Ehdota ja äänestä! Metsästys jatkuu 6.8. Sydän-Hämeen Lehti shl.fi/palkaneenkauneintiennimi. Suomen Ajoneuvokierrätys P. ”En mää tiedä -nimisen nuoren yhtyeen. Sivu 19 Festarit sydäntä täynnä Sydän-Hämeen Lehti www.shl.fi Irtonumero 5 € Jo vuodesta 1929. METALLIROMUN VASTAANOTTO Tuo kierrätykseen rautaromusi, kodin metalliromut, hellat, auton vanteet, akut ym. 0400 196 196 • Tehdastie 6, Pälkäne Nyt etsitään KAUNEINTA KAUNEINTA TIENNIMEÄ TIENNIMEÄ koko Pälkäneellä. Keskiviikko 9.7.2025 Nro 27 Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Keräyspiste purkamon portilla, Tehdastie 6. asti. Muistelmateos koulusta julki Anna Tapion koulusta Pää, käsi ja sydän -kirja sivu 20 Luja-Lukolle tärkeitä sopimuksia Odotukset ensi kaudelle ovat korkealla sivu 6 Mansikkakausi jäljessä Alkukesän sateet hidastaneet kypsymistä sivu 5 ”Kirkkareilla on enemmän sydäntä kuin missään muussa festivaalissa”, näki Arttu Wiskari ja sanojensa vakuudeksi sai lavalle kanssaan laulamaan ylimääräisen vahvistuksen
Haltia-päivä houkutti jälleen nykyiset ja entiset kyläläiset leppoisaan yhdessäoloon. Illan aikana nähtiin myös päitään raapivia osallistujia, kun Maria Laine ja Seena Hämäläinen järjestivät paikallistuntemusta testaavan kymmenen kysymyksen tietokilpailun. Nyt ei toki ole vielä kesä lopussa, ja monella on lomapäiviä mukavasti jäljellä. Illan aikana esiintyivät myös Jaana Körhämö säestäjänään Ville Talikka sekä Päivi Kosonen säestäjänään Eveliina Virtanen . Lisäksi kuultiin Matti Rauhalahden musiikkinumeroita ja saatiinpa myös ihan pikkuisten laulajien nelihenkinen kööri lavalle. Sademäärä oli maan eteläosassa tavanomaista suurempi. Musiikin ja tietovisan lisäksi järjestettiin arpajaiset ja tanssit. Nykyään voi olla, ettei näe yhtään lehmää koko kesänä, ei niitä Luopioisissakaan taida olla kovin monessa talossa. Vieläköhän meidän elinympäristömme suvimaisemat eläimineen ehtivät johonkin suuntaan muuttua, ennen kuin me vanhukset poistumme maisemasta. Kaupan jonoissa ja kylänraitilla vilisee leikki-ikäistä pikkuväkeä. Näkee paljon työikäisiä lomalaisia. Mitä mieltä sinä olet. Ne järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1906. Eli on siitä kulunut pian neljäkymmentä vuotta. Torpasta, pienviljelijäyhdistyksen entisestä kalustevajasta, on tullut kyläjuhlan vakituinen pitopaikka. Olikos se juhannuksenjälkeisellä viikolla, kun tuli hetken oikeaa rankkasadetta, niin että pihat lainehtivat. Etelä-Euroopassa on kärvistelty helteissä samaan aikaan, kun meillä on paleltu. – Tämä oli 43. Nautitaan siis kesästä – oli sitten lomaa tai ei! AJANKOHTAISTA Akustinen Metallica yllätti Haltia-päivän yleisön HYVÄÄ musiikkia tunnelmallisessa paikassa ja paljon iloista puheensorinaa. Haltian kylän taika toimi taas, sillä epävakaisesta säästä huolimatta Torppa täyttyi mukavasti nykyisistä ja entisistä kyläläisistä ja kesäasukkaista. Oli ihanaa saada viettää aikaa ulkona noina parina päivänä ilman, että tarvitsi olla tiukasti takki päällä. Pohjolan viileydestä on tultukin nauttimaan kauempaakin. Lestadiolaisten Suviseuroissa taitaa vuodesta toiseen olla suomalaisjuhlien suurin osanottajamäärä. Kuva: Pekka Mustonen. Aitoon Kirkastusjuhlat ovat vielä edessä, kun mummo tätä juttua kirjoittaa. HALTIA-PÄIVÄ oli jälleen kerran monipuolisesti musiikkipitoinen. 2 Keskiviikko 9. Muistaakseni oli tänä kesänä Lopella noin kahdeksankymmentätuhatta henkeä. MEIDÄN sydänhämäläinen kyläkuvamme on taas monivivahteisempi kuin oli talvisaikaan. Voidaan saada helteitäkin ja kokea monia tapahtumia. Itse pidin suurimman osan lomastani juuri näinä kesäkuun vilpoisina päivinä. Heli Mustonen SAKSITTUJA Suven sykettä ALKUKESÄ on ollut poikkeuksellisen viileä. Suurin osa vastaajista valitsi kesäsateen tiistaina puoleen päivään mennessä annetuissa vastauksissa. Visassa kysyttiin kaikkea mahdollista tienviitoista retkeilyalueen reittiin ja postilaatikoiden kuviin. Niin ne vuodet kuluvat, kun nämä juhlat on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1882. Aika monta kertaa sain myötätuntoista palautetta muun muassa pitkään lomailevalta opettajasiskoltani. Asenne ratkaisee. Hän on tyytyväinen yleisömäärään, vaikka ennätysyleisöstä vähän jäätiinkin. Joskus jopa juttelevat jotakin hauskaa koirankielellä. Kirjoittaja Mymmeli on maailmaa aktiivisesti tarkkaileva ikääntyvä naisihminen. Tuntuu mukavalta, että yhteiset talkoot tuottivat taas tulosta. Kati Pääkkönen toimittaja kati.paakkonen@shl.fi Kaipaatko kesiisi mieluummin hellettä vai vesisadetta. Muuleja saatetaan värvätä myös työpaikkailmoituksilla. Yhteydenpito tapahtuu ainoastaan verkossa, ja tehtävänkuvaan kuuluu oman pankkitilin käyttö rahan siirtoon. KOLUMNI Epävakaisen sään uhka verotti vain vähän Haltia-päivän kävijämäärää. Huh! Osallistuminen paikallisiin kesätapahtumiin jää nykyään vähiin. Kesäkuussa paikannettujen maasalamoiden määrä oli salamatilastohistorian pienin kesäkuun kokonaismäärä. Sen sortin juhlia on nykyään harvoin. Vaan ei järven pinta isommin noussut. S-PANKKI SAKSITTUJA. Hevoset olivat yleensä päiväsaikaan työhommissa. Se oli siihen aikaan, kun kotimainen Dingo oli suuri tähti. Mummo tuli olleeksi joskus kahdeksankymmentäluvulla ”kirkkareitten” puffettihommissa. V aikka nautinkin lämmöstä, valitsen mieluummin Suomen raikkaan sään kuin jatkuvan kuumuuden. VIIKON KYSYMYS KESÄKUUN keskilämpötila oli Suomessa tavanomainen, mutta esimerkiksi hellepäiviä oli tavanomaista vähemmän. Suomen suvi on vivahteikas ja erilaisia juhlia on joka vuosi. – Metallicaa Torpalla ei ole ennen kuultukaan, juontajana toiminut Körhämö totesi. Turha ylipäätään märehtiä sellaista, mihin ei voi vaikuttaa. No, on yhdet merkittävät kesäjuhlat tänäkin vuonna mummollakin, kun nuorin lastenlapsi käy rippikoulun, ja sitten on konfirmaatio. Itseäni viileä sää ei juuri haitannut. Yhdessähän tätä tehdään, Tapio Körhämö totesi. Tuskin silloin oli ohjelma nykytyylistä rockja popmusiikkia. Raitilla liikkuu myös nuoria koululaisia ja opiskelijoita. Ehdit vastata kyselyyn vielä perjantaihin kello 21 mennessä Sydän-Hämeen Lehden kotisivuilla. Siinä viikonloppuisen Haltia-päivän anti kiteytettynä. Sadetta on ripsinyt harva se päivä. TILASTOKESKUS POLIISIN havaintojen mukaan muun muassa tietoverkkoavusteisten petosten tekijät pyrkivät aktiivisesti rekrytoimaan nuoria rahamuuleiksi. Lapset lauloivat toisen esittämistään kappaleista unkariksi. Nämä päivät olivatkin tosi nättejä ja osuivat aikaan, jolloin meillä oli vieraita kauempaa. Silloin olivat kesäaikaan laitumet täynnä kaiken kirjavaa karjaa, kun joka maatilalla oli lauma lehmiä, vasikoita ja lampaita. Kyläjuhlaa kokoonnutaan viettämään Haltian kylään Kukkian Haltianselän rannalle joka kesä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Hyvin keksin tekemistä ja menojakin oli juuri sopivasti. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti TOIMITTAJALTA Viileys mieluummin kuin paahtava kuumuus K ukaan ei liene välttynyt huomaamasta, että alkukesä on ollut varsin kolea. Myös eloisat hauvat näkyvät suviaikaan tavallista useammin kyläkuvassa. – Kaikilla tuntuu riittävän juttua enemmän kuin yhden illan aikana ehtii jutella. Järven pinta on ollut alhaalla. Ei isommin kesäkuussa Luopioisten kirkonkylän uimarannalla näkynyt auringonottajia eikä uimareitakaan. kerta, kun Haltia-päivä järjestettiin, Tapio Körhämö kertoo. Illan tähdeksi nousi nuori kesäasukas Nooa Virevesi, joka esitti akustisella kitarallaan Metallicaa ja Led Zeppeliniä. Järvivesikin viilentää paremmin, kun se ei ole liian lämmintä. Nuori houkutellaan ottamaan vastaan rahaa ja välittämään sitä eteenpäin, antamaan tilinsä käyttöoikeuden toiselle henkilölle tai esimerkiksi hakemaan lainoja ja välittämään rahat edelleen. Joskus näkee lastenrattaissa tai vaunuissa pienen vauvankin. Häitä ei ole laajan suvun piirissä tiedossa. Jonkin verran toki nelijalkaisia tuttuja on lomattomaankin aikaan, mutta aivan selvästi tämäkin joukko lisääntyy suvella. Kysymys on usein järjestäytyneistä rikollisryhmistä, jotka värväävät nuoria suosituilla sosiaalisen median alustoilla. Tässä on oiva matkailuvaltti, ja tekemistä piisaa hyvin myös Pälkäneen ja Kangasalan seudulla näille uteliaille vierasmaalaisille. Näissä ilmoituksissa osaamisvaatimukset ovat olemattomia ja suuria rahamääriä luvataan hyvin pienellä vaivalla. Mietiskeltiin ”tyttöjen kesken”, miten paljon tämä eläintuttavien lajitelma on muuttunut siitä, kun me joskus muinoin maalaismaisemassa kuljeksimme. Koeta keksiä tekemistä, lue kirjoja ja katso hyviä elokuvia! Kieltämättä vain kahtena arkipäivänä lämpömittari nousi yli 20 asteen
3 Keskiviikko 9. Rajoitus 2 tlk/asiakas Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,99 tlk (2,09/l, 1,99/kg) Mobiilietu voimassa 7.–13.7.2025 GRILLATTU LOHIFILEE PÖYTÄÄN Parasta TUORE TAIMEN Kasvatettu, Norja Rajoitus 2 kalaa/talous Voimassa TO-LA 10.-12.7. 044 722 5100 info@hit-nordic.com Ilmainen suunnittelu kotonasi! Ikkunat ja ovet kotiisi asennuksella tai ilman! w KOTISI ARVOINEN KATTO 010 2290 190 Koivistontie 1, 33960 Pirkkala kattokeskus.fi KATTOREMONTIT • KATTOHUOLLOT • AURINKOPANEELIT Luotettava kumppanisi kaikissa kotisi kattotöissä kattokeskus.fi Rautajärventie 30, 36910 Rautajärvi Järj. Perhearki ja harrastukset -teemasivut ke 6.8.2025 Sydän-Hämeen Lehti Kimmo Heinonen, 044 755 7312, kimmo.heinonen@pirmediat.fi MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS. klo 10-14 Rautahovi Myyntipaikkavaraukset: 040 5859351, Elina rautajarvenkyla@gmail.com www.rautajarvi.fi Perinteistä markkinamenoa, Sahtimestarin valinta Varaa mainospaikkasi viimeistään ke 30.7. mennessä. 040 558 7302 Palvelemme ma-pe 7-21, la 8-21, su 10-21 PÄLKÄNE k-ruoka.fi Tavallista parempi ruokakauppa kg 9 99 Atria NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEE Palana N. SHLFI/ OMAPALVELU. Tuotteita rajoitettu määrä. Keskustie 4, 36600 Pälkäne, puh. 800 g kg 16 16 90 90 Pingviini VANILJAJÄÄTELÖ 1 l (1,50/l) Ei laktoositon pkt 3 00 HK PIZZAT ja PANINIT 210-230 g (10,87-11,90/kg) VARHAISKAALI Suomi, säävaraus kg 1 49 ERÄ ERÄ Ilman Plussa-korttia 1,79 pkt (1,79/l) 2 PKT -16 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 2,99 kpl (13,00-14,24/kg) 2 PKT -16 % Plussa-etu 55 00 00 14 95 kg Kalaneuvos TUORE LOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu, kasvatettu, Norja Rajoitus 2 fileetä/talous ERÄ RUODOTON SUOMI AKTIVOI VIIKON MOBIILIETU K-RUOKA-SOVELLUKSESSA! Valio VALIOJOGURTTI LAKTOOSITON -49 % Mobiilietu Facebook “f” Logo CMYK / .ai Facebook “f” Logo CMYK / .ai 11 00 00 tlk 1 kg (1,05/l, 1,00/kg) Myös juotava 0,95 l, ei luonnonjogurtti+, A+, Balans eikä luomu. Rautajärven Kyläyhdistys ry RAUTAJÄRVEN MARKKINAT La 26.7. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Tarjoukset voimassa to-su 10.-13.7.2025 ellei toisin mainita
Järvien vedenpinnat pysynevät alhaalla Nollan molemmin puolin sahanneesta lämpötilavaihtelusta johtuen sateita ja lumen sulamista koettiin pitkin talvea, joten keväällä järviin kertyi tavallista vähemmän sulamisvesiä. – Arkkuhautaus on meillä halvempaa seurakuntalaisille ja hautausmaatilaa riittää. – Myös Seinäjoki ottaa vastaan hätätilanteessa. Pälkäneellä vasta puolet hautauksista on tuhkauksia. Kuljetus Hämeenlinnaankin maksaa noin 50 euroa enemmän kuin Vatialaan. Kylmiötilanne on herättänyt Pirhassa huolta ja esimerkiksi Vatialassa on nähty kylmiökontteja. Kangasalla polttohautauksissa on menty yli 50 prosentin. TÄLLÄ hetkellä tuhkauksen tilanne on jatkuvasti ruuhkautunut, ja tuhkausta joudutaan odottamaan kolmesta neljään viikkoa. 4 Keskiviikko 9. UUDEN krematorion kaavoitus on laitettu vireille ja hanke on nyt Kangasalan kaupungin kaavoituksessa. Luonnontilaisten suurten järvien, kuten Iso-Längelmäveden ja Iso-Tarjanneveden, vedenpinnat pysyttelivät talven aikana keskimääräistä korkeammalla, mutta ovat huhtikuusta alkaen kääntyneet laskusuuntaan. Nykyisellä kapasiteetilla pitää selvitä vielä pari vuotta. – Hautaustoimilaki lähtee siitä, että toiminta on vainajaa kunnioittavaa. Pirkanmaan ely-keskus kertoo, että suurilla säännöstellyillä järvillä, eli Näsijärvellä, Vanajavedellä, Pyhäjärvellä ja Kyrösjärvellä, pintoja laskettiin keväällä tavanomaista vähemmän sulamisvesiin varautumiseksi. – Tulevana kesänä voi useilla järvillä olla tavanomaista alhaisempia vedenkorkeuksia. Sydän-Hämeen Lehti VÄHÄLUMISEN talven vuoksi järvien vedenkorkeuksien nousu aikaistui, ja kevään sulamishuippu jäi pieneksi Pirkanmaalla. Tampereen seurakuntien omistama Vatialan krematorio Kangasalla palvelee suurelta osin vain tamperelaisia. Pirkanmaalla vainajia joudutaan kuljettamaan niin Hämeenlinnaan, Lahteen, Jyväskylään kuin Poriinkin, aina sinne, missä otetaan vastaan varauksia. Omaisille on myös rankkaa joutua odottamaan tuhkan maahanlaskua kohtuuttomiksi venyvien krematorioiden jonojen takia. Toki vaihtoehto olisi pakastetilat, mutta niitä on käytössä vähemmän kuin kylmiöitä. HAUTAUSMAATILASTA ei ole puutetta Pälkäneellä tai Kangasalla suurten kaupunkien tavoin, vaan seurakunnat lähtivät mukaan vastatakseen muuttuviin tarpeisiin. Krematoriot palvelevat pääosin omaa aluettaan, eikä niiden ole pakko ottaa vastaan vainajia muualta. – Kun Hämeenlinnan krematorio oli remontissa, vain Lahti ja Jyväskylä ottivat vastaan uusia tilauksia, kangasalalaisen Hautaustoimisto Murtoniemen Ari Murtoniemi kertoo. Lunta satoi vähemmän kuin viime vuosina, ja leuto ja sateinen talvi kerrytti vettä järviin runsaasti. Pälkäneen seurakunnan osakemäärä on 1 236 ja Kangasalan 6 526 kappaletta. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Nina-Carita Säpyskä PÄLKÄNEEN ja Kangasalan seurakunnat lähtivät mukaan Pirkanmaan 17 seurakunnan yhteiseen krematoriohankkeeseen. Pälkäneen seurakunnan osuus pääomalainasta on 16 062 euroa ja KangasaUUTISET Uusi krematorio Vatialaan helpottamaan pitkiä tuhkausjonoja Pirkanmaan 17 seurakunnan yhteinen krematorio rakentuu Vatialaan vuonna 2027. Samaan aikaan suuret ikäluokat alkavat tulla hoivaikään. – Yleensä hautajaiset pystytään järjestämään kohtuullisessa ajassa, mutta tuhkaus ja tuhkan laskeminen viivästyvät, Lehtola kertoo. Säännöstellyillä järvillä vedenkorkeuksien laskua pystytään jonkin verran hidastamaan juoksutuksia pienentämällä. SEURAKUNTIEN omistusosuus Pirkanmaan krematorio Oy:ssä perustuu asukasmäärään. Mikäli kesästä tulee kovin kuiva, vedenkorkeu. Laissa ei ole kuitenkaan määritelty, mikä on kohtuullinen aika vainajan hautaamisessa. – Omaiset haluavat nykyään yhä useammin tuhkauksen. Uusi Pirkanmaan krematorio rakennetaan Kangasalan Vatialan hautausmaalle entisen krematorion viereen. Kun tuhkaaminen venyy, vainajat säilytetään vainajakylmiöissä. Ajattelen, että kohtuullinen aika olisi noin kolme viikkoa. Kannustaisinkin toistaiseksi arkkuhautauksiin, jolloin hautajaiset pystytään järjestämään nopealla aikataululla. Joissain tilanteissa se saattaa myös tulla halvemmaksi kuin arkkuhautaus, Kangasalan seurakunnan talousjohtaja Henri Lehtola sanoo. Kunnista vain Mänttä-Vilppula, Urjala ja Punkalaidun jättäytyivät pois. Tämä vähentää järviin päätyvän veden määrää, ja vedenkorkeudet tyypillisesti laskevatkin edelleen kesäaikana. SÄÄN lämpeneminen merkitsee kasvukauden käynnistymistä ja haihdunnan lisääntymistä. Koska pinnat ovat jo matalalla, kasvukauden aikainen lasku näkyy aiempaa alempana korkeutena, ellei tulevan kesän aikana sada merkittävästi. – Uusi krematoriohanke on tervetullut, Murtoniemi sanoo. Tavanomaisesti kevään sulamisvesien myötä luonnontilaisten, eli säännöstelemättömien, järvien vedenpinnat nousevat koko huhtikuun ja usein vielä toukokuun alun. Omaisten toivoessa yhä enemmän tuhkauksia krematorioiden kapasiteetti tulee vastaan. Sen jälkeen inhimillisesti ajatellen vainaja tulisi säilymisen kannalta haudata, Kangasalan seurakunnan Henri Lehtola sanoo. Jatkossa tuhkaus tulee halvemmaksi mukana olevien kuntien asukkaille. Se nostaa omaisten kustannuksia sadoilla euroilla ja vie hautausurakoitsijan työpäivästä kohtuuttoman osan. Arkkuhautaus on myös toistaiseksi selkeämpää verrattuna tuhkaukseen, jossa ajoja tulee melkoisesti, Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen mainitsee. Yrittäjälle tulee 5–6 tunnin lisälenkki, jos vainajaa ajelutetaan Hämeenlinnan sijaan Jyväskylään
Mahdolliset kesän sateet voivat vaikuttaa pohjaveden pintojen nousuun. Lasse Petman KESÄN pääsatokauden mansikat alkavat kypsyä tällä viikolla. Yleisesti mansikkatiloilla uskotaan pitkään kauteen, jos luvassa on poutaa. Miten yksikään yritys ottaisi hoitaakseen toimintaa, joka vaatii noin 5 miljoonan euron investoinnin, mutta ei saa tuottaa voittoa, Henri Lehtola kysyy. Kati Pääkkönen HENKILÖAUTO syttyi palamaan Aitoontiellä Pälkäneellä lauantaina 5. Laakson mukaan kauden pituus voi olla jopa kaksi ja puoli kuukautta, koska lajikkeet ja viljelytekniikat ovat nykyään hyvin kehittyneitä. Kuva: Raimo Tuoresjärvi. Tässä vaiheessa on vielä kuitenkin vaikea ennustaa kesän tilannetta, kertoo vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä Pirkanmaan ely-keskuksesta. Henkilöauton kyydissä oli kaksi matkustajaa, jotka eivät loukkaantuneet. Myös poltosta kerättävä lämpö on vaikea hyödyntää. PALO sattui Aitooseen johtavalla tiellä Lemmittylässä noin kilometri Aitoon paloasemasta. Tyypillisesti pohjavedenpinnat laskevat talvella ja nousevat keväällä lumien sulamisen myötä. Samassa pelastuslaitos saapui paikalle ja sai palon hallintaan. Pohjavesiesiintymien pinnan korkeudet riippuvat pohjavesiesiintymien sijainnista ja koosta. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Uusi krematorio Vatialaan helpottamaan pitkiä tuhkausjonoja Mansikkakausi verrattain jäljessä Terveysasemia on vähennetty ja se on lisännyt entisestään vainajien säilytyshaasteita ennen tuhkausta. Vatialankin hautausmaalla on nähty kylmäkontteja viime aikoina. Kesällä pinnat laskevat kasvillisuuden ja lämpimän sään vuoksi, kun pohjavettä pääsee muodostumaan vähemmän. heinäkuuta kello 14 aikaan. Pääsatokauden alkamista odotetaan kuitenkin edelleen, vaikka tähän aikaan viime vuonna se oli jo monilla tiloilla ohitse. – Olemme ainakin viikon tavanomaisesta aikataulusta myöhässä, ja viime vuodesta olemme jäljessä kaksi ja puoli viikkoa, Simo Laakso Suttisen marjatilalta kertoo. KUTEN muillakin mansikkatiloilla, sateet aiheuttavat päänvaivaa myös Niitty-Seppälän tilalla, missä odotetaan nyt polka-lajikkeen kypsymistä. Järvien vedenpinnat pysynevät alhaalla Henkilöauton kyydissä oli kaksi matkustajaa. – Poimijoita olisi sankoin määrin, mutta marjoja ei vielä ole tarjolla, Kittilä toteaa. – Pirkanmaalla mansikka ei tavanomaisesti ehdi kypsyä avomaalla juhannukseksi, varsinkaan ilman harsoviljelyä, hän jatkaa. Henkilöauto syttyi palamaan Aitoossa Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon Aitoossa lauantaina. Marjapuntarin mansikkamailla itsepoimintaa ei ole. Kuva: Lasse Petman.. 5 Keskiviikko 9. Lain mukaan toiminnalla ei saa tehdä voittoa. Sadepäivät saattavat kuitenkin myöhäistää mansikkakauden alkamista. – Viime vuosien helteiset keväät eivät ole mielestäni normaaleja, sanoo Petri Saloniemi Marjapuntarista Kangasalta. Tänä vuonna hellepäiviä on kuitenkin ollut vähemmän. – Viime vuonna tähän aikaan oli mansikkapula, ja mansikkapula on nytkin, Kittilä summaa. MYÖS pohjavedenkorkeudet pysyttelivät talven aikana Pirkanmaan seuranta-asemilla keskimääräistä korkeammalla ja vielä maaliskuussa pohjavedenkorkeus oli keskiarvoa suurempi. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ne ovat kuitenkin ottaneet toiminnan hoitaakseen, sillä muitakaan halukkaita ei ole. Viileä ja kostea kasvukauden alku oli keväällä kukkivalle mansikalle suotuisa ja varhaislajikkeista onkin jo päästy nauttimaan. – Onhan vastaavia vuosia ollut, mutta olemme tottuneet aikaisin alkaneisiin kausiin, mistä syystä tämä kausi tuntuu olevan myöhässä, Kittilä jatkaa. Krematoriotoiminta ei kuulu seurakunnille. Omaa pääomaa tarvitaan toimintaa käynnistettäessä, kun hankkeesta ei vielä saada tuottoja. PAIKALLE sattunut moottoripyöräilijä kysyi läheisestä talosta jauhesammutinta, mutta auto oli tuolloin jo ilmiliekeissä. det laskevat säännöstelystä huolimatta. – Olemme hieman myöhässä totutusta, Niitty-Seppälän isäntä Jukka Kittilä kertoo. SATOKAUDEN mahdollisuudet ovat kuitenkin edelleen hyvät. Tieliikennekeskus Fintrafficin mukaan tie oli suljettu noin puolen tunnin ajan liikenteeltä palavan ajoneuvon takia. Silminnäkijähavainnon mukaan Mercedes-merkkisen auton kuljettaja sai ajettua auton peltoliittymään ajoradan ulkopuolelle. – Toiminnan täytyy tapahtua täysin omakustanteisesti, eikä siitä saa tulla voittoa. Pitkä satokausi on mansikkatilallisten lisäksi myös itsepoimijoiden mieleen. Kesän pääsatokauden mansikat alkavat kypsyä. Niitty-Seppälän tilan polka-mansikat kypsyvät hyvää vauhtia. Omatoimista poimintaa pääsee harrastamaan Suttisen tilalla ja Niitty-Seppälässä. Vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna toisistaan eroavissa kausissa on ainakin yksi yhtäläisyys, mansikoiden saatavuus. – Uudet istutukset ja myöhäislajikkeet, kuten malwina antavat satoa heinäkuun lopussa ja elokuussa, Kittilä toteaa. Viime viikolla tilanne vaikutti hyvältä, ja mansikat kypsyvät kerättäväksi tällä viikolla, jos sateet eivät jatku. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla alkava mansikkakausi ei ole äärimmäisen poikkeava, vaikka viime vuosien hellekesinä on totuttu aikaiseen satoon. lan enintään 85 000 euroa
– Siinä kävi niin, että kipinä syttyi uudestaan Pälkäneellä. – Kun takana on monta kymmentä tuhatta toistoa, pallo pysyy ilmassa. Eihän minulla ole ikää vielä kuin 26 vuotta. Matkat ovat aiheuttaneet luonnostaan omat pulmansa. Onko Halttula sitten jollakin tavalla levoton sielu. Olkapää oli alkuun vähän pipi. – Tulee käveltyä portaita päivittäin, milloin sohva ja milloin nojatuoli kainalossa, muuttohommia tekevä Lintula selitti. Oli hieno katsella ja pelata samalla heitä vastaan. Näin hän pääsi nautiskelemaan grillimakkarasta kaikessa rauhassa ja ihailemaan kokkoa romanttisesti. Kun päästään Ouluun asti, ei ole tarvetta hakea vauhtia kauempaa. Maailman näkeminen avartaa aina. Lintulan kipinä palasi Pälkäneellä Lintula ehti jo siirtyä höntsäilyvaiheeseen liigaja ykkössarjapelien jälkeen, kunnes viime kesänä palo lentopalloon löytyi uudestaan. Olisi mukavampi lähteä juhannuksen viettoon, kun paperi olisi piirongin laatikossa, Halttula muotoili. – Ei tuntunut oikeastaan missään, hän väitti. Tämä ilo Luja-Lukosta suotiin kernaasti 26-vuotiaalle keskimiehelle. Lintulan mukaan arvio piti jälkikäteen arvioituna sataprosenttisesti paikkansa. Kun pelasimme Kuortanetta vastaan, siellä muutama 16–17-vuotias poika kipitti jo ohi. – Tänä aikana on menty aika reippaasti eteenpäin monessa asiassa. – Minulla on täysi luotto Mattilaan ja koko valmennusryhmään. Kun tulee takaisin, on entistä kovempi nälkä pelaamiseen. – Joko tehtäisiin se sopimus. – Tuntui hyvältä, kun pääsin takaisin ykkössarjaan pitkästä aikaa. Sydän-Hämeen Lehti Luja-Lukko solmi tärkeitä jatkosopimuksia Verneri Halttula on nähnyt aitiopaikalta Luja-Lukon taipaleen ykkössarjassa. Hän pelasi taannoin Rantaperkiön Iskussa 56 liigaottelua ja ison pinon ykkössarjapelejä. Mutta entä ”pallotatsi”. Mitä mieltä Halttula on siitä, että valmennusvastuuta kantaa toinen ”keskitolppa” eli Ville Mattila . Sydän-Hämeen Lehti KUN Luja-Lukon ykkössarjajoukkue aloitti uuden harjoituskautensa, valmennusvastaava Ville Mattila vei joukot ensimmäisen illan päätteeksi Aapiskukolta lähteviin Pälkäne-portaisiin. Sieltä on löytynyt takavuosina Thaimaan ja Portugalin tapaisia kohteita. Vain ajankäyttö askarrutti. Olemme kehittyneet paljon sekä yksilöinä että joukkueena. – ODOTAN tulevaa kautta suurella mielenkiinnolla. – Olin varma, että ”Hemuli” saa minusta ja muista paljon irti, Halttula viittaa menestyspohjan rakentaneeseen Heikki Kososeen . Passarin papereilla tullut tulokas oli alkuun kovassa koulussa, sillä hänet istutettiin nopeasti hakkuriksi ja myöhemmin sentteriksi. Pelintekijältä saatiin selitys hämmästelyn jälkeen. Lintulan mukaan odotukset nousevat taas ensi kaudelle. – Olemme saaneet uusia pelaajia juuri niille paikoille mihin etsittiinkin. Sen jälkeen aikaa on enemmän. – Ykkössarjasopimuksen allekirjoittaminen on aina yhtä suuri hetki. Kun se tuli kuntoon, juju löytyi nopeasti. Kuva: Marko Järvenpää. Hän pelasi taannoin Rantaperkiön Iskussa 56 liigaottelua ja ison pinon ykkössarjapelejä.. 6 Keskiviikko 9. – Ei se ollut vaikeata viimeksikään joukkueen puolesta. Viime kaudesta jäikin hänelle erittäin hyvä maku. Kokemusta Lintulalla on. Samalla kävi ilmi, ettei passarin pelaaminen jää kunnosta kiinni. Raskas työ pitää Niko Lintulan kunnossa luonnostaan. Piti pohtia tarkkaan, miten saan omat menot järjestymään. Nyt hän on kulkenut jo useamman vuoden kuninkaallisen keskitolpan tittelillä. Sen jälkeen hän lähti jo höntsäilemään, kunnes innostui uudestaan viime kesänä. Se vie hetken, että oppii ajoittamaan hyppäämisen. Halttula päätyi Luja-Lukkoon pohjatiedolla, jonka mukaan joukkueessa on ”hyviä jätkiä ja osaava valmentaja”. Kokemusta Lintulalla on. – Nyt ei ole tiedossa mitään. LUJA-LUKON johto halusi varmistaa Halttulan kalenterin ennen sopimuksentekoa. – Pystyimme ottamaan joukkueena pihalle melkein kaikki mitä oli otettavissa, Lintula tiivisti yhdeksän voiton kauden. Hän on kulkenut Lukon mukana koko viisivuotisen ykkössarjataipaleen ja tietää näin tarkalleen pelin hengen. Entä omalta osalta. Ajoittain näyttää jopa siltä, että hän tykkää meistä ja meidän jutuista. Reissuista on oma hyötynsä myös lentopalloa ajatellen. Kun Lintula tuli Pälkäneelle viime kesänä, hän luonnehti Luja-Lukkoa seuraavasti: ”Rehti ja hyvä organisaatio, johdon ja pelaajien välillä läpinäkyvä suhde, ei tarvitse jännittää, mitä tapahtuu, ja kruununa Suomen paras halli”. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti URHEILU Viisi vuotta ykkössarjaa Luja-Lukon kanssa matkannut Verneri Halttula ensi kaudesta: ”Tulosta on lupa odottaa” PÄLKÄNEEN Luja-Lukon lentopallojoukkueen luottosentteriltä Verneri Halttulalta tuli seurajohdolle varovainen tiedustelu kesäkuun puolivälissä. Sanotaan niin, että onneksi Oulunsalon Vasama sai ykkössarjapaikan. Taso oli merkittävästi kovempi kuin kakkossarjassa. Tulosta on lupa odottaa, kun tätä joukkoa viedään eteenpäin hyväksi todetulla valmennusryhmällä. Pälkäneläisjoukkueen kanssa jatkosopimuksen tehnyt Niko Lintula ei ollut moksiskaan reilun tuhannen portaan kokonaisurakasta. Passarin papereilla tullut tulokas oli alkuun kovassa koulussa, sillä hänet istutettiin nopeasti hakkuriksi ja myöhemmin sentteriksi. Tuttua runkoryhmää on höystetty motivoituneilla vahvistuksilla. On ollut hienoa seurata, kuinka Mattilalla on syttynyt palo tähän hommaan. Tykkään lentopallosta, ja tämä on paras paikka sen toteuttamiseen, Halttula tunnelmoi juhannuksen jälkimainingeissa. SOPIMUS seuraavasta kaudesta syntyi nyt paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin vuosi sitten. Luotin Lukon toimintaan täysin. Kuva: Jari Perkiö. Nyt tämäkin puoli helpottuu. Tatsi ei katoa mihinkään. Lintula toivoo valmistuvansa liiketalouden tradenomiksi jouluun mennessä. Sitä tarvitaan melkein kaikessa tekemisessä, Lintula vastasi. – Ehkä näinkin voisi sanoa
15.45-16.45 Lidl Janka 33580 La 12.7. 17.20-18.20 K-Market Atala 33610 Ma 14.7. 13.00-14.00 Juupajoen kunnankirjasto 35500 Su 20.7. 13.40-14.40 Bauhaus Tampere 38820 Su 13.7. 11.15-12.10 Ylöjärven pääkirjasto 34130 Pe 11.7. 17.20-18.20 Luopioisten tori AKAA Postinro Pvm Klo Paikka 37800 Su 13.7. 19.15-20.00 K-Market Kumpula 33710 La 12.7. 15.00-16.00 Viialan kirjasto Vilkku 37830 Ma 21.7. 14.30-15.30 Juupajoen kunnankirjasto PÄLKÄNE Postinro Pvm Klo Paikka 36600 Ma 14.7. 10.15-11.15 Prisma Koivistonkylä PIRKKALA Postinro Pvm Klo Paikka 33960 La 12.7. 8.10-19.00 ABC Viinikka 33200 Su 13.7. 16.00-17.00 K-Market Kyösti Tavataan Kultakiertueella! Katso lisäpysähdykset ja muiden paikkakuntien aikataulut: www.kultakiertue.fi Gold Adam Helsingin Sanomien haastattelussa 5.4.2025 Kuva: Juhani Niiranen / HS “Kulta on nyt niin kallista, että sitä ostetaan lähikaupan parkkipaikoilla. Saavumme aikataulussa ilmoitettujen paikkojen edustalle tai läheiselle parkkipaikalle. 040 551 1692 KANGASALA Postinro Pvm Klo Paikka 36200 Ma 14.7. 11.45-12.45 S-market Orivesi 35300 Su 20.7. kalvosinnapit sekä pöytähopeat laatikon pohjilta pyörimästä. 13.45-14.45 Prisma Lielahti 33400 To 17.7. 09.00-10.00 Prisma Kangasala 36240 Su 20.7. 10.10-11.00 Sale Metsäkylä LEMPÄÄLÄ Postinro Pvm Klo Paikka 33880 Su 13.7. 16.10-17.15 Ylöjärven pääkirjasto 33470 To 17.7. 14.00-15.00 Sale Annala 33730 La 12.7. 11.20-12.20 Sääksjärven kirjasto 33880 Ma 21.7. 12.00-13.00 S-Market Toijala 37830 Su 13.7. 17.00-18.00 ABC Kaleva 33560 Ma 14.7. 10.15-11.15 Teboil Pirkkala 33960 Ke 16.7. Oikea hinta kullastasi! Maksu suoraan tilillesi. Puh. 09.00-10.00 K-Market Kyösti 33960 La 12.7. 13.15-14.15 Viialan kirjasto Vilkku. 020 755 9990 • TÖÖLÖ Mannerheimintie 58, Helsinki. 18.50-19.45 M-Market Kaihari 34130 To 17.7. 09.00-09.50 M-Market Kaihari 39160 Pe 11.7. 15.45-16.45 S-market Orivesi 35500 Ti 15.7. Puh. 09.00-09.50 K-Market Sahrami YLÖJÄRVI Postinro Pvm Klo Paikka 33450 Pe 11.7. 17.15-18.15 Kangasalan tori 36240 Ti 15.7. 09.00-10.00 Laukontori 33400 Pe 11.7. 14.50-15.45 Teboil Pirkkala 33960 Ke 16.7. 14.30-15.30 S-Market Kangasala 36200 Ti 15.7. 17.30-18.30 Sale Metsäkylä 39160 To 17.7. 10.15-11.10 Luopioisten tori 36760 Pe 18.7. 11.30-12.30 Bauhaus Tampere 33950 Ke 16.7. 11.30-12.30 S-market Pälkäne 36600 Pe 18.7. Katso aikataulu postinumerollasi! TAMPERE Postinro Pvm Klo Paikka 33100 Ma 14.7. 16.50-17.50 Sääksjärven kirjasto 37500 Su 13.7. 12.20-13.15 K-Market Siivikkala 33470 Pe 11.7. 13.40-14.45 Lidl Lempäälä Keskus 37500 Ma 21.7. 7 Keskiviikko 9. Asiantuntijoiltamme hinta-arviot veloituksetta. 15.10-16.10 K-Market Vehmainen 33950 La 12.7. Kämmenellä lepää 2600 euron edestä kultaa.” Kultakiertue Oy • www.kultakiertue.fi • Voit myydä kultasi myös postin kautta Turvapaketti-palvelullamme, lisätiedot: www.goldadam.fi Gold Adam OSTOPISTEET: KÄPYLÄ Pohjolankatu 1, Helsinki. 14.30-15.30 Lidl Lempäälä Keskus 37570 Su 13.7. 13.15-14.15 S-Market Kangasala 36200 Su 20.7. 16.15-17.15 S-Market Toijala 37800 Ma 21.7. 12.40-13.40 Neste Express Turtola 33710 La 12.7. 15.00-16.00 K-Market Siivikkala 33450 To 17.7. 12.30-13.30 Tokmanni Lempäälä RealPark 37570 Ma 21.7. 10.15-11.15 Kangasalan tori 36200 Pe 18.7. 13.30-14.30 Prisma Lielahti 33500 Ma 14.7. Gold Adamin tunnistat Kultakiertue-autosta, iloisesta ilmeestä ja vihreästä rusetista. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Haluan ostaa kultasi! Gold Adam Oikea hinta kullastasi! Nyt on hyvä hetki myydä! Ostamme kultakorut ja -kolikot ym. 15.40-16.40 Tokmanni Lempäälä RealPark ORIVESI-JUUPAJOKI Postinro Pvm Klo Paikka 35300 Ti 15.7. 16.15-17.00 S-market Pälkäne 36760 Ma 14.7. 18.30-19.30 Prisma Kangasala 36420 Ma 14.7
Vakioasiakkaat saapuvat paikalla sateellakin. Tiistai-iltoina järjestettävä iltatori on kerran kuussa. Mikkolassa on lisäksi näyttelytiloja, joissa on tänäkin kesänä kaksi eri näyttelyä. Myynnissä on myös vaatteita. Seurassa istuu myös Eeva Vuorinen . KYLILTÄ Luopioisten tori on kulttuurikokemus Luopioisten Kesätori palvelee viikoittain torstaisin sekä lauantaisin, jolloin tarjolla on musiikkia. Kaikilla toreilla ei ole tällaista, Kultanen kertoo. Viime vuosina hän on aktiivisesti kerännyt lasten pelikortteja ja viime vuodesta alkaen myös aikuisten pelikortteja. Aitojen luopioislaisten lähellä istuu pälkäneläisiä, jotka osaavat arvostaa hyvää torikulttuuria. Luopioisia tuntemattoman kannattaa yhyttää torikäyntinsä oheen vierailu torin lähellä sijaitsevaan Mikkolan pihapiiriin, jonka eri rakennuksissa palvelevat muun muassa monet eri yritykset. Tuija Toivari on tuonut lapsenlapsensa torille lettuja syömään. Täällä on hyvä yhteishenki ja hyvät ihmiset. Lettujen ja kahvin lisäksi torille kannattaa suunnata silloin, kun mieli tekee kukkia, kasviksia, leivonnaisia, mansikoita, marjoja tai vaikkapa kalaa. Tämä on legendaarinen paikka, toteaa Anne Kultanen . heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Lasse Petman AAMULEHDEN kyselyssä toissa kesänä Pirkanmaan toiseksi parhaan torin tittelin saanut Luopioisten tori on arvonimensä veroinen, ellei parempi. Päärakennuksessa on kahvila ja kädentaitajien puoti. Silloin hän keräili postimerkkejä, vanhoja rahoja ja purkkaetikettejä. – Kyselyä ei ole tietääkseni järjestetty toissa vuoden jälkeen, joten titteli säilyy. – Luopioisislaiset ovat avuliaita ja valtavan yritteliäitä. Hänen mukaansa luopioislaisten luokse on mukava lähteä silloinkin, kun sää ei suosi. Tuija Toivari ja Eeva Vuorinen kertovat, että Luopioisten tori on yleinen kohtaamispaikka, jolla kesäasukkaat kuuluvat vakioporukkaan. Kultasen lättyjä tarjoava torikahvio Aamun taika on monille tuttu jo reilun vuosikymmenen ajalta, ja kauppias on viihtynyt Luopioisissa hyvin. Kuvat: Lasse Petman. Näyttelyn kirjailijavieraana on yli 200 kirjaa kuvittanut Kangasalla syntynyt Riikka Juvonen. – Saatan olla Suomen ainoa pelikorttien kerääjä, joka tunnustaa harrastuksensa, hän toteaa. HÄN kertoo sunnuntaina 13.7. Eeva Vuorinen (vas.) saapui kesätorille Tuija Toivarin ja tämän lastenlasten Lumiannan ja Liljanan kanssa. ELINVOIMAISELLA torilla saattaa tavanomaisena toripäivänä olla enemmän muita kuin luopioislaisia. Pelikortit ovat kiinnostaneet Kari Elkelää jo lapsesta alkaen. 8 Keskiviikko 9. ”Lapsuuden kirjat ja pelikortit” -näyttely on esillä 27.7. Elkelän luetteloissa on tiedot jopa yli tuhannesta lasten korttipelistä. ta Pekka – ja Hullunkuriset perheet -tyyppiset pelikortit. Jos vatsa ei kestä kaksia kahveja perättäin, kesäkohteiden välillä voi poiketa Luopioisten kirkkoon. – Lähden tänne heidän vuokseen, Kultanen toteaa. asti torstaista sunnuntaihin kello 12–18, vapaa pääsy ja esteetön kulku, Moltsiantie 104 B, 36430 Kangasala (Sahalahti, Pakkala).. Torikauppias Hanna Soininen pohtii porkkanahankintaa. Näyttelytilan vieressä on Varsatalli, jossa lapset voivat pelata Pekka-korteilla, sekä legoja ja muita leluja, joilla voi leikkiä. KANGASALTA luopioislaisten iloksi kahdesti viikossa saapuvan torikauppiaan teltassa istuvat mielellään niin paikkakuntalaiset, kesäasukkaat kuin muutkin vierailijat. ALUKSI kohteena oli sarjakuvat ja Pecos Bill -sarjakuvalehdet, sitten kuvitustaide ja aikakauslehdet. Kari Pajunen on saapunut Onkkaalasta torille, jonka kulttuurisen arvon hän ymmärtää hyvin. Anders Wilhelm Arppen suunnittelema kaunis puukirkko on yksi Suomen tiekirkoista. PIHASSA voi leikkiä keppihevosilla. Aluksi hän kertoi kuvitustaiteen keräilyharrastuksestaan, joka alkoi jo lapsuuden vuosina. Esimerkiksi Sappeella kesäänsä viettävät ulkopaikkakuntalaiset käyvät torilla paljon. kello 15 aiheesta ”Satujen merkitys ja kuvittaminen”. Pälkäneen keskusta on täällä. Kuva: Markku Rauhalahti. Näyttelyssä esillä on seitsemän 1900-luvun huippukuvittajaa: Maija Karma, Rudolf Koivu, Ami Hauhio, Helga Sjöstedt, Martta Wendelin ja Poika Vesanto sekä klassikkosatuja uudelleen kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Raktori-Talleriassa Sahalahdella avautunut ”Lapsuuden kirjat ja pelikortit” -näyttely vie kävijät nostalgiselle matkalle lapsuuden kirjojen ja pelikorttien maailmaan. Lapsuuden kirjat ja korttipelit esillä Sahalahdella Näyttelyssä lasten pelikorteista korostuvat MusKari Elkelä avasi viime sunnuntaina Raktori-Talleriassaan Sahalahden Pakkalassa näyttelyn, jonka aiheena on lapsuuden ajan kirjat ja pelikortit. Keräily alkoi varsinaisesti 35 vuotta sitten, kun hän toimi tutkijana Helsingissä. Pihapiirissä on myös käsityökeskus ja sen myymälä. – Pälkäneen keskusta on täällä, Pajunen toteaa. Sydän-Hämeen Lehti KARI Elkelä avasi viime sunnuntaina Raktori-Talleriassaan Sahalahden Pakkalassa näyttelyn, jonka aiheena on lapsuuden ajan kirjat ja pelikortit. Esikouluikäinen Liljana Toivari ja hänen kaksi vuotta vanhempi siskonsa Lumianna Toivari ovat saapuneet kesälomalle mummolaan. Viime vuosina hän on keräillyt ennen muuta maalauskantisia lasten ja nuorten kirjoja sekä lasten pelikortteja
9 Keskiviikko 9. SUOMEN ARVOKULTA Ostamme kultaa ja hopeaa, kullan hinta on ennätyksellisen korkea! LUOTETTAVA, NOPEA & TURVALLINEN. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti 9.7 Keskiviikko 08:00-09:30 Orivesi Shell Helmisimpukka Orivesi 09:45-10:50 Juupajoki Sale Korkeakoski Juupajoki 11:20-12:15 Ruovesi K-Market Ruovesi 12:30-13:30 Kuru Sale Kuru Ylöjärvi 14:00-15:00 Ylöjärvi M-Market Kaihari 15:45-16:45 Kyröskoski K-Market Kyröskoski 17:00-18:00 Ikaalinen K-Market Keskustori 18:30-20:00 Jämijärvi K-Market Jamijärvi 11.7 Perjantai 08:00-09:30 Kuhmoinen S-market Kuhmoinen 10:00-11:00 Luopioinen K-Market Järvikansa, Luopioinen 11:30-12:30 Valkeakoski Tokmanni Valkeakoski 12:45-13:45 Valkeakoski Lidl Valkeakoski 14:15-15:15 Urjala S-market Urjala 15:45-16:45 Punkalaidun K-Supermarket Pouru 17:00-18:00 Narva K-Market Narva 18:45-20:00 Nokia Sale Sorva Nokia 12.7 Lauantai 08:00-09:30 Valkeakoski Sale Valkeakoski 10:00-11:00 Pälkäne K-Supermarket Pälkäne 11:40-12:30 Orivesi K-Supermarket Orivesi 13:15-14:15 Nokia Tokmanni Nokia 14:30-15:20 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 15:45-16:45 Viljakkala Viljakkalan kyläpuoti/ Bistro 17:15-18:15 Ikaalinen Kauppakeskus Komppi 18:45-20:00 Parkano Tokmanni Parkano 14.7 Maanantai 08:00-09:30 Nokia K-Market Harjuniitty 10:00-11:00 Hämeenkyrö Tokmanni Hämeenkyrö 11:15-12:15 Ikaalinen Lidl Ikaalinen 12:45-13:45 Ylöjärvi Pirjon Pakari Ylöjärvi 14:15-15:15 Kuru K-Market Kuru 15:45-17:00 Virrat Löytötex Virrat 17:15-18:00 Visuvesi K-Market Visuvesi 19:00-20:00 Orivesi ABC Oritupa Orivesi 13.7 Sunnuntai 08:00-09:00 Punkalaidun K-Supermarket Pouru 09:30-10:30 Urjala K-Supermarket Mari 11:00-12:30 Valkeakoski Tokmanni Valkeakoski 12:45-13:45 Pälkäne Aapiskukko 14:30-15:15 Kuhmoinen K-Market Kippari 16:00-17:15 Orivesi Lidl Orivesi 18:00-18:45 Nokia Lidl Nokia 19:00-20:00 Nokia K-Market Myllyhaka 15.7 Tiistai 08:00-09:30 Kuhmoinen K-Market Kippari 10:15-11:15 Pälkäne Löytötex Pälkäne 11:40-12:30 Valkeakoski K-Market Apiankatu 13:00-13:45 Urjala K-Supermarket Mari 14:15-15:00 Punkalaidun K-Supermarket Pouru 16:00-17:00 Kyröskoski K-Market Kyröskoski 17:15-18:15 Ikaalinen Tokmanni Ikaalinen 18:45-20:00 Parkano Lidl Parkano 16.7 Keskiviikko 08:00-09:30 Pälkäne S-market Pälkäne 10:00-11:00 Valkeakoski S-market Superi Valkeakoski 11:30-12:30 Urjala K-Market Pikku-Leevi 12:45-13:45 Punkalaidun Pietarinaukio 14:45-15:45 Nokia Sale Sorva Nokia 16:15-17:15 Hämeenkyrö S-Market Hämeenkyrö 17:30-18:30 Ylöjärvi Sale Metsäkylä Ylöjärvi 19:10-20:00 Orivesi Lidl Orivesi 10.7 Torstai 08:00-09:30 Ikaalinen Lidl Ikaalinen 09:45-10:45 Kyröskoski Kyröskosken Tori 11:10-12:00 Ylöjärvi K-Supermarket Linkki 12:45-13:45 Ruovesi K-Market Runoilijankulma 14:15-15:15 Mänttä-Vilppula K-Market Järvinen 15:45-16:45 Juupajoki Sale Korkeakoski Juupajoki 17:00-18:00 Orivesi Lidl Orivesi 19:00-20:00 Kuhmoinen Teboil Kuhmoinen Hopea, Militaria, Kellot, Korut... OSTAMME KULTAA Ostamme myös HOPEAA! Asiakaspalvelu & Kotikäynnit: 010 377 0080 / suomenarvokulta.. Suomen Arvokulta on nyt paikkakunnallasi, katso valtakunnalisen kiertueen Pirkanmaan aikataulu viikoille 28-29 ja kierrätä jalometallisi vastuullisesti
Alle 40-vuotiaiden (myös alle 30-vuotiaat) osuus on vain 16-17 prosenttia. Pispa tietää, että moni mieltää työkyvyn vain fyysiseksi terveydeksi. – Pääpaino varhaisen tuen palveluissa on kuitenkin ennaltaehkäisevässä työssä. Joissakin tilanteissa maatalousyrittäjä voi kääntyä myös naapuri maakunnan työkykyneuvojan puoleen. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) hallinnoima projekti vakinaistettiin tämän vuoden alusta lähtien. – Uskomukseni on, ettei viljelijöiden tilanne ole mitenkään oleellisesti parantunut, mutta jostain syystä heidän yhteydenottonsa kynnys on noussut. Merikoski sanoo, että nuorten viljelijöiden määrästä pitää olla erityisen huolissaan. Matti Pulkkinen Työkykyneuvoja Maija Pispa kannustaa maanviljelijöitä ottamaan hänen yhteyttä heti, kun jokin asia mietityttää. Projektityöntekijät tekivät runsaat 12 500 tilakäyntiä. Pispa toimi vuodesta 2017 lähtien Välitä viljelijästä -projektin työntekijänä. Kun työkyvyn ajattelee moniulotteisena asiana, huomaa kohtia, joihin omassakin tilanteessa kannattaa paneutua. – Alle 30-vuotiaiden viljelijöiden osuus on laskenut kymmenessä vuodessa yhdeksästä prosentista kolmeen prosenttiin. Maija Pispa sanoo, että maatalouden tilanne on viime vuosina kiristynyt aiheuttaen monenlaisia haasteita viljelijöille. Varhaisen tuen palvelut ovat tarjolla kaikille MYEL-vakuutetuille ruoantuottajille. Jatkuvuuden kannalta on myönteistä, että entiset projektityöntekijät ovat nyt työkykyneuvojia. Onko nyt käsillä se hetki, jossa halpuutus on tullut tiensä päähän. Pispa sanoo, että kaikki alkaa yhteydenotosta alueen työkykyneuvojaan. Yhteyttä on hyvä ottaa jo silloin, kun alkaa pohtia nykytilannetta ja mahdollisia muutoksia, Pispa korostaa. Ne löytyvät verkossa osoitteesta mela.fi/ varhainentuki. – Maatalouden ja -viljelijöiden toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Pirkanmaalla työkykyneuvojana työskentelee Maija Pispa , joka toimi vuodesta 2017 lähtien projektipäällikkönä. Kokemuksiin viitaten Pispa teroittaa, kun kokonaisuutta tarkastellaan yhdessä, löytyy usein enemmän vaihtoehtoja kuin asioita yksin tai omalla porukalla pyöritellessä. Projektista tutut palvelut ovat nyt Melan toimintaa, ja niitä kutsutaan Varhaisen tuen palveluiksi. Varhaisen tuen palveluista voi saada 500 euron arvoisen ostopalvelusitoumuksen henkisen jaksamisen tukemiseen, jos kuormittava tilanne haittaa työkykyä ja mahdollisuuksia selviytyä maatalousyrittäjätyöstä. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAA VÄLITÄ viljelijästä -projekti osoitti kahdeksan vuoden aikana tarpeellisuutensa koko Suomessa. – Eläkeläisten osuus on vastaavasti kasvanut. Pispa herättelee viljelijöitä, etteivät he saa jäädä suuren työmäärän eikä tiukan taloustilanteen kanssa yksin. Pispa korostaa, että myös ihmissuhteisiin ja työkykyyn kannattaa kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevästi. – Kannustan viljelijöitä pysähtymään ja miettimään, mitä heidän tilanteelleen olisi tehtävissä. Pispa vetoaa pirkanmaalaisiin viljelijöihin, että he olisivat oikea-aikaisesti ja aktiivisesti yhteydessä Melan varhaisen tuen palveluihin. 10 Keskiviikko 9. – Onpa kyse tuotantosuunnan muutoksesta, investoinnista, omistajanvaihdoksesta tai eläkkeelle siirtymisestä, on hyvä pohtia, mitä kaikkia vaikutuksia muutoksella on elämässä. MELAN varhaisen tuen palvelut tarjoavat ostopalvelusitoumuksella tukea viljelijöiden jaksamiseen. Noiden vuosien aikana projektin merkeissä myönnettiin koko maassa 4 765 ostopalvelusitoumusta viljelijöiden henkisen jaksamisen tueksi. – Siihen vaikuttavat yhtä lailla myös henkinen jaksaminen, ihmissuhteet sekä työja toimintaympäristö. MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski huomauttaa, että maatalouden heikko kannattavuus on ollut kaikkien tiedossa jo varsin pitkään. Uutta on, että viljelijöiden lisäksi apua saavat nyt myös MYEL-vakuutetut kalastajat ja poronhoitajat. Tämän vuoden alusta lähtien samat palvelut on ollut maatalousyrittäjien, kalastajien sekä poronhoitajien saatavilla nimellä Varhaisen tuen palvelut. Aika näyttää, mitä markkinoilla tapahtuu, mutta viljelijöiden mielestä siinä ei voi olla kuin yksi suunta. Merikosken mukaan huolestuttavaa on se, että ihminen on keskimäärin työuransa puolivälissä nelikymppisenä. He tekevät samaa auttamistyötä kuin aiemminkin. Tämän vuoden alusta lähtien Pispa on ollut varhaisen tuen palveluiden työkykyneuvojana. Välitä viljelijästä -projektista toissa vuonna tehdyn vaikuttavuusarvioinnin mukaan peräti 91 prosenttia piti palvelua joko erittäin tai melko hyödyllisenä. Kysymys on paljon laajempi kuin vain naudan jauhelihan loppuminen kaupoista. Yhteydenoton voi tehdä joko maatalousyrittäjä itse tai hänen suostumuksellaan vaikkapa puoliso, muu läheinen tai joku yhteistyökumppani. Ja, että jäävuoren huippu on tullut näkyviin. Muutos haastaa pysymään mukana kehityksessä, minkä johdosta vallitsevankin tilanteen ylläpito vaatii toimia. Välitä viljelijästä -projekti vakinaistettiin, varhaisen tuen palvelut nyt maatalousyrittäjien apuna Vuonna 2017 käynnistynyt Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) Välitä viljelijästä -projekti on vakinaistettu liki kahdeksan vuoden toiminnan jälkeen. Hän avartaa, että työkykyyn kuuluvat terveyden ja toimintakyvyn lisäksi muun muassa motivaatio ja osaaminen. Maija Pispa teroittaa, että pitkäaikainen kuormitus, äkillinen kriisi tai muu haastava tilanne luonnollisesti aiheuttaa myös henkistä kuormitusta. Tukea annetaan myös työkyvyn heikkenemiseen johtavassa äkillisissä muutostilanteissa kuten viljelijän sairastuessa ja tapaturman tai jonkin muun yllättävän tilanteen kohdatessa. – Jauhelihapula ja kaupan vahva asema on puhuttanut väkeä. Kannustan viljelijöitä pysähtymään ja miettimään, mitä heidän tilanteelleen olisi tehtävissä.. Tämä heijastuu myös viljelijöiden hyvinvointiin. Pirkanmaan projektityöntekijä Maija Pispa palvelee asiakkaitaan nyt työkykyneuvojana. MTK Pirkanmaa käynnistää elokuun alussa nuorten viljelijöiden ongelmaan keskittyvän hankkeen. VÄLITÄ viljelijästä -projekti osoitti tarpeellisuutensa vuosina 2017–2024. Ulkopuolisesta näkökulmasta voi saada apua. Juurisyy tähän lienee maatalouden heikko kannattavuus ja pääomavaltaisuus. MAIJA Pispa teroittaa, että työkyky on paljon muutakin kuin ruumiillista terveyttä. Pispa muistuttaa, että palveluja käyttävät niin suuret kuin pienetkin tilat kaikista tuotantosuunnista
heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Kesätunnelmia ja -ihmisiä eri puolilta Pirkanmaata. Nappaa mukaan kesän parhaat matkailuja lomavinkit Heinäpellon laidalta Kesälöylyjen kautta Kulttuurikesään ja Nostalgian sykkeeseen. Tampere 107,8 | Etelä-Pirkanmaa 96,7 | Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3 | Kankaanpään seutu 106,7 | Parkanon seutu 91,7 | Ylä-Pirkanmaa 91,5 SSU UN N KKeessää IKAALISTEN MATKATOIMISTO Voita 1000 euron matkalahjakortti! To klo 15: Kesäretki Taidekeskus Purnu (Orivesi) Ark. Kesämusiikkia unohtamatta. 11 Keskiviikko 9. 8.15 ja 13.15: Mansikkaraportti Niitty-Seppälän tila (Pälkäne) La klo 15: Nostalgian sykettä Tuire Salenius La klo 14.30: Kesälöylyt Saunaravintola FLOU (Tampere) To klo 17: Kulttuurikesä Vehoniemen automuseo (Kangasala) Pe klo 15: Mun Tampere Ilmari Nurminen KILPAILUT OSOITTEESSA RADIOSUN.FI SUN KESÄ 2025 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 7-9 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys 9-10 SUN Matkailukesä SUN Matkailukesä SUN Matkailukesä SUN Matkailukesä SUN Matkailukesä 10-11 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesänäyttämö Pirkanmaan urheiluviikonloppu 11-13 SUN keskipäivä SUN keskipäivä SUN keskipäivä SUN keskipäivä SUN keskipäivä 13-14 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys 14-15 Mökkikesä Puutarhaunelmia Herkkukesä Kesäretki Mökkikesä 15-16 Nostalgian sykettä Kulttuurikesä Heinäpellon laidalla Pirkanmaan Mun Tampere urheiluviikonloppu 17-18 Herkkukesä Kesäretki SUN Suosikit TOP 20 Kulttuurikesä Kesälöylyt 18-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti Su klo 12: Heinäpellon laidalla Matkailutila Haapamäki (Virrat)
12 Keskiviikko 9. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti KESÄRISTIKKO
Lipun nosto. Onneksi niin moni meistä haluaa muuttaa maaseudulle, jossa voimme elää ilman nykyaikaisia sähköllä toimivia laitteita. Lapsemmekin ovat unohtamassa nämä elintärkeät nikkaroinnin taidot, kun kukaan ei niitä osaa enää lapsillemme opettaa. Terassi auki 18-21.30. Moni on sanonut, ettemme voi palata ajassa taaksepäin. 13-17 Markkina-alue auki • Lasten päivä 13.00 Lipun nosto, lippulaulu. Lotilla on ollut merkittävä rooli isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden rakentamisessa ja takaamisessa. Meillä oli ruokaa, koska viljelimme sen itse. Luotamme sokeasti siihen, että kehittämämme infrastruktuuri takaa meille ikuisen ja helpon elämän. Tervetuloa! Narvan Soittokunta 14.00 Lastenkirjailija Tiina Nopola: Kirjallisuuden merkitys 15.00 Siina ja Taikaradio lavalla • 17.00 Alue sulkeutuu 20-01 Tanssit. Onneksi linnut jaksoivat laulaa ja luoda toivoa tulevaan. Olemme menettäneet täysin kosketuksemme maahan. Narvan Soittokunta 11.00 Narva BigBand 12.00 Juhlapuhe, Sami Nuora. Olemme opettaneet suuren osan kansastamme elämään mitään tekemättä, ja toinen puoli kansasta tekee töitä nääntymiseensä asti. Kuka osaa veistää puuta. Kisälli Mestari -perinne 13.00 Runonlausuntaa, Alpo Nyystää -runot 13.30 Traktorin purku ja kasaus -näytös, nurmialue 14.00 Höpinä Tötterö lasten alueella • 15.30 Hist. Tervetuloa! Narvan Soittokunta 14.00 Juhlapuhe, Tuomas Hoppu: Vesilahti Davidin kapinasta viime sotiin 15.30 Historiallinen kulkue • 17.00 Alue sulkeutuu 20-01 Pop & Rock ilta • klo 21 Retropop • klo 23 Kormus 10-17 Markkina-alue auki. Jos emme ota näitä vanhoja tapoja uudelleen käyttöömme, meille tulee nälkä ja vilu. Lihat suolattiin ja marjat kuivatettiin. Se, minkä olemme unohtaneet, on meidän selviytymisemme maapallon asukkaana ja yhtenä eliölajina, muiden eliölajien joukossa. Kun jääkaapit, pakastimet, mikrot, tietokoneet, valot ja bensamittarit eivät enää toimi, eivätkä kauppojen ovet avaudu. Kaupunkien rakennukset kylmenevät ja pimenevät pakastimien hiljalleen sulaessa. Lotat olivat mukana taistelussa omalla panoksellaan. Meillä oli vettä, koska meillä oli kaivomme. Lapsistakaan ei tarvitse huolehtia, kun heidät voi viedä päivähoitoon, vaikka vanhempi tai vanhemmat olisivat kotona. Kaikesta huolimatta olemme maailman onnellisin kansa. Mutta elämämme oli kaikin tavoin luonnollisempaa ja elämänläheisempää. Meidän on herättävä ajattelemaan toisin. Olemme rakentaneet elämämme sähkön varaan ja luotamme vakaasti siihen, että voimme jatkaa elämäämme huolettomasti eteenpäin. Nuoret 12-17v 10€. Luotamme siihen, että vettä riittää ja pystymme ravitsemaan itsemme luonnon antimilla, että elämämme jatkuu niin kuin tähänkin saakka. Muistuttakaamme mieliimme, miten silloin elimme. Mitä meille tapahtuu, jos jumaloimamme tietotekniikka kännyköineen lakkaa toimimasta. Kukaan meistä ei voi tietää mitä meillä on edessä. Pysäköinti sis. Omaiset Lotan muistolaatta vietiin haudalta. Muistolaatta hautakivessä on tapa osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta lotalle, joka aikanaan on paljon edestämme uhrannut. Birgitta Wulf Onko kosketuksemme maahan kadoksissa. LUKIJALTA ELÄMME aikaa, jollaista emme ole ennen eläneet. Nyt meidän ei tarvitse huolehtia juuri mistään. Me emme silloin tienneet muunlaisesta, toisenlaisesta elämäntavasta. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Lähes sata torimyyjää Tervahauta Historiallinen kulkue Lasten alueella työpajoja narvanmarkkinat. kulkue 17.00 Alue sulkeutuu. Alle 12v iltaisin ilmaiseksi. Jokin aika sitten ollut Portugalin ja Espanjan laaja sähkökatkos osoitti kuitenkin sen, että järjestelmämme voi romahtaa mikä hetki tahansa. Tanssiorkesteri Humu aloittaa klo 21 13-17 Markkina-alue auki 13.00 Lipun nosto, lippulaulu. Iltalippu 20 €, paitsi lauantaina 25€. Ruisleivätkin leivottiin itse, ne kuivatettiin parressa ja leipää syötiin pitkin vuotta. Päivälippu aikuiset 15€, lapset 7-17v 5€. Myynnissä rievää ja nokipannukahvia. Mutta emme ole ajatelleet mitä sitten tapahtuu, kun sähköt katkeavat, kun pimeys ja hiljaisuus laskeutuu yllemme, kun luomamme keinotekoinen elämä ympäriltämme lakkaa toimimasta. Markkinapassi kaikkiin tilaisuuksiin 80€. Me täällä länsimaissa olemme valjastaneet elämämme sähkön ja teknologian varaan. Koko luontomme oli hämmennyksen vallassa. Sinulla on vielä mahdollisuus saattaa ajattelematon toimenpiteesi kunnialliseen loppuun palauttamalla Kerttu-mummun muistolaatta paikoilleen hautakiveen. hintaan. Toki me kuolimme nuorempina kun sairauksia ei niin hoidettu, myös lapsikuolleisuus oli suurempaa ja elimme myös puutteessa. Nyt ovat puuhellat, leivinuunit ja pönttöuunit kullanarvoisia. Torstai 10.7.2025 Perjantai 11.7.2025 Lauantai 12.7.2025 Keskiviikko 9.7.2025 Sunnuntai 13.7.2025 19.00 Tervahaudan sytytysjuhla, alueelle vapaa pääsy koko illan Tervapuhe Mikko Latvala. Meillä oli saunat, joissa peseydyimme ja ulkohuussit, minne laskimme tarpeemme. Lipun nosto. Silloin vain elettiin ja pidimme huolta toisistamme. 13 Keskiviikko 9. Meidän on otettava vanhat ruokien säilöntämenetelmät käyttöön ja opetettava se kaikelle kansalle! Kuivaaminen, suolaaminen ja umpioiminen oli ennen käytössä. Meidän pitäisi vihdoinkin nähdä mitä meille tapahtuu, jos emme ala näkemään maata jalkojemme alla. Räystäistä ei tippunut vesi, lumet eivät sulaneet eivätkä purot solisseet. Mitä me silloin teemme, kun kykymme rakentavaan keskusteluunkin on vähentynyt, melkeinpä unohtunut. Kuka enää osaa nikkaroida ja korjata huonekaluja. Mitä meille silloin tapahtuu. Näkemiin taas vuoden 2030 markkinoilla! Liput portilta tai ennakkoon netistä Tiketti.fi. Kevättä meillä ei juuri ollut. Muistammeko enää virtaavia lähteitä, joita meidänkin maassamme yhä virtaa. Ei eläimiä alueelle. Vesi tulee hanasta, osa kaupoista on yötä päivää auki, eikä kauppoihin tarvitse välttämättä enää edes mennä, kun robotit tuovat ostokset kotiovellemme. Ilman vettä emme voi elää. HEI Sinä, joka veit muistolaatan lotan haudalta Pälkäneen Tommolan hautausmaalta. Monen heistä ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään elämänsä eteen, muuta kuin opetella käyttämään se vähäinen raha minkä he ovat valtiolta saaneet. Lasten alueen työpajat ja ohjelma sisältyvät lipun hintaan. Mitä ajattelit, kun irrotit pyyteetöntä vapaaehtoistyötä tehneen henkilön muistolaatan. Vesi on kaiken elämän lähde. Alle 7v ilmaiseksi. Sinunkin puolestasi, joka nyt saat hyvinvoivassa vapaassa maassamme elämästäsi nauttia. Uskomme vakaasti siihen, että olemme turvassa eikä meitä mikään uhkaa. Meidän on opittava keräämään marjat metsistämme, meidän on myös otettava kaupunkiviljely tosissamme. Narvan Soittokunta 12.00 Juhlapuhe, toimittaja Roman Schatz: Mitä on kulttuuri 13.30 Traktorin purku ja kasaus -näytös, nurmialue 15.30 Historiallinen kulkue • 17.00 Alue sulkeutuu 20-01 Tanssit • klo 21 Albert Salminen trio • Komiat 10-17 Markkina-alue auki. Mutta juuri nyt, ennestäänkin vähävaraisilta ihmisiltä viedään loputkin. Narvan soittokunta
Kimppakyydit Pälkäneen ja Luopioisten torilta klo 11.30. Trio Espresso: ”Meren laulua kuuntelen”. La 19.7. Jälkipelit pidetään saunan lauteilla. Yhteislähtö Pälkäneen torilta 17.10 ja Luopioisten seurakuntakeskukselta klo 17.30. Reitin pituus on noin 2 km ja se on esteetön. Yhtye esittää suomalaisia, irlantilaisia, englantilaisia ja pohjois-amerikkalaisia sävelmiä kansanmusiikkityyliin. Kesäkonsertti Luopioisten kirkossa klo 20: Kansanmusiikkiyhtye Tölli. Messu kirkossa klo 10. Raamattuja rukouspiiri klo 18 seurakuntatalossa. Messu klo 10 kirkossa, Jari Kemppainen, Matto Huomo. Voit osallistua tapahtumaan myös yhdellä tai kahdella pysähdyspaikalla. Ira Sirkiä. Su 27.7. 040 844 2328 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma-to 9-16, pe 9-12 tai sopimuksen mukaan. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Ke 9.7. Pälkäneen kirkko avoinna 10.8 asti klo 11-16 tutustumista ja hiljentymistä varten. Lauluja kesästä, kukista ja elämästä. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Oman seurakunnan nuorisotoiminnalle. klo 19 Ti 15.7. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti www.palkaneenseurakunta.fi • P. Noutopöytä, josta vapaaehtoinen maksu. Su 20.7. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuollut: Raili Kyllikki Lehtonen 92 v., Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. Jos kirkossa ei ole päivystäjää on kirkko suljettu. Kolehti oman seurakunnan diakonian kautta ruoka-apuun. Su 13.7. Perjantai 11.7. Kaikille seurakuntalaisille avoin esirukoushetki, jossa rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta. Kokoonpano: Simeon Oksanen viulu ja mandoliini, Jukka Lehto kaksirivinen haitari, Janne Vesto huuliharppu ja kitara, Sirpa-Liisa Suova-Huuhka ukulele, Seppo Moisio percussiot. Kyläkirkko Padankodan pihamaalla klo 18. 040 834 8505. Yhteisöllisyyden, vapaaehtoisuuden ja hengellisen uudistumisen edistämiseksi paikallisseurakunnissa rakennemuutosten keskellä Hengen uudistus ryn kautta 81,70 € Uusheräyksen kasvatustoiminnalle 113,25 €. Markku Viitala, Sannamaria Salli. Su 13.7. Su 20.7. Janne Vesto, Liisa Teräslahti, kyläläiset. Kesto 1,5-2 tuntia. Vetäjänä Lea Pyyhtiä Keskiviikko 16.7. Tarjoilu diakonian hyväksi. Mukana Marko Sagulin ja Vatialan tarinapiiriläiset. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Jari Kemppainen, Liisa Teräslahti. Ti 29.7. Kolehdit 2.7. 14 Keskiviikko 9. klo 12 Rajalan kämpällä (Teivaantie 744, 36760 Kangasala) Marko Sagulin, Jukka Heroja Sahalahti-Seuran tarjoamat kirkkokahvit. 18.15 Viikkomessu, Kangasalan kirkko. Myös sauna on lämmin, lähetyksen vastuuryhmä. Kirkkokahvit. Keskiviikko 9.7. Konfirmaatiomessu klo 10 Pälkäneen kirkossa, 2.rippikoulu, Janne Vesto, Sami Haapakoski, Päivi Giren, Liisa Teräslahti. Vapaa pääsy! Torstai 10.7. Vapaa pääsy! KAKSIKIELINEN KESÄKONSERTTI “Kesä Pohjolassa & Sommar i Norden” Pe 11.7. Su 20.7. Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Tervetuloa! Ke 9.7. Su 13.7. Ke 16.7. To 17.7. Trio Espresso on harjavaltalaisen lauluyhtye Cafe Olé’n pikkuryhmä, jossa laulavat Kristiina Merinen, Satu Laine ja Johanna Järvinen. Kaikki perehdytetään tehtävään. Messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Janne Vesto, Liisa Teräslahti. Mukana Seija Frears ja Janne Vesto. Luopioisten kappelisrk ja Tehtaan Puoti. Ma 14.7. Säestäjänä kanttori Kaija Huhtanen, joka myös esittää yhden kappaleen itse. 8 Aamupuuro, Sahalahden srk-talo. Ilmoittamattakin saa tulla! Järj. Kesto 1,5–2 h. Pyhiinvaellus klo 18 Pakanrannan luontopolulla. Armahtakaa! 5. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO 16.7. Kesäraamattupiiri klo 10.30-12.00 seurakuntakeskuksessa, vetäjänä Maija Kuitunen. 045 108 9089 Lämpimästi tervetuloa! Palvelemme myös Pälkäneellä: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. 6.7. Kovatempoista mutta hyvähenkistä sählyä. Tiistai 15.7. To 10.7. Konsertti klo 18 Luopioisten kirkossa. Jos haluat helpottaa tarjoilujen arvioinnissa, voit ilmoittautua etukäteen Jannelle p. Pe 11.7. Ennen konserttia yhtye soittaa muutaman kappaleen myös iltatorin lavalla n. klo 18.30. 19 Opastettu kierros vanhalla hautausmaalla, Kangasalan kirkko. Päätteeksi iltapala kirkon eteisessä ja pihamaalla. Vaelluksen jälkeen kunnan rantasaunalla mehua, makkaraa ja pieni muisto. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Su 27.7. Kangasalan kirkko klo 12 Hannu Musakka, laulu, Jukka Heroja, piano Vapaa pääsy! KÄMPPÄKIRKKO RAJALASSA Su 13.7. Tervetuloa aamupuurolle tapaamaan tuttuja ja uusia ihmisiä! 13 Vatialankulman seurat, Vatialankulma. Ke 16.7. Seurat klo 18.30 Vuolijoen VPK talolla Vuolijoentie 482, Janne Vesto, Mari Ruuska Hauhon srk, musiikki Liisa Teräslahti, Hauhon veteraanikuoro. 10 Konfirmaationmessu, Kaupunkiriparilaiset, Kangasalan kirkko. 9 Rukousaamu, Kangasalan kirkko. Ei tilaisuutta Ei tilaisuutta Ti 15.7. Maanantai 14.7. Hartaushetki, yhteyttä, iltatee. Opastus Pihtilammentien alusta. Keskustelusaarna Janne Vesto ja Seija Frears, kanttorina Liisa Teräslahti. 18 Viikkohartaus, Sahalahden srk-talo. Oman seurakunnan lähetystyölle 339,60 €. Jari Kemppainen, Liisa Teräslahti. Tarkempaa tietoa Janne Vestolta 040 7120 563. Kyläkirkko Puutikkalan VPK:lla klo 13, Janne Vesto, Liisa Teräslahti, kyläyhdistys. Puh. Kirkkokahvit. Lähetyskirpputori on avoinna Pe 13.00–17.00 • La 10.00–14.00 Jumalanpalvelukset Kuolleet: Ida Orvokki Kangas 96v, Taina Kristiina Mäkinen 65v Avioliittoon aikovat: Veera Suvi Julia Laakkonen ja Eetu Olli Aleksi Leppäniemi Kastetut: Elias Valentin Kittilä, Kaisla Inkeri Lehto, Mimosa Anneli Lappi, Oiva Eemil Viljami Kokkala, Viola Anniina Muurimäki Keskiviikko 9.7. Suunnittelu ja toteus Sisko Luukkonen, Tomi Riihiranta, Alli Roikola, Kaija Huhtanen, Janne Vesto ym. 20 Tosiäijien torstaisähly, Suoraman srk-keskus. Opastus Pihtilammentien alusta. 12 Keskipäivän musiikkituokio, Kangasalan kirkko, Krista Pellikka, laulu ja huilu, Mikko Helenius, piano, bandoneon ja urut. P. Konsertti Kesälauluja klo 18 Luopioisten kirkossa, Enni Hakala laulu, Hannu Kahilakoski säestys. Kokoontuminen vanhalla hautausmaalla. Janne Vesto, Liisa Teräslahti, diakoniapiiri. Minna Teräväinen, Jukka Heroja. Ke 9.7. sunnuntai helluntaista Ke 16.7.Torikahvio klo 10-13 srk-talossa diakonian hyväksi. Su 13.7. To 24.7. Kahvitarjoilu. Mahdollisuus paistaa makkaraa nuotiolla (omat makkarat). Tarkemmat tiedot toiminnasta nuorisotyön Instagramista @parkki.insta. Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. Lisätiedot: Tuomas Alaräisänen, p. 9.30-12 Kesäolkkari, Perhetalo. Torikahvio klo 10-13 srk-talossa lähetyksen hyväksi, arpalaiset Pilistveren hyväksi. Ranskalainen Brunssi Tehtaan Puodissa Aitoossa klo 1213.30. Kuljemme viiden pysähdyspaikan kautta ja päätämme rukoushetkeen kirkossa. Johanna Järvinen laulaa kaksi yksinlaulua. Lauantai 12.7. klo 18 Kuhmalahden kirkossa Paula Siren, laulu ja piano, Jani Kenttälä, laulu ja piano, Jukka Heroja, sello ja laulu. Metsäkirkko klo 18 Pihtilammella, Janne Vesto, Liisa Teräslahti. 13.7. TAPAHTUU LUOPIOISISSA Ke 9.7. Lapset vain oman aikuisen seurassa. Su 13.7 klo 17 Ulla ja Hannu Haili. Muistathan omat eväät. Tervetuloa mukaan pitämään kirkko avoinna. Kokoontuminen Pakanrannan parkkipaikalla. Sunnuntai 13.7. 040 7120 563. Jos tarvitset kyytiä tai voit tarjota sitä jollekulle, ota yhteys Janne Vestoon 040 7120 563. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta Sanan ja rukouksen ilta kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Rukoushetki klo 12 Pälkäneen kirkossa, Janne Vesto, Liisa Teräslahti. Varaa vuorosi kirkossa päivystyslistasta tai yhteys Tiina Kokkolaan puh. Kirkkokahvit. Vapaa pääsy / kolehti. Virsiä ja viiniä – lauluilta klo 18 Pajuparvella, Alikyläntie 6. Lauluilta klo 18 Luikalan työväentalolla, Selkätie 39. Kesäolkkarissa voi hengailla, puuhailla yhdessä ja syödä omia eväitä. 10 Messu, Kangasalan kirkko. 040 756 6785. Vapaa pääsy! PERHEIDEN PÄIVÄ PYYSALOSSA Ma 14.7. Pieni pyhiinvaellus Luopioisten Rantareitillä klo 16. To 10.7. klo 16–20 Tule perheen kanssa viihtymään Pyysalon leirikeskuksen pihapiiriin! Saunat ovat lämpiminä ja nuotiossa leimuaa tuli. Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 040 3098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti ja to klo 10–12 ja klo 13-15 , ke ja pe suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Su 13.7. 03-377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi. 18 Kesänuortsi, Parkki, rento nuortenilta nuorisotila Parkissa tai sen läheisyydessä
Tiedot alueella kartoitetuista kohteista ilmoitetaan myös paikallisten viranomaisten käyttöön. Tie taivaaseen on ainutkertainen reitti. Kylätalokartoitus käynnistyy maakunnissa joko kesän tai alkusyksyn 2025 kuluessa, ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 alkuun mennessä. Työt käynnistyivät vapun jälkeen vanhan katon purkamisella. Ylinen s. Suurin myönnetty avustus oli 8 000 euroa ja pienin 2 000 euroa. 24.6.1938 Padasjoki k. Haettu avustussumma oli 40 000 euroa. Luopioisten seurakuntakeskuksella on suoritettu alkukesästä mittava kattoremontti. Avustusta myönnettiin vuodelle 2025 kaikkiaan 67 hankkeelle yhteensä 430 000 euroa. Silti ilmaan jää aina pieni epävarmuus: ”Kori on tuon puskan takana, mutta älä heitä liikaa vasemmalle, siellä on lampi.” Vasta kiekkoa vedestä onkiessaan tietää, minkä verran on liikaa vasemmalle. Tätä pelikirjaa kannattaa noudattaa. Samalla uusittiin puurimotus katolla olevan kirkonkellon ympäriltä. Kirjoittaja Marko Sagulin on yhteisökappalainen Kangasalan seurakunnasta. Kattokeskus Pirkanmaan tekemän remontin hinta oli noin 92 500 euroa. Sadevesijärjestelmä uusittiin, ja urakkasopimuksen lisäksi taloon tilattiin lisälämmöneristeeksi puhallusvillaa. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Pelikirja tarkoittaa sitä, että pelaaja on käynyt harjoittelemassa rataa ja tehnyt itselleen suunnitelman pelitaktiikasta. MUSEOVIRASTON mukaan avustushakemuksia vastaanotettiin haeavustuksia.fi-palvelun kautta 144, ja haettu summa oli yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa. Osasipa ratakarttaa tulkita oikein tai ei, pelikirjan tärkein sääntö on pysyä Jeesuksen seurassa. Niinpä pelikirjaakaan ei ole voinut laatia itse. Syy heikkoon suoritukseen oli mieKattoremontti tuli päätökseensä Sydän-Hämeen Lehti LUOPIOISTEN seurakuntakeskuksella on suoritettu alkukesästä mittava kattoremontti. Jani Oksanen PÄLKÄNEEN kunnalla on ollut viime vuonna lahjoitusrahastojen varoissaan käytössä kaikkiaan kahdeksan eri rahastoa tai perintöä. Hänen kanssaan voi olla varma siitä, että suunta on oikea. Sydän-Hämeen Lehti VARAUTUMINEN on yhä tärkeämpi osa kuntien, hyvinvointialueiden ja kylien arkea. Minulla ei ollut pelikirjaa. Ja kokemukseni mukaan hän on myös aina apuna, kun niitä kiekkoja kalastetaan lammesta. Sydän-Hämeessä avustusta sai Kangasalan Lepokoti-Säätiö, jolle myönnettiin 15 000 euroa. Valtakunnallisessa kylätalokartoituksessa kerätään tietoa yhteisöllisistä tiloista ja paikoista, joita voidaan hyödyntää kriisi-, onnettomuusja häiriötilanteissa esimerkiksi kokoontumispaikkoina, infopisteinä tai hätämajoituksena. Kartoitus tehdään koko Suomessa, yhteistyössä maakunnallisten kyläyhdistysten kanssa. Kokemusta karttuu ja uudelleen samaa rataa kiertäessä oppii, mikä toimintamalli on viisas ja mikä riskialtis. Vanhus-, vammaisja mielenterveystyöhön osoitettujen testamenttija perintövarojen jäljellä oleva pääoma oli viime vuoden lopussa vajaat 410 000 euroa. 15 Keskiviikko 9. – Kylävarassa puhutaan myös kylille hyvin tutuista tilanteista, kuten siitä, miten paikallinen yhteisö voi auttaa asukkaita selviytymään myrskyn aiheuttamista tuhoista ja pärjäämään pitkien sähkökatkojen aikana, kertoo Kylävara-hankkeen projektipäällikkö Ritva Pihlaja Suomen Kylät ry:stä. Kartoitus tukee kuntien, hyvinvointialueiden ja pelastustoimen valmiussuunnittelua. Huomaan usein sortuvani liialliseen itseluottamukseen: ”Eilen yksi kymmenestä riskiheitosta onnistui, joten ehkäpä muutan turvallista pelikirjaa ja otan riskin nyt kilpailussakin.” Hurjastelulla ei lopulta pärjää. Kylätalokartoitus varmistaa, että kyläyhteisöissä tiedetään, mihin mennä ja miten toimia, kun jotain poikkeuksellista tapahtuu. Mutta koko ajan edessä on tuntemattomia, ennen pelaamattomia tilanteita. RAAMATUN pelikirjassa kerrotaan myös ainoasta pelaajasta, joka on palannut kertomaan, mitä tiellä taivaaseen on odotettavissa. Pelikaverina Jeesusta ei voita kukaan, koska hän on se tie taivaaseen. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 6 418 euroa. Onneksi kisajärjestäjä on laatinut sekä hienon ratakartan että toimivan pelikirjan. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. 26.5.2025 Kangasala Rakkaudella muistaen Antti Pekka, Lassi ja Lari Jukka ja Kirsti Aleksi ja Noora Veronika ja Anmol Matti, Sirkku, Sara ja Meri Muut sukulaiset ja ystävät Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa rakas, läheinen. Yhteisöllinen varautuminen vahvistaa paikallisten yhteisöjen arjen turvallisuutta ja asukkaiden turvallisuuden tunnetta. SEURAKUNTA KUOLLEET VOIMAKSI VIIKOLLE Noudata pelikirjaa hessä eikä välineissä, mutta merkitystä oli silläkin, että kilpailin radalla, jota en ollut ennen heittänyt. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Aikaisempia virheitä saattaa oppia välttämään. Virasto muisti Lepokotia Testamenttija perintövaroja vajaalla puolella miljoonalla. Valtaosa haetuista ja myönnetyistä avustuksista kohdentui paikallismuseoiden kokoelmatyöhön ja museorakennusten korjauksiin. Kylätalokartoitus tutkii yhteistilojen käyttöä Sydän-Hämeen Lehti MUSEOVIRASTO avusti paikallismuseoiden hankkeita 430 000 eurolla. Kylätalokartoitus on osa Suomen Kylät ry:n koordinoimaa EU-osarahoitteista Kylävara paikallisen varautumisen perustana -hanketta (2024–2026). Omaa kokemusta maaliin pääsystä ei ole. Lämmin kiitos surussamme myötäeläneille. Silloin kun pelikirjaa ei ole, ainoa ratkaisu on lukea kisajärjestäjän laatimaa ratakarttaa ja kysyä neuvoa niiltä, joille rata on tuttu. Kisassa menestyy, kun noudattaa viisaasti laadittua pelikirjaa. HEITIN juuri surkean frisbeegolf-kierroksen. Pelasin sokkona. Raamatussa kerrotaan paljon siitä, mikä elämässä on varmaa ja missä ei kannata ottaa riskejä. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi kyläja seurantalot, kodat ja metsästysseurojen tilat. Kuvasi kultaisen suljemme sydämiimme, koskaan unohda emme. Toisaalta itse tehtyyn pelikirjaan liittyy toisenlainen vaara. Harjoituskierroksella kokeillaan erilaisia heittoja erilaisilla kiekoilla, minkä jälkeen päätetään, millä tavalla kisatilanteessa on viisainta toimia. Vanha varttikate ja aluskate poistettiin, ja vastaavasti uusi aluskate ja peltikate asennettiin. Kunnanhallituksen tiedoksi merkitsemän testamenttija perintövarojen raportin mukaan lahjoitusrahastoista käytettiin viime vuoden aikana noin 94 000 euroa. Myös elämän pelikirjaan tulee joka päivä lisää materiaalia. Mika Kaila 050 574 3803 Rakas puolisoni, äitimme, mummumme ja anoppimme Pirkko Irene HAILU o.s
Ma 30.6. Ke 9.7. Ilmoittaudu 050 3483 648, lisätietoja Kisan nettisivuilta www. Ke 4.6. Su 13.7. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Sappeen ja Ohvenon kylätalon Kesäkahvila. klo 14-16 (info klo 13), SRA kortillisille ke 16.7. lipun ja kuljetuksen. kuhmalahdenkisa.sporttisaitti.com. Tule ihastelemaan toinen toistaan hienompia menopelejä ja äänestä oma suosikkisi Vilpeilän Hall of Fameen. Väliaika on. Suoretki Ruoveden Siikanevalle, oppaana retkeilytoimittaja, tietokirjailija Päivi Mattila. Tapahtumassa mukana puutyömestari Jari Kantonen, Pellikan puutarha ja Salmentaan VPK. Lempeä suvinen sointukylpy klo 10.3012, info@balanssiapia.fi. Tule viettämään ihana ja touhukas päivä Pytingin puistoon ystävien kanssa. Ynnä muuta mukavaa. Ke 16.7. Pe 18.7. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti kukkialle.fi RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. La 12.7. Jumppaa ohjaa Jaana Ketola (Jaksava Keho ja Mieli, jaksavakeho@gmail.com). pihapelit ja-leikit, koripallo ja pihasähly. Laitikkala Jumppaa ja jaksamista. alkaen kahvila, puodit ja näyttelyt avoinna ti-su klo 11-17. Kerho on maksuton. Lue lisää ja ilmoittaudu: beyondbuckthorns.com/fi/kurssit. Kuhmalahden Kisa Lasten liikuntakerho Kuhmalahden koululla. Tervetuloa ! Laitikkala Permakulttuurin perusteet -kurssi. 20.00 Rautajärven yläkentällä. Pytinki. 18.00 Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. 12.00 16.00 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Sääsyistä teemme vasta nyt kesän ensimmäisen kartoitusretken seurakunnan metsiin. 041464 2549 Anja Vilpeilän kylätalo Harrasteajoneuvojen kokoontuminen. Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry Hupaelmaa ja yhteislaulua. Liput jaetaan autossa. Hinta 12 eur tai kaksi rastia tai Laitikkalan maaja kotitalousseuran jäsenille 10 eur. com). Myynnissä myös jäätelöitä ja virvoitusjuomia sekä makkara/lihapulla/kasvispulla perunoita. klo 1820, sra-tiedustelut Tomi Mäki 050 9128268 HUOM seuraavat rata-ammunnat la 19.7. Tule laulamaan, tanssimaan tai kuuntelemaan ja tapaamaan mukavia ihmisiä. 15.00 Raktori-Talleria Moltsiantie 104b 36430 Sahalahti. klo 10.00 Kaikille sopiva yhteinen pyöräretki lähimaisemiin. Kurssilla keskitytään permakulttuurin hyödyntämiseen arkielämässä, kuten omassa puutarhassa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. To 10.7. Järjestää Vihreä Pourusmäki ry. Yhdistys tarjoaa talkookahvit ja pientä purtavaa. Aikuisille myös buffetti. Ryhmät 3-6 -vuotiaille ja 7-12 -vuotiaille, 3-6 -vuotiaat vanhemman seurassa. Säävaraus, eli vähälläkin sateella perutaan. 16 Keskiviikko 9. Ke 16.7. Ma 14.7. 18.00 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Katso myös www.aa.fi. Ikäihmisten ja vammaisten palveluiden neuvontaa, ohjausta ja apua lomakkeiden täyttämisessä. Bussikierros on maksuton, lounas ja kahvit omakustanteiset. Kesän viimeinen lenkki tehdään Matin saareen makkaran paistoon. 18.00 Puntarin kenttä (Pohjantie 534, Kuhmalahti). Kahvio avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12 -18 17.6. Tervetuloa idylliseen kesäkahvioomme Vehkajärven Touhulaan. 11.00 17.00 Pälkäne. Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Työväentalon järjestelytalkoot. Yhteinen Pälkäne Pälkäneveden kyläkierros. Mukaan mahtuu 50 henkeä, ilmoittaudu mukaan pian yhteinenpalkane.fi/tapahtumat! Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry LASTENJUHLAT. Su 13.7. Ti 8.7. yleisurheilu, pihaleikit ja jalkapallo. Tule nauttimaan nuorten kesätyöntekijöidemme leipomia maanmainioita munkkeja ja pullia kaffen kanssa. Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Kesäisten laulujen ilta. Hip, hei Lastenjuhlat! Taikuri Timo Tiikkainen esiintyy klo 12, sen jälkeen lapsille ilmainen ruoka. Luopioisista Lontooseen. Lajeina mm. ei tuntia) Hinta 10 eur. Pe 11.7. Reitit 3-10 km, omat eväät mukaan. 13.00 16.00 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Kesäteatteri. Ti 15.7. Laitikkala KesäZumbaa Laitikkalassa. Pytingin puisto. Mikkolan Navetta Musiikillinen iltapäivä Pytingin puistossa. Tilaisuudessa kahvitarjoilu, vapaaehtoinen kannatusmaksu. Ti 3.6. Paikallista kädentaitoa mökille, kotiin ja tuliaisiksi. 041 464 2549 Anja Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Teatteriin Pyynikille. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Jokaiselle soveltuvaa lihaskuntojumppaa Laitikkalan seurantalon pihanurmella tai sateen sattuessa seurantalolla kesäheinäelokuun tiistaisin klo 19-20. Perinteinen yhteislaulutilaisuus jälleen lavalla, Kokkolan Aimo laulattaa. 19.00 20.00 Hämeenlinnantie 166, Laitikkalan Seurantalo. Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Luikalan kesätori. Viite 2309 Tied. 12.00 Su 3.8. Ponit saapuvat n. 0407254586. 18.00 23.00 Luikalan Työväentalo, Selkätie 39. 044 4134 261. La 19.7. Ke 9.7. Tied. klo 14-16, sitten taas ke 23.7. www. Pyynikin kesäteatteri. La 26.7. Kesäliikuntakerhot Puntarin kentällä keskiviikkoisin kesä-heinäkuun ajan. klo 11-17. 28.6. Kesäkahvila avoinna. Sitovat ilmoittautumiset 24 h ennen tunnin alkua vetäjä Oona Hyötyläiselle (045 3261818 ja aurinkoona.oona@gmail. Musiikillinen iltapäivä Duo Vienan seurassa. Lämpimästi tervetuloa! Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Karaoketanssit. Ratoina 5, 3 ja 1,5 km. Wihasjärven Kesänäyttely. Sokerimaalauksen salat klo 12-15, Marinka Ehrukainen. Sateella ei pyöräillä Katso ajankohtaiset tiedot https://elakeliitto.fi/ yhdistykset/kangasala Ikäpiste Onkkaala ja Luopioinen Lähitori Pirtillä. Ota oma räpsä mukaan jos on. Pääsymaksu 5 euroa. Lähtö kirjastolta, Keskusaukio 2. Tervetuloa! Myymälässä on jäsenten tekemiä laadukkaita ja kauniita tuotteita. 9.00 15.00 Kirkkotie 45, Kangasala. 12.00 15.00 Luikalan Työväentalo, Selkätie 39. Sahalahti-Seura Kämppäkirkko Laipanmaassa. Su 20.7. To 17.7. Rajalanniemestä Kesäkehräntien P-alueelta polku alas rantaan, josta soutuvenekuljetus kello 18 21.30. Ja tietenkin myös kaverit ! Saunamaksu 5 e. Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. Ke 4.6. 7.6.-20.7. Avoinna klo 10 15. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. La 7.6. La 12.7. Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Maisenjärvellä. Kesäisten laulujen yhteislauluilta Luikalan Työväentalolla, Pälkäneen seurakunnasta laulattajana Janne Vesto. METSÄRETKI. 18.00 Iharin Myllytorppa. herkulliset vastapaistetut vohvelit ja Vilpeilän omat limonaadit. 17.00 20.00. Alaikäraja turvallisuussyistä 12 vuotta. Kansakoulut ry Vihasjärven kansakoululla tapahtuu!. 13.00 14.30 Mikkolan Navetta pihapiiri. 17.00 Luikalan Työväentalo, Selkätie 39. Museotie 1, Luopioinen Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit ammunnat. Tervetuloa ! Kukkian Kädentaitajat Ry TOUHUA JA TOHINAA TAPATUMA. Kesäliikuntakerho 7-12 -vuotiaille kesä-heinäkuun ajan. 11.00 Su 7.9. Esityksen kesto 3 tuntia ja yksi väliaika. Maksutapoina käteinen, kortti, epassi (passilla maksaessa + 2 eur). Kesäkahvila avoinna. 18.00 Beyond Buckthorns. Kokoonnutaan aluksi Uimarannantie 12:n kohdalle klo 10.00 ja jatketaan sitten kimpassa kohteille. Yleisösauna keskiviikkoisin klo 18 21.30. Keskiviikkoisin klo 12 14 tarjolla lounaskeittoa. Kahvio, käsityömyynti ja hernekeiton myynti klo 12.00 alkaen, torimyynti alkaa klo 13.00. Kangasalan seurakunnan sanajumalanpalvelus metsän siimeksessä kämpän hämärässä. Kirjailija, kuvittaja Riikka Juvonen vierailee Raktori-Talleriassa ja kertoo satujen merkityksestä ja kuvittamisesta. Vilpeilän kylätalo Lasten kesäkoulu. 3.8. Kesätorialueen järjestelyä ja siivoamista. La 19.7. Maalausworkshop: Haakana, Palmu, Metso-Louhivuori. Kesäinen zumba Laitikkalan seurantalolla (Hämeenlinnantie 166). RAJALANSAAREN SAVUSAUNA. 18.00 19.00. Eläkeläiset, opiskelijat, äippäriläiset, Laitikkalan maaja kotitalousseuran jäsenet 9 eur. Lämpimästi tervetuloa! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Aikataulu Pyynikille. Pesäpalloa Rautajärven yläkentällä tiistaisin klo 17.30 (ei 8.7). pälkäneen rata. wihasjarvi1906.fi, p. Kuhmalahden Kisa Lasten liikuntakerhot Puntarin kentällä. Lajeina mm. La 12.7. Vilpeilän kesäkoulussa ohjelmassa kasvomaalausta, aarrepolku, taidepaja, pajupillien tekoa, lehdellä soittoa, kepparirata ja vaikka mitä mukavaa. Näytökseen Tuntematon sotilas 17.7. Kesäkahvilan näkymä on vertaansa vailla, sillä Sappeen entisen koulun alaluokan ikkunoista näkyy Kyläjärvi. Sahalahti-Seura tarjoaa kirkkokahvit. Toivotut kyläkierrokset toteutuvat tänä kesänä! Pälkäneveden kierros toteutetaan la 12.7. tänäiltana klo 18-20 rata-ammunnat (kiväärit ja pistoolit), HUOM! tutustuminen SRA:han ensi lauantaina 12.7. puolessa välissä katsomoa.; rivillä 3 on jo varattuna muutama paikka. Kahvila avoinna tapahtuman ajan. Puhelin palaveriaikana 0400896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Tilaisuudessa kahvio, jossa myynnissä suolaista ja makeaa purtavaa. 17.00 Ma 28.7. klo 13.00, sekä ratsastusta että kärryajelua. Huom! Pvm muuttunut aiemmin ilmoitetusta (aikaistunut viikolla).. Perhekeskus pirtti. Seuraavat rastit 16.7. Hinta 62 e sis. Mutta ensin katsotaan mitä hauskaa Martta ja Bertta meille esittävät. Sahalahti-Seura Satujen merkitys ja kuvittaminen. Lähtö ja paluu Onkkaalassa, ohjelmassa vierailu strutsitila Syrjysellä, lounas ja tutustuminen Luikalan kesätoriin, tarinoita Sappeesta, Aitoossa Anssin kauppa ja kylän keskusta, Kukkolassa Medelplan-museo ja kyläkeinu (keinumismahdollisuus!). La 12.7. Su 13.7. Pe 11.7. ja tietysti buffetti palvelee väliajalla. Suuren suosion saavuttaneet karaoketanssit tulevat taas! Luvassa taidokkaita lauluesityksiä ammattimaisen karaokeisännän Pekka Salosen johdolla, mukana myös Luopioisten karaoken ystävät. Unnaanmäellä. Su 13.7. Löytyy mm koruja, tekstiilejä sekä puusta ja savesta tehtyjä tuotteita. Perinteinen harrasteajoneuvojen kokoontuminen Vilpeilässä yhteistyössä FHRA Tampereen kanssa. Ma 2.6. 12.00 Rajalan kämppä, Teivaantie 751. Minimiosallistujamäärä 10 hlö. Perinteinen Luikalan kesätori Työväentalon viehättävässä pihapiirissä. Su 13.7. Kahvilassa myynnissä mm. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Tervetuloa kaikentasoiset ja -kuntoiset pelaajat mukaan kivaan ja rentoon porukkaan. Kerho on maksuton. Lähitorin kohtaamispaikkatoiminta kesätauolla, palveluneuvontaa saatavilla Pirtillä heinäkuussa etukäteen sovitusti ajanvarauksella p. ja ke 30.7. Paikat rivillä 13 keskellä eli n. Tervetuloa! Rautajärvi Pesistä Rautajärvellä. 10.00 Su 20.7. 17.00 19.00 Maisentie Pälkäne. Vehkajärven Nuorisoseura ry Vehkajärven Nuorisoseuran Kesäkahvio Touhulassa. Ti 10.6. To 17.7. Kahvi nautitaan posliinikupeista ja monipuoliset leivonnaiset tarjoavat herkkuhetken. 18.00 Kuhmalahden koulun piha (Kivisalmentie 14). Käynti päätyovesta. Myyjäksi pääsee tulemalla ajoissa paikalle. 17.30 Ti 12.8. To 17.7. klo 13 myynnissä peruutuksen johdosta yksi lippu. Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. La 12.7. Tervetuloa nauttimaan Luikalan Työväentalon ainutlaatuisesta tunnelmasta! Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry. La 12.7. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. Tervetuloa Museotie 1, Luopioinen Kuhmalahden Kisa Suoretki Siikanevalle. Su 22.6. Klo 10 15. välisen ajan. 15.00 18.00. La 12.7. Lähtö kimppakyydein Kuhmalahden kirkon parkkipaikalta, paluu iltapäivällä. To 17.7. Permakulttuurin perusteet -kurssi keskittyy permakulttuurin perusasioihin: sen eettisiin arvoihin, keskeisiin periaatteisiin, suunnittelumenetelmiin sekä käytännön ratkaisuihin ja tekemällä oppimiseen. Myyntiä, käsityötarvikkeiden vaihtoa ja kirpputoria, työnäytöksiä ja tietysti musiikkia. Tervetuloa mukaan nauramaan, laulamaan ja kahvittelemaan. Aikataulu katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Tuntematon sotilas-esitystä on seuraava: Rautajärvi 11.05, Luopioinen 11.15, Aitoo 11.30, Vimmu 11.35, Kesätori 11.40, Sammonkulma 11.45, Kyttäläntie 11.46, Pälkäne linja-autoasema 11.50, Ammattikoulu, Sahalahdentie 12.05, Pyynikki 12.35 Näytös alkaa siis klo 13 ja kestää 3 tuntia. Järjestäjinä Luikalan diakoniapiiri ja Pälkäneen seurakunta, hengessä mukana kyläyhdistys. 18.00 Luikalan Työväentalo, Selkätie 39. 17.00 Ke 30.7. Opastus Aitoosta Miemolantieltä Maisentielle kohti kuntorataa. Taidetta ja tavuja kirjoituspaja taiteen keskellä klo 14-16, maija.myllymaki@gmail.com. Tervetuloa! Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Järjestetään kesäkeskiviikkoisin (ke 18.6. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Tapahtumat viikko 29
10.00 14.00 RAUTAHOVI, Rautajärventie 30, 36910 Rautajärvi. Sahalahti-Seura keittää iltakahvit ja -teet. Vehkajärven Nuorisoseura ry Heinäkuoron konsertti La 27.7 kello 18 Touhulassa. Rautajärven Kyläyhdistys Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry TANSSIT LAVALLA. 3.8. klo 21. Jomon-Shindo -menetelmään kuuluu rentoutusja tasapainoharjoituksia, painantatekniikoita ja keskittymistä yhdistettynä mediaanivenytyksiin. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Mikkolan Navetta Naistenviikon savusauna naisille. Ilmoittautumiset Marjatalle puh. Huomaa, että paikkana on Pälkäneen teatteri eli yhteiskoulun auditorio, osoitteessa Koulutie 13. Ke 13.8. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry kesäteatteri. Ke 6.8. Saunamaksu 5 euroa. Su 27.7. 26.8 nettisivujen kautta tai Rita Poutanen 0407473889. Luopioisten Sahtimestaruuskisa. Ma 21.7. 18.00 20.15 Hämeenlinnantie 166, Laitikkalan Seurantalo. 18.00 Rajalan kämppä, Teivaantie 751. La 26.7. Muistoja ja mustikkapiirakkaa. Esilaulajana on Pälkäneen reserviläisten Korsukööri, jota Matti Huomo hanurilla säestää. Myös vierailevaa kalustoa. Myös omalla autolla voi tulla. Sydän-Hämeen Lehti LUOPIOISTEN kirkonkylässä sijaitsevassa Muodonmuutoksia ry:n residenssissä järjestetään torstaina 10. Haltialla la 9.8. Sitovat ilmoitt. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut: Elina Lilja, mielenliekki@gmail. com, 040-503 3154 Haltian kylä Museotapahtuma Tapsan museoilla. Tänä kesänä tuttuja lauluja kokoonnutaan laulamaan Nuijantalon avaraan saliin. Heinäkuun iltaan SUSANNA HEIKKI & Voimaorkesteri saapuu tanssittamaan meitä, joten tanssikengät jalkaan ja parketille. Sahalahti-Seura Kantria kämpällä. 17.00 20.00 Rajalansaari. Liput 20 e ovelta tai etukäteen Kesäkahvioltamme. Ke 23.7. Tai huiskuta vastarannalta Rajalanniemestä, niin saat venekyydin. 0405447002 Pälkäneen seniorit ry Teatteriesitys Niskavuoren nuori emäntä. Pälkäneen kamarimusiikkipäivien Ranskalainen kesäilta -konsertissa esiintyivät Riikka Westerlund, Annukka Linnainmaa, Akseli Ferrand, Milan Heiskanen ja Troels Lorenzen. Ke 23.7. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Saariston rengastie. Heinäkuoro esiintyy Touhulassa lauantaina 27.7. Mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä – tärkeintä on luovuuden ilo. Ti 19.8. La 9.8. Varaukset 041 464 2549 Anja. Hinta 280 e sis. Askartelupaja kutsuu kaikenikäisiä. Ota omat eväät ja saunajuoma mukaan. Liput ovelta tai etukäteen kesäkahviolta 15 e. Perinteiset Rautajärven Markkinat, myyjiä laidasta laitaan. Kurssille otetaan 8 osallistujaa. Ma 18.8. Tule tapaamaan tuttuja ja tekemään markkinalöytöjä! MYYNTIPAIKKAVARAUKSET 040 5859351 Elina tai rautajarvenkyla@gmail,com Järj. 10.00 16.00 Haltia, Luopioinen. Esillä on myös Tervalan käsinsidottuja taidekirjoja. Tervetuloa laulamaan ! Vapaa pääsy. n. mennessä. 0400 709 050. Vastuullinen matkanjärjestäjä Minimatkat Oy. Naistenviikon kunniaksi sauna lämpiää naisille. Kurssi elokuun keskiviikkoisin, sisältää 4 kertaa. Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. välisen ajan. ja Luopioisissa torstaina 24.7. Anu Hälvä ja Jouni Somero esittävät rakkaimpia elokuvasäveliä. Ke 23.7. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Vehkajärven kesän varma merkki lähestyy. bussikuljetuksen, 2pv opastukset, lauttamaksut, pääsymaksut, kaksi lounasta, illallisen, yhden päiväkahvin, majoituksen ja hotellin aamupalan. kello 18.00. Hinta 60 eur. Reitti: Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskär, Iniö, Kustavi. Su 24.8. Luopioisten, Pälkäneen ja Kuhmalahden diabeteskerhojen kesäretki Vihavuoteen keskiviikkona 13.8 klo 13. Tervetuloa! Diabetes Pirkanmaa ry Diabeteskerhojen kesäretki. Tapahtumapaikkana toimii vanha Luopioisten kunnan tekninen toimisto Museotiellä Mikkolan Pytingin takana. 13.00 Pälkäne. La 26.7. 18.30 20.15 Nuijantalo Onkkaalantie 102, Pälkäne. Vapaa pääsy. 19.00 23.30 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Koulukavereiden ja koulun ystävien perinteiset kesätoritapaamiset ovat Onkkaalassa keskiviikkona 23.7. Tervetuloa! Laitikkala Jomon-Shindoa Laitikkalassa. Juhannusyllätys, sis. Tervetuloa! Pälkäne-Seura ry Muistoja ja mustikkapiirakkaa. Pajaa ohjaa itseoppinut taiteentekijä Niina Tervala , joka työskentelee viikon ajan residenssissä. To 2.10. Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä kronologisesti sukusarjan alkuun sijoittuva näytelmä on omien tunteiden ja rakkauden uhraamista lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi. Pälkäne-Seuran Salimäen pihateatterin esitys vie katsojansa aikamatkalle Salimäen talossa asuneen Alkmanin perheen elämään 1900-luvun alusta 1960-luvulle saakka. Tule veneellä, meloen tai suppaillen. Kuva: Lasse Petman. Saariston rengastie; yö Nauvossa hotellissa. Rautajärvi RAUTAJÄRVEN MARKKINAT. Retki on kerholaisille maksuton. Lauluohjelman on suunnitellut ja sen juontaa Kirsti Uotila. Lähtö Pälkäneeltä 18.8. 17.00 18.30 Pälkäneen yhteiskoulun auditorio, Koulutie 13. Lottalaulajaiset on Pälkäneen maanpuolustusnaisten järjestämä yhteislaulutilaisuus. Sen avulla voit vahvistaa kehoyhteyttä, purkaa ylivireyttä ja kuormittumista sekä saada elämään lisää tasapainoa yksinkertaisten ja käytännöllisten harjoitusten kautta. klo 10-16. Tarvikkeet löytyvät paikan päältä, ja halutessaan osallistuja voi maksaa vapaaehtoisen tarvikemaksun. Ilmoittautumiset peruutusehdoin viim. Viite 2228. Hallituksen jäseniä paikalla klo 10-12. Vehkajärven Nuorisoseura ry Love Story konserttikiertue saapuu Touhulaan. Buffetti ja anniskelu. 18.00 20.30 Tampereen Teatteri. 13.00 18.00 Kuohenmaan kesäteatteri . Kesäkahviomme on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12 18 17.6. Kello 11–13 pidettävä ”Kadonneen luovuuden metsästys” -paja tarjoaa kaikenikäisille mahdollisuuden pysähtyä luovuuden äärelle ja loihtia vaikkapa kesäisen kortin ystävälle. Puheettä laulurooleissa sekä säestävässä muusikkokokoonpanossa kuullaan paikallisia pälkäneläisiä osaajia. Tunnelma on taattu, kun Sahalahden oma kantrimuusikko Stenari tulee taas Rajalan kämpälle musisoimaan. Kotisivuilla reitti tarkemmin. bussikuljetuksen pullakahvit! Suvi Teräsniska Kangasalatalo 12.9 klo 19 Pikkujoulut Ikaalisten kylpyä 25-26.11 Ilmottaudu nopeasti Matille p. Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry Lottalaulajaiset. 18.00 20.00 Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. Teatteriretki on avoin kaikille. Ti 22.7. klo 8.15 ; paluu Pälkäneelle 19.8. Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Toritapaamiset heinäkuussa. Kukkia jakamassa kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo. RISTIKKO 4.6.2025 RATKAISU Pälkäneen kamarimusiikkipäivät oli menestys Viime viikonloppuna järjestetty Pälkäneen kamarimusiikkipäivät -tapahtuma keräsi suuren määrän yleisöä tilaisuuksiin Nuijantalolle sekä Puutikkalan vapaapalokunnan talolle. heinäkuuta askartelupaja osana valtakunnallista kuvataiteen päivää. 17 Keskiviikko 9. Lipun hinta 79 e sisältää lipun, kuljetuksen ja väliaikatarjoilun (kahvi+leivos) ja ilman väliaikatarjoilua 66 e. ja maksu 14.7. Kuljetus: Kyynärö klo 12.15, Rautajärvi klo 12.20 ja Luopioinen klo 12.35. Väliajalla lottapukuiset maanpuolustusnaiset tarjoilevat kahvia kotoisan kahvileivän kera
18 Keskiviikko 9. 13.07.2025 SUNNUNTAI 10:00-10:30 Kihniö K-Market 11:00-12:00 Parkano Tokmanni 12:30-13:30 Ikaalinen Komppi 14:00-15:00 Hämeenkyrö K-Supermarket 15:15-15:45 Kyröskoski tori 16:15-17:15 Ylöjärvi Juustoportti 17:30-18:00 Ylöjärvi ABC Teivo 14.07.2025 MAANANTAI 10:00-10:30 Vilppula tori 10:45-11:30 Mänttä tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 14:45-15:45 Orivesi tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 15.07.2025 TIISTAI 10:00-11:30 Sastamala Vammalan tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 13:30-14:30 Urjala tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 17:00-18:30 Valkeakoski tori 16.07.2025 KESKIVIIKKO 10:00-11:00 Tampere, Tammelantori 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 13:15-14:15 Tampere Keskustori 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 17:00-18:00 Tampere, Laukontori 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma 17.07.2025 TORSTAI 10:00-11:00 Laukontori 11:15-11:45 Hakametsä jäähalli 12:00-13:15 Westeri K-Supermarket 13:45-14:45 Ylöjärvi tori 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 17:00-18:00 Tampere rautatieasema 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 18.07.2025 PERJANTAI 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 13:15-14:15 Hervanta tori 14:45-15:45 Valkeakoski tori 16:15-17:15 Tammelantori 17:45-18:30 Pirkkala ABC 19.07.2025 LAUANTAI 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 11:00-12:30 Kangasala tori 13:00-14:30 Tammelantori 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 20.07.2025 SUNNUNTAI 10:00-11:00 Lempäälä tori 11:30-12:30 Viiala tori 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 14:15-15:00 Toijala tori 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 16:15-16:45 Iittala Shell 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 18:30-19:00 Tiiriö ABC 21.07.2025 MAANANTAI 10:00-10:30 Hämeenkoski Sale 10:45-11:30 Lammi tori 12:00-12:30 Tuulos SEO 13:00-13:30 Hauho tori 14:00-14:30 Hämeenlinna Teboil Aulangontie 15:00-16:00 Tiiriö Tokmanni 16:15-16:45 Hämeenlinna rautatieasema 17:00-18:00 Hämeensaarentie Neste Express 22.07.2025 TIISTAI 10:00-10:30 Turenki tori 11:00-11:30 Tervakoski tori 12:00-12:30 Loppi tori 13:00-13:30 Oitti S-market 14:00-15:00 Riihimäki Ragnar Granitin Aukio 15:30-16:30 Riihimäki K-Citymarket 17:00-18:00 Hyvinkää tori 18:15-18:45 Hyvinkää Teboil Kehäkuja 19:00-19:30 Hyvinkää ABC. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Kiertuepaikat (olemme parkkipaikalla) Kiertuepaikat (olemme parkkipaikalla) Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta! Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta! KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta – militariaa, vanhoja rahoja, Moneta, postimerkkejä, kelloja, rihkamaa, vinyylilevyjä yms
Noin kuuttasataa talkoolaista ja kahdenkymmenen henkilön ydinporukkaa johtava Hyöki sai siis hänkin sadetta niskaansa. TULOSSA JA MENOSSA Kirkastusjuhlat jäi tavoitteestaan Dingoa Aitoossa takavuosina katsomassa ollut Heidi Pehkonen toi tyttärensä Lumin aistimaan Aitoon Kirkastusjuhlien tunnelmaa. Tapahtuman nimi juontaa kirkastussunnuntaista, jolloin Aitoon vapaapalokuntalaisten tapahtuma alkujaan järjestettiin. Äiti muisteli olleensa Kirkkareilla viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Jani Oksanen. Sunnuntain iltapäivä alkoi puolestaan VPK:n marssilla ja jatkui lapsille suunnatulla ohjelmalla sekä palopelastusnäytöksillä. Tällä kertaa katseet kiinnittyivät erityisest KAJhin. Hän koki henkilökohtaisen huippuhetkensä musiikkifestivaaleilla sunnuntai-iltana. KIRKASTUSJUHLIEN ohjelmassa oli tänä vuonna monenlaista diskosta perhetapahtumaan. – Voisi kuvitella, että sade turhauttaa, mutta ihmiset käyttäytyivät mallikkaasti, Hyöki kertoo. Sateet eivät vaikuttaneet mielialaan ainakaan näkyvästi ja kävijät olivat hyväntuulisia. – Kaikki kolme päivää olivat haastavia sekä kävijöiden määrän että säiden suhteen. Sunnuntainen vapaapalokunnan juhla keräsi suuren määrän vieraita. Stenari kertoi Snake Oil Companyn olevan melkeinpä tanssija kisko-orkesteri. Aitoon Kirkastusjuhlat, tutummin Kirkkarit on talkoovoimin järjestettävä Suomen vanhin pop ja rock -festivaali. Kuva: Jani Oksanen.. Festivaalijohtaja pääsi itsekin nauttimaan keikoista töiden ohessa. – Ohjelmatoimisto hoiti muutoksen hienosti, Hyöki kertoo. Kuva: Pekka Mikkola. Ehdin silloin toivoa hetken, että sade loppuu. Ensimmäisen kerran tapahtuma pidettiin jo vuonna 1882. Aukusti Koivisto esiintyi juhlatalon lavalla tyylikkäästi. Lauantaina illalla alkanut soitto jatkui sunnuntaiaamun kello yhteen asti. JUHLAKANSA käyttäytyi Hyökin mukaan rauhallisesti. Maanantain ohjelmisto koostui päivätansseista, ja samoin kuin edeltävinä päivinä, suomalaisen musiikkitaivaan kärkiartistit viihdyttivät festarivieraita iltaisin. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Myytyjen lippujen määrään vaikuttivat jatkuvat sateet. Ja väkihän tanssi. Lasse Petman TAPAHTUMAN vetovastuussa reilun kymmenen vuotta ollut Erkki Hyöki toteaa tapahtumapäivien onnistuneen järjestelyjen osalta hyvin, mutta tämän vuoden tapahtuma ei ollut haasteeton. Maanantai-illan esiintyjä Mirella korvattiin toisella artistilla. Kuva: Jani Oksanen. Jäimme tavoitteesta, joten emme voi olla täysin tyytyväisiä, Hyöki toteaa. 8 500 pääsylipun tavoite alittui lähes kahdellatuhannella kappaleella. Muutoksesta ei koitunut järjestävälle taholle kuitenkaan suurta vaivaa. Tänä kesänä Kirkastusjuhlilla kohdattiin myös ensi kertaa yllättävä muutos ohjelmistossa. Ääniongelmista kärsineen Mirellan tilalla esiintyi Pihlaja. 19 Keskiviikko 9. Kirkastusjuhlat on Aitoon VPK:n aloittama tapahtuma. – Oma kohokohtani taisi olla se, kun sunnuntai-iltana paistoi minuutin ajan aurinko
Pitkä, 42 vuotta kestänyt, työura päättyi eläköitymiseen vuonna 2009. Onkkaalan VPK juhli 142-vuotista taivaltaan iloisissa tunnelmissa Lauantain Etkobileet houkuttelivat noin 300 juhlijaa Vilpolaan, sunnuntaina vietettiin palokunnan marssilla alkanutta päiväjuhlaa. Hilden tuli keittiölle töihin päästyään ammattikoulusta huhtikuussa 1990. Suksia oli töistä poissa vain äitiysloman ja vuorotteluvapaan aikana. Ei se ollut oppilaan vika, koska minä annoin väärän ohjeen. Juhlassa palkittiin aktiiviset hälytysosaston jäsenet Kari Vuor i, Timo Sihto , Jari Nurkkala ja Ville Klasila , jotka saivat Suomen Sopimuspalokuntien Liiton myöntämät 1 000 hälytyksen merkit. Vaikka he tänään vähän ottavat päähän, niin huomenna he tuovat naurun. Työmatka oli kiva, 30 Ulla Suksia (vas.), Kati Hilden ja Soili Heikkilä Pää, käsi ja sydän -kirjan julkistamistilaisuudessa. Myös koulun perustaja Anna Tapio oli Suksian kollega. Ohjelmassa kuultiin puheenjohtaja Antti Syrjän puhe, palkittiin ansioituneita ja nautittiin Tampereen VPK:n puhallinorkesterin musiikista. heinäkuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Anna Tapion koulua käsittelevä muistelmateos julkaistiin Anna Tapion koulun henkilökunnasta julkaistiin kirja Pää, käsi ja sydän, jossa entiset työntekijät muistelevat koulun tapahtumia. Vaaleri aloitti työt koululla keväällä 1973 oppilaiden yhdistetyn pääsiäisja vappuloman aikana. – Lapset ovat työssä suola ja sokeri. Perinteiset kesäjuhlat järjestettiin 28.–29. – Kävin koulua vuosina 1958–1962. Juhlat mahdollisti jälleen iso joukko yhteistyökumppaneita ja tukijoita: joukko vapaaehtoisia talkoolaisia sekä paikallisia yrityksiä, jotka lahjoittivat palkintoja arpajaisiin. Lions Club Pälkäneen presidentti, Eero Lotta , lahjoitti ensimmäistä kertaa Lions-stipendin, jonka sai nuoriso-osaston Taavi Antikainen . Pää, käsi ja sydän -kirjan toimittanut Martti Yrjölä opetti Anna Tapion koulussa matemaattisia aineita vuosina 2004–2018. On hienoa nähdä, miten perinteet elävät vahvasti ja väki kokoontuu yhteen vuosi toisensa jälkeen, palokunnan päällikkö Ville Klasila toteaa. Onkkaalan VPK aikoo järjestää juhlat myös ensi vuonna pitkän perinteen hengessä ja tutulla yhteisöllisellä otteella.. – Ihan vihreänä tulin. 20 Keskiviikko 9. Kirjan julkistamistilaisuudessa ajassa taaksepäin palanneelle kotitalousopettajalle pulpahtaa mieleen edelleen hymyn huulille nostava tilannekuva. – Valmistimme itsenäisyyspäivän ateriaa, johon sisältyi jälkiruokana karpalokiisseli kermavaahdolla. – Keräsin kurkkuja kasvihuoneesta, Vaaleri kertoo ensimmäisestä tehtävästään. Koulu oli silloin nimeltään kotitalouskeskikoulu. Yhteishenkeä kohotti muiden muassa Annan päivät, joihin kuului opettajien oppilaille esittämät ohjelmanumerot. SUKSIAN mukaan koulun rehtoreina hänen aikanaan toimivat ainakin Kaarina Lukkaroinen , Silja Polvi , Raimo Kallioinen ja Rauni Tiililä . Henkilökuntaan kuuluivat kaikki karjakosta opettajiin. – Kaikki olivat annatapiolaisia. Seuraavaksi näin, että hän todella vatkaa kermaa käsin, sormet harallaan kulhossa. Lauantain Etkobileet houkuttelivat noin 300 juhlijaa Vilpolan alueelle. Lavalla nähtiin bilebändi BroDay! sekä DJ Sintti , ja illan käynnisti VPK:n oma DJ Vattu . – En olisi siellä käynyt, jos työpaikka ei olisi ollut kiva. Erityisistä ansioista palokunnan hyväksi Aukusti Koivistolle luovutettiin plakettikilpi numero 17. Ulla Suksia kertoo kirjassa, että pääsi Annan päivillä rehtori Raimo Kallioisen pariksi Joutsenlampi-tanssiin. Mieleen on painunut myös muiden muassa muisto 1980-luvun joulupäivällisistä, joiden valmistelua televisioväki oli kuvaamassa. kertaa. kilometriä Kuohijoelta, ja koulussa oli mukava yhteishenki. Muita palkittuja olivat vuoden palokuntalainen Hannu Järvinen ja Hannu Järvinen palkittiin vuoden palokuntalaisena. vuoden nuoriso-osastolainen Tuomas Tukiainen. Välillä lapset tekevät kepposia, mutta sehän kuuluu nuoruuteen, Hilden sanoo. – Tämä on kyläläisille tärkeä juhla. Järjestäjien mukaan tapahtuma onnistui hienosti, ja erityisesti lämmin tunnelma sai kiitosta sekä yleisöltä että talkoolaisilta. Kuva: Maija Nieminen-Pessi. Juontajana toimi Aimo Kokkola , joka lauloi ja tarinoi yleisön iloksi. Maija Nieminen-Pessi KIRJAN kannessa hymyilee Ulla Suksia , omaa sukua Liesjärvi, joka on koulun entinen oppilas ja siellä myös koko työuransa tehnyt kotitalousopettaja. ANNA Tapion koulun keittiöllä työskentelevä, julkistamistilaisuudessa kahvituksen hoitanut suurtalouskokki Kati Hilden on hyvää vauhtia saavuttamassa työuransa pituudessa Suksian lukemia. Hän keräsi aineistoa kirjaidean äidin Raija Vaalerin kanssa kahden vuoden ajan. Valmiissa tallenteessa Suksia näkyy työnsä ääressä kinkun leikkaajana. Sen tiesin etukäteen, etten ryhdy oppilaille kaveriksi, vaikka nuori olinkin. Kotitalouskeskikouluun sisältyi emäntäkoulu ja keskikoulu, jotka käytyään Suksia palasi entiseen opinahjoonsa opettajana muutamia vuosia valmistumisensa jälkeen. Illalla juhlatansseissa tanssittiin Taikakuun tahdeissa. kesäkuuta, tänä vuonna jo 142. Sydän-Hämeen Lehti ONKKAALAN VPK:n perinteiset kesäjuhlat keräsivät jälleen runsaasti paikallisia juhlimaan, talkoilemaan ja nauttimaan kesäisestä tunnelmasta. Sunnuntain päiväjuhla alkoi perinteisesti palokunnan marssilla. Ilta oli täynnä hyväntuulista jutustelua, vilkasta vilinää ja kesäyön lämpöä. Annoin oppilaalle ohjeen vatkata kerma käsin. Puutarhurina, puutarhaopettajana ja asuntolan hoitajana työskennellyt Vaaleri kehuu koulun työyhteisöä