kysymystä paljastaa, oletko läheisriippuvainen Laulaja Yona ”Ennen eläneiden kokemukset vaikuttavat meihin” Miisa, 55, luopui kiireestä Koskettavat elokuvat Hiusten kasvivärjäys B-vitamiinia ravintohiivahiutaleista Inspiroivat hyvinvointikirjat ”Kun tunnen hermostotyyppini, osaan olla armollisempi itselleni” Näin ymmärrät muita paremmin Uud istunut 6 Anu Sinisalo UUSI SUHDE ”Olen pelännyt hylätyksi tulemista” SOPIIKO VIRKISTÄVÄ PÄTKÄPAASTO SINULLE. Pieni muutos estää aivoja ylikuormittumasta Anna mielesi levätä Nro 9 2025 7,90??€
Suomessa B-Cure valittiin lehtivertailussa vuoden 2022 parhaaksi terveyslaitteeksi ja kansainvälisesti vuonna 2018 vertailun tehokkaimmaksi kuluttajalaseriksi. Käynnistä laser 2. Turvaohjeissa kuitenkin suositellaan välttämään silmien, sikiön ja syöpäkasvainten stimulointia. Terveystekniikka Oy on innovatiivisten, tehokkaiksi todistettujen terveystuotteiden maahantuoja, joka myy ja markkinoi tuotteita Pohjoismaissa. Turvaohjeissa kuitenkin suositellaan välttämään silmien, sikiön ja syöpäkasvainten stimulointia. Tuloksellinen laserhoito saavutetaan kuurinomaisella hoidolla. Valitse aika (2–8 min.) 3. Terapia ei perustu lämpöön, kylmään tai kudoksen manipulointiin, joten sillä ei voi aiheuttaa vahinkoa kudokselle. f i. Sain myös huimasti apua, kun olkapääni jänteet repeytyivät. f i TURVALLINEN JA HELPPOKÄYTTÖINEN 1. fibromyalgia ja nivelrikko, joiden hoitoon tämä laite on loistava. Laitteella on tehty useita julkaistuja satunnaistettuja tuplasokkotutkimuksia. t e r v e y s t e k n i i k k a . Tehostaan palkittu B-Cure Laser B-Cure Laser on aito laserdiodilaite, jonka asetukset on valmiiksi optimoitu vaikuttamaan niin iholla kuin syvällä kudoksessa. Kun sitten varmistuu vaikutuksesta ja haluaa ostaa oman, hyvitetään muutaman satasen maksavan laitteen ostohinnasta 100 euroa. Tyytyväisten kuluttajien ja ammattilaisten kokemuksia voit lukea sivustolta terveystekniikka.fi B-Cure hoitaa kipua jo tuhansissa suomalaiskodeissa Lääkkeettömät kipulaastarit ja -tekstiilit Tutustu myös muihin kivunlievityskeinoihin: MAINOS w w w . fibromyalgia ja nivelrikko, joiden hoitoon tämä laite on loistava. Hoidan sillä selkäranganahtauman aiheuttamia kipuja sekä sormien moninivelrikkoa. Helppokäyttöinen B-Cure Laser onkin käytössä jo tuhansissa suomalaiskodeissa niin kroonisten, kuin akuuttien kiputilojen hoidossa. Suomessa B-Cure valittiin lehtivertailussa vuoden 2022 parhaaksi terveyslaitteeksi ja kansainvälisesti vuonna 2018 vertailun tehokkaimmaksi kuluttajalaseriksi. En voisi ajatella elämää ilman laseria!” Laserterapia on ammattilaistenkin käyttämä ja suosittelema terapia, jonka on kliinisesti todettu lievittävän kipua ja nopeuttavan erilaisten kudosvaurioiden paranemista. Prosessin myötä kudoksen kipu lievittyy, turvotus vähenee ja vaurioiden tai tulehduksen paraneminen vauhdittuu. Tehostaan palkittu B-Cure Laser B-Cure Laser on aito laserdiodilaite, jonka asetukset on valmiiksi optimoitu vaikuttamaan niin iholla kuin syvällä kudoksessa. Laitetta työssään hyödyntävät mm. Tilauksen voi tehdä nettikaupassa tai soittamalla asiakaspalveluun. Kohdista kipukohtaan Paraneminen alkaa! Ei kontraindikaatioita tai yliannostusriskiä EIJA SUOMINEN, VAASA Tutustuin B-Cure Laser Classiciin kolmisen vuotta sitten. Esimerkiksi rasitusvammaa tai tulehdusta tulee hoitaa kaksi kertaa päivässä noin parin viikon ajan, haavaa kerran päivässä paranemiseen asti ja lihasjumeja muutamia kertoja, kunnes tuntuu hyvältä. Ladattavalla laitteella voi odottaa saavansa 30 000 ohjeenmukaista hoitokertaa huoltovapaasti, ja tämänkin jälkeen elinikää voi pidentää vaihtamalla diodin paikallishuollossa. Helppo hankinta Jos kliinisiin tutkimuksiin ja käyttäjäkokemuksiin tutustumisen jälkeen vielä arveluttaa onko B-Cure Laser oikea valinta, laitetta voi kokeilla vuokraamalla sen kuukaudeksi käyttöön 140 euron hintaan (+?postikulut). Tyytyväisten kuluttajien ja ammattilaisten kokemuksia voit lukea sivustolta terveystekniikka.fi B-Cure hoitaa kipua jo tuhansissa suomalaiskodeissa Lääkkeettömät kipulaastarit ja -tekstiilit Tutustu myös muihin kivunlievityskeinoihin: MAINOS w w w . Nettisivustolta terveystekniikka.fi löytyy aitoja käyttäjäkokemuksia, kliinisiä tutkimuksia ja nettikauppa. Se siis auttaa oikeasti! Potemani sairaudet ovat kroonisia, mutta tämän laserlaitteen avulla selviydyn jokapäiväisistä toimistani.” TUIJA MANNINEN, TAMPERE Minulla B-Cure Laser on todella kovassa käytössä. Minulla on useita sairauksia, mm. Tilauksen voi tehdä nettikaupassa tai soittamalla asiakaspalveluun. Sain myös huimasti apua, kun olkapääni jänteet repeytyivät. Kliinisiin tutkimuksiin ja laserterapiasta tehtyihin meta-analyyseihin voi tutustua Terveystekniikan nettisivustolla. Kun sitten varmistuu vaikutuksesta ja haluaa ostaa oman, hyvitetään muutaman satasen maksavan laitteen ostohinnasta 100 euroa. Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään itseään hoidattamaan, laitetta on tosi helppo käyttää eikä sillä ei ole haittavaikutuksia. Se siis auttaa oikeasti! Potemani sairaudet ovat kroonisia, mutta tämän laserlaitteen avulla selviydyn jokapäiväisistä toimistani.” TUIJA MANNINEN, TAMPERE Minulla B-Cure Laser on todella kovassa käytössä. Kohdista kipukohtaan Paraneminen alkaa! Ei kontraindikaatioita tai yliannostusriskiä EIJA SUOMINEN, VAASA Tutustuin B-Cure Laser Classiciin kolmisen vuotta sitten. Ja mikä parasta: se todella tehoaa kipuihin ja laskee tulehduksiin usein liittyvää turvotusta. Tilauksia voi tehdä myös puhelimitse 030 635 8332. Tilauksia voi tehdä myös puhelimitse 030 635 8332. Ja mikä parasta: se todella tehoaa kipuihin ja laskee tulehduksiin usein liittyvää turvotusta. fysiatrit, haavahoitajat, fysioterapeutit ja hammaslääkärit. Helppokäyttöinen B-Cure Laser onkin käytössä jo tuhansissa suomalaiskodeissa niin kroonisten, kuin akuuttien kiputilojen hoidossa. Laitteella on tehty useita julkaistuja satunnaistettuja tuplasokkotutkimuksia. L aserterapian vaikutus perustuu solujen mitokondrioiden stimulointiin, jolloin kudoksessa alkaa toiminnan elpymiseen tähtäävä PBM-prosessi. Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään itseään hoidattamaan, laitetta on tosi helppo käyttää eikä sillä ei ole haittavaikutuksia. Turvallinen ja kestävä B-Cure Laserin patentoidut yksityiskohdat takaavat parhaan turvallisuusluo• Nivelrikko • Rasitusvammat • Hermokivut • Kulumat • Lihasja nivelkivut • Haavat • Tulehdukset kan, jolloin käyttö ei vaadi suojavälineitä tai erityiskoulutusta. Nettisivustolta terveystekniikka.fi löytyy aitoja käyttäjäkokemuksia, kliinisiä tutkimuksia ja nettikauppa. TURVALLINEN JA HELPPOKÄYTTÖINEN 1. Terveystekniikka Oy on innovatiivisten, tehokkaiksi todistettujen terveystuotteiden maahantuoja, joka myy ja markkinoi tuotteita Pohjoismaissa. Ladattavalla laitteella voi odottaa saavansa 30 000 ohjeenmukaista hoitokertaa huoltovapaasti, ja tämänkin jälkeen elinikää voi pidentää vaihtamalla diodin paikallishuollossa. Hoidan sillä selkäranganahtauman aiheuttamia kipuja sekä sormien moninivelrikkoa. Laitteen suunnittelussa on otettu huomioon myös helppokäyttöisyys ja kestävyys. Minulla on useita sairauksia, mm. Valitse aika (2–8 min.) 3. Tuloksellinen laserhoito saavutetaan kuurinomaisella hoidolla. Esimerkiksi rasitusvammaa tai tulehdusta tulee hoitaa kaksi kertaa päivässä noin parin viikon ajan, haavaa kerran päivässä paranemiseen asti ja lihasjumeja muutamia kertoja, kunnes tuntuu hyvältä. Terapia ei perustu lämpöön, kylmään tai kudoksen manipulointiin, joten sillä ei voi aiheuttaa vahinkoa kudokselle. Helppo hankinta Jos kliinisiin tutkimuksiin ja käyttäjäkokemuksiin tutustumisen jälkeen vielä arveluttaa onko B-Cure Laser oikea valinta, laitetta voi kokeilla vuokraamalla sen kuukaudeksi käyttöön 140 euron hintaan (+?postikulut). Laserterapialla ei myöskään ole ei kontraindikaatioita, vaan sitä voi käyttää huoletta, vaikka hoidettavalla olisi tekoniveliä tai sydämentahdistin. Prosessin myötä kudoksen kipu lievittyy, turvotus vähenee ja vaurioiden tai tulehduksen paraneminen vauhdittuu. Ensin vuokrasin sen kuukaudeksi, että sain rauhassa kokeilla. fysiatrit, haavahoitajat, fysioterapeutit ja hammaslääkärit. L aserterapian vaikutus perustuu solujen mitokondrioiden stimulointiin, jolloin kudoksessa alkaa toiminnan elpymiseen tähtäävä PBM-prosessi. Ensin vuokrasin sen kuukaudeksi, että sain rauhassa kokeilla. Laitetta työssään hyödyntävät mm. En voisi ajatella elämää ilman laseria!” Laserterapia on ammattilaistenkin käyttämä ja suosittelema terapia, jonka on kliinisesti todettu lievittävän kipua ja nopeuttavan erilaisten kudosvaurioiden paranemista. Varasto ja asiakaspalvelu sijaitsevat Suomessa. Laserterapialla ei myöskään ole ei kontraindikaatioita, vaan sitä voi käyttää huoletta, vaikka hoidettavalla olisi tekoniveliä tai sydämentahdistin. t e r v e y s t e k n i i k k a . Kliinisiin tutkimuksiin ja laserterapiasta tehtyihin meta-analyyseihin voi tutustua Terveystekniikan nettisivustolla. Käynnistä laser 2. Varasto ja asiakaspalvelu sijaitsevat Suomessa. Laitteen suunnittelussa on otettu huomioon myös helppokäyttöisyys ja kestävyys. Turvallinen ja kestävä B-Cure Laserin patentoidut yksityiskohdat takaavat parhaan turvallisuusluo• Nivelrikko • Rasitusvammat • Hermokivut • Kulumat • Lihasja nivelkivut • Haavat • Tulehdukset kan, jolloin käyttö ei vaadi suojavälineitä tai erityiskoulutusta
3 VO I H Y V I N. Mistä aiheista haluaisit lukea juttuja Voi hyvin -lehdestä. Puhua itseni ympäri, sillä tiesin, etten ollut päätymässä järkipäätökseen. pääkirjoitus Sydämen asialla MARI KARSIKAS PÄ ÄTOIMITTAJA mari.karsikas@a-lehdet.fi K U V A T IS T O C K P.S. ”NO?”, ystäväni kysyi niin, että venytti o-kirjainta pitkään. Tunne on sama, kun asuntonäytöllä tietää jo eteisessä, onko tulossa uuteen kotiinsa. Se kohottaa poskipäitä ja läikähtää sydämessä. Voit laittaa toiveitasi minulle. JOSKUS PÄÄTÖKSEN vain tuntee. Olin tehnyt plusja miinuslistan, käynyt pitkillä kävelyillä, nukkunut yön yli ja puhunut tilanteesta vähän liiankin monelle. Minun piti vain myöntää, että tiesin jo vastauksen. Hän oli kysynyt saman kysymyksen monta kertaa, mutta vastaukseni oli joka kerta sama: en ollut päättänyt vieläkään. Sitä saattaa jo eteisessä kuiskata puolisolleen: ”Tämä me ostetaan” – vaikka ei ole nähnyt edes kuntoraporttia. Tunsin, miten kello tikitti: oli enää pari päivää aikaa tehdä päätös, joka voisi muuttaa elämäni. OIKEASTI MINUN ei olisi tarvinnut enää miettiä. Se vain tuntuu oikealta. Minäkin päätin sydämelläni. Eikä päätöksiä aina tarvitse miettiä puhki. Tai asettaa vatsaan raskaan painon ja kiristää kurkussa. Surkeilla listoillani yritin vain järkeillä tilannetta. En valinnut sitä suurta ja taloudellisesti tuottavinta muutosta vaan sen, joka saa sydämeni läikähtämään. Riittää, että kuuntelee kehoaan – ja uskaltaa toimia. Ehkä valo siivilöityy juuri oikein, tuoksu viehättää ja lattia tuntuu muovitossukoidenkin alla hyvältä. Ja vaikka yrittäisi sen jälkeen plusja miinuslistoilla vakuuttaa itsensä siitä, että on tekemässä hullun päätöksen, sydän on siirtynyt kuuluvuusalueen ulkopuolelle. Mikään ei ollut auttanut. SUURTEN PÄÄTÖSTEN äärellä ajattelen: joskus lääkäritkin luottavat intuitioon, koska eivät aina ehdi tehdä syväanalyysejä
32 Muusikko Mikko Pettisen työstä alkoi tulla haastavaa, kun hänen kuulonsa heikkeni. 50 4 VO I H Y V I N. Kauneus 46 Hiusten kasvivärjäys vaatii sekä aikaa että sitoutumista ja luottamusta prosessiin. Pulmiin voivat auttaa täsmähoidot. Kauneustoimittaja valitsi parhaat täsmätuotteet. Ihmiset 6 Uusi seurustelusuhde on nostanut näyttelijä Anu Sinisalossa pintaan sekä kuplivaa keveyttä että vaikeita tunteita. 58 Kuka tekee sinua koskevat päätökset. 52 Miisa Mink väsyi olemaan koko ajan vähän myöhässä ja lopetti kiireen. Tee testi ja selvitä, miten itsenäinen olet. 22 28 sisältö 41 Mullistuksia ja suuria tunteita – toimituksen suosikkidraamoja ei voi katsoa ilman nenäliinaa. 16 Empatia auttaa, kun erilaiset mielipiteet sytyttävät riitoja niin sukutapaamisissa kuin somessakin. 50 Kuivuuko, kiristääkö tai kutiseeko hiuspohja. 28 Laulaja Yona on löytänyt avantouinnin kautta kehonsa uudella tavalla. Mieli 15 Kun kiireinen arki uhkaa kaatua päälle, hyvinvointikirjoista löydät helpottavia ratkaisuja. KUN HIUSPOHJA voi hyvin, hiukset kasvavat paremmin. 22 Loppuunpalamisen syy löytyi hermostosta, joka oli jäänyt taisteleja pakenemistilaan
Voi hyvin ilmestyy 11 kertaa vuodessa. 40. Pienikin muutos tavoissasi voi auttaa muistamaan paremmin. 63. ISSN 0780-1122 Keho 36 Anna tauko aivoillesi. 6 Päätoimittaja Mari Karsikas Johtava AD, Naisten media Reetta Röynä AD Sarleena Kinanen Vastaava tuottaja Heini Lehtosalo Toimitus Milla Kukkonen (eeva.fi), Anni Peltola (kansijuttu), Inka Simola (eeva.fi) Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Mediaryhmän johtaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimitusjohtaja Heli Arantola Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) eeva.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme nyt myös iltaisin ja lauantaisin ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15 p. Joka numerossa 3 Pääkirjoitus 61 Ristikko 62 Horoskooppi 65 Ensi numerossa & paras juttu 66 Voimakuva VAAKOJEN arki toimii, ja heillä on myös taito sivuuttaa ikävät asiat s. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. lakko tai tuotannolliset häiriöt). 44 Syksyinen sienikauratto saa juustoisen makunsa ravintohiivahiutaleista. Kannessa Kuva: Timi Kuosmanen. Painopaikka PunaMusta Oy. Lehtitilaukset lehtitilaukset.a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Tyyli, Ida Jokikunnas Neuletakki: American Vintage Pusero: KappAhl. Aikakausmedia ry:n jäsen. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. 46. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. 42 Pätkäpaasto voi olla helppo keino rajoittaa erityisesti iltanapostelua, ja sitä kautta piristää oloa. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. (09) 759 6600 Sähköposti: info@aspa.a-lehdet.fi Sähköpostin vastausaika on noin viikko. vuosikerta. Meikki ja hiukset: Heidi Reponen
”Olen käsitellyt menneiden suhteideni kaikuja” 6 VO I H Y V I N
TEKSTI EVELIINA L AUHIO KUVAT TIMI KUOSMANEN ”Olen käsitellyt menneiden suhteideni kaikuja” 7 VO I H Y V I N. Hän on joutunut käymään läpi menneisyyden pettymyksiään. Uusi seurustelusuhde on nostanut näyttelijä Anu Sinisalossa pintaan sekä kuplivaa keveyttä että vaikeita tunteita
Jokin aika sitten hänen elämäänsä tuli kiinnostava mies, jonka kanssa tuttavuus syveni. Ilmassa oli vielä kevään karuutta, vaikka samaan aikaan saattoi jo aistia kesän henkäyksen. Hän muistaa elokuvamaisen tarkasti kahdeksan vuotta sitten näkemänsä unen. Asennemuutos oli hidas liukuminen, kuin vuodenaikojen vaihtumista. Ketään ei ollut missään. Horisontti pysyi tyhjänä. Hän mietti, kuka ja minkälainen hän haluaa olla. Uni tuli kertomaan muutoksesta Ensin tuli uni, joka ei jättänyt Anua rauhaan. ”Ajattelen, että olen syntynyt tähän elämään tuntemaan tunteita – ja olen totisesti saanut käydä läpi niiden kirjon.” Käännekohta ei tapahtunut yhdessä yössä. Unipäiväkirjaa vuosikymmeniä pitänyt Anu tiesi, että unella oli hänelle viesti. Se ei onnistunut. Suhde nosti menneen pintaan Tässä suhteessa ei ole kiire minnekään. Anu oli yksin koko maailmankaikkeudessa. ”Olen onnellisesti seurustelusuhteessa.” Anu ei tee suuria suunnitelmia etukäteen ihmissuhteissa tai muissakaan asioissa, sillä elämällä on yleensä omat suunnitelmansa. Hän kuvitteli harmaan pilvipeiton päälle itselleen mieluisia asioita, kuten luontoa, värejä ja elämää. Kaikki oli autiota. Anu alkoi huomioida tietoisesti kiitollisuuden aiheitaan. Anu kutsuu ajanjaksoa kasvukipuiluksi. ”Ymmärsin, että vain minä voin muuttaa asennoitumistani.” N 8 VO I H Y V I N. Niin Anu on saanut tuntea uuden ihmissuhteensa äärellä. ”Tavoitan yhä ne ahdistuksen, yksinäisyyden ja epätoivon tunteet, jotka uni nosti pintaan.” Anu yritti työstää puistattavaa unta myönteisempään suuntaan. Kimpassa kulkeminen on avannut myös uusia näkökulmia. ”Ymmärsin, että vain minä voin muuttaa asennoitumistani.” Anu alkoi suhtautua kaikenlaisiin tunteisiinsa hyväksyen. Muutoksen aika oli alkamassa. Ympärillään Anu näki pelkkää tyhjyyttä. Kiireettömät aamut ja Kaiku-koira, jonka Anu saa välillä lainaan aikuiselta pojaltaan. Muutaman seuraavan vuoden aikana Anun pitkäaikainen parisuhde päättyi, hän hyvästeli hänelle hyvin läheisen isoäidin, maman, viimeiselle matkalleen, ja Anun rescue-koira Pinja kuoli. Läheiset, terveys, työ. Tarvittiin pimeyttä, ennen kuin oli valon vuoro. Uuteen ihmiseen tutustuminen tuli hedelmälliseen aikaan – sellaiseen, kun Anu oli pohtinut elämänsä suuntaa jo pitkään ja päättänyt tietoisesti tuunata asennettaan. Keskityn lujemmin hyvään Uintiretket pöpelikköjärvissä. Kun elämä tuntui junnaavan tahmeasti paikallaan, Anu kävi läpi itseään ja asenteitaan. Hän keskittyy pikemminkin surffaamaan elämän aalloilla vastaanottavaisena. Hän on erityisen kiitollinen parin yhteisestä huumorista ja levollisesta yhteiselosta. ”Tiesin ja tunsin, että elämässäni on alkamassa jälleen uusi vaihe.” Ja sitten elämä toi eteen uuden ihmisen. Pilvet olivat harmaita, sadepäivän painoisia. äyttelijä Anu Sinisalon mielessä kuplii kepeys. Unessa Anu seisoi pilvien päällä
Hiljattain Anu sai viestin ystävältä, jonka kanssa hän on tekemisissä harvakseltaan: ystävä oli neulonut Anulle ”villaisen halauksen” eli kirjoneulesukat. ”Ajattelen, että olen syntynyt tähän elämään tuntemaan tunteita – ja olen totisesti saanut käydä läpi niiden kirjon.” Anu nukkuu aina villasukat jalassa. 9 VO I H Y V I N
Mikä voisi olla parempaa!” 10 VO I H Y V I N. Muun muassa Sorjonendraamasarjasta tunnettu Anu Sinisalo suhtautuu näyttelijän työhönsä intohimoisesti. ”Työ on tarjonnut minulle oppitunteja ihmisyydestä – olen saanut elää monen erilaisen ihmisen nahoissa
Hän on lapsesta asti kokenut, että maailmassa vaikuttaa jokin suurempi voima. ”Kävin läpi hetkellisen hurahtamisen vaiheen. Erillisyyden kokemus on vahvistunut monissa elämänvaiheissa, kuten esimerkiksi silloin, kun Anu tuli äidiksi 18-vuotiaana. ”On rikkautta, että elämässäni on ollut erilaisia vaiheita: sekä itsekseen oloa että pitkiä parisuhteita.” Totuutta ei tarvitse tavoitella Unien näkeminen ja niiden tarjoaman viisauden kuunteleminen ei ole Anulle erityislaatuista, vaan osa arkea. ”Nautin siitä, että saan ammatissani leikitellä erilaisilla tunteilla.” Henkisyys on Anun mielestä kuin maailman suurin kirjasto, joka tarjoaa inspiraatiota kaikkiin mielentiloihin. ”Henkisyys on minulle raadollista rehellisyyttä itseäni kohtaan. Se on sopivassa suhteessa haasteita ja mukavuusaluetta, yhdessäoloa ja omaa rauhaa, työtä ja lepoa. Seurustelusuhde on nostanut Anussa pintaan myös keskeneräisyyden tunteita. Elämme Anun mielestä kiehtovaa aikaa. Vaikka aiemmissa suhteissani on ollut suurta rakkautta, olen käynyt läpi kelpaamattomuuden, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita niin ihmisenä kuin naisena. ”Olen joutunut käsittelemään menneiden suhteitteni kaikuja. Erillisyyden kokemuksesta yhteyteen Suurin henkinen oppiläksy on ollut Anulle erillisyyden kokemus. Kuvittelin, että voin parantaa itseni ja koko maailman”, Anu sanoo ja naurahtaa. Saamme aikaan hyviä keskusteluja, sillä toinen meistä on tiede ja toinen tunne.” Uuteen ihmiseen tutustuminen ei ole ollut pelkästään kepeää. Se tulee olemaan iso edistysaskel.” Luonto tuo hyvinvoinnin Hyvinvointi tarkoittaa Anulle tasapainoa. ”Uskon, että tiede sekä käsite energiasta ja tietoisuudesta muuttuvat tulevaisuudessa. Sen juuret ulottuvat lapsuuteen, jolloin Anu oli ainoana lapsena paljon itsekseen. On olemassa muutakin kuin se, mitä silmillämme näemme. ”Kuvittelemme herkästi olevamme ainutlaatuisia ihmisinä, vaikka emme ole. Olen pelännyt hylätyksi tulemista.” Anusta tuntuu siltä, että yhteiskunnassa ihmisen arvoa määritellään yhä sen kautta, onko tämä parisuhteessa. Ennen kaikkea henkisyys tarkoittaa hänelle kuitenkin itsetutkiskelua, intuition kuuntelua ja luonnon kanssa sovussa elämistä. Nelikymppisenä Anu osallistui shamaaniseminaareihin ja kävi energiahoidoissa. ”Tuntuu hyvältä ihmetellä maailmaa hänen kanssaan. Olemme täällä oppimassa, hän ajattelee. Se on tukipilari, joka on läsnä joka päivä. Se on vain bonus kaiken muun hyvän päälle. Anu viehättyy mystiikasta. Henkisyys tarkoittaa Anulle energiaa. Kokemus toistui, kun hän aloitti kielitaidottomana ruotsinkielisessä koulussa. Sekin on vahvistanut erillisyyden kokemustani.” Anu on käsitellyt erillisyyden tunnettaan pyrkimällä hyväksymään sen sellaisena kuin se on. Myös intohimotyöstä on ollut apua. Anu on edelleen uteliaan kiinnostunut henkisistä asioista, mutta hänellä ei ole tarvetta tavoitella totuutta. Hän keskustelee mielellään eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa ja omaksuu uutta maailmankatsomukseensa. Teini-ikäistä puhutteli kristinusko. Mitä paremmin tunnen itseni, sitä laajemmin pystyn ymmärtämään ja aistimaan ympärilläni olevaa maailmaa.” Anun henkisellä polulla on ollut erilaisia vaiheita. Voin hyvin, kun tunnen olevani turvassa, pysyn terveenä, tulen taloudellisesti toimeen ja ympärilläni on hyviä ihmissuhteita.” ”Henkisyys on minulle raadollista rehellisyyttä itseäni kohtaan.” 11 VO I H Y V I N. ”Minusta tuntuu siltä, että olen kulkenut aina hieman eri rytmissä kuin muut ikäiseni. Silloin hän löysi ympärilleen samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä. Parisuhde itsessään ei tee Anua onnelliseksi. Kaipaamme kaikki samoja perusasioita
Yhteistyö alkoi kuitenkin luistaa sujuvasti – ja vuosien varrella työkavereista on tullut Anulle tärkeitä ystäviä. Nykyisin Anu tietää, että tyhjyydellä on tapana täyttyä. Keväästä myöhäiseen syksyyn Anu pitää autossaan mukana uimakamppeita, jotta hän voi pysähtyä luonnonvesiin pulahtamaan. Hankalien vaiheiden jälkeen koittaa aina helpompi jakso. Kaikki ystäväni -näytelmän harjoitukset olivat alkamassa Aleksanterin teatterissa, ja Anua jännitti. Anu oli epävarma siitä, miten hän pärjäisi valovoimaisten naisten porukassa. ”Vaikka minulla on ollut aina kykyä itseironiaan, olen ollut toisinaan turhan totinen.” Anu on oppinut suhtautumaan itseensä yhä enemmän huumorilla. Pian hän näyttelisi lavalla yhdessä Miitta Sorvalin ja Sanna Stellanin kanssa. 12 VO I H Y V I N. ”Olen luonteeltani kaoottisempi kuin aiemmin kuvittelin – ja nykyään rakastan sitä puolta itsessäni. ”En halua antaa ikäni määritellä minua.” Anu on miettinyt, miten nuorempana hän ajatteli enemmän, miten muut näkevät hänet. Uskallan olla sopivasti röyhkeä Anu täyttää ensi vuoden maaliskuussa 60 vuotta. Luonto on Anun hyvinvoinnin peruspilari. Anulle luksus on muun muassa sitä, että autossa on toimivat stereot ja ilmastointi ja että sillä pääsee huristelemaan haluamaansa paikkaan. Hän on oppinut kollegoiltaan erään korvaamattoman taidon. Se on syventänyt ihmissuhteitani.” Vaihtuisiko totisuus huumoriin. ”Iän myötä olen löytänyt sopivaa röyhkeyttä olla juuri se, kuka olen. Omissa nahoissa on eri tavalla hyvä olla kuin ennen. ”Kiitollisuuden hetkissäni tunnen pyhyyden ja rakkauden läsnäolon.” Pieni, tarkoin valittu ystäväjoukko on Anulle tärkeä voimavara. Minä kun en ole koomikko, hän ajatteli. Ystävät kannattelevat elämän kaikissa käänteissä. Anu saattaa tuntea pakahduttavaa onnea nuuhkiessaan metsän tuoksua sateen jälkeen tai pötkötellessään kotisohvalla. Se on pelkästään vapauttavaa.” Luottamus elämään on myös kasvanut. Hänelle on elintärkeää, että ikkunoista näkyy puita. Myllertävät ajatukset rauhoittuvat parhaiten kävelyn meditatiivisessa rytmissä. Kodistaan Helsingin Keskuspuiston laitamilta Anu pääsee nopeasti metsään. Vuosien kuluessa hän on kasvanut yhä tyytyväisemmäksi elämäänsä ja itseensä. Yksi Anun onnellisuuden salaisuuksista on kyky nauttia arjen pienistä iloista. Muutamia vuosia sitten Anu sai tärkeän oppitunnin hyvinvoinnista. Ystävien kanssa hän jakaa hersyvän huumorin ja sukeltaa syviin vesiin. ”Miitalla ja Sannalla on laaja ymmärrys ihmisyydestä ja kyky nähdä elämä seitinohuen ironian läpi.” Anu on oppinut naisilta, että elämän vaikeistakin hetkistä voi löytää komiikkaa. v ”Olen luonteeltani kaoottisempi kuin aiemmin kuvittelin – ja rakastan sitä puolta itsessäni.” N eu le ta kk i A m er ic an V in ta ge . Monesti käy niin, että pulmaan löytyy ratkaisu, kun sitä tarkastelee huumorin linssien läpi. ”Olen luonteeltani varautunut ja yksityinen. Se on vahvistanut hänen hyvinvointiaan. Nuorempana pyrin turhan tiukkaan säntillisyyteen. P us er o K ap p A hl . Olen opetellut avaamaan ajatuksiani ja tunteitani enemmän ystävilleni. Tässä hetkessä opettelen päästämään irti vanhoista toimintamalleistani.” Ystäväkolmikko nousee taas syksyllä yhdessä lavalle, kun suosittu Kaikki ystäväni -esitys jatkuu Aleksanterin teatterissa. H o us ut M ö d st ro m
T äm ä r avi t s ee N eu le ta kk i A m er ic an V in ta ge . P us er o K ap p A hl . M I E LTÄ ”Hiljaisuus.” K E H O A ”Uni, liike ja ravinto.” S I E L UA ”Luonto, ihmissuhteet ja tunteet.” K U VA U S PA I K K A V I L L A F U R U V I K / F U R U V I K R A N TA S A U N A 13 VO I H Y V I N. H o us ut M ö d st ro m
Kirjan helmiä ovat lukuisat tositarinat. Tanja Moring kertoo kirjassaan, mitä rakkausriippuvuus on ja miten siitä voi vapautua. Oma polku on aina paras. Hän muistuttaa, että sanoista, tunteista ja kohtaamisista jää aina jälkiä. Ichiro Kishimin ja Fumitake Kogan kirjassa filosofi ja nuori mies käyvät pohdiskelevaa vuoropuhelua itsetunnosta. Niin päiväni alkaa paremmin. Tanja Moring: Rakkausriippuvuus Liikaa sisua. Kun näitä asioita harjoittelee, läheiset ihmissuhteeni voivat syventyä ja parantua. Tekstissä riittää viisauksia, ja niiden poimiminen motivoi itsetutkiskeluun. En ole esimerkiksi koskaan ajatellut, että kehut voivat vahvistaa itsetunnon sijasta kyvyttömyyden tunnetta. Jaana Blom neuvoo, kuinka olla viisaasti vaativa. Jos haluaa menestyä, on oltava valmis tekemään töitä sen eteen. HEINI LEHTOSALO Jaana Blom: Vaativa mieli – Kuinka olla viisaasti vaativa 15 VO I H Y V I N viisaita sanoja. K U V A T J O N N E R Ä S Ä N E N / O T A V A JA K U S T A N T A J A T Kyllä sinä selviät HY VI NVOI NTI KI R JAT Kiinni hetkessä KIIREISEN ARJEN keskellä voi olla joskus vaikeaa pysähtyä ja olla läsnä hetkessä. Jos hamuat muiden kehuja, seuraat toisen arvojärjestelmää, et omaasi. INKA SIMOLA Anna Taipale: Lähelle – Kohti rakkaudellisia ja toimivia ihmissuhteita Keskustelu auttaa KANSSAKÄYMISESSÄ on sudenkuoppia. Kirja antaa käytännön lempeitä oppeja siitä, miten voin lopettaa itseni sivuuttamisen ja miten tunnistan tarpeeni. Meditaatiokortit muistuttavat läsnäolosta, tietoisuudesta ja antautumisen tärkeydestä. Mutta vaativuus, kilpailuhenkisyys ja päämäärätietoisuus voivat myös satuttaa sinua tai muita. Siksi kaiken hyvän jakaminen on erityisen tärkeää, kun tavoittelee unelmaansa. Jokaisesta kortista löytyy sitaatti Eckhart Tollen tunnetusta Läsnäolon voima -teoksesta. MILLA SOLARANTA Eckhart Tolle: Läsnäolon voima -meditaatiokortit Murra muurisi KADOTAN ARJESSA – etenkin uusperheviikkoina – herkästi yhteyden itseeni. Kun nostan aamuisin intuitiivisesti pakasta kortin, muistan pysähtyä hyvinvointia edistävien, yksinkertaisten asioiden äärelle. Sen sanoma on, että jos en ole ihmissuhteissani täysin itseni, en voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Siksi tuntui tarpeelliselta tarttua Lähelle-kirjaan. HEINI LEHTOSALO Ichiro Kishimi ja Fumitake Koga: Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta Vapaudu muiden odotuksista ja uskalla olla oma itsesi ETSITKÖ jatkuvasti sitä oikeaa tai onko sinun vaikeaa olla yksin. Kun kiireinen arki uhkaa kaatua päälle, näistä kirjoista löydät helpottavia ratkaisuja
16 VO I H Y V I N mielen päällä
Erilaiset mielipiteet sytyttävät riitoja niin sukutapaamisissa kuin sosiaalisessa mediassa, kun kaikki ajattelevat olevansa oikeassa. TEKSTI JA ANA-MIRJAM MUSTAVUORI KUVAT ISTOCK 17 VO I H Y V I N. Miksi taas oli niin kireä tunnelma. Ymmärrys löytyy empatian avulla
”Ihmisillä on monenlaisia, toisistaan poikkeavia tapoja katsoa asioita, ja jokainen voi olla oikeassa omasta näkökulmastaan. Tämä liittyy tutkijoiden mukaan aivojen toimintatapaan, eikä siitä voi päästä eroon. Toisille ruoka on politiikkaa ja toisille taas vatsantäytettä. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mielipiteitä ja näkökulmia voisi punnita, kehittää ja jopa vaihtaa”, Hautamäki sanoo. uokapöydässä on kireä tunnelma. Jo pelkkä näköhavainto on valikoiva. Tilanteet voivat kärjistyä nopeastikin. Sen takia empatia ja dialogija vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä riippumatta siitä, ilmeneekö erimielisyys netissä vai kasvotusten. Näkeminen on tutkijoiden mukaan lähes täysin tulkintaa, johon vaikuttavat kasvatus, koulutus, kulttuuritausta ja kokemukset. Somessa he saattavat kirjoittaa vihaisia kommentteja, ja netin keskusteluryhmissä syntyykin jatkuvasti kinaa eri mieltä olevien ihmisten kesken. ”Näkökulmat ovat tärkeitä, sillä ne vaikuttavat ajatteluun ja toimintaan. Tällöin esiin voivat nousta ruuan eettisyys, terveellisyys ja hinta. Sinulla on asioihin näkökulma, vaikka et olisi siitä edes tietoinen. Silloin et kuitenkaan irrottaudu lainkaan itsestäsi, mikä on tavallista minäkeskeisessä kulttuurissamme. Pahimmillaan erimieliset ihmiset alkavat riidellä ja puhua toistensa päälle. dostavat yhdessä rikkaamman kokonaisuuden kuin yhden ihmisen näkökulma. Et pääse eteenpäin henkilökohtaisessa elämässäsi etkä yhteiskunnassa, jos et tajua näkökulmaisuuttasi.” 2 Empatia edistää herkkyyttä ymmärtää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä Voit aina miettiä, mitä olisit tehnyt, jos sinun valintojasi ei ymmärretä. ”On hyvin tavallista, että eri lailla ajattelevien ihmisten välille syntyy ristiriitoja eikä aina ole helppoa olla empaattinen ja ymmärtää erilaisia näkökulmia”, filosofi ja emeritusprofessori Antti Hautamäki sanoo. Eri näkemykset muoAntti Hautamäki on filosofi, vapaa tutkija ja Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori. Ei, vaikka asiasta on puhuttu monta kertaa. 1 Näkökulmat muodostuvat monista tekijöistä, ja voit vaikuttaa niihin myös itse Jos istut ystäviesi kanssa ison elefantin ympärillä, jokainen näkee sen eri näkökulmasta: yksi näkee kärsän, toinen hännän ja kolmas oikean korvan. Nostat keskustelussa esiin asioita tietyltä kannalta, ja näet syitä ja seurauksia juuri sen kautta. On tärkeää tajuta näkökulmien moninaisuus eri tilanteissa ja asiayhteyksissä.” Kun ymmärtää erilaisia katsontakantoja, on helpompi tulla toimeen muiden kanssa kotona, työpaikalla ja vapaa-aikana. Hän on julkaissut kirjan Näe asiat uudessa valossa (Like 2025). Empatian ydin on asettua toisen ihmisen asemaan, ja siinä mielikuvitus voi auttaa. ”Jos pystyt asettumaan aidosti toisen asemaan, ymmärrät häntä paremmin”, Hautamäki selventää. Isovanhempien sunnuntailounaalla tarjotaan ainoastaan liharuokaa, vaikka osa ruokailijoista on kasvissyöjiä. Ihmiset näkevät maailman eri tavoin, vaikka kävelisivät samaan aikaan samalla kadulla. ”Jos pystyt asettumaan aidosti toisen asemaan, ymmärrät häntä paremmin.” R 18 VO I H Y V I N. Isovanhemmat eivät ymmärrä, miten tärkeitä asioita ruokavalio ja sen takana oleva maailmankatsomus ovat heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen. Näkökulmien erilaisuus vastaavasti johtuu siitä, että ihmisten kokemukset, taustatiedot, ympäristö, arvot ja intressit ovat erilaisia. Silloin ymmärtää, että jokaisella on syynsä katsoa asioita vinkkelistään, eikä pidä näkemystään ainoana oikeana. Näin käy myös, kun kolme sukupolvea keskustelee eri ruokavalioiden taustalla olevista ajatuksista
”Empatia auttaa rakentamaan yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä moninäkökulmaisessa maailmassa”, Antti Hautamäki sanoo. Silloin täytyy kaivella syvemmältä sitä, miksi on valinnut tietyn näkökulman. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin saat muut ymmärtämään itseäsi eri tilanteissa. Silloin täytyy ottaa etäisyyttä toiseen ihmiseen.” Pohdi, miksi ajattelen näin. ”Meidän täytyy hyväksyä ihmisten erilaisuus ja erilaiset persoonat, mutta väärään toimintaan täytyy voida reagoida. Mitä, jos olisit toista sukupuolta. Mitä, jos olisit rikas. Miksi Maija ajattelee noin. Toisen näkökulman ymmärtäminen vaatii usein aikaa ja paneutumista. 19 VO I H Y V I N. ”Jos vain sanot, että ’ei kiitos, en halua liharuokaa’, isovanhemmat eivät ymmärrä, miksi et syö lihaa, ja saattavat pahoittaa mielensä.” Joskus on vaikea tunnistaa, mitä kaikkea oman näkökulman takana on ja miksi joku asia tuntuu niin tärkeältä, oikealta tai väärältä. Miten hänen näkökulmansa poikkeaa omastani. Mitä, jos olisit köyhä. Se herättää myös empatiaa sinua kohtaan. Miksi niin on. Toisaalta liiallinen myötäeläminen saattaa estää perustellun kritiikin esittämisen silloin, kun joku toimii väärin. Hän suosittelee kehittämään mielikuvitusta ja eläytymiskykyä ”mitä, jos” -ajattelun kautta: Mitä, jos olisit naapurisi. Mitä, jos olisit maahanmuuttaja. 3 Opettele perustelemaan ajatuksesi, silloin muiden on helpompi ymmärtää sinua Mitä paremmin pystyt sanoittamaan ajatteluasi ja lähtökohtiasi, sitä paremmin toiset voivat sinua ymmärtää. Tietoinen ajattelu ja näkökulmien valitseminen edellyttää itsetuntemusta. Liiallinen itsekeskeisyys sen sijaan heikentää empatiaa, samoin kiire ja nykyajalle tyypillinen nopea reagointi
5 Koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää empatiaa ja näkökulmaherkkyyttä Jos sinun on vaikea asettua muiden asemaan ja ymmärtää heidän näkökulmiaan, se on hyvä tunnistaa. Voit harjoitella myös kissojen, koirien, hevosten ja muiden eläinten kanssa. Myös itseensä kannattaa suhtautua uteliaasti. ”Runous johdattaa uudenlaisiin tunteisiin ja kokemuksiin. Pelkkä viihde ei kehitä empatiaa.” Voit kokeilla lukea kaunokirjallisuutta ja runoutta. Eläytymiskykysi kasvaa, kun kirjojen sivuilla tutustut ihmisiin, jotka elävät erilaisissa maailmoissa ja todellisuuksissa. Näkökulmaherkkyys voimistuu, ja opimme lukemaan eläimen kehonkieltä sanojen puuttuessa. Uteliaisuus ja kiinnostus toisia kohtaan ovat tärkeitä empatian kehittämisessä. Toisen taustalla voi olla onnistumisia, epäonnistumisia tai tragedioita. He toistavat samoja, vanhoja ajatuksia ja sulkevat korvansa siltä, mitä toinen sanoo”, Hautamäki kertoo. Ihmistuntemus auttaa kehittämään vuorovaikutustaitoja ja ymmärtämään erilaisia näkökulmia. 20 VO I H Y V I N. Heidän puheensa on aina minäpuhetta. ”Ihmisen historia määrittelee hyvin pitkälle, millainen ihminen hän on ja mistä hänen näkökulmansa nousee.” Erilaisia mielipiteitä ei tarvitse pelätä. Vuoropuhelu edellyttää, että sekä kuuntelet että kykenet ymmärtämään asiaan liittyvät monet eri näkökulmat. Niitä kannattaa ruokkia. Elokuvan täytyy yllättää katsoja ja tarjota kunnolla pureksittavaa. Elokuvien katsominenkin voi kehittää myötäelämistä. ”Minua vähän pelottavat sellaiset ihmiset, jotka eivät kuuntele muita. ”Tunne itsesi ja arvosta ja ymmärrä muita. Silloin täytyy ymmärtää toisen tausta ja millaiseen yhteyteen asiat on asetettu. Itsetuntemus helpottaa omien näkökulmien avaamista muille.” 4 Rakentava vuoropuhelu edellyttää toisen kunnioittamista ja kuuntelemista Ristiriitojen ratkaiseminen ja erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen edellyttää dialogia, vuoropuhelua. Siitä on hyvä aloittaa. ”Silloin niissä pitää olla jotain särmää. Toinen lähtökohta on se, että osaat sanallistaa, mitä itse ajattelet asiasta.” ”Katsot asioita tietyllä tavalla, ja niin tekevät kaikki muutkin.” Aina ei ole helppoa tunnistaa juurisyytä, miksi toinen näkee asiat niin kuin näkee. ”On tärkeää olla tietoinen lähtökohdistaan ja asenteistaan. Tunneyhteys auttaa huomaamaan, voiko eläin hyvin vai huonosti. Katsot asioita tietyllä tavalla, ja niin tekevät kaikki muutkin”, Hautamäki sanoo. ”Dialogin ensimmäinen lähtökohta on se, että otat toisen ihmisen vakavasti ja kunnioitat häntä. Runot eivät välttämättä avaudu helposti, ja niiden lukeminen vaatii vaivannäköä ja mielikuvitusta.” Kun ymmärrät paremmin muita, maailmasi avartuu ja sinun on helpompi tulla toimeen muiden kanssa. Näin opit ymmärtämään toisten käyttäytymistä