Jyväskylän i yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaali Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaali toimitetaan ma 4. 1 1 . ja ti 5. 1 1 . 1985. Vaaleja varten on määrätty kaksi äänestysaluetta: 1) Kortepohjan ylioppilaskylän äänestysalue, äänestypaikka Lillukka. 2) Muualla kuin ylioppilaskylässä asuvat: äänestyspaikkoina ylioppilastalo, yliopiston päärakennus. Mattilanniemi ja Freda. Äänioikeus on jokaisella syyslukukaudeksi 1985 ilmoittautuneella ylioppilaskunnan jäsenellä. Vaaliasiakirjat on saatavissa ylioppilaskunnan keskustoimistosta 30. 9. 1985 klo 8.00 alkaen ja ne on palautettava osoitettuna ylioppilaskunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään maanantaina 14. 10. 1985 klo 14.00 mennessä ylioppilaskunnan keskustoimistoon os. Keskussairaalanne 2. 40600 Jy väskylä. Ylioppilaskunnan vaalijärjestystä sekä vaaliliittojen perustamista koskevaa tietoa saa ylioppilaskunnan keskustoimistosta. Vaaliasiakirjoissa mahdollisesti esiintyneet virheet tai puutteet on vaaliliiton asiamiehen korjattava viimeistään 18. 10. 1985 klo 12.00 mennessä. Ehdokaslistojen yhdistelmä julkaistaan 18. 10. klo 18.00. jonka jälkeen ehdokasmainonnan voi aloittaa. Ennakkoäänestyksestä ja varsinaisista vaaleista tiedotetaan myöhemmin julkaistavalla kuulutuksella. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Kaisu Pöyliö pääsihteeri keskusvaalilautakunnan sihteeri Sosiaalivaliokunta Kokous to 3. 10. klo 14.00 sosiaalisihteerin työhuone. Tervetuloa kaikki! Opintososiaalinen tietopalsta Asumisen arkea Onnettominta syksyn asuntotilanteessa oli. että K0AS:lle pääsi asumaan vain 15 yliopisto-opiskelijaa. Tilanne on kyllä useina vuosina ollut miltei sama. mutta nyt kärjistynyt. Mlkäkö syynä? Kirjoittamaton sopimus säätiön ja ylioppilaskunnan välillä on. että puolet asuntopaikoista varataan ylioppilaskunnan jäsenille. Tänä vuonna keskiasteen opiskelijoita otettiin 185 ja yliopistolaisia vain nuo 15. Syynä on osaksi se, että nämä oppilaitokset alkavat opetuksensa jo aikaisemmin, mutta pääasiassa kuitenkin se, että yliopisto-opiskelijoiden kiintiö oli täytetty jq„ keväällä. Joka tapauksessa tuntuu kohtuuttomalta, että toinen paikkakunnan opiskelija-asunto-organisaatioista pystyy majoittamaan vain 1.5 prosenttia uusista opiskelijoista.. Keskusteltuamme asiasta yliopiston opintoasiain hallinnon ja rehtoreiden kanssa, he lupasivat järjestää asiasta neuvottelun yo-kunnan. KOAS:n ja yliopiston kesken. Pyrkimyksenä ei ole toisten oppilaitosten opiskelijoiden asumisetujen heikentäminen vaan keskustelu toimenpiteistä jokasyksyisen vaikean asuntotilanteen helpottamiseksi. Ongelmat juontavat syvälle aina asuntohallituksen rakentamisen rahoituspolitiikkaan asti. Asuntolarakentaminen on kallista kalliiden korkojen ja lyhyiden laina-aikojen vuoksi. Sen on yo-kuntakin Kortepohjaa rakentaessaan saanut kovasti kokea. Ylioppilaskunnan omistama Kortepohjan ylioppilaskylä majoitti syksyllä runsaat 200 uutta opiskelijaa. Tämä on mahdollista, koska joka kevät varataan asuntokiintiö uusille opiskelijoille. Tästä kärsivät luonnollisesti vanhemmat opiskelijat, joiden asumisoikeuksia ei heidän anomuksestaan huolimatta voida jatkaa mainitusta kiintiöstä johtuen. Uusien opiskelijoiden lisäksi asumisen arki koettelee ankarasti lapsiperheitä. Perhe voi kesken opiskelun joutua pois kylän asunnostaan liiallisten tulojen takia, koska tulot näkyvät perheellä isoina usein jo siitäkin syystä, ettei opintolainoja ole saatu tai toinen on työssä. Perheen on kuitenkin miltei mahdotonta löytää asuntoa Jyväskylän vapailta markkinoilta. Edustajisto tulee toivottavasti muuttamaan lapsiperheen asumisen ehtoja. Yksinäinen ja vanhempi opiskelija voi saada kaupungiltakin asunnon (esim. kevättalvella, jos on valpas), uutta opiskelijaa ja perhettä helpommin. Dramaattisia tietoja opintotuesta operaatio Entlösung Valtion budjettikirja on julkaistu nyt ja siellä lukee opintotuesta nimelliskorotuksien lisäksi seuraavasti: Tarkoituksena on selvittää miten opintotukijärjestelmää ja sitä koskevia säännöksiä kehittämällä voidaan vaikuttaa opintojen tehostumiseen. Lisäksi tarkoituksena on opintovuodesta 86—87 alkaen tiukentaa opintotuen myöntämisperusteita ohjeellisia opintoaikoja pidempien opintojen osalta. Oletettavasti kansanedustajat eivät budjettikirjaa hyväksyessään kuitenkaan (opiskelijajärjestöjen painostuksesta huolimatta) tule ymmärtämään noihin edellä mainittuihin riveihin kätkettyä uhkaa. Tai eivät halua ymmärtää. Ja niinpä sitten teksti jää sellaisenaan budjettikirjaan ja siirtyy valtion opintotukikeskukseen jatkooperaatioita varten — eli opiskelijakysymyksen lopullista operaatio Entlösung ratkaisua varten. Koska asia menee VOTK:n johdolle. on johdosta kiinni, miten asia halutaan tulkita ja minkälaisia ohjeita VOTK lähettää paikallisille opintotukilautakunnille. Tähän mennessä esim. jyväskylän yliopiston opintotukilautakunnan asenne opiskelijoihin ja heidän pitkittyneihin opintoihinsa on ollut tukeva eikä rankaiseva. Opintotuki ei ole vain sosiaalispoliittinen vaan myös tiedepoliittinen kysymys. Vauhti ja laatu eivät aina ole ystävyyksiä. Miten VOTK sitten tulkitsee noita lauseita? Käytännön tiukentamismahdollisuuksia on useita. Koulutusohjelmat on mitoitettu 4—5-vuotisiksi. Siis tuo ohjeellisia opintoja pidemmät opinnot olisivat luonnollisesti tuo opintojen kruunu: syventävät opinnot (joita tästä lähtien voidaan mainita nimeltä pidentävät opinnot). Syventävässä eli pidentävässä vaiheessa opiskelijan kehityksen tapaista — jos on tapahtuakseen. Siispä opintojen kriittisessä vaiheessa, kun opiskelijan pitäisi seminaarissa ja gradullaan osoittaa kypsyytensä Opintotukilautakunta alkaisi ahdistella häntä kirjeillään. Laajaa sivuainesivistystä ja innokkaita gradusuunnitelmia tehneeltä opiskelijalta tivattaisiin, miksi hän on surutta suorittanut ylellisesti 80 sivuaineopintoviikkoa, ja miksi hän ei tehnyt tilaustai projektigradua valmiine aineistoineen. Laajemmassa mielessä operaatio ENTLÖSUNG:ssa on kyse valtiovallan kömpelöstä ja loukkaavan asiantuntemattomasta yrityksestä puuttua opintoaikojen pidentymiseen. Valtiovarainministeriö yrittää korjata sen, mitä opetusministeriö on aikoinaan tyrinnyt korkeakoulusuunnittelullaan. Opintoaikojen pidentyminen on todettu mm. TASKU:n tutkimuksessa (selvityksiä n:o 16). Tutkinnonuudistuksesta huolimatta näin on käynyt, vaikka pyrkimys oli päinvastainen. Opiskelijat yritetään saada opiskelemaan nopeammin ja pintapuolisemmin — kouriintuntuvan rahasanktion uhalla. Ei oivalleta, että vika on koulutussuunnittelussa ylimitoitettuine koulutusohjelmineen — ei opiskelijassa. Opiskelija ei vätystele vaan tutkinnonuudistusta seuranneet koulutusohjelmat sisältävät turhia opintojaksoja joiden sisältö jää kiiltäviin etiketteihin. Lisäksi opiskelu on tullut ajallisesti ja paikallisesti sidotummaksi kuin arvosanajärjestelmän aikoihin. Riittämättömän tuen väistämätön seuraus, rahapula, estää opiskelua. Pakolliset kurssit estävät työssäkäynnin. Rahapula ja koulutusohjelmaopiskelu ovat tuhoisassa vuorovaikutussuhteessa keskenään ja opiskelija on umpikujassa. Opintotuki ei kohoa kuin nimellisesti lukuvuodelle 86—87. Kuitenkin opintotuen reaaliarvo on 70-luvun alusta laskenut lähes puoleen. Pitkän tähtäyksen seuraukset tästä voivat olla kohtalokkaat. Opiskelemaan voivat lopulta tulla vain ne, joilla on siihen rahallisiakin resursseja. Koulutuksellinen tasa-arvo on taas saavuttamattomissa. Sitä oltiin saavuttamassa 60-luvun lopulla, kun opintotukijärjestelmä syntyi. Trendinä nyt näyttää olevan maksullinen yliopistokoulutus. Taloudellisesti heikoilla olevat putoavat opintoputkesta ulos hukittomana uuskurjalistona. Lohdulliset välitutkinnothan on poistettu. Nehän mahdollistivat työnsaannin, kun rahat tai voimat loppui vai. Asiaa vielä syventäen voi todeta, että opiskelijaliikkeen nykyi nen turtumustila mahdollistaa valtiovallan tämänhetkisen yliotteen opiskelijoihin. Toisaalta ei ole kyse vain opiskelijapassiivisuudesta vaan ajan ilmiöstä. Valittaminen niin intiimistä asiasta kuin rahapulasta ei ole muotia vaan suorastaan rahvaanomaista. Tämä ei kuitenkaan ole entisaikojen sivistysyliopiston mukaista hengen voittoa materiasta. Opiskelu on väline ilman itseisarvoa ja todellisen tiedon tavoitetta. Kaikenkarvainen Egoistis-individualistinen yuppius on nyt in. Ne, joita nykyhetki eniten kolhii ovat liian rasitettuja reagoidakseen. Vaikutusmahdollisuutena asioihin on tietysti oma aktiivinen toiminta. Sosiaalivaliokuntaan on alkusyksystä perustettu opintotukityöryhmä. joka pohtii opintotuen kokonaisuudistusta eri raporttien valossa. Puhelinterrori on myös käynnissä ja erittäin suositeltavaa. Kukin voi tahollaan tai yo-kunnasta soitella tuntemilleen tai tuntemattomille kansanedustajille selittää näkemyksiään. Eduskunta ei ole vielä hyväksynyt budjettikirjaa. Kaikkien Suomen kansanedustajien nimet ja puh.mot saa ylioppilaskunnasta. Sosiaalivaliokunta, ne jotka ehkä elävät Sosiaalivaliokunta, eli lisänimeltään: Ne, jotka ehkä elävät toimii muun muassa opiskelijoiden opintososiaalisten etujen ajamiseksi. Lisäksi se puuhailee asioita, jotka irrottavat opiskelijoita omista (joskus ahtaista) ympyröistään. Tänä talvena valiokunta järjestää ainakin yhden verenluovutustilaisuuden. Taksvärkkiviikolla ollaan touhuissa mukana. Viikko alkaa 7. 10. Opintotukityöryhmässä yritetään perehtyä opintotuen kokonaisuudistuksen mahdollisuuteen ja valtion opintotuen budjetointimekanismeihin. Sosiaalivaliokunta osallistuu myös homoseksuaalisuus seminaarin järjestelyihin. Seminaarin muut järjestäjät ovat SYL ja homoseksuaaliopiskelijoiden yhdistys. Seminaari pyrkii saamaan runsaasti osallistujia myös meistä tavallisista heteroista. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yhtähyvin miesten kuin naisten asia. Samoin on seksuaalinen tasa-arvo yhtähyvin heterojen kuin homoseksuaalisten asia. Sosiaalivaliokunnan seuraava kokous on torstaina 3. 10. sosiaalisihteerin huoneessa yo-talolla kello 14.00. Tervetuloa uudet! Sosiaalisihteeri Raija Latva-Karjanmaa JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu Toimitus Keskussairaalanne 2 40600 Jyväskylä puh 617 288 Päätoimittaja.Markku Kekäläinen toim. Kikka Rytkönen Ulkoasu Jorma Parviainen Ilmoituspalvelu Kari Johansson. Mika Molander Siljonkuia 1 U 40600 Jyväskylä, puh 617 D99 Toimistosihteeri ja taloudenhoitaja Paula Rouhiainen puh 252 211/2113 " Pankit KOP-Mattila Keski-Suomen Sp. SYP-Jyväskylä Kauppakatu 3. Nisulan Op postisiirtotili TA 74517-4 Tilaushinnat koko vuosi 80 markkaa, puoli vuotia 40 markkaa Ilmoitushinnat tekstissä 2 75. etusivulla 3.85 takasivulla 3.50 värilisä 0.63 määräpaikkalisä 0.65. Ilmestyy 20 kertaa vuodessa Osoitteenmuutokset toimitukseen tai taloudenhoitajalle ISSN 0356-7362 Seuraava numero ilmestyy 16.10. Lehteen tarkoitettu aineisto toimitukseen viimeistään perjantaina 11. 10. Jämsässä 1985 — Jämsän Lehti Oy
Päätoimittaja valittiin Ylioppilaskuntamme luottamushenkilöt ovat toistu vasti ilmaisseet huolensa opiskelijoiden passiivisuuden ja voimistuvan "pois pakkojäsenyys" hengen johdosta. Päättäjät itse näyttivät torstaina 26. syyskuuta esimerkkiä "älkää tehkö niinkuin minä teen..." hengessä. Hallitus istui päätösvallattomana. ja edustajiston syys kauden tärkeimpiin kuuluvaan kokoukseen vaivautui 20 edustajaa 40:stä: yksikin vähemmän olisi merkinnyt kokouksen muuttumista päätösvallattomaksi. Edustajisto valitsi Jylkkärin uudeksi päätoimittajak si 1. lokakuuta alkavaksi kaksivuotiskaudeksi Suomen historiaa opiskelevan Pekka Kinnusen. Kinnunen on aiemmin työskennellyt kesätoimittajana Keskisuoma laisessa ja Kalevassa. Hän on toiminut aktiivisesti kes kustanuorissa. Edustajisto nimitti Kortepohjan ylioppilaskylän asu kasohjesäännön uudistamista valmistelemaan työryh män. Saneerauksen nykyvaihetta tarkasteltiin, ja sa neerauslainoista keskusteltiin Kulttuuri-ilmoja VVoyzeck: Sienet herra tohtori. Niissä on taika. Onko tohtori nähnyt, millä lailla sienet kasvavat? Kuin kirjoi tusta! Kuka sitä osaa lukea? Biichnei: VVoyzeck Rock-karuselli »• Karuselli pyörii. Huomenna torstaina Ilokivessä esiin tyy sitten neljä bändiä. HELEN WEST on tuttu kaikille median haltuun ottaneena rocknaisena. JOKER ACE ränttää tyylillä ja lisää naisia löytyy: EDITH BIAFRA. KLING K L A N G on neljäs vauhdin takaaja. Neljä bän diä samana iltana. Ei muuta kuin lippuja Travelasta ja Kampus kirjasta. Sitten kymmenes lokakuuta paikalle saapuu Dave Lindholm uuden yhtyeensä kanssa. Uudet tuulet kuu lemma puhaltaa miehen rockaivoissa. Seitsentoista päivä on sitten tiukan rautalankanakin ja tangojen ilta. Lavalle astuu Topi Sorsakoski ja Agents. Helsinkiin lähtijät Perjantaina lähdetään sitten Helsinkiin klo 9.00 aa mulla ylioppilastalon edestä. Kaikki ilmoittautuneet pai kalle ja neljäkymppiä käteen, muuten ei pääse bussiin. Ihan joitakin paikkoja on vielä vapaana, ehkä kymmen kunta. Listoilla olevat otetaan kuitenkin ensin autoon. Vielä ehdit ilmoittautua. Lapsuuden loppu... vai aikuisuuden? Lapsuus on niitä jokaisen kokemusmaailmaan kuuluvia ulottuvuuksia. jotka automaattisesti mielletään historiattomiksi. "Ihmisluontoon" kuuluviksi. Lapsuus sellaisena kun se vielä jokunen vuosikymmen sitten miellettiin aikuisuutta edeltävänä "viattomuuden" tilana on kuitenkin yllättävän nuori. Lähinnä perheen ja koulun kokemien muutosten kautta "lapsuus" alkoi uuden ajan ensimmäisinä vuosisatoina erkaantua täysikasvuisuudesta. ja ikäkausien välille nousi välittäviä siirtymäriittejä. Esimerkiksi lapsen seksuaalisuus, joka vielä kolmisen sataa vuotta sitten hyväksyttiin, joutui tukahduttamisen ja pedagogisoinnin kohteeksi, hoidettavaksi poikkeavuudeksi. Viattoman lapsuuden piiristä nousi kokonainen mytologia. lapsuus sai utooppisia määreitä kadotettuna viattomuuden tilana. mutta lapsuuden pelkoja, frustaraatioita. tukahdutettuja viettejä on jo vuosikymmenet pengottu analyytikoiden ja terapeuttien vastaanotoilla. Tällöinkin avain ihmisyksilön salaisuuksiin on löydettävissä lapsuudesta. Nyt puhutaan lapsuuden lopusta. Perheen tilalle on tullut muita sosiaalistavia institutioita terapeutit, kuraattorit, lääkärit ja ennenmuuta massatiedotusväiineet. Välittömään tyydytykseen perustuvassa, visuaalisessa kulttuurissa ei lapselle enää aseteta aikuistumiseen johtavia tavoitteita. Aggressiiviset nuorisokulttuurit ja seksuaalisuutta säätelevien koodien höltyminen ovat häivyttäneet rajan viattomuuden ja aikuisuuden välillä. Voidaan ehkä syystäkin puhua lasten emansipoitumisesta. mutta eräät ovat havainneet ilmiön käänteisen puolen: aikuisuuden infantilisoitumisen. Määrätietoinen, tavoitteellinen, rationaali "täysikasvuinen" on syrjäytymässä, tilalle on nousemassa audiovisuaaliseen maailmaan uppoutunut, hölkkäävä narsisti. Lieneekö suurta eroa videopelejä raplaavan isän ja hänen skinhead-poikansa välillä? Ikäkausien hämärtyminen on sen kummemmin moralisoimatta erittäin tärkeä kultuurin muutoksen indikaattori: voidaanhan ikäkausijako nähdä osana lineaarisesti suuntautunutta sivilisaatiota, jossa yksilön henkilöhistoria on osa yleistä historiallista tarkastelutapaa. Olemme kenties seuraamassa murrosta, jossa audiovisuaalinen, simultaaninen kokemisen tapa on syrjäyttämässä kirjoitettuun sanaan perustuvan, lineaarisen ajattelun. Markku Kekäläinen Seuraava valiokunta Kokoontuakin pitää. Siis talolla 7. 10. klo 18.00. Kultt. ohj. r Massat liikkeellä taksvärkissä Suuret massat tuntuvat olevan ympäri maata liikkeellä pyörittämässä taksvärkkiä. Kouluissa osallistuu keräykseen enemmän oppilaita kuin koskaan aiemmin. Koulujenkin määrä ylittää entiset rajat ja 900 menee kevyesti rikki. Opiskelijat ovat hyvin liikkeellä myös. vaikka alkusyksystä vähän epäilytti. Opintojen alettua myös opiskelijatoiminta läh tee käyntiin — taksvärkkikin on alunperin syntynyt opiskelijoiden keskuudesta. On perinteitä vaalittavana. Toteutuksessa kuitenkaan ei tarvitse pitäytyä perinteisiin. Jokainen voi taksvärkkiä tehdessään toteuttaa mielikuvituksensa tuotoksia erilaisiksi rahankeräysja tiedonlevitysmuodoiksi. Taksvärkki ei ole yhden puljun kampanja. Sen tekevät kaikkiaan 26 valtakunnallista järjestöä — opiskelijoista, koululaisiin ja ay-liikkeestä kirkkoon. Kampanjaan sisältyy monia puolia: koulujen päivätyökeräys, opiskelijoiden keräys, tunnin palkka keräys työpaikoilla, savellahja keräys radiossa, lipaskeräys posteissa, kirkon tempaukset... Taksvärkkikampanjan koh teinä ovat puusepänverstas eteläafrikkalaisten pakolaisten kes kuksessa Tansaniassa ja sairaa la Pohjois-Nicaraguan vuoristossa, Puusepänteollisuutta Taksvärkkituki menee ANC:n, eteläafrikkalaisten pakolaisten järjestön keskuksen puusepänteollisuuden käynnistämiseen. Itse pakolaiskeskuk sen tominta on mahdollista Pohjoismaiden tuen turvin. Dakawan pakolaiskeskuksesta tulee muuta kuin pelkkä teltta-alue. Tansanian valtio on luo vuttanut ANC:n käyttöön 3400 hehtaarin alueen, jonne nousee keskus 5000 hengelle. Pakolaisten elämä pyritään järjetämään mahdollisimman omavaraiseksi. Dakavvaan rakennetaan koulut, terveyspalve lut, teollisuutta ja maataloutta. Suomalaisten osuus puusepänteollisuuden käynnistämi sessä käsittää mm. asiantuntija TAKSVÄRKKI „,PSP 7 1 7 5 S a i r a a l a N i c a r a g u a a n Puutyöverstas EteläA f r i k a n p a k o l a i s i l l e apua metsävarojen kartoituk seen. Suomesta toimitetaan eri laisia työkaluja ja pieniä puusepänverstaaseen soveltuvia koneita. Sairaala vuoristossa Toinen suomalaisen taksvärkin kohteista on Nicaraguas sa. Kohteena on sairaala Jinotegan vaikeakulkuisessa vuoris tossa Pohjois-Nicaraguan halli tuksen kanssa. Osanamme on mm. synnytyssalien, tehohoitotilojen ja leikkaussalien varustaminen. Sairaalan korjaustarve on täi iä hetkellä hyvin ajankohtainen. Tilanpuute ja välineistön vähyys ja osittain kokonaan puuttuminen hankaloittavat työskentelyä sairaalassa. Suomesta toimite taan sairaalatarvikkeita, joita Nicaragua on tähän asti tuonut pääasiassa USA:sta. 1982 ylsi ennätykseen Tänä vuonna on taksvärkin keräystavoitteena runsaat viisi miljoonaa markkaa, joista noin kolmasosa tulee koulujen päivä työstä. Edellinen kansainväli seen kohteeseen koottu taks värkki ylsi ennätykselliseen vii teen miljoonaan. 1982 kohteita oli kolme. Namibiassa avustettiin SWAPO:a. Nicaraguassa rakennettiin sairaala Ometepan saarelle ja Sai vadoriin toimitettiin mm. ensia putarvikkeita. lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita. Jo lähes 20 vuotta Ensimmäinen taksvärkkikeräys järjestettiin Suomessa jo Iä hes kaksikymmentä vuotta sitten, 1967. Se toteutettiin SYL:n aloitteesta ja kohteena oli Peru. Taksvärkin järjestöpohja laajeni nopeasti. Nyt koululaisja opiskelijajärjestöjen rinnalla ovat mukana kirkko, ay-liike sekä rauhan ja solidaarisuusjärjestöt. Eija Kesälahti
Taustaa taksvärkille Eteläinen Afrikka on lähes päivittäin esillä uutisissa, sanomalehtien sivuilla ja keskusteluissa. Olemme kuulleet, että Etelä-Afrikan hallitus on lieventänyt rotuerottelulakeja ja lisännyt värillisen väestön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Olemme saaneet tietää myös yhä lisääntyneestä lakkotaistelusta. mielenosoituksista ja mellakoista, yhteenotoista. kuolleista ja haavoittuneista. Länsimaat ovat olleet halutto mia toteuttamaan Y K : n suosi tuksia ja pakotteita. M o n e t ennustavat. että väkivaltaisuudet tulevat yhä lisääntymään. Kaik ki vaativat, että apartheid järjes telmä o n lopetettava. Kultaa ja timantteja Etelä A f r i k k a o n raaka-ainei den tuottajana kolmanneksi tär kein maailmassa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton jälkeen. Se o n maailman tärkein m m . platinan. kullan, vanadiinin ja timanttien tuottaja. Englanti. Ranska. Y h dysvallat. Japani. Kanada. Bel gia ja Hollanti ovat m a a n tuot teiden tärkeimmät vientikoh teet. Näiden maiden teollisuus on pitkälle riippuvainen tuonnis t.i. Etelä A f r i k k a on ollut kulta kaivos myös sijoittajille. Inves lotnti apartheidiin o n tuonut u u n n a t t o m i a voittoja U i k o maista pääomaa ei ole ollut uh kaarnassa kansallistaminen tai poliittiset levottomuudet ja hei l.ihtelut. Etelä Afrikriss.i toimii 2 ulkomaista monikansallis t.i vritvstä N ä m ä kattava! <>() 7 'V, k o k o maan teollisuustila tannosta M ne öyal keskittyneet teknologiattaan vaativimpiin tUiiiannon. iloihin. Etelä A f r i k k a o n ollut myös sijainniltaan keskeinen aina siitä lähtien, k u n meritie Intiaan löy elettiin. H y v ä n T o i v o n niemeltä on hyvä seurata meriliikennettä Sitarjoaa reitin öljyn kuljetuk selle länteen, jos Suezin kanava suljettaisiin Mistä sitten o n peräisin tämä apartheid? T e r m i , joka o n raa kaa todellisuutta lähes yhdek sälle kymmenestä eteläafrikka laisesta? A p a r t h e i d o n afrikaan sin kieltä ja tarkoittaa erillistä kehitystä, erillään oloa. Itse ter m i kehiteltiin vasta vuonna 1947. mutta rotuerottelun taus la oli luotu j o paljon aiemmin. Meriliikenteen huoltopisteestä seikkailijoiden ja sijoittajien unelmaksi. K a p oli alunperin Hollannin Itä Intian k o m p p a n i a n täyden-. nysasema eikä k o m p p a n i a l l a ollut tarkoitustakaan edetä p i t e m mälle sisämaahan. H u o l t o p i s teeseen houkuteltiin siirtolaisia puolustamaan syntynyttä asutusta ja h a n k k i m a a n halpoja ruoka aineita purjehtijoille. A s u tus levisi pian s u u r e m m a k s i . koska K a p k a u p u n k i tarjosi h y vät markkinat tuotteille. Siirtolaiset pyrkivät k o m p p a n i a n määräysvallan ulkopuolelle. Näiden uudisasukkaiden jälkeläisiä kutsutaan buureiksi. Buureilla o n 1600-luvulta peräisin oleva kalvinistinen u s k o n t o . H e katsovat olevansa J u m a l a n valittuja, joihin verrattuna värilli sillä pakanoilla ei ole mitään oikeuksia Kullakin väestöryhmällä on o m a asemansa eikä tähän J u m a l a n asettamaan järjestyk seen sovi p u u t t u a . Hollanti menetti K a p i n a a n Englannille 1800 luvun alussa. Buurit olivat luoneet rotuerotte lupolitiikalle ideologisen perus tan. Englanti täydensi politiik kaa luomalla apartheidin nykyiset taloudelliset m u o d o t . Buurit elivät tässä vaiheessa puolifeodaalisessa maatalon dessa ja he vastustivat kapitalis tisen talouden tunkeutumista m a a h a n . Englanti ajoi maan teollistamista j a syvensi siten buuriväestön ja englantilaisten ristiriitoja. V a i k k a maasta löydettiin v. 1854 kultaa, v a r a n t o jäi 3 . vuodeksi h y ö d y n t ä m ä t t ä . Kulta löydön tekijä oli buuri, joka ei halunnut feodaalisen idyllin särkymistä ja j ä t t i kertomatta löy döstään. T i m a n t t i l ö y d ö i s t ä tieto sen sijaan leivi nopeasti. Etelä A f r i k k a oli uusi onnenonkijoi den kohde 1 8 7 luvulla. M i n e raalilöydöt saivat liikkeelle no pean teollistumisen. Kultateollisuus edellytti suuria pääomia ja korkeaa teknologiaa. k o s k a kaivokset olivat sy viä. Kulta ja timanttiteollisuus monopolisoitui nopeasti, pian vain m u u t a m a yhtiö oli h y ö d y n tämässä maan. luonnonvaroja. Pääoma kasautui ja taloudelli lien kasvu oli nopea. Kaivosteollisuus edellytti myÖS halpaa työvoimaa ja sitä tarvittiin paljon. Afrikkalaiset olivat maatyöläisiä, j o t e n heidät oli pakotettava kaivoksiin. Eng lanti määräsi afrikkalaiset maksamaan veroa, jota perusteltiin hallinnon aiheuttamilla kiistan nuksilla. V e r o oli maksettava ra hana. Mustilla ei ollut rahaa, j o ten heidän oli hankittava sitä. 1900 luvun alussa suoritettiin li saksi m a a n j a k o , jossa afrikka laisille osoitettiin 13 % ja valkoi sille 8 7 % m a a n pinta alasta. Afrikkalaisten alue oli karuin ta aluetta, j o k a ei yksin kyennyt tarjoamaan väestölle elantoa. Kaivosteollisuuden alussa mus tien työsopimukset olivat lyhyi tä. M u u t a m a n kuukauden palk k a t y ö n jälkeen mustat palasivat asuinalueilleen viljelemään maa ta ja hoitamaan karjaa. Tällä ta voin m u o d o s t u i siirtotyöjärjestelmä. joka yhdessä maanjaon kanssa takasi halvan työvoiman niin kaivosteollisuudelle k u i n buurien suurtiloillekin. Tässä k o h d e n englantilaisten ja buu rien edut olivat yhteiset. Buurisota Englantilaisten ja buurien vä listen ristiriitojen kärjistyminen j o h t i vuosisadan vaihteessa so taan. j o n k a buurit hävisivät, Buureilla oli kuitenkin edelleen poliittista valtaa ja he olivat m u kana. k u n Etelä A f r i k a n unioni v. 1 9 1 perustettiin. U n i o n i n perustamisen yhtey dessä ristiriidat sovittiin mustien kustannuksella: vain valkoisille miehille myönnettiin äänioikeus ja apartheidin perustana olevaa lainsäädäntöä vahvistettiin. Afrikkalaisille ei m y ö n n e t t y oikeutta a m m a t t i t a i t o a vaativaan työ hön ja t y ö n j o h t o o n . V . 1 9 4 8 buurien j o h t a m a kansallispuolue nousi valtaan ja apartheidista tuli k o k o yhteiskuntarakenteen perusta. Buurien ideologian m u k a a n valkoiset edustavat parempaa rotua, j o k a tulee pitää puhtaa n.i. V a i k k a buurien kansallis puolue o n ollut vallassa pian 4 vuotta, kirvelee buurisodassa kärsitty häviö yhä. Se o n aina kin yhtenä psykologisena perus tana Etelä A f r i k a n varustautu miselle ja linnoittautumiselle. "Sisäinen kolonialismi" Etelä A f r i k k a o n erikoislaatui nen kolonialistinen valtio, jossa alistaja ja alistettu elävät saman valtion puitteissa. Valkoisen yh leiskunnan tasolla Etelä-Afrikka o n pitkälle k e h i t t y n y t , elintasol taan korkea kapitalistinen järjes telmä. Mustien ja värillisten tasolla maalla o n tyypilliset kehi tysmaan piirteet. Valtaa pitää pieni valkoinen vähemmistö. 4 . 5 milj. henkilöä. Mustia o n 2 5 milj.. värillisiä 2.5 milj. ja intialaisia 1.5 milj. V . 1 9 5 9 säädettiin laki afrikka laisalueiden itsehallinnosta. Lain m u k a a n k a t s o t t i i n , että Etelä A f r i k k a ei koostunut homogeenisesta kansasta, vaan useista erillisistä kansallisista yksiköistä. Afrikkalainen väestö o n jaettu yhdeksään kansalli seen kokonaisuuteen. Kullekin näistä o n varattu o m a k o t i m a a . bantustan. V . 1 9 7 jokainen af rikkalainen määrättiin j o n k i n bantustanin kansalaiseksi. Suurin osa afrikkalaisista pa kotettiin näin m u u t t a m a a n var sinaiselta kotiseudullaan usein kaukana oleviin bantustaneihin. Näiden " k o t i m a i d e n " ulkopuolel la afrikkalaisilla ei ole mitään y h teiskunnallisia oikeuksia. B a n tustanit sijaitsevat syrjäisillä, hedelmättömillä alueilla hajallaan toisistaan. N e eivät tarjoa v a l leilleen työtä. Lähes puolet t y ö ikäisistä miehistä elääkin j a t k u vasti kotimaansa ulkopuolella siirtotyöläisinä. Perheet on hajotettu ja valkoi set pyrkivät hajottamaan k o k o m u s t a n väestön yhtenäisyyden korostamalla heimoristiriitoja. Vastarintaa vai terrorismia? Yhteiskunnallisen eriarvoisuu den varustajat alkoivat järjestäy tyä j o 1 8 l u v u n lopulla. V. 1 9 1 2 perustettiin Etelä A f r i k a n kansalliskongressi ( A N C ) , joka on A f r i k a n mantereen vanhin poliittinen joukkojärjestö. A N C : n tavoitteena oli luoda edellytykset rodulliselle tasa-ar volle. A l u k s i järjestö t o i m i ai noastaan rauhanomaisin keinoin. 1940-luvulla järjestö alkoi radikalisoitua, vaadittiin aktiivis ta toimintaa ja valkoisen hallituksen painostamista. 1 9 5 lu vulla järjestettiin lakkoja ja mielenosoituksia apartheid politiik kaa vastaan. Aktiivisen toiminnan vaihe päättyi Sharpevillen mielenosoi tukseen v. 1 9 6 . Poliisi ampui mielenosoituksen yhteydessä 6 9 mustaa, satoja vangittiin. O p p o s i t i o n johtajat pakenivat ulkomaille ja A N C : n toiminta kiellettiin. Vastarinta tukahdu lettiin k o v i n ottein. Sharpevillen tapahtumien jälkeen A N C päät ti laajentaa toimintaansa aseelli seen taisteluun. Uusi vastarinta-aalto pääsi nousemaan kuitenkin vasta 1970-luvulla ja viimeisten koi TAKSVÄRKKI n DAQSVERKE^i PSP 7 1 7 5 Sairaala Nicaraguaan Puutyöverstas EteläAfrikan p a k o l a i s i l l e men vuoden aikana se o n ollut näkyvästi esillä. V a i k k a A N C toimii ulkomail la. sillä o n suuri luottamus kan san keskuudessa. Liikkeen j o h toelimissä o n mustia valkoisia ja värillisiä. A N C vaatii kaikille etelä-afrikkalaisille samoja poliittisia oikeuksia ja apartheidin poistamista. A N C : n merkitystä osoittaa sekin, että maan teolli suusjohtajat ovat osoittaneet haluavansa neuvotteluja. A N C o n aikaisemmin välttänyt sei laista aseellista toimintaa, josta voisi olla seurauksena henkilö vahinkoja. Valkoisen v ä h e m mistöhallituksen otteiden k o ventumisen seurauksena on aseellista laislelua päätetty laa jentaa myös henkilökohteisiin Kekekään ei ole nyt turvassa Etelä Afrikassa! V a i k k a Etelä A f r i k a n talous o n k i n pitkälle omavarainen, se o n kuitenkin riippuvainen länsi valtioiden toimenpiteistä Tällä hetkellä talous o n kriisissä. Si joittajien saamat voitot ovat las keneet ja se vähentää haluk kuutta p ä ä o m a n vientiin. Etelä Afrikalle myönnettyjen lainojen l a i n a a j a t ovat lyhentyneet. Länsimaiden talouspakotteet ovat jossakin määrin vaikutta neet ja hallitus o n pyrkinyt pese m ä ä n pahinta likaa järjestelmän kasvoilta. Näennäiset uudistuk set ja pienet korjaukset eivät rii tä. Valkoisten on vaikeata luopua etuoikeuksistaan. Se o n kuitenkin tehtävä, jos halutaan välttyä pitkäaikaisesta taistelus ta ja suurista aineellisista ja inhimiliisistä uhrauksista. Aino Palmroth Taksvärkki meillä T a p a h t u m a v i i k k o alkaa 7. 10. 1 9 8 5 . T u o l l o i n kerätään tässäkin lehdessä esiteltyihin taksvärkkikohteisiin rahaa l i p a s k e r ä y k s e l l ä Kampuk sella. luennoilla, ravinteleissa etc. etc. Kirjaston ala aulassa ja M a t t i lanniemessä ja V A L O K U V A N Ä Y T T E L Y I T Ä (mikäli niitä Jyväskylään saadaan) N a m i biasta ja Nicaraguasta. Oheis materiaalina tietysti esitteitä ja lehdyköitä Keskiviikkona 9 . 10. on var -mainen T O I M I N T A P Ä I V Ä Paikkana opiskelijoiden i k i o m a y l i o p p i l a s T A L O . Taksvärkkilounas tarjoillaan yläkerrassa klo 11 — 15. Voit syödä kevyesti nicara gualaista papuruokaa ja sa maila osallistua yhteisen hyvän asiamme edistämiseen. Silmän ja korvan viihdykkee nä o n diasarjoja ja meille oudos ta kulttuuripiiristä peräisin ole vaa musiikkia Myös tietopuolis ta materiaalia on saatavilla. I l l a l l a pidet in Ilokivessä bi leet. joiden aiheena o n (tie tysti) t a k s v ä r k k i . Luvassa ohjelmaa ja musiik kia. elävääkin Lisäinformaatiota: Kaisu Pöyliö. p. 6 1 2 5 9 . Raija L a t v a Karjanmaa p. 6 1 7 6 3 Järjestävinä tahoina: J Y Y : n ulkoasiainvaliokunta ja sosiaaliva liokunta Älä osta näitä CAPE viinirypäleet luumut, omenat OUTSPAN appelsiinit DONALD COOKS parsasäilyke SILVER LEAF hedelmäsäilyke GOLD REEF hedelmäsäilyke SOUTHERN PRIDE hedelmäsäilyke U-SLIM hedelmäsäilyke DEL MONTE"'" persikkasäilyke, hedelmäsäilyke ELDORADO" hedelmä(coctail) säilyke KOO marmelaadi APHRODITE parsasäilyke SVVAKARA turkikset KAP BRANDY konjakki PINOTAGE punaviini GOLD DISH hedelmäsäilyke grillihiiliä (SOK) Näitä merkkejä tuotetaan myös muissa maissa. Etelä-Afrikkalaisissa tuotteissa on yleensä merkintä: PRODUCE OF SOUTH AFRICA VERVVAARDIG IN ZUID AFRICA PRODUIT EN AFRIQUE SUD
ALUSSA OLI KASVATUS... "Tottelemattomuus merkitsee nimittäin sodanjulistusta teitä itseänne vastaan. Poikanne haluaa riistää teiltä teidän herruutenne, ja teillä on oikeus kukistaa väkivalta väkivallalla varmistaaksenne oman arvovaltanne, jota ilman kaikki kasvatus on mahdotonta. Lyöminen ei saa olla mitään leikkiä vaan sen on saatettava poika vakuuttumaan siitä, että te olette hänen herransa." (1752). Jos tarkastelemme niitä pedagogisia periaatteita joiden mukaan kasvatusta nykyisin harjoitetaan, erityisesti kotikasvatuksen piirissä, edellinen ohje saattaa tuntua julmalta ja aikuisen vallankäyttö suhteessa lapseen raa'alta ja epäinhimilliseltä. Jos seuraamme kasvattajien käyttäytymistä, lasta kohtaan voimme suhteellisen helposti havaita, että samat 'mustan pedagogiikan* keskeiset periaatteet yhä vielä ovat hallitsevassa asemassa lastenkasvatuksessa. Avoin väkivalta ja ruumiillisen kurituksen käyttö ei ehkä ole niin yleistä kuin esimerkiksi meidän ja vanhempien kasvatuksessa. • • • Konkreettinen pahoinpitely ei ole kuitenkaan ainoa keino lapsen elinvoimaisuuden tukahduttamiseksi, on myös "lempeän väkivallan' muotoja. Alice Millerin mukaan pedagoginen vakaumus, että lapsi on alusta saakka johdatettava' tiettyyn suuntaan, nousee kasvattajan tarpeesta oman sisimmän pelottavien ja levottomuutta herättävien puolinen lohkomisesta (Splitting) pois ja niiden projisoimisesta johonkin käytettävään kohteeseen. Lapsen joustavuus, puolustuskyvyttömyys ja se. että hän on helposti käytettävissä tekevät lapsesta ihanteellisen kohteen. Sisäistä vihollista voidaan vainota oman itsen ulkopuolella. Viettitarpeiden tukahduttaminen on vain osa siitä laajamittaisesta yksilön tukahduttamisesta mitä yhteiskunta harjoittaa ja tämä tukahduttaminen aloitetaan jo lapsen ensimmäisinä elinpäivinä. Lapsen suvaitsevaisuus ja rakkaus vanhempiaan kohtaan on rajaton. Lapsen rakkaus suojelee Millerin mukaan vanhempia näiden kaiken tietoisen ja tiedostamattoman henkisen julmuuden paljastumiselta. Vakaumus siitä, että vanhemmilla on aina oikeus puolellaan ja että heidän jokainen julma tekonsa — tietoinen tai tiedostamaton — on aina ilmaus heidän rakkaudestaan. pysyy ihmisessä syvään juurtuneena siksi, että se perustuu ensimmäisten elinkuukausien sisäistämisprosesseihin, aikaan ennen kuin lapsi on kokenut itsensä äidistä erilliseksi olioksi. . • . . • > ! I I . I I i . . » ' » • • i i i « . . » i . i i i ^ I I i I I I Miller lainaa tohtori Schreberin kasvattajille antamia neuvoja jotka havainnollistavat 1800-luvulla yleisiä menettelytapoja: Pienokaisen aiheeton itku on Schreberin mukaan huonotuulisuuden merkki, pelkkä oikku. ensimmäinen merkki itsepäisyydestä. Kasvatuskeinona on lapsen huomion kiinnittämi nen nopeasti johonkin muuhun, ankaran äänensävyn käyttäminen,, uhkaavat eleet, sängyn hakkaaminen tai erilaiset ruumiilliset nuhteet, joita on toistettava lyhyin väliajoin kunnes lapsi rauhoittuu tai nukahtaa. Kun tällaista menettelytapaa noudatetaan kerran tai kaksi sen jälkeen aikuinen on lopullisesti lapsen herra. Tämän jälkeen pelkkä katse, sana tai uhkaava ele riittää lapsen hallitsemiseen. Kyse on siis vallasta, sisäistyneestä herruudesta. D D D Millerin käyttämä käsite tämäntyyppiselle kasvatukselle on 'musta pedagogiikka. Katharina Rutsckyn 'Schwarze Pädagogik' (1977) on kokoelma kasvatusohjeita. joissa mustan pedagogiikan tekniikat tulevat havainnollistetusti esiin. Kysymykset, jotka kirjan pohjalta nousivat Millerin pohdittavaksi olivat: Kuinka meidän vanhempamme kasvatettiin? Mitä heidän piti ja mitä he saivat tehdä meille? Kuinka me olisimme pikkulapsina voineet huomata sen? Kuinka me olisimme voineet ja voisimme menetellä toisin omien lastemme kanssa? Voidaanko tätä noidankehään murtaa? Ja lopuksi: onko syyllisyys pienempi jos peitämme silmämme? Mustan pedagogiikan jälkiä voimme Millerin mukaan havaita psykoanalyyttisessä teoriassa, politiikas sa ja jokapäiväisen elämän monissa pakonomaisissa reaktioissa. J. K. Krugerin teoksessa Gedanken von der Erziehung der Kinder (1752. lainaus Rutsckyn em. teoksesta) tulee jälleen esiin herruustematiikka. Ainoa pahe. joka ansaitsee lyömisen on uppiniskaisuus. Krugerin mukaan on kohtuullista ja oikein lyödä lasta opetuksen yhteydessä. Loukkaantumisen yhteydessä, erehdyksessä tapahtuneen vahingon vuoksi ja itkemisen vuoksi jos hän on tehnyt sen ilkeydestä. Jos poikanne ei halua oppia jotain. jota te haluatte hänen oppivan, jos hän itkee teitä uhmatakseen. jos hän aiheuttaa vahinkoa teitä loukatakseen. j o s h ä n l y hyesti sanottuna tekee o m a n p ä ä n s ä m u k a a n , (kurs. A. M), niin silloin häntä kunnolla piiskatkaa niin että hän itkien parahtaa: ei. isä, ei, ei! Tuollainen tottelemattomuus merkitsee Krugerin mukaan sodanjulistusta vanhempia vastaan. Poika tai tytär haluaa riistää vanahemmilta heidän herruutensa. ja vanhemmilla on oikeus kukistaa väkivalta väkivallalla. Lapsen aito tunneilmaus tulkitaan siis kapinaksi ja väkivallaksi vanhempia kohtaan. Vanhemmissa kasvatusoppaissa tämä on sanottu aivan avoimesti. Myöhemmissä oppaissa vanhempien valtapyrkimykset on naamioitu paremmin. Lapsi ei siis saa kokea kapinan ja raivon tunnetta. kun aikuinen manipuloi häntä kierosti eikä lapsi tajua manipulaatiota. Hän voi tuntea vain pelkoa, häpeää epävarmuutta ja avuttomuutta ja nopeasti unohtaa nämä tunteensa mikäli löytää itse uuden uhrin. Tahallinen nöyryyttäminen joka tyydyttää kasvattajien tarpeita tuhoaa lapsen itseluottamuksen, tekee hänet epävarmaksi ja estyneeksi, mutta juuri sitä kasvattajat pitävät toivottuna tuloksena. Vanhempien ristiriitainen käyttäytyminen, nöyryytysten ja ystävllisyyden sattumanvaraisen vaihtelun ja lapsen valinnan mahdollisuuksien niukkuuden vuoksi vain aikuisen ystävällisyys jää lapsen mieleen. Pieni rikollinen. kuten Miller sanoo, pysyy tottelevaisena ja menettää kykynsä kokea tunteita spontaanisti. • O D Sitä jota Jumala rakastaa hän kurittaa: Lapselle vanhemmat ja erityisesti isä toimivat Jumalan edustajina. vanhemmilla on itsestään selvä oikeus kuritukseen. Mutta voiko pieni lapsi Milleriä lainaten 'koskaan tulla ajatelleeksi, että tarve jyrinään ja salamointiin nousee kasvattajan sielun syvyydestä ja että sillä ei ole mitään tekemistä hänen oman lapsensielunsa kanssa? Vertaus Jumalaan antaa tunteen kaikkivaltiudesta: aivan kuten aidon uskovaisen ei tule kysellä Jumalan motiiveja (ensimmäinen Mooseksen kirja) aivan samoin lapsen on mukauduttava aikuisen tahtoon perusteluja kysymättä." (s. 66) Isä saa siis valtansa Jumalalta (ja omalta isältään), opettaja tapaa lapsessa jo otollisen maaperän tottelevaisuudelle ja poliittisen johtajan tarvitsee vain enää korjata se. mikä on jo kylvetty. Millerin lainauksien tarkoituksena "(...) on ollut kuvata asennoitumista, joka enemmän tai vähemmän avoimesti tulee esiin ei ainoastaan fasismissa vaan monissa eri ideologioissa. Heikon lapsen halveksiminen ja vainoaminen samoin kuin kaiken elävän, luovan ja emotionaalisen tukahduttaminen lapsessa ja omassa itsessä on päässyt tunkeutumaan niin monille meidän elämämme alueille että me tuskin enää huomaamme sitä." 5 Mustan pedagogiikan avulla kasvatettu moraali ja velvollisuudentunto voidaan nähdä proteeseina, joihin tukeutuminen tulee välttämättömäksi silloin kun jotain ratkaisevaa puuttuu. Mitä täydellisempää tunteiden tukahduttaminen lapsuudessa on ollut, sitä suurempi varasto tarvitaan älyllisiä aseita ja moraalisia proteeseja. koska moraali ja velvollisuudentunto eivät ole mitään voimanlähteitä, ne eivät muodosta hedelmällistä maaperää aidolle inhimilliselle kiintymykselle. "Proteeseissa ei virtaa veri. niitä voi ostaa, ja ne voivat palvella eri isäntiä. Se mikä eilen oli hyvää voi tänään hallituksen tai puolueen päätöksellä muuttuakin pahaksi ja turmeltuneeksi ja päinvastoin' Millerin mukaan kuitenkaan ihminen, jolla on elävät tunteet, ei voi olla muuta kuin oma itsensä. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta ellei hän halua kadottaa itseään." Jos lapsen annetaan olla ja elää sellaisena kun hän on aidosti, niin aikuiselle ihmiselle, lapsen vanhemmalle tämä merkitsee tuskallista kysymystä...' eikö se merkit se että hänen omat uhrauksensa ja itsekieltäymyksensä ehkä olisikaan olleet tarpeellisia? Olisiko mahdollista että lapsi voi elää ja menestyä ilman että hänet pakotettaisiin tottelemaan, ilman vuosisatojen ajan välttämättömänä pidettyä taistelua itsekkyyttä ja itsepäisyyttä vastaan? Tällaisia ajatuksia eivät aikuiset voi sallia it selleen. sillä silloinhan he joutuisivat hirvittävään hätään ja kadottaisivat pohjan jalkojensa alta. sen perityn ideologisen perustan, jossa kaiken elävän ja tuntevan tukahduttaminen ja manipulointi edustavat korkeimpia arvoja, • • • Johtajapäätöksenä Miller esittää että kasvattajat tarvitsevat pedagogiikkaa, eivät lapset. Hänen pedagogiikan vastainen asenteensa ei suuntaudu mitään tietynlaista kasvatusta vastaan vaan yleensä kaikenlaista kasvatusta, myös antiautoritaarista, kasvatusta vastaan. Kyse ei ole kuitekaan paluusta rousseaulaiseen optimistiseen näkemykseen ihmisen luonnosta". Hän ei tarkoita että lasten tulisi saada kasvaa täysin villeinä ja vapaina. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee lähimpien ihmisten kunnioitusta, tunteiden sallimista, tarpeidensa ja murheidensa huomioonottamista, vanhempiensa aitoutta. vanhempia, joiden oma vapaus — eivätkä mit kään pedagogiset näkökohdat — asettaa lapselle luonnolliset rajat. Lapsellahan ei ole muuta mahdollisuutta kuin luonnostaan kunnioittaa vanhempiaan, ensimmäisinä ikä vuosinaan lapsi on niin kiinteästi vanhemmistaan riippuvainen. Jos aikuiset ymmärtäisivät tämän "luonnolli sen kunnioituksen", eivät he yrittäisi niin kiireesti juurruttaa lapsiinsa aikuisen kunnioittamista, tottelevai suutta ja kuuliaisuutta. Annukka Laajo Lähde: Alice Miller, Alussa oli kasvatus. WSOY 1985.
« J " ' " 1 " * • • Moderni ja postmoderni lapsuus? I Lehti kertoo että Alice Miller on Suomessa, kertomassa meillä vastikään ilmestyneestä kirjastaan "Alussa oli kasvatus". -Miksi Alice Millerin kirjat ovat niin suosittuja? Pari vuotta sitten häneltä ilmestyi kirja "Lahjakkaan lapsen tragedia". Siinä hän koskettavalla tavalla osoitti miten narsismi, tämä aikamme sairaus syntyy kun äiti tyydyttää lapsen avulla omia narsistisia tarpeitaan. Lapsen "todellisen itseyden" on annettava kasvaa rauhassa, oli Millerin sanoma, Samalla asialla hän on myös uudessa kirjassaan. Mutta nyt hänen sormensa ei osoita vain äitiä vaan koko kasvatusinstituutiota ja erityisesti sen valtiasta, miestä ja isää. Tarkoituksenani ei oikeastaan ole arvioida itse kirjaa vaan kysyä, miksi Millerin syytökset koskettavat. Epäilemättä myös uudesta kirjasta tulee menestys. Se sisältää sata sivua lainauksia vanhoista autoritaarisista kasvatusoppaista ja kaksisataa sivua kuvauksia erään narkomaanitytön, Adolf Hitlerin sekä erään lastenmurhaajan lapsuudesta. Kaikki tämä jotta lukija havahtuisi oivaltamaan, että hänen oman lapsuutensa ja näiden hyvin väkivaltaisten lapsuuksien välillä onkin ehkä vain aste-ero; että kaikki kasvatus lapsen ohjaamisesta ruumiilliseen kuritukseen on lapsen "todellisen persoonallisuuden" tukahduttamista; että kasvatus tuottaa vain uusia kasvattajia. Miksi ihmiset haluavat tällaisen — Freudin viettiteoriasta puhdistetun, kohutilaisen — kirjallisen psykoanalyysin potilaiksi ja lohduttautua näin ajatuksella, että kaikki onkin hyvin kunhan muistaa kuunnella lasta, ymmärtää häntä ja myöntää hänen tunteensa, ja asettaa hänelle "luonnolliset" rajat? Miksi antipedagogiikka on muotia? Miksi Steiner-, Montessorija Frene-kouluihin on tungosta? Tai toisella kulttuurisella tasolla, mihin perustuu kirjamarkkinoille jatkuvasti virtaavien oikea-elämisen-oppaiden taattu menekki, silkasta mystiikasta puhumattakaan? Varmaankin tämä kaikki kertoo yleisestä neuvottomuudesta lasten suhteen. Niin ikään se kertoo luultavasti myös siitä että ihmisten, lasten ja aikuisten, elämässä on tapahtumassa rajuja muutoksia, joita on vaikea hahmottaa. Ja luultavasti se eräällä tasolla kertoo myös siitä, että aikuiset eivät tiedä mitä lapsille itse asiassa on tapahtumassa, että he eivät tunne lasten elämismaailmaa. Jos Millerin uuden kirjan asettaa niiden keskustelujen perspektiiviin, joita on käyty lapsuuden historiasta ja sen tulevaisuudesta, voi ehkä kysyä seuraavasti: — Onko tämä kirja oikeansuuntainen vaatimus nykymuotoisen lapsuuden lopettamiseksi? Vai onko se naiivi reaktio nykymuotoisen lapsuuden loppumiseen? II Klassisessa teoksessaan lapsuuden historiasta Philippe Aries on kuvannut modernin lapsuuden muotoutumista ennen kaikkea koulutuksen ja perheen kehityksen kautta. Ariesin piirtämää' kuvaa on terävöittänyt Neil Postman kuulemma pian suomeksi ilmestyvässä kirjassaan "The Disappearance of Childhood". Postman painottaa kirjapainotaidon merkitystä modernin lapsuuden synnyssä. Hän osoittaa miten painettu sana loi kokonaan uudenlaisen symbolimaailman, joka edellytti uudenlaista ajattelutapaa ja korkeampaa tietoisuutta, sellaista jota ei voitu enää välittömästi edellyttää lapsilta. Samoihin aikoihin kun Luther esimerkiksi oivalsi miten painettu Sana mahdollistaa uskonnon harjoittamisen itse kansan kielellä, alkoivat toden teolla kehittyä uudet tieteelliset ajatustavat sekä kirjallinen julkisuus, jotka muun ohella johtivat ainakin eräissä piireissä aikuisten ja lasten maailman uudenlaiseen erottumiseen. Postmania yleisemmin voisi varmasti osoittaa, miten painetun sanan merkitys ei ollut keskeinen ainoastaan modernien tieteellisten ajatusmuotojen synnyssä; 1700-luvun puolivälin jälkeen kehkeytyneen modernin maailmankuvan, sen historiantietoisuuden ja edistysuskon, sille ominaisen liikkeen ja odotuksen synty liittyy paitsi teolliseen vallankumoukseen myös muutoksiin kirjallisessa julkisuudessa. Niin ikään voisi kehitettä ajatusta siitä, miten lapsuuden ja aikuisuuden erottuminen ja lapsen kehittyminen aikuiseksi on tavallaan tätä samaa prosessia yksilön elämänhistorian tasolla. Koulut joka tapauksessa yleistyivät, eikä lapsiin enää suhtauduttu pieninä vaan kasvatettavina aikuisina. Aikakauden ajattelijat kirjoittivat kasvatuksesta. Locke esimerkiksi edustaa varhaisen porvariston optimismia tyypillisimmillään. Hänelle lapsi on tabula rasa, vielä kirjoittamaton kirja, ja lisäksi hän korostaa välttämättömyyttä istuttaa lapseen häpeäntunne. Ristiriitaisemman ja kriittisemmän suhtautumisen moderniin maailmaan tuo esille Rousseau. Hänelle lapsen persoona on jotakin itsessään arvokasta, jota sivilisaatio sitä paitsi ei vielä ole pilannut. Miten lapsuuden ja luonnontilan suhde Rousseaulla tarkkaan ottaen tulkitaankin, joka tapauksessa lapsuus on hänelle eräs sivilisaatiokritiikin lähtökohta ja pedagogisten instituutioiden ulkopuolinen kasvatus eräs mahdollinen tie ulos modernin maailman aporioista. Lapsuuden historiaa tutkineiden asenne moderniin lapsuuteen on tavallisesti kriittinen. Aries antaa apäsuorasti ymmärtää, että lapsilla meni paremmin ennen kuin heidät varsinaisesti keksittiin. Myös toinen tunne lapsuuden historioitsija, Lloyd de Mause, vastustaa lapsuuden modernia pedagogisoimista ja tässä mielessä yhteiskunnallistumista, joskin hyvin eri tavoin. De Mause on keskittynyt tutkimaan vanhempien ja aikuisten keskinäisiä suhteita eri aikakausina, ja hän katsoo että nämä suhteet ovat kehittyneet koko ajan parempaan suuntaan, antiikin tavasta tappaa kelvottomat lapset monien vaiheiden kautta pedagogiikkaan. Mutta hänkin katsoo, että modernia pedagogiikkaan seuraa vielä korkeampi vaihe, joka on lasten ymmärtäminen ja tukeminen. Lapsuuden kontrolloimisen ja pedagogisoimisen vastaisuudessa Ariesin ja de Mausen käsitykset yhtyvät, ja samaan joukkoon on liittynyt myös Miller. Selvästi hänen ajatustapansa on lähempänä de Mausea, sillä tämän tavoin hän perustaa johtopäätöksensä vanhempien ja lasten välisten suhteiden tarkasteluun. Yhteistä heille kaikille on lapsuuden taloudellisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ehtojen sivuuttaminen. Kun Aries tavallaan kaipailee takaisin keskiaikaan, ts. vaatii modernin lapsuuden ghettojen avaamista yhteiskuntaan, puhuvat de Mause ja Miller siitä että aikuisten on lopetettava lasten kasvattaminen ja otettava heidät paremmin huomioon. De Mausesta ja Milleristä on sanottava, että he tietoisesti sulkevat silmänsä lapsuuden yhteiskunnallisilta ehdoilta; eikä Arieskaan itse asiassa pyri näkemään, mitä lapsuuden ghettojen avaaminen yhteiskuntaan nykyään merkitsee. III Postmanin varsinainen teesi on se mihin kirjaan nimikin viittaa — lapsuuden katoaminen. Lapsuus erillisenä elämänvaiheena ja elämismaailmana on häviämässä, ja aivan kuten hän perustelee modernin lapsuuden synnyn tiedonvälityksessä tapahtuneista muutoksista, hän perustelee myös sen katoamisen. Postmanin — joka on mediaekologian professori, ja amerikkalainen — mukaan kirjallinen kulttuuri on korvautumassa kuvallisella viestinnällä, ja tämä johtaa hänen mukaansa sekä perinteisen lapsuuden että perinteisen aikuisuuden asteittaiseen häviämiseen. Tämä johtuu kuvallisen viestinnän, ennen muuta televisioja videokulttuurin luonteesta: se ei edellytä eikä se myöskään kehitä mitään erityisiä kykyjä. Tässä Postman siis näyttäisi olevan eri kannalla kuin Steinbock. Lapset osaavat katsoa televisiota siinä kuin aikuiset, ja he myös katsovat lähestulkoon samoja ohjelmia. Postman päättelee, että aivan kuten keskiaikana, aikuisilta katoaa jälleen mahdollisuus erottautua lasten maailmasta. Postmanin varsin vaikuttavat esimerkit lapsuuden tosiasiallisesta katoamisesta käsittelevät enimmäkseen lapsista muodostuvaa kuvaa amerikkalaisissa televisiosarjoissa ja mainoksissa. Hänen mukaansa lapset ovat niistä joko kadonneet tai esiintyvät niissä pikkuaikuisina. Mutta Postman viittaa myös lastenvaateteollisuuteen. lasten perinteisten leikkien katoamiseen kaduilta. . . . . • • : ' " • . ' • " . , leikin katoamiseen yhä nuorempana aloitettavasta kirjaurheilijan urasta, lasten rikollisuuden yleistymiseen ja sen uusiin muotoihin, lasten seksuaaliseen käyttäytymiseen ja alkoholinkäyttöön. Postmanin piirtämä kuva on erittäin mielenkiintoinen, mutta on luultavaa että se ensinnäkin painottaa liikaa tiedotusvälineiden merkitystä sivuuttaen muut tekijät, ja että se myös liian yksipuolisesti korostaa lapsuuden katoamiseen viittaavia kehityspiirteitä. Kumpikin seikka selittyy ainakin osittain siitä, että Postman tarkastelee amerikkalaista yhteiskuntaa. On selvää että koulua edeltävä lapsuus on muuttunut rajusti. Mutta paitsi televisio ja videot, perinteiseen suojatumpaan lapsuuteen ovat tunkeutuneet myös esimerkiksi päivähoitojärjestelmät ja muut sosiaalivaltion lonkerot, jotka säätelevät jo perheiden emotionaalisia rakenteitakin, niin että pohja vanhempien, ehkä varsinkin isän perinteiseltä auktoriteettiasemalta on paljolti pudonnut ja kasvatuksellinen vastuu siirtymässä muualle. Ehkä juuri tämä tausta auttaa paremmin ymmärtämään sitä, miksi niin monet ihmiset ovat kiinnostuneet esimerkiksi Millerin terapiasta. Mutta varsinkin koulu on muuttunut, niin kuin lukemattomissa sitä koskevissa keskusteluissa väitetään. Yhä enemmän koulu lienee lapselle sitä mitä työpaikka aikuiselle. Työskentely on kurinalaista, kontrolloitua kiireistä, tehostuvaa ja rakentuu kilpailulle. Työstettävä ja omaksuttava tiedollinen materiaali on lapselle enimmäkseen henkilökohtaisesti yhtä ulkoista kuin on aikuisille työ. Niinpä koululainen ei juuri halua askarrella sen parissa vapaa-aikanaan. Koululaisenkin maailma on jakautunut välttämättömyyden ja vapauden valtakuntiin. Hänellä on vapaaajan suhteen samantapaisia odotuksia ja tarpeita kuin aikuisilla, ja niin kuin Postman osoittaa, hän myös ' käyttää vapaa-aikansa yhä enemmän samalla tavoin kuin vanahempansa. Jos hän kokee työnsä ylivoimaisen raskaaksi, hän reagoi siihen niin kuin aikuinen: poissaoloilla sekä samantapaisilla psyykkisillä ja so maattisilla oireilla. Tätä taustaa vasten kiinnostus antipedagogiikkaan on ymmärrettävää. Sitä paitsi raja koulua vielä käymättömien ja koululaisten väliltä näyttää olevan katoamassa ennen kaikkea uuden elektroniikan vaikutuksesta. Lasten leikit välineellistyvät, esineellistyvät, ja kietoutuvat kulttuuriteolllisuuteen. Ne eivät ehkä katoa, niin kuin postman väitttää, mutta ne ovat yhtä vähemmän ikään kuin aikuisten maailmaa ja yhä enemmän sitä samaa kuin aikiuisten maailma. Mitä muuta elektronisilla peleillä ja kotiitietokoneilla pelaaminen on kuin välitöntä valmistauttumista tietokoneajan työelämään? Elämme ehkä jonkinlaista modernin maailman, sille omiinaisten tietoisuuksien, illuusioiden ja odotusten katoaimisen aikaa. Postman viittaa siihen miten ne perinteiset aidat jotk<a sivilisaation prosessissa (Elias) ovat erottaneet lastfen ja aikuisten maailman ovat katoamassa: häpeäntunne, tavat, kohteliaisuudet, erot kielenkäytössä, ylipäätään se salaisuuden verho johon aikuisten maailma ja säeksuaalisuus ovat lasten kannalta perinteisesti kietoultuneet. Perinteisesti tietämättömien lasten tilalle astuvat lapsset, joilla on vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymylksiin — vaikkei vielä kysymyksiä. Pahimmassa tapauksessa lasten perinteisen uteliaisuuden korvaa kyynisy/ys ja jopa vihamielisyys. Ehkä juuri tämä tekee meiillä hiljattain ilmestyneestä Bettelheimin satujen merkitystä lapsille käsittelevästä kirjasta niin vanhahtavan tunttuisen? Toinen puoli tätä sivilisaation purkamisen prosessia i on aikuisten muuttuminen isoiksi lapsiksi; perheenisä jjoka viettää vapaa-aikaansa elektroniikan parissa ei ehkiä eroa lapsestaan juuri muuten kuin sikäli, että hänelliä on enemmän rahaa ja tätä kautta valtaa nuorempaansa. Markku Koski kirjoitti tästä uuslapsuudesta äskettäini seuraavasti: "Englantilaisen tyylintutkijan Peter Yorrkin mukaan olemme eläneet B a b y t i m e ä eli "sielun • anoreksiaa" jo aimo tovin. Mitäpä muutakaan ovat ne Ikaikki ännie hallit, mikkihiiripaidat, ET:t, michael jack^sonit, muppett-shovvt, kauhuja scifi-leffat, jotka ovatt vallanneet populaarikulttuurin lähes kokonaan. Ja eikcö uusia asejärjestelmiään innostuneena esittelevä Reaigan tuo jotenkin mieleen Markiin-sähköjunalla leiklkivän 1950-luvun isän?" ! Postman puolestaan väittää että kirjallisen kulttuurin (korvautuminen kuvallisella, ensi sijaisesti s i l m ä n vareaan rakentuvalla viestinnällä merkitsee perinteisesti • • • : aikuisuuteen liitettyjen valmiuksien vähittäistä rapautumista. Kyky hallita itsensä ja pidättyä tarpeiden välittömästä tyydyttämisestä, kyky ajatella loogisesti ja käsitteellisesti, kiinnostus yhteiskunnallisten prosessien arvioimiseen ja arvottamiseen, jopa historiantaju ja tulevaisuuteen kohdistuva kiinnostus, kaikki nämä modernille tietoisuudelle perustavat piirteet ovat hänen mukaansa häviämässä. Tilalle tulee pikkuaikuinen tai iso lapsi, joka varsinaisesti ei jäsennä todellisuutta, väittäminä ja perusteluina, vaan hahmottaa sen lähiaisteillaan. välittöminä vaikutelmina ja kuvina. Postman luonnehtii uutta mediatodellisuutta mielenkiintoisesti televisiouutisten kautta: mitä erilaisimpia asioita esitetään nopeassa tahdissa peräkkäin ilman yhteyttä toisiinsa, niin että muodostuu todellisuus josta on vaikea muodostaa käsitettä tai sanoa, mitä se oikeastaan merkitsee. Postmanin huomioita voisi varmasti terävöittää esimerkiksi Adornon analyyseillä kulttuuriteollisuudesta. Itse asiassa tämä kaikki tulee lähelle ilmiökokonaisuutta johon tavataan viitata käsitteellä postmoderni. Se on jotakin modernin, valistuksen, jopa sivilisaation jälkeistä. Olennaisen ja epäolennaisen välisen eron ka toaminen, kriittisen arvioinnin mittapuiden kiinnekohtien katoaminen, nykyhetken irtautuminen menneen ja tulevan jatkumista, ajan korvautuminen tilalla jne. ovat teemoja jotka toistuvat postmodernia koskevissa keskusteluissa. Ehkä juuri lapsuus on hyvä näkökulma arvioida esimerkiksi Jean Baudrillardin analyysiä postmodernista yhteiskunnasta. Hän on luonnehtinut sitä rivoksi kommunikaation ekstaasiksi, kaiken läpinäkyvyydeksi ja samanaikaiseksi esilläoloksi, kaikkien rajojen häviämiseksi. Luultavasti edellä sanotusta muodostuu liian yksipuolinen ja pessimistinen kuvaus lapsuudesta. Luultavasti moderni tai postmoderni maailma on paitsi aiheuttanut lapsille menetyksiä myös avannut heille uusia mahdollisuuksia. Se on tutkimuksen asia. — Mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseeni joka tapauksessa kuuluu: Millerin kirja on pikemminkin naiivi reaktio nykymuotoisen lapsuuden loppumisen. Jussi Kotkavirta Satuja aikuisille Tallukka astelee Husican kahvioon ja tilaa kahvin ja pullan. Pullukka jo odottelee tuolin laidalla lusikka kupissa. "Mä oon juonut liikaa kahvia taas kerra", sanoo Pullukka ja Tallukka istuu toisen tuolin toiselle laidalle ja panee lusikan kuppiin. Tallukka ja Pullukka sopivat tapaamisesta jo aamulla ennen kuin kumpikin lähti pyöriensä kanssa eri teille. Tallukka kohti Kattilanniemeä ja Pullukka ensin päin punaista ja sitten kohti Delinariumia. Tallukka oli petannut ja Pullukka pannut jääkaapin sulamaan. Pyllykkä kävelee kahvijonoon: Pullukka katsoo Tallukan ohitse ilmeettömästi. mutta niin ettei se jää Tallukalta huomaamatta. Tallukka ja Pullukka istuvat punaisilla muovituoleilla vinosti toisiaan vastapäätä ja pitelevät kiinni tuopeistaan. He katsovat samaan suuntaan, mutta niin että toisen hahmo juuri näkyy syrjäsilmällä. Pullukka nojautuu silloin tällöin Tallukan puoleen ja osoittaa hänelle jotain soittajiin tai edessä istuviin ihmisiin liittyvää seikkaa. Tallukka ehkä nyökkää. Ilta kuluu. Pois on lähdettävä ennen jonoa naulakolla. Tallukka törmää Ruoka-Pölkkäsellä Pyllykkään juuri perunalastuja suolakeksihyllyjen välissä. He tulevat kassalle peräkkäin ja astuvat ulos yhtäaikaa — juuri kun Pullukka pyöräilee ohitse matkalla markettiin ostamaan tuoretta kukkamultaa. Pullukka kääntyy Tallukan puoleen ja haukottelee syvään. Hän on pannut kirjansa kiinni ja kääntää lamppua hieman sivuun, niin ettei valo lankea hänen puolelleen vuodetta. Tallukan katse pysähtyy kymmeneksi minuutiksi tuijottamaan konekirjoitettua riviä kirjan sivulla. Hän sammuttaa lampun. Pullukka huokaa tyytyväisenä, kohta unessa. Tallukka ja Pullukka pyöräilevät rinnakkain pyörätiellä. Tutuille moikataan ja hymyillään. "Kuka tuo oli?" Vastaus hukkuu tuuleen*. Liikennevaloissa kysymys toistetaan ja vastauksen epäselvä mumina raivostuttaa. Tallukka ottaa jääkaapista piimäpurkin ja kysyy kummissaan: "Mitä ihmettä — emmehän me kumpikaan juo piimää?" Pullukka miettii, viitsisikö kertoa haluavansa stepin alkeiskurssille. Moiselle. Tai lähtisikö edes. Tallukka ja Pullukka ovat iltakävelyllä. Televisiosta olisi tullut elokuva, mutta Pullukka halusi raitista ilmaa oltuaan koko päivän sisällä. Ilma on syksyinen ja puhaltelee saderoiskeita. Ihmisiä kävelee yksin tai yhdessä ohitse ja vastaan. Jotkut yksinäiset ovat unohtaneet sateenvarjonsakin kotiin ja nostavat kauluksia pystyyn pimeyttä ja sadetta vastaan. Tallukka ja Pullukka katsovat heitä myötätuntoisesti. Pullukka puristaa Tallukan käsivartta ja kukertaa: "Hyi kun minua pelottaisi kävellä täällä yksin kun kohta tulee sekin paikka jossa ei ole katuvaloja. Ja ne alikulkukäytävät!" Tallukka hymähtää. Mutta toisaalta: kyllä hänenkin piti ennen Torttupohjassa katsoa sängyn alle ennen nukkumaanmenoa. Joskus ihan piti nousta toisen kerran ylös, panna valot ja katsoa uudestaan. • Kumman laimea tämän syksyn ruska. Tallukka ajaa läpi kampuksen eikä edes muista kiinnittää huomiotaan siihen. Pyllykän hän kyllä huomaa,kun tämä kävelee vastaan vaaleansinisissä vakosamettifarkuissa ja otsatukka silmillä. Tallukan sydän heittää voltin samalla kun pyörä nuljahtaa pikkukiven päältä ja täräyttää hänen katseensa sivuun juuri kun Pyllykkä oli kohtaamassa sen. Ei Pyllykkä sillä tavalla ole huomiota herättävän kaunis. Sattui vain niin, että kun Tallukka kaksi vuotta sitten haki Lumpeenkukassa Pyllykkää tanssimaan, tämä ei lähtenyt. Viereisestä pöydästä Pullukka sen sijaan lähti. Soite Veijola
8 Silmäys lapsuuden kuvastimeen Psykoanalyyttisten teorioiden mukaan lapsuuden draama on täynnä synkeitä haluja, mustasukkaisuutta, ahdistusta, tukahdutettuja toiveita ja yksinäisiä kysymyksiä. Narsismi ja lojaalisuus vanhempia kohtaan ovat edesauttaneet myytinluomista viattomasta ja puhtaasta lapsuudesta, kadotetusta paratiisista. Runoilijat ovat kiteyttäneet tämän yksilöhistoriallisesti ratkaisevan kehitysdraaman säkeeseen: Haluan tulevaisuuden, haluan lapsuuteni takaisin. Irlantilainen runoilija Dylan Thomas asetti sanansa paradoksaaliselta kuulostavaan ilmiasuun: 'Traagisempaa kuin onneton lapsuus, on liian onnellinen lapsuus." Koko runoilijan traaginen loppuelämä oli tämän mieli kuvan etääntymistä ja tuhoutumista, mielija muistikuvien syvenemistä omaan autistiseen kadotettuun paratiisiinsa. Kysymys oli lopultakin elämisen intensiteetistä. elämyksien voimakkuudesta, ei niinkään paratiisista sinänsä. Moni säe ja kuva on kertonut "kotiin paluun" kaipuusta ja ennenkaikkea sen mahdottomuudesta. Lapsuuden musta-valkoisessa kuvastimessa elävät muistija mielikuvat intensiivistä elämää, hämäryyden kokonaisvaltaisuudessa asustaa totuudellisuuden aineksia. Pentti Saarikoski kirjoitti täsmälliset, kokemuksen muotoa, ydintä ja avaruutta leikkaavat säkeet: "Matkalla kaiken aikaa/ja kaikki kesken./ Tietääkseni en syntyessäni ollut yksin. "Ihminen rakentaa identiteettiään kuolemaansa asti. vasta silloin se on valmis. Lapsuuden kokemuksissa kiteytyy moni läpi elämän kulkeva peruselämys; tihentyneen tunteen muistikuva. visio kadotetusta ajasta. Elämyksellisiä takautumia Chaplin, jonka elokuvissa dickensiläinen pohjavire on mitä ilmeisin, ei koskaan voinut unohtaa lapsuutensa nälkää ja syviä henkisiä kärsimyksiä. Isän poissaolo ja kuolema alkoholismiin, äidin uusiutuva mielisairaus. jättivät syvät jäljet Chaplinin elämänkäsitykseen ja hänen elokuviinsa. Chaplin koki psykoanalyytikko Alice Millerin määritelmää käyttääksemme "lahjakkaan lap sen tragedian": hänen oli elätettävä perhettään lapsina,,'telijana — käytännössä hän toimi vanhempana vanhemmilleen. Kulkurihahmossa Chaplin loi projektion. joka vastasi hänen turvattomia lapsuudenkoke muksiaan. Sekä Andre Bazfn että Francois Truffaut ovat näh neet Chaplinin kulkurihahmon analogisena autistisen lapsen elämysmaailmaan ja tämän puolustusmekanismeihin. Bazfn kirjoittaa, ettei kulkuri ole antisosiaalinen vaan asosiaalinen ihminen. Hän haluaisi löytää symbolisen järjestyksen, tasapainoisen suhteen Kulttuurin Lakiin. mutta hänen henkilökohtaiset kokemukset puhuvat syvän pettymyksen kieltä. Bruno Bettelheim kirjoittaa autistisesta lapsesta kirjassa The Empty Fortress: "Autistinen lapsi pelkää vähemmän esineitä ja reagoi ehkä jotenkin niiden suhteen. koska hänen olemassaoloaan tuntuvat uhkaavan ihmiset, eivät esineet. Kuitenkaan hän ei käytä esineitä siihen tarkoitukseen, johon ne on alunperin suunniteltu." Bazin jatkaa ajatusta kulkurihahmon-olemusta tarkasti kiteyttäen: "Minusta näyttää, etteivät esineet suostu palvelemaan Chaplinin kulkuria muutoin kuin ulkopuolella sen tarkoituksen, jonka yhteiskunta on niille suunnitellut. Hienoin esimerkki tästä siirtymästä on kuuluisa sämpyiätanssi, jossa tästä esineen kanssa vallitsevasta yhteisymmärryksestä syntyy kuin itsestään hieno koreografia." Omaelämäkerrassaan Chaplin on ilmaissut lapsuuskokemustensa syvän merkityksellisyyden luomistyölleen. Voimme itse asiassa ymmärtää hänen perusmääritelmänsä — elämä on lähikuvassa tragedia, kaukokuvassa komedia — juuri hänen kipeitä lapsuusmuistojaan vasten: "Muistan noilta ajoilta erään tapahtuman. Kadun päässä oli teurastamo, ja meidän talomme ohi kuljetettiin sinne lampaita teurastettavaksi. Kerran yksi niistä pääsi karkuun ja juoksenteli pitkin katua katselijain nauraessa. Toiset yrittivät saada sitä kiinni ja toiset kaatuivat siinä mylläkässä. Minä nauroin sen toikkaroinnille. ja sen hätä oli minusta vain hassunkurista. Mutta kun se lopulta saatiin kiinni ja vietiin teurastamoon, tragedian todellisuus valkeni minulle, ja minä juoksin itkien äidin luokse ja huusin: "Ne tappavat sen. Ne tappavat sen!" Sen päivän koominen takaa-ajo ja sitä seuraava alaston totuus vainosivat minua kauan aikaa; enkä liene väärässä, kun oletan, että se loi pohjan tuleville filmeilleni — traagisen ja koomisen välillä on aina läheinen yhteys." Chaplin oli tuolloin viisivuotias. Samankaltaisia turvattomuuteen liittyviä elämyksiä Chaplinin muistelmateokseen sisältyy hyvin paljon. Näiden peruselämysten äärellä ymmärrämme sen. mitä Truffaut tarkoitti sanoessaan, että ohjaaja tekee yhtä ja samaa elokuvaa. Chaplinin elokuvien synty on psykoanalyyttisessa kirjallisuudessa nähty suhteessa hänen pirstoutuvaan ja traagisen-hellään äitisuhteeseen. Kulkuri-hahmon syvä kodin-kaipuu oli ikuista paluuta menneisyydessä rik koutuneeseen asetelmaan, kadotetun ja menetetyn lapsuuden rekonstruktiota. Tästä rakkauden tarpeen ja yksinäisyyden kokemuksen syvyydestä johtuu, että Chaplinin luoman kulkurihahmon universaalisuus pitää otteessaan lapsia ja aikuisia katsojapolvesta toiseen. Tämä katsomiskokemuksen regressio palauttaa mieliin omia lapsuuselämyksiä, muistista kadonneita peruselämyksiä. Valikoiva muisti Cahiers du Cineman haastattelussa 1970 Michel Foucault vaati elokuvantekijöiltä poispyyhittyjen muistojen kuvaamista. Se saattaisi olla koko elokuvailmaisun kannalta vallankumouksellinen asia. Inhimillisen muistin valikoivuus toimii vallitsevan järjestelmän ja historiankirjoituksen legitimoimisen välikappaleena: "Ihmisille ei näytetä millaisia he olivat vaan se. mitä heidän halutaan muistavan siitä millaisia he olivat." Tämä muistamisen valikoivuus, sentimentaalinen tapa käsitellä menneisyyden ristiriitoja ja pettymyksiä, on ihmiseen syvään juurtunut piirre, jolle kristillis-humanistinen ihmiskäsitys antaa oman ideologisen oikeutuksensa. Foucaultin muistin kritiikki pureekin näitä ennakolta määriteltyjä ja viitoitettuja muistamisstrategioita vastaan. Luis Bunuelin Meksikon slummien katupoikia illuusiottoman täsmällisesti kuvaava Los Olvidados on elokuvahistorian suuria poikkeuksia. Hyvän ja Pahan naamioiden riisumisessa Bunuelin kliininen näkemys "toivottomuudesta" ja olemassaolontaistelun väkivallasta tunkeutuu kristilJis-humanististen fraasien tuolle puolen. Siinä menetetyn ja tuhotun lapsuuden teema saavuttaa inhimillisen julmuuden ja pahuuden alkuperän. jossa olosuhteiden yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus sitoutuu yksilöiden haluun kostaa vääryys vääryydellä. Tässä tarkkanäköisyydessä ollaan kaukana "köyhyyden romantiikasta", sentimentaalisesta kärjistyksestä tehdä puutteesta hyve. Mutta onko lopultakaan Focaultin väitteessä niin paljon perää kuin ensisilmäyksellä näyttää? Meillä on taide, jotta emme kuolisi todellisuudesta, kirjoitti Nietzsche. Kun vapaudumme illuusioista, kehitämme uusia tilalle. On monta visiota lapsuuden kokemuksien syvistä merkityksistä, piilotajuisen kääntymisestä kuvaksi ja sanaksi. Ja kaikki merkityksellisiä, jos henkilökohtainen projekti on onnistunut. Hannu Viaarala Sirpaleita, seksiä • • • • • • • • ja seipäitä Erämaa. Sankka sumu. Vääpeli houkuttelee vihollista kauemmas... Kävin Keskussairaalassa hyvästelemässä yhdet munasarjat. Illalla Hille valitti kaljatuopin takaa yksinäi syyttään. Sonja 0:maista miehiin ripustautumistaan. Kiireessä vein sille yhden kirjoituksen, jossa sanoudun irti miesmaailman holhouksesta. Helppoa on sanoa. Kun kävelin uudelleen pöydän ohi. Hilleä piiritti uusi uros ja ne luki sitä juttua yhdessä ääneen. Paska juttu Huono kirjoitus, vei urho sanat Hiilen suusta. "Tänne päin. Hoi. täällä ollaan. Tappakaa. Ihminen on eläin. Antaa tulla. Eläintä pahempi. Se täytyy tappaa. Tappakaa. Tulkaa esiin. Tähdätkää perkeleet. Ei ole nainen. Antaa tulla. Tapetaan kaikki. Morsiamet ja äidit. Tapatetaan. Se olen minä. Ihminen on eläin. Antaa tulla." Vastakulttuurilehti kirjoittaa Amerikan rappiosta. Helppohan se on kirjoittaa ja hampurilaiset on hyviä. "New York oli ensimmäinen shokki. Ei lähes mitään vapautusliikettä enää. vaikkakin siellä sattui olemaan mielenosoitus Penthouse lehden seksismiä ja rasismia vastaan. Tilanne oli katastrofaalinen. Vapautusliikkeen tila masentaa minut. Missä on naisten raivo?" Naisten Raivo oh iltalehden kannessa Kadulla nee taas nainen kolmen perättäin syntyneen lapsensa kanssa ja huutaa niille. Estää niiltä kaiken maailman tutustumisen mahdollisuuden. Ainakin kioskimatkalla. "Älä tee sitä. Älä nyt vain jätä sormiasi sen oven väliin " Tilanne on katastrofaalinen. Alistettu nainen, joka parhaassa tapauksessa ottaa vapaaehtoisesti turpaan v i silloin kun miehen tunne elämä tai koskenkorva läik kyy yli. purkaa turhautumisensa lapsiin. Naikku vetää betonipeittoa ylemmäs korvilleen. Eristäytyy. Koppiu tuu. Privatisoituu. Elää miestä ruokkien ja lapsiaan ku rittaen. "Ei sitä käsittänyt. Isän tappoi karhu. Ei karhu paha ole. vaikka isän tappoi. Poika on huono. Minä olen. Ei sitä käsittänyt. Nyt ei enää auta. Tapatin tytöt. Nyt on sota. Ei se mitään auta. että nyt on sota. Ei siinä selittelyt auta. Isän tappoi karhu. Poika vie naiset sotaan. Äidit kaataa luoti. Ei tule äitejä. Ei siinä selittelyt auta." Privatisoituminen murtuu. Pakosta. Kun ihmiset ai kavat kasvaa puiksi, kokonaisiksi. Koko Naisiksi ja Ko ko Miehiksi, vaihtavat meikkejä keskenään eivätkä mieti. miksi nainen hyväilee miehen nännejä, vaan opettele vat tuntemaan naisen-miehen. mies-naisen nänneineen päivineen, niin varmaan sitten Taivas aukenee. Pang! Patriarkaatti on yhtä lujassa kuin polkupyörä kala keitossa. Kun kalat alkavat villeinä uida uusiin suuntiin nappaa polkupyörä fiksut rattaaseensa. USA:ssa "pai riarkaattia vastaan ei enää taistella. Ihmiset yrittävät rakentaa itselleen pienen saaren, suvaitsevan, erillisen ja utopistisen." Uskovaiset ja uusmoralistit tarttuvat ryhmysauvoihinsa Porno kovenee, kun miehet eivät enää päiväsai kaan pysty tuntemaan ylemmyyttä, machoilemaan ta sa arvoistuneiden (?) naisten kustannuksella. Nyt tart tee ruoskia ja hirttää, panna suukapuloita suuhun. Sek si tarvitsee kovemmat efektit yhteiskunnassa, jossa yleinen turtuminen, ihmisen perusolemisesta vieraantu nut elämä kantaa lisäveroaan. Näin USA:ssa. miten meillä. Isä. poika ja Mac Donald's. "Läheltä kuuluu varovainen sorsauroksen kutsuhuuto. Rita ja Maria tulevat Vääpeli, koskeeko. Me puhdistetaan ja sidotaan." Tytöt. Tyttökullat. Ihmisellä on oikeus toisiin ihmisiin. Onhan? Kikka Rytkönen s i t a a t i t Vasiljev Ja ilta oli rauhaisa. dramatisoinut Pirkko Kurikka
Sänkyleikit Isä halaa vielä tyynyä, käärii unen rippeitä vielä peittoihinsaMahdotonta ymmärtää pienen tytön lintumaista virkeyttä ]a livertelyä aamuisin. Hän toivoo vain että pieni ei heräisi niin aikaisin. Ei ennen aamupuuroa ja vaimon luennoille lähtöä, ei ennen kuin isästä ovat unet haihtuneet. Hän haluaa keinotella itsensä mahdollisimman turtana mahdollisimman pitkälle aamuun. Huolimatta siitä kuinka iloista ja hauskaa aamua tyttö haluaisi viettää hänen kanssaan, huolimatta kiehnäävistä, halaavista ja kikattavista sänky leikeistä; huolimatta loruista, höpötyksistä ja kaikista naurunaiheista. Isä haluaa vain nukkua turtaa untaan. Isä makaa vielä kaukana unen kosteassa aluskasvillisuudessa. lahoavien heinien.sammalen ja oman siemenensä tuoksussa. Silloin raikas lehti pyyhkäisee hänen silmien yli. Pienen käsivarsi heilahtaa oksana kasvoille, lehden kokoinen viileä käsi jää hetkeksi poskelle, pyyhkäisee sitten hipaisten yli kasvojen. Isä on vielä unessa, pieni on vielä unessa, mutta ensimmäinen merkki on annettu. Lapsen pää nousee, nuokahtelee kuin kukan nuppu. Ja aamu syntyy lapsen suussa itkuna. "AääÖ.-ääää". Se poraa onkaloa pehmoiseen uneen. Kun ääni lakkaa unen rehevä maasto kasvaa pian umpeen. Pieni on ryöminyt sängyn yli ja tepsutellut hätäisesti ulos makuuhuoneesta. "Äiti...äiti" etäinen ääni tuli kaivertamaan unta. Pieni palaa vuoteeseen inisten ja huolissaan "äiti on lähtenyt luennolle". Ja nyt vasta hän käy todella isän kimppuun, sekoittaen unen heinikkoa, kaivertaen sitä kimein vaatimuksin, tyrkkien sitä terävällä kirjan kulmalla. "Luetaan... luetaan". Isä o n vielä kaukana. Isä o n laskeutunut maata vasten, unen kasvillisuus on lakastunut hänen päälleen j a sitonut hänet m a a h a n . H ä n o n juurtunut maahan k u i n h e i n i k k o o n unohtunut nukke, j o k a löytyy vasta tulevana keväänä ja o n revittävä maatuvan heinän otteesta. Pieni o n asettanut j o toiveensa isän kasvoille, kirjan kova pinta kiiltää otsalla. H ä n raksii unen siteitä käsi varsistaan ja yrittää katsella silmiin takertuneiden hei nien läpi. Nyt aloitetaan. T y t t ö pujahtaa ilahtuneena peiton alle. isä o n suostunut. Isä o n maaperä j o h o n pieni voi sovittautua, jota vasten v o i painaa korvansa ja kuun nella k e r t o m u s t a . T a r i n a k e r t o o yksinhuoltajaperheen elättipossusta. Pienet varpaat käpristelevät isän reittä vasten, jalat liikahtelevat. K e r t o m u s o n ikuinen; se ker t o o k u i n k a elättipossu m u u t t a a k a u p u n k i i n , se kertoo k u i n k a Babar oppii p u k e u t u m a a n , se kertoo k u i n k a m u u m i p e i k k o lopettaa talviunensa. Tällaista tarinaa pieni haluaa kuulla painaessaan korvansa isänmaata vasten: kertomusta k u i n k a hahm o t t o m a t . pyöreäpäiset. epämääräiset olennot kohtaavat aikuisten m a a i l m a n . Pelottavan m a a i l m a n , j o k a on kiehtova m a a n ääntä kuunnellessa. Ja isän hengitys tuudittaa pientä päätä, kertomus keinuu a j a t t o m a n a . M u t t a isä ei lue kuin hetken, hylkää pienen ja palaa turtaan uneensa. T y t t ö jää yksin kirjojensa ihmeelliseen maailmaan. H ä n katselee kuvat vielä moneen kertaan, tavoittelee tarinaa m u t t a se hajoaa aina se hajoaa ja hän j ä ä y k s i n . Elättipossu seisoo yksin erämaajärven rannalla k o t o a karanneena, sen hän näkee ja sen kuinka äitinorsu o n a m m u t t u ja Babar juoksee viidakon halki, ja sen k u i n k a hattivatit vaanivat eksynyttä m u u m i p e i k k o a . "Pelottaa". Pieni tulee isän viereen, m u t t a isä ei kuule eikä h u o m a a . Pieni paneutuu kainaloon ja käsi kaulalla jää siihen. Isä on palannut r u o h o n alle, m a a n mykkyyteen. Kunnes m ä ä k y v ä lammas tulee kalvamaan r u o h o n h ä n e n yltään j a marisemaan, "leikitään ilä.... leikitään ilä ... leikitään ilä." Peitot ympärillään, pystyyn n o u s e m a t t a isä kierähtää t y y n y n j a peiton kanssa lattialle. "Leikitään sairaalaa, minussa o n k u u m e t t a " . Eikä isän tarvitse tehdä m u u t a , ympärille rakennetaan sairaala. H ä n vajoaa nar koosiinsa ja t o u h u k k a a n sairaanhoitajan h ö p ö t y s vaipuu etäälle. Tuolia työnnetään, tarvikkeita kuljetetaan. Liinoja levitellään: asetellaan otsalle, vatsalle, jaloille ja käsille: liinoja käännetään, oiotaan ja vaihdellaan. Syntyy vesivirtoja ja isä siirtyy maalta veteen. U n e n juuret huuhtoutuvat pois. hänestä tulee veden hioma kivi: hän o n aivan siloinen, pyjamahousut lepattavat kevyesti hänen yllään. Peitot o n poistettu, liinat on poistettu, t y t t ö o n asettunut h o i t a m a a n isää. Tuulenkevyesti. pieninä pihlajan lehtinä kädet silittelevät i h o n pintaa, vatsaa ja rintaa. Sormet nyppivät herkkää rinnan nipukkaa. "Pienenä minä join maitoa ilän tilutta". Ehkä se oli niin. ehkä isä oli imettänyt; virta kuljettaa kuvia ja hän o n niistä onnellinen. ehkä hänellä oli rinnat. Virta vie kuvat ennen kuin hän ehtii tarkistamaan niitä. Isän unet ovat irronneet ja ajelehtineet pois. viileä vesi virtaa hänen ylitseen. T y t t ö kurkistaa pyjamahou sujen sisään. Siellä o n väljää. Siellä o n rennon velttoa. Vesivirrat huojuttavat leviä. " H o i t a j a hoitaa ilän k i k k e liä." Edessä o n kivi. iso. j ä r k ä h t ä m ä t ö n , syvällä pohjassa lepäävä kivi. "Ei sitä tarvitse hoitaa, se on ihan terve." Vesivirta pyyhkii kiven pintaa. Mitä siinä pinnassa on? H a u e n varjo välähtää. "Hoitaja antaa maitoa kikke Iille..' V i r t a huojuttaa varjoa kivessä. "Ei sitä j a n o t a " . Pientä kiinnostaa j o m u u t asiat, hän petaa j o p i k k u nukelle vuodetta isän tohveliin. Äänet etääntyvät, isä vetää peiton ylleen. V i r t a ympärillä hiljenee lähes suv a n n o k s i . m u t t a housut lepattavat, hauki o n y h ä siellä. Eviään heilutellen, väreillen hauki pysyttelee paikoillaan virrassa. K u n isä seuraavan kerran avaa silmänsä, hänen peittonsa lainehtii auringossa; o n n e n aalto pyyhkäisee hänen ylitseen. K a i k k i nuket ovat tullet hänen luokseen, hänet o n koristeltu, häneen o n ripustettu isyyden arvomerkit. Kaksosnuket n u k k u v a t pienten nenäliino jen alla hänen kainalossaan, tyynyllä hänen korvansa juuressa o n k o l m e pientä Peukaloista j a k a i k k i m u u t nuket ovat asettuneet peittojen p o i m u i h i n . M u t t a pientä tyttöä ei näy missään, ei ennenkuin hän virnistellen k u r k k i i oven takaa. Isän h y m y loistaa ja t y t t ö juosta teputtaa pitkässä pyjamassaan, heittäytyy kädet ojossa isän päälle, ja ennenkuin isä on ehtinyt h a l a a m a a n , t y t t ö o n poinkaissut uuteen j u o k s u u n , tulee ja heittäytyy isän päälle. T ä m ä hetki j a t k u u ikuisesti: vesi virtaa isän yli ja t y t t ö heittäytyy yhä uudestaan ja uudestaan. Ja k u n pieni väsyy, he jäävät m a k a a m a a n , tutki m a a n sormin toistensa kasvoja. N y t isä o n herännyt. hän nousee p y s t y y n . T y t t ö o n pieni, hänen maailmansa ulottuu isän reiden korkeudelle ja isä humisee korkealla kuin p u u . Risto Niemi-Pyyttäri Seksuaalivalistusta 13 vuotias Petri kulki isossa tavaratalossa katsellen ympärillensä v ä l i n p i t ä m ä t t ö m ä n näköisenä. T a v a r a t a lon polttava keskus, j o n n e Petri ennen pitkää siirtyisi. oli ilman muuta lehtihylly. Y l i t t ä e n olla mahdollisim m a n h u o m a a m a t o n p o i k a aikansa kierreltyään o t t i rat kaisevan askeleen — sydän p o m p o t t a e n hän k u m a r t u i alahyllylle ja otti sieltä ihan oikean pornolehden. T a a s kerran unelmien satumaailma täytti sekä hänen mieli kuvitusrikkaan mielensä että sepaluksessa sijaitsevan tyhjiön. K ä m m e n e t hikoillen Petri selasi lehteä lähinnä vain kuvia katsellen. Polttava halu koskettaa noita u h keitä naisia ahdisti häntä. Keskiaukeamalla lojuva upea blondi tuijotti Petriä silmiin ikään kuin houkutellen hän tä m u k a a n leikkimään. Se k a t s o o minua. Petri ajatteli. se tietää että m i n ä näen ja kuitenkin se hymyilee... 9 Y h t ä k k i ä Petristä tuntui, että kassoilla istuvat myy jät tuijottivat häntä. Saatana, ei sitä tiedä vaikka tuntisi vat äitini. M i k s i näitä ei voida sijoittaa j o n n e k i n nurk kaan. että sais rauhassa katsella? Hi täältä kuitenkaan kehtaa ostaa. Petri poistui kaupasta, hyppäsi pyöränsä selkään ja ajoi m a t k a h u o l l o n kioskille. J o n k i n aikaa rohkeutta ke rättyään hän meni tiskille ja sanoi mahdollisimman ma taialla äänellä: "Uusin Kalle" Kioskin täti katsoi vähän kieroon, mutta antoi kuitenkin lehden Taas oli tiedossa kiehtova m a t k a seksin kiihottavaan fantasiamaail maan. Pelkkä tietoisuus siitä, että tuliterä lehti oli nyt hänen hallussaan aikaansai lähes sietämättömän fyysi sen jännitystilan, j o n k a vallasta hän ei voisi irrottautua ennen ensimmäistä laukeamista. O l i Petrillä kotonakin lehtiä, mutta jotenkin ne menettivät ajan myötä le hoaan — kyllähän niitäkin katseli, mutta k o k o n a a n uusi lehti jyräsi sentään aivan eri tasolla. Pöljettuaan täristen kotiin Petri sulkeutui vessaan "paskalle" asettaen lehden lattialle jalkojensa juureen Jumalauta m i t k ä tissit... — T u l e nyt Petri s y ö m ä ä n , huusi äiti keittiöstä, mi tä sinä siellä vessassa luuhaat? — J o o o h . m ä o o n tulossa. Petri vastasi puhisten yrittäen kuulostaa mahdollisimman luonnolliselta. Siivottuaan huolellisesti jälkensä Petri vei lehden huoneeseensa ja meni s y ö m ä ä n . Pöydässä äiti vielä ihmetteli että mikä siellä vessassa o n niin mukavaa. Petri jupisi jotain ripulista eikä jatkanut keskustelua. Syönnin jälkeen hän meni kamariinsa sulkien oven pe iässään. T ä n n e o n sitten pääsy kielletty! V a r m u u d e n vuoksi hän vielä pönkäsi oven tuolilla Nyt oli hyvä hetki lukea lehti kunnolla, k u n k u k a a n ei ollut häiritsemässä. Sai olla vaan ja ihmetellä. O n k o h a n n u o k a i k k i jutut tosia? V a i k k a ei kai sillä niin väliä, o n ne kuitenkin hyviä. Parhaita olivat ne. joissa nuori poi ka pääsi naimaan jotain k u u m a a n a m u tätiä... Lehti -ä lukiessaan hän tiesi a n i k k a a v a n s a illalla uudestaan Se tuntui j o t e n k i n hyvältä j o nyt. Seuraavana päivänä Petiin loikoillessa sängyllään äiti astui huoneeseen synkän näköisenä. Petri ihmetteli hiukan kun äiti ei puhunut mitään, vaan kurkottautui suoraan k o m e r o n ylähyllylle Samassa p o i k a säpsähti ja" rajusi tilanteen Inhottava m ö y k k v asettui hänen rii) Idansa tuoden mukanaan v o i m a t t o m a n avuttomuuden tunteen — eikä mitään ollut enää tehtävissä Mitä näinä ovat. sano minulle mitä nämä Ovat? äiti sanoi nuhjaantunutta lehtinippua osoittaen ääni it kitisestä raivosta vavisten. Pöljä ä m m ä . ne on pornolehtiä. Petri ajatteli eikä sanonut mitään V o i vittu, se " " tonkinut m u n kothe roa Katkera pettymys valtasi hänen mielensä T ä t ä k ö se o n k i n ? N ä i i ä k ö sinä aina luet valvoes -asi kaiket yöt? Petri kiemurteli vaivautuneena tietämättä mitä -a noa Nyt se alkaa j o kuulostaa hysteeriseltä Puhu nyt j o t a k i n O n k o sinusta mukava katsella alastomia naisia, sitäkö se on? Tällaisia... inhottavia.. saastaa... Minkälainen otus sinusta oikein on tullut, rni iiun poikani ja noin kieroutunut., paha.. — N o k a t t o o h a n ne m u u t k i n , ei kai se nyt Päässä surisi ia ahdistus alkoi tuntua sietämättömältä Eikö se viilsi j o lopettaa? V a i m u u t . noin vinoutunutta ei toista ole! Ja niin kuin minä olen yrittänyt sinua kasvattaa, yrittänyt näyt tää että kyllä yksinhuoltajan lapsikin voi pärjätä ja me nestyä... niin sinä. sinä menet ja tuhoat kaiken .. Mistä nämä on ostettu? No. mä oon lain,muut kavereilla ja, ostanut kioskiltakin. Nyt tuntui vähän helpommalta. Petri oli tottunut paineeseen, sillä tilanne ei ollut ensimmäinen laatuaan Ostanut kioskilta? Miten sinä kehtaat tehdä j o tain sellaista? K e r r o n k o minä m u m m u l l e mihin hän. n antamansa rahat menevät? Näytetään nämä lehdet niin tietää! , Ä l ä ! Petri vavahti, sillä hän todella piti m u m m o s taan eikä olisi halunnut loukata tätä. — Voisit sinä Petri j o s k u s ajatella m i n u a k i n , miltä minusta tuntuu... Ei se ole aina niin helppoa... Ä i d i n suupielet vavahtelivat, ilku alkoi purkautua. T i l a n n e oli JO raukenemaan päin. — Nyt menet saunalle ja poltat ne... äläkä ikinä enää... hän sopersi itkunsekaisella äänellä ja poistui huoneesta Petri jäi m a k a a m a a n sängylle k a t t o o n tuijottaen V i t u n a k k a . täysi kusipää. Hän muisti joskus unessa puristelleensa äitinsä rintoja. Silloin oli naurattanut, m u t t a nyt se ei tuntunut k o v i n k a a n hauskalta. Petri nousi ylös. otti lehdet ja meni saunalle. H ä n selasi ne kertaalleen läpi. repi sitten pieneksi silpuksi ja heitti pesään. T y l s ä ilme kasvoillaan Petri tuijotti roi huavaa paperisilppua, kunnes hänen katseensa osui lialavaan pilluun. Se näytti oikeastaan aika hassulta. Pertti Pälli
10 Leningradin kohtaamisesta Vaalimaan hiekassa lukee "rauha" monella kielellä. Rajavyöhykkeellä on pysähtyminen kielletty 47 kilometrin matkan Viipuriin saakka. Kivissä ja kylteissä varoitetaan metsään menosta. Sitten edellisen bussimatkan vuoden 1980 elokuussa, jälkeen kehitysohjelma on vihdoin ehtinyt Karjalan neuvostotasavaltaan saakka. Tienvarren talot, Viipurin linna ja sitä ympäröivä vesi ovat siistiytyneet. Kannaksen kolhoosit ovat vauraita eikä lauluissa turhaan ylistetä Karjalan kauneutta. Entisessä Suurmerijoen kylässä seisoo Elovenan mylly paikallaan ja Kyyrölän savenvalantaperinne on kuulua Suomen puolella. Mannerheimin puolustuslinja kulkee niillä main. Suurvallasta muistuttavat entiset kuuman linjan tarkistuspisteet. punaoviset bunkkerit, joissa ennen satelliittiaikakautta istui sotilas vahtimassa puhelinta, jotta lännen ohjuksiin ehdittäisiin vastata. Kovan tason kommunikaatiota. Ortodoksiselle alueelle tyypilliset talot ovat usein sinisiä. Uskonnollisista syistä avautuu kolme ikkunaa tielle päin. Koivut kasvavat yhden tanakamman varren sijasta viittä, kuutta ohutta tikkua. Metsät ovat yhä sodan säpälöimiä. "Siipikarjalassa". Kivennavan tienoilla asi ennen Olavi Paavolainen. läheisestä Raivolasta tunnetaan (rysäpöksyjen lisäksi) mm. Edith Södergran. Pyhän kolminaisuuden naisyhdistyksen nunnat vähenivät sodan kestäessä hiljalleen. Viimeiset 30 sotanunnaa siirtyivät Lintulan luostariin. Suomenlahden pitkillä hiekkarannoilla saa shampanjapullon korkki kyytiä. Kronstadtin linnoitus häämöttää merellä ja kolme teinipoikaa kyselee purukumia. shampoota ja Coca-Colaa. Opas kieltää hakemasta bussista puolikasta pepsipulloa. Ehkä ystävyyden osoittamiselle löytyy parempiakin tapoja. Terijoen jälkeen tulee ruostejoen nimellä aina kulkeva rajajoki. Liikaa rautaa rajalle. Leningrad koittaa. Nevalle ja yhdelle sen yhdestätoista sillasta avautuva näköala kultaa kirkkojen kupoleja ilta-auringossa. Vastarannalla, Sotilallislääketieteellisen akatemian pihassa marssivat matruusit paraatiharjoituksia. Torvisoittokunta katkaisee musiikin, kun valkolakkinen rivistö on marssinut ohi. Kuorma-auton lavalta jaetaan käskyjä. Seitsemän maissa television kanavilta tulee urheilua, shakkia ja poliittisia puheita. Yöllä iskee ensimmäinen ripuli. Litteä kuu roikkuu Nevan yllä — etkä sinä ole. x x x Hotellin alakerran entisessä köysibaarissa (?) löytävät toisensa suomalaiset eri sukupuolta olevat humalaiset. Vodkabitter maksaa kympin. Russkij Balsamia ei ole täällä alimmassa pimentolassa. Ukrainasta kotoisin oleva Natalia tulee pöytään ja varastaa koko shown, vaikka tarkoitus oli ilmeisesti viedä Suomen pojan rahat. Pöydässä istuvat liikemiehet ovat hintatie toisia eivätkä lankea Stalinin maan naiseen. Onko parempi kuolla AIDS:iin Pariisissa kuin Leningradissa? Natalia kimittää osaavansa kuutta kieltä. Baarissa on vähän asiakkaita. "Minä halua matkaoppaaksi. Kaikki sano, pitää osa suomen kieli. Minä ei saada työtä. Minä nukku ulkomaalisten miesten kanssa. Kaikki sanoa, minä paha nainen. Minä laiska nainen. Minä syfilis. Meidän iso temperatuuri. Kuolee..." Liikemiesten tulkki selvittää vihdoin kimityksen alkujuuret: Moskovan festivaalien aikaan AIDS on saapunut Neuvostoliittoon. Leningrad hehkuu historiaa. Ruiskumaalaustyöt ovat käynnissä pitkin kaupunkia. Kostea ilma syövyttää maalin mopeasti. Nevan halkoma, saarille noussut kaupunki. Kronstadtista kaupungin liepeille rakennetaan suurta patoa joka pysäyttää kaupunkia uhkaavat tulvat. Talojen julkisivuja ja kantavia seiniä lukuunottamatta talot saavat uudet sisukset. Sodan jälkeen taloja ei rakennettu uusiksi, vaan ne entisöitiin. Arkkitehtuuri humalluttaa. Viipurissa kului yksi filmirulla pelkkiin vanhoihin pyöreälinjaisiin autoihin. Kuorma-auton kopissa kulkee kevyesti kuusi ihmistä. Pushkinin puistossa kirjailijan taivaalle kohoava patsaan käsi on piirtänyt valkean suihkukonejuovan. Nuoret neuvostoturistit tuovat jalustalle kukkia. Kulkukissa liittyy seuraani. Kazanin katedraalin punkkarit eivät näyttäydy päiväsaikaan, mutta yöllä kaukaasialaisesta ravintolasta palatessa kirkon pihassa on porukkaa. Metron portaissa suunta-aisti joutuu koetukselle ja vastaan liukuvista ihmisistä saisi halvan lyhytelokuvan. Lapsi nukkuu seisaallaan äidin rintaa vasten. Rakastavaiset. Sotilaat. Nuoret jouksevat alas niinkuin nuoret jouksevat. Turistioppaissa pitäisi selvittää valokuvauksen logiikkaa. Se nyt pitäisi tietää, ettei sotilaita saa kuvata, vaikka he itse olisivat aluksi innoissaan. Mutta miksi "ei ole hauskaa" kuvata tavaratalon tiskillä " vapaapäivä" kyltin kupeessa nukkuvaa kissaa? Lapsistaan neuvostokansalaiset ovat niin ylpeitä, että heitä saa kuviin mielellään. Merikaupungin katukuvassa kulkevat vastaan punaposkiset matruusit. Hartain ilmein vie yksikin vaaleanpunaisia ruusuja mielitietylleen. Leningrad on romanttinen kaupunki. Lenin askeltaa aukiolla valkoinen lokki päässään. Kuolkoon Morrison. Kaurismäki ja Saku Kuosmanen missä lystäävät. Minä tahdon kuolla Leningradissa. Kikka Rytkönen Kultalammen kuoleman odotus. Nuori mies kirjoittaa vanhoista ihmisistä Amerikan Yhdysvalloissa. Elämän kannalta vanhuus ei ole ongelma. ongelma siitä tulee yhteiskunnassa, jossa vanhuudella ei ole käyttöä. Ernest Thompson käyttää vanhuutta teemana. Hän antaa myös töitä vanhoille ihmisille, jotka voivat näytellä hänen kirjoittamansa repliikit. Itse Ernest Thompson on työtötön näyttelijä ja työteliäs kirjailija. Kultalampea on Broadwaytulkintojen jälkeen luonnehdittu muun muassa . "hymniksi vanhuudelle". En ole vakuuttunut voiko tekstiä sinänsä pitää vanhuuden ylistyslauluna — se siitä tulee tai on tulematta jonkilaisen metatason kautta vanhojen esittäjiensä myötä. Huoneteatterin "vanhukset" uskaltavat ajoittain laittaa itsensä alttiiksi koskettaen vilpittömyydellään "nuortakin", yhteis kunnallisesti tarpeellisen ikäluo kan edustajaa. Näytelmä kokonaisuutena kuitenkin etenee tasaisen ontuvaa köpöttelytahtia ympäri lampea, johon ainoan rytinillisiisli virkistävän ja mel kein tappavan hauskan sivuharppauksen tekee poikamiesposteljooni Erkki Arrakallio. Kuivahkon tasainen tahti syntyy osittain läpi näytelmän jatkuvasta arkipäiväisestä yleis touhuilusta, johon näyttelijöiden täytyy jostain kumman syystä käyttää huomattava määrä energiaa. Näyttämötouhu on kuin muuri, joka erottaa katsojan teatteritapahtuman ulkopuo lelle: kiusaantuneena täytyy yrittää olla huomaamaton. Näinhän teatterissa usein käy — Huoneteatterin pieni, intiimi tila on korostamassa sitä absurdi teettia, jossa katsoja tuntee luissaan konkreettisen tilan ja fiktiivisen tilan ristiriidan. Teatteritaiteelle keskeistä mediumia, tilaa käytetään tässä toteutuksessa vain tarkkaan ra jatun kolmiulotteisen kuvan tasolla. jonka sisälle rakennetaan ikään kuin itseisarvoista teatteriidylliä naturalistisine kuikkaja sadetehos teineen. Tässä tyylilajissa on harrasta janäyttelijöiden kannettavaksi jätetty valtava taakka, jonka alle kaikkien onneksi eivät kuiten kaan kaikki näyttelijät läkähdy. Hillityn, koskettavan ja pikkutarkan työn tekee Markku Han nula vanhan parin puoliskona. Hän on löytänyt ilmaisussaan komiikan ja tragiikan hiuksenhienon leikkauspisteen: kokonaisen ihmisen. Normanin kohtalo on kaiketi jo tekstin tasolla motivoiduin. hänen kokemansa tarpeettomuuden, toimettomuuden ongelma ei ole vain vanhan ihmisen problematiikkaan liittyvä. Ehkä se on ollut kirjailijankin omakohtaisesti kokema. Se. että vanha patriaatti on menettä nyt tehtävänsä ja roolinsa perheessä tuodaan esille vastavoiman kautta, vaimon ylettömällä työntouhulla. Se tekee kuitenkin Anna-Kaisa Ritan Ethelistä ajoittain pinnallisen. Lopun hiljainen hetki ei tahdo riittää Ethelin toisen puolen, väsyneen vanhan naisen ilmaisemiseen. Rita joutuu kannattelemaan tarinan etenemistä roolin sa. ihmiskuvansa kustannukset la; josta kyseenalainen kiitos osoitettakoon myös ohjaajalle. Näytelmän sivutragediana jää käsittämättömäksi tyttären (Hellevi Labbart-Gruner) ja isän välinen kamppailu, jolle ainoastaan tekstin tasolla annetaan motiiveja: vaikea lapsuus, pojan korvikkeena kasvaminen. Mitään ei kuitenkaan tapahdu eri tyisesti. tytär ilmestyy ja tuskas telee yleisesti. Katsoja jää vain arvailemaan psykologisia koukeroita. Tarinan tasolla annetaan viitteitä kehityksestä ja muutoksesta tyttären ja vanhempien välillä, näyt tämötoteutuksessa sille ei luoda edellytyksiä. Kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika sekä katsojalle, että näytte Iijoille. Varsinkin kun kohtauk set rytmilliseltä kaareltaan ovat toistensa kopioita: pitkä hidas kehittely kohti aavistuksen omaista loppuhuipennusta. Pientä rytmihäiriötä kaivattaisiin sydämentykytysten aikaansaa miseksi. Vanha pari ja iloinen posteljooni kuitenkin jaksavat uskoa itseensä alusta loppuun — siksi jaksaa katsojakin. Sirkku Peltola Jyväskylän Huoneteatterin ensi-ilta 28. 9. 85. Kultalampi, kirj. Ernest Thompson, ohj. Kari Paju. rooleissa: Markku Hannula. Anna-Kaisa Rita. Erkki Arrakallio. Hellevi Labbart-Gruner. Ismo Niininen, Kimmo Paju. OPISKELIJAPASTORI ARVI TUOMI "Opiskelijoiden ja nuorten messu (eht.) joka torstai klo 20.15 Kaupunginkirkossa".
11 Apua apua apua: Kissa syö rapua Nyt kun nuorisovuosi. jolloin neekerilapset näkevät nälkää. niin rock jermut eivät suinkaan jääneet neuvottomiksi vaan päättivät yhdistää huvin, hyö dvn ja satelliittitekniikan. Tulok sena oli MAAILMANLAAJUINEN konsertti, josta nuoriso nautti ja rahat kerättiin avustus tileille. Rahaa kertyi niin perke leesti. kaikki yhdessä riensiväl tiskeille seteliä näyttämään, niin pankeissa kuin levykaupoissa. Joillekin tilaisuuden esiintyjille näyttäytyminen satelliitin väli tyksellä maailman nuorisolle muodostui kohtalokkaaksi, hei dän oman yhtyeensä omat ääni levyt myivät pitkästä aikaa taas enemmän. Pari kaveria intoutui vat vielä varta vasten levyttä määri esittämänsä biisin, ja se neitiin tiskille setelin kera ja k a u p p a HOVI. I d i I d i -vUUIjr '' mennä Sveitsiin. Asia ei siis uie kaan yhtä yksinkertainen kuin päältä katsoen näyttää. Kerro taan nyt vielä, että Etelä-Am kassa puhkesi todellinen "auta nälkäistä neekeriä" kuume. mutta vain abroad. Sillälailla. nimim, kampanja joka kylään Eläköön Yhteistyö ja Talkoohenki Viimeinkin se on tapahtu nut. maailman suuret tähdet ruhtvvät vhdessä muuttamaan maailmaa ja parantamaan heik kojen asiaa. Jo siitä, että monet heistä ovat jopa tunnustaneet käyttävänsä huumeita, ja silti pystyvät tällaiseen, voi päätellä. että maailmallamme on vielä toi voa. Voiko enää kuvitella mi tään hienompaa kuin. että tämä kehitys jatkuisi ja suunnattaisiin aina kulloinkin apua eniten tar vitseville. Pää on avattu ja nyt on kaikkien vain entistä eneni män suunnattava kiinnostuk sensa ja voimavaransa nälkää näkevien ja muiden onnetto mien auttamiseen. Meillä on jo takana menestyksekäs kampan ja. kaikki onnistui ja tämä voi daan uusia. Tarvitaan vain hv vää tahtoa toisten auttamiseen sekä antamisen aitoa iloa ja asiat muuttuvat, eikä kenenkään tarvitse tuntea omantun non tuskia ostaessaan leivän päällistä vaikka se ylittäisikin sosiaalija terveysministeriön ohjeet minimienergian tarpees ta. Olemme tehneet osuutem me. kiitos kaikille mukanaolleille. nimim. Yhdessä ain. käymme aina käsikkäin Ketä autetaan Vieläkin jatkuva levymyynti nälkäänäkevien ia siihen kuole vien hyväksi on kyllä toiminut. mutta se on kuitenkin taas osoittanut varsinkin nuorisommp sinisilnii englantilaisten aloittama kam panja sai nuorison hullaantu maan meillä Suomessakin. Aja tus nälkäisten auttamisesta on kyllä kaunis ja siihen on helppo yhtyä, mutta siinä samalla kään netään katse pois oman maam me ongelmista, meilläkin kärsi tään vielä, jos ei nälkää, niin ai nakin vilua. Tällaisten henkilöi den ja ihmisryhmien auttaminen ja lyununonjddmiiii.'!! puaisi uua ensisijainen tehtävämme. Ja sit ten vielä kyseisistä esiintyjistä. monet heistä ovat olleet skan daalilehtien palstoilla sekä itse kin tunnustaneet käyttäneensä ja k ä y t t ä v ä n s ä huumeita. Mitä voidaan päätellä tällais ten henkilöiden "auttamishaluis ta".-' Eikä sitäpaitsi tarvitse meo nä edes oman maanosamme ui kopuolelle jos haluaa auttaa näl käanäkeviä ja sorronalaisia. Mo net polttavat ongelmat odotta vat ratkaisuaan eräissä "kansan demokratioissa" Näiden ihmis ten auttamista varten ei lauluja lauleta. Ilmeisesti rock kansalta on turha odottaa tasapuolisuut ta nimim, närkästynyt sivustakatsoja toim. huom. mahdollisiin pa lautekirjeisnn on liitettävä mak sukuitti. joka osoittaa lähettäjän maksaneen ison tuopin hinnan jollekin avustustilille Afrikkaan tai sinne päin. Mielellään myös arvion siitä, mikä osa tämä sum ma on vuotuisista alkoholime noista. Matemaattis-luonnontieteellisen alan oplskelijatapaaminen Jyväskylässä 1 9 . 2 . 1 . 1 9 8 5 L a u a n t a i 1 9 . 1 . 12.00 Kokoontuminen ja ruokailu Mattilanniemessä 13.00 Eri laitosten esittelyluennot 14.00 Paneelikeskustelu nuorisovuoden teemojen pohjalta — Opiskelijoiden osallistumisja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen valtakunnan tasolla. — Opiskelijoiden, yliopiston henkilökunnan ja ammattijärjestöjen välinen yhteistyö. — Opiskelun ja työelämän suhde. Paneeliin osallistuvat: — Opetusministeriöstä ylitarkastaja Esko Laulajainen. — Opettajien ammattijärjestöstä järjestöosaston osastopäällikkö Pentti Jänkälä. — Kemistiliitosta puheenjohtaja Erkki Kantolahti. — Vesija kalatalousalan ammattijärjestöstä puheenjohtaja Harri Dahlström. — Tietotekniikan liitosta toiminnanjohtaja Alpo Suoranta. — Suomen Matemaatikkoja Fyysikkoliitosta puheenjohtaja Lasse Paajanen. — Yliopiston edustaja. 16.00 Siirtyminen majoituspaikalle Kortepohjan yo-kylään. 16.00— Sauna lämpimänä halukkaille. 19.00 Illanvietto Rentukassa ja jatkot Lillukassa. S u n n u n t a i n a 2 . 1 . 08.00 Aamupala Rentukas sa 09.00— Matemaattis-luonnontieteellisen alan sählyn mestaruuskilpailut — joukkue/jäsenjärjestö Lopuksi yhteiset lähtökahvit — mahdollisten työryhmien raporttien esittely. Hiusten uusi, todellinen kauneudenhoitosarja KERAS1ASE Nutritive I l m o i t t a u t u m i n e n Mahdollisimman pian osoitteeseen: Juha Harakka T N T 9 D 803 40740 JYVÄSKYLÄ puh. 941-252211/2028 Ilmoittakaa montako teitä on tulossa ja milloin tulette. Ilmoittautumisten oltava perillä viimeistään 1 1 . 1 . 1 9 8 5 Majoitus Majoitus Kortepohjassa koululuokissa. Makuupussit mukaan. Alkoholin käyttö ja t u p a k o i n t i koulun tiloissa on ehdottomasti kielletty. O s a l l i s t u m i s m a k s u Osallistumismaksu on n. 40 mk. Sisältää: — ohjelmalehtisen. — osallistumisen lauantain ohjelmaan. — illanvieton (ja jatkot). — majoituksen — osallistumisen sählyyn. — lähtökahvit. R u o k a i l u — mahdollisuus edulliseen ruokailuun. — ruokailulippuja mahdollisuus ostaa heti saavuttuanne. I l l a n v i e t t o Ohjelmallinen illanvietto ravintöla~Rentukassa (yo'-'kyl5ssä). Kaikenlaiset ohjelmanumerot t e r v e t u l l e i t a . Sähly Omat mailat ja pallot suotavia, eivät kuitenkaan pakollisia. Fokus Uudet ja vanhat yht.polin ja sosiologian opiskelijat huomio! Vanha valta väistyy ja uudet astukoot esiin. Syyskokous to 10. 10. klo 19.30 (sählyn jälkeen) yo-talolla ja "kokoustilassa" (sos.sihteerin eteinen. I-kerros). Kaikkien läsnäolo tärkeää. myös sinun. Kansan Raamattuseuran Opiskelijat Vaasank. 12 A p. 610331 Toimisto avoinna: ti—to klo 1 3 1 6 . . Viikko-ohjelma: Ma klo 18.30 Asuntolalähetys Roninmäessä. Lähtö N Il/Asta Ti klo 13—16 Iltapäiväkahvit tstolla T i klo 18.30 Asuntolalähetys Kortepohjassa O 301/Pirjo Ke klo 18.00 Rukousta tstolla 19.30 Opetusta tstolla T o klo 20.15 Nuoriso-ja opiskelijamessu Kaupungin kirkossa Pe klo 16.00 Lentopallovuoro Ul-salissa La klo 19.00 Opiskelijailta 4 . 6 . 10. Retriitti Vesalas sa. aiheena: Johdatus? Pääluen noitsijana Daniel Nylund. Ilm. KRS (610331) tai O L (213901) T o 10. 10. klo 19.00 Christian Blique konsertoi Yliopiston juhlasalissa. La 19. 10. klo 16—19 Ryhmänvetäjäkoulutus Exploon. Heiena Rissanen ja Heikki Valtavaara. Klo 19.00 ...että maailma muuttuisi. Valtavaara Kortepoh jan kirkossa. Tervetuloa mukaan! Työntekijämme: Risto Käyh kö p. 253 696 Helena Rissanen p. 618926 ja Vesa Huhtala. KAUPPAKATU 5 PUH. 614 345 C. L Engelin esirippuluonnos Helsingin ensimmäiseen tealteriin (Helsingin kaupunginmuseo) Taide ja työ Kautta aiKojen ihmiset ovat työn lomassa virkistäytyneet taidenautintojen parissa. Ennen olivat työpäivät pitempiä ja työ usein raskaampaa. Eläkevuosien leipä kapeni tai sen sai armosta. Nykyään työtätekevän turvana on työeläke. Yhä useamman työeläkkeen varmistaa maan suurin eläkevakuutusosakeyhtiö: Eläkevakuutusosakeyhtiö ILMARINEN Eerikinkatu 41 00180 Helsinki 18 Puhelin 90-1841
Tarja Ruohoselle ja muillekin luutuneille Ikään kuin syksyn merkkinä ilmestyy Jylkkäriin toistuvasti kirjoitus, jossa vuodesta toiseen pohditaan ylioppilaskunnan olemusta ja tulevaisuutta. On varsin harmillista, että nämä toistuvat kriittiset äänenpainot eivät nouse juurikaan paskanjauha misen jalon taidon yläpuolelle. Aion kuitenkin kommentoida Ruohosen väitteitä, vaikka ne ovat mielestäni todellisuudelle täysin viereita. Mikäli Tarjaa ja muitakin vaivaa se, mihin me ylioppilaskunnan vastuulliset henkilöt rahoja käytämme. Olisi kohtuullista ja hyvin toivottavaa, että asiasta niin huolestuneet viitsisivät näh dä hivenen vaivaa, ja ottaisivat asioista selvää. Tämä vieno pyyntö johtuu siitä, että ilmoitus "en hyväksy rahankäyttökohteitä" ei kerro kirjoittajan o m i s t a t o i v o m u k s i s t a rahanakäytön suhteen mitään. Mihin pitäisi sitten rahat käyttää? Tällä hetkellä me käytämme varsin paljon rahaa opiskelijoiden asumistason ja -viihtyvyyden kehittämiseen. "Sirottelemme" rahat Kortepohjan koloihin. jotteivät opiskelijoiden takamukset jäätyisi hyisinä talviöinä. On suurta hurskastelua samaistaa ylioppilaskunta kauppaka mariin. Tämä logiikka on Ruohosen kohdalla sikäli ymmärrettävää, että hän jatkaa tietämättömyyden harrasta tietään myös tässäkin kohdin. Koneisto, mihin Tarja kirjoituksessaan viittaa, jää ainakin minulle täysin mystiseksi. Voi olla. että sosiaalivaltion krapulapäivinä ihmiset ujossa populistisuudessaan mielellään puhuvat Koneistosta. mutta sosiaalivaltion termit eivät kyllä tältä osin sovellu ylioppilaskuntaan. En tiedä, onko Ruohosen kaipaama "ilo" se asia millä me pystymme maksamaan esim. Kor tepohjan saneerauksen aiheuttamat velat. Tuntuisi jotenkin naivilta, jos me tässä vaikeassa tilanteessa hilpeästi ivaillen jättäisimme velat maksamatta. Jäsenmaksu tuntuu vaivaavan varsin monia. Lääkkeeksi esitetään ay-mallia. joka on jo käytännössä osoittanut oman turmiollisuutensa. Parasta olisi kysyä SAK:n toimitsijoilta Koneiston toimivuudesta; eiköhän se siellä ole polttavampi ongel ma? Uskallan väittää, että vapaaehtoisuuteen perustuva ylioppilaskuntamaksu olisi omiaan l i s ä ä m ä ä n opiskelijoiden sosiaalista eriarvoisuutta. Hyvätuloisten lapset käyttäisivät mm. yksityislääkäreitä. eivätkä heitä kiinnostaisi sen enempää Kortepohjan vuokraasumisen kurjuus ja autuus (?) kuin opintolainojen takaisinmaksukaan. Äänestysprosentilla ei ole nähdäkseni mitään tekemistä demokraattisuuden kanssa. Itäisessä naapurissa äänestävät lähes kaikki, mutta demokratialle vierasta touhua se tuntuu ainakin minusta olevan. Mikäli jäsenistö ei tunne mielenkiintoa tehtävien hoitoon, niin se on jokaisen ihmisen oma asia. Tosin ylioppilaskunnan valiokuntatyössä on paljon mukana opiskelijoita, jotka eivät ole käyneet äänestämässä. Toimia voi siis monella tapaa ja monessa yhteisössä. Sikäli tilanne on nurinkurinen. että Sinä Tarja voit huomennakin torpeedoida meidän tekemisemme, mutta me vain silti teemme. Me olemme luottamushenkilöitä, jotka ylioppilaskunta on valinnut, ja teemme tätä työtä pikemminkin vakaumuksen kuin rahan pohjalta. Sillä useimmat meistä luottamushenkilöistä eivät saa mitään taloudellista korvausta. Ei tämä niin herkkua ole, EYL Kokoonnumme Lutherin kir kolia. Kansakoulukatu 5. Opiskelijoiden rttupiiri tiistai Sin klo 19. Aiheena Ilmestyskir ja. vetäjänä past. E. Luomaran ta. Nuorten aikuisten rttu ja kes luisteluilta torstaisin klo 18. Käymme läpi Pietarin kirjeitä Krist opisk. järjestöjen yhtei nen viikonloppu Vesalassa 4 6. 10. Opiskelija illat lauantaisin klo 19: 12. 10. "Lähetystyön iloja ja suruja" Paavo Erelä 19. 10 "Musiikki — Jumalan ylistämistä" Kullervo Puumala. 2 5 . 2 7 . 10. EYLn valta kunnalliset syyspäivät Lohtajan Ohtakarissa. Tule mukaan! Kysele lisää Esa Luomarannalta. p. 612012. Stimulus! Ensimmäisen vuoden psyko logian opiskelija! Joko kuulasi on jumissa? Kaipaatko virkistä vää öljyä irrottamaan ruosteiset laakerit? Tilaisuus ensimmäi seen yhteiseen syyshuoltoon tiistaina 8. 10. klo 19.00 Hoki ven yläkerrassa (iso punainen talo ylämäessä). Vanhat voivat tutustua uusiin, uudet vanhoihin. uudet uusiin ja vanhat toisiin vanhoihin. Interaktiota! Leikkiä, laulua, pelejä, musiikkia. Omat öljyt mukaan! Ps. Kkaupan Väiski ei nyt pääse tulemaan (lihaseminaarissa). Dumppi ry. Toiminta pyörähti taas käyntiin! Saunailta Kortepohjas sa 8. 10. 19—21 ja fuksiaiset uusille 9. 10. klo 19 Lillukassa. samalla pidetään Dumpin syys kokous. Puulaakeihin mahtuu vielä! Lisätietoja Dumpin ilmoitustau lulla D rakennuksen 2. kerrok sessa ja Jokisen Jarilta puh. 252211/3231. Opiskeleva diabeetikko KeskiSuomen Diabetesyhdistyksen nuoret kokoontuvat joka toinen sunnuntai yhdistyksen toimitiloissa Puistokatu 15 A 3. Syyskauden kokoontumiset ovat 13.10. 27.10. 10.11. 24.11 ja 8.12. Olet tervetullut mukaan, osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Lisätietoja saat Elinalta puh. 212636. JYväskYlään JYväskYlään Tämä on KUTSU SMLOL oPiskelijataPaamiseen JYväs kYlässä. 19.-20.10.1985 sisältää: ° asiaa " hauskanPitoa kts. mukana seuraavaa ohjelmaa. Tule ihmeessä mukaan. ota YhteYttä omaan ainejärjes töösi: ( = ) + Dumppi + Radikaali + Syrinx + Ynne Tapio Särkelä tm ap 604 252211/2598 Jyväskylän opiskelevat sosialidemokraatit, JSO Vaaliym. kokous SNK:n piiritoimistolla Kauppak. 30 A to 3. 10. klo 18.00. Tule: ehdokasasettelulla on kiire. Kaikki vasemmistolaiset ja muutkin juntit kokoon Pohditaan ylioppilaskunta politiikan nykytilaa ja ylioppilaskuntavaalien ehdokasasettelua. Ilokiven takaosa torst. 10. 10. klo 18.00. Jupit nurin mutta jonkunhan se on kuitenkin tehtävä. Saneeraus, terveydenhuolto ja opinto-sosiaaliset kysymykset odottavat vastuunkantajia. Kaikista ei tähän leik kiin ole. mutta niinhän se tahtoo aina olla: luutuneet pysyköön lestissään. Aktiivista syksyä toivoo Lasse Hakala ylioppilaskunnan varapuheenjoht. Elämä ilman YTHS:ää, onko sitä. Mitä tekisivät Jyväskylän yliopiston kuutisen tuhatta klamydiaan sairastunutta opiskelijaa. jotka kutisevana laumana soluisivat Kyllön terveysasemalle vain todetakseen siellä, ettei julkisilla varoilla yläpidettävän terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetti riitä? Kaikenlaiset nimimerkit, ohitoimintaryhmät (äännetään ohariryhmät), jotka sanovat toimivansa muun muassa YTHS:n lakkauttamisen puolesta, ovat tehneet sen virheen, etteivät he ole ottaneet selvää, mitä on peilien takana. Samalla tavalla kuin ylioppilaskunta on ay-liikkeeseen verrattava opiskelijoiden katto/lattiaorganisaatio. on YTHS opiskelijoiden perhelääkärijärjestelmä. joka on perehtynyt juuri heidän ongelmiinsa ja elämäntilanteisiinsa niin, että usein asiat ymmärretään jo puolesta sanasta. Sitä paitsi, mitä tässä maassa tällä hetkellä merkitsee 144 markkaa? Itselleni esimerkiksi YHDEN päivän palkkaa (symbolisesti palkattu sosiaaliala). niukkaa iltaa ravintolassa, runsasta vastinetta YTHS:ssä. Runsasta nimenomaan siksi, että jo yhdestä röntgenkuvasta joutuisin maksamaan sen verran. Tie tyhmyristä viisaaseen ei käy pyörremyrskyn eikä mannapuuron kautta. Ehkä se käy YTHS:n kautta.sillä minä tiedän. Merja Salminen. sairas. H O R O S K O O P P I E N N U S T E synt.ajan mukaan laadittuna Hinta vain 170,— (kät. 150,—). ASTROLOGI J. GRÖNFORS PL 9, 57101 S A V O N L I N N A 10 Myymme KALUSTEET, HELLAT, JÄÄKAAPIT, KIRJAT yms. TOSI EDULLISESTI. OSTOJ A M Y Y N T I L I I K E KEIJO HURMERINTA Gummeruksenkatu 5, puh. 618565 ja 614766 JNGUAfVITADTTAUA Opiskelijat! i (D LONG Dicnor* CONTEM ENG ' mmm\ m Kauttamme myös kaikki kotimaiset ja ulkomaiset lehdet. Meiltä saatte vieraskieliset kurssikirjat oheislukemistot: Katerinov: Lingua et Vita D'ltalia 119,— Longman: Dictionary of Contemporary English 74,— Lodge: Small World 31,— Townsend: The Secret Diary of Adrian Mole 24,— Vapaa-aikaan englanninja ruotsinkielisiä sarjakuvia, valokuvauksen käsikirjoja ja pokkariuutuuksia. RTI AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA Asemakatu 4, 40100 JYVÄSKYLÄ, puh. 941-217222