alv. Kyliltä: Vehkajärven vireä 100-vuotias s. Tulossa: Puhetta tulevaisuudesta s.21. s. 12 Vauhdikas kaksikko suuntaa Tanskaan s. 27 . Kilometrejä kertyi sopivasti kutakuinkin sata. | www.shl.fi Rapuja pitää vielä hetken odottaa s. 30 . vuosikerta | Numero 30 | Irtonumero 3 € sis. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 89. 23 Sata kilometriä vesillä Soutajat ja melojat lähestymässä Pelisalmen siltaa. Sappeella ainoa oikea suunta oli alaspäin Keinuminen oli hienoa. KAUKO SYRJÄ s. 22 Keskiviikko 26.7.2017 s. 4 Suomi 100 -henkisen soutuja melontatapahtuman venekunnat lipuivat Sydän-Hämeen vesillä viime viikonloppuna
Mökkiolosuhteissa valaistuu monta asiaa. "Miksi ahvenella on piikikäs selkäevä, mutta särjellä ei. Me kaksi koemme itsemme etuoikeutetuiksi, kun saamme touhuta poikiemme jälkeläisten kanssa sopivasti. elokuuta nimipäiväänsä viettävä Toimi. Uimarit voivat lohduttautua sillä, että uimakausi voi siis jatkua nykyisestä heikentymättä vielä jonkin aikaa. Pienten ihmisten elämä täyttyy uuden oppimisesta. Selvityksen mukaan kesän suurin vesien lämpötilan lasku ei osunut useimmin Jaakon päivälle, vaan syylliseksi paljastui 6. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 9–16 (to–pe sop. Osaatko sinä mummo tosiaan ajaa autoa, kun en ole koskaan nähnyt. mukaan) Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 tommi.liljedahl@shl.fi Toimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 jani.oksanen@shl.fi Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 ulla.tikka@shl.fi Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 paivi.martikainen@shl.fi ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,54 €/pmm takasivu ............1,18 €/pmm ennen tekstiä .1,07 €/pmm tekstissä ...........1,07 €/pmm tekstin jälk. Kuluneet PikkuKalle-juttujen mummoja ukkimutaatiot palauttivat mieleen muistot Vantaan Koivupäästä kymmenkunta vuotta ennen millenniumia. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti 2 PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Tommi Liljedahl • tommi.liljedahl@shl.fi Jaakon sijaan katseet Toimiin K esä on edennyt vaivihkaa siihen pisteeseen, että Jaakon nimipäivä on jo takana. Rytmiin toki tottuu päivien kuluessa. Isovanhemmat antavat myönteistä palautetta vaatimattomistakin suorituksista. Vaikka käyskentelemme vielä omasta mielestämme varsin vetreinä, tuntuu viikko kolmen jalkavan alle seitsemän ikäisen kanssa viidestään kohtuullisen rankalta. Syökö tuo hauki ihmisten varpaita. Miksi nuo kasvikset ovat tuolla veneessä ja miksi vene on upotettu maahan?” Vitsinkerrontakisa saunassa huipentaa iltapuhteen. Ukki, kato! Pienen tytön pullea uimapukuinen pylly pyörähtää täyden ison uima-altaan pinnassa. päivää. Miksi sinä otat joka kerta tuhkat pois pesästä ennen kuin teet tulet. Nelivuotias Myrsky oivaltaa tänään, miten pysytään pinnalla ilman kellukkeita. PÄLKÄNEELLÄ 26.7.2017 Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 11 000 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Äiti ohitettiin säännönmukaisesti, sillä hänen kirjastostaan löytyi ainoastaan yksi kysymys: "Miksi poliisilla on herneen kokoiset aivot. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu (ark. No, ne ovat turvoksissa." Vaikka Lauran näyttelijänkyvyt tiedetään, tuntuu kovin mukavalta, kun neito toisena juhannuspäivänä mökiltä lähtiessään loihtii kasvoilleen surumielisen ilmeen sanoen: "Mummo ja ukki, minulle tulee kova ikävä teitä." JUSSI-PEKKA LÄMSÄ Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaa-ajanasukas ja Helsingin poliisilaitoksen operaatiopäällikkö. Saanko katsoa, kun laitat tulet kiukaan alle. Voiko vettä siivota. ........1,12 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. T ämänhetkisillä vesien lämpötiloilla harva kaipaa samanlaista lämpötilan sukellusta kuin Koitereella vuonna 1988. Isovanhemmat antavat myönteistä palautetta vaatimattomistakin suorituksista. Miksi rapuja ei saa ottaa ennen heinäkuun 20. Tuolloin pudotusta järviveden lämpötilalle kertyi yhdessä päivässä yli 11 astetta – mutta lähtölukemakin oli tälle kesälle utopistinen 27,5 astetta. Alma Manu Oy, 2017 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai pois jäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Uutterat kolmen metrin vedot kulkevat lähellä altaan reunaa, jotta tarttumismahdollisuus säilyy turvallisen lähellä. Juhlapyhät menevät lupsakasti äidin ja isän hoitaessa hankalimmat hommat. Miksi juhannuksena poltetaan isoja nuotioita. Meille järjestyi mahdollisuus lähteä koko ydinperheemme voimin kesäkuussa Kos-saarelle. Joku huomasi ja pani merkille. klo 9–15) 010 5844 470 Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/ minuutti. Vastuuta samanlaisen tokan vahtimisesta muistelen kantaneeni huomattavasti vähemmän neljännesvuosisata sitten. Perinteisesti Jaakon on sanottu heittävän kylmän kiven veteen eli kääntävän järvivesien lämpötilat laskuun. Kohta kurkkaa nenästä pitelevä naurava naama kohti: "Eikö ollutkin hieno kuperkeikka!" Samanikäinen Luka ui jo kuin kuha. Omakotitalon kellarissa tulta laitettiin pesään lähes joka päivä. Kasvaako peruna tosiaan maassa. Miksi soudinta sanotaan airoksi tai melaksi. Ilmestyy keskiviikkoisin. Vuorotellen iskettiin kaskua tiskiin. Mistä tietää, onko tuolla pöntössä linnunpoikia. Näin kaksi kuuden vanhaa, yksi nelisekä yksi kaksivuotias pääsivät viikoksi helteeseen ja lämpimiin vesiin. Miksi sinä laitat katiskaan nuo muoviset merkit, missä lukee 2017. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Palkinto paistaa onnellisesta naamasta.. Suomen ympäristökeskus on selvitellyt, kylmentääkö Jaakko todellakin tehokkaimmin suomalaiset järvet. Jaakon taakaksi jäi kantaa yhä vesien kylmentäjän epäkiitollista viittaa harteillaan, mutta uimarit voivat lohduttautua sillä, että uimakausi voi siis jatkua nykyisestä heikentymättä vielä jonkin aikaa. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/jakelupalaute TAI • Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Monelta isovanhemmalta tuo mahdollisuus puuttuu, vaikka tahtoa piisaisi. Hyvä, sillä alkukesä osoittautui toistuvasti varsin kalseaksi. Selvityksessä poimittiin jokaiselta kesältä se päivä, jolloin veden lämpötila laski kyseisenä kesänä eniten edellispäivään verrattuna. Miksi täällä ojanpenkalla pistelee enemmän kuin kukkakaupassa. Kuka nämä puut on pilkkonut. Mukaan kelpuutettiin mittaushavainnot toukokuun alusta syyskuun loppuun. • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Vähintään pari kertaa viikossa kiipesivät kanssamme lauteille tuolloin kaksi viisivuotiasta ja yksi koulutietään aloitteleva seitsemän ikäinen. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Miksi sinä ukki laitat savustuspönttöön sokeripaloja, katajaa ja leppäpurua. Palkinto paistaa onnellisesta naamasta. Pieni Ilta polskii varta vasten uimiseen valmistetussa kelluntapuvussa – mainio keksintö sekin. V anha kansa oli kuitenkin oikeilla jäljillä. Kesäkuun lopussa valmistui itsestään selvä tutkimus, minkä mukaan lapsenlasten kehittymiselle ja heidän käyttäytymiselleen koituu kiistatonta etua, mikäli suhteet mummoon ja ukkiin ovat kunnossa. Mikä viiri tuolla tangossa roikkuu. päivä. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Täystilaus 12 kk .......89,50 € Täystilaus 6 kk ..........47,50 € Täystilaus 3 kk ..........25,50 € Hinnat sisältävät 10 % alv. ......1,07 €/pmm kuolinilm. 1750-luvulla tehdyssä kalenteriuudistuksessa Jaakon – silloisen Jaakobin – nimipäivää siirrettiin vuoden lyhentämisen yhteydessä niin, että vanhan kalenterin elokuun viidennestä päivästä tulikin uudessa kalenterissa heinäkuun 25. Jaakko jäi vertailussa samoille sijoille kuin suomalaisyleisurheilijat MM-kisoissa eli kahdenkymmenen nurkille – eikä saanut nimiinsä tutkimuksessa yhdenkään havaintopaikan yksittäistä suurinta lämpötilan pudotusta
Heinä-elokuussa osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortti Kuntokeskus Linjaan. • Kuvan tai videon jakaneet ovat mukana kuukausittain arvottavassa vaihtuvassa liikuntapalkinnossa. klo 17. HINTA 4,50 € / kg Keskusaukio 2, Kangasala. P. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti • mansikkaa • vihanneksia • kahvila • kotieläintarha • polkuautorata • poniratsastusta • peikkoluola • lasten luontopolku www.niitty-seppala.com, Facebook: Niitty-Seppälän tila TUOREITA MAKUJA SUORAAN PELLOSTA www.niitty-seppala.com, Facebook: Niitty-Seppälän tila AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 9-19 www.niitty-seppala.com, Facebook: Niitty-Seppälän tila P. Käytä tunnistetta #Rantarutistus. (03) 377 0940 Kesäaikana palvelemme ma-pe klo 10-17 www.kangasalankemikalio.fi kemikalio@kangasalankemikalio.fi Tervetuloa palveltavaksi! tarjousta Kemikaliosta! 100 KANGASALAN KEMIKALIO -20-70% INVENTAARIOALE KIIHTYY Uusia eriä alennettu • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Puutarhakahvila Tervapääsky sulkee kesäpesänsä 30.7. (03) 538 1019 | www.suttinen.fi Marjabaari / Herkkuhuone / Vinttipuoti / Kahvikammari Avomaan vadelmakausi alkamassa!. • Ota suoritukseesi liittyvä kuva tai videopätkä ja saata se toimituksen tietoon sähköpostitse, Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä. 040 715 4160 Vehkajärven korvissa soi… SOPU-ORKESTERI Lauantaina 29.7.2017 Tunnelmaa kirkossa Jammailua Touhulassa Soittajia Kaartin soittokunnasta Klo 13 Konsertti Vehkajärven kirkko Klo 15 Jamit Touhula Liput 15 € Sisältää molemmat tilaisuudet JärjestääVehkajärvenKylätaidetoimikunta Onnea unikeko! Äiti ja siskot perheineen Sydän-Hämeen Lehti SHL Facebookissa SHL Instagramissa @sydanhameenlehti #sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis toimitus@shl.fi Nouse, rutista ja VOITA! Lähde mukaan # Rantarutistushaasteeseen.... 03-578 2800, Pälkänevedentie 135, 36600 Pälkäne ITSEPOIMINTA ON ALKANUT. Siihen asti avoinna ti-su klo 11-17. • Rantarutistuksessa osallistuja tekee viikon aikana vähintään yhtä monta vatsalihasliikettä kuin kyseisen viikon SHL:ssä on sivuja. Kiitos ja tapaamisiin ensi kesänä! Sääksmäentie 825, 37700 Sääksmäki p. Moni kuuluisa filmitähtikin sen tietää: ”Suttisen marjat pitävät sinut nuorekkaana.” Kissalammintie 43 | Laitikkala, Pälkäne puh
Kunnan liikuntaja vapaa-aikasihteeri Petri Ketolan mukaan toimintapuiston laitteet on jo kilpailutettu ja maanrakennusurakoitsija valittu. Optimisti ei kuitenkaan halua luovuttaa. Kesän rapusaaliin odotetaan kuitenkin olevan hyvä, sillä viime kaudelta vesiin jäi tavanomaista runsaammin pyyntikokoisia sekä tänä kesänä saaliskokoon kasvavia rapuja. 4 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Reunamerkintä Liikuntapaikat: Hyvinvointia ja aktiivisuutta kuntalaisille, vetovoimaa ja kertyviä euroja kunnille Nyt satsataan liikuntaan Muutama viikko hiljaiseloa Ravustus: Viileän kesän vuoksi paras saalis tulee tuskin heti kauden alussa PÄLKÄNE, KANGASALA Pälkäneen liikuntahalli ei vielä nouse jykevänä kohti taivasta – mutta on toisaalta jo paljon pidemmällä kuin pelkkä ilmaan heitetty ajatus. Kivinen vihjaa, että noin kahdessa–kahdeksassa metrissä viihtyvät ravut saattavat alkukaudesta liikuskella vielä melko syvällä. Nyt tilanne on toinen, ja lippulaivaksi on noussut Suoramalle rakennettava tekonurmikenttä, jota etenkin kunnan jalkapalloaktiivit ovat odottaneet kuntaan vähintään toistakymmentä vuotta. Tulosta syntyy luultavasti parhaiten hämärän aikaan. Ajallaan pitäisi päästä etenemään myös jatkossa; Vesavan mukaan suuriin suunnitelmien muokkauksiin ei ole jouduttu vaan hienosäädöissä on selvitty esimerkiksi yksittäisen liittymän paikan viilaamisella. Aivan mökkinaapurin rantaan omien pyydysten vieminen ei ole suositeltavaa, pysäköintialueen – odotetaan valmistuvan syys-lokakuun aikana. Kalastuksenvalvoja Janne Kivisen mukaan harva käytännössä jatkaa ravustusta niin pitkälle. Lisäksi 18–64-vuotiaiden on lunastettava kalastonhoitomaksu. Hän uumoilee monen muun ravustukseen perehtyneen tavoin, että parhaat saaliit saadaan viileän alkukesän vuoksi tavanomaista myöhemmin. Osa puistosta tehdään alle kouluikäisiä silmälläpitäen, osa kiipeilylaitteineen hieman isommille lapsille, ja lisäksi alueelle tulee oma skeittipuisto. Tavoiteaikataulua väljennettiin hankkeen loppumetrien osalta, jotta esimerkiksi talon hienomekaniikka ehditään testata varmasti toimintakuntoiseksi ennen käyttöönottoa. – Ensin tarvitsee hankkia vesialueen omistajilta luvat. Muun muassa näiden lisäksi alueella toimisi yksityinen liikuntahalli, ja koko komeus mainostaisi itseään kaikille ohikulkijoille ympäri vuoden vilkkaasti liikennöidyn Lahdentien vieressä. Uimahallin sijoittumisen keskusta-alueelle ei annettu horjuttaa näkemystä liikuntapuistosta, joka leipoisi Pikkolasta seudullisesti merkittävän liikuntakeskittymän. Lupahakemus on kuntaan jätetty jo hyvissä ajoin. Viime perjantaina alkanut ravustuskausi jatkuu lokakuun loppuun asti. Pitkään odotettu kenttä on haluttu tehdä huolella: valaistusten ja vesipisteiden siirtoineen ja kaikkine pohjatöineen hankkeen kustannusarvio on runsaat 900 000 euroa. Tekonurmi etenee, uimahalli lähenee Myös Kangasalla on päästy liikuntapaikkarakentamisessa tekemisen makuun; kunnan talouden kohennustoimet eivät ole suuremmin antaneet myöten liikuntahankkeille uimahallin rakentamisen ja vuonna 2012 tehdyn Pikkolan urheilutalon kunnostuksen jälkeen. Vaijeriliuku, höntsyjalkapalloalue ja istutukset tilataideteoksineen antavat eväät alueella viihtymiselle myös niille, jotka eivät ehkä itse suoranaisessa skeittaustai parkour-iässä olekaan. Jäähalli saisi viereensä tekojään kaukaloineen, ja Pikkolan kentällä nousisi skeittiparkkien ja muiden ympäröimänä tekonurmikenttä, jonka lämmitykseen voitaisiin hyödyntää jäähallin hukkalämpöä. Ravulla ei ole kalastusasetuksen määräämää alamittaa, mutta monin paikoin kalastusalueet ovat asettaneet sille 10 sentin alamitan. Tekonurmikentän – ja uusitun luisteluja Hyvä paha muisto – liikuntapuisto PÄLKÄNE, KANGASALA – Jokunen luvaton pyydys, mutta yleisin puute on ollut yhteystietojen puuttuminen pyydyksestä, summaa ravustukseen liittyviä valvontakokemuksiaan aiemmilta kesiltä kalastuksenvalvoja Janne Kivinen . Toiminnallisen puiston tarkoituksena on tarjota monipuolisesti liikkumismahdollisuuksia kaikenikäisille. – Vaikka ylöspäin ei vielä hirveästi näy, on valutöitä jo tehty ja urakka puuskuttaa eteenpäin ajallaan niin kuin pitäisikin, sanoo Pälkäneen kunnan tekninen johtaja Matti Vesava . Osa ravustajista hyödyntää nykyisin kalastusja mökkiveneiden tekniikkaa: kaikuluotaimella löytyy uusia vedenalaisia kivikoita mertojen pitopaikoiksi etenkin loppukaudesta, kun perinteisimmät paikat on jo ravustettu tyhjiksi. Ravustukseen tarvitaan vesialueen omistajan lupa. Tenniskentille löytyi sijoituspaikka tennishallilta, jonka rakennusta voitaisiin tarvittaessa jopa laajentaa. Tekonurmi toki lähti jo Suoramalle, mutta jäähallilla puuhataan tosissaan laajennusta tai tekojääkenttää, joka on Pälkäneellä jo osoittautunut suuren tyytyväisyyden aiheeksi. Liikuntahallin tavoin toimintapuiston on määrä valmistua ensi kesänä. Tästä pitää huolen jo se, että valtionavustuksen saamisen ehtoihin on kirjattu hankkeen alkaminen tämän vuoden puolella. Uimahallilaajennus sisältää 250 neliömetriä kerrosalaa allaskerroksessa ja teknisessä tilassa. Kuva: Pirkanmaan kalatalouskeskus.. Ikuisuusprojektiksi uupuneessa yksityisessä liikuntahallissakin on jälleen ollut aistittavissa elonmerkkejä. SHL JANI OKSANEN ja pyydykset olisi syytä pitää pois vesiliikenneväyliltä. Melkoinen vetovoimatekijä. Vastuullisuutta peräänkuulutetaan myös rapuruton leviämisen ehkäisemisessä. Jos ne ovat alueella, jossa oletettavasti on vesiliikennettä, tulisi pyydykset merkitä tavallista paremmin. Syöttien pakastaminen tai mertojen kuivaaminen esimerkiksi saunassa riittää hävittämään ruttoitiöt. Jyrkkään penkkaan saadaan talvisin muotoiltua pulkkamäki, jos vain lumitilanne antaa myöten. Pohjatyöt alkavat olla valmiina, mutta tekemistä riittää pitkälle syksyyn. Allasalue laajenee suorakaiteen muotoisella 120-neHienokin suunnitelma voi vesittyä: Pälkäneellä liikuntapuistolla on ainakin vielä tässä kohtaa hyvä kaiku, Kangasalla sana kaikuu edelleen hieman mollissa. Syötiksi Kivinen suosittelee kalasyöttiä, mutta turvautua voi myös valmiisiin syöttirasioihin. Kenttäalue on täysimittainen 100 kertaa 64 metriä ja koko nurmialue 108 kertaa 76 metriä, Kangasalan kunnan vapaaaikakoordinaattori Asko Koskinen innostuu. Syötit on syytä vaihtaa päivittäin. Hanke on saanut 155 000 euroa liikuntapaikkarakentamistukea aluehallintovirastolta ja 20 000 euroa Suomen Palloliitolta. Liikuntapuisto sai väistyä ensin terveyskeskuksen uudelleensijoittamisen ja lopullisesti ammattikoulun – joka saattaa nielaista ennen pitkää myös viereisen tennishallin – tieltä. Toukokuussa alkaneet käytännön rakennustyöt on määrä saada valmiiksi ensi vuoden elokuuhun mennessä. Josko sittenkin... Keskuskentän kaukalo palaa pian laajentuvalle Kangasalan lukion kentälle, jolla on valmius pukea myöhemmin ylleen tekonurmi, luistelualue tai vaikkapa ulkotenniskentät. Kivisellä on ravustajalle muutama perusohje mielessä pidettäväksi. Aivan ravustuskauden kynnyksellä tehdyssä ennakoivassa tarkastuksessa Mallasvedellä kausi vaikutti tulevan avatuksi varsin rauhallisesti. Helpoiten rutto siirtyy desinfioimattomien rapumertojen tai luvattomien rapuistutusten seurauksena. – Ja tietysti tarvitaan riittävän iso kattila, jossa sitten runsasta saalista mahtuu keittelemään. Kesäpäivän kunnassa, jota etenkin takavuosina on moitittu suunnitelmallisuuden puutteesta, laadittiin kymmenisen vuotta rohkea visio pitkälle tulevaisuuteen. – Siitä tulee hieno kenttä. Hieno paikka oli kuitenkin liian arvokas käytettäväksi liikuntaan. Suunnitelmia onkin työstetty läpi kesän, ja uimahalliyhtiön toimitusjohtajan Paula Liinamaan mukaan kilpailutus saataneen liikkeelle syyskuun alussa. Vielä elokuussa on toiveena polkaista liikkeelle myös liikuntahallin viereisen lähiliikuntapuiston rakentaminen. Samoihin aikoihin kun tekonurmi valmistuu, lähtenee Kangasalan uimahallin laajennus liikkeelle. Kun ne ovat kunnossa, voi pyydyksensä viedä johonkin kivikkoiseen paikkaan, jossa ravut viihtyvät, hän aloittaa
– Paljon saadaan tehtyä vähälläkin rahalla. Ison toiveen heittäisin Elykeskuksen suuntaan siinä, että sen hallinnoimien Onkkaalantien ja Luopioisten Keskitien remontit olisivat varmasti kuntalaisia tyydyttäviä hankkeita”, hän miettii. Rahaa irtoaa marraskuussa varmuudella ainoastaan seuraavan vuoden tarpeisiin; taloussuunnitelmaan lähivuosille luonnostellut rahat hupenevat Kangasalan vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen toivoo, että pitkään tapetilla olleen tekonurmen toteutuminen toimisi päänavaajana sille, että koulujen hiekkakenttiä saataisiin hiljalleen korvattua hiekkatekonurmen verhoamin areenoin ja eri ikäryhmille sopivin kuntoilulaittein. Uusi osa pyritään avaamaan vanhan yhteyteen ensi kesän huoltotauon aikana. Tyypillisin kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen, ja sen taustalla on usein ylinopeus tai rattijuopumus. – Erityinen riskiryhmä ovat nuoret tielläliikkujat, joilla riskikäyttäytyminen liittyy muun muassa kesälomien alkamiseen ja loppumiseen, kesätapahtumiin sekä muuhun vapaa-ajanviettoon, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo. Pälkäneen ja Kangasalan järvet näyttävät viileän sään myötä vapautuneen jälleen sinilevistä. Pälkäneen liikuntaja vapaaaikasihteeri Petri Ketola ei vielä halua lähteä paukuttelemaan henkseleitä liikuntahallin ja toimintapuiston rakentamisella, sillä tavallaan niiden rakentaminen on kuitenkin vasta alku. Hän katsoo silti, ettei kuntalaisten arkiliikkuminen välttämättä vaadi mittavia rakennusinvestointeja kunnalta vaan pikemminkin matalaa kynnystä liikuntapaikoille pääsemiseen. SHL JANI OKSANEN Toiminnallisen lähiliikuntapuiston rakennustyöt on määrä saada käyntiin loppukesästä Pälkäneellä. (3,98 e/min + pvm) Palveleva meteorologi puh. – Melkoinen pula on esimerkiksi ikäihmisille soveltuvista kuntosaleista, ja tämä asia näyttää tulleen huomioiduksi uudessa liikuntahallissa Pälkäneellä, hän sanoo. Alustana käytettävän hiekkatekonurmen pitäisi helpottaa myös kunnossapitoa. Yhtä lailla merkittäväksi kohteeksi nousevat kuitenkin myös vanhukset, joiden toimintakyvyn ylläpitäminen mahdollisimman pitkään nähdään tärkeänä paitsi heidän elämänlaatunsa myös kuntien terveydenhuollon menojen hallitsemisen kannalta. Viime vuoden heinäkuussa henkilövahinkoon johtaneita tieltä suistumisia tapahtui yhteensä 164 kappaletta, ja kesä–elokuussa tieltä suistumisissa kuoli yhteensä 30 ihmistä. Uuden liikuntahallin tapaiset hankkeet ovat kunnan taloudelle raskaita, mutta Pälkäneen tekniseltä johtajalta Matti Vesavalta riittää ymmärrystä isolle liikuntarakentamishankkeelle. Vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen tietää, että tekonurmikentän ja jäähalliyhtiön pohtiman jäähallilaajennuksen kaltaisia hankkeita tarvitaan. ”Meillä on tehty viime vuosina monenlaisia investointeja, enkä koe minkään osa-alueen jääneen unholaan. Kangasalla liikuntatoimen omien tulevien projektien suunnittelua on vaikeuttanut pitkäjänteisyyden puute. Vesiliikunnan sopivuudesta etenkin nivelja selkävaivaisille muistuttava Kuohun Liinamaa huomauttaa, että aktivoiminen liikuntaan ei tapahdu ilman jonkinlaisia satsauksia. Tuolloin havaintoja tehtiin muun muassa Mallasvedellä Pälkäneellä ja Roineessa Kangasalla. Laajennuksen yhteydessä laskettuun tarpeeseen 40 uudelle pukukopille vastataan kuitenkin jo ennen kasvua – sen verran kovalla käytöllä halli on. Tavallisesta leikkipuistosta alue eroaa niin toimintamahdollisuuksiensa, värien kuin materiaalienkin puolesta. Päätöksentekijöiden myötämielisyyttä on edeltänyt liikuntaja vapaa-aikapalveluiden aiempaa aktiivisempi oma rooli – jollaista maakuntauudistus tulee lähivuosina muutenkin kunnissa edellyttämään. Pälkäneeltä tai Kangasalta ei tullut myöskään yleisöhavaintoja levistä. Esimerkiksi toista Pitkäjärven liikuntasalin kokoista tilaa kaipaavan Kangasalan ja liikuntahallia toteuttavan naapuri-Pälkäneen intressit olisivat kenties voineet olla yhdistettävissä. päättyvän huoltotauon aikana niitä ei vielä saada paikoilleen. Esimerkiksi bmx-pyöräilijöille voidaan saada ratoja varsin pienillä maanmuodostustöillä, ja Kyötikkälään on suunnitteilla 18-väyläinen frisbeegolf-rata. Kunnan ei myöskään tarvitse Asko Koskisen mielestä automaattisesti olla hankkeiden veturi. Pälkäneellä liikuntahalli ja toimintapuisto sijoitettiin niin keskeiselle paikalle kuin mahdollista ja käyttäjäryhmät otettiin vahvasti mukaan suunnitteluun. Strategia ratkaisee, pienelläkin voi pärjätä Pälkäneellä liikuntapaikkarakentamisen terhakoituminen on ollut kiinni monesta tekijästä. Ulkoilureittejä ja vesistöjä täällä jo olisi nykyistä paremmin hyödynnettäväksi, Koskinen mainitsee. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Sää Poliisi järjestää tällä viikolla tehostettua ja näkyvää rattijuopumusvalvontaa erityisesti kesämökkipaikkakunnilla. helposti pakollisiin menoihin, kuten koulujen kosteusvauriokorjauksiin. Kunnan oma strategia sitä peräänkuuluttaa jo nyt. 0600 1 0600 Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +21 +21 +22 +23 +21 +21 +20 +21 +20 +21 +21 +21 +20 +20 +20 +20. Sen jälkeen pallo on kuntalaisilla. – Liikuntaan kannattaa mielestäni satsata aina, ja hyvät liikuntamahdollisuudet lisäävät kunnan kuin kunnan vetovoimaa, arvelee Kangasalan uimahallin toimitusjohtaja Paula Liinamaa. Heinäkuun puolivälissä, viikolla 29, havaittiin vähän sinilevää ainoastaan Tampereen Kaukajärven ja Sastamalan Houhajärven levähavaintopaikoilla. Uudet kopit saadaan mahtumaan nykyisiin pukuhuoneisiin, mutta nykyisen 6.8. Hän tervehtii ilolla jäähalliyhtiön pohtimia jäähallilaajennussuunnitelmia ja mahdollisesti ensi vuonna eteenpäin nytkähtävää Pikkolan yksityistä liikuntahallia. Kesäkuusta elokuuhun ulottuvan vuosineljänneksen aikana tapahtuu lähes kolmannes koko vuoden liikennekuolemista. Hän näkisi järkeä myös kuntien yhteisissä tai jopa seudullisissa hankkeissa. Näin on pyritty saamaan tuleville käyttäjille paras mahdollinen lopputulos ja toisaalta myös sitouttamaan heidät hankkeeseen. – Kenenkään ei pidä ottaa riskiä ja lähteä ajamaan kännissä tai lähteä humalaisen kuljettajan matkustajaksi, Ihalainen muistuttaa. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden normaalia vähemmän; vielä edellisviikolla leviä oli normaalia enemmän. Aktiivisuutta tarvitaan Kansanterveyden kannalta tärkeiksi liikutettavien ryhmiksi nostetaan usein nuoret, joilla liikkuminen jossakin vaiheessa jää tai ei ole koskaan varsinaisesti alkanutkaan. Liinamaan mukaan näyttää siltä, että rakennustöiden aiheuttamilta ylimääräisiltä pitkäaikaisilta hallin sulkemisilta vältytään. Syksyn aikana kuntaan valmistuu Lähiliikuntapaikkaohjelma, jossa määriteltyjen tavoitteiden hän soisi näkyvän myös lähivuosien talousarvioissa. Kesällä rattijuopumusten ja törkeiden liikenteen vaarantamisten – suurten ylinopeuksien – määrät kasvavat. Viileä sää vähensi levähavaintoja Anna selvin päin ajaa mökkitie liöisellä monitoimialtaalla, jonka ympäristöineen on määrä olla ulkoasultaan mahdollisimman samankaltainen nykyisen hallin kanssa
Kuvausryhmä vieraili myös Heponiemen kylässä. Ihanteelliset enimmäispituudet ovat uudelle aiheelle 3000 merkkiä ja jatkopuheenvuorolle noin 2000 merkkiä. Selvisihän sekin myöhemmin, kun istutukset oli tehty. Triathlonin osaanottajia on niin paljon, ja he ovat niin kiireisiä, että vessa on varmasti sotkuinen kisan jälkeen. Kuvat Ingrid Tiitre. Lyhytfilmiä Heponiemestä voi katsella tietokoneella osoitteessa http://www.elonet.fi/ fi/elokuva/106692. Ota kantaa, kommentoi, muistuta tai kiitä. Sanomattakin on selvää, ettei tämä koske mitään nimettömiä huijaustai kalasteluviestejä. Selostaja oli Topo Leistelä. Puutarhuri kertoi asian olevan niin ja sanoi, että ”kestää jonkun aikaa..” Totta tosiaan, kestää jonkun aikaa. Kyllä tulee olemaan juhlallisen oloista kulkea kotikuusen kynttiläsarjalla koristellun kuusen ohi Suomen sadantena Itsenäisyyspäivänä kirkkoon. Talo on ollut samalla suvulla piirua vaille 400 vuotta. Rekolan vanhassa vieraspytingissä Parvelantie 9:ssä, toimii nyt Rekolan emännän Sirkan ja hänen ystävättärensä Eija Sarasinin ideoima kesäkahvila. heinäkuuta kello 17 mopopojat mopollaan pöllyttivät niitä pitkin mäkiä. Kyselin sen perään torin rakentajilta, jotka kertoivat suunnittelijan ilmoittaneen torille tulevan kiinteän kuusen, joten kaivo on tarpeeton. Viimeinen aukiolopäivä on keskiviikko 2. KALEVI KOIVISTO Pälkäneen uusitun torin istutukset herättävät keskustelua. Kurvasin paikalle ja tiedustelin, oliko kyseessä kunnan puutarhuri. Itsekseni kummastelin edelleen, miksi en löydä kuuselle varattua istutuspaikkaa, vaatiihan iso kuusi ison istutusmontun. Noudata hyvää viestintätapaa! VAILLA VASTAUSTA Poikkesinpa joku aika sitten tutkimaan uutta uljasta Pälkäneen toria. Paikka sijaitsee noin 700 m entisestä eteenpäin Parvelantien oikealla puolella. En löytänyt torikuusen pystytystä varten kaivoa, jollainen oli vanhalla torilla. Lyhyet kommentit voivat jäädä 1000 merkkiin. Suomi 100 vuotta – Pälkäneen torikuusi Torin istutuksista Kesäkukkia tien vieressä Pälkäneellä. Niinpä siellä pa latt i i n van haan menetelmään, jol loin useimmiten lähetetään vanhuksen kotiin hänet entuudestaan tuntema hoitaja. Ja mitä jää kuntalaisille. Turha tehdä tuollaisia kallita istutuksia, jos ei suojaa niitä panssariverkolla. KERRO MIELIPITEESI Ennen nykyaikaisia mobiilivehkeitä oli ainakin työelämässä tiukka sääntö: kirjeeseen vastataan aina kirjeellä. Tampereella kokeiltiin pilottikokeiluna tietokonepohjaista toiminnanohjausjärjestelmää. Saatuani myöntävän vastauksen kysyin, oliko tämä se joulukuusi. KYLMÄ KESÄ, SILTI VOI OLLA SIISTIÄ joka uskollisesti käy pudottamasta postilaatikkoomme Telian laskut, jotka kovin usein tuntuvat menevän väärään osoitteeseen. Toivon kyllä, että samaa sääntöä noudatettaisiin myös sähköposteissa ja tekstiviesteissä. Ne jäävät vain toimituksen tietoon. Kahvila on auki keskiviikkoisin kello 15–18 ja lauantaisin kello 14–16. 6 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehdessä oli 12.7. Sakarin poika Kalervo Rekola aloitti tilalla sittemmin biodynaamisen viljelyn ja hänen poikansa Joona Rekola jatkaa samoilla linjoilla. ARJA JUSSILA LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Kenenkähän kullanmurut oli asialla. Satuin sitten ajelemaan torin ohi ja huomasin naishenkilön keskustelevan rakentajien kanssa. juttu Huutijärvellä vuonna 1936 kuvatusta elokuvasta ”Ja alla oli tulinen järvi”. Saat mielipiteesi parhaiten ja nopeiten julki, kun muistat pari asiaa: ilmaise asiasi napakasti ja mieluiten omalla nimelläsi. TUULIKKI Ihmettelen, että kuntalaiset tyytyvät siihen, että uimarannan vessaa ei siivota keväällä vaan vasta (todennäköisesti) Kukkia Triathlonia varten. PAUL TIILILÄ. Lukija kirjoittaa Kuvausryhmä kylässä Heponiemessä Vanhaa Heponiemeä. Ennen varsinaista elokuvaa esitettiin sitten lyhytfilmi ”Käymäseltään vanhassa hämäläiskylässä”, jossa oli kuvattu Heponiemen isäntiä ja emäntiä – Kalle ja Hilma Rekolaa, sekä Vihtori ja Hilda Melkasta arkiaskareissaan. TURHAUTUNUT Kotiavun hoitajat vaihtuvat jopa saman päivän aikana. Pihapiirissä ovat muut rakennukset purettu pois, mutta perustukset ovat vielä näkyvillä. Olimme yhden muurirakennelman vieressä, jonka keskelle oli istutettu vajaan kahden metrin mittainen kuusen taimi. Toimitus voi lyhentää tai muokata tekstiä tarvittaessa. Tekninen lautakunta tai kuka nyt asiaan pystyykin vaikuttamaan, haloo, vielä ei ole maa jäässä. Ei saaneet olla kauan, kun jo 24. Filmillä näkyy paljon myös vanhaa Heponiemen kylänraittia ja Estolan aittoja. Myös nimimerkki käy, mutta kaikkien viestien mukaan on liitettävä oma nimi, osoite ja puhelinnumero sekä mahdollisesti myös sähköpostiosoite. Hyvässä lykyssä jo viidentoista – kahdenkymmenen vuoden kuluttua kuusi alkaa olla torikuusen mitoissa. elokuuta. Luopioisten uimarannan vessasta Keskikesän sävyjä Kirjeeseen vastataan kirjeellä Kotiavun hoitajien vaihtuvuudesta Lämmin kiitos sille... Kalle Rekolan poika Sakari, siirsi Rekolan tilan talouskeskuksen uudelle tilavammalle tontille vuonna 1941. Valituksia tuli paljon, se ei toiminut. Vanhuksen entuudestaan tuntema hoitaja huomaa heti voinnissa tapahtuneen muutoksen. Räkättirastaan poikanen Tiihalassa viime viikonloppuna. Kun saat sellaisen, niin vastaa myös, ainakin, jos sinulta kysytään jotakin
päästömittaus MAK + bens. 03 377 1140 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17 MAK + bens. ma-pe 8-20, muuten sopimuksen mukaan. AA Timo Portaanpää 0400 499752 AA Juho Juusela 040-4517899 TV-DIGIHUOL TO • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 010-239 0880 • Taloushallinnon palvelut • Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen www.kirjanpitomattila.com ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI VASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ, os. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. 8-18, la 9-14, p. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus laaja Jälkitarkastus suppea 40 e 20 e 14 e 57 e 69 e 69 e Puh. Puh. 0400-404 425 www.aleksinlkv.fi Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus Paikallista palvelua Lentolassa KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Meillä myös rekisteröintipalvelut! HAUHON AUTOHUOLTO • Huollot • Renkaat • Vikadiagnoosit • Hitsaukset Hauhontie 11. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset www.aleksinlkv.net Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaj a p. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. Lentolantie 12, 36220 Kangasala. 03 3773 177 fixuskangasala.fi Missä sinä, siellä Sydis! Antenniasennukset DigiHeikki DigiHeikki Heikki Pekkarinen Kuhmalahti Pohja 0400 833822 PARHAAT ANTENNIRATKAISUT • Uusin tekniikka • Pienet tehoantennit • Teräväpiirtotekniikat • 4G/LTE -häiriösuotimet • Alueen hyvä tuntemus • Kanavamuutoskorjaukset Toimitan myös taulutelevisiot edullisesti asennettuna, kotiin tuotuna ja käyttöopastettuna (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen • määräaikaishuollot • katsastuskorjaukset • ilmastointihuollot • jakohihnan vaihdot • nelipyöräsuuntaukset • varaosat • moottoreiden ja vaihteistojen korjaukset Korjaamme henkilöja pakettiautot! • vikadiagnostiikka ja autosähkötyöt Autohuollot Traktorija pienkonehuollot Renkaat ja rengastyöt Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Vebasto ja Eberspächer lämmittimet Myös huolto! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h. Puh. Kankaanmaantie 1 A. 03 379 0333 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 8-17, la 9-14, p. 8-17, p. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. 0400-566 937 Av. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti ALAN AMMATTILAISET Kirjanpitotoimistot Autoilu Autoilu Eläinlääkärit Tvja digilaite-elektroniikkaa, huoltoa Hammasteknikot Kiinteistönvälitystä Asianajotoimistot Autoilu Metsäja puupalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. 050-301 4850 Merkillisen hyvät osatja huollot! Kangasalantie 921 avoinna ark
Moni testaa siivoojan luotettavuutta omilla konsteillaan. Takaraivossa takoi, onko järkeä jättää vakituinen työ ja palkka. – Seurasin sivusta entisen mieheni yrittäjyyttä ja syntyi kipinä perustaa joskus oma. Jälkimmäisiä Virtanen sanoo oikein kaipaavansa, ja parhaillaan hän jännääkin rappusiivoustarjouksen läpimenoa. Kysynkin aina ensimmäiseksi, mihin ei saa missään tapauksessa koskea. Parhaimmillaan siivosin 96 raput viikossa ylhäältä alas, Virtanen intoilee. Moni olikin ihmetellyt, miksei nainen perustanut omaa firmaa jo aiemmin. Intohimona raput ja hapsut Kuhmalahden monitoimipalvelun toiminta-alue on Pälkäne, Kangasala ja Orivesi. Nyt Virtanen aikoo katsoa perustamassaan Kuhmalahden monitoimipalvelussa, miten luottamuksen voittaminen onnistuu omassa yrityksessä. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kirsi 0400 788 444 Mika 040 351 5558 Jaana 040 352 7205 Minna 040 352 7206 Marika 040 352 7207 Nina 040 352 7208 Eija 040 352 7202 Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 lankap. Sen Johanna Virtanen on huomannut niiden reilun kymmenen vuoden aikana, kun hän on siivonnut koteja toisen yrityksen laskuun Kangasalla. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) ark. Työsopimukseen kuulunut kilpailukieltokin toi oman haasteensa, kun tutuille asiakkaille ei saa markkinoida tai tehdä tarjouksia vuoteen. Jokaisella on kuitenkin oma aikataulu luottamuksen rakentumiseen. – Olihan se outoa. Laajentumisessa luotetaan sisaruksiin Nyt kun oma yritys on käynnistetty, Virtasella on vielä haaveita toteuttamatta. Kotisiivousten lisäksi Virtanen ottaa hoitaakseen myös toimistoja ja rappusiivouksia. Tekijät löytyvät sisaruksista, joiden työskentelytapaan luotan täysin, sanoo siivousyrittäjä, joka tunnustaa oikovansa aina myös matonhapsut, sairaan siisti kun on. Muista myös edulliset vakiomittamme. SHL ANU RITVANEN TEKIJÄT Kuhmalahden monitoimipalvelun Johanna Virtanen uskoo, että yrittäjyys kantaa. Sitten ajattelin, että nyt katsotaan! kahden varhaisteinin äiti toteaa. Ota mitat mukaan! Tule ihastumaan valikoimaamme ja rajattomiin mahdollisuuksiin! Löydät meidät Ylöjärveltä Maskun vierestä, Teollisuustie 4:stä. Virtasen mukaan tärkeintä on pitää se minkä lupaa, eikä sopimuspaperia saa tuijottaa liian tarkkaan, jos asiakas haluaa pientä ekstraa. – Olen aina rakastanut siivoamista ja tehnyt työtä sydämellä. – En katso kaappeihin, en vie rahoja tai tavaroita, en kerro asiakkaan asioita eteenpäin. Entäpä se luottamus, millä se rakennetaan. Yrittäjänä Virtanen voi nyt entistä vapaammin ja joustavammin päättää tekemisistään. Virtanen muistaa itsekin, millaiselta tuntui ensi kertaa mennä siivoamaan toisen kotiin, etenkin jos asukas itse oli paikalla. Vuodet kypsyttivät yrittäjyyteen KUHMALAHTI Luottamus on kotisiivouksen perusta. Varsinainen luottamuksen rakentuminen saattaa kestää pitkäänkin, vaikka oltaisiin jo tuttuja. Ja lattia, se lähtee kunnolla puhtaaksi vain vedellä, vaikka mitä väitetään, Virtanen linjaa. Meillä ammattitaitoiset ja ystävälliset myyjät auttavat ilmaiseksi suunnitelmiesi toteutuksessa. – Tulevaisuuden visiona on laajentaa siivouksesta kaupankäyntipalveluun, kotihoitoon ja pieniin remonttitöihin. Tässä näkee työnsä tuloksen, saa työskennellä yksin, mutta samalla saa kuunnella ihmisten elämäntarinoita, Virtanen luettelee siivoustyön etuja. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Hänet tunnetaan kyläaktiivina muun muassa Elävä Kuhmalahti -toimikunnassa ja Pohjan koulun vanhempainyhdistyksessä. Vanhoilla ihmisillä saattoi olla sairauksia ja niihin liittyviä välineitä kodissaan. Monesti istun kahville ja vaihdan kuulumiset työn lomassa, nainen toteaa. Nyt lapset ovat isompia, ja hetki tuntui sopivalta, Virtanen kertoo. Tosin vielä helmikuussa iski hetkeksi epäusko, ja Virtanen laittoi hankkeen hetkeksi jäihin, vaikka vielä talvella puursi kaikki illat liiketaloussuunnitelmaa. Lapset olivat silloin kuitenkin niin pieniä, että kahta yrittäjää ei voinut ajatella samaan perheeseen. JOHANNA VIRTANEN. 8-18, la 9-15 komerot Olemme uudistaneet tehdastamme eduksesi parantamalla koneitamme ja tehostamalla tuotantoamme. – Rapuissa on ilmainen kuntosali samalla. 8 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti KEITTIÖT wc-kalusteet liukuovet khh-kalusteet Myös pienet keittiöt erikoismitoin! ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. Saat mieleisesi kokonaisuuden haluamillasi materiaaleilla tehtailtamme erikoisempienkin mittojen mukaan. Virtasen mukaan tiloihin saatetaan jättää testiroskia hankaliin paikkoihin, teippejä kaapinoviin tai seteleitä paikkoihin, joista vain siivooja voi ne löytää. – Takaraivossa takoi, onko järkeä jättää vakituinen työ ja palkka
Meillä oli myös aktiivisesti kilpaillut tanhujoukkue. SVUL:n Hämeen piirin toiminnassa Löfroos oli mukana kahdessakin jaostossa ja vuodesta 1967 hän toimi 11 vuoden ajan Suomen Luisteluliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajana 11. Lähettäjänä toimi Riku Äijälä. Ajatus tapahtuman järjestämisestä heräsi Luja-Lukon yleisurheilujaostossa talvella. Mieleenpainuvin hetki Löfroosin uralla oli kotiinpaluu Pälkäneelle Innsbruckin olympialaisista vuonna 1964 yhdessä uraansa tuolloin jo jäähdytelleen pikaluistelija Toivo Salosen kanssa. – Meidän perheemme on käynyt viikkokisoissa aina. Yhdistys täytti 110 vuotta syksyllä 2016. SVUL Hämeen piirin kunniajäsenyyden saanut Helinä Löfroos kannusti puheellaan nuorisoa. – Kunniajäsenyys myönnetään piirin sääntöjen mukaan henkilölle, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt piirin tarkoituksen toteuttamista eli monipuolista liikunnan harrastamista, piirin puheenjohtaja Heikki Järvelin kertoi palkistelmisen taustoista. Hyvä mieli välittyi muidenkin osallistujien kasvoilta. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 9 Nuoriso kisaili wanhoilla lajeilla PÄLKÄNE – Tämä oli hitaampaa ja jalkapohjiin sattui enemmän kuin kengät jalassa, mutta hyvin meni, kommentoi sarjassa P9 juossut Matias Piiparinen kisan jälkeen. PÄLKÄNE Pälkäneen Lukon kunniapuheenjohtajaksi aikoinaan valittu Helinä Löfroos sai rintapieleensä uuden tunnustuksen, kun SVUL:n Hämeen piiri palkitsi hänet kunniajäsenyydellään. Helena Romu oli saapunut kentälle tyttärensä Tiina Lehtiniemen ja tämän tyttären Veera Romun kanssa. Minä kävin nuoruudessani, sitten Tiina ja nyt on Veeran vuoro, Romu kertoi. Vuonna 1993 tapahtuneen urheilujärjestöjen organisaatiomuutoksen jälkeen SVUL:n Hämeen piiri on toiminut pääasiassa perinneyhdistyksenä, joka palkitsee jäseniään. Helena Romu (oikealla) nautti tapahtuman tunnelmasta tyttärensä Tiina Lehtiniemen ja tyttärentyttärensä Veera Romun kanssa. Matkat vaativat rahaa ja sitä Löfroosit saivat paitsi tukijoilta, myös järjestämällä illanviettoja koulussa. Toteutustapa vain oli erilainen. Korkeushyppykin toteutettiin vanhaan tapaan hyppäämällä saksaten hiekkakasaan. Löfroos toimi liikunnanopettajamiehensä kanssa aktiivisesti silloisessa Pälkäneen Lukossa ja hoiti kahden vuoden ajan myös seuran puheenjohtajan tehtäviä. Tunnustus myönnettiin jo viime syksynä, mutta Löfroos oli estynyt pääsemään silloiseen jakotilaisuuteen. – Pälkäneläiset kilpailivat ahkerasti sekä pesäpallossa että yleisurheilun eri lajeissa. Hän oli ensimmäinen nainen erikoisliiton vastaavassa tehtävässä. Lämminhenkinen koko perheen tapahtuma keräsi urheilukentälle 51 kisailijaa sekä runsaasti huoltojoukkoja, sillä monet olivat tapahtuman idean mukaisesti paikalla koko perheen voimin. – Tämä on kivaa, totesi ensimmäistä kertaa korkeushyppyä testannut 6-vuotias Milla Vehmasto . Ura katkesi kesken sodan aikana alkunsa saaneiden selkävaivojen vuoksi. Yleisurheilun viikkokisoissa ja maastocupeissa hän käy joka viikko, joten kaikki lajit olivat sinänsä entuudestaan tuttuja. MARJA-LIISA SUOMALAINEN Helinä Löfroos palkittiin työstään liikunnan edistäjänä Sarja P9 sadan metrin paljasjalkajuoksun lähtöviivalla. Monipuolisesti liikuntaa harrastava Matias oli tullut testaamaan vanhoja lajeja äitinsä ja sisarustensa seurassa. Helinä Löfroos toimi Pälkäneellä liikunnanopettajana vuosina 1953–76. Leppäkeihään heitto sujui kolmikolta hienosti, vaikka keihäs lajina olikin uutta sekä Helenalle että Veeralle. Sen vuoksi Järvelin ja johtokunnan pälkäneläinen jäsen Kari Lahtinen tulivat antamaan tunnustuksen Löfroosille 18. – Halusimme osaltamme osallistua Suomi100 -teemaan, jaoston puheenjohtaja Janita Koivisto kertoi. Tasaisessa sarjassa juoksivat Matias Piiparinen, Kasper Ketola ja Onni Kinnunen. heinäkuuta järjestettyyn Wanhat lajit -tapahtumaan Pälkäneen urheilukentälle – Löfroosin kotikulmille. Energinen nainen tarvitsi kuitenkin tekemistä päiviinsä ja urheilujärjestöistä löytyi mielekästä puuhaa, jota pystyi tekemään selkävaivojen sallimissa rajoissa. – Siinä yhteydessä tutustuin laajasti pälkäneläisiin isäntiin ja emäntiin, mikä avarsi ja loi mahdollisuuksia järjestää kilpailumatkoja, hän kertoo. Ihmiset olivat selvästi tulleet viihtymään samalla, kun oli mahdollisuus nähdä ja kokea perinteitä urheilun saralla. SVUL:n Hämeen piiri oli aikaisemmin valtakunnallisen Suomen Voimisteluja Urheiluliiton aluejärjestö. Rima telineineen olikin siirretty pituushyppypaikan päähän. Kalle Äijälä hyppäsi korkeimmalle sarjassa P11 tuloksella 110 cm.
klo 12–15. 03-5342076 Av: ark. Muistoja Laipanmaan asutuksesta ja asukkaista. Vieraana Sirkku Peltola. klo 18. Eri alojen asiantuntijat kertovat, millainen on tulevaisuuden Suomi. To 27.7. Kuiva ja varma tunne koko päiväksi Hellävarainen pesuneste erityisesti ohuelle, herkälle ja kuivuuteen taipuvaiselle iholle. Musiikkimatka 1920-luvulta tähän päivään. Sata esinettä Salinmäessä. PÄLKÄNE • Onkkaalantie 65 • puh. 9-18, la 9-13 www.palkaneenapteekki.fi Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. klo 12. Ohjelmallinen museopäivä talonpoikaisesineiden parissa entisellä koululla (Myttääläntie 176). Avoinna ark. klo 19. Sopii päivittäiseen pesuun. klo 11. Sata vuotta Suomi-hittejä Nuijantalolla (Onkkaalantie 102). Yhteislauluiltaa vetää Aimo Kokkola. 5,85) -20% Pälkäneen Avainapteekista: Triple Dry deodorantit koko sarja Tehokas ja pitkäkestoinen suoja hikoiluun. Fiina Kesällä palvelemme ma-pe 10-18, la 9-14 P. klo 10-17 Ale...Ale...Ale...Jatkuu TUOTTEIDEN EDUSTAJA PAIKALLA!. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min PÄLKÄNEEN APTEEKKI Sebamed Face & Body Olive 200 ml 3,50 (norm. 03 4584 0250 Tervetuloa paikalliseen AIDON PALVELUN PANKKIIN aitosp.fi • @aitosp Mansikkaa mahan täydeltä! onkkaalantie 68, pälkäne puh. Mukana Lintusen sisaruksia, jotka asutettiin sodan jälkeen Teivaan pieneen torppaan. 10 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti Oman kylän kesäkauppa PÄLK ÄNE-VIIKKO Ke 26.7. 020 757 9191. klo 18 Laitikkalan kirjavintti Rönnvikin viinitilalla (Hämeenlinnantie 270). klo 13–16. Tulevaisuusseminaari Nuijantalolla (Onkkaalantie 102). La 29.7. Kansanlaulumessu Rauniokirkolla. La 29.7. Yhteislaulutilaisuus Niitty-Seppälän Kesätorilla. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi T:mi Annikki Westman Tervetuloa sovittelemaan persoonallisia, KOTIMAISIA PELLAVA-ASUJA. Ke 26.7. Sata vuotta elämää Laipanmaassa -tapahtuma Rajalan kämpällä (Teivaantie). -PÄIVÄ! Torstaina 27.7. La 29.7. Pe 28.7. Pälkäne Su 30.7. Suomen Lähetysseuran Safarikuoron konsertti Rauniokirkolla. 7-16.30, la 8.30-13.30 omalta kylältä Avoinna arkisin klo 9-18 Puh. 03 4584 0220 LUOPIOINEN • Keskitie 16 • puh. klo 20
Sahtiperinnepäivä ja sahtimestaruuskilpailu. Mikkelinmäen kotiseutujuhla Luopioisissa. klo 16. Meidät löydät myös FACEBOOKISTA ma-pe 8-21, la 8-18, su 11-18 JÄRVIKANSA Tervetuloa! Kesätunnelma on tässä lähellä Laatumerkit Rautajärveltä Sahaus, höyläys, painekyllästys Rakennustarvike.fi 0400 737 546 Mika Hippeläinen. klo 14–16. Kirkastussunnuntai Luopioisissa: kirkkoveneet saapuvat uimarantaan. klo 20–01. klo 9. La 29.7. Kesäinen rantakonsertti Luopioisten uimarannassa. klo 20. Esiintyy mm. Kukkia Triathlon ja Riatloni Luopioisten uimarannassa. klo 10–14. su 30.7. BackBeat. Rautajärven markkinat. La 29.7. Unikeon aamuherätys Kuohijoella. Norolan Pojat Rautahovissa (Rautajärventie 30) La 29.7. Su 30.7. Sata vuotta elämää Laipanmaassa -tapahtuma Rajalan kämpällä (Teivaantie). klo 10. La 29.7. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti Oman kylän kesäkauppa Luopioinen TR IA TH LO N-V IIKO NLOPPU JA KIRKA STU SSU NN UN TA I La 29.7. Seurat Raiskion Torpalla Ämmätsässä, Jaakko Löytty. klo 9. Jukka Törmä Band Liekissä (Keskitie 14). klo 12. La 29.7. Klo 10 triathlon, klo 11.10 ja 11.20 riatloni. Noin klo 11.30 lasten duatlon La 29.7. klo 12. Su 30.7. Siltatapahtumassa ohjelmaa, tanssia ja aamukahvit Veparilla
Nuorisoseura jatkaa edelleen kasvatuksellistakin toimintaa muun muassa digipiirin ja näytelmäryhmän kohdalla. Kakun vihertävä kermavaahto kuvasi Vehkajärven vehreää luontoa, Kirkkoharjun mustikat järven sinisyyttä ja punaiset mansikat muistuttivat perinteisistä Mansikkajuhlista. Luonto, järvet ja Mansikkajuhlat juhlakakussa Virallinen satavuotisjuhlapäivä osui tiistaille. Tämän päivän nuorisoseuratoimintaa ja sen tulevaisuutta pohtiessaan Vehkajärven Nuorisoseuran esimies Juha-Pekka Pettersson totesi toiminnan kyllä Touhulaan väkeä saadaan tänäkin päivänä, kun vain on hyvät esiintyjät. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Vehkajärvellä on rakennettu yhdessä muun muassa nuorisoseuran talo, koulu, kirkko ja viljamakasiini. Nuorisoseurantalo Touhulan salossa liehui lippu, ja vastaanottokomitea odotti sataa henkeä syntymäpäiväjuhlille. Juhlaviikko päättyi Kolinoihin Entiset nuoret vehkajärveläiset usein muistellevat vuosikymmenien takaisia tanssi-iltamia Touhulassa, joihin osallistui viisikin sataa henkeä ja väkeä tuli useilla tilausajoilla lähipitäjistä. Erilaisissa kerhoissa on harrastettu sekä hengen, että ruumiin kulttuuria – keskusteltu, näytelty, laulettu, soitettu, urheiltu. Järjestäjät saivat monesta suusta kiitoksia onnistuneista juhlista. Koko kylän oma ope Esko Lahtinen. Soundcheckin ja keikan välissä perhe oli päässyt uimaan Pajulanjärveen hienolta rannalta. Juhlapöytään oli katettu keväisen VNS-100 leivontakisan voittajakakku, jonka resepti oli Anne Aholan tuotosta. Anne Ahola ja Mikko ja Noora Kylänlahti. Voimat, taidot ja osaaminen yhdistäen on Vehkajärvellä kasvatettu paikallisyhteisön hyvinvointia niin henkisellä kuin aineellisellakin tasolla. Tänä päivänä Vehkajärven Nuorisoseura on aktiivinen reilusti toisella sadalla menevän ainaisjäsenen monipuolisesti toimiva seura. Messun toimittanut Kuhmalahden kyläpappi Markku Viitala toi esiin myös nuorisoseuran roolia kylän yhteishengen ja yhteisöllisyyden luojana. Rekan lava oli muutettu esiintymislavaksi ja kymmenen aikaan sinne nousi Agents solistinaan Vesa Haaja . Talkoilla, ensimmäisten toimintavuosien aikana jäsenmaksuista ja arpaEntisten ja nykyisten nuorten satavuotias nuorisoseura luonteen muuttuneen enemmän yhdessä olon hetkien puitteiden luomiseen, jolloin kiireisessä arjessa voidaan pysähtyä tapaamaan ihmisiä. Lämminhenkinen puheensorina ja nauru täytti salin virallisen osuuden jälkeen, kun ihmiset santsasivat kahvia ja päivittivät kuulumisia tuttaviensa kanssa. Vastaanottokomitea: esimies Juha-Pekka Pettersson, sihteeri Anne Ahola ja hallituksen jäsen Mervi Murtonen. Vuodelta 1925 jäsenmaksukeskustelusta Kimmo Nieminen oli poiminut mielipiteen: ”Sen, joka ei ole seuran jäsen ja jäsenmaksua maksanut, ei ole oikeutta olla seuran kokouksissa, eikä istua seuran illanvietoissa itseään viihdyttämässä.” Juhlapuheessaan kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti toi esiin kuinka laajakirjoisesti nuorisoseuraliikkeen yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus ovat olleet suomalaisten arjen ja Suomen rakentajina. VEHKAJÄRVI Vehkajärven Nuorisoseura on perustettu heinäkuussa 1917 muutamaa kuukautta ennen kuin Suomi itsenäistyi. sotien jälkeen jouduttu kiinni ompelemaan. Jo yhdeksän vuotta Agentsien kanssa keikkaillut Vesa Haaja pitää kesäkeikoista, kun pystyy välillä ottamaan perheen mukaan ja lapset näkevät isän töissä. Seppo Unnaslahti muistutti myös siitä, kuinka nuorisoseura on ollut epäpoliittisena hyvien harrastusten järjestönä eheyttämässä ja uudistamassa yhteisöä myös tilanteissa, joissa arjen haavoja on mm. – Monipuolisesti toimivat ja kansalaiskuntoa nostavat yhdistykset ansaitsevat tulla huomioiduiksi. OUTI PETTERSSON Agents ja Vesa Haaja veti nelisensataa kuulijaa Touhulaan. Vaikka perinteiden vaaliminen on tärkeää, Seppo Unnaslahti kannusti nuorisoseuraan myös uudistumaan ajan ja yhteisön tarpeiden mukaan. Esko Lahtinen lausui nuorisoseuran omassa lehdessä Pilkkeessä vuonna 1918 nimimerkin Sinikaunokki kirjoittaman runon. Kotiseututietäjä Kimmo Nieminen kertoi nuorisoseuran ensimmäisten vuosikymmenien historiaa. Puheiden lomassa Kaisa Pärnäsen johtama Heinäkuoro lauloi muun muassa nyt kuorolle sovitetun Vehkajärvivalssin. Hanna Salkolahti ja Juha-Pekka Pettersson laskemassa seppelettä, Mikko Knaapi ja Matti Salkolahti vartiossa. Katso lisää kuvia ja lue juhlien yhteydessä lausuttu runo. Ulkona nautittiin tarjoilutelttojen antimista ja odotettiin pääesiintyjien saapumista. Vuonna 1927 toimikunta rupesi laittamaan taloasiaa vireille ja ostamaan tonttia nimismies Alatalon johdolla. Heinäkuoron laulujen päätettyä tilaisuuden kirkonmäellä väki siirtyi kirkkokahveille Vehkajärven kesäkahviolle. Kuultiin muun muassa oman talon rakentamisesta, keskustelukerhon keskusteluista ja Mansikkajuhlien historiaa. Nuorisoseuran lehdestä Pilkkeestä oli kaivettu historiaprojektin yhteydessä runoja, joilla Esko Lahtinen viihdytti yleisöä. Ensimmäisten Touhulassa pidettyjen Mansikkajuhlien aikaan talo oli vielä pahasti keskeneräinen: ei ollut ovia eikä ikkunoita ja talkoomiehet tekivät lattiaa vielä toisessa reunassa, kun juhlaväkeä alkoi tulla sisään. Vuosikymmenten saatossa toiminta Vehkajärvellä on aaltoillut hyvinkin aktiivisesta ja monipuolisesta jo lähes seuran hautaamisen partaalle. Tamperelainen rautalankabändi The Tracters veti Touhulan salin täyteen tanssivaa porukkaa. Juha-Pekka Pettersson nosti tärkeänä asiana myös kesäkahviotoiminnan, joka on vuosien varrella antanut ensikosketuksen työelämään jo kymmenille lähialueen nuorille samalla tarjoten arjen kohtauspaikan kyläläisille ja vapaa-ajanasukkaille. 12 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800. Messun aluksi sytytettiin muistokynttilä edellisellä viikolla ajasta ikuisuuteen siirtyneelle nuorisoseuran pitkäaikaisimmalle esimiehelle Reino ”Repe” Lindemanille . Juhlaviikko alkoi messulla Vehkajärven kirkossa, jonne lähes sata henkeä oli saapunut sanaa kuulemaan. Nyt oli nuorisoseuran hallitus päättänyt näyttää satavuotisjuhlan kunniaksi, että jaisista saaduilla rahoilla sekä osin lainarahoilla talo saatiinkin pystyyn. Messun päätyttyä Vehkajärven Nuorisoseuran ensimmäisen esimiehen Aili Perkiön haudalle laskettiin kukkavihko kunniavartion valvovien silmien alla. Melkein neljäsataa henkeä nautti pimenevästä kesäillasta ja hyvästä musiikista sekä mukavasta tunnelmasta
Siksi emme esimerkiksi pääse haudoilla käymään, hän pahoittelee. – Kalle lupasi myydä kameran minulle, mutta sitten sitä ei enää ollutkaan, kun menin hakemaan, muisteli Risto Keskinen . Terveyteen ja toisista huolehtimiseen liittyvä vapaaehtoistoiminta on Närväselle luontaista, sillä hän teki työuransa sairaanhoitajana sekä osastonhoitajana keuhkosairauksien parissa. Toinen mietti kannattaako negoista tehdä kuvia ja mitä niillä tekee, jos ei ketään tunne. Kun Eläkeliiton Sydän-Hämeen yhdistys ry kymmenen vuotta sitten perustettiin, lähti Kittiläkin pian mukaan sen toimintaan. Vierailuja toimintaryhmissä ja laitoksissa Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen vapaaehtoiset tekevät vuoroja Onkkaalan ja Luopioisten Ikäpisteillä, Aitoon Pysäkillä ja Sahalahden Juttutuvalla. Ystävänä ja tukena asiointimatkoilla Osa Eläkeliiton Sydän-Hämeen yhdistyksen vapaaehtoisista vierailee kotona asuvien vanhusten luona. – Tämä on valtava voimavara ja apu eri tasoilla vanhustyössä, muistuttaa Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen puheenjohtaja Markku Saarela . Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys teetti viime vuonna löytyneistä Kalle Pitkälahden 200 lasinegatiivista postikorttikokoiset kuvat tamperelaisessa Kuva-Manu-liikkeessä. Fujin. Ei kukaan muu kuin he, jotka ovat 60:n ja kuoleman välillä. Erityisesti mieleen oli jäänyt kuva avoimessa arkussa lepäävästä vainajasta. Vapaaehtoistyössä mukana paljon toimijoita – Hankalinta on, kun voimat eivät riitä kaikissa ylämäissä. – Kirsti ottaa mielellään osaa toimintaan, ja minä pääsen sitten mukaan. – Usein saamme tiedon ystävän tarpeesta vanhustyön palveluohjaajan tai kunnallisen kotihoidon kautta, mutta meihin voi ottaa yhteyttä suoraankin, Närvänen kannustaa. – Kyllä harmittaa, etten kysellyt vanhemmilta, keitä niissä meidän perheen vanhoissa albumikuvissa on. – Vapaaehtoistoimintaa ei juurikaan korosteta ja ehkä siksi sitä ei myöskään aina osata arvostaa, Saarela sanoo. Osa toimijoista tekee säännöllisiä vierailuja laitoksiin, joissa vanhuksia asuu. – Otamme mielellämme mukaan uusia toimijoita, Pirkko Närvänen kertoo. Kaikilla alueilla on omat yhdyshenkilönsä, jotka kuuluvat vapaaehtoistyön toimikuntaan. Yksinäisyys on hyvin yleistä etenkin vanhusten joukossa ja tähän tarpeeseen Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys haluaa vastata. – Teki mieli pistää se äkkiä pois. Muutoin työstä ei juuri tiedetä. Vapaaehtoistoimijat merkitsevät tekemänsä vapaaehtoistyön lomakkeille, joista tiedot kerätään ja tilastoidaan. Tiedettiin, että joku kävi talossa Kallen kuoleman jälkeen, mutta myös Pälkäneellä 1980-luvulla vanhojen tavaroiden kauppaa pitänyt Matti Saarinen oli yksi ehdokas, jonka arveltiin ostaneen Kallelta negatiivit, valokuvat ja kameran. Ne poistettiin 1939 remontissa. – Pitäisiköhän digikuviin kirjoittaa keitä niissä on. Kaikki vapaaehtoistyöntekijät tekevät työnsä omalla kustannuksellaan. Yhteisillä retkillä Luoto työntää pyörätuolia, mikä on toimeliaalle miehelle vähän vaikea paikka. Paitsi hyvää mieltä niin auttajille kuin avun tarvitsijoille, toiminta tuottaa myös mittavia säästöjä yhteiskunnalle. – Usein muodostuu molemminpuolinen syvä ystävyys, ja asioissa edetään autettavan ehdoilla, Terttu Kittilä kertoo. Kadonneet kuvat Myös Kalle Pitkälahden lapsen lapset muistelivat, miten he kirjoittivat valokuvien taakse Kallen ohjeiden mukaan, keitä kuvissa oli. Hän itse etsi tapoja toimia vapaaehtoisena jo ennen eläkkeelle pääsyään neljä vuotta sitten. Onko siinä äiti, täti vai kenties joku, joka vain muistuttaa omaa sukua. Harjutuulessa puolitoista vuotta asuneella Markku Vuorisella on oma ystävä, Kirsti Luoto . Mysteeri on, mihin sadat, ehkä tuhannet valokuvat ja negatiivit Kalle Pitkälahden kuoleman jälkeen joutuivat. Kittilä on tehnyt vapaaehtoistyötä vanhusten luona jo 30 vuoden ajan. Kuvat ja muistitikku maksoivat 750 euroa. Näyttelyssä esitettiin lukuisia arvailuja. – Erityisesti niiden kanssa, jotka eniten kaipaavat, kuljen pitkän matkan rinnalla ystävänä. – Vietän täällä reilut neljä tuntia joka keskiviikko. – Meillä ei yleensä ole nimettyjä ystäviä, vaan käymme aina tiettyyn aikaan tapaamassa niitä asukkaita, joiden luona henkilökunta on toivonut meidän vierailevan, itsekin laitosvierailuja tekevä Pirkko Närvänen kertoo. En koe tätä työksi, vaan tämä on minulle yksi tärkeä ajanviete, jossa saan tutustua uusiin ihmisiin, Luoto kertoo. – Kotivierailuilla tietyn ihmisen luona käy aina sama ihminen, Pirkko Närvänen kertoo. Kaapissa olivat Kalle Pitkälahden (1912–1996) lasinegatiivit, mutta lehtori oli tietenkin kuvannut samanmerkkiselle filmille. Luoto vierailee Harjutuulessa ainakin kerran viikossa, ja kaksikko on tuttu näky esimerkiksi seurakuntatalon kahvihetkillä ja Kostiakeskuksessa. Kohtaamiset rytmittävät arkea ja tuovat vaihtelua asukkaiden elämään. On mukavaa, että hän käy, Vuorinen sanoo. – Haluan olla auttaja. Kalle Pitkälahti oli syntynyt 1912, joten aika nuorena hän valokuvaajauransa aloitti. Ystävykset tutustuivat Vuorisen asuessa vielä kotonaan. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti 13 SAPPEE Historian siivet havisivat, kun lehtori Pekka Jalkanen kumartui tutkimaan Sappeen koulun kaapissa olevia laatikoita ja sanoi, että hänkin on kuvannut Agfan Perortolle. Sattumalta löytyneet lasinegatiivit pohdituttivat kuvia tarkastelevia. Lasinegat kuviksi Näyttelyssä kävi myös muutama, jotka omistavat sukunsa lasinegatiiveja. Sappeelaisia auttaa tunnistamisessa, että sangen monessa kodissa on Kallen ottamia kuvia ja onnekkaimmat ovat merkinneet kuviin, keitä niissä on. Tiedetään, että Kalle kävi kuvaamassa jopa Orivedellä asti, joten osan kuvista tiedetään olevan muualta. Eläkeliitto tukee vapaaehtoistoimintaa järjestämällä kursseja vapaaehtoistyöntekijöille ja sellaisiksi aikoville. Vierailujen aikana vapaaehtoiset kyselevät kuulumisia, pitävät seuraa, lukevat lehtiä ääneen tai vievät vanhuksia ulkoilemaan. Kodakin. Hän toimii muun muassa Markku Vuorisen ystävänä ja vie tätä mukanaan lähialueen tapahtumiin. Näyttelyssä oli mahdollisuus vertailla negatiivia ja kuvaa ja lopputulosta kehuttiin äärimmäisen hyvät. Hän käy tällä hetkellä neljän vanhuksen luona, ja vuosien mittaan hän on saattanut useita ystäviään elämän loppuun saakka. MARJA-LIISA SUOMALAINEN Kirsti Luoto on aktiivisesti mukana Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa. Yhdistyksen aktiivit käyvät vanhusten luona juttelemassa ja voivat olla saattajina asiointija lääkärikäynneillä. Kaikkiaan toiminnassa on mukana lähes viisikymmentä aktiivia, mutta joukkoon mahtuu toki lisääkin. – Siellä ne ovat minun kuvani kenkälaatikossa, ilman nimiä. Tunnistusta auttaa yllättävästi myös se, että monissa jälkeläisissa on esi-isien ja -äitien piirteitä. Hän ei voi liikkua omatoimisesti, sillä molemmat jalat on amputoitu diabeteksen aiheuttamien haavaumien vuoksi. Tutut on kuvassa piirteet Kalle Pitkälahden kuvaamista ihmisistä on pystytty tunnistamaan vain parisenkymmentä, vaikka niitä tv-ruudulta isohkolla joukolla vuosi sitten kesällä tutkittiin. Vuorisen luona vierailun lisäksi Luoto kiertää osastoilla, lukee lehtiä ääneen ja ulkoiluttaa asukkaita. Kirsti Luoto tietääkin, ettei jaksa loputtomiin. PÄIVI HEINONEN PÄLKÄNE – Tästä saa hyvän mielen molemmille osapuolille, Terttu Kittilä sanoo. – Ihan ensimmäisenä yhdistyksessämme vapaaehtoistyön johdossa oli Salme Salo , minä jatkoin siitä ja nyt toimikunnan vetovastuussa on Pirkko Närvänen , Kittilä luettelee. Mutta kun joku tunnisti kuvan henkilön ja tiesi syntymäpäivän, arvioidaan kuvien olevan 1920–1940-luvuilta. Niitä on vaan niin älyttömän paljon. Yksi kertoi luovuttaneensa osan niistä Helsingin kaupungin museolle, mutta joitakin hän säästi itselleen. Luopioislainen Risto Wallenius silmäili ja kuvasi innoissaan valokuvaa Luopioisten kirkosta, jonka katolla näkyivät metallipiiput. Pälkäneen mäkiset maastot vähän rajoittavat retkiä, sillä naisen voimat ovat pyörätuolin kanssa rajalliset. Vapaaehtoistoimintaa on Sahalahdella, Kuhmalahdella, Luopioisissa ja Pälkäneellä. Mitään palkkioita ei ole ja jokainen maksaa matkakulunsakin itse. Olen sitoutunut tähän toimintaan ja saan itsekin siitä iloa, että pystyn antamaan toisille iloa ja lämpöä. Kuka vielä muistaa Agfan. Mutta hekin tunsivat itsensä kovin nuorekkaiksi tämän vuoden kesänäyttelyssä Sappeen koululla, sillä Kalle Pitkälahden kuvat olivat 1920–1940-luvuilta. Yksi toimintamuoto on tietokoneneuvonnan antaminen asiakkaiden kotona. Eläkeläiset vanhusten tukena Eläkeliitossa toimii valtakunnan tasolla yhteensä noin 12 000 vapaaehtoistyöntekijää. – Jokainen toimii vapaaehtoisena omien voimavarojensa mukaan, mitään erityisiä osaamisvaatimuksia tähän toimintaan ei ole, Närvänen korostaa. Eläkeliiton toiminnan lisäksi hän on mukana Kangasalan Seudun Sydänyhdistyksessä, jonka hallituksessa hän edustaa Pälkänettä. Vanhat valokuvat puhuttivat Sappeen koulun kesänäyttelyssä Kalle Pitkälahden lapsenlapsenlapsi Sappeen kesänäyttelyssä.. Kodinomaisessa laitoshoidossa asuvien yksinäisten luona Kittilä vierailee pari kertaa viikossa, osan luona harvemmin
Soita varaa netistä www.matinterveyspalvelu.com puh. Huoltokanava Juvonen Ilkonhovi, Kangasala huoltokanava.net K-RAUTA PÄLKÄNE K-Rauta Pälkäne K-Rauta Pälkäne jotta onnistuisit kerralla!. 040-543 6634 Hämeen Rakennustalo Oy Hannu Kallio, puh. HUOLTOKANAVA JUVONEN PIENKONEET MEILTÄ, MM. Liikkeemme palvelevat Valkeakoskella ja Kangasalla. 14 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti Parhaat tarjoukset paikallisilta PÄLKÄNEEN APTEEKKI APOBASE LOTION TAI HYDROGEL 250 ml (8,85-9,10) Avainasiakastarjous Pälkäneen Apteekissa 6,90 MERVIN LIHASHUOLTAMO Hieronta auttaa www.lihashuoltamo.fi Mervin Lihashuoltamo, puh. Pyydä tarjous, puh. 044-555 8224 65,RAUTAJÄRVEN APU APUA REMONTOINTIIN! Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Rautajärven Apu, 044-305 1991 Timo Tiensivu HÄMEEN RAKENNUSTALO OY Rakennusurakointi Teemme omakotitalot, mökit, remontit ja saneeraukset. 040-572 4205 Tursolantie 459, Sahalahti Facebook: mervinlihashuoltamo MATIN TERVEYSPALVELU MyFascia-hoito ja Neurosonic yhdessä Ongelmiin ratkaisuja, kipuihin helpotusta, tarvittaessa rentoutusta. STIHL JA VIKING Meiltä pienkoneet ja pienkonehuollot. 040-543 6634 FIINA NAUTI ISTUVISTA LIIVEISTÄ LAAJA VALIKOIMA KAARELLISIA ja KAARETTOMIA LIIVEJÄ myös UIKKARIT ja BIKINIT Fiina,Takojantie 2 Pälkäne puh.0400 202229 www.fiina.fi
KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti NEWISION OY Apua tietokonepulmiin Newision Oy Kangasalla, Ellintie 6.www. Vehoniemen Automuseo www.automuseo. Takojantie 8, Pälkäne. la sulj. La 29.7. Serko´s Circuit Luopioisten keskustassa, Ravintola Liekki. com/. newision.fi KANGAS-RIITTA KANGAS-RIITAN VARASTOMYYMÄLÄ! Kankaat -20 % os. KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas joka ma-pe klo 10-15 Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi 7,00 KAHVILA ONNENKENKÄ KEITTOLOUNAS Ma-pe klo 11 alkaen. Huom! Käteismyynti! KANGAS-RIITAN VARASTOMYYMÄLÄ ke 1517, 1.6.-31.8. Myös mukaan! Kahvila Onnenkenkä Onkkaalantie 68, Pälkäne 6,50 RAVINTOLA LIEKKI Karaoke ke 26.7. RAUTAJÄRVEN KYLÄKAUPPA Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l Rautajärven Kyläkauppa, Rautajärvi 1,99 AAPISKUKKO Tällä kupongilla erikoiskahvi -50% Kukon kahvilasta Paulig erikoiskahvi -50%,leikkaa mainos talteen! Voimassa 31.8.2017 asti Taukopaikka Aapiskukko 24h, Pälkäne VEHONIEMEN AUTOMUSEO VAPAA PÄÄSY! Tervetuloa vaihtuvaan näyttelyymme! Automuseo on avoinna joka päivä
– Kokonaisuutena konekitkentä ei nosta kustannuksia, koska käsittelyä ei tarvitse uusia. Viime viikolla avautuivat uudet nettisivut osoitteessa www.rauniokirkko.fi. – Normaalissa metsuriraivauksessa juuret alkavat vesoa ja käsittely pitää toistaa, mutta konekitkennässä seuraavaa käsittely on vasta 10–15 vuoden kuluttua, Kallio kertoo konekitkennän eduista. Lisäksi sivuston kautta voi liittyä suojeluyhdistyksen jäseneksi, Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kalle Vaismaa esittelee muutoksia. Parhaillaan Pälkäneen rauniokirkon suojelulle etsitään rahoittajia. 16 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Kallion mukaan UPM on käyttänyt menetelmää sadoilla hehtaareilla omissa metsissään. Menetelmänä konekitkentä korvaa raivaussahalla tehtävän ensimmäisen taimikonhoidon eli vesakonraivauksen. Lahdentien ja Isokankaantien kulmassa on taimikko, jonka hoitotöistä puolet on tehty koneellisesti ja puolet tehdään raivaussahalla. elokuuta. Kuvan on ottanut pälkäneläinen Eero Mäki-Mantila , jonka hienoja kuvia on nähty usein myös Sydän-Hämeen Lehden lukijan kuvissa. Käsittelyä ei tarvitse uusia ja valmista syntyy nopeammin kuin perinteisessä raivaussahatyöskentelyssä. UPM:n metsäasiakasvastaava Jarmo Kallion mukaan ajoitus on olennainen osa koneellisen kitkennän onnistumisessa. SHL ANU RITVANEN PÄLKÄNE Nyt pääsee Pälkäneelläkin toteamaan omin silmin, millaista jälkeä konekitkentä tekee taimikossa. Savusuolalla maustetun tumman suklaan pahvisessa kääreessä rauniokirkko komeilee iltaruskossa. SHL ANU RITVANEN Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtajan Kalle Vaismaan mukaan Rauniokirkko-suklaa ja muut matkailutuotteet ovat yksi keino kerätä varoja ja tehdä Pälkänettä tunnetuksi. Koneellinen kitkennän kustannukset ovat noin 600 euroa hehtaarille. Keväällä valmistuneen esiselvityksen mukaan lasikatehankkeeseen tarvitaan miljoona euroa ja parhaillaan yhdistys selvittää Vaismaan mukaan eri vaihtoehtoja. Konekitkennässä metsäkoneen puomiin kiinnitetään kitkentälaite, joka nostetaan ja lasketaan taimen viereen. – Ensisijaisesti haemme rahoitusta säätiöiltä ja niiden lisäksi yrityksiltä. Jokaisesta levystä saadaan euro vanhankirkon suojeluyhdistykselle. Yhteistyöyrityksiä etsitään paikallista laajemmin. Rauniokirkon tuotteita on myynnissä muun muassa Aapiskukossa, Niitty-Seppälän Kesätorilla sekä Rönnvikin viinitilalla sekä Tervapirtissä. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Suklaa on valmistettu ylöjärveläisellä Suklaatilalla. Muun muassa pinssit ja viini ovat saaneet seurakseen Pälkäneen Rauniokirkko -suklaan. Pälkäneen Rauniokirkko komeilee verkossa ja suklaassa Konekitkentä korvaa raivaussahan PÄLKÄNE Pälkäneen rauniokirkon suojeluyhdistys parantaa omaa näkyvyyttään ja varainhankintaa. Soisilla alueilla pohja ei kanna konetta ja turvealueella juuripaakun mukana nousee maata liian isolta alueelta. Siksi metsämaan täytyy olla kantavaa, ja parhaiten menetelmä toimii kivennäismailla. Kuusentaimien täytyy olla alle metrin ja koivun taimen alle kahden metrin korkuisia. Nettisivut ja suklaa ovat samalla myös mainosta koko Pälkäneelle, Vaismaa toteaa. Laitetta liikuttamaan tarvitaan keskiraskas monitoimikone. Vesakko puristuu laitteen leukojen väliin, jonka jälkeen kone nostaa vesakon juurineen ylös ja pudottaa sivummalle. Kitkentä toistetaan kolmesta eri suunnasta, ja varsinainen taimi jää kasvamaan kolmiomaisen alueen keskelle. Toinen uudistus koskee rauniokirkon hyväksi myytäviä tuotteita. Se sopii runsaasti vesakoituville taimikoille, Kallio toteaa. – Maussa ja ulkonäössä haettiin keskiaikaista tyyliä, joka sopisi rauniokirkkoon. Laite kiinnitetään metsäkoneen puomiin. Sivut on tehnyt lahjoituksena tamperelainen Tyrnimedia, jonka omistaja on Kuohijoelta kotoisin oleva Juha Tyrni . Konekitkentä ja siihen kuuluvat laitteet on kehitetty Suomessa. JARMO KALLIO JARMO KALLIO. Julkisista varoista rahoitusta on vaikea saada, koska esimerkiksi EU-rahoista tuetaan enemmän toimintaa kuin rakenteita, hän kertoo. Vesakko puristuu leukojen väliin ja lähtee juurineen irti maasta. – Sivut ovat entistä paremman näköiset, ja niistä löytyy helposti tietoa rauniokirkosta ja tapahtumista, kuten esimerkiksi Anssi Tikanmäen konsertista 19
Suomalan ja hänen vaimonsa toinen koti on isovanhempien vanhuudenasumuksessa Saarikylissä, missä hänen isoisänsä Elo Suomala toimi opettajana 1904–1949. Viatkin ovat ominaisuuksia Aluksi kesäkausi startattiin Helsingissä vappuajelulla, nyttemmin liikkeelle lähdetään Saarikylissä kesäkauden alussa, ja kruisailut päätetään sadonkorjuun päättymisen tienoilla elokuun lopussa. – Tiinalla ajaminen on asennekysymys. Kun kulkupeli vaihdettiin tuoreempaan Citroeniin 1980-luvulla, perheen lapset puuttuivat vaihtokauppaan. Toiset maalailivat tulevaisuuden maisemaa synkkänä, toiset ammoista aurinkoa hohtavia säteitä. Jos vastaus on myöntävä, Maxia ja Miloa ei tarvitse kahta kertaa pyytää. Alkuun Sitikka oli Suomaloiden käyttöauto, ja sillä reissattiin 1970-luvulla muun muassa Tromssaan ja Ahvenanmaalle – paikkoihin, joihin Suomala ei tulisi enää lähteneeksi edes ”oikealla” autolla. MIKKO FORSTÉN Pälkäneen ja Kangasalan väliselle Kiviristille löytää Iharista Särkijärven ja Linnajärven välistä kulkevan Vohtenkirkontien kautta tai Raikusta Iso Ahvenaisen rantaan vievän Riihiniityntien kautta.. SAHALAHTI Ja se, että kuinka rististä tuli kulma. Silloin pidettiin puheita puolesta että vastaan. Sahalahden kunta lakkasi olemasta. Sopiva sana löytyy Satu Suomalan sanavarastosta. Jos ollaan jonnekin lähdössä, kuuluu ensimmäinen kysymys, että mennäänkö Tiinalla. Myös Suomaloiden lastenlapset ovat mieltyneet Sitikkaan. Kaikki tapahtui vain vähän aikaa takaperin. Näillä seuduin kävijän on syytä pitää kielensä kurissa ja olemuksen korrektina, sille ei ihan jokaiselle paikalle anneta Ahdin nimeä. Sen tehtävä Pälkäneen, Sahalahden ja Kangasalan rajapyykkinä jäi Kiviristi -merkinnäksi karttaan. Suomala vertaa Dyanella ajelua moottoripyöräilyyn: moottorin ääni kuuluu ja tuulen aistii. Kaikki olivat äänessä ja julistivat teorioitansa, kuinka tulee käymään. – Sympaattinen, sitä se on, Jussi Suomala riemastuu, kun suvun lemmikille löytyy täsmälleen oikea kuvaus. Tarkkaavainen voi nähdä kaukaisuudessa kimmeltelevän Längelmäveden. Alue ei ole mitä tahansa syrjäkulmaa, sillä ollaan niin korkealla merenpinnasta, että näitä kallioita eivät ole pyyhkineet edes Litonianmeren edeltäjät aalloillaan. Retkipaikka Tiina Saarikylistä! SAARIKYLÄT Oranssi kulkupeli sätkättää ja vaappuu, mutta ne eivät ole ajoneuvon ainoita ominaisuuksia. SHL ANU RITVANEN Katto auki ja menoksi! Jussi ja Satu Suomala autoilevat lapsenlapsiensa Maxin (edessä) ja Milon kanssa vuoden 1974 Citroen Dyanella eli Tiinalla. Pienenä lisänä tulee mainita muutama käyttäytymiseen liittyvä asia. – ”Ei Tiinaa saa myydä”, lapset sanoivat, ja niin se jäi meille kesäautoksi. Mies kehuu autoa helposti ajettavaksi ja mukavaksi. Mies yrittää luonnehtia lomakiesiä yhdellä sanalla, mutta sen enempää söpö, herttainen tai hellyttäväkään eivät tunnu täysin sopivilta. Paikalle eksyvän kannattaa samalla reissulla tehdä visiitti Ahdinvuorelle. Ranskalaisen alkuperäinen mainoslupaus jousituksesta pitää edelleen paikkansa. Siitä tuli kulma. Kauppareissulla ajettiin katoksen alle, kun alkoi sataa, Suomala viittaa epäsuorasti ajokin ominaisuuksiin, joihin ei kuulu sataprosenttinen vedenpitävyys. Harmaapukuiset miehet olivat juroja ja suolsivat tasaisella äänellä lukuja ja taas lukuja. Kaikki päättyi kuin oli alkanutkin. Rättärin takapenkillä voisi aivan hyvin kuljettaa kananmunia pellon poikki ilman, että yksikään muna särkyy. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 17 Kiviristi Kesäauto: Rättisitikka viihdyttää sukupolvesta toiseen Pälkäneläinen Mikko Forstén esittelee palstalla vierailemisen arvoisia lähikohteita. Sitä voi pitää kamalana autona, mutta elämäntapana sillä on kaikki hyveet, Suomala toteaa. – Pysäköintipaikalla aina vähintään yksi ihminen tulee kertomaan kuinka itsellä, isällä tai vähintäänkin kaverilla on ollut samanlainen auto, Jussi Suomala kertoo hyväntuulen ajokin tekemästä vaikutuksesta. Jussi ja Satu Suomalan oranssi Citroen Dyane nostattaa myös käsiä tervehdyksiin ja hymyjä huulille. Vauhti nousee hyvissä olosuhteissa huimaan sataan kilometriin tunnissa. Suomalan mukaan liikkuminen rajoittuu aurinkoiselle säälle tunnelman, ja – hmm – teknisten seikkojen vuoksi. Se liitettiin Kangasalaan. Isomman ääni voittaa aina. Isoäiti Alma Suomalan puolen suku on Lovensalon Tossalta Pälkäneeltä. Vuosimallia 1974 oleva kesäauto kantaa nimeä Tiina, ja se palvelee Suomaloita kesäautona Saarikylissä. – Tiinalla kuuluu ajaa katto auki. Ahdinvuoren kupeessa pienen suon takana, matalahkon kallionyppylän laidalla värjöttelee muutaman korttelin korkuinen kivistä ladottu väsyneen oloinen rajapyykki, joka on saanut osakseen komealta kalskahtavan nimen
4. Kahvimaksu Inkerin lapsityön tuki ry:lle. Ikaalisissa Koivikon leirikeskuksessa. PIHASEURAT Ke 26.7. Avioliittoon siunattu: Tom Tuukka Michael Sarres ja Aliisa Anni Kaarina Heikkilä, Helsingin Meilahden seurakunnasta. 1925 Ruovesi † 1. To 27.7 Hartaudet klo 13 Kanerva ja klo 14 Kostiakoti, Jari Kemppainen, Ritva Huomo To 27.7. 4. Lämmin kiitos myötäelämisestä. Kukkia-Seura. Joka puu on ystäväni, hymyhuuli. Kangasala-opas Jussi Lehtonen esittelee pitäjän henkilöhistoriaa. Tomi Miika Tapani Vihermä ja Milla-Maarit Karoliina Hovi, Nurmijärven seurakunnasta. Ke 2.8. Osoite: Ämmätsänjärven rannalla Pohjoispääntie 47. Kotiseutujuhla Mikkelinmäellä klo 12, järj. Kuollut: Marja Helena Klemola 80 v., Äimälästä, Elviira Lehmusvirta 96 v., Tampereen tuomiokirkkoseurakunnasta, Jouko Ilmari Bärling 56 v., Nokian seurakunnasta. 2010 Tampere Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta 2x75 Ma–La 369.00 Su 415.13 1.7.2010 alkaen Ma–La 366.00 Su 411.75 2x120 Ma–La 590.40 Su 664.20 1.7.2010 alkaen Ma–La 585.60 Su 658.80 Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun matka taakse jää. Tervetuloa kirkkoon koulupolkunsa aloittavat lapset ja heidän läheisensä. Kahviraha lähetystyön hyväksi. Siunaus toimitettu. Ohjelmistoon kuuluu kotimaista hengellistä musiikkia ja lauluja lähetyskentiltä. Lämmin kiitos myötäelämisestä. Miesten viikonlopun ohjelmassa sanaa, saunomista ja hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Entinen * 2. Vesper reformaation 100-vuotisjuhlasta vuodelta 1617 Pälkäneen kirkossa. KUHMALAHDELLA Sunnuntai 30.7. 1. Seurat klo 18.30 Vähä-Kyörissä Vuolijoella,Vanhatie 11, pastorit Katja Verho ja Antti Kruus, rovastit Jaakko Uronen ja Jari Kemppainen, musiikki Minna Liljedahl. (Einari Vuorela) Rakkaudella muistaen Kauko ja Pirjo Teijo, Ulla, Teppo, Tina, Tiitta Tapio, Riitta ja Jyri Pentti Heikki ja Maija Marjatta jaMatti Eemeli ja Elina Sami, Elina ja Oskari ystävät ja muut omaiset Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Konfirmaatiomessu klo 10 Kangasalan kirkossa. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Seija Frearsin lähetystyöhön siunaaminen Ranskan Marseilleen. Jukka Heroja, sello. Mukana Kari Mikkonen. Itkenkö. Jari Kemppainen, Johanna Lemmetyinen. klo 18 Sahalahdella (Korpelantie 46) Satu ja Esko Järvenpäällä. Lämmin kiitos osanotosta. Enhän toki ihanassa maassa. 1903 Ruovesi † 1. Jukka Partanen 0400 470 844 jukka.partanen@pph.inet.fi Rakkaamme Vahdermetsän Sipilän vanhaisäntä Kalle Johan Kustaa MÄKINEN 13.8.1932 3.7.2017 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Luopioisten kirkossa lauantaina 5.8.2017 klo 10, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Musica Donum Dei & Pormestarin sinkit ja pasuunat. Su 6.8. Enhän toki ihanassa maassa. Omaasukua, ent. Kiitos! 30.7. Seurakuntien tekemän nuorisotyön tukemiseen Nuorten keskuksen kautta 714,50€. Luopioinen: Kappeliseurakunnan toiminnalle. 18:00 Opastettu hautausmaakierros Kangasalan Vanhalla hautausmaalla sekä Läntisellä hautausmaalla. klo 18 Lähetyksen kesäseurat Kuhmalahdella (Kirkkotie 22) Anja Mutanen-Järvisellä. Omat eväät mukaan. Myllystenpohjantie 2 p. Kukkaportin avaan, suljen. Kirkkokahvit diakonian hyväksi. Joka puu on ystäväni, hymyhuuli. Jumalanpalvelus klo 15 rauniokirkossa, Jari Kemppainen, musiikki Kristian Ansaharju, avustaja Jouni Paloniitty, yhdessä Esikoiset ry:n kanssa Su 6.8. (Sirkka Turkka) . Ke 2.8. Kirkastussunnuntai Kirkastettu Kristus JUMALANPALVELUKSET: Su 30.7. 2010 Tampere Jossain kirkkauden maassa kuljen. Marjo Ihalainen, Tarja Sillanpää, Monika Viitala, Markku Viitala. 18.30–20.30 Frisbeegolf-kerho Pyysalossa (Pyysalontie 23). Lauluseurat Salmentaan lavalla klo 18. Lyhyitä puheenvuoroja rovastit kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuht Pirkkalasta ja rovastit Kemppainen ja Husa. Maanantai 31.7. To 27.7. Mukana Markku Viitala ja Jussi Tamminen. Vapaa pääsy! Maanantai 31.7. PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit ym. Henri Lehtola, Marja Hyssy, Jukka Heroja, Marjo Ihalainen. Ma, ke 9–14 ja to 10–17, tiistaisin ja perjantaisin suljettu. Vapaa pääsy, kolehti lähetystyölle. T o i m i t u s j o h t a j a Etunimi Nimi SUKUNIMI * 27. (Einari Vuorela) Rakkaudella muistaen Kauko ja Pirjo Teijo, Ulla, Teppo, Tina, Tiitta Tapio, Riitta ja Jyri Pentti Heikki ja Maija Marjatta jaMatti Eemeli ja Elina Sami, Elina ja Oskari ystävät ja muut omaiset Me katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. (VK 498) Rakkaamme Marja Helena KLEMOLA 1.4.1937 3.7.2017 Pälkäne Pälkäne Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa pe 21.7.2017. 1. Ke 2.8. Mukana Tarja Sillanpää ja Henri Lehtola. T o i m i t u s j o h t a j a Etunimi Nimi SUKUNIMI * 27. Edullisesti. La 29.7. Myös iltaisin ja viikonlo ppuisin. Taakka harteita ei paina, se on poissa. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO Kangasalan kirkossa klo 12 Ke 26.7. Kastetut: Essi Kristiina Haapamäki, Eemeli Onni Eemil Koivistoinen, Sofia Eveliina Lahtinen, Josefiina Olga Emilia Pihlaja, Kerttu Sofia Puolakka Kuulutetaan: Kalle Hannu Tapio Helminen ja Greissy Lourdes Arratia, Jarno Juhani Matinaho ja Julia Emilia Linkomäki Vihityt: Jami Jalmari Keskimäki ja Johanna Maria Hotakainen, Petri Sakari Mattila ja Sari Kristiina Maaninka Kuollut: Saima Johanna Aaltonen 93v., Eetu Juntunen 88v. Kolehdit: 23.7. Kierrokset alkavat kirkon sivuoven tuntumasta ja kestävät noin tunnin. 1925 Ruovesi † 1. ”Kirkastussunnuntai” Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. 7. Lähetyskirppiksellä klo 10-13 Lähetyssihteeri Papu Eloranta paistaa lättyjä.Tyhjennystarjous: vatteet 1€/kassi. 18 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti SANA Jumalanpalvelukset Lauantai 29.7. Omaasukua, ent. 7. Hartaus klo 13 Harjutuuli, Jari Kemppainen, Ritva Huomo La 29.7. Pelataan frisbeegolfia ja saunotaan. Kääntyminen Uudenkartanontieltä. Myös kummit ovat tervetulleita mukaan. Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. Seurakunta tarjoaa matkat, ruuat ja yöpymiset. Ilmoittautumiset Juha Vettenranta, puh. Seurakunnassa tapahtuu Ajankohtaista verkossa – www.kangasalanseurakunta.fi Seurakunnan virastot avoinna 5.6.–31.8. klo 18 Ranta-Einolassa. MUUT TOIMINTA: To 20.7. Itkenkö. Messu kirkossa klo 10, Jari Kemppainen, Johanna Lemmetyinen. Entinen * 2. 18.00 Kesäillan hartaus Pentojärven rannassa (Reentaittaantie). Ehtoollisen vietto Kukkiakodossa klo 14, Vesto, musiikkia Katriina Roikola ja Juha Kopposela. Kirkastussunnuntain Kansanlaulumessu Rauniokirkolla klo 11, Jari Kemppainen, saarna Vanhan kirkon suojeluyhdistyksen pj., pastori Kalle Vaismaa, Ritva Huomo, kuoro, liike Jaakko Simola, Ulla Terva viulu, Anita Lehto haitari. Myös viikonloppuisin ja iltaisin. 03-3753 218, 0400-335 443 Kohtuuhintaista palvelua! Joustav asti asiakka an luona. Myllystenpohjantie 2. Ke 26.7. Torikahvio klo 10-13 srk-talolla diakonian hyväksi. Konfirmaatiomessu kirkossa klo 10. Su 6.8. Mukana Juha Vettenranta, Godbless Mariki ja Markku Viitala. Kirkkokahvti srk-keskuksen pihassa klo 9.20. Kahvitus klo 14 ja veisaaminen klo 14.30. klo 18 Kangasalan kirkossa. 2010 Tampere Muistoa kunnioittaen Yritys Oy henkilökunta 2x75 Ma–La 369.00 Su 415.13 1.7.2010 alkaen Ma–La 366.00 Su 411.75 2x120 Ma–La 590.40 Su 664.20 1.7.2010 alkaen Ma–La 585.60 Su 658.80 Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Kari Mikkonen, Tarja Sillanpää. Tuomas Marttila, marimba. klo 18 Kirkonkylän seurakuntakodissa. 1. Säestys Tarja Sillanpää. 040 309 8000 Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila avoinna ma–pe 10–14. Taakka harteita ei paina, se on poissa. To 3.8. Lauletaan Viisikielisiä To 3.8. Pe 28.7. klo 14 Seurat Raiskion torpalla Ämmätsässä. 1903 Ruovesi † 1. 040 3098025. KOULUUN LÄHTEVIEN SIUNAAMINEN Ke 9.8. Arpajaiset Pilistveren hyväksi. Kirkastussunnuntain messu klo 10 kirkossa, Vesto, Lemmetyinen, kirkkokuoro. 2010 Tampere Jossain kirkkauden maassa kuljen. PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kastettu: Iina Maria Aurora Itkonen Lastenlinnasta. Rukoushetki Laitikkalassa kirkkokalliolla klo 18.30. Lähetyskirppis ja –kahvio srk-keskuksen alakerrassa normaalisti klo 10-13. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Avioliittoon vihitty: Veli Matti Antero Pitkänen Pälkäneen seurakunnasta ja Päivi Helena Kristiina Tammi Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. Siunaus toimitettu. Lauletaan Nuoren seurakunnan veisuja JUMALANPALVELUKSET: Su 30.7. Konsertti on osa kuoron 50-vuotiskiertuetta. Marja Hyssyn lähtösaarna. Messu klo 12 Sahalahden kirkossa. Jari Kemppainen, Johanna Lemmetyinen ja diakoniapiiri. PÄLKÄNEEN TORIN KÄYTTÖÖNOTTO KLO 10, Janita Koivisto puhe, Jari Kemppainen torin siunaus, Aimo Kokkola musiikki Ke 2.8. Juha Kankaristo, Senni Nissilä, Ritva Huomo, 3-rippikoulu. Avoin kaikenikäisille. Kirkkoveneiden vastaanotto Luopioisten uimarannassa klo 9, kirkkokuoro. Sunnuntai 30.7. Kukkaportin avaan, suljen. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Keskiviikko 2.8. MUU TOIMINTA: Ke 26.7. Su 6.8. Ilmain en puhel inneuvo nta! PERUNKIRJOITUKSET Myös avioehtosopimukset, ositukset, perinnönjaot, testamentit. Kaivaten Liisa ja Väinö-veli sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät 2 palstaa Kuolinilmoitukset 2x130 Ma–La 639.60 Su 719.55 1.7.2010 alkaen Ma–La 634.40 Su 713.70 2 palstaa Kuolinilmoitukset Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Etunimi Nimi SUKUNIMI o.s. To 27.7. Mukana pastori Pekka Jauhiainen SLEY:n Inkerin kirkosta ja Tiita Jauhiainen. Torikahvio srk-talolla klo 10-13 lähetyksen hyväksi. Kirkkokahvit. Ke 2.8. Suomen Lähetysseuran Safarikuoron konsertti Rauniokirkolla klo 20. Diakonia: Kesäaikaan ei ole diakoniapäivystystä Luopioisissa.. ÄIJÄFOORUM Pe 25.8.–la 26.8. 1. Jaakko Löytty laulattaa uutta Heränneiden Siionin virsiä. Kirkkokahvit. Kaivaten Sisaret Veli perheineen Sukulaiset ja ystävät 2 palstaa Kuolinilmoitukset 2x130 Ma–La 639.60 Su 719.55 1.7.2010 alkaen Ma–La 634.40 Su 713.70 2 palstaa Kuolinilmoitukset Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Etunimi Nimi SUKUNIMI o.s. Su 30.7. 17.00 Viikkohartaus Vehkajärven kesäkahviossa. Musiikkihartaus Kukkiakodossa klo 14, Lemmetyinen. Pälkäne: Vanhan kirkon suojeluyhdistykselle Pyhän Mikaelin kirkkoraunion kunnostamiseen
Kristus on meidän rauhamme. Meiltä saattaa puuttua PÄLKÄNE Pälkäneen seurakunnan keskiviikkoisen torikahvion yhteydessä voi tehdä tarjouksia tauluista tai astiastoista. Tehdään yhdessä -porukka kokoontuu kesätauon jälkeen seurakuntatalolla tiistaina 14. Tuo rauha on avain myös eheytymiselle suhteessa itseemme ja toisiin. Torikahviossa järjestetään joka kerta arpajaiset, joiden tuotto menee lähetyksen hyväksi. SuomaPÄLKÄNE Suomen Lähetysseuran pitkäikäisin kuoro, Safarikuoro konsertoi Pälkäneen Vanhassakirkossa lauantaina 29. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta Luopioisten Hautaustoimisto Keskitie 15 • Erkki Toivari 040-361 4304 • Seppo Kouhia 050-512 5554 Pälkäneen Hautaustoimisto Onkkaalantie 63 • Seppo Kouhia 050-512 5554 Rolf Spåre 040-687 6995 • Päivystys arkisin klo 10-11 Pellavainen vainajien Pälkäneen puku vain meiltä. Sateen sattuessa tilaisuus siirtyy pääkirkkoon. Lettukestejä vietetään Luopioisten seurakuntakeskuksessa torstaina 27.7. Uusin cd-levy, Safarikuoron Joulu ilmestyi vuonna 2011. Kansanlaulumessussa toteutuu uskonpudistajan perusajatus 500 vuoden takaa. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Su 30.7. Kun kasvamme, ihmissuhteiden merkitys muuttuu laadultaan, mutta säilyy yhtä suurena. Laulut on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen ja kansansävelmät sovittanut Kaija Eerola. Lisäksi Ollikkala lahjoitti Myrna-kahvikuppeja ja -tasseja. kello 10–13. Ristiriitatilanteissa syyttävä sormemme osoittaa helposti kohti toisia ihmisiä. Tiedämme, miten ilman huolenpitoa jätetty vastasyntynyt vauva menehtyy hyvin nopeasti. Oman osuuden ymmärtäminen ja siitä vastuun ottaminen ei ole aina helppoa. Sana safari on swahilia ja tarkoittaa matkaa. Se kutsuu meitä rauhaan suhteessa Luojaamme. KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Tilitoimisto Jo yli 20 vuotta palvelua lähelläsi! • Perunkirjoitukset • Testamentit • Avioehtosopimukset • Kauppakirjat • Edunvalvonta • Hoitotestamentit Onkkaalantie 68, Pälkäne, Pirjo Nurmi 040-502 9202 sydan-hameentilitoimisto@pp.inet.fi Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 26.7. Välillemme syntyy helposti riitaa ja väärinymmärrystä, koemme hylkäämistä ja pahimmillaan joudumme eroon toisistamme. Jotta voisimme hyvin ja eläisimme täysipainoisesti, tarvitsemme elämän alusta loppuun ympärillämme toisten luomaa läheisyyttä ja turvallisuutta. Safarikuoro on sekakuoro, johon kuuluu noin 35 laulajaa. 8. Kuoron ohjelmistoon kuuluu sekä perinteistä klassista Voimaksi viikolle Suhteiden viidakossa Kari Mikkonen. SHL ULLA SIREN Torikahviossa myös astiastoja. 8. Hänen armonsa kokeminen auttaa meitä antamaan itsellemme anteeksi vajavaisuutemme ja myös olemaan armollisia toinen toistamme kohtaan. SANA 19 Elämä on annettu meille yhdessä elettäväksi. Sen taiteellisena johtajana toimii tällä hetkellä kanttori Tommi Niskala ja varajohtajana kanttori Terje Kukk . Lettubaaria ja basaaria pidetään Pälkäneellä 16. Ihan ensimmäisistä hetkistä alkaen olemme riippuvaisia toisistamme. Kuoron pienryhmän voi tilata esiintymään pienempiin tilaisuuksiin. Jokainen miestä on kokenut asian varmasti omakohtaisesti. Antiikkia ja retroa -taidehuutokauppa tuotti yli 800 euroa seurakunnan lähetystyön hyväksi. Jeesuksen ristinkuolema julistaa anteeksiantoa meille kaikille. Se on tehnyt kaikkiaan kahdeksan omaa levytystä, joista kolme vanhinta ovat lp-levyjä. Jäljelle jääneitä tauluja voi ostaa sopuhintaan esimerkiksi torikahvion yhteydessä. Myynnissä on myös Jukka Ollikkalan lahjoittama, hänen vanhempiensa häälahjaksi saama ruokailuastiasto, josta on tehty 640 euron tarjous. Safarikuoro on tehnyt historiansa aikana paljon konserttimatkoja ulkomaille– viimeksi Botswanaan kesällä 2016. Mukana on myös Suomen Lähetysseuran Safarikuoro. Taivaallinen Isämme on antanut kaikkensa, jotta me voisimme löytää läheisen yhteyden Hänen kanssaan. syvä yhteys omaan sisimpään. Kansanlaulumessun toimittaa kirkkoherra Jari Kemppainen ja kanttorina on Ritva Huomo . Ohjelmistoon kuuluu sekä kotimaista hengellistä musiikkia että lauluja lähetyskentiltä. 0400-975 277 www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi Tervetuloa kotiin! Su 30.7. Astiastot voidaan esitellä kiinnostuneille torikahviossa, ja uusia tarjouksia voi tehdä heinäkuun aikana. Messu pidetään sunnuntaina 30. Sateen sattuessa konsertti pidetään pääkirkossa. Lettujen paiston ohessa myydään myös vaatteita kasseittain. Tanssitaiteilija Jaakko Simola myötäilee lauluja liikkein. Voisiko olla niin, että ihmissuhdeongelmissamme on taustalla myös huono itsetuntemuksemme. heinäkuuta. Jos suostumme olemaan rehellisiä itsellemme, joudumme tunnustamaan, että omat tunnereaktiomme ovat välillä vahvasti yliampuvia ja valintamme epäsovun keskellä kovin itsekkäitä. Hyviä suhteita, toivoo PASTORI KARI MIKKONEN KANGASALAN SEURAKUNTA Vaihtoehto: Pälkäne-päivän kansanlaulumessu Vanhassakirkossa myötäilee Martti Lutherin perusajatusta Kansansävelmä antaa sanalle siivet laisessa kansanlaulukirkossa soivat muun muassa sellaiset tutut sävelmät kuin Kotimaani ompi Suomi , Saunavihdat ja Arvon mekin ansaitsemme . PÄLKÄNE Pälkäne-päivän perinteinen messu on tällä kertaa reformaation 500-vuotisja Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansanlaulumessu, jossa kaikki laulut ovat jumalanpalvelusta varten uudelleen sanoitettuja suomalaisia kansansävelmiä. SHL ULLA SIREN Pälkäneen kansallispukuun pukeutunut tanssitaitelija Jaakko Simola myötäilee liikkein kansanlaulumessun kulkua. Lauluja säestävät Ulla Terva viululla ja Anita Lehto harmonikalla, ja Pälkäneen kirkkokuorosta ja Caritas-kuorosta koottu lauluryhmä toimii esilaulajana. Lauluja matkalta Safarikuoro kuvattuna kesällä 2012. kello 9–13. Safarikuoro matkailee säännöllisesti: se vierailee Suomen eri seurakunnissa noin kerran kuukaudessa konserteissa tai jumalanpalveluksissa. Raamattu kertoo meille: Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. heinäkuuta kello 11 Vanhassakirkossa. Miten tärkeitä suhteemme toisiin ihmisiin ovatkaan, kuitenkin ne monesti ovat haastavia. Kuva: Suomen Lähetysseura kirkkomusiikkia että uudempaa suomalaista, rytmikästä gospelmusiikkia sekä lähetyskenttien lauluja, joita esitetään muun muassa swahiliksi, hepreaksi, ndongaksi, thaiksi, kiinaksi ja espanjaksi. Lisätietoja antaa Paula ”Papu” Eloranta . Mitäpä se olisikaan ilman muita ihmisiä. Se kertoo Jumalan armollisesta ja täydellisen rakastavasta sydämestä. Konsertti alkaa kello 20. Martti Lutherin mielestä hengellisen musiikin piti nimittäin pohjautua kansanmusiikkiin, jotta ihmiset kokisivat sen tutuksi tai kuten nykyään sanottaisiin, helposti lähestyttäväksi. Vuosien mittaan siihen on ehtinyt kuulua noin 200 laulajaa. klo 16 KESKELLÄ ELÄMÄÄ TILAISUUS Ti 1.8. kello 10–13. Vaihtoehtoinen jumalanpalvelus muistuttaa, että kristillistä sanomaa voi viedä eteenpäin monin erilaisin tavoin, ja hengellinen musiikki voidaan sovittaa mihin musiikkityyliin hyvänsä. klo 18 Elämä voittaa -tilaisuus, Seppo Aapa Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14 Kuhmalahden Helluntaiseurakunta Rautajärventie 21, p. Kahviossa otetaan vastaan pieniä palkintoja, ja myös käsityölangat tulevat tarpeeseen. Uskon, että apu oman itsen ja sen myötä toisten ymmärtämiseen löytyy suhteista suurimman, jumalasuhteen kautta. Kuoro täyttää tasavuosia Safarikuoro on Suomen Lähetysseuran vanhin musiikkiryhmä, joka perustettiin vuonna 1967, joten se viettää parhaillaan 50-vuotisjuhlavuottaan. Perheet, ystävät, hyvät työja harrastustoverit ovat hyvän elämän välttämätön edellytys
Musiikkitapahtuma Kukkian maisemassa, seudun artistien esittämä. Ajetaan Lentolan kautta linja-autoasemalle. Luopioisten Sahtiseura ry Sahtiseura Rautajärven markkinoilla. Su 6.8. klo 10-12. Kotka. Ilmoita sihteerille lähtöpaikkasi mp. 10.00 To 31.8. Sappeenvuoren kartalla. 17.00 R.Mukkulaisen mökki, Niittyläntie 175, Kuohijoki. kukkialle.fi PUUTIKKALAN KIRKKOVENEEN KIRKASTUSSUNNUNTAIN SOUTU. Sahtiseura on mukana Rautahovilla Rautajärven markkinoiden yhteydessä markkinoiden ajan. Ti 1.8. Rautajärvi PESÄPALLOA. Ti 4.7. Bussin aikataulu: Luopioinen torin pysäkki klo 12.45, Honkalan pysäkki klo 13.00, Mieliän th, Kankainen ja Siwan pysäkki, Pälkäne LINJA-AUTOASEMA klo 13.25, Onkkaalantie harjun yli, Kangasalan linja-autoasema klo 13.45, Linnainmaa, Teboilin kylmäasema klo 14.00. Su 30.7. 0500 636241. Pe 4.8. Ti 1.8. kesäretkelle Noormarkkuun, Villa Maireaan ja Ahlsrömin kartanoon klo 9.30 Mäntylän tallilta. 17.30 Rautajärven pallokenttä. Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän kyläyhdistys ry. Yksi laji/kerta. Arpajaiset, lättyjä, kahvia ja mukavaa yhdessäoloa. Kukkia-Seura ry KOTISEUTUJUHLA. 9.00 Luopioisten uimaranta. Lisätiedot Erkki Vierikka, puh 040 023 7693 Kirkkoveneiden vastaanotto Luopioisten uimarannassa klo 9. 0400-010456. TULEVAT. 12.00 15.00 Myttäälän entinen koulu, Myttääläntie 176, Pälkäne. Rentoa pesäpalloilua nuorille ja aikuisille torstai-iltaisin alk.17.30. Perinteinen yhteislaulutilaisuus Niitty-Seppälässä Pälkäneellä alkaen klo 18. Pe 28.7. 12.00 15.00 Luikalan Työväentalo. Pirkanmaan maakunnallinen, ohjelmallinen kesäpäivä Viialassa. Myllyyn on vapaa pääsy. 15.00. Laivarannantie 41) tiistaina 1.8. Tervetuloa. 15.00 Mikkolan Navetta . klo 13-15 tarjoamme Aitoossa, Marttilan tilan pihapiirissä (Miemolantie 1) Suomi100 -teemalla kaikille avoimet SADAN SORTIN PÄIVÄKAHVIT Martanpäivän kunniaksi. klo 7.45. omakustanteiseen ruokailuun. Vanhan savotan bändi esiintyy. 13.00 16.00 Padasjoen satama. To 27.7. Tilaisuuden järjestää Luopioisten kappelisrk. Perinteistä markkinahumua, paljon kaikenlaista myytävää ja muuta ohjelmaa mm. Puutikkalan kirkkovene AHTI2 lähtee Saksalanlahdelta klo 07.45, kokoontuminen rannassa klo 07.30. Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Äimälässä. kukkialle.fi KIRKKOVENEIDEN VASTAANOTTO. Rautajärvi MARKKINOIDEN KASAUSTALKOOT. La 5.8. Aikataulu Kotkan matkalle on seuraava: Kyynärö 9.15, Rautajärvi 9.20, Luopioinen 9.30, Aitoo 9.40, Pälkäneen linja-autoasema 10.00. La 5.8. 12.00 13.30 Luopioisten torpparimuseo Mikkelinmäki. Tuo oma sahtisi n. La 5.8. Lisätietoja Pirjolta 040 721 6125. Maksu 31.7. Su 6.8. Tervetuloa tutustumaan paikalla tapahtuvaan sahdin valmistukseen ja nauttimaan, ideoimaan ja muuten keskustelemaan aiheesta sahti tai mistä itse tahdot jutella. Vielä mahtuu mukaan. Päijänne-risteily Elbatarlaivalla Padasjoen satamasta (os. To 6.7. 17.00 Mustakorven ampumaradalla. Runoja ja musiikkia, Juhlapuhe kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti, Suomi, Kukkian seutu, Hirvelän torppa 100v. Arpajaiset.Kahvitarjoilu. Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu Lajitekniikkatreenit. Museopäivä on Pälkäne-Seuran Sata vuotta Salinmäessä -tapahtumasarjan tapahtuma. Perinteinen yhteislauluilta Kuohijoella, Laulun lomassa mm grillausta! Sauna lämpimänä klo 16.00 (oma pyyhe mukaan). klo 17.30. Luopioisten Vasemmistoliitto ry Yhteislauluilta. Kaikki jäsenet tervetuloa mukaan. Pe 28.7. puh. Pälkäne-Seura ry Myttäälän museopäivä: Sata esinettä Salinmäessä. klo 8.00. Risteilymaksu ( 16 e ) kerätään laivassa. 21.00 Rakkimäki, Luopioistentie 495, Luopioinen. Kahvio,grilli, musiikkia! Illalla klo 20-01 sahtiseuran tanssit; Norolan Pojat. hengessä Vehkajärven Martat ry PÄIJÄNNE-RISTEILYN AIKATAULU. Kuljetus Luopioisten kirkolta lähtee klo 10.00 Ilmoittaudu Saaralle 040 5659723 tai Timolle 045 6305659 torstaihin 3.8.2017 mennessä. klo 16.30-17.30 Onkkaalan urheilukentällä Reetta Heikkilän ohjauksessa. Kimppakyyti Luopioisista klo 6 Kukkian kirppiksen edestä. La 29.7. Pystytetään kahviteltta, laitetaan myyntipöydät ja parkkiopasteet paikoilleen. Tuulimyllyssä on esillä viljan käsittelyyn liittyvää esineistöä ja kalastusvälineitä. 12.00 Pe 28.7. Museotiloissa on esillä kotiseutuyhdistyksen keräämiä talonpoikaisesineitä ja vanhaa kouluesineistöä erityisesti Laitikkalan kansakoulusta. Saunamaksu 5 e. 9.30 Noormarkku.. Tervetuloa Muutos näyttelyyn. Ilm. Ke 26.7. Sahtimestaruuskilpailu. Kahvitilaisuus on samalla kansallispukujen tuuletuspäivä, joten toivomme vieraiden pukeutuvan kansallispukuihin mikäli sellainen kaapista löytyy! Huono sään sattuessa tarjoamme kahvit VPK:n Honkalassa! Lämpimästi tervetuloa kahvipöydän herkkujen ääreen niin kuntalaiset kuin kesäasukkaatkin! Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Killan kesätorit. Koirien tottelevaisuuskoulutus Kukkian Haukkujen kentällä alkaa sunnuntaina 6.8. Turvallisuussyistä yli 12-vuotiaille. Pälkäne-Seura ry Pälkäne-Seuran museokesä: Myttäälän museotilat. Sotiemme veteraanien Pirkanmaan kirkkopäivää vietetään Aitoon Honkalassa 8.8.2017 klo 11.00 alkaen. Opastus Valkeakoskentieltä 307. 16.30 17.30 Koulutie 3, Pälkäne. Kausalassa( Iitti) Matkakeitaassa/Nesteellä pidetään tauko, jolloin aikaa jää esim. 15.00 Nokian kesäteatteri. Ilmottautuminen Eine Rantanen 040 726 4128. To 6.7. Ti 1.8. Tapaamiset Pälkäneen torilla keskiviikkona 26.7. Ti 8.8. Ohjelmallinen museopäivä talonpoikaisesineiden parissa Myttäälän entisellä koululla Pälkäne-Seuran museotiloissa. Kirkkoveneiden vastaanotto Luopioisten uimarannassa klo 9. saakka kello 12-15. Keskiviikkona 26.7. Pälkäneen seniorit ry Kulkurin valssi, musiikkinäytelmä. Paikalla on kahvila. saakka torstaisin ja perjantaisin kello 12-15. La 29.7. Pe 28.7. Vapaa pääsy!! Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry. 12.00 Ke 26.7. Harjoituksia on toivottu, tervetuloa ennen viikkokisoja! Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu Viikkokilpailut. kukkialle.fi KUKKIAN KULKURIN KIRKASTUSSUNNUNTAI SOUTU. La 29.7. RAJALANSAAREN SAUVUSAUNA. Salmentaan Vpk:n 85-vuotis juhlatanssit Salmentaan lavalla esiintyy Susanna Heikki & Voimaorkesteri. Avoinna ti-la klo 10-15. 10.00 14.00 Rautahovi, Rautajärvi. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Aikataulu Kotkan matkalle. Kahvipöydässä on tarjolla sataa erilaista makeaa ja suolaista herkkua sadan vuoden ajalta. Yhteislauluilta. Tapio Rautavaaran laulujen ilta, trubaduureina duo Jenni ja Joni Sahalahden Metsästysyhdistys ry Kesäkokous. klo 18 YHTEISLAULUILTA. klo 13.00. Muodonmuutoksia ry:n tiedettä, taidetta ja yleisöä yhdistävä näyttely ja tapahtuma kokonaisuus. Rautajärven Markkinat ja sahdin historia tapahtuma. 17.00 Rautahovin alue. Osallistumismaksu/urheilija 5 eur. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. Kangasalan sotainvalit Kesäretki. Ryhmän koko 10 12 urheilijaa. Su 30.7. ja Luopioisten torilla 27.7. La 29.7. 5 litraa ennen kilpailua, sillä se juuri saattaa olla odotettu voittosahti. 18.00 20.00 Koulutie 3, 36600 Pälkäne. Kahvila avoinna. Yleisurheilun viikkokilpailut sarjikset tiistaisin, Onkkaala. Taas saadaan aikaan iloinen ilta, kun laulattamassa on laulaja ja trubaduuri Aimo Kokkola. Pälkäne-Seuran Tuulimylly-museo Onkkaalan VPK:n mäellä on avoinna kesällä heinäkuussa 28.7. Ämmätsän kylätalo. RAJALANSAARI RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. Kuohijoen kirkkovene Aallotar lähtee Kuohijoen Tervaniemestä klo 7. Kangasala-Seura ry Trubaduuri-ilta. Lisätiedot Jaakko 0408206213 Rautajärvi RAUTAJÄRVEN MARKKINAT. Sahdin valmistuksen kilpailu käydään sisätiloissa klo 12-13. 17.00 Kangasalan kotiseutumuseo. 10.00 14.00. Myyntipaikkojen varaukset: Eija puh. Ilmoittaudu mukaan 1.8. Hinta 12,-, sis kahvit, ruokailu ja ohjelma. Salmentaan VPK Salmentaan Vpk:n 85-vuotis juhlatanssit. 20.00 Su 6.8. 16.00 17.45 LUOPIOISTEN UIMARANTA. Pälkäne-Seuran museoihin on vapaaehtoinen pääsymaksu. Ilmoittaudu mukaan 1.8. 10.00 16.00 Viialan Metsälinna. Su 30.7. Kukkia-Seura ry RANTAKONSERTTI. 20 KESKIVIIKKO 26.7.2017 • Sydän-Hämeen Lehti kukkialle.fi AALLOTTAREN KIRKASTUSSUNNUNTAIN SOUTU. Radat 5, 3, 1,5 km ja D-rata. klo 18.00 21.30. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Tavataan! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Yhteislaulutilaisuus. Su 30.7. 17.00 19.00 Äimälä. 18.00 Pe 22.9. 13.00 16.00 Sappeen koulu ja koulun piha, Sappeentie 701. Aitoon Martat ry Aitoon Martat ry. La 5.8. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. PälkäneSeuran museotilat Myttäälän entisellä koululla ovat avoinna heinäkuussa 26.7. La 29.7. Aluksi kokoonnutaan Rautajärvelle Elontähkän pihaan klo 10.00. Su 6.8. Olemme sateeltakin suojassa kesäkahviossa. Lajitekniikkaa 10 v ikäisille ja sitä vanhemmille urheilijoille ti 1.8. To 27.7. Esillä kesäkokousasiat Tervetuloa ! Kukkian Haukut ry Tottelevaisuuskoulutus. Lauran kesäkahvila Työväentalolla, tervetuloa! Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Tori, kahvila ja kirjasto. Mikkolan Navetta Muutos. Ke 26.7. Su 30.7. Ympäristö markkinakuntoon. Haemme talven mustikat yhdistyksen salaisesta marjapaikasta. Museopäivänä on mahdollisuus ostaa vanhoja Pälkäneen Joulu -lehtien numeroita hintaan 1 euro kappale. Seuraavat rastit 2.8. Ke 2.8. Kokoontuminen rannassa klo 06.30. +358407268044 Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Kesäkahvila. Toivotaan runsasta osallistumista kilpailuun. Sata esinettä Salinmäessä eli Myttäälän museopäivä. Museopäivään on vapaa pääsy. 18.00 Su 1.10. 15.00 Onkkaalan VPK:n mäki, Koulutie 3, Pälkäne. Kaikki rohkeasti mukaan pelaamaan. Kurjentie 3, Ämmätsän koulun vieressä, ke 26.7. Ennen Kotkaa poiketaan Langinkoskelle katsomaan keisarillista kalamajaa ja kuohuvaa koskea. Tule moikkaamaan entisiä koulukavereitasi killan kesätoreille. Merja Mattila harmonikka, Tuomo Nisula laulattaa. Lähtö Vehkajärven koululta kimppakyydein klo 12.00. Pälkäne-Seura ry Tuulimylly-museon kesä. Ilmoitt. mennessä: tiedotus@kukkianhaukut.fi Lisätiedot kotisivuilta: www.kukkianhaukut.fi Luopioisten Sotaveteraanit ry Aitoon kirkkopäivä 8.8.2017. 21.00 Rakkimäki, Luopioistentie 495, Luopioinen. Mustikkaretki. Lähtö 28.7. Tiedustelut Erkki Kolu 050 521 1605 Kukkian Haukut ry Agilitykoulutus. Samalla on mahdollisuus tutustua Salinmäen taloon eli Pälkäne-Seuran ulkomuseoalueeseen. mennessä Etelä-Pirkanmaan yhdistyksen tilille FI68 5472 0440 0243 29. Kuohijoen, Puutikkalan ja Kukkian Kulkureitten kirkkoveneet otetaan vastaan Luopioisten uimarannalla. 0.30 Salmentaan lava, Oksijärventie 60 36450 Salmentaka. Koirien agilitykoulutus Kukkian Haukkujen kentällä alkaa perjantaina 4.8. Kukkian Kulkereitten kirkkovene lähtee Niemikunnasta Aholan rannasta klo 08.00. mennessä: tiedotus@kukkianhaukut.fi Lisätiedot kotisivuilta: www.kukkianhaukut.fi Pälkäneen Hengitysyhdistys ry Kesäpäivä. To 3.8. Niitty-Seppälän Kesätori, Pälkäne. Ke 26.7. Ja tietenkin myös kaverit ! Rajalanniemestä ( Kesäkehräntien P-alue, polku alas rantaan ) soutuvenekuljetus. Su 30.7. Lisätiedot Mika Saksala, puh 0400-787 081 Kirkkoveneiden vastaanotto Luopioisten uimarannassa klo 9. Lisätiedot Sakari Tervaniemi, puh 0500-984281