Kansanmusiikki 4/2023 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 4 • 2023 3 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto Maija Kauhaselle MUKANA PELIMANNI-LIITE 6 Ensemble Gamut!in fuusio ihailuttaa ja innostaa 16 40 vuotta kansanmusiikkia korkeakoulussa
2 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 SISÄLTÖ 4 • 2023 17 34 16 KOLUMNISTI Risto Blomster 40 vuotta sitten perustettu Niekku oli Kansanmusiikin koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin yhtye. Vanha ja uusi kohtaavat Ensemble Gamut!in musiikissa Ajassa: Elssa Antikainen .................................................................................5 Saamelaiset vokaaliperinteet Suomessa 2: Luohti ............................10 Kaustisella aurinkoista ja rankka sadekuuro .......................................12 Esittelyssä Issa Dembele: Manden maasta Pohjolaan ......................13 Hanna Ryynänen: Tutkimusmatkailee Saarijärven kanteleen siivillä ......................................................................14 Pelimanni-liite Soimannien soitto se kaikuu ympäri Jämsän pitäjän… ....................21 Uudenmaan nurkka ........................................................................................22 Kurkistuksia maakuntalaulujen taustoihin osa 7 ..............................22 Nuottiliite ............................................................................................................23 Ukulelet valloittivat Punkaharjulla...........................................................27 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................27 Varsinais-Suomen kuulumisia ....................................................................28 Jyväskylän kansanmusiikki yhdistys juhli ..............................................28 Iin 26. Syyssoitto ..............................................................................................28 Uusia kohteita elävän perinnön kansalliseen luetteloon ................30 Arkistojen äärellä: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura .....................31 20-vuotias Uulu on vakiinnuttanut paikkansa ....................................32 Levyt ja kirjat .....................................................................................................38 Taustapeilissä Mari Pääkkönen .................................................................46 Kansanmusiikki 4/2023 liitelevyn sisältö ............................................47 6 Ja ak ko Pa ar va la Inehmo nostaa esiin suomalaista kulttuuria moniäänisesti. H an nu To lv an en
3 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 ALKUTAHDIT Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto Maija Kauhaselle Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla palkitaan korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi jonkin elossa olevan säveltäjän teokselle ja joka toinen vuosi esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle. Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto on luovan ja esittävän säveltaiteen palkinto, joka perustettiin vuonna 1965. Palkinto myönnettiin ensin joka kolmas vuosi jollekulle pohjoismaiselle säveltäjälle. Vuodesta 1990 lähtien palkinto on jaettu vuosittain: vuorovuosin säveltäjälle ja esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle. Palkittava voi edustaa mitä tahansa musiikkigenreä. Säveltäjän täytyy kuitenkin olla elossa, ja palkittavan teoksen tulee olla taiteellisesti korkeatasoinen, suurta taidokkuutta osoittava ja lajityypissään omaleimainen. Musiikkipalkinnon ehdokkaina ja saajina on vuosien varrella ollut monia tunnettuja pohjoismaisia esiintyjiä ja säveltäjiä. Palkinnon saajista voidaan mainita säveltäjä Kaija Saariaho , norjansaamelainen laulaja Mari Boine ja islantilainen artisti Björk . Valintaa perusteltiin muun muassa näin: ”Kansanmuusikko, laulaja-lauluntekijä ja kanteleartisti Maija Kauhanen on räjähtävän voimakas ja monipuolisen taitava yhden naisen orkesteri, joka on lyhyessä ajassa luonut komean kansainvälisen uran.” Lokakuun lopussa jaettavan palkinnon arvo on noin 40 000 euroa. www.norden.org/fi/musiikkipalkinto M ag nu s Fr öd er be rg , no rd en .o rg Avoin kirje 29.10.2023 Suomen alueella vuosisadat kehittynyt kansanmusiikki on olennainen ja ainutlaatuinen osa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä. Suomalaisen moninaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön tuottaminen, luominen, kehittäminen, säilyttäminen ja tukeminen kuuluvat Yleisradion julkisen palvelun tehtäviin (Yleisradiolaki 7 §). Kuitenkin suomalaisten enemmistöja vähemmistökulttuurien ja Suomen lähialueiden kansanmusiikin näkyvyys ja kuuluvuus on jo tähän asti ollut Yleisradiossa hyvin vähäistä. Kansanmusiikkia tai kansantanssia ei käytännössä näy televisiossa eikä kansanmusiikkiin keskittyviä ohjelmia kuulu muilla radiokanavilla kuin Yle Radio 1:llä, jossa sillä on vielä ollut pieni saarekkeensa. Nyt Yleisradio on lakkauttamassa ainoaa tähän aihealueeseen erikoistunutta säännöllistä ohjelmaansa, Yle Radio 1:n Sydänjuurillaohjelmaa, jota Amanda Kauranne on ansiokkaasti ja perehtyneesti toimittanut jo usean vuoden ajan. Se on ainoa aikaansa systemaattisesti seuraava, suomalaista kansanmusiikkia käsittelevä radio-ohjelma, jossa on kattavasti esitelty uusia julkaisuja ja paneuduttu syventyneesti eri kansanmusiikkiteemoihin. Ohjelmalla on ollut korvaamaton merkitys niin perinteisen kuin uudemman, ammattilaisja taiteilijalähtöisen kansanmusiikki-ilmaisun esiintuontifoorumina. Sydänjuurilla-ohjelma on tuonut ansiokkaasti esiin myös maan vähemmistökulttuurien kuten suomenruotsalaisten, romanien ja karjalaisyhteisöjen musiikkiperinteitä sekä kaikilla kolmella Suomessa elävällä saamen kielellä tehtyä saamelaisten musiikkia. Näiden musiikkien näkyvyys ja kuuluvuus on vielä valtakulttuurin kansanmusiikkiperintöäkin heikompaa. Yleisradiolla on ollut Suomen alueen kansanmusiikkiin keskittyvä radio-ohjelma 1930-luvulta asti. Nyt Yle ei ole tuomassa Sydänjuurilla-ohjelman tilalle uutta erikoisohjelmaa. Ylestä on kuultu täsmentämättömiä lupauksia kansanmusiikin lisäämisestä muihin ohjelmasisältöihin. Näihin lupauksiin on vaikea luottaa. Kokemus on osoittanut, että erillisen kansanmusiikkiohjelman ulkopuolella kiinnostus Suomen alueen kansanmusiikkia ja kansanmusiikkipohjaista musiikkia kohtaan Ylen sisällä rajoittuu satunnaisiin välähdyksiin Yle Radio 1:n ns. maailmanmusiikkiohjelmissa, Yle Sámi Radiossa (Yle saamenradio) sekä muissa Yle Radio 1:n musiikkiohjelmissa. Mikään tähänastinen Yleisradion toiminnassa ei anna viitettä suhtautumisen muuttumisesta. Esimerkiksi radiointien määrä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ja muista tapahtumista tuntuu olevan kuihtumisen kierteessä. Kansantanssille ei anneta Ylellä näkyvyyttä juuri lainkaan. Kansanmusiikki on paljon muutakin kuin genre. Sillä on muista musiikin lajeista poikkeavat historialliset kehityskulkunsa ja -mekanisminsa, sosiaaliset funktionsa, tuotantoja kulutusrakenteensa jne. Tätä omalakisuutta osoittaa esimerkiksi se, että musiikin ammatillisessa koulutuksessa konservatoriotasolta Sibelius-Akatemiaan asti sillä on omat linjansa ja koulutusohjelmansa. Vastaava tilanne on useimmissa verrokkimaissa. Alan koulutus tuottaakin vahvasti osaamisensa todistaneita taiteilijoita ja erikoistuneita ammattilaisia, joiden ammatilliselta toiminnalta radiokuuluvuuden heikentäminen vetää mattoa jalkojen alta. Vaikka Suomen alueen kansanmusiikin lisääminen muihin ohjelmiin toteutuisikin, erikoisohjelman sisältämä ja vaatima asiantuntemus ei siirry. Kansanmusiikki tarvitsee korkeatasoisesti toimitetun oman ohjelmansa, jonka toteuttaja tuntee kansanmusiikin erityisluonteen ja Suomen alueen kansanmusiikin estetiikan, historian ja traditiot, kokonaisuudet, kontekstit, taustat ja ajankohtaiset ilmiöt. Tällaiset asiantuntevasti toimitetut ohjelmat ovat itsestäänselvyys lukuisten muiden genrejen kohdalla Yleisradiossa. Kaikkein eniten tämän itsestäänselvyyden tulee toteutua oman maan ja kulttuurin ainutlaatuisen musiikkiperinnön kohdalla, jota ei missään muualla maailmassa vaalita. Suomi on sitoutunut Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen ratifioidessaan turvaamaan valtion alueella aineetonta kulttuuriperintöä. Yleisradion rooli mainitaan useissa kohdin Suomen Unesco-sopimuksen toteutuksen maaraportissa (2021). On selvää, että kulttuuriperintöilmiöiden aseman ja näkyyvyyden heikentäminen sotii niitä sitoumuksia vastaan, jotka Suomi on Unescon sopimuksen ratifioidessaan antanut. Ainoan Suomen alueen kansanmusiikkia käsittelevän ohjelman lakkauttaminen on Yleisradiolta vahvasti vastoin sen sivistystehtävää ja kulttuurisen monimuotoisuuden esiintuomisen ja ylläpitämisen tavoitteita kohtaan. Millään kulttuurilla, kansakunnalla tai valtiolla ei ole varaa romuttaa omaa arvopohjaansa ja identiteettiään hylkäämällä oma kulttuuriperintönsä. Lakkauttamispäätös on peruttava, ja Yleisradion musiikkitoimituksissa on päinvastoin käynnistettävä perusteellinen itsetutkiskelu sen suhteen, miten ne katsovat hoitavansa lakisääteistä kulttuuriperinnön turvaamisen tehtäväänsä. Ystävällisin terveisin, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen hallitus Hyvä Ylen hallintoneuvoston jäsen ja vastaava toimittaja Ville Vilén
4 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 PÄÄKIRJOITUS Vuoristorataa Loppuvuosi on ollut kansanmusiikin saralla aikamoista tunteitten vuoristorataa. Alkakaamme iloista. Hienoa nähdä, että jossain arvostetaan musiikkia, joka ponnistaa kansanmusiikista. Maija Kauhanen voitti arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon. Palkintoehdokkaat ovat vuosittain kaikista tyylilajeista marginaalisimmasta taidemusiikista massoja villitsevään poppiin. Se on hitusen isompi voitto kuin onnistuminen piirikunnallisissa pelimannikilpailuissa – niitä ollenkaan väheksymättä. Mahtavaa oli myös, että Näppärit voittivat Taiteen edistämiskeskuksen lastenkulttuuripalkinnon. Miksipä ei olisi voittanut. Näppärit liikuttelevat jo sellaisia massoja, että sitä ei voi ohittaa. Porilaisten marssi . Vuoristoradan alho. Vuoden ensimmäisessä pääkirjoituksessa kirjoitin kansanmusiikin radiosoitosta kriittisesti siteeraten yleisradiolakia (Kansanmusiikki 1/2023, voi lukea vaikka lehtiluukku.fi-sivustolla). Kuinka ollakaan, loppuvuodesta Yle lyö viimeisen naulan arkkuun päättäen lopettaa sen ainoan ohjelman, jossa suomalaista kansanmusiikkia vielä soitetaan. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen kirjelmään vastataan puolustautumalla, että konsertteja vielä lähetetään ja satunnaisesti voidaan soittaa jotain muissa ohjelmissa. Ei se ole aivan sama asia kuin hyvin toimitettu ohjelma suomalaisesta kansanmusiikista. Siitäkin oli jo tosin aikaisemmin kuorittu vanhempi kerrostuma melkoisen ohueksi. Se ei ole toimittajan vika, sillä uusien tekijöiden esittely on hyvin tärkeää. Miksi näin on menetelty? Musiikkiperinteemme ei ole valtiojohtoisen Yleisradion suojeluksessa. Perinteestämme, joka joskus oli valtavirtaa, on tullut halveksittu marginaali-ilmiö, joka halutaan lopullisesti nitistää. Näin itsenäisyyspäivän lähellä voi siteerata kenraali Ehrnroothia: Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten. Narvan marssi. Kaikessa tässä voi nähdä kuitenkin myös mahdollisuuden. Marginaalissa taapertavat kansanmusiikki-intoilijat nousevat toviksi valokeilaan. Muusikoista, soitoista ja soittimista kiinnostutaan edes hetkeksi. Samalla lastenkulttuuria tekevät puurtajat, näytelmiin säveltävät ja niissä soittavat muusikot ja perinnesoittimia rakentavat soitinrakentajat, ylipäätään elävästä perinteestä innostuneet ja tapahtumia järjestävät tahot pitävät kulttuurista identiteettiämme elossa. Vielä ei tarvitse soittaa kappaletta On viulu vaiennut . Tai tarvitsee, mutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 4 (212) 2023 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. 0500 431 913 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Miia Palomäki, Sofia Timonen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Maija Kauhanen kuva: Julia Palmu Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 1/2024 ilmestyy 8.3. aineisto 11.2. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Elssa Antikainen 5 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Päivi Mäkelä Folklandian gaalassa sait Vuoden tanssiteko -palkinnon Hanna Poikelan kanssa koreografioimasta teoksesta Viimeinen sapiens. Nyt olet mukana Kansallisteatterin lähes loppuunmyydyssä näytelmässä Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Onko vuosi ollut muutenkin yhtä vauhdikas? Sanoisinko, että minulla taitaa jokainen vuosi olla jollain tapaa vauhdikas. Toki on erilaisia produktioita, mutta leikkikenttä on aina auki. Sitten vain aina valitsemaan minkä lelun sillä kertaa ottaa mukaan leikkiin. Joskus joutuu tosin leikkimään tyhjälläkin alustalla. Tanssit, näyttelet, teet koreografioita. Mikä rooli on rakkain? Ne kaikki. Olen tehnyt niitä kaikkia kaksivuotiaasta asti. Jokainen on omalla vuorollaan enemmän pääosassa ja nyt se on näytteleminen – ja minä itse. Rakastan kaikkia rooleja intohimoisesti, mutta olen vuosia ollut antava osapuoli opettaen, johtaen ja tehden kymmeniä koreografioita. Nyt on minun vuoroni taas loistaa ja olla esillä. Haluan kehittää ja kehittyä jatkuvasti. Mitä sinulle merkitsee olla mukana Kansallisteatterin näytelmässä? Se on unelmien täyttymys ja myös historiallista: Poc-ihmiset (People of Colour, ihmiset, jotka mielletään muiksi kuin valkoisiksi ihmisiksi) ensimmäistä kertaa suurella näyttämöllä. Tekijäjoukko on laaja ja monipuolinen. Olen tehnyt 30 vuotta kaikenlaisia esityksiä ja nyt se aika vihdoin koitti. Teen elämäni roolisuoritukset näytelmässä. Rooleja on yhteensä kahdeksan. Laulan myös Somalian kansallislaulun ilman säestystä. Kuinka onnistut hoitamaan työsi kahdella paikkakunnalla, Oulussa ja Helsingissä? Oulun koti on pääkoti, jossa asustelevat myös mun mies ja koira. Helsinki-kodissa voin keskittyä enemmän näyttelemiseen. Bussit ja junat kulkevat, vaikka jatkuva matkustaminen vaatiikin istumalihaksia. Mutta olen tottunut siihen. Olet myös aktivisti. Miten pidät pään kasassa ja oman mielen iloisena tällaisina aikoina? Olen ollut sitä aina ruohonjuuritasolta asti asiaan kuin asiaan. Nyt tämä palestiinalaisten juttu nosti isosti taas esiin maailman ongelmat. Niistä ei vaan voi olla hiljaa. Olen itsekin vuonna 1989 Suomeen adoptoitu etiopialainen. Vähemmistöjen kohtalo koskettaa. Gazan mielenosoituksissa olen puhunut ja isännöinytkin yhdessä Sadek Elwanin kanssa. Haluan käyttää tunnettuuttani tässä hyväksi: ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Toiminnassa mukana olevat puhaltavat yhteen hiileen. On tärkeää olla heikoimpien tukena. Tämä on meidän kaikkien asia! Mielenosoitusten jälkeen menen kuuntelemaan vaikka keikkoja, urheilen tai vain hengaan. En katso kamalia kuvia vaan keskityn ytimeen.
Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain kansanmusiikista J ouhikon karheansuloisen, levollisen sointimaton päälle sopraano helisee psalmisävelmää. Pian pehmeä-ääninen nokkahuilu kujertaa keskustelemaan laulun kanssa. Kuiskattu kalevalaisen runolaulun säe potkaisee vauhtiin muhkean kontrabassonokkahuilu-aiheen ja jykevän lausunnan piispa Henrikistä. Kun lyömäsoittimet alkavat paukuttaa voimaa koneeseen, musiikillinen piru pääsee irti. Ensemble Gamut!in RE-levyn tunnelmat ja musiikkityylit vaihtuvat, mutta kokonaisuus säilyy yhtenäisenä, tyylikkäänä ja mietittynä. Laululla, nokkahuiluilla, jouhikolla, keskiaikaisella harpulla, perkussioilla ja elektroniikalla taiotaan ainutlaatuinen fuusio, joka ilahduttaa ja innostaa. Alussa oli kokeilukollektiivi Ensemble Gamut!in tarinan alkusanat kirjoitti Aino Peltomaa . Hänen musiikillinen johtotähtensä oli tehdä vanhaa musiikkia uusin tavoin perinteisen materiaalin pohjalta. Mielessä oli avarakatseinen laboratorio, alusta erilaisille kokeiluille. Jouhikkoa ja G-violonea Gamut!issa soittavan Ilkka Heinosen Aino tapasi seitsemän vuotta sitten BRQ Vantaa -festivaalilla. Nokkahuilisti Juho Myllylään hän tutustui vanhan musiikin tapahtuma Sastamala Gregorianassa. Tästä muodostui yhtyeen ydintrio. – Alussa mukana oli muitakin muusikoita, esimerkiksi cembalisti Marianna Henriksson , joka soittaa ensimmäisellä UTlevyllämme. Ajatuksena oli, että Ensemble Gamut! olisi joustava yhteisö, jossa tilanteen ja aikataulujen mukaan musisoisi useampia muusikoita, Aino ja Ilkka muistelevat. Alusta asti oli selvää, että yhtyeessä keskiaikainen musiikki kommunikoi kansanmusiikin kanssa. Ainolle tutuinta olivat keskiajan ja renessanssin musiikki sekä suomalainen kansanmusiikki. Jouhikkoekspertti Ilkka toi mukaan kansanja maailmanmusiikkia laajemmin. Juho maustoi musiikkia virtuoottisella nokkahuilismillaan ja elektronisen musiikin taidoillaan. Rajojen rikkomista ja rikastamista Musiikki alkoi muotoutua yhdessä kokeilemalla. Muusikot lähtivät rikkomaan totuttuja esittämis-, soitinnusja sovitustapoja ja etsimään enemmän tilaa nuottikuvan ulkopuolelta. Jokainen toi mukaan oman osaamisensa ja luontaiset taitonsa. – Meillä kaikilla on linkki myös popmusiikkiin, jonka vaikutteita tuomme häpeilemättä mukaan. Silläkin tavalla musiikki elää koko ajan. Opittuamme tuntemaan toisemme, ollaan myös opittu kuuntelemaan ja luottamaan toisiimme soittaessa, Juho sanoo. Sekä vanhan että kansanmusiikin esityskäytäntöihin kuuluu olennaisesti imEnsemble Gamut!in musiikissa seikkailevat keskiaikaiset melodiat, kansanmusiikki, jouhikkosävelmät ja elektroniset äänimaisemat. Sulassa sovussa, toisiaan täydentäen, toisistaan inspiraatiota etsien. 6 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Arja Kangasniemi
7 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 provisointi ja muuntelu, joita kolmikko viljelee runsaasti. Peruselementteihin kuuluu myös elektroniikan käyttö, jonka tavoitteena on löytää symbioosi akustisten, herkkien ja hiljaisten soittimien soinnin välillä. Juho sai upottaa siihen elektroniikkataitoa syyhyävät sormensa. – Minua on aina kiehtonut elektroniikan käyttö nokkahuilun soitossa. Miten äänenmuokkauksella voi laajentaa kokonaissoundia, miten sampleja syntetisaattorisoundeja voi käyttää äänimaisemana. Olen oppinut sitä modernin nokkahuilumusiikin ja pop-rock-musiikkitaustani kautta, Juho kertoo. Materiaalin yhtyeelle on aina etsinyt Aino. Kappaleiden alkulähteenä voi olla melodia ilman sointuja tai läpikirjoitettu nuotti, jota yhtye alkaa työstää vuorovaikutteisesti. Muistiin kirjoitetaan korkeintaan rakenne, sillä sovituksissa elää jatkuva muutosliike. – On mielenkiintoista ja mahtavaa, että valmiitkin biisit muuttuvat yhä ja musiikki pysyy elävänä. Me ennemminkin pohditaan, kuinka voisimme välttää kappaleiden esittämistä aina samalla tavalla. Toisinaan konserteissakin joku meistä kolmesta yllättää aivan uudella fraasilla tai sovitusidealla ja muut seuraavat välittömästi. Se on yhteissoitossa hienointa, Aino ja Ilkka valaisevat. Kirjeitä aikakausien välillä Ensemble Gamut!in debyyttilevy UT julkaistiin 2020. Sen teemana oli kaukainen, tavoittamaton rakkaus. Pohjana olivat Ainolle tutut ja hänen kansanlauluarkistoista löytämänsä suomalaiset kansanlaulut. Niiden rinnalla kulkivat keskiajan ja renessanssin sävelmät keskieurooppalaisista kokoelmista. – Huomasin, että 1400–1500-lukujen teoksissa puhutaan ihan samoista teemoista kuin kansanlauluissakin, esimerkiksi katkerasta rakkaudesta. Levyllä laitoimme tekstien perusteella pareiksi keskiaikaisia ja kansanlauluja. Ajattelin ne kirjeinä vuosisadalta ja mantereelta toiselle, Aino kertoo. Laulujen yhdistämistä helpottivat samanlaiset melodiset aiheet, fraasien muodot, sävellajit ja musiikillinen estetiikka. Laulupareja muodostettaessa pystyi jopa konkreettisesti vuorottelemaan vanhan musiikin ja kansanlaulujen välillä. UT-levy sai upean vastaanoton kotimaassa ja ulkomailla: Suomen vanhan musiikin liitto palkitsi sen Vuoden vanhan musiikin teko -tunnustuspalkinnolla. Uuden, innovatiivisen musiikin esiin tuomiseen keskittyvä The Progressive Aspect -sivusto poimi levyn vuoden parhaiden progelevyjen joukkoon. Luontevasti kansanmusiikista keskiaikaiseen Vuosi sitten julkaistu RE-levy jatkaa UTin viitoittamalla tiellä, mutta yhtye fuusioi ja esittää musiikkia aiempaa rohkeammin. Vahvan vanhan musiikin panoksen rinnalla loistaa kansanmusiikki: Aino puhaltaa paimensoitulla Suru -kappaleessa uuden elämän Teppo Revon Paimenen säveliin . Juho revittelee laulajana Piispa Henrikin surmavirttä . Ilkan jousi hyväilee, tanssittaa ja riepoo jouhikkoa. Vieraileva tähti Karri ”Paleface” Miettinen tulkitsee väkevästi piispa Henrikin legendan. Ensemble Gamut!in levyt koostuvat erillisistä kappaleista, mutta musiikkikokonaisuuksien jatkumossa on jotain samaa kuin kertovassa runolaulussa. Mystinen tunnelma ja vahva energia säilyvät alusta loppuun, vaikka välillä vietetään hämärän hetkeä herkän runolaulun parissa ja kohta riehutaan raa’an legendan kourissa. – Levyt rakennetaan ja sovitetaan kokonaisuuksiksi, joille luodaan tietynlainen kaari. Mietimme, mihin kohtaan tarvitaan nopeaa, mihin hidasta, mihin korkeatai matalaenergistä kappaletta. Kappaleet esitetään usein konserteissa samassa järjestyksessä, mutta joskus joustamme siinä esiintymispaikan mukaan. Esimerkiksi Etno-Espan ulkolavalla painotimme nopeatempoisempia biisejä meditatiivisen maalailun sijaan, Aino selittää. Turvallinen leikkikenttä Omanlaisen musiikin luomiseen ja uusien soittotapojen etsimiseen tarvitaan paljon yhdessä soittamista, aikaa, hapuilua ja tilaa. Pitkä yhteinen matka onkin luonut yhtyeestä turvallisen leikkikentän, musisointitilan, jossa kaikki voivat tuntea itsensä vahvoiksi. – Esimerkiksi aluksi minulle ei tullut mieleenkään soittaa levyllä Teppo Repoa, vaikka olen hänen musiikkiaan kuullut koko ikäni isäni Jukka Louhivuoren soittamana. Mutta sitten Juho soitti Psallat scholarum concio -sävelmää, joka kuulosti ihan Revon kappaleelta, ja lopulta ne yhdistyvät RE-levyllä toisiinsa, Aino avaa. Tämä kuvaa hyvin Ensemble Gamut!in musiikin tekemisen prosessia: autenttinen paimenhuilu ja kuviteltu Turun teinien sivistynyt huilusoundi sulautuvat yhteen, vaikka välissä on 450 vuotta ja satoja kilometrejä. – Lisäksi me tulkitaan tätä aineistoa subjektiivisen kokemuskarttamme kautta. Musiikkimme on yhdistelmä erilaisia musiikillisia historioita, joista muodostuu yhteiset työtapamme ja estetiikkamme yhtyeessä, Ilkka kuvailee. Rajat rikkauden lähteenä Ensemble Gamut!ista on vuosien varrella muodostunut luottavainen yhteisö, jossa Toisinaan konserteissakin joku meistä kolmesta yllättää aivan uudella fraasilla tai sovitusidealla H en ri M el aa nv uo
8 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 muusikoiden ei tarvitse hävetä edes mokiaan tai heikkouksiaan. Epämukavuusalueella taiteileminen tuo usein mukanaan jotain uutta ja kiehtovaa. Kun instrumentti ei esimerkiksi taivu ilmeisimmän vaihtoehdon soittamiseen, avautuu mahdollisuus luoda jotain ihan erilaista, ainutlaatuista ja kiinnostavaa. – Oman kokemukseni mukaan innovatiivinen fuusio vaatii uskallusta heittäytyä musiikkiin, vaikkei täysin hallitsisikaan soittimen tai tyylin kaikkia osa-alueita, kuten itselläni vanhan musiikin parissa on. Jouhikon käyttöliittymä on myös hieman epäkäytännöllinen vasemman käden osalta, mikä rajoittaa ilmaisuani verrattuna muihin soittimiini. Mutta jos rajoitteet hyväksyy ja pyrkii etsimään innovatiivisia tapoja kiertää ne, se varmastikin kehittää soittotaitoa ja synnyttää uusia, yllättäviäkin ilmaisutapoja, Ilkka valaisee. Rajojen kanssa kamppailevat myös Aino ja Juho. Ainon soittama keskiaikainen harppu on diatoninen eli sen voi virittää vain yhteen sävellajiin kerrallaan. Lisäksi harppu ja lyömäsoittimet, joita Aino myös soittaa, ovat hänen sivusoittimiaan. – Muusikkouden voi nähdä niin monella tavalla. Itse olen halunnut päästää irti ajatuksesta, että pitäisi olla huippuhyvä, että voi esiintyä jonkun soittimen kanssa, Aino selittää. Nokkahuiluissakin on omat rajoitteensa, kuten keskiaikaisen nokkahuilun luontaisesti melko rajallinen ääniala. Tiettyjen äänten puuttuessa ne voi soittaa eri oktaavista tai vaihtamalla soitinta nopeasti. – Se tekee soittamisesta kiehtovaa, kun soitin ei itsessään tarjoa valmiita vastauksia, vaan ne pitää itse löytää. Käytän Ensemble Gamut!issa noin tusinaa erilaista nokkahuilua, joita kokeilen treeneissä ja mietin, minkä sävy sopii kuhunkin kappaleeseen, Juho kertoo. Kirkoissa ja klubeilla Ensemble Gamut! on keikkaillut Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa ja Alankomaissa. Viime heinäkuun Suomen kiertueelta yhtyeen mieleen jäivät erityisesti komeissa, keskiaikaisissa kivikirkoissa musisoiminen sekä ympäristön että akustiikan vuoksi. Soittimet soivat niissä akustisena ja lisämausteena käytettiin elektroniikkaa. – Musiikki oli tavallaan aikalaismaisemassaan, vaikka se tapahtui siinä hetkessä. Mieleen jäi muutamia herkkuja: Esimerkiksi Hattulan Pyhän Ristin kirkossa piispat Henrik ja Eerik katselivat alttarin yllä olevista seinämaalauksista Ainon takaa, kun soitimme. Naantalin kirkon aidassa Aino Peltomaa on laulaja, harpun ja perkussioiden soittaja, pedagogi ja tuottaja. Hän on perehtynyt syvällisesti keskiajan ja renessanssin musiikkiin ja opiskellut niiden esityskäytäntöjä useiden opettajien johdolla. Suomalaiseen kansanmusiikin maailma tuli tutuksi jo lapsuudessa: vanhemmat Sini ja Jukka Louhivuori soittavat ja tutkivat vanhaaja kansanmusiikkia. Myös Marjatta ja Martti Pokela ovat lähisukua. Viime vuosina Peltomaa on perehtynyt myös improvisoituun, elektroniseen ja nykymusiikkiin. Peltomaan aktiivisimmat yhtyeet ovat Ensemble Gamut! ja Peltomaa Fraanje Perkola. Lisäksi hän toimii mm. Amor Céu -yhtyeessä, Helsingin kamarikuorossa ja useissa kansainvälisissä projekteissa laulajana, taiteellisena johtajana tai partnerina. Peltomaa tekee poikkitaiteellista yhteistyötä eri taidelajien edustajien kanssa Suomessa ja ulkomailla. Hän toimi mm. taiteellisena johtajana ja näyttelijänä Hildegard Bingenin Ordo Virtutum -mysteerinäytelmässä. Peltomaa on myös kehittänyt gregoriaanista laulua, joogaa ja meditaatiota yhdistävän laulumetodin. Ilkka Heinonen on jouhikon, kontrabasson, violonen ja viola da gamban soittaja ja säveltäjä. Hän on erikoistunut kansanja maailmanmusiikkiin, etenkin eurooppalaiseen kansanmusiikkiin, mutta toiminut solistina ja orkesterin jäsenenä myös nykyja vanhan musiikin projekteissa. Aktiivisimmin toimivat tällä hetkellä Ensemble Gamut! ja saamelaislaulaja Ánnámáretin yhtye. Heinonen on yksi jouhikonsoiton edelläkävijöistä, joka on pyrkinyt laajentamaan instrumentin käyttömahdollisuuksia. Yhteistyö soitinrakentajamestari Rauno Niemisen kanssa jouhikon soinnin tutkimisen parissa on jatkunut jo kaksikymmentä vuotta. Pääosa Heinosen jouhikoista on Niemisen rakentamia. Parhaillaan Heinonen viimeistelee taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa aiheesta ”Kansansoittajat palatseissa – Muusikon ilmaisun kehittyminen historiallisten konventioiden kautta.” Siinä hän tutkii pyhän ja maallisen rajapintoja karjalaisen jouhikkomusiikin ja vanhan musiikin esittämiskäytännöistä käsin. Tutkintoon sisältyy kolme konserttia (2016–2020) ja soolojouhikkoäänite ”Käki” (2023). Juho Myllylä on nokkahuilisti, kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Hän opiskeli nokkahuilun ja sähkökitaran soittoa Amsterdamin konservatoriossa, jossa perehtyi myös elektroniikan käyttöön. Myllylällä on noin 35 erilaista, eri aikakauden nokkahuilua Garkleinista subkontrabassoon. Myllylän aktiivisimmat yhtyeet ovat Ensemble Gamut! ja Amsterdamissa toimiva The Royal Wind Music, renessanssinokkahuiluista muodostuva, maailman suurin ammattimainen nokkahuiluyhtye. Hän on myös kokenut vanhan ja modernin musiikin solisti, joka on voittanut kansainvälisiä vanhan musiikin kilpailuja. Myllylä on kiinnostunut nokkahuilun mahdollisuuksista eri musiikkityyleissä. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden nykysäveltäjien kanssa ja kantaesittänyt heidän teoksiaan. Myllylän musiikillisiin intohimoihin kuuluvat myös jazz, rock, kokeellinen, elektroakustinen, fuusioja elokuvamusiikki. Hän toimii mm. kitaristilaulaja-lauluntekijänä progressiivisessa vaihtoehtorockyhtye Burntfieldissa. Kehitteillä on myös crossover-jazzfuusioprojekti, jossa Myllylä soittaa nokkahuilua. Pa bl o Pa lm ie n M ar kk u U us it al o Ti m o H ei no ne n
9 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 on birgittalaisluostarin kiviä, ja Aino lauloi soolona samoja sävelmiä kuin birgittalaisnunnat lauloivat luostarissa 500 vuotta sitten, Ilkka muistelee. Konserteissa riitti yleisöä ja vastaanotto oli lämmin. Konserttien jälkeen moni tuli kysymään lisää heidän musiikistaan ja soittimistaan. – Olemme esiintyneet myös klubeilla, joissa soittimet vahvistetaan. Siellä musiikki tavoittaa erilaisia kuulijoita kuin kirkossa. Soundimme urbaani, moderni puoli istuu hyvin keskikokoisiin blackboxeihin, Juho sanoo. Uhanalaiset kukat sävelin ja sanoin Vaikuttaa siltä, että Ensemble Gamut! luo nahkansa jokaisella levyllään. Parhaillaan Aino työstää omia sävellyksiä ja sanoituksia yhtyeen kolmannelle levylle MI. Aiheena ovat arktiset, uhanalaiset kukat. Musiikin pohjalle yhtye suunnittelee moniaistillista, -taiteellista ja -tieteellistä kokonaisuutta. – Mukaan tulevat äänitaiteilija ja -suunnittelija Tuomas Norvio , ympäristötieteiden dosentti ja runoilija Miia Rönkä sekä kuvataiteilija Vappu Rossi , joka piirtää livenä uhanalaisia kukkia. Laajan poikkitaiteellisen kokonaisuuden on tarkoitus toteutua tulevina vuosina ainakin Jyväskylässä, avaa Aino projektia. MI-levyn musiikin on tarkoitus taipua moneen, esimerkiksi Hattulan keskiaikaisessa kirkossa esitetään kokonaisuus, jonka teemana ovat keskiajan naispyhimykset ja kukat. Ensi kesänä Ensemble Gamut! keikkailee Uudenmaan lisäksi myös Varsinais-Suomessa ja Keski-Suomessa. Prosessi etenee Ainon, Ilkan, Juhon ja heidän yhteistyökumppaniensa käsittelyssä luovasti, kommunikoiden, etsien ja löytäen. Ensi heinäkuussa nähdään ja kuullaan, millaisissa maisemissa uhanalaiset kukat kasvavat. Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki Viime kesän Suomen kiertueelta jäivät erityisesti mieleen konsertit keskiaikaisissa kivikirkoissa upean ympäristön ja akustiikan takia. Hattulan Pyhän Ristin kirkossa piispat Henrik ja Eerik katselivat soittoa alttarin yllä olevista seinämaalauksista. Kuva: Timo Heinonen. Ti m o H ei no ne n
10 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Teksti ja kuvat: Annukka Hirvasvuopio Saamelaiset vokaaliperinteet Suomessa 2: Luohti P ohjoissaame on eniten puhuttu saamen kieli yhteispohjoismaisen Sápmin eli Saamenmaan alueella Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Yhteisen kielen lisäksi myös musiikkiperinne, pukuperinteet ja perinteiset elinkeinot yhdistävät eri maissa asuvia saamelaisia. Joikuperinteenkin voidaan siis karkeasti jakaen katsoa olevan samantyylinen vaikkapa itäpuolella Saamenmaata Tenojoen molemmilla rannoilla Suomen ja Norjan puolella, etenkin, jos sitä vertaa läntisempään tapaan joikata. Henkilöjoiut tärkeimpiä Joikaamisessa paikalliset perinteet ovat tärkeitä ja tietynlaiset piirteet esimerkiksi äänenkäytön suhteen vaihtelevat alueittain. Joikata voidaan ihmisten lisäksi eläimistä, maantieteellisistä paikoista ja esimerkiksi saamelaiskulttuuriin liittyvillä tapahtumillakin. Vaikkapa Inarissa vuosittain järjestettävällä Ijahis Idja -musiikkifestivaalilla voi olla oma joikunsa. Joikujen aihepiireistä tärkeimmäksi voi nostaa henkilöjoiut. Henkilöjoiku on Norjansaamelaisen joikaajan Ánte Mihkkal Gaupin mukaan kuin saamelaisen kolmas nimi, niin henkilökohtainen ja kohdettaan kuvaileva se on. Kaksi muuta nimeä ovat henkilön niin sanottu ”länsimainen nimi” ja toinen taas saamelaisen perinPohjoissaamelaista perinteistä vokaalimusiikkia kutsutaan nimellä joiku. Sana pohjaa saamen kielen sanaan juoiggus. Yksittäinen joiku puolestaan on nimeltään luohti. Verbi juoigat ’joikata’ tarkoittaa joikata joku tai jokin. Saamen kielessä joikaaminen erotetaan laulamisesta, josta käytetään verbiä lávlut, ja ne ovat kaksi eri asiaa. Joiuissa ei ole säkeistöjä, ja joikatessa voi valita, haluaako käyttää joikutekstejä eli dajahusia vai pelkästään joikutavuja. Joikua ja joikaamista kuvaavia sanoja on saamen kielessä useita. Joiulle tunnusomaisia piirteitä ovat omaleimainen äänenkäyttö, rikas rytmiikka, improvisatorisuus, säestyksettömyys, juoiganstávvalat ’joikutavujen’ käyttö (esim. hei-joo, loi-laa, naa-naa) sekä tämän musiikkiperinteen kiinteä suhde muuhun kulttuuriin. Joiku on elänyt tuntureilla poronhoitajien keskuudessa joikukielloista huolimatta Saamelaisen musiikin uusi aikakausi alkoi NilsAslak Valkeapään ensilevystä 1968. M ar ja Lä ns m an
11 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 teen mukaan perheen ja suvun mukaan määräytyvä nimi. Henkilöjoiku voidaan laittaa jo pienelle lapselle ja tällaista pikkulapsen joikua kutsutaan nimellä dovdna . Pohjoissaamelaisessa kulttuurissa on tapana ilmaista joitain asioita kiertoteitse, ja joiun kautta on kehuttu ja kiitelty ihmisiä. Voidaankin ajatella, että henkilöjoiun joikaaminen on jo omalla tavallaan huomionosoitus joiun kohteelle. Dovdnedettiin ’lapsen joikua lapselle joikatessa’ on kehuttu lapsen taitoja ja näin kannustettu ja tuettu lasta. Ihmisten positiivisten piirteiden ja ominaisuuksien ilmaiseminen henkilöjoiuissa onkin Gaupin mukaan eräs tärkeimpiä puolia joiussa. Henkilöjoiku pyrkii kuvailemaan kohdettaan sävelin, sanoin ja/tai ilmaisun kautta. Tästä syystä saameksi sanotaankin, että mun juoiggan du, joikaan sinut eikä sinusta. Henkilöjoiut ovat siis syvästi henkilökohtaisia ja hän, joka on joikattu, omistaa itse oman henkilöjoikunsa. Joikuperinne yritettiin tukahduttaa Joikuperinne on kulkenut suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle. Historian valossa voisi sanoa, että on suorastaan ihme, että joikaaminen on ylipäätään säilynyt meidän päiviimme saakka, sillä aikojen saatossa sitä on kaikin voimin yritetty kieltää ja tukahduttaa. Kristinuskon tullessa Saamenmaahan kristityt papit kauhistuivat saamelaisten samaanien tavasta käyttää joikua osana uskonnollisia rituaaleja. Näihin rituaaleihin liittyvät joiut eivät kuuluneet yhteisön elämään muuten kuin samaanin kautta, mutta koska samanistinen uskonto yhdistettiin noituuteen ja kiellettiin lailla, myös joikuperinne kokonaisuudessaan joutui syntilistalle. Kristityt papit eivät tunteneet saamelaista kulttuuria eivätkä myöskään joiun merkitystä saamelaisille. Näin ollen koko joikuperinne julistettiin synniksi ja kiellettiin totaalisesti. Rummut kerättiin pois ja ne joko poltettiin tai takavarikoitiin. Muutamat rummut päätyivät tätä kautta museoihin ympäri Eurooppaa. Ruotsi-Suomessa kiellettiin 1600-luvulla noituuden harjoittaminen, ja tässä yhteydessä kiellettiin myös noitarummun käyttäminen kuolemanrangaistuksen uhalla. Vielä vuonna 1734 rikoslaissa noituudesta voitiin määrätä kuolemanrangaistus. Noituuden harjoittamisen lisäksi kiellettiin joikaaminen rituaalien yhteydessä. Joikaaminen ja rummun käyttäminen katsottiin siis lain silmissä noituuden harjoittamiseksi. Esimerkiksi Vardøssa Norjassa vuonna 1692 kuolemaan tuomitun saamelaisen Andreas Poulsenin (Poala-Ánde) kuolemanrangaistuksen syynä oli rummun käyttäminen ja noituminen. Poala-Ánden rumpu päätyi Tanskan kansallismuseoon kokoelmiin, josta se lainattiin Karasjoen saamelaismuseolle Norjaan vuonna 1979. Yli 40 vuoden jälkeen vuonna 2022 rumpu viimein palasi pysyvästi kotiseudulleen ja luovutettiin virallisesti takaisin saamelaisille osaksi Karasjoen museon kokoelmia. Joikuperinteeseen liitetty synnillisyyden leima kantaa yhä tänäkin päivänä. Kirkossa joikaaminen on pitkään ollut tabu. Vaikka asenteet ovatkin hiljalleen muuttuneet ja edelleen muuttumassa, ja joikuja on jopa tehty kirkollisissa yhteyksissä käytettäviksi, vuosisatoja jatkunut synnillistäminen on kantanut hedelmää. Edelleen on tavallista, että etenkin vanhempi polvi ei hyväksy joikaamista ollenkaan. Kielteisiin asenteisiin joikaamista kohtaan yhteisön sisällä voi vaikuttaa myös se, että osa saamelaisista ei ole oppinut joikaamista perinteiseen tapaan oman perheen ja suvun parissa ja ei ehkä tunne sitä omaksi perinteekseen siitä syystä. Tässä on myös alueellisia eroja, joillakin alueilla joikuperinne on kadonnut, joillakin alueilla se elää edelleen vahvana kaikesta painostuksesta huolimatta. Kirkon lisäksi myös koululaitos on ollut tehokas joikuperinteen poiskitkemisessä. Eikä ainoastaan musiikkiperinteen vaan laajemmin saamen kielen, kulttuurin, tapakäytäntöjen ja perinteiden hävittämisessä. Saamenmaalla koulut käytiin valtakielillä valtakulttuurien mukaisesti. Sotien jälkeen saamelaiset lapset kerättiin pitkiltä matkoilta asuntolakouluihin, joissa opetus sekä kaikki kommunikointi tapahtui useimmiten ainoastaan kunkin valtion virallisella kielellä, jota lapset eivät välttämättä edes osanneet kouluun tullessaan. Kouluissa ei opetettu esimerkiksi saamelaisia perinnekäsitöitä eikä musiikkia esimerkkinä tästä voidaan mainita, että Norjan Kautokeinossa kouluissa oli voimassa joikukielto vuodesta 1953 aina 1990-luvun loppupuolelle saakka. Asuntolakouluissa asuineiden lasten yhteys omaan kieleen ja kulttuuriin katkesi vuosikausiksi. Lisäksi asenteet saamelaisuutta kohtaan olivat nuivia. Saamelaiset pyrittiinkin voimallisesti assimiloimaan valtakulttuureihin. Joiun rinnalle muitakin tyylejä Uuden saamelaisen musiikin aikakauden voidaan katsoa alkaneen Nils-Aslak Valkeapään ensilevystä Joikuja vuodelta 1968. Levyllä Valkeapää yhdisti joikuun soitinsäestyksen, mikä oli ennenkuulumatonta, koska joiku on perinteisesti ollut säestyksetöntä. Perinteisen joiun esittäminen soitinsäestyksellä vaikutti joikuun monella tapaa lähtien vaikkapa siitä, että joikaajan tuli sovittaa joikaaminen samaan sävellajiin ja rytmiin säestävän soittimen kanssa.Nykypäivän saamelainen musiikki sisältää lähes kaikkia mahdollisia genrejä tanssimusiikista heviin. Saamelaismusiikkifestivaaleja järjestetään useilla paikkakunnilla Sápmin alueella. Kautokeinon pääsiäisfestivaaleilla vuosittain järjestettävä Sámi Grand Prix -musiikkikilpailu esittelee tuoretta saamelaista musiikkia sekä perinteisen säestyksettömän musiikin sarjassa että modernin musiikin sarjassa. Sámi musihkkaakademiija, saamelainen musiikkiakatemia, on järjestänyt Utsjoella saamelaismusiikin koulutusta.
12 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Soitat sitten pelimannimusiikkia, viihdettä, taidemusiikkia tai jotain muuta mukavaa, meillä on valinnanvaraa: uudet Bugarit, Beltunat ja Hohnerit, sekä hieno valikoima käytettyjä harmonikkoja. Ammattitaitoinen huoltoja virityspalvelu, sekä harmonikkatarvikkeet, kuten kantoreput, remmit ja mikrofonit. Tervetuloa liikkeeseemme Nummelaan! Meillä on harmonikka, joka sopii sinun tyyliisi KUORMAKUJA 3 03100 NUMMELA (Vihti) Puhelin 0500 761 030 Ta ni a A rc ie ri Pi ri ta A ho Jari Komulainen • Beltuna Samuel 3 Paduk Markku Lepistö • Beltuna Samuel 3/18 Helmiharmonikat (Turku) • Beltuna Prestige 3050 P Plus Metal White Alex 3 Leader 2050 Radica Fly www.traditune.fi • info@traditune.fi Kaustiselle tuli yhden marraskuisen viikon aikana kahmalokaupalla palkintoja mutta myös kylmempää kyytiä. Marraskuun 20. nimesi Finland Festivals Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden festivaaliksi 2024. Lähes sadan festivaalin sateenvarjo-organisaatio on nimennyt pandemiavuosia lukuun ottamatta Vuoden festivaalin vuodesta 1999. Tänä vuonna nimityksen sai Mikkelin Musiikkijuhlat ja ennen pandemiaa Tampereen elokuvajuhlat. Finland Festivalsin tärkeimmät tehtävät ovat festivaalien edunvalvonta, promootio, tiedotus, tiedonkeruu ja tutkimus sekä koulutus. (festivals.fi) Seuraavana päivänä Taiteen edistämiskeskus Taike myönsi Kaustisen Näppärit ry:lle lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Näppärit palkittiin musiikkipedagogisesta toiminnastaan, joka on inspiroinut tuhansia lapsia ja nuoria musiikin ja perinteen harrastamiseen yhteisöllisellä tavalla. Näppärit on Mauno Järvelän kehittämä musiikkipedagogiikka, joka on levinnyt Kaustiselta muualle maahan ja myös ulkomaille. Taiken mukaan Näppäreiden poikkeuksellinen merkitys on siinä, miten se rohkaisee kaikkia soittamaan ja luomaan elämänmittaisen suhteen musiikkiin. Taike jakoi 15 valtionpalkintoa ansioituneille taiteilijoille ja taideyhteisöille, palkintojen yhteissumma on 370 000 euroa. Lastenkulttuurin palkinto on 40 000 euroa. (taike.fi) Eikä kahta ilman kolmatta. Vain pari päivää myöhemmin Kaustinen valittiin Ylen ja kulttuurija taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n Kulttuurigaalassa vuoden kulttuurikehdoksi. Vuoden kulttuurikehto -palkinnon saa kunta, joka on merkittävällä tavalla panostanut kulttuuritoimintaansa ja jossa kulttuurista on tehty kuntalaisille helposti saavutettavaa. Palkintoa jaettaessa otetaan huomioon myös se, että kunta huolehtii luovan alan toimintaedellytyksistä. Kaustisen satumaista palkintoviikkoa pilasi yksi huono uutinen. STEP-koulutus ilmoitti lakkauttavansa Kaustisen toimipisteensä eli entisen Kaustisen evankelisen opiston vuoden 2024 loppuun mennessä. Sitä myötä kodittomaksi ja uhanlaiseksi joutuu Kaustisen kansanmusiikkilinja eli entinen Ala-Könni-opisto. Linja on käynnistynyt viime vuosina vaihtelevasti. Myös Kaustisen kesänäppärikursseille joudutaan etsimään uusi järjestäjätaho. ”Emme vielä tiedä, mennäänkö vielä tuleva kesä STEPin kanssa, mutta kurssien jatkuvuudesta en ole huolissani”, toteaa Kaustisen Näppärit ry:n puheenjohtaja Lauri Oino. Kaustisella aurinkoista ja rankka sadekuuro Taiken johtaja Kaisa Rönkkö ojensi Mauno Järvelälle ja Lauri Oinolle lastenkulttuurin valtionpalkinnon. V ilh el m Sj ös tr öm /T ai ke
13 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ ISSA DEMBELE SYNTYMÄPAIKKA: Bobo-Dioulasso, Burkina Faso AMMATTI: Muusikko NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Faso Kan ELÄMÄN MOTTO: Loppuun asti! Teksti: Jaana-Maria Jukkara & Janne Ahonen Kuva: Maarit Kytöharju Manden maasta Pohjolaan K eikkailu suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa on tullut muusikko Issa Dembelelle tutuksi, kun sen parissa on vierähtänyt jo lähes vuosikymmen ja konsertteja on takana yli 300. Issa vieraili Suomessa ensimmäisen kerran kuukauden ajan keväällä 2004, tuolloin Sababougnouma -yhtyeen (hyvä siunaus) riveissä. Puolitoista vuotta myöhemmin hän palasi ja tutustui yhä laajemmin niin tanssin alan toimijoihin kuin muusikoihin ja työskenteli myös nuorisotyön parissa. Samana vuonna 2006 Issa perusti Faso Kan -yhtyeen (kotimaan ääni). Ksylofonin kantasoitin balafoni on Issan pääinstrumentti. Myös Länsi-Afrikan Burkina Fasossa häntä arvostetaan sen mestarina. Balafonin lisäksi hän soittaa taidokkaasti useita lyömäsoittimia ja laulaa. – Kasvoin alueella nimeltä Bolomacoté, kaupungissa nimeltä Bobo-Dioulasso. Aloitin musiikin soittamisen 5-vuotiaana ihan vain naputtelemalla laatikoita. seitsemänvuotiaana aloin soittaa soittimia ammattimaisesti. Maailmanmusiikkimarkkinoilla burkinafasolaisen musiikin lähettiläänä löi kotikulmilta läpi Farafina -yhtye, ja Issa kuvaakin yhtyeen menestyksen edistäneen sikäläisen musiikin tunnettuutta ja arvostusta valtavasti, maailmanlaajuisesti. – Musiikin rooli perinteisesti Afrikassa, myös Burkina Fasossa, on tärkeä. Se luo sosiaalisen siteen yhteisön kesken ja vaikuttaa sosiaaliseen yhtenäisyyteen. Musiikilla on rooli yhteiskunnassa laajasti, mm. eri tapahtumissa. Sillä on roolinsa myös sodan aikana; on musiikkia jota soitetaan sodassa, kun lähdetään sotaan, ja kun palataan. Musiikkia soitetaan kun ihmiset lähtevät maanviljelytöihin. Musiikki kuuluu jokapäiväiseen elämään ja riitteihin: kastejuhliin, häihin, hautajaisiin… Griootiksi eli kierteleväksi runoilijaksi ja muusikoksi tullaan tyypillisesti sukupolvisen ketjun kautta, näin Issankin tapauksessa. Issan molemmat vanhemmat olivat griootteja. Ensimmäinen opettaja oli isä, ja hänen rinnallaan Issa soitti usein paikallisissa kapakoissa ja baareissa, joissa ihmiset kokoontuivat musiikin ympärille. Kulttuurikeskuksia tai konserttitaloja ei alueella ollut, eikä ole vieläkään. – Tarinankertojagrioottien sukupolvet alkavat profeetta Muhammedin ajasta. Mande-imperiumin aikakaudella 1200 -luvulla tuli musiikki mukaan. Sittemmin nimityksellä usein viitataankin nimenomaan muusikoihin, Issa kertoo. Musiikki auttaa selvittämään konflikteja, niin esimerkiksi perheen ja suvun sisäisiä ja kylien välisiä kuin paljon laajempiakin yhteiskunnassa. On varsin luonnollista että Issan ja muiden Faso Kan -muusikoiden musiikkiin sisältyy sanoma. Yhtyeen levyn nimi, Tungaladen, tarkoittaa seikkailijaa. Nimivalinta muistuttaa, että vaikka monet meistä seikkailevat vapaaehtoisesti, tulee monien osaksi joutua seikkailijaksi, maailman kiertäjäksi, esimerkiksi sodan seurauksena. Faso Kan -filosofian mukaan toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, koska käänne parempaan voi odottaa minkä tahansa mutkan takana. Issa on suurperheen isä. Viisilapsisen perheen elämän sovittaminen keikkailuun Faso Kanin ja satunnaisesti muun muassa Sakari Kukon kanssa – ja muihin töihin vaatii arvattavastikin todellista luovuutta, mutta aikaa lopulta löytyy kaikille elämän osa-alueille. Mukaan mahtuu myös tanssityöpajojen säestystä. Suomessa hänen mielestään elämää helpottavat esimerkiksi sellaiset tärkeät seikat, kuten luottaminen sovittuun ja terveydenhuollon ja sosiaalitoimen toimivuus. Issalla ei ole suosikkiyleisöä, hän esiintyy mielellään kaikille. Erityisen mieluisaksi keikka muuttuu, jos yleisö tanssii. Suomalaiset tunnetusti – ja Issankin kokemuksen mukaan – saattavat olla melko sulkeutuneita ja varautuneita. Lasten kohdalla asia kääntyy päinvastaiseksi: he heittäytyvät tanssimaan ja liikkumaan herkästi.Konserttikeskuksen keikoilla Faso Kan esiintyy tyypillisesti kvartettina, jossa Issan lisäksi ovat mukana Issiaka Dembele (Burkina Faso), Adama Koné (Mali) ja Ossi Raippalinna . Instrumenttilistalta löytyvät balafon, kora, djembe, dundun, kalebassi, puhuva rumpu, kitara ja laulu. Muilla keikoilla lavalle astuvat usein myös kitaristi ja djeli ngo -luutun soittaja Tomi Pekkola , saksofonisti Mikko Veijonen , basisti Pothio Ndiaye (Senegal) ja vielä saksofonia, bassoklarinettia ja huilua soittava Jaakko Arola . Jos lapsiyleisöltä kirjatusta palautteesta voi jotain päätellä, viesti myös uppoaa yleisöön. Liikkuvan pikkuväen mielestä: ”tanssija oli eeppinen”. Näitä näkemyksiä ei sovi väheksyä. Issan ja kanssamuusikoiden viesti on rauhaa rakentava, rohkaiseva, rasisminvastainen ja luonnon arvoja korostava. Lapsikin sen palautteen mukaan oivaltaa: – Ihan kenestä vaan voi tulla mitä vaan, kunhan uskoo itseensä. Faso Kan -yhtye on haastattelun teon hetkellä Konserttikeskuksen järjestämällä koulukonserttikiertueella. Puhelun taustalta kuuluu iloista ruokasalin hälinää ja opettajan innostunut kommentti: ”Minun oppilaani sanoivat, että ihana konsertti, oli niin hauskaa!” Burkinafasolaisen Issa Dembelen mukana siirtyvät vuosituhantiset grioottien perinteet lapsille – ja aikuisille – ympäri Suomen.
H annan tie kanneltajaksi kulki totuttuja latuja. Yksityistunneilta Espoon musiikkiopistoon, sieltä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja kandija maisteriopintoihin. Opintonsa hän sai toistaiseksi päätökseen viime vuonna. Alkuun hän haaveili kanteleen sijaan kitaransoitosta. Ihailemani isosiskoni soitti kitaraa ja tietenkin halusin matkia häntä. Isosiskoni, joka muutoin jakoi kanssani kaiken, pyysi äidiltämme, saisiko pitää kitaran ihan vain itsellään. Viisas äitini tarjosi minulle kanteletta, ja ensimmäisen tunnin jälkeen se vei mukanaan. Viisikielisestä Saarijärven kanteleeseen Ensimmäinen soitin oli luonnollisesti viisikielinen. Pikkuhiljaa tulivat tutuksi muutkin kanteleet. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Maija Kauhanen , yksi Hannan opettajista, tutustutti hänet Saarijärven kanteleeseen. Huomasin, että soitin tarjosi kaiken, mitä kanteleelta soolosoitossa toivoin. Yläsävelrikkautta, laajan sointimaailman ja mahdollisuuden perkussiiviseen ilmaisuun sekä monenlaisiin soittotapoihin tikuilla ja sormin. Siinä oli kaikki. Kari Kauhasen tekemällä Saarijärven kanteleella syntyi myös ensimmäinen sooloalbumi Taite , joka ilmestyi viime keväänä. Levyn kaikki kahdeksan kappaletta on sävelletty tavallaan. Niiden muoto ja rakenne ovat pysyviä, mutta niissä on myös paljon improvisatorisia elementtejä. Soittotavoissa, tunteessa ja äänenväreissä on rajattomasti vapauksia. Levynjulkaisukiertueella Hannalta kysyttiin jokaisen konsertin jälkeen, voiko tällaista musiikkia nuotintaa. Joskus kysymys esitettiin jopa kesken esityksen. Levy vaatii keskittynyttä kuuntelemista, mutta onpa Hanna saanut myös sellaista palautetta, että se auttaa keskittymään. – En suosittele sitä kuitenkaan autoon matkamusiikiksi, jo pelkästään sen vuoksi, että kaikki sävyt eivät auton kaiuttimista välttämättä välity. Saarijärven kanteletta Hanna soittaa myös kahdessa yhtyeessä, Timo Väänäsen kanssa Kaveduossa sekä soittimelle pyhitetyssä Sarijärtwi Candlet -kokoonpanossa, jossa Hannan ja Timon lisäksi soittavat Senni Heiskanen ja Rauno Nieminen . Kave -duo sai alkunsa Hannan työskentelystä maisterikonserttinsa ohjaajana toimineen Timon kanssa. Yhdessä työskenteleminen oli yksinkertaisesti niin luontevaa ja innostavaa, että he halusivat jatkaa yhteistyötä edelleen Hannan valmistumisen jälkeen. Duon musiikki perustuu vuorovaikutukseen soittimien ja soittajien välillä sekä hetkessä elämiseen, säveltämiseen ja ilmaisemiseen. Saarijärven kanteleen lisäksi duon instrumentaatiossa soivat länsisiperialainen nars-juh, arkeologinen lyyrakantelelöytö g??le sekä viisikielinen vaskikantele. Duo on valmistelemassa ensimmäistä albumiaan, joka ilmestyy todennäköisesti ensi vuonna. Sarijärtwi Candlet -yhtye sai puolestaan alkunsa kesällä 2018 Kaustisen kansanmusiikkifestivaalilla järjestetyissä jameissa. Kuten yhtyeen nimestäkin voi päätellä, sen mielenkiinto suuntautuu Saarijärven kanteleen rikkaaseen soittoperinteeseen. Ohjelmistossa merkittävä rooli onkin arkistoäänitteiltä opituilla perinnesävelmillä. Kantele on ollut ja on tänä päivänä tanssisäestyssoitin, vaikkei sitä välttäSaarijärven kantele on Hanna Ryynäselle rakkain Hanna Ryynäsen käsissä soivat monenlaiset kanteleet, Rauno Niemisen opastuksella tehdystä viisikielisestä vaskikanteleesta 39-kieliseen konserttikanteleeseen. Keskellä sydäntä on kuitenkin Saarijärven kantele, joka on soolomusiikin soitin. Myös Ryynäsen taiteilijuus kurottaa moneen suuntaan, historian hämäristä elektropoppiin. Teksti Sauli Heikkilä Kuva: Mikko Malmivaara 14 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023
mättä usein sellaiseksi mielletäkään. Sulkutyylillä soittaminen mahdollistaa kanteleen kuulumisen nurkkatansseissa lattiaa paukuttavien jalkojen yli. Sulkutyylillä soitettaessa toisella kädellä sammutetaan osa kanteleen kielistä ja toisessa kädessä pidettävällä soittovälineellä, kuten nahanpalalla tai puutikulla, vetäistään loput kanteleen kielistä soimaan. Myös Sarijärtwi Candlet on parhaillaan valitsemassa laajasta ohjelmistostaan kappaleita tulevalle äänitteelleen. Kehollista kanteleensoittoa Kanteleisiin keskittyneiden kokoonpanojen lisäksi Hanna työskentelee monipuolisesti erilaisen musiikin parissa. Kaija Saariahon Innocence-oopperassa debytoinut Vilma Jää on kovassa nosteessa julkaistuaan oman perinnemusiikista vaikutteita saaneen, mutta moderniin elektropoppiin nojaavan albuminsa Kosto. Vilma ja Hanna tutustuivat jo Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa vuonna 2011. Huolimatta maailmalle vieneistä vaihtovuosista, heidän yhteistyönsä on jatkunut keskeytyksettä. Hanna soittaakin tällä hetkellä Vilman sooloprojektin live-kokoonpanossa. Hanna puhuu mielellään soittamisen kehollisuudesta. Vaikka hän saattaa soittimensa lentoon vain kuvaannollisesti, on liike tärkeä elementti taiteen tekemisessä. Se tuo soittoon muun muassa vapautta ja yllätyksellisyyttä. – Soittoasento vaikuttaa, käden liike ja se, miten käsi kohtaa kanteleen kielet. Liikkuminen tuo soittoon uuden ulottuvuuden mielestäni erityisesti improvisaatiossa, jota teen paljon. Liikkeen kanssa Hanna on tekemisissä myös joulukuussa ensi-iltansa saavassa Välikoski Kantola Co:n Sumu-tanssiteoksessa, johon hän on säveltänyt musiikin ja myös soittaa esityksissä. Tanssivatko vain Hannan kädet vai koko taiteilija, on vielä hieman auki. – Tässä on vielä kuukausi aikaa, Hanna hymyilee. Tuttu kantele voi yllättää Kantele on monimuotoisuutensa vuoksi jännittävä soitin, vaikka sillä on myös jonkin verran historiallista painolastia. Tänään se on soitin soitinten joukossa ja sille sävelletään kaikenlaista musiikkia. Kanteleesta saa ja pitää olla kansallissoittimena ylpeä, mutta sen supisuomalaisuudesta ei tarvitse uhota. Hannasta onkin hienoa, että soittimen kansainvälisyys tulee esille monien kanteletaiteilijoiden, esimerkiksi Timo Väänäsen, työssä. Kanteleen kielin -kirjasarja saa lähiaikoina neljännen ja viimeisen osansa, Pohjoiset kantelekansat. Timon johtaman projektin työryhmässä on hänen lisäkseen työtä jatkamassa enää Leena Häkkinen . Niin Kari Dahlblom kuin Matti Kontiokin menehtyivät projektin aikana. Soitinten moninaisuus ja toki kaikki aiemmin kuultu vaikuttavat myös Hannan taiteeseen. Esimerkiksi qanunsoittimen soittotavan hän myöntää vaikuttaneen suoraan erääseen albumiltaan löytyvään kappaleeseen.– On ihanaa olla osa tätä jatkumoa, keskellä musiikin mysteeriä. Sitä, että 20 vuoden jälkeen kuulee kanteleesta lähtevän ääniä, joita ei ole osannut edes kuvitella. Kanteleensoitto on minulle tutkimusmatkailua kohti sisälläni olevaa musiikkia ja hetkessä syntyviä ihmeitä. 15 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023
16 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 A nna-Kaisa Liedes oli hurahtanut kanteleensoittoon jo nuorella iällä 1970-luvulla. Haukiputaalla hän soitti kanteletytöissä ja kävi myös tunnetun kanteleensoittajan Ilona Porman opissa. Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle hän hakeutui, koska siellä opetti hänen idolinsa Martti Pokela . Kun hän kuuli, että kansanmusiikille perustetaan korkeakouluun oma yksikkö, hän päätti pyrkiä sinnekin, koska musiikinopettajan ammatin rinnalla toisena haaveena oli päästä töihin Kansanmusiikkiinstituuttiin. Kansanmusiikkia pääaineena opiskelemaan valittiin 7 henkilöä, joista Anu Itäpelto ja Liisa Matveinen tulivat musiikkikasvatuksen osastolta, Leena Joutsenlahti oli käynyt Oriveden opistoa, Maria Kalaniemi voittanut juuri Kultainen harmonikka -kilpailun sekä kaustislaiseen viulunsoittoon jo tuolloin perehtynyt Arto Järvelä . Valituksi tuli myös Markku Lepistö , mutta hän siirsi aloittamista vuodella suorittaakseen ensin asepalveluksen. Pääsykokeet eivät olleet mikään läpihuutojuttu. Teoriakoe oli sama kaikille Sibelius-Akatemiaan pyrkiville ja soittotaitoa testattiin tiukasti. Anna-Kaisa soitti kanteleen lisäksi myös viulua ja jouhikkoa ja tietysti lauloi. Opiskelijoita oli valitsemassa pääasiassa koulumusiikkiosaston opettajia muun muassa osastonjohtaja Roy Asplund . Yhdestä huoneesta liikkeelle Alussa puitteet olivat vaatimattomat, Töölönkadun toimipisteessä oli yksi huone. Opettajia oli myös yksi, opetussuunnitelmankin tehnyt Heikki Laitinen . Siihen aikaan ei vielä uskottu pelkästään kansanmusiikkityylien opiskeluun, vaan rinnalla oli oltava klassisia opintoja pääinstrumentilla. Anna-Kaisalla oli jo jonkin verran kokemusta kansanmusiikista, eritoten Ilona Porman kautta Haapaveden kanteelensoittotyylistä, mutta jo alkumetreillä tuli selväksi, että opiskeltavaa oli valtavasti. Näin alkoi koko musiikillinen maailma pikku hiljaa mullistua. Muun muassa runolaulu ja karjalaiset kanteleensoittotyylit olivat aivan uusia asioita. Muutenkin heti alussa tuli selväksi, että opiskelu oli jotain muuta kuin mihin oli totuttu. Vaikka osa soittoja teoriatunneista olivat yhteisiä muiden koulutusohjelmien kanssa, opetti Heikki alkuvaiheessa kaikki kansanmusiikkiaineet. Anna-Kaisan klassinen viulutausta tuntui jopa hävettävältä, kun viulutunneilla alettiin hakea pelimannien soittoasentoja ja tutkittiin vanhoja soittotyylejä. Kaikille pakollista oli kanteleidenja viulunsoitto. Katrillia töpöteltiin pienessä luokassa niin, että naurussa oli pitelemistä. Vierailijoitakin kävi taajaan. – Kerran Heikin pitäessä viulupiiriä ovesta tupsahti rehtori Ellen Urho muutaman ulkomaalaisen vieraan kanssa. Heikki totesi, että eiköhän laiteta nämä viulut pois. Oltiin vähän kuin näyttelyesineitä, ihmettelijöitä kävi paljon, Anna-Kaisa muistelee. Muutoin vaatimattomiakin taitoja sai tuoda esille vapaasti ja heti alussa perustettiin kurssiyhtye Niekku. SibeliusAkatemiaan perustettiin samaan aikaan myös jazzmusiikin koulutusohjelma ja sen sekä Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen kanssa oli yhteisiä kursseja. Opiskelijoilla oli pakollisten kurssien lisäksi hyvin vapaat kädet. Päämääränä oli kasvattaa persoonallisia, kansanmusiikista ammentavia muusikoita. Tyylejä, historiaa ja viitekehystä tutkittiin hartaudella. Esikuvia ei pelimannien lisäksi juurikaan ollut, paitsi vanhat fonogrammiäänitteet ja muu arkistomateriaali. Piti 40 vuotta kansanmusiikkia korkeakoulussa Anna-Kaisa Liedes tuli Oulun kupeesta Haukiputaalta opiskelemaan Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatusta vuonna 1982. Kun kansanmusiikin koulutusohjelma perustettiin, hän haki ja pääsi sinne ensimmäisten joukossa. Sibelius-Akatemiasta tulikin sitten pysyvä koti. Tohtori Liedes on haastattelua tehdessä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän lehtori. Kautta aikojen Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston ensimmäinen vuosikurssi. Anu Itäpelto (vas.), Anna-Kaisa Liedes, Maria Kalaniemi, Liisa Matveinen, Leena Joutsenlahti ja Arto Järvelä. H an nu To lv an en Sauli Heikkilä
17 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 kuvitella vaikka muutaman kymmenen sekunnin kanteleen Maanitus-klipistä tai runolaulupätkästä, millaista on voinut olla koko musiikkikulttuuri muinaisina aikoina. Siinä tosiaan tarvittiin mielikuvitusta! Tänä päivänä meillä on huikea kansanmuusikkojen kaarti näyttämässä esimerkkiä innostuneille. Ei tarvitse kuin mennä internettiin. Opiskelijoista opettajia – Heikki oli valtavan idearikas. Hän oli jo tuolloin kirjoittanut opetussuunnitelmaan tutkivan muusikkouden käsitteen. Oltiin luomassa jotain, mitä ei ollut olemassa. On ollut suuri kunnia olla siinä mukana. Pikkuhiljaa opettajia tuli lisää, Toivo Alaspää opettamaan Perhonjokilaakson kanteleensoittotyyliä ja Juhani Näreharju viulunsoittoa. Myös vierailevia opettajia käytettiin paljon. Kukaan ei silloin puhunut rahan puutteesta. Yksityistunteja sai suunnilleen niin paljon kuin halusi. Suurin osa ajasta käytettiin kansanmusiikin opiskeluun. Metodina oli saada opiskelijat ajattelemaan ja etsimään vastauksia itse. Menetelmä oli aivan muuta kuin mihin Anna-Kaisa oli musiikkikasvatuksen osastolla tottunut. Pieni ryhmä oli tiivis ja yhteys hyvin intensiivinen. Kaikki oli uutta ja oli epävarmaa sekin, mihin oltiin oikein menossa. – Välillä piti vetäytyä miettimään, mistä on oikein kysymys. Hirveän vahva ajatus oli kuitenkin siitä, että tulemme luomaan työpaikkoja ja elättämään itsemme kansanmuusikkoina. Sibelius-Akatemiasta tuli valtion korkeakoulu vuonna 1980. Sen opetukseen hyväksyttiin seitsemän koulutusohjelmaa. Viisi niistä oli itsestään selvää: klassista musiikkia, musiikkikasvatusta ja kirkkomusiikkia. Jazzista tuli kuudes, kun joku asiaa suunnittelevan toimikunnan jäsen totesi, että sitä opetetaan jo monessa Euroopan konservatoriossa. Onko vielä ehdotuksia, kysyi puheenjohtaja. Kerrotaan, että seurasi pitkä hiljaisuus, kunnes joku totesi: no, entäs kansanmusiikki? Eikö kansanmusiikillakin pitäisi olla oma koulutusohjelma? Ja niin siitä tuli seitsemäs. Ensimmäisenä läntisessä Euroopassa. Esikuvia ei ollut. Meistä tuli esikuva. Miksi tämä vallankumouksellinen päätös? 1970-luvulla kansanmusiikki oli kokenut Suomessa huiman nousun. Akatemian rehtori Veikko Helasvuo suhtautui siihen hyvin myönteisesti. Yksi tärkeimmistä päätöksen syistä oli kuitenkin se, että Martti Pokela oli vuodesta 1975 opettanut menestyksellä kansanmusiikkia musiikkikasvatuksen opiskelijoille. Itse toimin Kaustisella Kansanmusiikkiinstituutin johtajana. Toukokuussa 1983 minut valittiin koulutusohjelman ensimmäiseksi lehtoriksi. Kun opiskelijamäärä oli alussa pieni, opetin jokseenkin kaikkia aineita. Se oli ihmeellistä aikaa. Vaikuttavinta oli uuden opetusohjelman laatiminen. Ensimmäisen suunnitelman laati Akatemian hallinto. Se oletti, ettei kansanmusiikissa riittänyt viideksi vuodeksi musiikillista opiskeltavaa. Siksi opiskelun perustaksi otettiin klassinen musiikki ja kansanmusiikin osuus oli tutkimuspainotteinen. Tämä ohjelma pantiin uusiksi jo ensimmäisenä vuonna. Akatemian johto tai hallinto ei koskaan asettanut minkäänlaisia esteitä uudistuksille. Oli loputtoman mielenkiintoista keksiä, mitä ja miten kansanmusiikkia pitäisi opettaa. Opetussuunnitelman taustalla oli kaikki, mitä tutkimus oli saanut selville Suomen kansanmusiikin historiasta. Lisäksi oli erilaisia ideoita Euroopan ja maailman kansanmusiikeista. Toisaalta suunnitelmaa laadittiin yhteistyönä, opettajien ja opiskelijoiden loputtomissa keskusteluissa, vuosi kerrallaan. Kuuden vuoden työn tuloksena oli 60-sivuinen opinto-opas, jonka kirjoittaminen on ollut elämäni sykähdyttävimpiä juttuja, väitöskirjaa monta kertaa merkittävämpi. Tärkeintä oli mahdollisimman laajaalainen musiikkikäsitys ja muusikkoihanne. Koulutuksen aikana muusikon piti olla soittaja, laulaja, esittäjä, säveltäjä, runoilija, tanssija ja soitinrakentaja. Hänen piti esiintyä yksin ja yhtyeessä, duona ja orkesterissa. Maisterina hän sai päättää, miten jatkaa. Multi-instrumentalismi sai aikaan sen, että monet historiaan hävinneet soittimet elpyivät. Improvisaatio taas oli pedagogisesti välttämätöntä, sillä se on ainoa mahdollisuus löytää oma sisäinen muusikkoutensa. Oma lukunsa oli taiteellisten jatkotutkintojen alkaminen 1990-luvulla. Siinäkin oli jotain ainutkertaista. Niin syvällä on harvoin oltu kansanmusiikin historiassa ja nykypäivässä. Mitä enemmän opetettiin ja opiskeltiin, sitä selvemmäksi kävi, että oltiin vasta aivan alussa. Heikki Laitinen Emeritusprofessori Ensimmäisenä Euroopassa Professorit Martti Pokela ja Heikki Laitinen yhteisissä syntymäpäiväjuhlissaan vuonna 2004. Onnittelijana tuleva professori Kristiina Ilmonen. Iis ka Si iri lä Anna-Kaisa Liedes V ilm a H ur sk ai ne n
18 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Tuolloin oli vielä vahva usko, että kansanmusiikkiyhtyeitä perustetaan vielä moniin kaupunkeihin, ja niiden toiminnan ohella opetetaan ja koulutetaan harrastajia. Taiteilijuudesta puhuttiin myös paljon. Edelleenkään ei kunnallisia, valtionapua nauttivia, jatkuvasti toimivia orkestereita ole muita kuin Kansanmusiikki-instituutin suojissa toimiva Tallari. Niekulla oli kova kysyntä ja keikkoja oli paljon. Heti ensimmäisten vuosien jälkeen alkoi myös oma opetustyö, kun seuraavat vuosikurssit tarvitsivat opettajia – Oli aikamoista turbulenssia, kun piti olla yhtä aikaa opiskelija ja opettaja. Kuusivuotisen koulutuksen jälkeen Anna-Kaisa jäi Sibelius-Akatemiaan tuntiopettajaksi. Muutaman vuoden kuluttua vakanssi vaihtui lehtorin toimeen. Sen jälkeen hän on toiminut useissa rooleissa ainejohtajaa myöten. Opetuksen on keskeyttänyt vain muutama taiteiljaapurahakausi ja tohtorintutkinnon valmistaminen. Taiteellinen tohtorintutkinto Matkoja äänen maailmaan sisälsi viisi konserttia ja kirjallisen osuuden ja se valmistui vuonna 2005. Oppilaitoksen on hyvä näkyä ulospäin, mutta paljon tärkeämpää on se, että alalle valmistuneet ammattilaiset näkyvät ja vaikuttavat vahvasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Ja noinhan on tapahtunut. Kun katsoo liki minkä tahansa suomalaisen kansanmusiikkitapahtuman esiintyjäkaartia, koulutustapahtuman opettajaluetteloa tai äänitteiden nimilistaa, useimmilla tekijöistä on jokin yhteys Sibelius-Akatemiaan. Suurin osa valmistuneista vaikuttaa taiteilijoina, pedagogeina ja muissa tehtävissä kotimaassa, osalla on työtilaisuuksia enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Opiskelujen aikana ulospäin suuntautuvaa toimintaa ovat aineryhmän konsertit, kiertueet ja julkaisut. Kansanmusiikin aineryhmä järjestää vuosittain kymmeniä opiskeluihin liittyviä konsertteja kandi-, maisterija tohtoritasolla. Myös opiskelijoiden ja opettajien yhteinen kokoonpano SibA Folk Big Band esiintyy säännöllisesti. Suurin osa tilaisuuksista järjestetään SibA:n omissa tiloissa Helsingissä, mutta tilanteen ja rahoituksen salliessa esiintymisiä järjestetään myös muualla Suomessa ja silloin tällöin ulkomaillakin. Myös julkaisutoiminta on vilkasta. Kun kyseessä on oppilaitos, myös pääosa julkaisuista liittyy tiiviisti opiskeluun ja opettajien taiteelliseen toimintaan. Äänitesarja sai alkunsa 1993. Vähän ennen tätä kansanmusiikin koulutusohjelmalle rakennettiin ensimmäinen oma studio. Se suunniteltiin pedagogisesti sellaiseksi, jossa opiskelijan on hyvä harjoitella ohjatusti ja omatoimisesti studiolaitteistojen käyttöä. Ideana oli, että kansanmuusikon perusvalmiuksiin kuuluu myös luonteva suhde studiotyöskentelyyn ja äänentoiston mahdollisuuksiin. Kansanmusiikin äänitesarjassa on nyt jo liki 200 äänitettä, suuri osa yhteistuotantoja eri levy-yhtiöiden kanssa.Kirjajulkaisujen pääpaino oli aluksi soitto-oppaissa, nyttemmin niiden julkaisemiseen ei ole enää riittänyt resursseja. Useimmat uusista kirjallisista julkaisuista ovat tohtorintutkintojen tutkielmia ja kirjallisia töitä. Yksi ulospäin näkyvä julkaisu on nettisivusto Etno.net. Siellä ovat muun muassa tiedot julkaistuista äänitteistä ja kirjoista. Myös kansanmusiikkia monipuolisesti esittelevä videosarja Musiikin muisti on siellä katsottavissa. Juhani Näreharju julkaisuvastaava Opettaja vuodesta 1984 alkaen Konsertit, kiertueet ja julkaisut Opettajien ja opiskelijoiden yhteinen SibA Folk Big Band vuonna 2022. H an na K ai ja la in en K ar ol iin a Pi rk ka ne n
19 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Toisinaan on puhuttu tavallisten pelimannien ja akateemisesti koulutettujen muusikoiden välisestä kuilusta tai kansanmusiikin opiskelijoiden vähättelystä klassisissa piireissä, mutta Anna-Kaisa ei ole törmännyt kovinkaan paljon kumpaankaan. – Pelimannimestarit kunnioittivat vähän turhankin paljon meitä akateemisia, kun pohjimmiltaan he olivat meidän opettajiamme. Sibelius-Akatemiassa ja Taideyliopistossa on toki saanut taistella aina kansanmusiikin resursseista. Olemme olleet oman tien kulkijoita tässä instituutiossa ja se ei ole aina herättänyt pelkästään ihailua. Entisistä opiskelijoista on tullut esikuvia Resurssit nousevat mieleen myös, kun AnnaKaisaa pyydetään vertaamaan tämän päivän opiskelua alkuaikoihin. Nykyään opiskelijoiden pitää suoriutua opinnoistaan tavoiteajassa. Yksityistunteja ei voida myöntää läheskään yhtä paljon kuin mitä aiemmin oli mahdollista. Tämä tietenkin muuttaa myös opintojen suunnittelun suuntaa. Kaikkea haluttua ei kerta kaikkiaan ehdi tehdä. – Parhaillaan olemmekin tekemässä taas uutta päivitystä opetussuunnitelmaan ja leikkurihan siellä näkyy. Anna-Kaisan mielestä oli etuoikeutettua opiskella 1980-luvulla. – Ensimmäisellä kolmen viikon periodilla vuonna 1984 meitä oli opettamassa Otto Hotakainen ja Arvi Pokela monen muun lisäksi. Pokelan kanssa soitettiin useampi päivä ja äänitettiinkin. Kotona hän oli kertonut onnellisena vaimolleen, että oli saanut soittaa nuorten kanssa. Seuraavana päivänä hän kuoli omalle pellolleen. Kansanmusiikin opiskelu on ollut tasaisen suosittua, vaikka vuosien välillä aina pieniä eroja onkin. Erityisesti hakijamääriin on vaikuttanut alan muiden opintolinjojen lakkauttamiset (ammattikorkeakoulu, konservatorio ja opistotasoiset linjat), joiden myötä hakijoita on hetkellisesti ollut vähemmän. Ilahduttavaa kuitenkin sen sijaan on, että hakijoita tulee nykyään myös sellaisilta uusilta alueilta, joilla ei ole erillistä ammatillista oppilaitosta, vaan aktiiviset kansanmusiikin ammattilaiset tekevät hyvää pohjatyötä musiikkiopistoja kansalaisopistotasolla. Lisäksi Sibelius-Akatemian oma nuorisokoulutus kunnostautuu uusien potentiaalisten hakijoiden kouluttamisessa. Kansanmusiikin opinnoissa on jo pitkään voinut painottaa opintojaan taiteilijaksi, pedagogiksi tai tutkijaksi suuntautumiseen, kuitenkin niin, että kaikki soittavat, laulavat ja tanssivat. Syksyllä 2024 tulee voimaan uusi opetussuunnitelma, jossa maisterivaiheessa näistä kolmesta linjasta tulee valita itselleen sopivin. Sen suuntautumisen sisältöihin keskitytään opinnoissa hieman aikaisempaa ohjatummin. Tavoitteena on kuitenkin mahdollistaa jokaisen opiskelijan tavoitteita ja osaamista tukeva opinpolku, jossa myös näiden vaihtoehtojen välillä on mahdollista tehdä valintoja. Kansanmusiikin koulutus antaa valmiudet toimia hyvin moninaisissa tehtävissä, sillä tiedossa oleva työkenttä on laaja ja toisaalta kuukausipalkkaisia virkoja ei ole juurikaan tarjolla. Jokainen valmistunut räätälöi oman uransa itselleen sopivista tehtävistä. Aineryhmästä valmistuneet työskentelevätkin koko kulttuurin kentällä ympäri Suomea ja myös kansainvälisesti. Yleisimmin tehdään töitä freelance taiteilijoina ja pedagogeina erilaisissa työsuhteissa, mutta myös tutkijoina hankkeissa tai oman taiteilijuuden ja opetustyön pohjaksi. Teatterit työllistävät paljon monipuolisia muusikon, esiintyjän ja luovan osaajan taitoja omaavia alumneja. Muita työtehtäviä on esimerkiksi mediassa, tapahtumatuotannoissa ja oppilaitoksissa muissakin tehtävissä kuin opettajina. Kansanmusiikin koulutuksesta valmistuneille tehdyssä kyselyssä syksyllä 2022 kävi ilmi, että monien työhön kuuluu myös säveltäjänä, sovittajana, sanoittajana ja musiikin tuottajana toimimista, kuten myös asiantuntijatyötä esimerkiksi hankkeissa. Freelance-uran lisäksi monilla on oma yritys tai yhtyeen tai jonkin kollektiivin kanssa pyöritetään yhdistystä tai osuuskuntaa oman työn mahdollistamiseksi. Kansainvälisyys on taiteilijoiden työkentässä tänä päivänä yhä tärkeämpää. Suomesta tulevia kansanja maailmanmusiikin ammattilaisia arvostetaan kansainvälisesti korkealle. Se mahdollistaa työkentän laajentamisen verrattain pienen kotimaan markkinan ulkopuolelle. Lähtökohtaisesti kansanmusiikin aineryhmästä valmistuneet ovat moniosaajia, jotka työskentelevät monissa eri rooleissa – jopa samanaikaisesti. Sirpa Lahti Ainejohtaja Kansanmusiikkipedagogi AMK Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu 2005 MuM Arts Management Sibelius-Akatemia 2012 Kansanmuusikosta on moneksi Myös soitinrakennus ja studiotyöskentely kuuluvat kansanmusiikin opintoihin. Sa m i Pe rt ti lä A nn i La iv or an ta M ik ko M al m iv aa ra
20 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2023 Kansanmusiikilla on vain yksi professori, ja siksi työkenttä on laaja: pitäisi ehtiä toimia sekä perusettä tohtorikoulutuksen parissa ja yliopistoyhteisöllisissä tehtävissä. Aineryhmässä on haluttu panostaa tutkimukseen ja tohtorikoulutukseen. Viimeksi mainittu onkin verrattain laaja osa kansanmusiikin koulutusta: opiskelijoita on tällä hetkellä 17. Suurin osa tekee taiteellista tohtoritutkintoa, mutta mukana on myös tieteellistä tutkintoa tekeviä. Kaikki opiskelijat eivät tule Sibelius-Akatemian kansanmusiikin maisteriohjelmasta, vaan mukana on laaja kirjo eritaustaisia opiskelijoita, myös eri puolilta maailmaa. Sibelius-Akatemian taiteellisessa tohtorikoulutuksessa on tapahtunut vuosien varrella suuria muutoksia: aiem masta lähes kokonaan taiteelliseen työskentelyyn ja viiteen taiteelliseen osioon perustuvasta opinnäytteestä on siirrytty viimeisen kahdeksan vuoden aikana taiteellisen työn ja tutkimuksen kiinteämmin yhdistävään temaattiseen kokonaisuuteen. Kansanmusiikin aineryhmälle muutos ja kytkeytyminen taiteelliseen tutkimukseen on ollut luonteva: aineryhmän koulutuksessa on alusta alkaen ollut tutkivan muusikkouden ajatus. Taiteellinen tutkimus on vain yksi kansanmusiikin tutkimusalue, mutta se on koulutuksen kannalta erityisen kiinnostava: sen kautta on mahdollista saada jaettua esiintyvien ja säveltävien kansanmuusikkojen hiljaista tietoa laajemmille yleisöille. Kansanmusiikin maisteriksi valmistuneet tohtoroituvat toisinaan myös muualta, esimerkiksi musiikkikasvatuksesta, musiikkitieteestä tai folkloristiikasta.Se on arvokasta: alan osaajat tuovat silloin kansanmuusikkouden praktiikan kautta syntyneen näkemyksensä laajalti muiden tutkimuskenttien jaettavaksi. Aineryhmällä on nyt myös ensimmäistä kertaa vierailevia tutkijoita: meiltä tohtoroituneet Arja Kastinen ja Rauno Nieminen jatkavat ulkopuolisen rahoituksen turvin tutkimustyötä vierailevina tutkijoina. Tutkimustaitojen oppimiseen on panostettu myös uudessa opetussuunnitelmassa: kansanmuusikon ammatissa on tärkeää paitsi osata soittaa ja laulaa, myös kyetä kriittisesti reflektoimaan omaa työtään ja keskeisiä alansa kysymyksiä. On hyvä, että opiskelijoiden ei tarvitse profiloitua samalla tavalla, vaan jokainen voi löytää oman painopisteensä opintojen aikana. Tutkimustaidot kiinnostavat monia opiskelijoita, ja aineryhmän perustamassa Kansanmusiikintutkijoiden symposiumissa myös perusopiskelijat käyvät tutustumassa akateemisiin käytäntöihin. Kansanmusiikintutkimuksen aikakauskirja Satasarvi on siirtymässä vertaisarviointiin ja sen myötä samalle julkaisualustalle muiden tieteellisten lehtien seuraan. Kansanmusiikin maisterit, muusikot ja tohtorit tekevät yhä enemmän yhteistyötä myös muiden alojen tutkijoiden kanssa yhteisissä hankkeissa. Parhaillaan aineryhmässä on meneillään useampi kansainvälinen tutkimushanke. Kristiina Ilmonen professori aloitti opinnot 1985 osaston johtaja 1998–2004 tohtorintutkinto paimensoitteista vuonna 2014 Tapaus sai nuoret ymmärtämään, miten tärkeää on saada talteen vielä elävien pelimannien kappaleet, tyylit ja tekniikat, ei vain äänittämällä, vaan soittamalla heidän kanssaan. Anna-Kaisaan tapaus jätti todella syvän tunteen. – Olen onnekseni saanut soittaa ja laulaa monien tyyliniekkojen kanssa. Opiskeluaikana varsinkin Martti Pokelan ja Toivo Alaspään, unohtamatta Laitisen hulluja kokeiluja ja uskomattomia luentoja. Onnellinen olen myös kokemuksista ja reissuista Venäjän ja Viron suomalais-ugrilaisten kansanlaulajien pariin. Mikään nuottien kautta tulkittu ei voita kokemusta laulajien yhteisestä resonanssista. Siinä on jotain maagista ja hoitavaa. Anna-Kaisa murehtii kun nykyopiskelijoilla ei ole enää mahdollisuutta päästä vanhojen pelimannien rinkiin. – Mutta uusia perinteenkantajia on tullut tilalle. Ja ehkä minä olen myös yksi heistä. Jotain on kuitenkin myös sellaista, mistä noina kultaisina vuosina voitiin vain haaveilla. Neljänkymmenen vuoden koulutuksen aikana on syntynyt kokonaan uusi musiikin ala, kansanmusiikin ammattilaiset. Musiikista kiinnostuneella nuorella on Suomessa sen myötä edelleen mahdollisuus löytää kansanmusiikki ja tulla osaksi perinteen ketjua. Vuonna 1983 sellaisia oli vain kourallinen. Tänään ei kukaan kiistä Sibelius-Akatemian merkitystä Suomen – ja monen muunkin kansan – kansanmusiikille. Eikä pelkästään kansanmusiikille vaan kaikelle musiikille ja muillekin taiteille, niin monella kentällä Taidekorkeakoulusta valmistuneet kansanmuusikot nykyään toimivat. Tutkimuksesta Musiikkitalo Helsingin sydämessä on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja myös kansanmusiikin aineryhmän koti. Musiikkitalo otettiin käyttöön vuonna 2011 ja muuten mainiot tilat todettiin heti alussa riittämättömiksi. Valmistuneita 216 maisteria 2 lisensiaattia 30 tohtoria Opiskelijat nyt 46 perusopiskelijaa 17 tohtoriopiskelijaa 2 NoFo-maisteriohjelman opiskelijaa 6 nuorisokoulutuksen opiskelijaa Opettajat nyt 1 professori 9 lehtoria 4 taideopettajaa 43 tuntiopettajaa Julkaisuja 185 äänitettä 36 kirjaa Etno.net-sivusto Konsertteja 20–30 vuodessa D av id Ja ko b Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä numeroina Jim m y Tr äs ke lin