24 VINKKIÄ VIHERKASVIT PISTOKKAISTA Miniviidakko olohuoneessa TAIMISTOJEN UUDET PENSAAT JA PERENNAT Ahomansikka Näin kylvät ja kasvatat HELMIKUU 2/2020?|?HINTA 9,90 € KUKKII Viritä kevät ruukkuun tai maljakkoon Kotona Psst! Kokeile hyasinttia myös maljakossa! VERSOO HYVÄÄ Louhisaaren kartanon lavatarha
Otan viikonloppureissullekin ison matkalaukun. Jos löydän hyvät korkokengät, ostan niitä monessa eri värissä. Koskaan ei tiedä, mitä tarvitsee ja millaisiin tilanteisiin joutuu! Pitkät lomamatkat ovat sitten jo melkein kriisin paikka ja pakkaaminen aivan omaa luokkaansa. Se ei silti johda hutiostoksiin. Mietin aina tarkasti koko asukokonaisuuden ja millaiseen tilaisuuteen olen menossa. Omistan kasapäin lenkkareita ja tanssikenkiä. Pidän näyttävistä asuista, mutta yhtä ainoaa tyyliä minulla ei ole. Muutos on osa sinua.. Tykkään myös viikkailla vaatteita ja huolehtia niistä hyvin. Pidän kaikesta, mikä liittyy muotiin. Tyylisyntini on runsas pakkaaminen. Pukeutujana olen suunnitelmallinen. Vapaa-ajalla pidän eniten mekoista, hameista ja haalareista. Mikään ei saa kiristää tai puristaa. Minun on vaikea luopua mistään, koska kaikilla vaatteillani on tarina. Tilaan vaatteita paljon netistä. Pukeutujana olen suunnitelmallinen. En todellakaan ole minimalisti. Mietin aina tarkasti koko asukokonaisuuden ja millaiseen tilaisuuteen olen menossa. Saatan hankkia alennusmyynnistä edullisen vaatteen, vaikka se ei istuisi täydellisesti tai siinä olisi liian lyhyet lahkeet. Työssäni tanssinopettajana tärkeintä ovat kengät ja treenitrikoot. Olen spontaani ostaja, enkä sovita juuri koskaan. Silmäni on harjaantunut, joten tiedän, mikä minulle sopii. Silti minulla on aina jokin kirpputoriprojekti meneillään. Olen ompelijan vakioasiakas. Vaatteet ovat minulle rakas harrastus. Sekä kenkien että housujen pitää istua täydellisesti. Trikoot ovat huonot, jos ne eivät kestä pesua tai niitä pitää kiskoa ylös jatkuvasti. Osaan ennakoida, millaisista vaatteista pidän vielä vuosienkin jälkeen. Arjessa valitsen jo edellisenä iltana seuraavan päivän vaatteet: asun, jonka puen päälleni, sekä mukaan lähtevät vaihtovaatteet. Tiedän, että luotto-ompelijani saa korjattua siitä minulle sopivan. Kotona vaihdan saman tien päälle mukavat collegehousut, topin ja villasukat. Yhdistän naiselliseen asuun usein jotain sporttista. Heti kun sää sallii, kuljen paljain säärin. Arjessa valitsen jo edellisenä iltana seuraavan päivän vaatteet: asun, jonka puen päälleni, sekä mukaan lähtevät vaihtovaatteet
8 Kalenterissa Menot, mullan vaihto ja ensimmäiset puutarhatyöt. 22 Maljakossa Kevätkimput oksista ja leikoista. 12 Juuri nyt Ilmiöt, lannoitteet ja kirjat. 11 Vihertöissä Kaupunkiviljelijä ja mikroversoyrittäjä Patrik Ignatius. n : o 2 SISÄLLYS VIH ERPIH A 3. HELMIKUU 7 Kuukauden kasvi Köynnöshortensian kukinnot koristavat läpi talven. 10 Ostoslistalla Tyylikkäät ruukut, ilmankostuttaja ja muut viherkasvien kaverit. 13 Kasvit nyt Uudet kiinnostavat tomaattilajikkeet
PIHOJA JA IHMISIÄ 26 Piha Kristan sisustuksellinen puutarha Pietarsaaressa. 58 Viherpiha vastaa Huonekasvien vaivat. 54 Taimistojen suosikit Maanpeiteperennaja pensasuutuudet. 36 Palava rakkaus Villit posliinikukat. 42 Parhaat palat Paritalon piha rehevien kasviseinien suojassa. 44 Viisaat vinkit Näin uusit kasvin pistokkaasta. 62 Tiesitkö. Hormonit ohjaavat valoon. TEEMA: VIHERKASVIT 14 Koti Reginan kotona kasvaa yli sata viherkasvia. 50 Mullan alla Pistokkaan juurtuminen. 12 VIH ERPIH A 4. SISÄLLYS 42 22 51 14 JOKA NUMEROSSA 5 Pääkirjoitus 80 Lukijoilta 82 Kukkaterapiaa 83 Ensi numerossa LISÄÄ TIETOA JA TAITOA 51 Hyötykasvi Pienimarjaiset mansikat
1990-luvun kasvejani olivat muun muassa viirivehka, anopinkieli ja limoviikuna. Tiedätkö muuten, miksi huonekasvi kääntyy kohti valoa. Kekkilän tämän vuoden trendiraportin mukaan huonekasviharrastus on saavuttanut uutta suosiota kaikissa ikäryhmissä. Erityisen ylpeä olin korituolin viereen sijoitetusta banaanista ja työpöydän kodinonnesta, joka muistutti tuuheaa peruukkia. Yksi niistä oli valefiikus eli klusia. Toisen ison aallon iskiessä olin jo aikuinen. Aivan erityinen asema viherkasveilla on etenkin alle 35-vuotiaiden kodeissa, raportti kertoo. Ostin viikko rahoilla huoneeni täyteen viher kasveja. Seuraan Instagramin upeita viherkasvikuvia ja käyn kukkakaupoissa haaveilemassa uusista kasvihankinnoista. NYT ON TAAS vihreän aallon aika. 62). Vain sitkeimmät selvisivät vuosituhannen vaihteen yli. TÄMÄ VIHERPIHA ON omistettu huonekasveille. Niitä oli kaikkialla: kirjahyllyssä, työpöydällä ja amppeleissa. Tapaamme muun muassa viherkasveihin rakastuneen Regina Pansinin, posliinikukkia harrastavan Gitta Forsblomin ja kerromme, kuinka kasvatat pistokkaasta uuden kasvin. Enkä ole yksin. Sen kertoo huonekasvigurumme Visa Lipponen (s. Intoa oli kuitenkin enemmän kuin aikaa kasvien hoitamiseen. Kavereiden kanssa vaihtelimme pistokkaita. JENNY BRANDT pä ätoimittaja V T asaisin väliajoin kotini ylitse pyyhkäisee vihreä aalto. Ensimmäinen aalto tuli 1980-luvun teinivuosina, kun ostin viikkorahoilla huoneeni täyteen viherkasveja. Vihreä aalto K U V A A N N A B E L L E A N T A S PÄ ÄKIRJOITUS VIH ERPIH A 5. Se oli vuosia ainoa viherkasvini
Paikallisilta kukkaja taimimyyjiltä saatat löytää meillä jo harvinaiseksi käyneitä lajikkeita. vuosikerta. Päätoimittaja Jenny Brandt Toimituspäällikkö Liisa Häkli AD Hanna Linnamaa Graafikko Kanerva Karvinen Toimitus Elsa Savaloja, Sinimaria Halonen, Katja Reina Toimituksen assistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi ja viherpiha@a-lehdet.fi Internet meillakotona.fi/puutarha Mediamyynti Myyntipäälliköt, mediaopas.a-lehdet.fi Myyntiassistentti Marika Jauhiainen KANNEN KUVA Timo Pyykkö Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Viherpiha, 00081 A-lehdet Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Sivunvalmistus Aste Helsinki Oy, Heidi Asplund Painopaikka Deviz Aikakauslehtien liiton jäsen Viherpiha ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Palaamme bussilla takaisin satamaan. Matkatavaroille varattu hyttejä. OHJELMA: 9.5. Tallinnaan saavumme klo 11.15. Tervetuloa jo perinteeksi muodostuneelle päiväretkelle Luige Laatin markkinoille lähellä Tallinnaa. Eckerö Linen m/s Finlandia lähtee klo 18.30 ja saapuu Helsinkiin klo 21.00. Ka ik ki oi ke ud et m uu to ks iin pi dä te tä än . Jatkamme matkaa Luigen messualueelle. Kukkaja taimivalikoimien lisäksi voit ostaa puutarhatyökaluja, ruokatavaraa, neuleita ja erilaisia puutöitä. Toimitusmaksu 14 €/varaus. Lauantai. Virallinen osoitteenmuutos Postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Käymme myös edullisessa ja laadukkaita taimia myyvässä Kristiine Aiakeskuksessa. Alueella on monenlaista toimintaa. julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Klo 9.00 Eckerö Linen m/s Finlandia lähtee Helsingin Länsisatamasta Tallinnaan. Markkinoilta löytyy lisäksi monenmoista ostettavaa. Hinta: 145 €/hlö. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin.Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esimerkiksi lakko tai tuotannolliset häiriöt). 27. Matkatavaroille varattu hyttejä. Nautimme runsaan meriaamiaisen laivalla. ISSN 1236-990X Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset a-lehdet.fi/asiakaspalvelu 09 7596 600 (ma–pe klo 8–17) Asiakaspalvelussa tarvittava tilausnumero löytyy lehden takakannen osoitetiedoista. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Nautimme laivalla buffetpäivällisen. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin.Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esimerkiksi lakko tai tuotannolliset häiriöt). Tuulan matkat www.tuulanmatkat.fi Matkaemäntä Tuula Kanninen Varaukset ja tiedustelut: 020 155 6650 ma–pe tai myynti@sagamatkat.fi Kesäkukkamarkkinoille Viroon 9.5.2020. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. HUOM!: Ota mukaan isoja IKEA-tyyppisiä muovikasseja taimien kuljetusta varten, myyjillä on vähän pakkausmateriaalia. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Jatkamme oppaan johdolla bussilla Kristiine Aiakeskukseen, jossa myytävät kasvit ovat talvehtineet avomaalla ja ovat erittäin laadukkaita ja kestäviä. Perheyrityksen huolella hoitama taimitarha on toiminut jo 1920-luvulta lähtien
Talven tähdet. petiolaris L II S A H Ä K L I K U V A G A P P H O T O S / L E H T IK U V A VIH ERPIH A 7. Pienen pienet kaksi neuvoiset kuihtuneet kukat antavat huiskilo kukinnolle sen leveän koristeellisen muodon, mutta talvisen puutarhan varsinaisia katseen vangitsijoita ovat yksittäiset kauniisti ruskettuneet laitakukat. Hydrangea anomala subsp. Pohjoisempana se sopii maan peitekasviksi, jos vain saa lumi suojan ylleen talveksi. Muisto elää Köynnöshortensian lumoava loppukesän kukinta jää kasviin muistoksi pitkälle talveen – tai jopa kevääseen saakka. HELMIKUU Köynnöshortensia menestyy I–IIIvyöhykkeillä seinustoilla
Kastele kasvi kunnolla ennen vaihto-operaatiota ja valikoi kasvualusta kullekin sopivaksi. Sormet multaan: Chilit -työpaja, Annalan huvila, Helsinki 14.2. MITÄ MITTARISSA. Muista kaveria ystävänpäivänä. Bokashia ja biohiiltä puutarhan parhaaksi -luento, Joensuu 25.2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 -20.5 °C ROVANIEMI MULLAT VAIHTOON Kasvukausi lähestyy, joten vaihda huonekasvien mullat ja pieneksi jääneet ruukut. Helmikuun menot 5.2. yläkuun ja alakuun ensimmäisinä päivinä. Helmikuussa syntyneiden horoskooppikukat ovat neilikka (vesimies) ja kurjenmiekka (kalat). Kukkakauppa Urban Greenin Ystävänpäivän kimpputyöpaja, Helsinki 22.—23.2. Avoin viikonloppu Kuralan Kokeiluverstaalla: nikkarointia ja linnunpönttöjä, Turku 25.2. Hyötykasviyhdistyksen Syötävät kukat -luento, Tampere 13.2. -3.5 °C TURKU TÄYSIKUU KIMPPU KAMULLE 14.2. Esimerkiksi kaktukset viihtyvät hiekkaisessa kaktusmullassa. Kokoa kimppu ystäväsi suosikkileikoista tai horoskooppikukista. Ero Eteläja Pohjois-Suomen lämpötiloissa oli viime helmikuun alussa iso. Hiihtolomarieha Bragen ulko museolla, Vaasa D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D D L Ä H D E : IL M A T IE T E E N L A IT O S KYLVÖT KALENTERIIN Kylvä helmikuussa pitkän kasvuajan kasvit, kuten chilipaprika ja pelargoni. Kuningatarkurjenmiekka VIH ERPIH A 8 MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM. koko talven kylmin lämpötila, -39,1 astetta, kun taas Turussa käytiin paikoin plussan puolella. Jos biodynaamista kalenteria on uskominen, paras ajankohta kylvöille ja istutuksille on alkukuussa, 4.–16.2. Utsjoella mitattiin 5.2
Kalenteri TEKS TI Sinimaria Halonen HELMIKUU LINTUJEN LIVERRYSTÄ Talviluonnon äänimaailma rikastuu loppukuusta, sillä muun muassa talitiaiset ja viherpeipot aloittavat vähitellen soidinlaulunsa ja valmistautuvat pesintään. UUSIKUU Talitintti K U V A T A -L E H T IE N K U V A -A R K IS T O , A D O B E S T O C K J A V A L M IS T A J A Passita ekat puut parturiin! Ryhdy mahlaa vuotavien puiden, kuten vaahteran, kirsikan, luumun ja hevoskastanjan, leikkauksiin helmikuun lopussa. Karkauspäivää vietetään joka neljäs vuosi. Sillä kompensoidaan maapallon kiertoaikaa, sillä Maa kiertää Aurinkoa 365 päivän sijaan 365 päivää ja reilut 5 tuntia. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 +2 °C TURKU -8 °C ROVANIEMI KARKAUSPÄIVÄ 29.2. Vanhan kansan uskomuksen mukaan laskiainen ennustaa tulevan kesän säätä ja satoa. AURINKOSUOJA HAVUILLE Levitä pihan nuorille havuille aurinko suoja helmikuun lopulla, kun valo lisääntyy. Jos leikkauksen jättää keväälle, jolloin mahla alkaa virrata, puut voivat kärsiä isoista haava vuodoista. LASKIAISEN ENNUSTUKSET Laskiaissunnuntaita vietetään 23.2. Felco F2 -oksa sakset, 60 €, jim-fi.com. ja -tiistaita 25.2. Lämmittävä aurinko saa neulaset haihduttamaan, mutta jäisen maan vuoksi havut jäävät ilman vettä, jolloin niiden janoiset neulaset kuihtuvat. VIH ERPIH A 9 MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM. Jos laskiais sunnuntaina sataa lunta ja sitä seuraa auringonpaiste, on tiedossa hyvä marjavuosi
13 cm, kork. 5,5 cm) sopii tarkoitukseen oivallisesti, 29 €, Parolan Rottinki. 15 cm, kork. Kahvipensas (ruukun halk. ELSA SAVALOJA K U V A T V A L M IS T A J A T 2 NOSTA KOROKKEELLE Viherkasvien sommitteluun saa eloisuutta asettelemalla kasvit eri korkeuksille. Bladrasian (halk. 15 cm) mukana tulee pieni lusikka, 46 €, Finnish Design Shop. 5 SILMÄNILOKSI Piristävä ruukku (halk. 15 cm) viihtyy valoisalla paikalla, 4,99 €, Ikea. Wilfa Lotus ilmankostuttaja sopii enintään 20 m²:n tiloihin, 79,95 €, Clas Ohlson. kierrätys puusta tehty taso (halk. Tarjotin on helppo irrottaa puhdistusta varten, 19,99 €, Ikea. VIH ERPIH A 10 OSTOKSILLA. 54 cm) sopii sekä sisä että ulkokäyttöön. 6 KASVUN TUEKSI Pehmeälinjainen Krydd pepparkukkajalka (kork. 7 KAHVIAIKA Ruukku kertoo kasvistaan. 23 cm, kork. Uniikki. 9 cm, kork. VIHERKASVIEN KAVERIT SOMMITTELE VIHERKASVEISTASI NÄYTTÄVIÄ RYHMIÄ JA HELLI NIITÄ ERITYISHUOMIOLLA. 4 KOSTEUTTA ILMAAN Kosteammasta sisä ilmasta kiittävät sekä ihmi set että kasvit. 11,15 cm) antaa uutta potkua, 17,90 €, Bloomingville.com. 3 PÖLYT POIS Viherkasveja kannattaa hel liä ahkeralla pölyjen puh distamisella, jotta kasvi saa hyödynnettyä kaiken tar jolla olevan valon, 15 €, Parolan Rottinki. 1 KANNEN ALLE Lannoitetikut tai rakeet ovat helposti käsillä kauniissa teräsrasiassa
Tapasimme keittiömestareita ja lähdimme kehittämään valikoimaamme heidän toiveidensa pohjalta. Esimerkiksi ravintola Ora pyysi meiltä salvian mikroversoja, sillä niitä on vaikea saada kesäkauden ulkopuolella. MITEN KASVATATTE VERSONNE. Vietän siellä paljon aikaa, sillä mökiltä menee töihin puoli tuntia. Ehdoton suosikkini on fenkoli. Kasvualustana käytämme hamppukuitua, sillä se sitoo kosteuden erinomaisesti. Kasvatimme kaveriporukalla mikroversoja 10 neliön saunavarastossa ja kehitimme omaa kasvatusyksikköämme. KAUPUNKIVILJELYN LÄHETTILÄS PATRIK IGNATIUS KASVATTAA MIKROVERSOJA HELSINGIN VALLILASSA JA PUHUU EKOLOGISEN RUOANTUOTANNON PUOLESTA. Viime vuonna mökkeilykauteni kesti 8 kuukautta. Siitä onkin tullut yksi myydyimmistä tuotteistamme. Käytämme vertikaaliviljelyä, mikä tarkoittaa sitä, että kasvatamme versomme sisätiloissa kerroksittain led-valojen alla. Pian siirrymme jälleen isompiin tuotantotiloihin. SINIMARIA HALONEN VIH ERPIH A 11 VIHERTÖISSÄ. Kiinnostus lähti pari vuotta sitten tutun kasvihuoneviljelijän kautta. MIKÄ ON SUOSIKKIMIKROVERSOSI. MITEN HANKITTE ASIAKKAANNE. K U V A S A N N A L E H T O MITEN SINUSTA TULI MIKROVERSOVILJELIJÄ. Siinä on vahva, anismainen maku, ja se sopii erinomaisesti riistaruokiin.Fenkoli ei ole kasvatettavana kaikista nopein mikroverso. KOULUTUKSELTAAN KAUPPATIETEIDEN MAISTERI. Perheelläni on mökki Sipoon saaristossa. MITEN IRROTTAUDUT TYÖSTÄSI. Nyt olemme toimittaneet mikroversoja 76 ravintolaan, ja lisäksi mikroversosekoitustamme myydään noin 20 kaupassa Helsingissä. Säästämme siis vettä ja pinta-alaa. Keskimäärin mikroversojemme kasvusykli on noin 9–10 päivää, mutta fenkolilla se on 12 päivää. PATRIK IGNATIUS, 27, ON TOINEN MIKROVERSOJA JA SYÖTÄVIÄ KUKKIA VILJELEVÄN HELSINKILÄISEN PINOA FOODSIN OMISTAJISTA JA YRITYKSEN TOIMITUSJOHTAJA. Täysipäiväisiksi kaupunkiviljelijöiksi ryhdyimme syksyllä 2018, jolloin muutimme nykyisiin tiloihimme Helsingin Vallilaan. Pidän myös matkustelusta. Aluksi listasimme Helsingin 10 parasta ravintolaa ja otimme niihin yhteyttä. Aloin kasvattaa tomaatteja ja chilejä ja innostuin siitä, miten omalla toiminnallani voin saada siemenen kasviksi. Valo, kastelu ja lämpötilat ovat automatisoituja kunkin verson tarpeisiin, mutta kylvön ja korjuun teemme itse. Usein matkat painottuvat luonnon, surffauksen tai laskettelun ympärille. Ekologinen kaupunkiviljely on kasvava trendi maailmalla, ja näin siinä potentiaalia. Vesi kiertää suljetussa kierrossa, ja kasvi saa veden altakasteluna
550 Madison Avenuen lähes 2 000 neliön kokoisen puiston rakennustyöt alkavat tänä vuonna. Pilvenpiirtäjän katettu puisto New Yorkiin matkaava kasvien ystävä voi lähitulevaisuudessa lisätä yhden uuden julkisen viheralueen vierailukohteekseen – kaupungin nykyisten reilun 1 700 puiston lisäksi. TARTU PUIKKOIHIN KUUKAUDEN VÄLEIN Biolanin luonnonmukaiset ravinnepuikot pistetään reilusti multaan. Kirja kannustaa konkreettisiin tekoihin, jotta saisimme jatkossakin nauttia puhtaasta luonnosta ja ravinnosta. Multaan upotettavien käpyjen määrä riippuu ruukun koosta, 3,49 €/12 kpl, Tokmanni. Varmaa satoa. KÄTKE KÄPY PUOLIVUOSITTAIN Substral Osmocote lannoitekävyt vapauttavat ravinteita jopa puoli vuotta. Lannoite sopii kaikille viherkasveille. Hedelmät ja Vihannekset -sarjan Rypäle, 250 €, Iittala. Ne sopivat kaikille huonekasveille. Annostele ruukun koon mukaan, 5,95 €/60 kpl, Prisma.fi. Karisto. LUONNON YSTÄVÄLLE. Australia laiset Lauren Camilleri ja Sophia Kaplan esittelevät sata huonekasvia tropiikin ihmeistä ilmakasveihin hoito-ohjeineen. Pullosta tulee 50 litraa valmista lannoitevettä, 4,95 €, K-Rauta. Vehreä koti – Opas onnellisten huonekasvien hoitoon tarjoaa inspiraatiota ja ideoita viherkasveilla sisustamiseen. ANNA JOKAISELLA KASTELUKERRALLA Kekkilän nestemäinen viherkasvilannoite sekoitetaan kasteluveteen. VIHERTEKOJA VIHERKASVI-INTOILIJALLE. Jos luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos mietityttävät, Hanna Mattilan toimittama Elämän verkko – Luonnon monimuotoisuutta edistämässä -teos avaa asiaa helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi asiantuntijoiden johdolla. Gaudeamus. Arkkitehtitoimisto Snøhetta on suunnitellut Manhattanilla sijaitsevan 37-kerroksisen toimistotornin alimman kerroksen lasilla katetuksi virkistyskeitaaksi, jonne istutetaan lähes 50 lehtija havupuuta sekä runsaasti perennoja kerroksellisiksi vyöhykkeiksi. T E K S T IT E L S A S A V A L O J A J A L II S A H Ä K L I K U V A T V A L M IS T A J A T K U V A S N Ø H E T T A LISÄÄ ELINVOIMAA! VIH ERPIH A 12 JUURI NY T. Satoon jäänyttä vajetta voi paikata Oiva Toikan hersyvällä Hedelmiä ja vihanneksia -taidelasisarjalla, jonka Iittala on ottanut jälleen tuotantoon
Esikasvatus taimeksi kestää 8–11 viikkoa. 3. 4. Exotic Garden. Korpikangas Siemen. Satoa voi korjata raakanakin, joskaan hedelmät eivät silloin aina kehity yhtä makeiksi kuin kypsänä poimittuna. Hienon oranssinruskean hedelmän läpimitta on 2–2,5 cm. Mustila Puutarha. 2. KIRSIKKATOMAATTI ’CERISE’ on makea ja runsassatoinen lajike, joka menestyy myös terassilla tai parvekkeella. Tomaatin hedelmä kypsyy lajikkeesta ja kasvuoloista riippuen 35–70 päivän kuluttua kukinnasta. Mustila Puutarha. LUUMUTOMAATTI ’SAN MARZANO’ maistuu kermaiselta ja mehukkaalta ja on monen mielestä paras lajike säilöntään ja pastakastik keeseen. KIRSIKKATOMAATTI ’HONEYCOMB’ F1 on satoisa lajike, jonka pitkiin terttuihin voi kehittyä jopa 20 erittäin makeaa hedelmää. Satoisa lajike. Luotettava ja satoisa, tiiviskasvuinen lajike sopii hyvin ruukkukasvatukseen esimerkiksi parvekkeella. UUSISSA TOMAATTILAJIKKEISSA ON MISTÄ VALITA! 6 1 2 3 4 5 KYLVÄ AJOISSA Kylvä tomaatin siemenet sisällä maalis–huhtikuussa. PIHVITOMAATTI ’TOMANDE’ kasvattaa melko pienet, hieman epäsäännöllisen muotoiset hedelmät, joita kehutaan mehukkaiksi ja erittäin aromikkaiksi. Luomusiemen. PENSAS TOMAATTI ’RED ALERT’ alkaa tuottaa makeita hedelmiä varhain kesällä. T E K S T I L II S A H Ä K L I K U V A T S IE M E N L II K K E E T J A A D O B E S T O C K , M U S T IL A P U U T A R H A N K U V A T IM P E C T A VIH ERPIH A 13 KASVIT NY T. PÄÄRYNÄTOMAATTI ’INDIGO PEAR DROPS’ kasvattaa koristeellisen muotoiset ja miedon makuiset hedelmät, jotka säväyttävät niin salaatissa kuin pizzassakin. 5. 6. Luomusiemen. KOSKA SAA SATOA. Siemen-sarja, pakkauttaja Schetelig. 1. Hedelmien pituus noin 10 cm. Exotic Garden. TOMAATIN YSTÄVÄLLE KIRSIKKA, LUUMU VAI PIHVI
H Reginan viherhurahdus alkoi kahdesta heräteostoksena hankitusta taimesta . TEKS TI Johanna Vireaho KU VAT Annabelle Antas HUONE KASVEILLE Regina on istuttanut kirppu torilta hankkimiinsa kupariamppeleihin muun muassa himalajanposliinikukkaa, kultaköynnöstä ja hopeaköynnöstä. Pöytää elävöittävät kilpipiilea ja sädemuori.. Nyt kokoelmassa on yli sata kasvia ja kodin olohuone kuin pienoisviidakko
Ikkunasta tulvii juuri sopivasti hajavaloa juurakkovehkoille Alocasia zebrina, A. 'Pink Dragon'. baginda 'Dragon Scale' ja A. VIH ERPIH A 15. Lipaston päällä versojaan riiputtaa muorinkukka Peperomia tetraphylla 'Hope'
Kasvit saavat mieles täni sopivassa määrin rönsytä ja paljastaa luonteensa. Tummanvihreäksi maalattu seinä jatkaa kasvien värimaailmaa ja kietoo vierailijan huoneen vehreään syleilyyn. VIH ERPIH A 16. Regina on keskittänyt viherkasvikokoelmansa köynnösvehkat, flamingonkukat ja juurakkovehkat olohuoneen ikkunoiden äärelle. Vähitellen Reginan innostus ja kiinnos tus siirtyi aina vain vaateliaampien kasvien pariin, kuten alokasioihin eli juurakkovehkoi hin, joiden lehdet ovat kuin vihreää samet tia. Reginaa on helppo uskoa, kun hän kertoo, että metsäinen tumma vihreä on hänen lempi värinsä. – Tämä pieni viidakkomme sai alkunsa neli sen vuotta sitten, kun eräällä kauppareissulla hankin heräteostoksena yhden kookkaan pei konlehden ja mieheni muorinkukan. Aluksi Regina osti melko tavalli sia viherkasveja, kuten juoruja ja muorinkuk kia. M ikä vihreys! Auralai sen omakotitalon olo huoneessa viherkas veja roikkuu tangoista ja koukuista, niitä on kirjahyllyn ja sen kin päällä, lattialla ja kukkatelineissä. – Nautin kasvien tuomasta vihreydestä ja niiden vähän villistä ja vallattomasta luon teesta ja kasvutavasta. Hurahdin heti, kertoo Regina Pansin. Kasvi toisensa jälkeen alkoi ilmestyä Regi nan ja Vesa Vähä-Rahkan kotiin, erityisesti olohuoneen ja keittiön muodostamaan avoi meen tilaan. Peilin vieressä seinää verhoaa aarnipeikonlehti. Pian mukaan tulivat myös ilmakasvit eli tillandsiat, jotka kiehtoivat persoonallisella ja erikoisella ulkonäöllään ja sillä, kuinka ne menestyvät ilman multaa
Mikä: Reginan, Vesan ja Aadan, 9 v, viherkasvikoti Aurassa Omakotitalo: 100 m 2 Erityistä: Yli sadan kasvin sisustuksellisesti sommiteltu kokoelma ”Nautin kasvien villistä ja vallattomasta luonteesta”. VIH ERPIH A 17
VIH ERPIH A 18. Kookkain salvadorin tillandsia koreilee korkeimmalla, isossa lasipurkissa on näyttä vään mittaan kasvanut Tillandsia juncea, ja pienemmissä purkeissa kasvaa muun muassa meduusatillandsiaa. Regina on ihastunut ilma kasvien eli tillandsioiden kiehtovaan kasvutapaan
Kaikki kuitenkin meni hyvin. Lipaston lokerossa on sopivasti tilaa pienelle ruukulle ja siitä veikeästi ulos rönsyävälle juorulle. Se tuntui aluksi oudolta, eikä Regina ollut varma, että kasvi selviäisi postituksesta. Nykyään Regina jo tilailee kasveja tottuneesti nettikaupoista, joskin tekee myös hankintoja persoonallisista pienistä liikkeistä Suomesta ja ulkomailta. "Kasvieni tarkkaa määrää en uskalla kertoa edes miehelleni." KASVIEN VALOKUVAAMISESTA INNOSTUNUT Regina on aktiivinen kuvapalvelu Instagramissa. Regina selvitti, että kyseistä kasvia oli saatavilla Tampereella ja uskaltautui kokeilemaan postitilausta ensimmäisen kerran. Picasson tarkkailevan silmän alla kasvaa kiil tävälehtinen muorin kukka Peperomia maculosa. Regina keräilee tällä hetkellä etenkin flamin gonkukkia ja juurakko vehkoja, jotka viihtyvät huoneenlämmössä läpi vuoden. – Jotenkin sen olemus vain kolahti saman tien. VIH ERPIH A 19. Juuri siellä hän näki ensimmäisen kerran kuvan paavonnukkumatista (Maranta leuconeura). Hän tarkistaa kasviaarteidensa hyvin voinnin päivittäin
VAIKKA REGINA MYÖNTÄÄ olevansa vähän kasvihörhö, hän ei kuitenkaan vielä ole alkanut puhua kasveilleen tai antaa niille lempinimiä. Reginan – Ostan kasveja tuliaisina muun muassa Virosta. Kaar nan sijaan voit käyt tää orkidea multaa. Jos käytät hanavettä, anna sen seistä, hapettua ja lämmetä huoneen lämmössä ennen kastelua. – Olen saanut paljon kasviystäviä erityisesti Saksasta ja Ruotsista. Kasvikokoelma näyt tää harmoniselta, kun käytät muodoil taan, väreiltään tai materiaaleiltaan yhtenäisiä ruuk kuja. TEE OMA KASVUALUSTA. Alahyllyllä kirjavalehtinen kultaköynnös 'N'joy'. – Unelmani on rakentaa taloomme vihertai lasihuone. – Kun selvittää, minkälaisissa olosuhteissa ja kasvualustassa laji kasvaa luonnossa, on helpompi ymmärtää, miten sitä kannattaa kasvattaa ja hoitona kotona. Siinä olisikin tekemistä, sillä hänen kokoelmassaan on tällä hetkellä reilusti yli sata kasvia. Regina kasvattaa taimia myös siemenistä ja vaihtaa pistokkaita viherkasveista kiinnostuneiden ystäviensä kanssa. Paras tapa pitää tuholai set loitolla on huo lehtia hoidosta ja kasvattaa hyväkun toisia, vastustus kykyisiä kasveja. KIINNITÄ HUOMIO MYÖS RUUKKUIHIN. – Tarkkaa määrää en uskalla kertoa edes miehelleni, Regina hymyilee. Kastele kasvit mahdollisuuksien mukaan sade tai kaivo vedellä. KASTELE SADEVEDELLÄ. Monet trooppiset viherkasvit, kuten esimerkiksi flamin gonkukat sekä köyn nös ja juurakko vehkat, pitävät happamasta, ilma vasta ja kosteah kosta mullasta. Edullisista ja help pohoitoisista viher kasveista, kuten kul taköynnöksestä ja rönsyliljasta, saat nopeasti vehreän viherseinän jopa kodin varjoisille kasvupaikoille. Instagram toimii myös kasvieni portfoliona. Yritän perustella sitä miehelleni sillä, että sen jälkeen meillä ei olisi viherkasveja ympäri kotia ja erityisesti olohuonetta. Regina puhdistaa kaarnan kiehuvalla vedellä ennen käyttöä. Tarkista kasvit kastelukierrok sen yhteydessä sään nöllisesti. Trooppisen rehevä tunnelma syntyy, kun kasveja on runsaasti. Lisää halutes sasi joukkoon piris tykseksi yksittäinen erityylinen ruukku. VINKIT VIHERKASVIKOTIIN Koristeelliset liuskoittuneet lehdet omaava neulavehka on osoittautunut varsin reheväkasvuiseksi, ja Regina onkin leikannut kasvista useita pistokkaita. Harvinaisen kasvin menehtyminen toki harmittaa, mutta toisaalta se on Reginan mielestä osa harrastusta. Hän ei kuitenkaan ole ollut tästä aivan vakuuttunut. Kuten sen, kuinka olin sijoittanut Tillandsia juncea -ilmakasvini liian valoisan ikkunan ääreen ja se pääsi kuivahtamaan. PIDÄ HYVÄÄ HUOLTA. Uusista kasveista hän ei enää haaveile, tosin jos jokin houkutteleva ja persoonallinen kasvi tulee vastaan, sille kyllä aina löytyy tilaa. Siitä näen niiden kehityksen ja kasvun, mutta myös menetykset. Hänen harrastuksensa ei kuitenkaan rajoitu vain kasvien hankkimiseen, hoitamiseen ja lisäämiseen vaan hän myös vaihtaa ajatuksia muun muassa Instagramin viherkasviharrastajien yhteisöissä. Saat ilmeikkyyttä ja jännitettä koko elmaan, kun valit set samankaltaisissa olosuhteissa viih tyviä lajeja, joilla on erilaiset kasvu tavat. Kasviin syntyy mielestäni aivan erityinen suhde, kun siihen liittyy mukavia matkamuistoja. Yhdistele esimerkiksi alas päin laskeutuvaa tai seinustalle lanko jen varaan kasvavaa aarni peikon lehteä ja näyttäviä köynnös vehkoja. Voit seurata Reginan viherkasviharrastusta Instagramissa @_k_a_s_v_a_ VIH ERPIH A 20. HYÖDYNNÄ AMPPELEITA. YHDISTELE ERILAISIA. Kasvualustan voi sekoittaa itse esi merkiksi kookoskui dusta, perliitistä ja kaarnasta