Costa Alegre 1 Costa Alegre Irtonumero 5 € Paikallisuus ihmisläheisyys ajankohtaisuus HYVÄN MIELEN RANNIKOLLA TARINOITA, TIETOA JA TERVEYTTÄ Sisaruussuhteet mietityttävät monia Abreun Pilvipeitto Uutuutena sanaristikko Tulinen Danny-show Lehti täynnä yllätyksiä
Costa Alegre 3 Costa Alegre on aatteellisesti sitoutumaton aikakauslehti. Aineistopäivät ja ilmoitusten koot ilmoitetaan internetsivuilla. Kustantaja ei vastaa avustajien mielipiteistä. Asiatiedoissa on nojattu artikkeleissa mainittuihin tietolähteisiin. Kaikkien lehden aineistojen lainaaminen on kielletty ilman kustantajan kirjallista lupaa. Tekijänoikeuslainsäädännön mukaan kustantajalla on tekijänoikeus suunnittelemiinsa ja laatimiinsa ilmoituksiin. Lehti ei vastaa tilaamattomista kirjoituksista eikä kuvista eikä ole velvollinen säilyttämään niitä. Lehti ei vastaa taloudellisesti paino yms. virheiden aiheuttamasta vahingosta. Huomautukset tulee tehdä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Jos ilmoitus jää em. syistä pois lehdestä, on lehdellä velvollisuus ainoastaan palauttaa maksettu ilmoitushinta. Kuva: Mikko Mäntyniemi Yllättävä tapaaminen K un lähtee avoimin mielin liikkeelle, voi törmätä yllättäviin ihmisiin. Näin kävi minulle, kun lähdin ystävättäreni houkuttelemana käymään Kotkassa kirjallisuustapahtumassa. Edessäni seisoi sukulainen, joskin kaukainen, mutta aivan sukulaisen oloinen mies. Yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteitakin on. ”Merihullulle” laivan perämies sukulaisena on mukava juttu. Muutakin yllättävää on kesän aikana tapahtunut. Korot ovat laskeneet, ja asuntokauppa on alkanut pikkuhiljaa virota. Yllätykset eivät ole aina mukavia, vaan välillä selkäpiitä karmivia. Kanarian saarilla torakat ja luteet ovat lisääntyneet ilmaston lämpenemisen ja kosteuden seurauksena. Olen reissannut menneen kesäkauden ajan runsaasti eri puolilla Suomea. Erilaiset asiat ovat vieneet muun muassa Pohjois-Karjalaan, Pirkanmaalleja Tukholmaan. Pääkaupungin taidemuseotarjonta on omaa luokkaansa enkä voi koskaan jättää käymättä Ateneumissa tai muissa mielenkiintoisissa museoissa. Etukäteen emme tiedä, mitä ensi talvi tuo tullessaan. Sataako Espanjassa lunta vai paistaako aurinko kuumasti. Miten talvikoti on selvinnyt yksikseen tai keitä ihmisiä muuttolinnut voivat taas tavata tutuissa ympyröissä. Lehti pitää sisällään monenlaisia yllätyksiä. Yksi on se, että tämä on vapaasti luettavissa Lehtiluukussa. Lukijatoiveiden mukaan lehdessä on myös sanaristikko. Hyvää syksyn alkua kaikille! Sinikka Halttunen päätoimittaja
4 Costa Alegre
Costa Alegre 5 Abreun Pilvipeitto on rohkea kuvaus tyttöjen tiestä nuoruuteen Eija Kupiainen Tie lapsuudesta aikuisuuteen ei ole helppo. Erityisen tukala voi olla esiteiniyden aika. Tätä elämänvaihetta kaikkine hapuiluineen kuvaa espanjalainen kirjailija Andrea Abreu kirjassaan Pilvipeitto. Kirjailija Andrea Abreu on syntynyt vuonna 1995 Teneriffan saarella. Kuvaaja: Lilia Ana Ramos Martin Kulttuuricoctail
6 Costa Alegre A breu on nuori kirjailija, syntynyt Teneriffan saarella vuonna 1995. Hän on itse ollut esiteini noin vuonna 2005, ja tätä aikaa kuvaavat kirjan tapahtumatkin. Nuoruuden kasvukivuista on tehty kirjoja tämän tästä, mutta Abreun kirja on poikkeuksellisen. Se on hyvin omaperäinen ja keskittyy paljolti ruumiillisuuteen. Kuvaus on siekailematonta, räävitöntä ja estotonta. Espanjassa kirja ilmestyi vuonna 2022 ja herätti lukijoiden keskuudessa laajaa kohua. Kirjailijan tyyli on kursailemattomuudessaan ollut espanjalaisille ennen kokematon. Kirjan päähenkilöt ovat kaksi kymmenvuotiasta tyttöä, Isora ja hänen ystävänsä, jota Isora nimittää sanalla shit. Muuta nimeä kuin shit ei kirjan minä-muotoisella kertojalla ole. Tytöistä Isora on rohkea, röyhkeä ja karkea. Hän on despootti, jonka suorasukaisuutta ja epämuodollisuutta ystävä shit ihailee ja kadehtii. Shit puolestaan on alistuja. Ystävyydessään tytöt ovat kuitenkin erottamattomat. Tytöt asuvat Teneriffalla ja kirjan alussa he ovat juuri päässeet kesälomalle. He haahuilevat tylsistyneinä kotitienoollaan. He leikkivät välillä barbeilla ja tekevät havaintoja kaduilla vaeltavista kulkukoirista. He kommentoivat naapureidensa edesottamuksia, lähinnä sillä perusteella, mitä ovat vanhemmilta vaivihkaa kuulleet. Kirja alkaa kuvauksella, kuinka Isora syö ja syö, kärsii ylipainosta ja oksentaa. Hänellä on kaiketi syömishäiriö. Abreu kuvaa tyttöjen heräämistä ruumiillisuuteen, haparointia kohti seksuaalisuutta. Kääntäjä käyttää sanaa hinkutus, kun tytöt alkavat löytää ruumiin iloja. Abreu kuvaa hyvin tyttöjen tietoja tai lähinnä tietämättömyyttä. Seksuaalisuuden heräämisessä ollaan jonkin kummallisen äärellä, se kiinnostaa ja kiehtoo ja myös ällöttää. Tietämättömyys, ennakkoluulot ja vanhempien ihmisten taikauskoisuus tuovat nuorten elämään lisää sekamelskaa. Tytöt tekevät omia tulkintojaan ja johtopäätöksiään, jotka ovat aivan muuta kuin vanhemmat kuvittelevat ja toivovat. Toisaalta kirjan esiteinit tietävät joistakin asioista paljon enemmän kuin heidän vanhempansa ja aikuiset ymmärtävät. Andrea Abreu kuvaa tyttöjen elämää todentuntuisesti ja vahvasti. Mitään ei peitellä, mikään ei pidättele, mitään tabuja ei tyttöjen kesken ole. Kirja on välillä vastenmielistä luettavaa, mutta taitavan kirjoittajan tekstissä on vahva imu. On luettava eteenpäin jotta näkee, mihin kaikki päättyy. Kirjailija jättää paljon lukijan oman tulkinnan ja ymmärryksen varaan. Sanomisia, tapahtumia ja käänteitä ei selitellä, ei pohdita syitä ja seurauksia, vaan kaikki vain tapahtuu. Isora asuu uskovaisen ja taikauskoisen isoäitinsä Chelan kanssa, sillä hänen oma äitinsä on kuollut oman käden kautta. Isoäiti käyttää tyttärentyttärelle puhuessaan rumaa kieltä, nimittää Isoraa muun muassa luntuksi. Isoran ystävän, shitin vanhemmat ovat alati töissä ja tämänkin tytön perään katsoo isoäiti. Shitin äiti siivoaa turistien asuntoja ja isä rakentaa loma-asuntoja. Ystävykset elävät vaatimattomissa oloissa ja ympyrät ovat pienet. Tulevaisuuden toiveista ei puhuta, kun sellaisia ei liene näköpiirissä. Turistien mukavan elämän ja tyttöjen elinolojen välillä on räikeä epäoikeudenmukaisuus, mutta tytöt kuittaavat sen toteamalla, että turistit ovat tyhmiä ja siivottomia. Saarella vierailevien turistien mukava elämä uima-altaan reunalla on heille tavoittamatonta. Espanjassa ei ole tavatonta, että isovanhemmat kaitsevat lastenlapsiaan. Maassa onkin kirjan ilmestyttyä herätty keskustelemaan, kuinka kohtaamattoman kaukana isovanhempien ja nykyteinin maailmat ovat toisistaan. Abreu kuvaa hienoin kääntein Kanarian saarten ilmiöitä, kuten harmaata, paikallaan pysyvää pilvimassa. Kirjan nimi Pilvipeitto tarkoittaa saaren yllä jatkuvasti olevaa painavaa pilvimattoa. Kirjailija kuvaa myös Teiden tulivuorta taitavaa symboliikkaa käyttäen. Tulivuori on purkautuessaan pidättelemätön ja arvaamaton, kuin nuoruuteen heräävä tyttö. Tulivuorenpurkauksen voi nähdä kyvyttömyytenä hallita tunteitaan, ajatuksiaan ja tekemisiään. Tapahtumat seuraavat toisiaan villisti, hetken mielijohteesta. Espanjaksi kirjan nimi on Panza de burro, suomeksi aasin vatsa. Kirjassa Panza de burro on kadun nimi tyttöjen kotitienoolla. Kirjan on kääntänyt espanjan kielestä suomeksi Sari Selander. Käännöstyö on ollut haastava urakka, sillä Abreu on kirjoittanut kirjan Teneriffalla käytetyllä murteella. Kirjan kustantaja on Siltala. "...ulkomaalaiselta käyt perimässä maksun kun osaat kerran englantia, minä kun puhun vain kristittyjen kieltä, Isora vastasi mummolleen okei bitch, menen just, bitch…" Pilvipeitto s. 18. "Minne helvettiin ootte menossa? Rannalle, bitch, Isora vastasi. Chela tempaisi sandaalin jalastaan ja oli heittämässä sillä Isoraa samalla kun huusi, että minä kohta lennätän sinut omin käsin sinne, saakelin lunttu." Pilvipeitto, s. 40. "Chela sanoi hauveli niin kuin ihmiset joilla on lämpimiä tunteita koiria kohtaan, vaikka totuus on, että meidän kulman mammat eivät piitanneet koirista pätkän vertaa...he inhosivat niitä ja kohtelivat niitä yhtä huonosti kuin aviomiehiään, jotka notkuivat päivät pitkät Antonion baarissa lipittämässä viiniä ja lätkimässä korttia." Pilvipeitto, s. 50.
Costa Alegre 7 Paha poika Veijo Leino Näin lähtivät ... käsi kädessä, kuin Nalle Puh ja Nasu auringonlaskuun. Kuva: Alexas Foros. Pixabay.
8 Costa Alegre M ihin tämä maailma oikein on menossa? Turmioon, arvaan minä. Myönnän, että tuo on yksi homehtuneimpia ja turhimpia kliseitä, mutta nyt kerrankin se sopi tilanteeseen. Nimittäin satuin kohdalle ja näin, kun poika heitti kivellä ikkunan säpäleiksi. Ei minun nuoruudessani – ei heitelty ainakaan ilman lupaa. Ja lupaa ei saatu eikä pyydetty. Tai no... meinasin muistaa jotain, mutta ei nyt aleta saivartelemaan... Nappasin poikaa hihasta kiinni, ettei pahalainen karkaisi. Pulleaa, noin kymmenvuotiasta jullia. Hänen poskensa punastuivat niin, että suurten pisamiensa kanssa ne olivat kuin kaksi kärpässientä. Hän tuijotti minua kuin räjähtämäisillään pullistelevaa dynamiittipötköä. Väkeä alkoi heti kerääntyä ympärillemme kuin heitä sikiäisi koko ajan lisää. Hellitin otteen pojasta, hän ei olisi enää väkijoukosta päässyt livistämään. – Kiven heitti, sanoin, – tuosta klasin läpi. – Voi taaivaas, ulisi talonmies. Joka ei ollut talonmies vaan nainen. Tynnyrimäinen viisikymppinen nainen, vanhapiika, joka oli nuorena ollut välillä ystävällinenkin, oli joku kuullut huhuttavan. Moraaliltaan häntä pidettiin hyvämaineisena. Epäilijöitä ei juuri ollut ilmaantunut, asia oli helppo uskoa. – Eikös tuo ole sen maalarin kakara, B-rapusta, jatkoi talkkari. – Minä annan tukkapöllyä tuollaiselle hulikaanille, isänsä ei kuitenkaan välitä... – Ei ole maalarin poika! Hän tuijotti minua kuin räjähtämäisillään pullistelevaa dynamiittipötköä. Huutaja oli arvokkaan oloinen mies, hieman harmaata ohimoilla, kauluspaita ja suorat housut. Mies joka näytti viisaammalta kuin puu täynnä pöllöjä. Hän jatkoi: – Tuo on pankinjohtajan poika. Osuuspankin. Oikein hyvin hoidettu konttori onkin. – Ai. Vai niin, yllättyi talkkari ja nykäisi nopeasti pojan tukkapehkoa lähentelevän kätensä pois, kuin olisi liian kuumaa pesuvettä kokeillut. – No, mutta älä tee tuollaisia, niitä on ilkeä siivoilla... Poika itse ei ollut sanonut vielä sanaakaan. Nyt hän nosti katseensa maasta ja aloitti: – Ei isä ole pankinjoht... – Ei ole pankinjohtaja, huusi pieni mies väkijoukosta. Pieneen vartaloon antoi ulkonäköä hänen nenänsä, joka oli muhkea kuin se olisi ollut ensin ja sitten mies kasvanut siihen kylkiäiseksi. Mies oli pukeutunut haalareihin ja roikotti työkalupakkia kädessään. – Eiköhän tuo ollut sen Koneja Pelti Oy:n hitsarin autonröttelössä, kun se kävi korjauttamassa sitä meillä tossa... – Ahaa! Huijata yritti. On siinä rikollisen alku. Talkkari alkoi taas suuttua ja kun se suuttuu, käy kateeksi eläintenkesyttäjää leijonahäkissä, hän on sentään turvassa muilta ihmisiltä. Talkkari alkoi taas lähestyä uhkaavasti syytettyä. Avukseen hän näytti saavan alueen verotarkastajan, viisikymppisen, salkomaisen pitkän miehen, joka oli niin ilkeä, että toivoi kotijoukkueen häviävän naapurikylää vastaan pelatessa. Nämä kaksi tarttuivat käsivarsista poikaa, jonka suupielet jo nykivät itkun pidättelystä. Havaitsin väkijoukon hyväksyvän rangaistustoimenpiteen aloittamisen varsin yksimielisenä. Tässä ei kännisiä tarvita. Tämä asia on selväpäisten hoidettava. – Meinaattekhos polliisipäällikön poikaa uskalthaa roimia, hik? huusi joku karhealla äänellä. Yhteiskunnalliset ojennustoimitukset keskeytyivät taas kuin naulaan. Kaikki kääntyivät katsomaan äijää, joka notkui joukon hännillä. Viskin ja tupakan hajut melkein näkyivät leijailevan pilvenä hänen ympärillään. – Juovuksissa! huusi talkkari. – Tässä ei kännisiä tarvita. Tämä asia on selväpäisten hoidettava. – Kuka juovuksissa on, häh? Minä vai? Oops, meinasi vanha kaatumatauti iskeä. Kuinkas mää voin juovuksissa olla, hik, kun mul on täys pullo viä... – Poliisipäällikön? keskeytti verotarkastaja ja kavahti irti pojasta. Sanoitteko että tämä on poliisipäällikön poika? – Minä tunnen nää pollarit, hik. Olen asustellu heidän majoitusliikkeessään muutaman kerran. – Mistä silti tiedät, että hän on poliisin poika? Kysyjä oli punaposkinen, keski-ikäinen herrasmies liituraitapuvussa. – Jahast, riistopol... porvari siinä leveilee, tunnisti humalikko tehtailijan. – Onkos tänään tullut jemmattua toisten rahoja paljonki, hik? – Minä olen kerännyt omaisuuteni kovalla työllä. – Ai? Kenen työllä? Minä taas olen, hik, omin avuin raivannut tieni tyhjästä äärimmäiseen köyhyyteen. – Niin varmaan. Ja nyt halveksit varakkuutta, kun et itse kyennyt. – Ei ole minun isä poliisi, ökötti poika itku kurkussa, keskeyttäen tiukan yhteiskunnallisen keskustelun. – Taas yritti tuo huijata, muka poliisin poika. Kyllä minä nyt raivostun tuollaiselle kakaralle, kiukkusi talkkari ja alkoi taas lähestyä juhlan antisankaria. – Hyvä hyvä, kannusti humalainen. – Talkkarista ei voi olla tykkäämättä. Kukaan joka, hik, vihaa lapsia ja koiria ei voi olla läpeensä paha. – En minä lapsia vihaa, kirahti talkkari vihaavan näköisenä, – mutta kyllä joku järjestys maailmassa täytyy olla. Kai
Costa Alegre 9 kenlainen riettaus ja sukupuolihurjastelu täällä vallan on ottamassa. – Vaan kyllä se on fakta, että useimmat rikolliset ovat heteroseksuaalisten vanhempien kasvattamia. Tämän sanoi sievistelevä baskeripäinen mies, jonka tiedettiin asuvan miehen kanssa yhdessä. Kansa kohahti tämän lausunnon kuultuaan. Talkkari puki taas äänitorvena mielipiteen sanoiksi: – Kyllä siinäkin raja on, kenen mielipiteitä kuunnellaan. Nyt se raja ylitettiin. En nyt viitsi sanoa, mutta tiedän kyllä, kuka on saastaisin... Kadotukseen varmaa saalista... – Kukas täällä on kadotukseen tuomitsemassa? Väkijoukko kavahti jykevää miesääntä. Kääntyi ja jakaantui kuin Punainen meri israelilaisten edessä. Voi taivas, herrajumala, ja vastaavia äännähdyksiä kuului sieltä täältä. Se oli seurakunnan ja samalla koko kylän pappi, joka näin ilmaantui. Mustassa papin puvussaan, valkoiset liperit kaulassa tämä kookas, pyylevä mies oli mahtavan oloinen. – Mitäs täällä oikeastaan tapahtuu? Väkijoukossa muutama mies otti hatun päästään. Verotarkastajakin, joka tavallisesti tiesi olevansa muita ylempänä, otti nyt nöyrän kumaraisen asenteen, vetäen niskaansa olkapäiden väliin. Talkkari niiasi ja hänen äänensä muuttui suloiseksi kuin juuri loimutettu rasvainen lohi: Tuo ikkuna tuossa, osoitti verotarkastaja. Emme kai voi hyväksyä... – Niin hyvää päivää vaan, herra kirkkoherra. Ihanan ilman on Luojamme antanut tälle siunatulle päivälle. Voi, voi, jos hiukan kiihdyimme tässä, otimme nimittäin kiinni hulikaanin. Pahimman luokan rosvon alun. Meinaamme kasvattaa sitä, jonkun kai se on tehtävä. Jos sen vielä jotenkin vankilalta pystyisi pelastamaan. – Aivan, kommentoi pastori, katsellen poikaa ehkä hieman huvittuneenakin. – Kyllähän me pieniä maallisia tuomioita joudumme jakelemaan, vaikka jonkinlainen kielto tuomitsemisesta meille onkin annettu. – Tuo ikkuna tuossa, osoitti verotarkastaja. Emme kai voi hyväksyä... – Emme voi. Muistan hyvin kun itse tuossa iässä heittelin naapurin navetan kaikki ikkunat palasiksi. Oli siinä isälläni maksamista pienellä kirkkoherran palkallaan. Minunkin isäni oli kirkkoherra, kuten tämänkin. – Voi herranen aika, mitä.., änkytti tehtailija, – miten niin tämän isä..? Kukas..? – Elias on minun poikani. Jos haluatte jatkaa, voin poistua, etten häiritse. Mutta voin kyllä itsekin hoitaa asian kotona, jos niin päätätte. – No mutta eihän tuo nyt mitään, sanoi verotarkastaja, – ollaan me kaikki lapsena tehty... minäkin kerran... – Ei täshä nyt jaksaisi, hik, verotarkasthajan pahuuksia kuunnella, hik. Niistähän me kärshitää muutenki koko ajan, oops, mites maapallo nyt keikkuu näin pahasti... – No, jos kaikille sopii, vien Eliaksen kotiin. Puhuttelulla me tästä selvitään. Elias on viisas poika ja ottaa kyllä opikseen, vai mitä, Elias? Poika nyökytteli katuvan näköisenä, posket punaisena, asteli isänsä viereen ja tavoitteli hänen kättään. Näin lähtivät nykyinen ja ehkä tulevakin sanantulkitsija pappilaa kohti käsi kädessä, kuin Nalle Puh ja Nasu auringonlaskuun. Kirkkoherran ja pojan kuljettua pois kuuloetäisyydeltä hajaantui väki varsin nolon oloisena, kuin olisikin heidät itsensä pahanteosta yllätetty. Olin iloinen, että en hiljaisena miehenä ollut enempää melskannut. Taisinhan itsekin aikanaan muutaman klasin rikkoa ja.., ei, ei parane enempää muistella, mitäs näistä, pojat on poikia. Ensi pyhänä kirkkoon, niin kirkkoherra näkee, että ainakin minä olen pohjimmiltani ihan hurskas. Luulenpa vaan, että siellä on äskeisestä ryhmästä aika monta muutakin Herran voideltua, laupeutta hersyen. Tietovisan oikeat vastaukset: 1c, 2b, 3a, 4b, 5a, 6a, 7c,8a,9c, 10b, 11c, 12b, 13c, 14a, 15c Sivulla 54 olevan ristikon ratkaisu.
10 Costa Alegre Tulinen Danny-show Vehmassalmella Veijo Leino E i edes Danny osannut kuvitella, miten tulinen yö olisi tulossa, kun Suomen kaikkien aikojen suurin ja komein musiikkiesitys, Danny-show saapui Vehmassalmelle. Varsinais-Suomen yksi suurimmista tanssipaikoista sai Rock Side Story -kiertueen osalleen, mutta yöstä tuli vielä räjähtävämpi kuin mitä monikaan dramaturgi uskaltaisi kokeilla. Oli lämpimänä tummuva elokuun ilta vuonna 1968, rakkauden, psykedelian ja suurten ikäluokkien parhaita aikoja. Me Kustavin nuoret, minä muiden mukana pääsimme mukavasti tälle Vehmaan ja Taivassalon yhteiselle juhlapaikalle linja-autolla, johon kerättiin vähintään saman verran Taivassalon nuoria mukaan. Väkeä saapui bussilasteittain joka puolelta Vakka-Suomen ja laajemmin Varsinais-Suomen maakuntaa ja saattoipa tulla sen ulkopuoleltakin, niin merkittävä tapahtuma oli kyseessä. Ehkä otimme, ehkä emme, sitä sopii arvella, perille kuitenkin pääsimme iloisesti ja hiukan vastakkaisen sukupuolenkin edustajia vilkuillen, eihän sitä koskaan tiedä… Noh, lava-shown valtavat systeemit, kuljetusvälineet, generaattorit, vahvistinkaapit ja mitä kaikkea olivat jo saapuneet ja "RÄJÄHDYS!! Korvia huumaava pamaus ja välähdys, tulenlieskat ja savua lavalla." Kuva: 1920. Pixabay.
Costa Alegre 11 rakentelu oli käynnissä. Ehkä otimme lisää odotellessamme, ehkä emme, mutta pikkuhiljaa kohosi esityksen odotuksen jännitys. Väki alkoi kerääntyä pari metriä korkean lavan eteen ja tungos alkoi tiivistyä koko rakennuksessa, olihan meitä lähes parituhatta henkeä yleisönä. Jos hyvin kävi, saattoi joutua puristumaan läheisesti edellä olevan selkäpuolelle. Show riehahti käyntiin kahden silloisen kovimman rokkarin, Dannyn ja Kirkan johdolla ja monen pienemmän staran sekä Suomen ehkä rokimman bändin, Islandersin säestyksellä. Kirkan Bama Lama Bama Loo, Dannyn For Your Love, valojen säihkettä, rockin ryminää, tunnetut taiteilijat riehuivat esittäen parhaansa. Meno oli niin hillitöntä kuin muuten introvertti kansa vain ikinä hieman kemiallisesti vapautettuna saattoi riehaantua. Hoilattiin mukana, mitä osattiin ja tuttujahan esiintyjien laulut olivat suurelta osin. Mutta varsinainen pommi oli vaanimassa. Mutta varsinainen pommi oli vaanimassa. Oltiin päästy jo puoliyöhön. Esitys odotti seuraavaa vaihetta, jotain piti tapahtuman – lavalla Danny ja bändi olivat valmiusasemissa. RÄJÄHDYS!! Korvia huumaava pamaus ja välähdys, tulenlieskat ja savua lavalla. PAKOKAUHU! Ulos lähimmästä ovesta. minkä ruuhkassa ja sekamelskassa pääsi. Mitä tapahtui? Piti pyrkiä lähemmäs katsomaan. Kuuluiko tuo esitykseen? Ei varmasti, kun lavan takaseinä oli tulessa ja katto siltä kohtaa romahtamaisillaan. Esiintyjät olivat varmasti yhtä paniikissa kuin me taviksetkin, mutta he älysivät kuitenkin alkaa kerätä instrumentteja ja laitteita. Paloauto saapui nopeasti läheiseltä päivystyspaikaltaan, ja tilanne oli pian hallinnassa. Yleisön annettiin ymmärtää, että tämä oli tässä kiitos ja tervetuloa uudelleen. Paniikkia – taas, mutta nyt ei päästykään juoksemalla ulos. Mutta ehei, ei tämä ollut tässä. Me Taivassalon ja Kustavin nuoriso kulkeuduimme verkalleen, ehkä lievästi järkyttyneinä linja-autoomme, joka olikin pian tupaten täynnä. Juttua ja pulinaa riitti äskeisestä merkillisestä tapahtumasta. Ovi sulkeutui ja auto liikahti eteenpäin. TULIPALO! Taas! Bussin katto oli etupäästä liekeissä ja tuli levisi kattorakenteissa nopeasti takaosaa kohti. Korvia vihlovaa kirkumista ja huutoa. Paniikkia – taas, mutta nyt ei päästykään juoksemalla ulos. Käytävä tukkeutui survovista ja survoutuvista nuorista. Ovesta pääsi yksi kerrallaan ulos, mutta meitä oli kymmeniä. Seinät alkoivat ottaa tulta. Takaosassa potkittiin ikkunoita rikki ja hypittiin niistä ulos. Tulen hehku tuntui jo iholla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin kaikki ehjinä ulos. Siinä sitten seistiin pöllämystyneinä, katsellen, kun linjurimme paloi soihtuna aivan luurangoksi. Saimme toki pian toisen linja-auton ja pääsimme koteihimme, mutta pieni yhteenveto tapahtumista saattaa olla vielä asianmukaista. Ensinnäkin, jos ensimmäinen bussimme olisi päässyt päätiellä vauhtiin ennen oikosulun aiheuttamaa syttymistä, sen pysäyttämiseen olisi mennyt monta sekuntia. Ja nyt tuossa palotapahtumassa oli ehkä vain parista sekunnista kiinni, että viimeiset pääsivät ehjinä ulos. Entä mitä kävi Danny-showssa? Ensinnäkin räjähdys aiheutui savun tuottamiseen tarkoitetun magnesiumin käsittelyyn liittyvästä virheestä. Muutamia henkilöitä joutui käymään sairaalassa vammoja paikkailemassa. Myös joitain instrumentteja hävisi anastajien mukaan. Ja Rock Side Story oli jo viikon kuluttua taas riehakkaan juhlinnan kohteena jollekin muulle ihastuneelle nuorisojoukolle. Danny on monesti kertonut tuosta tapauksesta, mutta tämä oli nyt yleisössä olleen taviksen omakohtainen, jälkeenpäin muistellen hyvinkin erikoinen extrime show-ilta. Niinpä kiitos ja tervetuloa uudelleen! Kuvakaappaus Ilta-sanomien sivuilta.
12 Costa Alegre Tyylilyyli T-paidassa eduskuntaan! T aiteessa kuvataan ihmisolentojen vaatetusta monella tavalla. Ennen aikaan poretit kertoivat muualla asuville ja jälkipolville siitä, miten tuon kuvatuksen aikaan pukeuduttiin. Aatelkaa vaikka Rembrandtin (1606-1669) tauluja, joissa miehillä on moninkertainen poimutettu, valkoinen kaulus. Tai sitten Rubensia (1577-1640), jolla, no niissä naiset ovat yleensä Eevan asussa. Eero Järnefeltin (1863-1937) tauluissa on työläisiä kaskipellolla tai naisia pyykkirannassa. Ei siinä vaatteilla koreiltu, ei kansalla ollut siihen varaa. Albert Edelfeltin (1854-1905) tauluissa näemme kauniiden pariisittarien upeita juhlapukuja, jotka taiteilija todennäköisesti riisui pois... Sotilasmuotikin tulee esille 1800-luvun lopun Porilaisten marssissa. Täällä Espanjassa vaikutti Diego Velásquez (1599-1660). Hänen taulujensa avulla voi tutustua hovielämän vaatetukseen. Pukumuoti näkyy joka tapauksessa, samoin vallalla ollut Gunnar Berndtson. Morsiamen laulu. Kaikki kuvat: Sinikka Halttunen. Albert Edelfelt. Lukeva pariisitar.
Costa Alege 13 käsitys kropan muodoista. Onko pitänyt olla tikun laiha kuten 1960-luvun Twiggy (s. 1949) vai saiko olla muotoja kuten kymmentä vuotta aiemmin Marilynillä (1926-62), puhumattakaan noista Rubensin runsasmuotoisista kaunottarista. Väliin mahtuu viktoriaanisen ajan tiukka moraali ja sen mukainen pukeutuminen. Joka tapauksessa pukeutuminen on aina sidoksissa omaan aikaansa. Viime aikoina on puhuttu kansanedustajien pukeutumisesta. Nuori ensimmäisen kauden edustaja oli uskaltautunut saliin T-paidassa. No, oli hänellä onneksi myös jotain alaosassa…, mutta kun jakkua ei ollut, sai hän sapiskaa puhemieheltä. Aikanaan Veltto-Virtanen kohahdutti baskerillaan ja Esko Tennilä Itsenäisyyspäivän juhlissa tummassa puvussa eikä frakissa kuten olisi pitänyt. Eikä kaikilla muillakaan kansanedustajilla ole ollut Linnan juhlissa hännystakkia kuten vaikkapa Erkki Tuomiojalla. Onpa noissa kekkereissä nähty aniliininpunainen, juhlava pukukin. Miehen päällä. Miesten pukeutuminen voisi olla värikkäämpääkin. Muilla eläimillä urokset ovat yleensä paljon korempia kuin naaraat, vaan ei näillä Homo Sapienseilla. Eri ammatit vaativat omanlaistaan pukeutumista. Ei palomies voi olla shortseissa tai maatalousyrittäjä hepenissä. Konttorirotta, joka on nykyään hyvin paljon kotona, voi pukeutua aika vapaamuotoisesti. Tätä se korona-aika teki. Työntekijät pistävät hanttiin, kun työnantaja vaatii palaamaan toimistolle. Sinnehän pitää pukeutua! Kansallispuvut ovat oma lukunsa. Ainakin naisten perinteisessä pukeutumisessa juhla-asuun oli säädetty, millainen päähine on naimattomalla ja millainen rouvasihmisellä. Niiden piti erottua toisistaan. Yleisesti ottaen kaikkien pukeutuminen on muuttunut enemmän mukavuutta rakastavaksi kuin viralliseksi, tönköksi panssariksi. Käytännöllisyys olisi valttia myös joulukuun kuudentena, sillä Linnassa on kuulemma hyvin lämmin, ja tilaa on vähän. Laahukset sotkeutuvat toisten tanssijoiden – tai no – musiikkikävelijöiden jalkoihin. Mitenkähän tämä ilmastonmuutos vaikutta meidän pukeutumiseen? Saako kohta enää talvivaatteita kaupoista vai onko aina pukeuduttava napapaitaan? Espanjan entistä kuumemmat kesät pistävät kaivamaan vanhat olkihatut isoisän varastoista ja hamstraamaan pajeroita rättikaupoista. Niin, tuo taide tai ehkä katumuoti. Pikkuisen on tullut värejä, mutta miksi ihmeessä niin monet verhoutuvat mustaan. Kyllä pulleampikin naisenpuoli voi laittaa tyylikkäät vaatteet kroppansa peitteeksi. Pitää vain korostaa niitä hyviä puolia kuten vaikka hartioita, niin katse etsiytyy sinne. Jokin näyttävä koru tai huivi. Kyllähän nykyäänkin pynttäydytään. Sylvi ja Kalle ovat kyllä tyylikkäitä, mutta ovatko vaatteet mukavia päällä? Eipä tuonkaan herran puku liene ollut kovin mukava päällä. Joku hollantilainen Wilhelm-kunkku siinä poseeraa.
14 Costa Alegre Äiti Seppo Parkkonen L apsuuteni ihanimmat vuodet olivat 1950-luvulla. Meille oli ostettu uusi radio, jossa oli myös levysoitin. Radion kuuntelu oli jännää hommaa. Sitä tuijotin silmä tarkkana. Urheiluselostuksissa siellä sisällä, ehkä levysoittimen kaapissa, olivat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen. En ollut yksin radiota tuijottamassa, sillä äiti istui vieressä kynä kädessä ja kirjoitti lehtiöön hiihtokilpailun väliaikoja. Äiti piti kovaa kuria Tiilikaiselle, sillä hän ei sallinut huippunimien väliajoissa virheitä. Minulle syntyi selostajien äänistä tunteikas mielikuva. Tiilikaisella oli isänmaallinen hidas ääni ja Noposella runoilijan kaunis nopea ilmaisu. Katselin äidin muistiinpanoja. Hiihtokilpailuissa olivat sarakkeissa nimet, seurat, kansallisuus, väliajat ja loppuaika sekä sijoitus. Myöhemmin olen ihmetellyt, miksi muistan niin valtavan määrän urheiluseurojen nimiä ja paikkakuntia. Nimet pulpahtavat hassusti pintaan. Esimerkiksi ajaessani hiihtolomalle Vuokattiin itäistä reittiä Kuopion ohi tienviitassa lukee Sonkajärvi. Sanon silloin Pia-Liisalle: ”Elias Koistinen Sonkajärven Pahka”. Tämä tieto lukee äidin muistiinpanoissa Pekka Tiiikaisen äänellä. Mietin usein, miksi minulle ei ole tarttunut päähän kouluajoilta ruotsin tai englannin sanoja? Helppo on sanoa, että kiinnostavat asiat tarttuvat mieleen, mutta se ei ole koko totuus. Sitä asiaa saan miettiä loppuelämäni. Äiti oli muutenkin ihme tyyppi. Hän oli kaksikielinen ja osasi kolmattakin auttavasti. Ristikoiden ratkojana hän oli nopea. Vilkaisu tehtävään ja saman tien hän kirjoitti ratkaisut. Joskus hän lähetti vastaukset lehtiin, joissa ristikot olivat ja usein sieltä tuli palkintoja. Televisiota katsoessaan äiti heilutteli samanaikaisesti puikkoja. Villapaidat tai sukat tulivat samalla kudotuksi. Olen miettinyt ja harmitellut, ettei moiset lahjakkuudet ole periytyneet. En koskaan keksinyt olisinko jossain hyvä? Melko alkuvaiheessa huomasin, etten ainakaan koulussa ollut hyvä. Olin jo aikuisiän portilla, kun minulle selvisi, että äiti oli mennyt vuotta liian aikaisin kouluun ja päässyt ylioppilaaksi sodan aikana, jolloin kirjoituksia ei pidetty vaaran vuoksi. Vaasa oli ollut myös pommituksen kohteena. Äidin koti oli hirsirunkoinen kerrostalo lähellä Vaasan asemaa. Yksi pommi oli osunut kivijalan viereen ja rytkäyttänyt taloa yli kymmenen senttiä kivijalassa. Kehikko oli tukevaa hirttä ja kestänyt sortumatta. Jäljet siirtymästä näkyivät kellarissa. Onneksi kivijalka oli riittävän leveä. Mummilassa oli lipasto, josta oli pala pois. Mummi sanoi sen johtuvan ”Molotoffista”. Tämä Suomen vihollinen oli sodan aikainen Neuvostoliiton ulkoministeri. Pakinan paikka Kirjoittaja on eläkkeellä oleva faktori, puoliso ja kolmen lapsen vaari, jolla on kakkoskoti Torreviejassa ja työkokemusta metalliladonnasta pilven bitteihin.
Costa Alegre 15
16 Costa Alegre Sisaruussuhteet yllättävät moninaisuudellaan Anna Kovanen Sisaruus ja veljeys ovat ikiaikaisten kertomusten lähteitä. Grimmin veljesten saduissa kerrotaan sisaruussuhteista, joissa usein sisar pelastaa veljensä pulasta tai noidan kirouksesta. Sisaruussuhteista ja sisaruuskateudesta kerrotaan Vanhan Testamentin kertomuksissa. Sisaruus ja veljeys ovat ikiaikaisten kertomusten lähteitä ja elämää, jota nyt elämme. Sisarukset kesällä 2019. "Kyllä meillä joskus riitaa tulee. Onneksi emme ole pitkävihaisia, seuraavalla kerralla kaikki on unohdettu.” Yllätyksiä
Costa Alegre 17
18 Costa Alegre H yvät siskot ja veljet, alkaa puhe, jossa halutaan korostaa osallistujien yhtenäisyyttä. Meillä on ollut terveyssisaria ja kotisisaria hoivatehtävissä, on seitsemän veljestä kansallisena kirjana, Ranskan vallankumouksen slogan oli ”veljeys, tasa-arvo ja vapaus”. Kullakin meistä on kokemuksia sisaruudesta, vaikka biologista sisarusta ei olisikaan. On ystävyyttä, jossa ollaan kuin sisko ja veli, serkkuja isommista perheistä tai kavereita, joilla on sisaruksia. Kaukaa menneisyydestä ovat tuttuja monimuotoiset sisaruussuhteet: On ollut biologisten lasten lisäksi kasvattilapsia, sisarpuolia, uusperheiden lapsia, adoptoituja lapsia, jotka kaikki ovat kasvaneet yhdessä. Siis ei mitään uutta auringon alla. Vanhoina aikoina oli luonnollista, että huolehdittiin omien lasten lisäksi muistakin lapsista: edesmenneen siskon tai veljen lapsista, lesket avioituivat uudelleen, oli omia, puolison ja yhteisiä lapsia. Perussisaruussuhde on biologinen side, joka muotoutuu yhteisessä kasvuympäristössä. Nykyään sisaruuden käsite kattaa suuren määrän erilaisia muunnelmia perussisaruudesta: on sisaruspuolia, adoptiosisaria, uusperheen yhteen tuomia lapsia, jotka asettuvat sisaruksen asemaan myös ilman biologista sidettä. Sisaruussuhde on ihmisen pisin ihmissuhde, joka ilmenee monimuotoisesti laidasta laitaan. On läheisyyttä, avunantoa, kiintymystä tai viileää etäisyyttä, katkeruutta ja jopa vihaa. Yllättäen sisaruussuhteita on tutkittu varsin vähän verrattuna muihin perheitä ja perheen sisäistä vuorovaikutusta koskeviin tutkimuksiin. Siskoksien suhdetta on tutkittu jonkin verran, veljeksien keskinäisiä suhteita vähemmän. Välille sijoittuvat veljen ja siskon suhteet. Perheet, joissa on erityislapsi tai joku sisaruksista on vakavasti sairastunut, ovat oman artikkelinsa aihe. Sisaruussuhteiden sanotaan olevan minimaailma perheen sisällä. Sisaruus: avunantoa ja kilpailua Jokainen sisarusten kanssa kasvanut tai useampaa lasta kasvattanut muistaa tilanteet, joissa jäätelöpaloja on mitattu millimetriviivaimella tai riidelty siitä, kenen vuoro on ensin. Sisarukset maassa ja puussa kotiovella Tuusulassa.
Costa Alegre 19 Omat kokemukseni sisarena ja omien lasteni suhteiden tarkkailijana on, että kaikkien piti saada tasan saman verran, oikeudenmukaisesti annettuna ja jos ei riitaa muusta syntynyt, niin kenen vuoro on tällä kertaa. Toisaalta minulla on kokemus siitä, kuinka lapseni tukivat ja auttoivat toinen toisiaan niin hyvässä kuin pahassa. Taaperoikäinen auttaa toista kiipeämään äidin herkkukaapille, tai isoveli koulussa ilmoittaa, että mun siskoihin ette koske. Sisaruussuhteet ovat kiintymystä ja avunantoa, mutta myös keskinäistä kilpailua vanhempien rajallisista resursseista ja omasta asemasta. Perhesysteemisen teorian mukaan sisarussuhteeseen vaikuttavat vanhempien välinen suhde, vanhempien suhde lapsiinsa ja lasten keskinäiset suhteet. Auttaminen ja kilpailu ovat sisaruussuhteen kaksi puolta. ”Olen nuorin meistä. Mulla on isosisko, jolle voi kertoa kaiken. Hän auttaa jos tarvitsee. Me molemmat huolehditaan meidän veljestä, sillä ei mene kovin hyvin.” Nainen 23v. Sisarukset ovat sekä perhettä että vertaisryhmää, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on toistensa hiominen yksilöiksi. On havaittu, että sisarukset voivat kasvattaa toistensa sosiaalisia ja vuorovaikutuksellisia taitoja siten, että se heijastuu päiväkodista aikuisuuteen asti. Mulla on isosisko, jolle voi kertoa kaiken. Hän auttaa, jos tarvitsee. Voisi ajatella sisarusten olevan tärkeitä sekä hyvässä että pahassa, silti eroja yksin kasvaneisiin lapsiin ei juuri löydy. Jos ei ole sisaruksia, on kuitenkin serkkuja, naapurin lapsia, päiväkotikavereita, joiden kanssa leikitään ja löydetään vertaisista ”veli” taikka ”sisko”. Merkittävin asia sisaruussuhteiden muodostumiseen on vanhempien suhde lapsiinsa. Sen tulisi olla tasapuolinen, yksilölliset erot huomioiva ja kykenevää selvittämään sisarusten väliset kon?iktit. Erityisesti tulisi vaalia suhdetta siihen lapseen, joka tuntuu itsestä vieraimmalta. Vanhempaa itseään muistuttava lapsi on helpompi lähestyttävä ja reagointitavaltaan tutumpi kuin esimerkiksi toista vanhempaa muistuttava lapsi. Olisi pyrittävä tutustumaan siihen, millainen lapsen maailma on ja miten hän ajattelee. Tärkeää on myös huolehtia parisuhteesta. Sisaruussuhteisiin vaikuttavat perheen ihmissuhteiden laatu ja sisarusten yksilölliset ominaisuudet. Yllättävää on, että sisarukset ovat kyllä läheisiä ja samankaltaisia, mutta kuitenkin erilaisia sukulaisuudesta ja samasta kasvuympäristöstä huolimatta. Jopa identtiset kaksoset, joista minulla on oma kokemus. Sisarukset jakavat vanhempiensa lisäksi myös mummit ja vaarit, muun suvun ja perhetutut. Perhesuhteet rakentuvat sukulaisuuden ja kiintymyksen eri variaatioista, joita ohjaavat tunteet: osapuolten tunteet, muiden läheisten tunteet ja yleisesti koko yhteisön suhtautuminen. Minulla on lämpimiä muistoja yhteyksistä mummoni sisaruksiin, isoenoihin ja isotäteihin. Isäni sisaruksia ja serkkuja tavattiin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun olimme samalla paikkakunnalla. Vanhempien hyvät suhteet omiin sisaruksiin ja lasten suhde serkkuihin koetaan tärkeänä. Serkusten kesken voi kokeilla eri sisaruuden rooleja, vanhin lapsi voikin olla nuorempi ja nuorin isompi. Sisaruussuhteista on kirjoitettu runsaasti syntymäjärjestyksen mukaisesta roolituksesta, oletko esikoinen keskimmäinen vai kuopus. Se ei kuitenkaan ole ainoa sisarussuhteita määrittävä tekijä, vaan myös monet muut asiat vaikuttavat niihin. Sisarusten roolien merkitys perustuu myös lasten keskinäisiin suhteisiin, persoonallisuuden piirteisiin ja lapsen asemaan perheessä. Vanhemmat eivät välttämättä havaitse lasten keskinäisiä rooleja ja valtasuhteita tai omaa vaikutustaan niiden muotoutumiseen. Sisarukset viettävät aikaansa enemmän keskenään kuin aikuisten kanssa. Sisarusten välillä vaikuttaa myös perinteinen ryhmäpaine. ”Olen nuorin ja kasvanut kolmen veljen kanssa. Vanhimpiin veljiin ikäeroa oli viisi ja neljä vuotta, nuorimpaan veljeen puolitoista. Vanhin oli mamman poika, luki paljon, kirjoittikin kuusi ällää. Toiseksi vanhin oli urheilija, nuorin taas sosiaalinen viihdyttäjä. Pojat olivat kovin eriluontoisia, kun tuli riitaa saattoivat tapella keskenään. Eivät paljoa kaveeranneet toistensa kanssa. Nuorinpana ja tyttönä koin olevani ulkopuolinen veljessarjassa. Perheessä olin hiljainen ja ujo, ei ollut ääntä eikä asemaa. Sivusta seurailin. Toiseksi vanhimman veljen mukaan me nuorimmat olimme nobodeja (emme olleet mitään), he kaksi vanhinta muodostivat perusperheen vanhempien kanssa. Nykyään kukaan ei oikein tule toimeen keskenään.” Nainen 73 v. Lapsuuden roolit saattavat seurata pitkälle aikuisuuteen. Kovin usein viimeistään perinnönjaossa tipahdetaan lapsuuden aikaisiin rooleihin ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Sisaruskateus, ikiaikainen ongelma Sisaruuskateudesta kerrotaan jo antiikinaikaisissa kirjoituksissa ja Vanhan Testamentin tarinoissa. Kainin ja Abelin tarina on monelle tuttu. Veljesten kilpailuasetelma, joka päättyy veljessurmaan. Sitä ei kerrota, mikä meni niin perustavanlaatuisesti pieleen aiemmin, että lopputulos oli näin karmaiseva. Kilpailuasetelma ei välttämättä ole näkyvä, vaan voi riittää pelkkä ajatus siitä, että toinen sisar on parempi kuin toinen. Kateus syntyy tunteesta, että itseltä puuttuu jotain. Siemen kylvetään lapsuudessa. Vaikea suhde vanhemman ja lapsen välillä heijastuu sisaruussuhteen ongelmallisuutena. On erityisen tuhoisaa, jos vanhemmat kohtelevat lapsia eriarvoisina. Lapset huomaavat hyvinkin varhain suosikkijärjestelmän, josta seuraa huonommuuden tunnetta ja sisaruskateutta. Tutkimuksissa myös suosikit kuvaavat ristiriitaisempia sisaruussuhteita kuin tasapuolisesti kohdellut lapset. Vanhempien vastuulla on kohdella lapsiaan samalla tavoin ja luoda tiimihenki. ” Siskoni, äitimme suosikki, on ollut minulle kateellinen niin kauan kuin muistan. En ole ymmärtänyt miksi. Olin kolmen lapsen pienituloinen yksinhuoltaja, hän varakas yrittäjä omakotitalossaan, on mukava puoliso ja lapsi. Olen vasta tajunnut, että hän saattaakin kadehtia jotain minun ominaisuuttani tai luonteenpiirrettä, jonka kokee itseltään puuttuvan. Jostain lukemastani kirjasta löytyi tämä ymmärrys.” Nainen 60 v.
20 Costa Alegre Aiheeseen liittyen olen mielenkiinnolla seurannut kesän 2024 Helsingin sanomien yleisönosastolla julkaistua mielipidekirjoitusten sarjaa. Ensimmäinen kirjoitus oli äidin, joka valitti lapsen katkaisseen välinsä vanhempiinsa mentyään terapiaan. Äidin mielestä syy oli terapeutin ohje. Tämä särähti monen korvaan. Terapiassa ei anneta ohjeita vaan autetaan ajattelemaan. Kirjoituksia tuli lisää. Sisarukset, jotka olivat katkaisseet yksissä tuumin välinsä äitiinsä, sillä he eivät enää jaksaneet kohtuuttomia vaatimuksia ja jatkuvaa solvaamista. Yhdessä kirjoituksessa kerrottiin syntipukin asemaan laitetusta sisaruksesta, joka totesi välien katkaisun paitsi vanhempiin myös sisaruksiin olleen ainoa oikea ratkaisu. Sisaruskateus ei ole normaaleissa rajoissa, jos sisaruksen käytös aiheuttaa tuskaa, eikä asiaa voida käsitellä. Jatkuva mielipaha ei ole terveen ihmissuhteen merkki. Kateellinen sisko tai veli rasittaa sisaruussuhdetta vielä aikuisenakin. Sisaruuskateus ei ole ainoa syy sisarussuhteiden katkeamiseen. Kyse on myös vallasta ja pahimmillaan väkivallasta. Sisaruusväkivalta Taustatutkimusta tehdessäni törmäsin minulle uuteen termiin ”sisaruusväkivalta”. Toki olen ollut tietoinen, että sisarusten välillä esiintyy väkivaltaa. Eivät olleet kollegatkaan kuulleet käytettävän tätä termiä. Ariela Tuikkanen on tutkinut pro gradu -työssään Tampereen yliopistolla 2024 sisaruusväkivaltaa perhesuhteissa. Sisaruussuhteen väkivalta on vaikeasti tunnistettavissa, sillä siihen liittyvät perheväkivallan erityiskysymykset ja vanhemmilta opitut käyttäytymismallit. Sisaruusväkivalta voi olla joko henkistä tai fyysistä, mutta aina pitkäkestoista jatkuen läpi koko lapsuuden. Tuikkasen haastattelututkimuksen mukaan sisaruusväkivaltaa ovat toistuva nöyryyttäminen, syyllistäminen, pakottaminen, uhkailu, erilaiset hallinnan keinot, pahoinpitely ja jopa raiskaus. Sisaruussuhteen väkivalta on vaikeasti tunnistettavissa. Vanhemmat ovat keskeinen osa sisaruusväkivallan dynamiikkaa. Sisaruusväkivallan mahdollistaa vanhempien reagoimattomuus ja yhden leimaaminen syntipukiksi. Sisaruusväkivalta on impulsiivista ja jatkuvaa, vanhemmat saattavat lähteä mukaan yhden lapsen nöyryyttämiseen ja syyllistämiseen kaiken aiheuttajaksi tai kuittaavat kokemuksen herkkyytenä tai liioitteluna. Vanhemmat antavat sisaruksille viestin, että tätä henkilöä on lupa kohdella huonosti ja syyttää vääristä teoista perusteettomasti. Syyllistämisen tarinassa satuttavasti toimivat perheenjäsenet eivät halua keskustella tilanteesta tai halua myöntää sisarusten välisen henkisen ja fyysisen väkivallan olemassaoloa. Perhesuhteet ovat välttämätön osa lapsen elämän edellytyksenä, tilanteen normalisointi vaikeuttaa tunnistamista. Lapsi ei tiedä muusta, sillä meillä nyt vaan on tällaista. Sukulaisuus ei oikeuta huonoon kohteluun. Syntipukiksi leimattu suljetaan usein ulos perheestä. Henkinen väkivalta on tabu, johon ei usein auta muu kuin suhteen rajoittaminen tai lopettaminen. On kyettävä suojaamaan itsensä. Lähellä vai etäällä? Sisarukset riitelevät, taaperoikäiset eniten. Vanhemmilla lapsilla riitoja on keskimäärin noin viisi päivässä. Toisin kuin voisi kuvitella, pienempi ikäero on suurempi haaste sisarusten väliselle suhteelle kuin pidempi väli. Pieni ikäero eli joko alle tai noin kahden vuoden kieppeillä altistaa kilpailulle, vaikka lapsilla on seuraa toisistaan. Suurempi ikäero vähentää yhteisiä kiinnostuksen kohteita, silti kiintymys voi olla suurta. Kaksi veljestä riitelevät todennäköisesti eniten. Siskokset saattavat olla läheisimmät, mutta heidänkin välinsä voivat olla elämän varrella riitaisat. On väitetty, että pahin välirikko syntyy kahden sisaren välillä. Sisarusten väliset kon?iktit voimistuvat teini-ikään asti. Sisarusten eriävä kohtelu tiedetään jatkuvaksi riitojen ja huonojen välien aiheuttajaksi. ”Minulla on isoveli reilun viisi vuotta vanhempi. Molemmilla oli ikäeron vuoksi omat kaverit ja kiinnostuksen kohteet. Emme juurikaan riidelleet, sellaista nälvimistä oli, jossa olin ottavana osapuolena. Yhteistä löytyi, kun rupesin soittamaan kitaraa, juttelimme musiikista. Meillä on ihan hyvät välit, emme kyllä tapaa kovin usein. Harvoin on tilaisuuksia syvällisempään keskusteluun.” Mies 33 v. Tyypillinen aikuisten sisarusten suhde on tasaisempi ja etäisempi. Sisarusten välit etääntyvät usein aikuisena, etenkin kun tulee omaa perhettä. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu kovin paljon muodollisia velvoitteita sisaruksia kohtaan. Tyypillinen aikuisten sisarusten suhde on tasaisempi ja etäisempi. Aikuisena sisaruksiin liitetään myönteisempiä tunteita, monet saattavat yllätyksekseen viihtyä sisarustensa kanssa. Heidän perheistään saattaa tulla hyvinkin läheisiä. Sisarus on omien ja puolison vanhempien sekä aikuisten lasten jälkeen se sukulainen, jonka kanssa on eniten vuorovaikutusta. Vanhoilla päivillään sisarukset auttavat toisiaan jälleen enemmän. Olen sekä työni että muiden kokemusteni kautta havainnut, että sisarukset voivat olla toisilleen suuri voimavara. Karmivissa perheolosuhteissa kasvaneet sisarukset ovat auttaneet toinen toistaan selviytymään elämässään ja tukevat toinen toisiaan edelleen aikuisina. On sisaruksia, jotka ovat parhaita kavereita keskenään, toistensa hyviä perheystäviä. Sisaruussuhteiden viimeinen kriisi on, miten selvitä ikääntyvien vanhempien hoivasta tulematta hulluksi. Minä itse ja moni ystäväni elää tätä vaihetta elämässään, eikä helppoa ole. Yhteinen kokemus on, että vanhus puhuu yhdelle yhtä ja toiselle toista. Huijaa silmät kirkkaina sisaruksille pärjäävänsä itse kotona, vaikkei pärjää. On se kumma, miten vanhuksen kirkkaat hetket ja väitteet menevät helposti läpi myös ammattilaisille. Vanhusten huolto on sisarusten tiimityötä, muuten seuraa kaaos. Tässä elämän kohdassa sisarusten tulisi kyetä tekemään näkyväksi vanhusten hoidon vaatima työ asiallisesti ja aikuismaisesti sekä määritellä, kuka pystyy mihinkin. Hoito