Sarjatulta San Franciscossa
Konepistooli on käypää valuuttaa, tuumivat gangsterit shoppaillessaan jalokiviliikkeissä eri puolilla USA:ta. FBI on tietysti eri mieltä ja heittää kehiin puolivallattoman poikamiesagenttinsa Jerry Cottonin. Tapansa mukaan G-mies turvautuu rullaluistinten sijaan rullarevolveriin, pannessaan asioita järjestykseen. Lääkkeeksi kultakuumeeseen tri. Jerry suosittelee pitkäkestoista kalteriterapiaa valtion täysihoitolassa. Rikolliset eivät ole kuitenkaan hoitomyönteisiä ja pian San Franciscon ilmassa onkin enemmän lyijyä kuin happea. (julk. pokkarina 2002)
Agenttiralli enkelten kaupungissa
Joutuessaan Sing Singin vankilaan, entinen CIA-agentti ja ammattitappaja Rock Murdo vannoi tappavansa Jerry Cottonin jonain päivänä. Nyt murhamies on vapaalla jalalla ja heiluu saarnamiehenä uskonlahkossa, jonka oppiin kuuluu, että paratiisi löytyy jo maan päältä - jos hinnoista sovitaan. Kun filmitähti Helmut Schwarzenbeckerin poika kidnapataan, FBI saa vihjeen, että huijarisaarnaajat ovat kaappauksen takana. Niinpä Jerry Cotton ja Phil Decker lentävät Los Angelesiin, missä kuumat donnat ja kylmät konnat saavat parivaljakon hikoilemaan enemmän kuin on terveellistä. (julk. pokkarina 2001)
Luoteja kaikilla mausteilla
Kahvihampaan kolotus heittää G - mies Jerry Cottonin keskelle kreikkalaisen ja venäläisen mafian valtataistelua tässä huimassa seikkailussa, jossa luodit lentävät kilpaa herjojen kanssa. Jutun starttilaukauksen kaiku on tuskin ehtinyt vaieta, kun tutkijoiden käsissä on jo kaksi ruumista ja joukko avoimia kysymyksiä. New Yorkin etninen sekametelisoppa on maustettu ruudilla, toteaa Jerry varsin nopeasti jutun edistyessä. Entinen sepänsälli Connecticutista joutuukin heiluttamaan luulekaansa niin maalla, merellä kuin ilmassa, opettaessaan konnia ihmisten tavoille. (julk. pokkarina 2001)
FBI on USA:n oikeusministeriön alainen liittovaltion tutkimusvirasto. FBI vastaa jossain määrin Suomen keskusrikospoliisia. Tämä vanha poliisielin muodostui erittäin merkitykselliseksi Amerikan kieltolakiaikoina, jolloin se organisoitiin uudelleen ja aseistettiin, jotta FBI:läiset olisivat tasaveroisia häikäilemättömien salakuljetusgangstereiden kanssa. Noilta ajoilta on peräisin FBI:n poliisien kansanomainen nimitys "G-miehet" ( Gun-Men ) FBI:n Washington D.C: ssä olevan päämajan alaisuudessa on 56 kenttätoimistoa ja näiden alaisuudessa 400 paikallistoimistoa. Budjetti on yli 3 miljardia dollaria. FBI:llä on palveluksessaan lähes 12000 erikoisagenttia ja 16500 muita alan ammattitukihenkilöitä. FBI:n mandaattiin kuuluvat kansalaisoikeuskysymykset, terrorismin vastustus, vastavakoilu, järjestäytynyt rikollisuus, huumerikollisuus, väkivaltarikokset, talousrikokset ja muut em. rikoksiin kytkeytyvät lainvastaisuudet. FBI:n henkilökuntaa Jerry Cottonissa Jeremias Aaron "Jerry" Cotton on FBI:n erikoisagentin koulutuksen saanut poliisi, jolla on huippuluokan ruumiinkunto, lahjomaton oikeudentaju, salaman-nopeat refleksit, veitsenterävä äly, hellittämätön sinnikkyys rikollisjahdissa ja hullunrohkea verikoiran taistelutahto. Jerry Cotton on kotoisin Connecticutin osavaltion Harpersvillen kylästä, missä hän loi pohjakuntonsa toimimalla nuoruusvuosinaan seppä Callahanin pajassa oppipoikana. Jerry Cotton on vaatimaton maalaispoikaluonne ja poikamies, jonka ainoa todellinen intohimo tuntuu olevan punainen Jaguar. Lempijuoma Four Roses Whiskey nautitaan aina hyvin tehdyn työn kunniaksi ja ehkä joskus muulloinkin. Jerryn tupakkalakko alkaa joka viikko uudelleen ja uudelleen. Jerry Cottonin salaiset aseet ovat "sepänsällin spesiaali" eli erityisen nopea oikea suora ja hirtehishuumori, joka ei hyydy kiperässäkään paikassa. Jerry Cotton nodattaa G-miehen tunnuksia: "Uskollisuus, urhoollisuus, rehellisyys." Philipe Marcele "Phil" Decker, FBI:n erikoisagentti on parasta ystäväänsä Jerryä virkaiältään paria vuotta vanhempi. Phil Decker houkutteli aikoinaan Jerryn FBI:n palvelukseen ja työparikseen. Phil Decker on hienosteluun taipuvainen, panatellaa poltteleva entinen estetiikan ylioppilas, joka rakastaa Four Roses viskin lisäksi ranskalaista punaviiniä ja Jerryn punaista Jaguaria, jota hän lainailee tehdäkseen vaikutuksen lukuisiin tyttöystäviinsä. George Arthur"Neville", apuvastaava erikoisagentti, iältään jo vanhempi rikostutkija, joka on sitä mieltä, että avioliitto ei sovi lainvalvontaviranomaiselle. Neville luokitellaan virkaveljiensä piirissä New Yorkin rikoshistorian käveleväksi ensyklopediaksi. Ikänsä vuoksi Neville on siirretty hoitamaan käsiarkistoa, jossa hän viihtyy Four Roses Kentucky Straight Bourbon Whiskeyn voimalla.
3
Neville kannattaa suoraa toimintaa ja rikollisten lievää ankarampaa kohtelua. Lupaa turpiin myös sille, joka kutsuu häntä oikealla etunimellä. Neville pitää Jerryä oppipoikana, Philiä hienostelijana ja nimittelee nuorempiaan viirupyllyiksi. Salaiset aseet ovat Colt Peacemaker .45 eli "rauhantekijä" ja kieltolain aikainen hopeinen taskumatti, joka on aina povessa. Taskumatti on pelastanut ainakin kerran Nevillen hengen tappavalta luodilta. John D. High on FBI:n New Yorkin kenttätoimiston johtaja, jota alaiset kutsuvat tarkastajaksi. Harkitsevainen ja aina tilanteen tasalla oleva Assistant Director In Charge, joka on ansainnut niin alaistensa kuin Washingtonin herrojenkin kunnioituksen. Polttaa piippua ja pitää pöydällä olevat kynät erinomaisessa järjestyksessä ja terävinä. Helen on John D. Highin ikinuori sihteeri, joka keittää hyvät kahvit ja säteilee aina hyvää tuulta. June Clarke on kaunis G-nainen, joka on harvemmin kentällä mukana. Myrna, keskusneiti, jolla on seksikkään käheä ääni. Jack Harma, suomalaiset sukujuuret omaava pitkä siilitukkainen G-mies, joka puree purkkaa ja viljelee hirtehishuumoria. Jack kantaa mukanaan isoisältä perittyä taskukelloa ja kertoilee mielellään virkaveljilleen tarinoita Suomesta. G-mies Joe Brandenburg, jäyhä,saksalaista sukua oleva entinen kaupunginpoliisin luutnantti. G-mies Zeerokah on harvapuheinen intiaani, joka juo tuoremehua ja ymmärtää huumoria. Lempirepliikki "ugh". G-mies Steve Dillaggio on italialainen hurmuri, joka kilpailee Philin kanssa pukujen tyylikkyydessä. G-mies Fred Nagara, iäkäs italiaano. G-mies Leon Eisner, toimii usein keskuksessa ja harrastaa piirtämistä. G-mies John Healthy, pannut kiikkiin Guy Hollet-nimisen roiston, jota mahtavampaa New Yorkin alamaailman hallitsijaa tuskin koskaan on ollut Tiedoksi lukijalle: Jerry Cotton on alunperin saksalaisen Bastei-ferlagin 50-luvulla luoma kuvitteellinen pienoisjännitysromaanin hahmo. Jerry Cotton ilmestyi parhaimmillaan 60 eri maassa useilla eri kielellä ympäri maailmaa. Suomalainen Jerry Cotton on ilmestynyt v. 1961 alkaen. Jerry Cotton kirjoitetaan minä-muodossa G-mies Jerry Cottonin omina muistelmina.
4
Miehellä oli peukaloa lukuun ottamatta sormissaan erittäin väljät ja kookkaat sormukset. Hän siirsi sormuksensa yksitellen aivan sormien juureen. Sormukset naksahtivat yhteen kuin legopalikat ja muodostivat nyrkkiraudan. Ei mitenkään hauskaa, Phil Decker ajatteli, sillä hänet oli teipattu tuoliin jollakin ihmeen roudarinteipillä ja hän saattoi vain katsella. Huutaakaan Phil ei voinut sillä samaa hopeanväristä teippiä oli hänen suunsa edessä. Erikoisagentti Phil Deckerin hannuhanhen onni on kääntynyt. Kun Jerry Cotton yleensä mokailee, liukastelee, särkee luitaan, saa naisilta turpiinsa ja kirjoittaa raportteihinsa painnovitrheitöä, nyt onkin Phil Deckerin vuoro. Joko planeetat ovat epäsuosiollisissa asemissa tai Philin ylle on langennut kirous vai onko Jerry löytänyt onnenamuletin? Kestääkö ranskalaissukuisen G-miehen kunto moista rääkkiä, kun jokaisen nurkan takana saattaa G-miehiä vainota kostaja menneisyydestä? Se selviää vain lukemalla tämänkertainen hillitön Jeremias Aaron Cottonin muistelmateos.
5
iille, jotka pitävät tällaisesta - tämä oli sellaista. Pian me kastuisimme. Ensin Hudsonin lahden pintaan ilmaantui pieniä pisaroiden venyttämiä renkaita kuin kymmenet pikkukalat olisivat käyneet pinnassa haukkaamassa hyönteisen tai sen jäljitelmän. - Kohta sataa kuin kastelukannusta, saavista tai haavista kaataen, totesin Marlboro suupielessäni käryten. Sitten sadat renkaat muuttuivat hakkaaviksi pärskeiksi ja äkkiä vettä tuli kuin aisaa. Valtavat vesipisarat tikkasivat satama-alueen kontteja, joista kuului tasainen rummutus. Asfalttinen ja hiekkainen kenttä muuttui New Orleansiksi viimeisimmän tulvan aikaan. Minä ja erikoisagentti Phil Decker juoksimme kohti aukion laidalla sijainnutta katosta. Pääsin sen alle pitämään suojaa ja kuulin takaani loiskahduksen. Näin, että Phil oli liukastunut äkkiä syntyneeseen lätäkköön ja könysi ylös aivan läpimärkänä. Minulla oli hauskaa hänen astellessaan katoksen alle. - Kerrankin näin päin, sanoin. - Veit minulta virallisen kaatuilijan pestin. - Haista itse, hän murisi. - Hiton kylmää vettä. Täällä saa flunssan. - Nyt sinulla olisi hyvä sauma laskea allesi ihan huvin vuoksi, vinoilin. - Se tunnetusti lämmittää vain hetken, Phil sanoi ja nojaili katoksen alla olleisiin teräksisiin roskalaatikoihin. Meillä oli nahkatakit, julmat ilmeet ja olimme olevinamme ravintola Atlas Tablesin edusmiehiä. Odotimme satamassa suurin piirtein Lincoln Tunnelin yläpuolella paikalle kahta puolivenäläistä kaviaarin kauppaajaa. - Miehenä olemisen hyviä puolia on se, että voi pitää valkoista paitaa vesipuistossa, Phil veisteli. Kuulin etäistä ukkosen jylyä. Taivaanrannassa salamoi. - Sää on paras sheriffi, sanoin. - Tällä kelillä varkaat ja mielipuoletkin pysyvät sisällä. - Toivon mukaan nämä venäläiset ovat niin sään koulimia että saapuvat paikalle. - Varmasti saapuvat, ja varmasti ovat monessa liemessä keitettyjä. Nämä kapitalismin uudelleenkeksijät olivat päättäneet olla käyttämättä tulliviranomaisten palveluja ja aikoivat myydä arvolastinsa suoraan meille.
6
- Katukaupassa venäläinen kaviaari on kalliimpaa kuin mikään saatavilla oleva huume, Phil tiesi. - Beluga-kaviaari maksaa vähintään viisituhatta dollaria per kilo, joten meikäläinen tyytyy kyllä ihan lähimarketin jäisiin kalapuikkoihin, joita on mukava järsiä kun mikroaaltouuni on hajalla. - Hajalla, miksi? Phil kysyi. - Siksi, että erään kerran Max Salosen baarista kotiuduttuani päätin ryhtyä pesemään pyykkiä. Juovuspäissäni en muistanut, ettei minulla edes ole pesukonetta ja jotenkin eksyin pyykkieni kanssa keittiöön ja mikroaaltouunin lähettyville... Mutta se on kyllä ihan kokonaan toinen juttu. Phil hörähti ja sanoi: - Vilkaisin ihan äskettäin Belugan hintoja netistä. Kilo kahdeksansataa grammaa maksoi 10 560 dollaria. - Hoi housunperse! Aika paljon kalan mädistä. - Sammen mädistä. Beluga tarkoittaa samaa kuin kitasampi. Kuuluisimpia ja himotuimpia kaviaarilaatuja saadaan Beluga-, Sevruga- ja Ossetra-sammista. Ossetraa pidetään parhaimpana kaviaarina. Hirveintä on tuubeihin puristettu kaviaari, jota yleisesti kutsutaan kengänkiillokkeeksi. - Se Ossetra on siis parasta? kysyin. - Itse asiassa todella harvinainen "kultainen kaviaari" oli tsaarien herkkua. Sitä saadaan melkein sukupuuttoon kuolleesta sammen sukulaisesta, sterletistä. Hintaa en uskalla edes arvailla. - Islannissa on muuten keksitty valmistaa kaviaarin korviketta merilevästä, tiesin. - En taida kokeilla, kulinaristin arvonsa tunteva Phil tuhahti. - Kiinalaistakin kaviaaria myydään maailmalla usein iranilaisena. Mainekysymys... Vaikka satoi edelleen kuin Gene Kellyn elokuvassa, konttien parissa työskennelleet rankat satamajätkät eivät olleet lopettaneet hommiaan. He olivat ihan oikeissa töissä ja me taas peitetehtävissä. Muuan nosturi kiikutti vieressämme erästä konttia yläilmoihin. Nosturikuski oli vain siirtämässä konttia lähemmäs laituria, sillä mitään laivaa ei ollut mailla eikä halmeilla. Kuulimme kolinaa ja näimme savua. Parhaat päivänsä nähnyt venäläinen Ural tuprutteli ja kö-
rötteli konttien luokse ja piti kamalaa ääntä. - Onko tuo kuormuri? hämmästelin. - Vai armeijan maastoauto? - Taita olla rahtilava-auto. Phil sanoi. - Tarkemmin ottaen maansiirtoauto Ural 6 x 6, V8. Ei ilmeisesti ole suoraan pakasta reväisty... - Mutta ainakin tuo on suoraan laivasta saapunut. Onkohan tuota edes katsastettu? hämmästelin. - Tarkoitin, että siinä on venäläiset rekkarit. Varsinainen rohjake. Saako tuolla edes ajaa USA: ssa? Phil kohautti olkapäitään. Ural oli vihreä ja lava oli katettu maastokuvioidulla pressulla. Kaksi pitkätakkista venäläistä hyppäsi ulos lava-auton ohjaamosta ja käveli luoksemme. Leveällä leualla ja parransängellä varustettu mies ja siilitukkainen nainen. - Emerson Cross? Nick Felton? nainen kysyi. - Minä olen Cross, valehtelin. - Kutsukaa minua Feltoniksi, Phil sanoi. - Entä te? - Gennadi, miespuolinen sanoi. - Ljubov, nainen vastasi. - Tehdäänkö kaupat? Hätkähdin kolinaa. Ural-auton vasen etulokasuoja putosi itsekseen maahan. Venäläiset eivät olleet moksiskaan. Tällaista sattuu. - Bisnestä siis, sanoin. - No niin, tavarits, tavarits, meillä on lasti valmis, Gennadi sanoi ja viittasi autonromua kohti. - Emmekö neuvottele ensin pomonne kanssa? Phil kysyi. - Ei meillä mitään pomoja ole. Me vaan ja laivan kapteeni. - Mutta jos haluammekin jatkuvia kuljetuksia? kysyin. - Pitää kysy kapteeni, nainen vastasi. - Haluttaisi jutella sen kanssa ihan itse, väitin mukamas tiukkaan sävyyn. - Me jutella hänen kans. - Eikö kapteeni voi tulla neuvottelemaan? Phil hönkäisi väliin. - Ei nyt voi, Gennadi sanoi. - Se odottaa meitä Bditelnyj II:ssa, Ljubovin suusta livahti. Kyseessä oli kaiketi laivan nimi. - Mistä te saitte sellaisen määrän Belugaa? kysyin. - Suoraan varastosta. Taskualennus, mies hy-
myili koko hammasrivistöllään. - Milloin? kysyin. - Miksi te kysy? mies ihmetteli viattomasti. - Miksi te kysele noin paljo? venakko kysyi. - Jos kaviaari ei ole hirvittävän suolattua tai pastöroitua, se on melkeinpä käytettävä kuukauden kuluttua sen valmistamisesta, siksi, Phil vastasi. - Ei kai tämä ole punaista kaviaaria? Nimestään huolimatta venäläinen punainen kaviaari ei ole sampien vaan lohensukuisten kalojen isorakeista mätiä. - Laatutavara, Gennadi sanoi hyvin epäilevä ilme kasvoillaan. - Säily iänkaiken. - Se on mahdotonta, Phil sanoi päätään pudistellen. - Meinaako te ettei te maksa? Gennadi tulistui. - Kyllä te maksa. Hetki oli hieman pysähtynyt. Huomasin miehen vievän kätensä melko epäilyttävästi takkinsa sisään. - FBI! Liikkumatta, Phil äännähti ja hänen kätensä sukelsi kainalokotelolle. Mietin pessimistinä, hätäilikö Phil liikaa, koska emme olleet vielä nähneet mitä takki piti sisällään. ~ Pessimisti on realisti, joka ei häpeä myöntää sitä, sanoo kyynikko. Oikeanpuoleinen vasili nykäisi takkinsa alta esiin taittotukilla varustetun Kalashnikov AK 47S:n. Pysähtyneen sekunnin aikana koin hetkellisen älynvälähdyksen ja valaistumisen: teoreettinen tulinopeus kuusisataa laukausta minuutissa, kolmenkymmenen panoksen lipas... minusta jotenkin tuntui, että tuota asetta vastaan meidän oli turha ryhtyä niskoittelemaan meidän virkaGlockeillamme avoimessa maastossa. Minä ja Phil otimme muutaman sivuaskeleen ja heittäydyimme lava-auton tarjoamaan suojaan. - Jos me ei saada lasti myydyksi, ei sitä kyllä G-mies napostele kahvitauolla! venäläinen karjahti. Gennadin pitelemä Kalashnikov alkoi roiskia ammuksiaan kohti lava-autoa, jonka suojassa piilottelimme. Hänellä oli selkeä aie keilata meidät toimintakyvyttömiksi. Luodit puhkoivat kaviaarilastia käyttökelvottomaksi. Jos heidän
7
Ural-autonsa olikin nähnyt parhaat päivänsä Siperian kelvottomilla teillä, niin Kalashnikov osoitti jälleen pitävänsä laatua ja tasoa yllä. Aseita venäläiset osaavat valmistaa, tai ainakin Kalashnikoveja. Aselehti Cottonin Maailma testaa: kyseinen ase vaikutti helppokäyttöiseltä ja se todellakin kiinnitti huomiomme. Ikävä kyllä, aseen muotoiluun meillä ei ollut aikaa ja tilaisuutta perehtyä. Luodit hakkasivat muutenkin kulunutta peltiä ja surahtelivat autovanhuksen läpi. Autot eivät ylipäätäänkään ole kovin hyviä tai kestäviä tulisuojia. Yritimme pysytellä moottorin takana, koska sen kaikkia metalliosia ei ihan jokainen kuula kykene lävistämään. Tai hitostako minä tiedän, mitä materiaalia sen auton moottori oli, tekiväthän itäsaksalaiset jopa Trabant-autojensa korin muovista jota oli vahvistettu villalla! - Luulisi, että ratsuväki saapuisi tuon kuullessaan, karjuin Philin korvaan. - Ainakin laukaukset tyhjensivät koko lastausalueen. Näin työmiesten singahtelevan poispäin sellaisella vauhdilla, että kypärätkin jäivät paikoilleen ilmaan heilumaan. Kun koitti hetkellinen tauko miehen vaihtaessa lipasta, kuikuilin Uralin konepellin yli. Sain vastaani uusia sähikäisiä, sillä toinenkin itämaan tietäjä oli kaivanut esiin aseen. Ljuboviksi esittäytyneellä naisella oli käytössään israelilaista tietotaitoa, Micro Uzi: tuhatseitsemänsataa laukausta minuutissa jos lipasta riittäisi. Ennätin nähdä sen verran, että kaksikko tulitti meitä katoksen alla olleiden teräksisten roskalaatikoiden takaa. Sitten autoon sattui jälleen. Kuormurin lastia sisäpuolella pidelleet lankut antoivat paukahdellen periksi ja kangas repesi. Rosoisia lankunpäitä syöksyi kankaan läpi, yksi aivan ohimoni vierestä. Sisällä ei ollutkaan pelkästään pieniä kaviaaripurkkeja, vaan myös muutama suuri tynnyri kaviaaria. Meitä lähimpänä ollut tynnyri repesi ja valutti kaiken sisältönsä Philin päälle. Phil oli muutamassa sekunnissa yltä päältä sammen mädissä. Phil suoritti selkeää kuivaharjoittelua kansainvälisiä toikkarointikisoja varten. - Hittolainen, sinähän olet aina elvistellyt Be8
lugan syömisellä mutta pitääkö sitä liioitella? kysäisin virkaveljeltä. Hänen suustaan tuli painokelvotonta materiaalia. - Ajattelit pyrkiä ohjelmaan "Kotona se meni ihan hyvin", hörähdin. - Vai oliko se "Ei se simulaatiossa näin mennyt" -kisavisailu? Luotien laulu ei lakannut hetkeksikään. Vaikutti siltä, että tämä kaksikko aikoi päästää mistä ilmat pihalle mistään välittämättä. Tiesin entuudestaan, ettei esimerkiksi venäläisiltä maahanmuuttajilta löytynyt minkäänlaista kunnioitusta amerikkalaista virkavaltaa kohtaan. Koettuaan entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän miliisin ja entisen KGB:n eli nykyisen FSB:n tehotoimet he suoraan sanottuna pitivät meikäläisiä poliiseja pelleinä ja oikeuslaitostamme leikkikouluna. "Gennadiksi" esittäytynyt puki tämän vieläpä sanoiksi: - Teistä ei ole mihinkään, FBI-miehet! Ette pärjäisi päivääkään siellä mistä me tullaan! Luoti puhkoi peltiä metrin päässä meistä. Osa lyijystä otti ikäviä kimmokkeita hiekkaisesta asfaltista. Ympärillä surahteli ja kaviaari pärskähteli. En uskaltanut suurin surminkaan arvioida, montako dollaria siinä roiskui törkyiseen ja öljyiseen maahan. Auton takana olimme ansassa ja oli keksittävä jotakin hyvin pian. - Vielä kun heittävät käsikranaatin niin ne on tuhonneet koko todistusaineiston, puuskahdin. - Entäs meidät? Phil kysyi ja hänen nenästäänkin valui kaviaaria. - Enköhän minä jotakin keksi, sanoin ja katsoin taivaalle. Myös nosturikuski oli kipittänyt karkuun ja jättänyt kontin maan ja taivaan väliin valjaidensa varaan killumaan. - Annahan suojatulta, sanoin virkaveljelle ja kerroin suunnitelmani. Työnsin aseeni kainalokoteloon. Hengitin muutaman kerran kosteaa happea syvään ja kiivaasti. - Ilman lihaskramppeja en saisi yhtään liikuntaa, puuskahdin. Sitten liikkeelle. Lähdin juoksemaan kohti nosturia samalla hetkellä, kun Phil avasi tulen kohti venäläisiä. Saavutin nosturin rungon juuri, kun luodit alkoivat sirahdella ympärilläni. Kiivetessäni nosturin koppiin havaitsin, että pikkutakkini olkapään
toppaus pursuili, sillä yksi luodeista oli repäissyt sen auki. Huh. Pidin pärstäni kaukana ikkunoista, joihin ilmaantui säröjä. Teräksinen koppi suojasi minua osumilta, kipinät sinkoilivat lasin takana. Katsoin ohjaimia ja hämmästyin. En tiennytkään, että näin moderneja nostureita oli olemassa. Nappuloiden, mittareiden ja vipujen lisäksi siellä oli useita monitoreita, joista näkyi reaaliaikaista kuvaa nosturin ulkopuolelta. Turvallisuuden vuoksi kaiketi, ettei kuski laske vahingossa konttia tupakalla olevan porukan päälle. Muuan monitoreista näytti kuvaa kamerasta, jonka täytyi olla jossakin lastauslaitureiden luona. Eräs luoti osui yhteen nosturissa olleeseen kameraan, koska yksi monitoreista alkoi suhista lumisadetta. Katseeni osui ulkona vesisateessa heiluvaan konttiin. Tartuin vipuihin ja ohjaimiin. Olenhan minä trukkiakin joskus ajanut joten kuinka vaikeaa tämän käsittely muka voisi olla? ~ Siirsin kontin hitaasti mutta varmasti ja vakuuttavasti suojakatoksen päälle. Olin varma siitä, että sieltä ammuskelevat venäläiset näkivät, mitä oli tapahtumassa. Sitten kontti heilui ilmassa heidän yläpuolellaan. Phil huutaa kailotti venäläisille: - Aseet alas tai kontti päähän! Tästä ei neuvotella! Venäläiset tuntuivat silti neuvottelevan keskenään. - Jos yritätte juosta pois, ammun teitä jalkoihin! Phil tiedotti. Ympärillä ei ollut heille mitään muuta tulisuojaa. Lähimmät kontit olivat parinkymmenen metrin päässä. Kaikkein lähin oli heidän yläpuolellaan. - Ensin aseet pois ja ulos sieltä! Venäläiset alistuivat kohtaloonsa. Näin, kuinka he heittivät konetuliaseet lätäkköön. - Sehän meni hyvin, tokaisin itsekseni ja kohotin käteni pyyhkäistäkseni silmilleni valuneen veden. Kuulin naksahduksen. Näin, että hihani oli takertunut erääseen nosturin vipuun. Kontti lähti putoamaan.
- Eiiii helvetti, puuskahdin. Kohtalo tai nosturi oli päättänyt pudottaa kontin joka tapauksessa. Venäläiset seisoivat katoksen reunalla kädet ylös kohotettuina ja katsoivat suu auki heidän päälleen putoava konttia. Sitten he älysivät pistää jalkaa toisen eteen ja he syöksyivät sateeseen ja naama edellä asfalttiin, joka muistutti sillä hetkellä jo matalaa tekojärveä. Kontti osui peltisen katokseen, joka vääntyi sekunnin murto-osassa U-mutkalle. Pelti repeili ja katosta kannattaneet tukipilarit repesivät asfaltista ja singahtelivat minne sattuu. Eräs metallipylväistä iskeytyi nosturiinkin ja upposi sen kylkeen. Loput pylväät pitivät outoa, kumisevaa ääntä osuessaan asfalttiin ja vavahdellessaan vesilammikoissa. Venäläiset makasivat mahallaan ja tuijottivat silmät suurina Philiä, joka piti heidät tähtäimessään. Laskeuduin nosturista ja kävelin heidän luokseen. - Ei minä tarkottanu sitä mitä huusin, "Gennadi" parahteli. - Että teistä ei ole mihinkään... He luulivat minun pudottaneen kontin tahallani. Ehkä kaksikon käsitys USA:n virkavallan ystävällisyydestä, reiluudesta, nahjusmaisuudesta tai demokraattisuudesta muuttui jotenkin parempaan suuntaan? - Missä satamassa se laivanne on? kysyin venäläisiltä, joille Phil laittoi käsiraudat. Heille tuli kiire kertoa yhteen ääneen: - Satamapaikka 142 D! He osoittivat Hudsonin joen toiselle puolelle. Laiva oli New Jerseyn puoleisessa satamassa. Ilmoitin kännykällä muille joukoillemme: - Meillä oli täällä vähän lähitilanteen poikasta, mutta tilanne on nyt hallinnassa. Laivan nimi on Bditelnyj kakkonen ja se on parkissa Jerseyn puolella. Kerroin heille tarkemman osoitteen. Vaikka vesi johtaa ääntä erittäin hyvin, Bditelnyjissä olijat eivät välttämättä kuulleet ammuskelumme ääniä. - Kakkosryhmä saa luvan tehdä ratsian. Pidättäkää kapteeni. Pistin tupakan huuleeni ja sytytin sen kertakäyttöisellä sytkärillä, koska Zippo-jäljitelmästäni oli rakettimoottori loppunut.
9
Beluga-kaviaarimössöinen ja vetinen Phil liukastui jälleen. - Taidat taas tuurata meikäläistä, sanoin Philille. - Liukastelujen suhteen. ~ Illalla juhlimme Max Salosella jutun loppuratkaisua. Beatlesien "Day Tripper" rämähteli ja kaikui baarisalissa. - Tiedättekö, mitä etua on dementiasta? veistelin parhaillaan. - Saa uusia ystäviä joka päivä. - Kuulimme, että satamassa joku aiheutti miljoonaluokan vahingot, G-mies Jack Harma velmuili. - Valtio maksaa yhden nosturin, ei kai siinä mitään, Phil oletti. - Pistitte sitten vähän kaviaaria haisemaan? Lewis Dorn hörähti. - Eipä kai tuota kaviaaria tarvitse kenellekään korvata, epäilin. - Emmekä me sitä Belugaa tärvelleet, Phil muistutti. - Että hirmuiset kaviaarin salakuljettajat saatiin kiinni. No, voihan siihenkin huumeeseen jäädä koukkuun, Jack tuumasi. - Kaviaari ei ollut ainoa kohteemme. Venäläisten laivasta löytyi myös aika laiton asevarasto, Phil kertoi. - Se oli peräisin jostakin itäisestä satamakaupungista. - Pelkäsimme nimittäin ensin jotakin vielä pahempaa kuin vain rynkkyjä ja sinkoja, kerroin. Siksi laivaan ratsian tehneillä tulliviranomaisilla ja G-miehillä oli geiger-mittarit. Mikäli ymmärrätte, mitä tarkoitan. - Huh huh sanoi mummo kun meni lunta pimppaan, Dorn sanoi ja pyöritteli silmiään. - Onhan se tiedossa, että Neuvostoliiton hajottua sieltä on helppo ostaa ydinaseita... - Ostajiakin riittää. Itäisen Euroopan entisistä sosialistimaista on varastettu melkoiset määrät sotilaskäyttöön valmistettua uraania ja plutoniumia. Nyt kyseessä oli väärä hälytys, Phil sanoi. Se juttu oli paperitöitä vaille selvä, mutta heti aamulla oli edessä kinkkinen tapaus. Minut ja Phil oli kutsuttu tarkastaja Highin työhuoneeseen. Highin ikinuori sihteeri Helen oli valmistanut
10
kahvia, joka päihitti mennen tullen kerroksemme automaattimoskan. - Viettääköhän Lipton-teetä valmistavan tehtaan työntekijät kahvitaukoa? puujalkavitsailin. Highin työhuoneeseen oli kannettu televisio. - Katsotaanko me FBI:n omaa Big Brotheria? Phil vitsaili unohtaessaan, ettei tarkastajalla juurikaan ollut huumorintajua. Federal Plazan edessä oli tapahtunut kummia keskellä edellistä iltapäivää. Katsoimme valvontakameran nauhaa. Kuvassa satoi kaatamalla. - Mitä tässä nyt odotellaan? Pistetään vähän pikakelausta, tokaisin. - Malttakaa hetkinen, tarkastaja High sanoi. Pakettiauto, jonka rekisterinumerot oli sutattu osittain mudalla, kaahasi Federal Buildingin eteen liikennesäännöistä piittaamatta. Se pujotteli ajoa hidastaneiden esteiden ohi. Liukuovi avautui pakun sivussa ja sieltä kierähti portaidemme eteen jätesäkki, jonka kohoumista saatoin havaita vartalon muodot. Paku jatkoi matkaansa ja katosi sateeseen. Pian eräs ala-aulamme vartijoista ryntäsi paikalle lippa vinossa ja avasi mustan säkin. - Rohkea mies, tuumasin. - Olettiko hän heti, ettei kyseessä ole pommi? - Tiedä häntä, mitä vaksi oletti. Eipä tuo pommilta muotonsa puolesta näyttänyt, High sanoi. Jätesäkistä paljastui keski-ikäisen, punatukkaisen miehen ruumis. - Löydettiinkö edes pakettiautoa? kysyin. Tarkastaja pudisteli päätään. - Uhria oli kohdeltu aika rumasti. Tämä löytyi vainajan rintaan kiinnitettynä, High sanoi ja otti esiin läpinäkyvän todistusaineistopussin. Kyseessä oli sateen kastelema kirjelappunen. Vaikka tussi oli ollut vesiliukoinen, näimme tekstin. Ja jos emme olisi nähneet, olisi laboratorio saanut alkuperäisen tekstin näkyviin. "Vasikoista tehdään tällaista leikettä. Eikä tämä jää tähän." - Uhri oli Andrew Palmer, kolmekymmentäkaksi vuotta. - Nimi on tuttu jostakin... - Hän on... hän oli Noutaja-Nevillen vasikka, muistin. Neville saapui kellarin käsiarkistosta Highin
huoneeseen tyystin koputtamatta. Näyttelijä Jack Palancea muistuttava G-veteraani oli juuri kuullut tapauksesta. Aina silloin, kun tämä yliaikaa elävä karvakorva ampautui matkaamme kenttätoimiin mukanaan Rauhantekijä eli Colt Peacemaker, FBI sai yleensä enemmän korvausvaatimuksia särjetystä irtaimistosta ja pikkulapsille irvistelystä mitä minä aiheutan kahdessa vuodessa. Osastollamme oli uusimpana tulokkaana vielä psykopatologisempi tapaus, erikoisagentti Lewis Dorn. Vaikka hän olikin sovinisti ja rasisti, hän ei juurikaan erotellut ihmisiä sukupuolen tai ihonvärin mukaan ihmisvihaajana hän käyttäytyi kaikkia kohtaan paskamaisesti. Rikollisia kohtaan hän myös näytti sen, liioitellulla väkivallalla ja Asenteenmuokkaajan avulla. Se oli Dornin antama lempinimi hänen Browningilleen. Dorn oli ollut viime aikoina tavallista iloisemmalla tuulella, ja se johtui siitä että sisäisen tarkastuksen tyypit eivät edellisellä hyökkäyksellään saaneetkaan häntä nalkkiin. Toisaalta hänessä asui ihmeellinen pehmeä puoli. Siitä miehestä ei kukaan saanut tolkkua, oliko hän aina edes tosissaan koko elämän suhteen. Puheenaiheenamme oli nyt julmasti surmattu Palmer. - Hän ei ollut mikään paha mies, Nevvy totesi tuiman. - Palmer auttoi monta kriminaalia linnaan. - Meillä on pieniä ongelmia, High sanoi. NYPD ei tiennyt mitään tästä vasikasta, siis siitä että hän oli tiedonantaja. Ruumiista ei löytynyt vierasta DNA:ta. Pakettiautoa ei ole tavoitettu. Heillä ei ole mitään johtolankaa siitä, kuka olisi saattanut murhata vinkkimiehen. - Ongelma on siis... - Se, että mehän emme tutki murhia, High sanoi. - Mutta näyttää siltä ettei tapaus ratkea ilman meitä. Kyseessä näyttäisi olevan kosto. Vain FBI tietää, kuka halusi surmata Palmerin. - Eritoten Nevvy tietää, huomautin. - Palmer auttoi viimeksi häkkiin mafiamies Rudolfo Abatangelon, Neville sanoi. - Muuan George Elliston, joka suolsi väärää rahaa, vapautui äskettäin. - Pidätys tehtiin yhdessä Salaisen Palvelun kanssa, Phil muisti.
- Sitten oli esimerkiksi Roger Knopp, kiristäjä ja sutenööri. Ja osavaltiosta toiseen matkannut japanilaissukuinen ammattitappaja Daiki Tachibana, josta Palmer antoi vinkin. Hän istuu edelleen Rikersissa. - Surmaaja saattaa olla vaikkapa vankilasta vapautunut, kuolemantuomion saaneen kriminaalin sukulainen tai vankilassa istuva tapaus, Phil päätteli. - Siksi minä olenkin huolissani tästä, High ja yskähti kuin Beretta johon on kiinnitetty äänenvaimennin. - Meidän on saatava selville, kuka määräsi miehen tapettavaksi. Ei käy laatuun, että rikollispomot voivat aina vain toimia edelleen vankilasta käsin. - Harvoin murhakäskyä pystyy estämään, Phil sanoi. High jatkoi: - Esimerkiksi Nevillen mainitsema Abatangelo on ollut eristyksessä koko istumisensa ajan. Ei pitäisi olla mahdollista, että hän saa tappokäskyn Rikersin ulkopuolelle. - Ei myöskään pitäisi olla mahdollista että Etelä-Afrikassa sataa lunta kesällä, mutta niin vain äskettäin tapahtui, heitin. - Vaikka vanginvartija saa mielestään kehnoa palkkaa, on lahjusten ottajat kitkettävä pois. Johonkin se raja on vedettävä, High jyrähti. - Joten meidän lienee parasta tutkia tapaus ohjesäännön kiemuroista välittämättä. - Minä tutkisin tätä joka tapauksessa, Neville sanoi katsoen edelleen tv-ruudun still-kuvaa, jossa sade oli pysähtynyt hakkaamaan velttoa ruumista. - Tiedän, tarkastaja nyökkäsi. - Siksi te kolme saattekin selvittää tapauksen. - Tuota noin, kummastelin. - Miksi juuri me? High yskähti kuivasti. - Siellä satamassa syntyi sellaista jälkeä että teidät täytyy piilottaa vähäksi aikaa tällaisiin tutkimuksiin. - Piilottaa? Phil pähisi. - Toistaiseksi. Niin kauan kun minun esimieheni vaativat päitä vadille. - Ei kai siellä satamassa niin paljon tuhoa tullut, hämmästelin. - Joku sikariportaan ihminen oli mennyt lupaamaan tukkuliikkeelle, josta kaviaari varastettiin,
11
että koko lasti tullaan palauttamaan koskemattomana. - Uh huh, totesin. - Jos se summa pidätettäisiin meidän palkastamme... - Niin maksaisitte sitä vielä eläkkeelläkin. Uskokaa pois, näin päästään kaikki vähemmällä, High sanoi ja jopa hymyili hieman. - Epäiltyjä on valtava määrä, Phil narisi alkavaa tutkimustamme. - Pyytäkää apua osaston muilta agenteilta, jos tarvitsette. - Jokaista epäiltyä meidän ei tarvitse kuulla, Neville sanoi. - Nuo edellä mainitut ovat ne patologisimmat tapaukset. Mutta esimerkiksi joku Ted Garfield, joka selvisi ehdonalaisella, ei varmasti lähtisi pikkuvasikkaa surmaamaan. Tai muuan Jack Gilbert, joka vältti elinkautisen käräytettyään itse omat rikoskumppaninsa ja lusi vain vuoden. - Pitäkää minut ajan tasalla, High sanoi. Me lähdimme laahustamaan yhtenä rykelmänä ja pähisin samalla ääneen: - Muuan kysymys hiertää päässäni. - Mikä? - Miksi ruumis heitettiin juuri Federal Buildingin eteen? - Näyttämisen halu, Neville sanoi. - Murhaaja tahtoo tiedottaa, että hän pystyy ja osaa. Ja uskaltaa. Ja että tämä on vasta alkua. ~ - Entä jos lähdimme heti väärille jäljille? Phil tuumasi. - Kuinka niin? - Jos vasikan surma liittyikin yksityisasioihin eikä vasikointiin? Häntä kidutettiin jotta se saataisiin näyttämään kostolta. Ja viimeinen tikki: ruumis nakataan viesteineen toimitalomme eteen. - Jotta lähtisimme pläräämään näitä johtolankoja. Huijarin psykologiaa. Voi se olla niinkin, mutta pakko meidän on nyt mennä tätä tutkintalinjaa pitkin, Neville sanoi. - Miten tuo ylipäätään oli mahdollista? hämmästelin. - Federal Plaza. Valtion virastoja. Tarkkaan vartioitu. Seulan läpi ei pitäisi päästä mikään terrori-isku. Sitten paskainen pakettiauto
12
ajaa paikalle, ruumis heitetään kadulle ja paku pääsee vielä karkuun kenenkään huomaamatta. - Kukaan ei kai uskonut tuollaista voivan sattua, Phil tuumasi. - Entä jos pakettiauto olisikin ollut täynnä lannoitteesta tehtyjä räjähteitä? - Kuten se Oklahoman virastotalon luona räjähtänyt Timothy McVeighin paku aikoinaan? Neville muisteli. - Turha sitä on miettiä. Toivotaan, etteivät lehdet saa vihiä siitä, kuinka lepsusti Federal Building loppujen lopuksi on vartioitu, hörähdin. Saavuimme oikeuslääkärin pakeille kirkkaasti valaistuun saliin. - Kerro meille, että ruumiista löytyi murhaajan DNA:ta ja me löydämme sen koneiltamme, kerrothan? Veistelin. Mies pudisteli päätään. - Tuollainen toiveajattelu heiluu ja lonksuu pahemmin kuin tekarit keitetyssä pääkallossa. - Pahoin pelkään, että tämän tutkimuksen edistyessä jokin kulma lonksuu aina, aina kun sahaamme pöydänjalkaa toiselta puolelta, Phil irvisteli. - Tutkin seuraavaksi, löytyykö miehen verestä mitään huumaavia aineita. Uhria oli kidutettu pitkään ja hartaasti, Oikeuslääkäri Hallam sanoi. Vilkaisin Nevilleä. Tämän kuullessaan hän näytti hampaansa erittäin pahaenteisesti. - Oliko suun ympärillä jälkiä teipistä? Tai oliko huulissa jälkiä suukapulasta? Neville kysyi. - Siitä jää aina jonkinasteinen mustelma, mutisin. Oikeuslääkäri pudisteli päätään. - Ei sellaisia jälkiä. - Hän on siis huutanut lujaa, sanoin. Vinkkimiehen kenkien pohjasta oli löytynyt sahanpurua ja "kasviöljyperusteista teräketjuöljyä". Tarkkoja nuo laboratorion tyypit. Phil totesi: - Etsimme täten myös murhapaikkaa, jonka täytyy olla äänieristetty. - Tai kidutus saattoi tapahtua autiolla alueella, erämaassa, metsässä, epäilin. - Ottakaa huomioon, että kun ruumis pudotettiin Federal Buildingin eteen, rigor mortis ei ollut vielä edes alkanut, oikeuslääkäri sanoi. - Jäljet kehossa olivat hyvin tuoreita. Kidutuksen yhtey-
- Kaikkia huumaavia aineita. NYPD kertoi, että juttu on edelleen selvittämätön. - Voisimme tutkia asiaa Jackin ja Steven kanssa, Dorn sanoi. - Teko on vapaa, sanoin. ~ - Lähtekäämme kiertoajelulle, Neville sanoi. - Jerry varmaan toimii kuskina. - Mistä minne? kysyin. Tolkun miehenä Neville oli tehnyt punakynällä kaupunkikarttaan paikasta paikkaan johtavan reittisuunnitelman. - Tein tällaisen jotta säästäisimme aikaa. Ennätämme käydä tsekkaamassa jokaisen pääepäillyn yhden päivän aikana ja saamme samalla kokonaiskuvan tyypeistä. Matkasimme Jaggella kohti osavaltiomme tunnetuinta vankilalinnoitusta. Hurautin Queensboro Bridgen toiselle puolelle. - Rudolfo Abatangelo oli ja on järjestönsä nokkamiehiä, mutta ei varsinaisesti kuulu yhteenkään "viidestä perheestä", Neville totesi. USA:n mafiaa johtaa viisi perhettä. Gambino, Bonnano, Genovese, Lucchese ja Colombo, jota johti pitkään Joe Profaci ja siksi Colombon perhettä kutsutaan toisinaan Profacin perheeksi. - Abatangelo joutui linnaan, koska hänestä haluttiin eroon. Nousukas, joka luuli voivansa hyppiä vanhojen perheiden varpaille ja viedä näiltä alueita ja markkinoita, Noutaja-Nevvy kertoi. - Tuttua huttua: prostituutiota, koronkiskontaa, uhkapelejä, huumekauppaa, julkisten varojen kavaltamista ja peräti osakemarkkinoilla hillumista. Saavuimme Long Island Cityyn, josta suuntasin 31. katua koilliseen. Päräytin menemään läpi Queensin. - Kuulemma Abatangelo antoi muidenkin "hänen kaduillaan" liikkuvien roistojen ansaita mutta otti aina siivun tuotosta, sanoin. - Mietiskelin tässä aiemmin Venäjän KGB:tä eli nykyistä FSB:tä, Phil totesi. - Olen kuullut, että aivan kuten mafiasta erotaan vain kuoleman kautta, niin myös pesti KGB:ssä on elinikäinen vaikka työnantajan nimi muuttuisi. Grand Central Parkway näytti aika tukkoiselta joten päätin kiertää Ditmars Boulevardin kautta.
14
- Italian mafian klaaneissa vallitsee tiukka hierarkia, Neville murahti. - Rivijäsenet ovat sotilaita ja kymmenen sotilaan johtajaa kutsutaan kapteeniksi, Caporegimeksi tai Capodecinaksi. Mutta sotilaallakin, Soldatilla, saattaa olla palveluksessaan monia rikollisia, jotka eivät voisi edes uneksia tekevänsä todellisuudessa hommia mafialle. Toimeenpanijat ja palkkamurhaajat ovat Picciottoja, matala-arvoisia jäseniä. - Jos nämä toistaitoiset tietäisivät palkkansa maksajan, laittaisivatkohan sen ansioluetteloon? mietin. Ajoin siltaa pitkin Bowery Bayn yli. Lahden laineet liplattivat auringossa ja kun saavuimme Rikers Islandille, vankilasaarelle, pilvet vyöryivät mollukan eteen. Olimme ilmoittaneet tulostamme ja pääsimme sisään nopeasti. Tutkin edessäni ollutta ruskeaa pahvikansiota. Nevillen ei tarvinnut sitä lukea, sillä hän oli kävelevä rikosarkisto ja -museo. Tapaamishuoneeseen talutettiin kahlittu mies, joka oli luullut olevansa suurikin Capo Crimini, kuin Kummisetä. Hänestä tulikin Rikersin vankilasaaren kumma setä. - Palmer-niminen vasikka surmattiin. Neville sanoi. - Mitä minä sillä tiedolla teen? sivuletin kaljunsa peitoksi kammannut italo marisi. - Saatat olla teon takana. - Miten minä täältä voisin ketään surmata? Rudolfo Abatangelo sanoi. - Olen eristyksissä. - Tiedät hyvin, että täältä saa viestin ulos muutenkin kuin tunkemalla sen vapautuvan vangin paikkaan jonne aurinko ei paista, Phil sanoi. - Teikäläisellä on oikein televisiot ja videot, murisin. - En minä valita, hän hymyili. - Ruokakin on hyvää. - Hoitelet bisneksiä ja vartijat katsoo läpi sormien, vai? Neville julmisteli. - Tuskin katsoo! hän suutahti. - Jos ette tienneet, tämän osaston vartijoille annettiin palkankorotukset juuri ennen kuin minut tuotiin tänne. - Ahaa, Phil arvasi. - Etteivät sinun lahjontayrityksesi onnistuisi. - Pystyt sinä silti maksamaan enemmän kuin tämä vankila, totesin. - Minä en etsi enää valtaa, loistoa enkä eten-
kään julkisuutta. - Julkisuuden kirot vievät rikolliset tienestit, Neville veikkasi. - Kaikki turhamulkut ei ymmärrä sitä, että ei se oma elämä keskeydy vaikkei naama olisikaan julkisuudessa joka päivä tai viikko tai kuukausi, mies väitti. - Minulla on lähes ympärivuorokautinen kameravalvonta. Ei mitään yksityisyyttä. Kun kaikki menee nauhalle jota ei pysty näpelöimään, kuinka voisin edes esittää lahjuksia? - Kuvitellaan, ettet sinä ollut tämän teon takana. Tiedätkö, kuka surmasi tai surmautti Palmerin? Neville kysyi. - Mitä hyötyä siitä minulle muka olisi? Tuomioni ei voi nykyisestä enää lyhentyä. - Etkä sinä selliisi enää muuta tarvitse kuin vesipatjan, sanoin nuivasti. - Palvelu palveluksesta, vai? Hah. Mussolini kukisti sisilialaisen mafian rankalla kädellä. USA auttoi nahistuneen La Cosa Nostran jaloilleen, koska mafia auttoi länsivaltoja toisessa maailmansodassa, mies muisteli. - Tämä nimesi Abatangelo tarkoittaa pappia, Neville tiesi silmät viiruiksi kaventuneina. - Jos olet tämän takana, rukoile korkeampia voimia. Abatangelo vietiin takaisin eristykseen. Me emme poistuneet vielä tapaamishuoneesta, sillä toinenkin epäiltymme majaili Rikersissa. - Seuraavaksi meitä tuodaan tapaamaan se puolijapanilainen ammattitappaja, sanoin ja otin esiin toisen kansion. ~ Älä siirrä huomiseksi mitään, minkä voit kokonaan unohtaa, oli tämän miekkosen periaate. Daiki Tachibana oli vakavailmeinen ja hiljainen mies. Hän oli tietojemme mukaan surmannut rahasta ainakin kuusi hänelle tuntematonta ihmistä. Muista tapauksista meillä ei ollut tietoa, sillä koskaan hän ei mitään tunnustanut vaan vaikeni stoalaisesti tai buddhalaisesti. Valokuvissa hänellä oli ollut tuuheat mustat hiukset, mutta Rikersissa hän oli ajanut ne ja jopa kulmakarvansa pois. Sinänsä asiahan ei minulle kuulunut. - Tiedätkö, kuka sinut vasikoi tänne? Hän nyökkäsi hitaasti.
- Tiedän myös, ettei hän ole enää elossa. Sana kiertää nopeasti. Mutta minä en ollut sen takana. - Kuka sitten oli? kysyin. - Mitä te välitätte yhdestä rotasta, mokomasta lutikasta? Näin uhkaavan mustan pilven Nevillen harjastukan yläpuolella. Myös hänen otsasuonensa pullistelivat kuin Tescon seisomatyöläisen suonikohjut. - Vähän kunnioitusta, Neville murisi. - Tai järjestän viereiseen selliisi karaokelaitteet. - Pahimmassa tapauksessa joudut kuuntelemaan nauhalta presidenttiemme vanhoja puheita tunnista toiseen, uhkailin. - Jäit kiinni yhden hiuksen vuoksi. Yhden vaivaisen hiuksen ja DNA:si ansiosta. Siksikö leikkasit pääsi paljaaksi? Ehkä tilasit Palmerin surman täältä käsin ja teit taas jonkin erheen, Phil veikkasi. Lopultakin japanilaiseen saatiin vähän ilmettä ja puheeseen vauhtia. - Yksi syytekohta minua vastaan oli kohteeni Rodney Harrisin koiran surmaaminen murhan yhteydessä. Kuvitelkaa! - Mitä kuvittelemista siinä on? - Minä en sitä tehnyt. Harris oli varmaan lopettanut piskinsä sattumalta juuri ennen saapumistani. - Saattoi olla vaikeaa todistaa. - Minähän pidän eläimistä. Teen pahaa vain ihmisille. Mietteliääksi pysähtyneen ilmeen jälkeen hän jatkoi: - Enkä oikeastaan ihmisillekään. Päiviltä päästäminen on nopeaa ja kivutonta, kun sen osaa. Kohteeni pääsee tästä maailmasta paljon parempaan paikkaan. Oikeastaan olen kateellinen kohteilleni. Pahaa minä aiheutan vain niille, jotka jäävät kaipaamaan ja suremaan kohdettani. - Herran siunausta, tokaisin. - Jollen minä poistaisi kohteitani, sen tekisi joku muu, hän sanoi ammattimiehen ylpeydellä. - Mutta ei samanlaisella omistautumisella. Kysynnän, tarjonnan ja ammattitaidon lait pätivät. - Vaan nyt olet sinäkin kohde, vankina kuin kurja rotta, Neville virnuili. Mies muuttui synkäksi.
15
- Jäikö ego junan alle? kysäisin. - Millaisia vankilat muuten ovat Japanissa? Sinuahan uhkasi luovutus sinne kärsimään tuomiosi... - Vaan en joutunut. Järjestäkää minulle karkotus Sveitsiin veropakolaiseksi niin autan teitä missä tahansa. - Korkeintaan voidaan toimittaa koppiisi säälittävä puhallettava nukke, sanoin. - Olette virkistävän suorasukaisia, mies sanoi ja tuijotti lävitseni. - Mutta minä haluan nyt takaisin selliini, sillä minä tarvitsen raitista ilmaa. Typerä tyhjään tuijottaja pääsi sinne minne halusi. Eikä kahta ilman kolmatta. Rikersista matkasimme Washington Heightsiin, jossa vasta vapautunut Roger Knopp, osa-aikasutenööri ja kiristäjä, piti hoviaan ja haaremiaan. Alue sijaitsi tummaihoisten asuttaman korttelin ja juppien valtaaman alueen rajalla. Knoppin löysimme ilman knoppikysymyksiä Four of Cups -ravintolasta Washington Avenuelta. Ohitimme ravintolasalin etuosan biljardipöydät ja kuljimme kohti takaseinää. Tämä mustaihoinen ja irokeesipäinen miekkonen istui aivan perällä selkä seinää vasten lakeijoidensa ympäröimänä. Gin Tonicia näytti nappailevan. - Joko kiristyspuuhat riittivät? Neville kysyi. - Ihmisen täytyy kyetä uusiutumaan, Knopp sanoi. - Olen nykyään konsultti. Kadulla meitä ei hyvällä silmällä katsottu ja vielä kalseampia ilmeitä näimme baarin sisällä. - Mitähän mahdat konsultoida? kysyin. - Liikkeenjohdon ulkoistamista, hän sanoi aivan pokkana. - Ja yrität näemmä muutenkin kehittää itseäsi, Phil viittasi miehen edessä olleeseen sarjakuvalehteen. - Te sitten tulitte ystävyyttä hieromaan, hän sanoi ja mulkaisi. - Minä en todellakaan tällä kertaa esitä mitään. - On noita teikäläisen säätämisiä, esityksiä ja virityksiä nähty ennenkin, Neville sanoi. - Tarpeeksi asti. Tunnistin taustamusiikin, söötin Amerien hauskasti nykivän "1 Thing"-kappaleen. Iloinen jollotus loi kontrastia synkkään ilmapiiriin. - Et sattumalta päästele päiviltä sinua vasikoineita henkilöitä? kysyin. - Tarkoitatte sitä joka viskattiin toimitalonne
16
eteen? mies nauraa rätkätti äänekkäästi. - Ei, minä en tekisi sitä niin julkisesti. Minä olisin konsultoinut hänet kaikessa hiljaisuudessa East Riverin pohjaan. - Kenen luulet tappaneen Palmerin? - Jospa se tulehtui omaan kieleensä. Kai se jätkä itsekin tiesi että ennemmin tai myöhemmin loppu on edessä. Kaivoi verta nenästään. - Loppu tulee yleensä kaikille, sinullekin. - Tulitte sitten vaan aukomaan päätä meikäläiselle. - Ei suinkaan. Tultiin tervehtimään ihan ystävinä, Neville murisi. - Kyllä pitää olla ystävät vähissä jos minut kelpuutatte kaveriksenne! - Tiedätkö mitään Palmerin kuolemasta? kysyin. Päänpudistus. - Poikasi on kuulemma linnassa, Neville sanoi. - Entä sitten? - Me voimme aina yrittää jeesata häntä jos sinä autat meitä. - Kärsiköön tuomionsa, mies tuhahti ja virnisti päälle. - Jaa että nepotismi ei sitten elä eikä voi hyvin, vai? hämmästelin. - Minä tiedän teidän temppunne. Seuraavaksi sanotte että "Jermainen olot voivat huonontua linnassa" vai kuinka? Olen katsonut telkkarista nämä kyttätemput. - Ikään kuin et olisi tutustunut meihin tosielämässä. - Minulla on varaa riskeerata, hän sanoi. - Palaveri lienee päättynyt. Poistuimme muuttumatta suolapatsaiksi. Sitten, neljäs pääepäilty. Ajoin Jaggella lähelle mutta kauas eli toisen osavaltion puolelle, New Jerseyn Bergenfieldiin, jonne George Elliston oli pystyttänyt kodinkoneliikkeen. ~ - Sophie Jasper, ruskeatukkainen nainen kassan takana esittäytyi. - Etsimme omistajaa, George Ellistonia, sanoin ja näytin virkamerkkini. Nainen katsoi meitä hyvin vihamieliseen sävyyn. - George pysyy nykyään kaukana rötöksistä!
- Me haluamme vain tarkista muutaman asian, sanoin. - Mistä löydämme hänet? - Hän on takahuoneessa. Tappelee Ursulan kanssa. Sophie neuvoi meidät liikkeen peräosaan. Kohotimme takahuoneen verhoa ja näimme heidän nojatuoleissa istuvat profiilinsa. Ellistonin avovaimon nimi oli Ursula Quentin. Vaaleatukkaisella, keijukaiskasvoisella Ursulalla ja ikääntyneen naistenmiehen näköisellä George Ellistonilla oli meneillään sanallista kiivailua. - Uskot jälleensyntymään? Buhuhahaha! mies nauroi tupakanpolttamassa nojatuolissa. - En minä sanonut että uskon, nainen sanoi kärsivällisesti kahvinkeitintä täyttäessään. - Vaan että tiedän. - Synnyt uudestaan satiaisena tai metsäsikana, hahahaha! - Nyt puhut sielunvaelluksesta, nainen huokaisi. - Kuinka kukaan ääliö voisi kuvitella taantuvansa kaiken oppimansa jälkeen? Georgen nauru ei ottanut päättyäkseen. - Toisaalta, nainen sanoi viattomasti tyhjännaurajalle, - ehkä joku kodinkonemyyjän hommissa viihtyvä entinen linnakundi saattaa syntyä vaikka kalkkarokäärmeeksi. Tai hyeenaksi. Georgen nauru hyytyi. - Sinulta muuten roikkuu takapuolesta jotakin. Ai, nehän on sun jalat, George Elliston sanoi naista edes jotenkin loukatakseen. - Buhahaahaa... Sitten hän havaitsi meidät ja ilme hyytyi. - Anna mun arvata, hän sanoi. - FBI? Sen vasikan vuoksi joka nakattiin syndikaattinne eteen? - Surmasitteko te Palmerin? sanoa töksäytin heti kun astuimme miehen eteen. - H-häh? Höh, e-en, kuinka niin? Vastasin arvoituksellisesti: - Menitte vallan kananlihalle, kun saavuimme. - Että mitä? - Syötte sitä koipea siinä niin. Mies laski katseensa ja havaitsi syövänsä Kentucky Fried Chickenista noudettua kanaa hämärästi muistuttavaa einestä. George Elliston pärskähti nauramaan kun hän ymmärsi, etten ollut lohkaissut lausetta ihan vakavalla naamalla. - Hauska juttu, G-mies. Mutta kuulkaa, minä en enää harrasta mitään rikollista. - Oletko muka lopettanut väärän rahan valmis-
tuksen? Neville ähkäisi. - Ei Goerge ole enää rikollisilla poluilla, Ursula sanoi miehensä puolesta. - Eikä kuussa ole käyty, Phil totesi. - Joidenkin mielestä ei olekaan, Ursula sanoi. - Kyllä siellä on käyty, väitin naiselle. - Tottakai on käyty, nainen sanoi. - Mutta joitakin otoksia oli pakko kuvata studiossa uusiksi, koska ei kaikkea kuun pinnalla edelleen olevaa voi ihmisille näyttää. Pudistelin päätäni salaliittonaisen jutuille. George Elliston puhui: - Te nappasitte minut, minä tunnustin, minä hyväksyn tuomioni ja minä kärsin rangaistukseni. Kaiken pitäisi olla ookoo välillämme. Ja ennen kaikkea, olen nyt kaidalla teillä. - Jollet ole lähtenyt ristiretkelle, Neville murisi. - Mitä. - Koston tielle. - En ole surmannut ketään. - Sanat liikkuvat kylillä. Voisit tehdä päivän hyvän työn ja vihjailla, kuka olisi saattanut olla asialla. - Että kertoisin, kuka surmasi rotan? Haahaha. Hienoa, että huumorintajua riittää. - Huomaatko meidän nauravan? - En ole nähnyt, kuullut, tuntenut tai maistanut mitään. - Pistät sitten pääsi syreenipensaaseen, Phil totesi. - Eikun työnsin sen aavikon hiekkaan. - Takapuoleen taisit tunkea pääparkasi, töksäytin. - Kysymys kuuluu: kenen takapuoleen? Mies yskäisi. - Mutta ihan oikeasti, tästä tapauksesta ei liiku edes juoruja. Näin on nännit ja muut näppäimet. Se, joka vasikkanne tappoi, osaa pysytellä täysin pimeydessä, minkä pitäisi olla mahdotonta. Melkein väittäisin, että omat koiranne ovat purreet. ~ Lopulta pakettiauto löytyi New Jerseyn Mont Clairista saakka. - Löysimme ohjaamon puolelta naisten hiusharjan. Pitkiä ja punertavia hiuksia. - DNA? kysyin Kaupunginpoliisin naispuoliselta etsivältä.
17
Sitten hän yritti iskeä kallonsa vatsaani. Löin miestä niskaan. Mies makasi uudestaan suullaan hiekassa ja tutkin hänen taskujaan. - Miten muuten hurisee? kysyin pokkana. - Ei tässä syrjäytymistä kummempaa, Farraday vastasi. - Minne luulit olevasi menossa? - Ajattelin pysäyttää auton lennosta... - Tällä vai? naurahdin kun poimin hänen taskustaan muropakkauksen NYPD-virkamerkin. Asetta ei miehellä ollut. - Yksinkertaisuudessa on puolensa, totesin. Kaivoin käsiraudat esiin vyöni nahkakotelosta. Phil saapui paikalle laajeneva kuhmu otsassaan. - Helkkari, liukastuin vielä koiranpaskaankin! Phil marisi ja pyyhki kenkäänsä nurmikkoon. Phil asteli lähemmäs, piteli asetta kaksin käsin ja tähtäsi Farradayta. - Pidätellään, sanoi inkontinenssipotilas, Phil heitti mielestään nasevan virtsankarkailuun liittyneen pidätysrepliikin. Kamppaamani kriminaali katsoi Philiä ja alkoi nauraa. Minä katsoin samaan suuntaan ja minuakin alkoi hihityttää. Minä ja Farraday nauroimme Philille yhteen ääneen eikä Miranda-Escobedon luettelemisesta tullut mitään. Phil vilkaisi katseidemme suuntaan. Hänen toisessa jalassaan oli nyt roiskuva ämpäri, johon hän oli astunut. ~ - Tämä ei voi olla näin helppoa, sanoin kun olimme taas toimitalossamme. - Ei tuo helpolta tuntunut, ärisi Phil joka kuivatteli toista sukkaansa työhuoneemme lämpöpatterin päällä. Olimme juuri vieneet miehen selliosastolle. Päivystäjä pudisteli tällöin harmissaan päätään. - Melkein jokainen pidätysputka on täynnä... - Katsoisitko, onko peruutuspaikkoja. Lopulta muuan toinen kriminaali haettiin juuri takuuoikeudenkäyntiin ja meidän miehemme pääsi lukkojen taakse. Kun olimme täyttäneet raportit, päätimme siirtyä uudestaan alakertan ja kuulustelun pariin. Samainen päivystäjä kertoi meille: - Farraday on nyt kuulusteluhuone ykkösessä.
Sinne meni jo kaksi G-miestä. - Ketkä? - Erikoisagentit Lewis Dorn ja Neville. - Jätitte sen äijän saman huoneeseen Dornin ja Nevillen kanssa? Oletteko te sekaisin päästänne! kiljuin. Me juoksimme sisään ja meitä odotti yllätys. Dorn ja Neville olivat Farradayn seurana kuulusteluhuoneessa, jossa pöytään istuskellut Dorn tarjoili pidätetylle leppoisasti nallekarkkeja! Minä ja Phil olimme äimän käkinä. Nevillekin vain selasi päivän sanomalehteä. - Kas, pojat. Aaveenko näitte? Joskus on vain kivaa olla mukava, Dorn sanoi vaikka hänellä oli silmissään vanha tuttu patoutunut psykopaattisuutensa. - Olet tainnut oppia jotakin, mutisin. - Minä kun en oikein voi oppia, Dorn vastasi. - Kas kun minä en tee koskaan virheitä. - Se ei ole älynnyt kutsua asianajajaa, Dorn kuiskasi minulle kun hän kohottautui tuoliltaan. - Pidetään asia toistaiseksi stabiilina, vastasin. - Minut palkattiin vain dumppaamaan se säkki! Farraday älähti minut nähdessään. Hemmo pelkäsi minua, vaikka vieressä seisoivat Neville ja Dorn! On maailma mallillaan, kun kilttiä maalaispoikaa aletaan karttamaan. No, pidetään asia toistaiseksi stabiilina. Pistin nauhan pyörimään ja luettelin kuulustelun ajan, paikan ja läsnäolijat. - Kuka palkkasi? jatkoin suoraan Farradayn edellisestä lausahduksesta. - Haluan syytesuojan! - Saatat saadakin, jos kerrot syyllisen. - En tiedä. - Hohhoijaa. - Minulle soitettiin. Sitten tapasin miehen. - Minkä niminen ja näköinen? - Autossa oli tummennetut lasit ja ikkuna vain raollaan. Vaikka olisinkin nähnyt sen naaman, en minä sitä muistaisi. - Tarkoittaa? - En muista ihmisten kasvoja. En jaksa kiinnostua. Kun on nähnyt yhden ihmisen, on nähnyt ne kaikki. - Mitä siis tapahtui? Kun teidät palkattiin. - Kävelin eräänä päivänä Brodwaylta länteen. Auto pysähtyi viereeni ja kuulin jotakin.
19
- Mitä kuulitte? - Se oli vähän niin kuin ääni. - Hoh, sanoin. - Miehen ääni tarjosi töitä. Helppoa rahaa, yhden säkin siirto paikasta A paikkaan B. Riskitön homma. Jätesäkki oli valmiiksi pakattuna pakettiautossa. Sain lapulla osoitteen, jonne paku piti jättää homman jälkeen. Lappu, joka Farradayn taskusta löytyi, oli jo takavarikoitu todisteeksi. - Entä kun kuulitte, minne säkki piti heittää? Federal Buildingin eteen? Eivätkö hälytyskellot kilkattaneet? - Ajattelin etten tee mitään väärää! mies valehteli sujumattomasti. - Kertahomma, kertamaksu. Niin pientä summaa ei kai tarvitse edes verottajalle ilmoittaa. - Auton merkki? Sen auton, josta sinulle kuiskittiin. - Tummanvihreä Lincoln Continental. Hei, en minä tiennyt että säkissä on ruumis. - Et tiennyt, vaikka säkin läpi saattoi hyvin tunnustella: pää, keskivartalo, jalat... et viitsisi puhua paskaa. - No ehkä aavistelin, Mutta koska en ole surmaaja, en kai minä siitä sakkoja kummempaa voi saada. Roskaamisesta? - Etköhän sinä saa syytteen suunnitelmalliseen murhaan osallistumisesta. Ja laki ei oikein tunne tässä yhteydessä kosto-määritelmää mutta salaliiton se tuntee... - Älkää nyt viitsikö itse vehkeillä! Sain rahat kouraan ja loput rahat sain kun olin heittänyt ruumiin Federal Plazalle. - Ettekä edelleenkään nähneet kasvoja, vai? Kävi ilmi, että kyseinen "ääni tumman lasin takaa" olisi tarvinnut miehen palveluksia enemmänkin, mutta me ennätimme pidättää Farradayn. - Se aikoi soittaa minulle kotiin tänään, mutta koska nappasitte minut, ei se enää soita. Etsii ehkä uuden apurin. - Mitä muuta tiedät? Nyt on paras kertoa ihan kaikki, Phil murisi. - Minähän autan niin paljon kuin pystyn, en minä halua linnaan! Tämä tyyppi mainitsi että sillä on Manhattanin keskustassa äänieristetty kellaritila, "jossa hiljaisenkin ihmisen saa äänekkääksi". Siirryimme tutkimaan Farradaylta takavari20
koitua osoitelappusta, johon oli kirjoitettu New Jerseyn Mont Clairissa sijainnut osoite erittäin lavealla käsialalla. Lavean tien kulkijan käsialalla? Katsoin tekstiä tarkemmin enkä tarvinnut grafologia tulkkaamaan. - Sama käsiala kuin Palmerin mukana seuranneessa viestissä. ~ - Juristien mielestä juristivitsit eivät ole hauskoja, ääni sanoi. - Tavallisten kansalaisten mielestä juristivitsit eivät ole vitsejä. Fred Daggett oli juristi, tarkemmin sanottuna syyttäjä ja pian ilmeisesti entinen syyttäjä. Daggettin kädet oli teipattu nipuksi selän taakse. Roudarinteippi painoi miehen posken kiinni sähköuunin keittolevyyn. Tappajan käsi hipelöi asteiden säädintä. - Se taitaa olla pikalevy. Laitan tämän nyt kuutoselle. Kohta alat haistaa hiustesi käryävän. Se on melko kitkerä haju. Sitten poskeasi alkaa kuumottaa. Sitten huudat kun ensimmäisen asteen palovammat saapuvat kuin varkain ja pyytämättä jolloin varmasti puhuisit niin totta kuin osaat. Me voidaan välillä laittaa vaikka kakkoselle tämä lämpötila. Huudat sinä silti silloinkin kun vesirakkulat valuttaa kudosnestettä sihisevälle levylle. Jollet vieläkään puhu, käännän levyn takaisin kuutoselle ja sitten tulee kuumaa. Lopulta aivosi kiehuvat ja hiuksesi palavat iloisesti rätisten. Siinä vaiheessa nuo teipitkin ovat tulessa, mutta eiköhän tässä jakseta pidellä sinun naamaa käsilläkin siinä levyllä. Mies tunsi poskensa olevan jo aika kuuma. - Minä puhun. - Oiva valinta. Ikävä vain, ettei ole mitään kysyttävää. ~ Ratkaisu on vain hetki, jolloin väsyt ajattelemiseen, tuumailin. - Uusi ruumis löytyi. Nyt kyseessä oli syyttäjä Fred Daggett se rajaa tapauksia puolella! Jack saapui kertomaan työhuoneeseemme. - Mistä luulet, että se liittyy... - Tästä.