040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 0400 418 705, fax 010 423 8389 • Kirjapaino: PunaMusta • Toimitus: toimitus@suomensotilas.fi ISBN 978-952-9872-78-7 4 PanssaritaisteluKannaksella1944 22 PunapanssaritKannaksella 24 Satavuottateloilla, Panssarijoukkojenkehitys1919-1939 32 KaiserinvaunuistaFührerinpanssareihin 47 Punaisetpanssarit,Neuvostoliitonpanssariaseen synty1919–1939 60 HeinzGuderian 62 VladimirTriandafillov 64 Tankkitarpeenmukaan 67 Koeajossa:Protolabmisu•SisuGTP•Patria6x6 74 PasiStillgoingstrong 76 Koeajossa:PatriaAMV XP 80 Raskas,uivaAMV 83 Liikkeelläilmanmiehistöä Julkaistava aineisto. 050 590 3964 • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN TANKIT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Toimittaja: Jaakko Puuperä, puh. Koeajossa: Pasin seuraajat 67
Molemmat jättivät telauransa kesällä 1944 painopistesuunnissa pääasiassa hyökkäystai vastahyökkäystehtävissä ja saavuttivat niissä myös menestystä. Suomen Sotilas otti asiasta selvää. Luukut kiinni ja vaunu mars! PANSSARITAISTELU P S D VS. Mutta kohtasivatko nämä iskuvoimaiset nyrkit missään vaiheessa toisiaan suoraan Kannaksen kesän 1944 taisteluissa ja mikä oli niiden osienkin kohtaamisten lopputulos. XXX KAK KANNAKSELLA 1944. Suomen Sotilas ottaa aiheeseen uuden iskukulman, kahden osapuolen vahvimpiin kuuluneen yhtymän, suomalaisen panssaridivisioonan ja neuvostoliittolaisen XXX (30.) kaartin armeijakunnan näkökulman. Saksan panssariasekin nähtiin rynnäkkötykkien voimin kolmen neljännesvuosisadan takaisessa mittelössä, mutta tällä kertaa keskitymme suomalaisten ja neuvostoliittolaisten tankkimiesten edesottamuksiin. 4 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Karjalankannaksen kesän 1944 taisteluita, torjuntavoittoa, on käsitelty runsaasti taakse jäävän 76 vuoden aikana
Painopistesuunta Suomenlahden eteläpuolella tarvitsi nyt kaiken materiaalin. Yli 75 vuotta sitten Karjalan kannaksella puna-armeijalta loppui aika ja XXX KAK:n tappiot kasvoivat liian suuriksi. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 5 PANSSARINYRKKIMIES kannaksella 11.7.1944, ikonisessa kuvassa takanaan Kannaksen kuvatuin T-34:n raato, jonka saksalainen rynnäkkötykki on tuhonnut jo kesäkuun lopussa. Suomessa se tunnetaan torjuntavoittona ja siinä oli osansa suomalaisten Panssaridivisioonallakin.. Täydennyksiä ei enää tullut
Panssarivaunujen tehtävänä oli jalkaväen taistelun tukeminen – ei päinvastoin, kuten panssarisuurvalta Saksassa. Hyökkäykseen pyrittiin yleensä suoraan liikkeestä, ja puolustuksen murruttua jatkamaan sitä takaa-ajona. Aivan sellaisenaan sitä ei voitu hyödyntää, koska pienen maan vähäiset resurssit eivät sitä mahdollistaneet eikä oikein taistelumaastokaan olemattomine, pohjattomine teineen. Vuotta aikaisemmin, jatkosodan hyökkäysvaiheessa, oli nähty suomalainen versio salamasodaksikin kutsutusta ajan ilmiöstä kun 1. Se oli Suomen armeijassa ainutlaatuinen yhtymä. Suomalaisten kesällä 1944 sotasaaliiksi saama T-34-85 lymyää metsässä, uusien omistajien merkkinä suurikokoinen hakaristi tornissa. jääkäriprikaatiin verrattuna selvästi suurempi, raskasliikkeisempi ja haasteellisempi johdettava. TEKSTI: ANTTI KARILA . Myös maastoja sääolosuhteet vaikuttivat meillä joukkojen käyttöperiaatteisiin ja taktiikan soveltamiseen. Panssaridivisioona oli 1. Oppia panssarivaunutaktiikasta oli haettu ja saatu Saksasta jo välirauhan aikana 1940–41. Saksalaiseen panssaridivisioonaan verrattuna se oli toki pieni ja . Suomen panssarivaunukalusto oli pääosin talvisodan sotasaalisvaunuja, joiden huolto ja kunnossapito oli haasteellista. jääkäriprikaati tunkeutui syvälle Karjalaan. SA -K U VA PE KK A N IE M IN EN. Keskeisenä piirteenä oli voimakas hyökkäyshenkisyys ja rintamasuuntaisten hyökkäysten toteuttaminen meillä yleisesti suositun sivustahyökkäyksen sijaan. 6 SUOMEN SOTILAAN TANKIT P anssaridivisioona perustettiin vuonna 1942. Jääkäriprikaatiin kuului panssaripataljoona, jonka vaunuja alistettiin tavallisesti komppania jääkäripataljoonaa kohti
SUOMEN SOTILAAN TANKIT 7 . 30.6.1944. Sama läpi murtautunut saksalaisten tuhoama T-34 kuin edellisellä aukealla TK-miesten ja suomalaisten jalkaväkisotilaiden mielenkiinnon kohteena.
8 SUOMEN SOTILAAN TANKIT . Suomi oli ostanut vuosina 1938–39 yhteensä 32 Vickersiä – säästösyistä ilman vaunukanuunaa ja viestivälineitä. Vickers Armstrong 6 ton tank, Type E oli yksi suomalaisten sotasaaliina saamien neuvostoliittolaisten T-26-vaunujen esikuvista. Kuvassa vaunu kuvattuna sen kunnian päivinä juuri vallatussa, palavassa Petroskoissa – Äänislinnassa – 1.10.1941. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G
Suomi osti vuonna 1942 yhteensä kuusi ruotsalaista 40 mm:n ilmatorjuntapanssarivaunua. divisioona, joka oli osallistunut talvisotaan ja myöhemmin 1941–42 taisteluihin Leningradin alueella. kaartin divisioona oli 327. Yhtymän siirto oli kiistaton osoitus tulossa olevasta suurhyökkäyksestä, sillä se oli Leningradin rintaman iskukykyisin, läpimurtoarmeijakuntanakin tunnettu sotatoimiyhtymä. Tiedustelulla onnistuttiinkin kohtuullisen hyvin havaitsemaan joukkojen keskitykset Kannakselle. kaartin divisioona oli aikaisempi 70. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Siihen kuuluivat 45., 63., ja 64. Saksalaiset varoittivat suomalaisia punaarmeijan hyökkäyksen voimasta ja esittivät joukon sitä ennakoivia tunnusmerkkejä, jotka täyttyivät myös Kannaksella keväästä 1944 alkaen. Landsverk Anti II ilmatorjuntapanssarivaunun miehistö huoltotauolla Liikolassa 15.6.1944. Hyökkäysvalmisteluiden salaamisen kannalta oli erittäin tärkeää pitää suomalaisilta salassa erityisesti juuri Leningradin rintaman XXX kaartin armeijakunnan siirto Karjalankannakselle. divisioona ja 64. Ongelmaksi muodostui sen sijaan päämajan ja sodanjohdon haluttomuus nähdä ikäviä tosiasioita ja toimia sen mukaisesti. divisioona. Hyökkäykseen tarvittiin runsaasti myös uutta tykistöä. Armeijakunta siirrettiinkin alueelle vasta aivan viime hetkillä ennen suurhyökkäyksen alkamista Oranienbaumin alueelta meritse. kaartin raskaan panssarirykmentin KV-1s etenee Valkeasaaren suunnalla. Leningradin rintaman joukkojensiirrot pyrittiin naamioimaan tavanomaiseksi joukkojen vaihdoksi. Alla 260. Toisaalta täytyy myös antaa tunnustus Neuvostoliiton taitavalle salaamiselle, eli maskirovkalle, joka oli aiheuttanut saksalaisille monta ikävää yllätystä itärintamalla. 45. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. Sen sijaan jalkaväkijoukkojen siirrot onnistuttiin salaamaan suomalaisilta kohtuullisen hyvin. Nimitykset kaartin divisiooniksi ja armeijakunnaksi tulivat Leningradin alueella käytyjen taisteluiden perusteella. . kaartin divisioona oli aikaisempi 136. 63. Suomalaisten tykistön ja Ilmavoimien tiedustelu kuitenkin havaitsi myös uusia tuliyksiköitä muun muassa niiden suorittaessa tarkistusammuntoja. XXX kaartin armeijakunta oli perustettu huhtikuussa 1943. Tykistön toimintaa puna-armeija pyrki rajoittamaan, jotta uudet tuliyksiköt ja -asemat eivät paljastuisi. 10 SUOMEN SOTILAAN TANKIT työ ei toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt, ja hyökkäyksen ajankohta ja voima yllättivät Suomen sotilaallisen ja poliittisen johdon. kaartin divisioona. Vaunulla suojattiin kesällä 1944 tehokkaasti omien panssarijoukkojen liikkeitä taivaan täyttäneiltä punakoneilta, joita pudotettiinkin peräti kymmenen. Kaartin armeijakunnan kokonaisvahvuus oli kesäkuussa 1944 reilut 22 000 sotilasta
Hyökkääjät pääsivät näin yllättämään tuliasemat. Niitä oli meillä kuitenkin reservissä vielä kymmenittäin, ja jatkotaisteluille olikin elintärkeää, että kokenut tykkihenkilöstö säilyi hyvin pienin tappioin ja taisteli pian uusin tykein. Entä panssaridivisioona. Vastuun sai kantaa tässäkin sodassa johtajien virheistä etulinjan taistelijat, aliupseerit ja nuorempi upseeristo. Usein vahvuudet olivat painopisteessä puolustajaan nähden moninkertaiset, eikä läpimurto ollut saksalaisten kokemusten mukaan tällöin estettävissä. Valitettavasti Kannaksen linnoitustöihin oli herätty kovin myöhään ja tärkeää asemien syvyyttä ei saavutettu kuin harvoissa kohdissa, tosin linnoittamisen tila oli paikoin parempi kuin on usein väitetty, mistä muun muassa Suomen Sotilaan kenttäja arkistotutkimukset ovat tuoneet esille uuttakin tietoa, johon palaamme myöhemmin. Kun tiet pääosin kulkivat rintaman suunnassa, oli tykkien kohtalo sinetöity. Tästä on kirjallisuudessa virheellisesti syytetty neljännen armeijakunnan (IV AK) tykkimiehiä, joilla ei todellisuudessa ollut edes teoreettisia mahdollisuuksia tukea taistelua. Kesällä 1944 IV AK:n komentaja kenraali Taavetti Laatikainen antoi SA -K U VA. Panssaridivisioonan jääkäriprikaati alistettiin IV armeijakunnalle tehtävänä hyökätä Polviselän alueella. Syynä ei ollut niinkään kirjallisuudessa esitetty vetokaluston siirto linnoitussekä maataloustöihin vaan yhteyksien katkeaminen etulinjaan. Hyökkäyksen käsketty alkamisaika tuli aivan liian nopeasti, jotta tykistötukea olisi ollut mahdollista antaa. Se oli hyökkäyksen alkaessa ylipäällikön reservinä ja aivan liian kaukana etulinjasta vaikuttaakseen tapahtumiin. Saksalaiset olivat todenneet asian omien kokemustensa kautta: puna-armeijan hyökkäys oli torjuttavissa vain syvän puolustuksen taktiikalla, jossa hyökkääjän voimia kulutettaisiin useissa perättäisissä, syvyyteen porrastetuissa puolustusasemissa, kunnes reservit suunnattaisiin vastahyökkäykseen ja tilanne vakautettaisiin, mutta ei suinkaan alkuperäiseen etulinjaan vaan sen takana oleville puolustustasoille. divisioonan kenttätykistöstä, niin kuin läpimurrossa helposti tahtoo jalkoihin jäävälle puolustajalle käydä. Polviselässä tavataan Pääaseman nopea murtuminen Karjalankannaksella yllätti päämajan. Reaktiot olivat hätäisiä, ja ne kielivät täydellisestä valmistautumattomuudesta. 12 SUOMEN SOTILAAN TANKIT tatien suunnassa valtavan tulivoiman tuella. Ensimmäisenä hyökkäyspäivänä hyökkäyksen kärki eteni noin 11 kilometriä pääaseman taakse jyräten alleen myös huomattavan osan suomalaisten vastassa olleen 10. Tarvittiin syyllinen, ja syntipukiksi joutui yhtymän komentaja Juho Heiskanen. Vastuunkantajat Oli taktiikassa vielä kaikuja vanhastakin. Maanviljelyslomilla oli myös huomattava määrä sotilaita juuri silloin, kun Kannaksella ryhdyttiin kylvämään Suomen tappion siemeniä. Neuvostoliiton hyökkäyksen voima ja suuntautuminen oli selvitettävä, jotta puolustus voitaisiin järjestää. Mikkelissä oli käyty edellistä sotaa, ensimmäisen maailmansodan ja Kannaksella sitä lopulta aika paljon muistuttaneen talvisodan kokemusten pohjalta kuulematta aseveljen ja etulinjajoukkojen kokemuksia ja näkemyksiä. Puna-armeijan hyökkäyksen voima ja etenemisen nopeus veivät – onneksi – nopeasti pohjan tällaisilta suunnitelmilta. Yritys olisi todennäköisesti johtanut raskaampiin menetyksiin, jopa joukkojen saarrostuksiin ja tuhoon. Silloinhan samanumeroinen IV AK oli Laatokan Karjalassa saanut päämajasta vastahyökkäyskäskyn, jota ei toteutettu kunnolla, koska siihen ei ollut edellytyksiä. Puna-armeija tukeutui hyökkäyksissään edelleen elävän voiman ja materiaalin massamaiseen käyttöön ja ylivoimaan. Lopulta kävi vielä niin, ettei jalkaväkikään pystynyt tätä aikataulua noudattamaan! Hyökkäyskäsky osoitti, ettei talvisodan alkupäivistä puolen vuosikymmenen takaa oltu opittu oikeastaan mitään. Vastahyökkäystä asemien takaisinvaltaamiseksi suunniteltiin vielä senkin jälkeen, kun sisäänmurto oli kehittynyt läpimurroksi Valkeasaaren lohkolla. Sitä se ei kuitenkaan muuta, että suomalaisilla ei voinut olla käytännössä mitään mahdollisuuksia torjua suurhyökkäystä jäykällä puolustuksella heikon syvyyden pääasemassa
Jälkeenpäin arvioitaessa nousee esiin panssaridivisioonan komentaja Laguksen kunnianhimo suurimpana syynä vaatimukseen divisioonan kootusta käytöstä. Museopanssariprikaati Vastahyökkäykseen suunnattiin jääkäriprikaati rynnäkkötykkien ja tällä kertaa myös tykistön tukemana. Alla aukeaman kuvassa Laguksen panssareita matkalla Summaan vastaiskuun 18.6.1944. Aunuksen kannas 31.8.1943. Divisioonan panssariprikaatin käyttöä vaikeuttivat huomattavasti sen vanhentuneet panssarivaunut. Syistä on väitelty sodan päättymisestä kuluneet vuosikymmenet. Näitä museovaunuja jouduttiin ja pystyttiin sitten myös käyttämään myöhemmin Ihantalassa menestyksekkäästi jalkaväen tukitehtävissä, joissa tappiot nousivat kylläkin melko suuriksi. Muutama toimintakunnossa ollut T-28 ja yksittäinen T-50 eivät olleet enää kärkivaunuja . Toisin kuitenkin kävi. Ei puolustus yksin tähän murtunut. SA -K U VA SA -K U VA. Sen sijaan, että puna-armeija olisi jatkanut hyökkäystä vahvaa puolustusta vastaan, etsittiin nyt tunnustellen heikompaa kohtaa. 14 SUOMEN SOTILAAN TANKIT suunnalla tukossa. Päämajakin kävi edelleen ensimmäistä maailmansotaa tai uutta talvisotaa. nopeasti suomalaispuolustuksen valtavan, jopa Valkeasaarenkin tulivalmistelun ylittävän tulivoiman avulla. Kenraalimajuri Lagus komentopaikkansa korsussa ulkosalla. Panssarijoukot eivät pystyneet kunnon iskuihin. Pääosa sen noin sadasta panssarivaunusta oli tyyppiä T-26 ja sitä taisteluarvoltaan – tai pikemminkin sen puutteelta – vastaava Vickers. Moittimisen varaa oli myös puolustajan joukkojen johtamisessa ja sitä kautta jopa joukkojen taistelumoraalissa. Ajanmukaisena panssarikalustona voidaan pitää vain raskaisiin panssarikomppanioihin sijoitettuja neljää T34:ää ja kahta Klimiä (KV-1). kaartin armeijakunnan ryhmitysaluetta ja aiheutti sille tappioita, joiden suuruudesta on kuitenkin vain lentäjien omat havainnot. Leningradin rintama vaihtoi hyökkäyksen painopisteen todennäköisesti ennalta laadittujen suunnitelmien mukaan suoraan liikkeestä heikommin linnoitetun Kuuterselän alueelle, jossa 109. Taisteluarvoltaan vanhentuneet T26/ Vickers-vaunut olisivat huoltoajoneuvoineen ainoastaan tukkineet ainoan tien ja estäneet tehokkaan toiminnan. Asemia jätettiin paikoin tappioiden pienuuden perusteella arvioiden melko vähällä. Suomen ilmavoimat pommitti 13.6. Taistelualueelle johti kuitenkin ainoastaan yksi tie, jolloin koko divisioonan käyttö ei olisi ollut kovin helppoa. Pääaseman menetyksen jälkeen toiveet oli kohdistettu VTasemaan, jossa puolustus oli saatava pitämään. . Panssaridivisioonaa ei edelleenkään käytetty kootusti. Jaettuna hän ei olisi välttämättä päässyt johtamaan ratkaisutaisteluja, kuten kävi joillekin divisioonien komentajista. Asema oli saatava takaisin, ja vastahyökkäystehtävä annettiin aseman taakse ryhmitetyille panssaridivisioonan joukoille. Niiden panssarointi ja aseistus eivät olleet enää vuonna 1944 riittäviä etulinjaan. armeijakunta mursi 14.6. Vikaa on kuitenkin turha hakea rivistä vaan pikemminkin sen takaa
Saksan sotilaallinen tilanne huomioiden tavoitetta voidaan pitää epärealistisena. Toissijaisissa joukoissa nähtiin sodan loppuun asti yhä enemmän vanhempiakin sotasaalisvaunuja. Saksalta tiedusteltiin keväällä 1944 panssarivaunujen ostomahdollisuuksia. BT-42-rynnäkkötykit sijoitettiin kuitenkin erilliseen panssarikomppaniaan, jossa ne epäonnistuivat täysin. Asia ei edennyt pidemmälle. Lopulta divisioonan kalustoltaan ajanmukaisin panssariyksikkö oli taistelujen alkaessa 23 saksalaisella StuG III Ausf. Suunnitelmissa oli varustaa panssariprikaati sadalla T-34-sotasaalispanssarivaunulla tai vaihtoehtoisesti saksalaisella Panzer V:llä eli Pantherilla. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Suomalaisen rynnäkkötykkikokeilun tuloksena syntynyt BT-42 osoittautui epäonnistuneeksi.. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 15 nekään, mutta suomalaisen panssarikaluston yleisesti heikkoa tilaa kuvaavasti nekin oli sijoitettu raskaaseen panssarikomppaniaan. Panssarikauhu asemissa. Kun uusia panssarivaunuja ei saatu, edustivat panssaridivisioonan iskuvoimaisinta osaa jääkäriprikaati, rynnäkkötykkipataljoona, panssarijääkäripataljoona ja divisioonan saksalaisilla 150 mm:n haupitseilla varustettu raskas ty. Toisaalta eipä asejärjestelmää oltu alun perin siihen suunniteltukaan. Leppäsyrjä 16.7.1944. Saksan omien panssaridivisioonien varustaminen Panthereilla oli kesken, eikä sillä kyetty missään vaiheessa täysin korvaamaan Panzer IV:tä panssaridivisioonien yleispanssarivaununa. G -rynnäkkötykillä varustettu rynnäkkötykkipataljoona. Suomalaisen rynnäkkötykkikokeilun tuloksena syntynyt BT-42 osoittautui epäonnistuneeksi. SA -K U VA N VÄ RI TY S: TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Alkuperäisessä tehtävässään jalkaväkipesäkkeiden ja rynnäköivän jalkaväen lamauttamisessa suora-ammunnalla ja ainakin teoriassa epäsuoralla tulella haupitsin oli todettu olevan tehokas, ja siihen tehtävään divisioonan tykistön vahvistukseksi ne olisi pitänytkin käyttää eikä vaunuille sopimattomiin tehtäviin neuvostovaunuja vastaan. Läpsy vai isku. Sen pääase, 114 mm:n haupitsi, soveltui huonosti panssarintorjunta-aseeksi. Oliko niistä siellä mitään muuta kuin taakkaa, on toinen kysymys. Myös T-34-sotasaalispanssarivaunuille löytyi käyttöä, muun muassa SS-panssaridivisioona Das Reichilla oli kesällä 1943 vahvuudessaan useita T-34-vaunuja
Hyökkäystä odotettiin myös Kivennavan suunnasta, jossa toimi yhä XXX kaartin armeijakunta. Suomalaisten jääkärien ja rynnäkkötykkien vastahyökkäys eteni Kuuterselän kylään saakka, mutta sitten voimat loppuivat. Panssarijoukot eivät pystyneet kunnon iskuihin. G) menetettiin. Keskitettyyn käyttöön sisältyi myös riski epäonnistumisesta ja sen aiheuttamista raskaista tappioista. Hyökkäystä ei kuitenkaan tullut. Neuvostoliittolaisten oma ilmoitus kokonaistappioista Kuuterselän taistelussa oli yhteensä 40 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä.. Osasto Puroman kolme jääkäripataljoonaa hyökkäsi kohti Kuuterselkää yhden rynnäkkötykkikomppanian ja panssarijääkärien tukemana. Siis kunnia veteraaneille molemmin puolin. Osa hyökkäysvoimasta oli varattava sinne, ja tehtävää varten perustettiin osasto Björkman. Viisi Sturmia (StuG III Ausf. Toisaalta on myös muistettava, että Kannaksen maastossa oli vain harvoin mahdollista käyttää samanaikaisesti joukkuetta suurempia vaunumääriä, sillä eteneminen oli sidottu pääosin teiden suuntiin. Panssaridivisioonan kootun käytön sijaan valittiin voimien hajauttaminen suurelta osin pakon sanelemana ratkaisuna. Kaikki tehtiin, mitä voitiin. Erikoisuutena divisioonassa oli panssari-ilmatorjuntapatteri ja kuusi ruotsalaista Landsverk Anti II -ilmatorjuntapanssarivaunua, joilla tehtiin kesän aikana komeaa jälkeä, ja mikä tärkeintä, saatiin musertava puna-ilmaherruus hieman varovaisemmaksi. 16 SUOMEN SOTILAAN TANKIT kistöpatteristo. Niiden alle jääneen jalkaväen nahoissa läpsyissäkin oli kyllä ihan tarpeeksi kestämistä. VT-aseman taakse ryhmitetty panssaridivisioona oli jaettu kahdeksi taisteluosastoksi. Mistä saataisiin miehet ja vaunut menetettyjen tilalle. Kaartin armeijakunnan ja panssaridivisioonan yhteenottoa ei siten nähty tässäkään vaiheessa, vaikka puna-armeija oli murtanut Kannaksella jo kaksi suomalaista puolustusasemaa. Vastaisku Kuuterselässä Takaisin Kuuterselkään. Rynnäkkötykit tuhosivat virallisen ilmoituksen mukaan 17 vaunua. Vain yksi patteristo tykistöä oli divisioonalle vähän, mutta taisteluissa tykistötukea saatiin tavallisesti lisää muilta yhtymiltä. Tarkoitus ei ole lainkaan väheksyä taisteluiden rajuutta vaan asettaa se viitekehykseensä. Vastassa oli liian suuri ylivoima, ja hyökkäys oli keskeytettävä suurten tappioiden johdosta ja myös siksi, että tykistötuli loppui juuri silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu! Mainittakoon, että tämä ei tälläkään kertaa ollut tykkimiesten vika tai syytä. Kanalisoitunut sota muodostui panssarijoukkojen näkökulmasta puolin jos toisin sarjaksi läpsyjä. Johtosuhteita ja puutteellisia viestiyhteyksiä sen sijaan voidaan ihmetellä jälleen. Tämä tulikin rajoittamaan myös puna-armeijan panssarijoukkojen käyttöä
Hyökkäyksen tavoitteena oli saavuttaa tasa Imatra– Lappeenranta–Virojoki. Viipurin pohj.puoli. On selvää, että VT-aseman takaisinvaltaus Kuuterselässä ei olisi ilmeisesti enää riittänyt, sillä kriisi ratsuväkiprikaatin lohkolla Viipuriin johtavan rantatien ja rautatien suunnassa oli kehittynyt jo niin pitkälle, että puolustus oli täysin auki aina Suomenlahden rantaan saakka. Vastapuolella 30. Neuvostojoukkojen tiedusteluhyökkäykset Kivisillansalmen yli lyötiin verisesti takaisin. Yllä panssarinyrkillä tuhottu venäläinen rynnäkkötykki JSU-152 Ihantalasta Karisalmeen vievässä tienristeyksessä. SA -K U VA SA -K U VA. Suomalaisille aiheutettuja tappioita yliarvioitiin karkeasti. Puutteita oli myös heikoissa johtamisvälineissä ja yhteyksissä, jotka nyt vielä usein katkesivat ajoin nopeassakin perääntymisessä toisinaan kokonaan. Panssaridivisioona taisteli Kuuterselän taistelun jälkeen hajautetusti puolustusja viivytystehtävissä, ja siitä Viipurin taisteluihin osallistui vain erillinen panssarikomppania sille väärään tehtävään laitetulla BT-42-kalustolla. 14.7.1944. Jos puna-armeija olisi osannut katkoa . SUOMEN SOTILAAN TANKIT 17 Osa tappioista on todennäköisesti aiheutunut vastahyökkäystä edeltäneestä ilmapommituksesta tai tykistötulesta. Doktriini ja suunnitelmat olivat edellisestä sodasta. Vuoksi vaihtuu Viipurin odotettua nopeamman valtauksen seurauksena hyökkäyksen jatkaminen vuoden 1940 valtakunnanrajalle ja edelleen sisä-Suomeen alkoi näyttää helpolta. Ihantalan suunta. Suomen armeijaa erehdyttiin pitämään jo suurelta osin lyötynä, mikä oli vakava virhearvio. Panssaridivisioonan tappiot nousivat 14.–15.6. Ratkaisua VKTaseman murtamiseksi lähdettiin hakemaan kaupungin koillispuolelta, kun tiedusteluhyökkäykset Kivisalmen silloilla olivat osoittaneet suunnan hyökkääjälle liian raskaaksi. Molemmat kärkiyhtymät olivat valmiina taistelujen seuraavaan, kenties ratkaisevaan vaiheeseen. Jo suomalaishyökkäyksen aikana kokonaistilanne oli ehtinyt muuttua merkittävästi huonompaan suuntaan, sillä neuvostojoukoilla oli ollut aikaa hyödyntää sisäänmurtoa ja jatkaa hyökkäystä panssarijoukoilla ratsuväkiprikaatin selustaan. Yhtään suomalaista joukkoosastoa ei kyetty saarrostamaan ja tuhoamaan, vaan joukot onnistuttiin vetämään taaksepäin – välillä tosin varsin johtamattomasti ja jopa kaoottisesti – ja samalla kuluttamaan hyökkääjän voimia. kaartin armeijakunta oli siirretty VT-aseman murtamisen jälkeen rintamareserviin, eikä se osallistunut Viipurin valtaukseen. Hyökkääjä alkoi rajata resurssejaan samaan aikaan, kun suomalaisten vahvistukset alkoivat saapua Kannakselle. Puna-armeija haki nyt uutta murtokohtaa. Marsalkaksi Viipurin valtaamisen johdosta ylennetty rintaman komentaja Leonid Govorov oli saavuttanut Kannaksella merkittäviä aluevoittoja, mutta hän ei ollut onnistunut lyömään Suomen armeijaa. Vaikeuksiakin oli, sillä suomalaisille viivytys oli sotatoimena vieras, ja se johti paikoin ennenaikaiseen perääntymiseen ja yhteistoimintavaikeuksiin. Mistään paraatimarssista tai Kannaksen läpijuoksusta ei kuitenkaan todellakaan ollut kyse: puna-armeijankin tappiot olivat raskaat ja joukot väsyneitä. Verinen tie Viipuriin Neuvostoliiton joukkojen nopea eteneminen Karjalankannaksella vain kymmenessä päivässä Viipuriin järkytti suomalaisia. Kaikessa paistoi, ettei etenkään joukkojen johtajia eikä kyllä joukkojakaan ollut valmennettu käymään nykyaikaista sotaa. Vasta erittäin kielteisten kokemusten ja kahdeksan rynnäkkötykin menetyksen kautta ymmärrettiin lopullisesti, ettei panssaroiduista kenttätykeistä ollut muuhun kuin suojattoman elävän voiman lamauttamiseen. Leningradin rintaman hyökkäys oli toistaiseksi edennyt tavoiteaikataulun mukaisesti. käydyssä taistelussa yli 600 mieheen, mutta vastahyökkäyksellä aiheutettiin viholliselle erittäin raskaat tappiot ja todennäköisesti hidastettiin sen etenemistä
Suomalaisten raskaat panssarit, joihin lukeutui tosiasiassa vain yksi raskaaksi luokiteltava KV-panssarivaunu, hyökkäsivät neuvostoliittolaisten panssarikärkeä vastaan tuhoten neljä T34-vaunua. Baltiassa puna-armeijan eteneminen ei ollut sujunut odotetusti, Narva oli yhä valtaamatta. armeijan esikunta uudeksi johtoportaaksi, ja täydennykseksi luvattiin peräti 30 panssarivaunua ja raketinheittimien ammuksia. Neuvostoliittolaiset olivat läpäisseet VKT-aseman Talin alueella raskain tappioin. Panssarivaunujen hyökkäys kohti Juustilaa muodosti kuitenkin nyt vakavan uhan, joka oli lyötävä nopeasti. Paikkana oli Tali. Neuvostoliiton näkökulmasta operaatiolla alkoi olla kiire, sillä joukkoja ja taisteluvälineitä tarvittiin kiireesti Saksan-vastaiselle rintamalle. Suomalaiset saivat siis nyt lisää voimaa. Punailmavoimien huonompi kalusto, heikommat suunnistus-, johtamisja viestivälineet sekä huomattavasti amerikkalaisia ja brittejä kehnompi lentohenkilöstö eivät olisi sitä paitsi välttämättä edes mahdollistaneet uutta taktiikkaa. Hyökkäys jakautui kahteen suuntaan: lännessä tavoitteena oli Saimaan kanava Juustilassa ja luoteessa Viipurin maalaiskunnan Ihantalan kylä. Doktriini oli toki länsiliittoutuneillekin uusi, se oli otettu käyttöön vasta vuotta aikaisemmin Italiassa nimenomaan maihinnousujen osana. Narvan suunnalta siirrettiin sentään 59. Tali Karjalankannaksen taistelut lähestyivät ratkaisua, ja vasta nyt XXX kaartin armeijakunta ja panssaridivisioona tulivat kohtaamaan toisensa suuremmin voimin. Niin rajallinen ja kanalisoitunut oli alueen tiestöja rataverkko. Puolustaminen sairaana oli kuitenkin hyökkäämistä helpompaa. Baltian rannikon haltuunsaamisella oli huomattava strateginen merkitys, koska sen myötä Neuvostoliiton Itämeren laivasto pääsisi murtautumaan Suomenlahden pohjukasta ja häiritsemään Saksan kauppamerenkulkua, muun muassa sen sotataloudelle erittäin tärkeitä rautamalmikuljetuksia. Tällä kertaa vastahyökkäys onnistui, sillä siihen lähdettiin heti jäämättä odottamaan tykistön ryhmittymiseen ja järjestelyihin kuluvaa aikaa. Niin pienestä saattoivat olla asiat kiinni pienipiirteisessä ja Talin jälkeen vaunuille yhä huonommin sopivassa suomalaisessa maastossa. Puna-armeija oli yrittänyt kaikkensa, maihinnousua myöten, mutta saksalaisten ja virolaisten puolustus piti. Pe-2:t pahanteossa Kannaksella 8.6.1944. Hyökkäystä tuettiin erittäin voimakkaalla tulivalmistelulla.. Sen menetys oli vähäisempi kuin kalliin ja vaikeammin korvattavan panssarivaunun. 18 SUOMEN SOTILAAN TANKIT puolustajan selustayhteydet ilma-aseellaan länsiliittoutuneiden tavoin, eivät suomalaiset olisi onnistuneet keskittämään alueelle lisää voimaa. Jäljelle jääneet kaksi yllätettiin, ja suomalaisrynnäkkötykin 75 mm:n kanuuna ei toiminut ratkaisevalla hetkellä. Hyökkäystä tuettiin erittäin voimakkaalla tulivalmistelulla. Pakokauhu ja hallitsematon vetäytyminen olivat kuitenkin eri asia, ja johtivat selvityksiin taistelun jälkeen. Se nähtiin Narvan puolustuksen murruttua heinäkuun lopulla, kun Suomi pian sen jälkeen ilmoitti suostuvansa raskaisiin aselepoehtoihin. Sitä paitsi – edelleen – vaunut ajoivat usein peräkanaa kapeilla teillä maaston tehdessä levittäytymi. Panssaritaistelut saksalaisten kanssa olivat aiheuttaneet Neuvostoliitolle erittäin raskaita menetyksiä, ja se lienee ollut syynä varovaisuuteen ja pakoherkkyyteen. XXX kaartin armeijakunnan siirtyminen reservistä hyökkäyskärjeksi saatettiin loppuun juhannusaamuyöllä 25.6. Samaan aikaan joukoissa alkoi levitä punatautiepidemia, johon toki sairastui myös suomalaisia sotilaita. Ylpeys oli marssinut lankeemuksen edellä. Neuvostovaunut lähtivät nopeasti vetäytymään suomalaishyökkäyksen alta, mikä lisäsi sekasortoa ja tappioita. Useita miehistönsä hylkäämiä vaunuja vallattiin ehjinä. Poliittiset vaikutukset Suomeen olisivat myös huomattavat. Toisaalta panssarivaunu ei ollut panssarivaunun tarkoituksenmukaisin vasta-ase, se oli panssarintorjuntatykki. Hyökkäyksen kuluttamalle ja väsyttämälle puna-armeijalle lisäjoukkoja ei sen sijaan luvattu. Panssarivaunuja oli menetetty paljon heikon tiedustelun seurauksena. Puna-armeijan panssarijoukkojen ohjeen mukaan taistelua panssarivaunuja vastaan oli vältettävä. Panssarivaunujen eteneminen syvään iskuun Konkkalanvuorten ja Hiihkallion suomalaisvarmistuksen läpi onnistui osittain hyvällä onnella, kun divisoonankomentaja Lagus oli edellisenä päivänä käskenyt sieltä pois kolme viidestä rynnäkkötykistä
lähimmillään noin puolen kilometrin päässä toisistaan. Eversti Puroman jääkäriprikaati hyökkäsi kaartin armeijakuntaa vastaan lännestä. Maasto suosi puolustajaa. Alkumenestys oli lupaava, mutta tavoitteen lähestyessä kaartilaisten vastarinta voimistui. Siihen ei ollut voimaa. . Tappiot kasvoivat ja hyökkäys oli keskeytettävä. Suomi raapi laarinsa pohjaa. Maasto oli metsäistä ja tykit kaukana, jolloin varmuusetäisyydet kasvoivat suuriksi. Kaartilaisten hyökkäyskiila Talin ja Ihantalan välillä oli vielä kapea, ja sen sivustat olivat alttiita vastahyökkäyksille. XXX kaartin armeijakuntaa ei saatu mottiin, ja vaikka se olisikin saatu motitettua, ei sitä olisi pystytty tuhoamaan. Jääkäriprikaati rynnäkkötykeillä vahvistettuna ryhmittyi jatkamaan raskaan panssarikomppanian aloittamaa menestyksellistä vastahyökkäystä ja tuhosi 40 panssarivaunua ja valtasi kaksi raskasta rynnäkkötykkiä. Tavoite oli lievästi sanottuna kunnianhimoinen. Se oli kuitenkin liian pitkä puoli kilometriä, ja suomalaisten joukkoja oli liian vähän. Tähän tilaisuuteen suomalaiset tarttuivat. Myös ammuspula vaivasi. Suomi raapi laarinsa pohjaa. Mahdollisuus neuvostojoukkojen saarrostamiseen kaksipuolisella sivustahyökkäyksellä oli houkutteleva, tosin se oli käytössä olleet voimavarat nähden näin jälkikäteen arvioiden melkoisen epärealistista. Sotahistoriassa käytettyjen joukkojen määrä toistuu usein kovin komean kuuloisena. Jääkärijoukkoihin lähetettiin muun muassa polkupyörällä ajotaidottomia täydennysmiehiä. SA -K U VA. Todellisuudessa joukot olivat supistuneet miesvahvuudeltaan varsin pieniksi, ja esimerkiksi jääkäriprikaatia oli jouduttu täydentämään aineksella, joka ei ollut käyttöarvoltaan alkuperäisen tasoista. Hyökkäys kilpistyi tappioihin sekä tykistötulen puutteeseen. SUOMEN SOTILAAN TANKIT 19 sen ja manööverit usein mahdottomiksi. Taisteluosasto Björkman hyökkäsi idästä ja taisteluosasto Forsberg pohjoisesta. Govorovilla alkoi loppua aika, samalla kun lisäjoukkoja oli turha pyytää. rynnäkkötykkirykmentin SU-76M-vaunujen kansilla Kannaksella, kesäkuu 1944. Jalkaväki etenee 1238. Puroman ja Björkmanin hyökkäyskärjet olivat 28.6
Niistä yksi oli umpimetsässä, jossa puna-armeija ei pystynyt käyttämään tykistöä tehokkaasti. Vahvistetun jääkäriprikaatin ohella myös muut panssaridivisioonan joukko-osastot osallistuivat Tali-Ihantalan alueella käytävään suurtaisteluun. 20 SUOMEN SOTILAAN TANKIT Kunnia panssarimiehille Rintamalinja oli vääntynyt monille mutkille, ja joukot olivat väsyneitä. Se siis kaksinkertaistui! Tulen keskitys sen sijaan perustui suomalaisten jo tuolloin hyvin nykyaikaiseen verkottuneeseen tulenjohtotaSA -K U VA. Toinen oli edellä mainittu länsisuuntainen Juustilaan vievä tie, jossa hyökkääjä lyötiin. Toisaalta se oli kokeneena ja tehokkaana joukkona tärkeä reservi, joka olisi voinut nousta ratkaisevaan asemaan, jos taistelu olisi vielä jatkunut. Suomalaiset olivat yrittäneet lyödä hyökkääjän, mutta VKT-aseman palauttamisesta Talissa jouduttiin luopumaan, ja joukot vedettiin taemmaksi uudelle puolustuslinjalle. Panssariprikaatin kevyitä vaunuja käytettiin muun muassa selustan varmistukseen ja teiden aukipitoon. Myös saksalaisen 303. Puolustuksen kestäessä ammuttavaa ei tykeille enää tullut. Kun hyökkäys ei laajentunutkaan läpimurroksi, kaartilaisista tuli otollinen maali, jota vastaan voitiin kohdistaa hyökkäyksiä ja kenttätykistön tulta useista suunnista. Panssarijääkäripataljoonan panssarintorjuntatykit ryhmitettiin etulinjan taakse puolustuksen syvyyteen torjumaan mahdollisesti läpimurtautuvat vaunut. Suomen ilmavoimat ja saksalainen lento-osasto Kuhlmey hyökkäsivät kiivaasti jalkaväen, panssarivaunujen ja tykistön ryhmityksiä sekä Talin siltoja vastaan. Maasto oli rikkonaista. Itse asiassa suomalaisten tykistön määrällinen keskitys Ihantalassa ei sinänsä ollut osoitus sen ihmeellisemmästä tykistötaktiikasta. Panssaridivisioona siirrettiin Talin alueen kovien taistelujen jälkeen lisäjoukkojen myötä vahvistuvan puolustusaseman taakse, jossa se lisäsi puolustuksen syvyyttä ja toimi vastahyökkäysreservinä. Kalliot ja siirtolohkareet sekä useat suot ja vesistöt rajoittivat etenemistä teiden ulkopuolella, mikä tuki puolustusta. Kevyiden vaunujen miehistöt suorittivat tehtävänsä vaikeissa olosuhteissa ja vanhentuneella kalustolla kiitettävästi. Jalkaväkeä vastaan vaunuja voitiin vielä käyttää, mutta sitäkin vastaan taisteltaessa uhkana olivat jopa heiveröiset panssarintorjuntakiväärit. Hyökkääjän ongelmana oli, että noin 10x10 kilometrin taistelualueen läpi johti ainoastaan kolme tietä. VKT-aseman läpimurtoalue oli kapea, jolloin joukot ahtautuivat suppealle alueelle. XXX kaartin armeijakunnan divisioonat eivät päässeet enää Tali-Ihantalan alueella merkittävästi eteenpäin, ja vähäisistä aluevoitoista maksettiin kova hinta. Panssaridivisioona siirrettiin reserviin Kilpeenjoen alueelle. Kaikki perustui kuitenkin siihen, että suomalaisten puolustus kesti. Jäljelle jäi Ihantalan läpi kulkeva tie sekä kalliomaasto sen länsipuolella. Tavallisesti laajoja aluemaaleja ampuva, massamaiseen käyttöön perustuva neuvostoliittolainen tykistöase oli suhteelliselta teholtaan selvästi suomalaistykistöä heikompi. rynnäkkötykkiprikaatin rynnäkkötykkejä käytettiin pääasiassa edellä mainittuun tarkoitukseen, ja prikaati tuhosi Tali-Ihantalan taistelussa muutaman neuvostovaunun. Tykistöä oli alueella paljon, koska joukkojen vaihdon yhteydessä orgaanista tykistöä ei vaihdettu lainkaan. Heidän panoksensa kesän 1944 taisteluissa on jäänyt valitettavan usein rynnäkkötykkipataljoonan ja raskaiden panssarikomppanioiden miesten varjoon. Vaan pysähtyipä liikekin. Tykistö tappaa Panssaridivisioona oli useissa vastahyökkäyksissä kuluttanut kaartin armeijakunnan voimia ja tuhonnut kymmeniä sille alistettujen yhtymien panssarivaunuja tai rynnäkkötykkejä. Suomalaisten taistelua tuki voimakas tykistö, mikä tehokkaiden ampumamenetelmien kanssa mahdollisti tulen keskittämisen ja suuren tiheyden. Näiden menestyksestä kertoivat selvää kieltään tuhottujen vihollisvaunujen lukumäärä, joka olisi saattanut olla suotuisammassa panssarimaastossa suurempikin, kun usein saatiin vain tuhottua pari vaunua kärjestä ja sen jälkeen ura oli tukossa