k ans alliskir j a s t o 3/2014 Tiedon lähteillä Näin Kansalliskirjasto palvelee humanistista tutkimusta s. 10 Kai Ekholm ja Kristiina Hormia-Poutanen kansainvälisten kirjastoalan järjestöjen puheenjohtajiksi s. 6 / Peter von Baghin laaja elokuvakirjallisuuden yksityiskokoelma Kansalliskirjastolle s. 41
1 Pääkirjoitus: Matkalla sähköiseen tutkimusprosessiin 2 På väg mot elektronisk forskningsprocess Kirsi Vainio-Korhonen 3 Ajankohtaista 4 Minun Kansalliskirjastoni: Vuoden asiakas Tomi Huttunen Kirsi Aho 6 Maailmalta: Suomalaiset kirjastoalan johtotehtävissä Kirsi Aho 10 Digital Humanities: Missä on kirjaston paikka? Liisa Savolainen 14 Venäläisen avantgardekirjallisuuden harvinaisuuksia Tomi Huttunen 17 Tšekkiläisen surrealismin juurilla Minna Suikka 20 Inkunaabeleita luetteloimassa Lauri Leinonen 30 Vampyyrien historiaa Björn Forsén 32 Erikoiskokoelmat: Ensimmäisen maailmansodan propagandajulisteita Helmi Saukkoriipi, Mia Teppo ja Unto Vanhamäki 38 Uusi tutkimusryhmä louhii tietoa tekstiaineistosta Markus Mykkänen 40 Kirjastossa tapahtuu sisällys 3/2014 PL 15 (Unioninkatu 36) 00014 Helsingin yliopisto Sähköposti: kk-tiedotus@helsinki.fi 56. vuosikerta Toimitus: Päätoimittaja Kirsi Aho 02941 22722 kk-lehti@helsinki.fi Kuvatoimitus: Tuula Korhonen Toimitusneuvosto: Harri Ahonen Hanna Arpiainen Dorrit Gustafsson, pj. Katri Kananen Suvi Kingsley Katri Nissilä Sinimarja Ojonen Ulkoasu: Jarkko Hyppönen Paino: Grano Oy, Helsinki Osoitteenmuutokset: rita.saari@helsinki.fi 02941 22720 Kansalliskirjasto-lehti verkossa: www.kansalliskirjasto.fi/ yleistieto/kklehti.html www.lehtiluukku.fi Artikkelit luettavissa myös Arto-tietokannasta (Elektra sopimus) https://arto.linneanet.fi ISSN 1459-3467 Historiallinen kohtaaminen Nuoren Voiman Liiton Karhulan taidepäiviin 1969 sisältyi maamme ensimmäinen sarjakuvakilpailu sekä underground-musiikin katselmus. Olin liiton toiminnanjohtaja, Ilpo Saunio vastasi taidepäivien musiikkitarjonnasta ja Pekka Gronow sarjakuvista. Nuori Voima -lehti ilmestyi keväällä 1969 äänilevynä. Mini-lp:n ensi puolella esiintyi Suomen Talvisota 1939–40 -yhtye ja solisteina mm. Rauli Badding Somerjoki ja M. A. Numminen. Merkittävimpiä kappaleita olivat Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa, Talvisotarock, Tehtaan vahtimestarit sekä Vihreä valta. Levyn toisella puolella soittivat Meri ja Raisa Vennamo kappaleinaan Joutsenlampi sekä Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Suomalainen ääniteteollisuus oli pulassa jo 60-luvulla. Levyt eivät käyneet kaupaksi. Tuotantokulujen vuoksi kuluttaja ei saanut musiikkia tarpeeksi halvalla. C-kasetti ei vielä silloin ollut merkittävä musiikkimedia, vaan äänitteet olivat vinyyliä. Päätimme – Gronow, Saunio ja minä – pyytää presidentti Kekkoselta audienssia. Ojentaisimme levyuutuuden ja kysyisimme kuin presidentiltä käy rock’n roll. Gronow ehdotti, että ottaisimme delegaatioon äänilevyntuottajista Harry Orvomaan ja Christian Schwindtin. Kertoisimme presidentille alan ahdingosta ja toisaalta uuden musiikin valoisista näkymistä. Presidentinlinnassa kaikui undergroundrokki vapunaattona 1969 klo 15:n maissa. Adjutantti oli etukäteen asentanut äänentoistolaitteet kuntoon. Presidentti oli ilmeisen tyytyväinen nimikkokappaleeseen, jota moni aikalainen piti pyhäinhäväistyksenä. Kai Linnilä, Kansalliskirjaston kummi Kuvassa vasemmalta Ilpo Saunio, Christian Schwindt, Harry Orvomaa, Kai Linnilä, Pekka Gronow ja Urho Kekkonen, joka tarkastelee saamiaan lahjalevyjä. Kansalliskirjastossa säilytettävä levy aarre kaivettiin esiin kuvausta varten. K AI LINNIL ä N ARKIS T O
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 1 p ä äkir joitus Matkalla sähköiseen tutkimusprosessiin Monissa tieteissä sähköinen yhteys tutkimustyön, tutkimusaineiston ja julkaisun välillä on jo arkinen asia. Vaikka suomalaiset humanistit ovat kiiruhtaneet tässä asiassa hitaasti, ovat historiantutkijat parhaillaan ottamassa suurta harppausta sähköisen tutkimuksen saralla. Viime vuonna ilmestyi Ennen ja Nyt -aikakauskirjassa dosentti Anu Lahtisen artikkeli, joka käsittelee kiistatapauksia Sundholman kartanon ja lähiseudun asukkaiden välillä 1500-luvun Kalannissa. (http://www.ennenjanyt.net/?p=700) Lahtisen artikkelissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Kansallisarkiston sähköisille asiakirja-aineistoille kehittämää lähdeviitepalvelua. Viitetiedoista ja pysyvästä tunnisteesta muodostuvan lähdeviitteen voi kopioida ja liittää oman tutkimuksen alaviitteeseen tai viedä muistiinpano-ohjelmaan. Mallia on otettu kirjastojen urn-tunnuksista, jotka varmistavat sähköisen aineiston löytymisen tulevaisuudessakin. Lähdeviitepalvelu palvelee tutkijoita myös toisella tavalla. Nyt lukija voi halutessaan lukea kokonaisuudessaan viitteeseen liitetyn kuningas Kustaa Vaasan kirjeen Sundholman Herman Flemingille vuodelta 1547 tai Peteksen kylän asukkaille esitetyn haastekirjeen vuodelta 1563. Näin kuka tahansa pystyy välittömästi tarkastamaan kirjoittajan väitteiden oikeellisuuden tai tyydyttämään muuten tapaukseen liittyvää tiedonjanoaan. Digital Humanities sitoo muistiorganisaatiot ja tutkijat entistä tiiviimmin toisiinsa. Tulevaisuudessa julkaistu tutkimustieto tulee linkittymään suoraan kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmiin. Samalla koko tutkimusprosessi uudistuu myös humanistisissa tieteissä. Tutkimusaineistojen digitointiin, sähköisiin analysointimenetelmiin ja metadataan liittyvät kysymykset tulevat mukaan jo siinä vaiheessa, kun tutkimushanketta suunnitellaan ja tutkimuskysymyksiä hiotaan. Uusi sähköinen tutkimusprosessi sisältää myös sähköisen julkaisun ja siihen liitetyt, pysyvin sähköisin tunnistein varustetut lähdeviitteet. Suomessa Kansalliskirjastolla on erittäin hyvät valmiudet palvella uusien sähköisten haasteiden eteen joutuvia tutkijoita. Kansalliskirjaston vastuulla oleva Finna-tiedonhakupalvelu tarjoaa jo nyt sähköisen pääsyn suomalaisten arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistoihin ja palveluihin. Kehittyessään tämä Kansallinen digitaalinen kirjasto tulee mahdollistamaan sähköisten muistitietoaineistojen luontevan kiinnittymisen osaksi humanistista tutkimusarkkitehtuuria. Kir si Vainio -Korhonen Professori Turun yliopistossa Kansalliskirjaston humanistisen neuvottelu kunnan jäsen
2 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 Kir si Vainio -Korhonen Professor i Finlands historia vid Åbo universitet Svensk översättning: Teresia Ijäs led are På väg mot elektronisk forskningsprocess I många vetenskapsgrenar är en elektronisk kontakt mellan forskningen, forskningsmaterialet och publikationen redan vardag. Även om våra humanister har skyndat långsamt på det här området, håller nu historieforskarna på att ta ett stort steg framåt på den elektroniska forskningens väg. I fjol publicerade docent Anu Lahtinen en artikel i tidskriften Ennen ja Nyt som behandlar konflikter mellan godset Sundholm och invånarna i bygden i 1500-talets Kaland. (http://www.ennenjanyt.net/?p=700) I Lahtinens artikel testas för första gången en hänvisningstjänst för elektroniska dokument som Nationalbiblioteket har utvecklat. Hänvisningarna består av uppgifter om källan och en permanent kod och de kan kopieras och fogas till forskningens fotnoter eller till forskarens anteckningsprogram. Bibliotekens URN-koder har varit modell och koderna garanterar att det elektroniska materialet går att hitta också i framtiden. Hänvisningstjänsten betjänar forskarna också på ett annat sätt. Nu kan läsaren, om han så önskar, också läsa hela Gustav Vasas brev till Herman Fleming på Sundholm från 1547 eller ett brev från 1563 till invånarna i byn Pätis, eftersom breven finns länkade till hänvisningen. Det betyder att varje läsare genast kan kontrollera om författarens påståenden stämmer eller bara annars tillfredsställa sin kunskapstörst. Digital Humanities kopplar minnesorganisationerna och forskarna ännu tätare till varandra. I framtiden kommer publicerad forskning att länkas direkt till bibliotekens, arkivens och museernas samlingar. Samtidigt förnyas hela forskningsprocessen också inom de humanistiska vetenskaperna. Frågor som gäller digitaliseringen av forskningsmaterial, elektroniska analysmetoder och metadata aktualiseras redan när man planerar ett forskningsprojekt och finslipar sina frågeställningar. Den nya elektroniska forskningsprocessen omfattar också den elektroniska publikationen och källhänvisningar med permanenta elektroniska koder. I Finland har Nationalbiblioteket mycket goda förutsättningar att hjälpa forskare som står inför nya elektroniska utmaningar. Informationssökningstjänsten Finna som Nationalbiblioteket ansvarar för erbjuder redan nu elektronisk tillgång till material och tjänster som finns i arkiv, bibliotek och museer i Finland. En vidare utveckling av det nationella digitala biblioteket kommer att göra det möjligt att på ett enkelt sätt koppla också samlingar som omfattar muntlig tradition till den humanistiska forskningsarkitekturen.
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 3 a j ank oht ais t a Helsingin sanomain säätiö myönsi apuraHan tiellä sananvapauteen -Hankkeelle Kokouksessaan 19. syyskuuta 2014 Helsingin Sanomain Säätiön hallitus myönsi kaikkiaan seitsemälle eri hankkeelle yhteensä 695 160 euroa. Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja, FT Kai Ekholmin edustamalle työryhmälle myönnettiin 170 000 euroa Tiellä sananvapauteen – suomalaisen sananvapauden muisti 1917–2017 -hanketta varten. Tiellä sananvapauteen -hanke tuottaa mediahistoriallisen kokonaiskuvan suomalaisen sananvapauden ja sensuurin kehityksestä 1917–2017. Verkkoteoksesta tehdään visuaalisesti näyttävä, kiinnostava ja puoleensavetävä mediahistoriallinen internet-teos. Sivustolla hyödynnetään monipuolisesti sekä valokuvia että liikkuvaa kuvaa sanallisen viestinnän tukena. Taidehistorian professori J. J. Tikkasen tieteellinen arkisto Kansalliskirjastolle Suomen ensimmäisen taidehistorian professorin Johan Jakob Tikkasen (1857–1930) tieteelliseen työhön liittyvä arkisto on luovutettu Kansalliskirjastoon. Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineen omistuksessa ollut aineisto liitettiin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmaan, missä se täydentää jo ennestään olevaa J. J. Tikkasen kirjekokoelmaa. Johan Jakob Tikkanen toimi Helsingin yliopistossa opettajana ja taidehistorian professorina vuosina 1884–1926, joten sisällöllisesti arkisto kuvastaa erityisesti Tikkasen tutkimustyötä sekä toimintaa opettajana ja taidehistorian professorina. Aineisto sisältää luentokonsepteja ja muita käsikirjoituksia, luonnosja muistikirjoja sekä muistikortteja. Ulkomaanmatkoilla museokäyntien yhteydessä sekä kirjallisuuden pohjalta Tikkanen on tehnyt valtavasti muistiinpanoja. Muistikorttien kokoelma sisältää kirjallisten muistiinpanojen ohella runsaasti piirroksia, jotka taiteellisesti lahjakas ja taiteilijan koulutuksen saanut Tikkanen piirsi kirjallisten muistiinpanojensa tueksi. Suuri osa näistä noin 56 000 kortin muistiinpanoista liittyy ilmeiden ja eleiden taidehistoriaan ja ikonografiaan. Tikkasen arkisto sisältää myös painotuotteita, joiden sisältöä Tikkanen on kommentoinut ja lisäksi jonkin verran valokuvia, kuvakortteja, lehtileikkeitä ja kirjeitä. Arkisto käsittää kaikkiaan noin 20 hyllymetriä. Eila Kupias, tietoasiantuntija, Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Jean sibeliuksen syntymän 150-vuotisJuHlanäyttely kansallismuseossa 2015 Vuonna 2015 vietetään säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlia. Juhlavuosi on erittäin merkittävä, ja se huomataan monin tavoin niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Juhlavuoden kunniaksi Kansalliskirjasto ja Kansallismuseo järjestävät yhteistyössä laajan näyttelyn 15. 10. 2015 – 16. 1. 2016 Kansallismuseon tiloissa. Näyttelyssä kotija ulkomaiselle yleisölle tarjoutuu ensimmäistä kertaa tilaisuus tutustua Sibeliuksen sävellysten alkuperäisiin käsikirjoituksiin. Näyttelyssä on esillä aineistoja Kansalliskirjaston, Kansallismuseon ja Kansallisarkiston kokoelmista sekä esineitä Sibeliuksen kodista Ainolasta. Inkeri Pitkäranta, kulttuurikoordinaattori, Kansalliskirjasto J. J. tikkasen arkisto 38.1, muistikirja Xi.
4 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 minun k ans alliskir j a s t oni Kansalliskirjasto myönsi perjantaina 26. syyskuuta 2014 Vuoden asiakas -tunnustuspalkinnon professori Tomi Huttuselle. Dosentti, filosofian tohtori Huttunen on toiminut 1. toukokuuta 2014 alkaen venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professorina Helsingin yliopiston nykykielten laitoksella. Tomi Huttunen on myös Slaavilaisen kirjaston neuvottelukunnan jäsen. Onneksi olkoon Vuoden asiakas -palkinnosta! Miltä nyt tuntuu? Olen hyvin otettu tästä huomionosoituksesta, mutta en ota sitä henkilökohtaisesti. Koen edustavani nykykielten laitoksen venäjän kielen ja kirjallisuuden oppiainetta sekä Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Itsesyntyinen venäläinen avantgarde ja sen myötä venäläisen avantgarden tutkimusta. Kuvaile hieman tätä tutkimushanketta. Venäläinen avantgarde julistaa kuulumattomuuttaan Eurooppaan, vaikka on ilmeistä, että vaikutteet ovat juuri sieltä. Avantgarde itsessään on tyylisuuntana realismin vastakohta, jonka tehtävä on olla mahdollisimman vaikeasti ymmärrettävä, liki käsittämätön. Venäläisessä avantgardessa tähän yhdistyy kansallinen uho ja paatos, joka on sidoksissa kokeelliseen kirjallisuuden julistukseen. Nämä komponentit kiinnostavat minua tutkimuksessa erityisesti. Mitä Kansalliskirjasto merkitsee oppiaineellesi venäläiselle kirjallisuudelle? Kansalliskirjaston Slavica on paitsi tutkimuksemme – minun ja kollegoiden sekä jatko-opiskelijoiden – ehtymätön tietolähde ja uusia inspiraatioita ruokkiva aineisto, myös tätä nykyä valtavan tärkeä oppimisympäristö. Opiskelijaryhmän tuominen Slavicaan tarkoittaa nykyään kansalliskirjaston Vuoden asiakas: venäläisen kirjallisuuden professori Tomi Huttunen t eksti: Kir si a ho k uva: Vei KKo s o merpur o Vuoden asiakas -tunnustuspalkinto on taiteilija Markku pääkkösen lasiteos, jota kukin palkittu saa pitää hallussaan vuoden.
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 5 diginatiivin tuomista aivan vieraaseen ympäristöön, jossa puhutaan omituista kieltä, kirjojen ja sanomalehtien kieltä. Mutta tullessaan vieraaseen valtakuntaan diginatiivit ovat ovelia ja pitävät kiinni omastaan: kun heidän täytyy etsiä avokokoelman vanhan Periodican hyllystä Ivan Gontšarovin Oblomovin ensimmäinen aikalaispainos, he kohtaavat sen älypuhelimensa avulla ja ottavat kansilehdestä kuvan. Kirjastonhoitajan tehtävä on opastaa, mitä nimenomaisia sivuja täytyy kuvata, jotta kameran klikkaus taltioisi julkaisun bibliografiset tiedot. Toisaalta me tarvitsemme kipeästi näiden diginatiivien taitoja, jotka he ovat hankkineet jo ala-asteella. Me tarvitsemme digitaalista humanismia, sillä meidän täytyy konservoida aineistoja, jotta ne olisivat yhä useamman saatavilla ja hyödynnettävissä. Siksi Itsesyntyinen venäläinen avantgarde -tutkimusprojekti osallistui Slavican harvinaisten venäläisen futurismin aineistojen digitointiin ja konservointiin. Terveisesi Kansalliskirjaston työntekijöille? Erityiskiitos Slaavilaisen kirjaston johtajalle Irma Reijoselle, jonka kanssa olemme suunnitelleet tämän digitoinnin ja konservoinnin. Kiitokset myös kirjastonhoitaja Irina Lukalle, esipuheiden kuningattarelle. Väitöskirjassa tai maailmankuulun Venäjä-tutkijan monografian esipuheessa mainittu ”Irina Lukka” tarkoittaa kansainvälisesti arvostettua referee-lausuntoa: lukija tietää, että kirjoittaja on ollut asianmukaisten lähteiden äärellä. Kiitokset myös Tatja Pusalle, joka on tätä nykyä diginatiiviemme arvostama Slavica-tiedonhakuvalmentaja. Ja tietenkin suuret kiitokset Kansalliskirjaston mainioille vahtimestareille. Tomi Huttusen artikkeli sivulla 14. kansalliskirjaston slaavilaisen kirjaston harvinais kirjoihin kuuluvat venäläisten futuristien julkaisemat kirjat on digitoitu. kokoelma sisältää harvinaisia venäläisen avantgarden keskeisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden teoksia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. avantgarden taidesuuntauksille ominaista on tekstin, kuvan, musiikin ja teatterin yhdistäminen samaan teokseen tai julkaisuun. slaavilaisen kirjaston futuristi-kokoelmassa on muun muassa aleksandr Blokin, Burljukin veljesten, Natalia Gontšarovan, Velimir Hlebnikovin, aleksei krutšonyhin, Vladimir Majakovskin ja olga rozanovan teoksia, joissa yhdistellään kuvallista ilmaisua, runoutta ja proosaa. kokoelmaan kuuluu 44 teosta, ja digitaalisia dokumentteja on yhteensä 49. kokoelman digitointi on tehty kansalliskirjaston digitointija konservointikeskuksessa Mikkelissä ja työn on rahoittanut Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksella toimiva itsesyntyinen venäläinen avantgarde -tutkimushanke. Futurismi-kokoelman käyttö koska suurimmassa osassa teoksista tekijänoikeudet ovat vielä voimassa, digitoituja kappaleita ei voida laittaa verkkoon vapaaseen asiakaskäyttöön. teoksiin voi tutustua kansalliskirjastossa ja muissa vapaakappalekirjastoissa olevilla erityisillä kulttuuriaineistojen työasemilla, joiden kautta pääsee käyttämään tekijänoikeuden alaisia teoksia. digitaalisia julkaisuja voi selata ja tulostaa paperille, mutta niitä ei voi tallentaa sähköisessä muodossa. alkuperäisiä teoksia ei enää anneta lukusalikäyttöön, ellei fyysisen kappaleen käyttöön ole erityisiä tutkimuksellisia perusteluita. Futurismi-kokoelmaan kuuluvat teokset löytyvät työasemilta mm. seuraavilla tavoilla: A selaus kokoelmana: aloitussivulla valitse kokoelma Vapaakappaleet > slavica – Futuristit A Hakemalla asiasanoilla, tekijän ja teoksen nimellä. kaikissa on asiasanoina futurismi Venäjä. A Futuristi-kokoelman kirjojen tiedot ovat haettavissa myös Finna-hakupalvelusta https://www.kansalliskirjasto.finna.fi/ ja Helka-kirjastoluettelosta https://helka. linneanet.fi/ lisätietoja kansalliskirjaston kulttuuriaineistojen työasemien käytöstä http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/ dgitaalisetvapaakappaleet/tyoasemat.html SLAAVILAISEN KIRJASTON AINUTLAATUINEN FUTURISMIKOKOELMA NYT DIGITAALISENA ASIAKASKÄYTÖSSÄ KIRJASTOSSA
6 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 ma ailmal t a Suomalaiset kirjastoalan johtotehtävissä maailmalla Conference of Directors of National Libraries eli CDNL valitsi elokuussa Lyonissa pitämässään kokouksessa Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin puheenjohtajakseen. Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden johtaja Kristiina Hormia-Poutanen valittiin Euroopan tieteellisten kirjastojen liiton puheenjohtajaksi LIBER-konferenssissa Riikassa heinäkuussa. t eksti: Kir si a ho k uvat : Vei KKo s o merpur o CDNL koordinoi eri maanosien kansalliskirjastojen toimintaa ja käsittelee alan kehitystä. Se on usein ottanut teemakseen kirjastojen kohtaamat katastrofit, leikkaukset ja toisaalta kehittämistehtävät kuten verkkoaineiston tallentamisen. Kai Ekholm on CDNL:n kolmas eurooppalainen puheenjohtaja. Hänen kautensa on kolmivuotinen. Ekholm on tätä ennen toiminut useissa kansainvälisissä luottamustehtävissä kuten IFLA:n sananvapausjärjestö FAIFE:n puheenjohtajana. ”Kansainvälisissä tehtävissä oppii näkemään, että lähtökohdat kirjastoasioiden kehittämiseen eri maiden välillä hyvin erilaiset. Esimerkiksi Norja digitoi vauhdilla, mutta toisaalla maailmassa lama, kriisi tai sotatila voi estää kehityksen täysin”, Ekholm kuvailee näköalapaikkaansa. ”Suomi on hyvä verrokki monelle kirjastolle. Olemme teknisesti edistynyt, sitkeä ja neuvokas kansakunta, joka on aina ollut valmis kansalliskirjaston voimakaksikko kai ekholm ja kristiina Hormia-poutanen nimettiin puheenjohtajatehtäviin kesällä 2014.
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 7 tekemään asioita kansainvälisesti. Useinhan näistä yhteyksistä itse saa enemmän kuin pystyy antamaan. On parempi myös tehdä ja vaikuttaa kuin pyöritellä käsiään kokouspöydässä.” Euroopan sisällä on suuria eroja kirjastojen saamissa julkisissa varoissa. ”Ranskan kansalliskirjastossa työskentelee 1200 henkilöä, ja kirjasto on leikkausten edessä. British Library puolestaan ei saa lainkaan rahaa valtiolta digitointia varten. Monet sivistysmaat ovat leikanneet jopa kolmanneksen kirjastojen budjeteista. Kansalliskirjastojen tehtävätkin vaihtelevat eri maittain suuresti. Suomessa tilanne on aika hyvä: digitoitavan aineiston määrä ei ole ylisuuri, mutta leikkaukset voivat silti vaarantaa satavuotisen historiamme tallentamisen”, Ekholm sanoo. ”Olisi hienoa, jos voisimme näyttää maailmalla esimerkkiä, ja siihen vuoden 2017 juhlinta ja digitointi voivat olla hyvä etappi.” Kansainvälisillä areenoilla täytyy hallita tietty käytöskoodi. ”On oltava siinä mielessä nöyrä, ettei kannata aloittaa joka lausetta sanoilla ’meillä Suomessa tehdään näin’ vaan kuunnella muita. Aina voi kysyä, olla kiinnostunut, kertoa tuntevansa jonkun tai jotakin joka maasta, vaikka dekkarin tai elokuvan. Sillä tavoin voi oppia toisen maan kulttuurista jotain uutta”, Ekholm kertoo. Kristiina HormiaPoutanen LiBer:in PuHeenjoHtajaKsi Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden johtaja Kristiina Hormia-Poutanen on työskennellyt nyt muutaman kuukauden LIBER:in eli Ligue des Bibliothèques Européennes de Recherchen ensimmäisenä naispuheenjohtajana. Sitä ennen Hormia-Poutanen toimi LIBER:in varapuheenjohtajana neljä vuotta. LIBER on Euroopan tärkeimpien tieteellisten kirjastojen liitto, joka perustettiin vuonna 1971 Euroopan neuvoston tuella. Yhdistyksellä on yli 440 jäsenkirjastoa 46 maassa. ”Juuri ennen IFLA-konferenssia allekirjoitettiin yhteistyösopimus IFLA:n ja LIBER:in kesken”, Hormia-Poutanen kertoo. Molempien kirjastojärjestöjen tavoitteena on tiedonsaannin edistäminen. Yksi yhteistyöalue on tekijänoikeuslainsäädännön kehittäminen. ”Oma tavoitteeni on sitouttaa joukkoa yhteen ja kehittää toimintaa jäsenistön tarpeiden mukaan. Toivoisin nuoria ihmisiä mukaan toimintaan.” Pääsy kansainvälisiin luottamustehtäviin ei ole helppoa. Avainsana on verkostoituminen. Hormia-Poutaselle ovet avautuivat FinELib-lisensiointityön myötä. ”Tein kylmän päätöksen jo vuosia sitten, että en jää kansainvälisten konferenssien iltatilaisuuksissa juttelemaan vain suomalaisten kollegoiden kanssa vaan lähestyn ihmisiä eri maista, keskustelen ja kuuntelen. Kannattaa miettiä valmiiksi joitakin asioita, mitä sanoa.” LIBER:in strategian painopisteet ovat tieteellisten kirjastojen tukeminen digitalisoituvassa toimintaympäristössä, tutkimusdatan hallinta ja vaikuttaminen päätöksentekijöihin. ”Työ menee hyvin yhteen sen kanssa, mitä Suomessa tehdään. Avoimuus on tärkeää.” Hormia-Poutasen mielestä suomalaiset voisivat ottaa oppia kansainvälisiltä kollegoiltaan itseluottamuksessa, rohkeudessa ja uskalluksessa avata suunsa. ”Suomi taas voi näyttää esimerkkiä muille siinä, että täällä pystytään yhdessä sopimaan asioista ja tekemään päätöksiä. Kansallinen digitaalinen kirjasto eli KDK on tästä hyvä esimerkki.” Hormia-Poutanen uskoo, että tämänhetkinen vahva suomalaisedustus kansainvälisten kirjastoalan järjestöjen johdossa on pitkän ja kärsivällisen työn tulosta. ”Ihmiset ovat olleet aktiivisia ja meillä on hyvä maine työteliäinä ja luotettavina. Juuri nyt tämä vuosien työ kantaa hedelmää.” liBer:in hallitus kansalliskirjastossa: etualalla andris Vilks latviasta, Wilhelm Widmark Venäjältä, kurt de Belder Hollannista, ann Matheson skotlannista, punaisessa asussa Jeannette Fray sveitsistä, luis anglada espanjasta ja Julien roche ranskasta. Frayn vieressä Norbert lossau ja Claudia Fabian saksasta.
8 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 ma ailmal t a 1. puhun 300 kirjasto-opiskelijalle Bagamoyossa slads-koulutuslaitoksessa (slad = school for library, archive and docmentation studies). 2. Herero-pukuisten naisten ja pohjois-Namibiassa käytettyyn pukuun pukeutuneen kollegan kanssa Windhoekissa lokakuussa 2013. 3. kemal atatürkin kirjastossa tutustuimme lehtien konservointiin kesäkuussa 2014. oikealla didar Bayir. 4. Herra Wun ja iFla:n edellisen puheenjohtajan ingrid parentin kanssa lounaalla shanghaissa. 5. suomen kirjastoseuran delegaatio. Vasemmalta sinikka sipilä, Marjatta lahti, Minna koskinen, tuomo lipponen ja Marjukka peltonen. 6. tutustun oshakatin uuteen, silloin lokakuussa 2013 vielä keskeneräiseen aluekirjastoon pohjoisNamibiassa. kirjasto vihittiin juuri äskettäin käyttöön siellä. 3 5 6 1 2 4 IFLA:n presidentti Sinikka Sipilä kiertää maailmaa haastattelu: K ir si aho k uvatekstit : sini KK a sipilä
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 9 1. Miten IFLA:n presidenttiys on sujunut tähän asti? Puheenjohtajuus on sujunut oikein hyvin tähän asti. Matkoja eri maihin on ollut tasaiseen tahtiin. Enimmäkseen minut on kutsuttu edustamaan IFLA:a Euroopassa pidettyihin konferensseihin. Joitakin matkoja on ollut myös muihin maanosiin kuten Afrikkaan ja Aasiaan. On ollut erittäin kiinnostavaa tavata kollegoita eri maissa ja keskustella kirjastoalan ajankohtaisista kysymyksistä sekä tutustua kirjastoihin ja niiden palveluihin. On myös ollut ilahduttavaa löytää kaikkialta sama innostus kirjastoalan kehittämiseen riippumatta resursseista. Kirjastoammattilaiset haluavat kaikkialla tarjota kansalaisille parasta mahdollista palvelua ja pääsyä tietoon. 2. Mikä oli elokuisen Lyonin IFLAkokouksen tärkein anti? Lyonin IFLA-konferenssin teemana oli Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge. Se perustui omaan IFLA-puheenjohtajateemaani Vahvat kirjastot, vahvat yhteiskunnat (Strong Libraries, Strong Societies). Monet esitykset liikkuivat näiden teemojen ympärillä. Itselleni oli tärkeää tavata kollegoita eri puolilta maailmaa ja kuulla miten kirjastotoimintaa kehitetään kansalaisten tiedonsaannin varmistamiseksi. Kirjastojen yhteiskunnallinen rooli tuli konferenssissa tällä kertaa hyvin esiin, konferenssin teeman mukaisesti. Samoin tiedonsaannin ratkaiseva merkitys kehitykselle. Tähän liittyen Lyonin konferenssissa julkaistiin Lyon Declaration. Se on asiakirja, jolla IFLA yhdessä monien muiden järjestöjen kanssa pyrkii vaikuttamaan YK:n vuoden 2015 jälkeisen kehitysohjelman sisältöön. IFLA:n tavoitteena on saada asiakirjoihin erikseen maininta siitä, miten tiedonsaanti edistää tätä kehitystä. 3. Mitkä ovat kirjastoalan suurimmat haasteet omalla kaudellasi? Kirjastoalan haasteet ovat aineistojen digitalisoituminen, tekijänoikeudet erityisesti digitaalisen aineiston osalta, globaali taloustilanne. Kirjastojen tulee löytää uusia tapoja toimia ja kumppaneita, joiden kautta kirjastojen näkyvyys vahvistuu. Erityisesti ns. diginatiivien eli Internetin aikakaudella syntyneiden ikäluokkien pitäminen kirjastojen asiakkaina on haasteellista, mutta palveluja yhdessä heidän kanssaan kehittämällä uskon kirjastojen säilyttävän asemansa. Yhteisenä maksuttomana tilana kirjasto tarjoaa kaikenikäisille ympäristön, jossa on turvallista olla ja tarjolla on palveluita joita niin lapset, opiskelijat kuin työssäkäyvät tai eläkeläiset voivat käyttää, kukin tarpeidensa mukaan. Alaan vaikuttavia trendejä ja haasteita on määritelty vuosi sitten julkaistussa IFLA:n Trend Reportissa, joka on myös suomennettu ja löytyy täältä http://suomenkirjastoseura.fi/files/Trend%20Report/ifla-trend-report_finnish.pdf 4. Miten kansainvälinen järjestötoiminta on laajentanut maailmankuvaasi yleisesti? IFLA:n toiminta on maailmanlaajuista. Sillä on noin 140 jäsentä lähes 150 maassa. Olen saanut vierailla lähes kaikilla mantereilla ja tutustua kirjastotoimintaan eri puolilla maailmaa. Maailmankuvani on todellakin avartunut IFLA:n ansiosta ja nykyinen tehtäväni ja aikaisempi toimintani IFLA:ssa on tuonut paljon mielenkiintoisia asioita ja kontakteja elämääni. Olen paremmin oppinut ymmärtämään erilaisia olosuhteita, missä ihmiset elävät ja kirjastot toimivat. 5. Miten näköalapaikka kansainvälisen järjestön johdossa on muuttanut ajatteluasi ja miten haluaisit välittää tätä näkökulmaa muille kirjastoalan toimijoille? Olen varmasti oppinut paljon IFLA:n johdossa ja aikaisemmin IFLA:n kirjastoseurojen jaostossa kirjastotoiminnasta ja kirjastojen toimintaympäristöistä. Kuten aikaisemmin mainitsin, olen kaikkialla havainnut samanlaisen innostuksen alan toimijoiden keskuudessa, samanlaisen intohimon edistää tiedonsaantia ja sitä kautta antaa parempia mahdollisuuksia kaikille itsensä kehittämiseen ja elämäntilanteensa parantamiseen. Tämä kaikki vahvistaa myös yhteisöjä ja yhteiskuntia, kuten teemani mukaan uskon. Tämä on se näkökulma, jota haluan muille kirjastoalan toimijoille myös välittää, että kirjastoilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa ja niiden kautta voidaan parantaa kansalaisten mahdollisuuksia mielekkääseen ja rikkaaseen elämään. Näkökulmaani tuon esiin puheissani eri tilaisuuksissa kuten esimerkiksi IFLA:n Puheenjohtajan konferenssissa, joka pidettiin toukokuussa 2014 Helsingissä ja toinen tilaisuus on 3.–5. 6. 2015 Istanbulissa. Näissä konferensseissa keskitytään puheenjohtajateemaani ja siihen liittyviin kysymyksiin. ”kirjastoilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa ja niiden kautta voidaan parantaa kansalaisten mahdollisuuksia mielekkääseen ja rikkaaseen elämään.”
10 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 teema / tiedon l ähteill ä Kirjastoja on kutsuttu humanistin laboratorioksi. Mutta miten kirjaston rooli muuttuu, kun humanistinen tutkimus on yhä enemmän data lähtöistä, tarjolla on uusia tutkimusmenetelmiä ja kysymyksenasetteluja, eikä paperinen lähde ole enää välttämättä ainoa tutkimuksen lähtökohta. Digital Humanities on käsite, joka on nopeasti noussut Suomessakin esille. Mistään uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä jo useita vuosikymmeniä on tekstejä käsitelty tietokoneella. Aiemmin tätä tietotekniikkaa hyväksi käyttävää tutkimusta nimitettiin termillä Humanities computing. Digital Humanities – missä on kirjaston paikka? t eksti: l iisa saVolainen k uva: Vei KKo s o merpur o DataLäHtöinen tutKimus British Library on kirjannut tutkimuksen merkittäviksi trendeiksi siirtymisen sähköisiin sisältöihin, poikkitieteellisyyden, datalähtöisyyden (data driven), analyysimenetelmien käytön sekä sisältöjen uudelleenkäytön uusiin kysymyksenasetteluihin. Kirjastoilta odotetaan yhä uusia sähköisiä sisältöjä, niin digitoinnilla tuotettuja kuin sähkösyntyisten arkistointia. Tutkimus tarvitsee sekä massadigitointia, jolla tuotetaan laajoja aihealueen tai aineistotyypin kattavia sähköisiä kokonaisuuksia että pienempimuotoista tarvedigitointia tiettyyn tutkimushankkeeseen. Sähköisten aineistojen tuotannon lisäksi tutkimus odottaa kirjastojärjestelmiltä sujuvia hakutoimintoja, sisältöjen ja datan jakamiseen soveltuvia alustoja ja datan julkaisemista avoimilla lisensseillä. Sähköisten sisältöjen tuottamisesta eli digitoinnista on siis edetty kohti datan julkaisemista ja jakamista. Kirjastolta odotetaan tässä tilanteessa edelleen sisältöjen tuntemusta, mutta myös sähköisen julkaisemisen ja datan hallinnan osaamista. miten Käy KirjastoLta Datan HaLLinta Humanistisessa tutkimuksessa sähköiset sisällöt ovat perinteisesti tarkoittaneet tekstejä
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 11 tiedon l ähteill ä / teema
12 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 teema / tiedon l ähteill ä ja niiden koneellisesti koodattuja versioita, mutta sähköiset sisällöt ovat myös kuvia, numeroita ja ääntä. Erityisesti kielitieteilijät ovat olleet datalähtöisen tutkimuksen edelläkävijöitä. Tekstipainotteisuuden rinnalle on kuitenkin noussut kiinnostus ei-sanalliseen ilmaisuun ja sähkösyntyisiin aineistoihin; esimerkiksi tietokonepelit, blogit, virtuaalimaailmat, sosiaalisen median palvelut, sähköpostikokoelmat, verkkosivut ja verkkotaide. Sähkösyntyisten aineistojen tutkimukselle noin periaatteessa pitäisi olla Suomessa hyvät mahdollisuudet, kuuluuhan niiden arkistointi ja käyttöön asettaminen Kansalliskirjaston tehtäviin kulttuuriaineistolain myötä. Näiden sähkösyntyisten aineistojen käyttöä rajoittavat kuitenkin tekijänoikeusja tietosuojalainsäädäntö. mitä tutKimus tarvitsee? Tutkimuksen lähtökohtana on tietysti, että ylipäänsä on olemassa avointa dataa, että se on dokumentoitua, sen synty tiedetään ja että pystytään arvioimaan, kuinka validia se on kysymyksenasetteluun nähden. Sisäinen ja ulkoinen lähdekritiikki pätee siis data-lähdeaineistoonkin. Tutkija tarvitsee työkaluja datan työstämiseen. Koodaaja ei tarvitse olla, mutta jotakin pitää ymmärtää tietotekniikasta. Erityisesti pitää ymmärtää tilastollisia menetelmiä ja hallita työvälineitä: annotaatiotyökaluja, teksti-analyysin työkaluja, tietokantoja ja korpus-työkaluja. Eikä työkaluillakaan synny tutkimusta ellei ymmärrä omaa tieteenalaansa ja menetelmiä. Avoin data sinänsä ei siis takaa laadukasta tutkimusta. Kirjastojen osa Mitä kirjastot sitten tekevät tässä kaikessa? Eivät välttämättä mitään tai sitten kaikenlaista. Jos digi-humanismista sanotaan, että se tarkoittaa tutkijoille uutta ajattelutapaa, samaa koskee kirjastojakin. Kirjastot ovat jo ajat sitten lakanneet olemasta se tietovaranto, jonka luokse mennään. Paikkana kirjasto on enemmänkin työja tutkimuspaikka, ja ehkä myös symbolisesti se paikka, jossa integroidutaan yliopistoyhteisöön. Kirjastorakennus voi olla tärkeä tutkijaidentiteetin synnylle. Verkkosivut ja -sisällöt harvoin tuottavat identiteettiä rakentavia elämyksiä. Digitaalinen kirjasto – verkkokirjasto – on kuitenkin kirjaston keskeinen palvelupinta. Humanistiselle opetukselle molemmat – niin fyysinen kuin digitaalinen kirjasto – ovat olennaisia ja toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi Kansalliskirjaston aineistoista noin kaksi prosenttia on digitaalista, eikä suhdeluku British Libraryssä ole juurikaan suurempi. Vakavaa humanistista tutkimusta harva pystyy tekemään vain digitaalisilla aineistoilla. Humanistisilla aloilla laajoja kirjastoja arkistokokonaisuuksia kutsutaan tutkimusinfrastruktuureiksi. Paperisten ja sähköisten aineistojen lisäksi tutkimusinfrastruktuuriin kuuluu olennaisena osana ammattilaisten opastus ja tuki. Yhdysvaltalainen Ithaka S+R tutki vuonna 2012 yhdysvaltalaisten historioitsijoiden työskentelyä eri muistiorganisaatioiden kanssa sekä erilaisten aineistojen käyttöä. Tutkimuksessa tuli esille se, miten arkistoissa ja vanhoissa kirjastoissa monikerroksisine kokoelmarakenteineen henkilökunnan tuki ja ohjaus on asiakkaiden työn onnistumisen kannalta olennaista. Sen sijaa uudemmissa, nimenomaan uutta kirjallisuutta tarjoavissa kirjastoissa henkilökunnan ohjaava merkitys oli pieni. Asiakkaat selvisivät elektronisten hakuvälineiden avulla hyvin itsenäisesti. Kun Kansalliskirjasto teki talvella 2013–14 suppean haastattelukierroksen Helsingin yliopiston piirissä oleville tutkijoille heidän odotuksistaan ja näkökulmistaan kirjastoa kohtaan, nousi esille kirjaston näkymättömyys. Asiakkaat odottavat kirjaston tulevan lähemmäksi, olevan näkyvämpi ja markkinoivampi. Vaikka kirjasto onkin palveluorganisaatio, ei kirjastotyö ole enää palvelun tarjoamista asiakkaille, vaan kumppanuutta tiedeyhteisön kanssa. Ja kumppanuudessa suuressa roolissa ovat viestintä ja aktiivisuus asiakkaiden suuntaan. Kirjasto osana DigitaL Humanities -verKostoa Monissa ulkomaisissa yliopistoissa on perustettu ”digitaalisen humanismin keskuksia” tukemaan humanististen alojen opettajia, opiskelijoita ja tutkijoita uudenlaisessa toimintaympäristössä, jossa lähdeaineisto on digitaalista. London University College, King’s College, Stanfordin yliopisto ja Uumajan yliopisto ovat eräitä esimerkkejä Digital Humanities -tukeen panostavista yliopistoista. DH-keskusten tarkoituksena on kerätä yhteen osaamista digitaalisista aineistoista, niiden käsit
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 13 tiedon l ähteill ä / teema telystä, arkistoinnista, DH-työkaluista ja tutkimusmetodeista. DH-keskus on kirjaston kaltainen tukipalvelu opetukselle ja tutkimukselle. Tarkoituksena on mahdollistaa tutkijoiden keskittyminen tutkimukseen, kun taas datan käsittelyssä ja työkalujen hallinnassa DH-keskus on osaaja ja tuen antaja. DH-keskusten toiminta on sivuaa monelta osin kirjaston toimintaa. Ensinnäkin tietysti iso osa humanistien aineistoista tulee kirjastoista tai arkistoista. Kirjastot ja arkistot myös digitoivat aineistojaan, ja tätä kautta hallitsevat myös digitaalisten aineistojen arkistointia. Kansalliskirjasto lakisääteisen tehtävänsä kautta arkistoi myös sähkösyntyistä aineistoa, johon tutkijoiden mielenkiinto kohdistuu yhä enemmän – tosin tekijänoikeuskysymykset rajoittavat aineiston käyttömahdollisuuksia. Jos digitaalisen humanismin sanotaan avaavan uuden ajattelutavan humanistiseen tutkimukseen, tulisi sillä on sama vaikutus kirjastotyöhön. Kirjastojen osaaminen on yhä enemmän sähköisten aineistojen, niiden käyttöja välitystapojen osaamista, datan tarjoamista ja erityisesti yhteistyötä erilaisten ammattilaisten kanssa – aktiivista viestintää ja markkinointia unohtamatta. Kirjoittaja on Kansalliskirjaston tutkimuskirjaston johtaja. aiheesta: A rutner, Jennifer ja schonfeld, roger C., supporting the Changing research practices of Historians, 2012, Final report from itHaka s+r A schreibman, susan et al., a Companion to digital Humanities, 2004; http://www.digitalhumanities.org/companion/ A terras, Melissa et al., defining digital Humanities, 2013 A tyrkkö, Jukka, digital Humanities and Book History: an introduction; esitys seminaarissa Books in print, 7.–8. 8. 2014, tallinna A Wisdom, stella, the role of libraries in supporting digital scholarship; esitys seminaarissa elaG2014, 11. 6. 2014 uNesCo:n yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003. suomessa sopimus astui voimaan 2013. Yleissopimuksen toimeenpanosta vastaa Museovirasto. toimeenpanon tueksi opetusja kulttuuriministeriö on asettanut nelivuotiskaudeksi aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän. asiantuntijaryhmä toimii aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toimeenpanon tukena ja asiantuntijana aineetonta kulttuuriperintöä koskevissa kysymyksissä sekä ohjaavana toimielimenä etsittäessä suomen kannalta sopivinta toimintamallia. asiantuntijaryhmän puheenjohtajana toimii kansatieteen professori katriina siivonen Helsingin yliopistosta. Muita jäseniä ovat tutkija Johanna Björkholm Åbo akademista, koordinaattori Minna Heikkinen Nuorisotyön tallentamiskeskus Nuoperista, kasvatustieteen professori reijo kupiainen tampereen yliopistosta, kansanmusiikin tutkimuksen dosentti Hannu saha tampereen yliopistosta, museologian professori Janne Vilkuna Jyväskylän yliopistosta, suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistonjohtaja lauri Harvilahti, Museoviraston pääjohtaja Juhani kostet, arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuorteva, kansalliskirjaston tutkimuskirjaston johtaja liisa savolainen, erityisasiantuntija toni suutari kotimaisten kielten keskuksesta sekä saamelaiskäräjien puheenjohtaja klemetti Näkkäläjärvi. lähde: okM LIISA SAVOLAINEN AINEETTOMAN KULTTUURIpERINNÖN ASIANTUNTIJARYHMÄÄN
14 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 teema / tiedon l ähteill ä 1. olga rozanovan ja aleksei krutšonyhin teos Voina (sota, 1914). 2. aleksei krutšonyhin ja Velimir Hlebnikovin teos Tè li lè (1914). 3. Venäläisen avantgarden manifestit (poesia, 2014). 4. Futuristien Muusien keväinen kontragentuuri -teoksen (1915) kansilehti 5. Futuristien Muusien keväinen kontragentuuri -teoksen (1915) nimiölehti 1 2 3 4 5
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 15 tiedon l ähteill ä / teema Kokeellisen kirjallisuuden harvinaisuuksia teksti: T o mi h u T T unen Venäläinen avantgardekirjallisuus juhlii. Venäjänkielisen kokeellisen kirjallisuuden ensimmäisistä merkkiteoista ja kuuluisista manifesteista on kulunut nyt 100 vuotta, ja avantgardetutkimus on huomioinut tämän juhlan eri tavoin niin Venäjällä kuin maan rajojen ulkopuolella. Näyttävästi historiallista avantgardea juhlittiin Helsingin yliopiston nykykielten laitoksessa elokuun 2014 lopussa konferenssissa, joka järjestettiin European Network for Avant-Garde and Modernism Studies (EAM). Juhlaan liittyi myös ensimmäinen suomenkielinen kokoelma venäläisen kokeellisen kirjallisuuden ohjelmanjulistuksia: Venäläisen avantgarden manifestit (Poesia, 2014), jonka ovat suomentaneet Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelijat. Myös Kansalliskirjastolla on erityinen syy juhlaan, sillä slaavilaisen kokoelman ylpeydenaiheita on sen futuristinen aineisto, joka sisältää rariteetteja 1900-luvun alkupuoliskolta. Aineisto on nyt konservoitu ja digitoitu asiakkaiden käyttöön Itsesyntyinen venäläinen avantgarde -tutkimushankkeen tuella. Aineisto sisältää kansainvälisesti tunnettujen futuristien, kuten Vladimir Majakovskin, Jelena Guron ja David Burljukin teoksia. Lisäksi kokoelma pitää sisällään tuiki tuntemattomia tapauksia, kuten Neofuturismiryhmän antologian vuodelta 1913 tai Pariisiin emigroituneen imaginistirunoilija Aleksandr ”Sandro” Kusikovin eroottisen urbaanirunoelman Poèma poèm (Runoelmien runoelma, 1920). Kusikovin kirjasen on kuvittanut taiteilija Boris Èrdman. Futurismi-kokoelman erikoisuuksia onkin, että se koostuu paitsi kirjallisuuden myös kuvataiteen harvinaisuuksista. Vasili Kandinskin ja Pavel Filonovin teokset ovat osa kokoelmaa. Suuri osa futuristeista oli koulutukseltaan kuvataiteilijoita, ja myöhemmilläkin avantgarderyhmillä oli runoilijoiden lisäksi kuvataiteilijajäseniä. Avantgardetaiteen kokeellisuus näkyi tekstin ja kuvituksen lisäksi painotekniikassa. Kirjat tehtiin alusta loppuun itse, niissä näkyi käsin tekemisen meininki. Siksi venäläisen avantgardekirjallisuuden originaalit ovat tänä päivänä kalliita keräilyharvinaisuuksia. Ensimmäiset futuristiset litografiakirjat – Aleksei Krutšonyhin Starinnaja ljubov (Antiikkirakkaus), Mirskóntsa (Maailmalopusta) ja Igra v adu (Helvettileikki) – ilmestyivät loppuvuodesta 1912. Ne edustivat karkeaa vastareaktiota aiemmalle vuosisadan taitteen modernistiselle estetismille, ja aikalaistaiteilijat tulkitsivatkin Mihail Larionovin ja Natalja Gontšarovan tekemät primitivistiset kirjankuvitukset usein mielipuoliseksi tuhruiluksi. Aleksei Krutšonyhin ja Velimir Hlebnikovin runokokoelman Tè li lè (1914) kuvittivat taiteilijat Olga Rozanova ja Nikolai Kulbin, ja jokainen ilmestynyt nide on ainutlaatuinen. Yksi niistä sijaitsee Kansalliskirjaston Futurismi-kokoelmassa. Krutšonyh on kirjailija, jolta tässä kokoelmassa on eniten teoksia. Se ei ole sattumaa, sillä Krutšonyh oli taitava organisaattori futuristien joukossa, ja juuri hän ideoi ryhmän kokeellisia painotuotteita. Myös hän oli koulutukseltaan kuvataiteilija, piirustuksen opettaja, joka oli käynyt koulunsa Odessassa. Krutšonyh tunnetaan parhaiten yhdestä pienestä tekstistä, jossa ei ole järjen häivää: ??? ??? ??? ??????? ???? ?? ?? ?? ? ? ?? Tuntemattoman kielen sanoista koostuva runo nimeltä Dyr bul štšyl sisältyy myös edellä mainittuun Hlebnikovin ja Krutšonyhin kokoelmaan, mutta se ilmestyi ensi kerran jo vuonna 1913 litografiavihkosessa, johon Olga Rozanova teki kuvituksen. Lukuisissa tähän
16 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 teema / tiedon l ähteill ä runoon liittyvissä kommenteissaan Krutšonyh on korostanut, että Dyr bul štšyl oli sekä järjentakainen, käsittämättömällä kielellä laadittu että ehdottoman venäläinen. Hänen mukaansa tässä pienessä runossa on ”enemmän kansallista venäläistä kuin koko Puškinin runoudessa”. Tämänkaltainen järjentakainen kieli, lyhennettynä zaum, oli venäläisen avantgardekirjallisuuden erityisyyksiä ja omituisuuksia. Vastaavaa ei eurooppalaisessa avantgardessa ole, vaikka zaumia onkin usein verrattu dadaan. Dadaisteilla oli kuitenkin venäläiset vastineensa, Nitševokeiksi itseään kutsuva ryhmä. Edeltävän kulttuurin kieltäminen oli hyvin tärkeää venäläisessä futurismissa. Tätä he julistivat kuuluisassa manifestissaan Korvapuusti yleiselle maulle (1912), joka löytyy samannimisestä kirjasta osana Kansalliskirjaston kokoelmaa. Siinä futuristit julistivat: Vain me olemme Aikamme todelliset kasvot. Ajan pasuuna pauhaa sanataiteessa meidän kauttamme. Menneisyys on tukahduttava. Akatemia ja Puškin ovat hieroglyfejäkin käsittämättömämpiä. Puškin, Dostojevski, Tolstoi ym., ym. on heitettävä yli laidan Nykyajan Höyrylaivasta. Futurismi tarjosi äänekkäitä korvapuusteja 1800-luvun realisteille, vuosisadan taitteen symbolisteille ja toisilleen. Futurismi oli eripurainen joukko kokeellisuudessa, omituisuudessa, hulluudessa ja rohkeudessa keskenään kilpailevia runoilijoita. Niinpä venäläinen futurismi hajosi useiksi alaryhmiksi. Avantgardisti-runoilijan tuli olla oman aikansa ainoa, ensimmäinen ja paras. Tyypillinen esimerkki oli egofuturisti Igor Severjanin, joka julisti huutaen omaa suurenmoisuuttaan: Minä, nero Igor Severjanin olen juopunut voitostani: se on kaikkialla näytetty toteen, jokaiseen sydämeen iskostettu! Syntyi myös Sentrifuuga-niminen ryhmä, jossa oli mukana Boris Pasternakin kaltaisia tulevaisuuden suuruuksia. Vähemmän tunnettu Konstantin Bolšakov oli myös sentrifugi, ja hänen runoteoksensa Solntse na izljote (Aurinko lentonsa lopussa, 1916) on päätynyt Kansalliskirjaston kokoelmaan. Runouden ullakko -niminen moskovalaisryhmä taas keräsi joukkoonsa hajanaisia egofuturisteja ja tulevia imaginisteja. Heidän päätavoitteenaan oli vastustaa jo kansansuosiota hankkineiden Majakovskin ja kumppaneiden ylivaltaa. Tämän vuoksi he vastasivat näiden Korvapuustiin kirjoittamalla Läimäytyksen kubofuturistien naamaan vuonna 1914: He aikovat heittää ”yli laidan Nykyajan Höyrylaivasta” ne, jotka tähän asti ovat olleet sen perämiehinä, vaikka eivät vielä tunne tietä tähtiin tai ole oivaltaneet kaikkein yksinkertaisimman merenkulkuun tarvittavan välineen eli kompassin rakennetta ja päämääriä. Venäläisen avantgardekirjallisuuden historia oli tästä eteenpäin yhä uusien ja entistä pienempien kirjallisuusryhmien, suuntausten, ismien välistä ketjureaktiota ja taistelua paikasta auringossa. Futuristeja vastaan hyökänneistä imaginisteista tuli vallankumouksen jälkeisten kaoottisten vuosien näkyvimpiä kirjailijoita. Heillä oli hyvät oltavat, koska he kaveerasivat valtaapitävien bolševikkien kanssa. 1920-luvun alussa syntyi lisää keskenään kilpailevia kokeellisen kirjallisuuden ryhmittymiä. Monet näistä olivat hyvin pieniä, 2–3 kirjailijan ismejä, jotka kuitenkin julkaisivat ahkerasti omia manifestejaan ja antologioitaan. Uusi talouspolitiikka eli NEP mahdollisti 1920-luvulla kirjailijaryhmien pienimuotoisen yritystoiminnan, ja maaliskuussa 1922 pelkästään Moskovassa oli 143 kustantamoa. Venäjällä ei ole koskaan historiansa aikana ollut yhtä paljon kirjallisia ryhmittymiä kuin tuolloin. Kirjoittaja on venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Helsingin yliopistossa. Tekstinäytteet teoksesta Venäläisen avantgarden manifestit. Helsinki: Poesia, 2014.
3 / 201 4 kans alliskirj as t o 17 tiedon l ähteill ä / teema Tšekkiläisen surrealismin juurilla teksti: m inna s ui KK a
18 kans alliskirj as t o 3 / 201 4 teema / tiedon l ähteill ä edellinen sivu: Štyrskýn ja toyenin Vít?zslav Nezvalin Falešný mariáš -runoteokseen (1925) suunnitte lema kansi. 1. konstantin Bieblin postuumisti julkaistu matka kertomus Cesta na Jávu (1958) vie lukijan Jaavan eksoottisiin maisemiin. 2. Ji?í Weilin Život s hv?zdou -romaani (1949). 3. Jaroslav seifertin Morový sloup -teoksen vuonna 1981 tšekkoslovakiassa virallisesti ilmestynyt painos. Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelmassa näkyy – lahjoituksina ja vaihtoina saadun kirjallisuuden kautta – tšekkiläisen kirjallisuuskaanonin eri kerrostumat, myös 1920ja 1930-lukujen tšekkoslovakialaisen avantgarde-runouden kuohuvat vuodet. Vuonna 1920 perustettiin vastaitsenäistyneen Tšekkos lova kian pääkaupungissa Prahassa kirjailijoista ja taiteilijoista koostunut ryhmä Svaz moderní kultury Dev?tsil (’modernin kulttuurin liitto Dev?tsil’), joka heijasteli aikakautensa modernistisia avantgarde-suuntauksia. Myös Brnoon perustettiin vastaava Dev?tsil-ryhmä. Dev?tsilin tšekinkielinen nimi merkitsee ruttojuurta, lääkeyrttinä käytettyä kasvia. Nimi sisältää myös kuvainnollisen merkityksen ’yhdeksän voima’. Ryhmässä oli alun perin jäseniä juuri yhdeksän, mutta merkitsevintä on ennen kaikkea viittaus joukkovoimaan. Antiikin yhdeksän muusan tavoin Dev?tsilissä oli jäseniä eri taiteenaloilta – kirjallisuuden ja runouden lisäksi myös kuvataiteesta, teatterista, musiikista ja arkkitehtuurista. Ryhmän jäsenet uskoivat taiteelliseen vallankumoukseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, joka oli heidän näkemyksensä mukaan mahdollista vain järjestäytymällä yhteisrintamaan työläiset vierellään. Dev?tsilin kunnianhimoisena päämääränä oli kirjallisuusja taidekäsitysten uudistaminen. Ryhmän juuret olivat proletaarirunoudessa, ja vaikutteita saatiin mm. Vladimir Majakovskilta. Dev?tsilin runouden leimallisia piirteitä ovat esimerkiksi typografiset kokeilut ja maaginen realismi. Ryhmään kuuluneita runoilijoita ja kirjailijoita olivat esikoisteoksellaan Pantomima (1924) ryhmän kärkinimeksi noussut Vít?zslav Nezval, taustateoreetikkona toiminut Karel Teige, romaaneistaan Rozmarné léto (1926) ja Marketa Lazarová (1931) tunnettu Vladislav Van?ura, juutalaisvainoja käsittelevästä autobiografisesta romaanistaan Život s hv?zdou (1949, suom. Eero Balk, Tähti Sydämellä 2002) tunnettu Ji?í Weil, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1984 saanut Jaroslav Seifert sekä lisäksi Adolf Hoffmeister, Konstantin Biebl, František Halas, Jind?ich Ho?ejší ja Ji?í Wolker. Kuvataiteen puolella Dev?tsilin vaikutusvaltaisia jäseniä olivat esimerkiksi läheisessä symbioosissa taidetta luoneet taidemaalari Toyen ja kuvataiteilija-runoilija Jind?ich Štyrský. Surrealismiin suuntautunut Toyen oli aikansa sukupuoliandrogyyni – syntymänimeltään Marie ?ermínová, mutta viittasi itseensä aina maskuliinimuodossa ja pukeu1 2 3