V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC
18-19 Vetkukesä 2014 ................................................. 8-9 Merta lähemmäksi kalaan ................................... 4-6 Vetreä Veteraani ........................ 45 Jussin paja 1950-luvun Ylitorniolla .................. 35 Suuret moottoriajoneuvojärjestelyt 70 vuoden takaa ................................................................. 20-21 “Kuormurikriisi” 60 vuotta sitten ................... 50-51 Korsun “Mikro” oli aikaansa edellä ................. 0400 576 212 aulis.hartikainen@pp.inet.fi Lasse Hietsalo Elimäki p. 040 8281655 Talousasiat Anu Mesiranta Kangasala p. 54 Kaupalliset ilmoitukset ....................................... 26-27 Vuoden mutteri ............................................... 0500 315 271 palmgren.sture@gmail.com Pauli Wiklund Kylmäkoski p. 28-29 Kauppa-autotoimintaa Lehtimäellä .................. 0400 449 009, markku.tapio.koskinen@vetku.fi Carl-Johan Blomqvist Turku p. 040 5927 295 jasenasiat@vetku.fi Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon yhdysmies Hannu Kettunen Juankoski p. 10-11 Kesäkeikka Napapiirille ...................................... 36-39 Rankka työrupeama ........................................... 40 Per-Erik Sjömans bilar ........................................ 31 Loska-ajo 2014 ............................................... 52-53 Vetkun kannatusjäsenyritykset ........................ 0400 769 637 lasse.hietsalo@pp.inet.fi Tuure Hulmi Säkylä p.0500 590 095 tuure.hulmi@pakkasvakka.fi Mauno Kumpulainen Forssa p. 12-17 IAA Nutzfahrzeuge ............................................. 22-23 Mentävä oli kun käsky kävi ................. 0400 278 963 hannuilmari48@jippii.fi SISÄLTÖ 1 / 2014 Info-sivu ....................................................... 24-25 Romuun retkahtaneet .................................. 0400 828 441 tapio.nisula@hotmail.com Sture Palmgren Pernaja p. 46-48 Jussi-pappa tyttären pojan silmin .................... 040 590 4850 talous@vetku.fi Jäsenrekisteri Jari Kosenius Hausjärvi p. 55 IAA Nutzfahrzeuge s.18. 41 Kun suomalaiset Lähi-itää rakensivat ............. 49 Ikimuistoinen vanha hoppa .............................. 0400 474 879 kumpulainen.mauno@gmail.com Hannes Lanamäki Lehtimäki p. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 2 VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY PL 48, 36201 KANGASALA Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Tapiola-pankki TAPIOLA 363630-2797181 IBAN: FI83 3636 3002 7971 81 www.vetku.fi sähköpostit: sihteeri@vetku.fi Hallitus 2015 Puheenjohtaja Markku Koskinen Pornainen p. 42-44 Raimon mannerten välinen ................................ 040 571 1159 sihteeri@vetku.fi Jere Värelä Jämsä p. 7 Elmia Lastbil 2014 ........................... 2 Pääkirjoitus ja puheenjohtajalta ................. 30 Eskon ja Traderin Helsingin reissu .................. 0400 864 128 hannes.lanamaki@luukku.com Tapio Nisula Jyväskylä p. 32-34 Vetkun syyskokous, SAHK vai ei ................. 3 Repsikkana kevätpäiväntasauksessa ............ 54 Kauppapaikka ..................................................... 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Aulis Hartikainen p
Muutaman viikon takaiseen, Pirkanmaalta käynnistyneeseen Loska-ajoon osallistui yli sata autokuntaa, joten seuran perustaneiden aktiivien voidaan todeta olleen ajatuksineen ja tekoineen oikealla tiellä. Markku Koskinen Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Veteraanikuorma-autoseura ry, tuttavallisemmin Vetku, syntyi reilu neljännesvuosisata sitten aktiivisten ja innokkaiden harrastajien aloitteesta. Napapiirin Keikasta voi sanoa ihan samaa, siellä kaiken kruunasi Lapin valoisa alkukesä ja upeat maisemat sekä vaihteluna ”rovaniemeläinen kulttuuripläjäys”. Näiden ajatusten myötä haluan toimituskunnan puolesta toivottaa kaikille jäsenille ja muille lukijoille mukavia lukuhetkiä kooltaan kasvaneen talkoojoukon voimin syntyneen, edellisvuotta vahvemman lehden parissa! Ari Perttilä Vetku 1 / 2014 Julkaisija: Veteraanikuorma-autoseura ry Toimituskunta: Ari Perttilä, Jari Kosenius Ulkoasu: Antero Nissilä Lehden osoite: lehti@vetku.fi Painos:1300 kpl Painopaikka: Aaltospaino, Tampere Vetku on Veteraanikuorma-autoseura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on painotuotteen muodossa tallentaa hyötyajoneuvojen historiaa sekä seuran toimintaa. Siisti ja alkuperäiseltä vaikuttava auto ja auton vierellä oleva asiantuntija ovat yleisön mieleen. Toki työmäärän vähentäminen on mahdollista myös ostopalveluiden turvin. Yleisö odottaa meitä siinä paikassa ja siihen aikaan, minkä olemme ennalta ilmoittaneet. Kevätpäiväntasaus Lahden seudulla oli mainio osoitus siitä, kuinka innostuneella joukolla omatoimisesti saadaan aikaan hieno tapahtuma, vaikkei kokemusta järjestelyistä ennestään olisikaan. Niinhän se paistaa noin kuvaannollisesti Vetkullekin, kun jäsenmäärä kasvaa ja yritykset ovat kiinnostuneita liittymään kannatusjäseniksi. Kiitämme tuesta, se on meille erittäin tärkeää. Julkaisu postitetaan seuran henkilöja kannatusjäsenille sekä yhteistyökumppaneille. Seura kaipaakin alati uusia aktiiveja toimintansa varmistamiseksi ja kehittämiseksi, koska nykyisten puuhamiestenkin on päästävä välillä vaalimaan tallista löytyvää museoautoa tahi autoja. No tietenkin puuttuvien käsien määrä. Tapahtuman suuri suosio oli odotettavaa, mutta silti se yllätti. Muun muassa hallinnolliseen työhön, kuten jäsenrekisterin ylläpitoon, keikkakutsujen valmisteluun ja postitukseen sekä keikkamateriaalin laadintaan ja niputtamiseen kuluva aika riippuu paljolti nimien määrästä. Artikkeleiden kuvat i lman mainintaa: Vetkun arkisto KANNEN KUVA Lahtelaisen Kuljetus O.J.Nieminen Oy:n Mercedes-Benz 1513 vm. Toimitus ottaa mielellään vastaan tekstija kuva-aineistoa julkaistavaksi sekä vinkkejä sisällön kehittämiseksi. ILMOITUKSET Seuran jäsenten ilmoitukset Kauppapaikka -palstalla julkaistaan veloituksetta. Suurelle yleisölle on mukava esitellä veteraaniautoaan. Kesäaikaan oli taas paljon paikallisia tapahtumia, joihin vetkulaiset saivat osallistua. Seuran näkyvintä toimintaa ovat käteesi juuri tarttuneen Vetku-lehden ohella vuosittain ajettavat keikat, joihin osallistuva joukko tuntuu sekin kasvavan alati: Ensimmäisille ajetuille keikoille osallistui muutamia kymmeniä autokuntia. Määrätietoisella ja pyyteettömällä talkootyöllä pienen porukan alkuun polkaisema seura yhdessä sen toiminnan kanssa on kasvanut pienestä puuhastelusta nykyiseen laajuuteen. Tätä kirjoitettaessa jäsenrekisterissä on lähes 800 jäsentä ja vajaat sata kannatusjäsentä. Valitettavasti näin on myös Vetkussa, missä iso osa seuran kannalta kriittisestä työstä on jäänyt pienen, mutta onneksi aktiivisen joukon varaan. Hyvä Vetkussa on toimia, kun on toimiva hallitus ja mukava harrastajajoukko. Alkuhuuman jälkeen tapaamiset harvenivat, toivottavasti eivät tykkänään lopu. Ilmoitusten ja kannatusmainosten mediatiedot: www.vetku.fi/mediakortti.pdf ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. 1970 kulki päijäthämäläisen Kevätpäiväntasauksen tutuilla teillä. Yli 80 yritystä on katsonut tavoitteemme ajoneuvoperinteen ylläpitäjänä niin tärkeäksi, että haluaa taloudellisesti tukea toimintaamme. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 3 Tervehdys Pornaisista On lokakuun loppu ja aurinko paistaa. Ilman aktiivisia talkoolaisia kun ei luettaisi Vetku-lehteä, ei ajettaisi keikkoja, eikä esiteltäisi Vetkun omistuksessa olevaa, talkoovoimin entistettyä kalustoa. Tällainen yhteistyö on kaikkien harrastajien etu. Julkaisu toteuttaa seuran ulkoista viestintää kotisivujen www.vetku.fi ohella ja toimii seuran jäsenten tiedotuskanavana. Silloin toiminta ei kuitenkaan enää olisi vetkulaisen näköistä eikä tuntuista, joten eiköhän hoideta tulevatkin keikat, lehdet ja esiintymiset aiempaa laajemman talkooporukan voimalla. Pyyteetön talkootyö on kuitenkin ollut yksi Vetkun toiminnan kulmakivistä kaikkien kuluneiden vuosien ajan. Kuva Marko Mäkinen Talkootyötä, jolla on tarkoitus. Mikä sitten yhdistää nämä kooltaan pienet ja suuret talkoot. Toiminnallisesti vilkas vuosi alkaa olla lopuillaan, ja voi hyvillä mielin kerrata tämän lehden palstoiltakin mitä on tehty. Suomi on tuhansien yhdistyksien maa, missä yhdistystoiminnan pyörittäminen jää monesti pienen porukan huomaan. Muutokset suuntaan tai toiseen aiheuttavat tien varressa pettymyksiä. Olen iloinen, että olen saanut olla puheenjohtajana jo viisi vuotta ja pesti jatkuu. Seuran monipuolinen toiminta vaatii monipuolisia osaajia, joita monipuolinen jäsenkuntamme varmasti pitää sisällään. Jäsenmäärän kasvu yhdessä toiminnan laajentumisen kanssa on tuonut mukanaan myös vaikeuksia tai vähintäänkin haasteita. Yhteiskuntamme on muuttunut kaupallisempaan ja kiireisempään suuntaan, jolloin vapaa-aikaa nakertavalle vapaaehtoistoiminnalle ei enää oikein löydy aikaa. Loska-ajossa oli mukana yli sata autokuntaa eli kolmatta sataa henkeä. Alkuperäistä ohjelmasuunnitelmaa oli pakko muuttaa, eikä päätös ollut helppo ratkaisu. Suuri joukko on hidas liikuteltava. Kiitän saamastani luottamuksesta syyskokouksessa puheenjohtajaa valittaessa. Mutta kaikesta voi ja pitää ottaa opiksi. Kasvu on lisännyt myös näkymättömän työn määrää vähintäänkin samassa suhteessa. Jokaisella keikalla on suuri merkitys ulkoiseen kuvaamme. Mersun mukavassa kyydissä olivat Olavi Nieminen, Miko Laakkonen ja Toni Nieminen. Esisuunnittelun lisäksi on aina hyvä miettiä suunnitelman heikkoudet ja riskit, ja tehdä varasuunnitelma niiden varalta. Toivottavasti myös Vetkun paikallisia tapaamisia, jotka mukavasti saivat alkuvuodesta harrastajia kokoon, jaksetaan jatkossakin järjestää. Pienessä yhdistyksessä on pienet talkoot, isossa yhdistyksessä talkoot ovat lähes poikkeuksetta isot. Kun tapahtumien tarjonta tulee monipuolisemmaksi, myös yleisö kiinnostuu ja varmistaa tapahtumien taloudellisen onnistumisen. Toinen asia, jolla on merkitystä, hienosti sanottuna imagoomme on kalusto, jota esittelemme ja tapa jolla sitä esittelemme
4 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Veteteraanikuorma-autoseuran vuotuinen ajokausi alkaa perinteisesti maaliskuun lopulla Kevätpäiväntasaus-ajoilla. Vähää ennen puolta seitsemää vihdoin päästään lähtemään Tapsan hallilta. Olen Keski-Suomen Mobilistien jäsen ja olen monesti huomannut, että parantamisen varaa joskus on. Onhan tämä erilaista istua tässä kuin Volvo Amazonissa. Lähtökuopissa perjantaina Perjantaina olin käynyt kaupoilla ja odottelin Tapsan puhelua. Ei siinä kauaa tarvinnut puhella, kun lupasin lähteä mukaan. Hän lupasi soittaa lähtöajan, mutta kello on jo 12.40, eikä soittoa vielä ole tullut. Istutaan korkealla ja meteli on kovempi. Näillä oli pärjättävä, joten lähdimme kohti Vääksyä ja Hotelli Tallukkaa. Hannu Sirolan Kontio-Sisu K-138 SV vm 1963 nousee Salpausselän rinnettä vauhdin vähääkään putoamatta.. Puoli kolmelta soitan Tapsalle ja viideltä lähdetään matkaan. Kiinnosti kovasti nähdä tämäkin reissu, kuinka järjestelyt sujuvat ja miten tapahtuma onnistuu. Tällä kertaa suunnattiin Päijät-Hämeen keväisille taipaleille. Minulla on varusteet suunnilleen kasassa. Lähtö vähän venyi, kun odoteltiin Hartikaista, joka tuli Scania-Vabis L55:llä. Laitan vielä muutaman sämpylän laukkuun, kun en tiedä kuinka myöhään oikea syöminen menee. Aurinko näyttäytyy, lämpömittari näyttää plus neljää, on loskakeli. Helmikuun alussa sain mieluisan puhelun Nisulan Tapsalta, joka kysyi, että haluttaisiko lähteä repsikaksi Vetkun keikalle Lahden suunnalle. Ojalan Vaiton auto oli Ford Trader K-700 ja meillä oli Tapsan vanhempi Ford Thames Trader – tällä kerralla ilman halkokärryä. Olin jo joskus aikaisemmin sanonut, että voisin vaikka lähteä mukaan keikalle. Kai siihen pian tottuu, pitäisi olla korvalaput niin kuin TapTeksti: Kauko Turpeinen Kuvat: Marko Mäkinen Veteraaniauto on nostalginen tapaus myös takaa päin katsottuna. Olin kovasti otettu, kun nyt tuli tilaisuus lähteä. Voi olla, että puitakin kaatuu, on niin kova puhuri. Nyt aurinko taas näyttäytyy, ja tuulee kovasti puuskittain
Käännytään Renkomäkeen päin ja sitten vasemmalle Villähteentielle. Kameramies ottaa meistä kuvia, kuten varmaan muistakin tullessamme hotellin pihaan. Tapsa lähti saunaan, minä jään huoneeseen ja kirjoitan reissusta. Patalahden Nesteellä pojat menevät kahville, mutta minä jään autoon, kun ei oikein kahvita. Kahdeksalta lähdetään Lahteen Originator Oy:lle, missä on ilmoittautuminen ja firmaan tutustuminen. Jonkun verran tulee jonoa, vaikka meidän vauhti on sentään 70 km/h. 5 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC salla. Ainoa kuvattava olikin talon ensimmäisen kuorma-auto Austin 50 -luvulta. Onpa osuva nimi ja mahtava tarjoilu. Vesivehmaan ilmailumuseon kohdalla edellä kulkeva Unimog alkaa vähän hidastaa, ettei vaan olisi mitään häikkää. Täyteen vauhtiin lauantaina Kello on vartin yli kuusi. Muutama kaveri tulee juttusille ihastelemaan ja kyselemään autoista. Yhdeltätoista olen huoneessa, otan sämpylää ja mehua. Tullaan Nastolan kiertoliittymään, missä meillä on ukot ohjaamassa ja vapaa ajo. Lähdetään aamiaiselle, missä on monenlaista herkkua. Hartikaisen Scania-Vabis tiputti matkalla vähän öljyä, muttei niin paljon, että olisi tarvinnut matkalla lisätä. Kuvaan autoja minkä kerkeän, ja jutustelen kuskien kanssa. Autosta oli jäljellä heikonlainen aihio, on siinä paljon töitä, mutta varmasti kulkee joskus. Alan hampaiden pesulle ja käyn nukkumaan. Minulla on paljon katsottavaa, on komeita ajoneuvoja ja muutama sellainenkin, jota joskus olen ajanut. Eipä tarvitsekaan etsiä, kun liikenteenohjaaja näyttää paikan katoksen alta. On täällä paljon veteraaniautoja, melkein 80, mutta hyvin sovitaan kun on iso piha ja miehet näyttämässä oikeaa parkkiruutua. Kymmentä vaille yhdeksän ollaan Tallukassa, huoneen numero on 301. Asikkalan raja ylitettiin kauniissa säässä ja kuivalla kelillä. Vastaantulijana mäen toisella puolella on Juhani Pietikäisen Scania-Vabis LBS 7642S vuodelta 1968.. Yhdeltätoista pitäisi lähteä liikkeelle. Yritän vastailla mitä osaan. Originator tarjosi aamupalan huoltohalliin rakennetussa ”Ravintola Rasvamontussa”. Raateri hyrrää mukavasti, repsikkaa melkein nukuttaa. Kunnon kelloa ei ole, vain pieni näyttö kännykässä, jota molemmat yritämme katsoa. Onpa ollut mielenkiintoista ja mahtava tunnelma – ja järjestelyt ovat sujuneet hyvin. Kohta on löysättävä vyötä, jos kaikkea haluaisi ottaa. Suunnittelen, että aamulla käydään saunassa ja syömässä. Tietenkään Raaterissa ei ajamattoman talven jälkeen ole mitään, millä ikkunat voisi raaputtaa. Matka meni hyvin, nyt pitää vaan löytää autolle paikka. Kaikesta näkee, että on hyvin etukäteen valPertunmaalaisen Osuuskauppa Uotisen kuljettaja jättää rahtia Weckman Steelin saapuvaan tavaraan. Ei ole ongelmia missään, vaikka autoja on paljon, tie on aika mutkainen ja nopeus 40 km/h. Ollaan jo ohi Korpilahden ja liikenne on aika vilkasta. Hyvää yötä. Lunta on enemmän kuin meillä Muuramessa. Ilta on jo kokonaan pimennyt, on kuiva keli. Tapsa on vielä ravintolassa, sillä on siellä vetkulaisten joukossa paljon tuttuja. Kiharaisten teiden jälkeen tullaan Weckman Steel Oy:lle Vierumäkeen. Loppusuora häämöttää Puoli neljältä startataan kohti Vääksyä ja Tallukkaa. Tehtaalla on valokuvaaminen kielletty, mutta siinä hallissa, missä tarjottiin syömistä, ei kieltoa ole. Kierrettiin tehdashallit neljässä ryhmässä. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka hyvin liikenne pelaa. Tapsa alkaa starttailla, ja nyt ollaan liikkeellä. On tämä hyvin järjestetty. Ylimääräiset tavarat jätetään huoneeseen, koska tullaan samaan kämppään ensi yöksi. Yöpyminen maksaa 37 euroa, mutta Tapsa on kasöörinä. Puoli kymmeneltä on oltava Lahdessa. Ilta alkaa hämärtää, ja raateri hyrrää komeasti. On isoa touhua, sillä kymmenen Volvoa kuljettaa traktorin peräkärryjä ja peltituotteita ympäri Suomea. Yöllä on ollut vähän pakkasta ja auton lasit ovat jäässä. Tähän asti on mennyt mukavasti. On paljon väkeä tien varsilla, mahtava tunnelma
Otetaan polttoainetta ja lasketaan, että 16 litraa on mennyt satasella. Meillä ei ole enää pitkästi Muurameen. Tiedä sitten oliko ratkaisevana tekijänä vanhat kuorma-autot vai mukava puuha, mutta varsin pian keikkakokouksissa istui parisenkymmentä talkooaktiivia, joista iso osa ei ollut koskaan kuullutkaan Vetkusta – saati sen keikoista. Taittaa olla kovasti tarttuvaa ja leviävää tyyppiä tämä Vetku-kärpäsen purema. 1935 lastattuna ajalle tyypillisellä rahtikuormalla oli Kevätpäiväntasauksen paras kokonaisuus. Oskarin vastausten seurauksena Vetkun päijäthämäläiset jäsenet saivatkin vaihtaa korjausoppaat ja jakoavaimet karttoihin ja kyniin, joiden turvin alkoi reittisuunnitelman ja ohjelman teko. Risteyksissä letkan annettiin mennä kokonaan, valot olivat pois ja järjestysmiehet paikalla. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 6 misteltua ja suunniteltua. Lähden huoneeseeni ja laitan television auki. Lähtee saman tien hallituksen kokoukseen. Vetku – tarttuva tautiko. Nyt tullaan Jämsän ympyrään, josta Jyväskylään on kuutisenkymmentä kilometriä. Kiitos Tapsalle ja koko Vetkun porukalle. Tapsa ei kauaa saunassa viihtynyt, sanoi tullessaan, että oli liian kovia saunojia. Jälkeenpäin saatujen kommenttien perusteella päivä oli ikimuistoinen myös liikenteenohjaajille – saivathan he seurata letkan kulkua aitiopaikalta! Lehden saamien, mutta edelleen vahvistamattomien tietojen mukaan tämän liikenteenohjauksen parissa työskennellyt ryhmä olisi kevään jälkeen nähty vierailevan myös muissa vastaavissa tapahtumissa. Aletaan laskeutua pihasta tielle, ja käännetään nokka kotiin päin. Illanvietto alkaa hotellin ravintolassa. Vieläkin ihmettelen, miten oli ohjelma sujuvaa eikä liikenteessä ollut ongelmia. Osaltaan harmia pyrittiin vähentämään lähtöjä porrastamalla, joskin tätä suurempi merkitys oli osaavalla ja ammattimaisella liikenteenohjauksella, mitä tehtiin käytännössä jokaisessa isommassa risteyksessä. Juha Leppänen ja Ford 51-157 vm. Keikkojen järjestämisessä kokematon keikkatoimikunta tunnusti hyvin nopeasti kykyjensä rajallisuuden, minkä vuoksi kentälle heitettiin verkot talkooavun löytämiseksi. Olen kotona vartin yli kahden, ja nyt muistelen reissua, joka oli niin onnistunut kuin voi. Ihan aluksi EL-Korin isä Erkki Lempiäinen ja tytär Marjut Nordström kertovat tehtaan historiasta ja nykypäivästä. Kevätaurinko ja komeat veteraaniautot lämmittivät kilvan lahtelaisyleisöä, jota Originatorille oli saapunut todella runsaasti.. Yleisö heilutteli tien risteyksissä ja postilaatikoilla, tuntuivat tykkäävän näkemästään. Jonkun auton alle on jäänyt supi-raukka, niitä on kyllä liian paljon. Ari Perttilä Kevätpäiväntasaus-ajon suunnittelu polkaistiin käyntiin verrattain yllättäen loppusyksystä 2013, kun raskaan sarjan varaosaliike Originator Oy:n toimitusjohtaja Oskari Hentilä sattui vastaamaan myöntävästi puheenjohtaja Koskisen esittämiin keikka-aiheisiin kysymyksiin. Keikkatoimikunnan tavoitteena oli saada aikaan mieleenpainuva viikonloppu, joka aiheuttaisi samalla mahdollisimman vähän harmia ja hidasteita muulle liikenteelle. Kokouskahvien jälkeen ennen puolta päivää aletaan starttailla Traderia. Aurinko paistaa, mutta onneksi takaapäin. Kotia kohden sunnuntaina Aamulla on taas kellojen tiirailua. Talkooapuna saatu liikenteenohjaus piti autokunnat ruodussa, mutta samalla keikka saatiin ajettua läpi muuta liikennettä häiritsemättä. Minä soitan kotia kysyäkseni, että mitä vaimo puuhailee. Taitaa tulla harmaa päivä, voi vaikka sataa. Aamiaisen jälkeen alkaa vuosikokous, jossa on ihmeen paljon väkeä koolla. Saakosken pelloilla on tauolla kaksi joutsenta, pohjoiseen päin on niilläkin matka. Vetkun puheenjohtaja jakoi muistamiset ja palkinnot, taikuri taikoi ja Tallukka kannatusjäsenenä sai muistolahjan käynnistämme. Piha on täynnä autoja, ja kun aika moni käydä rompsottaa niin on pientä enemmän savun katkua ilmassa. Ei näy kunnolla kuin lumisadetta, vai eikö ukko osaa viritellä
Tällä tavoin hinataan rikkoontuneita busseja korjaamohalliin, toisinaan Teksti ja kuvat: Jari Forss. Huoltoasemalle pysähtyessä kahville, tulevat vanhemmat herrat katselemaan autoa ja muistelemaan vanhoja aikoja, kun he ovat nuorina miehinä ajaneet rahtia tällaisella. On ollut todella rankkaa duunia tienata jokapäiväinen leipänsä tienpäältä. Vaihteisto on uudempi 8-portainen, kun alkuperäinen oli viisivaihteinen. Olisi mukava saada tietoa, mistä lempinimi on saanut alkunsa ja onko auto toiminut uudesta asti hinurina. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 7 Maan suurimpien linja-autoliikennöitsijöiden joukkoon lukeutuvalla Koiviston Auto Oy:llä on edelleen käytössään vetreä viisikymppinen veteraanihinausauto, Volvo Titan. Kutsumanimi ”Mopsi” on ehkä lähtöisin Oy Liikenne Ab:n ajoilta. Ainoa suurempi vika autossa on, ettei voimanulosotto toimi ja siitä syystä nostopuomia ei voi käyttää nostamiseen. Kiinnostusta herättävä yksilö Liikkuessaan tämä auto herättää usein kiinnostusta ja hieman hilpeyttäkin. Volvolla voidaan myös vetää autoja kiinnittämällä nostopuomiin erillinen hinauspuomi, vaikka nosto on pois pelistä. Myös alkuperäisistä lukkovanteellisista renkaista on luovuttu ja tilalle asennettu tubelessrenkaat. Kuulopuheiden mukaan tämä Titan olisi ”nuoruusvuosinaan” ollut puoliperävaunun vetäjänä, mutta en ole saanut siihen tietoon mitään vahvistusta. Volvon tekniikkaa on nykyaikaistettu muun muassa moottorin ja voimansiirron osalta. Nämä kunnostusja muutostyöt on tehty 90-luvun lopulla. Moottori on rakennettu Volvon linjaauton (TD100) mahuri-koneesta, myös voimansiirtoa on uusittu ja sen takia alkuperäinen kardaani-käsijarru on väistykäydään myös tekemässä lyhyitä hinauksia tienpäältä varikolle. Syynä on lauennut voimanulosottoakseli, ehjää sopivaa akselia ei ole löytynyt. Tämä Oy Liikenne Ab:lta pääkaupunkiseudulta Lahteen saapunut ”titaani” on iästään huolimatta vielä kovassa iskussa ja jokapäiväisessä aktiivikäytössä. Koska olen työssäni päässyt ajamaan tällaista autoa, olen oppinut arvostamaan tuon aikakauden automiehiä. ”Mopsia” on käytetty pelastuskeikoilla tienpäällä esimerkiksi renkaanvaihtoon, koska autosta saa riittävästi paineilmaa mutteripyssyn käyttöä varten ja usein myös käydään antamassa apuvirtaa väsyneille. nyt nykyaikaisempien jarrukellojen tieltä. Autoon on kunnostuksen yhteydessä laitettu lisäpaineilmasäiliöitä tienpäällä tapahtuvia renkaanvaihtoja ajatellen. Volvon puskurissa on tuuppauskumit, joilla auton alkuaikoina pökättiin linjureita käyntiin. Toivotaan, että se ei pidä paikkaansa ja tällä veteraanilla olisi vielä paljon elämää jäljellä. Olisi surullista, jos palanen tieliikennehistoriaa joutuisi metallisulattoon. On ikävää, että joidenkin huhupuheiden mukaan tämä Titan olisi menossa hylkyyn lähiaikoina eikä sitä enää katsastettaisi
Halleista yksi piti sisällään vain ja ainoastaan veteraaniikäisiä autoja. Historiallisia näkemyksiä esitettiin myös laajalla, paikallisesta huoltoasemasta ja sen historiasta kertovalla valokuvakattauksella. Yhdysvalloista pitäisi löytymän toinen vastaava. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 8. Nokkamallinen Scania L 140 kaksiakselisena vaihtoehtona on jo sellaisenaan verrattain harvinainen näky, mutta makuuohjaamolla varustettuna yksilöt ovat todellakin yksilöitä. Ari Perttilä Elokuinen Elmia Lastbil 2014 -messutapahtuma esitteli Elmia-messukeskuksessa Jönköpingissä tuttuun tapaan kuljetusalan kuumimmat uutuudet ja parhaimmat palvelut. Kaluston ohella veteraaniosastolla valotettiin alan historiaa myös esitelmien muodossa. Tämä aikoinaan Tanskassa palvellut hinausauto antoi aktiiviaikana kaikkensa, sillä entisöinnin alkaessa vuonna 2007 moottori oli leikkautunut kiinni ja jälkeenpäin jatkettu ohjaamo oli hyvinkin huonossa kunnossa. Vanhin auto on Yhdysvalloissa vuonna 1914 valmistunut Menominee”, kertoo näyttelyn pääpuuhamiehinä kaikkina vuosina toiminut Anders Andersson, jonka mukaan veteraaniautoihin on haluttu panostaa messuilla enenevissä määrin paljolti messuvieraiden antaman palautteen innoittamana. Satapäiselle kuulijajoukolle kerrottiin muun muassa ohjaamoiden kehityksestä, alalla työskennelleistä naisista sekä Petsamon liikenteestä ruotsalaiskilpisen auton ohjauspyörän takaa katsottuna. Tommy Lindbergin tallista löytyvä Menominee vuodelta 1914 oli näyttelyn vanhin ajokki. Ihmisläheistä kalustoa ”Edellisillä messuilla tehdyn kävijätutkimuksen mukaan tämä veteraaniautoosasto oli useimpien kävijöiden mieleen tehden siitä messujen kiinnostavimman ja mieleenpainuvimman kokonaisuuden”, valottaa Andersson, joka halusi tällä kertaa pitää näyttelyn autot yhtenäisen teeman alla: ”Kaikki paikalle ajetut autot ovat aktiiviaikanaan liikkuneet kansalaisten parissa, joten ne ovat useimmille tuttuja. Uuden tekeminen ja tulevaisuuteen luotaaminen vaatii tunnetusti hyvää historian tuntemusta, minkä vuoksi messukeskuksen suojiin oli tuotu myös puolensataa veteraaniautoa. Viisivuotisen entisöintirupeaman aikana auto rakennettiin käytännössä täysin uudestaan, toki auton henkeä kunnioittaen. ”Veteraaniautot ovat sisätiloissa nyt jo kolmatta kertaa ja tällä kertaa halusimme esitellä vieraille kuljetusalan kehitystä viimeisen sadan vuoden ajalta. Tällä kerralla meillä ei ollut ensimmäistäkään puuautoa, koska niillä ajettiin kaupungeissa verrattain harvoin”, jatkaa Andersson ihmisläheisen näyttelyn teemasta. Pohjoismaiset automiehet yhteen kokoava Elmia Lastbil 2014 -messutapahtuma tarjosi tälläkin kerralla silmänruokaa myös vanhemman kaluston ystäville. Tämä Michiganissa valmistunut auto on tiettävästi ainoa entisöimätön, mutta samalla ajokuntoinen lajinsa edustaja Euroopassa
”Dieseliä kun pääsee verenkiertoon, niin veteraaniautoilusta on vaikea pysyä erossa”, tuumaa tohtori veteraaniautojen ympäröimänä. Sittemmin G-malleja toimitettiin myös Australiaan. Ruotsissa on tunnetusti ollut omaa ohjaamotuotantoa sekä erittäin tarkat ja kireät vaatimukset ohjaamoiden turvallisuudelle. Östersundissa asunut Gustav Nilsson peruutti vuonna 1961 Bollnäs-lavettinsa alle Scania-Vabis LT75:n, jonka erikoisuuksiin kuului muun muassa teliveto. Ruotsalainen lainsäätäjä suhtautuu veteraaniautoiluun suomalaista kollegaansa suopeammin, sillä veteraaniauto-statuksen ja verottomuuden saamiseksi riittää 30 vuoden ikä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 9. Niinpä tämäkin Bedford J6 vuodelta 1964 on saanut ylleen Oskarshamnissa valmistetun Be-Ge-ohjaamon. Uudeksi omistajaksi valikoitui Bockara Entreprenad & Handel AB, joka on sittemmin hyödyntänyt autoa lavetinvetäjänä sekä kippiautona. Tästä johtuen läntisessä naapurimaassamme on huomattavan paljon käyttökuntoisia tai käyttöentisöityjä ajokkeja. Pikakiinnitteisen maansiirtolavan alta löytyy lavetinvedon mahdollistava vetopöytä. Parivuotisen entisöintityön jälkeen lavetinvetäjä on jälleen valmiina raskaisiin ajotehtäviin – nyt tosin enemmänkin näytösluontoisiin sellaisiin. Tämä vuonna 1977 Södertäljen tuotantolinjalta valmistunut Scania LT 145 palveli lavetinvetäjänä Kiirunassa vuoteen 1998 saakka. Iältään vanhan auton näyttelykuntoon saattaminen ei aina tarkoita laajamittaista ruosteenpoistoa. Perässä seuraava Briab-perävaunu sen sijaan on nähnyt lukemattoman määrän eurooppalaisia teitä. Kymmenkunta vuotta myöhemmin autosta rakennettiin nosturiauto, jota hyödynnettiin lähinnä puutavaran käsittelyssä. Lääkärintyöstä eläköitynyt Thomas nauttii nyt veteraaniautoilun hienouksista yhdessä ScaniaVabiksensa kanssa. 30 sentillä tavanomaisia F-malleja edemmäs vedetty etuakseli kasvatti yhdistelmän ääriakseliväliä, mikä taasen toi mukanaan kasvaneen kokonaismassan. Tämä Börje Jönssonin perinteikkäitä värejä kantava Scania LBS 111 ei ole vielä päässyt ammattiliikenteeseen, sillä tilipäätösostona tehty auto jäi talliin seisomaan 30 vuoden ajaksi. Tämä Volvon tehdasmuseon kokoelmiin kuuluva G89 on työskennellyt aktiiviaikana Vattenfallin voimalaitostyömailla Pohjois-Ruotsissa. Thomas Hedlund – Hankoniemen keikalla kesällä 2013 poikennut tohtori kuului myös näyttelyn aktiivisiin järjestäjiin. Ruotsalaiset lainsäätäjät ovat omalla toiminnallaan myötävaikuttaneet suuresti Volvo G88 ja G89-mallien syntyyn. Erikoiskuljetuksiin on aina lähdetty hiukan tömäkämmän kaluston turvin
Toisen omaisuutta taas ei saa mennä sorkkimaan tai siirtelemään ilman lupaa. Liikenne synnyttää pakosta kulkureitin ja –väylän. Maisema muuttuu ja vanhat jäänteet unohtuvat. 10 Veteraaniautoharrastus on oireyhtymä, mihin usein liittyy kiinnostus muuhunkin vanhaan. Maantiehän tarkoittaa maan eli valtion tietä erotuksena kaikista maalla kulkevista liikenneväylistä. Muinaismuistolaki tai kaavoitus määrää, ettei ilman lupaa saa tiettyihin jäänteisiin kajota. ”Huomattava” tarkoittaa jotain liikenteen kannalta merkittävää, siis päätietä, maantietä. Lupaa ei taatusti saa kilometripylvään siirtämiseksi omalle pihalle. Eli siis esimerkiksi kilometripylvästä ei saa siirtää paikaltaan tai sen ulkonäköä muuttaa, jos ei hanki lupaa. Suomessa jokaiselle asumukselle on pitänyt johtaa ajoneuvolla ajettava tie jo vuosikymmeniä. Kun se on tyypillisesti jo hiukan keski-iän ylittäneiden perheiden harrastus, siihen liittyy usein yli puolen vuosisadan kokemus Suomen liikenteestä. Vanhoista kulkuväylistä on jäänyt erilaisia muistomerkkejä: siltoja, etäisyyspylväitä, tienviittoja, tielinjojaja rakenteita sekä jos jonkinlaista pienesineistöä. Tietä ei kukaan ole vielä suunnitellut kestäväksi ikuisesti. Muinaismuistolaki koskee vanhojen ”huomattavien”, käytöstä poisjääneiden, kulkureittien linjauksia, rakennekerroksia ja niihin liittyviä muita rakenteita. ”Vanha” yleensä tarkoittaa noin sataa vuotta eli kolmea ihmissukupolvea. Silta on jatkuvasti kevytliikenteen siltana käytössä. Se noudattaa 1556 kirjattujen kulkuväylien linjauksia suurissa piirteissään. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi käytöstä poisjäänyt ”valtiontie” siirtyy omistuksellisesti lähimmälle maanomistajalle. Perinteisesti kotiseutuharrastus ei ole ollut kovin kiinnostunut liikenteen historiasta. Pohjanlahden rannikolla on hyvää rakennuskiveä, joten siellä kilometripylväät ovat tietysti kiveä, mutta niin on portinja usein aidanpylväätkin. Vähän periaatteita Suomen kaltaisessa melko vapaassa maassa kaiken omistaa joku. Keskusjohtoisessa Suomessa omistaja on usein valtio tai sen laitokset. Käytännössä laki tai kaavoituksen suojelumerkintä ei yksinään suojele tietenkään mitään. Nykyinen maantieverkko on pääosaltaan rakennettu 1960-luvulla. Vaikka kulttuuriperinne-esineselvityksiä on tehty, paljon on löytymättä. Sade hakkaa ja pakkanen puree, silta romahtaa, kilometripylväs kaatuu ja häviää sammalikkoon. Suomen maantiet tunnetaan melko tarkasti 1500-luvun puolivälistä alkaen. Ei siitä tule kylän tai asukkaiden yhteistä rakennustarvevarikkoa. Metallinpaljastimella voi löytyä vaikka mitä, joskus jopa alan ammattilaisia hämmästyttäviä löytöjä, kuten ”Janakkalan miekkamies” vuonna 2013. Liikenneviraston museosiltoja on ympäri Suomen. Kivenhakkaustaito on ollut erittäin arvostettua. Kun vetkulaiset ovat jo luonnostaan tieliikenteen asiantuntijoita, voisi oman kotiseudun vanhoja liikenteen merkkejä vähän tutkia. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Teksti ja kuvat: Martti Piltz. Kotiseututyötä Jäänteitä vanhoista kulkuväylistä on jokaisen ihmisen kodin lähistöllä. Omistaja saa tehdä omaisuudellaan lakien puitteissa mitä haluaa. Eihän voi olla kotia ilman liikennettä. Sitten löydöksiä voisi liittää vaikka oman kylän kotiseutuharrastajien tiedostoihin tai kotiseutumuseoon tai mihin vaan, missä muutkin ihmiset voivat ne löytää. Kysymyksessä on tasaarvon keskeisimpiä asioita; kouluun, lasarettiin, kauppaan, äänestämään ja veroja maksamaan on päästävä, toki myös paloja pelastuskaluston pitää päästä kaikkialle. Tämä tekniikaltaan aika alkeellinen kivisilta on aktiivisen kotikyläporukan silmäterä, joskin hoidon ja ylläpidon maksaa omistaja Liikennevirasto, joka haluaa ylläpitää omaa perinnettään. Puusilta kestää 30 vuotta, betonisilta 60 vuotta, ennen kuin ne on pakko perusteellisesti korjata. Toki kylähistoriikeissa kulkuyhteydet mainitaan. Omistusoikeus on jokseenkin rikkomaton
Mutta jos tuntee oman maakuntamuseon tai kotiseutumuseon, niin kannattaa sinnekin ottaa yhteyttä. Etelä-Hämeessä Arolammin ja Hausjärven välisellä vanhalla kirkkotiellä on säilynyt vanhoja kilometripylväitä. ”Oikeaa” historiaa on löydettävissä kirjoissa aika hyvin. Kaivettu ojamaa tasataan. Tiellä on kilometripylväät viime vuosisadan alkupuolelta. Lyhyesti sanottuna: omasta kotiseudusta on kiva tietää ja lähiympäristön voi vähin ponnistuksin tehdä viihtyisämmäksi raivaamalla ajallisia kerrostumia näkyviin, mutta korjaamaan ja entisöimään ei pidä ruveta. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Arolammin kirkkotien pylväät ovat karkeatekoisia. Ne ovat usein kauniita ja tunnelmallisia. Tai jos haluaa kuunnella viehättävää naisääntä, niin voi soittaa Mobiliaan muuten vaan. Tämän pylvään ympäristöä voisi hieman raivata, jotta se näkyisi paremmin. Valokuvaus on helppo keino tallentaa menneisyyttä. Pylväisiin on kuitenkin hienohakattu taulu, johon on hakattu etäisyys tien kummastakin päästä. Neuvonta on osa työtämme. Moni, meitäkin vanhempi henkilö tietää ja ainakin voi autettuna tietää ja muistaa paljon näiden liikennepaikkojen tarinoita. Samoin vanhoilla kartoilla, joita löytyy vaikka sivustolta www.vanhakartta.fi. Täälläkin on hyvin aktiivinen kylän perinneseura.. Muu on lohjennut niin kuin kivi lohkeaa. Vanhoja kilometripylväitä voi löytyä ja niiden ympäristöä voi siistiä. Jos asia tuntuu jotenkin hankalan omituiselta, niin voi soittaa vaikka minulle. Niin, yritänkö huijata muut hommiin, joita itse en viitsi tehdä ja joku kyläpeikko voisi aikansa kuluksi tehdä. 11 Kotiseutua vaalimaan Historialliset muistomerkit säilyvät vain niitä alkuperäisellä paikalla vaalimalla. Miten liikkeelle. Liian lähelle eli alle metrin päähän ei kaivella tai mitään muutakaan, eikä lähes olemattomiin haalistuneita numeroita maalata mustiksi. Se on Liikenneviraston museotie. Melkein joka paikassa, vaikkapa Moinsalmen kylässä Savonlinnassa, on paljon nykyisestä käytöstä syrjään jääneitä liikenneinfran jäänteitä: laivaja lossilaitureiden jäännöksiä, uusien teiden ohittamia tiejaksoja, siltoja, kilometripylväitä. Ja taitaa siitä artikkeli tai kirjakin joskus tulla. Miten niitä voi vaalia. Tolppa on seissyt paikallaan vuosisadan, niin eiköhän se siinä pärjää toisenkin vuosisadan. Opastustauluja voi ainakin pystyttää. Ilmeisesti nämä ovat kunnan pystyttämiä, mihin viittaavaa aineistoa on arkistosta löytynyt. Ne eivät ehkä aivan täsmällisesti ottaen täytä muinaismuiston määritelmää, mutta kuitenkin niitä hoidetaan pieteetillä. Kiven pintaa ei pitäisi lähteä puhdistamaan eikä vahvistaman numerokaiverruksia maalilla tai mitenkään muutenkaan. Museovirasto on vastuuvirasto, mutta sieltä kyselyt yleensä ohjataan lähemmäksi kyseistä kohdetta. Nelikulmaisessa pylväässä on oikeastaan vain yksi suora kantti. Koivistonkylän tie on pätkä Vaasa-Kuopio-postitietä. Vanhojen teiden varsilta löytyy talonpaikkoja, kiviaitoja ja vaikka mitä, mitkä kevyellä kunnostuksella lisäävät viihtyisyyttä. Pienipiirteisesti mutkitteleva tielinja ja kumpuileva tasausviiva ovat ainakin kävelijälle ja usealle pyöräilijälle mukavampia kuin ”pikitie”. Tarinaperinne on nykyisin muodissa. Mutta omalla maalla tai yhteisvoimin maanomistajan luvalla voi availla vanhoja tielinjauksia. Tiet löytyvät 1600luvun puolivälin jälkeen kartoista jokseenkin täsmällisesti ja vanhojen karttojen merkinnät voidaan siirtää aika helposti nykyisille kartoille. Kilometripylväät ovat säilyneet alkuperäisillä paikoillaan. Tämä sinänsä hyvä arvaus ei nyt osu, koska yllämainittu Moinsalmi esimerkiksi kiinnostaa minua niin paljon, että osallistun siellä yhden maaomistajan puolesta vanhan kylätien ja pienen kivisillan raunion vaalimistyöhön. Se tosin vaatii kuvaustietojenkin tallentamista
Joukkomme oli kasvanut matkan varren taukopaikoilta useammalla autokunnalla, joten Urjanlinnan parkkipaikalla oli jo mukavasti katsottavaa eri vuosikymmenilta. Kuljettajat seuralaisineen siirtyivät ansaitusti ruokailun ja saunan kautta lepotilaan, sillä varsinainen kesäkeikka eli matka Napapiirille alkaisi vasta seuraavana aamuna. Turun suunnan vetreät veteraaniautot kuljettajineen ja seuralaisineen aloittivat hurjalta tuntuvan ajomatkan kohti Napapiiriä jo keskiviikkona 11.6. Koko Lampinsaaren kylä on uskomaton paikka. Vanajan yhteishankintaa suunnittelemassa vasemmalta lukien Sonja Blomqvist, Pirjo Friberg, Annikki Sirviö, Eeva Lehtovaara, Merja Hulmi ja Päivi Peltonen. Lämpöä oli nippanappa yli +5 astetta, ajoittain sadetta ja kova tuuli. Ja ajoittain se kadoksissa ollut aurinkokin helli meitä. Kestääköhän kuski ja kestääköhän seuralainen. Ja olihan meissä mitä katsella: kaiken kaikkiaan yli 80 ajoneuvoa, paljon arvokasta historiaa säilyneenä ”elävässä” muodossa. Lauantaiilta päättyi hyvän seuran ja ruuan merkeissä yhteisessä illanvietossa Poropirtillä. Onneksi olimme liikkeellä kuorma-autoilla, emmekä avoautoilla. Hyvin suunnitellun matkareitin –ei liian pitkiä matkaosuuksia – sekä mukaviin ja vieraanvaraisiin taukopaikkoihin tutustumisen jälkeen saavutimme ensimmäisen päivän tavoitteemme. Napapiirin diplomia tutkiessa kävi mielessä, että takaisin kotiin on sama matka. ”Matka jatkuu!”komentojen jälkeen suunnistimme kohti hotelli Pohjanrantaa Keminmaalla. Sateinen keskiviikkoilta Suomen Sievin helmessä Urjanlinnassa, kun ensimmäinen keikkapäivä on pulkassa. Paikka on Väyrysen Paavon plantaasilla, ja toimi tämän kesäkeikan yöpymispaikkana eri puolilta Suomea pienryhmissä kokoontuville vetkulaisille. Taukopaikaksi matkasuunnittelijamme olivat valinneet Vihannin Lampinsaaren ja siellä aivan huikean miesten aarreaitan eli ”Mätäsahon valtakunnan”. Sisullahan pääsee minne vaan! Mukavaa syksyn jatkoa vetkulaiset, toivottavasti nähdään ensi vuoden puolella. Kilometrejä oli ajettavana edellispäivään verrattuna vain vaivaiset kolme ja puolisataa. Huonohkosta säästä huolimatta Tornion ABC:n pihalla oli vanhoista kuorma-autoista kiinnostuneita ihmisiä sankoin joukoin. Sunnuntaina 15.6. Hotellin parkkipaikka täyttyi illan mittaan upeista entisöidyista kuorma-autoista. Se on aivan mahtava Tornionjoen turistipaikka, mutta paikasta ulkona nauttimiseen olisimme tarvinneet vain sen puuttuneen kesän. Taisi jokunen vääntää niistä kauppaakin. Pitkä matka kauas kotoa Torstaiaamuna matkamme jatkui pohjoiseen päin, Keminmaa odotteli vieraitaan. Lauantai oli virallinen veteraaniautonäyttelyn päivä, ja katsojia riitti aamutuimasta iltamyöhään. Vierailuumme varattu aika sujahti hetkessä ja käynti näytti meille, mitä yhteisöllisyydellä voidaan saada aikaan. Iltapäivä sujui rattoisasti ajellessa kohti Rovaniemeä, Lappi Areenan näyttelyaluetta ja majoituspaikkaamme Santasportia. Haaparannasta koukkasimme pienelle vierailulle Ruotsin puolelle, ja taukosimme Kukkolaforsenilla. Kun viime vuonna vierailtiin Hankoniemellä, on kahden kesän aikana nähty laajasti kaunista Suomenmaata. Teksti: Eeva Lehtovaara Kuvat: Merja Hulmi, Raimo Mesiranta Tämän vuoden kesäkeikka suunnattiin kauas pohjoiseen ainakin Suomenlahden rannikolta katsottuna. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 12. Näitä naisia ei olisi pitänyt päästää Mätäsahon laanille, siellä meinasi mennä koko päivä. Ei siis mitään hätää istumalihaksillakaan, varsinkaan kun nähtävää ja koettavaa tässä armaassa kotimaassamme riittää. sitten vihdoin Napapiiri tuli ylitettyä, takana oli yli tuhat ajettua kilometriä vuosimallin 1951 Sisulla. Vaikka alueen kaivostoiminta loppuikin jo aikaa sitten, pitää aktiivinen kyläyhteisö mottonsa ”toista tukien sekä kannustaen ja yhteistyöllä tehden” avulla kylän elävänä. Takaisin kotimaahan tulimme Övertorneåsta ja suuntasimme kohti Aavsaksan huippua ja ruokailutaukoa. Monenlaista tutustumiskohdetta oli meille päivän ajaksi järjestetty, jopa Rovaniemen markkinoilla tuli käytyä. Ruotsiin ja Rovaniemelle Perjantaina, kun kesäkeikka alkoi, sää oli kaikkea muuta kuin kesäinen. ensimmäisenä tavoitteena saavuttaa noin 500 kilometrin köröttelyn jälkeen Lomakeskus Urjanlinna Sievissä. Kaikenlaista tärkeää rautaa, koneita, traktoreita, kuorma-autoja ja niiden aihiota oli piha pullollaan
Rento yhdessä olo jatkui kotimatkallakin. Arktikum, Rovaniemen portti pohjoiseen oli osa lauantaille varattua kulttuuritarjontaa, jota täydensivät Wanha Marttiini, tiedekeskus Pilke ja taidekeskus Korundi. -49, Tarmo Hirven Ford Thames vm. Lappi Areenan näyttelyn helmiä olivat keminmaalaisen Heimo Johanssonin Volvo LV-1303 vm. Rivistössä Seinäjoen Scanialla oli myös kaksi majoitusvarusteista matkaajaa maitoja TVH-koppiautoillaan. Jyry-mies Esko Pohjola pitää taukoa. Kaksi 60-luvun Scania-Vabista suoraan Hämeenlinna-Helsinkilinjalta. Pihtiputaalla Eero Virta ja Pekka Paarala järjestivät lettukestit pitäjän parhaan hotellin pihamaalla. Tarmo Hirvi ajoi apumiehensä Lauri Halmilan kanssa Thamesilla pitkän Napapiirin Keikan Savitaipaleelta ja sai kunnioitettavan suorituksensa ansiosta Vetkun kiertopalkinnon. Markku Viitasen LBS 76 vierellään Kai Sillankorvan L 75, joka palkittiin yleisön suosikkina Närko-palkinnolla. Asento on säilynyt samana. -54 ja Raimo Stenvallin Chevrolet H 131 vm. Aika on muuttunut, sillä ennen väännettiin sätkää mutta nyt selataan nettiä. 13 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC. -37. Silloin ennen kuorma-autot olivat nokkamallisia
Ennen matkan jatkumista Jukan vaivat palkittiin Republic-taululla. 1954 Nuorin kuljettaja: Markus Siitonen, Parikkala, Sisu M 162 BPT vm. Tauko oli päättymässä ja tuli kiitosten ja jäähyväisten aika. H -hetki läheni viikko viikolta ja päivä päivältä, eikä mitään käsitystä ohjelmanumerosta. Ja kyllähän siinä Hannun ympärillä jännättiin, löytyykö sitä kultaa. Siihen tarvittiin kultahiekkaa, saavi, vaskooli ja tietenkin vettä. Viereinen torikin tuli täyteen, elikä turhaan ei sitä varattu. Puskaradion saattelemana poikkesi asemalle moni muukin autokunta ja kenenkään vatsa ei jäänyt kurisemaan. vm 1963 Vetkun kiertopalkinto kunnioitettavasta ajosuorituksesta: Tarmo Hirvi ja Lauri Haimila, Savitaipale, Ford Thames vm. Hannu tuli sisälle ja kun kassarutiinit oli hoidettu, kysyin miten ois pienet vaskoolin pyöritykset. Keikkaohjelmaa suunniteltiin, ja hän tiesi entuudestaan, mistä tällä suunnalla ois matkalaisen mahollista saaha murkinaa rinnan alle. Rehellisesti voin sanoa, että yritystä oli, mutta savikylpyjen ja kynsitaiteilijoiden kalenterit olivat täynnä Sai siinä miettiä, mitä järkevän oloista pikkuohjelmaa tähän nyt kehittäisi. Sitten tuli uusi kuningasajatus. Vaan ei siinä paljon viittomakieltä tarvittu, eikä nokka kauaa tohissu kun autot oli parkissa ja hyvin sopi kaikki. 14 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Teksti: Jukka Jäppinen, kuva: Merja Hulmi Huhtikuussa, kun Napapiirin keikkaan oli vielä hyvä tovi, Carl-Johan Blomqvist soitteli Suomen Turuust, tai jostain sieltä päin. Taisi löytyä ja taisi olla sopiva loppuhuipentuma siinä ruokaa sulatellessa. Hyvää matkaa –toivotusten ja käsien huiskuttelun saattelemana autot lipuivat pihasta. Ruokapuolen hoitivat rutiinilla siskoni Tuula ja Minna. 1976 Vuoden Mutteri-palkinto viime vuoden parhaasta entisöinnistä: Tapio Nisula, Jyväskylä, Ford Thames Trader 75 vm 1959 Lapin Mobilistien erikoispalkinto pisimmän matkan ajaneelle: Jari ja Eeva Lehtovaara, Turku, Sisu L 60 vm 1951. Pitemmittä puheitta siitä ruokailemaan ja nauttimaan Perämeren luonnonlohi keittoa. Sieltä ympyrästä niitä nyt tulee, mitenkähän ne mahtuvat tähän pihalle! Komea Volvo täysperävaunuineen keulilla ja pienempiä pitkä jono perässä. Selostin innostuneesti tulevasta Vetkun päätapahtumasta Napapiirin keikasta ja ajoon liittyvistä järjestelyistä. Niin purettiin ja pakattiin julisteet ja rekvisiitta mukaan. Ei siinä senkään suhteen ongelmia tullut, sillä viereinen tori varattiin parkkitilaksi. Ei ole vielä korviini kantautunut, oisko jotakuta automiestä ruvennut kultakuume vaivaamaan ruostekuumeen lisäksi! Aika rientää ja kohti pohjoista matkan on käytävä. Uusi Republic-taulu osoittaa minulle vakaan suunnan eli veteraanikuorma -autoilu sykkii yhä vahvemmin rinnan alla. Sepä loi paineita, ja siinäkin meni aikaa, ennen kuin hoksasin koko ajatuksen ytimen. Napapiirin Keikalla palkitut NÄRKO-palkinto yleisöäänestyksen voittajalle: Kai Sillankorva, Hämeenlinna, Scania Vabis L75 + puolipv. Vetkun lippu! Sehän on pakko saaha juhlistamaan tapahtumaa. Lippu tuli pikapostilla Hietsalon Lasselta, mutta painetta taukoisännän pyttyyn lisäsi taas, ettei oo valmista lipputankoa! Sekin valmistui sovitusholkkeineen ynnä muine vermeineen ja pitihän testatakin, että kaikki toimii. Näin se ohjelmanumero oli vihdoin hanskassa. Sitten oli vuorossa Hannun kullanhuuhdontaesitys. Matka sai jatkua kohti majapaikkaa ja seuraavana aamuna alkavaa Napapiirin keikkaa. Olihan kullanhuuhdonta sopivakin ohjelma autojen suunnatessa nokkansa kohti kultamaita. Kyllä Vetkun tytöt ja pojat ovat tottuneet pysymään aikataulussa. Kyllähän taukopaikka lopulta sopi monille muillekin. Kunnes eräänä päivänä kultamies Hannu Kurttila tuli pösöllään tankille. Samalla Carl-Johan esitti, josko ois jotain pientä ohjelmaa naisvieraille. Kaikki autot käynnistyivät eka startista ongelmitta. En sitä sanonut, mutta heti tuli mieleen autojen mahtuminen huoltoasemamme pihalle. Nyt tärppäsi, eikä siinä sen enempää jossiteltu, vaan pistettiin personal kompuutteriin päivämäärä ylös. Nyt ollaan lähellä H-hetkeä, on torstai ja kello lähenee kahta. Enpä osannut arvata mitä asia koski, mutta ei siinä mennyt kuin siunaama hetki, kun selvisi mistä oli kysymys. Eli Turun suunnan keikkaporukalle sopisi ruokailutauko Iin SEO:lla, ja niin se siinä puhelimessa sovittiin. Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin! Huoltoasemayrittäjä Jukka Jäppinen Iistä (oik.) näki paljon vaivaa tauko-ohjelman eteen. Nytpä mahto tulla Jukalle hoppu
Mutta autotpa eivät liikahda ilman ihmisiä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 15 Teksti: Jari Kosenius, kuvat: Merja Hulmi ja Raimo Mesiranta Veteraaniautoista otetaan vuosittain tuhansia valokuvia eri puolilta, eniten kuljettajan puolelta etuviistosta. Salme Lehtinen Anjalasta ja Jussi Kuortti Tampereelta, aina hyväntuulisina. Tarinaniskijät Aira Vainikka ja Olavi Nenonen Aavasaksan Paviljongilla. Ulkomaillahan sekin on. Myös Vetkun viihdytyskiertue ehti Lappi Areenan autonäyttelyyn. Ulkomaan liikenteen konkarit Pertti Seppälä ja Keijo Pajunen Kukkolankosken tauolla. Hovikuvaajamme Pasi Harju nähdään yleensä edestäpäin kameran takana, mutta kerran näinkin. Ikäeroa on puoli vuosisataa, mutta puheenaihe oli taatusti sama. Autoja katsellaan, ne ovat upeita ja hienoja ja ne tuovat mukavia muistoja. Tarunhohtoisen Lapinmaan väkevä kuvaaja Annikki Kariniemi. Mutta ihmiset keikalla luovat sen tunnelman, mikä meidät kerta toisensa jälkeen saa tien päälle lähtemään. Tuure Hulmi esiintyi ja Markku Koskinen kuulutti ja käänteli nuottisivuja.. Nämä ihmiset ovat iloisia, rempseitä ja värikkäitä persoonia jokainen omalla tavallaan, joten on selvää, että keikoilla on mukavaa. Napapiirillä keikan kokemuksia vaihtamassa automiehet Carl-Johan Blomqvist ja Daniel Friberg. Tämä kuuluu ehdottomasti Napapiirin Keikan henkilögalleriaan
Oli vuosi 1953, kun siltaa rakennettiin ja seuraava syntymäpäiväni olisi viidestoista. Maalaispoika kun eksyy pienessäkin kylässä. Eräänä päivänä Teräsmieskuski pisteli sille päivälle viimeisen kuorman, joka sattui minulle. Paikallisia autoja oli harmittavan vähän, mutta kun ei meitä täällä kovin montaa ole. He räjäyttelivät sivujokien sillat hidastaakseen takana tulevien suomalaissotilaiden kulkua. Vuonon yli oli ennen sotaa silta, jonka saksalaiset tuVeteraaniautot siltapenkalla, jossa Niva koki automiesuransa jännittävimmät hetket. Tienvarsitalo kuului sotaaikana yhdelle Nikan tyttärelle ja hänen miehelleen. Senhän me ylitimme siltaa käyttäen pian sen jälkeen, kun vaaralta oli laskeuduttu. Rintamakarkuruutta saksalaisjoukoista oli paljon. Taustalla näkyvät rautatiesillan korjaustyömaan liikennevalot. Lompolon vuono yhdistää laajat Vietos-, Miekoja Alposjärvien vesistöt Lohijärveen, josta Tengeliönjoki kuljettaa vedet Tornionjokeen. Joen kohta on nimeltään Kariniva ja silta sai nimensä sen mukaan. Oli suurenmoista todeta valtava sitoutumisen määrä, peräti 80 autokuntaa tulee tänne pitkien taipaleiden takaa ja meillä kun ei ole tarjota juuri muuta kuin rajattomasti valoa. Suomi levittäytyi Torniojoen takana näkyville hyvin ja me pystyimme seuraamaan monenlaisia sotaan liittyviä tapahtumia. Nämä Hemphälät, Åke ja Maire, pitivät talossaan kauppaa. Silloin piti aina pysähtyä maan tullissa, mihin saavuttiin. 2 miilia (20 km). Seuraavat muistikuvat tulivat vastaani Napapiirin Keikan etapeilla. Kuten hyvin tiedetään, saksalaiset polttivat kylät vetäytyessään. Oli melkein jokapäiväistä, että sitä meidän keikalla käyttämää tietä pitkin käveli Nikan talon ohi etelää kohti ryhmiä, joista vyöttömillä ja lakittomilla saksalaissotilailla olivat kädet niskan takana kun ruotsalaiset sotilaat aseet käsissään marssittivat heitä säilytyspaikkaan. Kerran olin muissa mietteissäni tulliaseman kohdalla, ja ajoin pysähtymättä ohi. Vauhti kuitenkin loppui ja alkoi h-i-d-a-s alastulo. Sain hommakseni paikallisena alkuasukkaana vetää letkaa reittiä Tornio-Haaparanta-Övertorneå-AavasaksaMeltosjärvi-Sinettä-Tapionkylä-Saarenkylä-Rovaniemi. Ja mihinkäs sie laitoit ne joppitavarat (jopata = salakuljettaa), mikkä sie toit. Samalla siltapenkereellä samoihin aikoihin Monttu, mistä penkkaa kasvatettiin oli itsensä Aavasaksan kupeessa, ja hyvää hiekkaa siinä olikin. Penger oli jo varsin pitkällä, pudotusta radan tasoon oli metritolkulla. Se on peräpohjalaistyylinen Nikan maalaistalo, jonka pihapiiriin kuuluu vieläkin hyväkuntoinen ”vanha puoli”. Letkamme on lähtenyt Kukkolaforsenilta ja Övertorneålle on matkaa jäljellä n. Kuten näimme, kyseistä siltaa oltiin ajomme aikana korjaamassa nyt 2014. Tornionjoen ylittävä silta oli hiljattain valmistunut ja kun Ruotsissa oli sillä hetkellä polttoaine merkittävästi halvempaa kuin meillä, tuli tavaksi ajaa ”poikki” (= joen poikki) tankkaamaan. Paineilmaa tarvitsivat lankkuvasarat, joilla paukutettiin valumuotit ponttilankusta. Teksti: Kari Niva, kuvat: Raimo Mesiranta. Pessalompolo Pessalompolo on pieni kylä ennen Meltosjärveä. Tapahtumista suurin osa ajoittuu niihin 1950luvun vuosiin, joina toimin Tornionjokilaaksossa sivutoimisena traktorimiehenä ja päätoimisena kuorma-auton kuljettajana. Kun olin jo aloittanut säiliön täyttämisen, tuli paikalle Ruotsin tulli kovalla tohinalla ja hässäkällä monissa miehin tiukkaamaan, että: ”Heelvethiinkös sie poika olet matkala. Evakkotalo Hedenäsissä. Olin ajamassa siltapenkereeseen täytemaata. Lähti liukkaasti lavalta kuin se yksi paha Töölöstä. Kuorman paino riuhtaisi auton etuakselin vauhdilla irti maasta ja metrien korkeuteen. Seuraava talo on takaoikealla kauempana tiestä. Vanhempani olivat sopineet mestarin kanssa, että minä menen vm -48 petrolikäyttöisellä Fordson Major-traktorillamme pyörittämään ”Vesivaltion” (TVH) omistamaa paineilmakompressoria työmaalle. Siis yleensä. Olemme Hedenäsin kylässä. Rajan pinnasta valtatieltä 21 Rovaniemelle haarautuvan tien ja rautatien tasoristeys oli ollut monelle kohtalokas paikka ja kun tiestöä oltiin parantelemassa, pääsi vuoden 1960 työohjelmaan eritasoristeys, jossa maantie pantiin ylittämään rautatien. Tien vasemmalla puolella on 2kerroksinen isohko talo niin lähellä tietä, että vastaantulevalla on vaara törmätä portaisiin. 16 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Pohjoisen Suomen autoharrastajille tarjottiin harvinaista herkkua, kun Vetku suuntasi suurimman vuosittaisen ajotapahtumansa tänne raukoille rajoille. Kun pyörät tapasivat maan pinnan, ei sitä lainkaan huomannut. Vaikea puhua asteista ja siitä, kuinka lähellä ympäri meno oli, mutta hirvittävältä se tuntui. Kun kippasin, tömähti kuorma vasten perälautaa, joka ei auennutkaan. Minun kymmenhenkinen perheeni sai heiltä majapaikan siksi ajaksi, että saksalaiset saatiin häädetyksi pois Lapista. Kiitos luottamuksesta ja kunniasta! Reitillä oli lukuisia paikkoja, jotka herättävät minulle muistoja alkaen Lapin sodasta ja evakkoreissusta. Mairen vanhemmat Jussa ja Iida Nikka olivat suomalaisia, ja Iida oli äitini täti. Saksalaiset eivät vaikuttaneet hätääntyneiltä vangeilta, päinvastoin! 5-vuotiaana koetut säväyttävät asiat muistaa hämmästyttävän hyvin! Tulliselkkauksia Vaikka Övertorneån kirkonkylä, paikallisesti Matarinki, on minulle hyvin tuttu, en joka hetki sitä läpi ajaessamme ollut täysin sijainnista selvillä. Kuorma olikin silkkaa vetelähköä savea, ja poika sai lapiohommia iltansa ratoksi! Oikean niminen silta Kaikki varmasti näkivät jo Aavasaksalta sen juurella virtaavan Tengeliöjoen. Ja mitäs sie toit?” Ottivat kaiken ilon irti, kun kerran tuli tilaisuus piristää yleensä niin tylsää maailman rauhallisimman rajan arkea
Avainsanoja olivat: jää, suola, leka, kanki, lapio…Ei kiva! Sillan pengerrysmaita ajettiin noin 5 kilometrin päästä. Maksettukin se oli tuossa vaiheessa jo useampaan kertaan. Onnettomuudesta, eli tieltä suistumisesta en kirjoita muuta kuin että a) minä en ollut ”puikoissa” ja b) muille ei tullut vammoja. Jokaiselle kilometrille olisi jonkunlainen muisto kerrottavana, niin kuin kaikilla on silloin kun kotipalkisilla liikkuu. Alasuutarin Timo, jonka sain kaverikseni keikalle, kuuli varmasti kaikki edellä kirjoitetut ja paljon muuta. Tämä 1955mallinen Chevrolet oli jo jousitukseltaan ja muutenkin kunnon peli. Majuri ei suurempaan nopeuteen pystynyt ja siitähän mestari tykkäsi, sillä kuopat ehtivät täyttyä. ”Mörkössä” ei ollut laturia eikä akkua, jotka eivät olleet välttämättömiä varusteita, koska kipinä tehtiin magneetolla. Ja vielä mennen tullen, sillä ajoimme reitin edellisenä iltana vastapäivään opastekilpiä asetellen. Taisivat pojat ylösottokopilla veistellä! Iso-Vietonen Iso-Vietosen kahvitauolla kävi melkoisen kylmä viima, eikä räntäsadekaan kaukana ollut. Valoja ei siis ollut, muttei paljon liikennettäkään. Kuljettajan vieressä poseeraa Matti Nulu.. Sitä tarttui vähän ja kuorman tekeminen kesti kauan. Valokuva löytyi, ja tietysti kuvan mukana tuli siihen liittyvä tarinakin. Sen rakentamisen alkuvaiheessa olin tosi tylsässä tehtävässä, kun sillan pilareiden ankkuripaikkoja ruopattiin laahauskauhakoneella. Jarrupolkimen käyttö olisi ollut kohtalokas virhe. Näkymä Aavasaksalta Tengeliönjoelle, jossa näkyy tekstissä mainittu Karinivan silta. Vanha soratie oli muuten hyvä, mutta siinä oli yksi pettänyt rumpu melko lähellä kippauspaikkaa. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta Letukasta tuli rusina ja romu. Ja lopulta ajan tavan mukaan peräkärry. Ja vieläpä paikassa, joka oli aivan lähellä, muutaman metrin päässä paikasta, jossa kiikuin sillä penkan reunalla. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 17 hosivat. Se lienee palauttanut mieleeni, että Iso-Vietonen vuoden 1955 syyskuun lopulla oli silloinkin minulle viluinen paikka. Auto pysyi juuri ja juuri hallinnassa, sillä takajousipakat olivat aivan säpäleinä ja apupakkojen korvat olivat nousseet pystyyn. Olin taas ”Mörkö-Majurilla” paineilmaa kehittämässä siltatyömaalla. Mörkömajurimies Tiemestaripiirin tiet tulivat kyllä melko tutuiksi, kun vedin ”Mörkö-Majurilla” puurakenteista raskasta lanaa rajoilta rajoille 5 km/h tuntinopeudella. Kylä on neljän kilometrin päässä Aavasaksan pengertyömaalta, missä olin tällä autolla pudota siltapenkereeltä alas. Auto oli kai jo alun perin tuhoon tuomittu, sillä samana aamuna, kun opintoja aloittaakseni saavuin 31.8.1960 yöjunalla Helsingin asemalle, pamautti tilalleni tullut sukulaismies Letukalla nokkakolarin. Kasvoissa oli parikin melkoista arpea ja järveltä puhalteleva viima iski niihin kipeästi. Silta, tai pikemminkin rumpu, jäi varmaan useimmilta huomaamatta, vaikka se oli kahvistelupaikkaamme nähden sanan mukaisesti nenän edessä. Nuoruusaikojeni reviiri Napapiirin Keikan reitillä päättyi Raanujärvelle. Elettiin kuljettajaurani viime vaiheita elokuussa 1960, sillä syyskuun jälkeen tein ajohommia vain satunnaisesti muita lomittaen. Yksi opettavainen kokemus lisää 18vuotiaalle, kun piti hölmöllä tavalla varmistua siitä, että Chevrolet -53 ei ole jousitukseltaan Vanajan veroinen. Että kun ei suostunut tekemään volttia taaksepäin kerien, niin piti törmätä vastaantulevaan. Oli pakkasta ja kauha toi lavalle reippaasti vettä. Lopulta minäkin ajoin läpi hiljentämättä, mitä tietenkään ei olisi pitänyt tehdä. Toki kulutti vielä bensiiniä, mutta oli taloudellisuutensa puolesta hyvin kilpailukykyinen, koska muut käyttökuluerät kuten renkaat ja remontit, olivat alhaiset auton erinomaisuuden ansiosta. Minun piti kuljettaa paikalta pois se maa-aines, mitä laahauskauhaan tarttui. Sain kuorman päältä pois, sidoin akselia miten kuten kiinni, että se pysyisi alla ja suunnilleen paikallaan ja luikin ”häntä koipien välissä” jousiremonttiin. Ainoa valokuva Nivan autonkuljettajavuosilta on otettu laatikkokameralla elokuussa 1960 Ylitornion Kuivakankaan kylässä. Olin kotiutunut juuri sairaalasta, jonne jouduin autoonnettomuuden vuoksi. Liikennettä hoidettiin lossilla, kunnes saatiin uusi silta. Minun keikkanimuistelmaan piti saada valokuva siltä ajalta, kun Kari Niva hankki autonkuljettajakokemuksia Ylitorniolla. Paine päässäni nousi päivä päivältä korkeammalle, kun minun piti viedä ajokkini ongelmakohdan yli kävelyvauhtia ja Vanajat viittasivat kintaalla mokomalle kuopalle
Huippukuntoon entistettyjen ajokkien lomassa tallustellessa huomasi jälleen kerran, kuinka kullakin maalla on omanlaisensa historia, myös hyötyautosektorilla. Messuja kiertäessä oli helppo yhtyä ajatukseen, jonka mukaan uuden tekemiseksi on tunnettava myös historiaa. Yhtenä messujen oheisohjelmana oli viikonloppuna järjestetty Automania-pienoismallitapahtuma, johon osallistui muutamia kymmeniä alan kauppiaita ja harrastajia. Valtaosa myyntipöydillä notkuneista malleista edusti H0-pienoisrautatiemittakaavaa, joskin joukossa oli myös tätä suurempia ratkaisuja – kuitenkin hyötyautoihin liittyviä kaikki! IAA Nutzfahrzeuge 2014 Veteraaneja unohtamatta. Saksan Ellefeldissä vaikuttava Franz Poller karautti messuhallin uumeniin vuonna 1967 valmistuneella Skoda S 706 RT -rekkaveturilla sekä aikakauden henkeen entistetyllä yksiakselisella puoliperävaunulla. Tapahtuma tarjosi lääkettä myös nostalgianälkään. Saksassa myös autotehtaat suhtautuvat historiaansa kunnioitusta herättävällä antaumuksella. Skodan myyntiesite lupaa vajaan 32 tonnin kokonaismassan mukaan valmistetulle ajokille 160 hevosvoiman tehon. Krupp Titan SWL 80 ja MAN F8 edustavat tyyppillistä saksalaista 1950-luvun kaukoliikenneautoa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 18 Saksan Hannoverissa kahden vuoden välein järjestettävä hyötyautonäyttely IAA Nutzfahrzeuge on kasvanut lajissaan maailman suurimmaksi ja merkittävämmäksi. Samalla luvataan 77 kilometrin huippunopeus. Yksi kooltaan valtavaksi luonnehdittavan messualueen lukuisista näyttelyhalleista piti sisällään laajan joukon entisaikojen kuljetuskalustoa. Ari Perttilä Konepörssi-lehti Kansainvälinen hyötyautonäyttely järjestettiin nyt jo 65. Kolmio katolla kertoo, että perässä on myös perävaunu. Volkswagenin osastolla esiteltiin paitsi uutta, myös hiukan iäkkäämpääkin kalustoa. kerran – tällä kertaa tulevaisuuteen tähtäävällä teemalla, unohtamatta kuitenkaan entisaikojen tuloksentekijöitä
Gerloffin perustama perheyritys on jatkanut kasvuaan operoiden tänään 200 ajokin laivastolla, Henschell & Sohnin autotehdas sen sijaan on vaipunut historian lehtien siiville.. Tämä kymmenkunta vuotta sitten entistetty Henschel H 161 AK -kippiauto näyttää mallia tyypillisestä saksalaisesta 1970-luvun alun maansiirtäjästä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 19 Kuljetusliike Fehrenkötter tunnetaan Saksassa myös vahvasta perinneautoharrastamisesta. Hanomag Henschelin raskaammat ajokit jäivät Suomessa verrattain vieraiksi, merkki muistetaan meillä lähinnä pakettiautoista. Heinx Gerloff lukee ovessa, joka johtaa vuonna 1955 valmistuneen Henschel -rekkaveturin ohjaamoon. Tällä kertaa messuille oli tuotu muun muassa vuonna 1953 tehtaan tuotantolinjan jättänyt Büssing 12000, joka yhdessä perävaununsa kanssa on herättänyt kunnioitusta jälleenrakennuksen parissa puuhaavan Saksan maanteitä kulkiessaan. Moottorin tarjoaman 200 hevosvoiman tehon kaikki muruset ovat olleet tarpeen 40 tonnin junapainoon kuormatun ajokin liikuttamisessa
Perinteiseen, lokakuun ensimmäisellä viikolla vietettyyn Raskassarja-päivään kaarrettiin jälleen laajalla veteraaniautojen laivastolla, luvassa kun oli taas hyviä tarjouksia ja maukasta purtavaa – leppoisasta yhdessäolosta nyt puhumattakaan. ”Näitähän tulee ihan jatkuvana jonona”, totesi Originatorin Oskari Hentilä seuratessaan ajoneuvolaivaston rantautumista aamu-usvan seasta. Nähtävää ja kuultavaa Rauta ja Petroolissa riitti, sillä Vetkun osaston lisäksi paikalla oli satoja traktoreita, työkoneita, maamoottoreita ja laaja rompetori. Tapahtuman vanhinta kalustoa edusti Hävittäjä-Ford vuodelta 1940 ja toisesta ääripäästä löytyi 1990-lopulla valmistuneita, Euroopassa kulttiauton maineen saaneita kolmossarjan Scanoita sekä ensimmäisiä valmistuneita FH-sarjan Volvoja. Raskassarja-päivä Lahti Lahden Launeella sijaitsevasta Originator Oy:stä on nopeasti muodostunut kiinteä osa vetkulaisten toimintaa – toimihan perinteikäs varaosamyymälä tänä vuonna myös kevätkeikan lähtöruutuna. Retro Trucks Rekkakukossa – Hollola Teksti ja kuvat: Ari Perttilä ja Jari Kosenius. Nyt ensi kertaa järjestetty tapahtuma houkutteli paikalle puolentoista tuhatta kävijää, mikä yllätti runsaudellaan myös tapahtuman järjestäjät. Aikaisempi paikka oli Hyvinkään maaseutuopistolla, missä tapahtuman kasvu toi rajat vastaan. Hollolan Kukonkoivussa toukokuisena lauantaina järjestetyssä Retro Trucks Rekkakukossa -tapahtumassa annettiin tilaa ja huomioita erityisesti näille nostalgiaiän ylittäneille ajoneuvoille – niille, jotka ovat huomispäivän museoajoneuvoja. Tähän haarukkaan mahtui sitten laaja, puolensadan auton joukko, joka piti sisällään niin puunattuja pyhäajokkeja, talliin varastoituja huomisia museoautoja kuin työtään jatkavia arkisia ahertajiakin. Uusi paikka oli mainio eikä tila loppunut, vaikka veteraanikuorma-autoille varattu alue ylitettiin moninkertaisesti. Kahden päivän aikana tapahtumaan osallistui yli 40 kuorma-autokuntaa, joten molempina päivinä saatiin aikaan komeat rivistöt kuormureita. Vuoteen 2014 mahtui jälleen kerran lukuisa joukko mieleenpainuvia ja mielenkiintoisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Liian vähälle huomiolle jääneet nostalgiaikään yltäneet hyötyautot saivat tänä vuonna oman tapahtuman, jossa katseltiin myös museokuorma-autoja, tarinoitiin mukavia ja tehtiin löytöjä rompetorilta. 20 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EU RA R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Rauta ja Petrooli – Riihimäki Fordson Club Finland järjesti syyskuussa Rauta ja Petrooli -tapahtuman, nyt jo toisen kerran Riihimäen messupuistossa. Vetkulaiset autoineen olivat tuttuun tapaan mukana monessa paikassa kertomassa kuljetusalan historiasta tehden samalla tunnetuksi myös alati kasvavaa Veteraanikuorma-autoseura ry:tä