Jyväskylän ylioppilaslehden johtokunta on päättänyt teettää Lukijatutkimuksen selvittääkseen lehden luettavuutta sekä lukijakunnan toiveita ja odotuksia lehtensä suhteen. Lukijatutkimus voidaan suorittaa joko erillisenä projektina tai mahdollisesti laitosten mielipiteistä riippuen opinnäytetyönä (cl-taso). Tutkimus on tarkoitus tehdä haastattelumenetelmällä. Tutkimuksen on suunniteltu tapahtuvan talven 1985/1986 aikana. Tutkijalle/ tutkijoille maksetaan työstä kohtuullinen korvaus. Tutkimustyöstä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Jyväskylän ylioppilaslehteen viimeistään 10. tammikuuta 1986 mennessä. Osoite: Jyväskylän ylioppilaslehti. Keskussairaalanne 2. 40600 Jyväskylä. Puhelin 617 288. Jyväskylässä 9. joulukuuta. 1985. Kirsi Rasilainen johtokunnan puh. joht. Pekka Kinnunen päätoimittaja Jyväskylän ylioppilaslehti etsii palvelukseensa toimitusharjoittelijoita Toimet täytetään määräaikaisina 1. helmikuuta 1986 alkaen. Toimitusharjoittelijoiden työtuntimäärä on 15 tuntia/ viikko ja he ovat lomautettuina vuodessa kolmen kuukauden ajan. Asiasta saa lisätietoja päätoimittaja Pekka Kinnuselta, puh. 617 288. Hakemukset liitteineen (esim. mahdolliset työtodistukset ja juttunäytteet) on osoitettava Jyväskylän ylioppilaslehdelle, Keskussairaalanne 2, 40600 Jyväskylä. Hakuaika päättyy 10. tammikuuta 1986. Jyväskylässä 9. joulukuuta 1985 Kaisu Pöyliö pääsihteeri Pekka Kinnunen päätoimittaja Terveiset kaupungille Edustajistomme kokoontui "aina valmiina" -hengessä 4. joulukuuta. Edustajia oli paikalla 19, joten kokous jäi jälleen kerran päätösvallattomaksi. Puheenjohtajana toiminut Lasse Hakala totesikin, että pitkässä poissaolijoiden listassa on useita, jotka ovat ignoroineet kuukausia edustajistotyötä jättämättä kuitenkaan mitään eronpyyntöön viittaavaa. Tärkein kysymys asialistalla oli pitkään jauhettu kiista LIKESin sääntöjen muuttamisesta. LIKESin hallitushan esitti kaupungin panostamana, että ylioppilaskunta luovuttaisi kaupungille kaksi valtuuskuntapaikkaa, jolloin kaupunki saisi kuusi paikkaa. Ylioppilaskunnan hallitus esitti jatkoneuvotteluja luovutuksen ehdoista. Asia sai uuden käänteen, kun kuultiin, että LIKESin valtuuskunta ei pitänyt sääntömuutosta ajankohtaisena. Niinpä edustajisto päätti äänin 16 puolesta ja kolme tyhjää, että ylioppilaskunta ei sääntömuutokseen suostu. Muut asiat — kiinteistökiinnityksen ottaminen saneerauslainojen takuuksi ja saneerauksen IH-vaiheen yksityiskohdista päättäminen — siirrettiin joulukuun 10. pidettävään kokoukseen. Edustajisto lykkäsi kiinnitysten hakemista pankeilta, koska odotettiin kaupunginvaltuuston päätöstä siitä takaako kaupunki lainat ehdoitta vai vaatiiko se kaupunginhallituksen • esityksen mukaisesti kiinteistökiinnitykset. Asia jäi kaupunginvaltuustossa 9.12. pöydälle. Laimeat hallintovaalit Jyväskylän yliopiston tämänkertaiset hallintovaalit jäivät sekä asetelmiltaan että osanotoltaan varsin laimeiksi. Vaalit pidettiin 3. joulukuuta ja niissä valittiin yliopiston hallitus, tiedekuntaneuvostot ja laitosneuvostot. Yliopiston hallituksen vaalissa käytti henkilökunnan vaalissa äänioikeuttaan 64.1 prosenttia äänioikeutetuista. Opiskelijoiden puolella äänestysprosentti jäi noin kolmeentoista prosenttiin. Opiskelijoiden edustajina yliopiston hallitukseen valittiin Esko Laine (OKL) 190 äänellä. Raija Latva-Karjanmaa (kasv.tiet.) 183 äänellä ja Arto Tiihonen (liik.suunn.) 112 äänellä. Opiskelijaehdokkaita oli yhteensä neljä. Henkilökunnan edustajina hallitukseen valittiin Eero Bläfield, Marja-Leena Koppinen. Mirja Lahtiperä. Aira Lehtinen. Heli Pekkala ja Mauno Väisänen. Useimmat laitosneuvostot ja osa tiedekuntaneuvostoista valittiin tällä kertaa sopuvaaleilla. Ylioppilasko kuollut? Opiskelijakulttuurin näivettyminen on herättänyt eri tahoilla halua debatoida siitä, mitä opiskelijaelämä ylipäätään on, mitä virkaa on ylioppilaskunnalla, tulisiko pakkojäsenyydestä tehdä loppu kun yo-kunta-aktiviteetit eivät saa joukkoja liikkeelle? Uunituore kirjallisuudenprofessori Tarmo Kunnas esitti taannoin Keskisuomalaisessa, että ylioppilas sanan klassisessa merkityksessä on kuollut, nykyopiskelijan elämänkulku rakentuu luterilaisen pakertamisen ja sävyttömän irrottelun varaan. Vapaa intellektuaalinen elämä ja vivahteikas tapakulttuuri eivät tämän päivän opiskelijan elämää ryyditä. Jylkkäri toivoisikin, että opiskelijakulttuurin nykytilasta kiikutettaisiin toimitukseen kommentteja. Jos keskusteluhaluja löytyy, debattia on ehkä mahdollista jatkaa keväämmällä esimerkiksi paikallisradiossa. Kevääseen on vielä aikaa, mutta torstaina 12. joulukuuta klo 16.00 käydään Ilokiven takakabinetissa Reunionin ja Ohitoimintaryhmän välillä väittely aiheesta PAKKO JÄSENYYS. Tyypit tuntien voi odottaa varsin räväkkää sananvaihtoa. Pirjo Ukkonen OLLn hallitukseen Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) Nivalassa pitämä syysliittokokous suoritti täysremontin liiton hallituksessa. Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut mikään kaappaus vaan hallittu nuorennusleikkaus. OLL:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kasv.tiet. yo Matti Kauppinen Helsingin Yliopistosta ja varapuheenjohtajaksi JariPekka Jouppi Kajaanin OKL:sta. Muiksi hallituksen jäseniksi tulivat valituiksi Jyrki Sopanen Helsingin Yliopistosta, Pirjo Ukkonen Jyväskylän yliopistosta, Matti Heino Teknillisestä Korkeakoulusta ja Ilpo Lauri Helsingin Kauppakorkeakoulusta. Liittokokous käsitteli toimintasuunitelman ja talousarvion vuodelle -86. Toiminnassa keskeinen painopiste tulee edelleen olemaan liikunnan sisällyttäminen osaksi opintoja. Tärkeimmät tapahtumat ovat Kansallinen opiskelijaliikuntapäivä, Liikuntalaskiainen, Pedellin pako, Akateeminen Wartti sekä opiskelijoiden SM-kilpailut 12 lajissa. Lisäksi liittokokous otti kantaa Ammattikasvatushallituksen asettaman kouluyhteistyö-ja vapaa-aikatyöryhmän muistoista paheksuen, että muistiota laatiessa ei oltu kuultu OLL:n eikä muidenkaan ylemmän keskiasteen oppilaitosten etujärjestöjen mielipidettä. JYY:n sikariporras vieraili Poznanissa JYY:n edustajiston puheenjohtaja Markus Komu ja pääsihteeri Kaisu Pöyliö tekivät virallisen vierailun Puolan Poznaniin marraskuun lopussa. Matkan aikana allekirjoitettiin sopimus yhteistyöstä ja opiskelijavaihdosta Jyväskylän ja Poznanin yliopisto-opiskelijoiden järjestöjen välille vuodeksi 1986. Sopimuksen mukaan puolalaisten kaksihenkinen virallinen valtuuskunta matkustaa vastavierailulle Jyväskylään syksyn 1986 aikana. Työleirivaihdossa molemmat sopimusosapuolet sitoutuvat vastavuoroisesti lähettämään neljä henkilöä elokuussa järjestettäville työleireille. Pääsihteeri Kaisu Pöyliön mielestä matka onnistui erittäin hyvin. Puolalaiset isännät olivat hyvin vieraanvaraisia ja myös laivamatkat sujuivat vaikeuksitta. Pääsihteeri kertoi Puolan poliittisten olojen olevan tällä hetkellä melko rauhalliset ja hallituspiireillä tuntui jälleen olevan vahva ote vallasta. Vierailun aikana tapahtuneesta Poznanin yliopiston rehtorin erottamisesta suomalaisvieraille ei ollut kerrottu mitään. HYY esittää Helsingin yon lakkauttamista Niiden tiedotusvälineissä ja mm. ministereiden kannanotoissa pääkaupunkiseudusta esitettyjen näkemysten valossa, joiden mukaan Helsingissä sijaitseva maatalous-metsätieteellinen tiedekunta olisi siirrettävä pois Helsingistä, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta haluaa julkituoda kantanaan seuraavaa. Ylioppilaskunta on seurannut yhä enenevästi huolestuneena valtiovallan taholta vaivihkaa esitettyjä suunnitelmia Helsingin yliopiston tulevaisuudesta. Onhan ollut havaittavissa, että yltiöpäisimpienkin hajasijoittelijoiden toimenpide-ehdotukset ovat olleet aivan liian lieviä Helsingin yliopiston lyömiseksi maahan lopullisesti: parhaimmillaankin on päästy puhumaan vain kokonaisten tiedekuntien siirrosta, kun vaatimattomimmat yliopiston tallaajat ovat esittäneet vain rajoitettuja opiskelijapaikkojen ja opettajavoimien siirtoja. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta vaatiikin ryhtiä ja vastuuntuntoa poliittisilta päättäjiltä. Enää ei riitä Helsingin yliopiston toiminnan hankaloittaminen, vaan päämääränä on oltava koko laitoksen poistaminen Helsingin niemeä turmelemasta. Parempi kertanen rutina kuin ainanen kitinä, vanhaa kansanviisautta lainataksemme. Valtiovallan käytössä oleva suunnittelukoneisto pystynee sijoittamaan vaikeuksitta kunkin tiedekunnan sopivalle paikkakunnalle. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta haluaa kuitenkin kunnioittaen antaa muutamia sijoitusvinkkejä. Kasvatustieteiden osasto sopii parhaiten Jyväskylään rikastuttamaan jo nykyään vireää yksikköä. Historiallis-kielitieteellisen osaston voisi mahduttaa Turun inspiroivaan ympäristöön. Oikeustieteellinen tiedekunta olisi sijoitettava Rovaniemelle, koska se olisi oikein sekä tiedekunnalle että kyseiselle kaupungille. . Helsingin yliopiston lakkauttamisen myönteiset seurannaisvaikutukset olisivat mitä ilmeisimmät. Tässä voidaan luetella vain tärkeimpiä seikkoja: ruuhka HKL:n linja-autoissa vähenisi huomattavasti. Opiskelija-asuntojen kysynnän vähentyessä paineet vuokramarkkinoilla helpottaisivat, eivätkä vanhat mummot voisi enää pyytää ahneuksissaan tuhansien markkojen kuukausivuokria pienistä siivouskomeroista. Katukuva kohentuisi myös huomattavasti: opiskelijathan ovat tunnetusti huonosti pukeutuvaa ja viinaanmenevää joukkoa, ja onpa sekaan sattunut joku pitkätukkainen yksilökin. Ylioppilaskunta ei voi olla korostamatta sitä rakennusten paljoutta, joka yliopiston täydellisellä hajasijoittamisella vapautuisi. Yliopiston entisen päärakennuksen voisi varmasti ostaa esim. jokin liikepankki. Yliopiston lakkauttamisen myötä kävisi myös ylioppilaskunta tarpeettomaksi. Vanhasta ylioppilastalosta saisi näin esim. oivan konttorin jollekin liikepankille. Keskustan katukuva olisi näin helposti elävöitettävissä. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta korostaa, että se odottaa päättäjiltä todellisia toimenpiteitä nyt esitetyn asian suhteen. Ylioppilaskunta kannustaa valtiovaltaa jatkamaan johdonmukaisesti loppuun asti valitsemallaan linjalla. Helsingissä 9. päivänä joulukuuta 1985 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puolesta Tapio Reinikainen Jukka Eskelinen Hallituksen puheenjohtaja Pääsihteeri
Sananvapauden marttyyrit? 1 Liikenneministeriön johto näpäytti marraskuun lopussa helsinkiläistä paikallisradiota Radio Cityä vakavalla huomautuksella. Huomautuksen syynä oli Radio Cityssä lokakuun alussa lähetetty ohjelma, jossa käsiteltiin suomalaista uusnatsismia. Ministeriön mielestä ohjelman rakenne tarjosi mahdollisuuden fasistisen propagannan lähettämiselle. Luottamuksellisiksi tarkoitettu nuhtelu vuodatettiin julkisuuteen ja cltylälset "repäisivät paitansa" pääkaupunkilaisen tiedotustilaisuuden suopeiden katseiden alla. Provokatorisessa tiedotustilaisuudessa cltylälset julistautuivat sananvapauden marttyyreiksi ja humanististen arvojen puolustajiksi. Toimltuslohdon arvostelukyvyn pätevyys asetettiin kaiken arvostelun yläpuolelle. Fasismista on puhuttava ja suomalaisten uusnatsien puuhailuista on kerrottava, mutta fasististen ajatusten mainostamiselle el palstatilaa eikä radioaaltoja ole syytä luovuttaa. Kuuntelijoiden omaan arvostelukykyyn luottaminen kuulostaa tietysti kauniilta, mutta millainen on Radio Cityn kesklveilokuuntelijan arvostelukyky? Liikenneministeriön antamien nuhteiden taustalla on vihjailtu olevan Neuvostoliiton suurlähetystön. Ministeriö el ole kuitenkaan vahvistanut tätä tietoa. On kuitenkin selvää, että neuvostoliittolaiset ovat kiinnostuneita siltä, millaiseksi suomalainen mielipideilmasto on kehittymässä. Tärkeimpiä mittareita tässä suhteessa ovat suomalaisissa tiedotusvälineissä esiintyvät mielipiteet. Radio Cityn taustapiireille liikenneministeriön kannanotto tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden. On toki tyylikkäämpää kaatua viranomaisten lakkauttamana sananvapauden marttyyrinä kuin päättää toimintansa taloudelliseen konkurssiin. Ryhdikkäälle sankarille riittäisi varmasti selkään taputtajia ulkomailtakin. PK LIKES ikeeseen? Ikuisuuskysymys tutkimuksen palvelufunktloista on jälleen aktualisoitunut. Kaupungin johdossa on oltu tyytymättömiä liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön sosiaalitieteellisesi! painottuneeseen tutkimuspolitiikkaan. Tutkimuksesta pitäisi kuulemma saada enemmän suoranaista hyötyä yhdyskuntasuunnittelun käyttöön. Sananlasku laulujen ja leivän syömisen suhteesta pitää epäilemättä palkkaansa. mutta tieteellisellä työllä on oma logiikkansa, joka el välttämättä käy yksiin suoraviivaisen hyötyajattelun kanssa. Liikuntaan ja kilpaurheiluun kytkeytyy niin merkittäviä taloudellisia ja ideologisia intressejä, että kriittinen Ja laaja-alainen sosiaalitieteellinen näkökulma on koko kulttuurin kannalta välttämätön. Kansallista minäkuvaamme on vuosikymmenet muokattu urheilupropagandalla. ja moderni hölkkäkulttuuri puolestaan on sidoksissa vapaa-ajankäytön hallintaan, joten ellemme tunne niitä sosiaalisia voimia jotka tuottavat ruumiinkulttuurin muotoja emme tunne itseämmekään. Ylioppilaskunta oli vähällä luopua kahdesta LIKESin valtuuskuntapaikasta muistamatta päätöksen poliittisia ulottuvuuksia. Sen lisäksi, että voimasuhteiden muutos olisi lisännyt paineita palvelututkimuksen suuntaan, olisi se mahdollisesti merkinnyt myös säätiön paikallisen luonteen korostumista, mikä taas on vastoin alkuperäistä toiminta-ajatusta. Markku Kekäläinen Uusajattelua talouden murrokseen Suomalainen yhteiskunta on tuskin toipunut 1960-luvun suuresta yhteiskunnallisesta murroksesta, kun uudet valkeudet ovat jo kaatumassa päälle. Tälläkin kertaa suomalaispursl näyttää vain ajautuvan tahdottomasti maalimalta puhaltavien puhurien tuiverruksessa. Omaa suuntaa kehitykselle ei osata eikä ehkä halutakaan valita. Jo jonkin alkaa on ollut sekä kansainvälisesti että kansallisesti selvästi nähtävissä, että teollisuusyhteiskunnan monet vahvat peruspilarit ovat muuttumassa sortuviksi savijaloiksi. Suomessakin on ehditty avata keskustelu odotettavissa olevasta siirtymisestä tietoyhteiskuntaan, jossa hyvinvointia mitataan pillastujen kehittyneisyydellä. Tietoyhteiskunnan sisältö ja edessä olevan muutoksen mahdolliset vaihtoehdot ovat edelleen vaikeasti hahmotettavissa. Päättäjien käsiin el ole kertynyt riittävästi konkreettista tietoa ja vaihtoehtoisia kehitysmalleja, Jotta yhteiskuntasuunnittelua olisi voitu käynnistää ja raamittaa. Yhteiskunnallinen tilanne on päinvastoin haluttu nähdä sellaisena, ettei nykyiselle menolle todellisia vaihtoehtoja olisikaan. Vahvat ovat varustautuneet puolustamaan nykyistä asemaansa viimeiseen heikompiosaiseen saakka. Taloustutkijat ja -ennustajat ovat toistuvasti päätyneet siihen, että Suomea odottaa vaikea taloudellinen lamakausi vielä kuluvan vuosikymmenen aikana. Viimeksi marraskuun lopussa Työväen taloudellinen tutkimuslaitos (TTT] Julkisti omat ennusteensa Suomen talouden keskeisistä ongelmista 1980-luvun loppupuoliskolla. TTT:n katsauksen mukaan kuluvan vuosikymmenen lopussa esimerkiksi Suomen työttömyysaste nousisi kymmeneen prosenttiin eli lähes kaksinkertaistuisi nykytasosta, ellei mitään erityistoimia työllisyyden hoitamisessa oteta käyttöön. Kymmenen prosenttia työvoimasta on 250 000 ihmistä. Varovasti arvioiden työttömyys koskettaisi noin joka viidennen suomalaisen perhettä. Työttömyys olisi edelleen vaikeinta maan itäja pohjoisosissa, joiden työttömyysaste kohoaisi 20 prosentin tienoille Ja paikoin ylikin. Kestäisikö suomalainen konsensus tällaista työttömyyttä, joka todennäköisesti kohdistuisi hyvin voimakkaasti ammattiyhdistysliikkeen perinteisille vahvoille aloille metsäJa metalliteollisuuteen? Yhteiskuntakelpoisten työllistettyjen ja "epäkelpojen" työttömien välinen vastakohtaisuus kärjistyisi. Yhä harvemmat maksaisivat yhä useamman sosiaaliturvan Ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajat saisivat tuntea nahoissaan vahvojen kapinan. Uusltsekkyys on ajan muoti-ideologioita eikä lähestyvä lama sen voimaa varmasti kavenna. Yhteiskuntasuunnittelulla olisi löydettävä keinot lähestyvän katastrofin ennaltatorjumiseksi. Harkittavaksi olisi otettava sekä työajan lyhentäminen että työ-käsitteen uudelleen arvioiminen Ja siirtyminen kansalaispalkkaan. Jos nyky-yhteiskunta ei pysty tarjoamaan kansalaisillee riittävästi mielekästä työtä. niin jalkapuuhun on pantava koko yhteiskunta eikä vain työttömiä. Pekka Kinnunen Ausländer raus! Sisäasiain ministeriön poliisiosaston ulkomaalaistoimisto järjesti 28.12. tilaisuuden, jossa keskusteltiin Suomessa opiskelevien ulkomaalaisten maahanpääsyehdoista, työlupaongelmista, opintojen arvioinnista ja maastapoistumisesta (poistamisesta). Häiriöttömän työskentelyn varmistamisesksi tilaisuuteen oli kutsuttu vain yliopistojen ja ministeriöiden edustajia. Ulkomaalaisiin opiskelijoihin ei otettu yhteyttä, sen enempää kuin SYL:oon ja ylioppilaskuntiinkaan. Ongelmia on tuottanut mm. ulkomaalaisilta vaaditun rahaehdon täyttäminen. Vierasmaalaisella opiskelijalla on näet oltava jokaisen lukuvuoden alussa 20 000 markkaa tilillä. Kun ulkomaalaiset saavat työskennellä vain kesäisin, on selvää, että ainoastaan varakkaista oloista lähtevät opiskelijat saavat rahat kasaan. Tilaisuudessa ei kuitenkaan nähty ratkaisuna rahaehdon poistamista ja työlupien saannin helpottamista, päiviteltiinpähän vain huonoja pankkiyhteyksiä kehitysmaihin ja ko maiden epäluotettavuutta opiskelurahojen toimittajana. Päänvaivaa viranomaisille tuntui tuottavan myös ulkomaalisopiskelijoiden opiskelumenestys, ja vaikeudet saada tutkintonsa suorittaneita ulkomaalaisia maasta ulos. Ties vaikka ryhtyisivät paremman tekemisen puutteessa terroristeiksi. Yliopistoista oli tilaisuudessa vain hallinnon edustajia. Kiinnostavaa oli kuulla kuinka vastenmielisenä taakkana monet korkeakoulujen edustajat ulkomaalaisten opastamista pitivät. Kuultuaan korkeakoulubyrokraattien näkemyksiä ulkomaalaistoimiston pomo Risto Veijalainen totesikin omantuntonsa keventyneen havaittuaan että muillakin on riesaa ulkomaalaisista. Väestöongelmia EVA:n toimitusjohtaja Kauko Sipponen on löytänyt meikäläisten yhteiskuntapoliitikkojen pahimman sokean pilkun: syntyvyyden laskun vaikutuksia maamme taloudelliseen tulevaisuuteen ei ole pohdittu riittävän perusteellisesti. "Innovaatiotoimikunta ja kilpailukyky heikkenevät, nuoria ikäluokkia ei riitä ammattikoulutukseen. tuotteiden kysyntä laskee, teollisuus keskittyy vanhus ten tarpeiden tyydyttämiseen ja yritysten ulkomaanedustustoja suljetaan pätevän väen puutteessa tai niiden palvelukseen joudutaan ottamaan ulkomaalaisia", maalaili Sipponen Savon yrittäjien syyskokouksessa H S : N 4 . 1 2 . -85 mukaan. Kun tiedämme kuinka marginaalinen vaikutus ns perhepolitiikalla on ihmisten lisääntymishalukkuuteen, ja toisaalta, kuinka altis pieni väestömme on geneettiselle rappeutumiselle, voisi ongelmaan ajatella aivan uutta ratkaisua. Avataan maamme rajat ulkomaalaisille, etenkin kolmannen maailman maista tuleville pakolaisille. Nämähän tunnetusti lisääntyvät taloudellisista suhdanteista riippumatta. Assimiloitumisen myötä tulisi myös kasvaneen väestöpohjan rotuhygieeninen taso nousemaan. Lainat ja liikunta Tunnettu urheilumies Jaakko Loven, joka toimii myös Jyväskylän kaupunginjohtajana, o n ilmeisesti suivaantunut ylioppilaskunnan haluttomuudesta luovuttaa LIKESin valtuustopaikkoja kaupungille. Jo aiemmin kaupungin johdon taholta on annettu ymmärtää, että Kortepohjan saneerauslainoihin ei tipu takauksia, mikäli valtuustopaikkoja ei luovuteta. Nyt yhkauksista ollaan tekemässä totta: kaupunginjohtajan esityksestä kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että ylioppilaskunnan on tehtävä kaupungille kiinteistökiinnitys takausten saamiseksi. Kokoomus äänesti kaupunginjohtajan esitystä vastaan, ja Kepu äänesti tyhjää. Läpi mennessään esitys merkitsisi 50 000—70 000 markan lisälaskua ylioppilaskunnalle.
Duke Robillani and the Pleasure Kings Korkeakoululaitoksen laajenemisen suunnittelu ja sen suunnittelun laajeneminen lyhyt johdanto Duke Robillardin kolmas vierailu Euroopassa heinäkuussa 85 nosti yhtyeen lopullisesti ns. suurten nimien sarjaan varsinkin Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa. Myös Keski-Euroopan yleisö sai kuulla Robillardin maanläheistä ja taiturimaista musiikkia. Duke Robillard and the Pleasure Kings esiintyi mm. Montreaux'n jazzfestivaaleilla, jota pidetään yhtenä maailman arvostetuimpana musiikkitapahtumana, sekä muualla Euroopassa ja kaikki esiintymiset olivat poikkeuksetta menestyksiä. Robillard on hyvää vauhtia kiilaamassa toisen kitarasankarin, Stevie Ray Vaughanin, kanssa samaan sarjaan, missä hän itse asiassa Pohjoismaissa on jo pitkään ollutkin. Robillard aloitti uransa jo lähes parikymmentä vuotta sitten johtaen legendaarista, Suomessakin viime kesänä Järvenpään Puistobluesissa vieraillutta Roomful of Blues -kokoonpanoa oman yhtyeensä perustamiseen asti. Duke Robillard and the Pleasure Kings on julkaissut kaksi omaa albumia: yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin sekä uusimman T o o Hot To Handle" -levyn, joka perustuu suurimmaksi osaksi Robillardin omiin sävellyksiin ja ilmiömäiseen kitarankäsittelyyn. Unohtaa ei sovi tiukkaa rytmiryhmää. johon kuuluvat Tom DeQuattro, rummut, ja Thomas Enright, basso, parivaljakko, joka antaa vankan pohjan Duken kitaroinnille. Juurimusiikki, blues ja rhytm & blues, on vahvassa nousussa ympäri maailmaa pienen hiljaiselon jälkeen, ja suurimpana syynä siihen voidaan pitää juuri Duke Robillaroin ja Stevie Ray Vaughanin kaltaisten uusien huippukitaristien esiinmarssia. On tullut aika löytää bluesin juuret uudelleen nykypäivän tekniikan ja soundien avulla. Duke Robillard aloittaa uuden levynsä purkittamisen Englannissa loppuvuodesta )"a saapuu samalla kaikkien ystäviensä iloksi kiertueelle Pohjoismaihinkin. Levyn julkaisu ajoittuu ensi vuoden alkupuolelle ja silloin nähdään ja varsinkin kuullaan millaisen lisän saarivaltakunnassa tapahtunut levytyssessio on antanut Robillardin soittoon. Ilokivessä ka 11.12. klo 20 45/40,(Travela) • johdatus korkeakoulupolitiikkaan Varsinaisesti vasta 50-luvulta lähtien voidaan puhua suomalaisesta tiedetai korkeakoulupolitiikasta minään itsenäisenä, suunnitelmallisena kokonaisuutena. On sanottu sotavuosien kokemuksien edistäneen kehitystä kohti paitsi valtion rahoittamaa, niin myös sen ohjaamaa tutkimustoimintaa. Suomen Akatemia oli aloittanut toimintansa "korkeimman hangenviljelyn edistämiseksi maassamme" vuonna 1948. Sen ehdotuksesta perustettiin vuonna 1950 valtion tieteelliset toimikunnat yhdyssiteeksi valtiovallan ja tieteenharjoittajien välille. Kaiken kaikkiaan tiedepolitiikka oli kuitenkin vielä 50luvun alkupuolelle saakka liki pelkästään rahan jakamista. Huomion arvoista nykypäivän näkökulmasta on tieteen "kentän" toisenlainen koostumus; nykyistä tasavertaisempina kilpailivat valtion rahoituksesta yksityiset ja valtion ylläpitämät yliopistot, tieteelliset seurat, valtion tutkimuslaitokset sekä Suomen Akatemian ja tieteellisten toimikuntien apurahajärjestelmät. Keskustelun ja tiedepoliittisen uudistustyön painopiste oli selvästi muualla kuin korkeakoululaitoksen piirissä. Paavolaisen (1975) mukaan selvä ajattelutavan muutos tapahtui 50-luvun loppupuolella uuden presidentin, U.K. Kekkosen, myötä. "Oli käynyt selväksi, että "henkiset pääomasijoitukset", siis koulutus ja tieteellinen tutkimus yhdessä olivat taloudellisen kasvun ehdottomia edellytyksiä, jotka eivät olleet edes työllä ja pääomalla korvattavissa. Tietoinen valtakunnansuunnittelu teki tuloaan, ja sen yhteydessä kaikki entiset toimintamuodot joutuivat uuden totalitaarisen tarkastelun alaisiksi." (mt., s. XII) Elokuussa 1958 opetusministei, professori Kustaa Vilkuna käynnisti uuden kehitysvaiheen asettamalla komitean laatimaan yleissuunnitelman valtion tutkimuslaitosten saattamiseksi nykyaikaiselle tasolle ja tekemään esityksiä niiden ja korkeakoulujen yhteistoiminnan kehittämiseksi erityisesti silmälläpitäen tieteellisen toiminnan suunnitelmallisuutta ja tehokkuutta. Komitea tunnetaan nykyisin Linkomiehen komitean nimellä. Seuraavan merkittävän lähtökohtapisteen tarjoaa korkeakoululaitoksen suunnittelukomitean asettaminen kesäkuussa 1963. Korkeakouluihin oli tuolloin kohdistettu ankaraakin arvostelua, ja erityisesti oli kiinnitetty huomiota seuraaviin puutteisiin: — koulutuksen ja ammatillisen tehtävärakenteen vastaamattomuuteen; — tutkinnon suorittamiseen vaadittavan ajan pituuteen ja opintojensa keskeyttävien suureen määrään; — yleensä koulutuksen tehottomuuteen sekä korkeakoulujen vajaakäyttöön; — siihen heikkouteen ja hitauteen, jolla korkeakoulut reagoivat yhteiskunnalliseen kehitykseen, ja yleensäkin korkeakoulujen vieraantumiseen muusta yhteiskunnasta. Arvostelua ja muutosvaatimuksia vauhditti voimakkaasti tiedostettu taloudellisen kasvun ja koulutuksen välinen yhteys. Ehkä kuitenkin kaikkein käytetyin perustelu oli jatkuvasti suurenevat, korkeakouluopetuksen piiriin tulevat ikäluokat sekä siitä seurannut korkeakoululaitoksen nopea määrällinen kasvu. Tammikuussa 1965 kokoontui Tamminiemeen arvovaltainen ryhmä henkilöitä pohtimaan suljettujen ovien takana maan ylimmän opetuksen ja tutkimuksen aseman järjestelyä. Kyseessä oli kuuluisa presidentin työryhmä, jonka johtoon tuli professori Oiva Ketonen. Presidentin työryhmän vaikutus koko tiede-elämään oli järisyttävä. Paitsi että se lopullisesti siirsi tiedepoliittisen uudistustyön painopisteen korkeakoulujen puolelle, se koettiin yllätyksellisenä ja persoonallisena puuttumisena kulttuurielämään. — Kabinettipolitiikkana, joka ylitti presidentin valtaoikeudet, syrjäytti lailliset elimet ja oli kaiken kaikkiaan vailla muodollisia valtuuksia. Työryhmä keväällä -65 jättämään raporttiin perustuen säädettiin huhtikuussa 1966 laki ja siihen liittyvä asetus korkeakoululaitoksen kehittämisestä vuosina 1967—1981. Laki muodosti vain ulkoiset, määrälliset puitteet korkeakouluopetuksen kehittämistyölle (opiskelijaja opettajamäärät, tilat, jne.), ei sen sisällölliselle uudistamiselle. Tässä jälkimmäisessä tarkoituksessa merkittiin valtioneuvoston pöytäkirjaan kehittämisasetusta käsiteltäessä lausuma, jossa valtioneuvosto pitää tärkeänä mm. , että tutkintojen rakennetta muutettaessa otetaan huomioon muualla sangen yleisesti sovellettu suoristuspistejärjestelmä. Lausuman viimeinen ettälause oli myöhempiä, tutkinnonuudistukseen johtaneita vaiheita osuvasti luonntehtiva: — että yliopistot ja korkeakoulut muissakin suhteissa kiinnittävät huomiota uusiin ja uusituviin tehtäviin ja vaatimuksiin, joiden täyttämistä yhteiskunta niiltä aiheellisesti odottaa. • yhteiskunnan ohjauksen uudet superdeologiat Mainitusta tutkinnonuudistusprosessista, korkeakoulutuksen sisällöllisestä uudistamisesta, ei tässä yhteydessä sen enempää. Se on kokonaan toisen tarinan arvoinen (ja pitkän sellaisen). Seuraavassa joitain huomioita korkeakoululaitoksen määrällisestä, ulkoisesta kehittämistyöstä. DETA-projektiin liittyvässä raportissaan, "Julkinen, kollektiivinen ja markkinaperusteinen" (1977), Ilkka Heiskanen käsittelee kiinnostavalla tavalla poliittis-hallinnollisten ohjausideologioiden muutoksia Suomessa 1960ja 1970-luvuilla. Heiskanen on poiminut esiin yhteiskunnan yleisen ohjauksen uudet "superideologiat": (1) taloudellisen kasvun ideologia, (2) julkisen sektorin hyvinvointitehtävien laajentumisen ja kehittämisen ideologia, (3) alueellisesti tasaisen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen ideologia ja (4) edustuksellisen ja osallistuvan demokratian kehittämisen ideologia. Muutoksen taustalta Heiskanen on löytänyt seuraavanlaisen kehityskulun; Yhteiskunnan sektorija luokkarakenteen nopeassa muutostilanteessa maamme poliittisen kentän keskeinen valtakoalitio (SDP + keskustapuolue) joutuu ja on halukas käyttämään valta-asemaansa heterogeenisen kannatuksensa varmistamiseksi ja säilyttämiseksi. Tämä tavoite ja myös koalition koossa pitäminen vaatii uuden neutraalin ohjausideologian kehittämistä, joka saatiinkin aikaan, edellä kerrotun mukaisesti, julkisen peruspalveluja hyvinvointisektorin suhteen mm. suunnittelun ja ohjaustoimintojen tehostamisen avulla. Heiskasen teoria tarjoaa houkuttelevan näkökulman suomalaisen korkeakoululaitoksen suunnittelutyöhön sekä erityisesti sen "hajasijoittamiseen". Vaikkakin Heiskanen mielestäni tarkastelee Suomen kehitystä irrallaan ja rationalisoiden liikaa yhteiskunnan hallintajärjestelmien, ennen kaikkia puolueiden, toimintaa, se ei kuitenkaan ole ristiriidassa omien havaintojeni kanssa. Myös hän kiinnittää huomiota siihen, kuinka tällainen kehitys tarjoaa erityisesti juuri herkkien symbolisten hyödykkeiden kuten kulttuurija koulutuspalvelujen osalta huomattavia mahdollisuuksia suurten kansalaisryhmien mielipiteiden ja ajatusmaailman manipulointiin. • korkeakoululaitoksen laajeneminen Korkeakoulutuksen laajenemiskauden tuloksena Suomen korkeakoululaitos on saanut sellaisen muodon, että voidaan puhua suomalaisesta korkeakoulumallista. Korkeakoululaitoksen laajeneminen on lähinnä ollut koulutustehtävien määrällistä laajenemista, akateemisen työvoiman tuottamista aikaisempaa oleellisesti enemmän. Ari Jolkkosen (1985) mukaan kyseisen tapahtumasarjan yhteys yhteiskunnan eri tehtäväalueisiin on muuttunut laajenemiskauden kuluessa. 1950-luvulla korkeakoululaitoksen kasvu tiukentui koululaitoksessa tapahtuneeseen lajenemiseen ja keskittyi ennen kaikkea matemaattis-luonnontieteelliseen ja humanistiseen tieteenalaan. Seuraava aalto oli hyvinvointiaalto 1960-luvulla ja sen myötä tapahtunut 'yhteiskuntatieteellisten ja oikeusteiteeliisten alojen kasvu. Ja viimeisenä, mutta vahvimpana ja edelleenkin vaikuutavana, teknis-taloudellinen aalto 1960-luvun puolivälistä alkaen. Jolkkosen tekemistä johtopäätöksistä poiketen myöntäisin kyllä korkeakoululaitoksen laajenemisen läheisen yhteyden yhteiskuntapoliittisiin kehitysstrategioihin, mutta väittäisin sen nimenomaisesti perustuvan tuotannollisen toiminnan ehtoihin. Toisin sanoen yksi tavoite on esiintynyt koulutussuunnittelussa muita keskeisempänä. Taloudellisen kasvun oikeutusta ei kyseenalaistettu, vaan se ymmärrettiin tavoitteeksi, johon muut, alemman tason tavoitteet viime kädessä palautuivat. Läpikapitalisoituminen on johtanut läpivaltiollistumiseen. "Valtion menoja voidaan lisätä lähinnä vain sellaisiin tarkoituksiin, jotka edistävät kansantalouden reaalista kilpailukykyä. Määrärahoja on tarkoitus lisätä varsinkin tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä ammatillisen ja korkeakouluopetuksen laadulliseen kehittämiseen." (Valtioneuvoston talouspoliittinen selonteko eduskunnalle 14. 5. 1985) Ilpo Lahtinen J.K. Tämän kirjoituksen piti olla arviointi opetusministeriön vs. erikoistutkija Matti Haavion raportista "Suomen korkeakoululaitoksen laajeneminen 1966—86: kasvuja sen osatekijät soveltamiskysymyksinä". Mutta mitäpä sanottavaa minulla on selvityksestä, joka ymmärtää yliopston tehtaana, opiskelijan kuluttajaa varten optimoitavana tuotteena, tutkinnon suorittaneena. Matti Haavio on käynyt rohkeaan sylipianiin tilastoja ja virallisluonteisia dokumentteja vastaan. Sääli vain, että tuloksena on surkea tappio selätyksellä. Asiaa ei myöskään auta Haavion kynän kauhistuttava kankeus. Raportti sisältää käyttökelpoista tilastomateriaalia, mutta uskoisin tilastokeskuksen olevan tarkoitukseen lukijaystävällisempi julkisija. Kun utopistisena ideaalina on autonominen yliopisto, josta numerus clausus on poistettu ja joka, kuten kaikista huolimatta on todellisuutta, suoriutuu sivistyksellisistä velvoitteistaan niillä resursseilla, mitä kulloinkin sattuu saamaan — ja vaatimuksia laskematta, niin ei raportin kysymyksenasettelu sanottavammin puhuttele. sama
5 Teollisuusmaat hyötyvät YK:n kehitysohjelmista Honduras ajamassa pakolaisia takaisin Salvadoriin New York (IPS) Muutamat suurimmat läntiset teollisuusmaat hyötyvät eniten YK:n kehitysohjelmien hankinnoista, YK:n tutkimusraportti kertoo. Kehitysmaat ja pienemmät teollisuusmaat arvostelevat YK:n hankintojen suuntautumista vain muutamiin suuriin teollisuusmaihin. Arvostelijoiden kärjessä ovat runsaskätisestä kehitysavusta kuuluisat PohSeksiä paljon, tietoa vähän St. John's, Antigua (IPS) Karibianmeren maiden nuoret yhtyvät entistä enemmän ja entistä nuorempina, mutta he eivät tiedä juuri mitään ehkäisystä, Karibianmeren maiden perhesuunnittelijat kertovat. Tuloksena on raskauksien nopea lisääntyminen. Synnyttäminen liian nuorena aiheuttaa terveydellisiä vaaroja sekä äideille että vauvoille. Nuorilla vanhemmilla on lisäksi vaikea hankkia toimeentuloa lapselleen. Itäisen Karibianmern pienissä saarivaltioissa on aloitettu tietojen hälyyttämänä kampanja sukupuolitietouden levittämiseksi. Kohderyhminä ovat seksuaalisesti aktiiviset teini-ikäiset tytöt, nuoret miehet ja aikaisin synnyttäneet äidit. Kampanjassa käytetään julisteita ja radiomainoksia, joiden tiedetään tavoittavan nuoret. Tarkoituksena on ohjata nuoret vieralemaan perhesuunitteluklinikoilla ja käyttämään tehokkaampia ehkäisymenetelmiä. Karibialaisnuoret käyttävät yleisesti ehkäisykeinona keskeytettyä yhdyntää tai pitäytymistä harvaan yhdyntätiheyteen, jotka tunnetusti eivät ole kovin tehokkaita menetelmiä. Useimmat nuoret eivät usko, että juuri he voisivat tulla raskaaksi. joismaat, Norja, Tanska ja Ruotsi. Kehitysmaista varsinkin Intia on vaatinut suurempaa osaa YK:n ostoista. YK:n kehitysohjelmista hyötyy eniten Yhdysvallat, joka on myös niiden suurin rahoittaja. Suhteellisesti parhaiten asiansa on hoitanut Iso-Britannia, joka saa YK:lta hankintoina takaisin kaiken kehitysohjelmiinsa sijoittamansa rahat. Länsi-Saksa, Ranska ja Italia ovat muut suuret hyötyjät. Teollisuusmaiden osuus YK:n hankinnoista on tutkimuksen mukaan tänä vuonna kolme neljännestä. Kehitysmaat saivat 23 prosentin osuuden ostoista, ja sosialistiset maat saivat tyytyä kahden prosentin osuuteen. YK käytti viime vuonna 479 miljoonaa dollaria eli yli kaksi ja puoli miljardia markkaa kehitysohjelmiensa vaatimiin hankintoihin. Alajärjestöjen ostot eivät ole mukana. Tegucigalpa, Honduras (IPS) Hondurasissa olevia salvadorilaisia pakolaisia uhkaa palauttainen sisällissodan runtelemaan kotimaahansa, jos Hondurasin ja Salvadorin neuvottelut onnistuvat. Pakolaisten palauttaminen alkaa tammikuussa "vapaaehtoisella" pohjalla, hondurasilaiset ja salvadorilaiset viranomaiset kertoivat. Honduras pitää maassa olevia noin 20 000 salvadorilaista pakolaista vasemmistolaisten sissien kannattjina, ja heidät on jo pitkään haluttu karkottaa rajan yli Salvadoriin tai siirtää raja-alueen pakolaisleireiltä sisämaahan. Hondurasin armeija hyökkäsi aiemmin tänä vuonna yhdelle pakolaisleireistä. Hyökkäyksessä kuoli kaksi ihmistä ja useita on edelleen pidätettynä. Leireillä asuu enimmäkseen lapsia, naisia ja vanhuksia. Pakolaiset ovat tulleet Hondurasiin Salvadorissa jo kuusi vuotta riehuneen sisällissodan vuoksi. Sodassa on kuollut ainakin 60 000 ihmistä. Vastakkain ovat oikeistolainen hallitus ja vasemmistolaiset sissit. Banaanista kehitetään • • • • • * • • • • • • • • lääkettä ripuliin Afrikkalaiset: EEC:n suosituket vain pala paperia Taas tuli lisää suosittuja TAIDEPOSTIKORTTEJA korttiosastollemme HARJUN PAPERI Yliopistonk. 8 Dar es Salaam, Tansania (IPS) Tansaniasta yritetään kehittää banaanista lääkettä ripuliin, joka tapaa vuosittain 50 000— 60 000 tansanialaisesta. Ripulin hoitoon käytetään tavallisesti lääkkeitä tai Maailman terveysjärjestön suosittelemaa sokeria ja suolaa. Maailman köyhimpiin maihin kuuluvalla Tansanialla ei ole varaa lääkkeisiin, ja myös sokerista ja suolasta on pulaa. Banaanien käyttöä ripulin hoitamiseen tutkiva Aga Khan sairaalan lääkäri Liaquathali Khan kertoi, että banaani valittiin sen runsauden vuoksi. Tutkimukset erilaisten ruoka-aineiden käytöstä ripulin hoitoon alkoivat useita vuosia sitten Bangladeshissa, ja Bangladeshissa saatuja tuloksia sovelletaan nyt Tansanian oloihin. Khan kertoi, että kokeet banaanien käytöstä valmistuvat ensi kesänä. Tähän mennessä on saatu selville, että raaka banaani on parempi lääke ripuliin kuin kypsä. Bryssel (IPS) Euroopan talousyhteisön EEC:n uudet suositukset liiketoiminnasta Etelä-Afrikassa "on vain palanen paperia, jotta eurooppalaiset voisivat sanoa tekevänsä jotakin Etelä-Afrikan vuoksi", Senegalin EEC-lähettiläs Seydina Sy arvioi. Muut Brysselissä olevat afrikkalaisiahettiläät esittivät samanlaisia arvioita. Euroopan ammattiyhdistysten liiton apulaispääsihteerin Björn Pedersenin mielestä suositus tuskin on arvokkaampi kuin paperi, jolle se on kirjoitettu. "Mustat eteläafrikkalaiset nauravat, kun kerromme heille näistä suosituksista", hän sanoi. EEC hyväksyi marraskuussa uudet käyttäytymissäännöt Etelä-Afrikassa toimiville eurooppalaisyrityksille. Uusien suositusten mukaan Etelä-Afrikassa toimivien yritysten tulisi tunnustaa mustien ammattiyhdistykset ja tukea niiden muodostamista. Länsi-Euroopan ammattiyhdistysliike pitää ajatusta kyllä hyvänä, mutta aivan liian myöhäisenä. "Me olemme ajaneet tätä jo viisi tai kuusi vuotta", Pedersen sanoi. Etelä-Afrikan rotuerottelua harjoittavalle hallitukselle LänsiEurooppa on tärkein kauppakumppani. The Blues Brothers; uskottava musiikki elokuva epäuskottavista aineksista Blues Brothes elokuvan tapahtumat ovat todellisuudelle vieraita, elokuvan urbaaneissa kehyksissä murskataan kymmeniä' poliisiautoja ja huumori puree. Mutta mihin oikein perustuu Blues Brotherslen viehätysvoima? Omassa lajissaan uniikki Blues Brothers on musiikkielokuvien kärkikastia, esimerkiksi Tampereella järjestettyjen musiikkielokuvaviikkojen mainosjulisteessa on hahmoiksi valittu Jake ja Elvvood Blues (John Belushi ja Dan Aykroyd). Blues Borthersien ulkoasu on musta puku, kapea solmio, päässä musta hattu ja ennenkaikkea mustat aurinkolasit jotka ovat aina päässä. Oman tulkintani mukaan elokuvan teema on; elämä on musiikki (vrt. Kaurismäen tärkeintä on lähteminen -teema). Musiikki on oikeutus kaikkeen, vaikka lain rikkomiseen. Kuvan alussa Jake pääsee vankilasta ja lopussa koko bändi passitetaan vankilaan. Näin siitä huolimatta, että sankarien tarkoitus on sinänsä hyvä (orpokodin verorästien maksaminen). Päähenkilöiden ulkoasu on kaikessa epäaitoudessaan kummalla tavalla uskottava, tunteisiin vetoava. Kun viime talvena Blues Brothers pyöri Jyväskylässä esiintyi paikallisissa pukujuhlissa mustapukuisia aurinkolasimiehiä. Kuitenkin, vaikka esikuva selvästi näkyikin noista henkilöistä, ei vaikutelma ollut aito. Elokuvan "veljekset" kulkevat tietään sivulleen vilkuilematta. Talo jossa miehet nukkuvat sortuu päälle erään naisihmisen laukaisemasta ammuksesta, miehet kaivautuvat esiin raunioista Elvvood toteaa veljelleen "Jake, its time to start working" ja hetkeäkään outoa talon sortumista ihmettelemättä veljekset alkavat koota bändiään kasaan. Niinpä niin, sitkeää etenemistä päämäärään sivuilleen vilkuilematta. Mielestäni Blues Brothers elokuvan teema sinnikkäästi omilla ehdoillaan musiikkia tekevästä musiikkidiggarista on yleismaailmallinen. Kuinka moni Suomen nuorisobändeistä pystyy tekemään musiikkia taloudellisesti kannattavasti? Jakelle ja Ekvoodille tuo musiikin peruspilari on musta blues jota he kuulivat nuoruudessaan orpokodissa orpokodin talonmieheltä (jota elokuvassa esittää vanha jazzbändinjohtaja Cab Calloway). Vaikka elokuvassa veljekset saavat kintereilleen poliisit, uusnatsit ja vihamielisen hyljätyn morsiamen on toiminnan ryhmittäjänä ja kokoavana voimana musiikki. Elokuvan musiikki ei ole bluesia sinänsä, mutta siinä on oma omituinen hohtonsa. Kahdeksanmiehinen perusbändi avustajineen huolehtii taustoista, ja veljesten lisäksi elokuvassa musisoivat mm. Ray Charles, Aretha Franklin. Cab Callovvay ja John Lee Hooker. Etenkin bändin puhaltimien käyttö on niin herkullista että harvoin kuulee. Olen jäävi sanomaan kolahtaako elokuvan musiikki sinänsä, aina kun kuuntelen musiikkia pyörivät elokuvan tanssikohtaukset silmissäni. The Blues Brothers -elokuvan käsikirjoituksen ovat laatineet Dan Aykroyd ja John Landis, joista ensinmainittu esittää toista pääosaa. Toinen pääosan esittäjä John Belushi on jo ehtinyt poistua taivaallisille laulumaille huumeiden yliannostuksen seurauksena. Veljekset todella laulavat omat lauluosuutensa, vaikka lienevätkin paremmin tunnettuja näyttelijöinä. Ja vielä yksi juttu: Blues Brother ei hymyile koskaan, eikä riisu aurinkolasejaan, Borther. The Blues Borthers -levyjä: The Blues Borthers; origlnal sound track recordln ATL 50715 (SD 16017) Brielcase Full of Blues ATL 50556 (SD 10217] Lisiksi muitakin albumeja loilla osaksi samoja biisejä kuin am. levyillä. Elokuva saatavana myös videona. Jarmo Koponen
Avoin liitto lähes levällään Kaupunginteatterin näyttelijöiden omaehtoinen toteutus Dario Fon ja Franca Rainen näytelemästä Avoin liitto yllättää. Kaupunginteatterin pienen näyttämön täyttää innostunut, taputuksin näytelmän kohokohtiin reagoiva yleisö. Näytelmän viesti haastaa ajattelemaan, ottamaan kantaa, pohtimaan miehenä ja naisena elämistä aikamme muotiteemoja uudella, tuoreella tavalla. Avoin liitto noudattaa kehämäistä rakennetta: näytelmä alkaa kylpyhuoneen oven takaa ja päättyy samaan paikkaan. Kummassakin tapauksessa ovi on lukossa ja aviopuolisot eri puolella ovea. Näytelmän alussa mies yrittää estää vaimoansa tekemästä itsemurhaa, näytelmän lopussa kylpyhuoneeseen linnoittautunut mies toteuttaa oman itsemurhansa. Kehällä on kuljettu lähtökohtaan, mutta osat ovat vaihtuneet: heikosta on tullut vahva ja vahvasta heikko. Avoimen liiton rakenteeseen kuuluu kehämäisyyden lisäksi moniulotteisuus. Todellisuuden tasolla seurataan sitä. mitä aviopuolisoille tapahtuu tässä ja nyt, mutta samalla myös kerrataan jo tapahtunutta. Kolmannelle tasolleen näytelmä astuu, kun aviopuolisot alkavat tietoisesti käydä läpi yhteisen elämänsä kohtauksia näyttelemällä. Näissä kohtauksissa kerrataan tapahtunutta, mutta samalla tulee esiin myös uutta. Tilanteet muokkautuvat uudelleen — syntyy uusi todellisuus. Näytelmässä siirrytään jatkuvasti tasolta toiselle ja lisäksi rikotaan perinteisen näytelmän keinoja myös siten, että henkilöt ilmaisevat tietävänsä, että ovat näytelmässä, näyttämöllä, jonka kulissien takana on pelkkää tyhjää. Dario Fon tyylille uskollisesti näytelmä on monitasoinen myös sikäli, että se nauraa lähes kaikelle paavista Freudiin, politiikasta kulttuurielämään ja esittää siten purevan, moniteräisen kritiikkinsä. Näytelmän herättämä hersyvä nauru on naurua kyynelten läpi ja siten lähellä todellisen huumorin olemusta. Avioliitto avoin liittoko? Näytelmä on keskeisesti parisuhteen kuvausta. Mies ja nainen ovat koko ajan kahdestaan samassa tilassa. Muihin ihmisiin vain viitataan ja näyttämöllä heistä näyttäytyy vain tematiikan kannalta tärkein: vaimon uusi miesystävä. Avoin liitto on puheenvuoro varsin ajankohtaiseen keskusteluun miehenä ja nais*ena elämisestä. Näytelmä murskaa idealistisen haaveen vapaista suhteista näyttämöllä, , että ihminen ei välttämättä kekstäkään tällaista vapautta. Näytelemässä todetaan varsin kärjekkäästi, että liitto on avoin vain silloin kun se on vapaa toiselle, jos se on avoin molemmille, alkaa tuulla liikaa ja ristivetoisessa liitossa kummallakaan osapuolella ei ole enää hyvä olla. Näytelmän alussa mies kerskuu avioliiton ulkopuolisilla suluhteillaan ja yrittää kannustaa «vaimoaan heittämään ennakkoluulonsa ja tyynnyttämään hylätyksi tulemisen tunteensa kokeilemalla uusia suhteita. Tässä tilanteessa tulee varsin osuvasti jesiin naisen ja miehen seksuaalisuuden välinen ero. Miehen laulaessa ylistyslauluaan suhteille, jotka ovat pelkkää seksiä nainen toteaa: "Jos en ole kokonaisena mukana, koen että minut on tyhjennetty." Miehen on helpompi tyytyä ulkoiseen ja irrottaa fyylsinen ja henkinen rakkaus toisistaan, mutta näin toimiessaan hän kuitenkin tuhoaa jotain olennaista itsestään. Havaittuaan, että vaimo onkin löytänyt ihmisen, jonka seurassa hän kokee olevansa kokonainen niin henkisesti kuin fyysisestikin mies romahtaa ja vaipuu täydelliseen itsesääliin. Hän on perustanut itsekunnioituksensa ulkoisille asioille ja joutuu huomaamaan, että se ei riitä. Avoin liitto kertoo avioliitosta, jolla on merkitystä niin kauan kun aviopuolisot tekevät itsensä tarpeellisiksi toisilleen. Näytelmän alussa esitellään vahva, itsetietoinen mies ja heikko, hysteerisiä kohtauksia saava, mustasukkainen nainen. Näytelmän kuluessa nainen kasivaa ja kypsyy lähemmäs todellista minäänsä ja todellista naiseuttaan, mutta miehen tukirakennelmat sortuvat ja niiden takaa paljastuu heikko, hyväksyntää aneleva ihminen. Mies tarvitsee vaimon heikkoutta ja omia valloituksiaan voidakseen kokea itsensä vahvaksi. Tasaveroiseksi kumppaniksi hänestä ei ole. Vaimon kasvaessa kypsään rakkauteen mies ei ole valmis kasvamaan hänen mukanaan, , vaan jää piiloon tukirakennelmiensa taakse ja huomatessaan ne perin huteriksi luhistuu itse niiden mukana. Omaehtoisuutta kaupunginteatterissa Jyväskyläläisen toteutuksen pienimuotoinen, symbolinen lavastus toimii hyvin. Näyttämöllä ei ole mitään turhaa — vain kaksi tuolia, pöytä, kylpyhuoneen ovi ja sälekaihdin, joka on ainut kurkistusreikä ulkopuoliseen maailmaan. Tuolien paikat osoittavat samalla kuka on vahva ja kuka heikko. Taitekohdassa tuolien paikat muuttuvat samalla kun naisesta tulee vahva ja miehestä heikko. Niukasta lavastuksesta henkii moderni elämäntyyli. Oman modernin leimansa tuo myös rockmusiikin käyttö. Varsinkin jyväskyläläisten muusikoiden tekemä relerock oli humoristisuudessaan nautittavaa kuultavaa. Lavastus ja ohjaus tukevat tekstiä onnistuneesti. Kaupunginteatterin lavastaja Risto Nykänen on ohjaajana onnistunut suhteuttamaan tekstin ja näyttelemisen hyvin toisiinsa. Tehoja haetaan suureellisilla eleillä ja ajoittaisella selvällä ylinäyttelemisellä. Folaisen teatterin kieli on hyvin hallinnassa. Myös näyttelijätyö oli innostunutta ja vaikuttavaa näytelmän keskivaiheilla tapahtuneesta lievästä otteen herpaantumisesta huolimatta. Harvoin Jyväskylässä näkee näin innostuksella tehtyä teatteria. Eino Airo oli varsinkin ilmeissään ja eleissään vakuuttava, eikä hänen normaalisti hieman mumiseva puhetyylinsäkään haitannut. Pirkko Laakso oli parhaimmillaan tulkitessaan alun hysteeristä, itsemurhaa yrittävää naista. Parhaimmillaan näyttelijöiden yhteistyö oli Laakson puhuessa ja Airon ilmehtiessä naisen puheen mukana. Verratessa avointa liittoa kaupunginteatterin viralliseen ohjelmistoon tulee ajatelleeksi, tappaako laitosteatteri näyttämötaiteesta aidon innostuksen ja luomisen ilon. Mitä ilmeisimmin näyttelijöille ja teatterin henkilökunnalle tulisi antaa suhteellisen vapaat kädet päättää teatterin ohjelmistosta ja sen toteuttamisesta. Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijöiden omana työnään virallisen ohjeliston ulkopuolella toteuttama Avoin Liitto palauttaa uskoa siihen, että teatteri voi parhaimmillaan olla haastavaa, innostavaa ja ajan hermolla pysyvää taidetta. Edellytyksenä tuntuu kuitenkin olevan aito innostus, joka valitettavasti usein kuolee laitosteatterin byrokratian hampaissa. Uudet ajatukset ja tuttujen kaavojen rikkominen voivat olla nostamassa teatteria ja sen arvostusta tänä videoelokuvien ja ylikansallisen viihdetarjonnan aikana. Maija-Sakari Asukastoiminta kiinnostaa Asukasneuvostovaalit kiinnostivat tänä vuonna ennätysmäärää Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön asukkaista. Säätiön vajaasta kahdestatuhannesta asukkaasta äänesti keskimäärin 37 %. Kaikissa KOAS:n asuntokohteissa äänestysvilkkaus kohosi viimevuotisesta, eniten Varikossa, jossa äänesti joka toinen eli 50,7 % (v. 1984 39,2 %). Ristonmaalla äänioikeuttaan käytti 43,9 % asukkaista (v. 1984 32,9 %). Insinöörioppilastalojen asukkaista vaaliuurnilla käväisi hieman yli 36 % ja roninmäkeläisistä hieman alle 36 % (viime vuonna 35,4 ja 26,9 %). Myllyjärveläisistäkin äänestyslippunsa käytti 33,6 % (viime vuonna 30,7 %). Vain Keltinmäessä, joka 550 asukkaallaan on KOAS:n suurin kohde, jäätiin alle 30 prosentin. Siellä äänesti 22,6 % v. 1984 17,2 %). Vertailun vuoksi: Suomen suurimmassa opiskelija-asukasyhteisössä, Helsingin opiskelijaasuntosäätiössä, käytiin useimmissa kohteissa ns. sopuvaalit, toisin sanoen ehdokkaita ei riittänyt vaaleiksi asti. HOAS:n keskimääräinen äänestysprosentti oli 14,8. Myöskään Jyväskylän Kortepohjassa ei asukasneuvostovaaliehdokkaita ollut kuin neuvostoon valittava määrä. KOAS:n asukkaiden kiinnostus asioihinsa on lisääntynyt viime vuosina selvästi. Tuntuu siltä, että asukasneuvostojen toimintaa pidetään mielekkäänä tapana vaikuttaa lähiympäristöönsä, asumistasoonsa ja -kustannuksiinsa. Ja ovathan neuvostot toki saaneet yhteistyössä aikaan tänäkin vuonna mm. saunamaksun sisällyttämisen vuokraan 1. 3. 1986 alkaene, jolloin asukas voi saada asukorvausten vähennysoikeuden palauttaminen niille, jotka muuttavat kesäksi muualle, ei olisi onnistunut ilman asukasneuvostojen yhteistyötä. Kukin asukasneuvosto voisi osaltaan luetella runsaasti parannuksia, tapahtumia ja hankintoja, joita asukkaat itsekin ehdottavat aina vain useammin. KOAS:n asukkailla on useimpiin Suomen vuokra-asuntoyhteisöihin verrattuna huomattavan pitkälle kehittynyt autonomia päättää asuinalueensa asioista. Merkittävä oikeus on myös mahdollisuus valvoa oman alueen taloutta. Edelleenkin on toki parannettava asukasneuvostojen toiminnan tehoa, laajennettava autonomiaa ja lisättävä yhteistyötä neuvostojen kesken. Asukkaiden tuella on tämä mahdollista. Tarja Ruohonen Jyväskylän taidekalenteri ilmestynyt Osuuskunta Alkumatka, joka julkaisee kasvatuslehti Alkumatkaa, on kustantanut Jyväskylän taidekalenterin, seinäkalenterin vuodelle 1986. Mustavalkoisena painetussa kalenterissa on kullakin sivulla kuva taideteoksesta ja kuukausikalenteri. Kalenterin hinta on 35 mk, postitse 40 mk. Käyttöesineenä tämänkaltainen kalenteri voi laajentaa kuvataitesta kiinostuneiden joukkoa. Osaltaan se tuo taidetta ulos näyttelyistä ja museoista koteihin ja työpaikoille ihmisten jokapäiväiseen elämään herättäen samalla kiinnostusta kuvataiteen syvempään tuntemiseen. Mukana olevat jyväskyläläiset taiteilijat ovat taidemaalari Tuomo Blomqvist, kuvanveistäjä Jussi Heikkilä, kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki, taidemaalari Jarmo Kurki, taidegraafikko Outi Markkanen, taidegraafikko Kirsi Neuvonen, taidegraafikko Marjatta Nuoreva, taidemaalari Juhani Petäjäniemi, taidemaalari Kirsi Tapper, taidemaalari Riitta Uusitalo, taidemaalari Ulla Virta ja taidemaalari Jaakko Valo. He ovat lähteneet mukaan kokeilumielessä vaatimatta palkkiota teostensa käytöstä. Elämästä puuttuu jotain ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta. Tieteen ja talouden avulla on kyetty rakentamaan nykyinen elinympäristömme ja saavuttamaan nykyinen elintasomme. Mutta samalla ihmiselle mahdollisuutena kuuluva kyky maailman taiteelliseen hamottamiseen on heikentynyt; emme kykene vaatimaan ympäristöltämme ja elämältämme esteettistä kauneutta. Alkumatka-lehti on alusta pitäen ymmärtänyt tehtäväkseen kasvatuksen ja taiteen yhteenpunomisen, mikä näkyy sekä lehden taiteellisessa ulkoasussa että sisällössä; taiteen tehtävästä kasvatuksessa on tulossa jo toinen teemanumero, joka toimitetaan Helsingissä. On luonnollista, että juuri kasvatuslehteä julkaiseva osuuskunta Alkumatka on kustantanut ensimmäisen, toivottavasti traditioksi muodostuvan, Jyväskylän taidekalenterin. Tämä on pieni taideteko — niin myös kalenterin ripustaminen seinälle. Tähän voimavaramme riittävät. Taidekalenterin itse kukin voi tilata puhelimitse 941-274 917 (Liisa Kutinlahti).
Alistamisen, hulluuden ja murhan takana Vtfoyzeck-ihminen Tämä ei ole arvostelu Jyväskylän Ylioppilasteatterin näytelmästä Woyzeck. Sellaista etsivät voivat hankkia käsiinsä 1. 12. Keskisuomalaisen, jossa kulttuuritoimittaja Teppo Kulmala kirjoittaa asiallisen ja asiantuntevan arvostelun näytelmästä. Tämä on yhden ihmisen kokemus näytelmästä Woyzeck. Olen arvostellut näytelmiä, elokuvia, kirjoja, rock-yhtyeitä yms. ja tehnyt rutiininomaista tekstiä rutiininomaisesta taiteesta. Kaikkeen turtuu ja tuntee kuivettuvansa kun pitää analysoida kokemaansa ja siitä tulee pelkkä väline kirjoituksen tekemiseen. Vain harvoin palautuu naivius ja tietty nöyryys näkemäänsä kohtaan. Tämä naiivius on kuitenkin olennaista jonkin kokemiselle. Kun olin katsomassa Jyväskylän Ylioppilasteatterin VVoyzeckia olin naiivi katsoja ja kokija. Tarkoitus ei ole kuullostaa pateettiselta, sillä mikään mestariteos JYT:in Woyzeck ei suinkaan ole. Se on kuitenkin Jotakin vastapainoksi Jonkunlaiselle. Jonkunlaista näkee aivan liian paljon. Elokuva VVoyzeck näytelmä VVoyzeck Näin vuosia sitten Herzogin ohjaaman saksalaisen elokuvan Woyzeck, jossa pääosaa näytteli Klaus, Kinsfci. Se oli ahdistava kokemus. Tuntuu kuin saksalaisille itselleen olisi Buchnerin teksti liian arka paikka. Liian tuttu ja läheinen, jotta he voisivat tehdä siitä kaikkea sitä, mitä moniulotteinen teksti antaisi myöten. He tekivät siitä yksipuolisesti pelottavan kauhukertomuksen, kärsimysnäytelmän. Se oli luontaantyöntävä, mutta vaikea saada pois mielestään. Se alleviivasi ja osoitti sormella: tällainen maailmamme on, miten sinä saatat siinä elää? JYT:in ohjaajalla Sirkku Peltolalla ei ole saksalaisten painolastia eikä myöskään heidän yksinkertaistettuja ratkaisujaan. Hänen sovituksessaan on kuva hullusta maailmasta, jossa kaikki eivät voi elää eikä kaikkien anneta elää. Mutta siinä maailmassa saa elää ja se voi jopa olla hauska maailma kun on ensin riisunut sen valheellisen rationaalisuuden naamiosta. Ihmiset ovat yhtä aikaa hauskoja ja traagisia, murhaajia ja elämänrakastajia, johdonmukaisuutta on turha etsiä kun traagisuuden takaa löytyy narrin naamio, joka ei näytelmän jälkeen lähdekään pois. Koskettavat kohtaukset Yhdessä VVoyzeckin avainkohtauksista Marie (Auli Mantila). viettiensä viaton vanki, yrittää lukea raamattua. Hän takeltelee aviorikosta käsittelevässä kohdassa ja itkee, mutta puurtaa eteenpäin. Vieressä tikapuilla hullu-Karl (Pekka Isotalus) hihittää hullun hihitystään ja lausuu hullun lauseitaan. Paperilla kontrasti olisi kirjallinen ja kuivakas sekä alleviivaava, vaikkakin osuva. Näyttämöllä esitettynä siihen tulee kuitenkin uusi elementti: katsojat. Kohtaus on katsojalle vaivaannuttava ja vaistomaisesti koko katsomo alkaa liikehtiä hermostuneesti. Kohtaus ei kestä liian kauaa, siitä ei tule rasite vaan elämys — yksi monista tässä näytelmässä. Toinen vahva kohtaus on nimeltään isoäidin tarina. Siinä isoäiti (Jaana Pesonen) kertoo sadun yksinäisyydestä kolmelle lapselle, tulevaisuuden yksinäisille. Satu muuttuu yhtäkkiä kauhukertomukseksi, joka saa lapset kavahtamaan ja yleisölle kylmät väreet. Tämä upeasti toteutettu kohtaus vaikuttaa äkikseltään perin irralliselta varsinaista juonta ajatellen, mutta itseasiassa se on hyvin oleellinen osa näytelmän teemaa ja sanomaa. VVoyzeckin katsoja on monta kertaa näytelmän aikana hypnoottisessa otteessa, kuten kylätanssikohtauksessa, joka yhtyy infernaaliseen menoon. Tai pimennetyissä kohdissa, joissa katsoja on kaksien rumpujen välissä yksin näytelmän kanssa. Jotkut toistot sitävastoin vaikuttavat hieman kuluneilta ideoilta. Olemme kaikki hulluja VVoyzeckin ihmisistä ei yksikään ole aivan selväjärkinen. Kapteeni (Jukka-Pekka Purola), VVoyzeckin esimies, on korkeaan pyörätuolivaunuunsa sidottu melankolikko, joka tulee surulliseksi nähdessään ripustetun takin. Kuitenkin hän alistaa alempiaan eli VVoyzeckia. Tohtori (Veijo Kekäläinen), joka panee VVoyzeckin syömään pelkkiä herneitä on ilmiselvä mielipuoli. Kaikki pitävät VVoyzeckia hulluna, mutta hän on myös älykäs ja vaikka onkin alistettu hän tekee myös pilkkaa alistajistaan. VVoyzeckia ei kuitenkaan voi venyttää loputtomiin ja seuraa murha. Marie taas on luonnonlapsi, joka ei osaa ajatella tekojensa seurauksia, eikä sitä haluakaan. Muut kylän ihmiset eivät pysty ottamaan huomioon muita kuin itsensä ja siinäkin heillä on täysi työ. Käthe (Anu Kuivasmäki) ei Marien kuollessa suinkaan itse Marieta, vaan omaa surkeaa kohtaloaan, jota hän ei pysty muuttamaan. Hänetkin voidaan joku päivä murhata ja ihmiset toteaisivat taas: kaunis murha. Se miten ohjaaja on saanut näyttelijänsä sisäistämään rooliinsa niin hyvin on pieni arvoitus. Epätasaisuuksista huolimatta ryhmä antaa katsojille paljon yli perinteisten teatterimaneereiden. Epäilemättä he antavat juuri omaa itseään. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut analysoida näytelmää, vaikka se sitä jossain määrin tekikin. Se mitä yksittäisen katsojan mielessä liikkuu on kuitenkin tärkeintä. Jyväskylän Ylioppilasteatterin VVoyzeck antaa paljon ja vaatii paljon ja on latteasti sanottuna hyvää teatteria. Eero Leppänen Ehnakkoensi-iltaa arvostelemassa Elokuvateatteri Elohuvin ovet ovat lukossa. Asiaankuuluvan näköisina odottelemme, muodon vuoksi julisteita tulevista elokuvista katsellen, ystäväni Remsu ja minä. Hetken päästä tärppääiäkkäämpi varakkaan näköinen pariskunta herra kaivaa kutsuvieraskorttia esiin ja rouva katselee el-minnekään. Vahtimestari toivottaa tervetulleiksi ja vanavedessä livahdamme Tuntemattoman sotilaan ennakkoensi-iitaan. Vakain askelin ohitamme pöydän jolle on asetettu tarjolle erilaisia alkoholijuomia ja naposteltavaa. ainakin lihapullia. Itse teatteri on vielä tyhjillään: asetumme kuitenkin etupenkkeihin aistiaksemme paremmin "sodan mielettömyyden" ja elokuvan kohutun "ilmestyskirjamaisuuden." Ja etulinjaanhan sitä tykinruuaksi Oikeastikin jouduttaisiin. luopiot reserviläiset. sivareiden ja hullujen seuraan. Ja kas, virallisista hulluista puheenollen, näyttääpä sieltä Salminenkin saapuvan tyttöineen. kertoo tulleensa vertailemaan Tuntematonta sotilasta Aki Kaurismäen Calamari Unioniin — molemmissa kun on parikymmentä nuorta miestä matkalla kohti määränpäätä ja melkein kaikki kuolevat matkan varrelle. Naisiakaan ei kummassakaan elokuvassa kuulemma juuri tarvita. Kysyn Salmiselta. onko hän humalassa. Saliin lappaa koko ajan silmäätekevän näköistä joukkoa, toisaalta on vaikea sanoa keitä, kun emme ulkonäöltä satu tuntemaan. Huomaamme että kaikki käyvätkin vain jättämässä päällysvaatteensa saliin ja siirtyvät sitten aulan puolelle nauttimaan pöydän antimista. Harkitsemme hetken liittymistä mukaan kutsuvieraskaartiin mutta kuoletamme lihamme ja säilytämme tyyneytemme. Joku voisi kysellä hankalia. Remsu kysyy mahtaisiko hän saada leiman Bonnie & Clyde -korttiinsa, minä muistutan kuitenkin nopeasti tilanteen vakavuudesta. Kriitikkoystävä tulee juttusille lasi hauskasti kilahdellen: kuulemma Camparia ja jäitä. Lievää voimakkaampi katkeruuden aalto livahtaa ruumiin läpi mutta yritämme hymyillä. Pulina aulassa kiihtyy. Käy ilmi että olemme tulleet tuntia liian aikaisin. Salissa ei vieläkään ole muita kuin me ja pari muuta tyyppiä joista toinen osoittautuu Paavo Liskiksi. "Rokkaa" haastatellaan lehteen, hän puhuu jotakin "elämänilosta" ja "kalevalaisesta elämänmuodosta". Salmisella on hauskaa: hän etsii merkitysyhteyksiä Eiran ja Petroskoin välillä — voiko soutuvene olla syöksyvene? Seuralainen nauraa sydämellisesti mutta minä olen kummissani, ei hän kyllä viinalta haise. Kutsuvieras taaempana selittää ettei ole käynyt elokuvissa "kuin viimeksi" ja siitäkin on jo "niin kauan ettei edes muista." Minä mietin että minkä takia tuollaisia sitten yleensä kutsutaan elokuviin, turvalliset ja asiantuntevat seurapiirikommentit olisi voinut lukea kotona Suomen Kuvalehdestä. Pulina eteisaulassa vaimenee. Tulikohan Mollberg? Kurkistelemme ovelle mutta Mollbergia ei näy. Tuleekin Hannu VVaarala. Liski-Rokkaa haastatellaan nyt radioon, jotakin pitäisi kuulemma "löytää uudelleen." Kriitikkoystävä lähtee hakemaan toista Camparia. Me muut yritämme lohduttautua etteipä ala ainakaan kusettamaan kesken esityksen, väliaikaa kun ei kuulemma ole. Remsun mielestä on ikävää kun nuorisoa kielletään juomasta punkkua elokuvissa kun kerran vanhemmatkin niin tekevät. Huomautan hänelle että vanhemmat juovatkin nyt laseista. Remsu toteaa ironisesti että humalassahan ihminen onkin tunnetusti kriittisimmillään. Sanon Remsulle, että hän on kommunisti. Remsu vastaa, että moni tuolla eteisaulassakin luulee olevansa. Väkeä alkaa kerääntyä pikku hiljaa teatterin puolelle. Noin vajaa puolet katsomosta täyttyy. Kuten arvelimmekin, paikalle saapuu myös hengen jättiläinen Rauno Meriö, tuo Keskisuomalaisen oiva kolumnisti. Suntiksissa tietenkin. Muitakin nappilaattaisia istuskelee taaempana, asiantunti ja-argumentit ovat varmasti parin viikon ajan käypää tavaraa. Myöhemmin, elokuvassa, kun tykkejä perääntymisvaiheessa upotetaan suohon, olen kuulevinani huokauksia ja harmistunutta mutinaa tietyltä suunnalta. Kaikki on tietysti mielikuvitukseni tuotetta, ammattisotilaiden tehtävänähän on turvata nimenomaan rauhaa eikä sotaa. Vähäsen minua jälkeenpäin hävettää. Ja lopulta, yhtä varmasti kuin kuolema, alkaa kuin alkaakin itse elokuva. Alkukuvia ei näytetä, ei juuri mainosteta Bogarria eikä kultasepänliikkeiden tuotteita. (Yleisö lienee jo kihlansa ostanut?) Musiikkia ei lupausten mukaisesti ole, mitä nyt pakollisia marsseja ja kalinkoita. Karkkipapereiden ratinaa ei kuulu — tämä porukka on tottunut käymään sinfoniakonserteissa. Harras ja vastaanottavainen tunnelma laskeutuu ympärillemme, tunnemme olevamme samaa kansaa, yhteinen isänmaa sulkee meidät metsäisten käsivarsiensa hellään huomaan elokuvateatterin pimeässä todellisuudessa. Ja elokuva ottaa meidät. Ja ennen kaikkea: me otamme elokuvan. Puristan Remsua kädestä. Kolme tuntia viisitoista minuuttia myöhemmin kävelemme ulos pakkaseen. Viinat ia lihapullavadit on jo kerätty pois aulasta, varsinaisiin illan näytöksiin saapuvaa yleisöä odottelee penkillä Istuskellen. Ehkäpä joku on tullut varaamaan lippua Tuntemattoman ensi-iltaan. Tunnelmaan kuuluu ehdottomasti että ulkona on alkanut sataa hiljakseen lunta. Elokuvateatterin edessä odottaa kaksi puolustusvoimien rekisterikilvillä varustettua mustaa autoa, molemmissa parikymppinen sotamies ajurin paikalla. Ennen elokuvaa mielessä käynyt hauska ajatus tyylikkäimmän kuoleman äänestämisestä unohtuu. Tuomo Vainio
8 Mollbergin raaka sodan kuvaus Niinkuin kaikki hyvin tietävät, on Väinö Linnan Tuntematon sotilas yksi suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Ilmestyttyään marraskuussa 1954 se herätti voimakasta polemiikkia lehtien yleisönosastoissa ja kirjallisuusarvosteluissa. Arviot kirjasta vaihtelivat laidasta laitaan. "Linnan teos on merkittävin sotaromaani, mitä koskaan on suomen kielellä kirjoitettu", kirjoitti Jaakko Toiviainen Hämeen Sanomissa 1954. Vastakkaista käsitystä edusti kuuluisaksi tullut Toini Havun Helsingin Sanomissa julkaistu arvostelu: "Kaikista kirjallisista ansioistaan huolimatta se aiheensa puolivalmiin ja eettiseltä selvänäköisyydeltään puutteellisen käsittelyn takia jää alle sen rajan, mikä arvokkaalta dokumenttiromaanilta voidaan vaatia." Havun mielenilmaisu oli sikäli historiallinen, että se aloitti "Suomalaisen kirjallisuuden jatkosodaksi" nimetyn kiivaan mielipiteiden ja polemiikin ristitulen. Linnan romaanista tuli hetkessä yksi luetuimpia kirjoja ja pian siitä alettiin valmistella myös elokuvaa. Edvin Laine ohjasikin Tuntemattoman jo heti seuraavana vuonna. Elokuva sai heti ilmestyttyään samanlaisen aseman kuin kirjakin: klassikko, joka on ja pysyy. Vuosien saatossa Laineen Tuntemattomasta on muodostunut ylivoimaisesti katsotuin ja suosituin elokuva Suomessa. Laineella oli elokuvaa tehdessään melko vaikeat lähtökohdat. Vuonna 1955 Linnan romaani oli vielä tuoretta ja kuu-, maa tavaraa: polemiikk4— kävi v kuumana puolesta-' ja vastaan^ Paineet muodostuivat suurikJB sillä yleisesti oltiin sitä mi<A! ettei vanhoja haavoja tulisi r e q auki elokuvan avulla. Ulkoministeriö ja Suomen armeija kieltäytyivät auttamasta filmin teossa: puuhaa pidettiin lähes kommunismina. Vain rajavartiolaitos antoi Laineen käyttöön aseita ja muuta_jekvisiittaa. Panssarivaunun Laine tosin sai käyttöönsä elokuvan loppukuvausten ajaksi. Aikaa Tuntemattoman filmaamiseen käytettiin vain yhdeksän JRiukautta, mikä oli kuitenkin 50-luvulla paljon yhtä elokuvaa.kohti. Laine kokosi elokuvaansa dellisen suomajaisen tähti tin: Heikki Savolainen, Leo L JÄKosti Klemelä. Jussi Jurkka, JäKuno Palo. Pentu Siimes. Ake w Lindman jne. olivat kaikki ammattinäyttelijöitä ja Jm useissa elokuvissa tätä enn^^iäytellei tä. r Hahmoista muodostui kuolemattomia. Useiden, kuten Savolaisen, Klemelän ja Jurkan, kohdalla voidaan puhua heidän tunnetuimmasta roolistaan. Ainakin Jussi Jurkan "Ellei ruoka kelpaa, sen voi jättää syömättäkin, se ei ole velvollisuus" lausuma lienee painunut kaikille elokuvan katsoneille vahvasti mieleen. Toinen .asia, aiheutti 'kysymyksen isa t o A tikaarDJRTT Mollbergin lähtökohdat Rauni Mollberg on tehnyt f kuvaansa neljä vuotta. Valmistelut suoritettiin huolella, rahaa ja aikaa ei säästelty. Elokuvan lopulliseksi hinnaksi tuJjM^räti 14 miljoonaan markka oren se on ylivoimaisestij uo messa tähän m e j | Wp elokuva. Mukana eloksAJ Aössa on ollut kaikkiaan noin 7000 ihmistä. Mollbergilla, kuten Laineellakin, oli jonkin verran hankalat lähtökohdat. Elokuvan tekeminen Suomen ehkäpä tunnetuimmasta romaanista on aina riskaabelia. Laineen aikana Tuntematon ei vielä ollut siinä asemassa kuin nykyään eikä 50-luvun suomalaiselokuvien teossa paljon kyselty: purkkiin ja esitys. Mollbergin ajallinen etäisyys kirjaan on jo suurempi ja kirjan asema suomalaistert suursuosikkina luo selvän vaatimuksen elokuvalle. Sen an oljavefhyvä, sillä sen elokuvan S Än riittää asiantimtijoitaS A> Linnan teUJm myöskään voi käsitellä kovin vapa B l i n nalle on fAtivaM an. Mollberg onkin itse l a A ^ u V e t t ä Raamatun voi aina 'filmalfc. mutta Tuntemattomaan on" vaaral-. lista kajota, koska jokainen tuntee sen paremmin. mikä varmasti uuden Tuntemattoman tekemisestä, i oli juuri tuo mainittu Laineen ensimmäinen versio. Samoin kuin kirjakin, on elokuva muodostunut suomalaisten mielestä jo käsitteeksi. Elokuvan henkilöt ovat syöpyneet katsojien mieliin ja repliikit muodostuneet lentäviksi lAiseiksi. J a n e e n filmin tunteva] ke Aaikki, usein j o p a j ^ A n kinan. LisäkÄ etty myös ulkomaA lakin fe on saanut kiirA ar w i a . Ja a^an^ABirreen Anaton jä—Wtyväe\okuva: Öltikaarti^teKee kauttaaltaan tyvää työtä, koMpjtettuituntei siin vetoavaa ja — ennen kea — isänmajphsta., Aijan lee LaineejÄ asemaa Suomess3| imättömästi k j H ta TunterrB| tarvittiin, niirr^BKSi? Miksi uudelleen? ' Miks/sitten Tuntematc las on filmattu uudelle* bergin mukaan on herätettafB ja' nä> sinkin nuorille, jotka vasTalvBt tästä maailmasta eteenpäin, mikä* kauhea asia on koko ajan ovella. Mollberg haluaa ftmänpäivän edellytyksillä tehdä elokuvan joka olisi lähempänä nykynuorisoaJM fc^inha Tuntematon. A wk LaineenB •todistusvoima asioisrlH H l edelleenkin hyvä, muffahenkilöhahmot ovat jo vanhentuneita, historiaan kuuluvia, kuten esim. VeikkojSinisalon Lahtinen, joka tuskinflöytää enää todellisuuspohjaa nykynuoren silmissä. Tässä mielessä Tuntemattomal uudelleen filmaus on hyvin puolusteltavissa. Voidaan jopa puhua Laineen todellisuuden vääristelyn oikomisesta, siinä mielessä että Laineen ' henkilöhahmot olivat vuonna 1955 paljon vanhempia kuin roolihahmot (esim. mainittu Lahtinen). Mollbergin elokuva on lähempänä vuoden 1985 nuorta, koska hänen näyttelijänsä ovat juuri sen ikäisiä tai oloisia kuin roolihenkilöt, joita he esittävät. Siksikin tuntematon oli syy tehdä uudelleen, että sen sa: ma ei jäisi "50-lukumaisen" ronnan alle. Laineen henki hahmoja ei voi enää nykyään ottaa yhtä todesta kuin Mollbergin nuorukaisia, sillä nykyajan katsoja pystyy helpommin tajuamaan sodan mielettömyyden juuri katselemalla kasvoja, jotka voisivat olla kenen tahansa. Veikko Sinisaloa katsellessa tulee ensimmäiseksi mieleen näytteleminen (mikä sinänsä oli hyvää). Toinen seikka, mikä puoltaa Tuntemattoman uudelleen filmausta orrtekniikka. 50-luvun ^tekniset edellytykset olivat nykyaikaan verrattuna heikot. Sotakuvauksena Tuntematon ansaitsee paremman "sodan kehyksen" kuin mitä Laine pystyi aikaansaamaan. Tässä mielessä Mollbergin lähtötilanne oli ihanteellinen: .puolustusvoimat olivat elokuvanteossa mukana olleen filmistä saatiin simman "aito" sotakuvaiA Nykyaikainen tekniikka antoi bergille aivan uusia n p | suuksia niin lavastuksKsa^M^ kuvauksessakin. Uusia kasvoja Mollberg lähti tekemään Tuntematonta melko rohkealla vedolla. Näyttelijöiksi hän hankki ääasiassa amatöörinä] • b i ö i nuorukaisia, joilla A l akaan käyttelijän I takanaa^Hioki mukaa muutarnA impikin 1'ukka-Pe B t e l i i A Liski, Kari Väänänen ovat kaikki ammattinäyttelijöitä. aitoja ilman turhaa korostamista tai ylinäyttelemistä. Niinpä voikin sanoa, että Mollbergin hahmot ovat paljon uskottavampia kuin Laineella. Laineen tähdet tekivät hommansa hyvin, ammattitaitoisesti, Mollbergin pojat näyttelevät tunteella, he äyttelevät itseään. Näyttelijäsuoritukset ovat lUttaaltaan hyviä. Mika Mäkeä (Rahikainen), Ossi-Ensio Korvuo (Määttä), Hannu Kivioja (Riitaoja), Pauli Poranen (Lehto) ja Tero Niva (Vanhala) tekevät kaikki hyvää jälkeä. Heitä todellakin katselee parikymppisinä sotaan temmattuina nuorukaisina, joilla kaikilla on erillaiset taustat, luonteet ja näkemykset. Silloin tällöin poikien näyttelemisessä voi havaita joitakin pieniä säröjä, mutta kokonaisuutensa heillä on " h « i hans kassa". A Liekö sattumaa, multa ilmeisesti Mollbergilla on ollut Laineen versio jonkin verran mielessä, sillä kaksi hänen roolihahmoistaan muistuttaa erehdyttävästi edeltäjäänsä: Lahtinen ja Koskela. Ulkoinen yhdennäköi's Pertti Koivulan ja Veikko nisalqn sekä Risto Tuorilan ja elän välillä on ilmeiiion sen jjfcael Muutenhan Lahtiset ovat K D erillaisia: sinisalon suu ^raandossa purnaavasta Lahtisesta on siirrytty paljon vähäeleisempään, mutta silti väkev ä n Koivulan Lahtiseen. Koskeloilla'on sitä vastoin enemmänkin yhteistä, ehkä Klemelä oli aavistuksen verran reilumman tuntuinen kaveri. Sankarit Tuntemattomassa on muutamia rooleja, jotka nouseva muiden: Koskela, Lammi ^tanen ja tietysti Rokka. J—M j p i e n elokuvien perussävy ! •n Abut-", P^äljös Ero näyttelijävalinnoissa Lai «eri on selvä. Tällä kun on ielä nykyäänkin) tapana pelata "varman päälle": pieniinkin sivurooleihin hän valitsee jonkin verran tunnetun näyttelijän. Vanhassa Tuntemattomassa aitous kärsi tästä. Esimerkiksi Rahikaista näytellyt Kaarlo Halttunen ei todellakaan vaikuttanut kokemattomalta nuorelta mieheltä, vaan alusta alkaen "vanhalta tekijältä". Koko rooli teki siinä mielessä vääryyttä kirjan Rahikaiselle. /f 50-luvulla ei juurikaan satsattu amatöörinäyttelijöihin, ainakaan jos suuremmasta projektista oli ky^e. Vain Rokan (Reino Tolvanen) kohdalla Laine teki poikkeuksen, edukseen. Laineella ^>li kyllä paremmat lähtöasetelmat Mollbergiin verrattuna siinä mielessä, että hänen näyttelijänsä olivat eläneet sota-ajan ja jotkut jopa olleet rintamilla. Tätä etua ei Mollbergilla luonnollisesti ollut. Mollberg osoittaa näyttelijävalinnoillaan sen, minkä Milos Forman osoitti Amadeuksessa: amatööritai vähemmän tunnetut näyttelijät tekevät elokuvasta aidon, välittömän ja raikkaan. Ja varsinkin Tuntemattomaan tämä pätee: nuoret näyttelijät tekevät rooleistaan uskottavia ja \ noista on sama. mutta erojakir löytyy. Lammio on upseerin kielteinen ilmentymä (Koskela/i vastakohta), tiukkaan kuriin ja ohjesääntöön pitäytyvä, suorastaan "v-mainen mies". Lammion näyttelyssä on kuitenkin eroja. Kun Jussi Jurkka teki Lammiosta komeljanttarimaisen pöyhisteliicy^iukon, niin Kari Väänäsen I A u o on paljon jykevämpi, väf A s e n ryhdikäs, varma ia palje Kliw*¥iman tuntuinen m i H P J I S ^ ^ l t ä j ä n s ä . Väänäsen suoritus onkin yksi elokuvan huippgiMA^f Pirkka-A A l i u s oli niitä TuntemattA •näyttelijöitä, jotka oli tdAtn!A$amaistamaan joihinkin muihin rooleihin. Velipuolikuut, Mutapainit, elainet ja tralalaat olivat hyvässä muistissa kun näki Peteliuksen Hietasen roolissa. Mitä pitemmälle elokuva kuitenkin eteni, sitä selvemmin Peteliuksessa näki vain Hietasen. Ja viimeistään kohtauksessa, jossa Hietanen menttää näkönsä, Elainesta eikä muista ole enää jälkeäkään. Tässä mielessä Petelius on elokuvan myönteisin yllättäjä. Toki hänen näyttelijälahjSnsa tiedettiin, mutta nyt voi hänestä myös sanoa, että hän on todella muuntautumiskykyinen. Hietasen sokeutuminen on elokuvan riipaisevimpia hetkiä: "Silmi ei oi. Ei käy poramine". Jokaisella elokuvalla on sankarinsa. "Tuntemattomassa" on monta sankaria, mutta näkyvin heistä on epäilemättä "Rokan Antti. Maanviljelijä Kannakselt. Nykyään Tikkakosken mannekiini". Paavo Liski yltää suorituksessaan todella korkeaan tasoon. Jo Reino Tolvanen vuonna 55 oli elokuvan valopilkkuja, mutta Liski on uuden elokuvan ehdoton tukipylväs. Siinä missä Tolvasen sinänsä erinomainen näyttelijätyö korosti sooloilijaa, suulasta, retevää karjalaista kansanmiestä, Liskin Rokka on kokenut varovainen, hiljaisempi ja eräänlainen turvallinen isähahmo, joka esimerkiksi Lahtisen kuolemaa seuranneessa paniikissa säilyttää kylmäpäisyytensä ja harkintansa. Rokan erilaisuus muihlr joukkueen jäseniin tulee selvä! esille: hän on vanha konkari nuorten poikien joukossa. m\ B L Vain yhtä henkilöhahmoa jää uudessa Tuntemattomassa kaipaamaan. TarrnAFrannin Honkajoki oli aikoinaan todella mainio, epätodellinen ehkä, mutta mieleenpainuvan humoristinen. Nyt Honkajokea esittävällä nuorukaisella on vain kaksi lyhyttä repliikkiä: tuloilmoitus ja iltarukous. Ilmeisesti Honkajoen osuuden typistämisellä Mollberg on halunnut karsia elokuvasta turhia nauruja pois. Vakavampi Tuntematon Yleispiirteenä Mollbergin elokuvasta voi sanoa että se on pyritty tekemään kauttaaltaan vakavammaksi kuin edeltäjänsä. Vitsejä on karsittu pois. Esimerkiksi Rahikaisen ja Kaarnan mainio keskustelu tytöille kirjoittelemisesta ja antamisesta (jota annassa versiossa esittivät aarlo Halttunen ja Pentti Irjala) A uudessa versiossa poistettu. iusi Vanhala hihittää vanhaa nrnän: tosin Tero Nivan on edelleen sympaattiToki Mollb^pn on huumoria elokuvaansa jättänyt, mutta se on enemmänkin ns. mustaa huumoria: "Inariin susia naimaan" -tyylistä. Vaikka kohtaukset ovat elokuvissa samat. niin ne, joille Laineen versiossa naurettiin, ovat nyt astetta vakavampia. Tosin Hietasen silakan ruinaaminen Mäkilältä on edelleen yhtä sympaattista katseltavaa kuin ennenkin. Törkeyksiä? Mollberg seuraa elokuvassaan melko tarkasti Linnan kirjaa kuten Lainekin. Vain alkukuva on molemmilla erillainen. Laineen isänmaallisesi virittynyttä suokohtausta Sibeliuksen Finlandian kera vastaa Mollbergilla kutsuntatilaisuus, joka korostaa nuorukaisten kokemattomuutta ja koskemattomuutta. Alokkaiden paljaat yläosat ovat alku sille mikä päättyy elokuvan lopussa, jossa sodan päätyttyä ruumiskärryt kuljettavat paidattomia ruumiita. Joitakin kohtia, joita Laineella oli, on Mollberg jättänyt pois ja päinvastoin. Karsinta olikin tarpeen, sillä materiaalia olisi riittänyt lähes viideksi tunniksi.
Mollbergilla on mukana monia mielenkiintoisia kohtia, joita Laineella ei ollut. Esimerkiksi miesten tapaama Starikka, ensimmäinen yö Petroskoissa hävityksineen ja riehumisineen ja paraati Petroskoissa. Mollberg on tyylilleen uskollisena satsannut kirjan negatiivisiin piirteisiin, joita Laine tahallisesti väitteli. Näitä ovat jo mainittu yö Petroskoissa, alaston lotta Kotilainen pesemässä majuri Sarastien tukkaa ja tyypillinen Mollberg-kohtaus. Viirilä "hommissa" vanhan ja lihavan petroskoilaisnaisen kanssa. Kuitenkaan nämä episodit eivät kuitenkaan nouse pinnalle eivätkä näin ollen varmaankaan tee elokuvasta erityisen "törkeää". Joten ratkaisevasti rumempi ei Mollbergin Tuntematon entiseen verrattuna ole. Sanoma Mollbergin elokuvalla on selvä sodanvastah fc leima, kuten oli jo L i i kirjallakin. Tuntematon koros' ia nuorten ihmisten joutumista^avallisest arkielä mästä ensin n o r r j asepalvelukseen ja sitte™ K sotaan. Mollberg kurcIWuorten pelkoja, väsymystä, Ahteita ja suhtautumista sotaan. Sodan kauheus tulee Mollbergilla karmaisevammin esille kuin Laineella. Kysymyksessä on inhimillinen helvetti. Mollbergilla ei ole kysymys jatkosodasta vaan sotiasta yleensä. Mollberg korostaa sotilutaan tuoda Tuntematon lähemmäksi nykyaikaa, ei viittauksia vuosiin 1941—44 ole syytä tehdäkkään. Tekniikka Mollberg on satsannut paljon elokuvansa tekniseen puoleen. Taistelukohtauksissa ei ole säästelty ammuksia, kalustoa tai metsää. Räjähdykset luovat usein aivan tarkoituksellisesti lähes katastrofaalisen tunnelman, jonka keskellä katsojat pelkäävät melkein yhtä paljon kuin sotilaatkin. Tärkeä elementti on myös väri. Värikuvat luovat taistelukohtauksista yhä pelottavamman näköisiä ja stereofoninen äänitys pommien putoillessa lisää paniikinomaista tunnelmaa. Kuvaukseen on kiinnitetty aivan erityistä huomiota. Elokuvasta ei puutu upeita kuvajaksoja, kuten joukkojen eteneminen läpi Itä-Karjalan tasounien palaessa, mutta myös muu kameratyö on monipuolista. Elokuvan alkupuolella oleva suonylityskohtaus (poikien ensimmäinen kosketus taisteluun) on kuvattu heiluttamalla kameraa edestakaisin korostaen sotilaiden sokeaan juoksua suon yli luotisateessa mukana pelko siitä, ettei suonlaita koskaan saavu ttuisi. Kohtaus on todella väkevä mutta samalla hyvin inhimillinen. Laineen elokuvassa musiikilla oli tärkeä osuus: Ahti Sonnisen voimak k^ävellystyö ja Sibe• n l a n d i a loivat dra^ V j a isänmaallista tunBMällbergilla^ei musiiklaiden tietämättömyyttä sodanM laajemmasta kulusta. Tämä o4H tarkoituksellista, sillä hän haO^ kte ottfjamkaan, lukuun ottalnaa knrnstaa gnHan P j itsp tari-^ / matta paraatimarssia Petrosnan, ajattomuutta. Jos kun hakoissa (Sibeliuksen jääkärimars(I si) ja levyltä soitettua vanhaa kunnon Kalinkaa. Musiikin poisjättäminen ei uudessa versiossa häiritse ja ilmeisesti Mollberg onkin myös tältä osin halunnut välttää turhaa teatraalisuutta. Tuntematon selviää ilman musiikkiakin. Raakuus Mollberg on tehnyt Tuntemattomasta melko raa'an. Itsensä räjäyttäneen venäläisen jäännökset ovat kaukana siitä "siloittelusta", jota Laine kieltämättä harjoitti. Tosin nyt tekniikka (väri) luo enemmän mahdollisuuksia näiden raakuuksien esittämiseen. Ja onhan niiden näyttäminen paikallaan: niiden kautta sodan mielettömyys tulee hyvin havainnollisesti esille. Uudessa Tuntemattomassa sankarll kuolevat paljon luonnollisi , Ilman turhaa näyttele» n huutonsa ja voihki ijon karkeamman kuuloist i Laineen filmissä. Kuolema ei Mollbergille ole mikään sankarillinen näytös, vaan raakaa todellisuutta: uudessa versiossa esim. Sarastien kuolema ei ole yhtä "komea" kuin Laineella, mutta se on sitäkilin kovempi. Tosin Molberginkin Kariluoto päästää suustaan viimeisinä sanoinaan: "Nyt ei enää ... nyt se loppui". Joten vähän dramaattisuuttakin löytyy. Vanha ja uusi Yksi pettymys Mollbergin Tuntemattomassa on. Se ei kaikesta huolimatta lopultakaan eroa Laineen versiosta niin paljon kuin ennakkokohu antoi aiheen olettaa. Samat jutut ovat molemmissa elokuvissa, tosin pieniä vivahde-eroja on ja painotukset ovat erillaisia. Mutta tämä on luonnollista kun elokuvien ensi-iltojen väliin mahtuu kokonaista kolme vuosikymmentä. 50-luvun sodankuva ja kuva jatkosodasta oli toisenlainen kuin tänään. Aika on luonut etäisyyttä. Ehkäpä on kuitenkin niin, että ajallisesta erosta huolimatta Tuntemattoman perustarina on niin voimakas, ettei sitä suurella rahalla, huolellisella työllä ja pitkillä valmisteluillakaan voi paljoa muuttaa. Perusasia oli jo Linnalla, Laine ja Mollberg ovat sitä hieman muunnelleet. Ratkaisevasti uusia näkökulmia Mollbergin Tuntematon ei aiheeseen tuo, tosin jo mainitut korostuserot ovat ilmeisiä. Se missä Mollberg ja Laine eroavat eniten on sodan käsite ja sen kuvaus: Mollbergille Tuntemattoman sota on sota yleensä, Laineelle se oli korostetummin jatkosota. Rahalla saa ... Kaikenkaikkiaan Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas on erinomainen elokuva. Vaikka sitä voikin pitää parempana kuin Laineen versiota, täytyy koko ajan muistaa teosten ajallinen välimatka. Mollbergin uutuus ei mitenkään vähennä Laineen työn arvoa, vanha Tuntematon on puutteellisuudessaankin hyvä edelleenkin elokuva. Kehityskaari Linna—Laine—Mollberg kulkee kokoajan korkealla, jokainen osa korkeammalla kuin moni muu vastaava tapaus — myös ulkomaalaiset kirjat ja elokuvat mukaanlukien. Kun katselee tätä uusinta suomalaista elokuvaa, tulee väistämättä mieleen, että jos taso on tätä, , niin suomalaisella elokuvalla menee hyvin. Valitettavasti taitaa vain olla niin, että uusi Tuntematon on vain poikkeus, joka vahvistaa sen säännön, että sillä menee huonosti. Tuntematon on selvästi toista tasoa kuin muut viime aikojen kotimaiset elokuvat, mutta on toki muistettava se seikka, että Suomessa hyvin harvoin elokuviin voidaan tulevaisuudessakaan sijoittaa 14 miljoonaa. Samalla rahalla Spede tekisi todennäköisesti parikymmentä elokuvaa ... Tuntematon on hyvä esimerkki siitä, , miten raha ratkaisee. Hyvä elokuva vaatii nykyään paljon aikaa ja vielä enemmän rahaa tullakseen hyväksi. Mutta joka tapauksessa: kiitos Rauni Mollbergin ja kiitos Edvin Laineen, suomalaisilla on nyt kaksi hyvää elokuvaa ihmeteltävänään. Aika velikultia! Tuntematon sotilas. Ohjaus: Rauni Mollberg, käsikirjoitus: Rauni Mollberg. Viinö Linna ja Veikko Aaltonen Väinö Linnan romaanista, kuvaus: Esa Vuorinen, äänitys: Tuomo Kattilakoski, leikkaus: Olli Soinio, osissa: Risto Tuorila. Pirkka-Pekka Petellus. Mika Mäkelä. Paavo Liskl. Pertti Koivula. Tero Niva, Pekka Ketonen, Kari Väänänen. Ossi-Ensio Korvuo, Hannu Kivioja, Pauli Poranen, Mlkko Niskanen, Juha Riihimäki, Seppo Juusonen, Jaakko Kuusisaari. Erkki Hetta. Tuotanto: Arctic-filmi Oy/Rauni Mollberg esitetään Jyväskylässä elokuvateatteri Fantasiassa. Arto Jääskeläinen
10 Kun elokuvat viettelevät "Eri toiminnot yhdistyvät, ovat vain vaivoin erotettavissa toisis taan. Niin pitkälle kuin muistan en kovin pitkälle, olen tehnyt jo takin. Niin pitkälle kuin muistan ei minun ole tarvinnut kysyä: Äiti mitä minä tekisin?" Jörn Donner: Flashback 1985 Jörn Donnerin monipuolisuus ja monitoimisuus on ainutlaatuista meidän leveysasteillamme. Donnerin rajojen ylitykset monipuolisena kirjoittajana ja kirjailijana tekevät hänestä hyvin yksinäisen ja ainutkertaisen ilmiön meidän usein kaavojen, tarpeettomien lokerointien, leimojen ja muun staattisen provinsialismin läpitunkemassa kulttuurissa. Donnerin roolien moninaisuus, niiden samanaikaisuus, limittäisyys ja täydentävyys, luovat hänen persoonaansa poikkeuksellista valoa kosmopoliittina ja eurooppalaisena kirjailijana, jolle taiteiden väliset yhteydet, kritiikin ja elokuvantekemisen suhde, asettuvat luontevaan ja luovaan yhteyteensä. Toisin kuin monet suomalaiset kirjailijat ja intellektuellit, suomenruotsalainen Donner hakeutui Euroopan keskuksiin uusien kulttuurivirtausten, uusien elokuvasuuntauksien alkulähteille. Jörn Donnerin elokuvakirjoitusten valikoima Viettelysten aika muodostuu 1950-luvun alkupuolella Vapaaseen Sanaan kirjoitetuista päivälehtiarvosteluista, kymmenen vuotta myöhemmin Dagens Nyheteriin kirjoitetuista jutuista sekä pitemmistä, esseemäisimmistä kirjoituksista Bonniers Litterära Magasiniin. Lisäksi on mukana lyhyt suomenkielinen kausi Päivän Sanomissa sekä muutama juttu Elokuva-aittaan ja Uutisaittaan. 50-luvun suomalaista elokuvakirjoittelua on osin syystäkin pidetty hyvin kirjallisperäisenä. Siinäkin mielessä Donnerin kritiikit ja näkemykselliset painotukset tuntuvat varsin tuoreilta ja yhä ajankohtaisilta. Viettelysten aikaan sijoitetut Donnerin still-kuvien analyysisarjat kielivät paitsi Donnerin intohimosta syventyä elokuvan ontologiseen statukseen tutkimalla melkeinpä lähiluvunomaisesti kuvan ilmaisumahdollisuuksia, myöskin elokuvantekijä-Donnerin erityisestä tavasta katsella elokuvia: Donnerin kritiikeissä ollaan likempänä tekemisen problematiikkaa kuin perinteellisemmässä, kirjallisperäisemmässä elokuvakirjoittelussa. Toisin kuin sellainen, hioutuneen ja enemmän kirjallisesti orientoituneen elokuvakirjoittelun mestari, suomenruotsalainen Jerker A. Erikson (Epäilyksen Varjo, elokuva-arvosteluja, esseitä vuosilta 1951—1981, Valtion painatuskeskus ja Suomen elokuva-arkisto 1982), Jörn Donner on yhteiskunnallisesti kantaaottavampi ja kirjoittajana eri elokuvakulttuureja spontaanimmin lähestyvä. Kun Erikson on lähinnä amerikkalaisen ja perinteisemmän eurooppalaisen elokuvan ihailija, niin Donnerin syvällisimmät ja perusteellisimmat tekstit liikkuvat eurooppalaisen modernin elokuvailmaisun tuntumassa. Donner ei tee sellaista formalistista jakoa elokuvan muodon ja sen sisällön suhteen kuin Erikson. Jatkuvuus Donnerin kriitikontyössä näyttääkin löytyvän Bergman — Antonioni-akselilta, jolle syvän kaikupohjan tarjoaa Donnerin perusteellinen perehtyneisyys Italian neorealistiseen elokuvaan. Mestarin jäljillä: Bergman Vaikka Donnerin Bergmankirjalla PAHOLAISEN KASVOT (Otava 1967) onkin jo klassikon maine ja asema, se ei tee tarpeettomaksi Donnerin varhaisempien Bergman-esseiden oivaltavuutta ja kauaskantoista tulkinnallista kantavuutta myöskin Viettelysten ajan kaltaisessa valikoimassa. Donner liittää kiintoisalla tavalla Bergmanin varhaistyöt ruotsalaisen elokuvan perinteeseen, tärkeitten teosten kokonaisuuteen (lähinnä Sjöströmiin ja Stilleriin) eli siihen mistä kansallinen elokuvakulttuuri muodostuu. Samalla hän polemisoi ulkomaisia kriitikoita vastaan, jotka näkivät Bergmanin esikuvina niinkin tyyliltään ja mentaliteetiltaan poikkeavat elokuvantekijät kuin Sternberg, Pabst ja Renoir. Donner, joka lähtee kulttuurin sisäisistä yhteyksistä liikkeelle, Bergman ruotsalaisuudesta, hänen temperamentistaan, päätyy korostamaan ruotsalaisten kirjailijoiden vaikutusta Bergmanin sisäisiin näkyihin: Almqvist, Strindberg ja Hjalmar Bergman nousevat esiin. Bergman on Donnerin Mestari jo varhaisista töistään lähtien. Ja juuri sopivalla tavalla vieras, ei niinkään Donnerin hengenheimolainen elokuvanäkemykseltään eikä maailmankuvaltaankaan, vaan objektiivisen tarkastelun kohde: juuri tästä sopivasta etäisyydestä syntyvät Donnerin kestävät Bergman oivallukset. KUISKAUKSIA JA HUUTOJA-esseessään (1973) Donner kirjoittaa taiteilijoitten yhteisestä kirouksesta, jossa kärsimys yhdentyy lohtuun: "Lohdun on kuitenkin oltava olemassa, saattavat sanoa ne jotka Bergmanin tavoin ovat nähneet paljon eivätkä silti ole antaneet periksi." Antonioni, Godard... Syvällisimmät ja samalla henkilökohtaisimmat tekstit sanan ammatillisessa ja kutsumuksellisessa merkityksessä kohdentuvat italialaiseen mestariin Antonioniin. Antonionin tapa yhdistää analyysi ja etäisyyden intohimo ja välttää kaikkea naturalismiin ja ideologiseen yksioikoisuuteen vivahtavaa, viehättää Donneria arvioinnista toiseen. Donner kirjoittaa oivaltavasti: "Maailmasta tulee Antonionilla läpinäkyvä kulissi... Antonioni ei koe ihmistä kinematografisen kokonaisuuden piirissä kirjallisesti, ei siis aatteiden ja suoranaisten väitteiden vaikutuksen alaisena hahmona kuten kirjalliset elokuvakriitikot usein, vaan visuaalisesti ja lähes maagisesti. Kokonaisuudesta tulee monimielinen arvoitus, jonka tietyillä aihelmilla ei tunnu olevan syvempää merkitystä kunnes katsoja havaitsee niiden tehtävän enteinä, fysikaalisena painojen ja vastapainojen tasapainona." Esimerkkejä antonionilaisesta kinematografisesta ajattelusta ja sen eritasoisista heijastuksista on moderni länsieurooppalainen elokuva tulvillaan, Donnerin omaan DIRTY STORYyn asti. Donnerin essee Godardista ja Brechtistä osoittaa valpautta liikkua siellä, missä tapahtuu; Ranskan uuden aallon-tekijät saavat ylipäänsä Donnerilta hienot ja asiantuntevat luonnehdinnat. Siis: Viettelysten aika on valppaan ja taitavan kriitikon kirja. Hannu Naarata Jörn Donner: VIETTELYSTEN A I M . Elokm-arvesteluja ja -esseitä vuosilta 1951-1982. Toimittanut ja suomentanut Risto Hannula. Ulkoasu ja taitto Pekka Päivärinta. Valtion painatuskeskus, Suomen elokuva-arkisto 1985.
Kielen kansalainen Voiko rauhan saavuttaa tarkkuuden avulla? Eikö tarkkuus ole syvintä levottomuutta? Elias Canetti Elias Canettin saadessa Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1981 ihmeteltiin Suomessa jälleen kerran mistä Ruotsin akatemia kaikki "tuntemattomat" palkittavat haalii. Canetti (s. 1905) on aina ollut pienen ihailijapiirin harvakseltaan julkaiseva kirjailija, mutta tuntemattomuuteen lienee toinenkin syy. Jaamme kirjallisuuden kentän yleensä "kansallisiin" kirjallisuuksiin, ja Canettin tapauksessa joutuu pedanttisinki luokittelija hankaluuksiin. Kadonneet maailmat • Tunnen olevani kotona kun kirjoitan lyijykynällä saksalaisia sanoja ja kaikki ympärilläni puhuvat englantia". Canetti asuu Englannissa ja kirjoittaa saksaksi, mutta saksakaan ei ole hänen äidinkielensä; tai: saksa on hänen vanhempiensa kieli. Kirjailija syntyi Rusessa nykyisessä Bulgariassa espanjalaisperäiseen juutalaisperheeseen, joten kotikielenä puhuttiin ladinoa, hebrealaisvaikutteista 1400-luvun espanjaa. Vanhemmat puhuivat keskenään saksaa, se oli heidän vvieniläisen nuoruutensa kieli, jonka maailmaan lapsilla ei ollut asiaa. Ennen ensimmäistä maailmansotaa perhe muutti Englanttrrrrjöten englannista tuli Eliaksen toinen kieli. Isän kuoleman jälkeen Canetti pääsi tämän sijalle vanahempien saksankieliseen maailmaan. Perhe muutti vuosikausiksi saksalaiselle kielialueelle, Wieniin, Zurichiin, Frankfurtiin, takaisin Wieniin. Canettin muistelmien ensimmäinen osa "Pelastunut kieli" päättyy, kun äiti päättää lopettaa idylliseksi muuttuneen Zurichin episodin. Pojan on koettava elämäntaistelulun kovuus, ja sodan seurauaksena inflaatiokierteeseen joutunut Saksa vaikuttaa sopivalta elämänkoululta. Vuonna 1921 perhe muuttaa Frankfurtiin. Muistelmien toinen osa "soihtu korvassa" (Tammi) ajoittuu vuosiin 1921—1931. Canettin muistelmat vievät meidät tavallaan kahteen kadonneeseen maailmaan. Ensimmäisessä osassa kuvattu Balkanin spanjoliyhteisö tuhottiin toisessa maailmansodassa, mutta menneisyyteen on siirtynyt myös se sivistysmuoto, mitä toinen osa sisältäpäin kuvaa. Kyseessä on väjästi määriteltynä keskieurooppalainen urbaani modernismi. Yhdeksännentoista vuosisadan kulttuurin muotojen hajoaminen alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta huippunsa taiteellinen, intellektuaalinen ja poliittinen kuohunta saavutti maailmansotien välisessä Wienissä ja 20-luvun Berliinissä. Canettin teos koostuu mosaiikkimaisista, eleettömän tarkasti kuvatuista episodeista. Kieli on eksaktia ja äärimmäisen konkreettista; lauseet hyväilevät kohdettaan saadakseen puoli vuosisataa kypsyneet muistikuvat elämään. Spiraalimaisesti etenevät teemat kehittyvät ja muuntuvat teoksen episodimaisessa kudoksessa. Canetti kuvaa eräitä keskeisiä elämyksiään, jotka ovat määrittäneet hänen koko tuotantoaan. Kuoleman teemaa vartioidaan useissa jaksoissa. Samoin massojen ja vallan suhde, joka on kirjailijan mukaan vuosisatamme polttavin ongelma, palautuu eräisiin nuoruusvuosien kokemuksiin Frankfurtissa ja Wienissä. Massakäyttäytymisen ongelma ei jättänyt Canettia vuosikymmeniin: massiivinen tutkielma "Die Massen und Macht" ilmestyi vasta vuonna 1960. Oidipus Äiti nousi isän kuoleman jälkeen Canettin elämää hallitsevaksi hahmoksi. Kirjallisuudessa on tuskin yhtään yhtä intensiivistä ja omalaatuista äiti-poika-suhdetta; siinä käydään läpi kaikki rakkauden, mustasukkaisuuden, ymmärtämättömyyden vaiheet, mutta mukana on myös vallan teema: kuinka valta aktualisoituu ihmissuhteissa, millaisin strategioin ihmiset valloittavat oman liikkumavapautensa, kuinka erillisyys ja yhteisyys, vapaus ja alistuminen kytkeytyvät toisiinsa. Äidin läsnäolosta johtuen erotiikka pysyy pitkään poissa kirjailijan kokemusja ajatusmaailmasta; tietämisen näköjään rajaton maailma ja kirjalalisuus ovat nuorukaisen ainoa todellisuus. Kirjallinen ja eroottinen kokemus kietoutuvat toisiinsa: "Ehkä me olimme rakastuneita toisiimme, mutta kun kaikki tapahtui Dostojevskin romaanissa eikä tässä maailmassa, emme koskaan tunnustaneet sitä toisillemme; vasta nyt, 50 vuoden kuluttua, tajuan meissä kummassakin kaikki rakastuneisuuden merkit. Lauseemme kietoutuivat toisiinsa kuin hiukset, sanojemme syleilyt kestivät tuntikausia ( ...)", kuvaa Canetti suhdettaan opiskelutoveriin Eva Reichmanniin. Kriisin on tultava. Tuleva vaimo Veza — spanjoli, kirjallisesti sivistynyt, taistellen riippumattomuutensa saavuttanut — syrjäyttää lopulta äidin, tosin tragikoomisten vaiheiden jälkeen. Äidin mustasukkaisuutta hillitäkseen kirjailija joutuu kirjeissään keksimään leegion rakastajattaria, jottei äiti tuntisi vakituisen ystävättären uhkaavan asemaansa. Kriisin huippukohdassa on ironinen viittaus Freudiin. Äiti yrittää estää pitkään suunnitellun vaelluksen erään ystävän kanssa, jolloin päähenkilö alkaa käyttäytyä mielipuolen lailla. Perhelääkäri kutsutaan paikalle. "Antakaa hänen lähteä, mieluiten huomenna. Se tekee hyvää Oidipukselle", kuuluu tuomio. Lääkärin auktoriteetti tehoaa ja retki toteutuu. Massat Retken perimmäinen tarkoitus on päästä syventymään Canettin elämää hallinneeseen massakäyttäytymisen ongelmaan. Massan ongelmaan liittyy myös vihamielisyys Freudia kohtaan: Tämän perusvirhe oli, että hän sulki itsensä massan ulkopuolelle, ei antanut joukon vietellä itseään, se oli Freudille "(...) jotain spitaalista, se oli eräänlainen tauti, ja oli löydettävä sen oireet ja kuvattava se". Canettin oma kokemus massasta oli perin juurin toisenlainen. Hän oli Frankfurtissa ja myöhemmin Wienissä kokenut työläisten mielenosoituksessa massan lähes painovoiman kaltaisen fyysisen vetovoiman. Massakäyttäytymistä ei voida kuvata yksilön libidotaloudesta alkaen vaan massavietti on jotain yhtä fundamentaalista kuin nälkä tai sukupuolivietti. Kuvaus Wienin oikeuspalatsin tuhopoltosta ja siihen liittyvästä mellakasta on suggestiivisuudessaan verraton. Lukija kohtaa hyökkäävän ja peräytyvän, laajenevan ja supistuvan massan apokalyptisissa katkelmissa; massaa ei johda kukaan mutta se ei myöskään ole jäsentensä tahtojen ja aikomusten summa; massa on jotain omalakista, jonka logiliikkaan ei vielä kukaan ole onnistunut käsitteellistämään. Historia näyttäytyy nuorukaiselle massavietin ja yksilöllisyysvietin välisenä ikuisena taisteluna. Canetti päätyy jonkinlaiseen traagiseen humanismiin. Elämme massojen aikakautta, joten naivi individualismi on itsepetosta, mutta yksilön vastuu jää. Elämä on Sisyfosmaeaista taistelua tuhon voimia ja kuolemaa vastaan, , mutta juuri tässä kamppailussa on elämisen mieli. Tutkiessaan kuuluisien henkilöiden kuolinnaamioita kirjailija ei näe kuoleman riemuvoittoa vaan naamioissa kiteytyy kunkin elämän yksilöllinen luonne; naamaio on ihmisen viimeinen henkäys. • • • Kaksi matkaa Berliiniin 20-luvun viimeisinä vuosina muodostuu päähenkilön elämän toiseksi käännekohdaksi. Saksan pääkaupungin kuumeinen olemassaolontaistelu osoittaa Canettille elämän keksipakoisen luonteen: "Todellisuus ei ollut keskellä ikään kuin pitelemässä kaikkea ohjaksista, oli vielä paljon muitakain todellisuuksia ja ne olivat äärilaidoilla. Ne olivat loitonneet kauas toisistaan, niiden välillä ei ollut mitään yhteyttä, jos yritti vertailla niitä keskenään oli väärentäjä. . Hyvin kaukana keskuksesta, melkein maailman laidalla, olivat kuin kovat kiteytymät ne uudet todellisuudet joita kohti minä kuljin." Nuorena Canetti oli uskonut nimien pysyvyyteen, mutta Berliinissä hän kohtasi nimien taistelun, muuntumisen, katoamisen... Nuori kirjailija alkoi luoda teosta, jonka henkilöillä ei ollut nimiä Markku Kekäläinen • ' • • : : ' • • . rt Miltä veri maistuu suussa Rosa, niinku. Lapista Helsingin kautta Kööpenhaminaan siitynyt yhteiskunnan mielipidevanki läväyttää ensimmäisellä novellikokoelmallaan aimo tällin suoraan silmien väliin. Kirja maistuu kahteen kertaan niellyltä oksennukselta. Yhteinen nimittäjä kolmeen eri miljööseen sijoittuvissa tarinoissa on kuolema. Sen enempää steissi-kaivopiha-steissi -väliä sahaava nuori kuin hänen pohjoinen veljensäkään ei tunnu olevan himassa omassa elämässään. Asiat tapahtuvat, ne otetaan vastaan, mutta niiden "uhri" ei ikäänkuin ole niitä säätelevien lankojen päissä. Huumoria ja etenkin sisäistettyjä, omintakeisia kielikuvia kirjasta löytyy myös, mutta yleistunnelma on kuitenkin kuolettavan ahdistava. Kuolema, sama ihmiselle ja ukon ikävystymistään tappamalle kissalle, on läsnä. Kuolema on enemmän elämää määräävä tekijä kuin lämpimät tunteet. Niitäkin on ollut, mutta ne päätyvät loupumiseen, petetyksi tulemiseen. Oman purkamattoman ahdistuksensa vuoksi puolalainen emigrantti viiltää stiletillä haavan viattoman lapsivaimonsa rintoihin. Turpaan tulee aina, enimmäkseen syyttä. Toivo on nielty yhdessä verilitrojen ja hampaan sirpaleiden kanssa. Tämä se vasta korutonta kertomaa on, vaikkapa yhteiskunnan oikeuslaitoksen kulissien takaisesta. Teryleenikansaa eivät lait rajoita, poliisin ylija väkivalta ei jätä minkäänlaisia oikeusia niiden uhriksi joutuvalle. Psyyke pettää eristyssellissä yhtä lailla pidätetyltä pilven polttajalta kuin kaukaisten kuumien maiden mielipidevangilta. Pehmustetun, ikkunattoman sellin jälkeen mielipiteet systeemistä ja sen arvoista vain vahvistuvat. Raaka elämänkokemus jättää nuoren kulkijan illuusiottomaksi. Vapaus, kuoleman kasvojen läpi nähtynäkin, väijyy kaukaisena taustasilhuettina. Porvarilliset arvot saavat kyytiä. Mitä hyödyttää Avotakan pöydänkattausohje, kun taskussa on tuore sopimus elämän päättämisestä.? Yhdessä asuminen aatelisiin tottumuksiin viehtyneen viiltelijän kanssa osoittautuu vapaaehtoiseksi kotileiksi, samasta turvalliseksi vankilaksi, jota nukkevaimo oli kotoaan pakoon lähtenyt. Mies "tunsi kotileikin säännöt ja määräykset ja minä seurasin ohjeita koiranpennun innolla". Vankila on vankila. Elämän bensa-asemat odottavat tankkaajaa. Kylmyys, väkivalta, tarpeettomuus, elämän ylväs ohimarssi. Naisen elämän konteksti: olla ulkopuolinen, vailla määräysvaltaa. "Jokin minusta riippumaton pakko..." teettää asioita, kuljettaa eteenpäin viidakossa, jossa kasvaa sankka rivi stilettejä kukkien sijasta. Rosan sukupolven natsitakin alla temmeltää yhdinsota itsestäänselvyytenä, sota-angstit ovat kuin toinen looginen äärimmäisyys isästä, joka ensitöikseen räppää sairaalan letkuista palaavaa viisivuotiasta turpiin. Uljas alamaailman kingi linkoaa sammunutta alaikäistä, mutta tämä haluaa raskaaksi tultuaan olla paljastamatta miehen henkilöllisyyttä, suojella. (Vaikka mitäpä systeemille nimilistaa jakamaan) pakkogallupien jatkoksi). Liian paljon liian varhain sanoisi epäilemättä Anneli Tempakka. Rosa Liksom antaa jatkossa odottaa paljon. Yhden yön pysäkin kielimaisema ja oma, sisäistetty käsitys maailmankaikeudesta tekevät kirjasta aidon ja siksi niin vatsaa vääntävän karmaisevan. Rosa kuljettaa tarinaa aidosti Hesan paljonpuhuvalla slangilla kuin kartoittaa vieraantumisen tilaa pohjoisessa Suomessa. Kulttuurikontrastit haipuvan lappilaisen elämänmuodon ja ylikansallisen barbimaailman välillä tulevat terävästi esille "67 astetta pohjoista leveyttä" — osuudessa. Rosa, niinku. Elämän huuru ja hönkä. Kuoleman kalossit. Kirjaesikoisen onni, ettei se päädy samaan roskikseen, kuin neljätoistavuotiaan vatsassa kasvanut itu. Pysäkistä henkii sellainen analyysikyky ja kielellinen taituruus, että. Ehdoton vuoden Jim Morrison -palkintoehdokas. Tämän suodattimen läpi näkyvä Anja Kauranen muuttuu muoviksi. Lue, mutta varaa vati vierellesi. Kikka Rytkönen
1? Oman elämänsä sankari John Irvingin uusin suomennettu romaani, oman elämänsä sankari, kertoo orvoista, aborteista ja omenanviljelystä Yhdysvalloissa Mainen osavaltiossa. Tässä kirjassa ei vierailla Wienissä, ei painita eikä puuhailla karhujen kanssa, kuten kirjailijan aikaisemmassa tuotannossa. Suomentajan mukaan Irving on luonut nahkansa, vaikka ilmaus on melko vahva. Teos on laaja (suomeksi 632 sivua), mutta moninaiset juonenkäänteet ja Irvingille tyypillinen absurdi komiikka täyttävät tilan täysin. Mitään ei ole liikaa. Huolimatta ennestään tutuista vonnegutmaisista tyylikeinoista. on tämä tarina suoraviivainen moraliteetti abortista, oikeudesta syntyä. Kirjailijan lähtökohtana on ollut yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja viha väärinkäytöksiä kohtaan. Niinpä ei olekaan yllättävää, että John Irving on tunnustanut kirjan "kätilöksi" Charles Dickensin, jolta on jopa suorasanaisia lainauksia. Moraalinen näkökulma ei kuitenkaan kaadu lukijan silmille, vaan kirja myös viihdyttää. Kirjailija osaa yhdistää koomisen ja traagisen aineksen taidokkaasti. Teoksen vastaanotto Yhdysvalloissa on osoittanut, että Irving osui arkaan aiheeseen. Uusmoralismi ja reaganismi eivät voi hyväksyä hänen näkemyksiään tilanteessa, jolloin mm. aborttilakeja ollaan muuttamassa vanhaan malliin. Suomessa vieraillessaan kirjailija kertoi olevansa kiukkuinen amerikkalaisten huonosta historiallisesta muistista, ja siksi kirjoittaneensa lähihistoriaan sijoittuvan romaanin. Suomessa teosta luetaan varmasti paljon viileämmin. ja sanoma tulee esille enemmän kirjailijan tarkoittamalla tavalla. Luojan työtä Romaanin tapahtumat kulkevat johdattelun myötä St. Cloudsin orpokotiin, jonnekkin Mainen raiskattujen metsien perukoille. Laitosta johtaa toinen keskeisistä henkilöistä: tohtori Wilbur Larch. Lääketieteellisen koulutuksensa aikana hän oli pääasiallisesti kiinnostunut bakterologiasta kiukkuisen tippuritartunnan "innoittamana", joka johdatti hänet myös selibaattiin. Synnytysopin pariin hänet ajoi vanhempien kuoleman aiheuttama halu auttaa elämää. Samoihin aikoihin hän huomasi eetterin olevan tehokas ja turvallinen tuskien turruttaja. Laittoman sikiönlähettäjän käsittelyn jälkeen kuollut huora oli nuorelle lääkärille heräte aborttien tarpeellisuuteen. Eräs suhteellisen sivistynyt huora kirjoitti viranomaisille: "St. Cloudsissa pitäisi olla joku penteleen lääkäri ja joku penteleen koulu ja vaikka joku penteleen pollarikin ja lakimiehen peijakas, kun äijänpeijakkaat (joista kukaan ei ollut mihinkään) on lähteneet lipettiin ja jättäneet muijapahat ja orpolapset oman onnensa nojaan." Wilbur Larch lähetettiin paikalle, eivätkä viranomaiset koskaan saaneet tietää, että ensimmäisellä viikolla hän perusti orpokodin (koska sitä tarvittiin), auttoi maailmaan kolme lasta (yhden toivotun, kaksi joita ei voitu välttää — yhdestä tuli orpolapsi) ja suoritti yhden abortin (kolmantensa). Orpokodissa tehtiin Luojan töitä, autettiin maailmaan niin liikkuvia kuin liikkumattomiakin. Wilbur Larchin mukaan siinä oli kosolti työtä, mutta jos oli kerran niin julkea, että otti sen työkseen, se työ oli tehtävä täydellisesti. Hän oli mielestään vain lääkäri ja auttoi naisia saamaan mitä he halusivat. Orvon tai abortin. Katso ja odota Homer VVellsiksi nimetty orpo aiheutti orpokodissa paljon päänvaivaa. Hän nimittäin valitsi orpokodin kodikseen. Useiden tavalla tai toisella huonosti päättyneiden adoptioyritysten jälkeen hän sai jäädä. Nimen ja kodin lisäksi Homer sai myös ammatin. Tohtorin apulaisena hän oli alle 20-vuotiaana pätevä kirurgi ja gynekologi. "Isäksi" vanhoilla päivillään tullut Larch opetti pojalle kaiken mitä tiesi, sillä hän halusi opettaa Homerin erottamaan oikean väärästä. Se oli kaiken perusta elämässä. Tohtori rakasti Homeria, mutta hän tiesi, että pojan piti kohdata todellisuus muualla. Jos hän aikoi tehdä jonkun ratkaisun elämässään. Kuitenkin Larch loi Homerille myös tulevaisuuden. Tämän piti vain valita se itse. Taustan tohtori turvasi kirjoittamallaan "St. Cloudsin lyhyellä historialla", joka oli onnellista ja tarkoituksenmukaista historiaa. Larch uneksi, että Homer lähtisi maailmalle ja palaisi sitten St. Cloudsiin. Homer Wells oli valinnut St. Cloudsin ja elämäntapansa tunnuslauseenaan "katso ja odota". Eräänä iltana kantautui epätavallinen merituuli sisämaahan, ja seuraavana päivänä saapui onnellinen nuoripari valkoisella Cadillacilla: Wally ja Candy. Hankkiutumaan eroon ei-toivotusta lapsesta. Samaan aikaan Homer Wells tajusi sielun olemassaolon leikellessään kahdeksankuista sikiötä, jolla oli jo ilme. Hän kieltäytyi tekemästä abortteja, sillä hänellä oli valinnanvapaus. Valkoisen Cadillacin mukana St. Cloudsista lähti myös Homer Wells. Hearfs Havenissa meren rannalla Homer Wells työskenteli omenatarhassa, ystävystyi ensimmäistä kertaa elämässään — Wallyn kanssa, ja rakastui ystävänsä tyttöön — Candyyn. Rakkaus oli koko ajan molemminpuolista, mutta siitä ei puhuttu. Eikä mitään tapahtunut — kunnioituksesta Wallya kohtaan. Eikä Candy halunnut tehdä päätöksiä. Rakkautta odotettiin, päätöstä odotettiin, sodassa kadonnutta Wallya odotettiin, ja lopulta Candyn ja Homerin lasta — Angelia. Wally palasi ja kaikki jatkui ulkoisesti kuten ennenkin. Ihmisten välinen kunnioitus ja rakkaus teki sen mahdolliseksi. Luoja iskee jälleen Samaan aikaan vanha tohtori toteutti suunnitelmaansa Homerin kohtalosta. Hän tiesi, että Homer on ainoa oikea henkilö St. Cloudsiin uudeksi lääkäriksi. Orpokodin on pysyttävä ennallaan, niin että sieltä saa apua jokainen sitä tarvitseva. Ilman moralisointia ja muiden ihmisten asettamia rajoituksia. Lyhyessä St. Cloudsin historiassa tohtori loi elämänuran kauan sitten kuolleelle orvolle nimeltä Fuzzy Stone. Fuzzy opiskeli lääkäriksi, toimi Burmassa lähetystyössä, ja oli kaikin puolin täydellinen orpokodin johtajaksi tohtori Larchin jälkeen. Täydellinen suunnitelma syntyi Homer Wellsin tulevaisuudeksi ja menneisyydeksi. Homerin valinnanvapautta loukattiin, mutta niin loukattiin myös niitä naisia ja lapsia, jotka tarvitsivat apua. Homerin oli tehtävä työtä orpokodissa juuri siksi, että hän tiesi sen olevan väärin. Kuka heitä auttaisi, jos hän kieltäytyisi. Kun vanha tohtori kuoli eetterin yliannostukseen, Homer oli ainoa, joka saattoi tehdä Luojan töitä. Homer ei välittänyt, vaikka hän joutui muuttamaan nimensä, sillä eihän se ollut edes hänen omansa. Nimeä myöten hän oli hoitajien ja tohtorin luomus. Toteuttaessaan suunnitelmaa Homer-Fuzzy ei kuitenkaan ollut marionetti, sillä hän oli kuitenkin tehnyt valinnan. Hän oli oman elämänsä herra, oman elämänsä sankari. Hän oli oppinut erottamaan hyvän ja pahan. Ja hän oli oppinut kaikkein tärkeimmän: Ihmisiä ei voi auttaa kuin rakastamalla heitä. Ajattele! Oman elämänsä sankari on kokonainen romaani, täyteläinen ja kypsä. Siihen mahtuu koko elämä. Pääjuoneen nivoutuu sivuepisodeja, jotka tavalla tai toisella kiertyvät yhteen jonkun voiman johdattamina. Tapahtumat kulkevat eteenpäin kuin filmi, sillä teksti on elävää ja nostaa mielikuvia. Irving on valinnut aiheensa tutuista asioista. Ajan lääketieteeseen hän tutustui isoisänsä kautta, ja poikana hän työskenteli kesäisin omenatarhalla. Huolellisesti luotu kehys, joka pitää paikkansa yksityiskohtia myöten, tuo myös henkilöille todellisuudentunnun. Moraalisilla kysymyksillä on ollut huono kaiku nykyajan vapaassa yhteiskunnassa. On totta, että ne muuttuvat helposti paatokseksi ja ahdasmieliseksi kiihkoksi. John Irving välttää tämän, sillä hän toteaa, ei julista. Sanoma tulee esille luonnollisena seurauksena tapahtumien kulusta, ja on syvästi inhimillinen. Arvojen hyväksyminen onkin jo lukijan henkilökohtainen valinta. Lukijan tehtävä on ajatella, sillä kirjailija ei ole pureskellut koko annosta valmiiksi. Tiina Mertanen John Irving: Oman elämänsä sankari (The Clder House Rules) Suom. Kristiina Rikman, Tammi 1085. Muut suomennokset: Välisarjan avioliitto. Garpin maailma ja Kalkki isäni hotellit. Perhesuunnittelu USA:n konservatiivien tulilinjalla Washington (IPS Terry Osborne) Yhdysvaltojen konservatiiviset kansanedustajat ovat nyt käymässä maan omien perhesuunitteluohjelmien kimppuun onnistuttuaan äskettäin leikkaamaan avustukset kolmannen mailman väestöohjelmilta. Edustajainhuoneen jäsen Jack Kemp ja senaattori Orrin Hatch, — molemmat republikaaneja — aikovat joulukuussa tehdä esityksen laiksi, joka lopettaisi liittovaltion avustukset aborttia suosittaville klinikoille ja sairaaloille. Lainsäädännössä kieletään jo nyt tuen myöntäminen laitoksille, jotka tekevät abortteja. Uusi esitys koskisi klinikoita, jotka kertovat potilaille näiden mahdollisuuksista saada abortti tai ohjaavat potilaitaan sellaisiin laitoksiin, joissa abortteja tehdään. USA.n abortinvastainen rintama ajoi hiljattain läpi kansainvälisen perhesuunnittelun alueella vastaavanlaisen esityksen. Aiemmin tänä vuonna Yhdysvallat katkaisi kaiken apunsa mm. YK:n perhesuunnittelujärjestölle, koska se kieltäytyi lopettamasta tukeaan ohjelmille. jotka tarjoavat aborttia viimeisenä keinona ei-toivottuihin raskauksiin. Jack Kempin mukaan Reaganin hallinto tulee julkisesti tukemaan myös esitystä Yhdysvaltain oman perhesuunnittelun rajoittamiseksi. Konservatiiviset piirit Yhdysvalloissa ovat jo pitkään käyneet voimakasta kampanjaa "lisääntyvää moraalittomuutta" vastaan, kuten he itse sitä nimittävät. Erilaiset "elämän puolesta" ryhmät ovat säännöllisesti hyökkäilleet vanhaa korkeimman oikeuden päätöstä vastaan, joka hyväksyy naisen oikeuden aborttiin. Samalla muut konservatiitiryhmät ovat pitäneet maalitauluinaan sukupolikasvatusta ja "epäkristillisten arvojen" opettamista kouluissa. Ehkäisyvälineiden myynti alaikäisille on niin ikään heidän silmätikkunaan. Viimeisten kahden vuoden aikana on useille aborttiklinikoille myös tehty pommi-iskuja. Yhdysvaltain terveydenhuoltolainsäädännössä "title x" -nimellä kulkevat perhesuunitteluohjelmat jakoivat viime vuonna varoja yhteensä 142 miljoonaa dollaria (n. 800 miljoonaa markkaa). Konservatiivijärjestöt haluaisivat ensisijaisesti romuttaa nämä ohjelmat, joita on toteutettu vuodesta 1970. Abortin vastustajat sanovat, että ne järjestöt ja laitokset, jotka saavat julkista tukea, kannattavat aborttia. Yhdysvaltain perhesuunnitteluja terveysjärjestöt vastaavat abortin vastustajille, että title xohjelmien romuttaminen merkitsisi itse asiassa vain aborttien määrän rajua nousua. Samalla vaikeutuisi muu terveydenhuolto, sillä perhesuunnitteluvaroilla pyöritetään myös mm. rintasyöpätutkimuksia, hedelmällisyystestejä ja sukupuolitautien kartoitusta. Terveydenhuoltoalan järjestöjen edustajat katsovat, että mikäli Kempin ja Hatchin suunnittelema lakiesitys menee kongressissa läpi, "mikään itseään kunnioittava sairaala tai klinikka ei voi enää ottaa vastaan title xohjelmien varoja". Esityksen läpimeno merkitsisi, että terveydenhuollossa jouduttaisiin tinkimään huolellisesti varjellusta eettisestä periaatteesta, jonka mukaan potilaalle on kerrottava kaikista mahdollisista hoitomuodoista, jotka hänen tapauksessaan voisivat tulla kysymykseen. Terveydenhuollon työntekijöitä huolestuttaa eniten se, että lainsäädännön muutos koskisi kipeimmin nuoria, pienituloisia ja yksinäisiä naisia, eli sitä väestöryhmää, jossa ei-toivottuja raskauksia on eniten ja joka saa eniten tukea title x-ohjelmilta. Toisaalta perhesuunnittelujärjestöt arvioivat, että yksin vuonna 1984 vältettiin Yhdysvalloissa yli 400 000 aborttia ja lähes 300 000 ei-toivotun lapsen syntymää title x-varoin tuetulla valistustyöllä ja perhesuunnittelulla. Ohjelmien tutkijat uskovat, että perhesuunnittelulla yhä on riittävästi kannatusta kongressissa, kun esitys joulukuussa tulee käsiteltäväksi. Samalla he kuitenkin pelkäävät, että kysymys politisoidaan ja konservatiivit pyrkivät tuomitsemaan perhesuunnittelun tukijat pelkiksi abortin kannattajiksi.
13 Jäähyväiset idealismille Matti Pulkkisen kolmas kirja, Romaanihenkilön kuolema, on syksyn -85 kohukirja. Myyntitilastoissa se edustaa ns. "paremman kirjallisuuden-,, terävintä kärkeä. Julkisuus lähti liikkeelle Pekka Tarkan Helsingin Sanomissa kirjoittamasta myönteisestä arviosta. Romaanihenkilön kuolemassa viitataan Tarkkaan osuvasti ennakoiden: "Kerran tavattiin jossakin missä laseja kilistellään ja Tarkka kysäisi: 'Miltä noin suuri maine on tuntunut?' Se maine perustui Tarkan omiin kirjoituksiin. 'Kiitos hyvältä', sanoin." Paitsi kriitikkogurun vaikutusvaltaa teoksessa sivutaan useaan otteeseen itse kirjallisuutta instituutiona. Erityistä huomiota saa osakseen kirjailijan henkilökohtainen kirjoitusprosessi syntytuskineen, joista huolimatta suuntaviivat selkiytyvät T e e kieli oudoksi. Kirjoita kylmä kirja. Tämän maailman veroinen." Pulkkisen antama kuva suomalaisesta kulttuurielämästä, etenkin kirjallisuudesta, on lähinnä surkuhupaisa: "Yksi kesä meillä Suomessa... Muuan kirjailija sai kymmenvuotisen työn valmiiksi, löi viimeisen pisteen ja pyörtyi koneensa päälle. Yhdeltä lähti vaimo. Yksi ampui itsensä haulikolla, lasautti kahdesti, kun ei ensilaakilla henki lähtenyt. Minulla kiersi kipuja, milloin ei taipunut selkä, milloin en kyennyt päätä kääntämään... Me henkiin jääneet sitten sieltä syksyllä nousimme kustantajien tiedotustilaisuuksiin. Toimittajat kilistelivät meidän kanssa ja kirjoittivat meistä 'kulttuuri' -otsakkeen alla... Se oli outo käänne asiassa." Tuohon ei liene paljonkaan lisättävää. O Romaanihenkilön kuolema on äärimmäisen poliittinen I. ideologinen teos. Apu-lehden haastattelussa Pulkkinen on todennut, että kirjallisuuden on oltava joko puhdasta viihdettä tai sitten äärimmäisen asiapitoista. Tiukkaa asiaa on tarjolla ensimmäiseksi Neuvostoliitosta. Pulkkinen räiskii itään päin niin ankaraa kritiikkiä täysin avoimesti, että luulisi "korkeamman tahon" puuttuvan asiaan. Itäblokin maat ovat rautasaappaan alla ja Suomenkin vapaus on lähinnä näennäistä. (Itse-)sensuuri on tiukkaa, on luotu ulkopoliittinen kieli jolla puhutella suurvaltaa. Satu suomenkielestä: "Siinä makasi maassa suomenkieli. Kielestä erkani jäntevä säie jokaisen suuhun, sillä niin iso oli yhteinen kieli, että kaikkien oli lausuttava samat sanat samaan tahtiin, että kieli saatiin liikkumaan. Mutta raskaasti sitten mätkyi sen alla lehtevä mäki. Kas, sellainen kieli tarvittiin, kun oii nuoltava suurvaltaa!" Pulkkinen ei myöskään voi ymmärtää sinisilmäisyyttä, joka on ominaista läntisille vasem. : mistointellektueille suhteessa Neuvostoliittoon: "Ymmärtelevät Neuvostoliittoa sen 'sisäisestä kehityksestä' käsin, kuin se olisi hullu, ja pakkopaidassa, it se omiin sanoihinsa solmiutunut." Toinen kritiikin kohde on Afrikka, etenkin Tansania ja Suomen harjoittama kehitysaspuja yhteistyöpolitiikka. Kerätessään materiaalia kirjaansa varten Pulkkinen matkusti Afrikkaan. Matkan kokemukset (Tansaniasta ja Malawista) välittyvät nyt katkeransväyisesti kirjan sivuilta. Afrikassa työskentelevät suomalaiset eri alojen asiantuntijat jakaantuvat kahteen leiriin, idealisteihin ja realisteihin. Erottavana tekijänä on "afrikkalainen työmoraali" — työtä tehdään vain muutama tunti päivässä. Idealistien mielestä kyseessä on kulttuuriero, realistit taas pitävät afrikkalaisia laiskoina. Työmoraali onkin asia, johon Pulkkinen tarttuu ja vertaa tilannetta Suomen näkävuosiin. Silloin sentään tehtiin työtä, perkele! Protestanttinen etiikka ja suomalainen sisuko ratkaisu nälänhätään? Joka tapauksessa Pulkkinen kokee tilanteen lohduttomana. Valtiot ovat korruptoituneita (esim. tulli panttaa traktoreita yms. lahjusten toivossa) ja totalitaarisia — ainoa hyväksytty totuus on hallituksen totuutta. Ihmiselämää ei kunnioiteta, kaikkialla vallitsee sekasorto ja yleinen piittaamattomuus. Vanhat heimotavat ja -uskomukset ovat edelleen vallalla. Kaiken tämän keskellä valkoinen mies potee ahdistavaa syyllisyyttään ja maksaa "historiallista velkaansa" huolehtien enemmän kuin afrikkalaiset itse. Afrikka suodattuu paperille toivottoman takapajuisena ja alkeellisena maanosana. Todella raju ja Pulkkisen pessimismiä kuvaava on rinnastus, jonka mukaan neekerin ja kehitystyöntekijän suhde vastaa mielisairaan ja hoitajan suhdetta. Kovaa tekstiä — ei ole ihme, että Pulkkiseen on jossain demarilehdessä isketty rasistin leima. Surullisen julma on Afrikkajakson huipentuma: "Jos vetoat humanismiin, että 'jos tuomitsen sinut tuomitsen samalla itseni'. tiedät, Adoro, ettei niin ole. Koska olen siinä joukossa jota ei vähennetä. Niin kuin ovat humanistitkin. Näin kuoleman sinun maassasi. Minun kuolemani se ei ollut, Adoro." O Romaanihenkilön kuolema on rakenteeltaan pirstottu antiromaani — lähes puolet kirjasta on katkonaista, aforistista tekstiä. Tavallaan on hämäävää puhua kaunokirjallisesta teoksesta, kyseessä on pikemminkin laajamittainen mielipiteiden julistus, tuskallinen kirjoitus maailmasta jossa toivoa ei näy. Kirjan kehyskertomus, jonka ansiosta voidaan myös käyttää termiä "romaani", koostuu kirjailijan muistiinpanoista, jotka "Makkonen" on toimittanut julkaistavaan muotoon sijoittaen väliin omia kommenttejaan. "Makkonen" on kiehtova fiktio, kirjallisuudentutkija, "ensimmäi nen lukija". Jumalasta seuraava. romaanihenkilö — kirjailijan omin sanoin: "Makkostahan ei edes näe. Se on niin funktio koko mies." Huolimatta Pulkkisen paikoitellen ärsyttävästä profeetallisuudesta on Romaanihenkilön kuoleman lukeminen hyvinkin suositeltavaa nimen omaan sen rajun asiasisällön vuoksi. Kirja tarjoaa oivan tilaisuuden itse kullekin punnita omia mielipiteitään ja katsoa kestävätkö/vahvistauvatko/muuttuvatko ne Pulkkisen ryöpytyksessä — luvassa on hieman vipinää mukavoituneillc aivosoluille. Maailma on nimittäin paha ja ankea paikka... Toisaalta Pulkkinen (tarkoittaneeko sentään itseään) heittää härämpyllyä: "Kirjailijoita, Adoro, mainitaan meillä älykkäiksi miehiksi, mutta niin tyhmä ei kuitenkaan kukaan ole, että luulisi kirjailijan puhuvan TOTTA." Pertti Pälli Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema. Gummerus 1985. .
14 ' • • • • 5 • . Kuvitusta Kaari Utrion kirjasta VENUS, naiskauneuden tarina. Saksalaiset, jotka ovat luokitelleen kaiken ovat tyypitelleet myös eurooppalaiset rinnanmuodot. Kuvassa kymmenen erilaista tyyppiä pystyistä (ylh.vas.) pieniin (alh.oik.). Tarina kauniin naisen menneisyydestä Roomalaisen mytologian rakkauden, naiskauneuden, kevään hedelmällisyyden ja viinin jumalatar, Venus, nimeää Kaari Utrion uusimman naiskauneuden kuvakirjan. Sopivan räväkkä otsikointi, joka jatkaa johdonmukaisesti Eevan tyttärien linjaa, herättänee toivottua huomiota. Tuskin Utrion edellinen kohukirja oli ehtinyt kauppoihin, kun jo vihjailtiin tulevasta teoksesta. Edellisessään Utrio kirjoitti Historiaa. Nyt hän tyytyy tarinoimaan — ja julkaisemaan edellistä kirjaansa varten kerättyä kuvamateriaalia. Utrio on lähtenyt selvittämään kauneuden kysymystä seuraavista lähtökohdista: kauneusihanteet, kauneuden todellisuus (esimerkiksi hygienia), pään ja vartalon ihannemitat eri aikoina ja naisen erilaiset roolit (lähinnä pukuhistoriallisesta näkökulmasta). Jaottelu tuntuu asialliselta, mutta ilmeisesti käytetyn kuvamateriaalin vaikutuksesta tekstissä on toistoa ja lopputulos vaikuttaa näin ollen hajanaiselta. Mutta kuvathan tässä kirjassa ovat pääasiana! Kirjan ulkoasu ansaitsee kiitosta varsinkin teidekuvien osalta, sillä painojälki on todella upeaa. Sen sijaan Kai Linnilän kuvasuunnittelussa olisi toivomisen varaa: eri pastelliväreillä sävytetyt kuvasarjat menettävät jatkuvasti toistettuna tehonsa. Lisäksi muutamat räikeät värikuvat poikkeavat häiritsevästi kirjan yleisestä hennosti sävytettyjen värien linjasta. Kirjailijan mukaan nainen on ollut aina kaunis, mutta eri nainen eri aikoina. Muoti on määritellyt tietyn aikakauden kauneusihanteen. vaikkakin miehet ovat luoneet oman ihannekuvansa pienestä ja pulleasta "eroottisesta lumoojattaresta". Näitä, vastakkaisen sukupuolen ihailemia ominaisuuksia, on pidetty ennemminkin naisellisuuden kuin kauneuden tunnusmerkkeinä. Ainaisen tarkastelun kohteena ovat olleet sekä naisen pää että vartalo. Naisen kasvot ovat olleet perinteisesti suuren mielenkiinnon kohteena, etenkin silloin kun vaatteet kätkivät kokovartalon. Yleisesti kauniin naisen kasvot poikkesivat mahdollisimman paljon miehen kasvoista. Suuret (siniset) silmät, valkea iho, pieni suu (ihannekoko täysin avoinna yhtä kuin molemmat korvat yhteensä) ja helmihampaat muodostavat viehkeän kokonaisuuden pienissä, lapsekkaissa naiskasvoissa. Utrion mukaan pikkusievyys on usein saanut enemmän ihailua osakseen kuin klassinen kauneus, koska pikkusievyyden yläpuolelle on helpompi suojelevasti asettua, kun taas komeat klassiset piirteet on koettu jotensakin pelottavina. Kasvojen kaunistamiskeinot olivat usein varsin turmiollisia, sillä kosmeettisten aineiden sisältämät kasautuvat myrkyt — kuten lyijy tai elohopea — pilasivat vähitellen kaunottaren luonnolliset avut, ja ääritapauksissa aiheuttivat kaunokaisen kuoleman. Naisvartalon suhteita on eri aikoina korostettu yleensä kulloisenkin muotipukeutumisen keinoin. Mikäli syntymälahjana saatu varsi ei miellyttänyt, käytettiin usein tuskallisiakin keinoja esimerkiksi hoikkaa uumaa muovailtaessa: korsetti puettiin ensikerran tytön ylle noin yksivuotiaana. Tästä alkoi hänen elämänsä ikuisesti nyöritettynä, hengenahdistuksessaan herkästi pyörtyilevänä naisihmisenä. "Eroottisina huutomerkkeinä" naisen rinnat ja takapuoli ovat kautta aikain saaneet korosteista huomiota osakseen: jokaisen aikakauden kauneusihanne määrittelee näiden ihannemitan ja -muodon. Naiskauneuden tarinasta löytyy mm. perusteellinen saksalaisten tekemä luokitus eurooppalaisen naisen rinnanmuodoista -riippusellaisista aina puolipallon muotoisiin. Yleistä suhtautumista kauneuteen Utrio pohtii kirjassaan seuraavasti: "Kauneutta on sanottu ja sanotaan edelleenkin naisen aseeksi. Kauneuden ja eroottisen viehätysvoiman käyttämistä päämäärien saavuttamiseksi pidetään jollakin tavalla epämoraalisena. Kauneus ei tietenkään ole yhtään sen moraalittomampi ase kuin nyrkki tai ruoska, miekka tai pistooli, tykki tai neutronipommi — se on paljon hauskempi ja saa aikaan huomattavasti vähemmän tuhoa." Jo yksistään tämän, myyttisen Viekkaan Naisen, aseen laadun selvittämiseksi kauneuden menneisyyden tutkiminen on vaivan arvoista. Kaari Utrion työn tulos ei ole tyhjentävä, mutta se antaa runsaasti virikkeitä pitempään pohdiskeluun. Ainakin se todistaa — jälleen kerran — että perinteisen marginaaliryhmän, sattumoisin puolen ihmiskunnan, menneisyys on värikästä, kiintoisaa ja monipuolisuudessaan tutkimiseen houkuttelevaa. Selja Fyrsten Kaari Utrio: VENUS, naiskauneuden tarina (kuvasuunnittelu Kai Linnilä) Tammi 1985 Kuvitusta Kaari Utrion kirjasta VENUS, naiskauneuden tarina. 1900luvun alussa filmitähtikultti loi tyyppejä. Pelkästään taitavalla kosmetiikan käytöllä voitiin luoda mielikuva naisluonteesta: Herttainen (vas.). Traaginen ja Vamppi.
15 Matkalla kaiken aikaa Vaikka Sam Shepardin lyhyttä proosaa ja runoutta sisältävällä teoksella Motellien aikakirjat ei olekkaan varsinaisesti mitään suoranaista tekemistä VVendersin ja Shepardin hienon yhteistyön pohjalta syntyneen elokuvan Paris, Texas kanssa — niinShepardin kerronnan syke kielii samoista alitajunnallisista virityksistä ja motiiveista kuin kuulu elokuvakin. Etsiessään amerikkalaisen ihmisen sielunmaisemaa, Shepard asettuu vapauden tavoittelijoiden ja etsijöiden pitkään traditioon. Whitmanin, beatnikkien ja Road Movien Amerikka saa Shepardin välähdyksenomaisessa, runollisessa proosassa oman modernin tulkintansa. Ei liene mikään sattuma, että Shepard on ollut käsikirjoittajana Antonionin Zabriskie Pointiin (1970) ja VVendersin Paris, Texasiin. Molemmat elokuvat ovat eurooppalaisen ohjaajan visioita Amerikkalaisen yhteiskunnan yhä syvenevästä itsevieraantumisesta omista ideoistaan ja traditiostaan. Auringonlaskun runoilija Nicholas Ray on sanonut, että Amerikka on synnyttänyt kaksi hyvää asiaa, jazzin ja elokuvan. Sam Shepardin ajatus liikkuu suurin piirtein samalla aaltopituudella kun hän eräässä haast a t t e l u s s a toteaa: "En halua näytelmäkirjailijaksi. haluan rocktähdeksi... ryhdyin kirjoittamaan näytelmiä koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä." Juuri sen vuoksi Shepard on kirjoittanut nelisenkymmentä näytelmää. tehnyt elokuvakäsikirjoituksia, näytellyt erinäisissä elokuvissa, säveltänyt ja soittanut rumpuja. Motellien aikakirjat on Shepardin Hawk Moonin (1981) ohella hänen ainut proosateoksensa. Motto Cesar Vallejolta — "koskaan ei etäinen koskettanut niin läheltä" — kertoo Shepardin kirjoittamisen tavoitteista, hänen visionsa bluessävytteisestä hellyydestä lapsuuden kadotettuihin maisemiin ja elämän matkan toistuviin alkukuviin. Tämä deja vu-tyyppinen elämys — tämän olen kokenut ja nähnyt ennenkin — toistuu jotenkin salavihkaisen varmasti Shepardin pienissä kertomuksissa, hänen lyriikassaan. Ikäänkuin Shepardin henkilöt matkaisivat tutunomaisessa maisemassa kuin vieraalla maalla henkilökohtaisuuden syvintä ydintä etsien. Samoin kuin Travis Paris, Texasissa Shepardin kertomusten henkilöt etsivät omaa menneisyyttään, omaa häilyvää amerikkalaista identiteettiään; motellit ovat levähdyspaikkoja tien varsilla, ne ovat vaeltajin ja kadotettujen väliaikaisia koteja. Kuten vanha kansanviisaus kuuluu: vaellella voi vain yksinään, kahdella on aina jokin päämäärä. Tuo päämäärä on kahden ihmisen suhteessa, miehen ja naisen, lapsen ja vanhemman, näyttäytyy Shepardin tarinoissa ja runoissa herkkäviritteisesti, vavahduttavasti, eksistentiaalisen vieraannuttavasi; kysymys on jonkinlaisesta kadotetun tasapainon tavoittelusta, ehjyydestä, autenttisuudesta, jonka ihminen on menettänyt ja jonka vuoksi lapsuuden elämykset ovat vahvimpia elämyksiä ihmisten kokemusmaailmassa. Sam Shepard tavoittelee proosakatkelmissaan jonkinlaista peruskokemuksen inhimillistä syvärakennetta: kokemusta, joka muodostaa pohjan koko ihmisen elämälle, hänen olemassaololleen. Tämä eksistentialistinen elegisyys on tyypillistä Shepardille: "korkean ruohon terävimmästä kärjestä/maahan painuneen asfaltin äärimmäiseen kulmaanMäen sinun tutkivan minua/näen sinut kun et arvaa minun katsovan/ja jokainen nappaamani katse/antaa päivän lisää elämääni/viime aikoina sinua on ollut vaikea napata/tai sitten alan vanhentua/toinen meistä häviää varmasti" — 6/11/81 —. Homestead Valley, Kalifornia. Motellien aikakirjat tarjoaa lukijalle herkkiä, vaikuttavia visioita. Shepardille kirjoittaminen näyttää olevan yhtä luonnollinen asia kuin hengittäminen. Proosakirjailijanakin hän on pelkistäjä, oleellisen taitaja. Hannu Waarala Sam Shepard: Motellien aikakirjat. Suomentanut Jorma Moilanen. Kustannus Oy Odessa 1985. Elämän makuinen henkilökuva Yleisradion pääjohtajan paikka näyttää olevan erittäin otollinen ponnahduslauta varhaiselle ja intensiiviselle eläkeläisyydelle. Eino S. Repo sai monoa pääjohtajan paikalta 50-vuotiaana vuonna 1969 ja viisi vuotta myöhemmin päättyi hänen uransa radion johtajana. Revon jälkeen pääjohtajaksi nostettu Erkki Raatikainen sai tuta osuuskauppaväen solidaarisuuden 49-vuotiaana vuonna 1979. Sekä Revolle että Raatikaiselle varhainen eläkeläisyys on jättänyt sekä voimia että aikaa erilaisille kirjallisille harrastuksille. Eino S. Revon viimeisin ponnistus on ollut kirjan Päämies kokoaminen. Kirja on alaotsikkonsa mukaisesti Henkilökuva Urho Kekkosesta hänen presidenttiajaltaan. Kirjan tekijäksi on Eino Ässän rinnalle nostettu hänen veljensä kustannusjohtaja Ville Repo. Päämies rakentuu haastattelujen pohjalle. Revon veljekset ovat yhdessä Matti Kekkosen kanssa laatineet luettelon haastateltavista, joiden on ollut täytettävä kolme ehtoa: haastateltavan oli pitänyt olla Kekkosen presidenttiaikana päättävässä asemassa, tuntea Kekkonen tavallista paremmin ja Eino Ässän oli tunnettava hänet entuudestaan, jotta haastattelutilanne olisi mahdollisimman tehokas. Haastateltavien valinnassa huomioitiin myös yhteiskunnan eri alueiden edustavuus. Listan ukopuolelle jätettiin henkilöitä. joiden mielipiteitä Kekkosesta jo saattoi kirjoista lukea. Näin kootusta noin 50 henkilön joukosta haastateltaviksi suostui 43, jotka on kirjassa myös nimetty. Kirjan saatesanoissa Eino S. huomauttaa, ettei Päämies pyri olemaan historiantutkimusta. Teos on perusolemukseltaan haastatteluilla koottua muistitietoa journalistiseen asuun puettuna. Muistivaraista tietoa on käytetty historiallisen henkilön kuvan luomiseksi — repliikiksi historiankirjoittajille huomioon otettavaksi. Lopputuloksen kannalta ei ole kuitekaan vailla merkitystä se, että kirjan työstämisessä on asiantuntijana toiminut Suomen poliittiseen lähihistoriaan hyvin perehtynyt valtiotieteen lisensiaatti Lauri HaataTamminiemen saunaseuran tunnetusti moninkertainen löylynheittäjä ja muutaman kerran presidentti Kekkosen selänpesijänäkin ansioitunut Eino S. Repo tuttavineen ryhtyy rakentamaan kekkoskuvaa. saattaa herättää monien mielissä perusteltuja epäluuloja. Eino S. tunnustaa jo saatesanoissa kirjoitustyönsä yhtenä innoittajana vaikuttaneen sen närkästyksen ja suuttumuksen, jonka hänessä olivat herättäneet Kekkosen eroamisen jälkeen julkaistut monet kirjat ja kirjoitukset, joilla rakennettiin hänen kokemuksiensa valossa virheellistä Kekkosmyyttiä. Erityisesti Repoa olivat suututtaneet puheet "ruoskademokratiasta" ja "ilmapiirin vapautumisesta" Kekkosen erottua. Päämies ei ole kuitenkaan pelkkä puolustuspuheenvuoro Urho Kekkosen kunnian palauttamiseksi. Teos on kieltämättä erittäin lämmin ja inhimillinen kertomus suuren valtiomiehen henkilökohtaisista ominaisuuk sista, mutta se ei epäröi puuttua niihin inhimillisiin heikkouksiin. joita haastateltavat ovat presidentin henkilössä olleet havaitsevinaan. Päämies on korostetusti henkilökuva presidentti Kekkosesta. Teos ei ole kattava selonteko Kekkosen presidenttikauden poliittisesta historiasta. Se on kuvaus siitä, millaiseksi Kekkosen ympärillä työskennelleet ja pyörineet erilaiset yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat presidentin henkilön kokeneet. Totuudenmukaisen henkilökuvan esittämisen vaikeuksia kuvaa luonnehdinta siitä, ettei presidentti Kekkonen päästänyt ketään ihan lähelleen, vaan että hän piti kaikkiin jonkinlaista etäisyyttä. Toisaalta suurin osa Kekkosen lähimmästä ystäväpiiristä on jo haastattelijoiden ulottumattomissa. Päämiehessä monet presidentti Kekkosen keskeiset poliittiset ratkaisut ja kannanotot jäävät presidentin persoonallisuu den kuvaamisen varjoon. Poliittiset tapahtumat ovat vain tausta-aineistoa ja niihin viitataan vain mikäli ne jollain tavalla kuvaavat jotain presidentin persoonallisuuden piirrettä. Päämiehen Kekkonen on yhtä paljon kateellinen kalastaja, kainuulainen jätkä, kansan eheyttäjä kuin ulkopoliittinen johtaja. Päämies antaa runsaasti taustatietoa presidentti Kekkosen ajatusten ja mielipiteiden kehittymisestä pitkin presidenttikauden aikana. Kirja tarjoaa tuleville poliittisen historian tutkijoille tärkeää taustamateriaalia ja sen kuvaamat yksityiskohdat saattavat auttaa paremmin ymmärtämään Suomen poliittisen elämän tapahtumia 1950-, 1960ja 1970 -luvulla. Päämies on yksi kannanotto Suomen poliittiseen historiaan 1950-, 1960ja 1970-luvulla. Kirjan lukijan on syytä perehtyä myös muihin tulkintoihin kuluneesta ajanjaksosta. Päämiehen näkökulma on presidentti Kekkosen lähipiirissä vaikuttaneiden henkilöiden näkökulma. vaikka haastateltavien joukkoon onkin otettu ainakin yksi Kekkosen vannoutunut vastustaja. Kekkoskritiikkiä Päämiehessä on jokin verran pohjattu myös erilaisiin muistelmateoksiin ja reportaaseihin, jotka on kirjallisuusluetteloon koottu. Päämiehen loppuun on Petri Repo koonnut ajanjakson vaalitilastoja. hallituksen kokoonpanot vuosina 1950—1982 sekä ennen kaikkea erittäin käyttökelpoisen ja selkeän henkilöluettelon. joka on varmasti käyttökelpoinen monille toisen maailmansodan jälkeisen Suomen historian tutkijoille ja harrastajille. Päämiestä mainostetaan Uudessa Suomessa julkaistusta Jaakko Okkerin laatimasta kirja-arvostelusta otetulla lainauksella: "— kaikista tähänastisista Kekkoskirjoista ylivoimaisesti antoisin, rikkain ja paljastavin. Se vahvistaa paljon sellaista, jota sisäpiiri-maalitaulun ulkopuolella on näihin asti vain uumoiltu. Lisäksi siinä on summalti uutta ja jännittävää. 'Tähän arvioon on helppo yhtyä. ja. Lähtökohtana tilanne, jossa Eino S. Repo Ville Repo: Päämies. Henkilökuva Urho Kekkosesta hänen presidenttiajaltaan. Weilin + Göös 1985. Pekka Kinnunen
16 LÄMMINTÄ JOULUMIELTÄ JA MENESTYKSELLISTÄ OPINTOVUOTTA 1986 Kortepohjan kampaamo Isännäntie 1 Puh. 252415 IRJA AHOLAINEN Toivottaa: koko h e n k i l ö k u n t a A? JOULUL A H J A T SYSTEMASTA KIRJOITUSKONEITA: T r i u m p h , Erika, SilverReed y m . LASKIMIA: T r i u m p h , Sharp. Hinnat alk. 39,— M Y Ö S MUITA H Y V I Ä J O U L U T A R J O U K S I A , L A H J A K O R T T E J A . TULE JA TUTUSTU. Ark. 8.30—17 La 10—14 JOULUPUKKI TUO MINULLE TRIUMPH KIRJOITUSKONE UYVASRYLAN THnnnrm Y l i o p i s t o n k a t u 23 40100 J y v ä s k y l ä 10 puh. 612780, 614266 Myymme KALUSTEET, HELLAT, JÄÄKAAPIT, KIRJAT yms. TOSI EDULLISESTI. O S T O JA M Y Y N T I L I I K E KEIJO HURMERINTA Gummeruksenkatu 5, p u h . 618565 ja 614766 • H i 25:Jouluaika klo »-19 Dumppi ry. Pikkujoulut on pidetty, ainakin Dumpin ja Cetkyn. Ja suurilta näkyviltä aineellisilta ja/tai henkisiltä vaurioilta on onnistuttu välttymään. Kiitoksia jäsenistölle vilkkaasta osanotosta. Vaaliasia: TKO:n laitoksen opiskelijat olivat kiitettävän aktiivisia ti 3.12. olleessa tiedekuntaneuvostovaalissa. Ylitimme kirkkaasti yli 21 prosenttiyksikön osuudella koko tiedekunnan, n. 8 % keskiarvon. Ja oma ehdokkaamme Pekka Mauno sai reilusti enemmän ääniä kuin toiseksi eniten ääniä saanut eli n. 33 % hyväksytyistä äänistä. Kiitoksia luottamuksesta. Yliopiston kameraseura Kuvamateriaali Ilokiveen järjestettävään pöytänäyttelyyn on toimitettava 20.12. mennessä Pekka Rötköselle, os. Keskustie 17 A 2 p. 616129, työ 292530. Seuraava kokous on ensi vuonna, joten kuvauksellisesi ahkeraa joululomaa kaikille! EYL Joulujuhla lauantaina 14.12. klo 19 Lutherin kirkolla. Kansakoulukatu 5. Ota pieni lahja mukaan, jos haluat. Siunattua joulua kaikille, toivottaa EYL "3-3" Disko Pikkujoulun vietto Ylioppilastalon yläkerrassa la. 14.12. klo 20—01. Tervetuloa! Hiusten uusi, todellinen kauneudenhoitosarja KERASTASE Nutritive Tutkimuksen kärjessä L O * ^ E A L K KAUPPAKATU 5 PUH. 614 345 v-HAUE" ^r HNIINPÄ NIIN! Olemme ystävällisesti siirtyneet jouluaikaan: halukkaille kirjat joulupaperoidaan & rusetoidaan. Maun mukaan aina laatukirjoja, mutta myös silkkaa roskaa. Jälleen kasapäin uusia ja vanhoja kirjoja Suomesta ja muualta. Vihjeenä: katso suomalaisten pienkustantajien yhteisluetteloa (jaossa Kampus-kirjassa). Upea seinäkalenterikin vuodelle 1986 on myynnissä. TERVETULOA! Avoinna ma—pe 10—15.30. KAMPUS-KIRJA 133? TEMPUS KTTEMPORA ET DIMIDIUM TF.MPORIS ÄLYKKYYDEN KEHITTÄMINEN: henkinen kehitys Emanuel Svvedenborgin mukaan kirjoittanut veli BENJAMIN EMANUEL SVVEDENBORGISTA {monipuolinen tiedemies, selvänäki|a ja mystikko; eli 1668-1772): * Stanfordin yliopiston historiallisia henkilöitä käsittävän tutkimuksen mukaan E.S. on yksi kaikkien aikojen älykkäimmistä ihmisistä. * "Svvedenborgin teokset ovat mittaamattoman laajat, ja hän on antanut vastauksen kalkkiin kysymyksiini ankarimpia myöten " August Strindberg Legendoja. * "Hän on yksi kirjallisuuden mammuteista |a mastodonteista eivätkä hänen suuruuttaan kykene mittaamaan edes tavallisten oppineiden tieteelliset seurat. Hänen valtava läsnäolonsa voi häkellyttää kokonaisten yliopistojen opettajakuntia." R Emerson: Suuria miehiä. * "Tuhanteen vuoteen meillä on ollut vain yksi todellinen psykologi ja ihmisen fysiologian tuntija, nimittäin Swedenborg." (Coventry Patmore). Veli Benjamin on opiskellut psykologiaa mm. Helsingin yliopistossa ja toiminut tutkijana kansainvälisessä huippuälykkäiden seurassa Mensassa Hylättyään akateemisen psykologian eräänä tietämättömyyden lajina hän on kulkenut pitkän tien teosofian kautta Svvedenborgiin. Kirjassa paljastetaan ensimmäistä kertaa suomen kielellä menetelmä, jolla kuka tahansa voi saavuttaa VALAISTUMISEN ja kehittää älykkyyttään rajattomasti Kirjoittaja on soveltanut kauan tätä menetelmää itseensä, saavuttanut valaistuksen ia edennyt sen jälkeen uudestisyntymisen seitsemännelle asteelle. Kirja soveltuu henkilöille, jotka eivät halua uskoa sokeasti mihinkään, vaan haluavat ymmärtää henkisen kehityksen lakeja. Kirjassa paljastetaan asioita, joita opetetaan vain vapaamuurarien ylimmillä asteilla. KIRJAUUTUUS, joka tulee puhuttelemaan ihmisiä vuosikymmeniä. Tilaukset postiennakolla yksinomaan meiltä (nid 236 sivua: 119 mk ynnä postikulut) Suomen Svvedenborgin Seura r.y. PL 335 65101 Vaasa Erä MERCANTIL-mappeja tarjoushintaan 17.50 kpl HARJUN PAPERI Y l i o p i s t o n k . 8 .A*. IX* i UUDET v V DELTKT / ^ TULIMT D E L T A s u p e r Delta-sarjan suosituin luistin Koot 3 4 3 8 398,39-46 439,Koho DELTA jääkiekkokypärä, kasvosuojus valmiiksi kiinnitettynä 247,KOHO Rink Bandymaila KOHO DELTA kaukalopallokäsineet GL 11 M, L 179r JYVÄSKYLÄ P94I-2U022