Irtonumero 8 € 3 • 2015 8 J-P Piirainen omaa tietänsä kulkeva kitaristi 10 Kari Dahlblom ja Rauno Nieminen – työhullut taiteilijat 14 Jussi Huovisen musiikin kehystämä elämä 16 Haaga Folk Machine – kansanmusiikkia rock-asenteella MUKANA PELIMANNI-LIITE
2 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 SISÄLTÖ 3 • 2015 21 14 10 KOLUMNISTI Maija karhinen-Ilo Rauno Nieminen ja Kari Dahlblom tietävät kanteleista lähes kaiken. Lisäksi he soittavat niitä erinomaisesti. Kitaralla on paikkansa kansanmusiikissa 8 J-P Piirainen – oman tiensä kulkija Jussi Huovinen on paitsi runolaulaja, myös pelimanni. Viime kesänä hän sai Kaustisella mestaripelimannin arvonimen. Ajassa: Emilia Lajunen ja Kare Eskola ......................................................5 Esittelyssä: Nepalin musiikin sanansaattaja Kishan Gaine ...............9 Jussi Huovinen: Musiikin kehystämä elämä .........................................14 Melkoinen kansanmusiikkikone ................................................................16 Elina Nora kasvattaa lapsia kansanmusiikin taitajiksi ....................18 Puukenkki-orkester herätti Prenttelin Hessun laulut henkiin .....19 Persoonallinen pelimanniyhtye Iso Ilo ...................................................20 PELIMANNILIITE Esittelyssä Ylä-Savon kansanmusiikkiyhdistys ry. ............................23 Kuulumisia Pohjois-Savosta: Siilifolkissa ennätyskesä ...................24 Nuottiliite: 2016 yhteissoittokappaleet Keski-Pohjanmaalta .......25 Uudenmaan nurkka ........................................................................................29 Palkeiset, Varsinais-Suomen pelimannikesän juhlaa ......................29 Pelimannimusiikkia SuomiAreenassa .....................................................30 Pohjoismaisia hittibiisejä Spelileirillä .....................................................30 Musiikin teoriaa harrastajille ja kiinnostuneille kuuntelijoille ....31 Konsta-kilpailussa laulettiin omia lauluja .............................................32 Seija Pynssin laulajan ja soittajan tie .....................................................33 Sähköpaimenet – äänielektroniikan ja kansanmusiikin yhdistäjät ....34 Haapavedellä synnytettiin laulua ..............................................................36 Irlanti-innostusta pohjolassa ......................................................................38 Levyt ja kirjat .....................................................................................................40 Elvis ry – musiikintekijän asialla ...............................................................47 Taustapeili: Åsa Lillhannus ..........................................................................50 6
3 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 ALKUTAHDIT Kimmo Koskelan palkittu dokumentti Kimmo Pohjosesta on julkaistu nyt myös DVD:nä. Julkaisija on saksalainen W-film ja Suomesta sitä saa Digeliuksesta ja Suomen Kansanmusiikkiliiton nettiputiikista. Pohjonen julkaisee tämän lehden ilmestymisupäivänä myös uuden levyn Sensitive Skin. Europa Nostra -erityismaininta Kaustiselle Vuosikymmenien työ kaustislaisen pelimannitradition säilyttämiseksi on palkittu erityismaininnalla vuoden 2015 Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintojen jaossa. Europa Nostra -palkintoa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mahdollista hakea aineettoman kulttuuriperinnön kohteille. Palkintoa haki Kansanmusiikki-instituutti ja hakemuksessa korostettiin kaustislaisten tahojen yhteistyötä. “Erityismaininta tarkoittaa, että hanke ylsi aivan eurooppalaisten hankkeiden terävimmän huipun tuntumaan. On erinomaista, että Viipurin kirjaston suomalais-venäläisen korjaustyön saaman varsinaisen palkinnon lisäksi Suomi sai peräti kaksi erityismainintaa”, Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja Tapani Mustonen sanoo. Erityismaininnan sai myös Museoviraston Vrouw Maria veden alla -hanke. Europa Nostra on kulttuuriperintöä vaaliva kansalaisjärjestö sekä eurooppalaisten kulttuuriperintöyhdistysten liitto, joka toimii läheisessä yhteistyössä Euroopan unionin ja Unescon kanssa. Europa Nostra -palkinto on samalla myös Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkinto. Kansanmusiikkilehdelle on avattu omat nettisivut: www.kansanmusiikki-lehti.fi Inarista on organisoitu kymmenisen vuotta saamelaismusiikin opetusta kouluihin ja päiväkoteihin. Toiminnan takana on Saamelaismusiikkikeskus, joka järjestää myös Ijahis Idja -tapahtumaa. saamelaismusiikin opetus on ollut lyhytkurssien ja workshoppien varassa. Tänä vuonna alkoi Utsjoella 2,5-vuotinen ELY-keskuksen rahoittama ja Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen hallinnoima ESR-hanke, joka käsittää kaksi erillistä vuoden mittaista saamelaismusiikkiin keskittyvää aikuiskoulutusta lähiopetuksena. Mukana ovat myös Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat. Tänä vuonna aloitti yksitoista opiskelijaa. Ensi vuoden kurssihaku on keväällä 2016. Koulutukseen voi hakea myös ilman aikaisempia musiikinopintoja, saamenkielen taito kuitenkin vaaditaan. Hankkeen tavoitteena on lisätä saamelaisia musiikinosaajia ja kannustaa opiskelijoita toimimaan saamelaismusiikin saralla monipuolisesti. Hankkeen vetäjänä on Annukka Hirvasvuopio-Laiti. www.sogsakk.fi Saamelaismusiikin koulutus aikuisille alkoi Inarissa Tanssimania aloittaa lokakuun karkelot Tampereella 1.–4.10. Uuden kansantanssin tapahtumassa on tarjolla monipuolinen kattaus tanssia, kursseja ja monenlaista oheisohjelmaa. Konserttiohjelmassa nähdään viikonlopun aikana muun muassa huikea norjalaisen ammattitanssiteatterin vierailu ja kolme uutta kotimaista kantaesitystä. Tanhujalostamoseminaarissa pohditaan mitä tapahtuu kun tanssi ja tiede kohtaavat. www.sottiisi.net Kuun lopussa Hollo ja Martta tarjoaa Lahdessa eksotiikkaa ja spektaakkeleita. Festivaaliorganisaatio seuraa tarkasti kansanperinteen kansainvälisiä tuulia ja tuo niistä parhaimmat palat festivaaliareenoille Lahden kaupunginteatteriin, koulukonsertteihin ympäri Päijät-Hämettä sekä kansainvälisiin iltoihin maakunnan seurojentaloille. Kotimaisille kansantanssijoille Hollo ja Martta -festivaali tarjoaa mahdollisuuden esitellä uusimmat produktionsa. Lahden kaupunginteatteriin tuotetaan suuri spektaakkeli, johon osallistuu yli sata tanssijaa ja muusikkoa. Koreografian tekee Antti Savilampi. Eksoottisimmat vieraat saapuvat Venäjän Kalmukkiasta. – Buddhalaiseen kansanperinteeseen pohjautuva tanssi on luonteeltaan sulavaliikkeistä leijumista, kertoo festivaalipäällikkö AImo Hentinen. www.hollojamartta.fi Lokakuussa tanssitaan Zangar Kalmukiasta Kaikkea ei löydy lehdestä... Villniss Norjasta Ulla Iso talo
4 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Maija Seppo PÄÄKIRJOITUS Miksei kansanmusiikin opiskelu kiinnosta? Keväällä käydään kiivasta kamppailua opiskelupaikoista ja moni pettyy jäädessään rannalle haaveilemastaan opinahjosta. Myös monet opistotasoiset oppilaitokset joutuvat käännyttämään tulevaisuuteen valmentautuvia oviltaan paikkojen täytyttyä. Kansanmusiikin alalla on toisin. Sibelius-Akatemiaan on kyllä pyrkijöitä, mutta Kokkolan ja Joensuun ammattikorkeakoulujen kansanmusiikkilinjoille ei ole liikaa hakijoita. Kaustisen Evankelisen kansanopiston kansanmusiikkilinjasta puhumattakaan. Edellisenä vuotena koulutus ei toteutunut ollenkaan opiskelijoiden puutteessa ja tänä vuonna hakijoita oli juuri ja juuri riittävästi. Se tuntuu oudolta. Kansanmuusikon koulutus antaa hyvän pohjan suuntautua monenlaiselle mielenkiintoiselle alalle. Muusikkoina he ovat haluttuja soittajia monipuolisuutensa ja mukanaan tulevien eksoottisten soittimien vuoksi. Heidän taidoillaan on kysyntää vaikka millaisissa esityksissä. He pystyvät vetämään laajalla skaalalla erilaisia harrastuskerhoja. Kuntoutusja hyvinvointipalveluissa kansanmusiikin käyttö on aivan alkutekijöissään. Kansanmusiikkipohjalta olisi mahdollista edetä myös hyvin työllistäviin terapiatöihin sopivilla aineyhdistelmillä. Koulutus sopii myös mielikuvitukselliseksi pohjaksi esiintyvän taiteilijan uralle. Miksi tämä oppiaine ei vedä, vaikka yhä suurempi joukko lapsia saa kosketuksen kansanmusiikkiin muskareissa, näppäreissä, musiikkiopistoissa ja myös ihan tavallisissa kouluissa. Miksi kansanmusiikin laajoja mahdollisuuksia ei nähdä? Onko jonkin tahon, sen mystisen kansanmusiikkipiirin, brändäystyö jäänyt kesken? Koulutus on saatu kuntoon ja kanteleet joka kouluun, mutta touhu on jäänyt kanteleen rapsutteluksi. Siinä haastetta VISIO2025-tavoiteohjelmalle. Miten voi olla, että Virosta tulee Curly Strings -yhtye, joka ampaisee listojen kärkeen lähes puhtaalla kansanmusiikilla? Olkoon, että siinä on väkevästi amerikkalaisia vaikutteita. Miksi siellä tungeksitaan jouhikkokursseille? Mitä siellä tehdään eri lailla? Käy niinkuin digitalisoinnissa, että etelänaapurissa onnistutaan paremmin. Vaikka poppi se taitaa soida voittopuolisesti Vironkin radioissa. Eiköhän kokeilla Radio Suomen puhelintoivekonsertin pommittamista kansanmusiikkitoiveilla. Mikä kansanmusiikiksi laskettava kappale sopisi sinun mielestäsi radion soittolistalle? Laita viesti tai kirjoita facebookiin: www.facebook.fi/kansanmusiikki-lehti. Sauli Heikkilä KANSAN MUSIIKKI Kansanmusiikin aikakauslehti No 3 (178) 2015 Julkaisijat Suomen Kansanmusiikkiliitto Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki Puh. (09) 8731 320 www.kansanmusiikkiliitto.fi Toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-Viiri, puh. 0500 431 913 toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Puheenjohtaja Antti Koiranen, puh. 040 551 4137, antti.koiranen@gmail.com Kansanmusiikki-instituutti Jyväskyläntie 3 (PL 11), 69601 Kaustinen www.kansanmusiikki-instituutti.fi Johtaja Matti Hakamäki, puh. 040 3588921 matti.hakamaki@kaustinen.fi Kustantaja Suomen Kansanmusiikkiliitto Päätoimittaja Sauli Heikkilä, puh. 045 671 1868 lehti@kansanmusiikkiliitto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Ilmoitusmyynti toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Ulkoasu ja taitto Pieni Huone Oy, Sauli Heikkilä Toimituskunta Matti Hakamäki, Sauli Heikkilä, Anja Hinkkanen, Riitta-Liisa Joutsenlahti, Jaana-Maria Jukkara, Seppo Kononen, Heikki Laitinen, Juhani Näreharju, Jimmy Träskelin ja Päivi Ylönen-Viiri Kansikuva J-P Piirainen, kuva: Jimmy Träskelin Kirjapaino Forssan Kirjapaino Oy ISSN 2323-8089 Kansanmusiikki 4/15 ilmestyy 4.12. aineisto 9.11. mennessä. Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen
AJASSA Emilia Lajunen ja Kare Eskola 5 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Kuva ja kysymykset: Sauli Heikkilä Kannattiko päästötön kesäkiertue? Kannatti. Näemme Suomen aivan uudella tavalla sekä musiikkiperinteen että maantieteen kannalta. Tiedämme miten vanhat pelimannit kokivat paikallisuuden ja kiertolaisuuden. Olemme kohdanneet ihmisiä musiikilla vahvemmin kuin ennen. Paljonko tuli kilometrejä? Kiertuepyöräilyä kolmen soittimen ja retkikamojen kanssa tuli 3500 km ja harrasteajot päälle. Ei kohtuuttomasti, mutta olo alkoi tuntua loppukestästä hieman hiutuneelta. Tavoititteko paljon yleisöä? Keikkoja kertyi nelisenkymmentä. Paikkojen koko vaihteli, joten väkimäärää emme osaa arvioida. Yleensä oli täyttä! Koska kiertue oli myös konsepti, pitää laskea mukaan mediajulkisuus ja some-yleisö. Blogilla oli sesonkiaikaan parisataa lukijaa päivässä. Mikä jäi erityisesti mieleen? Yleisesti mieleen jäi vieraanvaraisuus ja ihmisten hyvyys silloin kun pyöräpelimanni kutsuttiin omaan pieneen kulttuuritapahtumaan tai kotiin. Iniön keikka kesän lopussa oli kaunis – ja tyypillinen: Muinaistuli-illan väliajalla pyydettiin seuraavaksi päiväksi soittamaan vanhainkotiin, ja sen jälkeen saimme jäädä tyhjälle kesämökille ottamaan syksyä vastaan. Saako kiertue jatkoa tulevaisuudessa? Tietysti! Suomi kierrettiin vain pilottina maailmalle! Jo kesällä Hollannin suurlähetystö kutsui juttelemaan, Kaustisen vaivaisukkokierros otti yhteyttä, Saariston Rengastie kuulemma kaipaisi polkupyöräpelimannimarkkinointia, Helsingin lähialueelle viritellään projektia... Toipuessa ja suunnitellessa saattaa tosin mennä hetki. Millaisia neuvoja antaisitte kesäkiertuetta suunnitteleville? Älä tee konserttia, tee tarina. Älä ”hyödynnä” paikallisia ihmisiä ja kulttuurirakenteita. Auta kaikin tavoin. Soita aina kun pyydetään ja kaikkialla.
6 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Kitara on Suomessa edelleen todellinen kansansoitin, joka löytyy monesta kodista ja jota moni opettelee itsekseen korvakuulolta. Kitaraa kuulee nykyään hyvin usein sekä perinteisissä pelimanniryhmissä että nykykansanmusiikin parissa. Suomessa on rakennettu kitaroita jo 1800-luvun alussa ja käyty varhain myös kansainvälistä soitinkauppaa. Toisen maailmansodan jälkeen kitaranrakennus vilkastui Suomessa toden teolla. Soitinrakentajamestari, musiikin tohtori Rauno Nieminen tuntee hyvin kitaran historian Suomessa.– Tuontisäännöstelyn takia kotimainen teollisuus sai tuulta siipien alle, kertoo Nieminen. Toinen tärkeä seikka oli vapaakirkkojen piirissä toimivat kitarakuorot. Mutta vielä 1960-luvulla monissa luterilaisissa kirkoissa ei saanut soittaa kitaraa! Vuonna 1984 alan koulutus perustettiin Ikaalisiin, ja nykyään kitaranrakentajaksi voi opiskella myös oppisopimuksella. On myös mahdollista suorittaa kisällija mestaritutkinto. – Suomessa kitaralla on asiat hyvin, Nieminen toteaa. Kitaranrakennusalalla on 12 soitinrakentajamestaria ja noin 120 yritystä. On mahdollista ylläpitää kitaranrakennuskoulua, muttei esimerkiksi kanteleentai viulunrakennuskoulua... Työväenopistoissa kitaranrakennus on todella suosittu harrastus. Laadullisesti suomalainen kitara on maailman kärkiluokkaa. Suomesta tosin puuttuu teollinen tuotanto, koska se on korkeiden kustannuksen takia mahdottomuus. Euroopan kitarateollisuus alkoi siirtyä Aasiaan jo 1960-luvulla. 99 % Suomessa myydyistä kitaroista on tuontitavaraa, Nieminen kertoo. Kotimaiset rakentajat keskittyvät korkealaatuiseen käsityöhön ja myyvät paljon ulkomaille. Tutkittavaa riittäisi Suuri osa kitaransoitosta tapahtuu edelleen perinteisesti korvakuulolta. – 1960-luvulla maaseudulla ei ollut oikein vaihtoehtoja, ei näitä asioita päässyt missään opiskelemaan. Se oli kuulonvaraista perinnettä, joka siirrettiin isoveljeltä pikkuveljelle. Haitarin historiasta Suomessa julkaistiin vastikään ensimmäinen kirja. Kitaraa ei ole vieläkään kunnolla tutkittu, Nieminen muistuttaa. Itse hän valmistelee parhaillaan kirjaa suomalaisen kitaranrakennuksen historiasta. – Suomen suosituimpien soittimien historiaa ei oikein meinaa löytyä mistään. Sen sijaan jouhikonja kanteleensoittajia on ollut alle sata, ja niistä on tehty vaikka mitä väitöskirjoja ja tutkimuksia. Kitara on niin yleinen, että ehkä ajatellaan ettei sitä tarvitse tutkia. Kansanmusiikkilehdissä ei vuosien mittaan kitarasta ole paljon kirjoitettu. Ja miksei muuten yhtään kitaristia ole nimetty vielä mestaripelimanniksi? Pelimanniryhmän metronomi Kitara tuntuu nykyään kuuluvan lähes jokaiseen suomalaiseen pelimanniryhmään. Onhan se luonnollista, kun kitara löytyy melkein joka talostakin, muistuttaa multi-instrumentalisti Antti Järvelä , jolla on vankka tuntemus kitarasta sekä soittajana että pelimanniryhmien vetäjänä. Vie kuitenkin aikansa, ennen kuin soitin löytää paikkansa musiikista.– Melkein kaikkien uusien soitinten kohdalla on joskus ollut vastustusta, pimpparaudasta lähtien, Järvelä muistuttaa. Mutta kautta aikain muoti-instrumentteja on käytetty myös osana pelimannimusiikkia. Kitaraa voisi sanoa pelimanniryhmän metronomiksi. – Kitara on haastava soitin! Kitaransoitto on helppo aloittaa, ja perussoinnut oppii suhteellisen helposti. Mutta kun tehdään tanssinkeskeistä musiikkia, rytmi on todella tärkeä. Kitaralla voi tukea rytmistä yhteissoittoa mutta myös terrorisoida sitä... Merkityksellisiä eivät ole pelkästään soivat äänet vain myös hiljaisuudet, eli minkämittaisia nuotteja soitetaan. Tove Djupsjöbacka Kitaralla on paikkansa kansanmusiikissa Ensin oli laulu. Sitten tulivat soittimet. Oli kantele ja jouhikko, puhaltimia pitkähuilusta mänkeriin, sittemmin viulu ja haitari, basso ja niin edelleen. Kitara lienee nykyään Suomen suosituin kansansoitin.
7 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 – Mutta kitaran kanssa on helppo hypätä mukaan, ei se ole mitään avaruusfysiikkaa! Yhteismusisointi vaatii sen, että kaikki ovat hetkessä läsnä, silloin homman pitäisi toimia. Nuoruusvuosiltaan Antti Järvelä muistaa muun muassa Pentti Myllykankaan , joka jo varhain soitti kitaraa Näppäreidessä. – Ensimmäinen joka sitten toden teolla säväytti oli kyllä tanskalainen Morten Alfred Høirup ! Tapa jolla hän komppaa ja soittaa rytmiä potki minuakin soittamaan kitaraa ihan tosissaan. Jokaisella oma tyyli Kitara on saavuttanut vankan aseman myös nykykansanmusiikin puolella. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kitaraa voi opiskella pääaineena kansanmusiikin aineryhmässä, ja sitä kautta ovat ponnistaneet kitaristit Olli Varis , Matti Laitinen , Topi Korhonen , Tuomas Logrén , Roope Aarnio , Anssi Salminen ja monet muut. Mitä kansanmusiikkikitara oikein on – vai onko sellaista käsitettä edes olemassa? – Mielestäni ydin on soundi jota haetaan, mietiskelee Roope Aarnio . Haemme jotain muuta kuin sitä kaikkein tavanomaisinta akustisen kitaran soundia. Toinen juttu on tietysti se, mitä soitetaan, esimerkiksi tietty sointuhajotus, jossa painotetaan avosointuisuutta. Ettei kuulostaisi ihan perus-Dduurilta!Kansanmusiikkiin syventyessä kitaristille tulee koko ajan eteen materiaalia, jota välttämättä ei kuvittelisi kitaralla soitettavan. – Isoksi osaksihan ohjelmisto perustuu viulusävelmiin, toteaa Matti Laitinen . Melodian soittaminen oli minulle alussa hankalaa, olin enemmän komppaillut. Viulukappaleet ovat täynnä esimerkiksi pariääniä ja kvinttejä. – Amerikkalaisessa bluegrassissakin on lähdetty hakemaan melodioita, joita soitetaan viululla, kertoo Aarnio. Sieltä löytyy jonkun verran esikuvia siitä miten voi imitoida vaikkapa suomalaista viulupolskaa. Mutta haitarikappaleet ovat haastavia, saati sitten kantele ja jouhikko! – Meistä kansanmusiikkikitaristeista kukaan ei soita samalla tavalla kuin toinen, Matti Laitinen painottaa. Kaikilla on jokin ihan oma juttu! Ja se pitää löytää itse. Esikuvia kyseltäessä nousee Petri Hakalan nimi jatkuvasti esille. Tärkeä on ollut myös Olli Varis, joka oli ensimmäisiä kansanmusiikkiin erikoistuneita kitaristeja Suomessa. – Täällä kansanmusiikkikitara pohjautuu pitkälti amerikkalaisiin ja irlantilaisiin perinteisiin, jotka ovat keskenään yllättävänkin erityyliset, selittää Roope Aarnio. Kehitä oma vire! Yksi suurista esikuvista löytyy länsinaapuristamme Ruotsista – legendaarisen Väsenyhtyeen kitaristi Roger Tallroth kehitti jo suhteellisen varhain erittäin persoonallisen soittotyylinsä. Voimakkaasti rytmisen otteen lisäksi olennainen osa on kitaran vire. Tallroth soittaa 12-kielisellä kitaralla itse kehittämällänsä A-D-A-D-A-D-vireellä. ”Hyvin arkaainen, voimakas ja laaja-alainen sointi”, Aarnio kuvailee. – Eiköhän kaikki jossain vaiheessa kokeile eri vireitä, hän hymyilee. Se taitaa olla osa sitä kansanmusiikkikitaran maailmaa, että väkerretään ja keksitään uusia juttuja. Suomalaisista Matti Laitinen lienee kehittänyt oman vireajattelunsa kaikkein pisimmälle. Jo opiskeluaikana Laitinen innostui kovin aiheesta ja askel askeleelta syntyi hänen ”oma” vireensä, C-G-D-G-C-G. Nykyään hän soittaa 12-kielistä kitaraa siten, että alimmassa kahdessa kielissä ei ole tuplakieliä, vain bassokielet. Eikä enää tarvitse virittää edestakaisin. – Opiskeluaikana minulla oli vain yksi kitara. Viritin sen välillä normivireeseen ja sitten taas omaan. Kitara ei tainnut oikein tykätä…– Olen yksinkertaisesti kokenut tämän vireen itselleni hyväksi, Laitinen toteaa. Siinä yhdistyvät erilaiset asiat kvintit ovat viulusta tuttuja, kvartit ovat kitarasta tuttuja. Monen soittimen taitajia Niin kuin monet suomalaiset kansanmuusikot, myös suurin osa kitaristeista tuntuu olevan multi-instrumentalisteja, lähes kaikki soittavat esimerkiksi mandoliineja ja busukia. Resonaattorikitara eli dobro on Tuomas Logrénin soittamana tärkeä osa suositun Frigg-yhtyeen sointia. Uusia soittimiakin kehitellään, kuten Riku Kettusen vantele, jossa yhdistyvät kitara ja kantele. – Sähkökitaraa sen sijaan hyödynnetään todella vähän, Aarnio miettii. Akustisuus tuntuu olevan se juttu. Itse kannustaisin tutkimaan sähkökitaran käyttöä enemmän myös kansanmusiikissa. Monen soittimen hallinta vaikuttaa myös paljon itse soittoon. Matti Laitinen kertoo aloittaneensa kitaransoiton vasta lukioikäisenä, sitä ennen tuli kokeiltua vaikka mitä. – Olen soittanut myös rumpuja ja bassoa, se kuuluu soittotyylissäni. Minun juttuni on komppaus ja sen variaatiot, bassolinjat, rytmillä leikkiminen. Riippuen siitä, millaisessa yhtyeessä soittaa, kitaristilla voi nykykansanmusiikissa olla hyvinkin erilainen rooli. Roope Aarnio luettelee kevyesti huokaillen kitarismin haasteita. – Useimmiten oletetaan että kitaristit ovat komppaajia. Pitäisi hallita soinnut ja rytmit. Myös sähkökitarasta ja kaikenlaisista laitteista pitäisi tajuta jotain. Lisäksi pitäisi milloin tahansa repäistä joku luova soolo! Ja tajuta melodiat ja stemmat tietysti. Kitaristin standby-kyvykkyyden on oltava hirmu laaja! – Riippuu kokoonpanosta paljonko soittoa voi laajentaa. Pienessä porukassa yksilöllä on enemmän valtaa. Erikoisvireellä voi hakea laajempaa ambitusta, mikä voi olla tarpeen. Aarnion yhtyeet ovat keskenään hyvin erilaisia. – Suo-triossa olen enimmäkseen ainoa joka vastaa sointuharmoniasta sekä komppirytmistä – hirmu vastuullista, mutta myös vapaata ja hauskaa! Johanna Juhola Triossa taas roolini on enemmän tasavertaisen kilvoitteleva, pelataan paljon efekteillä ja luupeilla.Suuremmassa yhtyeessä kitaristi on enemmän sidottu, ja osuus voi olla lähinnä soundillinen. – Nykyään kansanmusiikissa käytetään paljon lyömäsoittimia, Matti Laitinen toteaa. Mutta kaikkein luovimmillani olen itse silloin kun ei ole rumpalia eikä basistia, eikä toista harmoniansoittajaakaan! Rauno Nieminen Roope Aarnio Matti Laitinen Antti Järvelä
8 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Suurin osa kansanmusiikkialan kitaristeista keskittyy yhtyesoittoon, mutta nuori J-P Piirainen on valinnut toisin. Viimeiset vuodet hän on satsannut täysillä soolosoittoon. Esikoislevy julkaistiin Pilfink-levymerkillä vuonna 2014. – Pidän tietynlaisesta zeniläisyydestä, yksinolo ei sinänsä haittaa, Piirainen kertoo. Henkisesti tämä on kyllä raskasta. Lavalla olen yksin. Kaikki huomio keskittyy minuun, eikä ole ketään johon turvautua. Piirainen kokee sooloestetiikan olevan nimenomaan kansanmusiikissa vahvasti läsnä.– Ajattele vaikkapa kanteleensoittajia! Miten vastaava voidaan siirtää kitaralle ja samalla päivittää 2010–luvulle? Kitarasta on vaikea saada minkäänlaista eksotiikkaa irti, sillä saralla kaikki on jo tehty. – Jos lähdet vaikkapa Sveitsiin soittamaan konserttikanteletta, pelkästään soitin herättää huomiota. Mutta kitara – olen nähnyt kädettömän miehen soittavan kitaraa varpaillaan, mitä minä enää voin tehdä herättääkseni ihmisten huomion? Tällä hetkellä J-P Piirainen satsaa tosissaan soolosoittamiseen. Lisäksi hän opettaa aktiivisesti ja soittaa Sibelius-Akatemian Folk Big Bandissa sekä duo T&J:ssä yhdessä laulaja Tiina Lounevan kanssa. Duo sijoittui kesällä toiseksi Konsta Jylhä -kilpailun vapaassa sarjassa. Oppeja netin kautta Omassa musiikissaan J-P Piirainen haluaa yhdistää pohjoismaisen kansanmusiikin ja akustisen kitaramusiikin eli etenkin fingerstyle-kitaransoiton. – Akustinen kitaramusiikki on hyvin globaali maailma, hän kertoo innokkaasti. Oikeastaan 2000-luvulla genre on tavallaan syntynyt uudestaan levitessään netissä kulovalkean tavoin. Soolokitaristit kuten Sungha Jung tai Andy McKee ovat varmaan YouTuben katsotuimpia. Kitaristien nettiyhteisössä monet soittajat voi rinnastaa pelimannipersoonallisuuksiin. Itseoppineisuus kuuluu monesti asiaan ja tapoja soittaa on yhtä monia kuin soittajiakin. – Kitaran ympärille syntynyt kulttuuri on korostanut itseoppineisuutta. Soittimena kitara on helposti lähestyttävä ja niitä saa halvallakin. Vaikka J-P Piirainen opiskelee SibeliusAkatemiassa, hän kokee silti olevansa itseoppinut. – Sormisoittotyylin olen oppinut pitkälti netistä, sitä ei Suomessa harrasteta paljonkaan. Tärkein vaikuttaja nimenomaan fingerstyle-kitarassa on australialainen Tommy Emmanuel . Hänen musiikkinsa vangitsi minut niin voimakkaasti, että seuraavat viisi-kuusi vuotta ei varmaan mennyt yhtään päivää ilman että kuuntelin häntä! Kului monta vuotta ennen kuin edes uskalsin kokeilla itse. J-P Piirainen kokee kuitenkin saavansa opinnoistaan valtavasti irti. Hän on päässyt hienojen kitaristien oppilaaksi ja myös opiskelemaan monen muun merkittävän muusikon johdolla. Säveltäminen kuuluu nuoren kitaristin intohimoihin. Kitaramusiikin genressä hän kokee sen puolen monesti jäävän hieman puutteelliseksi. – Iso sudenkuoppa on se, että tehdään teknisesti näyttävän näköistä ”hyvää musiikkia”, joka ei välttämättä kestäkään kuin yhden kuuntelukerran. Yksi kitaraja kansanmusiikin suurimmista eroista on se, että kansanmusiikin parissa tajutaan keskittyä helppoihinkin asioihin ja siihen, miten ne tehdään hyvin. Puun ääni koskettaa Akustinen kitara on aina ollut J-P Piiraiselle luonnollinen soitinvalinta. – Puun synnyttämä ääni on minulle se suurin juttu. Sähkökitara jättää jotenkin kylmäksi. Piirainen soittaa helsinkiläisen Anders Liljeströmin rakentamilla kitaroilla. Hän hehkuttaa rakentajaa innokkaasti ja kokee olevansa etuoikeutettu, kun on päässyt tekemään hänen kanssaan yhteistyötä. – Anders on mielettömän innovatiivinen ja hieno kitaranrakentaja. Meillä on tosi samanlaisia ajatuksia musiikista ja kitarasta. Kerron hänelle minkälainen ääni minua viehättää, ja hän selittää millä keinoilla soundit syntyvät ja miten rakenteelliset ominaisuudet vaikuttaa siihen, että soitto olisi mahdollisimman helppoa. – Soitin on yhtä lailla tärkeä osa esitystä kuin minä! Elämä on helpompaa, jos voin luottaa soittimeeni sataprosenttisesti. Esimerkiksi, ettei kieli katkea kesken sooloesiintymisen... Tove Djupsjöbacka Oman tiensä kulkija Merja Hulkk o
9 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Sarjaa tuottaa: ESITTELYSSÄ Kishan Gaine Nimi: Kishan Gaine Syntymäpaikka: Lamjung, Nepal (n. 250 km Kathmandusta länteen) Ammatti: muusikko Nykyinen kotipaikkakunta: Vantaa Yhtyeet: Indreni (nepalilaista kansanmusiikkia), sooloja duo-esityksiä, sekä fuusioensemble afrikkalaisten muusikoiden kanssa Elämän motto: ”Estai chha jindegi” suomeksi käännettynä ”Elämä on” Teksti: Jaana-Maria Jukkara Kuva: Anni Gaine Nepalista Suomeen nelisen vuotta sitten muuttanut Kishan Gaine on elävä todiste omasta lausunnostaan. Harvoin tapaa muusikkoa joka osoittaa niin sydämestä pulppuavaa iloa ja kiitollisuutta jokaisesta mahdollisuudesta esittää omaa musiikkiaan. Sama tunne kuvastuu koko hänen johtamastaan Indreni-yhtyeestä. Esiintymisen lisäksi myös musiikin opettaminen niin lapsille kuin aikuisille on Kishanin sydäntä lähellä. Perinteen siirto itseltä toiselle tulee verenperintönä. Kishan tulee perheestä ja suvusta jotka kuuluvat nepalilaiseen gandharba-kastiin. Gandharbat ovat daliteja (alakastisia tai kastittomia), joiden asema nepalilaisessa yhteiskunnassa on perinteisesti ollut haasteellinen. – Isäni, isoisäni, kaikki esi-isäni ovat muusikkoja. Ennen radioja tv-aikakautta gandharbat olivat viestinviejiä, jotka kylästä toiseen kiertäessään kertoivat uutiset ja muut kuulumiset musiikissaan ja ansaitsivat näin elantonsa. Vielä tänäkin päivänä on jonkin verran gandharboja jotka elävät perinteen mukaan, Kishan kertoo. Sarangi on puusta veistetty nelikielinen viulu jota soitetaan jousella. Kishanille sen soittoa opetti ensimmäisenä oma isä. Kishanin toinen soitin on madal-rumpu. Suku ylipäätään on ollut Kishanille suuri musiikillinen vaikuttaja ja muutama vanha gandharba-muusikko on erityisen suuri esikuva kaikille hänen sukupolvensa muusikoille. – Kotikylässäni sarangi oli meille ikäänkuin leikkikalu, sitä soitettiin kaiket päivät. Setäni, serkkuni ja monet muutkin sukulaiseni ovat kaikki muusikkoja. Vasta viime aikoina jotkut kylän nuorista ovat alkaneet opiskella muitakin ammatteja. Kishanin suvussa ja kotikylässä kansanmusiikki on tyylilajina edelleen pääosassa. Juhlien aikana ja vieraiden iloksi soitto soi myöhään yöhön. – Jotkut sukulaisistani ovat soitinrakentajia ja käyvät kotikylässänikin veistämässä sarangeja. Monet toimivat pääkaupungissa Kathmandussa muusikoina ja opettajina. Itsekin muutin Kathmanduun 14-vuotiaana ja työskentelin siellä opettajana ja muusikkona aina Suomeen muuttooni saakka vuonna 2011. Gandharba-muusikkojen aseman ja perinteen vaalimiseksi on perustettu Gandharba-nimeä kantava kulttuurija taideorganisaatio. Se järjestää opetusta ja tiedottaa gandharbojen perinteisestä elämäntavasta ja heidän kulttuuristaan. Viime kevään rajut maanjäristykset mullistivat elämän Nepalissa monin tavoin. Elämässä selviytyminen ja tulonhankkiminen on siitä lähtien ollut erityisen haasteellista myös gandharboille. Turismin tuoma tulovirta on tyrehtynyt eikä myöskään paikallisilla asukkailla ole varaa maksaa muusikoille. Tulonhankkiminen muissa ammateissa on haastavaa, koska perinteen mukaan elämä on keskittynyt nimenomaan muusikkouteen eikä ammattitaitoa muilta aloilta juurikaan ole. Suomessa nepalilaista musiikkia voi Kishanin mukaan kuulla lähinnä vain Nepal-yhteisön organisoimissa, perinteeseen kuuluvissa juhlissa. Kishan toivoo että hänelle ja Indreni-yhtyeelle avautuisi Suomessa yhä enemmän mahdollisuuksia esiintymisiin. Lisäksi hän on aina valmis kertomaan kotimaastaan ja sen musiikista ja kulttuurista muutoinkin. Afrikkalaisten muusikoiden kanssa alkanut yhteistyö on hänelle inspiraation lähde ja hän toivoo pääsevänsä pian yhteistyöhön myös suomalaisten kansanmuusikoiden kanssa. Nepalin musiikin sanansaattaja – Nepalilaiset todella rakastavat omaa musiikkiaan. Eri etnisillä ryhmillä on omat perinteensä ja laulunsa. Musiikin kuuntelu radiosta ja konserteissa käyminen on yleinen elämäntapa. Perinnemusiikin lisäksi uusi, moderni musiikki on rikasta ja elokuvissa musiikilla on suuri rooli – aivan kuten Intiassakin. Nuoret ovat yhä enemmän kiinnostuneita länsimaisesta musiikista ja tekevät nepalinkielistä rockia ja poppia. Meillä on traditionaalisia ja moderneja kappaleita, jotka jokainen nepalilainen tunnistaa ja joista hän nauttii suunnattomasti, asuipa hän missä päin maailmaa tahansa. Avuntarve Nepalissa on edelleen suuri. Apua välittävät monet avustusjärjestöt. Muusikko Vilma Timonen työskentelee Nepalissa yhteistyössä paikallisten muusikko-opettajien kanssa kehittäen musiikin opetusta ja musiikin opettajien koulutusta. – Nepalissa ollaan suuren maanjäristyksen jälkeen tilanteessa, jossa jälleenrakennus on käynnissä. Monissa paikoissa kylät joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen ja ennestäänkin heikko infrastruktuuri on kärsinyt suuria vahinkoja. Järistyksen ja sitä seuranneiden kuukausia kestäneiden jälkijäristysten jälkeen olennaista on myös ihmisten henkiseen hyvinvointiin keskittyminen. Traumatisoituneet ihmiset tarvitsevat työkaluja käsitellä ja ymmärtää kokemaansa.
10 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Kari on elänyt koko elämänsä Keski-Suomessa, mutta saanut vaikutteita niin lännestä kuin idästäkin. Perhe muutti Äänekoskelle työn perässä ja siihen asti ruotsinkielinen perhe ajatteli Karin pärjäävän paremmin, jos olisi selkeästi suomenkielinen. Esi-isät palvelivat tsaarin aikan virkamiehinä aina Nižnyj Novgorodia myöten ja äidin isä oli venäjänkielen tulkki. Ehkä tästäkin syystä nuori poika tunsi vetoa itään ja ruuvaili putkiradiosta kuuluviin Neuvostoliiton radiokanavia ihastuen venäläiseen kansansoitinmusiikkiin. Silloisessa Neuvostoliitossa – kuten edelleen Venäjällä – jokaisessa isommassa kaupungissa on suuri kansansoitinorkesteri, joissa soivat kanteleet, balalaikat ja domrat. – Oliko Suomessa? Ei puhettakaan, kansalaiset kyllä soittivat kannelta, mutta isänmaa oli hyljännyt kansallissoittimensa jo kauan aikaisemmin marginaaliseksi ilmiöksi, Kari kuvailee. Radio sai nuoren miehen innostumaan myös venäjän kielestä. Hän halusi tietää, mitä noista soittimista radiossa kerrottiin. Kielitaidosta onkin ollut paljon hyötyä monessa paikassa. Kantele piti olla Musikaaliset vanhemmat yrittivät tarjota pianon opetusta, mutta se ei kiinnostanut. Kantele piti olla. Onneksi sellainen löytyi naapurista. Keskisuomalaisen kanteleen mallin mukaan tehty soitin oli kovin huonokuntoinen, mutta sen verran oli kieliä tallella, että poika pääsi kokeilemaan. – Jostakin kumman syystä aloin näppäillä kanteletta tikulla, vaikka sellaista soittotapaa en ollut koskaan nähnyt, Kari ihmettelee edelleen. Vaikka kanteleensoittajan uran aikana kanteletta on pyöritelty ja välillä hylätty tikkukin kokonaan, soittaa Kari tänä päivänä enimmäkseen tikulla ja nimenomaan tuota samaa keskisuomalaista mallia. – Kantele oli aikoinaan samanlainen pelimannisoitin kuin muutkin ja kun sitä soitetaan tikulla, ei kuuluvuusongelmia ole. Kanteleensoittoa ei tuohon aikaan pystynyt Suomessa opiskelemaan juuri missään. Kari sai soittokaverikseen Lauri Kahilaisen ja yritti matkia ja opetella Martti Pokelan ja Ulla Katajavuoren soittamia kappaleita radiosta. Se tuntui tosi vaikealta ja myöhemmin myös selvisi miksi. He pitivät kanteleitaan toisin päin. Perinteisesti vanhoja pienkanteleita soitettiin lyhyt sivu soittajan suuntaan, mutta jossain vaiheessa tyyli muuttui niin, että kanteletta ryhdyttiin soittamaan pitkältä sivulta, bassokielet lähinnä vartaloa. Kantelepiireissä sanotaan, että tyyli on kotoisin Haapavedeltä, mutta Kari olettaa tyylin tulleen Venäjän säätyläisten piiristä. – Todennäköisesti lopullista totuutta ei yksikään tutkija enää saa selville. Kuusikymmentäluvun lopulla Kari osallistui Kaustisen kansanmusiikkileiKari Dahlblom ja Rauno Nieminen Työhullut taiteilijat Jos joku maailmalla kiinnostuu kanteleista, on lähes varmaa, että ennen pitkää hän törmää Kari Dahlblomiin tai Rauno Niemiseen. He ovat harvoja kansansoittimia tutkivia henkilöitä Suomessa, toinen sähköasentajan ja toinen sotilasmestarin pohjakoulutuksella. Sen lisäksi he ovat erinomaisia muusikoita. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä
11 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 rille, mutta tuolloin kanteleelle opetusta ei ollut tarjolla. Toisin oli seuraavalla vuosikymmenellä alkavilla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, joiden vakiovieras Karistakin tuli. Kari rohkaistui Pokelan puheille ja kertoi olevansa innostunut kanteleesta . Pokela otti nuoren miehen vastaan avosylin ja niin kääntyi Karin kantele. Auktoriteettia ei tullut mieleen vastustaa. Petroskoihin kanneltajaksi Kun tympeältä maistunut pakollinen koulu loppui, Kari meni armeijaan – ja vähän myöhemmin naimisiin. Tuula-vaimon pääsoitin on viulu, mutta erilaisilla kanteleillakin on soitettu yhdessä 40 vuotta. Ammattimuusikon ura olisi kiinnostanut, mutta Kari totesi, että kanteleella ei perhettä elätetä. Armeija tarjoaisi varman leivän. Niinpä hän hakeutui toimiupseeriksi ilmavoimiin ja palveluspaikaksi tuli Tikkakoski. Soittaminen ei katkennut sotilasuraan. Kantele kulki mukana leireilläkin ja esiintymisiä riitti niin siviilissä kuin puolustusvoimienkin tilaisuuksissa. Venäjänkielen taitoisena Karia tarvittiin usein tulkiksi. Eräänä vuonna 80-luvulla Kari oli isännöimässä ison petroskoilaisen Kantele-yhtyeen vierailua. Kiertue kesti kuukauden ja teetti paljon töitä. Kari oli jo aikaisemmin tutustunut petroskoilaisiin kanteeleensoittajiin Erkki ja Eila Rautioon . Kiertueen loppupuolella hän tuli vitsailleeksi pariskunnalle, milloin hän voisi tulla soittamaan Kantele-yhtyeeseen. – Joitakin viikkoja myöhemmin heiltä tuli viesti: No, milloin sinä tulet, muistelee Kari.Haaste piti ottaa vakavasti ja siitä alkoi ankara paperisota. Asiaa ei luonnollisesti helpottanut se, että Kari oli puolustusvoimien palveluksessa. Lopulta Kari pääsi Petroskoihin vaihto-oppilaan statuksella vuonna 1989. Opiskelija-asema jäi lyhyeksi, kun ensimmäisen domratunnin jälkeen Kari kutsuttiin muusikoksi Kanteleorkesteriin. – Sain jostain syystä vielä täyden palkan. Kiertueita oli paljon. Vapaa-ajat Kari vietti tutkien arkistoissa Kantele-yhtyeen historiaa. Kaikki piti kopioida käsin. Paikallisten tutkijoiden kanssa kierrettiin myös haastattelemassa entisiä Kanteleyhtyeen taiteilijoita. Kaikki nuo muistiinpanot ja kasetit on tarkasti arkistoitu ja olleet myöhemmin tärkeitä tietolähteitä. Tutkimus on julkaisemattomana käsikirjoituksena. Loppujen lopuksi tuosta lukuvuodesta tuli vielä erikoisempi, kuin Kari oli lähtiessään tullut ajatelleeksi. Hän oli mennyt Neuvostoliittoon, mutta palasi Venäjältä. Soittoa ja opetusta Suomessa jatkui päivätyö ja sen ohella Kari opetti Jyväskylän konservatoriossa, Mikkelin musiikkiopistossa ja satunnaisesti myös Sibelius-Akatemiassa. Domra ja kantele olivat pääsoittimia ja idän reissun jälkeen oli into päästä opettamaan myös karjalaista kannelta. Kari kirjoitti omakustanteisen itäkarjalaisen kanteleen koulun. Parille kymmenelle hän pääsi oppejaan jakamaankin, kunnes totesi, että ”ryssän kantele” ei kiinnosta Suomessa. Hän keskittyi suomalaisiin ja erityisesti keskisuomalaiseen kantelemalliin. Mikkelin musiikkiopistossa Karin oppilaana oli myös tuleva kanteletohtori Timo Väänänen , josta tuli myöhemmin soittokumppani sekä yhteistyökumppani moniin projektehin. Kari totesi monia vuosia olevansa kanteleen kanssa varsin yksinäinen soittaja. Keikkaa kyllä riitti. Kanteleella ei yhtyeisiin juuri ollut asiaa, joskin karjalalaisilla kanteleilla säestettiin Tuulan kanssa harmonikka ja basso tukena kansantansseja Suomessa ja ulkomailla. Petroskoin kantelemalli on kromaattinen ja kielet ovat kahdessa tasossa. Alttokantele on edelleen Karilla aktiivisessa käytössä. Se on verraton säestyssoitin, koska sillä pystyy soittamaan ilman sävelvaihtajia kaikissa sävellajeissa. – Kromaattinen kantele tarjoaisi taidemusiikin soittajille Suomessakin monipuolisia mahdollisuuksia, Kari toteaa. Yhtyesoittoa sai harjoittaa eniten domran kanssa. Jyväskylän balalaikkaorkesterissa, jota hän oli perustamassa, soitti parhaimmillaan kolmisenkymmentä soittajaa. Iso osa soittajista oli kuitenkin opiskelijoita ja toiminta hiipui. Pienempiä venäläisten kansansoittiien yhtyeitä oli sen jälkeen Ajomiehet ja Elgland-domrakvartetti. Nyt on voimissaan Seljankayhtye. Mestaripelimanni Karin useista yhtyeistä aktiivisimpia tätä nykyä ovat keskisuomalaisten kanteleiden yhtye Riemu, Väinämö -duo yhdessä Tuulan kanssa sekä kansanmusiikkiyhtyeet Kataja ja Kvartti. Kari soittaa kanteletta pääasiassa sulkutekniikalla keskisuomalaiseen tyyliin. Sulkutekniikaksi kutsutaan tekniikkaa, jossa soitetaan sointuja sammuttamalla vasemman käden sormilla osa kanteleen kielistä. Kari ja Rauno soittavat silloin tällöin myös kanteleyhtye Pohjolassa, yhdessä Timo Väänäsen kanssa. Kerätyt kanteleet museoon Kanteleen tutkiminen ja keräily johti pikkuhiljaa siihen, että oli löydettävä jokin ratkaisu jatkuvalle tilanpuutteelle. Kotiin oli kerääntynyt jo nelisenkymmentä soitinta. Tuntui myös tärkeältä saada kanteleet yleisön nähtäväksi. – Kanteleita on Suomen museoissa vaikka kuinka paljon, mutta suurin osa on piilossa varastoissa. Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys teki kymmenen vuotta sitten talkoilla vanhasta viljamakasiinista kulttuuritalon, eli Palokan Pelimannitalon. Kari näki talon vielä käyttämättömän tilavan ullakon ja kysyi, josko sinne voisi ripustella kanteleita nähtäville. Yhdistys suhtautui hankkeeseen myöntävästi ja kun saatiin vielä rahoitusta, avattiin taloon Suomen kantelemuseo vuonna 2009. Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistys tarjoaa tilat ja tilojen ylläpidon, mutta kaiken museoon liittyvän työn Kari tekee vapaaehtoistyönään. – Olen verkottunut muiden museoiden, kuten Keski-Suomen museon kanssa, joten soittimien tulevaisuus lienee turvattu, mutta museon toiminta ei sitä ole. Aika näyttää, kuinka kauan jaksan toimintaa pyörittää.Intohimo tutkimukseen on johtanut myös hienon Keski-Suomen kantele -kirjan julkistamiseen vuonna 2013. Sen Kari teki puoliksi omalla kustannuksellaan. Keskisuomalaisten kanteleiden merkitys alkoi valjeta entistä kirkkaammin. Perinteisiä kantelemalleja alkoi virrata museoon ovista ja ikkunoista. Tutkittavaa riittää. Kari hyväksyttiin Sibelius-Akatemiaan tohtorikoulutukseen jo vuosia sitten ja julkaisu venäläisistä kansansoittimista on oikeastaan jo valmiina. – Olen vähän miettinyt, mitä minä sillä hatulla teen. Mutta en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon, katsotaan nyt. Ansioluettelo vai sairaskertomus Kun Rauno Niemiselle ihmettelee hänen ansioluettelonsa pituutta: Useita yhtäaikaisia töitä, pariakymmentä kirjaa, kymmeniä levyjä, satoja artikkeleita, jatkuvia keikkoja ja useita tutkintoja. – Olisikohan kuitenkin sairaskertomus, hän nauraa. Sairaskertomuksella hän viittaa omien sanojensa mukaan sukuaan vaivaavaan työhulluuteen. Rauno ei ole kuitenkaan kerännyt toimiaan vain hulluuttaan. Yksi asia on johtanut toiseen. Jos halusi tehdä suomalaisia kansansoittimia, oli pakko
12 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 mennä tutkimaan vanhoja soittimia ja se johti tutkimukseen. Tutkimukset taas johtivat kirjoihin ja soittimien rakentaminen soittamiseen. Soittaminen taas yhtyeisiin ja levyihin. Innostus soitinrakennukseen lähti jo nuorena. Ensimmäinen sähkökitara syntyi jo kuusikymmentäluvulla kakkosnelosesta, naapurilta saadusta kitaranraadosta ja mikrofonista. Hieman myöhemmin elettiin aikaa, jolloin Beatles mullisti nuorison musiikkimaailman ja tutuiksi tulivat myös Shadows, Cream ja Jimi Hendrix. Viimeksi mainittu liittyy myös Raunon kansanmusiikkiherätykseen. Hendrixistä Hotakaiseen Syyskuussa 1970 kaverit tulivat kertomaan, että Hendrix on kuollut. Siltä seisomalta perustettiin bändi, joka soitti Hendrixin musiikkia. Treenit pidettiin Kolhon nuorisoseuran talolla ja kerran treenit piti keskeyttää, kun salissa oli konsertti. Kun soittaa ei voinut, pojat menivät katsomaan esiintyjiä. Lavalla oli Otto Hotakainen ja Järvelän Pelimannit. Esitys teki vaikutuksen. Varsinainen kiinnostus kansansoittimiin tuli toiselta mantereelta. Rauno näki Inti-Illimani -yhtyeen Suomen keikalla ja kiinnostui sen soittamista eteläamerikkalaisista huiluista ja kielisoittimista. Koska soitinrakennus kiinnosti ja ensimmäinen akustinen kitarakin oli jo työn alla, hän päätti ryhtyä tekemään charango-kitaroita. Mieltä jäi askarruttamaan, että eikös meillä olisi itselläkin jotain perinnesoittimia. Tuolloin Rauno työskenteli sähköasentajana, mutta suunnitteli ryhtyvänsä rakentamaan ammatikseen soittimia. Ensimmäinen akustinen kitara oli jo tehty ja museoista oli löytynyt malleja erilaisista kansansoittimista. Vuonna 1978 jäi sähköasentajan työ ja lisää potkua soitinrakennukseen tuli Jussi Ala-Kuhan kanteleenrakennuskurssilla. Soittimet alkoivat kehittyä ja Rauno tapasi Jyrki Pölkin , joka oli rakennellut soittimia jo lähes kymmenen vuotta. Vuoden oppisopimuskoulutuksen jälkeen perustettiin yhteinen verstas. Vuosikymmenen vaihteessa Rauno muutti Kaustiselle soitinverstaalle töihin. Kahdeksankymmentäluku oli monella tapaa vilkasta aikaa. Monet nuoret olivat löytäneet kansanmusiikin. Tehtiin musiikillisia tutkimusmatkoja ja perustettiin yhtyeitä. Hannu Sahan johtama Kaustisen kansanmusiikki-instituutti toimi moottorina, kun vuosikymmenen puolivälissä alkoi sponsorirahoin kantele kouluun -projekti. Hankkeessa oli myös tärkeä rooli instituutin väistyneellä johtajalla, SibeliusAkatemian kansanmusiikkiosastoa perustamaan lähteneellä Heikki Laitisella , Johannes Heikkilällä ja erityisesti Jussi Ala-Kuhalla, joka kehitti kouluihin tehtävän kantelemallin. Projekti toi myös työtä kanteleenrakentajille eri puolille Suomea. Myös tietokirjaileva muusikko Koska 1980-luvun alussa ei ollut perinnesoittimien nuottikirjoja eikä soittooppaita, piti niitä ryhtyä tekemään. Kanteleiden mukaan Rauno teki Maailman enstex kivoin kantelekoulu -vihkosen ja ensimmäinen varsinainen julkaisu oli Mannerheimin lastensuojeluliiton kustantama soitto-opas lapsille. Pari vuotta sen jälkeen tuli pieni kirja jouhikosta. Jouhikkoaiheeseen Rauno palasi väitöskirjassaan ja sen pohjalta hän teki hienon Jouhikko – Bowed Lyre -kirjan 2007. Kirja myytiin loppuun puolessa vuodessa ja tänä vuonna ilmestyy uusi painos. Vuosien aikana on syntynyt omia ja yhteisprojektien tuloksena parikymmentä kirjaa soitto-oppaista, kansansävelmistä, soitinrakennuksesta sekä kansanmusiikin historiasta. Uusin kirja IKATA – Kolmekymmentä vuotta soitinrakennusta ilmestyi viime kesänä ja kolmenkymmenen vuoden projekti suomalaisen kitaranrakennuksen historiasta odottaa eläkepäiviä. – Se on niin iso projekti, että vaatii paljon rauhallista aikaa. Innostus soittamiseen syntyi kotona ja kaikkea piti kokeilla. Rauno ei koskaan epäröinyt tarttua soittimeen, jos sellainen oli tarjolla. 70-luvulla hän oli mukana Mäntän demokraattisten nuorten ohjelmaryhmässä, jossa hän soitti kitaraa, haitaria, huilua ja viulua. Soittotaito oli pitkälle hankittu itseopiskellen. – Kävin minä tapaamassa Mäntässä viulunsoiton opettajaa, mutta ajattelin kuitenkin opetella itse. Tehtaan torvisoittokunnassa hän sai lainaan vetopasuunan ja sai siihen jopa hieman opetusta serkulta. Ensimmäisen kerran varsinaiseen musiikinopetukseen hän pääsi osallistumaan kuitenkin vasta vuonna 1980, kun meni vuodeksi Oriveden opiston musiikkilinjalle. hyvä soittotaito on Raunon mukaan välttämätön soitinrakentajalle. Täytyy ymmärtää, miten soittimet Kari Dahlblom Sotilasmestari evp Muusikko, tutkija erityisalana kanteleet ja venäläiset kansansoittimet Sibelius-Akatemian tohtorikoulutuksessa Kymmenittäin kenttämatkoja, luentoja, artikkeleita, alan asiantuntijatehtäviä Useita palkintoja ja tunnustuksia, mm. Kultaa, valtakunnallinen kantelekilpailu 1984 Kanteleliiton Vuoden kantele 2009 Mestaripelimannin arvonimi 2012 Äänekosken kaupungin kulttuuripalkinto 2013 Kantelemuseon perustaja ja ylläpitäjä Äänitteitä n. 15 kpl Tunnustettu akvaarioharrastaja Yhtyeet Keski-Suomen kanteleiden yhtye Riemu Keskisuomalaisen kansanmusiikin yhtye Kataja Venäläisten kansansoittimien yhtye Seljanka Helsingin Balalaikkaorkesteri Kansanmusiikkiyhtye Kvartti Kanteleduo Väinämö Vihinen & Dahlblom duo Keski-Suomen kanteleiden trio Pohjola Kanteleiden lisäksi Kari Dahlblomilla on mittava kokoelma venäläisiä kansansoittimia.
13 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 toimivat. Yhtyeitä on vuosikymmenien aikana ollut reilut pari kymmentä. Liika on liikaa Soittaminen ja soitinrakennus lähes pysähtyivät vuosikymmeneksi 90-luvulla. Edellisen vuosikymmenen lopussa Rauno oli lähtenyt Ikaalisiin vetämään soitinrakennuskoulutusta Ikaalisten Kotiteollisuuskouluun. Opetus, tutkimus, kirjat ja projektit veivät kaiken ajan. Liika oli liikaa ja vuosituhannen alku alkoi kahden vuoden sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että työhullu olisi jäänyt toimettomaksi. Jos ei pystynyt työhön, pystyi opiskelemaan. Rauno suoritti ensin muotoilija AMK -tutkinnon, sitten näyttötutkintomestari sekä soitinrakentajamestarin ammattitutkinnot . Lopulta hän hakeutui ja pääsi Sibelius-Akatemiaan Heikki Laitisen kehoituksesta tekemään väitöskirjaa. Väitöskirja valmistui 2007 ja sähköasentajasta tuli tohtori. Viisi vuotisen taiteilija-apurahan turvin on viime vuosina ollut jälleen aikaa soittamiseen. Ja myös soitinten rakentamiseen. – Jos 90-luvulla tein kaksi jouhikkoa, viime vuosikymmenenä olen tehnyt niitä liki sata. Tilauksia olisi jonossa niin, että niitä ei ehdi tekemään. Ikaalisten kautta on valmistunut kolmesataa soitinrakentajaa, mutta juuri kukaan paria poikkeusta lukuunottamatta ei ole innostunut kansansoittimien tekemisestä. – Sähkökitaroiden tuotekehitys on tehty jo 50-luvulla, rakentamisessa ja suunnittelussa voi keskittyä ulkoasuun. Kansansoittimen rakentaminen vaatii pitkää paneutumista, tutkimusta ja kokeilua. Se on pitkä tie. Vaikka muusikkona Raunolla on esiintymisiä paljon, se myös mietityttää. – Miksi kaiken soittamisen päämääränä pitäisi olla esiintyminen? Olen itse ryhtynyt arvostamaan yhä enemmän kotisoittoa. Soittoa kavereiden kanssa omaksi iloksi. Siitä on kansanmusiikki lähtenyt ja siihen pitäisi myös palata. Kotisoittoa Rauno harjoittaa myös Karin kanssa aina tavatessaan jonkin projektin tiimoilta. Lainsuojattomista arvostetuiksi asiantuntijoiksi Ystävyys alkoi 70-luvun lopulla, kun miehet tapasivat Kaustisella kurssien yhteydessä. Kari oli rakentanut jouhikon jo 60-luvulla, mutta halusi kunnon pelin ja tilasi sen saman tien. Soitin ei jäänyt viimeiseksi. Vuosien varrella Kari on tilannut useita vanhojen mallien mukaan tehtyjä soittimia. – Kari oli – ja on edelleen – vähän kuin mesenaatti. Tilaa soittimia, joiden toimivuudesta ei aina ole mitään takeita, Rauno nauraa. Yhteissoittoa harrastetaan aina kun tavataan. Kiinnostus kanteleisiin ja niiden ympärillä oleva tutkimustoiminta on kuitenkin ollut tärkein yhteinen kiinnostuksen kohde. Neljä vuotta sitten tehtiin yhteistyötä Nurmeksen museon kanssa Kantele eläväksi -projektissa. Kummankin puheista paistaa syvä ihailu toisen tekemisiä kohtaan. – Jos kanteleesta tarvitsee jotain tietoa, voi soittaa Karille. Jos sitä tietoa ei siellä ole, on muille melko varmasti turha soittaa, Rauno vakuuttaa. Karin kokemukset ovat saman suuntaiset. Molempien mittaamattomista ja pieteetillä pidetyistä arkistoista löytyy ammennettavaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Silti miehet kokivat jossakin vaiheessa olevansa hieman lainsuojattomia. Venäläiset kansansoittimet ja -musiikki eivät vieläkään ole saaneet Karin mielestä ansaitsemaansa huomiota, vaikka ne ovat näytelleet merkittävää roolia Suomen musiikkielämässä. Raunon innostus historiallisiin, vähäkielisiin soittimiin ei taas ollut kaikkien kantelevaikuttajien mielestä kanteleelle eduksi. Haluttiin pitää pientä välimatkaa primitiivisiin soittimiin. Nykyään asenteet ovat muuttuneet ja kun miehet ovat hankkineet kiistämättömät kannuksensa on heidän ohittamisensa omilla aloillaan mahdotonta. Soittimet ovat rajattomia Kumpikaan ei ymmärrä soittimiin liittyvää kansallista kiihkoilua. Kansallissoittimia halutaan omia mustasukkaisesti, kuten kanteletta Suomessa viime vuosisadalla. Siitä painolastista pitäisi kummankin mielestä päästä eroon. – Kantele on kehittynyt vuosituhansien saatossa lyyrasta. Soittimet ovat olleet täällä paljon ennen valtioiden rajoja, kiteyttää Rauno. Kumpikin oli mukana myyttejä purkavassa Kanteleen kielin -projektissa, jossa tutkittiin, mitkä kansat pitivät kanteletta kansallissoittimenaan. Kari kuului työryhmään Timo Väänäsen, Matti Kontion ja Leena Häkkisen ohella ja Raunoa tarvittiin rakentamisen asiantuntijana. Tutkimushanke julkaisi 17-osaisen radiodokumentin, kirjan Baltian kantele-kansat sekä äänitteen. Yhteiset projektit tulevat jatkumaan. Yksi tärkeistä projekteista on Karin mukaan saada lopultakin Kantelemuseoon esille Raunon väitöstutkimukseen liittyvät jouhikantelekopiot. Tutkimustyötä kumpikaan tuskin pystyy lopettamaan ja miksi lopettaa, kun uutta löytyy koko ajan. – Ja niin kauan soitetaan, kun sormet pysyvät kielillä, vakuuttavat kumpikin. Rauno Nieminen Sähköasentaja Käsija taideteollisuusalan opettaja muotoilija, AMK, näyttötutkintomestari soitinrakentajamestari, musiikin tohtori Kymmenittäin soittoja soitinrakennuskursseja oppilaana ja opettajana, näyttelyitä, messuja, luentoja, satoja artikkeleita ja opetusmonisteita, 20 kirjaa, noin 20 äänitettä Useita apurahoja ja tunnustuksia, mm. Kaustinen Folk Music Festival Plaketti 1999 Kanteleliitto Vuoden kantele 2003 Suomen Soitinrakentajien killan kunniapuheenjohtaja 2015 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2001 Tärkeimmät yhtyeet: Carl Rahkonen & Salamakannel Etnopojat Primitiivisen Musiikin Orkesteri Fedja Happo Teppanan Veljekset Ontrei Jouhiorkesteri Verde Ural POP Viime vuosina Rauno on yrittänyt harjoitella olemaan tekemättä mitään. Silloin hän veistää puuhevosia.
14 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja oli suljettu muutama vuosi ennen Jussi syntymää. Suomussalmen vienalaiskylät jäivät kannakseksi kahden rajan väliin: Idässä valtakuntien raja katkaisi yhteydet omaan kulttuurialueeseen, tuttuihin kyliin ja lähisukuun. Lännessä, noin 10 kilometrin päässä Hietajärveltä, piirtyi Vienan ja Kainuun raja. Vienalaiskylien pieni vähemmistö piti kiinni omasta kulttuuriperinnöstään. Jussi kasvoi kodissa, jossa mummo, äiti ja isä, eli ämmö, muamo ja tuatto, taisivat runolaulun ja tunsivat vanhat tarinat. Laulu rytmitti vuodenja päivänkierron, kantoi ilot ja surut. Jussi muistaa äidin ja isän laulaneen usein töitä tehdessään. Laulu eli osana elämää. Se kuului usein verkkoja laskettaessa, viljaa jauhettaessa ja monessa muussa arjen työssä, samoin juhlan hetkissä. Niin laulu on aina kuulunut Suomen viimeisenä vienalaisena runolaulajana tunnetun Jussin elämään, mutta hän on läpikotaisin musiikin merkitsemä mies. Sävelet rakentavat yhden Jussin ajattelun ja muistin kielistä. Se on kieli, jolle tallentuvat ne hetket elämästä, jotka koskettavat eniten. – Ilta Vienassa minulla nyt soi mielessä, Jussi sanoo elokuun kääntyessä syyskuuksi. Ilta Vienassa on Jussin oma sävellys. Se kertoo yhden erityisen syyspäivän muistot. Metropoliitta Leo oli juuri siunannut Jussin lapsena menehtyneen, rajavyöhykkeelle haudatun veljen viimeisen leposijan, jolle Jussi veisti muistoristin. Päivän päätteeksi Jussi lämmitti kotirannan savusaunan. Silloin iltaan kantautui joutsenten jäähyväislaulu, ja Jussi sai Isä esipaimenen kanssa seurata lintujen jäähyväiskarkeloa. Ilta tallentui säveliin, jotka Jussi soitti haitarillaan. Nuorin kolmesta tyttärestä, Hilkka Kaipainen, kirjoitti kappaleen sanoiksi isän kertoman tarinan illasta. Pitää saada soittaa Musiikki ei ole lupaa kysynyt, vaan se on ottanut osansa mestaripelimannin elämästä. Mielessä kytevä ajatus ”pitää saada soittaa” lienee vanhempi kuin miehen varhaisimmat muistot. – Ensimmäisen soittimeni, viisikielisen kanteleen, tein isän tupakkiaskin kanteen, Jussi sanoo. Kun Jussi palaa lapsuusmuistoon, hänen kätensä liittyvät mukaan tarinankerrontaan, kuin nekin muistaisivat kuinka pahvikannen laitoihin syntyivät lovet, joihin kielet saattoi virittää. Kun hevosen jouhet eivät kestäneet kanteleen kielinä katkeamatta, Jussi huomasi isosiskojen sukkanauhoihin kudotut kumilangat. Niistä syntyivät kielet, jotka kestivät paMusiikin kehystämä elämä Mestaripelimanni Jussi Huovinen on elänyt 91 musiikin kehystämää vuotta. Hän syntyi vuonna 1924 itärajalla Hietajärven vienankarjalaiskylässä, jossa sukupolvelta toiselle siirtynyt runolauluperinne eli yhä. Teksti ja kuva: Anna-Leena Rauhala
15 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 remmin, mutta ne pysyivät vireessä vain hetken. Eikä pikkuveljen kekseliäisyys juuri silloin ilahduttanut siskojen mieltä. Vuosikymmeniä myöhemmin Jussi teki parikymmentä viisikielistä kannelta ja viimeisen hän koversi haapapuusta. Se osaa yhä soida, vaikka soittajan sormet eivät enää entiseen tapaan kielille taivukaan. Osan kanteleistaan Jussi myi toisille soittajille, mutta muutama löytyy yhä kotipirtistä. Jussi muistaa lapsuudestaan, kuinka siskot saivat jostain mandoliinin ja naapurin isännällä oli haitari, jolla hän soitti nurkkatansseissa. Jussi halusi soittimen, joka olisi hänen omansa. Hän arvelee olleensa noin 10-vuotias, kun posti toi kotiin myyntiesitteen. Siinä oli kanteleita, mandoliineja ja viuluja. – Sanoin isälle, että haluaisin viulun. Isä totesi ensin pojalleen, etteivät rahat riitä viulun ostoon, mutta heltyi lopulta. Jussi sai luvan tilata viulun, joka avasi uuden polun pienen pojan elämässä. – Opettelin ensin soittamaan viulua polvelta. Otin ensi yhden laulun kokeiltavaksi. Se oli ”Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu”.Soittotaito kehittyi kappale kappaleelta. Jussi soitti pelimannimusiikkia ja kansanlauluja. Pian Jussin viulu soi jo kotiseudun nurkkatansseissa. Vanki ja vartijansa Jussin kotikylä Hietajärvi on yksi Suomussalmen rajakylistä. 1930-luvulla elämän ehtojen ankarin niukkuus helpotti hiukan, mutta syystalvi 1939 muutti kaiken. Talvisota syttyi, ja vienalaiskylien asukkaat evakuoitiin Pohjanmaalle. Jussin perhe vietti pääosan evakkoajasta Rantsilassa. Jatkosodan aikana Jussi sai kutsun asepalvelukseen. Varusmieskoulutuksen jälkeen nuori mies olisi halunnut rintamalle, mutta lääkäri päätti toisin. Syntymävamma esti rintamakomennuksen, mutta Jussi määrättiin vartijan tehtäviin sotavankileirille. Hän palveli sodan loppuun asti eri leireillä, ja moni asetoveri oppi tuntemaan hänen soittajan taitonsa. – Viuluni ei ollut mukana, mutta jollakin kaverilla oli banjo. Sitä minä soittelin. Kun sotavankileirin ylikersantti päätti viedä morsiamensa vihille, Jussi soitti yhden erikoisimmista keikoistaan. Ylikersantti tiesi Jussin soittavan banjoa, ja vankileirin orkesterista soittokaveriksi etsittiin balalaikan taitaja. Vanki ja vartija, toisilleen tuntemattomat miehet, löysivät yhteiset sävelet ja soittivat ylikersantin onnellisesti naimisiin. Sittemmin Jussi on soittanut monissa häissä, myös omissaan. Rauhan tultua Jussilla oli jo mielessään Veihtivaaralla kasvanut Enni Pöllänen. Nuoret menivät yhteen, perustivat perheen ja saivat kolme tytärtä. Häissään Jussin soitti häävalssin itse, ja morsianta tanssitti naapurin Mikko. Jussi ja Enni rakensivat kotinsa Jussin kotimaisemaan Hietajärvelle. Suomussalmen vienalaiskylät tuhottiin täysin talvisodassa, ja kaikki oli aloitettava alusta. Pientila, lähiluonto ja kalavedet turvasivat osan elannosta, ja Jussi otti rakennusurakoita, teki töitä tielaitokselle ja kulki siellä missä monen taidon miehen osaamista tarvittiin. Ja viulu seurasi mukana. Säveltävä pelimanni Suomussalmen pelimannit -yhtyeestä, jota Olli Alanko johti, tuli Jussille tärkeä innostaja. Myöhemmin hän soitti myös Suomussalmen koulupelimannien kanssa. Suomussalmen vienalaiskylien perinteinen kyläjuhla, pruasnikka, heräisi uuteen eloon 1970-luvulla ja pelimannit olivat mukana rakentamassa juhlaa. – Kun ensimmäistä pruasnikkaa suunniteltiin, Olli Alanko sanoi minulle, että sinun pitää tehdä jokin sävellys. Elettiin kesää 1976, ja naapurikylässä Kuivajärvellä pidettiin Ilona Porman vetämä kansanmusiikkileiri. Leirin aikana syntyi Jussin ensimmäinen sävellys, Hietajärvi-valssi, jonka kantaesitys soi kotikylän pruasnikassa. Uusia sävellyksiä syntyi pikkuhiljaa. Tita Vesterin nuotintamat, Jussin säveltämät kappaleet on julkaistu teoksessa Etähäll on emoni. Kirja ilmestyi Jussin 80-vuotispäivänä vuonna 2004. Moni sävellyksistä on Jussin soittamana myös levyllä Vienan kansan laulajia – Jussi Huovinen, jonka on julkaissut Juminkeko. Viimeinen runolaulaja Keskeisen osan Jussin tuotannosta muodostavat valssit, polkat ja jenkat, mutta hän on säveltänyt myös melodioita kalevalaisiin runoihin. Viime vuosikymmeninä Jussi on opittu tuntemaan erityisesti vienalaisen runolauluperinteen kantajana, viimeisenä suomalaisena, joka on omaksunut taidon vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Jussin herkkä, eleetön laulu on ollut suunnannäyttäjä monelle uuden sukupolven laulajalle, esimerkiksi kuhmolaiselle Pekka Huttu-Hiltuselle . Runolauluperinteestä väitellyt Huttu-Hiltunen on todennut, että Jussin eleettömän kauniissa laulussa runolaulun tärkein elementti, kulttuurisesti ladattu kertomus, saa keskeisimmän sijan. Pekka Huttu-Hiltusen ja Jussin välille syntyi runolaulun myötä ystävyysside. Yhdessä miehet ovat vierailleet myös Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla, jossa Jussin runolaulua on kuultu kahtena kesänä. Runolaulu ja Jussin sävellykset elävät tiiviissä yhteydessä mestaripelimannin omaan elinympäristöön. Luonto, vuodenkierto ja yhä uudelleen kotimaisemaan palaavat linnut luovat elämänvirtoja, jotka ovat nivoutuneet osaksi Jussin ilmaisua. Jussi on aina ollut oman elämänpiirinsä aktiivinen puolestapuhuja. Moni muistaa, kuinka Jussin kannel soi eduskuntatalon portailla Murhisalon erämaan puolesta silloin, kun vienalaiskylien ikiaikaista nautinta-aluetta uhkasivat hakkuut. Viime kesänä Pro Kaustinen ry myönsi Jussille mestaripelimannin arvonimen. Jussi iloitsee, kun hänen elämäntyönsä musiikin ja kulttuuriperinnön parissa on huomattu. Perinteen taitaja innostui viime kesänä vielä kahdella keikalle: laulu soi Sommelon Runolaulun juhlaa -konsertissa sekä suomussalmelaiset soittajat kokoavan Suomussalmi Rockin pääkonsertissa. – Musiikki elää aina, mutta toivon että pelimannimusiikki säilyttää sijansa soittajien sydämissä. Kolme uutta mestaria Kaustisella Kaustisen kesän juhlilla valittiin mestaripelimanneiksi Jussi Huovisen lisäksi veteliläinen Taito Saari ja Tallarista keväällä eläkkeelle jäänyt kaustislainen Timo Valo. Festivaaliplaketin sai lappajärveläinen Topi Rajala. Taito Saari (s. 1931) tunnetaan erityisesti kupletin taitajana. Soittaminen astui Taiton elämään, kun isoveli Toivo, mestaripelimanni myöskin, toi haitarin sotareissultaan. Veljekset soittivat usein duona hääsoitot ja purppurit. Vanha tanssimusiikki on ollut myös tärkeässä asemassa Taiton elämässä. Harmooninsoittaja Timo Valo (s. 1951) on pelimanni pienestä pitäen. Ennen kiinnitystä Tallariin 1986 hän ehti soittaa monissa pelimannija tanssiyhtyeissä. Valo tunnetaan niin perinteen hallinnasta kuin rohkeasta tyylilajien välillä liikkumisesta. Omia sävellyksiä syntynyt pitkälti toista sataa. Toivo ”Topi” Rajala (s. 1937) on pelimannimusiikin pitkänlinjan sanansaattaja. Esimerkkinä Topin peräänantamattomasta työstä on hänen vaimoineen 1990 perustama Lokakuun Loiskeet -tapahtuma. Varsinkin kuplettilaulu on Topille mieluisaa, mutta soittimina ovat olleet myös ainakin mandoliini, haitari, viulu ja huuliharppu.
16 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Kun yhtye onnistuu yhdistämään rennon asenteen, taiturimaisen soiton, osaavan laulun ja monipuolisen ohjelmiston, siitä on helppo pitää. Haaga Folk Machine on ihastuttanut erilaisia yleisöjä yritysjuhlista punkluoliin. Yhtye julkaisi toisen levynsä tämän vuoden huhtikuussa. Kansallisteatterin lavaklubilla oli riehakas meno ja lavalla tapahtui, kun vierailija toisensa jälkeen hyppäsi mukaan. Saumatoman ja taiturimaisen soiton intensiteetti ei notkahtanut hetkeksikään. Haaga Folk Machine ei ole ominaisuuksiltaan tässä mahtavan kansanmuusikkokoulutuksen maassa kokoonpanoltaan tai ohjelmistoltaan aivan ainutlaatuinen. Mutta tapa, jolla elementit kohtaavat, saa yleisön innostumaan. Olipa se antennipipoja, yritysjuhlille viran puolesta raahattuja tai rokkipubin vakioyleisöä. Sama ohjelma toimii ja palaute on hyvää.– Ideologiamme mukaan mennään täysillä pubinnurkasta konserttisaliin. Sen on todettu toimivan, kuvailee yhtyeen kitaristi ja vakiosolisti Anssi Salminen. Yhtye tunnustaa, että kaikki ovat valmistuneet vuosikymmenen alussa Sibelius-Akatemian kansanmusiikinosastolta, mutta eivät anna asian häiritä. Päämäärä ja tarkoitus on välttää kaikenlaista akateemista nysväämistä ja tehdä musiikkia rennosti. Melkoinen kansanmusiikkikone Haaga Folk Machine vierailijoineen levynjulkistuskeikalla lavaklubilla Helsingissä: Jarkko Viinamäki (vas.), Sami Kurppa, Tero Pajunen, Esko Järvelä, Anssi Salminen ja Tero Hyväluoma.
17 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 – Kansanmusiikkia rokkibändiasenteella, Sami Kurppa täydentää yhtyeen filosofiaa. Soiton lisäksi laulua Toinen monista muista ammattimaisista nykykansanmusiikkiyhtyeistä erottava seikka on laulu. Instrumentaaliputket katkaistaan laulunumerolla. Laulu tekee ohjelmasta vaihtelevamman ja tuo yhtyeen myös lähemmäs yleisöä. Solistina normikeikoilla on Anssi, jonka laulutapa taipuu räävittömästä kansanlauluväännöksestä herkkiin balladeihin. Anssi kertoo laulaneensa aina, joten mitään erityistä hän ei siinä näe. Levyllä ja myös joillakin keikoilla on käynyt vierailijoita, joista tunnetuin on Jarkko Martikainen . Anssi soitti Jarkon bändistä ja tiesi miehen olleen kiinnostunut myös perinnemusiikista. Eräällä Jarkon keikalla Haaga Folk Machine oli lämmittelybändinä ja silloin oli hyvä kokeilla yhteistyötä. Tehtiin vaihtokauppa, Tero Hyväluoman sovitus laulutekstiin ja Martikaisen kappale Tie paratiisiin hänen itsensä laulamana päätyi Ignition!-levylle. Muista levyn lauluista vastaavat Anssi ja Sami. Rempseyttä ja mielikuvituksellisuutta tuo myös improvisaatio. Vaikka osa kappaleista soitetaan melko samalla tavalla mukana on paljon yllätyksellisyyttä. – Rakenteet saattavat muuttua koko ajan, kolmestaan se on aika helppoa, Tero kertoo.Helppous tulee kemioiden kohtaamisesta ja pitkäaikaisesta yhdessä soittamisesta. Vaikka bändi on melko nuori, soittajat ovat keskenään tuttuja vuosien takaa. Veteliläinen Tero ja kaustislainen Anssi pyörivät samoissa kaveriporukoissa jo nuorina Keski-Pohjanmaalla. Rovaniemeläiseen Samiin Tero tutustui ollessaan Rimpparemmissä kesätöissä. Saksan kiertueelta se alkoi Neljä vuotta sitten Teroa pyydettiin kokoamaan yhtye kiertueelle Saksaan ja kun toiveet ohjelmistosta olivat melkoisen laajat – tangoa, akustista rokkia ja nykykansanmusiikkia – mieleen tulivat Anssi ja Sami. Ohjelmisto koottiin ja harjoiteltiin parina mökkiviikonloppuna – ja nauhoitettiin saman tien. – Matka mökille kesti vajaan tunnin ja siinä kuunneltiin esimerkiksi Helsinki Mandolinersien levyä ja harjoiteltiin samalla yksi kappale, josta kaikki pitivät, Tero nauraa. Ohjelmisto ja soitto kelpasi seuralle ja äänitteistä tehtiin ensimmäinen äänilevy myytäväksi kahden viikon kiertueella. Kaikki tehtiin itse kansista masterointiin. Levy painettiin Saksassa ja levyrekka kaartoi pihaan samalla, kun yhtye oli kirjoittautumassa ensimmäiseen hotelliin. Yhtyeen nimi lähti kansanmusiikkikoneideasta. Haaga lisättiin mukaan kun kaksi kolmesta jäsenestä asui Haagassa ja yksi riittävän lähellä. Kahden viikon ja kahdentoista keikan aikana yhtye huomasi viihtyvänsä keskenään niin lavalla kuin maantielläkin ja ryhtyi miettimään touhun jatkamista. Kokoonpano todettiin erittäin toimivaksi monipuolisuutensa ja liikuteltavuutensa vuoksi. Kitara-viulu-harmooni -yhdistelmään tuo vaihtelua Anssin laulu ja Samin klarinetti. Yhtye alkoi saada keikkaa omien kontaktiensa ja Sibelius-Akatemian ohjelmistomyynti Primon kautta pääkaupunkiseudulle ja pikku hiljaa myös kauemmaksi. Helsingissä keikkamatka voidaan tehdä vaikka raitiovaunulla. Lyhyemmillä matkoilla mahdutaan kevyesti henkilöautoon, ja kun pitää lentää, Samin matkaharmoni menee normaalina matkatavarana. Mikit auki ja lavalle. – Soundcheck kestää noin seitsemän minuuttia, toteaa Anssi. Niin kuin lähes kaikkien nykykansanmusiikkia soittavilla yhtyeillä, on Haaga Folk Machinenkin jäsenillä useita muita toimia. Sami soittaa Timo Kiiskisen yhtyeessä ja toimii muutoin musiikin tuotantopuolella. Anssi ja Tero soittavat useissa yhtyeissä kirjavaa ohjelmistoa iskelmästä rokin kautta kansanmusiikkiin. Perusinstrumentin hallinnan lisäksi he voivat tarjota muutakin osaamistaan, oppivat nopeasti myös korvakuulolta ja tuovat soittoon svengiä. Sillä ja opetuksella turvataan vuokranmaksu ja jokapäiväinen leipä. – Ollaan mukana esimerkiksi Suvi Teräsniskan joululevyllä, Tero huomauttaa. Haaveena klubi Haaga Folk Machine on kuitenkin se oma bändi, jossa saa tehdä, mitä haluaa. Tähtäin on korkealla. Ensi vuoden aikana on tarkoitus tehdä useampi ulkomaan kiertue sekä valloittaa kotimaiset festivaalit. Pidemmällä aikavälillä haaveena on perustaa eräänlainen folkklubi, jossa Haaga Folk Machine toimisi housebandina ja solistit vaihtuisivat. Idea on valmis, paikka ja rahoitus vielä auki. Kaiken kaikkiaan yhtyeen päämääränä on rakentaa korkeatasoinen ja ammattimainen paketti, jota on helppo myydä ja jota halutaan ostaa rentoa asennetta menettämättä. Saavuttaa yleisö, joka ei vielä edes tiedä pitävänsä kansanmusiikista. Ja ehkäpä jonakin päivänä voisi rakentaa myös sen Folk Machinen. Vaikka Haagaan.
18 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Elina Nora aloitti vuonna 1990 viulunsoiton opettajana vasta perustetussa itsenäisessä Nastolan Musiikkikoulussa, joka laman myllerrryksessä liitettiin ensin Nastolan kansalaisopistoon ja sittemmin suureen, monen kunnan yhteiseen Wellamoopistoon, jonka pääpaikkana on Lahti. Elina on musiikkikoulun täysipäiväinen opettaja ja musiikin laajan taiteen perusopetuksen vastuuopettaja. Oppilaita Nastolassa on seitsemisenkymmentä. Heistä kolmannes soittaa ja laulaa Nastolan Pikkupelimanneissa. Elina soitti alkujaan klassista musiikkia, mutta kiinnostui kansanmusiikista irlantilaisen musiikin kautta. Vuosituhannen vaihteessa musiikkikoulussa toimi viisi vuotta Elinan perustama The Peelers, joka julkaisi yhden cd-levynkin. Pikkupelimannit esittävät enimmäkseen näppärikappaleita. Niissä on hienosti kaiken tasoisille soittajille mielekästä soitettavaa ja laulettavaa. Nuorimmat seuraavat vanhempia soittajia ja oppivat siinä huomaamattaan. – Kimmokkeena on ollut tietenkin Mauno Järvelä , Elina kertoo. Nastolassa laajan taiteen perusopetuksen painopiste on klassisessa musiikissa, mutta Wellamo-opisto suhtautuu myönteisesti ja kannustavasti kansanmusiikin opetukseen. Pikkupelimannit harjoittelevat kerran viikossa, mutta oppilaat soittavat myös kamariorkesterissa ja pienemmissä kamariyhtyeissä. Kaiken yhteissoiton lisäksi oppilaat käyvät viikottaisilla soittoja teoriatunneilla, suorittavat tasosuorituksia ja esiintyvät matineoissa. Taidot karttuvat monipuolisesti. Nastolassa on oppilaiden vanhemmista koostuva musiikin opiskelun edistämisseura Mesenat ry, joka tukee myös Pikkupelimannien toimintaa järjestämällä keikkoja, myyjäisiä, arpajaisia ja erilaisia tapahtumia. Yhdistys on hankkinut paljon soittimia ja rahoitti Nastolan Pikkupelimannien levyn 2010. Yhteissoitto tuo myös esiintymismatkoja, joilla lapset todella tutustuvat toisiinsa. Kesällä Nastolan Pikkupelimannit osallistuivat Europeade 2015 -tapahtumaan Helsingborgissa. Se on Euroopan suurin kansantanssija kansanmusiikkitapahtuma. Tapahtuma järjestetään vuosittain, aina eri EU-maassa.Tänä vuonna festivaali järjestettiin 52. kerran. Pikkupelimanneilla oli siellä kuusi esiintymistä. Pikkupelimannien esiintymismatkoihin Nastolan kunta on suhtautunut aina myönteisesti. – Nastolan kunta on tukenut niin Kaustisen reissuja kuin myös ulkomaan matkojamme. Olemme esiintyneet Virossa, Irlannissa, Kreikassa, Italiassa ja Ruotsissa. Tukea on luvattu myös suunnitteilla olevaan Floridan matkaan, kertoo Elina.Elinan mielestä kaikenlainen yhteismusisointi on suurin motivoiva tekijä lapsen soittoharrastuksessa! Se luo musiikin iloa ja tukee hänen musiikillista kehitystään. Yhteismusisoinnin avulla oppilaat kehittävät myös sosiaalisia taitojaan ja keskinäistä vuorovaikutusta. Harrastus ei lopahda niin helposti, kun on soittokavereita ja paljon yhdessä tekemistä. Nykyään Pikkupelimannien esiintyminen on jo hyvin rentoa ja luontevaa. Kukaan ei kipsaa ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Esiintyminen on hauskaa! Tästä saadusta kokemuksesta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa. Anja Hinkkanen Elina Nora kasvattaa lapsia kansanmusiikin taitajiksi Väki kasvoi Kaustisella Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijämäärä jatkoi edelleen kasvuaan sekä myytyjen lippujen että kokonaiskäyntimäärän osalta. Pääsylippuja myytiin kaikkiaan 15 740, ja mm. pelimannit ja ilmaistilaisuudet sisältävä kokonaiskäyntimäärä oli 39 351. Pelimannien määrä kasvoi peräti viidelläsadalla vajaaseen neljääntuhanteen. Kaustisen juhlat järjestetään ensi kesänä 11.-17.7. Juhlien teemoina ovat Kainuu ja puhallinsoittimet, minkä lisäksi kansantanssin riemuvuosi tulee näkymään juhlilla isosti. Ensimmäiset ohjelmajulkistukset kerrotaan totutusti Folklandia-risteilyllä. Maailman ensimmäinen Ethno Finland pidettiin iloisissa tunnelmissa elokuun alussa Päivölän virkistyskeskuksessa Nummelassa. Leirin taiteelliset johtajat olivat Antti Järvelä Suomesta ja Allan Skrobe Ruotsista. Leiriläisiä oli Suomesta, Ruotsista ja Englannista. Leirillä soitettiin ja laulettiin kaikkien osallistujamaiden kansanmusiikkia, saunottiin, uitiin, kerättiin mustikoita ja tehtiin muuta mukavaa yhdessä. Ethno Finland esiintyi Elospeleissä Tikkurilassa. Ensimmäinen Ethno Finland
19 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Laitilalaisen kansanmuusikon Markus Rantasen luotsaama Puukenkki-orkester teki vuonna 2011 kulttuuriteon julkaisemalla levyn Aera viäres. Sen kappaleet valittiin kirjasta Lauluttoman lännen lauluja – kansan muistamaa musiikkia Laitilasta. Runoilija Heli Laaksosen toimittaman monipuolisen kirjan ytimenä ovat nyt jo edesmenneen laitilalaisen perinteentuntijan Markus Siltamäen tallentamat laulut. Yhtye on jatkanut ohjelmistonsa ammennusta Rantasen kotitanhuvilta. Kiinnostuksen kohteeksi tarttui Laitilan Pehtsalon kylässä asunut torppari ja monipuolinen kulttuuripersoona Prenttelin Hessu [1857-1936] – oikealta nimeltään Henrik Toivonen . Puukenkki kiersi viime toukokuussa Prenttelin lauluista koostetulla ohjelmistolla Lounais-Suomen kouluja. Konserttikiertue kattoi lähes kaksikymmentä koulua Laitilassa, Mynämäellä, Raumalla, Eurajoella ja Pyhärannassa. Laulut hakeutuvat esitykseen monen mutkan takaa Tarina pitää pyöräyttää liikkeelle yli sadan vuoden takaa. Tuolloin, vuonna 1909 nuori yliopisto-opiskelija Väinö Pesola kävi perinteenkeruumatkalla Vakka-Suomessa. Hän keräsi talteen 160 laulua, ja merkittävin yksittäinen niiden laulaja oli laitilalainen Prenttelin Hessu. Hän lauloi Pesolan kirjoihin 42 laulua, jotka kertoivat arkkiveisuina muun muassa Maarian ja Laitilan kirkkojen palosta, Krimin sodasta ja Ranskan suuresta vallankumouksesta. – Monet näistä lauluista oli sellaisia, joita en ollut kuullut koskaan ennen, ja se tietenkin lisäsi kiinnostustani, Rantanen kertoo. – Vanhakantaisista melodioista päättelisin, että laulut on tehty ajallisesti lähellä niitä tapahtumia, joista ne kertovat. Kyseisiä lauluja on aikanaan laulettu koko Lounais-Suomen alueella. Ennen radioita ja nauhureita lauluja keksittiin itse, ja niitä opittiin korvakuulolta naapuripitäjistä ja kulkureilta. Laulut toimivat myös uutisina, ja niihin imeytettiin muistiin paikallisesti kuohuttaneita tapahtumia esimerkiksi murhista. Ensimmäiset näistäkin lauluista löytyivät alun perin Markus Siltamäen mittavasta kotiarkistosta. – Hänellä oli tallessa sanat Laitilan kirkon palosta kertoneeseen lauluun, muttei tiennyt siihen säveltä. Tuona hetkenä paikalla sattui olemaan Laitilan Pelimanneihin kuuluva Timo Yli-Nokari , ja hänelläpä oli lauluun se melodia. Lopulta Timolta löytyi myös se nivaska, jossa Prenttelin Hessun lauluja oli enemmän. Nykylapsille lauluihin paketoitua historiaa Koulukiertueen myötä Puukenkki-orkester puhalsi komeasti nämä Prenttelin Hessun aikanaan esittämät laulut uudelleen eloon. Mitään erityistä sovitustyötä kappaleille ei tehty, vaan alkuperäisiä versioita kunnioitettiin. – Konserttien tarkoitus oli tuoda nykylasten ja nuorten kuultaviksi heidän oman kotiseutunsa vanhaa musiikkiperinnettä. He saivat kuulla vanhoja kansanlauluja, ja samalla nähdä ja kuulla näitä vähemmän tunnettuja kansansoittimia. Esityksillä oli myös tärkeää sukupolvia ylittävää ankkurointitehtävää. – Toivomme, että koululaiset saivat näiden sävelien ja laulujen sisältämien kertomusten avulla aidon kosketuksen menneeseen aikaan. Musiikin ja laulujen kautta välittyy oma paikallinen kulttuurihistoria ainutlaatuisella tavallaan. Yllätysvieras koulukeikalle Puukenkki sai Untamalan koululle mieluisan yllätysvieraan. Paikalle saapui lehti-ilmoituksen innoittamana 75-vuotias nainen, joka osoittautui Prenttelin Hessun lapsenlapseksi. Hänellä oli kiinnostavia tositarinoita kerrottavanaan laulujen takana olleesta persoonasta. Myöhemmin myös useampi muukin Hessun sukulainen on ottanut Rantaseen yhteyttä. Tarinoita on paljon. – Prentteli oli aikoinaan ollut kanttorina Porissa, ja kulkenut matkat sinne Laitilasta kävellen. Monipuolisena miehenä hän oli tehnyt kaikki huonekalunsa itse ja toiminut myös hurmoshenkisenä puhujana seuroissa. Seurojen jälkeen hän oli soittanut muitta mutkitta iloiset tanssit, Rantanen tietää nyt kertoa. – Oli hänellä ronskejakin lauluja, mutta niitä ei soitettu koulukiertueella. Nykyisen Puukenkki-orkesterin muodostavat kielisoittimia soittavan Rantasen lisäksi jouhikkoa, kanteletta ja pillejä soittava Satu Lankinen ja laulava Niiki Nuutinen. Markus ja Satu laulavat myös. Kiertueen jälkeen kaikelle yleisölle avoimet esitykset olivat Raumalla, Laitilan kirjastossa ja Kauppilan umpipihalla, jossa oli paikalla ainakin yksi Prenttelin aikalainenkin. Puukenkki-orkesterilla on tarkoitus tehdä lähitulevaisuudessa lauluista äänite. Puukenkki-orkester herätti Prenttelin Hessun laulut henkiin Teksti ja kuvat: Marko Laihinen
20 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 PERSOONALLINEN PELIMANNIYHTYE Iso Ilo Haastattelu ja kuva: Sauli Heikkilä Onko kuorolla jonkinlaista toimintafilosofiaa vai teettekö mitä mieleen juolahtaa? Pyrimme luomaan esityksissämme ja tekemisessämme positiivisuutta ja tuomaan kuulijalle musiikin ilosanomaa. Emme suinkaan tee, mitä mieleen juolahtaa vaan ohjelmistomme ovat tarkoin harkittuja ja koostettuja kokonaisuuksia. Silti tietynlainen vapaus shown rakentamisessa on tärkeää inspiraation kannalta eikä kaikkea kannata suunnitella jokaista yksityiskohtaa myöten etukäteen. Kuvailetko ohjelmanrakentamisprosessia. Kuka valitsee kappaleet, miten syntyvät koreografiat…? Uudet ohjelmakokonaisuudet koostetaan huolellisesti ja niihin kristallisoituu aina yhtenäinen teema tai tarina. Tämän teeman pohjalta käsikirjoittaja yhdessä kuoronjohtajan kanssa valitsee kappaleet. Esitykset koostuvat 10-15 laulusta, joista muodostetaan aihepiiriltään yhtenäinen ”lauluketju”. Tähän ketjuun laaditaan aiheeseen sopiva koreografia ja puvustus. Kuoronjohtaja tekee sovitukset sekä kuorolle että bändille. Kuorosovitukset opetellaan harjoituksissa syksyn aikana, ja kevätkaudella keskitytään koreografin ja bändin kanssa liikkeen ja musiikin yhdistämiseen. Mitä ohjelmistoonne kuuluu? Viime vuosina kuoro on ammentanut esityksensä suurista suomalaisista kansantaiteilijoista kuten Junnu Vainio, Gösta Sundqvist ja Juice Leskinen. Ketä kuorossa laulaa ja soittaa? Kuoron porukka soittajineen ja laulajineen on ilahduttavan sekalainen. Ikähaarukka on varsin laaja, ja musiikilliset taustatkin ovat ihmisillä varsin erilaisia. Kaikkia kuitenkin yhdistää samanlainen innokkuus tähän hommaan ja reipas tekemisen meininki. Kuinka vakiintunut kokoonpano on? Vaihtuvuutta on perinteisesti ollut varsin vähän mutta toki jäsenten muuttuvat elämäntilanteet joskus aiheuttavat pientä turbulenssia. Tästä syystä järjestetään joka syksy koelaulut, joiden perusteella valitaan tarpeen mukaan uusia laulajia. Kuinka usein harjoittelette ja missä esiinnytte? Harjoittelemme torstai-iltaisin Kempeleen nuorisoseurantalolla. Tämän lisäksi järjestetään talven mittaan muutamia laulupäiviä ja viikonloppuleirejä. Vuoden mittaan rakennettavan Vappushowmme esityspaikkana on tavallisesti ollut Pohjankartanon iso sali. Viime vappuna poikkesimme Pohjiksen remontin takia kaavasta ja show järjestettiin Oulun uudella Superpark-Areenalla. Paikka tarjosikin hyvät puitteet esityksellemme. Kuinka kauan olette käyttäneet erityistä koreografia ja kenen idea se oli? Iso Ilo on käyttänyt koreografeja pitkään. Idean varsinaisesta ”isästä” ei ole säilynyt tietoa mutta liike on yhdistynyt esityksissä lauluun ainakin lähes kolme vuosikymmentä ellei kauemmin. Koreografeja Isolla Ilolla on ollut aikojen saatossa useita. Viimeisimpänä Milla Korja . Ennen häntä muun muassa käsikirjoittajamme Petri Kauppinen , Eila Alakiuttu , Satu Niiranen , Sirkka Viitanen sekä Eero Aho . Missä yhtyettä voisi syksyn mittaan kuulla ja erityisesti nähdä? No ainakin joulukonsertti on suunnitteilla. Viime vuonna käyntiin polkaistu, Oulun Valveella järjestetty joulushow sai hyvän vastaanoton ja pyrimme järjestämään sen myös tänä vuonna. Lisäksi ohjelmistostamme löytyy esimerkiksi pikkujouluihin soveltuva joulupotpuri ja toki ohjelmaa voidaan räätälöidä tilaajan toiveiden mukaan. Oulunsalolainen Iso Ilo on iso iloinen pelimanniyhtye. Yhtyeeseen kuuluu tällä hetkellä 50 laulajaa ja viisi soittajaa ja se on ollut aktiivinen osa Oulunsalon Nuorisoseuran toimintaa vuodesta 1962. Kuoronjohtajana toimii Oulun ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi opiskeleva Kristian Heberg. Esiintymiseen tuo väriä kekseliäät koreografiat. Ville-Veikko Keränen kertoo kuoron toiminnasta.
Maija Karhinen-Ilo KOLUMNI 21 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 ”Nyt ristin raitilla raidat surevat Kankaan kaunista Katriinaa…” Jotkut muistavat Sauvo ”Saukki” Puhtilan sanoittaman iskelmäballadin vuodelta 1975, joka kertoo traagisen tarinan nuoren naisen surmaan johtavasta kolmiodraamasta. Katriina oli kaunotar jonka suosiota laulussa tavoitteli kraatari, kylän räätäli. Paikkakunnalle saapui kuitenkin vieras mies, joka ”suutaan vääntäen silmät käänsi kohti kaunista Katriinaa”. Tarina tiivistyy, kun kraatari saapuu riiaamaan Katriinaa. Hän huomaa vieraan miehen olevan neidon aitassa ja lähtee raivopäissään hakemaan pyssyänsä. Oven avautuessa hän laukaisee kohti ovisuuhun ilmestynyttä hahmoa. Tarkoituksena oli varmasti ampua mies, mutta luoti osuukin Katriinaan. Laulu linkittyy pitkään balladitraditioon, jossa keskeisiä teemoja ovat traagisuus, rakkaus ja kuolema. Balladeihin voi suhtautua viihteenä, samalla tavoin kuin dekkareihin ja television murhasarjoihin, mutta niillä on ollut kautta aikain myös muita tarkoitusperiä. Balladien kautta on haluttu opettaa ja varoittaa. Mitä balladi Katriinasta voisi meille vielä tänä päivänä opettaa? Laulun voi nähdä sisältävän perinteisen, nuorille naisille osoitetun varoituksen: varokaa vieraita miehiä. Tekstissä on havaittavissa näin myös Katriinaa syyllistävä asenne: niin siinä käy kun antautuu vieraalle. Voisi luulla että ajatus on jo aikansa elänyt, mutta ehei. Vain pari kuukautta sitten joku kommentoi YouTubessa Pekka Himangan alkuperäisesitystä näin: ”Balladi sisältää vakavan opetuksen Suomen naisille, joita näin euroaikana jatkuvasti houkutellaan synnin teille.” Jos laulu varoittaa naisia, niin murhamiehiä se ymmärtää. Tarinassa myötätunto on selvästi kraatarin puolella, kuten eräs toinen YouTube-seuraaja: ”En tunne minkäänlaista sääliä yhtäkään sellaista henkilöä kohtaan jolta lähtee henki uskottomuuden tai toisen kumppaniin kajoamisen takia.” Onneksi kommentoijista löytyy tarkempaakin tekstin analysointikykyä: ”Siitähän tässä laulussa ei edes lauleta. Katriina ei ollut kraatarin nainen, muualla kuin kraatarin pään sisällä…” Niin, kraatarin motiivina oli estää vierasta ottamasta jotain jonka hän koki kuuluvan itselleen. Tai kenties hän tiesi ettei hänellä ollut mahdollisuuksia Katriinan suhteen, mutta ei voinut kestää ajatusta siitä että joku toinen, vielä muukalainen, saisi tuon mahdollisuuden. Kraatarin tragedian kautta voimme löytää tärkeän opetuksen: Suutuspäissään ei kannata toimia, silloin voi tehdä peruuttamattomia virheitä. Tunnekuohun vallassa ei kannata tarttua aseeseen, mutta ei kannata myöskään kirjoittaa meilejä eikä instagrampäivityksiä, eikä kommentoida keskustelupalstoilla. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Tutkitaanpa laulun muukalaista ja minkälaista kuvaa hänestä rakennetaan. Hän on yhteisölle tuntematon mies, jonka ulkomuodossa on jotain jonka uskotaan vetävän naisia puoleensa. Hänet nähdään viettelijänä jolle kelpaa vain kylän kaunein tyttö. Katriinan surman jälkeen hänet kuvataan tunteettomana hyväksikäyttäjänä, joka jatkaa naisten naurattamista jossain toisaalla. Näin laulun sepittäjä hänet kuvaa, mutta mitä jos muukalainen olikin vilpitön rakkaudessaan ja murehti syvästi Katriinan kuolemaa? Se ei tietysti sopisi stereotyyppiseen vastakkainasetteluun, eikä sanomaan jota tarinassa halutaan korostaa. Miksi vieras mies kuvataan näin? Keskeinen syy on tietenkin vieraan pelko. Tarina ruokkii vanhoja pelkoja ja epäluuloa muualta tulevia kohtaan. Muukalainen on lähtökohtaisesti paha, ja häntä vastaan on oikein nousta jos omat oikeudet tuntuvat uhatuilta. Laulu väittää että tragedian syynä oli kraatarin suuri rakkaus Katriinaan. Niinkö? Eikö pikemminkin viha ja omistamisenhalu? Tai liekkeihin leimahtanut muukalaisviha? Ehkä balladimme tärkein opetus tässä ajassa onkin se, kuinka tärkeää on oppia suvaitsemaan vierautta ja näkemään muualta tulevissa muutakin kuin uhkaa. Pekka Himangan esitys löytyy YouTubessa haulla ”Pekka Himanka Kankaan kaunis Katriina”. Kirjoittaja viimeistelee taiteellista tohtorintutkintoaan balladeista Sibelius-Akatemiassa. Hän työskentelee Käpylän musiikkiopistossa kansanmusiikkilinjasta vastaavana apulaisrehtorina ja musisoi Freija-yhtyeessä. Vieraan pelko Ville P aul P aasimaa
22 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 FRIGG KHAÏRA ARBY Frigg ja Orquesta Cumbre (CU) 31.10. Korjaamo Ray Lema NZIMBU (DRC/CG/FR/BR) 3.11. Savoy-teatteri Khaïra Arby (ML) 4.11. Savoy-teatteri Camerata Flamenco Project & Anette (ES/FI) 7.11. Vuotalo Piirpauke 40 vuotta 12.11. Sellosali CAMERATA FLAMENCO PROJECT & ANETTE 30.10.–12.11.2015 HELSINKI Koko ohjelma ja lipputiedot: etnosoi.fi Harmonikan huolto ja restaurointi 4 – 8 2 9 1 5 | v i l j o . m a n n e r j o k i @ v a p a a l e h d y k k a . n e t w w w. h a r m o n i k a n r e s t a u r o i n t i . n e t | w w w. v a p a a l e h d y k k a . n e t Tmi Viljo Mannerjoki Harmonikkojen huollot ja korjaukset, viritykset uusiin ja vanhoihin peleihin, restauroinnit vanhoihin harmonikkoihin, olka ja bassoremmit ja ergonomiset PasiProlantioremmit Naantali
23 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 • PELIMANNI-LIITE 23 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 • PELIMANNI-LIITE Kansanmusiikki-lehden liite 3 • 2015 Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenyhdistyksistä esittelyvuorossa Ylä-Savon Kansanmusiikkiyhdistys ry. Yläsavolaisilla on mukavaa yhdessä Peruspelimannit ottavat ilolla vastaan kaikki nuoret soittajat, mutta toisaalta nuoretkin antavat arvon vanhemmille myös sen jälkeen, kun nämä ovat jääneet rivistä pois. Yläsavolaisten hyvästä yhteishengestä ja yhteisöllisyydestä kertoo sekin, että koulutustilaisuuksiin ja esiintymismatkoille lähdetään usein perhekunnittain, vaikka aviopuoliso ei aina soittaisi tai laulaisikaan. 1970-luvulla mukaan tullut kantajoukko on harventunut huomattavasti viime vuosina, mutta samanaikaisesti harmaantuva joukko on saanut opastajikseen nuoria, hyvin koulutettuja naispelimanneja. Yhdistyksen jäsenmäärä on laskenut puheenjohtaja Kari Auvisen mukaan niukasti alle puolen sadan. Anna Janka-Murroksen , Riitta Väisäsen , Anna-Kaisa Tolvasen , Petra Lisitsin-Mantereen ja nyttemmin myös Minna Ollikaisen johdolla yläsavolaiset ovat uudistaneet rohkeasti ohjelmistoaan – ja mikä parasta: vankasti paikalliseen musiikkiperinteeseen tukeutuen. Todettakoon tässä sekin, että nuoret naiset ovat koulutuksen ohessa huolehtineet esimerkillisesti myös pelimanniharrastuksen jatkuvuudesta: muutaman vuoden aikana on pyöräytetty maailmaan jo kymmenkunta tenavaa. Kaksi suurta ovat iskussa Muutamissa kunnissa ei saada enää pelimanniporukkaa kasaan, mutta toisaalta kaksi isompaa ryhmää, Lapinlahdella toimiva Kaskikuusen pelimannit ja Riitta Sihvosen johtama Sonkajärven pelimannit, soivat muhkeammin kuin koskaan. Kun Ylä-Savon pelimannien yhteisesityksiin saadaan vielä mukaan vieremäläisen Haajasen kyläköörin pohjalle rakentunut lauluryhmä, sillä joukolla kehtaa mennä jo isommillekin areenoille. Esimerkiksi viime vuoden Kaustisella yläsavolaiset tekivät komeasti kunniaa sata vuotta sitten syntyneelle savolaiselle säveltäjälle ja kansanmusiikin tallentajalle Ahti Sonniselle . Kaskikuusen pelimannit taas ovat ottaneet sydämen asiakseen lapinlahtelaisen mestaripelimannin ja säveltäjän Kalevi Kainulaisen rikkaan säveltuotannon esiintuomisen ja tallentamisen levyille. Aineksista ei ole pulaa, kun sävellysten määrä on noussut jo yli kolmen sadan... Ylä-Savon pelimanniyhdistys sai synnyinlahjakseen lujat pohjat. Pielaveden kuulujen soittajien Optatus Raatikaisen ja Tuure Niskasen soitteita oli tallennettu jo 1970-luvulle tultaessa. Lisää soitettavaa saatiin nopeasti ennen muuta iisalmelaiselta Taavetti Tenhuselta ja vieremäläiseltä ”Salahmin Sibeliukselta” Martti Tiikkaiselta ja lapinlahtelaiselta Aatu Karppiselta . Kalevi Kainulainen on pitänyt huolen, että uutta soitettavaa on riittänyt myös heidän jälkeensä. Viime aikoina on sävellystyössä ahkeroinut mestari-Kalevin ohessa on myös iisalmelainen Seppo Venäläinen . Ylä-Savon pelimanniyhdistyksessä asiat ovat yhtä mukavasti kuin jenkan tanssissa Vesivehmaalla: siinä menee nuoret sekä vanhat samanlailla... Seppo Kononen Nuoret naisohjaajat ovat pitäneet huolen, että Ylä-Savon pelimanneilla on jatkuvuutta. Lotta Janka-Murros oli viuluineen isompien mukana viime kesän Siilifolkissa. Yläsavolaiset ovat myös laulava ryhmä, kun Haajasen kyläkööriläiset tulivat mukaan ystävineen.
24 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Ensimmäisinä kirkkoon Polkat, rimpat, valssit ja sotiisit ovat yläsavolaisten pelimannien peruskauraa, mutta hengellinen kansanmusiikki on se soiton alue, mihin he ovat vaikuttaneet koko valtakunnan tasolla. Pelimanniseurat käynnistettiin Iisalmessa kahden hanuria soittaneen kirkonmiehen, pastori Esa Hakkaraisen ja kanttori Matti Pulkkisen sekä bassoa soittaneen opettaja Pertti Malisen voimin. Joistakin tosiuskovaisista syntisten soittopelien tuonti kirkkoon tuntui kauhistuttavalta, mutta pelimanniseurat vakiintuivat nopeasti Ylä-Savossa olennaiseksi osaksi seurakuntien uskonelämää. Myös myöhemmin kehitetyt kansanlaulukirkot ovat saavuttaneet suuren suosion. Pelimanniseurojen nimen keksi varpaisjärveläinen viuluja kantelepelimanni Ilta Ovaskainen . Jo vuosikymmeniä yläsavolaiset pelimannit ovat kokoontuneet kesän lopuksi Varpaisjärvelle ”eloveisuisiin”, joissa päivä harjoitellaan ja tarjotaan iltaseuroihin tulleille sitten toivekonsertti hengellisistä sävelmistä. Varpaisjärvellä on tullut myös tavaksi, että pelimannit ovat mukana myös joulumessussa sen kauniissa jugend-tyylin kivikirkossa. Yhteisin voimin koko Savon puolesta Jos yläsavolaisilla on mukavaa keskenään, niin lähennytty on myös maakunnan toisen pelimanniyhteisön, Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa. Ihan käytännön syistä on katsottu, että voimat kokoamalla pienetkin saavat suuria aikaan. Ensimmäinen voimainkoitos oli yhteisesiintyminen Kaustisella vuonna 2007, ja siltä pohjalta pantiin Lapinlahdella pystyyn seuraavana vuonna oma savolainen kansanmusiikkifestivaali Ysti, joka kolme vuotta myöhemmin muuttui Siilifolkiksi. Uusia suuria haasteita on tiedossa, kun Samuelin poloneesi on tulossa Kuopioon talvella 2017 ja Kaustisella pitäisi tarjota parasta savolaista kesällä 2018. Papoilla tekee tiukkaa, mutta eiköhän se onnistune nuorten naisten innoittamana... Kesä meni, ja rahaa jäi vielä taskuunkin. Näin kai voi sanoa myönteishenkisesti nyt, kun Siilifolk ja pelimannien muut suvisoitot on soitettu Pohjois-Savossa. Säät suosivat nyt viidettä Siilifolkia edelliskesää enemmän. Se näkyi heti myös festivaalin tuloksessa. Kuuden päivän aikana Siilinjärven torilla laskettiin käyneen noin 24 000 kuulijaa, mikä ylitti parilla tuhannella tavoitteeksi asetetun kunnan väkiluvun. Eniten väkeä, parisen tuhatta nuorta, veti nuorisoidoli Isaac Elliotin iltakonsertti mutta tunnelmaa riitti myös päivisin, joiden ohjelmasta huolehtivat pääosin maakunnan omat soitto-, lauluja tanssiporukat. Emilia Lajusen , Antti Paalasen tai Pauli Hanhiniemen tapaiset megatähdet takasivat, että Siilifolkissa saatiin maistaa myös tasavallan parhaita kansanmusiikkiherkkuja. Kun väkeä kävi, taloudellinen tuloskin jäi tällä kertaa selkeästi plussan puolelle. Se rohkaisee myös jatkamaan festivaalia ensi kesänä. Siilifolkin takana olevassa Savon kansantaiteen hallituksessa on tehty jo päätös, että vuoden 2016 Siilifolk pidetään 4.7. alkavalla viikolla. Festivaalin muotoa ja organisaatiota joudutaan kuitenkin vielä miettimään saatujen kokemusten pohjalta. Siilifolkin merkitys pohjoissavolaiselle kansankulttuurille on iso. Missäpä muualla nähtäisiin yhden viikon aikana estradilla puolen sataa esiintyjäryhmää ja niiden lähes neljääsataa yksittäistä esiintyjää. Oli ilo huomata, että mukana oli ryhmiä, joille keikka Siilinjärven torille oli niiden ensimmäinen esiintyminen isommilla areenoilla. Kesän 2015 ”laidunkausi” aloitettiin Kaavin Telkkämäen kaskiperinnetilalla pelimannien puskasoitolla viikkoa ennen juhannusta. Paria sataa kuulijaa ilahdutettiin parinkymmenen soittajan yhteisesityksin, mutta myös yksittäiset ryhmät kuten Menevät mimmit, Kuopion pelimannit ja Soitinyhtye Savonia antoivat näytteitä taidoistaan. Siilifolkin jälkeen savolaisiakin jatkoi Kaustiselle. Vakiokävijöistä Kuopion pelimannit pitivät välivuotta, mutta Leppävirran pelimannit jatkoivat sitkeästi yli neljän vuosikymmenen perinnettään. Vesantolaisen Kalevan Kaiun laulavaiset naiset viettivät Kaustisella syntymäpäiviään, ja laulu oli vahvasti mukana myös yläsavolaisten suuressa yhteisesityksessä. Kuopion torilla kansanmusiikkia tehtiin tutuksi Savon kielen seuran järjestämällä murreviikolla heinäkuun puolivälissä. Murretori palasi nyt satamasta ”mualiman navalle” eli varsinaiselle torille keskustaan. Kuulijoita riitti näin ollen satamäärin. Tuuren sottiisi Pielaveden Laukkalassa veti niin kirkon kuin seurantalonkin täyteen kuulijoita. Ja mikä ettei olisi vetänyt, kun omien soittajien jatkoksi oli saatu mukaan Kaustisen purppuripelimannit. Konsta Jylhän ja Viljami Niittykosken sävellysten ohessa saatiin kuulla savolaisena ensiesityksenä purppurien toisen viulistin, mestaripelimanni Asko Hanhikosken sävellyksiä. Hyvin kaustislaisilta nekin kuulostivat. Kuopion pelimannit jatkoivat kesäkauttaan vielä naapurin puolella Pohjois-Karjalassa. Ikolan museoalueen ”pelarivestarit” Nurmeksessa ovat itäisen Suomen uusin pelimannitapahtuma. Puitteet jyhkeine hirsitupineen ovat erinomaiset. Savokarjalaista yhteistyötä kannattaa jatkaa. Yläsavolaisten kesä päättyi perinteiseen tapaan Eloveisuisiin Koskenniemen savupirtissä Varpaisjärvellä. Alulle pantiin ensi kesän iso haaste: Friikoolin messu, joka maakunnassa on kuultu viimeksi vuosituhannen alussa sisäsavolaisten esittämänä. Seppo Kononen Kuulumisia Pohjois-Savosta: Siilifolkissa ennätyskesä Anna Janka-Murros on yksi niistä nuorista ja taitavista kouluttajista, jotka ovat antaneet uutta puhtia Ylä-Savon kansanmusiikkiharrastukselle. Tuuren sottiisissa olivat mukana Kaustisen purppuripelimannit, ja edesmenneen mestaripelimannin kodissa pidetyssä puskasoitossa riitti tunnelmaa. Siilifolkissa jaetun kunnianosoituksen Juokin Malja sai tänä vuonna pelimanni ja soitinrakentaja Eemil Vepsäläinen. Hän on myös Ylä-Savon pelimanniyhdistyksen puheenjohtaja ja Suomen Kansanmusiikkiliiton hallituksen jäsen.
25 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 • PELIMANNI-LIITE ??? ? ? ?? ? ?? ? ??? ?? ?? ? ?? ? ?? ? ?? ???????????????? ????? ? ?? ??? ? ??? ? ? ? ??? ? ?? ? ???????? ? ? ??? ???? ? ???????? ? ? ????? ? ? ???????? ? ? ??? ???? ????? ??? ? ????? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?? ?? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Nuottiliitteen kappaleista Purppurin Alotus löytyy sekä Heikki Nikulan Häämusiikkia kielirajalla -nuottikirjasta että Kaustislaista pelimannimusiikkia 2 -nuottivihkosta hiukan erilaisina versioina. Liitteenä oleva on Häämusiikkia kielirajalla kirjasta, jossa on myös alkuperäinen vanha Samppa Luoman ylöskirjoittama versio. Seuraavan aukeaman mestaripelimanni Markku Tunkkarin (s. 1935) kappaleet Karjalan koskella ja Älä nalkuta ovat hänen julkaisemastaan nuottikirjasta Elämäni Sävelet. Nuottien lisäksi kirjassa kerrotaan säveltäjän pelimanniurasta. Vanha häämarssi Pohjanmaalta löytyy Heikki Nikulan Häämusiikkia kielirajalla -nuottikirjasta. Timo Alakotilan ja Timo Valon Tämmäysopasnuottikirjassa on siitä hiukan erilainen versio. Vuoden 2016 yhteissoittokappaleet Keski-Pohjanmaalta Samuelin Poloneesi pidetään vuonna 2016 Kokkolassa, joten yhteissoittokappaleet on valittu siltä seudulta.
29 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 • PELIMANNI-LIITE Kesä takana ja sen "Onnellisimmat päivät", kuten Kaustisen mainos julisti. Tunnen suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä Uusimaa Kuninkaantielläproduktiomme upeasta toteutuksesta Kaustisella. Palaute kolmensadan esiintyjämme hienosta kokonaisuudesta on ollut loistava. Kiitos kuuluu ihan jokaiselle tanssijalle, soittajalle ja laulajalle. Aleksin Syyssoitossa Stoan 10.10. lauantai-illan konsertissa toteutamme kavalkadimme uudelleen. Teemana on "Aleksis Kiven ja Jean Sibeliuksen jalanjäljillä Kuninkaantiellä Lohjalta Loviisaan". Tuntuu, että kesä on liian lyhyt, niin paljon tapahtumia on ollut. Pienet intiimit kyläsoitot ovat yhtä muistorikkaita kuin isojen estradien festivaalit. Kaustisen soittosalissa Vuokko Kivisaaren työn jatkajina, me juontajat olemme tutustuneet myös uusiin ja taitaviin kansanmusiikkiryhmiin. Erityisesti laulu, myös kansanlaulukuorot, ovat nousussa. Tuttuja esiintyjiä on jännittävä nähdä myös ihan erilaisissa kuvioissa. Tallarin ja Jouko Känsälän esiintyessä alkukesän viileydessä Urjalan Menosten kylän vanhalla tanssilavalla oli hauska nähdä hämäläisyleisön lämpenevän vilttiensä suojassa. Puhti karvahattuineen tempaisi kansainvälisen yleisön mukaansa Seurasaaren juhannuskentällä. Karunan kirkko osoittautui juhannuksena aivan liian pieneksi väen todella tungeksiessa laulamaan Sakaroiden kera kesäisiä lauluja. Pelimannipäiviä ja synttärisoittoja on riittänyt. Kansanmusiikkimessuja on toteutettu Nurmijärvellä, Vantaalla ja Vuosaaressa. Uskomatonta, miten vaikkapa Alakotilan Timo on ehtinyt sukkuloimaan eri puolilla Suomea ja heittänyt siinä välissä ulkomaan keikkaa. Kansanmusiikki-lehden ja JuuriJuhlan tuottama Timon ja Maria Kalaniemen konsertti Etno-Espalla oli hieno. Uusia tapahtumiakin on syntynyt muun muassa Tuusulanjärven rannan Vanhiksen Pelimannipäivä 15.8. Elokuussa Helsingissä järjestetyt EtnoEspa ja Seurasaari Soi rikastuttivat kansanmusiikin kenttää. Xpress-risteily 5.9. Tallinnaan esiintymisineen oli Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdstyksen perinteinen syyskauden aloitus. Yhdistyksemme järjestämänä Vantaan pelimannikurssit ovat Tikkurilassa 14.11. Kaamospelien yhteydessä. Jarmo Romppanen opettaa kaikkia kielisoittimia, Jari Komulainen vetää tanssimusiikin kurssin ja Maija Karhinen-Ilo toteuttaa toivotun esiintymistaidon kurssin. Lisäksi mukana on bulgarialaisen kansanmusiikin opetusta. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle. Ilmoita sähköpostiosoitteesi, jotta saat nuotit. Kurssimaksu on 20 € ja Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen jäsenille 10 €. Hakasalmen huvilan sunnuntaimatineoihin voi ilmoittautua jere.jappinen@ hel.fi. Museo Soikonsertit jatkuvat joka sunnuntai ensi kesään asti. Jos laulun suosio on viime vuosina kasvanut kansanmusiikkiryhmissä, niin myös sanan taikavoima musiikin lomassa. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen Sakaroiden syysmatineassa 18.10. klo 16 Merimieskirkossa Vuosaaressa "Punaiset lumpeet ja Ranskalaiset korot" vievät kaipuun ja rakkauden tunnelmiin. Uudenmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen syyskokous ilmoitetaan yhdistyksemme sivustolla sekä facebook-sivustolla. anja.hinkkanen@gmail.com Uudenmaan nurkka Aikoinn Alastaron Palkeiset kokosivat satoja pelimanneja alkukesän soitantoihin. Nyt tauon jälkeen pari sataa muusikkoa suorastaan ryntäsi Loimaan Alastarolle Ryöntin tilalle Alkukesän kurjat kelit eivät häirinneet, sillä soittopaikkoja oli viidessä tunnelmallisessa sisätilassa, niin navetan vintillä kuin suulissakin. Tilan ravintola palveli mainiosti. Kaukaa matkanneille oli Loimijoen rannassa asuntovaunuja mökkimajoitusta. Esiintyjistä mainittakoon vuoden 2014 Kultaisen harmonikan voittaja Aleksi Laukkanen , Marttilan PiiloPelimannit, Sakalaiskat, mestaripelimanni Teijo Aho, Luunappi ja tietenkin Varsinais-Suomen yhdistyksen omat taiturit : Turun kaksriviset, Möttöläiset jne. Loimaan omista ryhmistä mieleen jäi Tanssiryhmä Hupilaiset ja Ämmät äänessä. Vaikutuksen teki myös loimaalainen Tiina Hirvelä , joka soitti sahalla jazzia. Alastaron Palkeisten perustajat Esa Tiiri ja Matti Merta häärivät järjestelytehtävissä Heidi Antilan ja Lasse Nivalinnan kanssa. Ryötintilan Palkeisista tehdään perinne, lupaili Esa Tiiri. Klas Nyström kukitettiin ja palkittiin kunniakirjalla vuoden 2015 varsinaissuomalaisena pelimannimestarina. Anja Hinkkanen Yhteissoittoa pihalla Palkeiset, Varsinais-Suomen pelimannikesän juhlaa
30 PELIMANNI-LIITE • KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 SuomiAreenan tapahtumaviikolle saatiin pelimanneille loistava tilaisuus esittää kansanmusiikkia. Esiintymispaikkana oli MTV-lava, josta mm. aamu-tv:n lähetykset tehtiin MTV3 -kanavalle. Puolenpäivän aikaan lava oli pelimannien ja esitykset keräsivät hyvin väkeä paikalle jokaisena päivänä. Nähtiinpä yleisössä innokkaimpien ottavan tanssiaskeliakin, niin menevää on kansanmusiikin tahti. Yleisöä viihdyttämässä olivat: Länsirannikon Pelimannit, Kirkhakkine, Paljeklubin musikantit ja Andre van Balen. Ohjelmistossa kuultiin mm. Porin Jussin polkka, Vaalea lempeni, Viinankeittäjän polkka ja Edithin lullupolkka. Viimeisenä esityksenä oli perinteinen Säkkijärven polkka, joka Andren vauhdikkaalla ja taidokkaalla esityksellä kruunasi koko tapahtumaviikon kansanmusiikkiesitykset. Kiitos esiintymismahdollisuudesta SuomiAreenan tuottajalle. Pelimannit tulivat tapahtumaan, esiintyivät ja saivat hyvän palautteen yleisöltä. Kansanmusiikin perinne elää! Pelimannimusiikkia SuomiAreenassa teksti ja kuvat Tuija Paavola Etelä-Pohjanmaan luovien alojen keskus Rytmikorjaamo heräilee elokuussa kesän jälkeen pikku hiljaa eloon. Ensimmäisten joukossa taloa ovat valtaamassa joukko alakoululaisia lapsia aseistautuneina viuluin, haitarein ja kantelein. Kyse on Spelit-festivaalin yhteydessä järjestetystä Spelileiristä. Leirin kahdestakymmenestä osallistujasta saadaan muodostettua kolme pienryhmää. Alkutunnusteluissa aivan kaikki eivät tunnusta halukkuuttaan laulaa. Toisille leiri on ensipuraisu kansanmusiikin maailmaan, toiset ovat harrastaneet jo pidempään. Ensimmäisen leiripäivän lounaaseen mennessä ryhmät miettivät nimiä yhtyeilleen. Ohjelma tuntuu etenevän suunnitellun mukaisesti. Leiripäiviä rytmittävillä tauoilla juodaan mehua ja temmelletään yhdessä. Yhteissoiton lisäksi leirillä tutustutaan kappaleiden tekemiseen sekä elektronisen musiikin yhdistämiseen kansanmusiikkisoittimien kanssa. Elektronisen biitin päälle muodostuu meheviä linjoja viululla ja kanteleella. Toisena leiripäivänä jopa uimakoulu jää kakkossijalle erään nuoren haitaristin riennoissa. Leirillä on hauskempaa. Päättökonsertti toteutetaan ennakkotiedoista poiketen Spelien sijaan Seinäjoen kauppatorilla. Leiriläiset saavat silti muiden festivaalin esiintyjien tapaan Pelimannipassit. Kyyditys keikalle hoidetaan Seinäjoen kaupunkijuna Alvarilla. Konduktöörin tarkastettua liput voi retki alkaa. Matkalla lapset suorittivat viime hetken valmisteluja. Jokainen vastaantulija saa taatusti kuulla, minne joukkio on matkalla. Päätöskonsertissa aurinko paistaa ja pieni jännitys on aistittavissa, enemmän ehkä katsomaan tulleiden vanhempien puolelta. Ensimmäisenä leiripäivänä ilmoilla ollut epävarmuus lauluhalukkuudesta on hävinnyt. Kanteleet saavat kyytiä ja laulut luikautetaan suoraan sydämestä. Rytmikorjaamolla ollut innostuneisuus on saatu valjastettua yhteiseen tekemiseen. Mahtavaa! Spelileirin järjesti lasten ja nuorten rytmimusiikkiverkosto Louhimo, Taideyliopiston SibeliusAkatemian Seinäjoen yksikkö sekä Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry. ww.louhimo.com www.lastenkulttuuri.fi Pohjoismaisia hittibiisejä Spelileirillä Länsirannikon pelimannit Kirkhakkine: Jukka Ritakorpi, Timo Kattila ja Risto Kupari Andre van Balen Tuomo Kallio Piia Kleemola-V älimäki
31 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Mistä on musiikki tehty? Musiikin teoriaa harrastajille ja kiinnostuneille kuuntelijoille Teksti: Roope Aarnio Piirros: Veera Juutinen Melodian soinnuttaminen on pelimannille tärkeä taito. Varsinkin kitaristit, haitaristit, harmoonin ja muiden sointusoitinten soittajat joutuvat soinnuttamaan tämän tästä. Kuinka sitten voi löytää ne oikeat ja parhaiten sopivat soinnut? Kuuntelemalla ja analysoimalla melodiaa. Jos osaa korvakuulolta tai nuottikuvasta analysoida melodian sävelen suhteessa sävellajiin, pystyy perussoinnut löytämään varsin helposti. Soinnuttamisen teoreettinen osaaminen toki helpottaa ja nopeuttaa prosessia. Tässä on hieman vinkkejä alkuun pääsemiseksi. Miten löydän melodiaan sopivat soinnut? & C-duuriasteikon sävelet ja niille sopivat soinnut IV 1. I C F V7 2. G7 3. I C V7 IV 4. F G7 V7 5. I C G7 IV 6. F V7 7. G7 IV 1. I F C ? ? ? ? ? ? ? ? Lisää tietoa soinnutuksesta ja sijaissoinnutuksesta löytyy netistä ja teoriakirjoista. Kuitenkin käytäntö opettaa parhaiten. Kannattaa aloittaa etsimällä sointuja tuttuihin helppoihin lauluihin. Pikkuhiljaa melodiasta alkaa kuulua soinnut yhä selkeämmin ja nopeammin. Sitten vaan jameihin komppailemaan! Vaikka tahdissa olisi useita eri sointuihin kuuluvia säveliä, ei niitä kaikkia tarvitse aina soinnuttaa erikseen. Usein tasaisesti ja melodiaa hitaammin liikkuva soinnutus on paremmin toimiva. Tällöin vahvoilla tahdinosilla olevat sävelet yleensä määräävät sopivimman sointutehon. Sointukulun on hyvä olla itsessään luontevasti etenevä. Eri musiikkityyleissä on olemassa omia yleisiä sointukiertoja ja -rakenteita. Yksi suomalaisen kansanmusiikin keskeisiä sointukulkuja voisi olla esimerkiksi tämä: I I V7 I, IV I V7 I Kyseistä sointukiertoa soittaessa tulee varmasti mieleen useita lauluja: Kukkuva kello, Lintu lensi oksalle, Joulu on taas, Asikkalan puiset rattaat jne… Kokeile kuinka monta laulua itse keksit tällä sointukululla. Sointukulku eri sävellajeissa ™ ™ ™ ™ ™ ™ 1. ™ ™ 2. ™ ™ ™ ™ 24 & Lintu lensi oksalle: vahvoilla tahdinosilla olevat sävelet on numeroitu (poikkeuksena kolmas tahti jossa 7.-sävel tulee heikolla iskulla) sointutehot on merkitty roomalaisilla numeroilla, jotta kappale on helppo säestää myös muista sävellajeista voit kokeilla itse numeroida ja soinnuttaa kolmannella rivillä olevan C-osan melodian I 3. 1. 5. I 3. V7 5. 7. I 1. & (V7) 4. IV 2. I 3. 1. V7 2. 5. 1. I 3. 5. 1. I & œ ™ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ Lintu lensi oksalle: • vahvoilla tahdinosilla olevat sävelet on numeroitu (poikkeuksena kolmas tahti jossa 7. sävel tulee heikolla iskulla) • sointutehot on merkitty roomalaisilla numeroilla, jotta kappale on helppo säestää myös muista sävellajeista • voit kokeilla itse numeroida ja soinnuttaa kolmannella rivillä olevan C-osan melodian A-osa B-osa I I V7 I IV I V7 I C-duuri C C G7 C F C G7 C D-duuri D D A7 D G D A7 D F-duuri F F C7 F Bb F C7 F G-duuri G G D7 G C G D7 G A-duuri A A E7 A D A E7 A Helpot perussäännöt: • Jokaisessa sävellajissa on kolme tärkeintä sointutehoa: I, IV ja V7. • I aste (sävelet 1, 3, 5), IV aste (sävelet 1, 4, 6), V7 aste (sävelet 2, 4, 5, 7). • Jokaiselle asteikon sävelelle on siis 1-2 luontevinta sointua. • Vahvimmat melodiasävelet soinnuttamisen kannalta ovat 2., 3., 6. ja 7., joille on vain yksi sointuvaihtoehto, kun muilla sävelillä (1.,4.,5.,) vaihtoehtoja on kaksi. • Useimmiten kappaleen soinnut alkavat ja päättyvät I-asteelle, ja osien lopuissa on usein V-aste juuri ennen viimeistä I-asteen sointua (esim. IV-V7-I)
32 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Mitä kaikkea teet ja mikä tekemisistä on lähinnä sydäntä? Onni: Soitan kitaraa ja laulan, teen omia lauluja ja sovitan kansanlauluja. Erityisen tärkeitä ovat tekstit sekä tietenkin uuden musiikin löytäminen ja sen kuuntelu. Sitä kautta on mahdollista saada loputtomasti inspiraatiota. Lähimpänä sydäntä on siis kai musiikki itsessään. Tero: Teen töitä musiikkikasvattajana ja esiintyvänä muusikkona, eli kohtaan ihmisiä musiikin äärellä. Muksujen kanssa on aina hienointa! Laulan lähes taukoamatta, joten se lienee aika lähellä sydäntä. Molemmilla lienevät opinnot vielä kesken. Missä vaiheessa olet ja mikä on tavoitteesi? Onni: Tällä hetkellä musiikkiopistotaso ykkösen opinnot ovat kesken. Opiskelen Pakilan musiikkiopistossa kitaraa ja laulua kansanmusiikkipuolella, mutta tulevaisuuden haaveeni olisi päästä opiskelemaan kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiaan. Tero: Valmistuin toissa kesänä musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, musiikkikasvatuksen aineryhmästä. Nyt opiskelen toista vuotta maisteriohjelmassa kansanmusiikin aineryhmässä. Tavoitteeni on elää hetkessä ja kehittää itseäni musiikkimiehenä kokonaisvaltaisesti ja niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Konsta-kilpailussa esitettiin tänä vuonna itse tehtyjä lauluja. Milloin keksit ryhtyä kirjoittamaan lauluja ja kuinka paljon ohjelmistoa on valmiina? Onni: Alunperin kirjoitin englanninkielisiä kappaleita ensimäiselle bändilleni, mutta bändin hajottua vuonna 2013 vaihdoin kielen suomeksi ja aloin syventyä rakastamaani folkmusiikiin. Siitä asti olen kirjoittanut jatkuvasti lauluja, joissa kuuluu sekä perinteinen kansanmusiikki että folkmusiikki. Omiin lauluihini vaikuttaa tosin myös kaikki kuulemani musiikki, joka voi olla kaukana kummastakin. Ohjelmistoa on 20-30 kappaletta, mutta usein uudemmat kappaleet ajavat vanhimpien edelle. Tero: Olen kirjoittanut eli synnyttänyt improvisoinnin kautta lauluja kiihtyvällä tahdilla noin vuodesta 2009. Nyt niistä saisi ehkä kolmisen levyä. Miten luonnehtisit laulujesi aiheita? Onni: Ne ovat ainakin omasta mielestäni melko ympäripyöreitä. Koska olen nuori ihminen, jolla ei ole valtavasti elämänkokemusta, korostuvat kappaleissani usein pohdinnat suurista kysymyksistä, kuten yksinäisyydestä, tulevaisuudesta ja ajan kulumisesta. Toisaalta tarinallisuus kiehtoo myös kovasti erityisesti kansanmusiikissa ja tulevaisuudessa tarkoitus olisi laajentaa kertovampaan suuntaan. Tero: Lauluni kumpuavat suoraan omasta elämästäni. Jollain tasolla olen elänyt kaikki ne tarinat ja elän yhä uudestaan joka kerta kun niitä esitän. Kyse on elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, huumorista, matkoista mielikuvituksen rajoille ja yli. Mikä tekee mies-ja-kitara -yhdistelmästä niin voittamattoman? Voisitko kuvitella käyttäväsi säestyssoittimena jotain muuta maailman soittimista? Onni: Mahtava kysymys! Kansanmusiikin kautta olen itse asiassa oppinut ymmärtämään, että oikeastaan mitä tahansa soitinta voi käyttää laulujen tekemiseen ja esittämiseen. On upeaa, miten soitinten näennäiset rajoitukset on mahdollista kääntää vahvuuksiksi. Kitara ja laulu -yhdistelmä toimii varmasti juuri siksi, että kitara on monipuolinen soitin, jolla on mahdollista tutkia monenlaisia musiikillisia rakenteita verrattain helposti. Itseäni kiehtovat erityisesti kielisoittimet, ja varsinkin sellaiset, jotka ovat kitaraa yksinkertaisempia. Joskus vähemmän on enemmän! Tero: Henkilö ja kitara toimii vähän kuin kahvi ja pulla, reppu ja reissumies, pusu ja pakkanen. Ensi kesänä aion esittää omia kappaleita myös oktaaviviulu-laulu-yhdistelmällä, ja harmooninkin suhteen olen hiukan juoninut. Henkilökohtaisesti tärkeimmäksi nostaisin kuitenkin ihmisäänen huikeat mahdollisuudet säestyssoittimena. Yksin laulaen on jopa mahdollista tuottaa riittävästi musiikillista informaatiota, jotta melodia, sanat, harmoniat ja rytmiikka hoituvat kaikki. Tämän on ehkä parhaiten osoittanut herra Bobby McFerrin , joka ei lakkaa inspiroimasta minua päivittäin. Joko olet ehtinyt levyttää ja tuoko kilpailuvoitto sillä saralla paineita? Onni: Selkeitä suunnitelmia ei ole, mutta olisin ehdottoman kiinnostunut äänittämään musiikkiani. Albumikokonaisuudet kiehtovat. Kilpailuvoitto ei sinällään ole tuonut paineita, se lisää vain kiinnostusta eteenpäin menemiseen. Tero: Omaa folktuotantoani pyrin äänittämään heti kun sopiva julkaisija löytyy. Paineita en ota luotan siihen, että asiat järjestyvät oikein päin ja oikeaan aikaan, kun vain sydäntänsä seuraa. Konsta-kilpailussa laulettiin omia lauluja Pelimannitalon ja Kansanmusiikki-instituutin Konsta Jylhä -kilpailu järjestettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kuudennen kerran. Tänä vuonna kilpailun aiheena oli folk-laulu ja siinä oli kaksi sarjaa: perinne ja vapaa. Ensimmäisen sarjan voitti Onni Rajaniemi ja jälkimmäisen Tero Pajunen. Konsta Jylhä -kilpailun voittajat Onni Rajaniemi (vas.) ja Tero Pajunen. Haastattelu: Sauli Heikkilä Kuva: Lauri Oino
33 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Musiikin harrastamisessa on aina lähtökohtia ja vaikutteita. Seijan kohdalla ne tulevat lapsuudesta, erityisesti äidin suvun puolelta, jossa arvostettiin musiikkia ja lähes kaikki soittivat tai lauloivat. Hän on laulanut pienestä saakka ja pitänyt musiikkia elämään kuuluvana luonnollisena asiana. Nuoruudessaan hän jopa opiskeli musiikin teorian perusteita ja laulamista konservatoriossa. Musiikista ei kuitenkaan tullut ammattia. – Kun oma perhe alkoi kasvaa, aikaa vietettiin lasten harrastusten parissa ja kun lapset varttuivat, minulla jäi enemmän aikaa myös omalle harrastustoiminnalleni. Aikuisiällä aktiivinen kansanmusiikin harrastus käynnistyi 80-luvun alkupuolella Markku Tunkkarin Karpalot-kuorossa. Karpaloissa laulaminen oli kehittävää kolmitai neliäänistä laulamista ja kappaleet harjoiteltiin huolellisesti. – Työväenopistossa toimi myös Markun vetämä pelimanniryhmä, joka oli saanut nimekseen Talkoopelimannit. Yhteistoiminta oli päivänselvää. Veimme tällä porukalla suomalaista kulttuuria ulkomaillekin yhdessä kansantanssijoiden kanssa, ja se oli suurta seikkailua. Kaustisen kansanmusiikkijuhlille osallistuimme säännöllisesti. Talkoopelimanneissa huomattiin, että yhtye tarvitsisi bassonsoittajaa. Basson varteen tarttui ensin Seijan mies Timo, mutta kun hän soitti basson lisäksi myös harmoonia ja haitaria, siirtyi basistin pesti Seijalle. Irlantilaismusiikki innosti Kitaristi Jani Suvannon aloitteesta aloimme soitella myös irlantilaista kansanmusiikkia pienellä porukalla. Viulisti Taisto Paananen muisti vanhan irlantilaisen jigin, joka oli tarttunut hänen korvaansa joskus merillä seilatessa, ja siitä sitten lähdettiin liikkeelle. Irlantilainen kansanmusiikki tempasi mukaansa. Keräsimme lisää irlantilaismusiikkia ja ohjelmistoon tuli mukaan laulujakin. Irlantilainen laulutyyli oli aivan erilainen ja Seija joutui harjoittelmaan kiemuroita nauhurin kanssa pitkään. Seuraavaksi huomattiin, että yhtyeessä tarvittiin tinapilli. Seija ei ollut koskaan soittanut sitä, mutta päätti ottaa senkin haasteen vastaan. – Veimme tätä irkkujuttua eteenpäin koko ajan. Saimme stemmalaulajia, viulistin ja huilistin. Tuli bodhranit ja buzukit niin, että lopulta olimme todellakin irkku bändi asiaan kuuluvine soittimineen. Yhtyeen nimeksi tuli Tate’s Jig Taisto Paanasen mukaan. Kokkolaan perustettiin myös irlantilaisen musiikin yhdistys. Porukka teki yhteistyötä myös muiden suomalaisten soittajien kanssa ja osallistui irlantilaismusiikin kotimaisiin tapahtumiin. Kokkolassakin järjestettiin irlantilaismusiikin ja -tanssin kursseja. Tate’s Jigin toiminta oli intensiivistä ja keikkoja oli paljon. Jaksamisen ja ehtimisen raja tuli vanhemmilla soittajilla vastaan. Pynssin pariskunta ei enää jaksanut kaikkea ansiotyön ja muun elämän ohella. Vuonna 2008 laitettiin Tate’s Jigin pillit pussiin yhteisestä päätöksestä ja lopetimme yhdistyksen oikeaan aikaan. Mutta irlantilaismusiikki jäi sydämiimme. Sen voi aktivoida milloin vain ainakin omaksi ilokseen. Kappaleet eivät häivy mielestä. Tate’s Jigin rinnalla harrastettiin koko ajan muutakin kansanmusiikkia. Talkoopelimannien ohjakset siirtyivät Timon käsiin. Karpalot-kuoro joutui myös päättämään 25 vuotta jatkuneen aktiivisen kautensa haikein mielin. – Pitkäikäinen Talkoopelimannit jatkaa toimintaansa ja myös uudistuu. UuSeija Pynssin laulajan ja soittajan tie Miksi niin monet meistä harrastavat musiikkia koko elämänsä ajan? Miten he pitävät yllä harrastustaan eivätkä näytä koskaan luopuvan siitä? Tällaiset kysymykset saivat minut tutkimaan harrastajasoittajien ja -laulajien kokemusta. Lähdin elämänlaajuista oppimisesta ja oletin, että lähes kaikki harrastavat musiikkia yhdessä muiden kanssa. Vaikka musiikki syntyy soitosta ja laulusta, soiton ja laulun harrastus perustuu toimintaan, vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon. Tutkimukseeni (Johnson 2015) osallistui harrastajasoittajia ja –laulajia, jotka edustavat eri ikäisiä aikuisia ja erilaisia musiikkilajeja kuten kansanmusiikkia, pop/rytmimusiikkia ja kuorolaulua. Kerronnallinen tutkimusaineistoni koostui neljästä syvähaastattelusta. Tietoja tutkimushankkeesta ja lisää harrastajasoittajien tarinoita löytyy osoitteessa http://slideshare.com/eskojohnson Terveydenhoitoalalla työskentelevä 58-vuotias Seija on kansanmusiikin harrastaja vailla vertaa. Hän kertoo tarinansa kansanmusiikin harrastuksesta. Samalla hän peilaa itseään soiton ja laulun harrastajana ja pohtii kansanmusiikin merkitystä omalla kohdallaan. Teksti ja kuvat: Esko Johnson Seija Pynssi (oik.) keikalla Kokkolan torilla irlantilaistanssiryhmänsä kanssa. Puoliso Timo soittaa haitaria.
34 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Vaikka elektronivaikutteet ja eri ääniprosessoinnit ovat läpäisseet kansanmusiikin tekemisen 2000-luvulla vahvasti, on Niitto-debyyttialbuminsa elokuussa 2014 julkaissut Sähköpaimen yksi harvoista puhtaasti sähköiselle nykykansanmusiikille vihkiytyneistä yhtyeistä Suomessa. Yhtyeen jäsenet tunnetaan myös lukuisista projekteistaan akustisen kansanmusiikin saralta, mutta yhdessä he ovat etsineet ja löytäneet uuden, varsin omaleimaisen tapansa tehdä konemusiikkia vankan kansanmusiikkituntemuksensa pohjalta. Amanda Kauranteen mielestä konemusiikki ja arkaainen musiikki ovat sielunveljiä, joita yhdistää pitkä estetiikka. – Konemusiikissa voidaan usein myös pelata minimalistisuudella niin sävelien kuin aihioidenkin suhteen ja se saa korvan avautumaan pienimmillekin muutoksille aivan täsmälleen samalla tavalla kuin vanhemman perinteen musiikissa. Sähköpaimenen soundi on varsin uniikki, mutta akustisen ja koneellisen, menneen ja tulevan yhdistelmä on kiinnostanut muusikoita Suomessakin jo viidellä eri vuosikymmenellä. Suomalaiset kansanmusiikin sähköistäjät Musiikillisia raja-aitoja ylittävä kokeilevuus on ollut yksi suomalaisen kansanmusiikin keskeisimpiä arvoja viimeistään 1970-luvulta lähtien, jolloin perustettiin ensimmäiset kansanmusiikkia eri populaarimusiikkigenreihin fuusioivat yhtyeet. Termi ’nykykansanmusiikki’ vakiintui myöhemmin, mutta sitä käytti ainakin radiotoimittaja Jouko Blomberg jo vuonna 1979, EBU:n Contemporary Folk Music Festival -tapahtuman yhteydessä. Festivaalin yhtyeet – kuten nykykansanmusiikkiyhtyeet tänäkin päivänä – sekoittivat musiikkiinsa ja instrumentaatioonsa vaikutteita jazzista, rockista tai muista populaarimusiikin tyylilajeista ja eri musiikkiperinteistä. Myös äänielektroniikkaa alettiin tuoda kansanmusiikkiin heti 1970-luvun alussa. Suomalaisen kansanmusiikin sähköistäjä ja yksi nykykansanmusiikkigenren pioneeriyhtyeistä oli Paroni Paakkunaisen ja Edward Vesalan 1970 perustama Karelia. Pitkäaikaisemmaksi tämän aikanaan etnojazziksikin kutsutun genren vaikuttajaksi vakiintui vuonna 1974 perustettu Piirpauke, jonka ensimmäisillä levyillä akustiset soittimet olivat soundin keskiössä, mutta toisaalta jo Piirpauke-debyytillä kuultiin Hasse Wallin sähkökitaroiden lisäksi elektronimuusikko Otto Romanowskin syntetisaattoriefektejä. Niistä tunnetuimmaksi muodostui EMS Putneylla toteutettu Konevitsan kirkonkellojen tuuliäänimaisema. Suomalaisittain merkittäviä kansanmusiikin sähköistäjiä ovat olleet myös sähkökanteleet Salamakannel-yhtyeelle jo vuonna 1983 tehnyt Jussi Ala-Kuha , soitinrakentajamestari Rauno Nieminen sekä konserttikanteleen sähköversion 1990-luvun lopussa luonut Hannu Koistinen. Sähköpaimenet meillä ja muualla 1990-luvulla kolmen ruotsalaisen kansanmuusikon ja suomalaisten kansanlaulajien Sanna Kurki-Suonion ja Tellu Paulaston (nyk. Turkka-Saari) Hedningarnasta muodostui erittäin keskeinen vaikuttaja pohjoismaisen elektronisen nykykansanmusiikin kehityksessä. Björn Tollinin akustisista lyömäsoittimistaan prosessoimat perkussioluupit ja Anders Staken (Norudde) sekä Hållbus Totte Mattsonin sähköistetyt skandinaaviset kielija jousisoittimet loivat perustan Hedningarnan soundille, joka valloitti niin kansanmusiikkikuin rockklubitkin Pohjoismaissa ja muun muassa Espanjassa. Sähköpaimenet – äänielektroniikan ja kansanmusiikin yhdistäjät – Sähköpaimen ilmestyi minulle kuumehoureessa kuoroleirillä kesällä 2008. Uneksuin yhtyeestä, jossa Eero Grundström soittaisi koneita ja Kirsi Ojala puhaltimia ja minä laulaisin. Toteuttaisimme arkaaisia säveliä sähköisellä säröllä ja toisimme arkistoäänitteiden suhisevaa estetiikkaa lavalle musiikkina, muistelee kansanmuusikko–toimittaja Amanda Kauranne. Sähköpaimen perustettiin 2010-luvun alussa. sia soittajia kaivataan riveihin, varsinkin viulisteja. Jatkuvaa koulutusta Seija ja Timo ovat hankkineet jatkuvasti lisäoppia. Antti Järvelän pelimannikurssille Orivedellä osoittautui aivan mahtavaksi. – Antin pelimannikurssilla perustettiin valtakunnallinen kasanmusiikkiyhtye nimeltä Orivesi All Stars, jossa olemme mukana. Se on tuonut lisää innostusta soittoomme ja sen kautta on tullut uusia soittokavereita. Koska Timokin on lähtöisin musiikkisuvusta, harrastetaan perheen ja sukulaisten kesken musisointia aina kun mahdollista. Seijan mielestä kaikkein parasta on se, että saa olla lastenlapsienkin musiikkitouhuissa mukana. Lasten ja koko sosiaalisen verkoston suhtautuminen musiikkiharrastukseen on ollut myönteistä. Se on ollut tärkeä ja kannustava tekijä. Kansanmusiikki on edelleen kiinnostanut Seijaa vuosi vuodelta enemmän. Niin perinteinen kuin sovitettukin. – Perinteiset kappaleet muistuttavat, millaista on soitettu ennen ja uudet sovitukset ovat haastavampia ja siksi mielekkäämpiä. Seija kokee, että musiikkiharrastuksessa saa oppia aina uutta ja kehittää vielä vanhanakin taitojaan. Irlantilaismusiikkikin tuli kuvaan mukaan uudestaan, kun hän meni mukaan tanssimaan irlantilaistansseja.– Musiikin piirissä voin olla oma itseni. Sieltä löytyy aina jotakin uutta ja innostavaa. Musiikki – yhdessä liikuntaharrastusten kanssa – auttaa jaksamaan ja pitämään elämän tasapainossa. Olen myös onnellinen siitä, että voimme antaa tällaisen perinnön omille lapsillemme ja lastenlapsille. Mielestäni se on hyvin arvokasta. Mikko H. Haapoja
Yhtyeen rockja konemusiikillisia elementtejä sisältäneistä levyistä ensimmäinen (Kaksi!) myi Ruotsissa yli 35000 kappaletta. Oman alueen musiikkiperinteen modernisointi, myös konemusiikillisin keinoin, on maailmanlaajuinen ilmiö. Sähköpaimen-yhtyeen Amanda Kauranne toteaakin, että joka maassa on omat sähköpaimenensa ja yhtyeistä kuuluu kiinnostavasti kunkin maan kansanmusiikki läpi. – Eräs hauskimmista on Edaq Italiasta. Omiksi, läheisimmiksi konemusiikillisiksi vaikuttajikseen Kauranne luettelee islantilais-brooklynläisen Björkin sekä kotimaisista kansanmusiikkikuvioista tutut Teemu Korpipään (SO III), Tuomas Norvion (Johanna Juhola Reaktori) ja totta kai Eero Grundströminkin, joka sähkömusisoi Sähköpaimenen ohella muun muassa Anne-Mari Kivimäen Aikapyörässä. – Tykkään kuluttaa myös Tiiu Helinän ja The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyeiden levyjä. Mutta kyllähän se Björk suurin ja kaunein on. Luupperi löytyi puolestaan Veera Voiman soolokeikkoja kuunnellessa. – Sävellän improillen ja luuppaus tuntui paitsi hyvältä työkalulta siihen, myös keinolta laajentaa omaa ilmaisuani äänellä. Siitä sitten lähti into tehdä tuota kaikkea muutakin. Efekti vai ydin? Taustatekijänä Sähköpaimen-yhtyeelle oli Amanda Kauranteen unen ja liveluuppausinnostuksen lisäksi vuonna 2008 Suvi Oskalan , Eero Grundströmin , Teija Nikun , Ilkka Heinosen , Kukka Lehdon , Topi Korhosen ja visualisoija Saija Nojosen luoma Jamit Tuonelassa -projekti, joka sai haudasta nousseet pelimannit musisoimaan yhdessä elävien muusikoiden kanssa Grundströmin sähkötoteutusten kautta. 2000-luvun kansanmusiikissa sähköisten soitinten ja ääniohjelmoinnin yhdisteleminen akustiseen soittoon ja lauluun onkin alati yleistynyt. Yhtenä esimerkkinä myös populaarin nykykansanmusiikin tunnetuin yhtye Värttinä, joka siirtyi syksyllä 2009 aiempaa sähköisempään ilmaisuun Matti Kallion korvatessa haitarillaan ja syntetisaattoreillaan yhtyeen instrumentaatioon henkilövaihdosten myötä jäänyttä aukkoa. Elektronista nykykansanmusiikkia on tehty laajasti myös eri teatterikappaleisiin ja muihin yhteisproduktioihin näyttämö-, tanssija videotaiteiden kanssa. Keskeisimpiä ”sähkökansanmuusikoita” ovat 2000-luvun Suomessa olleet Eero Grundströmin sekä Teemu Korpipään ja Tuomas Norvion (Verneri Lumi) ohella sähkökanneltaja Timo Väänänen ja punkjouhikisti Pekko Käppi . Yksi 1990-luvulta asti tärkeä tekijä ja vaikuttaja on ollut myös Samuli Kosmisen ja Kimmo Pohjosen Kluster. 2010-luvun nykykansanmusiikissa äänielektroniikka on luonnollinen elementti ainakin jollain tasolla liki yhtyeen kuin yhtyeen instrumentaatiossa. Kokonaisvaltaisesti ja nollapisteestä konemusiikkifuusionsa rakentaneen Sähköpaimenen musiikkia voi kuitenkin kuvata elektroniseksi nykykansanmusiikiksi ytimiään myöten. – Eero on Sähköpaimenen myötä kehitellyt ja löytänyt ihan oman tapansa tehdä konemusiikkia, toteaa Kauranne. – Siinä on kansanmusiikin tyylisesti paljon improvisaatiota ja reagointia hetkeen. Asioita on tietysti valmisteltu etukäteen, mutta jokainen konsertti ja treeni on erilainen, koska Eero oikeasti soittaa omaa settiään – äänien ja säröjen sinfoniaorkesteriaan. Eeron konemaailmassa on arkistonauhojen estetiikkaa, säksätystä ja kohinaa, jolle me kaikki perinteeseen hurahtaneet olemme altistuneet ja johon kenties rakastuneetkin vahalieriöille ja kelanauhoille tallennettuja ääniä kuunnellessa. Tapa säveltää – Sointuajattelu on itselleni vierasta, mutta äänten, melodioiden keskinäinen kasaaminen tuo ikään kuin yhteen sitä informaatiota, miten maailma minulle soi, pohtii Amanda Kauranne. Äänielektroniikan hyödyntäminen onkin yksi tapa säveltää. – Äänillä on myös mahdollista tuoda ilmi jotain hyvin konkreettisia aistitai muistikokemuksia. Jokin oma viesti, jota haluaa välittää, voi olla selkeämpi selkeästi meille tunnistettavassa äänessä – ambulanssissa, veden solinassa… Uusi kansanmusiikki taipuu moneen ja konemusiikin tekniikat siinä sivussa avartavat musiikin tekemisen mahdollisuuksia moninkertaisesti. Rajattomuus voi koitua haasteeksikin. Sähköpaimen-yhtyeen kohdalla sekä kansanmusiikin että projektiin päätyneen elektronisen soittimiston tuntemus onkin hankittu huolella ja pitkän ajan kanssa. Sähköpaimenen ja muidenkin elektronisten nykykansanmusiikkiyhtyeiden julkaisuilta voi odottaa monipuolisia, pohdittuja musiikillisia ratkaisuja, mutta onneksi myös yllätyksellisyyttä. – Olemme kai kaikki äänifriikkejä. Itse, samoin kuin Eero, teen nauhoituksia kuten jotkut toiset ottavat valokuvia. Olen äänittänyt valtavat määrät esimerkiksi erilaisia puroja, meriä, rännejä ja sateita lähestulkoon kaikissa paikoissa, missä olen kulkenut Grönlannista Borneoon. Sähköpaimen sitten tuo näitä meidän reissunauhoja ja elämyksiä yhteen. Siinä on myös jotain urbaanin ihmisen luontokokemuksesta, betonin harmaudesta ja sieltä esiin puskevista voikukista, jotka aina, aina voittavat! Jorma Air ola 35 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Sähköpaimen levynjulkaisukeikalla Helsingin Korkeasaaren Karhulinnassa. Eero Grundström (vas.), Amanda Kauranne, Kirsi Ojala.
36 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Laululla ei tässä yhteydessä tarkoiteta sitä yhtä laulua, minkä kurssilainen on ohjeistettu tuomaan mukanaan neljä päivää kestävälle matkalle. Laululla tarkoitetaan omaa ääntä ja rohkeutta laulaa muille. Vaikka kurssilla kiinnitetään huomiota myös laulutekniikkaan, oman sävellajin löytämiseen ja sävelkorkeuksien puhtauteen, pääasia on kuitenkin muualla. Kurssilaiset oppivat ymmärtämään, miksi laulavat, mistä laulamisessa on kysymys ja kuinka uskaltavat esiintyä muille. – Eräällä kurssilla Eijalle (Ahvo) ja minulle sanottiin, että te olette niinkuin laulun kätilöitä, muistelee Susanna Haavisto. Susanna puhuu lähes koko ajan memuodossa. Se toinen on useimmiten Eija Ahvo, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä yhtä pitkään kuin on esiintynyt. Siitä lähti myös Laulunkieli-kurssi yli kaksikymmentä vuotta sitten. – Esa Helasvuo pyysi meitä pitämään kurssia Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle laulun tulkinnasta. Perinteisesti päähuomio akateemisessa opetuksessa on ollut laulamisen tekniikassa ja äänen puhtaudessa. Tulkinnastakin varmasti puhutaan, mutta ei siinä määrin kuin Susanna ja Eija, jotka pitävät itseään nimenomaan tarinankertojina. Huomaamattaan naiset tulivat sohineeksi akatemian raja-aitoja. – Kerroin kurssista ohjaaja Marianne Mykkäselle ja hän kiinnostui siitä niin, että teki Yleisradiolle dokumentin Mestariluokka. Intensiivistä opetusta Dokumentin ja akatemiaopetuksen jälkeen ystävykset innostuivat jatkamaan kurssien järjestämistä omin päin ja niin syntyi Laulunkieli. Kursseja järjestettiin Eija Ahvon kotona ja ne olivat äärettömän intensiivisiä rupeamia. – Maanantaiaamusta lauantai-iltapäivään elimme, söimme, saunoimme ja nukuimme yhdessä. Joka päivä työskenneltiin iltakymmeneen ja kurssi päätettiin kotikonserttiin, jonne kutsuttiin kurssilaisten ystävät ja kyläläiset. Haapavedellä työparina on ollut kahtena vuonna Marianne Oivo. Häneen Susanna tutustui vuosituhannen vaihteessa Haapavedellä, kun oli pitämässä Laulunkieli-kurssia Eijan kanssa. Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen satunnaisella yhteisellä synttärikeikalla tuli kipinä, että yhteistyötä olisi hienoa jatkaa. – Marianne ei ole vain säestäjä vaan hän heittäytyy tilanteisiin koko persoonallaan. Vapauttaa, rohkaisee ja antaa kivoja vinkkejä. Kun minulta loppuvat sanat, hän jatkaa. Yhteistyö on hyvin saumatonta. Kurssin puitteet Haapavedellä – ehkä myös ikä ja kokemus – ovat vaikuttaneet siihen, että kurssin ei ole tarvinnut olla aivan niin intensiivinen kuin alkuaikoina. Kurssi alkaa maanantaiaamuna ja konsertti pidetään torstai-iltana. Ryhmä työskentelee päivittäin seitsemän tuntia ja se on riittävästi. Vaikka tempo on rauhallinen ja rento, intensiivisyys vie voimia. Ollaan tekemisissä syvien tunteiden kanssa. Haapavedellä synnytettiin laulua Haapaveden kansanmusiikkifestivaalin yhteydessä pidettävien kurssien joukossa oli viime kesänä kolmatta kertaa peräkkäin Susanna Haaviston ja Marianne Oivon pitämä Laulunkieli-kurssi. Vaikka kurssilla lauletaan myös yhdessä ja stemmoissa, kurssin syvin tarkoitus on löytää laulu jokaisen kurssilaisen sisältä. Teksti ja kuvat: Sauli Heikkilä Susanna haavisto vietti viime vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaa. Vaikka nykyään hän ohjaa ja kirjoittaa paljon, on suurin rakkauksista laulu.
37 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 – Kurssilaiset eivät usein tiedä, mikä heidät on sinne tuonut. Loppuviikosta ei ole mitään epäselvää. Oppitaan myös kuuntelemalla Laulunkielen konsertin tunnelmasta voi saada aavistuksen siitä, millaisen prosessin kurssilaiset käyvät läpi. Kun ensimmäinen laulaja astuu lavalle pää jännityksestä täristen, kokoaa itsensä ympärillään olevien uusien ystävien tuella ja alkaa laulaa tarkoittaen jokaista sanaa, alkavat yleisön kyyneleet virrata. Yksi toisensa jälkeen astuu piiristä esille ja tuo oman laulunsa muille epäröimättä ja rohkeana. Kasvaneena siihen, että voi katsoa yleisöä avoimesti ja laulaa laulunsa. Viikossa on tapahtunut ihme. – Sanon maanantai-aamun ensimmäisessä tapaamisessa, että nyt olette hieman kirein kasvoin epävarmoina siitä, mihin on tultu. Huomenna olette hieman kauniimpia ja kurssin loputtua olette hyvin kauniita. Jokainen aamu alkaa pitkällä Mariannen vetämällä äänenavauksella ja Susannan ohjaamilla hengitysharjoituksilla. Niihin käytetään tunti. Aikojen kuluessa ruumiiseen tulleita – ja uuden tilanteen tuomia – jännityksiä puretaan ja haetaan yhteyttä omaan ääneen. Sitten opetellaan loppukonsertissa laulettava yhteislaulu. Moni laulaa stemmoja ensimmäistä kertaa elämässään. Jokainen laulaa myös – kenenkään kommentoimatta – oman kurssille tuomansa laulun. Kurssilla myös puhutaan paljon. – Joskus jotakin tuskastuttaa se, että ei pääse laulamaan tarpeeksi, vaan pitää puhua ja kuunnella toisten harjoittelemista. Susanna on kuitenkin todennut, että se on äärettömän tärkeää. Hän ei ole kiinnostunut välttämättä siitä, mitä työtä kurssilainen tekee tai mistä hän tulee. Tärkeää on se, miksi hän on tullut kurssille ja millainen lauluhistoria ja suhde laulamiseen kurssilaisella on. Muitten kuuntelemisesta ja katselemisesta oppii yhtä paljon kuin omasta tekemisestään ja palautteesta. Toisena päivänä kurssilaisista tuntuu, että takana olisi jo kaksi viikkoa. Laulamisen avulla tutustuminen ja rhmäytyminen on tehokasta. Myös konsertin maasta kuuhun ulottuvien laulujen järjestys syntyy nopeasti luonnollista tietä. Jokaiselle laululle löytyy kaveri. Kavereita löytyy myös kurssilaisista ja usein kurssilaiset saattavat pitää yhteyttä pitkäänkin esimerkiksi Facebook-ryhmien kautta. Susannan aika on ollut siinä vaiheessa astua sivuun. Vaikutusta muuhunkin elämään Jokainen kurssilainen ja ryhmä on erilainen. Jotkut ovat lähes ammattilaisia ja joku ei ole laulanut koulun jälkeen. Kohtaamiset ovat aina ainutlaatuisia, vaikka kurssin kokonaisuus onkin muotoutunut vuosien aikana. Kokemus on tuonut opettajalle pelottomuuden. Reppuun kerääntyneistä kokemuksista on ammennettavaa loputtomasti ja uskaltaa kohdata myös hetkellisen neuvottomuuden. Susannalle laulaminen on hengittämistä. Hän kuvailee rotkoksi 2000-luvun alussa ollutta kahdeksan kuukauden jaksoa, jolloin ääni katosi äänihuulileik kauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Isolle osalle ihmisiä äänellä on äärettömän iso merkitys. Susanna kertoo esimerkin henkilöstä, jonka opettaja oli vaientanut kolmeksikymmeneksi vuodeksi römähtämällä nauruun laulukokeen alussa. Kurssilla Susanna oli hienovaraisesti ja lähes pakottamalla saanut hänet laulamaan erilaisilla tunteilla pientä kertosäkeistöä. Tilanne päättyi siihen, että lukkiintunut ihminen puhkesi laulamaan suloisella äänellä saaden koko muun kurssin kyynelehtimään valtoimenaan. Samalla oikeni myös vuosien vino ryhti. Laulunkieli-kursseilla ei tavoitella ihmeitä. Vain oman laulun löytymistä. Mutta on hyvin tavallista, että sillä on vaikutusta myös muuhun elämään. Siihen, miten uskalletaan mennä tilainteisiin ja miten uskalletaan elää. Kun kurssilaisten ryhmää ei ole enää tukena, niin entä sitten? – Hengitellään, tehdään opittuja harjoituksia. Muistetaan, että kaikki ovat sinun puolellasi. Ja mokaaminen ei ole vaarallista. Ei kävelemään opetteleva lapsikaan mieti muksahduksia vaan nousee ja lähtee uudestaan liikkeelle. Susanna Haavisto • kirjoittaa käsikirjoituksia monenlaisiin produktioihin • ohjaa ja näyttelee • laulaa Pakko saada laulaa -, Piafja Olavi Virta – laulaja -esityksissä Marianne Oivo • opettaa Kaustisen Evankelisella opistolla kansanmusiikkia ja ilmaisuaineita sekä musiikkilukiossa pianonsoittoa • soittaa ja laulaa vierailevana muusikkona Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksessa ja laulaa T for Three -yhtyeessä • Kaustisella mukana mm. Musiikki ry:ssä ja Kamarimusiikkiyhdistyksessä ja pitää erilaisia musiikkikursseja Seuraava Laulunkieli-kurssi Kaustisen Evankelisellä Kansanopistolla keväällä ja Haapavedellä kesällä. In memoriam Juhani Hult Juhani ”Jussi” Hult, syvällisesti pohjoiskarjalaiseen pelimannimusiikkiin vaikuttanut pelimanni, on poissa. Juhani syntyi Konnevedellä 19.12.1933 maanviljelijäperheeseen ja osoitti jo pienestä pitäen kiinnostusta musiikkiin. Keskikouluikäisenä hän rakensi ensimmäisen viulun Joka Poikalehden ohjeiden mukaan ja samojen ohjeiden mukaan syntyi kaiken kaikkiaan viisi viulua. Juhanin merkitys pohjoiskarjalaisessa kansanmusiikissa ja pelimannihengen nostattajana oli suuri. Muutettuaan Joensuuhun 1971 hän oli keskeinen henkilö Pirttivaaran pelimanneissa ja toimi 1990luvun alussa Pohjois-Karjalan kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtajana. Hän oli myös mukana perustamassa Joen Sottiisi -ryhmää sekä Kihauksen pelimannileiriä. Joen Sottiisi kansanopiston ryhmänä elää edelleen. Juhanin laaja-alaisuutta musiikin suhteen kuvaa se, että hän oli perustamassa myös harrastelijasoittajien sinfoniaorkesteria ja oli aktiivinen myös Joensuun yliopiston orkesterissa. Juhani piti suuressa arvossa pelimanniperinnettä ja kansanmusiikkia ylipäätään. Tärkeää oli osata soittaa korvakuulolta ja ulkoa erilaisia kappaleita. Juhani teki myös omia sävellyksiä. Juhani Hultin poismeno jättää suuren aukon pohjoiskarjalaiseen pelimanniperinteeseen. Juhanin älykäs huumori ja ehtymätön halu soittaa tulivat ilmi monesti erityisesti Kihauksen pelimannileireillä, joissa Juhani oli usein viimeinen jalkeilla ollut soittaja, mutta myös ensimmäisenä aamulla virittämässä viuluaan. Myös Juhanin tarinankerronta ja muistelukset olivat tärkeä osa leirin henkeä. Juhani Hult oli sielultaan aito pelimanni sivistynyt, huumorintajuinen ja sosiaalinen ihminen, joita ominaisuuksia parhailla pelimanneilla on aina. Sitä perintöä haluamme kunnioittaa ja viedä sitä eteenpäin jatkossa. Ari Tarkiainen ja Pertti Nissinen
38 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Irlantilaisen musiikin harrastus Oulussa on jatkunut myös jo vuosikymmeniä. Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten oli kaupungissa muutama irlantilaista musiikkia soittava yhtye. Jameja – irlantilaisittain sessions järjestettiin satunnaisesti. Innostus kasvoi ja vuosituhannen vaihteen jälkeen jameja ryhdyttiin järjestämään säännöllisemmin ja lopulta katsottiin tarpeelliseksi järjestäytyä oman yhdistyksen alle ja vuoden 2005 lopulla perustettiin The Irish Music Society of Oulu. Yhdistyksen vetäjäksi valittiin vuosituhannen vaihteessa kaupunkiin muuttanut vahvat irlantilaiset sukujuuret omannut amerikkalainen Brent Cassidy . – Perustamista juhlittiin maaliskuussa 2006 konsertilla, jossa soitti kolme yhtyettä ja huolimatta kipakasta 30 asteen pakkasesta konsertti oli loppuunmyyty, muistelee Cassidy. Saman vuoden lokakuussa järjestettiin ensimmäinen festivaali. Kymmenen vuoden aikana festivaali on noussut pienin askelin erääksi merkittävimmistä irlantilaista musiikkia ja kulttuuria esittelevistä festivaaleista Pohjois-Euroopassa. Festivaaleilla on vieraillut Cassidyn mukaan 60 000 vierasta ja iso joukko maailman merkittävimpiä irlantilaisen musiikin yhtyeitä. Festivaalin järjestäminen vaatii aina intohimoista suhtautumista musiikkiin, mutta myös paljon työtä. Oulun festivaalin salaisuudeksi Cassidy mainitsee intohimon lisäksi ankaran tiimityön, kokemuksen ja luottamuksen. – Vaikka olemme ottaneet riskejäkin, on festivaali kehittynyt omalla painollaan. Sitä on siivittänyt hieno tunnelma ja hyvä maine muusikoiden, fanien ja yleisön keskuudessa. The Chieftains kruunaa juhlafestivaalin Tämän vuoden kirkkain tähti festivaalilla on varmasti The Chieftains. Yhtye on saavuttanut kuusi kertaa arvostetuimman yhdysvaltalaisen musiikkialan palkinnon, Grammyn ja se on julkaissut puoli vuosisataa kestäneellä urallaan yli 40 levyä. Muita esille nostettavia yhtyeitä udeltaessa Cassidy suorastaan huokaisee. Vaikka yhtyeistä voi nostaa Flookin kaksikymmentävuotisen uran, laulajalauluntekijä ja kitaristi John Doylen saamat huikeat arviot tai nopeasti nimeä tekevän Réaltan suomalaisten yhtyeiden, luentojen ja muun oheisohjelman lisäksi, nousee tärkeimmäksi asiaksi kuitenkin tunnelma. – Festivaaliyleisö unohtaa sen, että ovat Suomessa. Tunnelma on niin irlantilainen, maalailee Cassidy. Cassidy on seurannut irlantilaisen musiikin innostusta Suomessa jo viisitoista vuotta. Nykyään Oulussa on parisen kymmentä irlantilaista musiikkia soittavaa muusikkoa ja jameja ei tarvitse enää edes mainostaa. Jotkut matkustavat Pohjanlahden toiselta puolen soittamaan sessioissa. Se on osoitus Oulun irkkujamien vetovoimasta. Myös irlantilaisen tanssin opetus ja harrastus on vakiintunutta. – Mielestäni tietoisuus irlantilaisesta musiikista ja kulttuurista on suurempaa kuin koskaan. Yksi syy siihen on tietenkin se, että suomalaiset ja irlantilaiset tulevat hyvin toimeen ja käsitys hauskanpidosta on samankaltainen. Pohjoisen laajennettu perhe Brent Cassidy on alunperin kotoisin Pohjois-Caroliinasta. Juuri ennen valmistumista yliopistosta tuli tarve paeta päätöstä, mitä tehdä loppuelämä. Yliopiston lopettamisen sijaan hän päätti lähteä opiskelemaan johonkin, joka olisi kotiseudun vastakohta. Kaikki. Kulttuuri, kieli, ilmasto, ihmiset ja elämäntapa. Tie toi lopulta Ouluun, koska hänen yliopistollaan oli yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa. Ensimmäinen kuukausi oli kauhea, mutta Cassidy päätti sinnitellä vuoden loppuun. Jotain merkittävää amerikanirlantilaisen ja Oulun välillä tapahtui, koska hän palasi kotiyliopistoonsa vain vuodeksi, valmistui ja muutti Ouluun pysyvästi 1999. Oulun irlantilaisen kulttuurin ympärillä touhuavasta porukasta on tullut ikäänkuin laajennettu perhe ja intohimo irlantilaista musiikkia ja festivaalin järjestämistä kohtaan on syvempi kuin koskaan. Festivaaliväsymyksestä ei ole tietoakaan. Brent ja vapaaehtoiset nauttivat saadessaan tarjota yleisölle irlantilaisen kulttuurin parhainta antia ja pitävät samalla itsekin hauskaa. Kymmenennen juhlafestivaalin kynnyksellä ei ole syytä ryhtyä ennustamaan tulevaisuutta vaikka ideoita tuleville vuosille on jo runsaasti. – Se on palapeli, joka valmistuu luonnollista tietä ensi keväänä. Ensi vuosi on ensi vuosi ja se voi odottaa. Nyt nautitaan tästä festivaalista, elämme jännittäviä aikoja, hehkuttaa Cassidy. Irlanti-innostusta pohjolassa Irlantilaisella musiikilla ja kulttuurilla on Suomessa ollut vankka kannattajajoukko jo vuosikymmeniä. Suomi-Irlanti -seura perustettiin jo 1954. Seuran useille paikkakunnille levittäytyvä festivaali on tänä vuonna jo kolmaskymmenes. Hiljaisempien aikojen jälkeen tapahtuma on jälleen laajentumassa. Suomen merkittävimmäksi irlantilaisen musiikin tapahtumaksi on kuitenkin noussut oululainen The Irish Festival of Oulu. Brent Cassidyn yhtye Droichead Haapavedellä 2015. Yhtyeessä soittavat Samppa Saarinen (vas), Anna Luusua, Vesku Niemelin, Jani Suvanto ja Brent. Teksti: Sauli Heikkilä Kuva: Ari Karjalainen
39 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 In memoriam: Henry J. Mäki Surumarssi Potilasta soi Laihialla Kaustisen festivaaliviikon aikaan. Mestaripelimanni Henry J. ”Junnu” Mäki nukkui ikiuneen 6.7.2015. Kotitalo Potilanmäellä näki hänen koko elämänkaarensa. Soittoharrastuksen Junnu aloitti jo nuorena huuliharpulla ja kaksirivisellä haitarilla, oppi-isänään mestaripelimanni Tauno Krossi . Molemmat työskentelivät Laihian metalli Oy:ssä ja taisipa ruokatunnilla välillä soida huuliharppukin. Krossin ohella tärkeimpiin soittokavereihin lukeutui poikansa Harri ja Laihian pelimanneissa eri aikakausina soittaneet pelimannit. Hän soitti Laihian pelimanneissa vuodesta 1957 lähtien, toimi myöhemmin ohjaajana ja opetti myös kaksirivisen soittoa. Junnu oli värikäs persoona, rehti, iloinen ja aina pilke silmäkulmassa oikea vanhankansan pelimanni! Lavaesiintyminen oli varmaa ja soittotyyli sielukasta ja rytmikästä, perinteistä soittoa ilman krumeluureja. ”S´oli varmahan sellaane, jottei paljo anteeks pyyrelty ..” kertoi Harri isänsä soittotyylistä. Aktiiviaikanaan Junnu osallistui kilpailuihin, esiintyi kansanmusiikkitapahtumissa, radiossa ja TV:ssä. Vaikka tapahtumien osalta tahti hiipui, hän oli silti aina hengessä mukana. Kilpailuihin hän panosti tosissaan, harjoitteli kovasti jopa työpaikallaan. Tuloksena usein mitalisijoja. Soittamisen ohella hän myös sävelsi omia kappaleita. Monipuoliselle perinteisen soittotyylin taitajalle ja vaalijalle myönnettiin mestaripelimannin arvo vuonna 1994. Junnun vaimolla ja kolmella lapsella perheineen sekä pelimanneilla on omat tarinat ja muistomme. Musiikki ja muistot elävät. Katja Lampinen Pelimanniystävä In memoriam: Jaakko Laasanen Kanteletaiteilija ja -opettaja Jaakko Laasanen kuoli Iisalmessa elokuun 1. päivänä 85-vuotiaana. Hän oli syntynyt Vetelissä 25.2.1930. Isä, Leander Laasanen oli tunnettu kanteleensoittaja ja rakentaja. Jaakko Laasanen alkoi soittaa 12–13-vuotiaana ja myös esiintyä kotiseutunsa juhlissa. Sisaruksista monet soittivat kannelta, ja Laasasilla oli 1947–1955 perheyhtye. 1960-luvulla Ylä-Savossa ei ollut kanteleharrastusta nimeksikään. Jaakko Laasanen soitteli seudulla vuosien ajan yksin. Kanteleensoittajana hän nousi esille Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, joilla hän esiintyi 20 vuoden ajan yksin, mestaripelimanni Tuure Niskasen ja myöhemmin oman kanteleyhtyeensä kanssa. Laasasen soittoa kuultiin usein radiossa. Kantele vei miehen esiintymismatkoille lähes kaikkiin Euroopan maihin ja eri maiden TV-ohjelmiin. Laasanen alkoi opettaa kanteleensoittoa Iisalmessa 1971. Kymmenen innokkaan tytön ryhmästä kehkeytyi maineikas yhtye, Jaakon kanteletytöt. Esiintymisiä riitti, ja pitipä yhtye Tamminiemessä yksityiskonsertin presidentti Urho Kekkosellekin . Valtakunnallisia mestaruuksia monista eri kilpailuista ropisi niin solisteille, yhtyeelle kuin ohjaajallekin. Jaakko Laasanen opetti aktiivisesti lukemattomissa opistoissa, kursseilla ja leireillä ja oli myös käynnistämässä leiritoimintaa useilla paikkakunnilla. Oppilaita kertyi lähes 600. Jaakko Laasanen kuului Kanteleliiton perustamisesta 1977 lähtien liiton johtokuntaan, toimi 1985–1989 sen varapuheenjohtajana ja oli luomassa perinteisen kanteleensoiton taitomerkkijärjestelmää. Pitkä ja ansiokas kanteletyö sai laajalti arvostusta: hänelle myönnettiin Kalevalan juhlavuoden mitali 1985, Kanteleliiton Kultakantelepalkinto 1987, Folk Music Festival -plaketti 1989, Iisalmen taidepalkinto 1990 sekä valtion taiteilijaeläke. Anna-Liisa Tenhunen tutkija Jaakko Laasasen kanteleoppilas InMemoriam Martta Rantamäki Martta Rantamäen (19.10.1930 25.5.2015) oli tarkoitus tulla tyttärensä Anna-Liisan kanssa esiintymään Joupiska Soi -tapahtumaan vielä toukokuussa, mutta Anna-Liisa ilmoitti äitinsä olevan sairaalassa eivätkä he pääsekään esiintymään. Parin päivän päästä siitä tuli suruviesti: Martta on nukkunut pois. Martan soittajan ura alkoi viisivuotiaana kun isä osti kaksirivisen haitarin. Jo samana iltana Martta oppi soittamaan Emma-valssin. Martan isä kuoli tyttären ollessa vasta seitsemänvuotias. Noihin aikoihin veljet myivät kaksirivisen pois ja ostivat tilalle viisirivisen haitarin. Sillä Martta sitten opetteli soittamaan ja jo kymmenvuotiaana hän soitteli häissä. Vuonna 1949 Martta (o.s Peltola) avioitui kuortanelaisen Otto Rantamäen kanssa. Otolla oli viisirivinen haitari, ja Martallekin piti saada kunnollinen soitin, mutta sellaiseen oli varaa vasta 25 vuotta myöhemmin. Kunnon haitarin myötä alkoi tulla sävellyksiäkin, kuin itsestään. Sävellyksiä tuli yhteensä yli kolmisensataa, joista ainakin puolet on nuotinnettu. Aluksi Martta käytti apuvoimia, mutta hankittuaan kansalaisopistosta riittävät taidot, hän alkoi nuotintaa sävellyksensä itse. Sanoitukset olivat myös omia. Merja Rantamäen ensimmäisellä levyllä on äitinsä kappale Muistoja Alajoelta. Martta säesti miehensä Oton kanssa myös Alajärvi-kuoroa sekä Alajärven Nuorisoseuran tanhuryhmää. Lisäksi he kiersivät Rantamäen perheyhtyeen nimellä tyttärensä Anna-Liisan kera kansanmusiikkitapahtumia monien vuosien ajan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja Eteläpohjalaisissa Speleissä he olivat vakituisia esiintyjiä. Martan sävellyksiä on tallennettuna sekä nuottikirjoina että äänitteinä. Martta Rantamäkeä jäivät kaipaamaan lapset, lapsenlapset sekä suuri joukko pelimanniystäviä . Anneli Aho
40 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 40 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 LEVYT Kansanmusiikki-lehti pyrkii huomioimaan mahdollisimman kattavasti Suomessa ilmestyvät alan julkaisut. Levypalstalle tarkoitetut levyt lähetetään osoitteella Kansanmusiikki-lehti, Halkosuontie 93 A, 00660 Helsinki. Topi Saha: Nykyaika Warner Music Finland Topi Sahan kolmas levy ilmestyi toukokuussa. CD:n julkaisijana toimi edellisen levyn tapaan mahtiyhtiö Warner. Laulut ovat sävelen ja sanoituksen osalta Topin käsialaa kahta poikkeusta lukuunottamatta: mukana on trad-teksti Kaksi kuninkaanlasta sekä Eric Peltoniemen klassikko Kävelin kerran. Edellisen levyn tapaan musiikki soi hienosti, taustoissa on usein pääosassa akustisen kitaran ja pianon vuoropuhelu. Toistuvan, usein hiukan hypnoottisen kompin päälle on lisätty hienoja jousija puhallinosuuksia. Topin ”viipyilevä” laulutapa toimii hyvin, ja kokonaisuus on ehjä ja persoonallinen. Valitettavasti biisien joukosta ei kuitenkaan taida löytyä yleisön suosikkia. En ole kuullut lauluja juuri radiokanavilta eli tämäkään levy ei taida nostaa Topi Sahaa marginaalista julkisuuteen. Tämä on harmi, sillä tämä hieno musiikkigenre kaipaisi kipeästi läpimurtoja. Hannu Virtanen Bill Hota & The Pulvers Kolome komiaa ”Ookko valamis rokkaamaan?” tiedustelee Bill Hota & The Pulvers neljännellä kokopitkällään ja melkoisen rockhenkinen pohjalaistrio tällä kertaa onkin. Parinkymmenen vuoden rajapyykin jo tovi sitten ohittanut BHP turvautuu materiaalissaan tällä kertaa pääosin ulkoisiin kynäniekkoihin ja mikäpä on turvautuessa kun luottopiiristä löytyy muun muassa AP Sarjannon, J. Karjalaisen ja Hannu Sepposen kaltaisia tekijöitä. Toisaalta Kyösti Järvelän säveltämät ”Kalakutta” ja ”Syrämmaa” sekä yhtyeen yhteiseksi sävellykseksi ja tälläkin levyllä vierailevan ulkojäsen Esko Takamäen sanoittamaksi merkitty nimikappale osoittavat, että ryhmä selviäisi varmasti ominkin neuvoin. Tekstit pitäytyvät kautta linjan perinteisellä BHP-osastolla keskittyen suurilta osin miehen mieleen ja mietteisiin naisen vierellä tai poissa siitä. Nimikappale on takuuvarma keikkayleisön villitsijä ja ”Kaunis poika” piilotettuine Steppenwolf-lainoineen pohtii, olisiko sitä kuitenkaan parempi olla vaikka ulkomuotoa olisikin annettu enemmän. Herkullisimmin maaliin osuvat Sarjannon kirjoittama ”Maailman luonnonsäätiön humppa” sekä Hannu Sepposen maratonotsikko ”Miksi kaikki naiset aina rakastuvat pelimannirenttuihin?”. ”Syrän repii” taas alkaa vaikuttaa hieman jankkaavalta viimeistään puoli minuuttia ennen loppua, hyvästä ideastaan huolimatta. Tästä eteenpäin BHP tekee kuitenkin korjausliikkeen takaisin taattuun laatuun. Antti-J. Janka-Murros Pohjola Project: Pohjola Project Pilfink Records 2015 Yhdellä sanalla kuvattuna Pohjola Projectin musiikki on täyteläistä. Antti Pohjolan ja Pauliina Pajalan viulut soivat mehukkaasti yhteen ja tälle duolle on onneksi annettu tarpeeksi tilaa. Vahvan viulismin voittokulkua myötäilee ja nostaa seuraavalle tasolle Timo Alakotilan säestys. Pohjola Projectin musiikki on tietyllä tavalla eleetöntä ja rehellistä: Pohjolan sävellyksissä ja pääasiassa soittajakaverien kanssa tehdyissä sovituksissa ei kikkailla liikoja, vaan musisoidaan perusasioiden äärellä. Musiikista ei kuitenkaan puutu kekseliäisyyttä tai vaihtelevuutta. Eri tanssilajien, sävyjen ja nyanssien vuorottelu puhuttelee ja vie mennessään. Esimerkiksi viulukaksikon soittaman, riipaisevan Marian surumarssin jälkeen sydän sulaa, kun Alakotila aloittaa pianolla herkän yksiäänisesti Alapolskan: tämä maestro saa kuulijan sielun väreilemään yhdellä ainoalla äänelläkin. Parasta trion musiikissa on, että se tempaa tanssijalat mukaansa ja uppoaa kokonaisvaltaisesti sisimpään. Arja Kangasniemi Uniruukki Uniruukki on kantelistin, basistin ja rumpalin progressiivista neo-etnoa soittava yhtye. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa itäistä kantele-perinnettä, häivähdyksiä eurooppalaisesta jazzista Anssi Tikanmäen ja Pekka Pohjolan viitoittamasta polusta kansallissointiseen instrumentaali-fuusioon. Kanneltaja Aino Ruotasen sävelkynällä kirjoitetut kappaleet ovat monipolvisia ja isompia kokonaisuuksia hahmottavia teoksia. Kappaleet liikkuvat usein epätavallisissakin sekatahtilajeissa, mutta vaikutelma musiikista on luonteva ja selkeä, ilman sekatahtilajeihin yleisesti yhdistettyä teennäisyyttä. Läpi levyn soitanta tuo esiin musikaalisuutta sekä sävellyksellisesti että sovituksellisesti. Kanteleen sointi on rytmimusiikkiin sopivasti rapea, mutta soittimelle ominainen heleys kuuluu silti. Jo tämän levyn perusteella uskaltaa sanoa, että kantelerintamalla vuosi 2015 on aivan oivallinen. Teemu Eerola Rosa Latva: Uni (RJL1503) 2015 Rosa Latvan minilevyn tunnelma on nimensä mukaan unenomainen, mystinen. Se pitää kuulijaa otteessaan – eikä tästä unesta edes halua herätä. Latvan ääni taipuu hennosta kirkkaudesta alkukantaiseen voimaan. Viimeisessä kappaleessa kuullaan katebushmaista kuulautta ja äänen intensiivisyyttä, joihin ihastuin. Musiikissaan Latva yhdistelee rohkeasti eri kansanja popmusiikkityylejä ja tekee sen erittäin tyylikkäästi, samoin kuin piano-, kanteleja konesäestykset. Monipuolinen muusikko on tehnyt yhtä perinteistä kappaletta lukuun ottamatta kaiken musiikissaan itse äänitystä, miksausta ja tuottamista myöten. Hieman vierastin sitä, että levyllä on sekä suomenettä englanninkielisiä sanoituksia. Kun mukana on myös äänimaiseman päälle kerrottu satu, joka on kyllä hienosti toteutettu, koin kokonaisuuden epäyhtenäiseksi. Olisin mielelläni kuullut Latvalta enemmän kuin kuusi kappaletta, jolloin olisi jäänyt enemmän aikaa totuttautua kielen vaihdokseenkin. Arja Kangasniemi
41 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 41 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Anneli ja Aukusti: Rahapolskaa Edesmennyt evijärveläinen mestaripelimanni Erkki Metsäpelto oli ravakka viulupelimanni, jonka soitteista Tallarin Ritva Talvitie kokosi mainion nuottikirjan ja myös äänitteen kirjan perään. Mestari on poissa, mutta hänen ”tämmärinsä”, vimpeliläinen Aukusti Viitaniemi paukuttaa vielä harmoonillaan tahtia nuoruuden innolla nyt, kun hän on saanut soittokaverikseen nuoremman polven taitavan viulistin Anneli Ahon. Yhteistyön tuloksena syntynyt Rahapolskaa-levy tekee kunniaa Metsäpellon soittotyylille tavalla, josta mestari itsekin olisi ollut ihmeissään. Polskat ja polkat lähtevät ”puusta” railakkaan konstailemattomasti. Anneli Aho on kertonut, että Metsäpellon tyyli valkeni hänelle vasta pitkällisen kuuntelun jälkeen. Mutta kun oivallus sitten tuli, se oli menoa! Vaivattomasti Ahon viulusta lähtevät myös Otto Hotakaisen tai Konsta Jylhän kappaleet, mutta ”Metsäpellon musiikki on parasta, mitä tiedän”. Aukusti Viitaniemi on jo kuitannut oman mestarikirjansa Kaustiselta, ja yhtäläiset mestaripelimannin ainekset on myös Anneli Ahossa. Se on kuultu moneen kertaan esimerkiksi Kaustisella jo ennen viime kesänä valmistunutta äänitettäkin. Rahapolskasta ei pelimannimusiikki parane. Seppo Kononen Jussi Roponen: Tunteella Tapani Peltoniemen uusinta musiikkia Yleisradio on lähtenyt näyttävästi mukaan Seinäjoen kesäisille tangomarkkinoille, mutta soiko radiossa tango muina vuodenaikoina? Eipä juuri, sillä maan kuunnelluimman radiokanavan, Radio Suomen, musiikkivastaavien mielestä sen pitää olla poppia. Tango ja muu vanha suomalainen tanssimusiikki jäävät tällä menolla pakostakin vieraiksi nuoremmille sukupolville. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat kasvaneet Toivo Kärjen ja hänen aikalaistensa hengessä. Jotain uutta pitäisi olla heillekin tarjolla, kun joukko on kuitenkin miljoonapäinen. Ja onneksi tuota uutta myös vielä ilmenee. Kaustislainen Tapani Peltoniemi on yksi suomalaisen iskelmäperinteen jatkajia, ja tuoreella Tunteella -levyllä Jussi Roponen tulkitsee kaksitoista hänen uutta tanssikappalettaan. Roposen ääni on miellyttävän rauhallinen, hyviä lauluja ei pilata turhalla hosumisella. Taustaorkesterin soittimina ovat vain hanuri ja kitara, mutta tekniikan avulla musiikki soi muhkean täyteläisenä Pauli Lahtisen sovituksina. Joku kysyy, ovatko tunnetta hehkuvat tanssikappaleet kansanmusiikkia? Jo vain, sillä samanlaista tanssimusaahan ovat olleet aikanaan myös ne pelimannien sotiisit, rimpat ja vinteliskat. joita nyt kansanmusiikkina soitellaan. Seppo Kononen Valma & Varsinaiset: Jalat alta (omakustanne, VALMA15) Onpa mukava löytää arvosteltavien joukosta näin onnistunut levykokonaisuus, tunnelmallisia levynkansia myöten! Valma & Varsinaisten kappaleet ovat kaikki omaa tuotantoa ja erittäin toimivia sekä sävelten että sanoitusten suhteen. Erityisen paljon pidän niistä kappaleista, joissa vakavuus ja suru ovat taustalla läsnä. Ne eivät silti ole mitään raastavia itkuvirsiä vaan kauniita tunnetuokioita. Yhtyeen kuuden muusikon tausta on Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen oppaineessa. Laulusolisti ja lähes kaikkien kappaleiden tekijä on lahjakas Vilma Talvitie. Solistina hän ei ole päällekäyvän ekspressiivinen vaan ilmaisee tunnekirjoa pienin herkin sävyin kuulaalla äänellään. Talvitien pianon lisäksi kaikki muut soittimet ovat jousija kielisoittimia, mikä antaa hienon luomutunnelman koko levylle. Soitto on esimerkillisen laadukasta ja puhdasta (eikä silti hajuttomaksi hiottua!). Kansanmusiikki on ymmärtääkseni ollut yhtyeelle ratkaiseva inspiraation lähde. Näen tämäntyyppisen laulutuotannon hyvänä jatkumona kansanlauluperinteelle. Kansanmusiikki on henkisesti läsnä, samoin kuin moni muu musiikkilaji, jota tekijät ovat elämänsä aikana kuunnelleet. Suosittelen tutustumaan! Tove Djupsjöbacka MPP Marttilan Piilopelimannit: Hyvää iltaa Ilmajoki MPPVPLJ 2015. Vuonna 1969 perustettu Marttilan Piilopelimannit Ilma joelta on julkaissut esikoislevynsä tultuaan valituksi Eteläpohjalaisten Spelien Speliyhtyeeksi 2015. Ovat kuulemma kyllä kiertäneet festivaaleja ja kansanmusiikkitapahtumia kymmenen vuoden ajan. Piilossa ovat nämä mainiot mieslaulajat olleetkin. Itse törmäsin laulajiin ensi kerran Lappajärven Loiskeissa. Levy rakentuu kuplettityyppisistä lauluista. Mukana myös koko joukko perinteisiä kansanlauluja, tuttuja pohjalaisia. Lauluntekijöiden listalla ovat Jussi Asu, Erkki Rankaviita, Tatu Pekkarinen, Heikki Perttu, Tapani Lahikainen (mainio kupletti Haitarikilpailut), Arto Juurakko ja Rauhalan veljesparvesta Veli ja Pekka. Monipuolista ohjelmistoa, jossa selvästi perinteiset laulut soivat raikkaammin kuin uudemmat kupletit. Kotiseutuhenkeä tihkuvissa lauluissa kuten nimikappale Hyvää iltaa Ilmajoki ja Annelin laulu vilisee henkilönimiä (mm. ilmeisen kuvitteellinen Manu Iikkoo Jaakkoo Kaappoo), jotka jäävät ei-paikkakuntalaiselle vieraiksi. Mutta sanoista saa ainakin selvän. Antti Koiranen Sorrowhearts: Once Called Home Tamperelainen Sorrowhearts on päässyt matkallaan jo kolmanteen pitkäsoittoonsa, mutta allekirjoittaneelle yhtye oli uusi tuttavuus. ”Once Called Home” rakentaa vankkaa taloa sille tontille, jota ovat paaluttaneet niin The Pogues kuin Flogging Mollykin. Kotimaan puolelta tämänkaltaisia yhtyeitä ei kuitenkaan liikaa ole löytynyt, joten yhtye lunastaa hyvin paikkansa samassa kaanonissa. Parhaimmillaan Sorrowhearts onkin pitäytyessään tällä yllämainitulla kelttirockin areenalla. Solistina toimiva Sami AlaLahti pystyy välttämään suurimmat sudenkuopat uskottavassa englannin ääntämisessä. Ainoastaan muutaman kerran koko levyn aikana laulu lipsahtaa härmäläiselle nuotille. Teksteissä kulkeva ”all for one and one for all”-henki ja ”enemmän on enemmän”-ajattelu paitsi sopii, myös kuuluu tämäntyylisen musiikin sovituksiin kertosäkeiden äijäkööreineen ja ”kädet ilmaan”-komppeineen. Levyn päättää luonnollisesti suurieleiseksi rakennettu folkballadi. Aivan samanlaiseen hurmioituneeseen hulluuteen kuin alussa mainitut brittilähtöiset bändit Sorrowhearts ei yllä mutta jättää halun nähdä yhtye keikkamuodossaan. Antti-J. Janka-Murros
LEVYT 42 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Eero Turkka & Dragan Milev: Big Road Blues Muun muassa Svängistä ja mainiosta (ja liian harvoin keikkailevasta) Trepaanit-yhtyeestä tuttu Eero Turkka on lyöttäytynyt bulgarialaisen taitelijan ja bluesdiggarin Dragan Milevin kanssa studioon ja työstänyt yllättävän toimivan kunnianosoituksen bluesin legendoille. Yllättävän sikäli, että levyllä ei ole mitään kikkailua tai muuta ihmeellistä kuin tiukasti perinteessä pysyvän soiton ja laulun hyvä taso. Duon (Turkka: laulu, kitarat ja huuliharppu / Milev: tynnyribasso, pesulauta, perkussiot) työstämä paketti kattaa joukon bluesin perusklassikoita, esikuvinaan mm. Son House, Muddy Waters, Sleepy John Estes ja John Lee Hooker, ja ellen olisi tietoisesti laittanut juuri tätä levyä soimaan, olisin luullut sen olevan jokin levyhyllyni country-bluesäänitteistä, jonka olemassaolon olin unohtanut. Voi tietenkin kysyä, miksi levy on tehty, mutta ihan hyvä vastaus on, että miksipä ei: jos pelimannit tykkäävät tästä itse, niin mukavahan sitä on saada muidenkin kuulla, varsinkin kun bluesin sielu on otettu syvällisesti haltuun. Ja jos levy saa jonkun löytämään alkuperäiset klassikot, niin aina parempi. Itselleni levy herätti ennen kaikkea innostuksen päästä kuulemaan duoa elävänä: keikalla tämä toiminee muutaman olusen ryydittämänä todella hyvin. Milevin blues-aiheisia maalauksia löytyy muuten googlaamalla, niiden ja tämän taltioinnin perusteella voipi miestä kuvata termillä varsinainen blues-diggari. Ja Turkan Eeronkin tekemisissä on bluesin henki ollut usein taustalla, musiikin tyylistä riippumatta. Paul Silfverberg Tango-orkesteri Unto: Yön tummat siivet Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiäänitteitä 145, 2015 Tango-orkesteri Unton soittajisto on varsinainen nykykansanmusiikin dream team: Timo Alakotila pianossa, Johanna Juhola haitarissa, Mauno Järvelä viulun varressa, Petri Hakala kitaran kimpussa ja Hannu Rantanen basistina. Vaikka tämä nostatti itselleni etukäteen melkoiset odotukset, ne ylittyivät: kerta kaikkiaan huikean tyylitajuista ja tilanteen salliessa myös virtuoottista soittoa, jossa kerrankin yhdistyvät toimivalla tavalla suomalaisen ja argentiinalaisen tangon ominaispiirteet. Laulaja Pirjo Aittomäen taustasta löytyy etenkin teatteria ja musikaaleja sekä lauluyhtye How Many Sisters. Hurjatempoisella levyn aloitusraidalla Juna hänen alttosointinsa ei vielä täysin auennut, mutta kolmas kappale, Jos minut vielä kohtaat vakuutti minut lopulta. Kyllä Unto on nyt Pirjonsa löytänyt. Erityisen upeita ovat myös levyn muut hitaammat kappaleet, erityisesti Timo Alakotilan sävelkynästä lähteneet kappaleet Hyljätty ja Humalapuu. Niissä soitto on samalla sekä äärettömän herkkää että rytmisesti elävää ja Aittomäen teatteritausta nostaa hienot tekstit upeasti esiin. Toivo Kärjen kaksi Suomi-tangoa eivät oikein argentiinalaistyylisiksi väänny tämänkään porukan näpeissä, mutta monelle ne saattavat olla juuri se avain, minkä kautta levy aukeaa. Kuluneesta Kotkan ruususta on tehty varsin toimiva sovitus. Kun vielä äänityskin on hyvä, ei levyä voi kuin suositella. Oman lähipiirin riemuksi, tai aivan erityisesti lahjaksi ulkomaisille tutuille. Paul Silfverberg Petty Pilgrims: Eedeniksi luultiin Petty Pilgrims on julkaissut esikoisalbumillaan valikoiman tuttuja laluja Brittein saarilta ja Amerikan mantereelta suomeksi käännettynä. Pääosin AP Sarjannon ja Jaakko Heinimäen kynistä syntyneet tekstit ovat kautta linjan laadukkaasti ja alkuperäisille tarinoille uskollisesti käännettyjä. Soitto kulkee vähintään yhtä sujuvasti. Materiaali on valtaosin perinteisiä sävelmiä, mutta mukana on myös lainamateriaalia Stephen Fosterilta ja muutamalta uudemmaltakin tekijältä. Yhtyeen vahvuus on yllämainitun tulkinnan lisäksi myös useamman päävokalistin käyttö. Suurimman osan ajasta solistin hommia hoitavat myös useita kielisoittimia ja huuliharppua soittava Sarjanto sekä basisti Tuomas Laitila. Myös viulua ja oktaaviviulua hallinnoiva Ilona Jokiranta ja jälleen useampaa kielisoitinta kaulassaan kantava Heinimäki saavat omat soolonumeronsa. Näistä etenkin Jokirannan tulkitsema nimikkokappale on äärimmäisen koskettava ja tuo mieleen amerikkalaisten countryfolk-yhtyeiden lisäksi myös kotoisen Pihasoittajat. Ainoa pieni kauneusvirhe muuten maittavassa levyssä on päätösraitana kuultava klassikko ”Goodnight Irene”, joka esitetään alkuperäiskielellä. Omana kappaleenaan se on toki toimiva, mutta tusinan suomenkielisen kappaleen jälkeen hyppää kovin irrallisen kuuloiseksi. Antti-J. Janka-Murros Kardemimmit: ”Onni” Neljän nuoren naisen lauluja soitinyhtye Kardemimmien uusin levy on koskettavaa kansanrunouden tulkintaa. Nimikkokappaleen sanat ovat Lauri Viidan, muiden sävelmien sanoitukset ovat kansanperinteestä. Ensi kuulemalta levyn ei uskoisi sisältävän vain kaksi perinnesävelmää. Suurin osa kappaleista on esittäjien itsensä käsialaa. Maija Pokelan, Jutta Rahmelin ja Leeni Wegeliuksen sävellykset sopivat erinomaisesti laulujen teksteihin. Yhtyeen neljäs taitaja on Anna Wegelius. Ohjelmistossa säilyy pääosin Onni punaisena lankana, joskaan Kuoleman viikatemiehessä en sitä löytänyt. Synkästä aiheestaan huolimatta sen melodia olisi antanut mahdollisuuksia eloisammalle rytmitykselle. Kaikkien muidenkin sävelmien sovitukset myötäilevät yhtyeen modernia linjausta. Vanhemman pelimannin korvissa perinteestä poikkeavat rytmilliset koukerot ja uneliaat bassokulut kuulostavat paikoin etäisiltä. Kardemimmit tuntevat vanhempaa perinnettä. Olisinkin kaivannut enemmän pelimannimusiikin perussointuja ja ennen kaikkea menevää rytmiä. Lyhyinä pätkinä sitä löytyy muutamista kappaleista. Lemmenlaulussa on keinuva ja mukaansatempaava rytmi. Kardemimmeillä on muotoutunut oma tulkinnallinen sävelja sovituskielensä. Laulujen tulkinnoissa on jo kypsyyttä ja voimaa, mikä onkin tarpeen, sillä sanoituksissa on paikoin vahvaakin sanomaa, kuten esimerkiksi sävelmässä Oi ihminen. En aina ymmärrä muillakin uudemmilla kansanlaulajilla yleistä ilmiötä, jossa pitkiä melodisia lausekkeita lauletaan aiaa aaijaaa... Kardemimmien upeat tekniset ja tulkinnalliset taidot eivät ole vain lauletussa ohjelmistossa. Olisin kaivannut joitain pelkästään soitettuja kappaleita, joskin sävelmissä on soitinosuuksiakin. Näin taitavien muusikoiden käsissä 15-kielisillä kanteleilla ja suurkanteleella voisi olla paljon kerrottavaa ilman lauluakin. Kardemimmit ovat tämänpäivän oman alueensa huippuja. Kari Dahlblom
43 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Unto Kukka, Raimo Hentonen, Kalevi Sumen ja Esko Holappa: Soittajan tervehdys Unto Kukka on kansanmusiikin ystäville tuttu mandoliinimies Iin laulupelimanneista. Iiläiset ovat tallentaneet soittoaan ja lauluaan viime aikoina kiitettävästi, mutta Soittajan tervehdys -levyllä laulajille suodaan vapaapäivä ja annetaan maniskan helistä komppiryhmän säestyksellä. Kuikka on taitava soittaja, joten hänet kelpaa panna myös solistisiin tehtäviin. Soittajan tervehdys -cd:lle on valittu kahdeksantoista kappaletta, jotka kertovat Kukan monipuolisesta musiikkimausta. Nimikappale on aitoa kaustislaista siinä missä KruunuMarjaanan polskakin, mutta mieluisia kappaleita on poimittu niin irlantilaisesta, italialaisesta, kreikkalaisesta ja ruotsalaisesta perinteestä. Onpa mukana myös pieni maistiainen Makedoniasta. Mandoliinilla on vankka asema tämän päivän kansanmusiikissa, kun nuori polvi on havainnut sen erinomaiseksi komppisoittimeksi. Soolosoittajia on vähemmän. Kaikilla on oma tyylinsä, ja paikallaan on, että sitä tallennetaan myös jälkipolville. Unto Kukan käsissä mandoliini soi tyylikkään keveästi ja puhtaasti. Seppo Kononen Imre Peemot: Breath of Wind Salgyn Khat Tuvan throat singing techniques Imre Peemotilla on aidoimman kuuloinen tuvalainen höömeiääni Suomessa ja siksi tämä "uusi" levy Imreltä on mieluisa yllätys. Lainausmerkit siksi, että levy on äänitetty jo 2009-2010. Imren ääni soi levyllä komeasti. Hän hallitsee käytännössä kaikki tuvalaisen kurkkulaulun eli höömein tyylit, kerrotaanpa kansiteksteissä levyllä olevan jopa uusia, Imren nimeämiä tyylejä. Tämä istuu hyvin tuvalaiseen perinteeseen, peruskurkkulaulutekniikoita voi varioida loppumattomiin Sisällöllisesti ja äänimaailmaltaan levy sulautuu täydellisesti tuvalaiseen höömei-levytarjontaan. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, sillä puhtaasti musiikkielämyksenä levy on useiden tuvalaisten levyjen tapaan hiukan yksitoikkoinen. Levyn nimen mukaisesti sillä esitellään enimmäkseen juuri erilaisia laulutekniikoita, ja musiikilliset yllätykset ovat melko niukassa. Levylle upotettuja maisemoivia taustaääniä on hiukan liikaakin. Tulen rätinää ja vastaavaa ei ihan joka laulun taustalla välittäisi kuunnella. Levyn kohokohta on Imren sävellys inkeriläiseen tekstiin. ”Tuvasta kosinnassa” kulttuurien sulautuminen onnistuu mainosti. Tämän tapaiset kulttuurien risteymät tuottavat usein mielenkiintoisia lopputuloksia. Odotankin mielenkiinnolla uudelleen aktivoituneelta Imreltä uutta tuotantoa. Jari Ilmonen Unaja: Unaja Omakustanne / SibA Folk Music Recordings Kardemimmeistä tutut Maija Pokela ja Jutta Rahmel ovat tehneet modernimman suomifolkin raikkaimman ja kauneimman vokaali-kantelejulkaisun. Lukuisat vaikutteet yltävät suomalaisesta kansanperinteestä aina Ameriikasta Afrikkaan, kuin myös voimakkaisiin popsävyihin. Levy on hienostuneesti ja kiinnostavasti sovitettu ja levylle saatu talteen Unajan sävyrikas virtuoottisuus. Levyn koskettavimmaksi tunnelmapalaksi nostaisin Rahmelin hittisävellyksen Siivet. Monien maailmojen laidoilla kiertelystä huolimatta kokonaisuus on yllättävän tasapainoinen. Odotan innolla jatkoa ja ehkä vielä kokonaistyylin istahtamista seuraavalle levylle. Näistä lähtökohdista suunta voi olla mikä tahansa. Kuunneltavaa riittää varmasti perinteisemmän instrumentaalikanteleen, kuin myös tyylitajuisesti rakennetun laulufuusion ystäville. Suvi Sistonen Gillian Stevens ja Timo Väänänen: Sounds from Solitude – ääniä yksinäisyydestä TRCD00017, 2015 Yksinäisyys voi soida monella eri tavalla. Gillian Stevensin säveltämässä kantelekonsertossa Ääniä yksinäisyydestä tämän teeman ympärille punotaan vangitseva verkko. Solistina taituroi kanneltaja Timo Väänänen rinnallaan jouset, huilut ja lyömäsoittimet. Monet eri genrerajat ylittävä konsertto on unenomainen, mutta vahva tarina, jossa luontoaiheiset osat sulautuvat toisiinsa ilman taukoja. Improvisaatiolla on merkittävä rooli ja esimerkiksi Väänäselle tyypillinen glissandomainen soittotapa on musiikissa vahvasti läsnä. Osittain sen varjopuolena tämä laaja teos sisältää runsaasti toistoa niin melodisesti kuin rytmisestikin käyden paikoin lähellä jo liiallisuuden äärirajaa. Konserttoon on kuitenkin ladattu tiloja ja tunnelmia äärilaidasta toiseen: kuulijalle tarjoillaan svengaavan rytmikkäästi kaikkea kauneuden ja herkkyyden lämmöstä painajaismaiseen ahdistukseen saakka. Kokonaisuus säilyy silti valoisana. Tähän kaikkeen levyn muusikot heittäytyvät ihailtavan intohimoisesti ja yhtenäisellä otteella; levy jättää kuulijaansa vahvan jäljen. Se tuo myös paljon uusia näkökulmia siihen mitä yksinäisyys voi pahimmillaan tai vastoin yleisiä ennakkoluuloja kaikessa toivossaan parhaimmillaan olla. Heidi Äijälä Vanhanpiian pojat: Norja VPPCD-8 Olen ollut muutaman kerran Vanhanpiian poikien keikalla ja täytyy sanoa, että keikkayhtyeenä tämä ryhmä on yksi maan hauskimmista. Viisimiehisen ryhmän esiintyminen on leppoisan tasapainoista ja välijutut varsin huvittavia. Hauskuuden ydin on kuitenkin lauluissa ja erityisesti laulujen sanoituksissa. Valtaosan ralleista on tehnyt yhtyeen jäsen Marko Juntunen. Hänen tekstiensä viehätys piilee mielikuvitusrikkaudessa ja yllättävyydessä. Kun luulet kuulleesi jo laulun tarinan, teksti viekin sen taitavasti uudelle, yllättävälle tasolle. Äänitteenä Norja muistuttaa keikkatallennetta eli esitykset on äänitetty aika tavalla samanlaisina kuin ne soitetaan keikalla. CD:n kappalejärjestys on minusta erikoinen, sillä ykköseksi on laitettu laulu, joka ei ole levyn parhaita, ja lisäksi sen vireessä olisi ollut tarkentamisen varaa. Mutta sitten alkaa huumorilaulujen sarja, jonkalaista en ole pitkään aikaan kuullut. Suosikkejani ovat erityisesti Rippiristi ja kananmunankeitin, Ekologinen jenkka sekä Jääkiekkolaulu. Eli jos olette huumorimusiikin ystäviä, tässä teille ryhmä ja ohjelmisto, jota ei kannata jättää väliin. Hannu Virtanen
LEVYT JA KIRJAT 44 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Duo Hurme Duo Hurme on kahden naismuusikon, Petra Hurmeen ja Hanna Rajakankaan muodostama a cappella -duo. Voimakkaasti perinteessä kiinni oleva ilmaisu löytää voimansa hienoista kahden äänen harmonioista ja tämänkin päivän kuulijaan resonoivista teksteistä. Levy sisältää niin eeppisempää runoutta kuin arkisempaa pikkutuhmaa aineistoa. Jälkimmäisen kuulija tai arvostelija voi ottaa tai olla ottamatta seksuaalipoliittisena kannanottona. Lauluäänet soivat hienosti yhteen ja levyn jaksaa kuunnella mielenkiinnolla kokonaan yhdellä kerralla, vaikka se perustuu vain kahdelle lauluäänelle. Tätä levyä on helppo suositella perinnevokaalimusiikin ystäville siinä missä eeppisen runoelman ystävillekin ja ihan kaikille muillekin. Teemu Eerola Elina Brotherus & Maria Kalaniemi: Tangohousut (omakustanne, DVD) Taiteellinen kohtaaminen harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen ja valokuvaajavideotaiteilija Elina Brotheruksen välillä on jännittävä. DVD sisältää kahdeksan raitaa, joissa musiikki ja video kulkevat vaikuttavalla tavalla käsi kädessä. Brotherus on monesti itse videoidensa keskipiste, ja hän on hämmentävän ilmaisuvoimainen silloinkin kun tekee hyvin vähän. Mukana on sekä kauniita luonnonkuvia (Sumu) että toiminnallisempaa (Hiljainen järvi). Kalaniemen soitto vaikuttaa kuten aina. Musiikki on uutta ja tuoretta, yhteistyö Eero Grundströmin kanssa toimii kuin häkä. Kokonaisuudesta löytyy niin huumoria kuin avantgardeotetta. Nimi ei mielestäni oikein vastaa kokonaisuutta, mikään tangolevy tämä ei ole. Suosittelen uteliaille taiteen ystäville. Tove Djupsjöbacka Erik Hokkanen & Lumisudet: Cool things (Happy Wolf Production) Teksasissa asuva ja Suomessa ajoittain vaikuttava Erik Hokkanen orkestereineen on jo ehtinyt saavuttaa varmasti omanlaisensa klassikon paikan osana suomalaistakin kansanmusiikkikenttää. Kun Hokkasen Amerikan juuret lyövät yhteen suomalaisten mestarisoittajien kanssa (Petri Hakala, Arto Järvelä, Tapani Varis), kaahaava jatsiswingi saa kyllä taatusti myös tanssilattialle vauhtia. Cool Things onkin oiva jatke yhtyeen edellisille julkaisuille ja kokonaisuus klassinen otos Lumisusia. Suuria suunnanmuutoksia ei tehdä suuntaan tai toiseen, mutta erikoisvierailijoita levyllä riittää iso liuta mm. J.Karjalaisesta Kimmo Pohjoseen ja Maria Kalaniemeen, jotka tuovat kiinnostavaa lisäväriä levylle. Suvi Sistonen Vestersundsby spelmän kastar loss! VSB2013. 2014. Vankkaa suomenruotsalaista suuryhtyesoitantaa (18 soittajaa/laulajaa) jatkaa pietarsaarelainen Vestersundsby spelmän levyllä VSB kastar loss! Mia Willnäsin johdolla soittava yhtye taitaa niin perinteisen suomenruotsalaisen pelimannimusiikin kuin uudemman tanssimusiikinkin. Tämän merihenkisen levyn tahdissa alkaa jalka vipattaa. Perinteiset Grannas bastu ja He vaar no värr än ovat saaneet aivan uuden ilmeen. Mia Willnäsin sovitukset ovat poikkeuksetta osuvia ja myötäilevät yhtyeen osaamista ja instrumentaalista monipuolisuutta. Soolojakaan ei ole unohdettu. Kaiken kaikkiaan viihdyttävä levy! Onnituneeseen lopputulokseseen osaltaan on vaikuttanut äänittäjä ja miksaaja Tage Borgmästars. Antti Koiranen Maailmanmusiikki on pieni kirja isosta aiheesta. Alunperin se on ilmestynyt maailman oikeudenmukaisuuden perään kuuluttavan New Ingernationalist booksin sarjassa No-Nonsense -sarjassa nimellä Guide to World Music. Tätä taustaa vasten kirjan mahtipontinen nimi on ymmärrettävämpi. Sen tarkoitus ei ole avata käsitettä laajasti, vaan tarkastella muutamaa ilmiötä. Kirjan esipuheissa ja alussa pohditaan termiä ”maailmanmusiikki”. Käy ilmi, että termi keksittiin lontoolaisessa pubissa vuonna 1987 parinkymmenen toimittajan, levy-yhtiön edustajan ja tutkijan kesken. Piti saada otsikko sille laatikolle, jonne laitettiin vanhempi ja uudempi kansanmusiikkivaikutteinen musiikki ympäri maailmaa. Käytännön sanelema päätös. Tuskin kukaan oli termiin täysin tyytyväinen. Maailmanmusiikki-kirja jättää hämmentyneen olon. Se sisältää jännittäviä tarinoita ja näkökulmia, mutta kokonaisuus on hajanainen. Anekdootteja sieltä ja täältä. Kiinnostavia ovat esimerkiksi tarinat rebetikosta tai musiikin merkityksestä Ruandan kansanmurhassa, mutta puhkikuluneet tarinat bluesista on kerrottu monta kertaa. Kiinnostava kirja kuitenkin. Hyvä lahjaidea kaikille musiikinystäville. Sauli Heikkilä Louise Gray: Maailmanmusiikki, Into Kustannus Johannes Heikkilä, Rauno Nieminen: IKATA 1984–2014 30 vuotta ammatillisita soitinraknnuskoulutusta Suomessa Tänä päivänä käsintehdyn kitaran hankkiminen on Suomessa suhteellisen helppoa. Suhteessa väkilukuun, kitaranrakentajia on kohtuullisesti. Tästä on pitänyt huolen Ikaalisen kotiteollisuuskoulun soitinrakennuskoulutus. Koulutuksen isänä voidaan pitää silloista opetusneuvos Altti Lammia, joka antaa ideasta kunnian professori Timo Leisiölle. Koulutuksen poikaisi tyhjästä liikkeelle soitinrakentaja Rauno Nieminen vuonna 1984. Nieminen on toimittanut toimittaja Johannes Heikkilän kanssa perusteellisen Ikaalisten soitinrakennuskoulutuksen historiikin. Nieminen on myös kirjan kustantaja. Runsaasti kuvitetussa kirjassa on kerrottu koulun historia hyvin perusteellisesti tarkkoja opetussuunnitelmia ja harjoittelupaikkaluetteloita myöten. Yksityiskohtaiset luettelot ja vaatimaton ulkoasu tekee lukukokemuksesta hieman raskaan, mutta sisällön painavuuden vuoksi se on helppo antaa anteeksi. Haastatatteluineen ja taustoituksineen kirja tarjoaa paljon lukemista kaikille soitinrakennuksesta kiinnostuneille. Tekijöiden puheenvuorot on piilotettu kirjan loppuun – liekö vaatimattomuutta. Niistä kannattaa aloittaa. Sauli Heikkilä
45 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Orivesi All Stars –kurssi, opettajana Antti Järvelä. Tervetuloa mukaan millä tahansa soittimella svengaavan Orivesi All Stars –yhtyeen riveihin! Tänä vuonna kurssin apuopettajana Reetta Kuisma. Tämmäysja sovituskurssi, opettajana Timo Alakotila. Kurssi säestyssoitinten, erityisesti harmoonin soittajille, ja sovituksen saloista kiinnostuneille. Opettajana alan paras taitaja, taiteilijaprofessori Timo Alakotila. Pelimannikurssi mandoliinille, opettajana Heikki Lahti. Mestaripelimanni Heikki Lahden suosittu perinteikäs kurssi. Ohjelmistona suomalainen mandoliinimusiikki. Kurssin nuotit lähetetään osallistujille etukäteen. Kurssin sisällöstä voit kysellä Heikiltä, puh. 040 578 5157. Pelimannikurssi viululle, opettajana Mauno Järvelä. Wiljami Niittykosken juhlavuoden kunniaksi viulukurssilla soitetaan Niittykosken komeita ja haasteellisia sävellyksiä. Nuotit lähetetään etukäteen kurssilaisille. 2-rivisen hanurin alkeiskurssi, opettajana Juha Virtanen. Kurssi vasta-alkajille. Ota mukaan G-vireinen 2-rivinen haitari, avoin mieli ja tule opettelemaan uusi soitin. Myös mahdollista saada soitin lainaksi, jos et vielä omista 2-rivistä! 2-rivisen hanurin oppipoikakurssi, opettajana Jari Komulainen. Sinulle, jolla perussoittotaidot jo hallussa kaksirivisessä. Kurssilla kertaillaan perusasioita ja opetellaan leppoisassa tempossa uusia sävelmiä. 2-rivisen hanurin kisällikurssi, opettajana Pekka Pentikäinen. 2-rivisen matkassa ympäri maailmaa. Kurssilla edellytetään melko hyvät soittimen perussoittotaidot. Kurssi etenee nopeammassa tempossa kuin oppipoikakurssi. 2-rivisen haitarin mestarikurssi, opettajana Markku Lepistö. Teemana uudet kaksirivissävellykset 1990-luvulta alkaen. Kurssilla keskitytään mm. Veli-Matti Järvenpään, Maria Kalaniemen, Markku Lepistön, Pekka Pentikäisen ja Kimmo Pohjosen sävellyksiin. Kantelekurssi kaikenlaisille kanteleille, opettajana Maija Pokela. Kurssilla soitamme eri alueiden perinteisiin pohjaavaa kansanmusiikkia yhdistellen kanteleiden sointimaailmoja ja soittotekniikoita. Harjoittelemme improvisaatiota ja muuntelua sekä etsimme yhteisen soittosvengin, joka saa tanssijalat liikkeelle. Etnolaulukurssi, opettajana Veera Voima. Monipuolisella laulukurssilla kokeillaan vaikkapa etnisiä äänenkäyttötapoja (pygmilaulu, saamelaisjoiku) ja moniäänistä kansanlaulua (Bulgaria, Mordva, Ruotsi, Suomi). Höysteenä käytetään hauskoja keppija kehorytmejä. Kurssilaiset saavat laittaa toiveita sähköpostilla etukäteen: veera.voima@gmail.com Ukulelekurssi, opettajana Markus Rantanen. Ukulelekurssi on tarkoitettu ukulelea jo hieman soittaneille. Kurssilla käydään monipuolisesti läpi erilaista musiikkia, mm. kansanmusiikkia, bluesia, swingiä, poppia ja rockia. Kurssilla opetellaan myös erilaisia oikean ja vasemman käden soittotekniikoita. Yhtyekurssi. Kurssi on tarkoitettu valmiille kansanmusiikkiyhtyeille, jotka haluavat kehittää oman yhtyeensä soittotaitoa ja ohjelmistoa. Jokainen yhtye saa toivomansa opettajan, jonka kanssa tehdään töitä koko kurssin ajan. Ilmoittakaa opettajatoiveistanne kolme vaihtoehtoa. Kaikille kurssilaisille lisäksi tanssin opetusta! Kurssilla pelimannit saavat muusikkouteen uuden näkökulman tanssin kautta parin viime vuoden tapaan. Antti Savilampi opettaa eri paritanssien (mm. sottiisi, polkka, polska, katrilli, hambo, valssi) perusmuotoja ja variaatioita pelimanneille soitto-opetuksen välipalana. Harjoituksia voi keventää vuorottelulla, osa voi olla välillä soittamassa tai laulamassa. Kurssien hinnat: Kurssihinta sisältää opetuksen ja täysihoidon: Jäsenet 310 €, ei jäsenet 335 €. Majoittuminen tapahtuu kahden hengen huoneissa, yhden hengen huoneista lisähinta 60 € koko ajalta. Yhtyekurssin hinta määräytyy yhtyeen koon mukaan. Kysy hinta. Jos kurssilainen ei majoitu, niin pelkkä opetus jäsenille 130 €, ei jäsenille 155 €. Päiväkävijät voivat ostaa opistolta haluamiansa aterioita (aamiainen 7 €, lounas 9,50 €, kahvi 3,20 €, päivällinen 7,80 €) Varaslähtö kurssille: Oriveden opistolle voi tulla jo Tapaninpäivänä. Illalla on vapaamuotoiset jamit opiston tiloissa! Ylimääräinen majoitus ja aamiainen maksaa 25 € Opintoseteli työttömille ja eläkeläisille: 40 ensimmäistä opintosetelianomuksen täyttänyttä saa 20 euron opintosetelin kurssille. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Ilmoittaudu marraskuun loppuun mennessä Suomen Kansanmusiikkiliittoon. Ilmoittautumislomake löydettävissä sivulta: www.kansanmusiikkiliitto.fi/oriveden-kansanmusiikkikurssit-2015 Lisätiedot: Suomen Kansanmusiikkiliitto, Päivi Ylönen-Viiri, 0500 431 913, toiminnanjohtaja@kansanmusiikkiliitto.fi Järjestäjät: Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Kansalaisfoorumi. Kantelekurssi järjestetään yhteistyössä Kanteleliiton kanssa. Oriveden opistolla samaan aikaan myös Suomen Nuorisoseurojen ja Kansalaisfoorumin järjestämä kansantanssikurssi, jossa otetaan varaslähtö kansantanssin riemuvuodelle 2016! Oriveden kansanmusiikkikurssit 2015 Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämät Oriveden kansanmusiikkikurssit pidetään 27.-30.12. Oriveden opistolla. Tule mukaan iloiseen alati kasvavaan joukkoon nauttimaan kansanmusiikista ja oppimaan uutta!
46 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 KIRJAT Timo Leisiön toimittama kokoelma Kun on oikeen hulivili luanto esittelee meille paremmin historian professorina tunnetun Pentti Virrankosken muistitietona säilyttämää Kauhavan lauluperinnettä. Laulut on nuotinnettu äänitteiltä, jotka on tarkoitus julkaista myöhemmin CD:nä. Kauhavan Kalliokosken kylässä kasvanut Virrankoski esittelee johdannossa asiantuntevasti lähteensä, murretaustaa ja Kauhavan yhteiskunnallisia oloja laulujen syntyaikaan 1800-luvun lopulla. Virrankoski on laulajana poikkeuksellisen hyvä lähde ja avaa luontevasti laulujen funktioita ja omaperäisiä ilmaisuja. Jokaisen 157 laulun jälkeen Virrankoski mainitsee lähteensä, usein äitinsä Anna Virrankosken, ja luonnehtii lyhyesti laulua, sen aihetta ja levinneisyyttä. Timo Leisiö on puolestaan analysoinut laulut melodian ja runomitan osalta. Ihmisen kuulokeskuksen herätinsolujen ja niiden aktivoimien kokonaisuuksien, neurosointujen pohjalta Leisiö luo melodian logiikkaa kuvaavan tutkasävelteorian, joka on sukua bordunalle ja urkupisteelle. Vaikka Leisiö erottaa tutkimuksellisen analyysinsä laulujen taiteellisesta sovittamisesta, on nuotteihin merkitty myös yksi soinnutusvaihtoehto. Mutkallista melodiaja käyttöasteikkoanalyysiä antoisampi on Leisiön runomitta-analyysi. Yleisimmän rekimitan ohella siitä saa tervetulleita rakennuspalikoita varsinkin pilkotun rekimitan ja polskan ja rekimitan välimuotojen analyysiin. Hieno kokoelma! Olin jo melkein unohtanut, mitä tarkoittaa hyvin toimitettu kriittinen laitos. Pia Rask Toverit herätkää kertoo poliittisen laulun tarinan 1900-luvun alun työväenlauluista nykypäivään. Timo Kalevi Forss on koonnut laajan tietopaketin, jossa ovat haastateltavina 1970-luvun keskeiset tekijät Kaj Chydeniuksesta lähtien. Myös myöhempien sukupolvien edustajat, kuten Mikko Saarela ja Paleface, kertovat poliittisen laululiikkeen vaikutuksesta musiikkiinsa. Kirja keskittyy voimakkaasti 1970-luvun tapahtumiin ja Helsinkiin. Muun maan ryhmistä moni on jäänyt maininnan tasolle tai kokonaan pois. Tampereella laululiike tuli tutuksi ennen kaikkea musiikillisesti kunnianhimoisen Avaruuslinnun kautta. Kirjassa Avaruuslintu sivuutetaan kuitenkin yhdellä kuvalla ja lauseen maininnalla. Ja tamperelainen, sadoissa tilaisuuksissa esiintynyt demaritrubaduuri Ilmo Korhonen jää kokonaan mainitsematta. Laululiike kaipaakin vielä erittelevää, kriittistä tutkimusta, jossa tarkastelun kohteena ovat jopa ne sadat ryhmät, jotka toimivat eri puolilla maata. Omalla rajatulla alueellaan Forss on kuitenkin tehnyt huolellista työtä, varsinaisia virheitä en kirjassa huomannut. Puutteena pidän sitä, että kirja puhuu lähinnä vain laululiikkeessä mukana olleiden suulla. Uutta näkökulmaa olisi tuonut se, jos kirjaan olisi siteerattu enemmän esimerkiksi tuon ajan lehtiä ja haastateltu myös laululiikkeeseen kriittisesti suhtautuneita kulttuuripersoonia. Laululiikkeen intohimoiset poliittiset kärkihahmot kun tuppaavat unohtamaan osan puheistaan ja teoistaan. Aika erikoinen ja rohkea veto on myös se, että Forss arvostelee keskeiset levyt uudelleen (ja ylistää lähes kaikkia). Hannu Virtanen Mauno Järvelä ja KreetaMaria Kentala ovat toimittaneet kattavan nuottikirjan Wiljami Niittykosken ennen julkaisemattomia sävelmiä – valsseja 34 kpl. Wiljami Niittykoksi oli kotoisin Kaustisen Salonkylästä, jossa hän eli koko elämänsä (1895-1985). Wiljami oli maanviljelijä, jolla oli upea säveltämisen lahja ja palo. Hänet tunnetaan myös sanoituksistaan eri kansanmusiikkikappaleisiin mm. Friiti Ojalan häävalssi, Vaiennut viulu jne. joita mm. Kaustisen Hääkuoro on esittänyt. Wiljami Niittykosken sävellyksistä on tehty myös kamariyhtyeversioita, joita mm. Kankaan pelimannit ovat esittäneet. Informoivan alkuhistoriikin jälkeen nuottikirjassa on nuotinnettuna Niittykosken valssisävelmiä, jotka nuotinnettu selkeästi ja nuotit ovat helppolukuiset. Nuotinnosten lomaan on sijoitettu vanhoja valokuvia sekä eri tahojen muisteluksia Wiljamista ja elosta Salonkylällä. Soittotyyliä on avattu lyhyellä kirjallisella ohjeistuksella jousituksista, painotuksista ja taitekohtien fermaateista. Nuottikirja on selkeä kokonaisuus ja mukana on vahva kotiseudun tuntu millaisesta ympäristöstä Niittykoski sävelmänsä ammensi ja millainen taiteilijapersoona Niittykoski oli. Nuottikirja ohjeistaa jokaiselle oman tulkinnan vapauden sävelmien esittämiseen Niittykosken sanoin: "Työ tekijäänsä neuvoo". Pauliina Pajala Mauno Järvelä & Kreeta-Maria Kentala: Vaihtuvat valot ja varjot Wiljami Niittykosken valssikirja, Kansanmusiikki-instituutti Tero Hyväluoma on koonnut toiseen veteliläistä (Perhonjokilaakso) viuluperinnettä käsittelevään nuottikirjaansa Sulo Tikkakosken ja hänen neljän poikansa Pentin, Paulin, Tarmon ja Heikin soitteita. Tähän työhön hänet innoitti Tikkakoskien vetävä soittotyyli ja heidän laaja ohjelmistonsa. Nuottikirjajulkaisua varten Hyväluoma on tehnyt valtavan työn ensin kootessaan materiaalin eri lähteistä (Tampereen yliopiston Kansanperinteen laitos, Kansanmusiikki-instituutti, LP-levy (VetLP5) ja veljesten omatekemät nauhoitukset) sekä vierailemalla Tikkakoskella muutamaan otteeseen musisoimassa. Vierailun aikana erilaisia sävelmiä löytyi 250, joista tähän kirjaan päätyi 117. Nuottikirja esittelee ensin Tikkakosken pelimannit henkilöinä, miten he ovat soiton oppineet ja mistä ensimmäiset soittimet hankittiin, heidän kontaktinsa muihin yhtyeisiin ja musisointi muiden pelimannien kanssa. Sitten seuraa aineiston esittely, valinta ja tyylin analyysi. Nuottikirjan nuotinnokset ovat selkeitä ja Hyväluoma myös osaa kertoa sanallisesti varsin innostavasti Tikkakosken pelimannien soittajapersoonista ja soittotyylistä. Soittotyylistä on oma lukunsa – olisin kaivannut sanallisen informaation lisäksi nuottikirjoitettuja esimerkkejä lukuun mukaan. Tosin nuottikirjan mukana tulee myös CD, johon Hyväluoma on valinnut 18 edustavaa kappaletta Tikkakosken ohjelmistosta. Kuuntelemalla tyyli tarttuu luonnostaan. Pauliina Pajala Tero Hyväluoma: Tikkakosken pelimannit, Kansanmusiikki-instituutti Timo Leisiö: Kun on oikeen hulivili luanto Pentti Virrankosken kauhavalaisilta oppimat vanhat laulut, Kansanmusiikki-instituutti Timo Kalevi Forss: Toverit herätkää Poliittinen laululiike Suomessa, Into Kustannus
47 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 In memoriam Kosti Kotiranta 1957-2015 Tapasin Komon ensi kerran 80-luvun vaihteessa Vanhan kuppilan kaljajonossa. ”Mä olen se joka jatkaa Sanaleikin tekoa TV:lle sun jälkeen”. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme musiikin ja radio-ohjelmien parissa. Kosti ”Komo” Kotiranta oli aina valmis uusiin haasteisiin. Jalkapallojoukkueen pakki, puhelintoivekonsertin juontaja, lastenbändin basisti, joulupukki, kuoromies, toimittaja, levylaulaja, käsikirjoittaja. Kaikki tämä kuului Kosti Kotirannan varsinaisen päätyön, Tarhapuiston koulun opettajan, arkeen. Komo oli suuri mies pienen ihmisen puolella. Radiomafian aikaan Komo oli kehittämässä Kaustisen kansanmusiikkijuhlan lastentelttaa. Tradlinnut, pikkupelimannin valinta ja monet suorat lähetykset osoittivat lastenkulttuurin tärkeyttä kaikessa Kotirannan tekemisessä. Tästä hyvänä esimerkkinä on konsepti ”lauluja ennen mörrimöykkyä”, johon koottiin vanhoista koulukirjoista unohdettuja lastenlauluja uudelleen kierrätettäväksi mm. Musabusabussilla aina Lapin perukoita myöten. Vaikka Komo tuli tunnetuksi radion ja television kautta, hänen ansionsa muusikkona ja laulajana ovat kiistattomat. Meritähden paatti, Oopperan kuoro, Koiton laulu, Uusimaa-kuoro, Helsingin kaupunginteatterin Cats musikaali, Olutseura Hannu Hanhet ja Bruunin jengi sekä monet soolokeikat ja nauhoitukset olivat arkea. Komo oli myös hyvä juhlija ja hauska seuramies. Folklandian vakiojäsenenä ja Iniö-folk festivaalin perustajana Kosti loi aina ympärilleen iloisen ilmapiirin. Tämän vuoden Iniö-folkiin Komo ei enää tullut. Esiintyjät lauloivat päätöskonsertissa Liisa Lääverin ja Kosti Kotirannan aikoinaan levyttämän Puff lohikäärmeen. Komo tarttui aina asioihin täydellä sydämellä. Sen hän jätti meille kaikille. Seppo Bruun ystävä ja työtoveri Vuonna 1954 joukko eturivin elokuvasäveltäjiä havahtui alan korvauskäytäntöjen epäselvyyteen ja kohtuuttomuuteen. Ongelmat kärjistyivät, ja niinpä Suomen Elokuvasäveltäjät ry:n perustamiskirja allekirjoitettiin vielä samana vuonna. Tuolloin syntynyt musiikintekijöiden etujärjestö sai nykyisen nimensä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry vuonna 1979. Vuosikymmenet ovat vaihtuneet, mutta musiikintekijöiden kohtaamat erityisongelmat nousevat vielä tänäkin päivänä hämmentävän usein esiin. Tietyt perusongelmat, kuten korvausosuuksista sopiminen, tuntuvat säilyvän. Maksuton sopimusneuvonta onkin yhdistyksemme toiminnassa keskeistä, kertoo Elvis ry:n, tai tuttavallisemmin Elvisin toiminnanjohtaja Aku Toivonen . Neuvontaa annetaan myös musiikintekijöille, jotka eivät ole vielä jäseniä. Koemme, että ajamme koko Suomen musiikintekijöiden etuja, oli henkilö jäsen tai ei. Kyse on yhteisestä asiasta. Ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden järjestö Jäseniä Elvisillä on tällä hetkellä yli 800, ja jäsenmäärä kasvaa tasaisen kiihtyvään tahtiin. Elvisissä ei arvoteta jäsenen musiikillisia ansioita muuten kuin selvittääksemme, työskenteleekö henkilö alalla ammattimaisesti. Tähän riittää se, että henkilö saa jonkin verran tekijänoikeustuloa, Toivonen kertoo. Elvisin arvoihin on myös kirjattu arvostus kaikkia musiikin lajeja kohtaan. Toivonen pitää tätä ”erittäin tärkeänä arvona”. Yhdistyksemme haluaa olla tukena kaikkien eri musiikkilajien edustajille. Musiikintekijöiden kohtaamat ongelmat ja myös mahdollisuudet tänä päivänä ovat yhteisiä, genrestä riippumatta. Sopimusneuvonnan lisäksi Elvisissä keskitytään tällä hetkellä muun muassa selvittämään digitaalisuuden tuomia haasteita ja suoranaisia epäkohtia musiikintekijöiden tulonmuodostuksessa. Tärkeä tavoite on myös taiteilijoiden sosiaalija eläketurvan edistäminen. On väärin, että tekijänoikeustulo ei esimerkiksi kerrytä sairausvakuutuslain mukaisia etuisuuksia, mutta samalla se vaikuttaa negatiivisesti työttömyyspäivärahaan. Työtä on siis vielä, Toivonen kertoo. Hän kuitenkin iloitsee tuoreesta hallitusohjelmakirjauksesta. Saimme pitkäjänteisellä, yhteisellä vaikuttamistyöllä kirjatuksi hallitusohjelmaan maininnan tekijänoikeustulojen tilitysmahdollisuudesta tekijän yritykselle. Tämä loisi kasvumahdollisuuksia musiikintekijöiden yritystoiminnalle ja sitä kautta koko suomalaiselle luovalle alalle. Ei pelkkää tiukkaa asiaa Paitsi että Elvisissä halutaan yhteiskunnallisia muutoksia musiikintekijöiden toimeentulon ja sosiaaliturvan parantamiseksi, kiinnitetään yhdistyksessä huomiota myös jäsenten vuorovaikutukseen ja ammattitaidon ylläpitoon sekä kehittymiseen. Yhdistyksellä onkin vuosittain useita erilaisia tapahtumia, jotka keräävät jäsenet yhteen. Saamme paljon kiitosta tapahtumistamme ja erityisesti siitä, että ne mahdollistavat muutoin kovin itsenäisen ja paikoin yksinäisenkin ammatin edustajien tapaamiseen ja verkostoitumisen. Elvisin pikkujoulut ovatkin jo legendaarisessa maineessa, Aku nauraa. Teksti ja kuva: Nina Lith Elvis ry – musiikintekijän asialla Elvisin jäseneksi voi hakea suomalainen tai Suomessa asuva musiikintekijä. Jäseneltä edellytetään julkaistua tuotantoa, Teoston asiakkuutta ja säännöllisiä tekijänoikeuskorvaustuloja. Jäsenmaksu on 85 euroa/vuosi, ja se veloitetaan aina suoraan Teoston kesäkuussa maksettavasta tilityksestä. Erillistä liittymismaksua ei ole. www.elvisry.fi/lomake/liity-jaseneksi Elvisin toiminnanjohtaja Aku Toivonen.
48 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Merkit Pelimannin suoritusmerkit Pronssi Koskiranta Weijo, laulu, Kyröskoski, Kiikoisissa 27.6.2015 Hopea Suoniemi Teuvo, 1ja 2-rivinen haitari, Tampere, Kiikoisissa 27.6.2015 Tuomola Jarmo, mandoliini, Pori, Kiikoisissa 27.6.2015 Virtanen Lea, laulu, Hyvinkää, Kaustisella 7.7.2015 Kulta Arar Leith, viulu, Helsinki, Kaustisella 7.7.2015 Löytty Heikki, viulu ja mandoliini, Ylöjärvi, Kaustisella 7.7.2015 Ansiomerkit Pöytästandaari Salmela Raimo, Asikkala, 16.6.2015 Hopeinen ansiomerkki Järvinen Kaarina, Padasjoki, 29.6.2015 Tuettu kiertuetoiminta on loistava mahdollisuus saada huippumuusikoita konsertoimaan varsin edulliseen hintaan! Paikallinen järjestäjä huolehtii tilakuluista, äänentoistosta tilan niin vaatiessa, Teostokuluista ja markkinoinnista. Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa esiintyjät paikalle ja hankkii heille majoituksen. Eli jää vain lasku esiintyjäpalkkioiden omavastuuosuudesta, joka vuonna 2015 on 100 euroa / muusikko. Mikäli olet kiinnostunut tuomaan kansanmusiikkikiertueen paikkakunnallesi, ota yhteyttä! Myytävänä käyttämättömät uudenveroiset yksirivinen Castagnari Melodeon D ja kaksirivinen Guerrini & Figli AD. Lisätiedot osoitteesta terosgm(at)gmail.com tai puh 0400 532 637. Samuelin Poloneesi Kokkolassa Samuelin Poloneesi järjestetään 11.-13.3.2016 Kokkolassa yhteistyössä Truba ry:n, Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Kokkolan kaupungin kanssa. Konserttipaikkoina toimivat mm. Kaupungintalo ja Konservatorion sali. Tule esiintymään maan suurimpiin kuuluvaan kansanmusiikkitapahtumaan tai tule paikalle nauttimaan hienosta musiikista ja tunnelmasta! Pelimanni-ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 2.11. ja päättyy 31.12.2015. Lisätietoja, ilmoittautumislomakkeen sekä päivittyvän esiintyjä-infon 2016 löydät: www.kansanmusiikkiliitto.fi/tapahtumat/samuelin-poloneesi Voit myös ilmoittautua puhelinnumeroon (09) 873 1320 Vielä ehtii hakea kevään 2016 kansanmusiikkikiertueille! Kansanmusiikkikiertueita järjestetään vuodessa kahdeksan (syys-, loka-, marras-, joulu-, tammi-, helmi-, maalisja huhtikuusssa). Kevään kiertueille haetaan syyskuussa ja syksyn kiertueille haku on maaliskuussa. Kevään 2016 kiertuehakuun ehtii vielä syyskuun loppuun (30.9.2015) mennessä! Lisätietoja kiertueista sekä hakulomakkeen löydät: www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueet/kiertuehaku Haluatko kiertueyhtyeen paikkakunnallesi esiintymään? Syksyn 2015 kiertueyhtyeet Syyskuu: Bill Hota & The Pulvers (vk 38, täysi) Lokakuu: Päre (vk 43, tilaa) Marraskuu: Lepistö & Lehti (vk 46, täysi) Joulukuu: Unaja (vk 50, tilaa) Kiertuetiedustelut ja varaukset: Suomen Kansanmusiikkiliitto Pauliina Pajala, puh. 044 738 1933 toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi Vähärivisten mestarit Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet ratkottiin 1ja 2-rivisten sarjoissa Ikaalisissa Heinäkuun alussa. 9-vuotiaat 1. Miska Latvala, Lapua 12-vuotiaat 1. Anna Salomaa, Haapajärvi 15-vuotiaat 1. Arttu Rajala, Ilmajoki 18-vuotiaat 1. Tea Tuomi, Askola Yleinen 1. Kirsi Viitala-Lehtonen, Sastamala Etnosarja 1. Erkki-Jussi Koivuluoma, Ilmajoki Santeri Tuomisto palkittiin yleisön suosikkina. Osmo Me tsälä
KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 JPP – kaustislainen viuluvalli, s. 6 Irtonumer o 8 € 2 • 2015 MUKANA PELIMANNI-LIIT E Wiljami Niittyk osken syntymästä 120 vuotta, s. 12 Voittoja ja vastoinkäymisiä – Helsinki-Co tonou Ensemble, s.18 Tilaa Kansanmusiikki! Haluan liittyä jäseneksi (jäsenyhdistyksen nimi) Jäsenmaksu on yhdistyksestä riippuen 25–38 e. En tarvitse jäsenetuja, vaan tilaan ainoastaan Kansanmusiikkilehden kestotilauksena hintaan 24 e. Juttuvinkkini Ilmoitan osoitteenmuutoksen. Vanha osoitteeni: Uusi osoitteeni____/____lähtien. (Täytä alle) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Paikka ja aika Allekirjoitus TILA USJA PA LVELUKORTTI Suomen Kansanmusiikkiliitt o Tunnus 5003538 01003 V A ST A USLÄHETY S Pos ti maksu makse ttu Jäsenedut Nuottikirja Ierikan viulupolkka – Mestaripelimanni Erkki Vepsäläisen sävellyksiä 20 €. Nyt jäsentarjouksena vain 16 €. Eva-trio: Ensimmäiset seikkailut 20 €. Nyt jäsentarjouksena vain 16 €. CD Hannu Seppänen: Iloinen puutarhuri 10 €. Nyt jäsentarjouksena vain 8 €. Nettiputiikista saat tuotteet jäsenetuhintaan (www.kansanmusiikkiliitto.fi/putiikki) käyttäen alennuskuponkia ”jäsenetu0315”. Etu on voimassa 4.12.2015 saakka. Voit tehdä myös tilaukset Kansanmusiikkiliiton toimistoon puh. (09) 873 1320, toimisto@kansanmusiikkiliitto.fi. Kansanmusiikki on ainoa suomenkielinen lehti, jossa kerrotaan kattavasti kansanmusiikin ilmiöistä ja tekijöistä. Lehdessä on Pelimanni-liite, jossa on liiton jäsenyhdistysten kuulumisia, pelimanneja kiinnostavia aiheita ja nuottiliite. Kansanmusiikki-lehti tulee kaikille Suomen Kansanmusiikkiliiton jäsenille. Jäseneksi pääsee liittymällä johonkin liiton jäsenyhdistyksistä tai kannatusjäseneksi suoraan Suomen Kansanmusiikkiliittoon. Jos et tiedä oletko lehden tilaaja vai jäsen, soita (09) 8731 320 tai tarkista viimeksi saamasi lasku. Jäseneksi voi liittyä myös netissä: www.kansanmusiikkiliitto.fi/liitto/liity-jaseneksi Tervetuloa Kansanmusiikki-lehden lukijaksi! Kansanmusiikkilehdelle oma kotisivu Vaikka uskomme edelleen paperilehden tarpeellisuuteen, pyrimme kasvattamaan myös nettinäkyvyyttä. Lehdelle on avattu kotisivu osoitteessa www.kansanmusiikki-lehti.fi . Sivuston päätarkoitus on toimia paperilehden tukena. Sivulla kerrotaan uusimman lehden sisällöstä ja julkaistaan myös juttuja, kuvia ja nuotteja, jotka eivät mahdu postitettavaan lehteen. Sivuston toteutti Jimmy Träskelin . Kansanmusiikki-lehden facebook-sivu jatkaa entiseen tapaan uutiskanavana. Sivu on linkitetty lehden sivustolle, jolloin uutisvirta näkyy myös siellä. Tuhannen tykkääjän raja häämöttää. Toimitus lupaa tuhannennelle tykkääjälle Kansanmusiikki-lehden t-paidan. Otamme mielellämme vastaan juttuideoita ja -ehdotuksia. Ehdottaa saa myös omaa yhtyettä jutun aiheeksi. Kaikista yhtyeistä, ilmiöistä ja esiintyjistä on mahdotonta kirjoittaa, mutta hyville tarinoille on aina tilausta. Jos haluat kirjoittaa artikkeleita tai arvostella levyjä, lähetä sähköpostia ja työnäyte. Lehteä avustetaan pääosin talkoilla, mutta harkinnan mukaan pieniä palkkioitakin voidaan maksaa. www.kansanmusiikki-lehti.fi www.facebook.com/kansanmusiikkilehti
50 KANSANMUSIIKKI • 3 • 2015 Olet melko tuore Finlands svenska spelmansförbundin puheenjohtaja. Mikä on oma soittotaustasi. Millä soittimella soitat ja minkälaista musiikkia? Kuulutko johonkin yhtyeeseen? Minut valittiin Finlands svenska spelmansförbundetin puheenjohtajaksi maaliskuussa 2015, joten olen siinä aika tuore mutta pelimanni minä olen ollut 1970-luvulta. Olen toki koko elämäni kuullut kansanmusiikkia koska sekä isäni Bengt Lillhannus että hänen isänsä Otto soittivat yhdessä aina silloin tällöin joten musiikki on ollut mukanani aina. Laulan myöskin kamarikuorossa (olen sopraano) mutta kansanmusiikki on minulle hyvin tärkeä. Soitan viulua mutta en kuulu mihinkään yhtyeeseen. Mikä Finlands svenska spelmansförbund on? Paljonko teillä on jäseniä ja milloin se on perustettu? Finlands svenska spelmansförbund on suomenruotsalainen pelimannijärjestö, joka yhdistää suomenruotsalaisia pelimanneja Loviisasta Kokkolaan. Se perustettiin samalla kun järjestettiin ensimmäinen ”spelmansstämma” vuonna 1972 Tenholassa (Tenala). Jäseniä on kuutisensataa. Mikä toiminnassanne on keskeisintä ja tärkeintä? Keskeisintä ja tärkeintä Finlands svenska spelmansförbundin toiminnassa on se että kansanmusiikkia soitetaan ja pidetään elävänä sekä nyt että myöskin tulevaisuudessa. Pelimannien keski-ikä nousee meilläkin ja on iso haaste saada nuorempia pelimanneja mukaan meidän joukkoomme. Te järjestätte paljon kursseja ja tapahtumia eri paikkakunnilla. Ovatko niihin tervetulleita muutkin kuin jäsenenne? Ilman muuta muutkin kuin jäsenet saavat tulla mukaan meidän toimintaan ja kursseille. Ja usein niin tapahtuukin mutta lopputulos on usein että meille tulee uusi jäsen! Jäsenmaksu ei ole kovin korkea ja jäsenyyden mukaan saa hyviä etuuksia, muun muassa jäsenlehden Fiolen min neljä kertaa vuodessa. Haluatko saada jotain uutta toimintaa tai kehityssuuntaa puheenjohtajana? Haluan jatkaa sitä toimintaa mikä aikoinaan on aloitettu, ja myöskin kehittää toimintaa niin että saadaan lisää nuoria mukaan, se olisi hyvin tärkeää. Millä alueilla suomenruotsalainen kansanmusiikkiperinne elää vahvimmin? Meillä on hyvin elävä kansanmusiikkiperinne kaikilla ruotsinkielisillä alueilla. Erikseen voisi mainita ehkä elävä menuettiperinne Jepuan alueella, missä soitetaan ja tanssitaan edelleen menuettia perinteisellä tavalla. Myöskin Lapväärtin/Tiukan alueella soitetaan menuettia ja polskaa aktiivisesti. Osaatko kertoa, millä tavalla suomenruotsalainen kansanmusiikki eroaa suomalaisesta kansanmusiikista? Suomenruotsalaista kansanmusiikkia pidetään iloisempana esimerkiksi kaustislaiseen kansanmusiikkiin verrattuna. En ole siitä aivan varma. Täällä länsirannikolla, missä minä asun, olemme eläneet suomalaisten ja ruotsalaisten perinteiden välissä. Ruotsista on paljon vaikutteita. Voisiko ja pitäisikö lisätä suomenja ruotsinkielisten kansanmusiikkipiirien yhteistyötä? Ilman muuta yhteistyötä pitäisi lisätä. Meillä on jo nyt oikein hyvä yhteistyö Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin kanssa. Keskiviikkona on festivaaliviikolla joka vuosi ”suomenruotsalainen päivä”, jolloin erityisesti Spelmansförbundetin jäsenryhmät esiintyvät eri puolilla festivaalialuetta. Miltä suomenruotsalainen kansanmusiikkielämä näyttää mielestäsi nykyään? Suomenruotsalainen kansanmusiikki voi hyvin tällä hetkellä ja Spelmansförbundetin jäsenmäärä on lisääntymässä. Me yritämme järjestää sellaisia tapahtumia että jäsenet tuntevat itsensä tervetulleiksi mukaan. Mutta tulevaisuus näyttää hyvin positiiviselta – on monta nuoria pelimanneja jotka ovat kiinnostuneita ja haluavat jatkaa perinnettä – tavalla tai toisella. TAUST APEILI TAUSTAPEILI Åsa Lillhannus Åsa Lillhannus puheenjohtaja, Finlands svenska spelmasförbund Syntynyt: 22.9.1960 Kotipaikka: Korsholm/Mustasaari Koulutus: Ekonomi (KTM), Liiketalouden opettaja www.spelmansforbundet.fi Haastattelu: Päivi Ylönen-Viiri Tor-Erik Åk erman
Suden aika HARPUIN, HUILUIN, KANTELEIN Siionin virsiä Suden ajan siioninvirsisovituksissa on yksin hyräilyn herkkyyttä ja rukouksen arkuutta, Jaakko Löytty & Mika Nuorva ENKELINPIIRTÄJIÄ Iltalauluja kaikenikäisille Levyn musiikki on rauhallista ja myönteistä, yhtä lailla perheen pikkuväkeä kuin aikuisiakin yötä kohti kuljettava kokonaisuus. Rummut eivät soi, sen sijaan kitaroiden näppäily ja jousikvartetin rauhoittava sointi säestävät paikoin lähes hyräilevää laulua. Muutama iltailakointi on toki päässyt mukaan. Levyllä kuullaan myös huuliharppua, matkaharmoonia ja kellopeliä, sekä vierailijana moraharppua soittavaa ja myös laulavaa Katariina Airasta. mutta myös kalevalaista laulun mahtia. He tuntevat juuret joista laulu kasvaa. Lauluyhtye Suden ajan ainutlaatuinen sointi syntyy neljän vahvan, erilaisen lau luäänen sekä kansansoittimien yhdistelmästä. Yhtyeen perusohjelmisto pohjautuu vanhaan suomalaiseen runolauluperinteeseen. Suden aika konsertoi vuosittain kotimaan lisäksi etenkin Keski-Euroopassa. Yhtyeen kaikki jäsenet ovat laaja-alaisia kansanmusiikin ammattilaisia. MUSIIKKIELÄMYKSIÄ HERÄTTÄJÄ-YHDISTYKSESTÄ Tilaukset: Herättäjä-Yhdistys, puh. (06) 433 5700, www.h-y.fi/kauppa/ tai kati.leskela@h-y.fi 22 euroa 21 euroa Liikunnalle, taiteelle tieteelle, ja nuorisotyölle miljoonaa euroa vuoden jokaisena viikkona. Tärkeässä roolissa. Kiitos Veikkauksen pelien pelaajat! Alussa oli kopiokoneella monistettu mustavalkoinen Pelimanni-lehti, jonka kautta Suomen Kansanmusiikkiliiton ja sen jäsenjärjestöjen uutisista kerrottiin. Nyt noin 45 vuotta myöhemmin Pelimanni-lehdestä on monien vaiheiden jälkeen kasvanut nelivärinen ja paljon tuhdimpi kansanmusiikin aikakauslehti Kansanmusiikkilehti! Lehteä julkaisevat Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Kansanmusiikki-instituutti. Veikkaus on ollut mukana tekemässä tämän mahdolliseksi, sillä Kansanmusiikki-lehti saa Opetusja kulttuuriministeriön kautta tukea veikkausvoittovaroista. Kiitos tästä kuuluukin Veikkauksen pelien pelaajille. Tällä tavoin varmistamme yhdessä, että kansanmusiikista pitävät saavat lukea omaa lehteään vielä tulevaisuudessakin! Päivi Ylönen-Viiri toiminnanjohtaja Suomen Kansanmusiikkiliitto
KEIKAT KOULUTUKSET www.kansanmusiikki.fi www.kansanmusiikki.fi Syy sk uu Perinnearkkujamit 28.9. Helsinki www.perinnearkku.net The Irish Festival of Oulu 29.9.-4.10. Oulu www.irkku.fi Kanteleen monet kasvot 29.9. Espoo www.sellosali.fi Kimmo Pohjonen levynjulkaisukonsertti 29.9. Helsinki www.savoyteatteri.fi Lok ak uu Tanssimania 1.-4.10.Tampere www.sottiisi.net Lokakuun loiskeet 2.-4.10. Lappajärvi www.spelit.fi Kimmo Pohjosen -levynjulkaisukonsertti 3.10. Espoo www.sellosali.fi Amerikansuomalaisen musiikin seminaari ja iltamat 3.10. Riihimäki www.uksi.fi Lapsiorkesteri Näppärit 3.10. Helsinki www.savoyteatteri.fi Ilkka Heinonen Trio 9.10. Seinäjoki www.uniarts.fi Aleksin syyssoittoKuninkaantiellä Lohjalta Loviisaan 10.10. Helsinki www.uudenmaankamu.net Suuri Karjalainen Karonkka 10.–11.10. Helsinki www.karjalainenkaronkka.fi Satakunnan Kansanmusiikkiyhdistyksen syyssoittopäivä 11.10. Kullaan Leineperi leena.kivi@evl.fi Värttinä ja Freija 11.10. Helsinki www.savoyteatteri.fi Perinnearkkujamit 12.10. Helsinki www.perinnearkku.net Tanssiteatteri Tsuumi: Kake – Tiellä tähtiin 13.ja 14.10. Helsinki www.savoyteatteri.fi Maa ilmassa -klubi: Leket Gui 17.10. Helsinki www.vuotalo.fi Punaiset lumpeet ja ranskalaiset korot 18.10. Helsinki www.uudenmaankamu.net Eppel&Peppel: Kuolema kummina 20.-21.10. Sipoo eppelpeppel.net Tapiola Sinfonietta: Kuusisto & Järvelät & Korhonen 21.10. Järvenpää www.jarvenpaatalo.fi Perinnearkkuklubi: Onni Rajaniemi ja Päre 21.10. Helsinki www.perinnearkku.net Ostrobothnian Folk 22.10. Kokkola www.facebook.com/trubary Rahvaanmusiikin kerho: Päre & Teppanan veljet 22.10.Tampere www.rahvaanmusiikinkerho.net Helsingin musiikkija kirjamessut 22.-25.10. Helsinki www.messukeskus.fi Klobal klubi 22.10. Helsinki www.caisa.fi Vasa Folk 23.-24.10. Vaasa www.vasafolk.fi Rautawaara-klubi: Päre 23.10. Kokkola www.facebook.com/trubary Viriä-klubi: Päre 24.10. Seinäjoki www.uniarts.fi Iin Syyssoitto 25.10. Ii www.ppkyhdistys.net Hollo ja Martta kansantanssija -musiikkifestivaali 25.10.-1.11., Hollola www.hollojamartta.fi Tanssitupa 27.10. Seinäjoki www.uniarts.fi Sakonatkansanmusiikkifestivaali 29.10.–3.11. Lappeenranta www.sakonat.fi Psalttamus – pelimannivirsiä! 29.10. Helsinki www.musiikkitalo.fi Etnosoi! 30.10.-12.11. Helsinki www.etnosoi.fi Rautawaara-klubi: Hohka, Maija Kauhanen 30.10. Kokkola www.facebook.com/trubary Soimannien syyssoitto 31.10. Jämsä Antti Sulin puh. 040 748 0871 Marr ask uu Fado, polska & beyond! 1.11. Helsinki www.vuotalo.fi Perinnearkkujamit 2.11. Helsinki www.perinnearkku.net Lyylikin hiihäntä 4.11. Helsinki www.facebook.com/shamuband 25. Kaamospelit Vantaan kansanmusiikkiviikko 7.-15.11. Vantaa www.kaamospelit.fi Lepistö & Lehti 10.11. Mäntyharju www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2015 Rautawaara-klubi: Lepistö & Lehti 11.11. Kokkola www.facebook.com/trubary Piirpauke 40 vuotta 12.11. Espoo www.sellosali.fi Viriä-klubi: Lepistö & Lehti, Kleemola & Kivimäki 12.11. Seinäjoki www.uniarts.fi Lepistö & Lehti 13.11. Joensuu www.kansanmusiikkiliitto.fi/ kiertueyhtyeet-syksy-2015 Tupasoitto: Lepistö & Lehti 14.11. Vantaa www.kaamospelit.fi Buskspelstillfälle/PR-spelning i Helsingfors 15.11. Helsinki www.spelmansforbundet.fi Helsingin Balalaikkaorkesteri 17.11. Helsinki www.vuotalo.fi Anne-Mari Kivimäki ja Suistamon sähkö 18.11. Helsinki www.annemarikivimaki.fi, www.uniarts.fi Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävien soittoleiri 26.9. Hauho raimo.salmela@elisanet.fi Mandoliininsoiton alkeiskurssi 26.9. Järvenpää www.kum.fi Lok ak uu Näppärikurssi 2.–4.10. Nokia www.napparit.fi Amerikansuomalaisen musiikin seminaari ja iltamat 3.10. Riihimäki www.uksi.fi Syys-Folkit 9.–11.10 Haapavesi www.haapavesifolk.com Bluegrassja Old Time -mandoliinikurssi 10.10. Järvenpää www.kum.fi YläSavon Pelimannien kansanmusiikkikurssi 24.10. Vieremä Kari Auvinen 050 5354514 Lasten ja varhaisnuorten ohjaaminen ja ohjelmiston suunnittelu 24.10. Helsinki www.nuorisoseurat.fi/kansantanssin-ohjaajakoulutus Perinnearkun jamihautomo 29.10. Helsinki www.perinnearkku.net Kurs i finlandsvenska folkdanser 30.10. Orivesi www.folkdans.fi Marr ask uu Perinnearkun jamihautomo 12.11. Helsinki www.perinnearkku.net Etelä-Hämeen Kansanmusiikin Ystävien soittoleiri ja syyskokous 14.11. Hauho raimo.salmela@elisanet.fi Kaamospelit: Lasten ja nuorten kansanmusiikkikurssi 14.11. Vantaa www.kaamospelit.fi Jagujalga junior -kurssi 14.11. Nokia www.karjalainennuorisoliitto.fi Vantaan kansanmusiikkikurssit 14.11. Vantaa www.uudenmaankamu.net Näppärikurssi 14.-15.11. Imatra www.napparit.fi Ilmoita tapahtumasi info@kansanmusiikki.fi