• Irtonumero 8 € 1 • 2016 6 Valma ja VarsiNaiset – Suuria ja pieniä haaveita 10 Tanssi jatkuu 14 Polkka-Otto ei jarrutellut 48 Mika Kolehmaisen sarjakuva aloittaa MUKANA PELIMANNI-LIITE
• 2 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 SISÄLTÖ 1 • 2016 21 14 10 KOLUMNISTI Annukka Hirvasvuopio-Laiti Tanssi jatkuu Valma ja Varsinaiset: Suuria ja pieniä haaveita Sarjakuva aloittaa, piirtäjänä Mika Kolehmainen. Ajassa: Topi Saha ..................................................................................................5 Folklandia-riesteily avasi Kansantanssin riemuvuoden 2016 ......12 Esittelyssä Laonikos Psimikakis-Chalkokondylis ...............................13 Polkka-Otto ei jarrutellut ...............................................................................14 Petri Prauda – Päre ja säkkipilli kainalossa ...........................................18 Persoonallinen pelimanniyhtye Väkkärä ................................................20 PELIMANNI-liite Pelimannien Pohjois-Karjala – historiaa ja nykypäivää ...................23 Uudenmaan nurkka ..........................................................................................24 Nuottiliite – musiikkia Pohjois-Karjalasta .............................................25 Kuulumisia Pohjois-Savosta ..........................................................................29 Tiina Rampa Vuoden pelimanni 2016 .....................................................29 Siitä se lähti, kun isä toi hanurin kotiin ...................................................30 Musiikin teoriaa osa 7: Stemman kirjoitus ............................................31 Minjalle soitto on tunnetta ja tekniikkaa ................................................33 Folklandia Gaalan 2016 palkinnot ja tunnustukset ..........................34 Värikäs valikoima ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi ......................35 Myöhäisherännäinen Ala-Könniläinen ....................................................37 Muistoissamme Riitta Henriksson, Aila Rauhala ja Olavi Piiparinen .................................................................38 Levyt ........................................................................................................................40 Kirjat ........................................................................................................................46 Taustapeili: Paula Kähkönen ........................................................................50 Koulutukset ja tapahtumat ...........................................................................51 6
• 3 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 ALKUTAHDIT Pekko Käppi & K:H:H:L , armoton hanuristi Antti Paalanen ja rokkaavin kansanmusiikkiryhmä Esko Järvelä Epic Male Band yhdistävät voimansa klubitunnelmissa Rrräyhää Tour 2016 -nimeä kantavalla kiertueella maalis-huhtikuun vaihteessa. Pekko Käppi jatkaa nousujohteista uraansa. Viime vuonna julkaistu Sanguis meus, mama! -levy on Emma-ehdokkuuksien lisäksi ehdolla myös Phonofile Nordic Music Prize -palkinnon saajaksi. Antti Paalasen Meluta valittiin vuonna 2015 Teosto-palkintoehdokkaaksi. Paalasen kaksirivinen ei soi enää pelkästään juhannuskoivun alla vaan klubeilla, reiveissä ja festarilavoilla. Esko Järvelä ja Epic Male Bandin debyyttialbumi valittiin Independent Music Awards -ehdokkaaksi kategoriassa paras instrumentaalialbumi. European World Music Charts -listalla Rye Groove kävi parhaimmillaan sijalla yhdeksän keräten liudan kehuvia arvioita niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin musiikkimediassa. WorldMusicCentral.org nosti levyn vuoden 2015 parhaiden maailmanmusiikkialbumien listalleen. Rrräyhää Tour starttaa Helsingin Tavastialla 30.3. ja jatkaa sen jälkeen Tampereen ja Turun kautta Seinäjoelle. Kiertueen järjestää Live Nation Finland. Räväkkä ryhmä Rrräyhää Tourilla Li nd a H ag lu nd /S ca nd in av ia H ou se YLE kyselee etnosta Hyvä musiikin, ja nyt erityisesti kansanmusiikin, maailmanmusiikin, etnon, folkin jne. ystävä! Kuunteletko ja katseletko ohjelmiamme? Löydätkö tarjonnastamme sinua kiinnostavia asioita? Nyt ääneen pääset sinä. Vastaa pian, kysely auki maaliskuun loppuun saakka! Linkin kyselyyn löydät Ylen Etnoilta –sivulta: yle.fi/aihe/ohjelma/etnoilta Tuuletar navakassa myötätuulessa Tuuletar on solminut levytyssopimuksen helsinkiläisen Bafe’s Factory-yhtiön kanssa. Yhtiö tuottaa Tuulettaren esikoisalbumin, joka äänitettiin USA:n PohjoisCarolinassa tammikuussa 2016. Bafe´s Factory levy-yhtiö edustaa omaa musiikkia tekeviä, kansainväliselle uralle tähtääviä suomalaisia artisteja. Levyn taiteellisesta tuotannosta vastaavat Liquid5th:in tuottajat Carl Taylor ja Chris Juengel . Uusi albumille tulee pääosin omaa tuotantoa. Levy edustaa Tuulettaren itselanseeraamaa Folk hop -tyylilajia. Levy julkistetaan Helsingissä kesäkuun lopussa. Kesällä 2015 Tuuletar kahmi palkintoja arvostetussa Vokal Total -yhtyelaulukilpailussa Itävallan Grazissa. Tuuletar palkittiin kilpailun pääkategoriassa hopeapalkinnolla, kultadiplomilla ja toisella Yleisön suosikki -palkinnolla. Tuuletar on ensimmäinen suomalainen yhtye, joka on palkittu kyseisen kilpailun 15-vuotisen historian aikana. Kilpailumenestyksen myötä Tuuletar on kutsuttu esiintymään useille vokaalimusiikin festivaaleille Euroopassa ja Aasiassa. Tämän vuoden Emma Gaalassa etnoalbumista kisailevat Lakkautettu kylä Anne-Mari Kivimäki , Sensitive Skin Kimmo Pohjonen , Tii ilo Mari Kalkun & Runorun , Sanquis Meus, mama! Pekko Käppi & K:H:H:L sekä Sväng Plays Sibelius – Sväng. Lisäksi Käpin levy on mukana Kriitikon valinta -listalla. Viime vuonna kansanmusiikkilevyjä julkaistiin jälleen iso pino, ja taso oli korkea. Emmojen voittajat julkistetaan Emma Gaalassa 11.3.2016 Espoon Metro Areenalla. Gaala nähdään suorana lähetyksenä Nelosella kello 20. Etno-Emmoja jaossa A nt ti Ko kk ol a
• 4 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 M ai ja Se pp o PÄÄKIRJOITUS Ei nimi yhtyettä pahenna Yhtyeitten nimien keksiminen on vaikeaa. Nimen pitäisi olla persoonallinen, kuvastaa yhtyeen esittämää musiikkia ja sen pitäisi olla yhtä aikaa neutraali ja tyylikäs. Kansanmusiikin puolella ollaan varmaan konservatiivisempia kuin rock-maailmassa, mutta ainakin Kaustisen ja Folklandian ohjelmassa on värikkäitäkin nimiä. Monet sooloesiintyjät, duot ja jopa triot esiintyvät omilla nimillään. Se on hyvä ratkaisu, jos nimet ovat sopivan napakoita. Pelimanniyhtyeet viittaavat usein paikannimeen: sen ja sen pelimannit. Nämä kaikki ovat varmoja, joskin hieman tylsiä ratkaisuja. Persoonallisemmissa nimissä on musiikkitermejä, murresanoja, historiallisia työvälineitä ja kohtuullisesti huumoria. Jos nimi vie ajatukset sotia edeltävään aikaan, se on paikallaan, jos ohjelmistokin viittaa sinne. Huumorinimissä on aina se riski, että yhtyettä ei oteta vakavasti tai huumori ei naurata. Kansanmusiikin soittoryhmien nimet ovat yleensä selkeitä. Turhan usein kuitenkin tulee vastaan sellaisia, jotka laittavat huokaisemaan. Ymmärtääköhän orkesteri, mitä meille kuulijoille tulee tästä mieleen. Listasin WikiHow-sivuston avulla muutamia ohjeita hyvän nimen löytämiseen. Luulen niiden sopivan myös etnoyhtyeen alkutaipaleelle. • Nimi kannattaa pitää lyhyenä. Voi miettiä, miltä se näyttää levykannessa, vaikkei sellaista olisi edes suunnitteilla. • Nimen pitäisi tulla selväksi yhdellä sanomisella. Jos kuulija joutuu kysymään monta kertaa, mikä se nimi taas olikaan, siinä on jotain vikaa. • Nimen on hyvä vastata kuvausta yhtyeen musiikista • Nimeä voi hakea ohjelmiston teksteistä. • Uutta musiikkia soittavan yhtyeen kannattaisi valita myös tuore nimi. • Nimellä on hyvä olla erityinen merkitys yhtyeen jäsenille. • Hyviä nimiä löytyy myös arkielämästä ympäriltä. • Voi myös kehittää aivan uuden sanan. Sanaristikko-pelin nappulat ovat siihen käyttökelpoisia. • Pakottomat sana-assosiatio-leikit voivat auttaa alkuun Kun nimiä on listassa muutama, on ensimmäinen toimi käydä testaamassa ne googlella. Katso myös kuvat. Googlella voi testata kaksi asiaa, onko nimi jo käytössä ja tuleeko sillä aivan liikaa osumia. Nimet kannattaa testata tutuilla ja tuntemattomilla. Usko heitä. Jos nimi, joka sinusta olisi paras, saa jatkuvaa negatiivista palautetta, se on huono. Vaikka yhtyetoiminta ei olisi niin suurisuuntaista että kannattaisi hakea tavaramerkkiä tai perustaa yhtiö, niin kannattaa ilmottautua mahdollisimman monelle listalle, jotta nimestä tulee vakiintunut. Nimiasia kannattaa miettiä kerran tarkkaan. Jos nimi vaihtuu, koko työ alkaa uudestaan. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 1 (180) 2016 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Antti Koiranen, puh. 040 551 4137, antti.koiranen@gmail.com Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 3588921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Risto Kupari, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Lauri Oino, Jimmy Träskelin, Tiia Vartio ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva Valma ja VarsiNaiset, kuva: Antti Kokkola Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 2/16 ilmestyy 27.5. aineisto 29.4. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
• AJASSA Topi Saha 5 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Juho Kolehmainen Näin alkuvuodesta on hyvä kysyä, mitä jäi käteen viime vuodesta ja mitä tuleva vuosi tuo tullessaan? – Herran vuosi 2015 oli aivan hyvä. Teimme Valtatie 13 -yhtyeen kanssa omasta mielestäni varsin onnistuneen Nykyaika-levyn, joka otettiinkin hyvin vastaan. Oli hienoja keikkoja konserttisaleista kaljakuppiloihin ja kesä oli muistaakseni kuiva. Valmistelen parhaillaan pariakin levytysprojektia, jotka ovat molemmat vasta nupullaan. Taidetta ja viihdettä saa monenlaisessa paketissa, mutta itselleni rakkain formaatti on noin kolmeminuuttinen iskusävelmä. Helmet ovat tosin harvassa ja oma kevääni menee niitä kalastellessa. Siis paskaakos tässä, niin kauan kuin musiikin tekeminen on mielekästä ja antoisaa, terveys hyvä ja läheiset puheväleissä. Tuoko ison levy-yhtiön listalla oleminen menestyspaineita? Levy-yhtiö, oli se sitten iso tai pieni, on artistin kannalta hyvä silloin kun levytyskulut hoituvat ja taiteellinen määräntävalta säilyy tekijällä. Warnerilla tämä toteutuu moitteettomasti. Oletan, että tarkoitat menestyspaineilla kaupallista menestystä? En ole kokenut moisia, enkä koe, että sellaisia harteilleni ylhäältä päin asetellaankaan. Ei lauluntekemisestä kannata paineita ottaa, tulee vielä kihti. Oletko täysipäiväinen musiikintekijä tänä päivänä? Minä en ole mitään täysipäiväisesti. Missä Topi Sahaa pääsee kuulemaan seuraavan kerran? – Yhtyesoitantaa on luvassa Turussa 4.3 (Bar Rento) ja sooloilua Tamperetalolla 16.4.
• Valma ja VarsiNaiset Suuria ja pieniä haaveita H elsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa on meneillään Musiikkia! -näyttely. Vilma Talvitie sekä Reetta ja Laura Kuisma eivät ole näyttelyssä käyneet aikaisemmin, vaikka opiskelevat viereisessä Musiikkitalossa SibeliusAkatemiassa musiikkikasvatusta. Laulukoetta on pakko päästä kokeilemaan, sellainen kun ei viime vuosikymmeninä ole kuulunut musiikinopetukseen. Laura tosin sanoo kuulleensa, että jossain niitä pidetään edelleen. Reetta kertoo itse joutuneensa kokeeseen, mutta onneksi opettajan kanssa kahdestaan. – Kokemuksemme mukaan, hyvin monilla keski-ikäisillä on ikäviä muistoja koulun laulukokeista, Reetta kertoo. Taannoin osa yhtyeen jäsenistä piti työpajaa huonekaluliikkeen henkilökunnalle ja yli puolet viittasi, kun heiltä kysyttiin, onko koulun laulukokeista jäänyt traumoja. Ihmetystä ja kysymyksiä on herättänytkin se, että kaikki yhtyeen jäsenet laulavat. Yhtye haluaakin omalta osaltaan rohkaista ihmisiä ilmaisemaan itseään omalla äänellään ja usein laulattaa myös konserttiyleisöään. Helmikuun puolessa välissä pidetyn konsertin teemana olikin ”Kun vain muistatte laulaa”. Opettaa voi monella tavalla Yhtyeen jäsenistä myös Sanna Kaisa Sundström ja Lauri Hongisto opiskelevat musiikkikasvattajiksi, joista ennen vanhaan tuli kouluihin musiikinopettajia. Nykyään yhä harvemmalle valmistuvalle löytyy täysipäiväinen virka, koska taideaineitten opetus kouluissa on jatkuvasti vähentynyt. VarsiNaisista kukaan ei suoraan opettajan virasta haaveilekaan. – Itse asiassa aloittaessani opintoja, haaveenani oli olla musiikinopettaja. Viime vuosina olen ryhtynyt haikailemaan monipuolisempaa toimenkuvaa, Vilma kertoo Lauran ja Reetan myötäillessä. Opettaminen ei ole kuitenkaan suinkaan vastenmielistä, päinvastoin. Muodot ovat – ja tulevat olemaan – todennäköisesti perinteisten musiikkituntien pitämisestä poikkeavat. Vierailut ja keikat kouluissa, yrityksissä ja erilaisissa laitoksissa ovat myös musiikkipedagogiikkaa. Yhtye on kiertänyt kouluja viimeiset kaksi vuotta myös Konserttikeskuksen kautta. Vuosi on vielä jäljellä. Koulukeikat ovat olleet mieluisia, joskin myös raskaita rupeamia. Yhtyeen nimi kuulostaa humppayhtyeeltä. Se ei ole sitä. Valma on Vilma Talvitien sivupersoona ja hän soittaa Varsinaisten kanssa pääasiassa omia kappaleitaan. Niissä on sanomaa. 6 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Teksti: Sauli Heikkilä
• – Teimme viime syksynä eräässäkin kunnassa kolmen päivän aikana yhdeksän keikkaa ja myös siis kahdeksantoista roudausta, Laura laskee. Konserttikeskuksen toiminta on valtionavusteista ja sen tarkoitus on tarjota kunnille kohtuuhinnalla laadukasta ohjelmaa. Useimmiten esiintyvät ryhmät ovat pieniä tai sooloesiintyjiä. Valma ja VarsiNaiset kiertävät viiden hengen yhtyeellä ja silloin esiintymiset tulevat tilaajalle kalliimmaksi. Kustannuksia pidetään kurissa tiiviillä keikkatahdilla. Esiintymiset koulukeikoilla ovat olleet mieluisia kokemuksia ja niin opettajilta kuin oppilailtakin saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. Alunperin kaveriporukasta lähteneelle yhtyeelle ei reissujen raskauskaan ole rasittanut liikaa. Koreografiaa koulukeikoilta Koulukiertuitten keikkatiheys on tuonut myös soittoon rutiinia ja esiintymiseen elämää. Lapsille ajateltiin tarvittavan enemmän elävyyttä esiintymiseen ja nyt sama elävyys on siirtynyt myös muille keikoille. Valma ja VarsiNaiset tunnetaan alunperinkin huumorintajuisena ja rentona ryhmänä, mutta koulukeikkailun myötä ohjelmaan on tullut myös suunniteltua koreografiaa. Esiintymisen ilo onkin valitettavan harvoin yleisöä saavuttava tunnetila maassamme. Valma ja VarsiNaiset on siinä hilpeä poikkeus. Huumoriyhtyeestä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa kysymys, vaikka sitä esiintymisessä viljelläänkin. Monien kappaleiden sanoma on vakava, jopa riipaiseva, kuten alzheimerista kertova Äiti, tai laosilaisen perheen tarinasta lähtenyt Koti viimeisimmällä levyllä Jalat alta. Lähes kaikkien kappaleiden takana on Vilma Talvitie. Yhtye ei kuitenkaan ole Vilman taustayhtye, vaikka hän vastaakin suurimmasta osasta ohjelmistoa. Kappaleiden tekemistä VarsiNaisille ei ole kielletty muiltakaan ja Sanna Kaisa Sundströmin tuotantoa onkin edustettuna jo molemmilla ilmestyneillä levyillä. Vilman kappaleiden valmisteluun on osallistunut jonkin verran myös Lauri. Lopullisen muotonsa kappaleet saavat demokraattisesti harjoituksissa. Suurimman osan kappaleista on kuitenkin säveltänyt ja sanoittanut Vilma ja siksi yhtyeen nimessä on mukana sivupersoona Valma. Laulut eivät singahtele Vilman päähän suuren inspiraation innoittamana valmiina vaan niiden tekeminen on enemmän ja vähemmän sinnikästä työtä. – Ne lähtevät usein parista sanasta, jotka jäävät kaivelemaan mieltä. Siitä lähtee ajatus virtaamaan paperille, jonka jälkeen siirryn pianon tai kitaran ääreen ja lähden tapailemaan musiikkia. Sitten tulee taas sanoja. Se on vähän sellaista nytkyttelyä, Vilma nauraa. Vaikka VarsiNaisten musiikissa on paljon kansanmusiikin henkeä ja vaikutteita – onpa ensimmäisellä levyllä pari tekstiä kantelettarestakin – on lyriikka omintakeista ja persoonallisella tavalla runollista. Kansanrunouden ja rekilaulujen klisheet kierretään kaukaa. Laulut ovat tarinoita, joita Vilma haluaa yleisölle kertoa. – Aika vähän meillä on lauluja lemmestä, yksi tavallinen teema on oman tien kulkeminen ja itsensä arvostaminen, kuvailevat ohjelmistoa Laura ja Reetta. Vilma kirjoittaa lauluja omista kokemuksistaan. 7 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 A nt ti Ko kk ol a
• 8 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Edellisellä levyllä kuului tehty Aasian matka ja todennäköisesti tulevaisuudessa tullaan kuulemaan tarinoita viime vuoden lopulla Intian Keralaan suuntautuneelta kolmen kuukauden matkalta. Toistaiseksi Vilman lauluja eivät ole esittäneet muut, vaikka jollekin Johanna Kurkelalle ne voisivat sopia hyvin. Vilma on kyllä iloinen, jos joku muu haluaa laulaa hänen kappaleitaan, mutta ei halua myydä omaa oikeuttaan esittää kappaleitaan. Valitettavasti radiosoittoihin asti kappaleet eivät ole juuri päässeet, vaikka monella olisi siihen hyvät edellytykset. Yhteiskunnallisten laulujen soittaminen radiossa ei ole nykyään kovin tavallista. Monissa Vilman lauluissa on sanomaa. – Meillä soi lapsuudessani kotona aika usein Agit Prop ja Kaj Chydenius . Sillä voi olla vaikutusta, aprikoi Vilma aiheitaan. Laulujen tekemiseen Vilma syttyi suhteellisen myöhään. Hän – kuten myös Laura ja Reetta – soitti musiikkiopistossa klassista pianoa ja kokeili lukioikäisenä säveltämistä, mutta siitä ei tullut oikein mitään. Vasta tutustuessaan lähemmin kansanmusiikkiin musiikkikasvatusopinnoissa, aukenivat sävelja sanaportit. Laura ja Reetta olivat löytäneet kansanmusiikin aiemmin Mauno Järvelän Näppäreissä. Heille siitä tuli silloin loppuelämän rakkaus. Valma ja VarsiNaiset ovatkin nykyään Kaustisen vakiokävijöitä. Kuten myös Tradikaali, Lauran ja Reetan toinen kansanmusiikkiyhtye. Muuten kenelläkään yhtyeen jäsenellä ei ole kansanmusiikkipiireissä totuttuun tapaan montaa aktiivista yhtyettä. Pieniä ja suuria haaveita Valma ja Varsinaiset ovat liikkeellä tosissaan ja aikovat olla yhdessä aina. – Muuta ei ole käynyt edes mielessä, vakuuttavat kaikki kolme. Tiettävästi tunne on yhteinen myös muulla yhtyeellä. Yhtyeen työskentelytapa on tällä hetkellä sympaattisella tavalla kotikutoinen, joka ei tarkoita epäammattimaisuutta. Kotisivut ovat kunnossa ja molemmat ilmestyneet levyt näyttäviä paketteja ja keikkailu ammattimaista. Kotikutoisuus tarkoittaa sitä, että yhtyeellä ei ole keikkamyyjää eikä levy-yhtiötä. Markkinointi tehdään itse. Puhelinta käytetään ahkerasti. Markkinointi kohdistuu toistaiseksi kotimaahan. Ulkomailla keikkaileminen ei tietenkään ole poissuljettua ja pää siihen aukeaa mahdollisesti hyvinkin pian. Matalalla profiililla toimiminen sopii hyvin myös yhtyeen jäsenten elämäntilanteeseen. Kaikilla ovat opinnot enemmän tai vähemmän loppusuoralla maisteriopinnoissa. Yhtyeen kuudes jäsen, sellisti Aino Liutu opiskelee matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Yhtyeen haaveet ovat pieniä ja suuria. Tähtäimessä ovat suuremmat lavat ja suurempi yleisö, mutta pienistä pirttikeikoista ei myöskään haluta luopua. Mielessä on myös kurssitoiminnan järjestäminen. – Ennenkaikkea haluamme säilyttää ilon ja rakkauden musiikin tekemistä kohtaan ja kulkea omaa tietämme. Haluamme siis kaiken. Valma ja VarsiNaiset keikoilla ja levyillä Helmikuussa kuvitettu konsertti ”Kun vain muistatte laulaa”. Kuvitukset Virpi Talvitie. Koulukonserttien lisäksi maaliskuun lopussa esiintyminen Helsingissä ja kesällä ainakin Kaustisella. Myös kuvitetut konsertit jatkuvat. Kesällä yhtye on myös mukana toisella Ethno Finland nuorisoleirillä (www.kansanmusiikkiliitto.fi/ethnofinland-2016) Levyt Tuli talvi, ei tahottu, 2012 Jalta alta, 2015 (Molemmat löytyvät myös Spotifysta) varsinaiset.com Kesäyössä Sysmässä Sanna Kaisa Sundström (vas.), Lauri Hongisto, Vilma Talvitie, Laura Kuisma, Aino Liutu ja Reetta Kuisma. Helsingin Allotriassa yleisö pääsi todistamaan VarsiNaisten koreografisia kykyjä. A nt ti Ko kk ol a Sa ul i H ei kk ilä
• 9 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 M useovirasto on avannut elävän perinnön wikiluettelon, jonka tavoitteena ja tarkoituksena on yhdessä erilaisten ryhmien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen kanssa koota tietoja ja esitellä laajasti elävää aineetonta kulttuuriperintöä Suomessa. Luettelon kokoaminen on osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpanoa. Suomen tapa tehdä elävää perintöä näkyväksi Wikimediaa hyödyntäen on poikkeuksellisen avointa ja osallistavaa. Elävän aineettoman kulttuuriperinnön wikiluettelo on elävä asiakirja, jota täydennetään ja päivitetään jatkuvasti. Perinteet voivat liittyä esimerkiksi juhliin, ruokaan, käsitöihin, esittäviin taiteisiin, peleihin ja leikkeihin, luontoon tai suulliseen perinteeseen. Luettelossa voi esitellä myös hyviä elävän perinnön vaalimisen käytäntöjä, projekteja tai metodeja. Yhteisöt ja niiden harjoittamat elävät perinteet ovat keskeinen osa aineetonta kulttuuriperintöä koskevaa Unescon yleissopimusta. Siksi kohteita wikiluetteloon voivat ilmoittaa erilaiset elävän perinnön parissa toimivat yhteisöt, kuten yhdistykset, harrastusryhmät tai erilaiset alan organisaatiot. Luettelossa on jo avautuessaan joitakin esimerkkejä antamassa suuntaa sille, minkälaisia elävän perinnön kohteita luetteloon voi ilmoittaa. Wikiluettelossa ovat jo muun muassa saunominen, juhannuksen vietto, kesäteatteri, pesäpallo, romanien lauluperinne, saamelaisten käsityöt jasuomenruotsalaisten menuetti. Unescon yleissopimuksen hengessä toivotaankin, että luettelossa tuotaisiin esiin eläviä perinteitä kaikessa moninaisuudessaan ja että luetteloon saataisiin runsaasti lisää esimerkkejä eri puolilta Suomea, isompia ja pienempiä ilmiöitä, perinteisiä ja yllättäviäkin elävän perinnön ilmiöitä. Wikiluettelossa olevia kohteita voi myöhemmin ehdottaa kansalliseen elävän, aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, joka julkaistaan vuonna 2017. Tästä luettelosta on mahdollista hakea kohteita edelleen Unescon kansainvälisiin luetteloihin. Molemmista päättää opetusja kulttuuriministeriö. Leena Marsio Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Elävän perinnön wikiluettelo: wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi Aineeton kulttuuriperintö www.aineetonkulttuuriperinto.fi Elävästä perinnöstä lisää Kansanmusiikki-lehden numerossa 4/2015 J uuriJuhla-RotFest on yksi Espoon kaupunkifestivaaleista. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 2.-9.4. Neljästoista JuuriJuhla-RotFest tarjoaa jälleen suomalaisen kansanmusiikin eturivin yhtyeiden huikeita konsertteja. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii espoolainen maailmankuulu harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi . Tapahtuman pääpaikan Sellosalin lavalle nousevat 6.4. Värttinä ja 8.4. Frigg ja Saaga Ensemble. Näiden lisäksi Sellosali täyttyy taitavista kansantanssiryhmistä Kansantanssin riemuvuoden omassa konsertissa 9.4. Tapahtuman laajenee nyt myös Nuuksioon. Suomen luontokeskus Haltia tuo mukavan uuden tuulahduksen JuuriJuhlan tarjontaan. Avajaiskonsertissa 2.4. kuullaan ja nähdään Maria Kalaniemen, Eero Grundströmin ja Elina Brotheruksen Tangohousut-videokonsertti, ja ilta jatkuu pelimannijameilla upeassa Haltian päänäyttelysalissa ja ravintolassa. 3.4. JuuriJuhla-RotFest tuottaa kirkkokonsertin tunnelmallisessa Espoon tuomiokirkossa suomiklezmerin tunnelmissa jolloin siellä konsertoi Sampo Lassila Narinkka. Suomenruotsalaista iltaa vietetään 5.4. perinteisesti Lagstad hembygdsgårdissa, jossa yhteislauluun kutsuvat Thomas Lundin ja Thomas Enroth , Ingå spelmansgille tanssittaa illan lopuksi. Tanssia saa myös Sellosalin päivätansseissa, jossa tanssittamassa ovat Espoon pelimannit Pekka Pentikäisen johdolla, solistinaan upea Vieno Kekkonen ! Lapsille ja koko perheille JuuriJuhlan ohjelmassa on tarjolla myös monenlaisia konsertteja. JuuriJuhlan avajaispäivänä 2.4. Sellosalin täyttävät musiikkiopistojen kansanmusiikkiryhmät Melkutus-konsertissa vieraanaan Mimmit. 7.4. koululaisilla on mahdollisuus kuulla Värttinää Sellosalissa ja tapahtuman viimeisenä päivänä 9.4. on vauhdikas Nuorten Pilpatuskonsertti Espoon kulttuurikeskuksen lämpiössä. Siellä esiintyvät lasten ja nuorten kansanmusiikkija kansantanssiryhmät. www.juurijuhla.fi Reilut viisituhatta kansantanssijaa, kansanmuusikkoa, kansallispukuharrastajaa, kuorolaista ja lipunheittäjää eri puolilta Eurooppaa kokoontuu Turkuun heinäkuussa 2017 Euroopan suurimpaan kansanperinnetapahtumaan, Europeadeen. Suomesta odotetaan 1500 osallistujaa. Tapahtuma on osa valtakunnallista Suomi 100 vuotta -juhlavuoden virallista ohjelmaa. Europeaden tavoitteena on tutustuttaa eri kansat toistensa kulttuureihin ja oppia sitä kautta arvostamaan toisia ihmisiä. Europeade-tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1964 alkaen. Tapahtuman ”isä” Mon De Clopper ystävineen halusi luoda Euroopan nuorisolle kulttuurisen foorumin, jossa opittaisiin toisista kulttuureista yhteisen tekemisen kautta rauhan ja vapauden hengessä. Europeaden taustalla on flaamilainen yhdistys, jonka hallinnosta vastaa kansainvälinen Europeade-komitea. Turun tapahtuman järjestää Turun kaupunki yhdessä komitean kanssa. Kaikki suomalaiset tanssijat, pelimannit ja perinneharrastajat ovat tervetulleita mukaan. Lisätietoa löytyy www.facebook. com/europeadeturku2017 -sivulta. Hilu Toivonen-Alastalo tuottaja, Europeade-komitean varapj. www.europeade2017.fi –sivu aukeaa kevään 2016 aikana Juurijuhla-RotFest – keväistä kansanmusiikkia Espoossa Suomen elävää perintöä kootaan wikiluetteloon Europeade Turkuun 2017
• 10 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 R unebergin päivä 5.2.2016. Koiviston polska raikasi ympäri Suomea ostoskeskuksissa, kaduilla, keskellä arkipäivän kiirettä. Sadat kansantanssijat virittävät yhä uusia tulkintoja tästä ja monesta muusta klassikkotanssista tai sitten näyttivät jotain aivan uutta. Tätä on kansantanssi Suomessa. Moneen kertaan kuolleeksi julistettu harrastusmuoto elää vahvana eri-ikäisten tanssijoiden toimintana Inkoosta Inariin. Tasan 150 vuotta aiemmin nähtiin Helsingin Kaivohuoneella ensimmäiset suomalaiset kansantanssiesitykset Taiteilijaseuran vuosijuhlassa. Länsisuomalaisia, itäsuomalaisia ja pohjalaisia esittäneet tanssiryhmät toivat väläyksen kansanomaisesta tanssikulttuurista tai ainakin tietynlaisen tulkinnan siitä sivistyneistön ihailtavaksi. Sata vuotta myöhemmin tämän yhden illan esitykset olivat laajentuneet tuhansien ihmisten kansanliikkeeksi, ja edelleen 2000-luvulla polskat, menuetit, polkat ja katrillit jaksavat houkuttaa suomalaisia nostamaan jalkaa ja kajauttamaan ilmoille polskalaulun tai jenkkarallin. Minkä ihmeen takia? Monimuotoinen kansantanssi Tämän kysymyksen ääreen päädyin joitakin vuosia sitten, kun luennoin kansantanssista pohjoismaisille tanssintutkimuksen opiskelijoille. Kävin heidän kanssaan monta mielenkiintoista keskustelua siitä, miksi kansantanssi on olemassa erityisesti nykyaikana. Noista keskusteluista sain kimmokkeen pohtia hieman tarkemmin kansantanssin suhdetta taustaansa, perinteeseen ja historiaan. Tämä suhde on kuitenkin yksi kansantanssitoiminnan tukipilareista. Pohdintojen kautta kansantanssi avautui huomattavasti monimuotoisempana ja entistä kiehtovampana ilmiönä, jolla itsessäänkin on toiminnallinen historia ja perinteensä. Jo vuosien ajan kansantanssi on ollut Suomessa tapana jakaa perinteiseen ja uudistavaan sektoriin, ja jälkimmäisen sisällä on lisäksi alettu puhua myös nykykansantanssista erityisesti ammattilaisten tuottamien tanssiteosten yhteydessä. Tämä jako ei kuitenkaan millään muotoa ole sisäsyntyinen, vaan se on osa viimeisten vuosien synnyttämää diskurssia, johon ovat vaikuttaneet niin kansanmusiikin nopea kehitys kuin kansantanssin ammattilaisten tulo kentälle. Historiallisesta perspektiivistä tarkasteltuna kansantanssi on kuitenkin paljon muutakin, ja suhde menneisyyteen on ollut alusta alkaen yksi keskeisimmistä toimintaa määrittävistä tekijöistä. Kansallinen tanssi haussa Kuitenkaan aivan kansantanssitoiminnan alkuaikoja tarkasteltaessa historia ei vielä ole kovinkaan paljon esillä, vaan TANSSI JATKUU Petri Hoppu Tarkkaa hetkeä, milloin tanssi on syntynyt, on mahdoton sanoa. Joka tapauksessa ajankohta sijoittuu esihistorian hämäriin. Aikaan, jolloin ihmisestä tuli ihminen. Sen sijaan voidaan sanoa tarkkaan, milloin Suomen maaperällä otettiin esittävän kansantanssin ensimmäiset askeleet. 150 vuotta sitten Helsingin Kaivohuoneella sai sivistyneistö todistaa, millaisia kuvioita kansa oli kehitellyt eri puolilla autonomista Suomea. Kaanoniksi nimitetään eri kulttuurien alueella aidoimmiksi ja parhaimmiksi nimettyjen teosten kokoelmaa. Koiviston polskaa Kaivohuoneen Suomen ensimmäisen kansantanssiesityksen rekonstruktiossa Helsingin Kaivohuoneella. R iit ta Ko rh on en
• 11 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 pikemminkin sivuroolissa perinteiden ja kansallisuusaatteen takana. Vuoden 1866 esityksissä ei haettu suomalaisten suurta menneisyyttä vaan kansallista tanssia, suomalaista perinnettä. Tuon ajan sanomalehtikirjoittelussa toistuu usein nimenomaan kaipuu kansalliseen kulttuuriin, joka koettiin virkistävänä vaihtoehtona yksipuoliseksi koetulle urbaanille seuraelämälle. Kyseessä oli siis missio, joka koski sivistyneistöä mutta ei koko kansaa. Itse asiassa sivistyneistön vastakohdaksi määritelty ”kansa” avautui usein yhtä aikaa eksoottisena ”Toisena” ja autenttisena ”Itsenä”, ja kansallisten tanssien esittäminen herättikin suurta kiinnostusta juuri tästä syystä: se oli yhtä aikaa jotain vierasta, mutta kuitenkin samaan suomalaiseen kansallisuuteen kuuluvaa. Tätä taustaa vasten ei ollut mitenkään outoa se, että sopivien itäsuomalaisten tanssien puuttuessa sellaiseksi tehtiin uusi koreografia, Koiviston polska. Koska tansseja ei haettu ”menneisyydestä” vaan enemmän tai vähemmän imaginaarisesta ”kansasta”, ei historian totuusarvolla tai autenttisuudella ollut juuri merkitystä. Tilanne muuttui kuitenkin kansantanssin tullessa laajempien kansanryhmien harrastukseksi 1900-luvun alussa. Tuolloin ajatus aidosta kansantanssista tuli yhä enemmän esiin, vaikkakin se tosiasiassa oli silloinkin varsin ristiriitainen käsite. Ongelmana – tosin usein piilotettuna sellaisena – oli se tosiasia, että kansantanssijoiden ohjelmiston perustana olivat merkittävältä osin 1800-luvun kansallistanssit, jotka olivat joko mielikuvitukseen perustuvia koreografioita tai sitten kansanomaisten tanssien pohjalta tehtyjä sommitelmia. Vaikka ne sinänsä muodostivat varsin pienen osan koko ohjelmistosta, ne olivat näyttävyytensä vuoksi hyvin suosittuja, ja niiden merkitys yleisen kansantanssikäsityksen muotoutumisessa oli näin ollen suuri. Lisäksi ne toimivat myös esimerkkeinä uusille sommitelmille, joita tehtiin jonkin verran 1900-luvun alussa. Monet näistä julkaistiin kansantanssikirjallisuudessa, minkä seurauksena ne tulivat mukaan suomalaisen kansantanssin kaanoniin. Tämän kaanonin pohjalta syntyi myös käsite ”perinteinen kansantanssi”. Tanhuvakka muutti kansantanssin kaanonia Kansantanssin kaanon pysyi vuosikymmenten ajan hyvin samankaltaisena, mutta sen rinnalle syntyi myös muunlaista toimintaa. Kuitenkin kaanonin ulkopuolella oleviin uusin koreografioihin, joita esimerkiksi lahtelainen Helvi Jukarainen alkoi tehdä 1930-luvulta lähtien, suhtauduttiin usein kielteisesti. Vasta 1970-luvulla kaanon alkoi muuttua vähitellen, kun ensimmäistä kertaa 1900-luvun alun jälkeen alettiin laajemmin hakea uusia arkistomuistiinpanoja julkaistaviksi ja samalla vanhat julkaisut tulivat kriittisen tarkastelun alle. Tanhuvakan (1977) myötä suomalaisen kansantanssin kaanon muuttui erityisesti suhteessaan menneisyyteen. Siihen ei enää otettu mukaan 1800-luvun kansallistanssikoreografioita (Koiviston polska ja Niittotanhu), ja useat sommitellut tanssit palautettiin arkistomuistiinpanojen mukaiseen asuun. Kovin radikaalia muutosta Tanhuvakka ei sinänsä merkinnyt, mutta nyt alkuperäisyyden ajatus konkretisoitiin ensimmäistä kertaa, kun se aiemmin oli jäänyt pääosin puheen tasolle. Jotain muutakin alkoi kuitenkin tapahtua. Vaikka Tanhuvakan perusnäkemys historiasta oli vielä linjassa 1900-luvun valtavirran kanssa, sen julkaiseminen toimi ponnahduslautana uudenlaisille näkökulmille, jotka vähitellen muuttivat kansantanssia yhä voimakkaammin. Kaanoniksi nimitetään eri kulttuurien alueella aidoimmiksi ja parhaimmiksi nimettyjen teosten kokoelmaa. Kansantanssiväki ympäri Suomea järjesti flashmob-esityksiä helmikuun 5. päivä kansantanssin riemuvuoden kunniaksi. Kuvat Helsingistä ja Tampereelta. M ar ik a R ai ta ne n
• 12 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Kansantanssijulkaisu alettiin vähitellen ymmärtää vain yhdeksi tulkinnaksi, jonka rinnalle saattoi nousta muitakin. Jo 1970ja 80-lukujen vaihteessa katrillia ja polskaa alettiin opettaa tanssimisen, ei tarkkaan määritellyn koreografian kautta. Tällöin syntyi esimerkiksi huutokatrilli, josta tuli nopeasti yksi uudenlaisen kansantanssinäkemyksen symboleista. Myös kalevalainen laulutanssi, balladitanssi nousi kansantanssijoiden tietoisuuteen, kun sitä aiemmin ei oikeastaan tunnettu ilmiönä ollenkaan. Nämä kaikki poikkesivat voimakkaasti siitä, millaisena kansantanssi oli opittu tuntemaan vuosikymmenten ajan. Kansantanssi on kasvanut aikuiseksi On mielenkiintoista, että virallisessa kansantanssikeskustelussa rajalinjat vedettiin näihin aikoihin nimenomaan alussa mainittujen perinteisen ja uudistavan kansantanssin välille, mutta tosiasiassa perinteen uudenlainen tulkinta improvisoinnin ja tanssimisen kautta kulki voimakkaana koko kentän läpi. Jako erilaisiin suuntauksiin näkyi selkeimmin esityksissä, mutta harrastustoiminnassa itsessään erot olivat vähäisiä. Yhä enemmän haluttiin löytää uusia tanssimuotoja ja variaatioita erityisesti kansanomaisista paritansseista, joiden suosio kasvoi yhtä aikaa lavatanssien uuden tulemisen myötä 1980ja 90-luvuilla. Samoihin aikoihin nostettiin esiin myös tansseja, joita aiemmin ei ollut julkaistu eikä esitetty: erityisesti eroottiset kansantanssit mullistivat käsitystä menneisyyden tanssikansasta. Sadan vuoden takainen kansanvalistuksellinen ideaali ei enää estänyt historian radikaalia uudelleen tulkintaa. Kansantanssi oli kasvanut aikuiseksi kieli poskella ja iloinen pilke silmäkulmassa. Kaivohuone Runebergin päivän iltana 2016. Suomen ensimmäisten kansantanssiesitysten rekonstruktiot esitetään täsmälleen samassa paikassa kuin vuonna 1866. Koiviston polskan kurkistusrivit levittäytyvät lavalle samalla hersyvällä innolla, josta sanomalehdet kirjoittivat noiden ensimmäisten esitysten jälkeen. Ympyrä sulkeutuu ja aloittaa uuden kierroksen, kun samana viikonloppuna nähdään niin pieteetillä rakennettuja menneisyyden kuvia kuin tämän ajan esitysmuotoihin sulautettuja performansseja sulassa sovussa rinta rinnan. Kansantanssi elää tanssijoissaan, olivat he juuri kävelemään oppineita taaperoita tai elämänkokemusta pursuavia isoisovanhempia. Tanssin ilo ei tunne minkäänlaisia rajoja. Folklandia-risteily avasi Kansantanssin riemuvuoden 2016 Virolainen Curly Strings vei yleisön sydämet niin Folkandian Etkoilla Musiikkitalon ravintolassa kuin laivallakin. Iloista jamimeininkiä oli laivalla monessa paikassa. Sea Pubin lavalla menossa Perinnearkun juhlapelimannien soitto. Etualalla Leija Lautamaja. Pe tr i K iv in en Pe tr i K iv in en Pe tr i K iv in en Pe tr i K iv in en 20 vuotta täyttävä Kiharakolmio villitsi laivalla entiseen tapaan. Mahtuakseen heidän keikalleen piti olla paikalla hyvissä ajoin. Jos Yökatrilli villitsee ihmiset, niin tekee myös näköjään Folkjam! Petri Kauppinen veti Starlight Palacessa isoa joukkoa. Vuoden kansantanssiryhmä Polokkarit hurmasi yleisönsä niin Folkandia Gaalassa kuin omassa esityksessäänkin. Kansantanssin riemuvuosi alkoi hyvissä merkeissä.
• 13 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ Laonikos PsimikakisChalkokondylis NIMI: Laonikos Psimikakis-Chalkokondylis SYNTYMÄPAIKKA: Ateena AMMATTI: muusikko/eräopas KOTIPAIKKAKUNTA: Helsinki YHTYEET: umami-music (duo Chris Bartholomew’n kanssa), Glomas Ensemble (Laonikos ja Nathan Riki Thomson, Petra Poutanen-Hurme, Amos Asare sekä Antonio Alemanno) ELÄMÄN MOTTO: Hakuna Matata Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Hanna Worne S uomessa talvehtiva väestö löytää valituksen aiheen säästä kuin säästä, mutta Laonikos saapuu haastatteluun tavalliseen tapaansa reippaana ja hyvillä mielin. Hän nauttii pohjoisen luonnosta kaikkineen, jopa pimeydestä. Helmikuussa ensikertaa järjestettävän artArctica-tapahtuman valmistelut ovat kiireimmillään. Yhdessä Katarina Sjöblomin ja Alicia Burnsin kanssa suunniteltu monitaiteellinen kokonaisuus tuo arktisen alueen taiteilijoita Helsinkiin mm. Kanadasta ja Grönlannista. Seuraavaa artArctica-tapahtumaa suunnitellaan Kanadan Yukoniin ja konseptin tiimoilla syntyy taiteilijavierailuja muita yhteistyösuunnitelmia virtanaan. Musiikkia kuunneltiin Laonikoksen kodissa aina; isä oli itseoppinut pianisti ja kitaristi. Musikaalisen isän toiveet muusikon urasta tukahdutettiin ja siksi isä halusi toimia Laonikoksen suhteen päinvastoin. Kuusivuotiaana aloitetut pianotunnit eivät vielä johtaneet pysyvään harrastamiseen mutta vuosia myöhemmin isän soittoa salaa kuunnellessaan Laonikos innostui musiikista uudelleen. Laonikos koki kreikkalaiset musiikkioppilaitokset konservatiivisiksi eivätkä ne vaikuttaneet olevan kansainvälisesti kovin korkeatasoisia. Hän haki ja pääsi opiskelijaksi Lontoon Guildhall School of Music & Drama -konservatorioon. Sävellysopintojen kolmantena vuotena 2009 tuli ajankohtaiseksi kansainvälinen vaihto Erasmus-ohjelmassa. Opinahjoksi valikoitui ennestään tuntematon Sibelius-Akatemia. Suomen kesä oli Laonikokselle suuri positiivinen yllätys. Sitä seurannut pitkä ja ankea Helsingin syksy puolestaan sai hänet jo odottamaan Lontooseen paluuta joulukuussa. Juuri ennen lähtöään Laonikos päätti tehdä pikaisen matkan Lappiin. Rovaniemen läheisyydessä sijainneeseen majapaikkaan sattui pieni ryhmä eri puolilta maailmaa olevia matkalaisia ja yön tunteina Laonikos päätti lähteä ryhmän kanssa parin päivän vaellukselle Oulangalle. Luonnossa vietetyt päivät, teehetket, täysi hiljaisuus ja liikkumattomuus tekivät Laonikokseen valtavan vaikutuksen. Hän palasi Lontooseen viemään opintonsa loppuun ja haki sekä hyväksyttiin jatko-opintoihin Leadership Pathway of the Guildhall Artist Masters -ohjelmaan. Samanaikaisesti hän kuitenkin haki myös eräopaskoulutukseen Suomessa, tuli hyväksytyksi ja päätti palata Suomeen ottaakseen välivuoden musiikkiopinnoista. Luonnossa liikkumisesta tuli intohimo sekä työ ja musiikki jäi taka-alalle. Vuoteen 2013 tultaessa Laonikos kaipasi säveltämisen ja musiikkiprojektien pariin. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Glomas-ohjelma tuntui mielenkiintoiselta ja luontevalta opinto-ohjelmalta, hän haki – ja pääsi. Valmistuminen häämöttää tänä keväänä. Laonikos on hyvin vaikuttunut niin kansanmusiikin aineryhmän olemassaolosta kuin eritoten sen avoimesta suhtautumisesta musiikin tekemiseen ja sen sallivasta ilmapiiristä. Opintojen aikana on syntynyt musiikillisia sielunkumppanuuksia. Mainituiksi tulevat erityisesti Amanda Kauranne ja Petra Poutanen-Hurme Suomesta sekä Martin Åkesson Ruotsista. Yhteys Lontooseen on myös elävä edelleen. Lokakuussa Musiikkitalossa nähty ja koettu 5-tuntinen umami-music -esitys Chris Bartholomew ’n kanssa jatkoi muusikkojen pitkään jatkunutta yhteistyötä. Tämän projektin tiimoilla on luvassa levynjulkaisu ja esitys Lontoossa. Äänenkäyttö on alue johon Laonikos on viime aikoina keskittynyt yhä enemmän Outi Pulkkisen ohjauksessa. Erityisesti viehättää joiku. – Rakastan joikua esteettisesti sekä siksi mitä se edustaa; improvisaatiota, sen humaaniutta. Joiku on joka kerta ainutkertainen, esittäjänsä sillä hetkellä luoma. Syntyy kehon ja luonnon yhteys, ääni, Laonikos kuvailee. Hyvin luontevalta kuulostaa myös se, että japanilainen shakuhachi-huilu on ”se seuraava isoa asia”. Laonikos toivoo voivansa keskittyä lähivuosien aikana yhä enemmän soittimen opiskeluun ja kaikkeen mikä siihen liittyy; estetiikka, meditatiivisuus, luontoyhteys. Tasapainoa elämään Laonikos hakee toimimalla vähintään kolme kuukautta vuodesta eräoppaana. Musiikin osalla suunnitelmissa on useampiakin projekteja sekä paluu viime aikoina vähemmälle jääneeseen sävellystyöhön. Perusteilla olevasta uudesta yhtyeestä kuullemme lisää tuota pikaa. Oleellinen löytyy juuri tästä hetkestä Laonikos Psimikakis-Chalkokondyliksen musiikissa – herkässä vähäeleisyydessä ja improvisatorisessa ilmaisussa – on helppo tunnistaa läheinen luontosuhde. Laonikos huokuu intohimoa pohjoiseen. Tuntuu kuin hän olisi täällä kotonaan enemmän kuin moni suomalainen. Ateenalainen tunnistaa suomalaisissa luontevan suhteen Suomen kansanperinteeseen ja arvostaa suuresti sitä että kansanmusiikilla on sija korkeakoulussa.
• 14 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 R epäisevä polkka vyöryy lavalta yleisön päälle ja pistää vastahakoisemmankin jalan naputtamaan lattiaa. Hotakainen tykittää jousellaan. Hämmentynyt professori kohottautuu kuuntelemaan viulupelimannia, jonka soittoa ei ole vielä taltioitu arkistoon. Tulikaria naurattaa. Yleisö villiintyy ja nousee seisomaan. Esityksen jälkeen soittajia pyydetään odottamaan, jotta paikalta ennen heidän vuoroaan lähteneet tv-kamerat saadaan takaisin. Ohjelmanumero toistetaan ja kuvataan. Toimittajia ja yleisöä parveilee pukuhuoneeseen tapaamaan esiintyjiä, jotka eivät meinaa ymmärtää mitä on tapahtunut. Paavo Helistön mukaan Otto Hotakainen nousi kolmessa minuutissa koko kansan tietoisuuteen; sen verran kesti soittaa Lokakuun polkka. Polkka-Otto oli syntynyt. Otto Hotakainen (1908–90) syntyi Halsuan Ylikylässä Hotakaisella. Sieltä perhe muutti saman kylän Aholle, jossa Otto hoiti maatilaa koko elämänsä ajan. Suku oli musikaalinen: isä Aleksi soitteli joskus yksija kaksirivisillä haitareilla, äiti virsikanteleella, eno Oskari Pollari Perhosta oli aikoinaan ollut tunnettu haitarinsoittaja, ja serkutkin soittelivat viulua. Oton veljistä Oskari ja Yrjö soittivat myös viulua nuorempana, Yrjö erityisen ”nätisti”. Otto aloitti soittamisen 9–10-vuotiaana suorakaulaisella viululla, jonka veli oli saanut hevoskaupan kylkiäisenä. ”Sen minä muistan, että äkkiä minä kyllä opin”, hän muisteli. ”Sanothan ko yhen kappalhen oppii, ne rupiaa vain vaistomaisesti tulehan toisekki. Minä en kauaa taplannu yksin ovikamarisa, ko Kukkuuta soitin. Minua monesti huvittaa, että puhuthan että opettaa soittahan, kyllä se oppii kenellä on lahajat. Se on eri asia jos ruvethan nuottia opettahan.” Oton ensimmäinen mieleenpainuva musiikkikokemus oli Ylikylän Karvosella, Kustin Nestolla pidetyt häät. KaustisKaustisen ensimmäiset Kansanmusiikkijuhlat 1968. Pelimannit kohtaavat -konsertti on jatkunut jo kolmatta tuntia. Koulun salissa on kuuma, istuminen kovilla penkeillä saa yleisön puutumaan. Eturivissä opettaja ja musiikkimies Eino Tulikari tönäisee vieressä istuvaa professori Ala-Könniä. Halsuan miehet Otto Hotakainen ja harmoonisäestäjä Veikko Venetjoki aloittavat. Maria-Elisa Marjusaari Polkka-Otto ei jarrutellut Le o To rp pa /K an sa nm us iik kiins titu ut in ar kis to
• 15 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 laiset pelimannit tekivät Ottoon suuren vaikutuksen. Ylikylän valtapelimanni oli ollut Pönkä-Matti eli Matti Peltoniemi (1823–1903). Hän oli siirtänyt oppinsa Frans Oskar Hotakaiselle (1882–1965) ja tämän pojalle Einolle (1903–86), jotka esiintyivät säännöllisesti 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Ylikylän nuorisoseuran iltamissa ja olivat miltei kaustislaisten veroisia. Myöhemmin soitosta vastasivat Eino Tulikari (1905–77) ja Vesteri Tuominiemi (1900–57). Nuorisoseurantalo oli kylän keskus, ja erityisesti 1930-luvulla elettiin kesäjuhlien ja näytelmien kulta-aikaa. Otto aloitti iltamasoitot alle rippikouluikäisenä, ja esiintymisiä riitti melkein jokaisissa iltamissa ja kylän juhlissa. Joskus nuorisoseura vieraili naapurikunnissa. Tanssin aikana soitettiin enimmäkseen valsseja, myös polkkia, masurkoita, jenkkoja. Maakunnan suuremmissa tilaisuuksissa kaustislaiset pelimannit pyysivät monesti Ottoa soittamaan omien taukojensa aikana. Alueen pelimanniohjelmisto oli tullut tutuksi. Otto soitti yksinkin mutta mieluiten säestyksen kanssa. Vakiosäestäjänä nuorisoseuran harmoonilla tai pianolla oli Tulikarin lahjakas sisarenpoika Veikko Venetjoki . Hän oli nuotinlukutaitoinen ja alkoi 1930-luvulla tilata Dallapé-vihkoja, jotka sitten muodostivat myöhemmän tanssiohjelmiston rungon. Joskus hän säesti Hotakaista myös kanteleella. Kun nuorisoseura hävitti harmooninsa, Oton säestäjäksi vakiintui Sulo Laasasenaho (1908–84) ensin kolmirivisellä haitarilla ja myöhemmin viisirivisellä. Hiljaiset vuodet ja paluu Otto Hotakainen avioitui Vellamo Takasen kanssa 1938. Iltamat ja soittaminen jäivät 25 vuodeksi – maatila ja perhe veivät ajan. Joskus Tuominiemen Otto sai houkuteltua Hotakaisen soittamaan kanssaan, mutta vain pyynnöstä ja kotona. Poika Risto rupesi soittamaan viulua 7–8-vuotiaana, ja joskus Ottokin innostui soittelemaan hänen kanssaan. 1960-luvun alussa kansanmusiikkielämä alkoi virkistyä uudelleen. Eino Tulikari alkoi puuhata ensimmäisille Halsuan päiville musiikkiohjelmaa ja organisoi pitäjän soittotaitoiset yhteisiin harjoituksiin. Hotakainen muisteli, että samoihin aikoihin pankinjohtaja Olli Kalliokoski innostui tallentamaan vanhoja halsualaisia kappaleita kelanauhoille ”ihan kiusaksi asti”. 1960-luvulla järjestettiin Ylikylän entisellä nuorisoseurantalolla Vanhojen tanssit, ja Ottoa tarvittiin tansseja soittamaan. Vanha hääja kansanmusiikkiohjelmisto oli harjoiteltu haltuun muistin onkaloista. Otto aloitti myös omien kappaleiden säveltämisen, Risto Hotakaisen mukaan monestakin syystä. Eino Tulikari tuli Halsualle kesämökilleen säännöllisesti lomanviettoon, kokosi pitäjän pelimannit soittelemaan ja esitti heille samalla myös omia sävellyksiään. Vähitellen tuli myös tietoon, että tavalliset kansanpelimannitkin osasivat säveltää; Konsta Jylhän musiikista oli jo julkaistu EP-levy. Samoihin aikoihin raskas työ maatilalla helpottui, kun poika pystyi auttamaan enemmän tilanhoidossa. Lapset olivat aikuistuneet. Soittamiseen jäi aikaa, ja oli lopultakin mahdollista tyydyttää oman musiikin tekemisen kaipuu. Kansanmusiikkijuhlien läpilyöntiä seurasi nopeasti esiintymisiä Etelä-Suomessa ja Helsingissä, televisiointeja, radiointeja ja kiertueita. Vuoden 1970 Kansanmusiikkijuhlilla nimettiin ensimmäiset mestaripelimannit, Otto Hotakainen heistä yhtenä. Kotikunnassa esiintymistilaisuuksia oli vähän. Omalla kylällä oli kuitenkin kaksi hyvää kansanmusiikkiyhtyettä, Tertut ja Ylikylän tytöt, joiden ohjelmistoon kuului myös Hotakaisen kappaleita. Oton pitkäaikainen soittokaveri ja luottotämmääjä Veikko Venetjoki hukkui 1970 Venetjärven tekojärvellä. Harmoonisäestäjinä jatkoivat Matti Ojala ja Tertuissa soittanut Anita Tuominiemi . Myös Viljo Karvonen säesti usein kanteleellaan, mutta esiintyi Hotakainen yksinkin. Karvonen ja Hotakainen kävivät ulkomaankiertueillakin mm. Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa. Tihiäkäyntisen polkkaa Otto on itse kuvaillut säveltämistään: ”Kyllä minä uskon, että musiikkimiehet, jotka on täysiä nuottimiehiä voi tehäkkin sävellyksiä. Kyllä minun täytyy se sisältä… se vain rupiaa soimahan pääsä.” Varsinaisia esikuvia säveltämiselle ei ollut, mutta Otto ihaili ja arvosti Konsta Jylhää viulunsoittajana ja Georg Malmstenia laulajana. Vuonna 1966 syntyi ensimmäinen sävellys, Lokakuun polkka. ”Ensimmäinen tahti tuli makuukamarissa. Se oli täysin yllätys. Sitten minä juoksin kyllä vintille, menin sinne vinttikamariin yksinäisyyteen ja tuli sitten jatko. Minä soitin paljon sitä sitten.” Risto pisti polkan ylös ja nuotinsi kappaleiden alkuja. Kappaleita alkoi syntyä nopeaa tahtia; melkein joka navettareissulla piti kiireesti juosta tupaan soittamaan. Otto ”pani mielhen sormitusta, kun magnetofonia ei ollut”. Oton muistin mukaan toisena polkkana tuli Koukkulammin polkka, ja ihan alkuvaiheissa myös ensimmäinen valssi. Kappaleiden nimeäminen tuotti joskus ongelmia. Puurosen polkka viittaa naapurikunnan puolella olevaan kylään, Harsus-Jussin polkka omistettiin tutulle viulua soittavalle osuuskaupan hoitajalle. Miksi juuri polkkia? ”Se oli kasso miten sattu kävelehän, se riippu siitä aivan, jos käveli tihiään, ko minä oon pieni mies, tihiäkäyntinen, niin sillon tuli polkka, jos on jotenki harthammalla päällä niin sitte valssi.” Risto Hotakainen löytää muitakin syitä. 1960-luvulla radiosta tuli usein ”Haitarituokioita”, joissa Veikko Ahvenainen ja muut ajan kovat nimet soittivat polkkia ryöppyämällä; ehkäpä niillä oli alitajuinen vaikutus sävellystyöhön. Taustalla saattoi olla myös pitkä ura tanssipelimannina aikana, jolloin masurkat ja polkat ja jenkat olivat yleisön suosiossa ja viulunsoittajan piti huolehtia myös rytmistä, ilman äänentoistoa. Kun Konsta Jylhä oli jo tunnettu herkkien valssien säveltäjänä, jäi Otto Hotakaiselle repäisevät polkat. Hän oli synnynnäinen polkansoittaja, jolle repäisevä rytmi ja svengi olivat usein tärkeämpiä kuin äänen laatu. Kaikkiaan Hotakaisen arvellaan säveltäneen noin 80 kappaletta. Säveltämistä hän jatkoi kuolemaansa saakka. Jos käveli tihiään, niin sillon tuli polkka, jos on jotenki hartahammallla päällä niin tuli valssi. Otto Hotakaista voi kuunnella useilla julkaisuilla: Otto Hotakainen, (Odeon 5E062-35044, 1974) Mestaripelimanni Otto Hotakainen, (OMLP 17, 1988) Polkka-Otto (KICD 57 ja SKS SKSCD2, 1998) Lisäksi kokoelmalevyillä: Halsuan valssi Halsualaista perinnemusiikkia (HKLP, 1988) Mestaripelimannit (RCA INTS 1324/25, 1971) Kansanmusiikki-instituutti on julkaissut Otto Hotakaisen nuottikirja, 1980. Otto Hotakaisen soittoa löytyy myös youtube-videoina.
• 16 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Polven päältä ja pikkurillillä Oton erikoinen ja vanhakantainenkin soittoasento, viulu sylissä ja oikea jalka ristissä vasemman päällä, johtui mukavuussyistä; asento ei rasittanut kättä. Otto oli harvinainen kansanpelimanni soittaessaan viulua joko yksin tai vain harmoonin tai kanteleen säestyksellä. Hän soitti yhtyeissä vain harvoin. Viulunkäsittelyn tyylipiirteet ja välillä railakaskin jousenkäyttö tulivat hyvin esille säestäjänkin kanssa tehdyissä soitoissa. Vaihteleva synkooppijousi ja monimutkaisia kaaritusyhdistelmiä viljelevä soittotapa olisivatkin olleet vaativia yhteissoittajille. Valsseja Otto soitti raskaalla kädellä, polkat ja muut nopeat kappaleet aivan jousen tyviosalla ja lyhyellä jousella, läheltä tallaa. Polkkia on luonnehdittu vauhdikkaiksi ja eteenpäin kaatuviksi. Tahdit olivat samanmittaisia ja säkeiden päät lyhyitä. Hotakainen käytti soittaessaan tuskin lainkaan vasemman käden nimetöntä, vaan sen sijaan pikkusormea. Hänellä oli tavattoman notkeat sormet vielä vanhana miehenä, ja hän tapasikin sanoa, että hänen sormensa lepäävät polkan soitossa – eivät niinkään valsseissa. Risto Hotakainen kertookin miettineensä, että polkissa hänen isänsä soitti viulua haitarimaisesti. Kuvissa ja videoilla Otto Hotakainen näyttää esiintyessään hyvin keskittyneeltä, joskus kivikasvoiseltakin. Tutut ja soittokaverit kuitenkin tunsivat Oton toisen puolen, vilkkaan ja eloisan seuramiehen, joka oli sekä musiikillisesti että verbaalisesti lahjakas mutta erittäin herkkä. Monet kappaleet Hotakainen soitti kotioloissa paljon leppoisemmin. Virtuoosimainen soittaja esitti polkat kuitenkin samalla nuoruuden tempolla vielä viimeisinäkin elinvuosinaan. K austisen kansanmusiikkijuhlilla järjestetään 11.-12.7.2016 valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu, nyt seitsemännen kerran. Tänä vuonna kilpailu on tarkoitettu pienyhtyeille ja kilpailun aiheena on Konsta Jylhän sävellykset. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa kilpailua ei ole jaettu perinteiseen ja vapaaseen, vaan sarja on kaikille sama. Ikärajoituksia yhtyeen jäsenille ei myöskään ole. Kilpailussa esitettävän musiikin tulee olla Konsta Jylhän sävellyksiä. Jylhän musiikkia voi tulkita perinteisemmin tai vapaammin ja osa musiikista voi olla Jylhän sävellysten pohjalta luotua omaa musiikkia. Yhtyeessä tulee olla vähintään kaksi ja enintään neljä jäsentä ja kaikki esitykset ovat akustisia. Esikarsinta suoritetaan näytetallenteen perusteella. Kilpailuun osallistutaan täyttämällä Kansamusiikki-instituutin internet-sivuilta löytyvä lomake viimeistään huhtikuun 15. päivä. Kilpailussa jaetaan palkintoina 10 000 euroa. Kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa ja sen säännöt löytyvät osoitteesta www.kansanmusiikki-instituutti.fi Konsta Jylhä –kilpailussa soitetaan Konsta Jylhää K austisen kansanmusiikkijuhlilla 2016 pistetään jalalla koriasti muun muassa puhallinmusiikin tahtiin. Kesää teemoittavat kansantanssin riemuvuosi ja kansanomainen puhallinmusiikki. Maakuntateemana on Kainuu. Kaustisen vuoden 2016 yhtye on juuri 40-vuotisjuhlavuottaan viettänyt maailmanmusiikkiyhtye Piirpauke . Sakari Kukon luotsaama yhtye kuului maailmanmusiikin uranuurtajiin yhdistellen kansanmusiikkivaikutteita ennakkoluulottomasti eri musiikinlajeihin jo ennen kuin käsitettä oli keksittykään. Yhtyeen nimi on peräisin karjalaisesta, hälyä ja meteliä tarkoittavasta sanasta. Piirpauken lisäksi Kaustisella vierailevat tulevana kesänä muun muassa dynaaminen kanadalaisduo Troy McGillivray & Tim Edey , tanskalaisen kansanmusiikin superyhtye Basco , arkaaisiin puhallinsoittimiin keskittyneet Wind on Wind Suomesta sekä Zephyr Ruotsista ja suomalais-brittiläinen trio Karen Tweed , Tom McEvolgue & Timo Alakotila . Kotimaista kärkeä juhlilla edustavat muun muassa Haaga Folk Machine ja Jarkko Martikainen , Puhti , Päre ja Purppuripelimannit . Pave Maijasta kuullaan torstain Kaustisen päivän Kaustinen Special -konsertin solistina ja Anssi Kela saapuu viihdyttämään juhlayleisöä lauantain iltapäivään. Lasten ohjelmassa ovat mukana muun muassa Tanssiteatteri Minimi sekä Eija Ahvo ja Soili Perkiö Muumiperheen lauluretki -konsertillaan. Kesän 2016 showcase-sarjaan on valittu kaksi yhtyettä ja yksi sooloesiintyjä. Ruotsalainen Lekarerätten ja suomalainen Hermanni Turkki edustavat omilla tavoillaan taidokasta, persoonallista ja ennakkoluulotonta musiikin tekemistä. Laulaja-lauluntekijä Onni Rajaniemi tuli festivaaliyleisölle tutuksi jo vuoden 2015 Konsta Jylhä -kilpailun perinnesarjan voittajana. Soriasti, koriasti Kaustisella! Le o To rp pa /K an sa nm us iik kiins titu ut in ar kis to
• 17 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 PERJANTAI 11.3. Klo 19-21 • Avajaiskonsertti Perhonjoen varrelta: Wiljamin valssit, PikkuOttoset I, Tallari 30v. Keski-Pohjanmaan konservatorion sali. Liput: 10€ Klo 21-01 • Poloneesiklubi mm. Kiharakolmio 20 v, Tuomas Rounakari Corner’s Pub. Liput: 5€ LAUANTAI 12.3. Klo 10-11 • Lastenkonsertti: Henxelit Snellmankoti. Liput: 5€, perhelippu 15€ (2 aik.+ 2 lasta) Klo 10-14 • Kansanmusiikkia kaupungilla Oppistanista Neristaniin Klo 15-17 • Valtakunnallinen Pelimanniparaati Kaupungintalon Kokkolasali. Liput: 10/5€ Klo 19-21 • Pelimannien parhaita: Vilda Rosor, Ostrobothnian Folk Orchestra solistinaan Jorma Kalevi Louhivuori Kaupungintalon Kokkolasali. Liput: 20/10€ Klo 21-24 • Iltakonsertin tanssijatkot, mm. Orivesi All Stars, T for Three Kaupungintalon aula. Vapaa pääsy Klo 21.30-01 • Poloneesiklubi mm. ENKEL, Rosa Latva Uni Corner’s Pub. Liput: 5€ SUNNUNTAI 13.3. Klo 10 • Kansanlaulukirkko Kokkolan kirkko. Klo 12-13 • Lasten Poloneesi mm. Näppärit Keski-Pohjanmaan konservatorion sali. Liput: 5€, perhelippu 15€ (2 aik.+ 2 lasta) Klo 13-14 • Aulat soi! Kaupungintalon aula. Vapaa pääsy Klo 14-16 • 45. Samuelin Poloneesin pääjuhla Kaupungintalon Kokkolasali. Liput: 15/10€, S-Etukortilla 13/8€ Liput: Järjestää: Koko ohjelma: www.kansanmusiikkiliitto.fi/samuelinpoloneesi
• 18 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 E erilaisten kielisoitinten taitajana muun muassa Friggistä ja Hyperboreasta tunnettu nykykansanmusiikko ja pedagogi Petri Prauda on toteuttanut pitkään kyteneen haaveensa: Oma yhtye suomalaiselle säkkipillille. Tammikuussa 2016 Folklandiaristeilyllä julkaistu Päreen debyytti Hausjärvi beat on Praudalle silti ennen kaikkea yhtyelevy. Säkkipilli soikin Päreen musiikissa sulavasti Tapani Variksen munniharpun ja puhallinsoitinten, Piia Kleemolan oktaaviviulun sekä Jarmo Romppasen kielisoitinja Oskari Lehtosen lyömäsoitinkompin kanssa. – Ensin aloitimme Jarmon ja Oskarin kanssa treenailemaan triona. Mutta kaipasin musiikkiin muutakin kuin säkkipilliä, joten pyysin mukaan Piiaa ja Tapania. Tavoitteena oli bändin soundi, ei vain ”Petri Prauda plays bagpipes”. Halusin bändin, jolla on dynamiikkaa ja sointivärejä. Muutakin kuin säkkipillin tuuttaus liidissä. Kesti aikansa, että ehdittiin saada läjään koko proggis, mutta nyt on levy ulkona. Päreen Hausjärvi beat -debyytillä kuultavien kappaleiden juuret ovat perinteisissä sävelmissä laajalla skaalalla aina pelimannimusiikista vanhempaan perinteeseen. Levykokonaisuutta sitoo kuitenkin Päreen yhtyesoundin intensiivinen, liki hypnoottinen poljento. – On Tapanin puhaltimia, oktaaviviulua, kanteletta, perkussioita ja biisit ovat pitkiä, niissä ei ole kiire mihinkään. Muuten levyllä ei ole sinänsä mitään ihmeellisen uutta – tradibiisejä soitetaan. Ehkä se onkin jo tänä päivänä mullistavaa, Prauda naurahtaa. Päreen musiikki on sellaista, mitä hän haluaa kuunnella ja tehdä. Se on suomalaisen kansanmusiikin täydellisesti osaavien ammattimuusikoiden yhteissoiton ja -sovittamisen tulos. Hausjärvi beatillä kuultavien sävelmien koontivastuussa on kuitenkin ollut Prauda, joka on kerännyt Päreelle perinnesävelmiä, joita on hyvä soittaa juuri säkkipillillä. Suomalainen säkkipilli – kuviteltu risteytys Säkkipillien soiton pariin Praudan toi aikanaan opinnot Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin osastolla. – Virolaisella torupillillä aloitin viime vuosituhannen lopussa Kurt Lindbladin opastuksella. Kaikkien piti ottaa opinnoissaan sivu instrumentti ja tiesin, että Kurt soittaa torupilliä esimerkiksi Ottopasuunan ekalla levyllä. Se on soitin, jota on helppo roudata repussa, kun toisessa kädessä on akustinen kitara ja toisessa busuki tai oktaavimandoliini. Toisaalta kielisoittimilla tuli oltua niin paljon komppaajan roolissa, että säkkipillin soitto oli hyvää vastapainoa, melodiakeskeistä meininkiä. Päreessä Praudan soittimena on Yrjänä Ermalan rakentama suomalainen säkkipilli. – Sehän ei ole sinänsä historiallinen rekonstruktio, kun ei meillä ole sellaisia esinelöytöjä. Mutta se on valistunut arvaus siitä, minkälainen soitin olisi voinut täälläkin olla. Se on hyvin samanlainen kuin vaikka ruotsalainen säkkipilli tai virolainen torupilli. Rakenne, viritystaso, lehdykät ja soundi ovat hyvin samantyyppisiä. Asteikko on tosin skotlantilaisen small pipen asteikko, koska Yrjänä on soittanut skotlantilaista pilliä niin paljon. Nähtäväksi jää, mihin kaikkeen suomalaisen säkkipillin uusi synty vielä johtaa. Ainakin Päreestä voi nauttia nyt liki tunnin kestävän debyyttilevyn muodossa ja sen lisäksi muun muassa kesän Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla. Petri Prauda – Päre ja säkkipilli kainalossa Petri Praudan hyväntuulinen olemus on tullut tutuksi lähes jokaiselle suomalaiselle kansanmusiikin harrastajalle. Ennen kansanmuusikon uraa hän oli voittamassa rockin SM-kilpailun Anssi Kelan Pekka ja Susi -yhtyeessä 1993. Sitten iski innostus kansanmusiikkiin ja nykyään hänet tunnetaan erityisesti Frigg-yhtyeen riveistä ja Siba Folk Big Bandin vetäjänä. Nyt myös suomalaisen säkkipilliyhtye Päreen nokkamiehenä. Mikko H. Haapoja M ik ko H . H aa po ja
• 19 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 Big Bandilla isommasti Prauda odottaa festivaaleja myös toisen luotsaamansa yhtyeen, Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin kera. Yhteistyössä akatemian barokkiorkesterin kanssa tammikuussa Sibafestille toteutetun Hovitansseista hoppatahtiin -produktion kaustislainen purpuri on tarkoitus tuoda myös kesän festivaaleille. – Haaveenani on saada kaustislaisia pelimanneja mukaan soittamaan ja tanssimaan. Tarkoituksemme ei ole mennä näyttämään heille, miten tämä tehdään, vaan yhdessä tekeminen ja kohtaaminen paikallisten pelimannien ja tanssijoiden kanssa.Sibelius-Akatemian Folk Big Band työllistää Praudaa muutenkin: – Meillä on puolenkymmentä uutta biisiä perusohjelmistossa ja nyt kerätään lisää opiskelijoiden ja opettajien sävellyksiä ja sovituksia. Keväällä 2017 onkin tarkoitus äänittää Folk Big Bandin toinen levy. Edellinen levy voitti vuoden 2015 Etno-Emman. Vaikka yliopistojen vaikea taloudellinen tilanne näkyy myös Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä, pitää Prauda kansanmusiikin koulutuksen nykytilaa vireänä ja hengeltään hyvänä. – Integroituminen taidemaailmaan ja maailmaan yleensäkin näkyy ilmapiirissä ja jokapäiväisessä opiskeluarjessa. Kansanmusiikkiopiskelijat ulos kuplasta Praudan mielestä myönteisiä asioita ovat taideyliopisto-yhteistyö, Musiikkitalon keskeinen sijainti ja jalkautuminen eri yhteisöihin – ikäihmisten palvelutaloista leireille eri alueiden paikallisten pelimannien kanssa. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosasto, nykyään kansanmusiikin aineryhmä sijaitsi vuosia Pitäjänmäen teollisuusalueella ennen viisi vuotta sitten tapahtunutta muuttoa Helsingin Musiikkitaloon. – On sellainen olo, että emme ole samalla lailla kuplassa, kuin vielä Pitskussa saatoimme toisinaan olla, toteaa Prauda Pitäjänmäki-vuosiin ja omiin opiskeluaikoihinsa viitaten. Kansanmusiikin opiskelussa ja soitossa on uuden luomisen ohella aina ollut osana pyrkimys juurille – niin nykyäänkin. – Sommelossa viime kesänä soitimme Folk Big Bandin kanssa paltamaloisten pelimannien kanssa ja opiskelimme sitä perinnettä. Päreen kanssa Prauda on ottanut vapaat kädet kartoittaakseen suomalaisen säkkipillin mahdollisia juuria – jo yli 200 vuotta sitten katkenneen perinteen ja tallennettujenkin esikuvien puuttuessa. Tuloksena on matka vanhojen pelimannisävelmien ja toisaalta Feodor Pratsun jouhikkosoitteiden maailmaan ennenkuulumattomalla yhtyesoundilla, mutta traditionaalisilla melodioilla ja monista nykykansanmusiikkiyhteyksistä tutuilla sovitusratkaisuilla. Hausjärvi beat -levyssä ei Praudan mukaan ole mitään mullistavaa, mutta todellisuudessa levy on väkisinkin historiallinen: ensimmäinen albumi suomalaisella säkkipillillä ja tilanteen arvon mukaisesti erittäin laadukkaasti tuotettuna.. Päreen esikoislevyn julkaisukonsertti Folklandialla: Piia Kleemola (vas.), Oskari Lehtonen, Petri Prauda, Jarmo Romppanen ja Tapani Varis. Keikka loppui puoli kolme yöllä. Silminnäkijätodistuksen mukaan Petri oli puolen tunnin päästä siitä soittamassa pubissa Spelmanslager-yhtyeessä ja seuraavana aamuna kymmeneltä lavalla taas kansanmusiikin aineryhmän Tsakatvoy-yhtyeen kanssa. Siba Folk Big Band Sommelossa kesällä 2015. Jo rm a A iro la Pe tr i K iv in en
• 20 KANSANMUSIIKKI • 1 • 2016 PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE Väkkärä Teksti ja kuva: Sauli Heikkilä Väkkärä on ilahduttanut kansanmusiikkiyleisöä jo yli kaksikymmentä vuotta. Tammikuussa yhtye esiintyi Folklandialla Ibiza-Diskossa ja yleisö oli innoissaan, joskaan tanssiin ei siinä sillipurkissa ollut tilaa. Yhtyeen vetäjä, Tiina Savola kertoi hieman perustietoja tästä pirteästä porukasta. Millainen on Väkkärähistoria? Kansanmusiikkiyhtye Väkkärä on toiminut kahdenkymmenkolmen vuoden ajan lippulaivana eteläpohjalaisen ja ähtäriläisen kansanperinteen jatkajana ja tulkitsijana. Yhtyeen perusti ähtäriläinen Heikki Savola 1993. Petri Seppälä otti ohjat käsiinsä kymmenen vuotta myöhemmin. Kaksikymmenvuotiskonsertin jälkeen hän halusi luopua pestistään ja minua pyydettiin vetämään Väkkärää. Yhtyeessä on soittanut taipaleen aikana seitsemäntoista ähtäriläissyntyistä nuorta. Miten suuri Väkkärä on tänä päivänä? Tällä hetkellä yhtyeessä on kymmenen aktiivista soittajaa. Jäsenet asuvat tällä hetkellä Ähtärissä, Tampereella, Porissa ja Helsingissä. Minkälaista porukkaa siinä soittaa? Mainiota ja monenlaista: Opiskelijoista tohtoriin, insinööristä kansanedustajaan ja opettajiin. Onpa tuottajakin joukossa. Tästä sekoituksesta syntyy luova hulluus. Missä olette esiintyneet? Yhtyeellä on takanaan lukematon määrä esiintymisiä. Kotimaan lisäksi myös Virossa, Ruotsissa, Kanadassa ja Itävallassa. Yhtye on osallistunut useita kertoja yhtyeiden Suomen mestaruuskisoihin, Pispalan Sottiisin järjestämille Folklandiaristeilyille sekä Eteläpohjalaisiin Speleihin tuoden esille eteläpohjalaista kansanmusiikkiperinnettä. Kaustisten juhlayhtyeeksi Väkkärä valittiin vuonna 2005. Eikö nimi ole aiheuttanut ongelmia ulkomailla? Ainakin Kanadassa nimihän kirjoitetaan Vaekkaerae. Ääkköset on silloin tällöin haaste lausujalle, mutta sehän on vaan hauskaa. Kuuluuko ohjelmistoon muuta, kuin perinnemusiikkia? Väkkärä on monipuolinen yhtye, jonka ohjelmisto kattaa perinteisen kansanmusiikin lisäksi yhtyeen jäsenten itse säveltämiä ja sovittamia kappaleita. Löytyykö Väkkärää levyiltä? Ensimmäinen cd Kaikuja Ähtäristä ilmestyi 1997 ja viimeisin kokonainen levy Huononlainen kesä 2005. Pari vuotta sen jälkeen vielä ep Iäti. Viime vuonna tehtiin oma joululaulu Joulun taikaa ähtäriläiselle Joulu jokaiselle -konserttilevylle. Katsotaan, josko saisimme jonkinlaisen soiton aikaiseksi tänä vuonna. Onko meneillään muita hankkeita? Olemme soittaneet musiikin Heikki Savolan kirjoittamaan näytelmään Inhan ruukinpatruuna, jota esitetään Ähtärissä maaliskuussa ja heinäkuussa. Tuntuu siltä, että suunnittelemattomuus on parasta ja kaikki haasteet tervetulleita. Viime vuonna päästiin tekemään mainioita asioita yhdessä, katsotaan millaisia tarjouksia tulee tänä vuonna. Mikä saa Väkkärän jatkamaan? Teemme kaikkea kivaa ja haastavaakin, mutta erityisesti satsaamme hauskanpitoon treeneissä ja lavalla. Ystävyys pitää meidät yhdessä. Pyöriä kuin väkkärä eli nimi tarkoittanee tuuliviiriä. Mistä yhtyeenne on sen aikojen alussa keksinyt? Nimi tuli aikoinaan ähtäriläisestä perinnelelusta täryväkkärästä; lovetun kepin vartta rapsutetaan ja se saa propellin pyörimään. Milloin Väkkärä saa päät pyörälle seuraavan kerran? Jos on palava halu kuulla meitä, pitää mennä Ähtäriin teatteriin. Muutoin olkoon yllätys. Meillekin tulevat keikat selviävät facebookissa.. Väkkärä Folklandialla Japi Lehti, kitara (vas.), Riikka Aaltonen, haitari, Tiina Savola, cajon, Jenni Seppälä, klarinetti, viuluissa Kaisa Savola, Mirja Rinne, Mikko Savola ja Ilkka Knuuttila, piilossa basisti Antti Kauttu ja huilisti Marja Ruuhilehto jäi tällä kertaa kotiin. Kaikki yhtyeen jäsenet myös laulavat.