Suomen Sotilas Extrat Hävittäjät/2020

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

V K O 20 20 -4 2 DV I-16 HURRICANE BREWSTER BF-109 MIG-21 F-15. HAKARISTI TAIVAALLA SOTATAIVAAN 70 17 71 -2 00 3 PA L
24 68 12 50 Polikarpov I-16 Mikojan–Gurevitš
040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 050 590 3964, toimitus@suomensotilas.fi • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Teksti: Timo Säyrinen • Toimitus: Jaakko Puuperä, puh. SA -K U VA. 0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • ISBN 978-952-9872-79-4 Julkaistava aineisto. 80 F-15 EAGLE 4 Albatros 10 Verinen huhtikuu 12 Polikarpov I-16 – Rotta 22 Ilmataisteluliikehdinnän perusteita 24 Hawker Hurricane – Varjoon jäänyt työjuhta 36 Brewster – Tukialushävittäjä Suomen suojana 47 Richard Lorentz – Hävittäjätaktiikan suurmies 50 Messerschmitt Bf 109 – Hakaristi taivaalla 66 Luftwaffen hävittäjäaselajin organisaatiot 68 MiG-21 80 Sotataivaiden kotka 90 Mikä ihmeen taistelunjohtokone. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu
4 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Pian alettiin kaivata taivaalle kättä pidempää. Libyassa vastapuolella ei ollut lentokalustoa. Ensimmäiset lentokoneiden väliset yhteenotot käytiin lentäjien ja tähystäjien lentokoneisiin mukaansa ottamien kiväärien ja pistoolien avulla – useimmiten heikolla menestyksellä. Syntyi hävittäjä. Kun vuonna 1914 alkaneen maailmanpalon osapuolten tiedustelukoneet kohtasivat taistelualueen yläpuolella yhä useammin, syntyi tarve ryhtyä vaikuttamaan asein vastustajan tiedustelukoneisiin. Pääosa taistelevien armeijoiden komentajista ei nähnyt lentokoneille sen laajempaa käyttöä, tuskin tosissaan uskoi niiden käytettävyyteen edes tiedustelussa. Tulenjohdossa ja jopa ilmasta maahan -tehtävissä kenraalien mielenkiinnon kohteena olivat pikemminkin ilmaa kevyemmät lentolaitteet eivätkä niinkään lentokoneet. 5 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT E nsimmäisen maailmansodan alkaessa reilut kymmenen vuotta vanhaa keksintöä, moottorikäyttöistä lentokonetta, käytettiin lähes ainoastaan tiedusteluun ja tykistön tulenjohtoon. Pari vuotta aikaisemmin Italia oli käyttänyt Libyassa Turkin vastaisella sotaretkellään myös ilmasta maahan -toimintaan pienessä määrin koneita, jotka pudottelivat heikolla menestyksellä pieniä pommeja. SAKSALAINEN LENTOTUKIKOHTA Albatros D.III -koneineen ”siellä jossain” vuonna 1917.
Pysy siis Suomen Sotilaan siivellä! Valitsimme tämänkertaiseen kattaukseen palvelukseen tuloaikanaan teknisesti vallankumouksellisia sekä sotatoimiin oleellisesti vaikuttaneita ja tietenkin myös Suomen kannalta tärkeitä konetyyppejä. Tästä alkoi yli sata vuotta kestänyt ja edelleen jatkuva kehitys, jonka tämänhetkisenä vallitsevana kehitystasona ovat esimerkiksi työntövoiman ja lentomassan yhden ylittävä suhde, häivetekniikka, sensorifuusio ja jopa satoja kilometrejä kantavat ilmataisteluohjukset. Se oli Saksan keisarillisen lentoaseen, Die Fliegertruppen (lokakuusta 1916 eteenpäin Deutsche Luftstreitkräfte) Fokker E, jonka tunnetuin ja lukumääräisesti tärkein versio oli Fokker E.III. 6 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT I lmasotahistorian ensimmäinen toisia lentokoneita vastaan taistelemiseen tarkoitettu konetyyppi – hävittäjä – tuli palveluskäyttöön kesäkuussa 1915. Lentäjä kykeni samaan aikaan ohjaamaan lentokonetta ja käyttämään asetta. Aloitamme kuitenkin ottamalla askeleen taakse ja esittelemäl. Suomen Sotilaan seuraavassa Hävittäjät-ekstrassa käsitellään koneita, joita jäit varmasti kaipaamaan! Tämän Hävittäjät-ekstran painopiste on 75 vuotta sitten päättyneessä toisessa maailmansodassa palveluskäytössä olleissa hävittäjissä. Tästä lentokoneesta teki oikean hävittäjän se, että koneen aseistuksena olleessa konekiväärissä oli tahdistin, joka mahdollisti ampumisen suoraan eteenpäin pyörivän potkurin kehän lävitse. Suomen Sotilaan Hävittäjät -ekstroissa esittelemme sotahistoriaan vaikuttaneita hävittäjiä yli sadan vuoYLLÄ OLEVALLA D.V:LLÄ lensi sodan menestyksekkäin hävittäjälentäjä Manfred von Richthofen ennen siirtymistään Fokker Dr.1:een eli kuuluisaan Fokker-kolmitasoon. Von Richthofenin saaliiksi jäi kaikkiaan 80 liittoutuneiden lentokonetta. den ajalta. Tässä numerossa esittelemme ensimmäiset valitsemamme koneet Albatrosista suihkukonekauteen. Koska sopivia historiaan vaikuttaneita hävittäjiä olisi helpompi valita kymmenkertainen määrä, jouduimme tekemään ankaraa ja epäoikeudenmukaistakin karsintaa ja jättämään myöhempään numeroomme ja Suomen Sotilas -lehteen kymmeniä lentokoneita, jotka varmasti olisivat ansainneet päästä jo tähän ensimmäiseen numeroon. Kahdeksan konetta, jotka saimme mahtumaan 84 sivulle
Ensimmäisen version, D.I:n, heikkona puolena oli huono näkyvyys eteenpäin ohjaamosta. Kyseessä on sen sijaan sodan kestäessä pisimmän aikaa Saksan etulinjan taistelukäytössä eri versioina ollut Albatros. Vuodenvaihteeseen 1915/16 mennessä Fokkerit hallitsivat länsirintaman ilmatilaa siinä määrin, että liittoutuneiden lentotiedustelu ei havainnut Saksan laajoja hyökkäysvalmisteluja Verdunin linnoitusta vastaan. . Albatros D.II. Albatros D.III. Se ei ole suoritusarvoiltaan Saksan sodan paras hävittäjä eikä ehkä menestyksekkäinkään. . Tämä pöydän ääressä nykyään luettuna vähäiseltä tuntuva parannus oli tuohon aikaan kuitenkin melkoinen teknologiaharppaus, jonka seurauksena ilmaherruus länsirintamalla siirtyi jälleen Saksalle vuoden 1916 loppuun mennessä. Hermann Göring ja Albatros-hävittäjä. Albatros oli vanerirakenteinen kaksitasoinen yksipaikkainen ja -moottorinen hävittäjä. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 7 lä yhden Saksan ilmavoimien ensimmäisen maailmansodan tärkeimmistä hävittäjistä. Alussa ilmaherruus oli Saksan Fokker E -tyypin hävittäjät osoittautuivat loppukesällä ja syksyllä 1915 ylivoimaiseksi liittoutuneiden lentokoneisiin nähden. Liittoutuneet kiirehtivät ottamaan käyttöön omia hävittäjiänsä, ja työntöpotkurilla varustetut brittiläiset DH2ja FE2b-hävittäjät ja nykylentäjän silmiin perinteisempi ranskalainen Nieuport 11 -hävittäjä riistivät ilmaherruuden liittoutuneille keväällä 1916. Tällä D.III:lla lensi Hermann Göring, joka tunnetaan paremmin roolistaan toisen maailmansodan aikana, muun muassa Saksan ilmavoimien komentajana. . Mutta Albatrosin raskaampi aseistus ja parempi nopeus ja nousukyky osoittautuivat ratkaisevammiksi. Göring saavutti ensimmäisessä maailmansodassa 20 ilmavoittoa. JAGDSTAFFEL (HÄVITTÄJÄLENTUE) 50:N Albatros D.III -hävittäjiä alkusyksyllä 1917. Albatros oli ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen hävittäjä, johon kyettiin asentamaan kahden konekiväärin aseistus ilman, että siitä seurannut painolisäys olisi heikentänyt oleellisesti suoritusarvoja. M U N SO N M U N SO N. Tietenkin, koska liittoutuneilla ei käytännössä vastaavia lentokoneita ollutkaan. D.II:ssa tätä kompensoitiin asentamalla ylem. Albatros oli raskaampi eikä yhtä ketterä kuin Fokker E ja tuonaikaiset liittoutuneiden hävittäjät. Rungoissa ja pyrstöissä on kansallisuustunnusten lisäksi lentueen tunnukset, mustavalkoiset kulmat ja raidat. Esimerkiksi Albatros D.II:n ja D.III:n vastapelurit ranskalaiset Nieuport 11 ja 17 olivat lentopainoltaan vain vajaat 70 % Albatrosin lentopainosta. Diplomi-insinööri Robert Thelenin suunnitteleman kaksitasoisen ja yksipaikkaisen Albatros-hävittäjän prototyyppi lensi ensi kertaa elokuussa 1916
D.III:ssa oli D.II:sta korkeammalle optimoitu moottori sekä aikaisempaa ohuempi alataso. D.V Parannettu D.V-versio oli tarkoitettu ylläpitämään D.III:n hankkima ilmaherruus liittoutuneiden kehittämiä aikaisempaa parempia hävittäjiä vastaan. Itävallan Oeffag valmisti äskeisten lisäksi lähteestä riippuen 500–600 kappaletta Albatros D.III:ta, joissa oli saksalaisversioita tehokkaammat Austro-Daimler-moottorit. M U N SO N. Sotaan ne pääsivät vielä Puolan ilmavoimissa vuosina 1919– 1920, kun maa taisteli Neuvosto-Venäjää vastaan. Sodan jälkeen koneita oli useiden Euroopan maiden ilmavoimissa. Otava, 2006. Puutteita pyrittiin korjaamaan viimeisessä tuotantoversiossa D.Va. . Saksa vastasi keväällä 1918 ottamalla palveluskäyttöön Fokker Dr1:n ja sodan parhaan laajassa tuotannossa olleen hävittäjän, Fokker D.VII:n. 8 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT pi taso hieman D.I:tä alemmaksi. D.V ei kuitenkaan tuonut mitään oleellisia etuja D.III:een nähden, ja D.V olikin liittoutuneiden hävittäjiin verrattuna altavastaajan asemassa ensimmäisen D.II D.III D.Va Pituus 7,4 m 7,33 m Kärkiväli 8,5 m 9,05 m Moottori Mercedes D.III -rivimoottori, 160 hv Mercedes D.IIIa -rivimoottori, 160/175 hv Mercedes D.IIIa -rivimoottori, 170/185 hv Lentopaino 888 kg 886 kg 937 kg Nopeus 175 km/h 175 km/h 187 km/h Nousunopeus 12 min 30 s 3 000 metrin korkeuteen 11 min 20 s 3 000 metrin korkeuteen 4 min 1 000 metrin korkeuteen Lakikorkeus 5 200 m 5 500 m 6 250 m Toiminta-aika 1,5 h 2 h 2 h Aseistus 2 x 7.92 mm konekivääri Rintamakäyttöön alkaen Lokakuu 1916 Tammikuu 1917 Toukokuu 1917 (DV) Loppuvuosi 1917 (DVa) maailmansodan viimeisen vuoden taivailla. Sota on tekniikan kehityksen eräs tehokkaimmista nopeuttajista, ja niinpä liittoutuneiden entistä paremmat hävittäjät Spad VII, Sopwith Triplane ja SE 5 ajoivat suorituskyvyssä Albatrosin ohitse viimeistään loppuvuonna 1917. Lukumääräisesti tärkeimpiä olivat Dhävittäjät, joita valmistettiin lähteesTärkeimpien Albatros-versioiden tekniset tiedot tä riippuen noin 4 700 kappaletta. D.III tuli palveluskäyttöön alkuvuonna 1917. Hävittäjä kärsi rakenteellisesta heikkoudesta, ja sitä oli raskas ohjata. D.III oli ensimmäisen maailmansodan Saksan paras hävittäjä suoritusarvoeroilla verrattuna palvelusaikansa alkuajan liittoutuneiden hävittäjiin. Albatros valmisti D-sarjan hävittäjien lisäksi Bja Csarjan tiedustelukoneita sekä joitakin kappaleita muita prototyyppiasteelle jääneitä lentokoneita. Näillä innovaatioilla saavutettiin aikaisempaa parempi suorituskyky korkealla ja parempi nousuja syöksykyky. Tärkeimpien versioiden tuotantomäärät olivat: D.II 291 kpl, D.III noin 1 800 kpl ja D.V ja D.Va noin 2 500 kpl. Aiheesta lisää: Revie, Alistair & Foster, Thomas & Graham, Burton: Suuret taistelut maalla, merellä ja ilmassa. D-Albatroseja käyttivät ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan, Itävallan ja Turkin ilmavoimat. Munson, Kenneth: Ensimmäisen maailmansodan hävittäjät. Albatros D.Va. D.V:n sivuvakaaja oli aikaisempia versioita pyöreämpi samoin kuin rungon etuprofiili. Ensimmäiset D.V:t tulivat palveluskäyttöön toukokuussa 1917. Karisto, 2005. D.III:ssa oli moottorin jäähdytin asennettu aiemmasta poiketen rungon keskilinjasta sivuun, minkä tarkoituksena oli estää kiehuvan jäähdytysveden roiskuminen lentäjän kasvoille, mikäli jäähdytin sai ilmataistelussa osumia. Vahvistettu rakenne kuitenkin aiheutti massan kasvua, mikä heikensi suoritusarvoja
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 9 . Taistelutahtoa kohottava juliste ensimmäisen maailmansodan vuosilta.
Brittien ilmaoperaatioon Arrasin taistelun tukemiseksi kuuluivat lentotiedustelu ilmakuvauksineen, tykistön tulenjohto, pommitukset, joiden kohteina olivat maajoukot ja lentotukikohdat, sekä lentävien koneiden ja muodostelmien suojaus hävittäjillä. Brittien hävittäjäkalusto muodostui Sopwith Pup-, Nieuport 17sekä työntöpotkurisista DH2ja RE8-koneista. Saksan ilma-aseella oli Arrasin hyökkäyksen alkaessa alueella viisi hävittäjälentuetta (JagdStaffel eli Jasta). Saksalaiset toki pyrkivät tukemaan omia maavoimiansa vastaavilla menetelmillä, joskin pienemmällä volyymilla jo lukumääräisen alivoimaisuutensa takia. Vuoden 1916 Saksan hyökkäykset Verdunissa ja brittien Sommessa johtivat ainoastaan satoihintuhansiin kaatuneisiin. Maakohteiden pommitukset olivat kuten ensimmäisen maailmansodan aikana ylipäätään vaikutuksiltaan vähäiset pienten pommikuormien ja alkeellisten tähtäysvälineiden johdosta. Suurin osa huhtikuun 1917 Arrasin alueen ilmataisteluista käytiin rintamalinjan saksalaispuolen taivaalla, ja tyypillinen ilmataistelu oli saksalaisten hävittäjien hyökkäys brittien tiedustelutai tulenjohtokoVERINEN HUHTIKUU . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . ilmavoitto.. 23.10.1916 kohtasivat Airco DH2:lla lentävä RAF:n hävittäjä-ässä Lanoe Hawker ja Albatros D.II:lla lentävä Manfred von Richthofen, Punainen Paroni. Kaksi ensin mainittua olivat taistelun kokonaisuuden kannalta oleellisen tärkeitä. Hawker oli tuohon aikaan RAF:n johtava ässä, ja hänestä tuli von Richthofenin 11. 10 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT E nsimmäinen maailmansota oli länsirintamalla vuoden 1915 alkuun mennessä pysähtynyt tasapelitilanteeksi. Brittien RFC, Royal Flying Corps, tuki hyökkäystä ja keskitti tehtävään 25 laivuetta, joihin kuului noin 365 lentokonetta. Taistelun kestäessä määrä kasvoi kolmella. Pääosa oli tyyppiä Albatros D.III. Kahdeksan lentuetta tarkoitti noin 80 hävittäjää. Näistä noin 1/3 oli hävittäjiä. Richthofen ampui kaartotaistelussa 900 patruunaa, ja hänen viimeisestä sarjastaan yksi luoti osui Hawkerin päähän. Tasavertaiseen taisteluun saksalaishävittäjiä vastaan kykenivät Spad S.VII:t ja Sopwith Triplanet, mutta niitä oli tähän aikaan käytössä varsin vähän. Huhtikuun puolivälissä 1917 Ranska aloitti Soissonsin–Reimsin alueella yleishyökkäyksen, ja sen tukemiseksi ja saksalaisten joukkojen sitomiseksi britit hyökkäsivät 9.4.1917 alkaen Arrasin rintamalohkolla, ranskalaishyökkäyksen pohjoissivustalla
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 11 neita vastaan. Saksan tappiolistaan kuului 66 lentokonetta. Operatiiviselta kannalta katsottuna tulos oli kuitenkin hieman toisenlainen. Saksan ilmavoimien hävittäjä-ässä Heinrich Gontermann Albatros D.III -koneensa luona.. En vain ikinä ymmärtänyt, mitä ne olivat.” Tässä tekstissä ja koko artikkelisarjassa käytetään saksankielisestä termistä ”Staffel” käännöstä lentue. Viholliselleen he aiheuttivat noin 120 000–130 000 miehen tappiot. Käytettävän termin peruste pohjautuu toiseen maailmansotaan, jonka organisaatioihin liittyen ilmasotahistoriakirjallisuudessa suomennetaan yleisesti Staffel = lentue, Gruppe = laivue ja Geschwader = rykmentti. Saksan ilma-ase ei kyennyt estämään RFC:tä tukemasta brittien maavoimia. Britit saivat haltuunsa joidenkin kilometrien leveydeltä maastoa mutta menettivät noin 150 000 miestä. Ei esimerkiksi käynyt kuten vuoden 1916 ensimmäisinä kuukausina, jolloin saksalaiset hävittäjät kykenivät estämään liittoutuneiden lentotiedustelun siten, että se ei havainnut Verdunin hyökkäyksen valmisteluja. Arrasin taistelu hiipui toukokuun puoliväliin mennessä. Verisen huhtikuun aikana ensimmäisen maailmansodan menestyksekkäimmät ja suorituskykyisimmät hävittäjät – Fokker Dr.1-, Fokker D.VII-, Camelja Spad S.XIII -koneet – olivat vielä tulevaisuutta. Siksi on luonnehdittu, että liittoutuneiden ilmaoperaatio Arrasissa oli suurista tappioista huolimatta menestys. Sitä edelsi tai siihen liittyi myös taistelu brittien saattohävittäjiä vastaan. Puhtaasti taktisesti laskettuna Arrasin alueen ilmataistelut huhtikuussa 1917 olivat Saksalle voitokkaita. Britannia menetti noin 250 lentokonetta ja reilut 300 lentävään henkilöstöön kuuluvaa kaatuneina, kadonneina ja sotavankeina. Brittien lentäjätappiot olivat noin 1/3 länsirintamalla Euroopan mantereelle tuohon aikaan sijoitetuista brittilentäjistä. Sanakirjassahan termi käännetään laivueeksi. Lentokoneiden paremmuuden ohella myöskin saksalaisten lentäjien koulutus oli brittejä parempi: pätevöityäkseen rintamalentäjäksi saksalaisten tuli käydä brittikollegoita pidempi ja paremmin suunniteltu ja organisoitu koulutus. Saksan yleisesikunnan esikuntapäällikkö kenraali Ludendorff totesi myöhemmin jokseenkin sarkastisesti: ”Epäilemättä brittien hyökkäyksellä Arrasissa oli joitakin tärkeitä strategisia tavoitteita. Saksalaisilla oli laadullinen ylivoima. Vuonna 1916 oli Saksan ilma-aseeseen ryhdytty luomaan tehtävänsä puolesta erikoistuneita hävittäjä-, tiedusteluja pommitus-lentoyksiköitä aikaisempien kuusikoneisten Feldfliegerabteilungenien, joihin kuului enemmän tai vähemmän sekalaista kalustoa, tilalle. Huhtikuussa 1917 varsin suuri osa brittien menetyksistä oli täydennyslentäjiä, joiden rintamakokemus oli vain muutaman päivän mittainen! Myöskin saksalaisten organisaatio oli vihollistaan tarkoituksenmukaisempi. . Kaksi viimeksi mainittua tulivat palveluskäyttöön kuukauden parin sisään Arrasin taistelusta, ja ilmaylivoima siirtyi näiden myötä jälleen liittoutuneille
TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Vastavallankumouksesta kuolemaan tuomitun Polikarpovin piirustuslaudalta syntyi toisen maailmansodan alla aikansa kovimpia ja edistyksellisimpiä hävittäjiä. I-16 tuli reilu kahdeksan vuosikymmentä sitten tutuksi suomalaisillekin. Kun Stalin tuli tyytyväiseksi herrojen saavutuksiin, hän joko vapautti heidät tai muutti heidän tuomionsa ehdollisiksi. Yhden niistä vastustajat nimesivät Rotaksi. 12 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Polikarpov I-16 ROTTA Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalinilla näytti välillä olleen näkemys, jonka mukaan lentokoneiden suunnittelijoiden työskentelyä tehostaa se, että he ovat vankeudessa. . Ainakin suunnittelijat Vladimir Petljakov, Andrei Tupolev ja Nikolai Polikarpov olivat osan työuraansa poliittisia vankeja; kuitenkin he koko ajan suunnittelivat lentokoneita
Neuvostoliiton kannalta oli hyvä, että Polikarpovia ei teloitettu. Hän suunnitteli I-16-hävittäjän, joka lähteestä riippuen vuonna 1934 tai 1935 palveluskäyttöön tullessaan oli maailman teknisesti kehittynein ja suorituskykyisin hävittäjä. I-16 tultiin tuntemaan Neuvostoliitossa nimellä Išak (aasi), Espanjassa nimellä Mosca (kärpänen) ja Neuvostoliiton vihollismaissa useimmiten nimellä Rata (rotta). 13 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT P olikarpov tuomittiin vastavallankumouksellisuudesta ja sabotaasista kuolemaan vuonna 1929, mutta parin kuukauden päästä Stalin muutti hänen tuomionsa kymmeneksi vuodeksi pakkotyötä. Nikolai Polikarpov.. . I-16 oli antava tiukkaa vastusta kansallismielisille ainakin Espanjan sisällissodan 1936 –1939 alkuvaiheessa sekä Japanin ilmavoimille Kiinassa ja Mantšuriassa vuosina 1937–1939. Suomessa I-16:ta kutsuttiin lisäksi joskus siipioravaksi. Vielä talvisodassa I-16 oli, sodan viime hetkiä lukuun ottamatta, Suomen ilmatilan suorituskykyisin hävittäjä. Kaksi vuotta myöhemmin Polikarpov armahdettiin
Palveluskäyttöön I-16 tuli ilmeisesti seuraavan vuodenvaihteen aikoihin. G O RD O N & KH A Z A N O V. Hävittäjän aseistuksena oli kaksi 7,62 mm:n Škas-konekivääriä, yksi kummassakin siivessä. Ensimmäisen sarjatuotantoversion, tyyppi 4:n voimalaitteena oli yhdeksänsylinterinen 480 hevosvoimaa kehittävä Švetsov M22 -tähtimoottori, joka oli ranskalaisen Gnome-Rhône Jupiter 9ASB:n lisenssiversio. Jälkimmäisten keskuudessa hallitsevaan asemaan päätyivät sodan kestäessä sisäisen kilpailun seurauksena kommunistit. Ilmataisteluun. Neuvostoliitto ei salaillut konetyypin olemassaoloa, ja se oli näytteillä Milanon ilmailunäyttelyssä saman vuoden lokakuussa. Noin 700 hevosvoiman tehoisella Švetsov M25:llä eli Wright 1820 F3:n lisenssiversiolla varustettu I-16 tyyppi 5 pääsi tehtävään, johon hävittäjäkoneet on tarkoitettu. Ensimmäistä kertaa hävittäjä esiintyi julkisuudessa toukokuussa 1935 paraatissa Moskovassa. Tyyppi 4:ssä oli suljettu, liukuvalla kuomulla varustettu ohjaamo. Myöhemmissä tyypeissä palattiin kuitenkin avo-ohjaamoon. Suoritusarvoiltaan I-16 oli palveluskäyttöön tullessaan maailman paras hävittäjä. Prototyyppi lensi ensimmäistä kertaa 30.12.1933, ja sarjatuotanto alkoi alkusyksyllä 1934. 14 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Aikansa paras Polikarpov suunnitteli vuonna 1933 Neuvostoliiton ilmavoimien jo tilaamaa I-15-kaksitasohävittäjää ja siinä rinnalla henkilökohtaisen kiinnostuksensa innoittamana I-16:ta. I-16:sta tuli ilmailuhistorian ensimmäinen sarjatuotettu alatasoinen sisään vedettävillä laskutelineillä varustettu hävittäjä. Tasavaltalaisia tuki Neuvostoliitto lähettämällä aseita ja ”neuvonantajia”, jotka osallistuivat taisteluihin ja olivat osaltaan varmistamassa kommunistien pääsyä johtavaan asemaan tasavaltalaisten riveissä. Tulikoe Espanjan sisällissota alkoi heinäkuussa 1936. Kansallisten saksalaiset Heinkel I-16 oli palveluskäyttöön tullessaan maailman paras hävittäjä. Vastakkain olivat kenraali Francon johtamat kansallismieliset ja useita eri ryhmittymiä käsittäneet tasavaltalaiset. Neuvostoliitto lähetti lokakuusta 1936 alkaen muun kaluston ohella satoja I-16ja I-15-hävittäjiä sekä SB-2ja R-5-pommikoneita tasavaltalaisille. Saksa ja Italia tukivat kansallisia toimittamalla heille aseita ja joukkoja. Tämäkin oli ensimmäinen laatuaan maailmassa. Ilmavoimat kiinnostui pian I-16-koneestakin, ja hävittäjä määrättiin tuotantoon
Japanin ja Kiinan välinen sota syttyi heinäkuussa 1937. Espanjan tasavallan ilmavoimien I-16 tyyppi 4. . Vuonna 1937 palveluskäyttöön tuli I-16 tyyppi 10, jossa oli parannettu M25V-moottori. Neuvostoliitto vahvisti Kiinan siihen saakka varsin lukumääräisesti heikM A SL O V, M IK H A IL : PO LI KA RP O V I15 , I16 A N D I15 3 A C ES . Suoritusarvojen puolesta tyyppi 10 ei kuitenkaan tarjonnut oleellisia parannuksia tyyppi 5:een nähden. O SP RE Y PU BL IS H IN G , 20 10. Vastustaakseen Japanin vaikutusvallan nousua Itä-Aasiassa aloitti Neuvostoliitto operaatio Z:n – ”aseita kiinalaisille tovereille”. Monet varsinkin Aasiassa pitävät tätä toisen maailmansodan todellisena alkuhetkenä. . Tilanne alkoi muuttua maaliskuussa 1936, kun Saksa ryhtyi toimittamaan kansallismielisille Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä. Kympissä oli siipikonekiväärien lisäksi kaksi samanlaista moottoripeltien alla. Yllä esimerkkejä jo ennen toista maailmansotaa taistelukokemusta saaneista I-16-koneista. Nämä voittivat aikaa myöten ilmaherruuden kansallisille Espanjan taivaalla, jossa käytiin kiivaimmat ilmataistelut sitten ensimmäisen maailmansodan. . Alla aukeaman kuvassa kuuden I-16-hävittäjän tiukka muodostelma jossain itärintaman taivaalla. Kiinan ilmavoimien I-16 tyyppi 10. 15 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT . Espanjan tasavallan ja Kiinan I-16-koneita lensivät usein Neuvostoliiton ilmavoimien ”vapaaehtoiset” lentäjät. 51ja italialaiset Fiat CR 32 -hävittäjät olivat aluksi neuvostohävittäjiä vastaan alakynnessä ja pitivät pintansa vain lentäjien paremman koulutustason ansiosta
Japani oli valloittanut Mantšurian vuonna 1931 ja perustanut alueelle Mantšukuon nukkevaltion. Nämä lentokoneet muodostivat Kiinan ilmavoimien pääkaluston suunnilleen vuoteen 1941 saakka, jolloin ne korvattiin amerikkalaisella kalustolla. Tämä oli pääsyy siihen, että – Zeroja lukuun ottamatta – japanilaishävittäjiä hieman suorituskyvyltään parempien ja raskaammin aseistettujen I-16-koneiden taistelumenestys ei ollut kaksinen. Kahden suurvallan edut menivät ristiin, ja 1930-luvulla syntyi Mantšukuon . O SP RE Y PU BL IS H IN G , 20 10 G O RD O N & KH A Z A N O V. Japanilaisten lentäjien koulutustaso oli omaa luokkaansa verrattuna kiinalaishävittäjiä lentäneisiin Kiinan ja Neuvostoliiton ilmavoimien lentäjiin ja amerikkalaisiin palkkapilotteihin. Yllä kaksi I-16 tyyppi 10 -konetta Halhin-Golin taisteluissa kesällä 1939. Alla Neuvostoliiton Itämeren laivaston I-16-koneita katselmuksessa Pietarhovin tukikohdassa vuonna 1937. 16 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT koja ja sekalaisella kalustolla varustettuja ilmavoimia I-16ja I-15-hävittäjillä ja SB2ja DB-3-pommikoneilla. Vastapuolen pääkalusto oli aluksi kiinteillä laskutelineillä varustetut Mitsubishi Ki-27ja Mitsubishi A5M -hävittäjät, ja syyskuusta 1940 alkaen sisään vedettävin telinein varustetut Mitsubishi A6M Zerot. M A SL O V, M IK H A IL : PO LI KA RP O V I15 , I16 A N D I15 3 A C ES
Kaartin hävittäjärykmentin I-16 on ampunut alas Luftwaffen Bf 109:n. Neuvostoliiton hävittäjäkalustona alueella olivat I-16, I-15 ja uudet I-153-kaksitasohävittäjät. I-16:n yleisimpiä taisteluvastustajia olivat Fokker DXXIja Gloster Gladiator -hävittäjät. I-16 sai kunnian olla Suomen ilmavoimien ensimmäinen ilmavoitto kautta aikojen. Sopimus pitikin aina vuoteen 1945, jolloin Neuvostoliitto petti tämänkin sopimuksen ja miehitti pysyvästi osan Japania. Punahävittäjät kykenivät yllättämään suomalaiset, kun nämä lensivät hitaalla ilmanopeudella juuri startin jälkeen. Nomonhanin/Halhin-Golin taistelu päättyi syyskuussa Japanin selvään tappioon. Neuvostoliiton materiaalitoimitukset Kiinalle hiipuivat syksyllä 1939, kun sodan uhka kasvoi Euroopassa ja Neuvostoliitto ja Japani solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Tyyppi 18 oli varustettu 800 hevosvoiman Švetsov M62 -moottorilla, mikä paransi etenkin version nousukykyä. I-16 olikin ensimmäinen laajassa sarjatuotannossa ollut tykeillä aseistettu hävittäjä. I-16:t olivat tyyppejä 5, 10 ja uudempia tyyppejä 17 ja 18. Kaikki ilmoite. Muut syyt olivat jälkimmäisen lukumääräinen ylivoima ja parempi kyky täydentää tappiot. Kummallakin oli tarve saada vapaat kädet toisaalla. Lentolaivue 26:n ylikersantti Toivo Uuttu ampui Bristol Bulldogillaan I-16:n alas 1.12.1939. Myöskin aikaisemmin Espanjan sisällissodassa taistelleiden punalentäjien siirtämisellä taisteluun oli varmasti oma osansa. Ilmavoimien hävittäjäja tiedustelulentäjät sekä pommikoneiden konekivääriampujat tekivät talvisodassa ilmavoittoilmoituksen 198 punatähtisestä lentokoneesta. I-16 sai kunnian olla Suomen ilmavoimien ensimmäinen ilmavoitto kautta aikojen. Tyyppi 17:ssä siipiin asennetut konekiväärit oli korvattu kahdella 20 millin Švak-tykillä. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT 17 rajoilla Neuvostoliiton ja Japanin välillä useita aseellisia konflikteja, joista kiivain käytiin touko-syyskuussa 1939. Hyökkäystä tuki lähteestä riippuen 1 500 tai jopa yli 3 000 punakoneen armada. VA LE RY RU D EN KO. I-16:t saavuttivat sodan parhaan menestyksen 29.2.1940, kun ne ampuivat alas kuusi Gladiatoria ja yhden Fokkerin Ruokolahden tukikohtaan tekemässään hyökkäyksessä. Nämä paperilla I-16:ta heikommat suomalaishävittäjät olivat useimmiten niskan päällä suomalaislentäjien paremman koulutuksen ja taktiikan ansiosta. Kaksi viimeksi mainittua tyyppiä saapuivat taisteluihin heinä-elokuussa 1939, ja niiden mukaantulo oli yksi vaan ei ainoa syy siihen, että taistelun viimeisenä kuukautena ilmaherruus siirtyi Japanilta Neuvostoliitolle. Ilmasodan osalta tappion marginaali ei ollut kokonaistaistelun vertainen: japanilaiset ampuivat alas taistelun aikana enemmän lentokoneita kuin mitä itse menettivät mutta eivät kyenneet tukemaan lentokalustolla maavoimiaan yhtä hyvin kuin neuvostoliittolaiset. Neuvostoliitossa ottelua kutsuttiin Halhin-Golin ja Japanissa Nomonhanin taisteluksi. Yhtä kaikki, ylivoima oli suuri: Suomen ilmavoimilla oli sodan alussa 114 toimintakuntoista lentokonetta. Siipiorava ottaa siipeensä Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939
Punailmavoimien Polikarpov I-16 tyyppi 5 teki pakkolaskun Riiskan lahdelle 10.12.1941.. . 18 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Tyyppi 4 Tyyppi 5 Tyyppi 10 Tyyppi 17 Tyyppi 18 Tyyppi 24 Tyyppi 29 Tuotannon aloitus 1935 1936 1939 1939 1939 1939 1940 Moottori (hv) M22 (480) M25A (715) M25V (750) M62 (820) M63 (1100) Pituus (m) 5,86 6,13 Kärkiväli (m) 9 Siipipinta-ala (m2) 14,54 Tyhjäpaino (kg) 1 145 1 336 1 425 1 410 1 437 1 545 Starttipaino (kg) 1 355 1 530 1 726 1 810 1 846 1 878 1 966 Huippunopeus (km/h) 346 475 448 425 464 490 460 Nousukyky 5 000 metriin (min) 9,2 7,35 8,2 5,2 7,25 Lakikorkeus (m) 8 440 8 300 8 260 8 240 9 470 10 800 9 800 Kaartokyky, 360 asteen kaartoon kuluva aika (s) 16,5 16 18 16 Aseistus 2 x 7,62 4 x 7,62 2 x 20 • 2 x 7,62 4 x 7,62 1 x 12,7 • 2 x 7,62 • 6 x raketti Tärkeimpien I-16-versioiden teknisiä tietoja . I-16 tyyppi 5 ”Mosca” Espanjan sisällissodassa 1937
Kesään 1943 mennessä I-16 oli jo vedetty pois rintamakäytöstä. Liikehtimiskykyisenä hävittäjänä I-16 oli kuitenkin vielä varteenotettava vastustaja, jos sen ohjaamossa istui kokenut lentäjä ja jos Bf 109:n lentäjä oli liian innokas ryhtymään kaartotaisteluun tätä paremmin kaartavaa hävittäjää vastaan. SA -K U VA Telineen sisäänveto saattoi kestää pahimmillaan jopa 15 minuuttia.. I-16:sta oli aika ajanut jo ohi, ja hävittäjä oli täysin alakynnessä Luftwaffen Messerschmitt Bf 109Fja Bf 109E -hävittäjiin verrattuna. 19 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT tut koneet eivät tietystikään todellisuudessa tuhoutuneet. Yakien, LaGGien ja MiGien tullessa palvelukseen suuremmissa määrin I-16:n merkitys punailmavoimien hävittäjänä väheni. Ohjaussauvassa sijainnut aseiden liipaisin oli suunniteltu niin jäykäksi, että sen painaminen vaati siinä määrin voimaa, että sauvaan kohdistunut vääntö saattoi ohjata hävittäjän pois oikeasta ampumasuunnasta. Hävittäjän pituusvakavuus oli heikko, mikä tarkoitti sitä, että lentokone pyrki koko ajan muuttamaan lentosuuntaansa ja lentäjä joutui koko ajan kompensoimaan tätä sauvalla ja polkimilla. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Tärkeimmät versiot olivat uusimmat tyypit 24 ja 29, joiden voimalaitteena oli 900 hevosvoimaa kehittävä Švetsov M63. Tuohon aikaan I-16 oli vielä Neuvostoliiton ilmavoimien lukumääräisesti tärkein hävittäjä. Telineen sisäänveto saattoi kestää pahimmillaan jopa 15 minuuttia. Suomen ilmavoimien vihollisvaikutuksesta menettämästä 43 lentokoneesta ampuivat I-16:t alas 24. I-16-koneita menetettiinkin tuhansia kappaleita alasammuttuina, lentotukikohtiin rikkipommitettuina ja Saksan haltuun päätyneisiin lentotukikohtiin jääneinä. Neuvostoliitto oli Saksan hyökätessä saamassa palveluskäyttöön aivan uuden suorituskykyluokan Yak-1-, LaGG-3sekä MiG-1ja MiG-3-hävittäjiä, mutta näitä oli kesällä 1941 vielä vain pieniä määriä. Innovaatio oli edistyksellinen, mutta se ei osoittautunut onnistuneeksi. I-16 oli myös vaikea lennettävä, ja esimerkiksi laskeutuminen ei ollut helppoa, varsinkaan hävittäjän varhaisilla versioilla, joissa ei ollut laskusiivekkeitä. Ilmavoittoilmoituksista 26 oli I-16-koneita. Tyyppi 29:stä oli poistettu siipikonekiväärit, ja moottoripeltien alla oli yksi 12,7 millin UBS-konekivääri ja kaksi 7,62 millin Škasia. I-16:n heikkouksia Käyttöönottoaikanaan loistavan suorituskyvyn vastapainoksi I-16:ssa oli useita lentäjän toimintamukavuuteen ja myös taistelumenestykseen negatiivisesti vaikuttaneita ominaisuuksia. Laskutelineen sisäänja ulosvetomekanismina toimi lentäjän käyttämä käsipumppu. Lisäksi siipien alla oli kiskot kuudelle RS-82:lle, 82 millin raketille, jotka oli tarkoitettu ensi sijassa lentokoneita vastaan
Jatkosodassa saaliiksi saaduista koneista kunnostettiin yksi I-16 lentokuntoiseksi. Kone ei saavuttanut menestystä eikä ilmeisesti taistelukosketuksiakaan. Kaikkiaan I-16:n eri versioita valmistettiin lähteestä riippuen noin 9 000–10 300 kappaletta vuosina 1934–1942. Kone poistettiin käytöstä vuonna 1943. Se lensi kaikkiaan reilut 43 tuntia ja poistettiin käytöstä syyskuussa 1942. Sillä lensivät muutamia lentoja lentolaivueet 6 ja 30. Jotkut lentäjämme kuitenkin pitivät I-16:ta suoritusarvoiltaan parempana kuin jatkosodan alun tärkeintä hävittäjäämme Brewsteria. 20 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Vaikean lennettävyyden takia I-16:sta kehitettiin myös kaksipaikkaiset koulutusversiot UTI-2 ja UTI-4. I-16 Suomen ilmavoimissa Suomi sai sotasaaliiksi talvisodassa yhden ja jatkosodan hyökkäysvaiheessa viisi I-16:ta. Kone kunnostettiin lentokuntoon, ja se palveli koulutuskoneena lentolaivue 48:ssa ja täydennyslentolaivue 35:ssä. Huhtikuussa 1941 lähetettiin talvisodassa saatu I-16 meillä lennettyjen koelentojen jälkeen testattavaksi Saksaan, josta se ei enää palannut; myöhempää liittolaistamme luonnollisesti kiinnosti tulevan vihollisen lentokalusto. Vuosina 1941 ja 1942 lentäjämme tekivät ilmavoittoilmoituksen kaikkiaan 111:stä I-16-koneesta. I-16:n kaksipaikkainen harjoitusversio UTI-4. Neuvostoliitossa konetyyppi poistettiin käytöstä vuonna 1945, mutta Espanjan ilmavoimat lensi sillä aina vuoteen 1953 saakka. Siivellä istuu harjoitushävittäjän uuden omistajan edustaja, saksalainen sotilas. . Näistä kaksi kunnostettiin lentokelpoiseksi. Tänään UTI-4 on näytteillä Suomen Ilmailumuseossa Vantaan lentoaseman lähellä. Neuvostohävittäjän paremmat suoritusarvot eivät näkyneet kuitenkaan ilmasotatapahtumissa. Äsken mainittujen kuuden lisäksi joukkomme saivat syyskuussa 1941 sotasaaliiksi yhden Polikarpov UTI-4:n. Samana aikana I-16:ta vastaan käydyissä ilmataisteluissa tuhoutui varmasti kymmenen Ilmavoimien lentokonetta. Neuvostoliitossa konetyyppi poistettiin käytöstä vuonna 1945.