Kriisit testaavat resilienssisi Ruuat, jotka hillitsevät hiljaista tulehdusta Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet Maria hoitaa juonteita akupunktiolla Vappu Pimiä ”Muutos vaati miettimistä” Tunnista kivun syy & löydä yllättävät hoidot Lempeästi eroon päänsärystä 5 Uud istunut ”Rakkaus ei aina tarkoita pysymistä, vaan myös lähtemistä” Kesän suuri RAKKAUSHOROSKOOPPI Testaa, oletko vaarassa uupua ”Perhe ymmärtää, että tarvitsen välillä rauhaa” Henri Alén ORTODOKSIKSI KÄÄNTYNYT tapaa ymmärtää tunteitasi paremmin Nro 6 2025 7,90??€
Huomasin, että joskus on vaikea tietää, mitä todella kaipaa ja mitä toiveen toteuttaminen todella tarkoittaa. YHTENÄ KESÄAAMUNA luulin, että kaipaan vapautta. Päivässä alkoi olla liian monta päätöstä tehtävänä, ja se uuvutti. Heitin makuupussin auton takakonttiin ja suuntasin kohti pohjoista. Olin ihan kypsä samanlaisina toistuviin päiviin, rutiineihin ja velvoitteisiin. Laulaisin radion mukana ja avaisin auton katon edes henkisesti, sillä eihän minulla avoautoa ollut. Ehkä olen matkalla viikon, ehkä pidempään. Mitä pidät tästä. Silloin mieleen pulpahtaa spontaaneja iloja: kesäteatteri-ilta, kanootin vuokraaminen tai luontoretki katsomaan ihmeellistä lähdettä. Ymmärsin, että juuri rutiinit mahdollistavat sen, että luovuuteen ja spontaaneihin tekoihin on voimia. Mistä edes löytäisin unelmoimani yöpaikan, jos ajaisin koko ajan. Joskus toiveen toteuttamiseen ei tarvita viikkoja. Ajaisinko hiekkateitä pitkin hiljakseen vai isoilla teillä kovaa. Jo 700 kilometriä itsensä seuraa voi riittää. Käännyin siis kohti kotia. Matkalla mietin paljon menneitä päiviä. 3 VO I H Y V I N. Laita minulle sähköpostia. TODELLISUUDESSA AUTOMATKANI ei tietenkään ollut sellainen kuin haaveissani. Kun en jaksanut päättää jokaisesta vessakäynnistä erikseen, aloin kaivata sitä, mistä tahdoin eroon. Ajan niin kauan kuin jaksan, ja sitten pysähdyn ihanaan majoituspaikkaan, ajattelin. Minuun iski tila, jota usein kutsutaan valintaväsymykseksi. Tämä on toinen uudistettu numero Voi hyvin -lehdestä. Sain vapautta ja riippumattomuutta, mutta samalla sain sylikaupalla päätöksiä tehtäväkseni. EHDIN AJAA Suomen rajojen ulkopuolelle, kun aloin väsyä vapauteeni. pääkirjoitus Matka ajatuksiin MARI KARSIKAS PÄ ÄTOIMITTAJA mari.karsikas@a-lehdet.fi K U V A IS T O C K P.S. Nukun hyvin kauniissa hirsikamarissa, syön maalaisaamiaisen ja sitten jatkan matkaa, haaveilin. Olisiko sittenkin pakko suunnitella matkaa eikä olla spontaani. Söisinkö ravintolassa, huoltoasemalla vai eväitä. Mieleni huusi vapautta, ja minä lupasin toteuttaa toiveen
6 48 24 sisältö Kauneus 44 Maria Eklöf löysi kasvoakupunktion sattumalta. Mieli 14 Tunteiden tunnistaminen on joskus vaikeaa aikuisellekin. 38 Päänsäryn kohdasta pystyy päättelemään, miten kipua voi hoitaa tehokkaasti. Toimitus esittelee viisi suosikkiaan, joita yhdistävät upeat maisemat. 54 Frank Martela haluaa synnyttää ajatuksia, jotka auttavat ihmisiä löytämään merkityksellisyyden. Hän yllättyi, miten moneen vaivaan se voi auttaa. s. 48 Kauneustoimittaja valitsi parhaat luonnonkosmetiikan aurinkosuojat vartalolle. 23 Kiinnostavatko ihmiskohtalot sinua. Ihmiset 6 Vappu Pimiä kääntyi hiljattain ortodoksiksi, ja hänen elämänarvonsa ovat kirkastuneet. 50 Astrologi Milja Haltsosen horoskooppi kertoo, millainen rakkauden kesä on tulossa. 34 Jonna Monola haki lohtua päihteistä ja turvattomista ihmissuhteista. UUSIMMAT luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet jättävät harvoin ihon valkoiseksi tai tahmeaksi. Kaikki muuttui Meksikossa. Välillä siihen tarvitaan salapoliisityötä. 48. Keho 29 Etsitkö kaunista luontokohdetta. 24 Selviytymiskyvyn eli resilienssin tunnistaa usein vasta, kun elämässä tulee vastaan kriisi. 4 VO I H Y V I N. Uudet elämäkerrat kertovat kiehtovia tarinoita. 30 Henri Alénin elämässä on ollut paljon sekä onnistumisia että pettymyksiä
Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Voi hyvin ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Stressin kertyminen voi johtaa uupumiseen. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. 34 30 Päätoimittaja Mari Karsikas Johtava AD, Naisten media Reetta Röynä Vastaava tuottaja Heini Lehtosalo Toimitus Milla Kukkonen (eeva.fi), Anni Peltola (kansijuttu), Inka Simola (eeva.fi) Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Mediaryhmän johtaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimitusjohtaja Heli Arantola Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) www.terve.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme nyt myös iltaisin ja lauantaisin ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15 p. Testin avulla tunnistat rajasi. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. s. 54. Joka numerossa 3 Pääkirjoitus 63 Ristikko 64 Horoskooppi 66 Ensi numerossa & paras juttu 67 Voimakuva KAKSOSIA kiehtovat enemmän mietiskely ja pienet kuviot kuin työ ja maailman uutiset. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. 60 Tunne itsesi. Kannessa Kuvaaja: Antti Vettenranta Meikki ja hiukset: Heidi Reponen Tyyli: Suvi Poutiainen Paita Borse e Cose / Stockmann. Lehtitilaukset lehtitilaukset.a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. (09) 759 6600 Sähköposti: info@aspa.a-lehdet.fi Sähköpostin vastausaika on noin viikko. Painopaikka PunaMusta Oy. ISSN 0780-1122 42 Matala-asteinen tulehdus voimistuu epäterveellisestä ruuasta. 40. vuosikerta. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. 64. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Siihen voi kuitenkin itse vaikuttaa. Aikakausmedia ry:n jäsen
6 VO I H Y V I N
Hän kääntyi hiljattain ortodoksiksi, ja elämänarvot ovat kirkastuneet. TEKSTI L AURA FRIMAN KUVAT ANT TI VET TENRANTA ”Haluan pitää kehoni temppelistä huolta” 7 VO I H Y V I N. Lähestyvä viisikymppisyys on tuonut Vappu Pimiän elämään muutoksia. Mielen levollisuus ei kuitenkaan tarkoita Vapulle pysähtymistä: suunnitelmissa on Vappu 2.0
Vahvimmin ortodoksisuudessa Vappua puhuttelevat sen armollisuus ja syvä ilo. Vappu ei kuitenkaan ole asiasta moksiskaan. Janne Katajan kummityttö Erityisen tärkeää ja totta on se, että Vappu on kääntynyt tänä keväänä ortodoksiksi – puolisonsa Teemu Huuhtasen uskoon. Kääntymiseen liittyi juhlallinen seremonia Uspenskin katedraalin komeassa miljöössä. Vaikka kääntyminen olisi voinut Vapun mukaan tapahtua jo vuosia aiemmin, hetki tuntui lopullisesti oikealta juuri nyt. Hänestä jokainen saa uskoa, mihin haluaa, ja omiin uskomuksiinkin saa suhtautua joustavasti ja pilke silmäkulmassa. Ortodoksinen kirkko on muuttunut hänen silmissään eksoottisesta kodikkaaksi avioliittovuosien aikana. ”Nykyään, kun Janne soittaa minulle, hän aloittaa puhelun kysymällä, että mitäs kummityttö”, Vappu sanoo nauraen. Hän tietää, että moni pitää hänelle merkityksellisiä manifestointia, enkeleille juttelua ja puiden halailua huuhaana. Ortodoksiksi kääntyminen ei onnistu muutenkaan päähänpistona: Vappu on esimerkiksi keskustellut etukäteen piispa Ambrosiuksen kanssa uskostaan ja pyytänyt syntejään anteeksi. Varsinaisen rituaalin aikana muun muassa ranteisiin, otsaan ja korville piirrettiin pienellä pensselillä ristit pyhällä mirhalla, joka sekoitetaan öljystä, viinistä ja yrteistä. Arvokkuudesta huolimatta ortodoksisuudessa on Vapun mielestä myös rentoutta: pääsiäisyön pitkään messuun piipahdetaan siksi toviksi, kun on aikaa ja huvittaa. Se tuntui isolta askeleelta. Uskoon, johon hän on miehen ja tämän suvun kautta ottanut läheistä tuntumaa jo viidentoista vuoden ajan. Vappu tiedostaa, että moni suhtautuu ortodoksisen kirkon patriarkaalisuuteen ja vanhoillisuuteen kriittisesti. Olen päätynyt vuosien varrella kuitenkin siihen, että yksikään uskonto tai kirkko ei ole täydellinen. Tuulilasin toisella puolen kimmeltää loppukeväinen Helsingin Tokoinlahti. ”Se ei ole ollut minulle helppo paikka, vaan on vaatinut miettimistä”, Vappu tunnustaa. Hän pyysi rooliin ystäväänsä Katajaa, toista tuoretta ortodoksia. ”Parempi, jos niitä olisi ollut tarjolla vain yksi.” Nauru ei ole pelkkää pintaa, vaan kertoo siitä, että Vappu osaa nauraa itselleen. atso vain, kyllä se löytyy.” Vappu Pimiä kaartaa autollaan rantaravintolan eteen. Vappu tulee tapauskovaisesta kodista. On aika testata Vapun kuuluisaa parkkipaikkamanifestointia: suosikkijuontaja on tunnettu siitä, että hän saa useimmiten täydellisen parkkipaikan järjestymään, kun vain pyytää siihen apuja arkitodellisuuden tuolta puolen. Kirkko ei esimerkiksi hyväksy naispappeutta tai samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Ovet ovat auki, suitsukkeet tuoksuvat ja uskovalla on tilaa olla sellainen kuin on. Se on alkanut puhutella evankelilais-luterilaisuutta voimakkaammin. Myös ortodoksisen kirkon kauneus ja rikas ”Yksikään kirkko tai uskonto ei ole täydellinen.” K 8 VO I H Y V I N. Helsingin kantakaupungissa on lounasaika ja ruudut tukossa, mutta totta vie: ravintolan ovella on vapaana jopa kaksi parkkiruutua. Ja kuten kanssaortodoksi ja ystäväni Janne Kataja sanoo, kirkkoonkin on tehokkainta vaikuttaa sisältäpäin.” Näyttelijä Janne Kataja ei ole Vapulle ainoastaan uskonveli ja juontajakollega, vaan kummi. ”Arvomaailmani on osittain toisenlainen. ”Tämä on jo melkein liikaa”, Vappu pahoittelee ja nauraa sydämestä kumpuavaa tavaramerkkinauruaan. Silti ne ovat itselle tärkeitä ja totta. Ortodoksiksi kääntyvälle vaaditaan nimittäin samaa uskoa edustava kummi, eikä ajatus puolisosta kummina tuntunut Vapulle luontevalta
Ihmisten elämänkatsomukset kiinnostavat häntä loputtomasti. Arvostan valtavasti sekä evankelis-luterilaisen että ortodoksisen kirkon yhteiskunnallista työtä vähäosaisimpien ja hädässä olevien puolesta ja vaikkapa sen tarjoamaa yhdenvertaista, kaikille avointa harrastustoimintaa.” Kotiin ei kaivata faneja Uusi uskontokunta ei ole lukinnut Vapun ajattelua. Häntä kiinnostavat erilaiset elämänkatsomukset, joita hän tutkii uteliaasti. ”Ortodokseilla on aina syy juhlaan.” Visuaalista runsautta ja suitsukkeen tuoksuisia messuja tärkeämpää Vapulle on kuitenkin se, että kirkko tekee hyvää. 9 VO I H Y V I N. symboliikka tuottavat Vapulle iloa: Ikonit kotona ja kirkossa, ketjussa kaulaan pääsiäisenä ripustettu, kirsikanpunainen munakoru, jota puoliso on metsästänyt Vapulle lahjaksi puolen sukunsa voimin ja joka symboloi ylösnousemusta ja ikuista elämää. Sitä tarvitaan tässä ajassa. ”Vaikka en uskoisi korkeampaan voimaan, maksaisin silti ilolla kirkollisveroa. Ja anopin kodin loputtomat koristeet pääsiäisen, ortodoksien tärkeimmän pyhän, aikaan. Vappu Pimiä on tuore ortodoksi. ”Jopa ateisti uskoo johonkin.” Munakorun Vappu on saanut puolisoltaan Teemulta
10 VO I H Y V I N. Keski-ikä on Vappu Pimiän mielestä vapauttavaa aikaa: muiden mielipiteillä on entistä vähemmän väliä
Se on hyvää liimaa.” 11 VO I H Y V I N. ”Tärkeintä pitkässä parisuhteessa on nauru, ja sitä meillä riittää vieläkin joka päivä. Lapset saavat kaakattaa ja touhottaa ympärilläni niin paljon kuin jaksavat, mutta minusta ei irtoa paljoa.” Sohvaperunaa Vapusta ei silti saa tekemälläkään. ”Podcast-kenttä kaipaa kuunneltavaa myös meille, aikuisille ihmisille. Meillä on.” Pariskunta ei usko siihen, ettei töitä saisi tuoda kotiin – päinvastoin. Pelkäsin hetken pussailumme puolesta, kun hankimme äskettäin yhteisen sijasta erilliset peitot.” Oliko huoli turha. Kuulijat ovat ottaneet podin omakseen – Vapun mielestä syystäkin. Mökki voittaa nykyään aina baarin. Se on hyvää liimaa. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. ”Rakastan perheen kanssa hengailua, vaikka esiteinin kanssa menevät hermot ja nuoremman kanssa tulee väännettyä, koska olemme yksinkertaisesti liian samanlaisia. Henki kulkee paremmin heti, kun pääsee lämpimiin luonnonvesiin, avantoon tai kävelemään metsään. Nimikko podcastia Valo Pimiässä on tehty yksi tuotantokausi, ja toinen on tulossa. ”Pärjäisin niin taloudellisesti kuin muutoinkin omillani, joten en ole puolisostani riippuvainen – tai toisinpäin. ”Haluan olla kiva työkaveri enkä mulkku kenellekään. Esittelemme ideoitamme toisillemme ja pyydämme rehellistä palautetta. Silti tarvitsemme toisiamme ja tahdomme olla yhdessä.” Eikä unohdeta tärkeintä: ”Olen aina ollut sitä mieltä, että pussailua pitää harrastaa joka päivä. ”Puhumme paljon töistä ja sparraamme toisiamme vuorotellen. Silti ihan tavallinen arki heidän kanssaan on parasta.” Avioliitto Teemu Huuhtasen kanssa on juuri täyttänyt 12 vuotta. Sitä Teemu tarjoaa. Vappu rakastaa töiden tekemistä, joten välillä pitkät päivät vievät voimat. Vaikka en ole ollut koskaan pahimman luokan miellyttäjä, nuorempana hymyilin töissä konfliktien läpi, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Jokaiselta Vappu kysyy myös: mistä ammennat voimaa. Keski-iässä ajatusmaailma on vääjäämättä erilainen kuin nuorempana. Teki mieli mennä pöydän alle häpeämään juttuja muistellessa, mutta puhetapa kuuluu ikään.” Podcastissa Vappu tapaa tunnettuja suomalaisia Mikko Kuustosesta Seela Sellaan ja paneutuu näiden elämänkatsomuksiin. Välillä hän tuntee joutuneensa jopa häpeilemään sitä, miten vieraalta ajatus tuntuu. Se on tärkeää ja antoisaa.” Vapun mielestä tasa-arvo on terveen ja hyvinvoivan suhteen pohja. Minä en kaipaa kotiini fania, vaan arvostan kriittisyyttä ja haastamista. ”Meillä menee hyvin”, Vappu summaa parisuhteen tilan. Parisuhteen ensihuuma ei kestä enempää kuin kolmisen vuotta, ja sen jälkeen jäljellä on oltava muutakin. Se on kysymys, jota Vappu miettii usein. ”En yksinkertaisesti nauti makoilusta! Se on minulle vaikeaa jopa silloin, kun olen fluns”Pussailua pitää harrastaa joka päivä. Se on valinta, jonka läheiset ymmärtävät. Toinen tukipilari ovat perhe ja ystävät. Ei sellainenkaan ole tervettä.” Vappu tahtoo kuitenkin keskittyä hyvään: huomioida jokaisen työryhmän jäsenen, hymyillä ventovieraillekin säkenöivästi ja antaa kaikkensa. Mihin kukin uskoo. Osaan olla tarvittaessa täpäkkä, mutta kohteliaasti. Se ei tarkoita, että mukautuisin kaikkeen. Vappu ajattelee, että jokainen on vastuussa siitä, millaista energiaa levittää ympärilleen. ”Kun palaan Maajussille morsian -ohjelman kuvauksista, koko perhe tietää, että seuraavan viikonlopun olen vetäytynyt enkä jaksa jutella. Vappu itse ammentaa sitä ennen kaikkea luonnosta. Silloin läheisyys on vielä tietoisempaa.” Vastuu omasta energiasta Miten ilmapiiri muuttuu, kun juuri sinä astut tilaan. Naureskelimme juuri ystäväni Susanna Laineen kanssa jutuille, joita jauhoimme tohkeissamme kolmekymppisinä: sitten mennään vetämään shotteja ja bilettämään, ja sitten yökerhoon ja festareille. Huumorimme on hurttia. ”Oli! Nyt meillä on ihanat, omat villapeitot, ja toisen peiton alle hakeutuminen on joka ilta erillinen päätös. Energialla voi vaikuttaa jokaiseen huoneeseen, tilanteeseen ja vaikkapa työympäristöön
Ihailen kuntosalini mummeleita, jotka jumppaavat ryhmäliikuntatunneilla täyttä häkää. Paino nousee tässä iässä helposti ja lihasmassa katoaa. Miksi ei saisi mieluummin puuhastella intohimonsa kohteiden parissa. Myös niihin Vappu suhtautuu yhtä aikaa realistisesti ja maltilla. Maailma on täynnä asioita, joita tahtoisin vielä kokea ja oppia! Ehdinköhän ottaa haltuun sujuvan espanjan kielen?” Tämän iän oivalluksiin kuuluu myös arvojen kirkastuminen. Nykyään perusasiat kiinnostavat enemmän. Uusi ikä, 47, tuntuu hyvältä, vaikka lähestyvä viisikymppisyys tuntuu myös hassulta. Otan päivän kerrallaan ja käyn kosmetologilla kerran kuukaudessa hoitamassa naamaani. Se on työvälineeni.” Kasvojen ulkonäköä oleellisempaa Vapulle on keskittyä palautumiseen. Toistaiseksi yleisö tykkää, mutta se voi muuttua koska tahansa. Vaikka Vappu on kunnianhimoinen yrittäjä, bisnes, laskutus ja yleisön hyväksyntä ovat vain siivu elämää. Se, jos mikä, on tavoiteltavaa.” v ”Tässä iässä on mietittävä, mihin tahtoo keskittyä.” R ei kä ne ul e B o np ri x. sassa. ”Peilikuvani ei näytä samalta kuin parikymppisenä, eikä sen kuulukaan. Minulta ja Teemulta vei kaksi vuotta katsoa The Crown -sarja.” Pelkkä paikoillaan olo tuntuu saamattomuudelta, Vappu ajattelee, vaikka ajatuksen myöntäminen tuntuu kielletyltä. ”Joskus haaveilin viinin juomisesta ranskalaisessa huvilassa ystävieni kanssa, kun olen mummo. Asiat eivät tapahdu itsestään, joten rakennan tulevaisuutta kulisseissa vähitellen. ”Asenteilla on tapana pehmentyä ajan kuluessa. Harjoittelin sanomaan ei. ”Olen sanonut joskus, että haluan olla Suomen Martha Stewart. Eilen istutin kolme tuntia orvokkeja myrskytuulessa ja keitin sen jälkeen korvasieniä kesäkeittiössä. Minä en vanno mitään. Ties vaikka koko naama kiskottaisiin joskus puoli metriä ylöspäin ja kireämmäksi.” Työn alla Vappu 2.0 Salainen visio, joka kuplii sisällä. Olosta tulee vetämätön ja ärtynyt. Näette sitten!” Siksi tulevaisuus – ja sen mukana ikääntyminen – ei ole Vapusta ahdistava vaan innostava juttu. Kolmekymppisenä on helppo toitottaa mustavalkoisesti, ettei ikimaailmassa tekisi minkäänlaisia kauneustoimenpiteitä. Olenkohan viisikymppisenä sitten ihan täysi pönttöpää?” Vappu ei laske paniikissa jäljellä olevia vuosia, mutta ajatusta puolimatkan krouvista ei voi ohittaa kokonaan. Vappu 2.0 häämöttää siis horisontissa. Hän perusti suuryhtiönsä viisikymppisenä. Se ei voi määritellä koko identiteettiäni. Minulle touhuaminen on palauttavampaa kuin katsoa kokonainen Netflix-sarja putkeen. Haluan pitää kehoni temppelistä huolta. Siksi treenaan säännöllisesti kuntosalilla ja liikun joka päivä.” Se, kuuluuko Vapun tulevaisuuteen esteettisiä toimenpiteitä, on vielä auki. ”Minulle ne päivät, jolloin noustiin sohvalta vain avaamaan ovi pitsalähetille, kuuluvat nuoren aikuisuuden krapulapäiviin. ”Palautuminen on vuosi vuodelta hitaampaa. ”Nämä eivät ole eläkevirkoja. ”Tässä iässä on mietittävä, mihin tahtoo keskittyä. Vappu nukkuu tirsat aina kun voi – parhaina vapaapäivinä kahdetkin. Nyt lähden mieluummin lasten kanssa ulos, piste.” Puuhastelun vastapainona Vappu rakastaa päiväunia. Nykyään tuntuu tärkeämmältä, että keho ja mieli toimisivat. Mummoiän unelmista on karissut hohtoa. ”Työ on vain työtä. Yksi aikuisiän tervehdyttävimmistä ajanjaksoista oli melkein parivuotinen tyttäreni Selman syntymän aikaan. Pian viisikymppinen Vappu on viettänyt äskettäin syntymäpäiviä. Olin silloin poissa ruudusta ja kävin arvokkaita keskusteluja itseni kanssa. Te nn ar it G an t. Hän tietää, mihin suuntaan on menossa, vaikkei halua tehdä hiottuja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Niin Vappu kuvailee tulevaisuuttaan. Nyt voin viimein sanoa, että olen siinä jo hyvä.” Vapun suhde juontajan työhön on nöyrä. Siksi munani eivät todellakaan ole yhdessä korissa.” Työ julkisuudessa voi tuoda erityisesti ikääntyville naisille mukanaan ulkonäköpaineita. 12 VO I H Y V I N. ”Kun täytin 40, kerroin ystävilleni juhlapuheessa, että kolmekymppisenä luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja nelikymppisenä taas tajuaa, ettei tiedä mistään mitään. H am e Se le ct ed Fe m m e
M I E LTÄ ”Metsä ja luonto.” K E H O A ”Uni, ihana ruoka ja päivittäinen liikunta.” S I E L UA ”Läheiset.” K U VA U S PA I K K A H E L S I N G I N K A U P U N G I N T E AT T E R I 13. H am e Se le ct ed Fe m m e. T äm ä r avi t s ee R ei kä ne ul e B o np ri x. Te nn ar it G an t
14 VO I H Y V I N mielen päällä
15. Tunteiden tunnistaminen on joskus aikuisellekin vaikeaa. Välillä tarvitaan salapoliisityötä, jotta selviää, mistä viha tai ärtymys johtuu. TEKSTI EMMI L AUKKANEN KUVAT ISTOCK Mistä nämä kaikki tunteet tulevat
Takana tuleva huokailee turhautuneesti ja nälvii, miten hitaasti toimit. ”Jos ei tunne mitään, on vaikea tehdä päätöksiä.” K 16 VO I H Y V I N. aupan kassajonossa on kireä tunnelma. Hän on julkaissut kirjan Rakkauden logiikka – vahvista parisuhteen tunneyhteyttä (Otava 2025). Päällimmäinen tunne on kiukku, mutta sen alla on piilossa usein jotain syvällisempää. Tekee mieli töksäyttää takaisin. Jos huomaa, että suonissa kohisee tai kädet puristuvat nyrkkiin, voi oivalEira Eklund-Mikola on psykologi ja tunnekeskeisen paripsykoterapian kouluttajaterapeutti. Kun ihminen kävelee metsäpolulla ja näkee silmäkulmastaan maassa olevan pitkän tumman suikeron, hän säikähtää ja hyppää todennäköisesti sivuun ennen kuin ehtii ajatella, onko se käärme vai keppi. ”Itsemyötätunto ja tunteen validointikin on tärkeää. Kyseessä voi olla tunne siitä, ettei toinen arvosta sinua ja pitää omaa tapaansa parempana kuin sinun. Ei ihmekään, että minulla on tällainen olo, kun toinen kohteli minua näin.” 2 Kiukun takana on usein pelko Tunnekeskeisessä terapiassa tunteet jaetaan kahteen kerrokseen: pinnan päällä ja pinnan alla oleviin tunteisiin. Hän ymmärtää esimerkiksi, millaiset asiat ovat hänelle vaikeita ja mikä häntä hävettää tai pelottaa. Jos ei tunne mitään, on vaikea tehdä päätöksiä ja toimia suotuisasti vaarallisissa tilanteissa.” Kun ihminen on hyvin jumissa tunteidensa kanssa, pieni salapoliisityö on usein tarpeen. Ovatko lihakset kireät tai vatsa kipeä. Eklund-Mikolan mukaan pinnan päällä olevat tunteet ovat usein reaktiivisia suojatunteita – ärtymystä, vihaa tai sitä, että ei tunnu miltään. Ihminen voi ajatella, että vitsi tuo on ärsyttävä, mutta ei silti tajua olevansa vihainen.” Eklund-Mikola käyttää työssään usein sanaa olo. ”Tunteet ovat ihmisen sisäistä informaatiota. Ne ovat koko ajan osa ajattelua, päätöksentekoa ja käyttäytymistä.” Kun ihmisellä on hyvä yhteys tunteisiinsa, hänen itsetuntemuksensa rakentuu realistiselle pohjalle. Siksi tunnetaitojen opettelu olisi aikuisillekin tärkeää. J O N N E R Ä S Ä N E N taa, että itse asiassa minua ottaa todella paljon päähän.” Monissa tilanteissa keho reagoi ennen kuin mieli ehtii mukaan. Itkettääkö. ”On ihan sama, mistä johtolangasta saa kiinni. Kehon lisäksi kannattaa tarkastella toimintaansa ja sitä, miksi toimii kussakin tilanteessa niin kuin toimii. Olotilojen, kuten väsymyksen tai voimattomuuden huomaaminen voi johdattaa tunteiden tutkimisessa syvemmälle. Olo on epämääräisen huono, mutta on vaikea sanoa, miksi. Kuristaako kurkkua. Se voi olla ajatuskin. Esimerkiksi siksi tunteita tarvitaan. Taustalta voi löytyä surua tai pelkoa, joiden tunnistaminen auttaa ihmistä eteenpäin. Jos ihminen ei osaa sanoa, miltä hänestä tuntuu, hän osaa ehkä kertoa, millainen olo on. Hän voi olla aidosti sellainen kuin on ja kohdata toisen sellaisena kuin tämä on.” 1 Keho on viisas, siksi sitä kannattaa kuunnella Jos omien tunteiden tunnistaminen tuntuu hankalalta, kannattaa suunnata huomio kehoon. ”Tunne ei ole staattinen tila vaan kehossa tapahtuva prosessi, jonka jokin laukaiseva tekijä käynnistää. On hyvin tavallista, ettei ihminen aina tunnista tai ymmärrä tunteitaan, psykologi ja tunnekeskeisen paripsykoterapian kouluttajaterapeutti Eira Eklund-Mikola sanoo. ”Olisi vaarallista, jos ei osaisi reagoida niin. Pinnan alla ovat haavoittuvaisemmat ydintunteet. ”Ihminen kokee, että hän riittää. Niiden tarkoitus on auttaa selviytymään hengissä ja toimimaan suotuisalla tavalla. Eklund-Mikola kertoo esimerkin
Kun riidellään esimerkiksi siitä, että toinen on paljon töissä, taustalla voi oikeasti olla pelko, että toinen ei halua olla yhdessä.” Eklund-Mikola kannustaa aina pyrkimään kohti ydintunnetta, koska sillä tavalla saa Jos sivuuttaa toistuvasti tunteensa, ihmissuhteet kärsivät. Mitä tärkeämpi ihmissuhde on, sitä kamalampaa se on.” Toinen hyvin tavallinen ydinpelko on pelko siitä, ettei riitä toiselle. Niin olo todennäköisesti helpottuu. Kun tunteen tunnistaa, sen voi jakaa muille. Ydintunne voi olla esimerkiksi pelko siitä, ettei kelpaa toiselle.” Eklund-Mikolan mukaan hyvin tyypillinen ydinpelko on huoli siitä, ettei ole toiselle tärkeä. Kukaan ei tunne häntä oikeasti.” yhteyden itseensä. Ihminen ei tunnista, mitä raivon alla on. ”Ihmisellä voi olla hyvin ohut suhde esimerkiksi lapsiinsa. Yhden tunteet ryöpsähtävät nopeasti ja näyttävästi, toinen työntää ne piiloon läheisissäkin ihmissuhteissaan. 3 Temperamentti vaikuttaa kykyyn näyttää ja käsitellä tunteita Kaikilla on joskus vaikeuksia näyttää tunteitaan tai olla niiden kanssa. 17 VO I H Y V I N. Parisuhteessa tunteiden tukahduttaminen voi aiheuttaa yksinäisyyttä ja yhteyden katoamista. Se voi näkyä arjessa esimerkiksi ärtymyksenä siihen, että toinen ei kuuntele. Jos on saanut lapsena kiitosta kiltteydestä ja oppinut piilottamaan vaikeat tunteensa, saattaa tehdä niin myös aikuisena. ”Ihmiselle on sairastuttavaa ja vaurioittavaa olla yksin. Kipupisteiden tökkiminen on usein rankkaa, mutta palkitsevaa. Rakkaus ei välity toiselle, jos sitä ei osaa ilmaista. ”Usein ongelma on se, että suojatunteet todella suojaavat. Kolmas on pelko toisen menettämisestä ja yksin jäämisestä. Se on yksi kamalimpia juttuja kokea. ”Sellaisessa tilanteessa ihmisestä tuntuu, että hän ei ole merkityksellinen toiselle ja että hänellä ei ole väliä. Eklund-Mikolan mukaan tavat käsitellä tunteita opitaan usein varhaisissa ihmissuhteissa. Myös temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka tunteitaan näyttää ja käsittelee
Otin testijaksolla ennen ja jälkeen -kuvat, joissa eron näkee myös selkeästi, Toini kertoo. **PT-kasvojenhoitomarkkinalla. Tuntuuko sinusta pahalta. ”Tunteet ovat sinun puolellasi. Kaikki kolme tuotetta levittyivät hyvin, ja erityisesti seerumi ja päivävoide olivat helppoja annostella kätevien pumppupullojen ansiosta – ne sopivat loistavasti esimerkiksi kiireisiin aamuihin, kertoo Heidi, 49. 92 % testaajista olisi valmis suosittelemaan tuotteita ystävälleen. ”Tunteet ovat läheisen suhteen liima. Kun Eklund-Mikola kysyy ihmiseltä, miltä hänestä tuntuu, kun hän ei halua seksiä, tämä saattaa vastata, ettei tiedä, ja samalla hävetä sitä, ettei tiedä. Jos kukaan ei tiedä, että on surullinen, ei pääse eteenpäin.” Eklund-Mikola tapaa työssään paljon pariskuntia, jotka tulevat pariterapiaan tai parisuhdekurssille käsittelemään suhteensa kipukohtia, kuten seksuaalisten halujen eriparisuutta. ”Kun on oppinut työntämään tunteet pois, voi olla vaikeaa nähdä siinä tavassa mitään huonoa. TESTIRYHMÄN ODOTUKSET YLITTYIVÄT ”Pigmenttiläiskät vaalenivat jo kahdessa viikossa” Kolmestakymmenestä eri-ikäisestä lukijasta koostuva testiryhmä kokeili NIVEA LUMINOUS630 ® Anti Dark-Spot -tuotesarjaa. ”Silloin on tärkeää, että olen avuksi ja teen lempeitä, empaattisia oletuksia. MARKKINOIDEN TEHOKKAIN AINESOSA PIGMENTTILÄISKIÄ VASTAAN* Nivea_advertoriaali_Toukokuu2025_217x280.indd 1 Nivea_advertoriaali_Toukokuu2025_217x280.indd 1 14.5.2025 9.33 14.5.2025 9.33. NIVEA LUMINOUS630 ® Anti Dark-Spot -tuotesarja on kehitetty vastaamaan tähän haasteeseen: tuotteet vaalentavat näkyviä läiskiä, tasoittavat ihonsävyä ja auttavat ehkäisemään uusien pigmenttimuutosten muodostumista. Myös tuotteiden koostumus ja käyttömukavuus saivat erityistä kiitosta: – Koin ihonhoitorutiinin NIVEAn tuotteilla helpoksi. – Oli myös hyvä, että päivävoiteessa oli korkea aurinkosuoja mukana. Testijakson aikana lukijat käyttivät seerumia, päivävoidetta ja yövoidetta osana päivittäistä ihonhoitorutiinia. ”Hyvinvoiva ja emotionaalisesti tasapainoinen ihminen osaa käyttää molempia tunnesäätelyn kanavia. Jos omia tunteitaan ei jaa kellekään, jää helposti yksin. Siksi tunteen jakaminen on tärkeää.” ”Kukaan ei voi voida hyvin, jos tärkeitä tunteita ei jaeta.” Eklund-Mikolan mukaan tunteiden tukahduttaminen heikentää yhteyttä itseen ja vie elämästä hyvinvointia ja iloa. ”Ihminen on vuorovaikutuksellinen olento. apteekit). ”Joillekin esimerkiksi paineet töissä aiheuttavat sulkeutumista kotona. Se on saattanut auttaa menestymään elämässä. Siltä, ettet riitä tai kelpaa. NIVEAn tuotteilla läiskät lähtivät vaalentumaan jo parissa viikossa, ja iho tuntui muutenkin selkeästi paremmalta. *Itsearviointi, 46 naista. ”Tunteet tarttuvat, ja myös tulkitsemme niitä usein itsestä käsin. Tunteiden jakaminen synnyttää turvaa, mikä on kaiken mielenterveyden ja hyvinvoinnin pohja.” 5 Tunteet tarttuvat, jos ei erota muiden tunteita omistaan Ihminen, jolla on hyvät tunnetaidot, osaa tunnistaa ja ymmärtää paitsi omiaan myös toisten tunteita. Tärkeintä on, että joku välittää ja on kiinnostunut kuulemaan. Testattu yleisimmin käytettyjä pigmenttiläiskiä hoitavia ainesosia vastaan PT-markkinalla (pl. On hyvin keskeistä erottaa, mikä on minun ja mikä sinun tunteesi.” Jotta se onnistuu, on tärkeää puhua ja kysyä. 8 vk:n tutkimusaika. Jos ihmisen tunnekoneisto toimii normaalisti, hän on automaattisesti empaattinen, kun toisella on paha olla. Tulokset yllättivät: 72 prosenttia testaajista havaitsi pigmenttiläiskien vaalentuneen tai ihonsävyn tasoittuneen, ja jopa 92 prosenttia aikoo jatkaa tuotteiden käyttöä myös testijakson jälkeen. ”Se, että pystyy suremaan, vie suruprosessia eteenpäin. Se kohdistuu suoraan pigmenttiläiskiin – vaalentaen näkyviä läiskiä ja ehkäisten uusien syntymistä. Jos ei itse tunne esimerkiksi pelkoa, voi olla vaikea asettua toisen asemaan, kun häntä pelottaa. Tärkeintä on tasapaino. Olen kokeillut vaikka mitä ja tehnyt kaikkeni päästäkseni niistä eroon. Ihminen ei jumiudu yksinäisyyteen tai katkeruuteen esimerkiksi silloin, kun eroaa tai menettää tärkeän ihmisen.” Vaikeisiinkin tunteisiin kannattaa suhtautua lempeydellä. ”Jos ei osaa kysyä toiselta, miten hän jonkin asian koki, tekee hyvin todennäköisesti vääriä tulkintoja.” Hyvistä tunnetaidoista on hyötyä erityisesti silloin, kun kohtaa vaikeuksia ja menetyksiä. Teho ja nopeat tulokset yllättivät: 72 prosenttia osallistujista raportoi pigmenttiläiskien vaalentuneen tai ihonsävyn tasoittuneen, ja peräti 92 prosenttia aikoo jatkaa tuotteiden käyttöä myös testijakson jälkeen. Hän tiedostaa, että muut voivat kokea saman tilanteen hyvin eri tavalla kuin hän itse kokee. ”Kipeään tunteeseen liittyy usein jokin emotionaalinen tarve. Esimerkiksi tarve tulla halatuksi tai lohdutetuksi. ”Stressitasot ovat koko ajan korkealla, ja se taas altistaa erilaisille sairauksille.” Tunteiden sivuun sysääminen käy usein huomaamatta. Se voi näkyä riitoina ja erilleen kasvamisena.” Tunnesäätely rakentuu kahdesta osasta: kyvystä itse säädellä tunteita ja kyvystä antaa toisen auttaa. Tulokset olivat vaikuttavia – tuotteet koettiin laadukkaina ja 72 prosenttia testaajista raportoi pigmenttiläiskien vaalentuneen näkyvästi jo lyhyessä ajassa. Käytön jälkeen iho tuntui hyvinvoivalta ja ravitulta – ja hyvä tunne säilyi koko päivän, hän iloitsee. Esimerkiksi kirurgin tai palomiehen ammatissa tai muissa vaativissa töissä, joissa vaaditaan maksimaalista suorituskykyä.” Ihmissuhteissa tunteiden tukahduttamisesta on harvoin hyötyä, Eklund-Mikola sanoo. Tehokkaan seerumin, kosteuttavan päivävoiteen ja ravitsevan yövoiteen ytimessä vaikuttaa innovatiivinen Thiamidol®-aktiiviainesosa. Näin koki myös Toini, 42: – Iän myötä kasvoilleni on ilmestynyt yhä enemmän läiskiä. Ne eivät ole huonoja tai vääriä vaan informaatiota, jota kannatta kuunnella.” Nyt on sinun vuorosi: käännä sivua ja tee tehtävä! 18 VO I H Y V I N TESTIRYHMÄN ODOTUKSET YLITTYIVÄT ”Pigmenttiläiskät vaalenivat jo kahdessa viikossa” MAINOS Kolmestakymmenestä eri-ikäisestä A-lehtien lukijasta koostuva testiryhmä kokeili NIVEA Luminous630 Anti Dark-Spot -sarjan tuotteita kolmen viikon ajan. Lopputuloksena on kosteutettu, täyteläinen ja tasapainoinen iho, joka hehkuu elinvoimaa aamusta iltaan. Thiamidol® tehoaa myös ihon pinnan alla oleviin, vasta kehittymässä oleviin muutoksiin. LUMINOUS 630 ® ANTI DARK-SPOT NIVEAn ihonhoitosarja vähentää näkyvästi pigmenttiläiskiä ja palauttaa ihon tasaisemman sävyn. Nouseeko ärtymys?” Arjessa tunteiden pallottelukumppani voi olla ystävä, puoliso, vanhempi tai kuka tahansa, johon luottaa. Kukaan ei voi voida hyvin, jos tärkeitä tunteita ei jaeta. Kun on itse jumissa, toinen voi lempeästi tukea ja ohjata. Helppoa ihonhoitoa Tuotteet toimivat hyvin eri ihotyypeillä – testaajat kokivat ihon kosteustasapainon parantuneen selvästi. Kaikki hänen tunteensa eivät ryöppyä toisen niskaan, mutta hän osaa myös kääntyä toisen puoleen vaikeissa tunnetiloissa.” 4 Tunteesta puhuminen tuo turvaa ja vie eteenpäin Hyvä keino opetella tunnetaitoja onkin puhua tunteistaan jonkun kanssa. Y ksi ihon yleisimmistä haasteista ovat pigmenttiläiskät, joita aiheuttavat esimerkiksi UV-säteet, ikääntyminen ja hormonimuutokset. Niillä on hyvä tarkoitus
Näin koki myös Toini, 42: – Iän myötä kasvoilleni on ilmestynyt yhä enemmän läiskiä. **PT-kasvojenhoitomarkkinalla. 92 % testaajista olisi valmis suosittelemaan tuotteita ystävälleen. apteekit). NIVEA LUMINOUS630 ® Anti Dark-Spot -tuotesarja on kehitetty vastaamaan tähän haasteeseen: tuotteet vaalentavat näkyviä läiskiä, tasoittavat ihonsävyä ja auttavat ehkäisemään uusien pigmenttimuutosten muodostumista. Y ksi ihon yleisimmistä haasteista ovat pigmenttiläiskät, joita aiheuttavat esimerkiksi UV-säteet, ikääntyminen ja hormonimuutokset. Testattu yleisimmin käytettyjä pigmenttiläiskiä hoitavia ainesosia vastaan PT-markkinalla (pl. Tehokkaan seerumin, kosteuttavan päivävoiteen ja ravitsevan yövoiteen ytimessä vaikuttaa innovatiivinen Thiamidol®-aktiiviainesosa. LUMINOUS 630 ® ANTI DARK-SPOT NIVEAn ihonhoitosarja vähentää näkyvästi pigmenttiläiskiä ja palauttaa ihon tasaisemman sävyn. Olen kokeillut vaikka mitä ja tehnyt kaikkeni päästäkseni niistä eroon. *Itsearviointi, 46 naista. Lopputuloksena on kosteutettu, täyteläinen ja tasapainoinen iho, joka hehkuu elinvoimaa aamusta iltaan. Helppoa ihonhoitoa Tuotteet toimivat hyvin eri ihotyypeillä – testaajat kokivat ihon kosteustasapainon parantuneen selvästi. MARKKINOIDEN TEHOKKAIN AINESOSA PIGMENTTILÄISKIÄ VASTAAN* Nivea_advertoriaali_Toukokuu2025_217x280.indd 1 Nivea_advertoriaali_Toukokuu2025_217x280.indd 1 14.5.2025 9.33 14.5.2025 9.33. Otin testijaksolla ennen ja jälkeen -kuvat, joissa eron näkee myös selkeästi, Toini kertoo. 19 VO I H Y V I N TESTIRYHMÄN ODOTUKSET YLITTYIVÄT ”Pigmenttiläiskät vaalenivat jo kahdessa viikossa” MAINOS Kolmestakymmenestä eri-ikäisestä A-lehtien lukijasta koostuva testiryhmä kokeili NIVEA Luminous630 Anti Dark-Spot -sarjan tuotteita kolmen viikon ajan. Tulokset yllättivät: 72 prosenttia testaajista havaitsi pigmenttiläiskien vaalentuneen tai ihonsävyn tasoittuneen, ja jopa 92 prosenttia aikoo jatkaa tuotteiden käyttöä myös testijakson jälkeen. Thiamidol® tehoaa myös ihon pinnan alla oleviin, vasta kehittymässä oleviin muutoksiin. NIVEAn tuotteilla läiskät lähtivät vaalentumaan jo parissa viikossa, ja iho tuntui muutenkin selkeästi paremmalta. TESTIRYHMÄN ODOTUKSET YLITTYIVÄT ”Pigmenttiläiskät vaalenivat jo kahdessa viikossa” Kolmestakymmenestä eri-ikäisestä lukijasta koostuva testiryhmä kokeili NIVEA LUMINOUS630 ® Anti Dark-Spot -tuotesarjaa. 8 vk:n tutkimusaika. – Oli myös hyvä, että päivävoiteessa oli korkea aurinkosuoja mukana. Se kohdistuu suoraan pigmenttiläiskiin – vaalentaen näkyviä läiskiä ja ehkäisten uusien syntymistä. Kaikki kolme tuotetta levittyivät hyvin, ja erityisesti seerumi ja päivävoide olivat helppoja annostella kätevien pumppupullojen ansiosta – ne sopivat loistavasti esimerkiksi kiireisiin aamuihin, kertoo Heidi, 49. Käytön jälkeen iho tuntui hyvinvoivalta ja ravitulta – ja hyvä tunne säilyi koko päivän, hän iloitsee. Tulokset olivat vaikuttavia – tuotteet koettiin laadukkaina ja 72 prosenttia testaajista raportoi pigmenttiläiskien vaalentuneen näkyvästi jo lyhyessä ajassa. Testijakson aikana lukijat käyttivät seerumia, päivävoidetta ja yövoidetta osana päivittäistä ihonhoitorutiinia. Myös tuotteiden koostumus ja käyttömukavuus saivat erityistä kiitosta: – Koin ihonhoitorutiinin NIVEAn tuotteilla helpoksi. Teho ja nopeat tulokset yllättivät: 72 prosenttia osallistujista raportoi pigmenttiläiskien vaalentuneen tai ihonsävyn tasoittuneen, ja peräti 92 prosenttia aikoo jatkaa tuotteiden käyttöä myös testijakson jälkeen
Miten olisit halunnut reagoida. Tunteiden taustalla on usein täyttymättömiä tarpeita. Voit esimerkiksi kirjoittaa sanat värillisillä kynillä tai piirtää tunteista kertovia symboleja. Kysy itseltäsi: kun tunnen näin, mitä tarvitsen. Mieti tilannetta, josta jäi huono fiilis. Mitkä tunteet kuvaisivat parhaiten olotilaasi kuluneella viikolla. 1 2 3 eeva.fi Lue lisää juttuja mielen hyvinvoinnista! ”Kipeään tunteeseen liittyy usein jokin emotionaalinen tarve.” 20 VO I H Y V I N. Miten hyvin tunnistat tunteitasi. Vaikuttiko tunne siihen, mitä teit. Tunnistatko erilaiset tunteesi tilanteessa. Pysähdy kysymysten äärelle ja mieti hetki tunteitasi. Miten kehosi reagoi. Mitä ajattelit silloin