Ritva Oksanen on saattanut vuoden sisällä kaksi hyvää ystäväänsä haudan lepoon. 2 SENIORARBETE 6 • 2016 Seuraava numero ilmestyy 3.2.2017 | Lehden teemana on Yhteisöllisyys TEEMA: Saattohoito Saattohoitoa kehittävä hanke Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme on edennyt yli puolivälin. Suomen muistiasiantuntijat ry kehitti Oikeudellinen ennakointi ja edunvalvonta yhteistyönä -toimintamallin. Oikeudellinen ennakointi ja edunvalvonta yhteistyönä -toimintamalli 36 6 30. Miten toimitaan, kun huomataan edunvalvonnan tarve
Launiainen 40 Keskusliitto tiedottaa 42 Ajan virrassa 44 Proaktiv samplanering är kärnan i äldre människörs terminalvård Satu Helin 45 Andlighet kan bidra till god terminalvård av äldre människör Virpi Sipola 46 Hengellisyys ikääntyneen ihmisen hyvän saattohoidon tukena Virpi Sipola. Nikumaa, E. H. 3 Vanhustyö 6 • 2016 Toimituskunta Satu Helin (pj.) Satu Karppanen Arja Kumpu Leena Peltosaari Tuulikki Petäjäniemi Minna Pietilä Pirjo Tiikkainen Reijo Tilvis Leena Valkonen Eevaliisa Virnes Herttakaisa Kettunen (siht.) Päätoimittaja Satu Helin satu.helin@vtkl.fi Toimitus Toimituspäällikkö Leena Valkonen Toimittaja Herttakaisa Kettunen info@vtkl.fi Taitto Herttakaisa Kettunen Toimitus ja tilaukset Vanhustyön keskusliitto Malmin kauppatie 26 00700 Helsinki puhelin 09 350 8600 Ilmoitusmyynti Vanhustyö-lehden toimitus Herttakaisa Kettunen herttakaisa.kettunen@vtkl.fi Puhelin 050 349 6911 Kirjapaino Savion Kirjapaino Oy Tilaushinnat 2017 1/1 vk 43 e Kestotilaus 40 e/vk Opiskelijatilaus 26 e/vk Irtonumero 6,80 e + postikulut Ilmestyy 5 numeroa vuodessa Sähköisenä: www.lehtiluukku.fi/vanhustyo-lehti ISSN 0358-7304 Olemme Aikakauslehtien Liiton jäsen. Luoma. Koponen 38 Eteenpäin elävä mieli yhteiskehittelyä Muistiluurissa U. Andreasen, S. Lehti julkaisee sellaisia ilmoituksia, jotka tukevat liiton ja sen jäsenyhteisöjen toiminnan päämääriä. Kylänen, P. www.vtkl.fi K ol um ni 4 Ennakoiva yhteissuunnittelu iäkkään ihmisen saattohoidon ydin Satu Helin 5 Saattohoidossa elämän pitkittäminen ei ole päämäärä kysy&vastaa 6 Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme Leena Valkonen 8 Kuolevan hoito on sairaanhoidon laatumittari Reijo Tilvis 10 Elämän rajallisuuden käsittäminen auttaa hyväksymään epävarmuuden Leena Valkonen 12 Vapaaehtoiset saattohoidon voimavarana Leena Valkonen 14 Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta – miksi on väärin olla hoitamatta Ritva Halila 16 Vapaaehtoisena saattohoitopotilaalle Tiina Hailla 18 Etelä-Pohjanmaalla viedään kylille kulttuuria Tiina Hailla 20 Eurooppalainen elämän loppuvaiheen hoidon tutkimusja kehittämishanke PACE N. Hammar, R. Arifullen-Hämäläinen, H. Sisällys Vanhustyö-lehti ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien palauttamisesta ja niiden säilyttämisestä. Heikkilä, M. Rantee, A. Finne-Soveri 22 Hyvän saattohoidon kehittäminen Suomessa Aira Pihlainen 24 Hyvän saattohoidon muistilista 26 Opas muistisairaan ihmisen hyvään saattohoitoon Leena Valkonen 29 Vanhustyön johtajat: Hyvä saattohoito – Elämää kuolevan lähellä 30 Älä jätä sinua yksin Eeva Mehto 33 Pirkon pakina 34 Kontaktit kotoa käsin – kuvayhteyskokeilulla tukea perhehoitajalle T. Toimitus pidättää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata lähetettyjä tekstejä tarvittaessa sekä päättää tekstin julkaisemisesta ja siitä, missä lehden numerossa teksti julkaistaan. Peltola, T. Ukkonen 36 Oikeudellinen ennakointi ja edunvalvonta yhteistyönä -toimintamalli H
Ennakoiva yhteissuunnittelu iäkkään ihmisen saattohoidon ydin. Aamuun ajoitettavasta soittoajasta voi sopia ennakkoon. 4 Pääkirjoitus Satu Helin V anhustyön keskusliitto (VTKL) on osallistunut Terhokodin Yhteisvastuukeräyksen tuotoilla organisoimaan saattohoidon kehittämishankkeeseen. Ikääntyneiden ihmisten palveluissa kaikkien ammattilaisten peruskoulutukseen tulee sisältyä saattohoidon osaaminen. Osaamisen kehittämistä tarvitaan valmennettaessa iäkästä ihmistä ja omaisia kuoleman lähestymiseen. Lääkäreiden ja hoitohenkilöstön saattohoidon osaaminen, yhteinen kieli ja tietojärjestelmät ovat edellytyksiä sille, että saattohoitoa voidaan kasvokkain laadittujen linjausten jälkeen tukea myös etäpalveluin. Kotihoidon laajentaminen lisää tarvetta saattohoidon, kotisairaalatoiminnan sekä kotona läheistään auttavan omaisen tukimuotojen kehittämiseen. Duodecimin Käypä hoito-ohjeet auttavat palvelutalojen, kotihoidon ja kotisairaalan lääkäreitä ja henkilöstöä mm. Useimmat haluavat toisen ihmisen lähelleen. Eri sairauksien oireenmukainen saattohoito määräytyy kunkin sairauden perusteella. Muistilistan ydin on ”ennakoiva yhteissuunnittelu”, minkä mukaan saattohoito on osa hoitoyksikön normaalia toimintaa ja toimintakäytännöt näkyvät yksikön omavalvontasuunnitelmassa. VTKL on pitänyt tärkeänä kuoleman normalisointia siten, että iäkästä ihmistä kuormittavia siirtoja kotoa tai palveluasunnosta terveyskeskukseen voitaisiin vähentää eliniän viime päivinä. Viimeistään vanhuspalveluihin siirtyessään kunkin tulisi valmentautua saattohoidon osaamiseen. Hoitojakson alussa on luontevaa ottaa puheeksi myös hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus, mitkä varmistavat ihmisen oman tahdon toteutumista palvelussa. Palliatiiviseen eli oireita lievittävään hoitoon tai saattohoitoon siirtyminen on päätös, minkä jälkeen kivuttomuutta ja levollisuutta lisäävät hoitotoimet sekä psyykkiset, sosiaaliset ja henkiset keskustelusisällöt ovat hoidon ydintä. Saattohoidon tulisi sisältyä palvelun hankintasopimukseen ja olla esillä sekä yksikön sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Tehtäväänsä valmennetut vapaaehtoiset henkilöt ovat korvaamaton apu, jos vanhuksella ei ole omaisia tai nämä asuvat etäällä. Eettisten pohdintojen lisäksi kunnan tai palveluyksiköiden ja lääkäripalvelujen tuottajien välisiin sopimuksiin tulee sisällyttää etälääkäripalvelujen osuus omavalvonnan toteuttamisessa sekä keinot mahdollisten poikkeamien korjaamiseksi. Saattohoidon kehittämiseen tulee kytkeä myös etälääkäripalvelujen yleistyminen. Kuoleman normalisoiminen edellyttää kuolemisen mahdollisuuden puheeksi ottamista kunkin iäkkään ihmisen, läheisten, henkilöstön ja lääkärin kesken laadittaessa asiakassuunnitelmaa. Tilanteessa, jossa ei omia odotuksia osata pukea sanoiksi, voivat henkilöstön ehdotukset hyviksi koetuista käytännöistä palvella toiveita kartoittavassa valintatilanteessa. VTKL on laatinut yhteistyössä jäsenjärjestöjensä sekä Terhokodin edustajien kanssa Saattohoidon muistilistan (ks. Erilaisista suunnitelmista, keskusteluista ja sopimuksista huolimatta voi tieto saattohoidon aloittamisesta järkyttää ikääntyneen ihmisen läheisiä. Tällöin laitospaikat riittäisivät lääketieteellistä hoitoa tarvitseville. keskiaukeama) ja julkaissut kannanottonsa iäkkäiden ihmisten hyvän saattohoitoprosessin toteuttamiseksi. Harvoin on tarkoituksenmukaista esimerkiksi soittaa iäkkään ihmisen iäkkäälle puolisolle tai läheiselle keskellä yötä kuolinajasta. Ei ole kenenkään etu, että ikääntynyt tai nuorempikaan omainen nukkuu useita öitä peräkkäin huonosti tehdessään kaiken voitavansa läheisen viimeisinä päivinä. erottamaan kuoleman ennusmerkit lääketieteellistä hoitoa edellyttävistä voinnin muutoksista. Voinnin heiketessä on syytä ottaa uudelleen keskusteluun asiakassuunnitelmaan tehdyt hoitolinjaukset. On tärkeää kuulla kuolevan henkilön ja läheisten toiveita vielä uudelleen
Kaikkialla terveydenhuoltojärjestelmässä tulee olla valmiudet perustason saattohoidon järjestämiseen. Ne ovat velvoitettuja järjestämään riittävät konsultaatiopalvelut ja hoidot ongelmatapauksissa. Valtaosa ihmisistä haluaa olla mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, jos se on turvallista. Mikä on turhaa. Mitkä tahansa keinot eivät edes ole sallittuja. Suuri osa saattohoitopotilaista on syöpäpotilaita, mutta hyvä saattohoito kuuluu myös muiden sairauksien (sydämen vajaatoiminta, keuhkoahtaumatauti, Alzhaimerin tauti jne) loppuvaiheen hoitoon Saattohoitoa voidaan toteuttaa paitsi sairaalassa myös potilaan kotona ja hoivakodeissa. 5 Vanhustyö 6 • 2016 kysy & vastaa Mitä saattohoito on, mitä sillä tarkoitetaan. Perusterveydenhuolto ja kotisairaanhoito ovat avainasemassa. Hyödyttömät hoidot sitä aika usein tekevät. Hoidolla pyritään mahdollisimman hyvään oireiden hallintaan ja hyvään fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen vointiin. Palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa ei pyritä pidentämään elämää eikä myöskään sitä lyhentämään. Mielestäni kuolevat potilaat on erityisryhmä samassa mielessä kuin lapsetkin. Kuolemaa ei voi harjoitella eikä ottaa uusiksi. Saattohoidossa elämän pitkittäminen ei ole päämäärä Eero Vuorinen, LL Anestesiologian erikoislääkäri Kivunhoidon ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Palliatiivinen yksikkö, Eksote/Carea. Kyse on priorisoinnista ja resurssien jakamisesta. Kuuntelu, asioista puhuminen, yhdessä sopiminen ja joskus hoitokokeilu auttavat. Kuuntelu ja ymmärrys eivät maksa mitään. Omaisille, erityisesti lapsille, tällä voi olla pitkäkantoinen merkitys esimerkiksi sairastavuuteen. Läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluu aina hyvään saattohoitoon. Lain mukaan lääkäri päättää hoidosta. Potilas voi kieltäytyä. Tämä pitäisi huomioida myös päätöksenteossa ja lainsäädännössä. Onko saattohoito kallista. Mikä on hyödytöntä. Tärkeää on turvallinen ilmapiiri ja avun saanti ympäri vuorokauden. Lopputulemana on yleensä ollut se että hyvin järjestetty saattohoito ei tule ainakaan kalliimmaksi kuin perinteinen hoito. Lähes kaikki saattohoidossa tarvittavat keinot voidaan toteuttaa kotisairaanhoidon avulla potilaan kotona. Saattohoidolla tarkoitetaan palliatiivista hoitoa potilaan viimeisillä elinviikoilla. Potilas/ lääkäri/ omainen. Liian usein terveydenhuollon kankeat järjestelmät ja huonosti toimivat prosessit vaikeuttavat inhimillistä kanssakäymistä. Meillä tulee olla riittävästi ymmärrystä ja aikaa toinen toisillemme. Päätöksenteko ei aina ole helppoa. Palliatiivinen hoito on tänä päivänä lääketieteen erikoisala johon lääkärit ja hoitajat voivat erikoistua. Säästöjä tulee kun turhia hoitoja, lääkkeitä, tutkimuksia ja sairaalahoitojaksoja jää pois. Jos sanotaan, ettei ole saattohoitopaikkaa, niin miten kuolemaa lähestyvän henkilön tilanne hoidetaan. Vaikeampien tapausten suhteen vastuu on Sosiaali-ja terveysministeriön ohjeen mukaan sairaanhoitopiireillä, jatkossa Sote-piireillä. Säästääkö hyvä hoito rahaa. Toisin kuin muussa lääketieteessä, saattohoidossa elämän pitkittäminen ei ole päämäärä. Saattohoidon järjestäminen ei ole kiinni paikasta. Kyse on sen yksittäisen ihmisen elämästä tai kuolemasta. Lääkärin etiikan mukaista on myös olla aiheuttamatta potilaalle turhaa kärsimystä. Mitä on kärsimys. Viime vuosina saattohoidosta on tehty paljon terveystaloudellista tutkimusta. Potilaat ja omaiset saavat monenlaista lisäarvoa siitä tuesta jota hyvin järjestetty saattohoito antaa. Kuka päättää. Sitä ei aina voi mitata rahassa. Lääkärin etiikan mukaista on aina hoitaa, onko väärin lopettaa hoidot joista ei ole hyötyä. Palliatiivisella eli oireita lievittävällä hoidolla tarkoitetaan sairaan ihmisen aktiivista hoitoa silloin kun kuolemaan johtava etenevä sairaus ei enää ole parannettavissa. Vastuuta on myös potilaalla ja omaisilla. Riittävä tietotaito on meillä Suomessa jo olemassa
– Hanke osoittaa, että tiedon ja koulutuksen tarvetta on paljon perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yksiköissä kuten hoivakodeissa, kotihoidossa, tehostetussa palveluasumisessa ja terveyskeskuksissa. Kun nämä asiat on määritelty ja järjestyksessä, henkilöstö voi paremmin keskittyä oleelliseen eli kuolevan ihmisen tarpeisiin ja tukemiseen. Tarvetta on ns. ”humaanin saattohoidon mallin” edistämiseen, mikä merkitsee sitä, että saattohoito on paljon muutakin kuin toimenpiteitä, kivunhoitoa ja oirehoitoa. järjestökumppaneiden kanssa ja tiedotusta sekä viestintää eri muodoissaan. – Hoitokulttuuriin liittyy tietous, kuinka meillä hoidetaan, millaisia potilaita, miten omaiset otetaan huomioon, kuinka työntekijöiden jaksamisesta huolehditaan, millaista on johtaminen hoitoyksikössä ja miten työnohjaus on järjestetty. Yhteisvastuukeräyksen tuotolla käynnistyneen ja Terho-kodin koordinoiman hankkeen tavoitteena on, että ammattimaista saattohoitoa olisi saatavilla aiempaa laajemmin koko Suomessa. Tavoitteena Kuolevan hyvä hoito -hankkeessa on saattohoidon tuntemuksen lisääminen ja yhteiskunnallisen kuolemankeskustelun syventäminen. Tiedotusta on kohdistettu kansalaisten lisäksi erityisesti yhteiskunnan päättäjille. HANKE. Eettisinä arvoina saattohoidossa tulee toteutua hyvä hoito, ihmisarvon kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus ja oikeudenmukaisuus. Hyvä saattohoito on myös johtamisen ja organisoinnin kysymys. Vuonna 2015 erilaisiin saattohoitotapahtumiin osallistui yhteensä lähes 6000 henkilöä ja tänä vuonna osallistuminen on jatkunut samaan tapaan, tilaisuudet ovat olleet täynnä. Hännisen mielestä on tärkeää, millainen hoitokuluttuuri kussakin hoitoyksikössä vallitsee. Koulutustilaisuuksissa eniten kysymyksiä on tullut kuolevan ihmisen kohtaamisesta sekä kivun hoidosta. Esimerkiksi lääkärikoulutuksessakaan ei vieTeksti: Leena Valkonen Saattohoitoa kehittävä hanke Kuolevan hyvä hoito – yhteinen vastuumme on edennyt yli puolivälin. Tiedon tarvetta on paljon Hanke on otettu kiinnostuneesti ja innostuneesti vastaan. Hankkeen vetäjälle, Terhokodin ylilääkärille Juha Hänniselle on kertynyt ajokilometerejä, koulutustunteja ja puhesekä esiintymistilaisuuksia sadoittain. Keskeistä on myös palliatiivisen hoidon osaamisen lisääminen ammattilaisten keskuudessa. 6 H anke käynnistyi syksyllä 2014 ja se on sisältänyt ammattilaisten koulutusta, seminaareja ja keskustelutilaisuuksia, yhteistyön kehittämistä mm. Humaanissa mallissa korostuu kohtaaminen, inhimillisyys ja läheisyys, kuolevan kuuleminen. Ammattihenkilöistä olemme tavoittaneet koulutustilaisuuksissa kahden vuoden aikana jo noin 8000 henkilöä, Juha Hänninen kertoo
Työyhteisön tukea hakisi 6 %. Tukea luonnosta hakisi 60 %. Melko suuri on myös pelko siitä, että ei hoideta; noin 20 %. luonnossa tai mökillä, äkillisesti putoamalla jyrkänteeltä tai tapaturmassa. Onko sinulla edunvalvontavaltuutus. Saattohoito on alana laajentunut ja ennakointi hoidon suunnittelussa on edennyt. Jos olisit kuolemassa nyt, mitä haluaisit sanoa. – Kuolemaan näyttää edelleen liittyvän jonkinlaista mystiikkaa. Moni myös järjestäisi asioitaan ja hyvästelisi läheisensä. Saattohoitohanke on lisännyt uskallusta puhua kuolemasta Saattohoitohanke kestää vuoden 2017 loppuun ja loppuraportti julkaistaan keväällä 2018. Jos tietäisit kuolevasi pian, mistä hakisit voimaa /tukea. Lähes yhtä monta haluaisi kuolla muualla. Toivottuja paikkoja ovat esim. Noin kolmasosa kuuluu ikäryhmään 21–40 vuotta ja kuudennes ikäryhmään 61–80 vuotta. Unelmista mainittiin rakastaminen ja avioliitto, matkustaminen, kirjan kirjoittaminen, levyn tekeminen ja uuden oppiminen. Saattohoitokodissa haluaisi kuolla kolmasosa vastaajista ja sairaalassa joka kymmenes. Kuolevan kohtaaminen on samaa kuin kohtaa jonkun vaikeuksissa olevan ihmisen. Miten haluaisit kuolla. 7 Vanhustyö 6 • 2016 läkään puhuta kovin paljon kuolevan hoitamisesta. Kyselyyn vastasi yli 350 henkilöä. Unelmansa haluaisi toteuttaa viidesosa vastaajista. Kysymys on hänen tarpeidensa kuulemista ja auttamisesta tilanteen mukaan. Toisinaan kivun lievitys voi jäädä kiinni osaamisesta tai lääkärin saavutettavuudesta, jos hoitoyksikössä ei ole omaa lääkäriä eikä yksikössä ole määritelty lääkärikontaktia, Juha Hänninen toteaa. Vain 5 % vastaajista ei haluaisi kenenkään tietävän, että on kuolemassa pian. 85 % vastanneista hakisi tukea perheestä ja ystävistä. Missä haluaisit kuolla. Valtaosa heistä oli naisia lähes 90 %. Kolmasosa ei katuisi mitään. Kysymykseen tuli noin 240 vastausta, joista kaikki hyvin henkilökohtaisia. Lääkkeiden Kymmenen kysymystä kuolemasta S aattohoitohankkeessa esitettiin keväällä 2016 nettipohjaisella kyselylomakkeella kymmenen kysymystä liittyen kuolemaan. Monessa vastauksessa puhutaan kiitollisuudesta ja rakkaudesta. Omaisten kanssa puhuisi lähes jokainen vastaaja (93 %). Mitä pelkäät kuolemassa. Noin joka viides on suunnitellut hautajaisensa, ja noin joka kuudes tehnyt testamentin.Useat vastaajat ilmoittivat kertoneensa toiveistaan lähimmäisilleen. 40 % vastaajista katuisi tekemättä jääneitä asioita. – Kivun lievittäminen on henkilöstölle koulutuksellinen kysymys ja myös työnjohdollinen kysymys. Yli puolet vastaajista kuuluu ikäryhmään 41–60-vuotiaat. Huolta kannetaan myös läheisten jaksamisesta, tätä pelkäsi 14 % vastanneista. Alle joka kymmenennellä vastaajista on edunvalvontavaltuutus. Noin 40 % taas haluaisi kuolla äkkiä, ”saappaat jalassa”. Moni turvautuisi myös musiikkiin ja taiteeseen, 42 %, ja uskontoon noin 30 %. Se tarkoittaa, ettemme hyväksy inhimillistä kärsimystä. Myös kivun pelko on huomattava, 46 %. Jos tietäisit kuolevasi pian, katuisitko jotain. Missä kohdin tähän mennessä on tapahtunut muutosta tai kehitystä. Neljäsosa vastaajista haluaisi ammattilaisen tietävän ja viidesosa työnantajan/työkavereiden. Noin puolet vastanneista haluaisi järjestellä asiansa. Moni haluaisi myös ystävien tietävän (63 %). Jos tietäisit kuolevasi pian, miten käyttäisit aikasi. 42 % vastasi kysymykseen kieltävästi. Perheen laiminlyöntiä, liiallista työntekoa ja ”pahoja tekojaan” katuisi noin joka kuudes. Kuolevan kohtaamista voi hoitoyksikössä harjoitella esimerkiksi mallioppimisen kautta, kulkea rinnalla toisen kanssa ja ottaa mallia. Hyvään saattohoitoon kuuluu myös omaisten ja läheisten tukeminen.. Yleisin vastaus on, että viettäisin aikaa läheisten kanssa ja kertoisin, miten paljon heitä rakastan. Ettei pysty ilmaisemaan itseään, tätä pelkäsi lähes puolet vastanneista. Suurin osa vastaajista, lähes 70%, haluaisi kuolla kotona. Kolmanneksi yleisin vastaus liittyi matkustamiseen ja elämästä nauttimiseen sekä haaveiden toteuttamiseen. Jos tietäisit kuolevasi pian, kenen kanssa puhuisit / kenen haluaisit tietävän asiasta. Noin neljäsosa vastanneista pelkäsi, ettei heitä kuunnella tai että he tuntevat yksinäisyyttä. Neljännes vastaajista ilmoitti laatineensa hoitotahdon ja yhtä moni kertoi suunnitelleensa kuolemansa muutoin. Kuolema uskalletaan ottaa puheeksi ja ennakoida, miten edetään saattohoitotilanteissa, Juha Hänninen sanoo ja jatkaa: – Hyvän saattohoidon järjestäminen vaatii ensin todellisuuden näkemistä. Lähes yhtä yleistä on pelko olemisesta täysin toisten ihmisten armoilla. Se on myönteinen asia, että aihetta ei enää pidetä tabuna. Lähde: Kuolevan hyvä hoito -hanke www.hyväkuolema.fi antamisessa on tietyt vastuut. – Saattohoidon tunnettavuus on kasvanut ja julkinen puhe kuolemasta on lisääntynyt. Oletko ajatellut/suunnitellut omaa kuolemaasi
Yleisimmät kuolinsyyt Vuosittain kuolee noin 53 000 suomalaista, joista kaksi kolmesta oli täyttänyt 75 vuotta ja joka kolmas 85 vuotta. Johan Galtungin sanoin ”Kuoleman laatu on terveydenhuollon tärkein Kuolevan hoito on sairaanhoidon laatumittari Teksti: Reijo Tilvis, geriatrian professori emeritus Huomattava osa suomalaisista ikääntyneistä kuolee pitkäaikaishoitolaitoksissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Jotkut varsinkin vanhimmat kuolevat itseltäänkin salaa ja toisessa ääripäässä toivotaan armokuolemaa. Saattohoito kuuluu olennaisena osana näiden yksiköiden tehtäviin, kirjoittaa geriatrian professori emeritus Reijo Tilvis. Kuolema tulee yleensä liian varhain, mutta antaa joskus myös odottaa. Kuolemansyyt vuonna 2014 . Joka kolmas kuolema johtuu verenkiertoelinten sairauksista ja joka neljäs pahanlaatuisista kasvaimista. ISSN=1799-5051. Varsinkin iäkkäitä hoitaville se on tuttua arkipäivää. Kuva 1. Useimmat lääkärit eivät kuitenkaan halua esittäytyä kuolevien hoidon erikoistuntijoina eivätkä korosta tähän liittyviä erityispiirteitä. Dementiaan, mukaan lukien Alzheimerin tautiin, kuoASIANTUNTIJAKIRJOITUS. 2014, 1. Yli 70-vuotiaiden yleisin kuolinpaikka on terveyskeskuksen vuodeosasto. 8 K uoleman ja kuolevien kohtaamista ei juuri kukaan lääkäri voi välttää. Se on monella tavalla ymmärrettävää, joskin toisaalta hämmästyttävää. Yleisin verenkiertoelinten sairaus on sepelvaltimotauti, joka aiheuttaa noin viidenneksen kaikista kuolemista. Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ksyyt/2014/ ksyyt_2014_2015-12-30_kat_001_fi.html mittapuu” ja hoidon laatu on kaikilta osin nousemassa entistä korostuneempaan asemaan suomalaisessakin terveydenhuollossa. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.10.2016]. Yksi selittävä syy lienee kuoleman monimuotoisuus lopputuleman samankaltaisuudesta huolimatta. Suomalaisten kuolinsyiden prosentuaalinen jakauma vuonna 2014
Akuuttisairaalat eivät halua leimautua kuoleman taloiksi, vaikka kuolema on jokapäiväinen vierailija. Saattohoito kuuluu siis olennaisena osana näiden yksiköiden tehtäviin, joissa hoito kokonaisuudessaan painottuu oireiden lievitykseen. Tämä pitää paikkansa kaikkien iäkkäiden osalta; potilaan kunto, toiveet ja elämäntilanne ratkaisevat sen, miten pitkälle oireita ja sairautta pitää tutkia. Monesti nekin, jotka puhuvat ”taivasikävästä” eivätkä kammoksu kuolemaa, pelkäävät kuolemista. Näissä tapauksissa hoitolinja muuttuu koko ajan tilanteen ja tarpeiden mukaan. Milloin voidaan alkaa puhua saattohoidon alkamisesta näissä hoitopisteissä, on aika vaikea kysymys. Yleinen toive on se, että ikääntyneet saisivat olla kotona, palvelutalossa tai hoitolaitoksessa loppuun saakka. Viivästymisen tärkeimpiä syitä ovat taudin aaltoileva eteneminen, tarkan ennusteen epävarmuus, ennakoimattoman äkkiSaattohoidon sijaan tulisikin puhua asteittaisesta oireiden hoidon osuuden lisäämisestä ja hyvän oireenmukaisen hoidon takaamisesta jo ennen kuin kuolema on näköpiirissä. Monet dementoituvat ja kuihtuvat vuodepotilaiksi. Tämä toive, niin ymmärrettävä ja kannatettava se onkin, on yllättävän vaikea toteuttaa. Yli 70-vuotiaiden yleisin kuolinpaikka on terveyskeskuksen vuodeosasto. Tiukat vaatimukset tässä voivat vaikeuttaa henkilökunnan saamista vanhustyöhön.. kuoleman vaara ja yleinen tavoite turvautua kaikkeen saatavissa olevaan kuratiiviseen hoitoon. Pitkäaikaislaitosten potilaat sairastavat dementoivia sairauksia ja muita kuolemaan johtavia tauteja, joiden ennuste vaihtelee suuresti ja on usein vaikeasti määriteltävissä. Kuoleminen ei ole aina kaunista katseltavaa. Kolmas erityispiirre koskee viime vaiheen siirtoja hoitopaikasta toiseen tai kolmanteen. Näissä paikoissa eetos on aina painottunut parantavaan hoitoon, mutta palliatiivisten hoitojen merkitystä on alettu korostaa entistä selvemmin. Saattohoito-käsitettä on myös käytetty väärin merkitsemään ikääntyneen potilaan hoitamatta jättämistä. Aina kun ilmaantuu dramaattisia oireita, syntyy kova tarve löytää lisää apua. Hyvän oireenmukaisen hoidon takaaminen Saattohoidon sijaan tulisikin puhua asteittaisesta oireiden hoidon osuuden lisäämisestä ja hyvän oireenmukaisen hoidon takaamisesta jo ennen kuin kuolema on näköpiirissä. Vaikea-asteisesti dementoituneen potilaan saattohoidon alkamisen määrittely on erityisen ongelmallista. Vaikka pahanlaatuiset kasvaimet yleistyvät iän myötä, ne eivät ole kovinkaan yleisiä vanhusten kuolinsyitä. Näillä asioilla on huomattava merkitys pohdittaessa vanhuspotilaiden saattohoidon tarvetta ja toteutusta. Tämän tilan ennuste on tunnetusti huono jatkuvasti parantuneista ja monipuolistuneista hoitomahdollisuuksista huolimatta, ja siihen liittyy erityisesti sairauden loppuvaiheessa vaikeita oireita. Kuolema näissä hoitopaikoissa ei yleensä ole dramaattinen tapahtuma, vaan usein pitkään odotettu tapahtuma. Saattohoitoon siirtyminen viivästyy usein monista syistä. Onkin huomattava, että näiden sairauksien yhtenä ja tärkeimpänä laatukriteerinä pidetään alhaista sairaalakuolleisuutta. Elinennusteen tekeminen on loppuvaiheessakin vaikeaa, sillä sairaus etenee usein aaltomaisesti ja kuolema voi tulla yllättäen. 9 Vanhustyö 6 • 2016 lee vuosittain noin 8000 henkeä eli noin 15 prosenttia. Tässä on taas muistettava, kuinka toiveemme muuttuvat aikojen kuluessa tilanteiden mukaan. Tämä vaihe saattaa kestää vuosikausia kaikista kuntoutusja hoitoyrityksistä huolimatta. Kuta vanhemmaksi eletään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä elämä päättyy verisuonisairauksiin ja jos niiltä välttyy, rappeuttaviin aivosairauksiin esimerkiksi Alzheimerin tautiin (kuva 1). Vaikean sydämen vajaatoiminnan kohdalla palliatiivisten hoitojen merkitystä ja myös saattohoidon asemaa on alettu pohtia aikaisempaa enemmän. asiakas löytyy aamulla kuolleena sängystään. Lähes kaikkien pitkäaikaislaitosten potilaiden voidaan katsoa olevan saattohoitopotilaita, ilman että tällainen nimenomainen toteamus julistettaisiin tiedettäväksi. Se toteutuu kyllä silloin, kun kuolema tulee rauhallisesti ts. Saattohoidon määrittely Huomattava osa suomalaisista ikääntyneistä kuolee pitkäaikaishoitolaitoksissa, vanhainkodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Mitä mieltä oltiin täysissä voimissa, ei välttämättä päde loppuheikkouden hetkellä. Siksi saattohoitoa tarvitaan harvoin eikä sitä useinkaan ehditä edes miettiä. Vakaville verisuonisairauksille on tyypillistä niiden äkillisyys ja se, että usein niihin on olemassa hoitomahdollisuus. Tämä on syytä ymmärtää, sillä lähes kaikkien hoitohenkilöiden ei ole helppoa kohdata näitä tilanteita
Surun synonyyminä käytetään usein termiä surutyö. Tutkimusmateriaalissani nousi selvästi esille, että suru on kokemuksena vaiettua ja salaista, siitä puhuminen on meille edelleen suuri tabu. Monet kokevat työn sinällään helpottavan surun taakkaa, se tarjoaa ainakin hetkittäin muuta ajateltavaa. Oma aineistoni piirtää kuvan siitä, että vielä hankalampaa ja vaietumpaa on läheisen kuoleman seuraus eli suru, Pulkkinen sanoo. Toisinaan he jättivät lääkkeet hakematta. Suurin yllätys tutkijalle oli se, että kirjeitä lähettivät hyvin monen ikäiset, ikähaarukka oli 16–97 vuoteen. Surun ja surevan lähestyminen ei ole helppoa, aihetta kartetaan ja vältellään kuin tartuntatautia, sanoo suomalaisesta surusta väitellyt tutkija Mari Pulkkinen. Kuolemantutkimuksessa on noussut esille, että modernina aikana kuolema olisi meistä kovasti etääntynyt. Ajatellaan myös, että suru on vaiheittain etenevä ponnistus, josta pitää selviytyä ja sitten surua ei enää olisi. Isän äkillinen kuolema ja kahden oman pienokaisen menetys nostivat esiin tunteen, että ollaan vaiettujen asioiden äärellä. Surusta on tullut suorittamista Modernina aikana surustakin on tehty suorittamista, Mari Pulkkinen sanoo. Mutta vaikka kuolema olisi lempeä ja kaunis ja kohtaisi iäkkään läheisen, niin se on silti aina ainutkertainen menetys ja voi aiheuttaa suunnatonta surua huolimatta siitä, kuka on kuollut. Eroon Elämän rajallisuuden käsittäminen auttaa hyväksymään epävarmuuden Suru on elävä muistutus kuolemasta. – Murheen mittakaava näkyy jokaisen kohdalla erilaisena. – Tutkimusaineistoni mukaan me mielellämme kätkemme murheemme, emmekä halua paljastua sureviksi toisillemme. Surulle ja sen voimakkuudelle ei ole olemassa mittaria eikä mittaa, suru on aina yksilöllinen kokemus. Pulkkisen tutkimuksen taustalla on 2000 luvun alussa koottu kirjeaineisto, jossa kansalaiset kertovat kokemuksiaan läheisensä menettämisestä. Tähänkin kaivattaisiin uudenlaista lähestymistapaa. Surun sanoittamisella eli siitä puhumisella on merkitystä, surusta siis voi ja kannattaa puhua.. Jos kuollut on iäkäs ihminen, niin kuolemaa pidetään helpommin luonnollisena ja ajatellaan, että sen ei tavallaan pitäisi aiheuttaa niin suurta surua, kuin esimerkiksi lapsen kuolema. 10 VÄITÖSTUTKIMUS Teksti: Leena Valkonen M ari Pulkkinen väitteli aiheesta elokuussa Helsingin yliopistossa. – Surulle ei kuitenkaan ole päätepistettä, vaan se kulkee kudelmana mukana läpi elämän, mutta muuttaa luonnollisesti muotoaan matkan varrella. Perinteiset rituaalit, kuten hautajaisjärjestelyt, ovat siirtyneet yhä enemmän ammattilaisten käsiin. Tutkimukseni perusteella varsin moni suhtautui lääkärissäkäyntiin ja lääkkeisiin epäröiden tai kriittisesti. Hän kiinnostui surun tutkimuksesta omien kokemustensa pohjalta. – Läheisen ihmisen menettäminen on aina kokonaisvaltainen kokemus. Lopulta surevalle jää vain melko byrokraattisia velvollisuuksia ja käytännön toimia, joita joskus kirjaimellisestikin jalat rakoilla hoidetaan, kuten yhdessä kirjeessä mainittiin. – Itseäni hämmästyttää myös se, että työikäisten surua hoidetaan ensisijaisesti lääkärin vastaanotolla, jossa tarjotaan suruun sairauslomaa ja reseptilääkkeitä. Kirjeissään ihmiset kävivät läpi elämänkaarensa eri vaiheissa tapahtuneita menetyksiä, ei ainoastaan lähimenneisyydessä tapahtuneita
– Siinä auttaa samankaltainen kokemusmaailma, on menetetty läheinen. Surun sanoittamisella eli siitä puhumisella on merkitystä, surusta siis voi ja kannattaa puhua. Dialogista on aina hyötyä, keskustelu ja surun sanoittaminen kannattelevat. Suru ei ole tilapäinen häiriötila, josta tulisi päästä yli ja selviytyä. Korostaisin kuitenkin sitä, että ei otettaisi kantaa toisen surun suuruuteen ja yritettäisi määritellä sen kestoa, sillä sellaisia rajanvetoja ei ole mahdollista tehdä. Sitäkin voisi pohtia, toimisivatko sekaryhmät paremmin. – Paljon pohditaan myös sitä, miten surevan kanssa voi keskustella ja mitä pitää sanoa. Tekisikö se tilanteita yhtään helpommaksi surevan kannalta. Suru olisi näkyvillä ja tunnistettavissa. Suru on myös kehollista ja koskettaminen on yksi keino, jolla surevalle voi osoittaa myötätuntoa. Mari Pulkkinen kertoo, että monet kokevat hyötyvänsä vertaistoiminnasta. Monet sanovat, ettei minua kukaan ymmärrä, eikä sanoja kokemukselle löydy, Mari Pulkkinen toteaa. Sururyhmiä järjestävät muun muassa seurakunnat. Tutkimuksessani havaitsin, että monet surevat kokivat osanoton puutteelliseksi ja se raskautti heidän arkeaan. Kielellisellä tasolla surun käsitteellistäminen on meille vaikeaa. Tässä on edelleen iso kehittämisen paikka. Jos sanoja ei syystä tai toisesta ole käytössä, voi käyttää muita tapoja. Voiko suru näkyä. – Haluaisin rohkaista siihen, että uskalletaan rohkeasti heittäytyä dialogiin. Apukeinoja surun käsittelyyn Onko vertaisryhmistä apua surevalle. Väitöstutkimuksensa pohjalta Pulkkinen on pohtinut, pitäisikö suru tehdä näkyväksi ja jos, niin miten. Mielestäni tärkeä viesti sureville ja ammattilaisille on, että surun voi tulkita pysyväksi kokemukseksi ja olemisen tilaksi. Ryhmiä on myös erikseen esimerkiksi leskille, lapsensa menettäneille ja itsemurhan tehneiden läheisille. Nuoret, vastavalmistuneet henkilöt sanovat, että he kaipaisivat enemmän tietoa ja työkaluja kuoleman ja surun kohtaamiseen. – Sanat ovat kuitenkin siltoja ihmisajatusten välillä. – Hoitoja hoiva-ammattilaisten koulutuksessa kuoleman ja surun käsittely on edelleen hyvin vähäistä, vähimmillään muutamia rivejä opetusmateriaalissa. Miten se vaikuttaisi käyttäytymiseemme. Esimerkiksi rakkaus on surun kaunis kääntöpuoli. Hoitoja hoivayöntekijät kohtaavat työssään myös surevat omaiset ja läheiset. Ne osoittaisivat, että menetykset ovat monenlaisia. Uskontotieteilijä Mari Pulkkisen väitöskirja Salattu, suoritettu ja sanaton suru – Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena tarkastettiin 17.8.2016 Helsingin yliopistossa.. 11 Vanhustyö 6 • 2016 pyristelyn sijasta surua kannattaisi vaalia, sillä murheen kokeminen on ihmiselämässä merkityksellistä. – Tutkimukseni mukaan suomalaista surua voidaan kuvata tunnetasolla salatuksi, toiminnallisessa mielessä suoritetuksi ja kielellisten ilmausten osalta sanattomaksi, Pulkkinen kiteyttää. Olisi tärkeää, jos pystyisimme tavallaan laskeutumaan surun syliin kuuntelemaan, mitä sillä on meille kerrottavaa. Olen miettinyt, olisiko hyvä, jos surulle edelleen olisi ulkoisia tunnusmerkkejä, vaikka koru, jos sellaista haluaa käyttää. – Aikaisemmin suomalaisessa surussa oli tunnusmerkkejä, kuten mustat vaatteet, suruharsot hautajaisissa ja surunappi rinnassa. Vertaisryhmissä kokemuksen jakaminen on keskeistä
Heistä noin parikymmentä on kouluttautunut käytettäväksi saattohoidon tukena koko Heinolan kaupungin alueella, jos iäkkään kuolevan henkilön seuraksi toivotaan toista ihmistä. Saattohoitoa on pystytty järjestämään tauotta jopa yöaikoihin. Kun saattohoitopäätös on tehty, soitetaan Jyränkölästä sattohoitoringille ja he sopivat keskenään vapaaehtoisvuorot. Monen pelkona on joutua kuolemaan yksin. 12 V anhustyön keskusliiton jäsenyhteisössä Heinolassa toimivassa Jyränkölän setlementissä on saattohoitoa kehitetty aktiivisesti vuodesta 2010 lähtien, jolloin sosiaalija terveysministeriön saattohoitosuositukset julkaistiin. Saattoa tehdään niin kodeissa kuin hoivayksiköissä ja sairaaloissa. Vapaaehtoiset saattohoidon voimavarana omaisilta ja asukkailta kyselyjä, voisiko samassa hoitopaikassa asua elämänsä loppuun asti tutussa ympäristössä tuttujen hoitajien hoidossa. Jyränkölässä on kehitetty saattohoitokansio sekä saattohoitokori vapaaehtoisen tueksi. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistoimintaa Kirsti Rantalan mielestä tärkeintä saattohoidossa on inhimillinen kiireetön läsnäolo ja kuolevan yksilöllinen kohtaaminen. Lisäksi olimme paljon miettineet, miten kuolemaa lähestyviä ihmisiä voisi tukea ja miten hoitaa, ettei kuolemaa tarvitsisi kohdata yksin. Vapaaehtoinen on kuolevan tukena, ammatilliset toimet kuuluvat ammattihenkilöstölle. – Meille henkilökunnalle oli tullut Teksti ja kuva: Leena Valkonen Vapaaehtoisille rinnalla kulkijoille on tarvetta saattohoidossa. Materiaaleista löytyy tuTOIMINTAMALLI. Vapaaehtoisten vuorot kestävät yleensä muutaman tunnin ja sitten vuoro vaihtuu. Saatto on kuolevan ja hänen läheistensä rinnalla kulkemista, lähinnä kuuntelemista ja läsnäoloa. Saattohoitopäätöksen tekee aina lääkäri ja saattohoidon tilanne saattaa kestää muutamista päivistä muutamiin viikkoihin. Jyränkölän setlementin vapaaehtoisverkostossa on yli sata vapaaehtoista. Ratkaisu löytyi läheltä oman setlementin vapaaehtoistoiminnasta, hoivapalvelujohtaja Kirsti Rantala kertoo. Vapaaehtoistoimijat ja hoitoja hoivayksiköt ovat yhä systemaattisemmin ryhtyneet kouluttamaan ja ottamaan mukaan vapaaehtoisia myös saattohoitoon. Yhdessä vapaaehtoistyön vetäjän Teija Naakan ja talon henkilökunnan kanssa kehitettiin vapaaehtoisten koulutus saattohoidon avuksi
Vapaaehtoisen tulee tiedostaa, että vuorovaikutus ei ole pelkkää keskustelua, vaan se tapahtuu toisella tietoisuuden tasolla, katseella ja kehon kielellä, Teija Naakka lisää. Teija Naakka sanoo, että vapaaehtoistoiminnan puolella on keskeistä tiedon levittäminen aiheesta ja uusien vapaaehtoisten rekrytoiminen. Palautteen mukaan saattohoidossa olevat ovat kokeneet olonsa turvalliseksi, koska ei ole tarvinnut olla yksin. Hoitohenkilökunta on kokenut, että on voinut ilman huonoa omaatuntoa keskittyä ammattinsa mukaiseen työhön, kun vapaaehtoinen on ollut kuolevan tukena. Lisäksi omaiset ovat saaneet lepotaukoja vapaaehtoisten avulla. – Toiminta saattohoidossa on vapaaehtoista, mutta vaatii astetta enemmän sitoutumista. Tehtävä saattohoitovapaaehtoisena T erttu Sihvo, 75, on toiminut Jyränkölässä saattohoitovapaaehtoisena jo useamman vuoden. – Jyränkölässä asiat on organisoitu hyvin ja tiedämme koulutuksen kautta, mitä meiltä odotetaan ja miten toimimme. Elämä on suuri arvoitus. – Pyrimme tarjoamaan vapaaehtoisille omia vertaisryhmiä ja osallistumismahdollisuuksia myös yleisiin saattohoidon koulutuksiin ja tapahtumiin. Kuolemasta on tullut luonnollinen osa elämää. Me olemme saatettavaa varten ja jos läsnäolomme auttaa häntä, niin tavoitteemme on saavutettu. Olin saattanut oman mieheni 11 vuotta sitten ja jotenkin ehkä oman kokemukseni kautta vapaaehtoistyö saattohoidossa alkoi kiinnostaa. Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistyksen kanssa olemme järjestäneet yhteisiä tapahtumia ja tutumiskäyntejä saattohoitokoteihin. Kuolemakin on hidas, vaivalloinen prosessi. Keskeistä on, että ei pelkää kuolemaa ja pystyy olemaan läsnä. Luen tai laulan, jos saatettava niin haluaa. Kuolemakin on shokki, se salpaa hengityksen. Joskus meille sanotaan, että olette te ihmeellisiä ihmisiä, kun jaksatte täällä päivästä toiseen. Keskustelen, jos saatettava niin haluaa ja jaksaa. – Olin tehnyt aiemminkin monenlaista vapaaehtoistyötä ja pitkään mietin saattohoitovapaaehtoiseksi ryhtymistä. Omaiset ovat sanoneet, että vapaaehtoisen läsnäolo on ollut tärkeää, he ovat osanneet opastaa ja tukea myös omaisia. Mutta usein olen miettinyt, kukakohan niissä tilanteissa antaa ja kuka saa. Saattohoidosta puhuminen tärkeää Nyt Jyränkölän saattohoitovapaaehtoistoiminnassa on meneillään kuudes toimintavuosi. Sielu matkaa tuntemattomaan -Sieltäkö se on tullut maailmaan. Vapaaehtoisen tulee tiedostaa, että vuorovaikutus ei ole pelkkää keskustelua, vaan se tapahtuu toisella tietoisuuden tasolla.. Synnymme tänne hitaasti vaivalla ja tuskalla. Vanhustyön keskusliitto ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen palkitsivat Heinolassa toimivan Jyränkölän Setlementin kehittämän vanhusten saattohoitomallin vuoden 2014 vanhustekona. Terttu Sihvon ajatelmia: Ensimmäinen saattohoitokerta Tässä selittämättömän edessä koen itseni pieneksi, mitättömäksi. hoitotahdosta ja kuolemaan liittyvistä järjestelyistä. – Kehitettävää toki on edelleen ja puhumalla on tähän asti selvitty. – Kirjoittelen paljon ja yritän ymmärtää niin elämää kuin kuolemaa. Henkilöstö tarvitsee työnohjausta ja tukea. Kaukana olevat omaiset ovat puolestaan kiittäneet siitä, että heidän läheisensä luona on toinen ihminen. Tavoitteena on saatettavan luona saada aikaan levollisuus, olla kuuntelijana ja läsnä. Kirjoittaminen on yksi tapa purkaa ja käsitellä asioita. Korissa on tarvikkeita, esimerkiksi soitin ja levyjä, runokirjoja, lempeävaloinen pöytälamppu sekä hierontaöljyä käsien ja jalkojen hierontaa varten, Rantala mainitsee. Kansalaisopistossa on ollut avoimia luentoja yleisölle mm. Pidän kädestä ja kampaan hiuksia. Koemme shokin. Kirsti Rantalan mukaan saattohoidon vapaaehtoistoiminnan organisoinnin tie on välillä ollut mutkainen, mutta rajapinnat eri toimijoiden välillä ovat hioutuneet. Aiheen esilläpito ja henkilöstön jatkuva koulutus on tärkeää. 13 Vanhustyö 6 • 2016 kea ja tietoa saattohoitoprosessiin. Vapaaehtoistyötä tehdään omalla persoonalla ja omilla tiedoilla ja taidoilla
Ihminen on yhtä arvokas, vaikka hän ei olisi maksanut eläissään senttiäkään veroja, tai on elämänvaiheessaan sairautensa vuoksi toisten avun varassa. Se pitäisikin mieltää ennemminkin potilaan omien arvojen ilmaisuna, keskustelun avauksena hänen kanssaan ja perustana laajemmalle ja yksilölliselle hoitosuunnitelmalle. vakavia keuhkosairauksia, dementiaa, sydämen vajaatoimintaa tai vaikeita, kuolemaan johtavia neurologisia sairauksia sairastavat ihmiset. Näihin kuuluvat erityisesti potilaslain mukainen potilaan oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään hyvään hoitoon sekä terveydenhuollon ammattihenkilön ammattieettiset velvoitteet, jotka on kirjattu lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Potilaalle ei kuitenkaan voi ehdottaa hoitoa, joka ei kuulu hänen sairautensa. Ritva Halila Pääsihteeri, ylilääkäri Valtakunnallinen sosiaalija terveysalan eettinen neuvottelukunta (ETENE) Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta – miksi on väärin olla hoitamatta Keskustelualoite Perinteisiä lääketieteen eettisiä periaatteita ovat ihmisen autonomia, hyvän tekeminen, vahingon välttäminen ja oikeudenmukaisuus, myöhemmin näihin periaatteisiin on lisätty myös ihmisarvon kunnioitus sekä hyödyn maksimointi. Erityisesti valmiiden hoitotahtomallien tulkinta on kuitenkin usein ongelmallista, ja ongelmia on myös silloin, jos hoitotahdon laatimisesta on kulunut vuosia. Elämän loppuvaiheen hoidossa korostuu ihmisarvon kunnioitus sekä myös autonomia, itsemääräämisoikeus. Hänen toiveitaan pitäisi huomioida ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Sairauden luonne ja elämän loppuvaiheen hoito on näissä sairauksissa erilaista, mutta yhtä lailla vaikeista oireista kärsivillä potilailla on oikeus hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Saattohoitovaihe kestää usein päivistä viikkoihin, harvoin pidempään. Sitä ennen hoitoa toteutetaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Hoitotahto on yksi osoitus henkilön tahdonilmaisusta. Ihmisarvo on ihmisoikeussopimuksiin kirjoitettu periaate, jonka mukaan se on jokaisella yhtäläinen ja jakamaton, riippumaton ihmisen iästä, sukupuolesta, ja myös muun muassa terveydentilasta tai hyödyllisyydestä. Tämä ei tarkoita sitä, että elämää olisi ylläpidettävä kaikin mahdollisin keinoin mahdollisimman pitkään, vaan koko ajan punniten hoidon ja hoivan hyötyjä ja haittoja olemassa olevan tiedon pohjalta. Sittemmin ohjeet on kumottu, mutta potilaan hyvää hoitoa elämän lopussa määrittelevät ja säätelevät muutakin terveydenhuoltoa koskevat säännökset. Saattohoitoa tarvitsevat monet muut potilaat, mm. Myös saattohoidossa olevalla potilaalla on itsemääräämisoikeus. Riippumatta siitä, onko potilas ilmaissut hoitotahdolla hoitoaan koskevan tahtonsa, potilasta on hoidettava muiden eettisten periaatteiden mukaisesti, pyrkien hyvään ja välttäen vahinkoa. Palliatiivinen hoito voi kestää sairaudesta riippuen jopa vuosia. Hoitotahto on harvoin yksityiskohtainen, koska potilaan sairauden kulkua pystytään harvoin ennustamaan etukäteen. On myös muistettava, että hoitotahto tulee voimaan ja noudatettavaksi vasta silloin, kun potilas ei enää itse pysty osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Saattohoito on osa palliatiivista eli oireenmukaista hoitoa, jota taas kuvataan hoitona jolla pyritään hoitamaan potilaan oireita yrittämättä enää parantaa usein kuolemaan johtavaa sairautta. Saattohoitoa ovat kehittäneet eniten syövän hoitoon erikoistuneet terveydenhuollon ammattihenkilöt ja yksiköt. 14 S aattohoito on vaikeasti sairaan potilaan hoitoa elämän lopussa, hänen saattamistaan kuolemaan. Potilas voi suostua hoitoon tai kieltäytyä hoidosta hänelle esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta. Potilaslaissa todetaan, että mikäli henkilö on ilmaissut edeltä tahtonsa hoitoonsa, sitä on noudatettava, jos potilas ymmärtää hoitotahdon merkityksen. Saattohoidon kehittäminen on lähtenyt Suomessa liikkeelle Lääkintöhallituksen terminaalihoitoa koskevasta ohjekirjeestä vuodelta 1980
Esimerkiksi palliatiivinen sedaatio, jossa potilas voidaan nukuttaa tilanteessa, jossa muut hoitokeinot eivät lievitä potilaan oireita riittävästi. Annamme mielellämme lisätietoja yleishyödyllisestä toiminnastamme: p. Tässä terveydenhuollon ammattihenkilö joutuu punnitsemaan tietoa, potilaan yleistilaa, muuta lääkitystä sekä sairauden luonnollista kulkua. 03 647 090, www.ilonpisara.net Jyränkölän Setlementti ry tarjoaa laadukasta, kodikasta ja lämminhenkistä palveluasumista ikääntyneille ja erityisryhmille. Tehohoito on mielekästä hoitoa, jos sillä pyritään potilaan terveydentila palauttamaan sairautta tai sairaskohtausta edeltävälle tasolle. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä ei peruskoulutuksessaan useinkaan opeteta kohtaamaan kuolevaa potilasta tai kuolemaa. Kipulääkkeet ovat myös kehittyneet merkittävästi. Meiltä saat yksilöllistä palvelua, maukasta ruokaa ja edullisen vuokra-asunnon. Kuitenkin merkittävintä myös ammattihenkilölle samoin kuin potilaalle ja hänen läheisilleen voi olla se, että ammattihenkilö voi saattaa potilaansa mahdollisimman rauhallisena ja onnellisena rajan toiselle puolelle. Elvytys ei välttämättä enää ole rationaalinen vaihtoehto tilanteessa, jossa sillä aiheutetaan vain lisää kärsimystä ja kipua ja sydämen toiminnan käynnistyminen elvytyksen seurauksena epätodennäköistä. Tehostettu palveluasuminen on mahdollista puitesopimuksin tai palvelusetelein. Jos omaa kokemusta tai tietoa ei ole, yllättävissä tilanteissa on helpompaa lähettää potilas eteenpäin kuin pysähtyä rinnalle, olla hiljaa ja kuunnella, lääkitä ja odottaa. Kuolevia potilaita hoitavien on siksi opiskeltava ja parannettava taitojaan potilaittensa parhaaksi. Palliatiiviseen ja saattohoitoon on kehitetty viimeisten vuosikymmenten aikana aivan uudenlaisia hoitoja, joissa voidaan tehokkaasti lievittää potilaan kokemaa kipua ja kärsimystä. Ehkä suurin haaste kuolevan potilaan hoidossa on ymmärrys elämän rajallisuudesta. Pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeessä on jo useita sopimuskuntia. 5, 00640 Helsinki, puh. Heinolan keskustassa on neljä palvelutaloa, joissa on neljä dementiaryhmäkotia ja 177 palveluasuntoa. Ei ole mielekästä kytkeä henkityslaitteisiin, infuusioihin ja dreeneihin pitkään vaikeaa sairautta sairastavaa ihmistä, jos sillä pystytään pidentämään elämää vain muutaman päivän, jos sitäkään. Anna aivoillesikin hyvä joululahja! www.miinasillanpaa.fi/impulssi HYVÄÄ JOULUA! GOD JUL! Yksilöllistä hoitoa ja huolenpitoa myös joululomalla. 050 463 0697 www.jyrankola.fi Elämäniloa Jyränkölästä! OULUNKYLÄN KUNTOUTUSSAIRAALA OULUNKYLÄN SAIRASKOTISÄÄTIÖ Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Käskynhaltijant. Teknologian kehittyessä kasvaa myös hype ja harha kuolemattomuudesta ja lääketieteen loittonevista rajoista. (09) 752 712, www.okks.fi. On tärkeää että jokainen kuoleva potilas saa tarpeensa ja oireittensa mukaista parasta mahdollista hoitoa. Rauhaisaa joulunaikaa! Hatunniementie 41, Hämeenlinna Puh. 15 Vanhustyö 6 • 2016 hoitoon, tai josta on todennäköisimmin enemmän haittaa kuin hyötyä. Joululahja sinulle! Tekemistä jouluksi: tutustu Impulssiin ja viihdy monipuolisten harjoitusten, visailujen ja vinkkien parissa
Saamieni tietojen pohjalta kuuntelen ja kuulostelen, kaipaako joku juttuseuraa tai vain ihmistä vierelleen, kuvailee Elina Lamminmäki tavallista vapaaehtoisen käyntiä Puolarmetsän sairaalan saattohoito-osastolla, Puolarvillassa Espoossa. Ollaan Ihmisiksi! -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Lamminmäki on sisällyttänyt vapaaehtoistoiminnan luontevaksi osaksi Raha-automaattiyhdistyksen tuella tehtävää Eloisa ikä –avustusohjelman hanketyötä. Siitä asti olen sitten ollut mukana toiminnassa. Vapaaehtoissuhteet ovat kovin erilaisia, lyhyimmillään se saattaa kestää vain yhden tapaamiskerran. Sen jälkeen olemme räätälöineet tapauskohtaisesti sovelTeksti ja kuva: Tiina Hailla Vapaaehtoisena saattohoitopotilaalle Eloisa ikä -ohjelmaan kuuluvan Ollaan Ihmisiksi! -hankkeen vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on lievittää pääkaupunkiseudulla asuvien iäkkäiden yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta. Tärkeintä on sairaalaan mennessä olla mieli avoin ja kuulostella herkällä korvalla, mihin minua tällä käyntikerralla tarvitaan. Yksi Suomen Raamattuopiston Säätiön kolmivuotisen lähimmäispalveluhankkeen toimintamuodoista on vapaaehtoistyö saattohoidossa Joskus vain se, että joku istuu siinä vieressä ja pitää kädestä kiinni, tuntuu hirveän hyvältä.. Potilaalla ei ehkä ole läheisiä sukulaisia elossa tai he asuvat kaukana, kun taas minulle espoolaisena eläkeläisenä sopii hyvin sairaalassa käynti vaikkapa päiväkävelyyn yhdistettynä. – Työelämässä ollessani havaitsin, että joidenkin kuolevien luona ei käynyt juuri ketään, kertoo hiljattain hoitotyöstä eläkkeelle jäänyt Riitta Luhtasela. Saattohoitopotilaiden luona vapaaehtoisena käyvät kolme Vanhustyö-lehden haastatteluun osallistunutta naista Lea Mäkeläinen, Riitta Luhtasela ja Irmeli Puukka kertovat, että tärkeintä on olla omana itsenään läsnä toiselle ihmisille. Me Ollaan Ihmisiksi! -hankkeesta olemme tuoneet Puolarmetsän valmiiksi olemassa olevaan kuvioon lisää resursseja ja volyymia. Se rytmittää arkea ja yhdistää, sanoo Luhtasela. Jo ennen Raha-automaattiyhdistyksen rahoituspäätöstä meillä oli niin positiivinen ennakkotytinä, että uskalsimme SRO:n kansanopiston kanssa ottaa rohkeasti varaslähdön ja järjestää loppuvuodesta 2014 viikonlopun mittaisen saattohoidon koulutuksen ”Kuolevaisena kuolevan rinnalla”. Toisessa ääripäässä ovat tapaukset, joissa potilas palaa sairaalajakson jälkeen vielä kotiin ja vapaaehtoinen tapaa häntä joko siellä tai sairaalassa uuden hoitojakson yhteydessä. – Espoon kaupunki, seurakuntayhtymä ja Puolarmetsän sairaala järjestivät koulutuksen, johon haettiin ja haastattelun jälkeen meitä aloitti 16 henkilöä. Tutustu ohjelmaan www.eloisaikä.fi Twitter #eloisaikä V edän vapaaehtoisen liivin päälleni ja kävelen toimistoon kuulemaan hoitajilta, mitä osastolle kuuluu. Perusteellinen koulutus kesti tammikuusta huhtikuuhun ja sen päätyttyä meitä vapaaehtoisia aloitti 5-6. Joku kävi kerran, ja se jäi siihen; ennakko-odotukset saattohoitovapaaehtoistyöstä olivat olleet erilaiset. 16 Näillä sivuilla esitellään Eloisa ikä -ohjelman hankkeita, toimintaa ja tuloksia. Valmennus vapaaehtoistoimintaan tärkeää Pisimpään saattohoitopotilaiden luona vapaaehtoisena käynyt Lea Mäkeläinen kertoo aloittaneensa tehtävässä nelisen vuotta sitten. Se alkoi 3Dosastolla. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja kaikkia osapuolia hyödyttävää. – Lea on tavallaan ruumiillistuma tavasta tehdä yhteistyötä vapaaehtoisverkostossa, kuvailee Lamminmäki. Osa kurssilaisista kävi vain tutustumiskerran osastolla ja sanoi heti, ettei tämä ole mun juttu, vaikka olikin läpäissyt kurssia edeltävän haastattelun
Sitä jollakin tapaa kokee, että on pystynyt kohtamaan potilaan kanssa. Potilaan ja omaisen välinen vahva tunneside saattaa tehdä kohtaamisen raskaaksi. Tahdikkuus ja arvostus ovat avainsanoja tässä toiminnassa, kiteyttävät saattohoitopotilaiden luona vapaaehtoisena käyvät Lea Mäkeläinen (vas.), Riitta Luhtasela, Irmeli Puukka ja Elina Lamminmäki. Tällaiseen tilanteeseen ulkopuolisen vapaaehtoisen mukaan tulo voi olla kuin virkistävä tuulahdus, joka keventää oloa. Sitä on vaikea selittää, sillä monasti kohtaamisessa ei juuri puhuta, sanoja ei ole tai niitä ei tarvita. Omainen tekee surutyötä, vapaaehtoinen keventää Omaiset kokevat vapaaehtoisten tekemän työn arvokkaana. Monet omaiset kokevat syyllisyyttä, kun eivät ehdi käydä useammin tai viipyä pidempään kuolevan läheisen luona. Sen käyneillä on mahdollisuus päästä vapaaehtoiseksi myös Kaunialan Sairaalaan, jonka kanssa olemme aloittamassa yhteistyötä, kertoo Lamminmäki. Saattohoidon vapaaehtoisia tarvitaan eri paikoissa – siellä, missä kuollaan. Etkö nyt mitään muuta keksinyt. On vain sielujen kohtaaminen. Ihmisillä on niin erilaiset koulutustaustat ja työja elämänkokemukset, että totesimme tällaisen sovelletun koulutuksen toimivan paremmin. Joskus vain se, että joku istuu siinä vieressä ja pitää kädestä kiinni, riittää.. Heille välittyy tunne siitä, ettei läheisen tarvitse olla yksin. Ensi keväänä Puolarvillan toiminta päättyy ja Villa Glims –niminen saattohoidon yksikkö avautuu uudessa Espoon sairaalassa. 17 Vanhustyö 6 • 2016 letun koulutuksen vapaaehtoistoiminnan aloittaville. Järjestämmekin taas napakan, päivän pituisen peruskoulutuksen ensi tammikuussa. – Joskus vapaaehtoinen onkin omaista varten, kertovat haastateltavat. Kyseessähän ovat jäähyväiset, ja läheiseltä pelkkä läsnäolo vaatia paljon voimia. Mikä on antoisinta vapaaehtoistyössä. Viime talvena Puolarmetsän sairaalaan saatiin oma saattohoito-osasto, Puolarvilla, ja sen jälkeen vapaaehtoiset ovat käyneet siellä. Usein kysytään, että eikö se ole kamalan raskasta käydä kuolevan luona. Potilas ei ehkä enää jaksa mitään, mutta omainen tekee surutyötä. — Olen usein miettinyt, että onko väärin; saako minulla edes olla niin köykäinen olo vierailulta lähtiessäni
Hulluimmatkin ideat käyttöön! Avoin ja kunnioittava vastaanotto myös ryhmäläisten ideoille ja toiveille. Tällöin varmistamme sen, että kaikki sujuu hyvin ja vältytään ongelmilta. Joissain ryhmissä aktiivista vetäjää ei aina löydy, jolloin ryhmän vetäminen on meidän vastuullamme. Ottakaa rohkeasti yhteyttä eri tahoihin ja ehdottakaa yhteistyötä. Vaikka Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen keväällä 2016 päättyneen hankkeen työntekijät lähtivät omille teilleen, jatkuu kerhotoiminta vireänä, iloitsee yhdistyksen toiminnanjohtaja Minna Huhtamäki-Kuoppala. Vanhustyö-lehden toimitus haastatteli syksyllä toiminnassa aloittaneita uusia työntekijöitä Virve Rinnettä ja Outi Riihimäkeä: Millaisia ryhmiä ja toimintaa tällä hetkellä on käynnissä. Paikallisen muistiyhdistyksen toimesta järjestettävissä Kylille kulttuuria -ryhmissä vähennetään kulttuurin ja taiteen keinoin ikäihmisten syrjäytymistä. Lisäksi järjestämme tapahtumia ja näyttelyitä, joihin kaikki ovat tervetulleita. Ryhmän kokoontuessa itseohjautuvasti on tärkeää, että olemme yhteydessä ryhmänvetäjään säännöllisesti. Olemme taustatukena ja käymme ryhmässä n.2-4 kertaa vuodessa. Kuvassa Simca tonni, korjaamojen onni -museoauton ratissa Virve ja pelkääjän paikalla Outi.. Teemme yhteistyötä mm. Näettekö jonkinlaisia riskejä. Ja miten niistä voi selviytyä tai miten niitä voi ennakoida/ ennaltaehkäistä. Yhteinen kahvittelu ja kuulumisten vaihto ovat tärkeä osa ryhmätoimintaa. Silloin voimme kokeilla uutta paikkaa, aikaa ja aihetta. Useissa muissa ryhmissä aiheet vaihtelevat tuolijumpasta askarteluun. Toiminnassa on tärkeää, että ryhmän ohjelma tai aihe on mielekästä ryhmäläisille ja sen vuoksi on tärkeää ottaa heidän toiveensa huomioon. Ryhmän vetäjä voi aina olla yhteydessä meihin. Aina ei uusi ryhmä ota tuulta alleen, eikä osallistujia ole tarpeeksi. Vanhoja, kunnostettuja ja kauniita nuorisoseurantaloja löytyy ympäri Etelä-Pohjanmaata. Mainostamisella on keskeinen tehtävä saada väkeä paikalle ensimmäiselle kerralle suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Millaisia terveisiä, oppimiskokemuksia haluaisitte kertoa lehden lukijoille / muille verkostomaista kehittämistyötä tekeville. Ryhmän käynnistyessä olemme aktiivisesti mukana, mutta kannustamme ryhmää kokoontumaan itseohjautuvasti aktiivisen ryhmäläisen johdolla. 18 R yhmiä on yhteensä 15 ja ne kokoontuvat nuorisoseuroilla, kylätaloilla tai kirjastoissa elävöittäen samalla kyläkulttuuria. Lisätietoa: www.muistiyhdistys.fi Teksti, toimittanut: Tiina Hailla Kuva: Antti Rinne Etelä-Pohjanmaalla viedään Kylille kulttuuria Eloisa ikä -ohjelmassa mukana olleessa Kulttuurista muistoja -hankkeessa palvelumuotoiltiin vakituista ryhmätoimintaa Etelä-Pohjanmaalle. Ryhmät vierailevat myös toistensa luona. Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:n ja kuntien kanssa. Käsityökerhossa vapaaehtoinen vetäjä esittelee uusia malleja, yhteislauluryhmässä lauletaan tuttuja lauluja ja Vanhat valokuvat-ryhmässä kerätään ja tallennetaan vanhoja valokuvia ja kuvien tarinoita digitaaliseen muotoon. Monellako paikkakunnalla ryhmätoimintaa on – ja mitkä ovat toiminnan käynnistymisen edellytykset. Ryhmätoimintaa järjestetään 12 paikkakunnalla. Aina ei kaikki suju, silloin otetaan uusi suunta
Hoidossa korostuu kivun ja muiden oireiden lievitys, henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen ja läheisten tukeminen. Hanketta rahoittaa Euroopan komission puiteohjelma EU FP7, paitsi Sveitsiä, joka on mukana omarahoitteisesti. Hoitoa voidaan tarjota kuolevalle ihmiselle hänen kodissaan, ympärivuorokautista hoitoa tarjoavassa hoitokodissa, saattohoitokodissa ja sairaalassa. Valtaosa kuolee terveyskeskusten vuodeosastoilla, lähes joka toinen. Osatutkimus I: Millaista on hyvä elämän loppuvaiheen hoito. Laadukkaan hoitotyön lisäksi on tärkeää, että elämän loppuvaiheen hoito on yhdenvertaista ja saatavilla kaikille asuinpaikasta riippumatta. Keskeistä on, miten kuolemaa lähestyvä ihminen tulisi kohdata, miten häntä tulisi hoitaa ja kenen toimesta hoito tulisi järjestää. Tiedonkeruuseen osallistui yhteensä 91 julkista ja yksityistä ympärivuorokautista hoitoa tarjoavaa organisaatiota eri puolella Suomea. 20 K uolemaa lähestyvän ihmisen hoidon perusta on hoitotahto, joka korostaa ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista. Nyt Suomessa hoidon laatu ja saatavuus vaihtelee paikkakunnittain. Lisäksi kartoitetaan henkilöstön asenteita ja osaamista sekä hoitoa tarjoavan organisaation tietoja. Lisäksi mukana on Euroopan johtavia asiantuntijoita, tutkijoita ja kouluttajia, sekä sidosryhmien jäseniä kuten AGE Platform Europe, Alzheimer Europe, European Forum for Primary Care ja European Association for Palliative Care. Vastaava Teksti: Marika Kylänen, Paula Andreasen, Suvi Peltola, Teija Hammar, Rauha Heikkilä, Minna-Liisa Luoma, ja Harriet Finne-Soveri Kuva: Varpu Kettunen Eurooppalainen elämän loppuvaiheen hoidon tutkimusja kehittämishanke PACE Euroopassa elämän loppuvaiheen hoidon tutkimukselle ja kehittämiselle on kasvava tarve. Osatutkimuksessa I kerätään tietoa kuolleiden asukkaiden elämän loppuvaiheen hoidosta omahoitajan, lääkärin ja läheisen näkökulmista. PACE-hankkeen tavoite Eurooppalainen elämän loppuvaiheen hoidon tutkimusja kehittämishanke PACE (Palliative Care for Older People in Care and Nursing Homes in Europe) vastaa osaltaan näihin haasteisiin vuosina 2014–2019. Näin on erityisesti iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoidossa ja kotihoidossa. Siihen osallistuu seitsemän maata: Alankomaat, Belgia, Italia, Englanti, Suomi, Puola ja Sveitsi. Hankkeessa tutkitaan elämän loppuvaiheen hoitoa koskevia asenteita, hoidon laatua, henkilöstön osaamista ja toiminnan kustannusvaikuttavuutta. Suomessa PACEhanke toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL), ja siihen sisältyy kaksi osatutkimusta. Elämän loppuvaiheen hoidon järjestämistä ja etiikkaa ohjaavat kansainväliset ja kansalliset lait ja suositukset, joiden tavoite on luoda edellytykset hyvälle elämälle ja arvokkaalle kuolemalle. Tavoitteena on vertailla ja kehittää erityisesti ympärivuorokautisessa hoidossa asuvien iäkkäiden elämän loppuvaiheen hoidon laatua ja palvelujärjestelmiä Euroopassa. Tavoite on, että jokainen saisi elää asuinpaikassaan kuolemaan asti ilman turhia päivystyskäyntejä ja siirtoja. PACE-hanke on laajuudeltaan merkittävä. TUTKIMUSHANKE. Perusidea on yhdenmukainen Valtakunnallisen sosiaalija terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE), Sosiaalija terveysministeriön (STM) saattohoitosuositusten ja Käypä-hoitosuositusten kanssa. Kysymys on hoidon laadun parantamisesta, toimintojen uudelleen järjestämisestä ja resurssien järkevästä kohdentamisesta. Myös kustannusten kannalta elämän loppuvaiheen hoidon järjestäminen on tärkeä kysymys, sillä viimeisen elinvuoden hoidon on todettu kattavan noin 25 % kaikista terveydenhuollon menoista. Laadukkaan hoitotyön lisäksi on tärkeää, että elämän loppuvaiheen hoito on yhdenvertaista ja saatavilla kaikille asuinpaikasta riippumatta