7,90 € Ria Kataja Ville Merinen ”Kuvittelen, että onnistun kaikessa” Piispa Mari Leppänen ”Oloni helpottui, kun hyväksyin haavani” Mielenvoima Rituaalit tuovat turvaa, lohtua ja merkityksen Yin & Yang -jooga huomioi kehon syklit Kyyhkylä tarjoaa rauhaa ja hiljaisuutta Mitä laskeva merkki paljastaa. NRO 8/2024 . VOI HYVIN VERKOSSA: TERVE.FI ”Hoitajana autan samalla itseäni”. VOIMAA JA VIISAUTTA Miten muinaisusko vaikuttaa meissä yhä
”Vastustuskykyni on vahvistunut radikaalisti ottaessani juoman Elinvoiman lisäksi käyttöön. ”Jos tulee olo, että olen tulossa kipeäksi, niin nostan muutamaksi päiväksi juoman annostuksen 4 dl päivässä. Yleensä taudit muuttavat mieltään viimeistään siinä vaiheessa. Nämä ovat tällaisen monisairaan paras ystävä.” Autonomisen hermoston häiriön vaikeat oireet rajoittavat Maijan elämää ja pahimpina päivinä hän on täysin vuoteen oma. Maijan vastustuskyvyssä on jo aiemmin tapahtunut selvä parannus ja kuukausia kestävät infektiokierteet ovat Pinenan käytön myötä pysyneet poissa. ”Kärsin verenpaineen ja sykkeen heittelystä sekä PEM-oireista pienessäkin rasituksessa. Pystyn käymään myös vähän ulkona tai kaupassa ilman, että loppupäivä menee makuulla.” Terveelliset elämäntavat, kuten riittävä uni, terveellinen ruokavalio, stressin välttäminen ja luonnossa liikkuminen ovat Maijalle tärkeitä oireiden minimoimisessa. Maijaa vaivasivat myös long covidin ja autonomisen hermoston häiriön vaikeat oireet. Hän päätti ottaa juoman käyttöön Pinena Elinvoima -kapselin rinnalle ja ottaa 1 kapselin lisäksi 1–2 dl juomaa päivässä. Usein jo tunnissa pahin olo on mennyt ohi ja uskallan nousta jaloittelemaan sängyn pohjalta.” Maija käyttää juomaa myös tautien ennaltaehkäisyyn Maija nauttii enemmän juomaa päivässä myös silloin, jos jokin tauti tuntuu yrittävän puskea päälle. Aikana ennen näitä tuotteita olisin sairastunut joka taudista kuukausiksi, joten elämäni on paljon vapaampaa nykyään.” Pitkäaikaissairaudet ovat osa Maijan elämää, mutta hän kokee Pinenan ja Karin Havupuu-uutejuoman parantaneen elämänlaatuaan huomattavasti. MAINOS ”Juoma auttaa sykevaihteluun todella nopeasti.” MAIJA SAI HELPOTUSTA LONG COVID OIREISIIN Tilaa nyt Pinena Elinvoiman ja Karin Havupuuuutejuoman yhteispaketti alennettuun hintaan tasan 100€ (norm. Jo yksikin huonosti nukuttu yö laukaisee hänellä sykevaihtelun ja PEM-oireet päälle. Nyt hän on käyttänyt Pinena Elinvoima -kapselia tuotteen lanseerauksesta lähtien, eli noin vuoden ajan. Kotimaiset luonnontuotteet ovat auttaneet Maijaa minimoimaan oireita ja elämään vapaammin. Pahimpina päivinä olen täysin vuoteen oma.” Apua long covid -oireisiin kapselin ja juoman yhteiskäytöllä Tilanne kuitenkin muuttui, kun Maija otti kokeiluun myös Karin Havupuuuutejuoman. Plussaa tulee myös siitä, että näillä on todella vähän yhteisvaikutuksia lääkitysten kanssa. Maija kertoo saaneensa alunperin Pinena-tabletilla pitkän poskiontelotulehdusten ja antibioottien kierteen vihdoin poikki. Maija huomasi nopeasti juoman piristävän häntä. Tällöin hän turvautuu tuttuun pulloon eli Karin Havupuuuutejuomaan. 34-vuotias Maija on luottanut Pinena luomumännynkuoriuutteeseen jo pitkään. Sydän kestää taas lämpimässä suihkussa käymisen ja kokkaamisen ilman, että silmissä pimenee ja rintaan sattuu. 134,90€) kuponkikoodilla ”TEHOKUURI” verkkokaupasta pinena.fi Paketti sisältää puolentoista kuukauden annokset, jonka aikana useimmat asiakkaamme huomaavat vaikutukset! Ravintorengas Oy, Siikainen // pinena.fi ravintorengas_voihyvin_elokuu2024_205x280mm.indd 1 ravintorengas_voihyvin_elokuu2024_205x280mm.indd 1 15.7.2024 14.45.50 15.7.2024 14.45.50. Ajoittain jokin tauti pääsi kuitenkin hetkittäin puskemaan päälle. ”Juoma auttaa sykevaihteluun todella nopeasti. ”Näissä on laajimmat terveyshyödyt lukuisista kokeilemistani tuotteista ja arvostan suomalaista puhdasta luonnontuotetta. Long covidin aiheuttama sykevaihtelu on helpottanut eivätkä sykkeet pääse nousemaan enää niin korkealle
Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Lue juttu ja katso video nettisivuiltamme. Päätoimittaja Riitta Nykänen Toimituspäällikkö Sari Salonen Tuottaja Heini Lehtosalo Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Tämän numeron avustajat Suvi Elo, Milja Haltsonen, Jonna Hoffrén, Nea Ivars, Ida Jokikunnas, Eveliina Lauhio, Leena Lukkari, Markku Manninen, Petri Mulari, Hannu Niittymäki, Timo Pyykkö, Ninni Sandelius, Helena Saine-Laitinen, Antti Vettenranta, Hanna Vilo, Sanna Wallenius, Sanna Wirtavuori ja Milja Yli-Opas. Voi hyvin ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. (09) 759 6600 Sähköposti: info@aspa.a-lehdet.fi Sähköpostin vastausaika on noin viikko. Painopaikka PunaMusta Oy. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Voi hyvin -lehti Valokuvaaja Antti Vettenranta löysi mielenrauhan melonnasta. vuosikerta. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) www.terve.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme nyt myös iltaisin ja lauantaisin ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15 p. Mistä sinä löysit sen. Keskustele aiheesta Facebookissa. Vastaa kyselykisaan Instagramissa.. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Lehtitilaukset lehtitilaukset.a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Aikakausmedia ry:n jäsen. 39. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. ISSN 0780-1122 Lue, keskustele ja osallistu netissä ja somessa terve.fi Jore Marjaranta näyttää, miten joogalämmittely tehdään. @voihyvin Missä halauisit olla juuri nyt
26 Henkinen polku | Joogaopettaja Eeva Ojalehto haki lohtua metsästä jo lapsena, kun perhettä kohtasi raskas menetys. 36 42 8 . 51 Nautinnoksi | Haluaisitko omenapuun, mutta olet vailla omaa maata. 16 Kannessa | Näyttelijä Ria Katajalla on toinenkin ammatti. Lopulta hän oivalsi, ettei niin tarvitse käydä. Ei hätää, voit vuokrata puun ja nauttia sadosta. Niiden avulla voi käsitellä kaikkein kipeimpiä tunteita. Voit valmistaa niistä esimerkiksi terveellisen ja helpon tuorepuuron. Kannessa henkisyys 8 Viisas nainen | Piispa Mari Leppänen rukoili, että hänen haavansa paranisivat. Tyyli, meikki ja kampaus Ida Jokikunnas. . SISÄLTÖ 8/2024 parantava ruoka 42 Ruokajuttu | Nauti kotimaisista omenista. Tiedustelut sivulla 63. Lue parhaat säilömisvinkit. Hän haluaa auttaa ihmisiä hoitamaan mieltään. . . 36 Elämänfilosofia | Kansanedustaja ja psykoterapeutti Ville Merinen kuvittelee etukäteen onnistuvansa. 44 Ravitsemus | Kotimaiset hedelmät ovat nyt poimittavissa. ?. Kannen kuva Petri Mulari. 15 Uutta ajateltavaa | Eläinten parantava voima on ihmeellinen
joka numerossa 7 Pääkirjoitus 63 Ristikko 64 Tutustu & Lukijat 65 Horoskooppi 66 Ensi numerossa & Paras juttu 67 Voimakuva 52 . 34 Kauneudeksi | Terveellä iholla on vahva suojamuuri. Liian pesevät ja kuorivat tuotteet sekä stressi vaurioittavat sitä. mystiikka 24 Luonnonihmeet | Seychelleillä aaveet ja uskomukset ovat osa arkea. . 32 26 ”Hetki yksin voi olla oman hengityksen kuuntelemista, luostariretriitti tai pyhiinvaellus.” Mari Leppänen sivulla 12. Kokeile myös lummemeditaatiota. 44. 56 Elvyttävä kohde | Kyyhkylällä on kiehtova historia ja myös ikioma kummituksensa. 46 Mielenvoima | Rituaalit ovat kuin yhteisöjä yhteen liittävä liima. 56 46 . . hyvä olo 32 Terveys | Yin & Yang -joogaa tehdään luonnon ja kehon syklien ehdoilla. 52 Astrologia | Laskevaa merkkiäsi tutkimalla selviää, miksi vedät puoleesi juuri tietyntyyppisiä suhteita
• Tappaa bakteereita ja sieniä • Lievittää kutinaa • Ei sisällä antibioottia tai kortisonia • Helppokäyttöinen korvasuihke. Hopean käyttö haavanhoidossa perustuu sen antiseptisiin ja desinfioiviin ominaisuuksiin. Valmistaja Circius Pharma AB. Pienetkin haavat on syytä hoitaa hyvin, etteivät ne tulehdu ja paraneminen pääsee hyvin käyntiin. HaavaVEX® haavanhoitotuotteet sisältävät patentoidulla SCX-teknologialla vakautettua hopeaa ja ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa. APTEEKISTA A ANTIMIKROBINEN VAIKUTUS EDISTÄÄ HAAVAN PARANEMISTA APTEEKISTA Korvakäytävän tulehduksen hoitoon Korvan altistuminen vedelle ja kostealle ympäristölle voi aiheuttaa bakteerien ja sienien kasvua korvakäytävässä Otinova® on CE-merkitty lääkinnällinen laite. Valmistaja PAVIA FARMACEUTICI s.r.l. HaavaVEX® haavavoide ja haavasuihke soveltuvat haavojen, haavaumien, hiertymien, erittävien ihovaurioiden ja lievien palovammojen, makuuhaavojen, vaippaihottuman, hien aiheuttaman ihon hautumisen ja leikkausten jälkeisten haavojen hoitamiseen. HAAVASUIHKE Erityisesti märkiville haavoille HaavaVEX ® haavatuotteet ovat CE 1370 lääkinnällisiä laitteita. HaavaVEX® haavanhoitotuotteet soveltuvat kaiken kokoisille haavoille antaen tehokkaan suojan mikrobeja vastaan ja edistäen kudoksen luonnollista uusiutumista nopeuttaen samalla haavan paranemista
Anna epäilyjen tulla ja mennä. M iten voittaa mielen vastarinta. Puhuttele itseäsi positiivisesti, kannusta ja kiitä pienestäkin onnistumisesta. Vanha tuttu on turvallisempaa, ja tähänkin asti olet pärjäillyt ihan hyvin. Älä ota sitä liian vakavasti. Arvaat jo, että sisäinen äänesi on valpastanut ja haluaa sanoa muutamia varoituksen sanoja. Olet paljon enemmän kuin sen antamat, usein rajoittavat pelisäännöt.. Mitä turhia mitään muuttamaan. Mieleesi alkaa solkenaan tulvia epäileviä kommentteja. Näe ja koe mielessäsi, miten toivomasi uudistukset sinuun vaikuttavat ja kuinka edistyt. Suosittelen säännöllistä meditaatiota, hiljentymistä ja visualisointia. Liikkeelle kannattaa lähteä pienin askelin. Vähitellen sisäiset esteet vähenevät. Omalta kohdaltani voin sanoa, että mielen kanssa kamppailu on aktiivista ja päivittäistä pientä ja joskus isoakin taistelua. Edessäsi saattaa olla pitkä ja kivinen tie, jos mielit mielesi muuttajaksi. Onneksi olen helposti innostuva ja tahtoni muutosten hakemiseen on mieltänikin vahvempi. Onko ideasi nyt lopulta sen kummempi kuin entisetkään. Ehditkö todellakin aloittaa uuden harrastuksen. Hämmästyin, miten paljon elämässäni onkaan erilaisia rituaaleja. Ryhdy mielesi tarkkailijaksi. VOI HYVIN | 7 PÄ ÄKIRJOITUS RIITTA NYKÄNEN PÄÄTOIMITTAJA riitta.nykanen@a-lehdet.fi K U V A T E SS I LY Y T IK Ä IN E N JA A D O B E ST O C K P.S. Se vie aikaasi ja on ehkä liian kallis. Vastarinnan voitto K eksit hyvän idean, innostut uudesta harrastuksesta, haluat muuttaa elämääsi parempaan suuntaan. Joka arkipäivä toistuu sama ihonhoitorutiini, aamukahvi ja päivän uutiset, kävelylenkki iltaruoan jälkeen. Keksi tai lainaa itsellesi sopiva voimalause, jota aktiivisesti käytät. Omia rajotteita voi oppia tunnistamaan näinkin yksinkertaisella tavalla. Lue, miksi rituaalit ovat meille tärkeitä alkaen sivulta 46. T ärkeintä on tiedostaa omat mielensä esteet ja uskomukset. Hetkellisesti tuntuu siltä, että saat kuin saatkin uuden elämäsi langanpäästä kiinni, kunnes törmäät vahvaan vastustajaasi. Rajojaan voi koetella vaikkapa niin, ettei suostukaan tuttuihin kävelyreitteihin, vaan poikkeaa polulta kohti uutta ja tuntematonta. Mikä vika elämässäsi on
”Olennaista on, että hän rakastaa minua sellaisena kuin olen.” 8 | VOI HYVIN. VIISAS NAINEN Jumala on Mari Leppäselle enemmän suhde kuin hahmo
Kunnes hän oivalsi, että niiden ei pidäkään unohtua. Edes piispan ei tarvitse olla aina vahva ja eheä. TEKSTI SANNA WIRTAVUORI KUVAT SUVI ELO ”Haavat ovat tärkeitä muistutuksia” VOI HYVIN | 9. Pitkään Mari Leppänen rukoili, että hänen kipeät haavansa umpeutuisivat
P ienet hetket ovat kaikkein tärkeimpiä, onnen häivähdykset, ohimenevä tunne siitä, että on niin perillä kuin olla ja voi. Mari asuu Littoisissa vanhassa puutalossa miehensä, Liedon kirkkoherran Risto Leppäsen ja 18-vuotiaan lapsensa kanssa. Minulle sanottiin suoraan, että jos ryhdyn papiksi, joudun yhteisön ulkopuolelle, enkä voi päästä taivasten valtakuntaan. Keväällä ilmestyi Johanna Venhon kirjoittama kirja Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa . Yksilöinä monet tukivat, mutta joihinkin entisiin ystäviin yhteydenpito katkesi täysin. 10 | VOI HYVIN. Haasteena oli se, että sukuni on lestadiolainen. Puolisoni on kuvannut, että kyse on yhden a-kirjaimen puuttumisesta. Näin äitini, joka odotti minua pysäkillä rollaattorin päällä istuen. Kun minusta tuli pappi, puolisoni vapautettiin puhujan tehtävistä lestadiolaisen herätysliikkeen seuroissa. Mari harrastaa pieniä pyhiinvaelluksia ja hiljaisuutta, luonnonvesissä uimista sekä ikonimaalausta. Hän istuu Kirkkohallituksen kabinetissa, takana on palaveri ja edessä pian toinen. Päätös ei ollut helppo. Olen yrittänyt ymmärtää hengellisen vallankäytön hurjaa logiikkaa ja tajunnut, että usein siitä puuttuu nöyryys. Se ei ollut niinkään kova paikka suhteessa Jumalaan, vaan suhteessa ihmisiin. Raskainta oli, että päätökseni vaikutti myös läheisiini. Oma identiteettini ja arkeni piti rakentaa kokonaan uusiksi. ”Isän lempilause on, että elämä koostuu hetkistä”, sanoo piispa Mari Leppänen. Hän halusi tulla minua vastaan.” Mari yöpyi äitinsä luona, ja sekin oli kotoista. Ennen nukkumaanmenoa he ehtivät jutella kuulumiset, muun muassa sen, että Marin ulkomailla asuva tytär oli aloittanut kesätyöt Suomessa. Enkä tiennyt varautua varsinkaan siihen, kuinka yksinäiseksi itseni tunsin. ”Se ei ole oikeastaan elämäkerta vaan hengellinen matkakertomus, jossa on kuvattuna elämäni hetkiä, kerroksia ja arkisia muistoja. Puhelun lopussa sain sanotuksi, että haen teologiseen tiedekuntaan ja aion papiksi. Ihmiset asettuvat ikään kuin Jumalan asemaan, luulevat tietävänsä, mitä Jumala haluaa, ja pitävät itseään erehtymättöminä. ”Olen yrittänyt ymmärtää hengellisen vallankäytön hurjaa logiikkaa.” Tajusin, että en menettänyt pelkkiä ihmissuhteita vaan myös monet viikoittaiset rutiinini, seurat ja harrastuspiirit. Olin elänyt turvallisen uskonnollisen lapsuuden, opiskellut kulttuurien tutkimusta ja opintojen jälkeen olin tehnyt töitä kirkon viestinnässä. Toivon, että se herättää lukijan pohtimaan omia juuriaan ja kotimatkojaan sekä nostaa esiin uusia tarinoita.” Väärin uskottu ”Viisitoista vuotta sitten, kolmikymppisenä kolmen lapsen äitinä tein ison päätöksen. Yhteisön mielestä hän teki väärin tukiessaan minua. Oli kevät 2009, kun soitin äidilleni ja kysyin, että voinko tulla Helsinkiin hänen luokseen pariksi päiväksi. Suomessa ensimmäinen naispappi oli vihitty virkaan 1988, ja talvella 2010, kun minä painin oman yhteisöni hyväksynnän kanssa, Irja Askola valittiin piispaksi. Perheen kaksi vanhempaa lasta opiskelevat ulkomailla. En osannut varautua siihen, että pappisvihkimykseni jälkeen minut suljetaan herätysliikkeen ulkopuolelle. Johanna Venhon kirjoittama kirja Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa ilmestyi huhtikuussa. Hän on kulttuurintutkija, filosofian sekä teologian maisteri, papiksi hänet vihittiin vuonna 2012. ”Kun jäin Munkkiniemessä pois bussissa, sydämessä läikähti. Hän on tullut edellisiltana Turusta Helsinkiin, lapsuuden kotikaupunkiinsa. Jotkut ajattelevat, että me olemme Jumalan valtakunta?–?ei Jumalan valtakuntaa.” MARI LEPPÄNEN on 45-vuotias Helsingissä syntynyt Turun arkkihiippakunnan piispa
Vanhempien ero vei minut pohtimaan myös ihmissuhteita uudella tavalla. Muutimme sinne, ja yhtäkkiä en ollutkaan enää opiskelijatyttö, vaan olin pienen lapsen äiti ja papin rouva. Meillä ei esimerkiksi ollut televisiota, ja olin nuorena tietämätön monista nuorisokulttuurin ilmiöistä. Uskonto oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa avara, turvallinen asia, en kokenut siitä häpeää enkä muista, että minua olisi koulussa kiusattu. Mari sanoo, että suomalaisessa luterilaisuudessa on piirteitä ajalta ennen kristinuskon tuloa. S Lapsuus vähemmistössä ”Sain kasteessa nimen Mari Inka Elina Pentikäinen. Kävin päivisin töissä ja opiskelin illat aikuislukiossa. Synnyin perheeseen, jossa oli neljä lasta ja minun jälkeeni syntyi vielä kaksi sisarusta. Mari tulee vienalaisen runonlaulajan Marina Takalon mukaan, Inka on mummuni nimi ja Elina on äitini. Esimerkiksi suomalaiseen luterilaisuuteen on vaikuttanut se, että kristinusko tuli meille sekä idästä että lännestä ja siihen on tarttunut myös paljon piirteitä vanhoista kansanuskomuksista, kuten suhteesta metsään ja luontoon.” Tärkeä oma perhe ”Olin lukiossa, kun isä ja äiti erosivat. ”Metsä on meille monelle edelleen pyhä paikka.” ”Vanhempien ero oli kriisi, jotakin, mitä en ollut osannut kuvitellakaan.” VOI HYVIN | 11. Olin silloin 23-vuotias. Kihlauduimme syksyllä vuonna 2000 ja seuraavan vuoden helmikuussa menimme naimisiin. Olen onnellinen, että sain rauhassa keskittyä lapseen ja pysähtyä omassa elämässäni. Perhe on suuri ja sukulaissuhteet kiinteitä. Vanhempien ero oli kriisi, jotakin, mitä en ollut osannut kuvitellakaan. Oma perhe oli toiveiden täyttymys.” Äitiyden haasteet ”Esikoinen oli alle puolivuotias, kun Risto sai kesäpapin paikan Kontiolahdelta. opettajia, mikä vaikutti kotini ilmapiiriin. Vanhemmuus tuntui heti hyvältä. Ensimmäinen oma kotimme oli Nöykkiössä, ja esikoisemme syntyi vuonna 2002. Ajatukseni oli jatkaa opiskelua äitiysloman aikana, mutta kaikki energiani meni uuteen elämänvaiheeseen sopeutumiseen. Tapasin aviomieheni Riston jo lukiovuosina ja olin kovin rakastunut. Asuin lapsuuteni Helsingin Käpylässä, mutta vietin paljon aikaa myös kesämökillä sekä sukulaistemme luona maalla. Molempien vanhempieni suku oli lestadiolainen, ja samalla kuitenkin isä ja äiti olivat uskonnontutkijoita ja Ajattelen myös, että uskonto on kulttuurisidonnaista. Alkuun suhteeni isään etääntyi, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt hänen ratkaisuaan paremmin ja tullut läheiseksi myös hänen puolisonsa kanssa. Kun isä muutti uuden puolisonsa luo, jouduin yllättäen ottamaan elämästäni myös taloudellisen vastuun. Isä tutki kansanuskontoja ja maailmanuskontoja, ja häneltä opin, että jokainen uskoo johonkin eikä kenenkään usko ole parempi tai huonompi kuin toinen. Helsingissä ei ole suurta lestadiolaisyhteisöä, joten kuuluin vähemmistöön, mikä on varmasti muokannut ajatusmaailmaani. Opiskelimme molemmat ja seurustelimme, mutta emme muuttaneet heti yhteen. Olen tajunnut, että parisuhteen eteen on nähtävä vaivaa. Niissä piireissä avioliittoa pidettiin ikuisena. Kun lapsemme oli vajaan vuoden ikäinen, Risto valittiin papiksi Lietoon, ja Kansanperinteet ovat muokanneet uskontoja
Halusin uskoa, että asioista voidaan keskustella avoimesti ja että myös uskonnolliset yhteisöt voivat muuttua ajan mukana. Hiljaisuus kirkastaa ajatukset ja auttaa ymmärtämään, mihin pitäisi ryhtyä. Vähitellen päätin tehdä folkloristiikan opintoni valmiiksi. Kuopuksemme syntyi vuonna 2006.” Rauha elämän kanssa ”Viisaus ei mielestäni ole pelkästään tietoa, vaan tärkeä on, kuinka tietoa käytetään. Hylätyksi tuleminen ja yhteisön ulkopuolelle jättäminen oli minulle kokemus, joka jätti vahvoja jälkiä. Toinen lapsemme syntyi vuonna 2003. Omat haavat opettavat suhtautumaan arvostavasti myös muiden elämän jälkiin ja erilaisuuteen. Sen viesti oli, että kaikki kääntyy hyväksi. pieni perheemme muutti Turun lähelle. Hetki yksin voi yhtä lailla olla oman hengityksen kuuntelemista työpöydän ääressä tai pidempi järjestetty luostariretriitti tai pyhiinvaellus. En tarkoita hiljaisuudella äänettömyyttä, vaan enemmänkin oman sisäisen rauhan löytämistä. Olennaisinta on hyväksyä haavat ja oppia elämään niiden kanssa. Monta vuotta rukoilin, että haavani menisivät umpeen. Oivalsin, että ei minunkaan haavojeni tarvitse umpeutua. Kotini lähellä on pieni kyläkirkko, jossa on sunnuntai-iltaisin lyhyt kirkko”Jakaa, elää ja kokea asioita yhdessä. Elämässä on asioita, joita ei saa valita. Haavat arpeutuvat, mutta ne kulkevat silti mukana ja muistuttavat paitsi kivusta myös selviytymisestä. Yllätyksenä tapahtuneet asiat voivat tehdä kipeää, ja niistä voi syntyä haavoja. Noihin aikoihin pohdin myös äitiyttä ja naisen asemaa lestadiolaisuudessa. Millaisen tarinan kukin haluaa elämästään kertoa, kuinka totta se on ja kuinka se muuttuu ajan myötä. Silloin tajusin, että ei kenenkään, ei edes piispan, tarvitse olla eheä ja vahva. Minua oli tuolloin pyydetty ehdolle piispan vaaliin, mutta olin epäillyt, että voiko minunlaiseni ihminen olla piispa, olisinko kyllin eheä ja vahva. ”Haavoja on kaikilla, ja niistä voidaan puhua, niitä ei tarvitse hävetä.” ”Opin kotoa, että jokainen uskoo johonkin eikä kenenkään usko ole arvokkaampi kuin toisen.” Haavoja on kaikilla, ja niistä voidaan puhua, niitä ei tarvitse hävetä tai peitellä. Minulle viisaus tarkoittaa rauhaa elämän kanssa, nöyryyttä sekä myötätuntoa. Mietin paljon muistojen totuutta, sitä kuinka toinen ihminen muistaa saman asian eri tavalla ja eletty elämä vaikuttaa muistoihin. Pyhiinvaellus on minulle enemmän suhde kuin matka, kuuntelemista, jossa pysähtyminen tapahtuu liikkeessä olemalla. Minut vihittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi vuonna 2021.” Tärkeä hiljaisuus ”Hiljaisuus oikoo sielun ryhtiä, ja jo lyhytkin hiljainen hetki auttaa selvittämään päätä ja kuulemaan sielun kaipauksen. Kirjassa puhuttiin myös haavoista, joiden kirjoittaja ei toivonut koskaan umpeutuvan. Kerran, muutama vuosi sitten, pienessä Enonkosken luostarissa melontaretken jälkeen luin vanhaa kirjaa. Ryhdyin myös ohjaamaan elämäkerran kirjoittamiskursseja muun muassa Liedon kansalaisopistolla. Siinä on elämän merkitys.” 12 | VOI HYVIN
Asumme Littoisissa pienen järven rannalla, ja voin helposti kävellä laiturille kylpytakki päälläni ja pulahtaa veteen. Kuolema on Marin mielestä luonnollinen osa elämää: ”Se on kuin kotiinpaluu, lohduttava ajatus jälleennäkemisestä.” VOI HYVIN | 13. Menen mielelläni sinne ja palaan kotiin mieli kirkkaampana. Minusta rakkaus on sitä, että ihminen tulee nähdyksi sellaisena kuin on. Mielestäni merkityksellinen elämä toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin ja luontoon. Retkeilin jo lapsena perheeni kanssa. Kuolema muistuttaa elämän takarajasta ja viiltävästä ohikiitävyydestä. Kylmä pulahdus kirkastaa mielen.” Rakkaus ja kuolema ”Olen puhunut rakastavasta kirkosta, yhteisöstä, jossa ihmiset olisivat toistensa tukena. Jakaa, elää ja kokea asioita yhdessä?–?siinä on elämän merkitys. DIALOGI Rakastan hyviä keskusteluja eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Jumala on aina ollut minulle jonkinlainen turvakallio, kannatteleva ja auttava. Se on arkista ja yhtä luonnollista kuin hengitys tai kävely. hetki. Olennaista ei ole se, kuinka paljon minä rakastan Jumalaa, vaan se, että hän rakastaa minua sellaisena kuin olen. Kipeistä asioista pitää voida puhua. Toivon, että voisin piispana välittää hengellisyyden armollista puolta, hyväksymistä, erilaisuuden suvaitsemista ja muiden huomioimista. Rukoilen toisten ihmisten, luonnon sekä hädässä olevan maailman puolesta. Se on kaiken päätepiste, kuin kotiinpaluu, lohduttava ajatus jälleennäkemisestä. Pyhyys sekä onni on niissä hetkissä, joissa tuntee kuuluvansa johonkin: toiseen ihmiseen, kauniiseen maisemaan, siihen missä on.” . Isossa perheessä olen tottunut siihen, että sisarukset antavat toisilleen palautetta välillä kipakastikin. Kuljimme luonnossa ja teimme matkoja erilaisille pyhille paikoille. Tärkeää on myös kiitos, kiitollisuus kaikesta hyvästä. Se kuuluu elämään. Rakkaus on huolenpitoa toisia ihmisiä kohtaan, ja rakkaus tekee meidät eläviksi. Tulevaa ei tarvitse pelätä.” Hyväksymisen puolesta ”Rukous on minulle tapa olla maailmassa. Opin jo lapsena, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntymä. Kaipaan tilaa ajattelulle. Hiljaisuus on myös Jumalan ensimmäinen kieli. Tietoisuus elämän rajallisuudesta rohkaisee elämään täysillä omana itsenään ”Tietoisuus elämän rajallisuudesta rohkaisee elämään täysillä omana itsenä.” MARIN KOLME TÄRKEÄÄ LUONNOSSA KULKEMINEN Pienet ja isot matkat, luostariin tai vaikkapa lähiniitylle. Uin järvessä talvellakin, silloin kun avanto on auki. On arvokasta, että osaamme rakentavasti olla eri mieltä. HILJAISUUS Tilan tarve on pysähtymistä, ja koen tärkeäksi vetäytyä säännöllisesti omiin oloihin. Parantavaa hiljaisuutta minulle on myös luonnossa oleminen ja uiminen. osana sukupolvien ketjua
Katso juomareseptejä: vogel.fi molkosan_voihyvin_205x280.indd 1 molkosan_voihyvin_205x280.indd 1 15.7.2024 10.46 15.7.2024 10.46. Malja hyvinvoivalle vatsalle! Molkosan Fruit® on raikas maitohappokäytetty heratiiviste, joka sopii vatsaa hellivänä juomana niin päivittäisessä arjessa, lomareissuilla kuin grilliruokienkin äärellä. Juoma sisältää runsaasti L+ -maitohappoa ja sen sisältämä kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa. Helppo käyttää: 1-2 rkl lasilliseen vettä
Kirjassa käsitellään laajasti ihmisen ja muunlajisten kohtaamisia. Vaikka naisten taustat ovat hyvin erilaisia, yhteistä löytyy heidän kokemuksistaan. ”Kiitollisuus tuo rauhan mieleesi, iloa sydämeesi ja rentoutta kehoosi.” Mitra Vasara: Sydämen seksi. alkaen. Tuntematonta DNA:ta etsimässä. Aina syy ei ole toisessa, vaan toisinaan on syytä katsoa peiliin. Atena 2024. Psykoterapeutti Philippa Perry jakaa ihmissuhteiden selviytymisoppaansa neljään osaan: miten rakastamme, riitelemme, muutumme ja saavutamme tyytyväisyyden. Asioista puhuminen ja vertaustuki ovat tärkeitä. Into 2024. –?Laajenna Nautintoasi. Mape Morottaja esittelee kirjassaan muun muassa Miinan, joka sai totuuden selville oikeusteitse, ja itsellisen äidin Ninan, jonka lapsella on 19 sisarusta. Kotona tiikerin kanssa • Miltä tuntuisi jakaa vanhempansa ja kotinsä villieläinten kanssa. Missä ovat minun juureni. Helena Ruohotien ohjaamassa uutuussarjassa neljä toisilleen tuntematonta naista jakaa yhdessä elämänsä kipeimpiä kokemuksia. Philippa Perry: Kunpa kaikki läheisesi* lukisivat tämän kirjan?–?*ja monet muutkin elämässäsi. Aura Koivisto: Elämä eläinten kanssa. Naiset tekevät hevosten kanssa harjoituksia, joiden avulle he rohkaistuvat puhumaan ja käsittelemään elämän kipukohtia ja jotka tarjoavat heille myös oivalluksia itsestä. Uutta ajateltavaa VOI HYVIN | 15. Sukulaissuhteissa riittää vatvottavaa silloinkin, kun kaikki on tiedossa, mutta epäselvillä tapauksilla voi olla pitkät ja vaikeat seuraukset. Yle Areenassa tiistaina 13.8. Hidasta elämää 2024. Ratsastusvaellusleirille matkustavat avioeroaan pohtiva Anna-Stiina, uupumusta kokenut erikoislääkäri Anni, kiusaamisen kohteeksi joutunut Tiia ja rintasyöpään nuorena sairastunut Tiina. Anna mielen vaeltaa Kun suhde menee solmuun • Ihmissuhteissa riittää ihmeteltävää, iloittavaa, pohdittavaa ja kiukuteltavaa. Hän antaa esimerkkejä ja ratkaisuja käsiteltyihin pulmakohtiin. • DNA-testit ovat yleistyneet, joskus ne vahvistavat oletuksen, joskus taas paljastavat salaisuuden. Like 2024. Kirjailija Aura Koivisto kasvoi Korkeasaaressa, ja hänen suhteensa eläimiin on vain vahvistunut elämän varrella. ja Yle TV1:ssä sunnuntaina 18.8. Ammenna viisautta elämääsi. Heillä on tukenaan psykoterapeutti HenKONNUT HEINI LEHTOSALO KUVAT ADOBE STOCK, KUSTANTAJAT JA YLE riika Maikku, joka käyttää apunaan muun muaasa islanninhevosia. Mape Morottaja: Missä on puolet minusta. V uosien karttuessa omat valinnat alkavat mietityttää, ja taipaleella on jo joutunut kohtaamaat vaikeita asioita
K ANNESSA Ria Katajalla on ollut tapana miettiä esimerkiksi sitä, missä on viiden vuoden kuluttua. Nykyään hän haluaa pysytellä visusti tässä hetkessä. 16 | VOI HYVIN
TEKSTI NINNI SANDELIUS KUVAT PETRI MULARI ”Piilosta kohti yhteyttä” VOI HYVIN | 17. Hän taitaa sointukylvyt ja yhtä lailla reikin kuin saunaja nauruterapiankin. Näyttelijä Ria Kataja tekee taiteen lisäksi hoitotyötä. Opiskellessaan hän on etsinyt yhteyttä itseen sekä reittiä kohti toista ihmistä
Kun hän sitten yhtäkkiä esitti toista ihmistä, hän pystyikin olemaan roolin turvin muiden edessä totta. ”Se oli korjaava kokemus. N uori mielenterveyshoitaja oli saunavuorossa. Rian mukaan täydellistä vanhempaa ei ole olekaan. Hän kuitenkin haaveili näyttelijän työstä. Opin silloin, ettei minun tule pitää itsestäni meteliä. Ria uskoo, että kaikissa ihmisissä on kipua, joka heijastuu laumaan liittymisessä. ”Tunnistin yhteyden, jota olin koko elämäni hakenut. Kun aloin kasvaessani näyttää omaa tahtoani, äitini trauma hylätyksi tulemisesta aktivoitui ja hän alkoi käyttäytyä kuin tarvitseva lapsi. Samalla piilotin olennaisen osan itsestäni.” 18 | VOI HYVIN. Yhdeksänvuotiaasta lähtien esiintyneelle Rialle teatterin kielessä oli jotain sellaista, jota ihmisarka ja syrjäänvetäytyvä lapsi ymmärsi. Vanhuksia pestessään hän tunsi kehossaan aavistuksen: hän halusi olla tekemisissä terapeuttisen kosketuksen ja luottamuksen kanssa. ”Selittämätön sisäsyntyinen tarve ajoi minut näyttämölle, juuri sinne, missä kaikki tuijottavat.” ”Opin, ettei minun tule pitää meteliä itsestäni. Onnellisuutta tuottavat asiat ovat hyvin yksinkertaisia”, näyttelijä Ria Kataja kertoo. ”Vanhempani kipuilivat omien käsittelemättömien taakkojensa kanssa. Samalla piilotin osan itsestäni.” Pienen Rian strategia epävarmuuden tunteiden kanssa pärjäämiseen oli ollut piiloutua ja eristäytyä toisista. Mielenterveyshoitaja oli tuolloin 19-vuotiaan Ria Katajan ensimmäinen ammatti. Hän näki, että vanhukset nauttivat saunomisesta ja hänestä tuntui siltä, että siinä hetkessä potilas ja hoitaja olivat vertaisia. Olen sen avulla opetellut piirtämään itseäni esiin piilosta, myös itselleni.” LAPSELLA ON sisäsyntyinen tarve kuulua porukkaan. Äitini oli orpo ja eli lapsuuttaan kauttani. Ehkä juuri sen takia näyttelemisestä tuli minulle kuin huume, joka on saanut minut tekemään tätä työtä niin pitkään
En tunne itseäni kokonaiseksi enkä totuudelliseksi ja kannan siellä syyllisyyttä ja häpeää. Hänet palkittiin vuoden teatterinäyttelijänä viime vuonna. Lapsena koin sen niin, etten saa rakkautta olemalla oma itseni. ”Äitini oli siirtynyt valoon vuonna 2006, ja sain reikistä apua surun ”Häpesin tulla esiin, koska pelkäsin, että tulen nolatuksi tai olen vähäpätöinen.” Ria ohjaa Hanna Vahtikarin ja Pihla Penttisen kanssa kirjoittamansa näytelmän, joka on ”rakkaudenosoitus tytöille, jotka tuntevat syyllisyyttä ja häpeää heihin kohdistuvan traumataakan takia”. ”Olen piiloissani pohjattoman yksinäinen. Sen sijaan lapsi alkaa tuntea arvottomuutta. Rian yritys Iloinen Talo toimii myös kiertue-esitysten välittäjänä. Olen pelännyt kohtaamista, mutta kuitenkin kaivannut sitä.” Tästä kaipauksesta Rian kiinnostus hoitamiseenkin on saanut alkunsa. En tunne itseäni kokonaiseksi.” VOI HYVIN | 19. Ei kukaan lapsi ajattele, että syy kohtaamattomuudelle on sukupolvisissa traumoissa. Hän ajattelee, että hoitaja on vierellä kulkija. ”Kun seurustelin ensimmäisen poikaystäväni kanssa, isäni lakkasi puhumasta minulle ja käyttäytyi kuin olisin ollut ilmaa. ”Olen piiloissani pohjattoman yksinäinen. Keväällä Ria nähtiin Mummola ja Skimba Girls -elokuvissa ja hän kirjoitti Minna Kivelän kanssa Tuula ja Pirkko Fugessa -romaanin. Hänellä on kolme lasta. Syksyllä hän esiintyy Kansallisteatterissa Eerika Rantasen tähänastinen elämä -näytelmässä sekä Ihan pienet luut -näytelmässä Teatteri Jurkassa. S Rian isä oli kasvatettu pärjäämään ja tekemään töitä. Kollega kertoi, että oli aloittanut reikiopinnot ja pyysi Riaa harjoitushoitoon. Tällainen käytös oli tyypillistä hänelle.” Rian mielestä hänen perheessään oli paljon rakkautta, mutta vanhempien omat käsittelemättömät surut estivät lopulta lapsen ja vanhempien välisen yhteyden. Lisäksi hän on ammatiltaan mielenterveyshoitaja, energiahoitaja, saunaja nauruterapeutti sekä opiskelee parhaillaan Ihminen Tavattavissa -terapeutiksi. Kun alkaa kohdata omia varjojaan, syli kasvaa, ja siihen mahtuu muitakin ihmisiä.” RIA TÖRMÄSI 2000-luvun loppupuoliskolla toistuvasti kollegaan eri puolilla Helsinkiä. ”Välissämme leijuivat häpeäverhot. Siksi minunkin strategiakseni tuli kätkeä oma tahto, olla kiltti ja huomaamaton.” Kun lapsen tarpeet jäävät vaille vastakaikua, hän on myöhemmin pulassa, Ria tietää. ”Vielä aikuisenakin olen toiminut tästä kokemuksesta käsin. ”Kun olen antautunut hoidettavaksi ja alkanut kutsua piilotettuja osia itsestäni takaisin, minun on ollut mahdollista nähdä myös itseni hoitajana. Se jäi strategiakseni, jotta kuuluisin porukkaan. RIA KATAJA on freelance-näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Asuu Porvoossa puolisonsa kanssa. Häpesin edelleen tulla esiin, koska pelkäsin, että tulen nolatuksi, olen vähäpätöinen tai en tule hyväksytyksi.” Mitä vanhemmaksi Ria on tullut, sitä tarpeettomammaksi piilot ovat kuitenkin muuttuneet. Mutta miten voi kulkea toisen vierellä, jos on itseltään piilossa. Haastavista asioista puhuminen oli vaikeaa, vaikka niitä kahden aikuisen, neljän teini-ikäisen ja iltatähti-Rian uusperheessä riitti. Ria alkoi käydä hoidossa säännöllisesti
”Minulle hoitamisen ydin on turvassa ja läsnäolossa. Hoidon jälkeen kävi ilmi, että hoidettavalla oli refluksi. ”Hoitajan kautta energia löytää tiensä sinne, missä sitä kukin eniten tarvitsee. Toisten hiusten peseminen on vahva suomalainen traditio. Ydinajatus on, että elämänenergia ki virtaa hoitajan käsien kautta hoidettavan kehoon ja avaa energiatukoksia. ”En ajattele, että herkkyydessäni olisi jotain mystistä. ”Pohdin syvällisesti asioita, jotka eivät ole järjellä selitettävissä tai tieteellisesti todistettavissa. Siihen voi liittyä kipeitäkin muistoja, jos on lapsena jäänyt rakkaudellisesta kosketusta vaille. ”Kehon, tunteiden ja mielen syy-yhteyksien löytäminen on minulle intohimon asia.” ”Saunan syli hyväksyy meidät sellaisena kuin olemme. Hän huomasi, että sai ihmisistä tietoa hoitamisen aikana: kehollisina tuntemuksina, sanoituksina tai mielen kuvina. Kerran reikihoitoa tehdessään Rian kurkussa tuntui kummallinen paine ja hänen oli nieleskeltävä voimakkaasti. Hän on tehnyt yli sata saunotusta, ja aina jossain vaiheessa hoitoa saunaan laskeutuu lämmin hyrinä, jossa on mahdollista jakaa henkilökohtaisia asioita ja kuunnella. Koen, että ihmisissä on tällaisia ulottuvuuksia ja ne on mahdollista löytää itsestään ja ottaa käyttöön. Hoitotyö tuo itselleni Ria yhdistää energiahoitoihin ja saunotuksiin myös äänimaljoja. Suurin kiitos Rialle on se, kun ihminen tuntee saunotuksen jälkeen olevansa läsnä, puhdas, rentoutunut ja virkeä. Kun keho viestittää kiitos, se on aivan ihanaa.” Ria kerää itsekin voimaa hoitamisesta. Uskon, että tunne on totta.” vastaanottavaisempi asioille, joita kehon muistista saattaa nousta tietoisuuteen.” MUUTAMA VUOSI sitten Ria ja hänen puolisonsa Panu Varstala perustivat Iloisen Talon saunatuvan Porvoonkotinsa pihapiiriin. ”Saunan syli hyväksyy meidät sellaisena kuin olemme. Siellä moni saa turvan.” ”Hoitoon asettuminen tekee myös hoitajalle hyvää.” 20 | VOI HYVIN. Ria innostui opiskelemaan reikiä. Reiki vahvisti tätä olemassa olevaa piirrettä minussa, ja olen harjoitellut sitä myöhemmin lisää.” Rian mukaan reiki on lempeä ja rentouttava hoito, joka sopii kaikille. Olin myös raskaana, ja hoito voimaannutti minua kaikin tavoin.” Reiki on japanilainen hoitosuuntaus, jossa tietyillä käsiotteilla hoidetaan koko kehoa. Se on paikka, jossa Ria laittaa käytäntöön opit, joita hän on vuosien aikana kerryttänyt. ”Silloin sauna on antanut parastaan. Kun keho on rento, myös mieli on ”Pohdin asioita, jotka eivät ole järjellä selitettävissä. Vuonna 2017 Ria valmistui saunaterapeutiksi. Itse ajattelen, että siinä lähetetään ja vastaanotetaan universaalia rakkautta. Uskon intuitioon ja siihen, että tunne on aina totta.” Kun häneltä kysytään henkisyydestä, Ria kiteyttää sen rakkauteen. käsittelyyn ja äidistä irti päästämiseen. Kehokokemukset ovat olleet hänelle vahvoja tienviittoja matkan varrella. Siellä moni saa turvan ja voimaantumisen kokemuksia.” Usein Ria pesee yksitellen saunaseurueen jäsenten hiukset ja huomaa, että lempeä kosketus herkistää. ”Rakkaus, rakkaudelle avautuminen ja tietoisuus siitä, että olen rakastettu ja rakkauden arvoinen.” SAMANLAISTA rakkaudellisuutta Ria on viljellyt saunaterapeuttina. Hän pystyy edelleen palauttamaan kehoonsa tunteen, jonka hän tavoitti vanhuksia saunottaessaan