NRO 1/2021 . Vuosihoroskooppi! VOIMAA JA VIISAUTTA. 9,90 € Arja-Liisa Ingus ”Tuska on ollut tärkeä opettaja” Luonnon ihmeenä kuuma lähde Pyhät paikat Jumalten ja tarujen Egypti Estrogeeni mullistaa naisen elämän Filosofia Pekka Sauri ”Tavoittelen merkityksellisyyttä onnen sijasta” Muutos Laulaja Marika Tuhkala ”Unettomuus sysäsi matkalle itseeni” Psykologia Muutumme useammin kuin uskommekaan Mielenvoima Ikigai vie kohti iloa ja aitoutta Onko kateudesta hyötyä
Vaikeammasta vaivasta kärsivillä naisilla virtsankarkailu on usein elämää rajoittava tekijä, sillä he saattavat pelätä noloa tilannetta esimerkiksi ollessaan ulkona ystävien kanssa. Todellisuudessa jopa kolmanneksella yli 35-vuotiaista naisista virtsa karkailee jossain elämänvaiheessa. Toisilla rakko saattaa sen sijaan tyhjentyä kokonaan. Tuotteet ovat ohuita, huomaamattomia ja mukavia käyttää. Toisin kuin moni luulee, inkontinenssi on varsin yleinen vaiva. Inkontinenssia on eri tasoista. Toisaalta inkontinenssi voi aiheuttaa sen, että aiemmin rakkaat liikuntaharrastukset, kuten ryhmäliikunta, tanssi tai tennis jäävät. Kyse voi olla satunnaisista pienistä vuodoista yskiessäsi, nauraessasi tai aivastaessasi. Moni inkontinenssista eli virtsankarkailusta kärsivä tuntee olevansa vaivansa kanssa yksin ja häpeää asiaa. Royal Purple Gradient Royal Purple Light Purple PMS 268 PMS 2567 C Accent Gradient always_discreet_advertoriaali_EV1320.indd 1 27/11/2020 10.05 Untitled-1 1 03/12/2020 17.24. Vaiva on yleisempi kuin uskotkaan MAINOS Yleinen korjaustoimenpide virtsankarkailun tyypistä riippumatta on inkontinenssisuojien käyttö. Virtsankarkailua voivat aiheuttaa esimerkiksi raskaus, synnytys, vaihdevuosiin liittyvät hormonaaliset muutokset, ylipaino ja virtsakivet. Erityisesti virtsankarkailua varten suunnitellut inkontinenssisuojat imevät virtsan sisäänsä eivätkä tunnu kosteilta ihoa vasten. Kärsitkö virtsankarkailusta. Always Discreet -tuotteiden kanssa voit aina olla rauhallisin mielin. Joka kolmas yli 35-vuotias nainen kärsii ongelmasta jossain vaiheessa elämäänsä
Tiina Elkharam opastaa, mitä tulee huomioida alusasujen valinnassa. Lähtöpäivänä aamiainen. perjantaina Katajanokan terminaaliin klo 20.00. Tiistai–torstai 45 minuutin aamujooga ja iltapäivällä 1,5 tunnin jooga. Hinta: 645 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 140 €. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Varaukset ja tiedustelut: Saga Matkat 020 155 6650 tai myynti@sagamatkat.fi 19.–23.4. Painopaikka Devitz, Pietari. Voi hyvin ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Kahdeksan kylpylähoitoa, joista puolet henkilökohtaisia hoitoja (esimerkiksi hieronta, mutahoito, erilaiset kylvyt) ja puolet ryhmähoitoja (esimerkiksi kuntovoimistelu, suolakammio, kelluntahoito). Päätoimittaja Riitta Nykänen Toimituspäällikkö Sari Salonen Tuottaja Heini Lehtosalo Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Tätä numeroa tekivät myös Milka Alanen, Jirina Alanko, Annika Elomaa, Vilja Harala, Kirsi Hemanus, Jonna Hoffrén, Anna-Liisa Hämäläinen, Anna Kauhala, Eveliina Lauhio, Erkki Makkonen, Markku Manninen, Marjo-Kaisu Niinikoski, Hannu Niittymäki, Satu Nyström, Miia Ollula, Lotta Pellas, Anna-Kaisa Pitkänen, Sirpa Pääkkönen, Teemu Raudaskoski, Marjo Vuorinen, Sanna Wirtavuori ja Milja Yli-Opas. Lounas menomatkalla ja päivällinen paluumatkalla laivan noutopöydästä. Laivamatkat sekä bussikuljetukset Tallinna–Haapsalu–Tallinna. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Media-assistentti Katja Bruun Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) www.terve.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Palvelussa tarvittava tilausnumero löytyy takakannen osoitetiedoista. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Aikakauslehtien Liiton jäsen. Opastettu metsäretki ja päiväkahvit kodassa. Lähtö 28.2. (09) 759 6600 (ma-pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Joogaopettaja Marjaana Rinne-Loikala.. Majoitus ja täysihoito perilläolopäivinä. Maanantai–torstai 45 minuutin aamujooga ja iltapäivällä 1,5 tunnin jooga. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. 36. Tulopäivänä lounas ja päivällinen. vuosikerta. ETM Katja Saarikoski (Pharma Nord) ”Mikä on matalaasteinen tulehdus”. Viron Haapsalussa nautit joogan lisäksi hellivistä kylpylähoidoista. Aikataulut netistä tai Hotelli Tallukasta. Hinta: 560 €/hlö 2 hh, lisämaksu 1 hh 120 €. Toimitusmaksu 14 €/varaus. THALASSO SPA FRA MARE HAAPSALU, VIRO Hintaan sisältyy: Joogakurssi: Tulopäivänä iltajooga. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Varaukset ja tiedustelut: Hotelli Tallukka 03 88 881 tai myynti@tallukka.fi Energisoiva joogakurssi Virossa ja kotimaassa 2021 Voit valita kahdesta matkasta. Vääksyssä joogakurssin lisäksi muun muassa terveystietoutta. Huom! Omatoiminen saapuminen Hotelli Tallukkaan maanantaina aamupäivällä. Lisäksi Katja pitää syvärentouttavan sointukylvyn. sunnuntai klo 10.30 Viking XPRSillä Helsingin Katajanokan terminaalista. Majoitus ja täysihoito. HOTELLI TALLUKKA, VÄÄKSY Hintaan sisältyy: Joogakurssi: Tulopäivänä iltajooga. Tuulan matkat www.tuulanmatkat.fi Matkaemäntä Tuula Kanninen Joogakurssit • Joogakurssit • Joogakurssit • Joogakurssit Molemmissa kohteissa otettu huomioon turvavälit ja muut viranomaisten määräykset ja suositukset. Lähtöpäivänä aamujooga. Paluu 5.3. 28.2.–5.3. Terveys-, ja hyvinvointiluennot: Proviisori Ansa Viskari (Hankintatukku) ”Suolistobakteerien vaikutukset koko kehoon”. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. Tulopäivänä päivällinen ja lähtöpäivänä aamiainen. Ostomahdollisuus. ISSN 0780-1122 K ai kk i oi ke ud et m uu to ks iin pi dä te tä än
36 Psykologia | Kateus ei ole turha tunne, siitä voi olla myös hyötyä. . 28 Suunnanmuutos | Uupumus ja unettomuus johdattivat Marika Tuhkalan tutkimaan omaa sisintä. . 43 Nautinnoksi | Kiinalainen puehr-tee paranee vanhetessaan. 22 Psykologia | Minuutemme ydin, persoonallisuus, muuttuu iän myötä enemmän kuin uskommekaan. . Tyyli, meikki ja kampaus Miia Ollula. Kannessa henkisyys 8 Kannessa | Arja-Liisa Ingus tuntee kiitollisuutta arjen pienistä asioista. 38 22 16 . Tiedustelut sivulla 70. 4 | VOI HYVIN. Kannen kuva Milka Alanen. . SISÄLTÖ 1/2021 parantava ruoka 38 Ohje | Eksoottinen avokadokeitto herättää makuhermot. 14 Uutta ajateltavaa | Mytologiassa Lapin tunturit ovat nukkuvia jättiläisiä. . 40 Ravitsemus | Syö palkokasvien kanssa mahdollisimman yksinkertainen ateria. 16 Elämänfilosofia | Pekka Sauri on kokenut pyhyyden hetkiä kauniin ja vaikuttavan äärellä
73 Voin hyvin | Juontaja Viivi Pumpanen kukoistaa, koska hän kuuntelee kehoaan. joka numerossa 7 Pääkirjoitus 70 Ristikko 71 Horoskooppi 72 Lukijalta & Paras juttu 74 Ensi numerossa 75 Voimakuva VOI HYVIN | 5. 50 Kauneudeksi | Suosittu hamppuöljy rauhoittaa ja ravitsee ihoa. . mystiikka 34 Luonnonihmeet | Kuumat lähteet puhdistavat kehon ja mielen. 51 Kauneus | Kokeilimme viittä erilaista nestemäistä meikkivoidetta. 64 Vuosihoroskooppi | Mitä tähdet kertovat meille vuodesta 2021. 28 58 52 40 ”Älykkyyttä voi mitata, mutta viisaus edellyttää sydämen ja älyn yhteyttä.” Arja-Liisa Ingus sivulla 10 44 . 58 Pyhät paikat | Muinaisessa Egyptissä faarao oli kuin jumala. . hyvä olo 44 Terveys | Estrogeeni askarruttaa naisia eniten silloin, kun se alkaa hiipua heidän kehostaan. . 52 Itsetuntemus | Japanilainen ikigai esittää sinulle neljä olennaista kysymystä.
Etu on voimassa kotimaassa 15.1.2021 asti. Ratko horoskooppiaiheisia ristikoita, kryptoja, tehtäviä ja sudokuja. /tutustu-ja-tilaa Lehti ilmestyy 27.1.2021 ja postitetaan sinulle kotiin kannettuna. 68 sivua, joista juttujen osuus on 30 sivua, 24 sivua ristikoita ja 6 sivua sudokuja. Lehtipisteissä lehti tulee myyntiin hintaan 5,90 €. 5,90 €) ENNAKKOTILAAJAN ETU SINULLE!. TILAA: lue.terve.. Voi hyvin Horoskooppeja&Ristikoita Lehti sisältää horoskooppiaiheisia juttuja, ristikoita, kryptoja, tehtäviä ja sudokuja. TILAA UUSI ERIKOISLEHTI Horoskooppeja&Ristikoita ennakkotilaajan etuna VAIN 5 €! (norm. Tutustu aurinkomerkkisi erityispiirteisiin, tunnista oma astrologinen voimasi ja lue millainen on merkkisi tie onnellisuuteen
Hankaluuksista huolimatta olen ihmeekseni monesta viime vuoden kokemuksesta jopa kiitollinen. VOI HYVIN | 7 PÄ ÄKIRJOITUS RIITTA NYKÄNEN PÄÄTOIMITTAJA riitta.nykanen@a-lehdet.fi Kurkista myös sivujamme Facebookissa, Instagramissa ja terve.fi:ssä! l facebook.com/voihyvin l instagram.com/voihyvin l terve.fi K U V A T E R K K I M A K K O N E N JA SA T U N Y ST R Ö M P.S. K ulutukseni on muuttunut järkevämpään suuntaan. Kiitollisuuden aiheita olen löytänyt entistä pienemmistä asioista. Luulen, että tulen jatkossakin toimeen vähemmällä. Tietenkin olen onnellinen myös siitä, että olen toistaiseksi välttynyt vakavalta sairaudelta. Mielessäni olen julistanut alkavan vuoden toivon ja ilon vuodeksi. Toivon, että pääsemme kaikki pian eroon tästä ’entäs jos’ -ajatuksesta. Yllättävää, mutta muutumme elämämme aikana enemmän kuin osaamme edes kuvitella. Toteamus, että ihminen on se mikä on, eikä muuksi muutu, onkin väärä. Lue juttu persoonallisuuden monista muutoksista alkaen sivulta 22. Hyvästelen sen harvinaisen opettavaisena ajanjaksona, jonka kaltaista en toista toivo. Itsestäänselvänä pitämäni asiat, kuten vapaus liikkua ja olla toistemme lähellä, ovat saaneet nyt uuden merkityksen. Oivalsin ensinnäkin sen, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka tutuksi tulleet rutiinit menevät uusiksi ja tavat toimia muuttuvat lennossa. Nautin esimerkiksi kiireettömästä kahvitteluhetkestä aamuisin. Toivoa tarvitaan O lihan yllätysten vuosi 2020. Yllättävien asioiden, kuten villasukkien, kulutus on selvästi kasvanut. En ole kuitenkaan kokenut korona-ajan rajoituksia mitenkään mahdottomina. Vielä emme voi huokaista helpotuksesta, mutta jonkinlaista valoa tunnelin päässä on sentään nähtävissä. Etätyö on helpottanut monia arjen asioita, vaikka sen toinen puoli on ollut eristys työyhteisöstä ja läsnäolosta. Eletään siinä toivossa, että pian pääsemme halaamaan toisiamme.. Kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa olen minimoinut lähes olemattomiin. Läheisyys on tärkeä voimavara, jota ilman ihmisen on vaikea olla. M utta silti elämän ympärillä on leijunut epämiellyttävä pelon ja uhan tunne. Voimme jo nyt onnitella itseämme sisukkuudesta, sietämisestä ja kaikesta siitä, mitä pandemia on itsekullekin opettanut. Huomaan tarvitsevani tavaroita, vaatteita, asusteita huomattavasti vähemmän
Jokaisella meillä on oma polkumme ja omat haasteemme”, Arja-Liisa ”Apa” Ingus sanoo. 8 | VOI HYVIN. VIISA AT NAISET ”Ei ole kahta samanlaista ihmistä ja elämää
Kaikki ovet avautuivat Arja-Liisa ”Apa” Ingukselle. Elämä tuntui soljuvan kuin itsestään. Kunnes tuli suuri tuska, jonka läpi hänen oli mentävä. Se oli oppiläksy, joka johdatti syvemmälle omaan itseen ja elämän pohjavirtaan. TEKSTI MARJO VUORINEN KUVAT MILKA ALANEN ”Tuskan kohtaaminen tervehdytti” VOI HYVIN | 9
Nuorena Arja-Liisa osallistui kauneuskilpailuihin ja hänet tempaistiin mukaan muotimaailmaan. Etenin nopeasti Seppälän kaikkien aikojen nuorimmaksi osastonhoitajaksi. Salli-kissa kurkkaa ovensuusta ja tulee tervehtimään vierasta. Tunsin siitä kiitollisuutta.” ”Olen ekumenian kannattaja. 10 | VOI HYVIN. Arja-Liisa miettii, mitä viisaus on. Uskomatonta, miten noin pieni ihminen voi tuollaisen asian ymmärtää ja muistaa. Lähelläni ei ollut ketään, joka olisi pystynyt antamaan vastauksia näihin pohdintoihin. ”Päätin jäädä tähän maailmaan äitini rakkauden vuoksi.” A rja-Liisa ”Apa” Ingus, 63, kaataa mukeihin höyryävää vihreää teetä. Olen aina ymmärtänyt olevani sunnuntailapsi, sellainen, jolla asiat sujuvat ilman väkisin yrittämistä ja pakkomielteitä. Tästä kaikesta olen kiitollinen. ”Ajattelen, että todellinen viisaus on sydämen sivistystä. Se vahvisti minua ja tulevaisuuden suunnitelmiani; olin oikeassa paikassa. Intuitioni kertoi, että pärjään mallina ja niin irtisanouduin muotitalosta. Se ei kuitenkaan ollut unelmani, siihen ei ollut tarvetta. On tärkeää antaa kannustavaa palautetta toinen toisillemme. Ei kenenkään kuulu elää niin, ettei olisi yhtään asiaa, josta olla kiitollinen.” Kohti maailmaa ”Intuitioni on vahva, ja olen aina pystynyt näkemään, mikä on paikkani maailmassa. Kauneuskilpailujen voitoilla rakentuivat tärkeät paalut elämääni. Tuolloin toinen omistajista, Hannu Seppälä, pyysi minua harkitsemaan vielä jäämistä, koska etenemiseni olisi mahdollista. Aamupäivän tunnelma huokuu rauhaa, vaikka ollaan aivan pääkaupungin keskustan kupeessa. Olin sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi. Koen kiitollisuutta pienistä arkisista asioista, kuten Sallin hellyyden osoituksista, pyöräilystä kauniilla merenrantareitillä, avantoseurasta, terveellisen ja maukkaan kasviruoan kokkaamisesta pojalleni tai vain kirkkaista hetkistä. Hannun sanat olivat minulle merkittäviä. Sillä voi olla suuri merkitys palautteen saajalle. Henkiset asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Ensimmäisen puolisonsa Jyrki Hämäläisen, Suosikki -lehden pitkäaikaisen päätoimittajan, rinnalla hän näki glamourelämää. Sain paljon myönteistä huomiota osakseni nuoruudessani. Älykkyyttä voi mitata, mutta viisaus edellyttää sydämen ja älyn yhteyttä. Olin päässyt Seppälän muotitaloon töihin 16-vuotiaana, vuonna 1973. Elettiin missikisojen kulta-aikaa ja olemukseni pantiin merkille. Kauneusja muotiala kiinnostivat. Kiitollisuus on valtava voima ja vetää puoleensa lisää kiitollisuuden aiheita. Hän on ehtinyt olla monessa mukana. Mallintöitä riitti ja niistä maksettiin hyvin. Mietin teini-ikäisenä ihmisen psyykeä ja mitä järkeä elämässä on. Kiitollisuus on minulle sisäsyntyistä, ei kotoa opittua. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi kiitollisuuden. Se on syvempää ja hienojakoisempaa eli tunneälyä sisältäen empatiaa ja myötätuntoa.” Nämä elämänkokemukset ovat kartuttaneet hänen viisauttaan: Henkisyys ”Minulla oli varhain, puolitoistavuotiaana, kehosta erkaantumisen kokemus. Arja-Liisa on joogaohjaaja, shiatsuhoitaja ja hieroja, parhaillaan hän opiskelee kalevalaista jäsenkorjausta. Olin 15-vuotias, kun yleisö äänesti minut Töysän nuorisoseurantalolla vappumissiksi. Tämä kokemus on kulkenut mukanani. Sanoin aina puistossa käyville äideille, että älkää koskaan aliarvioiko lapsen ymmärrystä ja oivalluskykyä. Meillä on yksi yhteinen Jumala.” Estetiikka on tärkeässä roolissa Apan kodissa. Katselin katonrajasta, kun äitini tuli minua katsomaan, ja päätin olla lähtemättä tästä maailmasta äitini osoittaman rakkauden vuoksi. Voitin myös Suomen mannekiinikuningattaren tittelin, mikä oli iso saavutus: monesta voittajasta oli tullut Miss Suomi. Aloin entistäkin enemmän luottaa tulevaisuuteeni. ”Ymmärsin kyllä jo nuorena, että olin sunnuntailapsi. Olen vaatimattomista lähtökohdista, isosta perheestä Etelä-Pohjanmaalta, ja silti saanut monia uskomattomiakin asioita helposti. Olin saanut hyvää palautetta ja riittävästi meriittejä, en addiktoitunut menestykselle ja janonnut lisää. Poikani ollessa pieni toimin puistotätinä
Aluksi en halunnut uskoa, että emme saa Jyrkin kanssa lasta. Suuri osa sieluista saa valita ihan hyvän elämän kohtuullisin opein. Siitäkin huolimatta, että tiettyjä valmiuksia jo syntymässä. Muutimme omaan rivitaloasuntoon arvoalueelle, ja ajelin Jyrkin kalliilla autolla. Perheeseen kuuluu 23-vuotias poika, joka asuu omillaan. Jälkikäteen olen oivaltanut, että välillä tarvitsemme jonkin naiiviuden. Olin 19-vuotias, enkä ollut todellakaan ajatellut sitoutua niin nuorena parisuhteeseen. Miten muuten tätä maailmaa selittäisi. Jyrkissä oli syvällistä?–. Korostan kuitenkin, että meillä on vapaa tahto. Jokaisella on vastuu jokaisesta teostaan, viimeistään seuraavassa elämässä.” ARJA-LIISA ”APA” INGUS on 63-vuotias hyvinvointialan yrittäjä. Hän opiskelee parhaillaan kalevalaista jäsenkorjausta. Ne, jotka eivät sitä ymmärrä, voivat alistaa, orjuuttaa ja ahneuttaan ottaa heikoimmiltaan tai tuhota luontoa. Emme kulje täällä tahdottomina olentoina ennalta määrättyä polkua. Molempien puolisoitteni, niin Jyrkin kuin sittemmin lapseni isänkin, kanssa olen kuitenkin tiennyt, että juuri heidät minun on pitänyt kohdata. Siksi vapaus ja vastuu, oikeudet ja velvollisuudet on hyvä muistaa. Ajattelin, että ihme vielä tapahtuu. Hän oli sairastunut kivessyöpään puoli vuotta naimisiinmenomme jälkeen. Vain karmanlain ymmärtämisen kautta voisimme nopeammin rakentaa parempaa maailmaa. Se auttoi minua hyväksymään tilanteen. ” Karman laki ”Kun menimme Jyrkin kanssa naimisiin, olin 21-vuotias. Pikakarma tulee pikkuasioissa ja iso karma siten, että saamme ”Aloin etsiä vastausta sille, miksi me emme voineet saada lasta.” S Noihin aikoihin tapasin myös tulevan mieheni, Jyrkin. Tutustuin jälleensyntymisoppiin, kun aloin etsiä vastausta sille, miksi Jyrki ei voinut jatkaa sukuaan eikä haaveeni lapsesta toteutunut. kokemuksen tuomaa ja myös vanhana sieluna syntyneen ihmisen?–?viisautta. Uskon, että myös jossain määrin sielun kehitystasoon pohjautuen valitsemme perheen, johon synnymme. Emme voi tehdä mitään ilman seurauksia. Ne vain tulivat. Se vie meitä eteenpäin, kunnes olemme valmiita kohtamaan tosiasian. Joku joutuu ottamaan keppikerjäläisen elämän haasteen, ja toinen saa kokea kuninkaallisuuden. Asuu Helsingissä. Kaikella on hintansa. ”Kissat ovat mestareita jakamaan lämpöä ja empatiaa”, Apa sanoo. Salli tuo iloa emännälleen. VOI HYVIN | 11. Ymmärsin, että kaikkien ei kuulu tulla isäksi tai äidiksi. Taloudellinen asema ei ollut kuitenkaan sitä, mitä hain tai mikä olisi ollut tilauksessa. Jos jälleensyntymisoppi olisi laajemmin levinnyt, ihmiset eivät eläisi kuin pellossa. Minulle ihmisyys ja elämän henkiset arvot ovat olleet asioita, jotka oikeasti vievät meitä eteenpäin. Ajattelen, että Jumala ei ole koskaan epäoikeudenmukainen. tiesin hänen saaneen sädehoitoa, joka oli tuhonnut siittiösolut
Tuolloin otin vallan väärällä tavalla omiin käsiini. Vastaavasti Jyrki oli 15 vuotta minua vanhempi. Suunnitelmia ja haaveita on, mutta kaikki haaveetkaan eivät ole tarkoitettu toteutuviksi.” 12 | VOI HYVIN. Hän totesi, että meidän kaikkien pitää aina saada leipää pysyäksemme hengissä, mutta tarvitsemme myös sirkushuveja jaksaaksemme arkea. Menestys ja rikkaudet eivät olleet tuoneet tasapainoa tai onnea heidän yksityiselämäänsä. Kuitenkin matto vedettiin kauniin unelman alta. Huomasin, että olimme antaneet Jyrkin kanssa toisillemme sen, mitä olimme voineet antaa. Lähipiirimme koostui artisteista ja alan vaikuttajista. Tuotin pettymyksen ensimmäisessä liitossani Jyrkille?–?en antanut hänelle mahdollisuutta, koska olin ratkaisuni tehnyt. Se oli glamourelämää, mutta näin silti tähdet ihmisinä. Se pitää antaa anteeksi ja antaa sille arvoa. Onneksi sain myöhemmin selvittää kaiken Jyrkin kanssa. ”Minulla on aina ollut tunne, että elän vanhaksi. Jos en arvosta jotakin tai rupean epäilemään, muistan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta.” Harhapolku ”Toive lapsesta ei hellittänyt kokonaan. Minulla oli huono omatunto pettämisestä. Siinä satuttaa niin toista kuin itseäänkin. Liian usein mukana olivat psyykenlääkkeet, huumeet, alkoholi ja pettäminen, joilla koetettiin täyttää tyhjyyttä tai paeta pelkoja. Hän oli minua 16 vuotta nuorempi. Tapasin hänet shiatsuhoitaja-koulutuksessa ollessani 38-vuotias. Jotta artistit jaksavat tehdä omaa raskasta työtään, heidän pitää saada olla esillä ja ihailtuja. Kerran sanoin Jyrkille, että artistit vaikuttavat olevan enemmän tai vähemmän narsistisia. Meillä säilyi yya-sopimus ja kunnioitus toisiamme kohtaan Jyrkin kuolemaan asti.” Rakkauden opetukset ”Tulin äidiksi 40-vuotiaana. Mieheni kanssa meillä oli samat arvot, elämänfilosofia ja kasvisruokavalio. Perhe on pyhä ja maadoittava asia. Vähitellen aloin pohtia avioeron mahdollisuutta. Suuri unelmani oli, että minulla olisi ihana perhe koko loppuelämän ajan. Ei meidän kuulu talloa muita. Sitten kohtasin ihmisen, joka vaikutti unelmieni täyttymykseltä ja enemmänkin. Vika ei ole sinussa vaan minun kipuilussani. Olin aina ollut sitä mieltä, että asiat pitää selvittää ilman, että loukkaa toista teoillaan. Mutta olen kyennyt näkemään tekoni ja niiden seuraukset ja palannut entistä nöyrempänä takaisin omalle polulleni. Mikään ei jäänyt vaivaamaan. Mielestäni minulla on ollut voimakas oikeudentaju lapsesta asti, mutta olen minäkin ottanut harha-askeleita, kuten silloin, kun petin Jyrkiä liittomme loppuvaiheessa. Omia tekemisiä ei pidä peittää osoittamalla syyllisyyttä toiseen. Työskentelin päätoimittajana muotilehdessä, mikä toi tilalle mieluisaa elämänsisältöä. Erotessa minun oli helppo sanoa hänelle, että älä syytä itseäsi. Tämä oli minulle tärkeä oppi. Samanlaisen pettymyksen lapseni isä tuotti sittemmin minulle. ”Olin erosta niin rikki, että en hetkeen uskonut enää oikein mihinkään.” Kolikon kaksi puolta ”Jyrki työskenteli Suosikki-lehden päätoimittajana, ja hänellä oli merkittävä rooli showbisneksessä. Tuntui, että kaikki oli kohdallaan. Se oli minulle iso juttu. Matkustaessamme näin monia maailmantähtiä
Asumusero tuli, kun poikamme oli 8-vuotias. Tajusin kyllä jälleensyntymisopin mukaisesti, että ei ole Jumalan sallimisesta kiinni, että ihmiselle annetaan tuska. Ruori pysyy omissa käsissä. Olen oppinut, että menneeseen ei pidä jäädä kiinni. Toki on niitäkin, jotka kokevat löytäneensä jostakin yhteisöstä henkisen kodin ja turvan. Olen tutustunut moniin henkisiin piireihin ja suuntauksiin, mutta en ole jäänyt koukkuun mihinkään. Se kaikki viha piti käydä läpi, jotta hyväksyin tapahtuneen. Voiko tämä palvella ketään tai mitään. Ilonlähteitä on joka paikassa. Selviytymiskeinoihini kuuluivat myös avantouinti ja sauna ainakin neljä kertaa viikossa ja joogaa saman verran. Kaikissa on ollut hyviä asioita oivallettaviksi tai poimittaviksi käytäntöön. Kaikessa pitää olla realistinen. Olemme itse valinneet tapahtumat, koska tarvitsemme niitä karmallisista syistä tai päästäksemme eteenpäin. Aloitin opiskelut Saarijärven joogaopistolla. Eron aikaan opin itkemään kunnolla. ” ”Unelmani äitiydestä toteutui, kun olin 40-vuotias. Haasteineenkin. Ilon ja voiman lähteeni on elämä itse. Olin erosta niin rikki, että en hetkeen uskonut enää oikein mihinkään. Minulle on aina tuonut tyydytystä se, että voin palvella niin työssä kuin ihmissuhteissakin. Mutta jos on oikein katkera ja pessimistinen, ei pysty näkemään mitään. Mitään tunnetta ei pidä säikähtää. Yhdistelen eri hoitoja. Nykyisin nauran ja itken herkemmin, iloitsen lapsenomaisesti ja rakastan syvemmin. Perheen hajoaminen oli kova paikka minulle. Voimme kuitenkin antaa toisille sen pienen siemenen, joka lähtee itämään, vaikka välillä tuntuisi, ettei kiviseen maahan yhtäkään siementä mahdu. ” ”Kristinuskosta jälleensyntymisoppi on poistettu. Vaikeat asiat pilkon palasiksi. Minulla on mahdollisuus hiljentyä muutenkin. Omat rajani ovat kuitenkin selvät. Eräs syntymäkartan henkisiä tulkintoja tekevä astrologi sanoi minulle, että tämä ero on kirjattu oppiläksynä kaikkien teidän, myös poikanne, karttaan. Mutta kyllä oli. Lähes joka aamu joogaan ja teen hengitysharjoituksia. On mentävä eteenpäin ja kestettävä. Jos on tarpeeksi itsenäinen, uskaltaa lähteä seilaamaan omin avuin. Minulla ei ole ollut tarvetta yhteen asiaan tai guruihin. Minulle on monta kertaa näytetty, että elämä kantaa. Pidin päiväkirjaa ja rukoilin. Siksi koskaan ei kannata kadehtia ketään. Ne pitää osata poimia. Oma tunneskaalani laajentui, kun kävin eroani läpi pohjamutia myöten. Käytän erilaisia tapoja auttaa ihmisiä, on joogaa, shiatshua ja kalevalaista jäsenkorjausta. Pitää päästää irti. VOI HYVIN | 13. Annan sen, mitä sillä hetkellä pystyn ja näen tarpeelliseksi. Miksi en halua päästä siitä irti. Se johtuu omasta elämänkulusta ja tapahtumista. Kysyin jopa, voiko Jumala sallia tällaista. Vihan kohtaamisen myötä sain syvän yhteyden kaikkiin tunteisiini, mikä vapautti minut elämään tässä ja nyt. Pohdin, miksi olen jossakin ajatuksessa tai asiassa kiinni. Tuskan kohtaaminen voi joskus olla hyvin tervettä. Mieluummin tarot-ennustus tuomaan valonpilkahduksen tunnelin päähän kuin päihteet. Olin luullut, että minulla ei ole vihan tunnetta, koska sillä ei ollut ollut käyttöä. Voimme yllättyä.” . Kateus on turhaa energianhukkaa. Silloin tulivat varmaan kaikki itkut, joita olisin tarvinnut eri kohdissa taivaltani. Sanoin, että miksi ja miten tällaisia voi muka kirjata. Tarvitsen paljon omaa aikaa. Vaikka uskon jälleensyntymiseen, en ole hylännyt kristinuskoa”, Apa sanoo. Mitä muuta elämässä ja ajatuksissa voi muuttaa, että se taas tyydyttää?” Hitaat aamut ”Minulla on hyvä olla itseni kanssa. Mutta se ei tarkoita, että passiivisesti jäisi odottelemaan. Perusasiat pitää tietenkin opetella ja hallita hyvin, jotta voi soveltaa. Opinnot kestivät kahdeksan vuotta. Kaikilla on jokin osa-alue, joka erityisesti haastaa. Klisee ’kun yksi ovi suljetaan, niin toinen aukeaa’ on totta. Rakensin elämääni kasaan niistä asioista, jotka jäivät: lapsi, koti, ystävät. Jouduin silti alussa muistuttamaan itseäni joka päivä, että arvostan asioita, jotka ovat hyvin. Ovenrakoon ei myöskään pidä jäädä pelkäämään ja siten jähmettää elämänsä. Se oli uskomattoman puhdistavaa. Olen kokenut tuskaa ja kipua, koska en ole pystynyt tekemään elämääni koskevaa korjausliikettä ilman niitä. Ensin valmistuin joogaohjaajaksi, sitten -opettajaksi. Olin ajatellut, että jos on vahva selviytyjä ja vieläpä pohjalainen, ei siinä itkeminen auta. Selvisin kiitollisuuden avulla. Elämä on tarkoitettu sellaiseksi, että oivallamme perustotuuksia, kasvamme, muutumme ja menemme eteenpäin. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että näin sen kuitenkin kuului mennä.” Tuskan tie ”Meitä kaikkia opetetaan jotain kautta. Mielestäni on aivan sama mitä tekee, kunhan ihminen saa tarvitsemansa avun, eikä menetelmään liity mitään haitallista tai vilpillistä. Luovuus kulkee tekemisessäni mukana. Pidän hitaista aamuista. Usein lienee niin, että henkiset yhteisöt palvelevat ihmistä tietyn aikaa. ”On tarkoitettu, että oivallamme, kasvamme ja menemme eteenpäin. Välillä meditoin. On sairauksia, taloudellisia ongelmia, pulmia ihmissuhteissa ja perhepiirissä
P?=?Palaa tietoisesti takaisin tekemiseen. Valitse, mitä teet nyt. Siinä me olemme onnekkaita”, ohjaaja ja käsikirjoittaja Marko Röhr pohtii. Talvella ne ajattelevat asioita, joita ovat unissaan nähneet, ja pohtivat menneisyyttä ja tulevaisuutta”, Antti Tuuri kertoo. ”Tunturit ovat ensimmäisiä vuoria, jotka ovat kohonneet maan uumenista kolme miljardia vuotta sitten. Toinen käsikirjoittaja, kirjailija Antti Tuuri lähti rakentamaan tarinaa vanhoista myyteistä. Uutta ajateltavaa Tiukka stoppi houkutuksille • Jos olet mielitekojesi vietävissä, ota käyttöön psykologi Anu Tevanlinnan muokkaama STOPharjoitus. ”Sinä olet vastuussa myös kaikesta siitä, mitä et tee.” Thomas Erikson: Vastoinkäymiset ympärilläni (Atena). Mitä sinussa tapahtuu, kun kohtaat mielihalun. Lapinpöllö tarkkailee ympäristöä kelon latvasta. ”Kun tunturin vuodet vertautuvat ihmisen välähdyksen omaiseen vierailuun maapallolla, siinä on jotakin todella syvällistä ja ajatuksia herättävää.” Elokuvan kertoja Peter Franzén paljastaa tuntureiden salaisuuksia. Tilaa on myös luonnonäänille: talvi-iltojen hiljaisuudelle ja jäidenlähdön pauhulle. Teemu Liakkan upea kuvaus huomioi tuntureiden uskomattoman kauneuden mutta myös pienet yksityiskohdat. Se voi auttaa pitämään liialliset houkutukset kurissa: S?=?Seisahdu ja lopeta tekeminen. O?=?Ohjaa huomiosi tähän hetkeen. ”Meidän tehtävämme on elää hyvää elämää maapallon kanssa, sillä olemme sen kanssa yhteisellä asialla”, Antti Tuuri muistuttaa. Tunturin tarina -dokumenttielokuva elokuvateattereissa 29.1. Dokumentti päättää Luontosinfonian ja Järven tarinan aloittaman trilogian. Mannerlaattojen liikkuessa vuoret saavuttivat Lapin samaan aikaan, kun ihminen aloitti vaelluksensa maapallolla. Niillä täytyy olla suuri merkitys. Säveltäjä Panu Aaltion musiikki ja Tuuletar-yhtyeen tulkinnat yllättävät ja rentouttavat. T?=?Tarkkaile hengitystäsi muutamien hengenvetojen ajan. tai koronatilanteesta riippuen. Hänen ajatuksia herättävä Uudestaan-singlessä syntyi turhautumisesta omaan sinnikkyyteen. ”Vanhat myytit kertovat, että tunturit ovat uinuvia jättiläisiä, jotka nukkuvat kesällä ja valvovat talvella. Eteen tulee kaatumisia, kolhuja ja muita vastoinkäymisiä, tunteet poikkoilevat ihanista elämyksistä raskaisiin mahalaskuihin. Anu Tevanlinna: Hyvinvointia mielelläsi?–. Lennä tunturien yllä Ammenna viisautta elämääsi. Uusi alku innostaa • Kun haluat onnistua, kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Arvoista suunta elämänmuutokseen (Atena). Kuvateksti.... Dokumenttielokuva Tunturin tarina vie meidät napapiirin pohjoispuolelle, aina Jäämerelle asti. 14 | VOI HYVIN TEKSTIT HEINI LEHTOSALO KUVAT TUOTANTOYHTIÖT JA TAIDEMUSEOT Luonnon luoma tunnejälki saa meidät välittämään siitä aiempaa enemmän. Havainnoi kehon tuntemuksia ja reaktioita. Olennaista on, että teet tietoisen valinnan reagoinnin sijaan. Joskus kaikki on aloitettava uudestaan. Sara Sydämen single Uudestaan Spotifyssa. Kaikki kaunis, jota voimme kesällä kuvata: väriloisto ja elävyys, on tuntureiden unta. Yhtäkkiä mahtava lintu syöksähtää kohti saalistaan. Suomalais-kenialainen laulaja ja lauluntekijä Sara Achieng on nyt Sara Sydän. Elokuvassa on neljä eri elementtiä, tarinan lisäksi tuntureiden maagiseen maailmaan johdattavat kuva, ääni ja musiikki. K ärppä juoksee villisti lumihangella, hypähtää, heittää kuperkeikan ja nostaa sitten valppaana päänsä. Se ei aina ole helppoa. Elokuva on tunteiden taidetta, ja Tunturin tarinan tavoitteena on antaa myönteisiä elämyksiä. Ne ovat kansakuntien yhteistä muistia, sillä samankaltaisia tarinoita on kaikkialla. Missään ei näy jälkeäkään ihmisistä?–?Lapista löytyy vielä koskemattomia erämaita
Itseoppineet eli ITE-taiteilijat luovat sisäisestä palosta, ja heillä on uskallusta esitellä estoitta kykyjään. Pelkistys pysäyttää. Niihin liittyy aimo annos lahjakkuutta, kekseliäisyyttä ja leikkimielisyyttä mutta myös asennetta. Taiteilija jättää jälkensä • Taideteoksella on tekijä, joka käyttää apunaan työkaluja, olipa se sitten pensseli, taltta tai tietokone. Timantinkirkkaissa valokuvissa ei ole mitään turhaa. Jäljelle jää vain esine: kulunut krusifiksi, kipsiveistoksen raakile, vahan sotkema pala hiomakiveä. Auki koronatilanteesta riippuen. Milloin viimeksi sinulla oli aikaa kunnella toista ihmistä ilman, että olisit välillä vilkaissut puhelintasi tai keskeyttänyt hänen puheensa. Perttu Saksan väline on kamera. Taltta tylsyy ja muotti halkeilee, mutta niistä on mahdoton luopua. Seuraavan kerran, kun sinulla on asiaa läheiselle, älä lähetä emojia vaan soita ja kuuntele. Kuunteleminen auttaa estämään eristyneisyyttä ja tyhjyyden tunnetta. Taiteilija ja väline kulkevat yhdessä, viettävät niin paljon aikaa yhdessä, että ihmisen ja hänen työkalujensa välille muodostuu erityislaatuinen yhteys. Milloin viimeksi kuuntelit. Kate Murphy: Et taida kuunnella?–?Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä. Ulkopuolisen voi olla sitä vaikea ymmärtää. • Moni asia kilpailee huomiostamme. Kun sen aika tulee, mitä ihmiset ajattelevat minusta ja minun tavaroistani. asti. Auki koronatilanteesta riippuen.. Kohtalona luovuus?–?ITE ja kumppanit Hämeenlinnan taidemuseossa 7.3.2021 saakka. Perttu Saksa?–?Valkoinen kaari HAM Helsingin taidemuseossa 4.4. WSOY 2020. Miten jokin niin arkinen, pelkkä käyttöesine, voi olla niin tärkeä. Sen avulla hän tutkii toisen taiteilijan, kuvanveistäjä Laila Pullisen, jäämistöä. Uskalla vapauttaa luovuutesi • Yksi veistää moottorisahalla puusta karhuja, toinen maalaa joka paikkaan kissoja, kolmas punoo pajuista veistoksia. Kun kaikkialla kannustetaan huolehtimaan itsestä, on helppo jättää muiden mielipiteet huomiotta. Todennäköisesti olet itsekin havahtunut siihen, ettei keskustelukumppanisi kuuntele sinua. Se saa katsojan ajattelemaan myös omaa jäämistöään. Kaikissa niissä on jälkiä ihmisestä ja hänen työstään
16 | VOI HYVIN. ”Onnen sijasta kannattaa tavoitella merkityksiä, ja onni voi löytyä sitä kautta”, Pekka Sauri sanoo. ELÄMÄNFILOSOFIA Elämä on helpompaa, kun luopuu onnen tavoittelusta
Hän uskoo tietoon, jonka avulla ongelmat ovat ratkaistavissa. Pekka Sauri tunnetaan maailmanparantajana, joka osaa valaa luottamusta pieneen, horjuvaan ihmiseen. Pyhyyden kokemus ei silti ole hänelle vieras. TEKSTI SANNA WIRTAVUORI KUVAT VILJA HARALA ”Umpikujasta on tie ulos” VOI HYVIN | 17
Sekä isä että äiti olivat opettajia, ja kotona arvostettiin sivistystä. Kaikenlainen kirjoittaminen kiinnostaa”, Pekka sanoo ja muistuttaa, että hänen ajatuksiinsa voi tutustua Twitterin lisäksi myös esimerkiksi uutuuskirjassa Huominen, eilisen sanelema . T witterin kuningas. Pekka oli Helsingin apulaiskaupunginjohtaja vuosina 2003–17. Kolme aikuista poikaa avioliitosta Gandul Saris-Saurin kanssa (1979–99) ja tytär avioliitosta Pirjo Hiidenmaan kanssa (2001–19). Niinkin filosofian tohtori, psykologi, kirjailija ja ex-poliitikko Pekka Saurin voisi määritellä. Samaa ohjetta hän jakoi myös terapeuttina Yölinja -radio-ohjelmassa vuosina 1986–2002. Se on äänikirja, joka on saatavilla myös painettuna. DEPRESSIIVISIÄ AIKOJA Pekalla on ollut myös sen jälkeen. Lukemaan Pekka oppi jo nelivuotiaana. ”Pieneneekö Jumala siis koko ajan, kun tiedämme enemmän ja mysteereitä on yhä vähemmän,” hän pohtii. Hän oli myös Vihreiden puheenjohtaja vuosina 1991–93, mutta sitä aikaa hän muistelee raskaana. Mihinkään yliluonnolliseen Pekka Sauri ei usko. Jos onnistuu lähtemään ulos ovesta, tekee yleensä jotakin suunnitelmallista ja näkee, että elämä jatkuu, niin on jo voiton puolella.” VARHAISLAPSUUTENSA Pekka vietti Helsingin Lauttasaaressa, mutta koulunsa hän kävi Hämeenlinnassa. Hän kävi rippikoulun, mutta ei kokenut sielläkään herätystä tai valaistumista. Masennus vaanii yhä hyvinäkin hetkinä nurkan takana. ”En koskaan edes ajatellut sanojen sisältöä. Uusin kirja Huominen, eilisen sanelema ilmestyi lokakuussa. Se oli paras osuus”, Pekka muistelee. Onnen sijasta kannattaa tavoitella merkityksellisyyttä, ja onni saattaa löytyä sen myötä.” ELÄMÄ JA IHMISENÄ OLEMINEN on kuitenkin Pekan mielestä enemmän tai vähemmän sietämätön kokemus: ”Olen aina etsinyt tietoa, ja tietäminen lisää tuskaa sekä riittämättömyyden tunnetta ja siitä seuraa jatkuvaa keskeneräisyyttä ja depressiivisyyttä.” Silti hän ei missään tapauksessa ole pessimisti, vaikka ei voi sietää niin sanottua lässytysoptimismiakaan. ”Se oli todella raskasta aikaa, en olisi jaksanut yhtään kauemmin. ”En jaksa kliseitä ja ympäripyöreää positiivisuutta, vaan minulle optimismi on pikemminkin realistinen valinta, päättelyn tulos. Nuorena miehenä Pekka oli Heidi Hautalan ja Pekka Haaviston kanssa perustamassa Vihreää liittoa, rakentamassa uudenlaista poliittista ajattelua. Olin selvästi uupunut”, hän sanoo. Hän uskoo, että toiminta on parasta terapiaa. Nousen ylös ja teen mitä kalenterissa lukee. Suorassa lähetyksessä hän valvoi sinnikkäästi, kuunteli ihmisten huolia ja yritti antaa neuvoja. ”Se on minulle hyvä viestinnän muoto. Pessimismiin ei mahdu motivaatio, ja ihminen tarvitsee syyn elää”, hän sanoo. Asuu yksin. ”Ehkä he tavallaan uskoivat vapaaseen kasvatukseen, tai ehkä he luottivat, että rakennan arvoni itse.” Esimerkiksi uskonnosta ei puhuttu, ja iltarukous, Levolle lasken luojani , oli lähennä hiljentävä rituaali. Elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun luopuu onnen tavoittelusta. ”Minulta puuttuu henkilökohtainen Jumala-kokemus. Lyhyet kannanotot ovat eräänlaista aforistiikkaa ja asioiden tiivistämistä. Kyseessä on muistelmaja pohdintateos, ja kirjailija on itse lukenut ääniversion. Pekalla on erittäin hyvä muisti, ja tunnetilat nousevat yhä mieleen vahvasti. ”Pahinta on jäädä vellomaan murheisiinsa. Esimerkiksi ajatus, että Jumala täyttää aukon, jota tiede ei pysty täyttämään, hiukan hymyilyttää Pekkaa. Rukouksen jälkeen isä kysyi aina, mitä 18 | VOI HYVIN. Perusohje oli aina varmistaa, että epätoivoinen ihminen tiesi, mitä tekisi heti aamulla herättyään. ”Pahinta on jäädä vellomaan omiin murheisiinsa.” kivaa oli tapahtunut tänään. ”Onnen tavoittelusta luopuminen on ollut valtavan vapauttavaa. Pienet arkiset elämykset, vaikkapa peipon laulu, vievät tilaa ikäviltä tunteilta”, hän sanoo. ”Muistan, kuinka jouluna saimme aina uusia kirjoja ja kuinka ahmin joululomalla kirjoja ja suklaakonvehteja.” Sen sijaan mitään erityisiä arvoja hän ei muista vanhempien painottaneen. PEKKA SAURI , 66, on filosofian tohtori, joka on toiminut muun muassa Vihreiden puheenjohtajana, Helsingin apulaiskaupunginjohtajana, suositun Yölinja-ohjelman toimittajana ja Helsingin yliopiston työelämän professorina. Perusajatuksena oli, että ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. ”Siihen asti olin onnistunut kaikessa tekemisessäni, mutta rajat tulivat vastaan ryminällä, kyvyt ja voimat eivät riittäneet”, hän sanoo. Toistaiseksi en ole saanut vakuuttavaa tietoa Jumalan olemassaolosta”, hän sanoo. ”Olen siihen taipuvainen, mutta nykyisin tunnistan tilani ja tiedän, että toiminta auttaa. Hän nimittäin tviittailee lähes yhtä innokkaasti kuin erään suurvaltion väistyvä presidentti. Pekalla on selkeä mielipide muun muassa onnesta: ”Nuorena ajattelin, että onnellisuus on itseisarvoinen tavoite, kuin paikka, johon saavutaan ja sitten ollaan siellä.” Nyt hän tietää, että onni on tunnetila eikä tunnetiloja kannata tavoitella, ne tulevat ja menevät. Hautala on nykyään europarlamentaarikko ja Haavisto ulkoministeri
Ihminen ”Olen kokenut pyhyyden hetkiä jonkin kauniin tai vaikuttavan äärellä.” S 3 TÄRKEÄÄ LINTUJEN TARKKAILU ”Olen tehnyt lintuhavaintoja 13-vuotiaasta asti. Kaikkea ei tiedetä, mutta mielestäni kaikki on kuitenkin viime kädessä luonnollista. ”Luostari on rauhoittava ja pyhä tila. Tutustuin myös erääseen munkkiin, ja opin jotain henkisyydestä ja pyhyydestä”, Pekka kertoo. ”Elämä on aika syntymän ja kuoleman välissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eläimiä pitäisi kohdella hyvin. Kukaan ei ole tullut kertomaan Optimismi on Pekan mielestä realistinen valinta. Ateismi ei ole Pekalle aate, eikä hän halua väitellä uskonnoista. ”Itse olen kokenut tämänkaltaisia pyhyyden hetkiä jonkin kauniin tai vaikuttavan asian äärellä, esimerkiksi luonnossa tai musiikissa.” Pekan mielestä maailma on sopimus, josta neuvotellaan kaiken aikaa. Minun filosofiani mukaan parhaiten perusteltu näkemys voittaa.” KIRKOSTA PEKKA EROSI parikymppisenä, mutta hän oli kuitenkin nuorena miehenä mukana Valamo-säätiön toiminnassa. KUOLEMAN JÄLKEEN ei ole mitään, ja se on Pekan mielestä vain luonnollista, ei oikeastaan lainkaan pelottavaa. Molempien avulla pääsen lähelle pyhyyden kokemusta, erillisyyden tunne katoaa hetkeksi.” ”Koko käsite on mielestäni epälooginen. Selittämätöntä on hyvin vähän. Eläinten kanssa ei voida neuvotella, koska ei ole yhteistä kieltä. VOI HYVIN | 19. ”Mikä lohduttaa ketäkin ja missä pyhyyden kokee, se on kunkin henkilökohtainen asia,” hän sanoo. En lennä helikopterilla jonkun sinipyrstön perään, mutta jos näen minulle tuntemattoman linnun tai kuulen uuden äänen, haluan heti selvittää lajin.” LUONNONKASVIT ”Kun koulussa piti kerätä kasveja, innostuin niistä. ”Ihminen tarvitsee syyn elää”, hän sanoo. on ainoa luontokappale, jolla on kieli, joten ihmiset neuvottelevat. Valamo oli minulle lähimpänä sitä, mitä kutsutaan uskonnolliseksi kokemukseksi. Olen todella iloinen esimerkiksi siitä, että näin harvinaiseksi käyneen peltomaitikan (Melampyrum arvense) Turun lähellä Seilin saarella viime kesänä.” MUSIIKKI ”Pidän sekä rockista että klassisesta. Hän määrittelee pyhyyden tilaksi, jossa minuus sulautuu ykseyteen, erillisyys päättyy hetkeksi
”Se oli aikuistuminen. Eivätkä ne tiedä mitään. Pitää vain opetella kestämään kaiken toistumista. Huonoin ratkaisu on, ettei valitse mitään.” SIVISTYS ON PEKALLE tärkeä asia. Lopputulos ratkaisee”, hän sanoo. Hyväksyä se, että uusi ja jännittävä muuttuu vanhaksi ja tavanomaiseksi. Pekka päätyi opiskelemaan psykologiaa saatuaan ammatinvalinnanohjaajalta listan erilaisista mahdollisista ammateista. . Minulla on hyvät välit aikuisten lasteni kanssa, ja lapsenlapset ovat tosi tärkeitä. Hän on lähinnä kasvissyöjä, mutta tiukka vegaani, saati ruokanipottaja hän ei ole. ”Hakeuduin esiintymään, vaikka kuinka pelotti ja valmistauduin aina huolellisesti. Ex-liitettä voi käyttää myös parisuhdepuolella, sillä Sauri erosi kolmen vanhimman lapsensa äidistä Gandul SarisSaurista jo parikymmentä vuotta sitten ja myös avioliitto nuorimman lapsen äidin Pirjo Hiidenmaan kanssa päättyi vuosi sitten eroon. Halusin olla etulinjassa.” ENTINEN POLIITIKKO , entinen apulaiskaupunginjohtaja ja myös entinen yliopistonopettaja, näitä kaikkia Pekka on. Ehkä osasyy on ravinto. Vielä lukioaikana olin pelokas ja sisäänpäin kääntynyt kaveri, nykymääritelmän mukaan kai nörtti.” Hän menestyi koulussa hyvin, mutta pelkäsi sosiaalisia tilanteita. ”Aika on suhteellista, ja kuinka humahtaen se meitä viekään. Tuntuu hyvältä, ettei tarvitse kaikkea selittää koko ajan”, hän sanoo. ”Ehkä se on vastuunottamista, ehkä kunniakysymys, mutta tuskin ainakaan on kenellekään haitaksi, jos jätän kirjoittamalla jonkinlaisen jäljen itsestäni.” Uutuuskirjassa on kaunis öisen taivaan kuvaus, joka ilmentää hyvin Pekan elämänfilosofiaa: Tähdet tuikkivat ystävällisesti ja lohdullisesti vaikka eivät ne sitä tiedä. Hän sanoo, että muistot ovat osin kuvitelmaa ja osin myöhempien tapahtumien muovaamia. SITTEN NUORUUSVUOSIEN Pekka sanoo muuttuneensa valtavasti: ”Olen oppinut paljon. Hän on laaja-alaisesti sivistynyt, ja samaa ominaisuutta hän arvostaa myös muissa ihmisissä. Psykologia tuli todeksi. Hän karsi pois ei-kiinnostavat alat, ja jäljelle jäi psykologia. ”Voi kuulostaa kylmältä, mutta molempien vanhempieni lähtö oli armelias, jopa tavallaan helpottava kokemus. ”Valvoin yökausia, jos tiesin, että minun piti esiintyä luokan edessä. Äidillä oli kovia kipuja viimeisinä viikkoinaan, ja isä oli dementoitunut aika pahoin.” Pekka itse sairasteli lapsena paljon, mutta sen jälkeen hän on ollut hämmästyttävän terve. Tajusin, että tämä ei ole leikkiä. Pelkäsin, että jäädyn, enkä pysty sanomaan mitään”. ”Umpikujaa ei ole, aina löytyy ratkaisu, hyvä tai huono?–?ei välttämättä lopullinen ratkaisu, mutta jonkinlainen ratkaisu. Niin kauan kuin vielä on aikaa. Eilinen sanelee huomista, eikä täysin luotettavaa tietoa ole hallussaan yhdelläkään sielulla. Kesti ehkä kymmenen vuotta kasvaa introvertista ekstrovertiksi.” Opintoihin liittynyt työharjoittelu Lapinlahden sairaalan suljetulla osastolla oli Pekalle varsinainen herääminen ja tulikaste. Nuorin lapseni täyttää 20, ja hänkin on muuttanut pois kotoa”, Pekka pohtii elämäntilannettaan. Huomasin, että en hyytynyt, selvisin ja välillä onnistuinkin, ja vähitellen itseluottamukseni lisääntyi. ”Nuorena aikuisena kaikki oli mahdollista. Yritetään mekin olla ystävällisiä ja lohdullisia läheisillemme ja toisillemme sekä muukalaisille. ”Maapallolle on isompi hyöty siitä, jos miljoona ihmistä syö hiukan vähemmän lihaa, kuin siitä, että sata ihmistä saadaan käännytetyksi vegaaniksi. Viimeisin virka, kolmivuotinen työelämäprofessuuri Helsingin yliopistossa päättyi marraskuussa. jälleensyntymisestä tai iankaikkisesta elämästä.” Pekan äiti kuoli keuhkosyöpään 1994, ja isänkin kuolemasta on jo seitsemän vuotta. Hän kirjoitti jo kouluaikana musiikkiarvosteluja lehteen ja toimittajan työn ”Pitää hyväksyä se, että uusi ja jännittävä muuttuu vanhaksi ja tavanomaiseksi.” julkisuus sai hänet tekemään päätöksen: piti opetella irti jännityksestä. ”On iso elämys, kun joku ymmärtää mitä tarkoitan. 20 | VOI HYVIN. Ensimmäiset merkintänsä kirjaan hän teki jo 13-vuotiaana. Sittemmin olen hyväksynyt, että ei kaikki olekaan. On opeteltava antamaan olla”, hän pohtii. Hän sanoo, että hänen itsetuntonsa on vaihdellut iän myötä. ”Yksinolo on minulle aika luontainen tila. Olin tavallaan maailmanparantaja jo ennen sitä, mutta se vahvisti eetostani. Pekan lintuhavainnot ovat levittäytyneet vanhan kirjan marginaaliin. ” Isoin oppi, jonka hän on yrittänyt lapsilleen välittää, on ajatus, että kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Pekka ei suunnittele eläkkeelle jäämistä eikä ole perustamassa vastaanottoa: ”Terapeutteja on maailma väärällään, eikä minua tarvita sinne sekaan, mutta on minulla kaikenlaisia suunnitelmia.” Pekalla on kokemusta ja tietoa, mutta hän yrittää muotoilla sanansa huolellisesti, sillä hän ei halua missään nimessä kuulostaa omahyväiseltä. Tuoreinta kirjaansa varten Pekka on miettinyt paljon muistoja ja muistia. Olen aina ollut perusluonteeltani yksinäinen ja yksityinen. Elämä on suurelta osin sattuman ja pieneltä osin tahdon ohjaamaa