29. 5 Raikku rokkaa ja rakastaa -festivaali sai alkunsa Peltolan tilan isännän RikuSippo Uotilan ja Still-yhtyeen kesäisistä bänditreeneistä. vuosikerta | Numero 34 | Irtonumero 3 € sis. 13 Rokkia ja rakkautta Maaseutufestivaaleilla on tunnelma kohdillaan. Luopioisten hyppytorni palasi rannalle Mehiläisten touhuja on mukava seurailla. | www.shl.fi Hallintojohtaja Hirvosta viedään Vesilahteen s. Nykyisin festari on kasvanut kotimaisittain merkittäväksi country rock -tapahtumaksi. 12 Keskiviikko 22.8.2018 s. ERKKI RENVALL s. s. 4 Lukijalta: Urheilun tila huolestuttaa s. alv. 26 Tulossa: Yö saapuu Sahalahdelle s. 10 Mikkolan navetta juhlii pyöreitä s. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 90. Kuva: Hannu Söderholm
Toisen, pienikokoisen lajin olen tavannut Muuramessa Keski-Suomessa. Byrokratian puhkomisessa oli lopulta isompi urakka kuin tornin tuunaamisessa turvallisuusohjeiden mukaiseksi. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Ravintoa riittää. Miksei luopioislaisille kelpaa hyppytorniton laituri, kun sellaista ei ole Pakanrannassa tai Kostianvirran uimalassakaan. Luopioisissa lossi olisi jo rakennettu kylän omin voimin. Nykyisin lossilla pääsee hinaamaan itsensä vesien yli esimerkiksi Repoveden kansallispuistossa. Hellekesä nosti hyppytornin uudelleen esiin. Heidän kokoontumispaikkansa poistettiin muun muassa turvallisuuteen vetoamalla. Pääkirjasto Arkki on saanut naapuriinsa lähiliikuntapuiston skeittiramppeineen ja syyskuussa otetaan käyttöön upea Kostia-areena. Ranta on 30 metrin päässä. Koulun lähiliikuntapuiston, liikuntahallin, pelikenttien ja uimarannan ansiosta harrastamaan pääsee suoraan kotiovelta. Kunnalle maksuton hyppytorni osoittaa, että kyläläiset ovat usein myös hankkeiden parhaita toteuttajia. Kuusiraajainen mauri kantaa painoisensa veljen turvaan ja ensiapuun viereiseen nurmikkoon, kumpaakaan ei pysty sen jälkeen havaitsemaan. K uusi vuotta sitten hyppytornialoite tulkittiin luopioislaiseksi säätämiseksi. Olen seurannut kahta lajia. Ilmestyy keskiviikkoisin. Tasavaltamme oppositio on koko hallituskauden ajan vaatinut kansanedustaja Ville Niinistön (punavihreä) johdolla panostusta tieteeseen ja tutkimukseen, koska se unohtui edellisellä hallituskaudella. Omat tutkimukseni laajentuessaan keskittyvätkin syksyllä Helsingin Uutelan alueelle, josta Miina Äkkijyrkän ja hänen maatiaislehmiensä häädön jälkeen on tullut mitä mainioin asuinalue useillekin muurahaislajeille. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Oma tutkimuskekoni Sydän-Hämeessä Pälkäneen kunnassa on keskikokoinen ja koko ajan pienenevä. Sielläkin lossin vaijeri kulkee vilkkaan vesiväylän alta. 9–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Maaseutu ei tarjoa liikaa tekemisen ja olemisen paikkoja nuorille. Ne häätävät tuhohyönteisiä tiehensä samaan aikaan, kun ne rakentavat omaa yhteiskuntaansa ja jättävät nykyisen trendin mukaisesti maaseudun. Alma Manu Oy, 2018 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Onkkaalaan on valmistunut kunnan kokoon nähden hulppea vapaa-aikakeskus. Kun niitä tutkimusmielessä hätistelee, saattaa käydä niin, että joku niistä loukkaantuu. Nykyisin virta kuitenkin jakaa keskustan. Presidentti Kennedy sanoi: "Älä kysy, mitä maasi voi tehdä Sinun hyväksesi. • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 9–16 (to–pe sop. Mauria ei jätetä, on niiden ehdoton periaate. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Kylän lapsia ja nuoria kesäisin koonnut hyppytorni purettiin kuusi vuotta sitten, kun kunta uusi rannan laiturin. Asia ei kuitenkaan edennyt. H yppytornin innoittamana voisi kaivaa esiin myös muita hautautuneita ideoita, esimerkiksi Kostianvirran lossin. Kysy, mitä Sinä voit tehdä maasi hyväksi". Mauriaiset eivät rakenna korkeita kekoja. Niitä on varmaan enemmänkin, mutta harvoin tapahtuneet asuinsijamme vaihtumiset avaavat melko suppean, mutta sitä tarkemman näkökulman. Tällä kertaa aktiivit saivat kunnassa huomattavasti edelliskertaa suopeamman vastaanoton. Kunnostetun kuntoradan ympäristöön valmistui frisbeegolfrata ja uusia uria, jotka sopivat muun muassa maastopyöräilyyn. Kostianvirta on Onkkaalan helmi, jota ihastelevat kesävieraat ruuhkauttavat kesäpäivisin vanhan sillan. Kyläaktiivit palauttivat kuuden vuoden odotuksen jälkeen hyppy tornin Luopioisten uimarantaan. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. V anhassa ajattelumallissa nuoret olivat meluava ja roskaava ongelma. Tutkimus on alue, josta voin aloittaa. Uimarantaan palautettu hyppytorni täydentää hienosti tätä kokonaisuutta. Uimareita voi harmittaa, ettei hyppimään päässyt vielä parhaimmilla kesähelteillä. mukaan) Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittajat: Jani Oksanen 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,54 €/pmm takasivu ............1,18 €/pmm ennen tekstiä ..1,07 €/pmm tekstissä ............1,07 €/pmm tekstin jälk........1,07 €/pmm kuolinilm. .........1,12 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. PÄLKÄNEELLÄ 22.8.2018 Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Sydän-Hämeen Kustannus Oy Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 12 500 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Ilokseni havaitsen, että myös Itä-Suomen yliopiston Joensuun haaraosaston muurahaistieteen tutkimuslaitos antaa uutta tietoa omien tutkimustensa viimeaikaisista tuloksista veronmaksajien rahoittamilla televisiokanavilla. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Täystilaus 12 kk ........92,00 € Täystilaus 6 kk ..........49,00 € Täystilaus 3 kk ..........26,00 € Hinnat sisältävät 10 % alv. Ne väijyvät hirsihuviloiden aurinkoisella puolella kiipeillen joskus jopa alemman kerroksen ikkunalaudoille. Luopioisissa puitteita on rakennettu pitkälti vapaaehtoisvoimin. Kyläaktiivit yrittivät jo silloin säätää laituritilausta niin, että torni voitaisiin palauttaa paikalleen. Omatoimisia ja omaleimaisia kyliä arvostava kunta uskoo, että kyläläiset itse tietävät, mitä kylällä tarvitaan. Siitä pääsee hyppimään 1–2 metrin korkeudelta Kukkian aaltoihin. Pälkäne on harpannut vapaa-ajan tarjonnassa pari sukupolvea eteenpäin. Asukkaiden väri on sinipunainen, Karjalan värit. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitus hinnoilla. Toinen on kekomuurahaiset. Olen löytänyt kaksi erilaista muurahaislajia. Hyppytornia torpattaessa vedottiin olemattomiin direktiiveihin. SHL MARTTI HUHTAMÄKI Tieteen etulinjassa Kirjoittaja on lehtimies, Aitoo – Helsinki.. Onkkaalassakin pitäisi päästä siihen, että väki ryhtyisi omatoimisesti kehittämään ja toteuttamaan villejäkin ideoita. En ole yksin. Koska se pesä sijaitsee lounaisrinteessä, se on saanut tänä kesänä liikaa aurinkoa. Ne tuntee siitä, että ne rakentavat kekoja, joissain paikoin melko suuriakin. Muurahaiset ovat yleensä hyödyksi ihmiskunnalle. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelu alueella soita 0800 9 6675 (klo 6–11). Lossista tulisi vuosien varrella lakastuneen maaseutupuistohankkeen kruunu, joka houkuttaisi väkeä kauempaakin. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Nykyisin muurahaisten uusi sukupolvi pyrkii muuttamaan kaupunkeihin ja niiden Natura-alueille. Hyppytornin paluu onkin yksi esimerkki uudesta, jouhevammasta Pälkäneestä, joka ei etsi verukkeita, joihin vedoten ideat yritetään torpata. Eläintutkimuspiireissä siitä käytetään nimeä mauriaiset. 2 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Tommi Liljedahl • tommi.liljedahl@shl.fi Kylä tietää omat tarpeensa L uopioislainen tekemisen meininki sai viikonloppuna uuden monumentin, kun hyppytorni palasi kirkonkylän uimarantaan. Toimeen tarttuneet tekijät saivat viranhaltijoilta kannustusta hankkeelleen. Lupa madalletun tornin palauttamiseen irtosi nopeasti. Varamaan ja Pakanrannan väliä kulkeva käsivetoinen lossi yhdistäisi virran rantaan päättyvät lenkkitiet. Kuuden vuoden odotus palkitaan kuitenkin vielä loppukesän lämpiminä päivinä sekä tulevina vuosina
0207 597 587 WWW.LVISTALO.COM WWW.MAALAMPOPIRKANMAA.COM Hei tilaaja! Jos sinulla ei ole vielä uusia tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa shl.fi/tunnukset . Tule Feelia Oy:n tiedotustilaisuuteen Kangasalan Mobiliaan kuulemaan lisää! Feelia Oy yhteistyössä Kangasalan lähiruokahankkeen kanssa kutsuu kaikkia lähialueiden tuottajia 27.8 klo15.30 alkaen Kangasalan Mobiliaan. Entä mietitkö tulevaisuuden investointeja. Kansanedustaja Pauli Kiuru Tavattavissa la 25.8. Harva & Valitut 80v. Hanke päättyy joulukuussa 2018. elokuuta juhlimme Vehoniemen Automuseon 35-vuotissyntymäpäiviä. Oletko jo ladannut Raitti-sovelluksen. P. Feelia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ojala kertoo yhtiön tulevaisuuden tarpeista paikallisten tuotteiden osalta. 050 3657 023 l www.automuseo.com Vehoniemen Vehoniemenharjuntie 92, 36570 Kaivanto /vehoniemenautomuseo puh. Entä mietitkö tulevaisuuden investointeja. Paikan päällä kuullaan myös tuottajien puheenvuoroja. Seuraa meitä myös somessa: Facebookissa: facebook.com/ sydanhameenlehti Instagramissa @sydanhameenlehti #sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis. alv:n) tai sopimuksen mukaan. Etsitkö uusia myyntikanavia. Etsitkö uusia myyntikanavia. Hankkeen rahoittaja on Euroopan unionin maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Lilja ja Olavi Sallisen perustama Vehoniemen Automuseo avasi ovensa vuonna 1983 Vehoniemen kauniille harjulle perinteikkään Vehoniemen Matkailumajan paikalle. Lauantaina 25.8. Juhlan kunniaksi tarjoamme kakkukahvit kaikille Vehoniemen Ystäville 23. Pälkäneen torilla klo 11–12 Tule juttelemaan. Unelmamme on lasittaa Automuseon terassi kaikkien Vehoniemen Ystävien yhteiseksi olohuoneeksi. Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja ota kaverikin mukaan! Tilaisuuden järjestäjänä Feelia Oy ja Kangasalan lähiruokahanke. elokuuta kello 14-19 ja meitä viihdyttävät museomuusikot Tonu Naissoo ja Heikki Mäenpää. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit ammattitaidolla. klo 15.30 alkaen Kangasalan Mobiliaan. Tule Feelia Oy:n tiedotustilaisuuteen Kangasalan Mobiliaan kuulemaan lisää! Feelia Oy yhteistyössä Kangasalan lähiruokahankkeen kanssa kutsuu kaikkia lähialueiden tuottajia 27.8. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Tanssilippu 10 e • Vohvelikahvila ja makkarakioski! Kaikki tervetuloa! Laitikkalan maaja kotitalousseura ry Laitikkalan maaja kotitalousseura 80 vuotta Klo 13.00 Wanhojen traktoreiden näyttely ja pihapelit klo 14.00 Päiväjuhla – juhlapuhe Seppo Hovi – musiikkia, lausuntaa,, leikekirjoja – järjestömerkkien jako – kakkukahvit klo 20 Elotanssit Illan musiikista vastaa: Vohvelikahvila ja makkarakioski. Entä mietitkö tulevaisuuden investointeja. F I PELLERVONKATU 22, 33540 TAMPERE 040 591 6000 toimisto@savelavain.fi T E R V E T U L O A ! THERMIA MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄT AVAIMET KÄTEEN PAKETTINA LÄMPÖPUMPUT PUH. Välityspalkkio 4,96 % (sis. Kaikki paikallis lehden digisisällöt kuuluvat täys ja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja ota kaverikin mukaan! Tilaisuuden järjestäjänä Feelia Oy ja Kangasalan lähiruokahanke. Paikan päällä kuullaan myös tuottajien puheenvuoroja. Nyt Automuseon toiminnasta vastaavat Liljan ja Olavin tytär Leila yhdessä tyttärensä Pauliinan kanssa. Tilaisuus on ilmainen ja sisältää kahvitarjoilun. Paikan päällä kuullaan myös tuottajien puheenvuoroja. FEELIA OY:N TIEDOTUSTILAISUUS 27.8.2018 KLO15.30-18.00 MOBILIASSA! Feelia Oy:n tiedotustilaisuus 27.8.2018 klo15.30– 18.00 Mobiliassa! Haluatko tarjota omia juureksiasi Kangasalan kouluruokaan. Etsitkö uusia myyntikanavia. S AV E L AVA I N . Tilaisuus on ilmainen ja sisältää kahvitarjoilun. Hankkeen rahoittaja on Euroopan unionin maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. 0400 486 386 www.sartesuo.fi Orioninkatu 5, Riihimäki Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä julkinen kaupanvahvistaja Kiinteistönvälitystoimisto Oy Rauduskoivunkuja 2, 36600 Pälkäne Facebook Tmi LVI-Lindholm Paikalla kun sovitaan Niko Lindholm LVI-asentaja 040-550 7096 www.lvi-lindholm.fi niko@lvi-lindholm.fi • Tarjoukset • Aliurakointi • Uudiskohteet • Saneeraukset • Viemäröinnit • Pienremontit • Kvv Työnjohto • Mökkiputkitukset Laaja instrumenttivalikoima Kaiken ikäisille oppilaille taitotasosta riippumatta Laaja-alainen musiikkiterapia ja fysioakustiset hoidot Lue lisää ja tutustu soitinvalikoimaan nettisivuillamme: W W W. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! Kuohunharjuntie 10, Kangasala. Feelia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ojala kertoo yhtiön tulevaisuuden tarpeista paikallisten tuotteiden osalta. Tanssilippu 10 Klo 13.00 Wanhojen traktoreiden näyttely ja pihapelit Klo 14.00 Elojuhla • Juhlapuhe Seppo Hovi • Musiikkia, lausuntaa, leikekirjoja • Järjestömerkkien jako • Kakkukahvit Klo 20.00 Elotanssit • Musiikista vastaa A. Feelia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ojala kertoo yhtiön tulevaisuuden tarpeista paikallisten tuotteiden osalta. Hanke päättyy joulukuussa 2018. Automuseorakennuksen ehti vielä nähdä Olavin isä Toivo, jonka kuljetusliikkeen perustamisen 90vuotispäivää juhlimme jo 10. Ajanvaraus www.kiropraktiikka.net tai 040 5148414 Vehoniemenharjuntie 92, 36570 Kaivanto /vehoniemenautomuseo puh. Tanssilippu 10 Laitikkalan maaja kotitalousseura 80 vuotta Klo 13.00 Wanhojen traktoreiden näyttely ja pihapelit klo 14.00 Päiväjuhla – juhlapuhe Seppo Hovi – musiikkia, lausuntaa,, leikekirjoja – järjestömerkkien jako – kakkukahvit klo 20 Elotanssit Illan musiikista vastaa: Vohvelikahvila ja makkarakioski. Tilaisuus on ilmainen ja sisältää kahvitarjoilun. Laitikkalan Seurantalo, Hämeenlinnantie 166 Kiropraktikko Tuomo Ahola keskittää toimintansa jatkossa kokonaan Kangasalle. Tule Feelia Oy:n tiedotustilaisuuteen Kangasalan Mobiliaan kuulemaan lisää! Feelia Oy yhteistyössä Kangasalan lähiruokahankkeen kanssa kutsuu kaikkia lähialueiden tuottajia 27.8 klo15.30 alkaen Kangasalan Mobiliaan. Hanke päättyy joulukuussa 2018. toukokuuta osana Leila ja Letukka 150-vuotisjuhlia. Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja ota kaverikin mukaan! Tilaisuuden järjestäjänä Feelia Oy ja Kangasalan lähiruokahanke. www.tienhoito.fi * urakoitsijat * maansiirtotyöt * tiekunnat kartalla * tiekunnan tietojen päivitys Suomen metsäkeskus EU-maaseuturahasto Feelia Oy:n tiedotustilaisuus 27.8.2018 klo15.30– 18.00 Mobiliassa! Haluatko tarjota omia juureksiasi Kangasalan kouluruokaan. Tervetuloa juhlimaan, ja Mahdollisten muistamisten sijasta toivomme, että lähdet mukaan Vehoniemen Joukkorahoituskampanjaan (www.automuseo.com/joukkorahoituskampanja) tai osoitat syntymäpäivämuistamisesi Vehoniemen Automuseon tilille Aito Säästöpankki FI 65 4503 0010 4802 04. Haluatko tarjota omia juureksiasi Kangasalan kouluruokaan. Hankkeen rahoittaja on Euroopan unionin maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. 050 3657 023 l www.automuseo.com Vehoniemen Vehoniemenharjulla juhlat jatkuvat, kun torstaina 23
Hyppypaikka: Kolmen metrin syvyys riittää kaksimetrisen tornin alla Hyppytorni palasi madallettuna Luopioisten uimarantaan LUOPIOINEN Luopioisten nuoret menettivät kuusi vuotta sitten kokoontumispaikan, kun uimarannan uuteen laituriin ei rakennettu hyppytornia. SHL JANI OKSANEN Vastaava mestari Topi Veijalainen joukkoineen on saanut työskennellä monen kangasalalaisen silmien alla, ja rakennushanke on Veijalaisen mukaan selkeästi herättänyt kiinnostusta kaupunkilaisissa. Viranomaiset eivät innostuneet hyppytornista, vaan vetosivat turvallisuusdirektiiveihin. Hän lähti kuusi vuotta sitten ajamaan hyppytorniasiaa, mutta laituritilaus oli jo ehditty tehdä. Ponttooneihin tarvittavat varat saatiin Tupenpurijat ry:ltä. Sukeltaja tarkasti pohjan Luopioisten uimarannasta purettu hyppytorni virui kuusi vuotta Rankkimäessä. T:n mallisen päätykappaleen alle lisättiin kantavuutta parantavia ponttooneja. – Laiturilta hypittäessäkin sukellussyvyyttä pitäisi olla vähintään kaksi metriä, mutta eihän suositusta noudateta missään. Hakemukseen sisältyi myös rantojen turvallisuutta valvovan Tukesin lausunto. Se oli vähitellen madaltunut niin, että matalan veden aikaan vettä on alle kolme metriä. Hän löysi Miehikkälästä esimerkin siitä, että alle kolmemetrinen hyppypaikka oli voitu rakentaa rantaan, jossa oli vettä suunnilleen saman verran kuin Luopioisissakin. Luopioisten rannalla hyppineet nuoret ovat raahanneet laiturille puistonpenkkejä ja loiskineet veteen niiden selkänojilta. Altaan yhdelle seinustalle nousee suihkuseinä kiipeilymahdollisuudella. Tekniselle lautakunnalle toimitettiin esitys, jonka mukaan talkooporukka hoitaisi laiturin ja tornin muokkauksen. Toimivan uimahallin vieressä työskentely pienessä tilassa on tuonut hankaluutensa, mutta tällä hetkellä sisätiloissa on edetty jo laatoitustöihin. Poliisi sai ilmoituksen hieman yhdentoista jälkeen illalla, että henkilöauto oli peruuttanut ojaan Tepulinnantiellä. Joshua Hailin ja Tero Ahlqvistin lisäksi talkoissa hääri iso joukko kyläläisiä. Hän laati suunnitelmat siitä, miten hyppytornia voisi madaltaa metrillä. Uimaopetusja hengenpelastusliitto vastustaa hyppytelineitä vartioimattomilla rannoilla. Jo nyt Kuohussa asioi vuosittain yli 200 000 ihmistä – mikä juurikin oli syynä uimahallin laajentamiselle. – Parkkitalon valmistuttua odotamme hautaavamme keskustan pysäköintiongelman lopullisesti, Salmela uskoi. Kuva: Pia Haili. Uimahalliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela latasi kosolti odotuksia uimahallin, hotellin ja Kangasala-talon kolmiyhteydelle – kunhan kolme muskettisoturia saavat vielä vierelleen oman D’Artagnaninsa, uuden pysäköintihallin. 4 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Kesäasunnon keittiö tulessa Rautajärvellä Rattijuoppo ojaan Uimahalli: Marraskuun lopussa valmistuva Kuohun laajennusosa saatiin harjakorkeuteen Säädeltävä vedenkorkeus, suihkukiipeilyseinä ja helpotusta tilaongelmaan KANGASALA 200-neliöinen rakennus kahdessa kerroksessa ja 120-neliöinen uima-allas, jonka vedenkorkeutta voidaan säädellä. – Kun ryhdyin selvittämään asiaa, niin paljastui, ettei ole olemassa mitään direktiivejä. Pelastuslaitoksen mukaan paikalla oli palon syttyessä kaksi ihmistä, joista toinen yritti saada palon taltutettua. – Kyseessä on tuollainen kantti kertaa kantti -huone, mutta sinne on yritetty saada mielenkiintoisia asioita. Potti kerättiin Ilta yrittäjänä pop up -tapahtumassa, jossa Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki kauppasi yrittäjien lahjoittamia tavaroita. Pelastuslaitoksen mukaan palo sai todennäköisesti alkunsa astianpesukoneesta tai liedestä. – Kyselin valmistajalta, voitaisiinko laiturin päätyosasta tehdä kantavampi hyppytornia varten, mutta osa laiturista oli jo valmistunut. Myös Kangasalla Vesaniemen ja Liutun rannoissa on hyppytornit, vaikkei niissä ole valvontaa. Tero Ahlqvist ryhtyi taas selvittelemään asiaa. Muutostöihin hankittiin laiturivalmistajan suostumus. Palokunnan saapuessa paikalle keittiö oli kuitenkin tulessa. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. SHL TOMMI LILJEDAHL Luopioisten rantaan palautetussa hyppytornissa on kahden metrin, metrin ja puolen metrin tasot. Hyppytorni tuunattiin talkoilla Luopioisten hyppytornin palautus ei maksanut kunnalle mitään. Alkukesän helteiden aikaan Joshua Haili alkoi kysellä, miten se saataisiin takaisin uimarantaan ja nuorten käyttöön. 2,4 miljoonan euron arvoinen päivän päätähti oli viime viikon harjannostajaisissa vielä raakile, mutta juhlapuheissa osattiin nähdä uimahalli Kuohun laajennusosan mahdollisuudet. Rattijuopon ohjaama auto ajautui ojaan myöhään lauantai-iltana Kaukkalassa. – Mutta keväällä kun vedet olivat korkealla, vettä oli 3,6 metriä. Siinä vaiheessa torni oli jo siirretty Hailin verstaalle, jossa sitä madallettiin ja puuosat vaihdettiin. Autoa ajaneen keski-ikäisen naisen puhallus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.. Lisäksi löytyy suosituksia siitä, että uimahalleissa 3–10 metrin hyppytornin alla pitää olla vähintään neljä metriä vettä ja luonnonrannoilla metri enemmän, koska tummassa vedessä ei näe, jos pohjalle on heitetty esimerkiksi polkupyörä. Tulipalo saatiin rajattua keittiöön, mutta savuvahinkoja ehti syntyä etenkin rakennuksen alakertaan. Lautakunta hyväksyi suunnitelmat heinäkuun lopussa. Sen asiantuntijat katsoivat, että noin kolmen metrin syvyys riittää, jos torni madalletaan kaksimetriseksi. Hyppytorni oli varsin suosittu, sillä se kokosi kesäisin kyläläisten lisäksi myös mökkiläisiä. – Ei ole olemassa mitään käyrää, josta voitaisiin katsoa, paljonko vettä uimarannassa vaaditaan. – Ei sielläkään ole havaittu mitään ongelmia, hän sanoo. – Yksi isompi kivi siirrettiin laiturin alle pois hyppyalueelta, Ahlqvist kertoo. Tero Ahlqvist oppi hankkeen aikana, että uimarantojen turvasuositukset ovat melko epämääräisiä. Luopioisten uimarannan hyppypaikalle oli aikanaan ruopattu noin nelimetrinen syvennys. – Kiinteä torni on paljon turvallisempi kuin tällaiset viritelmät, Ahlqvist sanoo. Rautajärven VPK:n Pekka Penttilä sukelsi tutkimaan pohjaa, josta ei löytynyt irtotavaraa. Rannassa talkooporukka irrotti viimeisen laiturikappaleen ja kiinnitti sen edelliseen kappaleeseen. Uimahalleissa pitäisikin mielestäni olla enemmän aktiviteetteja lapsille ja nuorille, näkee Kuohun laajennuksen suunnitellut Esa Viitanen arkkitehtitoimisto Arkmill Oy:stä. – Väki lähti saaristaan ja mökkirannoiltaan uimarantaan, jossa lapset pääsivät kauppareissulla hyppimään, Tero Ahlqvist sanoo. Kolmemetrinen torni edellyttää viiden metrin syvyyttä, mutta kymmenen senttiä matalammalle riittääkin 3,5 metriä, Ahlqvist selvitti. Kesäasuntona olleen vanhan hirsirakennuksen alakerran keittiössä syttyi tulipalo viime torstaina hieman ennen kello kuuttatoista Rautajärvellä. Viime viikonloppuna madallettu hyppytorni kiinnitettiin paikalleen ja uimarit pääsivät tekemään ensihypyt uudella hyppypaikalla, jossa on kahden metrin, metrin ja puolen metrin tasot
Tieto vesikatkoksesta saatiin kuntalaisille nopeasti tekstiviestipalvelun ja vesihuoltolaitoksen Facebook-sivujen kautta. Nimiä kerätään nyt adressiin, jolla ajetaan irtisanomispäätöksen perumista. Sirkku Malvialasta elinympäristöjohtaja Haussa rakennustarkastaja ja ympäristösihteeri Tuomas Hirvonen ehdolla Vesilahden kunnanjohtajaksi Kangasalla on rajattu ja luokiteltu uudelleen pohjavesialueet osana valtakunnallista hanketta, jossa käydään läpi kaikki Suomen pohjavesialueet kunta kerrallaan. Jo sitä ennen hän oli tuurannut yllättäen irtisanoutunutta Jarno Moisalaa . Tämän jälkeen pohjavesialueiden tiedot tallennetaan ja päivitetään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. (3,98 e/min + pvm) Palveleva meteorologi puh. Kirjalliset mielipiteet pyydetään toimittamaan joko postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere tai sähköisesti Pirkanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus. fi 14.9. Lisäksi hakijoihin kuului kangasalalainen hallintotieteiden maisteri Matti Kannus . Virkanimikettä on haluttu uudistaa, koska tehtävässä katsotaan korostuvan elinympäristön ja elinvoiman kehittäminen sekä hyvinvoinnin edistäminen. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Sää Kangasalan pohjavesialueiden rajat ja luokat tarkistettiin Pälkäneen kunta on lähdössä järjestelemään uusiksi rakennusvalvontaansa, kunhan avoimeksi tullut virka saadaan täytettyä. Vesilahdesta on 30 kilometrin matka Tampereelle. kello 16.15 mennessä. – Toimitusjohtajan työsuhde on päättynyt kesäkuussa, ja hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin lähiviikkoina, vahvistaa Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen. Pohjavesialueen rajat perustuvat hydrogeologisiin tietoihin eli esimerkiksi maaja kallioperän ominaisuuksiin ja pohjaveden virtaussuuntiin. Kasvua on vauhdittanut moottoritien valmistuminen. syyskuuta. Pälkäneen hallintojohtaja Tuomas Hirvonen hakee Vesilahden kunnanjohtajan virkaa. Uimahalliyhtiö on kaupungin omistama osakeyhtiö, eikä tilannetta ole osakeyhtiölain vuoksi tarvetta avata kaupungin puolelta enempää. Valinnassa painotettiin muun muassa koulutusta ja työkokemusta. Hän sanoo kokevansa irtisanomisensa epäoikeudenmukaiseksi. rakennusvalvontajohtajana ja sitä ennen rakennusvalvontapäällikkönä Hämeenlinnassa. Kunnan toinen rakennustarkastaja Esa Hirvojärvi irtisanoutui vajaa viikko sitten. Sen lisäksi pohjavesialueilla halutaan turvata pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien esiintyminen. Liinamaa irtisanottiin kesäkuun puolivälissä pidetyssä uimahalliyhtiön hallituksen kokouksessa. Syrjänalustan vuotokohta saatiin korjattua iltapäivän aikana ja vedentulo palautettua illan aikana. Uuden toimitusjohtajan arvellaan kuitenkin olevan palkattuna vielä tämän vuoden puolella. Palautteen perusteella tehdään tarvittaessa muutokset pohjavesialueiden luokituksiin ja rajauksiin. Omistajan asettamat kävijäja taloustavoitteetkin on saavutettu ja ylitetty. Kuulemisen tarkoituksena on lisätä kansalaisten tietoa pohjavesistä ja niiden merkityksestä yhdyskuntien vedenhankinnalle sekä saada lisätietoa alueellisesta hydrogeologiasta. Tehtävään saapui yhteensä 17 hakemusta. Kangasalla osa uimahallin asiakkaista on suivaantunut Liinamaan potkuista, joiden perustelut ovat jääneet monelle toistaiseksi epäselviksi. Kunnanjohtajan valintaa valmisteleva haastattelutyöryhmä nosti Hirvosen myös kolmen soveltuvuustestattavan joukkoon. Tausta-aineistona käytetään kaikkia vanhoja tutkimuksia pohjavesialueilta. Siihen asti kuntalaisilla on mahdollisuus esittää kirjallisesti mielipiteensä sekä uutta hydrogeologista tietoa pohjavesialueilta. Kangasalla on suunnitteilla yksi pohjavesialueiden rajausmuutos. Verkkosivuilla on nähtävillä myös kartat muutoksista. – Olen siitä tosi otettu, Paula Liinamaa sanoo. – Olen hoitanut työtä yli seitsemän vuotta parhaan kykyni mukaan. Pälkäneen ympäristönsuojelusihteeri Hannu Niukkanen puolestaan irtisanoutui elokuun alussa. Elinympäristöjohtajan vastuualueisiin kuuluvat maankäyttö, rakentaminen, ympäristöja rakennusvalvonta sekä ensi vuoden alusta alkaen ateriaja siivouspalvelut. 32-vuotias hallintotieteiden maisteri eteni 36 hakijan joukosta perjantaisiin haastatteluihin, joihin kutsuttiin kuusi kärkiehdokasta. Hän on toiminut puolitoista viime vuotta Espoossa vs. syyskuuta saakka. 0600 1 0600 Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +19 +19 +18 +19 +22 +23 +22 +22 +18 +17 +18 +17 +17 +17 +17 +17. Malviala on hallintotieteiden maisteri ja rakennusarkkitehti. Pyhäjärven rannalla, Lempäälän naapurissa sijaitseva Vesilahti on 4500 asukkaan kunta, joka on kasvanut vuosituhannen vaihteen jälkeen yli tuhannella asukkaalla. Kuulemisasiakirjat ja tausta-aineistot ovat nähtävillä Kangasalan kaupunginvirastossa ilmoitustaululla osoitteessa Kunnantie 1. Kuuleminen jatkuu 14. Kuulemisasiakirjat muutoskarttoineen löytyvät sähköisinä osoitteessa www.ymparisto. Nykyinen teknisen keskuksen johtajana toiminut tekninen johtaja Mikko Ilkka on jäämässä eläkkeelle vuoden 2019 alkupuolella. Rajausmuutos yhdistää nykyiset luokan 2 alueet Kirkkoharju B:n ja C:n sekä aiemmin poistetut Kirkkoharju A ja Keisarinharjun pohjavesialueet uudeksi pohjavesialueeksi. Hänen on määrä aloittaa työnsä marraskuun alussa. fi, alakohdasta Vesi, Vesiensuojelu, Pohjaveden suojelu, Pohjavesialueet. Tamperelainen Tuomas Hirvonen valittiin Pälkäneen hallintojohtajaksi kesällä 2016. Hirvosen lisäksi testeihin valittiin Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala ja Pirkanmaan liiton projektipäällikkö Riku Siren . Pohjavesialueiden rajauksilla on tarkoitus suojella maaperässä olevaa pohjavettä vedenhankintaa varten turvaamalla pohjaveden laatu ja määrä. Vesilahden kunnanvaltuuston on tarkoitus päättää kunnanjohtajan valinnasta syys–lokakuussa. Tarkoituksena on muun muassa nopeuttaa lupaasioiden käsittelyä ja saada luotua palvelulupaus, jossa voitaisiin määritellä esimerkiksi aikarajat eri palveluiden saamiselle. Putki petti Onkkaalassa Putkirikko katkaisi vedentulon Onkkaalan keskustassa sekä Mälkilän ja Seitsyen alueella lauantaina puolen päivän jälkeen. Molempiin pesteihin haetaan parhaillaan uutta työntekijää, ja tavoitteena on täyttää virat syyskuun aikana. Vesilahden nykyinen kunnanjohtaja Erkki Paloniemi jää eläkkeelle ensi vuoden alussa. Vian aiheutti vesitornin kohdalla Onkkaalantien varressa haljennut runkoputki. Haastateltujen kärkihakijoiden joukossa oli myös Kangasalan seurakunnan talousjohtaja Annu Kuusisto . Nähtävillä olon jälkeen ELYkeskus kokoaa kansalaisilta ja lausunnoista saadun palautteen. Hän on työskennellyt aiemmin myös muun muassa Kangasalan teknisessä keskuksessa. Rajausmuutoksen myötä uusi Kirkkoharju-Keisarinharjun pohjavesialue tulisi ulottumaan Kangasalan keskustan alueelta Kaivannon kanavaan saakka. Vesilahden kunta ja Lempäälän-Vesilahden Sanomat järjestävät kunnanjohtajaehdokkaiden paneelin maanantaina 3. Mitään virheitä tai laittomuuksia en ole tehnyt, eikä sellaisista ole syytetty. Harjannostajaiset ilman toimitusjohtajaa Harjannostajaisväen nauttiessa hernekeitosta ja Aimo Kokkolan sutkauksista uimahalli Kuohun pitkäaikainen – mutta nykyisin entinen – toimitusjohtaja Paula Liinamaa hoiti kukkia ja kitki rikkaruohoja siirtolapuutarhassa. Valtuusto asettui Kangasalla kaupunginhallituksen esityksen taakse ja valitsi Sirkku Malvialan kaupungin uudeksi elinympäristöjohtajaksi
Ahonen kiittelee luopioislaisja ikaalislaispankin vastuunkantajien taannoista kaukokatseisuutta. pankkiiri kysyy. Kokonaispaketti etuna Pirkko Ahosen mukaan Pirkanmaalla on erittäin otollinen ja hedelmällinen maaperä yrityspankkitoiminnalle. Pankkiirin mielestä asiakkaat arvostavat sitä, että pankki elää samaa elämää heidän kanssaan. – En oikein tunnista pankkimme arjesta väitteitä, joiden mukaan asuntokauppa olisi hyytynyt. Nyt pankin katseet ovat myös maakunnan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, jotka Pirkko Ahosen mukaan sopivat luontevasti paikallisesti toimivan rahalaitoksen pirtaan. Vauhti ei hirvitä Keskeisten tunnuslukujen kuten asiakasmäärän, taseen, säästöjen, luottojen, liikevoiton ja vakavaraisuusprosentin roimat kasvut kertovat Aito Säästöpankin huimasta kehitysvauhdista. Esimerkiksi kesäkuukaudet eivät ole tahtiamme hidastaneet, sillä palkkasimme peräti 14 kesätyöntekijää. Aito Säästöpankissa olevien talletusten määrä on kasvanut 12 viime kuukauden aikana 8,4 prosenttia. Haluamme olla läsnä paikoissa, joissa asiakkaamme ovat, toimitusjohtaja kiteyttää. – Toimimme parhaalla mahdollisella alueella Suomessa. – Käsillä on yhteiskunnallisesti merkittävä muutos, hän kuvailee. Omistaja ajattelee, että varallisuus on hyvässä tallessa juuri kiinteistössä. Aito Säästöpankin asuntoluottokanta kasvoi 12 viime kuukauden aikana huikeat 13,1 prosenttia. Arvottomat kiinteistöt ovat myös valtakunnallisella kasvukäytävällä sijaitsevan Pirkanmaan vitsaus. Tarpeettomat kiinteistöt kannattaisi myydä oikeaan aikaan eli silloin, kun ne vielä ovat jonkinlaisessa kunnossa, hän aktivoi. – Kun yritysrahoituksemme tasaantuu, pyrimme silti jatkossa noin viidestä kymmeneen prosentin yrityslainakannan kasvuun, hän lisää. – Kierteeseen kuuluu se, että hinnat tippuvat. Luopioisten ja Ikaalisten säästöpankkien fuusioituessa vuonna 2010 syntynyt Aito Säästöpankki hätyyttelee jo 50 000 asiakkaan rajaa. – Monella yrityksellä on realistiset kasvuja laajennusmahdollisuudet, toimitusjohtaja lisää. Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan pankki odottaa lähivuosien yrityslainakantansa kasvavan kaksinumeroisin prosenttiluvuin. Ahonen korostaa, ettei pankki lähde soitellen sotaan. – Määrä on historiallisen suuri, Ahonen luonnehtii. – Tällä hetkellä emme ole avaamassa uusia toimipaikkoja, Ahonen kertoo. Kohteet eivät kerta kaikkiaan kiinnosta ketään. Pirkanmaalaispankkia isompia ovat vain Säästöpankki Optia ja Liedon Säästöpankki. – Aito Säästöpankki on ryhmänsä suurimpia itsenäisiä toimijoita, toimitusjohtaja kuvailee. Palvelukulttuuriimme kuuluu, että ammattilaisemme menevät yrityksiin, tutustuvat yrittäjiin ja heidän työntekijöihinsä, tuotantoon, palveluihin – ihan kaikkeen, toimitusjohtaja avaa. – Olemme perustaneet erillisen yritystiimin, joka työskentelee Tampereen Lielahdesta käsin. – Luvut ovat erittäin kovia, Ahonen kuvailee. – Maakunnassamme perustetaan aktiivisesti uusia yrityksiä, hän korostaa. Pettymys on suuri, kun kohde ei käykään kaupaksi tai kohteen toteutuva myyntihinta jää pieneksi, hän sanoo. Pirkko Ahonen myöntää, että haastajan asemassa olevan Aito Säästöpankin johdossa on mietitty sitä, miksi moni kilpailija vetäytyy kasvukeskuksen syömähammaspaikkakunnilta. Säästöpankit syntyivät liki 200 vuotta sitten edistämään ihmisten säästämishaluja ja kylvämään taloudenhallintataitoja. – Hyvin tavallista on, että omistaja hinnoittelee kiinteistönsä yläkanttiin. MATTI PULKKINEN Arvottomiksi päätyviä kiinteistöjä on kehittyvän Pirkanmaankin katvealueilla Aito SP rynnistää yrityslainamarkkinoille Suomen kolmanneksi suurin säästöpankki, Pirkanmaalla toimiva Aito Säästöpankki haluaa myös merkittäväksi yritysluotottajaksi. – Yritysrahoitus, maksuliikenne, kassanhallinta, sijoittaminen ja varainhoito, hän listaa keskeisiä palveluja. – Esimerkiksi järvien rannoilla on runsaasti kesämökkejä, jotka ränsistyvät paikoilleen. – Maakunnassamme on lievealueita, joilla kiinteistöt eivät kerta kaikkiaan löydä uusia omistajia. Maakunnan maaseutumaisilla alueilla toimineiden rahalaitosten päättäjät ymmärsivät, ettei oma reviiri tarjoa riittävää kasvuympäristöä vaan elämisen eväät on haettava koko voimakkaasti kehittyvän Pirkanmaan kamaralta. – Monelle ihmiselle koti eli vakituinen asunto on vanhuuden turva. Ahosen mukaan pankki kykenee tarjoamaan palvelutarjottimen, jonka tuotteilla hoituvat niin yrittäjän henkilökohtaiset kuin hänen firmansa kaikki talousasiat. Samat avut ovat edelleen ajankohtaisia, Pirkko Ahonen sanoo. Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen luettelee, että arvottomiksi kohteiksi päätyy niin omakotitaloja, maatilojen talouskeskuksia, kesämökkejä kuin kokonaisia kerrosja rivitalo-osakeyhtiöitäkin. – Mikä vika meissä on. Pirkanmaalla toimiva Aito Säästöpankki on säästöpankkiryhmän kolmanneksi suurin pankki Säästöpankki Optian ja Liedon Säästöpankin jälkeen. – Meidän toimintakulttuurimme on ollut ja pysyy jatkossakin omanlaisena. Pankilla oli tämän vuoden kesäkuun lopussa 528,5 miljoonaa euron talletukset. – Asiakkaamme eivät ole joutuneet eivätkä joudu odottamaan pitkiä aikoja lainapäätöksi, hän korostaa. Hän uskaltaa kertoa määrän kahdella ja päätellä lopputuloksesta tämän vuoden lopullisen uusien asiakkaiden määrän. Taktinen ratkaisu Kymmenen pirkanmaalaisen kunnan alueella toimiva Aito Säästöpankki on perinteisesti keskittynyt yksityisasiakkaisiin ja siten asuntoluototukseen. Tämän vuoden kuusi ensimmäistä kuukautta toivat Aito Säästöpankille 2 231 uutta asiakasta. Ahonen toivoo, että yhteiskuntamme havahtuu ongelman edessä. Kasvua 12 viime kuukauden aikana oli 14,9 prosenttia. Ihmiset taitavat säästämisen – Maailmassa on samoja piirteitä kaikkina aikoina. Koko luotonanto sisältäen välitetyt luotot oli tämän vuoden kesäkuun lopussa 729,3 miljoonaa euroa. Ahonen muistuttaa, että säästöpankeilla on kaikki modernin pankkitoiminnan suomat järjestelmät ja välineet käytössään. Lomaaikana vakituinen väkemme hoiti esimerkiksi laina-asioita, ja kesäläiset palvelivat tiskeillä, Ahonen kertoo. 6 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Aito SP:n Pirkko Ahonen: ”Olemme miettineet sitä, miksi kilpailijat lähtevät pois valtakunnan parhailta markkinoilta” Jokainen vuosi tuo tuhansia uusia asiakkaita Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen ihmettelee sanontaa, jonka mukaan ihminen menisi mieluummin hammaslääkärin vastaanotolle kuin pankkiin. Suomessa on 23 itsenäistä säästöpankkia. Aito Säästöpankilla on neljäntoista konttorin verkosto kymmenellä paikkakunnalla. Ahonen muistuttaa, että Pirkanmaalla on hyvin paljon perittyjä kiinteistöjä, jotka eivät ole missään käytössä. Tämän vuoden ensimmäisen puolivuotiskauden aikana asuntoluottokanta kasvoi kuusi prosenttia. Jo nyt tiedämme, ettei totuus ole näin mustavalkoinen, hän miettii. Pirkanmaalla tulevaisuuden näkymät ovat kannustavat, Ahonen kiteyttää. – Esimerkiksi asiakkaan oman talouden tuokiot ja lainaneuvottelut ovat sellaisia tapahtumia, jolloin ihmiset haluavat edelleen tulla konttoriin, hän sanoo. Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan hänen johtamansa kasvupankin kovat kasvuluvut kertovat siitä, että pirkanmaalaiset arvostavat lähes 200 vuoden perinteet omaavaa paikallista pankkitoimintaa.. Kaikki kohteet eivät saa uutta omistajaa Pirkko Ahonen herättelee, että voimakkaasta kasvustaan ja kehityksestään tunnetulla Pirkanmaalla on alueita, joilla olevien kiinteistöjen arvo on tullut ropisten alas. Ahosen mukaan moni kiinteistönomistaja Pirkanmaallakin on kohdannut ikävän yllätyksen, kun oma talo, kesämökki tai osakehuoneisto on osoittautunut arvottomaksi. Asuntolainat käyvät kaupaksi Maan asuntoluottokanta kasvaa noin kahden prosentin vauhtia. – Pystymme vastaamaan huutoomme eli ottamaan kaikki tulijat ripeästi vastaan. Moni kokee surullisen takapakin, kun kohde ei kerta kaikkiaan mene kaupaksi, hän kuvailee
0400-404 425 TV-DIGIHUOL TO • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. Kiinteistövälitys Turvapalvelut www.aleksinlkv.net Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaj a p. 040 838 8816 Palvelemme a-pe klo 8-17 Autoasi-korjaamoyrittäjä on sanojensa mittainen. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. (03) 379 0008 • www.kangasalanautokatsastus.fi Kotimainen, yksityinen ja edullinen katsastusasema Kangasalan Lentolassa. 0400-566 937 Av. tarvikkeet • IKH -tuotteet • Teboil -voiteluaineet TERÄSHUOLTO T. 24/7 Riittää kun soitat, me teemme loput autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. aina onnistuu, kun soitat! Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Lataa RAITTI älypuhelimeesi Play -kaupasta tai AppStoresta Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Olemalla mukana SydänHämeen Lehden Alan ammattilaisissa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaiden silmissä. 03 22 33 323, 040 777 6606 Eläinpalvelut ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI VASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ, os. Hei! Sinun mainospaikkasi. 03 379 0333 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 8-18, la 9-14, p. 8-17, p. PÄLLI Hämeen LähiAutoPalvelu Liikkuva Auto/Konekorjaamo www.hameenlahiautopalvelu.fi • 050 326 6556 Autot, pienkoneet, maatalouskoneet, perävaunut, yms.. Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala Puh. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Puh. 03 377 1140 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. mukaan PARHAAT BETONIT . 03 377 2952 www.mhyroine.fi 0400 636 648 Ponsantie 580, Kangasala • Hydrauliletkut + osat • Teräsrakenteet • Traktoriyms. Pitopalvelut HEIKKILÄ LAURILA Itse valmistetut ruoat ja leivonnaiset kaikkiin tilaisuuksiin Pälkäneen pitopalvelu Leena: 040 833 5064 heila.catering@gmail.com Eerika: 040 704 7049 C A T E R I N G Metsäja puupalvelut Metallirakenteet/ hydrauliletkut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE Ellintie 2, Kangasala P. 050 500 4880 Abloy valtuutettu Korjaamme henkilöja pakettiautot! (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Autoja vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka • autosähkötyöt • varaosat • määräaikaishuollot • katsastuskorjaukset • ilmastointihuollot • jakohihnan vaihdot Määräaikaiskatsastukset aikaa varaamatta henkilöja pakettiautoille. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. Paikallista palvelua Lentolassa! MAANANTAI-PERJANTAI 9-17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS. 8-17, la 9-14, p. Autoasi Pälkäne Avoinna ma-pe klo 8-17 la sop. 03 3773 177 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. ma-pe 8-20, muuten sopimuksen mukaan. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti Lue Sydän-Hämeen Lehti sovelluksen kautta. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi -myös lauantaisinLAURILAN BETONI FI Kiviainekset Katsastukset p. Kankaanmaantie 1 A. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset LAKIASIAINTOIMISTO Liisa Juutinen 040 570 6022 varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti • myös kotikäynnit Asianajotoimistot Autotarvikkeet Autotarvikkeet Metsäja puupalvelut Hammasteknikot Elektroniikkahuollot Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Merkillisen hyvät osatja huollot! fixuskangasala.fi avoinna ark. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti
Kansainvälistyminen tavoitteena Aito ja oikea kansainvälistyminen on koko Pirkanmaan tärkeä tulevaisuuden haaste, jossa on onnistuttava. Se alkaa myydä koulutuksenjärjestäjien asiantuntijaja koulutuspalveluja. Tampere-Pirkkalasta on kehitettävä maamme kakkoslentoasema. Lisäksi tulevaisuuteen suuntaavat yritykset haluavat toimia siellä, missä niillä on yhteistyöyrityksiä. Pirkanmaan edellytykset avata ovet ulkomaille kohentuivat tuntuvasti, kun Tampere-Pirkkalan lentoaseman parannustyöt äskettäin valmistuivat. Painetta kasvattavat esimerkiksi teollisuudessa lähivuosina avautuvat tuhannet työpaikat, joihin tarvitaan uusia huippuosaajia. Opiskelijat muodostavat keskeisen vetovoimatekijän. Hänen mukaansa korkeakoulun ja elinkeinoelämän nykyistäkin tiiviimpi ja monipuolisempi yhteistyö koituu vetovoimaisen Pirkanmaan hyväksi. Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö Tredea Oy:n eli Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen kiittää etenkin Tampereen teknillistä yliopistoa, jonka toimintakulttuuriin tiivis ja monipuolinen yhteistyö elinkeinoelämän kanssa on kuulunut perinteisesti. Opiskelijoiden asuntotarve vaikuttaa suotuisasti rakentamiseen, hän lisää. Monialainen uusi Tampereen yliopisto kiinnostaa kansainvälisiä opiskelijoita. Se on arvostanut paljon muutakin kuin vain sitä, että korkeakoulu tuottaa paljon paperia, hän kiittää. Suuria odotuksia Tampereen uudelle yliopistolle Pirkanmaan yritykset tarvitsevat jatkossa vuosittain tuhansia uusia työntekijöitä Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen toivottaa uuden Tampereen yliopiston tervetulleeksi. Näitä ovat muun muassa terveysteknologia ja robotiikka. Yrityksissä avautuu lähivuosien aikana tuhansia työpaikkoja, kun vielä isojen ikäluokkien ihmiset jäävät eläkkeelle. Ne houkuttelevat nuoret opintielle. Tarjoaisimme yhtiömme kautta esimerkiksi alkavien yritysten neuvontaa ja kansainvälistymissekä rahoitusneuvontaa yrityksille. Airaksinen muistuttaa myös, että suuri osa maamme kuntajohtajista on Tampereen yliopiston kasvatteja. Korkeakoulumme eivät tee vain paperia Kasvunälkäisille ja kehittyville yrityksille innovaatio-, tutkimusja kehitystyö on elinehto. Kiinnostamme opiskelijoita, investoreita ja uudenkehittäjiä, hän listaa. Tampereen teknillinen yliopisto on uranuurtaja ja tiennäyttäjä yritysyhteistyössä. Opiskelijat tuovat energistä dynamiikkaa kaupunkikuvaan. Monet yritykset korvamerkitsevät opiskelijoita työntekijöikseen tarjoamalla heille kesätöitä ja harjoittelupaikkoja. Maakunnassa on monipuolinen elinkeinorakenne. Airaksisen mukaan maamme korkeakoulut ovat profiloituneet hyvin omannäköisiksi. Tampereella toimivat korkeakoulut ovat jo vuosikymmenien ajan peesanneet Pirkanmaan voimakasta kasvua. MATTI PULKKINEN. Harri Airaksisen mukaan Tampereen kaupunkiseudulle on jo pitkän aikaa hakeutunut sellaisia yrityksiä, jotka tarvitsevat yhteistyökumppaneikseen korkeakouluja sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:tä. Tarvitsemme vielä nykyistä nopeamman eli noin tunnin junayhteyden Tampereen ja Helsingin välille. Harri Airaksisen mielestä juuri uusi Tampereen yliopisto ruokkii maakunnan kansainvälistymistä. Esimerkiksi kauppa ja ravitsemusala ovat merkittäviä hyötyjiä. Airaksisen mukaan parhaillaan toimitusjohtajaa hakeva Education Tampere Oy on merkittävä kansainvälisien yhteyksien rakentaja. Tämä hanke etenisi varmasti rivakasti, kun sitä lähdettäisiin viemään eteenpäin hankeyhtiömallin turvin, Airaksinen luottaa. Airaksisen mielestä tamperelaiset korkeakoulut ovat tehneet kaukonäköisesti viisaita päätöksiä, kun ne ovat käynnistäneet moderneja opetusja tutkimusväyliä. Airaksisen mukaan uuteen yhtiöön voisivat tulla Tredean lisäksi osakkaiksi elinkeinoelämän järjestöt kuten Pirkanmaan Yrittäjät ja Tampereen Kauppakamari. Airaksisen mukaan monen ison yrityksen palvelukeskukset on sijoitettu Tampereelle, koska siellä on varma hyvän työvoiman saanti. 8 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti <ddd> <d>. Manse kerää helmoihinsa suomalaisen keskikokoisen kaupungin asukasmäärän verran opiskelijoita. Harri Airaksisen mukaan yrityspalveluyhtiö olisi vastaus itsehallinnollisten maakuntien suomiin mahdollisuuksiin. Paikkakunnat, joilla ei ole nuoria, ovat kovin hiljaisia, Airaksinen vertailee. Kuntiin sijoittuneet ammattilaiset hyödyntävät töissään Tampereella omaksumiaan ja hyviksi kokemiaan oppeja sekä esimerkkejä. Opiskelijat tuovat elämää Tampere on todellinen opiskelijakaupunki. Kaupunkiseudulle oma yrityspalveluyhtiö Business Tampere perustaa yrityspalveluyhtiön. Ensi vuoden alussa toimintansa aloittavaan uuteen Tampereen yliopistoon kohdistuu hyvin paljon juuri elinkeinoelämän odotuksia. Korkeakoulujen merkitys maakunnan vetovoiman ylläpitäjänä on kiistaton. Myös eri puolilla maailmaa toimivat yritykset kiinnostuvat Tampereesta ja koko Pirkanmaasta. Ne konkretisoituvat muun muassa innovaatioiden tutkimusja kehittämisyhteistyötarpeina. <mmm> <yyyy> 1 M PIRKANMAALLA ei ole tahoa, joka ei vannoisi Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston sekä Tampereen ammattikorkeakoulun nimiin. Varovaisen arvion mukaan eläköityviltä työntekijöiltä vapautuu lähivuosien aikana noin 10 000 työpaikkaa maakunnassamme, Airaksinen sanoo. Business Tampereen toimitusjohtajan Harri Airaksisen mukaan maamme kakkoskasvukeskus lataa entistäkin enemmän odotuksia ensi vuoden alussa toimintansa aloittavalle uudelle Tampereen yliopistolle. Tällainen taito on esimerkiksi tiivis yhteistyö elinkeinoelämän kanssa, hän mainitsee. Kehittyvät ja kasvavat yritykset tekevät laajasti yhteistyötä opinahjojen kanssa ja palkkaavat hyvin koulutetut ammattilaiset leipiinsä. Harri Airaksisen mukaan runsaan 40 000 opiskelijan joukko on merkittävä jo palveluiden suurkuluttajana
Perusteollisuus kantaa aina Jaakko Raukola nimeää itsensä perinteisen teknologiaalan vankkumattomaksi kannattajaksi. Raukolan mukaan juuri Tampereen teknillinen yliopisto on taitanut aina hedelmällisen elinkeinoelämäverkostoitumisen. Yrittäjä toivookin, että ensi vuoden alussa toimintansa aloittava uusi Tampereen yliopisto satsaa riittävästi teknologian opetukseen ja tutkimukseen. Vaihtoehtomme on siis edullinen, kustannustehokas ja ympäristöystävällinen, hän kuvailee. Raskasja metalliteollisuus tuottavat konkreettisia tuotteita, jotka ovat nyt ja tulevaisuudessa maamme viennin kulmakiviä. Osaamista ja voimavaroja avuksi Miksi esimerkiksi Jaakko Raukola ja Iscent Oy ovat hakeutuneet korkeakouluyhteistyöhön. Oivalluksemme on esimerkiksi vesipisara-efekti ilman yhtään lisäainetta. Iscent Oy tekee tiivistä yhteistyötä Tampereen teknillisen yliopiston ja VTT:n kanssa. Jäljittelemättömät pakkaukset Ylöjärven Soppeenmäen teollisuusalueella toimiva Iscent Oy on tulevaisuuden yritys. Opiskeluvuodet toivat kiitettävän paljon tärkeitä kontakteja, joista myös yrittäjänä toimiessani on ollut paljon hyötyä, hän kiittää. Ylöjärveläisyrityksen ratkaisut perustuvat optiseen harhaan, jossa erilaisin efektein luodaan pakkauksesta katseenvangitsija. Tampereen teknillisessä yliopistossa on sellaista erikoisosaamista ja sellaisia voimavaroja, joita meidän kokoisella yrityksellä ei edes voi olla. MATTI PULKKINEN. Tämä tarkoittaa sitä, että uusia alueita on vallattava, mutta vanhoja ja monta kertaa hyviksi koettuja aloja ei saa unohtaa uuden kustannuksella, hän tarkentaa. Tampere3 eli uusi Tampereen yliopisto aikookin kiinnittää elinkeinoelämän ja tieteen toisiinsa tavalla, joka luo uutta suomalaisen osaamisen kysyntää eri puolilla maailmaa. Uudessa korkeakouluyhteisössä kohtaavat terveyden, tekniikan ja yhteiskunnan tutkimus, jossa merkityksellisiä ilmiöitä tarkastellaan inhimillisestä, taloudellisesta ja teknologisesta näkökulmasta. Opiskelin aikoinaan silloisessa Tampereen teknillisessä korkeakoulussa, josta myös valmistuin diplomi-insinööriksi. Raukolalle Tampereen teknillinen yliopisto ja VTT Oy ovat luontevia kumppaneita. <mmm> <yyyy> 1 M PIRKANMAAN elinkeinoelämä voi hyvin muun muassa siksi, että maakunnan yritykset osaavat tehdä läheistä, sitoutuvaa, pitkäjänteistä ja tuloksellista yhteistyötä korkeakoulujen ja teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa. Korkeakouluissa on erittäin paljon specifiä aivokapasiteettia, jonka turvin innovaatioaihioita kyetään viemään yhdessä eteenpäin, hän lisää. Hän kannustaa jokaista hyvän innovaation keksinyttä yrittäjää hakeutumaan yhteistyöhön korkeakoulujen ja teknologian tutkimuskeskuksen kanssa. Suomen teollisuushistoria opettaa, että meidän kannattaa pysytellä aina perusteollisuuden äärellä. Iscent Oy tekee pakkauksia brändi-yrityksille, jotka esimerkiksi haluavat tiputtaa kintereiltään ikävät piraattivalmistajat. Toiseksi merkittäväksi kumppaniksi Raukola nostaa teknologian tutkimuskeskus VTT:n. Yritykset tarvitsevat korkeakouluja ja teknologian tutkimuskeskusta Yrittäjä Jaakko Raukola toivoo, ettei teknologia jää uudessa yliopistossa humanististen alojen jalkoihin Toimitusjohtaja Jaakko Raukolan yritys valmistaa pakkauksia, joiden kolmiulotteisuus optisine harhoineen tekee tuotepakkauksista kiehtovia. Se ei saa jäädä humanististen alojen jalkoihin. Hyötyjinä ovat olleet niin korkeakoulu kuin yritykset. Meidän haasteemme on tarjota tuoteja pakkausnäkyvyyttä voimistavia ratkaisuja. Hänen mukaansa Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto sekä Tampereen ammattikorkeakoulu ja teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ovat suorastaan välttämättömiä kumppaneita uusia innovaatioita tuotteiksi ja palveluiksi kehittäville yrityksille. Tuotekehityksemme innoittajana on se, että pakkauksen merkitys on erittäin suuri tuotteen myyntimenestykselle, toimitusjohtaja Jaakko Raukola kertoo. Lisäksi koulun laiteja konekanta on huippumoderni, ylöjärveläisyrittäjä vastaa. Talo ja sen tavat tulivat jo silloin tutuiksi. Erityisesti Tampereen teknillinen yliopisto on koko 53 toimintavuotensa aikana omaksunut toimintakulttuurin, jossa ollaan tiiviissä yhteistyössä yrityksien kanssa. Menin teollisuuden palvelukseen työhön, ja hankkiuduin jatko-opintoihin tohtoripolulle. TTKK:n kasvatille luontevaa yhteistyötä Korkeakouluja VTT-yhteistyö on luonteva asia Jaakko Raukolalle. Kun ottaa yhteyden korkeakouluun, sen henkilöstö etsii taatusti oikean yhteyshenkilön ja yhteistyökumppanin. Raukola sanoo, että muiden muassa suuret elintarvikejätit ovat erittäin kiinnostuneita uusista pakkausmahdollisuuksista. Raukolan mielestä juuri teollisuudestaan tunnettu Tampere on hyvä esimerkki siitä, miten perinteiset toimialat pitävät pintansa aikakaudesta toiseen. Korkeakoulutkin tulivat tutuiksi, hän toteaa. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti <ddd> <d>. Homma lähtee liikkeelle vuoropuhelusta, hän innostaa. Modernilla tekniikalla valmistettu pakkaus suojaa sisältöä kuten elintarviketta ja antaa tuotteelle vetovoimaisen visuaalisen ilmeen. VTT:llä oli paljon erilaisia yhteistyöhankkeita eri korkeakoulujen kanssa. Raukolan mukaan korkeakoulut tarjoavat lisäksi erinomaisia testauspaikkoja. Optisella harhalla houkuttavien tuotepakkauksien pintoja valmistavan ylöjärveläisen Iscent Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Raukola on tyyppiesimerkki yrittäjästä, joka tekee tiivistä yhteistyötä korkeakoulun ja teknologian tutkimuskeskuksen kanssa. Tämän talon hän oppi tuntemaan hyvin omien 13 työvuotensa aikana. Menetelmä on kokonaisedullinen ja ympäristöystävällinen
Saman asteen koulujen välillä on järjestettävä pieniä ”maaotteluja” sellaisella ohjelmalla, että lajit saadaan suoritettua yhden päivän aikana muutamassa tunnissa. Olisi tutkittava myös mahdollisuudet muiden maiden tapaan sijoittaa tutkintonsa suorittaneita urheilijoita alansa virkoihin ja toimiin, mutta päätyönä tai osa-aikaisena tehtävänä olisi urheileminen. Valmennus Urheilijoiden valmennus alkaa jo koulussa, kuten edellä on esitetty. Jos yritys palkkaisi urheilijan, hänen aiheuttamansa kulut olisivat yritykselle verotuksessa vähennyskelpoisia. Yleisurheilu aallonpohjasta. Teemasivuilla jutut ja mainokset nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka saa aiheesta kiinnostuneen kuluttajan lukemaan sivut tarkkaan ja aikaa käyttäen. Elämä on kilpailua. Ota yhteyttä: Teemasivuilla tavoitat paikalliset asiakkaasi Rakentaminen ja sisustaminen -teemasivuilla pääset mainostajana hyvin esiin tavoittelemasi paikallisen kohderyhmän silmissä. Opettajien merkitys on erittäin suuri. Teemat ovat pidettyjä ja luettuja sisältöjä, joissa ilmoittaminen kannattaa. Silloin he voisivat ja heidän pitäisi osallistua seuratoimintaan ja toimia valmentajina osaamisalueillaan. Jo koulussa tähän on valmennettava. Urheilijan on sitouduttava laadittavien sääntöjen ja valmennusohjelmien noudattamiseen. Keskityn alempana pääasiassa kilpaurheiluun. Tästä on sekin hyvä puoli, että jatkuvasti huonoja numeroita saavat voidaan jo aikaisessa vaiheessa ohjata tehostetun opiskelun piiriin. Mikäli mahdollista, on hyödynnettävä täysimääräisesti omien entisten huippu-urheilijoiden valmennusohjelmia ja tietoutta. Viimeistään tässä vaiheessa urheilijan on sitouduttava tiettyihin ohjelmiin ja hänelle on laadittava suunnitelmat sekä talouden turvaamiseksi että jatko-opintojen suorittamiseksi urheiluajan jälkeistä elämää ajatellen. Tämä tason urheilija on jatkuvasti huipputason valmennuksessa, johon sisältyy sekä lääketieteellinen että fysiologinen ja psykologien osaaminen. Myös esimerkiksi Aamulehden viestikarnevaalien tapaisiin kilpailuihin on kaikkien koulujen osallistuttava mahdollisuuksien mukaan. Ehkä voidaan ajatella myös maakunnallisia kilpailuja koulujen kesken, ja huippuna olisivat peruskoulujen, lukioiden ja ammattiopistojen Suomen mestaruuskilpailut syksyisin. Kun nuori urheilija alkaa menestyä, hän siirtyy aluetason kilpailuihin. Tulevien huippu-urheilijoiden pohja rakennetaan yläkoulussa ja sitä kehitetään lukioissa ja ammattiopistoissa. 10 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Mainostaja, nyt on aikasi toimia! Rakentaminen ja sisustaminen -teemasivut tulossa keskiviikkona 5.9. Kansallinen taso Kun urheilija on A-luokassa hänet luetaan kansallisen tason kilpailijaksi ja hänelle haetaan mahdollisuuksia osallistua kilpailukauden aikana ainakin pariin kovaan kilpailuun kuukaudessa, lajista toki riippuen. Rahoitus tulisi tällöin valtion tai kuntien kautta. Valmennustieteelle on saatava johonkin yliopistoon oppituoli ja muualle dosentuureja. Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Niin rehtorien kuin liikunnanopettajienkin innostus ja osaaminen ovat ratkaisevassa asemassa. Sellainen ajattelu ei edistä huippu-urheilua. Jokaisen koulun on oltava urheilukoulu! Nykyisin vallitsevasta ajattelutavasta, jonka mukaan kaikilla pitää olla kivaa ja kaikki saavat yhtä paljon peliaikaa, on päästävä eroon. Kiinnostuitko. Koulut kivijalkana Kaiken urheilukasvatuksen ja kilpailemiseen tottumisen on lähdettävä liikkeelle viimeistään silloin, kun lapsi tulee alakouluun. Tästä olisi sovittava valtiovallan, OAJ:n ja kuntien kesken niin, että nämä tehtävät sisältyisivät opettajan työaikaan palkallisena osana. Urheilijaa aletaan viimeistään tässä vaiheessa tukea ohjatusti taloudellisesti. Kun nuori alkaa osallistua kilpailuihin koulukilpailujen ohella tai jälkeen, piiritaso on ensimmäinen. Parasta valmennustietoutta on haettava järjestelmällisesti ja sovellettava käytäntöön, kuitenkin ottaen huomioon valmennettavien henkilökohtaiset erot ja mahdollisuudet. Kansainvälinen taso Kun urheilija on M-luokassa hänelle haetaan mahdollisuuksia osallistua koviin kansainvälisiin kilpailuihin Euroopassa ja tulosten niin oikeuttaessa, Timanttiliigan kilpailuihin. Samalla on sovittava ay-järjestöjen kanssa alalle palkkaus. Alimmilla luokilla tämä tapahtuu kevyesti ja toisinaan leikkimielisen kilpailun merkeissä. SUL jakautuu kuuteen alueeseen ja 21 yleisurheilupiiriin. Seurat ja piirit Koulujen ohella paikalliset urheiluseurat tehostavat toimintaansa. Toisaalta kaikkien on kuitenkin liikuttava ja niinpä kouluista tulee keskeinen osa-alue kansanterveystalkoille. Erityisen tärkeätä on kasvattaa joukkueiden yhteenkuuluvaisuutta viesteillä. Kilpailua opiskelupaikoista, työpaikoista, työelämässä. Suomen yleisurheilun ja muidenkin lajien tulevaisuus rakentuu tälle pohjalle. Sillä tasolla on järjestettävä esimerkiksi seurojen välisiä otteluita oikeanlaisen ”maaotteluhengen” luomiseksi ja edustamaan tottumiseksi. Piiritason ja aluetason kilpailuissa urheilijoilla on mahdollisuus suorittaa luokkavaatimuksia (C,B). Kauden päätavoitteita ovat osallistumiset alueiden välisiin otteluihin ja Kalevan kisoihin. Suomen edustaminen on kunniatehtävä ja edustusurheilija käyttäytyy sen mukaisesti. Siellä kaikki lapset osallistuvat liikuntaan, jonka tulee olla monipuolista ja kehoa tasaisesti kuormittavaa. Myös oppiaineiden numeroista voidaan kilpailla. Olisi erittäin hyvä, jos liikunnanopettajat asuisivat sillä paikkakunnalla, jossa he opettavatkin. Kun Suomen nykyisiä tuloksia verrataan muiden eurooppalaisten maiden tuloksiin, on selvitettävä, miksei meillä olla samalla tasolla verrokkimaiden kanssa. Yhteistyössä kuntien kanssa huolehditaan suorituspaikkojen kunnosta sekä siitä, että jokaisella paikkakunnalla on ainakin muutamassa lajissa osaava valmentaja. Heillä tulee olla silmää havaita erityislahjakkuudet ja siirryttäessä yläasteelle heitä on innostettava tekemään alustava lajivalinta ja ohjattava heidät ammattitaitoiseen valmennukseen. Maassa on aloitettava laajamittainen yleisurheiluvalmentajien koulutus osana liikuntatieteellisten tiedekuntien opetusohjelmaa. Aluetasolla on oltava useita eri lajien ammattivalmentajia, jotka ottavat määrätietoisen ohjauksen ja valmennuksen piiriin lahjakkaat nuoret. Berliinin pettymysten jälkeen ja vertailussa niin maailmantilastoihin kuin pohjoismaisiin naapurivaltioihinkin on syytä ravistella yleisurheilun ja kokonaisvaltaisemmin kaiken liikunnan tilaa maassamme. Kansainvälisellä tasolla tärkeimpänä päämääränä ovat ennätykset sekä menestyminen olympialaisissa ja MMkilpailuissa
No toisaalta, naiset nyt voivat pukeutua ilmavaan tylliin tai silkkiin, vaan miesressuilla pitää olla puku ja kravatti. Silloin auringonnousun ja laskun välillä ei saa syödä eikä juoda. Helteisellä rakennustyömaalla on kai pakko vähän kieltä kostuttaa. Mitenkähän tarkkaan islaminuskoiset esimerkiksi liike-alalla syömättömyysja juomattomuussääntöä tottelevat. Edessä on siis kotiinlähdön hetki, turha ei toki ollut tämäkään retki. Taloyhtiö on pyrkinyt sovitteluratkaisuun, mutta kunta on järkähtämättömästi kieltäytynyt maksamasta korvauksia. Kun vähän lääkettä tiputtelee, niin ei tarvitse alvariinsa hieroskella. Pälkäneen kunta on vuonna 1986 luovuttanut rakennusurakoitsijalle tontin, jolle urakoitsija on rakentanut rivitaloyhtiön. Taloyhtiöllä ei ole nyt muuta mahdollisuutta kun hakea oikeuksiaan ”leivättömässä pöydässä”. Tontti on todettu myöhemmin rakennuskelvottomaksi maapohjan pettämisen johdosta. Mummon murinat Lukijan kuva Mallikasta viestintää Lukijan runo Sorsajahdissa Kunta myi rakennus kelvottoman tontin tutkituttamatta sitä ennen luovutusta. Saa juoda siis, jos ottaa lääkettä. Joskus jopa frakissa on joku joutunut esiintymään. Veikkauksen voittovarojen jakosuhdetta on korjattava urheilun hyväksi. Pälkäneen kunta on luistellut vastuistaan, jotka kohdistuvat oman kunnan veronmaksajiin, osakkaisiin. Jos viestiä ei tullut, nimen, osoitteen ja puhelinnumeron voi lähettää sähköpostitse minulle, niin lisäämme numeron järjestelmään. Ajoittain jossain kuuluu paukku tai kaks’ ne aina saa jahtaajat rauhattomaks’, jospa tulisi hollille edes tavi tai telkkä, töitä saisi silloin liipaisinsormi herkkä. Useampia suuryrityksiä on pyrittävä saamaan pitkäaikaisiin tukisopimuksiin, jotka kohdistuvat nimenomaan yleisurheilulle. PETE Olen kummeksuen seurannut pälkäneläistä tragediaa, jota on käyty Asunto Oy Onkkaalanrivin maapohja-asian tiimoilla. Ja jos ei viilentävään suihkuunkaan pysty omin avuin menemään. Suunnilleen kolmasosa Suomen noin 65 000 muslimista noudattaa uskontonsa sääntöä, joka ei koske sairaita, lapsia eikä raskaana olevia. Putket haulitukkein tulta lyö, koittaa kohteille ikuinen yö. Kiinteistöä kohti voi olla vain yksi numero. Monissa juhlatilaisuuksissakin on hikoiltu. Sitten saareen soudetaan sorsajahdin alkua odottamaan. Minuutit ne mataa ja heput on kuumina, taivaalta etsivät sorsia silmät tarkkoina. Neuvoivat apteekissa sellaistakin, että voi imeskellä suunkosteutuspillereitä. Iltalennossa on joukolla toivonhäivä, odotellen ja torkkuen kulutetaan iltapäivä. Illan hämyssä koittaa hyvä tuuri, saaren ohi kaartaa muutama heinikko suuri. Yllättäen venemies kaislikosta ampuu ohi ”heinikoista”. Puolipäivään on aikaa hetki vielä, nokipannukahvit ehditään keitellä ja uistintakin hiukan heitellä, viimein onkin odotettu aloitushetki käsillä. Maapohjan rakennuskelvottomuudesta ei urakoitsijalla eikä taloyhtiön osakkailla ole ollut tietoa päätöksiä tehtäessä. Paikalla on aiemmin sijainnut muun muassa luvaton kaatopaikka, joka on tullut kunnan johdon tietoon. Pakko kai yritysjohtajankin on kaupanteon merkeissä edustuslounaalle mennä, joten ehkä pieni jousto käy laatuun. Miten he kovassa vauhdissa suutaan kastelivat. Kun unesta heräilee, pitää olla yöpöydällä käden ulottuvilla juotavaa. Tuli kirjoitetuksi hoitotestamentin liitteeksi ohje, että jos ei enää itse pysty syömään ja juomaan, niin ei keinotekoisesti pidettäisi elossa. MARKKU LEHTINEN, Tampere Veneeseen lastataan aseet ja reput, samaan kyytiin ahdetaan myös nämä heput. Tekstiviestillä tuleva ilmoitus on todella kätevä myös silloin kun vika on korjattu. Ihan mukavasti ne auttavat. Pelottaisi myös mennä bussin kyytiin, jos tietäisi kuskin olleen viisitoista tuntia ilman vesitippaa. Siihenkin saa apua apteekista. Jos ei itse kykene nostamaan juomalasia huulilleen, niin on varmaan rankkaa kuumana kesänä. Nestetasapainon kanssa on varmaan ongelmia islaminuskoisilla, joilla tänä vuonna ramadan osui välille 16.5.–14.6. MEILLÄ OLI T ässä Luopioisten rannassa heinäkuun lopulla Kukkia triathlon, jossa urheilullista väkeä riitti. Ilman täyttää tiheä haulien suma, on sorsain henkiriepu uhattuna. MYMMELI Kerrankin on pakko kehua ja kiittää kuntaa tai oikeastaan vesihuoltolaitosta mallikkaasta informoinnista vesijohdon katketessa. Toivoa sopii, että oikeus toteutuu. Kun kuumaa on riittänyt kuukaudesta toiseen, niin ei se pelkästään kesälomaan osunut. Toisin sanoen kunta on luovuttanut maapohjan tutkituttamatta sitä ennen luovutusta. HARRI VIERIKKA tekninen suunnittelujohtaja Vanha suu ja kuluneet silmät helteen helliessä. Myös silmät tuntuvat usein kuivilta. ANTTI NIKKINEN Yliopistourheilu Suomessa olisi saatava aikaan ainakin muutamaan yliopistoon amerikkalainen valmennusohjelma stipendiaattiurheilijoineen. Siinä sanottiin, että ei pidä käyttää seudulla, jossa juomaveden fluoripitoisuus on korkea. Huh! On siinä voinut dödö tiukassa paikassa pettää. Tyhjäksi käy taistossa lopulta panosvyö, sorsiakin suojaa jo myös saapuva yö. Saaliit soutaa rantaan venemies, vasta ne jahtiryyppyä seurueelle ties. Kuinka ramadan hoituu missäkin ammatissa. Ei kai meillä tätä vaaraa ole. Tuli joskus jutelluksi vanhustenkodin henkilökuntatiloissa omasta tulevaisuudesta ja siitä, että hoitotestamentti on tehty. Lento sorsain on vaivatonta ja kepeää, mutt’ paukkeeseen nyt rannat repeää. Nyttemmin maapohja on pettänyt ja osa yhtiön kiinteistöstä on todettu asumiskelvottomaksi. Onhan meille iäkkäillä nykyään kaikenlaisia apuja, ei tainnut olla vielä edellisen sukupolven aikana. Järjestettäisiin yliopistojen välisiä otteluita USA:n mallin mukaan. Pani vähän miettimään, kuinka kilpailijat siinä helteessä nesteytyksensä hoitelivat, kun pyöräilivätkin viidenkymmenen kilometrin lenkin. PAUL TIILILÄ Huippu-urheilun aktiivinen seuraaja vuodesta 1948 lähtien, Pälkäne Pälkäneläinen tragedia Pälkäneläinen Juhani Sorrela lähetti kuvan superkesän kasvattamasta perunasta. Pälkäneläinen Eero MäkiMantila ikuisti syksyn ensimmäisiä revontulia Kangasalan Vesaniemessä. Onneksi ei ole tullut kohdalle mitään hienoja kekkereitä. Rauha ja hiljaisuus rannan täyttää, voi taas makkaraa nuotion liekille näyttää. Rahoitus Tällaisen ohjelman läpivieminen edellyttää huomattavaa rahoitusta sekä valtion budjettivaroista, Veikkauksen voittovaroista ja muusta yhteiskunnan tuesta sekä sponsorirahoituksesta. Reppuun pakataan saalislintua monta, niistä syntyy pian tarinaa uskomatonta. Osa kai seuraakin entisen kotimaan aurinkoaikataulua, jolla selviää vähän helpommin. Maltti kun puuttuu kiihkeiltä ampujilta sorsamme lentävät pois haulien ulottuvilta. Sai siitä mummokin virikkeen toimintaan. Tiedotuksesta tuli myös kritiikkiä, koska tekstiviesti ei tavoittanut kaikkia. KULUNEEN KESÄN helteissä ovat nuoret ja hyväkuntoisetkin olleet lujilla. Pitkään alalla ollut nainen sanoi, että hän on omaan paperiinsa tehnyt vielä vähän lisäystä. Niitä saa ilman reseptiä. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 11 VANHA TARVITSEE kuumaan aikaan usein nesteytystä. NÄILLÄ VUOSIN huolestuttaa tulevaisuus. Osa korkeimman tason valmennuksesta sijaitsisi näissä yliopistoissa, joissa tehtäisiin myös alan tutkimustyötä. Suomen suvessa tuo kuiva aika olisi jopa parikymmentä tuntia. Nyt vasta tuli katsotuksi tarkemmin käyttöohjetta. Kahvia on valmiina kohta uusi pannu, juomakuppinsa esiin kaivaa jokainen jannu. Että jos joutuu olemaan avuttomana pitkään hoitolaitoksissa
Kesällä tarkistetaan mehiläisten määrä viikoittain. Kun mehiläiset lentävät laitteen läpi kukintoihin imemään mettä, ne tulevat samalla vieneeksi torjunta-aineen perille. – Kun hunaja on kuivaa, kennot kerätään pesästä pois. Sydän-Hämeen Hunaja ei tuota kaupalliseen käyttöön muuta kuin hunajaa. – Tietysti voi ostaa useampiakin pesiä, Renvall lisää. KUHMALAHTI Mehiläistarhasta on paljon muutakin hyötyä kuin mehiläistarhurin purkkeihinsa keräämä hunaja. Jokainen pesä pitää tarkistaa keväällä ja kesällä viikoittain. Tämän jälkeen hunaja selkiytetään ja yleensä myös ympätään. Myös hänen vaimonsa Tiina Iltanen-Renvall toimii yrittäjänä. Mehiläiset pölyttävät lähiseudun kasveja ja marjoja, ja näin vaikuttavat suotuisasti satoihin. Meillä on kymmenen pesää omalla pihalla Kuhmalahdella, loput pesät sijaitsevat Sahalahdella. Ei olekaan enää kovin harvinaista, että maanviljelijät jopa maksavat mehiläistarhurien pölytyspalvelusta. Ulkomaisiin hunajiin on saatettu myös lisätä joitakin muita ainesosia. Mehiläiset kommunikoivat keskenään ja ”tiedottavat” toisilleen mesilähteistä ja hyvistä kukkapaikoista. Harmaahome on tavallinen riesa muun muassa mansikkaviljelyksillä. Kun yksi pesälaatikko on täynnä, on aika viedä paikalle uusi pesälaatikko. Kuhmalahdella pesissä on kahta mehiläisrotua, krainilaisia ja italialaisia. Esimerkiksi rypsi ja rapsi hyötyvät suuresti mehiläisten pölytyksestä, kuhmalahtelainen mehiläistarhuri Erkki Renvall Sydän-Hämeen Hunajasta kertoo. Renvall naurahtaakin, että työstä ei millään selviä ilman pistoja. 60 prosenttia hunajasta tuotiin siis Suomeen ulkomailta. Teoriassa Sydän-Hämeen Hunaja: Suunnitelmissa laajentua voimakkaasti parin seuraavan vuoden aikana Mehiläistarhuri tekee palveluksen myös lähiluonnolle yksi pesä voidaan vuoden aikana jakaa jopa kuuteen osaan eli jaokkeeseen, mutta useimmiten pesästä tehdään yksi tai kaksi jaoketta. Silloin se kuitenkin jäi vielä hautumaan. – Kuningattaren voi myös itse kasvattaa tai antaa pesän kasvattaa se omatoimisesti tarhaajan sen kummemmin kasvatukseen puuttumatta. Renvall kertoo, että ajatus mehiläistarhuriksi ryhtymisestä on itänyt mielessä jo pidempään. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Ymppäämisessä hunajan kiderakennetta muokataan hienommaksi. Hunajan lisäksi mehiläispesästä saadaan paljon muitakin hyötytuotteita, esimerkiksi siitepölyä, jota voi käyttää ravintolisänä. Jaokkeisiin saadaan kuningatar ostamalla sellainen tarhaajalta, jotka kasvattavat kuningattaria. Punkkia torjutaan tymolilla tai muurahaishapolla, jotka kumpainenkin ovat täysin luonnontuotteita. 12 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. – Ulkomailta tuodaan Suomeen paljon juoksevaa hunajaa. Sitä voi käyttää esimerkiksi haavanhoitoon. Heinä-elokuussa kennot alkavat olla täynnä, ja on aika kerätä kesän sato talteen. – Työ on todella sitovaa. Älykäs yhteisö Yhdessä pesässä asuu parhaimmillaan jopa 40 000–50 000 mehiläistä. Tarkoituksena on laajentua parin seuraavan vuoden aikana niin, että käytössämme olisi yhteensä 100–150 pesää, Renvall mainitsee. Erkki Renvall ja Tiina Iltanen-Renvall muuttivat Tampereelta Kuhmalahdelle kuusi vuotta sitten. – Omaan käyttöön hyödynnämme kyllä mehiläispesien antia kokonaisvaltaisesti, Renvall täsmentää. Kun pesiä ei turhaan häiritä, mehiläiset eivät myöskään etsi ympäristöstään pistettävää. Renvall tekee päätyökseen yrittäjänä ICT asiantuntijan töitä. Älykkäiden mehiläisten touhuja on myös mukava seurata. – Olemme viihtyneet mahdottoman hyvin, Erkki Renvall sanoo.. Tämä tavallisesti tehdään kaikkeen kaupalliseen käyttöön päätyvälle hunajalle, Renvall toteaa. Tautientorjunnassa pesät viedään viljelyksien viereen, mihin asennetaan myös laite, joka sisältää ympäristöystävällistä torjuntaainetta. Parasta on se, että työssä saa aikaan jotain konkreettista. Elokuulla suoritetaan yleensä myös punkkien karkotus. Kun mehiläiset kevään tullen tulevat aktiivisemmiksi, on aika puhdistaa pesän pohjat ja tarkistaa, että mehiläisillä on tarpeeksi talviruokaa. Mehiläisiä käytetään jonkin verran myös harmaahomeen torjuntaan. Kuningattaren tehtävä on yksinomaan munia, se ei tee mitään muuta. Pesästä saadaan lisäksi kittivahaa eli propolista, joka on luonnon oma antibiootti. Pistoista huolimatta mehiläistarhurin työ on Renvallin mielestä kaiken vaivan arvoista. Siten saadaan pesälaatikossa kuningatar ja sen mukana joukko työmehiläisiä. Sitä voi käyttää sisäisestikin, Renvall mainitsee. Samalla tarkkaillaan, etteivät mehiläiset ala parveilla ja muodostaa uutta pesää. – On laskettu, että mehiläisten suorittaman pölytyksen rahallinen arvio Suomessa on vuositasolla 60 miljoonaa euroa. Hunajapurkkeja täyttyy kovaa vauhtia, ja loppuvuodesta asiakkaat jo löytävät paikallista tuotetta Kuhmalahden Kaupan hyllyiltä. – Mehiläistarhuri siis vie tarpeellisen määrän pesiä pellon reunaan, ja sitten vain annetaan mehiläisten tehdä työnsä. Pesät sijoitetaan paikkaan, joka on tuulelta suojassa, valoisa ja kuiva. Ensimmäinen pesä ostetaan yleensä keväällä valmiina joltakin toiselta tarhaajalta. Ennen sadonkorjuuta ja hunajan purkittamista mehiläistarhurilla on kuitenkin takanaan jo monta työvaihetta. Kun luonnosta ei tahdo enää löytyä ruokaa ja mettä, Erkki Renvall pesää tarkistamassa – kaikki hyvin. Onneksi mehiläinen pystyy – toisin kuin ampiainen – pistämään vain kerran. Molempien töissä on nyt sen verran joustovaraa, että mehiläistarhaus on mahdollista. Ensimmäisen kerran hän tutustui alaan tehdessään 1990-luvun loppupuolella Suomen mehiläishoitajainliitolle internetsivuja ja multimediaesityksiä. Ulkomailla säädökset voivat olla hyvinkin erilaisia tai väljempiä kuin Suomessa. Yhteisössä vallitsee tiukka sisäinen järjestys. Kun tuoksuaineen määrä vähenee, mehiläiset tulevat rauhattomiksi ja alkavat kasvattaa uutta emoa. – Talviruoka on 65-prosenttista sokeriliuosta, Renvall tarkentaa. Kesän aikana mehiläiset tuottavat pesän kennoihin hunajaa. Propolis taistelee bakteereja, viruksia ja sienitauteja vastaan, ja se voi estää tulehduksia sekä lisätä vastustuskykyä. – Propolista syntyy pesän tilkitsemisen yhteydessä. Lisäksi tuotteita on usein iskukuumennettu tai pastöroitu. Varroapunkki on mehiläisten tavallisin vitsaus. Pölyttäjien määrä luonnossa on vähentynyt viime vuosina selvästi. Elokuulla eletään hunajan sadonkorjuuaikaa. – Suojavaatteet toki suojaavat hyvin, mutta eivät aivan kaikelta. Sitovaa työtä Sydän-Hämeen Hunajan ensimmäinen tuotantovuosi on hyvässä vauhdissa. Renvall kertoo, että esimerkiksi Satakunnassa pölytyspalvelua käytetään jonkin verran. Kaikki työläismehiläiset ovat naaraita. Hunajaa ja hyötytuotteita Viime vuonna kotimainen hunajatuotanto kattoi myynnistä 40 prosenttia. Suomessa hunajaa ei saa kuumentaa, joten kotimaisten tuottajien hunaja on aina puhdas luonnontuote: siihen ei lisätä mitään eikä siitä poisteta mitään, Renvall muistuttaa. Yhdessä pesässä asuu 40 000 – 50 000 mehiläistä. Nyt aika oli kypsä idean toteuttamiselle. Sen jälkeen hunaja lingotaan kennoista pois. Tuotantovuosi alkaa tietyssä mielessä jo talvella, jolloin mehiläiset talvehtivat pesässä yhtenä tiiviinä pallona. Tunnettu tuote on myös mehiläisvaha, josta voi tehdä kynttilöitä, saippuaa ja erilaista kosmetiikkaa. Pesiä voidaan jakaa hieman myöhemmin kesällä. – Kävi tuolloin mielessä, että homma voisi sopia minulle. Kuningatar erittää tuoksuainetta, jonka riittävä määrä kertoo muille mehiläisille emon olevan kunnossa, jolloin pesän elämä sujuu tavalliseen tapaan
Broadcastin piti esiintyä festivaaleilla perjantai-iltana kello 21 alkaen. Kuhmalahdella pesissä on kahta mehiläisrotua, krainilaisia ja italialaisia. Muut pesät sijaitsevat Sahalahdella. – Parin vuoden jälkeen kuningatar ei jaksa enää munia yhtä paljon, Renvall selittää eroa. SHL KRISTIINA HELMINEN kuhnurit eli urospuoliset mehiläiset ajetaan pesästä pois. Esiintyjistä vaikutuksen teki erityisesti Erja Lyytinen , joka todellakin näytti olevansa kansainvälisen tason artisti, Uotila mietti. Larry Peninsula lavalla. SHL KRISTIINA HELMINEN Erkki Renvall pesää tarkistamassa – kaikki hyvin. Lisäksi käytössä on hunajan tuotantotiloja Kangasalan Suoramalla. Esa Kaartamon kuolema varjosti muuten hyvin sujuneita festareita Maaseutufestivaalin tunnelmaa. Yleisö pääsi Raikussa maistelemaan maaseutufestivaalin henkeen sopivia herkkuja.. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 13 RAIKKU Raikku rokkaa ja rakastaa -festivaali alkoi tänä vuonna dramaattisesti, kun Broadcast-yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Esa Kaartamo sai sairauskohtauksen esiintymistä edeltäneessä soundcheckissä, ja hänet kuljetettiin ambulanssikyydillä sairaalaan. Perjantain ja lauantain aikana tapahtumassa esiintyivät Erja Lyytinen , Sonja Lumme , Whistle Bait , Larry Peninsula , Acoustix , Tim Creole & Hot Rods , Sauerkraut7 , Esa Nummela , Uncle John Duo , Electric Beat Orgy ja Still . Luonnossa kuningatarmehiläinen elää viidestä seitsemään vuotta, mutta tarhoissa kuningatar vaihtuu noin kahden vuoden välein. Hän kuoli Tampereen yliopistollisessa sairaalassa aivoverenvuodon seurauksena. Kuvat: Hannu Söderholm Riku-Sippo Uotila oli tyytyväinen festareiden kokonaiskävijämäärään. Erkki Renvallin omalla pihalla sijaitsee kymmenen mehiläispesää. Talvilevon aikana pesässä on vähimmillään 15 000 – 25 000 mehiläistä. Maanantaina julkisuuteen levisi tieto, että kitaristi, lauluntekijä, säveltäjä ja laulaja on kuollut. Uotila oli tyytyväinen viikonlopun antiin. R3 nyt kymmenettä kertaa Maaseutufestivaali järjestettiin Peltolan tilan pihamaalla nyt kymmenettä kertaa. Festivaaleilla vieraili kahden päivän aikana yhteensä parisen tuhatta kävijää. Ruokahuolto pelasi. Kaartamo oli kuollessaan 56-vuotias. – Kelikin suosi, emmekä saaneet vettä niskaan. R3-festivaaleilla vieraili tänä vuonna parisen tuhatta ihmistä. – Lämmin osanotto omaisille sekä omastani että festivaalin puolesta, R3-festivaalin järjestäjä Riku-Sippo Uotila totesi maanantaina
Mitä on ajateltava, kun lehdestä puolet on valkoista ja puolet vihreää tai koko kasvi on luunvärinen. Paljon luonnossa liikkuneet eivät enää huomaa tavallisia asioita, heidän huomionsa kohdistuu epätavalliseen. Kun säästät haavan, säästät monta muuta lajia. Nämä ovat sotkeneet lajien sukulaisuuksia ja määrääkin valtavasti. Tulitikutkin ovat kohta maailmasta hävinneet. Haapa onkin oikeastaan Suomen luonnon jalopuu. Joskus samankin lajin yksilöt voivat olla hyvin erilaisia. Palokärjen jälkeen sen kolossa voi pesiä helmipöllö, uuttukyyhky tai vaikka telkkä. Se on kuitenkin sen verran suuri juttu, että ansaitsee oman pakinansa. Kun alkukesän perhonen on kuoriutunut kotelostaan, se pistää välittömästi alulle uuden sukupolven, jonka yksilöt lentävät nyt tummin siivin ja pistävät vuorostaan alulle seuraavan sukupolven, joka keväällä lentää kirkkaissa väreissä. Sellaiset puut olivat todellisia metsän aarteita. Lintujen puu Mitä näemme. Kotoisista puulajeistamme haapa on nopeakasvuisin. Muutamat lajit ovat tyystin erikoistuneet vanhoihin haapapökkelöihin eivätkä kelpuuta asuinsijakseen muita puita. Jalostajat ovat käyttäneet näitä hyväkseen ja saaneet aikaan erikoisia koristekasveja kuten viiruhelpi tai koristekanukat. Näin tieto lisääntyy. Alkukesästä ihmeteltiin karttaperhosen kirkkaita värejä. Tänä päivänä samaa tehdään DNAtesteillä. Sama laji, kaksi eri väritystä. Olen niihin yrittänyt vastata, ihmettelyihin, hämmästyksiin. Puu, joka elättää hyvin runsaan lajiston. Entisessä käpytikan kolossa se hoivaa poikasiaan. Pentti Linkola rengastamassa palokärjen poikasia. Se kun ei ole myyrä vaan hyönteissyöjä. Niinpä minullekin tulevista kysymyksistä valtaosa koskee luonnossa tapahtuvia poikkeuksia. Nämä jättiläiset elättivät lukuisan määrän hyönteisiä, useita harvinaisia kääpiä ja tikat tekivät niihin pesäkolojaan. Pari viikkoa sitten kysyttiin, mikä on se tumma perhonen, joka lentää pihassa, kun sen siiven alapinta on kuin karttaperhosen kartta, mutta värit ihan jotain muuta. Tämä on oikeastaan hyvä asia. Karttaperhonen on uustulokas, jota pidetään ilmastonmuutoksen yhtenä ilmentäjänä. Nyt katsellaan värejä ja nautitaan kesän viimeisistä päivistä. Monet tikat tekevät kolonsa haavan runkoon, parhaana esimerkkinä palokärki. Näitä olen nähnyt puolukalla, kielolla, heinillä. Aikoinaan lajit määriteltiin tuntomerkkierojen avulla, löydettiin ero kahden yksilön välillä ja mietittiin, voisivatko ne olla eri lajeja. Onko tässä uusi koristekasvi. SAULI SARKANEN Sahalahti Keljo 27.5.1967. Palataan siihen ensi viikolla. Tutkijat ovat antaneet niille oman nimenkin, mutta samaa lajia ne kuitenkin ovat normaalilehtisten kanssa. Joskus laikut ovat normaalia vaihtelua kuten imikällä tai sinivuokolla. 14 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Monien eliöiden kannalta myös nuoret haavikot ovat tärkeitä ja haavan säästäminen sekapuuna talousmetsissä ei vaadi taloudellisia uhrauksia. Kuitenkin luonnon kannalta haapa on tärkeimpiä puitamme. Havisee luonnon rikkautta. Pitää yllä luonnon monimuotoisuutta. Vanhimpia haapametsiköitä ja pökkelöitä voi lähialueella käydä ihastelemassa muun muassa Kuhmoisten Kärppäjärvellä ja Isojärven kansallispuistossa tai Vesijaon ja Sinivuoren luonnonpuistoissa. Metsäluonnon kannalta haapa on siis hyvin tärkeä. Eihän tervapääskykään ole pääsky vaan kirskulintu. Lehtien laikut myös herättävät kysymyksiä. Karttaperhosen loppukesän tumma muoto on kuin eri perhonen keväisen värikkääseen perhoseen verrattuna. Tutkijat toimivat paljolti samoin. Kysy Tuomolta luonnosta Luonnon tarkkailun ja tutkimuksen yksi keskeinen asia on näkeminen. Yksi asia, josta myös kysellään, mutta joka on jäänyt minulta vähälle huomiolle, ovat äkämät. TUOMO KUITUNEN Karttaperhosen kevätpuku on värikäs. Ihminen on utelias ja tiedonhaluinen. Haapa on myös erityisesti liito-oravan suosiossa. Tällaiset geenimuutoksen luomat yksilöt eivät yleensä kauaa säily ellei muutos ole lajin perimässä niin, että se periytyy myös sen jälkeläisille. Pienialaisia haaparykelmiä löytyy rannoilta ja kallioiden notkelmista. Yleensä haapa kasvaa metsän sekapuuna ja laajat haapametsiköt ovat todella harvinaisia. Kun haapa tulee vanhaksi, se lahoaa, kaatuu maahan, pehmenee, ja samalla se elättää moninaisen hyönteislajiston, niiden toukat ja aikuiset. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Ja keväällä haavan silmut ja ensimmäiset tuoreet lehdet ovat liito-oravan ravintoa ja antavat voimia elämään. Näin asia vain on. Kysymykset tänä kesänä ovat koskeneet oudonvärisiä kukkia, laikkuja ja peitteitä kasvien lehdillä, epätavallisen suuria tai pieniä kasveja ja niin edelleen. Toisinaan lehdet ovat menettäneet lehtivihreänsä geenimuutoksen vuoksi ja tällöin syntyy vaaleita tai värittömiä versoja. Metsänhoidossa haapa ei kuitenkaan ole kovin suuressa suosiossa, yleensä se poistetaan muun arvokkaamman puuston tieltä. Viime vuosisadalla sitä ei meillä vielä ollut, nyt se on jo yleinen. Se on kuitenkin vielä säilyttänyt nimensä. Haapa on etenkin lintujen koti. Haapa kasvaa metsissämme yleisenä koko maassa. Nyt haapaa käytetään kaiketi lähinnä polttopuuksi, saunan lauteisiin tai puukenkiin. Jatkuvasti saa olla opettelemassa uusia nimiä, niin suomalaisia kuin tieteellisiäkin. Liian usein ajatellaan, että haavalla ei ole merkitystä kun sillä ei ole suurta rahallista merkitystä. Sinivuokon täplälehtistä muotoa on kutsuttu marmoratamuodoksi sen marmorikuvion vuoksi.. Haapa on kymmenien lajien kannalta hyvin tärkeä puu ja sitä tulisi suosia metsissä aina kun siihen on mahdollisuus. Vaarana piilee, että kohta haapa kelpaa sellun aineeksi. Ennen metsistä saattoi löytää todellisia haapajättiläisiä, joilla oli pituutta 30 metriä ja halkaisija yli metrin. Enää ei puhuta valkohäntäpeurasta vaan -kauriista, eikä maamyyrää ole olemassakaan, on vain kontiainen. Kielon raidalliset lehdet johtuvat geenimuunnoksesta
Toimii kaikilla 18 V:n Li-ion-akuilla. 96 90 SYYSKRYSANTEEMI (6,95) Kotimainen syyseli ulkokrysanteemi ilahduttaa alkusyksyn puutarhassa tai parvekkeilla loistokkaalla kukinnallaan pitkään. Valkoinen. Akkupensasleikkuri 18 V:n jännitteellä. (1995,-) (3090,-) Ryobin 2800 W:n murskaava silppuri hiiliharjattomalla moottorilla. 2x5Ah akku+laturi. AJOLEIKKURI STIGA TORNADO 3098H B&S P.B. asti VINHA PEITTÄVÄ SUOJA PUULLE 11,7L VVA SÄVYTETTÄVISSÄ Puolihimmeä, vesiohenteinen suoja puupinnoille ulkona. 3 95 KUORIKATE GREENCARE 50 L AKKUPORAKONE MAKITA DDF484RTEB AKKUPORAKONE FXA 18V XCLICK 1X2,0AH PENSASLEIKKURI MAKITA DUH523SF 18V 1X3AH AKKU+LATURI PUUTARHAMULTA 1000L SUURSÄKKI (6,95/sk) 10 00 329 00 69 90 109 00 Makitan akkuporakone kovaan käyttöön jossa 18V jännite. 50 litran säiliö. Akku yhteensopiva FXA XCLICK -koneisiin. Leikkuukorkeudet 27-90mm Korkeuden säätö yhdellä vivulla. Vähentää kitkemisen tarvetta ja estää veden haihtumisen maasta. 139 00 Aukioloaikamme 3.9. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. PÄLKÄNE PÄLKÄNEEN K-RAUDASTA Tarjoukset voimassa 1.9. Silppuaa jopa 45 mm:n paksuja oksia. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Automaattinen ylikuormitussuojaus ja tukkeutumisen esto. Hydrostaattiveto. Led-valo, vyölenkki. Matala äänitaso sekä ergonomisesti sijoitetut hallintalaitteet tarjoavat omaa luokkaansa olevan ajomukavuuden. Puutarhamulta yleiskäyttöön 1000 litran suursäkissä. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. 1800 00 Tornado on jämäkkä ja luotettava traktori joka on rakennettu vahvaan teräspalkkirunkoon ja siinä on pieni kääntösäde. alkaen: ma-pe 7.30-17, la 8.30-14 199 00 OKSASILPPURI FXA 2500W OKSASILPPURI RYOBI RSH2845T 2800W 45MM STIGA COMBI 53 S ST 55 OHV STIGA 295536048/S14 ETULEIKKURI STIGA PARK 220 B&S P.B.3130AVS 2F5820321/S16 199 00 299 00 395 00 2890 00 Tehokas ja hiljainen murskaava oksasilppuri. Maksimi oksakapasiteetti 40 mm. Leikkuuleveys 51 cm. Säilyttää puun luonnollisen pintakuvioinnin. Teho 2500W. Luot siistin ja viimeistellyn ilmeen pihallesi.. Rakentajan laadukas 18 V:n akkuporakone. 4 SK OKSASILPPURI GOODIY LSG 2504-2 2500W 40MM Tehokas murskaava oksasilppuri. Leikkuuleveys 98 cm. P. 60 litran keräyslaatikko. Itsevetävä, keräävä/allesilppuava/taaksepuhaltava. Voimakas yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. Rakenteensa ansiosta huoltovapaa. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) ma–pe 7.30–18 la 8.30–14 KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille
Ei junaa suotta rautahevoksi kutsuta, sillä sen käynti muistuttaa kovasti hevosella menoa. Edes VR:n henkilökunta ei päässyt postivaunuun. Edessä kulkee junan helmi, vuoden 1939 alkuperäisessä kunnossa oleva postivaunu. Vuonna 1948 Tampereen Lokomon tehtaalla valmistettu Ukko-Pekka (raskas pikaveturi Hr1) pysähtyi Kangasalla asemalla sekä Suinulan asemalla. Mies asui Lemetyssä radan varrella ja seurasi 1960ja 1970-luvuilla höyryvetureiden menoa. Junavaunuista nousee hymyileviä ihmisiä. Kohta raiteet alkavat kolista ja metsän takaa kuuluu junan pillin vislaus. Moni oli myös saapunut radan varteen ihailemaan historiallista rautahepoa. Höyryveturikyydin piti itse asiassa olla lapsille yllätys, mutta junista innostunut poika on keksinyt jo etukäteen, miksi perhe on tullut tädillä vahvistettuna paikalle. VR:n henkilökunta teki kovan työn, kun raivasi puut pois Toijalassa sijainneelta Postin raiteelta ja junavaunu pääsi taas tien päälle. Höyryveturi Ukko-Pekka on yksi 22:sta Tampereella valmistetusta raskaasta pikaveturista. – Vaunu seisoi 30 vuotta Toijalassa Postin lakkautetulla raiteella. Junamatka sopi kangasalalaisen Joukin pariskunnan lähimatkailuun painottuneeseen kesään hyvin. – On muuten lähtenyt kirje aika hätäiseen, jos on laittanut sen suoraan postivaunun kylkeen, konduktöörinä harrastuksekseen toimiva Jyrki Virkkunen tuumaa.. Se vetää perässään kolmea 1950-luvun junavaunua, jotka on kunnostettu Englannissa. – Tiesimme aina, että isä on kuskina, kun hän teki junan pillillä sellaisen kukkokiekuun Havisevan kohdalla, Parkkinen kertoo hymy huulillaan. Tällä kertaa veturi peruuttaa, eikä meno ole ihan niin näyttävää radan varressa seuraaville. Kun perhe palasi kerran kesäretkeltä Savosta, isä pyysi junaa hieman hiljentämään ja perhe hyppäsi vauhdissa mökkipaikkansa kohdalla. Se kiihdyttää vauhtiin, kuuluu jyskytys, kova nakutus ja sitten tasainen, miellyttävä säkätys, kun juna etenee nopeudella 80 kilometriä tunnissa. Orivesi jää taa ja juna kolistelee taas kohti Kangasalaa. Melkoisen komea savupilvi seuraa höyryveturi UkkoPekkaa. Täyttä höyryä menneeseen Käynti kuin hevoskyydissä – Vieläkään ei näy höyryä! Joona Sevenius odottelee radan varressa. Alkuperäiskuntoinen vaunu – Pomputtaa kovasti, 2-vuotias Eeli Sevenius ihmettelee junan käyntiä ja nukahtaa sitten. – Olen mennyt höyryveturin kyydissä edellisen kerran nuorena, Juha Joukki muistelee Kangasalan asemalla Ukko-Pekan kyytiin noustessaan. Vauhdissa pois junasta Höyryvetureiden aika on monella vielä muistissa. – Tämä oli erittäin mukavaa! Kun juna lähti liikkeelle, savu puski miellyttävästi ikkunasta sisään, Heli Joukki kertoo tyytyväisenä. Vanhat alkuperäiskuntoiset lokerikot kertovat sen historiaa. KANGASALA Kangasalan asema palasi hetkeksi vanhaan loistoonsa, kun 70-vuotias höyryveturi Ukko-Pekka pysähtyi historialliselle asemalle hakemaan matkustajia. – Olin viiden vanha, kun ostimme kesämökin Havisevanjärven rannalta. Isä oli veturinkuljettaja ja kesäisin kuljettiin täältä lättähatulla Tampereelle töihin, Tampereella asuva Margit Parkkinen kertoo Suinulan kohdalla. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Ukko-Pekka saapui Kouvolasta kotimaisemiin, sillä Hr1 on valmistettu Tampereen Lokomolla vuonna 1948. Kangasalan asemalla varsinainen asemarakennus on jo jäänyt puuston taa ja muut rakenteet purettu, mutta junavaunuihin nousi tyytyväisiä matkalaisia: Kerrankin Kangasalta pääsee junan kyytiin! Konduktööri puhaltaa pilliinsä ja juna saa lähtöluvan. 16 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Ja poikkesimmehan me myös Helvetinkolulla, Heli Joukki miettii lämpimän kesän ohjelmaa. NINA-CARITA SÄPYSKÄ Joona Sevenius odottelee reppu selässään pikkuveljen Eelin sekä Henna-äidin kanssa Kangasalan asemalla. – Kävimme museoiden yössä Lepokodilla sekä Kangasalan Kotiseutumuseolla ja poikkesimme juuri myös Laipanmaan Rajalan kämpällä. Mutkan takaa lähestyy valokuvista tuttu jyhkeä veturi puskien savua korkeasta piipustaan. – Kirjesalaisuuden takia vain Postin henkilökunta sai käyttää vaunua. Vain puolesta on tullut vettä sisään. Nyt postivaunu toimii Kouvolalaisen Höyryveturimatkojen tavaravaununa. Vanhat puuistuimet on korvattu Idän Pikajuna -tyyppisellä pramealla sisustuksella, ja jokainen vaunu on erilainen. Sen on täytynyt olla katoksessa, tai ainakin osittain, konduktööri Jyrki Virkkunen osoittaa junan kattoa. Junan kyydissä savupilvien leijaillessa ikkunan ohitse muistellaan lapsuutta. Veturivanhus puski sunnuntaina Tampereelta Orivedelle kahdesti ja houkutteli kummallakin kerralla junavaununsa täyteen matkustajia
Sen lisäksi että vannoi pysyvänsä poissa museon toiminnasta, Pauliina Suutarinen lupasi myös, että ei ikinä ala keräillä mitään. – Meillä kun ei ole pääsymaksua, pääomaa ei pääse juuri syntymään, toteaa Suutarinen. – Vaikka tekee samaa työtä, päivät ovat tosi vaihtelevia. Sillä on Suomi ja maailma noussut pyörille, naurahtaa Leila Suutarinen. Tavoitteena on kerätä 100 000 euroa, josta tällä hetkellä on kasassa noin puolet. Näyttelyiden autot ovat suvun sekä museon kokoelmista. – Kun laitoin Pauliinan teini-ikäisenä myymään jäätelöä, hän sanoi silmät leiskuen, että älä äiti kuvittele, että ikinä tulisin museolle töihin. Vaikeuksien kautta poikkeuslupa rakentamiseen saatiin, ja avajaisten jälkeen leppyivät viimeisetkin vastaPauliina ja Leila Suutarinen poseeraavat Pauliinan ensimmäisen oman museoauton, Marmonin kanssa. Inva-wc taas on 1982 vuoden mitoituksissa ja aivan liian ahdas nykyisille sähköpyörätuoleille, kertoilee Suutarinen muutosten tarpeesta. Harvoin on museossa kierroksella ryhmiä, jotka haluavat kuulla iskutilavuuksia, vaan yleensä saa kertoa tarinoita autoista ja niiden omistajista, kertoo Leila Suutarinen mielipuuhastaan. Ravintola-alan ammattilaisena nuori nainen vastaa kahvilan puolesta, vaikka nuorempana oli tarkoitus suunnata töihin jonnekin aivan muualle. Vaikka vaihtelua löytyy, pysyvät jotkin asiat kesästä toiseen. Omia suosikkiautoja sekä tyttären että äidin on hetki mietittävä. elokuuta kello 14–19. Perheellämme oli kuljetusliike, joka myytiin, kun isä alkoi sairastella ja halusi tehdä fyysisesti helpompaa työtä, kertoo Suutarinen automuseon alkusysäyksestä. – Isä sanoi olevansa onnellinen, kuinka tosissaan Pauliina on mukana automuseon toiminnassa, muistelee Leila Suutarinen. Pääosin museon puolella hääräilevä Leila Suutarinen nauttii ihmisten kohtaamisesta. Eikä muista tyttäreni Pauliinakaan, Suutarinen hymyilee. Remonttia varten Vehoniemessä päätettiin pistää pystyyn joukkorahoitushanke, jolla kerätään osa remonttiin uppoavasta rahasta. Sekä äiti että tytär löytävät automuseotyöstä helposti hyvää. – T-mallin Ford pitää olla joka näyttelyssä. – Isäni sanoi aina, että kaikkia lapsia rakastetaan yhtä paljon, toteaa Leila Suutarinen, joka lopulta nimeää ulkomaisen 540 K-mallin Mersun yhdeksi mieleenpainuneimmista menopeleistä, joita automuseossa on ollut esillä. – Marmon on ehkä minun suosikki. On osoittautunut, että yhteisöllisyyden tunne on molemminpuolinen, iloitsee Leila Suutarinen. Vaihtelua saadaan lainaamalla autoja harrastajilta sekä ulkomaisista automuseoista. – Meillä on myös tuo Paasikiven ZIS-110, joka on kansainvälinen harvinaisuus. – Jos on autoksi ruvennut, niin sitten on auto, muistelee Leila Suutarinen hymyillen isänsä periaatetta. Leila Suutarisen tytär Pauliina Suutarinen työskentelee museolla päätoimisesti. Vaikea projekti kantoi lopulta hedelmää. Vehoniemen perustaneen Olavi Sallisen periaate oli aina, että autot on tehty ajamista varten, ja jotta autot pysyvät ajokuntoisena, niillä on ajettava välillä. Se on minun oma ja se on minun ensimmäinen museoauto, toteaa Pauliina Suutarinen kiiltävästä seitsenpaikkaisesta limusiinistaan, jonka hän sai kahdeksantoistavuotislahjakseen. Luonnonsuojelualueen keskelle rakennettu museo koki alkuun vastustusta niin virallisilta tahoilta kuin paikallisilta ihmisiltäkin. Neljä vuotta sitten edesmennyt perustaja-isä Olavi Sallinen ehti nähdä nuoremman Suutarisen ottavan vastuuta museosta. – Isä oli harrastanut autoja jo 1950-luvulta alkaen, keräillyt ja kunnostanut. – Nykyään Pauliina on pahempi keräilijä kuin minä. Kaudet eroavat toisistaan eikä todellakaan pääse tylsistymään, summaa Pauliina Suutarinen arkeaan. Se on myös hyvin usein esillä, hän jatkaa. – Sateisia kesiä on ollut ja tulee jatkossakin, ja ihmiset eivät halua istua sateessa terassilla. Perustamisen aikaan haasteita kuitenkin löytyi. Autot on tehty ajettaviksi Automuseolla on vuosien kuluessa ollut monia erilaisia autoja näytillä. Suurimmat ilot löytyvät museon ja kahvion arjesta, joka tarjoaa erilaisia työpäiviä. – En muista aikaa, jolloin ei olisi ollut vanhoja autoja. Nyt Vehoniemessä on jälleen edessä suurprojekti. SHL KATI POIKELA Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin elokuun alussa postimerkki.. Nykyisen museonjohtajan Leila Suutarisen vanhemmat perustivat museon vuonna 1983 pitkäaikaisen haaveilun jälkeen. Museorekisterissä tai ei, näyttelyssä olevat autotkin ovat autoja. Silloin olin vähän huolestunut, mutta niinhän se on, että sen mitä sanoo, että ei ikinä tee, tekee varmasti, naurahtaa Suutarinen tyttären nyökkäillessä äidin kertomukselle. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 17 Automuseoarkea kolmannessa sukupolvessa VEHONIEMI Vehoniemen automuseo on seissyt Vehoniemen harjun päällä jo kolmekymmentäviisi vuotta. – Parasta nykyään on, kun saa jutella ihmisten kanssa ja kertoa autoista. Omat keräilytarpeeni on tyydytetty museolla, mutta esimerkiksi kahvilasta löytyvät vanhat kahvipurkit ovat Pauliinan. Edessä suuri remontti Nykyään automuseon arki rullaa, ja kävijämäärät ovat nousseet lähelle neljännesmiljoonaa. – Meitä ujostutti lähteä hakemaan rahoitusta näin, mutta mietittiin, että me tunnemme suurta yhteisöllisyyttä täällä käyvien ihmisten kanssa, joten luultavasti edes osa heistä tuntee samoin meitä kohtaan. Juhlavuoden kunniaksi Vehoniemen automuseo kutsuu uudet ja vanhat ystävänsä kahvittelemaan 23. Tavoitteena on rakentaa katettu ulkoterassi sekä uusi avoterassi, asentaa uusi huopakatto sekä remontoida keittiöja saniteettitilat nykystandardeihin sopiviksi. Ne eivät mahtuneet enää hänelle kotiin, mutta onneksi sopivat aiheeseen täällä, kertoo Suutarinen tyttärestään. – Isä totesi joskus myöhemmin, että jos olisin tiennyt mihin ryhdyn, niin en olisi ryhtynyt, mutta onpa hyvä että tuli ryhdyttyä, naurahtaa Leila Suutarinen. – Juuri työnnettiin sisälle 1938 vuoden BMW ja illemmalla vaihdetaan vielä toinen auto, kertoo Leila Suutarinen näyttelyn vaihtuvuudesta. rannan kiisket. Museo on pysynyt perheyrityksenä, eikä tilanne ole muuttumassa lähiaikoina. Silloin tällöin arki-iltoina Leila Suutarinen hurauttaakin jollain museoautolla harrastajien tapahtumiin lähikuntiin. Jo silloin kun museota perustettiin, Leila Suutariselle oli selvää, että hän on vahvasti mukana
Kangasalla vähän yli puolet olivat alle 30-vuotiaita, Sahalahdella 60 ja Kuhmalahdella 65 prosenttia. Teloitetut saivat maata tuulessa ja sateessa pari viikkoa, kunnes Tampereelta tuli vapunpäivänä kymmenkunta ajuria kärräten heidät Kalevankankaan joukkohautaan. Elintarvikkeita onnistui juuri ja juuri löytämään, jos oli koko ajan liikkeellä niitä etsimässä ja hengenvaara jatkuvasti läsnä, Kaarne kertoi. Sen sijaan muun muassa Kansan Lehti ja Aamulehti kertoivat joskus myös Sahalahdesta. Toivon isä liittyi kokonaisen komppanian kokoiseen Messukylän punakaartiin ja kuoli Tampereen taisteluissa. Kaikkiaan ammuttiin silloin 67 miestä ja yksi nainen. Toinen oli valkoisella puolella vahingonlaukaustapaus, toisessa haavurina toiminut Helena Perkiö punaisista kuoli taistelussa. Naiset vapautettiin, mutta miehet päätettiin ampua "lahtareina". Hän sai kuuden vuoden tuomion, mutta vapautui jo joulukuussa 1918 vankeudesta, Elkelä kertoi. Mies oli ammatiltaan nahkuri ja tarpeellinen isännille, jotka olivat juuri syysteurastuksensa päättäneet. Kun sotiminen päättyi, kotiin vaeltanut perhe näki palaneita taloja, kaatuneita punaisia, kun valkoiset olivat jo omat kaatuneensa korjanneet pois, silpoutuneita puita, joiden oksilla roikkui ihmisen jäännöksiä. Kaikkiaan Sahalahden punaisista kaatui 20, teloitettiin12, vankileirillä kuoli 23, vankilasta tuomion kärsittyään vapautui 60 ja ilman tuomiota selvisi 12. Niissäkään eivät olleet määrällisesti merkittäviä esimerkiksi karkausyrityksistä aiheutuneet teloitukset, vaan vankien heikko kunto. Taisteluja merkittävämpiä uhrilukuja aiheuttivat vankileirit. Sekä Järvenpää että Elkelä korostavat, että tuskin koskaan on mahdollista saada täysin tarkkoja lukuja, yhä tarkempia kyllä. Kuhmalahdella teloitettiin kaksi. Toivon vaimo Emma tallensi tiedot Iston tädille Liisa Sillalle , joka antoi ne Istolle muun muassa tutkijoille välitettäväksi. Elkelä on tehnyt myös kannen juuri ilmestyneeseen Simo Arran kirjaan Pohdiskelevan pojan matka . Nuorten sotaa Kangasalla Uhrien ikäjakauma oli 16–66 vuotta. Toivon perhekin havahtui eräänä yönä kiivaaseen ammuntaan läheisellä rautatiellä. Heistä oli kolme jo silloin muualla kirjoilla, joten oikeampi luku lienee kuusi. 18 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Tukkinen on löytänyt Kangasalan sotasurmaprojektin uhriluvusta (191) kaksi kahdentumaa ja kaksi ulkopaikkakuntalaista, joten lopullinen uhrien määrä laskee neljällä. Kanta-Kangasalan alueella varsinaiset sotatoimet kestivät vajaan viikon. Sukututkimuksesta sodan tutkintaan Postin palveluksesta Helsingistä eläköitynyt, Tampereella asuva ja Sahalahden Pakkalassa syntynyt Kari Elkelä oli 1980-luvulla tekemässä sukututkimusta ja törmäsi siinä myös sisällissotaan. Lopputulos on määrällisesti liki sama. Kauko Viitala kertoi muistomerkin vaiheista ja sai mukaansa myös luettavaa, nimittäin kirkonkylän ja Suoraman työvenyhdistysten sekä Pirkanmaan demarinaisten historiikit.. – Teloitusten syynä saattoi olla myös vanhoja kaunoja, jotka eivät välttämättä liittyneet sotaan, Kari Elkelä kertoi. Alle 20-vuotiaita oli Kangasalla yli viidennes, Sahalahdella yli neljännes ja Kuhmalahdella kaksi viidestä. – Vastapuolia mustamaalattiin surutta, Elkelä huomasi etsiessään aineistoa tänä kesänä ilmestyneeseen teokseensa Sahalahti sisällissodasta asekätkentään ja samannimiseen näyttelyyn. – Vaarini Konsta Elkelä oli 18-vuotias, kun sota syttyi. Messukylän Toivo kirjasi kuolemaa Opintojärjestön varapuheenjohtaja, Kangasalan sd-kunnallisjärjestön sihteeri ja tiedottaja Isto Kaarne kertoi messukyläläisen Toivo Rajalan kirjoittaneen sisällissodan muistojaan vuonna 1969. Koti oli kuitenkin vielä pystyssä. Kangasalla pidettiin tammikuussa 2007 Työväen kirkkopyhä, jossa piispa Juha Pihkala siunasi noin 160 uhria. Tylyt jälkiselvittelyt Varsinkaan alussa ei muodollisia oikeudenkäyntejä punakaartilaisia vastaan pidetty. Pari viikkoa ennenvappua 1918 Toivo perheineen joutui kotinsa ikkunasta todistamaan todellista verilöylyä. teloitettiin vielä neljä, joista ainakin kolme oli Sahalahdelta. 76 surmaa jakautuivat liki tasan osapuolten kesken. Valkoiset sotilaat olivat pitäneet siellä majaansa ja kaikki ruoka oli syöty, perunatkin kuopasta. Tällä matkalla mukaan tarttui sekä tunnetta että tietoa, kun Eero Järvenpää , Kari Elkelä ja Isto Kaarne kertoivat Kangasalan, Sahalahden ja Messukylän tapahtumista sata vuotta sitten, myös sukunsa kautta. Teloitukset jatkuivat aina toukokuulle asti, kun 3.5. Yksi teloitettavista kuitenkin vain haavoittui ja pääsi pakoon kertomaan tarinansa. Kun hän alkoi kirjoittaa Suoraman Työväenyhdistyksestä historiikkia, samoihin aikoihin ilmestyneestä valtioneuvoston sotasurmien selvityksestä kävi ilmi, että nykyisen Kangasalan alueelta kuoli yli 300 ja valkoisiakin toistakymmentä. Isto Kaarnen äidin isä August Siltakin oli punakaartissa ja neljä kuukautta vankileirillä kunnes haettiin töihin. Suomen suurimmalla joukkohaudalla on sijansa maan ja monen suvun historiassa. Läheiselle ylikäytävälle ajoi juna, jossa olleita punaisia vankeja alettiin ampua tiilitehtaan savipenkkaa vasten aina kolme kerrallaan. Sahalahdella oli myös oma Suinulansa, kun punaisten tamperelainen tiedusteluryhmä vangitsi eräästä maatalosta neljä läpikulkumatkalla ollutta suojeluskuntalaismiestä ja kaksi naista. Valkoisia uhreja oli Kangasalan suojeluskunnan historian mukaan yhdeksän. Eero Järvenpäätä häiritsi, että Kangasalta puhuttiin vain Suinulasta. Siitä hän intoutui kokoamaan piirroksiaan jo poikavuosilta lähtien uudeksi tämän kesän kirjaksi, joka syntyi vajaassa kolmessa viikossa. Varhaisvuosien pöytäkirjat poltettiin, joten niistä ei ollut lähteiksi. – Heille suojeluskunnan esikunta ei voinut sallia 1918 kunniallista hautausta ja soittaa kirkonkelloja, vaikka he olivatkin seurakunnan jäseniä muiden tapaan, Eero Järvenpää kertoi. Naisuhreja oli vain kaksi. Toivo oli sodan aikaan 14-vuotias. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Se taas aiheutui alun perin nälästä ja sodan kärsimyksistä ja huipentui leirien täysin riittämättömissä oloissa. Elkelän sukututkimustyö jatkuu vielä. Kangasalta käytiin punavankimuistomerkillä Päiväretki vuoteen 1918 KANGASALA Työväen Sivistysliiton Kangasalan Seudun Opintojärjestö vei elokuisena lauantaina bussillisen kiinnostuneita Tammisaaren punavankimuistomerkille. – Melkoista kärsimystä ja olemassaolon taistelua se elämä siellä valkoisten joukkojen puristuksessa olevassa kaupungissa oli. Kangasalla kuoli vain 76 henkilöä, joten suurin osa menehtyi muualla. – Kangasalan suojeluskunnan historiasta on osa valkoisten tiedoista, Sahalahden ja Kuhmalahden tietoja on tarkasteltu myös Raine Raition tekemistä historioista ja veteraanikisoissa tapaamani, sotasurmaprojektin tekotapaa kritisoinut matemaatikko Tauno Tukkinen Karjalohjalta on kahlannut vuosia läpi kirkonkirjat ja toimittanut lisätietoa myös Kangasalta, Järvenpää kertoi lähteistä. Toivo Rajalan perhe joutui lähtemään kodistaan sotaa pakoon Tampereelle Marian päivän vastaisena yönä rintamalinjan lähestyessä Messukylää. Toivon perheen Isto Kaarne kuvaa Suoraman Koskisia muistomerkin edessä. Elkelä yllättyi muun muassa siitä, että Sahalahden kokoisessa kunnassa oli ennen sisällissotaa kolmekin työväenyhdistystä
Sitä demarivaltuutetut eivät otsa kurtussa odottele, sillä luonnehtivat taloutta vakaaksi ilman esimerkiksi naapurin Tampereen kaltaista säästöpainetta. Nyt tuottelias historian tallentaja ja taiteilija on koonnut aikojen saatossa kertyneitä piirroksiaan Väläytyksiä -nimiseen kirjaan. KANGASALA Kangasalan demarit olivat koolla Vahderpään saunalla elokuun puolivälissä politiikan syksyä käynnistämässä. Muistomerkki mäntykankaalla Kukkienlaskun jälkeen Raaseporin Tammisaaressa muistomerkkiä esitteli Kauko Viitala sen hoitoyhdistyksestä. Alunperin mielessä oli näyttely, jossa piirrokset pääsisivät esille. Mäntykankaan haudat olivat koskematta piikkilangan takana Dragsvikin varuskunnan vierellä vuosikymmeniä, kunnes 1950-luvun alussa saatiin muistomerkin perusosa ja lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin laajennus siihen mennessä tiedettyine nimineen. – Olen tykännyt pyöritellä kynää ja katsoa, mitä sillä saa aikaiseksi. Kari Elkelän uusi kirja on nimeltään Väläytyksiä. – Tein Simo Arran Pohdiskelevan pojan matka -kirjaan kannen ja samalla hoksasin, että omat piirustuksetkin olisi hyvä kerätä kirjaksi. Taiteen tunteminen antaa taustaa omalle tekemiselle. Ja niin onnekkaasti kävi, että kaikki muutkin heittäjät tienasivat palkinnon runsaata valikoimasta.Sää suosi kuten tänä kesänä useimmiten eikä Längelmäveden vesikään vielä ollut viilentynyt. – Kirjasta löytyy kummallisia ihmiskuvia ja omituisia eläinkuvia, joita on luultavasti eniten. Lopuksi on kysyttävä, mistä Elkelän ideat kummallisiin ihmisiin ja olentoihin kumpuavat. Alussa on hieman johdantotekstiä sekä muutamia kouluja opiskeluajan piirroksia. – Loppupuolella on näyttelyjulisteita ja kirjojen kansia, joita olen tehnyt eläkevuosina. Kaikilla kuvilla on nimet, paitsi abstrakteilla, jotka eivät nimeä tarvitse, selostaa Kari Elkelä. – Analysoin piirustuksia ja ryhmittelin ne aiheen mukaan. Mukana oli myös yhdistyksen sihteeri Bengt Lindholm . Kirja-ilta, jossa on esittelyssä sekä piirroskirja Väläytyksiä että paikallishistoriakirja Sahalahti sisällissodasta asekätkentään 10.9. tammisaari1918.com Lisää aiheesta: salan seudun retkeilijöistä ja Kangasalan Eläkkeensaajista. Kangasalan kaupungin isoimpia syksyn asioita on luonnollisesti budjetti, joka julkaistaneen lokakuuhun mennessä. Sahalahden kirjaston ikkunoissa. Viitala vastaanotti kiitokset opintojärjestön puheenjohtajalta Väinö Leppäseltä ja historiikkeja Kangasalan Kirkonkylän ja Suoraman Työväenyhdistykseltä sekä Pirkanmaan sd-naisilta. kello 18 alkaen Sahalahden kirjastolla. Sitten on joitain outoja esineitä sekä abstrakteja piirroksia. KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 19 Omalaatuisia piirroksia ja graafisia väläytyksiä SAHALAHTI Sahalahtelaissyntyinen Kari Elkelä on tunnettu toinen toistaan seuraavista näyttelyistä ja teoksista. Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys 2018. Eräs viimeaikojen projekti muutti kuitenkin taiteilijan mielen. Yhdistystä johtaa kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta . Alustajat Eero Järvenpää ja Kari Elkelä pääsivät kunnolla keskustelemaan bussimatkan aikana.. Tikkamestareina olivat tällä kertaa lapsista Eetu Sieranoja 24 pistettä heittäneenä, naisista Nina Nummela 21 pisteellä ja miehistä Juri Lehtinen 32 pisteellä. Demarivaltuutetut pitivät ennen saunaa oman ryhmäkokouksensa. Kirjan kannen piirileikkiornamentti on alunperin piirretty lasten pikkujoulujuhlan mainokseen vuonna 1983. SahalahtiSeura 2018. Näyttely piirroskirjaan liittyen 29.10–29.11. Työtä kirjan kokoamisessa riitti, sillä vuosien varrella piirustuksia oli tullut säilöttyä moniin paikkoihin. Uusimmat 394 nimeä lisättiin kuusi vuotta sitten. Liehuvanenäinen mies leijuu tuulisten vetten päällä. "Kai minulla on omituinen pää" Väläytyksiä etenee pääosin aihepiireittäin niputtaen työuran aikana kertyneitä piirustuksia kokonaisuuksiksi. SHL KATI POIKELA Piirrustus nimeltä Satapäinen on vuodelta 1991. Sirpa Kähkönen: Hugo 1918. Sitten valitsin aiheittain parhaita, jotka päätyivät kirjaan, Elkelä kertoo. Myös määrän rajaaminen kirjan kokoiseksi oli oma puuhansa. Pääpaino on kuitenkin työuran aikana Postin erilaisissa kokouksissa ja koulutuksissa tehdyissä piirroksissa. Muuta juhlaa ei ollut. Kyseisen teoksen tekovuosi ei ole tiedossa. Vuonna 2008 alueelle perustettiin katettu pysyvä näyttely. Hienoista kronologisuuttakin löytyy kirjan rakenteesta. – Pystymme parantamaan palveluja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Raimo Kouhia uskoo. – Olen kerännyt piirroksia talteen jo pitkään, ja miettinyt, että jotain näistä voisi joskus tehdä, kertoo juuri puoli tuntia sitten painotuoreen opuksen käteensä saanut Elkelä. Vaikutteita olen tietysti saanut muun muassa surrealistisesta taiteesta ja underground-sarjakuvista. TSL:n Kangasalan Seudun Opintojärjestössä on yhteisöjäseniä muun muasta kolmesta kaupungin alueella toimivasta työväenyhdistyksestä, KangaSyksy käyntiin saunoen Kari Elkelä: Sahalahti sisällissodasta asekätkentään. MARJATTA PÖLLÄINEN vappu kului tätä toimitusta seuratessa. MARJATTA PÖLLÄNEN Kauko Viitala esittelee Kangasallakin kirjakahvilassa käyneen Sirpa Kähkösen tuoretta Hugo 1918 -kirjaa, joka kertoo vankileirin elämästä. Sen jälkeen kokosin kirjan vajaassa kolmessa viikossa painokuntoon, kertoo Elkelä. – Kai minulla on vain omituinen pää, Elkelä naurahtaa
Vehoniemenharjuntie 92, p. 050 313 4967 K-RAUTA PÄLKÄNE YLLÄTTÄVÄN HELPPOA! KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas ma-pe alkaen klo 11 7,00 Rautajärventie 5, p. Huoltokanava Juvonen Ilkonhovi, Kangasala Kangasalantie 614, p. 03 376 7795, avoinna Ma-su 10-17 VERHOOMO EKHOLM VERHOOMOTYÖT AMMATTITAIDOLLA Kuhmalahdentie 46, p. 040 7795 055, avoinna Ti-pe 9-17, la 9-15 ONNEN ASUNNOT LKV Ystävällistä asuntokauppaa. 040 8324706, meidät tavoittaa joka päivä klo 9-21. 8,90 (norm. 0400821720, avoinna Ma-pe 8-16 RAUTAJÄRVEN APU APUA REMONTOINTIIN! Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Pohjantie 327, p. 044 555 8224 FIINA/TMI ANNIKKI WESTMAN Liivit DOMINIQE LIIVIT ja PIKKARIT nyt LILAN VÄRISENÄ!. niskaja hartiaseudun, alaselän, lonkan ja olkapään ongelmiin. 20 KESKIVIIKKO 22.8.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Paikallistarjonta HUOLTOKANAVA JUVONEN Meiltä pienkoneet ja -huollot mm. Hatanpään valtatie 34 A 5.krs, p. Tilaa ilmainen arviokäynti p. Alikyläntie 10, p. Valkeakoskella ja Kangasalla. 0407268044, avoinna Ma-to 9-18, pe-la 9-21 ONKKAALAN KUKKAHUONE Kukittamassa elämäsi päivät! Kukkasidonnat ja muut kukkakaupan palvelut laadukkaasti, ammattitaidolla. 044 3051991 RAVINTOLA LIEKKI Metsästäjän possua Annoksessa mukana ranskalaiset, salaatti ja dippi 12,50 Keskitie 14, p. 03-5365400, avoinna Ma-to 8.30-21, pe-la 8.30-00, su 10-21 VEHONIEMEN AUTOMUSEO VAPAA PÄÄSY! Tervetuloa vaihtuvaan näyttelyymme! Automuseo on avoinna joka päivä. 11,85) Keskustie 3, p. 040 8324706 PÄLKÄNEEN APTEEKKI ACO SPOTLESS DAILY FACE WASH, 200 ml Pesugeeli syväpuhdistaa ihohuokoset ja ehkäisee mustapäiden syntyä. STIHL JA VIKING Liikkeemme palv. Tervetuloa! p. 60,00 Mustapellonpolku 3, p. 020-7579191 PÄLKÄNEEN RAKENNUSPELTI OY KESÄMÖKKIEN KATTOREMONTIT Myös pienet katot. 0400170113, avoinna Ma-pe 9-17 MATIN TERVEYSPALVELU MyFascia -hoito Ratkaisuja mm