NUMERO 16/2005 7. JOULUKUUTA – 17. TAMMIKUUTA 46. VUOSIKERTA Kalliomäki ajaa yliopistoja yhteen Rehtorit uskovat akatemian autonomiaan. Uutiset 2 Yo-kylän vuokriin kuitenkin korotus. Uutiset 3 JYYn jäsenmaksu entisellään Nettiaktiivisuus yleistyy. Uutiset 6 Bloggaavat poliitikot Politiikkaa. Seksiä. Mielipiteitä. Kulttuuria. Ylioppilaslehteä. sivut 10 – 14 J ANIC L EINO K A U P U N K IN U M E R O
2 UUTISET 16/2005 O PETUSMINISTERI Antti Kalliomäen (sd) mukaan yliopistoja on liikaa. Korkeakouluverkkoa on karsittava ja yliopistojen yksikkökokoa on nostettava. Ministerin mielestä myös yliopistolaitoksen rahoituspohjaa on tarpeen laajentaa yksityisen rahoituksen suuntaan. Tämä tuli selväksi, kun opetusministeriön virkamiehet tapasivat Kalliomäen johdolla yliopistojen johtoa Turussa marraskuun lopussa. M UUTOKSET PYRITÄÄN saamaan opetusministerin mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan vuonna 2007. Kalliomäen perusteluissa tärkein syy uudistustarpeeseen on se, että ilman parannuksia Suomi ei pärjää tiukassa kansainvälisessä laatukilpailussa. Korkeakoulujen yhdistäminen tai ainakin katto-organisaatioiden luominen on Kalliomäen mielestä tarpeen erityisesti Tampereella, Vaasassa, Joensuussa, Etelä-Karjalassa ja Kuopiossa. Lisäksi taideala tarvitsee uusia rakenteita ja ruotsinkielinen koulutus pitäisi koota yhteen. T IUKKAA KRITIIKKIÄ saaneesta valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta Kalliomäki sanoo, ettei opettajien vähentäminen ole uudistusten päämäärä, vaikka opetusministeriö edellyttääkin, että yliopistot vähentävät 1500 virkaa vuoteen 2011 mennessä. ”Tarkoitus ei ole vähentää koulutuksen ja tutkimuksen käytössä olevia varoja, vaan ohjata niitä uudelleen ja tehostaa hallintoa.” Yliopistojen rahoituspohja on opetusministerin mielestä kestämätön. Julkiset varat eivät tulevaisuudessa riitä maksamaan yliopistolaitoksen laskuja, joten tarvitaan tiivistä yhteistyötä liikeelämän kanssa. ”Tämä ongelma ei ratkea lukukausimaksuilla”, Kalliomäki toteaa. Y LIOPISTOJEN REHTORIT eivät hyväksy uudistusvaatimuksia suoralta kädeltä. Rehtorien neuvosto onkin laatinut vastaesityksen valtionhallinnon tuottavuusohjelmaan. Siinä todetaan, että ohjelma on selkeästi ristiriidassa yliopistojen itsehallinnon ja tulosohjausjärjestelmän kanssa, ja että yliopistot ovat valmiita parantamaan tuottavuuttaan omilla toimillaan ja kehittämispäätöksillään. ”Paljon yhteistyötä on mahdollista tehdä ilman mitään yhdistämisiäkin. Muutosten täytyy perustuslaillisen itsehallinnon mukaisesti lähteä yliopistojen keskuudesta nousevista toiveista. Lisäksi on muistettava, että on olemassa muitakin rahoituslähteitä kuin liikeelämä”, sanoo Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja, Åbo Akademin rehtori Gustav Björkstrand. Opetusministeri ei näe kuitenkaan, että yliopistot yksin saisivat toimintaansa ministeriön vaatimustasolle. ”Yliopistolaitoksen itsehallinnon historiassa on ennenkin ollut käänteitä. Ehkä tämä on sellainen”, Kalliomäki vastaa. Sami Torssonen jylkkari@jyy.fi Kalliomäki haluaa yliopistoja yhteen Tiivistystarpeita erityisesti Tampereella, Vaasassa, Joensuussa ja Kuopiossa Turussa yliopistojen johtoa tavanneen opetusministeri Antti Kalliomäen mukaan yliopistojen rahoituspohja on kestämätön. Julkiset varat eivät tulevaisuudessa riitä. K AISA M ÄKELÄ J YVÄSKYLÄN yliopiston rehtori Aino Sallinen pitää tarpeellisena karsia korkeakouluverkkoa Suomessa, sekä yliopistoettä ammattikorkeakoulupuolella. Leikkuu pitäisi hänen mukaansa aloittaa ympäri maata levinneistä sivutoimipisteistä ja pääkaupunkiseudulta, jossa enin osa korkeakouluista sijaitsee. Kuitenkaan pelkkä yksikkökokojen kasvattaminen ei takaa menestystä. ”Pelkästään suuruus ei takaa laatua eikä tehokkuutta. Päinvastoin. Keinotekoisilla yhdistämisillä saatettaisiin rampauttaa toiminta pitkäksi aikaa”, Sallinen toteaa. Rehtori pitää selvänä, että kova kansainvälinen kilpailu vaatii päällekkäisyyksien purkamista ja vahvojen osaamiskeskittymien muodostamista. ”Mikään yliopisto ei yllä kaikilla aloillaan kansainväliselle huipulle. Mitä suurempi yliopisto, sitä epätodennäköisempää se olisi, sillä koko kasvattaa variaatiota. On löydettävä ne vahvuudet – tarvittaessa kapea-alaisetkin – joilla menestytään.” R EHTORI PITÄISI tervetulleena opetusministerin mainitsemaa yksityisen rahoitusosuuden lisäystä yliopistojen budjeteissa, mutta muistuttaa että yritysmaailmalla ei ole juurikaan halukkuutta rahoittaa varsinaista opetusta, vaan se odottaa julkisen sektorin kantavan siitä vastuunsa. ”Olisi toivottavaa, että suomalaiset yliopistot saisivat enemmän lahjoituksia ja testamentteja. Tässä olisi uudenlaisen alumnikulttuurin paikka. Ja lahjoitukset tulisi saada pikaisesti verovapaiksi”, Sallinen avaa. Yksityisen puolen rahoitustoiveissa ja tiukemman tulosohjauksen arjessa on Sallisen mukaan kuitenkin sisäiset ongelmansa. ”On ristiriitaista, että valtiovalta näyttää vähentävän vastuutaan yliopistojen rahoituksesta mutta lisäävän kontrollia. Yliopistojen itsenäisyyden pitäisi kasvaa samalla, kun niiden rahoituspohja laajenee.” Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi Sallinen karsisi sivupisteitä ja pääkaupunkiseudun kouluja
3 16/2005 Nanotieteille ehdotetetaan 24 miljoonan euron kehittämisohjelmaa Nanotieteen kehittämistä tutkinut työryhmä esittää, että opetusministeriö tukisi nanotieteitä Suomessa 24 miljoonalla eurolla vuosina 2007 – 2009. Erityisesti tulisi panostaa nanomateriaalien, -elektroniikan, -fotoniikan sekä -bioteknologian kehittämiseen. Opetusministeri Antti Kalliomäelle 3.12. mietintönsä jättänyt työryhmä ehdottaa myös valtakunnallisen yhteistyöfoorumin kehittämistä. Sen tehtävänä olisi huolehtia, etteivät yliopistot tee päällekkäistä tutkimusja koulutustyötä. Jyväskylän yliopistossa on menestyvä nanotieteiden keskittymä. Työpari pohtimaan yliopistojen tulevaisuutta Opetusministeri Antti Kalliomäki on asettanut työparin selvittämään yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista. Hallintoneuvos Niilo Jääskisen ja professori Jorma Rantasen tulee tehdä esitykset yliopistojen taloudellisen toimivallan selventämisestä sekä yliopistojen hallinnon uudistamisesta ensi vuoden loppuun mennessä. Lutakon kulttuuritila valmistui Lutakon tanssisalin alakertaan avataan tammikuussa uusi kulttuuritaidetila. Peruskorjauksen valmistumisen myötä ensimmäisessä kerroksessa on nyt 150 neliön suuruinen tila, jossa on muokattavat katsomot. Tilaa vuokrataan teatteriryhmille, tanssijoille ja muille esiintyvän taiteen harrastajille ja ammattilaisille. Vielä nimettömän tilan avajaisia vietetään 13. tammikuuta alkavilla viikon mittaisella avajaisfestivaalilla. Jyväskyläläisiä ultimate-kisassa Vaasassa Kaksi jyväskyläläistä joukkuetta osallistuu Vaasassa 9.–11. joulukuuta järjestettävään National Student Ultimate Tournament -kisaan. Kyseessä on Euroopan suurin ultimaten sisäturnaus, johon odotetaan ainakin 49 joukkuetta ja miltei 500 osanottajaa. 20-vuotisjuhliaan viettävä NSUT-turnaus pelataan Botniahallissa. Miten kävi huonoille koulumenestyjille? Kasvatustieteen professori Jorma Kuusinen tarkastelee jäähyväisluennossaan koulussa hyvin, huonosti ja keskinkertaisesti menestyneiden oppilaiden koulutukseen pääsyä ja koulutusuraa peruskoulun päättymisvaiheessa. Luennolla kuvataan, miten peruskoulun alkuvaiheen koulumenestys oli yhteydessä tärkeimpiin elämänrakenteen tekijöihin nuoren aikuisen ja aikuisuuden kiinteytymisen vaiheissa. Luento pidetään keskiviikkona 7. joulukuuta kello 16 salissa H320. lyhyet J YVÄSKYLÄN ylioppilaskunnan edustajisto päätti pitää ylioppilaskunnan jäsenmaksun entisellään hyväksyessään vuoden 2006 talousarviota. Tuttu 87,30 euron jäsenmaksu jakautuu siten, että syksyn osuus on 43 euroa ja kevään 44,30. Korotuspaineita toi ylioppilaskunnan toimintamenojen kasvu, jossa pääasiallisena syynä on sihteereiden ja muun henkilökunnan 3 – 4 prosentin palkankorotus, kun koko ylioppilaskunnassa siirrytään valtion mallin mukaan palkkaluokista tehtävän vaatimustason määrittelemiin palkkoihin. Lisäksi Suomen ylioppilaskuntien liiton jäsenmaksu nousi 10 sentillä per jäsen, ja viime vuoden keskellä korotettu YTHS-palvelumaksu tuli nyt ensi kertaa koko vuoden osalle. Tästä tuli lisäystä kuluihin 40000 euroa. Myös talousvaikeuksien kourissa kamppaileva Jyväskylän kaupunki päätti olla maksamatta JYYlle tavaksi tullutta 10000 euron yleisavustusta. ”Se ei ylioppilaskunnan kokonaisbudjetissa ole hirveän suuri asia, vaikka vaikutuksensa silläkin on”, kertoo JYYn talouspäällikkö Maija Saarnisto. Jäsenmäärän lisääntyminen loppuvuonna noin 300 henkilöllä toi kuitenkin ensi vuoden budjettiin kaivattua liikkumavaraa, joten jäsenmaksua ei ollut tarpeen tarkistaa. ”Mitään suurta höyläystä ei talousarviossa ole tehty minkään sektorin osalta”, Saarnisto sanoo. Y LIOPPILASKYLÄN ja Vuokra-Savelan vuokriin edustajisto hyväksyi 3,2 prosentin korotukset. Keskimääräinen neliöhinta nousi näin Savelassa 11,90 eurosta 12,29 euroon ja muualla yo-kylässä 9,20 eurosta 9,49 euroon per neliö. ”Yksi selittäjä on varautuminen todennäköiseen energiakustannusten nousuun: lämmön ja sähkön kuluihin. Myös henkilökunnan palkkauskulut nousivat”, talouspäällikkö kertoo. Peruskorjaus etenee kylässä myös ensi vuonna. Vuorossa ovat saniteettitilojen kuntokartoitus ja noin 36 yksiön vessan peruskorjaus. Lisäksi ulkoalueita kunnostetaan, ja pitkään väännetyn pyöräkatoksen rakentaminen tornitalojen ja perhetalojen väliin syö osansa yli 300 000 euron budjetoiduista korjauskuluista. Korjaukset tosin kustannetaan ylioppilaskylän peruskorjausrahastosta, jonne myös ensi vuodeksi budjetoidaan 75000 euron potti. ”Myös tämä sukupolvi osallistuu tulevaisuuden opiskelijoiden asumisen ylläpitoon, mutta osa ehtii itsekin hyötyä niistä”, Saarnisto toteaa. Samaa varautumista harjoitetaan muuallakin JYYssä, sillä ensi vuonna talousarviossa määritellään myös 74000 euron siirto rahastoon, jossa jo odottaa entisiltä vuosilta noin 170 000 euroa. Rahaston tehtävä on toimia puskurina, mikäli ylioppilaskunnan toimintarahoituksessa tulee suuria muutoksia vastaan, kuten vaikka pakkojäsenyyden poistuminen. Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi JYYn jäsenmaksu pysyy samana Ylioppilaskylän ja Savelan vuokriin 3,2 prosentin korotus E DUSTAJISTO hyväksyi JYYn uudet säännöt kokouksessaan maanantaina 28. marraskuuta. Suurin osa muutoksista oli teknisiä, eli tekstistä siivottiin viittaukset vanhoihin lakeihin ja säädöksiin. Eniten remontoitiin ylioppilaskylän asukkaidenottolautakunnan sääntöjä. Uuden säännön mukaan lautakunnassa on kolme jäsentä entisen seitsemän sijaan. Syynä on se, että arava-lainoista luopumisen jälkeen lautakunnan ei enää tarvitse arvioida hakijoiden varallisuutta, ja prosessi on muutenkin keventynyt. Lisäksi ylioppilaskylän sääntöjä saatettiin lain tasalle siten, että alle puoli vuotta kestävästä alitai välivuokrauksesta ei tarvitse enää ilmoittaa vuokranantajalle. Kokouksessa nuijittiin läpi samalla vaivalla melkoinen läjä sääntöjä: ylioppilaskunnan ja hallituksen perussääntö, toimihenkilöohjesääntö, Kortepohjan asukasneuvoston, asukkaidenottolautakunnan sekä vapaa-aikatoimikunnan ohjesäännöt ja vaalijärjestys. Lisäksi arkistojen ulottumattomiin kadonnut lippuja merkkiohjesääntö lanseerattiin uudestaan käyttöön. Edustajiston pisimmät keskustelut käytiinkin siitä, missä ja millä tavoin JYYn kunniamerkkejä voi ja tulee käyttää. Kyseessä oli ensimmäisen kaksi vuotta istuneen edustajiston viimeinen kokous. Uudet edaattorit kokoontuvat ensimmäisen kerran 7. joulukuuta. Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi JYYn säännöt uusittiin urakalla P SYKOLOGIAN OPISKELIJAT suorittavat per vuosi eniten opintoviikkoja Jyväskylän yliopistossa. Toiseksi eniten tulosta tahkotaan kauppatieteissä. Jylkkäri pyysi opiskelijapalveluista tiedot edellisen kymmenen vuoden aikana suoritetuista opintoviikkomääristä aloittain. Tilastossa ovat mukana kaikki opiskelijat, jotka ovat suorittaneet ainakin yhden opintoviikon. ”Noin 20 prosenttia kirjoilla olevista opiskelijoista ei suorita yhtään opintoja”, kertoo rekisterisihteeri Tapani Hardén opiskelijapalveluista. Luvuissa ovat mukana myös esimerkiksi jatkoja vaihto-opiskelijat, sillä tutkinto-opiskelijoiden tulokset on tilastoitu erikseen vasta vuodesta 2003 lähtien. Varsinaisten opintojen lisäksi myös korvaavuudet on luettu mukaan suorituksiin. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Maija Salo kertoo psykologian opiskelijoiden valmistuvan nopeasti, vaikka tutkinto onkin muita laajempi. ”Ehkä siinä vaikuttaa yhdessä pysyvä vuosikurssi ja motivaatio, sillä psykologiaan on vaikea päästä sisään.” Taloustieteiden opiskelijoiden kova vauhti ei yllätä tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Tapio Ruokolaista. ”Siihen vaikuttavat motivaatio valmistua nopeasti ja oletus siitä, että työmarkkinat vaativat perustutkintoa monipuolisempaa pakettia.” Tiedekunnassa opetusta onkin pyritty järjestämään niin, että tutkinnon voi halutessaan tehdä varsin nopeasti. ”Välillä melkein huolestuttaa, kun ahkerimmat tekevät hommia aivan älytöntä vauhtia. Pitkän aikavälin todellisen oppimisen kontrolliin pitäisi keksiä jokin keino”, Ruokolainen sanoo. S UURIN VAIHTELU suoritusmäärissä oli liikuntaja terveystieteistä valmistuneilla. Esimerkiksi vuonna 1997 liikunnan opiskelijoiden keskiarvo oli neljä opintoviikkoa kaikkien opiskelijoiden keskiarvoa alhaisempi. Liikuntatieteellisen tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Juha Rantakari ei keksi vaihtelulle mitään yksittäistä selitystä. ”Vuodet eivät ole olleet veljiä keskenään, eli eri vuosikurssien välillä voi kyllä olla heittelyä, mutta sen pitäisi tasaantua tuollaisessa tilastossa. Viime vuosien kasvua voisi selittää se, että moni on ottanut terveystiedon sivuaineeksi, vaikka on jo melkein valmistunut.” Olli Sulopuisto Psykologian opiskelijat ahkerimpia Suoritukset 1995 – 2004 tutkintoala vuosikeskiarvo psykologia 27,8 ov kauppatieteet 26,3 ov kasvatustieteet 24,2 ov terveystieteet 23,6 ov yhteiskuntatieteet 23,3 ov humanistinen 22,7 ov luonnontieteet 22,3 ov liikuntatieteet 21,6 ov tutkintoala alin ja ylin k-a psykologia 25,2 – 29,6 ov kauppatieteet 24,0 – 30,2 ov kasvatustieteet 22,1 – 26,0 ov terveystieteet 18,9 – 26,3 ov yhteiskuntatieteet 21,3 – 25,0 ov humanistinen 21,2 – 24,1 ov luonnontieteet 20,6 – 25,4 ov liikuntatieteet 17,0 – 23,8 ov J AN IC L EIN O
reuna huomautus Tatu Hirvonen 4 NÄKÖKULMIA 16/2005 T UTKITKO TOISTEN KIRJAHYLLYJÄ siinä toivossa, että saisit tietää, millaisten ihmisten kanssa olet oikeastaan tekemisissä? Vai luotatko muka johonkin, joka ei omista kirjoja? Olemme mitä luemme. Jopa bestsellerit kertovat meistä omaa tarinaansa. Da Vinci -koodi kirjahyllyssä ei vielä tee meistä suuria mystikkoja, kuten joululahjaksi saatu Sofian maailmakaan ei tehnyt meistä filosofeja. Näiden kirjojen omistaminen voi kuitenkin olla merkki siitä, että haluamme seurata aikamme puheenaiheita samassa mielessä kuin lukemalla päivälehtiä ja katsomalla televisiouutisia. Lukeminen ei välttämättä ole niin epäsosiaalista kuin kuvittelemme. T OKI LUKEMINEN on silti myös yksityinen kokemus. Kirja on usein ihmisen paras ystävä: eri elämänvaiheet ja tunnetilat käydään läpi tarinoiden päähenkilöihin samaistuen ja heidän kanssaan keskustellen. Aivan kuten lempi-Ipod-kokoelmastamme voi muodostua elämämme soundtrack, saamistamme, ostamistamme, lainaamistamme ja löytämistämme kirjoista voi tulla elämämme wordfilejä. Rakkautta ja huolenpitoa sisältävät yhtälailla Coldplayn Fix you kuin Erlend Loen Maria ja Jose. Eikä siinä kaikki. Toisten kirjoja lukiessamme tai selatessamme antikvariaattien aarteita pääsemme hetkeksi kurkistamaan myös aiempien lukijoiden ja kirjan väliseen suhteeseen. ”Kun luemme, kirja on tuntematon maaperä, uusi rintama. Kun kohtaamme aiemmilta lukukerroilta jääneitä merkkejä, on kuin löytäisimme fossilisoituneen nuotiopaikan tai luolamaalauksen; todisteen ihmisistä ennen meitä.” Näin kirjoittaa Michael Atkinson kirjamerkkejä ja marginaalimerkintöjä käsittelevässä artikkelissaan Other people’s bookmarks. M ITÄ SIVUJEN VÄLISTÄ voi sitten löytää? Tutussa antikvariaatissa ja paikalliskirjastossa kerrottiin, että yleisimmin postikortteja ja valokuvia. Atkinsonille erityisesti mieleen ovat jääneet tijuanalaisen Calienten kilparadan vedonlyöntilipuke vuodelta 1966 ja tuntemattoman naisen syntymätodistus. (Nainen onnistuttiin googlaamaan, ja hän sai takaisin 66 vuotta vanhan syntymätodistuksensa.) Myös marginaalimerkinnät ilmentävät yksityisiä lukukokemuksia. Sivujen reunoja koristavat pettymys ja raivo, siinä missä hyväksyntä tai rakkauskin. Ja kuka tietää, etteikö omassa kirjahyllyssäsi piilisi tällainen salainen päiväkirja: omaelämäkerta, joka muuttuu sivujen välissä, vaikka painojälki paperilla pysyisikin samana. Kuten Atkinson toteaa: ”Jos tämä on tarina kirjanmerkeistä, sivujen väliin pudonneista impulsiivisista eleistä ja elämänviitteistä, tämä on siten myös tarina ajasta, ihmisen elämänkulusta ja muistista (tai sen puutteesta).” Unohda siis peruskoulunopettajiesi torut siitä, ettei kirjoja saa töhriä. Vuosien jälkeen joku voi löytää sivujen välistä sinut. jylkkari@jyy.fi Sivujen välissä Yllätysvierailut (toiminto). Unohda suunnittelut ja etukäteisvarmistukset, ja piipahda kaverin luona ihan ex tempore. Seinfeld (dvd-boksit). Tuotantokaudet 5 ja 6 pelastavat joulupyhät. 16 tuntia sitkomia pitää perheriidan loitolla, ja tunnarin basso on parasta unilääkettä. Monica Zetterlund (legenda). Ruotsalaisen kansankotijazzin jalokivi. Alkuvuodesta kuolleen naisen parhaat on koostettu jouluksi tuplakokoelmalle. Ihanuutta. alkukirjoitus 7. joulukuuta 2005 toimitus suosittelee: Korkeakoulupolitiikan piileskelevät tekijät k u v a tu k si a Jyväskylän Ylioppilaslehti Toimituksen yhteystiedot: Opinkivi, I kerros Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä Puhelin: (014) 260 3360 Faksi: (014) 260 3928 Sähköposti: jylkkari@jyy.fi Nettisivut: www.jyy.fi/jylkkari Päätoimittaja Toni Peltonen (014) 2603359 / 044 5311099 / paatoimittaja@jyy.fi Toimittaja Olli Sulopuisto (014) 2603360 / 050 3554767 / toimittaja@jyy.fi Visualisti Janic Leino (014) 2603973 / 040 5330445 / sivari@jyy.fi Taloudenhoitaja ja toimistosihteeri Paula Rouhiainen (014) 60 7226 Jylkkärin vuositilaus maksaa JYYn jäsenille 8 euroa ja muille 25 euroa. Osoitteenmuutokset ilmoitetaan ylioppilaskunnan keskustoimistoon, puh. (014) 2603355. Ilmoitusmyynti: Vexi Virtanen, Veximedia 050 592 3696 / Fax: (014) 618 633 Valtakunnallinen ilmoitusmyynti: Pirunnyrkki Oy (02) 233 1222 Ilmoituksenvalmistus Grafiikka Rutanen (014) 216 315 / 050 596 2444 / grafiikka@rutanen.fi Jyväskylän Ylioppilaslehti on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu. Lehti ilmestyy 16 kertaa vuodessa lukukausien aikana. Painos 53 000 kpl. Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki (015) 348 1200 ISSN 0356–7362 Lehdet pyytelevät kilvan anteeksi vanhoja virheitään Kristillisen sanomalehti Kotimaan satavuotisjuhlanumeron katumiskirjoitusten vanavedessä myös muut sanomalehdet ovat intoutuneet pyytämään anteeksi menneitä virhearviointejaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat pahoittelee tuoreimmassa numerossaan vuolaasti Suomen EU-jäsenyyttä, Olli Kivistä ja kaikkia pääkirjoituksia viimeisten 15 vuoden ajalta. Myös muutamat ulkomaiset julkaisut ovat noudattaneet Suomen esimerkkiä. Pravda ja The Sun ovat pahoitelleet syvästi koko olemassaoloaan. Jyväskylän Ylioppilaslehti puolestaan pyytää anteeksi, että se tuotti viime vuonna 68 900 euron persnetot ylioppilaskunnan jäsenille. ”Se tekee 87,30, kiitos”, kommentoi päätoimittaja. Totuuden tietotoimisto http://lehti.samizdat.info/ Lehti TTT:n uutisia K orkeakoulukenttä on yksi Suomen poliittisen järjestelmän kummallisista kipukohdista. Jo pitkään yliopistoja ja ammattikorkeakouluja on ajettu selvästi tiettyyn suuntaan, mutta yksikään poliittinen päättäjä ei ole julkisuudessa ajajan paikalle suostunut. Ketkä sitä rattia oikein pyörittävät, jos eivät demokraattisesti valitut kansanedustajat? Hassuinta asiassa on, että sekä korkeakoulumaailman että poliittisen päätöksentekoprosessin pitäisi nojata samoihin avoimen dialogin periaatteisiin. Rakentava keskustelu korkeakoulupolitiikasta on kuitenkin hankalaa, kun puhekumppania ei poliitikoista löydy. V oisiko joku nyt suoraselkäisesti julkisesti sanoa, ettei yliopistot ja ammattikorkeakoulut erillään pitävä duaalimalli ole tämän päivän todellisuutta, kun päällekkäin mennään niin, että rytinä käy? Ja että valtion kustannuksella ei ole järkevää opiskella kuin yhtä tutkintoa? Ja että on tärkeää, että maakunnissa on sivistystä, mutta se, joka ei sydämeen mahdu, on parempi keskittää pääkaupunkiseudulle? Me täällä toisessa päässä kun ollaan ihan varmoja, että te siellä Arkadianmäellä niin ajattelette. Ja jos ette ajattele, se vasta pelottaakin. Siinä tapauksessa ministeriöiden harmaat virkamiehet kutovat sellaista verkkoa, johon heillä ei ole valtuuksia. P ositiivista on kuitenkin se, ttä tuore operusministeri Antti Kalliomäki on toteuttanut edeltäjäänsä Tuula Haataista huomattavasti avoimempaa keskustelukulttuuria. Kalliomäki tottui jo valtiovarainministerinä heittelemään poliittisesti sopimattomiakin ideoita julkisen arvioinnin kohteeksi. Ministeri on jo avoimesti linjannut, että korkeakouluverkkoa pitää karsia, yksikkökokoja kasvattaa ja tarpeen vaatiessa yliopistojen autonomiaakin harkita uudelleen. Vanhoja tapoja ei ministeriön puolella ole kuitenkaan unohdettu. Aamulehti nimittäin kertoi hiljan, että opetusministeriössä mietitään yliopisto-opiskelujen rajoittamista niin, että jokaisella olisi oikeus vain yhteen ilmaiseen maisterintutkintoon. Yliopistoyksikön päällikkö Markku Mattila puolustautuu lehdessä sanomalla pohdintoja ”epävirallisiksi”. Oli näiden ajatusten virallisuuden aste mikä tahansa, jollakin tasolla ministeriössä edelleen mättää. Talon isännästä kun ei pitäisi olla epäselvyyttä, ja korkeakoulutuksen maksuttomuuden periaatteesta ilmoittavat julkisesti pitävänsä kiinni lähes kaikki päättäjät, ministeri Kalliomäkeä myöten. Joten tässäkin asiassa joko vastuulliset poliitikot pysyvät epädemokraattisesti mielipiteineen piilossa peläten julkista ristiinnaulintaa tai sitten virkamieskunta pomppii omavaltaisesti poliitikkojen reviirillä. K aikesta tästäkin huolimatta haluan kiittää sinua kuluneesta vuodesta Jylkkärin lukijana. Erityiskiitoksen ansaitsevat kaikki lehden tekoon osallistuneet. Rauhallista joulua ja onnellisempaa uutta vuotta kaikille. Toni Peltonen
5 16/2005 jyy pää Kirsi Marttinen Mikko Mäkinen, 22, yleinen historia: ”Kyllä on. Opiskelijamaailma on oma osansa yhteiskuntaa, joka tarvitsee oman viestintävälineensä. Ammattiliitoilla ja työyhteisöillä on omat viestimet, joten miksei myös opiskelijoilla?” Aila Kiviniemi, 20, psykologia: ”Joo, on. On ihan mielenkiintoista seurata ajankohtaisia tapahtumia, jotka liittyvät opiskeluun.” Toni Vuori, 22, matematiikka: ”On sitä ihan mukava lueskella välillä, mitä yliopistolla tapahtuu, ja saada ajankohtaista tietoa, vaikka ilmankin tulisi toimeen. Joskus sitä lukee ihan viihteenäkin.” Jarna Virtanen, 23, yrityksen taloustiede: ”On. Olisi hyvä olla ainakin yksi lehti, joka kokoaa opiskelijoiden mielipiteitä. Lehti voi olla yhdistävä tekijä eri tiedekuntien opiskelijoiden välillä.” Onko ylioppilaslehdelle tarvetta? kuvattua Satakunta mielenosoittajaa marssi 3. joulukuuta Jyväskylässä ilmastonsuojelun puolesta. Saman viikon maanantaina kaupunginvaltuusto oli päättänyt uuden turvevoimalaitoksen sijoittamisesta Keljonlahdelle. Se lisää asiantuntijoiden mukaan kaupungin päästöjä tuntuvasti. AMK tarvitsee tulosohjausta JYY:n sosiaalisihteeri, SYL:n hallituksen jäsen Juha Koskinen kirjoitti ammattikorkeakoulujen ohjauksesta tervejärkisesti ja osuvasti Jylkkärissä 15/2005. Keskustelu ammattikorkeakoulujen valtiollistamisesta vie huomion vääriin asioihin. Ammattikorkeakoulujen ongelma ei ole niiden hallinnoinnissa tai omistajuudessa. Tarkalleen ottaen kyse on valtion rohkeudesta tai pikemminkin rohkeuden puutteesta, kun se ei uskalla vetää käsissään olevista naruista. Kyläpoliitikot pelkäävät, että maakunnissa suututaan. Opetusministeriö solmii kunkin AMK:n kanssa kolmevuotiset tavoitesopimukset (vrt. yliopistot ja tulossopimukset). Tavoitesopimuksissa ei oteta kantaa esimerkiksi tutkintojen määrällisiin tavoitteisiin eikä toteutumiin. Lisäksi ammattikorkeakoulut saavat erillistä hankerahaa, ja niiden kesken jaetaan myös tuloksellisuudesta kohtuullisen kokoista ylimääräistä pottia parhaiten menestyvien kesken. Valtion rahoitusosuus on ministeriön sivujen mukaan noin 57 prosenttia, joten se voisi halutessaan soveltaa paljonkin nykyistä tehokkaampia taloudellisen ohjauksen menetelmiä. Ammattikorkeakoulujen rahanjako perustuu ainakin valtion ja kuntien osuuden suhteen lähes pelkästään porkkanoihin ja pääasiassa kontrolloimattomaan ”pohjarahoitukseen”. Tutkintotavoitteiden saavuttamista, mediaanivalmistumisaikoja tai muita yliopistoissa niin tuttuja tehokkuusindikaattoreita on tavoitesopimuksista turha etsiä. Pelkkiä aloituspaikkamääriä tuskin voi pitää tehokkuusindikaattoreina. Jos korkeakoulujärjestelmää todella halutaan kehittää kokonaisuutena, sen tärkeimmät osat eli yliopistot ja ammattikorkeakoulut pitää saattaa keskenään vertailukelpoiseen asemaan. Sen vuoksi valtion pitäisi ottaa oman 57 prosenttinsa osalta käyttöön samanlaiset kriteerit kuin yliopistojen kohdalla. Mikäli kunnat haluavat olla vastuullisia rahoittajia, ne pistävät omat 43 prosenttiaan samaan pottiin. Antti Vesala JYYn korkeakoulupoliittinen sihteeri Koulutuspolitiikka on elinkeinopolitiikkaa Koulutus on suomalaisen kilpailukyvyn ydin ja moottori. Vain oikein mitoitetulla ja suunnatulla koulutuksella voidaan poistaa yhteiskuntamme rakenteellisia epäkohtia, kuten työttömyyttä ja ylikouluttautumista sekä toisaalta monien alojen työvoimapulaa. Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta on kyllästynyt korulauseisiin – koulutussuunnitteluun tarvitaan nyt tekoja sanojen sijaan. Tuhatkunnan mielestä on hälyttävää, ettei hallitus tee mitään tilanteessa, jossa joillakin aloilla on huutava työvoimapula, samaan aikaan kun useilla aloilla koulutetaan väkeä kortistoon. Paljon on puhuttu koulutussuunnittelusta, mutta mitään ei ole tehty. Liioin ulkomailta tulevaan työvoimaan ei ole satsattu. Suomen maahanmuuttopolitiikka on yhä käytännössä vain pakolaispolitiikkaa. Tämän on muututtava, mikäli suomalaisen hyvinvoinnin tulevaisuus tahdotaan turvata. Tuhatkunta vaatii, että suunnitteilla oleva valtakunnallinen koulutusneuvosto toteutetaan välittömästi. Sen on toimittava aktiivisesti ja aloitteellisesti hallituksen suuntaan siten, että koulutusmääriä ryhdytään järkeistämään. Suomen menestys pohjautuu osaamiseen, mutta se on kohdennettava oikein ja koulutus on suunnattava työmarkkinoita ajatellen paremmin. Koulutusneuvoston on kyettävä arvioimaan kokonaisvaltaisesti koulutuksen tarve työmarkkinoiden tilanne huomioiden sekä kiinnitettävä huomiota koulutusmääriä muutettaessa myös opetuksen laatuun. Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous Vituttaako? Minua vituttaa auditoriot, joissa on valmiit penkit ja työtasot. Niissä ei ole ikinä mukavaa työskennellä, aina on huono asento. Joskus amerikkalaiselokuvissa näkee auditorioita, joissa on vapaasti liikuteltavat, pulpettien tapaiset pöydät ja normaalit tuolit niiden takana. Ne on aseteltu portaittain nouseviksi. Voi, kuinka kateellinen minä silloin olen. Haluan itse päättää, missä asennossa opin! Teemu Häkkinen Ei lukukausimaksuja ulkomaalaisille Sosialidemokraattiset opiskelijat vastustaa EUja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille kaavailtuja lukukausimaksuja. Suunnitellut maksut uhkaavat jakaa opiskelijat kahteen kastiin toisten nauttiessa ilmaista koulutusta samalla kun toiset joutuvat maksamaan opinnoistaan. Samaan aikaan niillä olisi mitä todennäköisimmin ulkomaalaisten opiskelijoiden Suomeen tuloa vähentävä vaikutus. Koulutus on nähtävä ensisijaisesti perusoikeutena eikä myytävänä tuotteena. Suomalaiset yliopistot tarvitsevat lisää kansainvälistymisen ja kehittämisen resursseja. Tämän vuoksi on perusteltua avata niille uusia tulonlähteitä. Yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen, oikeus perustaa omia yrityksiä sekä tilauskoulutuksen salliminen tilanteessa, jossa esimerkiksi jokin valtio on halukas tilaamaan kansalaisilleen koulutusta suomalaisessa yliopistossa ovat keinoja, jolla voidaan tavoitella lisätuloja. Liittokokous vaatii myös Suomen hallitusta keskittymään voimakkaasti sosiaalisen Euroopan kysymyksiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Kyseessä on koko EU:n uskottavuuden ja Eurooppa-projektin jatkumisen ja syvenemisen kannalta keskeinen kysymys, jonka tulee nousta taloudellisen yhdentymisen rinnalle EU:a luonnehtivaksi prosessiksi. Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK:n liittokokous Mielipidekirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen jylkkari@jyy.fi. Kirjoita lyhyesti. Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja käsitellä kirjoituksia tarvittaessa. U RAKEHITYS opiskelijapolitiikassa on usein karu. Juuri kun huomaat päässeesi ”vallan ytimeen” ja oppineesi jotain, sinut potkaistaan kehäraakkina takaisin riviopiskelijaksi, jotta voisit antaa tilaa seuraaville tulokkaille. Silloin on aika etsiä uusia haasteita joko opiskelusta, työelämästä tai vaikkapa puoluepoliittisen tai järjestötoiminnan parista. Näin sen kuuluukin mennä, sillä opiskelijajärjestöillä ja -organisaatioilla on myös tärkeä koulutustehtävä. K UN OMA KAUTENI JYYn hallituksen puheenjohtajana vuosi sitten alkoi, edeltäjäni sanoi minulle: ”Vuosi on lyhyt aika – tee lista asioista, joita haluat vuoden aikana toteuttaa”. Vuosi on todellakin mennyt nopeasti ja listaa on joutunut karsimaan. Idealismi on osittain vaihtunut realismiin, mutta ei täysin. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että yksikin ihminen voi saada muutosta aikaan, mutta ymmärrän myös sen, että suuria rattaita ei käännetä yksin, saati sitten nopeasti. Joskus riittää, että saa rattaat pidettyä oikeassa suunnassa. Tämä vuosi ei ole ollut pelkkää politiikkaa. Se on ollut uuden oppimista, kasvamista, saavutuksia sekä erehdyksiä, mutta myös ihmisiin tutustumista ja hauskanpitoa. Minun kohdallani se on tarkoittanut lisäksi sitä, että ujohkosta maalaistytöstä, joka vielä muutama vuosi sitten punasteli joutuessaan puhumaan kymmenelle ihmiselle, on kasvanut tarpeeksi itsevarma puhumaan kolmellesadalle ylioppilaskunta-aktiiville koulutuspolitiikan tulevaisuuden haasteista. Vaikka opintoni ovatkin tästä syystä viivästyneet, en silti vaihtaisi päivääkään pois. O N OLLUT HIENOA huomata, kuinka vuosi vuoden jälkeen uudet aktiivit löytävät tiensä ainejärjestöihin, valiokuntiin ja harrastusryhmiin. Toivon, että jokainen opiskelija löytäisi paikkansa yliopistoyhteisössämme ja kartuttaisi kassiinsa muutakin kuin opintopisteitä. Haluaisin vielä kiittää kaikkia teitä, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Toivon, että se jatkuu tulevaisuudessakin, sillä työtä opiskelijoiden edunvalvonnan parissa riittää. Kirjoittaja on JYYn hallituksen väistyvä puheenjohtaja ja SYL:n ensi vuoden hallituksen jäsen. Ylioppilaskunnan karu urakehitys vapaa sana
6 UUTISET 16/2005 Y HÄ USEAMPI POLIITIKKO rakentaa läsnäoloaan internetissä lähes reaaliaikaisesti. Enää ei tietoyhteiskunnan aktiivijäsenyyteen riitä pelkkä staattinen vaalisivu. Sivuille ilmestyneillä nettipäiväkirjoilla ja blogeilla edustajat pyrkivät yhä läheisempään kontaktiin äänestäjiensä kanssa. Trendi näkyy selvänä myös kuumentuvien presidentinvaalien tuoksinassa. Yhteyttä kansaan janotaan. Jyväskylässä loka-marraskuussa vierailleet pitkän linjan poliittiset vaikuttajat Heidi Hautala, Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes kirjoittavat kaikki päiväkirjaa tai blogia nettisivuilleen. Heidän käsityksensä netin vaikutuksista politiikan tekemiseen vaihtelevat. Kaikki kuitenkin toteavat sähköpostin yleistymisen madaltaneen tavallisten ja asiallisten kansalaisten yhteydenottokynnystä. Enää eivät vain hullut ja toimittajat soittele ja kirjoittele. Innokkaimmin kansalaisvaikuttamisen uusia verkkomahdollisuuksia lisäisi Hautala, ja kolmikosta tyytyväisin jo nykyisiin on Niinistö. K OKOOMUKSEN presidenttiehdokas Sauli Niinistö pitää nettikeskustelujen ja sähköpostipalautteen lisääntymistä yhtenä mielipidevaikuttamisen muotona, mutta ei sen suurempana asiana. ”Kaikki mielipiteet vaikuttavat. Ennen lähetettiin kirjeitä, sitten sähköposteja ja tekstiviestejä.” Nettireagointi tulee Niinistön mukaan yleensä nuoremmilta, joten huomion kohteet ovat muuttuneet. ”Onhan se tietenkin huomattavasti välittömämpi tapa ottaa yhteyttä, ja hyvänä puolena siinä on, että ainakin käsialasta saa selvää”, Niinistö hymähtää. Kotisivujensa blogia hän pitää hyvänä tapana kertoa itsestään ja mielessä juuri sillä hetkellä pyörivistä ajatuksista. Hän ei kuitenkaan lupaa, että blogin kirjoittaminen jatkuu, kun vaalikampanja päättyy. Nettivaikuttaminen ei Niinistöstä kaipaa valtion taholta mitään erityistä piristysruisketta. ”Mahdollisuudet ovat aika avoimet jo nyt.” V IHREIDEN presidenttiehdokas Heidi Hautala on tunnetusti laajemman kansalaisvaikuttamisen kannattaja. Siihen sivuun sopii luontevasti myös nettivaikuttaminen. Syksyn tekijänoikeuslakikeskusteluun hän on erittäin tyytyväinen. ”Sehän on poliitikon märkä uni, että otetaan yhteyttä ja annetaan palautetta”, Hautala hymyilee. ”Kehitys on aito askel poliitikkojen kansalaisvalvontaan, mitä olen aina pitänyt suositeltavana. En ole koskaan uskonut siihen, että poliitikot pitäisi jättää vaalien välissä rauhaan.” Hautala pitää nettiä yhtenä keinona edistää kansalaisten suoraa osallistumista, mitä valtionkin pitäisi aktiivisesti edistää. ”Kansalainen on aina tärkeämpi kuin edustajansa. Näenkin, että poliitikon yksi tehtävä on kansalaisten viestien jalostaminen päätöksiksi.” Presidentinvaaliblogia Hautala on pyörittänyt vaihtelevalla aktiivisuudella kampanjansa alusta lähtien. Hän pitää sitä hyvänä ideana, mutta jo lyhyellä kokemuksella hän on huomannut, että blogin säilyttäminen kiinnostavana vaatii taitoa. ”Blogi näyttää toimivan ja siitä tulee reaktioita. Sitä vaan pitäisi muistaa katsoa pari kertaa viikossa”, presidenttiehdokas toteaa. V ASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on pitänyt nettipäiväkirjaansa kotisivuillaan jo vuodesta 2003. Ministeriaikoinaan hän ei sitä ehtinyt tehdä. ”Ihan aluksi siinä oli aatos, että sillä tavalla pitäisin yllä nettisivua. Sehän on järkevä vain, jos sitä päivittää”, Siimes kertoo. Päiväkirjan pitäminen verkossa oli luontevaa, koska hän oli koko elämänsä ajan kirjoittanut ”hirveästi” päiväkirjaa. Nyt nettipäiväkirja on Siimekselle tietynlainen fiilispaikka, jonne voi kirjata myös itselle, mihin elämä oikein kuluu. Jälkikäteen tekstejä lukiessa on hän itsekin yllättynyt, kun on tarkistanut, miten jonkun asian on kulloinkin kokenut. Siimes myöntää, että nettipäiväkirjan pitäminen on varmasti poliitikolle myös vaikuttamisen ja näkymisen väline. Tunteiden näyttäminen nettikirjoituksissa on eittämättä poliittinen teko. ”Mutta en suunnittele strategisesti, että tätä puolta nyt näytän.” Siimes pitää nettidemokratian haasteena välineen yllättävää epädialogisuutta. Netissä on mahdollista, että samanmieliset keskustelevat keskenään ja he voivat sulkea muut näkökulmat täysin ulkopuolelle. ”Avoimeen demokratiaan kuuluu kuitenkin dialogisuus, ei vain samanmielisten lobbaus.” Toni Peltonen paatoimittaja@jyy.fi ”Sehän on poliitikon märkä uni, että otetaan yhteyttä ja annetaan palautetta.” Heidi Hautala vihreiden presidenttiehdokas Poliitikko hakee blogilla läheisyyttä I HMINEN VOI ELÄÄ elämäänsä pilvilinnoissa, joiden seiniä pitävät kasassa ainoastaan itsepetoksen ohuet säikeet. Elämää leimaa epävarmuuden tunne ja epäilys siitä, ettei kaikki olekaan niin hyvin kuin on itselleen vakuuttanut. Kun itsepetoksen viimein uskaltaa tunnustaa, on edessä herääminen karuun todellisuuteen. ”Kaikki kohtaavat itsepetosta, kaikki eivät vain tiedosta sitä”, kertoo Juha Räikkä Turun yliopistosta. ”Itsepetos on sitä, ettei yksilö tunnusta totuutta, vaikka kaikki sitä tukevat todisteet ovat silmien edessä. Oma totuus on lähtöisin ajattelusta, jota ohjaavat tosiasioiden sijasta yksilön halut, pelot ja toiveet”, Räikkä määrittelee. Räikkä esitelmöi aiheesta Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin järjestämässä Valhe ja huijaus -seminaarissa marraskuussa Jyväskylän yliopistossa. I TSEPETOS JOHTAA usein valehteluun. Esimerkiksi oma elämäntilanne esitetään läheisille todellisuutta ruusuisempana. Tätä ennen tilanne on kuitenkin pitänyt saada kuulostamaan totuudenmukaiselta omissa korvissa. ”Itseään pettävä ei oikeastaan valehtele itselleen, koska kyse ei ole tietoisesta toiminnasta”, Räikkä muistuttaa. Myös positiivisia asioita saatetaan piilotella itsepetoksen avulla, myös työyhteisössä. ”Ansioitunut ja ahkera työntekijä saattaa kieltäytyä näkemästä omaa hyvyyttään. Taustalla voi olla pelko siitä, ettei kykynsä tunnustettuaan olisikaan paras. Pettymys olisi tällöin liian kova.” Kun herää itsepetoksesta ja tajuaa todellisuuden olevan jotain täysin omien toiveiden vastaista, kaatuvat tahdonvoimalla koossapidetyt kulissit rytinällä niskaan. Tunne on musertava. Räikän mukaan ilmiöllä on myös positiiviset puolensa. ”Jos on esimerkiksi pitkään sulkenut silmänsä joltain parisuhteen ongelmalta, on tosiasioiden tunnustaminen kova paikka. Kokemus voi toisaalta olla hyvin vapauttava. Itsepetos voi tuoda myös lohtua antamalla ihmiselle aikaa ja mahdollisuuden kohdata todellisuus sitten, kun voimat riittävät.” M ITEN ITSEPETOKSELTA sitten voisi säästyä? Räikkä tarjoaa suojautumiskeinoiksi kriittistä ajattelua ja suorasanaisia ystäviä. ”Usein olemme väärässä juuri rakkaimmissa ajatuksissamme ja ideoissamme. Niitä pitää kuitenkin opetella tarkastelemaan kriittisesti, ja niistä pitää tarvittaessa osata luopua.” ”Me emme halua ystäviä, jotka kertovat meille, että olemme väärässä. Tarvitsemme kuitenkin juuri itsepetokselta säästyäksemme ympärillemme ihmisiä, jotka kertovat meille totuuden itsestämme.” Itsepetokseen liittyy suuria tunteita niin petoksen syinä kuin siitä heräämisen seurauksenakin. Räikkä päättää viime kesänä ilmestyneen kirjansa Itsepetoksen filosofia näiden tekijöiden yhteyteen. ”Voi olla vaikeaa kuvitella maailma, jossa itsepetosta ei ole ja jossa kaikki ovat rehellisiä itselleen. Mutta on täysin mahdotonta kuvitella maailma ilman tunteita ja rakkautta.” Tiina Koponen jylkkari@jyy.fi Itsepetos antaa aikaa kerätä voimia J ANIC L EINO Suvi-Anne Siimes on pitänyt nettipäiväkirjaa jo vuodesta 2003. Sauli Niinistö innostui bloggaamisesta vaalien myötä.
7 16/2005 vesilinna 2x100 SUORAAN PAINOON cameleon 2x40 PAINOON U LKOMAISET OPISKELIJAT arvostavat Suomessa akateemista vapautta, opettajien tasa-arvoista suhtautumista opiskelijoihin, opiskeluympäristöä ja englanninkielistä opetusta. Ongelmia tuottaa puolestaan se, että vaihto-opiskelijoiden on hankala ystävystyä suomalaisten kanssa. Kiitosta sai Jyväskylän ystäväperheohjelma, joka helpotti suomalaisiin tutustumista. Tulokset selviävät Matti Taajamon tuoreesta kasvatustieteen väitöskirjasta Ulkomaiset opiskelijat Suomessa. Kokemuksia opiskelusta ja oppimisesta, elämästä ja erilaisuudesta, joka tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 26. marraskuuta. Tutkimus perustuu ulkomaisten ja suomalaisten opiskelijoiden sekä henkilökunnan edustajien haastatteluihin Jyväskylän yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 2000–2001. ”Suomalaiset puhuvat yhä itsestään stereotyyppiseen tapaan, mutta ulkomaalaiset opiskelijat eivät koe asiaa niin. Alkututustumisen jälkeen eroa muihin eurooppalaisiin ei ole juuri lainkaan”, Taajamo kertoo. Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi Vaihtarit pyörivät omissa porukoissa Uusi elämänvaihe matkalla aikuiseksi Jos et tunne oloasi aikuiseksi, et halua sitoutua, et tiedä kuka olet ja haluat keskittyä itseesi, et välttämättä kärsi persoonallisuushäiriöstä. Moiset piirteet nimittäin kuuluvat olennaisesti parikymppisten ihmisten elämään, väittää Jyväskylässä vieraillut Marylandin yliopiston professori Jeffrey Jensen Arnett. Yli 300 amerikkalaista haastatellut Arnett kutsuu 18 – 25-vuotiaiden elämänvaihetta nimellä emerging adulthood eli rakentuva aikuisuus. Kyseessä on kokonaan uusi vaihe nuoruuden ja aikuisuuden välillä, johon kuuluvat yllämainittujen piirteiden lisäksi epävakaus, tunne välivaiheessa elämisestä ja usko tulevaan. Jos aiemmin nuoruudesta siirryttiin varsin suoraviivaisesti kouluttautumisen jälkeen työelämään, vakituiseen parisuhteeseen ja sitä kautta aikuisuuteen, on raja nykyään paljon liukuvampi. Kyseessä onkin suhteellisen tuore ilmiö. ”Klassisten, 1950-luvulla syntyneiden teorioiden mukaan ihmisen identiteetti vakiintuu jo nuoruudessa, mutta huomasin tutkimuksessani, että prosessi jatkuu nykyään paljon pitempään”, Arnett kertoi vierailuluennollaan 23. marraskuuta. Luennolla keskustelua syntyi myös siitä, ovatko Yhdysvalloissa saadut tulokset sovellettavissa suoraan Suomeen ja muihin Euroopan maihin. Syinä uudenlaiseen elämänvaiheeseen Arnett pitää ennen kaikkea korkeakoulutuksen lisääntymistä ja elintason kohentumista. Hänen mielestään ilmiöt ovat kansainvälisiä, ja siksi muutoskin on samansuuntainen kaikkialla maailmassa. ”Nykyään ihmisillä on mahdollisuus etsiä työpaikka, joka ei pelkästään tuota rahaa, vaan on myös osa identiteettiä ja itseilmaisua. Samoin ihmissuhteissa etsitään täydellistä kumppania, eikä tyydytä ensimmäiseen vastaantulijaan.” Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi O N MARRASKUINEN AAMU . Yliopiston päärakennuksen viereisellä parkkipaikalla hurahtelee jatkuvasti autoja katsastamassa pysäköintitilannetta, mutta turhaan. Kolmen tunnin kiekkoalueelta on vaikea saada paikkaa. Sen tietävät myös kirjallisuuden opiskelija Hanna Parviainen ja venäjän opiskelija Tanja Mäkelä. ”Olisin valmis maksamaan jonkinlaisesta parkkivuosikortista, jos se takaisi autolleni paikan tarvitsemakseni ajaksi, eikä tarvitsisi aina varata runsasta lisäaikaa etsimiseen”, Parviainen kertoo. Nyt kumpikin joutuu odottamaan useimmiten kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttiin vapaan paikan löytämistä. T IKKAKOSKELLA asuvalle Hanna Parviaiselle autolla liikkuminen on välttämättömyys lapsen kuljettamisen takia. ”Mielestäni iso ongelma on se, että ruutuja ei ole piirretty. Usein autoja mahtuisi jopa neljä enemmän. Nyt autot on parkkeerattu liian väljästi”, Parviainen selittää katsoen ympärilleen. Ukrainasta kotoisin oleva Tanja Mäkelä joutui pyytämään aluksi tutorilta apua parkkipaikan löytämiseen. ”Eilenkin näin, kun yksi opiskelija sai pysäköintisakot. Toivoisin enemmän oikeutta opiskelijoille”, Mäkelä tilittää. Tänään hän on myöhästymässä luennolta, koska joutui jonottamaan parkkipaikkaa niin pitkään. Vaajakoskella asuva opiskelija pitää autoilua bussilla liikkumista edullisempana vaihtoehtona. T ILAPALVELUIDEN kiinteistöpäällikkö Esko Korhonen tiedostaa kampusalueen pysäköintiongelmat, mutta näkee muitakin vaihtoehtoja parkkipaikkojen lisäämisen sijaan. ”Pysäköintipaikkoja on ilmeisen vähän, ja ongelma tulee olemaan jatkossa myös hankala. Yliopiston tavoitteena Seminaarinmäen osalta voisi olla autoton kampus, joka tarkoittaisi sitä, että kaikki pysäköintipaikat siirtyisivät tulevaisuudessa kampusalueen laitamille”, Korhonen selvittää. Näin ollen yliopisto olisi osaltaan edistämässä muita liikkumismuotoja ja tukisi Seminaarinmäen alueen suojelua. Korhonen muistuttaa, että parkkipaikkoja on myös Ylistönrinteellä Ambiotican vieressä noin 50:lle ja Agoran autokannen alla noin 80 autolle. Seminaarinmäen 130 paikasta suurin osa sijaitsee Hippoksen jalkapallokentän päässä. Toistaiseksi opiskelijoiden ei ole mahdollista ostaa pysäköintikorttia. ”Yleinen palaute on se, että paikkoja on liian vähän, ja alueella ei saisi sakottaa. Meillä ei kuitenkaan ole valitettavasti muuta keinoa, kuin valvonnalla pitää ajoväylät auki, jotta hälytysajoneuvot ja huoltoliikenne pääsevät liikkumaan esteettömästi”, kiinteistöpäällikkö kertoo. Virpi Kirves jylkkari@jyy.fi Autoton kampus ei lisäisi parkkipaikkoja Hanna Parviainen toivoo pysäköintikortteja myös opiskelijoille. J ANIC L EINO
8 16/2005 No changes to JYY membership fee The Jyväskylä Student Union Council of Representatives has decided to keep the student union membership fee unchanged in the 2006 budget. The already familiar fee of 87.30 euros will be divided into an autumn term fee of 43 euros and a spring term fee of 44.30 euros. Pressures to raise the fee were caused by an increase in operating expenses, due mainly to a 3 – 4 per cent salary raise to secretaries and other staff members. In addition, the membership fee charged by The National Union of Students in Finland has been increased by 10 cents per member, and the new higher health care fee paid to the Finnish Student Health Service now applies to the entire year and signifies an increase of 40,000 euros in health care expenses. Furthermore, the City of Jyväskylä, which is experiencing financial difficulties, decided to withdraw its usual contribution of 10,000 euros. Rents in the Student Village and Vuokra-Savela flats will be raised by 3.2 per cent. ”We have to prepare ourselves to a probable hike in energy costs, in heating and electricity expenses. And salary costs have increased as well,” says Maija Saarnisto, JYY's Financial Manager. Minister of Education wants universities to merge According to Antti Kalliomäki, Minister of Education and Science, Finland has too many universities. In his view, the number of universities has to be pared down and the unit size increased. The minister also thinks that university funding needs to be changed to allow for more private funding. His aim is to have these changes included in the next government's programme. In Kalliomäki's view, number one reason for these changes is to guarantee Finland a good rating in the international competition for quality in education. A particular need for university mergers or at least a new umbrella organisation is in Tampere, Vaasa, Joensuu, South Karelia and Kuopio. In addition, arts education needs to be re-structured and Swedish-language education brought together. According to the minister, the funding base of higher education is unsustainable. In the future, public funds will not be sufficient to pay the universities' bills, which means a need for tight co-operation with the business community. The heads of universities do not accept the minister's reform plans as such. ”It's possible to co-operate without the need for mergers. According to the principle of constitutional autonomy, changes must arise from within the universities themselves. We also must remember that the business community is not the only possible source for funding,” says Gustav Björkstrand, Chairman of The Finnish Council of University Rectors and the Rector of Åbo Akademi University. Translated by Annamari Typpö news in brief Irlannin fukseille opiskelu on sivuseikka M ONET KERRAT olemme tuttavapiirissämme miettineet, miten emme koskaan ole käyneet Venäjällä. Enää sitä ei tarvitse miettiä, kun päätin lähteä valvomaan JYYssä jo perinteeksi muodostunutta vaihto-opiskelijoiden matkaa itänaapuriimme. Marraskuisena tiistaiaamuna astuinkin bussiin, joka veisi kohti seikkailuja, kulttuuria, ihmissuhteita ja halpaa venäläistä vodkaa. 83 vaihto-oppilasta, kaikki kaukana kodeistaan, vapaana maailmassa, luokkaretkimatkalla. Ja jollei reissulta muuta tarttuisi mukaan, niin ainakin kartonki tupakkaa. R AJAMUODOLLISUUDET , kuoppaiset tiet ja surullinen Viipuri jäivät taaksemme nopeasti, ja pian olimmekin Pietarissa, kolossaalisen hotelli Moskovan edessä. Seuraavina päivinä ohjelmamme tulisi olemaan monipuolinen ja jopa kiireinen – varsinkin, jos oli ilmoittautunut kaikille ylimääräisille retkille. Kaikille yhteisen ohjelman aloitti saapumispäivän iltana risteily Pietarin kanavissa sekä Nevalla, venäläisen kuohuviinin voimin. Hyisen kylmässä, tähtien valaiseman taivaan alla saimme kokea ikimuistoisia hetkiä ihaillessamme upeasti ylläpidettyjen palatsien loistoa. U USI PÄIVÄ sekä uudet upeat kujeet alkoivat osaltani vähemmän kaameassa kankkusessa kuin suurimmalla osalla matkaseuruetta. Yleinen olotila ei ehkä ollut paras mahdollinen nähtävyyksien kokemiseen. Oli Pietarin ja Paavalin linnaketta, jos jonkinlaista kirkkoa ja hautaa, eremitaasia ja hengailua. Illalla vuorossa oli onneksi taas bailausta ja kankkunenkin oli hävinnyt. Ja johan pojat bailattiin, aamun pikkutunneille asti. No, tiedättehän te, miten siinä kävi. Aamu toi tutun saaliinsa. M OSKOVAN ME valloitimme paremmin kuin useat kansainvälistä vaihtoa historiassa harjoittaneet suurmiehet – yöjunalla. Pidin Pietarista, mutta Moskova oli iso ja sumuinen. Ja kiehtova. Ja kummallinen. Ja tuntui, etten oikeastaan nähnyt siitä mitään. Pietarissa käveltiin ristiin rastiin, seikkailtiin omilla poluillamme. Moskovassa istuttiin bussissa ja katsottiin tyhjiä katuja. Tunsin pettymystä, kunnes seuraava päivä valkeni kauniina ja koleana. Upeita metroja, punaista toria, balsamoitua Leniniä, Kremliä. Viimeistään Moskovassa opin arvostamaan ryhmämatkailua. Miten helppoa olikaan seurata opasta ja vain tuijottaa. Ryhmämatkoille osallistumiseen ainoana vaatimuksena on näemmä hereillä oleminen. Mutta mikäs siinä, tulipa nähtyä ”Venäjä” ja vielä ilman hankaluuksia. Keneltäkään ei edes varastettu lompakkoa. Viimeisen päivän iltana kaupungilla kävellessämme sydänalaa yllättäen alkoikin pakahduttaa näyttävät rakennukset, kaaos, historia, kirkkaat valot, rihkama, talven tulo sekä mustaa taivasta vasten piirtyvä pyhän Basiliuksen kirkko kirjavine sipulikupoleineen. Päässäni soi kaunis kappale, joka on vienyt matkan jälkeenkin jo monta kertaa takaisin hetkiin Venäjällä. Lauramaria Havu jylkkari@jyy.fi Vaihtariturismia suuressa idässä Kaksi bussillista vaihto-opiskelijoita lähti Venäjälle ja palasi takaisin K ATE R OWAN , Gary Norton, Senan Quinn, Gavan Reilly ja Peter McKiernan ovat ensimmäisen vuoden taloustieteiden opiskelijoita University College Dublinissa. Heitä on yhtä vaikeaa saada samaan kuvaan kuin leijonan peläyttämää gnu-laumaa. Häsellys ja venkoilu jatkuu samaan tahtiin luennoilla. Fukseja kiinnostaa enemmän, kuka pussasi ketä viime viikonloppuna ja kenen luona on seuraavat bileet, kuin makrotaloustieteen kysynnän ja tarjonnan lait. Hyrrääviä hormoneja on vaikea pitää kurissa, kun on ensimmäistä kertaa pois vanhempien silmien alta, ja mikä vielä tärkeämpää, ensimmäistä kertaa samassa koulussa vastakkaisen sukupuolen kanssa. K OULUPUVUT OVAT yliopistossa taaksejäänyttä elämää, mutta siitä huolimatta kaikki näyttävät samalta, sillä muotia seurataan ja noudatetaan tarkasti. Luentojen välillä tyttöjen vessassa lakkapullot suhisevat ja puuterisudit viuhuvat. Fuksivuoden missio numero uno on poikatai tyttöystävän hankinta. ”Yliopisto on 50 prosenttia opiskelua ja 50 prosenttia sosiaalista elämää”, myöntää Gary Norton. Todelliset suhdeluvut kallistunevat kuitenkin todennäköisesti enemmän sosialisoinnin puolelle. Viikolla rällästetään, mutta viikonloppuna mennään sädekehät kallellaan kotiin vanhempien luokse. Irlantilaisilla nuorilla ei ole kiire itsenäistyä, ja siteet kotiin ovat vahvat. On aivan tavallista asua vanhempiensa luona aina valmistumiseen asti ja vielä sen jälkeenkin. Varsinkin Dublinissa kotona asuminen on myös kustannuskysymys. Vauhdilla kasvavassa pääkaupungissa kova kysyntä on nostanut asuntojen hinnat ja vuokrat pilviin. Myös Senan Quinn ja Kate Rowan asuvat kotona, vaikka koulumatkoihin kuluu useampi tunti joka päivä. Gavan Reilly on onnistunut saamaan huoneen kampuksen opiskelija-asuntolasta. Kampus on oma pieni kaupunkinsa; kivenhoiton päästä toisistaan löytyvät pubit, kaupat, pankki, parturi, lääkäri, elokuvateatteri, kirkko, kuntosali ja polkupyöräkauppa. Asuntolassa asuminen onkin monen toive, mutta huoneita ei riitä kaikille. K UN PUHE SIIRTYY rahaan, hyperaktiiviset haastateltavat vakavoituvat. Koska Irlannissa ei ole opintotukisysteemiä, joutuvat vanhemmat maksamaan koko lystin. ”Vanhemmat maksavat vuokran ja laskut. Lisäksi saan 100 euroa käyttörahaa viikossa”, sanoo Peter McKiernan. Muidenkin ”viikkorahat” pyörivät 50 ja 100 euron välimaastossa. Opiskelijaelämä on suurimmalle osalle kuitenkin jokseenkin huoletonta aikaa. Rahahuolet ovat viime kädessä vanhempien niskoilla, ja tulevaisuus sekä työelämä ovat kuin valovuosien päässä. Kukaan haastateltavistani ei oikeastaan tiedä, miksi he opiskelevat juuri taloustieteitä. Itse asiassa, oikeastaan kukaan ei erityisemmin edes halua opiskella taloustieteitä. Pienen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen puhe kuitenkin taas pulppuaa, kun keskustelu kääntyy takaisin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Johanna Virtanen jylkkari@jyy.fi Juttusarjassa tutustutaan muiden maiden yliopistoelämään paikallisten opiskelijoiden kanssa. Viimeistään Moskovassa opin arvostamaan ryhmämatkailua. Miten helppoa olikaan vain seurata opasta. Kreml. L AURAMARIA H AVU ”Moskovassa istuttiin bussissa ja katsottiin tyhjiä katuja.”
9 16/2005 K ARVAINEN MIES Kalashnikov-rynnäkkökivääri kädessään kömpii ulos pienestä kopista lumen keskeltä. Kiinan ja Pakistanin välisenä raja-asemana toimii kivinen tönö 4730 metrin korkeudessa Khunjerab Passin huipulla. Passintarkastus tapahtuu hyytävässä ilmassa nopeasti, ja mies palaa takaisin majaansa keskelle vuoriston autiutta. Me taas jatkamme matkaa kohti Pakistanin ensimmäistä kylää, Sostia. H UUMEITA , POMMEJA , aseistautuneita ryhmiä – Pakistan mielletään usein mysteeriseksi ja hiukan uhkaavaksikin maaksi, kiitos pitkälti länsimaisen sotaja katastrofiuutisia painottavan median. On toki totta, että Pakistanissa on villejä alueita: Afganistanin rajan lähellä pienten kylien basaareissa myydään konetuliaseita, ja vuoriston kätköissä toimii ääri-islamististen järjestöjen koulutusleirejä. Se, mitä kulkija kohtaa tullessaan vuorten yli Pohjois-Pakistaniin, on kuitenkin kaiken tämän vastakohta. Maailmankuulujen K2-, Rakaposhija Nanga Parbat -vuorten lomassa kulkevan vanhan silkkitien varrelta löytyy luonnon ja pienten kylien rauha. Pakistanilaiset ovat todella ystävällisiä ja tekevät kaikkensa, jotta kulkijalla olisi hyvä olla. ”Aikoinaan sekä Aleksanteri Suuri että Marco Polo ylistivät Hunzan laaksoja maailman kauneimmaksi paikaksi”, kertoo Anatol, joka poimii minut ja ystäväni jeeppiinsä. Liftareitten on helppo yhtyä tähän kehumiseen. Kolmen vuorijonon kohdatessa maisemat ovat huikeat. ”Täällä eletään ihan omassa maailmassa, eikä välitetä muun maailman pahuudesta”, sanoo Anatol ja jatkaa: ”Keski-Pakistanin pommi-iskut ovat kuin toisesta maailmasta – me elämme vuorten rytmissä”. Anatol ajaa meidät reilusti pitemmälle kuin mihin hän oli menossa, aina seuraavaan kylään saakka. K EHOSSANI TAPAHTUU kummallisia. Vuoriston ylityksen jäljiltä painetta on kaikkialla ja tunnen itseni ilmapalloksi. Arvelen tämän johtuvan malarialääkkeen ja korkean ilmanalan yhdistelmästä. Onneksi kotini selässäni painaa niin paljon, että jalat pysyvät tukevasti maassa. Seuraavan kyydin antaa kuorma-auto, jonka laidat on koristeltu puukaiverruksin, värivaloin ja maalauksin. Auton reunoilta riippuvat sadat tiu’ut, joiden helinän kuulee vuoristoteillä jo kaukaa. Reppumme heitetään suuren kuorman päällimmäiseksi meidän päästessä istumaan ohjaamon katolle. Mies katon reunalla esittäytyy Nadeemiksi, auton omistajaksi. Hän sanoo koristelun maksaneen saman verran kuin auton ja kertoo kysyessäni syyn. ”Se karkottaa pahat henget ja siunaa matkan vaarallisilla teillä. Lisäksi se saa vastaantulijat iloisiksi.” Matkan aikana hän ehtii myös todeta, että pakistanilaiset miehet ovat maailman parhaita rakastajia. H ÄMÄRÄN TULTUA kyläläiset sytyttävät nuotioita kadulle lämmitelläkseen. Minä nukahdan telttaan kuuluvaan rukouskutsuun ”Allah-lal-laaa, allahhummam-maaa”. Elämme muslimien kalenterin yhdeksättä eli Ramadan-kuukautta. Tänä aikana kaikki syöminen on kiellettyä auringonnousun ja -laskun välisenä aikana. Rukouskutsu antaa luvan syödä päivän paastoamisen jälkeen. Ramadan tarkoittaa minunkin kohdallani hyvin niukkaravintoisia päiviä. Iltapäivisin on kuitenkin pakko piiloutua jonnekin syömään pala eilisillalta säästämääni chapatileipää ja hedelmiä – tavallisesti vessaan tai telttaan. I LMAN TÄYTTÄÄ aseiden pauke, väliin rätisee konekivääri. Luulisi sodan puhjenneen, mutta kyse onkin ramadanin päättymisen juhlasta, Eid al-Fitristä. Sitä juhlitaan perinteisesti syömällä makeita sokerikarkkeja, uhraamalla lammas ja ampumalla aseilla ilmaan kadulla. Juhla kestää kahdesta kolmeen päivää. Asun pienessä Tankin kylässä aivan Afganistanin rajan lähellä. Täällä kansa tykkää juhlia ja korvatulpista huolimatta herään öisin valtaviin räjähdyksiin. Juhlan jälkeen Tankin maaseutusairaalaan on jonoa. Joku kärsii vatsavaivoista ahmittuaan liikaa, toisen olkapäähän on tullut osuma taivaalle ammutun luodin palattua alas. Ihmettelen afgaanipojan päässä olevaa mönjää ja kuulen sen olevan kananmunaa. Sitä käytetään karkottamaan pahat henget, kun lapsi on sairas. Tällä kertaa kananmuna ei kuitenkaan tepsinyt, ja poika tuotiin leikattavaksi. Y RITÄN SOITTAA Suomeen kylän basaarista. Useista yrityksistä huolimatta ei yhdistä. Turbaanipäinen puhelinsetä kertoo, että Pakistanissa on vain yksi piuha ulkomaailmaan, ja että joku käyttää sitä juuri nyt. Kuullessaan minun olevan Suomesta hän sanoo: ”Voi luoja – niin kaukana kotoa.” Tuukka Rönkkö jylkkari@jyy.fi Paastolla Pakistanissa Turbaanipäinen puhelinsetä sanoi: ”Voi luoja – niin kaukana kotoa” Tuukan matkassa, osa 3 Sarjassa Jylkkärin entinen siviilipalvelusmies Tuukka Rönkkö matkustaa halki Aasian. 400 metriä pitkä riippusilta on hyvä paikka testata tasapainoaistia. Tämä on ainoa tie vuoristokyliin. Pakistanin postin lähtevien osastolla paketti ommellaan kankaaseen. T UUKKA R ÖNKKÖ
AINOLANKAARI 3 4 H+K+S, 87,5 M 2 • Asumisoikeusmaksu 18.510,09 € • Käyttövastike 625,97 €/kk • Käyttövastike 1.1.06 alk. 637,36 €/kk • Huoneistokohtaiset vesimittarit • Vakuus 1.251,93 € • Rakennettu vuonna 1998 • Vapautuu 12.12.2005 JÄRVELÄNTIE 32 4 H+K+S, 99 M 2 • Asumisoikeusmaksu 20.968,24 € • Käyttövastike 697,13 €/kk • Käyttövastike 1.1.06 alk. 706,88 €/kk • Vakuus 1.394,26 € • Vesimaksu 11 €/hlö/kk • Rakennettu vuonna 2001 • Heti vapaa TIILITEHTAANTIE 31 4 H+K+S, 102 M 2 • Asumisoikeusmaksu 20.866,39 € • Käyttövastike 775,46 €/kk (sis. vesimaksun) • Käyttövastike 1.1.06 alk. 798,81 €/kk • Vakuus 1.550.92 € • Rakennettu vuonna 1999 • Vapautuu sopimuksen mukaan KT, Jyväskylä, Lutakko HAUKKAMÄENTIE 4 2 H+KK+S, 47 M 2 • Asumisoikeusmaksu 10.802,01 € • Muutostyöt 295,25 € • Käyttövastike 358,88 €/kk • Käyttövastike 1.1.06 alk. 366,30 €/kk • Vakuus 717,75 € • Huoneistokohtaiset vesimittarit • Rakennettu vuonna 1997 • Heti vapaa Luhtitalo, Jyväskylän mlk, Palokka RT, Jyväskylä, Ainola RT, Jyväskylän mlk, Jyskä HUHTALAHDENTIE 10 4 H+K+S, 95 M 2 • Asumisoikeusmaksu 22.103,80 € • Muutostyöt 590,83 € • Käyttövastike 714,95 €/kk • Käyttövastike 1.1.06 alk. 750,18 €/kk • Vakuus 1429,90 € • Vesimaksu 10,93 €/hlö/kk • Rakennettu vuonna 2002 • Vapautuu viimeistään 30.12.2005 RT, Jyväskylä, Nenäinniemi RT, Jyväskylä, Mannila SCHAUMANIN PUISTOTIE 7, 3 H+K+S, 77,5 M 2 • Asumisoikeusmaksu 16.741,82 € • Käyttövastike 593,82 €/kk • Käyttövastike 1.1.06 alk. 610,97 €/kk • Vakuus 1.187,63 € • Huoneistokohtaiset vesimittarit • Rakennettu vuonna 1997 • Vapautuu viimeistään 16.12.2005 rax 3x180 SUORAAN PAINOON A ik u is ko u lu tu ks en la at u yl io p is to 2 4 2 6 Avoin yliopisto Kaikille avoimia yliopisto-opintoja iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta, joustavasti ja monimuotoisesti myös etäopiskellen Oppiainetarjonnassamme lukuvuoden 2005 2006 aikana mm. seuraavat opinnot: Katso lisää opinnoista verkkosivuiltamme tai ota yhteyttä Valmiuksia ihmissuhdeja vuorovaikutustyöhön Elämänkatsomustieto (25 ja 35 op) Filoso? a (25 ja 35 op sekä yksittäisiä kursseja) Lapsuusopinnot (25 op) Perheopinnot (25 op) Psykologia (25 ja 36 op sekä yksittäisiä kursseja) Sosiaalityö (25 op) Tietojenkäsittelyä ja tilastotiedettä Henkilökohtaisen tiedonhallinnnan perusteet (3 op) Mikrotietokonelaitteistot (2 op) Tietojenkäsittely (25 op) Tietokone ja tietoverkot työvälineenä (3 op) Verkossa opiskelun taidot (2 op) WWW-julkaiseminen (3 op) SPSS-kurssi (2 op) Tilastomenetelmien peruskurssi (6 op) Taiteita, kirjallisuutta ja historiaa Historia (25 op) Katsomisen taito (4 op) Kirjallisuus (30 ja 50 op) Klassikot ja mestarit (4-8 op) Kulttuurin avaimet (30 op) Museologia (25 op) Taidehistoria (25 op) Taloustieteitä ja johtamisen opintoja Asiakaspalvelu ja markkinointi (29 op) Henkilöstöjohtaminen (27-30 op) Johtaminen (42 op) Kansantaloustiede (28 op) Kansantaloustieteen peruskurssi (9 op) Liiketoimintaosaamisen perusteet (28 op) Yhdistysten taloushallinto (2-6 op) Yrittäjyys (37 op) Kasvatustieteellisiä opintoja Aikuiskasvatustiede (25 ja 45 op) Draamakasvatus (25 op), haku opintoihin 20.1.2006 mennessä Erityispedagogiikka (25 ja 35 op) Kasvatustiede (45 op) Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede (25 op) Näkökulmia hyvinvointiin Erityisliikunta (yksittäisiä kursseja) Fysioterapia (25 op) Gerontologian monitieteinen opintokokonaisuus (25 op) Liikuntapsykologia (yksittäisiä kursseja) Tanssipedagogiikka (yksittäisiä kursseja) Terveyskasvatus (25 op) Terveystiedon monitieteinen opintokokonaisuus (25 ja 35 op) Luonnontieteitä Biologia (25 ja 35 op) Ekologia ja ympäristönhoito (25 op) Luonnontuntemus (25 op) Fysiikka (25 op) Kemia (25 op ja osia aineopinnoista) Matematiikka (25 op sekä yksittäisiä kursseja) Viestintätaitoja Esiintymistaito (3 op ) Intercultural Studies kulttuurienvälistä viestintää (30 op) Kirjoittaminen (30 ja 50 op), haku perusopintoihin (30 op) 15.5.2006 mennessä Kirjoitusviestinnän itseopiskelukurssi (2-3 op) Kirjoitusviestinnän perusteet (2-3 op) Neuvotteluja kokoustaito (3 op) Puheviestinnän perusopinnot (25 op) Puheviestinnän aineopinnot (55 op), haku parhaillaan käynnissä Johdatus kulttuurienväliseen viestintään (4 op) Journalistiikan perusopinnot (25 op) Yhteisöviestintä (25 ja 55 op) Yhteisöviestintä/Kunnan viestintä (25 op) Kieliopintoja Suomen kieli (25 ja 55 op) Suomen kielen täydennyspaketti (17 op) Suomi toisena ja vieraana kielenä (35 op) Communication Skills (2-3 op) Akademisk Svenska (3 op) Ruotsin valmentava verkkokurssi (2 op) Italia 2, 4 (3 op/kurssi) Ranska 2, 3 (3 op/kurssi) Saksa 2, 4 (3 op/kurssi) Saksan tekstikurssi (3 op) Näkökulmia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Euroopan integraatio (25 op) Moninaistuva maailma (25 op) Naistutkimus (25 op) Sosiologia (25 ja 35 op) Muutoksen sosiologia (4 op) Työ ja ihminen muutoksessa (25 op) Valtio-oppi (25 ja 45 op) Yhteiskuntapolitiikka (25 ja 37 op) Yhteiskuntatiede (25 ja 35 op) Kolmas sektori (25 op) www.avoin.jyu.? Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto puh. (014) 260 3697, avoneuvo@avoin.jyu.? JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO on maamme monipuolisin avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjä. Tarjonnassamme on opintoja kaikista Jyväskylän yliopiston seitsemästä tiedekunnasta sekä kielija viestintäopintoja kielikeskuksesta. Avoimessa yliopistossa ei ole pohjakoulutusvaatimuksia eikä ikärajoituksia. Voit opiskella joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin, myös muun opiskelun tai työn ohessa. Monet opintomme voit aloittaa itsellesi sopivana ajankohtana milloin tahansa vuoden aikana. Useat opintomme voit suorittaa myös täysin etäopiskellen. Anna joululahjaksi avoimen yliopiston lahjakortti!
11 16/2005 Tanttisota johti Suurosen eroon J YLKKÄRIN ENSIMMÄINEN päätoimittaja on – syntyhistorian tulkintatavasta riippuen – joko Matti Karjalainen tai Mauno Suuronen. Helmikuusta 1961 maaliskuuhun 1962 päätoimittajana toimineen Suurosen johdolla lehti vaihtoi nimensä Niitelmästä Jyväskylän Ylioppilaslehdeksi, ja ennen kaikkea uudistui tiedotuslehdestä vireäksi kulttuurijulkaisuksi, joka herätti valtakunnallistakin huomiota. Päätoimittajaksi Suuronen sanoo päätyneensä miltei sattumalta, entisen koulutoverinsa ehdotuksesta. ”Minähän tulin, jumalauta, niin suoraan havumetsistä kuin voi tulla. Mulla ei ollut minkäänlaista kulttuuritaustaa. Jos ajattelee lehden alkuaikoja, niin kyllä se oli ratkaisevasti avustajien varassa.” J YLKKÄRI KIINNITTYI alusta asti nupullaan olevaan kulttuuriradikalismin henkeen. Kirjoittelu oli Suurosen sanoin haastavaa ja räyskää. ”Totta kai osa oli ihan tahallista nuoruuden uhmaa, että piti ärsyttää, jollei muusta syystä, niin ärsyttämisen ilosta.” Jopa valtakunnallista huomiota herätti lehden aikaansaama ”tanttisota”. Kirkkopuistoon oltiin tuolloin puuhaamassa Minna Canthin patsasta. Lehti kritisoi hanketta: ”keskusteltiin siitä, että tärkeämpää kuin tehdä kirjailijoille patsaita, olisi tehdä heidän tuotantoaan tunnetuksi” ja nimesi patsashanketta vetävän naisyhdistyksen jäsenet ”tanteiksi”. Suomen Kuvalehti kävi tekemässä Jylkkäristä viiden sivun jutun lokakuussa 1961. T ALVEEN 1962 MENNESSÄ ylioppilaskunnan johdon ja lehden toimituksen välille oli kehittynyt iso eripura lehden linjasta. Suuroselle kerrottiin, että lehden kirjoittelu ei miellyttänyt tiettyjä vaikutusvaltaisia piirejä, joilla oli valtaa yo-kunnan rakennushankkeisiin. ”En tiennyt silloin enkä tiedä nyt, mitä piirejä nämä olivat.” Kiista päättyi lopulta päätoimittajan vapaaehtoiseen eroon. ”Nykymaailman näkökulmasta tuntuu naurettavalta puhua kärkevästä linjasta, mutta silloin sellaiseen ei oltu totuttu. Lehti personoitui turhan paljon minuun. Ilmapiiri kävi vaikeaksi, ja paineensietokykyni oli turhan heikko”, Suuronen huokaa. M AUNO S UURONEN MUUTTI Jyväskylästä pois jo vuonna 1963 ja on tehnyt elämäntyönsä opettajana Pieksämäellä. Eläkkeelle ehdittyäänkin hän muistelee hyvillä mielin lyhyeksi jäänyttä pyrähdystään journalismin maailmassa. ”Sitä tehtiin tosissaan ja täysillä. Lehden ympärillä oli pienehkö ja hyvin tiivis sisäpiiri, jossa vaikutti vahva yhteishenki. Mitään sen veroista vaihetta ei elämässä hevin sen jälkeen ole ollut”, Suuronen muistelee nyt. Juha Mäkinen jylkkari@jyy.fi Mauno Suurosen Jylkkärin kirjoittelu oli ”haastavaa ja räyskää”. Jyväskylän Ylioppilaslehti on ehtinyt jo keski-ikään “Nälkä virittää vallankumouksen. Skandinaviassa ei ymmärtääkseni ole nälkää.” kuubalainen diplomaatti Alberto Peralta, 3/1968 Olemme tilanteessa, jossa yleismaailmallinen vallankumous vuorenvarmasti häämöttää nykyisen kehityssuunnan päätepisteessä. Erkki Tuomioja kolumni, 17/1968 Salainen agentti FX-18. Maurice Clochen ohjaama ranskalaisitalialainen agenttijuttu, mielenkiinnoton. nimetön elokuva-arvio, 1/1968 Meidän kaupungin kunnallispoliisit… heijaa, heijaa mä laulan vaan. Nyt on niin, ettei yhtään räävä-, eli ylppää kyllä, eli kunnes vai… (tämän enempää en kertakaikkiaan osaa, koska koko homma on niin perkeleen rasittava; joutuu näet niin monen porvarin kanssa juomaa kaljat ja aina se on samaa: äänestäks mua, mun numeroni on…) Mattijuhani Särkiä: Jyväskylän kaupungin kunnallispolitiikasta (runo) 19–20/1968 Ilmoitus vuodelta 1965. J ANIC L EINO Y LIOPPILASKUNTA sai oman säännöllisesti ilmestyvän lehtensä Jyväskylässä syyskuussa 1960, ja kannessa nimenä komeili Niitelmä. Lehti risti itsensä uudelleen Jyväskylän Ylioppilaslehdeksi vuotta myöhemmin. Kyseessä oli kumarrus jo vuodesta 1956 epäsäännöllisesti ilmestyneen ja lyhytikäiseksi jääneen esi-isän suuntaan. ”Jyväskylän Ylioppilaslehti haluaa olla nuorten ääni, nuorten kannanottojen esilletuoja; se haluaa arvostella, olla eri mieltä – sananvapauden on oltava muutakin kuin olla oikeus olla samaa mieltä – – Standardiajattelu tappaa, tarvitaan erimielisyyttä”, päätoimittaja Mauno Suuronen julisti uuden alun pääkirjoituksessaan. Seuraavan vuoden maaliskuussa JYYn edustajisto antoi Suuroselle potkut. ”Vapaa sana on ihannoitava päämäärä, mutta käsittääkseni meillä ei ole sellaiseen varaa tällä hetkellä”, kommentoi JYYn silloinen pääsihteeri Pauli Lampinen tilannetta. Y LIOPPILASLEHTI linjasi itsensä aluksi kulttuurilehdeksi, mutta pian lehti vakiintui myös opiskelijoiden yleisempänä keskustelufoorumina. 1960-luvun puolivälistä alkoi vahvan poliittisuuden kausi, joka jatkui pitkälle 1970-luvulle. Tämä näkyi pääkirjoituksien ohella muuallakin lehdessä. Jylkkärin kehitys avoimeksi ja sitoutumattomaksi ylioppilaslehdeksi alkoi vasta 1970-luvun lopussa, jolloin se kiinnostui taas opiskelijan arkielämästä ja kääntyi yleisuutislehden suuntaan. Lehti tuli ensimmäisinä vuosikymmeninä ”pakkotilauksena” jokaiselle ylioppilaskunnan jäsenelle kotiin kannettuna. Levikki nousi alun muutamasta tuhannesta 1970-luvulla reiluun viiteentuhanteen. 1990-luvulle tultaessa levikiksi vakiintui 7 000 – 8 000, mitä se on nykyisinkin. Vuonna 1992 Jylkkärin kotiinkanto loppui ja lehti siirtyi säästösyistä telinejakeluun. 1980LUVULLE TULTAESSA lehti palautti kulttuurimainettaan. Vuosina 1983–1985 Jylkkärissä ei edes varsinaisesti julkaistu pääkirjoituksiksi luokiteltavia kannanottoja vaan keskityttiin esseemuotoiseen kulttuuripohdintaan. Tämän jälkeen lehdenteko yhä ammattimaistui, ja painotukset ovat vaihdelleet ajan hengestä ja päätoimittajasta riippuen. Toni Peltonen
Ensimmäinen viuhahdus Jyväskylässä kuvattiin 23. päivänä maaliskuuta, tietenkin Kortepohjassa. Ensimmäisellä asuna pitkä lippa ja ravatti, toinen oli pukenut päähänsä E-liikkeen muovikassin. Kassista ja lipanväristä päätellen ovat viuhahtajat edistyksellisiä, kikkelistä päätellen miehiä. kuvateksti, 1/1976 ”Niin todella, onhan Kekkosella vaaleissa vastaehdokkaitakin. Vapaassa maassahan sopii yrittää kaikenlaista. Vaikkapa presidentiksi. Enempiä arviointeja näistä ehdokkaista kuin myöskään heidän edustamistaan puolueista en katso aiheelliseksi suorittaa.” Mauri Pekkarinen, 14/1977 Syksy on saapunut ja yliopiston lankkuaita on taas herännyt kesätorkuilta välittämään opiskelijatapahtumia, mutta ei sillä hyvä, koska syksy on herättänyt myös nuo saastaiset tuttavamme repisionistit. Markku Andersson, 23/1972 ”Työnsaanti opiskelun jälkeen pelottaa, sillä vuosittain Suomessa avautuu noin puoli filosofin tointa. Onhan se kiva tietää olevansa akateemisesti koulutettu kirvesmies.” filosofian opiskelija Toivo Salonen, 7/1976 16/2005 12 K UN L AURI P ERKKI valittiin yhden äänen erolla Jylkkärin päätoimittajaksi vuoden 1970 alusta, alkoi lehden historian punaisin kaksivuotiskausi. Perkki perusteli linjaansa sanoen, että on tasapuolista, jos ylioppilaslehdet tarjoavat kriittistä tietoa kaiken sen ”hymistelyn” ohella, jota porvarillinen media jakaa. Perkin mielestä peli oli sikäli reilua, että kaikki tiesivät, mikä vallanjako oli – toimittajat eivät piilotelleet poliittista kantaansa. Niinpä Jylkkärin lukijat saivat luettavakseen esimerkiksi aukeamallisen otsikolla ”Oppitunteja marxismi-leninismistä”. Sosialistisen opiskelijaliiton linjana oli, että on luotava työläisten ja opiskelijoiden yhteisrintama. Tässä työssä Perkin Jylkkäri teki parhaansa. Vappunumeron 1970 kannessa liehui punalippu ja näyttävä kehotus: ”Opiskelijat ja työläiset – yhtykää!” Sisäsivuilla oli laaja reportaasi Valmetin Jyväskylän tehtailta otsikolla ”Valmetti – helvetti”. Kevättalvella 1971 Jylkkäri asettui voimakkaasti tukemaan Metalliliiton lakkoa. R AILAKAS OTE oli käytössä myös kotikentällä. Lehdessä käynnistettiin juttusarja Mieliprofessorini, jossa kritisoitiin kovin sanoin yliopiston professoreja. ”Mukana oli vähän tarkoituksellista provokaatiotakin, mutta pääasiassa sitä kuviteltiin puhuvamme tärkeistä asioista”, Perkki toteaa. Paikallisia yrittäjiä Jylkkärin linja ärsytti siinä määrin, että lehti joutui jonkinasteiseen ilmoitusboikottiin. Tukkapöllyä tuli muutenkin. Jo tuolloin Jylkkäristä tehtiin pari kertaa vuodessa joka kotiin jaettava kaupunkinumero. Yksi lehti tuli postitse takaisin toimitukseen närkästyneen viestin kera: ”Älkää pudottako paskaa minun postiluukustani”. Toisinaan Perkki onnistui suututtamaan omankin aatesuunnan edustajia. ”SKP:n pääsihteeri lähetti minulle nootin, että on täysin epäsopivaa kuvata toveri Lenin rynnäkkökivääri kädessä. Se ei sen sijaan haitannut ketään, että samassa kansikollaasissa olin itsekin ase kourassa.” 35 vuotta myöhemmin Perkki katsoo, että tuli tehneeksi osittain ylilyöntejä, mutta pitää sitä ylioppilaslehtien luonteeseen kuuluvana. Jylkkäri-vuosiensa jälkeen Perkki on toiminut erilaisissa viestintäja opetusalan tehtävissä. Nykyään hän on osa-aikaeläkkeellä, mutta opettaa Helsingin liiketalouden korkeakoulun Porvoon yksikössä ”yhteiskuntatieteen pakkopullaa”. ”Jylkkärin päätoimittajuus on paras duuni, mitä mulla on koskaan ollut. Siinä oli luomisen huumaa ja jonkin verran vallan makuakin.” Juha Mäkinen Lenin ja päätoimittaja kiväärit kourassa K UN J YVÄSKYLÄN Ylioppilaslehti vuonna 1975 julkaisi 15-vuotisjuhlanumeron, oli lehdessä listattu siihenastiset päätoimittajat. Tuolloista ajan henkeä kuvaa hyvin se, että jokaisen nimen yhteydessä oli ilmoitettu kyseisen henkilön puoluekanta. Toisaalta tuolloin elettiin viimeisiä selkeästi väriä tunnustavien päätoimittajien vuosia. Jylkkäri liittyi heti syntymästään lähtien nousevaan kulttuuriradikalismin aaltoon. 60-luvun alkupuolella oltiin vielä kaukana ahtaan puoluepoliittisesta kahnauksesta; pikemminkin kyse oli vapaamielisyyden kapinasta kaikilla elämänalueilla, taiteista seksuaalisuuteen. 1960-luvun jälkipuoliskolla painopiste siirtyi kulttuurista yhteiskunnallisiin aiheisiin. ”Hullun vuoden” 1968 kansainväliset tapahtumat olivat laajasti esillä Jylkkärin sivuilla: niin Pariisin opiskelijamielenosoitukset, Tsekkoslovakian miehitys, sodat Biafrassa ja Vietnamissa kuin Latinalaisen Amerikan sissiliikkeet. 1968 oli myös taitekohta, jonka jälkeen radikalismi alkoi kanavoitua yhä enemmän puoluepoliittiseksi. 1970-luvun alkupuolisko oli dogmaattisinta puoluepoliittisuuden aikaa, ideologioiden taistelua. Jylkkärissä oli lukuisia salanimellä kirjoittavia kolumnisteja, joka puoluekannalla omansa. P UOLUEPOLIITTISUUS alkoi vähitellen laantua 1970-luvun loppua kohden. Selvä käännös tapahtui päätoimittaja Harri Saukkomaan kaudella 1977 – 1979, jolloin poliittinen kärhämöinti jäi taka-alalle. 1980-luvulle tultaessa jyrkkä poliittisuus olikin taittunut pohdiskelevammaksi otteeksi. Tutkinnonuudistusta kritisoinut sivistysyliopistoliike aktivoitui. Poliittisuus olikin Jylkkärin sivuilla tässä vaiheessa ennen kaikkea tiedepoliittisuutta. Ajan muutosta kuvaa hyvin esimerkiksi se, että kun vuoden 1970 vappunumeron kannessa liehuu punalippu, oli vuoden 1980 vappunumeron kannessa valokuva viinipullosta ja kehoitus ”Rauhallista vappua!” Toisaalta uudenlaisia poliittisia avauksia tapahtui. Rauhanliike ja ympäristöliike olivat vahvassa nousussa. Pasifismista ja aseistakieltäytymisestä käytiin laajoja debatteja. Jylkkärin numerossa 19/1979 julkaistiin Timo Mäkisen toimittama ympäristöaukeama. Silloin Jyväskylässä kauhisteltiin Rauhalahteen kaavailtua turvevoimalaa. Nyt neljännesvuosisata myöhemmin toinen mokoma ollaan rakentamassa Keljonlahdelle. 1980LUVULLA LEHDESSÄ väiteltiin enemmän kulttuurista kuin politiikasta. Vuosikymmenen puolivälin Jylkkäri oli ennen kaikkea filosofinen kulttuurilehti. Maailmanpoliittisista aiheista näJylkkärin kiinnostuksen vakikohte Päätoimittaja Lauri Perkki oli Jylkkärin päätoimittajista punaisin. Mainos vuodelta 1976. J UHA M ÄKINEN
”Äänestämiselle pitäisi asettaa joku kriteeri tai tietokilpailu siitä kuka saa äänestää, koska enemmistöhän on aina väärässä ja tyhmä.” JYYn 80-luvun vastarannan kiiski Ahti Ruoppila hahmottaa demokratian ongelmakohtia, 5/1989 ”Kulttuuri on paskaa, se osa ainakin mitä siitä aina tuodaan esille. Paskaa, paskaa, paskaa. O-o-o-ouuu-ouuu-äh-öh. Ooppera ja Helsingin Sanomat. Se todellinen kulttuuri on LVI-huoltoa, haa.” kirjailija Markku Into SYL:n kulttuuripaneelissa, 5/1985 ”Ainoastaan ihminen, joka ei ole ollut päivääkään yliopistossa, voi uskoa siihen, että siellä pätevöidytään johonkin.” graduaan viimeistelevä kirjailija Markku Eskelinen, 5/1989 ”Ylioppilaslehdet ovat menettäneet merkityksensä. Se johtuu päivälehtien yleislehtimäisyydestä.” Erkki Laatikainen, 1/1983 ”Opiskelijat on joko kommareita tai hinttejä. Ja kummatkaan ei oo erityisen suosittuja. Varsinkaan hintit. Täällä on niitä liikaa…” Sepe, 19-vuotias rokkari, 8/1983 16/2005 13 F ILOSOFIAN OPISKELIJA Eero Ojanen oli juuri ottanut tutkinnon ulos, kun hänet valittiin Jylkkärin päätoimittajaksi keväällä 1979. Ojanen ja vastaehdokkaana ollut Risto Niemi-Pynttäri saivat edustajistossa yhtä monta ääntä, mutta arpa ratkaisi Ojasen hyväksi. ”Olin kirjoittanut paljon ja olin perustamassa filosofista Genesis-pienlehteä, mutta journalistinen työkokemus minulta puuttui. Ihmeen pian siihen sitten pääsi sisälle.” Vuonna 1973 opintonsa aloittanut Ojanen oli aiemmin ollut Jyväskylän Opiskelevien Sosialistien jäsen, mutta päätoimittajaksi käydessään hän oli jättänyt politiikan taakseen. Sen sijaan hän oli vahvasti mukana ns. sivistysyliopistoliikkeessä, joka kritisoi tuolloinkin ajankohtaista tutkinnonuudistusta. 1970LUVUN LOPULLA puolueiden ylivalta opiskelijapolitiikassa murtui, ja uudet liikkeet nostivat päätään. Kampuksella oli vireä henki. ”Eri puolueissa aiemmin toimineet ihmiset etsivät uusia kanavia. Olihan tietysti puoluesidonnaisiakin, mutta ei enää aiemman kaltaista negatiivista dogmaattisuutta.” Niinpä Ojasen kauden Jylkkäreissäkin korostuu aiemman puoluepoliittisen kärhämöinnin sijasta laajempi filosofis-kulttuurinen debatti. Lehden sivuilla käytiin pitkällisiä väittelyitä esimerkiksi Kauriinmetsästäjä-elokuvasta (joka muutamien mielestä oli liian amerikkalaismyönteinen) sekä Hassisen Koneesta (jota yksi kriitikko piti taantumuksellisena). ”Ne olivat kaikkein hienoimpia juttuja. Silloin koin, että lehdestä tuli aidosti keskusteleva. Korostin tietoisesti kulttuurin osuutta, ja yleispoliittisuus väheni.” Ojanen katsoo, että olennainen muutos tapahtui jo hänen edeltäjänsä Harri Saukkomaan kaudella. ”Saukkomaa oli nimenomaan se journalistinen uudistaja. Hänen ansiostaan lehdestä tuli uudella tavalla kriittinen. Opiskelijapolitiikan sisäinen kritisointi alkoi juuri Jylkkäristä.” O JASEN ASTUESSA Jylkkärin ruoriin lehden ilmestymistiheys vaihteli viikon ja kahden välillä sen mukaan, miten rahaa oli käytettävissä. Sivumäärää pystyttiin tuona aikana jonkin verran lisäämään. Ojanen oli lehden ainoa vakituinen toimittaja, ja kun hän kaiken lisäksi samaan aikaan toimi sivutoimisena tuntiopettajana, aika ei aina tahtonut riittää kaikkeen. Pääkirjoitusten laatiminen jäi usein viime tinkaan. ”Lehti vietiin painoon henkilökohtaisesti. Asuin eräässä vaiheessa Korpilahdella, josta lähdin maanantaiaamuina viiden bussilla. Jyväskylästä jatkoin 5.50 junalla Pieksämäelle. Jossain Hankasalmen kohdalla piti sitten viimeistään saada pääkirjoitusta aikaan”, Ojanen naurahtaa. Ojanen toimi Jylkkärin päätoimittajana lyhyitä taukoja lukuunottamatta lähes kolme vuotta ja on lehden historian pitkäaikaisin päätoimittaja. Toisaalta kolmevuotinen Jylkkäri-pesti on vapaana kirjoittajana ja opettajana uraa tehneen Ojasen pisin kuukausipalkallinen työsuhde. Juha Mäkinen Vireää kulttuuridebattia eina kulttuuri, politiikka ja seksi kyvimmin oli esillä Etelä-Afrikan rotusorto. Äänestysprosentti JYYn edustajistovaaleissa oli reilussa kymmenessä vuodessa pudonnut kuin lehmän häntä, mutta ainakin vaaleihin ilmestyi perinteisten puolueiden rinnalle mielenkiintoisen nimisiä ryhmittymiä. Vuonna 1985 ehdokkaita asettivat muun muassa sellaiset yrittäjät kuin Viidakkopartion vaaliliitto, Kansainvälinen Squash-Siwan vaaliliitto, Nuor kurjallisto, Aggrahogga sekä Se siitä ja honkaliitosta -ryhmä. Toisaalta ”henkilökohtainen on poliittista” -opin mukaisia uusia avauksia tapahtui. Yhtenä sellaisena nousee esiin naisasialiike. Naisryhmä Emmanuelle Cunt perustettiin keväällä 1988, ja vuotta myöhemmin Jylkkäri julkaisi naisteemanumeron. Vuosikymmenen taitteessa Jyväskylään perustettiin myös homoseksuaalien järjestö Pink Club. L OKAKUUSSA 1989 lehdessä julkaistiin iso juttukokonaisuus yo-politiikan tilanteesta. Jo ingressissä todettiin, että hiljaiseloa eletään. JYYn sisäisiä kähmintöjä ruoti lähinnä nimimerkillä Nuori Kekkonen kirjoittanut Jouni Vauhkonen. Itä-Euroopassa kuohui 80-luvun lopulla, mutta toisin kuin 20 vuotta aiemmin, ei maailman mullistuksia Jylkkärissä juuri huomioitu. Neuvostoliiton uudistuksista julkaistiin sivullinen juttuja keväällä 1989, ja muutama pikkuuutinen Puolasta saman vuoden syksyllä. Vuoden 1990 keväällä saatiin sentään reportaasit Berliinistä ja Liettuasta. Eräänlainen ajankuva näkyy siinäkin, että erilaisten elämäntapajuttujen määrä kasvoi huomattavasti. 1990-luvun mittaan lehden voikin sanoa muuttuneen aihevalinnoiltaan yleisaikakauslehtimäiseksi. Kampuksen ja kaupungin tapahtumat huomioitiin, mutta toisaalta mukana oli yhä enemmän juttuja, jotka voisivat olla missä tahansa lehdessä: tunnettujen ihmisten haastatteluja ja ajankohtaisten ilmiöiden erittelyä. Samalla myös levyja kirja-arvioiden määrä lisääntyi. V OISI SIIS VÄITTÄÄ Jylkkärin olleen enemmän tai vähemmän ”epäpoliittinen” jo lähes 30 vuoden ajan, mikäli vertailukohtana pidetään 1970-luvun taitteen läpeensä politisoitunutta lehteä. ”Epäpoliittisuus” on tietysti mitä suurimmassa määrin poliittista, mikäli se tarkoittaa ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä vaikenemista. 1960-lukulaisesta näkökulmasta voisi kysyä, miksi myöhempien aikojen Jylkkäri ei kirjoita esimerkiksi Irakin tai Tshetshenian sodista. Se, että ne eivät ole ”opiskelijoiden asioita”, tuntuu globalisaatioksi nimitettynä aikakautena aika oudolta perustelulta. Juha Mäkinen J UHA M ÄKINEN Eero Ojasen Jylkkärissä väiteltiin pitkään Kauriinmetsästäjä-elokuvan arvoista. Valistusta vuodelta 1986.
14 16/2005 Vauhkonen lupasi tehdä huonoa lehteä J OUNI V AUHKONEN oli ehtinyt katsella yliopistoelämää jo kymmenen vuoden ajan, kun hän vuoden 1993 alusta ryhtyi Jylkkärin päätoimittajaksi. Toki hän oli jo sitä ennen avustanut lehteä ja istunut sen johtokunnassakin. Vauhkosen päätoimittajakausi osui pahimpiin lamavuosiin, jolloin kukkaron nyörit pidettiin tavallistakin tiukemmalla. Esittelyssään Vauhkonen julisti, että jos käytettävissä olevilla resursseilla yrittää tehdä hyvää lehteä, lyö vain päätään seinään, joten on parempi tehdä suosiolla huonoa. ”Siihen aikaan jankutettiin jatkuvasti, että Jylkkäri on paska lehti. Ajattelin, että on hyvä lähtökohta asettaa rima matalalle, niin se on helpompi ylittää”, Vauhkonen virnistää. E I PASKAA vaan perin pirteää Jylkkäriä Vauhkonen teki. Opiskelijapolitiikkaa lehdessä ruodittiin poikkeuksellisen näkyvästi. Päätoimittajan uutisointitapa johti jo alkuvaiheissa syytöksiin asioiden ylipolitisoinnista, jota Vauhkonen ilmoitti mielellään harrastavansa. Itseään kritisoiviin kirjoituksiin hän vastasi lehden sivuilla käyttäen aseenaan pisteliästä huumoria. ”Yritin lisätä ihmisten kiinnostusta ylioppilaskunnan toimintaa kohtaan lisäämällä uutisointia siitä. Aina välillä joku närkästyi, mutta ei mitään suurempaa tyytymättömyyttä ilmennyt. Se oli sellaista normaalia jupinaa.” Muutoin lehti pyrki olemaan mahdollisimman paljon ajassa kiinni. Eräänlainen työvoitto oli Ruben Stillerin haastatteleminen ja kutsuminen Ilokiveen puhumaan juuri, kun tämä oli saanut potkut Yleisradiosta. V AUHKOSEN KAUDELLA Jylkkärin toimitus sai historiansa ensimmäisen siviilipalvelusmiehen. Palvelukseen astui lehden edellinen päätoimittaja Marko Pulkkinen. Lehden kasaaminen kahden hengen voimin venytti päivät pitkiksi. Vauhkonen toteaa istuneensa toimituksessa niin tiiviisti, että varsinaisille juttukeikoille hän ehti hyvin harvoin. Aivan kautensa lopuksi hän kuitenkin pääsi muiden ylioppilaslehtien edustajien kanssa jututtamaan vajaan vuoden presidenttinä toiminutta Martti Ahtisaarta. Tämä jopa suutahti Vauhkoselle, joka uteli Ahtisaaren puuttumista työllisyyskysymykseen yli valtaoikeuksiensa. V AUHKONEN JATKOI päätoimittajakautensa jälkeen Jylkkärin kolumnistina lähes kymmenen vuoden ajan, ja on näin ollen seurannut lehden vaiheita poikkeuksellisen pitkään. ”Aika kilttejä päätoimittajia tässä on ollut. Mutta vaikea on mennä neuvomaan. Jokainen sukupolvi tekee omat virheensä.” Ja lopuksi paljastus: jos joku Vauhkosen aikalaisista on jäänyt pohtimaan, kuka piiloutui nimimerkin Nuori Kekkonen taakse, niin eipä tarvitse ihmetellä enää. Kaljuhan sen jo paljastaa. Juha Mäkinen J UHA M ÄKINEN Jouni Vauhkosen työvoittoihin kuului Ruben Stillerin haastatteleminen heti tämän saatua potkut. ”Jyväskyläläiseksi kelpuutetaan esimerkiksi hakija, joka opiskelee neljättä vuottaan, on valmistumassa keväällä ja jolla on työpaikka tiedossa.” Juha Karpio, Jyväskylän kihlakunnan henkikirjoittaja, 5/1990 ”Vittu, täällä te vain istutte puhumassa, ettekä ymmärrä mistään mitään. Lähtekää Vanhalle bileisiin, sieltä te varmasti löydätte jotain ajan hengestä.” Vihainen nuori mies Zeitgeist ‘93 -paneelissa, 10/1993 ”Otin viikatteen ja lähdin joukon jatkoksi. Minä 15 minuuttia siinä huhkin ja vaimoni katsoi jo huolestuneena. Sen jälkeen minä sanoin, että nyt loppui tämä työnteko tähän. Kutsuin sen työporukan limukalle siihen verannalle.” Martti Ahtisaari, 1/1995 ”Vasemmistolaiset ovat yleensä älykkäämpiä kuin oikeistolaiset, koska he erittelevät yhteiskuntaa, kun taas oikeistolaiset hyväksyvät sen sellaisenaan.” M.A. Numminen, 3/1993 ”Minun kohdallani on sellainen erikoinen piirre, että pyrin voittamaan keskustelukumppanini, mutten voittamaan sympatioita. Vahva puoleni on kuitenkin siinä, että puhun asiaa.” Paavo Väyrynen, 14/1992 Professoriliiton valtuusto esitti yliopistoille ja korkeakouluille, ettei 1995 otettaisi ollenkaan uusia opiskelijoita. uutinen, 7/1994 Matkaviestintää vuonna 1996. 2/1991 – Kengät 6/1986 – Gandhi 19–20/1968 – Nyrkki 1/1976 – Kekkonen
Sen lisäksi, että OP-Visa on yhdistetty pankki-, maksuaikaja luottokortti se on myös todellinen opiskelijakortti. Sinun on mahdollista saada OP-Visa, jossa on 1000 euron luottoraja mikäli olet täyttänyt 20 vuotta ja sinulla on kasassa 60 opintoviikkoa (90 opintopistettä). Lisätietoa OP-ryhmän korteista löydät osoitteesta www.op.fi/kortit. Tervetuloa! Hanki todellinen opiskelijakortti! • Tutustu asuntokohteisiimme ja täytä hakemus www.koas.fi -sivuilla. • Koasin vuokriin sisältyvät vesi-, sähkö-, pesutupaja tietoverkkomaksut. • Kaikissa Koasin asunnoissa on nyt tietoverkko! Koas tarjoaa kodin – hae yksin tai kaverin kanssa Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 26 A, 40100 Jyväskylä Puh. (014) 3393 400, fax (014) 3393 411 asiakaspalvelu@koas.fi, www.koas.fi
16 KULTTUURI 16/2005 J OULU TEKEE TAAS tuloaan ja pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Joulu ja sen odotus ovat yhdessäolon aikaa, jolloin juodaan glögiä, syödään pipareita ja tietenkin lauletaan. Jokainen suomalainen osaa ulkoa vähintään muutaman joululaulun, joiden sävelet tulvahtavat mieleen viimeistään tavaratalojen kaiuttimista. Moni ei kuitenkaan tiedä, että useat kaikille tutuista suomenkielisistä joululauluista ovat saaneet alkunsa Jyväskylän Seminaarinmäeltä. ”S UOMENKIELISTEN joululaulujen alkukotina voidaan hyvällä syyllä pitää Jyväskylää, ja vieläpä sen vanhaa kampusaluetta”, toteaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Musiikin ja taiteen yksikön johtaja Kirsti Hämäläinen, joka on perehtynyt joululaulujen historiaan. Seminaarinmäellä nimittäin koulutettiin ensimmäiset suomenkieliset kansakoulunopettajat aikana, jolloin laulutaitoa pidettiin yhtenä tärkeimmistä opettajan taidoista. Erityisesti Seminaarinmäen perinteistä kuusijuhlaa varten tehtailtiin paljon jouluisia lauluja, josta sai alkunsa koulujen kuusijuhlaperinne koko Suomessa. Opiskelijoiden myötä lapsille suunnatut, iloisemmat joululaulut levisivät ympäri Suomen korvaten 1800-luvulle saakka puhtaasti hengellisen joulumusiikin. Joululauluja tekivät Jyväskylässä niin seminaarin opettajat, opiskelijat kuin monen kaupunkiseurakunnan kanttorit ja kappalaisetkin. Osa lauluista suomennettiin ulkomaisista sävellyksistä. Tunnetuimpia opettajanimiä ovat ainakin E.A. Hagfors, P.J. Hannikainen ja Eino Roiha. Opiskelijoista maininnan arvoisia ovat ainakin J.H. Erkko, Isa Asp sekä Martti Korpilahti. Lauluista tutuimpia ovat Immi Hellenin vuonna 1898 kirjoittamaan Kello löi jo viisi -runoon sävelletty Joulukirkkoon ja Joulupuu on rakennettu, jonka kirjoitti suomalaiseen kansansävelmään saarnaaja G.O. Schöneman. Kirsti Hämäläinen on kirjoittanut joululaulujen syntyhistoriasta lukuisia artikkeleita ja puhunut aiheesta radiossa monena vuonna. Hänen mukaansa monen laulun syntyhistoriaan liittyy mielenkiintoisia tarinoita. ”Esimerkiksi Jouluyö, juhlayön teksti syntyi jouluaattona vuonna 1818 erään papin kynästä, kun hän oli käynyt siunaamassa vastasyntyneen lapsen ja liikuttunut tapahtumasta. Tästä kauniista runosta viehättynyt urkuri taas sävelsi tekstille sävelen samana iltana ja näin syntyi kaikkien tuntema joululaulu.” J OULULAULUPERINNE elää kampuksella Kirsti Hämäläisen mukaan virkeänä nykyäänkin. Varsinkin musiikkikasvatuksen opettajat ja opiskelijat tuottavat jatkuvasti uutta jouluista materiaalia. Joululauluja on myös levytetty Jyväskylässä useaan otteeseen. Tätä pitkää perinnettä kunnioittaen on luonnollista, että Seminaarinmäellä lauletaan joka vuosi yliopiston kauneimpia joululauluja tilaisuudessa, joka järjestetään yliopiston vanhassa juhlasalissa Seminariumissa. Aloitteentekijänä tälle on luonnollisesti ollut Kirsti Hämäläinen. Johannes Kotkavirta jylkkari@jyy.fi Perinteinen Joulunajan yhteislaulumatinea torstaina 8.12. kello 18–20 Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut -tilaisuus tiistaina 13.12.2005 kello 17–18.30 Jyväskylän kaupunginkirkossa. Joulun sävel juontaa juurensa Jyväskylään Moni tuttu joululaulu on tehty Seminaarinmäellä Avanto-festivaali tarjosi iloisia yllätyksiä M EDIATAIDEFESTIVAALI Avanto esitteli Helsingissä kuudetta kertaa uutta ja vanhaa taidetta, jota on hankala lokeroida. Blixa Bargeld oli tämän vuoden odotetuin vieras. Saksalaisen industrial-yhtyeen Einsturzende Neubautenin vokalisti ja johtohahmo lienee suurelle yleisölle tutuin Nick Cave and the Bad Seeds -yhtyeen kitaristina. Bargeld on kuitenkin tehnyt myös mittavan soolouran teatterija elokuvanäyttelijänä, kirjailijana, valokuvaajana, luennoijana ja performanssitaiteilijana. Avannossa hän esitti Rede/Speech performanssinsa Kiasman teatterissa. Vaikka olin lukenut teoksesta etukäteen, oli se silti mykistävä. Bargeld saapui tyhjälle lavalle yksin, mukanaan vain mikrofoni ja muutama efektipedaali. Äänittämällä ja toistamalla omaa ääntään hän loi kuin tyhjästä jylhää ja kaunista musiikkia. Tunnelma salissa oli silti kaikkea muuta kuin jäykkä – esitys lipsahti välillä stand-up komiikan puolelle. Yleisö pääsi myös osallistumaan esitykseen luomalla Bargeldin loihtimalle aurinkokunnalle sopivan taustasäteilyn. T EKSASILAISEN peräkammarin pojan Jandekin (oikea nimi Sterling R. Smith) Glorian keikkaa odottivat muutkin kuin herran musiikkiin vihkiytyneet diggarit. Jandek aloitti levytysuransa vuonna 1978. Nyt plakkarissa on jo yli neljäkymmentä omalla Corwood Industries -levymerkillä julkaistua albumia. Mies on antanut uransa aikana vain muutaman haastattelun, ja juuri tästä syystä hänestä on kasvanut todellinen kulttihahmo. Ilmeisesti Jenkeissä peräkammarin pojat ovat astetta harvinaisempi ilmiö kuin näillä leveysasteilla. Jandek on keikkaillut vasta vuoden, joten Helsingin konsertti olikin vasta hänen uransa kymmenes. Suuri osa paikalle saapuneista taisi hieman pettyä, sillä tämä kuuluisa erakko ei esiintynytkään säestämällä itseään kitaralla. Mies asteli lavalle sanaakaan sanomatta, istui pianon ääreen ja soitti sitä reilun tunnin ajan harpun säestyksellä. Yleisön mielenkiinto herpaantui jo keikan puolivälissä ja humalainen mölinä täytti salin. Silmät sulkemalla alakuloinen piano toimi surullisena säestyksenä kännisten noise-fanien kuorolle. Toivottavasti Jandek palaa vielä maahamme ja saamme kuulla miehen musiikkia hieman rauhallisemmassa ympäristössä. Ville Häkkinen jylkkari@jyy.fi Avanto-festivaali / Helsinki Media Arts Festival 18. – 20. 11. J ANIC L EINO J A N IC L EIN O Erakkoluontoinen Jandek esiintyi pianon ja harpun säestyksellä.
17 16/2005 M ITÄ MENINKÄÄN lupaamaan, manailen Hipposhallin ovella. Enhän minä tiedä lajista mitään! Jyväskylän harrastuskartalle on syksyllä piirtynyt uusi laji: naisten rugby. Parhaiten siihen tutustuu osallistumalla. Suomessa tuntematon laji on maailmalla huippusuosittu, eritoten brittiläisen kansanyhteisön maissa rugby vetää suosiossa vertoja jalkapallolle. Suomeen laji rantautui ensi kerran 1980-luvulla, ja miesten SM-sarja starttasi tauon jälkeen taas vuonna 2000. Naisjoukkueet ovat Suomessa uutta. Täällä rugby saa kiittää alkuperästään ulkomaalaisia aktiiveja, sillä kotimaisia alan taitureita ei lajin uutuuden vuoksi ole juuri ehtinyt syntyä. Mieleeni pulpahtaa huolestuttavia mielikuvia. Muut ovat taatusti kaksimetrisiä, rautanauloja popsivia järkäleitä. Pääsenkö elävien kirjoissa kotiin? T REENEISSÄ ON runsaasti väkeä, ja 30:n tuntemattoman seuraan lyöttäytyminen tuntuu aluksi kankealta. Jos olin ensikertalaisena odottanut erityiskohtelua, luulot karisevat heti kättelyssä. Samalle viivalle vain. Jää kyllä rikkoutuu, kun on pingottava vastustajia päin, yli ja ohi. Aluksi en käsitä mistään mitään. Vähitellen tajuan, että säännöt eivät ole selkeät, eivätkä aloittelijalle edes tarpeen. Valmentajanelikon Sampo Mälkiä toteaa, että parhaiten sääntöjä oppii ymmärtämään osallistumalla ja tarkkailemalla muiden toimia. Vasta-alkajalle hän antaa pomminvarman neuvon: jos et tiedä, mitä pitää tehdä, pidä pallosta kiinni ja juokse niin lujaa kuin pääset. Toinen vetäjä Outi Puupponen kertoo, että laji ei vaadi urheilutaustaa. Urheilumenneisyys saattaa jopa hankaloittaa rugbyn omintakeisten sääntöjen hahmottamista. Paikalla on väkeä laidasta laitaan. Pienikokoinenkin pärjää loistavasti, sillä kokoa tärkeämpiä ovat ketteryys ja vauhti. Olennaista on myös armoton yrittäminen, muttei otsa rypyssä. Nauru ja huudot raikuvat, kun kaikki yrittävät syöksyä, puskea, loikkia ja rynnätä. Taidan pilata pelitilanteita taitamattomuudellani, mutta ketään ei haittaa – ei ehdi, niin kiivastahtista touhu on. Yhtymäkohdat amerikkalaiseen jalkapalloon rajoittuvat samankaltaiseen palloon ja kenttään. Rugbyssä ei käytetä suojia ja taktiset kuviot ovat tärkeämpiä kuin vastustajan runnominen. Naisten pelissä taklaukseksi riittää kosketus vyötärölle. M OLEMMAT VETÄJÄT vakuuttavat yhteen ääneen rugbyn olevan herrasmieslaji, jossa reilun pelin idea takaa sen, ettei vastustajaa yritetä vahingoittaa. Loukkaantumisia ei satu enempää kuin muissakaan lajeissa. Jyväskylän joukkue on rakentunut laukaalaisen harrastajaytimen ympärille, mutta uusia pelaajia otetaan avosylin vastaan. Nytkin mukaan oli uskaltautunut lisäkseni muitakin untuvikkoja. Kokeneemmat neuvovat mutkattomasti vasta-alkajia aina tarpeen mukaan. Naisten joukkueen tärkeimmiksi tavoitteiksi Puupponen ja Mälkiä nimeävät ryhmähengen luomisen ja lajin tunnettavuuden edistämisen. Nyt kotimaisista vastustajista on pulaa, joten innostuksen levittäminen on olennaista, jotta harrastajamäärät saadaan kasvuun. Ulkomailta vastusta kuitenkin löytyy, ja turnauksiin osallistuminen tuo pelikokemusta ja uusia tuttavuuksia. Seuraavana päivänä herään lihakset kipeinä, lonkassa komeilee mojova mustelma. Peli vei mukanaan, enkä muista edes lapsena rymynneeni yhtä antaumuksella. Paljoa en pelin teoriasta oppinut, mutta liekö sillä väliäkään, kun hauskaa oli. Rugbya ei voi selittää, se täytyy kokea. Anu Taskinen jylkkari@jyy.fi Naisten rugbyharjoitukset Hipposhallilla tiistaisin klo 20.30, kuntotreenit maanantaisin. Lisätietoja harjoituksista Outi Puupposelta: oumapuup@cc.jyu.fi ja lajista: http://rugbyliitto.sporttisaitti.com. Ota pallo ja juokse Jylkkäri kävi testaamassa Jyväskylän lajitulokkaan: naisten rugbyn ”N OITA OLOHUONEEN verhoja voisi hieman kohentaa. Ja telkkari pitää saada toimimaan! Jos perheen isä katsoo urheilua, niin pitää sitä silloin ruudussakin näkyä. Eikö missään ole antennipiuhaa”, päivittelee nuorten elokuvakerhon vetäjä Sisko Vähämäki ohjaajantyön tiimellyksessä. Kulttuuriklubi Siperiassa on lokakuussa startannut yläasteikäisten elokuvauskurssi. Tarkoituksena on kokeilla elokuvanteon kaikkia osa-alueita aina ideoinnista ja käsikirjoittamisesta näyttelemiseen, kuvaamiseen ja editointiin. Ydinpyrkimyksenä on tarjota nuorille luovaa ja omaehtoista tekemistä sekä mahdollisuus perehtyä yhteen kulttuurin osa-alueeseen ammattilaisten avulla. ”Elokuva formaattina on yläasteikäisille tuttu harrastusten, kuten skeittauksen videoinnin, myötä. Jotkut ihmettelevät, miksi pitäisi tulla elokuvakerhoon, kun kuvata voi kotioloissakin”, naurahtaa Siperian kulttuurituottaja Tiina Ahtonen. K ULTTUURIKLUBILLE elokuvakerho on uusi aluevaltaus. ”Meillä on ollut monenlaisia kerhoja, esimerkiksi teatterista ja sarjakuvasta, mutta ajattelimme, että uusi aihealue olisi paikallaan. Kun sitten saimme Elokuvakeskukselta kerho-ohjaajat ja Länsi-Suomen lääniltä rahoituksen, palaset loksahtivat paikoilleen.” Elokuvia Kulttuuriklubilla on toki harrastettu aiemminkin esimerkiksi Leffacafé-iltoina. Joka toinen keskiviikko on päässyt katsomaan omatekoisia lyhytelokuvia, joista on käyty keskustelua ja vaihdettu kommentteja. E LOKUVAKERHOLAISILLEKIN saattaa tarjoutua tilaisuus päästä esittämään oma tuotos Leffacaféssa, mutta ajatus hieman arveluttaa ainakin osanottaja Minna Ahiaa. ”Olisihan se toisaalta hienoa, mutta en tiedä…” Ahiaa huomasi kerhoilmoituksen koulun seinällä, ja näyttelijäntyöstä kiinnostuneena hän päätti lähteä yksin mukaan, kun ei saanut kavereita innostumaan. ”Näyttelijänammatti kiinnostaisi kovasti, etenkin elokuvien parissa, mutta palkka on huono ja työajat hankalat”, toteaa ilmaisutaidon kerhoa harrastanut nuori. Kuvaaminen on hänelle entuudestaan tuttua kouluprojektien ja sukujuhlien tiimoilta. Näyttelijäkokelas Anthon Clayhills on puolestaan ensimmäistä kertaa mukana elokuvan maailmassa. Pidättyväisesti hän toteaa, ettei ole juuri haaveillut näyttelijäntyöstä, mutta saattaisi pysyä mukana kerhossa, mikäli se saa jatkoa tulevaisuudessa. E LOKUVAKERHO on tavoittanut kuusi innokasta harrastajaa. Paikkoja oli tarjolla viidelletoista, mutta vajaus ei kuitenkaan harmita Tiina Ahtosta. ”Tämä on aina ollut pienten piirien toimintaa, ja toisaalta yläasteikäiset ovat jokseenkin hankalasti tavoitettava kohderyhmä.” ”Perinteinen kerhotoiminta ei ole nykyään suosionsa huipulla, ja kynnys lähteä mukaan etenkin yksin voi olla liian suuri. Saattaisi helpottaa, jos vanhemmat tavoitettaisiin paremmin, ja he voisivat kotona ehdottaa nuorelle uutta harrastusta”, hän pohtii. Siperiaan mahtuu myös yläasteikäisiä varttuneempia, sillä harrastusmuotojen ja kerhojen ikähaarukka yltää 13-vuotiaista aina 29-vuotiaisiin. Kuten kulttuuritoiminnalla yleensä, jatkuvuuden puute on suurin ongelma, sillä rahoituksen epävarmuus haittaa tulevan ohjelmiston suunnittelua. Ehkäpä lastenkulttuurin painotusalueekseen nimennyt kulttuuripääkaupunkihanke tuo tullessaan myös myönteisten päätösten tuulia Siperiaan. Anu Taskinen jylkkari@jyy.fi Lisätietoja kulttuuriklubi Siperiasta: 014 624 961 tai siperia@jkl.fi. Elokuvakulttuuria kaikkien ulottuville Harjoituksissa on väkeä laidasta laitaan. Pienikokoinenkin pärjää mainiosti, sillä kokoa tärkeämpiä ovat ketteryys ja vauhti. J ANIC L EINO J ANIC L EINO Siperian leffakurssilla harjoitellaan kaikkia elokuvantekemisen alueita.
iltalehti 5x385 pirunnyrkki suoraan painoon
academy access 2x100 pirunnyrkki suoraan painoon helsingin sanomat 3x190 (1/4-sivu) pirunnyrkki suoraan painoon nordea 3x100 SUORAAN PAINOON sohwi 1x100 SUORAAN PAINOON
Jyväskylän ylioppilasteatteri: Murtumia Käsikirjoitus: Venla Väisäsen johdolla Eeva Haverinen, Jaakko Junttila, Kaarina Leinonen, Saku Lillukka, Kaisa Nissi ja Tiina Piilola. Ohjaus: Antti Marjakangas, Kaisa Nissi, Venla Väisänen ja työryhmä. Täytyy myöntää, että suhtauduin hieman ennakkoluuloisesti Murtumia-näytelmään, koska ensinnäkin nimeä on vaikea taivuttaa ja toisekseen monen käsikirjoittajan tekstien yhteensovittaminen on riskialtista puuhaa. Lopputuloksena on helposti katkonainen esitys, joka poukkoilee tyylillisesti ja sisällöllisesti rasittavan paljon. JYT:n työryhmä selviytyi kuitenkin missiostaan puhtain paperein. Alun vaikuttavan kokoinen ihmisvarjo jää katsojan mieleen koko esityksen ajaksi, ja liittää jollain tapaa yhteen eri kohtauksia. Jokaisen kirjoittajan tekstien henkilöillä on omat pimeät muistonsa tai ongelmansa, jotka varjostavat heidän elämäänsä ja paljastuvat hiljalleen myös katsojille. Erityismaininnan ansaitsevat Eeva Haverisen kirpaisevat mutta samalla koomiset tekstit, joiden tulkitsijana Haverinen niin ikään kunnostautuu. Myös Tiina Piilolan Jäneksen jälet on mielenkiintoinen ja miellyttävän konstailematon kokonaisuus. Näyttelijäkaartista mieleen jäivät Haverisen lisäksi Jonas Saari ja Sanna Säkkinen. Näytöksen hajanaisuus ei ole niinkään jatkuvasti vaihtuvissa hahmoissa kuin tekstien sisällä. Kun ympyrä sitten sulkeutuu, on aika kysyä, mitä jää jäljelle. Minulle jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi varovainen optimismi. Veera Jääskeläinen Tunnista oma varjosi arviot 20 16/2005 Bret Easton Ellis: Lunar Park. Suomentanut Arto Schroderus. Tammi 2005. Kuuluisuus voi olla kirjailijalle kirous. Kun päihteet, bileet ja omistajaansa isommaksi kasvanut ego korvaavat kirjoittamisen vilpittömän ilon ja innostuksen, alkaa luovuus tyrehtyä väistämättä. Näin on päässyt käymään kulttikirjailija Bret Easton Ellisille, joka potee kuuluisuuden krapulaa uuden kirjansa Lunar Parkin päähenkilönä. Lukijan onneksi tosielämän Ellis ei ole kovin pahan kriisin kourissa, vaikka onkin seestynyt ja siistinyt vanhoja maneereitaan. Teos on Ellisin fiktiivinen elämäkerta, jossa kirjailija kuvaa alamäkeen luisunutta uraansa ja pyrkimystään rakentaa yhteyttä vieraantuneeseen perheeseensä. Julkkisten pintaliitopiireistä ylemmän keskiluokan lähiöön paennut kirjailija taistelee riippuvuuksiensa ja itsekeskeisen luonteensa kanssa, samalla kun perhe-elämän auvoisuuden kulissit kaatuvat rytinällä. Lopullista romahdusta avittavat kirjailijaa piinaavat yliluonnolliset tapahtumat. Lunar Parkissa riittää tarinoita. Päällisin puolin se on kauhutalokertomus, jossa yhdistyvät onnistuneesti perinteiset kauhuelementit kummituksista katoaviin lapsiin. Se on myös ironinen ilotulitus, jossa Ellis leikittelee omalla julkisuuskuvallaan. Keskeisimmin kirja on kuitenkin riipaiseva tarina isäsuhteiden epäonnistumisesta kahdessa polvessa. Lukuisat juonikuviot eivät tunnu koko kirjan ajan olevan toisilleen sukua, mutta yhdistyvät lopussa kohtuullisen onnistuneesti. Ellisille ominainen yhteiskuntakritiikki kohdentuu Lunar Parkissa keskiluokkaisiin lähiöihin, joiden kauniiden kulissien takana muhii pahoinvointia, perhesalaisuuksia ja lääkehuuruisia lapsia. Ei turhan omaperäistä, mutta toimivaa. Tarja Kovanen Kun kirjailija kauhulähiöön eksyi Olli-Pekka Moisio: Peilityyni Minerva-kustannus 2005 Jyväskyläläisen Olli-Pekka Moision runoteos Peilityyni on nimensä mukaisesti melko tyyni kokonaisuus. Runot muodostavat hyvin seesteisen yhtenäisyyden. Niissä pohditaan elämän monia puolia: yksinäisyyttä ja rakkautta, toivoa ja epätoivoa sekä yleensä olemassaoloa. Kokoelman yhtenäisyyttä lisää myös hyvin erotettavissa oleva runojen minä, joka tuntuisi toistuvan samana kokoelman sivuilla. Lukijalle nousee tunne, että hän lukee saman henkilön tuntemuksia elämästä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin yhtenäinen teos, jossa erilliset runot muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden. Moisio käyttää runoissaan myös mielenkiintoisella tavalla sointuisuutta. Hienovarainen loppusointuisuus ja selvästi tietoisesti tehdyt soinnun rikkomiset antavat runoille tenhoa ja polveilevaa rytmikkyyttä, joka ei seuraa perinteisiä muotoja. Toisaalta kokoelmasta jäi hieman etäinen tunne. Runot eivät sulje lukijaansa niiden pauloihin. Tietynlainen tyyneys myös lisää ulkonaisuuden tunnetta, ja lukija alkaa pian toivomaan tekstiltä purevuutta ja potkua. Moisio ei ole aloittelija runon saralla, sillä hän on kirjoittanut niitä 80-luvun lopusta lähtien. Koulutukseltaan Moisio on filosofi ja hän työskentelee Jyväskylän yliopistossa. Moisiolla on myös historia punk-musiikin parissa. Voisiko tietty punk-asenne antaa runoille hieman lisäpotkua? Matias Huttunen Tyyni runokokonaisuus Eeva Haverinen Murtumissa. S UOMALAISEN dokumenttielokuvan nousukaudesta on puhuttu jo hyvän aikaa. Yleisö onkin vähitellen löytänyt dokumentit myös elokuvateattereista. Aiemmin lähes ainoa mahdollisuus nähdä kotimaisia dokumentteja oli odottaa kärsivällisesti niitä usein rahoituskumppanina olleen Ylen kanavilta. Nyt tilanne on muuttumassa. Dokumentteja nähdään yhä useammin yleisessä teatterilevityksessä ja niitä julkaistaan jopa myytäväksi. E NSI KEVÄÄNÄ dvd:nä julkaistava Kino Kulture -sarja on tästä selvä osoitus. Pienen Provisualin julkaisema viiden levyn sarja sisältää useita suomalaisen dokumenttielokuvan uusia klassikkoja. Selkein hittituote sarjasta on Susanna Helkkeen ja Virpi Suutarin tuotantoa koostava levy, jolta löytyy Joutilaat-elokuvan lisäksi myös kolme muuta dokumenttia. ”Miksikö nämä julkaistaan nyt? Koska kukaan ei ole tehnyt sitä aikaisemmin. Voi vain kysyä, että miksi ihmeessä ei”, sarjasta vastaava projektipäällikkö Lassi Tasajärvi nauraa. ”Julkaisemattomia dokumentteja on niin paljon, että oli hankala valita, mistä aloittaa. Joutilaat on todella suosittu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten se oli helppo. Tässä ei kuitenkaan haettu pelkkiä menestyksiä, vaan kyseessä on ennen kaikkea laatudokkaria arvostavan ihmisen sarja.” J OUTILAAT EI OLEKAAN sarjan ainoa kiinnostava elokuva. Mukana ovat Kiti Luostarisen kiitellyt Naisen kaari ja Se oikea – tarinoita rakkaudesta, vuonna 2003 DocPoint-festivaaleilla elämäntyöpalkinnon saaneen Lasse Naukkarisen dokumentteja ja kaksi elokuvaa Seppo Rustaniukselta. Sarjan kuitenkin avaa Venäjä-teemainen levy, jolta löytyvät Cleaning Women -yhtyeen kiertuedokumentti Cleaning Up! ja venäläisestä rockyhtye DDT:stä ja sen laulaja-lauluntekijä Juri Shevtshukista kertova Pietarin musta koira. ”Pyrimme teemoittelemaan levyjä. Toinen kriteeri oli se, että halusimme julkaista elokuvia tietyiltä ohjaajilta”, Tasajärvi kertoo. Projektipäällikkö uskoo, että kotimaiset dokumentit löytävät ostajansa dvd:llä, kunhan ne osataan vain markkinoida oikein. Ainakin alkuvaiheessa kyse on vain myyntijulkaisuista, eli vuokraamoista niitä ei löydä. ”Näitä ei tarvitse saada menemään suurta määrää heti, koska pienten lisäpainosten ottaminen on niin halpaa. Näitä voidaan myydä rauhassa pari vuottakin festareilla ja vastaavissa paikoissa. Lisäksi julkaisuista on tehty täysin kansainvälisiä, eli niitä voidaan kaupata ulkomaillekin.” I SOTKIN JULKAISIJAT ovat lähteneet leikkiin mukaan. Finnkino julkaisi dvd:llä syyskuussa Pirjo Honkasalon kansainvälisestikin moneen otteeseen palkitun Melancholian 3 huonetta. Kauppojen hyllyiltä löytyvät dvdversiot myös ainakin Visa KoisoKanttilan Isältä pojalle -dokumentista, Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion Jumalan morsiamesta ja Erja Dammertin Sotalapsista. Niiden levityksestä vastaa FS-Film, joka huolehti myös elokuvien teatterijakelusta. ”Dokumenttien suhteen meillä on pääasiallisesti sama levitysstrategia kuin muidenkin elokuvien kanssa. Me käsittelemme niitä yhtenä tuotteena muiden joukossa. Normaaleihin elokuviin verrattuna eroa on tietysti siinä, missä niitä menee kaupaksi”, kertoo FS-Filmin videolevityksen johtaja Joakim Horsma. Marraskuussa yhtiö julkaisi Arto Halosen dokumenttielokuvaa kahdella levyllä. Toiselta löytyy uunituore Kuuban valloittajat ja toiselta Tarmo Uusivirrasta kertova Ringside – viimeinen erä sekä Arto Bryggarea seuraileva Valo varjon takaa. Dokumenttielokuva on genrenä niin laaja, että levyjen myyntimenestys vaihtelee suuresti. Horsman mukaan kotimaiset dokkarit käyvät kaupaksi kuitenkin tarpeeksi hyvin. ”Dvd on selvästi laajentanut tarjontaa. Jos ajattelee vanhaa vhs-aikaa, niin ei silloin ollut dokumentteja tarjolla. Se on tullut uuden formaatin myötä.” Jos hyvin käy, tulevaisuudessa kotikatsomoissa voitaisiin nähdä uusimpien dokumenttien lisäksi vähän vanhempaakin tuotantoa. ”Nyt on vanhemmissakin leffoissa tuotantopuoli herännyt ja alkanut tarjota niitä levittäjille”, Horsma sanoo. Olli Sulopuisto toimittaja@jyy.fi Suomi-dokkari saapuu vähitellen dvd:lle ”Jos ajattelee VHS-aikaa, niin ei silloin ollut dokumentteja tarjolla. Se on tullut uuden formaatin myötä.” Joakim Horsma videolevityksen johtaja, FS-Film J ANIC L EINO S AKU L ILLUKKA