n Merja Jokila (vas.) esitteli 30-luvun hääpukua Kristiina Lehtoselle ja Leena Arvelalle. 19 65. On muun muassa sotavuosien hautajaisrekvisiittaa sekä eri vuosikymmenten kastemekkoja. Lopputulema on 35 erilaista mekkoa. Voimme hoitaa neuvottelun kätevästi myös verkkotapaamisena. 18.30 Loukinaisten kenttä, Nenämäentie TURKU TI-PE 18.30 LA-SU 13.00 ja 17.00 Kupittaa, Lemminkäisenkatu 11 Tule nauttimaan pientä purtavaa ja kuulemaan lisää tulevista säävarman sähköverkon ja nopeiden valokuituyhteyksien rakennustöistä Raision ja Ruskon alueilla. Carunan, Telian ja urakoitsija Eltel Networksin asiantuntijat ovat käytettävissäsi koko tilaisuuden ajan. —Esillä on pukuja 30-luvulta lähtien joka vuosikymmeneltä, Jokila summaa. 02 4711 470 www.poppankki.?/lieto Tervetuloa tapaamiseen, niin katsotaan yhdessä juuri sinulle sopiva rahoitusratkaisu. Caruna huolehtii sähkönjakelusta sekä ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa säävarmaa sähköverkkoa yli 683 000 asiakkaalleen Etelä-, Lounaisja Länsi-Suomessa, Joensuussa, Koillismaalla sekä Satakunnassa. VUOSIKERTA Nro 57 TORSTAI 22.8.2019 LIETO MAARIA PAATTINEN RUSKO VAHTO TARVASJOKI sirkusfinlandia.fi Find us on Facebook Badge CMYK / .ai Liput 12,50–33 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä Info-puh. Moni innostui, ja idea kiiri eteenpäin. Sitä pukua käytti aikoinaan turkulainen Aino Hurri, kun hän sai Väinönsä. 0600 30006 (1,78 e/min + pvm) LIETO MA 26.8. Tämä ilmenee Nautelan kartanossa, missä on järjestetty Lieto-viikon kunniaksi hääpukunäyttely. —Ensi kesänä on tarkoitus jatkaa samalla näyttelyaiheella, Jokila vinkkaa. Nautelan kartanon näyttely sekä sen ohessa toimiva kahvila ovat auki vielä huomenna perjantaina sekä lauantaina, molempina kello 14—19. TURUN TIENOO Ruskon pesäpallokenttä virallisesti käyttöön s. —Meillä on täällä kastemekko, joka päällä on kastettu 48 lasta. 4 Tarvasjoen Urheilijat juhli 110 vuottaan s. Esillä on muutakin avioliiton solmimiseen liittyvää: kuvia, kenkiä, huntuja. Fölin matkamäärä lokakuusta 2018 toukokuuhun 2019 oli noin 18,7 miljoonaa matkaa. Leninki on valmistettu aikoinaan Turussa, ja sitä käytettiin turkulaisen opettajapariskunnan häissä.. Verkon toimintaa valvotaan ympäri vuorokauden, jotta asiakkaille voidaan taata mahdollisimman häiriötön sähkönsaanti kaikissa olosuhteissa. Häämuotia sotavuosista tähän päivään LIETO MARIA SUOMI Suomalainen hääpukuperinne näyttää olevan yllättävän monipuolinen. ONKO OMAN KODIN HANKINTA TAI REMONTOINTI SINULLE AJANKOHTAISTA. Kartanon emäntä Merja Jokila alkoi kysellä ystäviltään, suostuisivatko he lainaamaan hääpukujaan näyttelyyn. Miljoonan matkan pudotuksesta kymmenesosa tulee siitä, että Yli-Maarian ja Syvälahden koulut valmistuivat, mikä vähensi koululaisten kuljetusta. Idea hääpukunäyttelystä keksittiin jo pari vuotta sitten. Mekko on klassinen ja pitsinen, lyijypainot pitävät maltillisen laahuksen kurissa. www.caruna.fi / Twitter @CarunaSuomi Lieto, Hyvättyläntie 10, puh. Säävarma, älykäs sähköverkko luo myös pohjan tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa digitaaliset palvelut kasvavat, liikenne sähköistyy ja kuluttajasta tulee energian tuottaja. Hääpukujen lisäksi elämisen kirjo on muutenkin läsnä Nautelan kartanossa. HELPOTA ELÄÄMÄÄSI JA LATAA POP MOBIILI SEKÄ POP AVAIN PUHELIMEESI Ypsilon vaikutti Fölin matkustajamääriin MAARIA Toriparkin rakentaminen on vaikuttanut Fölin matkustajamäärään. 02 4711 400 Turku, Kauppiaskatu 9, puh. —Tätä pukua voisi ihan hyvin nykymorsiankin käyttää, Kristiina Lehtonen arvioi. Vanhin hääpuku on vuodelta 1932. Vaikka puvut ovat pääosin valkoisia, mallien muoti on vaihdellut kovasti. Tervetuloa juttelemaan Carunan sähköverkon ja Telian valokuidun yhteisrakentamisesta asukastilaisuuteemme keskiviikkona 28.8.2019 kello 16–20 Raision kirjastotalolle
Ruskolla maakunnan toiseksi paras työllisyys Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 22.600 työtöntä työnhakijaa. Jokke Jokijuna kuljettaa vierailijoita prosessitilojen luolastossa. klo 18.30 JAHTI 1900 5-bingojahti 450,KIRJAN HINTA 7/6/3/3 Järjestämme yhdessä Tarvasjoen Urheilijoiden kanssa Ti 27.8.2019 klo 18 Tarvasjoen urheilukentällä Sarjat: 2016 ja myöhemmin syntyneet 40m + pallo 2015 40m + pallo 2014 40m + pallo 2013 40m + pallo 2012 40m + pituus 2010-2011 60m + pituus Omat sarjat tytöille ja pojille. TERVETULOA! HAUTAKIVET -30% LIEDON KIVI • 0400 533 709 Liike avoinna sopimuksen mukaan Pentti Alinen, Vanha Hämeentie 1 21430 Yliskulma (Paappalantien ja Vanhan Hämeentien risteys). ilmaisia tapahtumia Liedossa, Tarvasjoella, Paattisilla, Ruskolla, Vahdolla ja Maariassa oleviin tilaisuuksiin. TURUN TIENOO Asianajajia Asianajaja on oikeustieteellisen loppututkinnon ja erillisen asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, jonka Suomen Asianajajaliitto on hyväksynyt jäsenekseen. Mukana ovat myös Lieto ja Rusko. Maakunnan pienin työttömyysprosentti oli Laitilassa, 5,1 prosenttia. Samalla Valkiavuoren kunnallistekniikan rakentamiseen lisättiin 100.000 euroa ja Valkiavuoren vesihuollon rakentamiseen 30.000 euroa. Sama oli kanta myös lautakunnalla, jonne liukastunut viranhaltijapäätöksestä valitti. 2 22.8.2019. TAPAHTUMAPALSTA Kerran kuussa ilmestyvään tapahtumapalstaan voivat laittaa kaikki yhdistykset, järjestöt ym. Asianajajan ammattinimikettä saavat käyttää ainoastaan viralliseen asianajajaluetteloon merkityt asianajajat. klo 13 mennessä osoitteeseen eija.lepisto@turuntienoo.fi tai postita Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as. Hankkeet kilpailutetaan syksyllä, ja valmista olisi ensi kesänä. Tytöt ja pojat kisaavat erikseen. Neuvosto esittää kirkkovaltuustolle 30.000 euron lisämäärärahaa Vahdon seurakuntatalon ilmanvaihdon korjaamiseen. Hippokisoihin voivat osallistua 2009 syntyneet ja sitä nuoremmat. (02) 489 5900 Järjestämme yhdessä Paattisten Pamauksen kanssa Tiistaina 27.8.2019 klo 18.00 Paattisten urheilukentällä Ilmoittautumisia otetaan vastaan klo 17.15 alkaen. (02) 4877 928 tai nettiajanvaraus liedonfysioterapia.fi www.liedonapteekki.fi Puh. Keskusvaalilautakuntaan uusi jäsen LIETO Keskusvaalilautakunnan jäsen Hannu Miettinen (vas.) on pyytänyt eroa lautakunnan jäsenyydestä paikkakunnalta muuton vuoksi. Toisen sijan jakoivat Rusko ja Paimio, joissa kummassakin työttömyysprosentti kuun vaihteessa oli 5,2. Apuna käytetään seurakunnalle valittua rakennuttajakonsulttia. Säävaraus. Lieto kulkee myös työllisyyden kärkikastissa 6,1 prosentilla, ja perää pitää Turku, jossa työttömyysprosentti oli 13,0. Muutetussa budjetissa Päällistönmäen kunnallistekniikan rakentamiseen varattiin 200.000 euroa, Päällistönmäen vesihuollon rakentamiseen 60.000 euroa. Turun seudun puhdistamo Oy:n omistaa 14 kuntaa. Ilmoittautumiset sähköpostilla yleisurheilu@taru.fi viimeistään 25.8.2019 klo 20.00 mennessä. Tulethan paikalle ajoissa. Vahdon seurakuntatalon ilmastointi uusiksi VAHTO Ruskon seurakunta aikoo korjata Vahdon seurakuntatalon ilmastointijärjestelmän. (02) 284 3400 www.kplaw.fi Asianajaja, varatuomari Jari Kailiala Asianajaja, varatuomari Antti Palo Varatuomari Eva-Niina Jänne Ranka-, nivelja lihasvaivojen hoitoa ja fysioterapiaa myös ilman lääkärin lähetettä Krouvilaituri 3, Lieto Puh. Heinäkuun aikana työttömien määrä yleensä vielä kasvaa, nyt 1.500 henkilöllä. Työttömien osuus työvoimasta oli koko maassa 10,2 prosenttia. Kuun lopussa avoimia työpaikkoja oli Ruskolla 29, Liedossa 93 ja Turussa 2.448. Kaikki osallistujat palkitaan! Säävaraus. Tekninen johtaja päätti saamansa ohjeistuksen mukaan korvata lääkärikulut julkisen terveydenhuollon osalta liukastumisvahingosta esitettyjen kuittien mukaisesti. Uuden jäsenen valitsee kunnanvaltuusto. Housujen repeytymistä kunta ei korvannut. Jätevedenpuhdistamolle pääsee tutustumaan TURKU Turun seudun puhdistamo Oy järjestää tutustumiskierroksia Kakolan jätevedenpuhdistamolla Turun päivänä 15. SYYSKUUN TAPAHTUMAPALSTA ILMESTYY TO 29.8. Päällistönmäen ja Valkiavuoren kunnallistekniikka yhtenä hankkeena RUSKO Tekninen lautakunta hyväksyi Päällistönmäen ja Valkiavuoren kunnallistekniikan suunnitelmat ja päätti kilpailuttaa työt samana hankkeena. syyskuuta. Työttömyyden kasvu johtuu pääasiassa kesäajalle ominaisista tekijöistä: oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä. Ruskolla oli työttömiä 161, Liedossa 591 ja Turussa 12.249. Asianajaja on kokenut ja sidonnaisuuksista vapaa oikeudellinen asiantuntija, joka noudattaa toiminnassa hyvää asianajotapaa. Asianajotoimisto Kailiala & Palo Oy Tuureporinkatu 6, 20100 TURKU Puh. Toimita julkisista kaikille avoimista maksuttomista tapahtumista syyskuun tapahtumapalstalle viimeistään tiistaina 27.8. Yli vuoden töitä vailla olleita oli Ruskolla 23, Liedossa 75 ja Turussa 3.104. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,9 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Toiveena on, että jos kunnallistekniikka tehdään isompana urakkana ja talvityönä, isommatkin urakoitsijat olisivat niistä kiinnostuneita. Investointija korjaustyöryhmä hankkii korjaussuunnitelmat ja kilpailuttaa urakan. Kaatuneelle korvataan lääkärikulut RUSKO Tekninen lautaunta ei muuttanut teknisen johtajan päätöstä, joka koski korvausvaatimusta viime talvena liukastumisesta aiheutuneessa kaatumisessa. (02) 489 5900 Fax 489 5911 Hanhenkaari 3, LIETO Avoinna ma–pe 8.30–19.30 la 9.00–15.00 TERVEYSPISTE: ajanvaraus ja tiedustelut p. Tervetuloa kisailemaan koko perheen voimin! BINGO TARVASHOVISSA To 22.8. Kentällä puffetti. Vuotta aiemmasta työttömien määrä kuitenkin väheni 1.900 henkilöllä. Kaikki osallistujat palkitaan
–25 .8. TURUN TIENOO 22.8.2019 3 Hyvättyläntie 2, 21420 LIETO, puh. PKT 3 Vihreä kivetön LUOMU VIINIRYPÄLE 500 g (4,98/kg) Italia RS NAUDAN GRILLIPIHVIT paahtarista ERÄ! 17 99 KG ERÄ! Daim TUUTIT 99 g (16,84/kg) Yksittäin 2,35/tuutti 5 00 TUUTTIA 3 Oman savustamon LOHIFILEEPALA Norja, ruodoton 18 99 KG ERÄ! Savuhovin kinkkukonsulentti puodissa PE Tuoreet suomalaiset VILJAPORSAAN putsatut kalvottomat GRILLIPIHVIT fileestä monta makua Voimassa to–la 9 99 KG ERÄ!. 02 4893 400, kimmo.lahtinen@k-supermarket.fi Palvelemme arkisin 7–21, la 8–21, su 10–21 L I E T O R I VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ Hin nat voi ma ssa TOSU 22. Atria WILHELM PERINTEINEN GRILLIMAKKARA 400 g (4,17/kg) Yksittäin 2,19/pkt 5 00 ERÄ! 1 49 LUUMUKIRSIKKATOMAATIT 250 g (5,96/kg) Espanja ERÄ! Tuore suomalainen PORKKANANIPPU 1 29 NIPPU 14 99 KG TURUN SINAPPI – mieto – väkevä 275 g (3,60/kg) 99 ISO TUUBI 2 49 RS Partasen suomalainen NAUDAN PAAHTOPAISTI kokonaisena 9 99 KG ERÄ! ERÄ! Tuore ruodoton KIRJOLOHIFILEE Suomi / Ruotsi ERÄ! KOKO KESÄN Muut maut 2,19/pkt Max 6 pkt/tal. elle i toi sin ma ini ta
Ja nyt, kun kentällä on pelattu jo monet turnaukset, kentän avajaiset järjestettiin sunnuntaina. Avustus on hieno asia, ja sen käytännön toteuttamisen tulee olla niin hienovarausta, että tuen saajat eivät leimaudu. Määräaikaan mennessä ei tullut muistutuksia. Rauli Ala-Karvia Liikunta ei saa olla rikkaiden perheiden oikeus Monet liikuntalajit ovat sen verran hintavia, että monilapsisen perheen, jonka vanhemmat ovat tavallisia työssäkävijöitä, rahat eivät yksinkertaisesti riitä kustantamaan harrastuksia. Tekninen lautakunta päättää vahvistaa suunnitelmat. Ensi kesästä jaoston puheenjohtajalla oli kertoa uutinen. Liikunta kuitenkin kuuluu kaikille. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sisko Hellgren oli mieluisessa tehtävässä avaamassa uutta kenttää virallisesti. välisen ajan. Perustoiminnalla tarkoitetaan lasten tai nuorten viikoittaista harrastamista seuran ohjatussa liikuntatoiminnassa. Tilanne on korjaantumassa myös sitä kautta, että kunnilla on mahdollisuus hakea oman alueensa aluehallintovirastosta avustusta vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen Erityisavustusten haku on käynnissä syyskuun loppuun. Virkistyspiikki seuralle Ruskon Pallon pesäpallojaoston puheenjohtaja Jaakko Söderström sanoi kentän vilkastaneen ruskolaista pesäpalloa. Sopisiko minareetiksi. Pesäpallokentän avajaisia vietettiin koko päivän, sillä aamulla pelasivat Ruskon ja Paimion F-juniorit, päivällä Ruskon ja Turun miehet sekä samojen seurojen E-juniorit ja vielä päivän päätteeksi Ruskon ja Paimion D-junnut. —Lapsena pelattiin paljon. Verohallinnon lausunnon mukaan laitoksen ulkopuolinen hallinnon henkilökunta ei kuulu laitosruokailuedun piiriin. Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen kehui Ruskoa siitä, että rakennettiin kerralla riittävän suuri kenttä. Kyöstilännotkon suunnitelmat vahvistettiin LIETO Jokirannan Annantuvan ympäristössä sijaitsevan Kyöstilännotkon kuivatusja yleissuunnitelmat olivat nähtävillä 20.6.—3.7. Myyjäkään ei tarjoukselle syttynyt. Niin yksilökuin joukkuelajeissa harrastusvälineet ovat lajista riippuen kovinkin hintavia. Koska mastosta on näkyväisyys kauas, sieltä myös ilmeisen hyvin kuuluisi kymmenien kilometrien säteelle. Täällä Ruskolla voidaan nappuloiden turnauksia pelata useammalla kentällä, kun pelikentät voidaan laittaa poikittain, Lamminen huomautti. Hankkeella parannetaan jokirannan alueen saavutettavuutta, virkistyskäyttöä ja ulkoilumahdollisuuksia. —Pesäpalo on hieno peli. Kysymys on siis ruokailusta, jota ei ole järjestetty ensisijaisesti henkilökuntaa varten. Ruskon liikuntapalveluvastaava Erkki Korpela ja työpäällikkö Markku Jessen-Juhler olivat myös avajaisissa ja totesivat, että ympärysaita vielä puuttuu. Rauli Ala-Karvia. Tuoltahan se rukouskutsu komeasti kajahtaisi. Olisiko Varissuolla ja muualla Turussa tarvetta minareetille. Avustuksilla tuetaan vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista liikuntaseuroissa. Alueelle rakennetaan murskepintainen kevyen liikenteen väylä, puiset maastoportaat sekä kuivausrakenteita, maapatoja ja suodatuskerroksia. Avustusta voidaan myöntää kunnille, jotka jakavat ne seuroille ja yhdistyksille. Laitosruokailun piiriin kuuluvat kyseisessä laitoksessa työskentelevät työntekijät. Tällainen avustus on hyvä asia, koska näin edistetään yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastamista urheiluseuroissa. Kentällä esiintyi myös Urheiluvalmennus Karoliina Hievasen Tanssitiimi. Hän kertoi, että kotoa löytyy pallo, maila ja räpylä. Se torjuisi kentän asiatonta käyttöä eli ajelemista mopoilla ja mönkijöillä. Ruskon kunta rakennutti pesäpallokentän Maunun koulun vanhalle hiekkakentälle. Kunnan edelleen jakamalla avustuksella tuetaan liikunnan perustoimintaa. —Monissa paikoissa on nuukailtu ja tehty minikenttiä. Saattaa olla, että jonain yön pimeinä hetkinä tulen tälle kentälle pallottelemaan, sanoi Hellgren ja korosti uuden pesäpallokentän tukevan kunnan hyvinvointistrategiaa. Turun hallinnon laitosruokailuetu poistettiin TURKU Turun kaupungin hallinnon henkilökunta on ruokaillut sivistystoimialan laitoksissa luontoisetuna laitosruokailun hinnalla kaupunginhallituksen päätöksellä vuodesta 1957 lähtien. Kaupunginjohtajan päätöksen mukaan luontoisetuarvolla saa ruokailla vain laitoksessa työskentelevä henkilökunta. Miten hän mahtaisi 133-metrisen maston Tuuriin kuljettaa. Verohallinnon helmikuussa annetun ohjeen mukaan laitosruokailulla tarkoitetaan ruokailua, joka on järjestetty potilas-, oppilas tai muuna vastaavana ruokailuna. Ja jos harrastaa esimerkiksi kilpajoukkueessa, tulevat päälle vielä lisenssija vakuutusmaksut. Pääskyvuoren vanha linkkimasto on kuulemma myynnissä, ja isoa ja komeaa hamuava kyläkauppias Vesa Keskinen ehti siitä jo kymppitonnin tarjota. Valmista tuli jo ennen kuin päätös valtionosuudesta oli tehty. Näilläkin seuduilla on onneksi seuroja ja lajeja, joissa voi liikunnan iloa toteuttaa joko ihan ilmaiseksi tai pienellä jäsenmaksulla. —Meillä on nyt kolme juniorijoukkuetta, miesten aluesarjajoukkue seka aikuisten harrastepesistä. —Ensi kesänä Ruskon Pallolla on koossa naisten maakuntasarjajoukkue, Söderström sanoi. TURUN TIENOO TURUN TIENOO n PÄÄKIRJOITUS n SIVUHUOMAUTUS 4 Pesäpallostadion virallisesti auki RUSKO RAULI ALA-KARVIA Joskus asiat vain etenevät poikkeuksellisen rivakasti. Se on kansallispelimme, Hellgren tähdensi. n Yleissuunnitelma säilyttää jokirannassa puolen hehtaarin laidunalueen. Söderström kiitteli pienten seurojen yhteistyötä, jolla saadaan sopivia otteluita aikaan
Ensimmäisenä kohteena ovat Tarvasjoen taajama-alueet. Alueella on kaksi kaavoituskohdetta, joka ovat Koskennurmen alue ja Kaila. Kun tievalaistus uusitaan, vanhat puupylväät, ilmajohdot ja valaisimet puretaan. Mursketien sadevesilinja nähtäville LIETO Tekninen lautakunta on hyväksynyt Mursketien sadevesilinjan suunnitelmat ja asettaa ne julkisesti nähtäville. Pankin vakavaraisuus vahvistui entisestään Maariassa ja Paattisilla sopivasti varhaiskasvatuspaikkoja MAARIA/PAATTINEN Turku on tehnyt varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen vuosille 2019—2022. Nykyinen putki purkaa vedet kehätien sivuojaan. Tänä vuonna Liedon Säästöpankki valitsi liki 80 ehdotuksen joukosta kahdeksan kohdetta, joille pankki järjesti lahjoitustilaisuuden. Paattisilla hoitopaikat ovat täynnä. Moisiossa varhaiskasvatusta on Yli-Maarian monitoimitalossa ja Halikonkadun päiväkodissa. Säästöpankki kasvatti luottokantaansa Liedon Säästöpankin asiakkailleen myöntämien luottojen kanta kasvoi viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana 8,6 prosenttia. Päivähoitotilojen toinen vaihe toteutetaan, kun Kailan kaavamuutos on vahvistettu ja aluetta aletaan rakentaa. Myös henkilöasiakkaiden asuntoluottokanta kasvoi 3,9 prosenttia eli kaksi kertaa markkinoita nopeammin. Voitto kasvoi liki kaksi miljoonaa Liedon Säästöpankin liikevoitto katsauskaudella oli 7,7 miljoonaa euroa eli 1,7 miljoonaa edelliskautta suurempi. Tarvasjoella uusitaan tievalaistus TARVASJOKI Caruna poistaa taajama-alueilla kaikki pienjänniteverkon ilmajohdot ja korvaa ne maakaapeleilla. Tämä sopiikin kunnalle. Paattisilla lapsimäärä alenee hieman, mutta nykyisistä päiväkodeista ei olla luopumassa. Halikonkadulla toimii myös esiopetusryhmä. Aiemmin on toteutettu väli Poikojentieltä Eläintarhantielle. Jäkärlän alueella on sopiva hoitopaikkatilanne. Caruna on kysynyt kuntaa mukaan yhteisrakentamishankkeeseen, eli kunta uusisi katuvalot samanaikaisesti. —Meillä ei ole osakkeenomistajia, joille keräämme voittoa, vaan käytämme osan voitoistamme palveluiden ja toiminnan kehittämiseen ja osan säästöpankkiperiaatteen mukaan paikallisen hyvinvoinnin tukemiseen. Uusien tilojen mitoitus olisi 80 paikkaa, mikäli esiopetus sijoitetaan koululle. —Toteutuva rakentuminen on kuitenkin hidasta, todetaan selvityksessä. Talletukset kasvoivat 7,3 prosenttia, korkokate puolestaan 3 prosenttia 7,3 miljoonaan euroon. —Yritysluotoissa oman pääoman vaade asuntoluottoihin verrattuna on huomattavasti korkeampi. Hankkeen toteuttaa ja suunnittelee Eltel Networks Oy. Tukea alueen yhteisöille Säästöpankit toimivat yhteisön tukemisessa valtakunnallisen Hyviä Tekoja –konseptin kautta. Merkillepantavaa on, että pankin vakavaraisuussuhde vahvistui entisestään yritysluottokannan tuntuvasta kasvusta huolimatta, toteaa Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jussi Hakala. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan korvaavat tilat Suotorpankujan, Jäkärlän puistokadun ja Lampolankadun päiväkodeille. TURUN TIENOO TORSTAI 22.8.2019 5 n Ruskon Pallon juniorit Jenna (vas.) ja Juho Huovinen pitelivät nauhaa, jonka leikkaamisella Sisko Hellgren, Jaakko Söderström ja Timo Lamminen avasivat virallisesti Ruskon hiekkatekonurmisen pesäpallokentän. Moision alueen väestöennusteessa ei ole näkyvissä kasvua. Palkkiotuottojen osalta kasvua oli 6,8 prosenttia. Mursketien nykyisen hulevesiputken kapasiteetti on liian pieni ja purkupään korkeusasema on liian alhainen. Pankin luottoriskiasema säilyi vakaana ja riskitasoltaan maltillisena. Panostamme erityisesti asiantuntijapalveluihin ja asiakasta hyödyttäviin palvelukonsepteihin, toteaa Hakala. Uudisrakennus voidaan toteuttaa nykyisen Suotorpankujan päiväkodin tontille. Tien parantamisen yhteydessä rakennetaan tien alittava rumpu, johon Mursketien uusi hulevesiputki purkaa vedet. Vähätalo rakentaa pyörätietä LIETO Maanrakennusliike Vähätalo Oy rakentaa Tammentaantien jalkakäytävän ja pyörätien Eläintarhantieltä valtatie 9:n rampille saakka. Ne korvataan maakaapelilla, metallipylväillä ja LED-valaisimilla. Tosin monitoimitalo saattaa lisätä alueen houkuttelevuutta.. Luotonannon määrä kesäkuun lopussa oli 1.097 miljoonaa euroa. Hanke on osa Liedon kunnan ja ELY-keskuksen välistä sopimusta kevyen liikenteen väylien rakentamisesta valtatien 9 sillan uusimisen yhteydessä. Tukea saivat Bastu (10.000 euroa), Icehearts Turku (7.000), Sairaalakoulu Kiinamyllyn koulun ystävät ry (5.000), Turun Mielenterveysyhdistys Itu ry (4.000), Turun Eläinsuojeluyhdistys ry (3.000), Kouluvaarit (3.000), Sotainvalidien Veljesliiton V-S piirin lesket (2.000) ja Palvelukeskus Jokikumpu (1.000 euroa). Erityisen nopeaa kehitys oli yritysluotoissa, jossa kasvua oli 21,7 prosenttia vuoden takaisesta. —Pankin hyvä kustannustehokkuus perustuu tarkkaan taloudenpitoon ja matalaan organisaatioon. Työt alkavat Liedossa tänä vuonna ja kestävät vähintään neljä vuotta
RUSKO RAULI ALA-KARVIA Yksi Ruskopäivien uusia houkutuksia oli Tuulikki Hännisen maalaama isokokoinen teos, jossa taustalla on kirkon mäki ja etualalla ihmisiä. n Vanhatie sekä kunnantalon ja seurakuntakeskuksen pihat oli valjastettu Ruskopäivien markkinatoriksi.. —Ja hihaan voi tarttua myös muualla markkina-alueella, Lehtinen lupasi. Torimarkkinoiden lavalta, jossa juontajana hääri Marko Hurula, kuului musiikkia. Neuvosto esittää kohtuuhintaisten vuokratai omistusasuntojen suunnitelman laatimista senioreiden ja vammaisten esteettömään asumiseen. Ruskopäivin toritapahtuman alla kulki Ruskon yli ravakka sadekuuro, mutta muuten ei sade erityisesti häirinnyt. Hän sanoi, että ensi vuoden talousarvioonkin voi esittää toiveita, mikäli ne ovat hyvin perusteltuja. TURUN TIENOO 6 22.8.2019 Ruskopäivillä saattoi olla ihan joku muu n Vanhalle kirkkoväelle kasvonsa lainasivat diakonit Maarit Hiltunen (vas.) ja Anne Jaatinen, kirkkoherra Pasi Salminen ja Ruskon piispa Martti I eli Martti Raikasniemi. Sitä esittivät markkinaisäntänä laulaja-imitaattori Martti Koivisto, joka oli milloin Tarja Halonen, milloin Jope Ruonansuu, sekä duo Maans & Puurtinen ja pelimanniyhtye Eläkööri. Tarve kyseisille asunnoille on erittäin suuri, joten neuvosto näkee tärkeäksi saada asian kunnan rakennussuunnitelmaan mahdollisimman pikaisesti. Omat kasvonsa saattoi työntää aukkoihin ja muuttua menneiden vuosisatojen kirkkoväeksi. Osastolla oli myös arpajaiset, eli kompostori arvotaan kaikkien kesätapahtumien yhteispalkintona kesän lopussa. Tuotetta ja aatetta oli tarjolla. Kunnanjohtaja Kari Lehtinen piti avauspuheen ja kertoi, että kunnan johtavia viranhaltijoita on kuntalaisia varten paikalla kunnan osastolla. Nukketeatteri ja Hali-Bernit olivat osa Ruskopäiviä, samoin kuin sunnuntain laulukirkko vanhalla laulujuhlien paikalla. Valtuustopuolueet olivat omilla teltoillaan pyykkipoikineen, lettuineen ja popcorneineen. Monella ikääntyvällä kunnan asukkaalla ei ole mahdollisuutta jatkaa entisessä asumismuodossa esimerkiksi vanhassa omakotitalossaan, eikä heillä ole varaa hankkia sen tilalle uutta omistusasuntoa, vetoomusta perusteltiin. Hihaan tarttujiksi ilmaantui ainakin Ruskon vanhus-ja vammaisneuvosto, joka on kerännyt nimiä adressiin senioriasuntojen saamiseksi Ruskolle. n Kunnanjohtaja Kari Lehtinen, valtuuston puheenjohtaja Antti Mattila ja hyvinvointijohtaja Anne Taulu ottivat vastaan senioriasuntoadressin, jonka luovuttivat vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Kirsti Tuominen, varapuheenjohtaja Katri Alajärvi (taustalla) ja sihteeri Sirpa Lehtola. Lisäksi oli muita yhdistyksiä ja esimerkiksi Lounais-Suomen Jätehuolto Oy kertomassa jätehuollon viimeisimpiä kuulumisia. Torimyyjiä ei ollut ehkä edellisvuosien määrää, sillä osa valitsi samaan aikaan Nousiaisissa järjestetyt Henrikin markkinat. —Senioritai yhteisöasuntojen tarve kasvaa väestön ikääntyessä. Kuvattavaksi asettuivat pyynnöstä seurakunnan diakonit ja kirkkoherra sekä piispaksi kaapattu Martti Raikasniemi. Järjestysmiehenä toiminut ja kirpputorimyyjien ilmoittautumisia vastaanottanut Mikko Orpana harmitteli, että sade taisi saada kirppiskauppiaat perumaan tulonsa, sillä kunnantalon henkilökunnan parkkipaikalla olisi ollut paljon enemmän myyjille tilaa
Edullisen hinnan toivotaan houkuttelevan yhä useampia kaupungin työntekijöitä vaihtamaan oman auton Fölin bussiin, kaupunkipyörään tai vesibussiin. lisäksi kymmenkunta ihmistä. —Olen ollut 8 vuotta eduskunnan sivistysvaliokunnassa, ja ottaa pannuun, miten hitaasti asiat lainsäädännössä etenevät. Sari Pietiläinen sanoi pitäneensä omaa herkkyyttään heikkoutena ja kokeneensa luottamuksen kunnianosoituksena, vaikka sen pitäisi olla normaalia. Työmatkakortti houkuttelee jättämään oman auton kotiin Uuden työsuhde-edun myötä kaupungin työntekijä voi lunastaa itselleen Fölin 30 päivän kausikortin 27 eurolla tai 90 päivän kausikortin 65 eurolla. Pylväät ja valaisimet asennettaisiin myöhemmin. n Sirke Ketonen (vas.) ja Sari Pietiläinen järjestivät Pahkamäen liikuntasalissa tilaisuuden, jossa korostettiin aikuisen vastuuta ja lapsen kuuntelemista. Muutenkin meidän tulisi huomioida lapset ympärillämme kuin he olisivat omia. ”Täällä pitäisi olla 500 ihmistä” Sunnuntain tilaisuudessa kutsuttuna puhunut kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.) sanoi, että tärkeän asian äärellä olisi pitänyt olla 500 ihmistä. —Positiivisen palautteen antaminen pitäisi olla itsestään selvää. Hän muistutti, että osassa tapauksista kiusaaja on aikuinen. Rusko upottanee valaistuskaapelit Carunan kaivantoon RUSKO Caruna asentaa Vahdolla ilmajohtoja maahan, ja samassa yhteydessä Telia rakentaa valokuitua. Teknisellä lautakunnalla ei ole valmiutta eikä rahaa valaistuksen uusimiseen, mutta nyt neuvotellaan siitä, josko kunta voisi asettaa kaapelit ja valaisinpylväiden jalustat Carunan tekemien kaivuutöiden yhteydessä. tä opettajat osallistuisivat luokkiensa WhatsApp-ryhmiin nähdäkseen, mitä oppilaiden kesken tapahtuu. —Itselläni on viisi poikaa. Joukkoliikennettä suosimalla voimme pienentää esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja pakokaasujen määrää sekä parantaa ilmanlaatua, sanoo kaupunginjohtaja Minna Arve. Vaikka Pietiläinen on joutunut kiusaamisen kohteeksi, häneltä riittää jonkinlaista ymmärrystä kiusaajillekin. —Opettajilla on liian kiire pysähtyä kuuntelemaan, vaikka hetken ajan antaminen lisää luottamusta Ketonen toivoo, etAikuinen kantaa vastuun kiusaamisen torjumisesta n Kansanedustaja Ritva Elomaa palaisi vanhanaikaiseen kouluun, jossa opettajan auktoriteetti ja hyvät käytöstavat ovat kunniassa. —Pitäisikö mennä takaisin tarkkiksiin, Elomaa Ruskon nuorisotilat siirtyvät Ruskotalolle RUSKO Tekninen lautakunta hyväksyi ja kunnanhallitus merkitsi tiedokseen, että nuorisotalon toiminta siirretään tilapäisesti Ruskotalolle. Föli-työmatkakortti kannustaa kaupungin työntekijöitä joukkoliikenteen käyttöön ja auttaa Turkua ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Turun kaupunkiseudulla on toimiva joukkoliikenne, joka sopii työmatkaliikkumiseen, kertoo joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte. Hän tietää lasten erilaisuuden. Littoistenjärvelle kanoottilaituri LIETO Littoistenjärven kanoottilaituri hankitaan A-laiturit Oy:ltä 15.881,08 euron hinnalla. —On upeaa, että Turun kaupunki ottaa työmatkakortin käyttöön ja näyttää edelläkävijänä mallia muille alueen työnantajille. Turun kaupungin työntekijöille Föli-kortti edullisesti työsuhde-etuna TURKU Kaupungin työntekijät ottavat uuden työmatkakortin käyttöön ensimmäisinä, ja myöhemmin syksyllä työsuhde-etu tulee kaikkien yritysten saataville. —Vaikka Kiva koulu -ohjelma on levinnyt lähes kaikkiin kouluihin, kukaan ei valvo, miten koulut Kivaa noudattavat, Pietiläinen sanoi Pahkamäen liikuntasalissa sunnuntaina järjestetyssä tilaisuudessa. Aikuisen vastuun teemalla Pahkamäessä puhui myös ylikonstaapeli Matti Piippola. Yhtiöt ovat lähestyneet kuntaa katuvalojen uusimisella samassa yhteydessä. Sirke Ketonen, kuuden lapsen äiti, puhui kiusaamiskokemuksista lastensa kautta. Resursseja kaivataan, kun 40 prosenttia oppilaista on erityisen tuen tarpeessa. Hinta sisältää laiturin koottuna ja asennettuna käyntisillan maatukeen saakka. —Tällä hetkellä tieliikenne on Turun toiseksi suurin päästöjen tuottaja. Ruskotalolla kokous-, kahvio ja keittiötila on mahdollista muuttaa nuorisotilaksi. Edullisimmillaan työmatkakortti maksaa työntekijälle vain noin 22 euroa kuukaudessa.. Pelkän ilmanvaihdon uusiminen aiheuttaisi vanhassa kiinteistössä rakenteellisia ongelmia. TURUN TIENOO 22.8.2019 7 LIETO RAULI ALA-KARVIA Koulukiusatuksi joutunut Sari Pietiläinen ihmettelee, miten opettajat eivät huomaa kiusaamista. Ketonen haluaa opettajien päivittävän tietojaan ja tarttuvan ongelmiin eikä vetäytyvän sen taakse, että ”olen ollut opettajana 30 vuotta ja tiedän, miten tätä työtä tehdään”. Muutokseen tarvittavat menot katetaan teknisen toimen käyttötaloudesta Ruskon nuorisotalo on 1930-luvulla tehdyssä entisessä kansakoulurakennuksessa, jonka ilmanvaihto ei vastaa nykyajan vaatimuksia. Tavoitteen saavuttaminen vaatii konkreettisia, vaikuttavia tekoja, joista Fölin työmatkakortin tarjoaminen kaikille kaupungin 11.000 työntekijälle on erinomainen esimerkki. Turun tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä ja siitä eteenpäin ilmastopositiivinen. Yhdellä on vaikeuksia päästä luokalta toiselle ja yksi taas opiskelee menestyksellisesti kauppakorkeassa, Piippola kuvaili. Kiinteistöön pitää kuitenkin tehdä pieniä muutostöitä, jotta tilojen yhteiskäyttö voidaan toteuttaa muiden iltakäyttäjien häiriintymättä. ”Enemmän aikaa kuuntelemiseen” Sari Pietiläinen ja Sirke Ketonen järjestivät ja emännöivät sunnuntain tilaisuutta teemalla ”Aikuisen vastuu, pysähtyisitkö kohtaamaan”. Ruskon nuorisotalotoiminnan siirto koulukiinteistöön oli Maunun koulun muutossuunnitelmissa otettu jo aiemmin huomioon, ja tämä selvitystyö jatkuu edelleen omana hankkeenaan. Nyt Pahkamäen saliin tuli esiintyjien ja muiden osallisten kyseli ja kaipasi myös vanhan ajan koulukuria, opettajien auktoriteettia ja hyviä käytöstapoja. Fölin työmatkakortti tuo uuden vaihtoehdon työsuhde-etuihin, ja se on veroton etu työntekijälle 300 euroon asti. —Siellä on kaikenlaista, jopa aseellista uhkaamista. He ovat saman isän ja äidin lapsia, he syövät samaa ruokaa, mutta ovat kuitenkin omia persooniaan. Elomaa tähdensi, että kiusaamiseen ei vieläkään suhtauduta tarpeeksi vakavasti. —Kiusaajan elämässä on vaihe, jolloin hänellä on paha olla
Näin ollen terveysaseman aukioloaikojen pidentäminen ei ole mahdollista. Maaliskuussa kaksi aseistautunutta miestä ryösti keskellä päivää Littoisten postin. Kokous pidettiin viime viikolla. Littoisten postikonttorista ryöstetty saalis, jonka suuruutta poliisi ei kertonut, saatiin osittain takaisin. Lisää henkilökuntaa taas ei voida palkata, koska nykyiset terveysaseman tilat ovat täynnä. Äänestyksessä Uhinki-Suominen sai yhdeksän ääntä ja Laukkanen kuusi ääntä. Neuvoloissa on ollut myös iltavastaanottokokeilu sekä äitiysettä lastenneuvolassa vuonna 2018. Sittemmin päätekijät, turkulainen ja raisiolainen mies, poistuivat maasta. Päiväkotipäivän jälkeen pieni lapsi ei jaksa keskittyä terveystarkastuksen vaativiinkin tehtäviin. n Ruskon terveysaseman aukioloajat pysyvät ennallaan.. Oikaisuvaatimuksessaan Laukkanen viittaa hallinnolliseen kokemukseensa ja johtamistaitoihinsa. Seurakuntaneuvosto toteaa, että se käytti tuomiokapitulin ansiovertailua, jossa tuomiokapituli totesi kaikki hakijat kelpoisiksi kirkkoherran virkaan. Postikonttorissa oli ryöstön aikana asiakkaita, ainakin ennakkoäänestyskopissa ollut mies ja tiskillä asioinut nainen. Terveydenhoitajat ottavat nyt jo vastaan joustavasti sovitusti kello 16 jälkeen sekä Raisiossa että Ruskolla. Raassinan ja Saarisen mukaan on parempi, että näitä aikoja on edelleen sopimuksen mukaan, eikä turhaan päätettynä ja sidottuna tiettyihin päiviin. Valituksi tulleen Uhinki-Suomisen vahvuutena olivat selkeät vastaukset, joista ilmeni, että hän oli jo hakuvaiheessa pohtinut paljon seurakunnan tulevaisuutta. Vastaus on tarkoitettu Ruskon kunnanvaltuuston demariryhmän aloitteeseen, jossa esitettiin kahdesti viikossa neuvolan ja terveydenhoitajien vastaanottojen jatkamista iltakuuteen. Oikaisua vaati valinnassa toiseksi tullut Loimaan kirkkoherra Rikhard Laukkanen. Ryöstäjät käyttivät kulkuneuvona Tampereelta varastettua autoa, jonka he hylkäsivät paetessaan ja jatkoivat jalan Varissuolle, jossa havainnot heistä päätyivät. He jäivät kiinni myöhemmin Ruotsissa, jossa olivat myös tehneet rikoksia. TURUN TIENOO 8 22.8.2019 Äänestäjä kurkisti kopista ryöstäjiä n Poliisi lainasi Littoisten postin turvakameran ottamaa kuvaa Turun Tienoolle 14.3.1991 ja toivoi havaintoja ryöstäjistä. Hän erottuu kaikista hakijoista, mukaan lukien Pauliina Uhinki-Suominen. Lisäksi lapsi on usein päiväkotipäivän jälkeen nälkäinen, ja pitkää tarkastusta ei koettu kovinkaan hedelmälliseksi. n PALOJA VANHOISTA TIENOISTA Ruskon terveysaseman aukioloaikoja ei pidennetä RUSKO Ruskon terveysasemalla ei ole mahdollista pidentää aukioloaikoja nykyisellä henkilökuntaresurssilla. Seurakuntaneuvosto valitsi Henrikinseurakunnan uudeksi kirkkoherraksi 22. Palvelu on suunnattu myös ruskolaisille. Vuosi 1991 oli Tienoon alueella useiden pankkija postiryöstöjen vuosi. Hän katsoo täydennetyssä vaatimuksessaan seurakuntaneuvoston päätöksen olevan lainvastainen, koska hän on ansioitunein hakijoista. Henrikinseurakunnan etu on löytää kirkkoherraksi henkilö, joka henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan on virkaan sopivin. Syksyllä 2019 on tarkoitus aloittaa avoneuvolatoiminta, jonka yhtenä ajatuksena olisi, että Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alue tarjoaa palveluita myös kello 16 jälkeen jonain päivänä keskustan neuvolassa Raisiossa. Uhinki-Suominen voi siirtyä kirkkoherraksi Turun Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto päätti yksimielisesti hylätä kirkkoherran vaalista tulleen oikaisuvaatimuksen. Seurakuntaneuvoston enemmistöllä on se käsitys, että vaikka Uhinki-Suominen ei voita Laukkasta ansiovertailussa, kokonaisarvion perusteella hänellä on paremmat edellytykset toimia Turun Henrikinseurakunnan kirkkoherrana. Äitiysneuvolan osalta tämä toimi hyvin, ja edelleenkin aikoja annetaan myös kello 16 jälkeen ja ennen aamukahdeksaa, mutta lastenneuvolan osalta kokeilu todettiin huonoksi. n Ensiuutisoinnista kesti parisen kuukautta ennen kuin ryöstö oli saatu selvitetyksi. Tuollaisen vastauksen laativat Raision sosiaalija terveyspalvelujen lautakunnalle johtava ylilääkäri Arto Raassina ja ylihoitaja Janna-Sofia Saarinen. toukokuuta Liedon seurakunnan kappalaisen Pauliina Uhinki-Suomisen. Seurakuntaneuvosto ei kiistä Rikhard Laukkasen ansioita koskien seurakuntaneuvoston asettamia ja tuomiokapitulin hyväksymiä erityistarpeita
LIETO MARIA SUOMI 1970-luvulla kokoonnuttiin säännöllisesti laulamaan porukalla. n Vahdolla syntynyt Kalevi Keihänen pukeutui yrityksensä loistovuosina mieluusti chinchillaturkkiin. Musiikkisarjan 10. kausi on nimetty All Stars -kaudeksi, jossa esiintyvät Tähkän lisäksi Antti Tuisku, Erin, Elastinen, Maija Vilkkumaa, Vesala, JVG:n VilleGalle sekä Sunrise Avenien nokkamies Samu Haber. —Viime vuosina olemme joutuneet laulamaan sisällä, koska yhteislaulutilaisuuden ajankohtaan on osunut huono sää. (Kuva: Elina Simonen) Paattislaista artistia Lauri Tähkää pääsee seuraamaan 30. Taustalla Keihäsen lentoyhtiön koneet Härmän Jätkä ja Härmän Mimmi. Syksyn aikana sarjaa kuvataan Suomessa ja Turkissa. Tuolloin kahvitellaan kirjastossa, ja vakituisina toimineet kirjastoautonkuljettajat ovat tavattavissa. Keihänen aloitti matkailualalla vuonna 1954 järjestämällä urheiluväelle kisamatkoja bussikuljetuksineen ja telttamajoituksineen. Sarja kuvattiin kesäkuun alussa Hirvensalmella. Kiva, että nyt pääsemme laulamaan ulkona, vaikka tuulista onkin, totesi Marja-Liisa Saarinen, Lieto-seuran sihteeri. Etualalla Arja Aho (oik.) ja Marja-Liisa Saarinen. 1970-luvun alussa Keihänen perusti myös oman Spear Air -lentoyhtiön, jolla oli kaksi DC-8-32-konetta. Haitari soi tunnelmallisesti ikivihreiden, kuten Taas on aika auringon ja Suvivalssin, tahtiin. Televisiosarjan kuvaukset alkoivat pari viikkoa sitten. elokuuta alkavassa Vain elämää -televisiosarjassa. Sarja alkaa vuodesta 1972, jolloin kansakoulupohjalta ponnistanut matkailukeisari eli yrityksensä Keihäsmatkojen kulta-aikaa. Kirjastoauto juhlii Liedossa 50 vuottaan LIETO Kirjastoautotoiminta Liedossa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. kaudella, joka esitettiin televisiossa syksyllä 2016. Keihäsmatkat-sarjassa keskitytään Keihäsen elämään seuramatkajärjestäjänä. Lisäksi esillä on kirjastoautotoimintaa esittelevä näyttely sekä luettavana keväällä järjestetyn kirjastoauton hahmojen tarinakilpailun satoa.. Viime torstaina äänihuulia availtiin noin 30 innokkaan laulajan voimin Nautelankoskella, museon pihalla. Ensimmäisenä laulettiin Aamu Airistolla. 1960-luvun lopulla Keihäsen vuonna 1965 perustama matkatoimisto Keihäsmatkat Oy alkoi kuljettaa suomalaisia etelän lomakohteisiin. Kolmaskin kone oli tilattu, mutta tilaus peruuntui Keihäsen yhtiöiden mentyä konkurssiin. Vahdolla vuonna 1924 syntyneestä Kalevi Keihäsestä on tekeillä televisiosarja. Pyöreitä vuosia juhlistetaan pääkirjastolla torstaina 29.8. Hän oli yksi artisteista 5. Sittemmin tapa jäi unholaan, mutta nyt viime vuosina Lieto-seura on elvyttänyt perinnettä. n Lauri Tähkä on osallistunut ennenkin Vain elämää -ohjelmaan. Muusikko Juha Simola veti yhteislaulua. TURUN TIENOO 22.8.2019 9 Lauri Tähkä yksi Vain elämää -tähdistä Kalevi Keihäsestä tekeillä tv-sarja Yhteislaulu kaikui komeasti koskella n —Mitä haluatte laulaa seuraavaksi, kysyi yhteislaulua vetänyt Juha Simola. kello 12—16. Lauri Tähkä on ennenkin osallistunut Vain elämään. n Anelma Hirvelällä (vas.), Aila Riikosella, Marja-Liisaa Saarisella ja Arja Aholla oli eturivin paikat
Rinteen silmin kiintoisa esimerkki on 15.000 asukkaan Uusikaupunki. —Ministeri Mika Lintilä totesi tv-uutisissa yritysten kasvun suurimmaksi pullonkaulaksi työvoimapulan. (Kuva: Suomen Kylät ry) TIENOO RAULI ALA-KARVIA —Suomessa on yhä jäljellä kaikki 4.200 kylää. Maaseudulla on kasvavillakin kylillä aivan liian vähän vuokra-asuntoja tarjolla. —Pääkonttorin sijainti ei voi määrittää yhteisöveron saajaa, jos arvonlisä muodostuu pitkässä ketjussa kannolta ulkomaiselle kuluttajalle. Asiaa ei auta, jos lapsiperheiden tärkeimmät palvelut ajetaan alas, kylämies murehtii. Tähän liittyy usein asuntopula ja ylikallis asuminen niillä paikkakunnilla, joilla työpaikkoja olisi. Omaan taloon tai taloyhtiöasuntoonkin sijoittaminen mielletään isoksi riskiksi, kun rakentamisen huono laatu sekä hometalot ja -asunnot ovat päivittäin uutisissa. Kehittämistyössä mukana Ensimmäiset työpaikat olivat Pohjois-Karjalan ja Lounais-Suomen 4H-piirit, joissa yrittäjämäinen asenne työntekoon vahvistui. Sama juttu yhteisöverojen kanssa. Paattislaisia, paattislaista puhetapaa ja iloisuutta on täällä yläjuoksulla ikävä. Rinne syntyi sukuun, jossa viljeltiin mansikkaa sekä isänäidin että isänisän puolella, ja omatkin vanhemmat sitä jatkoivat. Nyt kun maamme kyläkouluista on kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana lakkautettu 93 prosenttia, tajuan, kuinka onnekas tuolloin olin noin 70-oppilaisessa koulussa. Halutaan ihmisen kokoiseen mittakaavaan. Yläasteelle Rinne meni Turun Kastuun, jossa kävi myös luonnontiedepainotteisen lukion ja jatkoi siitä Joensuun yliopistoon lukemaan metsätiedettä. Paattinen on Rinteen mielikuvissa lapsuuden idylli mansikkapeltoineen, jokivarsineen ja metsineen. Kotimaan maaseudun kehittämisen lisäksi Petri Rinteen sydäntä lähellä on Suomen ja EU:n hyvien maaseutukehityskäytäntöjen siirtäminen köyhempiin maihin. Vahva Turku-yhteys on silti olemassa, sillä juotte tätä vettä, jossa käymme uimassa. Harvalla nuorella on pätkätöiden aikakaudella varaa investoida tonttiin ja rakentaa omakotitalo perhettä perustaessaan. Ne eivät ole katoamassa minnekään, vaikka monissa väestö ikääntyy ja vähenee. —Leader Joutsenten reitti -kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtajaksi minut valittiin 2001, EU:n Leader-yhdistysten kattojärjestön ELARDin puheenjohtajaksi 2010, Suomen Kylät ry:n puheenjohtajaksi 2015 ja Maaseutupolitiikan neuvoston apulaispääsihteeriksi 2016. 10 22.8.2019. —Nyt se mataa pohjalukemissa, ja olemme ongelmissa huoltosuhteemme kanssa tulevina vuosikymmeninä. —Alkuperäiset asukkaat ovat laittaneet ylimääräisiä huoneitaan vuokralle, jotta tuhansille tulijoille löytyisi kortteeri. —Tässä taustalla vaikuttaa sellainenkin trendi, että suomalaiset ovat siirtymässä omistusasujista vuokra-asujiksi. Hän valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1999. Tätä osoittaa sekin, että paikallislehdet luetaan maamme lehdistä tarkimmin.” -Petri Rinne n Petri Rinne näkee Suomen Kylien puheenjohtajakaudellaan suurimmiksi saavutuksiksi eduskunnan kylätoimintaverkoston perustamisen, kylätoiminnan laatutyöprosessin sekä valtionavun nostamisen huipputasolleen. —Täälläkin joki kulkee pitäjän läpi, vaikka Kokemäenjoki on vähän isompi kuin Paattistenjoki. Paattislaiseksi Heidekenilla vuonna 1974 syntynyt Rinne ihmettelee, miksei yhteiskunta ei vielä tunnista tätä monipaikkaisuutta eikä osaa sitä käsitellä. MITÄ KUULUU. Tähän tarvitaan ratkaisua. Matala kynnys asumiseen Rinne muistuttaa, että suomalaisista yhä puolet asuvat kylillä ja yli puolet lapsiperheistä haluaisi asua kylillä. Syntyvyys on ollut aikanaan enemmän maaseudun kuin kaupunkien varassa. Rinne kaipaa veropolitiikkaan alueellista tasa-arvoa tuovaa uudistusta. Petri Rinne tiedostaa, että maallemuuttoa rajoittaa matalan kynnyksen asumisratkaisujen puute. Siellä on yhä suurin osa suvustani, mutta onneksi on lyhyt matka tulla kylään, Rinne sanoo. “Juotte meidän uimavettämme” Petri Rinne asuu Sastamalassa. Ala-asteelle nuoriherra Rinne meni Paavolan kouluun —Sain aloittaa pitkän opintien Korppoon Norrskatasta kotoisin olevan Henny Pennströmin erinomaisessa opetuksessa. Turkulaisten toista vuosikertaa Petri Rinne luonnehtii kuuluvansa Paattisten turkulaisten toiseen vuosikertaan, sillä vuotta ennen hänen syntymäänsä Paattisten kunta liittyi Turkuun. —Muun muassa Mosambik, Etelä-Afrikan tasavalta, Kiina, Venäjä ja Georgia ovat tulleet tutuiksi. Meistä on tulossa monipaikkaisia; vaikka asuttaisiin tiheämmin, kylillä ovat yhä juuret, sanoo Suomen Kylien puheenjohtaja Petri Rinne. —Julkista palveluverkkoa on kuitenkin karsittu kovalla kädellä, räikeimpänä esimerkkinä kouluverkon supistaminen tai lakkauttaminen. Asuimme Urheilumajantiellä, joten treenipaikat olivat lähellä ja kunto Turun Nappulaliigan jalkapalloilijana kohdillaan. —Puskassa kykkiminen tuli lapsena ja nuorena tutuksi. —Tunsimme kaikki, opettajat pysyivät samoina koko kuuden vuoden ajan ja heillä oli meille aikaa. TURUN TIENOO Ihmiset asuvat yhä monipaikkaisemmin Paattislainen Petri Rinne johtaa näköalapaikalla suomalaista kyläliikettä “Sekasortoisessa maailmassa paikallisuuden merkitys jatkaa kasvuaan. —Jos helsinkiläinen on yli puolet vuodessa kesämökillään Turun saaristossa, ei ole oikein, että hän maksaa kaikki veronsa Helsinkiin. —Kurjenrahkassa samoillessa, lintujen ja kalojen perässä juostessa minuun iski ajatus metsänhoitajaopinnoista
Hiirsalmi on saanut noin 450 yhteyttä 55 eri maahan. Silmämääräisesti harrastajat näyttivät olevan keski-iän paremmalla puolella, mutta joukossa oli myös 13-vuotias lietolainen Ville Hiirsalmi OH1UDC. Esitelmällä oli noin 35 kuulijaa. Suomi radiotiedustelun huippumaa Radioamatööripäivän aikana kuullaan myös esitelmiä. Hän pääsi harrastuksensa alkuun Liedon Eränkävijöissä. Radioamatööripäivän järjestivät Varsinais-Suomen Viestikilta, radioamatöörit Jouko Lehto ja Matti Seulanto sekä Liedon museo. Tiedustelussa palveli muun muassa emigrantteja, jotka olivat tulleet Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen. Päivän aikana esillä olleet radiot olivat Arvo Kolin kokoelmista. Talvija jatkosodassa Suomen radiotiedustelu osoitti tehokkuutensa. T1-moduuli sisältää sähköja radiotekniikan alkeet. Sen jälkeen piti läpäistä tutkintomoduulit. Harrastuksen tarkoituksena on pitää radioyhteyksiä toisten radioamatöörien kanssa. Kadettikoulusta valmistuttuaan (1927) Hallamaa sai tehtäväkseen luoda Suomeen radiotiedustelu. Viestintävirasto valvoo tutkintojen suorituksia ja myöntää pätevyystodistukset. —Harrastajia voi olla monen ikäisiä, 9—10-vuotiasta alkaen aina 90-vuotiaisiin saakka, Hiirsalmi tietää. K-moduuli sisältää radioliikennöintimenetelmät sekä radioamatööritoimintaan ja liikennöintiin liittyvät viranomaismääräykset. Seppo Hynnä OH1EBI kertoi radiotiedustelusta. Opiskella voi liiton kursseilla, radioamatöörikerhoissa tai myös omatoimisesti. Opinnoissa apuna oli radioamatööri Pekka Ketonen OH1TV. 22.8.2019 11. Harrastuksessa kiinnostaakin se, että pääsee keskustelemaan eri maissa asuvien ihmisten kanssa. Operaattoreina olivat Jouko Lehto OH1NN (puhe) ja Matti Seulanto OH1LAR (sähkötys). Samoin selvitetn Leo Pajuvirta OH1FJ esitelmöi salauskiekko Allun toiminnasta. Venäläisten radioliikenteen kuuntelu tuli hänelle tutuksi jo 1920-luvun alussa. Hynnä tähdensi, että suomalaisen radiotiedustelun onnistumisen edellytys oli venäjänkielen taito. Suomen Radioamatööriliitolla on Nuorisotiimi, joka järjestää leirejä ja koulutusta. Harrastuksesta voivat ensin tulla mieleen isokokoiset radiot, mutta Ville Hiirsalmi oli tullut Nautelankosken museolle kannattavan tietokoneen kanssa. —Siskoni ja muut partiolaiset olivat mukana toiminnassa ja minäkin innostuin, Hiirsalmi kertoo. Vaikka radioamatöörin pitääkin suorittaa pätevyystutkinto, kuka tahansa voi pitää yhteyksiä radioamatööriasemalta radioamatöörin valvonnassa. tiin, että neuvostojoukot yrittävät läpimurtoa Tali-Ihantalan alueella kesällä 1944. Perusluokan vaatimuksena ovat Kja T1-moduulien hyväksytty suoritus. Hän kävi radioamatöörikurssin kaksi vuotta sitten syksyllä. Oppia haettiin useista Keski-Euroopan maista. Päivän toisessa esitelmässä Leo Pajuvirta OH1FJ kertoi salauskiekko Allun toiminnasta. TURUN TIENOO LIETO PEKKA REMES Nautelankosken museolla järjestettiin jo yhdeksättä kertaa radioamatööripäivä Lieto-viikon alkajaisiksi. Esimerkiksi päämajakaupungin Mikkelin pommituksista saatiin tieto etukäteen. Pätevyystutkinto on jaettu tutkintomoduuleihin, joita on kolme erilaista. Nautelankosken museolla perinteinen radioamatööripäivä Radioamatööriharrastus sopii hyvin myös nuorille n Lietolainen Ville Hiirsalmi OH1UDC osallistui radioamatööripäivään Nautelankosken museolla. Radioamatööriksi koulutetaan Radioamatööritoiminnan täysimittainen harrastaminen vaatii pätevyystutkinnon suorittamista. Sillä hän oli yhteydessä Oripäässä sijaitsevaan radioamatööriasemaan. Suomen radiotiedustelun alkuunpanija ja kehittäjä oli Reino Hallamaa, joka ylennettiin everstiksi elokuussa 1944. Kapteeni evp. Suomessa radioamatööriluokkia ovat perusluokka ja yleisluokka. Päivän aikana museolla toimi radioasema tunnuksella OI1AX
Huuto.netit ja Torit ovat ihmisten huulilla. Kun Susanna Virta kahdeksan vuotta sitten teki ensimmäisen nettikirppisostonsa, hän joutui huijatuksi. —Olemme nyt yhdeksän vuotta keränneet tavaraa. Myymättä jääneet tavarat Kisälliin Jani Friman on asetellut pikkuautot siististi lelurekan kyytiin. TURUN TIENOO 12 22.8.2019 Netissä tavara vaihtaa vilkkaasti omistajaa Nettikirppikset eivät ole vaikuttaneet Simoliniin n Nettikirpputorit perustuvat pitkälti yksityisten ihmisten harrasteluun. Se postitettiin Lietoon Tampereelta. —Olemme käyttäneet Kisälliä. —Tuote oli edullinen, mutta päälle tuli melkein samansuuruinen postimaksu, Susanna Virta toteaa. Nettikirpputoreja kehutaan helpoiksi ja joustaviksi. —Meidän ei ole tarkoitus tehdä rahaa, vaan päästä ylimääräisestä tavarasta eroon. Liedossa ei ole yhtään varsinaista kirpputoria. Myyntitapahtumat itsessäänkin ovat yleensä mukavia. Myynti on siirtynyt yhä enemmän nettiin. LIETO MARIA SUOMI —Täällä se on! Se on koottu valmiiksi, innostuu lietolainen Oliver Virta kurkatessaan postipakettiin. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö käytetyt tavarat vaihtaisi aktiivisesti omistajaa. Kunhan hinta on edullinen, tavara liikkuu nopeasti. Tuttuja hahmoja Autot-elokuvasta. Maailma muuttuu, ja nettikirppikset ovat todennäköisesti tulleet jäädäkseen. 5-vuotias on juuri noutanut äitinsä Susanna Virran kanssa paketin, jonka sisällä on mieluinen aarre: Cobin lentokone. Huonosta ensikokemuksesta jäi negatiivinen maku. Frimanit ovat myyneet nettikirppiksen kautta muun muassa huonekaluja, leluja ja polkupyöriä. Tämän on huomannut lietolainen Jani Friman. Se oli kuulemma juuri sellainen temppupyörä, jota hän oli etsinytkin. Frimanin mieleen on jäänyt erityisesti tapaus, jossa äiti ja poika tulivat ostamaan heiltä temppupyörää. Mieluummin myy vähäiselläkin taloudellisella hyödyllä, kuin heittää tavaraa pois. —En kuitenkaan koe, että nettikirpputorit oli. Ostaja saapuu hakemaan autot suoraan Frimanien kotiovelta. LIETO MARIA SUOMI Ostoja myyntiliike Simolin ei ole laajentanut lainkaan nettimyyntiin. Vielä toistaiseksi hän on vieraillut kirppiksillä pelkästään ostajan roolissa. Mutta paljon nettikirpputoreista ihmiset puhuvat, sen Simolin on huomannut. —Onneksi tavaraa on pystynyt kierrättämään myös perheen sisällä, isoveljeltä pikkuveljelle. Katsotaan, millä taktiikalla alan siitä joskus hankkiutua eroon, Virta naurahtaa. Autot ehtivät olla netissä myynnissä kaksi päivää, kun ostajaehdokas ilmoittautui. Käytetyn tavaran myyminen ja ostaminen on ekologista. Lelu ostettiin nettikirpputorin kautta. Jos olisimme suostuneet tarjoukseen, olisi täytynyt palkata myös yksi uusi työntekijä, joka hoitaisi nettipuolen. Vastaisi nettiasiakkaiden kysymyksiin ja niin edelleen, summaa lietolaisyrittäjä Marja-Liisa Simolin. Siksi ne eivät ole vaikuttaneet ostoja myyntiliikkeen toimintaan, Marja-Liisa Simolin perustelee. Maksu suoritetaan käteisellä. Kolmen pikkuauton ja rekan setistä on luvattu maksaa pyyntihinta, 15 euroa. Paikallisiin Roskalava Lietoja Liedon Facebook-kirppis -ryhmiin postataan tuotteita päivittäin. Ei siltikään, vaikka juuri hiljattain Tori.fi:stä tarjottiin heille myyntipaikkaa. —10-vuotiaan naama loisti kuin Naantalin aurinko, kun hän näki pyörän. Lelu ostettiin tamperelaisperheeltä nettikirpputorin kautta. Mutta jonkin verran Virta on ostanut netistä harrastusvälineitä ja leluja. Sinne on ollut helppo viedä tavaraa, Friman kehuu. On nettikirpputoreja ja someryhmiä. —Nettikirppiksellä ei myöskään voi saada varmuutta tuotteen kunnosta, hän muistuttaa. Netistä leluja ja harrastusvälineitä Virran perhe käy ostoksilla kivijalkakirpputoreilla, mutta nettikirppiksillä vähemmän. n Rekan ja kolmen pikkuauton setti ehti olla nettikirppiksellä myynnissä kaksi päivää ennen kuin se meni kaupaksi. Joku esimerkiksi Lego-malli voi olla jo poistunut markkinoilta, mutta on kirppiksen kautta saatavista. —Yritykselle myyntipaikka Torissa on maksullinen. n Voi tätä onnea! Oliver Virta nouti Susanna-äitinsä kanssa paketin, joka sisälsi rakennettavan lentokoneen. Mikäli joku tavara ei käy kaupaksi tai on vaikka hankala myydä, viedään se kierrätyskeskukseen
Tilat olisivat turkulaisten saattohoidon käytössä viimeistään 1.1.2020. Tarjolla on lapsille liikuntakerho ja hieman isommille lapsille sählyä ja pelikerho. Turku on vuokraamassa Karinakodin. —Käsikirjoittajat löysivät uutisen katastrofaalisesta Fyre Festivalista ja päättivät, että näytelmä rakentuu festareiden ympärille. Tarinaan on upotettu viittauksia Turun politiikasta aina ilmastolakkoon — ja kaikkea ajankohtaista siltä väliltä. Sairaanhoitopiirin kanssa neuvotellaan mahdollisuudesta järjestää saattohoitokotitoiminta maakuntatasolla. Koko kylä vuokrataan festivaaleja varten, eikä yhteiselo kyläläisten ja festariväen välillä suju kommelluksitta. Epäonnistuneiden festareiden ja onnellisuuden tematiikan yhdistelmä on herkullinen, Löppönen sanoo. Karinakoti sijaitsee Hirvensalossa. Turun ylioppilasteatteri viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaa.. Vielä on kesäkomediaa jäljellä n Puskafarssissa nauretaan nykyajalle. —Toki voi olla, että joku ei ole myynyt meille jäämistöään, koska onkin myynyt tavarat itse netissä. Olemme eri asia kuin kirpputorit. Naisille on kuntojumppaa ja miehille kuntopiiriharjoittelua. MAARIA Maarian kaupunginosaviikon ohjelmaan kuuluu vahvasti myös liikunta. Tiukkatiimi tarjoaa liikuntaa ikinuorille. Paikalla oli kymmenkunta liikkujaa. Esityksiä on tänään ja sunnuntaina sekä ensi viikolla tiistaina ja torstaina. (Kuva: Turun ylioppilasteatteri) LIETO Turun ylioppilasteatterin Puskafarssin ehtii vielä nähdä Liedon Vanhalinnassa. Jumppaa veti Hanna-Kaisa Aalto. TURUN TIENOO 22.8.2019 13 Netissä tavara vaihtaa vilkkaasti omistajaa Nettikirppikset eivät ole vaikuttaneet Simoliniin sivat vaikuttaneet meihin oikeastaan mitenkään. TIENOO Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu saattohoitoon erikoistuneen Karinakodin tulevaisuudesta. Käsikirjoitus on saanut inspiraationsa tuoreista uutisista, vahvistaa ohjaaja Iina Löppönen. Samaan aikaan uutisoitiin, että Suomi on valittu toista kertaa perättäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Maarian Reippaan jumpat alkavat Jäkärlän liikuntasalilla viikolla 36. Jumppaa veti Hanna-Kaisa Aalto. Jäkärlän kuntosalilla järjestettävä Circuit-treeni alkaa jo elokuussa. Puskafarssissa ollaan lietolaiskylässä, jonka arkea saapuvat yllättäen sotkemaan onnellisuusfestareiden tuottajat. Simolinit ostavat esimerkiksi jäämistöjä, joita myyvät eteenpäin. Maanantain kokouksessaan Turun kaupunginhallitus päätti, että Turku käynnistää välittömästi neuvottelut Karinakodin henkilöstön siirtämisestä liikkeenluovutuksella Turun kaupungin työntekijöiksi viimeistään 1.1.2020. Komediaa tähdittävät muun muassa Sisu Juhanoja, Ia Nissinen ja Olga Rantalaiho. Miehille on myös sählyä. —Mutta olisiko hän ilman nettiäkään tuonut tavaroitaan meille. Maarian Reipas järjesti yhteisjumpan Jäkärlän urheilukentällä maanantaina. Neuvotteluiden tulokset tuodaan jo seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen. En tiedä, Simolin pyörittelee. Emme kilpaile niiden kanssa. Emme kilpaile niiden kanssa.” Maariassa jumpattiin yhteisesti Kunnilta kysytään saattohoitopalvelujen tarpeesta n Maarian Reipas järjesti kaupunginosaviikolla yhteisjumpan Jäkärlän urheilukentällä viime maanantaina. Turku käynnistää lähikuntien kanssa neuvottelut niiden tarpeesta ostaa saattohoitokodin palveluita. ”Olemme eri asia kuin kirpputorit
Reitti on pysynyt samana kaikkina vuosina ja Tienoon Tempo onkin yksi harvoista joista järjestäjät pitävät varsin kattavaa tilastoa parhaista ajoista. Suoritusten välinen tauko ratkeaa osallistujamäärän mukaan. Jonkin verran vaikeuksia kommunikointiin tuotti kielimuuri, sillä englannin kieli ei kovin monen vahvuuksiin kuulunut. P aljon paremmaksi treeniolosuhteet eivät voineet enää mennä! Aigle on pieni kaupunki vuorten keskellä lähellä Geneve-järveä. TURUN TIENOO 14 22.8.2019 TRAPPER 500 T3 EFI Trapper soveltuu työkäyttön lisäksi hyvin myös tieliikenteeseen. Tilastoista löytyvät nopeimmat ajat niin luokittain kuin henkilökohtaisestikkin. K oska leirityksen tarkoitus oli valmistaa urheilijat ratapyöräilyn MM-kisoihin, arkisin treenit olivat kaikki radalla. Joka tapauksessa tiivis ja pieni porukka mahdollisti kaikkiin tutustumisen ja edelleen leirin jälkeenkin vaihdellaan kuulumisia sekä seuraillaan toistemme elämää eri puolilla maapalloa. Leirillä korostui urheilijoille tuttu kehittymisenkolmio, jossa on kolme pääteemaa; treeni, ravinto ja lepo. 4990€+tk TRAkToRIMönkIjä! 2v-TAkuu! 4x4! TRAkToRIMönkIjäT ovAT Alv-vähEnnETTävIä SEkä EdullISIA ylläPITää jA vAkuuTTAA! Ajo-oIkEuS 15 v! kAIkkIIn EdullInEn RAhoITuS 0% koRollA 10-30kk! alk. Lähtö ja maali sijaitsevat aivan koulun edustalla. Leiritys järjestettiin kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n omalla keskuksella Sveitsin Aiglessa. Leiriltä siis kertyi paljon kokemusta ja hyviä vinkkejä, jotka oli aika hyödyntää Saksan Frankfurt Oderissa 14.—18.8 järjestetyis. Itselläni lajeina kisoissa olivat erä-ajo, 500 metrin aika-ajo ja keirin. Kaksi kuukautta Euroopassa A loitin parin kuukauden mittaisen Keski-Euroopan kiertueeni EM-kisoilla Belgiassa. Ravintopuolesta huolehti keskuksen ravintola, jolloin aina treenien jälkeen sai kävellä suoraan valmiiseen ruokapöytään. Lepopäivinä kävin viereisissä kylissä ja kaupungeissa ihailemassa viiniköynnöksiä ja vuorimaisemia. Aivan nuorimmat ajavat 5 kilometrin matkan kahdesti ja kaikilla muilla matkana on 10 nkilometriä kaksi kertaa. Kaikki tilastot löytyvät nettisivuiltamme. Matkaan lähdetään normaalisti minuutin välein nuorimpien aloittaessa ja ajojärjestys pysyy samana molemmilla kerroilla. Reittiennätyksestä on tapana ollut palkita ja niin on tänäkin vuonna, nyt vielä kilpailijoilla on mahdollisuus kokeilla voimassa olevan ennätyksen kovuutta kaksi kertaa. Suoraan traktoriksi tehtaalla valmistettuja. Pyöräilytreenien ohella iltapäivisin pidettiin myös kehonhuoltoja salitreenejä. Tästä sisuuntuneena lensin 19.7 kisojen päätyttyä Belgiasta Sveitsiin neljäksi viikoksi MM-kisoihin valmistavalle leiritykselle. Viikonloppuisin maantielenkit kiersivät kauniissa maisemissa Geneve-järven ympärillä. Valmentajina leirillä toimivat jo uransa lopettaneet huippukuskit; Chris Heaton, Brett Aitken and Craig MacLean. Jokainen kilpailija ajaa kilpailumatkansa kahteen kertaan ja yhteenlaskettuaika ratkaisee paremmuuden. Trapper traktorimönkijät ovat tehdastekoisia. EM-kisat järjestettiin 9.—14.7 Belgian Gentissä. En voinut omalta osaltani olla tyytyväinen kisoihin, sillä tulokset eivät vastanneet omia tavoitteita ja ajat olivat kaukana toukokuussa Valko-Venäjällä ajetuista tuloksista. Leirin treenirytmi oli hyvin selkeä; aamutreenit arkisin kello 8.30—12.00, lauantaina kahden tunnin palauttava maantielenkki ja sunnuntaina lepopäivä. Majoitus järjestettiin muutaman kilometrin päässä keskukselta, jossa kaikki muutkin keskuksen ympärivuotiset urheilijat majoittuivat. Heiltä sai valtavasti uusia vinkkejä kuinka ajaa paremmin ja kuinka hyödyntää radan ominaisuudet eri lajeissa. Toki +30 +37 asteen lämpötiloihin kesti oma aikansa tottua, meillä Suomessa kun kesät tahtovat olla hieman viileämpiä. Kilpailukeskuksena toimii Pahkamäen koulu Liedon Asemalla ja reitti kulkee Vanhaa Tampereentietä kohti Auraa ja takaisin. Heti junamatkalla Geneven kentältä Aigleen maisemat tekivät todella suuren vaikutuksen, ikinä en ole vielä nähnyt mitään niin hienoa paikkaa. Mallisto alk. 1790E RIEjumopomallisto alk. Urheilijoita leirille oli valittu kaiken kaikkiaan 12; Ecuadorista, Venezuelasta, Koreasta, Japanista, Etelä-Afrikasta, Kanadasta, Thaimaasta, Ruotsista ja minut Suomesta. 3190E SähköPyöRäT RIEjumallisto ”Tyylikkäiden kotien laajat ikkunapinnat avaavat avarat näkymät Aurajoen upeaan kulttuurimaisemaan.” Huoneistoesimerkkejä kokonaishinta Myyntihinta Yhtiölaina 2h+kt+ph 46,5 m 2 197 067€ 91 791€ 105 276€ 3h+kt+s 96 m 2 321 600€ 104 256 € 217 344€ 3h+kt+s 99,5 m 2 336 310€ 111 042€ 225 268€ 4h+kt+s 110 m 2 394 900€ 145 860€ 249 040€ www.rklnummela.fi MUUTTOVALMIS UUDISKOHDE! Liedon Joutsen, Kirkkotie 4, Lieto Soita ja sovi esittelyaika Tienoon Tempo tulee taas Loppukesäiseksi klassikoksi Suomessa muodostunut Tienoon Tempo on ajettu jo toistakymmentä kertaa ja kilpailu onkin tänä aikana vakiinnuttanut paikkansa kilpailijoiden kalentereissa. Nyt ajetaan toistamiseen hieman uudistettua muotoa Tienoon Tupla Tempo
TURUN TIENOO 22.8.2019 15 Väänteläntie 45, Ilmarinen puh. 19 ,90 Tarj. Tervetuloa! sä junioreiden ratapyöräilyn MM-kisoissa. Lajeina itselläni olivat taas vanhat tutut erä-ajo, 500 metrin aika-ajo ja keirin. Uusien leiriltä saatujen taktiikoiden avulla osasin ajaa elämäni taktisesti parhaat keirin erät sekä erä-ajon! T oki aivan putkeen kaikki ei mennyt ja henkilökohtaisen lempilajini 500 metrin aika-ajon tulokseen en voi olla tyytyväinen. 18 ,90 Tarj. (02) 487 0678 www.matkailutila.fi Tuulensuun Kukka Tuulensuun Kukka Karjatie 5 Lieto p. Saksaan lensin leirityksen päätyttyä 10.8, jolloin ehdin totutella taas uuteen rataan muutaman päivän ajan. Kokonaisuudessaan hieman vajaa kahden kuukauden mittainen reissuni oli mahtava kokemus, joka samalla kerrytti kokemusta, antoi uusia ystäviä ympäri maailmaa ja opetti paljon uutta. Ensi viikolla on taas aika koota pyörät laukuista ja aloittaa treenaaminen kohti lokakuun Pohjoismaiden mestaruuskisoja! Sonja Taskinen ”Kokonaisuudessaan hieman vajaa kahden kuukauden mittainen reissuni oli mahtava kokemus, joka samalla kerrytti kokemusta, antoi uusia ystäviä ympäri maailmaa ja opetti paljon uutta.”. Ajalla 38,2 jäin todella kauas omasta tavoitteesta. Taso vain maailmalla sattuu olemaan erittäin kova, joten tuloksellisesti näissä kisoissa on vaikea menestyä. 0400-552120 www.tuulensuunkukka.fi Ma–Pe 9-17 La 9-16 Su 10-15 Finikor-ruosteenestokäsittelyt Brilliant-maalipintakäsittelyt Vauriokorjaus ja hiekkapuhallus Sijaisauto sopimuksen mukaan Liedon Ruoste-Esto asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua vuodesta 1982 Liedon Ruoste-Esto | www.ruoste-esto.fi Huoltomiehentie 13, 21420 Lieto | 0400 827 724 puh./fax 487 1291 Karjatie 3, LIETO AV. Nyt Suomeen paluun jälkeen on aika levätä hetki ja palata kouluun. 19 ,90 Tarj. ma–pe 8.30–8 la 10–14 Q-KIRJAKAUPPA-LIETO Syksy käyntiin uutuuksilla! 27 ,90 Tarj. 27 ,90 Tarj
Iltaisin käydään usein isolla porukalla maastotai maantielenkillä. (02) 489 2100 www.hakulanpuu.fi Katso päivän tarjoukset kotisivuiltamme www.hakulanpuu.fi ma-to 7-17 pe 7-18 la 9-14 P. TURUN TIENOO 16 22.8.2019 Kaikkien ajoneuvojen katsastukset, rekisteröinnit ja vakuutukset meiltä vaivattomasti. —Aloitimme pyöräilyn noin 2016. —Pyöräilyn treenaaminen on myös todella oma-aloitteista, voi mennä harjoittelemaan juuri silloin kun haluaa ja melkein missä vain.. elokuuta. Viljamille tuli niukka tappio pronssista. Tämän vuoden keväällä TVC:n Matti Laine sai puhuttua pojat mukaan myös maantieja ratakarkeloihin, johon seuran lainaamat pyörät loivat helpon mahdollisuuden. Aktiivisen pyöräilyuran aloitimme viime vuonna jolloin aloitimme myös kilpailemisen. Jo tätä ennen pojat olivat olleet erittäin innostuneita pyöräilijöitä, ja usein iltapäivät kuluivatkin kokonaisuudessaan pyörillä leikkien. Rantatöyryntie 31 Lieto P. Myös venerekisteröinnit. Vasemmalta Niko Terho, Jessica Terho, Viivi Vainio ja Viljami Vainio. ??:e?????t?43. 040 078 4461 yli 30 v kokemuksella • Myös kotisiivousta Nuolemontie 42 LIETO LIEDON ETURENGAS 040 528 3049 Renkaat AUTOOSI myy ja vaihtaa (Käynti kehysliikkeen ovesta) www.liedoneturengas.fi Alumiinivanteet Palvelemme: Arkisin 7.30-16 Lauantaisin 9.00-14.00 Kärpijoentie 1 LIETO p. Nikon ja Viljamin kommentit: —Pyöräilemme, koska pyöräily on hauskaa, vauhdikasta, jännittävää ja onnistumisen tunne on mahtavaa. Molempien perheiden autotallit ovatkin uuden harrastuksen myötä muuttuneen lähinnä pyörätalleiksi. Innostus pyöräilyyn on innostanut isät perehtymään entistä enemmän pyörien tekniikkaan ja huoltamiseen. Viime viikonlopun ISM-maantiekisoista junioreilla oli kotiin tuotavana kaksi SM-hopeaa ja yksi pronssi. (02) 436 4300 www.wp-katsastus.fi ÖLJYKOLMIO OY Öljysäiliöhuoltoa jo yli 30 vuoden kokemuksella • Puhdistukset • Tarkastukset • Hitsauskorjaukset • Lasikuitupinnoitteet • Säiliöiden vaihdot • Poistopuhdistukset Vanhan metallisäiliön sisäpuolelle lasikuitupinnoituksella 10 v:n takuu. 0102 866 080 (hinta 0,0282 / puhelu + 0,0595 / min.) www.oljykolmio.fi • Laaja valikoima perinnelistoja eri aikakausilta • Maalausja sisustustarvikkeet • Sahaja höylätavarat • Levyt ja eristeet • Harkot, teräkset ja laastit • Kestopuut KAIKKEEN rakentamiseen / remontointiin... Viivin ja Jessican kommentit: —Treenit ovat olleet todella vapaamuotoisia: saa tulla paikalle kun kerkeää, pyöräillään omaan tahtiin ja jos ei jaksa, niin kukaan ei pakota. ÖLJYKOLMIO OY Puh. Uusi harrastus sai isät ja pojat myös kesälomareissulle Ruotsin Åreen alamäkipyöräilemään, josta jäi kaikille paljon mahtavia muistoja. Poikien innostus on tarttunut myös muihin perheenjäseniin, ja nyt isosiskotkin ovat osallistuneet jo muutamiin kilpailuihin niin maastossa kuin maantiellä. 43QY www.wp-katsastus.fi WP-Katsastus Oy Tuulissuontie 34, Lieto • p. Niko Terhon ja Viljami Vainion harrastus alkoi TVC:n crossi-koulusta keväällä 2018, jonka jälkeen pojat osallistuivat Sietä tuloksena oli SM-hopeaa Nikolle. 02 487 8291 www.leipomomattila.fi Harri Koivusen Ravitalli Oy TVC:n juniorit vauhdissa n TVC:n Juniorit aluecupin XCO kisoissa Salossa 6
Videotallenne Loukinaisten tilaisuudesta löytyy Liedon museon internet-sivulta Kokoelmat ja tutkimus -otsikon alta kohdasta Tarinoita ja muistoja. Itse asiassa siellä järjestettiin tansseja vielä 1990-luvulla. Vielä olemassa olevia kantatilojaon kuusi, joista kävelyllä tutustuttiin tarkemmin Matintaloon ja Vakoisiin. Töiden yhteydessä löydettiin polttokenttäkalmisto, joka on ilmeisesti otettu käyttöön 700-luvulla. Liedon museo järjesti Oikeus oppia — vapaus valita -tapahtumasarjan Liedon eri kouluilla Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Marja-Liisa Visa kertoi, että aikaisemmin paikalla oli sijainnut minkkitarha. Se alkoi suorittaa ratsupalvelusta 1620-luvulla. Haimionmäki on myös vanha kokoontumispaikka. n Marja-Liisa Visa esittelemässä Vakoisten tilan historiaa. PolttokenttäkalmistosKulttuurikävelyllä Loukinaisissa n Vanhalinnan omakotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Ann-Katrin Silfver-Lehtinen selvitti taustalla näkyvän Matintalon vaiheita. Hän kertoi koulun vaiheista. Loukinainen on kuitenkin Liedon vanhimpia kyliä. Asutusta jo satoja vuosia Marja-Riitta Perttula kertoi Haimionmäen vaiheista. Kummallakin kerralla palo sai alkunsa salaman iskusta. Suunnitelmissa oli rakentaa tontille vielä neljäskin rakennus, mutta kyläläiset halusivat kokonaan uuden koulun uuteen paikkaan. Vakoisista kertoi Marja-Liisa Visa. Sitä laajennettiin vuonna 2002. sa tuhkattujen vainajien jäännökset sekä hauta-antimet on siroteltu maahan. TURUN TIENOO 22.8.2019 17 LIETO PEKKA REMES Aikoinaan legendaarisella ulkomaantoimittajalla Erkki Toivasella oli radio-ohjelma nimeltään Iltakävelyllä Lontoossa. Se toimi 1700-luvulla Maskun komppanian rusthollina. Oppaina olivat Vanhalinnan omakotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Ann-Katrin Silfver-Lehtinen, Loukinaisten koulun pitkäaikainen opettaja Marja-Liisa Visa sekä kotiseutuneuvos Marja-Riitta Perttula. Matintalokin suoritti ratsupalvelusta. 1700-luvun alussa siitä tuli Maskun komppanian rustholli eli ratsutila. Mikael Agricola kirjoitti 1500-luvulla muinaissuomalaisten tavoista kevätkylvöjen aikaan: “Juopui piika että akka. n Kotiseutuneuvos Marja-Riitta Perttula kertoi Haimionmäen polttokenttäkalmiston löydöistä. Hämeentielle rakennettiin uusi linjaus 1950-luvun alkupuolella. Matintalosta vaiheista kertoi Ann-Katrin Silfver-Lehtinen. Mutta mitä siellä mahdettiinkaan tehdä vanhoina aikoina. Alueelta on tehty runsaasti esinelöytöjä, kuten erilaisia solkia, rahoja, työkaluja ja aseita. Myöhemmin tontille rakennettiin kaksi muutakin koulurakennusta. Uusi koulu valmistuikin vuonna 1998. Sitten siellä paljon häpiää tehtiin.” Uuteen kouluun vuonna 1998 Marja-Liisa Visa toimi pitkään opettajana Loukinaisten koulussa. Talon piha on edelleenkin umpipiha, jonka ympärillä olevat rakennukset ovat eri aikakausilta vanhimpien ollessa 1700-luvulta. Koulu aloitti toimintansa vuonna 1901. Samoissa tunnelmissa liikuttiin maanantaina Loukinaisissa, jossa Vanhalinnan omakotiyhdistys ja Lieto-Oppaat järjestivät jo perinteisen kulttuurikävelyn. Koulu oli valmistunut vuotta aikaisemmin, mutta siihen ei ollut varaa palkata opettajaa. Mäki on ollut myös suosittu kokoontumispaikka.. Ohjelmassa tutustuttiin paikallisiin kulttuureihin, nähtävyyksiin ja historiaan. Rustholli sei verohelpotusta, jos se antoi armeijan palvelukseen ratsumiehen ja hevosen. Nykyiselle Loukinaiselle luonteenomaisen ilmeen antavat uudet omakotialueet. Perintötilaksi Vakoinen ostettiin vuonna 1749. Tilan historia liittyy Suomen historian vaiheisiin. Tuolloin tie lohkottiin Haimionmäen halki. Nykyinen päärakennus on vuodelta 1949. Tapahtumissa muisteltiin koulujen vaiheita. Talo on palanut kahdesti. Asukasluvun kasvaessa tilaa piti saada lisää
Kauppias Harri Koski kertoi, että silloin tällöin entiset oppilaat vierailevat muistelemassa kansakouluaikojaan ja katsomassa luokkakuvia. Draamakierros järjestetään vielä sunnuntaina 25.8. Ja vuodesta, vuosikymmenestä, vuosisadastakin. Tänä kesänä väkeä on näyttelemässä ja soittamassa yli kymmenen henkeä, enemmän kuin moneen vuoteen. Kun Woodstockissa juhlittiin rauhaa, rakkautta ja musiikkia, tästä kvartetista vanhimmatkin olivat vielä potkuhousuiässä. Tilaisuus on osa Maarian kaupunginosaviikkojen ohjelmaa ja sen järjestää Maarian seurakunta. Koulu toimii nykyään Arabian astioiden myyntija näyttelypaikkana. Suurin osa on paikallista väkeä, jotka mielellään liittyvät tähän kulttuurihistoriaa ja verkatehdasmiljöön elämää esittelevään draamakierrokseen. Nettikauppaa käydään kotimaan lisäksi muun muassa Japanin ja Korean suuntaan. n Jussi Tuimala. Paimalantiellä toiminut kansakoulu on säilynyt niin ulkokuin sisäpuoleltaan lähes kokonaan kouluvuosikymmenten mukaisessa asussaan. Maariassa asuvan Juha Vengasahon taloon kokoontuu noin 30 hengen porukkaa ympäri Suomea, ja muutama Virosta ja Latviasta. n Paimalan vanhalla kansakoululla on esillä luokkakuvia ja koulun kalustusta.. Pihalla seisoo nelikko, joka on kuin suoraan hippikansan ensimmäisestä suuresta kokoontumisesta, Woodstockin festivaaleista, jonka järjestämisestä tuli lauantaina kuluneeksi 50 vuotta. TURUN TIENOO 18 22.8.2019 Yllätyspaluu Woodstockiin n Maariassa juhlistettiin Woodstockin 50-vuotispäivää. Pulpettien ja koulukirjojen vieressä seinällä on runsas otos vanhoja luokkakuvia. Kokoontumiseen tulivat Jari Jokinen, Lilli Väätäinen, Tiina Rohtmets ja Jukka Illikainen. Kukkaisteema nyt vain sattuu olemaan ajankohtainen asuvalinta. Näyttely oli viikonloppuna yhtenä osana Maarian kaupunginosaviikkoa. MAARIA RAULI ALA-KARVIA Kun ajatuksissaan pysähtyy Paimalantiellä vanhan koulun pihaan ja vilkaisee ulos, ajattelee erehtyneensä osoitteesta. Luokkakuvat muistona koulusta MAARIA RAULI ALA-KARVIA Paimalan vanhan kansakoulun yhteen luokaan on koottu pieni näyttely ajasta, jolloin isossa puurakennuksessa pidettiin kansakoulua. Seuraava Paimalan koulu, joka lakkautettiin Metsämäessä vuonna 2007, toimii nykyisin hevostallina. Lautakuntapaikat päättää kaupunginvaltuusto. Entisen koulun sydän on Wanhat kupit -myymälä, joka tarjoaa tuotannosta poistuneita Arabian tuotteita. —Menemme kaverin luo katsomaan elokuvaa hehtaarin kokoiselta screeniltä, selittää espoolainen Jari Jokinen. Tuimala varsinaiseksi jäseneksi PAATTINEN Paattislainen Jussi Tuimala (vihr.) on nousemassa kasvatusja opetuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi varajäsenen paikalta. Kuvaan kuuluvat pyöreät aurinkolasit oli tilattu Kiinasta. Sen kunniaksi Yle Teema esitti festareista illalla elokuvan. kello 17. —Kaupankäynnistä suurin osa on mennyt nettiin, mutta edelleen käy asiakkaita, jotka haluavat omin käsin ja silmin tutkia tuotteita, Harri Koski sanoo. Syynä on se, että varsinainen jäsen Tuomo Liljenbäck on muuttamassa pois paikkakunta. Heitä yhdistävät amerikkalaiset autot ja moottoripyörät. Draamakierrokselle ehtii vielä LIETO Draamallisia Verkamatkoja on tehty elokuussa Littoisissa. Mutta vermeet oli tehty pieteetillä. Maarian seurakunnan viestintäsihteeri Eeva-Kaisa Ahlamo luennoi kansanperinteestä ja kirkon asemasta vanhan kansan monipuolisissa uskomuksissa. Juhannuksen alla Maarian kirkossa kansanperinneopastuksellaan ilahduttanut Ahlamo kertoo vanhoista kirkkotavoista ja kansanuskomuksista sekä ryydittää esitelmäänsä muutamilla paikallistarinoilla Maarian vanhasta pitäjästä. Jäkärlässä katsastellaan kansanperinnettä MAARIA Kotimäen seurakuntatalolla Jäkärlässä on ensi sunnuntaina kello 13—15 mahdollisuus päästä kuulemaan ja kokemaan ripaus menneiden sukupolvien uskomuksista. —Peace and love, toivottivat toimittajalle Jari Jokinen, mäntsäläläinen Lilli Väätäinen ja Tartossa asuvat Jukka Illikainen ja Tiina Rohtmets
Muille matkoille lähdettiin kello 11. Jalkapallojaosto: Tiina Lehtonen, Vivi-Carita Turpeinen. n Urheiluseuran viirin saaminen oli iloinen asia Markku Pönnille (vas.), Kirsi Peltoniemelle ja Jorma Harjulle. n Varsinais-Suomen LiikU:n puheenjohtaja, professori Pasi Koski (vas.) jakoi LiikU:n kultaiset merkit neljälle TarU:n aktiiville. TarU:n seuramitalit Jääkiekkojaosto: Ari Airas, Lauri Isotalo, Pasi Koski, Päivi Koskinen, Eppu-Oskari Koskinen, Oli-Pekka Lehtonen, Marika Lundgren, Marko Mäenpää, Kirsi Peltoniemi, Arto Peltoniemi, Tero Perho, Markku Pönni, Henrik Rauhala, Teemu Salmela, Katri Tuominen. LiikuU:n kultaisen merkin saivat Jaakko Laine, Jarmo Mäenpää, Jyrki Mäenpää ja Timo Uusitupa. Itsekin useita vuosia lastensa harrastuksen myötä ja jääkiekkovalmentajana TarU:ssa toiminut Koski sanoi Tarvasjoella olleen viime vuosisadan alussa valveutunutta, ennakkoluulotonta ja aikaansa seuraavaa väkeä, joka sai myös asioita toimeksi. Pitkään puheenjohtajana toiminut ja toukokuussa Markku Uusituvalle vetäjävastuun luovuttanut Jyrki Mäenpää sanoi, että viime vuosina on taas virinnyt uutta intoa talkootöihin. Tarvasjoen Urheilijain viirin vastaanottivat Jorma Harju, Markku Pönni ja Kirsi Peltoniemi. Oikealta Jaakko Laine, Timo Uusitupa, Jarkko Mäenpää ja Jyrki Mäenpää. —Satakymmenvuotias TarU on tästä erinomainen esimerkki. Vahdon ja Paattisten kautta kulki 120 kilometrin kierros, joka oli päivän suosituin matka. Vuonna 1930 irtaannuttiin nuorisoseurasta Tarvasjoen Urheilijoiksi. Noin 600 pyöräili tihkussa TIENOO RAULI ALA-KARVIA Turun Urheiluliiton kuntotapahtuma Turku Touring Pyöräily keräsi sunnuntaina Turun seudun ja laajemmin Varsinais-Suomen teille noin 600 kuntopolkijaa. —Tuohon mennessä Suomeen oli ehditty perustaa urheiluseuroja vain alle pari sataa, Koski muistutti. Tunnustuksia toimijoille Tarvasjoen liikuntahallissa pidetyssä juhlassa jaettiin huomionosoituksia. Uutena mukana oli 60 kilometriä, jolle startanneet polkivat muun muassa Ruskolla ja Maariassa. n Paimalantiellä oli pyöräilijöitä sunnuntaina vielä kello 17:n jälkeen, ja viimeiset saapuivat Turun yliopistolle maaliin ennen iltakuutta.. TURUN TIENOO 22.8.2019 19 Tarvasjoki juhli urheiluseuraansa Tarvasjoen Urheilijain syntyhetkestä tuli kuluneeksi 110 vuotta TARVASJOKI RAULI ALA-KARVIA Venäjän vallan alaisessa Suomessa tajuttiin järjestäytyneen yhdistystoiminnan arvo ja se, että kansan oli hyödyllistä pysyä kunnossa. Se oli ja on myös yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa. Uusia harrastajia on saatu mukaan niin jääkiekkoon, yleisurheiluun kuin jalkapalloon. Suomen laaja maaseutu toimivine kyläyhteisöineen tarjosi mainiot puitteet voimisteluja urheiluseurojen perustamiselle. Koski tähdensi, että urheiluseurat eivät ole vain urheilun ja ruumiinkulttuurin tyyssijoja vaan paikallisyhteisöjen rakentumisen kautta myös keskeinen osa toimivaa yhteiskuntaa ja sellaisen kehitystä. Bingojaosto: Jorma Harju, Pirkko Laine, Jaakko Laine, Minna Myllymäki, Erja Nieminen, Marko Rauhala, Jorma Reini, Marita Saurén, Antti Saurén, Sirkka Uusitupa, Timo Uusitupa, Anja Virtanen, Jari Kurka, Eero Syrjälä, Tiina Lehtonen. Tarvasjoen erityispiirteenä melkein kaikkiin muihin Suomen paikkakuntiin verrattuna on se, ettei tänne koskaan perustettu TUL:n seuraa, vaan eri yhteiskuntapiireistä tulleet osallistujat ovat aina urheilleet saman lipun alla. —Ensimmäiset yhdistykset — niin nuorisoseurat kuin urheiluseurat — ovat olleet tärkeässä asemassa siinä, että Suomesta muodostui kansainvälisestikin vertaillen erittäin toimiva kansalaisyhteiskunta. Etenkin jääkiekko vetää pelaajia Tarvasjoen lisäksi muualta Liedosta ja naapureista. Aiemmin Myllyn Pyöräilynä tunnetun tapahtuman pisin reitti oli Uuteenkaupunkiin saakka kulkenut 250 kilometrin ultramatka, jonka osanottajat starttasivat aamukahdeksalta. Aluksi nimenä oli Tarvasjoen Nuorisoseuran urheiluosasto Lyly, sen jälkeen jonkin aikaa nimenä oli Tarvasjoen Nuorisoseuran Urheilijat. Näin totesi Tarvasjoen Urheilijain 110-vuotisjuhlassa puhunut liikuntakasvatuksen professori ja Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtaja Pasi Koski. Hän korosti, että seuratoiminta on paljon muutakin kuin joutoajan ajanviettoa ja harrastusta. Palloliiton seuratoimijamerkin saivat Jussi Heinonen, Tiina Lehtonen ja Vivi-Carita Turpeinen. Yuja hiihtojaosto: Esa Asikainen, Esko Kankuri, Kirsi Lantee-Mäenpää, Juhani Lehtonen, Jarkko Mäenpää, Jyrki Mäenpää, Markku Uusitupa. Tarvasjoen Urheilijat perustettiin toinen helmikuuta vuonna 1909
Mutta nopeasti armeijan käytössääntöihin tottuu. Taidat sopia hyvin tänne, armeijaan. —Olin kolme päivää Ruisrockissa ennen kuin armeija alkoi. Ensin intti, sitten opiskelut Arttu Rantanen ei valmistautunut armeijaan lähtöön oikeastaan mitenkään — paitsi henkisesti. Jatko toimistoaliupseeriksi ei innosta. Asepalvelus oli itsestäänselvyys Arttu Rantanen palvelee huoltokomppaniassa. Yksi erityisen mukava asia armeijassa on: tupakaverit. Rantanen kokee armeijan hyvänä paikkana oppia siviilissäkin tarvittavia taitoja. Joka päivä on vapaa-aikaa. Nuoret miehet, jotka eivät välttämättä siviilielämässä tapaisi, jakavat nyt keskenään huoneen. Kyllä se päivä siinä sitten menee. Jouluksi pääsisi kotiin. Alokkaasta tuli jääkäri. Rantanen, 20, aloitti asepalveluksensa heinäkuussa Porin prikaatissa Säkylässä. —Aina aamuisin heitän inttimoodin päälle. Aivan vähästä alikersantit eivät ala huutaa ja osoitella. Reilut kuusi viikkoa armeijaelämää on yllättänyt monella tapaa. —Paljon on kaikkea älyvapaata touhua, hän tuumii ja perustelee: Ulkona ei saa liikkua ilman lakkia tai kännykkä kädessä. Kyläsarjan voitti kisan ainoa naisosanottaja Laura Parkkunen Sauvosta. —Kyllä täällä vähemmälläkin täsmällisyydellä pärjää. Ulkomaailma on vastaavasti alkanut tuntua vieraalta, Rantanen vertaa. TARVASJOKI RAULI ALA-KARVIA Sunnuntaina järjestetyssä voimamiesja nainen -kilpailussa jäähallin alueella rauta oli kevyttä ja kannustushuudot väkeviä. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, hänestä tulee kirjuri. Toinen polvi vihoittelee, siksi Rantanen kuulemma päätyi kevyempään pestiin. Hän asettelee barettiaan ojennukseen. Tarkoitus on suorittaa asevelvollisuus 5,5 kuukaudessa. Armeijan takia luokanopettajaopintojen aloittamista täytyi siirtää eteenpäin vuodella. —Ja loppuun asti tämän käyn, vaikka polvi välillä onkin kipeä. —Päätin heti, että hoidan intin alta pois, ja sen jälkeen voin keskittyä opiskeluun. Vasta toisen tarkistuskerran jälkeen nuori mies suostuu uskomaan, että taskun vetoketju on kiinni. Toiseksi puristi turkulainen Verneri Huovinen ja kolmanneksi turkulainen Jere Terho. Niin tutulta tämä paikka tuntuu. —Kirjurin hommiin ilmeisesti kuuluu se, että täytyy tehdä mitä vääpeli käskee. Seuraavat sijat menivät Sakari Hämäläiselle Sysmään ja Henry Ollilalle Joutsaan. Nauhojen päät tarkasti maihareiden sisälle, kaulukset suoriksi. Ensinnäkin intissä on ollut yllättävän hauskaa, rentoakin. Toinen iso yllätys ilmeni ampumaradalla. En jaksaisi nipottaa muille pikkuasioista. Vetoketjun solki täytyy piilottaa. (Kuva: Timo Rantanen) Uusitalo väkevin Tarvasjoella n Jussi Uusitalo oli tasaisen varma joka lajissa. TURUN TIENOO 20 22.8.2019 SÄKYLÄ MARIA SUOMI Ruskolainen Arttu Rantanen on täsmällinen. Silti hän mieluusti palaisi jo takaisin töihin, koulunkäynninohjaajaksi Mynämäelle. Rantaselle oli kuitenkin itsestäänselvyys, että asepalveluksen hän suorittaa. Mutta mettässä ei tarvitse hirveemmin rymytä. —Tuntuu, että olisin ollut täällä jo vuoden. —Totta kai välillä on ollut fyysisesti ja henkisesti rankkaa, hän lisää. n Laura Parkkunen punnersi. Mutta ei Rantanen ole siitä katkera. Siellä sai hyvin nollattua pään, nuorukainen veistelee. Mikään muu vaihtoehto ei edes käynyt mielessä. Voitto meni Poriin lähes joka osalajin voittaneelle Jussi Uusitalolle. Yllättävän hauska paikka n Arttu Rantanen (vas.) osallistui viikko sitten Salossa järjestettyyn valatilaisuuteen. Rantanen sai kesällä ilouutisia: opiskelupaikka aukesi Turun yliopistosta. —Tehdään, hajotaan ja selvitään yhdessä, Arttu Rantanen kiteyttää. n Sakari Hämäläinen eteni farmarikävelyssä.. Vaikka Rantasta peloteltiin jo etukäteen armeijamaailman pikkutarkasta etiketistä, sääntöjen määrä yllätti. Kyseli esimerkiksi kavereiltaan kokemuksia. Muut kilpailijat olivat Jaakko Myllyniemi, Tero Sammalkangas, Roni Pajukoski, Juuso Tuomi sekä tarvasjokelaiset Jani Holm ja Mikko Mäkitalo. Viime viikolla oli valatilaisuus Salossa. —Ei minusta olisi johtamaan. —Ampuminen on ollut hauskaa! En olisi ikinä uskonut, että tykkään ampumisesta. Tässä lajina conanpyörä. —Niin, no, Rantanen naurahtaa. Tukkipunnerrus, farmarikävely, conanpyörä, maastaveto ja lastaus kysyivät paitsi voimaa, myös tekniikkaa. Palvelusaamuina Arttu Rantanen heittää “inttimoodin” päälle. Kun ei ajattele liikaa, armeijassa pärjää hyvin