V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC
0400 487 011 juha.v.helin@gmail.com Anni Antila Riihimäki p. 2 VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY PL 4, 11101 RIIHIMÄKI Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Oma Sp FI12 4108 0010 3180 56 www.vetku.fi sähköpostit: info@vetku.fi Hallitus 2019 Puheenjohtaja Juha Helin Loimaa p. 36-37 Loska-ajoa Kalkun malliin ..................... 44-45 Vetku tietovisa 2018 vastaukset .................. 24-25 Kesäisiä Eestintunnelmia Jyryn ratin takaa ...... 040 5927 295 jasenasiat@vetku.fi Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon yhdysmies Hannu Kettunen Juankoski p. Retro Trucks Rekkakukossa Hollola 9.-11.5. Mid Finland Truckmeeting Viitasaari 20.-21.7. Vanhan ajan päivät Jokelan Museo Loviisa 7.-8.9. 2 Pääkirjoitus ja puheenjohtajalta ................ 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Aulis Hartikainen Juankoski p. Suur-Saimaan Ympäriajo Mikkeli-Imatra-Lappeenranta-Mikkeli 12.-13.7. 4-7 Veteraaniautoilla Armonlaaksoon ................. 46.Talviajo Jyväskylä 23.-24.3. 46-47 Lyhyesti ja ytimekkäästi ....................... 48-49 Kauppapaikka .................................... Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut Helsinki 13.-16.6. 0400 278 963 hannuilmari48@jippii.fi SISÄLTÖ 2 / 2018 Info-sivu ......................................... Vetkun Kesäkeikka Suomussalmi-Hossa-Kuusamo 14.-15.6. 26-29 Brittimerkit antoivat ilmettä kuorma-autoilulle .... 0400 660 121 pohjolaesko-@outlook.com Jäsenrekisteri Jari Kosenius Hausjärvi p. 32-33 Tukkikuskin ja uitonhäntien kilpajuoksu .......... Vanade veokate XXX kokkusaamine Vanhojen kuorma-autojen 30-vuotisjuhla-ajot Eesti 9.-10.8. Tawastia Truck Weekend Hämeenlinna 20.7. Vetkun Loska-ajo ja syyskokous Pori Kansikuva: 1960-luvun Kontio-Sisu oli talvisiin oloihin tehty ja siksikin niin suosittu. 3 Elmia Lastbil 2018 ................................. 38-41 Näin tehtiin ennen .......................... 34-35 Koeajokalustoa ja erikoisajoneuvoja .......... SAHK Ratkeilyajo Helsinki-Espoo-Vantaa 29.-30.6. 0400 700 511 olavi.nenonen@on-kuljetus.inet.fi Tapio Nisula Jyväskylä p. Power Truck Show Härmä Powerpark 24.-25.8. 30-31 Projektina Jyry-Sisu ............................. 17-19 IAA 2018 Saksalaisittain, bitte ................. Rauta ja Petrooli Riihimäki 12.-13.10. Kuva: Ari Perttilä. 0400 576 212 aulis.hartikainen@pp.inet.fi Tuure Hulmi Säkylä p.0500 590 095 tuure.hulmi@pakkasvakka.fi Matti Kallio Sievi p. Vetkun Kevätpäiväntasaus 2019 Kivijärvi-Karstula-Saarijärvi 4.-5.5. 0400 828 441 tapio.nisula@hotmail.com Esko Pohjola Ylöjärvi p. 050 3092 640 anni.antilan@gmail.com Carl-Johan Blomqvist Turku p. Classic Motorshow Lahti 4.5. 42-43 Vetku esittelee hallituksen uudet kasvot .......... 20-23 Vetotehoa ylijäämävarastosta .................. 040 5835 852 matti.kallio@kotinet.com Jari Kosenius Hausjärvi p. HAK Kulttuuriajo ja 60. 12-16 Vuomaselän talvisavotta ........................... Ilkka Sirolan Sisu K-138SV/4300 vuodelta 1966 on kuin suoraan Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n myyntiesitteestä. 040 5927 295 jari.kosenius@vetku.fi Mauno Kumpulainen Forssa p. 50 Kaupalliset ilmoitukset ............................. 0400 474 879 kumpulainen.mauno@gmail.com Olavi Nenonen Pieksämäki p. 51 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Tapahtumakalenteri 2019 2.2. 8-11 Lahden Maansiirto Ky Maansiirtoa ja raskaskuljetuksia .................................
Tänään keikalle osallistuvissa autoissa nojataan vanhan liiton tekniikkaan, jonka korjaaminen on helppoa; vika on yleensä näkyvissä. Keikoilta ja tapahtumista saa helposti näpsittyä muutaman sadan ruudun verran valokuvia, jotka valitettavan usein unohtuvat kameran kortille tai puhelimen kätköihin. Ensi vuoden keikkojen järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa: kevätpäiväntasaus Keski-Suomessa, kesäkeikka Kuusamossa ja syksyn loska-ajo Satakunnassa. ILMOITUKSET Seuran jäsenten ilmoitukset Kauppapaikka -palstalla julkaistaan veloituksetta. Mutta on digitaalisuudessa muutakin hyvää. Hallitus pani heti tuulemaan ja nyt meillä on ihan oma tila Mäntsälässä. Vuosikokouksessa esille nousi ajatus, että josko Vetkukin lähtisi liikkeelle ihan talviaikaan. Julkaisu postitetaan seuran henkilöja kannatusjäsenille sekä yhteistyökumppaneille. Vetkulle tuli kutsu Autoja Liikennegaalaan Messukeskukseen. En mitään rankkaa talvea kaipaakaan, mutta pikku pakkasta ja vähän valkoista lunta olisi passeli keli. Olen ollut aina sitä mieltä, että vanhojen autojen entistäminen on kulttuuriteko, ja nyt se on ihan valtiovallan ylimmän tason tunnustuksella vahvistettu. Tuhannen jäsenen rajapyykki on ihan nurkan takana. Kiitoksia Manulle ja muulle talkooporukalle. Keväänkorvalla voisi vaikka järjestää tupaantuliaiset. Kuorma-autojen entisöinti siis porskuttaa edelleen hyvässä myötätuulessa ja Vetku siinä mukana. Hieman puskista tuli sitten kutsu estraadille ja itse kulttuuriministeri Sampo Terho jakoi SAHK:lle ja Vetkulle kulttuurin erikoispalkinnon vanhojen ajoneuvojen entisöinnin ja tietojen tallennuksen parissa tehdystä työstä. Uusia tapahtumia ideoidaan ja hyviä ehdotuksia otetaan vastaan. Syyskokouksessa tehtiin päätös varastotilan hankinnasta teknisen arkiston tarpeisiin. Ajettiinhan näillä autoilla ennenkin talvella. Vuosikokouksessa valittiin sopivasti uusia kasvoja hallitukseen ja myös allekirjoittanut sai jatkoaikaa. Artikkeleiden kuvat ilman mainintaa: Vetkun arkisto Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Y M P ÄR ISTÖMER K K I M IL J Ö M Ä R K T 4041 0089 Painotuote Syysterveiset Loimaalta Kesä oli ns. Tämä 2000-luvun ominaisuus ei ole väistänyt edes hyötyajoneuvoja, joissa on jatkuvasti enemmän älyä ja tekniikkaa. Yhtäällä on kierretty ajoneuvohistoriaan liittyvissä tapahtumissa sekä Suomessa että lähinaapurustossa, toisaalla on istuttu kynän ja lehtiön kädessä kuulemassa ja taltioimassa maarakennusalan sekä puukuljetusten historiaa. Olimme siellä SAHK:n Huttusen Eskon kanssa edustamassa ajoneuvojen entisöinnin näkökulmaa. Ja onhan uutta tekniikkaa ja varsinkin sen korjaamista epäilty vähintään niin kauan kuin maailmassa on autoiltu. Kiitos luottamuksesta. Tämä ominaisuus tullee muuttamaan myös ajoneuvoharrastuksen luonnetta ruosteen rapsuttelusta saatetaan siirtyä ohjainlaitteiden koodaukseen ja älyboksien vaihtoon. Teemme arvokasta työtä ja olemme oikealla tiellä. Vetku 1/2019 ilmestyy 15.6.2019, aineisto 30.4.2019 mennessä. Mutta pian, ehkä jo tulevalla vuosikymmenellä keikoilla nähdään kalustoa, jossa on digitaalisuutta muuallakin kuin kuljettajan kännykässä. Unohdettu ei ole myöskään sitä monesti kaikkein näkyvintä osaa harrastuksesta; ajoneuvojen entisöintiä. Vanhojen tuttujen lisäksi uuttakin entisöityä kalustoa oli talleilta päästetty jaloittelemaan. Lämpimän kesän jälkeen ei meinaa talvikaan oikein tulla, ainakaan täällä etelässä. Miltä kuulostaisi vaikka Lumikeikka, PakkasTreffit tai vaikka TalviKoettelemus. Vetkun vakiokeikat on lusittu ja oltiin taas hyvin esillä Power Truck Show -tapahtumassa ja monissa muissa pienemmissä tapahtumissa eri puolilla maata. Toimituskunta ottaa mielellään vastaan tekstija kuva-aineistoa julkaistavaksi sekä vinkkejä sisällön kehittämiseksi. Hyvää talven alkua Juha Digiloikkaa Olet juuri ottanut käteesi Vetku-lehden numeron 2/2018, joka tuttuun tapaan nojaa jäsenistön keräämään ja tuottamaan materiaaliin. Vuosien mittaan kertyneen aineiston siirto ja sen selvittely on alkanut. Sen perusteella tämänkin lehden tekoon osallistunut jäsenistö vaikuttaa hyvin monitahoiselta, mutta samalla alaansa vihkiytyneeltä. Hieno tunnustus näin arvovaltaiselta taholta. No, kuinkas siitä sitten selvitään. Ruotsin puolella vierailu on edelleen kehittelyn alla. Joku on joskus todennut, että talkoovoimin tuotettu jäsenlehti on paljolti tekijöidensä näköinen. Ilmoitusten ja kannatusmainosten mediatiedot: www.vetku.fi/images/mediakortti 2019.pdf ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. miesmuistiin lämpimin ja kuivin. Mennyt kesä oli tosiaan kelien puolesta upea ja tapahtumiakin oli jälleen runsaasti. Kesän aikana rakennettiin isompaan Sisuun uusi katettu vaihtolava, jolla SH-4:n tai Republicin kuljetus tapahtumiin käy nyt kätevästi. Muistathan tarjota niitä Vetkun kokoelmaan tai näyttää edes naapurillesi! Harrastuksen täyttämää vuotta 2019 toivottaa Ari V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Ja kuten eräs saksalainen autoharrastaja on todennut; ennen näitä oli pakko korjata elantonsa saamiseksi, nykyisin näiden ropaaminen on kiva harrastus. Julkaisu toteuttaa seuran ulkoista viestintää kotisivujen ja facebookin ohella ja on yksi seuran sisäisen tiedottamisen kanavista. Uskoisin, että aika helposti ja kädet puhtaampina. Korjataanhan näitä nykyautoja niiden aktiiviaikanakin. 3 Julkaisija: Veteraanikuorma-autoseura ry Toimituskunta: Ari Perttilä, Jari Kosenius Lehden osoite: lehti@vetku.fi Painos:1700 kpl Ulkoasu: Digiart, info@digiart.fi Painopaikka: Painotalo Plus Digital Oy, Lahti Vetku on Veteraanikuorma-autoseura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on painotuotteen muodossa tallentaa hyötyajoneuvojen historiaa sekä seuran toimintaa
Nelipäiväisillä messuilla vieraili kaikkiaan reilut 31000 vierasta ja uskallan väittää, että iso osa ainakin poikkesi myös veteraanihallissa. Kolmiakselisen, telivetoisen ajokin kantavuudeksi kerrotaan noin 6,5 tonnia, jolloin kokonaismassa asettuu reilun 12 tonnin tuntumaan. Tidaholm-museon huomasta löytyi muun muassa moottori ja vaihteisto sekä ohjauslaitteet, joskin iso osa puuttuvista komponenteista piti rakentaman tyhjästä ennen kuin valmista autoa voitiin esitellä jälleen vuonna 2009. Pohjoismaiden suurin ja kaunein hyötyautotapahtuma, Ruotsin Jönköpingissä kahden vuoden välein järjestettävä Lastbil 2018 tarjosi kävijöilleen jälleen aimo annoksen nähtävää. Tulevaisuutta luotaavien ajokkien ohella tapahtumassa pääsi myös aikamatkalle menneisyyteen, sillä alan harrastajat saivat edellisvuosien tapaan esitellä silmäteriään veteraanihallissa. Vähällä käytöllä Uppsala Ekeby AB hankki Volvo LV74 -kuorma-auton vuonna 1935 kuljettamaan savea ja hiekkaa yrityksen keramiikkatuotantoa varten. Viiden vuoden käytön jälkeen auto myytiin kuljetusyrittäjälle, joka ei kuitenkaan ottanut autoa käyttöön sotavuosien polttoainesäännöstelyn vuoksi. 4 Teksti ja kuvat: Ari Perttilä V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Elokuinen ruotsalaistapahtuma tarjosi nähtävää myös nostalgianälkäisille, sillä veteraanihallissa oli jälleen täysi kattaus veteraaniautoja. Silmänruoka a menneisyydest ä. Tidaholmin ruukki alkoi valmistaa kuormaautoja jo 1900-luvun alussa ja tuotteet muistetaan laadukkuudestaan ja kestävyydestään. Nykyinen omistaja Ove Thomson on entisöinyt 3200 kilon kantavuuden tarjoavan ajokin nykyiseen kuosiin. Näyttelyn vanhimmat ajokit olivat liki sadan vuoden takaa, tuoreimmilla sen sijaan oli takanaan vasta neljännesvuosisadan mittainen matka tien päällä. Veteraanihalli tuntuu olevan kaikenikäisten messuvieraiden suosiossa, sillä käytävillä tallusti niin ajokortin juuri saaneita nuoria, kuin näillä veteraaniautoilla leipänsä tienanneita eläkeherroja. Tidaholm tunnetaan raskaista Tämä vuonna 1933 valmistunut Tidaholm T.6.L.3 on yksi ensimmäisistä ruotsalaisista makuuohjaamolla varustetuista kuorma-autoista. Tällä kertaa veteraanihallin teemoina olivat muun muassa Volvon 90-vuotinen historia hyötyautovalmistuksen saralla sekä Lähi-idän liikenne, joka työllisti muinoin mittavan määrän ruotsalaiskuljettajia. Kaiken kaikkiaan Tidaholmin kerrotaan valmistaneen tuhatkunta hyötyautoa; paloautoja, kuorma-autoja sekä busseja. Vuonna 1995 alkaneen entisöintityön lähtökohtana oli surullinen näky, johon kuului lähinnä runko yhdessä akseleiden kanssa. Autojen valmistus päättyi emoyhtiön, Tidaholmin ruukin talousvaikeuksiin 1930-luvun alussa. Konepeiton alla puhkuu 100 hevosvoiman tehon tarjoava bensiinimoottori
Sittemmin auto jäi satunnaisemmalle käytölle, kunnes vuosituhannen vaihteessa se jäi seisomaan lähinnä ruostevaurioiden vuoksi. Tämä yksilö on palvellut pohjoisruotsalaista maatilaa 163 000 kilometrin verran, joten entisöintityö oli tällä kertaa keskimääräistä helpompaa. Tällä kertaa veteraanihalliin saatiin kaksi ruotsalaisedustajaa; vasemmalla Göran Olssonin rekkaveturi, oikealla Jonny Nilssonin rekkaveturi, joka on kopio hänen aiemmasta ajokistaan. Jäljellä olevat ajokit ovatkin sitä suuremman mielenkiinnon kohteena. Vuodesta 1965 vuoteen 1979 auto palveli Mohedan pelastuslaitosta, mistä se myytiin paikalliseen romutarhaan. Alkujaan autossa on ollut betonikuuppa ja myöhemmin rungon päälle on asennettu iso kappaletavaranosturi. Rolf osti auton vuonna 2008, jolloin ulkoinen ilme oli verrattain heikko. Keltaisen Lähi-idän ajokin perässä on vuonna 1977 valmistunut Närkon kapellikärry, joka vuosien varastokäytön jälkeen tarjosi entistäjille haasteita sitäkin enemmän. Tämä Christian Göranssonin taltioima auto on alkujaan palvellut säiliöautona Ruotsin puolustusvoimia. Nykyisen omistajan isä haki auton romuttamolta kotiin, missä auto entisöitiin nykyiseen kuosiin jo 1980-luvulla. Vuonna 2007 auto otettiin työn alle ja vuosikymmen myöhemmin se ajettiin ulos tallista kiiltävämpänä kuin koskaan ennen.. Tekniikan puolesta auto oli kuitenkin varsin hyväkuntoinen, kiitos kuuluu satunnaiselle nosturikäytölle. Autolla ajettiin kuuden vuoden ajan Trelleborgin ja Tukholman välillä kumitehtaan tuotteita kuljettaen. Onneksi romumiehet olivat kiinnostuneita lähinnä säiliöstä, joten alusta jäi odottamaan kohtaloaan. Kahdeksan vuoden työn tuloksena syntyi makuuohjaamolla varustettu kaukoliikenneajokki. Matkamalli Rolf Fredrikssonin huomassa on Scania LS110 -rekkaveturi vuodelta 1969. 5 Lähi-idän matkaaja Ford Transcontinental oli tuote, jolle povattiin suurta menestystä. Rolf ei kuitenkaan pelästynyt työtä, vaan soitti paikalle muutamia ystäviä ja hankki tallin pihaan kolme varaosa-autoa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Perheen maskotti KE Palms Åkeri AB Trelleborgista hankki vuonna 1980 paikallisesta Scania-liikkeestä uuden Scania LBS141 rahtiauton kapellilavalla. Pitkänokka Volvo LV293 vuodelta 1950 edusti göteborgilaisvalmistajan raskainta päätä 1950-luvulle tultaessa. Toisin kuitenkin kävi, sillä kaukoliikenteen ehdoilla rakennettu ajokki hävisi eurooppalaisteiltä verrattain nopeasti
Volvon perässä oleva Härryda-perävaunu vuodelta 1962 sen sijaan on myyty uutena Vebe-Betong AB:lle, joten betonituotteiden parissa on tämän yhdistelmän aktiiviaika kulunut. Vuosien varrella ainakin kolme eri omistajaa on yrittänyt ehostaa autoa, mutta vasta nykyinen omistaja Anders Andersson sai tuhansia tunteja vaatineen työn päätökseen. Tämä vuonna 1985 valmistunut ajokki oli Ulf Jönssonin luotsaaman kuljetusliikkeen kolmas auto, eikä sitä ole koskaan myyty pois talosta. Talvella 1967 auto vaurioitui ojaanajon seurauksena. Alkujaan auto on palvellut Arentorps Cemenvarufabrik AB:ta betonituotteiden, lähinnä viemäriputkien kuljetuksissa. Auto pysyi liikenteessä tiettävästi 1970luvun puoliväliin saakka. Vahingot olivat ilmeisesti huomattavat, koska auto myytin tässä vaiheessa romuttamoon, mistä se kuitenkin palautui ohjaamon vaihdon kautta takaisin tieliikenteeseen. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Vuonna 1964 esitellyssä Titan Tiptopissa oli uusi kippiohjaamo, jonka alta paljastui kuitenkin vanhanaikainen TD96C-moottori. Vuonna 1965 esitelty F88 olikin käytännössä täysin uusi auto, vaikka ohjaamo olikin lähes yhtäläinen edeltäjänsä kanssa. Maailmanmatkaaja Volvon vuonna 1979 esittelemä Globetrotter-ohjaamo asetti kuljettajamukavuudelle täysin uudet raamit. Mutta pian päädyttiin hankkimaan dolly, jonka avulla nämä kaksi puoliperävaunua voitiin kytkeä samaan yhdistelmään. Tämä vuonna 1964 valmistunut rekkaveturi on järjestyksessään seitsemäs valmistunut Titan Tiptop alustanumerolla 107. 6 Ensimmäinen torni-Volvo Kasikasi-Volvon tietää lähes jokainen, mutta harvempi muistaa sen edeltäjää, Titan Tiptop mallia, jota valmistettiin vain vuoden ajan. Ohjaamon taakse asennettua kappaletavaranosturia hyödynnettiin kuormien purkauksessa työmailla. Moottorin tarjoama 230 hevosvoiman teho yhdessä kaikkien vaihteiston välityksien kanssa ovat varmasti olleet käytössä kuljetusten aikana. Kuljetuksien tehostamiseksi betonitehdas hankki kaksi samanlaista puoliperävaunua ja ajatuksena oli, että auto voisi tehtaalla vaihtaa tyhjän perävaunun valmiiksi lastattuun. Voimalinja jatkui viisiportaisella vaihteistolla sekä tuplaperällä. Täysi seisomakorkeus ohjaamossa yhdessä reilujen säilytystilojen kanssa olivat jotakin täysin ennen kokematonta kuljettajien parissa
Venytetty kesä-Scania Kyllä ruotsalaisnäyttelyyn aina yksi Scania-Vabis LBS76 sopii erityisesti Bilspeditionin tutuissa väreissä. Entisöintityön lähtökohtana oli lentokentällä aktiiviuran tehnyt aura-auto, jonka matkamittariin oli pyörähtänyt vain 130 000 kilometriä. Björn löysi tämän auton vasta neljä vuotta sitten, joten kyllä maailmassa näitä harrastekohteita vielä löytyy, vaikka niin monesti me aihioiden puutetta manaamme. Hans Karlssonin kesä-Scaniassa on 150 millillä jatkettu ohjaamo, joten kyllä ne ruotsalaiset ovat osanneet autovarustelun jo vuosikymmeniä sitten.. 7 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Tarkka kopio Björn Svedengård on tehnyt ensimmäisestä omasta ajokistaan tarkan kopion
Wihuri-yhtymä valmisti autoja vuosina 1974-76 212 kpl, joista on ajokuntoisina säilynyt tai entisöity viitisentoista.. Vuonna 1686 perustetusta Teijon ruukista alkoi kylän teollisuushistoria, joka jatkuu edelleen. Lohjan kaupungin läpi ryhmät ajoivat useampaakin reittiä, joista yksikään ei kokonaan osunut suunnitelluille kaduille. Sepän paja, masuuni, Suomen pienin kivikirkko ja lukuisten pikkupuotien aarteet vaativat uuden vierailun paremmalla ajalla. Tehtaiden rinnalle on syntynyt monipuolinen matkailukeskus. Paimion ja Raision risteykset ja tienvarsikalliot oli vahvasti kansoitettu, kun sääkin oli jo poutaantunut ja aurinko paistoi lämpimästi. Raisio Oyj:n tehtaanpihalla autoletka Teksti: Jari Kosenius Kuvat: Mikko Hiittu, Veikko Hoppula, Markus Kopponen ja Raimo Mesiranta Mauno Kumpulaisen Teijo 30 sai lähteä Vetkun kerhotuotekauppana syntysijoilleen Teijon tehtaalle. Suomenkieliseksi nimeksi muotoutui Armonlaakson sijasta kuitenkin Naantali. Avajaisseremonian vieraina olivat SKAL ry:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen ja Veho Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi hiljattain nimitetty Juha Ruotsalainen. Järjestelytoimikunta sai kahden vuoden urakastaan kansalta paljon kiitoksia ja hyvää palautetta. Ennen näkemätön yleisömäärä matkan varrella ja perillä Naantalissa palkitsi uurastuksen. Paikallistiedotus oli onnistunut oikein hyvin, sillä väkeä raitilla oli kosteasta säästä huolimatta todella paljon. Perjantaiaamun sää ei näyttänyt lupaavalta, kun edellispäivän aikana lähihotelleihin majoittuneet tai ennen heräämistä kotoansa startanneet veteraaniautokunnat kokoontuivat Lohjan Rantakentälle. Jonkinmoinen jännitys on aina läsnä, kun lähdön hetki koittaa. Osasyynä pieneen alkuhankaluuteen taisi olla paikaltaan eksynyt liikenteenohjaaja. Kumpikin vuorollansa toivotti vetkulaisille hauskaa matkaa ja kannusti jatkamaan tärkeätä harrastusta autoperinteen saralla. Sammatin tiellä kuitenkin oltiin jo samassa letkassa. Kemiön kirkolle oli paikallinen veepeekoo eli Kimito FBK järjestänyt vallan kylätapahtuman grilleineen ja kahvikojuineen. Mielenkiintoisia kohteita on niin paljon, että kolmessa tunnissa ehti tehdä vain kevyen pintaraapaisun. Tuuli tuiversi Lohjanjärven selältä ja vettä satoi ajoittain rankastikin. Kohti Armonlaaksoa Kesäajon nimeksi muokkautui Armonlaakson Keikka vankasti historiallisista lähtökohdista. Teijon ruukkikylässä sadetta pitämässä Reilun kahden tunnin ajon jälkeen sade vielä jatkui, kun saavuttiin suomalaisen teollisuuden syntyjuurille Teijoon. 1400-luvulla Naantalin seudulle perustettu luostari oli latinan kielellä Vallis Gratiae eli Armonlaakso, joka on edelleenkin ruotsiksi Nådendal. Mukanaan katsojilla oli retkituoleja ja pöytiä, mistä näki, että veteraaniautojen ohimarssiin oli valmistauduttu huolella. 8 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Aurinkoinen kesäkaupunki Naantali oli maineensa mukainen, kun Armonlaakson Keikan kärkiautojen letka soljui ajopäivän päätteeksi kylpylän kupeeseen Teljentien kentälle. Ajoreitti oli suunniteltu koukkaamaan vanhojen kirkonkylien kautta. Tilaa oli kahden jalkapallokentän verran, joten lähtöryhmitykseen oli tavallista helpompi asettautua
Kultarannan rakennutti vuosina 191416 huvilakseen maanviljelysneuvos Alfred Kordelin, joka sai surmansa syksyn 1917 levottomuuksissa Mommilassa. Niinpä linja-autossa oli tosiaan tunnelmaa. Korkean teknologian vaihtolavaja kuormankäsittelylaitteillaan tehdas on luonut maailmanlaajuiset markkinat. Toisena bussimatkailun kohteena oli Kultaranta, jonka tarkasti vartioituun puutarhaan pääsimme tutustumaan Visit Naantalin oppaiden johdolla. Autonäyttely oli menestys Kaunis sää ja veteraaniautonäyttely saivat naantalilaiset runsain joukoin liikkeelle. Bussilla Raisioon ja Kultarantaan Multilift Oy:n Raision tehdas oli keikan päävierailukohde, eikä suotta. Meille esitelty puutarha on 16 hehtaarin laajuinen, ja sisältää rakennuksia, patsaita, vanhoja puita ja upeita istutuksia, mm. 7500 ruusua. Raisiossa tehdään kaikki tämän sektorin tuotteet. Närko-palkinnon yleisöäänestyksen Ilpo Salomaa ja Jukka Männikkö seinäjokelaisen Itikka Osuuskunnan väreihin entisöidyllä Scania-Vabis L75 liharekallaan. Vuonna 1922 rakennus tontteineen siirtyi Suomen valtion omistukseen tasavallan presidentin kesäasunnoksi. Pitkän päivän lopuksi nautittiin Naantalin Kylpylän palveluista ja monipuolisesta illallisesta viihtyisässä ravintolasalissa. 9 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC paloiteltiin Turun mobilistien ohjauksella perjantai-illan ruuhkaa ja autonäyttelyn paikoitusta helpottavaksi. Ajankuluksi oli tarjolla pikku visailu, josta kaikki palkittiin laivalipuilla ulkomaille. Kultarannan puiston historialliset rakennukset ja hyvin hoidetut istutukset kiinnostivat niin, että varatut opaskierrokset eivät kaikille riittäneet.. Asiansa tuntevat oppaat kierrättivät tehtaanjohtaja Esa Korolaisen johdolla kolme täyttä bussilastillista väkeä. Vainion Liikenteen museoautoikäinen Scania-Kutter oli koko viikonlopun vetkulaisten käytössä, ja Ekbomin Kaitsu oli kaivanut historiallisista kokoelmistaan ensimmäisen kuljettaja-asunsa. Suomen valtiolippu liehui salossa, mikä oli merkkinä presidenttiperheen paikallaolosta. Perässä seuraavat Gilbert ja Marianne Söderholm Paraisilta ajokkinaan Scania-Vabis L66 vuodelta 1967. Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin Turun Suomalaiselle Yliopistoseuralle. Lauantai tulisi olemaan täynnä uusia elämyksiä, mutta sitähän ei vielä illalla tiedetty. Vain rehupaalit paljastavat, ettei maalaismaisema ole 1960-luvulta
Autonäyttely Naantalin merenrantakentällä oli suuri yleisömenestys. Lauantai-ilta vietettiin vakiintuneeseen tapaan hyvän ruoan, huomionosoitusten, mukavan ohjelman ja reippaan tanssahtelun parissa. Sujuvaa yhteistyötä viranomaisten kanssa Kun keikalle osallistuu paljon yli sata kuorma-autoa ja kolmatta sataa ihmistä, kuuluu ennakkovalmisteluun paljon yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tommi ja Kauko Korpi Vaasasta saapuivat Teijon tauolle vuoden 1954 Scania-Vabis L 51:llä. 10 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC lippuja jaettiin tuhat kappaletta, ja ne loppuivat monta tuntia ennen näyttelyajan päättymistä. Orkesterikin pääsi lopulta oikeaan tempoon, kun pelimannien päihin pantiin nimensä mukaiset Vanajalakit. Teijon liikenneohjauksesta vastannut Onni Sarjomaakin oli sanaton esitellessään huolellisesti tehtyjä ja asennettuja lavarautoja. Autokunnan perusteellisen keikalle valmistautumisen kruunasi lavalle ajettu Pikkuvalmetti rautapyörillä. Päivän aikana alueella vieraili ainakin puolitoista tuhatta henkeä kauniista kesäpäivästä nauttien ja upeita veteraanikuormureita Närko-palkinnolle arvioiden.. Koskaan aikaisemmin ei ole saatu kokea tällaista yleisömäärää ja näyttelytunnelmaa. Sen onnistumisen huomasi hyvin, kun autoletka liikkui sujuvasti muun liikenteen joukossa, kohtuuttomasti sitä haittaamatta. Lapsiperheet viettivät aikaa veteraaniautonäyttelyssä, vaikka matkaan olikin lähdetty tavoitteena Muumimaailma. Puuttui vain kahvija limsakioski näyttelykentän keskeltä, sitä kun ei kukaan ajoissa keksinyt hommata. Kiirettä ei ollut mihinkään, vaan autoja ihailtiin ja valokuvattiin tuntikausia. Vapaapalokuntalaiset sinivilkkuineen olivat tärkeimmissä risteyksissä valtateillä, ja muut asiaan kouluttautuneet vapaaehtoiset hoitivat opastusta pienemmillä teillä ja pysäköinninohjauksessa. Reitin varrelle oli sijoittunut nelisenkymmentä liikenteenohjaajaa, joilla oli Varsinais-Suomen lupaviranomaisen valtuutus tehtävänsä hoitamiseen
Armonlaakson Keikka oli yksi parhaista ikinä. 11 Sujuva yhteistyö viranomaisten kanssa oli sitä, että hyviä neuvoja saatiin kaiken aikaa, ja lopulta kaikki asiat hoituivat yhden lupaviraston kautta. Tänä päivänä Multilift on vaihtolavalaitteiden tuotemerkkinä rekisteröity 40 maassa ympäri maailVanajan valmistus loppui melkein 50 vuotta sitten, mutta vuosittain tulee liikenteeseen taitavasti entisöityinä näitä suomalaisen autoteollisuuden huipputuotteita. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Raision Tehtaiden tyylikkäät museoautot 1960luvun alkupuolelta ajoivat Teijon tauolle lastinaan energiavälipalaa sitä kaipaaville. Terhon veljekset saivat patentin maailman ensimmäiselle vaihtolavalaitteelle vuonna 1947 ja Autolava Oy aloitti niiden sarjavalmistuksen kaksi vuotta myöhemmin. Timo ja Tapani Nousiainen Espoosta olivat ensimmäisellä keikallaan vuoden 1960 VAK2/4300 Vanajalla. Muistotaulut keikan järjestelyistä: Jari ja Eeva Lehtovaara, Carl-Johan ja Sonja Blomqvist.. Vuosikymmeniä on kulunut siitä, kun kaksikko oli Margariini Oy:n jakeluautoina. Lohjalla ja Naantalissa kaupunkien kanssa sovitut asiat onnistuivat täydellisesti, ja Visit Naantali-organisaatio hoiti hotelliyhteydet ja Kultarantavierailut kokonaispakettina. Multilift Oy:n aulassa oli esillä historiallinen väläys vaihtolavatuotannon alkutaipaleelta, Ford F600 V8 varustettuna vuonna 1953 valmistetulla mekaanisella vaijerilaitteella ja konekipillä. VET ERAANI KUORMA-AUTO SEUR A RY AR MON LAAKSO N KEIKAN PALKIT UT Yleisöäänestyksen Närko-palkinto sympaattisimmalle ajoneuvolle: Scammel Scarab, Tuure ja Merja Hulmi Vetkun kiertopalkinto, perusteena pitkämatkaisin: Timo Saarela Kuusamo Nuorin kuljettaja: Kristian Friberg Lieto 18 v
Niinpä Vilho oli perustamassa luovuttiin kuitenkin nopeasti tavaraliikennetoiminnasta ja tilalle hankittiin ensimmäinen kaivinkone ja telakuormaajia. Varikolle palkattujen taitavien hitsareiden ansiosta aloitettiin kaivinkoneeseen liitettävän paalutuslaitteen rakentaminen. Nopealla aikataululla yritys osti Lahden Koneharjusta tontin ja perusti sinne varikon. Kaupunki oli saanut osansa myös vilkkaista viipurilaisista yrittäjistä, jotka innokkaasti suunnittelivat omalle liiketoiminnalleen tiloja uuteen kotikaupunkiinsa. Hyvin varhaisessa vaiheessa hän ymmärsi, että myös maarakentamisessa tarvitaan alan keskusjärjestöä, yksin ei pärjää. ”Ensimmäiset kaivinkoneet olivat Lokomo 5-8 Teräsmiehiä, kuokkasekä laahavarustuksella. ”Vilho oli samoihin aikoihin perustamassa automiesten kanssa myös Lahden Union Huolto Oy:tä, ollen myöhemmin myös valtakunnallisen Union-ketjun hallituksen jäsen. Kuljetuksia ja kaivuuta 1950-luvulla Yrityksen alkuaikoina kalustoon kuului kaksi tavaraliikenneautoa: MercedesBenz -kuorma-auto ja Vanaja-puoliperävaunuyhdistelmä. Jos oli isäni tuleva konemies, oli hän myös järjestöihminen. Lahden Maansiirrossa Tilannekuva 60-luvun lopulta Nastolasta, kun Lahden Nosturipalvelu Ky:n Foden-alustainen 22RB -ristikkopuominosturi oli pelastamassa monttuun kellahtanutta pyöräkuormaajaa. Lavettikuljetukset Teksti: Mika Hovinen Kuvat: Juhani Unelius, Keijo Mäkelä, Juha Raitio, Ari Perttilä ja Mika Hovinen Lahden Maansiirron vuonna 1970 ostama Siimet-lavetti on edelleen käytössä paikkakunnalla. vielä Suomen Maarakentajien Keskusliittoakin ja toimi sielläkin aktiivisesti vuosien ajan”, kertoo Juhani. Tutun perävaunun vierellä poseeraavat Keijo Mäkelä vasemmalla ja Juhani Unelius oikealla. Niinpä Tuovi ja Helge Vilkman, Paavo ja Sakari Salonen, Ensio Suominen, Olavi Laine, Reino Hellen, Onni Peltola, Teuvo Kuoppala ja Vilho Unelius toimitusjohtajana perustivat Lahden Maansiirto Oy:n 1950-luvun alussa. Perustajan poika Juhani Unelius ja lavettikuski Keijo Mäkelä muistelevat nyt aikoja, jolloin Lokomot, Åkermanit ja Scaniat saivat tehdä töitä tosissaan. 12 Lahden Maansiirto Ky kasvoi neljän vuosikymmenen aikana merkittäväksi tekijäksi maarakennusalalla PäijätHämeessä. Samoihin aikoihin joukko paikallisia kuljetusalan toimijoita oli havainnut, että maarakennuskoneiden kysyntä tulee kasvamaan huomattavasti. Lahteen muutti jatkosodan jälkeen runsaasti evakkoväkeä, jolle oli suuri tarve rakentaa lisää asuntoja. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC
Varsinkin kaivinkoneiden ja kauhojen korjaushitsausta tehtiin paljon. ”Isälläni oli tuolloin kyky nähdä tulevaa ja hän siirsi yrityksen painopistettä yhä enemmän kokonaisurakoinnin suuntaan. Koneharjun varikolla väki lisääntyi, sillä kaikki konekaluston ja kuorma-autojen remontit ja huoltotoimet tehtiin itse. Hänellä on muistissa myös tarina tien päältä: ”Natikka oli tuomassa 30 tonnin painoista rannikkotykinpiippua Turusta Lahteen Upon valimolle sulatettavaksi. Lavettikuljetuksien tehostamiseksi yritykseen hankittiin telivetoinen ScaniaVabis LT75 -vetoauto. Uusi isäntä panosti vahvasti asiakaspalveluun ja monipuoliseen konekalustoon. Uutukaista olivat tutkimassa korjaamopäällikkö Pertti Hynninen vasemmalla ja koneasentaja Kari Lydman oikealla. 13 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC käynnistyivät samanaikaisesti telakoneiden hankkimisen myötä”, muistelee Juhani yrityksen vauhdikasta alkua 1950luvulla. Lavettiyhdistelmän liikenneluvan myötä aloimme kuljettaa myös muiden urakoitsijoiden koneita sekä suorittaa teollisuuden erikoiskuljetuksia. Niinpä Vilho ripeäliikkeisenä miehenä hankki 250-hevosvoimaisella V8-bensiinimoottorilla varustetun International 6x4 -vetoauton. Lavetiksi hankittiin Siimet Oy:n edistyksellinen, kaksiakselinen, 16-pyöräinen erikoismatala perävaunu. ”Ranskalaisvalmisteinen lavetti osasi kyllä ottaa yleisönsä; 75:nen ScaniaVabis oli siirtämässä Lokomon Teräsmiestä keskikaupungilla, kun Lahden tunnetuimmassa risteyksessä pääkadun varrella lavetin ainut taka-akseli katkesi ja meni nurin niskoin lavetin alle. Tapaus muistettiin yrityksessämme vuosikausia”, kertoo Juhani. Alun perin YK-tehtäviin valmistettu alusta käytiin ostamassa ja hakemassa Ruotsista omatoimisesti. Siellä he ryömivät koneen alla öljyssä vaaleat kesäpuvut päällä tutkien öljyvuotoa”, hymyilee Juhani. Kyllä oli ohikulkevilla ihmisillä ihmettelemistä silloin”, kuvailee Juhani tapahtunutta. Remonttimiehet joutuivat lähes 30 asteen pakkasessa korjaamaan vaihdelaatikkoa koko viikonlopun auton alla. Hämeenkoskella ns. Vanhemmasta 110:sta riisuttiin Scanian vieressä hohti juuri maalaamosta saapunut, uusi Volvo N1233 6x4 -kuorma-auto. Huljalan ylämäessä Valtatie 12:lla ajoneuvon voimansiirto hajosi. 1970-luvulla kalusto kovassa käytössä Vuosikymmenen alussa Koneharjuun valmistui uusi moderni huoltokorjaamo. ”Nosturiyritykseen hankittiin aluksi Foden-alustainen 22-RB ristikkopuomilla, Austin-Western mobiilikone sekä pieni Eder-ristikkopuominosturi”, kertoo Juhani. Juhani muistelee auton kulutuksen olleen kuormattuna noin 100 litraa / 100 km. Vuonna 1970 hankittiin toinen Scania LT110 S 6x4 -vetoauto. Nostotyöt ja raskaskuljetukset muodostivat jatkossa yhä suuremman osan liikevaihdosta. Keijo tallensi kuvan lavettiyhdistelmästä metsätien varrella Kärkölässä 80-luvun alussa.. Vuosikymmenen loppupuolella investoitiin jälleen huomattavasti kalustoon: Kahden Ford Trader -kippiauton lisäksi uudeksi lavetiksi hankittiin kaksiakselinen, sivulta lastattava Teijon valmistama erikoiskuljetusperävaunu. Tuohon aikaan Päijät-Hämeessä ei ollut juurikaan saatavilla lavettikyytejä. Samoihin aikoihin Lahdessa nähty vahva teollisuusrakentaminen ja kaupungin tarjoamat suuret vesija siirtoviemäriurakat kasvattivat yrityksen liiketoimintaa huomattavasti”, muistelee Juhani. Vuosikymmenen alkupuolella Vilholla oli vauhti päällä ja hän perusti hyvän ystävänsä kanssa tytäryrityksen, Lahden Nosturipalvelu Ky:n. Vilhon valtakunnaksi 1960-luvulla Kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana muut osakkaat olivat keskittyneet omiin liiketoimiinsa ja näin ollen LMS:stä muodostui Vilho Uneliuksen perheyhtiö Lahden Maansiirto Ky, joka tunnettiin ja tunnetaan edelleen LMS-lyhenteestään. Konekalustomme lisääntyi huomattavasti ja lavettikuljetukset lisääntyivät entisestään. Perään koplattiin yksiakselinen, ranskalaisvalmisteinen koneenkuljetuslavetti. Nostureiden kysyntä lähti myös nousuun ja niinpä hankittiin myös kaksi Lokomo M 320 4x4 -mobiilinosturia. Scania LT146:n vetämän Siimet-lavetin kuormana on Pika 50 -monitoimikone. Vetäjäksi ostettiin Scania LT110 S 6x4 vm.68. Tässä vaiheessa yhtiömuotokin vaihtui osakeyhtiöstä kommandiittiyhtiöksi. Soitto Lokomolle ja pian Tampereelta viiletti niin kovaa kuin Opel Record Coupe kulki, kaksi tehtaan suunnitteluinsinööriä paikalle. ”Mieleeni muistuu hauska tapaus, kun toinen Lokomoista sihautti öljyt pihalle Kärpäsenmäessä
LMS urakoi Päijänne-tunnelin toimintaan liittyvän 8 kilometrin pituisen avokanavan maansiirtotyöt. Teräsmies-kaivurit olivat väistymässä ja tilalle ostettiin Lokomo T320, Poclain 75, Munck 600 ja Åkerman H9, H12, H10MS, H12B ja H14B -malleja. Scania LT110 S 6x4 oli vetämässä lavettia, johon oli kuormattu helsinkiläisen Klaus Laavaisen Lokomo 24-paalutuskone. ”Scania 110:n vetämälle Teijolavetille oli lastattu Lokomon 22 -laahakaivinkone, ristikkopuomi eteenpäin käännettynä. Telivetoinen piikkinokka-Scania kivilavalla oli minun työkaluni seuraavan parin vuoden ajan. Metsäkankaan kerrostaloalue työllisti huomattavasti, samaan aikaan alkoi myös Päijät-Hämeen Keskussairaalan maansiirtotyöt. Ammattitaitoiselle kuljettajalle olikin töitä heti tarjolla. Ensimmäinen keikka oli Scania LT110 S:llä Lokomo 22 -laahakoneen nouto Hollolasta pajalle Koneharjuun, siitä se lavettikuskin ura pikkuhiljaa urkeni. Koomista asiassa oli se, että samaisen talon seinään törmäsi usein muitakin autoja. Juhani kuvailee työtä ”hieman haasteelliseksi”: ”Se oli aika vaativa homma, kova pakkanen hidasti työmaan etenemistä ja kaiken lisäksi laskimme urakan alakanttiin, jotta saimme kaivattua, laajaa talviajan työtä. Hydrauliikka tuli kaivinkoneisiin ”70-luvulla konekantamme oli laajimmillaan. Vuosikymmenen alussa hankittiin Coles 150,250 ja 70 -mallisarjaa. Salpakankaan teollisuusalueen laajeneminen Hollolassa työllisti myös paljon koneja kuljetuskalustoa. Tietysti paikallisen sanomalehden kuvaaja oli kärppänä paikalla ja näin saimme ilmaista mainosta koko maakunnan alueelle. Teijon valmistama lavettikin poistettiin käytöstä. Kahdessa pahimmassa ylämäessä piti kone ajaa lavetilta pois mäen alla tai vaihtoehtoisesti konekuski istui Scanian lokasuojan päällä ja piti pakkosyöttönappia pohjassa kunnes olimme mäen päällä oli muuten silloin savua ilmassa kuin taikurin teltassa. 14 vetopöytä pois ja tilalle asennettiin Sörlingin valmistama kivilava. Isossa firmassa sattui ja tapahtui vuosien varrella myös vahinkoja, yksi koomisimmista tapauksista sattui Lahden Ahtialassa, ns. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Sen sijaan raskaita raivaustraktoreita ei yrityksessä ollut ainuttakaan, toki muiden urakoitsijoiden puskukoneita oli usein lavettimme kyyditettävänä. Lahden Nosturipalvelu Ky:n kalusto päivittyi myös koko ajan. Lisäksi meillä oli erillisiä vanhoista kirjastoautoista taukotiloiksi muunneltuja ”parakkiautoja”, joita hinasimme kuorma-autoilla isoille työmaille. 70-luvun lopussa maarakennuspuolelle osui myös tavallista erikoisempi urakka. Tilapäinen lavettikuskimme tuli 90 asteen mutkaan varomattomasti, minkä johdosta kaivurin puominpää jysähti tien reunassa sijainneen rakennuksen seinästä sisään. Siinä joutui 260hevosvoimainen 110 koville, kun koneita vietiin esimerkiksi Vääksystä Kopsuontietä Kalkkisiin. ”Vuonna 1978 yrityksessä tehtiin päätös lopettaa koko nosturiliiketoiminta ja koneet myytiin pois. Paalutuskoneiden siirrot olivat myös aika kinkkisiä, muistaakseni kuljetuksilla oli pituutta parhaimmillaan 34 metriä”, tarinoi Keijo. Lokomon autonosturit A 330 N ja A 331 N tulivat kalustoon myöhemmin. Työ saatiin laadukkaasti tehtyä, mutta viivan alle ei paljoa jäänyt”. Merkittävässä roolissa oli yrityksen pitkäaikainen, lahtelaisten sora-autoilijoidenkin hyvin tuntema rakennusmestari Erkki Leiskallio, joka veti uutterasti ja määrätietoisesti työmaatoimintoja eteenpäin. Näihin aikoihin automiesten keskuudessa hyvämaineisena työnantajana tunnetun yrityksen varikolle asteli myös Mäkelän Keijo. Kaiken lisäksi yritys urakoi tulevan MM1978-kisakylän ja asuntomessualueen, Riihelän kaupunginosan erittäin laajat maansiirtoja kadunrakennustyöt. ”Minä muistelen, että ainakin Koskipuron Oiva, Mäkilän Kari, Kivisolan Niilo, Terhon Paavo, Roiskon Ossi ja Korhosen Aku olivat kuorma-autoineen meitä toisinaan auttamassa”, lisää Keijo. Yhdistelmän kokonaispituus oli reilut 32 metriä. Alkuaikojen telakuormaajat korvautuivat Caterpillar 920, 930, 922 ja Hanomag 44 -pyöräkuormaajilla. LMS sai onnekkaasti 70-luvun alussa suuria urakoita tehdäkseen ihan varikkonsa lähialueilta. Lisäksi työllistimme alueen sora-autoilijoita Lahden KTK:n kautta, sillä oma kuljetuskalustomme ei riittänyt varsinkaan suurissa urakoissa”, muistelee Juhani. Talossa asunut emäntä säikähti pahan kerran ja vaati muiden vaurioiden lisäksi seinältä pudonneen arvokellon korvaamista. KosErikoiskuljetus tauolla vanhan Helsingintien varrella 1978. Isoimmat siirrettävät olivat tuolloin Cat D8-puskukoneet, joita siirrettiin ympäri Etelä-Suomea. Kun menin vuonna 1974 aamulla töihin, niin mestari ilmoitti, että toimisin seuraavat pari viikkoa lavettikuskina. Emme ehkä enää pystyneet panostamaan nosturiurakointiin täysillä, maarakennuspuoli vei niin paljon yrityksen työnjohdon resursseja”, perustelee Juhani. ”Marttilan mutkassa”. ”Olisiko ollut 1971, kun aloitin kuormaautonkuljettajan pestin Vilhon yrityksessä
”Kookas ja raskas puoliperän tapainen kantohakkuri piti siirtää Tampereelta pikaisesti Tuulokseen. Homma ei jäänyt tähän, vaan poliisi määräsi minut ajamaan kaupungin toiselle puolelle erään tehtaan vaa’alle. Pirkanmaalta ei löytynyt sillä hetkellä vapaata kovilla painoilla varustettua vetoautoa, joten meillä soi puhelin ja sain lähteä keikalle. Sitkeä poliisi ja kylätiellä elokuvan teossa. Kuormana oli työmaalle toimitettava Vesihaka Oy:n Lokomo T325-telakaivinkone. Poliisi epäröi ja kysyi radiopuhelimella ohjeita päälliköltään, joka totesi saman, mitä olin jo yrittänyt tolkuttaa hänelle; ”Kaikki on kunnossa, ei voida sakottaa”. Järeä murskain saatiin perään ja lähdimme kohti Lammia. Jos oli vinkkeli-Scania yrityksen omistajille mieluinen, oli se sitä myös Keijolle. Maahantuojien varastoista Vantaalta ja Tampereelta noudin paljon uusia sekä käytettyjä maarakennuskoneita asiakkaille. Poliisi aikoi kirjoittaa ylikuormasakot. No, tietysti akselija kokonaispainot olivat sallituissa rajoissa. Hollolasta Vaahto Oy:n tehtaalta vietiin usein viinatehtaille isoja säiliöitä ja voimaloihin esimerkiksi viisi metriä leveitä hiilisuppiloita. Kookkaita lankapuhelinkeskuksia kuljetettiin kesäisin PHP:n varikolta maakuntaan. Kaukajärven suoralla oli poliisi vastassa, ei muuta kuin takapenkille istumaan. Mainittuani, että kyseessä on kantomurskain, katsastusmies naurahti poliisille, että eihän tämä asia kuulu meille mitenkään, tämähän on työkone. Järeää kalustoa käyttöön 80-luvun alussa Vuosikymmenen vaihteessa Juhani Unelius oli käynyt kättelemässä kuormaautokaupan, josta puhutaan vielä tänä päivänäkin. Minulla rupesi tässä vaiheessa jo hiukka keittämään, kaksi tuntia tämä kaheli oli ajattanut minua raskaalla kuormalla ympäri Tamperetta. Mutta emäntä muisti aina laskuttaa erikseen jokaiselta törmääjältä kellonsa huomattavat korjauskulut”, nauraa Juhani. Ei voi olla totta, totesin silloin. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Hytissä piti olla mukana kauhea kasa GT-karttoja, myös suurimpien kaupunkien läpiajokartat olivat tärkeitä. Maarakennuskoneiden siirrot lähialueilla olivat yhdistelmän päätyötä. Silloin poliisi loikkasi autoonsa ja kaasutti vauhdilla pois paikalta. ”Se oli kyllä varsin komea ilmestys, maalautin auton samoilla värisävyillä kuin yrityksen Åkerman-kaivinkoneet. Yritys sai erikoisluvalla vuonna 1981 korotetut painot käyttöön, 22 tonnin kokonaismassa nousi 30 tonniin. Yritys hoiti sakkolapun takaisin Mäkelän Keijon keikkakuva Nilsiän suunnalta. Lähes 13 vuotta kiertelin Suomea, satojatuhansia kilometrejä kertyi 146:n kanssa”, muistelee Keijo. Asiakkaat soittelivat tilauksia suoraan Keijolle autopuhelimeen ja monesti hän joutuikin ajamaan itse kuljetettavat koneet lavetille. Aluksi maski oli keltainen, pyysin jonkin ajan kuluttua Keijoa maalaamaan maskin mustaksi, jolloin auton ulkonäkö muuttui paljon paremmaksi”, Juhani muistelee. 15 kaan kello ei vaurioitunut, se vain tippui joka kerta sängylle. Scania oli saatu pihaan ja seuraavaksi Juhani osti uuden Volvo N1233 6x4 maansiirtoauton, RKP:n valmistamalla kivilavalla varustettuna. Mitoiltaan suurin esine oli Järvelässä siirretty vanha pappilan talo, tosin siirtomatka oli vain neljä kilometriä”, listaa Keijo työtehtäviään vuosien varrelta. ”Muistan hyvin, kun usein varsinkin loppuvuodesta haettiin Joensuusta uusia metsäkoneita Lahteen. Varikon pihalle ilmestyi keväällä 1980 erikoisjäreä Scania LT146 6x4 -vetoauto voimaa uhkuvalla 375 hevosvoiman V8-moottorilla varustettuna. Tästäpä poliisi ei lannistunut, vaan määräsi seuraavaksi ajamaan perässään katsastusasemalle. Helsinkiläisen urakoitsija Klaus Laavaisen ja Perusyhtymän paalutuskoneita kuljetin työmaille lukemattomia kertoja. Katsastusmies katseli rumilusta hetken ja kysyi minulta, mikä ihmeen vekotin tämä on. Kaksi erikoiskuljetuskeikkaa vuosien varrelta on Keijolle jäänyt erityisesti mieleen. Kun aamulla lähti töihin, ei tiennyt mistä päin kotimaata itsensä illalla löytää. Haastavinta pitkissä reissuissa oli aina löytää kahvipaikka tai ruokaa, koska tuolloin öiseen aikaan avoinna olevat muonituspaikat olivat harvassa. ”Painonkorotuksen jälkeen firman omien konesiirtojen lisäksi kalustoja erikoiskuljetukset veivät minua ympäri Suomea. Rupesin jo kyselemään tämän virkamiehen esimiesten puhelinnumeroita. Minä sanoin, että katso tarkemmin erikoiskuljetuslupia, ne ovat kunnossa. Oli todella ilo olla auton ratissa pitkillä keikoilla”, hehkuttaa Keijo vieläkin. Kuitenkin kahden viikon päästä varikon postilaatikkoon tupsahti sakkolappu ylikuormasta. Katsastuskonttorilla poliisi määräsi henkilökunnan tarkistamaan, onko yhdistelmä laillisessa kunnossa. ”Volvo maalattiin samoihin väreihin kuin 146:nen, minusta ne olivat kyllä tyylikkäimmät ajoneuvot yrityksemme historiassa”, huokaa Juhani. Järeälle lavetinveturille siunaantui keikkoja joka suunnalta. ”Oli se mahtava auto! Voimaa oli kuin pienessä kylässä, johtuen tiheistä välityksistä
Erityisen lämpimästi muistelen ajamaani Scania 146:sta. Ajoneuvon päivähytti oli pidennetty Suomessa. Yrityksen pitkäaikainen toiminta päättyi 90-luvun puolivälissä. Eli olen toiminut aikoinaan myös elokuva-alalla”, lohkaisee Keijo. Koneharjun varikolla otetussa kuvassa on etualalla Lokomo 22E-laahakaivinkone, vasemmalla yksi monista LMS:n Åkerman-telakaivinkoneista. Nyt kun mietin eläkkeellä työuraani, voin sanoa, että kyllä Lahden Maansiirto Ky oli hieno talo tehdä työtä. Talvella 1990 hankittiin uusi Scania R143E 8x4 kuorma-auto. Toinen erikoinen keikka oli elokuvan teko Lammilla 80-luvulla. Päällirakenteena oli kuvassa näkyvä lavavarustus, joka voitiin kippisylinterien avulla irrottaa alustasta jaloilleen. Vuonna 1988 jouduin lopettamaan lavettikuskin työt, koska perhe-elämän sovittaminen pitkien työpäivien kanssa kävi liian haasteelliseksi. Kaikki paiskivat töitä kelloon katsomatta ja meillä oli vuosikymmenien ajan huomattavan pitkiä työsuhteita. Pankkien tyrkyttämät valuuttakorit ryskyivät hajalle Suomen devalvaation myötä. Kuvauspaikalle saavuttuani sijoitettiin auto lavetin telien päälle ja kuvauskamerat miehistöineen hanhenkaulan viereen lavetin etuosaan. Mietin jo silloin ja mietin vieläkin, että taisi sen konstaapelin tuttu toimia erikoiskuljetusalalla ja tarkoituksena oli antaa opetus siitä, ettei minun olisi pitänyt tulla Scanialla kuokkavieraaksi Pirkanmaalle laisinkaan”, tuumaa Keijo. Valmiissa elokuvassa T-Ford näytti liikkuvan näyttelijöiden ohjaamana kylätiellä, vaikka olikin Siimet-lavetin kyydissä. 16 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Tampereelle selvityksineen, eikä asiasta sen koommin ole kuultu. ”Ajoin Esko Rahkosen autolaanille ja siellä työnsimme Eskon kanssa ilman moottoria olevan T-Fordin lavetin kyytiin. ”Minun työni oli kuin papin virka, aina oli lähdettävä, kun soitto tuli. Kyllä minä olin onnellinen, kun sain sillä ajaa ja kuunnella V8:n murinaa”, tunnustaa Keijo lopuksi. Mäkelän Keijo on myös samoilla linjoilla. Näin jälkikäteen muistellessa, oli se valtava määrä koneita ja työtä, mitä yrityksemme läpi kulki työvuosien aikana. Toinen lämpimästi muistamani asia on yrityksen silloinen yhteisöllisyys ja hyvä henki. Tien päässä oli ahdasta kääntää, niinpä jouduinkin useasti peruuttamaan yli kilometrin, jotta yhdistelmä saatiin käännettyä eri kuvaussuunnan mukaiseksi. 2000-luvulla otetussa kuvassa ajoneuvo oli edelleen päivittäisessä käytössä uudella omistajallaan. Lahden satamassa 60-luvun lopussa otetussa kuvassa Scania LT110 S:n vetämä Teijo-lavetti oli pysäköity laiturille ja yrityksen kaksi Lokomo M 320 -mobiilinosturia olivat valmiina siirtämään reittiliikennealuksen Vesijärveen.. Auton vakituisena kuljettajana toimi Jukka-Pekka Leiskallio. Sitten minä vaan ajoin Scanialla kylätietä edestakaisin 12 tunnin ajan. Lavettikuskina sain nähdä ja kokea hienoja keikkoja ympäri Suomea. Se oli tuolloin poikkeuksellisen kestävä, luotettava ja voimakas lavetinveturi. Tuokiokuva keväältä 1983. Paikalla filmattiin kotimaista komediafilmiä. Myös asiakassuhteet isoihin rakennusliikkeisiin ja kuntatoimijoihin olivat mielestäni erittäin hyvät tuolloin”, tiivistää Juhani lopuksi. Myös liikuteltavaksi taukotilaksi muutettu vanha kirjastoauto on osunut kuvaan mukaan. Taantuma iski rajusti Koko Suomeen ja erityisesti Päijät-Hämeeseen 90-luvun alussa iskenyt raju lama kolhi myös LMS:n toimintaa. Taustalla näkyy 1950-luvulla rakennettu pajarakennus. Tällöin saatiin käyttöön runkoon kiinteästi asennettu vetopöytä. ”Rakennusalan lama iski kuin pommi yritykseemme
Kuusija mäntytukkien kokoero oli huomattava, joten suuremmat mäntytukit saivat kyytiä ensimmäisenä. Otimme autoilija Reijo Salmun kanssa ajotehtävän vastaan ja aloitimme puiden kuljetukset savotan työnjohtajan ohjeiden mukaan. Kokemus on osoittanut, että seudulla on joka vuosi talven päättyessä vähintään metrinen lumipeite. Veitsiluoto Oy:n piiripäällikkö Ville Hirvenkari otti yhteyttä Lapin Kuljetukseen ja ilmoitti tarvitsevansa kaksi täysperävaunulla varustettua autoa tukinajoon. Tukkikasat olivat monikerroksisia, joten kuormanteko kävi jouheasti. Kerroin, että ymmärtääkseni tasauspyörästön kotelon toisella puolella on vastaava tartuntalohko lukon otsahammaspyörälle. Hän lupasi selvittää asian Vanajan keskuskorjaamon kanssa ja varata asentajan ylitöihin. Mielestäni koteloa ei tarvitse uusia, koska se voidaan kääntää. Muutaman kilometrin jälkeen hän vielä odotti, kun soitin Tankapirtiltä Rovaniemelle Aineen autoyhtiön korjaamopäällikölle, jolle kerroin ennakkotietoja tulevasta korjauksesta. Puunkorjuun kannalta maasto oli ihanteellista tasaista kangasmaastoa. Yritys päästä lumiketjuilla takaisin polanteen päälle johti siihen, että tasauspyörästön lukko särkyi. Laahasimme vaurioituneen kotelon porokämpältä löydetyllä vesikelkalla nelostienvarteen ja jäimme odottamaan sattumakyytiä Rovaniemelle. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Teksti ja kuvat: Jorma Nykänen Kevättalvella upottava tukkitie oli korkean kuorman kanssa tarkasti ajettava. Tarkoituksena oli kuljettaa Vuomaselän tukit suoraan Veitsiluodon sahalle Kemiin, jonne oli matkaa noin 380 kilometriä suuntaansa. Muutaman viikon ajon jälkeen huomasin jääneeni yksin saattamaan savotan loppuun. Lisävaurion välttämiseksi purimme lastausmiehenä olleen enoni Aaro Heikkisen kanssa vetopyörästön. Seutu on tullut tunnetuksi myös suuresta Vuomaselän poroerotusaidastaan ja sen ympärille rakennetusta porokämppäkylästä. Totesimme tasauspyörästön koteloon työstetyn lukon otsahammaspyörän kiinnityshahlon lohjenneen irti kotelosta. Veitsiluoto Oy oli onnistunut hankkimaan hakkuukohteekseen sen ympäristöstä suuret ja aikaisemmin lähes hakkaamattomat leimikot. Niiden kuljettamisesta saatu ansio oli huomattavasti heikompi. Toiseksi viimeisellä kuormalla se sitten pääsi yllättämään. Asensimme tasauspyörästön kotelon takaisin vetopyörästöön, sen edelleen taka-akselistoon ja kytkimme vetoakselin. Kaksi viimeistä viikkoa ajoin pelkästään kuusitukkeja. 17 Vuomaselän savotta Sodankylässä oli tyypillinen esimerkki raakapuun kuljetusten murrosvaiheesta 1960luvun puolivälissä. Peräremontti erämaassa Ajourakka venyi laskettua pitemmälle, kun jäin savotalle yksin. Muutosten mukana alkoi kehitys, joka uudisti oleellisesti varsinkin puunkuormausta. Kohtuullisen odottelun jälkeen liikennöitsijä Matti Passi sattui kohdalle, ja avuliaana ammattiveljenä tarjosi kyydin minulle ja vetopyörästölle koteloineen. Se toi tuohon murrosajan puunajoon omat erityispiirteensä, eikä remonteiltakaan voinut välttyä. Naapurisavotan traktoriyrittäjän haveri opetti entistä huolellisemmaksi. Alle vuorokauden seisokin jälkeen auto oli ajokunnossa. Autokaluston painojen ja pituuksien muutos vaikutti merkittävästi täysperävaunukaluston kapasiteetin kasvuun. Aurauskaluston puuttuessa metsätielle pääsi kertymään paksu polanne, joka kelien lauhtuessa alkoi pehmetä. Vetopyörästön korjaamiseen ei tarvittu muita varaosia kuin uusi tiiviste ja uudet öljyt. Lisähankaluutena oli, että alkuaurauksen jälkeen metsätien auraus kuului autoilijalle, eikä minulla vielä ollut sopivaa kalustoa. Asentajan kanssa pesimme kotelon ja totesimme, että havainto oli oikea; kotelon voi kääntää toisinpuolin. Ehdin vielä Ivaloon menevään yöpostiautoon ja olin enoni yllätykseksi aamuyöstä takaisin Vuomaselässä. Tie Vuomaselkään haarautuu nelostieltä kohta Tankapirtin jälkeen. Vuomaselkä sijaitsee nelostietä pohjoiseen päin mentäessä parikymmentä kilometriä ennen Saariselkää
Työnjohtajan kanssa sovittiin, että isäni ja veljeni saavat leimikosta hakkuupalstat ja tulevat savotalle hakkuuhommiin. Lyhyesti automiesten kielellä sanottuna päätimme ”panna ison remmin päälle”. Kannolta-ajo koettelee Kantosavotta tiesi kuormauksen osalta huomattavasti tarkempaa kuljetustehtävän suunnittelua. Sehän tarkoitti sitä, ettei autoa seisoteta arkipäivinä muulloin kuin kuormatessa ja kuormaa purettaessa. Vuomaselän savotan puita kuljetettiin uittoon ja myös täysperävaunukuljetuksina Veitsiluoto Oy:n Kemin tehtaalle. Poistimme kuljettajani Pentti Hiltusen kanssa apumiehen puoleisesta istuimesta selkänojan, minkä tilalle hankin suurikokoisen sohvatyynyn. Vanajassa oli vielä kuormaimena Vaijeri-Hiab, minkä avulla arvelin selviäväni kannolta-ajon lisähankaluuksista. Niinpä päätin, että asennutan ensi tilassa Heiskarin pajalla ajokkiini aurapuskurin. Auto on AEC:n turbomoottorilla varustettu Vanaja T-69R vm. 1965. Korjaamojen huoltoauton ja ammattiasentajan apu oli tarpeen vasta, kun tarvittiin erikoistyökaluja tai hitsausapua. Hän ilmoitti ilokseni, että savotta jatkuu heti kelirikon jälkeen eli saisin jäädä yksin jatkamaan puiden ajoa. Kourakuormaajalla työ olisi ollut vielä hankalampaa. Niistä ammatinharjoittajista tuli ennen pitkää kippiautomiehiä. Savotta jatkuu uusin keinoin Peräremontti erämaassa opetti, että YläLapin savotoihin ei kannata lähteä ilman omaa aurauskalustoa. Maastokatselmuksen perusteella näytti siltä, että saatamme saada homman onnistumaan. Vaijerikuormain pääsi paremmin oikeuksiinsa hinattaessa yksittäisiä puita. Muutaman Veitsiluodon kuorman jälkeen otin isäukkoni mukaan savotalle. Kerroin piiripäällikölle turmelleeni kantoihin jo kaksi perävaunun rengasta. Piiripäällikkö Hirvenkari sattui juuri remontin aikaan käymään savotalla. Täysperävaunun voi kuitenkin viedä vain leimikon helpompiin maastokohtiin, mikä käytännössä merkitsi sitä, että perävaunun kuorma joudutaan juontamaan. Heinäkuun alussa sain kutsun Veitsiluodon piirikonttorille Sodankylään. Väliajalla he sahasivat omat palstansa ja Kuormausta vaijeri-Hiabilla, joka oli kehityksen välivaihe siirryttäessä mekaanisesta vinssinosturista hydrauliseen kourakuormaimeen. Tavoitteena oli, että lepovuorossa oleva kuljettaja pystyi nukkumaan ajon aikana. Seuraavan reissun paluukuormana toin isäni Valmet 565 –traktorin, jossa oli tukinajovarusteet. Päätin varustaa Vanajan ohjaamon pitkän matkan tauotonta kuljetustehtävää varten. Asensimme kuljettajan istuimen taakse pehmustetun laverin, ja näin teimme ohjaamosta puolilepohytin. Kun toimittiin autosavotassa satojen kilometrien päässä korjaamoista, oli omat neuvot ja taidot kullanarvoisia. Automiehet Kalevi Nykänen ja Aaro Heikkinen ovat tuoneet kuormansa kelirikon takaa pikitielle.. Kannokkoisessa maastossa vetoautolla ei olisi päässyt lähelle kuormattavia tukkeja, ja työ olisi ollut todella hidasta. Hänen toivomuksensa mukaan emme lyöneet kannoltaoton kuljetustaksoja lukkoon, vaan veisin muutaman kokeilukuorman Veitsiluodon sahalle Kemiin. 18 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Edellä kerrottu kuvaa hyvin tuon ajan automiehiltä vaadittua osaamista. Kuorman päällymiehnä on Pentti Hiltunen, saksimiehen hommassa Sirkka Hiltunen ja Hiabin käyttäjänä Jorma Nykänen. Sillä isä ja velipoika juonsivat perävaunun kuormat välivarastoon ja urakoivat autoni lastauksen. Ehdimme kuljettaa viisi kuormaa Veitsiluotoon, kun piiripäällikkö Hirvenkari tuli käymään savotalla. Vaarana oli, että loppuleimikon osalta urakoitsija joutuu vaikeuksiin, jos esimerkiksi erehtyy heti alkuun ajamaan tukit helpommilta maaston kohdilta. Olihan autoilijoiden joukossa niitäkin, jotka ajoivat letkuvaurion vuoksi nauttimaan huoltokorjaamojen palveluja. Hirvenkarin johdolla käytiin läpi uudet urakkavaatimukset, joiden mukaan kovilla kangasleimikoilla tukit lastattaisiin suoraan kannolta. Neuvottelun tuloksena hän hyväksyi kahdeksan pennin korotuksen kuutiojalalta Suomen Kuorma-autoliiton taulukkotaksoihin. Hyvään makuuasentoon pääsi, kun työnsi jalat kuljettajan istuimen taa ja otti tyynyn päänaluseksi
Vuomaselän savotta sattui kuormausmenetelmien murrosvaiheeseen. Uran päätepisteessä jatkovaijeri jätettiin käytöstä ja tukit lastattiin normaalilta etäisyydeltä kyytiin. Nosturin ohjausvivut noudattivat pianojärjestelmää, jossa vivut muodostivat vaakasuoran rivin. Tällä järjestelyllä ajosuorite sujui ja hankkeet muodostuivat koko porukalle kannattavaksi. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt kannolta lastaukseen, ja jotain uutta oli keksittävä. Toimituskunta on tekijän luvalla lyhentänyt ja muokannut tekstiä. Alkutalven keleillä alle puolen metrin lumikerros saattoi jopa tasata ajouria, mutta paksumpi lumi oli saksimiehelle liian rankka ja kuormanteko hidastui huomattavasti. Onneksi siinä savotassa ajomatka oli vain 35 kilometriä, joten pelkällä vetoautolla ja uudella kourakuormaimella sai aikaan taloudellista tulosta. Kuormaimen käyttämiseen tuli vähitellen samanlainen herkkä tunto kuin omaan kouraan ja sen sormenpäihin. Heiskarin pajan hitsaaja Severi Laukkanen rakensi elefantista omatekoisen metsäkoneversion. Teksti ja kuvat on julkaistu vuonna 2017 Jorma Nykäsen kirjassa ”Lapin puutavara-autojen toimintahistoriaa”. Pelastajaksi hankalien maastojen kantosavotoista tulivat runko-ohjatut telialustaiset metsätyökoneet, joilla puutavara tuotiin välilanssiin kunnollisen metsätien varteen. Kuivan kesän jälkeen tullut poikkeuksellisen sateinen syksy muutti kangasmaastotkin liejuisiksi. Sulaan maahan satanut runsas lumi vielä pahensi tilannetta. Todellinen juhlahetki oli, kun autoilija ensi kerran upotti tukkikouran pöllipinon kylkeen ja kahmaisi sen täyteen puutavaraa. 19 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC ajoivat puut Valmetilla välivarastoon. Tankajoen purkulanssin maasto oli muuttunut niin pehmeäksi, että se juuri ja juuri kantoi telinupin. Tukit saksitettiin aivan päästä, jolloin laahaus esteiden yli onnistui paremmin. Hydraulinen vaijerikuormain Vaijeri-Hiabin toiminta perustui taljaperiaatteelle. Ajouraa pitkin edettiin keula edellä kohti kääntöpaikkaa, ja tukit hinattiin jatkovaijerilla kuormaimen normaalille toimintaetäisyydelle. Sillä hetkellä jäi taakse pokaralla pöllien lastaaminen yksi kerrallaan ja vinssin vaijerinippujen proppaaminen. Kuormain oli kuin oma käsivarsi kaikkine sen liikkeineen. Se helpotti huomattavasti varsinkin paperipuukuorman takanipun lastausta ja oli erinomainen apu, kun nosturi jätettiin kuormauslanssiin seisomaan omille jaloilleen. Kourakuormaaja autokohtaisena asennuksena oli kannolta-ajoon huonon ulottuvuutensa vuoksi sopimaton. Vuomaselän leimikosta suuri osa oli kuusivaltaista ja runsaspuista. Se osa jätettiin hankalan maaston vuoksi kantosavottaan soveltumattomina kokeilun ulkopuolelle. Pystysuunnassa nouseva ja laskeva hydraulisylinteri antaa käyttövoiman taljalle. Nopeajalkainen ja hyväkuntoinen saksimies nousi kantosavotassa arvoon arvaamattomaan. Kantosavotta opetti Kantosavotan opetus oli, että täysperävaunu soveltui pituutensa vuoksi huonosti suoraan kannolta kuormaukseen. Kuormaaja varustettiin uudella Ykouralla ja vetoauton perään asennetulla hydraulisesti siirrettävällä nosturinpukilla. Tornin yläosaan rakennettiin niittokoneen istuimesta nosturin käyttäjälle työpiste. Laitteen latvapuomia jatkettiin, sen hydrauliikka muutettiin kaksitoimiseksi ja venttiilipöytä asennettiin ylös pystytorniin. Yksi raakapuun kuljetusten kehityksen merkittävistä kulminaatiopisteistä oli siirtyminen vaijerikuormaimista hydraulisiin kourakuormaimiin. Kalustovaurioiden välttämiseksi perävaunun kuorma jouduttiin useimmiten hakemaan vetoautolla. Kääntöpaikasta jatkettiin ajouraa pitkin vielä perä edellä ja jatkettiin tukkien juontoa. Siihen oli mahdollista asentaa yksi rissapari lisää, jolloin vaijerin ulottuvuus paranee yli kahteenkymmeneen metriin. Vaikea syyskelirikkokin lopulta osoitti, ettei täysperävaunuauto soveltunut kannolta eikä huonon tien takaa ajamiseen. Vanajaan oli asennettu kourakuormain, joka kehitettiin käytetystä Hiab Elephant –teollisuusversiosta. Syyssateiden pehmittämillä tienpohjilla oli liukasta ja upottavaa.. Avuksi suunniteltiin erillinen vaijeri, joka tukkisaksineen liitettiin tarvittaessa sakkelilla kuormaajan vaijerin jatkoksi. Sillä oppi kohta puristamaan ja nostamaan kulloisenkin voimantarpeen mukaan. Kourakuormaaja muutti kaiken Syksyllä aloitettiin kuusivaltaisen leimikon rahtaus Tankajoen purkulanssiin, josta tukit seuraavana keväänä uitettaisiin Kemiin. Lopulta olit yhtä koneen kanssa. Tuollaisen modifioinnin olin jo tehnyt kuormaimeeni, joten sen ulottuvuus oli jo maksimissaan
Kun tehdään ja esitellään tulevaisuuteen luotaavia ratkaisuja, on hyvä luoda silmäys myös menneisyyteen. Puolessa vuosisadassa on menty eteenpäin kaikilla osa-alueilla, eikä vähiten kuljettajamukavuudessa sekä ympäristöystävällisyydessä. Digitaalisuus ja sähköisyys ovat sanoja, joita ruosteen ja raudan sekä dieselpolttoaineen ja vaseliinin tuoksuun tottuneet harrastajat voivat alkuun vieroksua. Tämä vuonna 1965 valmistunut yksilö päätyi lentokenttäuran jälkeen saksalaiselle Fehrenkötter-kuljetusliikkeelle 1980-luvun alussa, jolloin se käyttökunnostettiin tehtaan sisäisiä ajotehtäviä varten. Vuosikymmen myöhemmin pölynimuri ajettiin jälleen talliin nyt täydellistä remontointia varten. Lavetille on päässyt Hanomag B11-pyöräkuormaaja. Berliet ajautui myöhemmin Renaultin huomaan ja tämä samainen ohjaamo oli tuotannossa aina vuoteen 1997 saakka. Syyskuinen, järjestyksessään 67. Messujen perusteella kuljetusala kulkee vinhasti kohti vihreämpää ja sähköisempää tulevaisuutta, mikä saattaa herättää huolen häivän vetkulaisen harrastajan silmäkulmassa. 20 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. Teksti: Ari Perttilä Kuvat: Sanna Mikkola Mahurimoottorilla ja alaslasketulla ohjaamolla varustettu Büssing LT11 on saanut Saksassa lempinimekseen pölynimuri. Ohjaamo on tuttu niin Renaulteista kuin Fordeistakin, joskin tällä kertaa keulassa on se ”alkuperäinen” merkki, eli Berliet. Saksan Hannoverissa järjestetään parin vuoden välein Euroopan ja samalla myös maailman suurin hyötyautonäyttely, missä esitellään kuljetusalan suurimmat uutuudet. Tässä pop-up -museossa näytettiin, kuinka rekkaveturit ja maansiirtoautot ovat kehittyneet viimeisen neljän tai viiden vuosikymmenen aikana. Paikalle on ajettu kymmeniä veteraaniautoja, jotka oli tällä kertaa aseteltu teemoittain vanhimmasta ajokista uusimpaan. V:n osastolla. Ihan pienestä näyttelystä ei siis ollut kyse tälläkään kertaa. Lyonin autonäyttelyssä vuonna 1970 esitelty ohjaamo edusti täysin uutta ajattelutapaa monellakin saralla, eikä vähiten kuljettajamukavuuden osalla. 1960-luvulla tuotannossa ollutta autoa hyödynnettiin lähinnä lentokentillä koneiden kuormauksessa. Messukävijöiden kengänpohjat olivat koetuksella, sillä reilut 2000 näytteilleasettajaa täyttivät messukeskusta rapian 28 hehtaarin verran. messutapahtuma houkutteli messukaupunkiin noin 250 000 vierasta kymmenistä eri maista. Vanhan raudan ystävien iloksi messujärjestäjät olivat antaneet tilaa myös eilispäivän kulkuneuvoille, joita esiteltiin paikallisen Vetkun, eli Nutzfahrzeug Veteranen Gemeinschaft e. Maailman suurimmaksi kasvaneessa hyötyautonäyttelyssä annettiin tilaa myös eilispäivän kulkuneuvoille