2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 SISÄLTÖ 3 • 2023 17 32 14 KOLUMNISTI Outi Valo Ikiaikaisen säkkipillin nykyaikaiset tekijät. ENKEL – hyväntuulista harmoniaa Ajassa: Mikko Perkoila .....................................................................................5 Saamelaiset vokaaliperinteet Suomessa 1: Leu´dd ...........................10 Esittelyssä Hugh Sheehan: Musiikin muotojen äärellä ....................13 Mikko H. Haapoja – jouhikkomusiikkia ja taidetta äänimaisemista ...........................................................................18 Etnosoi!-festivaali ulottuu läheltä kauas ..............................................20 PELIMANNI-liite Emon kamut liikutti soitollaan Espoon musiikkiopiston 60-vuotisjuhlakonsertissa .........................................21 Kurkistuksia maakuntalaulujen taustoihin osa 7 ..............................22 Uudenmaan nurkka ........................................................................................22 Nuottiliite: Yhteissoittokappaleet Uudeltamaalta .............................23 Kaikuja Keski-Suomesta ................................................................................27 Kuulumisia Pohjois-Savosta ........................................................................27 Finland Harmonica Festival 2023 ja huuliharpun soiton SM-kilpailut Orivedellä .........................................28 Eväitä toiminnan kehittämiseen ..............................................................28 Muistoisamme ..................................................................................................29 Kommunikoinnilla turvallisempia tiloja ................................................30 Arkistojen äärellä 3: Kansanperinteen arkisto ...................................31 Kulttuurikurkkauksella kulttuuria espoolaisiin päiväkoteihin ....34 Muusikon kehonhuolto..................................................................................36 Kirjat ja levyt ......................................................................................................38 Taustapeilissä Sanni Virta ............................................................................46 Orivesi ...................................................................................................................47 6 M aa rit Ky tö ha rju ENKEL Etnogaalassa 2020. M ik ko Im m on en Sa ul i H ei kk ilä Jukka Mäkelän ja Eero Lehtisen Kaikupohjia-näyttely Jyväskylässä.
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 ALKUTAHDIT Ensimmäinen Europe Folk Day syyskuussa Euroopan ensimmäistä kansanmusiikin päivää, European Folk Dayta vietettiin syyskuun 23. päivä eri puolilla Eurooppaa. Tapahtuman idea oli, että päivän tiimoilla järjestettäisiin kansanmusiikkitapahtumia eri Euroopan maissa. European Folk Dayn tarkoitus on korostaa eurooppalaisten yhteisöjen ja perinteiden tärkeyttä ja tukea jatkuvuutta ja yhteistoimintaa. Päivään ilmoitettiin pari sataa tapahtumaa eri puolilla Eurooppaa. Suomesta oli mukana Ostrobotnian Folk Festival, Turku Folks!in avoimet harjoitukset ja Värttinän konsertti Helsingissä. European Folk Day on European Folk Networkin (EFN) koordinoima pilottihanke, joka saa taloudellisesti tukea MusicAIRE-projektista, jonka järjestävät yhdessä European Music Council ja Inova Euroopan komission Creative Europe -ohjelman tuella. Sata-Häme Soi ry:n hallitus on hakenut yhdistyksen konkurssiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa syyskuussa. Yhdistyksen varat eivät riitä kattamaan velkoja. Festivaali teki vielä vuonna 2019 hyvän tuloksen, kun festivaali tehtiin lähes täysin talkoilla aiempien taloudellisten vaikeuksien voittamiseksi. Sen jälkeen kaksi koronakesää ja niiden jälkeen kaksi yleisökadosta kärsinyttä juhlaa kasvattivat tappion liian suureksi. Sata-Häme Soi ry:n hallituksen puheenjohtaja VeliMatti Ruotsalaisen mukaan festivaali ei ole pystynyt tuottamaan niin laaja-alaista sisältöä, mitä olisi toivonut. Festivaalin tuet olivat myös pienentyneet kustannusten kasvaessa. Ikaalisten kaupunki ei enää kata yhdistyksen tappioita lisämäärärahalla. Sata-Häme Soi ry:n hallitus pahoittelee konkurssista koituvia vahinkoja, mutta on kuitenkin ylpeä siitä, että on voinut 50 vuoden aikana tuottaa Ikaalisissa valtavan määrän kulttuurisisältöä sadoilletuhansille ihmisille, TV-katsojille, soittajille, harrastajille ja musiikista pitävälle yleisölle. Ikaalinen on Sata-Häme Soin myötä tullut tunnetuksi kaikkialla Suomessa ja musiikin alalla myös kansainvälisesti. Tilaa taiteilijuuteen -hanke edistää vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia, yhdenvertaisuutta ja näkyvyyttä. Syksyllä 2023 hanke tarjoaa kahdeksalle taiteen ja kulttuurin tekijälle kokeneen oman alan mentorin. Mentorointia haki yhteensä 19 taiteen ja kulttuurin tekijää. Heistä mukaan valittiin kahdeksan uransa eri vaiheissa olevaa kulttuurin tekijää, jotka toimivat musiikin, esittävän taiteen, tanssitaiteen, kirjallisuuden ja mallin työn aloilla. Mukaan valitut ovat itse valinneet oman mentorinsa. Työparit tanssitaiteen alalla olivat Tara Kotkas ja Loa Carlslund , musiikin alalla Mika Leminen ja Linda-Maria Raninen , Joose Ojala ja Johanna Juhola sekä Heidi Torn ja Ninni Wetterstrand . Heidän työskentelyään voi seurata syksyn mittaan sosiaalisen median kanavissa. Lähtökohtana mentoroinnille ovat mentoroitavan taiteilijan kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet taiteilijan uralla. Mentoroitavilla ja mentoreilla on vapaus yhdessä määritellä yhteistyön muodot. Taiteen sisältöön, työtapoihin ja taiteilijaidentiteettiin liittyvän työskentelyn ja jakamisen ohella mentoroinnissa voidaan keskittyä myös alalla toimimiseen liittyviin asioihin, esimerkiksi opintoihin tai niihin hakemiseen, verkostoitumiseen, työtilaisuuksien löytämiseen tai vaikkapa hakemusten ja portfolion tekoon. Tavoitteena on, että molempien työskentely rikastuu vastavuoroisesti. Tilaa taiteilijuuteen on Koneen Säätiön vuosina 2022-2024 rahoittama hanke, jossa edistetään vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta. Hankkeen toteuttavat Kulttuuria kaikille -palvelu sekä Kulttuuriyhdistys Suomen Eucrea ry. Projektinjohtajana toimii Maija Karhunen ja projektikoordinaattorina Riikka Hänninen. www.tilaataiteilijuuteen.fi Tilaa taiteilijuuteen -hanke tukee vammaisia ja viittomakielisiä taiteilijoita Joose Ojala 50-vuotias Sata-Häme Soi konkurssiin
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 PÄÄKIRJOITUS Missä nuoret? Kun reilusti yli kymmenen vuotta sitten aloitin päätoimittajan pestin, olivat monet yhtyeet aloittamassa uraansa, kuten tässä lehdessä esitelty ENKEL. Parin viimeisen vuoden aikana olen ihmetellyt, mihin parikymppisten nuorten yhtyeet ovat kadonneet. Toki Sibelius-Akatemiassa on tutkintokonsertteja, mutta laajempaan tietoisuuteen pyrkiviä uusia kokoonpanoja en muista vähään aikaan kohdanneeni. Keikoilla tuntuu pyörivän samat nimet. Korjatkaa, jos havaintoni on väärä. Eipä silti, rock-puolellahan tuntuu joskus konsertti-ilmoituksia katsellessa jopa 1970-luvulta. Mietin, onko opintojen sisältö muuttunut muuhun kuin bänditoimintaan suuntautuvaksi tai onko opiskelijavalinnoissa etsitty vähemmän muusikon urasta haaveilevia. Muistan omalta kuvataideopettajan koulutuksen ajalta kerrotun, että hakukriteereitä meidän jälkeen muutettiin, kun iso osa kurssista lähti etsimään uraa taiteilijana tai kuten minä, graafisena suunnittelijana, eikä kouluhin valmistunut opettajia. Olen kuitenkin pikkuhiljaa kääntynyt sille kannalle, että kilpailu näkyvyydestä on vain tälläkin kentällä koventunut. Paljonko bänditoimintaan kannattaa laittaa paukkuja, jos keikkoja ei ole tarjolla. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutus täyttää neljäkymmentä vuotta ja lähes kaikki sen aikaiset opiskelijat tekevät täyttä häkää uraa edelleen. Joka vuosi valmistuu muutama muusikko lisää. Samaan aikaan festivaalien ja muiden esiintymistilaisuuksien määrä on pysynyt samana ellei peräti pienentynyt. Saattaa myös olla, että uran aloittaminen tuntuu mahdottomalta. Elämänmeno on muuttunut. Ennen opiskelijat aloittivat aikuisen elämänsä soluasunnoissa tai jopa jaetuissa huoneissa. Nyt pitää olla heti alussa yksiö. Kun perustetaan perhe, pitää saada suurehko omakotitalo. Kärjistetysti sanottuna. Bänditoiminnassa pitäisi olla heti systemaattinen suunnitelma, manageri, keikkamyyjä, studioaikaa, kotisivut ja somejulkisuutta. Voisiko sitä aloittaa hiljaisemminkin ja rakentaa profiilia pikkuhiljaa. Samalla voisi rauhassa miettiä, millainen musiikki tuntuu eniten omalta tai jopa sitä, mitä haluaa ylipäätään tehdä. Ihan pakko on tässä yhteydessä mainita myös pandemian vaikutus, jos kohta vapaus koittikin viimeistään viime kesänä. Hyvä nuori muusikko. Älä anna periksi. Kyllä omaperäisille muusikoille ja taitaville yhtyeille on tilaa, jos vain onnistuu ottamaan sen itselleen. Ottakaa yhteyttä toimitukseen, esittelen teidät maailmalle. Tai ota yhteyttä ja kerro, miltä maailman teidän silmissänne näyttää. Kertokaa, mitä teille kuuluu! Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (211) 2023 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. 0500 431 913 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Miia Palomäki, Sofia Timonen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva ENKEL kuva: Jussi Ojala Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/2023 ilmestyy 8.12. aineisto 13.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Mikko Perkoila 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Teksti: Sauli Heikkilä Kuva: Markku Tiirakari Levyttävän taiteilijan urasi on kestänyt yli 40 vuotta. Olisiko esiintyvän taiteilijan ura sitten noin 50 vuotta? Jos oikein tarkkoja ollaan, olen esiintynyt kahdeksalla vuosikymmenellä. Ensimmäinen keikka oli pianotaiteilijana. Palkkioksi sain Ford Thunderbirdin. Tosin vain Corgi Toys -leikkiauton, mutta kumminkin. Vierivä kivi ei vissiin osaa sammaloitua? Olen huomannut, että keikkoja on kiva tehdä, jos ei ole ihan pakko. Ehkä keikat pitävät sammalkasvustot kurissa. Uusi levy duolla Juippi & Juippi ilmestyi loppukeväästä. Kerro siitä? Olimme Haikosen Jukan kanssa päätyneet duo-ohjelmiston kokoamiseen kaikenlaisista amerikanbiiseistä, jotka oli jääneet nuorempana mieleen, ihan siis keikkailumielessä. Oli mukavaa saada muistin syövereissä vaanineet laulumassat hyötykäyttöön. Kun sitten Taike pani hakuun korona-avustukset pienille musiikkialan yrityksille, luontevasti tuli mieleen suomenkielisen levyjulkaisun kokoaminen. Kun myönteinen päätös tuli, meillä oli jo tarpeeksi huttua valmiina. Siitä sit. Mitä muuta taiteilijaeläkeläiselle kuuluu? Vieläkö lauluja pukkaa? Puolikas taiteilijaeläke plus oma eläkekertymä riittää vaatimattomahkoon elämiseen, joten olen aina valmis pikku keikoille. Itse asiassa olin jo hiljakseen päättänyt, että biisinteko saa jo jäädä, kun ei vanhojakaan kukaan tunne. Suomennoshomma antoi vähän viitteitä siihen suuntaan, että ehkä joskus vielä jotain omaakin. En kuitenkaan ota paineita. Päivä kerrallaan, duokeikoilla, Pusu-koiran kanssa kävelyllä, teeveetä katsellen... Jouhikkoja ja kanteleitakin syntyy verkkaiseen tahtiin. Mitä on vielä tekemättä? Oikeastaan en tiedä mitä tässä vielä pitäisi välttämättä tehdä. Olen aika tyytyväinen lähes kaikkeen tekemääni. Paikoitellen jopa ylpeä. Juippi & Juippi -duon lisäksi Mikko Perkoila esiintyy soolona ja Mikko Perkoila & Vinkulelu -yhtyeessä soittaen omia kappaleita ja lastenmusiikkia.
Ju m a La ut am aj a 6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023
7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 ENKELin selkeät sävelet N eljän naisen yhtyettä ryhdyttäisiin helposti pop-kentällä kutsumaan tyttöbändiksi ja siitä saatettaisiin loukkaantua. ENKEL on riisunut nimittelijät aseista käyttämällä titteliä itse. Varsinkin yhtyeen alkutaipaleella sen jäsenet totesivat voimaantuneensa sellaisista nuoruutensa ilmiöistä kuten Spice Girls. Sitä ei haluttu piilottaa. Toisella albumilla yhtyeen jäsenet olivat löytäneet itselleen supervoimat ja supersankari-pseudonyymit. Kolmannen albumin tekemisen yhteydessä naiset olivat päättäneet aikuistua – mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Musiikista sitä ei suoranaisesti kuule, mutta tekemisessä se näkyi. – Olemme myös alusta asti haastaneet itseämme sovittamalla kappaleet huolellisesti ja tutkineet monipuolisesti diatonisten, tietyllä tapaa rajoitteisina nähtyjen instrumenttiemme mahdollisuuksia yhtyesoitossa. Alkuaikoina sitä teki itselleen niin haastavia sovituksia, että niiden toteuttamiseen sai toden teolla keskittyä. Kymmenen vuoden aikana soittotaito on kehittynyt ja omien tavoitteiden painopiste muuttunut siten, että nyt voi huoletta keinua musiikin mukana ja vain nauttia soittamisesta, kertoo Leija Lautamaja, yhtyeen 3-rivisen haitarin soittaja. Hyväntuulista harmoniaa Siinä, missä nuoruuden idoleilla oli jatkuvia ristiriitoja, on ENKEL häkellyttävän samanmielinen ja harmoninen kokoonpano. Tai sellaisena se ainakin toimittajalle näyttäytyy ja hyvää yhteismeininkiä on saanut todistaa myös monilla keikoilla. Hyväntuulisuus ja leikkimielisyys ovat yhtyeen tavaramerkkejä musiikin laadusta tinkimättä. Lavakarisma on saanut yleisön sulamaan kerta toisensa jälkeen. Samoin kuin menneen kesän Konsta Jylhä -kilpailun tuomaristoonkin. ENKEL nostettiin kovan kilpailun voittajaksi. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu luontevalta, että ikonisen Konsta Jylhän nimeä kantavan kilpailun voittaa juuri ENKEL. Yhtye, jonka musiikki nojaa vahvasti perinteeseen. Hassulta tuntuu sanoa, mutta se on tänä päivänä erilaisten populaarimusiikin vaikutteiden kyllästämässä kansanmusiikin kentässä suorastaan virkistävää. Toki ENKEL ei ole ainoa, joka perinteestä inspiraationsa hakee, mutta jos vertaa esimerkiksi tanskalaisiin julkaisuihin, niin kyllä kalketta, suhinaa ja jytkettä fuusioidaan perinteeseen Suomessa huomattavasti enemmän. Eikä viimeksi mainituissa tehokeinoissa ole mitään vikaa, on vain välillä suorastaan ihanaa kuulla sulavaa akustista yhteensoittoa ja heleää lauluharmoniaa. ENKEL-yhtyeen nimi viittaa ensimmäisiin mielteisiin, enkeleihin ja yksinkertaisuuteen. Enkelillä yhtye viittaa varovasti feminiiniseen suuntaan alkutaipaleen tyttöbändimietteiden innoittamana. Yksinkertaisuuden (enkel, ruots = yksinkertainen) ENKEL halusi mukaan muistuttamaan pelimanniasenteesta. Se ei kuitenkaan viittaa musiikin yksinkertaisuuteen, sovitukset on mietitty tarkkaan. Mukana on tempomuutoksia, yllättäviä harmonioita ja jopa koreografioita sekä hauskoja välikkeitä. Kappaleista noin puolet on ENKELprässin läpi kulkeneita perinnesävelmiä ja toinen puoli omia sävellyksiä, joita tekevät kaikki yhtyeen jäsenet. Niidenkin melodiat ovat kansanlaulunomaisia, joissa voi helposti kuvitella laulavansa mukana. Senpä Halvoista ja hankalista lentoreiteistä voi olla iloakin. Kymmenen vuotta sitten portugalilaisella lentokentällä kuultiin jamit, joiden seurauksista saadaan nauttia vielä tänäkin päivänä. Leija Lautamaja, Miia Palomäki, Maija Pokela ja Iida Savolainen päättivät perustaa yhtyeen.
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 vuoksi on yhtye julkaissut ohjelmistoaan myös nuottikirjan muodossa. Lyriikat ovat paria kappaletta lukuunottamatta perinteisistä kansanlauluteksteistä koottuja. – Heti alussa päätettiin, että ohjelmisto perustuu Suomen ja lähialueiden pelimanniperinteeseen. Omien sävellystenkin tanssilajit ovat perinteisestä kansanmusiikista tuttuja poljentoja, kertoo yhtyeen kantelisti Maija Pokela. ENKEL haluaa myös vaikuttaa Jo alkuaikoina pohdittiin yhtyeen julkisuuskuvaa ja jopa brändäystä. Tyttöbändimielikuvien ja popkulttuurilainausten lisäksi ajatuksissa oli tietynlainen Suomieksotiikka: suunnitteilla oli mm. postikortteja joissa hiihdellään kansallispuvut päällä. Omannäköinen esiintyminen on löytynyt monen vaiheen myötä.Tekstien hakemisessa on mietitty niiden sopivuutta myös tähän päivään. Agraariyhteiskunta on kaukana, mutta paljon on elämänpiirissä asioita, jotka eivät muutu. Niin kuin nyt esimerkiksi rakkaus. ENKEL ottaa myös kantaa, eikä karta yhteiskunnallisia tekstejäkään. Sellainen on esimerkiksi kappale Siskoille 1925. – Amerikansuomalaisen Hanna Lehtisen sata vuotta vanhaan tekstiin pohjaava kappale syntyi Metoo-liikehdinnän aikana. Monenlaiset yhteiskunnassa ajankohtaiset asiat vuotavatkin levyillemme: uudella levyllä kuuluu esimerkiksi sota Ukrainassa. Vaikka ENKEL ei lähtökohtaisesti ole poliittinen yhtye, teemme musiikkia aiheista, jotka meitä tässä ajassa koskettavat, muotoilee yhtyeen alttoviulisti Iida Savolainen. Sukupuolten välinen tasa-arvo tulee myös miettimättä toimittajan mieleen. Kansanmusiikin kenttä on näyttänyt menneinä vuosikymmeninä varsin miehiseltä. 1980-luvulla pelimanniliiton hallituksessa oli pelkkiä miehiä ja historian havinoissa tallenteita kerättiin lähinnä miehiltä. Naisetkin tietenkin soittivat ja lauloivat, mutta heidän roolinsa oli erilainen. ENKELin jäsenet ovat kasvaneet jo erinäköisessä maailmassa. – Tasa-arvoinen maailma ei ole tokikaan valmis, mutta kansanmusiikin ja kansantanssin kentällä on paljon aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä asioita paremmin, miettii yhtyeen 2,5-rivisen haitarin soittaja Miia Palomäki. On selvää, että ENKELin kaltainen yhtye on nuorille tytöille esikuva ja esimerkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista. – Olemme kiitollisia, kun saamme kulkea meille tietä raivanneiden soittajien, kuten Maria Kalaniemen ja mestaripelimanni Airi Hautamäen jalanjäljissä, Leija Lautamaja sanoo. Yksinkertaisuutta on haettu myös soitinvalikoimalla. Keikkareissut haluttiin tehdä helpoksi, siksi kokoonpanoon eivät kuulu harmonit tai konserttikanteleet. Leija Lautamaja 2,5-rivinen harmonikka s. 1990 Alavus Muut yhtyeet: Floating Sofa Quartet, The Moontwins, Alavuden Kaksiriviset Maija Pokela kantele s. 1990 Espoo Muut yhtyeet: Kardemimmit, Folk’Avant Iida Savolainen alttoviulu s. 1988 Turku Muut yhtyeet: Akkajee, Bergå Folk Project Miia Palomäki 2,5-rivinen harmonikka s. 1990 Alavus Muut yhtyeet: 5/5, Unohtumaton sävel, Alavuden Kaksiriviset ja Jalasjärven Kaksiriviset ENKEL Folklandialla tammikuussa 2023. Sa ul i H ei kk ilä
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Diatonisilla haitareilla, 15-kielisellä kanteleella ja alttoviululla tehdään kaikki. Keikkaa on myös tehty, yhtyeen kotisivulla listataan puolentoista sataa esiintymistä. – Se, että soitinvalikoimamme soi samoilla taajuuksilla, mistä lauletaan, on yhtyeemme voimavara, kuvailee Savolainen. Se tarkoittaa, että ei ole vakiintuneita solisteja ja säestäjiä, vaan rooleja vaihdellaan tarpeen mukaan. Silloin toki joudutaan myös tekemään hieman enemmän töitä sovituksien eteen. ENKELin jäsenillä on kaikilla myös muita yhtyeitä. Leija Lautamaja kuuluu myös muun muassa suomalais-ruotsalaistanskalaiseen Floating Sofa Quartetiin ja The Moontwins-duoon PK Keräsen kanssa. Leijan ja Miia Palomäen muita yhteisiä yhtyeitä ovat eteläpohjalaisiin kansanlauluihin erikoistunut Haka sekä lapsuuden musiikillinen koti Alavuden Kaksiriviset, jota Miia nykyään myös opettaa. Lisäksi hän ohjaa Jalasjärven kaksirivisiä ja soittaa 5/5sekä Unohtumaton sävel -yhtyeissä. Miia opettaa Etelä-Pohjanmaalla aktiivisesti musiikkia monissa muodoissa. Iida Savolaisella on ollut useita yhtyeitä ja projekteja, joista ENKELin lisäksi tärkeimmät ovat jousiduo Akkajee Meriheini Luodon kanssa sekä genrejen ja kulttuurien rajoilla seilaava Bergå Folk Project. Iidaa ovat työllistäneet myös muusikon ja säveltäjän työt eri teattereissa. Maija Pokelalle muita tärkeitä yhtyeitä ovat kantelekvartetti Kardemimmit sekä ruotsalais-suomalainen Folk´Avant. Leijan ja Miian yhteinen soittoura on alkanut jo vuonna 1996 Alavudella ja Maijaan he tutustuivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin nuorisokoulutuksessa vuonna 2005. Iida ja Leija sekä Maija ja Miia olivat kurssikavereita peräkkäisillä vuosikursseilla Sibelius-Akatemiassa. Yhteisiä soittovuosia on siis takana jo ENKELin virallista taivalta enemmän. Kohti kymmenvuotisjuhlia ENKELin tulevaisuuskin näyttää vakaalta ja valoisalta. Vuoden 2024 kesällä aloitetaan vuoden mittainen kymmenvuotisjuhlinta juhlajulkaisun ja kiertueiden merkeissä. Suunnitteleminen on jo alkanut ja siihen osallistuvat kaikki yhtyeen jäsenet. Toiminta on demokraattista ja omissa käsissä. Ulkopuolista keikkamyyjää tai manageria yhtye ei ole kokenut toistaiseksi tarvitsevansa. Kenellekään eivät tiedotusja muut oheistyöt ole vastenmielisiä tai vieraita. Levyt julkaisee kuitenkin saksalainen Nordic Notes ja sillä tavalla saadaan myös kansainvälistä näkyvyyttä ja kontakteja. Tällä orkesterilla kelpaa suomalaista musiikkia maailmalle viedäkin. Parempaa käyntikorttia on hankala kuvitella. Vaikka uusimman levyn kannessa naiset poseraavatkin arkisemmissa asuissa, niin supersankarivaihe ei ole kuulemma koskaan ohi! ENKELin toiminta vaatii pikkuisen järjestelyjä, mutta toistaiseksi kaikki on toiminut huolimatta uuden sukupolven ilmaantumisesta kuvioihin ja eri puolilla Suomea asumisesta. Iida Savolainen (vas.), Maija Pokela, Miia Palomäki ja Leija Lautamaja. Sa ul i H ei kk ilä Sa ul i H ei kk ilä Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 L eu?dd on omalla tavallaan uniikki ja muuttuu leu?ddaajansa näköiseksi. Jokaisella esityskerralla ympäristö ja sen luomat tunnetilat vaikuttavat esitettävään leu?ddiin kertoen tarinan aina uudesta näkökulmasta ja luoden siihen uusia vivahteita. Leu?ddissa elävät vuosikymmenien takaiset tarinat sukupolvelta toiselle. Se on entisaikojen sosiaalinen media, jonka avulla tarinat ovat säilyneet tähän päivään. Jokainen sukupolvi lisää siihen oman vivahteensa eletystä elämästä sekä historiasta, siten kuin kukin sukupolvi sen ymmärtää. Otetaanpa hieman takapakkia. Jo Samuli Paulaharju kuvaili aikanaan leu?ddia Kolttain mailla kirjassaan (1921): ”Mutta kun koltta lähtee laulamaan, niin hän ei kehtaakaan aina samaa ja samaa jankuttaa, vaan joikaa monestikin pitkähkön kertovan runoelman, jossa varsin monipuolisesti käsitellään joikattavaa .” Leu´ddit kertovat tarinoita Alkuun kolttasaamelaiset itse hyväksyivät joiku-sanan kuvaamaan leu?ddia, kuten Ilpo Saastamoinen kirjoittaa lisensiaatintyössään Laulu-puu-rumpu: saamelaismusiikin alkulähteillä (1998). Varsin usein vielä tänäkin päivänä törmää luohti (joiku) termiin, kun puhutaan kolttasaamelaisesta leu?ddista. Sen käyttöä monesti selitellään sillä, että luohti ymmärretään paremmin tai on tunnetumpi sana. Yhtä lailla saatetaan sotkea keskenään eri vokaaliperinteiden sääntöjä ja merkityksiä ja yleistää joitakin sääntöjä ja näin tuoda kolttasaamelaiseen vokaaliperinteeseen ulkopuolelta siihen ehkä kuulumattomia oletuksia. Leu?ddin aiheet löytyvät paikoista, tapahtumista, ihmisistä sekä eläimistä; kosioretkistä ja niiden onnistumisista, vieraista, suurista tapahtumista ja niin edelleen. Mitä samaistuttavampi tarina, sitä varmemmin se jäi kuulijoiden mieliin ja uudelleen toistettavaksi. Oman mausteensa leu?ddiin tuo myös se, kuinka hyvin sanat muistetaan. Tietysti tapahtumista voi olla jokaisella oma versionsa. Tutustuessani leu?ddin maailmaan ja siihen liittyvissä henkilöhaastatteluissa on arkistojen leu?ddhelmistä löytynyt erilaisia versioita riippuen leu?ddaajasta ja hänen suhteestaan leu?ddin tapahtumiin tai henkilöihin. Leu?dd itsessään tapahtuu siinä hetkessä, ja pienikin asia voi inspiroida luomaan uusia leu?ddeja, muistelemaan vanhoja, improvisoimaan tarinoita siitä hetkestä tai sen muistuttamasta tapahtumasta. Aina leu?ddit eivät elä hetkeä kauempaa, vaan joskus automatkalla tai käsitöiden lomassa mieleen tullut ”rallatus” mielen päällä olevista asioista katoaa yhtä nopeasti kuin syntyikin. Välillä leu?ddin tarinat kertovat esiäitien ja -isien teoista tai asumapaikoista paikoista, ja niitä voidaan hyödyntää vaikkapa opetustilanteessa. Leu?ddeista saattaa löytyä tarkempaa tietoa historian tapahtumista, mikä myös auttaa selvittämään, minä vuonna alkuperäinen versio on tehty ja kenestä tai kenen suvusta leu?dd kertoo. Yleisesti leu?ddeissa on käytetty vertauskuvia, ja sanoilla on paljon piilomerkityksiä, jotka tiedetään vain yhteisön sisällä. Perinnetietoutta sisältävät leu?ddit ovat aarteita, jotka aukeavat tutkittaessa tarkemmin niiden tekstejä. Leu´dd muuttaa muotoaan Kuten maailma on muuttunut Paulaharjun ajoista, on leu?dd-kulttuuri muuttunut sen mukana. Sota, evakkoaika ja uudelleenasuttaminen ovat muuttaneet kolttasaamelaista leu´dd-perinnettä myös kielellisesti. On puhuttu jopa leu?dd-kulttuurin katkeamisesta. Kielellinen muutos näkyy sekä itsessään koltansaamen kielessä että muiden kielien käyttämisenä. Papallani oli tapana sanoittaa meidän retkiämme leu?ddaamalla päivän kulkua tai sitä mitä olimme nähneet ja tehneet. Hän saattoi kertoa metsästysretkistään iltalauluna. Ehkä leu´dd-perinne ei niinkään katkennut vaan muutti muotoaan säilyäkseen. Hiilloksella ollut musiikkiperinne on saanut perinteen elvytykseen tarvittavaa apua kielen elvytyksen myötä. Tänä päivänä on harvinaista oppia leu?ddin salat omalta mummolta, papalta tai muilta sukulaisilta. Opettajina toimivat arkistonauhoitteet, ja leu?ddia kuullaan ennalta sovituissa konserteissa, eikä niinkään spontaaneissa hetkissä ajasta ja paikasta riippumatta, kuten ennen. Yllättäen verkkoa selvittäessä tai venettä veistäessä alkava leu´dd on harvinaisuus mutta myös arjen helmi, joita syntyy aina välillä. Hanna-Maaria Kiprianoff Saamelaiset vokaaliperinteet Suomessa 1: Leu ’dd Omaa koltansaamen kieltään puhuvia koltansaamelaisia elää nykyään noin kolmesataa lähinnä Inarin kunnan alueella. Kolttasaamelainen vokaaliperinne leu’dd on melodiallinen tarinankerrontamuoto, kolttasaamelaisten muistipankki ja kielen ja kulttuurin opettaja. Hanna-Maaria Kiprianoff leu’ddaa Suõmmkarin kanssa. Te rh i Tu ov in en
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Tärkeimpiä asioita, joita voimme tehdä leu?ddin eteen, on kannustaa lapsia sekä nuoria omalla esimerkillä. Sevettijärven koululla leu?ddperinne elää vahvasti koulun juhlissa mutta myös luokkahuoneessa tunnilla. Kun leu?dd on osa normaalia koulunkäyntiä, kynnys leu?ddata on matala. Oppilaat oppivat vanhoja leu?ddeja sekä tekevät omia leu?ddejaan ja samalla oppivat koltansaamen kielen saloja. Leu?ddit ovatkin oiva apu itse kielen elvyttämisessä. Modernia twistiä leu?ddeille antaa Suõmmkar-yhtye, joka versioi perinteisiä leu?ddeja ja yhdistää mennyttä ja tulevaa uusien leu´ddien muodossa. Yhtye julkaisi ensilevynsä 2018, ja seuraava on tulossa lähiaikoina. Jokainen kertoo tarinaa omalla äänellään Aikuisena leu?ddaamisen aloittamiseen voi kynnys olla korkea, mutta leu?ddissa on se hyvä puoli, että jokainen kertoo tarinansa omalla tavalla ja omalla äänellään. Tarinoita voi muunnella omien kokemuksiensa mukaisiksi ja kertoa omalla sävelellä. Leu?ddatessa voi unohtaa täydellisen kieliopin, antaa luvan leikitellä sanoilla ja melodialla. Samuli Paulaharju päättää kirjansa Kolttain mailla (1921) sanoihin: ”Mutta niin kuin häviää ja kuolee kolttakansa vähitellen pois kansojen joukosta, niin häviää ja kuolee koltan omituinen kielikin, ja lakkaa heidän merkillinen alkuperäinen laulunsa kaikumasta”. Minä lupaan lopuksi tehdä kaikkeni, että leu?dd-perinne säilyy ja vahvistuu; elää menneissä sekä tulevissa napaten spontaanisti paikan tunnelman, välittäen leu?ddaajan tarinan kaikille kuultavaksi. Kuka tietää, missä leu?ddeja kuullaan ja analysoidaan sadan vuoden päästä. Mummollani Elli Kiprianoff (os. Lietoff) ja Maria Moshnikoff (os. Kiprianoff) oli tapana istua navetan edessä ja leu´ddata. Lapsuuden muistoissa se oli hieman pelottavaa mutta kiehtovaa. K irj oi tt aj an ko ti al bu m is ta . Te rh i Tu ov in en Suõmmkar
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 H alsualainen, nykyisin Kokkolassa asuva Anita Kaustinen on tullut tutuksi erityisesti mestaripelimanni Otto Hotakaisen tämmääjänä sekä Kaustisen juhlilla 1969 perustetusta Tertut-yhtyeestä. Itseoppinut ja edelleen korvakuuloon nojaava pelimanni on esiintynyt soittouransa aikana aktiivisesti ympäri Suomea ja Pohjoismaita, Neuvostoliittossakin. Otto Hotakaisen lisäksi tärkeitä soittokavereita Anitalle ovat olleet muun muassa Risto Hotakainen , isä Otto Tuominiemi sekä edesmennyt aviopuoliso Vesa Kaustinen . Useita vuosia Anita Kaustinen on tämmännyt myös Halsuan Alikylän pelimanniyhtyettä. Espoolainen Patrik Weckman on aloittanut soittamisen teini-iässä, mutta vakavammin musiikki tuli elämään vasta aikuisena. Hän on tullut tutuksi uutterana yhteissoittajana, pelimanniviulistina ja jamisoittojen sieluna sekä tietysti maineikkaan espoolaisen Spelarit-yhtyeen vetäjänä. Spelareiden lisäksi Patrik soittaa tai on soittanut muun muassa Dromosyhtyeessä, Weckmanin mysteeriarkisto -yhtyeessä sekä useissa eri duokokoonpanoissa. Pelimanniperinteessä häntä kiinnostaa vanhempi perinne sekä eri alueiden omintakeiset tyylit. Viulun lisäksi Patrik Weckman soittaa muun muassa säkkipilliä. Juhani Lautamaja on eteläpohjalainen uranuurtaja, joka on toiminut niin kansanmusiikin, kuoromusiikin kuin rockmusiikin parissa jo viiden vuosikymmenen ajan. Hänen ensimmäiset kansanlaulumuistonsa liittyvät isoisään, mutta varsinaisesti kansanlaulun tyylipiirteet ovat tulleet hänen elämäänsä muiden musiikkityylien kautta, erityisesti kun tavaramerkiksi muotoutui leviän eteläpohjalaisen murteen käyttäminen eri yhtyeissä ja yhteyksissä. Juhani on muun muassa luotsannut 30 vuoden ajan Bill Hota -yhtyettä ja toiminut muun muassa Alavuden kaksirivisten kontrabasistina vuodesta 1993 ja Kiharakolmiokansanmusiikkiyhtyeessä 1996 alkaen. Hartolassa syntyneen, hollolalaisen Aimo Hentisen elämään kansantanssi tuli jo nuorena Leppäkosken nuorisoseuran toiminnan kautta. Kansantanssissa kiehtoi sosiaalinen kanssakäyminen ja oman kehon kautta tapahtuva ilmaisu. Ohjaajan rooli tuli Aimolle tutuksi 14-vuotiaana. Ura urkeni, kun hän siirtyi armeijan jälkeen Lahteen ja Hollolaan. Aimo Hentinen on kunnostautunut pitkän uransa aikana erityisesti kansainvälisen yhteistyön rakentajana: suomalaista kansantanssia on viety maailmalle, mutta myös lukuisia ryhmiä tuotu ulkomailta Suomeen. Aimon ansioita ovat myös Hollo ja Martta -kansantanssifestivaalin perustaminen, aktiivinen Cioff-toiminta sekä laaja kokemus yleisökasvatustyössä. Voittaja löytyi, palkintorahat jaettiin Konsta Jylhä -kilpailu, järjestyksessään kahdestoista, oli kohdistettu pienyhtyeille. Voiton pokkasi Leija Lautamajan , Miia Palomäen , Maija Pokelan ja Iida Savolaisen ENKEL-kvartetti, kakkoseksi tuli Olkkari-trio ja kolmanneksi Nooli. Palkintorahoille pääsivät myös muut finalistit Aino & Miihkali, Teija Niku & Juha Kujanpää ja Duo Murpat. Jos Kaustisella oli viime vuonna aistittavissa ja luvuissa nähtävissä vielä hiukan hämmentynyttä normaaliin paluun tunnelmaa koronan jälkeen, tänä vuonna tauti näytti enää kaukaiselta muistolta, kuten monen muunkin kesätapahtuman kohdalla. Pelimanneja oli mukana ennätykselliset 5000, myytyjä lippuja oli reilut 19000 ja kokonaiskäyntimäärä ylitti 48000. Nykyisen järjestäjän Pro Kaustisen aikana isompia lukuja on nähty vain 50-vuotisjuhlavuonna 2017. Ensi vuonna Kaustisella juhlitaan 8.–14.7. Uusia mestareita, ENKELin voitto ja kovia lukuja Kaustisella nimettiin tänä vuonna neljä uutta mestaripelimannia, kansanlaulajaa ja kansantanssijaa, Anita Kaustinen, Patrik Weckman, Juhani Lautamaja ja Aimo Hentinen. Mestarikansantanssija Aimo Hentinen (vas.) sekä mestaripelimannit Anita Kaustinen, Juhani Lautamaja ja Patrik Weckman. ENKEL juhlatunnelmissa Konsta Jylhä -kilpailun ratkettua. Maija Pokela (vas.), Leija Lautamaja, Miia Palomäki ja Iida Savolainen. K ris ta Jä rv el ä R is to Sa vo la in en
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ HUGH SHEEHAN NIMI: Hugh Sheehan SYNTYMÄPAIKKA: Birmingham, Englanti AMMATTI: Muusikko (multiinstrumentalisti, säveltäjä, tuottaja) NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Oma ensemble, duot Maija Kauhasen, Timo Alakotilan sekä Charlie Greyn kanssa ELÄMÄN MOTTO: Ocean Vuong: ’Queerius alkaa luvalla muuttua ... se kutsuu innovaatioon; se on suurempi kuin seksuaalisuus ja sukupuoli; se on toimintaa.’* *Kirjoittajan vapaa suomennos. Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Spyros Rennt Musiikin muotojen äärellä -K olme neljästä isovanhemmastani on irlantilaisia. Siinä sekä Irlannissa vuosien ajan vietettyjen kesäja muiden lomien ja lisäksi isän, isoäidin ja isoisoisän soittoharrastuksissa löytyvät selitykset sille, miten rakkaus irlantilaiseen kansanmusiikkiin on piirtynyt syvälle muusikko Hugh Sheehanin sieluun. Jo 5-vuotiaana Hugh kiinnostui kodin soittimiston harmonikasta, ja isä ohjasi pojan paikallisen muusikon Alan Nevinin oppiin. Oppiminen tapahtui perinteiseen tapaan vierestä kuulemalla, yhdessä soittamalla. Diatonisen harmonikan rinnalle nousi instrumenttina piano ja alkoivat klassisen musiikin opinnot. Teini-ikäisenä Hugh aloitti rumpusetin soiton, suuntautui sitten orkesteriperkussioihin ja opettajansa Gary Hillin opastamana sukelsi mm. jazzin maailmaan. Pian Hugh soitti koulujen yhtyeissä, sitten seurasivat Jazz Ensemble, Percussion Ensemble ja vielä sinfoniaorkesterikin. Kaiken tämän myötä vahvistui päätös musiikista ammattina. Opinahjoksi valikoitui Royal Welsh College of Music and Drama Walesin Cardiffissa. Sävellyksen opiskelijana Hugh erikoistui nykymusiikkiin, tietokonemusiikkiin ja musiikkiteknologiaan. Opintojen rinnalla Hugh kävi keikoilla niin Skotlannin kuin Irlannin perinnemusiikkifestivaaleilla ja alkoi työskennellä myös teatterin parissa, mistä tulikin tärkeä osa hänen uraansa. Kandiopintojen loppusuoralla Hugh haki opiskelijavaihtoon Sibelius-Akatemiaan, ja vaihdon jälkeen päätti myös hakea musiikkiteknologian osastolle maisteritutkintoa suorittamaan. Hugh’n siirtyessä Suomeen johdatteli ystävä, muusikko Ian Stephenson hänet täkäläiseen irlantilaisen musiikin kenttään esitellen Samuli Karjalaisen yhdeksi irlantilaisen kansanmusiikin kummisedistä Suomessa. Hugh vaikuttui Samuli Karjalaisen kitarismista syvästi ja jollei paremmin olisi tiennyt, olisi soiton perusteella määritellyt tämän kotipaikaksi läntisen Irlannin. Tutustumista on seurannut niin yhdessä soitettuja keikkoja kuin myös lukuisia Helsingin Molly Malone’s:ssa sekä Maltaisessa Riekossa soitettuja jameja. – Suomessa on muitakin hämmästyttävän syvällisesti irlantilaiseen kansanmusiikkiin syventyneitä muusikoita, joista haluan mainita ainakin Kirsi Vinkin , Petri Hakalan ja Heikki Kylkisalon . Nautin kovasti soittamisesta heidän kaikkien kanssaan. Innostuneen maininnan saa myös irlantilaisen musiikin festivaali Oulussa, jonka ohjelmistoa Hugh arvostaa. Hugh Sheehan itse on toinen Birminghamin ‘The trip to Birmingham TradFest’ -tapahtuman – irlantilaisen kansanmusiikin festivaalin – perustajista ja johtajista. Sibelius-Akatemiassa Hugh alkoi tutkia nykymusiikin ja kansanmusiikin synteesiä. Opinahjo antoi mahdollisuuden suorittaa kursseja oman osaston ulkopuolellakin. Hugh pääsi Timo Alakotilan piano-oppilaaksi, hän liittyi SibA Folk Big Bandiin ja opiskeli myös mm. yhtyesoittoa Global Music -koulutusohjelmassa. Mahdollisuus suorittaa kursseja osastojen välisesti saa Hugh’lta erityiskiitokset ja hän toteaa ettei opintojärjestelmä Isossa-Britanniassa ole läheskään yhtä joustava. Puolentoista vuoden opinnot Timo Alakotilan kanssa ja hänen kanssaan vietetty aika myös keikoilla ovat Hugh’lle laimeasti sanottuna erityisen merkityksellisiä, niin lämpimästi hän kuvailee Timoa ammattilaisena, opettajana ja soittokumppanina. Yhtälailla lämpöä on Hugh’n kertoessa sekä menneestä että suunnitteilla olevasta yhteistyöstään Maija Kauhasen ja Leija Lautamajan kanssa. Tärkeää on myös työskentely Loch Nessin rannoilta kotoisin olevan viulisti Charlie Greyn kanssa. Työ teatteriproduktioissa on Hugh’n sydäntä lähellä erityisesti koska hän rakastaa olla säveltäjänä osa luovaa ryhmää, joka yhdessä hakee ratkaisuja toivottuun lopputulokseen pääsemisessä. Vireillä on tälläkin saralla monia projekteja, joista osa onneksemme myös Suomeen ja niistä kuulemme pian lisää. Hugh’n kesällä julkaiseman, kiittävän vastaanoton saaneen esikoisalbumin ‘Shapes That Are Different’ teema on homoseksuaalisuus ja siihen liittyvä häpeä, mitä Hugh on kantanut mukanaan monien lailla ja mistä hän haluaa puhua. – Olen pakkomielteinen teeman suhteen, haluan asettaa sen pöydälle ja tutkia sen kaikki puolet, hän sanoo. Kansanmusiikin kenttää Hugh kuvailee avoimeksi ja vastaanottavaiseksi. – Hyvinkin homofobisessa kulttuurissa kasvaneena muutto Suomeen tuntui helpottavalta. Ero on suuri tuntuu kuin täällä asiaan ei kiinnitettäisi sen kummempaa huomiota – ja olen päässyt valtavasti eteenpäin itseni hyväksymisen tiellä. Englannin toiseksi suurin kaupunki, teollisuutta sihisevä Birmingham oli 80ja 90-luvuilla perinnemusiikin virkeä keskus, jossa kymmenien tuhansien irlantilaisten työläisten myötä myös irlantilaisella kansanmusiikilla oli vahva asema. Kaupungissa syntynyt ja kasvanut Hugh Sheehan hyppäsi jameihin mukaan 2000-luvun alussa, jolloin soittajia ja jameja oli huomattavasti aiempia vuosikymmeniä vähemmän, mutta silti edelleen vähintään kolmesti viikossa. Suomeen monipuolinen musiikin ammattilainen löysi tiensä musiikkiteknologian opintojen kautta.
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 C ambren kunnassa viisitoista kilometriä A Coruñan keskustasta harvaan rakennetun tien varrella on tavalliselta omakotitalolta näyttävä rakennus, johon ei helposti kiinnitä huomiota. Ainoastaan pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva nimikyltti Obradoiro de Gaitas Seivane paljastaa asiaa tuntevalle, että siellä valmistetaan maailman parhaimpiin kuuluvia säkkipillejä. Menestystarinan ensimmäiset soinnit pääsivät ilmoille vuonna 1939, kun Xosé Manuel Seivane (1921-2012) sai valmiiksi ensimmäisen omin käsin valmistamansa säkkipillin. Se oli syvällä Galician sisämaassa asuvalle nuorukaiselle lapsuuden haaveen täyttymys, olihan hän itsekin soittanut alueen ikiaikaista kansallissoitinta gaitaa pienestä pitäen. Ammattiinsa Xosé peri lahjoja tasapuolisesti molemmilta vanhemmiltaan, mistä kertomalla hänen poikansa Álvaro (s. 1952) ja Xo?e (s. 1964) aloittavat tarinointinsa perheyrityksen historiasta. – Musiikilliset vaikutukset isämme sai laulajaäidiltään, joka esiintyi alueen vanhojen säkkipillistien säestämänä. Hänen isänsä oli puolestaan taiteellinen puuseppä, jolla oli kotona oma verstas kaikkine tykötarpeineen. – Ensimmäisen prototyypin mallina oli kaupasta omaan käyttöön ostettu soittopeli. Siitä tuli täydellinen, mutta toinen, eikä kolmaskaan enää onnistunut. Epäonnistumiset saivat hänet kiinnittämään huomiota soittimen mittojen ja yksityiskohtien tärkeyteen, näin alkoi tuotekehittely. Tasapaino käsityön ja teknologian välillä Pojat käytännössä kasvoivat isänsä verstaassa ja imivät itseensä tietotaitoa niin käsityöläisyydestä kuin musiikista. Elannon saaminen gaitantekijänä oli epävarmaa, joten Álvaro muutti 1970-luvun alussa Barcelonaan opiskelemaan ja työskentelemään autoteollisuudessa teollisen muotoilun parissa. Vuosikymmenen lopulla hän perusti päivätyön ohella oman pajan ja alkoi suunnitella heittäytyvänsä kokonaan rakastamansa instrumentin valmistuksen pariin. Haave toteutui vuonna 1986, kun mies palasi Galiciaan ja perusti Cambreen uuden verstaan. Nykymuotoisena perheyritys näki päivänvalon kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Álvaro sai omilla tahoillaan gaitoja valmistaneet isänsä ja veljensä houkuteltua kanssaan saman katon alle. Yhdistelemällä perinnetaitoja ja nykyajan työvälineitä he ovat tuoneet gaitaan lukuisia parannuksia, joista hyötyvät kaikki säkkipillintekijät ympäri maailman. – Siitä kun isämme aloitti, gaita on muuttunut valtavasti. Emme unohda traditioita, mutta olemme jatkaneet kehitysIkiaikaisen säkkipillin nykyaikaiset tekijät Teksti ja kuvat: Mikko Immonen Galiciassa Luoteis-Espanjassa säkkipillin soinnut kuuluvat kaikkialla. Obradoiro de Gaitas Seivane -perheyrityksen valmistamat soittimet ovat maailmankuuluja. Seivaneiden museossa on esillä soittimia koko yrityksen historian ajalta vuodesta 1939.
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 työtä uusien teknologioiden avulla, kertoo Xosé Manuel. – Soittimena se on yltänyt todella korkealle tasolle. Joitakin vuosia sitten oli mahdotonta pitää kahden tunnin konserttia, koska säkkipilli meni jo kymmenessä minuutissa tai puolessa tunnissa täysin epävireeseen, jatkaa Álvaro. Gaitan tärkein valmistusmateriaali on puu, ja tärkeimmät puulajit mopane, palisanteri ja isopuksi. Mosambikista tulevat mopane ja palisanteri ovat valmiiksi puolikuivattuja, mutta Galiciasta vanhoilta tutuilta usein ostettavaa isopuksia täytyy kuivattaa kymmenisen vuotta. Kehitys on tuonut mukanaan muitakin kuin luonnonmateriaaleja. – 70-luvulla säkissä käytettiin terveysongelmiakin aiheuttanutta kumia, mutta me palautimme kilin nahan, jota isämme osasi parkita. Nykyään säkit ovat Gore-Texia. Bordunapillit ovat synteettisiä, mutta sitkeän tutkimustyön jälkeen saimme ne soimaan samalla tavalla kuin luonnonmateriaalista valmistetut ja antamaan soinnillisen vakauden eri lämpötiloissa ja kosteusoloissa ilman, että [musiikilliset] perinteet katoaisivat, veljekset antavat pari konkreettista esimerkkiä tuotekehityksestä. – Emme me enää näe sitä pelkkänä käsin tehtävänä työnä, artesaniana, vaan tasapainona käsityön ja uusien teknologioiden, kuten 3D-laserleikkaus, välillä. Valmistusprosessi on muuttunut, ja me olemme näyttäneet mallia muille artesaaneille. Sainza rakastaa työtään miesvaltaisella alalla Seivaneita pidetään gaitan ja myös artesanian symboleina Galiciassa. Elämäntyö on huomioitu kymmenillä palkinnoilla, joista arvostetuin on vuoden 2013 Espanjan valtion kansallinen artesaanipalkinto Premio Nacional de Artesanía. Perhe arvostaa kaikkia virallisia kunnianosoituksia, mutta tärkein palkinto löytyy läheltä. – Palkintojen suuri lukumäärä tarkoittaa, että olemme tulleet vanhoiksi. Vakavammin puhuen, ne ovat tunnustus vuosien työstä ja kannustus jatkaa eteenpäin, kiteyttää Xosé pienen naurahduksen säestämänä virallisten palkintojen merkityksen. – Suurin palkinto meille itsellemme on, että lähellä olevat ihmiset arvostavat työtämme, vaikka meillä on myös paljon ulkomaalaisia asiakkaita ympäri maailman. Kun kaksikymmentä vuotta sitten Euroviisuissa kuultiin ensimmäistä kertaa säkkipilliä, se oli Gaita Seivane Belgian edustajan Urban Trad -folkyhtyeen käsissä. Se, että olemme päässeet maailmalle, onhan se myös suuri palkinto, Álvaro lisää. Nykyään perheyrityksessä on veljesten lisäksi gaitoja tekemässä neljä muuta, joista yksi on Álvaron kahdesta tyttärestä nuorempi, Sainza. Hän on alallaan ainut nainen Espanjassa, mutta rakastaa työtään miesvaltaisella alalla. – Olen naisena todella tyytyväinen rooliini gaitantekijänä. Synnyin tähän, pyörin jo ihan pienenä puun ja puulastujen keskellä. Seitsemän ikäisenä hioin ja tein muita juttuja isäni verstaassa. En koskaan ole kokenut ennakkoluuloja, koska suurin osa täällä käyvistä ihmisistä on tuntenut minut aina, ja luulen, että he ovat ylpeitä, kun ovat nähneet minun kasvavan gaitantekijäksi. Ehkä joku muu voi vähän kiinnittää huomiota naiseen sorvin ääressä, mutta aina hyvässä hengessä. – Jokainen gaita on oma yksilönsä. Teemme jokaisen samalla rakkaudella, tuli se sitten lapselle tai superkuuluisalle muusikolle. Täällä käy hyvin merkittäviä S äkkipilli alkoi levittäytyä ympäri Eurooppaa mahdollisesti ristiretkien jälkeen. 1200-luvulta lähtien löytyy paljon patsaita, kaiverruksia ja kuvia säkkipillinsoittajista ympäri Eurooppaa. Vanhin löytö Suomessa on Turusta vuonna 1998 ylös kaivettu säkkipillin borduunaputki, joka on ajoitettu 1300-luvun ja 1400-luvun vaihteeseen. Taivassalon kirkossa on myös maalaus säkkipilliä soittavasta miehestä 1400-luvulta. Säkkipilli lienee soittanut Suomessa häitä ja muita rahvaan pitoja sekä viihdyttänyt majataloissa väkeä. On myös mahdollista, että ylhäiset ovat nauttineet säkkipillimusiikista. Keskiajalta lähtien tiedetään monissa hoveissa olleen säkkipillistejä. Puolalaiset säkkipillistit olivat erityisen suosittuja keskiajalla ja renessanssin aikaan. Turussa hoviaan pitäneen Juhana Herttuan puoliso oli puolalainen Katariina Jagellonica. Saattaa olla, että Turussakin on puolalainen säkkipilli soinut. Säkkipillinsoitosta on hyvin vähän tietoa Suomessa, eikä se juurtunut kovinkaan syvälle suomalaiseen kulttuuriin. Viimeiset tiedot säkkipillistä ovat 1800-luvun alkupuolelta Hämeestä. Viulu ja muut uudet soittimet todennäköisesti syrjäyttivät säkkipillin. Säkkipilli sopii erinomaisesti myös suomalaiseen kansanmusiikkiin. Tästä todisteena Päre-yhtyeen levy, jolla Petri Prauda soittaa Yrjänä Ermalan rakentamaa säkkipilliä. Säkkipillin uusi tuleminen on Suomessa alkutekijöissään, mutta tätä vauhdittanee soitinrakentaja-muusikko Gonçalo Cruzin jatkotutkinto Sibelius-Akatemiassa, jonka aiheena on suomalaisen säkkipillin uudelleensuunnittelu, rakentaminen ja elvytys. Ensimmäiset prototyypit soittimesta ovat jo valmiina. Cruz valmistaa myös galicialaisia gaitoja. Markus Rantanen kirjoittaja on kansanmuusikko ja tietokirjailija, joka kirjoittaa juuri kirjaa säkkipillistä. Kirja ilmestyy Aviador-kustantamon kustantamana Säkkipilli Suomessa Säkkipillin soittaja Taivassalon kirkon seinämaalauksessa. Álvaron (vas.) ja Xosén välissä Sainza, Galician ainut säkkipillejä tekevä nainan.
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 muusikoita, mutta myös pieniä lapsia, jotka eivät vielä osaa soittaa, Sainza korostaa asiakkaiden tasapuolista kohtelua. Gaitan valoisa tulevaisuus Seivanen perheeseen kuuluu myös Álvaron vanhempi tytär Susana. Siinä missä taustalla viihtyvä pikkusisko on mestari gaitan tekemisessä, on isosisko sitä sen soittamisessa. Vuonna 1999 ensimmäisen levynsä tehnyt Susana on Espanjan tunnetuimpia säkkipillistejä myös kansainvälisesti. Hänen käsissään gaita ei rajoitu perinnemusiikkiin. – Susana soitti jo neljävuotiaana ryhmän kanssa. Hän oppi soittamaan puhtaasti perinteisellä tyylillä, mutta bändinsä kanssa hänellä on useita eri tyylejä, joissa sekoittuvat muun muassa rock ja funk, Álvaro kertoo tyttärensä soittamisesta. – Mutta ilman, että hän koskaan kadottaisi perinteiden syvintä olemusta, lisää Sainza. – Aikaisemmin gaitamusiikki oli hyvin rajoittunutta. Nyt rockin lisäksi sitä kuulee sinfoniaorkestereiden ja jopa räppärien musiikissa. Nykyaikainen galicialainen gaita on todella monipuolinen, joka skaalansa ansiosta taipuu erilaisiin musiikkityyleihin. Me tutustuimme soittimeen, joka antoi yhden oktaavin, eikä normaalisti noussut toiseen oktaaviin. Nyt se antaa jopa kaksi ja puoli oktaavia, Álvaro valottaa perinnesoittimen kehitystä. – Skotlantilaiseen, pitkälti paraatisoittimeksi suunniteltuun säkkipilliin verrattuna galicialainen on enemmän juhlia varten. Siksi se muiñeiran (galicialainen kansantanssi) lisäksi toimii vaikkapa rumban ja paso doblen kanssa. Mutta me arvostamme kaikkia säkkipillejä yhtäläisesti, ja valmistamme tilauksesta kaikkia espanjalaisia ja myös ulkomaalaisia malleja, hän vielä lisää. Gaitan tulevaisuus Galiciassa on valoisa. Sitä kuulee kaikkialla, ja soitto-opetusta on tarjolla niin kouluissa, pienissä kyläyhdistyksissä kuin konservatorioissakin. Seivanet voisivat halutessaan moninkertaistaa tuotannon, mutta tärkeintä on läheinen yhteys niin tuotteen kuin asiakkaan kanssa. – Täällä gaita on aina ollut elossa, mutta nyt soittajia on enemmän. Ennen oli yksi täällä, neljä tuolla, viisi Coruñassa. Nyt täälläkin on viisikymmentä, ja kaikissa kyläjuhlissa heitä riittää, Xosé Manuel kertoo. – Vuosien 1998-2000 buumi oli uskomaton. Noihin aikoihin olimme vasta kasaamassa nykyisenlaista ”tiimiä”, mutta yhtäkkiä kaikki halusivat gaitan. Ulkomaille olimme tehneet niitä galicialaisille yhdistyksille, mutta tilauksia alkoi tulla ihmisiltä, joilla ei ollut mitään yhteyttä Galiciaan. – Voisimme tehdä kolme tai neljä kertaa enemmän, mutta rajoitimme jo hyvän aikaa sitten vuosituotannon noin kolmeensataan. Haluamme säilyttää kosketuksen jokaisen osan kanssa, ja myös huolehtia kaikkien niiden soittimien huollosta, joita on ympäri maailman. Valmistamamme gaita voi palata tänne kahdenkymmenen vuoden kuluttua, mutta kun annamme sille uuden elämän, se on meille erittäin merkityksellinen hetki, painottaa Álvaro haastattelun lopuksi jälkihoidon tärkeyttä. Tilaa keikalle! Konsertit, työpajat, tanssisäestykset, jamit & koulutukset! www.tallari.net ALLARI Miguel Casalin mielestä hänen työssään parasta on yksinkertaisesti kaikki.
Outi Valo KOLUMNI Kansanmusiikki-instituutti akkreditoitiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen asiantuntijajärjestöksi vuonna 2018. Siitä lähtien olemme pyrkineet tarkastelemaan suojelusopimuksen arvojen ja tavoitteiden valossa kaikkea toimintaamme – myös arkistotoimintaamme. Monet Unescon sopimuksen teemat koskevat myös arkistointia. Niistä tärkein on näkökulma, joka aiemmasta perinteenkeruutyöstä usein puuttui: yhteisöjen osallisuus suunnittelussa ja saavutettavuudessa. Unescon sopimus painottaa yhteisöjen aktiivista osallisuutta kaikessa niiden kulttuuriperintöön liittyvässä. Lisäksi sopimuksessa pureudutaan aineettoman kulttuuriperinnön määrittelyihin: kulttuuriperinnön tunnistamiseen ja siirtymiseen sukupolvelta toiselle sekä uuden kulttuuriperinnön luomiseen. Tarkastelin väitöskirjassani kansanmusiikin keruutyötä – tallentamista ja arkistointia – eri vuosikymmenillä ja erottelin siihen liittyviä erilaisia motiiveja. Suomen itsenäistymisestä jatkosodan lopulle asti korostui perinteen pelastaminen, jatkosodan jälkeen 1960-luvun puoliväliin saakka perinteen pelastamisen rinnalla kilpailu siitä, kenen keruutyö on laajinta. Seuraavalla vuosikymmenellä nousi jo nuorempien kerääjäsukupolvien kritiikkiä kerättyihin aineistoihin liittyvän tutkimuksen puutteesta. Joka tapauksessa kulloisestakin korostuksesta riippumatta keruutyötä määriteltiin ikään kuin ylhäältä alas; akateemisesti koulutetut kerääjät tallensivat arvokkaaksi näkemiään ilmiöitä. Voisiko Unescon sopimuksen soveltaminen kääntää asetelman ja tarkoittaa sitä, että yhteisöjä tuetaan suojelemaan itse arvokkaina pitämiään perinteitä? Ja mitä tämä voisi käytännön tasolla tarkoittaa? Tätä mietitään nykyään paljon arkistoalan tutkimuksissa, seminaareissa ja hankkeissa, esimerkiksi pohjoismaisessa ICH North -hankkeessa, jossa Kansanmusiikki-instituutti on mukana. Sen yhtenä osana on kehittää malleja yhteisöllisemmille perinnemusiikkiarkistojen toimintatavoille. Käytän esimerkkinäni tuntemaani Kansanmusiikkiinstituutin arkiston toimintaa. Mitä tulee kulttuuriperinnön tunnistamiseen, me työntekijät päätämme toki valinnoillamme, mistä arkistoimamme kulttuuriperintö koostuu – mutta vain osittain. Valtaosa aineistostamme tallennetaan Kaustisen juhlilta, jonne pääsevät esiintymään käytännössä kaikki halukkaat. Arkistoimme käytännössä kaikki Soittosalin esiintymiset ja Pelimannitalon esityksistä useita konsertteja päivässä. Erityisesti Soittosalissa emme siis arvota esimerkiksi sitä, mikä on tai ei ole kansanmusiikkia arkiston näkökulmasta. Pelimannitalon konserteista taas pyritään tallentamaan usein esityksiä, joista ei löydy valmiita julkaisuja. Unescon sopimuksen hengen tavoittaisi ehkä parhaiten se, jos yhteisöt saisivat itse osallistua arkistoitavan materiaalin valintaan. Osittain tämä toteutui koronavuosina, kun pelimannit lähettivät VirtuaaliKaustisen ohjelmaan itse tuottamiaan videoita, ja arkistoimme kaikki ne, joihin saimme luvan. Toivottavasti lupia saadaan tulevaisuudessa lisää, sillä aineisto on muun muassa tutkimuksen kannalta erittäin mielenkiintoista! Myös uuden kulttuuriperinnön luominen tulee näkyviin. Vielä 1960-luvun alussa uusi sävelletty musiikki pyrittiin hyvin tietoisestikin jättämään arkistoinnin ulkopuolelle, mutta tänä päivänä tallennetaan esimerkiksi sävellyskonsertteja ja kilpailuja. Samoin Soittosalista ja Pelimannitalosta tallennetuissa arkistoäänitteissä on paljon uudempaa ja vanhempaa kansanmusiikkia, ja myös genrerajat ovat varsin joustavia. Kulttuuriperinnön siirtyminen sukupolvelta toiselle on puolestaan haasteellisempaa tavoittaa. Arkistostamme löytyy ainakin mestari–kisälli kohtaamisia, joissa kisällit opettelevat mestarien soittamaa ohjelmistoa. Sen sijaan esimerkiksi perheyhtyeiltä tallennetaan usein vain lavaesiintymisiä. Voisiko perinteen elävyyden tavoittaa jopa paremmin harjoituksista, kotiympäristöstä tai soittotunneilta tai jameista? Kun mietitään tulevaisuuden tallennustyötä, nämä perinteen siirtymisen paikat ja tilanteet ovat keskeinen kohde. Arkistotallenteet eivät ole koskaan sellaisinaan ”elävää perintöä”, mutta ainakin ne voivat kertoa aikalaisille ja jälkipolville oman aikansa aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Perinteen pelastamisesta kohti yhteisölähtöistä arkistointia? 17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Va lt te ri Va lo
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 -S en verran on tosin ollut kiire, että sooloprojektini tulevien musiikkivideoiden tekemistä on pitänyt siirtää, myöntää Mikko. Kiirettä on aiheuttanut kesällä ilmestynyt sooloalbumi Unheard Landscapes sekä Uni uni -duon debyyttisinglet ja keikat niin soololevyn tiimoilta kuin Uni unin Ella Isotalon kanssa. Lisäksi työn alla on useampia levytuotantoja, muun muassa Barbora Xulle ja Nathan Riki Thomsonille . Vielä on mainittava viime vuonna ilmestynyt levy Huomeneen rap-artisti Illmarin ja kollektiivin kanssa, EBU:n (Euroopan yleisradiounioni) Prix Palma -kilpailun finaaliin tänä vuonna valittu Helsingin reitit – Keskusmetsä sekä kansanmuusikko Amanda Kauranteen käynnistämä monitaiteinen Keitaat / Oases -projekti. Kaikki jatkuvat muodossa tai toisessa. Eikä pidä unohtaa nykysirkusteosta Fragile , johon Mikko sävelsi Unheard Landscapes -levyllä kuultavan musiikin. Teoksen kanssa on alkamassa keikkaputki taidetestaajille lokakuussa. Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin. Ei käy aika pitkäksi. Maiseman ääni Musiikillisen uransa Käpylän musiikkiopistossa sellolla klassisen musiikin parissa aloittanut Mikko pääsi musiikkiteknologian koulutusohjelmaan Sibelius-Akatemiaan vuonna 2007. Niiden välillä tuli opiskeltua myös Pop & Jazz -konservatoriossa muun muassa basisti Atro ”Wade” Mikkolan tunneilla. Kansanmusiikki, Värttinä ja Hedningarna, kolahti kuitenkin kovimmin jo yläasteella. Sibelius-Akatemian opintojen väljyys antoi mahdollisuuden opiskella hyvin paljon myös Kansanmusiikin aineryhmässä. Siellä hän perehtyi jouhikonsoittoon, aluksi Lasse Logrénin opastuksella. Sellon rinnalle tuli jouhikko pääsoittimeksi. Nykyään perinteisen jouhikon lisäksi Mikko soittaa bassojouhikkoa, jonka hän tilasi mestarisoitinrakentaja Rauno Niemiseltä . Äänimaisemiin Mikko innostui opiskeluaikoina, vaikka oli niitä tallentanut jo aikaisemminkin. Maisteriopinnoissa alkoi muotoutua Helsingin reitit -sarja ja nyt on yksi äänimaisemateos esillä myös Seinäjoella. Sen Mikko teki kanteleensoittaja Maija Pokelan kanssa. Äänimaisemia on tallennettu viideltä mantereelta, ne eivät lakkaa kiinnostamasta. – Rakennetun ja rakentamattoman tilan väliset äänimaailmat kiinnostavat erityisesti. Äänimaisematutkimusta saisi hyödyntää kaupunkisuunnittelussa paljon enemmän. Äänimaisemia Mikko tallentaa usein binauraalisesti eli tallennus tehdään pienillä, korviin sijoitettavilla mikrofoneilla. Silloin äänimaisemakuva vastaa hyvin paljon sitä, mitä ympäristössä kulkiessa kuulee. Tekniikan kehittyminen on tarjonnut Mikko H. Haapoja – jouhikkomusiikkia ja taidetta äänimaisemista Ammattilaiskansanmuusikot ovat usein moniosaajia. Sen lisäksi, että monet ovat multi-instrumentalisteja, he saattavat myös opettaa, hallita musiikkiteknologiaa, markkinointia, tuotteistamista ja jopa näytellä. Yksi erinomainen esimerkki omilla saroillaan on Mikko H. Haapoja, jolle monitoiminta tuntuu sopivan. Sen verran tyynesti ja hymyillen hän luettelee lukuisia projektejaan. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 yhä parempia mahdollisuuksia tallentaa korkeatasoista ääntä ilman painavan kaluston kuljettamista mukana. Äänimaisemia on kertynyt suurehko kokoelma Suomen lisäksi muun muassa Perusta, Malin kautta Pohjois-Norjaan ja Mikko hyödyntää niitä tarpeen mukaan eri projekteissa. Oikeastaan vain Uni uni -duon musiikissa ei kuulla Mikon äänipankkia. Vaikka tokihan kaikki kuultu vaikuttaa soittoon ja sävellettyyn musiikkiin. Äänimaisemiin rakastumiseen on vaikuttaneet myös lukuisat Lapin reissut. – Olen aina tykännyt luonnossa liikkumisesta ja patikoimisesta. ”Pieninä palasina leipäni maailmalla” Voisi kuvitella, että päällekkäiset projektit, omat teokset, työskenteleminen muille, videot, esiintymiset ja visuaaliset suunnittelut panevat pään pyörälle. Miten siitä selviää? – Niin, saattaahan minulla olla sellainen viikko, että yhtenä päivänä äänitetään Mustavuoren luolassa, seuraavana tehdään äänihommia studiossa ja sitten siirrytään videotuotantoon. Siinä vain mennään sellaiseen moodiin, että päivä kerrallaan tehdään, mitä kalenteri kehottaa. Sibelius-Akatemiasta Mikko valmistui vuonna 2015, mutta on jo liki kymmenen vuotta elättänyt itsensä yrittäjänä ja ollut kohtuullisen onnekas apurahojen suhteen. Viimeisin apurahaputki päättyi viime vuonna. – Apurahojen saaminen on ollut hyvin vaihtelevaa. Tänä vuonna on tullut lähinnä kielteisiä päätöksiä. Silloin pitää keskittyä enemmän yritystoimintaan. Lukuisista teoksistaan ja projekteistaan Mikko ei osaa nostaa yhtä helmeä toisten edelle. – Ne ovat kaikki minulle pieniä helmiä. On luksusta saada olla mukana monenlaisissa projekteissa ja tehdä juuri sitä, mitä rakastaa. Äänimaisemista on ehkä parhaiten jäänyt mieleen Galatan tornin läheiset kujat Istanbulissa. Ensi vuonna Mikko aikoo viedä WMCE:n maailmanmusiikkilistalle yltänyttä sooloprojektiaan ulkomaille esiintymällä muun muassa Japanissa. Kovin pitkälle tulevaisuutta hän ei ole suunnitellut. Improvisaatio on tärkeää elämässä ja musiikissa. Pitää olla valmis pysäyttämään polkupyörä ja äänittää aina, kun kuulee jotain kiinnostavaa. Mikko H. Haapoja Syntynyt 1984 Helsingissä. Omat yhtyeet ja monitaideprojektit: Soolo Debyyttisooloalbumi Unheard Landscapes yhdistää globaaleja äänimaisemia bassojouhikkovetoiseen elektroakustiseen musiikkiin. mikkohaapoja.net/solo Uni uni Etno-Espalla 2023 debytoinut elektrofolk-luupperiduo viulisti-jouhikonsoittaja Ella Isotalon kanssa. uniuni.fi haapoja & illmari Folk-räppiä vuodesta 2013 alkaen. haapojaillmari.net Helsingin reitit Monikymmenvuotinen installaatioja teossarja pääkaupunkimme muuttuvista äänimaisemista. mikkohaapoja.net/helsinginreitit Keitaat / Oases Audiovisuaalisia installaatioita, kansanmusiikkia sekä tanssija kuvataidetta yhdistävä projekti pohjoisesta luontokokemuksesta. Aarnimetsä | ikisointi Maailman synty -säkeitä sekä bassojouhikon ja metsä-äänimaisemien arkaaista voimaa viulisti-laulaja Ulla Hillebrandtin kanssa. Maailman ensimmäistä Kanteleen päivää vietettiin 16.9. ympäri Suomen konsertein ja flashmob-tapahtumin. Päätapahtuma järjestettiin Keskustakirjasto Oodissa, Helsingissä, jonne kokoontui lähes 150 kantelistia soittamaan yhdessä kanteletaiteilija Satu Sopasen johdolla. Tapahtuman suojelijana toimi tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio . Illalla Kantelegaalassa Oodin Maijansalissa julkistettiin vuoden tunnustusten saajat. Raadissa toimivat musiikin lehtori, diplomikuoronjohtaja, musiikin moniosaaja Timo Lehtovaara , Taideyliopiston SibeliusAkatemian musiikkikasvatuksen professori Marja-Leena Juntunen ja sosiaalija terveysministeriön ylijohtaja, lääketieteen tohtori Päivi Sillanaukee . Kanteleen päivän järjesti Kanteleliitto ry, jonka tavoitteena on tehdä päivästä vuosittainen liputuspäivä. Syyskuussa vietettiin ensimmäistä Kanteleen päivää Vuoden esiintyjä: kanteletaiteilija Maija Kauhanen. Vuoden kansainvälistymispalkinnot: popkanteletar Ida Elina ja kanteletaiteilija Eija Kankaanranta. Kunniamaininta Äijäkanteleet-ryhmälle. Kanteleinnovaatiopalkinto: toimitusjohtaja, suunnittelija Hannu Koistinen. Kultakantele-elämäntyöpalkinto: kanteleenrakentaja Jyrki Pölkki Vuoden 2022 Kantelelevy: Kardemimmeille Sisko, muistatko? -albumista. Kantelegaalassa jaettiin postuumisti myös korona-ajan tunnustuksia: Vuoden kantele 2020: artisti Paula Vesala, kanteletaiteilija Jutta Rahmel ja viulisti Aili Järvelä Vuoden kantele 2022: Lähde-koululaisoopperan työryhmä, kanteletaiteilijat Senni Eskelinen ja Anna-Karin Korhonen sekä säveltäjä Sari Kaasinen. Lisätietoja: kantele.net
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2023 Etnosoi!-festivaali on tänäkin vuonna tutulla paikallaan, marraskuun alussa. Festivaali soi Helsingin lisäksi Espoossa sekä Tampereella. Etnosoi! jyrähtelee käyntiin 36. kerran marraskuun 1. päivä ugandalaisen Nihiloxican ja kotimaisen jouhikkovelho Pekko Käpin keikoilla Tampere G Livelabissa. M usiikilliset mielenmaisemet johdattavat sen jälkeen flamencon maailmaan perjantaina 3.11. Vuotalolla Duo Murtola & Widenius soittavat flamencoa keskiyön auringon maasta, Myrddin & Imre saapuvat puolestaan vierailemaan Belgiasta. Festivaali jatkuu maanantaina 6.11. jazzahtavasti, kun Temppeliaukion kirkossa irroittelevat Kukko-Björkenheim-Heikinheimo sekä ranskalaisduo NoSax NoClar . Viikko etenee viikolla kansainvälisissä merkeissä. 20-vuotiaassa Sellosalissa hurmaannutaan keskiviikkona 8.11. amerikkalaisen Windborne -yhtyeen stemmalaulusta ja kuullaan persialaista perinnesoitin santooria iranilaisen Mehrnoosh Zolfagharin soittamana. Torstaina 9.11. osana Savoy WORLD -sarjaa paikkansa ansaitusti ottaa bosnialaisyhtye Mostar Sevdah Reunion . Kalliosalissa yllätytään perjantaina 10.11. Trio SonCen ukrainalaisten rituaalilaulujen projektista, jonka taustalla ovat vuotuiset tapahtumat ja juhlat. Samassa illassa kuullaan konsertti uudelta yhtyeeltä nimeltä Wishamalii . Karjalaisuus näkyy ja kuuluu Etnosoi!ssa on myös erityisiä juhlan paikkoja. Festivaalilla jaetaan sekä Eläköön folk! -gaalan Risteys -palkinto että Suomen Jazzlegenda -palkinto. Saamelaiskulttuurin lähettilään Nils-Aslak Valkeapään syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Áilu -iltaa juhlitaan tiistaina 7.11. Musiikkimuseo Famessa Veli-Pekka Lehtolan esitelmällä sekä Ulla Pirttijärvi & Uldan erikoiskonsertilla. Lisäksi uutta folkkia Karjalasta soittava Sattuma täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Perhekvartettina aloittaneen yhtyeen jäsenet asuvat tällä hetkellä Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Viime vuodet ovat olleetkin yhtyeelle haasteellisia koronapandemia, yhtyeen yhden perustajajäsenen Dmitry Deminin äkillinen kuolema ja Ukrainan sodan monenlaiset seuraukset. Haasteiden jälkeen ja keskellä yhtye on saanut uuden aktivoitumisvaiheen käyntiin keikkaillen ja valmistellen uutta levyä. Karjalaisuus näkyy ja kuuluu muutenkin Etnosoi!n ohjelmassa. Olga Karlovan ja Sirpa Männyn karjalankielen näyttely Olemma, elämmä, pakajamma ja Emmi Kujanpään Karjalaisen kansanlaulun -työpaja sekä World Wide Women ja Kyynelkanavat -hankkeiden yhteinen päätösseminaari tuovat kaikki erilaisia näkökulmia ja tietoutta teemaan. Perheet huomioidaan perinteiseen tapaan Lasten Etnosoi!lla festivaalin päätteeksi isänpäivänä 12.11. Malmitalossa. Siellä on tarjolla muun muassa Soitinten Seikkailut tarinallinen konsertti Sibelius-akatemian Global music -aineryhmän opiskelijoilta, karjalan kielikylpykonsertti Sattuma duolta sekä työpajoja. Tampereella Kulttuuriosuuskunta Uulu pitää Lasten Etnosoi!n jo lauantaina 11.11. Festivaaliennakkoon päästään lokakuun 22. päivä, kun intialaisen karnaattisen musiikin mestari Shashank Subramanyam saapuu konsertoimaan Balderin saliin, Helsinkiin. Subramanyamin vierailu järjestetään yhteistyössä Helsinki Jazz ry:n kanssa, konsertti kuuluu Etnosoi!n lisäksi jaZZanti-konserttisarjaan. Etnosoi! mukana Sounds of Europe -projektissa Tämänvuotisen festivaalin antiin oman, näyttävän lisänsä tuo EU-rahoitteinen Sounds of Europe -projekti, jossa Maailman musiikin keskus on mukana. Kolmivuotisen projektin aikana kolmetoista mukana olevaa toimijaa toteuttavat artistija asiantuntijavaihtoa ja muun muassa järjestävät seminaareja osallistujamaissa. Vuoteen 2025 kestävässä projektissa tavoitteena on monipuolisesti esitellä yleisöille sitä musiikin maailmanlaajuista monimuotoisuutta, mikä Euroopassa on läsnä. Projektin tänä vuonna Etnosoi!-ohjelmistoon tuomat esiintyjät ovat jo elokuussa esiintynyt Kapela Malizów Puolasta, sekä marraskuussa esiintyvät Myrddin & Imre Belgiasta, NoSax NoClar Ranskasta ja ukrainalaisen Maryana Golovchenkon Trio SonCe Hollannista ja Italiasta. Mari Pääkkönen Etnosoi!-festivaali ulottuu läheltä kauas Musiikin iloa & Ukrainan sodan varjoja Etnosoi!-festivaalilla kuullaan 20-vuotiaan Sattuma-yhtyeen Suomessa asuvia yhtyeen perustajajäseniä, isää ja tytärtä, Arto ja Eila Rinnettä duona. Lauantaina 11.11. Kalliosalissa juhlittavan Karjala-illan toisena yhtyeenä esiintyy Loimolan Voima.