinen väitöskirja Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu Tampereen yliopiston etnomusikologian oppiaineeseen (maisteriopintoni tein samaan aineeseen, mutta nimellä kansanperinne, erityisesti kansanmusiikki) käsitteli kansanmusiikin muistinvaraista olemusta ja siitä johtuvaa jatkuvaa esityksellistä muuntelua esimerkkinä Perhonjokilaakson kanteleensoittoperinne. Näin jälkeenpäin ajatellen työssä on varsin paljonkin elementtejä taiteellisesta tutkimuksesta, mutta täysin tieteellisen tutkimuksen ehdoilla. Ehkä osittain siksikin minusta on tullut taiteellisen tutkimuksen kiivas kannattaja. Kaustiselle muuton jälkeen aloitin heti ison kanteleen soiton, kun sitä ennen opiskeluaikoina olin harrastanut vain vähäkielisten koverrettujen kanteleiden soittoa, erityisesti Primo-yhtyeessä. Tutustuin arkistomateriaaliin ja harjoittelin itsekseni, aloitin työpäiväni Pelimannitalolla joka aamuisella soittosessiolla. Vielä näitäkin tärkeämmäksi tuli soitteleminen Perhonjokilaakson kanteleen mestaripelimannien ja muiden soittajien kanssa. Tein kenttätöitä (nauhoitin, valokuvasin ja videoin pelimanneja) vuosien ajan, mutta usein vain soittelimme yhdessä, ilman tallennusta. Harjoittelin siis korvakuulolta alueen pelimannien ohjelmistoa ja soittotekniikkaa ja aloin omaksua sekä ohjelmistoa että muuntelun tekniikkoja. Väitöstyössäni sitten kartoitin ja analysoin soiton muuntelun elementeiksi ja sillä tavoin kuvasin esityksellisen muuntelun olemusta. Tärkein löytö oli kai juuri muuntelun luonteen selvittäminen kanteleensoitossa. Työtä auttoi kaksi asiaa: arkistomateriaalia on todella paljon ja erityisesti se, että Perhonjokilaakson kanteleensoitossa muistinvarainen muuntelu eli täysin ikiaikaista elämäänsä
KANTELE
1·2010 6
vielä tultaessa 2000-luvulle. Halusin otsikoida kuitenkin työnimellä Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu, koska siinä samalla käsitellään yleisemmin kansanomaisen musiikin ilmaisullista keskiötä. Tärkeä näkökulma oli myös laajan tutkimuskirjallisuuden esitteleminen. Erityisen tärkeänä pidin kotimaisen tutkimusmateriaalin esittelyä. Olin havainnut, että kotimainen tutkimus ei "keskustellut" keskenään, vaikka tutkimus oli merkittävästi laajenemassa. Siksi halusin omaan työhöni mahdollisimman laajan lähdemateriaalin aina isoimpia opinnäytetöitä myöden. Tärkeintä työn antia oli, että opin käytännössä, omin sormin, kansanmusiikin olemuksen olennaisimpia puolia. Tärkeää oli (ja on!) tietenkin myös suora kontakti pelimanneihin, jotka opin tuntemaan ystävinä, ei tutkimusobjekteina. Opin puhumaan heidän kanssaan samaa musiikillista kieltä, opin kuten työssäni kuvaan - keskustelemaan musisoimalla. Jatko-opiskelu ja tohtoroituminen, johon minua kannustivat erityisesti hieman aikaisemmin lääketieteestä väitellyt veljeni sekä Kaustisen toimintojen "kummisetä" Viljo S. Määttälä, oli tärkeä askel urani kannalta. Se mahdollisti sittemmin paljon: dosentuurin ja määräaikaisen professuurin Tampereen yliopistossa ja nykyään Sibelius-Akatemiassa. Kyllä tohtorinarvo on vaikuttanut positiivisesti moneen muuhun asiaan, esimerkiksi kutsuuni Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajaksi. Mahdollisuus syvälliseen tutkimusperiodiin vaikutti töideni sisältöön ja vaikuttaa edelleen. Koska tutkin työssäni varsin spesifisti luovuuden olemusta, sen hyödyntäminen on ollut mahdollista hyvin monella tavalla. Tietenkin se vaikutti myös taiteelliseen toimintaani. Esimerkiksi Salamakannelyhtyeessä soitin hyvin perinteisellä vanhojen mestarien tekniikalla kanteletta, vaikka yhtyeen musiikki kokonaisuudessaan oli ihan muuta kuin varsinainen perinteinen ilmaisu. Tieteellinen toimintani on määrällisesti jäänyt harmillisesti taiteellisten, pedagogisten ja kulttuuripoliittisten aktiviteettieni jalkoihin, mutta kyllä ne perusajatukset ovat tietenkin edelleen pitäviä ja kantavia. Varsin ajankohtaistakin on edelleen esimerkiksi muuntelu, improvisointi tai luovuuden tutkimus. Vaikka jatkuvuuteen tutkijana minulla ei
ole ollut tarpeeksi mahdollisuuksia, niin tutkimustyöni perusajatuksia voin hyödyntää laajalti eri toiminta-alueillani. Oma työni on huomioitu erittäin hyvin. Jo aikoinaan sain työstäni Tampereen yliopiston tiedepalkinnon kyseisen vuoden parhaana väitöskirjana ja se huomioitiin tiedonjulkistamisen apurahana siten, että kirjastot saattoivat ostaa sitä tuetusti. Ja ilokseni olen huomannut, että työ ainakin jonkin verran edelleen kiinnostaa. Vastaväittäjäni, amerikkalainen etnomusikologi ja ensimmäinen kanteleesta väitöskirjansa tehnyt Carl Rahkonen olisi ehdottomasti halunnut työstäni englanninkielisen version. Aloin sitä jopa työstää ja toimittaa, mutta apurahaa sen kääntämiseen ei mistään löytynyt eikä Kansanmusiikki-instituutilla ollut siihen varaa. Englanninkielisen toimitetun version puuttuminen oli asia, joka jäi harmittamaan. Väitöstilaisuudessa ja sen jälkeisessä iltajuhlassa oli paikalla myös muutamia kanteleen mestaripelimanneja eli Sulo ja Toivo Alaspää, Taito Karhulahti ja Erkki Lassila. Yhteissoitto heidän kanssaan kruunasi kaiken. Iltajuhlassa Haiharan museossa Tampereella oli muutoinkin mahtava esiintyjä- ja juhlijajoukko: Tallari, Erkki Rankaviita Pinnin poikien kanssa, Minna Raskinen, Kaustisen torvisoitsikko, aamutunteina jopa vanha yhtyeeni Mummi kutoo tai Kelavala! Paikalla olivat Pokelat, Määttälät ja monet tutkijaystävät, sukulaiset ja tuttavat. Talouteni oli kovalla koetuksella näiden juhlien takia, mutta kyllähän se todella kannatti. On mitä muistella.
Kanteleensoittoa tohtorikaronkassa, soittamassa hannu Saha (vas.), Toivo alaspää ja Sulo alaspää
KANTELE
7 1·2010
Kari Dahlblom:
Tohtorinopintojeni tutkimussuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2008. Olin sitä ennen ylimääräisenä opiskelijana muutaman vuoden. Olen kirjoittanut väitöstäni jo paljon, mutta nyt keskityn KeskiSuomen liiton apurahan turvin Keski-Suomen Kantele-kirjaan. Opinnäytetyöhöni keskityn kirjan valmistuttua ensi vuoden puolella. Toivon myös rahoituksen löytymistä lähes valmiille kirjalleni "Kantele-yhtye Neuvostoliitossa". Tieteellisen väitökirjani otsikko on: "Venäläiset kansansoittimet taiteellisen folklorismin ja vähemmistön identiteetin ilmentäjänä". Tavoite on artikkeliväitöskirja, jossa venäläisillä kanteleilla on huomattava osuus. Muutospaineita tutkimuksen koko aiheen muuttamiseksi yleisesti kanteleeksi on olemassa. Odotellaan nyt ensin kirjojen ilmestymistä. Vasilij Andrejev loi työtovereineen 1800-luvun lopulla uuden musiikkikulttuurin, jossa yhdistyvät kansanomaisuus, akateemisuus ja virtuositeetti. Tutkimusongelmani keskittyy folklorismin prosessiin, jonka tuloksena syntyivät uudenlaiset kehitetyt kansansoittimet ja niihin perustuva
orkesterisoitto tyypillisine ohjelmistoineen. Esimerkkinä on vuonna 1910 sata vuotta täyttävä Helsingin Balalaikkaorkesteri. Sillä on ollut tärkeä asema Suomen venäläisten keskuudessa. Tutkimukseni kohteina ovat: 1. Erikokoiset orkesteribalalaikat 2. Erikokoiset orkesteridomrat 3. Erilaiset ja erikokoiset orkesterikanteleet: 3.1. Siipimäiset l. helisevät kanteleet ( , . ) 3.2. Pöytämäiset l. neliskulmaiset kanteleet ( , . , . ): 3.2.1. Sorminsoitettavat kanteleet ( ) 3.2.2. Klaviatuurikoneistolla varustetut kanteleet ( ) Balalaikkaorkestereita on ollut Suomessa eri aikoina useita, mm. työväenyhdistysten, pelastusarmeijan ja partiolaisten toiminnassa. Venäläistä kansansoitinmusiikia ei ole maassamme tutkittu. Sitä ei ole laskettu kansanmusiikiksi, eikä taidemusiikiksi, vaan joksikin siltä väliltä. Balalaikat, domrat ja erilaiset venäläiset kanteleet on suunniteltu samaan ns.
KANTELE
1·2010 8
"Isovenäläisten soittimien orkesteriin". Niiden kehityshistoriat liittyvät kiinteästi toisiinsa. Silti kullakin soitinryhmällä on oma mielenkiintoinen lukunsa. Tutkimustyötäni on helpottanut vuosikymmenien aikana keräämäni lähteet, kuten äänilevyt, kirjat, ohjelmalehtiset ja julisteet sekä henkilökohtaiset suhteet useisiin soittajiin ja tutkijoihin. Museot ovat käyneet tutuiksi Suomessa ja ulkomailla. Kansansoittimiin, ennenkaikkea kanteleisiin liittyviä artikkeleitani ja tutkielmiani on julkaistu runsaasti Suomeksi ja Venäjäksi. Kouluni Itäkarjalaiselle kromaattiselle kanteleellle julkaistiin vuonna 1987. Yksi tutkimusmenetelmäni on osallistuva muusikkous. Elämäni varrella olen soittanut useissa kokoonpanoissa eri kanteleilla ja domralla. Soitan edelleen, mm. Tuliluikka- ja Kvartti-pelimanniyhtyeissä sekä domrakvartetissa. Helsingin balalaikkaorkesterissa en ole valitettavasti aikoihin ehtinyt soittamaan. Viimeisin äänite on "Väinämö" yhdessä vaimoni Tuulan kanssa. CD ilmestyi loppuvuodesta 2009. Siinä soi Keski-Suomen kanteleperinne. Merkittävää työssäni on eri kulttuurien tuntemuksen avulla saavutettava ihmisten lähentyminen. Oman kulttuurin tutkimukseen kuuluu selvittää mitä, miten, milloin ja miksi on saatu vaikutteita naapureilta. Mitä paremmin tunnemme muidenkin kansojen kansansoittimia, sitä paremmin osaamme arvostaa omiamme. Itämeren alueen erilaiset kanteleet ovat tulleet tutuiksi. Olen tavallaan palannut juurilleni, Saarijärven kantele höystötyyleineen on tullut yhä rakkaammaksi. Yllä olevassa on vastausta myös kysymykseen, mikä on työni tärkein anti. Tavoitteeni on erityisesti uusimpien tutkimustulosten kanteletieto. Parhaiten olen itse oppinut soittamalla tutkimuksen kohteena olevilla soittimilla ja kenttätyössä ihmisten parissa. Opiskeluni motiivi on arvostuksen ja tietoisuuden saaminen tutkimuksieni kohteille, erityisesti kanteleille. Olen jo yli 40 vuotta tutkinut mm. kanteleita ilman virallista tutkijanuraa. Näin myös jatkan. Riippumattomuus palkkaa maksavasta työantajasta on sananmukaisesti kallista vapautta, ja vastuukin on aina silti mukana. Tohtorintyöni on huomioitu hyvin, mikä lienee lisännyt uskottavuuttanikin. Entinen sotilasurani ei
oikein liittynyt kanteleisiin. Toivon työni herättävän kiinnostusta siihen mitä tutkin, ennen kaikkea kanteleisiin. Tutkimustyöni myötä olen perustanut Suomen Kantelemuseon Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys ry:n avulla. Museo on Palokan Pelimannitalossa pohjoiseen menevän nelostien varrella osoitteessa Saarijärven tie 71. Pelimannitalo on 152 vuotta vanha viljamakasiini jonka yhdistys on talkoovoimin kunnostanut upeaksi 250 hengen monitoimitaloksi.
KANTELE
9 1·2010
AJANKohTAISTA
Vilma Timonen Quartet: Forward
Etno-Emma
Vilma Timonen Quartet -yhtyeen toinen pitkäsoittolevy ForWarD palkittiin vuoden parhaana Etno-albumina 4.2.2010 Emma- gaalassa Peacock-teatterissa.
albumin julkaisi Ääniä loppuvuodesta 2009 ja se sisältää Vilma Timosen uusia sävellyksiä sekä yhtyeen omalla persoonallisella kädenjäljellä sovitettua trad.-materiaalia. Mukana on instrumentaalien ohella entistä vahvemmassa roolissa myös laulu sekä Timosen omat että kalevalamittaiseen runouteen pohjaavat tekstit. Yhtyeessä soittavat Vilma Timonen kantele, ape anttila basso, Mikko hassinen perkussiot ja Topi Korhonen kitara. Vilma Timonen Quartetissa yhdistyvät kanteleen ikiaikainen sointi sekä tyylillä ja vahvalla ammattiatidolla jazzia ja kansanmusiikkia fuusioiva yhtye. VtQ maalailee sävykkäästi pitkää kaarta muinaismusiikin maailmasta pelimannitanssien kautta aina hämyisiin jazz-klubeihin. Vilma Timosen kotisivut: www.vilmatimonen.com.
KANTELE
1·2010 10
KuVa: aJ SaVoLainEn
KANTELE
11 1·2010
Timo Parvelan Sammon vartijat
Tuliterä, Tiera ja Louhi
TEKSTi: iLari iKÄVaLKo
K
alevala ja fantasiakirjallisuus nykyisessä muodossaan ovat kohdanneet ennenkin, kuten monet Tolkienin ystävät tietävät. Ja miksipä ei; jos anglosaksiset kirjailijat usein kaivavat inspiraatiota kuningas Arthurista, miksi suomalaiset fantasian osaajat jättäisivät Kalevalan ja muun kotoisen runoperinteen vaille huomiota? Yksi tuoreimmista kohtaamisista on Timo Parvelan nuorten fantasiatrilogia Sammon vartijat, jonka päätösosa Louhi ilmestyi viime vuonna.
perillisiä, joiden ikiaikaisena tehtävänä on suojella rikkoutuneen Sammon palasia joutumasta Louhen kynsiin. Jännittävä tarina pitää sisällään ilmastonmuutosta, vallanhimoa, miekkoja ja magiaa, jättimäisen kotkan, hiisiä ja taivaaseen saakka ulottuvan rauta-aidan sekä tietenkin urheita sankareita auttajineen.
Tarina alkaa musiikilla, kun koulupojat Ahti ja Ilmari omaksi yllätyksekseen soittavat ja laulavat koulun kevätjuhlassa rehtorin kaulaansa myöten tantereeseen. Myöhemmin käy ilmi, että poikien löytämän vanhan kanteleen kansi on tehty Sammon kappaleesta. Pojat itse ovat suoraan alenevassa polvessa Kalevalan sankareiden
KuVa: Lauri LunDahL
KANTELE
1·2010 12
Timo Parvela syntyi 19.5.1964 Jyväskylässä. hän pääsi ylioppilaaksi 1983, minkä jälkeen lähti opiskelemaan luokanopettajaksi. Vuonna 1988 Timosta tuli kasvatustieteen maisteri. Timo toimi luokanopettajana vuosina 19881995 Petäjävedellä, Jyväskylässä ja Espoossa. Timo on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1996. nykyään Timo asuu Kirkkonummella vaimonsa reijan, lastensa hilman ja Laurin, sekä kahden koiran kanssa. Kuva: arto Viikari
KANTELE
13 1·2010
Timo Parvela: Sammon vartijat 1, Tuliterä ISBN: 978-951-31-3999-5 Ilmestymisvuosi: 2007 Kansi: Jussi Kaakinen
Kirjassa muutoin soittotaidoton Ahti saa Väinämöisen kanteleesta irti ihmeellisiä, joskin uhkaavia säveliä, jotka ensisoitolla upottavat rehtorin, toisella kertaa pistävät Ilmarin isosiskon Annin jalat tanssimaan ja suun nauramaan tytön vastahakoisesta tahdosta riippumatta. Kanteleen soidessa Ilmari ryhtyy laulamaan kalevalaisia mahtisanoja, jotka kumpuavat puoliksi tiedostamatta jostain hänen sisältään. "Se on vaarallinen," sanoo isosisko kanteleesta. Mutta myöhemmin Anni, joka todella osaa soittaa kanteletta, saa soitollaan Ilmarin kuulemaan, haistamaan ja näkemään kesäisen metsän, vehreän jokilaakson peltoineen ja puutarhoineen sekä itsensä Väinämöisen haikean lähdön tämän maailman rannoilta. "Kannel on erittäin keskeisessä osassa koko tarinan, kaikkien kolmen kirjan ajan," kertoo Timo Parvela itse. "Kyseinen soitin on Väinämöisen tekemä koivuinen kannel. Siis se, jonka vaka vanha teki hauenluisen tilalle. Se on maaginen väline, jonka avulla sankarit saavat yhteyden Kalevalaiseen maailmaan ja sen avulla he avaavat myös lukittuja porttia ja ovia. Soittotapahtuman kuvailemisessa jouduin turvautumaan erilaisiin kantelesivustoihin, sillä oma soittokokemukseni rajoittuu opiskeluaikaan ja koulukanteleen soittamiseen." Trilogian ensimmäinen osa, Tuliterä, on saanut myös musikaalitulkinnan, jonka ensi-ilta on Kalevalan päivänä 28.2. eli tämän lehden ilmestymispäivänä. Musikaalin on tehnyt musiikkiteatteri Kapsäkki ja esitykset ovat teatterin omassa salissa Helsingin Hämeentiellä. Musiikin on säveltänyt Marko Puro ja esityksessä on luonnollisesti mukana myös kantele, Koistisen mikitetty viisikielinen. Esityksessä kannel omaa suuria maagisia voimia, se kykenee paitsi soittamaan ihmisiä maan sisään ja tainnuttamaan heitä, myös halkaisemaan kallioita. "Sammon vartijat," kirjailija kertoo, "oli minulle todella mielenkiintoinen, kolme vuotta kestänyt projekti, jonka aikana perehdyin aivan uudella tavalla Kalevalaan ja sen myötä jonkin verran myös kanteleeseen." Perehtyminen palkittiin paitsi lukijoiden mielenkiinnolla myös virallisemmalla tunnustuksella, kun Tuliterä palkittiin vuoden parhaan nuortenkirjan Topelius-palkinnolla 2007.
KANTELE
1·2010
Kapsäkin Tuliterä-musikaalin Loviatar. Kuva: Lauri Lundahl
14
Timo Parvela: Sammon vartijat 3, Louhi ISBN: 978-951-31-5037-2 Ilmestymisvuosi: 2009, kansi: Jussi Kaakinen
KANTELE
15 1·2010
Taidekantele minne menet?
KuVa: STuDio ELiTE
Uusi vuosi, uudet kujeet. Näin myös musiikissa, jota usein pidetään aikamme peilinä. Sävelten kautta säveltäjät peilaavat aikaansa ja sen ilmiöitä, esittäjät heijastelevat tuntojaan. Mistä tulemme, missä olemme ja minne menemme? Samat tekijät vaikuttavat niin säveltäjän, esittäjän kuin kuulijankin kokemukseen musiikista. Nämä tekijät ovat vahvasti läsnä myös taidekanteleensoiton pedagogiikassa. Minne me taidesoittajat olemme alaamme suuntaamassa?
KANTELE
1·2010
TEKSTi: MirVa MinKKinEn
16
Joitakin vuosia sitten ammatinvalintatesti palasi mieleeni ja sain huomata nykyisen työni olevan hyvinkin lähellä draamapedagogin toimenkuvaa. Näen soittajan ohjaajana, jolla on ohjattavanaan näytelmä kymmenen roolin miehityksellä. Esitettävä musiikki luo näytelmälle lavasteet ja muut puitteet. Ohjaajan tehtävänä on paitsi harjoittaa niin myös karaktärisoida jokaisen roolin olemus sekä elävöittää lavastuksen maisemat tukemaan näytelmää kokonaisuudessaan. Kanteleen kohdalla käsien ja sormien, kymmenen näyttelijän, visuaalinen liikehdintäkin luo oman tärkeän lisänsä kuulijan kokemaan elämykseen. Parhaimmillaan soittaja sananmukaisesti pitää yleisön hyppysissään. Kokonaisvaltaisimmillaan musiikkiesityksessä integroituvat niin sävel-, sana-, tanssi-, kuva- kuin elokuvataidekin. Musiikin herättämien tuntemusten kautta soittaja pääsee tutustumaan sielunsa maisemiin. Joskus musiikki herättää meissä muistoja, toisinaan se saa taas mielikuvituksemme lentämään. Uskomattomia visuaalisia näkyjä tai draamallisia elokuvia on mahdollista kokea. Vaikeitakin oman elämän tapahtumia, vastoinkäymisiä tai onnekkaita hetkiä, on usein helpompi kuvata sävelillä maalaillen kuin sanoin. Musiikissa hyvinkin henkilökohtainen löytää väylänsä ilmaisulle. Salaisimpiakin ajatuksiaan on mahdollista ilmaista musiikin kautta konserttilavalla suurellekin yleisölle ilman että tulee näitä ajatuksiaan kellekään paljastaneeksi. Vahvasti koettu ja läpi eletty musiikillinen esitys koskettaa aina: se on parhaimmillaan eräänlaista terapiaa niin soittajalleen kuin kuulijallekin. Kansanmuusikoille oman musisoinnin henkilökohtaisuus konkretisoituu ehkä helpommin mm. improvisaatioiden kautta. Taidepuolella musiikin yksilöllinen kokeminen on yhtälailla läsnä ennen kaikkea musiikin karaktääristen vaihteluiden aiheuttamien tunnereaktioiden myötä. Näihin tuntemuksiin heittäytyminen on aiheuttanut ainakin allekirjoittaneelle eräänlaisen riippuvuustilan.
Taidemusiikki ja yhteiskunta
Elämme tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa taideaineiden asemaa kouluissa on leikattu. Kaupunkien ja kuntien leikkaukset kohdistuvat valitettavan usein myös muihin kulttuurihankkeisiin. Yhä useammat nuoret voivat pahoin. Päättäjätasolla tähän ollaan vähitellen havahtumassa ja peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa haluttaisiinkin jällen vahvistaa taito- ja taideaineiden asemaa.
KANTELE
1·2010 18
JuLKAISuT
Vuoden 2009 kantelelevy
Mun kanteleeni kauniimmin . . . toivoa siis vielä on
Vuoden kantelelevyn valinta oli helppoa, mutta vaikeaa. Kun tätä vuoden kantelelevyn valintaa minulle tarjottiin, vastasin empimättä myöntävästi. Vasta myöhemmin aloin miettiä, onko minulla valmiuksia tehtävään. Olen aina pitänyt kanteleen äänestä ja ymmärsin viisikieleisen kanteleen sointumahdollisuudet, ennen kuin olin pitänyt soitinta kädessäni. Olen ollut aikeissa ostaa konserttikanteleen, mutta omistajan kuoltua perikunta nosti soittimen hinnan ulottumattomiini. Olen kuullut 60-luvun alussa Vimpelin Väinämöisen veret seisauttavia lauluesityksiä kanteleen säestyksellä.
Edellä kerrottu ei vielä tee kenestäkään kanteleasiantuntijaa. On siis vain luotettava vuosien mittaan tarttuneeseen kykyyn tunnistaa elävä musiikki vähemmän elävästä. Menneen vuoden levyihin ei kuulu varsinaista nykymusiikkikantelelevyä eli siinä mielessä kaikki ehdokaslevyt painivat samassa sarjassa. Kantelelevyjä nyt ja aiemminkin kuunnellessa olen mietiskellyt kanteleen mahdollisuuksia. Nopeat juoksutukset vaativat soittajalta paljon ja tilapäiset muunnesävelet juoksutuksissa ovat liki mahdottomia. Arvioitavat kantelelevyt sisältävät alun perin kanteleelle sävellettyä ja sovitettua musiikkia. Sovitetun musiikin suuri osuus kertonee siitä, ettei alkuperäistä musiikkia sittenkään ole kovin paljon. Bachia voisi aina suositella soittimille, joille omaa musiikkia ei ole riittävästi, mutta modulointi ja juoksutukset rajoittavat kanteleelle sovitettavien sävellysten määrää. Mitä nuoremmista soittajista näillä levyillä on kyse, sitä vähemmän kappaleissa esiintyy tempollista eloa. On tietysti hyvä oppia soittamaan pysyvässä rytmissä, mutta siitä on hyvä oppia myös pois, jottei soitto kuulostaisi jankkaamiselta. Kisaavia levyjä on kuusi, joista tässä pieni luonnehdinta. LuoMuKanteleet -yhtyeen toinen levy sisältää tuttujen kappaleitten lisäksi yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä. Niitä on peräti runsas puolet kappaleista. Sellaisten tekemiseen voisi kaikkia nuoria kanteleensoittajia kannustaa. Hanna Visurin 77N'69W' alkaa jännittävästi. Levyn lapset laulavat ponnekkaasti. Maarit Aarvalan sovittama On suuri sun rantas autius ja Laura Ikosen Buugi jäivät erityisesti mieleen. Käenpiiat -kanteleyhtye esittäytyy kahden levyn voimalla nimiltään Katselin taivaan tähtiä ja Exotic Echoes of Concert Kantele. Yhtye soittaa huomattavan suurella taidolla ja mukana on paljon elävää musisointia, joskin myös totista in tempo -soittoa. Levyillä ohjelmisto on hyvin monipuolinen. Suosikeikseni nousevat menuetti Mozartin sinfoniasta ja näppärä sovitus Karelia-sarjan Intermezzosta. Länsi-Pohjan ja Kemin kansalaisopiston kanteleyhtyeet esittävät osaamistaan levyllä Pohjoisia säveliä. Kokoonpanot soittavat kappaleita laidasta laitaan huomattavalla taidolla, mutta itse musiikin tekemisen kipinää olisi saanut olla enemmän. Sitä tulee varmaan nuoriin soittajiin iän karttuessa.
TEKSTi: iLKKa YLönEn
KANTELE
1·2010
KuVa: hEiKKi TYYnYSniEMi
20