• Irtonumero 8 € 3 • 2024 6 Pinnin Poikien omat tiet MUKANA PELIMANNI-LIITE 14 Nathan Riki Thomson haluaa ylittää kulttuurirajoja 18 Viljandin kansanmusiikkifestivaali ihastuttaa 35 Soitinrakentajien esittelyt alkavat
• 2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 SISÄLTÖ 3 • 2024 17 35 18 KOLUMNISTI Niko Peltonen Viljandi Pärimusmuusika festivaalilla kohtaa niin leppoisuutta kuin hurmostakin. Pinnin Pojat eivät harjoittele Pääkirjoitus............................................................................................................4 Ajassa: Tuulentei – Pokela ...............................................................................5 Unto Kukka – Ihmetyksien kautta kansanmusiikkikentälle ..........10 Esittelyssä Mia Reba: Äänen löytämä laulun lähettiläs ...................13 Nathan Riki Thomson – Kulttuurirajojen yli täytyy luoda yhteyksiä ...................................................................................14 Etno-Espan avajaisissa kuultiin tulevaisuuden kansanlaulu ........20 Pelimanni-liite Koplan ensimmäiset 20 vuotta! .................................................................21 Uudenmaan nurkka ........................................................................................22 Heikki Rassi uudeksi oltermanniksi ........................................................22 Nuottiliite yhteissoittokappaleet Lapista ..............................................23 Varsinais-Suomen kuulumisia ....................................................................27 Huuliharpistien ja SM-kisat 2024 Orivedellä .......................................27 Espoon pelimannit salonkiorkesterina ..................................................28 Kansanomainen paritanssi elää nousukautta .....................................29 Myllerrys-leirin suosio yllätti järjestäjät ...............................................29 Muistoissamme .................................................................................................30 Kansalaisfoorumin koulutustiimi tukee oppimista ...............................31 Jouhikko toi Yuki Hattorin Ikaalisiin .......................................................32 Kansanmusiikkiyhtye Kiurut keikalla Olympiastadionilla .............34 Ethnoleiriläiset ovat maailmanlaajuinen verkosto ...........................36 Levyt ja kirjat .....................................................................................................38 Taustapeilissä Kenneth Nordman .............................................................46 6 Sa ul i H ei kk ilä Sa ul i H ei kk ilä Sa ul i H ei kk ilä Vilppu Vuori rakentaa perinnesoittimia ja toimii oppaana Hattulan kirkossa.
• 3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 ALKUTAHDIT 35 vuotta sitten perustettu ja alkuvuosina kolme levyä tehnyt Salamakannel julkaisee uutta musiikkia. Bafe’s Factory teki yhtyeen kanssa sopimuksen viime kesänä Kaustisella. Uusi albumi, IV, julkaistaan tämän vuoden lokakuussa. Neljännen levyn musiikki sisältää moninaisia tunnelmia sydäntä särkevän lyyrisistä kaunosävelistä kirkonkellosoittoon, Chicagon valssiin, polskaan ja polskettiin tai humppaan. Kielisoittimistot helisevät niin akustisesti että kuin efektoidustikin. Olennainen osa Salamakannelta ovat yhtyeen jäsenten persoonalliset sävellykset. Salamakanteleessa soittavat kanteleita Hannu Saha , kitaraa Antti Kettunen , bassoa Kimmo Känsälä ja viulua, nyckelharpaa ja mandoliinia Arto Järvelä . Pääasiassa instrumentaaliyhtyeenä tunnetun orkesterin uudella levyllä vierailee kaksi hienoa kansanlaulajaa, Jonna Tervomaa ja Ismo Alanko sekä JPP String Quartet . Salamakannel juhlistaa levynsä julkaisua marraskuussa kiertueella eri puolilla Suomea. Salamakannel tekee paluun Salamakannel, Antti Kettunen (vas.), Kimmo Känsälä, Hannu Saha ja Arto Järvelä allekirjoittamassa levytyssopimusta Bafe´s Factoryn kanssa Kaustisella kesällä 2024. Su sa nn a Sa lo ka nn el St af fa n Li nd st rö m Hilja Grönfors Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kunniatohtoriksi Maija Kauhasesta vuoden alumni Taideyliopisto vihki kunniatohtoreiksi kuusi taiteen alalla ansioitunutta henkilöä maisterija tohtoripromootion yhteydessä 16.–18. elokuuta. Yksi heistä oli Hilja Grönfors . Kunniatohtorin arvo myönnettiin Grönforsille hänen työstään perinteisten romanilaulujen tulkitsijana sekä romanien lauluperinteen kerääjänä ja tallettajana. Taideyliopiston kunniatohtoriksi voidaan nimetä kyseisen yliopiston arvojen mukaisesti toimiva henkilö, joka on erityisen ansioitunut taiteen alalla, kehittänyt taiteen koulutusta, edistänyt taiteen asemaa tai vahvistanut taiteen merkitystä yhteiskunnassa. Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää. Ta id ey lio pi st o/ Pe tr i Su m m an en Sibelius-Akatemian Vuoden alumni on kansanmusiikin aineryhmästä vuonna 2015 musiikin maisteriksi valmistunut Maija Kauhanen . Monipuolinen äänitaiteilija tulkitsee itse säveltämäänsä, sanoittamaansa ja sovittamaansa musiikkia kanteleperinnettä ja improvisaatiota villisti sekoittamalla. Laulun ja kanteleen ohella Kauhanen käyttää lyömäsoittimina muun muassa tuulikelloja, emaliastioita ja pukinsarvia. Visuaalisuus on tärkeä elementti monitaiteellisen artistin alati kasvavassa repertuaarissa, mikä näkyy lavalla näyttävinä asuina ja valoteoksina. Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Vuoden 2024 alumnit ovat nuoria tekijöitä, jotka erottautuvat näkemällä toisin ja löytämällä uusia taiteen tekemisen tapoja ja yhteyksiä. Maarianhaminan kulttuurihistoriallisessa museossa avattiin syyskuun lopussa näyttely kitaranvalmistuksen historiasta Suomessa. Suurin osa kitaroista on peräisin Staffan Malmströmin kokoelmasta, joka on ollut esillä aikaisemmin Raaseporin Kitarakartanossa. Näyttelyyn tulee esille noin viisikymmentä kitaraa. Ensimmäistä kertaa esillä on ahvenanmaalaisen Bernhard Lindforsin kitaroita ja myös hänen tekemiään eläinveistoksia. Näyttelytekstit kirjoittaa soitinrakentajamestari Rauno Nieminen. Nostalgitarr-näyttely Maarianhaminassa museum.ax/museer-sevardheter/alandskulturhistoriska-museum Bernhard Lindforsin rakentama kitara. La ur a Iis al o
• 4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 PÄÄKIRJOITUS KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (215) 2024 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. 0500 431 913 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Antti J. Janka-Murros, Jaana-Maria Jukkara, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Pauliina Pajala, Miia Palomäki, Hanna Poikela, Sofia Timonen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Pinnin Pojat, kuva: Sauli Heikkilä Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/2024 ilmestyy 5.12. aineistot 11.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen Kuka sitä konsertissa meteliä piti mitä hä? Kuluvana kesänä olen joutunut jälleen kerran miettimään konserttien äänenvoimakkuutta. Olen itse syyllinen siihen, että oma kuuloni on jo vaurioitunut ja poden tinnitusta. En voi sanoa siitä hirveästi kärsiväni, mutta olisin mieluummin ilman korvissani jatkuvasti soivaa kohinaa ja vinkumista. Onneksi se on pysynyt toistaiseksi siedettävänä ja yritän pitää sen edes nykyisellä tasolla. Ainoa lääketieteellinen hoitokeino on siedätys. Kuuulon alenemaa korjaan Helsingin kaupungin maksamilla kuulolaitteilla. Kuuloni muuttuminen on tehnyt kovaääniset konsertit entistä sietämättömämmiksi. Äänenvoimakkuudesta puhuttaessa kaikki tietävät desibelin. Moni saattaa myös tietää, että desibeliasteikko on logaritminen. Harvalla on ymmärrystä siitä, mitä se tarkoittaa. Omakin fysiikan ymmärrykseni on vähäinen, mutta jotain jaettavaa sain selville. Nollan desibelin äänenpaine on hyttysen ääni kolmen metrin päässä. Kuuloliiton sivujen mukaan keskustelun äänenpainetaso on 50-70 desibeliä riippuen sen kiihkeydestä. Liikenneja ravintolamelu pyörivät 80 desibelin ympärillä, konsertissa äänitaso nousee jo sataan desibeliin. Suihkukoneesta irtoaa vähintään 130 desibeliä. Logaritmisuus tarkoittaa sitä, että äänenpaine kymmenkertaistuu jokaisen belin nousussa. Myös se, kuinka paljon kuulo ääntä kestää on logaritminen. Terveys ei vaarannu kahdeksan tunnin työpäivässä 85 desibelin melussa, mutta 95 desibelin metelissä voi olla vain tunnin päivässä turvallisesti ja sadassa desibelissä 15 minuuttia. Väitän, että kesäkokemuksiini mahtuu useita sadan desibelin ylityksiä. Voin joskus pahoin ruumiini resonoidessa hurjalla volyymilla ajettuihin todella mataliin taajuuksiin. Tuska-festivaalissa en ole koskaan ollut, mutta voin hyvin kuvitella, mistä sen nimi tulee. Metallimusiikin tapahtumaan menevä tietää riskit ja varautuu suojaamaan kuulonsa, mutta liian kovaan äänentoistoon alkaa törmätä jopa kansanmusiikkifestivaaleilla. Mietin, mitä järkeä on äänenvoimakkuuksissa, jotka on pakko vaimentaa terveyssyistä henkilökohtaisin suojaimin? Mietin myös, mitä järkeä on miksata yhtye niin, että massasta ei pysty erottamaan laulua tai yksittäisiä instrumentteja. Valitin erään festivaalin taiteelliselle johtajalle äänenvoimakkuudesta. Hän osin myönsi ongelman, mutta totesi, että on jännittävää, kuinka valituksia aiheuttaneilla yhtyeillä oli oma miksaaja mukana. Eihän tämä uusi asia ole. Muistan oman ensimmäisen rintalastan tärinäni Sleepy Sleepersin konsertissa Vanhalla ylioppilastalolla joskus 1980-luvulla. Mutta tekniikan kehittyessä suihkukoneiden kanssa kilpaileminen äänenvoimakkuudessa on aina vain helpompaa ja halvempaa. Veikkaanpa, että kansanterveys saa näin viljellystä sadosta vielä riesan terveydenhuollon budjettiinsa. Mutta hyvät miksaajat, kertokaa minulle miksi. Sauli Heikkilä Oikaisu: Edellisen lehden kanteen oli lipsahtanut vahingossa numeroksi 3, kun piti olla 2. Pahoittelemme tapahtunutta..
• AJASSA Tuulentei – Pokela 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Kysymykset: Sauli Heikkilä Vastaukset: Soila ja Jyri Sariola Kuva: Jyri Sariola/ Teemu Mattson Kanteletaiteilija Martti Pokelan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Isoisänsä merkittävää musiikillista perintöä juhlistaakseen Sariolan sisarukset; Soila, Jyri ja Petteri julkaisevat levyllisen uusia kappaleita. Pokelan mainio persoona sekä hänen ainutlaatuinen ja monipuolinen taiteensa ovat jättäneet syvän jäljen hänen lapsiinsa, lapsenlapsiinsa ja lapsenlapsenlapsiinsa. Tämä perintö ilmenee edelleen heidän tavassaan ymmärtää ja luoda musiikkia sekä hahmottaa sävelten merkityksiä. Pokela oli kotoisin Haapavedeltä, mutta päätyi Helsinkiin opiskeluidensa vuoksi. Hän vietti viimeiset päivänsä Vartiokylän kotitalossaan Tuulanteissa (2007). Tästä syntyikin myös yhtyeen nimi: Tuulentei. Tässä nimessä kaikuu myös Pokelan Tuulikumpu-levyn kokeelliset musiikilliset matkat 1950–1960-luvuilta. Tuulenteita ei alunperin perustettu yhtyeeksi, vaan prosessi lähti vuonna 2018, kun sisarukset tekivät ensimmäisen kerran Haapavesi Folkeille “Tuulentei – Martti Pokelan jalanjäljissä” konserttikokonaisuuden. Suuren suosion saanut esitys nähtiin toistamiseen nyt juhlavuonna 2024. Tätä yhtyettä varten sävelletty uusi musiikki ja kaikki uudet sovitukset vanhoista kappaleista pohjautuvat Pokelan elämäntarinaan – niin hänen improvisaatioihinsa, lauluihinsa kuin kantelekappaleisiin, joita hän on esittänyt. Albumi äänitettiin Espoossa Jyrin Mimix Studiolla, jossa yhdistettiin mukaan Martin kanteleensoittoa sekä hänen ennenkuulumatonta improvisoitua jouhikon soittoaankin Tuulantei-kodin olohuoneessa. Sitä Jyri oli äänittänyt yli kaksikymmentä vuotta sitten, 2000-luvun alussa. Tuulentei sukeltaa Pokelan tuotantoon tunteella tuoden siihen myös tuoretta näkökulmaa. Levyllä, kuten levynjulkaisukonsertissakin voivat sisarukset nykyteknologian ansiosta soittaa yhdessä isoisänsä kanssa, käyttäen hänen alkuperäisiä musiikkiraitojaan. Tavoitteena on välittää Pokelan merkittävää elämäntyötä kansanmusiikin parissa nykypäivän yleisölle. Vaikka Tuulentei on albumiprojektina kertaluontoinen, niin liveesitykset elävät omaa tarinaansa. Lavalla saatetaan nähdä trion lisäksi Pokelan lapsenlapsenlapsia ja tietenkin heidän mumminsa Eeva-Leena Pokela. Levy julkaistaan isänpäivänä, joka sattuu olemaan tänä vuonna Martin päivä, sunnuntaina 10.11. Levynjulkistuskeikka on seuraavana lauantaina Helsingissä 16.11. klo 14.00, Korjaamon Culture Factoryssa. Lisätietoja lipunmyynnistä ja tulevista keikoista: Facebook sivulta: Tuulentei tai tiina.vihtkari@sublime.fi
• Kimmo Pohjonen ja Arto Järvelä – Pinnin Poikien omat tiet Sauli Heikkilä 6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 A rto Järvelän ja Kimmo Pohjosen Sibelius-Akatemiassa 1980-luvun lopussa alkanut yhteistyö olisi voinut varmasti jatkua pääelinkeinona vaikka vuosikymmenet. Keikkaa piisasi Suomessa ja maailmalla viihdeohjelmia myöten. Ystävykset ihmettelevät vieläkin, mistä riitti energiaa hoitaa kaikki, kun kummallakin oli Pinnin Poikien lisäksi useita kokoonpanoja. Kimmo laskee soittaneensa niihin aikoihin noin kymmenessä yhtyeessä ja Arton keikkatahtia kuvastanee Kaustis-viikon esiintymiset. – Eräänä hulluna vuonna minulla oli 49 keikkaa festivaalin aikana, olisiko ollut vuonna 1988. Tämä jääneekin epäviralliseksi ennätykseksi, sillä nykyään yhdelle ryhmälle annetaan vain pari soittoaikaa. Samanlainen meno jatkui oikeastaan koko seuraavan vuosikymmenen, eikä kumpikaan ole kokenut juurikaan suvantovaiheita monikymmenvuotisilla urillaan. Tiet risteävät Mooses Pässissä Arto Järvelä opiskeli kuuluisalla SibeliusAkatemian kansanmusiikin koulutusohjelman ensimmäisellä vuosikurssilla, joka aloitti vuonna 1983. Kahden ja puolen vuoden opiskelun jälkeen hän päätti hoidella armeijan pois opintojen välissä. Armeijan jälkeen tuli kutsu osin Suomen valtion rahoittaman kansanmusiikkiyhtye Tallarin riveihin. Kun hän palasi opintojen äärelle, oli Sibelius-Akatemiassa opiskelemassa myös Kimmo Pohjonen. – Olin tippunut Niekusta pois ja jatkoin opintojani vuosikurssilla, jonka yhtye oli nimeltään Mooses Pässi. Siinä alettiin touhuamaan Kimmon kanssa, Arto muistelee. Arto ja Kimmo päättivät tehdä tutkintonsa sovitusten osalta duona ja valitsivat soittimikseen kielisoittimet ja huuliharput, joita Kimmo oli alkanut soittaa SibeliusAkatemiassa ensimmäisenä. Sellaisia kokoonpanoja ei tuolloin ollut. – Haluttiin olla omintakeisia muutenkin ja soittaa pelimannimeiningillä sen kummemmin sovituksia tekemättä, Kimmo kertoo. Siitä alkoi Pinnin Pojat. He panivat merkille myös, että molemmat olivat hämäläisiä, Arto Hattulasta – vaikka kaustislaiseen Järvelän sukuun kuuluukin – ja Kimmo Viialasta, 50 kilometriä Hattulasta länteen. Niinpä duo loi itselleen hämäläisen identiteetin ja päätti soittaa hämäläistä musiikki. Alussa vitsinä, mutta ajan mittaan aivan tosissaan. – Siihen aikaan ratsastettiin aika lailla Häme-identiteeteillä. Se oli myös piruilua siihen aikaan meitä hieman naurattaneelle kotiseutuidentiteetin ylikorostamiselle, jota siihen aikaan kansanmusiikissa harrastettiin, Kimmo virnistää. Kovin paljon nostetta ei hämäläisellä kansanmusiikilla aikaisemmin ollutkaan. – Vuosikymmenien aikana ollaan esitelty todella paljon hämäläistä musiikkia ympäri maailmaa, Arto kertoo. Hämäläisyydestä tuli tavaramerkki, samoin pukujen käyttämisestä esiintymisasuina. Siitä ovat ehkä saaneet vaikutteita niin Sväng kuin Antti Paalanenkin . Nimeä ei vielä ollut, mutta kun tuli kutsu keikalle Töölön kirjastoon, niin sellainen piti keksiä. – Kuortaneella oli pelimanni Elias Sorvari , jonka taiteilijanimi oli Pinni. Soitettiin nimikysymyksen tullessa vastaan juuri Pinnin polskaa ja siitä se poimittiin, Kimmo kertoo. Pinniksi kutsutaan Pohjanmaalla myös pienen pojan pippeliä. Tuore duo ei suunPinnin Pojat -duon hykerryttävä ja rivakka yhteissoitto alkoi 35 vuotta sitten. Nykyään duo keikkailee harvoin, mutta säännöllisesti. Harjoituksia ei tarvitse pitää, soitto alkaa kursailematta siitä mihin se edellisellä keikalla jäi. Ti m o K irv es Pinnin Pojat vuonna 1994.
• 7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 nitellut mitään erityisen huolella. Tyyli, nimi ja musiikki tulivat luonnostaan ja lennosta. Tuohon aikaan elettiin kansanmusiikin suosion ties monettako nousukautta Värttinöineen, ja Pinnin Pojille tuli tilausta. Keikkoja tehtiin ahkerasti Suomessa ja maailmalla, julkaistiin kaksi levyä, Pinnin Pojat vuonna 1992 ja Gogo 4 vuonna 1994 ja vierailtiin muiden levyillä. Mestarikansanlaulaja Erkki Rankaviidan kanssa duo teki levyn vuonna 1996. – Kesällä 1994 Kaustisen festivaaleilla oli Tyylien salat -konsertti, jossa olimme Erkin kanssa mukana. Silloin päätettiin aloittaa yhteistyö. Saman vuoden joulukuussa olimmekin jo Karijoella Erkin luona suunnitttelemassa ja harjoittelemassa ohjelmistoa, Kimmo muistele. Pinnin Poikien kiihkeimmän jakson loppupuolella 1996-1997 yhtye oli Pertti Reposen sketsiohjelman Olen finni vakiovieras. Niihin aikoihin alkoi kiire painaa, ja päätettiin yhdessä hiljentää duon tahtia ja keskittyä enemmän muihin mielenkiinnon kohteisiin. Niitä on kummallakin riittänyt. Kimmo puurtaa ideat todeksi Kimmo Pohjosen kiihkeä kansainvälinen ja vertaansa vailla oleva ura on kulkenut Pinnin Poikien tavoin luontevasti ja rypistämättä. Töitä se toki on vaatinut. Kimmon työmoraali onkin ihailtava. – Tulen työhuoneelle joka arkiaamu noin yhdeksään mennessä ja alan töihin. Inspiraatioita on turha etsiä, maailma on ideoita täynnä. Niiden toteutus vaatii vain työtä, Kimmo kertoo. Vaikka hän on ollut hyvin monessa mukana, kansainvälisistä kokoonpanoista Ismo Alanko Säätiöön ja yhteistyöhön maailman tunnetuimman klassisen jousikvartetin Kronoksen kanssa, kaiken keskiössä on ollut soittaminen sooloartistina. Se, millaisena taiteilijana Kimmo Pohjonen tänään tunnetaan, sai alkunsa Sibelius-Akatemian opintojen lopussa tehdystä soolokonsertista. – Olin soittanut sitä sun tätä huuliharpun ohella – viulua, kannelta, jouhikkoa – ja päätin palata viisiriviseen, joka oli alun perin pääsoittimeni. Sibelius-Akatemiassa en sitä ollut soittanut. Konserttikokonaisuuteen vaikutti myös se, että olin käynyt opintomatkoilla Tansaniassa ja Argentiinassa. Noilla matkoilla tajusin että oman jutun tekeminen soittimella, joka on parhaiten hallussa olisi ehkä palkitsevin lähtökohta ensimmäisessä soolokonsertissa. Konsertti kuului Sibelius-Akatemian Kallio-Kuninkala -festivaalin ohjelmistoon ja Kimmo halusi esitellä haitarin uudessa valossa. Elektroniikka tarjosi siihen mahdollisuuden. Kimmo on vienyt äänenvahvistuksen ja sen manipuloinnin ei vain seuraavalle tasolle, vaan seuraaviin kerroksiin, joissa vain taivas on rajana. Kimmon haitari on aivan tavallinen vapaalehdykkäsoitin, mutta hän pystyy myös ohjelmoimaan akustisen soittimensa jokaisen näppäimen tuottamaan erikseen mitä tahansa synteettistä ääntä tai modifioimaan haitarin omaa ääntä esimerkiksi neljä oktaavia alemmas. Kimmon haitarin käytöstä elektroniikan kanssa on kirjoitettu aikaisemmin Riffi -lehdessä ja Kimmo kertoo siitä myös syksyllä ilmestyvässä Haitari -lehdessä. Hänellä ei ole salaisuuksia tekniikan suhteen. Kimmo Pohjonen musiikin maisteri, s. 1964 Taiteellinen toimnta 2000 luvulla Merkittävimmät teokset/sävellykset Zone (2020-2024) Vabadus (2022) Magna (2022) UNIKO (2021) Breath (2017 -2019) Energy Soundscapes (2017) Ultra Organ (2016 -2017) Cold Storage 2015 Halli (2015) Sensitive Skin (2015) Sibelius Karjalan korpiteillä (2015) POHJONEN ALANKO (2015) Kimmo Pohjonen 50 v-juhlakonsertit (2014) Romani katusoittajat (2012) Bright Shadow (2012) Haitari painia (2010) Maamoottori Sinfonia (2008) UNIKO (2004) Kalmukki Sinfonia (2000) Kimmo Pohjonen soolo (1998 2024) Merkittävimmät levytykset 2022 Voice of Northern Lowland CD Pohjonen Alanko 2018 Northern Lowland EP Pohjonen Alanko 2015 Sensitive Skin (Ondine/Naxos) Kimmo Pohjonen soololevy 2012 Murhaballadeja (Ondine/Naxos) Heikki Laitinen / Kimmo Pohjonen 2011 Uniko (Ondine/Naxos) Kronos Quartet / Kimmo Pohjonen 2009 Quiver (2009 Rockadillo/Westpark) KTU (Trey Gunn, Pat Mastelotto, Kimmo Pohjonen) 2005 8 Armed Monkey (2005 Rockadillo/ Westpark) KTU (Trey Gunn, Pat Mastelotto, Kimmo Pohjonen) 2005 Uumen (Rockadillo/Westpark ) Kimmo Pohjonen / Eric Echambard 2004 Iron Lugn (Soyuz Russia) Kimmo Pohjonen Soolo compilation 2002 Kalmuk (Rockadillo/Westpark) Kimmo Pohjonen / Tapiola Sinfonietta 2002 Kluster (Rockadillo/Westpark) Kimmo Pohjonen / Samuli Kosminen Kuva-ja äänituotannot, musiikin sävellys Invisible Demons dokumenttti 2021 Nälkämään Sampo dokumentti (2016) Cold Storage -tanssielokuva (2015) Soundbreaker-dokumentti (2014) Jadesoturi (2006) Palkinnot Pohjoismainen NPU-Palkinto 2022 Monialaisen taiteen valtionpalkinto 2016 Etno Emma 2016 Pro Finlandia 2012 Vuoden Esteettinen teko palkinto 2012 Jussi palkinto 2007 Teosto palkinto 2003 Vuoden muusikko 2002 Vuosikymmenien aikana ollaan esitelty todella paljon hämäläistä musiikkia ympäri maailmaa. M in na H at in en Kimmo Pohjonen Huvilateltan 60 -vuotisjuhlakonsertissa elokuussa 2024. Sa ul i H ei kk ilä
• 8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 – Olen ollut aina hyvin avoin, koska haluan kehittää haitaria maailman monipuolisimmasta soittimesta vielä monipuolisemmaksi ja siksi jaan kaiken tietoni mielelläni sille, joka siitä on kiinnostunut. Mitä kaikkea soittimellani nykyään teen on hyvin vaikeaa avata tällaisessa haastattelussa lyhyesti, huokaa Kimmo. Pohjosen soolokonserteissa on aina ollut myös visuaalinen ulottuvuus. Kimmo tekeekin mielellään yhteistyötä niin visualistien kuin valosuunnittelijoidenkin kanssa. Joskus on mukana ollut myös tanssija, kuten duetossa Minna Tervamäen kanssa vuonna 2014 ja esiintymisissä Tero Saarisen kanssa. Soolojen ohella hän on esiintynyt niin klassisten orkestereiden kuin urkutaiteilijoidenkin kanssa. Uniko -teosta hän on esittänyt useiden orkestereiden kuten Kronos-kvartetin ja Tõnu Kaljusten johtaman Tallinnan kamariorkesterin kanssa. Viimeksi mainittu oli mukana elokuussa Helsingin juhlaviikkojen 60-vuotisjuhlakonsertissa. Kotona ja ulkomailla Kimmo kertoo kansainvälisen uran saaneen kunnon vauhdin maailman suurimmasta maailmanmusiikin markkinointitapahtumasta Womexista vuonna 1997. – Siitä lähti jokin kummallinen hype vaikka yleisöä oli vain nelisensataa. Kaikki puhuivat siitä koko viikonlopun ja vuosien jälkeen minulle on tultu sanomaan, että ”mä oon nähnyt sut”. Tuskin ne kaikki on siellä olleet… Loisteliaitten ja suurtenkin kansainvälisten tuotantojen keskellä Kimmo on ehtinyt vuosien varrella tehdä kotimaassakin kaksikin erityistä ja hyvin sympaattista projektia. Kimmon kanssa esiintymässä ovat olleet niin painijat kuin maamoottoritkin. Moottorimagiaa-esityksessä maamoottorit tahdittivat Kowan Teknologian päivillä Rämsössä Kimmon soittoa ja Ismo Alangon laulua vuonna 2011. Mukana olivat myös tanssija Reijo Kela ja sirkustaiteilija Ville Walo . Haitaripainia -esitys sai ensi-iltansa vuonna 2010. Kimmo halusi tuoda hienon kadonneen perinteen painin ja haitarimusiikin yhdistämisestä uudessa muodossa lavalle. Esityksen koreografian teki tanssija ja koreografi Ari Numminen . – Nämä projektit ovat sosiaalisuuden kannalta olleet kyllä vaativimpia. Paljon helpompaa on työskennellä muusikoiden kanssa. Mutta jos ne tyypit, jotka eivät normaalisti toimi taiteen alueella, saa mukaan omalla visiolla, niin onhan se mieletöntä. Kimmo on esittänyt molempia projekteja myös ulkomailla Australiaa myöten. Unohtaa ei sovi myöskään pientä, mutta inhimillisesti äärettömän arvokasta projektia, jossa Kimmo soitti konsertin Helsingissä tapaamiensa romanikatusoittajien kanssa äitienpäivänä 2012 hermostuttuaan hyljeksivään suhtautumiseen kaduilla kerjääviin romaneihin. Kimmon musiikissa on sanomaa. Helsingin Juhlaviikoilla ensi-iltansa saanut teos 60 zone ottaa kantaa niin sotiin, ilmastonmuutokseen kuin metsätuhoihinkin, mutta tuo samalla yleisölleen myös lohtua. Marraskuussa se nähdään Tamperetalossa jatkeena Helsingin 60-vuotisjuhlakonsertille. – Kimmo on luonut oman musiikillisen tyylisuuntansa tavalla, johon ei joka poika pysty. Olen aina arvostanut sitä, kuten myös konserttien visuaalisuutta ja kantaaottavuutta, kiteyttää Arto ystävänsä uraa. Arton luonteva urakehitys Siinä missä Kimmo lähti mellastamaan maailmalle luoden uutta musiikillista tyylisuuntaa, on Arton ura nojannut koko ajan vahvasti perinteeseen. Ulkomaan keikkoja on vuosittain 10-15, ja kotimaassa niitä on senkin edestä. Tällä hetkellä Arto on ollut neljä vuotta jälleen Tallarissa 65 prosenttisella työajalla, ja se merkitsee säännöllisten tulojen lisäksi paljon reissaamista kotimaassa. Tallarin ohella Arto soittaa muun muassa WAOssa, Nordik Treessä ja JPP:ssä, tekee soolokeikkoja, studiokeikkoja ja opettaa. Uraan yhtyeitä mahtuu Arto Järvelä musiikin maisteri, s. 1964 Sävellyksiä n. 160, sanoituksia 25, sovituksia n. 425 kpl Nuottikirjat Nordik Tree Music Book (NDTB20) 2020 Nordik Tree Contradans (NDTB21) 2021 Åboländska Låtar (OAP2) 2014. Åboländska Låtar 2 (OAP3) 2021. JPP nuottivihkot 1 (1988), 2 (1990) 3 : History (2000) ja 4 : StringTease (2002). Arto Järvelä plays fiddle (OAP1) 2000. Frank Hietalan nuottikirja (KIJ 46) 1998. Tärkeimpiä yhtyeitä ja levytyksiä Ampron Prunni (AMPRCD06) 2006 Anssi Känsälä Band Lastu (AKCD17) 2017 The Helsinki Mandoliners (KICD 38) 1995 Erik Hokkanen & Lumisudet: Kaustinen, Texas (OMCD 65) 1995 Cool Things (HWCD15) 2015 JPP Laitisen Mankeliska (OMLP 9) 1986 New Finnish folk fiddling (OMCD 15) 1988 I’ve found a new tango (OMCD 32) 1990 Pirun polska (OMCD 37) 1992 Kaustislainen rapsodia (OMCD 53) 1994 String Tease (ZENCD 2056) 199 Artology (OartCD4) 2006 Live in Duluth (tuplaCD) 2011 Taivaankansi Skywire (JPPCD015) 2015 JPP ja Pentti Rasinkangas (JumiCD17) 2017 JPP & Panu Savolainen (Doorbell) 2023 Arto Järvelä soolo Polska Differente (OArt CD 1) 1994 Arto Järvelä plays fiddle (OArt CD 2) 1999 Arto Järvelä Far In! (OArt CD 3) 2004 Arto Järvelä plays fiddle Vol. 2 ’Crosstuned’ (OArt CD 5) 2011 Arto Järvelä plays fiddle Vol. 3 ’On the coast’ (OArt CD 6) 201 Arto & Antti Järvelä ’Os Fera Liluli’ (OArtCD8) 2014 Arto Järvelä & Tapani Varis (OArtCD10) 2018 Järvelän pelimannit: Leipä työllä ja särvin soitolla (OMLP 24) 1989 Maria Kalaniemi & Aldargaz: Ahma (ZENCD 2059) 1999 Maria Kalaniemi & Vilda Rosor (Aito) 2010 Koinurit: Yllätyspaartit (OMCD 34) 1990 Niekku: Niekku 1 (OMLP 11) 1988 Nikolai Blad, Missä Kävit? (LUOMACD-4) 2004 Nordik Tree (NDTCD006) 2006 Nordik Tree Contradans (NDTCD010) 2010 Salamakannel: IV (Bafes) 2024¡ Tallari: Luontua (KICD 113) 2021 Pelimannitalolla (KICD118) 2024 WAO:Maailma on hullu (WAOCD1) 2017 Ånon Egeland, Bruce Molsky & Arto Järvelä: Rauland Rambles (OArtCD9) 2016 Lisäksi mukana noin 50 muulla levyllä Elävää kuvaa Fiddling it all back home (KMDVD06) 2006 JPP: Puikkoristikko (EiV-1) 1993. Under the red star (2011) CAN (c,m) Yo ko N oz ak i. Arto Järvelä Sapporossa.
• 9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Aletaan soittaa ja katsotaan mitä siitä tulee. kymmenittäin. Tunnetuimpia lienevät jo manittu JPP, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelman ensimmäinen yhtye Niekku, Eric Hokkasen Lumisudet ja juuri paluun tehnyt Salamakannel. – Ei tässä ole kauheasti ehtinyt miettiä ja suunnitella uraa. 1990-luvun lopulla oli niin paljon yhtyeitä, että parempi oli antaa asioiden mennä vain luontevasti eteenpäin. Välillä on saanut apurahojen turvin kokeilla siipiään johonkin suuntaan. Toki pienistä puroista tulee freelancerin toimeentulo. Jokainen apurahataiteilija tietää, että vaikka olisi apuraha, pieni puro on sekin.Töitä riittää ahkeralle tekijälle ja Artolle ja yhtyeilleen on ollut kysyntää läpi vuosikymmenien. Yhtyeitten ja duojen ohella Arto on soittanut myös melko paljon soolokeikkoja. Soololevyjäkin on kertynyt puolenkymmentä. On kiinnostavaa miettiä kahden niin erilaisen sooloartistin esiintymistä. Kimmolla on näyttävä show ja Artolla akustinen soitin – viulu, avainviulu, mandoliini tai jouhikko –, ja molemmissa välittyy lavalta läsnäolo ja karisma. Taidot ihastuttavat ja tunteet nousevat pintaan kummankin keikalla. Arton eräänlainen huipennus sooloartistina on Far in! -cd vuodelta 2004. – Halusin tehdä soolojutun, missä on paljon improvisaatiota. Se oli tutkimusmatka siihen, mitä voi tehdä itsekseen. Toinen kiinnostava projekti oli sukeltaminen Mats Berglundin kanssa Norjan metsäsuomalaisten musiikkiin. Artoa kiinnosti, mitä suomalaista heidän musiikissaan on jäljellä. Arto meni tapaamaan norjalaista pelimannia Atle Lien Jensseniä , joka opetti Artolle muutaman päivän aikana metsäsuomalaisten kappaleita. Mitään suuria yhtymäkohtia ei tosin tullut vastaan. – Kolmessa-neljässä sadassa vuodessa kaikki ehtii muuttua. Rakennuksissa ja työkaluissa saattaa nähdä enemmän suomalaista kuin musiikissa. Siitä oli kehittynyt ihan oma lajinsa. Se oli kuitenkin mielenkiintoinen retki ja siinä musiikissa on jotain suomalaista, josta voi ammentaa uutta.Arto soittaa edelleen norjansuomalaisten kappaleita, ja Kaustisellakin oli vielä viisi vuotta sitten aiheesta hänen ja Berglundin konsertti. Tällä hetkellä aktiivisista kokoonpanoista Tallarin ohella on tärkein JPP. Yhtye julkaisi keväällä vibrafonisti Panu Savolaisen kanssa levyn, ja teki sen tiimoilta kiertueen Suomessa. Savolainen oli kuullut JPP:tä kahdeksan vuotta sitten, ihastunut se sointiin ja ehdotti yhteistyötä. Arto on tyytyväinen tämänhetkiseen toimenkuvaansa Tallarissa, joka jättää aikaa muillekin töille. Tallarissa soittaminen tuntuu tärkeältä monella tapaa, erityisesti lukuisissa koulukonserteissa. – Se on valistustyötä, varsinkin kun tietää, että eivät ne natiaiset kuule kansanmusiikkia juuri missään muualla. Se innostus on hyvin palkitsevaa Tallarin toiminta on turvattu ainakin kolmeksi vuodeksi, kun valtionosuus on budjetoitu siihen asti. – Eiköhän siitä pikkuhiljaa voisi siirtyä eläkkeelle, mutta eipä tästä hallituksesta tiedä, onnistuuko, tuumii Arto. Kimmo ihailee Arton urassa sitä, että vaikka hän on syntynyt voimakkaaseen pelimannisukuun ja käynyt läpi SibeliusAkatemian mankelin, hän on pystynyt sääilyttämään oman sisäisen identiteettinsä. – Arto on uniikki, ja jos jostain voi sanoa, että on uniikki, niin se on siinä. Pinnin Poikien keikkatahti Moni yhtye uhoaa, että ei ole lopettanut tai hajonnut, vaikkei ole tehnyt yhtään keikkaa vuosikymmeniin. Pinnin Pojat ei kuulu niihin. Jos ei koronavuotta lasketa, niin likipitäen joka vuosi on tehty ainakin yksi keikka. Tänä vuonna se tapahtui Samuelin Poloneesissa. Ensi vuoden keikkakin on tiedossa. Ahkera, mutta lyhytaikainen keikkamyyjä Kimmo Pohjonen sai duon esiintymään Folklandialle ensi vuoden tammikuussa. Kummallakaan ei ole tullut mieleenkään lopettaa, hämäläinen musiikki tarvitsee tulenkantajansa. Kimmo ihmettelee, miten helposti soitto jatkuu siitä, mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. – Arto soittaa arjessaan samoja soittimia, mutta minä en väliaikoina koskekaan huuliharppuun tai kaksiriviseen haitariin. Pinnin Pojat voisivat hyvin olla täyspäiväinen yhtye, niin suurta suosiota se nauttii. Sellaista ei ole kuitenkaan näköpiirissä, mutta jatkoa seuraa. Yksi syy siihen on, että ei tarvitse treenata. – Ei siitä mitään tulisi, jos pitäisi monta päivää hikoilla, se lähtee heti, Kimmo kuvaillee.Pinnin Pojilla ei ole yhtä tapaa tehdä, vaan aletaan soittaa ja katsotaan, mitä siitä tulee. – Jatkuvuus liittyy siihen fiilikseen, mikä yhdessä soittamisesta tulee. Ja tarvitseehan hämäläinen perinne edellenkin kirkkaimman lyhdynkantajansa, myhäilee Arto. Kimmo Pohjonen 60 vuotisJuhlakonsertti Tampere Talossa 10.11 Tallari rahvaanmusiikin kerholla Tampereella 15.11., Salamakanteleen kiertue viikolla 45 Pinnin Pojat Folklandialla 10.1.2025 Pinnin Pojat: Vuonna 1989 perustettu duo, jossa soittavat Arto Järvelä viulu, mandoliini, nyckelharpa, laulu Kimmo Pohjonen 2-rivinen haitari, huuliharppu, gogo marimba, laulu Levytykset Pinnin Pojat (AMFCD 2002) 1992 Gogo 4 (AMFCD 2007) 1994 Hala hoa hi! (YSYCD-90002) Erkki Rankaviita & Pinnin Pojat (KICD 44 Kiertuetia Skandinavian ja USA:n lisäksi mm. Saksaan, Ranskaan, Pakistaniin, Intiaan, Kanadaan, Peruun, Boliviaan, Venezuelaan, Hollantiin ja Islantiin. Jo rm a A iro la Pinnin Pojat Samuelin Poloneesissa Ritarihuoneella Helsingissä 2024.
• 10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 I iläinen mestaripelimanni vastaa sateisena perjantai-iltana puhelimeen kotonaan. Unto Kukka pääsee kertomaan tarinansa tuoreen tittelin takana. Titteli on merkittävä myös laajemmassa mittakaavassa, sillä edellisestä nimityksestä Pohjois-Pohjanmaan alueelle on vierähtänyt jo hyvä tovi aikaa. Pitkän alakoulunopettajan uran tehneellä Kukalla musiikki on pysynyt luontevasti työn ohessa mukana. Vapaa-ajalla hän on kerennyt sekä soittaa että toimia vetäjänä monissa eri kansanmusiikkija pelimanniyhtyeissä. Lisäksi Kukka on ansioitunut pelimannimusiikin sovittajana. – Iin pelimanneissa olen ollut mukana ihan 80-luvun alkupuolelta lähtien. Sitten kun laulajia alkoi tulla mukaan niin monia, vaihdettiin nimeksi Iin laulupelimannit. Nykyään yhtyeessä on noin puolet soittajia ja puolet laulajia. Ryhmä on toiminut pian 55 vuotta. Kansanmusiikin pariin Kukka on päätynyt omien sanojensa mukaan monien ihmetyksien kautta. – Opiskellessa piti opetella soittamaan pianoa ja harmonia, mitä alakoulun opettaja työssään tarvitsi. Ennen sitä, jo nuorempana, olin kiinnostunut kuitenkin kitaran soitosta. Beatles-buumi oli silloin kuumimmillaan, joten kaikkihan silloin halusi soittaa kitaraa. Koska kitaraa ei muualta löytynyt, rakennettiin sellainen itse. Klassista kiKaustinen Folk Music Festival myönsi kesällä 2024 neljälle pelimannille arvonimen mestaripelimanni. Yksi tämän vuoden arvonimen saaneista on iiläinen Unto Kukka, joka on tehnyt pitkän uran niin opettajan työssä kuin kansanmusiikin parissa Pohjois-Pohjanmaalla. Ihmetyksien kautta kansanmusiikkikentälle Monitaitoinen mestaripelimanni Unto Kukka Unto Kukka keikalla Oulun Turkansaaressa Iin laulupelimannien kanssa vuonna 2019. Kuka Unto Kukka, s1947 Mistä? Pudasjärveltä lähtöisin, sittemmin iiläinen Missä voi nähdä? Iin Laulupelimannit, Ii-team, Pohjankartanon mandoliinit Sofia Timonen
• 11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 taraa Kukka opiskeli konservatoriossa, ja sittemmin kitara vaihtui mandoliiniin. – Kokeilin myös viulua, mutta ei se minua oikein sytyttänyt, Kukka toteaa. Kukan mielestä kansanmusiikkikenttä tarjoaa monenlaista soitettavaa mandoliinilla, mutta myös Beethovenin sonaatit ja Vivaldin konsertot taittuvat monipuoliselta mestaripelimannilta. Klassisen musiikin puolelta vain soittokaverit puuttuvat. Pelimannihommiin soittokavereita löytyy sitäkin enemmän. Pelimannipiirit eivät rajoitu pelkästään Iin laulupelimanneihin. Kukka on mukana myös Oulun Pohjankartanossa kokoontuvassa mandoliiniryhmässä sekä laulupelimannien oheen syntyneessä Ii-teamissa. Hän on myös aktiivinen festivaalikävijä ja viime kesänäkin oli Kaustisella yhdeksän keikkaa Iin Laulupelimannien, Ii-teamin ja Pohjankartanon mandoliinien riveissä. Pudasjärveltä lähtöisin oleva Unto Kukka kuvailee, että kotipitäjässä kansanmusiikki ei ollut kovin suosittua. Opettajakoulutuksen kautta monet kansanlaulut ja -sävelmät tulivat tutuksi. Myöhemmin repertoaariin on sujahtanut kansanlaulujen kautta helposti paikalliset pohjoispohjalaiset pelimannisävelmät niin Vepsän nuottikirjasta kuin eri pelimanneilta. – Erityisesti Johan Julinin ja Johan Lemanin nuotteja ja Iin seudulta peräisin olevia kappaleita pitäisi soittaa enemmän, Kukka toteaa. Lempikappaletta Kukka ei osaa sadoista hyvistä sävelmistä valita. – Esimerkiksi Johan Julinin katrilleja on mukava soittaa, sillä ne tuovat haastetta. Oulun seudun Vepsän nuottikirja ja Haanpään keräämät nuotit ovat tuoreelle mestaripelimannille mieleistä soitettavaa. Vepsän nuottikirjalla on itsellään mielenkiintoinen syntytarina: nuottilehdet piilotettiin talon vintille sammalten sekaan. Sieltä ne löydettiin taloa purettaessa 1948. Unto Kukka on ollut kymmeniä vuosia osana Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen johtokuntaa toimien niin rivijäsenenä kuin puheenjohtajanakin. Tuore mestaripelimanni on täten saanut seurata Pohjois-Pohjanmaan pelimannibuumia pitkään hyvinkin läheltä. – Oulun seudulla pelimanniryhmien kulta-aika oli 70-luvulla. Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys perustettiin, ja yhdistyksen kurssit ja kokoontumiset jakaantuivat ympäri Pohjois-Pohjanmaata, Kukka kertoo. Tätä ympäri Pohjois-Pohjanmaata levittäytyvää toimintaa Kukka toivookin lisää. Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen toiminta keskittyy pitkälti Oulun seudulle levittyen ja laajentaen toimintaansa kurssien ja tapahtumien muodossa ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Seuraavan kerran Iin Laulupelimanneja sekä juuri valittua mestaripelimannia pääsee kuulemaan Iin Syyssoitossa sunnuntaina 13.10. Iin Syyssoitto on kansanmusiikkija kuorokonsertti ja tänä vuonna Syyssoitto järjestetään jo 27. kerran. Tuore mestaripelimanni Unto Kukka on lähtöisin Pudasjärven Iinattijärveltä, mutta asuu nykyään Iissä ja toimii monenlaisissa rooleissa Oulun seudun kansanmusiikkipiireissä. Ammattiuransa hän teki peruskoulun 1-6 luokkien opettajana. Mestaripelimanni, mestarikansanlaulaja ja mestarikansantanssija ovat arvonimiä, jotka myöntää Kaustinen Folk Music Festival henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioillaan on edistänyt kansanmusiikkia tai kansantanssia ja niiden harrastamista. (lähde: Kaustinen Folk Music Festival) Su sa nn a Sa lo ka nn el Ainoana Suomessa kansanmusiikin ammattikorkeakoulutason opetusta tarjoava Centria-ammattikorkeakoulu käynnistää näppäripedagogiikkakoulutuksen. Centriassa voi suuntautua instrumenttipedagogiksi tai musiikinohjaajaksi klassisen musiikin, kansanmusiikin ja rytmimusiikin genreissä. Syksystä 2025 alkaen instrumenttipedagogin suuntautumisvaihtoehdon alla tarjotaan myös näppäripedagogiikan opintoja, joihin voi suuntautua kaikissa genreissä ja kaikilla instrumenteilla. Näppäripedagogiikan suuntautumisvaihtoehto antaa valmiudet kehittyä musiikin alan moniosaajaksi, jonka osaamisen keskiössä on paikallisperinteet huomioiva, genrerajat ylittävä opettajuus. Oman pääaineen instrumenttipedagogin opinnot muodostavat opintojen pohjan. Näppäripedagogiikan opintojen painopisteinä ovat muusikkous, yhteismusisoinnin taidot sekä kansanmusiikin soveltaminen ammatillisessa toiminnassa. Opintosuunnitelmaa näppäripedagogiikan suuntautumisvaihtoehdolle työstävät kokeneet näppäriopettajat Anni Järvelä ja Pilvi Järvelä. Centria-ammattikorkeakoulu toimii Kokkolassa. Centria aloittaa näppäripedagogiikkakoulutuksen Majaoja-säätiö jakoi apurahoja Tamperelainen Majaoja-säätiö palkitsi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla muusikoita yhteensä 25 000 eurolla. Suurimmat, 3 000 euron apurahat saivat kansantanssiyhtye Vinhakat ohjelmistotuotantoon sekä yhtyeet Pirulainen ja Lapua-Uusi-Guinea kuten myös muusikot Leija Lautamaja ja Vilma Jää . Lisäksi 2 000 euron apurahan saivat Vilma Talvitie soitinhankintoihin, Emilia Lajunen esiintymismatkojen kustannuksiin sekä Petra Poutanen ja Armas E. Leopold -yhtye esiintymisja äänityskustannuksiin. Jukka Heinämäen säätiö palkitsi 2 000 eurolla hänen aktiivisesta toiminnastaan kansanmusiikin ja kansantanssin hyväksi. Säätiön asiamies Ritva Tiainen jakoi palkinnot Kaustinen Folk Music -festivaalin yhteydessä. Säätiö jakoi jo aiemmin heinäkuussa Jämsässä Kaustinen etkot -tapahtumassa Jämsän Soimannit ry:lle sekä sen pitkäaikaisille aktiivitoimijoille apurahoja yhdistyksen 50-vuotisen toiminnan kunniaksi. Kansanmusiikki on tänä vuonna Majaoja-säätiön vuositeema.
• 12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Kaustisella nimettiin tänä vuonna kolme uutta mestaripelimannia, Unto Kukka, Jari Paavola ja Jarmo Varila sekä mestarikansanlaulaja Liisa Matveinen. Pelimanniliitteen aktiivisena kirjoittajanakin tuttu iiläinen Unto Kukka on Pohjois-Pohjanmaan musiikkiperinteen uuttera vaalija, jonka haastattelun voi lukea toisaalta tästä lehdestä. Ilomantsilaisen Liisa Matveisen lapsuudessa ja nuoruudessa laulu oli tärkeä osa perheen ja yhteisön elämää. Tutuksi Liisalle tulivat jo varhain niin runolaulu, itkuvirret kuin eri kansanlaulun kerrostumat. Matveinen pääsi opiskelemaan kanteleensoittoa Sibelius-Akatemiaan vuonna 1981, ja vuonna 1983 hän siirtyi vasta perustetulle kansanmusiikkilinjalle. Runolaulusta tuli opiskeluaikoina läheisin ilmaisumuoto. Matveinen on esiintynyt ja esiintyy muun muassa yhtyeissä Niekku, Hedningarna, Suden aika sekä Surento. Uralleen tärkeinä vaikuttajina hän mainitsee Heikki Laitisen sekä vanhat soittajat, laulajat ja itkijät, joilta on saanut ammentaa oppia, asennetta ja ymmärrystä. Erityisesti Matveinen korostaa Martta Kuikan ja Sanni Pyörnilän roolia ja merkitystä. Kokemäkisen Jari Paavolan soittoura sai alkunsa nuorena poikana kansalaisopistosta, Säkylän harmonikoista ja paikallisen harmonikkayhdistyksen kursseilta. Kansanmusiikki-innostus alkoi toden teolla, kun hänet kutsuttiin Kustaan soittoon Euran pelimannien riveihin. Euran pelimanneissa soittaneesta Olavi Järvisestä , legendaarisen Kustaa Järvisen pojasta, muodostui oppi-isä sekä pitkäaikainen ja tärkeä soittokaveri. Lisäksi Jari on soittanut pitkään mestaripelimannien Arvo Viitaniemen ja Pentti Mattsonin kanssa. Hän on myös kirjoittanut lukuisia nuottikirjoja eri soittajilta, sovittanut kansanmusiikkia yhtyeille, tehnyt omia sävellyksiä sekä tallentanut pelimannimestareiden soitteita. Jarmo Varila on kaustislainen viulupelimanni, jonka innoittajina ja esikuvina ovat toimineet erityisesti oma vaari Veikko Varila , Pentti Myllykangas sekä Johannes Järvelä . Perinteinen ylisukupolvinen Järvelän kylän vanha tyyli kuuluu Jarmon soitossa erityisen vahvana ja kirkkaana. Jarmo Varila vaikutti JPP:n riveissä pitkään, ja esiintymisiä oli eri puolilla maailmaa. Opettajistaan Jarmo Varila nostaa esiin Timo Kankaan , Juha Kankaan ja Mauno Järvelän , jonka merkitystä soittouransa tukijana ja kannustajana Varila korostaa erityisesti. Kansanmusiikkijuhlien festivaaliplaketin sai mm. Eteläpohjalaisten Spelien puuhamiehenä tuttu Timo Saarimäki . Kolmannentoista Konsta Jylhä -kilpailun teemana oli sooloimprovisaatio. Voiton vei kantelisti Jenni Venäläinen , toiseksi tuli Janne Ojajärvi ja kolmanneksi Carolina Stenbäck . Myös neljännen sijan jakaneet finalistit Matti Laitinen , Mikko Malmivaara ja Mimmi Laaksonen palkittiin. Kaustisen kävijäluku nousi ison pelimannimäärän ansiosta viime vuodesta yli 51000:een, sen sijaan lipunmynti otti hieman takapakkia noin 18500:aan. Ensi vuonna Kaustisella juhlitaan 7.–13.7. Kukka, Matveinen, Paavola ja Varila mestareiksi, Konsta-kisa Jenni Venäläiselle Uudet mestaripelimannit Unto Kukka (vas.), Liisa Matveinen, Jari Paavola ja Jarmo Varila. Jenni Venäläinen improvisoi Konsta Jylhä -kilpailun voittoon. Teksti ja kuvat: Lauri Oino Leikkaukset vaarantavat kulttuuriperinnön elinvoiman Kulttuurin ja kulttuuriperinnön rahoitus on investointi niin hyvinvointiin kuin taloudellisesti. Jokainen kansakunta tarvitsee jaetun identiteettinsä rakentamiseen monimuotoista kulttuuria: tarinoita, ymmärrystä tavoista ja uusista sekä vanhoista perinteistä, yhdessä tekemisen kokemuksia, luovaa ajattelua, taidetta ja yhteisiä tulevaisuuskuvia. Näitä tarjoaa myös kansanmusiikkija kansantanssiala. Kulttuurin elinvoima vaatii pientä ja suurta, eri ryhmien ja osakulttuurien elävää kirjoa. Markkinoiden varassa pienen kulttuurialueen volyymit eivät riitä tämän kirjon turvaamiseen. Oman kulttuurin ilmaukset syrjäytyvät valtakulttuurituotteilla, omat kysymykset ja kertomukset muiden kysymyksillä ja kertomuksilla, paikallisuus ylikansallisella. Oman kulttuuriperinnön vähättelyllä on Suomessa pitkä historia, josta tulee päästää irti. Kukaan muu maailmassa ei suomalaista moninaista kulttuuriperintöä vaali ja turvaa. Valtiovarainministeriö esittää jopa kymmenien miljoonien leikkausten kohdentamista kulttuuriin, suhteessa paljon enemmän kuin monille muille aloille. Suunnitellut valtavat kulttuurileikkaukset (yhdessä jo toteutettujen leikkausten lisäksi) uhkaavat tuhota kansanmusiikin ja kansantanssin alalta ne rakenteet, jotka vuosikymmenien aikana on pystytetty ja joiden varassa tulevaisuuden elinvoimaisen ja elävän musiikkija tanssiperinnön Suomea voitaisiin kehittää. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus alan kattojärjestönä vaatii suunniteltujen kulttuuriin kohdistuvien leikkausten kohtuullistamista. Matti Hakamäki ja Hanna Poikela Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret ry Ja nn e K är kk äi ne n
• 13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ MIA REBA SYNTYMÄPAIKKA: Osijek, Kroatia AMMATTI: Laulaja, etnomusikologian opiskelija NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Lelya duo, Amal (Helsinki), Girolamo Mei (Zagreb) ELÄMÄN MOTTO: A voice cannot carry the tongue and the lips that gave it wings. Alone must it seek the ether. (Khalil Gibran) Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Dea Bari ? Krišto Äänen löytämä laulun lähettiläs -Y ksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on se, kun isäni vei minut kolmivuotiaana lapsikuoro Zumbi?in koelauluun. Pääsin kuoroon, joka myöhemmin muotoutui Vocal Ensemble Brevisiksi, ja seuraavien 15 vuoden aikana sain laulaa monissa maailman tunnetuimmista konserttisaleista – kuten New Yorkin Carnegie Hallissa. Varsinaiset musiikkiopinnot alkoivat klassisella pianolla, ja myöhemmin professori Davor Bobi?in sävellysoppilaana. Tämän rinnalla kasvoi halu aktivoitua omassa yhteisössä. Koska myös Mian nuorempi veli oli muusikko, sisarukset muodostivat kouluaikoina useita kokoonpanoja soittaakseen kaduilla. Näistä vuosista lähtien katusoitolla on ollut erityinen sija Mian sydämessä. Viiden kesän ajan Mia Reba kulki Art Dossier -duonsa kanssa pitkin Kroatian rannikkoa etsien lauluja sekä tutustuen kotimaansa kulttuurin monipuolisiin piirteisiin. Nämä kokemukset johdattivat Mian hänelle nyt tärkeimpien tutkimusaiheiden äärelle. Opintoja suunnitellessa valinta esiintyvän taiteilijan ja tutkijan uran välillä ei ollut helppo. Mia päätti kuitenkin lopulta keskittyä tieteeseen ja aloitti opinnot Zagrebin yliopiston musiikkiakatemiassa musikologian laitoksella ja viihtyikin opinnoissa hyvin. Kaipuu esittävään taiteeseen kuitenkin kaihersi. Vuosien ajan niin opettajat kuin kollegat olivat suositelleet Mialle opintoja Sibelius-Akatemian Global Musicin aineryhmässä. Lopulta Mia päätti hakea, ja pääsikin opiskelijaksi Suomeen. Ihmisääni, laulu, on ollut Mialle aina ensisijainen ja selkein identiteetin ilmaisija. Viime vuosien aikana suhde lauluun on, jos mahdollista, syventynyt ja monipuolistunut entisestään. Maailman musiikkiperinteiden tutkimuksella ja vaihtoehtoisiin pedagogisiin käytäntöihin tutustumalla suhde ääneen on tullut yhä kokonaisvaltaisemmaksi. Ääni – laulu – on kumppani, jonka hän kohtaa hellyydellä ja etsii sille kodin ja sijan sen kaikessa haavoittuvuudessa jotta se parhaiten täydentää esiintymistilanteen. – Laulu – ääni on voimallinen väylä psyykkisten ja fyysisten stressin ilmentymien, kehon ja mielen tiedostamattomienkin liikkeiden vapauttamiselle. Se on myös mitä herkin psykofyysisen epätasapainon mittari. Mia tunnistaa laulun pääinstrumenttinaan ennemminkin valinneen hänet kuin päinvastoin. Laulu on kohdannut hänet myötätunnolla ja herättänyt hänet toimimaan yhä enemmän vaistonvaraisesti. Instrumenteista piano on myös yhä mukana ja ajankohtaista on myös syventyminen lyömäsoittimiin, erityisesti darbukaan ja dafiin. Etnomusikologian maisteriopinnoisaan Zagrebin yliopistossa Mia valmistelee opinnäytetyötään. Hän tutkii ääntä feminiinisten suhteiden, tuskan ja menetyksen ilmaisun välineenä sekä tutkii sitä miten ääni-ilmaisua on käytetty ja yhä käytetään kansanperinteissä feminiinisen säännöstön purkamisessa. – Opintojeni myötä minulle on avautunut mahdollisuus tutustua perinteisiin, joiden juuret ovat ensisijaisesti eurooppakeskeisessä klassisen musiikin kerronnassa. Olen työskennellyt musiikkikriitikkona Kroatian yleisradiolle, tuottanut Zagrebin yliopiston Virtuoso concert -konserttisarjan sekä toiminut musikologian opiskelijayhdistys Fusnotan puheenjohtajana. Näiden rinnalla tutkin oma-aloitteisesti kansanmusiikin rakenteita Osijekin kaupungissa, toimin lastenkuoro Bajkan pedagogina sekä opetan niin pianonsoittoa kuin laulua. Kaikki nämä kokemukset yhdessä ovat herättäneet Mian kiinnostuksen syventää osaamista toisaalta antropologisessa tutkimuksessa, ja toisaalta taiteellisessa työssä globaalin muusikkouden ja manageroinnin aloilla, ja vielä lisäksi syventyä kokonaisvaltaisten opetusmetodien, kuten Waldorf-pedagogian yhdistämistä omaan opetustyöhön. Taiteellisissa opinnoissaan Suomessa Mia keskittyy parhaillaan etnomusikologisen tutkimuksensa teemaan liittyen balkanilaisiin ja arabialaisiin itkulauluperinteisiin. Tekeillä on opettaja Nemat Battahin ja opiskelijakollegoiden kanssa teos, joka valmistuu tulevalla kevätkaudella. Työskentely zagrebilaisen Girolamo Mei -yhtyeen kanssa jatkuu välimatkasta huolimatta. Suomessa Mian yhtyeitä ovat Lelya-duo yhdessä qanunisti Sara Majidi Nejadin kanssa sekä Amal, jonka toinen muusikko on Sami Karkar (kitara, perkussiot, ääni). Syksyn ohjelmaan kuuluu muun muassa Ethno Cyprus/Euro-Arab Summit Kyproksella, jossa Euroopan ja arabimaiden muusikot kohtaavat. Suhteessa omaan perintöönsä, kaiken kansainvälisyyden keskellä, Mia kertaa usein kroatialaisen mielirunoilijansa Vesna Parunin mietettä: – Kieli on syvä ja intohimoinen läheisyyteni. Suurin perintöni, identiteetti, velvollisuus. Osijekin kaupunki Kroatian itärajalla sijaitsee lukuisten kulttuurien risteyskohdassa, kauniin Dravajoen varrella. Täällä Mia Reba imi lapsuusja nuoruusvuosinaan paikallisten kulttuureiden vaikutteita. Perintöön toivat lisänsä äidin juuret pienestä Kondri ?in kylästä, jossa yhteisö edelleen eli ja hengitti vanhoja slavonialaisia lauluja tamburitza -perinteitä. Kaikki tämä yhdistyneenä kodin vahvaan 70-lukulaiseen progressiivisen rockin, jazzin, bluesin ja soulin virtaan sai Mian etsimään polkua siihen omimpaan. Lopulta se – laulu – löysikin hänet.
• 14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Nathan Riki Thomson Kulttuurirajojen yli täytyy luoda yhteyksiä Australialainen Nathan Riki Thomson on tuttu kaikille Sibelius-Akatemian Global Music -koulutusta seuraaville. Lempeä katse, rauhallinen ääni, kyky kuunnella toista osapuolta. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia koulutuksessa, jonka ydinajatus on työskennellä kulttuurirajojen yli, kunnioittaa toisia, rakentaa siltoja ja kommunikoida auliisti muiden ihmisten kanssa. Teksti: Tove Djupsjöbacka K ontrabasisti, multi-instrumentalisti, säveltäjä, tutkija ja opettaja – lista Nathan Riki Thomsonin ammattinimikkeistä on pitkä, mutta itse hän kokee niiden olevan läheisesti kytköksissä toisiinsa. – Koen itse, ettei niitä ei ole mahdollista erottaa – lähestyn muusikkoutta holistisesti, kaikki ruokkii kaikkea. Vaikka tämän haastattelun puheenaiheena ovat muun muassa Thomsonin tuorein levy ja tuleva levynjulkaisukonsertti, hän haluaa painottaa myös muusikkouden muita puolia. Etenkin yhteisöprojektit ovat tärkeitä hänelle sekä henkilökohtaisesti että työssään professorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, jossa aineryhmän nimikin on nykyään ”Global Music and Community Engagement”. – Muusikkouden eri osa-alueita tulisi arvostaa yhtä paljon. Näkökulmat laajenevat Monimuotoinen muusikkous ei juurikaan korostunut Nathan Riki Thomsonin opiskellessa musiikkia Australiassa 1990-luvulla. – Silloin painopiste oli esiintyjyydessä, opiskelin päästäkseni orkestereihin, konserttilavalle. Opintojen jälkeen elämä toi kuitenkin eteen eri kulttuuritaustoista tulevia muusikkoja. – Silloin aloin ymmärtää, että muusikkona on hyvin monia tapoja olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Näkökulmat laajenivat pikku hiljaa. Erityisesti Tansaniassa ja Sambiassa vietetyt viisi vuotta vaikuttivat dramaattisesti Thomsonin musiikkinäkemyksiin. Alunperin Nathan Riki Thomson opiskeli klassista poikkihuilun soittoa ja kiinnostui myös muiden kulttuurien huiluista. – Soitin kuitenkin bändeissä sähköbassoa. Kontrabasso tuli kuvaan, kun kiinnostuin jazzista. Minua alkoi kiehtoa ajatus multi-instrumentalismista, ettei soittajaa välttämättä lokeroida tietyn soittimen soittajaksi vaan voi rakentaa identiteettinsä monen soittimen varaan. Nykyään kaikki riippuu siitä, mitä musiikki tarvitsee. Joskus vaihdan eri soitinten välillä, mutta viime vuosina olen keskittynyt yhä enemmän kontrabassoon. Musiikki rakentaa siltoja Jonkinlainen välitilinpäätös oli Nathan Riki Thomsonin taiteellinen tohtoritutkinto, joka tarkastettiin vuonna 2021 ja jonka keskiössä oli kulttuurien välinen dialogi ja taiteilijaidentiteetin uusiutuminen. – Kulttuurienväliset oppimisympäristöt haastavat meidät arvostamaan musiikillisia ja kulttuurisia eroja, sitoutumaan niihin, kyseenalaistamaan omia näkökulmiamme ja löytämään luovia tapoja toimimaan yhdessä rajojen yli. Tällainen työskentely voi olla haastavaa ja vaatii kovaa työtä ja pitkäjänteistä sitoutumista. Se on tietenkin aina ollut tärkeätä, mutta juuri nyt se tuntuu maailmassamme aivan välttämättömältä. Musiikin kautta on mahdollista luoda ihmisten välille sellaisia yhteyksiä, joita emme ehkä pysty sanojen tai muiden keinojen avulla luomaan. Nämä ajatukset ovat vahvasti juurtuneet Sibelius-Akatemian Global Music -koulutuksen ytimeen, ja Thomson toivoo koulutuksen ja sen opiskelijoiden vaikuttaneen koko instituutioon. – Tällaisen tilan avaaminen on tietysti yliopiston osalta iso kannanotto ja luulen, että se on vaikuttanut positiivisesti koko instituutioon. Eri lähtökohdista tulevat muusikot ovat yhä näkyvämpiä ja vaikuttavat ajatuksiin muusikkojen rooleista, musiikillisen ilmaisun monimuotoisuudesta ja siitä, mitä voimme oppia toisiltamme.
• 15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Duotyöskentelyä ulkona Tänä syksynä ilmestyvä uusi levy Resonance II jatkaa tohtoritutkinnon ajatuksia. Fyysisen resonanssin lisäksi tutkiskellaan metaforista resonanssia eli yhteyksiä ihmisten välillä sekä ympäröivään luontoon. Levy on äänitetty ulkona, suurelta osin Mustavuoren luolassa Itä-Helsingissä, ja äänityspaikkojen resonanssi kietoutuu yhteen luonnon ja ihmisten tuottamien äänten kanssa. Puolet levystä koostuu Thomsonin sooloista resonanssiteemasta ammentaen. Niissä hän soittaa preparoitua kontrabassoa eri tavoin sekä tansanialaista wagogohuilua. Toinen punainen lanka levyllä on duosoitto. Thomsonin pitkäaikainen tärkeä yhteistyökumppani, brasilialaissyntyinen Adriano Adewale on jälleen mukana, soittimena brasilialainen berimbau. Toisena duokumppanina on palestiinalais-jordanialainen Nemat Battah , udluutun soittaja ja laulaja. Battahin kanssa äänitykset tehtiin Espoon Karhusaaressa, jossa myös Thomsonin edellinen levy, Adewalen kanssa tehty Sonic Poems from an Unknown Land äänitettiin. Kolmas duo toteutui lopulta etäyhteyden avulla. Jerome Kavanagh Poutama asuu Uusi-Seelannin Aotearoassa, josta Thomsonin vanhemmat ovat kotoisin. Etnosoi!-festivaalin levynjulkaisukonsertissa he soittavat vihdoin ensimmäistä kertaa yhdessä livenä. – Tämä on ensimmäinen yhteistyöni maorimuusikon kanssa, se oli pitkäaikainen haave. Jerome soittaa useita maorihuiluja. Yksi on tehty valaan hampaasta ja toinen albatrossin siipiluusta. Tärkeä yhteistyökumppani on myös levyn äänittänyt Mikko H. Haapoja . – Mikon kanssa mietimme myös tarkasti äänityksen ympäristövaikutuksia. Luolassa ei ollut sähköä. Mikko pyöräili sinne, itse otin metron ja sähköbussin ja kävelin loput 20 minuuttia metsän läpi kontrabassoni kanssa. Hyvin erilaista verrattuna siihen, että vain astuisit sisään äänitysstudioon. Tiedosta eroavaisuudet Kaikki mitä Thomson tekee taiteilijana, ruokkii hänen mukaansa myös opetustyötä. Opetustaan hän kuvailee työskentelemisenä rinta rinnan opiskelijoiden kanssa. Kulttuurienvälistä nöyryyttä, hän kuvailee. – Oleellista on luoda ympäristö, jossa eroavaisuuksia arvostetaan. Opettajana pyrin pitämään mielessäni, että olemme kaikki erilaisia ja uniikkeja, ja vahvistamaan näitä ominaisuuksia. Oleellista on myös, ettei vaan kävele sisään huoneeseen tiettyjen sisältöjen ja tapojen kanssa vaan kunnioittaa ja tiedostaa kunkin ryhmän ainutlaatuiset eroavaisuudet. Nathan Riki Thomsonin muusikkouden ytimessä on toisten ymmärtäminen ja erilaisuuksien rikkaus. En voi olla kysymättä, miten hän kokee näiden aiheiden käsittelyn nykypolitiikassa. – Asiat etenevät aina aalloissa, ylös ja alas. Hallitukset muuttuvat, politiikka muuttuu, mutta tärkeää on tehdä töitä omien arvojensa eteen ja pyrkiä yhdistämään, ennemmin kuin erottamaan. Tietysti työ on vaikeampaa, jos näitä arvoja vastustetaan, mutta pienin askelin eteenpäin. Asiat muuttuvat hitaasti, mutta se ei tarkoita, etteikö meidän silti pitäisi yrittää. Nathan Riki Thomson • Syntynyt ja kasvanut Australiassa aboriginaalien budjalung-kansan perinteisillä mailla, vanhemmat UudenSeelannin Aoteoroa sta . • Opiskellut muusikoksi Queenslandin konservatoriossa sekä Lontoon Guildhall School of Music & Dramassa. Asunut ja opiskellut myös Tansaniassa ja Sambiassa. • Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Music -koulutuksen opettaja vuodesta 2014, koulutusohjelman johtaja vuodesta 2020, professori vuodesta 2022 • Soittimet:kontrabasso, preparoitu kontrabasso, huilu, ääni, perkussiot • Valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2021. • Omien projektien lisäksi soittanut ja julkaissut levyjä mm. Adriano Adewalen, Ilkka Heinonen Trion, Subsonic Trion ja Mari Kalkunin kanssa. • Soololevyt: Under Ubi’s Tree (Naim, 2008), Shaped by the Sea (SibA, 2013), Resonance (Sibarecords, 2019), Resonance II (Maailman musiikin keskus, 2024). Nathan Riki Thomsonin uusi levy on äänitetty osin Mustavuoren luolassa Itä-Helsingissä. V ill e Ta nt tu U sv a To rk ki K al le K al lio Nathan Riki Thomson ja Adriano Adewale
• 16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Centria-ammattikorkeakoulun lehtori ja muun muassa Värttinässä ja Helsingin Kaksrivisnaisissa soittanut Riitta Potinoja (ent. Kossi) kertoo Se oli kuin halolla päähän, kun... Vanha tanssimusiikki väritti lapsuuttani. Radio oli aina päällä, stereoita ei ollut. Lauantaitanssit-ohjelmaa tapitti koko perhe saunan jälkeen mustavalkoisesta televisiosta. Ihailin orkesterin hanuristi Aaro Kurkelan taituruutta ja eläytymistä välillä silmät kiinni. Kutsuin häntä ”Unimieheksi.” Isä opetti Metsäkukat ja Jätkän humpat. Kertoi, että palje on se haitarin sielu. Laittoi musiikkikouluun, kun omassa perheessä ei siihen ollut mahdollisuutta. Kerroin isälle, että Metsäkukat ei olekaan vain kahden soinnun kappale. Vanhempani nukkuivat pois tänä vuonna. Vielä kesällä isäni soitti haitaria Himangan markkinoilla. Kotitalo on tyhjä, haitarit laatikoissa. Äitini radion Pooki-kanava ei soi enää kamarissa. Viimeiset valssit on tanssittu. Kannan perinnettä ja perinne kantaa minua. Konserttielämys: Astor Piazzolla ja Mantova String Quartet, Sata Häme Soi 1990. Haastan palstalle seuraavaksi Toivo Tammisen 10.-11.1.2025 Baltic Princess Varaa paikkasi Ikaalisten matkatoimistosta: imt.fi/folklandia folklandia.fi | @folklandiacruise @folklandia | #folklandia2025 Suomen suurin folkloren talvitapahtuma Pelkkä Poutanen Womexin showcase-artistiksi WOMEX on yksi tärkeimmistä kansainvälisistä musiikkialan konferensseista, johon saapuu vuosittain lähes kolmetuhatta ammattilaista noin yhdeksästäkymmenestä maasta. Tapahtuman keskiössä on showcase-festivaali ja messut, joilla kohtaavat maailmanmusiikin myyjät ja ostajat. Näiden lisäksi WOMEX tarjoaa konferenssiohjelmaa, dj-iltoja sekä musiikkielokuvia. Music Finland osallistuu tapahtumaan omalla messuosastolla, johon ilmoittautuminen on nyt avoinna. Womexin ohjelmahaku showcaseesiintyjille on päättynyt. Suomesta showcase-ohjelmaan on tänä vuonna valittu Pelkkä Poutanen . Pelkkä Poutanen on kokeellinen muusikko, joka sekoittaa kansanperinteitä ja klassista, live-elektroniikkaa ja rootsia, art poppia, noisea, ja vokaalimusiikkia. Kiehtova keitos. Pelkkä Poutasen soolo-debyyttialbumi “Pyhä veri vuotaa” (Eclipse Music, 2022) oli ehdolla 2023 Teosto-palkinnon saajaksi ja se oli oli myös Emma-ehdokkaana. Musiikkiin on haettu inspiraatiota eri puolilta maailmaa, mutta yhtä kaikki, se on kansanmusiikkia erittäin modernilla otteella. Brittiläinen Songlines-lehti valitsi albumin 10 parhaan uuden albumin joukkoon huhtikuussa 2022. WOMEX Worldwide Music Expo pidetään tänä vuonna Ison-Britannian Manchesterissa 23.–27.10. musicfinland.fi womex.com R is to Sa vo la in en
• Niko Peltonen KOLUMNI Mikä on suhteeni kansanmusiikkiin? Olen käynyt vanhempieni kanssa Kaustisen juhlilla niin pienenä, etten edes muista sitä. Puhutaan 80-luvun alusta. Varsinkin isäni oli kova alan harrastaja, ja meillä soivat Piirpauke ja Karelia. Myöhemmin Värttinä, Angelit ja Wimme – olimme muuttaneet Rovaniemelle ja isän työ liittyi oleellisesti saamelaiseen kulttuuriin, vaikkei meillä sellaisia sukujuuria ollutkaan. Isä kuunteli myös paljon sen aikakauden ”maailmanmusiikkia”, saamelaisesta afrikkalaiseen. Hedningarna ja Nordman siinä kuin kongolaistähti Papa Wemba ovat teini-ikäni musiikkimuistoja. Viime mainitun unohtumattomasta Yolele-biisistä pikkuveljeni sanoi joskus, että se sai hänet tajuamaan, mitä tarkoitetaan groove-termillä. Mutta minun omaksi jutukseni muodostui ensin konemusiikki ja sitten niin sanottu älykkörock. Ehkäpä taustani takia olin silti kuitenkin aina vastaanottavainen myös erilaisille folkvaikutteille. Lisäksi päädyin parikymppisenä kaveripiiriin, jossa harrastettiin kovasti vanhaa suomalaista iskelmää. Siitä taas oli helppoa jatkaa kantriin, bluesiin ja vaikka Vladimir Vysotskin lauluihin. Tuntui sivistyneeltäkin kuunnella myös tällaista eikä vain rokkia. Meni vuosia ja vuosia, ja jossain vaiheessa huomasin päätyneeni musiikkikriitikoksi. Kai se johtui lähinnä siitä, että kirjoittaminen kiinnosti ja olin vuosia kuunnellut hyvin monenlaista musiikkia, joten melkein väistämättä sitten värväydyin avustajaksi alan julkaisuihin. Silloin tajusin aika pian, että minun kannattaa keskittyä suomenkieliseen. Olen aika tekstiorientoinut ihminen ja kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat muita vahvuusalueitani. Aika monet muut kriitikot olivat siihen aikaan – 2010-luvun alussa tai niillä main – kiinnostuneita lähinnä angloamerikkalaista uutuuksista. Minua alkoivat kiinnostaa iskelmän ja kansanmusiikin uudet muodot. Se oli osittain kapinallisuutta yleisiä trendejä vastaan ja liittyi toisaalta tuttavuuksiini tällaista musiikkia tekevien ihmisten kanssa. Muistan jonkun kesäpäivän 2010-luvun alkupuolella, kun olin Helsingin Alppipuiston Puistokarkeloissa ja sen jälkeen jatkojameissa läheisessä baarissa. Ihmiset vain soittivat, mitä tahansa mieleensä tullutta, vaihtelevissa kokoonpanoissa. Se oli todella vaikuttavaa, siinä oli sitä musiikin iloa. Se oli paljon siistimpää kuin uusimman indien kuunteleminen suoratoistosta. En ole itse muusikko, mutta leikin pystyn ymmärtämään. Muutamilla tuttavillani oli tapana järjestää Kaustisen kansanmusiikkijuhlille aina oma pelimanniprojekti, joka tunnettiin heitä yhdistäneen nettifoorumin mukaan nimellä Street Spiritin pelimannit. Vuodelle 2016 syntyi sitten sellainen idea, että minä tulisin mukaan. Olin kirjoittanut jo pitkään runoja, ja nyt laadimme esityksen, jossa musiikkisäestyksellä esittämäni lyriikka vuorotteli muusikkotuttavien tulkitsemien angloamerikkalaisten trad-sävelmien kanssa. Se oli hauskaa ja omituista hommaa. Kaustesilla sai esiintyä hyvin monenlaisissa paikoissa: jäsenkorjaushoitolan terassilla ja lepattavan katoksen alla kaatosateessa, molemmissa tapauksissa noin kahdelle katsojalle. Omien keikkojen välissä tuli pyörittyä alueella tai istuttua ”rinteessä”, joka tuli kyllä hyvin pian tutuksi. Tutustuttua ihmisiin. Ja kun lähti kiertelemään, niin kaikkialta tuntui kuuluvan musiikkia, joka kiinnosti. Lauantaiyö huipentui ekskursioon Kaustisen vanhan kirkon vaivaisukolle, Onnibussi vei Helsinkiin tunnin yöunien jälkeen. Tavallaan kuolin ja tavallaan tunsin heränneeni henkiin. Sen jälkeen kai sitten otin asiakseni perehtyä myös levymuodossa uuteen suomalaiseen kansanmusiikkiin ja vähän muuhunkin. Ja mitä olenkaan löytänyt: kokonaisen maailman. Maija Kauhanen, Leija Lautamaja, Kardemimmit, Pauanne, Celenka, Suistamon sähkö. Parasta musaa, mitä täällä tässä maailmanajassa tehdään. On kaunista, kun traditio kohtaa innovaation ja musiikillinen lahjakkuus ja koulutus kohtaavat halun tehdä juuri sitä, mistä tykkää. On tärkeää, että kuulijalle esitellään koko se moninaisuus, mikä suomalaisuudessakin sisäsyntyisesti on. Hulluus, riemu ja murhe. Niko Peltonen on helsinkiläistynyt, Rovaniemeltä kotoisin oleva kulttuurikriitikko, joka kirjoittaa etenkin suomalaisesta populaarimusiikista useisiin medioihin Hulluus, riemu ja murhe 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Jy rk i Pi tk ä
• 18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 E i tarvitse kuin ajaa Viljandin pikkukaupunkiin Virossa, niin sydän alkaa sulaa ja naamalle leviää hymy. Vanhoja taloja, kapeita katuja, alhaalla järvi ja kukkulalla linnan rauniot. Linnan alueelle levittäytyy yksi parhaista festivaaleista, jolla olen koskaan käynyt. Yksi miinus on mainittava. Se on äänentoisto. Voittopuolisesti se oli oikein hyvää, mutta muutaman esiintyjän kohdalla bassojen jytinä hukutti alleen kaiken muun, ruumis tärisi korvatulpista huolimatta. No kuulipahan hotellin vuoteeseen vajaan kilometrin päähän keikan loppuosan. Tällaistahan se nykyään tuppaa olemaan kaikilla festivaaleilla. Jospa joku ymmärtäisi markkinoida tapahtumia sloganilla: äänentoisto inhimillistä. Mutta enpä muista muuta moitittavaa. Mikä festivaalissa viehättää? Mukana suuriakin yhtyeitä Suomessa alkaa olla takana aika, jolloin useilla kansanmusiikkifestivaaleilla oli isoja, ulkomaisia kokoonpanoja. Jollain ihmeen keinolla Viljandilla on varaa tuoda iso orkesteri Ghanasta (Florence Adooni yhtyeineen), bluegrass-yhtye pistokeikalle Nashvillestä (Midnight Ride), yksi Italian tunnetuimmista maailmanmusiikkiyhtyeistä (Canzoniere Grecanico Salentino) ja israelilainen monikansallinen ensemble (Maqamat Ensemble & Nissim Lugasi). Nämä vieläpä ”muutamia mainitakseni” -lisäyksellä. Esiintymisien päällekkäisyydet olivat hieman harmillisia, niinkuin festivaaleilla aina. Vaikutti kuitenkin selkeästi valinnalta, että kahdella neljästä päälavasta konsertit alkoivat ja loppuivat täsmälleen samaan aikaan. Useimmilla esiintyjillä oli kaksi esiintymistä, joten koko festivaalista nauttivat pystyivät aika hyvin näkemään lähes kaiken haluamansa. Jonkinlaista kateutta oli hankala välttää, kun kolme suurinta suosiota saanutta yhtyettä olivat kaikki virolaisia. Trad.Attack! on kyllä melkoisen rock, mutta Puuluup on omintakeista ja Curly Strings bluegrass-vaikutteista ehtaa Kesän paras festivaalikokemus Viljandissa Seison rinteessä, kaukana edessä laululava. Tuhansia ja taas tuhansia villisti laulavia ja tanssivia ihmisiä. Lavalla kaksi ihmistä jouhikoiden kanssa. Puuluupin – kuten myös Curly Stringsin ja Trad.Attack!in – suosio Virossa on käsittämätön. Tämä on Viljandin Pärimusmuusika Festival. Laululavalle riitti yleisöä kuin suurilla rockfestivaaleilla. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä
• 19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 folkkia. Olisipa hienoa nähdä vastaava ilmiö Suomessakin. Orastavia ituja on ehkä havaittavissa... Yhtyeistä itseäni viehätti eniten israelilainen Maqamat Ensemble, jota johti laulaja ja tarin soittaja Nissim Lugasi . Lugasi on tutkinut ja esittänyt 25 vuotta persialaista ja ottomaanien musiikkia. Viimeiset seitsemän vuotta hän on toiminut musiikillisena johtajana Maqamat School of Eastern Musicissa, joka sijaitsee Safedissa, Israelissa. Yhtyeen jäsenet ovat koulun opettajia sekä entisiä ja nykyisiä opiskelijoita. Tarin lisäksi soitinvalikoimaan kuuluivat ney-huilu, marokkolainen viulu kamanja, ud-luuttu, flamencokitara sekä värikäs valikoima lyömäsoittimia. Lugasi piti myös tunnin lauluworkshopin, johon valitettavasti en ehtinyt. Erään osallistujan mielestä se oli paras workshop, missä hän oli koskaan ollut. Sen sijaan pääsin norjansaamelaisen John André Eiran joikutyöpajaan, joka oli mainio johdanto joikaamiseen. Hänen Gabba-yhtyeensä yhdistää joikuun rockja jazz-vaikutteita. Toimiva ja kaunis festivaalialue Kaikkiaan festivaalin ohjelmisto esitettiin pääasiassa viidellä lavalla, joista laululavalla esiintyivät suosituimmat artistit. Toiseksi suurin päälava sijaitsi vallihautojen takana linnoituksen korkeimmalla kohdalla linnanraunioiden varjossa, josta avautui myös kaunis näky Viljandin järvelle. Vallihautojen erottamat kaksi muuta lavaa olivat vierekkäin, mutta yllättäen, huolimatta kovaäänisestäkin äänentoistosta musiikit eivät sekoittuneet. Jonkin esiintyjän kohdalla olisin toivonut sisäkonserttia, mutta salissa oli rajallisesti tilaa, joten osa halukkaista jäi ulos. Festivaalialueen vanhan kirkon konsertteihin oli myös syytä mennä ajoissa. Siellä esiityivät muun muassa latvialainen Sauc?jas-kuoro, sekä virolainen 6hunesseq. Jälkimmäinen esiintyi urkuparvella ja yhtyeen näki vasta loppukumarruksissa. Kiintoisa kokemus, mutta itse mieluummin näkisin esiintyjän. Festivaalialueella tuntui olevan loputtomasti ruokakojuja kaikkiin makuihin ja juomaa sai pantillisiin muovituoppeihin kymmenistä pisteistä. Festivaali on vahvasti sitoutunut ekologisuuteen ja roskia oli niille tarkoitettuja laatikoita myöten todella vähän. Sanomattakin lienee selvää, että törpöttelykarsinoita ei ollut lainkaan. Enkä kahdenkymmenenviidentuhannen festivaalivieraan joukossa tainnut nähdä yhtään humaltunutta. Lapset oli huomioitu mainiosti, ja rinteet tarjosivat hyvät puitteet liukumäille, ja kirkon ympäristössä oli paljon aktiviteetteja ohjattuine askarteluineen ja leikkialueineen. Yleisölle näytti kelpaavan hyvin myös kuormalavoista kyhätyt lepoalustat, säkkituolit ja puihin kiinnitetyt riippumatot. Ihmetystä herättivät käsitöiden runsaus, kaupungilla oli jopa sähkökaapit verhottu virkkauksin. Puhdetöitä on riittänyt talkoolaisille pitkin talvea . Varsinaisen festivaaliohjelman jälkeen alueella sijaitsevassa kansanmusiikkikeskuksessa saattoi juhlimista jatkaa tanssituvissa aina aamuneljään asti virolaisten esiintyjien tahtiin. Tapasin alueella useita suomalaisia festivaaliin ihastuneita vieraita ja luulen, että siitä voi hyvin tulla monelle vakiintunut vierailukohde. Helsingistä pääsee Viljandiin neljässä tunnissa jopa julkisilla liikennevälineillä. Viljandi Folk Music Festival sai alkunsa opiskelijoiden aloitteesta vuonna 1993, ja sen tavoitteena on säilyttää ja edistää Viron elävää musiikin perinnettä. 1980-luvun lopulla, kun Viro lähestyi itsenäistymistä, neuvostoajan pseudofolk-ilmaisut eivät enää resonoineet Viljandin kulttuuriopiston (nykyisen Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian) perinteisen musiikin opiskelijoiden keskuudessa. Nämä opiskelijat pyrkivät nykyaikaistamaan kansanmusiikkikasvatusta ja luomaan autenttisemman esityksen Viron musiikillisesta perinnöstä. Ensimmäinen festivaali pidettiin vuonna 1993 yksipäiväisenä ja se keräsi lähes 200 osallistujaa. Menestyksen rohkaisemana he laajensivat festivaalin monipäiväiseksi tapahtumaksi. Nykyään Ethno Estonia on keskeinen osa tapahtumaa. Festivaali kehittyy edelleen, mutta sen juuret ovat edelleen opiskelijavetoisessa intohimossa ja sitoutumisessa autenttisiin kansanperinteisiin. Festivaalin tiimissä on yli 450 henkilöä, joista 250 oli vapaaehtoisia. Festivaalin rahoituksesta noin kolme viidesosaa tulee lipunmynnistä, yksi viidesosa valtiolta ja loput sponsoreilta ja muista tulonlähteistä. Paikalliset asukkaat ovat festivaalista ylpeitä ja puolet osallistuu festivaaliin. Myös kaupungin hallinto ymmärtää festivaalin taloudellisen ja kulttuurillisen merkityksen. Viljandin nykyisen pormestarin Johan-Kristjan Konovalovin mukaan festivaali on olennainen osa kaupungin identiteettiä. Vaikka festivaalin vierailijamäärä on suuri, kielteiset vaikutukset yhteisöön ovat vähäiset, koska ympäristövaikutukset on minimoitu ja yhteisö on otettu mukaan festivaalin järjestämiseen. Nuorten energia ja aito innostus tarttuu ja vetää mukanaan myös vanhempia sukupolvia. Paikallisyhteisöä on osallistutettu myös tuomalla vanhaankaupunkiin konserttipaikkoja, joissa esiintyminen on kaikille ilmaista. Ne on otettu lämpimästi vastaan, ja paikalliset tuntevat olevansa mukana ja arvostettuja. Haastateltavana lehdistöpäällikkö Kristjan Priks Viehättävän festivaalialueen vanha kirkko tarjoaa konserteissaan rauhoittumisen paikan. Miesten laulutupa oli kaikille avoin – paitsi naisille. Naisille oli omansa. Lapsille oli tarjolla monenlaisia askarteluahdollisuuksia ja aktiviteetteja. Suosituimmista esiintyjistä kolme tuli Virosta Magamat Ensemble Israelista.
• 20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2024 Yleisö voi ehdottaa palkinnon saajaa kuudessa eri palkintokategoriassa, joista raadit valitsevat palkintojen saajat. Yleisöehdotusten lisäksi raadit voivat asettaa muita ehdokkaita. Voittajat julkistetaan Eläköön Folk! -gaalassa Folklandialla 10.11.1.2025. Risteys-palkinto jaetaan jo syksyllä 2024 Etnosoi! -festivaalin yhteydessä. Eläköön Folk! -gaalan järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen (myöhemmin KEK) ja Folklandian taustajärjestäjien kanssa. Oman ehdotuksen voi jättää osoitteessa https://kamukanta.fi/tunnustukset/ syyskuun loppuun mennessä. Palkinnot Risteys-palkinto Risteys-palkinnon saaja on henkilö, ryhmä, yhteisö tai taho, joka toiminnallaan edistää kulttuurien kohtaamista ja oikeutta omaan musiikkiin. Palkinnon myöntää Maailman musiikin keskus. Vuoden tanssintekijä Vuoden tanssintekijän työ näkyy monipuolisesti kansantanssin kentällä ja laajemminkin. Hän arvostaa perinteitä, mutta pelotta luo uutta ja rikkoo rajoja. Palkinnon myöntää KEK. Vuoden kansanmusiikkitekijä / Folk Music Creator Of The Year / Årets Folkmusikskapare Vuoden kansanmusiikkitekijä on säveltäjä tai sanoittaja, joka on kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään. Palkinnon myöntää Suomen musiikintekijät ry. Vuoden tanssiteko / Dance Act Of The Year Vuoden tanssiteko -palkinnon voi saada henkilö, yhteisö tai tapahtuma, joka on tehnyt vuoden aikana merkittävän teon kansantanssin tunnettuuden hyväksi ja edistänyt toiminnallaan kansantanssin leviämistä. Tanssiteko voi olla rohkea avaus, joka on aiheuttanut keskustelua. Se voi olla ennakkoluuloton, uusi toiminnan muoto tai se voi olla asia, joka on saanut ihmiset tanssimaan. Palkinnon myöntää Suomen Nuorisoseurat. Vuoden Wäinö Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai esimerkiksi merkittävästä innovaatiosta alalla. Tunnustus liittyy kansanmusiikin ja kansantanssin vuositeemaan, joka on vuonna 2024 Omasta päästä. Palkinnon myöntää KEK. Muut tunnustukset Lisäksi Eläköön Folk! -gaalassa julkistetaan muun muassa Vuoden nuori pelimanni, Vuoden kansanmusiikkilevy, Kaustisen vuoden yhtye, Nuorisoseurojen vuoden ohjaajat ja Kanteletunnustus. Ehdota Folk-gaalassa 2025 palkittavia M at ti Se pp än en Etno-Espan avajaisissa kuultiin tulevaisuuden kansanlaulu 20. kerran järjestetty Etno-Espa järjesti Suomen Musiikintekijät ry:n ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa juhlavuotensa kunniaksi biisikilpailun, jossa etsittiin tulevaisuuden kansanlaulua. Kilpailun voitti artistinimellä Taui musiikkia tekevä Aleksi Taipale , jonka Härnähenkien polskan ensiesitys kuultiin Etno-Espan avajaisissa 5.8. Toisen palkinnon sai Ida Elinan (Päivi Kujanen ) Pohjolan kaiut ja kolmannen Dänkki Brihan Marjut . Kilpailuun tuli kaikkiaan 48 kappaletta, ja tuomaristo vastaanotti ja arvioi kappaleet anonyymisti. Raadissa olivat Etno-Espan perustajajäsen ja hallituksen jäsen, musiikintutkija Riikka Hiltunen , Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen puheenjohtaja, musiikintekijä ja muusikko Pauliina Lerche sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija, dosentti Risto Blomster . Voittajakappaleesta tuomaristo kertoo:”Kappale erottui muista musiikillisesti eteenpäin katsovalla otteellaan. Tulevaisuus-teemaa ei ole otettu kirjaimellisesti esimerkiksi lyriikoihin mukaan, vaan kappale onnistuu kuulostamaan freesiltä ja uudenlaiselta ilman erityistä alleviivausta. Vaikka polskan kolmijakoisuus on saanut kappaleessa omintakeisen käsittelyn, rallattelumelodiassa kansanmusiikki on vahvasti läsnä. Härnähenget kiusaavat vähän vinksahtaneella rytmillä, konesoundit narskuvat, tunnelma vaihtelee uhkaavasta kepeään.” Aleksi Taipale on julkaissut suomenkielistä, kokeellista elektronista poppia artistinimellä Taui ja vaikuttaa myös Teiniikä-nimisessä bändissä. Suhteestaan kansanmusiikkiin Taipale kertoo: ”Inspiraationi kansanmusiikkiin ylipäätään lähti aikuisiällä aloitetusta kansantanssiharrastuksesta, jota harrastin joitain vuosia. Korona pisti sen hetkeksi säppiin, enkä ole sittemmin syystä tai toisesta osannut harrastuksen pariin palata. Ehkä sillekin on vielä aikansa! Joka tapauksessa kansantanssin kautta opin paljon nykykansanmusiikin monipuolisuudesta ja kansanmusiikista ylipäätään. Sittemmin olen myös käynyt joissain kansantanssiiltamissa, kerran Kaustisella, ja monilla kansanmusakeikoilla.” Jatkoa on luvassa, sillä kansanmusiikki ja kansantanssi on inspiroinut Tauin tulevaa tuotantoa. Tulevalla levyllä Taui tutkii kansantanssin poljentoja yhdistettynä kokeilevampaan pop/noise/klubi-ilmaisuun. ”Kilpailun teema osuikin kovin lähelle sydäntäni”, Taipale toteaa. Riikka Hiltunen Et no -E sp a ry