Nro 4/2016 Stadin Slangi ry:n perinneja kulttuurilehti 21. vuosikerta Hinta 6 € Nyyat kniigat Stadista Elon krigustoorin vika osa Tsilari_taitto_4-16_016.indd 1 1.8.2016 11.29
BERGGA I KONDEKA I MALMI I MÄRSKY I BÖLE I SILTIS I TÖLIKKÄ I VUOKKI urheiluhallit.fi urheiluhallit.fi Tsennaat mestat, tu tsimmaa spessuhintaan! Tsennaat mestat, tu tsimmaa spessuhintaan! Tsilari_taitto_4-16_016.indd 2 1.8.2016 11.29. FREESIN KLIFFA
Stadilainen Juha Rahkonen on fotannut duunikseen vuodesta 1982. SISIS STADILAISET FUNTSAA 23 KAIKKI HALUU HÄRMÄÄN – funtsaa Antikainen 24 TSIMMATTIIN – Hageli Humulan hengessä 26 TSIIGAA, LYSNAA – Palminen on döfismies KULTTUURII JA SPORTTII 10 SURUTON STADI – Mikko-Olavin kniiga 18 STADIN FUTIKSESTA – Kibe treffas Hannun 20 NELJÄ ERILAISTA – Kolanen Universumissa 30 KULTTUURIHIMASSA – Kuutar Bulevardilla EKS MINNAA 12 PIKKU KUNDIN KRIGUAIKA – Elo landelta Stadiin 15 RABAN KAUHU – Mäkinen muistelee 32 LADY – Koroma skiglas STADIN MESTAT 8 KOTISEUTUDUUNIA – Marjut skrivaa 9 STADIN SAARET – Jarmo Nieminen 16 ALPPILAN LAVA – Arska joromestalla 28 PURSALLA OLI KAIKKI – Reinholm Rööperistä Funtsailuu landelta , s. Duunit on vieny kundia pressikuvauksista firmojen tilaisuuksiin. 38 Sautski s. s.7 TSILARI 4/2016 3 F o to : V ir ve K u u ta r FREESIN KLIFFA. Foto: Juha Rahkonen. Omaks ilokseen Juha fotaa himapitskuu ja fisukuvia, joskus Stadi-maisemia. BERGGA I KONDEKA I MALMI I MÄRSKY I BÖLE I SILTIS I TÖLIKKÄ I VUOKKI urheiluhallit.fi urheiluhallit.fi Tsennaat mestat, tu tsimmaa spessuhintaan! Tsennaat mestat, tu tsimmaa spessuhintaan! VAKKARIT 4 Snadit 5 Päikkäri 6 Lööppi 32 Skabat 34 Slangi blisaa 35 Slangijengi 36 Pluggaajat 36 Slangi järkkää Kansi: Fluudaajia Helsinki Half Marathonilla kesäkuussa 2016. VK päätoimittajat Tsilari_taitto_4-16_016.indd 3 1.8.2016 11.29. 31 Emma Kannen fotaaja Tän Tsilarin kannen pyysin gamlalta Hykkylä-aikojen skolefrendiltä
Eero oli kolmannen polven kunnallispoliitikko, sillä niin isä Jorma kuin isoisä Einokin olivat aktiiveja Helsingin hyväksi toimivia stadilaisia. . Elokuussa pitäis jengin päästää jo dokailemaan mestan terdelle, myöhemmin myös pulahtelemaan sen mageisiin altaisiin. Skattan kylpylä elättelee henkiin vanhaa 1800-luvun kulttuuria, jolloin herrasväki kävi bamlaamassa ja chillaamassa altaiden reunoilla – ehkä joskus jopa tsimmaamassa. Foto: Pekka Hurme. . Kun Eero ja hänen avovaimonsa, toimittaja Taina Dahlgren olivat viimeksi luonamme kylässä, Erokalta unohtui meille baskeri. . Viimeiset kolme vuotta hän työskenteli erityisasiantuntijana Forum Viriumissa, jossa hän kehitti ja välitti digitaalisia palveluja Helsingin kaupungille. Waroselle tiedonvälitys oli tärkeä asia. Kalevi Aho, Markku Kavonius, Josti Ahonen, Kari ja Kaija Varvikko sekä Jorma Laaksonen Klaus Varvikon muistolaatan alla Vellamonkadun ja Vegankadun kulmassa. Treffasin tämän itseäni toistakymmentä vuotta nuoremman toimittajan vuonna 1984, jolloin molemmat tsittasimme vuosina 1984–88 Stadin opetusviraston Koulu-Helsinki -lehden toimitusneuvostossa. Se baskeri oli viimeinen muistoni yhteisistä kliffoista tarinatuokioista. Eero froogas rapas, ett hokasit sä yhtää järkevää toss populas. Eerolle kähmintä oli vierasta ja hän ei diagnnu julkisuuspeliä, jolla jotkut besserwisserit yrittivät ridata. Klasua muisteltiin hänen himassaan Vellamonkadulla, jossa nykyisin budjaa hänen poikansa Kari. Waronen toimi Stadin viestintäpomona vuosina 2001–2013. KARI VARVIKKO Skattalla tsimmataan S tadin tsimmauskulttuuri saa bränärin uudistuksen, kun Skattalle bygattava Allas Sea Pool alkaa olla pikku hiljaa redi. Kevääl 2017 pitäis koko mestan olla viimein valmis bastuja ja rafloja myöden. Tsennasin Erokan yli 30 v, jo silloin, kun kundi oli toimittajana Kauppalehdessä, sitten viestintäjohtajana Postipankissa ja sen seuraajassa Leonia Pankissa. KIMMO ISOTALO Eero Waronen – tiedottamisen puolustaja SNADIT Vas. Eero Waronen (60) delas yllättäen kesämökillään Asikkalan Kalkkisissa 22.6. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 4 1.8.2016 11.29. Kari uudelleen viime talvesta lähtien. Pidimme yhteyttä myös kesäisin, jolloin Eero tuli fisustaa kesämökilleni Joutsaan ja minä puolestani sompailin vuorollani Kalkkisiin. Muuten nastaa tilaisuutta varjosti se, että lähes samoihin aikoihin Klasun puoliso, nimekkään Rokka-baarin pitäjä Esteri menehtyi Haartmanin sairaalassa 94-vuotiaana. Heistä Jorma on asunut talossa alusta asti ja edelleen. Kavonius oli paikalla Hermanni-Vallila Seuran puheenjohtajan ominaisuudessa. Menimme bisselle ja siitä alkoi loppuun asti kestäny kaveruus. 4 TSILARI 4/2016 Kotiseutuneuvos Klaus Varvikon födjaamisesta 100 vuotta S tadin kundi, Hermanni-Vallila Seuran pitkäaikainen dirika, kotiseutuneuvos Klaus Varvikko födjas Stadin Lastenpäästölaitoksella 100 vuotta sitten eli 7.7.1916. Hän ei sietänyt tiedon panttaajia ja pyrki niin tiedottajana kuin toimittajanakin pitämään huolta siitä, että tietoa välittyi niin, että se meni myös perille. Lisäks kylpyläs ois dörtsien tarkotus olla levällään ympäri vuoden. Myöhemmin myös emännät tuli messiin. Eero – kiitos niistä kaikista. Olimme perhetuttujakin ja meillä oli tapana kaksi kertaa vuodessa skruudata kliffassa raflassa. Kun siinä lysnasimme virkailijoiden käsityksiä aviisin teosta, hiffasin ett molempia rupes skriinauttaa. KK F o to : K ar i V ar vi kk o H elsingin entinen viestintädirika, valt.maist. Kalevi, Josti , Jorma ja Kari asuivat talossa jo 1950-luvulla. Näin Kartsasta (72) tuli orpo, mutta ei kuitenkaan piru, siitä kliffa vaiffi Kaija pitää snygisti huolta. Kotsa löytyi myöhemmin ja minulla oli ilo toimittaa se frendini muistotilaisuudessa faijansa näköiselle pojalle Johannekselle. Safkamestan plokkas se, jolla oli huki bungata
PÄIKKÄRI TÄÄ ON IHA BÖNDELTÄ V aikka oonkin Stadin ja nykyisin jälleen Herulinkin kundi, on musta aina osa ollu myös böndellä. 040-767 4212 tsilari@stadinslangi.fi Kimmo Isotalo puh. Vähän aikasemmin skutsin yhteydessä olevan lammen rantsu oli duunattu naturaan. Samaan jengii kuuluu myös ne gamlat starbot, joista aito stadilainen on vain vähintäin kolmannen polven helsinkiläinen. Näin fyrkka rundaa. TOISIN ON käynyt. Luonnon puolesta rupesin skrivaan jo yli 50 vuotta sitte. Niinku se vuonna 2018 voimaan tuleva jätevesiasetuski, joka meni suurelta osin munille. Muutama sata tai tuhat euroa siinä tosin hupenee. Uskoin lujasti siihen, ett kyll jengi vielä viisastuu. Jos sull on koko suku mökil niin muutamassa päivässä molemmat on fullsat. Epäilemättä tää kaikki on ympäristön parhaaksi. Mutta säästyikö energiaa. Se on hävinny, niinku lehtien blisaajat gartsoilta. Niiden sijaan monet luonnonsuojelijat ja viherpiipertelevät, buleist bosseista puhumattakaa, keskittyvät mielellään skituihin. Niinpä on hankkittava tietynlainen luontoystävällinen paskapönttö, jossa on piippu ja josta stritit menee eri pönikkään kun skeidat. Landepaosta huolimatta junttipolvet näköjään periytyvät. . vuosikerta Lehden nimi Tsilari tulee sanoist ”till säljaren”. Nykyään moni bonjaa tsilarin gosariks, eikä enää minnaa gamlaa merkitystä. Nyt muuttolintujen kutumestan ja lakkasuon ympäriltä olisi pitänyt kaataa fedut veks! Ihan böndeltä! Metsänhoitoyhdistys levitteli handujaan ja bloggaa edelleen pakolliset hoitomaksut. Olen koko ikäni ollu myös luonnonsuojelija; en mikään kahlekingi, mut sellane joka on halunnu, ett fogeleil on kliffa flygaa, fisuil riittää vodaa ja oravil skuttaa. Kuluttajat spaaras – bulifyrkka painoi edelleen täysillä – ehkä sen pitikin. Oravista tulee dallaajia, sienet ja marjat häippäsee ja ite heinähatutkaa ei pysty luudaa raivioilla. Sen jälkee kun sä oot vuoden pari sulatellu eritteitä, rupeet iteki landebuukiks: Kekkiläsontaa pensaille ja kusta kukille. 040-725 3788 kimmo.isotalo@alumni.helsinki.fi Risto Kolanen puh. Skutsit hakataan aukoiksi ja viimeisetki kannot kasataan fyrkaksi. Budjas ne sitte stadissa tai landella. Biolan on in. Tsennaan kyll sellasiiki stadilaisii, jotka ei stroolaiskaa viheriöille päin. Avohakkuu kylläkin. Kun joitaki vuosii sitte yritin saada Karkkilan kesämökin snadia metsälöä harvennetuksi, metsäteollisuutta ei homma kiinnostanu. Se meinas ylimääräst lehtee tai sähkösanomaa, jonka dilkkaaja sai pitää tai blisaa omaan piikkiin. Eiks se ollu niin, ett ensisijaisesti feduteollisuus, soiden ojitukset, peltojen lannoitus, avohakkuut, vesiä liian lähellä stondanneet sikalat, joitakin mainitakseni, pilasivat ja pilaavat yhä eniten Suomen luontoa. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 5 1.8.2016 11.29. Urea acta est. 0400-447507 kari.varvikko@eepinen.fi Toimitussihteeri Virve Kuutar puh. 040-715 4042 arno.soisalo@pp.inet.fi Taitto Oy Graaf Ab Paino Oy Fram Ab ISSN 1239-9523 Postiosoite Tsilari / Stadin Slangi ry Hämeentie 67 00550 Helsinki Stadin Slangi ry:n perinneja kulttuurilehti 21. Muoviskindareiss on meges usein pari kymmenen litran embarii, joita sä sitt vekslailet tarpeen mukaan. Vuonna 1995 perustetun Stadin Slangi ry:n tarkoituksena on Helsingin puhekielen eli Stadin slangin taltioiminen, tutkiminen ja vaaliminen sekä leikkija kulttuuriperinteen vaaliminen. Himoissa pantiin lyysit pimeiks, fönareita teippailtiin, kartsavaloja sammuteltiin. TSILARI 4/2016 5 KARI VARVIKKO Päätoimittaja Kari Varvikko puh. Yks venttaa dörtsin vieress täyttymistä ja toine hautuu kannen alla. 0400-204 844 risto.kolanen@pp.inet.fi Arno Soisalo puh. Talvivaara on ahterista ja nyt halutaan jo Vantaan Kartanonhaan koski valjastaa. Mulla on vähä samanlainen fiilis, ku sillo joskus 70-luvun energiakriisin aikaan. Niide mielest vain asvaltti on oikee skutsi ja sieltä ei oo veks steppaamist. MULL ON sellane fiilis, ett isot linjat ovat liian vaikeita. SITÄ MÄ oon kyll funtsinu, ett miten toi luonto kasvo niin hiton hyvin siihen aikaan, ku lössi teki köntsät huuseihi, emännät kohis ulkoeteisen laskiämpäriin ja isännät stroolas nurkkiin
com Esko Vepsä esko.vepsa@jippii.fi Toni Vihermäki tonivihermaki@gmail.com Toiminnanjohtaja ja jäsensihteeri Marjut Klinga puh. Heinäkuus ollaa jo täböö lomafiilareis, chillaillaan ja tsittaillaan terdeil vetää hapanta hetuloihin. Lupaan kuitenki, etten bamlaa sillon enää kesiksist, vaa sillon otetaan vaik haltuun Tsilarin 20 vee synttärivuos tai jotain. HALLITUS BYROO Puheenjohtaja Sami Garam sami@samigaram.com Varapuheenjohtaja Kari Varvikko kari.varvikko@eepinen.net Taloudenhoitaja Kimmo Karvinen kimmo.karvinen@pp1.inet.fi Riitta Rannikko riitta.rannikko @kolumbus.fi Emma Jäntti emma.jantti@gmail.com Jaakko Perkiökangas jaakkoperkiokangas@gmail. SLANGIJENGIKI MENEE aina kesäl ottaan vähä elbaa ja siks ei pariin kuukauteen tapahdu nii paljoo ku muuten. VÄÄRIN ON jättää vaa bungaamatta ja kuvitella et täts it. MEITSIKI LÄHTI alkukesäst böndelle, ajatuksena hengaa siel koko suvi. Meil hallitukses on ollu hyvä pössis meitsin ollessa puikois koht pari vuotta. Meil on myös vastuu yhdistyksen fyrkkapolitiikast. Onks ilmastonmuutos sit vaikuttanu vai mikä. Kukaa ei varmaa haluu sitä. Ja tulihan siel böndelki byggailtuu ja duunailtuu kaikkee siistii. Tasan joo. Toivottavasti ryhmä osallistuu edelleenki hyväl prossal ja pitää kliffaa. Ja yhtäkkii sitä vaa hogas, et kesä oli ohi. No arvatkaa, kiinnostiks. Skolet starttaa, duuniin pitäs jaksaa, lomat on lusittu. No, tuleehan sillonki lopult kenkää, mut samal siin katkoo sillat takanaan. Eniten meitsii ja koko hallitust ihmetyttää maksamattomat jäsenmaksut. Sit iskee elokuuta ja arkee. Skulaa voi muinakin aikoina. Sama böhinä jatkuu ja ainaki mä toivon, et saadaan palautetta, miten tätä botskii pitäis luovii eteenpäin. Eli, pliis ne, jotka on jättäny jäsenmaksunsa hoitamatta, ottakaa homma haltuun. Sit tuli puhelu, et jos kiinnostais duunaa aamutelkkarii heinäkuus. 6 TSILARI 4/2016 EI VIELÄ SYYSMASISTA T oukokuus tulee aina kelattuu, et nastaa, miten pitkä kesä on edessä. Vai oliks sittenkää. Nyt kuitenki, ku syyskausi on taas käynnis, ni säpinää piisaa. Stadipäivän jälkeen, kesäkuun alus jengi alkaa painuu böndelle ja kuka minnekki. SAMI GARAM bamis sami@samigaram.com www.stadinslangi.fi BAMIKSEN LÖÖPPI Tsilari_taitto_4-16_016.indd 6 1.8.2016 11.29. Jos teil on jotai spessutoiveit, idiksii tai muuten vaa kommentoitavaa ni eiku rohkeesti mailii byroolle. Me sit hallitukses tsiigaillaan, mikä vaatii toimenpiteit, mikä ei. Tsilarist voi tietty tsiigaa, mitä tapahtuu ja netis on lisäinfoo, nii himasivuil ku febussaki. Skidinä kesä oli kesiksen mittanen, mut nykyään tuntuu et sehän jatkuu ainaki lokakuulle saakka. 045 186 7238 toimisto@stadinslangi.fi Hämeentie 67 A 00550 Helsinki puh. Ku bluggaatte täst Tsilarist seuraavaa, ni ehkä sillon vast alkaa syksy. 045 186 7238 Huom! Byroossa voi käydä päivystysaikoina tiistaisin klo 14–18 ja torstaisin klo 12–16. On ihan ok, jos joku lähtee kiitään yhdistyksest, mut sillon pitää ilmottaa asiast. Enisei, ei kandee vaipuu ainakaa viel syysmasikseen. Ei kyl meitsin mielest ainakaa. Täst on hyvä jatkaa, syyskausi on lyöty käyntiin ja energiaa piisaa. Heinäkuus puski myös uuden kniigan kuvaamist ja kaikkee muut snadii. Lisäks byroo laittaa mailii nii, et kukaa ei varmaan jää ilman tapahtumainfoo. Budjettei ja tuloslaskelmii kyylätään joka möötis ja numeroit ihmetellään. Moikkaillaan ku treffaillaan, toivottavasti mont kertaa loppukesän ja syksyn mittaan.
Joku skrivas, ett mut pitäs erottaa. ”Slangi suo sellaisen mahiksen, että sitä on kuin vapaa kirjailija.” Tsilarin 20 v-juhlavuoden numerossa skrivataan päätoimittajista. Kerran bamlasimme Pemun kanssa näistä ”Karin oppivuosista” ja fabu väitti opettaneensa mulle saksaa. Mikko-Olavi Seppälä, va päätoimittaja Tsilari 2–3/2014 TSILARI 20 V Tsilari_taitto_4-16_016.indd 7 1.8.2016 11.29. Päättelivät vain asiayhteydestä. Ei must silti matikkaneroo saanu duunaamallakaa, mut kiitti Pemun, klaarasin räknäämiset aina stuiduksi saakka. Leka Nummelasta Tsilari 2/2016 . Tietokirjailijan roolissa Mustonen on skrivannu myös hurumykky Stadista kertovia tietokirjoja, sporttia ym. Kukaan ei reagoinu. Kun Henkka kuuli ongelmastani, se sano, ett hänellä on sellane fiksu kundi himas, joka vois hoitaa sulle muutaman timmen, ett pääsisit hommaan ineen. Hokasin, ett se rupes tsimmaa kilpaa; ensteks Laaksolahden Virissä ja sitte HTU:ssa. Skrivaaja Pemu skrivaili 1960-luvulla Suomen Urheilulehteen ja siirty myöhemmin urheilutoimittajaksi Ilta-Sanomiin. Tsimmaaja Pikkuskloddina Pemulta saamani opetus johti siihen, että seurasin jonkin verran myös kundin myöhempiä vaiheita. Todellinen syyki sit selvis. Aiemmin on skrivattu: . Ne oli kaikki böndejä tai hesalaisia, jotka ei edes bonjannu mitä bylsiminen tarkoittaa. Ihan snadina Pemu budjas Karjalankadulla, mutta flyttas sitte 12-vuotiaana Munkkaan Huopalahdentielle. Yks ja toine kuikelo misu ja hapankorppu starbu otti porot nokkaansa. Kari Varvikko 4/2014 – Väliaikasesti toimi: . TSILARI 4/2016 7 SLANGIJENGI O lisinko ollu joku 13–14 vee, kun mulla oli opparissa sellane matikanmaikka, yksdaisarine vanha skremma, joka ei digannu pärstääni ja se rupes mättää mulle nelosia yhtälöiden ratkonnasta. Tässä arvostamani oppifaija kuitenki minnasi väärin, sillä blukkasin lyhyen saksan ja tähän en tarvinnu jelppiä. Eki Mattsson, vt päätoimittaja Tsilari 1/2000 . Sillo mä hiffasin, ett mones asiassa skolamenestys on myös opesta kiinni. KARI VARVIKKO Slangi haadee staili höystää puhekieltä Tsilarin pitkäaikaisen päätoimittaja Pertti ”Pemu” Mustosen treffasin ekan kerran joskus 1950-luvulla. Pemun faijapuoli Henry Theel, joka oli kolmenkymmenen vuoden ajan yks Suomen tsennatuimmista sjungaajista, oli faijani ”artistitallissa” lähes koko 50-luvun. Klaude Bremer, va päätoimittaja Tsilari 2/2000 . Sakki tuli silmille. Pemu Mustonen Tsilari 5/2009–1 / 2014 . Lisäks slangilla on helpompi haukkua, koska ihmiset ei brennaa päreitään niin herkästi. Muutamia vuosia sitte jengi hörähteli Pemun Ylen aikaisen pakinoille monella eri tavalla. Eläkkeelle kundi shingras Helsingin viestintäpäällikön virasta, jota postia hoiti ansiokkaasti vuosikausia. Pemu on joskus todennu, ett slangi on haadee tyylikeino höystää tavallista puhekieltä. Oppivuodet Niin Pemu sitt neuvo ja mä rupesin hokaamaan missä kaappi stondaa. Ajattelin ite tehdän saman jipon ja skrivasin Tanotorvi -aviisiini päikkärin vapusta ja bylsimisestä. ”Tsilarin päätoimittajana oli tosi kliffa olla, kun slangilla voi skrivaa lähes mitä huvittaa. Ku skloddet saa pahoja vaikutteita. TUL:n nuorten mestaruuden selkäuinnissa hän finstas 4–5 kertaa ja sijottu SM-skaboissa 100 metrillä viidenneksi. Heka Laurellista Tsilarissa 3/2016 Viimeisimmät päätoimittajat: . Venttasin tosikkojen julkista palautetta. Slangi suo sellaisen mahiksen, että sitä on kuin vapaa kirjailija.” Oppi-isäni ja edeltäjäni Tsilarin päätoimittajana on tässä oikeassa, mutt kantsii muistaa, ett skrivattu slangi saattaa jo aiheuttaa, paitsi joilleki stadilaisille ja hesalaisille, ennenkaikkea jyväjemmareille työllistäviä allergisia näppylöitä. Vode Sulandersta Tsilari 1/2016 . Kerran lysnasin, ku kafru väänsi tosi paksuu tekstii bylsimisestä.
Nieminen on duunannut varmaan lukemattoman määrän työtunteja kaikkien eri seikkojen selvittämisessä. . STADIN MESTAT MARJUT KLINGA Stadi – mun oma himaseutuni Jokainen kundi ja friidu tsennaa mestat, missä tuntuu kotoisalta. Useimmiten valituksi tulee jonkun pitäjän historiikki, mutta me päätimme ehdottaa Jarmo Niemisen kniigaa Aarresaaret, jossa kerrotaan Helsingin edustan sotilassaarista. Jos Aarresaaret-kirjan luontokuvaus oli vertaansa vailla niin Keisarin perintö taas kertoo Stadin historiasta ja sen synnystä niin kattavasti, että kniiga pitäisi sijoittaa jokaisen skolen oppiaineistoon. Tärkeintä on saada jengi diggaamaan omaa kieltä ja kulttuuria. Lähdetietojakin on useamman sivun verran. Neuvottelukuntaan haettiin kotiseutulehtien edustajia ja yhdistys ehdotti messiin Tsilarin päätoimittajaa ja monessa kotiseutujengissäkin messissä ollutta Kari Varvikkoa. Ehdokkaita tähän skabaan jätettiin 65 kpl eli hyvässä joukossa Keisarin perintö ainakin on. Toiminnanjohtajat tsufella Stadin Slangi ry siis kuuluu Suomen kotiseutuliittoon ja on sen suurimpia jäsenyhdistyksiä. Kirjan piti kuitenkin olla tuoreempi, joten ehdotimmekin sitten Keisarin perintö -kniigaa. Välttämättä et enää budjaa siellä, mutta silti tunnet sen omaks himaseuduksesi. Kuninkaansaari, Lonna ja Vallisaari ovat nyt avautuneet kiinnostuneille stadilaisille ja se yhdessä tämän kniigan skrivaamisen kanssa on uskomaton kulttuuriteko. Siten olikin aika loogista, että näiden kahden yhdistyksen johtofriidut treffasivat. 8 TSILARI 4/2016 I tse budjasin parhaat skidivuodet Kantsussa ja edelleen siellä käydessäni mutsia moikkaamassa tunnen tulleeni himaan. Siinä jengissä meidän yhdistys on hieman outolintu, koska suurin duunimme on kehittää omaa kieltämme ja kaikki muu tulee siinä sivussa. Liittoon kuuluu 704 paikallisyhdistystä, joiden valtaosan duunina on kehittää alueellisia kuvioita jotta jengin kotiseutuylpeys ja -rakkaus kasvaisi ja kukoistaisi. Varvikko tuli valittua, joten ei voi kuin kehua että viisasta jengii … Vuoden kotiseututeos ehdokkuus Vuosittain liitto myös nimeää jonkun kirjan kotiseututeokseksi. Riitta Vanhatalo Tsilari_taitto_4-16_016.indd 8 1.8.2016 11.29. Myös Alpo Tuurnalan akvarellit täydentävät kniigaa upeasti ollen ikään kuin valmiiksi vanhoja. Valinta julkistetaan 31.8. Kotiseutuylpeys ja -rakkaus ovat buleja fiiliksii ja sen vuoksi onkin tosi glaiduu, et me kuulumme sellaiseen jengiin kuin Suomen kotiseutuliitto. Suosittelen ehdottomasti näihin saariin redua, mutta sitä ennen kniigan lesaamista, koska sen jälkeen koko luontoelämys avautuu ihan eri tavalla. Kotiseutulehdet Vuoden 2016 alkupuolella Kotiseutuliiton lehdet perustivat neuvottelukunnan, jota lähti johtamaan Raimo Sailas eli ei mikään turha pesti. Liiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo bamlas kaikkee kliffaa siitä, mitä liitto duunaa ja meikäfriidu saattoi vain kerrata ”et niin mekin”. Tietty duunaamme samanlaisia asioita, mutta täysin eri mittakaavassa, mutta se on sivuseikka. Kniiga avaa jokaiselle stadilaiselle sellaisen tietoarkun, että sen lesaamista ei malta keskeyttää
kauppa ja kansakoulu. Luonnon ainutlaatuisuutta korostaa vain kolmen kilometrin etäisyys Suomen pääkaupungin keskustasta. Myös retkivenesatama ja kahvila ovat toiminnassa. Kaavoitus on käynnistetty yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Mainintoja saarten ruotsalaisesta sotilashistoriasta on 1700-luvulta. Saarien eläinlajisto on monipuolista. Sen toiminta päättyi vuonna 1937 räjähdykseen. Virkistysalueeksi Tämän vuoden alusta saarten hallinta siirtyi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluille. Saaressa toimi suuri asevarikko 1920ja -30-luvuilla. Vallisaareen kulkee säännöllinen lauttayhteys. Kuninkaansaaren karuus ja jylhät kalliot tuovat mieleen ikiaikaiset kansallisromanttiset maisemat. Työpaikkoja saarien merivoimien ampumatarvikkeiden lataamoissa, varastoissa, sääasemalla, merivartioasemalla ja rannikkotykistön esikunnassa oli kolmisenkymmentä. Vallisaaren-Kuninkaansaaren retkeilykartta. TSILARI 4/2016 9 V uonna 1808 saarille saapuivat venäläiset. Saaret ovat Suomenlinnan, Unescon maailmanperintökohteen, suoja-aluetta. Lisätietoja: http://www.luontoon.fi/vallisaari http://www.aarresaaret.fi Tsilari_taitto_4-16_016.indd 9 1.8.2016 11.29. Linnoitukset ovat muinaismuistoja ja siten Museoviraston suojeluksessa. Tuolloinkin saaren liikkumisrajoitukset olivat tiukat ampumatarvikevarastojen ja lataamojen takia. Metsähallitus on rakentanut mainiot retkeilyreitit, opasteet ja taukopaikat yhdessä puolustusvoimien, oikeusministeriön työsiirtolan ja satojen vapaaehtoisten avulla. Saari autioitui 1990-luvun puolivälissä; saarten merkitys Helsingin puolustukselle oli käynyt vähäiseksi. Saaret ovat mäyrien ja huuhkajien valtakuntaa. STADIN MESTAT JARMO NIEMINEN Neljän kansan saaret – KUNINKAANSAARI JA VALLISAARI Helsingin edustalla Suomenlinnan ja Santahaminan välissä sijaitsevat Vallisaari ja Kuninkaansaari. Tiukat maihinnousukiellot ja liikkumisrajoitukset ovat johtaneet nykymaiseman ihastuttavaan villiintymiseen. Saaren asukkaita Suomalaiset asuttivat Vallisaaren 1920-luvulla. Metsähallitus 2016. Saarella asui tuolloin vakituisesti 250 asukasta. Suurimmillaan asukkaita oli 1960–80-luvuilla, jolloin saaressa oli mm. Kirjoittaja on kolmen vuosikymmenen ajan Helsingin saariston luontoon ja historiaan paneutunut laajasalolainen upseeri, kirjailija, valokuvaaja ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu. Ainutlaatuinen luonto Vallisaari ja Kuninkaansaari omaavat ainutlaatuiset luontoarvot. . Saarista kehitetään virkistysaluetta, joka sisältää laajoja luonnonsuojelualueita. Saaret siirtyivät Suomen armeijalle vuonna 1918. Saaret kätkevät sisäänsä lähes 20 taidokkaasti rakennettua usean tykin linnoitusta. Rannoilla asustelevat saukot. Tykkiasemien alla sijaitsevat maanalaiset miehistötilat ja kallioon louhitut ammusluolat. Saksalaiset vierailivat saarilla ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Linnoitukset rakennettiin Venäjän vallan aikana. Asukkaat häädettiin, ammusluolat tyhjennettiin ja Vallisaaren kallioon louhitut rannikkotykit deaktivoitiin. Touko-kesäkuun aikana saarilla on vieraillut yli 50 000 matkailijaa. Metsissä elävät valkohäntäpeurat, metsäkauriit, näädät ja metsäjänikset. 1700-luvulla puuttomaksi hakattu ja laidunnettu Viaporin kaupungin tarpeisiin käytetty Vallisaari on kasvilajistoltaan Helsingin ehdottomassa kärjessä, muodostaen merkittävät suojeluarvot. Vallisaaren jalopuulehtojen puusto on järeää ja yli 100-vuotiasta. Kriminsodan linnoituksia Kulttuurihistorialliset arvot ovat kansainvälisesti merkittäviä
Ture Janson skrivas: ”Lahoavan keilaradan nurmikolla ottaa ettonettaan vapaan aamupäivänsä kunniaksi joku murtovaras olutpullo povellaan; hänen vierellään viruu puoliso punaiseen hameeseen ja irvisteleviin kenkiin puettuna.” Sen ajan Ilkka Koivisto oli Stadin kansanpuistojen intendentti Rolf Palmgren ku pyöritti Höbikaa ja Seurista, ja sen johdolla Stadi öpnas 20-luvul nyyat kansanpudekat, niinku Blobikan ja Tuurholman. Möliksest snadisti etelään oli Kivinokka, jota vuokras Sörkan työväenyhdistys. Lammassaari oli vuokrattu jo ammoin Koitolle ja siellä ne järkkäs vähä snadimpii joroja. Palmgren ja muutki kansankynttilät oli snadisti nervinä ettei stadilaiset vaa löhöö leffoissa tai himas dokaamas. Ku duunii ei päässy haneen kesikselläkään, ni onneks oli tota luontoo ihan Stadin lähimestoillaki. Palmgren symffas ”yhteiskunnan pohjakerrosten taipumusta kotona istumiseen ja niiden halua sen mukana seuraaviin ala-arvoisiin ja turmeltuviin huvituksiin”. Foto: Helsingin kaupunginmuseo. Capitol leffateatteri 1931. Mahkui alko olla kliffasti ku Blobika, Kivis ja Tuurholma öpnattiin. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 10 1.8.2016 11.29. Kesiksel 1927 botskit draisas Blobaan yli 400 000 stadilaista. Duunareille joroja ja futista Blobika vuokrattiin 1921 työväenyhdistykselle ja siit tuli yks suosituimpii menomestoi. Toivo Kaiponen muisteli: ”Eikä sinne ketään osannu hittaakaan jos ei tiännyt mistä tsökaa. Pudet ja puistovahdit Olihan Stadissaki pudei, mut vaget piti niis kovaa jöötä. Työviksen omat blosarit tuuttas siel humppaa, kunnes jangsterit äänesti klabbeillaan. Möliksessäki ne skulas futista ja simmas ja duunas primareilla safkaa. Jos Herttikasta päin TSILARI SUOSITTELEE MIKKO SEPPÄLÄ Spitta-ajan glaidu Stadi Kakskytluvun Stadista kniigan ”Suruton kaupunki” skrivannut Mikko Seppälä snakkaa, miten stadilaiset siihen aikaan relas kesiksel. Sakilaiset oli vallannu puden eikä monet hirvannu enää hengaa siellä. Röökitehdas sponssas ja ne byggas sinne oitis raflan ja jorolavan. 10 TSILARI 4/2016 Y ks kaikki haadimpii juttui ”Surutonta kaupunkia” värkätessä oli tsiigaa, miten noi nyyat kansanpudekat stikattiin kondikseen kakskytluvun alussa. Se kelas et ”ylös, ulos ja lenkille” olis parempi. Mölylän rantsussa oli Vartsin hamneduunareide oma kesäpalsta mist ne rutsas Lammikseen joroihin. Kersti Bergroth manaili mite ”kohtalo on pannut puistovahdin jokaiseen Helsingin puistoon”. Ne halus sinne kunnon jatsibändin niinku Dallapén tai Amarillon. Kivikses starttas Masa Jäppilän ja Ville Alangon Dallapé-orkka ja Ponnarit treenas siel. Tsuget kärytti nii et Kaisis taas dunkkas iha karseelle
Elettiin vielä puutteen aikaa eikä kaikkea saatu edes tiskin alta, mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia jengi osas pitää hauskaa. Ps. Seppälä on kniigassaan onnistunut taltioimaan nämä arjen ja juhlan stoorit niin siististi, ettei voisi uskoa kaiken perustuvan historian tutkimiseen. Jos jotkut yrräs tulla ruddarilla Gammelin suunnasta ni ne jaagattiin vege ennenku pääs rantsuunkaan koska kaikki tsennas kaikki.” Skeglut heilu ja lempi leisku Nois yllämainituis mestoissa ei karseesti dokailtu, kieltolakii noudatettii ja vaget tsiigas et folkka oli siivosti. Kniiga selvittää lesaajalle monien tänäkin päivänä edelleen käytössä olevien mestojen syntyhistoriaa kuten Mustikkamaan ja Kivinokan tai vaikkapa Eltsun kentsun tai Alppilan hyndan. Tuurholman pude oli sit hiukka raffimpi. Fotot ovat onnistuneesti aikakautensa näköisiä. Kesäisen lämpimät onnittelut Kimmolle! . Ja kesiksel näis pudeis lempi leisku ku koko talvi oli varovasti hiplailtu täyteen ahdetuis hellahuoneis ja kylmis rabois. Foto: Museovirasto. Kniigassa on yli 200 sivua surutonta lesattavaa joten suosittelen ehdottomasti tätä kniigaa jokaisen stadilaisen yöpöydälle. Kimmo on ollu messissä jo pitkään sekä hallituksessa että taloudenhoitajana. Kesä 1930 Hietsussa . Tuurholmas ei ollu vagei nii et siel sai heiluu suht väljästi. Välil tuli skegluil rumaa jälkee. Oma pappani eleli jangsterivuosiaan 20-luvun Stadissa ja pikku skidinä oli tosi glaiduu sitata ja lysnata, mitä kaikkee kundit niihin aikoihin duunasivat Stadissa. Muutaman luvun lesattuani en malttanut stopata, vaan jatkoin aamun sarastukseen saakka. Se oli nii huitsis jossai Degerös eli Laajikses asti, ettei sinne ensteks förannu ees mitää botskii. Foto: Virve Kuutar Surutonta Stadia… Seppälä kehottaa lesaamaan kniigansa Suruton kaupunki ja niinhän se oli pakko tehdä. Hei ramsut suti ramsut suti suti kuti kuti ai.” Ja täs oli vaa hätäne suitsaitsiing Itä-Helsingin rantsuilla. Seppälä on merkannut myös hienosti kaikki lähteensä, mistä tietoja on ammennettu. Jos sua hotsittaa tietää, mitä ne duunas Hietsus ja Pihlikses, ni lesaa kniiga! . Käydään läpi sitten kieltolakia tai Stadin eri puistojen kehitystä kaikessa kuultaa läpi elämän ihanuus. VK Tsilari onnittelee Kimmoa Kimmo bilefiiliksissä Slangin juhlakirjan julkkarissa 2007. S langijengin fyrkanvartija Kimmo Karvinen täytti kunnioitettavat 75 v 20.7.2016. Piti rutsaa omal kipol. Pappa oli vielä svedujengii eli touhut olivat olevinaan jotenkin vieläkin stailempia. TSILARI 4/2016 11 dallas ni näki vaan dallaavia ja snobbaavia lehmiä eikä kukaan voinnu arvata et siäl rantsussa oikeen budjattiin. Mikko-Olavi Seppälä on aiheen tiimoilta ravintola Kaisaniemessä 20.9 klo 18 ja jo sitä ennen Antiikkimessuilla 9.9 ja 10.9 klo 17 MARJUT KLINGA Tsilari_taitto_4-16_016.indd 11 1.8.2016 11.29. Jussina 1920 kuulemma skutta rysky ku folkka ryysäs, kurttu skulas, spitta virtas ja notskit brennas. Monet slangijengiläiset tsennaa Kimmon, joka vaimonsa kans on usein myös messissä Slangin tapahtumissa. Telttoje ja pahvikoijie jömmas saatto sit olla enempi sutinaa. Kniigan sivuilta voi hitata myös erinomaisia fotoja näistä kohteista. Tuurholmast shungattii: ”Joka puskassa lempeä nähdä mä sain
Mä en siitä paljon muista kuin sen, että kaikki oli suurta ja mä olin pieni ja pommit ujelsivat ja paukkuivat ja mutsi luudas, enkä mä saanut sitä kiinni. Vika osa. Se ei paljon turhia ARSKA ELO SOTALAPSENA SUOMESSA Osa 4 Lopulta takaisin Stadiin Sitten olikin taas aika jatkaa skolenkäyntiä. Mä tsiikasin kuumehoureissani kaiken maailman leffoja ja kuulemma puhuin sekavia. Ne oli vissiin kuullu, että mä olin häippässy välillä Stadiin. Pikku broidi Peeti ja Arska Köllissä. 12 TSILARI 4/2016 K un taas sjungattiin hämäläisten laulua, niin auoin vähän suutani, niin kuin olisin mekkessä, mutta enhän mä oikeesti laulanu. Systeri tuli uneen Kuume kipusi tähtitieteellisiin lukemiin ja kaiken maailman hörhökuvat ilmestyivät näkökenttään. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 12 1.8.2016 11.29. Seppä oli jäyhä mies. Sellasia snadeja roskafisuja, joilla ei oikeastaan ollut mitään virkaa, mutta kissat diggas niitä. Lihvaa ja kliffaa Mutta tulinhan mä sitten taas terveeks ja pääsin Hesaria lukemaan sinne pehtoorin himaan. E lo n ar ki st o t. Loskassa dallattiin mennen tullen. Sepän pajalla oli kanssa kiva hengata. Kaikki tsiikas mua pikkuisen longaan. Siitäkö johtui vai mistä, että mä tulin glesaks. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin mä tajusin, kuinka lohduton juttu se oli. Kelit muuttu sen verran, että skimboilla ei enää voinu skoleen hiihtää. F o to t: A . Se oli faijalle ja mutsille kova ja ylipääsemätön paikka. Tsilarin pluggaajille jatkiksena juhlavuoden numeroissa Arska Elon stoori siitä, miten snadi kundi koki kriguajat Stadissa ja landella. Se oli kliffa kundi se pehtoori ja sen himan vieressä oli sellainen snadi lampi tai lätäkkö mistä me käytiin välillä onkimassa ruutanoita. Mikään ei ollut mun poissa ollessani muuttunut. Sit mä näin Salmen, mun systerini, joka oikeasti hukku siihen Sörkan rantsuun silloin heti talvisodan jälkeisenä kesänä
Ja mude oli maailman paras mutsi. Faija takas rindikselle ja mutsi pommien runnomaan Stadiin. Broidia moikkaamaan Kölliin Aamupäivällä sit lähdettiin hevoskyydillä Kölliin, missä mun snadi broidi oli sotaa paossa. ihan niin kuin joskus menneisyydessä Martsussa. Niinpä mä ehdotin, että jospa mä ajasin vaikka tota haravakonetta. Kuulumiset vaihdettiin puolin ja toisin ja mä olin kerrankin hiljaa, mutta hoin ittekseni, että nää on mun mutsi ja faija. Hanko oli sellainen kakspiikkinen talikkomainen vehje, joka istui hyvin jyviksien handuun. Ja juhlaa oli se, kun illalla pääsin koisaamaan mutsin ja faijan kanssa. mutta Peeti, mun broidi, oli pikemminkin tilanhoitajapariskunnan hoteissa. >> Putkinotko. Niin kuin kaikkien omat mutsit ovat, Joten mä olin aika alamaissa, kun he lähtivät landelta veks. Minä sen sijaan menin ulkohuussiin täysistuntoon, joka kestikin koko loppupäivän ja mietiskelin siellä, että kuka helvetin dorka on aikaansaanut sodan, etteivät perheet voi olla yhdessä ja turvassa. Kerran me oltiin siinä pajalla, kun mä näin, että tietä pitkin tuli kaksi ihmistä. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 13 1.8.2016 11.29. Sit siinä koneessa oli vielä sellainen poljin, jota piti klappilla painaa, että se kone päästi ne kerätyt heinät kasoihin. Aamulla kartanon, se mun ikänen kundi, tuli kyselemään, että lähdenks mä sen kanssa katiskoita kokeen ja fisustaan. TSILARI 4/2016 13 Jotenkuten päästiin sitten takas Hirvikoskelle, mutta elämä tuntui harvinaisen ankealta. Landelaisduuneja Sitten alkoi heinätöiden aika. 1952. höpissyt, joten mä pidin siitä puolesta huolen. Mä jonkin aikaa yritin, mutta ei siitä oikein mitään tullu. Mä tiesin tai aavistin, että nää kulkijat olivat mulle tärkeitä ihmisiä. Siihen aikaan nostettiin heinät seipäille hangoilla. Se Kölli oli vähän kuin sukulaistalo, sillä jos mä en ihan väärässä ole, niin Hirvikosken nuori emäntä oli sen Köllin isännän systeri. Ja niin mä istuin haravakoneen pukille, otin hevosen ohjat handuun ja sit mentiin. Sellaisen tyypin täytyy olla täys torvi, joka soittelee sotaisaa pasuunaa. Kartanossa vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Näin mä päättelin ja kapusin sitten ulkohuussista syömään viiliä ja talkkunaa. Ekaks ne tsiidas mua vähän longaan, mutta sit ne kai ajatteli, että kait toi stadilaiskloppi osaa sentäs hevosta tsörata. Se haravakone on sellainen levee vekotin, jolla kaadetut heinät kootaan buleihin kasoihin, josta ne sitten nostetaan seipäille. Totta kai faijan ja mutsin piti käydä pikkubroidiakin tsiikaamassa, vaikka mä luulen, että Peeti tais ainakin aluksi vähän vierastaakin omia vanhempiaan. Stadilaiskundin käsiin se ei niin hyvin tsitannu. Mä tsiikasin sitä kuin halpaa makkaraa ja sanoin, että eks sä nää, että meillä on tässä justiinsa perhekokous. Eikä mullekaan jääny siitä vierailusta just muuta muistikuvaa kun, että faijan loma loppui ja piti lähteä assalle. Se oli intoo täys kun se oppi sanoon kliffaa, tosin aika monen lihvan jälkeen. Siinä sit nyyhkittiin puolin ja toisin, kun ei oikein tiedetty koska nähdään seuraavan kerran. Mä pyörin ja hyörin heidän ympärillään kuin väkkärä ja esittelin heitä kuin ulkomaan eläviä. Mä olinkin sit niin tarkka, että tsittasin melkein koko ajan taakse tsiigaten. Kukaan ei tiennyt heidän tulostaan ja niinpä he olivat dallanneet koko matkan Matkun steissiltä asti. Sitten kun kaikista asiaan liittyvistä kuvioista oli päästy, mä esittelin vanhemmilleni tallin, navetan, ulkohuussin, sikalan ja halkovajan, missä oli jemmassa se bilika. Ja nähdäänkö yleensäkään toisiamme. Frendit Ama Niemi ja Arska. Mutsi ja faija käymässä Mä lähdin pajalta luudaamaan kuin Jesse Owens ja tultuani lähemmäs näin, että rinnakkain siinä astelivat tykkimies Veikko Elo täydessä sotisovassa ja vaimonsa Aune eli mun faija ja mutsi. Frendejä Runebergin lähteellä Ruovedellä 1948: Ritva ja Risto Sinisalo, Arska sekä Ama ja Reijo Niemi. Siinä piti olla tarkkana, ettei kasoista tullut liian skäfiä tai buleja. Arska valkoisessa paidassa kolmas rivi keskellä. Olkoonkin, että faija oli välillä snadisti räyhä ja dokaskin vähän liikaa, se oli kummiskin mun faija. Faijakin sai kunnolla syödäkseen kaikkien armeijan pöperöiden jälkeen. Mä tiesin tai aavistin, että nää kulkijat olivat mulle tärkeitä ihmisiä. Jotenkin sydänalassa tuntui kumma ailahdus. Sitäkin mä inhosin. Kaisiksen puistokuvaaja. Mä opetin sille vähän stadin puhekieltäkin
Mutta desanteista ei enää ollut pelkoa eikä pommituksista. Viipuri oli jo menetetty vihulaiselle, eikä kunnian kukko paljon lauleskellut muillekaan paikkakunnille. Ajella körryyttelin Matkun steissille ja yritin esiintyä niin kuin muutkin hevosmiehet Sidoin hevosen puomiin, vähän niin kuin olin lännen leffoissa nähnyt ja venttasin sitten stokea. Ja talonväki olis joutunut ilmoittamaan mutsille, että sori teidän kloddinne hukkui ridatessaan. Tässä fotoja 60-luvulta, sillon jengi jo tsennas Arskan. Hiljaisessa kesäyössä se, mun mielestäni, kuului koko Hämeen lääniin. Siinä ottaa jo lukua kun sitä funtsaakin. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 14 1.8.2016 11.29. Mun klappi aukes kun se iskeytyi siihen nostopolkimeen ja mä mätkähdin turvalleni hevosen takakavioitten väliin. Onneks se oli slungi hepo eikä ruvennu steppaamaan. Sakut, joiden kanssa oli lähdetty Suur-Suomea rakentamaan, olivat ilmiselvästi häviämässä sodan. Slobon pommareita alkoi näkyä jo maalaistaivaallakin, Olivat ilmeisesti menossa pommittamaan Turkua. Vaikkei sitä kukaan oikein ottanut uskoakseen. Sillä nuorella emännällä oli joku herkkä hetki menossa, ehkä se muisteli menneitä. Sillä kertaa hestat piti joko taluttaa tai ridata talliin. En tiedä millä konstilla sinne menin, mutta sen muistan, kun lähdin kävelemään pitkin rautatiekiskoja kohti Matkun asemaa, niin broidi jäi itkemään perääni. 14 TSILARI 4/2016 Enkä mä sitten hogannu suurta steparia, johon sen leveen haravakoneen pyörä tieteskin jysähti. Matti Kuusla, Leena Takala, Arska Elo, Jukka Virtanen. Siihen saattoi tietenkin vaikuttaa myös se, että omat öögani eivät enää siinä vaiheessa hyvin nähneet. Kesäfiiliksiä Kesä teki tuloaan ja suomineito alkoi olla kurkkuaan myöten kusessa. Loco-Motion Tampere. Hiffasin sen tavoittavan nuoren emännän mielentilan ja samalla päästin ilmoille omat tunnelmani. Kyllähän pojat sitkeästi flaidasivat, mutta minkäs sitä ylivoimalle mahtaa. Ja mitä pitemmälle kuljin, sen voimakkaammaksi itku muodostui, samalla kuin itkun lähde tuli snadimmaksi ja snadimmaksi, kunnes se hävisi näkökentsusta kokonaan. Paitsi kerran kun tultiin riiheltä, missä me usein pompittiin viljakasoissa ja oljissa. Klappista tuli blodaa aika paljon ja taas huudettiin ”Herran Jumalaa”. En tiedä mikä osuus siinä sitten oli yläkerran ukolla, mutta siitäkin sentäs selvittiin ilman lekuria. 1966. Sillai kaikui äänimurrokseton nuoren ajomiehen ääni hiljaisessa alkukesän maisemassa, kun ajeltiin hiljakseen pitkin hämeen härkätietä. Hevonenkin höristeli korviaan. No, mähän tietysti halusin ridata, olinhan mä sentään Sörkän Zorro. Muuten mä tulin hevosvoimien kanssa hyvin juttuun. Laulunumeroni oli siellä, Kallion yhteiskoulussa, iän kaiken kymmenen. Media ja viestintä veti Arskaa jo snadina puoleensa. Omaan Stadiini Helsinkiin. Ja mä olisin varmaan muistuttanut Notre Damen kellonsoittajaa. Hyvällä muistelen kartanon isäntäväkeä, pehtooria, seppää ja sikojenhoitaja Salmista. Jukka Virtanen, Matti Kuusla, Arska Elo. Helen Elde ja Arska Elo näyttelevät. Mä sain ihan itekseni hakea hevosella nuoren emännän., joka oli tulossa himaan, ties mistä. Se olikin vähän myöhässä niin kuin kaikki stoket siihen aikaan ja ilta alkoi jo hämärtää. Mutta tulihan se sieltä illan mittaan ja nuori emäntä kanssa. Matku ja Hirvikosken kartano oli hieno paikka viettää sotapakolaisuutta, jengi oli snadisti outoa mutta ystävällistä. Rauha ja takas Stadiin Eronhetken tunnelmia oli muitakin tulossa. Sillä jos se olis niin tehny, niin mun kasvoviipaleet olis saanu ihan uuden muodon. Pyrin ja pääsin Kallion yhteiskouluun, josta sitten hankittiin valmiuksia elämän myöhempiä skrakiksia varten. . Mä olin sille kohtelias vähän kuin stadilaiset vossikkakuskit ja jeesasin sen kantamuksineen rilloihin. Sit lähettiin hissukseen ajelemaan kohti Hirvikoskea. Sekin oli satamakaupunki ja Kotkahan oli jo osansa pommilasteista saanut, vaikka faijan it-patteristo parhaansa tekikin. Syyskuussa 1944 tuli rauha veli venäläisen kanssa. Onneks ei ollu enempää, koska mä en osannu vielä silloin uida. Mutta se sano kuulleensa mun laulavan ittekseni ja, että se kelpaa kyllä. Entiset aseveljet, sakut, piti vielä häätää veks Suomen maaperältä ja siinä yhteydessä ne poltti poroksi koko pohjoisen. Mä yritin sanoo sille, että enhän mä voi laulaa, kun mulla oli Vuollun kansiksen spettarissa vaan seiska laulussa. Media ja viestintäala veti jo pienestä pitäen puoleensa. Ja sit Stadin kundia vietiin. Ensimmäinen palkallinen työpaikka oli lehtien plisauskoju suurkirkon seinänvierustalla. Ja niin sitten siinä illan pimetessä, hevosen hiljaa hölkätessä mä lauloin. Kun raskassarjalainen vetää kääpiösarjalaista tauluun, niin on se aika epätasainen matsi. Ja parin kilsan jälkeen se pyys mua laulamaan jotakin. 1964. Mutta kyllä se aina sotaolot voitti. Mutta hepopas ei tiänny sitä ja se intoutui ravista kiitolaukkaan ja kun mä ridasin ilman satulaa, niin enhän mä sen selässä pysynyt, vaan komeessa kaaressa lensin ojaan, jossa oli puolisen metriä vettä. Mutta toipista tuli peltotöistä ja muistoksi ikuinen arpi klappiin. Mutta nyt oli tullut siis rauha ja pääsin palaamaan Stadiin. Hyvin ovat muistissani säilyneet myös ankeat yksinäiset yöt, ystävälliset rengit ja koko se elämän piiri, johon sota minut ajoi. Kävin moikkaamassa Peetiä, pikkubroidiani Köllissä. Se oli laulu elokuvasta ”Sumujen silta” ja se meni jotakuinkin näin: Hyv´ yötä jää nyt rakkahin, eronhetki tullut on …., mut vielä kerran pyytää saan Sinut valssiin kiehtovaan …. Kauniina alkukesän iltana mulle sitten annettiin luottamustehtävä
Tuleeks niskaan galsa hiki, en mä tiedä. Kesät se tsittas avoimessa fönarissa, tsiigas gartsaa ja kentsua ku merikotka. Siinä jotenkin kelluttiin seiskarapun edustalle. Mä luudasin kolmosen dörtsille ja himaan. Yks vahti meillä kuitenkin oli, oikea Gestapo, seiskaraban Mikkuder. Kun faija sanoo: puhutaas nyt järkeviä, se tarkoittaa: mä bamlaan ja sä lysnaat. Se budjas eka kerroksessa. Smyygaaja rabassa Kun sitten illemmalla shingrattiin kentsulta takasin gartsalle, hiffattiin Mikkuder staijaamassa pimeässä rapussa. Se steppas sadevesikaivon kannella pari jortsuaskelta, veti pumpun fideliasentoon ja tsungas: – Sinun silmiesi tähden, käännän perseeni ja lähden..! Mikkuder melkein flinttas fönarista alas. Bytskattiin mestaa takapidelle. EKS MINNAA HEKA MÄKINEN Mikkuderia skagattiin Viiskytluvun alkupuolella oltiin tollasia kymmenvuotiaita pikkukundeja Tölikassa. Me tiedettiin, ettei partsien ovet ollu lukossa. Nykyisin kun mä dallaan Minna Canthia alas, mä tsiigaan aina sitä seiskaraban fönsteriä. – ARVO POHJOLA Tsilari_taitto_4-16_016.indd 15 1.8.2016 11.29. Jora kletras leidareita pitkin kolmannen kerroksen korkeudelle, kaiteen yli dörtsille ja siitä ineen, sitten femmaan. Kaveria oli jeesattava. – Jorma, mine tietä sinu isä! Mine tietä missä sinä asu! Tottakai se tsennas sen, koska Jora budjas samassa rabassa, femma kerroksessa. ”Menkke bort” Kerran hitattiin fillarin pumppu ja strittailtiin sillä vodaa toistemme päälle. Silloin fönariin dyykkas musta enkeli. – Menkke bort på planen, huliganer! Heinosen Joralla oli just silloin se pumppu handussa. Mun oli kuitenkin ihan pakko smyygaa gartsan puolelle. Silloin, kun se ei ollu siinä kyttäysmestassa, se ponkas esiin jostain kulman takaa ja bankkas meitä sen sontsalla kupoliin. Sieltä se jo vinkkas meille tsögen fönarista. Meidän kortteli oli Minna Canthin kadun ja Manskun välissä, ihan siinä Bolliksen nurkilla. Se oli ruidu kuin hernetseba, luudas aina mustissaan. Ei ollu aikuisia tsiigaamassa perään niin kuin nykyisin. Mikkuder oli gamla eukko, ainakin satavuotias. Joran veege himaan oli tukossa. Me lähdettiin himoihimme. S iihen aikaan skloddit luffas hörneillä omin päin; pidell , gartsoilla ja skönen rantsuissa. . Palotikkaat oli pultattu seinään parvekkeiden viereen. Siellä se stannas vielä pimeässä ja venttas
Tsilari_taitto_4-16_016.indd 16 1.8.2016 11.29. Siinä oli häipymässä yks meidän, Alppiksen kundien brassausmesta. Valikoima parani vuosien myötä. Joraajat venttaa orkan tuloa, jotta pääsis laittaa klappilla koreesti. Lavan itäpuolella olevaa matalaa bärtsiä vasten oli bygattu laudoista matala bufetti, joista sai slumppaa virvokkeita yms. Suosittu mesta Ekat bailut oli torstaina 23.5.1946. Aikanaan sinne ilmesty byggaduunareita, breduja ja muuta rakennuskrääsää. Byggassa oli myös monet kerrat Eltsunajoihin osallistuneen motskariskabaaja Walter Bergströmin talli. Nervander jne. Siellä kävi aikoinaan punssilla tai totilla 1800-luvun kulttuurihenkilöitä, kuten Z. Rafla eldas kuitenki lokakuussa 1951, eikä sitä valitettavasti enää bygattu uudelleen. 1947. Läntisen, korkeamman bärtsin päällä oli aikoinaan Alppilan skvettamäen faarditeline, jäänteitä näkyy vielä kaltsin päällä. Uteliaina frookattii: ”mitä tänne duunataan?” ”Tähän bygataan Pohjoismaiden bulein jortsulava”, svaarattii. K esällä 1945 alko tapahtua, kun Tivolitien korkeimmalla kohdalla olevaa pohjoiseen viettävää rinnettä ja skutsia raivattiin. Jortsut pidettiin keskiviikko-, torstai-, ARSKA SOISALO EKS MINNAA Alppilava Viime keväänä 23.5.2016 tuli kuluneeksi 70 vuotta aikanaan kuuluisan Alppilassa sijainneen stadilaisen jortsumesta Alppilavan avajaisjoroista. 16 TSILARI 4/2016 K u va : K an sa n A rk is to Alppilava v. Kuvan yläreunassa näkyy tredujen välistä valkoisen asuintalon ylimmät kerrokset Loviisankatu 3. Se sijaitsi kahden bärtsin välissä. Bufetin pohjoispäädyssä (kuvassa vasemmalla) oli vaksien ja muun henkilökunnan ”taukotupa”. Niissä ei ollu alkuvuosina paljon muuta blisattavaa kuin ”ei oota”. Rafla ja bufetti Lava valmistu loppukeväästä 1946. Taustalla näkyy matala bufetti, josta blisattiin yleisölle virvokkeita yms. Topelius, E. Valmistuttuaan se oli n. 500–600 m², kahden laajennuksen jälkeen melkein 1.000 m² pinta-alaltaan – mahtu sinne joraajia. Sen toisella puolella oli historiallinen, kuuluisa ja idyllinen rafla Alphyddan / Alppila. Sen viereen vasemmalle bygattiin myöhemmin ampumarata luftareille ja muutakin skaboihin tarvittavia vempeleitä
Lavalla voitiin harrastaa melkein mitä urheilulajeja vaan. Menestys ei ollu kovin hääppönen. Siellä käy kuulema huonomaineista porukkaa ja niiltä voi saada vaikka mitä tauteja. Joskus sieltä hittas jotain arvokkaampaakin, mutta yleensä ne jäi vaksien kahveliin. Varsinkin buidujen edessä olevien rallien alta hittas aina kolikoita. Kulman tsaleille aarteita Meille, kulman tsaleille, Alppilava oli aluksi ihmemesta, jossa käytiin iltasin tsiikaamassa joraajia ja erilaisia skaboja. herraskaisissa piireissä. Siihen aikaan böönien keskenään joraamista ei pidetty mitenkään perverssinä ja outona. Kokonaan en Alppilavaa kuitenkaan hylännyt. Näin saatiin tuntumaa tulevaan urheilukauteen. Fyrkalla slumbattiin sillo karraa, karkkaria tai muuta gutaa, sitte ku niitä alko saada tai käytettiin leffaan. Se oli yllättävän suosittu jortsumesta, vaikka sillon oli vilt muitakin ulkoilmalavoja Stadissa. Muilla tanssilavoilla kuten: Annalan lava, Velon lava, Blobika jne. Lava oli aikamoinen ”Sampo” sitä pyörittävälle puolueelle. Koskaan jorojen jälkeisinä aamuina ei tarvinnut lähteä fikka tyhjänä veks. Tähän knubuun tarttu kolikot helposti, mutta niiden taiteilu rallien raosta ylös vaati kärsivällisyyttä, koska kolikot oli usein leveämpiä kuin raot. Jorojen jälkeen yöllä oli vaksit kiertäneet mestat, mutta ei he hämärässä kaikkea hiffanneet. Lavan ulkopuolelle eteläpäätyyn oli bygattu kahdeksankulmaiseen ympyrään n. metrin korkuinen aita. Mulla ei ollu prätkää ja friidut päästi saatolle helpommin kundin, joka vei prätkällä himaan eikä fillarin stongalla, dallauttanut tai jättänyt lähimmälle sporastatsille. Vaget oli yleensä entisiä ”kukkakaalikorvasia” Helsingin Jyryn brotaajia tai knekkaajia. Niitä blisattiin yhdestä (kahden joron) kerrasta useampaan kertaan. Näihin osallistuminen vaati handun tokkaamista fikkaan, ei kuitenkaan kovin syvälle. Keväällä taas skuffattiin snögeä vege lappareilla ja futattiin. Bingojen mutsi Siellä oli myös erilaisia skulausmestoja, kuten tikkatauluja, bosaflaidista, metskaamista, luftarilla skotaamista, bingo jne. Finnatessa sai jotain snadia krääsää ja fribareita joroihin. Solisteina oli usein sen ajan tähtiä. Joraamaan mentiin ainakin neljästä portista, jotka sijaitsi eri puolilla lavaa. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 17 1.8.2016 11.29. Joraaminen bungas, ja sitä varten oli pystytetty lavan ympärille useita kiskoja blisaamaan slabareita. Flyttasimme vielä samana syksynä Pohjois-Haagaan omaan kämppään, niin matkan pituus sekä tsanksailu harvensivat siellä käyntejä. Foton yläreunassa näkyy korkeita Alppilan bärtsejä näkymättömissä olevan neliskulmaisen Vesilinnan edessä Tivolitien eteläpuolella. Näiden kolikoiden poimimista varten kehitimme ”työkalunkin”. Käytyäni Åke Blomqvistin jortsuskolen viiskytluvun puolenvälin tienoilla, uskaltauduin itsekin lavalle. TSILARI 4/2016 17 lauantaija sunnuntai-iltaisin Vapusta syyskuun puoleen väliin. Kielloista huolimatta näki siellä tätäkin jengiä. Yleisömenestys oli alusta alkaen taattu. Tietysti yritettiin houkutella friiduja ”oikotiellä”, joka kulki skutsin kautta. Huhu kertoi, että vaksien kämpässä pamputettiin flänäsiä, jotka eivät poistuneet hyvällä lavan alueelta. Dallapé skulas ainakin alkuvuosina Helge Pahlmanin johdolla. Torstai-, perjantai-, sunnuntaija maanantaiaamuisin mentiin jo kukonlaulun aikaan rundaan lavaa ja sen ympäristöä, jos hittais jotain kliffaa kamaa ja fyrkkaa. kävijämäärät jäi vilt snadimmiksi. Slabareilla joraamaan Lavalle ja sen ympäristöön oli vapaa pääsy. SNS-seura näytti joskus slobojen pateettisia krigufilmejä. Suppilon botnella oli numeroituja lokeroita, joihin mahtui tennisboltsi. Muistaakseni friiduparit sai joraa pommilla. Alppilavan vika toimintakesä oli 1960. Lavalla järjestettiin kesäisin myös bokrausskaboja. Jääboltsia ja bokrausta Lavalla oli sekin hyvä puoli: syksyllä ennen snögeä treenasimme jääboltsia snadeilla porukoilla tavalliset aborkat tai kummarit klabbeissa. Toinen vage huusi numeron, johon bolu oli flygannu. Lava oli toisista kohdista niin korkealla, että yritettiin kurkkia reunan alta gimmojen hameen alle. Skulaajalla oli bingolappu numeroineen, sitten vaksi rundas rinkiä pahvilodjun kanssa, jossa oli boluja. Lavaa pyöritti SKDL / SKP, mikä närästi muita puolueita, joilla oli myös jorolavoja. Näiden familien mutsit ja faijat kielsi jälkikasvuaan käymässä lavalla. Bingo ei kuitenkaan ollu heti ekan kesän huvituksia. Juhannustanssit v. Ympyrän keskellä oli metrin korkuinen neliön muotoinen suppilo, joka yläreunastaan oli neliömetrin suuruinen. Katkaistiin pajusta tai pihlajasta ohut oksa, jonka knubu siveltiin gartsalta otetulla asfalttitervalla. Lavalla oli tunnelmaa lämpiminä, kuutamoisina elokuun iltoina, kun orkka veti jotain suosittua tangoa kuten: la Cumparsitaa, Mustasukkaisuutta, Tulisuudelmaa, Täysikuuta jne. Ympyrän halkaisija oli ehkä 8–10 metriä. Tyhjät brenkkuflindat draijasimme Viipiksellä olevaan divariin, joka bungas niistä snadisti vähemmän kuin brenkkuhandeli, mutta oli vilt lähempänä kuin Kustaangartsan handeli. Sistat jorot pidettiin sunnuntaina 25.9.1960 ja sillon skulas Helge Pahlmanin kvintetti solistinaan Kalevi Mattila. Sijainti keskellä Stadia ja helpot yhteydet varmaan vaikuttivat asiaan. Jokainen skulaaja slingas hugillaan boltsin suppiloon. Vakseja parveili lava-alueella joro-iltoina useita kymmeniä. En muista enää, mitä slabarit bungas. Muina päivinä oli muuta prokkista, kuten yhteissjungausta Kullervokuoron johdolla. Kaikkien Bingojen Mutsi oli siellä myös. Lavan alueelle kundien oli helppo tuoda brenkkua messissä ja käydä välillä snubbilla skutsissa. K u va : K an sa n A rk is to , va lo ku va aj a Y rj ö L in tu n en . Siellä knekkasi sen ajan kuuluisuudet, kuten Piispan Eki, ennen muuttumistaan Erich Petersiksi, Lekkeri (Leo) Lundberg ym. . 1951 Alppilavalla. Peliä skulattii, kunnes joku hihkas ”PINKO”. Alppilavalla oli huono maine ns
Jengi hittas joukkueurheilun Erilaiset skabat ja urheilu olivat olleet jo pitkään suosittaja ja pikkuhiljaa jengi alko löytää myös joukkueurheilun. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 18 1.8.2016 11.29. 2) tapahtumien keskipisteessä H an n u K au ti ai se n ar ki st o t. Identiteettiään etsiskelevä futis kisaili tässä joukossa ihmisten suosiosta. Lisäksi Stadissa asui enemmän nuoria aikuisia kuin mihin oli totuttu, ja suurin osa näistä kaipas duunin oheen jotain nastaa puuhaa. Nahkakuulan potkinta oli ollut KIBE SKRIVAA KIMMO ISOTALO Stadin futis: mitä sulle kävi. Helsingin kaupunkikulttuuri toimi esikuvana muulle Suomelle, kun maahamme rakennettiin uutta menoa ja meininkiä. Nokkapokkaa SM-sarjassa: Kautiainen (nr. Suomen kaupungit kasvoi Stadin johdolla 1940-luvun skragisten jälkeen. 18 TSILARI 4/2016 U udessa systeemissä jengillä oli paljon enemmän aikaa lööbailla kuin koskaan aikasemmin. Suomessa fudis oli jo hetkeksi noussut niin ruutukaavaalueiden kuin tehdaspaikkakuntien kingiksi. Fudisjannut katto mallia asioiden duunaamiseen ulkomailta ja tietysti sveduilta, jotka olivat liittäneet futiksen kaupungistumiseen ja vaurastumiseen jo ennen skragiksia
Mestaruuden Kautiainen voitti Klubissa vuonna 1973. Useat vanhat neppailijat ja palloilijat sanoivat myös, että bode och. Seuraavaks Kaitsu ympyröi nää nimet, ja totes vaan meiän kundille, että ”sä oot parempi ku toi”. Ponnauttelijat ja pomputtelijat valitsi tasovertailun ja yleisömäärät, mihin yhdistyi kansainvälisen menestyksen odottaminen, jota vahvisti olympiamenestykselle rakennettu urheiluihanne. Samaan aikaan lätkässä seuraja lajikulttuurien kehittäminen oli alusta alkaen määrätietoisempaa. Tulos oli siinä odotetun tasainen: 52 prossaa vastaajista kannatti futista ja 48% fudista. Futis vai fudis. Toiminta oli puoliammattilaispohjalla, sillä SM-sarjapelien ohella Kautiainen toimi brankkarina. ”Kuvaavaa on se, että esimerkiks 70-luvulla Pahlmanin taktiikka meiän koutsina oli, että se piirs aluks taktiikkataululle avauksen, ja sitten jokasen klubilaisen alle yhden vastustajan nimen. Futis vai fudis. Se oli identiteetistään varma junttipeli. Yleisurheilun lisäksi futiksen tartti skabailla vain pesäpallon kanssa, minkä lisäks pääsarjaa molemmissa lajeissa skulattiin kesällä 1978 vain Stadissa. Suosituin jengi oli tietty Klubi: pääkaupungissa kesä ja fudis löivät kättä päälle ja koutsi Kaitsu Pahlmanin naama pyöri koko ajan telkkarissa. Kun Suomen rakennemuutos tapahtui ja paikallisidentiteetit muuttuivat, futis droppas kärryiltä. Hesari skrivas Englannin liigasta lähinnä tulospörssissä, Liverpoolin Euroopan cupin voitto oli neljän palstan arvoinen häppeninki. Lätkä oli aloittanut nousunsa, mutta vielä vuonna 1978 jalkapallokausi päättyi samana päivänä kuin kendokausi alkoi. Miksi identiteetistään varman isoveljen pitäisi edes olla kiinnostunut böndelle jääneen pikkubroidinsa suosiosta. Kautiainen kuvailee menneiden aikojen taktiikkapalavereita. Futis menetti hetkensä Syksyllä 1978 SM-sarja päättyi murheellisissa tunnelmissa, vaikka viimeisen kierroksen Klubi–Haka-klassikossa mestaruus ratkesi stadilaisen 17-vuotiaan junnutimantti Pasi Rautiaisen tasoitusmaaliin yli 10 000 katsojan edessä. Telkusta esitetyt fudismatsit nähtiin uhkana: futiksen SM-sarja väisti kesän 1978 MM-turnausta, vaikka Yle näytti skaboista vain 21 matsia. Vai kenties fusse tai jaripallo. Keissiin liittyen Klubin vuonna 2014 järjestämää äänestystä voidaan pitää kaikista arvovaltaisimpana. Olisiko identiteetistään varma nuori nousukas käyttänyt 21 tv-ottelua selityksenä omalle epävarmuudelleen. H an n u K au ti ai se n ar ki st o t. Näin jälkeenpäin voi tietenkin sanoa, ettei se stadilaisille tai suomalaisella fudikselle mikään hyvä juttu ollu, vaan sen myötä jengin mielenkiinto alko putoomaan.” Futis droppas kärryiltä Palloliitossa vain venailtiin, että jossain vaiheessa jotain tapahtuu. ”Mites se Hannu on, skulataanko Stadissa futista vai fudista?” ”Hmm… Mulle kyllä käy molemmat, hieno laji joka tapauksessa!” Jalkapalloon liittyy yksi slangin ikuisuuskysymyksistä: mikä on lajin virallinen termi. Jos mukana ei ole mitään muuta, pelkkää futista ei kovin moni mene tsiigaamaan. Kauden ennätysalhainen yleisökeskiarvo 1412 osoitti, että uudet stadilaiset ja muiden kaupunkien kundit sekä gimmat tottuivat kaupungin kirkkaisiin valoihin jossain muualla kuin fudiskatsomoissa. ”Kyllä me Klubissa oltiin sillon 1972 tyytyväisiä, kun HIFK tippu pois SM-sarjasta. TSILARI 4/2016 19 koko 1960-luvun ajan Suomen suosituin joukkuelaji ja esimerkiks pääsarjan yleisökeskiarvo oli 3000 tsiigaajan tuntumassa. Fudiksessa vastaava oli amatöörimäistä puuhastelua 1980-luvulle asti. Viimeinen jonottaja pääs tsittamaan katsomoon vasta 28 minuutin jälkeen. Jalkapalloyhteisö loi kuitenkin tekosyitä harvoista kilpailijoistaan. Jos duunissa oli iltahuki, niin sitten ei menty treeneihin, vaan mä esimerkiksi vedin omat treenit duunissa.” Futiksen 1960-luvulta alkanut lyhyt valtakausi joukkuelajien mielipidejohtajana antoi jalkapallolle oikeuden määritellä identiteettinsä ja ainakin osittain bamlauksensa. Oltiin kuitenkin verivihollisia ja ilosia, kun ne svedut tippu ulos sarjasta. Siksi, että pesäpallo osasi markkinoida itsensä todella hyvin, vaikkei se kaupunkeihin ländännytkään. ”Esimerkiks kun (Aulis) Rytkönen oli valmentajana, niin me treenattiin 3–4 iltana viikossa, viiden – kuuden aikoihin bolliksella. Ei pieneen maahan montaa isoa lajia mahdu, mutta 1970-luvulla nousevan hokin vierellä oli lääniä vapaana. Kiffen putosi SM-sarjasta ja Klubi sai ventata koko lajille tärkeää Stadin paikalliskamppailua seuraavat 15 vuotta. Asiasta on väännetty useassa pubissa ja kahvipöydässä, myös Tsilarin kokouksessa. Samaa kantaa noudatti myös tämän stoorin skrivaaja, joka käy edelleen futailemassa fudispalloja. . Edelleen Kautianen skulaa Bolliksella Tsilari_taitto_4-16_016.indd 19 1.8.2016 11.29. Yle aloitti Englannin liigan näyttämisen jo 1960-luvun puolella, mutta ei se ollut massakulttuuria vielä 1970-luvun lopullakaan. Futis menetti hetkensä, kun kulttuurissa ei ollut jatkuvuutta. Futiksen valtakausi Yksi Stadin futiskulttuurin rakentajista tuohon aikaan oli Hannu Kautiainen, joka skulasi HJK:ssa, Kiffenissä, Finnpassa, Käpassa, Vampassa ja Pallopojissa. ”Meidän matseissa kävi tsiigajia ihan hyvin sillon 1970-luvun alussa – enemmän kuin nykyään”, Kautiainen muistelee. Tölikän ylpeys ei tainnut uskoa viehätysvoimaansa, sillä iso jengi yllätti kotijoukkueen täydellisesti. Samalla varsinanen duuni jäi tekemättä, visioista ei oltu kuultukaan. Isossa kuvassa futaajat eivät kuitenkaan osanneet nähdä itselleen edullisia asioita
Vuodessa on 2–6 omaa esitystä sekä vierailuesityksiä, pääasiassa ruotsiksi, mutta myös suomeksi. 1989 mm. Tuotannot luodaan RISTO KOLANEN STADIN SYKE STADIN PIENTEATTERIT 19 Universum – vaihtoehto vanhassa kirkkosalissa Universum kokoaa neljä helsinkiläistä ammattilaisryhmää yhteiseen teatteritilaan Betania-taloon Punavuoressa Telakkapuiston vierellä. Tuotanto painottuu kantaesityksiin, tutkivaan ja performatiivisen teatteritaiteeseen. Teater Mars syntyi v. Lea Klemolan toimesta. Teatteria esitetään Betania-salissa, joka on Kaupunkilähetyksen talon vanha kirkkosali. Siitä tuli Kahelianaisen ja monen muun myötä avantgardistinen esitystaiteen suunnannäyttäjä, joka pitää taiteellisesta riippumattomuudestaan kiinni. Universum perustettiin v. Tunnusmerkki on tehdä poliittisesti epäkorrektia teatteria, joka käsittelee vaikeita aiheita. Tsilari_taitto_4-16_016.indd 20 1.8.2016 11.29. 1985 ja on nelikosta tuotteliain. Neljä pienryhmää yhteen Aurinkoteatteri perustettiin v. Maa-tuska: Sanna Hietala (vas), Antti LJ Pääkkönen ja Nora Raitamo kokevat Maa-Tuskaa. Kuva: Sakari Kiuru. Monien esityskausi on aika lyhyt. Se on vastavoima johtajaja ohjaajakeskeiselle teatterille. 1998 neljän samanhenkisen pienryhmän tarpeesta luoda yhteisö, jossa rahalliset ja henkiset voimavarat jaetaan. 20 TSILARI 4/2016 U niversum antaa tilaa myös riskeille ja tutkivalle teatterille