• Kesäpäivävideo ja -dvd tilattavissa Takasivu Numero4/2009 Liikettä ja kulttuuria eläkeläisten parissa vuodesta 1959 Pukukilpailun voittojakolmikkoa Eeva Hännistä (oik.), Irja Puumalaista ja Maija-Liisa Pitkää naurattaa joko jännityksen laukeaminen tai pukukilpailun juontajan Erja Peitsahon lohkaisu. Sivu 16 Kalevi Kivistö Jyväskylässä: Sivut 10­17 ja 20­29 Eläkeläisköyhyyden riski on kasvamassa Sivu 25, haastattelu s. 18­19 Kesäpäivät ja 50-vuotisjuhla: Oikeus kulttuuriin ja omaan historiaan kuuluu kaikille Edustajakokous: Laman varjolla ei saa riistää arvokkuutta ikäihmisiltä
• 2 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Pääkirjoitus HANNU PARTANEN Sosiaaliturvan kehittäminen on jäämässä laman jalkoihin S e, mitä on jo tiedetty pelätäkin, on vaarassa nyt käydä toteen. Sosiaaliturvan kehittämistä ja erityisesti perusturvaa ollaan tunkemassa lamaleikkuriin. Näin ainakin, jos Elinkeinoelämän lakiasiain johtaja Lasse Laatusta on kuuleminen. Laatunen latasi elinkeinoelämän kolkot linjaukset kesäkuisessa puheenvuorossaan. Vaatimukset oli osoitettu erityisesti sosiaaliturvaa uudistamaan asetetulle Sata-komitealle ja sen myötä myös Vanhasen hallitukselle. Komiteassa Laatunen itse käyttää työnantajajärjestön ääntä. Eduskuntavaalien jälkeen sosiaaliturvaa uudistamaan asetetun Sata-komitean työ on ollut vaivalloista. Komitean työskentely käynnistyi isoin otsikoin ja ministereiden suurten puheiden saattelemana. Komitealle asetettiin mittavia poliittisia tavoitteita ja sen myötä suuria odotuksia. Odotuksia lisäsi ymmärrys siitä, että nykyinen sosiaaliturvan viidakko on jo kansalaisten oikeusturvan kannalta hankala ja että sosiaaliturvan taso on riittämätön. Tason riittämättömyys ja jälkeen jääminen muiden tulojen kehityksestä on erityisen räikeää perusturvan kohdalla. Myönteisten odotusten rinnalla komitean nimeäminen herätti myös vähintäänkin piileviä pelkoja siitä, että porvarihallitukselle uudistaminen voi tarkoitta myös sosiaaliturvan heikentämistä. Puheita kannustavuudesta ja taloudellisesta kestävyydestä, kun on totuttu kuulemaan kansalaisten näkökulmasta enemmän sosiaaliturvan heikennysten, kuin parannusten saatteena. Laman varjossa puheet sosiaaliturvan leikkauksista ja supistuksista ovat nousseet taas vakavaan poliittiseen puheeseen. Laatunen käy EK:n linjapuheessa erityisesti perusturvan kimppuun. Minkäänlaisia perusturvan parantamiseen liittyviä malleja ei hänen mukaan tule ryhtyä rakentamaan, koska emme tiedä tulevaisuudesta. Asumistukijärjestelmän selkiinnyttäminen on ainoa asia, joka saa armon Laatusen edessä. Muuhun ei sitten kuulemma olekaan varaa. Työnantajajärjestön hyökkäyksen kohteena ovat kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevat kansalaiset. Heidän sosiaalisen asemansa parantamiseen eivät eletyt voimakkaan talouskasvun vuodet riittäneet. He eivät saaneet edes murusia niistä pöydistä, joissa talouskasvun hedelmät jaettiin ja hyväosaisten ylisuuret veronalennukset päätettiin. Nyt hei- dät, jotka ovat varmuudella kaikkein syyttömimpiä finanssikriisiin ja talouslamaan, halutaan uhrata jälleen. Sata-komitealla on aikaa vuoden loppuun valmistella loppumietintönsä ja määrittää sosiaalipolitiikan tulevia linjoja vuosiksi eteenpäin. Nyt on pyrittävä vaikuttamaan komitean työskentelyyn ja valtakunnan poliittisiin päättäjiin. Laatusen sosiaalisesti tylystä viestistä ei saa antaa muodostua sosiaalipolitiikan tulevaa ohjenuoraa. Nykyinen hallitus on herkästi kuunnellut Laatusen ja EK:n patruunoiden sosiaalipoliittisia puheita. Jos sama tyyli saa jatkua, tullaan perusturvan kehittäminen jäädyttämään hamaan kaukaisuuteen. Elämänmakuista eläkeläistoimintaa E läkeläiset ry:n Jyväskylän kesäpäivillä ja 50-vuotisjuhlilla kuului hyvällä tavoin tekijöittensä ääni ja kädenjälki. Ohjelmien ja toteutustapojen tuoreus, värikylläisyys ja idearikkaus osoittivat, että tekijät ovat vahvasti kiinni nykyajassa eivätkä pelkää myös uusia haasteita ja kokeiluja. Tapahtumien toteutuksessa vältettiin liika patetia ja mahtipontisuus vaikka tilaa sopivasti saivatkin vuosijuhlaan ja järjestöperinteeseen kuuluvat järjestöveteraanien ja tehdyn yhteisen työn arvostaminen. Juhlameininki oli kaikkiaan hyvin iloista, elämänmyönteistä ja eteenpäin suuntaavaa. Tilaisuudet olivat oiva osoitus siitä, että järjestö on jäsenistönsä toiminnan tärkeä foorumi. Tapahtumat kokosivat yhteen eri puolilta maata tuhatmäärin osallistujia. Valmistautumisen ja toteutuksen paino oli paikallis- ja alueyhdistyksissä ja henkilöjäsenten omassa aktiivisuudessa. Jotta valtakunnallisestikin näyttävä ja mukaansa tempaava juhla saadaan aikaiseksi kansalaisjärjestön pienellä budjetilla, edellyttää se järjestöväen yhteisiä ponnistuksia. Tilaa ei tällöin ole kalliilla ostettavalle kaupalliselle viihteelle. Paino on omaehtoisuudessa. Passiivisen kuluttami- sen sijaan tapahtumien osallistujat itse toimivat kulttuurin tuottajina, toteuttajina ja kustantajinakin. Tämä on mahdollista vain silloin, kun järjestötyö ja talkooperinne ovat kunniassa. Suurkiitos kaikille tapahtumiin osallistuneille, hengessä mukana olleille ja tapahtumien onnistumista tavalla tai toisella auttaneille. Yhteiset onnistumisen kokemukset toimivat järjestön dynamoina. Ne antavat virtaa järjestötyöhön pitkälle tulevaisuuteen. Aurinkoista kesää ja leppoisia kesälomia järjestöväelle ja Eläkeläinen -lehden lukijoille. Sananen toimittajalta 910 ja muita isoja lukuja JYVÄSKYLÄN JUHLISTA kerrotaan tässä lehdessä niin paljon, että toimittajan kiitoksista ja kritiikistä ne eivät enää paremmiksi tai pahemmiksi muutu. Kritiikkiin ei ole isoa aihettakaan. Tulkoon vielä kerrotuksi yksi hyvin tarkka fakta. Koulutussihteeri Tiina Rajala on tiukan laskutoimituksen perusteella päätynyt tulokseen, että Jyväskylässä oli 910 esiintyjää. Laskussa on mukana 290 kansantanssijaa, 150 voimistelijaa sekä 420 laulajaa ja soittajaa, jotka esiintyivät suurissa yhteisesityksissä. Lisäksi siinä ovat mukana kaikki ns. yksittäisesiintyjät. Kunnioitettava luku. LUKU- ja NUMEROUSKOVAISENA toimittaja sentään haluaa lausua yhden kiitoksen sanan. Se menköön kokonaislukujen jaollisuudelle. Sen ansiosta isoja kymmenvuotisjuhlia yhdistettynä kesäpäiviin ja edustajakokoukseen voidaan viettää vasta 60 vuoden päästä. Ja tosi isoja, neljännesvuosisadoittain sattuvia juhlia 300 vuoden päästä. Suuria juhlia odottaville voi kertoa lohdutukseksi, että kyllä 12 vuoden päästä voi viettää kesäpäiviä ja pitää edustajakokousta samaan aikaan. Siinä toivossa, että kukaan ei keksi mennä muuttamaan edustajakokousten ja kesäpäivien välejä, toimittaja toivottaa kaikille lukijoille ja Eläkeläinen-lehden ystäville ­ ja vihollisillekin, jos niitä jostakin ihmeellisestä syystä on siunaantunut ­ hyvää kesää! Rakkaat ystävät! Kiitoksia kesäpäivien ja 50-vuotisjuhlien onnistumisesta! Nyt me lähdemme kesälomille. Toimisto on kiinni 29.6­26.7. Hyvää kesää! Eläkeläiset ry:n toimiston väki PEKKA ISAKSSON
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 3 Aina vaan juhlat paranee Nämä olivat kolmannet perättäiset kesäpäiväjuhlat joissa olen ollut mukana. Kyllä luovuutta löytyy vaikka muille jakaa. On ilo kuulua näin suureen joukkoon ja päästä nauttimaan monipuolisista ohjelmista mitä kesäpäivät tarjoavat. Suuret kiitokset järjestäjille ja esiintyjille korkeatasoisesta Eläkeläiset ry 50 vuotta juhlaohjelmistosta. Kaikki sujui kuin rasvattu salama., kuin Hannu Partasen oivallisen hauska potkulautapyyhällys yli kentän kuuluttamaan juhlat avatuiksi. Ilon kyynel tuli silmään kun suuri kuoro lauloi koskettavia lauluja. Kalevi Kivistön juhlapuhe Eläkeläiset ry:n syntyhistoriasta oli mielenkiintoista kuultavaa. Kansantanssijat ja voimistelijat värikkäinä joukkoina areenalla suorittamassa taidokkaita kuvioitaan. Toinent oistaan upeammat kerhojen toimintalakanat ylös tangoille nostettuna. Mikä keksiväisyyden ja luovuuden näyttö. Kuusikymmentäluvun pukukavalkadi värikuvina seinillä. Yleisö sai valita kauneimman ja parhaimman puvun. Tarinatorilla tapahtui liukuhihnalta ohjelmaa. Tanssia, runoa, proosaa ja laulua. Rohkeita esiintyjiä löytyi. KSL järjesti runokaraokea teltassa. Sinne sai mennä esittämään mikkiin omiaan ja mielirunojaan. Syksyllä sitten saamme kuulla radiosta näitä talteen otettuja ohjelmia. Vaikka sää oli tuulinen, pilvinen ja sateinen, se ei haitannut, koskatapahtumat olivat sisällä paviljongissa. Aurinko paistoi sisälläosallistujien katseissa ja sydämissä. Vielä kerran kaikille bravohuuto juhlien onnistumisesta. Irja Oksa Vaarala-Hakunilan yhdistyksestä ­ Korjataan ensiksi asuntoja, Enrique Faúndez suunnitteleei. Taustalla Parasta Lapsille ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Kerman. Suuromistajat yrittävät viedä oikeuden maahan, riesana köyhyys ja huonot asunto-olot Eläkeläiset ry suunnittelee tukikampanjaa Chilen mapuchevanhusten auttamiseksi Eläkeläiset ry suunnittelee tukikampanjaa Chilen alkuperäisväestöön kuuluvan mapuchekansan vanhuksille. Tukikampanjan käynnistämistä on suunniteltu osana Parasta Lapsille ry:n kehitysyhteistyöhanketta. Kampanjan tavoitteet ovat hyvin käytännöllisiä: vanhusten asuntojen korjaamista, saniteettitilojen rakentamista, sairaanhoitopalvelujen tarjoamista sekä mapuchekulttuurin tallentamista. Kampanjasta on keskusteltu chileläisen Fondacion Pideen edustajien Enrique Faúndezin ja Gloria Colipin Suomen vierailulla kesäkuun alussa. Mukana keskusteluissa oli myös Pideen suomalaisen yhteistyökumppanin Parasta Lapsille- järjestön toiminnanjohtaja Sirpa Kerman. ­ Eläkeläiset ry:n toimintaan on kuulunut solidaarisuuden osoittaminen myös maamme rajojen ulkopuolelle. Chilen sotilasdiktatuurin kansalaisiinsa kohdistama terrori 1970-luvulla herätti järjestömme aktiiviset ihmiset. Eläkeläiset ry vastaanotti Suomeen poliittisen vangin Hugo Marchantin vuonna 1992 yhdessä Parasta Lapsille ry:n kanssa. Hugo sai työtä Kuntorannasta ja koko perhe mahdollisuuden toipua vainon vuosista, kertoo Eläkeläiset ry:n järjestösihteeri Anu Mäki. ­ Parasta Lapsille -järjestö ei ole unohtanut Chileä ja chileläisiä. Se on muutaman viime vuoden ajan tukenut Chilen alkuperäiskansaa mapucheja. ­ Apu voidaan yhteisökulttuurissa kohdentaa laajemminkin kokonaisten perheitten hyväksi ­ se mikä helpottaa vanhuksen elämää, helpottaa myös lasten elämää, Colipi sanoo. Täysremontti 600 eurolla Myös Pideen projektien taloudesta vastaava Enrique Faúndez sanoo, että tukikampanjasta voidaan tehdä hyvin konkreettinen. ­ Ensimmäisessä vaiheessa voidaan esimerkiksi kerätä rahaa sanokaamme 10 sellaisen perheen talon kunnostamiseen, jossa asuu vanhuksia. 600 eurolla saa aikaan täysremontin taloissa, joista monissa tulee sadevesi sisään katosta, Faúndez laskee. ­ Tukikampanja järjestetään niin, että sen keräämillä varoilla hankitaan rakennustarvikkeet ja mapuchet tekevät kaiken työn itse. Anu Mäki lupaa, että Eläkeläiset ry toimitaa paikallisyhdistyksille lisätietoja kampanjasta heti kun päätökset asiasta on tehty järjestössä. Riiston takana suuromistajat Mapuchekansa on ollut etnisen ja poliittisen sorron kohteena sotilasdiktatuurin ajoista. Vainon taustalla ovat taloudelliset eturistiriidat: alkuperäiskansalta halutaan riistää sen oikeus maihin, joilla se on ikiaikaisesti asunut ja harjoittanut luontaisia elinkeinojaan. Mapuchemaat ovat luonnonvaroiltaan rikkaita, ja hyöty näistä rikkauksista halutaan suuromistajien taskuun. Riistomenetelmiin kuuluu maa-alueitten raiskaaminen. ­ Mapuchejen asuttamassa Tiruan kunnassa on yli 500 raskaasti aseistettua Gloria Copili on Pideen projektien kenttätyöntekijä mapuchealueella. poliisia, vaikka sukkaita on vain 10 000, kertoo Gloria Colipi. Colipi on Pideen projektien kenttätyöntekijä Tiruassa ja itsekin mapuche. Parasta Lapsille ry on toimittanut apua ennen muuta mapuchelapsille. Mapuchelasten mahdollisuudet käydä koulua ovat sangen heikot ja tämän seurauksena lukutaidottomuus mapuchejen keskuudessa suurta. Myös vanhusten asema on erittäin heikko. Asuinolosuhteet ovat hyvin alkeellisia ja siitä johtuen sairastavuus suurta. ­ Vanhukset ovat yhteisölleen elintärkeitä alkuperäiskulttuurin ja -kielen kantajia. Vanhuksille suunnattu tuki parantaa mapuchekulttuurin säilymisen edellytyksiä. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka huolehditte minusta niin hyvin, kun minulle sattui tapaturma kesäpäivillä. Olivat muuten mahtavat juhlat. Lasta lähtee, muistot jäävät! Tahvo Rännäli Harjavalta
• 4 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Jaakko sai pakit Kurdistanistakin. Serafiinoja Lautalla pienoinen kahvila-kuvaelmassa. Tarinan Jaakosta aloitti Serafiinojen lauluryhmä. Mokikulttuurinen kavalkadi kosiomenoista Yhdessä-hanke ja yhdistykset mukana Espoon MOVE-festivaalilla Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin Espoon torilla neljäs monikulttuurinen MOVE-festivaali. Hieman koleaa päivä sai piristystä monipuolisesta ohjelmasta, sai maistella eri kulttuurien ruokia ja tehdä mukavia löytöjä basaarikauppiailta. Eläkeläiset ry:n Yhdessähanketta pyydettiin mukaan esiintymään yleisölle ja tuomaan esille ikäihmisten osaamista. Ja sitähän meidän järjestön paikallisyhdistyksissä harrastetaan. Osaamista löytyy maahanmuuttajienkin keskuudessa. Heiltä saattaa vaan puuttua rohkeus nousta lavalle ja uskoa että oman kulttuurin laulu ja tanssi kiinnostaa muitakin. MOVE-tapahtumaa varteen kerättiin kooste maahanmuuttajien lauluista ja runoista sekä Etelä-Espoon yhdistyksen esiintyvän ryhmän Serafiinojen osaamisesta. Näin syntyi tarina kainuulaisesta tukkijätkästä "Jaakosta", joka tuli Espooseen etsimään vaimoa. Tarinan aloitti Serafiinojen lauluryhmä hauskalla vanhalla kansanlaululla. Jaakon eteen tuli nuoria neitoja Virosta, Inkerinmaalta, Egyptistä, Kurdistanista ja Afganistanista. Viron neidon kiinnostusta sulhasta kohtaan kokeiltiin vanhalla tavalla tuomalla koivu morsiamen oven taakse ja Inkerin neidosta sulhanen joutui maksaman tukun riihikuivaa rahaa morsiusneidolle. Eri maiden pukuloisto ja vanhat häätavat vetivät yleisön huomion puoleensa. Inkeriläisten perinteinen häissä laulettava kylälaulu, jossa sulhasen väki kehuu omaa poikaansa ja tytön sukulaiset taas ylistävät morsiamen taitoja, oli railakkaasti esitetty ja toi hauskasPirkko Törmänen Viherlaakso-Karakallion yhdistyksestä ja Maire Törri Kontulasta nousivat lavalle afgaanimorsiamina. Inkeri-keskus ry:n Tuulistullaa-ryhmän naisia oli laulamassa ja näyttelemässä sekä kohtaamispaikka "Trapesan" naisia esittämässä etnisiä pukuja. ­ On ollut mielenkiintoista ja mukavaa että on saanut tutustua muiden maiden tapoihin ja ihmisiin ­ kertoi Maire Törri esiintymisen jälkeen . ­ Tämän tapahtuman ja Yhdessä-hankkeen kautta on toisten kulttuuri tullut lähemmäksi. Vasta nyt oivalsin kuinka tiivis yhteisö me oikeasti olemme. Tuulistullaan esitteli inkeriläisiä kosiomenoja. ti vanhoja kylähäitä esille. Tarinan lopussa kun Jaakko oli saanut vaimon ja palannut Kainuuseen tukin uittoon lavalle tulivat Serafiinat ja esittivät kappaleen "On lautalla pienoinen kahvila" elokuvasta "Kaunis Veera". Oli hienoa katsoa miten rohkeasti meidän järjestön väki ja maahanmuuttajataustaiset ikäihmiset tulivat mukaan esiintymään. EteläEspoon esiintyjien lisäksi Teksti: EVA RÖNKKÖ Kuvat: PEKKA ISAKSSON
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 5 TUL:n miehen sydämestä kuuluu osa eläkeläisille Ihminen tarvitsee liikuntaa ja kulttuuria, aatetta ja puristusta ­ Ihminen ei fyysisenä olentona voi säilyttää tarveyttään liikkumatta. Elimistö kaipaa puristusta. ­ Ihmisen voimat voivat säilyä ja kehittyä siihen asti, kun hän lähtee rajan taakse. Sanoja on takavuosien mestaripainija Osmo Hekkala, liikunnan ja TUL:n mies kiireestä kantapäähän ­ ja sitä väliähän riittää, kuten Hekkalan tuntevat tietävät. Urheilumiehestä on tullut myös kulttuurin ja runon mies. TUL:n miehenä hän on säilynyt, vaikka pieni kulma sydämestä kuuluu jo eläkeläistoiminnallekin. Hekkala on Oulun Työväen Eläkeläiset ry:n jäsen. Hän sanoo olevansa rivijäsen, mutta kulkee Jokilaakkosejen aluejärjestön yhdistyksissä lausumassa runoja, omiaan ja toisten. Eläkkeellä Hekkalasta on sukeutunut sekä proosan että runojen kirjoittaja. Vuonna 1999 häneltä ilmestyi runokirja Piimäperä ­ ei paljon pirukaan. Viisi vuotta myöhemmin hän palasi lapsuutensa maisemiin Haukiputaan Kelloon romaanissa Piimäperä, isieni maa, Viime vuonna Hekkalan runoja julkaistiin Erkki Alajärven toimittamassa kirjassa Raskaan sarjan runoja . Kaikki kirjoittajat ovat painijoita: Hekkalan ja Alajärven ohella kirja esittelee Pertti Ukkolan, Tomas Johanssonin, Eero Suvilehdon ja Alaksander Karelinin runoilijoina. Eläkeläiset ry:stä ja sen yhdistyksistä Hekkala puhuu lämpimästi. ­ Se on näyttänyt suuntaa eläkeläisten järjestäytymiselle. Sitä ei totisesti vaivaa suomalaisen järjestötoiminnan perussairaus, jonka oireita ovat iso vesipää ja pieni kroppa. Hekkala kertoo olleensa juuri ennen haastattelua lausumassa runoja Pudasjärven Eläkeläiset ry:n kerhossa. ­ Siellä oli 58 jäsentä. On hyvä päivä, kun on ympärillä niin paljon kavereita. Ihmisellä on silloin hyvä ja lysti olla. Hekkala sanoo, että juuri eläkeläiset jaksavat pitää yllä maankuulua Koskelankylän Valon taloakin Oulussa, yhtä maineikkaimnmista suomalaisista työväentaloista. ­ Eläkeläisyhdistyksissä näkyy isoa ystävyyttä ja lämminta läheisyyttä. On siellä paljon rakkauttakin. Niin pitää ollakin. Viimeksi eilen jututin yhtä eläkekeläistoveria, joka oli löytänyt uutta puhtia ja hellyyttä elämään. Hekkalan mielestä eläkeläisissä elää vielä vanha henki. Semmoinen piimäperäläisyys, että äiti sanoi viisivuotiaalle Osmolle, että käypäs katsomassa, mikä Sarkkisen mummolla on, kun ei ole koko päivänä näkynyt. ­ Kaiken takana oli TUL:n itsenäisyyden säilyttäminen. Se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. TUL:n seurat ohjaavat edelleen lukuisia nuoria ja lapsia urheilun ja liikunnan pariin. Hekkala sanoo, että TUL:n talouden turvaamisessa vaikeina vuosina tekivät hevosen työn toiminnajohtaja Esko Paukkonen ja puheenjohtaja Matti Ahde. Ei paasata vaan tehdään Hekkala on yhtä ylpeä TUL:sta ja sen aatetaustasta. ­ TUL:ssa ei paasata työväenaatetta, mutta työväeihmiset toimivat niin, että nuoriin tarttuvat työväenliikkeen perusarvot: ihmisyys, tasaarvo, työ. Hekkala sanoo, että porvarillisella puolella on vieläkin ihmisiä, jotka haluavat Suomen Liikunnan ottavan SVUL:n entisen paikan urheiluelämässä. ­ SLU:n asiakirjoissa on sitkeästi säilytetty ajatus, että se voisi ryhtyä jakamaan valtionavustuksia, Hekkala sanoo. TUL:lla ja Eläkeläsiet ry:llä on Hekkalan mielestä yhteinen suuri tehtävä. Se on ihmisten ohjaaminen liikunnan pariin. ­ Nuorissa on paljon niitä, jotka kasvavat kiinni teitokoneisin. Yli 30 prosenttia lapsista ja nuorista ei harrasta mitään liikuntaa. ­ Ajatelkaapa heidän eläkepäiviään. TUL säilyi itsenäisenä Hekkala oli TUL:n 1. varapuheenjohtajana keskeisesti mukana suomalaisen urheilun suuressa rakennemuutoksessa. Ratkaisua hän pitää yhä kohtuullisena, mutta ennen kaikkea välttämättömänä. ­ Me saimme läpi tärkeimmän ehtomme, että TUL:n väkeä ei viedä SVUL:n erikoisliittoihin, vaan muodostenaan yhteiset erikoisliitot, jotka irtaantuvat SVUL:stä. PEKKA ISAKSSON Osmo Hekkalaa hykerryttää tulla kuvatuksi Mölijän lavastekirkon edessä. Turvetta ja timantteja Toppilan Mölijällä Osmo Hekkala kutsuu kaikki eläkeläiset katsomaan Toppilan Mölijälle Ouluun Turvetta ja timantteja - maalaiskomediaa. Ensi ilta on 17.7. ja näytännöt jatkuvat 9,8, saakka. Hekkala on Meri Oulu Oy:n hallituksen jäsen. Yritys pitää yllä Mölijää, Suomen suurinta kesäteatteria. ­ Nykyään emme katkerista kokemuksista oppineena itse tuota esityksiä, vaan pidämme yllä paikkaa ja hoidamme oheistoiminnan, Hekkala sanoo. ­ Meille mahtuu katettuun katsomoon istumapaikoille 2 700 ihmistä. Turvetta ja timantteja on Venlalla palkitun, tv:ssä nähdyn Mooseksen perinnön jatko-osa. ­ Erityisen iloisia olemme siitä,että eläkeläiset ovat varanneet runsaasti lippuja tulevan kesän näytäntöihinLippuja on varattu huhtikuun alkuun mennessä hieman yli 20.000. Se antaa luvan odottaa ennätyskesää Mölijälle. Mölijän kulttuurikesän päättää Hämeenlinnan kaupunginteatterin menestysmusikaali Villit vuodet. Musikaali kertoo Vexi Salmen ja Irwin Goodmanin värikkään tarrinan. Näytännöt ovat 19.­28. elokuuta. Osmo Hekkalan ajasta suuri osa kuluu kesäteatteritoiminnan pyörittämiseen Toppilan Mölijällä.
• 6 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Kirjoittaminen ja maalaaminen pitää masennuksen loitolla Hämeenlinnalainen Matti Kukkonen on huomannut kirjoittamisen olevan oivallista terapiaa elämäntaiteilijan herkkänä läikehtivän mielentilan pitämisessä plussan puolella. ­ Sanojen kanssa rustaaminen torjuu masennusta, vaikka ei se teksti aina helpolla synnykään, Hämeenlinnan Papinniityssä omakotitalossa asustava Kukkonen kertoo. Hänen pitkäaikainen tärkeä haaveensa oman kirjan kirjoittamisesta toteutui viime vuonna, kun omakustanteinen elämäkertakirja "Rosoinen retki Antreasta Hattulaan - arpia selässä ja sielussa" ilmestyi kesäkuussa. ­ Kirjan kirjoittaminen siirtyi ja siirtyi, kunnes lopullisen sysäyksen antoi lastenlasten marina. Heistä elämä oli tosi kurjaa, kun tietokonekaan ei pelannut ja muiden tuikitärkeiden nykyajan härveleiden kanssa oli ongelmia. Muutaman päivän mietin heidän valituksen aiheitaan ja päätin sitten ryhtyä kirjoittamaan tarinaa todellisesta kurjuudesta. Kirjassaan Kukkonen (s. 1938) kertoo lapsuutensa ja varhaisen nuoruutensa kokemuksista, evakkotiestä Antrean Kaukolasta hämäläiseen Hattulaan ja elämästä uudella kotiseudulla. Sotavuosien tapahtumakuvaukset perustuvat perheenjäsenten ja tuttavien muisteluihin, mutta 1940-luvun puolenvälin jälkeen tarinat nousevat omaäänisinä omasta muistista. Matti Kukkonen toteuttaa toista kirjahaavettaan ja pistää pullot kukkimaan. nonvaivoja siitä, kun kerroin kirjassa isästäni ikäviä asioita. Eihän se isä niin ainutlaatuisen paha mies ollut, Kukkonen tuumii. Kirja on kuitenkin saanut paljon lukijoita ja hyvää palautetta. ­ Etenkin karjalaisiin tarina on tehnyt vaikutuksen. Monet ovat itku kurkussa soitelleet ja kertoneet, miten samanlaisia ovat olleet omat kokemukset. En kadu kirjan tekemistä, vaikka olen vieläkin kirjapainolle muutaman satasen velkaa. Matti Kukkosen tarinassa on sentään paljon muutakin kuin elämän ankaruutta. Kirjoittaja kuvailee eloisasti kavereitaan, poikavuosien leikkejä ja harrastuksia Hattulan maastoassa ja maisemissa.Urheiluvälineet ja harrastuspaikat olivat alkeelliset, mutta poikien into oli palava. 150 runoa. Valokuvaus- ja graafisen suunnittelun taitoiset sukulaiset ovat myös mukana.. Kirjoittamista keveämpiä harrastuksia ovat tanssiminen, musiikinkuuntelu ja keilailu, joka aikanaan vei moniin luottamustoimiinkin. Kukkonen on mukana myös Hämeenlinnan Eläkeläiset ry:n toiminnassa. Ikioma idea ja harrastus on pullojen ja keilojen koristaminen värikkäillä maalauksilla. ­ Ajauduin aikanaan alkoholismiin. Viimeiset pari vuotta ennen raitistumista olivat jatkuvaa juomista. 39vuotiaana löytyi AA ja pelastus itsetuhoiselta reitiltä. Viimeisen tyhjentämänsä viinapullon Kukkonen maalasi täyteen kukkia. Sen jälkeen kymmenet isot ja pienet pullot ovat saaneet pintaansa kukkia, perhosia ja lintuja. Viime vuonna osa Matti Kukkosen runoista tallentui levylle hänen poikansa Jorma Kukkosen säveltämänä ja laulamana. Levy on saanut hyvän vastaanoton. ­ Olen siitä ja kirjastanikin nöyrästi ylpeä, Kukkonen kuvailee tuntojaan. Kirvelevät iskut Kotiseudulta lähtö ja evakkotien rasitukset olivat koettelemus kaikille sen kokeneille, myös lapsille, joiden oli vaikea ymmärtää tapahtumien syitä. Matti Kukkonen arvelee, että lapset kyllä kokemuksista toipuvat, jos saavat perheessään rakastavaa huolenpitoa. Karu totuus kumminkin oli, että noihin aikoihin monia lapsia kuritettiin ankarasti. Vitsan ja remmin iskuihin purkautui usein vanhempien omaa ahdistusta. Matti-poika sai maistaa isän raskaan sotilasvyön iskuja syyttä suotta niin kirvelevästi, että kipu tuntuu vieläkin. Äidiltä lähes päivittäin saadut piiska- ja keppikuritukset olivat pientä siihen verrattuna. ­ Kirjan kirjoittaminen tuntui sulattavan sisälläni painavaa tunnemöykkyä. Näin jälkeenpäin olen silti pohtinut neljännen käskyn sisältöä ja saanut omantun- Kesällä runo-kuvateos Elämäntarinan tekeminen oli kovaa hommaa, mutta nyt tekeillä oleva runoteos on Kukkosen mielestä vielä paljon kovempi projekti. ­ Olen kirjoittanut elämäni aikana satoja runoja. Niistä hämeenlinnalainen runoilija Anne Hänninen on kanssani valinnut kirjaan noin Kuvat ja teksti: TUULA HEINÄNEN ­ Kirjan kirjoittaminen tuntui sulattavan sisälläni painavaa tunnemöykkyä, Matti Kukkonen kertoo
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 7 Juuret Suomessa, koti Kaliforniassa K aliforniassa tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta sijaitseva Sonoman kaupunki paistattelee tavalliseen tapaansa auringossa ja niin tekee myös siellä asuva Anja Rissanen. Rissanen viettää eläkepäiviään Finnish-American Heritage Association järjestön omistamassa asuntolassa ja viihtyy loistavasti. ­ Täällä on hyvä henki ja paljon yhteistä tekemistä, Rissanen kehuu. Rissanen ja muut asukkaat kutsuvat paikkaa kotoisasti Fahaksi. Lyhenne tulee sanoista Finnish-American Heritage Association. Aamun kävelylenkiltä palannut Pentti Hakala kertoo aistineensa yöllä lievän maanjäristyksen. PohjoisKalifornia on järistysherkkää aluetta jossa maa horjuu säännöllisin väliajoin. Maanjäristysten riski ei kuitenkaan Rissasta ja Hakalaa hetkauta. Kaukokaipuu siivitti matkaan Rissanen lähti Atlantin toiselle puolelle 1950-luvun alussa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Hän palasi Suomeen ensimmäisen kerran vasta kymmenen vuotta myöhemmin, isänsä hautajaisiin. Asikkalasta kotoisin olevan Hakalan piti alunperin suunnata kaverinsa kanssa Uuteen-Seelantiin. Kaveri kuitenkin perui matkansa viime metreillä ja Hakalan määränpää vaihtui puolivahingossa Kanadaksi. ­ Siihen aikaan moni suomalainen poti kaukokaipuuta. Minustakin alkoi tuntua, että on päästävä jonnekin kauas, Hakala muistelee. Rissanen suuntasi uudelle mantereelle tuoreen aviomiehensä kanssa Kotkasta. Miehellä oli palava halu lähteä ja hän käytti kaikki keinot nuorikkonsa ylipuhumiseen. Lähtöpäätökseen vaikutti myös se, että pommitusten runtelemasta Kotkasta oli sodan jälkeisinä vuosina vaikea löytää asuntoa. Rissanen ehti käydä Suomessa kauppaopiston ja työskennellä kirjanpitäjänä. Hän palasi samoihin töihin uudessa paikassakin opittuaan englannin kielen. Myös Rissasen tie Yhdysvaltoihin kulki Kanadan kautta. Kanada toivotti sodan jälkeisinä vuosina siirtolaiset tervetulleiksi kun taas Yhdysvaltoihin oli vaikeampi päästä. Hakalan saapuessa Torontoon 1950luvun lopulla Kanada jopa ­ Mieheni jopa väitti minulle syntyneensä Amerikassa, mikä ei tietenkään ollut totta, Anja Rissanen muistelee. maksoi osan matkasta. oleville tarkoitetuissa asunnoissa asuu reilut parikymmentä ihmistä. Suurin osa heistä on naisia, sillä monessa tapauksessa pariskunnan mies on jo kuollut. Fahasta löytyy toinenkin asuntola, jossa asuu suomalaisten lisäksi myös amerikkalaisia eläkeläisiä. ­ Toisen asuntolan avoimena pitäminen kaikille oli ehto valtion lainan saamiselle, Rissanen kertoo. Eläkeläisille tarkoitettuja asuntoja on yli kuusikymmentä. Hakala ja Rissanen ovat asuneet Fahassa kymmenkunta vuotta. Molemmat ovat silminnähden tyytyväisiä olosuhteisiin. Oma asunto tarjoaa riittävästi yksityisyyttä ja toisaalta ajanvietettä löytyy samasta pihapiiristä. Fahassa voi normaalin seurustelun lisäksi esimerkiksi uida ja saunoa sekä osallistua suomalaistapahtumiin. Seuraa on aina tarjolla ja asiat hoituvat suomeksi. Metallimiehen työstä eläkkeelle jääneen Hakalan viikon kohokohta on saunan lämpiäminen. ta sieltä pois. Monelle myös lämmin ilmasto on yksi syy jäädä Kaliforniaan eläkevuosia viettämään. Rissanen käy Suomessa joka vuosi, muttei voisi kuvitellakaan palaavansa synnyinmaahansa pysyvästi. Rissasella on kymmenen lapsenlasta ja yksitoista lapsenlapsenlasta. ­ Läheiseni ovat täällä. Erityisesti Kotkassa on ihana käydä ja tavata tuttuja ja sukulaisia, mutta tuntisin siellä oloni pidemmän päälle vieraaksi. Rissanen jakaa Fahaan tuleville vieraille jäsenkaavakkeita ja yrittää saada uusia kasvoja mukaan toimintaan. ­ Olen huolissani paikan tulevaisuudesta, sillä uudemmat kaliforniansuomalaiset eivät löydä tänne toivotulla tavalla. Rissanen tekee kaikkensa Fahan tulevaisuuden turvaamiseksi. Hän täytti syksyllä 80 vuotta ja pyysi reilua paria sataa vierastaan tekemään lahjoituksen Fahalle lahjojen tuomisen sijaan. Myös muut pyöreitä vuosia täyttäneet fahalaiset ovat alkaneet seurata Rissasen esimerkkiä. Alkuperäisiä fahalaisia Rissanen ja Hakala ovat olleet mukana Fahan toiminnassa alusta alkaen ja tuntevat paikan vaiheet juurta jaksain. Rissasen mies oli mukana paikkaa rakentamassa, ja Fahasta on tullut myös lasten ja lapsenlasten toinen koti. Suomalaista sukujuurta Suomeen vain käymään Rissanen olisi halunnut muuttaa Fahaan heti miehensä kuoleman jälkeen mutta asuntoja ei tuolloin ollut vapaana. Fahasta asunnon saaneet eivät yleensä muu- Pullalla ja talkoohengellä V oittoa tavoittelemattoman Finnish-American Heritage Association -järjestön Pohjois-Kalifornian Sonomassa sijaitseva Suomi-keskus on oiva esimerkki talkoohengen voimasta. Kalifornian suomalaiset rakensivat suomalaisia perinteitä vaalivan keskuksen yhteistuumin. Rakennustyöhön osallistui sekä oikeiston että vasemmiston kannattajia aikana, jolloin puoluerajat olivat nykyistä tiukemmat. Rakentaminen aloitettiin 1970-luvulla ja ensimmäisinä valmistuivat saunat. Niitä seurasivat vierastalo, päärakennus ja asuntolarakennukset. Rakentami- nen oli mahdollista lahjoitusten ja valtion myöntämän lainan turvin. Myös suomalaisen lettivehnäsen paistaminen myyntiin on ollut ja on edelleen merkittävä tulonlähde. Nykyisin kuluja peitetään muun muassa vuokraamalla päärakennusta keittiöineen juhlakäyttöön ja vierastalon huoneita matkailijoille. Fahalaiset nauttivat myös kirjaston palveluista ja uima-altaasta. Rakennuksiin sisälle astuessa voi melkein kuvitella hyppäävänsä Suomeen. Sisustuksessa on käytetty tutunoloisia ryijyjä, liinoja, koriste-esineitä ja huonekaluja. Pentti Hakala pitää itsensä kunnossa liikunnalla. Kuvat ja teksti: MAARIT ROIHA
• 8 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN ULLA LEHTONEN Ukit, mummit ja lapsenlapset L astenlapseni Rosaliina oli kertonut espoolaisessa eskariryhmässä, että hänen mummillaan on kivoja juttuja hiiristä, poimulehdestä ja voikukasta. Niinpä sitten sain kutsun tulla kertomaan näistä asioista myös hänen eskariystävilleen. Jännitin tilaisuutta, sillä niin paljon puhutaan ja kirjoitetaan lasten rauhattomuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta. Pelkoni haihtuivat, kun kaikki 23 tyttöä ja poikaa istuivat liki liikkumatta, kuuntelivat hiljaa tarinaani hiiristä ja poimulehdestä eli hiirenhameesta, viittasivat ja vastasivat kukin vuorollaan kysymyksiini. Se, mikä minua eniten hämmästytti toista tuntia kestäneen tapaamisemme aika, oli lasten vastaukset kysymyksiini: Kuka on syönyt nokkosta tai poimulehteä? Kuka teille on kertonut voikukasta tai poimulehdestä? Se ei ollut isä, äiti tai opettaja, vaan ukki ja mummi. Mummilan pihapiiri, nokkosletut ja vaarin voikukkasalaatti olivat kesämuistoja, jotka näille kaupunkilaislapsille olivat kesän parasta antia. Yhtä lailla kuin lasten rauhattomuudesta, myös meidän ikäihmisten kalleudesta yhteiskunnalle kirjoitetaan jatkuvasti. Meillä kaikilla on oma kohtalomme, omat sairautemme ja puutteemme, mutta teemme varmaan kaikkemme pysyäksemme terveinä ja pystyäksemme huolehtimaan itsestämme ja puolisoistamme. Meillä on paljon annettavaa myös lastenlapsillemme, varsinkin niistä pienimmille. On satuja, tarinoita, nokkoslettuja ja vaarin kalakeittoa, johon voikukan kukkanuput tuovat lisäväriä. Kaikissa lastentapaamisissani ukit ovatkin olleet tosi sankareita kivojen juttujen kertojina ja toteuttajina. Ukit syövät sipuliakin! Kesän kaikki ihanuudet ovat pian tarjolla ja myös luonnonkasvien käyttö on monessa maassa lisääntymässä. Ranskassa on monta tähtiravintolaa, joiden maine perustuu paikallisten villivihannesten ja myös sienien käyttöön. Siellä on kolme kolmen tähden huippukokkia, jotka ovat saaneet pikkupoikina oppinsa isiltään ja isovanhemmiltaan niityillä ja kotimetsissä vaeltaessaan. Myös Japani on maa, missä luonnonkasveja arvostetaan. Luonani oli monta vuotta sitten japanilainen toimittaja, joka halusi nähdä mitä ja millä tavoin Suomessa käytetään luonnonkasveja. Hän ihastui voikukkaan!. Keräsimme yhdessä voikukan lehtiä, poistimme keskiruodin ja pilkoimme lehdet kookkaisiin paloihin. Kiehautimme lehdet runsaassa vedessä, kaadoimme veden pois ja keitimme lehdet uudelleen vedessä, jossa oli hiukan suolaa. Valutimme veden pois ja tarjosimme voikukkaa voisulalla ja pähkinöillä höystettynä. Luonnonyrttisalaatti, jossa on poimulehti-, voikukka- ja kaali- tai salaattisilppua on suurta herkkua, kun joukkoon lisätään runsaasti ruoho- tai muuta vihreää sipulisilppua ja mansikoita. Kastike sekoitetaan kermasta, hunaja-omenaviinietikasta ja ripauksesta suolaa ja sokeria. noin 175-asteessa. Kokeile kypsyyttä vuoan keskeltä. YRTTINEN KASTIKE 5 kovaksi keitettyä kananmunaa 1,25 dl öljyä 2 tl sitruunamehua tai hunaja-omenaviinietikkaa 2 purkkia kermaviiliä 3-5 dl tuoretta yrttisilppua: tilliä, persiljaa, ruoho-, talvi- tai ilma-sipulin naatteja, karhunlaukkaa, sitruunamelissaa, suolaheinää, hiukan lipstikkaa ja rakuunaa, basilikaa ripaus suolaa, sokeria ja valkopippuria Kuori ja muusaa kananmunat haarukalla, lisää öljy , sitruunamehu ja kermaviili vähitellen. Huuhdo ja pieni yrtit ja sekoita ne kastikkeeseen. Mausta mieleiseksesi. YRTTIMAJONEESI 1 dl majoneesia 1 dl jogurttia tai kermaviiliä 2 kovaksi keitettyä kananmunaa hienoksi hakattuna 2-4 dl hienoksi hakattuja yrttejä oman maun mukaan suolaa, sokeria ja pippuria kirpeyttä sitruunamehusta tai hyvästä etikasta Sekoita aineet kastikkeeksi. Jos käytät lipstikkaa, käytä varoen, sillä sen maku peittää herkästi muut maut. Myös rakuunan maku on aika voimakas. Kokeile sitruuna- ja tarhatimjamia, molemmat ovat hienonmakuisia yrttejä. Uusimmista yrteistä myös sitruunalle maistuva suvikynteli on hieno kastikeyrtti. Yrtti-iiso. Pian on myös aika, jolloin kotimaiset kaalit valmistuvat, ja kukka- ja parsakaali ovat parhaimmillaan. Niissä on kesäauringon kehittämä maku, ja kesäkeittona ne ovat ikäihmisten suosimaa ruokaa, jonka valmistamisen kaikki taitavat. Kokeile myös Kanadan Leilan parsakaalineliöitä, jotka maistuvat paitsi kuumana myös huoneen lämpöisinä. Minä teen kesän kasviksista, kermaviilistä ja kananmunista uunimunakkaita, joitten maku vaihtelee kasvisten mukaan. Kokeile niitäkin! Ethän unohda perunaa ­ erityisesti silloin kun lapset vierailevat kotona. Nuorten ruokavalio on nykyisin liian riisi- ja pastavoitoista, mutta uusia perunoita kaikki rakastavat. Jo pelkkä peruna ja silli muodostavat aterian, kun mukana on hyvää kylmää kastiketta ja runsaasti vihreää salaattia. LEILAN PARSAKAALIJUUSTONELIÖT 4 kookasta kananmunaa 1,25 dl vehnäjauhoja 0,75 l parsakaaliruusukkeita 1 kookas sipuli pienenä silppuna noin 5 dl raejuustoa noin 2,5 dl voimakasta juustoraastetta niukka ripaus suolaa ja mustapippuria Voitele matala vuoka (koko suunnilleen 23 x 23 cm). Vispaa munia hiukan ja lisää jauhot hyvin sekoittaen. Lisää loput aineet ja kaada pannuun. Paista tunnin verran. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia ja leikkaa neliöiksi. ULLAN KASVISMUNAKKAAT 1 purkki kermaviiliä 4 kananmunaa juustoraastetta kevyesti kiehautettuja kasviksia: ruotisellerin paloja noin puolen sentin viipaleina tai kukkakaalia tai parsakaalia tai sekalaisia kasviskuutioita vaaleaa leipää runsaan sentin kuutioina Vatkaa munat kevyesti, lisää kermaviili ja hiukan juustoraastetta. Voitele uunivuoka ja pane kerros kasviksia vuoan pohjalle. Valuta päälle puolet munaseoksesta, lisää kerros kasviksia ja loput munaseoksesta. Lisää pinnalle juustoraastetta. Sulata hiukan voita kattilan pohjalla ja kierittele leipäkuutioita rasvassa. Siirrä leipäkuutiot uunivuoan reunoille, jossa niihin tulee rapeutta ja hyvä maku. Paista munakas RANSKALAINEN PERUNAPAISTOS 1 kg perunoita suolaa, pippuria, hiukan muskottipähkinää 2 kananmunaa 2,5 dl kermaa 2,5 dl maitoa 2 valkosipulin kynttä 4 rkl voita 150 g emmental-juustoraastetta Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Huuhdo kylmällä vedellä, kuivaa talouspaperin päällä ja siirrä sopivaan kulhoon. Mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottia. Vispaa munat, kerma ja maito. Mauste varoen suolalla. Voitele kookas uunivuoka, ja lisää pohjalle valkosipuli hyvin pieninä paloina. Levitä osa perunoista vuokaan, lisää juustoraastetta pinnalle sekä hiukan munamaitoa. Jatka perunoilla ja juustoraasteella. Lisää munamaito ja hiukan voinokareita pinnalle. Paista tunnin verran 200 asteessa. Peitä vuoka alumiinifoliolla 30 minuutin kuluttua. Ranskassa tämäntyyppistä perunapaistosta on tehty jo 1349-luvulta saakka. Alkujaan se oli Dauphin-nimisten prinsessojen ruokaa. LÄMMINTÄ KESÄÄ!
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 9 Runopysäkki Juhannustunnelma Keskikesä, mittumaari, kaikki väylät tukossa, tyhjä keskikaljabaari, kossu joka ukossa. Märkä grilli, kännisauna, pörrää joka lahdella, rauhaisaa vain kaupungissa sekä meillä kahdella. Tuomo Paasirova Espoo Silta: Kohtalo Minä ammun sinut on pakko, sitten sinua ei enää ole en ajattele olen ampunut niin monta, he käskevät jotka eivät tartu aseisiin, sinunkin kohtalosi määrättiin lounaalla viinilasi kädessä. Sinua itkevät nyt lapset vaimot, Äidit, Isät, minä itken joskus painajaisissa, he ketkä kohtalostasi päättivät eivät itke. Lea Nieminen Inkeroinen Runonteon ylistys Minäkin vanha matonen maan väännän riimejä melkein mistä vaan. Kun aatosten virrassa kahlailen ja tietsikan nappuloita näppäilen, ma korkealla lennän runon siivin, tai romantiikan hämärässä hiivin, panen hauen puuhun laulamaan, tai käen mereen kukkumaan. Runoratsuni taivaalla laukkaa, sanojen helinästä riimejä haukkaa, hännän alta värssyjä ulostaa. Ne hyvään maahan lankeaa, sillä niin ravitsee runo sielua kuin hevon paska ruusua Rudolf Lindblad Helsinki Kävelen sillalle nojaan kaiteeseen katson taakseni kaupungin valot loistaa neon valot välkkyy aivan silmiin koskee alla rauhaton virta Upotan kädet syvälle taskuun katson tummaa taivasta silmäni tottuvat pimeyteen jo erotan tähden toisen kolmannen tuolla pikku Otava Väinämöisen viikate Minä vain pieni ihminen tämän kaiken keskellä korkealla silti jalat kiinni kivipaadessa näen tähdenlennon toivomus tähden mitäkö toivon ? Toivon työtä työttömille toivon rakkautta ja rauhaa itselleni ja muille kylmä herättää toimimaan puistattaa astelen kangistunein jaloin pois korkea kaarisilta jää taakseni kivipaadella jossa äsken seisoin on lumi sulanut pois Helena Koponen, Maavesi Kesäpäivä mökillä Voi sitä kaikkea ihanaa, mitä mökillä kesällä tehdä saa. Tänään lämmitän uunin ja leivon rieskaa ja voin ihailla uunista tulen lieskaa. Uuni lämpökin hiokaa niin mahtavasti se tuntuu luihin ja ytimiin asti. Kun rieskat on tehty, voin istahtaa taikka soutotoolissa keinahtaa. Siinä mietin lähdenkö järvelle soutaan vaikka lumpeenkukkia maljakkoon noutaan vai otanko ongella tuoretta kalaa saa paistaa sitten kun pirttiin palaa. Täytyis kait tässä potutkin keittää ja illalla saunassa löylyjä heittää! Näin kivasti päivän kulmaan sain, ja illalla naapurit kahvelle hain. Voi kuinka kauniisti linnutkin laulaa ja joutsenet venyttää pitkää kaulaa. Eivätkä riko luonnon rauhaa! Kaarina Logren, Oulu Elämän ratas Pienenä tyttönä ja poikana elämän rattaaseen hypätään, maailmalle lähdetään. Jokainen omasta pesäpöntöstään. Lähtökuopat erilaisia niin kuin ihmisetkin. Elämä se vain kuljettaa latujaan, meitä jokaista. Polkuja kiemuraisia, joskus kiviäkin tielle heittäen. Yli risukkojen hyppelehtiä täytyy, löytää portti mistä pujahtaa. Katsella, joko tunnelin päässä valoa on. Ja niin on taas tasainen käydä. Älä anna periksi, usko aina parempaan. Elämä on virran mukana kulkemista. Jos kosken kuohuissa käykin, sieltä suvannon aina löytää. Eeva Moilanen, Sotkamo "Niin ravitsee runo sielua kuin hevonpaska ruusua..." H yvää juhannuksen jälkeistä elämää kaikille! Juhannus on vielä niin tuoreessa muistissa, että Tuomo Paasirovan runo Juhannustunnelma sopii hyvin ajankohtaan. Tuomo Paasirova kirjoittaa saatekirjeessään, että rikkumaton rauha on taattu, jos pysyy jussina kaupungissa. Sama ajatus käy ilmi runostakin. Minusta tällainen "kapinaruno" on oikein mainio. On hauskaa, kun "näin sen olla pitää"-ajattelua lähdetään purkamaan. Kirjoitin juuri tämän kuun alussa kolumnin, jonka pääteesi oli, että hyviä kesänviettotapoja on lukemattomia. Ei edes grillaamisesta ole pakko pitää! Juhannustunnelma on tiivis pieni runo, jonka viesti osuu maaliinsa. Huumorin kautta ilmaistaan, miten hyvä voikaan vaihtoehtoinen juhannus olla. Kaarina Logrenin Kesäpäivä mökillä esittelee jokaiselle tutut mökkielämän ilot. Jos Tuomo Paasirovan runo näyttää uuden näkökulman siihen, miten kaupungissa voi viettää hienon keskikesänjuhlan, niin Kaarina Logrenin runo taas oikein muistuttaa perinteisistä kesänviettotavoista. Kesäpäivä mökillä runossa on hyvää konkreettisuutta: lukijalle näytetään mökkipuuhat. Ja miten nautinnolliselta saadaankaan kuulostamaan rieskan leipominen tai mikä tahansa arkinen puuhastelu. Lopun teesi "eivätkä riko luonnon rauhaa" voisi saada vahvistusta vielä, jos sille esitettäisiin vastakohta vaikkapa moottoriveneillään melusaastetta aiheuttavista ihmisistä. Runossa viehättävää onkin se, että "kaikki se ihana" tarkoittaa hyvin pitkälti arkista puuhaa ja työtä. Verbimuodot "soutaan" ja "noutaan" korvaisin muodoilla "soutamaan" ja "noutamaan". Hauska yksityiskohta on sekin, että ongella kalaa vain otetaan. Kesäpäivä mökillä on suomalaisen mökkielämän arkinen oodi! Runon monet tehtävät Elämme keskikesää, mutta tekstin myötä siirrytään hetkeksi pimeään ja kylmään. Helena Koposen Silta on täynnä tunnetta. Runossa käytetään hienosti zoomia. Ensin "kuvassa" on ihminen ja virta, sitten näytetään hetki taustalla olevaa kaupunkia ja seuraavassa kuvassa lyyrinen kamera zoomataan kohti taivasta ja sen tähtiin. Näillä säkeillä luodaan tunnelmaa ­ tähdestä päästään sitten tähdenlentoon ja toivomukseen. Toivomuksesta zoomataan taas ulkomaailmaan. "Kylmä herättää toimimaan/ puistattaa". Runo loppuu kuvaan, jossa näkyy ihmisen lämmön sulattama lumi: äsken vielä joku oli sillalla läsnä. Hyvin tunnelmallinen ja herkkä runo. Toivomuskohtaa voisi tiivistää sen verran, että sanat "itselleni ja muille" voisi ehkä jättää poiskin. Kokonaisuus on hyvä Ja talvitunnelmien jälkeen on ihana huomata, että nyt on vielä keskikesä... Lea Niemisen Kohtalo on hyvin vakava ja traaginen runo, joka eleettömästi osoittaa, miten vallankäyttäjät voivat siemailla viiniään, kun heidän käskyläisensä tekevät likaisen työn. Runo herätti ainakin minut miettimään, mikä on käskyjen antajan ja niiden tottelijan vastuun ero. Tämä runo hyötyisi mielestäni toisenlaisesta otsikosta. Otsikosta joka vielä enemmän linkittäisi runoa tiettyyn tilanteeseen, ehkä tiettyyn maahan tai konfliktiin. Ja vaikka runo saisikin otsikon kautta tarkemman rajauksen, se ei suinkaan veisi pois runon yleistä tasoa. Runossahan yksityistapauksien kautta kerrotaan yleisistä asioista. Kohtalo on ajatuksia herättävä, pysäyttävä runo. Runon yksi tehtävä voisi olla juuri pysäyttäminen. Uuden näkökulman tarjoaminen kenties toinen. Joskus runon tehtävä on puhtaan ilon tuottaminen, toi- sinaan runo voi olla kuin "kirves, joka rikkoo jäätyneen meren meissä", kuten Kafka sanoi, ja kuten olen varmaan aiemminkin siteerannut. Runon tehtävät voivat olla moninaiset. Voisikin julistaa leikkimielisen ideointikilpailun aiheesta: mitkä kaikki ovat runon tehtäviä. Tästäpä voimmekin mainiosti siirtyä Rudolf "Limppu"Lindbladin Runonteon ylistykseen. Runonteon ylistys on kollaasi, jossa vilistävät monet tutut matonkuteet. Intertekstuaalisuudesta olen usein kirjoitellut tällä palstalla ­ siis runon ominaisuudesta viitata muihin teksteihin. Runonteon ylistyksessä näin luontevasti tapahtuu. Runo on kuin räsymatto, jossa eri kuteet muodostavat uuden kokonaisuuden. Runonteon ylistys hersyy huumoria. Huumori syntyy eri sävyjen yhdistelystä: "Runoratsuni taivaalla laukkaa,/sanojen helinästä riimejä haukkaa,/hännän alta värssyjä ulostaa". Lopetus on aivan ihana: "niin ravitsee runo sielua/kuin hevon paska ruusua". Voiko sen kauniimmin ilmaista? Minusta tämä runo on täysosuma, jonka voisi lukea vaikka runokurssin alussa. Mutta Elämän ratas-runon hieno optimismi ja elämänusko joka tapauksessa ravitsevat lukijaa. Yleisesti ottaen kaikkia sanontoja ja ilmauksia voi runossa käyttää, mutta ne tehostuvat usein kun niitä vähän muuttelee uuteen uskoon. Kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä käyttää autonromua teoksissaan. Vanha tuttu romu muuttuu joksikin uudeksi, kun se sijoitetaan uuteen yhteyteen. Eli kaikki kelpaa materiaaliksi, kun materiaalin sijoittaa osaksi uutta kokonaisuutta. Ja vielä loppuun käytännön huomautus. Muistakaa aina lähettää runot suoraan minulle, palstan lopussa mainittuun osoitteeseen. Joskus runoja eksyy Eläkeläinenlehden osoitteeseen ja silloin ne saattavat harhailla melko pitkään väärissä paikoissa. Kiitos taas kaikille kirjoittajille ja lukijoille. Laittakaahan postia ­ oikeaan osoitteeseen. Vanha muuttuu uudeksi Eeva Moilasen runo Elämän ratas on pohdiskeleva ja synteesiä rakentava runo. Uskoisin, että tämäntyyppinen runo voisi löytää paikkansa myös onnittelurunona. Runossa on rohkaiseva ote, usko elämään korostuu ja jää päällimmäisenä mieleen. Jos jotain haluaisi vielä tehdä, voisi joitakin ilmaisuja tuoreuttaa, vaihtaa vähän omempiin. "Elämän virta" tai "tunnelin päässä valoa" ovat melko tuttuja ilmauksia. Jos tämäntapaisille sanonnoille löytäisi jonkin ihan oman muodon, runo siitä saisi vielä uutta pontta. Niina Hakalahti Kukkolankatu 16 33400 Tampere niina.hakalahti@sci.fi
• 10 - Nro 1 helmikuu 2004 ELÄKELÄINEN Veli sisko kuule kummat soitot Reijo Frankin laulujen sanoma elää Reijo Frankin, s. 19931, tunteikas baritoni on liikuttanut ja julistanut taistelutahtoa oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi lähes 70 vuoden ajan. Pentti Peltoniemen toimittama, haastatteluihin ja Frankin muistiinpanoihin perustuva muistelmateos Reijo Frank - Työväen laulaja (Tammi 2009) kuvaa rakastetun laulajan taivalta yli seitsemänkymmenen vuoden varrelta. Virkeä ja hyväkuntoinen, edelleen esiintyvä Frank ottaa terävästi kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin julkisesti. ­ Laulaminen on tunteiden syväluotausta, sydämen ja aivojen terapiaa. Se on myös hyvää kuntoilua keuhkoille. Työväenaate on minulle tärkeä, siksi työväenlaulujen laulaminen on ominta repertoaariani. En kuitenkaan laula instituutioille vaan ihmisille. Frank nousi suuren yleisön tietoisuuteen poliittisen laululiikkeen aallonharjalla 1960- ja 1970-lukujen taitteessa työväenlaulajana, lisäksi hän on esittänyt paljon muutakin musiikkia virsistä viisuihin ja konserttimusiikkiakin sinfoniaorkestereiden solistina. Laulaminen merkitsee hänelle ihmiskunnan ja luonnon asioiden yhteen sovittelemista ja irtaantumista arjesta. Tärkeintä kaiken musiikin esittämisessä hänelle on tunne. ­ Laulaminen on minulle väylä myös omaan itseeni, ei vain ulospäin. Sen kautta kykenen tulkitsemaan tunteitani ja jakamaan niitä. Kun maailman murheet painavat musiikin kautta voi siirtyä toisiin muistoihin ja todellisuuksiin, ja valaa myös toivoa paremmasta. vysten tavatessa viimeistä kertaa: "Fiksu olit, kun et tähän ruljanssiin ruvennut". Työläiskodin perintönä saatu maailmankatsomus ja laulamisen tahto velvoitti vat Reijo Frankia laulamaan, niillekin, joille ooppera kalleutensakin vuoksi on jäänyt etäiseksi. Laulajana hän on aina halunnut olla kanssaihmistensä palvelija. kaan. ­ Aamulla saatoin laulaa Malmin kappelissa, päivällä työväenlaulutilaisuudessa ja illalla solistina vanhojen tansseissa. nen, puhtaasi laulava Reijo pääsi koulun poikakuoroon ja esiintymään aseveli-illoissa ja toivekonserteissa. Työläisperheen vesana hän hakeutui myös työväen nuoriso- ja urheilujärjestöihin. Erityisemmin hän ei menneitä haikaile. ­ En kaipaa vyön kiristämistä, reissuja kanikonttoriin, sotaa enkä pelkoa. Sen minnalla voidaan rakentaa parempaa maailmaa. Toivon, että ihmiset järkiintyisivät näkemään todellisuuden sellaisena kun se on ja sitoutuisivat muuttamaan maailmaa. lujen syntyhistorioista kerrotaan ja niissä kuvatuista tapahtumista muistutetaan yhä. ­ Ihmiskunta ei ikävä kyllä ole juurikaan muuttunut, sodan julmuus on liian monille arkipäivää. Leipäjonot Suomessa kasvavat, mutta puolustusmäärärahat nykyisen hallituksen siunaamina kasvavat jatkuvasti. Lapsuus sotien varjossa Kalliolaispojan lapsuus sotien varjossa loppui var- Rauha, ystävyys, solidaarisuus Rakastettu laulaja huitelee jo 77 vuoden iässä, mutta Jokainen aikakausi tarvitsee omat laulunsa Reijo Frankin mielestä jokaisella aikakausi tarvitsisi omat laulunsa, jotka vaikuttavat ihmisiin. Monet työväenlaulut ovat nousseetkin klassikon asemaan. ­ Niiden sanoma ei vanhene, sillä ne kertovat todellisista tapahtumista. Niiden esittämät vaatimukset, rauhasta solidaarisuudesta ja työläisten oikeuksista ovat ikävä kyllä edelleenkin ajankohtaisia. Frank muistuttaa, että vaatimuksilla, joita 1900-luvun vaihteen työväenlauluissa esitettiin ja toteutuneilla muutoksilla on yhteytensä. ­ Vaikka en aseista välitäkään, niin työväenlaulut voivat toimia tehokkaina aseina ihmisten herättelemisessä. Kaikkea sitä inhimillisyyttä, jota työelämään ja ihmisen elämään ylipäätään globaalistikin on saatu, ollaan oikeiston voimin romuttamassa. Meidän aikamme ihmisten itsekkyys ja itsekeskeisyys saa lempeän ja sivistyneen ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevan työväenlaulajan tuohtumaan. ­ Nykyään opetetaan, että vain kyynärpäätekniikalla pääsee elämässä eteenpäin. Se tie on lyhyt, sillä kukaan ei pärjää yksin, ei etevinkään. Hyvän yhteiskunnan rakentamisen perustana ei voi olla vain itsekkyys ja oman edun tavoittelu. ­ Maailmassa on suuri määrä epäoikeudenmukaisuutta. Sen torjumisessa työväenlaulut eivät kuole koskaan. SISKOTUULIKKI TOIJONEN Reijo Frank - Työväen laulaja (Tammi 2009). Toimittanut Pentti Peltoniemi. Mukana CD-levy. Reijo Frank Nostalgiaa CD (Itämerikeskus) 14 rakkauslaulua Vappu Taipaleen eläkejuhlien ohjelmisto. Reijo Frank luonnehtii itseään ekumeeniseksi vasemmmistolaiseksi. ­ Kuva: Jarmo Lintunen. ­ Työväenlaulussa kuten kaikessa musiikissa tärkeintä on vedota kuulijoihin tunteen kautta. Nuottien ja sanojen opetteleminen ei riitä. Perheenisän viikot kuluivat työssä ja viikonloput, usein arki-illatkin keikoilla eri puolella maata. Hänen ensimmäinen varsinainen esiintymisensä oli Sosialististen naisten kansainvälisenä juhlapäivänä Helsingin työväentalolla vuonna1946. Yleisön joukossa istuivat Miina Sillanpää, Ida AalleTeljo ja muitakin ensimmäisen eduskunnan naisia. ­ Lauloin Oskar Merikannon säveltämän ja Hilja Haahdin sanoittaman Kun päivä paistaa. Suosionosoitukset olivat raikuvat. Työväenlaulujen kultaaikana ja vasemmistolaisuuden nousun vuosina Frank esiintyi yli sadassa tilaisuudessa vuosittain Helsingin ulkopuolella. Helsingin esiintymisistä puhumattahain. Perheen arkea varjosti köyhyys ja syrjintä. Isänisä surmattiin Tammisaaren vankileirillä 1918. ­ Helmikuussa 1940 perheen elämä pysähtyi. Rintamalta tuli viesti, että isäni kaatui etulinjassa. Myöhemmin keväällä radiossa luettiin haavoittuneina palautettujen vankien nimiä, isäni heidän joukossaan. Hän palasi kotiin vankileiriltä lähes aaveeksi riutuneena. Isä vahvistui, mutta työnsaanti punakaartilaisen pojalle oli hankalaa, ja kesällä 1941 syttyi jälleen sota. Neuvokas Reijo-poika tarttui työn syrjään kiinni jo varhain. ­ Kunnostauduin rottajahdissa ja kukkakaupan tsupparina. 50 penniä rapsahti rotan hännästä, mutta rikkaille kukkapuskien viemisestä ei maksettu mitään, enkä aina saanut toivomiani tippejäkään. Syksyllä 1942 kaunisäänisijaan kaipaan ihmisten läheisyyttä, toisista välittämistä, rehellisyyttä, hän pohtii yksilökeskeistä aikaamme kritisoiden. keikkapyyntöjä satelee edelleenkin. Torstaisin hän vetää suosittuja yhteislaulajaisia Kinaporin palvelukeskuksessa. Frank nauttii myös musiikin kuuntelusta. Iltaisin operettiaariat rauhoittavat ja saattelevat hyviin uniin. Hienon uran ja hyvän elämän takana hän kursailematta myöntää olevan naisen. ­ Ilman vaimoni kannustusta, ymmärrystä ja tukea en olisi laulaja. Tärkein laulu hänelle, kuten valtaosalle hänen kuulojoistaankin on Elsa Rauteen sanoittama Veli sisko. ­ Sen ja monien muiden laulamieni työväenlaulujen tärkein sanomana on muistuttaa siitä, että historia sen karkeimmassa muodossa ei saa toistua. Frank on aina halunnut laulaa myös rauhan, ystävyyden ja oikeudenmukaisuuden sekä luonnon puolesta. Hänestä on tärkeää, että lau- Laulava koneseppä Laulutunneilla käyvälle lahjakkaalle nuorukaiselle povattiin lupaavaa uraa laulajana. Kaunisäänistä baritonia houkuteltiin oopperan kuoroon pientä palkkaa vastaan ja kannustettiin ammattilaulajaksi. Nuori mies kuitenkin hylkäsi taloudellisesti epävarman laulajan uran ja pysyi työpaikassaan konepajalla. ­ Sanoivat, että olen kohtalainen koneasentaja, ja halukkaita tuntui riittävän oopperan jonotuslistalle. Köyhän työläisperheen vesana ja myöhemmin vastuullisena perheenisänä Frank osasi arvostaa vakituista palkkatyötä. Tapio Rautavaara tokaisikin ystä- Ekumeeninen vasemmistolainen Työväenaatteen ihanteineen, pettymyksineen ja lauluineen Reijo Frank imi jo äidinmaidosta. Hän ei kuitenkaan ole hankkinut minkään puolueen jäsenkirjaa ja määritteleekin itsensä ekumeeniseksi vasemmistolaiseksi. Frank vannoo vasemmiston yhteistyön nimiin, eikä jaksa ymmärtää ainaista keskinäistä kähinää. ­ Olen paremminkin SAK:n ja TUL:n kuin vasemmistopuolueiden miehiä. Työväenliikkeen pitäisi ehdottomasti yhdistyä. Se on välttämätöntä kapitalismin ja uusliberalismin jatkaessa voittokulkuaan. Ainoastaan vasemmiston yhteistoi-
• ELÄKELÄINEN Nro 1 helmikuu 2004 - 11 Va Y T! myös raukse t kun verkosta: Help osti tuule hy välle lle! N toran ta.fi Vietä kesäloma Kuntorannassa! Eläkeläisten kesäloma 5 vrk Eläkeläiset ry:n järjestölomat 2009 Eläkeläisten Erikoistarjous ryhmille Aktiviteettilomat 10.-15.8.2009 tai 19.-24.10.2009 5 vrk, täysihoito... ma-ke Etusi jopa 160 269 3 vrk, puolihoito... Etusi jopa 77 /hlö/2hh 139 /hlö/2hh Nyt vain Erikoispyhinä+ohjelmamaksu. 150 /hlö/2hh Hyvinvointilomat 5 vrk, täysihoito... Etusi jopa 150 Viihdelomat 4 vrk, puolihoito... Etusi jopa 94 (norm. 275 ) Tarjous koskee Eläkeläiset ry:n jäseniä ja on voimassa 31.7.2009 saakka. Uusille varauksille. Ei voi yhdistää muihin etuihin ja tarjouksiin. Paikkoja rajoitetusti. 348 /hlö/2hh 220 /hlö/2hh sis. kiinalainen hoito 1h, vapaavalintainen hoito 25 min. Erikoispyhinä+ohjelmamaksu. sis. teatterilipun, ravintolashown ja tanssit. Erikoispyhinä+ohjelmamaksu. ClubKuntoranta UUTTA! ClubKuntorannan -jäsenenä saat käyttöösi mahtavat jäsenedut. Jäsenyys on ilmainen eikä se sido sinua mihinkään! Yllä oleviin paketteihin sisältyy Edut saat käyttöösi heti, joten liity Clubiin jo tänään! majoitus 2 hh, runsas aamiainen, kuntosalin ja kylpylän vapaa käyttö, viikko-ohjelman mukaiset ohjelmat (mm. vesijumppaa, ma-la) sekä paketin mukaiset pääsyliput. Kuntorannantie 14, Varkaus Puhelin (017) 560 1403 myynti@kuntoranta.fi www.kuntoranta.fi TUULA-LIINA VARIS Kesä ja dekkaripakko E n ole koskaan ymmärtänyt, miksi kesällä pitäisi lukea erityisesti dekkareita. Kesällähän ihmisellä on aikaa ja voimia paneutua vaativampaankin kirjallisuuteen. Dekkarit kuuluvat ennemminkin syksyn harmauteen ja varhain pimeneviin iltoihin. Nykyisin ne tosin kuuluvat elämässäni yhä vähemmän yhtään mihinkään. Mitä enemmän dekkareita markkinoille tulvii, sitä nirsommaksi olen tullut. Dekkaribuumia on nyt eletty koko tämä vuosituhat. Kieltämättä genren suosio on tuottanut paljon lukukelpoisiakin kirjoja. Mutta ennen kaikkea se on tuottanut valtavan määrän yhdentekevää juonihuttua, jolla juuri ei ole kirjallista arvoa. Raakuus ja väkivalta ovat ­ ilmeisesti kilpailusyistä ­ lisääntyneet, mitä iljettävin seksuaalipatologia kukoistaa erityisesti paljon kiitellyssä pohjoismaisessa dekkarissa. Murhaajat alkavat järkijärjestään olla psykopaattisia hirviöitä, joissa ei itse asiassa ole mitään kiinnostavaa: heidäthän voi panna tekemään mitä tahansa. Pedofilia ja yleensä lapsen kärsimys on erityisen trendikästä. Minun silmissäni dekkaribuumi on merkinnyt perinteikkään ja arvostettavan kirjallisuudenlajin inflaatiota ja alennustilaa. Mutta media esittelee hartaudella kurjimmatkin tekeleet samalla, kun laadukas kaunokirjallisuus saa lehtien kulttuuriosastoissa yhä vähemmän palstatilaa. Dekkariaktivistit tuntuvat olevan enemmän innoissaan määrästä kuin laadusta. Kaikenlaisia toimintaetiikaltaan arveluttavia nyrkkipajoja nousee kuin sieniä sateella nimenomaan dekkareita julkaisemaan. Ja sitten hyvä uutiset. Dekkarimaailmassa on miljoonien ihmisten ilona tällä vuosituhannella seikkaillut eräs erikoislaatuisen rakastettava persoona. Hän on Mma Ramotswe, botswanalaisen Naisten etsivätoimisto nro 1:n perustaja ja johtaja. Mma Ramotswe on lämminsydäminen, eteläafrikkalaisen kotimaansa Botswanan historiaa ja kulttuuria suuresti arvostava, syvästi sivistynyt nainen. Hänen apulaisensa Mma Makutsi on täydellinen sihteeri ja koko lailla toisenlainen persoona, mutta yhdessä nämä kaksi naista selvittävät asiakaskuntansa pahimmatkin pulmat, Mma Ramotswen miehen J.L.B. Matekonin autokorjaamon kylkeen perustamassaan toimistossa. Eikä niin pahaa tenkkapoota olekaan, etteikö mukillinen rooibosteetä auttaisi sen ratkaisemisessa. Mma Ramotswen tutkimuksissa puidaan suuria inhimillisiä ongelmia ja moraalikysymyksiä huumorilla ja sydämellä, väkivallalla mässäilemättä. Kirjailija, skotlantilainen oikeustieteen professori, Afrikassa syntynyt ja vuosia asunut Alexander McCall Smith tuntuu kirjoittaneen Mma Ramotswe ­kirjansa nimenomaan vastalääkkeeksi nykyisille verisille trendidekkareille. Mma Ramotswe kumppaneineen antaa uskoa siihen, että maailmassa on myös hyvyyttä. McCall Smith tuntee Botswanansa; hän on julkaissut sen aihepiireistä yli 50 teosta, tieteellisistä tutkimuksista lastenkirjoihin. Viimeisen suomeksi ilmestynyt Mma Ramotswe ­kirja on nimeltään Oivallinen aviomies. Sen lopussa tiivistetään Mma Ramotswen elämänfilosofia ja toimintaetiikka: "Mma Ramotswen käsityksen mukaan maailma koostuu suurista ja pienistä asioista. Suuret asiat olivat selvästi esillä, eikä niitä voinut olla huomaamatta ­ sotaa, sortoa, miten rikkaat ja vahvat varastivat köyhiltä senkin vähän, mitä köyhät olisivat tarvinneet, ne pienet rippeet, jotka olisivat tehneet elämästä siedettävää; sellaista tapahtui, ja sen vuoksi itselleen saattoi hankkia surua ja murhetta jo pelkästään sanomalehteä lukemalla. Oli paljon sellaista kouriintuntuvaa, päivittäistä kovasydämisyyttä, jonka olisi niin helposti voinut välttää; mutta ihminen ei voinut ajatella pelkästään sellaisia, sillä silloin itkusta ei tulisi loppua koskaan ­ ja julmuus jatkuisi silti. Silloin nousivat kunniaan pienet asiat; miten toisia saattoi auttaa kykyjensä mukaan, miten omaa elämäänsä saattoi parantaa; rakkaudella, teellä, naurulla." Mma Ramotswe ­teokset tuovat mieleen hyvän naivistisen kuvataiteen: humoristinen, lapsekkaan vilpitön esitys sisältää viisautta ja syvän sanoman. Hauskaa dekkarikesää Mma Ramotswen hyvää tekevässä seurassa!
• 12 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Kultaisen lyhteen kansalaisjärjestö täytti 50 vuotta Terttu Nenosen suunnitteleman ja ohjaaman voimistelijoiden yhteisesitys kertoi kultaisesta lyhteestä. Kulttuuri kuuluu kaikille Kansananssijat tanssivat pääjuhlassa myös penkkirivien välisillä käytävillä. Eläkeläiset ry:n kesäpäiville ja 50-vuotisjuhlaan Jyväskylään kokoontui 3 000 osallistujaa ympäri maata. Kesäpäivien teemana oli arkipäivän historian ohella vaatimus kulttuuripalvelujen saatavuudesta. Järjestön kesäpäiväjulistuksessa vaaditaan esteetöntä pääsyä kulttuurikohteisiin. Kesäpäiväjulistuksen luki maanantai-illan kuorokonsertissa Vappu Simula. Se oli hänen viimeisiä tehtäviään järjestön varapuheenjohtajana. Eläkeläinen lehti julkaisee julistuksen kokonaisuudessaan: "Me Eläkeläiset ry:n 50vuotisjuhliin ja kesäpäiville osallistuvat olemme mukana suuressa kulttuuritapahtumassa. Juhliemme motto on "Me olemme, me osaamme, meitä on moneksi, me kuulumme". Koko tapahtuma on meidän itsemme tekemä, meidän näköisemme ja meitä varten. Suurtapahtuman ohjelma kertoo monipuolisesta luovuudesta ja osaamisesta. Historianäyttelyssä kohtaavat kädentaidot, perinne ja tulevaisuus. Iltamista ja muista esityksistä näkyy yhdessä tekemisen ja viihtymisen ilo. Meistä, esiintyjistä ja yleisöstä, on moneksi. Tapahtumamme on monikulttuurinen. Me myös viemme kulttuuritervehdyksiä jyväskyläläisiin laitoksiin kanssaihmisille, joilla on meitä huonommat mahdollisuudet päästä nauttimaan kulttuurista. Kulttuuri luo sosiaalista ja yksilöllistä hyvinvointia. Järjestömme toiminta perustuu yhdessä tekemiseen, kokemiseen ja oppimiseen. Omintakeinen kulttuuri- ja ohjelmatyö sekä monipuolinen terveysliikunta pitävät mielemme ja ruumiimme kunnossa. Jäsentemme vapaaehtoinen työ hyödyttää koko yhteiskunta. Siksi-
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 13 Historialakanoiden kirjoa: Kittilästä maalaus, Kaarinasta pitsinen yksityiskohta. Yhdistykset ja jäsenet olivat tuoneet Jyväskylään yli 70 toinen toistaan kiehtovampaa lakanaa. Yhdessä hankkeen Golis-ryhmä (alla) esitti pääjuhlassa tanssillisen tarinan Somaliasta. Sen oli suunnitellut ja ohjannut Ibtisam Yusuf Haibeh. kin sen velvollisuus on turvata toimintamme puitteet, kuten tarvittavat toimintaavustukset ja -tilat. Kaikilla on oikeus kulttuurin kokemiseen ja taide-elämyksiin. Taiteen ja kulttuurin on oltava helposti saavutettavissa. Ikääntyneiden kannalta on olennaista, että kulttuurikohteisiin ei ole liian pitkä matka ja että niihin on esteetön pääsy. Raha ei saa olla esteenä. Tietoa kulttuurikohteista ja -tapahtumista on saatava vaivatta ja riittävästi. Saavutettavuus on myös kaikkien ihmisten tasavertaisuutta. Niin huonosti liikkuvien, muistihäiriöisten kuin ikääntyneiden maahanmuuttajienkin on saatava tuntea itsensä tervetulleiksi kulttuurikohteisiin ja yhteiseen toimintaan. Aito tasavertaisuus edellyttää, että erilaiset ihmiset voivat myös luoda kulttuuria. Suomi on ollut monikulttuurinen maa jo ennen nykyistä maahanmuuttoa. Saamelaiskulttuuri on alkuperäiskulttuurimme. Romanikulttuuri on elänyt maassamme satoja vuosia. Ilman ruotsinkielisen vähemmistömme perinteitä olisimme köyhempiä. Alkuperäis- ja vähemmistökulttuurien perinteistä nousee uutta luovuutta. Uusien maahanmuuttajaryhmien kielet ja kulttuurit rikastuttavat yhteiskuntaamme. Yhteiskunnalle ja meidän järjestöllemme on hyödyksi oppia arvostamaan monikulttuurisuutta ja omaksua se omaan toimintaansa. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin turvataan maamme perustuslaissa. Yhteiskunnan on huolehdittava, että nämä perusoikeudet toteutuvat. Kulttuuri kuuluu kaikille."
• 14 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Lakanoita ja lauluja, runoja ja jalkarädin sidontaa, kaitafilmejä ja valokuvia, pienoismalle Jyväskylän Paviljonki pursusi historiaa ­ vain mielikuvitus rajana Näin lentää akateeminen laakeriseppele Suomen Ateenaksi kehutussa Jyväskylässä keskisuomalaisten tervetuliaisesityksessä. Tervemenoa pönäkkyys, juhlat voivat alkaa. ­ Mitä on historia? Kesäpäivien ohjelma alkoi kysymyksellä.Sen esitti päivien historisalin avannut Eläkeläiset ry:n tiedotussihteeri, FT Pekka Isaksson. Isakssonin mieelstä kesäpäivien henkeen sopivin vastaus on, että historiaa ovat ne historiaesitykset, jotka solmivat yhteyden menneisyyden ja nykypäivän välille. ­ On tärkeää, että esitykset ovat puhuttelevia ja että ne valaisevat jollakin tavalla myös meidän elämäämme: järjestön nykypäivää ja meidän jokaisen arkipäivää. ­ Toisena ohjeena on ollut ajatus, että kaikilla on oikeus luoda historiaesityksiä, ei vain koulutetuilla historiantukijoilla. Meillä on oikeus omaan historiaamme. ­ Kun tällainen oikeus annetaan, myös esitykset ovat hyvin monenlaisia, Isaksson sanoi. Sen vahvisti historiasali ja kesäpäivien ohjelma. Rajana oli vain mielikuvitus. Yhdistykset olivat tuoneet kesäpäiville yli 70 historialakanaa, joissa kuvin ja tekstein esiteltiin yhdistysten ja jäsenten historiaa ja nykyelämää. Lakanoita oli painettu, maalattu, aplikoitu, ommeltu. Niissä oli pitsejä, kukkia, valokuvia, tekstejä, runoja, kokonaisia maalauksia. Lakanoiden esityksiä täydensivät valokuvakansiot ja lehtileikekokoelmat ja pienoismallit. Bioteekissa esitettiin kaitafilmejä ja sen vieressä videoita ja dvdesityksiä. Historisalin lavalla pyöri lähes nonstoppina ohjelmaryhmien ja sooloesiintyjien esityksiä. ­ Historia on vuoropuhelua menneisyyden kanssa, Isaksson sanoi ja teki pienen ajatuskokeen.: ­ Vuoropuhelu on kaksisuuntaista ja siksi meidän on kuviteltava hetki, että Eläkeläiset ry:n perustajat ja sen rakentajat voivat todella olla joukossamme. Mitä he sanoisivat? ­ Uskon, että alkuihmettelyn jälkeen, hierottuaan hetken silmiään, he ilahtuisivat ja nauttisivat kuulemastaan ja näkemästään ja viihtyisivät täällä. He olivat viisaita ja humaaneja ihmisiä: he rakensivat eläkeläisten ensimmäisen valtakunnallisen järjestön ja loivat sille mahdollisuuden tähän historiaan, jonka me esittelemme, esitämme, näemme ja kuulemme täällä. Juhlayleisöä, etualalla pukukilpailuun osallistunut Hanna Niittynen Muuramesta.
• 16 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Heljä Karjalainen-Manninen (kesk,) Piikkiöstä ja Thea Korkalainen Salosta kyselivät innokkaasti Eeva Hänniseltä kilpailupuvun yksityiskohdista. Pukukilpailun voitti aito vuoden 1959 puku. Tanssiinkutsu Kivistölle ja pukukilpailu iltamien kohokohdat Tavallisen tytön tanssiinkutsu juuri valitulle järjestön puheenjohtajalle Kalevi Kivistölle ja pukukilpailun palkintoseremonia olivat juhlailtamien kohokohdat. Yleisöllä oli tavattoman hauskaa, kun suurta salia Tavallisena tyttönä kierrellyt jyväskyläläinen Elisa Korpikangas lopulta kelpuutti kavaljeerikseen Kivistön. Iltamissa esiintyi Eläkeläiset ry:n ohjelmaryhmiä ja sooloesiintyjiä ympäri maata Kittilästä Euraan, Varkaudesta Helsinkiin. Monikulttuurisen säväyksen toi inkerinsuomalaisten tanssi- ja lauluryhmä Tuulistullaa. Juhla huipentui odotettuun seremoniaan, jossa palkittiin pukukilpailun yleisöäänestyksessä menestyneet. Puvut kiinnostivat: yhteensä ääniä annettiin yli 850. Kilpailu oli tosi tiukka. Vain kolme ääntä erotti toisistaan voittajan, ääneskoskelaisen Eeva Hännisen, ja toiseksi tulleen lieksalaisen Irja Puumalaisen. Hännisen äänimäärä oli 111. Molempien puvut olivat hyvin samantyyliset.t. Kolmanneksi tiukassa kilvassa nousi Maija-Liisa Pitkä Espoonlahden Liikkuvista Eläkeläisistä aivan erityyppisellä puvulla, vanhanemännän arkisella työpuvulla essuineen. Pitkän pukuun liittyi pieni tarinakin, jossa mummu varoittaa tannseihin lähtevää tytärtään kaienlaisista vaaroista. Tyttärenä pukukilpailussa esiintyi Eeva-Helena Inomaa, joka ei kuitenkaan tällä kerralla päässyt palkintosijjoille. Myös voittajapukuun liittyy tarina, mutta toisin kuin Pitkän tarina se ei ole kuvitteellinen. Eeva Hänninen kertoo, että hänen pukunsa on aivan alkuperäinen. Hän kävi ostamassa sen vuonna 1959 Helsingistä. ­ Matka taittui rekan kyydissä. Tosin isäkin oli mukana, sillä hänellä oli muuta asiaa kaupunkiin. ­ En enää muista sen pienen putiikin nimeä, mutta puku oli aivan sellainen kuin olin sen kuvitellut olevankin. Siitä tuli minulle rakas, ja sillä on leikitty lukemattomat prinsessa- ja muut leikit, Hänninen kertoo. Pukukilpailuun osallistuneista monet muutkin kertoivat pieniä tarinoita. Samanlaisissa teinityttöjen asuissa esiintyneet jämsäläiset Kaarina Rantanen ja Aune Auvinern kertovat syntyneensä naapurin tyttöinä Jämsänkosken Pääskysmä- Kierrellen ja kaarrelleen esitetty tanssiinkutsu nauratti sekä kohdetta että yleisöä. essä. ­ Äitimme olivat naapureita ja tietysti ystäviä keskenään. Me jo vauvaiästä lähtien olemme tunteneet toisemme ja kouluakin kävimme samassa koulussa. Jopa käsityötunnilla istuimme vierekkäin. Ammattikoulun ystävykset aloittivat vuonna 1958 Jämsänkosken ammattikoulussa, Aune kotitalouspuolella ja Kaarina pukuompelija linjalla. Oppilastyönä Kaarina valmisti sekä Aunelleettä itselleen pukukilpailussa nähdyt vaatteet. ­ Onneksi silloin jätimme isot saumavarat, joten nyt on tarvinnut vain vähän stailata vaatteita, Kaarina Rantanen kertoi. Pukukilpailussa neljänneksi tuli perinteiseen jätkän asuun sonnustautunut Tuomo Huhtala Viialasta. Naisvoitteisessa joukossa hänen asunsa keräsi kunnioitettavat 82 ääntä ja mies itse palkittiin kunniamaininnalla ja ruusulla sekä sijoituksesta että rohkeudesta. Huhtalan lisäksi vain kolme muuta miestä oli uskaltautunut kisaan. PEKKA ISAKSSON
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 17 Oiva Partaselle näkymät elämän taustapeilistä ovat yhä kirkkaammat Lieksalaisen Oiva Partasen pienoismalli pohjois-karjalaisesta metsätyökämpästä oli kesäpäivien ajan yleisön ihasteltavana Paviljongin suuressa hallissa. Partanen kertoi pienoismallin syntyneen kahtena viime talvena. ­ Lokakuussa 2007 aloitin sen nakertamisen ja keväällä sain sen valmiiksi. Oiva Partanen syntyi 5. tammikuuta 1931 Pielisjärvellä metsätyömies-pienviljelijä perheeseen. Hän kertoo, ettei ehtinyt toimia metsurina päivääkään. ­ Tein metsätöitä vuoteen 1959 saakka, mutta metsuri-tittelistä tuli virallinen vasta 60-luvulla. Olin siis nuoruudessani vain metsätyömies- ja savottajätkä. Sen jälkeen menin louhintatöihin ja työskentelin panostajana. Työskentelin muun muassa voimalatyömailla ja Saimaan kanavalla. Vuonna 1970 sain ylipanostajan paperit. Eläkkeelle jäin 1982, kun tuli laaja sydäninfarkti. Vaikka metsäkämpän pienoismalli on mitä hienovaraisinta käsityötä, Oiva itse väittää, ettei ole ollut koskaan mikään sen kummoisempi käsitöiden tekijä. ­ Tietenkin lapsuudessani maalla tehtiin suurin osa käyttövälineistä itse kirvesvarresta lähtien. Muistan kun kerran en päässyt hammassäryn takia kouluun, niin tein itselleni tallukkaat. Lestit veistelin lepästä ja menin sitten tekemilläni tallukkailla kouluun. Metsäkämpän pienoismallin rakentamisessa pääasiallisena työvälineenä on ollut Oiva näytti historiasalin lavalla, kuinka jalkarätit sidotaan. Taustalla esitykseen osallistunut oululainen Veikko Kettunen Lieksalainen Oiva Partanen rakensi tukkilaiskämpän pienoismallin perustyökalunaan puukko. Partasella oli täyspäivätyö mallin esittelyssä kesäpäivillä. puukko. ­ Koska työskentelen omakotitalon pannuhuoneessa, työtila on sen verran pieni, että jouduin ostamaan pienen vannesahan, koska isompi sirkkeli ei pieneen verstaaseni mahdu. Idea metsäkämpän pienoismallin rakentamiseen lähti pahkasta tehdystä lintulaudasta. ­ Tein lintulaudalle lintujen iloksi pienen halkomotin ja laittelin ympärille työkalujen pienoismalleja. Lapsuuden ystäväni Nevalaisen Tauno ehdotti toissa kesänä, että teepä kämpän pienoismalli Eläkeläisten kesäpäiville Jyväskylään. opiston ja opintokerhojen muodossa. ­ Tosin kylämme kerhotoiminta oli poikavoittoista, kun tytöt lähtivät maailmalle ja me pojat savotoille. Tosin sovitimme keskenämme myös näytelmän Pentti Haanpään romaanista "Isännät ja isäntien varjot." Muokkasimme sen oman makumme mukaiseksi, eikä päähämme edes pälkähtänyt, että siihen olisi pitänyt kysyä etukäteen tekijänoikeuslupa. ­ Sovitimme itse myös "Seitsemän veljestä." Tein mallista seitsemän paria tuohivirsuja. Kaupasta löysimme erehdyttävästi piikkopukukangasta muistuttavaa verhokangasta ja ompelimme niistä puvut. Lavasteet olivat siis ihan uskottavan näköiset. Oiva Partasen ensimmäinen jäsenkirja ammattiliitossa. Vuosi oli 1948. ­ Ennen lapiomies oli halveksittu, hän oli se pinnari, joka nojasi vain lapioon. Mutta luulenpa, että ilman lapiomiehiä kaupungeissa olisi hukuttu paskaan, jos ei olisi ollut noita lapiomiehiä, jotka kaivoivat ojat ja viemärit pienellä palkalla. Kulttuuria kotikylällä Lieksan Kankaalan kylässä sijaitsevaan syntymätaloonsa Oiva kertoo rakentaneensa savusaunan 50 vuotta sitten ja paneloineen sen vuonna 1966 jatkuvalämmitteiseksi saunaksi. ­ Sauna on vielä niin hyvässä kunnossa, että juhannuksena menen sinne saunomaan. Oiva muistelee, että Kankaalan kylän nuorison keskuuteen kulttuuri tuli sodan jälkeen esimerkiksi kirje- Ahneuden veistelemiseen tarvittaisiin isoa kirvestä Oiva on toimittanut sodan jälkeen kotiseudullaan toimineiden kd-järjestöjen arkistot Kansan Arkistoon. ­ Kun maaltapako 60luvulla alkoi, minusta tuli vähän sellainen kaatopaikka, jolle lykättiin papereita. Teksti: JUHA DRUFVA Kuvat: JUHA DRUFVA, PEKKA ISAKSSON Ada Juvonen: Oodi valkoiselle lakanalle Ylistetty ole sinä vanha, valkoinen lakana. Sen äitini täti levitti savusaunan lauteille, riepumaton päälle. Se oli syntymävuoteeni. Sain syntyä lakanalle. Kuluneesta lakanasta repäisty pehmeä riepu oli ensimmäinen vaate ympärilläni. Olen onnellinen siitä. Ja etuoikeutettu. Vuonna 1935 syntyneistä köyhistä lapsista, savusaunassa syntyneistä, harvat saivat niin ylellisen vastaanoton elämältä. Valkoinen lakana, jossa käsin virkattu väli- ja reunapitsi, vaateaitan orrella. Vain korkea-arvoiselle yövieraalle. Ainoalle sängylle levitetty. Ylellisyysesine. Valkoinen lakana Oslon Kaupunginpuiston asfaltti-käytävällä vuonna 1988, täynnä pohjoismaisten demokraattisten naisten nimikirjoituksia,Mandelan vapauttamisen puolesta. Oi valkoiset lakanat! Teidän ylväytenne peittää alleen kirjavat pussilakanatekeleet. Valkoisten lakanoiden välissä ihmisten miljoonat hääyöt, rakkauden työt. Onpa arkku musta, harmaa tai jalopuinen, sisällä on valkoinen lakana. Nyt juhlassamme lakanat kertovat eletystä elämästä, järjestömme viidestäkymmenestä vuodesta. Eläköön valkoinen lakana! Ada Juvosen Oodi valkoiselle lakanalle oli kirjoitettu lakanalle, joka oli esillä historiasalissa. Ada esitti oodin juhlailtamissa.
• 18 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN -Sosiaalisen pääoman kasvattaminen ja yhdessäolo ovat terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta tärkeitä. Eläkeläiset ry on tehnyt arvokasta työtä 50 vuoden olemassaolonsa aikana. Kalevi Kivistö toivoo teknologiavetoisen kehityssuunnan kääntyvän ihmisystävällisempään suuntaan "Puhe tietoyhteiskunnasta ei ilmaise sitä, mitä se lupaa" Eläkeläiset ry:n uusi puheenjohtaja Kalevi Kivistö suostui lähes päivälleen 22 vuotta sitten Liike 88:n presidenttivaaliehdokkaaksi. Päivä oli 9. kesäkuuta 1987. Hieman sen jälkeen ilmestyi hänen kirjansa "Toivon ja järjen tie," jossa Kivistö pohdiskeli laajasti suomalaiskansallisia sekä kansainvälisiä kysymyksiä. Kansainvälisyyden ja ylikansallisuuden erona on se, että kansainvälisyys ankkuroituu inhimillisen kanssakäymisen, yhteydenpidon, kokemusten ja tietojen vaihdon tarpeisiin. Se on kansojen välistä vuorovaikutusta. Ylikansallisuudessa ´kansainvälisyys´ toteutuu teollisena tuotantona, jonka tarpeet ja tavoitteet määräytyvät kaupallisesti. Kansalaiset ja kansakunnat ovat tuotannossa mukana, mutta sen tavoitteiden ja päämäärien asettamisessa heillä ei ole osaa eikä arpaa. Onko asetelma muuttunut parempaan vai huonompaan suuntaan vai onko se pysynyt osapuilleen ennallaan? ­ Tuolloin keskustelu Euroopan yhdentymisestä oli ajankohtaista. Samankaltaisten kysymysten asettelu on siirtynyt Eurooppa-keskeisyydestä globaalille tasolle. Peruskysymys kuuluu, onko tämä nykyinen talousvetoinen globaalius kansalaisten kontrollissa. EU:ssa on pyrkimys luoda poliittista koneistoa, jotta kansalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa demokraattisten instituutioiden kautta. ­ EU:n päätöksentekojärjestelmä on monimutkainen koostuen EUparlamentista ja hallitusten välisestä yhteistyöstä. Globaalilla tasolla puolestaan YK on ainoa päätöksentekofoorumi. Valitettavasti kriisitilanteissa YK:n toimintakyky on osoittautunut aika heikoksi. Pysyviltä jäsenmailta kun edellytetään päätöksissä konsensusta. Kivistö myöntää, että 22 vuotta sitten oli vaikeaa nähdä kehityksen nopeutta, mikä tapahtui sitten sosialististen maiden romahtamisen jälkeen 90-luvun alusta lähtien. Kun entiset sosialistiset SEV-maat ovat liittyneet EU:n jäseniksi, rajalinjat ovat hävinneet. ­ Viimeisten vuosikymmenien kehitys on ollut hyvin teknologiavetoista. Kun puhutaan tietoyhteiskunnasta, kannattaa tehdä selkeä ero informaation ja tiedon välillä. Informaation lisääntyminen ei ole välttämättä lisännyt ihmisten yhteiskunnallista tietoa tai tietoisuutta. Tietohan tarkoittaa hyvin perusteltuja väitelauseita. Tiedon hankkiminen ja omaksuminen on paljon työläämpää kuin pelkkä informaation vastaanottaminen. Mielestäni puhe tietoyhteiskunnasta ei ilmaise sitä, mitä se lupaa. 1999-2008. Vuonna 1987 hän kirjoitti, että ihaillessamme teknisen edistyksen voittoja, teemme samalla näkökulmavalinnan, joka meidän tulisi tiedostaa: unohdamme kärsimyksen. Voi vain kysyä, miltä kehitys näyttäisi, jos historia olisi kirjoitettu kärsimyksen näkökulmasta? Motivoiko tämä kirjassasi esittämä näkökulma Punaisen Ristin toimintaan? -Kyllä sen voi tiivistää tuohon näkemykseen. On suuri ero sillä, tarkastellaanko maailmaa teknologia-optimismin vai ihmisten ongelmien näkökulmasta. Globaalin etiikan aikaansaaminen on ollut Punaisen Ristin näkökulma sen perustamisesta lähtien. Periaatteena on, ettei auttajia ja autettavia vastaan saa hyökätä. -Punaisen Ristin toiminnassa on nimenomaan kysymys vaikeimmassa asemassa ja hädänalaisimpien ihmisten suojelusta ja huolehtimisesta. Valitettavasti sodat, köyhyys ja sairauden eivät ole poistuneet ihmiskunnan keskuudesta. Punaisen Ristin toiminta on perin pohjin kansainvälistä toimintaa. Kivistö kertoo, että mieliin painuvin kokemus Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajakaudella oli vierailu Kambodzassa, maailman miinoitetuimmassa maassa. -Siellä oli tarkkaan katsottava, mihin jalallaan astuu. Miinojen silpomia uhreja oli paljon. Tapasin muun muassa 80-vuotiaan maailman huippua edustavan radiologilääkärin, joka oli ollut Pol Potin hirmuhallinnon aikana vuoristossa maatöissä. Siellä sai kuulla mitä hurjimmista ihmiskohtaloista. Käynti aids-orpokodissa Etiopiassa pysäytti. lissa on sama riski, että rengistä tulee isäntä. Päätöksenteko ja virkamiestyö on pidettävä erillään omissa koreissaan. Kivistö huomauttaa, että pormestarimalli on kopioitu Etelä-Euroopan maista, vaikka niiden poliittinen hallintomalli poikkeaa suomalaisesta. Esimerkiksi Ranskassa on noin 36 000 kuntaa. Päätöksenteko ja virkamiestyö pidettävä erillään Kivistön mielestä vastuu tarkoittaa sitä, että kun tulee tietämään jotain, se merkitsee samaa kuin tulla vastuulliseksi siitä, mitä tietää. Silloin ei syvää yhteiskunnallista murrosta voida muuntaa vain valtasuhteiden järjestelyongelmaksi. Hänelle politiikka merkitsee tulevaisuuden tietoista tahtomista, ei ajopuuna historian virroissa ajelehtimista. On eroa puhutaanko politiikassa arvoista vai eduista. -Mielestäni nykyinen politiikan tekotapa on muuttunut eräänlaiseksi tekniseksi asiaksi, päiväkohtaisten ongelmien päiväjärjestyksestä pois hoitamiseksi. Pitempiaikainen perspektiivi puuttuu. Tätä kuvaa hyvin pääministeri Matti Vanhasen toteamus, että hän mieltää itsensä pikemminkin toimitusjohtajaksi kuin poliitikoksi. Sehän tarkoittaa käytännössä virkamiehen rooliin asettumista. Työjärjestys on kuitenkin se, että virkamiehet valmistelevat asiat ja poliitikot tekevät arvovalinnat. Minusta tässä on sekoitettu kaksi asiaa keskenään. Myös kunnille tarjoillussa pormestari-mal- Kaksipa poikaa Kurikasta Onko luonnon- ja yhteiskuntatieteiden välinen kuilu leventynyt 80luvun lopulta lähtien? Kivistön Toivon ja järjen tie -kirja ilmestyi syksyllä 1987. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov soitti Nokian kännykällä historiallisen puhelun Dipolista vaimolleen talvella 1988. Voiko katsoa, että tuolloin Suomen tiede- ja korkeakoulupolitiikasta tuli Nokian etäispääte? ­ Tuolloin 60-luvulla keskustelu liittyi arvorationalismin ja teknisen välinerationalismin väliseen eroon. Lopulta se latistui siihen, ymmärtävätkö humanistit ja luonnontieteilijät toisiaan. Mielestäni peruskysymys on siinä, riittääkö tieteen tekemisessä pelkkä faktojen, tosiasioiden etsiminen vai onko myös huomioitava arvojen ja päämäärien arviointi. Mihin tarkoituksiin tieteellisiä tuloksia käytetään. Eli onko tutkimus pelkkä väline vai liittyykö siihen myös arvokysymykset. Kambodzassa ja Etiopiassa Kivistö toimi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuosina
• ELÄKELÄINEN Nro 4 kesäkuu 2009 - 19 Kalevi Kivistö Kalevi Johannes Kivistö on syntynyt. 25. 3. 1941 Kurikassa. Hän valmistui kasvatustieteen kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta 1966 ja valtiotieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1969. Hän on työskennellyt 1964­1984 tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa, mm. kasvatussosiologian lehtorina 1968­1984 sekä vt. apulaisprofessorina 1970­1971. Eduskuntaan Kivistö valittiin vuoden 1972 vaaleissa SKDL:n listalta Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän oli SKDL:n liittoneuvoston jäsen 1970­1973 sekä liittohallituksessa 1973­1979, puolueen puheenjohtaja 1979­1985. SKDL:n presidenttiehdokkaana 1982 sekä vuoden 1988 presidentin vaaleissa Liike 88:n ehdokkaana. Kulttuuriministerinä 1975­1976 ja 1977­1982 sekä opetusministerinä 1982. Vuonna 1983 Kalevi Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingistä. Kivistö luopui kansanedustajuudesta 1984, ja hänet nimitettiin seuraavan vuoden alusta kotilääninsä Keski-Suomen maaherraksi. Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Keski-Suomen lääni katosi ja Kivistö siirtyi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtajaksi. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 2004. Kivistö toimi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuodesta 1999 kesäkuuhun 2008. Keskisuomalaisen lukija-asiamiehenä Kivistö oli 1999­2005. Tasavallan presidentti myönsi Kivistölle ministerin arvonimen toukokuussa 2005. Saman vuoden elokuussa hänet valittiin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. Tästä luottamustehtävästä Kivistö erosi 24. syyskuuta 2007. Kalevi Kivistö on Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen, Jyväskylän yliopiston hallituksen varajäsen sekä Espoon kaupunginvaltuustossa vasemmistoliiton valtuutettu. (JD) Kalevi Kivistö puhumassa Kuntorannassa vuonna 1981. sillä, että Kurikka, Ylihärmä, Kauhava ja Alavus olivat jo 1900-luvun alussa teollistuvia pitäjiä. ­ Kurikkaan oli vuosisadan alussa perustettu viisi työväenyhdistystä, jotka kaikki liittyivät työväenliikkeen jakautuessa 1920-luvun alussa Sosialistiseen työväenpuolueeseen. Nykyään Kurikan kunnanvaltuustossa on kaksi vasemmistoliittolaista jäsentä. Eläkeläiset ry tehnyt arvokasta työtä Totesit Kansan Uutisissa 6.5. että eläkeläispiireissä saattaa humppaaikakausi olla vaihtumassa jazzaikaan. Kivistö soittaa klarinettia, kansanomaisemmin "lurukeppiä." Voidaanko arvata, että humppaaikakausi päättyy puheenjohtajuutesi myötä myös Eläkeläiset ry:ssä? ­ Luulen, että tanssimusiikki pysyy edelleen suuressa suosiossa. Mutta 1950- ja 60-luvuilla jazzia ja rockia harrastaneet nuoret ovat tulossa vääjäämättä eläkeikään, ja tuovat kyseiset musiikkilajit myös eläkeläispiirien toimintaan. Itsekin tanssin innokkaasti rockia 50-luvulla. Rockhan merkitsee kiveä, ja vierivät kivet (Rolling Stones) eivät sammaloidu. Elviskin olisi jo 74vuotias, Kivistö virnistää. Mistä innostuksesi lurukepin eli klarinetin soittamiseen on lähtöisin? ­ Katsoin 50-luvun puolivälissä elokuvan Benny Goodmanista. ­ Politiikka on muuttunut eräänlaiseksi tekniseksi asiaksi, päiväkohtaisten ongelmien päiväjärjestyksestä pois hoitamiseksi. Pitempiaikainen perspektiivi puuttuu. Tein aiheesta yliopistossa opiskellessani sivulaudaturtyön. Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila on kotoisin Kurikasta kuten Kivistökin, joten siinä mielessä luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välinen ero on Kivistölle läheinen. Ollilan isä on insinööri ja isoisä oli Jyllinkosken sähkölaitoksen talousjohtaja. Kivistön isä kuten isoisänsäkin oli alunperin kirvesmies. ­ Asuimme välillä kuusi vuotta Pieksämäen lähellä Naarajärvellä, jossa isäni oli vanginvartijana. Vuonna 1954 palasimme takaisin Kurikkaan, kun isäni palasi työskentelemään aikaisemmin enojeni kanssa perustamaansa sementtivalimoon. Pohjanmaata ei pidetä mitenkään vasemmistoystävällisenä maakuntana. Kurikkalainen vasemmistolaisuus selittyy Kivistön mukaan Opettaja Jussi Kivimäki soitti puhaltimia, ja hänellä oli myös musiikkiliike. Hän myi minulle klarinetin, hintaan sisältyi myös klarinetin soiton alkeiden opettaminen, ja siitä harrastukseni lähti. Kivistö ei sulje täysin pois sitä mahdollisuutta, että mikäli hän saa riittävän ajoissa varoituksen, niin hänen soittoaan voi taas kuulla myös Eläkeläiset ry:n tilaisuuksissa. ­ Puhaltimien soittoa pitäisi harjoitella päivittäin, koska kasvoissa on satakunta lihasta, joiden vetreydestä puhaltimen soittaminen on kiinni. Siksi ei voi mennä esiintymään kylmiltään. Miten aiot muuttaa Eläkeläiset ry:n järjestötoimintaa? ­ Olen seurannut vuosien varrella järjestön toimintaa ja vanhempieni kautta perehdyin aikoinani paikallistoimintaan. Nyt olen yrittänyt päivittää tietojani perehtymällä edustajakokouksen asiakirjoihin. EETUn neuvottelukunnassa olen saanut tuntumaa eläkeläisjärjestöjen yhteistyöhön, joka on osoittautunut hyödylliseksi. Sitä on syytä edelleen tiivistää. ­ Eläkeläiset ry:llä on hyvä pohja toimia edunvalvojana. Sosiaalisen toiminnan kontaktien kautta kasvatetaan sosiaalista pääomaa, joka on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta tärkeää. Eläkeläiset ry on tehnyt arvokasta työtä 50 vuoden olemassaolonsa aikana, siitä on hyvä jatkaa. Kivistö muistuttaa, että pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on laaja kansalaispiirien hyväksyntä. Se johtuu järjestelmän universaalista periaatteesta, siitä että etuudet ja turva koskevat koko väestöä. Esimerkiksi USA:ssa, jonka järjestelmä tarveharkintainen ja valikoiva ja joka perustuu yksityisiin vakuutuksiin, varsinkin lasten köyhyys on yleistä ja esimerkiksi terveydenhoitokustannukset suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Palveluperusteinen terveydenhoitojärjestelmä on parempi ja yhteiskunnallekin edullisempi kuin yksityisiin vakuutuksiin perustuva. ­ Uskon mieluummin VATT:n tutkimuspäällikkö Pekka Parkkisen laskelmia kuin uhkakuvia eläkepommin räjähtämisestä. Eläkeläiset ovat yhteiskunnallemme inhimillinen ja sosiaalinen voimavara. Teksti: JUHA DRUFVA Kuvat: PEKKA ISAKSSON
• 20 - Nro 4 kesäkuu 2009 ELÄKELÄINEN Talkoolaisilta vaadittiin monenlaisia taitoja. Oli koottava nopeasti rakennustelineitä ja oli pidettävä järjestyksessä 3 000 ylivilkasta eläkeläistä. Raija Puumalaisen mukana talkoissa olivat Tuija Lindroos, Maija Tuominen ja Anja Ikonen. Oksasen Enskan kahdeksannet kisat Talkoopäällikkö Tahvo Eronen myhäili, mutta ei ottaisi uusia kesäpäiviä aivan heti Sunnuntaina päivää ennen kesäpäivien ja 50-vuotisjuhlien alkua kävi Paviljongissa kova kuhina, kun talkoolaiset pystyttivät rakennustelineitä, telttakehikkoja ja esitelykojuja. Aamupäivällä halliin kannettiin penkkejä yli kolmelle tuhannelle katsojalle. Talkoopäällikkö ja Eläkeläiset ry:n Keski-Suomen aluejärjestön puheenjohtaja Tahvo Eronen myhäili päivän päätyteeksi. ­ Hyvin on mennyt. Ahkeria ja hyviä talkoolaisia. Erikseen Eronen halusia mainita Meriläisen vljekset ja Aution Anteron, jtoka osallistuivat muun muassa telineiden pystyttämiseen. Myhäilyään Eronen ei lopettanut vielä kesäpäivien päättyessäkään. ­ En kuitenkaan ottaisi uusia päiviä järjestettäväksi aivan heti, vaikka järjestöhän tässä suurimman työn teki. Tuo 25 vuotta on hyvä tapahtumien aikaväli, Eronen viittasi tähänastiseen tahtiin kesäpäivien järjestämisessä Jyväskylässä. Talkoissa olivat mukana muun muassa Jyväskylän ja Palokan Eläkeläiset. Enska Oksanen Jyväskylän Eläkeläisistä kertoi, että talkoolaisista suuri osa oli entisiä mittamiehiä, joten telineet saatiin hyvin ojennukseen. Enskalle nämä olivat kahdeksannet Eläkeläisten "kisat." ­ Vuonna 1984 Jyväskylässä pidetyissä Eläkeläisten kesäpäivillä olin vielä tanhuporukassa mukana, mutta sitten iski sydänvaivat, ja piti tahnuaminen lopettaa. Telttakehikkoja pystyttämässä oli Enskan lisäksi muun muassa Pertti ja Matti Meriläinen, Antero Autio, Esko Lepistö, Kauko Pulkka. Raija Puumalainen tuli sunnuntaina Varkaudesta Paviljongille talkoisiin. Virallisesti hän oli yksi 150 henkisen jumppaporukan ohjaaja. Päivä kului kaikenlaisten tavaroiden roudaamisessa. Raija oli Kuntorannassa 28 vuotta ohjaajana, joten hän odotti Kesäpäivien aikana tapaavansa lukuisia ystäviä. ­ Varkauden Eläkeläisille kuuluu hyvää. Meillä on yli 400 jäsentä. Enska Oksaselle Jyväskylän kesäpäivät olivat jo kahdeksannet kisat. Myhäilevä talkoopäällikkö Tahvo Eronen oli joukkoihinsa tyytyväinen sunnuntaina. Hymy ei hyytynyt myöhemminkään.