• • aslehti Keskiviikkona 3 . 9 . 1 9 8 7 N:o 1 2 7 . vuosikerta. • • • • • • ^ ^ • • • • • • • • • • • • • B #»#* *& I Tule meille soittamaan. Nyt voit pitää yhteyttä monella tavalla mukavasti yhdestä paikasta Jyväskylässä Kilpisenkatu 5:ssä. Täällä ovat katutasossa • yleisöpuhelimet • lennätin » telelaitemyynti • tilaajapalvelu Palvelemme ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-15. Muina aikoina tavoitat meidät puhelimitse palvelunumeroissamme, jotka löydät puhelinluettelosta. PTLSTELE Jyväskylä Kilpisenkatu 5 puh. (941) 297 373
  • 2 / Kolehti Multian kirkossa Multian kirkossa kerättiin kolehti Kortepohjan ylioppilaskylän peruskorjauksen tukemiseksi. Peruskorjaus vaikuttaa kohta jo muutenkin ikuisuuskysymykseltä, mutta karu todellisuus on jatkuva rahantarve. Yhden perhetalon taas valmistuttua asumiskuntoon päästään seuraavaksi saneeraamaan surullisenkin kuuluisaa Etaloa. Kaikkein kiireellisimmän korjaustarpeen poistuttua on edessä sitten uusi urakka. Uudistalo. Uuden kerrostalon rakentaminen on miljoonien rahanreikä, mutta varmasti perusteltu sellainen. Voi toivoa, että ylioppilaskylän "saneerausorganisaatiota" osataan käyttää myös uuden rakentamisessa. Järkevää lienee kuitenkin myös KOAS:n tulo mukaan yökylän rakentamiseen. Vai merkitsisikö moinen tinkimistä yo-kylän ja yo-kunnan "pyhistä perinteistä" (?) Oleellista on jo nyt keskustella siitä, millainen uudistalo ylioppilaskylään tarvitaan. Olisikohan arvoisalla ylioppilaskunnan jäsenistöllä mielipidettä? Jäsenethän siellä asuvat toivottavasti uudessakin talossa. Opiskelijajärjestöillä, ylioppilaskunnilla etunenässä on ollut kiitettävää tarmoa asumisasioissa, seminaareissa yms. hienoissa tilanteissa on myös painotettu uusien asumisideologioiden löytymisen tärkeyttä. Tärkeintä olisi kutenkin löytää lisää asuntoja. Om istamisen ylivallan vallitessa on asunnon omistajaa vaikea uskoa vuokraamisen kannattavuuteen. Joskus luulisi löytyvän edes jonkin verran sosiaalista vastuuta. Tietynlainen ilmaus siitä voi olla vaikkapa puhelinsoitto ylioppilaskunnan asunnonvälittäjälle. Asunnonvälitys on osoittanut tarpeellisuutensa, tulokset antavat aihetta jopa optimismiin. Ystäväni yöpyi ensisuojassa ja huomasi, että siellähän kuorsaa aivan tavallisia ihmisiä. Pakko turvautua hätämajoitukseen ei merkitse ihmisarvon menetystä, vaikka usean kokemuset ovatkin sellaisia. On helppo löytää yhteisiä nimittäjiä tavalliselle opiskelijalle, köyhälle vanhukselle ja ns. asunnottomalle, alkoholisoituneelle, yksinäiselle mieshenkilölle... Yksi voi olla se, että sijoitussalkut eivät kiinnosta heistä ketään. Rauno Lahti Kolmas sukupuoli Eräissä intiaaniyhteisöissä on miesten ja naisten lisäksi kolmatta sukupuolta olevia jäseniä, joita kutsutaan miessydämisiksi naisiksi. He ovat "entisiä" naisia, leskeksi jääneitä ja mahoja, riippumattomia ja jopa taloudellisesti niin hyvin toimeentulevia, että ovat saaneet johtavan aseman yhteisössään. Heitä kunnioitetaan. Ihme ettei presidentinvaalien lähestyessä ole keskusteltu siitä voisiko Suomessa olla nainen presidenttinä. Se, ettei "päteviä" maanäitejä tunnu löytyvän, on samanlainen itsestäänselvyys kuin se, mikä on tulevan maaisän nimi. Miksi sitten puoluekoneistosta ei ole noussut ulkopolitiikasta, talousja muista tärkeistä asioista perillä olevia naisia? Siksi, että politiikassa mukana olevat naiset SAAVAT olla mukana politiikassa, koska ovat naisia: he keräävät ääniä tomeruudellaan, fiksuudellaan ja sillä, että ovat ainoita sukupuolensa edustajia miehisissä rattaissa. Nämä naispoliitikot ovat tasaarvoasioissa auliisti vaiti, sillä hehän mainostavat sitä, että kaikki on hyvin: nainen voi olla yhtä hyvä mies — melkein. MOT. Ministeriöissä nämä naisenkuvat puuhastelevat omissa heille "luonnostaan" lankeavissa lokeroissan: sosiaalija. terveydenhoitoasioissa tai hallitusohjelman ja etenkin "hallitun rakennemuutoksen" näkökulmasta katsoen pilipaliministeriöissä, kuten II opetusministeri, joka käy pitämässä puheita kulttuurikissanristiäisissä. Naiseus on politiikassakin dominoiva ominaisuus. Hame, hymy ja tissit painavat enemmän kuin yritys tehdä tai sanoa jotakin. Tässä maassa toista sukupuolta olevan presidentin pitäisi olla täydellinen mies, presidentiksi valittu nainen olisi vain naispolitiikko presidenttinä. Ja niin kauan kun presidentillä on valtaa, kukaan ei pääse Thatcheriksi. Teoriassa Suomi on kypsä saamaan naispresidentin. Mutta maa ei ansaitse sitä niin kauan kun naispoliitikot ja tätä maata (myös kunnallistasolla) hallitsevat vanhat ukkelit kuvittelevat, että omilla aivoillaan toimeentuleva nainen on jotakin kolmatta sukupuolta, samaa kuin siviilipalvelusmies... tai inkkarikylän miessydämiset naiset. Vuosi sitten, kun minut uudessa työpaikassani Jyväskylän kaupungin palveluksessa esiteltiin "tärkeälle henkilölle", tämä mies katsoi kuin mies naista päästä varpaisiin ja etenkin siltä väliltä. Lopulta hän tokaisi: "Oletpa sinä omituisen näköinen, taidat olla feminist i " . Tästä voisimme päätellä, että tasa-arvon toteutumisen takia presidentiksi ei valittaisi miestä eikä naista, vaan — feministi. Helena Seppälä Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN DUSTAJISTON VAALI itetaan tiistaina, marraskuun 3. päivänä ja keskiviikjnarraskuun 4. päivänä 1987 seuraavasti: klo 1 1 6 Mattilanniemi, MaA klo 11-13 Freda lo 1 1 6 Yliopiston päärakennus 10—16 Yliopiston päärakennus k 12-20 Kortepohja, Lillukka i 2 Ylioppilastalo •16 Mattilanniemi, MaA edustajiston vaalissa on äänioikeus n läsnäolevaksi kirjoittautuneella, läolevalla ylioppilaskunnan jäseYlioppilaskunnan ainoastaan yliopistoa henkilökohtaisesti läs , neliä. Ennakkoäänestys järjes päivänä klo 1 2 2 Lilluka. viikkona lokakuun 28. päiv. , lolla. Edustajiston jäseneksi on vaa 1 » nioikeutettu ylioppilaskunnan jäi» tunut yliopistoon lukuvuodeksi 19T: ma 12.10., jolloin ehdokasasettelu^ kunnan vakinaiset viranhaltijat eivät , edustajiston jäseniksi. • Ehdokasilmoitukset sekä vaaliliittojei., moitukset ja vaalirenkaiden perustamisiini^, on saatavilla ylioppilaskunnan keskustoimis^ tettävä keskusvaalilautakunnalle viimeistään' taina 12.10.1987 klo 12.00 mennessä ylioppilal. keskustoimistoon os. Ylioppilastalo, Keskussaira\ 2, 40600 Jyväskylä. Vaaliasiakirjat vastaanottaa keskusvaalilautakuri* valtuuttamana ylioppilaskunnan pääsihteeri, jolta Sei myös lisätietoja ehdokasasetteluun liittyvissä kysymyk sissä. (puh. 612509) Jyväskylässä syyskuun 22. päivänä 1987 Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan Keskusvaalilautakunta Matti Tulla p Matti Tanskanen puheenjohtaja pääsihteeri etään tiistaina lokakuun 27. j»a ylioppilaskylässä ja keskipä klo 1 1 8 ylioppilastakelpoinen jokainen ään, joka on kirjoittau7-1988 viimeistään äättyy. Ylioppilasi l l e vaalikelpoisia perustamisilitukset, joita ssa on jämaanankunnan lantie
  • Suhtautuminen pakolaisiin on Kansan ilmaus itsekkyydestään Tietyn pakolaiskiintiön määrääminen on ymmärrettävä tavoiteasettelun kannalta. Vertailu numeroilla voi poliitikoilta onnistua, vaikkei itse asiasta ymmärrettäisikään. Arkkipiispa Vikströmin mukaan sana ja oma esimerkki ovat keinoja, joilla kirkko voi vaikuttaa valtiovaltaan pakolaisasiassa. Arkkipiispa ei sysää kuitenkaan vastuuta pakolaiskysymyksestä usein hyvin anonyymiksi jäävälle valtiokoneistolle. "Pakolaiset ovat haaste meille kaikille. Myös kunnille, järjestöille ja erityisesti kirkolle." Tietääkö suomalainen, miksi joku ihminen on pakolainen? " E i . " Ovatko pakolaisongelman taustat ollenkaan selvillä? "Perustieto pakolaisista puuttuu suomalaisilta." Ennakkoluulot on helppo havaita ja niitä arkkipiispa John Vikströmin mukaan myös tietoisesti levitetään. Hänkään ei kuitenkaan pysty määrittelemään moisen motiiveja. Joka tapauksessa monesti on vallalla käsitys, Suomen pienen pieni pakolaiskiintiö on arkkipiispa John Vikströmin mielestä kansallisen itsekkyyden ilmaus. "Elämme niin rauhassa omassa kolkassamme, ettemme halua mitään häiriötekijöitä, jotka voisivat sotkea meidän kauniita ympyröitämme", sanoo arkkipiispa. jonka mukaan pakolaiset olisivat lähteneet omasta maastaan vapaaehtoisesti, makeamman elämän toivossa. "Pakolainen on ihminen, jonka on ollut pakko lähteä. Useimmat heistä haluaisivat palata omaan maahansa, jos se vain olisi mahdollist a . " Täytyy arkkipiispa Vikströmin mukaan myös muistaa, että yli 90 prosenttia pakolaisista asuu leireissä aivan oman maansa rajan tuntumassa ja vain pieni osa on tullut Eurooppaan ja Pohjoismaihin puhumattakaan. Suomesta Kirkko on toki tehnyt jo pitkään työtä juuri noilla pakolaisleireillä ja asia on esillä jatkuvasti mm. kirkon pakolaistoimikunnassa, mutta Vikström korostaa kirkon jatkuvaa vastuuta asennekasvatuksessa, kun on kyse pakolaisten vastaanottamisesta. Toiminta lähtee kristillisestä uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta käsin. "Tulee osoittaa, että vastuu lähimmäisistä koskee myös pakolaisia." Nykyään ei kysytä mikä on hyväksi ihmiselle Tämän päivän yhteiskunnassa ei kysytä, mikä on hyväksi ihmiselle. Näin toteaa arkkipiispa John Vikström. Hänen mielestään liian usein toteutetaan kaikki se mikä teknisesti ja rationaalisesti on mahdollista. Max Weber puhui arvorationaalisuudesta ja tavoiterationaalisuudesta, joista jälkimmäinen nykyään yhä selvemmin korostuu ensimmäisen kustannuksella arkkipiispan mukaan. Samaan asiaan kiinnittää huomiota akateemikko Georg Haneik von Wright kirjassaan Vetenskapet och förnuftet, joka on lokakuussa tulossa painosta myös suomenkielisenä. Arkkipiispa Vikström kiinnittää huomiota arvojen uuteen ajankohtaisuuteen. "Eettisten kysymysten nouseminen esille eri elämänaloilla, tutkimuksessa, mm. lääketieteessä sekä vaikkapa talouselämän ja urheilun aloilla on merkinnyt sitä, että katseet kääntyvät myös kirkon ja kristillisen uskon suuntaan", sanoo Vikström, jonka mukaan nimen omaan uskonnot ja ideologiat luovat arvoja. Arkkipiispa korostaa tieteen arvovapausvaatimusta. Hänen mielestään tieteen tehtävä on tuoda lähinnä vain esille arvojen funktioita sekä yksilön elämässä ja laajemmin yhteisössä. Kirkko on Vikströmin mukaan kuvassa mukana toisella tavalla kuin 60ja 70-luvuilla, jolloin monet tulevaisuuteen liittyvät epävarmat kysymykset tulevaisuudesta, mm. ydinsodan uhka ja ympäristön tuhoutuminen nousivat esiin. Nyt eivät ihmiset ole niinkään kiinnostuneita uskonnollisista instituutioita, vaan uskonton on esillä henkilökohtaisella tasolla. Monien uskontososiologien mukaan nyt eletään maallistumisen jälkeistä aikaa. Uskonto on voimakas poliittinen voima kansainvälisesti tarkasteltuna. Esimerkkejä löytyy monia. Islam tuli uutisiin Iranin islamilaisessa vallankumouksessa 70-luvun lopulla ja toistaiseksi myös pysyy siellä. Konflikti islamissa on sekä sisäinen että ulkoinen. Iranin ajatollah Rhollah Khomeinin johtama shialainen islam käy sotaa Irakia ja käytännössä myös Kuwaitia ja Saudi Arabiaa vastaan. Muita uskonnon poliittisia ilmentymiä ovat viime vuosina murtautunut esiin mm. Puolassa, jossa katolisella kirkolla on jatkuvasti poliittinen funktio sekä Yhdysvalloissa, joissa uskonnollinen fundamentalismi ruokkii konservativismia. Latinalaisessa Amerikassa on vapautuksen teologia ajankohtainen ja Intiassa uskonnot sekoittavat entisestään sekasortoista sisäpolitiikkaa. Uskontoja on vaikea ohittaa. "Olen minä optimisti" Voiko toisen valtion sisäisiin asioihin puuttua, jos on kyse esimerkiksi ihmisoikeuksista? Arkkipiispa puolustaa valtioiden suvereniteettia, mutta hänen mielestään toisen valtion on voitava kysyä toiselta, miten tämä kohtelee ihmisiään. Kysymys luottamuksesta on arkkipiispan mielestä hyvin keskeinen kansainvälisessä järjestelmässä. Luottamuksen lisääminen on se tekijä, joka vähentää myös aseita maailmasta. Onko nyt siis luottamus nyt lisääntynyt? "Olen minä optimisti." Rauno Lahti ja Kari Hulkko (kuvat) 'Opiskelija on iian vakava" Arkkipiispa John Vikström luo kuvaa tämän päivän suomalaisesta perusopiskelijasta. Opiskelija on hänen mielestään vakava usein liiankin vakava, tunnollinen ja ahkera. "Luulen, että opiskelija täyttää protestanttisen etiikan vaatimuksia aika pitkälle", sanoo arkkipiispa hymyillen leveästi. Arkkipiispa kysyy usein sitä, onko opiskelija liian ahdistunut onnistumisen pakon alla. '''Tämän päivän opiskelija elää suurien paineiden alla. Opinnoissa on onnistuttava, on oltava kilpailukykyinen. Myös ympäröivästä maailmasta ja maailmantilanteesta tulevat omat paineensa." Onko kirkolla relevantteja kontakteja ns. tavalliseen opiskelijaan, jos kristillisissä järjestöissä toimivat lasketaan joukon ulkopuolelle? Suoria kontakteja on arkkipiispan vaikea löytää, mutta hän korostaa opiskelijapastoreiden merkitystä. "Kirkko haluaa tukea opiskelijaa ja asettua tämän viereen ei vain uskonnollisissa vaan myös muissa asioissa." Arkkipiispa John Vikström toivoo lisää yhteistyötä kristilliseen ylioppilastyöhön, joka nykyisellään on hyvin hajanaista. Lokakuun lopulla yhteistyöstä on esimerkki Jyväskylässä, kun ensi kertaa kaikki kristilliset opiskelijajärjestöt ovat järjestämässä kirkon opiskelijapäiviä. Päivien pääalustajaksi saapuu arkkipiispa Vikström.
  • VETOOMUS YTHS:LLE Vetoomus YTHS:lle kokopäiväisen gynekologin toimen saamiseksi Jyväskylään. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalivaliokunta kerää vetoomuksellaan allekirjoittajia, jotta paikallinen YTHS:n terveydenhoitoasema saisi kokopäiväisen gynekologin toimen. Nimienkeräys listoille suoritetaan lokakuun alkupuolella. Haluamme tällä edistää YTHS:n tarjoamia palveluja. Vetoomus toimitetaan • sekä YTHS:n pääpaikkaan että paikalliselle asemalle. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöille: Emme ole tyytyväisiä YTHS:n Jyväskylän terveydenhoitoaseman tarjoamiin gynekologipalveluihin. « ... | Palveluja ei ole tarjolla riittäIvästi. Jonotusaika on pitkä ja opiskelija joutuu usein itse arvioimaan gynekologisen avun tarpeensa. Opiskelijan tulisi päästä tarkastukseen ilman turhia selittelyjä ja halutessaan ilman sairauden oireitakin. Tähän ei Jyväskylässä ole viime vuosina ollut mahdollisuutta, vaan opiskelijoita on jouduttu ohjaamaan yleislääkäreille. Vaadimme kokopäiväistä gynekologin tointa Jyväskylään. Tiedämme, ettei puolipäiväistä tointa ole saatu täytetyksi. Tarvetta kokopäiväiseen toimeen o n . Enemmistö Jyväskylän yliopiston opiskelijoista on naisia. Nuoret naiset tarvitsevat paitsi sairaanhoitoa ja rutiinitarkastuksia myös asiantuntevaa ehkäisyja seksitautineuvontaa. Monimutkaistettu yksinkertaistus Korkeasti kunnioitettu pääministerimme Harri Holkeri on saattanut armollisesti tietoomme, että hän kokee julkisen viestintäkoneiston epä-älyllisenä institutiona, joka välittää jatkuvasti monimutkaistuvan oikean tiedon vallanpitäjien hyväksymästä totuudesta yhä yksinkertaistetummin Suomen kansalle, joka ei virallisten päiväkirjojen mukaan kovin lahjakasta eikä sen tähden pysty ymmärtämään taitavien ja rehellisten poliitikkojen korulausein kaunisteltuja puheita ilman lehdistön suorittamaa selittävää tulkintaa, jonka perusteella heidän tehtävänään on valita maamme tunnustetun ulkopolitiikan johtoon kykenevä henkilö Jouko Kajanojasta, Kalevi Kivistöstä. Paavo Väyrysestä, Harri Holkerista tai presidentti Mauno Koivistosta, joka on jo aiemmin kertonut meille lehdistön ja sähköisten tiedotusvälineitten välityksellä, että toimittajat ovat joukko omaa ajattelukykyä vailla olevia sopuleita, jotka pyrkivät selittelemään hänen jo valmiiksi filosofisen yksinkertaisia lausuntojaan tai ainakin häiritsemään meille ystävällismielisten vieraiden valtioiden päämiesten vierailuja kertomalla kyseisten valtioiden sisäisistä oloista, vaikka lehdistön tulisi osallistua maamme virallisen ulkopolitiikan tukemiseen ja kantaa siitä vastuuta, kuten tekee hän, Suomen kansan kohta kahdesti kirkastama ja puolueensa ikuisesti sosiaalidemokratisoima presidentti, jonka vakavimmaksi vastustajaksi tulevissa presidentinvaaleissa saattaa nousta pääministerin vastuullisella virkapaikalla julkista imagoaan kirkastava Harri Holkeri, joka tosin pelkää oman imperiuminsa raunioista fenikslintumaisesti kohottautuvaa Paavo Väyrystä, koska tämä nousevan keskustan nuorukainen on ainoa suomalainen presidenttiehdokas, joka pystyy puhumaan tuntitolkulla tyhjänpäiväisyyksiä sanomatta mitään antaen samalla sen vaikutelman, että jokainen huolella harkittu lause on kysymyksen selvittävä vastaus toimittajille, jotka eivät koskaan pysty kääntämään hänen sanojaan ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi, vaan jakavat ne sellaisinaan kansalle ja keskittyvät sen sijaan yksinkertaistamaan Harri Holkerin ja muiden hallituspuolueiden edustajien yhdessä hyväksymiä virallisia totuuksia siten, että kansan ohella ne pystyy ymmärtämään myös muutoin harhaanjohdettavissa oleva oppositio, joka näin saa ilmeisen yliotteen hallitukseen nähden, sillä oikeita kysymyksiä pystyvät esittämään ainoastaan sellaiset, jotka tietävät oikeat vastaukset eikä hallituksella näinollen ole mahdollisuuksia tasapäiseen taisteluun opposition näkökantoja vastaan, sillä ne tulevat olemaan Paavo Väyrysen formuloimia eikä Paavo Väyrysen formuloimia kannanottoja pysty selittämään kukaan muu kuin keskustapuolueen puheenjohtaja, joka pitää itseään rehellisenä kilvoittelijana eikä usko turhanpäiväisten gallupien väitteisiin yhä jyrkkenevästä alamäestä presidentinvaalitaistelussa, jota johtaa edelleenkin yksiselitteisen ja selittämättömän ylivoimaisesti Mauno Koivisto, joka on löytänyt kansamme syvimpien rivien oikeimmat tunnot tassutellessaan samettisissa aamutossuissa presidentinlinnan hohtavan kirkkaiksi kuuratuilla käytävillä. \Into Säilä Avustajapalaveri tai "-kurssi", johon saa tulla, vaikka ei olisi koskaan Jylkkäriä avustanutkaan torstaina 15.10. klo 17.00 — Yliopiston kirjaston luentosalissa kahvion vieressä. Paikalle kutsutaan kaikki nykyiset, entiset ja mahdolliset tulevat avustajat. Mitään erityisiä "valmiuksia" ei vaadita, vaan paikalle voi tulla myös uteliaisuudesta. Tilaisuuden ohjelmaan sisältyy Jylkkärin päätoimittajan kertomus aiheesta AVUSTAJAN OSUUS YLIOPPILASLEHDEN TEKEMISESSÄ. Miten kehitellä juttuideaa? Mikä on avustajan (karu) todellisuus? jne. jne. SE on palaverin käytännöllisempi puoli. — Seuraa virkistäytymistä omaan ja lehden laskuun kirjaston kuppilassa. Jos väkeä on viljalti, kuten toivomme voi lehden budjetti tosin rajoittaa ilmaista tarjoilua. YLIOPPILASLEHDEN TEHTÄVISTÄ LAAJEMMIN JA YLEISEMMIN kertoo palaverin toisessa osuudessa n. klo 18.30 Toivo Salonen. (Hän toimii mm. tuntiopettajana filosofian laitoksella.) — Minkälaisia asioita yleensä kannattaa ylioppilaslehdessä käsitellä? — Tilaisuudessa keskustelu ja kysymykset ovat suotavia ja välttämättömiä, mutta hiljaakin saa tyytyä kuuntelemaan. Avustaja voi olla kirjoittajan lisäksi myös esim piirtäjä tai kuvaaja. Palaverissa puhutaan myös "asian" visuaalisesta puolesta. Jos tilaisuus herättää kiinnostusta jo etukäteen, kysyä voi päätoimittaja Rauno Lahdelta puh. 617 288 tai käydä Jylkkärin toimituksessa ylioppilastalon yläkerrassa. Paikalla kun puhutaan lehdenteosta, niin myös AINEJÄRJESTÖLEHTIEN tekijät ovat tervetulleita palaveriin. Tavoitteena maailmankaupan rakenteen muuttaminen Kehitysmaakaupparyhmä on ollut koossa viime huhtikuusta lähtien. Toistaiseksi se on ollut vakiintumaton, avoin ryhmä ilman kirjattuja sääntöjä, eräänlainen iskuryhmä, joka korostaa aatteellisuuttaan. Tuskin kellään on harhaluuloja siitä, että sadan tansanialaisen teepaketin myynti parantaisi maailman ongelmat, mutta tärkeintä onkin tiedon levittäminen ja laajentaminen, viesti ihmisille. Kesällä kehitysmaakauppatavaraa on myyty turuilla ja toreilla. Apuna on käytetty uudelleenkäyttöverstaalla rakennettua Elli-polkupyörää, joka on yo-kunnan omistuksessa. Ideana on, että kehitysmaista ostetaan tavaraa suoraan tuottajilta, esimerkiksi pieniltä yhteisöiltä, heille maksetaan paremmin kuin mitä ylikansallisten yhtiöiden pussista heltiäisi. Jos kehitysmaiden ihmisille maksetaan heidän tuotteistaan sama hinta kuin vaatisimme itsellemme, ei kehitysapua tarvittaisi. Toiminnasta on kiinnostunut mm. SAK:n paikallinen ammattiyhdistys. Perustetaanko lopulta ihan oikea kauppa, aika näyttää. Mutta kehitysmaakauppayhdistys ollaan perustamassa, jotta toiminta saisi laajapohjaisuutta ja taustajoukko kasvaisi. Perustava kokous on 8.10. kaupunginkirjaston Minnansalissa. Sitä ennen kokoonnutaan vielä maanantaisin Beckerin kirjakahvilassa klo 19. Jyväskylään on myös tulossa kehitysmaakauppojen valtakunnallinen syyskokous lokakuun viimeisellä viikolla. SPR on jo perustanut Hyvän mielen kaupan Jyväskylään. Onko se sitten kehitysmaakauppatoimintaa? Tarkoitus on, että asiakas voi ostaa "hyvää mieltä" eli puhdasta omaatuntoa kehitysmaakauppatavaroiden ja koriste-esineiden lisäksi. Anekauppaako? Mene ja tiedä, mutta JYY:n kehitysmaakaupparyhmäläiset arvelevat, että heidän oma toimintansa lähtee erilaisista painotuksista. Tarkoitus ei ole korostaa kaupantekoluonnetta tai palkata vakituisia myyjiä, jotka eivät varsinaisesti ole vastuuvelvollisia aatteista ja ideoista. Kehitysmaakauppaidea on tietenkin vain yksi pienen pieni asia maailmanparantamista, mutta jos siitä sikiää edes yksi iso ajatus, tehtävä on saavuttanut tavoitteensa. Laivanvarustajaksi! ESTELLEÄ, maankuulua kehitysmaakauppapurjelaivaa, varustetaan Suomen Turussa lähtemään maailman tumille reilun kaupan lähettilääksi. Telakalla työskennellään talkoovoimin, kukin kykyjensä mukaan. Estelle-laivan ja sen työtarpeet omistaa EESTAAS OY, joka on vuokrannut ne Uusi Tuuli ry:n käyttöön. Tarjoamme nyt yhä useammalle mahdollisuutta olla mukana tässä jalossa ja hilpeässä toiminnassa: Eestaas Oy:llä on osakeanti 20. 7. 1987—30. 6. 1988. Osakkeita hankittaessa täytyy noudattaa tiettyjä muotoja. Halukkaille lähetämme kyllä tarkat osakeantiehdot ja yhtiöjärjestyksenkin, mutta seuraavassa aloittavan laivanvarustajan lyhyet ohjeet: Eestaas Oy tarvitsee osakemerkintää varten omistajan nimen (luonnollinen henkilö, rekisteröity yhdistys, firma tahi muu oikeuskelpoinen), osoitteen, kotikunnan (missä kirjoilla) ja kansalaisuuden (suomen tai muun) sekä ammatin. Tietojen lisäksi pitää lähettää tietenkin rahaa: pienin osakemerkintä on 5 k p l ( = 500 mk). Rahat ja tiedot voi kätevimmin toimittaa samalla postisiirtolapulla Eestaas Oy:n tilille PSP TU 183535-5. Monelle 500 mk on liian paljon; silloin voi perustaa kimpan, jonka maksamat osakkeet merkitään vain yhden ihmisen nimiin, joka tällöin juridisesti omistaa osakkeet ja käyttää niiden tuomaa äänivaltaa. Osakkeita on kyselty ahkerasti, ja niinpä merkintäaikaa on vuoden 1988 kesäkuun loppuun. Syyskussa 1988 yhtiö hyväksyy merkinnät, siitä useamman kuukauden kuluttua kaupparekisteri vahvistaa tapahtuneen ... ja sitten, saat seinällesi Eestaas Oy:n osakekirjan. Sen ulkoasu on tarkoitettu saattamaan ystävät ja sukulaiset kateellisiksi ja vähintään uteliaiksi. Näin helposti pääset mukaan laivanvarustajien hulinan ja loiston täyttämään maailmaan, jota tähän astiolet voinut vain kuvalehtien sivuilta seurata. Lisävalistusta antaa Jussi Rautalampi puh. 294 286 tai 241 179 sekä tietysti Uusi Tuuli ry. puh. 921308 669. Ps. Sijoituksesi osakkeisiin eivät tuota hankalaa voittoa, mutta säilyttävät arvonsa. Jopa yksi yksiö... Ylioppilaskunnan asunnonvälitys Ylioppilaskunnan asunnonvälitys jatkuu ylioppilastalolla lokakuun loppuun saakka. Asuntoja on tarjottu välitykseen kaikkiaan jo yli 120. Suurin osa tarjotuista asunnoista on ollut alivuokralaishuoneita, mutta myös muutamia omakotitaloja, kaksioita, jopa yksi yksiökin on ollut tarjolla. Lehti-ilmoittelu asunnonvälityksestä jatkuu yhä, ja ilmoituksia vapaana olevista asunnoista tulee vielä päivittäin. Asunnonhakijat voivat tulla käymään ylioppilastalolla lokakuussa klo 10 ja 14 välillä. Vapaana olevista asunnoista voi ilmoittaa numeroon 617 257. Jyväskylän ylioppilaslehti Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu Toimitus: Keskussairaalanne 2, 40600 Jyväskylä, puh. 617 288. Päätoimittaja Rauno Lahti Toimittaja Helena Seppälä Ilmoitukset: Kari Johansson. Keskussairaalanne 2, 40600 Jyväskylä, puh. 617 599. Toimistosihteeri ja taloudenhoitaja Paula Rouhiainen, puh. 252 211/2872. Pankit: KOP-Mattila, Keski-Suomen Sp, SYP-Jyväskylä Kauppakatu 3, Nisulan Op, postisiirtotili TA 74517-4 Tilaushinnat: koko vuosi 90 markkaa, puoli vuotta 45 markkaa. Ilmoitushinnat: tekstissä 3,50, takasivulla 4,00, etusivulla 5,00, väri ja määräpaikkalisä 0,65 markkaa palstamillimetriltä. Ilmestyy 17 numeroa vuodessa. Osoitteenmuutokset toimitukseen tai taloudenhoitajalle. ISSN 0356-7362 — Jämsän Lehti Oy, Jämsä 1987. JYYn kansainvälinen työleiri kiittää Työleiriväki jaksaa yhäti kiitollisena muistaa tuiki tähdellisiä tukijoitaan. Jyväskylän kaupunki/Puistoosasto Jyväskylän yliopisto Jyväskylän Liikenne Valtion Ravitsemuskeskus Ruth Valio Karjaportti O l v i Huhtari KIITOS TEILLE. ILAHDUTA YSTÄVÄSI iloisesti postikortilla Meillä nyt runsaasti syksyn korttiuutuuksia • TAIDEKORTTEJA • KA RVIS KORTTEJA • TENAVAKORTTEJA • LAUSEKORTTEJA TARJOUSKORTTEJA 1 kpl 1.50 10 kpl 10.00 •TAIDEJULISTEITA Poikkea korttiostoksille HYVÄN TUULEN KORTTIKAUPPAAN Yliopistonkatu 6
  • O) ö Jr 06 1 j& i * X Pablo Picasso Lasi ja viulu, 1913, Kollaasi taidekasvatusta tunteesta järkeen Taidekasvatuksen laitos on yksi pienimmistä. Neljäntoista vuoden ajan tieteenalaa on yritetty selkiyttää. Nyt on sitten aika kasvaa. Uusia suunnitelmia ei ole helppo toteuttaa, kun kilpailua ei käydä vain resursseista, vaan myös arvovallasta. Esimerkiksi hanke kuvaamataidon opettajien koulutuksen aloittamisesta Jyväskylässä on toistaiseksi rauennut. Jyväskylän yliopisto on ollut myötämielinen, mutta opetusministeriö halusi myös taideteollisen korkeakoulun mielipiteen. Rehtori Yrjö Sotamaan lausunto oli varsin kielteinen ei ihme, kun määrärahojen supistaminen on lakkauttanut yli puolet koulun tuntiopetuksesta. Taidekasvatuksen professori Lauri Olavi Routilan mielestä kielteisyys johtuu kuitenkin siitä, että taideteollinen haluaa mustasukkaisesti omia kaiken alan opetuksen Suomessa. "Mahdollinen kilpailutilanne olisi pelkästään hedelmällinen", sanoo Routila. Jyväskylällä on tarjota vaihtoehto: opetus perustuisi taidekasvatuksellisille ideoille siten, että alusta alkaen korostettaisiin tieteellisten valmiuksien luomista ja tutkimuksellista otetta. Rovaniemen korkeakoulun rehtori Riepula on kertonut, että pohjoisessakin on herätetty ajatus taiteiden osaston perustamisesta korkeakouluun. Aluksi suuntauduttaisiin kuvaamataidon opettajien kouluttamiseen sekä teolliseen muotoiluun ja graafiseen suunnitteluun. "Se, että tällainen ajatus on ilmassa, osoittaa että on olemassa tyytymättömyyttä taideteollisen korkeakoulun yksisuuntaiseen ja yksipuoliseen opetukseen, joka perustuu ikivanhoille taidekasvatusperiaatteille. He eivät ole ajassa mukana", sanoo Routila. Viivasta pisteeseen Humanistinen tiedekunta on hyväksynyt graafisen suunnittelun tutkintovaatimukset. Lupaa opetuksen aloittamiseen ei ole vielä myönnetty, mutta tarkoitus on, että ensi syksyn uudet taidekasvattajat voisivat valita approbatur-tasolla joko graafisen suunnittelun tai "tavallisen" taidekasvatuslinjan. Kysymys ei ole erillisestä tutkintoon liittettävästä opintokokonaisuudesta. "Tarkoitus ei ole saavuttaa mitään opistotasoista taitoa, vaan luoda akateemiset lähtökohdat tutkimusmahdollisuuksien kehittämiselle", kertoo Routila. Taidekasvatuksen laitos vastaa journalismikoulutukseen liittyvästä graafisen suunnittelun opetuksesta — siltä pohjalta voidaan tähdätä pidemmällekin. Elokuvatutkimuksen linja Gradunohjaus saattaa monella alalla olla varsin hataraa, mutta olematonta se on ainakin silloin, kun lopputyö on tulossa alalta, jota ei ole olemassakaan: elokuvasta. Mutta ei hätää, Routila on toiveikas sen suhteen, että taidekasvatuksen yhteyteen saadaan elokuvaja TV -opintolinja. Muistio on valmistumassa. Routila huomauttaa, että on jo olemassa taiteiden tutkimuksen koulutusohjelma ja hyvä yhteistyö taidelaitosten välillä. Teknistä välineistöä löytyy viestintätieteiden laitokselta, ja asia liittyy myös likeisesti journalistiikan puolella TVtoimittajien kouluttamiseen. Luulisi että Turulla on paremmat mahdollisuudet saada elokuva-alan yliopistollinen koulutusohjelma, sillä siellä elokuvatutkimus on jo käytännössä aloitettu. Näihin väitteisiin Routila huomauttaa vakuuttavaan tapaansa, että taidekasvatukseen on jo vuosia liittynyt elokuva-alan opetusta, graduja on tulossa, ja Jarmo Valkolalta syntyy lisensiaattityö. Englantilainen elokuvatutkija Raymond Durgnat on käynyt jo pari kertaa opettamassa elokuva-analyysiä. Bauhausin perilliset Mutta hetkinen, eikös Saksassa toiminut ennen II maailmansotaa laitos, jolla oli yhtä kunnianhimoisia suunnitelmia? Onko taidekasvatuksen laitoksesta kehkeytymässä uusi Bauhaus? Routila silmäilee pientä työhuonettaan ja sanoo: "Bauhaus on meille virikkeiden antaja, eräänlainen inspiratorinen lähde. Bauhauskin oli poikkitaiteellinen tutkimuslaitos. Mutta tarkoitus ei ole matkia Bauhausia, joka oli hyvinkin ongelmallinen ja kritiikille altis systeemi. Kiehtovaa siinä onkin tuo jatkuva puutteellisuus. Bauhausille ja taidekasvatuksen laitokselle on yhteistä se, että kun materiaalisista voimavaroista on puutetta, laitoksen sisäinen teoreettinen keskustelu on vilkasta ja korostunutta. Tässä suhteessakin taideteollinen korkeakoulu on juuttunut uomiinsa." Routila torjuu melko jyrkästi vanhat tunnepohjaiset taidekasvatusteoriat. Tulee surku J. A. Holloa, mutta Routila on oikeassa: on aika hahmottaa tietopoh jäisen taidekasvatuksen yleinen teoria. Routila on käynyt käsiksi tehtävään, ja pian ilmestyy kirja "Knovvledgebased Art Education", joka on kriittis-poleemisessa suhteessa tunnepohjaisiin teorioihin. Tietopohjaisen taidekasvatuksen esteettiset perusteet löytyvät plastisen sommittelun, visuaalisen sääntöestetiikan, väriteoriani ja typografian teoreettisista perusteista, joita laitoksella parhaillaan tutkitaan. Mitä tähän visuaalisuuden korostamiseen sanovat muusikot, teatterintekijät, kirjallisuusihmiset ja tanssijat? Mitäpä heillä olisi sanomista, johan Bauhaus aikanaan yhdisti nuo asiat. Muita tutkismusalueita ovat taidekasvatusliikkeet sekä modernin taiteen taideteoreettiset ja taidekasvatukselliset perusteet. Yhteistyötä on kansainväliselläkin tasolla. Mukana on teknisen korkeakoulun arkkitehtiosaston lisäksi Achenin teknisen yliopiston estetiikan laitos ja Hampurin yliopiston filosofian laitos. Suunnitteilla on kansainvälinen Bauhaus-kongressi Jyväskylässä, mahdollisesti syksyllä 1989. Taide kasvattaja Routilan tavoite on edistää tiedettä ja tutkimusta, mutta mikä on niiden taidekasvattajien kohtalo, jotka eivät antaudu tieteelle? Ammattikoulujen taideja ympäristökasvatuksen opettajanvirkojen ammattipätevyysvaatimuksiin on jo tullut maininta, että taidekasvattajia on olemassa. Mutta se ei vielä riitä, kun esimerkiksi museotyön muodollisista vaatimuksista taidekasvatuksen arvosana yhtenä aineyhdistelmän mahdollisuutena puuttuu. Työtä hakiessa on sitten todisteltava miksi taidekasvatus sopisi museolehtorille siinä kuin etnologia tai arkeologia. Routilan mielestä resepti olisi tietoisuuden kasvu siitä mitä yliopiston Athenaeumrakennuksessa puuhaillaan. Erilaisia esityksiä on tehty, mutta ne makaavat jossain pöydällä. "Asia täytyisi ottaa taas esille", muistaa Routila. Paljon PR:ää tulisi todellakin tehdä, ettei tarvitsisi aina punastua, kun joku kysyy: mikä ihmeen taidekasvatus? Helena Seppälä Tiedoksi teemallisesta tapahtumasta JY Y;n lokakuisella maan ja ilman viikoli;, s:!•••.•et lentävät utopioista elämäntapaan — haipetmtifcsehay^ H ala u s. S mir ee 11 i s t a j a k a u nista, ah l : Ohjelman runko on suurinpiirtein seuraava: (ti) UTOPIAT : i l l l l — patikoiden —-seminaarintapainen tilaisuus, j o h o n k u t u 'taan ajattelijoita utopioitaan i-esittelemääa -j — illaksi kaavailtu suurelkcisiä naamiaisia (ke) El A.MANTAPA. KULI I l STOTTUM UKSET, KU LTTUU RT MU LTOS r-si esittelyjä, a l u s t u k s i a k i ^ i r ä t i f e ^ i t ^ | | i | ^ ^ arvoista tekemisen takana syki i< Mä shamanismia, «iusisö:t|lri (to) Ml I EN KAI KANA (>NK \ A N K \ \ AI A MAA1! MA. vai liekö tuo? Ajankohta on siis sama kuin valtakunnallisella YK: n aseidenriisuntaviikolla, eli 27.—29.10.3987. Seuraava vapaamuotoinen kokoontuminen aiheen tiimoilta on torstaina 1.10. klo 17 (toivottavasti avatussa) Ilokivessä, mikä kiinnostuneille tiedoksi annettakoon. Sari & Ari • " • • • " m 1 • • • — J
  • •s' mi mi mi mi mi mi mi mi mi mi mi *ss mi mi mi mi mi mi So You Wanna be a Rock 'n roll Star... Kun Dylan saapui lavalle ja aloitti Highway 61 Revisitedin, minulle tuli nolo olo: tulipahan kerrottua kavereille, että lähdin jäähallille Tom Pettyn & The Heartbreakersien takia; ennen kuin jäähallin kello kolmasti pirisi, vanha Dylan-fani oli kieltänyt idolinsa. Rivi 33, paikka 1315 jääkatsomossa. Vaksi kertoo joka riville erikseen, että jos ryntäystä tulee, meidät sullotaan armotta takaisin penkkiriveille. Luuliko se että lavalle tulee joku Bobby Dallasista? Tuli Roger McQuinn, vanha stara, yksi Byrdsin perustajajäsenistä. Latteasti hymyillen hän kertoi, että hänen uusimmassa biisissään Sunshine Love on kyse auringosta ja rakkaudesta. Ilmassa oli menneen maailman fiilis, joka vain vahvistui. Parasta mitä McQuinnistä irtosi oli So You Wanna be a Rock'n roll Star, parikymmentä vuotta vanha laulu miehestä, joka saa kitaran ja tekee hitin... bisnes ja maine imevät hänestä voiman tehdä uusia lauluja, ja miehestä tulee tähti tähtien joukkoon, hän katoaa sinne jonnekin. Mikä siinä on niin traagista? Sekä McQuinn että Dylan on unohdettu rockstarojen tähtitaivaalle. Mutta toisin kuin McQuinn, Dylanin tähti ei ole sammunut. Musiikillisesti konsertti oli hyvä. ItsAll Over Now Baby Blue Tottakai kaksvitosen kriisissä haluaisi kuulua siihen nuorekkaaseen jengiin, joka tuli paikalle VAIN Tom Pettyn takia. Pettyn & Heartbreakersien oma setti oli lyhyt, odotuksia ei petetty — eikä ylitetty. Petty on kiistämättä karismaattinen bändin johtohahmo, yleisö syttyi, kun yhtye heitti vanhan biisin You Don't Have to be Refugee. Sitten vahtimestari sytytti jäähallin valot, fiilis katkesi, ja jengi valui ulos tupakalle. Kun konsertin pääosa alkoi, Petty siirtyi taustalle sinisiin valoihin, eleettömästi hän muuttui rytmikitaristiksi Dylanin taustabändiin, ja yhtä eleettömästi tähti saapui lavalle. Konsertti oli Dylanin haarukassa, mutta elegantisti hän soi sijaa kitaristi Mike Campbellin sooloille — ei puhettakaan diivailusta. Tom Petty & The Heartbreakers on varmasti paras taustabändi mitä Dylanilla on ollut. Toivottavasti sinkkubiisi Jammin me ei jää ainokaiseksi yhteistyön hedelmäksi. Everybody Must Get Stoned Liehuva lippu laskeutui pian, sytkärit sammuivat ja yleisö aisti ettei suuri kiihko ole paikallaan, kukaan ei estänyt hyvää näkyvyyttä lavalle. Dylan ei esittänyt ainoatakaan uutta biisiä; uusin oli kuuden vuoden takainen Dead Man Dead Man, Shot of Love-lp:ltä 1981. Vanha saarnamies lauloi ajattelun lakkaamisesta ja aivojen rämettymisestä, hän maalasi kolkkoon jäähalliin vision passiivisesti häviönsä hyväksyneestä ihmisestä, joka ei voi maailmalleen mitään. Seisoopa vain rannalla Watching the River Flow. Kaikki 14 laulua olivat kafkamaisia kuvia kontrolloimattomasta demonien riivaamasta paikasta, maailmasta. Hyvä niin. Onhan Dylanilla myös rakkauslauluja, joiden maailma on järjestyksessä, ja hyvää voi tavoitella yhdessä toisen kanssa, mutta nyt ei ollut niiden esittämisen aika. Jos profeetta on ruvennut saarnaamaan tuhoa, niin ainakin hän teki sen samalla äänellä ja samoin eväin kuin ennenkin. Biisilista oli aggressiivisempaa rockn'rollia, sovitukset ja sanat enemmän tai vähemmän uusia: Senor oli ja ei ollut aivan sama kuin ennen. Desolation Row on aina ollut kuin T.S. Eliotin Autiomaa. Jos Dylan ei olisi ollut idealismin Sankari, tähteytensä painolasti niskassaan, ei kukaan puhuisi vanhasta väsyneestä kehäraakista. / Shall Be Released Dylan esitti vähemmän konserteissa kuultuja kappaleita: Watching The River Flowta (1971) hän ei ole aiemmin esittänyt konserteissa lainkaan. Harvoin on kuultu myös Memphis Blues Again (1966), You Gotta Serve Somebody (1979) tai encorena kuultu Desolation Row (1965), Blowin'in the Wind (1963) oli kuin signeeraus. Eleetömänä ja kiihkottomana yleisö kuunteli: Pourin'off every page Like it was vvritten in my soul From me to you Tangled up in blue Epilogi Rakas Päiväkirja, tänään, yli kymmenen vuoden odottamisen jälkeen näin Bob Dylanin. Onhan hän melkein yhtä vanha kuin isäni, mut ei niin kalkkis. Vaikka kuinka yrittäisin, en voi sanoa hänestä mitään pahaa, koska hän on PARAS! Sitä paitsi KUKAAN EI BUUANNUT, maksoihan koko hartaus sentään 162 mk ja sateenvarjon, joka jäi sinne jonnekin. Helena Seppälä \&@BBSBBSSB&®B®BB,
  • 7 Vesisade ja sienikori Monet poimivat sieniä. Asia erikseen on, kuka ne tunnistaa ja kuka ne syö. Tänä syksynä ylitin luontaisen vastenmielisyyteni tatteja kohtaan; tiedättehän ne pehmeät löntit, jotka tuovat mieleen paloitellut ja käristetyt etanat. Söin pannullisen kangastatteja, sipuleilla terästettynä. Syksy on luonnollinen jatko kauniille kesälle. Sienet ja syysmarjat ovat kuukauden verran odottaneet poimijoitaan. Tiedän monta hyvää aluetta, jotkut tosin hyvin kaukana Kortepohjasta. Pakkanen muuttaa useimmat sienet vetisiksi hyytelöiksi, mutta kypsentää karpalot ja puolukat mehukkaan herkullisiksi. Suunnittelen lähteväni vielä marraskuussa poimimaan hohtavan, kuultavan punaisia puolukoita ja karpaloita. Tällaiset puolukat tai nimenomaan keväthankien pehmentämät karpalot ovat luonnossa liikkuvan herkkua, joka on kiireellisten tornitaloihmisten tavoittamattomissa. Ne tuovat makuelämyksiä ja kohottavat opiskelijapoloisen aterian sellaisiin ruhtinaallisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat laitosruuassa tavoittamattomia, olipa kyseessä Jyväskylän kalleimmat ruokapaikat tai sitten yliopistoalueen ikioma, perinteinen Lozzi. Kukapa estäisi maustamasta Lozzin perunoita itsepoimituilla karpaloilla ja puolukoilla tai omin käsin säilötyillä sienillä? Olen käynyt sienessä. Olen käynyt monta kertaa. Onpa näkynyt tuntemattomia sieniä lukuisten tuntemattomien seassa. On näkynyt seitikkejä. On ollut känsätuhkelo, hurmehiippo ja kuplamörsky siellä tai täällä. Parin päivän takaiselta sienestysretkeltä kannoin kotiini ämpärillisen puolukoita. Sieniäkin löytyi, tosin ongelmallisessa kunnossa. Mukanani kantautui karvalakin, siis karvarouskun jalkoja, lakin palasia ja pari lakin puolikasta. Sievät, pienet, valkoiset, mustapäiset toukat olivat herkutelleet rouskuilla enngrl minua. Kaksi hyväkokoista ja hyväkuntoista härmämalikkaa pelastin matosilta omaan suuhuni. Löytyipä tosi hajuelämyskin: vihertuobumalikka. Onhan niitä aniskarkkejakin. Sopii kysyä, kummassa ovat aidommat aromit ja aineet: karamelleissa vai sienissä. Ryöppäsin rouskut ja kiehautin härmäiset malikat. Sinertävä, vihertävä ja kukertava malikka tuoksusi, kunnes hajut alkoivat tuntua ikään kuin pääni sisäpuolella. Suljin anikselta lemuavan itiöemän tiiviiseen muovirasiaan, homehtumaan. Sielläpä haiskoon, miten olisin käyttänyt tuon yksinäisen sienen. Ehkä se olisi pitänyt syödä siltä seisomalta: ote sienen jalkaan, haukkaus lakista, toinen ja kolmas ja sen jälkeen jalka suuhun. Jalka suuhun. Olen syönyt monta päivää rouskuja. Ne ovat olleet kangas-, haapa-, kalvashaapa-, karva-, harmaa-, viitapalsami-, kangaspalsami-, korpija pikkurouskuja. Hajut ovat olleet miedoista kookoshiutaleista ryöppäyksen ajan pyörryttävän väkeviin. Muut sienet ovat jääneet vähälle. Joitakin sieniä olen syönyt raakoina, silloin tietää syövänsä sieniä. Miksi sienet pitäisi kätkeä esimerkiksi jauhelihaan? Siitä vain luonnonantimia keräämään. Kun talven mittaan huomaa viikkorahojensa salaperäisesti huvenneen, onpahan syötäväksi marjoja ja sieniä. Osa niistä voi odottaa turvallisesti naapurin pakastimessa. Jos joku onnekas mieluummin paastoaa kuin syö sieniä, se on hänen onnensa. Ihminen on kuin sieni. Sieni muhii aikansa maan pimeydessä, työntää itiöemänsä ylös ja tulee syödyksi. Samoin käy ihmiselle. Kun sienikorit, marjaämpärit ja ihmisen pää kastuvat, litistynyt ja vettä tirisevä sieni vastaa täysin sitä hengen tilaa, mikä on epätoivoisen epäonnekkaalla sienestäjällä märkänä ja viluisena. Itiöemä on kuva ihmisen sielusta. Lopulta sieni syö ihmisen. Sieniretket jatkukoon. Luonnossa näkee luonnon omia myrkkyjä noissa ruskeissa, leveissä ja harvoissa heltoissa, herkkusientä matkivassa valkeudessa ja monissa muissakin itiöemissä. Kun tuntee luonnon, on vapaa välttämättömyyksiin. Adorno Hakkarainen Valiokuntien kokouksia Sosiaalivaliokunnan seuraava kokous on maanantaina 5. 10. 1987 kello 16.30. Kokoustila on opintoja sosiaalisihteerin huone, ylioppilastalolla. Sosiaalivaliokunnan asuntotyöryhmän kokous on 1. 10. 1987 kello 10.00 opintoja sosiaalisihteerin huoneessa. nimiä, nimiä, nimiä, nimiä, nimiä... JYY:n kanootti on vielä sekä virallisesti että epävirallisesti nimetön. Täten pyydämmekin teitä, arvoisat akateemiset nuoret, jättämään oivallisia nimiehdotuksia kulttuuriohjaaja Anitta Peltolalle (yo-talo, 2. krs puh. 216 173) 7.10. mennessä. Parhaimman nimen keksijä saa paitsi kummin osan kastajaisissa myös lahjakortin Kampus-kirjaan. Sekä tietysti ylen määrin maineta ja kunniaa. jännittyneenä ehdotuksia odotellen, ympäristövaliokunta Palvelemme klo 11—01:een, su klo 11—24:ään • • • Opiskelijaystävällinen LOUNAS päivittäin klo 11—15 • • • Kaupungin edullisimmat ja mahtavimmat PIZZAT — herkuttele Rentukassa tai noudat kotiin! Til. puh. 2100 pizzauunille. • • • PS. Rentukassa on Teitä varten vain 310 asiakaspaikkaa, joten tulethan ajoissa mukaan. H U O M . Ainejärjestöt ym. tervetuloa neuvottelemaan ja ideoimaan yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia! • • • PALVELUKSESSANNE Rav. hoit. Aira Salonen sisäpuh. 2100 TRAVELAN SYYSTARJOUS Nämä V I K I N G L I N E risteilyt huippuedullisesti vain Travelasta; P Ä I V Ä T U K H O L M A S S A : Helsinki Tukholma Helsinki * risteily alk. 159,-/B1 -hytti * lähdöt 18.10. (su) ja 19.10. (ma) MINIRISTEILY: Turku Tukholma Turku * risteily alk. 79,-/C-hytti * lähdöt 6.10. (ti) ja 20.10. (ti) TRAVELASTA! Soita heti ja varaa omasi! 1 matkatoimisto HELSINKI Mannerheimintie 5/Kaivokatu 10 B, puh. (90) 624 101 TURKU Hämeenkatu H, puh. (921) 337 033 TAMPERE Tuomiokirkonkatu 36, puh. (931) 309 95 JYVÄSKYLÄ Kauppakatu 12, puh. (941)617 507 OULU Pakkahuoneenkatu S, puh. (981) 222 720 Vietä nautinnollinen kahvihetki viihtyisissä kahvioissamme • YLIOPISTON KIRJASTO • PÄÄRAKENNUS • LIIKUNTA • MATTILANNIEMI • MUSICA • NOVELLI kaupungin kirjasto • KONSERVATORIO Kahviomme palvelee kaikkia myös yliopiston ulkopuolella olevia asiakkaita. Palveluja myös tilauksesta puh. 291449. • hyvää kahvia • uunituoreita leivonnaisia • pikkulämpimiä • jäätelöä • juomia Jyväskylän yliopistoyhdistys r.y. Moneen työruuhkaan olemme jo avuksi olleet, sillä olemme jo palvelleet yli sataa asiakasta. Teemme määräaikaisia toimistoalan työtehtäviä, joista osa sopii reippaille opiskelijoillekin. Mikäli Sinulla on kokemusta atk-tallentamisesta, puhtaaksikirjoituksesta, puhelinpäivystyksestä, kirjanpidosta, palkanlaskennasta, erilaisista toimistorutiineista, saatamme onnistua tarjoamaan mielenkiintoisen työpaikan. Harjoittelemaan valitettavasti emme voi mennä. Jos olet innostunut mielenkiintoisesta työstä, lähetä nimija osoitetietosi meille: Ruuhkikset/Yrityksen Apupata ky, Lyseonkatu 2H201, 40100 Jyväskylä. Me puolestaan lähetämme lisätietoja toiminnastamme. HENKILÖSTÖPALVELUYRITYSTEN LIITTO RY 28. 10. Raimo Rask: 25. 11. Erkki Pirtola: ANTROPOSOFISTA TOIMINTAA JYVÄSKYLÄSSÄ SYYSKAUDELLA 1987 Steinerkoululla, Vapaudenkatu 54, ellei toisin mainita YLEISÖESITELMÄT kerran kuussa keskiviikkoisin klo 18.30 30. 9. Reijo Wilenius: Henkinen koulutustie nykyaikana — inhimillisen kehityksen mahdollisuuksia Egyptiläinen mysteeriviisaus nykyaikaisessa maailmankuvassa Taidehistoria ihmiskunnan kehityksen kuvastajana (huom. eri paikka) Kaupunginkirjaston pienessä luentosalissa, Vapaudenkatu 39—41 15. 12. tiistaina Helmer Knutar: Joulun merkityksestä JOHDANTORYHMÄ keskiviikkoina 14. 10., 11. 11. ja 9. 12. klo 18.30. Tiedustelut Anneli Riihimäki, puh. 618603, tai Lea Bläfield, puh. 668096. AVOIN VIIKONLOPPUKURSSI aiheena KESKUSTELU TAITONA JA TAITEENA 6 . 8 . 11., opettajina Yvonne ja Tony Dunderfelt. Tiedustelut Arja Laitinen, puh. 732246. Jyväskylän seudun antroposofinen yhdistys OPISKELIJOILLE isohko erä halpahintaisia — avolehtiöitä — vihkoja A4/A5 — kierrevihkoja A4/A5 — luentolehtiöitä TARJOUSHINNOILLA — Mercantilmapit — Plasticmapit 7 cm — Plasticmapit 4 cm — Luentokansio A4 — Luento^ F S O paperi A4/100 m ^~ Poikkea ostoksille! i: | 9 o o 1 4 o o 6 5 -* Mfmf PAPERI Yliopistonkatu 6 ^ ^ * T E V A , S E S T ? MEILTÄ SAAT VIERASKIELISET KURSSIKIRJAT JA OHEISLUKEMISTOT! Esim. Solymar: Lectures Aarts & Aarts: Engon Electromagnetic lish Syntatic StrucTheory tures 88,— 134,— Katerinov & Katerinov: Linguae vita cTitalia * 150,— TERVETULOA TUTUSTUMAAN LAAJOIHIN VALIKOIMIIMME! AV AKATEEMINEN KIRJAKAUPPA A s e m a k a t u 4,40100 Jyväskylä, puh. 941 -217 222.
  • 8 Tom Principato Blues live! -vieraaksi Washington D.C:ssa vaikuttava kitaristi Tom Principato muistetaan 70-luvun puolelta yhtyeestä "Powerhouse", joka oli Bostonin alueella toiminut 7-miehinen r&b-kokoonpano. Povverhouse saavutti viime vuosikymmenellä lähes legendaarisen maineen sekä USA:ssa että Euroopassa. Tom Principaton ensimmäinen soololevy "Smokin" (Powerhouse P-101) tulee varmasti myös muodostumaan legendaariseksi, arvostelijoille jotka levyn ovat kuulleet ei tahdo paperin reunat riittää ylistysten ja kehujen pursutessa. Levyllä soittaa peruskokoonpanona Principaton oma trio johon hänen lisäkseen kuuluvat basisti Steve Wolf ja rumpali Clark Matthews. Vierailevina artisteina kuitenkin on mukana tasokasta porukkaa: Fabulous Thunderbirds-yhtyeen vokalisti Kim Wilson, "Powerhouse" saksofonisti Dave Brink "Fabulous" Barely White Horns-torvisektion johtajana sekä toistakymmentä muuta kovaa muusikkoa ja taustalaulajaa. Principation omat sävellykset ja vanhemmat r&bpalat hoidetaan tyylillä ja ammattitaidolla "himaan". Principaton lauluääntä on aina verrattu Eric Claptoniin, mutta hänen kitarointiaan on vaikea verrata kehenkään muuhun, Principaton Telecasterista löytyvät kaikki mahdolliset tyylit ja tekniikassa on mahdotonta haastajia löytää. Rhythm & Blues, Rock'n Roll, Swing ja Country-Billy irtoavat 34vuotiaan kitaristin ammattitaidolla, levyn perusteella Principato olikin ehdolla peräti kolmeen "Wammy Awards'-palkintoon vuonna -86. Principato korjasi potista itselleen kolme: "Vuo= den -86 paras blues-alrJumi", "paras instrumentalisti" ja "paras blueslaulaja". Verrattuna moniin muihin lähiaikoina ilmestyneisiin r&b-vaikutteisiin levyihin kiinnittää "Smokin-albumilla huomiota hyvä, tukeva ja nykyaikainen soundi, josKOP-Mattilan KATUROOPE TOi RAHAN LÄHELLE Kauppakatu 7 KATUROOPESTA SAAT: käteistä KORn, SYRn, PSRn ja STSn pankkikorteilla Siirry nykyaikaan! Käy Roopella! ii KANSALLISPANKKI Mattila, Kauppakatu 7. sa kuitenkin on onnistuttu välttämään täysin konemaisuus ja liika tuottaminen. Ruotsalaisvieras Hjalmar Kings Blues Band Hjalmar Kings Blues Band on Blues Live! 87:n ruotsalaisvieras Sundsvallista. Poikien musiikkiharrastus on kulkenut tiiviisti bluesin parissa ja tiukan yhteissoiton takeena onkin yli yhdeksän vuoden työskentely samassa kokoonpanossa. Trion blues perustuu raisuun Elmore James, Hound Dog Taylor-tyylisen soitantaan. Kyseisten herrojen kappaleiden lisäksi ohjelmistossa on mm. Sonny Boy Williamsonin ja Albert Kingin tuotantoa. Luvassa on siis riuskaa perusbluesia, varsinkin kun trio on todella vauhdikkaan lavabändin maineessa. BLUES LIVE! Kolmipäiväinen bluesfestivaali Jyväskylässä 15.—17.10. To 15.10. Ilokivi klo 20 40/30 mk. — Lady T. Sings The Bluesband. — Blues For Säle — Bluesshakers Pe 16.10. Ylioppilastalo klo 20 60/50 mk Alakerta: — Bockhill Special — Honey B. & T-Bones — Hjalmar Kings Blues Band (Ruotsi) Yläkerta: VV. Uljanovv & Bolcevics — Pepe Ahlqvist & Baby Boy Varhama — Dave's 12 Bar La 17.10. Ilokivi klo 19 60/50 mk — Koff Porter Stompers — Doobie Tvvisters — The Hangovers — TOM PRINCIPATO BAND (USA) Yhteislippu (to—pe—la) 130/120 mk Ennakkomyynti Kaupparin levyosasto. Alemmat hinnat Blues Live: ry:n jäsenille. Järjestäjä: Blues Live! ry Gonzoilua Ikiliikkuja • • • • • • • • ' -ilmiöstä Se tuli, voitti ja meni. Ensi kesänä se tulee taas. Kuopiossa. Toivottavasti. Maaliskuussa 1987 näki Jyväskylässä päivänvalon aivan ihka uusi teatteriseurue, joka otti nimekseen Ikiliikkuja-teatteri. Nimi tulee Maiju Lassilan samannimisestä näytelmästä, jonka ryhmän primus motor eli teatterin monitoiminainen Sirkku Peltola ohjasi JYTin kesäteatterille armon vuonna -86. Ikiliikkujan Sirkku sovitti omien sanojensa mukaan niin rajusti omalla tavallaan, että sen jälkeen oli melkein pakko kirjoittaa oma näytelmä samasta teemasta. Näin syntyi Pikku Jättiläinen, kertomus nuorisotyötön Torsti Tuhosta, josta tuli näytelmän lopussa kioskinpolttaja. Pikku Jättiläinen pantiin kasaan syksyllä -86 ja seuraavana keväänä se räjäytti pankin Mikkelissä Työväen näyttämöpäivillä, jossa oli edellisvuonna nähty Sirkun ohjausnäkemys Georg Buhnerin Woyzeckista, sekin JYTille tehtynä. Mikkelin keikan nostattama kohu poiki myös JYTille paljon myönteistä julkisuutta. Ruokahalu kasvaa syödessä. Sirkku tunsi tarvetta syventää muutamia PJ:ssä vain pinnallisesti esiteltyjä roolihahmoja ja kirjoitti jatko-osan, joka sai nimekseen Maailman Baari. Siinä mm. Torsti löysi kauan kadoksissa olleen isoäitinsä eläkeläismummo Maija Kosulan. Maija Kosulaa, kuten myös Torstin äitiä näytteli Jaana Pesonen. Jaanan maanmainio säklättävä äitihahmo tuli tunnetuksi jo Lassilan kesänäytelmästä, mutta Maija Kosulan teeskentelemätön uskottavuus viehätti vasta Pikku Jättiläisessä. Sekä Jaana että Woyzeckista asti miespääosia Sirkun ohjauksessa vetänyt Keinosen Jukka ovat Mantilan Aulin ohella vanhoja JYT-veteraaneja. Maailman Baarissa menneenä kesänä olivat näiden kolmen lisäksi mukana Juha-Erkki Kants, joka on ollut porukan jäsen jo Lassilan Ikiliikkujasta lähtien, sekä Anu Kuivasmäki ja Pekka Isotaulus. Anu oli mukana Woyzeckissa ja Pekka aloitti ylioppilasteatterinansa Scott Liptonin ohjaamassa Tom Stoppard -klassikossa Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet. Maailman Baari oli pahuksen hyvä näytelmä sekä tekniseltä toteutukseltaan että myös tekstiltään. Sirkku onnistui yhdistämään komedian ja tragedian niin upeasti, että välillä katsojat eivät tienneet itkeäkö vai nauraa. Ei tiennyt Sirkkukaan kirjoittaessaan erästä näytelmän upeimmista kohtauksista, jossa Torsti yritti hävittää nukenkokoiseksi solariumissa kutistunutta vihamiestään. Tämä juppiylioppilas näet unohtui kyseiseen virkistysVa 1 lineeseen liian pitkäksi aikaa. Torstin moka. Tahallinen vai tahaton? Siinäpä psyk0l G 8 e i u e purtavaa. Sirkun kanssa keskustellessa välähti ilmoilla termi 'alitajuinen', pntäpä ykkösosan kioskinpoltto? Siitäkään ei varmasti voi sanoa juuta eikä jaataAinekset kummalle tahansa tulkinnalle ovat olemassa. Yhteiskunnan kyseenalainen arvostus (lue: pelko: Torstia kohtaan lisääntyi, kun hänen statuksensa kohosi kioskinpolttajasta ihmisenkutistajaksi. Kolmas kaksijakoisuus, mikä tietystikin häiritsee tavanomaiseen teatterikäsitykseen tottunutta katselijaa on todellisuuden ja tarunomaisuuden, faktan Ja fiktion välinen raja. Esimerkkinä Pikku Jättiläisen loppukohtaus: "Tuu uimaan*"Äsken vankilassa ollut Torsti onkin yhtäkkiä uimarannalla. Kumpi Torsti uneksii? Vai onko kyse vain teatterilla leikkimisestä, eräänlaisesta brechtiläismäisestä vieraannuttamiskeinosta, katsojan muistuttamisesta siitä, että hän istuu teatterissa F= tai toissatorstaiseen viitaten — television ääressä? Sirkku ei pitänyt näytelmänsä TV-sovituksesta kovinkaan paljoa. En ihmettele. Näytti silfä, että TV-väki ei ollut vaivautunut paneutumaan opiskelijapoppoon esitykseen läheskään samalla innolla kuin muihin töihinsä. Selitys tuntuu loogiselta, joskaan ei hyväksyttävältä. Takaisin todellisuuden ja tarun, tai pikemminkin toden ja unen rajankäyntiin. Koko Torstin lapsenomainen ajattelu on Sirkun mukaan sidottu uniin, ja niissä esiintyviin kliseisiin. Torsti näkee valveunia ja valvoo uninäkyjä. Siksi Torsti on yhteiskunnalle vaarallinen ja joutuu ennen pitkää vankilaan. Mutta Torsti karkaa. Vai karkaako? Ainakin katsojan silmien mukaan näin tapahtuu. Vai kenen silmien? Vanhempienko, eli siis äidin ja Hemmo-puolen? Ihmisen väitetään monasti näkevän, mitä hän haluaa nähdä, kun totuus käy hänelle liian tuskalliseksi. Näin taisi käydä myös Torstin vanhemmille. Tai sitten ei. Suuri taide ei näet koskaan ole yksiselitteistä — harvoin edes rationaalisella tasolla ymmärrettävää. Maailman Baari on suurta taidetta. On mahdollista, että se nähdään ensi kesänä Kuopiossa. Jos näin on — menkää katsomaan. Se kannattaa. Jari Kokkinen Ylioppilaskunnan radiolähetykset alkavat JYY:n radioporukan toimittamaa ohjelmaa kuullaan tiistaina 6. lO. klo 18.00 Radio Jyväskylän aalloilla 97.7 MHz. Musiikin ja sketsi-palojen ohella ohjelmassa käsitellään mm. opiskelijoiden asuntotilannetta ja yliopistopäiviä. Leipää, tiedettä ja sirkushuvia olkaa kuulolla. VUODEN ODOTETUIN ROCK-KONSERTTI! Campus-Kinon syyskausi jatkuu komeasti rock-ensi-illalla, kun kankaalle välkähtää perjantaista 2. 10. alkaen Jonathan Demmen vuonna 1984 ohjaama tyylikäs Talking Heads -yhtyeen keikkataltiointi STOP MAKING SENSE. Demmen elokuva on kuvattu aikoinaan Talking Headsien "Speaking in Tongues" -kiertueen materiaalista kolmena eri iltana samalla lavalla. Elokuva keskittyy tiukasti itse musiikin esilletuontiin, haastattelut ja muu krääsä jäävät tällä kertaa sivuun — mikä on ilmeisen onnistunut ratkaisu myös filmin kokonaisuuden kannalta. Byrne on luonnollisesti johtaja, ja jäljessä seuraavat basisti Tina Weymouth, rumpali Chris Frantz ja kosketinsoittaja Jerry Harrison sekä muu taustaporukka. Jordan Cronemveth on kuvannut koko joukon harkitusti, mutta silti irtonaisesti. Happening, meininki on eloisaa, tuoretta, johtuen ennen kaikkea musan tiiviistä potkusta, mutta myös Demmen oivaltavista lisäkuvaratkaisuista, joilla haetaan syvyyttä kerrontaan. STOP MAKING SENSE on villiä, karismaattista elinvoimaa sisältävä puolitoistatuntinen, pakahduttava kokemus. Elokuvassa Talking Heads esittää seuraavat sävelmät, Psychko Killer, Heaven, Thank You For Sending Me An Angel, Found A Job, Slippery People, Burnin' Down The House, Life During The Wartime, Making Flippy Floppy, Swamp, What A Day That Was, Naive Melody (This Must Be The Place, One In A Lifetime, Genius Of Love (Tom Tom Club), Girl Friend Is Better, Take Me To The River, Cross — Eyed And Painless. Jonathan Demme (s. 1944) oli 1970-luvun alussa B-tuottaja Roger Cormanin palveluksessa (ensimmäinen on ohjaus nimeltään Naarashäkki vuonna 1973), sitten Grazy Mama, 1975 ja Fighting Mad, 1976). Teki välillä tv-sarjoja mm. Columboa, kunnes se ohjasi vuonna 1979 Hitchcock-vaikutteisen trilleri Hyytävä syleily. Puhtaana käteen (1980) oli onnistunut komedia, kertomus maitokauppiaan ja salaperäisen miljonäärin Howard Hughesin satunnaisesta kohtaamisesta. Sitten seurasivat Coldie Hawn -komedia Tyttö, joka paiski töitä (1984) ja Stop making Sense. Vaarallisen tyttöystävän (1986) Demme ohjasi viime vuonna.
  • 9 SATEEN SUOJA norm. 35:NVT 14:95 (Kopioimme auton-ja Abloy-avaimia Nahkainen AVAIMENPERÄ ILMAISEKSI avaimen teettäjälle!
  • 1 Kyllä, Herra Presidentti Herra Presidentti -seminaarin järjesti Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus 23.9. Jyväskylässä. Vielä vähän aikaa sitten presidentistä puhujan oli helppo lipsauttaa huuliltaan nimi Kekkonen, vaikka itse asiassa tarkoitti pelkkää presidenttiä tai presidentti Mauno Koivistoa. Koivistosta graduaan Helsingin yliopistossa tekevän valt.yo Risto Kolasen aihe seminaarialustuksessaan oli Koivisto, jonka hän sanoi olevan "etevä länsisuomalainen paimenkoira", kun Kekkonen taas oli "itäsuomalainen eräpäällikkö". Kummankinlaisia kuulemma tarvitsemme. Kekkosen "ajan" ja Koiviston " a j a n " vastakkainasettelu kahlehtii keskustelua ja myös tutkimusta Kolasen mielestä. "Ajan" tilalle voisi hyvin asettaa myös "linjan" tai Kekkosen "perinnön". "Presidenttejä tulisi tutkia ja heistä keskustella eriytyneemmin — poliittisen ajattelun, toiminnan ja persoonallisuuden kokonaisuus huomioiden ja omaan aikaansa suhteuttaen", sanoi tutkijaksi tituleerattu Kolanen. Löysät tunnukset "kekkoslaisuus" tai "koivistolaisuus" ovat Kolasen mukaan seurausta auktoriteettikeskeisestä poliittisesta perinteestä. Suora vaali antaa lisää valtaa presidentille Presidentin vaalitavan muutos kansanvaalimaisemmaksi on periksi antoa gallupdemokraattisille paineille seminaarin johtaja YTL Jukka Kanervan mielestä. "Suomalainen järjestelmä on perustunut ja perustuu edusmiesjärjestelmään", sanoi Kanerva. "Kansa" valitsee edustajansa, joiden lopullista päätöstä ei ole sidottu ja se muotoutuu keskustelun kautta eli POLIITTISENA TOIMINTANA. Suoran demokratian mallien vaatimisessa on Kanervan mukaan ollut selviä populistisia piirteitä. Suoraa presidentinvaalia on ollut helppo vaatia, kun presidentin kasvoissa yhdistyy valtiollinen instituutio ja yksi henkilö. "Onneksi eduskunta ei kuitenkaan myöntynyt ehdottomaan kansanvaaliin, vaan sisällytti vaalitapaan 50 prosentin säädöksen, mikä täysipainosten ehdokkaiden osallistuessa jää yleensä yhdeltä ehdokkaalta saavuttamatta. Yksin vaalitavan muuttaminen kansanvaaliksi lisää Kanervan mukaan selvästi presidentin epävirallista, ideologista mielipidevaltaa. Kansanvaali sitoo valitsijan suoraan niihin kasvoihin, jotka ottavat presidentinvallan. " . . . presidentin henkilökohtaiset ominaisuudet ja mieltymykset heijastuvat tulevaisuudessa entistä enemmän ja entistä persoonallisemmissa kysymyksissä poliittisessa julkisuudessa. Tämä nostaa presidentin mielipidevaltaa ja edelleen (jos valtaoikeudet pysyvät muuttumattomina) hänen valtiollista vaikutusvaltaansa..." Suomen oikeudellis-poliittisessa traditiossa, joka sallii presidentin itsenäisen vallankäytön normaalioloissakin, siirtyminen välittömän vaalin suuntaan vahvistaa presidentin asemaa myös tutkijaprofessori Antero Jyrängin mielestä. Jyränki pohti alustuksessaan presidentin vallan tulevaisuutta. Rauno Lahti Kuka tappoi Suomesta politikoivan poliitikon? Väriä politiikkaan värikkäistä henkilöistä "Pelin politiikan rehabilitointiin" päätyi apulaisprofessori Kari Palonen keskustelualustuksessaan, joka sai Aamulehden Maija Siikalan pyörittelemään päätään, professori Jaakko Nousiainen "ihmetteli vierasta ajattelutapaa" ja harmaatakkiset poliittiset toimittajat pyörittelivät kyniään. Politiikan henkilöitymisen merkitys ei Palosen mukaan olekaan niin selvä miltä näyttää. Sillä voi olla myös hyviä puolia. Henkilöityminen voi merkitä POLIITTISEN PELITILAN KASVUA. Ovatko asiakysymykset tärkeämpiä kuin henkilökysymykset? — Eivät suinkaan välttämättä. Palosen mukaan kysymyksiä ei voi erottaa vaan molemmat ovat koko ajan läsnä. "Juuri henkilöt tuovat politiikkaan väriä ja ennalta ennustamattomuutta", sanoi Pa= lonen, jonka mukaan voisi jo hyvin kääntää päälaelleen arvostusasetelman valtiomies /poliitikko. Max Weberjn ideaalityypeistä korostuu tämän päivän presidenttiehdokkaissa vastuullisjuus (kohtuuttomasti) ja intohimoinen suhtautuminen politiikkaan on kuollut tai piilotettu perusteellisesti. Itse tekojen tarkasteluun Henkilökysymysten nouseminen esiin ei merkitse Palosen mukaan suinkaan poliittisten ristiriitojen laimentumista. Politiikkaa tarkasteltaessa jahdataan uusien henkilöiden motiiveja ja tekojen taustoja, kun sitä vastoin pitäisi Palosen mielestä päästä ITSE TEKOJEN TARKASTELUUN. Henkilöiden tekoja ei suinkaan aina tarvitse selittää kausaalisesti, vaan olisi päästävä tietynlaiselle fenomenologiselle tasolle, jolla teot sinänsä ovat olleellisia. Minkäänlaiset puolue yms. -ohjelmat eivät suinkaan sanele toimintaa. Ohjelmat ovat aina fragmentaarisia ja tulkinnanvaraisia. Tekojen tarkastelu edellyttää siirtymistä strukturaalianalyysin tasolta konkreetin tasolle. Politikoinnin kokeminen Joku arvon pol.toimittajista kysyi Paloselta, lisääkö poliittinen pelitila kyseisen poliitikon vaikutusvaltaa. Palonen tyytyi viittaamaan vastustamaansa sosiologismiin ja siihen, että POLITIKOINNIN KOKEMINEN voi myös olla oleellista. Professori Jaakko Nousiainen ei ymmärtänyt ("hänelle on vaikea ymmärtää") poliittisten tekojen tutkimista. Palonen muistutti tutkivansa teksteistä mm. sitä, miten sanat poikkeavat teoista. Ilman sanojahan ei tekoja pysty identifioimaan. Jo alustuksensa alussa Palonen oli verrannut tapaansa puhua politiikasta "yleiseen tapaan" puhua politiikasta. Ero on hänen mukaansa suunnilleen sama kuin abstraktin ja realistisen taiteen. (Palosen tapa on siis sitä "abstraktia taidetta...") Palosen lähtökohta politiikan henkilöitymisen tarkasteluun löytyi Ranskasta ja paikallisesta presidentinvaalitaistosta. Tarkastelu perustui havaintoihin paikan päällä. Perinteisesti Ranskassa äänestetään henkilöiden välillä. Välillä kokeiltu suhteellinen vaalitapa on taas poistettu. Ranskassa nimen omaan kaikenkarvaiset pienryhmät tuovat väriä politiikkaan, joka pyörii jopa hämmästyttävässä määrin tulevien presidentinvaalien ympärillä. Monilla joilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä esille parlamenttivaaleissa on mahdollisuus tuoda itseään ja ehdokastaan näkyvästi tykö presidentinvaaleissa. Ranskan tilanne, jossa presidentti on sosialisti ja hallitus oikeistoenemmistöinen, jakaa ennen kaikkea oikeistoa. Gallup-kyselyitä julkaistaan viikottain tyyliin "ketä NYT äänestäisit?" Politiikka pitää sisällään meikäläisittäin ehkä vierasta mielipiteen liehittelyä sekä jopa uhkauksia ja pelottelua. Ranskassa "pahoja poliitikkoja" halveksitaan populistiselta "pienten ihmisten puolustus" -pohjalta ja toisaalta on jäänteitä byrokraattisesta monarkismista. " P r o politiikk a " asenne taas on perua kansalaisten sekä intellektuellien politiikkaan sekaantumisen perinteestä. Presidentinvaali Suomessa liian vakava tilanne Presidentinvaalit on meillä apulaisprofessori Palosen mielestä aivan liian vakava tilanne, jotta vaaleja voisi kukaan ruveta "väärinkäyttämään". Moinen ei monokulttuurissamme vetele. Palonen kuvaa Suomea toivottomaksi yhtenäiskulttuuriksi. Ranskassa sitä vastoin trotskilaiset jakavat prosyyreitään, Maon kuva killuu Strasbourgin asematunnelissa ja bonapartistit haluavat valtaan Louis XX:n. RL Was ist los mit den studien? Sipoon edustalla, Honkalinnassa, pidettiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna seminaari "Tukehtunut ei elä", johon osallistui parisenkymmentä opiskelijaa Suomesta ja Saksan Liittotasavallasta. Seminaarissa vertailtiin opiskelijoiden sosiaalista tilannetta. Oo, vvie schrecklich, sanoi saksalainen Tutkija Aila-Leena Matthies esitteli tutkinnonuudistuksen vaikutuksia suomalaiseen korkeakouluelämään. Nykyisen korkeakoulupolitiikan päämääränähän on kouluttaa mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon opiskelijoita, joiden opinto-ohjelmiin yritetään sisällyttää yhä enemmän ja enemmän informaatiota. Yhdentekevää näyttää olevan, mitä opiskelijat ymmärtävät ja sisäistävät tuosta tietotulvasta. Matthies kritisoi akateemisen vapauden vähenemistä, opinto-ohjelmien jäykyyttä ja opiskelijoiden vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen mitä opiskelevat ja milloin. Tämän kaikenhan suomalaiset opiskelijat jo tiesivät ja tarkoituksena olikin herättää saksalaisten sympatiat; siellä kun kaikki on paremmin, vai onko. Saksassa opiskelijoilla on ainakin suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa itse opintojensa suunnitteluun ja aineyhdistelmiinsä. Kaikki mahtuvat sekaan Myös opintojen aloittaminen on Liittotasavallassa helpompaa, sillä monissa korkeakouluissa ei aloittavien opiskelijoiden määrää rajoiteta. Opiskelijoita on siis paljon ja kurssit ovat isoja. Tästä huolimatta opinnot rakentuvat opiskelijoiden omaan aktiivisuuteen perustuville toiminnoille. Passivoivan luento-opetuksen sijaan tehdään seminaaritöitä, keskustellaan, kirjoitetaan ja väitellään. Saksalaiset opiskelijat hämmästelivätkin suomalaista kurssien suoritustapaa: luento, kirjapaketti ja tentti. Suhteellisen pienet opiskelijamäärät täällä tarjoaisivat monia mahdollisuuksia toteuttaa vaihtoehtoisia työskentelymuotoja. Nämä edellyttäisivät tietenkin myös opiskelijoiden asennemuutosta. Helpompaa ja vähemmän aikaa vievää on tietenkin olla vain passiivinen vastaanottaja luennolla, mutta onko se mielekästä? Saksalainen vatsahaava Stressi iskee kuitenkin myös saksalaiseen opiskelijaan. Siitä, että opiskelijamääriä ei rajoiteta, seuraa väistämättä valtaisa akateeminen työttömyys ja kilpailu työpaikoista on kovaa. Vain parhaat saavat varmasti töitä ja siksi jo opiskeluaikana on syytä pingottaa. Erilaiset psykososiaaliset ongelmat eivät ole harvinaisia. Opiskelijoiden taloudellinen tilanne on ehkä vähän parempi kuin Suomessa, mutta osa opiskelijoista kärsii silti taloudellisista ongelmista. Lainarahoilla sielläkin eletään ja kaikkihan on maksettava eikös juu. Seminaarin suurin anti oli uusien näkökulmien löytyminen ja toisenlaisesta opiskelusysteemistä kuuleminen. On hyvä myös huomata, että kaikkeen ei ole pakko alistua: on olemassa vaihtoehtoja. Omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa opintoihin ja opintoputkesta uloskatsominen voi laajentaa omaa maailmankuvaa. Vaihtoehtoja on pidettävä esillä, niistä on puhuttava ja ehkä joskus jokin muuttuu. Seminaarin järjestäjinä olivat SKY (Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto) ja Kielin ESG (Evangelische Studentengemeinde) ja se oli osa järjestöjen välistä yhteistyöprojektia. SKY pyrkii toiminnassaan paikallisjärjestöissä ja valtakunnallisissa seminaareissa tarjoamaan mahdollisuuksia etsiä ja löytää erilaisia vastauksia ihmisten yksilöllisiin ja sosiaalisiin ongelmiin sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Tehtäväksi on asetettu myös mahdollisuuksien mukaan osallistua opiskelijoiden sosiaalisen aseman parantamiseen ja keskusteluun opiskelun mielekkyydestä ja tavoitteista. Yksi opiskelijoiden tukemismuoto on muutaman asunnon vuokrallapito opiskelijoita varten. Jyväskylässä toimii SKY:n paikallisjärjestö JYKY. Mirja Kaartinen Mikko Oranen
  • 1 1 Onni on oma norjalainen kylpyhuoneessa Onni on oma norjalainen kylpyhuoneessa ja sonnin voi viedä Puolaan, kun laittaa sen sämpylän väliin ja kertoo sen olevan hampurilainen. "Meillä oli niiden norjalaisten läksiäisbileet ja yksi vieraista, muistaakseni hänen nimensä oli Egil, meni vessaan eräässä vaiheessa ja rikkoi tietenkin vessan lukon mennessään. Kun hän yritti ulos, se ei enää onnistunutkaan. Silloin minulla välähti: tässä on sitä jotakin ja koetin lohduttaa onnetonta norjalaispoikaa, ettei hänellä suinkaan ole mitään hätää, vaikka onkin lukitussa vessassa. Vettä on riittämiin, suihkussakin voi käydä ja ruokaa voidaan antaa vessanoven yläpuolella olevasta pikkuikkunasta. Minä ja kämppäkaverini Lena voisimme hyvin käyttää naapurin vessaa. Siis ajattele, kun minun opettajani jälleen kerran olisi sanonut minulle: 'Voi Beata, taas sinä sanoit väärin', niin minä olisin sanonut hänelle: 'Turpa kiinni! Minulla on norjalainen kylppärissäni!'. No, Egil ei ymmärtänyt ja meidän piti kutsua talonmies murtamaan ovi." Beata huokaa, oma norjalainen kylpyhuoneessa olisi ollut jotakin. Beata Sczcypka on yhdeksäntoistavuotias norjankielen opiskelija Poznanin yliopistosta oli JYY:n vieraana kesäkuun alussa. Hän edusti yksinään sikäläistä ylioppilaskuntaa. Toisella puoliskolla delegaatiota, pojalla, ei ollut varaa lähteä Suomeen. "Laivamatka Gdanskista Helsinkiin maksoi äidilleni kuukauden palkan. Äiti parka. Hän väittää jostain syystä, että opiskeluni tulee heille kalliiksi." Länsimaa Beatalle Suomi oli ensimmäinen länsimaa, jossa hän vieraili. Ensimmäisenä iltana Rentukassa tarjottu pizNorjalainen kylppärissä nostaa itsetuntoa, vakuuttaa Beata. za maksoi yhtä paljon kuin hänen matkakassansa oli. Puolan heikko valuuttatilanne heijastuu myös matkailuun. Länsimaihin matkustavalta edellytetään ensinnäkin, että hänet on joku nimenomaan kutsunut länsimaahan. Virallisesti matkavaluuttaa saa ottaa mukaansa vain 10 dollaria matkaa kohden. Kutsujan odotetaan kustantavan vieraansa oleskelun. Puolalaisen mittapuun mukaan suomalaisissa kaupoissa pursuava tavaranpaljous oli Beatan mielestä hämmentävää. Anttilan lihatiskin ääressä hän totesi, ettei ollut nähnyt koskaan niin paljoa lihaa yhdellä kertaa. En raaskinut viedä häntä enää Mestarin Herkkuun Sokokselle. Anttilasta hän osti yhden appelsiinin, jonka aikoi viedä siskolleen tuliaisiksi. Norja, Suomi, Puola Kysymykseen, miksi ihmeessä hän opiskelee norjaa, hän vastaa yksinkertaisen selkästi "Miksi ei?. Täsmentääkseen hän lisää, että runsas vuosi sitten opiskelua suunnitellessaan hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: joko hän alkaa lukemaan norjaa tai suomea. Norja oli Beatan mielestään helpomi vaihtoehto. Miksi sitten Poznanissa opetetaan pelkästään norjaa pääaineena, eikä esimerkiksi pohjoismaista filologiaa kuten Suomessa? Tähän ei Beatakaan keksi selitystä. Opetusohjelmaan kuitenkin kuuluvat kurssit ruotsista ja tanskasta sekä pohjoismaisesta kulttuurista, myös suomalaisesta kulttuurista. Lisäksi he opiskelevat myös englantia. Myös Beatan ystävät ihmettelivät tytön alanvalintaa. Eivät ihmetelleet enää, kun Beatan Suomen matka varmistui. Beata paljastuu Skandinavia-faniksi, jolle kaikki pohjoismainen on ihmeellistä. Suomessa kiehtovat maisemat, ihmiset ja Eppu Normaali. Syylliseksi paljastuu Beatan kämppis, Lena, joka opiskelee suomea ja kuuntelee illat pitkät suomalaista rokkia, varsinkin Eppuja. Läksiäislahjaksi annettu Eppujen Valkoinen kupla saa tytön onnesta soikeaksi. "Nyt minulla on jotakin, mitä Lenalla ei ole." "Puola on ihmeellinen maa",hän vastaa kysymykseeni, mitä mieltä hän on Puolasta ja nauraa päälle. Ehkä naurahduksen voi tulkita ironiseksi. Virallisesta ateismistaan huolimatta Puola on hartaan katolinen maa yhä vieläkin. Puolalainen paavi Johannes Paavali II koetaan hyvin tärkeäksi. Paavin vierailu Puolassa juuri kesäkuun alussa keräsi satojatuhansia ihmisiä eri tilaisuuksiin. Hallitus kokee vahvan kirkon usein kapulana rattaissaan ja kirkon johtomiehet ovat usein napit vastakkain hallituksen kanssa. Beatan vierailun aikaan sattui tämä suuri ja mahtava maatalousnäyttely, Iso-Killeri, jonne vieraamme tietenkin raahasimme. Näyttelyn maskotti, sonni Iso-Killeri hurmasi Beatan täysin. Se nimittäin oli suurin eläin, minkä hän koskaan oli nähnyt. Hän halusi elikon ehdottomasti mukaansa Puolaan. Kun epäilin, että tokkopa se onnistuu, viimeistään tullissa sonni huomataan ja siltä vaaditaan passia. Ongelma, jos sellaista edes olikaan, Beata ratkaisi nopeasti: sonni laitetaan sämpylän väliin ja kerrotaan sen olevan hampurilainen. Tapio Särkelä AMPUVAT YLI Villehard otti kirjahyllystä ohuen kirjan ja istui nojatuoliin tutkimaan sitä. Kirjan kanteen oli piirretty punainen mökki, mökin aidatussa pihassa onnellinen tyttö ja onnellinen poika pelasivat palloa, salossa hulmusi Suomen lippu, taivaalla säteili aurinko. Kirjan nimi oli "Maamme puolustus". Sen oli julkaissut Kadettikunta ry vuonna 1985. Villehard avasi kirjan ja luki sivulta 13 kaksi kappaletta: "Ulkomaalaistoimiston entinen päällikkö Eila Kännö ja hänen seuraajansa ovat ajoittain joutuneet julkisen sanan hampaisiin tiukan linjansa vuoksi maahantulolupia myönnettäessä. Linja on kuitenkin osoittautunut onnistuneeksi. Suomi on välttynyt ulkolaisten aiheuttamilta häiriöiltä ja terrorismilta paremmin kuin esimerkiksi löysempää linjaa noudattanut Ruotsi. Maanpuolustuksesta tässäkin on kysymys. Tiheään asutuilla seuduilla monet ovat halunneet rauhoittaa omat pihapiirinsä tai mökkipalstansa sivullisten kululta ja häiriöiltä. Yksityisalue -kyltit osoittavat rajan, jonka sisäpuolelle ei luvattomia kulkijoita haluta. Voimme ajatella, että valtiolliset rajamme ja niiden turvaaminen suojaavat kansamme yksityisaluetta, Suomea." Villehard rypisteli otsaansa, työnsi kätensä verkkareiden sisään ja raapi rupia perseestään. Kirjan takakannesta Villehard näki, että Kadettikunta ry on Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseereiden veljesjärjestö, jossa on jäseniä 4 000. — Kuinka viisasta, kuinka viisasta, Villehard mutisi. Villehard oli huomannut muistakin upseereiden julkaisuista, että kapiaiset ampuvat ulkomaalaisten suhteen hiukan yli. Se oli todella äärimmäisen viisasta, sillä Suomi on opittu tuntemaan maailmalla rauhantahtoisena maana. Ei siis tuumaakaan enää alemmaksi ettei saavutettu maine mene. Pihapiirimme ja mökkipalstamme säästyvät kyllä nykyiselläkin tahdilla sivullisten kuluilta ja häiriöiltä. K O A S ASUNTO ELÄMISEN JA OPISKELUN EDELLYTYS Asuntomme ovat erityyppisiä perhetai soluasuntoja. Jokaiselle oma huone. Yli 2000 asuntopaikkaa seitsemässä asuntokohteessa. C P Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Kauppakatu 26, 40100 Jyväskylä puh. 941-610666 —A "MATKALLA SKANDINAVIAAN?" TIETENKIN X # X : l l a ! Edulliset stand-by -lentohinnat alle 25-vuotiaille Helsingistä: (meno) TUKHOLMA GÖTEBORG OSLO 275440,525,KOOPENHAMINA 5 3 5 Varaukset päivää ennen lähtöä lähimmästä Travelasta! P.S. Tilaa Hyvät Matkat Talvi 87/88-esite! • matkatoimisto HELSINKI Mannerheimintie S/Kaivokatu 10 B, puh. (90) 624 101 T I H K U Hämeenkatu 14, puh. (921) 337 033 TAMPERb ttomiokirkonkatu 36, puh. (931) 309 9$ JYVÄSKYLÄ Kailjyxnutu 12, puh. (941)617 507 OULU Pakkahuoneenkatu, «, fnh. (981) 222 720 Tarjoushintaan 1.150r LASKIMET CASIO FX-850 P TASKUTIETOKONE 116 valmista, sisäänrakennettua ohjelmaa. Muistitilaa isoillekin tiedostoille, osoitteistoille jne. Lausekemuisti. Monipuoliset liitäntämahdollisuudet eri järjestelmiin. MYYNTI: Hyvin varustetut kirjakaupat
  • 1 2 Nero WoIfe ja orkideat. (Piirtänyt Charles Santore) Dickson otti piirteitä itse Winston Churchillilta. Punainen leski keskittyy Mantling Housen sata vuotta suojettuna olleeseen kummi tushuoneeseen. Kirja on täynnä curaremyrkkyä, hypnoosia, salalokeroita, historiaa, timantteja. Dicksonin Carter Dickson: Punainen leski (The Red Widow Murders 1935) suom: Eero Ahmavaara, Wsov 1987, s. 348. olettamukset ovat usein uskomattomuudessaan jopa raivostuttavia. Lukijaa hämätään ja härnätään väärillä johtopäätöksillä. Lopulta ratkaisu paljastetaan typerryttävän taitavasti ja yksinkertaisesti. Agatha Christien Kurpitsajuhla (Hallowe'en Party 1969) ei ole hänen parhaimmalta vuosikymmeneltään ennen toista maailmansotaa. • m m Dekkarisiin iltapäivä Sapo-sarja tarjoaa nautiskelijoille pitkästä aikaa nimenomaan vuonna 1956 ensimmäistä kertaa suomennettuja painoksia, joita ei tahdo saada enää edes divareita koluamalla. Toinen on Rex Stoutia ja toinen Carter Dicksonia. Stoutin puhiseva etsivä Nero Woife ja apuri Archie Goodwin esittäytyvät vielä terävimmillään dekkarissa JKadonnut ääni (Silent Speaker (1946). Myöhemmin Stoutin tuotantoa alkoivat kehnontaa toistuvat henkilöt. Stout ei ansioitunut niinkään älyllisten ongelmien kehittelyssä kuten Christie tai Sayers. Hänen kirjojensa pariin houkuttavat eloisa kieli ja hykerryttävä huumori (mikä on makuasia). Ensimmäisissä 1930-luvun teoksissa kieli ja aiheet ovat hulvattomia kuten Liian monta kokkia ja Caesar (sonni) on kuollut. Lihavalle jättiläisli,im.ili,i kille VVolfelle, |..|,. ( nauraa vain keihin vuodessa, on I 'iii uitava nai ja Goodvvin. Hau on toiminnan mies: '*k\lla minä kuloja luen. mutta en ole koskaan saanut yhdestäkään todellisia tyydytystä." Kadonneessa äänessä on kaiken lakana likainen lahjonta. Valtio ton johtaja vastapuolta mää epäillä pyörii kadon taneuvoslataan ja suusyhtyOngelma sanelukoneen lieriön ympärillä. Stoutin soppa on maittava. Ensimmäinen uhri surmataan ruuvipihdeillä, toinen rautaputkella. Rex Stout: Kadonnut ääni (The Silent Speaker 1946) suom: Eero Ahmavaara, Wsoy 1987, s. 291. Caeter Dickson eli John Dickson Carr omistautui täysin suljetun huoneen arvoitukselle. Taitavasti ja vaihtelevasti hän käytti tätä yli kymmenessä teoksessa. Dickson edustaa vanhaa kauhuromantiikkaa. Hän ottaa väriä historiasta ja kansantarinoista. Varsinkin Punaisessa leskessä juoneen liittyvät tärkeänä osana Ranskan suuren vallankumouksen vaiheet. Dickson ci ole suinkaan tosikko ia dekkarissa on riemastuttavia yksityiskohtia. Raymond Chandler on (osin sanonut, ettei jaksa lukea Dicksonin kirjoja. Punaisessa leskessä seikkailee Sir Henry Merrivale, joka edustaa etsivien kaikkitietävää perinnettä. Merrivale on isokokoinen, tukeva, sikaria mussuttava, pahanilkinen eläkeikää lähestyvä virkamies. Myöhemmin Toisaalta myös 50—60-Iuvulla hän oli paikoitellen huippuvireessä, eikä Kurpitsajuhla ole huono. Tässäkin Christien dialogi on elävä ja kevyt, mitä arvostelijat ovat jatkuvasti aliarvioineet. Juonenkäänteessä ei Kurpitsajuhla kuitenkaan pääse lähellekään sellaisia taiturointeja kuten Aikataulukon arvoitus, Lordin kuolema, Rouva McCinty on kuollut. Kurpitsajuhla on välityö, lyhyt ja lapsenmurhissaan hieman kammottava. Hercule Poirotin jalat hautuvat ja kipeytyvät kiiltonahkakengissä ja dekkariystävätär Oliver touhottaa sivuilla lempeän ironisesti kuvattuna. Joyce, 11-vuotias höpönassii hukutetaan vesiämpäriin maaseutukylässä. Myös toinen lapsi sna surmansa ennen kuin suorastaan tärähtänyt murhaaja selviää. Tässä kirjassa Poirot alkaa olla jo melkoisen kehno etsivä. Christien mielen syvimpiä seikkoja edustanee viehtymys myrkkyihin. Vii 83 myrkkytapausta hän ehti selvitellä. kurpitsajuhlassa on viittauksia myös Narkissoksesta, uhreista ja Ifigeneiasta. Agatha Christie: Kurpitsajuhla (Hallowe'en Party 1969) suom: Anna-Liisa Laine, Wsoy 1987, s. 277. Komisario William J. Kairalan kertomuksia lukivat "kirjallisesti sivistyneet henkilöt 1930-luvulla vain salavihkaa. Häpeän pimennosta tämä Suomen salapoliisikirjallisuuden ehdottomasti originellein komisario on aika vetää esiin. Perinpohjin "vaatimaton" Kairala tyytyisi myhäilemään tai sitten hänen kasvoilleen kohoaisi syvän huolestuneisuuden ilme. Komisario Willian J. Kairala on rikoskirjallisuutemme onnistuneimpia hahmoja. Itse asiassa Kairala puskee itsensä jopa Waltarin Palmun edelle. Historian ironiaa on dekkaristi Timo Kukkolan mielestä se, että Waltarin sankaria voidaan perustellusti väittää plagiaatiksi Marton Taigan (oik. Martti Löfbergin tai M. Levän 1907—1969) komisario Kairalasta. Kairala ihastutti Ilmarisen ajavietelehtien lukijoita jo 1930-luvun alkupuolella. Palmu syntyi vasta 1939. Verettömän Palmun rinnalla, mariseva mutta enimmäkseen hyväntahtoinen Kairala on pursuavan elinvoimainen nautiskelija. <äg wmmm " " " ! ,^BK^^^~Z m ^>\^i ^^^W. "'^sHr'' "ii*^wBnr^TI £:>•*• '-^Jk\ WA • '• &..'':•". jmmfÄjärfsäSJI Wm-k /y£f : s ' : •'" ifcliapf HP v # y ^ /MfmK^ m r & * * " * J" :•'^/"•• : j4%$i fe Komisario Kairalan kasvoilla lepäsi surumielinen hymy Martti Löfberg opiskeli Saksassa kieltä kaupallista alaa varten ja koti-ikävässään rupesi raapustamaan juttuja. Ensimmäisen jutun ilmestyessä Ilmarisessa häneltä pyydettiin sata lisää. Marton Taigan nimellä ilmestyneet salapoliisinovellit keräsivät viikoittain yli 250 000 lukijaa. Taigan kertomuksista koottiin muutama kirja. Kalevi Haiko on toimittanut nyt 1930—40-luvulta aikaisemmin julkaisemattomia Kairala-juttuja. Kun tietää, että aikaisemmatkin Marton Taigan kokoelmat ovat antikvariaateissa tuiki harvinaisia, uuteen Komisario Kairalan tutkimuksiin suhtautuu ahneella dekkaristin intohimolla. "Honka poistui nolon näköisenä ja komisario Kairala asteli Saulin kuolinmarssia vihellelleen työhuoneeseensa. Hänen lihavilla lapsenkasvoillaan lepäsi hautausurakoitsijan kolkko ilme..." Komisario William J. Kairala muistuttaa sokerileipuria, naama on kuin elokuinen täysikuu. Hän rakastaa runsaita aterioita kappelissa, tupruttelee väkeviä sikareja. Ennen kaikkea hän jahtaa armottomati rikollisia — 1930-luvun trokareita, kokaiinin salakuljettajia, kiristäjiä ja murhaajia. Eläkeikää lähestyvän marinan takana on suuren ihmismetsästäjän aivot. Kairalan moraalia kuvaa parhaiten kertomus Suomalainen ja englantilainen laki, jossa Kairala päästää likaiset kiristäjät pakenemaan maasta Englantiin, jossa heidät hirtetään. Suomessa he olisivat saaneet vain lyhyen vankeustuomion. Kairalan vuosikymmen Marton Taigan kertomukset heijastavat myös oivallisesti 1930-luvun loppupuolen Helsinkiä. Itäisessä Kaivopuistossa käyskentelevä kepinheiluttaja Kairala liikkuu satamissa ja rikkaiden konsulittarien kutsuilla saalistamassa. Taiga kuvaa myös yhteiskuntaa, mutta häneltä puuttuu tuolle ajalle tyypillinen poliittinen väritys. Tarinoissa ei esiinny tsekan asiamiehiä eikä halventavia huomautuksia Neuvostoliitosta. Tavallaan Taigan kertomuksia kannattaakin lukea mainion kärttybän Kairalan lisäksi myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Taigan ivalta eivät säästy rikkaat konsulittaret. Ei myös ole mikään sattuma, että 1930-40luvun romaaneissa (kertomuksissa) esiintyy runsaasti juutalaista syntyperää olevia koronkiskureita ja muita pikkurikollisia. "...Sen rodun jäsenet eivät mielellään välittömästi tapa ihmisiä, paitsi poikkeustapauksessa — juutalaisina uskaltavat vaikka mitä — " tuumaa komisario kiristäjistä. Pullealla Kairalalla on toki heikkouksia. Silloin tällöin hän kartuttaa "lahjuksilla poliisien orporahastoa". Hän narisee jatkuvasti joutuvansa ukkokotiin ja pitää 17 minuutin esitelmän luutnantti Petäjälle (Watson) omasta terveydentilastaan. Ratkeaapa komisario pari kertaa juomaankin. Komisario Kairalan tutkimukset ovat ilmestyneet lehtinovelleina ja vaihtelevat tasoltaan melkoisesti. Pienet lipsahdukset antaa kuitenkin anteeksi, sillä Kairala on aina yhtä riemastuttava persoonallisuus, Taigan teksti on vasevaa eivätkä jutut ole koskaan pitkästyttäviä. "Yö oli synkkä kuin muste — tuuli pani kaasulyhdyn liekit lepattamaan". Tämän rattoisan ihmismetsästäjän pimennossa oloa ei voi kuin ihmetellä. Vaatimattomat julkaisut eivät saaneet tunnustusta nk. sivistyneistöltä toisin kuin Waltari pohjoismaisine kirjallisuuspalkintoineen. Ylenkatsoma on jatkunut näihin päiviin saakka. Mutta lukekaamme nyt, miten komisario William J. Kairala opiskelee Ferrin teosta antropologiasta kuusi tuntia "Rikolliset kun ovat sentään kaikkein mielenkiintoisimpia" — ja oppii, miten himomurhaajan silmäkulmat poikkeavat tavallisen murhaajan korvista. Maarit Piri Marton Taiga: Komisario Kairalan tutkimuksia. Valinnut ja toim.: Kalevi Haiko WSOY 1987, s.471. Kauhuromantiikka avasi tien dekkareille Perinteisen jännitys — ja salapoliisikirjallisuuden tienraivaajina voidaan pitää 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa kirjoitettuja kauhutarinoita. Kauhuromantiikka oli merkittävä osa romantiikan aikakauden kirjallisuutta; se oli vastapainoa klassisismin harmonialle. Toisaalta kaikki mystinen ja yliluonnollinen ovat aina kiinnostaneet ihmistä ja kauhutarinat vetosivat hyvin tuon ajan ihmisten mystisismin kaipuudeen. Näistä lähtökohdista on helpompi ymmärtää myös kauhutarinoiden synnyn ajoittuminen 1700-luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäinen kauhutarina, joka julkaistiin oli Horace Walpolen salanimellä kirjoittama legendaarinen "Otranton linna" vuodelta 1764. Walpolen aloittamaa traditiota ryhtyivät myöhemmin noudattamaan mm. Ann Radcliffe ja M.G. Lewis. Perinteinen kauhutarina vampyyreineen ja goottilaisine linnoineen oli päässyt 1800-luvulle tultaessa jo hyvään alkuun. Suuntauksen suosio oli verraten kova — jo silloin ihmiset kaipasivat jännitystä ja " kevyempää" viihdettä. Teollistuva yhteiskunta loi mahdollisuudet salapoliisikirjallisuuden läpimurrolle. Poliisilaitos alkoi kehittyä, kirjat ja lehdet halpenivat ja työ ja vapaa-aika alkoivat erota yhä enemmän toisistaan. Ihmiset kaipasivat yhä enemmän viihdettä. Lukutaito ei ollut enää vain harvojen ja valittujen yksinoikeus. Jo 1820-luvulla oli julkaistu mm. Pariisin poliisipäällikön, Vidoqin, muistelmat mutta varsinaista salapoliisikirjallisuutta ei vielä tuolloin julkaistu. Ensimmäinen nykyaikainen salapoliisikertomus julkaistiin vuonna 1841 ja sen kirjoittaja oli tuolloin tuntematon suuruus Edgar Allan Poe. Poen klassikon, "Ruemorguen murhat" julkaisi amerikkalainen aikakausilehti Grahms Magazine palstoillaan. Eläessään Poeta ei arvostettu kovinkaan korkealle, mutta kuolemansa jälkeen hänen arvostuksensa kasvoi voimakkaasti. Nykyään Poen em. kertomusta pidetäänkin eräänä salapoliisikirjallisuuden merkittävimmistä klassikoista. Poesta Doyleen Dekkariperinne on aina kukoistanut etenkin saarivaltakunnassa, vaikka Poe olikin amerikkalainen. Englantilaisen tradition aloittivat 1800-luvulla Charles Dickens ja Wilkie Collins. Tästä sir Arthur Conan Doyleen ja G.K. Chestertonin oli hyvä jatkaa vuosisadan lopussa. Doylen Sherlock Holmes -tarinat olivatkin piste iin päälle, salapoliisikirjallisuus vakiinnutti lopullisesti asemansa ja toisaalta englatilainen perinteisen dekkarin traditio pääsi hyvään alkuun. n • n Ensimmäinen suomenkielinen salapoliisikertomus julkaistiin maassamme vuonna 1890. Se oli Fergus Humen "Eksyksissä. Kertomus eräästä Australiassa tapahtuneesta rikosasiasta" (The mystery of Hanson cab"). Lukevan yleisön mielenkiinto salapoliisikertomuksia kohtaan kasvoi kuitenkin vasta kun Doleyn Sherlock Holmes -tarinoita ryhdyttiin kääntämään suomeksi vuodesta 1894. Tuolloin näet ilmestyi Doylen teos "Neljän merkit". Suomalaisia salapoliisikertomuksia saatiin kuitenkin odotella verraten pitkään. Perustellusti voidaankin sanoa, että maamme dekkariperinne alkoi vuonna 1910, jolloin Rikhard Hornanlinna julkaisi viisi salapoliisikertomusta kahtena niteenä. Toisen niteen nimi oli "Kellon salaisuus" ja toisen taas "Lähellä kuolemaa". Suomalaisen dekkarin tienraivaaja, Rikhard Hornanlinna, oli itsekin toiminut yksityisetsivänä ja saanut näin tuntumaa alaan. Oikealta nimeltään hän oli R.R. Ruth. Hornanlinnan teokset olivat saaneet paljon vaikutteita Doyleiltä aina henkilöhahmoja ja juonenkehittelyä myöten. Siitä huolimatta Hornanlinnan tuotanto on tutustumisen arvoinen — aloittihan se maamme dekkariperinteen. Rikhard Hornanlinnan seuraajat, Outsiderttilä, Jalmari Finne ja Martti Löfberg pitivät suomalaisen salapoliisikirjallisuuden tasoa yllä 1930ja 1940-luvuilla. Finne puolestaan vaikutti lähinnä 1920-luvun lopussa julkaisten muutamia, mutta sitäkin laadukkaampia salapoliisiromaaneja. Suomalaisen dekkarin historia ei valitettavasti innosta kovinkaan runsaaseen adjektiivien käyttöön. Meidän tasomme on ollut verraten huono yleismaailmallisesti ottaen. Sen sijaan maassamme on julkaistu paljon hyviä käännöksiä. Mutta niin kauan kuin on elämää on toivoakin — dekkareidenkin suhteen. Ari Haasio
  • 13 Maaria • • • • • keraa kolehtia MAARIA BLOMMA Käsikirjoitus: Jussi Kylätasku Ohjaus: Jussi Luukkonen Toteutus: AdAstra -teatteri Ensi-ilta 28. 8. 1987 Esitykset 30. 9. asti ti—su kb 19 AdAstra esittää Maaria Blommaa Tapionkatu 10:ssä, valkoisessa helluntalaisteltassa. Tontin toisella puolella istuu raastuvanoikeus, toisella puolella huohottaa elokuvateatteri Maxim. Näiden kahden voiman taistellessa ulkopuolella onneaan etsivistä toiveikkaista taistelevat samaan aikaan Maaria ja Kylmä-Kalle sisällä istuvien epätoivoisista sieluista. Oikea-Maria, josta näytelmä-Maaria on saanut alkunsa, oli vuosisadan alussa elänyt Maria Akerblom. Hänen armeijansa koostui 46:sta henkilöstä, jotka uskoivat, että Maria oli profeetta, jonka kautta jumala puhui suoraan ihmisille. Tämä oikeutti väärät valat, varkaudet ja murhayritykset — kaikkihan maan päällä oli Jumalan luomaa, eikä varastaminen Jumalan valtakunnan kunniaksi voinut olla rikos. Liike harrasti myös fyysistä ja henkistä terroria pitääkseen joukkonsa kurissa. Marian vahva vaikutusvalta syntyi hänen poikkeuksellisten kykyjensä ansiosta: hän pystyi lukemaan ajatuksia, näkemään kadonneita esineitä sekä parantamaan uskolla. Myöhemmin Maria joutui vankilaan varkaudesta ja piakkoin hänelle teki sinne seuraa joukko liikkeen johtohenkilöitä. Maaria nimittäin näki näyn vanhasta vihamiehestään nimismies Veneliuksesta. Näyssä nimismies Venelius joutui helvettiin ja Jumalan tahdon toteuttamiseksi (nopeuttamiseksi!) vanha Venelius päätettiin murhata. Yritys kuitenkin epäonnistui ja niin koko joukko istuikin sitten vankilassa. Näytelmän Maariasta kertoo käsiohjelma oikeasta Mariasta Näytelmä kertoo Maaria Blommasta, jolla myös on poikkeuksellisen suuret henkiset voimavarat, mutta joka kuitenkaan ei halua käyttää näiden voimien luonnostaan mukanaan tuomaa mahdollisuutta valtaan. Voimaansa Maaria (Anne Kemiläinen) halua käyttää ihmisten silmien aukaisemiseen, sen asian tajuamiseen, että jokaisessa ihmisessä piilee se sama voima, mikäli ihminen vain itse uskoo siihen. Tätä oppiaan Maaria paukuttaa ihmisiin kovalla kädellä. Eräässä kohtauksessa hän parantaa vastentahtoisen, kuolemansairaan Lääkärin. Parantumisestaan luonnollisestikin riemastunut Lääkäri haluaa tehdä aiheesta sensaation, jotta kaikki ihmiset tunnustaisivat Maarian ja ihmeen voiman. Kesken riemastuneen vuodatuksensa Lääkäri huomaa taudin palanneen ja toteaa, että joskus hurmos saattaa antaa ihmiselle hetkellisen luulon parantumisesta. Silloin Maaria sanoo: "Olisit itse käskenyt tautisi lähteä, niin se olisi pysynyt poissa." Niin kuin voima tekee, niin hakee myös Maarian voima itselleen vastavoimaa, sekä näyttämöltä että yleisöstä. Näytelmän mukana ollaan siirrytty vankilaan, siellä Maaria saarnaa oppiaan varkaille ja murhamiehille. Tulee kolehdin keräämisen aika. Härnättyään ensin yleisöään sanoin Maaria alkaa härnätä heitä kolehtihaavilla. Hän tyrkkää kolehtihaavin ensimmäisessä penkkirivissä istuvien nenän alle ja tuijottaa niin kauan, että vastaus tulee. Kaikki kaivelevat rahapussiaan, kukaan ei ota kiinni kolehtihaavin varresta, katkaise sitä ja heitä palasia päin Maarian naamaa. Maaria kerää kolehtia provosoivan halveksivasti, saa rahaa, kunnes tapahtuu SE. Näyttämölle hyökkää Kylmä-Kalle (Asko Konttinen), käy Maariaan kiinni. Henget taistelevat, salamat sinkoilevat ja rahat kolehtihaavissa kilisevät. Maaria taipuu, pyytää Kylmä-Kallea seuraamaan mukanaan. Kylmä-Kalle ottaa ja seuraa. Vankilasta. Maaria kulkee pitkin maita mukanaan KylmäKalle, seremoniamestari Otto ja tämän valeraskas vaimo Tyyne. Otto pitää show'ta yllä, Tyyne seuraa mukana neitseellisen syntymän ihmeen mannekiininä ja Kylmä-Kalle seuraa tapahtumia, odottaa aikaansa tulevaksi. Käykin niin, että Maarian voimat alkavat ehtyä. Hänen voimiaan imevät kaikki ne häneen ripustautuvat ihmiset, jotka odottavat ihmettä Maarialta, kääntävät katseensa häneen eivätkä sisälle itseensä. On Alkoholisti, on Sokea Mies Kuuroine Vaimoineen, on alapäästään halvautunut Sotainvalidi. Kaikki he riekkuvat ihmettä, odottavat Maariaa toimivaksi niinkuin jotkut Jeesusta tulevaksi, lottopottia lankeavaksi tai pankkia pelastavaksi. Ja Maaria huutaa kurkkunsa käheäksi, kysyy väsyneenä: "Kuka teitä sitten hoitelee, kun minä olen mennyt?" Näytelmän loppupuolella vaatii Sotainvalidi Maariaa parantamaan halvaantuneet jalat. Maaria leikkii kissaa ja hiirtä miehen kanssa, koettelee tämän uskoa itseensä ja kieltäytyy kunniasta olla invalidin kainalosauvoina. Invalidi kaivaa taskustaan käsikranaatin, tuon näppärän vehkeen, jolla saa jalkojen tilalle siivet pian koko seurakunta. Kranaatti ei kuitenkaan räjähdä, sillä Kylmä-Kalle ottaa ohjat käsiinsä. Hän käskee invalidia jättämään keppinsä ja käymään, antaa kättänsä vuoteella istuvalle Lääkärille parantaen tämän. Silloin Maaria sanoo: "Sinä annoit kättäsi ihmiskunnan hinnalla". Kalle vastaa: "Minä vain pelastin liikkeen tulevaisuuden". Tyhjän päällä seisomisesta Sen käsityksen mukaan, mikä mielestäni Kylätaskulla on ja mitä Luukkonen ohjauksellaan tukee menettää ihminen itsensä antautuessaan johdettavaksi. Siinä vaiheessa, kun ihminen tunnustaa jonkun toisen ihmisen voiman ja antautuu sille, silloin voima muuttuu vallaksi. Kysymys ei niinkään ole voiman kieltämisestä, vaan sen tunnustamisesta ja kieltäytymisestä antautua. Sitä ideaa ajaa takaa Maaria; että ihminen tajuaisi kuinka ihmeellistä on seistä tyhjän päällä oman itsensä varassa. Ja mitäs ihmeellistä siinä sitten onkaan? Onhan se yksi eksistentialistinen perusteema, idea radikaalisti vapaasta ihmisestä, joka itse määrittää kaikki merkitykset ja on samalla henkilökohtaisesti vastuussa kaikesta, mikä itselle tapahtuu. On mahdotonta silloin valittaa: vaikeudet on vaikeuksia, jos ne ottaa sellaisina. Tulee mieleen Albert Camus'n lausahdus: "On vain yksi todellinen filosofinen ongelma: itsemurha". Tuon ajatuksen mukaan on turha valittaa maailmasta, jonka on valinnut jätettyään valitsematta itsemurhan. Eikö sitten ole minkäänlaista yhteistä, ihmiselle vaaratonta etiikkaa, keinoa antaa lohtua sureville ja parannusta sairaille? Onko auttaminen ja lohduttaminen, kättenpäällepaneminen vain ihmiskunnan myymistä ja yksilön voiman kieltämistä? Ajatus on karmealla tavalla fasistinen: jos et itse osaa auttaa itseäsi, niin makaa siinä. Ja kuitenkaan en voi jollain lailla olla uskomatta siihen. Ehkä kuitenkin on olemassa jonkinlainen välimuoto omilla jaloillaan seisomisesta ja toisaalta toisen ihmisen käyttämisestä kainalosauvoina. AdAstra teatterin mielestä sitä ei ole, koska sitä ei näytelmässä näkynyt. Ja niin kai sen kuuluukin mennä tämän näytelmän logiikan mukaan; älkää te tulko täältä lohtua hakemaan vaan tehkää itse oma lohtunne. Ohjaaja Luukkosen näkemys asiastaan on vahva ja raaka (näitä adjektiiveja mitenkään arvottamatta). Näyttelijät lähestyvät asioita suoraan, ilmaisten tunteensa ennemminkin iskuna silmien väliin kuin hienovaraisemmin ristiriidan kautta. Valitettavasti kuitenkaan kaikkien näyttelijöitten kyvyt eivät riitä näin vaativaan ilmaisuun, vaan paikka paikoin varsinainen ajatus korvataan volyymillä. Tuntuukin, että välillä on langettu siihen ansaan, mistä näytelmä varoittaa: antautumisesta omaa voimaa vahvemman voiman vietäväksi. Tämän lehden ilmestyessä on enää yksi esitys jäljellä, tämäniltainen (30. 9.). Menkää katsomaan ja tarjoamaan Maaria Blommalle vastusta, menkää ja miettikää kenen joukoissa seisotte. Menkää ja katkaiskaa sen akan kolehtihaavista varsi. Se tykkää siitä. AULI MANTILA
  • 1 4 * * * * * * * * * *ELÖKUVIEN V * E R I K O I S S A R J A T * * @ fantasia] f e l o h u v i l * "" " * • * Perjantain ^ . YÖNÄYTÖKSET * Lauantain * MATINEAT Tiistain KLASSIKOT * ^ ~ ^ 3 HYVAA SYYTÄ LAHTEA KOTOA!! ^T" Nouda ohjelmisto ^ nlokuvateatterista. ^ Ajat päivän lehdestä. * * * * * * * * * * * * * * OPISKELIJA KYSY OPISKELIJA ALENNUSTA KENKÄTOIVONEN Myymälät: — Kauppakatu 28 — Yliopistonkatu 34 MUKANA HUOMISESSA? K I R K O N O P I S K E L I J A P Ä I V Ä T J Y V Ä S K Y L Ä N Y L I O P I S T O L L A (päärakennus) 2 3 . 2 5 . 10. 1987 OHJELMA ANTAl 23. K). 19.00 ILMOITTAUTUMINEN JA ILTAPALA AVAJAISET Mukana ram. Sino ja minä. opiskelija I rieda Williams Namibiasta, piispa Vrjö Sariola seka Okl n sketsirvhmä Hl I H i A IASTA -musikaali (liput 2 5 j ä ^ Anna • inei sti Pckk. • ' , ' : Teatteri AIba, tot ettt us Ki.skUNscurakuniauilo. yliopistonkatu 12 IIII l \ISt UDEN KAPPELIN \VA.fAISET(l yhiy) Meditaatioon ia hil.iaismn.len viljelyyn johdattelee dosentti Päivi Huuhtanen KOHTAAMISKI 1 BIN AV 'AJAISI I (Ilokiven yläkerta) SKYn sketsirvhmä, Jouko Mäki-I ohiluoma ja ieppo NuorPEKJ 17.0019.00 20 JO 22 1X1 :.00 LAUANTAI 24. 10 •s 00 \ \ \ H PAI \ . J i 9.00 TULEVAISUUS ON IHMISEN Raamaluntutkistelu, apul.prof. Eero Hu<>\ inen Seminawu'm : m::jählasaii •10.00 MUKANA HUOMlSESSAjPraj Esitelmä, ai kkipiispa lohn Vikström Opiskelijaptihecnvuoroja, keskustelua r\ hmissa 12.30 l ( ) U N \ S l i f i t i ^ n in k'AVÄVATVnsk'PMTPf v i / i i irtihtf,.,t>th<,\ I*T.UVT— i * ..H» IVAI>.\ * *\ i i^^.iisi IN 11 i i . \ f i i vaini(.H.nioaj (kanavakohtainen kahvitauko) 17.30 ILTAPALA 18.00-21.00 ML1ÄS NYT TAHDOT? 18100 Seurat,puhuvat mm kitkkohtitaOtsoSovijärvi, nuorisosihteeri \nna-Maija Uski ia pastori! ero Holma Seminarium. 18.00 Lorinaa ala-aulassa Tee se itse: musiikkia, seinälehtiä, draamaa... 20.00 RAUHANRUHTlNAS-kirkkonäytelmä ' Katri Taanila, teksti ja ohjaus Suolahden nuoret, toteutus 21.30 SATEENKAAREN ALLA (Yöpalvelus Kaupunginkärkossa) Jukka Leino ja Tampereen opiskelijat 22.00—05.00 ILTA JATKUU... Kohtaamisklubiiia, Hiljaisuuden kappelissa SUNNUNTAI 25. 10. 8.00 8.45 10.00 11.30 12.30 AAMUPALA TULEVAISUUS ON JUMALAN Raamatuntutkktelu, apul.prof. Eero Huovinen Seminarium. EHTOOLLISJUMALANPALVELUS (Tautumäen kirkko) Piispa Yrjö Sariola, saarna Pastori Tarvo Laakso, liturgia Opiskelijakvanetti Rannut avustaa LOUNAS MATKALLE HUOMISEEN -päätösjuhla Optskeiijakvartetti Rannut Korkeakoulusihteeri Paavo Kettunen sekä ulkolaiset vieraat. Nyt on edullinen aika hankkia • LUOKKAPAIDAT kauttamme • college puserot • T-paidat • hupparit • oloasut kotimaista korkealuokkaista TARRA PAITA OY Vaasankatu 10. P. 215 384 M i n k ä k o r t i n h a l u a t a j a a ? M e i l t ä s a a t s i i h e n k o u l u t u k s e n K U R S S I M M E ALKAVAT M A A N A N T A I S I N KLO 1 . j a 1 7 . 1 5 Ilmoittautua voit joka päivä. Invaliideille koulutusta automaattivaihteisella autolla. JYVÄSKYLÄIN! AUTOKOULU J. Ilmoniemi. Vaasankatu 31. Puhelin 612 578 Y L I O P I S T O N K A D U N JA V A A S A N K A D U N K U L M A OLEMME LÄHELLÄ YLIOPISTOA TULE KESKUSTELEMAAN! OPI TUNTEMAAN HIUKSESI IA HUOLEHTIMAAN NIISTÄ Kampaajasi/parturisi käyttää itse KERASTASEa ammattilaisena ja neuvoo Sinua hiustesi kotihoidossa. KERASIASE SSOKlPlSiSKl® V i KAUPPAKATU 5 PUH. 614345 Tutkimuksen kärjessä 1/OREAL KESKUSTELUA 25 v — valmistumisen ihanneikä? Kasvu, etsiminen, epäileminen, etäisyyden otto, sisäistäminen lienevät pannaan julistettuja opiskelijalle — tai ainakin käytännössä mahdoton toteuttaa — jos haluaa noudattaa Tampereen yliopiston rehtorin, Tarmo Pukkilan, lukukauden avajaispuhetta. Puheessaan rehtori korosti tehokasta opiskelua ja nopeaa valmistumista. Ihanteena hän piti 25vuotiaana valmistuvaa, joka mahdollisimman pian aloittaisi lisensiaattityön ja väitöskirjan tekemisen. Nopeaan valmistumiseen tähtäävä opiskelu on hyväksyttävä vaihtoehtona, mutta vain vaihtoehtona. Valmistumisaika tai ikä eivät saa olla itseisarvoja. Tai jos ovat, silloin ihanneopiskelijan tulisi olla keväällä valkolakin saanut, kesällä pääsykokeet läpäissyt, syksyllä opintonsa aloittava, edellisestä opintoputkesta huolimatta opiskeluun motivoituneesti suhtautuva. Opiskelijana tiukan linjan tulisi jatkua; ei epävarmuutta pääainevalinnasta, ei sortumisia ylimääräisiin sivuaineopintoihin, ainejärjestötai ylioppilaskuntatoimintaan. Moniko meistä on tätä? Tai haluaa ollakaan. Monet opiskelupaikan saavuttaneet ovat ennen yliopistoon tuloa viettäneet muutamia vuosia töissä, ulkomailla tai muissa opinahjoissa. Onko heidän rehtori Pukkilan puheen pohjalta ymmärrettävä aloittaneensa opinnot liian myöhään, jos he jo pyrkiessään ovat 25vuotiaita ja valmistuessaan yli kolmekymppisiä? Ovatko opiskelua edeltäneet vuodet olleet vain hukkaan heitettyä aikaa? Eikö vuosilla parhaimmillaan ole kasvattava ja motivoiva vaikutus? Tai onko väärin keskeyttää opintonsa vuodeksi tai pariksi? Lähteä toteamaan, että elämää on myös yliopistomaailman ulkopuolella, ansaita rahaa, suhteuttaa opiskelu elämään ja päinvastoin. Palata takaisin kun on ymmärtänyt mitä opiskelee ja miksi. Entä kuinka voit täyttää ihanneopiskelijan normit, jos laina ei riitä elämiseen, ja aika on jaettava työssäkäymisen ja opiskelun kesken? Onko tärkeämpää saada nopeasti vain vaadittavat opintoviikot kokoon, kuin pitkittää opiskeluvuosia ylimääräisillä aineilla? Tunteako syyllisyyttä mielenkiinnosta oman suuntautumisvaihtoehdon ulkopuolisiin aineisiin tai ottaako paineita usean aineen yhdistelmistä, jos tietää niiden tulevaisuudessa tuovan etulyöntiaseman työmarkkinoilla? Pelkillä taidehistoria-kansantiede-kirjallisuus -papereilla työpaikoista kun on taistelemassa muutama muukin henkilö. Pitkittyneiden opintojen ja korkean valmistumisiän syyksi rehtori Pukkila katsoo sen, että lisensiaattija väitöstyöt valmistuvat liian myöhään, tohtoriksi väittelevien keski-ikä on liian korkea. Mutta onko pitkittyneet opinnot liian yksioikoisesti tehty johtopäätös? Onhan myös nopeasti ja kohtuullisessa ajassa valmistuvia paljon, joukossa niitä, jotka haaveilevat laajemmista opinnäytteistä. Avoimien, sopivien työpaikkojen vähyys, ja taloudellinen tilanne opiskeluvuosien jälkeen voivat olla kuitenkin pitkään unelmien esteenä. Ollaan opiskeluajan pituudesta mitä mieltä tahansa, minkäänlaiset ihanneikänormitukset eivät saisi tulla opiskelun johtotähdeksi. Eikö laaja-alaisuus ja kriittiseen ajatteluun oppiminen — opintojen pitkittymisen uhallakin — ole niitä tärkeimpiä ominaisuuksia, jota valmistuvalta tulisi odottaa. Ikä sinänsä on sivuseikka. Saavutetuilla ominaisuuksilla (ja oppiarvolla) voikin sitten taistella tätä nykyistä suorituskykyä, tehokkuutta, tasapäistävää ja yhä kontroloivampaa yhteiskuntaa vastaan. Eeva Toikka NAUTI SILMÄLASEISTASI Nauti jo niiden valitsemisesta täysin uusitussa myymälässämme nyt, kun erittäin kaunis syysmallisto on parhaimmillaan. Tervetuloa! näkösoppi o y KAUPPAKATU 27, JYVÄSKYLÄ. PUH. 211076 Järjestöjä JOK Jyväskylän Opiskelevat Keskustalaiset. Johtokunnan kokous to 1. 10. klo 18.00 Leena Rantasalolla (Kynnystie 1 E 4). Kyytiä tarvitsevat ottakaa yhteys pj. Matti Tulla (puh. 215189 tai 959-6802). Saunailta ti 6. 10. tarkempaa tietoa pj:lta tai sihteeriltä (puh. 245208). MEILTÄ LAATUA RETKEILYYN SBiTH^ Asmona ® RAVI N ?JjjA kun retkeilet luonnonehdoilla. Luotettava kotimainen TENASC0UTER3 Kevyt/a tilava haijateltta. pnka ilmastointi on uusittu. Kolme en kokoa. 2.3. ja 4-hengelle. ' TENÄFOREST40L,MjaS S Testattu WINTER-luokka -2CFC saakka. 40 L, MjaS -pussit voidaan yhdistää toistensa kanssa kaksoispussiksi tai f n Trangia-astiat n keittimet n makuualustat n kompassit n karttalaukut n V otsalamput 4—6 hengen leiriteltta + kaminaovh. 2 4 , " Pyöräilijöille syksyksi esim. — sadeviitat alk. 4 5 # — valosarjat alk. 5 5 , <TXEAV Cygnaeuksenkatu 2 Puh. 612 304
  • 1 5 Harhaista hapuilua Susan Sontagin ansiot ovat tunnustetut. Tutkija ja esseisti on teoksillaan saanut myös suomeksi lukevan yleisön arvostuksen: Matka Hanoihin (1969), Valokuvauksesta (1984) ja Lihan estetiikka (1986). Hänen kuuluisuutensa lienee hänen vanhan kaunokirjallisen yritelmänsä, Mustan auringon (Death Kit 1967), suomentamisen syynä. Kirjailijana hän ei nimittäin vakuuta. Sontagissa on tähän työhön liikaa täsmällisyyttä ja vakavuutta. Hänen käsissään romaani on kuin metsurin sormissa viulunjousi. Mustassa auringossa Sontaig liikkuu amerikkalaisen mainosmiehen, Diddyn, tajunnan lumoissa. Hän on viehättynyt selittämään "kuolleena elävää" miestä juurta jaksain, tämän tajunnan verkkoa analysoiden ja kaikki tietäin. Teos on raportti ihmisen hajoamisesta. Sillä on kuitenkin myös omat kaunokirjalliset ansionsa. Mutta vähemmälläkin valmiiksi selostamisella lukijat on sanataiteen maailmassa saatu vakuuttuneiksi asioiden monimutkaisuudesta ( = monimutkaisesti kerrottuna yksinkertaisuutta). Mustan auringon päähenkilö Diddy uskoo tappaneensa miehen ja rakastuu sokeaan Hesteriin liikematkallaan. Hän jättää työnsä ja alkaa elää tytön kanssa. Tähän juonirakennelmaan nivoutuvat kahden kolhitun kohtalot. Diddy etsii itsetuhoa, eikä mikään hänestä kerrottu ole varmaa, koska hänen maailmansa esittäytyy välillä hämäävän harhaisena. Hänen henkilökuvansa häilyy tulkinnasta riippuen loppuunpalaneen mainosmiehen ja mielisairaan murhaajan välillä. Sontaig analysoi kaiken valmiiksi. Järjestelmällinen jännitteiden selittäminen vie tarinaa eteenpäin kirjailijan haluamalla tavalla. Sontaig korostaa tapahtumisen nyt-luonnetta. Ajallisen ulottuvuuden sitominen näin kaventaa entisestään kirjallisuuden antamia mahdollisuuksia väljyyteen, hengittämiseen. Kirjailija esittää kulloinkin tapahtuvan syvästi selitettynä, lukijalle ei jää muuta kuin lukemisen tylsä vaiva. Parhaimmillaan Sontaig on luodessaan hellittämätöntä avainsymbolien kääntelyä, piinaavaa tietämättömyyttä, varmuuden puutetta. Ja kaikki tämä peli pelataan mitä korkeimmin panoksin. Näin punniten ja käännellen Sontaid luo teokseensa rakenteen, jossa sekoittuvat harha ja tosi. Unen, harha-aistimusten ja ns. todellisuuden täsmälleen samanlainen, kaikkitietävä kuvaaminen on Sontaigin metodi luoda teokselleen kaunokirjallista syvyyttä. Tämä kikka ei aivan täysin kanna. Sontaig haksahtaa nimeomaan pitkissä unijaksoissa. Niiden realistisen selkeä juonellisuus on epäaitoa. Ja kun uni kirjataan uneksi, homma tuntuu päälleliimatulta. Sen sijaan toden ja harhan rinnakkainkulkeva hienovireinen viittaussuhde pitää kirjaa koossa. Valitettavasti sekin herpaantuu kirjan keskijaksossa. Diddyn ja Hesterin suhteen alkaessa vakiintua Sontaig liikkuu kokonaan realistiSusan Sontaig: Musta aurinko. (Death Kit 1967) Kääntänyt Marja Haapio. Kirjayhtymä 1987. 388 s. sessa todellisuudenkerronnassa. Pitkä sairaalaviihdesarjan tasolla kulkeva juonenkuljettelu on puisevan uuvuttavaa. Tässä kohden Sontaig hukkaa koko symbolija merkitysverkon, jonka on rakentanut Diddyn tajunnan tuntemien harhojen ja niiden tulkintojen varaan. Sontaig sortuu kertomaan tarinaa, joka venyy ja venyy. Harha-aistimukset palaavat kuitenkin salaa. Tosi ja harha ovatkin jossain vaiheessa ovelasti seonneet. Tässä loppujaksossa paljastuvat teoksen ansiot: rakenne alkaa taas kantaa. Alkupuolen viittaukset ja ajatuskulut löytävät jäsentyneisyyttä ja tarkentuvat. Suoraviivainen kerronta löytää yllättäen uuden tason, joka selittää koko teosta, ja luo merkityksiä aiemmin kerrotulle. Lopussa Sontaig vie Diddynsä läpi varsinaisen harhatarhan ja päättää kaiken arvoituksellisesti kertojan toimiessa kommentaattorina: paljastaen lukijalle ratkaisuun tarvittavat yksityiskohdat, eli kuinka Diddyn todella kävi. Huolimatta rakenteellisesta kehittelystä romaani jää ponnettomaksi. Nimenomaan kielellinen latteus lannistaa lukijat. Laaja amerikkalaisen kaikkitietävän kirjallisuuden perinne on lahjoittanut Mustalle auringolle oivallisimpia kerronnan kliseitänsä. Tältä pohjalta kuvattu ihminen, niin paljastettu ja selkeä kuin onkin, on lopulta melkein yhdentekevä. Mustaa aurinkoa lukiessa ei aina pysty näkemään sanoilta ihmistä. P A S I TUOMINIEMI Eepoksia idästä ja lännestä Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet myös (?) elokuvakerho CASABLANCAN ylitse. Esitykset on siirretty kaupunginkirjaston Minnansaliin, esitysaika sentään on entinen, maanantaisin klo 18.00. Kyse on pelkästään nk. palvelutason parantamisesta; elokuvat ovat 35-millisiä, valikoima on huomattavasti laajempi ja paikka kaikin puolin entistä esityspaikkaa, Kortepohjan nuorisotaloa, parempi. Syksyn sarja alkaa maanantaina 5. lokakuuta. Sarjassa on jälleen mukana sekä kiinnostavaa nykyelokuvaa että valitettavan harvoin nähtyjä klassikoita. Jälkimmäistä ryhmäähän viime keväänä edustivat esimerkiksi Murnau ja Kuleshov, nyt CASABLANCA tarjoaa puolestaan Kuleshovin oppilaan Pudovkinin komean eepoksen Myrsky yli Aasian. Neuvostoklassikoista mukana on myös Grigori Kozitsev. Nykyisistä mestareista mukana on mm. Robert Altman kahdella elokuvalla sekä hänen entisen apulaisohjaajansa Alan Rudolphin vähälle huomiolle jäänyt Tuntematon uhka. Brian DePalman uutta Lahjomattomat-filmatisointia tuskaisesti odottaville on tarjolla hieman lohtua hänen läpimurtoelokuvansa Verinen veitsi muodossa. Altman ja pikkuapulainen Sarjan aloittaa 5. 10. ROBERT ALTMAN elokuvalla Mitkä häät! (A Wedding, 1978). Siinä on kahteen tuntiin mahdutettu amerikkalaisen yhteiskunnan perusristiriidat terävästi, ilkeästi ja hauskasti. Sekä kerrontatekniikaltaan että kiinnekohdiltaan amerikkalaiseen elämään Mitkä häät! muistuttaa suuresti kolme vuotta tätä aikaisemmin valmistunutta elokuvaa Nashville. 12. lokakuuta on vuorossa BRIAN DEPALMAN Sisters (1972) eli suomalaiselta nimeltään nokkelasti Verinen veitsi. DePalmaa on syyttä suotta vähätelty vain Hitchcockin kopioijaksi ja väkivallalla mässäilijäksi, syytöksistä kumpikin on helppo todeta vääriksi jo pintapuolisellakin tutustumisella DePalman ohjaajauraan. 19. 10. esitetään 1948 syntyneen ja Altmanin suojattina uransa aloittaneen ALAN RUDOLPHIN Tuntematon uhka (Endangered Species, 1982). Tavallisesti Rudolph niputetaan yhteen Saylesin, Jarmuschin ja Coxin kanssa ja nimitetään heitä "riippumattomiksi" USA-elokuvantekijöiksi. Hankalampaa on sitten selittää tyhjentävästi mitä tuo "riippumattomuus" loppujen lopuksi tarkoittaa. Joka tapauksessa Tuntematon uhka on poliittinen jännityselokuva, joka lähtee liikkeelle salaperäisesti silvotuista lehmistä jossain USA:n Keski-Lännen karjankasvatusseuduilla. Aivan totta! Klassikot ja Tavernier 26. lokakuuta siirrytään toiseen aikaan ja paikkaan, esitysvuorossa on GRIGORI KOZITSEVIN klassikkofilmatisointi Don Quijote vuodelta 1957. Kozintsev tunnetaan lähinnä 20ja 30-lukujen yhteistyöstään Leonid Traubergin kanssa, yhteistyöstä jonka huipentuma lienee mahtava Uusi Babylon (1929). Mutta 1950-luvulla Kozintsev teki yksinään erään hienoimmista elokuvistaan, juuri Don Quijoten. Historiallisesti elokuvan valmistuminen sijoittuu kiintoisaan aikaan, Stalinin hallituskauden jälkeiseen vapauden aikaan. Marraskuun 2. päivänä esitetään BERTRAND TAVERNIERIN Katherine Mor tenhoen ostettu kuolema (Death Watch, 1979). Se on synkkä antiutopia jostain lähitulevaisuudesta, kriittinen analyysi ns. sosiaalipornosta, ihmisen yksityiselämän moraalitttomasta hyväksikäytöstä. Death Watch on epätoivoinen elokuva. 9. 11. on vuorossa ROBERT ALTMANIN toinen Amerikka-eepos, Nashville vuodelta 1975. Altman sijoittaa siinä 24 henkilöä Nashvillen maisemiin ja seuraa heitä eri tilanteissa. Kenestäkään ei muodostu päähenkilöä eikä elokuva oikeastaan kerro mistään. "Nashville on minun vertaukseni Amerikasta!' (Altman) Sarjan kaksi viimeistä elokuvaa ovat sitten hieman vanhempia klassikoita. 16. marraskuuta esitetään VITTORIO DE SICAN Milanon ihme (Miracolo a Milano, 1951). Se on elokuvafantasia, jossa naiivi keskiaikainen ihmenäytelmä on saanut modernin ja ironisen muodon. De Sica sekoittaa naturalistiset ja fantastiset ainekset tavalla, joka saa etsimään esikuvia Chaplinista, Clairista ja aina Meliesistä asti. Sarjan päättää 23. marraskuuta VSEVOLOD PUDOVKININ Myrsky yli Aasian vuodelta 1928. Tämä Lev Kuleshovin oppilas käytti ja kehitti opettajansa keksintöjä. Leikkaus oli yhä kaiken perusta, mutta Pudovkin alkoi kiinnittää huomiota erikoisesti otosten tunnesisältöön. Myrsky yli Aasian sisältääkin useita elokuvahistoriaan jääneitä kohtauksia. Usein käytetty on myös kuuluisa vertaus aikalaiseensa Sergei Eisensteiniin: "Pudovkinin elokuvat muistuttavat laulua, Eisensteinin huutoa!' Siinä siis sarja. Kantakortin, joka oikeuttaa kaikkiin esityksiin, hinta on vain 50 markkaa. Ennakkomyynti alkaa lokakuun alussa Kampus-kirjassa. Ja vielä, varmuuden vuoksi, elokuvat esitetään kaupunginkirjaston Minnansalissa maanantaisin klo 18.00. Mikko Husa TUKIKÄSITTELYT^ N Y T ALKAA HIUSTEN S Y Y S S I I V O U S Kortepohjan Kampaamo Ky Isännäntie 1, puh. 252415 TERVETULOA! KESPORTISSA RAJUJA SYYSTARJOUKSIA — asusteista — laskettelutuotteista — palloiluvälineistä — polkupyöristä — veneistä ja — YAMAHA-perämoottoreista kesport Näppi SCHAUMAN IN KATU 1 JYVÄSKYLÄ PUH. 216 805 Myymme KALUSTEET, HELLAT, JÄÄKAAPIT, KIRJAT yms. TOSI EDULLISESTI. Yo-kortilla opiskelija-alennus. OSTOJA MYYNTILIIKE KEIJO HURMERINTA Gummeruksenkatu 5, puh. 618565 ja 614766 tv »s§ « & < « ovV K O V ^ <Ä ilokivi KESKUSSAIRAALANTIE 2, 40740 JYVÄSKYLÄ PUH. (941) 619 306 JÄRJESTÖJÄ Jyrinä ry 1. Jyväskylän yliopiston Rinne Näppärät on yliopiston piirissä toimiva lasketteluseura, jonka tarkoituksena on vaalia ja tukea laskettelun kehitystä jäsentensä keskuudessa. Seuran jäseneksi pääsee jokainen Jyväskylän yliopiston opiskelija tai henkilökuntaan kuuluva. Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti 13.10.1987 klo 18.00 yliopiston kirjaston lukusalissa 232 (kahvilan vieressä) ja tällöin valitaan yhdistykselle puheenjohtaja sekä hallitus ja suunnitellaan tulevan kauden toimintaa. TERVETULOA KAIKKI LASKETTELUN YSTÄVÄT.
  • I 1 6 JÄRJESTÖJÄ Ev-lut. Opiskelijalähetys Opiskelijaillat toimistolla Vapaudenkatu 24 B keskiviikkoisin kello 19. 30.9. Töitä humanisteille — Pipa Paljakka. 7.10. Ymmärränkö evankeliumin — Veikko Turunen. 14.10. Että lähimmäiselläni olisi helpompaa — Mailis Janatuinen. 21.10. Evankeliumin mahdollisuudet; asiaa Operaatio Mobilisaatiosta. Lentopalloja saunaillat Huhtasuon kirkolla perjantaisin kello 19. Raamattupiirit toimistolla maanantaisin ja lauantaisin kello 19. Dumppi Kausi avattu! Taas tapahtuu: lähes legendaariset fucksiaiset & syyskokous Lillukassa (Rentukan alakerta) ti 13. 10. klo 19.00—. Ykköset, juhla on teidän! Poikamiespankki tiedottaa: pankin osakepääomaa on korotettu, osingonjaosta ilmoitetaan myöhemmin! KRS Kansan Raamattuseuran [ Tkenkäpiste KYSYTYT M O K K A N I L K K U R I T SAAPUNEET! TARJOUSHINTAAN! Koot 36—4$ Värit sSn., beige Poistomyynnistämme myös runsaasti erilaisia juhlaja kävelykenkiä, nilkkureita, saapikkaita -20%-50% ALENNUKSELLA KULMAKARTANON ( cKfiwfcä KAUPPAKATU 2 PUH. 617072 Opiskelijat, Vaasankatu 12 A, 40100 Jyväskylä, puh. 619 331. Toimisto on avoinna ti—to klo 13—16. Opetusja lauantai-illat toimistolla klo 19: 3. 10. Kesäprojektikuulumiset II. Risto Käyhkö. 6. 10. Pyhän Hengen lahja. Risto Käyhkö. 10. 10. Maailman synty. 13. 10. Mikä on sanomamme? Risto Käyhkö. 17. 10. Sisäinen parantuminen. Vesa Huhtala. Viikko-ohjelma: Ti Iltapäiväkahvit klo 13—16. Opetusilta klo 19. Ke Aamurukous klo 8. Ovityön päivä. To Kerran kuussa miesten saunailta Kortepohjan kirkolla klo 19. La Lauantai-ilta klo 19. Su Kerran kuussa avioparien yhteinen iltapäivä toimistolla. Tervetuloa mukaan! JYO:n kameraseura Kameraseuran kokous tiistaina 6. 10. klo 19.00 Kirjakahvilassa. jYTK/ Kokoomus Jyväskylän Yliopiston Tuhatkunnan syksyn toiminta on käynnistynyt. Tutustumisilta on torstaina 1.10. klo 18 alkaen (Pohjola, Vapaudenkatu 48—50). JYTK:n sääntömääräinen syyskokous on tiistaina 6.10. klo 19 alkaen ravintola Rentukan Sirkus-kabinetissa. Hallitus kokoontuu jo tuntia aikaisemmin samaan paikkaan. Vaalipalaveri pidetään maanantaina 12.10. klo 18 alkaen piiritoimistolla (Aatoksenkatu 8 E). Tervetuloa! JYKYiy Jos etsit vaihtoehtoista näkemystä kristillisyydestä, etsijöitä ja ihmettelijöitä, tavallisia ihmisiä, toimintaa tässä maailmanajassa taivstelun sijasta, näköaloja Suomen ulkopuolelle... tule ja katso... 3 . 4 . 10. OOL:n ja SKY:n järjestämä Lähi-Itä seminaari Helsingissä. Lisätietoja Kaarinalta p. 218748. 6. 10. Hui hai, jäähyväiset yksinäisyydelle! Avoimet ovet ja ikkunat Jykyssä, Yliopistonkatu 2 A 7. Tule ja tutustu. Ovet avataan klo 19, ikkunoissa säävaraus. 12. 10. Hetkipalvelu Vanhassa Pappilassa, Vapaudenkatu 26, (kerhohuoneiden ovi) klo 20. Puhkupillit Hyvät uudet ja vanhat puhallinmuusikot, toiminta jatkuu nyt entistä kiihkeämpänä, eli tulossa on seuraavaa: 5.10. keikka uusien opiskelijoiden illassa Ilokivessä, tulkaa katsomaan uutta taloa ja nauttimaan keikkapaikasta. 9.10 keikka kampuksella patsaanpaljastuksessa, klo 12. 17—18.10. (aika voi vielä muuttua) harjoitusviikonloppu Konneveden tutkimusasemalla. Ohjelmassa perinteistä, eli soittamista, saunomista, uusien tulokkaiden totuttelua... Linja-autolla mennään eikä maksa paljon (tai ei mitään). Ulkopuolinen kapu pyydetään mukaan ja treenataan uutta ohjelmistoa. 15.10. klo 18 pidetään harjoitusten alussa vuosikokous, jossa käsitellään 8 §:n määräämät asiat (valitaan uusi hallitus, musiikillinen johtaja, varajohtaja, nuotistonhoitaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä hoidetaan muut viralliset asiat). Tervetuloa päättämään ja vaikuttamaan. Tiedustelut ym. puh. 252211/3107 tai 243 413. boblet vaateputiikki naiselle Opiskelija-alennus 10% Kilpisenkatu 9 © 216287 ^ O P T I I K K A KAUPPAKATU 5 K Y PUH. 212838 MIKSI ODOTTELISIT! • SAAT MEILTÄ VÄRIKUVAT JOPA PARISSA TUNNISSA kinoja pakfilmeistä, ma—pe. Ja E-6 diat myös TÄNÄÄN (ma—pe) kun tuot ennen klo 12. Myös pikkukuvat (9x13) ja lisäkopiot UUTTA! 'HUIPPUNOPEASTI! • I • KAUPPAKATU 19 PUH. 214 026 OPISKELIJAT M U I S T A K A A E D U L L I S E T R U O K A P A I K A T LOZZI, kampuksella FREDA, keskikaupungin tuntumassa VVI L H E L M I I N A , Mattilanniemessä V I I T A T U P A , Sepänkatu 14 Ateriatuen saat esittämällä opiskelijakorttisi. Ravitsemuskeskus EYL To 1.10. ja to 8.10. klo 16—17 Salivuoro U l:ssa. — Lentopalloa ym. La 3.10. klo 19 Opiskelijailta Lutherin kirkolla. Aiheena "Uskoontuleminen", Väinö Uusitalo. Su 4.10. klo 10 Opiskelijajumalanpalvelus Kortepohjan kirkossa, saarna E. Luomaranta, liturgi A. Tuomi. Ti 6.10. klo 19 Opiskelijoiden raamattupiiri, 1. Piet. Ke 7.10. klo 18.30 Nuoret aikuiset, Filippiläiskirje. 9.—11.10. EYL:n syyspäivät Turussa. Ilmoittaudu Esalle, p. 612012, 677246. Tervetuloa mukaan Lutherin kirkolle, Kansakoulukatu 5. LEVrS MERKKIVAATTEET SAAT JIM & JILLISTÄ ASEMAKATU 10:STÄ. Levi s TARJOUS miesten samettifarkut 159 l.valkoinen norm.h. 279. Levi s A Levi s FARKKUJA ALKAEN 299 COLLEGET 189^ Lev rs A Levi s FARKKUPAITA J ) A O . Sf" 510, 533, 678 i W 7 ' l e ,r 506, 501, 508 PALVELEMME SINUA LÄHELLÄ YLIOPISTOA • päiväja iltateoriat • kurssit alkavat keskiviikkoisin klo 10.00 ja 17.00 j T W Ai OULU SEMINAARINK. 19 PUH. 615 736 Jyväskylä