RITVA MAJALA s. 29 PERHEARKEA -teemasivut -teemasivut tänään lehdessä tänään lehdessä. 35 Lukijalta: Tarvetta toimivalle vessalle s. Perhe nauttii arjen pienistä asioista, kuten yhdessä lukemisesta, yhteisistä eväsretkistä ja sählyn pelaamisesta. Eelis viihtyy terveyskeskuslääkärin virassaan Pälkäneellä. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 94. 31 Keskiviikko 4.5.2022 s. Eelis Wirtaselle perhe tuo hyvän vastapainon vaativalle lääkärin työlle. 6 Eelis ja Hely Wirtanen ihastuivat niin taloon kuin maisemaankin heti ensikäynnillään Luopioisissa. | www.shl.fi Harjutuulelle löytyi ostaja Pälkäneellä s. Lapset ja nuoret aikamatkalla kuvataiteessa Kirjeitä kotirintamalta. s.12 Unelmien täyttymys Eelis ja Hely Wirtasen päivät ovat täysiä viiden lapsen kanssa. alv. 18 Kyliltä: Oppilaat 3D-maailmassa s. vuosikerta | Numero 18 | Irtonumero 3 € sis. 10 Venlalle huomiota myös veljiltään s
Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Usean metrin päässä kuitenkin ja ulkona. Astman syntyyn vaikuttavat perinnöllisyys ja ympäristötekijät. Olympialaisissa mitalin saavuttaneet tai isoissa lajeissa maailmanmestaruuteen tai lähelle yltäneet ansaitsevat asiallisissa rajoissa pysyttelevän ylistyksensä. Hengissä selvittiin. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. S uurella osalla lapsiastmaatikoista on myös jokin allergia, jolloin puhutaan allergisesta astmasta. Parin viikon kuluttua tuli postikortti, missä kirjailijan allekirjoituksen yläpuolella luki: ”Ka, hyvähän tuo”. ”Se” on kelvannut yli 42 vuotta. TAVALLISEN hotellihuoneen parveke saattaa tehdä majoituksesta superiorin. Vaimoni äityi lässyttämään sohvanvaltaajalle seoten puheissaan täydellisesti. Illalla ja yöllä, kun en sisävessaa suostu käyttämään. Samanlaista tuotantoa noin yhdeksän hengen tiimeissä kukin tahoillaan valmistava raati ruotii esityksen. Pätee myös urheilu-uutisiin. Niin sanottuja iltapäivälehtiä netistä selatessa törmää sisällöntuottajien mielikuvituksellisiin ilmaisuihin. Aviiseissa ennustellaan toteutumatonta hirmumyrskyä useamman kerran vuodessa. Nimitti minuakin siinä sivulauseessa epähuomiossa häneksi. K un pahenemisvaiheita saadaan vähemmäksi ja lyhyemmiksi, niin lapsen ja vanhempien elämänlaatu parantuu. Vaatimatonkin palaute lämmittää, kun sen saa oikein muotoiltuna. Tuskin kuitenkaan käytti ajatuksissaan isoa kirjainta. 2 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • • jani.oksanen@shl.fi Astman vaikutuksia V aikka sisäilman pölyt ja saasteet on arvioitu astman kannalta ulkoilman laatua merkittävämmiksi, nuhaja silmäoireita keväällä aiheuttavat lepän ja koivun kukinta sekä hienojakoinen katupöly pahentavat osaltaan astmaa. Kolmen viikon hellejakso ristitään trooppiseksi tiristäjäksi. Päivitetyissä suosituksissa on uutta tietoa erityisesti lapsen astman pahenemisvaiheen eli oireilun lisääntymisen ehkäisystä ja hoidosta. Superetuliitettä käytetään mainostettaessa tarjousta esimerkiksi lenkkimakkarasta, minkä lähtöhinnasta on puristettu pois 50 senttiä. Biisi kestää vajaat kolme minuuttia ja siinä toistetaan viisitoista kertaa sama yksinkertainen sävelja sanakulku, mikä kuulostaa valmiiksi jotenkin tutulta. Kortti on kuulemma nuoremman sananiekan työpöydän yläpuolella seinällä antamassa luomisvoimaa. PÄLKÄNEELLÄ 4.5.2022 Minulle luontokappale on aina ollut ”se”. Lisäksi yhtä suurella joukolla on ajoittaisia astmankaltaisia oireita. Kehuttiin, kun osa sentään osui Hesariin. .........1,20 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Sinänsä arvostettava menestys vaikkapa lajissa, mitä maailmalla harrastetaan tosissaan ainoastaan muutamassa maassa, ei mielestäni tunnu fantastiselta. Monesti haastateltu ei ole aikaisemmin onnistunut tunkemaan itseään myöhäisen iltapäivän ihmisen kuplaani. Ilmestyy keskiviikkoisin. K yseessä on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksellinen tila, jossa oireet voivat olla kausiluonteisia tai ympärivuotisia. RADIOSSA laulaa nuori naisoletettu osin itsensä tekemää kappaletta. Saatuaan kohteliaan myönteisen vastauksen huudahtaa hän: ”Mahtavaa!”. Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittajat: Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,55 €/pmm takasivu ............1,25 €/pmm ennen tekstiä ..1,20 €/pmm tekstissä ............1,20 €/pmm tekstin jälk........1,20 €/pmm kuolinilm. Astma on yksi yleisimmistä lasten pitkäaikaissairauksista, jota Suomessa sairastaa ikäryhmästä riippuen noin kolme–kuusi prosenttia lapsista ja nuorista. HUHTIKUUSSA vieraili Aitoon mökillämme ensimmäisen kerran poikamme perheeseen otettu koiranpentu. Läheinen elukka ehkä isolla kirjaimella. Katselen televisiosta pääsääntöisesti vain ykkösen puoli yhdeksän uutiset ja urheiluruudun. Maksuttomille mainoskanaville eksyn hyvästä syystä silloin tällöin. Samalla kirkastuu myös monessa perheessä jo tiedetty kodin ja työpaikan herkkä kokonaisuus: vanhempien poissaolot työstä vähenevät, kun lapsi on terve. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Astma on yksi yleisimmistä lasten pitkäaikaissairauksista. Kesällä työntyy tavallista ravakampi vesisade lounaasta, Atlantin sadettaja. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Vähän normaalia sankempi lumipyry saatetaan nimetä valkoiseksi kurittajaksi. Tai parhaillaan meille ilman erillistä maksua tihrustaville mainio ”Koskinen”. Minulle luontokappale on aina ollut ”se”. Laskua pyytäessäni tiedustellaan uudelleen samaa asiaa ja kuitataan: ”Loistavaa!”. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Hinnat sis. Päivällä pyrin suuntaamaan huussin taakse. Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Uutismedian liiton jäsen KÄYMME syömässä ravintolassa pari kertaa kuukaudessa. Huonoon kuntoon päässyt asunto on kammoläävä. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) • Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 470 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Koronaviruksen leviämisen estämiseksi toimistomme on toistaiseksi suljettu. Allergia-, Ihoja Astmaliiton mukaan suurin muutos suosituksissa on, että enää ei pahenemisvaiheessa automaattisesti tuplata kortisonilääkitystä. Kari Hotakainen kertoi kirjoittaneensa Veikko Huovisen 2004 ilmestyneeseen ”Konsta Pylkkänen etsii kortteeria”-teokseen kansilehden tekstit. Ylisanat Viisi vuosikymmentä sitten kaikki kaupat Suomessa Helsingin asematunnelia lukuun ottamatta pidettiin kiinni joka viikko puolitoista vuorokautta. alv 10 %. Sanoi jännittäneensä mestarin suhtautumista. Varautumisen alkeet lienevät jääneet nuorella toimittajalla opettelematta, kun hän taannoin otsikoi Prismojen mahdollisen kahden päivän kiinnipidon aiheuttavan hengenvaaran. Kohdallani vaikutus on päinvastainen. Jatkuva täystilaus (sis. JUSSI-PEKKA LÄMSÄ Kolumni Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas.. A llergia-, Ihoja Astmaliitto ry herätteleekin huomioimaan astmaan liittyviä päivitettyjä Käypä hoito -suosituksia tälle viikolle viritellyllä kampanjaviikolla, Astmatietoviikolla. Hyvin piisaavat pelkkää yleveroa pulittavalle nämä harvat käynnit. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 34 €• 6 kk 58 € • 12 kk 101 € Jatkuva digitilaus (sis. Melko tavanomaista joskin maukasta evästä pureskellessani pyörähtää tarjoilija kylkeen kysyen maistuuko ruoka. Liikennekaaos osoittautuu ruuhkaksi. Julkaisija Pirmediat Oy Sydän-Hämeen Kustannus Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Minua on moitittu yli neljännesvuosisata, kun käyn vaimoni mielestä liian lähellä vapaa-ajan asuntomme rappusia heittämässä helmeilevät. En heitä erota. Mainostajat pyrkivät ärsyttämään ylisanoillaan kuluttajan ostoksille. Muut puhuttelivat koiraa häneksi. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Eläin livautti pissit pari kertaa sanomalehden ohi tuvan lattialle. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € • 3 kk 22 € 6 kk 42 € • 12 kk 75 € Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai pois jäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanoma lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. ”Pitääkö olla huolissaan”. Samalla äänellä kuin kymmenen muuta radiosoittoon yltänyttä. Voit olla vierailun sijaan yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. ”Uskomaton veto, älytöntä, mieletöntä, ennen kuulematonta, fantastista, upeaa, huippua"! Jos laulaja, näyttelijä tai muu julkkis on pysytellyt pinnan tuntumassa etenkin somessa muutaman vuoden, häntä puhutellaan Hesarin 30-vuotishaastattelussa legendaksi
0,80€/ ikävuosi ) Fiina Tervetuloa! Ma-pe 10-17, la 10-14. 03 377 1172 • korpola.fi • Ma-pe 9-17, la 9-13 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Tervetuloa! Varastossa olevia poistoja Varastossa olevia poistoja JOPA 1/2 HINTAAN JOPA 1/2 HINTAAN Lumoava Taigakoru Sorea ym. Lue uutisia ja näköislehtiä Sydän-Hämeen Lehden sovelluksella (iOS ja Android) 3. Lue yksittäisiä uutisia shl.fi:ssä 2. Keskustie 4, 36600 Pälkäne, puh. Àla carte listamme on käytössä myös lounasaikaan. Broilerinkoipi / porsaanpata / kaalikeitto To 5.5. ELLEI TOISIN MAINITA Tarjoustuotteita rajoitettu määrä -25% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 6,69 pkt (13,38-16,73/kg) Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (10,00-12,50/kg) Rajoitus 1 erä/talous PIONIKIMPPU 3 kpl Ranska/Hollanti Tamminen TAKUUMUREAT NAUDAN PAAHTOtai SISÄPAISTIT Palana 13 95 KG HK MAAKARIT GRILLItai RAAKAMAKKARAT 230-330 g (11,18-16,04/kg) Myös uutuus Suomen Huuhkajat Vain K-kaupoista YHTEISTYÖSSÄ PALLOLIITON KANSSA 3 69 PKT 9 90 KIMPPU 10.LUE TARJOUSLEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi/tarjoukset 2 PKT Ben & Jerry’s JÄÄTELÖT 427-465 ml (8,60-9,37/l) Myös Non-Dairy vegaanijäätelöt Rajoitus 1 erä/talous Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g (11,25-11,84/kg) 8.9.2 PKT 4 KPL -44% PLUSSA-KORTILLA -4-19% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 7,15-7,25 pkt (15,38-16,98/kg) Ilman Plussa-korttia 2,35-2,79 kpl (11,75-14,68/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (12,09-17,35/kg) -7% PLUSSA-KORTILLA Tavallista parempi ruokakauppa ÄIDIT ÄIDIT Kai kkien herkkujen TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 5.-8.5. Uutta sekä vintagea yli 90 vuoden varrelta Kelloja • Koruja • Pöytähopeita • Lahjaesineitä Leijona Citizen Gant Casio Seiko Rippiristit ja rippilahjat Kummilusikat Ensilahjat Suomi Tähkä Romantiikka Musla Käpy Sofia Ruusu Timanttikoruja: Tillander Sandberg Kohinoor Ailio Liisantie 2, Kangasala, p. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Lounaan hinta 9,80€ (su 11,50€) sis. K-kaupan väki Kansanedustaja Pauli Kiuru tavattavissa maanantaina 9.5. Äitienpäivä buffetti 25,50€ Ma 9.5. Kinkkukiusaus / jauhelihapihvit / hernekeitto Pe 6.5. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. ELLEI TOISIN MAINITA Tarjoustuotteita rajoitettu määrä -25% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 6,69 pkt (13,38-16,73/kg) Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (10,00-12,50/kg) Rajoitus 1 erä/talous PIONIKIMPPU 3 kpl Ranska/Hollanti Tamminen TAKUUMUREAT NAUDAN PAAHTOtai SISÄPAISTIT Palana 13 95 KG HK MAAKARIT GRILLItai RAAKAMAKKARAT 230-330 g (11,18-16,04/kg) Myös uutuus Suomen Huuhkajat Vain K-kaupoista YHTEISTYÖSSÄ PALLOLIITON KANSSA 3 69 PKT 9 90 KIMPPU 10.LUE TARJOUSLEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi/tarjoukset 2 PKT Ben & Jerry’s JÄÄTELÖT 427-465 ml (8,60-9,37/l) Myös Non-Dairy vegaanijäätelöt Rajoitus 1 erä/talous Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g (11,25-11,84/kg) 8.9.2 PKT 4 KPL -44% PLUSSA-KORTILLA -4-19% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 7,15-7,25 pkt (15,38-16,98/kg) Ilman Plussa-korttia 2,35-2,79 kpl (11,75-14,68/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (12,09-17,35/kg) -7% PLUSSA-KORTILLA Tavallista parempi ruokakauppa ÄIDIT ÄIDIT Kai kkien herkkujen TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 5.-8.5. Kievin kana / metsästäjänpihvi Su 8.5. 040 558 7302 Palvelemme ma-pe 7-21, la 8-21, su 10-21 P Ä L K Ä N E KAUPAN LOGO Yksittäiset logot JPGja PDF-muodoissa saat lataamalla ZIP-pakatun tiedoston (taiton osat) Ensisijainen: P Ä L K Ä N E Versio 2, jos ensisijainen logo ei erotu taustasta k-ruoka.fi Tavallista parempi ruokakauppa Tavallista parempi ruokakauppa ÄIDIT ÄIDIT Kai kkien herkkujen TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 5.-8.5. klo 16.00 – 17.00 Anssin Kauppa, Aitoo Tervetuloa juttelemaan! M ak sa ja : Ko ko om uk se n ed us ku nt ar yh m ä Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: shl.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. ilmoitukset@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Ulla / 044 3477 402 Ulla / 044 3477 402. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. P. Paprika possu / broileritäytteinen munakasrulla Lämpimästi tervetuloa! Täytetyt paahtopaistirullat kermakastikkeessa Juustoiset lihapullat Smetanalohi Kasvisgratiini Lohkoperunat Runsas salaattipöytä Valkosuklaapannacotta Kahvi 19,50 € Liekin Äitienpäivälounas 8.5 klo 11-16 Liek ki-p uodi sta äitie npäi väru usut ! P.035365400 ( Alle 12v. fi:ssä 2. ELLEI TOISIN MAINITA Tarjoustuotteita rajoitettu määrä -25% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 6,69 pkt (13,38-16,73/kg) Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (10,00-12,50/kg) Rajoitus 1 erä/talous PIONIKIMPPU 3 kpl Ranska/Hollanti Tamminen TAKUUMUREAT NAUDAN PAAHTOtai SISÄPAISTIT Palana 13 95 KG HK MAAKARIT GRILLItai RAAKAMAKKARAT 230-330 g (11,18-16,04/kg) Myös uutuus Suomen Huuhkajat Vain K-kaupoista YHTEISTYÖSSÄ PALLOLIITON KANSSA 3 69 PKT 9 90 KIMPPU 10.LUE TARJOUSLEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi/tarjoukset 2 PKT Ben & Jerry’s JÄÄTELÖT 427-465 ml (8,60-9,37/l) Myös Non-Dairy vegaanijäätelöt Rajoitus 1 erä/talous Fazer SININEN MAITOSUKLAA sekä MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g (11,25-11,84/kg) 8.9.2 PKT 4 KPL -44% PLUSSA-KORTILLA -4-19% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 7,15-7,25 pkt (15,38-16,98/kg) Ilman Plussa-korttia 2,35-2,79 kpl (11,75-14,68/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (12,09-17,35/kg) -7% PLUSSA-KORTILLA Hyvää Äitienpäivää! T. Mene osoitteeseen shl.fi/tunnukset 2. 050-551 3777 Takojantie 2, Pälkäne Seuraa meitä facebookissa • Pastuneten laadukkaat yöasut ja aamutakit! • Ihanat laukut! 64:64:koot 38-50 koot 38-50 Muista äitiä Muista äitiä Lahjakortit! Lahjakortit! Löytöpäivät jatkuu... Läskisoosi / broilerikiusaus / borssikeitto Ti 10.5. Kirjaudu sisään shl. KE 1.6. Lue paperilehden näköisversiota netissä shl.fi/nakoislehti Sydän-Hämeen Lehti KesäKesälehti lehti 2022 2022 KE 1.6. Muista Äitiä su 8.5. TILAUKSESTA JUHLIIN täyteja voileipäkakut ja cateringpalvelut Lounasta noutopöydästä su-pe Ke 4.5. salaattipöytä, ruokajuoma (maito, vesi, kotikalja), leipä ja jälkiruoka
Nimettömänä pysyttelevän hoitajan mielestä on väärin, että heikossa asemassa olevia ihmisiä joutuu tällaiseen tilanteeseen. Maaliskuun lopussa tarkistetun hakijamäärän ja esiopetuksen sekä päiväkotien lapsiryhmien täyttötilanteen vuoksi varhaiskasvatuksessa katsottiin tarpeelliseksi perustaa uusia lapsiryhmiä syksyllä Tursolan esiopetukseen ja Huutijärven päiväkotiin. Siinä kerrotaan, että Vohlisaarentien asuntojen vuokraaminen loppuu näillä näkymin huhtikuun lopussa. Hallitus kuitenkin linjasi, että mikäli uusille perustettaville vakansseille ei ole tarvetta Suoraman, Vatialan, Huutijärven tai Tursolan yksiköissä seuraavalla toimintakaudella, niin vakanssit siirretään määrärahoineen Lamminrahkan varhaiskasvatusyksikköön syksystä 2023 alkaen. – Yhteisötaloissa satsataan nimenomaan yhteisöllisyyteen ja yhteisiin, toimiviin tiloihin. Kirje tuli maanantaina ja loppuviikosta hätistellään jo asunnosta pois. – Ennen kuin rakennustyöt alkavat, kaikki asunnot tulee lainsäädännöllisistä syistä olla varattuja, Pälkäneen yhteisötaloja valmistelevaan tiimiin kuuluva Seppo Kääriäinen kertoo. Tilanne kurjistui Luopioisten vanhustentaloyhdistyksen hallitukseen kuulunut Jarmo Tapola on vuokraustoiminnan loppumisesta harmissaan. – Jos ei tule lisää asukkaita, tulot eivät riitä tällä vuokralaispohjalla kiinteistöjen hoitokulujen kattamiseen. Tämänhetkisissä piirustuksissa näkyy myös erillinen ”sote-tila”, jossa voi tavata etänä lääkäriä tai hoitajaa asiaankuuluvien nettiyhteyksien ja laitteiden välityksellä. Lisäksi Suoraman esiopetuksessa viime syksynä aloittaaneen aloittaneen lisäryhmän ja Vatialan päiväkodin yhteydessä vuodenvaihteessa aloittaneen lisäryhmän toimintaa on myös tarve edelleen jatkaa. Tilanne heikentyi vähitellen vuokralaisten vähenemisen ja kulujen kasvun takia. Kunnalla sosiaaliohjaajana työskentelevä Heli Joronen kertoo, että yksikin asukkaista oli soitellut hänelle pelkäävänsä joutumista taivasalle. Havainnekuva Luopioisten yhteisötalosta. Asuntojen koko vaihtelee 30 ja 45 neliömetrin välillä. Yksi iso syy on lämmitysöljyn loppuminen. Asukkaissa on ikäihmisiä, yksinäisiä – perheitäkin. Toisessa kerroksessa on neljän asunnon lisäksi yhteinen juhlaja oleskelutila parvekkeineen. Nämä aiheuttavat tietysti samalla kustannuspaineita ja olemme kovasti miettineet keinoja, joiden avulla kustannukset eivät nouse liiaksi, yhteisötaloja valmistelevaan tiimiin niin ikään kuuluva Kimmo Laakia kertoo. Kun rahat ovat loppu, ne ovat loppu eikä laskuja voi enää maksaa. – Tilanne on kinkkinen, kaoottinenkin, kun tämä tuli näin äkkiä ja tuli vain tieto, että ihmiset pitää saada pois, Joronen Kangasalan kaupungilta kertoo. Remonttia sekin silti kaipaisi. Onkkaalaan yhteisötalo tai Ikääntyvien asumista: Yhteisötaloista on tulossa kaksitai kolmikerroksisia pienkerrostaloja Yhteisötalot toteutetaan ryhmärakennuttamalla mahdollisesti jopa kaksi taloa nousee myöhemmin Pälkäneenkuja kolmeen. Tarkka rakennussuunnitelma ei ole vielä valmis, eikä kuva välttämättä vastaa lopullista taloa. Vohlisaarentien talot ovat heikohkossa kunnossa, Oikotiellä asuntojen tilanne on hivenen parempi. Ei tämä kovin helppoa ole etenkään ikäihmisille, jotka ovat asuneet samassa paikassa kauan eivätkä haluaisi mihinkään enää tutusta paikasta lähteä, Joronen myöntää. Talon ensimmäisessä kerroksessa on kolmen asunnon lisäksi yhteinen hyvinvointitila, harrastusja apuvälinetila sekä tekninen tila. Hän pahoittelee asukkaille syntynyttä mielipahaa. Konkurssihakemus on toimitettu käräjäoikeudelle pääsiäisen jälkeen. Realiteetit ovat mitkä ovat. 4 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 LUOPIOINEN, PÄLKÄNE Pälkäneen yhteisötalot rakennutetaan ryhmärakennuttamalla. Mitä tapahtuu kiinteistöille. Kun yhtiö tilaa rakentamisen suoraan, se ei maksa urakasta välikäsille, minkä avulla kustannuksia saadaan painettua alas. Asukkaille 14.4. Yhteisötalokortteleiden kaavat ovat parhaillaan työn alla kunnassa, ja niiden pitäisi valmistua alkusyksyyn mennessä. Talon tulevat asukkaat perustavat asunto-osakeyhtiön, ja rakennushanke toteutetaan asunto-osakeyhtiön lukuun. – Ei yhdistykselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakeutua konkurssiin. Se on muuten luvannut auttaa asuntojen etsinnässä. – Tavoitteena on, että heti kun kaavat ovat valmiit ja asukasyhteisö on koossa, rakentaminen alkaa, Kääriäinen määrittelee. Asiasta päättää vielä kaupungin valtuusto. Kirjeessä kehotettiin ottamaan yhteyttä Pälkäneen asuntotuotannosta vastaavaan henkilöön tai kunnan sosiaalitoimeen. Kasvava lapsimäärä tuomassa lisäryhmiä Kangasalle. LUOPIOINEN, PÄLKÄNE Luopioisten vanhustentaloyhdistys lopettaa asuntojen vuokraustoiminnan Vohlisaarentiellä ja Oikotiellä. Ryhmärakennuttamisella tarkoitetaan sitä, että joukko ihmisiä ryhtyy yhdessä rakennuttamaan itselleen koteja. Asunto löydettävä nopeasti Tilanne koskettaa ainakin 12 asuntokuntaa, Vohlisaarentiellä seitsemää ja Oikotiellä viittä. Yhdistyksen perustamisesta 1970-luvulta asumistarpeetkin ovat muuttuneet merkittävästi. Oikotien asuntojen tilanteeseen todetaan vaikuttavan lämmitysöljyn saanti, mikä edellyttää rästilaskujen maksujen onnistumista. päivätyssä kirjeessä todetaan, että yhdistyksen taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi vuodenvaihteen jälkeen. Konkurssipäätöstä asiassa ei vielä ole saatu. Kunnalla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta antaa taloudellista tukea asiassa. Tapolan mukaan kuntaan on oltu yhteydessä. Asukkaiden yksilölliset toiveet omaan asuntoonsa on niin ikään mahdollista ottaa huomioon. KATI PÄÄKKÖNEN Luopioisten vanhustentaloyhdistys haettu konkurssiin Kaupunginhallitus näytti Kangasalla vihreää valoa sivistyslautakunnan esitykselle, jonka mukaan sivistyskeskukselle myönnetään tälle vuodelle uusien esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen lapsiryhmien perustamisesta aiheutuviin henkilöstökustannuksiin lisämäärärahaa runsaat 210 000 euroa. Pälkäneen yhteisötaloista on näillä näkymin tulossa 12 asunnon kolmikerroksisia pienkerrostaloja. Ylläpitoremonttia asuntoihin on vuosien saatossa tehty. Sitä vastapäätä talon toisella puolella on niin ikään yhteinen parveke. Eikö yleensä ihmisillä ole puolen vuoden irtisanomisaika, hän ihmettelee. 1970-luvun puolivälissä perustettu yhdistys on hakeutunut konkurssiin. Ryhmärakennuttamisessa asuntoyhtiö voi vaikuttaa yhteistilojen suunnitteluun, materiaaleihin ja ratkaisuihin haluamallaan tavalla. alkaneen viikon alussa, ja säikähti nopeaa vuokraustoiminnan loppumista. Etenkin lämmitysöljyn hankkimista pidetään suurimpana haasteena. – Osa asukkaista on saatu jo muutettuakin, ja osalle pyritään etsimään sopivaa asuntoa. Kolmanteen kerrokseen sijoittuu tämänhetkisissä kaavailuissa viisi asuntoa. Joiltakin asukkailta luottotiedot ovat menneet eikä osa ole pystynyt maksamaan vuokria. Joronen on käynyt Vohlisaarentiellä kartoittamassa tilannetta. Johanna Vihersaari Pälkäneen asuntotuotannosta toteaa, että kaikille pyritään kyllä etsimään asunto eikä kukaan varsinaisesti jää tilanteessa taivasalle. Tapolan mukaan myös energian hinnannousu on vaikuttanut taustalla. Ensin Luopioisiin, sitten Onkkaalaan Pälkäneen yhteisötaloista ensimmäinen nousee pilottina Luopioisiin Rajalantie viiteen. – Epäinhimillistä. Hinta on kalliimpi kuin esimerkiksi vuosi sitten. Kun se saadaan, konkurssipesän hoitaja vastaa kiinteistöjen toiminnasta tämän jälkeen käytettävissä olevien varojen puitteissa. Osa asukkaista sai kirjeen vasta 25.4
KATI PÄÄKKÖNEN Sammonkulman rakennus näytti maanantai-iltana 2.5. – On käyty lähtökeskustelua korjauksista ja siitä, lähdetäänkö niitä tekemään. Tarkka rakennussuunnitelma ei ole vielä valmis, eikä kuva välttämättä vastaa lopullista taloa. 43 prosentin hyppäys oli suurin vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna koko Pirkanmaalla. Esittelyja yleisötilaisuus tulossa Talojen tulevat asukkaat varmistuvat kevään ja kesän aikana. Lukema oli maakunnan kolmanneksi pienin: vielä pienemmäksi työttömyysaste painui Vesilahdessa (5,3 %) ja Ylöjärvellä (5,5 %). toukokuuta kello 13–16 Luopioisten seurakuntasalissa. Perusparannuksen tavoitteena on paitsi kunnostaa tiet rakenteellisesti, myös parantaa niiden turvallisuutta. Keskustella voi hänen mukaansa aina. Jo iäkäs koulurakennus on peruskorjauskuntoinen, ja Kangasalan kaupunginvaltuusto on aiemmin päättänyt, ettei sitä enää peruskorjata. Pesu totesi jo aiemmin, ettei huonokuntoisen purettavan kiinteistön paikalle ole suunSammonkulman purku etenee nitelmissa korvaavaa uudisrakentamista. Kaavaluonnoksista pyydetään tarvittavat viranomaislausunnot. Kustannustaso näyttää tämänhetkisten, mutta ei vielä lopullisten laskelmien mukaan olevan 2800 euroa neliöltä. Välittömät korjaustarpeet maksavat muutamia satoja tuhansia euroja, Malviala sanoo. Summa kuitenkin elää, sillä urakkatarjouksia ei vielä ole olemassa. Rakenteiden ilmatiiveyksiä pitää parantaa laajasti ja ilmanvaihto uusia. KRISTIINA HELMINEN Havainnekuva Luopioisten yhteisötalosta. Kylmäasema jää paikoilleen, ja purettavan kiinteistön paikka on osuuskaupan tonttivarantoa. – Yhteistyö on tässä hankkeessa toiminut eri tahojen välillä oikein mallikkaasti, Laakia lisää. Myös Pirkkala ylsi 5,8 prosenttiin. Iltapäivän aikana myös esitellään eri yhteisötalokonsepteja ja Pälkäneen yhteisötalojen toteutussuunnitelmaa ja kerrotaan siitä, miten asunto yhteisötalosta varataan. – Eihän tuohon purkuun kauan aikaa mene, kun vauhtiin on päästy. – Katsomme rauhassa tulevaisuutta. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Yhteisötalo asumismuotona sijoittuu tavallisen asumisen ja tuetun palveluasumisen välimaastoon. Kevään mittaan se olikin tarkoitus purkaa, ja työ hoidetaan urakkana. KATI PÄÄKKÖNEN Raikun koulun korjaustarpeita selvitellään Kangasalla. Kaavaluonnoksista saatujen kommenttien jälkeen päästään kaavaehdotusvaiheeseen, minkä jälkeen on edessä kaavojen hyväksymisprosessi. – Viivytyksettä pitää korjata muun muassa kellarin lattiat. Onkkaalantien osalta perusparannuksen toteuttaminen vaatii kaksi erillistä kaavamuutosta. – Asumismuoto soveltunee parhaiten yli 55-vuotiaille, aktiivisessa elämänvaiheessa oleville ihmisille, Kääriäinen sanoo. Onkkaalantien luonnokset nähtävillä Pälkäneen kunnanhallitus päätti viime kokouksessaan asettaa Onkkaalantien sekä osan kortteleita 76, 77 ja 117 asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi. Keskustelu jatkuu, ja viimeistään talousarviovaiheessa selviävät aikatauluja muut asiat, Malviala kertoo. Kunnanhallitus asetti myös Onkkaalantien ja Keskustien yleisen tieosuuden asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksen nähtäville 30 päivän ajaksi. Työttömyys keveni Pälkäneellä vuoden aikana yli 40 prosenttia, kertoo Pirkanmaan elykeskuksen maaliskuinen työllisyyskatsaus. Kunnanjohtaja Pauliina Pikka totesi, että keskusteluissa tullaan ottamaan kantaa siihen, missä määrin säilytetään vanhoja rakennuksia ja missä määrin taas rakennetaan uutta. Kangasalan elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala kertoo, että koulurakennuksen rakenteet ovat tyypillisiä rakentamisen ajan aikakaudelleen. Yhteisötalot suunnitellaan ikääntyvien tarpeet – esimerkiksi esteettömyys – huomioiden. Risteysalue kaipaa hänestä tulevaisuudessa kehittämistä. Rakennus on kokonaan matalana toukokuun aikana, liikepaikkojen kehittämispäällikkö Raino Pesu Pirkanmaan osuuskaupasta sanoo. Yhteisötaloihin tavoitellaan sekä omistusettä vuokra-asuntoja. Yhteisötalo-hanke on Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen hanke, jota ovat eri tavoin tukemassa Pälkäneen kunta, ympäristöministeriö ja Luopioisten Säästöpankkisäätiö. Kangasalan työttömyysaste maaliskuussa oli 7,0 prosenttia; työttömien määrä väheni Kangasalla vuoden aikana 25 prosentilla. Minustako yhteisöasuja -tilaisuudessa esitellään yhteisöasumista, ja kokemuksia siitä kuullaan Pöllökartanon väeltä, jonka kokemuksia on yhteisötalojen suunnittelussa muutenkin hyödynnetty. Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen on valmistellut Onkkaalantien kaavamuutosta kolmiosaisen osuuden osalta ja yhteensä 2,8 kilometrin matkalta. Raikun koulun korjaustarpeet ovat olleet suunnitteluasiana hiljattain sekä sivistyslautakunnan että elinympäristölautakunnan kokouksissa. Pälkäneen työttömyysasteeksi kirjattiin maaliskuun lopussa 5,8 prosenttia. Jos jollakulla tulisi vahvasti visioita mieleen paikan kehittämiseksi, Pesu ei poissulje mitään. PÄLKÄNE Sammonkulman kiinteistön purku Lahdentien ja Sammontien risteyksessä on edennyt ripeästi. KRISTIINA HELMINEN Raikun koulun korjaustarve tapetilla Pälkäneen työllisyyskehitys Pirkanmaan parasta. Urjalassa työtä vailla oli 11,2 prosenttia ja Tampereella 10,1 prosenttia työikäisestä väestöstä. tältä. Yhteisötaloja esitellään kuntalaisille keskiviikkona 11. Heikoin työllisyystilanne oli Kuhmoisissa, jossa työttömyysaste oli 12,5 prosenttia. Uusien avoimien työpaikkojen määrä oli 72 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Koko Pirkanmaalla keskimääräinen työttömyysaste oli 8,5 prosenttia, joka oli selkeästi koko maan keskiarvoa (9,5 %) alempi ja kolmanneksi matalin koko maassa. Ensimmäisen kerroksen alustava pohjapiirros. Korjaustarpeiden pohjana on ollut terveystarkastajan raportti. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa tiealueen omistuksen siirto valtiolta Pälkäneen kunnalle. Ely-keskuksen mukaan uusia avoimia työpaikkoja oli edelleen merkittävä määrä, yli 15 100 kappaletta. Mitään myyntisuunnitelmia ei ainakaan toistaiseksi ole
– Ydin on siinä, että asiakas saa silloin, kun hän tarvitsee apua, neuvontaa ja tukea. Myönteiset asiat yhdistävät yhteiskunnan kaikkia tasoja, Pöllänen kuvailee. Hänen mielestään yrittäjäjärjestöllä on tärkeä rooli yhteiskunnassamme, ja sillä on edelleen paljon tehtävää. ”Pirkanmaan ääni kuuluville” Jenni Pöllänen teroittaa, että aluejärjestön rooliin kuuluu olennaisena osana pirkanmaalaisten äänen saattaminen valtakunnalliseen tietoisuuteen. Kaikki nämä toteutuvat niin työssäni kuin harrastuksissani, Pöllänen toteaa. – Yrittäjäjärjestö on rakennettu viisaasti, koska siinä on paikallis-, alueja valtakunnan taso. Hän ottaa työkalupakkiinsa lisäksi nuorten yrittäjien kuulemisen. Pöllänen toimi Stockmannilla eri tehtävissä liki 25 vuoden ajan. Heillä on uusia, ravisteleviakin ajatuksia. Parhaina aikoina Pirkanmaan Yrittäjien jäsenmäärä on rikkonut yli 10 000 jäsenen rajan. Elämän eri osaalueilla on energinen draivi ja kannustava tekemisen meininki. Yrittäjyys on luonteva vaihtoehto esimerkiksi alanvaihtajille. Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajuudesta Pöllänen on hyvin innostunut; uudesta tehtävästään hän on suorastaan täpinöissä. Hänen uransa alkoi opiskeluaikana kesätyöntekijänä. 6 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAA Noin 8 000-jäsenisen Pirkanmaan Yrittäjien uusi toimitusjohtaja, MBA Jenni Pöllänen satsaa työssään jäsenkokemukseen. Pöllänen luottaa kaikessa tekemisessä myönteisyyden voimaan. MATTI PULKKINEN – Yrittäjyyttä ohjaavat arvot palvelevat kaikissa muissakin elämänpiireissä. Pölläsen mukaan yrityskummitoiminta on erittäin vaikuttavaa ja tuloksellista. Jenni Pöllänen liittää kansainvälistymiseen voimakkaasti kasvun mahdollisuudet. Suomessa rakennetaan parhaillaan sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät vastuulleen ottavia hyvinvointialueita. Pöllänen on vakuuttunut siitä, että niin yrittäjät, yritykset kuin yrittäjäjärjestökin kohtaa koko ajan uusia haasteita. Yrittäjäkasvatus kantaa hedelmää Jenni Pöllänen kiittelee, että peruskoulu ja toisen asteen oppilaitokset ovat tehneet tuloksellista työtä yrittäjäkasvatuksen saralla. – Uskon, että tulevaisuudessa nykyistä useampi työllistää itsensä ja toimii yrittäjänä. Tuntosarviemme on oltava herkkinä kaikkialla. Siksi se myös symbolisoi konkreettisimmin maakuntamme kansainvälisyyttä. – Tartumme toimeen, ja tehostamme jäsenhankintaa. JENNI PÖLLÄNEN Pirkanmaa näyttäytyy Jenni Pölläselle mahdollisuuksien maakuntana. Hänen mielestään järjestö pystyy olemaan yhteistyökumppanina niin suurelle, pienelle ja keskisuurelle kuin mikroyritykselle. Pölläsen mukaan yhteistyön merkitys laajenee tuntuvasti nykyisestä tasosta jo lähitulevaisuudessa. Äänen on kantauduttava niin Suomen Yrittäjiin, ministeriöihin, lainsäädäntään kuin muihin edunvalvontatahoihin. Yrittäjäjärjestö voi olla aloitteellinen, ja se voi aktivoida yrityksien välisten yhteistyökuvioiden syntyä ja yhteistyöaihioiden juurtumista. Tällä hetkellä aluejärjestöllä on noin 8 000 jäsentä. Monitoiminaisen elämänpiirissä ovat vahvasti mukana myös Partio-toiminta, Suomen Punainen Risti sekä Suomen Siirtolapuutarhaliitto. Esimerkiksi terveysalan palveluja tuottavilla yrityksillä on tärkeä kansallinen merkitys. Yrittäjäjärjestössä jos missä on osattava kuunnella herkällä korvalla kenttää, Pöllänen sanoo. Kuva: Ville Kulmala.. Pöllänen kokee, että hän on vahvan yhteishengen luoja, monitasoisten yhteistyöverkostojen kutoja ja uusien toimintatapojen rakentaja. Sen elinkeinojakauma on monipuolinen, ja yritysmaailma on rikas. Niiden ottaminen mahdollisuuksina konkretisoi järjestön ainutlaatuisen voiman. ”Kaiken kokoisia yrityksiä varten” – Yrittäjäjärjestö on olemassa kaikenlaisia ja -kokoisia yrityksiä varten, Jenni Pöllänen muistuttaa. – Esimerkiksi Pirkanmaalla olevat yritykset pystyvät kehittymään ja kasvavaan viennin myötä. Yrittäjäjärjestö aktivoi jäseniään kunta-, alueja eduskuntavaaleissa ehdokkaiksi. Kolikon toinen puoli on, että kansainväliset toimijat kiinnostuvat Pirkanmaasta ja haluavat investoida tänne. Jäsenkokemus on vaikuttavin keinomme sitouttaa kaikenlaiset yrityksen yhteiseen rintamaan, Pöllänen uskoo. – Mahdollisuuksia ja tarpeita on runsaasti, ne on vain tunnistettava ja löydettävä. Laaja yrittäjäja yritysgenre on vahva peruskallio, jolle on turvallista rakentaa uutta. – Tampere-Pirkkala-lentokenttä avaa reitit eri puolille maailmaa. Vastakkainasettelu ei kuulu 2020-luvulle. Pölläsen mukaan historiallisessa murroksessa ja muutoksessa on pidettävä yrittäjänäkökulmaa kirkkaana tapetilla. Vastaamme niihin odotuksiin ja tarpeisiin, joita kentällä työtämme kohtaan on. Pöllänen näkee, että toimivat liikenneyhteydet mahdollistavat maailmalle menon ja Pirkanmaalle tulon. – Yhteisöllisyys, kehittäminen ja vuorovaikutus merkitsevät minulle paljon. Monipuolinen ura päätyi Helsingin tavaratalon johtajuuteen. – Yrittäjyyttä ohjaavat arvot palvelevat kaikissa muissakin elämänpiireissä. Muun muassa kunnissa tehdään yritysvaikutusten arviointia. ”Haluamme onnistua yhdessä” Maamme toiseksi suurin maakunta, runsaan 528 000 asukkaan Pirkanmaa näyttäytyy Jenni Pölläselle yhtenäisenä ja tulevaisuussuuntautuneena alueena. Pölläsen mukaan Pirkanmaan Yrittäjien on välttämätöntä olla tiiviissä yhteydessä myös kaikkiin muihin aluejärjestöihin. Pöllänen korostaa, että PirPirkanmaan Yrittäjien uusi toimitusjohtaja satsaa jäsenkokemukseen kanmaan Yrittäjät haluaa olla aktiivinen ja yhteistyötä ruokkiva kumppani mahdollisimman monelle taholle. Stockmannilla liki neljännesvuosisadan työskennellyt Pöllänen sanoo, että jäsenkokemuksen on asiakaskokemuksen tavoin yllätettävä myönteisesti. – Kolmannen sektorin painoarvo voimistuu koko ajan. Pöllänen näkee, että yhteiskuntamme tunnistaa jo hyvin yrittäjyyden laajan merkityksen ja vaikuttavuuden. Ne kaikki toimivat saumattomasti yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kansainvälistyminen tuo kasvua Halu kansainvälistyä toistuu lukuisissa yhteyksissä, kun keskustellaan Pirkanmaan tulevaisuudesta. Pölläsen mielestä pirkanmaalaisessa yritystodellisuudessa yhdistyvät luontevasti perinteiset, vankat toimijat ja uudenajan innovaatioista voimavaransa ammentavat toimijat. Yrittäjäasenteen herättäminen ja ruokkiminen on niin koulun kuin isossa kuvassa koko yhteiskunnan tehtävä. – Kun pohdin pirkanmaalaisuutta, siihen liittyy tunnusomaisesti vahva liikkeellä olo, määrätietoinen eteenpäin kiiruhtaminen. – Kannatan kaikessa tekemisessä ja kanssakäymisessä rinnakkaiselämää. Asukasmäärällä mitattuna Pirkanmaan hyvinvointialue on maamme suurin. Pölläsen mielestä järjestö on niin vahva kuin sen jäsenkunta on. Jäsenmäärällä mitattuna Suomen Yrittäjien suurin aluejärjestö, Pirkanmaan Yrittäjät on nyt Jenni Pölläsen ohjaksissa. – Tampereen Kauppakamari, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan hyvinvointialue, eri valtion hallinnon edustajat, kaikki kunnat, järjestöt, yhdistykset, koko kolmas sektori – kaikki kiinnostavat, hän vakuuttaa. Pirkanmaan Yrittäjien uusi toimitusjohtaja sanoo, että alueella on vaan voitettavaa. Kun asiakastai jäsenkokemus on myönteinen, yhteistyö voimistuu. Pöllänen tunnistaa myös laajan maakunnan erilaisten osien tarpeet
Remontit on tehty, mutta yläkertaan on suunnitteilla uutta. – Koulutus kestäisi noin viisi kuukautta, ja tämän jälkeen työllistyminen on varmaa. Lintukanto näkee 3300-neliöisen Harjutuulen sopivan myös pidempiaikaiseen majoitukseen. Koska tätä ehdotusta ei kannatettu, se raukesi. – Kangasalan Tredulta olen jo kysellyt, mutta sillä ei ole halua lähteä tähän. Ostoaikeet kypsyivät, kun erilaisia visioita alkoi tulla mieleen. Kohde oli myynnissä Huutokaupat.com-palvelussa. Ville Lintukanto on halunnut katsella rauhassa paikkaa ja nauttia kauniista miljööstä. Asia keskustelutti kunnanhallituksen jäseniä jonkin verran. Itse tein lopulliseksi jääneen tarjouksen vasta myöhään maanantai-iltana juuri ennen huutokaupan päättymistä. Uimaallas voidaan mahdollisesti kunnostaa, mutta mies haluaa vielä tarkemmin perehtyä tilaan. Missä määrin kunta pysyy siinä vuokralla, jää nähtäväksi. Tila antaa mahdollisuuksia moneen, Lintukanto tuumaa. – Tuossahan voisi olla mahdollisuus yksityisellekin toimijalle hoitotiloineen. Esimerkiksi rakennuspuolen sesonkien työntekijöille tiloja voisi vuokrata eripituisiin tarpeisiin. Pitää selvitellä vaihtoehtoja lisää. KATI PÄÄKKÖNEN KANGASALA Seuraaviin eduskuntavaaleihin tähyävä Liike Nyt kasvaa Pirkanmaalla. Myyntiasia oli lisälistalla kunnanhallituksen tiistaiiltaisessa kokouksessa. – Tarkentumatta on vielä, missä määrin kunta pysyy siellä vuokralla, Pauliina Pikka täsmentää. Kunnanhallitus päätti viime syksynä palvelukeskus Harjutuulen myynnistä. Kangasala sai oman Liike Nyt -paikallisyhdistyksensä. Kokouksessa Maria Aho (sd) teki esityksen, ettei Harjutuulta myydä. Perehtyminen koulutuskeskustoimintaan on edelleen vireillä. – Viime aluevaaleissa huomasimme, että moni Pirkanmaan ehdokkaistamme oli Kangasalta. Alkujaan Tampereelta kotoisin oleva mies muutti sinne itsekin Kangasalta. – Taloudellista merkitystä tällä ei kunnalle sinänsä ole, vaikka kohteesta olisi vähän isompi summa sitten saatukin, Pikka lisää. Asuntoja aletaan tehdä ja pienvarastotiloja, sanoo Ville Lintukanto rakennuslogistiikkaa ja torninosturipalveluita tarjoavasta VL Tornipalveluista. Pääasia on, ettei kiinteistöstä enää tule vuosittaisia isoja kuluja kunnalle tyhjillään seisovana, kunnanjohtaja Pauliina Pikka kertoo. – Paikallisyhdistyksenä haluamme olla positiivisuuteen nojaava ja yhteistyökykyinen vaihtoehto. Vuosi sitten hän osti Kutojanmäen kartanon kunPÄLKÄNE Entinen palvelukeskus Harjutuuli myydään. Erilainen tilojen pilkkominen on mahdollista myös. Kiinteistönhuoltopuolen kehittäminen on myös ajatuksissa, ja joitakin sopimuksiakin on jo viritelty. – Haluan kuunnella myös ihmisiä, mitä he haluavat. Varastotilat tulevat Harjutuulen kiinteistön takaosaan. Asuntoja ja pienvarastoja ainakin työn alle VL Tornipalvelujen Ville Lintukanto haluaa kehittää Pälkänettä. Me voimme itse luoda tapamme tehdä politiikkaa, ilman perinteisten puolueiden ideologista taakkaa. Liike Nyt Kangasala ry:n hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Jessika Villgren ja hallituksen jäseniksi Minna Pajula , Heli Hiltunen ja Tomi Seppälä . Kutojanmäkeen tehdyt vuokra-asunnot ovat asuttuina. Kiinteistöön kuuluva pienempi rakennus, jossa sijaitsevat teknisen työpajan toimitilat sekä kotihoidon tilat, jää toistaiseksi kunnalle vuokralle. Alun perin Ville Lintukanto on haaveillut ajatuksesta perustaa torninosturikoulu. huhtikuuta mennessä useampia tarjouksia viideltä eri tarjoajalta. Kun toinen nosti hintaa, toinen seurasi. Koska tiloissa on jo iso yhteinen keittiö, bed ja breakfast -tyyppinen toiminta olisi mahdollista. Puolueena Korhonen näkee Liike Nytin toimijana, joka tuo paikallispolitiikkaan lisää rakentavaa neuvottelutapaa ja asiakeskeisyyttä. Nopea päätös Ville Lintukanto seurasi Harjutuulen myymistä. Tällä hetkellä tiloissa on teknisen työpajan toimitilat sekä kotihoidon tilat. Liikuntasalia hän miettii pidettävän yhä vuokralla. nalta ja siirsi yrityksensä toimitilat Kangasalta sinne. KATI PÄÄKKÖNEN Palvelukeskus Harjutuulesta tehdään kaupat Harjutuuli yläilmoista kuvattuna. Juttelimme keskenämme, että eiköhän aleta touhuamaan Kangasalle omaa paikallisyhdistystä, jotta muutkin Liike Nytistä kiinnostuneet voivat lähteä mukaan, Korhonen kommentoi. Kuvassa Lintukanto Kutojanmäen kiinteistön edustalla vuosi sitten. Tornikeskuksia teoriaopintoineen ja oppisopimusmahdollisuuksineen olisi hyvä saada laajemmin maahan. toukokuuta. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti TEKIJÄT 7 Palvelukeskus Harjutuulen tarjouskaupalla kunnalta 27 000 euron hintaan ostava Ville Lintukanto pursuaa ideoita. Hän osti kunnalta vuosi sitten Kutojanmäen kartanon ja nyt Harjuuli myydään hänelle. Pälkäne olisi sijainniltaan loistava, sillä alan kouluja on vain Helsingissä, Turussa ja Forssassa. – Kaksi tarjoajaa meitä oli lopulta. Kunta sai määräaikaan 25. Yli 40 paikallisyhdistyksen joukkoon liittyy Kangasalan paikallisyhdistys. – Vähän summa jäi sen alle, mitä odotettiin, mutta ei merkittävästi. Vastavalittu puheenjohtaja Samuli Korhonen on yrittäjä ja liiketoiminnan konsultti. Halu kehittää Ville Lintukanto näkee Pälkäneessä paljon potentiaalia, ja hänellä on kova halu kehittää kuntaa. Monissa asunnoissa on jo valmiiksi wc-tilat. Lintukanto on huomannut, ettei Pälkäneellä ole kovin paljon pienvarastoja, joten hän alkaa vuokrata minivarastoja kaikille tarvitseville. Hän uskoo, että Liike Nyt on kiinnostava vaihtoehto perinteisten puolueiden rinnalle. Tuoreen paikallisyhdistyksen hallituksen jäseniä on mahdollisuus tavata esimerkiksi Kevätpäivä Kangasalla -tapahtumassa 21. Korkeimman tarjouksen 27 000 euroa teki VL Tornipalvelut oy:n Ville Lintukanto . – Kaavamuutos laitetaan heti vireille, ja kunta on jo suhtautunut tähän myönteisesti. Tiloja muille yrittäjille ei ainakaan toistaiseksi ole tarjottu. Korhosen mukaan paikallisyhdistyksen päätavoite on saada innostunut ja laaja ehdokaslista seuraaviin kunnallisvaaleihin ja auttaa parhaansa mukaan puolueen tavoitteita ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Pauliina Pikan mukaan myytävään kiinteistöön kuuluvan pienemmän rakennuksen tilanne on kunnan osalta hivenen auki. Kunnanjohtaja ja tekniset palvelut valtuutettiin sopimaan ostajan kanssa kiinteistön luovutuksen ajankohdasta
03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. 0400-404 425 Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Nyt sijaisauto huollon ajaksi ilmaiseksi! (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-to 8-16.30, pe 8-16, la suljettu P. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. 8 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. I P. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! PARHAAT BETONIT . Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Pälkäne 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamo Liikkuva auto/konekorjaamo • pakettiauto • peräkärry ja konevuokraus • henkilöauto Kysy lisää! Huollamme: Autot, traktorit, mönkijät, perämoottorit, sähkömopot, mopoautot, ruohonleikkurit jne. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. Tervetuloa palveltavaksi. Ota yhteyttä: Autopalvelut Autopalvelut Betonia Autopalvelut Asiointipalvelut Asiointipalvelut Betonin sahaukset ja poraukset Kiinteistövälitys www.shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P
Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi 044-300 61 99 • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com www.rakennustarvike.fi 0400 737 546 Pohjantie 295, Pälkäne RAKENNUSTARVIKKEET JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. Kertokaa yrityksestänne. 3. Keitä olette. 8-16, la 8-14, su suljettu Täytekakut, voileipäkakut ja muut herkut juhliisi. 040 220 5675 soile.honkasaari@pp.inet.fi ark. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. 03 22 33 323, 040 777 6606 Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. Terveiset lukijoillemme Terveyspalvelut Metsäja puupalvelut Nuohouspalvelut Rakennuspalvelut Varaosapalvelut Viemärihuollot Kiinteistövälitys • Sisustussuunnittelu Varaa oma tilasi Ullalta 044 3477 402 Metsäja puupalvelut Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. Kurkistus oven taakse 1. 045 1331 222 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. 2. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset Lue lisää meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi SOITA: 0400 171986 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 Sinun ilmoitustilasi. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi Konditoriat Onkkaalantie 68, p
sukupolvi Pälkäneen Oksalasta. Kuumiin paikkoihin joutui ja jouti, niissä hyvin viihtyen, kuten oli auringon lämmöstä ja tennispelistä nauttinut ennen onnettomuuttakin. Nimikaimani Tapani Oksanen esitteli SHL:ssä vuonna 2011 kuvan kanssa 800-sivuista kirjaa sukunsa juurista, jotka alkavat 1550-luvun Oksalasta. Edellisen kerran se oli ollut Hannes Kolehmaisella vuonna 1920. Toivomme, että talolle tehdään pitkäaikaissuunnitelma. Talossa on ollut suojeluskuntatoimintaa, pidetty käräjiä ja kouluakin täällä on käyty. Noora Rosberg Spirraali Vetoomus Nuijantalon säilyttämisestä kuntalaisten käytössä. ”Kohdallani aika entinen ei koskaan enää palaa”. Ennen kun olin keuhkoistani terve, leivoin kotona ja työkseni. Talossa on Spirraalin ja Nuijantalon Kahvilan lisäksi kaksi muuta yrittäjää vuokralla. Jos Nuijantalo poistuu kuntalaisten käytöstä, niin missä sukujuhlat, tilaisuudet ja konsertit järjestetään jatkossa. Kerran tyttövihreä sotkeentui pahoin erääseen valkoiseen tennisvillapaitaan. Urheilukilpailujen talkoomiehet olivat tuttu näky erityisesti 1950-luvulla. Lisäksi yläkerran kokoustila on usein varattuna. Varmasti löytyy keski-ikäiselle miehellekin maistuvaista. Olen Tavia Kantokylästä. Nuijantalo on rakennettu 1907 Suomalaisen puolueen taloksi ja sillä on värikäs historia kylän sydämenä. Kirjoitan tätä vetoomusta, koska jostain syystä talon tulevaisuus on jatkuvasti vaakalaudalla. Mutta miten kävikään! Kahdelta kerältä heikot langat yhteen kutomalla tuli yksi vahva aikuinen villapaita. Vastaavaa juhlapaikkaa ei Onkkaalassa ole. Monella tuntuu olevan käsitys, että talo on liian pienellä käyttöasteella. On roikuttu löysässä hirressä ja yritetty sopeutua jatkuvaan uhkaan toimitilojen menetyksestä. Vihreään tyttövillapaitaan tulleet silmäpaot saatiin helposti kuntoon, mutta sen vasempaan rintamukseen oli ilmestynyt pieni reikä. Olen henkeen ja vereen vanhojen rakennusten säilyttämisen kannalla kunnan molemmilla laidoilla! Nuijantalosta tehdään kunnassa tällä hetkellä selvitystä ja kesäkuussa päätetään talon jatkosta. Hattua voi nostaa myös vuosituhannen vaihteen talkootyölle Jouko Suoniemen Oksalan tilalla. Olen Spirraalin Noora ja minulla on ollut Puttiikki ja työhuone täällä Nuijantalolla vuodesta 2016. Itse olen monessa eri yhteydessä muistelmiani myöten tuonut julki seurakuntalaisten talkootyön keskiviikkoisin. Nuijansalissa on Valkeakoskiopiston tanssitunteja kolmena päivänä viikossa. Jo vuonna 1973 Pälkäneeltä muuttaneena voin ehkä ulkopuolisen tarkkailijan silmin arvioida asioita. Taloon on tehty remontti vuonna 2006–07. Se oli jo niin hurjasti pyörinyt, ettei siitä enää mitenkään kunnollista saanut. Isäni nimikaima Urpo Oksanen oli muutama vuosi sitten asuinpaikkani Pakilan vuoden pakilalainen. Meillä on ollut kaikki halu ylläpitää kaunista Nuijantaloa, kehittää sen sisälle toimintaa ja säilyttää talo kuntalaisten käytössä. Kesäisin meillä käy paljon ihmisiä muistelemassa nuoruuttaan. Sieltä ja täältä irtosi langanpätkä. Muut käyttäjät voivat varmasti vähän vessakäynnistään tarvittaessa maksaakin. Tämän kauniimpaa juhlapaikkaa saa hakea. Ajan kulussa kuluivat myös villapaidat. Jos sinä haluat säilyttää Nuijantalon pälkäneläisten käytössä, niin nyt on aika toimia. Ei saa olla ronklaavainen. Väriä siitä ei voinut lähteäkään, mutta kutistunut oli onneton niin, että siitä tuli pannulappu. Vuosi kerrallaan mennään ja aina saadaan pelätä kuinka jatkossa käy. Hankala uskoa, että tämä olisi nyt pelkästään rahakysymys. Olen hoitanut ja rakastanut Nuijantaloa täydestä sydämestäni aluksi Keltaisen talon Helin ja nyt viime vuodet Nuijantalon kahvilan Sinikan kanssa. Onhan tuo vähän hölmöä, kun Matkahuoltokin on siinä lähistöllä. Häneen minulla ei ole mitään sukulaisuutta. Molemmat villapaidat olivat ylpeitä yhteisestä onnistumisestaan ja sekös vielä lisäsi heidän rakkautensa määrää. Luopioisten päässä vastaava vanha ihana Pytinki on kunnan omistuksessa. Toivon, että talo saa tuoda iloa ihmisten elämään myös tulevina vuosina. Melkoinen summa rahaa on kerätty lähetyksen ja diakonian hyväksi kahvituksia järjestämällä. Vihreys alkoi haalistua, kaulus harmaantua ja langat nukkaantua. Ja onhan se meille ”Ärrällä” kahvitteleville huru-ukoillekin kiva, kun saamme tarpeemme hoidetuksi. Muhkeat korvapuustit, munkit, viinerit ja voipullat, sämpylät pullapitkoja unohtamatta. Lisäksi yläkerran asunto on vuokrattuna. Riskinä on, että talo menee myyntiin tai sille keksitään muuta käyttöä. Keskusteluamme oli bussin keskiosassa lastenrattaiden kanssa kuulemassa nuori mies. Tuotteet ovat laktoosittomia. Ongelmana tuntuu yhä olevan, että talolle löytyy käyttäjiä, muttei maksajia. Pienessä vihreässä oli isolle villapaidalle iloa pitkäksi aikaa. Marja Mäkinen Pälkäne Jos vika onkin makuaistissa. Kyynärpäät jo paikattuina villapaidat vaelsivat yhdessä kohti päivää, jolloin purkautuisivat viimeisen kerran. Salia vuokrataan juhlia varten koronan jälkeen taas ahkerasti. Tämä säästäisi kaikkia. Lämpöä oli ollut varmasti liikaa, tukahdutti ja huimasi se hirveä pyöriminen nyt ketä tahansa, mutta onneksi vihreän poikavillapaidan rakkaudesta vahinko huomattiin, kone pysäytettiin ja villapaidat pelastettiin. Kuitenkin on kunnalle myös imagokysymys, jotta jonnekin pääsee vessaan. Rakastin työtäni. Yhteisen kovan uurastuksen jälkeen poikavihreäkin oli oikeamittainen, aikuinen villapaita. Ja lankaa riitti vielä aivan pikkuiseen, vaalean vihreään villapaitaan. Nyt Nuijantalon säilyttämisessä on mukana myös Onkkaalanraitti ry, joka toiminnallaan tukee talon tulevaisuutta. Asiaa ei tarvitse kokouksissa joka vuosi miettiä ja talon yrittäjät saavat työrauhan, jolloin energiaa jää toiminnan kehittämiseen. Olen eri mieltä. Tämä mies moitti, kun hillomunkit ja mitkään muutkaan leivonnaiset ei maistu samalta kuin ennen ja täytteet on sitä sun tätä. Aikanaan täältä on lähetetty kahvien voimalla nuoret miehet sotaan. Hän liittyi keskusteluumme: ”Kyllä minä Urosen tiedän. Nyt meille yrittäjille on tehty vuokrasopimukset vuosi kerrallaan. Hihoista puretulla langalla reikä kudottiin yhdessä umpeen niin hyvin, ettei kumpikaan myöhemmin edes muistanut, saati huomannut reikää koskaan olleenkaan. Useita vuosia sitten istuin bussissa välillä Helsingin keskusta–Pakila vierekkäin exkenttäpiispa Hannu Niskasen kanssa ja kehuin Kaisa ja Jaakko Urosen aloittamaa työtä. Minä ostan Viialan Leipomon tuotteita aina, ja olen aivan tykästynyt heidän kaikkiin kahvija ruokaleivonnaisiin. Aiempi käytäntö, jossa kioskin asiakkaat ovat saaneet käydä vessassa ilmaiseksi, on toiminut hyvin. Se näytti poikavihreästä aivan kuin mustalta likatahralta ja tuotti molemmille murhetta, sekä paljon yhteistä puhetta moneksi illaksi. Talolla on myös historiallisesti ja kulttuurillisesti merkittävä rooli kylällä. Valkoisen osalta pelastus tuli liian myöhään. Kilpailujen johtaja oli itseoikeutetusti Väinö Sipilä, jonka vieraanvaraisessa kodissa olivat vuodesta toiseen majoittuneina ”piikin” eli 25 kilometrin juoksun parhaat, myös Paavo Kotila, jolla oli vuonna 1958 maailmanennätysaika maratonilla. Hei kaikki pälkäneläiset, kuntapoliitikot ja Nuijantalon Ystävät ympäri Suomea. Istuttanut kukkia, somistanut tiloja viihtyisäksi vuodenaikojen mukaan ja omalta osaltani saanut ihmiset viihtymään talossa. Hän kertoi olevansa 15. 10 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Jopa muutaman kaiken kelmeällä valollaan paljastavan kevätkuutamoyön villapaidat saattoivat huolissaan jutella aamuun asti, kunnes keksittiin ratkaisu! Reikä saatiin paikattua poikavillapaidan liian pitkiä hihoja lyhentämällä. Henkarin päällä villapaidat nukkuivat toisiaan lämmittäen. Samassa koneessa sellaista saattaa sattua, vieläpä juuri silloin kun kupliva ja kuohuva Pariisi-valkopesuaine kirveli tyttövillapaidan silmissä. Näissä tiloissa olen pitänyt myös kursseja ja pyörittänyt verkkokauppaa. Kiitolliset kävijät ovat palkinneet asian runsaslukuisuudellaan. Täällä työskentelevänä tämä hiukan ihmetyttää. Talon ylläpitokustannukset ovat korkeat, jonka vuoksi monet poliitikot haluaisivat nyt päästä talosta eroon. Usein ne saivat tahroja, varsinkin poikavihreä. Sen tuore, uskomattoman pehmeä ja untuvainen villa kutitti alussa niin, että kaikkia aikuisia nauratti. Elän päivän kerrallaan. Tahrakohdat pestiin aina yhdessä taas kirkkaan vihreiksi ennen nukkumaan menoa. Villaisten öiden rakkaus riitti lämmittämään talven kylmimpinäkin pakkaspäivinä, kunnes ne taas illalla tapasivat toisensa. Kesän aikana kaikki huoneet ovat hyötykäytössä. Kokouksia pidetään myös kahvilassa ja salissa. Sijainti kirkon vieressä mahdollistaa häidenkin järjestämisen hyvin. Parkkipaikka on usein pullollaan autoja. Harva vanha talo tekee voittoa. Pidän eteisaulassa infopistettä ja ohjaan matkailijoita nähtävyyksiin ja yrityksiin ympäri Pälkänettä. Eivätkä vähiten kuumista halauksista, joita toisilleen soivat vähän väliä. Tyttövillapaita kertoi helpottuneena kaikista kierteistä päästyään, että se oli hurjasti halunnut pojan huomaavan hätänsä. Vessaa kaipaava Vessan pitäisi toimia, kun käy asioilla Sydän-Hämeen Lehdessä julkaistiin 20.4.2022 nimimerkin Keski-ikäinen mies mielipide. Enää en ole talossa koskaan yksin, toisin kuin oli 5 vuotta sitten. Peräänkuulutan sitä arvoa mikä talolla on kylän sydämenä, kuntalaisten kokoontumispaikkana, juhlatilana, matkailijoiden uniikkina pysähdyspaikkana ja hyvän mielen talona. Sen myyminen ei ole noussut keskusteluissa esille. Harmillisen pitkään oli vain kestänyt ennen kuin toinen huomasi mitään. Lähinnä mietin ulkopaikkakuntalaisiakin. Koivula Vihreät villapaidat Olen ihmetellyt, kun Pälkäneellä R-kioskilla ovat wctilat olleet pitkään suljettuina. Se kun oli jotenkin luonnoltaan villimpi ja huolimattomampi. Se oli heiluttanut hihojaan niin paljon ja pitkään kuin oli suinkin jaksanut ja pystynyt herättääkseen pojan huomion. Uronen kastoi minut.” Tapani Oksanen Pälkäneläistä talkoohenkeä Muistoja ja havaintoja Pälkäneeltä Vihreät villapaidat olivat niin köyhiä, että niillä oli vain yksi vanha ja kapea, puinen henkari, joka roikkui vieraalta vuokratussa eteisessä. Parhaiten talo muistetaan tansseista, joissa esiintyjinä kävi Suomen ykkösnimiä. Päivänkin ikävä tuntui pitkältä. Lukon vuoden 1964 juhannuskisoihin odotettiin peräti 3000 katsojaa ilman mitään huippu-urheilijoita. Sellaista sydäntäkin lämmittävää, pientä vihreätä villapaitaa ei ollut varmasti koskaan ennen syntynyt. Keväällä valkovuokkojen aikaan villapaidat purkivat kaikki lankansa. Kulut ovat 30 000 vuodessa, joista vuokrina palaa takaisin iso osa. Villapaidat tunsivat nyt, vielä ehkä aivan uudella tapaa, viihtyvänsä niin erinomaisesti keskenään, että rohkenivat jo hankkia ensimmäisen yhteisen ikioman komeron henkarilleen. Talon omistaa Nuijantalosäätiö, jolta kunta on nyt muutaman vuoden ajan vuokrannut taloa. Asiakkaita talossa kestitsee ympäri vuoden Nuijantalon Kahvila & Putiikki. Kunnallistiedoissa julkistettiin toimitsijoiden nimilista, peräti 88 henkilöä, osa tosin kaksoistehtävässä. Moni on tavannut tansseissa puolisonsa ja onpa täällä tanssittu paljon häitäkin! Talossa käy vilske, iloinen puheensorina täyttää talon ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Työ oli kieltämättä vaikea ja vaati paljon tarkkuutta, sekä aikaa, piti jopa kysellä kavereiltakin miten urakasta selvittäisiin. Yhtään sotkua ei jätetty milloinkaan seuraavaan aamuun. Seppo K
KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Perhearkea -teemasivut Sydän-Hämeen Lehti Parhaimmat onnittelut kaikille Äideille 8.5.
LUOPIOINEN Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi • HOTELLI • SAUNA • TILAUSRAVINTOLA • OHJELMAPALVELUT • TAIDE • KOKOUS JA JUHLAPALVELUT • Perinteinen, runsas ja maittava ÄITIENPÄIVÄN JUHLALOUNAS Urkin Piilopirtillä sunnuntaina 8.5.2022 Marskin malja Äidille, Elämälle ja Auringolle! Juhlalounas katetaan taiteilijoiden Urkin Piilopirttiä varten suunnittelemista taidelautasista, -laseista ja -kupeista. Tämä on hyvää vastapainoa työlle, kun tempautuu siihen mukaan. Hely toteaa vierestä, ettei Eelis yleensä juuri murehdi mitään. TARJOLLA MYÖS: – Kuohuviini Kupferberg Gold 4 € / lasi – Champagne Maxim’s Brut Reserva 7 € / lasi – Olutta, valkoja punaviiniä, premium, konjakkia jne. Työmäärä on hänestä hallittavissa. Aina ei ole kokenutta lääkäriä rinnalla, mutta konsultaatioapua voi silti saada. Touhua riittää. Aamos, 4, Karlos, 5, Gabriella, 2, Isabella, 9 kuukautta, ja pian seitsemän vuotta täyttävä Milos pitävät huolen siitä, että vanhempien Eelis ja Hely Wirtasen elämä on täyttä.. Arki täyttä Hely Wirtaselle, 28, päivät koWirtasten unelmien koti täynnä elämää tona ovat täysiä. Tämä on paljon muuta kuin kovaa lääketiedettä. Pienin lapsista, Isabella , on yhdeksän kuukautta, vanhin Milos täyttää pian seitsemän vuotta. Hän ehti työskennellä Lempäälässä kolme kuukautta. Maisema on levollinen. 12 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen Kukkakauppa Kukat jokaiseen päivään Kukat jokaiseen päivään PÄLKÄNEEN KUKKAKAUPALTA! PÄLKÄNEEN KUKKAKAUPALTA! Verkkokauppa: palkaneenkukkakauppa.ekukka.fi Ilahduta lähimmäistäsi kukkalahjalla! Ammattitaitoiset kukkasidontatyöt kaikkiin elämäsi hetkiin • Paikallisesti tuotetut kesäkukat ja vihannesten taimet. Eelis on yleensä kotona neljän tietämillä. Hän osaa elää hetkessä. Nyt olen ollut vakituisena terveyskeskuslääkärinä viime marraskuusta. VUODEN 2022 ILMASTOAIHEISEN TAIDENÄYTTELYN esittely ja esikatselu. 040 844 2328 Email: palkaneenkukkakauppa@gmail.com LEIKKAA TALTEEN! LEIKKAA TALTEEN! ! Ihanat orvokit, kesäkukat, Ihanat orvokit, kesäkukat, amppelit, yrtit ja vihannesten taimet amppelit, yrtit ja vihannesten taimet PELLIKAN PUUTARHALTA PELLIKAN PUUTARHALTA Salmentaantie 509, Salmentaka. Pariskunta on viihtynyt paikkakunnalla hyvin, vaikka moni asia on ollut uuden ihmettelyä. Eelis ja Hely Wirtanen ihastuivat niin taloon kuin maisemaankin heti Luopioisissa käytyään. Puh. Korona on hieman sekoittanut pakkaa siten, ettei Hely lapsineen ole juuri käynyt missään kerhoissa. Kaksi vanhinta käy aamupäivisin eskarissa. Pariskunta henkii rauhaa, vaikka ympärillä on elämää. Kun pääsen kotiin, lapset ottavat ja pyytävät touhuihinsa mukaan. Itsenäiset ratkaisut haastavat ja kehittävät. Eelis myös sanoo, että ajomatka Onkkaalasta jo riittää niin sanottuun pään nollaamiseen. – Työyhteisö on sellainen, että pidetään huolta ja voi sanoa, jos ei ehdi tehdä jotain. Aiemmin perhe asui vuokralla Vuoreksessa. 14-15.30 to-pe-la Kangasalan torilta Pälkäneen Kukkakauppa: ma-pe 9-17, la 9-15 Myös kukkien kotiinkuljetus! Soita ja kysy lisää: puh. Työ on pitkälti potilaan kuuntelemista ja käsillä tekemistä. Soitin myyjälle, ja se oli sillä selvä, kun kävimme taloa katsomassa. – Soitin ja kyselin, onko lääkärille töitä Pälkäneellä. Maanantait ja tiistait hän on Luopioisissa, loppuviikon arkipäivät Onkkaalassa. 050 4400788 Marika Pellikka email: pellikanpuutarha@gmail.com PERHEARKEA URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400, 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh. Helsingin yliopiston INAR-ilmakehän huippututkimusyksikön tulosten taiteellistaminen. • Äideille kauniit ruukkuruusut ja kimput • Meiltä löydät myös ihania hopeajalosteen magic silver -koruja • Kauttamme Interfloran ja Datafloran välityspalvelu Suomen joka kolkkaan. Eelis ymmärtää niitä, jotka haluavat erikoistua. Viisilapsinen perhe on asunut punaisessa hirsitalossaan vuoden verran. – Ilta olisi kovin lyhyt lasten kanssa, jos olisin pidempään töissä. Työ ei tekemällä lopu, mutta perhe pakottaa pitämään työajoista kiinni. Kukkien kotiinkuljetuspalvelu Tilaa paikanpäältä, puhelimitse tai verkossa: Osoite: Onkkaalantie 71. Juuriltaan tamperelainen Eelis Wirtanen valmistui lääkäriksi vuosi sitten maaliskuussa. – Hely bongasi tämän. Työpisteet sijaitsevat Luopioisissa ja Onkkaalassa. olemme avoinna joka päivä 10-18 Tervetuloa puutarhalle Meidät tavoitat myöskin täältä: Torstaisin: Luopioisten tori 9-13 Lauantaisin: Luopioisten tori 9-13 Lauantaisin: Aitoo, Anssin Kauppa n. Menu Marskin Malja Melonivihersalaatti ja talon kastike (LG) Broilerpastasalaatti Tomaatti-mozzarellasalaatti Äite-Miinan hölskyttelykurkut (LG) Yrttiset kananmunapuolikkaat Katkarapusalaatti (LG) Inkiväärisilliä (LG) Savukala ja piparjuurikastike (LG) Tilliperunat Lihapyörykät Paahtopaisti ja punaviinikastike (LG) Kasvispihvit (vege) Mandariini-kanapataa Hunajaisia paahtokasviksia (LG) Kermaperunat (LG) Reikäleipää ja kakkoa Kotikaljaa, mehua, vettä ja maitoa Perinteinen kermakakku (L) Kahvia tai teetä Lapsille jäätelöä Kattauksemme ovat kello 12 ja 15 TILAUKSET: info@urkinpiilopirtti.fi 0400 437 340 JUHLALOUNAS: – 45 € / aikuinen (yli 12-vuotiaat) – 15 € lapset (4-11-vuotiaat) – maksuton alle 4-vuotiaille Erityisen terveysturvallinen paikka. Parasta ihmiset Eelis Wirtaselle, 28, parasta lääkärin työssä on kohdata erilaisia ihmisiä. Hautaustoimisto Murtoniemen palvelut. Kukkiajärvi siintää avaran olohuoneen ikkunasta. – Viihdyn nimenomaan terveyskeskuslääkärinä sen monipuolisuuden takia. Joskus päivään voi tulla yllätyksiä, ja aikataulut muuttuvat. Taloa katseltiin myös Kangasalta ja Nokialta, kunnes Luopioisten hirsitalo osui silmään. Hänelle terveyskeskuslääkärin työ on kuitenkin parasta. Sijaisuuksia ainakin luvattiin
1€/ikävuosi 3-8 v. – Se on dynamiikka, jossa kaikki voittavat, Eelis pohtii. Lapset pitävät Helyn kiinni elämässä. Heidän ilonsa tarttuu. – Jos arki tökkii, sitten istutaan alas ja mietitään keinoja sen parantamiseksi. Runsas salaattipöytä Yli 30 erilasta sushia Lämminpöytä: • currykanaa (G,L) • teriyaki-naudanlihaa (L) • kongpao-katkarapuja (G, L**) • mapo-tofu (G,L,V **) • paistettua nuudelia (L) • friteerattuja katkarapuja • friteerattua kanaa (L) • friteerattuja mykyjä (L) Jälkiruoka: Jäätelöitä, kakkua, kahvi/tee (** keskitulinen ) Salaattija leipäpöytä Lämminpöytä: • lohta hollandaise (vl,g) • kanaa punaviinikastikkeessa (m,g) • Sorsapuiston graavit silakat (m,g) • lihapullat kermakastikkeessa (l,g) • kermaperunat ja keitetyt perunat • kananuggetteja, nakkeja • kebabbia • ranskalaisia * Ruokajuoma: vesi, kotikalja, maito ja mehu Herkkupöytä: leipurimme täytekakkua, pehmistä, karkkia, suklaamoussea ja kahvi/tee w w w. a a p i s k u k k o . – Toki joskus väsyttää. 7,90 € KÄYDÄÄN VALMIISEEN PÖYTÄÄN KUKON PERINTEIN EN ÄITIENPÄIV ÄN BUFFET 10.30-17 P. Kristilliset arvot omaava pariskunta meni naimisiin vuonna 2014. – Millään ulkoisella ei pysty korvaamaan ihmissuhteita, Hely miettii. Helyn suurin haave saada perhe ja olla kotiäiti ovat toteutuneet. Se voi olla esimerkiksi kännykätön ilta, keskiviikkoillan saunominen tai vuorotellen yhden lapsen kanssa kauppaan meno, Eelis havainnollistaa. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti K-Market Järvikansa Keskitie 16, 36760 Luopioinen 03-536 1383 4 50 3 99 9 00 4 49 2 KPL PSS 2 PKT RASIA Plussa-kortilla Isokukkainen ruukkuruusu 12 cm Hollanti FAZER Makuja Tumma suklaalevyt 190-200 g APETIT Kasvisgratiinit 700 g ERÄ! ELONEN Mansikkatäytekakku 800 g Costa Rica jauhetut kahvit 400-500 g AINO Laktoosittomat ja Kesyttömät jäätelöt JÄRVIKANSA ark. 5,50 € 8-12 v. Välillä, kun Eelis tai Hely käy kaupassa yhden lapsen kanssa, elämä kotona rauhoittuu kummasti. ilmainen, 4-12 v. – Eeliksen työssäkäyntiä helpottaa suuresti, että olen kotona. Tulevalta pariskunta odottaa sitä, että jokaisella perheenjäsenellä on hyvä olla. KATI PÄÄKKÖNEN. Tilaa vapautuu jotenkin eri tavalla kaikille. He uskovat arjen pysyvän täytenä tulevinakin vuosikymmeninä. f i Valtatie 12 • 36600 PÄLKÄNE Pälkäne Aapiskukko Kukonlaulusta keskiyöhön! 10:30-21 (11:30-21) SUSHI&WOK JUKU SUSHI&WO K ÄITIENPÄIV ÄN BUFFET KLO 12-20 15,90 € 17,90 € 0-3 v. Silloin voin ihan hyvin jättää pyykit laittamatta tai tehdä ruokaa eineksistä. – 29.5.2022 Kampanjen pågår 7.3 – 29.5.2022 Kampanjatuotteet ja niitä myyvät K-Marketit: Kampanjprodukterna och vilka K-Marketar som säljer dem: k-market.fi/Iittala -40 % ERÄ IITTALA Kastehelmi astiat ja Hackman Savonia kakkulapio ja kahvilusikat PLUSSA-KORTILLA 6 90 10 95 KPL Plussa-kortilla Rajoitus 1 erä/talous. Kannonkoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva Hely kävi aikoinaan kaksoistutkinnon, eli luki ylioppilaaksi ja kokiksi. Jokaisella hyvä olla Pariskunta iloitsee pienistä arjen asioista. ei Reilu kauppa, eikä premium blendit Ilman Plussa-korttia 5,19/pkt Ilman Plussa-korttia 6,09/rasia 9 95 KG OMAN KEITTIÖN Kotimaiset porsaan ulkofilepihvit Plussa-kortilla TARJOUKSET VOIMASSA 4.-8.5.2022 Meiltä äidille kestävä lahja, paikallisen sepänpajan Tulikoiran takorautatöitä myynnissä kaupassamme. 040 614 8224 • elotahka@gmail.com Rautajärventie 5, 36910 Rautajärvi Aukiolot: Ma-to 9-17, pe 9-19, la 10-19 ja su 11-17 Lisätietoja eloTähkän Facebookista ja Instagramista A-oikeudet Pe 6.5. Pariskunta tapasi toisensa aikoinaan Jämsän kristillisessä kansanopistossa peruskoulun jälkeen. – Meille on muotoutunut aika omanlaisemme rytmi muutenkin. karaoke klo 20 alkaen. Hänen ei tarvitse olla töistä poissa lasten sairastelujen ja muiden takia. 8-21 la 8-18 su 11-18 Ilman Plussa-korttia 2,85/kpl ILAHDUTA ÄITIÄ ILAHDUTA ÄITIÄ Rakastettu Kastehelmi-sarja on lasikattauksen klassikko Kampanja voimassa 7.3. Kun virtaa on enemmän, tekee sitten. – Kyllä meillä ajatuksena on, että tässä ollaan ja pysytään – että tämä on sellainen elämämme talo, Hely ja Eelis Wirtanen sanovat ja katsovat toisiinsa. Haaveilen silti siitä, että pääsen lasten kanssa kerhoihin ja tapaamaan muita vanhempia. Yhdessä lukeminen, yhteiset eväsretket ja sählyn pelaamiset tuovat onnen. Hely kävi lukion Äänekoskella, Eelis Tampereella
klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. 14 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. PERHEARKEA Hyvä Olo! shl.fi/asiakaspalvelu/tilaa/ Sydän-Hämeen Lehti Tilaa Äidille lahja koko vuodeksi!. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Perjantaisin klo 16-maanantaihin klo 8. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. 010 322 2811 www.kangasalanapteekki.fi (Puhelun hinta 0,088 e/min) Palvelem me vuoden jokaisen a päivänä ! Aco, Avene ja Vichy aurinkotuotteet Toukokuun ajan LEMMIKKIPÄIVÄ TO 5.5.2022 Tuote-esittely klo 13-16 koko viikon (2.5.-8.5.) Ei koske lääkkeitä -15 -15 % % Faunapharman eläintuotteet esim. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. 03-524 2200 www.luopioistenapteekki.fi Eevantie 4, 36200 Kangasala, puh. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Päivystyksessä on ohjeellinen ajanvaraus. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. (03) 5655 4023. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 OSTAMME SEKÄ MYYMME KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militaria KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Hoitoja hoivapalvelun sydämelliset hoitajamme ovat apunasi vuoden jokaisena päivänä. 116 117 Arkisin ma-to klo 21-8. Hammaslääkäripäivystyksen ajanvaraus ma–pe 8–15 p. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Vetramil -sarja Jalkahoitola Omat Jalat Onkkaalantie 70, Pälkäne Kristiina Vesterinen 0407763835 KIR. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Soita aina ennen kuin tulet 03 5655 4025. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Terveyskeskuspäivystys ja kiirevastaanotto Kangasalan keskusterveysasemalla Herttualantie 28, 36200 Kangasala. 534 2771, 050-339 2582 YKSITYISLÄÄKÄRI Päivystys Tays Valkeakosken sairaalan yhteispäivystyksessä Salonkatu 24, 37600 Valkeakoski, p. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. JA THX-VERISUONIKIR.EL LT LT RAINER ZEITLIN RAINER ZEITLIN P. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. 040 191 9982 Palvelemme: ma-pe 8.30-17, la 9-13 Sahalahden apteekki Sahalahden apteekki Kuhmalahden sivuapteekki Kuhmalahden sivuapteekki Rautajärventie 14, Pohja. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. 050 339 4394/asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hoitojahoivapalvelu.fi Oletko sinä tai onko läheisesi vailla hoivaa ja huolenpitoa. Toimimme kiireettömästi omahoitaja periaatteella ja yksilöllisesti juuri sinun toiveidesi mukaan. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Puh. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. Arkipyhinä aattoillasta klo 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin katsotaan juuri sinulle sopiva apu arkeesi. 040 826 3924, 03-5370095 Palvelemme: ma-ti ja to-pe 10-16.30 Luopioisten Apteekki Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-14 Keskitie 17, puh. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Jalkahoitola Jalkahoitola Hillantupa Hillantupa Museotie 3, 36760 Luopioinen 044 2396938 Jalkahoidot, jalkojenhoitotuotteet, kotikäynnit Tiina Hietala / jalkojenhoidon AT sahalahdenapteekki.fi Tervetuloa oman kylän apteekkiin Tervetuloa oman kylän apteekkiin Isoniementie 1, Sahalahti. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. Terveyskeskuspäivystys arkisin klo 8-15. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi -todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Olemme paikalla klo 10-17 Olemme paikalla: Olemme paikalla klo 10–17 Ke 20.1 Shell Kaivoksela sekä Shell Vaarala To 21.1 Tammisaari Tori sekä LOHJA ABC Pe 22.1 ABC Karjaa sekä KARKKILAN tori La 23.1 Hanko Kauppatori sekä NUMMELA Citymarket Luopioisten fysioterapia Fysioterapeutti Ella Pasola ella.pasola@luopioistenfysioterapia.fi www.luopioistenfysioterapia.fi 045 237 8518 Keskitie 9, Luopioinen hatilanhammas-kyltti.ai 1 19.6.2013 12:35:35 hatilanhammas-kyltti.ai 1 19.6.2013 12:35:35 TERVETULOA! Hammaslääkäripalvelut Suuhygienistipalvelut Proteettinenhoito Nukutushammashoito PALVELEMME MYÖS HÄMEENLINNASSA 050 555 4959 050 555 4959 Päivystysaikoja! -20 -20 % % Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Puh. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. Kiertuepaikat: ke 4.5 klo 10-12 Sastamalan tori ke 4.5 klo 12:30-14:30 Nokia Citymarket ke 4.5 klo 15-17 Ylöjärvi K-Supermarket ke 4.5 klo 17:30-19 Tampere Tammelantori to 5.5 klo 10-12 Akaa K-Supermarket to 5.5 klo 12:30-14:30 Lempäälä K-Market to 5.5 klo 15-17 Vesilahti K-Market to 5.5 klo 17:30-19 Pirkkalan tori pe 6.5 klo 10-12 Turenki K-Supermarket pe 6.5 klo 12:30-14:30 Valkeakosken tori pe 6.5 klo 15-17 Pälkäne K-Supermarket pe 6.5 klo 17:30-19 Kangasala K-Supermarket la 7.5 klo 10-12 Juupajoki Sale la 7.5 klo 12:30-14:30 Mänttä-Vilppula tori la 7.5 klo 15-17 K-Market Hokka la 7.5 klo 17:30-19 Jämsän tori Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, ARABIAA, IITTALAA, TAULUJA, KELLOJA JA KUOLINPESIÄ. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. Arki-iltaisin, viikonloppuna ja arkipyhinä p. Palveluistamme saat kotitalousvähennyksen. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Meiltä myös laboratoriopalvelut toimipisteessämme sekä kotinäytteenottona. Kiirevastaanotto maanantaista torstaihin klo 15-21. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10
AVOINNA joka päivä 9.00 18.00 tai sopimuksen mukaan. Verohallinnon mukaan viime vuonna liki 56 prosenttia eli yli 83 000 eläkeläistä täydensi esitäytettyä veroilmoitustaan sähköisesti, kun kaikkiaan Omavero-palvelussa veroilmoitustaan täydensi viime vuonna 85 prosenttia Verohallinnon asiakkaista. Helpoin tapa kotitalousvähennyksen hakemiseen on ilmoittaa tiedot teettämästään työstä esitäytetyllä veroilmoituksella Omaveropalvelussa. ÄITIENPÄIVÄRUUSUT ovat saapuneet. Tämän vuoden alussa kotitalousvähennykseen tuli väliaikaisia parannuksia. Kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu. Vuodelta 2021 kotitalousvähennystä voi saada korkeintaan 2 150 euroa. Kotitalousvähennystä käyttävät erityisesti yli 50-vuotiaat Avoinna klo 9-18 Näyttävät Näyttävät kukka-amppelit kukka-amppelit Äidille! Äidille! Nokkosen Nokkosen Puutarha Puutarha Johanna puh. He hakivat vuonna 2020 kaikkiaan 161,6 miljoonalla eurolla kotitalousvähennystä. Vähennyksen maksimisumma nousi 3 500 euroon kotitalous-, hoivaja hoitotyön osalta, ja sitä voi saada 60 prosenttia vähennykseen oikeuttavasta työstä. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Tervetuloa, nähdään Kultapellossa! Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti Maksuvälineenä käy käteinen, pankkikortti /lähimaksu, MobilePay(0400846709). Tällaisia töitä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito tai remontti. PITOPITOPALVELU PALVELU HEIKKILÄ LAURILA • Leena 0408335064 • Eerika 0407047049 heila.catering@gmail.com www.heilacatering.wixsite.com/heila PERHEARKEA Ne aidot käsintehdyt tuotteet. Korkeamman kotitalousvähennyksen voi saada myös, jos vaihtaa öljylämmityksen toiseen lämmitysmuotoon. Veroilmoitukseen merkitään työn tekijän tiedot, maksettu määrä arvonlisäveroineen sekä työn osuus maksetusta määrästä. Meiltä kesäkukat, amppelit, yrttienja vihannestentaimia. Kotitalousvähennyksen voi ilmoittaa myös joko paperilomakkeella 14A tai 14B, jonka voi tulostaa Verohallinnon kotisivuilta tai tilata puhelinpalvelusta. Jos asioita hoitaa paperin kanssa, lomakkeiden pitää olla Verohallinnossa toukokuun määräpäivään mennessä. Pöytävaraukset 5.5.2022 mennessä ravintola@sappee.fi Tapahtumakeskus Huipussa · kattaus klo 11.00-14.00 · 29 € /hlö alle 12 v. Kotitalousvähennystä saa viime vuodelta 40 prosenttia vähennykseen oikeuttavasti työstä, kuitenkin korkeintaan 2 250 euroa. Kotitalousvähennystä voi saada tavallisista kotitalous-, hoivatai hoitopalveluista tai kunnossapitoja perusparannustöistä, joita ostaa kotiin tai vapaa-ajan asunnolle. 28/25 € Lahjakortit Kangasala-taloon lipunmyynnistämme tai Lippu.fi Kukat äidille! Äitienpäiväviikolla palvelemme joka päivä 9-19 Kotiinkuljetus! 03 364 6666 Kangasalantie 616 ilkonkukka@gmail.com Kotitalousvähennystä hyödyntävät eniten 50–69-vuotiaat, kertoo Verohallinto. 0500 862 423 ÄITIENPÄIVÄKAKUT alk. – Kotitalousvähennys pienentää maksettavien verojen määrää, ei verotettavien tulojen määrää, kuten moni muu verovähennys. www.viialanleipomo.fi Puh. klo 19 liput alk. Vähennystä voi saada myös, jos työtä ostaa esimerkiksi omalle vanhemmalleen. Osa hyödyntää sitä esimerkiksi siivoustai remonttityössä, osa taas hoivapalveluiden teettämiseen, sanoo ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta. Se on 42 prosenttia kaikista haetuista kotitalousvähennyksistä. Yli 65-vuotiasta hieman useampi kuin joka kymmenes hyödyntää kotitalousvähennystä. 14,50 € Äideille lasillinen kuohuvaa Tarjolla runsas buffet ja kakkukahvit LUE LISÄÄ: sappee.fi/ajankohtaista KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala, info@kangasala-talo.fi, 040 773 0148 Äidille elämys! K-Kinossa Downton Abbey: Uusi aikakausi Liput ja näytösajat K-Kino.fi Edu Kettunen – Mika Kuokkanen – Johanna ja Mikko Iivanainen: Round Two To 19.5. Siksi esimerkiksi paljon hoitotyötä ostanut tai suuren remontin teettänyt voi säästää veroissa yli kaksi tuhatta euroa kotitalousvähennyksen ansiosta, Manninen sanoo. 0400 380 882 Uusi-Epaalantie 7, Pälkäne. – Kotitalousvähennys on monelle eläkeläiselle se ainut muutos, joka esitäytettyyn veroilmoitukseen tarvitsee tehdä. www.viialanleipomo.fi Ne aidot käsintehdyt tuotteet. 12 00 AUTO KIERTÄÄ NORMAALISTI TORSTAINA LUOPIOISTEN LENKIN Pälkäneen torilla keskiviikkona ja lauantaina Kangasalan torilla perjantaina ÄITIENPÄIVÄN LOUNAS SU 8.5. Korotettua kotitalousvähennystä voi hakea ilmoittamalla kotitalousvähennyksen muutosverokortin hakemisen yhteydessä tai vuoden kuluttua esitäytetyllä veroilmoituksella
Kurkkujen taimilaatikon hän nostaa parvekkeelle aina kun lämpötila siellä kipuaa yli seitsemän plusasteen. – Aktiivinen ja ahkera kun olen, tekisin mielelläni. Hän on laittanut kasvamaan muun muassa tomaattia, salaattia, kurkkua, basilikaa, melonia. Anna ei haluaisi, että Nila seuraa uutisia, mutta toisaalta hänen on saatava tietää missä mennään. – Alkuviikot Suomessa olivat raskaita, unta oli vaikea saada ja sota pyöri mielessä, Anna kertaa. Alkuun Annaa pelotti kovasti ja pelottaa edelleen, miten Ukrainaan jääneet sukulaiset ja ystävät pärjäävät. Puolitoistavuotiaan ja yli kahdeksankymppisen yhteiselo pienessä tilassa on aika haastavaa. Leluja on Solomiialle löytynyt lahjoituksena mukavasti. Yöksi laatikko päätyy takaisin sisälle. – Ehkä on ihan hyvä, että isoäiti Nila pääsee välillä omaan rauhaan yksiössään. Yhteydessä Ukrainaan jääneisiin ollaan päivittäin. Huhtikuun alussa perheelle osoitettiin kaksi asuntoa. Nilalle aika Suomessa ja Ukrainan tilanteen seuraaminen on ollut erityisen vaikeaa. Sekä vesiettä lämpökaivot ammattitaidolla niin pieniin kuin suuriinkin kohteisiin Kyrönlahden Porakaivo Oy Soita 0400 237 051 Anna ja Anatolii Snizhkon piti päätyä häämatkalle Sansibariin helmikuun lopulla. Uutisia seurattuaan hän on todella mustissa mietteissä, Anna suree. Meiltä myös porakaivohuollot. Paljoa asunnossa ei ole tavaraa, vain välttämätön. Anatolii hakee kaksi kertaa viikossa EU–ruokaa. Rautatieasemalla heitä oli vastassa Rauni Mokka , jonka luokse perhe majoittui lähes kuukauden ajaksi. Pelkään, että tilanne saattaa jäädä tällaiseksi, Anna suree. Sansibarin sijasta pariskunta päätyi Ukrainassa alkanutta sotaa pakoon Suomeen 1,5-vuotiaan tyttärensä Solomiian ja Annan iäkkään äidin Nican kanssa. Vapaaehtoiset olivat kalustaneet asunnot etukäteen ja verhot oli laitettu ikkunoihin. Matka oli pitkä ja raskas etenkin isoäiti Nilalle ja pienelle Solomiialle. Tule ja tutustu paikallisiin tekijöihin, yrityksiin sekä yhdistyksiin ja ihastu meininkiimme! (Honkalantie 4, Pälkäne) 28.5.2022 klo 10-17 Meiltä myös porakaivohuollot. – Oli meillä opettelemista yhteiselossa, kun yhtäkkiä talo oli täynnä, Rauni nauraa. Samaan rappuun muutti myös kolme muuta ukrainalaisperhettä. – Luulen, että jatkossa ihmisten täytyy tottua ajatukseen, että asutaan vaarallisella alueella, vaarallisessa maassa. Perhemajoituksesta omaan kotiin Perhe saapui Suomeen Puolan kautta. – Hänen on hyvin vaikea kuulla kuinka lapsia ja aikuisia kuolee ja loukkaantuu Ukrainassa. Nyt Kiovassa on rauhallisempaa, mutta tilanne on silti epävarma. Ongelmana vain on, etten osaa Snizhkon perhe pakeni Ukrainasta Suomeen. 16 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti PERHEARKEA Pälkäneen parhaat puolet yhdessä Aitoon Honkalassa Nähtävää, koettavaa, syötävää ja tekemistä koko perheelle. Anatoliin mielestä parasta olisi jos hän voisi tehdä töitä ja saada siitä palkkaa. Vähän niin kuin Lähi-idässä, toisaalta on rauhallista ja toisaalta on tietoisuus siitä, että jotain voi milloin vain sattua. Perheen ruokaostokset täydentyvät ruoka-avulla. Nyt äiti saa välillä huokaista, vaikka yhdessä joka aamu aamupalan syömmekin, Anna hymyilee. Isoäiti Nila pääsi katutasoon yksiöön ja Anatolii, Anna ja Solomiia kahta kerrosta ylemmäs kaksioon. Töitä kaivataan Anatolii esittelee istutuksiaan
Ehjää emme korjaa, mutta tarvittaessa remontoimme ripeästi. Solomiia on oppinut sanomaan isä suomeksi, mutta puheen kehittyminen ottanee aikansa. Varaa maksuton katon, kattoturvan tai salaojien kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 30 v. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.fi Katto-ulkomaalaukset vuosien ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous! Saku Siurola I Kangasala 0400 908 082 KATTOJA ULKOMAALAUKSET MYÖS SANEERAUKSET PERHEARKEA suomen kieltä, Anatolii harmittelee. Siksi Annakin toivoo, että Anatoliille löytyisi työ. Häntä harmittaa Ukrainaan jääneet, huolella hoidetut tomaatintaimet ja munakoisot. Nyt olemme nettiopettelun varassa, Anna toteaa.. Yöksi taimet päätyvät olohuoneeseen. – Luulen, että se hidastaa vähän puheen alkamista, Anna pohtii. ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. Isoäiti Nicalle kasvit ovat tärkeitä. Hän on käynyt pari kertaa viikossa auttamassa kirpputorilla, hommissa, joihin ei kielitaitoa tarvita. KUKKA SALMIOVIRTA Anatolii nostelee kurkuntaimet parvekkeelle aina silloin jos lämpöä on yli 7 astetta. – Opettelemme suomen kieltä, vaikka vaikealta se tuntuukin. Tervehdykset osaamme ja yksittäisiä sanoja, mutta toivottavasti pääsemme kielikurssille. Snizhkon perhe toivoisi isä Anatoliin saavan työtä, mitä tahansa. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Ikkunat ja ovet kotiisi! hit-nordic.com 044 722 5100 info@hit-nordic.com KEVÄT TULI. – Suomen kieltä opettelemme kaikki ja sanavarasto karttuu, mutta tämä on aika vaikea kieli, toteavat Anna ja Anatolii. MITÄ KATOLLE KUULUU. Tarkastetaanko, miten lumikuormat ja sulamisvedet ovat kotitaloa kohdelleet. – Olisimme silloin perheenä myös yhteiskunnallisesti hyödyksi, Anna toteaa. Anna osaa englantia, mutta Ukrainassa äidit ovat pienten lasten kanssa kotona ja isät töissä. Tällä hetkellä tyttö kuulee kolmea kieltä, ukrainaa, englantia ja suomea
Mutta kun on ympäri vuorokauden sairaalassa, ei riitä enää voimavaroja siihen, Salla Iivonen sanoo. – Tulin illalla myöhään kotiin, laitoin lapset aamulla kouluun ja lähdin taas. Sisarukset pääsivät näkemään pikkusiskonsa ulkona vajaa viikko syntymän jälkeen, ja silloinkin vaunuissa oli monitorit kiinni. Iivoset ovat todella kiitollisia Munuaisja maksaliitolle, jonka kautta tulee pari kertaa kuukaudessa ammattitaitoinen hoitaja olemaan Venlan kanssa. Moni joutuu olemaan ensimmäisen vuoden sairaalassa, ja pääsee vain päivisin käymään kotona, Salla sanoo. – Vanhempana on vaikea kuvitella, mitä se tarkoittaisi, että ei jaksa. Vanhempana on vaikea kuvitella, mitä se tarkoittaisi, että ei jaksa. Reilussa viikossa valmistui myös vanhempien geenitesti. – Koska olen parempi ottamaan päiväunia, yritän hoitaa etenkin yösyöttöjä, hän sanoo. Viisilapsisen pälkäneläisperheen kuopus ei onneksi tiedä, miten mutkikas hänen alkutaipaleensa on CNF-nimisen munuaissairauden takia. Venlaa seuraavaksi nuorin on eskariikäinen ja vanhin lapsemme täyttää 17 vuotta nyt kesällä. Salla Iivonen sanoo, että alkukiemuroiden jälkeen arki Venlan kanssa on alkanut löytää uomansa. CNF on suomalaiseen tautiperimään kuuluva sairaus. Sen jälkeen elämän pitäisi pikkuhiljaa tasaantua. Geenivirheen siirtymiseen on 25 prosentin mahdollisuudet, kun molemmat vanhemmat ovat kantajia. 18 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti PERHEARKEA Pikkuinen Venla Iivonen hurmaa kiharoissaan, kun hän seuraa maailmanmenoa äitinsä Salla Iivosen sylistä. Kotona olevia lapsia vaivasi äidinikävä, sillä Salla oli sairaalassa kaiket päivät. Tampereen seudulla edellinen tätä tautia sairastava vauva syntyi seitsemisen vuotta sitten. – Sairaanhoitajataustasta on ollut hyötyäkin. Venlan syntymän aikaan eletiin kaiken huipuksi koronakurimusta. Tauti johtaa valkuaisaineiden lisääntyneeseen eritykseen virtsaan. HELI MUSTONEN. Omat munuaiset alkavat lopulta toimia vajaatehoisesti ja ne poistetaan. Kuva: Iivosten kotialbumi. – Saadaan nukkua yksi yö kuukaudessa heräämättä kerYllätyksellinen tauti mullisti vauva-ajan taakaan. Venlalta otettiin istukan suuren koon vuoksi virtsanäyte, jossa proteiinit olivat poikkeuksellisen korkealla. Meille on itsestäänselvyys, että hoidamme häntä niin paljon kotona kuin pystymme, Tuomo sanoo. Ennen kahta ikävuottaan Venlaa odottaa munuaissiirto. Sen jälkeen hyljinnänestolääkitys on elinikäinen. – Olemme tavanneet täysiikäisiä CNF:n sairastaneita lapsia. Tehohoitojaksoja on tähän mennessä tarvittu matkan varrella kaksi. – Tervettä lasta lähdettiin hakemaan. Koska Venlalla on huono vastustuskyky, mikä tahansa voi aiheuttaa takapakkia. Sitten meille kerrottiinkin, että sairaalassa menee pari kuukautta, Tuomo muistelee. Kuva: Iivosten kotialbumi. TUOMO IIVONEN aiheuttaa aamuöisin oksentelua ja sitä myöten valvomista, Tuomo-isä toteaa. Ihan alkuvaiheeseen he olisivat toivoneet enemmän henkistä tukea sairaalasta, mutta sitä ei tullut kuin sairaalapastorilta, joka jäi hyvällä mieleen. – Venla on periaatteessa kuin kuka tahansa lapsi höystettynä lääkehoidolla. Meille on itsestäänselvyys, että hoidamme häntä niin paljon kotona kuin pystymme. Nämä nyt täysi-ikäiset lapset muistivat varhaislapsuutensa kuten kuka tahansa terve lapsi. Ja tietenkin joudumme kiinnittämään erityistä huomiota Venlan ruokamääriin ja sairaudesta johtuvan proteiinivajeen korjaamiseen, että paino jatkaisi nousuaan. Sitä sairastavia lapsia syntyy vuosittain muutamia. Venla syntyi näillä tarpeilla ja me sopeudutaan niihin. Todellisuus iski synnytyssalissa: – Ensimmäinen oire oli todella matala veren happipitoisuus. Suomalaistyyppinen synnynnäinen nefroosi. Nyt arki on ennen sitä varuillaanoloa, huolehtimista ja huonoja yöunia. Venlalla on kotihoidon lisäksi joka toinen viikko sairaalassa käynti. Kuva: Pekka Mustonen. Uusi munuainen isältä tulossa Iivoset pystyvät hoitamaan Venlaa kotona, koska osaavat erilaiset hoitorutiinit infuusiohoitoineen, erilaisine lääkkeineen ja ruokavalioineen. Venlalta kontrolloitiin vielä veren albumiiniarvo, ja kun se oli poikkeuksellisen matala, Venlaa alettiin hoitaa CNF-lapsena. Venla syntyi näillä tarpeilla ja me sopeudutaan niihin. Sitä sairastavia lapsia syntyy Suomessa muutamia vuodessa. – Minun olisi pitänyt kai jaksaa lähteä etsimään keskusteluapua terveyskeskuksesta. Kun yleensä niin tyytyväinen ja rauhallinen Venla itkee, se on hälytysmerkki jostakin vakavammasta. Ainoa pulma on, että mihin viisihenkinen perhe lähtee yöksi, mutta jaksamisen takia on tärkeää, että saa välillä nukkua rauhassa. Venla oli vastasyntyneiden teho-osastolla viikon, ja sen jälkeen kaksi viikkoa vastasyntyneiden tarkkailussa. Vielä 1970-luvulla se johti lapsen kuolemaan. Sairaalaan on lähdettävä myös silloin, jos tulee kuumetta syystä tai toisesta. Sanottiin lapsille, että äiti tulee vauvan kanssa parin päivän päästä kotiin. – Pitäisi kyllä olla niin, että kun alkuvaiheessa sattuu jotakin yllättävää tai traumaattista, saisi yhden kerran henkistä tukea ilman, että sen tarvetta erikseen kysytään vanhemmilta, Tuomo Iivonen sanoo. Nyt odotetaan, milloin Venlan munuaissiirto tapahtuu. Munuaisensiirto tehdään ennen kahta ikävuotta. – Olemme kiitollisia, että tänä päivänä tätä sairautta osataan hoitaa ja sillä on nimi. Mikä on CNF. Tämä antoi ensimmäisen epäilyksen CNF:stä. Kumpikaan vanhemmista ei tiennyt kantavansa kyseistä geeniä. Ristiäiset pidettiin pienellä porukalla sairaalan kappelissa, kun Venla oli yhdeksän päivän ikäinen. Venla pääsi kotihoitoon kahden kuukauden jälkeen. Tuomo Iivonen sanoo, että vauvan diagnoosi oli ensi alkuun shokki. Saana-sisko osaa luontevasti pitää seuraa Venlalle, vaikka on itsekin vasta eskarilainen. Lisäksi Venla ei saa saada liikaa nesteitä, ja se taas Tuomo Iivonen toteaa, että Venlan vointia tulee tarkkailtua paljon. – Se ei jää kiinni normaaleissa seulonnoissa, eikä siitä ollut mitään viitettä raskausaikana, muistelee Salla Iivonen. Venla saa uuden munuaisen isältään Tuomolta. Koronasta hän selvisi, mutta viime viikkojen vatsatauti vei taas sairaalaan. Ainoa parantava hoito on munuaisten poisto ja munuaisensiirto. Kiitos Munuaisja maksaliitolle Tuomo on koko ajan käynyt arkityössä teollisuudessa Riihimäellä, mutta on järjestelyjen avulla pystynyt jakamaan hoitotyötä Sallan kanssa. Sitä katseltiin muutama tunti, ja kun se ei korjaantunut, Venla siirrettiin vastasyntyneiden teholle, Salla Iivonen muistelee. Ei tätä sairautta, tai lapsuuttaan sairauden kautta, Tuomo Iivonen toteaa. Sitten hän siirtyi lasten sisätautiosastolle. Muilla lapsilla oli ikävä äitiä Vaikka sekä Sallalla että Tuomolla on taustalla sairaanhoitajan koulutus, pariskunnalla meni aikaa ennen kuin yllätyskäänteen sai sulateltua
Sport & Business -seminaari La-su 7.–8.5. MAKSUTON LASTENKULTTUURILAUANTAI Lauantaisin Ideaparkin Bläk Boksissa tapahtuu: To 5.5. Judon SM-kisat Pe-su 20.–22.5. IDEAPARKLAHJAKORTTI! Osta Ideaparkin www-sivuilta tai automaatista Ideaparkin infopisteen tuntumasta.. GYM SPORT TRAMPOLIINIT Alk. Ville Lastikan vetokoulu Su 12.6. Wodka. Maksuton Lastenkulttuurilauantai PiiPoossa 23.–29.5. Poimintoja toukokuun tapahtumista: La 7.5. Teknologian, teknisen ja tekstiilityön näyttely (Sääksjärven koulun 9-luokkalaiset) To 26.5. Duudsonien HP & Jarppi La 7.5. Ville Lastikan vetokoulu La-su 27.–28.8. Esa Pulliainen w/ Mr Breathless PiiPoossa SKIDIPARK-RANNEKE 11 € Muista myös sisäkartingrata! Ajokerta (8 min) 19 €. Throwdown -kisat Ke 25.5. Maksuton Lastenkulttuurilauantai PiiPoossa Lue lisää: lempaala.ideapark.fi HOT AMERICAN CAR SHOW La 21.5. ASTI! VAPAA PÄÄSY. Classicin kesäleiri (6–14 v.) La 11.6. Mukana myös mm. Maksuton Lastenkulttuurilauantai PiiPoossa La 21.5. Varaston Kevätsiivous -kampanja La 14.5. Löydät myymälän A-päädystä. Maksuton Lastenkulttuurilauantai PiiPoossa 13.–15.5. 299 € HANNA-MARIA MAINELAKEUDEN NÄYTTELY ESILLÄ SU 15.5. Hot American Car Show La 21.5. KAIKKI TARPEELLINEN TULEVILLE VANHEMMILLE, VAUVOILLE JA LAPSILLE! Mm. F-gaala (kutsuvierastilaisuus) Ma-to 6.–9.6. UUTTA IDEAPARKISSA! JUHLATARVIKKEITA, NAAMIAISASUJA, HAUSKOJA LAHJOJA, ILMAPALLOJA... Torstaitanssit: Mikael Konttinen & Nelinpeli La 28.5. KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti Vauvasta vaariin! Lempäälän Ideapark on mitä oivin kohde koko perheelle. Ideapark Shiai Pe-su 5.–7.8. Shoppailtavaa, elämyksiä ja tapahtumia löytyy jokaiselle perheenjäsenelle. vaunut, turvaistuimet, lelut, vanhemman ja vauvan tarvikkeet sekä vaatteet ja jalkineet. Lentopallotapahtuma Lue lisää ainutlaatuisesta tapahtuma-areenasta: lempaala.ideapark.fi/blakboks HP & JARPPI La 7.5. KesäSpirit La 20.8
Peleissä voi mitata aikaa siihen, kuinka nopeasti arvoitusten ratkominen käy, mutta monia pelejä voi pelata myös ilman ajanottoa. Sarjan pelit nojaavat vahvasti tarinallisuuteen. Uniikki ja erilainen. Osassa peleistä käytetään hyväksi puhelimeen ladattavia sovelluksia, jotka laajentavat pelikokemusta digitaaliseen maailmaan. Tarinat on kirjoittanut suomalainen dekkaristi Arttu Tuominen . Sekoittaa nykyteknologiaa perinteisiin lautapeleihin ja pakohuonemaisiin kokemuksiin.. 20 KESKIVIIKKO 4.5.2022 • Sydän-Hämeen Lehti PERHEARKEA Kotona pelattavien pakohuonepelien suosio vain kasvaa Oman elämänsä herculepoirotit ja sherlockholmesit pääsevät irti Kotona pelattavien pakohuonepelien suosio alkoi kasvaa nelisen vuotta sitten. Pakohuonepelejä lähellä ovat erilaiset rikosmysteeripelit, joissa ratkotaan rikoksia dekkareiden hengessä. -henkistä visuaalista tutkimista yhdistetään tapahtumaketjujen ja motiivien selvittämisiin. Escape Room -sarja: • Kolme suomennettua isoa peruspeliä ja muutama kaksinpeli tai lisäseikkailu päälle • Yli 10tai 16-vuotiaille, riippuen pelistä • 3 tai 4 seikkailua per peli sekä näyttävä ratkaisujen tarkistamiseen sekä ajan mittaamiseen käytettävä "dekooderi". Trapped -sarja: • Kolme suomennettua peliä • Yli 8-vuotiaille • Suunniteltu perheille ja siihen, että pelin ongelmia voi levittää ympäri huonetta. Missä Vallu. – Suosio alkoi nousta saksalaisen Exitpelisarjan menestyksen myötä. Unlock-sarja: • Yksi suomennettu peli • Yli 10-vuotiaille • Visuaalinen ja sujuva, paketissa tulee kolme eri vaikeustason seikkailua. Pakohuonepeleistä Crime Scene -sarja on suomalaista tekoa. Chronicles of Crime -sarja: • Viiden seikkailun peruspeli • Lisäosia (englanniksi) tarjolla runsaasti • Yli 12-vuotiaille • Kännykällä tai tabletilla pelattava rikoksien ratkaisuun keskittyvä peli. Yhdessä peliä vastaan Pakohuonepeleissä ideana on ratkaista erilaisia pulmia ja tehtäviä yhdessä muiden pelaajien kanssa peliä vastaan. Englanniksi kaikista pelisarjoista löytyy jo vaikka mitä, myymäläpäällikkö Tuomo Pekkanen Tampereen Lautapelit.fi-kaupasta kertoo. Exit-sarjasta on tähän menneessä suomennettu jo 14 peliä ja suomennoksia tehdään jatkuvasti lisää. Exit-sarja: • 14 suomennettua seikkailua • 8tai 10-vuotiaasta ylöspäin • Monipuoliset ja pitkälle mietityt ongelmat sekä runsas valikoima seikkailuja. Pyritty panostamaan dekkarifiilikseen. Ketä epäilet, mitä kuulusteltavalta kysyt tai ketä kannattaa seurata. Nämä sarjat ovat selkeästi aikuisille suunniteltuja, kun taas esimerkiksi Trapped-sarja taas on suunnattu enemmän perheille. Kokonaan uuden lautapeligenren syntyminen on Pekkasen mukaan todella harvinaista. MicroMacro – Rikospaikalla: • Yksi suomennettu 20 rikoksen pakkaus • Yli 10-vuotiaille • 110 x 75-senttimetrisellä mustavalkoisella jättikartalla voi seurata kaupungin eri asukkaiden liikkumista ja elämää sekä selvittää siellä tapahtuvia rikoksia. Crime Scene -sarja: • Neljä suomennettua peliä • Yli 18-vuotiaille • Tarinavetoisempia pelejä, suunnattu vahvasti aikuisille. Molemmat pelityypit ovat kertapelattavia, eli kun mysteerit tai tehtävät on kerran ratkonut, peli on selvitetty eikä se muunnu seuraavaa pelikertaa varten miksikään. Pelejä myös suomennetaan koko ajan lisää. KRISTIINA HELMINEN Suomennettuja pakohuonepelisarjoja: Suomennettuja rikosmysteeripelisarjoja: Pakohuonepelit ovat kovassa suosiossa sekä Suomessa että maailmalla. Pelimateriaalia saatetaan pelin aikana esimerkiksi leikellä ja taitella. Loppua suosiolle ei näy: markkinoille tulee jatkuvasti uusia pelejä, ja joitain pakohuonepelejä löytyy jo isoista marketeistakin. – Exit-sarja lienee Suomessa suosituin, mutta maailmalla sen lisäksi myös Unlock-sarja on erittäin suosittu. – Aika uniikki tilannehan tällainen on, että perinteiseen tuoteperheeseen syntyy täysin uusi lajityyppi, joka lyö itsensä tällaisella volyymilla läpi, itsekin lautapelejä aktiivisesti harrastava Pekkanen toteaa. Yllätyksellisiä ja oivaltavia arvoituksia