JEESUS JA BUDDHA TIENNÄYTTÄJÄ RAJATIEDON Numerologiatulkinnat Rajatietoa Hollywoodista Ulottuvuushyppy Jeesuksen hauta Ikiaika festivaali Olemmeko koekaniineja. Autio maa Wekaran vintiltä 12/2018 7, 50 € Kansi 12_2018.indd 1 21.11.2018 13.38
Oumuamuan kirkkaudenvaihtelun tuloksia kolmen päivän ajalta lokakuussa 2017. Samuel Bialy ja Abraham Loeb Harvardin astrofysiikan keskuksesta toivat esille teorian, jolla Oumuamuan yllättävä kiihtyminen voitaisiin selittää Auringon säteilypaineella. 400 m), sikarimainen muoto. Kaasuuntuminen on tyypillinen käyttäytymismalli komeetoille, josta tähtitieteilijät päättelivät Oumuamuan olevan tähtienvälinen komeetta, ennemmin kuin asteroidi. Tällä kertaa tutkijat eivät voi pois sulkea tätä mahdollisuutta. Bialyn ja Loebin tutkimusten mukainen todella ohut Oumuamua olisi täytynyt syntyä joko kokonaan meille tuntemattomien ilmiöiden seurauksena tai sen on oltava alkuperältään keinotekoinen. Mahdollisesti metallinen. Eri väriset pisteet kuvaavat mittauksia eri . Kaasuuntuminen tapahtuu, kun auringonvalo lämmittää kohteen pintaa, jolloin siitä vapautuu kaasua. Kohdetta kuunneltiin myös radiosignaalien toivossa, johon Oumuamua vastasi hiljaisuudella. Kuva :ESA; artist impression: ESA/Hubble, NASA, ESO, M. Valokäyrä on kuvattuna sillä olettamuksella, että Oumuamua on ellipsin muotoinen kuvasuhteella 1:10. Vierailijasta ei ole havaittavissa pitkää pyrstöä, joka syntyy irtoavista hiukkasista ja pölystä. Kulkiessaan aurinkokunnan sisäosissa sen liikeradassa havaittiin erikoinen poikkeama, jota ei voitu perustella normaaleilla vetovoimatekijöillä. Tällöin kappale täytyisi olla todella ohut, alle 1 millimetrin. näkyvän spektrin ja infrapunavalon. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy sinisellä viivalla havainnoitu liikerata, jossa tuntemattomasta syystä tullut 100 000 km poikkeama. Kyseessä voisi siis olla vieraan sivilisaation lähettämä tiedustelualus, valopurje tai menneen sivilisaation avaruusromu, joka matkaa vapaana avaruudessa. Yhtenä vaihtoehtona Oumuamuan outoon käytökseen on ehdotettu kaasuuntumista. Oumuamuaa on myös epäilty ontoksi. Oumuamuan erikoisuuksia: Pyöriessään muuttuva kirkkaussuhde 1:10. Toisekseen sillä ei myöskään ole komeetoille tyypillistä komaa; ohutta kirkasta kaasuhuntua. ltterien läpi mm. Oumuamua tuli kaukaa tähtienvälisestä avaruudesta, käväisi aurinkokunnassamme ja jatkoi matkaansa valtavalla nopeudella kohti Pegasuksen tähdistöä. laser-purjeella. Sen tavoitteena on tutkia vaihtoehtoja, joilla pystyttäisiin lähettämään alus Oumuamualle lähitulevaisuuden teknologialla esim. Tähtienvälinen kulkuri jättää siis varaa spekulaatioille. Meech et al. Oumuamua tulee saavuttamaan Saturnuksen 2019 tammikuussa. Prof. Tutkimuksissa havaittu odottamaton kiihdyttäminen ja pieni suunnanmuutos. Kuva ESO/K. Kesän 2018 lopulla asteroidikandidaatti vaihdettiin komeetaksi. lokakuuta 2017 Englantilaisen i4is:n (Initiative For Interstellar Studies) -yhtiön toimesta. Rajatietokirjailija David Wilcockin mukaan Oumuamualle laskeuduttiin salaisen avaruusohjelman johdosta ja sieltä löytyikin ”teknologinen ihmemaa”. Pitkulainen (arviolta n. Wilcock mainitsee, että sisäpiirin mukaan heitä kutsutaan muinaiseksi rakentajakansaksi. Prosessi toimii vähän kuin työntöraketti. Project Lyra -niminen esitutkimus käynnistettiin 30. Oumuamualla ei kuitenkaan ole komeetalle tyypillisiä ominaisuuksia. TEKSTI KIMMO KUNINGAS Oumuamua hämmentää tutkijoita Ensimmäisen kerran lokakuussa 2017 havaitun ja avaruudesta bongatun kohteen Oumuamuan, toiselta nimeltään A2017 U1, uskottiin aluksi olleen tavallinen asteroidi. Kornmesser. Lähteet: Yle, Tähdet & Avaruus, Phys.org, spherebeingalliance.com, wikipedia Lähteet: Yle, Tähdet & Avaruus, Phys.org, spherebeingalliance.com, Jupiter Earth Sun Kansi 12_2018.indd 2 21.11.2018 13.38. Nyt uusimmat teoriat ja tutkimukset ovat saaneet tutkijat miettimään kohteelle myös keinotekoista vaihtoehtoa
Toiseen ryhmään kuuluvat aasialaiset sukulaisuskonnot: maailman vanhin valtauskonto hindulaisuus ja siitä syntynyt buddhalaisuus. Minusta niitä ei tarvita Jumalaa vaan ihmistä varten. (homot, lesbot, naispapit, naisten tasa-arvo, huivit, sianliha, mustat vaatteet, käyttäytymissäännöt jne.). Näistä kerron myöhemmin. Ne ovat lähtöisin mielestä, joka ei rakasta lähimmäistään, vaan tarvitsee kaiken rakkauden itselleen ja siksi haluavat hallita muita. Ne eivät ole päämääriä, eivätkä itsetarkoituksia. Siihen, että he voivat auttaa kärsiviä ihmisiä. Jeesus on kaikille kolmelle abrahamilaisille uskonnoille yhteinen. Jumalaa ja sitä edustavaa kirkkoa ei saa loukata. Sirkku M. Ei Jeesus vaan Paavali perusti Kristinuskon ja sen keskeiset opit. sky hiltunen, erkki kanto, Olavi kiviniemi, Veikko Lindroos, kalervo Mielty, Airi Oja, Dan soback, Pekka Tamminen, Vesa Vuorinen, heikki Vähäkuopus Mihin jumalten palvontaa ja rituaaleja tarvitaan, kysyy Uskonnot ovat vain välineitä henkisen rauhan, tasapainon, valaistumisen, rakkauden, yhteisen tietoisuuden, toisten todellisuuksien, paratiisin jne. ”Jumalan kunniaksi” vastaa uskova. Näissä uskonnoissa ihminen on muokannut Jumalan kuvakseen. vuosikerta 12 2018 Kulttuuriantropologi Juha Hiltunen kertoo Jeesuksen haudan mysteereistä. saavuttamiseen uskonnosta ja uskomuksesta riippuen. Abrahamilaisia uskontoja on käytetty alistamiseen. ULTRA 12/2018 14 15 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 3 20.11.2018 19.22. Mystiikka on vain mielemme rajoittuneisuutta. Toinen asia sitten on, saako parempaa karmaa auttamalla samalla rahalla ihmisiä, eikä rakentamalla temppeleitä. Toora, Raamattu ja Koraani heijastavat kirjoitusajankohdan arvoja. buddhalaisuuden eri suuntauksilla on aivan samat Buddhan perusopetukset. TEKSTI JUHANI HAKALA J umalilla on niin hyvä itsetunto, että heitä ei tarvitse palvoa, eikä heitä voi loukata. Kun ihmisestä voi tulla Jumala, kuten Jeesus ja Buddha jäljempänä väittävät, mihin Jumalat itse uskontoa tarvitsevat. Rituaaleilla ja kauniilla temppeleillä autetaan ihmistä saavuttamaan harras henkinen tila. 24 11 30 14 4 Pääkirjoitus 5 Ultrauutisia – Ufouutisia 6 Ulottuvuushypyn vaikutuksia 11 Mielestäni 14 Jeesus ja Buddha 19 numerologia Airi Ojan tulkinnat Ultran lukijoille 20 Rajatietoa hollywoodista – Peikkoja ja noitia 22 elämän ja kuoleman välissä on autio maa 24 Jeesuksen hauta 29 Lukijan postia 29 Wekaran vintiltä – Lomalaisen mietteitä 30 ikiaika festivaali 34 kirjakatsaus 37 Tapahtumakalenteri 38 Luokiteltuja ilmoituksia 42 Ultran ja tuotteiden tilaus Tässä numerossa kirjoittavat mm. Kahdenlaisia uskontoja Uskonnot voidaan jakaa kahtia. Te RO eL O RA n TA kAnsikUVA BRiGiTTe WeRneR RAJATIEDON AIKAKAUSLEHTI 47. hely Alhainen, Juhani hakala, Juha hiltunen, sirkku M. Miksi temppelit ovat niin mahtavia. Tutkimusten mukaan rituaalit vaikuttavat aivoihin. Abrahamilaisiin sukulaisuskontoihin (Juutalaisuus, Kristinusko ja nuorin Islam), jotka lähtevät siitä, että Jumala ja kuolema ovat pelottavia, Jumalaa pitää palvoa ja Jumala on ihmisen ulkopuolella. Niissä Jumala löytyy ihmisen sisältä. Ne ovat yhteiskunnallisia uskontoja. Ja Raamattu kirjoitettiin sen mukaan. Yhteiskunnat, käytöstavat ja arvot muuttuvat ja ne aiheuttavat näille uskonnoille ongelmia. Esim. Ihmismieli on muuttunut vain vähän 2500 vuodessa, siksi nämä uskonnot ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan. Jeesus ja Buddha Kun olet henkisellä tiellä riittävän pit källä, näet valon. Ne ovat yksilöuskontoja. Tämä tiedoksi Tiede-lehdelle, jonka mukaan Ultra-lehden artikkelit kuuluvat huuhaa-osastoon. Olemmeko jonkin korkeamman tahon koekaniineja, kysyy Heikki Vähäkuopus artikkelissaan. Erityisesti lahkot ovat erikoistuneet pakollisiin pukeutumisja käytössääntöihin, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan ovat ilmauksia ahtaasta ihmismielestä. Sky Hiltusen NeoNoo Ulkoilmateatteri avattiin Virtasalmella. Mutta työ sinun on tehtävä yksin, tosin opettajien, henkioppaiden, intuition, ”sattuman” jne avustuksella. Ihminen on muuttanut tekstejä vähitellen mieleisikseen korostamaan vallanpitäjien, kirkon, pappien ja miehen valtaa. Ei ole kohteen vika, jos tieteellä ei ole vielä välineitä tutkia selittämättömiä ilmiöitä. Tiede ja uskonto Tämän päivän mystiikka on huomispäivän tiedettä. Mihin jumalten palvontaa ja rituaaleja tarvitaan, kysyy Juhani Hakala artikkelissaan Jeesus ja Buddha. Siis mihin sitten palvontaa ja rituaaleja tarvitaan. Tekstejä on vääristelty, ”tulkittu” ja lisätty uusia ”sopivia” tulkintoja tukemaan ihmisen poliittisia, taloudellisia ja miehen valta-asemaan liittyviä tavoitteita
9/19 2.9. Venäjää osaamaton Ritva kertoi 1800-luvun alun venäläisen kasakan Mihail Jertakin elämästä tavalla, jolle on lähes mahdoton keksiä ns. Trilogian on tarkoitus täydentyä kolmannella osalla ensi keväänä. suomen yrittäjien jäsen. issn 0357-2846 Aikakauslehtien Liiton jäsen. Nauhoitusten, kasakoiden erikoisen venäjänkielen, paikannimien ja lukuisten yksityiskohtien tutkiminen on kestänyt näihin päiviin saakka. Monelta taisi usko uusien kirjojen tuloon jo loppuakin, mutta tänä vuonna olemme saaneet uuden teoskolmikon kaksi ensimmäistä teosta: Valo elämän yhdistäjänä ja Kohti kosmista kansalaisuutta. 7-8/19 24.6. Jos tämä olisi ilmestynyt 70-luvun puolessavälissä, kaikki lehdet olisivat tehneet monen aukeaman kokoisia juttuja – Hesaria ja Suomen Kuvalehteä myöten. 11/19 1.11. TOIMITUS / ILMOITUKSET Puh. Ian Stevenson olisi tullut tutkimaan tapausta ja tehnyt siitä kansainvälisesti kuuluisan, Shanti Devin tapaan. (03) 555 8101 045 679 6920 (03) 318 2150 (päätoimittaja) e-mail: toimitus@ultra-lehti.com TOiMiTUsJOhTAJA Arja kuningas PÄÄTOiMiTTAJA Marko kananen TOiMiTUsAssisTenTTi kimmo kuningas TILAUKSET ULTRA-lehti salojärventie 36, 17950 kylämä Puh. Maailmanluokan löytö T ämän Ultran kirjakatsauksen valmistuttua huomioni kiinnittyi kaikkia kolmea arvioitua teosta sattumalta yhdistäneeseen tekijään: jokainen on omalla tavallaan harvinaisen pitkään odotettu kirja. oitu PeFC ja FsC serti. 2/19 1.2. Jokaisessa teeveen keskusteluohjelmassa olisi haastateltu kirjan tekijää ja asiantuntijoita. Kalevin ensimmäinen trilogia Universaalista opetusta kosmoksesta 1-3 ilmestyi jo 90-luvun puolessa välissä. 03-555 8101 e-mail: tilaukset@ultra-lehti.com TAITTO Avendis (artikkelit) Oriveden kirjapaino (kannet ja ilmoitussivut) JULKAISIJA kustannus Oy Rajatieto hallitus pj. 12/19 2.12. Useat ystäväni ovat pitäneet näitä tämän vuosituhannen vaikuttavimpina teoksina, ja neljättä kirjaa on odotettu malttamattomana. Gary R. Nyt viiden vuoden odotus on palkittu Jeesus ja Buddha –kirjan myötä. Tutkimus tapauksesta käynnistyi 1972, samana vuonna kun Ufoaika ilmestyi ensimmäisen kerran. Mutta kun kirja on ilmestynyt 2018, ainakin toistaiseksi medioita on kiinnostanut enemmän tosi-tv:n tähdet ja muu viihde. serti. Matti Mikkola 1/2019 ilmestyy 2.1.2018 ULTRA ILMESTYY VUONNA 2019 1/19 2.1. luonnollista selitystä. Renardin pitkälle Ihmeiden Oppikurssin opetuksiin pohjautuvat klassikot Maailmankaikkeus katoaa ja Kuolematon todellisuutesi ilmestyivät suomeksi jo kymmenisen vuotta sitten ja Rakkaus ei ole unohtanut ketään 2013. kaatein. 5-6/19 2.5. Lehden paperi valmistettu alhaisin päästöin, kestä vän kehityksen mukaan hoidetuista metsistä. 10/19 1.10. 4/19 1.4. Teos on toistaiseksi jäänyt painoarvoaan vähemmälle huomiolle, mutta tietoisuuden levitessä siinä on aineksia sensaatioksi. Tuolloin Kalevi Karmitsa vaivutti 23-vuotiaan Ritvan yhteensä 20 tunniksi hypnoosiin. Seuraavien kirjojen odotus alkoi siis 20 vuotta sitten. kulttuurija mielipidelehtien yhdistyksen (kultti ry) jäsen. Kaikkein pisimpään on kuitenkin odotettu Kalevi Karmitsan kirjaa Mihail Jertakin uskomaton elämä. 3/19 1.3. henkilötietoja käsitellään euroopan Unionin tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Vielä pidempään on odotettu kotimaisen kosmisten kontaktien klassikon, Kalevi Riikosen, toista trilogiaa. Pääkirjoitus eL is A M es k A n en ULTRA 12/2018 4 Ultra 12 2018.indd 4 20.11.2018 19.22
Ääneen pääsevät mm. kesäkuuta Los Angelesin keskuspuistossa järjestetyillä Disclosure festivaaleilla. Jälkeenpäin hän ihmetteli, miksei niistä koskaan kerrottu mitään julkisuuteen. lokakuuta. Esa Vähämäen energinen esitys mediaalisesta musiikista sai yleisön mukaansa. Rajatietopäivän päätteeksi Juha Korhonen esitteli kolme askelta valaistumiseen. David Adair, Corey Goode, David Wilcock, Emery Smith ja Laura Eisenhower. Festareilla oli mm. Heretyn kämppäkahvilan emäntä Riitta Häkkinen kertoi Isojärven kansallispuistosta. > Heidi Kassaran aiheena oli mietiskely itsetuntemuksen välineenä. Wolfen kerrotaan törmänneen traktorin perävaunuun. Ultralla kohdattiin! kUVAT kiMMO kUninGAs Ufopaljastuksista tunnettu Karl Wolfe kuollut Entinen ilmavoimien kersantti Karl Wolfe kuoli 74-vuotiaana pyöräilyonnettomuudessa 10. massameditaatiota, livemusiikkia ja joogaa. lokakuuta Lansingissa, New Yorkissa. Richardsin ohjaama paljastusdokumentti näytettiin ensimmäisen kerran yleisölle 23. Dokkari paljastaa tietoja esim. Microsoftstoresta, Amazonista ja Vimeo -palvelusta. Wolfe nousi kuuluisuuteen vuonna 2001, kun hän kertoi nähneensä valokuvia todisteena alienien rakennelmista kuun toisella puolen. Rajatietopäivä marraskuun puolessavälissä Ultran toimituksella Kuhmoisten Kylämällä toi valoa ja iloa syksyn harmauden keskelle! ULTRA 12/2018 5 Ultra 12 2018.indd 5 20.11.2018 19.22. unexplained-mysteries.com & Gaia.com Uutuusdokumentti Above Majestic Roger R. Internettiin ja laajempaan levitykseen Above Majestic pääsi 30. kuunatseista, avaruusolennoista, salaisista operaatioista, illuminateista jne. Wolfe kertoi nähneensä vuonna 1965 NSA-tukikohdassa korkean turvaluokituksen henkilön näyttämiä kuvia mm. Dokumentin pituus on 133 minuuttia ja se löytyy maksullisena mm. torneista ja pyöreistä rakennuksista
TeksTi PekkA TAMMinen 7 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 7 20.11.2018 19.22. UlottUvUUshypyn vaikutuksia Mitä maailmassa on tapahtumassa
Hän puhdistuu aineellisen retken luomista virhekoodeista. Ihmisen on itse aktivoitava merkabansa. Tässä ei siis puhuta yhtäkkisistä muutoksista kollektiivisesti, vaan yksilö vaikuttaa asiaan merkittävästi. että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Tästä alkaa ulottuvuusikkunoiden aktivointi. Vastaus on, että ihmisen sielu vie näin toiselle puolelle henkiseen maailmaan jotakin, mikä ei sinne kuulu. Kalojen 2000-vuotinen jakso Jeesuksen syntymän ajoista meidän päiviimme keskittyi lähinnä fyysisen ulottuvuustason tutkimiseen. Ellei hän tälle tielle lähde, hän kuulee, kuinka yhä useampi puhuu henkisistä kokemuksistaan. Näissä viesteissä puhutaan siirtymisestä 3-ulottuvuudellisesta tilasta 4-tai 5-ulottuvuudelliseen tilaan. Näin ihminen loi ajatuksillaan maailman, jossa lopulta nähtiin vain aine. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useammat ihmiset olisivat valmiita ulottuvuushyppyyn. L äpi historian tiedostavat ihmiset ovat puhuneet ihmiskunnan nousemisesta uusille tietoisuuden tasoille. Esille on tuotu ihmisen seitsenosainen rakenne; fyysinen, eteerinen, astraalinen, mentaalinen, kausaalinen, buddhinen ja atminen taso. On nähty, että ilmapiiri ja ajan värähtely olisi vesimiehen ajassamme erilaista kuin ennen ja se edesauttaisi fyysisen ja henkisten tasojen lähentymistä toistensa kanssa. Tähän perustuu kaikkein syvin aineellisen elämämme syy. Voisikin sanoa, että ellei mitään henkistä näe, ihminen ei ole aktivoinut itsessään henkistä toimintaa. Tämä tarkoittaa chakrojen elävämpää toimintaa ja ihmisen henkinen olemus (merkaba) voi alkaa tuoda ihmiselle ajatonta tietoa sielun matkasta. Olemme todistaneet tätä kehitystä viimeiset vuosisadat, mutta nyt ihminen olisi palauttamassa henkiset asetukset itseensä. Ensin tarvitaan persoonan halu lähteä henkiselle matkalle. Ne ovat harhan painolastia sielun repussa, joita ei hengen totuus ole polttanut pois. Eräs ystäväni saa yhteyden ihmisten kuolleisiin omaisiin. Jos nähdään, että ihminen on henkiseltä osaltaan ajaton ikuinen olento, joka ulottuu kaikkiin elettyihin inkarnaatioihin, onko henkinen näkeminen ihme. Silloin henkinen maailma vetää ihmisen lopulta puoleensa, eikä minkäänlaista sielun ja hengen epäsynkronisaatiota synny. Mistä tässä on kyse. He tulevat meitä vastaan, jos osaamme keskittyä ja hiljentyä. Hän on kertonut monelle asiakkaalleen, mistä negatiiviset kehon tilat syntyvät ja miten parantua. Ihminen on luontaisesti moniulotteinen olento. Näiden kanavointien mukaan ihmiskunnalla on mahdollisuus tänään kokea useampia ulottuvuuden tiloja kuin aiemmin. Nämä ovat materiaalisia ajatuksia, jotka muodostuvat esteiksi henkisellä tiellä elämän jälkeen. Henkiset oppaamme odottavat, että pyydämme yhteyttä heihin. Tämä tekisi ihmiselle helpommaksi saavuttaa informaatiota korkeammista ulottuvuuksista. Tämä tarkoitti sitä, että hän itse piilotti henkiset kykynsä. Metafyysinen perinne ja tietoiset ihmiset ovat kertoneet, että ihminen oli historian hämärässä selvänäköinen. Metafyysinen perinne (kuten antroposofia, teosofia) näkee, että ihmisellä on fyysisen kehon lisäksi korkeampia henkisiä olemustiloja. Ihmisen tajunta koskettaa tänään useampia ulottuvuuksia fyysisen lisäksi. On vain tiedettävä, että ihmistä ohjataan. Yksilön tietoisuus ratkaisee milloin ja kuinka nopeasti yksilö löytää uudet ulottuvuudelliset mahdollisuudet. Viime aikoina maailmalla on levinnyt kanavointeja, joissa puhutaan ihmiskunnan siirtymisestä toisenlaiseen ulottuvuudelliseen tilaan. Jokaiselle on oma sielun aikataulunsa ja tänään ajan korkeampi energia tukee erityisesti henkiselle matkalle lähtijää. Tietoisuus aktivoi merkaban Maailmassamme elävät henkiset ilmiöt kertovat ihmisen tietoisuuden muutoksesta. Ihminen leimautui aineellisuuteen. On kysytty, miksei kaikkea voisi tehdä vasta henkimaailmassa, jos kerran kuolemassa sinne siirrymme. Toinen ystäväni on alkanut nähdä ihmisten sairauden syitä. Ihminen löytäisi ja aktivoisi jälleen itsessään elävän henkisen potentiaalin. Piilotettujen kykyjen aktivointi Olemme vasta vesimiehen ajan alussa ja se, mikä näkyy siemenenä nyt, voi kasvaa täyteen mittaansa vähitellen. Tämä ihmisen henkiseen olemukseen kuuluva luontainen selvänäkö olisi kadonnut, koska ihmisen tietoisuus ei sitä enää aktivoinut. On yksilöstä kiinni, miten uudet ulottuvuudet hänessä ilmenee. Onko näin. Ja tämän aktivoimisen on tapahduttava aineellisessa maailmassa. Astrologit ovat puhuneet syklisistä muutoksista ihmiskunnassa, jotka voidaan nähdä eläinradalla. Siksi henkinen valaistuminen on ihmiselle tärkeä. Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen sisäavaruudessa, josta matka alkaa. Tämän jakson jälkeen alkava vesimiehen 2000-vuotinen kausi kääntäisi ihmiskunnan huomion sielulliseen ja henkiseen. Jossain vaiheessa hän ehkä ajattelee, että maailma on tullut hulluksi, koska ei itse vielä pysty noudattamaan sisäistä kutsuaan. Jotta henkinen maailma vetää ihmisen puoleensa lopullisesti, hengen totuuden on synkronisoiduttava ihmisen sielun kanssa. Miten syvälle haluamme arjessamme kontaktia näihin uusiin ulottuvuus-energioihin. Yhä useampi ihminen aktivoi oman kolmannen silmänsä. Hän tuo viestejä astraaliselta tasolta ja kertoo myös usein sellaista henkilökohtaista tietoa edesmenneestä, jonka vain läheiset tietävät. Ihmisen tietoisuuteen ilmentyvät uudet ulottuvuudet merkitsevät siten tietoa ja tietoisuutta näistä korkeammista näkymättömistä maailmoista. Miksi emme voisi vain elää aineellista elämää ilman henkistä ponnistelua. Ihmisessä ei silloin voi olla vääristäviä aineellisia ajatuksia, kuten esim. Sielun tehtävä Lopulta ihmisen on tarkoitus avata oma henkinen aarrearkkunsa. Näin ihminen voisi aistia, kokea ja kommunikoida näiden tasojen ja niiden elämän kanssa. Ja näin ihmisen piilevä henkinen osa tulisi yhä enemmän näkyviin. Ihmisen on sielun kierrossaan aktivoitava henkinen tietoisuutensa. Materialismin syvimmässä kohdassa ihminen selitti kaiken materiaalisesti. Sen jälkeen ihmisen intuitio alkaa tuoda tietoa ihmisen tietoisuuteen siitä, miten toimia. Tämä epäsynkULTRA 12/2018 8 Ultra 12 2018.indd 8 20.11.2018 19.22
ihminen on luontaisesti moniulotteinen olento 9 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 9 20.11.2018 19.22
Syntyy ketjureaktio. Todellisuus on aina ollut moniulotteinen, vain ihminen on kieltänyt sen. Mitä useampi ihminen alkaa herättää henkistä itseään, sitä useammat ihmiset tuntevat kutsun tehdä samaa. Terveys on henkisen olemuksen esiintuomista ajatuksin sanoin ja teoin: ”olen kevyt henkinen ikuinen olento, toimin jumalallisessa suunnitelmassa, tiedostan yhä enemmän ja voin yhä paremmin”. Hän tietää, että toiset ulottuvuudet ovat totta silloinkin, kun ne eivät fyysisin aistein näy. Se kuuntelee, mitä ihminen ajattelee ja sanoo. Tulevaisuuden maailma korostaa yhteisöllisyyttä yksilöllisyyden sijaan, koska jokainen sielu kuuluu sieluperheeseen ja jokainen sieluperhe henkiseen entiteettiin. Siksi laskeutuminen hengen maailmoista naisen kohtuun on tapahtunut yhä uudestaan. Ja merkitsisi uuden kvanttisen moniulottuvuudellisen maailmankuvan hyväksymistä. Ihmisen historia on ollut jatkuvaa törmäyskurssia. Heti kun ajattelee elämän raskaaksi, se alkaa toteuttaa sitä sellaisena. Todellisuus on aina ollut moniulotteinen Ihmisen tulevaisuus voi tarkoittaa yhä enemmän tarjolla olevaa selvänäköistä tietoa. Lähtökohta tässä on, että ihmisen syvin henkinen olemus on terve. Ihminen on siirtymässä vastuuseen Tulevaisuuden ihminen herää aamulla ajatellen: ”Mitä minä luon tänään. ihminen luo ajatuksillaan ja sanoillaan oman tulevaisuutensa ULTRA 12/2018 10 Ultra 12 2018.indd 10 20.11.2018 19.22. Näin sielu palaa kotiin eli henkisille tasoille, joista hän kerran matkalleen lähti. Tätä voidaan tehostaa erilaisten virtuaalisten tervehdyttävien kuvien ja näkymien syöttämisellä ihmisen tajuntaan. Nyt se on ihmiselle mahdollista enemmän kuin koskaan ennen. Tarvitsemme todellisuuden kaikki ulottuvuudet mukaan, jotta ihmiselämän tulokset voivat olla kestäviä ja saasteettomia. Heti kun näen itseni sairaana, kehoni myös tuntuu siltä. Voimme tätä kautta ratkaista polttavia ongelmiamme, jotka olemme itse synnyttäneet. Selvänäköiset ihmiset ovat aina huomanneet tämän. Maailma ei tarvitsekaan uutta taloudellista noususuhdannetta, vaan henkisiä ja sielullisia ratkaisuja. Pystyn tekemään paljon. ronisaatio sielun ja hengen välillä on työntänyt sielun yhä uudelleen maapallolle puhdistamaan ja polttamaan pois sielun harha-ajatuksia. Signaalit väärän tien kulkemisesta voimistuvat. Virtuaalisissa hoitohuoneissa voidaan luoda ihmiselle uudet ajatusasetukset, jotka luovat terveyttä sairauden sijaan. Ihminen on saatava itse muuttamaan sairaustilansa terveydeksi. Ihmiseltä odotetaan selkeämmin kuin aiemmin siirtymistä henkiselle tielle. Jos hän aktivoi itsensä uuteen malliin, se merkitsee kirjaimellisesti uutta tietoisuuden aikaa hänelle itselleen. Lääketieteessä on mahdollista siirtyä yhä henkisimpiin hoitomalleihin. Mitä luomiskäskyjä toteutan ajatuksillani.” Hän ei sano: ”raskas työpäivä edessä, pakko selvitä”, vaan syventää henkisyyttä sisällään ja siinä työyhteisössä, jossa hän toimii. Ihmisen merkaban aktivoiminen luo maailmaan uusia voimakkaita energioita. Kun löydämme moniulottuvuudellisen todellisuuden, alamme luoda todellisuutta. Tämä tarkoittaisi uudenlaista suhdetta maailmaan ja itseen. Tämän artikkelin lähteenä käytettyjä kanavointeja on koottu Aurinkotien YouTube sivuille, www.aurinkotie.fi. Siksi monia erilaisia uusia yhteisöllisyyden muotoja syntyy tänään maailmassa. Heti kun ajattelee elämän epäoikeudenmukaiseksi, se alkaa todistaa, että näin on. Ihmisen hoito onkin tulevaisuudessa yhä enemmän ajatusratojen muuttamista pillereiden ja leikkausten sijasta. Syy on yksinkertainen. Ihmisen onkin tiedettävä tulevaisuudessa, että hänen omat toistuvat miinusajatuksensa luovat miinustiloja (=sairauksia) kehoon. Ihminen ei ole kyennyt saamaan syvintä intuition tietoa esiin siitä, miten todellisuus toimii. Sen voi nähdä maailmassa tänään ja vähitellen se on hävittämässä vanhan maailman tavat. Siksi maailman isot ongelmat ovat tänään ihmisten silmien edessä yhä räikeämmin (muovisaasteet merissä, ilmastonmuutos, ydinjäteongelma, pakolaisuus jne). Tämä johtuu ilmapiirin muuttumisesta, joka vaatii ihmiseltä yhä voimakkaammin henkisiä ratkaisuja. Ei ole viisasta kertoa itselle tai muille, miten sairas on tai miten paha maailma on. Näin ihminen luo itse parantavan hoitoketjun sisälleen. Koska käytössämme on ollut vain yksi todellisuuden osa (fyysinen), olemme luoneet harhaa. Siksi ihmiskunta elää suurten ratkaisujen aikaa. Ihmisen ajatusasetukset käännetään ajattelemaan positiivisesti, jotta saadaan aikaan terve kehitys. Ongelmat voidaan nähdä henkimaailman viestinä ihmiselle. Parannus ei voi tulla ihmisen ulkopuolelta, vaan ihmisestä itsestään. Sairaus on jotakin, jonka vääränlainen ajatusaktivointi (ja siihen liitetyt teot) ovat luoneet. Pelkkä aineellinen valinta ja henkisen hylkääminen nykyajassa on johtamassa ihmiskunnan yhä suurempiin ongelmiin ja umpikujaan. Vasta kun vääriä ajatuskoodeja on tarpeeksi toistettu, se ilmentyy fyysisellä tasolla. Sairaus näkyy aina ensin astraalisella tasolla. Ihmisluojan ajatus ja sana luo. Näin ihminen luo ajatuksillaan ja sanoillaan oman tulevaisuutensa. Siksi kanavoinneissa puhutaan tänään ulottuvuusmuutoksista. Kun sielu on puhdistunut harhasta ja synkronoi itsensä hengen totuuden kanssa, sielun kierto jälleensyntymineen lakkaa. Tämä voisi olla tie ulos ihmisen ongelmista, mutta ihmisen on itse aktivoitava muutos sisällään. Vastuuseen omista sanoista ja teoista, koska hän tietää, että oma todellisuus on itsen tekemä. Kun henkinen parantaja-ystäväni vieraili säännöllisesti asiakkaidensa luona, hän huomasi, miten kipeistä hoidettavista kohdista nousi yhä uudestaan negatiivisia ajatusmuotoja ”en selviä, olen heikko, olen epäonnistuja”, ”jään yksin, jään yksin”. Ihmiseltä odotetaan henkisiä ratkaisuja, koska hän on henkinen olento ja hänen todellisuutensa on henkinen. Ihmisellä on älykeho, joka toteuttaa ihmiskapteenin käskyt. Ketjureaktio hävittää vanhan maailman Millainen on siis ihmisen tulevaisuus maapallolla. Tulevaisuuden moniulotteisessa todellisuudessa ihminen voi pysäyttää tuhansia vuosia jatkuneen törmäyskurssinsa tajuamalla oman moniulotteisuutensa. Ihminen on siirtymässä vastuuseen
Ihmisilläkin on tietty oma kollektiivinen kenttänsä, ja tähän ”pilveen” kertyy jatkuvasti tietoa, taitoja, positiivista varausta ja myös karman taakkaa – jota muuten siellä onkin jo ihan kivasti… Kollektiivisessa kentässä vielä olevat lajit eivät siis ole erikoistuneet mihinkään; ne kehittyvät omaa tahtiaan perustoimiensa äärellä ne rakentavat pesän, lisääntyvät, huolehtivat jälkeläisistä ja tätä rataa. Ihmisten kanssa on toisin. Kukaan meistä ei voi tietää lopullista vastausta näihin perimmäisiin kysymyksiin; kolme ulottuvuutta käsittävät aivomme eivät yksinkertaisesti kykene syvällisesti havainnoimaan tai käsittelemään sitä laajaa kokonaisuutta, jonka osasia olemme. Jos tekisimme niin, olisi koko touhulta pohja pois. TeksTi heikki VÄhÄkUOPUs S aattaa olla harhaanjohtavaa erottaa näitä maailmoja toisistaan; ne voivat hyvinkin olla yhtä ja samaa meille vielä tuntematonta energiaa, informaatiota, joiden raja on yhtä olematon kuin vaikkapa radioasemien tai puhelintemme keskinäiset taajuudet. Kaikki tämä vain ja ainoastaan henkisen kasvumme tähden. Me olemme selvästikin erikoistuneita mitä erilaisimpiin työtehtäviin, harrastuksiin, meitä sijoitellaan oman kehitystasomme (raskaiden kokemusten sietotason) mukaisesti haastavuudeltaan erilaisiin olosuhteisiin. Henkistä tietä tai vieraiden sivilisaatioiden kanssa kommunikoinnin kautta saadun informaation avulla on toki mahdollista laajentaa omaa käsitystään ja ymmärrystä elämästä, mutta tie on pitkä; kultaiset tiedonjyväset on siroteltu tuhansien kirjojen sivuille. Ja kun tätä arkista elämääkin pitäisi siinä tutkimisen ja miettimisen ohella pyörittää… Älyn avulla voimme tutkia ja rakennella tieteellistä näkemystämme, kehitellä teorioita ja matemaattisia kaavioita, mutta niin ikään: tavallisen ihmisen tai edes suurimman tiedemiehemme ymmärryskyky ei riitä havaintojen ja laskelmien käsittämiseen; ihminen voi vai todeta asian olevan jotenkin, kykenemättä sitä selittämään. Aloittakaamme pohdinta. Tähän vastaan: meillä on velvollisuus auttaa kaikkia ja kaikkea. Kollektiivisesta elämästä yksilölliseen Tämänhetkinen käsitykseni on, että koko ympäröivä maailmamme on yhtä ja samaa elävää energiaja informaatiokenttää, joka sisältää ”alkeellisempaa” kollektiivista tajuntaa ja siitä irrottautuneita ja erikoistuneita osasia, tästä esimerkkinä ihmiskehon yhteydessä oleva sielumme. Jos yksilön tulee kokea rankkoja kokemuksia ja me vaikkapa lääketieteen kehityksen avulla eliminoimme jonkin sellaisen mahdollisuuden, kyllä Luoja suuruudessaan keksii toisen tavan pistää hänet koville. Saneliko Luoja meille jokaiselle kollektiivisesta kentästä erottuamme ykMielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni Mielestäni 11 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 11 20.11.2018 19.22. Sitä voi pohtia, syntyykö suuri osa ihmisistä jollakin tapaa fyysisesti tai henkisesti vaikeisiin olosuhteisiin menneiden elämiensä tekemistensä vuoksi, vai ovatko ihmiskunnan lukemattomat hankaluudet ja epäkohdat selitettävissä vapaan tahdon ja alhaisen kehitystasomme kautta ja onko meillä siten oikeutta helpottaa niiden elämää, jotka on tietoisesti korkeamman tahon toimesta asetettu vaikeaan asemaan, jotta he edistyisivät vuoren huipulle kipuamisessa. Emmehän me voi lopettaa inhimillisen, henkisen, tieteellisen tai taiteellisen kehityksemme edistämistä. Pohdiskelen joitain mieltäni askarruttavia kysymyksiä henkisen, havaitsemamme maailman ja näiden välisen sanoinkuvaamattoman monimutkaisen vuorovaikutuksen meressä meren, jolla me kaikki seilailemme, väliin pinnan alle henkeämme haukkoen vajoten tai korkeina hetkinä hämmästyneinä sitä ihaillen
Jos tämä on simulaatio, niin nostan hattua sen kehittäjälle; elämässäni olen yhden ja ainoan kerran havainnut siinä toimintavirheen: eräänä talvipäivänä olin ystäväni kanssa kävelyllä luistinradan laitamilla traktorin siinä lunta 12 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 12 20.11.2018 19.23. Simulaatio Useat pitävät maapalloa ja elämää, jota se päällään kantaa jonkinlaisena simulaationa. (Tällaisesta uloskasvaneet ja moista touhua ylenkatsovat: muistakaa että olette ihan taatusti itsekin jossain elämässänne käyneet läpi saman muodossa tai toisessa – ymmärrys syntyy vain kokemuksen kautta. Liika älykkyys kyllä jyrää alleen mielikuvituksen, niinkö tässä on käynyt. Vaikka voittaisikin rottakisan, säilyy edelleen rottana. Miksi Luoja tai toinen laji kehittäisi tällaisen pelin (jossa olisi osallisina lukemattomia sivilisaatioita, joista kehittyneemmät rodut tutkivat, ehkä ohjaavatkin alempiansa) onko kehittyneemmällä sivilisaatiolla niin tylsää omassa älykkyyden norsunluutornissaan, että se viitsii tällaisen kehittää ja sitä koko sen ja elämänsä kehityskaaren ajan alusta loppuun, siis vuosituhansia valvoa ja ylläpitää. Tästä herää kysymys: pitääkö Luoja koko muuta luomakuntaa vain arvottomana rekvisiittana, koska sallii meidän toimia kuten toimimme. Kummasti siitä muusikon jälkeläisestä tulee musikaalinen ja suutarin pojasta suutari. Sama on sellaisen yksilön kanssa, joka uhraa elämänsä vaikkapa pinnallisessa kilpa-autoilun maailmassa; lopulta se väsyy siihen ja alkaa etsimään jotakin syvällisempää tarkoitusta elämälleen. Luojalla tai korkeammalla sivilisaatiolla olisi huomattavasti helpompaa yksinkertaisesti estää ihmistä, elämää laajemminkin kehittymästä älyllisesti niin pitkälle, että se alkaa tutkimaan vaikkapa solutai kvanttitason tapahtumia, kuin rakentaa vaivalla sellainen systeemi. Jos ajattelemme olevamme Yhtä ja näin ollen kehitämme toimillamme tätä kokonaisuutta kukin tavallamme, millaista kehitystä vaikkapa ammattimainen kilpaurheilu edistää; onko olemassa jokin taivaallinen urheilukenttä, jossa Luojat kisaavat keskenään kaikkeuden herruudesta. Siinä missä vaikkapa kuvataiteilija näkee elämänsä nälkää huolimatta siitä, että on jo edistynyt tehtävässään ja kehityksessään, liikemies porskuttaa elämässään huomattavasti pienemmin ponnistuksin, vieläpä useasti täysin maallisiin seikkoihin keskittyen ja haittaa kaikelle elämälle aiheuttaen. Eli tuskan kautta on jälleen tapahtunut kasvua. Maallista vertauskuvaa käyttääksemme: vauva on prikulleen samanarvoinen kuin vanhus, vaikka sen kehitys on aivan alussa.) Harmi vaan, että niin usea kasvun työkalumme on haitaksi muulle maapallon elämälle. Kun puutteessa elävä ihminen näkee tätä toisten menestystä kylliksensä, on siitä ehkä katkera ja kateellinenkin, tapahtuu ajattelussa jossain vaiheessa käänne; sitä herää ymmärrykseen, että vauraalla, mutta pinnallisella elämällä ei ole mitään arvoa, se ei ole tavoittelemisen arvoista. silöllisen tehtävän, jossa yhden tulee kehittää tieteellistä, toisen taiteellista, kolmannen käytännön asioiden tietoja ja taitoja lukemattomien elämien kautta – vai juontavatko kaikki halumme, tietomme, taitomme geeneihimme kerääntyneestä informaatiosta. Timantti hioutuu, Luojan myllyt jauhavat hitaasti, miten vain. Ymmärrys syntyy kokemuksesta Ihmissilmin ja ihmisen aikakäsityksen puitteista katsottuna näyttää siltä, että tehtävien vaativuustasot ja haasteet ovat epäreilusti jaetut. Ensinnäkin: järjestelmä on aivan tarpeettoman monimutkainen. Itse kyseenalaistan ajatuksen useastakin syystä. Jos ei tällä kierroksella, niin sitten tulevilla. Ajatelkaa ympäröivää maailmaamme; jokainen lumihiutale on erilainen, miettikää elämän kerroksellisuutta – ihmisen astraalikehot, aura, telepatia, viestintätaajuuksien säätely, muutama mainitakseni… loputon kompleksisuus! Jos kyseessä olisi simulaatio, sen kehittäjän olisi siis ollut helpompaa blokata älyllinen kehitys ja tyytyä loputtomalta näyttävän monimutkaisuuden sijaan toistuviin tekstuureihin. Ehkäpä nämä menestyneet ”väärin eläjät” ovat Luojan ruoskan säikeitä, joiden avulla meitä niin ikään kasvatetaan, opetetaan näkemään ja ymmärtämään se mikä on merkityksellistä
Ne toimivat jo mainitulla kollektiivisella tasolla ja suorittavat kurinalaisesti geeniensä määräämiä elämän perustehtäviään suhteellisessa tasapainossa kaiken ympäröivän kanssa. Ehkä syy löytyy siitä, että meillä on takanamme niin pitkä puutteen aikakausi (ja tämä on jo siirtynyt kollektiiviseen ja geenimuistiin), että heti kun kehityksemme kautta saimme mahdollisuuden vapautua puutteesta ja sen uhasta, teimme ja teemmekin sen sitten kunnolla. Koeplaneetta Maa Entä jos olemmekin jonkin korkeamman tahon koekaniineja. Toki puhtaan energian tuottamiseen vaadittava teknologia on jo vuosikymmeniä ollut olemassa, mutta sitä ei mm. Molemmat näimme aivan selvästi painavan etukauhan iskeytyvän maahan, kappas: minkäänlaista ääntä siitä ei kumminkaan kuulunut. öljyja autoteollisuuden ja näihin tiiviisti kytköksissä olevien loputtoman ahneiden johtajien ja päättäjien taloudellisten intressien vuoksi ole otettu käyttöön. Kiteyttäen: aina löytyy taho, joka käyttää sen toisaalla säästyvän energian ja vielä: kun energian säästämisen kautta yritykselle tulee voittoa, se laajentaa toimintaansa ja näin toimiessaan siis itse asiassa lisää ympäristörasitusta… pahassa kiipelissä tässä ollaan. Onhan niin, että henkisen kehityksen myötä vapaan tahdon määrä vähenee, toiminta-ala, jolla kehittynyt ihminen kokee toiminnan mielekkääksi, kaventuu. Koeaiheina voisivat myös toimia elämän älyllistäminen, älykkyyden kehitysnopeus suhteessa viisauden kehitykseen tai ”geenit vastaan sielu”-tasapainon löytäminen – ihmisen kohdalla geenien alkukantaiset käskyt, jotka keskittyvät suurilta osin kaikkinaiseen ahnehtimiseen, ovat pahasti voitolla ja nujertamassa sielun kauniit ja korkeat tavoitteet. Milloin ja miksi ihminen lähti tälle loputtoman keräilyn tielle. Mutta kun meitä on niin paljon ja suuri osa on vielä niin kiivaasti kaiken maallisen perässä, taitavat rikkaruohot peittää alleen kauneimmat kukkaset. Vapaa tahto Sitä meillä on liikaa. Ja ennen saasteettomien energiamuotojen kaikkialle leviämistä se ihmiskunnan osa, joka alkuun jää siitä osattomaksi, käyttää tietenkin sen meiltä käyttämättä jäävän fossiilisen energian, koska sitä on edullisesti tarjolla, tunnette ehkä käsitteen Reboundilmiö. Pinnal linen elämä ei ole tavoittelemisen arvoista 13 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 13 20.11.2018 19.23. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua vaikkapa Steven Greerin ahkerointiin. kolaillessa. Muilla elollisilla olennoilla en ole havainnut olevan vapaata tahtoa siinä merkityksessä kuin ihmisellä. Ravintoa ja siinä kylkiäisinä samoilla asetuksilla kaikkea materiaa. Kaikenlainen tarpeeton tavoittelu ja heiluminen, jopa seksuaalinen intoilukin alkavat jäädä maallisina, alkeellisina toimina kuvioista pois. Kokeen teemana olisi: kuinka paljon elämällä voi olla vapaata tahtoa ennen kuin se luhistuu ja luhistaa mukanaan kaiken. Ne eivät kerää itselleen kohtuuttomia ravintovarastoja tai valloita itselleen tarvettaan suurempaa reviiriä. Ihmisen kohdalla voimme kai huoleti todeta, että kohtuuden rajat on ylitetty. Hän on henkensä uhalla uhrannut vuosikymmenet elämästään toisten sivilisaatioiden vierailuiden julkituomiseen ja näillä sivilisaatiollahan se vihreä teknologia on tietty käytössä. Maailmamme tieteellisen eliitin, jonka löydösten ja luomusten varassa kehitymme, lisäksi on pieni, todella edistyksellinen ryhmä kuplassaan siellä pinnan alla massojen käyttäytymisen ohjaamista ja rajaamista tietyillä taajuuksilla, uskomattomia aseita, joita käytetään vasta kun jokin todellinen, varteenotettava uhka on käsillä, puhdasta energiaa... Vapaa tahto, sen rajat on siis ylitetty ja taho joka, jos kyseessä on koe, voisi pikimmiten katkaista kokeen, kiitos. Olemme keskellä aiheuttamaamme kuudetta sukupuuttoaaltoa, vuosituhansia olemme myllertäneet Maassa ilman mitään rajoituksia, se jo mainittu kollektiivinen kenttämme todellakin pursuaa maksettavaa ja katsoessamme isoa kuvaa ei tilanne ole paranemaan päin; energianja neitseellisten materiaalien kulutus kasvaa alati, vihreä teknologia laahaa pahasti perässä, niin pahasti, että meillä taitaa aika loppua kesken ennen kuin koko ihmiskunta pääsee siitä nauttimaan. Jopa siirtymäkausi sellaiseen kestää vuosikymmeniä, aikarajat tulevat todellakin vastaan. Vai onko Luoja tai korkeampi sivilisaatio kykenemätön myöntämään virheensä tässä asiassa
Rituaaleilla ja kauniilla temppeleillä autetaan ihmistä saavuttamaan harras henkinen tila. Jumalaa ja sitä edustavaa kirkkoa ei saa loukata. Näistä kerron myöhemmin. Tekstejä on vääristelty, ”tulkittu” ja lisätty uusia ”sopivia” tulkintoja tukemaan ihmisen poliittisia, taloudellisia ja miehen valta-asemaan liittyviä tavoitteita. TeksTi JUhAni hAkALA J umalilla on niin hyvä itsetunto, että heitä ei tarvitse palvoa, eikä heitä voi loukata. buddhalaisuuden eri suuntauksilla on aivan samat Buddhan perusopetukset. Jeesus ja Buddha ULTRA 12/2018 14 Ultra 12 2018.indd 14 20.11.2018 19.23. Kun ihmisestä voi tulla Jumala, kuten Jeesus ja Buddha jäljempänä väittävät, mihin Jumalat itse uskontoa tarvitsevat. Siis mihin sitten palvontaa ja rituaaleja tarvitaan. Minusta niitä ei tarvita Jumalaa vaan ihmistä varten. Mystiikka on vain mielemme rajoittuneisuutta. Abrahamilaisiin sukulaisuskontoihin (Juutalaisuus, Kristinusko ja nuorin Islam), jotka lähtevät siitä, että Jumala ja kuolema ovat pelottavia, Jumalaa pitää palvoa ja Jumala on ihmisen ulkopuolella. Uskonnot ovat vain välineitä henkisen rauhan, tasapainon, valaistumisen, rakkauden, yhteisen tietoisuuden, toisten todellisuuksien, paratiisin jne. Esim. Jeesus on kaikille kolmelle abrahamilaisille uskonnoille yhteinen. Ne ovat yksilöuskontoja. Ja Raamattu kirjoitettiin sen mukaan. Tämä tiedoksi Tiede-lehdelle, jonka mukaan Ultra-lehden artikkelit kuuluvat huuhaa-osastoon. Ne ovat lähtöisin mielestä, joka ei rakasta lähimmäistään, vaan tarvitsee kaiken rakkauden itselleen ja siksi haluavat hallita muita. Miksi temppelit ovat niin mahtavia. Yhteiskunnat, käytöstavat ja arvot muuttuvat ja ne aiheuttavat näille uskonnoille ongelmia. Ihmismieli on muuttunut vain vähän 2500 vuodessa, siksi nämä uskonnot ovat säilyneet alkuperäisessä muodossaan. Erityisesti lahkot ovat erikoistuneet pakollisiin pukeutumisja käytössääntöihin, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan ovat ilmauksia ahtaasta ihmismielestä. Niissä Jumala löytyy ihmisen sisältä. Näissä uskonnoissa ihminen on muokannut Jumalan kuvakseen. Tiede ja uskonto Tämän päivän mystiikka on huomispäivän tiedettä. ”Jumalan kunniaksi” vastaa uskova. Toinen asia sitten on, saako parempaa karmaa auttamalla samalla rahalla ihmisiä, eikä rakentamalla temppeleitä. Ihminen on muuttanut tekstejä vähitellen mieleisikseen korostamaan vallanpitäjien, kirkon, pappien ja miehen valtaa. Ei ole kohteen vika, jos tieteellä ei ole vielä välineitä tutkia selittämättömiä ilmiöitä. Ne eivät ole päämääriä, eivätkä itsetarkoituksia. Ei Jeesus vaan Paavali perusti Kristinuskon ja sen keskeiset opit. Ne ovat yhteiskunnallisia uskontoja. Toora, Raamattu ja Koraani heijastavat kirjoitusajankohdan arvoja. Kahdenlaisia uskontoja Uskonnot voidaan jakaa kahtia. Siihen, että he voivat auttaa kärsiviä ihmisiä. Tutkimusten mukaan rituaalit vaikuttavat aivoihin. (homot, lesbot, naispapit, naisten tasa-arvo, huivit, sianliha, mustat vaatteet, käyttäytymissäännöt jne.). saavuttamiseen uskonnosta ja uskomuksesta riippuen. Toiseen ryhmään kuuluvat aasialaiset sukulaisuskonnot: maailman vanhin valtauskonto hindulaisuus ja siitä syntynyt buddhalaisuus. Abrahamilaisia uskontoja on käytetty alistamiseen
15 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 15 20.11.2018 19.23. Mutta työ sinun on tehtävä yksin, tosin opettajien, henkioppaiden, intuition, ”sattuman” jne avustuksella. Kun olet henkisellä tiellä riittävän pit källä, näet valon
Tuomaan evankeliumi ei mainitse Jeesuksen kuolemaa eikä ylösnousemusta. ULTRA 12/2018 16 Ultra 12 2018.indd 16 20.11.2018 19.23. Eräs teoria lähtee siitä, ettei Jeesus olisi kuol lut ristillä, vaan lähti loppuelämäkseen Intiaan, jossa olisi hänen hautansa
Kirjoittajat lähestyvät samaa asiaa vain eri näkökulmista. Jeesuksen merkittävimmät vertaukset löytyvät sanatarkasti 500 vuotta vanhemmista Buddhan opetuksista (kylväjä, malka omassa silmässä, usko siirtää vuoria, vihollisen rakastaminen). Kaikki on jo meissä valmiina. Kaikissa uskonnoissa henkinen tie alkaa itsensä oppimisella. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Kuitenkin näen, että heidän käsityksensä henkisestä tiestä on hyvin lähellä toisiaan. Löytö on sen verran tuore, ettei sitä ole ehditty vääristellä. Kirkon mukaan se on mitä pahinta Jumalan pilkkaa, mutta ei Jeesuksen mielestä. Maan omistuksen puolustamiseksi tarvittiin vähitellen yhteiskunta: sotilaita, lainsäädäntöä, virkamiehiä, verotusta jne. Hups! ”Jumalan itsestään”. ”Ne, jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Aluksi kirkko kielsi evankeliumin aitouden, mutta ei kiellä enää. Hänen mukaansa, jos uskonto ja tiede ovat ristiriidassa, muutetaan uskontoa. Raamatun tarinoita löytyy mm. Tuomaan evankeliumi Jeesuksen ja Buddhan opetukset ovat lähellä toisiaan. Siis ne Jeesuksen opetukset, joita ihminen ei ole muuttanut mieleisikseen. Otsikon herroilla on ikäeroa n. ”Olette löytäneet alun, ja sitten etsitte loppua. Helppoa se ei ole ja vaatii aikaa. Sitten tuli Vasarakirveskansa Euroopasta. Kaikki on yhtä. Länsimainen kognitiivinen psykologia on tullut hyvin lähelle buddhalaisia perusoppeja, samoin kvanttifysiikka. Alla on Jeesuksen suoraa puhetta Tuomaan evankeliumista www.apokryfikirjat.com/tuomev.htm ja omia buddhalaisia kommenttejani. Asioita, joita aasialaiset uskonnot myös ymmärtävät. Tiede on osoittanut Raamatun paikkansapitämättömyydet. Esimerkiksi shamanismia tuntevana en näe siinä juuri eroa tiibetinbuddhalaisuuden kanssa. Olimme osa luontoa. Nämä todellisuudet mahdollistavat aineettoman ajassa ja paikassa liikkumisen, kaukohoidot, tähän todellisuuteen kuulumattomat henget jne. Alkoi viljellä maata, omistaa sitä, puolustaa sitä, vallata muilta sitä jne. Voit saavuttaa ihmeitä tekevän Jumalan olomuodon. Ymmärtäkää, loppu tulee olemaan siellä missä on alku. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.” Henkinen tie on henkilökohtainen asia. Aivan varmasti muitakin yhtä pitkälle henkisellä tiellä päässeitä on ollut, mutta Jeesus ja Buddha ovat kuitenkin ainoat todistettavasti maan päällä eläneet vallitsevan käsityksen mukaiset Jumalat. Yleisen käsityksen mukaan Jeesuksella ja Buddhalla ei pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Kun he löytävät, he muuttuvat. Fiktiosta on tullut faktaa. Henkisen tien seurauksena löydät kaiken ykseyden, yhteisen tietoisuuden, josta ego on meidät ulkoistanut. Vajaa 10 000 vuotta sitten Suomessa vallitsi matriarkaatti. Jeesuksen opiskelu Egyptissä on kiistaton ja siellä Jeesus on voinut tavata buddhalaisia munkkeja. Näen buddhalaisena, että Ultra-lehden artikkelit puhuvat aivan samoista asioista, termit ja käsitteet vain ovat erilaiset. Evankeliumi ei mainitse Jeesuksen kuolemaa eikä ylösnousemusta. Asiassa on vain se ongelma, että buddhalaisuus tuli Nepaliin ja Tiibetiin 600 vuotta Jeesuksen väitetyn käynnin jälkeen. Jos ei rakasta itseään, ei rakkautta liikene muille. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Alitajunta, eli intuitio, ohjasi meitä. Valitan evankeliumin käännöksen huonoa kieliasua. Jeesuskin syntyi oikeasti pari vuotta ennen ajanlaskun alkua ja syksyllä. Mutta auttaa hekin voivat. Kyse on kaiken kattavan yhteisen tietoisuuden ja toisten todellisuuksien saavuttamisesta (tästä enemmän www.juhanihakala.fi). Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys.” Kyse ei ole etsimisestä, vaan löytämisestä. Evankeliumi tunnetaan Egyptistä Nag Hammadista vuonna 1945 löytyneenä koptinkielisenä käännöksenä, lisää tietoa löytyy osoitteesta fi.wikipedia.org/wiki/ Tuomaan_evankeliumi. Aikanaan me olemme lähteneet tästä yhteisen tietoisuuden tilasta ja nykyään vallitsee aika suuri yksimielisyys meidän piireissämme, että olemme palaamassa takaisin tähän tietoisuuteen. Joten joku kontakti hänellä on ollut Buddhalaisuuteen. Etsijä olet sinä, ei pappi eikä kirkko. Kaikki ovat yhtä oikeassa. Molemmat ovat kulkeneet henkisen tien, valaistuneet ja löytäneet Jumalan itsestään. Eräs teoria lähtee siitä, ettei Jeesus olisi kuollut ristillä, vaan lähti loppuelämäkseen Intiaan, jossa olisi hänen hautansa. evankeliumissa).” Joka uskoo minuun, on myös tekevä niitä tekoja mitä minä teen ja suurempiakin kuin ne ovat, hän on tekevä (Joh 14:12)”. Tämän päivän mystiikka on huomispäivän tiedettä ULTRA 12/2018 17 Ultra 12 2018.indd 17 20.11.2018 19.23. Ego alkoi omistamisen myötä muotoutua ja irtautua yhteisestä tietoisuudesta. Kaikki oli yhtä, luonto ja tietoisuuskin. Yhdessä teoriassa väitetään, että Jeesus olisi ollut tiibetinbuddhalaisten munkkien opissa Tiibetissä ja Nepalissa (teini-iästä 26-30 ikävuoteen), eli niinä vuosina, joista Raamattu ei kerro mitään. Jos he sanovat teille, ’Se on meressä,’ silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Jeesuksen ja Buddhan opetusten yhtäläisyyksiä Kun Jeesus puhui karmasta, se tulkittiin Raamatussa käännösvirheiden vuoksi helvetiksi, mikä on aivan eri asia. Taavi Kassila on tehnyt aiheesta kirjan Nasaretin miehen salaisuus. Raamatussa kerrotaan neljässä evankeliumissa samojen tapahtumien tapahtuneen aivan eri lailla. ”Jos teidän johtajanne sanovat teille, ’Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla,’ silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Kuten Buddhakin, Jeesus sanoo: ”Olen sanonut, että te olette Jumalia” (Psalmi 82, jota Jeesus lainaa Joh. Arvostelijoiden mukaan kyseessä on 1800ja 1900-luvuilla syntynyt fiktio. Tuomaan evankeliumissa Jeesuksen opetus vastaa pitkälti Buddhan, ei kirkon opetuksia. Aikataulu vaan on vähän auki. Teorian mukaan Venäläinen Notovich (The unknown life of Jesus 1894) löysi muinaisia buddhalaisia käsikirjoituksia, joiden mukaan Jeesus olisi ollut Intiassa, Tiibetissä ja Nepalissa buddhalaisessa opissa. Vaikka uskonnot ja erityisesti niiden ulkoiset muodot ovat erilaisia, niin yritän etsiä uskonnoista yhdistäviä tekijöitä. 500 vuotta. Dalai Lama, joka on jatkuvassa vuoropuhelussa tiedemiesten kanssa, sanoo, että buddhalaisuus ei ole oikeastaan uskonto, vaan mielen tiede, kun buddhalaisuudessa ei ole Jumalaa. Veda-kirjoista tai egyptiläisistä hieroglyfeistä
Henkinen ihminen säteilee rauhaa ja tasapainoa muille ihmisille. Kirottu on liha joka on riippuvainen sielusta. Ennemmin valtakunta levitetään maan päälle, eivätkä ihmiset näe sitä.” Valtakunta on jo täällä. ”Fariseukset ja kirjanoppineet ovat ottaneet tiedon avaimet ja piilottaneet ne. ”Joka pilkkaa Isää saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa.” Jumalan itseluottamus on niin hyvä, että hän kestää pilkan. Henkisen polun kautta me opimme näkemään sen. Minä olen kaikki: minusta kaikki lähti ja minuun kaikki palaa. Apua on tarjolla, jos sen havaitsee. kirkkoon, lahkoihin jne. He eivät ole astuneet sisälle eivätkä anna kenenkään muunkaan tehdä niin.” Fariseukset ja kirjanoppineet viittaavat mm. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. ”Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä.” Minä olen valo kaikkien yllä. Ei sanota ’katso, täällä!’ tai ’katso, tuolla!’. Olemme sen lapsia, ja me olemme elävän Jumalan valittuja. Nosta kiveä, ja löydät minut sieltä.” He sanoivat hänelle, ”Kerro meille, kuka olet, että voisimme uskoa sinuun.” Hän sanoi heille, ”Te tutkitte taivaan ja maan kasvoja, mutta ette ole tulleet tuntemaan sitä, joka on teidän kanssanne, ettekä tiedä kuinka tutkitaan nykyhetkeä.” Mindfullness-terapian sanotaan lähteneen Buddhan opetuksista, mutta eipä Jeesuskaan ole pekkaa pahempi. Hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle, ”Milloin valtakunta tulee?” ”Se ei tule odottamalla sen tuloa. Minä paljastan salaisuuteni niille, jotka ovat sen arvoisia. Tästäkin on ristiriitaista tietoa. Työ on tehtävä itse. Joka juo suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen siksi ihmiseksi, ja hänelle tulevat paljastetuiksi kaikki salatut asiat. Joka elää elävästä, ei näe kuolemaa. normeja. ULTRA 12/2018 18 Ultra 12 2018.indd 18 20.11.2018 19.23. Kun olet henkisellä tiellä riittävän pitkällä, näet valon. Kvanttifysiikka on tulossa samoille linjoille. Onnittelut niille, jotka ovat yksinäisiä ja valittuja, sillä te löydätte valtakunnan. Leikkaa puusta pala; minä olen siellä. Edellä oleva antaa aihetta olettaa, että Jeesus uskoi jälleensyntymään. ”Me olemme tulleet valosta, paikasta, jossa valo tuli olemaan itsestään, vakiintui ja ilmestyi heidän kuvassaan. Sillä sieltä te olette tulleet ja sinne te jälleen palaatte.” Valtakunta on Jumala sisällämme yhteinen tietoisuus, energia. Varmasti muitakin yhtä pitkälle henkisellä tiellä päässeitä on ollut, mutta Jeesus ja Buddha ovat kuitenkin ainoat todistettavasti maan päällä eläneet vallitsevan käsityksen mukaiset Jumalat. Ennemmin, todellinen ympärileikkaus hengessä on tullut hyödyllisemmäksi joka tavalla.” Ympärileikkaus symbolisoi myös uskonnollisia kulttuuriin liittyviä käytös-, pukeutumis-, syömisjne. Näen Pyhän Hengen kaiken kattavan yhteisenä tietoisuutena energiana. ”Kun teette kaksi yhdeksi, teitä tullaan kutsumaan Aadamin lapsiksi, ja kun sanotte, ’vuori, liiku tänne!’ se liikkuu. Tantraprosessissa olevana koen kaiken energiana, tietoisuudenkin. Tai Situ Rinpoche: Energia on mielen voima. Valo on energiaa. Mutta työ sinun on tehtävä yksin, tosin opettajien, henkioppaiden, intuition, ”sattuman” jne avustuksella. ”Onko ympärileikkaus tarpeellinen vai ei?” Hän sanoi heille, ”Jos se olisi tarpeellinen, heidän vanhempansa tuottaisivat valmiiksi ympärileikattuja lapsia. Kirottu on sielu, joka on riippuvainen lihasta
Pirre 29.3.1956 Sinun tulisi olla itsenäinen ja vastuullinen tehtävissäsi. Nimim. Periksi on osattava antaa tarpeen mukaan, joskin omia näkemyksiä on puolustettava antamatta toisen mielipiteen liikaa vaikuttaa. Koko maailma on oikeastaan kotisi, joten turvapaikan voi hankkia ihan mistä vain, eikä tarvitse tyytyä liian tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin. Sinun on tarkoitus oppia kärsivällisyyttä sekä rajojen asettamista, ettet ajattelisi liikaa muiden näkökulmia, vaan pitäisit kiinni siitä, mikä sinusta on oikein. 19 ULTRA 12/2018 Ultra 12 2018.indd 19 20.11.2018 19.23. Tasapainon säilyttäminen on tärkeää, joten on katsottava kokonaisuutta, siis hyviä puolia siinä missä huonompiakin, että opit asettamaan arvot oikeaan järjestykseen. Miehen kanssa on keskusteltava säännöistä, etenkin, jos ne ovat liian tiukkoja ja vaativia. Nyt on menossa aika, jolloin on valittava yksilöllinen reitti eteenpäin, vaikka se tietäisi ihmissuhteiden karsimista. On kiinni itsestäsi, miten kauan pyörit pienissä ympyröissä, ja milloin olet valmis katsomaan laajemmin mahdollisuuksiin. Turhaa haaveilua ei kannata ruokkia, vaan tarkoitus on toimia kaikessa käytännöllisesti ja aikaansaavasti. Sinulla on paljon muutakin sisältöä elämässäsi, joten älä tuijota liikaa yksinomaan hankaluuksiin. Sinulla on levoton sielu, ja haluat kokea ja nähdä maailmaa mahdollisimman laajasti, joten on itse päätettävä, haluatko pysyvän kodin vai kiertolaisen elämän. Asioista on puhuttava ääneen, vaikka toiset eivät aina pitäisikään mielipiteistäsi. Välit lapseesi ovat haasteellisia, sillä käytte läpi karmallisia koetuksia. Toisen yrittäjän kanssa tuntuu yhteistyö hieman takkuilevan, ehkä siinä on ensin ongelmia, jotka ratkeavat neuvottelemalla ja ymmärtämällä oikeat kompromissiratkaisut. Jenny 16.10.1945 Jos koet olevasi outo lintu, hyväksy tämä tosiasia, sillä parhaiten pääset sinuksi itsesi kanssa, kun päätät olla juuri sellainen kuin olet. Huoneiston vuokraus etenee myötätuulessa. Nimim. Ei ole aina helppoa tietää, mikä on milloinkin toimiva ratkaisu. Liiallinen sopeutuminen tekee sinusta tyytymättömän, joten ole iloinen siitä, että olet havainnut erikoisuutesi. Muutoksia on tulossa, ja on aika jättää taakse sellaista, mikä ei enää ole ajankohtaista tai edes kiinnostavaa. Murehtiminen ei tee tulevaisuudesta yhtään parempaa, joten on syytä keskittyä siihen, että kun elää päivän kerrallaan ja tekee parhaansa, se riittää. Nyt on hyvä aika aloittaa puhtaalta pöydältä, joten karista vanhat tomut jaloistasi ja ota tulevaisuus vastaan luottavaisin mielin. Nimim. Vain erilaisuus voi nostaa esiin taitosi siinä mittakaavassa kuin on tarkoitus. Minun kohtaloni 25.8.1962 Olet synnynnäinen yrittäjä, joten kun luotat itseesi, asiat edistyvät. Asiat etenevät kyllä, kun on kärsivällisyyttä. Airi Ojan tulkinnat Ultran lukijoille Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Airi Ojan tulkinnat Numerologia Airi Oja tunnetaan niin Ultran sivuilta kuin Ultrapäiviltäkin numerologina ja tarottien sekä unien tulkitsijana. Se on rikkautta, mitä ei voi saada muuten kuin elämänkokemuksella ja rohkealla päätöksellä ottaa opikseen kaikesta, mitä elämä tarjoilee. Sinussa on paljon tunteellisuutta, eikä muiden pyynnöistä ole aina helppoa kieltäytyä, mutta oman tasapainon vuoksi on rajoja asetettava ja oltava uskollinen viime kädessä itselleen. Sinulla on menossa vaihe, jolloin huolia kertyy mieleen, ja tarkoitus on oppia päästämään niistä irti keskittyen enemmän siihen, mitä hyvää elämääsi sisältyy. Uuden kokeileminen kuuluu asiaan, joten on hyvä ottaa selvää myös terveyspulmissa erilaisista mahdollisuuksista hoitaa ongelma. Nyt hän asettaa numerologisen osaamisensa Ultran lukijoiden käyttöön. Käytä energiaasi sellaiseen, mikä todella innostaa, ja huomaat terveydenkin tasapainottuvan. Päätöksenteko voi olla haasteellista, sillä sinun on toisaalta oltava pikkutarkka ja harkitseva, mutta samalla vaistoja kuunteleva ja spontaani. Nimim. Henkisiä taitoja sinulla on olemassa, ja kuudetta aistia pitäisi kehittää elämän mittaan. Haluat toimia kaikessa itsenäisesti ja ilman ulkopuolisia vaatimuksia, ja parasta on, kun ohjat ovat omassa kädessä. Sinun ei tarvitse yksin parantaa koko maailmaa, eikä siten ottaa syytä siitäkään, ettei kaikkien ihmisten kanssa tule toimeen. Et voi välttämättä miellyttää muita, jos haluat kuunnella itseäsi, sillä lopulta vain sillä on väliä, oletko itse tyytyväinen ratkaisuihisi. Vaikeudet ovat voitettavissa, kun käytät mielikuvitusta ja luotat itseesi. Suhteenne on kohtalonomainen, joten tarkoitus on käydä läpi vastaan tulevat haasteet pyrkien yhteisiin päämääriin. Kun toimit rakkauden valossa, viestit tulevat hyvästä henkimaailmasta sekä oppailta ja enkeleiltä, ja sinun näkemyksesi ratkaisee, miten koet asian olevan. Kärsivällisyys ja diplomatia vievät eteenpäin. Kuumaverinen 9.6.1953 Olet hyvin tunteellinen, ja ehkä siitä osaksi johtuu kuumaverisyytesi. Sinun on toki käytettävä diplomatiaa ja pyrittävä neuvottelemaan, mutta oman totuutesi tiedät parhaiten itse. Yläja alamäkiä on koettava, niin kuin yrittämisessä on tapana, mutta periksi ei pidä antaa liian helposti
Suomalainen Eero Milonoff ja Eva Melander elokuvassa Raja. n eO n ULTRA 12/2018 20 Ultra 12 2018.indd 20 20.11.2018 19.23. Peikkoja ja noitia TeksTi: eRkki kAnTO, hOLLyWOOD R uotsalaisessa peikkotarinassa Raja tullivirkailija Tina, jota esittää Eva Melander, pystyy haistamaan epäilyttävän tavaran. Sitten linjalle astuu erikoisen näköinen mies ja hajuaisti ei enää toimikaan. Nuori Maggie Mulubwa, joka näyttelee pääosaa elokuvassa Minä en ole noita, ei ollut aikaisemmin näytellyt – kuten eivät monet muut kaan esiintyjistä. En ole noita! I Am Not a Witch (Minä en ole noita) on voittanut kovasti palkintoja fi lmifestivaaleilla. Se on Englannin Oscarja Kultainen maapallo -ehdokas, vaikka tapahtumapaikkana on Zambia. Nämä syytökset kohdistuivat melkein pelkästään naisiin, kertoo Nyoni. Elokuvasta kehittyy erikoinen rakkaustarina, kuitenkin sellainen, jota katsojat eivät ole koskaan nähneet valkokankaalla. Ohjaaja Rungano Nyoni kertoo idean elokuvaan tulleen erityisen kuivan kesän aikana, jolloin paikallisia noitia syytettiin sääolosuhteista. Mysteerimiestä Vorea näyttelee loistavasti suomalainen Eero Milonoff. Elokuvan taustalla on suomalainen mytologia, ja vaikka elokuvan ohjaajan nimi viittaa pakolaiselokuvaan, Ali Abbasi käsittelee peikkotarinan loistavasti. Filmi on ensi vuoden puolella Ruotsin ehdokkaana sekä Oscareihin että Golden Globes -palkintoihin