Kansanmusiikki 1/2024 - Lehtiluukku.fi

Irtonumero 8 € 1 • 2024 6 Tohtori Emilia Lajunen soittaa tanssien MUKANA PELIMANNI-LIITE 10 Ressan Lassin syntymästä 100 vuotta 12 Anna Näkkäläjärvi-Länsman nauttii vapaudesta joikatessaan 32 Lapua-Uusi-Guinea saa yleisön sekaisin
2 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 SISÄLTÖ 1 • 2024 15 32 10 KOLUMNISTI Ilpo Saastamoinen Ressan Lassi tervehtii Erkki Ala-Könniä Kaustisella 1991. Lassin syntymästä tulee tänä vuonna 100 vuotta. Uunituoreen tohtorin Emilia Lajusen työ asettuu perinteen jatkumoon Lapua-Uusi-Guinea-yhtyeen nimi jää mieleen. Millaisesta yhtyeestä on kysymys? 6 M aa rit Ky tö ha ju Tu om as Te nk an en Ta pi o R an na nk ar i/ K an sa nm us iik ki -in st it uu tt i Pääkirjoitus: Hyviä uutisia ..............................................................................4 Ajassa: Nypykät....................................................................................................5 Anna Näkkäläjärvi-Länsman nauttii vapaudesta joikatessaan .....12 Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia.........................................................14 Folklandia 2024 .................................................................................................16 Kaustinen hurmaa Antti Paalasen johtamalla hanuriparaatilla ...16 Näppäriopetusta konservatorioon ............................................................17 Martti Pokelaa muistellessa .........................................................................18 Pelimanni-liite Ennenkuulumattomat-hanke päättyi ja jatkuu ....................................21 Terveisiä Kainuusta ..........................................................................................22 Uudenmaan nurkka .........................................................................................22 Nuottiliite: Sylvi Kujalan lauluja .................................................................23 Kuulumisia Pohjois-Savosta .........................................................................27 Terveiset jouhikkokurssilta Murikasta ...................................................27 Samuelin Poloneesi Helsingissä 14.-17.3. ..............................................28 Arkistojen äärellä: Suomenruotsalainen arkisto .................................29 Muistoissamme ..................................................................................................30 Esa Kotilainen, Taito Saari, Raimo Raussi ja Rauni Riikonen ........31 Omista jaloista ....................................................................................................34 JuuriJuhla-RotFest juhlii Maria Kalaniemeä .........................................35 Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin tunnustuksia .....................................36 Levyt ja kirjat ......................................................................................................39 Taustapeilissä Valtteri Valo ...........................................................................46
3 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 ALKUTAHDIT Toimittaja ja muusikko Amanda Kauranteen kuusiosaisen Living the Heritage -pod castsarjan jaksoissa vieraillaan Latviassa, Virossa, Suomessa ja Ruotsissa. Sarjassa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa olevien kohteiden edustajat ja muut perinteenkantajat kertovat perinteenharjoittamisen iloista ja haasteista. Aiheesta puhuvat muun muassa virolaisen haapioveneen rakennusperinteen taitaja Aivar Ruukel , tutkija ja muusikko Vilma Timonen , latvialainen suitien lauluperinteen asiantuntija Ilga Leimane , ruotsalainen tarinankertoja Per Gustavsson , kolumbialainen tanssija ja antropologi Diana Gutiérrez ja nuori kaustislainen viulisti Erkki Virkkala . Sarja kutsuu kuulijat mukaan tutustumaan aineettoman kulttuuriperinnön ja kestävän kehityksen ajankohtaisiin teemoihin: Miksi tarinat ovat tärkeitä? Voiko matkustaminen olla aineetonta kulttuuriperintöä? Miten kulttuurista monimuotoisuutta voi ylläpitää ja suojella sukupolvelta toiselle? Mikä merkitys aineettomalla kulttuuriperinnöllä on rauhantyössä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä? Sarjan on toteuttanut Kansanmusiikki-instituutti osana Museoviraston koordinoimaa Livind-hanketta sekä Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittama Sheritage-hanke. Sarjan jaksot löytyvät Kansanmusiikki-instituutin nettisivulta. Sarja on englanninkielinen. Amanda Kauranne pääsi Latviassa säkkipillihommiin. Tuoltapa Kuuluu Lehmänkello on Radio Kalevan uusi, kuukausittain kuultava kansanmusiikin erikoisohjelma. Ohjelma nostaa esille kansanmusiikkia sekä tämän hetken ilmiöitä, tapahtumia ja tekijöitä PohjoisPohjanmaalla. Jaksojen vakioääninä toimivat kansanmuusikko Osmo Hakosalo ja radiojuontaja Ville Muikkula . Hakosalon ja Muikkulan lisäksi ohjelmassa kuullaan vierailijoita erilaisten teemojen merkeissä. Tuoltapa kuuluu lehmänkello on ehdasti pohjoispohjalainen ohjelma aina nimeä myöten; nimi on lainattu Frank Hietalan samannimiseltä polskakappaleelta. “Oulun vetovoima kansanmusiikin ja folkin kaupunkina oli tiedossamme ja arkilähetystemme puolella tehdyt haastattelut alan ammattilaisten parissa vahvistivat tätä kuvaa. “ Muikkula kertoo. Kuinka ohjelmasta voi nauttia, muuten kuin reissaamalla kerran kuussa PohjoisPohjanmaalle? Ohjelmaa voi kuunnella esimerkiksi nettiradiosta julkaisupäivänä, sekä seuraavana maanantaina. Uusinnan jälkeen jakso siirtyy jälkikuunneltavaksi Radio Kalevan podcasteihin, osoitteeseen radiokaleva.fi Sofia Timonen Aineettomasta kulttuuriperinteestä Living the Heritage -podcastissa A m an da K au ra nt ee n ar ki st o Tuoltapa kuuluu lehmänkello Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiväki juhli symposiumin ja konsertin merkeissä Kansanmusiikille perustettiin SibeliusAkatemiaan oma koulutusohjelma vuonna 1983. Tänä lukuvuonna kansanmusiikkia on soitettu, laulettu, tanssittu ja tutkittu Sibelius-Akatemiassa 40 vuotta, nyt kymmenen vuotta osana Taideyliopistoa. Koulutus on edesauttanut kansanmusiikkiperinteiden säilymistä ja kehittymistä Suomessa. On syntynyt kokonainen uusi ammattikunta kansainvälisesti arvostettuja kansanmusiikin ammattilaisia. Nykypäivän kansanmusiikissa kohtaavat elävä kulttuuriperintö ja persoonallinen taiteilijuus. 40-vuotiaan kansanmusiikkikoulutuksen juhlallisuudet valtasivat Musiikkitalon helmikuussa. Juhlatapahtuma koostui kansainvälisestä tutkijasymposiumista ja juhlakonsertista. Juhlasymposiumin teemana oli Kansanmusiikki, muistiorganisaatiot ja aineettoman kulttuuriperinnön käytännöt ja politiikat, ja se oli yleisölle avoin. Myös etäosallistuminen oli mahdollista. Kan san musiik kia 40 vuot ta! -juhlakonsertissa esiintyivät MeNaiset, Arto Järvelä , ENKEL-yhtye ja SibA Folk Big Band. Juhlinta sinetöitiin Perinnearkku-klubilla lauantai-iltana. Videoita konsertista tai symposiumista ei voi enää nähdä, mutta Sibelius-Akatemian YouTube-kanavalla on paljon muuta kiinnostavaa, muun muassa Sydänjuurilla-ohjelman tukikonsertti: www.youtube.com/@SibeliusAcademy Kansanmusiikki-lehdessä 4/2023 kerrottiin Kansanmusiikin aineryhmän taipaleesta. Ca ro lin a St en bä ck
4 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 PÄÄKIRJOITUS Hyviä uutisia Ihminen on rakennettu sillä tavalla, että mieli tahtoo tarttua epäkohtiin. Päätin uuden Kansanmusiikki-lehden 12. vuosikerran aluksi keskittyä positiivisiin asioihin. Ensiksikin suomalainen kansanmusiikki voi erinomaisen hyvin. Kiinnostunutta yleisöä riittää niin suuriin kuin pieniin tapahtumiin. Uutta musiikkia julkaistaan todella paljon, viime vuonna yli 70 kansanmusiikkia ainakin sivuavaa albumia. Suomalainen musiikki myös huomataan. Lähes joka kuukausi maailmanmusiikkilistoille nousee jokin suomalainen levy. Yhtyeet keikkailevat kotimaassa ja pitkin maailmaa tavan takaa ja kesän festivaaleja saa odottaa taas vesi kielellä, niin hienoja yhtyeitä niillä esiintyy. Merkittävä vaikuttaja edellä kerrotuun on alan koulutus. Muutaman vuosikymmenen aikana mestari-kisälli-perinne on muuttunut taitojen hankkimiseen alan oppilaitoksissa. Eikä ole näkyvissä, että koulutus olisi loppumassa. Lisäksi kymmenissä kansalaisja työväenopistoissa saadaan erinomaista tukea soittoja lauluharrastukselle. Jos Kaustiselle kokoontuu kesällä viitisentuhatta pelimannia, paljonko sen lisäksi on niitä, jotka eivät pääse paikalle. Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen viime vuoden teema Arkistojen äärellä onnistui hienosti. Yhä useampi on löytänyt arkistoista uutta soitettavaa ja samanaikaisesti arkistoihin on pelastettu paljon piilossa ollutta materiaalia. Esimerkkinä KeskiSuomen Ennenkuulumattomat-hankkeen keräämä 1700 kappaleen määrä. Soitettavaa riittää! Vuosikymmenten aikana on usein saanut lukea viimeisestä runolaulajasta ja viimeisestä jouhikonsoittajasta. Molempien taitojen taitavia harjoittajia on kymmeniä ja voidaan puhua sadoista kiinnostuneista, jotka ovat ainakin kokeilleet jompaa kumpaa mainituista taidoista. Kantele on elävämpi kuin koskaan. Kanteleensoiton harrastajia on ympäri maailmaa, ja edelleen se on vahvassa asemassa koulusoittimena. 1980-luvun Kantele kouluun -hanke on kaikkien aikojen menestystarina. Kehun lopuksi internetin. Sen merkitystä minkä tahansa asian harrastamisessa ei voi kyllin kiitellä. Vain muutama vuosikymmen sitten musiikin harrastaminen vaati melkoista paneutumista ja onnea, että saisi edes vaatimatonta ohjausta. Nyt minkä tahansa instrumentin opetusta pystyy hankkimaan muutamassa hetkessä. Kaikkien ihmisten tavoitettavissa on valtavan tietotulvan ohella Suomen ja kaiken maailman kansanmusiikki. Onneksi olkoon, kansa! Elämme musiikin maailmassa herkullista aikaa. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 1 (213) 2024 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. 0500 431 913 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Risto Kupari, puh. 044 793 3520, risto.kupari@rauma.fi Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 358 8921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Antti J. Janka-Murros, Jaana-Maria Jukkara, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Pauliina Pajala, Miia Palomäki, Sofia Timonen ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Emilia Lajunen kuva: Maarit Kytöharju Kirjapaino PunaMusta Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 2/2024 ilmestyy 30.5. aineisto 6.5. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Nypykät 5 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Kysymykset: Sauli Heikkilä Historia: Tuomas Rosberg, vastaukset: Velkki Mykrä Kuva: Ville Kurki/Nuorisoseurat Nypykät perustettiin 1988 Heinolassa teatteriryhmä Metkun piiristä. Mukaan pyydeltiin myös parempia ja keikkailuhaluisia soittajia. Teatteriryhmä esitti bändiä oikein uskottavasti. Nypyköitä kehuttiin lama-ajan Suomessa asenteesta. Lauluissa kaikki menee vähän poskelleen, mutta aina eteenpäin. Kokemusta ja esimerkkiä esittävään viihteeseen yhtyeen jäsenet saivat Heinolassa musiikkiluokalta, harrastajateattereista, konvien ohjelmasta ja Päijät-Hämeen viihdebändeistä, huippuna Sleepy Sleepers. Nypykät sai paljon radiosoittoakin suurimpana hittinään Lastenlaulu. Yhtye lopetti toimintansa lähes kolmekymmentä vuotta sitten, mutta palasi tämän vuoden Folklandialla esiintymislavalle alkuperäisessä kokoonpanossa ja yleisö villiintyi. Millaista oli palata vanhojen laulujen äärelle ja yleisön eteen? Ääretön lataus ja maaginen yhteenkuuluvuuden tunne on tämän orkesterin yksi selittämätön voima. Keikka tuotti soittajille huiman nostagiatripin, ajassa matkattiin vauhdilla reilun kolmenkymmenen vuoden taakse. Mukana laulava ja tanssiva yleisö helpotti huomattavasti orkesterin oloa lavalla. Mikä sai porukan taas yhteen? Olimme saaneet todistaa kuvanauhojen perusteella Nypyköiden kappaleiden elävän Folklandia-risteilyillä. Pitkän harkinnan ja lopuksi hetken mielijohteesta päätimme tarjota orkesteria risteilylle. Tapana on ollut soittaa keikka kerran vuosikymmenessä puolihuolimattomasti, mutta Folklandiaan valmistauduttiin huolella. Tuleeko toiminta jatkumaan vai oliko Folklandia joutsenlaulu? Orkesteria on tarjottu muutamille kesän festivaaleille, muun muassa Kaustiselle. Toiminta tulee jatkumaan harkiten. Yhdessä soittamisen nälkä takaa, ettei orkesteri jää odottamaan seuraavaa vuosikymmentä. Missä Nypykät on nähtävissä ja kuultavissa tulevana kesänä? Ainakin Heinolan kirkonkylässä, Multamäkifestissä perjantaina toinen elokuuta.
6 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 S uolahdesta kotoisin oleva kansanmuusikko Emilia Lajunen tunnetaan vankkana perinnetyylien taitajana. Lajusen taiteellisessa tohtorintutkinnossa punaisina lankoina olivat muun muassa tanssin ja liikkeen yhdistäminen muusikkouteen sekä arkistotyöskentely. – Oli tanssia ja soittoa, sävelsin ja sovitin, tein puhetta ja nukketeatteria. Tanssin soolona, toisen muusikon kanssa, ja olin ainoana muusikkona tanssiryhmän kanssa, Emilia Lajunen kertoo. Laaja kirjallinen työ avaa tutkinnon teemoja mielenkiintoisesti. Otsikkonsa ”Kylällinen riivattuja pelimanneja” se on lainannut Helsingin Sanomista, jossa Emilia Lajusen soittoa kuvailtiin kyseisillä sanoilla. Selällään voi kieriä Tanssijuuden ja muusikkouden yhdistäminen oli yksi tutkinnon pääteemoista, Lajunen tutkiskeli esimerkiksi sitä, miten muusikko voi soittaa ja tanssia samaan aikaan, ja samalla kuunnella ja pysyä kehollisesti auki. Lajunen päätyi käyttämään tästä ilmiöstä termiä monikanavainen kuuntelu. Tutkinnossa Emilia Lajunen pyrki vuorovaikutukseen, että musiikki ja tanssi keskustelisivat keskenään eikä toinen niistä välttämättä määräisi. Hän myös antoi liikkeen viedä itseään, ja siten syntyi musiikkia, jollaista ei muuten olisi syntynyt. – Olen testannut kaikenlaista, haastanut omia rajojani. Viulistina on vaikea kieriä lattialla, mutta kieriä voi myös selällään! Annoin myös esimerkiksi soittoasennon välillä murtua, tai määräsin itselleni tiukat fyysiset raamit, joiden sisällä toimia. Itse olen aina ollut sellainen, että yritän kulkea kohti epämukavuusaluetta ja venyttää sitä. Tai ehkä olen vain levoton, sanoo Emilia Lajunen ja nauraa päälle. Tanssijuuden ja muusikkouden yhdistäminen alkoi hänen kohdallaan projektista nimeltä Silmu (2004), jonka kolme viulistia tanssivat ja soittivat samaan aikaan. Emilia Lajusta kiehtoo liikkeen ja musiikin suhde Lähes kahdeksan vuoden mittainen matka tuli päätökseen, kun kansanmuusikko, pelimanni Emilia Lajusen tohtorintutkinto tarkastettiin joulukuussa. Matkalle on mahtunut niin liikkeen tutkiskelua kuin oman epämukavuusalueen laajentamista. Tove Djupsjöbacka
7 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 – Silloin musiikki oli valmiiksi sävelletty. Opettelimme sen ja sitten koreografiat. Se vaati äärimmäistä harjoittelua ja hiomista, mutta lähtökohta oli hyvin erilainen kuin tutkinnossani. Naisen rooli haasteena Tohtoriprosessin aikana mukaan tuli myös uusia teemoja kuten sukupuoli. – Jos olisin vain soittanut, se ei varmaan olisi noussut samalla tavalla esiin. Kehollisuusteema toi siitä erilaisen tietoisuuden. Jo maisterintutkinnossaan Emilia Lajunen käsitteli isoisänsä isoisän, Herman Saxbergin eli Pilli-Hermannin tarinoita ja arkkiveisutekstejä. Tohtorintutkinnon aikana myös hänen puolisonsa Pilli-Maija pääsi valokeilaan, koreografi Marjo Kuuselan aloitteesta. Neljänteen tohtorikonserttiin sisällytettiin laulu Pilli-Maijan näkökulmasta. Siihen Lajusen puoliso, toimittaja Kare Eskola kirjoitti sanat. – Olin aina heittäytynyt Pilli-Hermannin juttuihin ihan sulavasti, vähän äijämaiseen rooliin, ronskit tarinat ja murhalaulut ja sellaiset. Mutta yhtäkkiä olin ihan hukassa, kun piti ilmaista naisen roolia – ja pelkästään laulaen. Se oli todella haastavaa, mutta tärkeä havainto itselleni. Sukupuoleen liittyvien havaintojen kautta Emilia Lajunen ryhtyi myös miettimään enemmän sitä, missä määrin arkistoista löytyy naisia, ja miten hän voisi taiteellisella työllä täydentää arkistojen hiljaisuuksia. Tietyn tallennetun hetken tuotos Arkistoäänitteet ovat yksi Emilia Lajusen tohtorintutkinnon pääteemoista. Hän on tarkastellut erityisesti viulupelimannien persoonallisia soittotyylejä kotimaakunnassaan Keski-Suomessa ja pyrkinyt sanallistamaan sitä, miten hän työskentelee arkistomateriaalin kanssa. Myös arkistotyöskentelyyn liittyy paljon kehollisuutta. – Aiemmin saatoin ajatella että onpa mielenkiintoinen tapa soittaa tai hieno melodia, mutta nykyään yritän päästä soittoon kehollisesti, kokonaisvaltaisemmin kuin miettien vain melodiaa ja jousituksia. Työskentely lähtee imitoinnista, arkistoäänitteen tarkasta opettelusta, ”kaikkine kummallisinekin yksityiskohtineen”, kuten Emilia Lajunen kuvailee. – Pitää ottaa huomioon, että monet nauhat on äänitetty, kun soittaja ei enää ollut parhaimmassa soittokunnossa. Arkistoäänite on tietyn tallennetun hetken tuotos. Sitä ennen ja sen jälkeenkin on voinut olla jotain muuta. Emilia Lajunen asettaa oman työnsä perinteen jatkumoon ja ajattelee jatkavansa siitä, mihin pelimannit arkistoäänitteillä ovat jääneet. Mitä sen jälkeen olisi voinut syntyä? Tutkinnon sivutuotteena syntyi puolestaan soololevy Vainaan perua – Satavuotinen sakka (2023). – Siltäkin löytyvä musiikki muuttuu koko ajan, kun soitamme sitä Eero Grundströmin kanssa keikoilla. Levy on tavallaan tietyn hetken tallenne kuten arkistoäänitekin. Kotimaakunta kiinnostaa Keski-Suomi on edelleen tärkeässä asemassa Emilia Lajusen työssä, vaikka hän painottaa, että kyseessä on ennen kaikkea pelimanniyksilöt persoonallisine soittotyyleineen. – Mutta löytyy myös tiettyjä keskittymiä, kuten Kannonkoski, johon kansanKylällinen riivattuja pelimanneja... Emilia Lajunen on tohtorintutkintonsa ohessa tutkiskellut kehollisuutta mm. Outi Markkulan teoksessa Kulkue Parad Parade. Ilk ka Sa as ta m oi ne n Ilk ka Sa as ta m oi ne n
8 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 muusikko Aino Kinnunen on erityisesti perehtynyt. Emilia Lajuselle hyvin merkityksellinen soittaja on ollut Ville Paananen , joka oli kotoisin Sumiaisista, hyvin läheltä Lajusen synnyinkotia Suolahdessa. – Paananen muutti jostain syystä Pohjois-Pohjanmaalle, mutta jatkoi siellä saman ohjelmiston soittamista ja ilmeisesti opetti sitä myös muille. Arkistoäänitteillä kaksi pelimannia Vihannista kertovat oppineensa kappaleen Ville Paanaselta. Häneltä itseltään on saatu talteen kahdentoista kappaleen ohjelmisto Ylen pikalevyille. Uusi soitin matkaan Yksi tapa työstää arkistomateriaalia on opetella kappale eri soittimella kuin millä se on äänitetty. – Luovuuden kannalta on tosi jännä esimerkiksi soittaa viulupelimannin äänite avainviululla. Tohtoriprosessin aikana Emilia Lajusen soitinvalikoimaan liittyi kromaattisen avainviulun seuraksi uusi tuttavuus kontrabasharpa – soittimen arkaaisempi versio, joka nimestään huolimatta ei ole äänialaltaan matalampi. Soitin tarttui matkaan, kun Lajunen opiskeli avainviulun soittoa Väsen-yhtyeestä tutun Olov Johanssonin johdolla. – Kontrabasharpalla on vähän kromaattista avainviulua rujompi ääni, siinä on todella kiinnostavaa särmää. Se on myös pienempi ja kevyempi eli sen kanssa liikkuminen tuntui luontevalta. Kahden perinteen rajapinnalla Syy, miksi Johansson ehdotti kontrabasharpan soittoa oli Emilia Lajusen vahva kiinnostus siihen, mitä on tapahtunut runolaulukulttuurin ja pelimannimusiikin välillä. – Ylimenohan ei ole tapahtunut leikaten! Käytän itsestäni sanaa pelimanni mutta pidän pidemmän estetiikan ajatuksesta, että musiikki voi olla jatkumo eikä vain lyhyitä biisejä peräkkäin. Kiinnostava näkökulma tähän voi olla esimerkiksi kuvitteellinen pelimannin hääsoitto, joka on lähtenyt jonkinlaisesta polskan aihiosta. Sitten pelimanni on tuottanut polskaa kolmen päivän ajan, mikä muistuttaa vanhemmasta perinteestä tunnettua hiljaisen haltioitumisen käsitettä. Emilia Lajunen mainitsee itselleen isona käännekohtana juuri vanhemman perinteen löytämisen. – Opettajani Maria Kalaniemi kehotti etsimään kantele-jouhikkosävelmiä soitettaviksi. Ehkä sekin tuli häneltä, mutta itse ainakin sanon viuluopiskelijoille, että valitsevat kantelesävelmän ennemmin kuin jouhikkosävelmän. Silloin joutuu ajattelemaan aivan eri tavalla, miten soveltaa sitä viululla, Lajunen kuvailee. Emilia Lajunen Syntynyt: 1979 Suolahdessa Asuu: Helsingissä Työ: Freelancemuusikko, viulun vastuuopettaja Taideyliopiston SibeliusAkatemialla Soittimet: Viulu, viisikielinen viulu, avainviulu, kontrabasharpa, laulu Soololevyt: Turkoosi polkupyörä (2012), Vainaan perua – Satavuotinen sakka (2023) Yhtyeet: Juuri & Juuri, Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala, Suo, Ritva Nero Muita meriittejä: voittanut Konsta Jylhä -kilpailun kahdesti, Juuri & Juuri -yhtyeellä Etno-Emma ja Teosto-palkintoehdokkuus, toinen palkinto pohjoismaisessa Nord08-kilpailussa Tunnetaan myös: intohimoisena pyöräilijänä, joka on tehnyt muusikkona hiilidioksidipäästöttömiä pyöräkiertueita Musiikin tohtorin tutkinto: Tarkastettiin joulukuussa 2023. Kirjallinen työ on vapaasti ladattavissa: etno.net/ julkaisut/opinnaytteet/tohtoriopinnot. Myös neljäs tutkintokonsertti, Eero Grundströmin kanssa tehty Vainaan perua on katsottavissa Uniartsin YouTube-kanavalla. Emilia Lajusen taiteellinen tohtorintutkinto tarkastettiin tammikuussa Helsingin Musiikkitalossa. Oikealla Eero Grundström, joka on merkittävässä roolissa tutkintoon liittyvällä albumilla. Kansanmusiikin ja kansantanssin päivä toteutetaan yhdessä kansalaislähtöisesti! Jokainen voi osallistua järjestämällä esimerkiksi: • konsertin tai vaikkapa yksityisen esiintymisen oppilaitoksessa tai palvelutalossa. • tanssiryhmän avoimet harjoitukset • jamit ravintolassa • kansanmusiikki-aiheisen kirjallisuuden ja musiikin esittely kirjastossa • jakamalla kappaleen tai ajatuksiasi aiheesta somessa • uutisointi paikallismediassa Lisäksi kehotamme kaikkia lisäämään tapahtuman tapahtumakalenteriin ja/tai julkaisemaan Livelavalla kamukanta.fi-sivustolla! Jos järjestät tuona päivänä tapahtuman, johon muutkin voivat osallistua lisää se KamuKanta.fi-sivuston tapahtumakalenteriin ennen 11.5.2024. KEK kerää päivän tapahtumista tärppilistan, joka lähetetään medialle ja postituslistoille tiedotteen mukana. Hanna Poikela Vuonna 2024 vietämme Kansanmusiikin ja kansantanssin päivää lauantaina 18.5. Nostetaan tuona päivänä rakas alamme esiin kaikin mahdollisin keinoin!
9 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ VASILEIOS KATOPODIS SYNTYMÄPAIKKA: Ateena AMATTI: Muusikko, tuottaja, tutkija NYKYINEN KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: Home, Skatterheads, Rebetinkatu, Orange Rapsody, Mpiliaxs’ Playground ELÄMÄN MOTTO: Kuulimme meren laulun emmekä enää voi nukkua (Giannis Ritsos) Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Uupi Tirronen M eissä on niitä, jotka ikuisesti suunnittelevat tekevänsä ja niitä, jotka tekevät. Vasileios Katopodis kuuluu jälkimmäisiin. Mies muutti Ateenasta Suomeen sukurakkaudesta, pystyäkseen elämään lähellä veljeään ja tämän perhettä. Hän kuuli Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Music -aineryhmästä, pyrki ja pääsi opintoihin ja valmistui maisteriksi tavoiteaikataulussa. Opintovuosien saatossa hän tapasi puolisonsa Corinnan ja on nyt onnellisimmista onnellisin pienen lapsen isä ja musiikin alan määrätietoinen ammattilainen. Vasileios kasvoi Ateenassa, mutta vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan hyvin paljon aikaa myös keskisessä Kreikassa, Evritanian Fournassa sekä lännessä Meganisin saarella. Perheessä arvostettiin taiteita ja erityisesti musiikkia hyvänä kasvualustana. Vasileios pääsi jo varhain klassisen pianon opintoihin. Suurkaupungin syke vaikutteineen imi nuoren mukanaan. – Lapsuus loittoni ja todellisuus iski ehkä varhemmin kuin olisi tarvinnut, Vasileios sanoo. Fysiikan opintojen lomassa piano vaihtui kitaraan, lyömäsoittimiin ja lopulta bassoon – ja skene oli rock. – Piano-opinnoissa kehittyi suhteeni ääneen, opin rakastamaan sekä vihaamaan sitä. Punk-rockin kautta opin musiikin ja ihmisen merkityksistä ja kouliuduin suurkaupungin asenteissa. Suhtauduin kreikkalaiseen kulttuuriin tietoisen välinpitämättömästi 25-vuotiaaksi saakka, en halunnut sitä osaksi identiteettiäni. Rockin saralla vietettyjen vuosien aikana Vasileios kuitenkin tutustui ja syventyi Kreikan ja Albanian raja-alueen, Epiruksen musiikin perinteisiin ja sen sosiaalisiin merkityksiin. Suhde perinteisin alkoi lämmetä uudelleen. – Nuorena en ehdottomasti halunnut tulla ”kreikkalaiseksi muusikoksi”. Nyt, reilun kahdenkymmenen vuoden itsetutkiskelun jälkeen olen oivaltanut ja hyväksynyt, että meissä jokaisessa on monta puolta. Olen päässyt henkisesti uudelleen lähemmäksi synnyinkotiani ja tiedän, että sen perintö aina silloin tällöin heijastelee kaikessa taiteessa ja musiikissa mitä teen. Pienten kreikkalaiskylien keskusaukioilla, kuppiloissa, kirkkopihoilla ja kyläjuhlissa vietetyt lukemattomat tunnit musiikkia kuunnellen ja yhteisön kanssa aikaa viettäen – musisoiden, laulaen ja tanssien ovat olleet Vasileiokselle erityisen merkittävä elämän ja taiteen yliopisto. Toinen on Sibelius-Akatemia. Siellä vietettyjen vuosien aikana, eri puolilta maailmaa tulleiden opiskelijatoverien ja opettajien vaikutus niin muusikkouteen kuin elämään ylipäätään on valtava. Vasileios painottaa myös ”vapaan taiteen tilojen” merkitystä, niiden joissa täysin ilman ennakko-odotuksia tai paineita tavataan ja soitetaan yhdessä toinen toistensa musiikkia, tunnustellaan, kuunnellaan ja nautitaan. Kun itse tapasin Vasileioksen ensimmäisen kerran, muistan kohdanneeni aseistariisuvan hahmon. Lempeän ystävällinen, huumorintajuinen, kohtelias ja rauhallinen olemus yhdessä taitavan muusikkouden kanssa lyö selvästi läpi myös työrintamalla. Kukapa ei haluaisi häntä soittokumppanikseen tai muuhun projektiin. Muusikkona toimimisen rinnalla Vasileios on aktiivinen myös tuottajana. ”Global music nights” on hänen ja muusikko Chico Matadan luoma, Global Music -aineryhmän tuella alkuun saatettu klubitoimintaprojekti, joka tutustuttaa Suomeen muualta tulleiden muusikoiden työhön ja olemassaoloon. – Näitä taiteilijoita on jo paljon. Konsertti konsertilta artistit pääsevät jakamaan omaa mielenkiintoista ja arvokasta tarinaansa yleisölle, ja vuorovaikutus on syntynyt. Palataksemme kreikkalaiseen musiikkiin, missä sitä Suomessa kuulee? – Muusikot ovat aktiivisia monissa eri muodostelmissa ja mm. nämä loistavat muusikot vievät kuulijan Kreikkaan silmänräpäyksessä: Chrysoula Panagiotopoulou , Spiros Delegos , Evangelos Velentzas , Giannis Chatzicharalampous , Thanasis ja Michalis Gotsopoulos , Michalis Siskakis , Ilias Papailias , Meri-Sofia Lakos ja Manolis Smirnios . Lisäksi Vasileios haluaa mainita kiitoksella suomalaisten aktiivisuuden ja yhtyeet Pentara, Dromos, Souvlaki ja Zormpas-duo. Suomi-Kreikka -yhdistysten toimintaan eri puolilla Suomea kannattaa tutustua. Helsingissä Pukinmäen nuorisotalolla kokoonnutaan lauantaisin muun muassa kansantanssin oppiin. – Olisi ilo aloittaa muutakin toimintaa musiikin ja tanssin parissa, jos vain kiinnostusta löytyy’, Vasileios lupaa. Opinahjoina kylät, torit ja korkeakoulu Kreikkalaiset kyläjuhlat pangirit, tavernat, harjoitussalit, kadut, kylänraitit ja aukiot kirkkojen edessä – näissä musiikin tyyssijoissa kuunteleminen, mukana soittaminen ja yhdessäolo ovat Vasileios Katopodikselle lämmin muisto siitä, miten ja missä musiikki häneen on vuosien varrella syvimmin vaikuttanut. Suomessa jo toistakymmentä vuotta asunut muusikko nauttii sukkuloidessaan kulttuurien ristiaallokossa niin työnsä kuin yksityiselämänsäkin saralla. Keskeistä työssä on luoda tilaa ja mahdollisuuksia Suomen monipuoliselle, monikulttuuriselle musiikintekijäjoukolle.
10 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 L auri omaksui paljon isänsä Ressan Heikin taitoja etenkin viulunsoittajana. Kodin hirsiseinälle maatalon työkiireiden ajaksi ripustettu viulu oli yksi suurimmista lapsuuden innoittajista. Kotoa perityt taidot näkyivät myöhemmin Lassin esiintymisten yhteydessä ympäri Suomen. Kainuun soittava lähettiläs Ressan Lassia pidettiin Kainuun soittavana lähettiläänä. Arvokkain saavutus oli hänelle luovutettu Mestarikirja Kaustisella 1981. Ensiesiintyminen tapahtui Ristijärvellä vuonna 1938 Laurin ollessa 14-vuotias. Silloin hän pääsi säestämään tyttöjen laulua maatalouskerholaisten juhliin oikein kirkonkylälle. Myöhemmin hän esiintyi Helsingissä Finlandia-talolla Samuelin Poloneesissa useita kertoja kuten myös Kaustisen kansanmusiikkitapahtumissa. Nuoresta iästään huolimatta Laurin elämä oli kovaa työntekoa muun muassa savotoilla ja uitoissa eri puolilla Kainuuta. Viulu oli reissuilla usein mukana. Näiltä varsiteiltä hän ammensi myöhemmin soitteisiinsa yhden kauneimmista eli Valssin Mökinvaaran Aapelille . Aapeli Juntunen asui Suomussalmen Piispajärvellä. Hän kuunteli Laurin soittoa ja innostui kertomaan kohtaamisestaan karhun kanssa. Otso raateli Aapelia niin, että toinen silmä repeytyi poskelle. Myöhemmin Lauri sävelsi ystävälleen lohduksi ja muistoksi valssin.Tämäntyyppiset sävelsoitteet olivat tyypillistä Ressan Lassia. Koti-Ressa oli suvaitsevaisuudessaan avoin kaikille kulkijoille. Siellä kohtasivat helmenkalastajat, hevoskärryillä kulkevat mustalaiset, kortteeria pitävät radanrakentajat, kulkukauppiaat ja saarnamiehet. Näiden tarinoista syntyi vuosikymmeniä myöhemmin jo mieheksi varttuneen Lassin aivoituksissa niin ilon, surun, arjen, monen luonnonilmiön kuin elämän voiman muovaamat viulukappaleet, tai soitteet, kuten niitä oli tapana kutsua. Ressan Lassin syntymästä 100 vuotta Juha Hankkila Mestaripelimanni Ressan Lassin eli Lauri Matias Keränen syntyi Ristijärvellä 7. helmikuuta 1924. Syntymäkotinsa Ressa oli Hyrynsalmen ja Ristijärven rajan tuntumassa Karpinvaaran kupeessa. Lauri Keränen kuoli 9. elokuuta 2006, ja hänet on haudattu Hyrynsalmen hautausmaalle. Julkisissa esiintymisissään Ressan Lassin sonnustautui mustaan liivipukuun, valkeaan paitaan, suoriin housuihin ja roimavarsisaappaisiin. Metallikoristeisella vyöllä komeili Tommi-puukko ja kaulassa oli nahkahihnaan ripustettu kansalaisopistossa itse hioittu kivikoru. Päässään hänellä oli musta vilttihattu, jonka hän nosti aina ylös soiton jälkeen. Kuva otettu Kaustisella 1994. M ar ia Pe nt ti lä /K an sa nm us iik ki -in st it uu tt i
11 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Lassin laatimia tai kansanperintönä hänen ylläpitämiään kappaleita ovat muun muassa Koskenlaskijan viimeinen lasku , Löppä-Tiltan rimppa , Tommituppi-jenkka , Hyvästijättö Ressalle , Muurahaisen munittajan polkka , Rakkauden laulu , Kestin Jussin polkka . Kunnioittavan kaunis on etenkin Liisan valssi , jonka Lassi on omistanut vaimolleen Liisalle. Lauri Keräsen kuolinvuonna 2006 Joensuun konservatorion lehtori István Záborszky sanoi, että Ressan Lassi on suuri runoilija musiikin kielellä: kansanmusiikissa häntä voi verrata Elias Lönnrotiin . Hänen musiikkinsa jää ikuisesti elämään. Zaborszky on sovittanut Lassin musiikkia jousikvartetille. ”Ryskähommista” täysipäiväiseksi pelimanniksi Kun Lassi oli antautunut vakituisista ”ryskähommista” pelimanniksi 1970-luvun alussa, perustettiin Hyrynsalmen Pelimannit ja sen vanavedessä kotiseutuneuvos Kalle Juntusen (1930-2018) innoittamana Kaunislehtoon Hyrynsalmen pelimannipäivät 1975. Sittemmin perustettiin 1978 Ressan Lassin perheyhtye, joka palkittiin kunniakirjalla seuraavana vuonna Mäntsälän Sepän Soitossa. Tapahtuma sattui kuin tilauksesta pelimannipatriarkka Ressan Heikin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Yksi tärkeä etappi Lassin uralla oli Kuhmon valtakunnalliset kotiseutujuhlat 1973. Juhlassa paljastettiin kainuulaisen työn kunniaksi Tervansoutajat-muistomerkki. Juhlaa kunnioitti läsnäolollaan presidentti Urho Kekkonen . Lassin johdolla Hyrynsalmen Pelimannit esittivät kappaleita, joita Urkki oli saanut kuulla nuoruutensa savotoilla. Parahultaisesti soiton innoittamana hän muistojensa lumoissa muisteli juhlapuheessaan tukkilaisaikojaan. Sittemmin Lassi sävelsi rauhallisen vals sin tervansoutajien kunniaksi. Pelimannin nuotit olivat vain hänen päässään Kansanmusiikin ja kansojen musiikin tulkitsijavirtuoosi Sakari Kukko heitti aikoinaan idean Ristijärven Veisuuvestivaalin teemaksi Ressan Lassin musiikin. Se aika saa ehkä vielä odottaa. Entäpä Ristijärven Juustoleipämessut. Kuka tietää, vaikka Ressan Lassi olisi säveltänyt juustoleipähumpan? Lassin tunnetut sävelet ovat vain jäävuoren huippu hänen tuotannossaan. Hän räätälöi tapahtumiin kuten häihin soitteita, joita esitettiin vain sen yhden kerran. Pelimannin nuotit olivat vain hänen päässään ja hyppysissään viulun kielillä. Jos Ressan Lassi olisi ollut kirjoittava runoilija, hänen pöytälaatikkonsa pursuaisi runoja. Tänä päivänä Hyrynsalmella nuoret pelimannit eri kokoonpanoissaan pitävät yllä Ressan Lassin soittoperinnettä ja ovat esittäneet sitä muun muassa itsenäisyyspäivän juhlissa. Kunniakkaasti Paltamon pelimannit ovat ottaneet asiakseen tuoda Lassin musiikkia esille lukuisissa tapahtumissa. Hyrynsalmen Kaunislehdon kesäpäivät tai Kuhmon Kamarimusiikki voisivat ottaa myös kopin Ressan Lassin syntymän 100-vuotisjuhlasta. Ressan Lassin ”ressalaisuudesta” nouseva elämänpiiri jo edellisiltä vuosisadoilta lähtien tuo musiikin rinnalle tunnetasolla ainutlaatuisen syvää kainuulaisen suuren kertomuksen aineksia. Se ilmenee loputtomina rönsyinä juurevana kansanperinteenä. Kohtaloina ja elämän voiman lähteinä ajan rattaassa. Kainuun nuorisoseurojen keskusseura julkaisi vuonna 1988 Terttu Karjalaisen, Kaisa Hakalan ja Lauri Keräsen kirjan Ressan Lassi. Kainuulaisen pelimannisuvun perintö. Suvun tarina ja nuotit. Julkaisua voi tiedustella kirjastoista ja antikvariaateista. Ju ha H an kk ila Monet Ressan Lassin soitteista syntyivät kotipirtin lämmössä. Ideat kuitenkin nousivat oman elämänkokemuksen, kansantarinoiden ja syntymäkoti Ressan perintönä. Kuva vuodelta 1979 kotoaan Hyrynsalmen Oravirinteeltä. Ressan Lassin esiintyminen oli vaatimatonta ja vähäeleistä. Hänellä oli aina tapana kertoa kappaleiden nimien lisäksi niiden syntytarina. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla hän oli vakioesiintyjä. Ressan Lassi tervehtii Erkki Ala-Könniä vuonna 1991. Ta pi o R an na nk ar i/ K an sa nm us iik ki -in st it uu tt i
J oiku, eli pohjoissaamelaisittain luohti, on Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin taiteellisen työn keskiössä. Hän rakentaa jatkuvasti siltaa historiasta nykyhetkeen ja palaa jatkuvasti peruskysymyksiin, kuten mikä tekee joiusta joiun.– Mikä tekee joikuesityksestä sellaisen, että tuntuu, kuin se tulisi vuosisatojen takaa vaikka se olisikin tehty nyt tai viime vuonna, Näkkäläjärvi-Länsman pohtii. Uusia arkistonauhoja löytyy myös koko ajan.– Tulevaisuuden haaveena olisi päästä tutkimaan Euroopan museoista löytyviä joikuäänitteitä. Omaa musiikkiaan Anna Näkkäläjärvi-Länsman esittää ja julkaisee taiteilijanimellä Ánnamáret. Hehkutetulla viime albumilla Nieguid duovdagat (2021) musiikkia luovat hänen rinnallaan Ilkka Heinonen (jouhikko) ja Turkka Inkilä (shakuhachi-huilu, elektroniikka). Työryhmään kuuluu tiiviisti myös mediataiteilija Marja Viitahuhta , ja yhdessä he ovat päässeet esille myös elokuvafestivaaleilla ja näyttelytiloissa. Kolme videoteosta ovat olleet esillä Ylen Uusi Kino -ohjelmassa ja yksi on liitetty Nykytaiteen museo Kiasman online-kokoelmaan. – On ollut jännää seurata, kuinka elokuvaja kuvataidekonteksti on luonut aivan uuden areenan tälle musiikille. Emmekä ole tehneet niin, että ensin musiikkikappale ja sitten video, vaan kaikki on tehty yhdessä. Näyttelytkin kulkevat meidän kaikkien nimellä, musiikki on iso osa teoksia. Hieno työryhmä on lahja Yhteistyö saman ryhmän kanssa jatkuu edelleen, tällä hetkellä Koneen säätiön rahoituksen turvin. – Tämä ei ole minun projektini, vaan yhteinen asia. Jokainen muusikko luo oman osuutensa, ja minä saan heiltä ideoita omaan ilmaisuun. Ilkka Heinosen jouhikon kanssa meidän äänet sopivat hyvin yhteen, ja jouhikko on myös hyvä kommentaattori, eräänlainen kanssajoikaaja. Turkka Inkilä lisää keitokseen vahvan osaamisensa elektronisen musiikin puolelta ja myös tuottaa levyn. – Hyvin omaperäistä ja orgaanista elektroniikkaa, välillä jopa sinfonista, välillä todella hienovaraista, Anna Näkkäläjärvi-Länsman kuvailee ja jatkaa: – On tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi myös jakaa tähän perintöön liittyviä taakkoja ja traumoja. He suhtautuvat siihen kunnioittavasti ja kiinnostuneesti. Uskomukset ja maailmankuva Haastattelua tehtäessä Näkkäläjärvi-Länsman ja muut muusikot ovat juuri viettäneet kuusi intensiivistä päivää studiossa tekemässä seuraavaa levyä, joka julkaistaan tämän vuoden aikana. Studiossa jatkettiin samanlaista työskentelytapaa kuin viime levyllä eli kappaleet on nauhoitettu yhdessä livenä. Levyn työnimi on Bálvvosbáiki eli palvontapaikka, ja tematiikka pyörii saamelaisen maailmankuvan ympärillä. Kaikki Anna NäkkäläjärviLänsman nauttii vapaudesta joikatessaan Freelancemuusikon arkeen kuuluu monenlaisia projekteja – Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin kohdalla ne kaikki liittyvät joikuperinteeseen. Teksti: Tove Djupsjöbacka Kuvat: Ville-Riiko Fofonoff 12 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024
luohtit ovat Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin omia, ja aiheet ulottuvat naisvoimasta ja poroista ilmastokysymyksiin. – Maa on äiti, sieltä lähtee meidän kaikkien hyvinvointi. Mutta mitä voi tehdä keskellä ilmastokriisiä? Esimerkiksi huutaa tuulen jumalalle, että puhalla suojasäät väärästä vuodenajasta pois. Pois rytmimusiikista Yhä enemmän yhtyeen musiikin keskiössä oleva luohti saa elää omaa elämäänsä. – Se on sooloesitys, joten ollaan haluttu pitäytyä siinä, että joikaaja saa tehdä asiat juuri sillä tavalla kuin tekisi yksin joikatessa. Suurimmassa osassa kappaleita ei ole mitään yhteisiä rytmikaavoja. Musiikki perustuu enemmän kerroksiin, joissa soittimet vuorottelevat, selittää Anna Näkkäläjärvi-Länsman ja jatkaa: – Luohteja on monenlaisia. Joihinkin toki sopii tasaisempi rytmi, ja niitä voi ehkä helpommin tuoda populaarimusiikin kontekstiin. Näkkäläjärvi-Länsman kokee myös tämän tärkeänä, sillä nykyaika tarvitsee saamelaista populaarimusiikkia. – Ihmiset kiinnittyvät siihen vahvasti, se on osa heidän saamelaisidentiteettiään. Mutta minua ei kiinnosta se, haluan ennemmin kehittää omaa ilmaisuani vapaammaksi, pois rytmimusiikista. Lähes ritualistinen yhteisteos Viime talvena Anna Näkkäläjärvi-Länsmanilla oli myös mahdollisuus kokeilla siipiään taidemusiikin kontekstissa Sámi Comp -projektissa. Teokset kantaesitettiin Hetan musiikkipäivillä. Espanjalaissyntyisen Jaime Belmonten kanssa sävelletty Ráidu esitettiin laajennettuna, lähes tunnin mittaisena versiona myös Helsingissä viime vuoden puolella. – Siinä minulla oli täysi vapaus joikata niin kuin haluan. Partituuri oli kirjoitettu siten, että soittajat seurasivat minua, Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo. Porokaravaani (ráidu) kuljettaa haudoistaan luvatta kaivettuja saamelaisten vainajien jäännöksiä pois heidän sydänmailtaan, tunturin yli etelään. Anna Näkkäläjärvi-Länsman kuvailee lähtökohtaa visuaalisena, kuin suurta taulua, josta löytyy monenlaisia joikattavia yksityiskohtia – lintuja, vettä, myrskytuulta, esiisien henkiä. Ráidu on pitkä, lähes ritualistinen kokemus, jonka dynaaminen skaala on laaja. Joiku on välillä myös hyvin hiljaista. – Koska joiut ovat samantyyppisiä ja lyhyitä, pitää hienovaraisen muuntelun lisäksi löytää mahdollisimman paljon erilaista dynamiikkaa ja äänenvärejä. Ja tietysti ilmaisun täytyy vastata sitä, mitä olen joikaamassa. Joiun seurana teoksessa ovat jousisoittimet, huilu, klarinetti, piano, lyömäsoittimet ja elektroniikka. Anna NäkkäläjärviLänsmanilla on klarinetistin koulutus, joten taidemusiikin konteksti on hänelle tuttu.– Tuntui siltä, kun olisin palannut vanhaan maailmaani – mutta minulla olikin ihan uusi instrumentti ja uusi rooli! Arvosta juuriasi Viime vuonna Ánnamáret esiintyi muun muassa suurilla WOMEX-maailmanmusiikkimessuilla A Coruñassa, Espanjassa. – Se oli mahtava kokemus ja huomio oli ihan mieletön. Toivottavasti se auttaa siihen, että pystyisi tekemään pitempiaikaisesti tätä työtä, että ihmiset muistaisivat viiden vuoden päästä tai vielä kauemmin, Anna Näkkäläjärvi-Länsman iloitsee. Yleisesti ottaen saamelaismusiikki tuntuu tällä hetkellä kiinnostavan aika laajalti. – Koen kyllä, että jonkinlainen buumi on menossa – saamelaisten ja ylipäänsä alkuperäiskansojen musiikki kiinnostaa ihmisiä. Ehkä se littyy myös siihen, että tässä ajassa ihmiset hakevat juuriaan. Musiikki on mitä oivaltavin tapa siihen, mikä nähtiin muun muassa Sámi musihkkaakademiija -hankkeessa, jonka pääopettajana Anna Näkkäläjärvi-Länsman toimi 2018–2020. Anna Näkkäläjärvi-Länsman kehuu projektin tuloksia erinomaisiksi. Koska saamelaisyhteisön ikäluokat ovat pieniä, opiskelijoita ei välttämättä riitä jatkuvan koulutuslinjan ylläpitämiseksi, ja jatkorahoitusta projektille ei saatu. Suomalaisessa yhteiskunnassa Anna Näkkäläjärvi-Länsman toivoisi enemmän näkyvyyttä sekä kansanmusiikille että vähemmistöjen musiikille. Hän mainitsee esimerkiksi koronavuoden itsenäisyyspäivän tv-lähetyksen. – Sen perusteella herää kysymys, minkälainen käsitys Suomen johtavilla instituutioilla oikein on Suomen alueen kulttuurista. Onko se todellakin vain populaarimusiikkia? Norja ja Ruotsi tuntuvat olevan paljon meitä edellä tässä ja saamelaismusiikkikin näkyy siellä enemmän. En tiedä, eivätkö Suomessa omat juuret kiinnosta vai eivätkö ihmiset näe niiden arvoa. Anna NäkkäläjärviLänsman Syntynyt: 1979 Inarissa Asuu: Nuorgamissa Levyt: Ánnamáret Ensemblen nimellä levyt Beallje ?i?at (2011) ja Gollehelmmot (2016), Ánnámáret-nimellä Nieguid duovdagat (2021, Vuoden kansanmusiikkilevy, Etno-Emma-ehdokas) Poimintoja uralta: opiskellut klassista klarinetinsoittoa Tampereen konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa, toiminut myös saamelaiskulttuurin läänintaiteilijana sekä Sámi musihkkaakademiija -hankkeen pääopettajana. Suorittaa tällä hetkellä taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston SibeliusAkatemiassa Tunnetaan myös: pohjoissaameksi dubattujen Muumien Vilijonkkana. 13 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Anna Näkkäläjärvi-Länsman on löytänyt kullanarvoisen työryhmän ympärilleen. Viereisellä sivulla Ilkka Heinonen, Anna, Marja Viitahuhta ja Turkka Inkilä.
14 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Monipuolinen näyttelijä, muun muassa Kari Tapion roolin elokuvassa Olen suomalainen näytellyt Matti Ristinen pitää 50-vuotisjuhlansa runonlausuntakiertueen merkeissä. Tammikuisen Helsingin Aleksanterin teatterin ensi-illan jälkeen kiertue käy kymmenissä nuorisoseuran taloissa pitkin Suomea. Ristisen kanssa lavalla on hänen vaimonsa Sari Haapamäki ja haitarimusiikista vastaa Johanna Juhola. Matti Ristinen löysi Juholan kyselemällä esitykseensä sopivaa haitarinsoittajaa ja kun tapaamisessa osoittautui, että toiveet osuivat yhteen alkoi esityksen kokoaminen. Aluksi duopohjalta, mutta myöhemmin mukaan tuli myös Sari Haapamäki. Juhola ei pelkästään soita taustamusiikkia, vaan on lavalla koko esityksen ajan. Rooliin kuuluu myös puheosuuksia. – No ei ne puheosuudet nyt niin kovin isoja ole. Tässä esityksessä ollaan lavalla välillä omana itsenä, välillä roolissa ja joskus siltä väliltä. Omat repliikkini ovat sellaisia, jotka voisivat olla vaikka keikkaspiikkejä, vähättelee Juhola puheosuuksiaan. Musiikki on osin olemassa olleita sävellyksiä ja osittain Juhola on säveltänyt uutta materiaalia. Saima Harmajan Huhtikuu, Uuno Kailaan Paljain jaloin ja Eino Leinon helkavirsi Lapin Kouta saivat uudet sävelet. – Joka esityksessä on myös mukana uusi improvisoitu polska, sottiisi tai muu, jotka pyrin saamaan äänittelle. Katsotaan tulisiko niistä myöhemmin jotain oikeita biisejäkin, kertoo Juhola. Kiertue edellyttää esiintymisen lisäksi paljon ajelua pitkin Suomea ja kaikkien osallistumista esityksen rakentamiseen. Mitä Juhola odottaa kiertueelta? – En ole nähnyt tällaisia näyttämörunoteoksia, joten on vaikea hahmottaa, mistä on kysymys. Kiinnostaa mitä yleisö ajattelee esityksestä. Odotan myös että olisi aikaa vähän jututtaa paikallisia järjestäjiä ja kysellä kunkin talon ja yhteisön toiminnasta. Johanna Juhola osallistuu mielellään hieman erilaiseen kiertueeseen. – Monitaiteellisuus omalla kohdallani ruokkii säveltämistä ja antaa uusia ulottuvuuksia jo olemassa olevalle musiikille. Rakastan tehdä töitä muiden esittävän taiteen lajien kanssa. Sauli Heikkilä Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia Espoon Honkamajalla. Lavalla Johanna Juhola, Sari Haapamäki ja Matti Ristinen. Muut työryhmän jäsenet ovat Milko Lehto, ohjaus, Paola Suhonen, visuaalinen suunnittelu, Antti Heikkinen, runojen lisäksi kuultavat tekstit, sekä Pietu Pietiäinen, valoja äänisuunnittelu sekä projisoinnit. Kiertueella vielä 26 esitystä pitkin Suomea päättyen Kajaanin runoviikolle. runonlausuntaa.fi Sa ul i H ei kk ilä
Ilpo Saastamoinen KOLUMNI 18.12.1988 Kun katson koulujen musiikkikirjoja, niin niissä opetetaan vain ryhmälauluja, samuutta kaikkien muiden kanssa ei tietoakaan yksilöllisyydestä, oikeudesta olla erilainen kuin toiset. Siihen elämään minä en mene mukaan. V uoden 2024 teema "Omasta päästä" on pannut minutkin tiivistämään näkemyksiäni siitä, miten onni saavutetaan omin käsin. Toki olen jo aikaisemminkin kirjoittanut tästä runsaasti, mutta se ei estä yhä uudelleen löytämästä uusia näkökulmia ikivihreään kysymykseen. Kuluneen talven aikana olen päätynyt tiivistämään näkemykseni siitä, kuinka musiikinopetus on alisteinen sekä oman itsetunnon että ryhmäykseyden koulutukselle. Musiikinopetus ei tällöin jää lapsille suunnatun viihteen asemaan heidän ehdoillaan, vaan se on kuin matematiikan opetus, jolla on viihteen sijasta selkeät omat päämäärät. Jokainen ymmärtää, että laskutuloksissa ei haeta yksilöllisyyttä, vaan pyritään yhteisiin, ennalta-arvattaviin lopputuloksiin. Tätä nimitämme traditioksi. Taideaineiden opetus jää näin koulussa ainoaksi tieksi, jolla oppilasta ohjataan kasvamiseen yksilönä. Menneisyydessä ennalta-arvaamattoman yksilöllisen toiminnan kehittäminen on jäänyt koulussa välituntien hippaleikkien varaan. Tämä on ehkä kärjistetysti sanottu, koska koulun pallopelit, vapaat piirustusja ainekirjoitusaiheet ovat sivunneet kyseistä puutetta. Niissäkin on kuitenkin keskiössä aina ollut yhteisten sääntöjen opettaminen eli kaikkien mahdollisimman täydellinen samaistaminen. Miten tiivistäisin tulevaisuuden musiikkikasvatuksen tavoitteet siten, että musiikki-kasvatus palvelee ihmisenä kehittymistä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi? En puutu yhteisöllisyyteen kasvattamiseen, koska se on aina ollut koululaitoksemme päätavoite. Puhun yksilölliyyden puolesta: Yhteisöllisyyden opetuksen pääsisältö on sen oppiminen, minkä kaikki vanhemmat jo ovat oppineet ja omaksuneet (lukutaito, kertotaulu, historia jne.). Yksilöksi ohjaaminen puolestaan keskittyy henkilökohtaisiin suorituksiin, asioihin, mitä kukaan toinen ei tiettävästi ole ikinä vielä kokenut, eikä ehkä tulekaan kokemaan. Se auttaa tiedostamaan, kuinka jokainen meistä on korvaamaton. Yhteisöllisyys auttaa ymmärtämään, kuinka välttämätöntä tasapainoiselle elämälle on kanssakäyminen, vuorovaikutus ympäristön kanssa. Siihen tarvitaan vanha kouluopetus – yhteinen kieli ja yhteiset lait, tavat ja säännöt. Yhteisöllisyyteen kasvattamisessa joudutaan tekemisiin virheiden kanssa asioina, jotka aiheuttavat pelkoa, mutta eivät opeta pelkojen poistamista. Yksilöllisyyden opetuksessa virheet ovat luonnollinen, välttämätön osa elämää, joten niistä opetellaan ottamaan myönteinen ilo irti. Ensin pikakatsaus ”Omasta päästä” -ajattelun yleisesti tuntemattomaan lähihistoriaan: A. Ensimmäisenä tulee mieleen Ellen Urhon viisauksia musiikinopetuksesta 2.7.1963 Jyväskylän kesässä pidetystä esitelmästä: ”Improvisointi mukaan koulumusiikkiin.” B. 10.7.1961 Jyväskylän kesästä ovat mm. Stockhausenin uraa-uurtavat kommentit musiikin kuuntelijan luovasta osuudesta: ”Muodon keksiminen niinkuin minä sitä nimitän luo uusia muotoja. Sanoisin sitä luovaksi kuuntelemiseksi, koska kuulija... luo uusia muotoja.” (Tämä aihe on liian laaja tässä käsiteltäväksi.) Millaisilla harjoituksilla kohdataan ennen kokematon ainutlaatuisella tavalla? Otan omista kokemuksistani pari esimerkkiä: Kokemukseni liittyy luovuuden soveltamiseen kouluopetuksessa erityisesti peruskoulun näytelmän valmistamisessa syksyllä 1987, jolloin olin hoitamassa Keiteleen maaseutukoululla yläluokkien viransijaisuutta. Jouduin itse ottamaan joulun alla itselleni sijaisen, koska minua odotti kotimainen kiertue. Olin aloittanut näytelmän valmistamisen siten, että luokka kirjoitti jokainen oman näytelmänsä, joista sitten yhteisesti valittiin katkelmia eri kirjoituksista ja yhdisteltiin ne kokonaisuudeksi ilman paperista luettavaa tekstiä, siis osin improvisoiden annetun etukäteiskaavion pohjalta. Kun kyselin palattuani harjoitusten onnistumista, sijaiseni totesi, että ne oli joltain osin pantava poikki, koska oppilaat alkoivat improvisoida vuorosanoja, ja näytelmään pujahti osin arkaluontoisiakin faktoja naapureiden yksityiselämästä! Oppilaat itse olivat olleet innostuneita harjoitusmenetelmästä, koska siinä huomioitiin ja annettiin arvoa jokaisen yksilöllisyydelle. Toinen esimerkki on helmikuussa 1992 Jyväskylän Talvessa pitämältäni kurssilta: parinkymmenen osanottajan piti improkurssin loppuvaiheessa suoriutua tehtävästä, jossa oli laulettava keksityllä melodialla oman itsensä kehumiskertomus toisten kurssilaisten istuessa kehässä hänen ympärillään. (virhe-improharjoitukset laulamalla) Tehtävä oli siis sellainen, jossa kukaan ei voinut muuta kuin epäonnistua! Jokaista esitystä seurasi yleinen nauruun purskahtaminen – esiintyjä itse etunenässä. Saattoi jopa tuntea, että esiintyjät oikein odottivat omaa vuoroaan. Yksikään ei itkenyt omaa suoritustaan, vaikka kyynel olikin useimmassa silmänurkissa. Esitysten jälkeen eräs keski-ikäinen nainen tuli luokseni kertoen, että oli saanut kansakoulussa laulusta kuutosen luokan edessä tapahtuneen kokeen perusteella. Sen jälkeen hän ei ikinä ollut laulanut julkisesti ennen äskeistä esiintymistä! Filosofian lisensiaatti Ilpo eli Ilja Saastamoinen (s. 22.7. 1942) on suomalainen säveltäjä, kitaristi, kapellimestari ja basisti. http://www.ilposaastamoinen.fi Omin käsin onneen 15 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Sa ul i H ei kk ilä
16 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Folklandia 2024 Finland Festivalsin valitsema Vuoden festivaali 2024 ja Ylen ja KULTA ry:n valitsema Kulttuurin kehto Kaustinen valmistautuu ottamaan vastaan runsaasti esiintyjiä ja kansainvälisiä vieraita 8.–14. heinäkuuta. Muusikko Antti Paalasen suuri hanuriparaati yhdistää suuren joukon ranskalaisia ja pohjalaisia soittajia Keskipohjanmaaareenalla, missä nähdään myös muun muassa Piirpauke, Ánnámáret, Club for Five, Viitasen Piia, Sväng ja Miljoonasade. Vuoden yhtye ja pyöreitä vuosia Eläköön Folk! -gaalassa Folklandia-risteilyllä nimettiin suomenruotsalainen I Fäälan Vuoden yhtyeeksi. Kenneth Nordman (viulu, avainviulu), Mats Granfors (viulu) ja Tom Forsman (kitara, luuttu) ovat erityisesti onnistuneet tuomaan esiin suomenruotsalaista polskaja menuettitraditiota raikkaalla ja ammattitaitoisella otteella. Tänä vuonna nähdään poikkeuksellisen paljon pyöreiden vuosien juhlia. Piirpauke viettää 50-vuotisjuhliaan alkuperäisjäsenensä Sakari Kukon johdolla, Maria Kalaniemi juhlii 60. ikävuottaan ja 40 vuoden takaista etappia Kultaisen harmonikan voittajana, Tero Vaara juhlistaa Mamban musiikin 40 vuoden taivalta, ja liki kulttimainetta nauttiva huuliharppukvartetti Sväng tuulettaa 20-vuotissyntymäpäivää. Lisäksi Kansanmusiikkiinstituutti täyttää 50 vuotta. Maakuntateemana Etelä-Pohjanmaa ja nuorten esiinmarssi Miljoonasade jatkaa kiertuettaan Heikki Salon johdolla. Lapualta maailmalle lähtenyt yhtye sopii myös tämän vuoden maakuntateemaan, sillä esittäytymisvuorossa on Etelä-Pohjanmaa. Omaa indiefolkiaan soittava Viitasen Piia on nähty aiemmin Kaustisen pienemmillä estradeilla, mutta nyt yhtye nousee ensimmäistä kertaa Areenalle. ENKEL-yhtye puolestaan on vuosi vuodelta yleisölle tutumpi: Vuoden yhtye 2019 voitti viime vuonna Konsta Jylhä -kilpailun. Festivaalialueen estradeilla nähdään poikkeuksellisen paljon nuoria niin Suomesta kuin ulkomailta. Kansainvälistyminen on voimistunut selvästi siitä alkaen, kun kaustislainen viulunsoitto nousi Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kaksi vuotta sitten. Nuoria muusikoita tulee esiintymään festivaalille niin Taiwanista kuin Ruotsin Härnösandissa. Keskipohjanmaa-areenalla nähdään ensimmäistä kertaa suomalaisten nuorten yhteissoitto nimellä Suomen musiikkilukioiden kansanmusiikkiorkesteri. Konsta Jylhän jäljillä Legendaarisen Konsta Jylhän henki on vahvasti läsnä 57. kansanmusiikkijuhlilla, sillä hänen kuolemastaan tulee ensi syyskuussa kuluneeksi tasan 40 vuotta. Mauno Järvelä ja Antti Huntus tuottavat musiikillisen katselmuksen, joka tarkastelee Yleisradion roolia ja merkitystä kaustislaisen viulunsoiton tunnetuksi tulemisessa sotien jälkeen. Kavalkadi esittää Konsta Jylhän musiikista myös vähemmän tunnettuja sävellyksiä kaustislaisten pelimannien, tanssijoiden ja laulajien voimalla. Runsas pelimanniohjelma valmistuu kevään aikana. Viime vuonna soittajia, laulajia ja tanssijoita oli peräti yli viisi tuhatta. Perheystävällinen festivaali järjestää jälleen myös Lasten Kaustisen, jonka ohjelmaa pyörittää joka päivä lastenteltan oma Tradilinnut. Vieraiksi saapuvat muun muassa Jellonagaalassa Vuoden lastenmusiikin tekijäksi ja Vuoden artistiksi nimetty Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko sekä lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili. Folklandialla vietettiin talvenselän katkaisevaa kansanmusiikin ja kansantanssin juhlaa Baltic Princesillä tammikuun alussa. Risteilyn tunnelmiin voi palata osoitteessa: nuorisoseurat.kuvat.fi/kuvat/Folklandia/2024/ Kaustinen hurmaa Antti Paalasen johtamalla hanuriparaatilla M es su ja ta us ta ku va Su sa nn a Sa lo ka nn el , m uu t V ill e Ku rk i
17 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Keski-Pohjanmaan Konservatorio on aloittanut vuoden alusta näppäriopetuksen, toistaiseksi lukuvuoden 2025 loppuun asti. Tähän asti maan musiikkioppilaitoksissa on tarjottu näppäriopetusta vain viikonloppukursseilla. Kaustisella ympärivuotinen viikottainen toiminta on pyörinyt jo vuosikymmenet Perhonjokilaakson kansalaisopiston ja Kaustisen Näppärit ry:n järjestämänä. Myös Vuosaaren musiikkikoulussa Helsingissä toimii näppärija suzukipedagogiikkaa yhdistävä yhteissoittoryhmä. Kansanmusiikki-instituutti toteutti Suomen kulttuurirahaston tuella viime vuoden lopussa päättyneen nelivuotisen hankkeen, jossa aloitettiin näppäriopetus taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti. Käytännössä se on tarkoittanut muun muassa pidempää lukukautta ja pidempiä soittotunteja kuin kansalaisopiston kautta järjestetyssä opetuksessa. Mukana on ollut lähes kolmekymmentä oppilasta, jotka siirtyivät vuoden alusta konservatorion oppilaiksi samalla kun opettajat siirtyivät konservatorion palkkalistoille. Konservatoriolla ja näppärileirissä muutos nähdään merkittävänä päänavauksena. – Vahvuuksien ja voimavarojen yhdistäminen luo uusia mahdollisuuksia monipuolisen musiikkikasvatuksen toteuttamiseen lasten ja nuorten hyväksi, iloitsee Keski-Pohjanmaan Konservatorion rehtori Päivi Paavola. – Kaustisen näppärijoukko on kasvanut viime vuosina valtavasti joko kaustislaisen viulunsoiton Unesco-listauksen innoittamana tai muuten vain. Hanke ja sen nyt toteutunut jatko on ollut enemmän kuin tarpeen, mutta toivomme myös, että ympärivuotisen näppäriopetuksen sisällyttäminen konservatorion opintoohjelmaan antaa yleisemminkin virikkeitä musiikkioppilaitosten opetukseen, toteaa puolestaan Kaustisen Näppärien puheenjohtaja Lauri Oino . Kaustisen näppäriryhmä jatkaa entiseen tapaan konservatorion, kansalaisopiston ja Kaustisen Näppärien yhteisenä ryhmänä. Kuluvana lukuvuonna osallistujia on ollut ennätykselliset lähes sata. Viikonloppukursseille sekä kesäkursseille Kaustisella, Keravalla ja Sommelossa osallistuu vuosittain noin 2000 lasta ja nuorta. Näppäriopetusta konservatorioon Konsta-kilpailun teemana improvisaatio Kolmastoista valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu kisataan Kansanmusiikkijuhlien yhteydessä 8.–9.7.2024 Pelimannitalossa Kaustisella. Tämän vuoden kisan teemana on improvisaatio, ja kilpailu on kohdistettu akustisella soittimella esiintyville sooloesiintyjille. Ohjelmalla on oltava vahva linkki Suomen ja/tai lähialueiden kansanmusiikkiperinteeseen. Kilpailun esikarsintaan osallistutaan tallenteella. Esikarsintaan ilmoittautuminen on käynnissä 30.4. asti. Pelimannitalon ja Kansanmusiikkiinstituutin järjestämässä kilpailussa jaetaan palkintoina 6000 euroa. Osallistumisohjeet löytyvät Kansanmusiikki-instituutin nettisivulta. Kaustisen näppäriryhmä on lähes satapäinen. La ur i O in o Kansanmusiikin ja kansantanssin vuositeema 2024 on Omasta päästä. Vuositeeman valitsee Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus. “Omasta päästä” on arkistoista tuttu, muun muassa paimensoittaja Teppo Revon käyttämä sananparsi musiikin improvisoinnista ja hetkessä luomisesta. Vuositeema kutsuu kenttää tutustumaan omaan luovuuteen, kekseliäisyyteen ja improvisaatioon. Kansanmusiikin, -tanssin ja -perinteen kentällä kaikessa tekemisessä yhdistyy tekijöiden syvä suhde perinteeseen, mutta sitä ilmennetään usein luovasti ja muunnellen. Kaikessa elävässä perinteessä on kaksi tasoa, pysyvä ydin ja alatimuuttuva kerros, joka antaa tilaa tanssijan, soittajan ja käsityöläisen luovuudelle ja omalle keksimiselle. Vuositeema rohkaisee kaikkia kokeilemaan omaa tekemistä, kääntämään katseen sisään päin ja antaa luovuuden kummuta omasta sisäisestä maailmasta käsin. Hyppää sinäkin mukaan hetken taikaan: • Soita tuttu kappale, vaihda nuotti tai kaksi matkalla. Istu alas ja soita kappale kokonaan omasta päästä! • Tanssi tuttua materiaalia, mutta tarjoa mukaan uusi käännös ja pyörähdäkin vasemmalle. Koreografioi improvisoiden uutta liikekieltä, joka kumpuaa juuri sinun sielustasi! • Luo kansanpuku omasta päästäsi! • Rakenna oma uniikki itsesi näköinen soitin luonnontai kierrätysmateriaalista! Omasta päästä – Skapa själv! – Make it up!
18 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 M artti Pokela syntyi 23.1.1924 Haapavedellä, Pohjois-Pohjanmaalla. Kanteleen, niin Antti Rantosen persoonallisen viiskielissoiton kuin ison kanteleen voimakkaan soinnin, hän peri tältä merkilliseltä kantelepitäjältä. Ja kehitti myöhemmin kumpaakin uskomattomiin mittoihin. Aluksi hänestä itsestään tuli nimittäin viulisti. Koulupoikana ja varsinkin lukiovuosinaan Martti oli nuori, lahjakas klassinen viuluniekka, joka opiskeli soittoa Seyboldin viulukoulusta ja esiintyi useimmissa kotiseutunsa ja monissa maakunnankin juhlatilaisuuksissa pianon tai kanteleiden säestämänä. Hän osasi myös paikallisen pelimannityylin ja ohjelmiston. Rintamalta klassiseksi viulistiksi Vuosi 1942 oli ikimuistoinen. Toukokuussa Martista tuli ylioppilas, ja kesäkuussa hän oli viulistina mukana kiertueella tervehtimässä Vienan rintamalla maakunnan poikia. Lehdet kertoivat vierailusta otsikolla: ”Jokainen mies etulinjoilla kaipaa kotiin, mutta jokainen myös ymmärtää, ettei urakkaa sovi kesken heittää.” Elokuussa nuorisoseurojen maakunnallisessa kesäjuhlassa Martin viulua säestivät Haapaveden legendaarisimmat kanteleensoittajat Antti Rantonen , Anni Kääriäinen ja Ilona Porma . Se oli resonanssin juhlaa! Syksyllä Marttikin sai komennuksen rintamalle: Vienassa ja Kannaksella kului kaksi vuotta. Se jätti syvän jäljen. Kuusi vuosikymmentä myöhemmin muistot nousivat pintaan: ”Oli äärettömän järkyttävää lukea listoja kaatuneista… Suru oli musertavaa…” Matti Kontion kanssa syntyi usean vuoden keskustelujen ja studiotyön tuloksena viimeinen cd Improsette (2005). Tämä vaikuttava äänite on meitä varten, jotka haluamme vielä pohtia Martin kanssa elämän suuria kysymyksiä. Hän havahtui usein öisin muuttamaan kanteleittensa virityksiä. Mielikuvituksellinen luomisvoima säilyi loppuun asti. Yksi parhaista Martin haastatteluista julkaistiin Ylioppilaskunnan Soittajien 80-vuotisjulkaisussa (2006). Näin hän muisteli kolmea vuottaan YS:n viulistina: Tultuaan Helsinkiin syksyllä 1945 hän meni YS:n koesoittoon. Eteen lyötiin nuotit, piti soittaa ainakin Montin Czardas ja Unkarilaisia tansseja. ”Vetelin siinä vielä ylimääräisenä polvelta yhden pelimannikappaleenkin, Tappelupolkan , ja koko raatia nauratti. Pääsin ensiviulun soittajaksi.” Kapellimestareina olivat maineikkaat Jussi Jalas ja Erik Cronvall eli Kruna. ”Juttelin sitten Krunan kanssa, että mitäs meinaat jos ottaisin tästä viuluhommasta itselleni toisen ammatin, ja Kruna innostui heti. Kruna sanoi että viulun ääni minulla oli luonnostaan kaunis ja hyvä, mutta tyyli oli talonpoikainen, ettei pitäisi huitoa noin maalaisesti eikä varsinkaan kyynärvarrella, vaan hienostuneemmin, enemmän ranskalaiseen tapaan.” Orkesteri oli musiikillisesti merkittävä ja Marttikin totesi: ”Niin minusta tuli klassinen soittaja ja kansanpelimanni, kumpaakin yhtä aikaa.” Tämä on hänen muusikkoutensa avainlauseita. Vielä tärkeämpää orkesterissa oli kuitenkin hyppy suoraan tulevaa musiikkielämää johtavien henkilöiden pariin. Se ystäväpiiri säilyi halki elämän. Osakuntaelämä johti vihille ja julkisuuteen Martti aloitti myös agronomiopinnot yliopistossa. Niitä tärkeämmäksi osoittautui kuitenkin Pohjois-Pohjalainen Osakunta. Martti oli muutaman vuoden jopa osakunnan laulunjohtajana ja vastasi siitä, että osakunnan laulukirja kansanlauluineen oli kaikissa juhlissa ahkerassa käytössä. Osakunnassa virinneeseen kitaraharrastukseen Martti meni myös mukaan. Kolmen miehen ja kolmen kitaran yhtye Hilpeät trubaduurit keikkaili. Martti opetti kitaransoiton alkeet heleä-ääniselle haitaritytölle Heikki Laitinen Martti Pokelaa muistellessa Martti Pokelan syntymästä on kulunut sata vuotta. Eihän siitä ole kulunut kuin tuokio, kun vielä improvisoitiin yhdessä elämän syntyjä syviä. Kanteleelle kulunut vuosisata on ollut värikästä aikaa, eikä vähiten Martin ansiosta. Hän oli kanteleen jättiläinen. En si o Ilm on en / Le ht ik uv a Eveliina, Marjatta ja Martti Pokela televisiostudiossa Nylands hörna -ohjelman nauhoituksessa.
19 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Marjatta Nikulalle , vaikkei itsekään vielä kovin hyvin osannut. Kohta he olivatkin jo kihloissa ja syntyi uusi kitaraduo, joka sai nimekseen maaliskuussa 1948 vietettyjen häitten jälkeen Marjatta ja Martti Pokela. Siitä alkoi käsittämätön menestystarina. Ensimmäinen viidentoista minuutin radio-ohjelma lähetettiin marraskuussa 1949: ”Kansanlauluja ja -balladeja. Sov. ja esitt. Marjatta ja Martti Pokela.” Ylen ohjelmapäällikkö vaati uutta ohjelmaa jo tapaninpäiväksi, ja onneksi osakunnan laulukirjasta löytyi lisää lauluja. Seuraavana vuonna valmistui uusia radio-ohjelmia. Ensimmäiset Rytmi-äänilevyt ilmestyivät ja syksyllä Fazerin kustannuksella nuottivihko Marjatta ja Martti Pokelan lauluja sekä seuraavana vuonna toinen osa. Vuonna 1952 pariskunta sai Yleisradion suosituimman esiintyjän pokaalin. Lisäksi olympiakesänä 1952 kuvattiin elokuva Salakuljettajan laulu, jonka pääosassa oli Tapio Rautavaara . Marjatta ja Martti esittävät siinä omalla ainutkertaisella tyylillään yhdeksän laulua perusohjelmistostaan. Tuokin tyyli on näin vielä katsottavissa ja kuunneltavissa: filmi Yle Areenassa, Rytmi-äänilevyt YouTubessa. Filmin suurin erikoisuus on se, että Martti Pokela säestää jenkan Illalla riihellä tanssitaan isolla kanteleella aivan haapavetisellä tyylillä. Se on varhaisin tieto Martin julkisesta kantele-esiintymisestä. Seuraava oli radio-ohjelmassa syyskuussa 1954: ”Viisikielisellä kanteleella. Martti Pokela soittaa sovittamiaan kansansävelmiä.” Satavuotisjuhlan kunniaksi YLE julkaisi Areenassa nämä sensaatiomaiset äänitteet kaikkien kuunneltaviksi. Myöhemmin Martti soitti lisää kanteleohjelmia ja muutaman vuoden kuluttua oman ohjelman Kansallismuseon 5?14-kielisillä vanhoilla kanteleilla. Nämä soitot on julkaistu cd:llä Tuulikumpu (2001). Joulukuussa 1954 seurasi ensimmäinen ulkomaankiertue: kaksi kuukautta Belgiassa. Kitaroiden lisäksi konserteissa olivat nyt soittimina mukana myös kanteleet, viulu ja hanuri. Laulujen lisäksi kuultiin vanhoja valsseja, häätansseja ja rytkypolkkaa. Samalta pohjalta valmistui seuraavana vuonna kouluja varten monipuolinen, kansanmusiikin historiaa elävöittävä konsertti, joka alkoi viisikielisellä ja runolaululla. Kanteleen puolestapuhujasta monipuoliseksi säveltäjäksi ja pedagogiksi Julkisuudessa kantele sai kuitenkin Martin musiikissa yhä tärkeämmän aseman. Kotona kasvoi kymmenien kansansoittimien kokoelma, Eeva-Leena -tytär tuli mukaan yhtyeeseen, ja Martin uudenlaiset kantelesävellykset alkoivat syntyä. Tärkeät lplevyt Kantele of Finland (1965) ja Keskiyön auringon lauluja (1969) ilmestyivät, rajun modernit balettimusiikit syntyivät (Sauna ja Tuulikumpu 1968, cd:llä Tuulikumpu ). Kaikesta huolimatta Martin 50-vuotishaastattelu tammikuussa 1974 oli otsikoitu: ”Kannelperinne on vaarassa kuolla.” Samaan aikaan Martti julkaisi kahdeksan kohdan ohjelmansa perinteen elvyttämiseksi. Sillä hetkellä ne tuntuivat toivottomalta unelmoinnilta. Neljännesvuosisata myöhemmin Martti saattoi todeta: kaikki ovat toteutuneet. ”Kanteleen mahdollisuudet ovat rajattomat.” Kesällä 1974 televisioitiin juuri valmistuneesta Kaustisen Pelimannitalosta täysin uudenlainen kansanmusiikkikonsertti: Martti Pokela soitti ja lauloi Eeva-Leena Pokelan ja Sinikka Väisäsen avustamana otsikolla ”Ruokopillistä kanteleeseen”. Mukana oli laulujen, loitsujen, karjankutsujen ja rallatusten lisäksi musisointia kanteleilla, jouhikoilla, viuluilla, virsikanteleella ja kymmenellä erilaisella puhaltimella. Siitä alkoi viisikymppisen taiteilijan uusi aika, joka vei hänet Sibelius-Akatemian opettajaksi sekä yhä syvällisemmäksi ja vapaammaksi säveltäjäksi. YLE Areenassa on ”Itse asiassa kuultuna” vuodelta 1999, jossa Leo Lehdistö haastattelee tunnin Marjatta ja Martti Pokelaa. Seppo Pulkkisen erinomainen dokumentti Martti Pokela, professori, suomalaisen kanteleen grand old man (45’, 2021) on katsottavissa YouTubessa. Dokumentti loppuu unohtumattomasti: 80-vuotias Martti soittaa viululla lempikappaleensa Tappelupolkan ja Oskar Merikannon Kullanmurusen. Ja hihkaisee päälle. Jutkauksiaseminaari Tammikuun lopussa järjesti Folk Music Sibelius Academy Jutkauksia-seminaarin Martti Pokelan satavuotisjuhlien kunniaksi. Seminaarissa muisteltiin Martti Pokelaa eri näkökulmista: FT Heikki Laitinen kanteleen ja kansanmusiikin näkökulmasta, FT Hannu Saha improvisoijana, MuT Timo Väänänen säveltäjänä, toimittaja Sirkka Halonen radioesiintyjänä ja Pokelan lapset professori Eeva-Leena Pokela ja toimitusjohtaja Juha Pokela sekä lapsenlapsi kitarataiteilija Petteri Sariola isänä ja taatuna. Lisäksi seminaarissa järjestettiin paneeli Pokelan toiminnasta musiikkikasvattajana. Paneelin vetäjänä toimi MuM Satu Sopanen ja keskustelemassa olivat MuM Anssi Tikanmäki, musiikkkileikkikoulunopettaja Maisa Krokfors ja MuM Mikko Nikula. Seminaarin lopuksi Pokelaa muistelivat entiset kansanmusiikkiosaston opiskelijat. Seminaarin tuottajana toimi Riitta Huttunen. Seminaariin pystyi osallistumaan myös etäyhteydellä. Martti Pokela ja Heikki Laitinen vuonna 2004 yhteisillä 140-vuotisjuhlillaan. Iis ka Si iri lä
20 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2024 Raudaskylän SOIVA KESÄ 1 3 a u g u s t i LENA JONSSON TRIO BASKERY CHOCOLATE REMIX STUZZI NAOMI RUNA BAND OKRA PLAYGROUND JOHAN AIRIJOKI TARABBAND BOKO YOUT LARS-ÁNTE KUHMUNEN YAGODY MAIJA KAUHANEN Harmonikan huolto ja restaurointi 4 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki – huollot ja korjaukset – – viritykset uusiin ja vanhoihin soittimiin – – restauroinnit vanhoihin soittimiin – – olka ja bassoremmit – – ergonomiset PasiProlantioremmit – Naantali Seuraa Facebookissa ja Instagramissa @hhjrmannerjo ki