Nro 2/2017 Stadin Slangi ry:n perinneja kulttuurilehti 22. vuosikerta Hinta 8 € Pluggaa kniigoi Timirin fotot
A pi lla til aa t IL M A IS EK SI ! Lihatukku Veijo Votkin oy tehtaanmyymäLä ma-pe 7-21, la 7-18, su 10.30-17 Vanha talvitie 8, 00580 Helsinki . 010 766 1047. Skulaa 0100 0700. Me kyll tsörataan. www.taksihelsinki. Me kyll tsörataan. 010 766 8912 s-market sokos helsinki Postikatu 2 00100 Helsinki . H in na t: Pu he lu 1, 34 €/ pu h. + 1, 62 €/ m in + pv m . 09-774 33 477, www.wotkins.fi chef wotkin’s paLVeLutiskit prisma itäkeskus Vanhanlinnantie 1 00900 Helsinki . Tai lataa appi Kantsis lakkaa spiidaamasta ja kaivaa luuri kasta. Bungaa snadisti, ni ei tarvii dallaa bulisti
+ 1, 62 €/ m in + pv m . SISIS TSILARI 1/2017 3. Skulaa 0100 0700. Foto: Ivan Timiriasew. Me kyll tsörataan. Mut seuraavas numbas taas Kibe skrivaa ja Kolasen Stadi sykkii. www.taksihelsinki. Tai lataa appi Kantsis lakkaa spiidaamasta ja kaivaa luuri kasta. VAKKARIT 4 Snadit 5 Päikkäri 6 Lööppi 7 Slangilodju 31 Skabat 32 Slangi blisaa 33 Slangijengi 36 Pluggaajat 39 Slangi järkkää Kansi: Skidejä Skattan puistossa, v.1910. 14 s. Foto: Virve Kuutar. A pi lla til aa t IL M A IS EK SI ! Täst Tsilarist et hittaa kaht vakkari skrivaajaa. H in na t: Pu he lu 1, 34 €/ pu h. Me kyll tsörataan. KULTTUURII 8 STADI TIMIRIN FOTOISSA – Arska skrivaa 10 DORKAN KNIIGAT – Varvikko luolassa 12 KANDEE PLUGGAA – nyyat kniigat 30 GAMLAT FOTO – Kuutar koukussa STADILAISII 18 VALKASSA – Jokinen skrivausskabassa 22 STADIN POMMITUKSET – Tuuliainen krigusta 24 BULEVARDI – Palmisen susiraja 26 SKIDIEN ASIALLA – Marjut haastatteli Lehee MESTAT 16 TÖLIKÄN LÖSSI – Westman ja frendit 20 KOLMIOPUISTO – Rantsun duunifönsteristä 23 STADI JA TSUFE – Nyberg neukkarissa 29 RÖÖPERIN MUISTOT – Pirde skidiajoista Gamloilla mestoilla s. Sodan ajan nainen on pystinsä ansainnu, funtsaa Raija. Helsingin kaupungin museo. 38 Siistii kyytii Bungaa snadisti, ni ei tarvii dallaa bulisti
Fram pahoitteli viivästystä. Jos sua kiinnostaa tällanen duuni, voit skrivaa Tsilarin toimitukseen: tsilari @ stadinslangi.fi tai skulaa Virvelle puh. Messis on ollu kans Kotus (Kotimaisten kielten keskus), minkä kans Slangi on järkänny aiemmin skrivausskaboja ja slangin keräystä skoleissa. Slangijengin uusia sääntöjä S tadin Slangi ry:n syys kokous päätti sääntö muutos esityksestä, joka nyt on hyväksytty PRH:ssa pienillä muutoksilla. Duuni julkistetaan 18.5. . Ku sen byggamisest tulee tänä vuon 50 v, järkättiin skaba, mis taidetta opiskelevat stuidut stikkaa idiksiään, miten makkaran vois koristella. 040 7674212. Perjantaina 17.3. F o to : Je sp er vo n H er tz en . Lisäksi jäsenen äänioikeus lakkaa kahden kuukauden maksamat toman laskun jälkeen. . messis oli Slangin exbamis Sami frendiensä Mikan ja Peterin kans. Ässän patsaalla Ä ssän patsaalla minnaillaan talvi kriguu kaks kertaa vuodessa. Slangijengi on ollut messissä vuodesta 1999, ku Arska Soisalo kekkas froogaa Ässien perinnetoimikunnalta, saisko slangilaiset kans laskee blummat patsaalle. . . . Jossain vaihees tarttetaan kans jengii, ku alkaa tsekkaa hakusanoi kaikista gamloist Tsilareista ja skrivaan jutuista listoja. MARJUT KLINGA SNADIT T silareist on alettu funtsaa hakemistoo, mist vois iisisti hittaa eri aiheet, joista Tsilaris on skrivattu. Yleisö sai äänestää netis omaa suosik kiansa. Koristelu duunataan kierrätysmateriaaleista, siit tulee 200 m pitkä. T elkkarin Stadi vs. Duunii on tehty snadis jengis. 4 TSILARI 1/2017. Ja ne finnas, onneks olkoon! Fotossa messissä kans proggiksen juontajat Jaakko Saariluoma ja Kalle Lamberg. VK F o to : V ir ve K u u ta r. Sillon oli krigun alkamisesta 60 v ja tapahtuma oli bulimpi ku yleensä. Tän vuoden maaliskuus Arskan kans Slangii edusti Esko Vepsä. Lande proggikses skabataan siitä, snaijaaks stadilaiset böndee vai tsennaaks böndet Stadii. Jatkossa jäsen voidaan erottaa, jos hän ei maksa jäsen maksua maksukauden lokakuuhun mennessä. ja sitä voi sit tsiigaa elokuun loppuun asti. F o to : M ar ju t K lin g a. Tsilari 1/2017 tuli jengille myöhässä, Vika oli painos, ku niil oli ruuhkaa postitusja jälkikäsittely koneilla, eikä ne siks saanut Tsilareita ajois valmiiks. Makkaratalo 50 v Steissin viereisen byggan kaikki stadilaiset tsennaa makkaratalona, ku Viljo Revellin ja Heikki Castrénin suunnittelema uloke näyt tää ihan tsiegu ralta
TSILARI 1/2017 5. Sitäki rakastaa. PÄIKKÄRI HIMANA STADI H elmikuun lopulla Himaseutuunionin (Kotiseutuliitto) junailemassa lä pänheittomöötissä Kansallismuseon auditoriossa funtsattiin mitä hima, pitsku, kartsa, skutta ja sköne, yleensä Helsinki ja stadilainen hima ja ympäristöseutu jengille merkkaa. vuosikerta Lehden nimi Tsilari tulee sanoist ”till säljaren”. kaupunginosa/kotiseutu aviiseihin ja toimittuani asukasyhdistysten hallituksissa ja bunkattuani eri puolilla Stadia ja Vantaata vuosikymmeniä, snaijasin, että palvelut ja asuinympäristö ovat tärkeitä, mutta varsinki jangsterina kliffat kafrut ja frendit sittenki finstaa hela baletin. 040767 4212 tsilari@stadinslangi.fi Kimmo Isotalo puh. Vuonna 1995 perustetun Stadin Slangi ry:n tarkoituksena on Helsingin puhekielen eli Stadin slangin taltioiminen, tutkiminen ja vaaliminen sekä leikki ja kulttuuriperinteen vaaliminen. Sitt ku se on tapahtunu, kaikilla on makee fiilis. Nykyään moni bonjaa tsilarin gosariks, eikä enää min naa gamlaa merkitystä. Ehkä kysymys on molemmista. Ottaaks kundii spurgut pollaa vai stenubytingit. SYNTYJÄÄN STADILAINEN Teemu bamlas Aviisin haastattelussa, että tällä hetkellä hänellä ei ole lainkaan himaseutua. Toinen näkee homman jujun henkisenä. Musta dosentti on selityksen velkaa. Helsinki on kuitenki bygattu aika snygisti sillee, ett skutsii, vodaa ja fogeleita riittää niin Stadissa kuin Nuuksiossaki. Ps. No, karpaasia ei näkyny, joten mulle jäi hole sivistyksessä. Ainoata ja oikeata Stadin slangia sen sijaan bamlataa aika snadisti. 0400447507 kari.varvikko@eepinen.fi Toimitussihteeri Virve Kuutar puh. Se meinas ylimääräst lehtee tai sähkösanomaa, jonka dilkkaaja sai pitää tai blisaa omaan piikkiin. KARI VARVIKKO Toimituskunta Päätoimittaja Kari Varvikko puh. 040715 4042 arno.soisalo@pp.inet.fi Taitto Oy Graaf Ab Paino Oy Fram Ab ISSN 12399523 Postiosoite Tsilari / Stadin Slangi ry Hämeentie 67 00550 Helsinki Stadin Slangi ry:n perinne ja kulttuurilehti 22. Heti kun tilanne sallii, lähden maaseudulle pohjoiseen, kauas Uudeltamaalta, sinne missä kuulee suomen kieltä ja murteita.” En oikein bonjaa, miksi Teemu symffaa Stadia, enkä sitä että se ei kuule Helsin gissä tai Uudellamaalla suomen kieltä tai murteita. 050 552 1360 seppo@palminen.com Arno Soisalo puh. Eli keskinäine kanssakäymi ne tekee jostain mestasta sen himaseudun. On se kyllä niinki, ett Joutsan ja Karkkilan böndet on ollu niin mun kuin kakrujeniki kesähimoja. Porukka diggaa aluetta missä budjaa. Sitä paitsi esimerkiksi Helsingin kaupungin valtuuston jäsenistä on landelta yli 80 %. Skrivattuani mm. Stadin pizzerioissa, pubeissa ja rafloissa sprookataa lähes kaikkia murteita. Se on hävinny, niinku lehtien blisaajat gartsoilta. Venttasin mielenkiinnolla, että meggessä olis tsitannu myös vuoden himaseutu kniigan valitsija, historioitsija Teemu Keskisarja, joka oli ottanu kantaa kotiseu turakkauteen vikassa kotiseutu ja kulttuuriperintötyön ajankohtaisgasetassa Kotiseutupostissa. 0400204 844 risto.kolanen@pp.inet.fi Seppo Palminen puh. Ehkä se budjaa ajassa, jolloin Jyväskylää pidettiin Suomen Ateenana. Kutsunkin tässä ja nyt Teemu Keskisarjan moikkaamaa aitoja stadilaisia vaikkapa Kaisiksen treffeille. Heinähattujenki konut ja korhut menee jossain vaiheessa jakeluun. Faijansa puolelta hänellä on juuret Nivalassa ja jäbä on hiffannu ettei sillä ole mitään yhteistä karjalaisten tai savolaistenkaan kanssa. OLIS KLIFFAA saada tietää mikä gillee riivaa, kun se vihaa Helsinkiä. 040725 3788 kimmo.isotalo@alumni.helsinki.fi Risto Kolanen puh. Jonku mielestä rakkaus himaseutuun on ympäristössä. Ilmeisesti ei hämäläistenkään. . Smetskaamine ja fisustamine on nastaa, sienien, vattujen, mustikoiden ja ahomansikoiden bloggaamisesta puhumattakaa. Eli kyllä gimis landemesta on stadilaiselleki pitkän ajan kuluessa melkein ku himaseutuu. Ehkä hän silloin hokaa, että stadilaiset, jotka vaalivat kieltään ja kulttuuriaan, bonjaa missä kaappi stondaa. Jäljelle jää siis lähinnä pohjalaiset ja poron purijat, sillä hän heittää: ”Vihaan Helsinkiä
Ranskassa sana sai muodon litre ja vuonna 1799 painon mittaaminen jäi vek ja litrasta tuli tilavuusmitta. Mut maan kanssa ollaan siinäkin hommassa tekemisissä. Kreikassa sana sai muodon kithara, josta on tullut meidän kitaramme, eli skitta. Jakuuteille mammutti oli kuulemma eläin, joka oli elänyt maan alla niin kuin myyrä. Litran kankku tarkoitti aikoinaan litran pirtukanisteria ja puolen litran stiflat oli ekan maailmansodan aikaiset sotilassaappaat, joissa oli huomiota herättävän lyhyet varret!! Eli slangissa litralla mitataan tilavuutta, ei painoa, eli Ranskan vallankumouksen viitoittamaa tietä eteenpäin!! Sit semmonen sana ku sitra (ja taas ihan umpimähkään!). Siinä muutama esimerkki sanojen alkuperästä ja sanojen erilaisista merkityksistä. Paunosen bökkerissä on litrasta kaks esimerkkiä. Niinpä sit öppnasin Veijon Meren opuksen ja plokkasin ihan hatusta sanan ”lit ra”. SIT ÖÖGAANI osui tämmönen ku mammutti. 6 TSILARI 1/2017. Mut myös tyttöystävää tai ihmisen peffaa. Meri skrivaa et sana tulee persian sanasta sihtar, joka tarkoitti soitinta, jossa oli kolme kieltä. Meitsille Citroen kun on aina ollut Sitikka (ja on). HALLITUS BYROO Puheenjohtaja Harri Saksala harri.saksala@gmail.com Varapuheenjohtaja Kari Varvikko kari.varvikko@eepinen.net Taloudenhoitaja Esko Vepsä esko.vepsa@jippii.fi Pirkko Haapala pirkko.haapala@jippii.fi Kimmo Karvinen kimmo.karvinen@pp1.inet.fi Jaakko Perkiökangas jaakkoperkiokangas@gmail. Mam mutti on gamlaa satamasanastoa ja tarkoittaa pumppulaitetta, jolla imetään stebuja ja maata skönen pohjasta. Indoeurooppalaisessa kantakielessä se oli squesg, joka merkitsi ontumista tai vinoa ja viistoa. Meri skrivaa et litra oli alkujaan painomitta!! Latinassa sana libra kun tarkoitti aikoinaan vaakaa, samoin muinaisgermaanin lithra. Siis se kama, mitä jotkut tykkää skruudaa jouluna (ja paljon!!). Sana tulee Meren bökkerin mukaan muinaisgermaanin kantasanasta skanka, joka tarkoitti lonkkaa ja reittä. Veijo Meri skrivaa, et joku venäläinen tutkimusmatkailija Ljubov löysi ton sukupuuttoon delanneen jättifantin ekat jämät Siperian maaperästä vuonna 1696. PAUNOSEN BÖKKERISSÄ sitra skrivataan isolla ässällä Sitra ja se tarkottaa Sitikkaa (Citroen) eli automerkkiä!! Tätä slangisanaa en muuten muista aiemmin kuulleeni saatikka käyttäneeni. 045 186 7238 Huom! Byroossa voi käydä päivystysaikoina tiistaisin klo 14–18 ja torstaisin klo 12–16. Slangissa mammuttisanalle ei valitettavasti löydy noin hyvää stooria. Toi etymologia on muuten huitsin kliffaa., sanojen takana on todella yllättäviä stooreja!! Kan nattaa tsekata!! Skulataan ja bamlataan!! . com Riitta Rannikko riitta.rannikko@kolumbus.fi Soile Tammisto soile.tammisto@saunalahti.fi Toiminnanjohtaja ja jäsensihteeri Marjut Klinga puh. 045 186 7238 toimisto@stadinslangi.fi Hämeentie 67 A 00550 Helsinki puh. Skulaa voi muinakin aikoina. HARRI SAKSALA bamis harri.saksala@gmail.com www.stadinslangi.fi BAMIKSEN LÖÖPPI LITRA JA MAMMUTTI! S anojen alkuperän ja niiden merkityksen funtsiminen on sen verran intresanttia et plokkasin hyllystäni Veijo Meren skrivaaman Sanojen synty opuksen ja Paunosen Stadin slangin suursanakirjan (stydi kniiga!!). Säädit vaan etufillareiden Misukat sopivan löysiksi niin pito oli harasoo!! Entäs sit kinkku. Funt sin et miten esmes noi kaks bökkeriä selittää joidenkin sanojen alkuperää ja millasia merkityksiä noilla sanoilla on. Slangissa kinkku tarkottaa taas tyttöä tai naista (esim. mä skodasin sen kinkun jortsuraflasta). Paikalliset asukkaat jakuutit olivat todennäköisesti löytäneet jämiä kuiteski jo aiemmin ja sanoivat et eläimen nimi oli mammont, jonka sanan he olivat vääntäneet oman kielensä mammasanasta, joka tarkoitti maata (suomen kielen maa, snadisti lähellä, eli sieltäpäinkö ollaan?). Olen muuten omistanut noita sulavalinjaisia ranskalaiskaunottaria itsekin useita, aina Rättäristä lähtien! Siinä muuten oli bilika, apinakeinuksikin jotkut kutsuivat, joka jätti talvisaikaan muut lumihankeen sutimaan (elettiin aikaa ennen talvirengas pakkoa)
Vanha Valkan kundi Ensio ”Enska” Ilmonen muisteli: ”Snadina me oltii kovia metškaa. Vanhassa slangissa skitareita kutsuttiin myös paskapiikeiksi. Fibbori on saatu fikonkielen kautta: abbore-fikon ® fibbore-akon. Alkuosa ab juontuu joko sanasta ag, joka tarkoittaa erästä heinäkasvia, jolla on piikikkäät lehdet, tai sanasta agn, joka tarkoittaa koukkuun pantua kalan syöttiä. Ruotsin yleiskielessä ahven on abborre, mutta suomenruotsin murteissa on muitakin muotoja, muun muassa: abbor, abbur, abbore, abborä. Taustalla on latinan terävää tarkoittava sana acer; neula on latinaksi acus. Niihin liittyi hieman halventava sävy. Ruotsin abborre on yhdyssana, jonka alkuosana on ab ja loppuosana borre, joka yksinäänkin merkitsee joissakin ruotsinruotsin murteissa ahventa. Se selittää samalla sen, että Stadin slangissa skitari tarkoitti myös vähättelevästi ”naisenalkua”. Paskapiikki Paskapiikiksi on 1900luvun alussa kutsuttu myös nuorta sakilaispoikaa tai tyttöä, ”sakilaisalokasta”. Skitarit Suomessa ahventa ei ole kutsuttu piikkikalaksi, mutta meilläkin on omat piikkikalat eli skitarit, jotka ovat kolmi tai kymmenpiikkisiä rautakaloja. Esaks blokattii daggareita ja sit dallattii Kyliksen rantšuun. Spiggsanasta ei kuitenkaan saada Stadin slangin skitaria, vaan sen taustalla on ruotsin kielen skitspigg, joka on suomeksi sananmukaisesti ”paskapiikki(kala)”. Sen tavallisempi merkitys on kuitenkin piikikäs kala, hedelmä tai kukkakori. Samaa tarkoittivat myös sanat jatsipiikki, joropiikki ja jatsityttö. A bborit eli ahvenet olivat suosikkisaaliita. Sielt sai bulia abboreita, räkäreitä, lahnoja ja tietysti skitareita.” ”Juu, ja sit se skitari meni nii perkeleesti, sitä sai sit siinä tšiigaa.” TSILARI 1/2017 7. Sama sana tunnetaan myös englannissa muodossa bur tai burr. Suomenruotsin murteissa on käytetty muotoa skituspigg. Sit ne vietii glaiduna himaa, mutšille kato, et se laitto niist soppaa.” Abborin monta nimee Stadin slangissa ahvenesta käytettiin muitakin sanoja: abbora, abbore, abbura ja fibbora, fibbori. Monet vanhat stadilaiset ovatkin arvelleet, että paskapiikkinimitys juontui siitä, että skitarit uiskentelivat viemäreiden vieressä. Ruotsin skit tarkoittaa yksinään paskaa, mutta sitä on käytetty ruotsissa myös halventavana nimityksenä ihmi sestä, jota ei arvosteta. Niistä oli kuitenkin muun laista huvia kundeille: ”Niihin skitarei hin pistettiin niitä pullon korkkia. Sana on samaa alkuperää kuin naulaa tai piikkiä tarkoittava spik. Ruotsissa kolmipiikkistä rautakalaa kutsutaan nimellä spigg. HEIKKI PAUNONEN SLANGILODJU Abbori ja skitari Stadin kundien kesähuveja on vuosikymmeniä ollut metskaaminen. Osa Stadin slangin sanoista lieneekin perua suomenruotsin murteista. Skitarinimityksenkin tausta aukeaa ruotsin kautta. Ja niillähän oli kolme piikkiä ja se korkki pistettiin niihin piikkeihin. Toisin kuin vanhat Stadin kundit arvelivat, paskapiikki on käännöslaina ruotsista. . Juu, ja sit se skitari meni nii perkeleesti, sitä sai sit siinä tšiigaa.” Tapa oli tuttu Väinö Tannerille jo 1880luvulta. Usein niitä saatiin viemäreiden suulta. 1920–30luvuilla skitariksi kutsut tiin muodinmukaisesti pukeutuvaa ja innokkaasti tansseissa käyvää nuorta naista. ”Nii vaa mee tattiin siint Sörkan rantšust, abborrii ja fibborrii tuli, ne oli parhaita fisuja. Joka tapauksessa ruotsin abborre on suomeksi lähinnä ”piikkikala”. Georg Malmsténin Stadin kundikin onki niitä: ”Ja kesäilloin rantsussa mä usein metskasin, ja silloin tällöin jallitin mä snadin skitarin.” Skitareita ei juuri keittokaloina arvostettu. Skitarisanaa on puolestaan käytetty vanhassa slan gissa myös keskenkasvuisesta tytöstä, ”naisenalusta”, jota ei oikein arvostettu. Se esiintyy usein myös yhdyssanoissa kuten skitflicka, skitgubbe tai skitpojke
8 TSILARI 1/2017. ARSKA SOISALO STADILAISIA Valokuvausta Runebergin Esplanadilla 1910-luvulla. Hänen isänsä oli todellinen valtioneu vos ²) Aleksander Timiriasew ja äiti Natalia Donaurow. Hän opiskeli ja kehitti taitojaan Daniel Nyblinin johdolla ja vuonna 1900 hänet hyväksyttiin Fotografiamatör klubben i Helsingfors jäseneksi. Nyt lienee sopiva aika skrivaa snadi biografia toisesta Stadin kuvaajasta. Heydeniä seurasivat ken raalikuvernööreinä kenraali Gontšarov, kenraaliadjutantti Bobrikov, ruhtinas Obolenski, salaneuvos Gerard, kenraali von Böckmann ja kenraali Seyn, joka jäi Timiriasewin viimeiseksi kenraalikuver nööriksi ja samalla myös tsaarinvallan¹). Seuraavat viisi vuotta hän palveli koulukaupunkinsa husaarirykmentissä, kunnes hänet 1890 komennettiin Helsinkiin. Hänet komennettiin tänne tsaarin armeijan luutnanttina Riiasta vuonna 1890 kenraalikuvernööri, kreivi Heyden adjutantiksi. Donin kasakoita Töölön ratapihalla v.1915. Timiri, kuten häntä kutsuttiin, aloit ti valokuvaharrastuksen heti saapumi sensa jälkeen 1890luvun alkupuolella. Foto: Helsingin kaupunginmuseo. Sotilaskoulutuksen Timiriasew sai EteläVenäjällä Jelitza vetgradin ratsuväen junkkarikoulussa, josta hän valmistui 1885. Ivan Timiriasew. Foto: Helsingin kaupunginmuseo. Ivan Timiriasew. Timiri osallistui myös aktiivisesti seuran toimintaan. Skabaa esiteltiin vuoden ekassa Tsilarissa. S tadimme ja varsinkin sen elämän kuvaajana oli merkit tävä, mutta vähäisemmälle huomiolle jäänyt 1800luvun lopun ja 1900luvun alun valokuvaaja, kenraalimajuri Ivan Timiriasew. Husaarirykmentistä Helsinkiin Timiriasew syntyi Pietarissa 1860. Hän kuvasi Helsingin kaduilla ja puistoissa ja yleensä siellä, missä kau punkilaiset tapasivat liikkua ja oleilla Venäläinen kenraali, joka rakastu Stadiin Stadin Slangi on järkänny Suomi100-juhlavuoden kunniaks fotoskaban, joka perustuu Signe Branderin fotoihin
Hän oli sopeutunut hyvin ja maasta oli tullut vuosien mittaan toinen kotimaa. 1918 Onerva Angervon kanssa, joka oli syntynyt v. ) oli keisarinajan Venäjällä käytössä ollut hallintovirkamiesten neljännen luokan virka-arvo, joka vastasi kenraalimajuria ja kontra-amiraalia. Hän kuvasi myös sisällissotamme aikana vuon na 1918 saksalaisia joukkoja Helsin gissä. Hän oli erittäin hyvä kuvaamaan tilanteita ja tapahtumia osoittautuen taitavaksi ja herkkävaistoiseksi atmos fäärien tallentajaksi. Hän toimitti kuviaan myös aikakaus ja sanomalehdille. Eläkkeellä ollessaan Timiriasev oli jonkin aikaa myös Veckans Krönikan päätoimisena valokuvaajana. Timiri osallistui moniin valokuvauskilpailuihin Suomessa ja ulko mailla. Poikamies Ivan Timiriasew avioitui 58vuotiaana v. Timiri oli helsinkiläisten hyvin tuntema ja pidetty kenraalikuver nöörien adjutantti ja harrastelijavaloku vaaja. Levotto mina vuosina 1900 luvun alussa, hänen mainitaan pelastaneen erään juopuneen ylioppilaan joutumasta vaikeuk siin. Timiriasewin hauta Hietaniemen ortodoksisella hautausmaalla, kortteli 29. lokakuuta 1927. Harrastuksikseen Timiriasew ilmoitti hevoskilpailut, urheilukalastuksen ja valokuvauksen. Ivan Timiriasew. Ei Branderin surkea loppu Nikkilässä jatkosodan nälänhädässä nosta häntä sen merkittävämmäksi valokuvaajaksi kuin Timiriasew. Näiden ohella hän oli jonkin verran harrastanut polttopii rustusta, josta oli saanut palkintojakin. Hän oli usein mukana Helsingin seu rapiirien tilaisuuksissa ja hänet nähtiin myös Kaivopuiston varieteeteatterissa tai kantapöydässään ravintola Catanissa PohjoisEsplanadilla. Ivan Timiriasew kuoli Helsingissä pitkän ja vaikean sairauden murtamana 11. Molemmat valokuvaajat painivat samassa sarjassa. Hel sinkiläiset sanoivatkin: ”Kenraalikuver nöörit voivat vaihtua, pääasia on, että Timiri pysyy”. Bobrikov kysyi Timiriltä: ”Mitä mies huusi?” Timiri vastasi: ”Hän toivotti Teidän ylhäisyydellenne Jumalan siunausta!” Bobrikov heilutti kättään ja hymyili takaisin. tai missä jotakin mielenkiintoista oli tapahtumassa. Kannattaisi yhdistää hanke nimeämällä Hakaniemeen ”Valokuvaajan ranta”, jossa olisi oma tontti Signe Branderille ja oma tontti Ivan Timiriasewille. Hänet on haudattu Helsingin Ortodoksiselle hautausmaal le. Hän asui viimeiset vuodet vaatimattomassa asunnossa Pohjoisranta 8:ssa. Harrastuksista kuitenkin valokuvaus oli rakkain. Eläkepäivät ja vaimo Venäjän vallankumouksen puhjettua oli selvää, että hän jäi tänne. 1887 Helsingissä. Tämä oli huutanut vaunuihinsa nouse valle kenraalikuvernööri Bobrikoville, että siinä menee itse pääpiru. ???????. TSILARI 1/2017 9. Hänen uransa kesti 27 vuotta ja hän ehti palvella seitsemää kenraalikuvernööriä. ¹) Helmikuun vallankumouksen jälkeen 17.9.–7.11.1917 oli vielä yksi ja samalla Suomen viimeinen kenraalikuvernööri liberaalipoliitikko, professori Nikolai Nekrasov . ???????. . Kuvaaminen oli mahdollista ankarasta sensuurista huolimatta, koska hän oli korkeaarvoinen upseeri. Sotilaallisesti pukeutunut, pitkä laiha ja ryhdikäs mies kameroineen oli tuttu näky toissa ja viime vuosisadalla. ²) Todellinen valtioneuvos (?????????????. Foto: Helsingin kaupunginmuseo. Sama käytäntö oli myös keisarin ajan Saksassa ja Itävalta-Unkarissa. Foto: Virve Kuutar. Lähteet: Venäläisyys Helsingissä 1809–1917, Riitta Pakarinen DVD: Ivan Tmiriasew / Douglas Sivén / www.douglasproductions.fi Narinkka 1992 Nyt ollaan nimeämässä Signe Branderille nimikkorantaa Helsingin Hakaniemessä. Usein hänet palkittiin niissä. F o to : H el si n g in ka u p u n g in m u se o . Suomessa Timiriasew viihtyi. 1956 kahden kirjailijan nimikkokatujen Tavaststjernankadun ja Mikael Lybeckin kadun väliin. Lisäansioita Suomen valtion myöntämään pieneen eläkkeeseensä Timiriasew sai myymällä valokuviaan aikakausi ja sanomalehdille. Suomen valtio maksoi hänelle pientä eläkettä suoma laisille ja Helsingin hyväksi tehdystä työstä. Esimerkkinä löytyy Taka-Töölöstä ”Kirjailijanpuisto”, joka perustettiin v. Pitkä ura Suomessa Suomen kenraalikuvernöörin kanslias sa Timiriasew edusti jatkuvuutta. Ehkä tunnetuimpia, mutta yleisesti ottaen harvinaisia ovat hänen kuvansa venäläisistä sotilaista ja sotaväen manöövereistä ensimmäisen maail man sodan aikaisessa Helsingissä. Torikauppaa rautatientorilla v.1922. Timiriasewin sotilasura Suomessa oli noussut tasaisesti luutnan tista kenraalimajuriksi ja hänet palkit tiin useilla kunniamerkeillä
Sepi teki kesällä ison rempan ja slumppas Kangasalan kirjahandelin kaikki lundiat ja flyttas niide kans luolaansa. ”Luovana dorkana oon voinut vuosikymmenet skulaa pokien fyrkalla ja levittää ne valkokankaalle.” Sepi on skrivannu myös kirjoja sekä tilauksesta että tilauksetta. Ja funtsimme. Telineissä skittoja, messissä mm. Miehen Luola, Mun Luola – Mun Säännöt, Luolamies sanoo. Mutt on se niinki, ett gamlat dorkat ei mee ikinä vek muodista. Tsittaamme Tsilarin pakinoitsija Seppo Palmisen kanssa kundin Man Cavessa Rööperin Pursarin takapits kulla miehen luolassa, jossa skloddina Berkassa ja Sörkassa budjannu Sepi pitää kirjallista buduaariaan. Se on myös monipuolisesti dorka. Aika hulppeita on myös upottavat nahkamööpelit, joista tosin selkäinvojen ei o ihan kliffaa lyftaa itteesä ylös. Harva gimma tai kundi on lesannu loppuun Volter Kilven vuonna 1933 ilmestynyttä romaania Alastalon Salissa. ”Man Cave, My Cave – My Rules”, Cave Man says. Man Cavessa on neliöitä 21, mutta kuutioita sitäkin enemmän, sillä kor keutta luolalla on nelisen metriä. 10 TSILARI 1/2017. Kniigaa pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden vaikeimmista ja merkit tävimmistä teoksista. Jääskopessa on mineraalivodaa; öölii ei luolassa dokata, koska se on kirjoille pyhitetty turvamesta, loukko missä blugataan, skrivataan, funtsitaan ja filosofoidaan. Se on niin dorka, ett bluggaa vuodessa 200 kniigaa ja tuhansia kirjojaan varte sen oli hyyrattava Man Cave ja grundattava oma handubiblu. Hereillä pitävä huuhaakirjalli suuski on arvokkaampaa kuin totinen tylsyys. Ammattijätkä ja usein framilla. Marcel Proustin ja James Joycen klassikoihin. kniigat Buddha pelaa golfia ja Aina ei voi epäonnistua (golfissakaan). Fender Stratocaster, joka on enemmän tyylihuonekalu kuin soittopeli. Pitskulla oma biblu Sepi on tosi levee kudjustaa. Dörtsin vieressä on kaupparatsun pisuaari eli handujen tvettausallas, jol lasee myyntitykit stroolas, ku majataloje luukuis veskit oli koridoorissa. ” M aailma ilman dorkia olis todella lohduton mesta. 1980luvulla se rupes itsenäiseks avyrittäjäks ja pokkas jenkeille, kun se toisena eurooppalaise na vuonna 1991 nostettiin ”tuottajien himluun” amerikkalaisten kunniagalle riaan AMI Producers’ All of Fame. STADILAISIA KARI VARVIKKO MAN CAVE Dorkan kundin biblu Skribentti Seppo Palminen on ollut dorka stadilainen koko ikänsä. Himaa jäi silti vielä 4000 bökkeriä. Kirjoilla akustoitu Man Cave on sisustettu snygisti ja sillai stailisti, ett megessä on snadisti aristokraattista otetta, sellasta kirjojen välittämää arvokkuutta joka tsittaa stadin kundille kuin nyrkki öögaan. Sitä on verrattu mm. Foto: Jaakko Perkiökangas. Duunipöytä ja näyttöruutu on skrivaavalle pakinoitsijalle riittävän buleja. Hissillä himasta kolman nesta kerroksesta alas ja rapan edessä stondaa matala keltanen rapattu bytinki, jossa vielä viime talvena paukku jo delanneen entisen asukkaan kangaspuut. Seinällä roikkuu Olen lukenut Alastalon salissa -paita. Dorkaks ei kuitenkaan födata, vaan mieli kuvitusta on lannoitettava luke malla. Jörn Donnerki diggais tätä. Kellä stadilaisella on oma biblu kivitalon pitskulla. Sitte Palmine toi inee yli 3 000 kniigaan sa. Kari ja Sepi bamlaa Man Cavessa. Golfdorkana hän on tuottanut mm. Moglari hio ja smoglas hyllyt graniitin harmaiks. En tunne ketään niin dorkaa, joka lesais enemmän kuin mä.” Ei edes Paavo Väyrynen, heitän. Kuinka moni onkaan lukenut Pentti Saarikosken suomenta man Joycen Odysseian. Kaikki ei jaksa bluggaaa edes Päätaloa. Bluggasi Sepin tekstejä ja sillo joskus nelkyt vuotta sitte, kun se serveeras Stadin pressidirikana. Edelleenki kundilla on dorka aikaansaamisen palo
Mo nesti, jos ei ole idiksiä, mistä kirjoittaa, blokkaan niitä kirjoista. Skrivaajan tuotantoo on saatavissa niin kauan ku painosta piisaa. Alastalon sali kertoo kuudesta tunnista, joiden aikana kustavilaiset kylänmiehet neuvottelevat Alastalon Herman Mattsonin parkkilaivaan sijoittamisesta so. Aikajanat mestallaan ja faktat kohdallaan. Niinpä ei ole ihme, että Nokian henkilökunta skrivas sen jälkeen kirjan Mahdoton mahalasku. ”Luen aika paljon elämänkertoja. Oliski toivottavaa, ett nuoriso säilyttäis tatsin kirjoihi. Mikä on kniigojen tulevaisuus. Toisin sanoen hän on ihan sekoboltsi mitä kniigoihin tulee. Kundi skriinaa vähän ovelasti, ku se pai nottaa, ett huuhaakirjallisuus on tärkeä kirjallisuuden laji. Sivuja on 800. Myös feedbackin antaminen on iisiä, vaikka se joskus voi rassaaki, mut se on vain otettava slungisti. Kliffalla tavalla palkitsevia on myös teatterit, musikaalit jne. ”Totta kai omien skrivauste kustanta jaks ryhtymine on dorkaa, mutta ittesä kanssa on niin stailia diskuteeraa.” Olemme yksimielisiä Matti Nykäsen kanssa, että elämä on laiffii, mutta kysy mys on myös tsägästä. myös kapitalismista. Kirjan kans on jännää mennä bunkkaan. Sä ett saa luoduks ittelles enää mielikuvitusmaailmaa vaan jämähdät siihen leffaan. Kirja oli sen mielestä pakko lukee, koska siinä oltiin Turun huudeilla Kustavissa. Biblu on idisvarasto Sepi kertoo olevansa kirjojen suhteen kaikkiruokainen. Eiks se tsennaa sitä, ett nykyisi monissa dekkareissa on taustalla laaja tutkimus ja taustaduuni. Siinä nous hyvin framille isojen dirikoiden turhantärkeys. Myös radiolla on samaa vaikutusta. Mua kiinnostaa enimmäkseen popu lääripsykologia ja bisneshuuhaa. Kniigat lisää luovuutta ja vahvistaa yleensä omaa mielikuvitusta ja ajattelua. Sepi skulaa skittaaki. Sitten kun mennään vaik kapa kirjojen omakustantamiseen, mikä on jo nyt lisääntyny voimakkaasti, kundi hyödyntää niin sanottua pitkää häntää. Palmine uskoo, että käyttöliittymä toimii myös jatkossa ja varsinki palaute kanavan sähköinen tiedonvälitys on loistava juttu. Sitä lepää vaikkei koisi vaan bluggaa. Lupaa nyt kuitenki, että saattaa joskus vielä bluggaa tämän päivän dekkarinki. Niissä voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaa, Näin tapahtuu leffas saki. silloin ku ne on elävänä sun edessä. Sillä on elinvoimaa. Luolamies Palmiselle pitää lyftaa borsaa, sillä hän bluggas Alastalon salin viime kesänä Turussa. ”Olen skrivannu koko elämäni. TSILARI 1/2017 11. Meistä tuli paljasjalkasii stadin kundeja. Jos ja kun niin kuitenki kävis, niin friikkien porukka ainaki jää. Meillä oli hyvä tsägä. Kun kirjoja menee kuluttajille jonku kivijalkaputiikin kautta, ne on framilla ehkä puol vuotta ja sit kniigaa ei saa ku divareista. Meillä molemmilla on se fiilis, että kirjat ei delaa. Jos sä meet ekaks tsiigaa pätkää, niin kirja ei enää oo sama juttu. Sepi myöntää lukeneensa dekkareita, niinku Cartereita ja Cottoneita, skidinä. Niide käsis kniiga on mainio käyttöliittymä. Tietysti jotain Markus Leikolan 900 sivuista Uuden maailman katua on hankala lukea sängyssä. . Fotot: Jaakko Perkiökangas. Sillo ku yhdistää lesaamisen ja leffan, kannattaa ensin lukee kirja ja sitt vasta mennä tsiigaa sitä kankaalta. Nyt pystytää suuntautumaan nettibuiduun ja hyödyntämään sitä markkinoinnissa. Sepin mutsi oli Savosta, munki Savon ja Hämeen raja mailta. Miksihän. Ei ainakaa ihan lähivuosikym meninä. Nää joist skrivataan elämänkertoja on usein olevinaan buleja visionäärejä, jotka ite ei koskaan tehny mitää virheitä.” Ku Palmine lesas Nokian Jorma Ollilan buukin Mahdoton menestys, ei hän hitannu siitä inhimillisyyttä, ei edes itse ironiaa. Vasta näihin sabluunoihi istutetaa ite juoni ja tapahtumat. Tää bibluni onki mun idisvarasto.” Vaikka sanookin aluksi lesaavansa mitä vain, ei se pidäkään iha paikkaan sa, sillä dekkareihin kundi ei koske. Molempien faijat oli Bärtsien/ Sörkän sällejä
Ja se sopii kuin nagla knuburaa, sillä tuohon aikaan kulmien kundit, katu pojat, sakilaiset sprookasi pitskuilla ja kartsoilla jo täyttä häkää. 12 TSILARI 1/2017. Kuoleman kuukausi on marraskuu 1917. KARI VARVIKKO TSILARI SUOSITTELEE Timo Saarto: Kuoleman kuukausi, Karisto, 310 s. Kniigassa murhia selvittää tai niiden kanssa kytkyeessä on niin entisiä kuin nykyisiäki jepareita ja miliisejä. Issikat ja vossikat föraa päivin öin; vaunujen raudoitetut fillarit rämisee ja rekienki jalakset rahisee välillä snögestä paljailla nupustenuilla. Pinnan alla kuohuu. Se on saletti. Ku ympärillä laahustaa kerjäläisii tai dallailee fogelikotsasia koppavia herrasböönii, miljöö dekkarille on sekä oiva että haastava. Tapauksista kiinnostuu virasta monoo saannu, Kaivohuoneen skoudereserviin kuuluva Anders Autio, joka pian on samoilla spooreilla kuin Waara. Vaikka buuki sopii kenen tahansa pääkaupungin venäläisen ajan sosiaalisesta elämästä ja ympäristöstä, jännityksestä ja juonesta puhumatta kaan, kiinnostuneen handuun, helsin kiläine ja varsinki stadilaine diggaa sitä vuorenvarmasti. Stoori alkaa, kun nälissään luudaava pikkukundi följaa yhtä nälkiintyneitä dogeja, nykyise Sörkan ja Valkan rajalla sijaitsevaan Sörnäisten kruununmaka siiniin ja hittaa lattialta ruumiin, jota koirat ovat jo raatelemassa. Stadilaisten Kuoleman kuukausi sata vuotta sitten V uoden alussa ilmestynyt Timo Saarron uusi rikosromaani Kuoleman kuukausi keskittyy aikaan, jolloin Suomi on itsenäistymässä, jolloin Helsingissä duunarien ja bamarien väliset konfliktit syvenevät entisestään. Kuoleman kuukausi on Timo Saarron kolmas romaani. Jos ja kun taustat on hanskassa, romaanista on muutaki hyötyy kuin pelkästää skriinattavaa. Saarto nostaa bökkerissään kliffasti esille sata vuotta sitte vaikuttanee jengin sosiaaliset olot ja puitteet sekä stadistruktuurin, jossa esifaijat skruudaa ja bylsii. Se rupee tsekkailee tapausta omin päin. Sinänsä on hyvä, että monet tämän päivän dekkari ja jännityskirjailijat vaivautuu entistä paremmin tutkimaan niin taustoja kuin ajankuviakin. Suosittelen. Kuoleman kuukauden monipolvinen tarina ja huolellinen ajankuva vie meggessää. Mestalle sat tuu sklodden kauhunhuudon hälyttämä nä neljänne piirin kokematon miliisijäbä Leo Waara. Luokkarajat ovat suuret; köyhyys ja nälkä jokapäiväistä. Samoihin aikoihi gamlan gasofab riikin inestä hitataan ittesä jojoon vetäny gubbe ja muuan dekkari heittää tapaturmaisesti veivinsä. Saarto skrivaa sujuvasti ja hänen kielensä on dekkariksi paikoin jopa kaunosellasta. Timon aikaisemmat jännitysromaanit ovat Vaitelias poika (2011) ja Vesimiehen aika (2015). . Vaite lias poika sai ensimmäisen palkinnon Kariston 110vuotisjuhlakilpailussa 2011. Kirjailija käyttää sopi vassa määri myös Stadin omaa slangia. Kun bluggaaja kuvittelee rikoste, nirhauste tai murhien tekemistä gamloje stenumuurien kortteleissa tai vedu bytinkie kujilla, mielikuvitus saa ihan erilaise otteen kuin vaikkapa tämän päivän Manskulla tai Hämiksellä. Duunarie järjestyskaartilaiset marssii, miliisit ja poliisireservit praktiseeraa; samalla maailmansodan itärintama on liikkeessä. Paitsi että Siltis, Hagis, Sörkka, Heruli ja Valkka o duunarien, sakilaisten, horatsujen, parittajien, siveyskyttien ja lestinheittä jien maailmaa, siellä voi törmätä myös hihhuleihi ja fäineihi horrossaarnaajiin
Sanomatalon julkkaris järkättin paneeli mis heitet tiin jengil läppää murteist ja niiden merkityksest. Greda on siis jätetty vikaks. Alkuosios on Paunosen Hekan läppä mis se käy snadisti läpi slangin hissaa yli sadan vuoden ajalt. Jokaises osios on snadi alkuläppä mis käydää kyseist murretta läpi ja lisäks megeen on onneks lykätty viel sanasto, et muutki snaijais mist ju bataan. Panelistit kertoili omii näkemyk siinsä asioist, mut vaik otsikos lukiki ”sota” ni ei siin kukaa vetäny ketää pataan. Muutamii uusii käännöksiiki on, mut pääasias mennää vanhal matskul. Sarjikset on ”Rotsi on mut byysat puuttuu” alpparist vuodelt 2000 ja myös Akkarilehdist sen jälkeen. Läpäs kelattii monelt kantilt Suomen murteit ja loppujen lopuks taidettii tode ta et ne on meijän maan kova juttu. Suuri suomalainen murrekirja on huippujees juttu Suomen satavuotisen taipaleen kunnioittamiseks. Julkastu kniiga on buli ja magee teos, joka koostaa murteille käännettyi Akkari stoorei vuosien varrelt. Esiin otettiin et stadi on iha oma kielensä, Tuntematon sotilas murreteoksien mutsi ja et murteet voi olla sodankäynnin väline. Meges oli näyttelijä Ulla Tapaninen Suomussalmelt, runoilija Heli Laaksonen Laitilast, toimittaja Jenni Alexandrova Raahest, Stadin Yliopiston suomenkielen proffa Jaakko Leino Espoost ja Stadarin toimittaja Mikko Pekka Heikkinen Kajaanist. Sklod dit snaijaa stoorit omal stailillaan, aikui set omallaan. Aiheena oli ”murresota” ja sen liidas Akkarin pääje hu Aki Hyyppä. . Jos haluu kelaa ketä varten se on tarkotettu, ni kyl ikäjakauman pitäs olla aika laaja. Murresota on siis varsin lepposa ja rauhallinen keissi. Ite stoorit on taattuu Barksii ja muun kuvituksen on duunannu Suomen oma Barks, Kari Korhonen. Ennen kaikkee tällanen kniiga on hauska ja siks se sopii meille kaikille. SAMI GARAM TSILARI SUOSITTELEE TSILARI 1/2017 13. Bökkeri alkaa pläjäyksel turkuu, etenee siit Suomen länsirannikkoo, koukkaa Mansen kautta takas pohjoseen aina Lappiin saakka ja valuu sit itäpuolta alas kunnes on lopult Stadis. Suuri suomalainen murrekirja T aas saatiin slangille ja muillek ki murteille kevyttä nostetta ku Aku Ankka stiggas ulos uuden kniigan, mis käydään läpi 18 eri suomen murretta, stadin slangi mukaanlukien. Ainoo mikä puuttu, oli stadin slangin bamlaaja, ehkä niit ei vaa löytyny Stadin ytimeen, Sanomahaussin mediatordelle. Toisaalt böndelt tulleet voi snadisti verestää vanhoi muistoi ja paljasjalkaset taas vaik funtsii, miten ois ite skrivannu minkäki ruudun. Nää käännökset on duunannu allekirjottanu eli Sami Garam. Stadin slangin osio on taattuu Akkarii stadiks. Jutus bamlataan jutskist mitkä meijän kieleen on matkan varrel vaikuttanu ja käydään läpi skidisti slangille ominaisii asioit
Siinäkin on ihan riittävästi, kun kuitenkin kyseessä yksi määrätty kapina. Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii Stadin Slangin SuurSanakirja Heikki Paunonen Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii Heikki Paunonen Stadin Slangin SuurSanakirja gimma fiu de skruudaa fritsu budjaa dösä giba snajupää st oi flaidis pätäkkä hiffaa bööna lätkästaga jentta kl ed ju t luudaa snaijaa tšiigaa tšufe by yr i Tsennaaks sTadii, bonjaaks slangii Stadi on buli mutta snadi, kirjoitti juhani Mäkelä 1970-luvulla. Stadi on kielellinen aarreaitta, monen kielen sulatusuuni. Viaporin kapinasta on jo yli 110 vuot ta eikä se ole ehkä niitä buleimpia aiheita, mitä skolessa käsiteltiin. Kysy mestoja byroosta toimisto @ stadinslangi.fi. Seuraavana vuonna Heikki ja Marjatta Paunoselle myönnettiin siitä tieto-Finlandia-palkinto. Slangiproffa skrivaa seuraavan Tsilarin slangilod jussaan mm. Mukaan ovat ehtineet myös skeittarit, hiphopparit ja graffarit tägeineen ja piisseineen. Hän on Stadin Slangi ry:n perustajajäsen. Valtaosa faktoista perustuu lehtien arkistoihin mutta faktaa on saatu myös Stadin yliopiston Harry Halenilta. Kustantajaks hitattiin Docendo ja Slangi on ollu messissä, ett painos vihdoin saadaan. ”Slangiproffa” Paunonen on kirjoittanut myös Helsingin slangipaikannimistä kaksiosaisen teoksen Stadin mestat (2010) sekä Stadin slangin venäläisperäisiä sanoja käsittelevän teoksen Sloboa Stadissa (2016). Aiemmissa kniigoissa oli luonnolla ehkä bulimpi merkitys kuin tässä uusimmassa mutta sitäkin enemmän tässä on faktatietoa kapinan synnystä ja etenemisestä. 1970-luvulta lähtien nousevat esiin punkkarit ja hevarit sekä diinarit ja hämyt. Tiedot kapinaan liittyvissä faktoissa olivat hyvin ristiriitaisia jopa saman sanomalehden sisällä ja se aiheutti myös tämän kniigan skrivaamiseen runsaasti vaikeuksia. Se näkyy myös Stadin slangin suursanakirjassa. Stadin slangin suursanakirja kertoo stadilaisten omasta kielestä aina 1880-luvulta 2000-luvun alkuun. Mukana on myös runsaasti slangiasuisia henkilönja paikannimiä sekä niihin liittyvää kaupunkihistoriaa. Kaikkein parasta tässäkin kniigassa ovat Alpo Tuurnalan akvarellit, mutta ehkä uskomattominta todella yksityis kohtainen kuvaus asevarustuksesta ja rintamalinjojen etenemisestä. . kirjasta löytyvät maroosiryssien mainoshuudot ja pelinappien nimitykset ajalta, jolloin skrubua skulattiin virkapukujen napeilla, samoin kuin pihaleikit, rofe ja polde, inkkari ja skoobari, gimmojen barbi sekä monet natskut. Heikki Paunonen (s. Sanakirjasta selviää myös, milloin liffasta tuli kliffa ja koska Sörkan rinnalle ilmaantui Sörkkä. . slangisanonnoista, mitä kniigas on vilde. Stadin slangin suursanakirjaan sisältyy noin 33 000 hakusanaa kaikkine variantteineen ja käyttöaikoineen. Yhdistys valitsi hänet Stadin kundiksi vuonna 2013. Siihen tarjoutuu oiva mah dollisuus esimerkiksi Stadin Slangin redulla 6.5. Stadin slangin suursanakirja ilmestyi vuonna 2000. Etenkin juuri niille hemmoille kniiga kertoo hela stoorin todella kattavasti. Kirja on takuuvarma hitti sotahistoriaa diggaaville. Hela taistelu alkoi kehittyä melko pian Japanin sodan päättymisen jälkeen, kun Venäjä alkoi tehostamaan puolustustaan enemmän maihinnousun torjuntaan laivaston heikkouden takia. Pääasiallinen miljöö kapinalle on tietty Viaporin eli nykyisen Suokin saaret ja jonkin verran myös Santis ja Vallisaari sekä Kuninkaansaari. Meille, jotka olemme dallanneet Suokin vallihaudoissa ja Vallisaaren rinteillä, herää tämän kniigan myötä varmasti paljon ajatuksia niiden kun dien elämästä, jotka täällä aikanaan taistelivat. Myös 1920-luvun spitta-aika on tallentunut slangiin trokareineen ja varpusineen. 1946 Helsingissä) on tampereen yliopiston suomen kielen emeritusprofessori. Kniiga varmasti herättää myös heidät, jotka eivät ole vielä saarilla käyneet uteliaisuuden tsekata paikat itse. Hän on tutkinut ja tallentanut 1970-luvulta lähtien Helsingin puhekieltä ja Stadin slangia. Kniigassa on 206 si vua, joista liitteitä 66 sivua eli stoorit mahtuvat 140 sivulle. Sen vuoksi varmaan monelle lesaajalle hela aihe on ihan nyya. Tähän kniigaan ei kannata tarttua, jos on kiinnostunut ihmisten tunteista. isbn 978-952-291-414-9 kl 88.25 TSILARI SUOSITTELEE 14 TSILARI 1/2017. Ja taas jos realistinen kuvaus tilanteen kehit tymisestä kiinnostaa, on tämä varmasti paras mahdollinen kniiga juuri sinulle. kirja kertoo myös 1900-luvun alkupuolen sakilaisista, 1920-luvun jatsipiikeistä, 1940-luvun swingpjateista ja 1950–60-lukujen lättähatuista ja villamyssymisseistä sekä pärinäpojista ja surinasussuista. MARJUT KLINGA Vapuks uus painos Paunosen bulista B onjaaks slangii sanakirjasta on venattu uutta painosta, ku edellinen on ollu loppu. Takuuvarmaa historian kuvausta J os olet lesannut Jarmo Niemisen kniigat Aarresaaret ja Keisarin perinnön voit tsennaa, mitä ventata, kun tartut Nie misen uusimpaan eli Viaporin kapinaan
Sitä voi funtsii, oisko kandenu rajaa tarkemmin: kuuluuks Stadin disko hissaan Espoon ja Vantaan mestat ja stadilaisten djkeikat ympäri Suomee. Hyvät diilit levyyhtiöihin jeesas, ne ku sai promo levyi. Kniigas on stydisti infoo musajengille ja niille, joit kinnostaa Stadin hissa. Kniiga on sujuvasti skrivattu pläjäys infoo monenlaisille pluggaajille. Kniigaa voi kans selailla ja tsögaa ittee kiinnostavii kohtii – on se sit musa ja biisit tai tsennatut hemmot tai Stadin raflat tai nuorisokulttuuri. Ekana Eteläsuomalaisten osakunta järkkäs ESOdiscotequen vap puna 1967 ja muut seuras pikku hiljaa peräs. Monii mestoi rempattiin kans 80luvul ja niiden kamat muuttu tasokkaammiks. Ulkomaisii biisei oli vilde. Näil ekoil rafloil ei ollu iisii. Levyneula pomppi, ku jengi joras. Ulkomailt tilattiin tai frendit toi plattoi, mist oli plugattu musalehdist. No, nuorella kundilla ei vois olla muutenkaan, vaik se ois tääl budjannuki. Stadin diskoissa N yya kniiga Stadin ekoist disko vuosist kiinnostaa aina ki niitä, ku on diskoillu 60, 70 tai 80luvuil. Himast roudattiin omat skraitat, rakenneltiin ite skobei, valoi, käy tettiin oman bändin kamoi, kekattiin erilaisii kikkoi luoda fiilistä. Manskulla Disco66 muuttu 80luvul Silvernightiks, Ratakadun Senaattori Disco Joyks. VIRVE KUUTAR Mikko Mattlar, Stadin diskohistoria, 2017 TSILARI SUOSITTELEE TSILARI 1/2017 15. Mattlar on haastatellu tiskijukkii ja plugannu gamloi Hesareit ja muit lehtii. Ja ku dj:llä ei ollu mitään omaa koppii, piti varoo jurrisii. Sillo musaa ei imuroitu netist, vaan dj:llä piti olla omat platat. Junnummille järkätyt limudiskot 70luvul oli sit kokonaan toinen juttu, niinku Luola tai Frisco Disco. Gamlemmat stadilaiset – jos on ollu ekois diskois, ni pitää olla joku seiska kybänen – hittaa kniigast monii tuttui rafloi. Tilalle tuli yrityksii järkkää limudiskoi, mut ei ne oikeen vetäny täys ikäst nuorisoo. Härmäs ku ei saanu houkutella nuorisoo mestoihin, mis voi dokaa. Joskus dj:t bytskaili plattoi keskenään viikon eri illoiks. Bulien lukujen jako snadimpiin kokonaisuuksiin, mil on omat otsikot, on hyvä idis skrivaajalta. Musajengille kiinnostaavaa on pluggaa, millast musaa diskois on skulattu. Ja siinä oli skabaa, kuka onnistu hankkiin nyyat hittibiisit. Niinku vaik Kulosaaren Casino, mis oli Stadin ekan diskoklubin avajaiset 1.2.1966 tai Kalastajatorppa, mis disko alotti saman vuoden maaliskuus. Kuka diggas soulii ja funkkii, kuka progee tai rokkii ja myöhemmin tuli purkkamestat. Yks dj muisteli, miten kamat oli sitä tasoo, ett nykyään pikku kundit saa joululahjaks parempii ku mitä ammattilaisil oli sillon. Mestan musagenre riippu paitsi yleisöst ni kans tiskijukasta. Melkein 300 sivuu aika snadil fontil printattuu tekstii ei oo ihan iisi lukupaketti. Esipuheen lukuisat kiitokset ois kandenu laittaa loppuun, nyt niiden pluggaaminen latisti alku innostusta, joka oli födannu Mattlarin Hakasalmen huvilas vetämäs kliffassa historiadiskos. Stuidujen mestois niinku Bottal, Hämiksel, KY:llä, Vanhal Polil jengi joras viel 60luvun puolivälis orkan tahdis. Teknologia kehitty nopeesti ja tuli messiin firmoi, ku blisas ammattikamoi. . Raflat koklas erilaisii idiksii ja välil niitten nimetki muuttu. Yhtä tiukkaa ei ollu klubeil, mihin pääs vaan jässärillä. Pluggaaja funtsaa heti, ettei siis mitään omaa kokemusta. Saman vuoden syyskuus kiellettiin brenkun blisaaminen raflojen diskoillois. Kniigas esitellään bulisti ekoi tiskijukkii, messis mielenkiintosii nimii, niinku Stadin Kundi Jussi Raittinen, jonka jengi tsennaa paremmin shungaajana. Eikä musa ollu ainoo vaikee, toinen oli tietty kamat. Monet lainaukset lehdis julkastuist ilmotuksist kuvaa kans aikakautta. Alotus ei oo paras mahollinen, ku Mattlar skrivaa olleensa Stadis diskos vast 2000luvulla
Dallasin gamlan Pa mauksen luo ja lähin nouseen ylös kohti Vasiksen ja Kusiksen höörnaa. Ei tarttenu kempparist slumppaa parafiiniankkoi eikä kaivaa jalkakäytävält tuoretta pikee. Jostain oon kuullu, et ratavahtii ois sanottu Akruk sen erakoks, mut Ape Ruuth kaveeras aikanaan mulle, et Akruksen erakko oli vanha äijä, ku oli bygannu itelleen mö kin Akrukselle. Täs kohtaa tuli mieleen toinenki Alpon kaveeraama stoori. Muistin kuin ekaluokkalaisena menin faijaa vastaan alas Pääskylänkartsaa, ku se pääs kaasiksest neljän aikaan duunista. Tiukka oli ratavaksiki. Vasista pitkin mä kuljin skoileen Aleksis Kiven kansikseen. Kalasatama näytti tosi ko meelt täältäpäin. SÖRKAN FRIIDUN STOOREJA RAIJA TERVOMAA Raija minnailee skidiaikojen mestoi. Tuli ilta ja kundit rantautu buline lauttoineen Hagiksen rantsuun, mist jeparit hoiti ne himaan. Mut meiän ratapitskulla braijates krigu oli ohi ja ruumaris toisenlaiset vainajat. Niinku sillon, ku oltiin neljännellä ja mun faija oli just delannu. Ratapenkat, Akrukset ja Kaasiksen rantsut on historiaa. Teurastamo oli antanu sille palkinnoks vartijan kotsan. Oli ollu mutsit snadisti huolissaan. Vaksi oli jeevelinä ja me karkuun. Muutaman kerran tuli ratapitskul tippa öögaan, ku funtsattiin niit faijoi, ku oli lähteny sielt Ässärykmentin messis rindikselle ja tullu samaan mestaan arkussa takas. Joskus harvoin mentiin He sarin kautta, mut yleensä Vasista pitkin. Ei oo enää bryggaa, mist narraa skitareita eikä pusikoit, mis smyygailtiin ja vaklailtiin mitä millonki. Vasis oli noihin aikoihin elävä kartsa. Foto: Virve Kuutar 16 TSILARI 1/2017. Vasis – elävä kartsa Jatkoin matkaa. Siis Hämärin yli ja alas Aleksis Ki ven kartsaa. Vainajat oli ekaks siirretty ruumariin ja sielt förattu Malmin gravikselle. Me oltiin sillon koko kevät faijan kans kaksistaan. Sillan alla oli stogerata ja rata penkalla budjas ratavahti sen punases, snadis puubyggas. Pian oli niin syvää, et tsebat ei enää ottanu pohjaan ja brygga meni omii menojaan. Ratapitskun, gamlan braijausmestan paikal on Dallapen pudeka, ja siinä mis ennen oli stogerata, skujaa nyt bilikat. Joskus tal vella hypittiin Pääskylänkartsalta aidan yli ratapenkalle lumikinokseen. Muistan vie läki sen porttarin, ku me mentiin Tuovin kans spiidaan, ku kotona en halunnu. Bulit byggat ja nosto kurjet nous kohti himmelii. Siirryin snadisti Heruliin päin, en pitkälle, Sörkän sillalle vaan. Fikka rit lyysas pimeetä iltaa, ku hiippailtiin, lysnailtiin haamujen kuiskailuu ja koitet tiin tsiigailla fönareist sisään. Siin oli vänkä tsiigailla ympärilleen ja funtsailla gamloi juttuja – ja snadisti nykysiiki. Vilkas mielikuvitus byggas monenmonta stoorii vaarallisist murhamiehistä ja syyttömästi tuomituist vangeista. Myöhemmin snaijattiin, et se vaan vahti, ettei jäädä stogen alle. Se oli raittiusmies ja piti kaltseilla jöötä. T ää oli se mesta, mis snadeina hypittiin snaraa ja parpii. Malmin rata lopetettiin viiskytluvun puolvälissä ja bygga jäi tyhjilleen, oli varastona ja kulkureitten kämppänä. Mutsi oli saanu keuhkiksen ja oli puol vuotta Laaksos tubilassa. Me kakarat skagattiin sitä, ku se oli tiukka jätkä. Nää kääns talon seinän tekstin Statutum est hominibus mori itelleen sopivaks: Viimenen pysäkki on Päättäri. Akruksen ja vankilan kaltsien mestoil budjaa nyyis kerrostalois monet sadat tyypit ihan mun vanhan leikkiskoilen, Pääskylän vieres. Mutsille ois tullu paha mieli. Ratapitsku oli oiva braijausmesta. Akrus eli Agroksenmäki ja van kilan kaltsit oli varsinki kundien braijausmestoi, mut oli meil friiduillaki siel omat jutut. Kartsan Gamloil mestoilla Stondasin taas kerran vanhan himabyggan höörnas. Arkkitehti Albert Nybergin piirtämä komee bygga on ollu jo kymme nii vuosii Harjun nuoriso talo, mis on ollu monenlaist puuhaa jangstereille. Mikä mut aina sinne vetääki. Tavaraasemalle stoget kulki harvakseltaan ja niitten vaunuist voi fiksu hittaa aina jotain, niinku vaik vehnänjyvii vaunun lattialta. Kaasiksen rantsut Tsiigailin alas Kaasulaitoksen suuntaan. Niitä ku tarpeeks pureskeli, jäi suuhun snadisti purkan tapast. Ratapitskult Flemarille Historiaa on kans vanha ratapitsku, jonka mestoille seuraavaks siirryin. Sörkan vankila oli niin lähellä, et ku nous aika ylös ratapen kalle, voi hiffaa sellien kalterit. Ne oli kundien kans irrottanu Kuliksen sillan vierest mattolaiturin ja lähteny skiglaileen airoina vaan muutamat tsebat
Sinne dallattii faijan kans slumppaan mun eka vappupallo. Taksarit tuns Vasiksen ja osas kuskaa sinne, jos yöllä oli sattunu brenkku loppumaan tai vii nakortti oli pantu kuivumaan. Sporalla Hagikseen Päätin hyppää ysin sporaan ja skujaa Hagiksen tortsalle. Parisataa metrii ja mä oon Hagiksen tortsalla. Krigun aikana pommi oli tuhonnu koko byggan ja serkun mutsi oli delannu. Me funtsattiin aina, et mistä ne oli nimensä saanu. varret oli täynnä lafkoja, snadeis kämpis oli pentuja vilt ja kansiksen luokat täynnä. Jätin muistelut sikseen, menin metroon ja lähin itään, sinne mist suulis nousee. Se ja Hagiksen halli on onn neks viel paikallaan, mut muuten Hagik sen rantsu on viidenkymmenen vuoden takasest ajasta muuttunu ihan toiseks. Takana on Virastotalo, ku ei sekään oo södeimmäst päästä. Hagiksen Eltsuu mä kaipaan. Onneks viel on jotain tuttuaki, on Arenan talo, Longis, Pohjoisrantsun maisema ja Siltasaarenkartsan päässä kohoo korkeelle komeena tuttu Kaltsin tsyrkka. Hagiksen metroassa oliki sopivasti tortsan reunalla. Jos Sodanajan naisen pysti on ruma, ni ei oo kummonen Maailman rauha kaan Hagiksen ratsussa. Raija dallaa gamloissa maisemissa, gartsan päässä Kaltsin tsyrkka onki melkein ainoo, mitä on gamlaa jäljellä. Ruma tai ei, mut ihan oikeen, et kriguajan muijiaki on muistettu. Ne tarttu joka hommaan, semmosiinki, mis ei ennen muijii ollu nähty. Aikanaan sil paikal oli kaltsit, ku sanottiin Humppukal lioiks. Siel mä vieläki divaan borkat, ku liikun niil höörnil. Se pysti ston daa oikeestaan aika vinkees mestassa. . Lemnasin skurun kuiteski tokan linjan höörnas ja jäin tsiigaan Sodan ajan nainenpystii, ku kaltsilaiset sanoo, et kaikki rumat pystit tulee niitten kulmille. On kerrottu, et se oli alemman luokan akkojen pokausmesta. Hagiksen hallist saa boltsin parhaat fisut ja vihannekset ja tokast kerroksest voi hittaa vaik mikä kivaa ja tarpeellist. Ku äijät oli rindiksel, muijat hoiti melkeen puolen miljoonan miehen duunit ja viel omansa siihen päällle. Huntilla sai lunastaa tsögen, kamarin, klitsun ja vintin kokosen kämpän itelleen. Kantsi kuiteski tehä niin, et trokari ensteks avas korkin ja otti snadin siivun. Tai ehkä se vaan johtu siit, et siel tuli käytyy aika usein. Vasiksen maine tuntuu elävän vieläki, vaik gamlat buidut on kadonnu ja yrittäjät vaihtunu toisenlaisiin. Ei sitä tienny ne luokkakaveritkaan, ku budjas niis taloissa. Helsingin kaupunginmuseo. TSILARI 1/2017 17. Sen kopioit on itänaapuris vaik kuin monta, mut Hagiksen pysti on ainoo, ku on gamlan Neukkulan ulko puolella. Jengi sano niit muijii Linjojen mäkipeu roiks. Nimi selvis aikanaan. Se pysti on keränny mielipiteit puolesta ja vastaan. Ku mä aikani stondasin suunnilleen niil mestoilla, minne Ruuth kavereineen hamnas mattolaiturilla, rupesin funtsiin himaan lähtöö. Toinen linja näkymä Suonionkadulta. Yks lempinimi on kuulemma katiska varkaat. Viiskytluvun loppuun asti niitten mestoil oli Sadikat, Sadan markan villat. Se oli semmonen tavaratalo, ku oli ihmisen kokonen ja kaikki kama oli iisi hittaa. Kauppatortsa on komee, mun Hagis on mun tortsa. Foto: Virve Kuutar. Foto: Eino Heinonen. Siel skidit braijas sulas sovussa ”irtolaisten” kans. Vasiksen maine oli arveluttava. Flemarin, Vasiksen, Porviksen ja Aleksis Kiven kartsojen rajaamas korttelis on mun mielest yhet kulmien karmeimmat kerrosbyggat. Yks opparin luokka frendi kaveeras, et sen serkun perhe oli budjannu Sadikois. Merihaka, Opetushallitus, Ympyrätalo, Metallitalo, hotelli Hilton, Hagiksen brygga. 1950-luku. Sielt tsökattii mutsin kans botlarit ja strömarit. Kerrottiin, et kauemmaks ei tarttenu dallaa, jos halus hittaa lestinheittäjän ja tsöbaa pimeen flindan
Lössi jatkaa Ihme kyllä klaarattiin ylpärit 1959, siitä ruodikseen ja opiskelemaan; 1950-luvun Tölikän Lössi – Still Going Strong Jos dallaili iltasella 1950-luvun jälkipuoliskolla Tölikässä, erityisesti Runtskilla Töölöntorin nurkilla, ei voinut olla törmäämättä äänekkääseen, toisiaan tönivään kundijengiin, Tölikän Lössiin. Stylenä niinku James Style piti olla ja erityisesti oli näytettävä teiniidoli James Deanilta Nuoressa kapinallisessa. Isoin harmi oli, et leffoissa näkyviä makeita farkkuja ei ollut handeleissa. Baarirundi päätty legendaariselle Haapasen snägärikiskalle Töölöntorin ja Sandelsingartsan kulmassa. Åke Blomquistin jortsuskolessa foxin, rumban ja valssin lisäksi rokki ja mambo piti opetella himatsembaloita ja skolejortsuja varten. Erityisen style efekti synty, kun sliiras skolen kiviportaita alas. Hyvä et kaali ei jäätynyt. Hector on maininnut jossain biisissään Hapuskin snägärien olleen stadin parhaat – aina kin ne maistu ite duunatun sinapin kanssa paremmalta kun safka himassa. Kun Masi stikkas 1970luvun puolivälissä Jenkkeihin hänen tilalleen tuli Kari, skolefrendi hänkin. Baareissa kinasteltiin kovaäänisesti, tietysti jotta herätettäs friidujen huo miota ja vedettiin lärviin olympialaisiin 1952 Jenkeistä rantautunutta, himoit tua kokista. Jouduttiin ylittämään Hesperian leveä puistogartsa, jolloin siirryttiin Taka Tölikästä EtuTölikkään, striitti kun on virallinen Tölikän jakaja. Ei sitä tietenkään funtsailtu, koska pidettiin itsestään selvänä, että budjattiin EtuTölikässä, takaosa kun meistä alko jostain Puniksen ja Kammion lasarettien takaa Sibeliusgartsan pohjoispuolelta tai kauempaakin. Rotsien kaulukset pystyssä ja lyhyt fleda suavella tai bryllcreemellä duunattuna tai sitten iso voogi otsalla. Pitihän kaikilla tavoin yrittää tulla mimmien noteeraa maks. Apollo on nykyään Kepun byroo, jossa stoken tuomat heinähatut funtsailevat, miten pääsis määräileen stadin asioita valtuustossa. Kun Bill Haleyn Rock Around the Clockleffa tuli Edisoniin suurella mekkalalla, niin siitä saatiin uutta draivia. Jotta komistus ei olis lässähtänyt piti dallata vasten tuulta. Brenkku oli muutenkin stebun alla. Sieltä dallailtiin Museogartsan Valioon. Joka ilta spidelle Hitsauduimme skolessa yhteen, kun jäätiin jumppasaliin takoon korista tai muuten vaan luuhaan. S e muodostu Helsingin V Yhteis koulun myöhemmin Apollon yhteiskoulu kuuden kaveruk sen, Jussin, Kaitsun, Lasun, Masin, Rekan ja Ändyn porukasta. Kari toi Levikset Jenkeistä ja ne olikin jatkuvan kateuden aihe. Kun brenkkua ei ollu iisisti saatavilla, ei sitä osannu erityisesti kaivatakaan. Olimme rauhatto massa teiniiässä ja lukion aikana oli joka ilta pakko sliirata spidelle. Budjasimme Töölöntorin eri hörnillä, joten oli iisiä kokoontua. Teräväkärkisissä spittareissa oli edessä raudat, joilla sai kliffan kilinän gartsalla. Savikiekkojen huippua olivat Anna, April in Portugal, Arrivederci Roma, Sway with me ja Tiikerihai. Himaan ei hif fannu jäädä läksyjä lesaamaan – vaikka olis pitäny – olis saanu kuulla olevansa pinko mikä oli lähes pahin herja. Jortsuihin lähtöä edelsi lauantain toivotut tai sit vingutettiin skraittaa. IItarundi noudatti samaa kaavaa. Silloinhan ei kaljaa saatikka väkevämpiä ollut tarjolla. Viinakortin sai vasta kun oli täysikänen eli 21 v ja sillonkin rajotetust. Borsa nuijittiin litteeks – lättä hatuks – ja se päässä frysattiin talvellakin korvat punasena, mut ei auttanut, kun piti olla niinku muutkin. EKS MINNAA KAI WESTMAN 18 TSILARI 1/2017. Ensteks vakimestaan, Runtskin ja Hesperian gartsojen kulman Valion baariin
Muillakin duunit, naimisiin menot ja skloddit toivat mukanaan paljo hommia. Tärkeintä oli, että ystävyys säilyi ruuhkavuosinakin. Näistä kerty niin kliffa matsku et se painettiin omakustanteena 114sivuse na buksina. Kannen yhteisfoto saatiin Tölikän lössin kniigan kannessa lössi ite: Ylärivi vasemmalta: Kai Westman, Juha Salmenkivi, Lasse Poulsen, Kari Walden, Reino Airikkala. Reka rupes kokoon stoorien ympärille fotoja meistä skideinä, perheistä, bileistä ja landereissuista. Oltiin skidien kummeja ja tavattiin niiden synttäreillä, tehtiin landereissuja, tavattiin jossain matseissa jne. Stoorit paprulle Kaisiksen slangiilllassa joku kysy miten esitelty Tölikän Lössin stooriopus syntyi. Reka täytti 70v ja jotta saatas jotain proggista synttäreille, me muut kokosimme erilaisia häppeninkejä vuosien varrelta ja stikattiin sankarille paprunivaska handuun synttärilah jaksi. Entä mistä Lössi vakiintui jengimme nimeksi. Näin varmaan onkin. Vaikka tapaamiset harvenivat, niin ne jatkuivat eri muodoissa. Kun Tsilarin ekaan numeroon oli vielä 40 vuotta, slangi ilmeisesti tarttu spideltä, skolen isommilta kaiffareilta, baareissa, Hapus killa hengaillessa ja muissa mestoissa kuten futis ja lätkämatseissa. Siinä oli niin paljon muistoja ja nos talgiaa, et innostuttiin muisteleen lisää. Alarivi sittaavat vasemmalta: Matti Parviainen, Antti Lehtinen. Kliffaa et saatiin tulla bamlaamaan lössistä Stadin Slangilaisille. Reka teki opuksen perusteella 50 min diashown, jonka 25 minsaan lyhennetty versio esiteltiin Kaisiksen slangiillassa. . Myöhemmin hiffasin slangiguru Heikki Paunosen mainiosta plädä ristä et Aleksis Kiven skolessa olis jo 1920luvulla jengiä löysemmästä joukosta käytetty nimeä lössi, samoin Hykkylässä 1930luvulla. Meitä se jostain syystä huvitti helvetisti ja ruvettiin jo välkkärillä hokemaan lössiä ja siitä se jäi. Slangi jota edelleen bamlaamme on sen ajan Tölikän slangia. Opus tuli painosta 2015. Siksi me muut Lössiläiset tavataan lähes kuukausittain lounailla eri rafloissa, landereissuilla ja muissa häppeningeissä kuten taide ja foto näyttelyissä. TSILARI 1/2017 19. Siinäkin kävi mäihä, sillä viime keväänä toi nenkin lössiläinen, Ändy delas. Tuli vaan mieleen et kandee duunata kaikki mitä on funtsinut heti eikä venata jotain aikaa parempaa – voi olla että sitä ei tule. Jotta sais jonkun käsityksen missä ajassa elettiin ja mitä samaan aikaan tapahtu, Reka poimi opukseen fotoja 50luvun fiudeista, skuruista, Eltsun skaboista, tyypillisistä kamoista, leffamainoksista ja aviisien uutisotsikoista. Fotossa Tölikän lössin jäbät (vasemmalta): Reino Airikkala, Juha Salmenkivi, Lasse Poulsen, Kai Westman. otettua Tölikän Mamma Rosaraflan kabinetissa 2013, kun Masi kävi Jen keistä kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Masi jäi Jenkkeihin, Reka ja Kari olivat vuosia ulkomailla pankkihommissa. Siinä kävikin ihme tsägä, sillä seuraavan vuonna Masi yllättäen delas ja foto olis jääny ottamatta. Osaltamme levitimme lössisanaa 1950luvun loppupuolella Apollossa ja yleensäkin skolelaisten keskuudessa baareissa, teinijortsuissa ja muissa tsembaloissa. kauppikseen, Polille, lääkikseen ja elukalle bilsaa lesaamaan. Emme tsennanneet koko sanaa ennen kuin mantsan maikka intoili 50luvun puolivälissä Unkarin pustalla blosiksen lennättämästä irtonaisesta pölymaasta eli lössistä
Toinen tapa on kertoa, mitä mieltä Valkan isot kundit ovat milloin mistä kin, tavallisesti nais ja seksiasioista. Sporan rahastajista tuli skurujen tsörareita. Pari vuotta sitten meidän tarinamme esitet tiin YLE:llä ”Unelmapäivä”ohjelmassa. Silloisella sporayhtiöllä oli muistini mukaan kaksi punaista ja ehkä kolme tai neljä sinistä dösää. Voit arvata, että metriselle skloddille 2,40 m ja risat mies oli järkky kokemus. Olimme 7–8vuotiaita ja esitimme ”Räätälin häät” kuvaelman Äitienpäiväjuhlassa vuonna 1942. No, joillakin oli mum moja tai alaikäisiä systereitä hoitamassa snadimpiaan. Naiset joutuivat ottamaan hoitaakseen miesten duunit. Alkuperäisjutut ovat tosi nuijia ja minä olen isojen kundien piikkiin stailannut niistä vieläkin kreisimpiä tai säveltänyt uusia. Mutsi tarvittiin messiin. Kaltsi olikin hyvä paikka pitää arvausskaboja, mika dösä ja minkä värinen tulee stadiin päin Pakilan suunnasta. 20 TSILARI 1/2017. Merkittävin tapahtuma minun elämäs säni oli tulevan vaimoni löytyminen päikkäristä. Kotikallioon Sodan takia miehet olivat rindiksellä. Matkalla hi maan alkoi vadua tulla taivaan täydeltä. Esityksen aikana huomasin monen mutsin spiidaavan, ja yleisön pyynnöstä stoori toistettiin heti uudel leen. Kantsi siis veikata sinistä, jos halusi vinnata. Punttia jatkui ja jatkui. Sitten katseeni kletrasi ylöspäin. Siellä oli jo muitakin ston daamassa ja venaamassa rengnauksen loppua. Jutuissa oli tuttuja nimiä, kuten Nummelan Leksa, Elon Arska, Sulanderin Vode jne. Minulla oli onni päästä Kotikal lion päiväkotiin puoleksi päi väksi, toinen osa päivästähän vietettiin skolessa. Taisin siinä vähän studatakin. Mitään suojaa ei ollut Mäkelänkadun alkupäässä, joten otimme klabbit alle ja pääsimme Sturarin höörnan jälkeen porttariin. Reaktioni ei jäänyt muilta huomaamatta ja sain raikuvat naurut niskaani. Se on varma konsti saada aikaan pienet jäsentenväliset. Handujen likaisuus ei tarvinnut olla totta, onhan homma sen ikäiselle kundille kovan väännön tulos. Joku, joka ei ole kriigiä nähnyt, on joskus multa kysynyt, mitä mutsit tekivät sodan aikana. Lopuksi jäbän pää näkyi melkein porttarin katossa. Nipussa on jo 61 vuotta. Esityksen laatu ei ollut varmaan itkun syy, vaan ankeat ajat ja pelko rindikseltä tulevista surunviesteistä. Kotikallio toimi vanhassa Hermannin Nuorisoseuran talossa sna dien alle kouluikäisten lasten seimi ja päiväkotina, ja meille jo skolessa oleville oli omat tilat erillisessä rakennuksessa. Mitä vaimon valintaan tulee, voin Muistoja menneestä ajasta Sain tutulta slangidiggarilta Tsilari-lehden numeron, jota luin tosi tarkkaan. Kun vastaan, että svarvasivat kranuja, loppuu kysely siihen. Minun vieressäni seisoi gubbe, jonka tosi bulit pläägät hiffasin oitis. Saapas nähdä, kuinka se sujuu. Oikeasti menimme naimisiin vuonna 1955. Luulen, että monet noista isoista kundeista on jo lakannut antamasta lausuntoja nuoremmilleen ja siirtyneet Malmin suunnalle bunkkaamaan ikuista unta. Joskus, kun elämä menee liian auvoisek si, kiusoittelen Ritvaa kertomalla, että kyllä minun oli vaikeaa sekstata häntä handulle, kun ne oli niin likaiset. Tuleva vaimoni Ritva oli morsian ja minä tuo räätäli. Totta kai naiset tekivät muitakin tarpeellisia duuneja, jotta elämä olisi jotenkin pysynyt kondiksessa. Leksa ja Arska ovat samaa ikäluokkaa, Vode vähän vanhempi. Koska Myllyrinteellä oli vaikeuksia mahtua kotipaikkansa Käpiksen ratik kaan, hänelle oli duunattu erikoispyörä paksuin kumein ja erikoisvahvistuksin. Skoleen Kesällä 41 piti käydä ilmoittautumassa ekalle luokalle Valkan kansiksessa. Hänen duunimatkojaan seurasimme usein Mäkelänkadun kaltsilta nykyisen Mäkelänrinteen skolan kohdalla. TSILARI 20 V SKRIVAUSSKABA PENTTI JOKINEN Urheilu oli hiekkalodjukauden jälkeen varmasti kaiffareiden tärkein ajankulu. Skidit hoidettiin esimerkiksi päiväkodeissa ja kesäisin kesäsiirtoloissa. K aikki Pitkänsillan pohjois puolelta futaajia niin kuin minäkin. Kaikki tämä esipuhe ennen kuin yritän vääntää slangimoodin päälle. Kyseessä oli Suomen pisin mies Myllyrinne