LUKIJAT KERTOVAT
TAMMIKUU · 2010· 4,90 IKUU 2010 4 90
TOSI
ELÄMÄÄ
KIUSAAJA REPII ENKELILTÄ SIIVET
Ilman oo uskin ja
olis haudassa
IHMEITÄ EI TAPAHDU ne tehdään
KUN JOKU PITÄÄ SYLISSÄ
muuta ei tarvita
SAIRAALLOINEN UJOUS
pilaa elämäni
MINUSTA TULI MIES
KUN NOUSIN ISÄPUOLTANI VASTAAN
SALARAKKAAN TARINA:
näin iskin julkkiksen!
Tuore vaimo: EN TUNNE KOKO MIESTÄ!
sä alkaen n
3
Lisä- MAHTAVA sivut! UKUPAKETTI
RAKKAUSNOVELLIA
1 VAATE 3 TYYLIÄ
L
3
TOSITARINAA
3
EROOTTISTA SATUA
lukemisen sietämätön ihanuus
3. istunut! asti uud Upe
ILU KIRJOITUSKILPA
00 PALKINNOT 10
KAUNIIT RINNAT
kiinteytys kohotus
www.reginaleh
1 2010 5,40
ti.fi
Sexy poikakalenteri
Madonna ym
Liite!
S
SE I10UUKSA ALAIS TT
Tyytyväisten naisten
Eka kertani
SELVIYTYJÄ PAINOIN 101 KILOA
SUURI KOOPPI VUOSIHOROS 2010
N MIKSI MIESTE IE RNO V PO NAISELTA HALUN
Numero 1 o myynnissä 5.1
Nyt oli minun vuoroni olla äiti ja äidin jälleen lapsi. Mikään sellainen ei olisi koskaan sopinut äidin taloudessa ei ainakaan silloin ennen. Kesti hetken aikaa löytää oikea talo ja nousta oikeaan rappuun. Äidin olemus oli muuttunut niin paljon pienemmäksi ja hauraammaksi sitten
4
O
viime näkemän. Ympyrä sulkeutui taas uudeksi lenkiksi ikiaikaiseen naisten ketjuun. Tuntui pelottavalta tuntea hänen hauras olemuksensa lähelläni. Ihmeitä ei tapahdu
ne tehdään
lin nähnyt nuo maisemat monet kerrat aikaisemmin, mutta sillä kertaa kaikki näytti jotenkin toiselta. Nostin postin pöydältä ja selasin sitä nopeasti läpi. äiti kysyi. Joko te voitte hieman paremmin?. Hyppäsin bussista epävarmana siitä, oliko pysäkki oikea. Bussi kuljetti minut vanhojen kotiseutujeni ohitse, kohti Kemijärven keskustaa. Tuntui, että oli kiire saada kaikki siistiksi. Itketkö sinä. Tuntui haikealta ajatella tuota matkaa. Kuinka suuri harppaus se oli ollut äidille ja isälle, joiden ei olisi oikein koskaan uskonut jättävän rakasta kotiaan. Kaikkialla oli harmaata ja asumattoman oloista. Mutaiset tiet tuntuivat kiemurtelevan peltojen vieriä äärettömiin. Voi äiti! Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, minä sanoin. Ja sinä hitaasti kulkevana aamupäivänä tiesin saapuvani kotiin viimeisen kerran. Saatoin edelleen muistaa hänet virttyneissä navettavaatteissa, käsi kipeällä ristiselällä ja silmät sirrillään aamuaurinkoa kohti. Oli yhä vaikeampi löytää hänen katseestaan sitä periksi antamattomuutta ja hieman vinon huumorin sävyttämää elämänasennetta, jota olin vuosien saatossa eniten ihaillut ja rakastanut äidissäni. Täällä käy pari tyttöä kolmesti viikossa, äiti kertoi. Kesti liikuttavan kauan ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Se tässä vaan, kun on ollut sairautta. Tienvarsien lehdettömien pajupensaiden takaa avautui lohduton ja hiljainen peltomaisema. Äiti, vahvin kaikista maailman naisista, oli nyt tullut minua heikommaksi. Hän ei ollut koskaan erityisemmin perustanut Helsingistä, eikä kaupunkielämän pinnallisuudesta ylipäänsä. Käykö täällä kukaan. Huomasin eteisen pöydälle huolimattomasti nostetun mainospostin. Näin äidin vilkaisevan uutta villakangastakkiani tutulla tavalla. Tiskipöydällä oli melkoinen määrä likaisia astioita. Ovikello kilahti kolkon kuuloisena asunnon sisällä. Olisin kai itkenyt järkytyksestä, jos se olisi ollut mahdollista. Kyllä meistä on pidetty hyvää huolta. Ääni oli hento, mutta ilahtunut. Halasin äitiä varovasti. Äiti vilkaisi nopeasti sivulleen.
Tiesin, että hänen oli jotenkin hankala olla siinä, vieraan kerrostalon asukkaana. Missä isä on. Koriste-esineissä oli näkyvää pölyä. Se pohjoinen maankamara oli ollut ennen minun kotini. Hän ei osannut olla ilman emännyyttään, niitä lukuisia vanhoja huoneitaan ja pihaansa, josta hän ei ollut jättänyt neliömetriäkään kääntämättä ja istuttamatta. Ainohan se siinä, äiti sanoi. Nostin laukkuni sisään ja katsoin ympärilleni. Tuntui kuin olisin hylännyt rakkaat vanhempani tähän kolkkoon pieneen vuokrakaksioon lähtiessäni aikoinani itse kokeilemaan siipiäni suureen maailmaan
Kosketus kertoi sitä vuosikymmenten mittaista rakkaustarinaa, jota me lapset olimme saaneet kasvaessamme todistaa. Isän käsi vapisi, sormet olivat laihtuneet ohuiksi ja voimattomiksi. Tuota tarinaa ei koskaan kerrottu sanoiksi, mutta se eli meidän keskuudessamme ja liimasi meidän perheemme yhteen. Silloinkin totuus oli käynyt ilmi rivien välistä. Sulkisinko silmäni vanhempieni hädältä ja jatkaisinko elämääni niin kuin ennenkin. Isä makasi sängyllä äidin kutoman päiväpeiton päällä. Heräätkös siitä. Peitto oli nukkaantunut vuosien kuluessa. Vai olisiko minun puututtava asiaan silläkin uhalla, että se mullistaisi omankin elämäni?
Olin tietenkin tiennyt, että äiti ja isä olivat sairastaneet rajusti. Äiti istuutui sängyn reunalle isän
viereen ja otti tämän käden hellästi kämmenensä alle. Ääneni muuttui itsestään matalammaksi ja pehmeämmäksi. Se toi minun mieleeni kodin sellaisena kuin se oli lapsuudessani ollut, navetan tuoksun ja paksun, vastalypsetyn maidon aamiaispöydässä murojen ja äidin leipoman ruisleivän kyytipoikana. Aino tuli jo. Mutta minä tiesin, että vanhainkoti oli heille sama kuin maailmanloppu.
Makuuhuoneen ovi oli raollaan, kurkistin sisään huoneeseen. Hän oli kertonut siitä kevyesti kuin kyseessä ei olisi ollut suurikaan juttu. Äiti tarttui laseihin ja laski ne isän käteen. Isä nosti päätään hieman ja ojensi kättään yöpöytää ja sen päällä lepääviä silmälasejaan kohti. äiti sanoi lempeästi. Isä. Katsoin ruskeiden housujen lahkeista työntyviä laihoja vanhuksen nilkkoja, ja sydäntäni puristi suuri, pakahduttava rakkaus ja myötätunto. Voitko sinä vielä yhtään parem5. Kun sain tietää, että vanhempieni olisi muutettava vanhainkotiin, jouduin arvioimaan oman elämäni uudelleen. Äiti oli kertonut, että he olivat päättäneet siirtyä vanhainkotiin asumaan nyt, kun isän vointi oli huonompi ja äidin näkö heikentyi nopeasti. Äiti oli soittanut ja kertonut tapahtuneesta vasta, kun isä oli päässyt takaisin kotiin. Influenssa oli vienyt molemmilta voimat, ja sokeritaudin kanssa kamppaileva isäni oli joutunut hetkeksi terveyskeskuksen vuodeosastollekin
Parempi meidän on olla siellä tästä eteenpäin. Seuraavaksi siirryin tiskien pariin. Isä ja äiti istuivat vierekkäin. Voima oli paennut ennen niin vahvan miehen olemuksesta. kysyin isältä. Pihalla oli muutamia reheviä viinimarjapensaita ja kaksi suurta omenapuuta. Sillä tavalla elämä menee.
Äiti nyökytteli isän vieressä suu tiukkana viivana. Hätkähdin, kun tunsin kosketuksen olkapäälläni. Eikö olisi mitään keinoa. Herätyskellon räminä liittyi mielessäni poikkeuksellisiin päiviin ja öihin. Minä voin laittaa kahvit tippumaan, sanoin ja nousin nopeasti. Nuorilla on oma elämänsä ja meillä vanhuksilla omamme. Noissa kuvissa minäkin leikin sisarteni kanssa kuin olisin elänyt koko lapsuuteni kesäisen kultaisessa ilta-auringossa heinänkorsi rennosti hampaideni välissä tai järven rannalla isosiskon liian suuressa uimapuvussa. Minusta olisi mukavaa, jos muuttaisitte asumaan meidän perheemme kanssa, minä jatkoin. Hän oli suurentanut ikkunoita ja maalannut huoneen seinät maanläheisellä ruskean sävyllä. Vanhassa maatalossa lattiat olivat olleet kylmät etenkin talvella. Me pelkäsimmekin, että ehdottaisit jotain sellaista. Lapsistakin olisi mukavaa tulla kotiin, kun joku olisi odottamassa. Joka vuosi olin äitini mallin mukaan lisännyt jotain uutta; milloin pienen kukkapenkin tai vihannestarhan. He näyttivät eksyneiltä kerrostalon valkoseinäisessä makuuhuoneessa. kysyin isältä. He olivat päättäneet mennä vanhainkotiin, eikä tuota päätöstä käynyt muuttaminen. Isä pujotti tohvelit jalkaansa. Olin itse miettinyt isän ja äidin tilannetta koko pitkän matkan Kemijärvelle. Jaksatko sinä nousta kahvipöytään. Ylellisyyttähän se oli, mutta ihanaa ylellisyyttä. Tuntui kamalalta ajatella, että lopulta oltiin tultu siihen. Jos minä vain voisin jotenkin auttaa, ettei teidän tarvitsisi lähteä laitokseen, sanoin. min. Tämä on meidän kaikkien par-. Kukaan meistä lapsista ei edes asunut lähelläkään kotiseutuja. Tuntui kummalliselle katsella tuota hämmentynyttä, joutilasta liikettä. Isä oli kulkenut talvet paksuissa, harmaissa villasukissa, jollaiset äiti kutoi hänelle joka vuosi säiden kylmetessä. En edes huomannut, kun äiti oli tullut viereeni. Me emme jaksa enää matkustaa niin pitkää matkaa. Hymyssä oli vielä se sama viisaus ja ystävällisyys, katse lämmitti samalla tapaa kuin se oli lämmittänyt lapsuuteni vuosina. Tekö aiotte todella lähteä vanhainkotiin. Kaikki tuntui niin kammottavan lopulliselta ja peruuttamattomalta. Kumpikaan ei hymyillyt kuvassa, mutta molempien silmissä asui usko tulevaan. Joskus isä oli herännyt tarkkailemaan poikimassa olevaa lehmää tai sitten hän oli matkustanut äidin kanssa veljensä tiluksille auttamaan heinätöissä, kun omat hommat oli saatu hoidettua. Aino-kulta. Etelässä kaikilla on sitä paitsi niin kova kiire ja ilmakin on hankalaa hengittää. Ehdin keittiöön ennen kuin itku tuli. Kiva, kun pääsit tulemaan, isä sanoi ja nosti vanhan herätyskellonsa lähelle silmiään. Äidin ja isän hääkuva oli kaiken keskellä. Emmehän me tietenkään halua olla sinun perheellesi vaivaksi. Menneestä elämästä muistuttivat lukuisat valokuvat, jotka äiti oli arvatenkin asetellut tarkkaan harkiten ympäri huonetta. Kyllä tämä tästä. En edes tiennyt, mitä miehenikin asiasta sanoisi. Viime kesänä mieheni oli kunnostanut tyhjillään olleen makuuhuoneen minulle viherhuoneeksi. Vain harvoin olin saanut kuulla tuon kellon metallisen räminän, sillä isä ja äiti olivat heränneet aina aamuvarhaisella. Ehkä rakkaus omiin vanhempiin sai minut kuvittelemaan liikoja perheemme jaksamisesta. Vanhemmat saisivat viettää loppuelämänsä vanhainkodissa ilman vierailijoita. äiti kysyi isältä huolehtivaan sävyyn. Mutta minä tunsin isän ja äidin. Vanhukset vilkaisivat hymyillen toisiaan ja katsoivat sitten minua sydäntä särkevän rakastavasti. Aina niin kiltti, äiti sanoi. Isä ei halunnut minun näkevän, kuinka vaikea tuo päätös oli heille ollut. Tuo tunne ohitti kaikki järkeilyt, se oli syvältä kumpuava varmuus siitä, millä tavoin ihmisen elämän tuli mennä. Teistä olisi meille apua. Olin yrittänyt tarkastella elämääni realistisesti ja punnita, olisiko vanhuksista meille liikaa rasitetta. Me menemme vanhainkotiin ja sillä selvä, isä sanoi tiukasti. Ne näyttivät vierailta isäni jaloissa. Hän nyökkäsi katsoen minua lujasti silmiin. Isä nousi istualleen äidin viereen. He eivät halunneet olla vaivoiksi kenellekään. Muokkasin hitaasti ja kärsivällisesti maata omakseni, niin kuin äitikin oli tehnyt. Ruokakin kannetaan eteen.
6
Äiti pyöritteli sormissaan päiväpeiton reunahapsua. Asia on loppuun asti päätetty. Mutta mikään pohdinta ei muuttanut sitä tosiasiaa, että minusta tuntui oikealle ottaa isä ja äiti vanhuudenpäivikseen meidän luoksemme. Vanhemmille itsenäisyys oli aina ollut kunnia-asia. Käteni toimivat rutiininomaisesti kahvipuuhissa, vaikka kyyneleet valuivat koko ajan silmistäni. Mutta minä tiesin kuitenkin. Äiti näytti nuorelta tytöltä, melkein lapselta vielä. Menneisyyden äiti katseli kameraan ujosti, alta kulmain. Äidin kädet eivät olleet tottuneet olemaan toimettomina. Olimme ostaneet perheen kanssa monta vuotta sitten kauniin kaksikerroksisen puutalon hyvin rauhalliselta alueelta, Riihimäen läheltä. Tulisitte vaikka minun luokseni asumaan. Isän leukaperät jännittyivät. Nyt äidin sormet olivat liian kömpelöt käsitöihin ja isälle oli hankittu tohvelit
Pihamaalla seisoivat isäni vanhemmat. Mutta minä en halua, että te kuo- piani. Ääneni suostui tulemaan kurkusta mät sormet olivat tiukasti limikkäin. Kylmät, steriilit käytävät puolesta. riistää heiltä viikei heillä olisi pameistä valon pilrivuodetta, kunkahdusta. Sitä vain toivon, vosin vanhempieni asunnon lattiasta että pääsisimme isäsi kanssa samaan kattoon ja heitin pois tarpeetonta huoneeseen. En halunnut Ei haittaa, vaiklisesti. Silti olin kasvaessani usein nähnyt äitini kumartuneena tuon rasian ylle. Kissat katselivat tarkkaavaisina vanhusten huoneeseen. Äidin katseessa välähti ontto pelko koisesti järjestänyt vanhuksille paija surukin, ennen kuin hän piilotti kat vanhainkodista. Tiesin, että jos ihmettä ei ta- nut missään vaiheessa kerrottua, Mutta me varmasti pääsemme pahtuisi, nuo kaksi yhteen että yhteistä huosamaan huonee- kasvanutta erotettaisiin parin netta ei olisi ainaseen, eikö luulisi. Heidän edessään seisoi kuusivuotias isäni henkseleissään ja polvihousuissaan. Äiti oli säilönyt piirroksissan takia. Olin tien- He pitelivät unessakin toisiaan kä-
N
destä. Älä huoli, Aino, äiti kuiskasi vie- rättää heidät ennen lähtöäni, mutta lä, kun näki minun edelleen itkevän. Äiti ei halunnut minun tietä- neet sen istuen lähekkäin, kumpikin omissa ajatuksisvän, kuinka paljon saan. Minä en välitä käytävistä tai hoi- le raskaat ja antoisat yhtä aikaa. Silloin heräsi monta ker- huolellisesti kuin ne olisivat olleet taa yössä siihen, ettei kuullut toisen arvokkaita aarteita. Ilta oli ollut todelliset tunteensa minun katseel- hiljainen, isä ja äiti olivat viettätani. He makasivat kasvokkain, siten, että ensimmäisenä silmänsä avattuaan he näkisivät toisensa. Minä en saahän pelkäsi muutosta. Päiväpeitto oli viikattu tuolille. haaksi, usko pois, äiti sanoi. Itkin hiljaa koko matkan takaisin etelään.
M
ieheni oli antanut minun olla rauhassa koko sen päivän. Poistuin vanhempieni asunnosta kodiksi en osannut sitä sanoa ja tunsin itseni petturiksi. Jäähyväiset tettu. Kaikkien näiden vuosi- heidän ohjeidensa mukaan. Ikkunalaudalla istui kaksi Leningradista tuotua posliinikissaa, joilla olin saanut leikkiä lapsena sairastaessani. Noista koruista hän oli valinnut joitakin ylleen niihin harvoihin juhliin, joita heidän elämässään oli vietetty. Tiesin, han saan olla isäsi että jos ihmettä ei tapahtuisi, nuo kanssa samassa huoneessa. Oli liien aikana emme ole viettäneet yh- kuttavaa löytää kaapeista minun ja tään yötä erossa, lukuun ottamatta sisarusteni vanhoja piirroksia, joiniitä öitä, jotka olen viettänyt sairaa- ta olimme taiteilleet vanhoihin lahlassa teitä synnyttämässä ja sitä, kun japapereihin ja ties minkä lehden isäsi oli vastikään osastolla influens- reunaan. Hän oli varmaankin nähnyt, kuinka väsynyt ja surullinen olin ja oli halunnut antaa minun olla omien ajatusteni kanssa niin kauan kuin halusin. Ja ihmeitä tapahtui maailmastuisi tilanpuutteen vuoksi eri huo- sa hyvin harvoin. kaksi yhteen kasvanutta erotettaisiin Minä en tiennyt, kuinka tulisi käy- parin viikon kuluttua ehkä lopullimään. Tulevalla viikolla nuo esineet pakattaisiin pahvilaatikoihin ja säilöttäisiin odottamaan sitä, että me lapset perisimme ne. en ollut sitten hennonutkaan. Äiti ja isä olivat vielä nukkumasneisiin. Minulla oli jo ikävä sinua, mie7. Tuntui omituiselta nukkua ta onnistuneimmat kenkälaatikkoon ihan yksin. Minusta ei tunnu kivalle tin pohjoisessa, olivat minulajatella teitä siellä. ollut osannut aavistaakaan, kuinka Vanhainkodit ovat vain niin lai- paljon surua tuntisin vanhempieni tosmaisia. Illalla hän rutisti minut kainaloonsa tavallistakin tiukemmin. Ehkä vanha pariskunta jou- sesti. Seinällä oli kehystetty valokuva entisestä kodista. Yöpöydällä oli äidin vanha korurasia, jonne hän oli säilönyt kaikki sukunsa muistorikkaat korut. Olin luvannut hekoteihin. Mistäpä tietää, ehkä meistä olisivat olleet liian raskaat. Siitajista, äiti sanoi. Seisoin pitkään makuuhuoneen aika jättää ennen kuin tästä minneovella ja katselin nukkuvia vanhemkään lähdetään. Minä en osannut vastata äidille. Kaik- nyt, että tästä vierailusta tulisi miki menee kyllä hyvin, kunhan tähän nulle tunteikas ja vaikea, mutta en uuteen tilanteeseen totutaan. Tiesin, että jonain päivänä tuo rasia olisi minun yöpöydälläni. Arjessa ainoat korut äidin yllä olivat vaatimattomat kultasormukset, jotka olivat merkkinä isän kanssa tehdystä sopimuksesta. Hän oli muistellut niitä isoäitejä ja vanhoja tätejä, joita minä en ollut koskaan saanut tuntea, silitellen heidän vanhoja korujaan hellästi sormillaan, mieli jossain menneissä ajoissa. Tiesin vanhojen parikuntien joutuneen jossain jopa eri vanhain- sa, kun bussi Rovaniemeä kohti lähti aikaisin aamulla. Viimeisenä päivänä olin vastahahengitystä. pelkkänä kuiskauksena. ja aina liian kiireiset hoitajat, minä e muutamat päivät, jotka viesanoin. viikon kuluttua ehkä lopul- kaan aluksi luvassa. Ehkä Kaikki menee niin kuin on tarkoi- suojelin samalla itseäni. Ohuet, maailman väsyttälette. Entisen elämän tutut, tärkeät esineet ympäröivät heidät kuin turvallinen taikapiiri. Ajatus tuntui haikealta, luopumiselta. Heidän ilmeensä olivat unessa levolliset
Siihen tarvitaan vain vakaa päätös ja paljon tahtoa. Me ajamme teidät nyt Rovaniemelle, hotelli Pohjanhoviin, jossa vietätte täysihoidossa muutaman päivän. äiti ihmetteli. Mutta muutto taitaa olla väistämättä edessä. He eivät saa alkuun edes yhteistä huonetta. Isä ja äiti näyttivät hämmentyneiltä, kun ilmestyimme ilmoittamatta heidän asunnolleen. Olen tietenkin. He olivat muutenkin kuin eksyksissä pahvilaatikoiden keskellä. Te tarvitsette meitä, ja me puolestamme tarvitsemme teitä ihan yhtä paljon. Kun oli tahtoa, löytyisivät keinotkin varmasti. Ja kun meillä nyt sattuu olemaan tuo viherhuonekin, mieheni päätti puheensa. Että vielä kerran kotiinsa pääsi,
T. Mitä tämä tarkoittaa. Tuttu konduktööri oli järjestänyt meille makuuvaunun kaikilla mukavuuksilla. Vanhempasi ovat itse saaneet elämänsä ihmeet aikaiseksi, ja me olemme tehneet tämän kaiken itse. Kodinhoitaja oli käynyt päivittäin pakkailemassa tavaroita laatikoihin muuttoa varten. Teimme me vähän muutakin. Vanhainkotiin menemisen saatte unohtaa näillä puheilla. Isän ja äidin suut loksahtivat auki. Painoin pääni hänen rintaansa vasten lohdutusta hakien. Tuo tunne kantoi vielä aikuisuudessakin. Sen olette sinä ja äiti minulle opettaneet. Lopulta he luovuttivat. heni sanoi. Oletko sinä ajatellut, että he tulisivat meille. Siitäkin kiitos kuului isolta osalta vanhemmilleni. Tuntuu kurjalta olla yötäkään erossa. Tämä ei ole kyllä millään tavalla järkevää, isä mietiskeli tahmea pullansiivu kädessään. Siitä alkoi isän ja äidin matka meidän luoksemme. Millä rahalla nyt hotelliin. Mikä ihme heidän elämänsä ja onnensa on ollut, mieheni sanoi pohtivalla äänellä. Äiti
K
keitti posket punoittaen lähtökahvit ja kaivoi pakastinlokerosta appelsiiniviineriä. Mutta matka on vanhoille ihmisille kovin pitkä, ja he ovat päättäneet vakaasti lähteä vanhainkotiin. Mikään niistä ihmeistä ei ole tullut itsekseen. ätä kirjoittaessani vanhempiani ei enää ole. Me tulimme hakemaan teidät pienelle lomalle. Tiedän, että he eivät halua olla kenellekään vaivoiksi. Leukaperät pidättivät tyytyväistä pientä hymyä. Rakennettu onni oli
8
sattumanvaraista onnenpotkua suurempaa ja kestävämpää. Ne olivat olleet kaikki saavutettavia, osa vaikeammin, osa helpommin. Mieheni silitti lempeästi kyyneleet poskiltani. Ja mikä ihme on meidän rakkautemme, meidän lapsemme, kaikki tämä ympärillämme. Sisälläni vallitsi syvä rauha. Mies ei vastannut mitään, hymyili vain. He saapuivat ensi kertaa minun luokseni tuota junamatkaa seuraavana aamuna. Mitäs tämä nyt on. Äiti ja isä yrittivät estellä parhaansa mukaan, mutta me pysyimme lujina. Vanhukset autettiin ystävällisen henkilökunnan avustuksella hellästi makuuvaunuun. Hän käänsi katseensa kahvikuppiinsa, eikä sanonut enää mitään. Te muutatte meidän kotiimme ja sillä selvä. Toivoin, että ihme tapahtuisi, että he voisivat paremmin ja että tähän ei olisi tarvinnut tulla koskaan. He olivat kasvattaneet minut uskomaan suureen, elämänmittaiseen rakkauteen oman esimerkkinsä kautta. Kai minä vain toivon, että jokin ihme tapahtuisi ja kaikki päättyisi parhain päin. Kun kaikki oli valmista, matkustin takaisin pohjoiseen. Olimme onnistuneet luomaan itsellemme ja lapsillemme hyvän elämän. Vaikka isä ja äiti olivat epäilleet aikaisemmin olevansa liian heikkoja matkustamaan, oli uusi elämä saanut heihin sen verran puhtia, että he valvoivat myöhäiseen iltaan saakka katsellen ikkunasta ohivilisevien kylien ja kaupunkien valoja. Muutaman päivän aikana siirsimme vanhusten vähän omaisuuden asuntoomme ja sisustimme viherhuoneen tutulla sängyllä ja rakkailla esineillä tarkasti samalla tavoin kuin äiti oli sisustanut kerrostalokaksionsa makuuhuoneen. kuiskasin sitten itkua pidätellen. Elämäni ihmeet eivät todellakaan olleet tippuneet taivaasta. Isän silmissä näkyi pieni kostea pilkahdus. Katsoin häntä hetken ääneti. Minä istuin ikkunan ääressä koko yön, väsymystä tuntematta. Sinä yönä nukuin paremmin kuin pitkään aikaan. Sinä olet hyvin viisas mies, tiesitkö sen. Totta kai tämä on. He katsoivat toisiaan epätietoisina. Meillä on rahaa säästössä ja saimme isot veronpalautukset, kerroin heille. Muutamalla lauseella mieheni oli onnistunut palauttamaan uskoni siihen, että ihmisen tuli seurata sitä tietä, jonka tunsi sydämessään oikeaksi, vaikka joskus tuo tie vaikutti liian vaikeakulkuiselta seurata. Suljin silmäni ja sulattelin hiljaa mieheni sanoja. Me emme kuuntele vastalauseita. aikki kävi lopulta helpommin kuin olisi saattanut kuvitella. Isä ja äiti lähtevät vanhainkotiin ensi kuun alussa, sanoin ja murruin heti itkuun. Isä oli hiljainen, mutta huomasin hänen jalkansa nousevan aikaisempaa kepeämmin. Suurensimme vanhoista valokuvista hieman rakeisia, mutta kauniita ja kodikkaita tauluja. On aina järkevää tehdä niin kuin tuntuu oikealta. Minä en suostu laskemaan teitä sinne. Niissä hymyilivät nuori isä ja äiti, me lapset ja vielä lapsenlapsetkin. Olin niin kiitollinen, että olin onnistunut löytämään itselleni niin ihanan ja luotettavan aviomiehen. Niiden arvo oli kasvanut kaikissa niissä pienissä ja suurissa teoissa, joita olimme niiden eteen tehneet
Intohimoa vai välinpitämättömyyttä?
Näin tulkitset värien ja paikkojen koodit saamastasi tekstiviestistä:
tapahtuu ensi viikonloppuna?
Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 8.10. Hän oli laskenut silmälasinsa yöpöydälle ja nostanut hääkuvan viereensä sängylle, sille paikalle, jolla äiti oli ennen levännyt. Tai, jos olet jo vakiintunut, miten suhteesi rakastettuusi kehittyy. REG OINAS REG SKORPIONI 040123456 REG JOUSIMIES REG KAURIS
Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 15.17. Äidin kuoleman jälkeen isä muuttui hiljai-
seksi. Oli kuin hän olisi elänyt kärsivällisen odotuksen vallassa, osittain jo poissa meidän keskuudestamme. Kaikkein kiitollisin olen siitä ihmeestä, jonka luulin olevan vanhempiani varten, mutta jonka lopulta teinkin itselleni. Hitsauduimme kaikki tiiviisti yhteen niiden kolmen vuoden aikana, jonka isä ja äiti vielä elivät. Lähetä viesti, esim. Isovanhemmista tuli lapsilleni korvaamaton tuki ja turva. Hän lepäili mielellään ikkunasta ulos katsellen tai lasten leikkejä tarkkaillen. Kirjoitat siis viestiisi jonkin seuraavista yhdistelmistä: REG VESIMIES REG KALAT REG OINAS Tilaa viikonloppuREG HÄRKÄ horoskooppi REG KAKSOSET ystävällesi REG RAPU kirjoittamalla viestin REG LEIJONA perään vastaanottajan REG NEITSYT matkapuhelinnumero. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 17.1. Isän kasvoilla oli tyyni ilme. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 24.1. Hauskaa seuraa vai yksinäisyyttä. Kantaisimme heidän muistoaan aina ihomme alla. Kun veimme heidät viherhuoneeseen, he purskahtivat itkuun, niin iloisia he olivat siitä, miten olimme kaiken järjestäneet. äiti henkäisi nähdessään talomme ensimmäisen kerran. Joskus iltaisin minulla on tapana istuskella viherhuoneessa korurasia sylissäni ja miettiä kaikkia niitä maailman ihmeitä, joita ihmiset kaiken aikaa tekevät itselleen ja lähimmäisilleen. Näppäile viestiin tunnus REG, välilyönti ja horoskooppimerkkisi. Vain viikkoa äidin hautajaisten jälkeen isä nukkui hiljaa pois. AINO
Löydätkö Sen Oikean. REG HÄRKÄ numeroon 173664, ja saat ensi viikonlopun horoskooppisi. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 29.31. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 22.24. Onko luvassa helliä hetkiä vai riitaa. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 31.1.
Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Soneran, Radiolinjan, Saunalahden ja Dna:n matkapuhelinliittymissä.
9. REG VAAKA Esim. Monet kerrat, kun muistelimme isää ja äitiä myöhemmin, olimme kaikki sitä mieltä, että he olivat saaneet hyvän elämän. Olimme kiitollisia siitä ehtymättömästä huomiosta ja ajasta, jonka he väsymättä soivat meille ja lapsenlapsilleen. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 10.1.
Mitä
Värit: punainen = PU, vaaleanpunainen = VP, tummanpunainen = TP, sininen = SI, vaaleansininen = VS, tummansininen = TS, vihreä = VI, vaaleanvihreä = VV, tummanvihreä = TV, ruskea = RU, vaaleanruskea = VR, tummanruskea = TR, keltainen = KE, violetti = VO, oranssi = OR, turkoosi = TU, pinkki = PI, musta = MU, valkoinen = VA Paikat: kotona = KO, baarissa = BA, elokuÄlä enää pohdi vaan ota selvää! vissa = EL, tanssiravintolassa tai -lavalla = Tilaa tekstiviestinä viikonloppu- TA, ruokaravintolassa = RR, konsertissa = horoskooppisi, joka kertoo, mi- KN, ystävien luona = YS, bileissä = BI, hartä tapahtuu ensi perjantain, laurastuksissa = HA, liikunnan parissa = LI
antain ja sunnuntain aikana. Vaikka olimme kaikki kovin surullisia vanhempie-
ni poismenon johdosta, tunsimme olomme silti onnekkaiksi saatuamme heidät lähellemme viimeisiksi vuosiksi. Lisäksi horoskooppi kertoo, missä ympyröissä varmimmin tapaat joko rakkaasi tai muita mielenkiintoisia ihmisiä.
Viikonloppuhoroskoopin on laatinut Reginan monivuotinen astrologi, tunnettu ja tunnustettu Violet Sjöberg. Saat myös tietää, minkä värinen vaate tai asuste sinun kannattaa valita, jotta onnesi olisi paras mahdollinen. Eräänä yönä, hieman kolmannen yhteisen joulun jälkeen, äiti kuoli rauhallisesti nukkuessaan
Mielessä pyöri kysyä, missä hänen isänsä oli, mutta Pekka oli oppinut välttelemään sellaisia kysymyksiä,. Eihän se meijän Kassu suostu toisen kakaralle. Pieni sydän laukkasi niin, että päässä oikein kohisi. Pekka muisti, mitä koulussa uusi
10
A
opettaja oli kysynyt, ja hänen pitäisi uskaltaa kysyä Kassulta sitä samaa. Eli mitä sukunimeä hän käyttää, oliko hän Tyni vai Haapanen. Minusta tuli mies
kun nousin isäpuoltani vastaan
Pekan isäpuoli ei huolinut Pekkaa omaksi pojakseen, mutta kasvattamiseen hänkin osallistui. Isäpuolen kasvatus oli lyömistä, alistamista, haukkumista. Jo perseestä päästyäänhän se jätti pojan äitinsä hoitoon, mutta nyt pitäs meijän Kassun leikkiä sillekin isää. Pekka kuvitteli, että hänen oikea isänsä olisi merikapteeni ja tulisi ihan minä hetkenä tahansa häntä hakemaan, veisi pois ja pitäisi häntä hyvänä ihan niin kuin kaverinkin isä. Voi vitsi, kohta piti lähteä kotiin, ulkona olikin vierähtänyt koko iltapäivä. Pekka ei pienempänä ymmärtänyt, miksei hän saanut sanoa Kassua isäksi, mutta vartuttuaan hän tajusi, ettei Kassu olekaan hänen isänsä, vaan pikkusiskon Ainin isä vain. otona Pekka kysyi ääni väristen: Oonks mie muuten Tyni vai Haapanen. Lehtolapsi, mitähän sekin tarkoittaa, Pekka ihmetteli. Pekka heittäytyi pitkälleen kimaltavalle hangelle ja näki taivaalla pumpulilampaita. Onkohan hän syntynyt lehdossa. Pekka istui vielä hetken lumipenkalla ja katsoi kaverinsa loittonevaa menoa. Lyhyen läntä, ehkäpä joskus komeakin, kaljuuntuva mies kääntyi tuijottaen Pekkaa murhaavasti ja lopulta sanoa täräytti: Etkö sie perkeleen pentu mukamas tiiä ees nimmees. Ja muista, ettei tollasia tyhmiä kysymyksiä ruppee tulemaan joka päivä. Kyllä sie oot selvä Haapanen, paina se sinne tyhmään kaaliisi. Se kaikki satutti pientä poikaa, mutta vielä enemmän satutti se, ettei äiti koskaan puolustanut lastaan.
urinko paistoi, hanget kimalsivat aivan kuin lumen pinnalla olisi ollut pienen pieniä lasihelmiä. Harmaansiniset silmät täyttyivät kyynelistä Pekan katsellessa, kun kaverin isä halasi poikaa, ja käsi kädessä he kävelivät kotia kohti. Että ne olivat kauniita! Hän oli oppinut huomioimaan, että kaikista pinnoista saattoi löytää vaikka mitä hahmoja. Ei ymmärtänyt pieni poika, eikä ollut tarviskaan, sillä totuus olisi ollut karvas pala. Pekka istui hiljaa ja nyökkäili rukoillen mielessään, ettei Kassu suuttuisi enempää, niin säästyisi sel-
K
käsaunalta. Kerran ollessaan kylässä Kassun äidillä hän kuuli mamman sanovan jollekin kylän naiselle: Tuonkin lehtolapsen se Ilmi tuo aina toisten syötettäväksi
Ottaessaan kynää ja kumia sai Pek-
ka ensimmäisen tukkapöllyn, koska kynästä näki, että sitä oli vähän pureskeltu. Kassu lähti äidin estelyistä huolimatta johonkin, ja Pekka tiesi kokemuksesta, että jotain kamalaa saattaisi olla tiedossa.
K
assu palasi juuri, kun Pekka oli aloittamassa iltaruokailua. No, onko tämä sen näköinen. Äiti tuli kamarista ja sanoi: Olkaa hiljempaa, kun Aini nukkuu jo. Saatanan tenava, alahan laskea tuosta noin, näytti Kassu ja meni toiselle puolelle pöytää istumaan sytyttäen tupakan. Ei ole. Vastaa. Pekka katsoi anovasti äitiinsä, jospa se olisi sanonut jotain nukku11. Kato nyt, mitä taas sait aikaiseksi... Kädet vapisten Pekka haki repun ja kaivoi laskukirjan laittaen sen keittiön pöydälle. joista vähääkään tuntui, että voisi seurata selkäsauna. Ainin huuto oli sydäntä särkevää ja siitäkös Kassu sai aiheen. Pekka yritti käydä nukkumaan, mutta Kassu sanoi, että nyt teet ne laskut, hän katsoo, että tulevat oikein. Pekka ajatteli menevänsä taas ulos mäkeä laskemaan, siellä ei tarvinnut pelätä mitään. Huoran poika ei minun pöydäs-
säni syö! Pelko laittoi pienet jalat liikkeeseen, ja Pekka livahti kamarin puolelle hetekan laidalle istumaan. Mitä. Akka perkele, tee jotakin, eihän tuota huutoa jaksa kuunnella. Kassu oli vain vähäsen taputellut, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Äiti tuli poski kirkuvan punaisena kamariin. Onneksi seuraavana päivänä ei tarvitse mennä kouluun, olihan sunnuntai, myös Kassu olisi ehkä kotona. Voi perkeleen perkele, mitä mie olen sanonut tästä kynän jyrsimisestä... Siihen loppui ruokailu, joka ei kunnolla ehtinyt alkaakaan, lautanen lensi seinälle ja huuto alkoi. Pekka sanoi ääni väristen, ettei kynää saa laittaa edes huulille, saati purra
Panehan sormet tähän pöydälle ja jumalauta pidät ne räpylät kanssa siinä, Kassu käski. Ja vaikka olisi ollutkin, niin Kassun nähtyään, tai oikeastaan kuultuaan, kaverit eivät olisi kauan kavereina viihtyneet. Jos koko päivän oli ulkosalla, satoi tai paistoi, eivät kai vaatteet voineet puhtaana pysyä. Kyllä hän luokaltaan pääsi, mutta Kassulle tämä ei kelpaisi. Pelko puristi rintaa, ja sydän takoi aina vaan kovemmin, mitä lähemmäs kotia Pekka tuli. Sänkyyn päästessään Pekka vaipui melkein heti uneen, vaikka sormia kihelmöi ja pakotti. Pekka katsoi edellä kävelevää tyttöä, joka loikki iloisesti vanhempiensa keskellä. otiin päästessään Pekka jo tiesi, mitä oli tulossa. Vaikka Olli oli isokokoinen ja antoi Pekalle usein niin sanotusti turpiin, oli Olli kuitenkin niitä harvoja kavereita, joita Pekalla oli, ovella ei ollut kavereista tungosta. Saitko sie hyvän toikkarin. Hänen ihanteensa oli kukas muu kun Veikko Kankkonen. Pelko tuntui kuristavan Pekkaa, vapisutti ja pissa oli tulla housuun. Ei hän huomannut, kuinka kauhuissaan Ollin äiti oli, mutta sen jälkeen Pekka sai Ollin vanhemmilta suorastaan kuninkaallisen kohtelun ja milloin mitäkin suuhun pantavaa. Toinen pää olikin irti seinästä. Kestämällä ja pitämällä kädet paikallaan saattaa selvitä pelkällä näpille lyömisellä. Kyynel pyrki Pekan silmiin. pysähdy tallikka, kuului takaa. Keskellä koulun pihaa Pekka pysähtyi ja katsoi todistustaan. Kun Pekka katseli isompien hyppyjä, hän ajatteli, että kunhan hän harjoittelee kovasti, hän hyppää isompana kultamitalin. Vastaa! Kassu vaati ja samalla läjähti ensimmäinen korvatillikka. Pekka tunsi suunnatonta pelon sekaista vihaa tuota miestä kohtaan ja päätti, että kun hän kasvaa isoksi ja löytää oman isänsä, he antavat yhdessä tuolle ukolle kunnon selkäsaunan. Pekka odotti kovasti kesäloman alkavan. Pekka kävi todella nopeasti pihan perällä, sillä hän tiesi kokemuksesta, että viipyminen aiheuttaisi vain kovemman selkäsaunan. Ollin äiti oli ystävällinen ja käski tulla sisään odottamaan, kun Olli puki ja söi aamupalan. Ei hänen äitinsä koskaan ole ollut koulun kevät- tai joulujuhlassa, Kassusta puhumattakaan. Sitä Pekka ei vain ymmärtänyt, ehkä onneksi, että ei Kassu, eikä kukaan muukaan, ostaisi hänelle uusia suksia. Ala viipottaa ja äkkiä. Toisilla oli myös eväät, oltiinhan kisoissa monta tuntia. Kyyneleet valuivat noronaan. Ylemmällä luokalla olevan pojan mukana oli pari muutakin poikaa, joista toinen rupesi tönimään, ja tappelun nujakkahan siitä syntyi. Se teki kipeää, mutta kipeämmältä tuntui huomata, ettei äitikään edes yrittänyt auttaa.
K
K
L. Se nimittäin tiesi pääsyä koko kesäksi maalle lähelle Lappeenrantaa. Missä helvetissä sie oot rypeny, kun on vaatteet ton näköset. Pekka yritti mumista jotain laskennosta, mutta Kassu nousi ja rupesi irrottamaan vyötään. Se oli se isompi poika, se joka..., Pekka yritti selittää. Pekka aavisti selkäsaunan olevan tiedossa. Siitä huolimatta hän olisi ottanut ne aarteet viereensä sänkyyn, jos olisi uskaltanut. Älähän ala taas selittää jonninjoutavaa, Kassu ärähti ja siirtyi silitysraudan viereen irrottaen johdon raudasta. Kaaduin eilen kotiin mennessäni, ei sen kummempaa. Niin soi suvivirsi ja alkoi loma. Laittaessaan leipiä ja kaakota Ollin äiti kysyi, ottaisiko Pekkakin. maan menemisestä, mutta ei. Pekka meni Lahteen linja-autolla ja katseli kateellisena, kuinka toisten poiki12
en isät ja äidit olivat taputtamassa ja auttamassa suksien laitossa. Mitä helvettiä sie teet siellä koulussa, häh. Kassu kiersi sen ranteensa ympäri niin, että töpselinpäät osuivat hyvin takamuksiin. Pekka karjaisi, että on hirveä hätä, johon Kassu vastasi sivaltaen kämmenellä takaraivoon niin, että naama hipaisi pöydän pintaa. Taakse jäisivät selkäsaunat, huutamiset ja nimittelyt ainakin pariksi kuukaudeksi. Pekan hyppyjä ei käyty katsomassa kertaakaan, ei edes kilpailuissa, jossa Pekka sijoittui Lahden mäkiviikolla omassa sarjassaan neljänneksi. Tietysti Pekka luuli, että häntä uskottiin. Pekkaa... Pekka sai sentään mäkisukset, jotka ostettiin tietenkin käytettynä muutamalla markalla. Kysyjä oli niin sanotusti parempaa väkeä, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Voi vaan arvata, kelpasiko. Kassu siirsi tuolin Pekan viereen ja rupesi huutamaan: Ethän sie pentu ole vieläkään kaikkia tehnyt, ja perkele nämähän on ihan päin seiniä, et sie ossaa edes plussa- ja vähennys laskuja vieläkään laskea. Pekka tiesi tämän ennestään, että pois ei kannata sormia vetäistä, sillä silloin tulee remmiä myös takuulla paljaalle takapuolellekin. Pekka sanoi iloisesti, että kyllä kai. ahdessa Pekka kävi hyppäämässä mäkeä milloin vain sattui sinne pääsemään. Joskus Pekka mietti, oliko muillakin tällaisia Kassuja vai oliko tämä ainoa, ja miksi se aina huusi ja raivosi hänelle.
A
esä tuli kohisten ja monet selkäsaunat Pekka sai, kun vaatteet olivat likaantuneet. amu alkoi tavanomaisesti kiroilun ja huudon merkeissä, joten leipäpalan syötyään Pekka livahti ulos hakemaan kaveriaan Ollia, jonka kanssa hän usein touhusi. Hän kysyi, mihin Pekka on kätensä satuttanut. Pekan nostaessa mukia Ollin äiti huomasi Pekan käsissä olevat mustelmat ja ruhjeet
että nyt ovat osat Taksikuski sanoi, että jollei rahaa vaihtuneet. Vai ruppeet sie hangottelemaan, sanoi Kassu yrittäen antaa läpsäytyksen Pekan naamalle. Anna viedä! Mitä sie aina sitä vaikka joutuikin olemaan aina vaautat. Kassu siirtyi manan majoille muutama vuosi sitten. ELÄMÄN KEVÄT
13. Pekka kävi töissä ja tietysti maksoi palkastaan kotiin. Säännöllisestä palkasta huolimatta Pekan tili oli yleensä aina miinuksella.
S
T
Mitä perkelettä sie poika puutut minun asioihini. Äiti ei koskaan puhu, että Kassu olisi ollut paha, ei ainakaan Pekalle. kaikki, Pekan äiti kerralla selväksi, huusi takaisin. Anna kerrankin ite hoitaa vel- ruillaan, sillä tasaisen tappavaan kansa. minkin. Nykyisin Pekka ei oikein tunne mitään läheisiä tunteita äitiänsäkään kohtaan johtuen varmaan siitä, että äiti ei koskaan puolustanut eikä edes yrittänyt estää Kassua hakkaamasta Pekkaa. Haudalla seisoessaan Pekka ei tuntenut oikeastaan mitään, ehkä vain jonkinlaista helpotusta siitä, ettei isäpuoli enää koskaan edes sanan säilälläkään sekoittaisi hänen elämäänsä. Mie tulisin huomenna maken jälkeen Pekka oli vähän varsamaan, Pekan äiti aneli. Minusta tuli mies
ama riemu ja remmin viuhahtelu jatkui siihen asti, kun Pekka oli kasvanut täysikokoiseksi ja mielestään tarpeeksi selkäänsä saanut. Nyt et enää minua hakkaa, Pekka tuhahti ja paiskasi Kassun tuvan lattialle. aas kerran ajoi pirssi pihaan. Pekan äidillä kun on tapana puhua kaikille siihen tyyliin kuin Pekalla olisi ollut ihana lapsuus. Eihän sitä missään ilmaiseksi asuta, eipä niin, sitä mieltä Pekka oli itsekin. Nämä asiat ei kuulu siulle, hän karjui irrottaen samalla vyötään housuista. Nyt äiti haluaisi, että Pekka olisi enemmän tekemisissä hänen kanssaan, mutta Pekka käy harvoin äitinsä luona ja silloinkin hän vain piipahtaa. Sie, saamarin dessä tuolle ukolle kunnon malaisittain turukko, oot juonut paan ja teki näin selkäsaunan. Piruako ajelee taksilla, vaik- tahtiin Kassu yritti nousta niskan päälle. Ehkä se oli kuitenkin paremminkin häpeä Pekan äidille, saattaisihan joku vaikka ääneen ihmetellä, jopa kysellä, miksei Pekka ollut Kassua kantamassa, kun appiukkoa kantoi. Muutamaa vuotta myöhemmin Tuvassa Kassu aloitti tutun huutaPekka tapasi pienen ja pippurisen misensa.
S
tytön, jonka hän vei vihille, ja avioliittoa on kestänyt kohta 38 vuotta. sopia. Pekka nappaisi remmin ja alkoi läiskiä Kassua sillä. Pekka ei pakota itseään tuntemaan kiintymystä äitiinsä, koska häntäkään ei rakastettu eikä suojeltu silloin, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Aikanaan Kassustakin tuli raitis, Tietysti asian sai kuitenkin sovittua, niin kuin monet kerrat aiem- vaikka se ei poistanut miehestä piruilua ja määräilemistä. Pekka on oppinut vaimonsa hyvällä ja välillä pahallakin opastuksella puhumaan tunteistaan ja myös näyttämään niin onnen kuin surun. Se kuitenkin harmitti Pekkaa, ettei hän saanut ensimmäiseen kolmeen työvuoteen rahaa käteensä ollenkaan, kun piti ostaa pellit katolle, sokerit, jauhot, kaikki, mitä yleensä kaupasta vain sai. joka kerta aina uudestaan, Pekka uh Voi älkää viekö! Eikö tätä voisi kasi vielä lopuksi. Eikö ole makiaa, tätä sinä annoit Kassu kamminulle vuosikaupesi taksista ulos Pekka tunsi suunnatonta pe- det! huutaen: lon sekaista vihaa tuota mies- Sitkeästi Kassu Akka maksanousi ja yritti tulla tä kohtaan ja päätti, että kun Pekan päälle, jolmaan! Eihän miul- hän kasvaa isoksi ja löytää loin Pekka antoi la mitään rahaa oman isänsä, he antavat yh- isäpuolelleen suoole. Nyt Pekka elää elämänsä onnellisinta aikaa, joka varmasti kestää kaiken, kun on kestänyt ne lapsuuden hirveydetkin Nytkin tuuli vinkuu ja riepottaa, mutta Pekan sisällä paistaa lämmin aurinko, joka lämmittää mieltä ja antaa uutta uskoa elämään. Pekka nappasi remmin isäpuoleltaan ja heitti sen tuvan nurkkaan. Tällä kertaa Pekka ei perääntynyt eikä näyttänyt mitenkään hätääntyneeltä, joten Kassulta meinasivat pasmat mennä sekaisin. mempi omasta asemastaan, Pekkakin puuttui asiaan. ka ei ole ahaa. löydy, hän vie asiakkaan poliisilai Älä enää ikinä koske minuun tokselle ja siellä selvitetään, miten millään tavalla tai hakkaan sinut asia hoidetaan. Pekan äidille oli järkytys, kun Pekka kantoi vaimonsa isän arkkua, mutta Kassua hän kieltäytyi jyrkästi kantamasta
14
Minähän juoksin, kun pelkäsin, että en pääse mukaan leikkeihin. Minulla ei ollut omia suksia, joten sain sukset lainaksi serkkutytöltä. Ja keväällä oli kirkonkylän isolla koululla lapsikuorot kilpailemassa paremmuudesta, niistä kolme kuoroa palkittiin. Se oli kohokohta, kun naapuriin tuli kesävieraita,
S
joilla oli saman ikäisiä lapsia kuin minä tai kun serkkuni tulivat kyläilemään. Ollessani alaluokalla opettaja käski osallistumaan hiihtokilpailuun, jokaisen oli pakko osallistua. Toinenkin ikävä tapaus on jäänyt hyvin mieleeni. Olimme tehneet paljon työtä, harjoitelleet pitkin talvea lauluja, että
15. uodet vierivät ja aloitin koulun käynnin, mutta ujous seurasi kannoillani koko alakoulun ajan. Pahoitin mieleni herkästi pienimmästäkin moittimisesta. Meidänkin kylän kouluilta pääsimme minä ja siskoni kuoroon. Vanhemmat eivät siihen aikaan paneutuneet lastensa ongelmiin, kuten nyt, ja itse sai aina pahan mielensä kantaa. Sukset olivat minulle liian pitkät ja toinen suksi oli rumasti korjattu taipuisalla ohuella pellillä. Käperryin itsesääliin ja vatvoin asioita, miksi tein sitä ja tätä. Arkana ja ujona en uskaltanut panna vastaan, vaikka pelkäsin osallis-
V
tua hiihtokilpailuun. Karjataloudessa oli kovasti töitä ja pienenä piti osallistua kaikenlaisiin töihin. Ollessani jo kansakoulun kolmannella luokalla syrjäkylien kouluilta valittiin parhaimpia laulajia kuoroon laulamaan. Olin sisaruksistani nuorin ja muistan, kun isommat sisareni juoksuttivat hakemaan milloin mitäkin, että sitten pääsisin mukaan heidän leikkeihinsä. Vanhemmat lapset hoitivat pienempiä, kun äidillä ja isällä oli paljon töitä ja karjan hoitoa. Välillä se on sujunut paremmin, välillä huonommin.
ynnyin 50-luvulla syrjäiseen maaseudun sivukylään. Vaihtelua ja virikkeitä meillä lapsilla ei juurikaan ollut. Olin luonteeltani kiltti ja auttavainen kotonani. Naapuritupaan, jossa oli televisio, saattoi kertyä meitä lapsia. Kilpailu meni huonosti, niin kuin pelkäsinkin, jäin viimeiseksi. Siihen aikaan oli toisin kuin nykyisin, opettajan sana oli laki ja opettajaa kuunneltiin ja jopa pelättiin. Muistan, kun jo lapsena olin aivan sairaalloisen ujo. Meillä kotona ei ollut televisiota. Korjattu suksi jarrutti pellin kohdalta ja muutenkaan en jaksanut hiihtää. Vanhemmillani oli omat kiireensä, joten olen joutunut itse keksimään keinot selvitäkseni kovassa maailmassa. Sairaalloinen ujous pilasi elämäni
Itse olen tuntenut olevani pienestä pitäen erilainen kuin muut: herkempi ja hauraampi
san maksama päiHeräsin väraha, söin sääsElämä ei kerta kaikkiaan kun minua siihen, herätöjäni, joita olin sattunut saamaan enää kulkenut, tuntui, että teltiin. voittaisimme ensimmäisen palkinnon. Olimme sopineet, että kun teydestä ja ujoudesta. Minä otin pienen pahvilaatikkorasian, joka oli täynnä lyijykyniä, mutta opettaja otti sen minulta pois ja sanoi: Tästä tulee vain yksi kynä. Kun laulajat olivat esittäneet laulunsa, opettaja kuulutti voittajakuorot, me tulimme kolmanneksi. Oli varhaiskevät, aurinko paistoi jo lämpimäsheessä päiväapulaisena. li, haluaisinko jäädä joksikin aikaa Sitten minulle tuli vaikeuksia läh- sairaalaan ja vieläkö päässäni risteiteä kotoa esimerkiksi kauppaan tai livät samat asiat. kävi juttelemassa kanssani ja kyseElämä jatkui. Varhaislapsuuden aika meni ja tuntui, että ujous pilasi lapsuuteni. Kun sitten mutta ketään en ottanut tosissani. Kun voittajakuorolaiset olivat hakeneet juhlasalin edestä lahjansa, me kolmanneksi tulleet saimme hakea omamme viimeisenä. Olin monissa lyhytaikaisissa työlo- ti, ja maassa oli enää muutamia lumituksissa. Sieltä sain ta, kun kevätaurinko paistoi ja luonsairaspäivärahaa ja ensimmäiset to oli ulkona heräämässä. Sitten tuli pakonomaista tarkistamista. Minua olisi purskahdan itkuun töissäkin. Mutta yleensä bulanssimiehet ja minut kiidätettiin mukavat työpaikat olivat lyhytaikai- yliopistolliseen keskussairaalaan sia kesälomituksia, ja kohta olin taas vatsahuuhteluun. En ottanut työnvä- ta tablettia, jotka huuhtelin mahaalityksen tarjoamia paikkoja vastaan ni veden kera. Kiltteyttäni ja avopuolisoni tulee töistä, lähdemme ujouttani käyttivät voimakastahtoi- kaupungille asioille yhdessä, yksin set ihmiset hyväksi. Halusin ni vuoksi en voisikaan lähteä. Siellä sitten olin niin kauan, kunnes kaverini olivat lähteneet kotiinsa. Hain vesilasin ja otin monmasennuin aina. Jouduin teke- minun oli niin vaikea lähteä. Rupesi väsyttämään ja sain karensseja. Siitä alkoi oravanpyöräni, auttavan. Saatoin sopia treffejä, mutta en itse mennytkään sovittuun tapaamispaikkaan, vaan saatoin seurata jostain kauempaa, kun pojat kävivät tapaamassa minua turhaan. Tulin murrosikään. Kohta tulivat amminutkin huomioon. Psykiatri masennuslääkkeeni. Minulle tuli tunne, ettei kukaan todella välitä minusta, eikä kukaan tule oikeasti minun takiani, eikä halua nähdä minua. Toiset saivat värikyniä ja piirustuspaperia, siskoni sai pienen karttapallon ja teroittimen ja lyijykynän. ti, mutta minulle Joskus minulsanottiin, että pile sattui mukatää pysyä hereillä, va työ ja tein sitä mielelläni. Aivan kuin joku olisi sanonut minulle: älä mene.
Minä ikään kuin nautinkin siitä, muuten asioille. Olin siellä piilossani koko päivän ja tulin sieltä pois, kun vieraat olivat lähteneet. löysin sopivat vaatteet, saatoin ajaJos seurustelu rupesi olemaan kovin tella, että olen ruma ja ulkonäkötiivistä, jätin poikakaverin. Minulla vaihtuivat poikakaverit, tuneet passaavan minulle. Asuin siihen aikaan avopuolisoni päätin aloittaa talouskoululla, sitten olinkin jo töissä eräässä lääkäriper- kanssa vuokrayksiössä. Arvata saattaa, että paha mieli siitä jäi, kun kädessä oli vain yksi lyijykynä, ja toisilla oli paljon kaikenlaista tavaraa. Minulta evättiin ja päätin levähtää sohvalla, josta kaverini minut löysi työttömyyskastultuaan töistä. Nuorena minulla oli vaikeuksia Saatoin palata tarkistamaan, olinvalita, mitä alaa rupeaisin opiskele- ko jättänyt vesihanat auki, onko helmaan, niinpä jouduin käymään am- lan nappulat nollilla, jääkaapin ovet matinvalinnanohjaajalla. Lääke ei tuntunut nantaita. Kun minut oli tuotu vatsahuuhtelusta omaan potilastyötön. Minulle tuli sellaisia aikoja, että menin piiloon milloin minnekin kotini tulevia vieraita. Odotin mään toistenkin töitä, kun en uskal- kaveriani kotiin ja tarkkailin itseätanut sanoa vastaan, väsytin itseni ni. aina itse jättää, enkä tulla jätetyksi. nukuttanut hirveäspätkätöistä. huoneeseen, mietin, miten kaikki oli llessani taas kolmen kuukau- tapahtunut. Vein työasiat kotiin ja vat- senä lähteä ulos. Työkaverit olivat joissa- ei saa nukahtaa, minua myös yritetkin työpaikoissa mukavia ja ottivat tiin oksennuttaa. Mietin, miten voisin sen näköiliiaksi. Rankaisin tavallaan itseäni ja sitten olin omasta käytöksestäni onneton.
R
M
yöhemmin, kun poikakaverit tulivat elämääni, olin epävarma itsestäni, en oikein tiennyt, mitä tahdoin. den karenssilla en saanut misSairaalan ikkunasta katsoin ulos, tään rahaa, joten hain apua yksityi- ja maailma näytti ihmeen kauniilseltä lääkäriasemalta. Ajattelin, että otan voin niitä vielä vapaa-ajallani, sitten yhden masennuslääkkeen, jospa sitjo pelkäsin alkavaa viikkoa ja maa- ten rohkaistuisin. Vaihtelin eri vaatteita, mitkään eivät tunpaha olo. ukoilin aina nukkumaan mennessä, että minustakin tulisi rohkea ja oppisin pitämään puoleni muita vastaan. Päätin lähteä kotiin
O
16. Saatoin myös soitella puhelimella ja houkutella tyttökavereita kylään ja mennä heitä sitten piiloon. Lopulta kiinni. Olin lähdössä, mutmitä tein, vaikka sisimmässäni oli ta en päässytkään lähtemään. Työpaikoissa kärsin kilt- mipälviä
En kuitenkaan pääse masennuksesta
eroon. Olen saanut rohkeutta vuosien varrella, enkä enää kärsi niin sairaalloisesta ujoudesta, uskallan jopa aukaista suuni tarpeen vaatiessa. Sitten hoitaja ehdotti kursseja. On tässä elämässä hauskojakin päiviä, vaikka joskus pilvet peittävät auringon. Keskusteltiin asioista lapsuusajalta tähän päivään. Tilasin ajan terveyskeskuslääkärille, siellä kerroin huonosta olostani kyynelten tipahdellessa silmistäni. appu oli lähellä, ja puhaltelin vappupalloja yksiön ikkunaan. Kaikkia oireita eivät terapiakäynnit ja masennuslääkkeet ole poistaneet. Elämä ei kerta kaikkiaan enää kulkenut, tuntui, että purskahdan itkuun töissäkin. Kokeilin yhtä, kävin sen loppuun, vaikka sekään ei tuntunut aina mukavalta. UUDET TUULET
AARLA KAARELA
Rakkauden pakkomielle
LEHTIPISTEISTÄ
Ellan elämä on kutistunut hänen lukuisten ruumiillisten oireidensa selvittämiseen. Kun sijaisuuteni eräässä laitoksessa loppui, en kysellytkään enää työ-
V
tä, en halunnut, että sitä edes minulle tarjotaan. Olin jättänyt masennuslääkkeeni pois. Siitä alkoi monivuotinen kulkuni mielenterveystoimistossa. ja jaksaa ponnistella tätä elämän taivalta, kun se on meille annettu. Sieltä sain taas masennuslääkkeet, joita aina kokeiltiin ja vaihdettiin, jos ne eivät sopineet. Ja teen tekemättömät hommat toisella kertaa. Kun uusi sairaanhoitajaopiskelija Anssi ottaa Ellan tapauksen erityishuomionsa kohteeksi, Ellan maailma mullistuu. Ystävällinen naislääkäri ymmärsi ja laittoi paperini menemään lähimpään mielenterveystoimistoon. Jos joskus en jaksa tehdä jotain, tai lähteä jonnekin, siirrän lähtöä ja lähden sitten, kun saan aikaiseksi lähteä. Ella juoksee lääkärissä saamassa selvyyttä terveysongelmiinsa ja tavatakseen samalla lääkärinsä, Oskar Salakarin, joka on hänelle puolijumala. En tarvinnut niitä, luulin niin, mutta sitten tuntui kuin musta huppu olisi laitettu päähäni. Elämä näytti taas vähän valoisammat puolensa. Siinä on suruja, mutta aina ilojakin. Olen oppinut elämään tämän sairauteni kanssa ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ajoittain on kuin musta huppu vedettäisiin silmien eteen, mutta huppu on paljon ohuempi, ja kangas on harvempaa, ja sen alta näkyy pilkahdus auringon valosta. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä, lääkitykseni on kohdallaan. Sairaspäiväni loppuivat ajallaan, ja taas piti ottaa työtä vastaan. Mielenterveystoimistosta sain kirjeen, jossa kerrottiin, että saan sieltä oman hoitajan, jonka luona rupean käymään. Minun on syötävä masennuslääkkeitä varmaan koko ikäni. Anssilla tuntuu olevan tunteita Ellaa kohtaan, mutta voisiko Ella sittenkään luopua Oskar Salakarista, joka on niin kauan ollut hänelle koko maailma?
Numero 1 ilmestyy 8.1.
Tilaa! * sähköpostitse: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi * puhelimitse: 08 5370 370 tai hae omasi Lehtipisteestä
17. Kaikki alkoi taas masentaa, kaikki oli päivästä toiseen ikävää, tympäisi lähteä työhön. Itse sain kertoa, mitä jaksoin, ja hoitaja kyseli loput. Tein lyhytaikaisia lomituksia, olin aina jonkun sijainen sairaslomien ja kesälomien ajan, mutta joskus onnistuin saamaan pidempiaikaisenkin sijaisuuden ja perehdyin kunnolla työhöni ja tutustuin työkavereihin. Kevät oli tullut, ja se piristi kummasti. Olen nähnyt vieläkin painajaisia, että käyn erästä kurssia, ja se ei lopu, vaan jatkuu aina eteenpäin. Olen päässyt pitkäaikaisen prosessin kautta tasapainoisempaan elämään
Te olette Anun äiti?
18
Olin luvannut tyttärelleni onnellisen elämän. Alan huutaa. Nyt varsinkin. Hän oli ottanut viinaa ja lääkkeitä... Huomenta. Kun kaikki sitten lähti menemään pieleen, en pitkään aikaan käsittänyt, kuinka syvälle pimeyteen tyttäreni oli vajonnut. Avaan suuni, naurahdankin vähän. Kiusaaja repii enkeliltä siivet
O
nko sinulle, lukija, tultu kertomaan, että sinun lapsesi on kuollut. Hänen työparinsa tuijottaa minua vakavana. He ojentavat esitteitä ja monisteita, joissa on
O. Oliko Anulla todella niin vaikeaa. Minulle on. Se tunne on jotakin selittämättömän hirveää. Poliisit istahtavat alas. Katson heitä kysyvästi. Ette te ole juuri menettäneet mahdollisuutta pitää lupaustanne lapselle: hyvä elämä. Uskoin vielä onnellisiin loppuihin ja siihen, että kyse oli vain murrosiän kuohuista.
Meillä on valitettavasti todella ikäviä uutisia, ovellani seisova poliisi ilmoittaa. Näinkö kallis hinta minun onnellani on. Haukon henkeäni, olen menettämäisilläni hengittämisen taidon. Miten minun tyttäreni voi tappaa itsensä ja jättää minut tänne kokemaan tämän tuskan. Se on ihan tavallinen päivä, sillä tyttärestäni ei ole kuulunut mitään tasan kahteen viikkoon. Niin, ikäviä uutisia, niin tietenkin. Sataa hiljalleen. Olen juuri herännyt. Elämämme on pitkän aikaa ollut elokuvaa, jonka videoissa ei ole olemassa stopnappulaa. Heidän sanansa, katseensa. Siinä minä istun oviaukossa huutaen, välittämättä, vaikka naapurit kuulevat. Ettei mikään riittänyt. Tämän on pakko olla jotakin sairasta elokuvaa! Mutta tämä on elokuvaa. Teidän tyttärenne on kuollut. Sitten kauhu syöksyy sisuksiini. Ettei mitään ollut tehtävissä. Keitän itselleni kahvin. Ette te ajattele kuin minä. Että omaa lasta ei enää ole ja varsinkin, että hän on lähtenyt oman käden kautta. Hän löytyi asunnostaan. Olemme pahoillamme. Ensimmäinen kysymys päässäni on: miksi. Ovikello soi. Ettet voi tehdä enää ikinä mitään. Kyllä. Mietin vain sitä, pääsikö Anu taivaaseen. Eivätkä sanat tuo Anua viereeni seisomaan, katsomaan minua ja sanomaan: äiti, minä olen viimein onnellinen. Ette te ole niin pahoillani kuin minä. Se on viimeinen asia, jota sillä hetkellä ajattelen. n kuuma kesäkuun päivä. Minä tiedän sen. Että poliisit tulevat oveni taakse ja kertovat, että Anu on kuollut, tai että on sattunut onnettomuus, jossa hän on kuollut. Lysähdän voimattomana eteisen lattiaan. Ladon purut pannuun, lasken veden, napsautan keittimen päälle. Tunnen, kuinka ilma pakenee keuhkoistani. Se, että joudut myöntämään itsellesi, ettet ollut tarpeeksi. Äiti, minä rakastan sinua. Mikään ei ole enää normaalia. Minä tiesin sen päivän tulevan. Poliisit oven takana. Vaikka olin uskonut niin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin, en halunnut uskoa todeksi sitä, mikä ääneen lausuttiin
Kummassakaan ei ollut vikaa, vaikka vikoja etsittiin, mutta me emme vain passanneet toisillemme lisääntymismielessä. Kaikki alkoi sateesta ja kaikki päättyi sateeseen. Miksi Ristokin on niin heikko. Näyttikö hän merkkejä tällaisesta. Hän eli enää vain viinan voimalla. Varsinkin nyt tuntuu, että siitä on vain hetki, kun Anu tuli meille lastenkodista. On soitettava miehelleni Ristolle tehtaalle. Anu oli hyvä ja lahjakas lapsi. Sinua, joka pilasit tyttäreni elämää täysin tieten tahtoen. Hän menee suoraan shokkiin. Ehkä tämä murrosikä oli tällaista, sitä kokeillaan kaikenlaista erilaista.
E
räänä päivänä Anu tuli koulusta kotiin olkapäät alhaalla, etäinen katse silmissään. Totta kai nuo kuuluvat myös murrosiän ominaisuuksiin, mutta Anun kohdalla oli aina vaikea päätellä, oliko kyseessä murrosikä, vai aivan joku muu. Päädyimme adoptoimaan lapsen lastenkodista. On kuin kaikista näistä vuosista olisi vain hetki. Ja minä hänen voimallaan, tavalla tai toisella. Jos siinä lukee, että Anu rakasti minua ja Ristoa, miksi hän sitten tappoi itsensä. Kaikesta huolimatta urhea tyttäreni taisteli läpi helvettien. Tuntuu niin kivuliaalta soittaa. Minun tyttäreni on enää vainaja. Hänellä oli varmasti traumoja varhaislapsuudestaan, väkivallan ja viinan keskellä kun oli elänyt. Ei edes oman äidin kuolema. Risto saapuu kotiin niin tuskaisa
ilme kasvoillaan, että se vetää vertoja omallenikin. Siellä, minne minut nyt jätettiin kokemaan tämä tuska. Se on varmasti osasyy Anun myöhempään sairastumiseen, olihan sairaus jo verissä. On vain soitettava. Anu oli alkanut viettää aikaansa koulussa ja sen ulkopuolella uuden ystävänsä, Tarun, kanssa. Halaamme toisiamme pitkään eteisessä, aivan kuin saisimme Anun taas sillä tavalla eloon. Kuka tietää, ehkä sillä ei ollutkaan merkitystä. Hän ei tervehtinyt, ja jos tervehti, hyvin masentuneesti. Hänestä oli tullut sulkeutunut ja äkäinen. Meillä oli nyt oma perhe. Ole kiltti, äläkä syytä mua. En myöskään sitä päivää, kun Anu saapui meille. minä janoan tietää. Tajusin äkkiä sinä päivänä, että Anu oli muuttunut. Kahvi jää juomatta. Kaikkien vuosien menetetty, kallis onni. Tunnen tuskan Ristonkin puolesta. Sil-
lä hetkellä minä tein Anulle lupauksen; tekisin kaikkeni hänen elämänsä eteen. Anu oli kuollessaan kaksikymmentä.
S
e iltapäivä oli täynnä ukkosta, kun haimme Anun lastenkodista. Mutta ajan mittaan hän hyväksyi meidät ja alkoi tulla syliin, puheli, leikki ja nauroi. Mutta minä en pitänyt siitä, että Anu liikkui Tarun kanssa. En kykene avaamaan kuorta. Toisaalta sade on puhdistava merkki. Kenties samaan, jonka Anu näki. Voi hyvä Jumala, minä räjähtäisin kappaleiksi, minä en kestä. Anu oli hiljainen. Sitten purskahdan valtavaan itkuun. Olen juuri menettänyt ainoan lapseni. Hän toi näytille hyviä koenumeroita, ja minä olin ylpeä hänestä. Tai ehkä Anulla ei enää silloinkaan ollut yhtäkään ystävää. Anu ei nukkunut hyvin, vaan valvoi huoneessaan. En tiennyt, että Anua oli alettu kiusata koulussa.
19. tukea vainajan omaisille. Satoi kaatamalla. Voi, kuinka toivon, että Anu soittaa ja kertoo, että Kari on hakannut hänet. Anu ei ollut pitkään aikaan ollut oma itsensä, hänen sisimpänsä ei enää ollut ehjä. Niin ei enää koskaan käy, ymmärrän sen. Minun on soitettava Karille, Anun poikaystävälle. Yleensä se oli aina joku muu. Vainajan. Ehkä Anu halusi kokeilla erilaista seuraa kuin ainaiset enkeliystävänsä. En voi päästää irti. Hän oli koulussa suorastaan nero. Anun biologisella äidillä oli skitsofrenia. Olimme Riston kanssa yrittäneet seitsemän vuotta lasta. Väliin oltiin jo lähellä kuolemaa. Hän ei sopeutunut meille hyvin ja pelkäsi meitä uusina vanhempinaan. Kertokaa minulle, voiko tätä suurempaa tuskaa ollakaan. Tuskaa on liikaa, en osaa käsitellä sitä. Ja minä pitäisin Karille puhuttelun. En saa mitään selvää hänen vaikeroinnistaan ja sopertamisestaan. En tiedä. Koko päivän tuijotan tyhjyyteen. Se oli enne. Ei hän näyttänyt mitään merkkejä. Minussa hän vielä elää, pitkänkin aikaa. Josko Anun mies tiesi. Hän ei kertonut kuulumisistaan. Muistan paremmin kuin koskaan tyttäreni. Siitä on nyt kahdeksantoista vuotta. Sitten noustiin kuin aamuaurinko. Vasta nyt kaikki vuosien tuska tulee ulos. Haluan kertoa tarinan ainoasta lapsestani Anusta, jonka elämä mureni palasiksi, kunnes loppui. Minä en koskaan unohda sitä päivää, kun Anu yritti ensimmäisen kerran riistää itseltään hengen. Ehkä hän hylkäsi vanhat ystävänsä, koska murrosikä tuli. Pelottaa nähdä, mitä siinä lukee. Taivas oli vihainen. Minä luulen, että mikään ei vedä tälle vertoja. Minä lupasin sen itselleni. Myös alkoholismi voi olla periytyvää, ja uskon biologisten vanhempien viinan käytön vaikuttaneen myös Anun myöhempään viinan kuluttamiseen. Sammutan keittimen, se sihahtaa hiljaisuudessa. Sinua minä juuri syytän. Anu piti kuitenkin päänsä, enkä jaksanut pistää vastaan. He ojentavat kuoren. Minä en ollut huomannut raskasta, pitkäjänteistä muutosta, vaan se tuntui yhtäkkiseltä. Jäähyväiskirje. Taru oli huonommista oloista oleva railakkakäytöksinen tyttö, joka joi kaupungilla olutta ja varasteli. Anu oli pienestä pitäen hyvin arka lapsi. Ja hakisin Anun kotiin, en jättäisi sinne. Kunnes alkoi kahdeksas luokka. Ei sellaisen ihmisen luota halua pois, jota rakastaa. En mä voinut tietää, Kari pyytää. Miksei hän lohduta ja sano, että Anu soittaa kohta kotiin
arraskuussa Anun koulumenestys alkoi laskea, vaikka viitteitä siitä oli jo ollut aiemminkin. Sen vuoksi minä ajattelin, että itse koulunkäynnillä ei ole hätää. Anu huolehti yhä vähemmän itsestään ja asioistaan. Ja minä annoin Anun kulkea Tarun kanssa, sillä mitään merkittävää ei tapahtunut. Oliko murrosikä tällaista. Hän sanoi, että Anu vain haluaa tehdä asioita eri tavalla. Anu hymyili aina vain. Heitä, jotka tekivät tyttäreni jokaisesta koulupäivästä matkoja helvettiin ja takaisin. Että Anu tunsi tuskaa ja purki sen itseensä. Anu omalla tavallaan tapettiin jo koulussa. Anu oli silminnähden ahdistunut. Risto sanoi tietävänsä, että murrosikä on yksi irrallinen elämä ja se täytyy elää tunteella, muuten se tulee vastaan vanhana. Anu oli alkanut pelätä kiusaajiaan. Miten sinä olet nykyään niin hiljainen. Minun tyttäreni uskoi kaiken. Oli tullut jo. Tämän oli pakko auttaa nyt, minä mietin, tämä oli mennyt liian pitkälle. En todellakaan tiennyt, mitä kaikkea tuleman pitää.
S
euraava huolestuttava asia oli, että Anu vietti hyvin paljon aikaa huoneessaan. Eivätkö asiat murrosiässä mene päinvastaisella tavalla; sitä kuljetaan, meikataan ja tuodaan kavereita kotiin. Edes minun. Nyt niis-
sä loisti enää tuska ja suunnaton katkeruus. Anusta tuli varauksellisesti käyttäytyvä, paniikkihäiriöön puhkeava nuori tyttö. Hän ei tuonut kavereita kylään. Olin halukas auttamaan tytärtäni kaikin tavoin. Anu ei kertonut hauskoista hetkistään koulussa, mutta ei kyllä ikävistäkään asioista. Sitä kautta muita ihmisiä, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, ilkeitä tai ystävällisiä. Hyvin. Enkä minä tiennyt mitään. Kävin usein katsomassa Anua hänen huoneessaan ja sain todeta, että hän istui pimeässä. isto ei tässä vaiheessa huolestunut. Ehkä tilanne oli vielä hyvä, nauru oli loistava merkki. En vain huomannut sitä patoutunutta katkeruutta, joka Anun naurusta pursusi. halusin tietää, kun Anu istui pimeydessään. Että Anu ei ollut enää oma itsensä. Masentaako sinua. Hän istui pilkkopimeässä huoneessa, jossa vain kynttilä lepatti pöydän nurkassa aavemaisesti. En tiennyt, että hän ei tuonut ketään, koska ystäviä ei enää ollut. Kuvitella. Anu häpesi koulukiusaamista. Ei tietenkään kiusata, Anu nauroi. Ei mua mikään masenna. Mitä sinä teet. Pistin valot päälle ja avasin verhot. Jos koskaan ulos lähtikään. Mikäs vastaus se tuollainen on, minä hymyilin ja pohdin, että tämä murrosikä on nyt tällaista. Luokkatoverit olivat haukkuneet Anua koulussa. Verhot olivat kiinni. Kysyin aina Anun tullessa koulusta: Miten päivä meni. Anna
20. Voisiko
M
A
R
nu tuli joka päivä koulusta masentuneen näköisenä, jotenkin kuin omaan maailmaansa uponneena. Hän kehitti tästä kaikesta itselleen psykoosin kenenkään tajuamatta. Siihen ajatukseen minäkin hukuin. Kysyin Anulta: Miten koulupäivä sujui. Niihin tahriintui tyttäreni omaa verta. Sivuutin siis sen, että Anun silmistä oli sammunut iäksi tuli. Minä haluan sanoa tässä tarinassa: tyttäreni on kuollut. Kuka olisi kertonut, kun ei Anu itse puhunut. Aloin harkita Anulle terapeuttista apua, sillä hän kävi entistä alakuloisemmaksi. Paitsi Taru. Hei, minä sanoin Anulle, kun hän tuli erään kerran koulusta. Anu tosiaan kirjoitti ainoalle jäljellä olevalle ystävälleen, Tarulle. Sieltä, missä hän nyt on, ei tulla enää takaisin katsomaan teidän katumustanne. Joka pitää kenet tahansa elossa. Anu hymyili teennäisesti ja vastasi minulle: Hyvin. Kirjoitan kirjettä, Anu vastasi. He olivat sanoneet, että Anu on maailman rumin ihminen ja jotenkin outo olio. Hänen olkansa tuntuivat vajoavan vain alemmas ja alemmas. Hän ei enää vaihtanut vaatteitaan, ei harjannut hampaitaan tai nukkunut juuri ollenkaan. Anusta tuli yksinäinen, katkera jäljennös entisestään. Naurua en ollut kuullut Anun suusta sitten seitsemännen luokan. Minä olin ymmälläni. Näin varhaisessa vaiheessa kannatti tehdä voitavansa. Hän rustaili pimeydessä jotakin. Mutta halusin varmistaa asian, joten kysyin sitä Anulta. Ei hän antanut päästä. Hän ajatteli kaikkien muidenkin maailman ihmisten pitävän häntä jotenkin rumana ja outona. Anu ei puhunut koskaan terapeutilleen mistään, mikä häntä voisi vaivata. halusin tietää erään kerran, kun Anu taas tuli koulusta niin uupuneena, että olisi voinut lysähtää siihen paikkaan. Toivottavasti luette tämän ja ymmärrätte repineenne enkeliltä siivet.
mun vain olla. Hän ei enää käynyt missään. Anu menetti sen kipinän, joka piti hänet elossa. Anua ei päässyt enää kukaan lähelle. Minä ajattelin huvittuneena, että nytkö se murrosikä sitten saapui. Kirjeissä luki asioista Saatanasta, kuolemasta ja kivusta. Kuinka minä vihaankaan noita nuoria, jotka mielikuvissani ovat aina ne samat viisitoistavuotiaat hirviöt, jotka sairastuttivat tyttäreni masennukseen ja lopulta paljon pahempaan sairauteen, joka Anulla oli diagnosoitu tänä päivänä. Hän ei enää meikannut ulos lähtiessään. Hän häpesi sitä niin, ettei koskaan alkanut puhua siitä. Ei minulla ollut aavistustakaan, että Anu oli nostanut salaa keittiön laatikosta puukon ja viilsi siellä kynttilän loimussa itseään. En tiedä, oli vaisu, verkkainen vastaus
Hänen aikansa vain ei ollut vielä lähteä. En tiennyt, ettei se ollut uhmaa, vaan sitä, että Anu ajatteli mielessään; miksi täytyisi tehdä normaaleja asioita, kun mikään muukaan elämässä ei ole enää normaalia. Hänellä oli uninen, lasittunut ja utuinen katse. No, menenkö minä vai en. Ja hän oli veltto kuin makkarankuori. Se oli kerta kaikkiaan minun työni. Siksi, että siihen on yllytetty. Risto mumisi kahvipöydässä kummastuneella äänellä. He olivat ilkeitä, julmia nuoria, jotka halusivat pilata toisen koulumenestyksen, onnen ja elämisen halun ja loistaa sitä kautta itse. Lähdetkö sinä kouluun. Pelästyin; onko tyttäreni enää hengissäkään. Hänen nenästään työnnettiin mahalaukkuun liukas letku, jonka kautta hänen vatsaansa laskettiin liuosta ja sekoitus imettiin pois. Se tehtiin niin monta kertaa, että mahaan tuli vain puhdasta suolaliuosta. Nyt minä ymmärsin kaiken: unen tokkuran Anun ilmeen. Meinasin pyörtyä. Anu tokaisi sekavasti hermostuen, mutta oli jotenkin kuin tokkurassa. Miten opettajakaan ei huolestunut, vaan käski Anun lähteä kotiinsa lorvimaan?
O
n ihme, että Anun sydän jaksoi pumpata rauhoittavat lääkkeet hänen unensa aikana. Otin tarvittaessa yhden puolikkaan tai yhden kokonaisen. Annatko sinä antaa sen?
T
A
amulla kahdeksan aikaan menin herättelemään Anua kouluun. Tuolloin edes minä en jaksanut ihmetellä, kuinka ihmeessä kaksikymmentäkahdeksan muuta oppilasta
eivät muka huomaa, kun heidän toverinsa nuokkuu ja nukkuu lääketokkurassa pulpetissaan niin, että on horjahtaa lattialle. Hänellä oli elämä edessään, eikä häntä vielä otettu meiltä pois. Ihmettelin vielä Risto tullessa kahdelta töistä tehtaalta, sillä Anu nukkui yhä. Silti niin poissa ja kuollut. Ihmettelen nyt, miksi Anu selvisi tästä hengissä kuollakseen muutamaa vuotta myöhemmin. Käteni tärisivät niin, että luuri tipahti kerran lattialle. Kuuma aalto meni läpi ruumiini, sen jälkeen jääkylmä. Siksi, että kukaan ei todella välittänyt. Pitäisikö meidän herättää hänet. Anu tuli kahdentoista aikaan, ennen aikojaan, koulusta kotiin ja käveli eteisen poikki huoneeseensa vilkaisemattakaan minua, sanomatta hei, katse sumuisena. Olin aikeissa mennä kysymään, miksi ihmeessä hän ei ollut enää koulussa Mutta kun hetken kuluttua menin katsomaan, Anu oli täydessä unessa vuoteessaan. Välillä jompikumpi kävi katsomassa Anua. Minun järkytykseni eivät olleet vielä ohitse. Mennessäni vessaan löysin lattialta kipulääkepaketin. Anu joutui vatsahuuhteluun keskussairaalaan. Anun biologisten vanhempien sairaus olla periytynyt Anulle. Ja mitä minä löysin, kun katsoin Anun kirjoituspöydän laatikkoon: siellä oli Opamox lääkepurkkini täysin tyhjänä! En ollut ikinä säikähtänyt niin valtavasti. Minä en ymmärtänyt, voiko joku olla noin outo herättyään pitkien, makeitten yöunien jälkeen. Myöhemmin aikuisiällään Anu kertoi ottaneensa tabletteja ainakin viisitoista. Hätäni oli suunnaton, silkan mahdoton. Tunsin tuskaa, kun katsoin Anun liikkumattomia kasvoja. Minä lupasin sinulle hyvän elämän ja onnen. Hän oli tavallaan taas elossa. Anu ei ollut kääntänyt edes kylkeään ja nukkui päiväpeitteen päällä. Hän olisi voinut kuolla. Sain vaivoin huudettua asiani. Lääkärin mukaan kymmenen tablettia olisi helposti riittänyt pysäyttämään sydämen jopa aikuisella. Annetaan hänen nukkua. Kävin vielä vilkaisemassa häntä ennen kuin menin itse nukkumaan. Hänellä on varmasti univelkaa. Hänelle soitettiin oitis ambulanssi koulun pihaan. Niin kau21. Ehkä liika nukkuminen oli tehnyt tehtävänsä, mietin arkisesti. Lääkäri oli armeliaasti määrännyt minulle 15 milligrammaa Opamox-tabletteja auttamaan unen saantiin ja lieventämään tarvittaessa ahdistusta. Hänet oli puhdistettu lääkkeistä. Anu lähti kouluun tarkistin keittiön ikkunasta, että hän tosiaan lähti. Ryntäsin eteiseen, eteiseen, jossa lankapuhelimemme oli. Minulla oli nukkumisvaikeuksia Anun takia. tinkasin jo kolmannen kerran. Olin lähes epätoivoinen jo siinä vaiheessa. Sen jälkeen siivosin Anun huonetta, koska hän ei itse sitä tehnyt enää koskaan. En saanut öisin nukutuksi huoliltani. Voinko minä antaa sen. Tajusin, että kun olin käynyt katsomassa Anun nukkuvia kasvoja, olisin voinut tuijottaa kuollutta tytärtäni. Teimme Ristoin kanssa päivällistä, katselimme televisiota. Kun Anu oli käynyt yöllä vessassa, hän oli napannut suuhunsa lisää lääkkeitä! Kuinka typerä olin ollut, sätin itseäni, olisihan minun pitänyt tietää, kun Anu nukkui niin sikeästi! Anu väitti tuolloin ottaneensa noin kymmenen tablettia. Ne olivat kuin nuken. En saanut Anua enää edes hiuksiaan harjaamaan. uli se jumalaton päivä, jolloin maailmani suistui raiteiltaan. Anu kävi vessassa puolen yön aikaan ja meni takaisin nukkumaan. Minun sydämeni oli haljeta. Mikä voi väsyttää noin paljon. Sitten vielä paistattelevat tyytyväisyyden lumoissa, kun toisella menee niin huonosti, ettei näe muuta vaihtoehtoa kuin kuolla. Pidin niitä lääkekaapissa keittiössä. Minun tyttäreni. Hän on valvonut monia öitä. Hetken seisoin sekavana, sitten soitin hädissäni koululle. Terveydenhoitaja säikähti myös ja lähti etsimään Anua. Anu löytyi tokkurassa nuokkumassa pulpetistaan luokassa uskonnon tunnilta. Hän sai vaivoin silmänsä auki.
Se näytti tavattomalta ankaralta ponnistukselta varsinkin niiden pitäminen auki