Nro 2 2026 11,90 €. Marikon 10 hyvän olon lähdettä Parhaat anti-age-tuotteet kasvoille Lisää virkeyttä gua sha -hieronnalla Arki haltuun tehtäväkirjoilla Ekologisesta elämäntavasta tuli Lauran ammatti Testaa itsetuntosi Nina Tapio ” Terapiassa oivalsin, ettei aina tarvitse olla kiltti tyttö ” Kokeile hypnoosia kotona KIINALAINEN HOROSKOOPPI: TULIHEVOSEN VUOSI ALKAA Kohtaa surusi ja uskalla luopua menetetystä ihmissuhteesta Tilaa uudelle elämälle ”Masentuneena jooga auttoi löytämään taas elämänvoiman” Uud istunut 5 VINKKIÄ: NIVELKIVUT HALLINTAAN SYÖMÄLLÄ MIKSI SAMA PAINAJAINEN TOISTUU
Selvisi, että myös ystäväni oli muuttunut. Mitä mieltä olet tästä lehdestä. Hän ei painanut minua siihen lokeroon, jossa olin ennen ollut, eikä siihen, minkä oli päätellyt somesta (tykkään paljon muustakin kuin koiristani ja meriheinistä!). Mitä arkeesi nyt kuuluu. Silti inhoan tuota lausetta – ja mielestäni ihan syystä. Ehkä parhaat ystävyydet ovatkin niitä, jotka eivät pysy ihan ennallaan vaan joustavat. Mitä teet nykyään vapaa-aikanasi. Siksi emme jatkaneet siitä, mihin viimeksi jäimme, vaan puhuimme paljon siitä, mistä emme olleet koskaan ennen puhuneet. TAPAAMISEN JÄLKEEN olisi ollut helppo sanoa se kliseinen lause ystävyydestä, jota inhoan eniten: Jatkoimme keskustelua siitä, mihin viimeksi jäimme. 3 VO I H Y V I N. Voit laittaa minulle sähköpostia tai vastata kyselyyn QR-koodin kautta. MARI KARSIKAS PÄ ÄTOIMITTAJA mari.karsikas@a-lehdet.fi K U V A T E S S I L Y Y T IK Ä IN E N JA IS T O C K P.S. Kiintymystä, tukea ja kannustavaa ajatusten haastamista. SIINÄ ME taas istuimme, kahdestaan kahvilan pöydässä ja juttelimme kuin silloin ennen. Joka sanalla kuulostelimme toisiamme, yritimme kuroa kiinni niitä kymmentä vuotta, joiden aikana olimme lähinnä tykänneet toistemme kuvista somessa ja vaihtaneet vain minimaalisesti oikeita kuulumisia. Asiat, joille hän halusi antaa arjestaan aikaa, olivat muuttuneet. Vaikka hän oli tuttu, hänessä oli paljon uutta. Myönnän, että osittain niin tapahtuikin: vuodet eivät tuntuneet välillämme vaan ilmassa oli sitä, mitä ystävyydeksi kutsutaan. Tuntuu lähes epäkohteliaalta ajatella, että toinen olisi vuosienkin kuluttua ihan sama ja haluaisi puhua niistä samoista asioista kuin ennen. Kohtasimme toisemme avoimemmin. Entä jos toinen olisikin muuttunut, kasvanut henkisesti tai vaikka vapautunut. Arvot olivat kirkastuneet. Antavat mahdollisuuden muuttua ja silti tulla kohdatuksi. SIKSI MINÄKIN yritin kohdata tuttavani avoimesti, olettamatta mitään, lokeroimatta häntä mitenkään. pääkirjoitus Kuka olet tänään
Suussa sulava, raikkaanmakuinen jauhe. Tuloksena on parempi biologinen hyötyosuus, hyvä siedettävyys ja vaihtoehto myös niille, joille tavanomaiset lisäravinteet eivät ole sopineet. Sideral® is a registered trademark UltraMag® is a registered trademark. SiderAL ® , Ultramag ® ja UltraCalD3 ® tuotteet ovat ravintolisiä. Se tukee energiaaineenvaihduntaa, auttaa vähentämään Väsymystä ja tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. UltraD3® is a registered trademark. Nopea imeytyvyys, HUOMAA ERO!. Ultracal® is a registered trademark. APTEEKISTA Ainutlaatuiset sukrosomiaaliset ravintolisät takaavat Kivennäisaineiden ja vitamiinien riittävä saanti on tärkeää terveyden ylläpitämiseksi, mutta niiden säännöllinen käyttö voi olla haastavaa heikon imeytymisen tai ruoansulatuskanavan epämukavuuden vuoksi. Lisäksi se tukee elektrolyyttitasapainoa ja kehon normaalia toimintaa aktiivisessa arjessa. Sucrosome® is a registered trademark. kivennäisaineiden ja vitamiinien imeytymisen Sukrosomiaalinen rauta – koko perheelle Sukrosomiaalinen Kalsium ja sukrosomiaalinen D-vitamiini Kalsium on tarpeellinen luuston ja hampaiden pysymiselle normaaleina. Nopeasti imeytyvä. Yhdessä D-vitamiinin kanssa ne tukevat luustoa kaikenikäisillä, erityisesti ikääntyvillä naisilla ja kasvuiässä lapsilla. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. UltraCalD3 ® Raspberry vadelmanmakuinen annosjauhe UltraCalD3 ® Cookies keksinmakuinen annosjauhe Tämä kalsium ei maistu kalkilta! Sukrosomiaalinen Magnesium Magnesium edistää lihasten ja hermoston normaalia toimintaa sekä energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä. Sukrosomiaalisen teknologian edut » Ainutlaatuinen imeytyminen » Hyvä siedettävyys, ei ärsytä vatsaa » Ruokatai lääkeaineet eivät vaikuta imeytymiseen Sukrosomiaalinen rauta imeytyy tehokkaasti ja suojaa suolistoa raudalle tyypillisiltä haittavaikutuksilta Riittävä raudan saanti on tärkeää erityisesti naisille, nuorille ja aktiivista elämää eläville Rauta edistää normaalia hemoglobiinin ja punasolujen muodostumista sekä hapen kuljetusta elimistössä. Tämä auttaa ravintoainetta kulkemaan ruoansulatuskanavan läpi ja imeytymään tehokkaasti koko ohutsuolen matkalta. 14 mg sukrosomiaalista rautaa ja C-vitamiinia Kolanmakuinen suussa sulava jauhe JUNIOR 30 mg sukrosomiaalista rautaa ja C-vitamiinia 30 mg sukrosomiaalista rautaa, foolihappoa ja B6-, B12-, D3ja C-vitamiinia Sitruunanmakuinen suussa sulava jauhe Kaikki sukrosomiaaliset valmisteet ovat saatavilla Sucrosomial® is a registered trademark. Sukrosomiaalinen teknologia ratkaisee haasteet Sukrosomiaaliset valmisteet perustuvat patentoituun Sucrosome®-teknologiaan, jossa ravintoaine on kapseloitu suojaavaan rakenteeseen
Tämä auttaa ravintoainetta kulkemaan ruoansulatuskanavan läpi ja imeytymään tehokkaasti koko ohutsuolen matkalta. Sukrosomiaalisen teknologian edut » Ainutlaatuinen imeytyminen » Hyvä siedettävyys, ei ärsytä vatsaa » Ruokatai lääkeaineet eivät vaikuta imeytymiseen Sukrosomiaalinen rauta imeytyy tehokkaasti ja suojaa suolistoa raudalle tyypillisiltä haittavaikutuksilta Riittävä raudan saanti on tärkeää erityisesti naisille, nuorille ja aktiivista elämää eläville Rauta edistää normaalia hemoglobiinin ja punasolujen muodostumista sekä hapen kuljetusta elimistössä. Sucrosome® is a registered trademark. Suussa sulava, raikkaanmakuinen jauhe. 14 mg sukrosomiaalista rautaa ja C-vitamiinia Kolanmakuinen suussa sulava jauhe JUNIOR 30 mg sukrosomiaalista rautaa ja C-vitamiinia 30 mg sukrosomiaalista rautaa, foolihappoa ja B6-, B12-, D3ja C-vitamiinia Sitruunanmakuinen suussa sulava jauhe Kaikki sukrosomiaaliset valmisteet ovat saatavilla Sucrosomial® is a registered trademark. SiderAL ® , Ultramag ® ja UltraCalD3 ® tuotteet ovat ravintolisiä. kivennäisaineiden ja vitamiinien imeytymisen Sukrosomiaalinen rauta – koko perheelle Sukrosomiaalinen Kalsium ja sukrosomiaalinen D-vitamiini Kalsium on tarpeellinen luuston ja hampaiden pysymiselle normaaleina. Nopeasti imeytyvä. Sideral® is a registered trademark UltraMag® is a registered trademark. Tuloksena on parempi biologinen hyötyosuus, hyvä siedettävyys ja vaihtoehto myös niille, joille tavanomaiset lisäravinteet eivät ole sopineet. Se tukee energiaaineenvaihduntaa, auttaa vähentämään Väsymystä ja tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. APTEEKISTA Ainutlaatuiset sukrosomiaaliset ravintolisät takaavat Kivennäisaineiden ja vitamiinien riittävä saanti on tärkeää terveyden ylläpitämiseksi, mutta niiden säännöllinen käyttö voi olla haastavaa heikon imeytymisen tai ruoansulatuskanavan epämukavuuden vuoksi. Lisäksi se tukee elektrolyyttitasapainoa ja kehon normaalia toimintaa aktiivisessa arjessa. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Yhdessä D-vitamiinin kanssa ne tukevat luustoa kaikenikäisillä, erityisesti ikääntyvillä naisilla ja kasvuiässä lapsilla. UltraCalD3 ® Raspberry vadelmanmakuinen annosjauhe UltraCalD3 ® Cookies keksinmakuinen annosjauhe Tämä kalsium ei maistu kalkilta! Sukrosomiaalinen Magnesium Magnesium edistää lihasten ja hermoston normaalia toimintaa sekä energia-aineenvaihduntaa ja auttaa vähentämään väsymystä. Nopea imeytyvyys, HUOMAA ERO!. Sukrosomiaalinen teknologia ratkaisee haasteet Sukrosomiaaliset valmisteet perustuvat patentoituun Sucrosome®-teknologiaan, jossa ravintoaine on kapseloitu suojaavaan rakenteeseen. Ultracal® is a registered trademark. UltraD3® is a registered trademark
Valitsimme parhaat anti-age-tuotteet kasvojen ihon hoitoon. Milloin painajaisista pitää huolestua. 42 Kiinalaisessa kalenterissa juhlitaan tulihevosta. s. 50. 58 Tunne itsesi: Hyväksyminen on tärkeämpää kuin hyvän itsetunnon tavoitteleminen. PIDÄ HUOLTA ihon luontaisesta suojasta eli mikrobiomista. Ihmiset 8 Nina Tapio elää menetysten vuosien jälkeen uutta elämänvaihetta. 8 32 sisältö 41 Jos kaipaat apua ajatteluun, tekemiseen ja muistamiseen, tehtäväkirjat auttavat eteenpäin. 50 Ikääntyvä iho kaipaa hoivaa. 52 Kun Laura Tauriaisen silmät aukesivat ilmastokriisille, hän ei saanut niitä enää kiinni. Mieli 16 Miten päästä eteenpäin eron tai läheisen kuoleman jälkeen. 28 Kun muusikko Marikon aistit herkistyvät liikaa, apu löytyy somaattisista harjoituksista. 32 Ari Marjamäki sairastui masennukseen elämän kolhittua häntä. Kauneus 46 Ekokosmetologi Niina Heiniselle gua sha -kivi on tehokas väline asiakkaiden auttamiseen. 22 Hypnoosi on turvallinen tila, jossa voi päästä syvälle alitajuntaan ja löytää sieltä vastauksia. Apu löytyi joogasta. Horoskooppi kertoo, mitä vuosi voi tuoda tullessaan. 6 VO I H Y V I N. Uskalla kohdata kipeät tunteet. 38 Unissa korostuvat kielteiset asiat
ISSN 0780-1122 Keho 36 Kipeät nivelet kiittävät, kun ruokavalio sisältää pehmeitä rasvoja ja hyviä hiilihydraatteja. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Voi hyvin ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. vuosikerta. (09) 759 6600 Sähköposti: info@aspa.a-lehdet.fi Sähköpostin vastausaika on noin viikko. Painopaikka PunaMusta Oy. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. s. 42. 41. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Kannessa Kuva: Timo Pyykkö Tyyli, meikki ja hiukset: Ida Jokikunnas Neule: Vila 46 22 Päätoimittaja Mari Karsikas Johtava AD, Naisten media Reetta Röynä AD Sarleena Kinanen Graafikko Saara Hurme Toimituspäälliköt Anni Peltola ja Iiris von Knorring Vastaava tuottaja Heini Lehtosalo eeva.fi Milla Kukkonen ja Inka Simola Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Mediaryhmän johtaja Mari Paalosalo-Jussinmäki Toimitusjohtaja Heli Arantola Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) eeva.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme nyt myös iltaisin ja lauantaisin ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15 p. Joka numerossa 3 Pääkirjoitus 61 Ristikko 62 Horoskooppi 65 Ensi numerossa & paras juttu 67 Voimakuva KIINALAISEN horoskoopin mukaan tulihevosen vuodessa yhdistyvät luja tahto ja muutos. Aikakausmedia ry:n jäsen. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. 28. Lehtitilaukset lehtitilaukset.a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty
8 VO I H Y V I N
”Olen oivaltanut, ettei aina tarvitse olla kiltti” Nina Tapio on oppinut terapiassa pitämään puolensa ja olemaan häpeämättä itseään. Uuden parisuhteen myötä hän osaa vihdoin myös olla vähän avuton. TEKSTI L AURA SAVOL AINEN KUVAT TIMO PY YKKÖ 9 VO I H Y V I N
Nina oli ostanut talon yksin. Remonttia tehdessä Nina myös huomasi, mihin kaikkeen hän kykeni ihan itse – paklaamaan ikkunoita ja ovia, tapetoimaan, repimään lattioita auki ja kaivamaan maata rakenteiden alta. Nina pohtii, että kiltin tytön rooli varmaankin kumpuaa hänen lapsuutensa 1970–1980-lukujen ilmapiiristä. Avioeron lisäksi elämässä oli muutakin surua. Tai että on vähän liikaa kukkia tuossa”, Nina muistelee. Talokauppoja oli edeltänyt ero aviomiehestä, nuorimman lapsen isästä. Pari vuotta aiemmin Ninan sydänystävä ja kollega Hanna-Riikka Siitonen oli kuollut kilpirauhassyöpään. Uusi itsenäisyys vahvisti itsetuntoa ja käynnisti prosessin, jota Nina käy yhä läpi nyt kuusi vuotta myöhemmin. Pihakin oli varsin rouheassa kunnossa. Aika harvaan ehdotukseen Nina on elämänsä aikana sanonut ei, vaikka jälkiviisaana osaan ehkä olisi jaksamisen tähden kannattanut. Heti talon hankinnan jälkeen iski koronapandemia, joka vei Ninalta kaikki keikat. Remontti piti aloittaa työttömyyskorvauksen turvin. Enää hänen ylitseen ei kävellä, eikä hän enää suostu häpeämään itseään. Laatoittamaan pannuhuoneen. Löydän vaikeistakin tilanteista iloa ja huumoria.” ”Olen myös hyvin ratkaisukeskeinen. Koskaan hän ei ole paiskinut töitä uupumukseen asti, armottomaan väsymykseen kylläkin. Ikävä puristi rintaa. Nina kertoo, että on toisaalta aina hakenut hyväksyntää tekojensa kautta. Vaikka talon kunto oli melko lohduton, hän näki, että hieno siitä tulee. ”Olen vasta viime vuosina terapiassa oivaltanut, ettei aina tarvitse olla kiltti ja hyvä tyttö.” Tyttö, joka pärjäsi Muiden tarpeet ensin, sitten vasta omat. ”Pienestä pitäen olen ollut hyvin itsenäinen, ottanut paljon vastuuta ja pärjännyt.” Ja niin Nina on tehnytkin – pärjännyt. Hän on aiempaa tarkempi, mihin projekteihin hän lähtee ja mihin ei. Hän lauloi ensimmäisellä lastenlevyllä jo viisivuotiaana. Ränsistyneessä kodissa olo olisi voinut olla epävarma ja yksinäinen, mutta yllättäen Nina nautti siitä, että pystyi keskittymään täysillä uuden elämänsä ja kotinsa rakentamiseen. ”Totaaliuupumukselta minua on varmaankin suojellut luontainen optimismini. Siihen aikaan oli yleistä ajatella, että hyvä ihminen on sellai”Olen miettinyt, että voi kun ei olisi pienenä tarvinnut pelkästään pärjätä.” T 10 VO I H Y V I N. Hän on uransa aikana laulanut ja näytellyt musikaaleissa, ääninäytellyt animaatioissa, kiertänyt maailmaa Adiemus-bändin kanssa, laulanut huippuartistien taustalla sekä toiminut Idols -tuomarina, Tähdet, tähdet -ohjelman kilpa-artistina, ja monessa muussa. ”Ei ollut ketään sanomassa, että tuo tapetti on liian vaaleanpunainen. Parikymppisenä hänen ja Hanna-Riikka Siitosen Taikapeili-yhtyeestä tuli popilmiö. Kirvesmies oli apuna, mutta langat olivat Ninan käsissä. 1940-luvulla rakennetun omakotitalon nurkat repsottivat. Edessä oli valtava remontti. Tähän järjestykseen Nina tottui etenkin, kun hänen vanhimmat lapsensa olivat pieniä ja oli perhe pyöritettävänä. Kaksi vanhinta lasta oli jo lentänyt pesästä, nuorin lapsi asui Ninan luona vuoroviikoin. ämänkö sitten menit ostamaan”, tokaisi tuttu kirvesmies, kun astui Nina Tapion eteiseen Helsingissä keväällä 2020. Kun jokin menee pieleen – viemäristä pulppuaa kakkaa lattialle – selvitetään, missä on tukos, ja mennään eteenpäin.” Mutta nyt 54-vuotiaana Nina ei enää haluai si viedä itseään äärirajoille
Entä kun ei enää olekaan vanhempia, joiden puoleen kääntyä. Millaista on olla jonossa seuraavana se, joka elämän luonnollisessa kulussa lähtee autuaammille maille. Haluan selvittää asioita, jotta olisi mahdollisimman paljon tietoa ja ymmärrystä omasta ja läheisten eletystä elämästä.” Tässä iässä Nina on myös vihdoin oppinut sanomaan ei. 11 VO I H Y V I N. Isä oli pappi ja äiti levyttävä laulaja. ”Olen miettinyt, että voi kun ei olisi pienenä tarvinnut pelkästään pärjätä. Edesmennyt ystävä ja kollega Hanna-Riikka Siitonen on Ninan mielessä usein. ”Muistosta tuli hyvä ja haikea olo.” nen, joka pärjää eikä valita. Ehkä kaikki tekivät parhaansa sillä tietämyksellä, mikä silloin oli.” Menneiden pohtiminen on nyt ajankohtaista, sillä Ninan vanhemmat ikääntyvät. Nina varttui Helsingissä. Jossain kohtaa Nina on sukunsa vanhin, ja se rooli tuntuu Ninasta pelottavalta. Oli myös kuvaushetkellä, sillä ystävyksiä kuvattiin aikoinaan samoilla kallioilla. Ninasta kasvoi tyttö, joka oli henkisesti itsenäinen ja keksi jo tuolloin ratkaisut pulmiinsa itse. Mutta se oli sitä aikaa. ”Tässä iässä on tarve saada tilikirjat kohdilleen
Löydän iloa ja huumoria vaikeistakin hetkistä. Optimismi on Ninan supervoima. ”Olen aina katsellut maailmaa myönteisten linssien läpi. Suljen kurjuuden pois ja keskityn hyvään.” 12 VO I H Y V I N
”Mutta enpäs muuten enää ole! Kiitos tämän iän, häveliäisyys on vähentynyt ja armeliaisuus itseä kohtaan lisääntynyt. Voi olla, että jos nyt joku sanoisi samalla tavalla, antaisin samalla mitalla takaisin. Mutta kaikki kehut unohtuivat tökerön kommentin myötä. Lisäksi keskivartaloa turvotti, vaikka hän söi terveellisesti ja liikkui. ”Huomaan, että hyvin nukutun yön jälkeen oireet ovat aina helpommat. Tämän vuoksi kehon kommentointi kuuluukin nostaa tikun nokkaan. Mutta ei se ole kadonnut, eikä sen tarvitsekaan.” Nina latasi videon nettiin. On helpottavaa tietää, kuka olen, ja hyväksyä itseni tällaisena.” Ninan vaihdevuosivideot poikivat satoja kommentteja, joissa naiset antoivat toisilleen vertaistukea ja jakoivat vinkkejä. Lisäksi Nina on yrittänyt helpottaa turvotusta ruuansulatusta edistävällä luontaistuotteella ja ottanut kollageenia nivelvaivoihin. Kun hän syksyllä valmistautui Turun Logomossa illan keikkaan, hän muisti, että oli vuosia aiemmin istunut samalla meikkipöytäpaikalla. Olen kiitollinen, että 13 VO I H Y V I N. Hän ajatteli, että vaikka hänellä on nykyisin hyvä itsetunto, kaikilla – etenkään kaikilla nuorilla – ei ole. ”Yllätti, miten intohimoisesti ihmiset aiheeseen tarttuivat. Nyt viereiset meikkipöydät ja hotellisängyt ovat tyhjiä. Olo oli pitkään ollut ärtynyt, nivelet jäykkinä ja uni kateissa. Viereisellä oli istunut HannaRiikka. Apua ovat tuoneet myös magnesium, jota hän ottaa iltaisin, sekä B-vitamiini, jota hän syö aamuisin. Kannatti avata suunsa.” Ninan oireita on parhaiten helpottanut estrogeenigeeli, jota hän sivelee iholleen. ”Että oos nyt nätisti siinä, ihan hissukseen vaan. Säännöllinen elämä on kuitenkin keikkailun vuoksi kohdallani mahdotonta.” Tyhjä vieruspaikka Tämä tässä on minun sänkyni, tuo toinen olisi Hakin sänky. Moni tuli oikein erikseen kiittämään. Kun Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen kiersivät esiintymässä ympäri Suomea, hotelleissa ikkunaa lähempänä oleva sänky oli aina Ninan, lähempänä vessaa oleva Hanna-Riikan. Sekin hävetti, että kommentti tuntui pahalta.” Sitten Nina havahtui. Mutta Nina alkoi empiä. Tätä meiltä tytöiltä yleensä odotettiin”, Nina muistelee. ”Video oli omaa ’osaan sanoa ei’ -projektiani. Aika, jolloin Nina eli nuoruutta opetti siihen, että esimerkiksi kuukautiset ja seksuaalinen mielihyvä olivat jollain tapaa noloja asioita. Eihän hänen kuulu hävetä toisen huonoa käytöstä. Keikka oli mennyt loistavasti ja Nina oli sen vuoksi erityisen hyvällä mielellä. Osaan nyt pitää puoleni, olen opetellut sitä 54 vuotta.” Samanlaisella häpeilemättömyydellä Nina on päättänyt suhtautua omiin vaihdevuosiinsa. Ikävä on kova, mutta kaipaus on muuttanut vuosien varrella muotoaan. Olen tajunnut, ettei itseä tarvitse ottaa niin vakavasti. ”Hävetti, että minusta oli sanottu rumasti. Sama tapahtuu konserttisaleissa ja niiden takahuoneissa. Pitkän uransa aikana Nina on tottunut monenlaiseen palautteeseen, mutta jostain syystä juuri tämä meni ihon alle. Kotiin päästyään hän kertoi kännykkäkameralleen tapahtuneesta. Irti häpeästä ”Olet aika tuhdissa kunnossa”, ventovieras nainen tokaisi Ninalle keikan jälkeen viime keväänä. Ne alkoivat toden teolla viime syksynä. ”Enää suru ei ryöpsähtele holtittomasti. Tarkoitus oli ladata video sosiaaliseen mediaan ja saada ärsytys purettua pois. Kuumat aallot yllättivät tuon tuosta, aivan kuin termostaatti olisi mennyt rikki. Sitä hän oli tehnyt aivan liikaa elämänsä varrella. Sappi alkoi toden teolla kiehua, mutta siinä hetkessä Nina ei saanut sanaa suustaan. ”Enää suru ei ryöpsähtele holtittomasti. Mutta ei se myöskään ole minnekään kadonnut, eikä sen tarvitsekaan. Järjestys tulee Ninan mieleen joka kerta, kun hän astuu sisään hotellihuoneeseen. ”Päätin, että kerron somessa oireistani ja pyydän vinkkejä niiden helpottamiseen.” Tämän Nina teki sen vuoksi, että enää hän ei suostunut häpeämään ja piilottamaan naiseuteensa liittyviä asioita
Oloon liittyy pientä liikutusta.” Ihana heittäytyä avuttomaksi Nuorena Nina ajatteli, että jos ihminen menee kaksi – saatikka kolme – kertaa naimisiin, on hänen oltava aikamoinen hupakko. ”Meidät on kasvatettu niin, että mennään naimisiin, hankitaan lapset ja omakotitalo, ja piste.” Nyt Nina on eronnut kahdesti, eivätkä ajatukset parisuhteesta ole enää näin mustavalkoisia. Mutta jos jotain yllättävää tapahtuisi ja kaikki suunnitelmat muuttuisivat, olisi se vain mahtavaa.” v 14 VO I H Y V I N. H ui vi B al m ui r. Suhtauduin uuden kumppanin löytymiseen hyvin pessimistisesti.” Itsenäiseen elämään tottuneelle olikin ”iloinen järkytys”, kun mies puolentoista vuoden seurustelun jälkeen muutti labradorinnoutaja Mokan kanssa Ninan ja hänen nyt 13-vuotiaan poikansa luokse. Nina rakastaa pientä epävarmuutta, etenemistä kohti tuntematonta, jopa sitä vaaran tunnetta, kun ei aina lavallakaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Kaikille ei osu vastaavaa kohdalle koskaan.” Usein Nina miettii, että olisipa ihana taas laulaa yhdessä Hanna-Riikan kanssa. Ja kun näin sitten kävi, molempia nauratti. ”Hanna-Riikan henki elää yhä mukana kaikissa hetkissä. En tiedä, miksi tunnen näin, enkä sitäkään, millainen se lokero tulee olemaan. ”Sanoin kavereille, että kukaan ei sitten muuta tänne taloon. Kun he lauloivat yhdessä, he osasivat aistia, että kohta toiselta unohtuisi joku sana. Nina havahtuu usein ajan kulumiseen ystäväänsä muistellessaan. Kuvaukset olivat viime toukokuussa, ja ne päättyivät Ninan osalta lämpöhalvaukseen Sri Lankassa. Ninan oma äiti oli saanut sydäninfarktin 49-vuotiaana, joten huoli oli aiheellinen. ”Vaikka olen kehittynyt töiden valikoimisessa, olen välillä niiden kanssa ihan tööt.” Tasapaino ei kuitenkaan tarkoita valmista käsikirjoitusta tai jämähtämistä paikoilleen. Voin luottaa, että toinen kannattelee.” V ih re ä m ek ko M al en e B ir ge r. sain kokea tällaisen ystävyyden. Sitä hän kaipaa ihan hirveästi. Fyysisesti rankan ponnistelun jälkeen Nina oli yhtäkkiä valahtanut voimattomaksi ja häntä alkoi oksettaa. Mutta heti kun silmäni alkoivat liikkua, mietin, että mitäs jos harkittaisiin jatkamista kuitenkin.” Nina uskoo, että jokin uusi seikkailu on jo häntä odottamassa nurkan takana. ”Tytär päätti, että kisa päättyi meidän osaltamme siihen. Ehkäpä talviasunto ulkomailla. ”Välillämme oli aivan erityinen yhteys.” Hanna-Riikan kuolemasta on nyt kulunut yli seitsemän vuotta. Ehkä juuri siksi Nina ei empinyt hetkeäkään, kun häntä kysyttiin vuosi sitten mukaan Amazing Race -tv-kisaan. Olemme molemmat samanlaisia puuhastelijoita.” Elämä on juuri nyt melko työntäyteistä, hektistäkin. Sa ap p aa t Ils e Ja co b se n. ”On olo, että olen siirtymässä johonkin uuteen lokeroon. Etenkin keikoilla tuntuu välillä sellainen humahdus – aivan kuin Hanna-Riikka olisi kanssani siinä. Nina toivoo, että voisi elättää sillä itsensä jatkossakin. Loppuelämän kumppania hän ei uskonut Tinderistä löytävänsä. N eu le ja ta kk i Se le ct ed Fe m m e / St o ck m an n. Nykyinen puoliso löytyi reilu neljä vuotta sitten Tinderistä, kun Nina etsi seuraa ja säpinää koronakurimukseensa. Miten paljon hänelle onkaan tapahtunut ystävän poismenon jälkeen: parisuhdeja asumiskuviot ovat menneet uusiksi, lapset kasvaneet isoiksi, kaksi vanhinta on jo aikuisia. Välillä keikat vievät Ninan ulkomaille asti. Voin luottaa, että toinen kannattelee. Silti erot ovat olleet isoja pettymyksiä ja tuntuneet epäonnistumisilta. ”Välillä heittäydyn avuttomaksi ihan vain siksi, että voin. Suurin unelma kuitenkin on, että saisi elää tervettä, tasapainoista ja huoletonta elämää. Kaikesta voi ja saa unelmoida. ”Välillä heittäydyn avuttomaksi ihan vain siksi, että voin. Tulevaisuuden haaveet liittyvät laulamiseen. Oli ihanaa, kun kodin asioista vastasi myös joku toinen. Kisapari, Ninan tytär Elsa, säikähti aluksi, että äiti oli saanut sydänkohtauksen. Ninalla on myös asumiseen liittyviä haaveita – kuten että hänellä olisi remontoitavana iso vanha koulurakennus meren tai järven rannalla ja sen sisällä kymmenen vanhaa pönttöuunia
M I E LTÄ ”Uuden idean tuoma pulppuava fiilis, luonnossa kävely, järven tuijottelu, elokuvat, teatteri ja musiikki.” K E H O A ”Porrasja salitreeni, sauvakävely ja uinti, mutta myös lepo, joka on tärkeä osa kehonhuoltoa ja jota ilman ihminen ei jaksa.” S I E L UA ”Syvät keskustelut ystävien kanssa, vaikeiden tunteiden jakaminen läheisten kanssa.” 15 VO I H Y V I N. N eu le ja ta kk i Se le ct ed Fe m m e / St o ck m an n. Sa ap p aa t Ils e Ja co b se n. H ui vi B al m ui r. T äm ä r avi t s ee V ih re ä m ek ko M al en e B ir ge r
16 VO I H Y V I N mielen päällä
Kun uskaltaa kohdata kipeät tunteet, voi saada rohkeutta elää nykyhetkessä ja luottaa tulevaan. Päästä irti, niin saat tilaa uudelle Miten päästä eteenpäin eron tai läheisen kuoleman jälkeen. TEKSTI MARJO-KAISU NIINIKOSKI KUVAT ISTOCK 17 VO I H Y V I N
”Jos alat kiemurrella toista reittiä pitkin välttääksesi tunteiden kohtaamisen, prosessi yleensä vain pitenee ja vaikeutuu.” Luopumisessa korostuvat usein hylätyksi tulemisen tunne ja siihen liittyvä suru. Ehkä tarvitset siihen aikaa enemmän kuin vuoden. Sinun surusi saattaa ilmentyä eri tavalla kuin jonkun toisen. Ne kaikki ovat viestintuojia. Voit kysyä esimerkiksi syyllisyydeltä, mitä asiaa sillä on sinulle. 1 Tunteet eivät ole vaarallisia ja niille kaikille kannattaa antaa lupa On hyvä varautua siihen, että menetyksen jälkeen tunteet nousevat väistämättä pintaan. Jos menetys tapahtuu yllättäen, voi seurata sokki tai trauma. Opettele tietoisesti antamaan omalle prosessillesi kaikki aika ja tila, jonka juuri sinä tarvitset. ikä on suurin pelkosi. Läheisten lisäksi saatetaan tarvita ammattilaisen apua”, sanoo terapeutti, tietokirjailija Marika Rosenborg. Samalla joutuu luopumaan monista tutuista ja turvallisista asioista ja perinteistä. Ja todeta, että näet sen ja kuuntelet sitä.” Raastavien tunteiden kohdalla tärkein kumppanisi on itsemyötätunto. ”Ajattele surun kohtaamista työnä, jonka hedelmät jäävät elämään sinuun.” M 18 VO I H Y V I N. H E L M I S A A R E L A Tunteesi eivät ole vihollisiasi. Vaikka luopumisprosessi ei aina noudata täsmällisesti tätä kaavaa, prosessia voi helpottaa. Rosenborg toteaa, että läheisen kuoleman tai eron yhteydessä puhutaan suruvuodesta. Edessä saattaa olla tunteiden vuoristorata. ”Jokaisen hankalan tunteen kohdalla on hyvä pysähtyä ja ottaa se vastaan hyväntahtoisena vierailijana. Niitä ovat sokki, reaktio, käsittely ja uudelleen suuntautuminen. Surusi kyllä kertoo, missä menet, kun annat sen tulla, olla ja mennä. Hän on kirjoittanut kirjan Luopumisen kauneus – Kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä. Tunteet ovat aina apunasi luopumisessa riippumatta siitä, miten kipeitä ne ovat. Sen sijaan, että yrittäisit pysäyttää tunnejunan ja hypätä vaunusta pois, anna itsellesi lupa tuntea kaikki tunteet. Miksi luopuminen rakkaasta on niin vaikeaa. Rosenborg toteaa, että läheiset ihmissuhteet ovat elämässä tärkeintä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että toinen ihminen ei ole enää elämässä. Jos haluat kuulla niiden sanoman, niitä ei kannata yrittää väistellä. 2 Anna luopumiselle aikaa ja tilaa, sillä surua ei voi suorittaa On yksilöllistä, miten kauan tarvitsee aikaa luopumiseen ja mitä vaiheita käy läpi. Se voi olla pelottavaa. Sen aikana pääsee elämään surun kanssa läpi kaikki vuodenajat. Opettele suhtautumaan itseesi lempeydellä. Tai kokea syyllisyyttä siitä, että läheisen kanssa jäi keskeneräisiä asioita. ”Luopumisen harjoittelussa tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa tunteensa.” Marika Rosenborg on terapeutti ja tietokirjailija, joka on erikoistunut auttamaan ihmisiä haastavissa muutostilanteissa. Sekä läheisen kuolema, ero että totaalinen välirikko läheisen kanssa voivat saada aikaan voimakkaan tunnevyöryn. Et voi silti suorittaa, pakottaa tai nopeuttaa surua. ”Jokainen tarvitsee tunneyhteyttä ja kokemusta siitä, että joku on tärkeä minulle ja minä jollekin. Se luo elämään merkityksellisyyttä.” Luopuminen on aina prosessi, jossa on eri vaiheita. Elämä ilman rakasta voi tuntua siltä kuin raaja revittäisiin itsestä irti. ”Tärkeintä on, että ei jää tilanteessa yksin. Se on ollut myös eloonjäämisen edellytys jo tuhansia vuosia sitten. Jokaisella on lupa surra omalla tavallaan. Saatat tuntea vihaa siitä, että toinen jätti sinut. Pyri ajattelemaan, että kun olet itsesi puolella etkä vastaan, sallit elämääsi uusia hyviä asioita. Joskus myös häpeä nostaa päätään, jos esimerkiksi koet, että annoit läheisen kohdella sinua huonosti. Vastaatko, kuten moni: rakkaan läheisen menettäminen. Myöskään ikäviksi kokemasi tunteet eivät ole vaarallisia
Saatat alkuun myös kieltää asian. Voit kenties rauhoitella itseäsi ajattelemalla, että esimerkiksi pois muuttanut puoliso tulee järkiinsä ja palaa luoksesi. Tästä ei tietenkään ole kyse. Mieli ei aina pysty ottamaan vastaan isoja vaikeita asioita saman tien. Miksi minut hylättiin. Joskus suruvuosi ymmärretään väärin. Yleisin kysymys rakkaansa menettäneelle on miksi: Miksi tämä tapahtui juuri minulle. Anna itsellesi ainakin vuosi ja kuuntele rauhassa, mihin suuntaan elämäsi lähtee.” Rosenborg pitää aiempaa käsitystä surutyöstä vanhentuneena. On tärkeää saada puhua ja sanoittaa mielessä olevia kysymyksiä. Asiaa pitää palastella. Et välttämättä tarvitse terapiaa, eroryhmää tai lääkäriä, mutta yksin jäädessäsi moni asia hämärtyy. ”Kieltäminen on luonnollinen defenssi eli mielen puolustautumiskeino. 3 Hae apua varsinkin silloin, jos suru uhkaa muuttua masennukseksi Menetyksen jälkeen on tärkeää, että et jää yksin sinua kalvavien kysymysten ja tunteiden kanssa. Se viittaa siihen, että suru pitäisi suorittaa, ja sitten se on tehty. ”Ajattele surun kohtaaminen työnä, jonka hedelmät jäävät elämään sinuun.” Rosenborg kertoo, että luopumisesta tulee osa elämäntarinaa. Ja lopulta huomata, mitä uutta voi saada tilalle. Rosenborg kuulee ihmisten sanovan, että pitääkö minun nyt sitten vuodessa selviytyä kammottavien tunteideni keskellä. Usein tähän on hyvä hakea apua.” 19 VO I H Y V I N. ”Vaikka olet tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa, saatat ja saat tuntea surua vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin, kun mietit kyseistä muistoa.” Kun ymmärtää, mistä luopumisessa on kyse, on helpompi ottaa muutoksesta vastuu. ”Ennemminkin on viisasta välttää tekemästä vuoden aikana isoja ratkaisuja elämässä
Mutta jos pelkosi käykin toteen, saat mahdollisuuden kohdata kipupisteesi ja vapautua niistä. Sovinnon teko tekee myös lopullisen irrottautumisen helpommaksi. ”Ihminen, joka on kokenut saman kuin sinä, tietää jollakin syvällä ja erityisellä tavalla, miltä sinusta tuntuu. Hänen mielestään vertaistuki on äärimmäisen hoitavaa. Kenties jopa parempaa. ”Anteeksianto on lopulta itsesi armahtamista. Tässä paradoksissa on kiteytettynä kaikki, mistä luopumisessa on parhaimmillaan kyse. Suostuminen luopumisprosessiin on paras lahja itsellesi. Vertaistuessa toinen jaksaa kuunnella eri lailla kuin läheiset, jotka saattavat todeta, että mene nyt jo sinne Tinderiin ja etkö vieläkään ole päässyt erosta yli.” ”Kieltäminen on luonnollinen defenssi eli mielen puolustautumiskeino.” 4 Näe muutos mahdollisuutena uuteen, voit jopa löytää yhteyden itseesi Muutos on aina mahdollisuus. Parasta on, jos luopumisprosessin seurauksena löydät syvemmän yhteyden itseesi.” 5 Suru voi auttaa kasvamaan tai katkeroitumaan – kumpaan suuntaan haluat. Sen avulla voit laskea kivirepun selästäsi ja jatkaa matkaasi kevyemmin.” 20 VO I H Y V I N. Jos esimerkiksi pelkäät, että kumppanisi jättää sinut, sinulta kuluu paljon energiaa ja hukkaat elämääsi. Ero voi toimia ikään kuin siunauksena valepuvussa. Luopumisen yhtenä päämääränä on anteeksianto toiselle – ja itselle. Rosenborg ottaa esimerkiksi kirjailija-terapeutti Tommy Hellstenin tunnetuksi tekemän ajatuksen: Saat sen, mistä luovut. Tämän vuoksi osallistuminen erotai sururyhmään on suositeltavaa. Tärkeintä on valita, haluatko kasvaa vai katkeroitua. Opit ehkä myös asettamaan terveitä rajoja eli pitämään itsesi puolia.” Osa ihmisenä kasvua on tahto ja taito antaa anteeksi. Se on ehkä tärkeintä apua. ”Hyväksyminen on avain myös itsetuntemuksesi kasvuun. Psykologin apu tai terapia ovat myös hyödyllistä etenkin, jos on tarvetta kriisiapuun. On tärkeää, että pysyt näkemään, että luopumisesta voi seurata lopulta sinulle jotakin hyvää. Haluat ko olla uhri vai ottaa hyväksymällä vastuun omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi. Seuraavassa parisuhteessa osaat kenties toimia toisella tavalla. Suru saattaa joskus muuttua masennukseksi. Luopuminen on lopulta aina myös kasvun mahdollisuus. Silloin on tärkeää mennä lääkäriin. Rosenborg on vetänyt eroryhmiä pitkään. On kuitenkin rajansa, mitä läheiset jaksavat kuunnella. ”Moni on sanonut, että elämä eron jälkeen on täydempää kuin aiempi elämä, jossa energia valui hylätyksi tulemisen pelkoon. Voit uskoutua myös lähimmille, kuten perheenjäsenille tai ystäville