• JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI Keskiviikkona 28.10.1987 N:o 12 27 vuosikerta Rauno Lahti
  • 2 Asekauppias pitää rauhan loitolla Rauhasta on taas kannettu huolta voimallisesti. YK:n aseidenriisuntaviikolla on helppo ajatella kauniin rauhanomaisia rauhallisia ajatuksia. Vielä jos muistaa katsella kolmostelevision hyvät ja pinnalliset hyvät uutiset saattaa uinahtaa rauhaisaan uneen tarvitsematta pelätä panssarivaunua takapihallaan. (Kaikkiallahan tuo autuuden kanava ei vielä tosin ole nähtävissä...) Aseet ovat perustavaa laatua oleva este rauhalle. Sota on monille yksinkertaisesti aivan liian hyvää ja tuottoisaa liiketoimintaa. Raha liikkuu tehokkaasti maailman asemarkkinoilla, vaikka viime vuosina kilpailu kuoleman markkinoilla onkin kiristynyt. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti SIPRI pitää silmällä mm. maailman asekauppaa. Kolmas maailma on yksi valtava aseiden vastaanottaja SIPRIn tilastojen mukaan. Kyseiset maat ostavat kaksi kolmannesta maailmalla myytävistä aseista. Viime vuoskymmeneltä kolmannen maailman aseostojen arvo on kaksinkertaistunut, se oli 80-luvun viitenä ensimmäisenä vuonna 114 miljardia dollaria. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto myyvät maailman aseista noin kolmanneksen kumpikin. Kehitysmaihin Neuvostoliitto vie eniten aseita (34 %), Yhdysvaltain osuus on 25 prosenttia. Viime vuosina ovat LänsiEuroopan maat Ranska, Länsi-Sksa, Englanti ja Italia huomattavasti lisänneet osuutta kolmanteen maailmaan vietävistä aseista. Varsinainen suuri sotaisa markkinarako löytyy Irakin ja Iranin sodasta, jota käytetään sumeilematta hyväksi. SIPRIn listoilta löytyy ehkä yllättäviäkin asekauppiasmaita. Molempia sotivia maita tukevat asein mm. Ruotsi, Belgia, Bulgaria, Englanti, Ranska, Hollanti, Italia, Jugoslavia, Kreikka, Puola, Portugali, Sveitsi, Espanja, Tsekkoslovakia, Unkari, LänsiSaksa, Itävalta.... Joukossa taisi olla muutama ns. rauhantahotinen ja puolueetonkin. Rauno Lahti m Olipa kerran... Sodan Uhka Muutama vuosi sitten joukko opiskelijoita valmisti rekvisiittaa rauhankulkuetta varten. Toiset tekivät paperikyyhkysiä, toiset "pommeja" pahvirullista. Kulkueessa kyyhkysten joukossa kierteli pommeineen Sodan Uhka -lohikäärme, jota Rauha juoksi karkuun itkien: "Auttakaan hyvät ihmiset, ajakaa Sodan Uhka pois, vaatikaa rauhaa!" Alvarin aukiolla, jonne. kulkue päättyi, Sodan Uhka sotekutui pommeihinsa, puraisi omaa häntäänsä ja lyyhistyi kasaan. Rauha riemuitsi ja ihmiset asettivat rauhankynttilänsä kuolleen Sodan Uhkan ympärille. Rauha eli onnellisena elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se. Joidenkin mielestä performance oli liian pelottava rauhankulkueeseen, etenkin lapsille: kauhukuvien maalaaminen voi luoda pelkoa ja toivottmuutta. He ovat sikäli oikeassa, että rauhankasvatuksen täytyy olla positiivisten asenteiden kehittämistä. "Me tarvitsemme luottamusta, tasa-arvoisuutta ja toisten kunnioittamista", kuten viime viikolla postiluukusta tipahtanut Rauha-lehdykkä sanoo. Mutta rauhankasvatus ei kuitenkaan saa olla pelkkää hymistelyä tai kliseiden toistoa. On tutkittu, etteivät lapset jaksa oikein keskittyä satuihin, joissa on vain positiivisia, hyviä ja kauniita asoita. Täytyy olla myös paha noita tai lohikäärme, jonka hyvä sitten voittaa. On opittava pelkäämään ja vihaamaankin, ja opittava voittamaan viha ja pelko. Asiallinen ja selittävä rauhankasvatus on realiteettien tajuamista (ja sodan uhka on realiteetti). Todellisuudelta ei saa ummistaa silmiään, vaan on näytettävä keinot, millä sen voi muuttaa paremmaksi. Sodan Uhka -lohikäärme ei ollut lapsien pelottelemista varten, mutta kuinka moni vanhemmista, kasvattajista, vaivautui kertomaan lapsille, että jos vain jaksatte marssia rauhan puolesta loppuun asti, Näette Sodan Uhkan lopulta menettävän voimansa. Helena Seppälä Kultainen lapsi Tämä kummallinen ja perin itsepäinen kansa, joka elää korkeasti kunnioitetun ja suuresti rakastetun presidenttinsä kömpelöiden kourien viileän suojelevassa katveessa vailla suuren maailman mustia murheita, ei ole koskaan halunnut ymmärtää kaikkeinkorkeimman kristillisen kirkon oppia yhdestä ainoasta Jumalasta, vaan on aina rakentanut itselleen kultaisia jumalia, jotka ovat nousseet keväällä kirkkauteen ja sortuneet syksyn pimeisiin öihin. Kultainen Sorsa on nyt kaadettu, lyöty pirstaleiksi ja lähetetty vieraisiin maihin, kaukaisen taivaanrannan taakse, josta hän on kerran palaava kuin myyttisten ennustusten nostattamana, kuin täydellisen demarin lihaksitulleena totuutena. Mutta hän ei palaa tänään eikä hän palaa huomenna, vaan vasta silloin hän palaa, kun me osaamme häntä vähiten odottaa, ja siihen päivään saakka tulee meidän valaa itsellemme muita kultaisia jumalia, joita me voimme kumartaa ja joille me voimme kertoa huolemme, kuten pieni poika kertoo huolensa rakastavalle isälleen ja kuten kuuliainen vaimo avaa sielunsa ymmärtävälle miehelleen. Ja me aloimme etsiä uutta kultaista jumalaa, ja mistään, mistä me häntä etsimme, me emme häntä löytäneet. Me emme löytäneet häntä valtioneuvoston hämyisistä saleista emmekä me löytäneet häntä Suomen Pankin huolella varjelluista holveista. Tuhatta ovea me kolkutimme ja tuhat 'ovea meille avattiin, ja meillä oli silmät, mutta me emme nähneet, ja meillä oli korvat, mutta me emme kuulleet. Ja me etsimme, mutta me emme löytäneet. Kultainen Lapsi löysi itse itsensä. Kultainen Lapsi löysi itse itsensä demareiden puoluetoimistosta ja havahdutti meidät huomaamaan, että hän on hän, jota me olemme etsineet. Hän on hän, joka puhuu jo puolikuisena ilman papereita ja vastaa vaikkei kysytäkään. Hän on hän, joka kertoo meille, mikä on oikein ja mikä on väärin. Hän on hän, jonka puhe on vasken helinää, kun muiden puhe on vain kärpäsen surinaa. Häntä me siis kiitämme ja häntä me kumarramme, ja hänet me nostamme korkeasti kunnioitetun ja suuresti rakastetun presidenttimme vasemmalle puolelle, kultakirstun päälle, ja sieltä hän on jakava kaikkea hyvää niille, jotka eivät sitä tarvitse ja niille, joilla sitä jo on. Into Säilä
  • 3 Totuus on Jumala Miksi asioita tutkitaan J oskus yliopistolla elämää seuratessa ja jopa eläessäkin tulee mieleen väsymys ja turhuuden tunne: liian usein tutkijat tekevät tutkimustaan vain siksi, että oma ura etenisi ja että tutkimuksen tuloksena "tuli nyt sitten sekin asia tutkituksi". Hyvin positiivisen muistutuksen siitä, miksi tutkimusta tehdään ja myös siitä, ettei ainakaan kaikkea tutkimusta tehdä ainoastaan oman uran vuoksi, tarjosi yliopiston rauhankomitean vieraana Lyhdyssä 14. 10. esitelmöinyt intialainen tohtori Suman Khlanna. Kuunnellessani Khannan hyvin elävästi pitämää esitystä pohjoismaisesta rauhanpolitiikasta gandhilaisesta näkökulmasta jouduin kuitenkin melkein huomaamattani sen tavanomaisen uneliaisuuden valtaan, jonka puitteissa esitelmissä tehdään muistiinpanoja. Näin kävi kuitenkin vain hetkeksi: kun esitelmöijä pääsi vaiheeseen, jossa hän kääntyi kuulijoiden puoleen kysyäkseen, miksi on sanottava: totuus on Jumala, eikä että Jumala on totuus, tulin äkkiä täysin valveille. Tähän ajatukseen intian itsenäisyystaistelun johtaja ja kansakunnan isä oli päätynyt monien vuosien ajattelutyönsä tuloksena. Totuus on arvo Yhtäkkiä minulle nimittäin selvisi, että tässä yksinkertaisessa määrittelykysymyksessä piilee täfjfgä totuus: jos nimittäin ajattelemme, että asia o^ ggfy e t t ä j u m a l a on totuus, voimme päätyä v ^ ? k k a p a s i i h e n h a r . haan ( j ° t a valitettavasti silloiy tällöin esiintyy), että teemme seuraavanlaisen a % a ^ u j s e n päätelmän. Hyvä on, itse Jumala on totyy^ den takana ja hän huolehtii sen toteutumisesta. Jos taas Gandhin tavoin huomaamme, että praktisen toimintamme menestyksellisyyden mittana ja ehtona on se, missä määrin totuus on meille korkein arvo (tätä Gandhi tarkoitti sanoessaan " G o d " ) , olemme oikealla tiellä, minne tiemme sitten johtaakin. Elämä itsekasvatuksena Pitkäntien on kulkenut Gandhin ajoista Intia osin yleismaailmallisen kehityksen mukana. Kun Khana aloitti esitelmänsä puhuen normien eroosiosta ja taloudellisen kasvun harhoista, tuli mieleeni, että Intiassa kävijä voi kokea hieman yleismaailmallista pienemmässä mittakaavassa tämän koko ongelman samoin kuin myös Khannan mainitseman toisen keskeisen maailmanpoliittisen kysymyksen: jakautumisen ylija alikehittyneisiin alueisiin. Totuushan onkin, että Intiassa, jossa Gandhi vaikutti, hänen ajatustensa seuraaminen ja toteuttaminen käytännössä on nykyisin yhtä laiminlyöty asia kuin missä tahansa maankolkassa. Elävänä esimerkkinä siitä, että Intiassakin vielä kuitenkin asioita vakavasti tutkitaan, ja mikä tärkeintä, niiden eteen myös toimitaan, minulla oli edessäni tohtori Khanna. Liikaa asioita teoretisoimatta hän päätyi elävän gandhilaisen ajattelun esittelynsä lopuksi Gandhin toiminnan ydinkohtiin ja samalla myös tietenkiln siihen, miksi Gandhi painotti sitä seikkaa, että totuus on Jumala. Gandhi oli nimittäin hyvin käytännöllinen mies: hänen koottuja teoksiaan, jotka sisältävät suuren osan myös hänen ilman papereita pitämiään puheita, on julkaistu kokonaista 96 osaa, mutta tärkeintä Gandhissa on se, miten hän toteutti aatteitaan. (Eläessään Gandhi itse toimitti julkaistavaksi vain kolme kirjaa. Gandhin aatteita on suomen kielellä erittäin selkeästi esitellyt Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksen lehtori Unto Tähtinen kirjassaan "Mitä Gandhi todella sanoi". Tähtisen tutkijanuran herätteenantajana on toiminut Gandhin omaelämäkerta.) Gandhin elämä toimii esimerkkinä siitä itsekasvatusprosessista, jonka seurauksena voisimme hänen mukaansa vähitellen siirtyä kohti rauhanomaisempaa yhteiskuntaa. Päättäjiä olemme me On nimittäin niin, että vaikka tietenkin on tärkeä tiedostaa asiat myös globaalisesti ja ymmärtää yhteiskunnan rakenteisiin kytkeytyvä väkivalta, kuitenkin myös rakenteet ovat syntyneet yksilöiden toiminnan tuloksena. Omassa kulloisessakin ympäristössämme ainakin osapäättäjinä olemme me itse. Jos kaiks^sa toiminnassamme pyrimme aina toimimaan seft mukaan, minkä tunnemme oikeaksi, alistumatta väkivallankohteeksi tai sen toteuttajaksi, totuus on meille Jumala. Tämä on gandhilaista totuudesta kiinni pitämistä (Satyagraha). Suuret asiat syntyvät pienistä ja niistä pienistä on hyvä alkaa. Ainakin tämän artikkelin kirjoittajalle rauhankomitean ja Unto Tähtisen yhdessä paikalle tuottama esitelmöijä tuotti sen elämyksen ja kipinän, jonka puitteissa tämäkin artikkeli syntyi. Yliopisto ei yhtäkkiä tuntunutkaan turhan tutkimuksen markkinapaikalta. Siellä oli elämää. Täytyy toivoa, että yliopiston rauhankomitea jatkaa esitelmien ja keskustelutilaisuuksien järjestämistä. (Heidänkin edustajansa valittelivat toimintansa olleen välillä melkein lamassa.) Älkää lamaantuko! Hannu Virtanen Rauhanaalto vyöryi V iime lauantaina 24. lokakuuta klo 12 lähti Hiroshimasta ja Nagasakista rauhanaalto, joka eteni aikavyöhykkeittäin kohti länttä. Saman päivänä klo 12 kaikkialla maailmassa järjestettiin rauhantapahtumia; Jyväskylässä kokonnuttiin sillä hetkellä rauhankulkueeseen. Aseidenriisunta on tietysti keskeinen tavoite YK:n aseidenriisuntaviikolla, mutta tällä kertaa teemana on rauhanpolitiikka myös laajemmassa mielessä. Asevarustelurahoille ja varusteluun tuhlatuille henkisille voimavaroille löytyisi mielekkäämpää käyttöä. Resurssit voitaisiin suunnata esimerkiksi kehitysyhteistyöhön, pakolaiskysymyksen ratkaisemiseen, Etelä-Afrikan nälänhädän poistamiseen tai rauhankasvatukseen. Esimerkiksi Afrikan nälänhädän poistaminen vuodeksi vaatisi yhden päivän aikana maailmassa asevarusteluun käytetyt rahat. Aseidenriisuntaviikon ohjelma on täynnä toinen toistaan parempia hyviä ajatuksia. Mutta paljon konkreettistakin on saatu aikaan. Vuosikymmenen alun rauhanliike mobilisoi kymmeniä miljoonia ihmisiä. Ydinvarustelun vastainen ilmapiiri voimistui. Oli työvoitto rauhanliikeelle, että Neuvostoliitto ja USA tekivät ohjussopimuksen, jossa USA luopui euro-ohjusten sijoittamisesta, ja NL poisti SS 20-ohjuksensa. Tehdyistä sopimuksista huolimatta rauhanliikkeellä riittää työtä — etenkin kun rauha on muutakin kuin aseistariisumista. Se on oikeudenmukaista kehitystä kaikkialla maailmassa. Adorno Hakkarainen E * « • • • • • • * • • • • raana paivana Eräänä päivänä yliopiston hallintojohtajaksi nimitetään kettu. Kettu aloittaa tehokkaasti tehtäviensä hoitamisen. Hänen vastuunsa ulottu suurista asioista pieniin asioihin ja vanhojen lomakkeiden taloudelliseen käyttöön. Kettu osaa johtaa hallintoa yhteiskunnan ja yliopiston edun mukaisesti. Kuitenkin kettu kokee omalta osaltaan tärkeimmäksi tehtäväkseen tieteen edistämisen ja siihen liittyen uuden sivistyneen sukupolven kasvattamisen. Jos määräykset, ohjesäännöt ja yleisesti hyväksytyt menettelytavat ovat järkevän toiminnan tai sivistyksellisten pyrintöjen esteenä, kettu keksii aina sopivan kiertotien, löytää jonkun unohdetun pykälän, oivaltaa poikkeusmenettelyn mahdollisuuden tai muuten vain osaa soveltaa sopivasti olemassaolevia säädöksiä. Vähitellen ketun menetteytavat herättävät vastustusta. Kettu onnistuu vähentämään joidenkin etuja yliopiston ja yhteiskunnan parhaaksi. Monet huomaavat valtansa kaventuneen, esteenä on kettu pykälineen ja eettisine periaatteineen. Hallintojohtajana, osin myös valmistelijana ja esittelijänä kettu oppii ymmärtämään, mikä yliopisto on luonteeltaan ja mitä yliopistossa jatkuvasti tapahtuu. Eräänä päivänä kettu järjestää tilanteet siten, että yliopiston rehtoriksi valitaan hieman myrskyisten ja kohtalaisen pitkien neuvottelujen jälkeen karhu. Rehtorina karhu on ahkera ja hyvätahtoinen aivan samoin kuin edeltäjänsä. Karhulla on taistelujen karaistamaa voimaa. Kukaan ei halua suututtaa karhua, vaikka jotkut laskevatkin hieman leikkiä karhun puutteista. Karhu säilyttää hyväsydämisyytensä ja ymmärtävän hyväntahtoisuutensa. Tosin karhun henkiset voimavarat eivät oikein riitä monimutkaisen yliopiston hallitsemiseen eikä hänen pitkäjännitteisyytensä kestä aina junnaavissa kokouksissa. Yleensä tapahtumat ja tehtävät etenevät sopuisasti omalla painollaan. Eräänä päivänä hallintojohtaja kettu, rehtori karhun suosiollisella myötävaikutuksella onnistuu puuttumaan asioiden valmisteluun siten, että yliopiston vararehtoriksi äänestetään hirvi. Hirvellä onkin kestävyyttä istua tyhjäntärkeissä virallisissa kokouksissa. Hän kykenee edustamaan karhua vaativissakin julkisissa tilaisuuksissa. Hirvi ei ole mitenkään tyhmä eikä erityisen viisas, mutta hän on sympaattisen ystävällinen eikä häntä heiluttele silloin tällöin puhaltelevat viimat. Hirvi kulkee omaa tietään eikä innostu herkittäisistä muoti-ilmiöistä. Yliopisto saa osakseen julkisessa sanassa myönteisiä lausuntoja. Yliopiston johdon ystävällinen ilme ja hyvää edistävät pyrkimykset huomataan. Ketun, karhun ja hirven hyvään sekä oikeaan tähtäävästä toiminnasta huolimatta ilmenee, että jotkut tärkeät päätökset eivät ole olleet onnistuneita. Kokonaisuus tuntuu osoittautuvan aivan toisenlaiseksi kuin yksityiskohtaisten säädösten kuvaukset tai julkisuuteen saatettujen esitteiden neutraalin myönteiset kertomukset. On ikään kuin kaksi yliopistoa: hallinnon yliopisto ja opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden yliopisto. Hallintojohtaja kettu, vararehtori hirvi ja rehtori karhu ovat neuvottomia. Eräänä päivänä he päättävät kysyä neuvoa yliopiston suuren tiedekunnan pieneltä laitokselta. Laitoksen esimiehenä on harakka. Harakka ei ole henkisiltä lahjoiltaan mitenkään poikkeuksellinen, paremminkin hieman tyhmänoloinen, mutta hän osaa toistaa sujuvasti sen, mitä on joskus oppinut tai mitä hänen oppilaansa tai alaisena ovat keksineet. Harakka, joka on tunnettu oraakkelimaisista kyvyistää, hokee vastaukseksi: "Hauki on kala. Hauki on kala." Karhu, hirvi ja kettu ovat ihmeissään. He menevät kysymään tulkintaa lauseelle "Hauki on kala". Yliopiston pienimmän tiedekunnan keskikokoisen laitoksen assistentti viirupöllö selittää seuraavasti: Se, joka on sitä itseään, on myös sitä ja vain sitä eikä mitään muuta. Aito on aito kaikissa tilanteissa, kopio tai jäljitelmä osoittaa luonteensa vaativassa tilanteessa. Vain voimakas on voimakas, vain sitkeä voi olla sitkeä ja ainoastaan viisas on viisas. Jos te kaipaatte viisautta ja kyvykkyyttä, teidän on etsittävä viisas ja kyvykäs. Mitkään keskinkertaisuudet eivät voi teitä auttaa, sillä heistä ei ole jatkuvasti viisauden töihin. Kettu, hirvi ja karhu ymmärtävät. Rehtori karhulle valitaan uusi henkilökohtainen sihteeri. Huuhkaja aloittaa työnsä karhun avustajana. Huuhkaja on ulkomuodoltaan hieman väritön ja puiseva, vaikka terävät silmät kertovat lämpimyydestä, ymmärryksestä ja ajatuksen syvyyksistä. Aikaa myöten karhun ja huuhkajan toimet nivoutuvat yhteen. Huuhkaja huolehtii karhustaja ohjaa hänen voimansa hyvän rakentamiseen. Eräänä päivänä huuhkaja hahmottaa yliopiston kokonaisuudessaan, suhteineen päivineen kokonaisuutena. Eräänä päivänä.
  • Näkymättömissä olleet tulevat esiin! A kateemisessa maailmassa on jo jonkin aikaa ollut tutkijoita, jotka tunnustavat avoimesti tekevänsä tutkimusta puolueellisesti ja ideologisin metodein. Heitä nimitetään naistutkijoiksi ja naistutkimusta tekeviksi erotuksena niistä, jotka tekevät tutkimusta perinteisen neutraalin tieteenihanteen ohjaamina. Joskin tämä neutraalisuus on yleensä näennäistä ja tosiasiassa yhtä lailla puolueellista, onhan perinteisesti ajateltu esimerkiksi ihmistä tutkittaessa, että ihminen = mies. Liisa Rantalaiho aloitti viime kesänä työn Akatemian yhteiskuntatieteellisen toimikunnan vanhempana tutkijana. Oman tutkimustyön lisäksi hänen toimenkuvaansa kuuluu naistutkimuksen ohjaus Suomessa. HS: Miten työsi on käynnistynyt? LR: Melko isoja tutkimusryhmiä on jo Helsingissä ja Tampereella sekä Turussa. Jyväskylässä ollaan muodostamassa ryhmiä, samoin kuin Oulussa ja Joensuussa. Mutta eivät kaikki naistutkijat suinkaan kuulu näihin ryhmiin. Enkä minä ole mikään passiivinen resurssi, jolta voi kysellä asioita tarpeen tullen, vaan pyrimme naistutkijoiden keskuudessa muodostamaan toimivia pienryhmiä, jotka sitten työskentelevät keskenään. Akuutin ohjaustarpeen tullen annan myös henkilökohtaista ohjausta. HS: Näissä ryhmissä on etupäässä jatkotutkimusta tekeviä? LR: Kyllä, ensisijaisesti naisia, jotka tekevät lisensiaattityötä tai väitöskirjoja. Henkilökohtaisen ohjauksen tarve on yleensä olemassa kahdessa kohdassa, ensinnäkin lisensiaattitai väitöskirjatyön kriittisessä vaiheessa ja toiseksi silloin, kun pitää tehdä tutkimussuunnitelma rahanhakua varten. HS: Keskittyykö naistutkimus joillekin tietyille aloille? LR: Tutkimusta on kyllä yli tiedekuntarajojen. Eniten yhteiskuntatieteellisellä ja humanistisella alalla; luonnontieteellisillä ja teknisillä aloilla on vähemmän naistutkimusta, mikä johtuu varmasti tutkimusalueen luonteesta. HS: Puhutaan paljon siitä, että kun naistutkimuksen lähtökohta on usein naiseuden kokemisessa ja tiedostamisessa, se ylläpitää erilaisuutta ja perinteistä roolijakoa. Syntyykö toisaalta "ideologiakiistoja" naistutkimusta tekevien ja "perinteistä" tutkimusta tekevien naistutkijoiden kanssa? LR: Koulukuntakiistoja ei oikeastaan ole, tutkimuksen kenttä pyritään pitämään mahdollisimman avoimena. Naistutkimustakin on tasa-arvotutkimuksesta feministiseen tutkimukseen. Sellainenkin tutkimus, jossa vain luetteloidaan miesten ja naisten palkkoja ja havaitaan erot, on tavallaan naistutkimusta. Kyllä kansainvälisestikin on keskusteltu siitä onko tasa-arvoa samanlaisuus tai erilaisuus, mutta ei siihen voi olla joko/tai -ratkaisua. Ei naisen ja miehen erilaisuuskaan ole jotain ikuista ja muuttumatonta. Naiseus tai mieheys on nykyisin monen mekanismin muotoilemia, mutta ne muuttuvat. Muutos on vain sysättävä liikkeelle. Osa feminististä ajattelua korostaa erilaisuutta, mutta nimenomaan niin, että naisten näkökannat ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita kuin miesten. Sukupuolijärjestelmä yhteiskunnassa on sekä sisäinen että ulkoinen. Eikä se järjestelmä ole makuasia, sillä siihen liittyy kiinteästi valta ja sen seuraukset, ne näkyvät esimerkiksi palkkauseroissa. HS: Mikä naistutkimuksessa on oleellista? LR: Teoreettinen keskustelu olisi tärkeää. Naistutkimuksen tulisi kiinnittää huomio kunkin tieteenalan keskeisiin kysymyksiin. Ei naistutkimus ole mikään tieteenaloja täydentävä osa-alue. Aukkojen täydentäminen ei riitä, vaan on kohdistettava kritiikkiä tieteenalojen ydinkäsitteisiin. n • n Pahin vastus naistutkimuksen edistymiselle on Rantalaihon mielestä se, että naistutkijoiden sosiaalinen asema akateemisessa maailmassa on heikko. Suuri osa naistutkijoista on epävarmoissa tai määräaikaisissa viroissa. Jos pelkkä elatuksen hankkiminen on ongelma, tutkimuksen tekemiseen on vaikea keskittyä. Naiset ovat myös usein eristyksissä, hengenheimolaiset akateemisessa maailmassa ovat harvassa. HS: Tapahtuuko esimerkiksi virkojen täyttämisessä syrjintää? LR: Selvää syrjintää ei nähtävästi tapahdu, mutta piilosyrjintää kyllä. Rantalaiho kertoo, että perusteilla on naistutkimuksen aikakauslehti. Lehti ja naistutkimuksen ohjausverkosto nivoutuvat yhteen siten, että ryhmissä tehdään artikkeleita lehteä varten. HS: Teet ohjaustyösi rinnalla myös omaa tutkimusta. Mistä aiheesta? LR: Sekin on osittain ryhmätyötä. Aiheena on miten naisten intressit ovat vaikuttaneet hyvinvointivaltion syntymiseen. Naistutkimusta parhaimmillaan! Helena Seppälä Kitschin syvin olemus, eli fundamentaalista paskan jauhamista "Ja Jumala katsoi kaikkea mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää." (I Moos. 1:31) Ei mutta... jotain taisi sittenkin unohtua! minne hän pisti paskan? On maailma, jossa paska kielletään, ja kaikki käyttäytyvät kuin sitä ei olisikaan. Tämän ihannekuvan nimi on kitsch. Kitsch on paskan absoluuttinen negaatio. 1 Kitsch sulkee näköpiiristään kaiken, mikä inhimillisessä olemisessa on vähemmän kelvollista; paska on todiste luomisen kelpaamattomuudesta, riitasointu harmoniassa. Jotta kitschin peittävä kulissi pysyisi pystyssä, annetaan ennakkoon kaikki vastaukset, jotka ovat minkä tahansa kysymyksen poissulkevia. Sillä totalitaarisen kitschin 2 todellinen vastustaja on kysyvä ihminen: "Missä täällä on vessa?" Niinpä kitsch manifestoi itseään juuri siellä, missä asiat ovat kadottaneet traditionaalisen merkityksensä: "Naistenhuone on tuolla, olkaa hyvä." Kitsch on perinteisesti taidemaailman käsite. Yleensä kitschiä pidetään huonona taiteena. Kitsch on sellaisia mielikuvia, illuusioita ja kuvia, joilla ei ole varsinaista yhteyttä todellisuuteen mutta jotka näyttävät todellisilta. Kitschiytymisprosessissa kiinnostus siirtyy aina halun kohteesta haluun itseensä. Kitsch muuttaa alkuperäisen halun kohteen joksikin, joka vain stimuloi halun, kuten pin-upgirl, kuva täydellisestä naisesta, jota ei ole olemassakaan. "Kitsch parodioi katharsista", kirjoitti Adorno. Ja siksi kitsch on myös vastaus kyllästymiseen: kun asiat sellaisina kuin ne ovat, eivät herätä halua, kun todellisella naisella on kuukautiset ja hän on kiukkuinen, ihminen alkaa himoita pelkkää halua: (onnen) tunnetta tai tiettyä mielialaa... Kitsch on menestyksellistä siksi, että se sallii ihmisen unohtaa paskan. Se sallii myös unohtaa itsepetoksen. Miksi olla rehellinen? Jos todellisuus on likainen, ja se johtaa nihilismiin, täytyy olla epärehellinen. Kitsch on siis hyvin lähellä politiikkaa. Itse asiassa Stalinin ajan Neuvostoliitossa politiikasta tuli kitschiä. Hymyilevä kansa huusi Eläköön vallankumous! Ja kitschistä tuli dominoiva kulttuuri. Sillä kitsch on kaikkialla massojen kulttuuria, ja kitsch pitää diktaattorin läheisessä suhteessa kansan sieluun — toiveisiin maanpäällisestä paratiisista. Vappumarssit ovat puhdasta kitschiä. No nyt naapurissakin puhutaan paskasta: huumeista, prostituutiosta, jengiytymisestä ja jopa AIDSista. Glasnost on ehkä paljastamassa kitschin ainokaisen vastakohdan, joka on todellisuus. Mutta toisaalla on maa, jossa paska kielletään, ja kaikki käyttäytyvät kuin sitä ei olisikaan. Tämän ihannekuvan nimi on fundamentalistien hallitsema USA. Jotta fundamentalistien peittävä kulissi pysyisi pystyssä, annetaan ennakkoon kaikki vastaukset, esimerkiksi että rikollisuus on mustien, hispaanojen, homojen ja kommunistien syytä. Sillä totalitaarisen fundamentalismin todellinen vastustaja on kysyvä ihminen: "Miksi täällä on köyhiä?" Niinpä fundamentalismi manifestoi itseään juuri siellä, missä asiat ovat kadottaneet todellisen merkityksensä: "Siksi, että he eivät usko Jumalaan ja tee sen avulla pirusti rahaa." Fundamentalismi sulkee näköpiiristään kaiken, mikä inhimillisessä olemisessa on vähemmän kelvollista kuin raha. Siksi fundamentalistiäiti ottaa poikansa pois koulusta, koska siellä opetetaan humanismia. Humanismi on myös paskan näkemistä. Mutta raamattu sanoo, että se mitä Luoja loi on täydellistä, eikä raamattu puhu siinä kohdassa paskasta. Steinbeckit, Hemingwayt ja Goldingin Kärpästen herra haihtuvat savuina ilmaan. Jäljelle jää kolmiyhteys: raamattu, Norman Rockwellin kuvat ja Valitut Palat. Fundamentalistien opissa uudestisyntyminen takaa paikan paratiisissa ja pyyhkii pois senkin paskan, jossa uudestisyntynyt fundamentalisti ehtii vielä rypeä ennen kuin kuolee. Uudestisyntyminen on siis paskan absoluuttinen negaatio — silkkaa kitschiä, (mikä täten tuli loogisesti todistettua). Taide on postmodernissa kulttuurissa ehtinyt jo sukeltautua esteettisen popularismin vuolaaseen virtaan, mikä selkeästi sanottuna tarkoittaa sitä, että se käyttää hyväkseen myös kitschiä eli huonoa taidetta. Charles Jencksin mukaan postmoderni arkkitehtuuri on tässä suhteessa tietoisen skitsofrenista, sen tavoitteena on tulos, joka puhuttelee sekä ammatillisista 'eliittiä' että 'kadunmiestä'. Taide ei kuitenkaan välttämättä takerru kitsch-illuusion ansaan ja muutu itse kitschiksi, sillä taide.osaa ottaa etäisyyttä ja suhtautua itseensä ironisesti. Toisin sanoen nauraa paskaista nauruaan myös itselleen. Mutta poliitikko ei naura itselleen. Ei ainakaan amerikkalainen fundamentalistipoliitikko, joka kuitenkin tekee fundamentaalisesta kitschistään politiikkaa. Jos kitsch on huonoa taidetta, onko se sitten hyvää politiikkaa? Viimeisen sanan saakoon kotikutoinen vanha natsi Pekka Siitoin: "Moraalista rappiota seuraa aina demokratia ja lama joten hän nimittää demokratiaa 'paskakratiaksi'. Siihen pastori Pat Robertson sanoo: "Amen". Helena Seppälä
  • Aino Martikainen •1. Milan Kundera: Olemisen sietämätön kevg$&. J985, jotakuinkin sivu 316. 2. "Totallitaarisella tarkoitan: kaikki kitschiä häiritsevä Hiiofcetään elämästä, niin jokainen yksilöllisyyden i t a m n (muista erottuminen on hymyilevän veljeydtem kasvoille sylkäisty ruikka) kuin jokainen epäily* ^pikkuasian epäilemisellä aloittava epäilee loptiulha elämää sinänsä) ja ivakin (kitschin valtakunnassa kaikkeen on suhtauduttava vakavasti)." (Kundera s. 315) 3. Peter Siitoin: Demokratia vai fasismi? 1975, s.16. 4. Ibid. s.17. Meleirrterieur*» Ylkkäri levähtää Ylioppilaslehti ei ole entisensä. Toimituskunta vaihtui syksyn alussa ja päätoimittaja hävisi. Perinteinen toimitushierarkia päätoimittajineen ja toimitussihteereineen purettiin ja lehteä tekee nyt neljä rivitoimittajaa. Uudessa toimituskunnassa on vain yksi paljasjalkainen stadilainen, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi lehti tähyilee Helsingin ulkopuolelle. Parhaillaan rakennetaan korkeakoulukaupunkeihin verkostoa alueavustajista. Kuopiossa Ylkkäriin pitää yhteyttä David Pemberton, Tampereella AnnaLeea Hyry jä Pekka Hakala, Jyväskylässä Markku Kekäläinen ja Oulussa Jouko Aho. Vakituisista toimittajista Reijo Virtanen on päätoimittanut Oulun ylioppilaslehteä ja Heikki Tunkkari Jyväskylän ylioppilaslehteä. Aids aisoihin -kampanjan koulutusta tiistaina 10. 11. 1987 kello 16—18 ylioppilastalolla, Campus-Kinon tiloissa. Aidstukikeskuksentiedottaja Jarmo lahti järjestää koulutuksen kampanjan kerääjille. Aids aisoihin kampanjalla kerätään varoja Aids-tukikeskuksille, joita on Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Nämä keskukset joutuvat tekemään työtä vapaaehtoisin voimin, vailla säännöllisiä tuloja. Keräystavoite on miljoona markkaa, joka tullaan käyttämään tukikeskuksen työntekijöiden palkkaamiseen, terveyskasvatusaineiston toteuttamiseen, tukiasuntojen hankkimiseen sekä vapaaehtoisten työntekijöiden hankkimiseen ja kouluttamiseen. Keräyksen ajankohta on 15.—22. 11. 1987. Tule mukaan kerääjäksi — ilmoittautua voi ylioppilaskunnan keskustoimistoon, puh. 612 509. Valiokuntia Ympäristövaliokunnan kokous 4.11.87 klo 18.00 Ylioppilastalolla. Kulttuurivaliokunnan kokous 29.10.87 klo 18.00 kulttuuriohjaajan toimistossa. Suunnitellaan mm. ensi kevään konserttitilannetta. Sosiaalivaliokunnan kokous pidetään torstaina 29.10.1987 kello 10.00 opintoja sosiaalisihteerin huoneessa, yo-talolla. Aiheina mm. YTHS:n vetoomus ja valitus, Joensuun sosiaalijaosto marraskuussa vierailulle, Aids aisoihin -kampanjan, Sosiaalitoimisto ja opiskelija-lehtijuttu. AJATTELE ITSE 91 Heidi Jauhiainen, OKL 92 Päivi Koskenmaa, suomi 93 Jaana Kärnä, liikunta 94 Ismo Laitinen, OKL 95 Petri Mäki, kemia 96 Minna-Mari Parkkinen, puheviestintä 97 Leena Rantasalo, suomi 98 Antti Savela, historia 99 Tapio Särkelä, kansantalous 100 Seppo Tervo, yritystalous 101 Matti Tulla, yritystalous 102 Keijo Varis, yritystalous (sit.) ( ® ) KESKUSTAOPISKEUJAT ( t ^ j ) OLETKO AJATELLUT? 63. SIT. Olli-Pekka Ahtiainen OKL 64. 65. 66. 67. 68. 69. 70. Jukka Keronen YHT. Juha Keurulainen YHT. Pertti Knuuttila LUK. Tuula Pasanen HUM. Jari Raninen MAT. Pertti Siekkinen OKL SeppoTuovinen OKL USKALLATKO OTTAA KANTAA? JSO/sosialidemokraatit ÄLÄ LOIKI SITTARIN LUO VAAN ÄÄNESTÄ KANIN KANSSA 48 HEIDI HAKALA p m ) 58 PEKKA PAJARINEN (yht.) 49 HANNU HEIKKINEN (yht.) 59 HANNU PARKKOLA (mat.) 50 ARTO HONKALA (yht.) 60 VELI-PEKKA URPILAINEN (yht.) 51 MINNA HUUSKONEN (yht.) 61 ANNI VIRNES §m 52 MINNA JUUTILAINEN (hum.) 6 2 TUOMO YLI-HUTTULA (yht.) 53 TERHI KIVIMÄKI (yht.) 54 LASSE KOISTINEN (mato 55 MARI UUS (yht.) 56 ARI MIEHINEN (yht.) 57 KIMMO NORVAS (yht.) KOKOOMUKSEN OPISKELIJALIITTO TUHATKUNTA OLETKO OMAN ONNESI SEPPÄ? Onko ongelmasi esim. ylipaino, liikunnan riittämättömyys, tiedonpuute itsehoidon toteuttamisessa, ihmissuhteet...? Tule ryhmässä miettimään. Ilmoittautumiset 6.11.87 mennessä terveydenhoitoasemalle. Tiedustelut puh. 213306 tai 213093. Illliill YTHS
  • 6 Marrasvaalit tulevat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä, äänioikeuden omaavia, huhuillaan taas kerran vaaliuurnille 3 . 4 . marraskuuta. Ennakkoonkin saa äänestää. Ehdokkaita on peräti reilusti yli sata eli 101. Opiskelijan polun varteen on roikkumaan laitettu toinen toistaan maireammin hymyilevää naamataulua. Ehdokkaita on paljon, heistä 40 pääsee aikanaan käyttämään JYY:n korkeinta valtaa edustajistoon, jonka toimikausi on yksi vuosi. Viime vaalit toivat esiin yhden uuden suuren ryhmittymän edustajistoon, Kumman lujan, joka meni saman tien myös JYY:n hallitukseen kumppaneinaan kokoomuslainen JYTK, kepulainen JOK ja demareiden JSO. Mukana on myös taloustieteellinen Pörssi. Hallitus on hoidellut leiviskäänsä verrattain hyvin. "Asiain hoito" on sujunut joskus raivostuttavankin rationaalisesti, ilman ristiriitoja. Voi tosin olla että ristiriidat on vain saatu peiteltyä. Edustajisto ei ole paljoa joutunut/päässyt hallitusta ojentamaan, tosin yrityksetkin ovat olleet melko heppoisia. Oppositio nykyisessä edustajistossa on käytännössä edustajiston suurin ryhmä eli Reunioni, jonka taakka oppositiossa on ollut liika henkilöityminen kahden naishenkilön ympärille. Ajattelevalta (?) joukolta olisi viime talvena kyllä odottanut enemmän. Uudet ei uutta suurta tulossa Kumman lujan tapaista uutta suurta ei ole odotettavissa ainakaan ehdokaslistojen perusteella. Seppo Lyyra on oma ryhmänsä, joka pyrkii keräämään myös tyhjät äänet nimiinsä, mutta niitä ei hänelle ikävä kyllä suotane. Villi Vastuu on Reunionin kanssa vaalirenkaassa, mutta ei liene muitta mutkitta yhdistettävissä. ViVassa on pari tuttua JYY-aktiivia, yksi ulkomaalaisopiskelija ja muutama muu. Moinen yhdistelmä voi tuottaa pari paikkaakin. Kolmas uusi yrittäjä on Rotaatio, jonka nimet ovat tuttuja, mutta linja "liberaalia humanismia ja vastuuntuntoa" kuulostaa lähinnä tylsältä. Mistä lienee sana "vastuu" nyt pulpahtanut kahdenkin uuden ryhmän vaaliteemaksi. Tuhatkunta, JOK ja JSO ovat jo piintyneet perinteiset puolueiden opiskelijajärjestöt JYY:n edustajistossa. Ehdokkaita järjestöillä on nyt vaaleissa lähes samassa suhteessa kuin nykyisessä edustajistossa paikkoja. Ehdokkaita on JYTK: 15, JOK 12 ja JSO: 8. Nykyisessä edustajistossa on Reunioinilla paikkoja eniten eli kahdeksan ja nyt ehdokkaita 15. Kumman lujalla on eniten ehdokkaita: 23 ja Pörssillä on toiseksi pisin lista: 16. Katoavaisuutta edustaa vaaleissa ennen kaikkea deva, joka ei syystä tai toisesta kasannut listaa nyt ollenkaan. Vanhassa edustajistossa devalaisia on sentään muutama. Yllättävänkin paljon nimiä putosi listoilta, kun tarkastettiin vaaliasiakirjoja ja ehdokkaiden vaalikelpoisuutta. Epäselvyydet vaaliasiakirjoissa tai liian myöhässä tapahtunut ilmoittautuminen yliopistoon pudotti pois 12 nimeä. Viime vuosina on jo päästy syvimmästä äänestyslamasta. Äänestysprosentti JYY:n vaaleissa "kipusi" viime vuonna jo yli kahteenkymmeneen. RL Edustajistoon pyrkiville ryhmittymille annettiin liuskan verran tilaa kertoa itsestään ja aikomuksistaan. Seuraavassa liuskojen antia. Ks. myös takasivu. Äänestä Vaalikeskustelu Suuri vaalipaneeli pidetään maanantaina 2.11. klo 16.00 liikunnalla salissa L.304. Railakasta keskustelua ylioppilaskunnan asiosita käyvät kaikki vaaleissa mukana olevat ryhmittymät ja paneelin juontajat Anna-Maija Kinnunen ja Lasse Hakala. Yleisönkin kiperiä kommentteja kaivataan. Tervetuloa. Radio Jyväskylä lähettää nauhoitettuna lähetyksen vaalipaneelista 2.11. klo 18.30 kanavalla 97.7 MHz. Vaali-iltamat Edustajistoryhmien kokouksessakäyntiaktiivisuus vuonna 1987 JYTK/KOKOOMUS 100 % (7 edustajaa) JKLn OPISKELEVAT KESKUSTALAISET 88,6 % (5 edustajaa) PÖRSSI 85,7 % (5 edustajaa) REUNIONI 71,4 % (8 edustajaa) KUMMAN LUJA 69 % (5 edustajaa) DEMOKRAATTINEN VAIHTOEHTO 61,9 % (3 edustajaa) KYLÄ PUOLUE 50 % (2 edustajaa) JSO/SOSIAALIDEMOKRAATIT 28,6 % (4 edustajaa) iillll! Perinteiset vaali-iltamat järjestetään keskiviikkona 4.11. klo 20.00 Ilokivessä. Illalla seurataan kuumeisesti etenevää vaalien tuloslaskentaa ja kuullaan tuoreita kommentteja vaalien voittajilta ja häviäjiltä. Radio Jyväskylä 97.7 MHz on mukana suorassa lähetyksessä klo 20—24. Älä ole litteä! Miksi Sinun pitää elää velaksi? Valtiovallan mielestä opiskeluajat ovat liian pitkät. Mistä tämä johtuu? Yksi syy on se, että nykyinen opintotuki on riittämätön. Suomessa ainoastaan opiskelijat joutuvat rahoittamaan jokapäiväisen elämisen velaksi. Kokoomusopiskelijoiden tavoitteena on yleinen ja kattava perustoimeentuloturva. Sen ideana on, että jokaiselle kansalaiselle — myös opiskelijoille — taataan minimitason toimeentulo riippumatta siitä, mitä hän tekee ja minkä vuoksi. Kansalaisella pitää olla taloudelliset mahdollisuudet päättää itse omasta elämästään. Oletko Sinä yhteiskunnan hukkainvestointi — tehottoman ja tuottamattoman korkeakouluyhteisön jäsen? Liikemaailman oppeja ollaan tuomassa ryminällä yliopistoihin. Opetusministeriön ja elinkeinoelämän mukaan korkeakoululaitoksemme ei ole riittävän tehokas. Tämä varamsti pitää osittain paikkansa, mutta huolestuttavaa on se, millä tavalla eri tieteenalojen tuloksellisuutta ehkä ryhdytään mittaamaan. Tulos ja ulos -ideoiden määrällinen laskeminen. Korkeakoulujen toimintaa pitää arvioida, mutta ei vallanpitäjien asettamin ehdoin. Korkeakoulujen autonomian lisääntyminen resurssikysymyksissä palvelee jo sinällään tiedeyhteisön tehokkaampaa kehitystä. Kun pohdit näitä edellä esitettyjä kysymyksiä, ymmärrät sen miksi JYY:n on tehostettava aatteellistaja etujärjestötoimintaansa. Paineet koko tiedeyhteisöä kohtaan ovat erittäin suuret. Ylioppilaskunnalta vaaditaan Jyväskylän Yliopiston Tuhatkunnan mielestä ennen kaikkea uudenlaista näkemystä yhteiskunnasta ja koko maailmasta, muun muassa kansainvälistymiseen ja kasvaviin ympäristöhaittoihin ei saa suhtautua olankohautuksella. JYY:n on panostettava YTHS:n palveluiden kehittämiseen. Erikoislääkäripalveluja on reilusti lisättävä muun muassa Jyväskylän YHTS:öön on saatava pikaisesti kokopäiväinen gynekologi. Kokoomusopiskelijoiden mielestä JYY:n on entistä enemmän tuettava taloudellisesti yliopistoyhteisössä toimivia aine-, harrastusja kulttuurijärestöjä. Ylioppilastalon yläkeeran tiloja on kehitettävä siten, että eri järjestöt pystyisivät käyttämään niitä. Jyväskylän Yliopiston Tuhatkunta ei ole edustajistovaaleissa mukana vitsin takia. JYTK:n edustajat ottavat äänestäjiltä saamansa valtakirjan vakavasti. Tämän vuoden edustajiston kokouksissa JYTK on ollut ainut ryhmittymä,, jonka osalfetunraispin©sentti kokouksiin on ollut 100 prosenttia. JYTK/KOKOOMUS Aktiiveja joka tiedekunnasta Kumman luja (KuLu) on puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä. Ryhmässämme on aktiivisia opiskelijoita jokaisesta tiedekunnasta. Ensimmäistä kertaa ulkomaalaisten opiskelijoiden ääni kuuluu ylioppilaskunnassa. Kumman lujassa heitä edustaa Ulku Ulker. Teemme yhteistyötä kaikkien ylioppilaskunnan ryhmien kanssa. Päätökset teemme tapaus kerrallaan. Puoluepolitiikka ei määrää päätöksentekoamme. Kumman luja ajaa mm. seuraavia asioita: — ylioppilaskylään joko ohivalinta tai keskuksen aukioloajan laajennus — humanistisessa tiedekunnassa sivuaineet on saatava ilman hakemusta — yleisopintoja on vähennettävä, opetusministeriö viivyttelee asiassa — Suomen kielen laitos jyrää opiskelijoita. Tilanne laitoksella on tutkittava — opiskelijalounaat lauantaisin llokivestä — YTHS:lle kokopäivätoiminen gynekologin virka — Olvi-juoksun järjestäjänä haluamme ylläpitää ja kehittää opiskelijoiden juoma-ja liikuntakulttuuria Kumman luja
  • 7 «USIIVJEM mmm mmmm Äänestäjä, älä myy itseäsi (ainakaan halvalla) Äänestä tyhjää JULISTUS Ilmoitan tehneeni yksipuolisen vaaliliiton annettujen tyhjien äänien kanssa. Tyhjien äänien ja minun saamani äänimäärä lasketaan yhteen ja siitä tulee vertailulukuni. PERUSTELU Edustajiston vaaleissa äänestetään tuttuja kavereita tai saman alan opiskelijoita. Tällöin äänet menevät kyseiselle vaaliliitolle vaikka äänestäjä ei tätä haluaisikaan. Hämeillä ei ole mahdollisuutta äänestää ihmistä, mutta ei ryhmää. Tyjää äänestäneet eivät halua tukea mitään ryhmää, joten samalla oikeudella kuin ryhmät ovat toisten annettuja ääniä, otan minä vertailulukuuni annetut tyhjät äänet. VOIMASSAOLOAIKA Julistukseni on voimassa niin kauan kuin ryhmät pystyvät riittävän hyvin perustelemaan ryhmänsä mielipiteen ja osoittamaan edes jossakin asiassa yksimielisyyttä. MOTTO Ei sinun tarvitse äänestää puoluetta A jos et halua puoluetta B valtaan. TEESI Et ole yhtään varma onko edustamasi aate omasi. Et edes ole varma mitä asioita aateryhmäsi ajaa. ANTITEESI Aatteettomuus on vaattomuutta ja sitoutumattomuus on valikoitua puolueellisuutta. OHJELMA Ei yliopiston tarkoituksena ole valmistaa ammattiin. ; LAINAUS "Tarvitaan päättämättömyyttä.' Reunioni Seppo Lyyra — kriittistä opiskelijatoimintaa jo vuodesta 1985. Reunioni koostuu kriittisistä ja vaihtoehtoisesti ajattelevista ihmisistä, jotka pitävät kiinni yksilön oikeudesta toimia politiikansubjektina ohi puolueiden ja muun establishmentin mielipiteenmuodostukseen. Reunionissa toimii vihreitä, sitoutumattomia vasemmistolaisia, feministejä ja muita kriitikoita, porvarilliseen vaihtoehdottomuuteen kyllästyneitä. Ylioppilaskunnassa on jo aika romuttaa vanha ja huonoksi havaittu autoritaarinen hallitsemismentaliteetti: rakentaa te, me hallitsemme. Rakentajien tulee osallistua hallitsemiseen ja hallitsijoiden rakentamiseen — sen sijaan että aina vain palkataan projektisihteeri hoitamaan homma. Ylioppilaskunnasta tulee luoda avoin toiminnan foorumi, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden toimia ja toteuttaa ideoitaan. Vapaalle kansalaisaktiivisuudelle on annettava mahdollisuutensa — muulloinkin kuin vaaleissa! Opiskelu on tärkeä elämänvaihe, joka mahdollistaa näkökulman, josta käsin voi ja pitää käydä yleistä yhteiskunnallista keskustelua. Opiskelijoiden tulee kunnon intellektuellien tavoin "sekaantua asioihin, jotka eivät heille kuulu", siispä mikään inhimillinen ei saa olla ylioppilaskunnalle vierasta! Samoin on rohkeasti etsittävä uusia toimintatapoja ja ongelman ratkaisuja: miksi emme esimerkiksi kokeilisi uudenlaisia asumismuotoja Kortepohjassa, koittaisi kompostointia, jakaisi kondomeja kaikille JYYn jäsenille... Tottakai mekin haluamme lisää opintorahaa, leipämössöä ja niin edelleen, mutta opiskelijat opiskelijapolitiikan subjektiksi! Villi vastuu zzzzzzz hän nukkuu....? Onko oikein herätellä nukkuvaa? Ehkäkö pitäisi itsekin nukkua? Mutta jos... no, äänestämään, mutta en kyllä ehdokkaaksi. Ai sinäkinkö menet ehdolle? Hei, oikeastaanhan voisin ruveta tohon hommaan! Ne entiset edustajathan ei käyneet edes siellä kokouksissakaan, ja sitäpaitsi onhan mulla jotain sanottavaakin (tosiaan — ainakin kahvilassa). Mennäänkö vaaleihin ryhmänä, mehän ajatellaan suht samalla tavalla siitä, miten ne jutut tulee ratkaista. No ongelmat ratkee keskustelemalla ... Sovittu siis: marrasvaaleisiin vaaliliitossa — vaikkei toisiamme ihan läpikotaisin tunnetakaan. Ainakaan ei olla mikään sisäpiirikaveriporukka... Nimi vaaliliitolle? Hylättyään röykkiöittäin nimiehdotuksia väsynyt ja tärkeämpien-asioiden-pariin-jo-haluava ryhmämme synnyttää itselleen nimen, joka kuulostaa elämänmyönteiseltä ristiriidalta: VILLI VASTUU! Ja sitten tärkeämpiin asioihin. "Osallistuminen on vastuun kantamista" 1. lupaamme osallistua, vaikkei meitä valittaisikaan! — ja jos valitaan niin ollaan kokouksissa paikalla. 2. luvataan muistuttaa Sinua osallistumisesta (esim. vaaleihin): ole ehdokas, jos et, äänestä meitä, jos et, äänestä muita. 3. Miten olisi ateenalainen demokratia Suomen Ateenassa: JYY:n päättäväksi elimeksi yleiskokous? Ne vaikuttamaan, joilla on sanottavaa. "Kansainvälisyys ihmistenvälisyytenä" 1. Kehitysyhteistyötä: Vaikka KEHYruokaa sekä kehitysmaiden teetä ja kahvila Nescafeen ja Pauligin tilalle. 2. Ulkomaalaistenkin opiskelijoiden ääni kuuluviin JYY:ssä. 3. JYY (siis kaikki me!) — suhteita jokaiseen ilmansuuntaan. VILLI VASTUU ole: 18. Outi Raatikainen 19. Helena Nuutinen 20. Jarmo Röksä 21. Jukka Kolari 22. Maarit Virolainen 23. Theo Huagie 24. Päivi Nikkilä. Äänestä meitä tai muita VIVA elää! Demarit ajattelun asialla Jyväskylän Sos.dem. Opiskelijoiden vaaliliitto haluaa kiinnittää vaaleissa huomiota sekä opiskelijoiden jokapäiväisiin asioihin että yleisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Yliopistoa ei tule käsittää muusta maailmasta erillään olevaksi saarekkeeksi. Demarit peräävät opiskelijoilta kantaa ottavampaa asennetta maailmanmenoon. Keskustelun alle yritetään saada mm. kansainvälisyyskysymyksiä, perustoimeentuloturvan uudistamista, syrjäytymisongelmia ja "muutoksen suuntaan". Tärkeitä opiskelijoiden tavallisia asioita ovat JSO:laisten mielestä mm. opiskelijoiden asuminen ja opintotuki. JSO on menneenä vaalikautena johdonmukaisesti ajanut Kortepohjan YO-kylän jatkorakentamista. Muut ryhmät eivät halunneet asiaa hallitusohjelmaan, mutta onneksi useimpien kelkka kääntyi. Opintotukeen on kiinnitetty !SeO itf Kadota 1 eifc KOKOOMUKSEN TIE VÄKIVALLAN TIE srfcs* Out» «».to l , , S U (Mi! IIMHIIU1II !n hovioikeuden päät' huomiota mm. järjestämällä ajatustenvaihtomahdollisuus opiskelijoiden ja VOTK:n johdon välille sekä valtakunnan tason painostuksella. Näiden asioiden kimpussa JSO haluaa puuhata myös ensi vuonna. Muita ohjelmallisia tavoitteita ovat mm. lasten parkkipaikan saaminen kampukselle ja "perestroikan" tuominen yliopistoon. Valtaa yliopistoissa tulee siirtää ylhäältä alas — ei päin vastoin. JYY:n vaaleissa on demariopiskelijoiden mielestä syytä muistaa, että kyseessä eivät ole mitkään "kouluneuvostovaalit". Yokunta on merkittävä julkinen yhteisö. Sen päätöksillä ja kannanotoilla on myös yleisempää merkitystä. JSO:n porukka haluaa tuoda päätöksentekoon solidaarisuuteen ja kansainvälisyyteen perustuvia näkökantoja. Tuellasi. Rotaatio Mikä on ylioppilaskunnan tehtävä? Mitä ylioppilaskunta on tehnyt hyväksesi viime lukuvuonna? Kaksi kysymystä, joista ainakin toiseen voi olla vaikeaa vastata. JYY:n, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan, tulisi toimia meidän jokaisen hyväksi, jyväskyläläisen opiskelijan etujärjestönä. Mielestämme "maailmanparantaminen pikkupoliitikkojen hengessä" ei ole JYY:n ensisijainen tehtävä. Kortepohjan saneeraus ja asuntotuotanto, YTHS:n palvelujen tehostaminen ja ennen kaikkea yliopiston sisäisen tiedotustoiminnan kehittäminen ovat niitä asioita, joita ROTAATIO pyrkii kehittämään. Nykyisellään emme edes tiedä, kuinka ylioppilaskunta toimii lukuvuoden aikana ja miten rahamme käytetään. Paitsi vaalien alla, jolloin perinteisesti "kaikki on kavereita". Ilmeisesti tämäkin toiminta on koettu liian raskaaksi — vaalikaudesta ollaan tekemässä kaksivuotista. Esimerkiksi miljoonaurakoista, kuten Kortepohjan peruskorjauksesta ja Ilokiven saneerauksesta ei ole tiedotettu juuri mitään. Ei ole ihme, että JYY:n politiikka koetaankin "pikkupolitiikkojen kabinettipäätöksinä". Tietoa päätöksistä saavat vain harvat ja valitut. ROTAATIO vaatiikin JYY:n tiedotusvelvollisuuden tiukentamista ja sen parempaa kontrollia. Rotaation linja on liberaalia humanismia ja vastuuntuntoa. Ehdokkaina ovat 71 — Seismo Malm, 72 — Petri Pietiläinen, 73 — Markku Tuhkanen ja 74 — Ari Haasio. Käytä ääntäsi — valvo etujasi — ROTAATIO. Pörssi ry Pörssi ry on taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestö, joka lähtee edustajistovaaleihin itsenäisenä ja puolueisiin sitoutumattomana vaaliliittona. Koska opiskelemme nimenomaan taloustieteitä, on kiinnostuksemme pääkohde luonnollisesti ylioppilaskunnan talous ja siihen liittyvä problematiikka, tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurikysymyksiä unohtamatta. Yo-kunnan talous on tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla ja vastaisuudessakin me pörssiläiset tulemme vaikuttamaan päätöksentekoon siten, että taloudelliset realiteetit otetaan huomioon. Poliittisissa kysymyksissä kukin pörssiIäinen edustaa omaan kantaansa ja päätökset tehdään meillä toisin kuin puolueissa: Me päätämme asioista itsenäisesti kukin vakaumuksensa mukaan. Päätöksiimme eivät vaikuta kenenkään käskyt vaan ainoastaan jokaisen terve harkinta. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteistamme näemme opiskelun vapauden lisäämisen. Konkreettisesti tämä merkitsee mm. sitä, että opiskelijoiden itsemääräämisoikeutta omia opintojaan koskien on laajennettava. On pyrittävä siihen, että opiskelijat mahdollisimman laajasti saavat itse rakentaa tutkintonsa. Arvosanojen suoritusoikeutta tulee saada laajemmaksi sekä tiedekuntien sisällä että välillä. Näin jokaisella olisi entistä enemmän mahdollisuus opiskella sitä mikä kiinnostaa. Tämä jos mikä olisi sitä kuuluisaa akateemista vapautta, joka nykyään valitettavan usein on pelkkää sanahelinää. Älä tuhlaa ääntäsi, anna se meille. Ihmiskeskeiseen sivistysyhteiskuntaan Suomi on tällä hetkellä selkeässä aatteellisessa ja poliittisessa valintatilanteessa. Jatkamalla nykyistä teknisteollista kulutuskulttuuriamme ja ihmisen kehitystarpeita näivettävää elämäntapaamme annamme hyväksyntämme ihmisen, luonnon ja maailman eksponentiaalisesti etenevälle kuihtumiselle. Poliittisen päätöksentekomme taustalla väikkyy kapea-alainen käsitys ihmisestä, jonka alati kasvavien tarpeiden tyydyttäminen merkitsee taloudellisen kasvun välttämättömyyttä ja palvelu-ja tavaratuotannon jatkuvaa lisäämistä ja monipuolistamista. Yhteiskuntaa käsitellään jäsentymättömänä vyyhtenä, jossa ihmisen ja markkinamekanismin tarpeet sekoittuvat toisiinsa. Ihmiskäsityksestä ja maailmankuvasta kumpuavan päämääräja tavoitekeskustelun sijasta problematisoidaan ja politisoidaan vain keinoja koskevaa keskustelua. Elinkeinoelämästä peräisin oleva tehokkuusajattelu ja johtamismenetelmät ovat vieraita yliopistolle. Yliopiston pitäisi olla paikka, jossa on tilaa kriittiselle, itsenäiselle ajattelulle ja tutkimustyölle ilman, että joku työntutkija on metrimitan ja laskimen kanssa tutkimassa, onko työ tehokasta. Ylioppilaskunnan yhtenä tehtävänä on olla kanava tällaiselle ajattelulle. Opintotuen rakenne kaipaa edelleen korjaamista. Keskustaopiskelijoiden lähtökohtana on vaatimus opintorahan osuuden nostaminen ainakin 50 prosenttiin opintotuesta. Ylioppilaskunnan edustajisto teki 15.10. periaaterpäätöksen uuden asuintalon rakentamisesta Kortepohjaan. Keskustaopiskelijoiden yhtenä lähtökohtana tällä kaudella oli nimenomaan talonrakennuspäätöksen aikaansaaminen ja Kortepohjan säilyttäminen osana ylioppilaskuntaa. Keskustaopiskelijat jatkavat opiskelijäläheistä politiikkaa myös ensikaudella.
  • 8 Kaupungissa on 2 klubia Onko Smack tänään Kivessä. Soittaako Nights of Iguana nyt Raatikeltarilla. Älytöntä. Miksi ne ovat päällekkäin. Tää on niin pieni kaupunki. No kyllä yo-kunnassa pitäisi olla tiedossa. Sovittu on jo kesällä. Ei Smackille sopinut mikään muu päivä. Niille torstai on ollut hiljainen tottakai ne sen otti bändeille. Me ei olla mitään niiden kanssa sovittu. Ne näkee yksipuolisesti. Mutta kyllä kuusisataa ihmistä pitäisi saada liikkeelle. Onhan tämä nyt sen verran iso kaupunki. Tietysti Kivessä voi nyt olla jotain uutuudenviehätystä. Hiljaiseksi jää. Vähän myyty opiskelijalippuja. Ei viisi markkaa missään tunnu. Mä näin Iguanat just Hesassa. täällä voi sitten katella Smackia. Mutta Iguana on mun lempibändi. Ne on nätimpiä. Smackit on jotenkin räkäsiä. Ne kysyy tietä keskustaan. Kääntävät katseita kun käyvät Raatikellarilla. Iguanan pojat pelaavat vuorotellen tv-peliä. En mä tiedä minkä aikaa me soitetaan. Kysy tolta. Kadulla pimeää ja kylmää. Painat pitkin Kauppakatua, takinliepeet lentäen ilman valoja polkupyörässä, päin punaisia, että ehtii kumpaankin. Joku tuttu tulee vastaan, sanoo ettei ehdi kumpaankaan, mutta olutta tekisi mieli. Keikat on kuitenkin samanlaisia. Muutamat uudet ja muutamat vanhemmat biisit. Hittien aikana jengi innostuu taputtamaan. Pienemmät tytöt edessä. Moni ei viitsi tungeta lavan eteen, juo vaan kaljaa pöydässä. Löysää. Ne on ylimielisiä kuten aina. Niille nää on vaan keikkoja keikkojen joukossa, samoja biisejä vähän eri järjestyksessä. Yleisö ei paljon poikkea toisistaan. Eikä ravintolat. Mitä eroa muka on enää näillä kahdella. Kromattuja metalliputkia, peilejä ja kokolattaimatto. Valot vilkkuu eikä musiikissakaan paljoa eroa. Raatikellari on vaan vähän pienempi, melkein enemmän klubi kuin tämä meidän ruokala. Taputtakaa vaan se tuntuu kivalta. Äkkiä takaisin lavalle, ettei ne lopeta. Pari biisiä vielä. Viimeksi oli parempi keikka, joskus alkuvuodesta ja kesän alussa. Sitten alkaa taas disco. Jengi jaksaa tanssia vieläkin. Eihän tässä tule hikikään. Miksei innosta? Liian vähän väkeä vai. Tai sitten nää on nähnyt niin monta kertaa. Ei ole edes humalassa. Väljähtäneen kaljan maku. Ennen hyppi kuin hullu, hiki valui, veren maku suussa. Se on jo liian hyväksyttyä ja liian kesyä. Ei rokin aina taidettakaan pidä olla, mutta jotenkin niiden pitää tehdä kaikki kuten ennenkin. Bändi esiintyy näin eikä muuta. Pitäisikö etsiä vaihtoehtoja klassisesta tai kansanmusiikista, jos rokki taantuu. Onhan Ilokivi sentään Ilokivi. Ihmiset ne paikan tekee. Viikonloppuisin saa jonottaa ja viikolla hiljaista. Pitäisikö järjestää teemailtoja, ainejärjestöjen bileitä, discoa, rockia vai jotain vaihtoehtoisempaa musiikkia. Vaihtoehtoa sille mitä kyllä joka ilta jostakin löytää. Circuksessakin on liveä nykyään. Ja kellari jatkaa koko talven. Päällekkäin menoja koetetaan välttää. Yksi olisi ollut hyvä mutta kaksi jäi laimeaksi. Niillä oli kuitenkin niin sama yleisö. Vähis Jyväskyläläinen rockmusiikkiko muka kriisissä O nko jyväskyläläiselle rockmusiikille käymässä samalla tavalla kuin ylioppilaskuntapolitiikalle, joka suoraan sanottuna on syvässä kriisissä ja kadottanut tyystin otteensa niin nuoriin opiskelijoihin kuin koko reaalitodellisuuteen? Vastaus voi olla sekä kielteinen että myönteinen. EI siinä mielessä, että kaupungissa soi rock lukuisissa harjoituskellareissa. KYLLÄ siksi, että bändien esitys alkaa entistä enemmän muistuttaa kehnon kokin sekahedelmäsoppaa kuin omaperäistä ja nimenomaan rohkeaa soittoa. Oli aika jännä mennä katsomaan Jyväskylässä rockin SM-kisojen karsintaa, kun ensimmäisenä sisään astuessaan näki kitaristin hauiksen, joka muistutti erehdyttävästi enemmän muhevaa sianpotkaa kuin luisevaa ja osaksi kitaraa muuttunutta soittoniveltä. Näin kävi allekirjoittaneelle, kun astelin muina miehinä (lehdistökortilla tietenkin) tiistaina 13. lokakuuta Väinönkadun A-salille. Hämyisä jengi katseli huuli ymmyrkäisenä rotevaa miehenkörilästä ja mietti hänen rooliaan kyseisessä tilaisuudessa. Lavalla soitti juuri Aviators. Yhtye koostui kivitalonkokoisesta kitaristista, jonka jenkkifutiksen ja puntinnoston ohella osaa myös soittaa ja valmentaa lupaavia nuoria. Bassossa lavan toisella laidalla hääri Suomen iloisin muusikko. Tätä mieltä olivat ainakin tilaisuuden loppuajan suutaan piesseet tuomarit. Bändiin oli kelpuutettu rumpupönttöjen taakse pieni veijari, jonka käsissä palikat saivat todella kyytiä. Lisäksi löytyi vielä käheää ja murteellista englanninkieltä, joka sai mikrofonin hikoamaan. Mutta se siitä yhtyeestä. Jaa, musiikistahan voisi tietenkin yrittää sanoa jotain. No, sama se: musiikki oli vankkaa heavykomppia. Mielestäni koomisinta koko hommassa oli se, että kehonrakentaja Arnold Schwarzeneggeriä muistuttava pystytukka sai kitarastaan irti suorastaan ihmeellisiä ääniä. Jytykompit saivat taatusti muunkin yleisön selkäytimeen värinää. Silti bändi ei suinkaan vakuuttanut koko tuomaristoa: yhtye luonnehdittiin hikiseksi klubiporukaksi, jonka kappaleet tulivat kuin mittatilaustöinä suoraan runaway-osastolta. Joukon otteessa oli hiukan puurtamisen makua ja paljon energiaa kului ihan muuhun kuin pelkkään soittamiseen. Kitaristin soundi luokiteltiin vaikeaksi ja mielenkiintoiseksi. "Kiteyttäen soundi oli. suoraan kuin raekuuton pieksemä Saabin starttimoottori", letkautti yksi tuomari. Toisten mielestä kitaristin olisi nimenomaan jatkossa keskityttävä erottuvuuteen. Itse asianomainen henkilö ei ollut tuossa vaiheessa enää paikalla, sillä miestä kutsui asepalvelus. Kitaristin kädestä erottavuutta löytyy roppakaupalla, sillä hauiksellahan oli mittaa lähes puoli metriä. Aviatorsin ja Opaskoiran jälkeen lavalle hiiviskeli epämääräinen joukko pitkätukkaisia muusikkoja, jotka kuulutettiin Rhea -yhtyeen jäseniksi. Solistina toimi punakutrinen Hilkka Willman. Rhean musiikki oli melodista ja nahkahameeseen sonnustautunut \Villman lauloi puhtaasti. Silti tuomareitten mielestä omat kappaleet jäivät tasapaksuiksi. Mene ja tiedä sitten... Willmanin heleä ääni avasi ammattimuusikkojen kehumishanat äärilleen: jokainen ylisti puhtautta, mutta kukaan ei puuttunut Iavaesiintymistaitoon, joka etenkin naisen ollessa kysymyksessä, on monasti ensisijaisen tärkeää. Hyvin poseeraava neitonen korvaa käden käänteessä äänensä puutteet ruumiinsa suloilla. Rhean muusikot saivat osakseen myönteistä kannustusta ja esimakua piikikkäästä kritiikistä. Rumpali kohelteli ajoittain ja muu porukka sekoili kukin kykyjensä mukaan muissa rytmeissä. Tuomariston loppukaneetti yhtyeelle oli kaikesta huolimatta sangen positiivinen: "tässä on tyypillinen melodinen rockyhtye, joka hikisessä ja hämyisessä klubissa saa taatusti aikaan maagisen menomeiningin", tuomaristo suitsutti. Rockin SM-kisojen tämänvuotiset karsinnat ovat nyt ohi: tuomaristo on kiertänyt Suomessa 10 paikkakunnalla ja kunnellut lukuisten yhtyeitten musiikkia. Finlandia-talossa järjestettävään loppukonserttiin on ehdolla 18 esiintyjää, joista selviää kuusi parasta. Jyväskylästä Helsinkiin ei selvinnyt yhtään yhtyettä, vaikka ainesta monella oli ihan yllin kyllin. Tuomariston mielestä jyväskyläläisten rockmuusikkojen potentiaali ei vielä riitä valtakunnalliselle tasolle. Silti kaikilla yhtyeillä on toivoa tulevaisuudessa. Vai onko? Voiko henkilöllä, joka on tosissaan uhrannut elämästään toistakymmentä vuotta pelkästään soittamiseen, olla vielä kaikki ede§= sä? Riippuu varmaan henkilöstä itsestään. Summa summarum: jyväskyläläinen rockmusiikki elää ja voi pulskasti. Yliopistopiireistä löytyy muusikkoja laidasta laitaan ja kaupungin juniorit tunkevat täydellä höyryllä ulos harjoituskellareistaan suuren yleisön tietoisuuteen. Jos vielä yhteiskunta ja yliopisto pystyvät jatkossa lyömään kättä yhteen musiikin hyväksi, voi itse kukin elää toivossa. Siinä on ainakin hyvä elää... Jyrki Aro
  • 9 "TURHA SYKSYÄ ON PELÄTÄ SYKSY ON KAUNIS / / Kare Lampisen ft^ttely Pinacothecassa 22.10.—6.11.87 Ensin tunsimme tuoksun: syksyinen mökki, kosteat halkopinot, tervattu vene. Kummallista, sillä istuimme aamukahvilla Musicassa. Kaverini kanssa mietimme aistitun alkuperää, emme keksi ratkaisua. Juomme kahvimme loppuun Kello kymmenen tapaamme Musican Pinacothecassa nuoren kuvanveistäjäopiskelijan, Kare Lampisen. Ja tajuamme aamuiset assosiaatiomme. Sermien takainen nurkka on täynnä puuta: isoja kappaleita, kalikoita, palasia, tuohta ja tuhkaa. Kaiken yllä tumma, raskas puun ja tervan tuoksu. Tarkoituksena on rakentaa näyttely. Kare Lampinen valmistui puusepäksi Mikkelin kotiteollisuuskoulusta keväällä -86. Saman vuoden syksyaa hän aloitti opiskelun Kankaanpään kuvataidekoulun kuvanveistolinjalla. Ainakin tuleva vuosi kuluu vielä opiskelun parissa. Koulun ohella hän työskentelee myös Mauno Hartmanin johdolla. Näyttely on 24-vuotiaan Lampisen ensimmäinen. Tarjous näyttelyn pitämiseen tehtiin kun tallinnan kuvataidekoulun näyttelyä jouduttiin siirtämään tuonnemmaksi. Aikaa esikoisen suunnitteluun jäi vajaa kuukausi. "Lyhyt aika, mutta uskallettava on", ajatteli tekijä ja otti tarjouksen vastaan, ja on hyvin innostunut. Näyttelyn rakentaminen alkaa. Veistoksia kootaan, niille haetaan Tero Liljamo tasapainoisia ryhmityksiä, oikeita jännitteitä, hyvää valaistusta. Tunnit kuluvat. Palaset asettuvat paikoilleen. Kokonaisuus koostuu puusta, tuokusta syysmiclestä. Pehmeästä filosofiasta, puheesta luonnon puolesta. Ei julistaen vaan ajatuksia viritellen. '' Luonnonmateriaalin tuoma hyvä mieli saa katsojan ajattelmaan luontoa. Sen tärkeyttä ihmiselle", mietiskelee mies kun kysyn mitä hän pehmeällä filosofialla tarkoittaa. Puu materiaalina on Lampiselle tällä hetkellä tärkein. Myös muut materiaalit ja tekniikat kiinnostavat, mutta aika ei ole niille vielä kypsä. Tuoksu on puun tärkeä elementti. Olennainen osa. Pelkkä näköaisti ei riitä Lampisen töiden kokemiseen. Syysmieli tuli mukaan työja näyttelyajankohdan myötä. "Sitäpaitsi syksy on kaunis", sanoo keväällä syntynyt syksyintoilija. Väitteen pitävyyden voi todeta katsomalla Pinacothecan ikkunoista avautuvaa värinäkymää, suoraa jatketta näyttelylle. Viikon vinkki (kattaa niin hengenkuin ruumiinkulttuurin): Oivallisen iltapäivän voi viettää kävelemällä Aaltomuseoon katsomaan kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen näyttelyä. (V.H. on muuten yksi Lampisen ihanteita). Nimeä ja mainetta saavuttaneen töiden ääreltä kannattaa palata takaisin yliopistoalueelle, M-rakennuksen Pinacothecaan, tutkailemaan uraa aloittelevan Kare Lampisen töitä. Ytyä löytyy kumpaisestakin näyttelystä. Eeva Toikka Kari E. Turunen I H M I S S I E L U N O L E M U S SORSAA -DIAGNOOSI ' ' 5 " ; >.._ ^-ASRRRÖT^KI :-iP ODESSV YLIOPISTOJEN OPISKELU AT AVAAVAT TAAS Tl EN eli vaalit käyvät päälle! Kampus-kirja tarjoaa käsikirjoja älykkääseen käyttöön: Politiikan teorian klassikkoja, Valtio-oppi tieteenä, Schriften zur Revolution (Fichte), Julkisuuden valta, Alussa oli liike, Machiavelli (Skinner) — eivätkä nämä ole Vihreitä kysymyksiä, vaan lähempänä Hyppysammakon arvoitusta... Ja ikään kuin suuntaa etsien silmä vilkuilee päin Odessaa: JYTINÄÄ EESTISSÄ! Tervetuloa kaikki. Avoinna ma—pe 08.00. PS. Vihjeeksi: kun vuosi vaihtuu, on hyvä aloittaa uudella kalenterilla. Katso & kvs,v! / S T [Wöm OSBORNE-MIKROT STAR-KIRJOITTIMET ESITTELYSSÄ MATTILANNIEMI, A-RAKENNUS 10. 1 1 . KLO 9—15 OSBORNE 5ST Keskusyksikkö: prosesori/kello 8088-1 4.77/10 m Hz keskusmuisti RAM: 640 kB diskettiasemat 360 kB 5 1 /4 tai 720 kB 3 1 /2 Näppäimistö: ns. "AT"-tyyppinen Monitori: Zenith ZVM-1240-E/TVM EGA Näytönohjaian: Hercules yhteensopiva (720 x 348)/ .**ll Paradise EGA (640 x 350) Käyttöjärj: MS-DOS 3.2 + GVV-BASIC TULKKI 6.591,kovalevyversiot alkaen 8.151,TULE TUTUSTUMAAN KAMPUS KIRJA Keskussairaalantie 2 40600 JYVÄSKYLÄ p. (941) 615744 mikromyyjä tavattavissa ti—to 12—16 HVttKRetee MIKROLOG OY, RUSTHOLLARINKATU 8, POSTIOSOITE: Pl 45,02271 ESPOO PUHaiN (90) 803 6611, TLX125694, TELEFAX (90) 8036617 Kylän asukasneuvosto täyttyi ilman vaaleja Jyy:n Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvoston vaalia varten asetettiin yhteensä 20 ehdokasta kahdella ehdokaslistojen yhdistelmällä. Kun asukasneuvoston paikkamäärä on 20, totesi keskusvaalilautakunta asetettujen ehdokkaiden muodostavan asukasneuvoston toimikaudeksi 1988 eikä varsinaista vaalitoimitusta tarvittu.
  • 10 Blues Live! 1987 Työ kiitti • • • • • • • • • • tekijäänsä J yväskylän kuuluisa bluestapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemännen kerran. Tarjonta oli monipuolisempi ja tasokkaampi kuin aikaisemmin. Bluespohjainen musiikki elää nousukauttaan — myös Suomessa. Tänä päivänä se on tosin kaupallisempaa ja kovaäänisempää. Tämä näkyi ja kuului myös niinä kolmena syysiltana, joina uudistunut (?) Ilokivi avasi ovensa hyvän musiikin ystäville. Ja heitähän riitti. Tompan pumppu Tapahtuman päävieras tuli Washington D.C:stä. Kolmekymmentäneljä vuotias kitaristi-laulaja Tom Principato ja hänen yhtyeensä, johon kuuluvat basisti Teve Wolf ja rumpali Clark Matthexvs, eivät pettäneet odotuksia. Bändi soitti juurevasti ja johdonmukaisesti. Ohjelmisto oli moderni (lue: raskas ja rokkaava) ja selvästikin suurelle yleisölle suunnattu. Keveämpi swingpitoinen materiaali oli saanut väistyä. Ensimmäisellä soololevyllään "Smokin" soittimensa mestarillisesti hallitseva Principato nimittäin esittelee laajemman skaalan kappaleita kuin lauantaisella keikallaan. Syy tähän on yksinkertainen: kriitikoiden kehut kun eivät riitä. Tarvitaan myös ostavat yleisö. Ja hyvä kauppamies, joka jaksaa mainostaa levyään joka välissä. Kuten Tom. Kuitenkin hän on myös rehellinen juurensa muistava muusikko, jolle menestyksen mielellään soisi. Ja lähellä se onkin. Koko yhtyeelle. Ei pidä näet unohtaa, että Vaikka bändi kulkee Principaton nimellä, s ? Qn nimenomaan kokonaisuus. Esimerkiksi suuri osa lauantain ohjelmistosta oli Steve WoIfin käsialaa. Heja Sverige & dixieland Peruskokoonpanoista poikkeavaa soitantaa edustivat ruotsalainen Hjalmar Kings Blues Band ja paikallinen Koff Porter Stompers. Ruotsalaisryhmä oli perjantai-illan rehellisin blues-orkesteri. Kahden kitaran ja rumpujen voimalla miehet soittivat tiukkaa chicagobluesia, jossa ei bassoa kaivattu. Yhdeksän vuoden yhdessäolo oli tuonut soittoon myös sopivan rennon otteen. Koff Porter Stompers vei lauantai-illan kuulijat New Orleans-tyyppisten hautajaisten jälkitunnelmiin. Pääasia eli soittamisen ilo välittyi yleisölle kiitettävästi, eikä soittotaidoissakaan ollut moittimista. Rockin' and jumpin' Perjantain nimibändit Dave's 12 Bar ja Honey B. & The T-Bones ovat jo rutinoituneita esiintyjiä. Kummatkin heittivät hyvän keikan tarjoamatta mitään sen ihmeellisempää. Yhden positiivisimmista yllätyksistä tarjosi jo viimevuotisissa bluesbileissä taitojaan väläyttänyt tamperelainen Doobie Twisters. Lauantaina poikien rock-blues oli entistäkin lennokkaampaa ja irtonaisempaa. Paikallinen tanssibluesyhtye V. Uljanov & The Bolcevics parantaa sekin tahtiaan. Bändin parasta antia toistaiseksi ovat Mikko Saikkosen svengaavat saksofonisoolot. Äänekoskelais-suolahtelainen Bockhill Special puolestaan osoitti perjantaina, että sujuu se jump-blues keskisuomalaisiltakin. Tarjonnaltaan melko köyhän torstai-illan pelasti tosin helnkiläispoppoo. Soulahtava Bluesshakers pärjäsi hyvin ilman johtohahmoaan kitaristi Ile Ran tamäkeäkin. Sijaisena toimineen Nono Söderbergin kanssa bändi soitti lähinnä vanhoja soulstandardeja ja sai puhallettua niihin henkeä. X X X Kaiken kaikkiaan on hienoa, että suuri yleisökin on viimein huomannut, miten arvokasta työtä arvokkaan musiikin puolesta Blues Live! r.y. on tehnyt ja tulee tekemään. Ja niin pitääkin. Pekka Alava Jari Kokkinen Edustajisto päätti Kortepohjan uuden talon rakentamisesta r Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto aloitti kokouksensa 13. 10. 1987 viettämällä hiljaisen hetken Tero Elomaan muistoa kunnioittaen. Valtio-opin opiskelija Tero Elomaa oli edustajiston jäsen. Edustajisto teki periaatepäätöksen, jonka mukaan Kortepohjan ylioppilaskylään rakennetaan vielä lisää asuntoja. Reunioni esitti asiaa pöydälle, mutta vaadittua kymmentä ääntä ei löytynyt. Reunionissa ei oltu tyytyväisiä asian valmisteluun. Edustajisto valtuutti samalla hallituksen aloittamaan uudisrakennuksen suunnittelun. Uudisrakentamista valmistelleen työryhmän mukaan rakentaminen voisi alkaa syksyllä 89. Ylioppilaskylän I-alueen peruskorjaus päättyy aikataulun mukaan ensi vuoden lokakuussa. Alustavan aikataulun mukaan 125 ihmistä lisää saisi Kortepohjasta asunnon lukuvuoden 1990—91 alussa. Talo voisi työryhmän mukaan olla vaikkapa keskiportainen 6—7 -kerroksinen kerrostalo tai kaksiportainen lamellitalo, jossa kerroksia olisi neljä. Työryhmän mielestä rakennukseen olisi järkevintä rakentaa pääasiallisesti soluasuntotyyppisiä 2 H + K ja 3h + K asuntoja suuruudeltaan 45—65 neliömetriä. Talon hinnan määrää lopulta rakennusalan kustannuskehitys. Tämänvuotisissa hinnoissa kokonaiskustannusarvio olisi noin 15 miljoonaa markkaa. Asuntohallituksen lainana rahoituksesta saataneen maksimimäärä eli 60 prosenttia kokonaiskustannuksista. Ensisijaislainojen osuus olisi työryhmän mukaan noin kolmannes kustannuksista ja yo-kunnan omarahoitusosuus noin 10 prosenttia. Edustajiston vaalikausi tästä lähinkin on yksi vuosi. Vaalikauden kaksivuotiseksi pidentänyt muutos JYY:n perussääntöön ei saanut taakseen kolmea neljättäosaa äänestyksessä. Reunioni esitti yksivuotista ja sai myös esityksensä läpi. Keväällähän kaksivuotisuus oli jo kertaalleen ehditty hyväksyä. Nyt olisi vaadittu lähes täysi edustajisto kaksivuotisuuden taakse. Nyt annetuista 23 äänestä 9 oli yksivuotisen kannalla ja 14 kaksivuotisen. Syksyn ensimmäinen kokous ei tuonut vahvaa näyttöä edustajiston aktiivisuudesta. Paikalle oli vaivautunut vain 24 edustajiston jäsentä tai varajäsentä. Heikoimmin olivat pullat uunissa tällä kertaa demareilla ja devalaisilla, heitä ei kokouksessa näkynyt. Muut jo keväälläkin hyväksytyt sääntömuutokset edustajisto hyväksyi yhdessä köntässä. Yleinen neuvoa-antava kokous tulee mahdolliseksi JYY:ssä. "Ylioppilaskunnan hallitus kutsuu neuvoa-antavan yleisen kokouksen koolle keskustelemaan ja ilmaisemaan kantansa kokouskutsussa mainituista asioista milloin edustajisto tai hallitus harkitsee syytä olevan tai milloin vähintään 200 ylioppilaskunnan jäsentä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta pyytää." Uutta on myös jäsenäänestyksen mahdollisuus. RL Opiskelijalevottomuuksia Kolumbiassa ja Panamassa K o l u m b i a / P a n a m a (Inter Press Service) Chilen lisäksi myös monen muun Latinalaisen Amerikan maan yliopistomaailma on käymistilassa. Syyskuun lopulta saakka Kolumbian opiskelijat ovat osoittaneet mieltään Bogotan ja Medellinin yliopistojen alueella. Syynä ovat viimeisen kuukauden aikana tapahtuneet opettajien ja opiskelijoiden murhat sekä muut väkivaltaisuudet. Kolumbian opettajien ammattiliitto, johon kuuluu 180 000 opettajaa, ilmoittaa, että 30 sen jäsentä on murhattu tänä vuonna. Murhien takana ovat puolisotilaalliset joukot, joilla epäillään olevan yhteydet armeijaan. Viimeisen kuukauden aikana on kuollut 11 ihmistä. Kolumbian yleinen syyttäjä antoi syyskuun viimeisellä viikolla julkisuuteen teloituslistan, jossa oli 22 huomattavan henkilön nimet. Lista oli puolisotilaallisten joukkojen laatima. Paria päivää myöhemmin yksi listalla olleista henkilöistä murhattiin. Panaman koululaiset ja opiskelijat ovat osoittaneet mieltään syyskuun puo*'> alista lähtien, kun or**" smmi steriö ryhtyi rans^stustoimiin 70 koululasta vastaan. Heitä syytetään osallistumisesta väkivaltaisuuksiin heinäkuun levottomuuksien aikana. Panaman poliittinen kriisi alkoi kesäkuussa, jolloin laajat kansalaispiirit vaativat asevoimien komentajan, kenraali Manuel Noriegan eroa. Noriega hallitsee maata kulisseista esiliinanaan presidentti Eric Del Valle. Tuhannet koululaiset ja opiskelijat ovat pystyttäneet tiesulkuja. Mielenosoitusten hajottamisessa on käytetty mellakkapoliisia ja kyynelkaasua. Panaman yliopisto, jossa on 44 000 opiskeijaa, on ollut useaan otteeseen suljettuna syyskuun aikana levottomuuksien vuoksi. OPISKELIJOILLE isohko erä halpahintaisia — avolehtiöitä — vihkoja A4/A5 — kierrevihkoja A4/A5 — luentolehtiöitä TARJOUSHINNOILLA — Mercantilm t%QQ mapit 1 JW ~~" — Plasticm JLQQ mapit 7 cm I t ^ • * — Plasticm V I O Q mapit 4 cm 1 • # ~ ~ — Luento^ « 5 kansio A4 4 9 """" — Luento* V 5 paperi A4/100 M ~~ Poikkea ostoksille! L 'MifPtfi '•£3* :-**-*. PAPERI y Yliopistonkatu 6 . LA STRADA 3 / 8 7 NICHOLSON, S A U M A , HOPPER, JOYCE IRTONUMEROMYYNTI: AKATEEMISET JA SUOMALAISET KIRJAKAUPAT TILAUKSET: PIRKANMAAN ELOKUVAKESKUS 931349 12
  • 11 ntso\v t f . / ö . VMUA JcAMA, f * \ U l AHACJOAJ SAM \LLo Is ~M\U£*y M r e r A M A i i o u O o H A N N A S f M I < A L O " TVvCVMS.U04Fiti-ri oTVQ.orvT \0\TA, U T O P I O I T A J A £(Ufc.l£-AA e.O«;fcyV\" OI A ^ M O ^ T Pf CG e T "£/VAM£C^I$uUP6S>TA l/ALTA"ULiLTnjUEl MOMtldAAJ^AkLUieNA H f < / \ U A U i ^ i c A e i A i e N " c t A / M A M T A r A <^M £ A T " t £ A l ^ U " f * w t E A } K A A J r A J A r I O E 9 I A ( Z 3 / O . t> UvU"Ä 4«fc*MAivaA», t?AJA5THAM^ n W <n«U£Sa U ^ l t v i ICAltAi KESKUSTELUA Edustajiston salakokoukset Jylkkäri moitti edustajiston kokousten aikoja: kokoukset ovat silloin, kun Jylkkäri ei taatusti ehdi informoida JYY:n jäseniä niistä etukäteen. Edustajisto taitaakin olla salaseura, jonka kokouksia ei toivota seurattavan. Jylkkärin moitteet ovat aiheellisia. Kyllä ne edustajiston kokoukset pitää olla tiedossa tarpeeksi ajoissa, että vaikka kaikki vuoden kokoukset ilmoitettaisiin ajoissa etukäteen. Toisaalta: jos jäsenistö ei tiedä kokouksista, niin eipä tiedä edustajiston jäsenkään. Minä en ole saanut tänä syksynä yhtään kokouskutsua, olen vain Jylkkäristä lukenut, että kokouksiakin on. Se, että asun parinsadan kilometrin päässä Jyväskylästä ei ole aikaisemminkaan estänyt minua osallistumasta kokouksiin eikä olisi estänyt nyt syksylläkään. Alankin epäillä tarkoitushakuisuutta: kaikkien ei haluta osallistuvan kokouksiin ja näin edustajisto tekee sellaisia päätöksiä, joita hallitus haluaa. Kokouksiin kai kutsutaan vain hallituksen esitysten kanssa samaa mieltä olevat. Osoitteeni muuttuminen on ollut kummallisen vaikeaa pääsihteerille: postini on tullut kiertelemättä vain muutaman kerran. Epäuskottavaa huolimattomuutta virkamiehistöltä. Osoitteenmuutoksen ilmoitin yo-kuntaan tammikuun alussa tänä vuonna. PYYNTÖ Minut pudotettiin JYY:n vaalien ehdokaslistalta rötöksellä ja vääryydellä. Toivon, että kaikki mahdolliset ja mahdottomat äänestäjäni kuitenkin äänestäisivät ryhmittymää, jota edustan. Kyllä opiskelija tietää! Heikki Risku Olvi-juoksusta Olvi-juoksun ilmoittautumisessa on todella kehittämisen varaa. Ideoita otetaan vastaan. Lupaan, että vastaisuudessa ilmoittutuminen ei sisällä onnettomuusriskiä Heikki Risku Tule savuttomaan seurueeseen Haluatko tavata ihmisiä ja osallistua illanviettoihin, mutta et pidä tupakansavusta tai et pysty olemaan savuisissa tiloissa? Miksei järjestetä savuttomia ravintolailtoja, joissa saisi myös tanssia? Näihin tilaisuuksiin tupakoitsijatkin voisivat tulla mukaan, mutta ilman tupakointia. Tule mukaan savuttomaan toimintaan. Yhdyshenkilönä toimii ylioppilaskunnan opintoja sosiaalisihteeri, puh. 617 063. Pirre Karjalainen DeVa Lokakuun yleisökilpailu JYY:n kulttuurivaliokunta julistaa avoimen "LENKKIMAKKARAOHJEKILPAILUN". Ohjeet tulee jättää valiokunnalle 5.11.87 mennessä osoitteella JYY/Kulttuuri, Keskussairaalantie 2, 40600 JKL Raati valitsee parhaan ohjeen. Ohje ja voittaja julistetaan seuraavassa Jylkkärissä. Paras ohje palkitaan leivänpaahtimella. Jyväskylässä 22.10.87 Kulttuurivaliokunta KELURIRAV1r^LAlKALJPRAKATUX|AJ0nilVMiflAiJ3)l AUKI ALVARIINSA 9-24.00 Myymme KALUSTEET, HELLAT, JÄÄKAAPIT, KIRJAT yms. TOSI EDULLISESTI. Yo-kortilla opiskelija-alennus. OSTOJA MYYNTILIIKE KEIJO HURMERINTA Gummeruksenkatu 5, puh. 618565 ja 614766 Jonka hoitaa xMO X PithjoismaisilhUiuk ullc KORTEPOHJAN-KAMPAAMO Ky Isännäntie 1 Puh. 252 415 Kortepohjan ylioppilaskylässä on haettavana VAPAA-AIKASIHTEERIN TOIMI 1.1.—31.12.1988 väliseksi toimikaudeksi siten, että kausi katkeaa 15. 5.—15. 8. väliseksi ajaksi. Hakijalta edellytetään Jyy:n jäsenyyttä, ylioppilaskylän asumisolosuhteiden tuntemusta sekä perehtyneisyyttä järjestö-, tiedotusja harrastustoimintaan. Tästä puolipäivätoimesta maksettava palkka on 2 200,—/kk. Kylähallitukselle osoitetut hakemukset liitteineen on jätettävä yo-kylän toimistoon viimeistään 2.11. Lisätietoja isänn. Kamunen tai va-siht. VVahlsten. RENTUKKA TIEDOTTAA: su 25.10. Tee Treffit Rentukkaan! Pizzatarjous klo 15.00 alk. DJ pyörittää discomusiikkia klo 20.00 lähtien ma 26.10. Toivehittidisco. Tarpeissa mm. Tukholman risteily 2:lle ti 27.10. HALLOVVEEN NAAMIAISET! Marraskuussa mm: ma 2.11. Soi Toivehitit ti 3.11.YÖPUKUPARTY ti 10.11. ITÄMAISET JUHLAT! Tervetuloa Rentukka feelingiin! Vieläkö vailla asuntoa? Ylioppilaskunnan asunnonvälitys jatkuu vielä lokakuun loppuun saakka. Asunnonvälitykseen on tarjottu tähän mennessä n. 180 asuntoa, joista suurin osa on ollut alivuokralaishuoneita. Myös muutama omakotitalo, mökki, kaksio ja yksiökin on mahtunut joukkoon. Asunnonhakijat ovat tervetulleita paikan päälle katsomaan, mitä kulloinkin on tarjolla. Ilmoituksia uusista asunnoista tulee vielä päivittäin. Asunnonvälitys löytyy ylioppilastalolta, opintoja sosiaalisihteerin viereisestä huoneesta. Asunnonvälittäjä on paikalla ma—ti klo 10—14, ke—to klo 12—16, pe klo 11—15. Vapaana olevista asunnoista voi ilmoittaa numeroon 617 257/ Nuutinen. lokiven konsertit 28.10. Tuulenkantajat 3.11. Giddyups ja Fucking World
  • 12 JÄRJESTÖJÄ JYRINÄ ry Syyskauden toiminta käynnistyy Ski-infotilaisuudella 10. 11. Lillukassa alk. 19.00. Ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin. Hallitus on syyskokouksessa vahvistanut jäsenmaksun suuruudeksi 25 mk, maksukuitteja saa kirjaston ilmoitustaululta. Kamapörssiä ollaan taas herättelemässä henkiin, eli jos sinulla on jotain myytävää tai haluat jotain ostaa, niin ota yhteys Merja Jokiseen (Kauppakatu 5 B 18, puh. 611850) mahdollisimman pian. Itävallan-matkan ilmoittautumislista on kirjaston ilmoitustaululla, ilmoittautuminen on sitova. Mikäli muutoksia tulee, on niistä ilmoitettava välittömästi. Varausmaksu 400 mk on maksettava 2. 11. mennessä, kuitteja saa kirjaston ilmoitustaululta. Fokus ry Keskiviikkona 28. 10. pidetään saunakokous Kortepohjan A-talon yläkerrassa klo 18.00—21.30. Jutustelun aiheena mm. — Fokus-lehden toimittaminen — mahdolliset opintopiirit esim. keskusteluina mielenkiintoisten artikkelien referointien pohjalta — yhdistetyt Fokuksen pikkujoulut ja sosiologian 25vuotislaitosjuhlat: tekijöitä tarvittaisiin, riittääkö innostusta? — varjomatkalle? — vaalit, vaalit, vaalit — liitytäänkö jäseniksi Jyväskylän kehitysmaayhdistykseen? Tervetuloa lämmittelemään! KRS KRS, Vaasank. 12 A, puh. 610 331. Toimisto avoinna t i — to 13—16. La 31. 10. osallistutaan Tuhkamessuun. Ti 3. 11. klo 19 Hengellisen kypsymisen edellytykset. Sauli Puukari. La 7. 11. klo 19 Uskon perustus. Ti 10. 11. klo 19 Seurat, Seppo Kujala. La 14. 11. klo 18 ilta Kortepohjan kirkossa. Mukana Mika Kilkki. Muut jutut: Tiistaisin iltapäiväkahvit klo 13—16. Keskiviikkoisin aamurukous klo 8, ovityön päivä. Tervetuloa mukaan! POHJANMAAN OSAKUNTA: Tervehrys pohojalaaset opiskelijat, uuret ja vanahat, kaikista tierekunnista. Nyt on luvas kaffikekkerit osakunnan vuosikokouksen merkiis. Kortepohojan M.taloon alkerran Toiskas (osakunnan oma tila) torstaina 29. 10. klo 19.00. Vanaha hallitus eherottomasti paikalle ja sitte kaikki uuret asiasta innostunehet. Vanha hallitus meinaa ruveta valamistumahan, uutta verta kaivatahan kipiästi. Tuu toresta torstaina! terv. Pohjanmaan osakunnan hallitus "3-3" Syyskokous ke 28.10. klo 18—19.30 Beckerin kirjakahvilan pihatalossa. Ke 4.11. klo 18—19.30 teema-ilta kirjakahvilan päätalossa. Alustajana teologi Ari Saukkonen Setasta aiheena homo-identiteetti. Tervetuloa. Reunioni Iloisen politiikan iltamat Lillukassa 2.11.87 klo 20.00. Tule ja koe! Ota kurkun kostuketta mukaan. Musiikkia ja pontevaa puhetta. järj. Viva! ja Reunioni NEFA Etnologian ja kansanrunouden opiskelijoiden ainejärjestö NEFA aloittaa taas toimintansa. Kaikki olevat ja tulevat jäsenemme ovat tervetulleita jokaikiseen tilaisuuteen. Ja aloitammekin reippaasti: — 26.10. Unkarin retkikunta esittelee dioja ja kertoo matkansa vaiheista etnologian laitoksella klo 18.00 — 27.10. klo 16.00 Kulttuuriantropologian opiskelijat piiriytyvät Kirjakahvilaan turisemaan alansa tilasta Jyväskylässä. — 29.10 klo 18.00 Uusien opiskelijoiden tutustumisillanvietto — saunailta — yleiskokous — ym. Myllyjärven B-talon saunalla. Opastusta tarvitsevat kokoontuvat Kirjakahvilaan klo 17.30. Huom: Varmista ajat ilmoitustaululta. JYTK/KOKOOMUS JYTK:n vaalipalaveri 27.10. klo 18.00 piiritoimistolla Aatoksenkatu 8 E 90. Vaalivalvojaiset 4.11. klo 19.00 alkaen Ilokivessä ja klo 01.00 alkaen jatkot Tuntemattomassa paikassa... Edustajistovaalien äänestyspäivät 3.—4.11. kannattaa pitää mielessä Povarin päässä eivät sammaleet kasva! Yöpaitabileet 3. 11. Rentukassa. Järj. JKNiJYTK. NSU NSU:n aikapiiri kokoontuu pe 30.10 klo 14 Lozzin takkahuoneessa. Erkki Vainikkala alustaa. Tervetuloa. ISAJ Jyväskylän kansainvälinen opiskelijayhdistys (ISAJ). Syyskokouksessa muun meiningin ohessa valittiin uusi johtokunta, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 1988. Merkitkää kalenteriin 27. 11. 87, silloin on luvassa ratkiriemukas ISAJ-PIKKUJOULU. Videoesityksestä tiedotetaan ilmoitustauluilla... International Student Association of Jyväskylä (ISAJ). In our Autumn meeting we made many people happy, including the new-elected members of the executive committee. From the beginning of 1988 new people arrange activities (with everybody elses help, of course). ISAJ CHRISTMAS-PARTY will be held this year on 27. 11. 87, do remember that date. The video that we didn't see in our Autumn meeting will be shown in the near future, keep an eye on information boards... IRS Torstaina 29.10. klo 20.00 alkaen l-luokan Moppe-jahti Laajavuoren maastossa. Paras haukkuja palkitaan. Yliopiston kameraseura Järjestämme Mustavalkokuvauskurssin tiistaina 3.11. kello 18.00 alkaen Kirjakahvilassa. Tuolloin käydään teoriaosuus läpi ja saadaan filmit kuvaamista varten. Sovitaan myös käytännön osuuden (kuvanvalmistus) aikataulu (viikonloppuna). Mukaan kamera ja rahaa filmien ostamista varten. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien -4.11 1987 o. ehdokaslistojen yhdistelmä 2. Seppo Lyyra Vaaiirengas A i Viva! Reunioni Reunioni 3. Liisa Vähäkylä 4. Jrmo Vidgren 5. Timo Salonen 6. Mikko Räsänen 7. Markku Räisänen 8. Ahti Ruoppila 9. Petteri Pasanen 10. Katri Myllykoski 11. Timo Lemettinen 12. Outi Kinttula 13. Juho Järvelin 14. Terttu Ihalainen 15. Olli Heikkinen 16. Ari Heikkinen 17. Ulla Anttonen I Viva! 18. Outi Raatikainen 19. Helena Nuutinen 20. Jarmo Röksä 21. Jukka Kolari 22. Maarit Virolainen 23. Theo Huagie 24. Päivi Nikkilä Vaaliliitto B Kumman Luja 25. Riikka-Maija Risku 26. Yrjö Lipasti 27. Jyrki Latvala 28. Juha Ekman 29. Juha Hyötyläinen 30. Olli Kainulainen 31. Mika Laiti 32. Sirkka Kiviniemi 33. Jaana Kurko 34. Kari Halvari 35. Kari Riikonen 36. Ulku Ulker 37. Hannu Rantala 38. Jorma Ojanen 39. Hannu Korhonen 40. Outi Heisto 41. Erkki Mäntymaa 42. Kari Laitinen 43. Sari Muona 44. Johanna Tuomaala 45. Juha Laaksonen 46. Pekka Huhtala 47. Olli Niskanen Vaaliliitto C JYTK/Kokoomus 48. Heidi Hakala 49. Hannu Heikkinen 50. Arto Honkala 51. Minna Huuskonen 52. Minna Juutilainen 53. Terhi Kivimäki 54. Lasse Koistinen 55. Mari Uus 56. Ari Miettinen 57. Kimmo Norvas 58. Pekka Pajarinen 59. Hannu Parkkola 60. Veli-Pekka Urpilainen 61. Anni Virnes 62. Tuomo Yli-Huttula Vaaliliitto D JSO/Sosialidemokraatit 63. sit Olli-Pekka Ahtiainen 64. Jukka Keronen 65. Juha Keurulainen 66. Pertti Knuuttila 67. Tuula Pasanen 68. Jari Raninen 69. Pertti Siekkinen 70. Seppo Tuovinen Vaaliliitto E Rotaatio 71. Seismo Malm 72. Petri Pietiläinen 73. Markku Tuhkanen 74. Ari Haasio Vaaliliitto F Pörssi Ry 75. Ossi Kuljukka 76. Aki Virolainen 77. Antti Määttä 78. Heikki Vappula 79. Kari Järvinen 80. Pekka Pirinen 81. Pekka Haajanen 82. Tero Hietaneva 83. Pekka Kuusela 84. Sari Tuovinen 85. Risto Rasku 86. Heikki Palmroth 87. Kirsi Paakkari 88. Kirsi Pippuri 89. Markku Mähönen 90. Tuomo Vaittinen Vaaliliitto G Keskustaopiskelijat 91. Heidi Jauhiainen 92. Päivi Koskenmaa 93. Jaana Kärnä 94. Ismo Laitinen 95. Petri Mäki 96. Minna-Mari Parkkinen 97. Leena Rantasalo 98. Antti Savela 99. Tapio Särkelä 100. Seppo Tervo 101. Matti Tulla 102. sit. Keijo Varis MIKSI ODOTTELISIT! • SAAT MEILTÄ VÄRIKUVAT JOPA PARISSA TUNNISSA kinoja pakfilmeistä, ma—pe. Ja E-6 diat myös TÄNÄÄN (ma—pe) kun tuot ennen klo 12. = ~ r = r ^ f A l Myös pikkukuvat U U I ! * * • (9x13) ja lisäkopiot 'HUIPPUNOPEASTI! KAUPPAKATU 19 PUH. 214 026 Ev.lut. Opiskelijalähetys Opiskelijaillta toimistolla Vapaudenkatu 24 B keskiviikkoisin kello 19. 28.10. Minulla on kaikkea, mutta... — Saarnaajan kirjan sanomaa: Mauri Tervonen. 4.11. Me saamme kasvaa — vieraita Pieksämäeltä: Anne Hatela 11.11. Ristin salaisuus Raamattupiiri toimistolla maanantaisin kello 19.30. Lentopalloja saunailta Huhtasuon kirkolla perjantaisin kello 18 — 21. JYY:n edustajiston vaali Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaali toimitetaan tiistaina, marraskuun 3. päivänä ja keskiviikkona, marraskuun 4. päivänä 1987 seuraavasti: ti 3.11. klo 1 1 6 Mattilanniemi, MaA klo 1 1 6 Yliopiston päärakennus klo 1 1 1 3 Freda ke 4.11. klo 1 1 6 klo 1 1 6 klo 1 2 klo 1 2 2 Mattilanniemi, MaA Yliopiston päärakennus Ylioppilastalo Kortepohja, Lillukka Ylioppilaskunnan edustajiston vaalissa on äänioikeus ainoastaan yliopistoon läsnäolevaksi kirjoittautuneella, henkilökohtaisesti läsnäolevalla ylioppilaskunnan jäsenellä. Ennakkoäänestys järjestetään tiistaina lokakuun 27. päivänä klo 12 20 Lillukassa Kortepohjassa ja keskiviikkona lokakuun 28. päivänä klo 10 — 18 ylioppilastalolla. Äänestyspaikalla on äänioikeuden toteamiseksi esitettävä joko opintokirja tai opiskelijakortti. Lehti Jyväskylän ylioppilaslehti ilmestyy seuraavan kerran keskiviikkona 11.11.87. Lehteen tarkotiettu materiaali toimitukseen viimeistään edellisen viikon torstaina. Kehyseminaari KEHITYSYHTEISTYÖSEMINAARI Beckerin kirjakahvilassa, Seminaarinkatu 28 la 31.10.1987 klo 14.00. Alustajia, keskustelua, kahvija teetarjoilua. Tilaisuudessa myydään myös Unicef-kortteja. Järj. Jyväskylän Nuor. ja Opisk. YK-yhdistys. TERVETULOA! Radio Vapaa Yliopisto Ylioppilaskunnan radioporukan toimittamaa ohjelmaa kuullaan tiistaina 3.11. klo 18.00 ja uusintana keskiviikkona 4.11. klo 9.00 Radio Jyväskylän kanavalla 97.7 MHz. Ohjelman toimittavat radiotoiminnasta kiinnostuneet opiskelijat. Jyväskylän ylioppilaslehti Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu Toimitus: Keskussairaalanne 2, 40600 Jyväskylä, puh. 617 288. Päätoimittaja Rauno Lahti Toimittaja Helena Seppälä Ilmoitukset: Kari Johansson. Keskussairaalantie 2, 40600 Jyväskylä, puh. 617 599. Toimistosihteeri ja taloudenhoitaja Paula Rouhiainen, puh. 252 211/2872. Pankit: KOP-Mattila, Keski-Suomen Sp, SYP-Jyväskylä Kauppakatu 3, Nisulan Op, postisiirtotili TA 74517-4 Tilaushinnat: koko vuosi 100 markkaa. puoli vuotta 50 markkaa. Ilmoitushinnat: tekstissä 3,50, takasivulla 4,00, etusivulla 5,00, väri ja määräpaikkalisä 0,65 markkaa palstamillimetriltä. Ilmestyy 17 numeroa vuodessa. Osoitteenmuutokset toimitukseen tai taloudenhoitajalle. ISSN 0356-7362 — Jämsän Lehti Oy, Jämsä 1987.