Suomen Luonto 6/2011 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

ia a iSt Sm l a na li a ta om ur Su ojo ot u t v on lu 70 Hirven kamalat ja kauniit seuralaiset MeDUUSAT valloittavat Itämeren elokuussa virTAveSien viiLeTTÄJÄT: jokikorennot Vuoden laatulehti 2011 6 Irtonumero 7,50 12.8.2011 perhosmaaIlma osa perhosistamme on pulassa, mutta monilla menee myös hyvin. muutoksessa
syyskesä
syyskesä
Se oli täysin terve ja pirteä ja seurasi terävällä katseellaan saariston tapahtumia. tänä vuonna merikotkille syntyi vähintään 349 poikasta, kun 1973 niitä kuoriutui vain viisi.. linnun lentotaidossa ei ollut mitään vikaa. Värirenkaat paljastivat, että kotka oli rengastettu pesäpoikasena kesäkuussa 2008 vain 10 kilometrin päässä olinpaikastaan. Peloton merikotka kuva ja tekstI dicK FOrSMaN haNKONiEMEN ulkosaaristossa sattui tänä kesänä kohdalleni uskomaton merikotka. Kuvasin lintua aluksi veneestä, mutta kun huomasin sen tavanomaista pelottomammaksi, nousin maihin. Seuraavana päivänä kotka oli yhä samalla luodolla ja laski minut jo yhdeksän metrin päähän. lähestyin kotkaa ja seisoin lopulta 15 metrin päässä uljaasta linnusta. Se siirtyi sulavasti luodolta toiselle
Etenkin eteläisessä Suomessa soiden ojitukset ovat tuoneet hankaluuksia suoperhosille. Esimerkiksi ketojen ja hakamaiden lajit kärsivät elinpaikkojensa umpeenkasvusta. nyt iltojen pimetessä kannattaa hakeutua ulkovalojen äärelle, missä näitä näyttäviä yöperhosia saattaa nähdä lentelemässä. PääkirjoiTus lämmin kesä oli hyväksi perhosille SydäNKESä helteineen oli perhosten ja myös monien ihmisten mieleen. myönteistä on se, että uhanalaisia ystäviämme voidaan auttaa, jos halutaan. jOrMa LaUriLa päätoimittaja jorma.laurila@ suomenluonto.fi Lumpeet ja ulpukat kasveja sadan miljoonan vuoden takaa. 6/2011 Eläimet ja kasvit 8 Häivähdys sinistä. Pelkät hyvät säät eivät kuitenkaan riitä. Häiveperhosia tuli paljon vahvistamaan jo eteläisimpään Suomeen vakiintunutta kantaa. itsekin tein sykähdyttävän havainnon, kun loikoilin riippumatossa Hämeenkyrössä. Esimerkiksi nokkosperhosia oli retkeilyalueillani viime vuosiin verrattuna huomattavan paljon. korvameduusa. Tuorein tieto hyönteisten uhanalaisuudesta. Kiikarilla varmistin, että kyseessä oli yksi upeimmista päiväperhosistamme, haapaperhonen. ilmavirtaukset toivat meille keskikesällä etelästä ja kaakosta myös perhostäydennystä. 16 Ikiaikaisia possuja ja lootuksia 30 Jäniksen kesä 46 Virtavesien viilettäjät markku Tano Luonto ja ympäristö 22 Kuusijalkaiset suurennuslasin alla. näin korkeiden haapojen latvuksissa lepattelemassa suuren perhosen, kuin linnun. 14 Uivia hyytelöitä. Se oli naaras, joka viihtyy korkeuksissa ja laskeutuu vain harvoin alas. meille saapui myös paljon ritariyökkösiä. Toukokuussa perustettu kansallispuisto on erämaista uusmaalaista luontoa. 6 Suomen luonto 16/2011 marika eerola Tea karvinen. myös hopeatäpliä, sinisiipiä, neitoperhosia ja amiraaleja oli mukavasti. muita tuulten tuomia olivat tuhannet sinappiperhoset. Punaisen kirjan mukaan jopa kuudesosa perhoslajeistamme olisi ahdingossa. Kotimaamme perhoset menestyivät hyvin. Suotuisa kesä todennäköisesti auttoi monia uhanalaisia perhosia lisääntymään. 34 Hirvissä on vetovoimaa 42 Hirvi muokkaa ympäristöään 50 Lupauksien ja uhkien nanotekniikka 56 Sipoonkorpi. Häiveperhoset
Vaatimuksia on asetettu mm. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 sami karjalainen 16 Retkeily ja matkailu 56 Ruuhka-Suomen korvessa. painopaperille, kemikaalien ympäristövaikutuksille, energian kulutukselle, jätteiden lajittelulle ja päästöille. vuosikerta Kotkankatu 9, 00510 Helsinki (09) 228 081 sähköposti: etunimi.sukunimi@suomenluonto.fi palaute@suomenluonto.fi www.suomenluonto.fi Päätoimittaja Jorma Laurila, (09) 2280 8217, 040 351 9217 Toimituspäällikkö Antti Halkka (09) 2280 8214, 050 308 2795 AD Marika Eerola, 050 523 9631 Toimittajat Liisa Hulkko, (09) 2280 8203, 040 717 8550 (ma.) Alice Karlsson, (09) 2280 8205, 050 308 2457 Juha Kauppinen (virkavapaalla) Johanna Mehtola, (09) 2280 8274, 050 308 2186 Jouni Tikkanen, (09) 2280 8234, 050 432 8421 (ma.) Toimituksen assistentti Elina Juva (09) 2280 8201, 050 452 2347 Ilmoitusmyynti BF Media, Arja Blom, 045 117 3443 arja.blom@bfmedia.fi Markku Rytkönen (09) 4550 2245, 040 544 4027 markku.rytkonen@bfmedia.fi Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto Kotkankatu 9, 00510 Helsinki (09) 228 081 sähköposti: toimisto@sll.fi, www.sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton osoiterekistereitä voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. suomen 36. Lisää uhanalaisista hyönteisistä sivuilla 2228. 16/2011 Suomen luonto 7. kansallispuisto. virtaavien vetten yllä pörräävät pienet helikopterit. jaakko Heinonen KannESSa jussi murTosaari / kuvaliiTeri 34 hirven seuralaisia. Hansaprintillä on käytössään myös ISO 14001 -sertifikaatin mukainen ympäristöjohtamisjärjestelmä. VaKiot 8 Luonto ja ympäristö nyt 12 Maailmalta 45 Kolumni 55 Vahtikoira 68 Oma reviiri 72 Havaintokirja 74 Paras juttu 74 76 81 81 Lukijoilta Kysy luonnosta Pähkinät Palvelukortti 82 Suomen Luonto 70 vuotta aitojokikorento. avohakkuut ja turpeennosto herättivät iiro viinasessa ympäristönsuojelijan. 46 Painopaikka Hansaprint Turku/SL11_06/2011 Hansaprint Oy:lle on myönnetty Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki. Kaikki tuotantokemikaalit ja -prosessit täyttävät Joutsenmerkin kriteerit. 62 Vieras Fujilta japanintattaren jäljillä. Suomenlumme on yksi neljästä lummelajistamme. Ihmiset ja elämäntapa 68 Kasvokkain. Vuoden laatulehti 2011 Suomen Suomen Luonto 6/2011 70. hyppyhäntäinen hirven jätöksillä kasvavilla hirvenparvimaljakkailla. Ketojen ja hakamaiden kunnostaminen auttaisi pikkusinisiipeä
Se on muutenkin lajeista liikkuvampi ja näkyvämpi, kun taas häiveperhonen viettää paljon aikaansa reviiriksi valtaamallaan tammen oksalla. lisääntyminen on täällä levinneisyyden pohjoisrajalla talvi- ja kesäsäiden säätelemää riskipeliä, mutta siitä huolimatta kumpikin laji on aivan viime vuosina onnistunut vakiinnuttamaan asemansa maamme perhoslajistossa. häivEpErhOSET elävät Suomessa etelärannikon tuntumassa valoisissa ja rehevissä lehtimetsissä. häiveperhoset siis yleistyvät vaikka kohtaavat Pohjolassa uusia uhkia. 8 Suomen luonto 16/2011. häiveperhoset laskeutuvat kuitenkin mielellään aamukasteen kostuttamille hiekkateille ja raadoille imemään vettä ja ravintoaineita. ne viihtyvät puiden latvuksissa eivätkä muista perhosista poiketen juurikaan käy kukilla. Pikkuhäiveperhosen toukat viihtyvät parhaiten haavan lehvästössä. levinneisyysrajojen siirtymisestä kertoo sekin, että Suomessa on jo tehty pari havaintoa pikkuhäiveperhosen etelämpänä syntyneistä toisen sukupolven yksilöistä myöhään syksyllä syyskuun lopulla. Pikkuhäiveperhosella on kuitenkin euroopassa levinneisyytensä eteläosissa säännöllisesti jopa kaksi lentävää sukupolvea. Pian perhonen kuitenkin liikuttaa taas siipiään, katselukulma muuttuu ja siipien säihke katoaa kuin taikaiskusta! huippuhyvän perhoskesän myötä yhä useampi mökkiläinen kohtaa etelä-Suomen metsäteillä ison, sinistä säihkyvän siivekkään. häiveperhonen ja pikkuhäiveperhonen ovat uusia tulokkaita, jotka runsastuvat vauhdilla. Myös vastalannoitettu pihanurmi voi saada sädehtivän vieraan. Suomen valloitusta on edesauttanut häiveperhoslajien voimakas runsastuminen Baltiassa ja Karjalankannaksella. MEiLLä häivEpErhOSET lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun alusta elokuun alkuun. hitaasti aukeavat siivet paljastavat silmiä hivelevän sinisen hohteen. Viime aikoina pienempi on ollut niskan päällä, ja Suomessa jo vähintään neljä viidestä vastaan viuhtovasta häiveperhosesta on itse asiassa pikkuhäiveperhonen. aamupäivän kohoavan lämmön verryttämä iso tumma perhonen kiertelee ja kaartelee pitkään metsän puolella saniaisten yllä ennen kuin uskaltautuu hiekkatielle imemään aamun kosteutta. toukat talvehtivat puun kuoren raoissa ja oksien hangoissa. häiveperhosen jälkikasvu elää pa- dick forsman juilla, erityisesti raidalla. Luonto ja ympäristö nyt Perhoslajistomme monipuolistuu. toImIttanut aLicE KarLSSON Häivähdys S eteläiset kaunottaret levittäytyvät maahamme. sinistä ieltä se taas tulee
Silloin korea liihottelija nousee siivilleen ja katoaa voimakkain siiveniskuin ylös tien ylle kaartuvaan lehvästöön. hEiKKi vaSaMiES Luottavainen sisilisko. sami osenius / vasTavalo 16/2011 Suomen luonto 9. sisilisko on suomen runsaslukuisin matelijalaji. se lämmittää. laituritkin nököttävät ponttooneillaan ilman perinteistä kiviperustaa. se käyttää pitkän aikaa jalkaani turvapaikkanaan ja kipuaa välillä myös varpaiden päälle tarkkailemaan. sisilisko on viehättävä tarkkailtava. Tiedän monia, jotka eivät ole koskaan edes nähneet sisiliskoa tai korkeintaan lapsuudessaan. Se suo tarkkailijalleen katsomisen ilon ja väriensä loiston, kunnes päivä alkaa lämmetä liikaa ja tien pinta kuivuu. Kostean ja ravinteikkaan painauman tieltä löytänyttä ja imemään innostunutta häiveperhosta on helppo lähestyä ja valokuvata. kesäpaikkamme aikuisetkaan sisit eivät pelkää meitä; kai ne ovat jo tottuneet viime vuosina kaksijalkaisiin naapureihinsa. sisiliskoilla on selkeä elinpiiri, jossa ne pysyvät vuodesta toiseen, ja ne voivat elää jopa kymmenen vuoden ikäisiksi. olemmehan vain vierailijoita. Kuvassa pikkuhäiveperhosia. KIIKARISSA raila HjorTH / vasTavalo LiiSa hULKKO Sisilisko varpaiden välissä iSTUN vaNhaN MaaTiLaN kiviportailla ja heräilen kesäaamuun. minä ja hiljainen sisilisko varpaiden välissä. Sisiliskon poikanen kipittää jalkani alle suojaan. Sopeutumista vaikeuttavat ailahteleva sää, paikoin liian innokas perhosten keräily ja liikenne, joka verottaa hiekkateihin mieltyneitä siivekkäitä. Parasta, mitä tiedän, on istua tuvan vanhoilla kiviportailla joita ei saa korjata eikä tiivistää ja tarkkailla hiljaa, miten elämä pörisee, sirittää, sirkuttaa ja säksättää ympärilläni. häiveperhosia voi katsella rauhassa, kun ne ovat keskittyneet imemään kosteutta hiekasta. mökkien pihoista monet sisiliskot ovatkin luikkineet paremmille pesäpaikoille, kun kivijalat ja -portaat on tiivistetty, vanhat kiviaidat ovat kadonneet ja pihapiirien kivikasat on poistettu käärmeiden pelossa. nyt hoidamme sitä vaalien luonnonmukaisuutta, niittämällä niittyä ja poistamalla vieraslajeja. olen sisiliskolle suoja, en vihollinen. se ei siis ole harvinainen otus luonnossamme, vaikka havaintojen perusteella voisi siltä vaikuttaa. istuessani siinä hiljaa tumma sisiliskon poikanen kipittää varpaideni välistä jalkani alle suojaan. kesäpaikkamme, vanha maatila, oli vuosia täysin luonnon vallassa. Pari kertaa ne ovat eksyneet sisällekin ihmettelemään ja selvinneet siitä ilman paniikkia ja hännän pudotusta. juovikas sisiliskonaaras ja vaaleampi uroslisko kiipeävät nekin portaan koloista lämmittelemään. se on sääli
nyt sitä esiintyy paikoin lounaassa, erityisesti ahvenanmaalla ja Hankoniemellä. mattomaisesta verkosta johtaa suppilo suojapaikkaan. Verkon pinnan yläpuolella on kolmiulotteinen ohuiden seittien verkosto lentävien hyönteisten pysäyttämiseksi Eurooppalaisen vuoden hämähäkin valinnat aloitettiin 2006, jolloin vuo- den lajina oli kukkahämähäkki (Misumena vatia). Vuoden 2011 lajiksi valittiin niittysuppilohämähäkki (Agelena labyrithica). tavoitteena on lisätä yleisön mielenkiintoa elintavoiltaan monimuotoiseen hämähäkkien lahkoon ja vähentää hämähäkkeihin usein kohdistuvaa pelkoa ja inhoa. Vuoden lajista esitellään tuntomerkit, biologia ja levinneisyys runsaalla tusinalla kielellä, myös suomeksi. uudessa Punaisessa kirjassa (2010) se on arvioitu vaarantuneeksi lajiksi; edellisissä uhanalaisarvioinneissa laji katsottiin meiltä hävinneeksi. myrkkyrauhasten puutteessa se sitoo saaliinsa pakettiin. Hämähäkki oleskelee yleensä seittisuojuksessa tai verkon suppilossa valmiina käymään saaliin kimppuun ja lamaannuttamaan sen puremallaan. lajit elävät myös Suomessa, joskin sektorihämähäkki vain ahvenanmaalla. avoimilla ja lämpimillä paikoilla elävää niittysuppilohämähäkkiä uhkaa Suomen oloissa lähinnä elinympäristön umpeenkasvu. Suomenkielisen nimensä laji on saanut tyypillisen elinpaikkansa ja pyyntiverkkonsa rakenteen mukaan. Kampanjalla on myös saatu uutta tietoa lajien levinneisyydestä. SEppO KOpONEN 10 Suomen luonto 16/2011. Luonto ja ympäristö nyt kutoo suppiloita HUoMio HÄMÄHÄkkeiHin vuoden hämähäkkI Uhanalainen niittysuppilohämähäkki on vuoden 2011 eurooppalainen hämähäkki. E kuvaT: niclas frizén uroopan hämähäkkitutkijain, araknologien, yhteisö (European Society of arachnology) on julkistanut eurooppalaisen hämähäkkilajin vuodelle 2011. Sitä ovat seuranneet jättihietikkohämähäkki (Arctosa cinerea) 2007, huonehämähäkkien suku (Tegenaria) 2008, sektorihämähäkki (Hyptiotes paradoxus) 2009 ja aitoristihämähäkki (Araneus diadematus) 2010. laji on etelämpänä Euroopassa varsin tavallinen ja näkyvä, mutta meillä Suomessa harvinainen. Hämä- pyyntisuppilo häkki kutoo helposti havaittavan verkkonsa matalaan kasvillisuuteen, tavallisesti lähelle maan pintaa. Vuoden lajit ovat olleet näyttäviä ja helposti havaittavia lukuun ottamatta sektorihämähäkkiä, joka on valittu erikoisen saaliinpyyntitapansa vuoksi. Valinnan teki 84 tutkijan komitea 24 maasta
lahopuustoisia, vanhoja lehtimetsiä vaativan valkoselkätikan kanta on elpynyt viime aikoina elinympäristöjen suojelun sekä kaakosta Suomeen parina syksynä vaeltaneiden uudistikkojen myötä. pErTTi KOSKiMiES Norppatutkija sai ympäristöpalkinnon KESäKUUN aLUSSa jaetut suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnot menivät metsähallituksen luontopalvelujen norppatutkijalle Tero Sipilälle ja liikenneviraston suomenlahden meriliikennekeskukselle. Yhtä lukuun ottamatta reviirit ovat linjan ilomantsi vaasa pohjoispuolella. tulos on paras 25-vuotisen tehoseurannan historiassa. n Maakotkan pesimätulos parani. esko rajala Kulissilatoja tuulihaukalle TUULihaUKaT pESiväT tänä kesänä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla sadoin parein hyvän ravintotilanteen vallitessa. Hyvään tulokseen ovat edesauttaneet suotuisat sääolot ja mainio ravintotilanne. saimaata säännöstellään nyt niin hellävaraisesti, että norpanpesät säilyvät ehjinä. etenkin myyriä ja jäniksiä on ollut runsaasti saatavilla. Pöntössä oli ladonomistajan- Kulissi toimii. kin mieliksi pesinyt tuulihaukka useana vuonna. Emoista ei näkynyt merkkiäkään eikä pesäpaikkaa löydetty. verkkokalastuksen rajoitusalue kasvoi moninkertaiseksi, kun sipilä ja muu tutkijat osoittivat kuuttien hukkuvan verkkoihin. jOUNi TiKKaNEN Lapinpöllöt pesivät pohjanmaalla hyvä MyyrävUOSi sai lapinpöllöt pesimään etelässä. suomessa pesii 330400 maakotkaparia. rengastaja Jussi Ryssyn neuvosta lehtimäkeläinen isäntä Jorma Hintsa pisti vanhan haravakoneen varaan muutamia lautoja pystyyn seinäntapaiseksi rakennelmaksi ja kiinnitti siihen pöntön parin metrin korkeudelle. Poikaset rengastettiin. Entiset heinäsuojat saavat lahota ja kaatua tarpeettomina. Esimerkiksi lapualta löytyi kesäkuun puolivälissä kaksi ruokaa kerjäävää pöllönpoikasta pienestä hiekkakuopasta. Seinäjoella lapinpöllö pesi lahon koivupökkelön päässä ja maastopoikue on löytynyt myös Kauhavalta sekä Pirkanmaalta mäntän ja Vilppulan seudulta. alajärven lehtimäen Palonevalla sortunut lato piti purkaa, mutta mitä tehdä sen päädyssä olevalle tuulihaukan pöntölle. latolakeus on monin paikoin jo ladoton. meriliikennekeskus valvoo öljykuljetuksia. viime vuonna poikasia löydettiin vain 86. Suurin osa pikkuhaukoista on valinnut pesäpaikakseen lintuharrastajien ja -tutkijoiden ladon päätyyn asettaman erikoispöntön. Kuinka ollakaan, tuulihaukkapari hyväksyi viritelmän ja pöntössä varttui potra poikue. ESKO rajaLa 16/2011 Suomen luonto 11 markus varesvuo. sipilän tutkimukset ovat taas johtaneet korjausliikkeisiin norpan suojelussa. Tulos on paras noin viiteenkymmeneen vuoteen. ongelmaksi on tullut kuitenkin latojen hupeneminen. markus varesvuo valkoselkätikka pärjää entistä paremmin EriTTäiN UhaNaLaiSEN valkoselkätikan pesintöjä varmistui metsähallituksen johtamassa seurannassa tänä vuonna 101, ja lisäksi tikkapareja löytyi noin 50 muulta reviiriltä. Pesistä 40 löytyi Etelä-Karjalasta (lisäksi 11 muuta reviiriä), 18 Pohjois-Karjalasta, 15 Etelä-Savosta esko rajala lyhyeSti valkoselkätikka ja loput hajanaisesti uudeltamaalta Hämeeseen ja Pohjois-Savoon. Suomessa pesii 3001600 lapinpöllöparia myyrätilanteesta riippuen pääosin oulun ja lapin lääneissä. jussi ryssy rengastaa lapinpöllöä. ESKO rajaLa Maakotkilla hyvä pesimävuosi METSähaLLiTUKSEN pesälaskennoissa on tänä vuonna löydetty 210 maakotkan poikasta
toImIttanut jOrMa LaUriLa maaiLmaLta indigoaroja on suojelutoimien ansiosta nyt jo tuhat, eikä se ole enää uhanalainen. lähi-idän Sheikki auttaa arapapukaijoja elinpaikkojen tuhoutuminen, metsästys sekä pyynti häkkilinnuiksi ovat ajaneet komeat arapapukaijat sukupuuton partaalle. Suojelutyöstä tuli valtaisa menestys: suojelualueen perustamisen lisäksi ravintopalmujen istuttaminen, näkyvä aseellinen vartiointi ja sen elintapojen tarkka tutkiminen ovat turvanneet poikastuoton. indigoarojen kanta on nyt noussut jo tuhanteen, eikä laji ole enää sukupuuton partaalla. viiMEiNEN viLLi SiNiara (Cyanopsitta spixii) menehtyi Koillis-Brasiliassa vuonna 2000. Apua on saatu yllättävältä taholta. Viimeinen luotettava havainto vil- listä paranánarasta (Anodorhynchus glaucus) tehtiin 1960 Etelä-Brasiliasta. indigoaran (Anodorhynchus leari) elinalue löydettiin kuivasta Koillis-Brasiliasta 1978, jolloin lajin kanta oli huvennut jo alle sadan yksilön. Erittäin harvinaisia siniaroja kuitenkin myytiin kansainvälisessä eläinkaupas- mika Bruun juHa Honkala indigoara pesii suppealla alueella Bahiassa Koillis-Brasiliassa. Erittäin uhanalaiseksi luokitellun aran laaja levinneisyysalue on pirstoutunut kolmeen osaan ja vain Pantanalin laajan kosteikkoalueen populaatio on vakaa. Vahvistamattomat maastohavainnot ja eläinmarkkinoille silloin tällöin jostakin ilmaantuvat paranánarat ylläpitävät vielä hentoa toivonkipinää pienen populaation olemassaolosta jossakin uruguayn ja Brasilian rajamailla. Hyasinttiaroja (Anodorhynchus hyacinthinus) pyydystettiin tuhansittain häkkilinnuiksi 1980-luvulla ja lajin kanta romahti. Siniaran historia on poikkeuksellinen. UHAnALAiSeT E telä-amerikan siniset arapapukaijat ovat olleet pitkään hätää kärsimässä. Vaikka lajin tieteellinen kuvaus tehtiin jo 1854, sen elinalueet pysyivät pitkään arvoituksena. pesänsä se tekee hiekkakivikanjonien onkaloihin. 12 Suomen luonto 16/2011. Pesäpaikkojen ja ruokailumaiden tuhoutuminen, metsästys sekä pyynti häkkilinnuiksi ovat koetelleet aroja pahoin
lapsekas seikkailuelokuva on harvoin näin ajankohtainen ja tuskin koskaan näin koskettava. jUha hONKaLa Topien touhuja voi tarkkailla itä-afrikassa. kenia Naaras vaikka petoksella TOpi on yleinen antilooppi itä-afrikan suojelualueilla. Siinä missä isä myi kaksi papukaijaa vuodessa, myi toinen pojista viisitoista. 2000-LUvUN alusta alkaen suojelupiireissä pohdittiin mahdollisuuksia siirtää tarhalintuja lajin alkuperäiselle levinneisyysalueelle. Hanke sai aivan uuden ja konkreettisen käänteen qatarilaisen sheikki Saoud Bin Mohammed Bin Ali Al Thanin ryhdyttyä siniaran pelastajaksi. rio-elokuva päättyy onnellisesti: siniarakoiras Blu tapaa lajinsa naaraan. Sheikki ja brasilialaiset viranomaiset valmistelevat parhaillaan ohjelmaa ensimmäisten siniarojen vapauttamiseksi lajin alkuperäiselle levinneisyysalueelle. juuri tällöin tehdyt yritykset yleensä myös onnistuivat. eliömaantieteessä on ajateltu uusien lajien kehittyneen yleensä mantereilta saarille levinneistä linnuista. tutkittua juHa valsTe sa jatkuvasti. urokset käyttivät valepärskähdyksiä vain silloin, kun kiimassa oleva naaras oli niiden reviirillä. Viimeinen siniarakoiras löydettiin 1990 Curacán kaupungin lähistöltä Koillis-Brasiliasta. lintuja siis eleli vielä jossakin! Siniara oli harvinaisuudestaan johtuen haluttu lemmikki, jonka myyntihinta saattoi nousta 30 000 dollariin. siksi naarailla ei ole varaa olla välittämättä niistä ja sen vuoksi ne urosten kannalta toimivat hyvin. jUha vaLSTE uusi-Guinea varislintujen alkukoti variSLiNNUT ovat Pnas-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kehittyneet uudessa-Guineassa noin 30 miljoonaa vuotta sitten. naaraat kiertelevät urokselta toiselle arvioimassa niitä, ja ne myös parittelevat useamman uroksen kanssa. tällaista riistoa ei vähiin huvennut siniarapopulaatio enää kestänyt. Viimein 1980-luvulla brasilialaiset biologit löysivät linnun elinalueet Brasilian kuivista koillisosista. Valistustyö kouluissa on jo alkanut ja sheikki on ostanut alueelta ison maatilan. lisääntymisaikana urokset hakeutuvat heinikosta nouseville termiittikeoille seisomaan. Sheikin perustamaan tutkimuskeskukseen Qatariin on saatu koottua kaksi kolmannesta kaikista maa- ilman siniaroista, yhteensä 55 yksilöä. Huolta aiheuttaa edelleen jatkuva laiton pyynti, siniaralle soveliaan elinympäristön riittävyys ja tarhattujen siniarojen geeniperimän kapeus. näin se varoittaa lajikumppaneitaan ja osoittaa niille uhkan sijainnin. kukin uros puolustaa kukkulan ympärillä omaa reviiriään. näin ne sekä näkevät että näkyvät paremmin. Selvisi myös, että samalta alueelta siniaroja oli myyty maailman papukaijamarkkinoille vuosikymmenten ajan. Koiraan kuoltua lokakuussa 2000, laji oli hävinnyt luonnosta sukupuuttoon. Pedon havaitseva antilooppi päästää pärskähdyksen ja alkaa tuijottaa saalistajaa. Tuolloin alue koostui saaristosta, jossa varislintujen kantamuodot kehittyivät ja menestyivät ja lopulta levisivät aasian mantereelle ja sitä myöten koko maapallolle. Tutkijat havaitsivat, että uros usein yritti paritella heti sen jälkeen, kun se oli väärällä hälytyksellä "pelastanut" ja pelästyttänyt naaraan. useat tuoreet tutkimukset osoittavat kuitenkin, etwilliam velmala Nokivaris asustaa läntisessä Euroopassa. tä myös saarilla kehittyneet lajit voivat levitä mantereille. WiLLiaM vELMaLa 16/2011 Suomen luonto 13. naaraat taas ovat kiimassa vain yhtenä päivänä vuodessa. ELOKUvaSaLEiSSa parhaillaan nähtävä 3D-animaatioseikkailu rio on kassamenestys: lipputulot ovat jo ylittäneet 300 miljoonan dollarin rajan! rion pääosassa nähdään sininen papukaija Blu, jonka esikuvana on Brasilian luonnosta kaksitoista vuotta sitten hävinnyt siniara. Siniaroja hoidetaan huolella ja ne on saatu lisääntymään hyvin tuloksin. Yhdessä ne voittavat ilkeän eläinkauppiaan pyrkimykset ja lentävät vapaina Brasilian luontoon. Selviävätkö ne alueella paikallisilmaston muututtua. Varovaisten arvioiden mukaan ensimmäiset siniarat voitaisiin vapauttaa viiden vuoden kuluttua. naaraan lähestyessä uroksen reviirin rajaa, uros pärskähtää ja tuijottaa silmät pullollaan ja korvat pystyssä heinikkoon vähän naaraan edessä. naaras perääntyy takaisin lähelle urosta. näin naaraan kannalta pärskähdykset varoittavat todellisesta vaarasta yli 99-prosenttisesti. Jacob BroJørgensen ja Wiline Pangle havaitsivat keniassa tekemässään tutkimuksessa kuitenkin, että kiima-aikana urokset käyttävät vääriä hälytyksiä saadakseen naaraan pysymään luonaan. kaiken aikaa eläinten täytyy olla varuillaan, sillä savannin korkeat heinät voivat kätkeä saalistavan leijonan tai leopardin. naaras tietysti pelästyy onhan se selvästi menossa saalistajan kynsiin. Siniarojen kauppaa Brasiliassa hallinneen suvun päämiehen kuoltua 1984, bisnes jäi kahden pojan hallintaan
Hiusmeduusa tarvitsee elääkseen vielä suolaisempaa vettä kuin korvameduusa. 14 Suomen luonto 16/2011. "olemme tyytyväisiä. ilmoituksia tuli paljon ja eri alueilta", erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta kertoo. kuukauden laji: korvameduusa uivia hyyTELöiTä Korvameduusat valtaavat suomenlahden ja saaristomeren loppukesällä. S Teemu köPPä aLicE KarLSSON uomessa kerätään parhaillaan tietoja meduusoista. Silloin tällöin meille eksyy myös hiusmeduusoja (Cyanea capillata), mutta hyvin sattumanvaraisesti. "Eniten meduusoja nähtiin Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Se on suolaisen veden laji eikä sitä tavata enää Perämerellä, koska siellä veden suolapitoisuus on liian matala. Seuranta aloitettiin jo viime vuonna, jolloin havaintoja kertyi satakunta. lisäksi joitakin havaintoja tuli Selkämereltä Suomen alueelta sekä myös aluevesirajojen ulkopuolelta riianlahdelta ja tanskasta." Pohjoisen itämeren ainoa meduusa on korvameduusa (Aurelia aurita), jonka kellon halkaisija on noin 15 senttiä
Korvameduusa syö eläinplanktonia, veden pikkueliöstöä, mätiä ja jopa pieniä kaloja. Suu ja suuliuskat ovat keskellä uimakelloa, jonka reunoilla roikkuvissa ripsimäisissä lonkeroissa on polttiaissoluja. meduusan itsensä ei tiedetä olevan juuri minkään eliön ruokalistalla, joten hyytelöiset voivat lisääntyä vapaasti ja popsia paikoin planktonin lähes viimeiseen vesikirppuun. myöhemmin naaras pärskäyttää toukat ulos, ja ne päätyvät jollekin alustalle ja muuttuvat polyypeiksi. Seuranta lisäsi yleistä tietoisuutta meduusoista ja moni näki korvameduusan ensimmäisen kerran elämässään. eliö on lähes kokonaan vettä ja se lukeutuu planktoniin, vapaasti vedessä keijuvaan eliöstöön. Se lamaannuttaa saaliin pyyntilonkeroidensa polttiaissoluilla ja vetää ruokapalan suuaukkoonsa. Hiusmeduusalta kuviot puuttuvat. Korvameduusa ei ole ihmiselle vaarallinen, mutta esimerkiksi kuutiomeduusoihin kuuluvat, lämpimien merien australiankuutiomeduusa (Chironex fleckeri) sekä sormenpäänkokoinen irukandji (Carukia barnesi) voivat tappaa uimarin. korvameduusa KOrVaMeduuSat OVat merissä eläviä polttiaiseläimiä ja niiden uskotaan hyötyvän meriveden lämpenemisestä ja rehevöitymisestä. Sukeltajat ovat nähneet kallionseinämillä ja muilla alustoilla läpikuultavien polyyppien rivistöjä." n Meduusahavaintonsa voi lähettää Suomen ympäristökeskukseen Itämeriportaalin kautta: http://www.itameriportaali.fi Meduusasta polyyppiin meduusoita on maailman merissä paljon, ja uusia lajeja löytyy koko ajan muun muassa syvistä valtameristä. Hedelmöityksessä syntyy syksyllä niin sanottuja planulatoukkia, jotka kiinnittyvät aluksi naaraan suuliuskoihin. Samasta aukosta poistuvat myös kuona-aineet. "jotkut kalastajat muistivat, että viime kesän kaltaisia hyviä meduusakesiä on ollut aiemminkin." Eläin lamaannuttaa saaliinsa Korvameduusa on hyytelömäinen, lautasmainen eliö, joka liikkuu sykäysmäisesti supistamalla lihaksiaan. Varhaisimmat yleisöhavainnot itämeren meduusoista ovat kuitenkin jo 1900-luvun alusta. Kesällä polyypista alkaa irtautua miniatyyrimeduusoja kuin lautaspinosta lautasia. "nyt on todettu, että kyllä ne lisääntyvät myös meidän vesissämme. ne kasvavat syksyyn tultaessa täyteen mittaansa ja lisääntyvät jälleen suvullisesti. Korvameduusa lamaannuttaa saaliinsa pyyntilonkeroidensa polttiaissoluilla. "Vielä 1950-luvulla pohdittiin, lisääntyvätkö meduusat meillä vai tulevatko ne virtausten mukana Etelä-itämereltä", lehtiniemi kertoo. Korvameduusan tunnistaa helposti kellon päällä näkyvistä neljästä hevosenkengänmuotoisesta kuviosta, sukurauhasista. Meduusat ajautuvat syysmyrskyissä helposti merenlahtiin ja muualle rannikolle, joilla niitä voi nähdä massoittain. 16/2011 Suomen luonto 15. oman lisänsä soppaan tuo dna-tutkimus, joka muuttaa meduusojen sukupuuta. lehtiniemen mukaan laji saattaa hyötyä lämpimistä kesistä, jollainen viime kesäkin oli. Sellaisina ne jököttävät koko talven vesien lämpenemiseen asti. "Viime kesä oli hyvä meduusakesä, sillä tiheitä esiintymiä, meduusalauttoja, näkyi paljon lähinnä tammisaaren ja Saaristomeren välisellä merialueella", lehtiniemi sanoo. toisaalta kaikki meduusat kuolevat syksyisin, jolloin niiden energia vapautuu takaisin ravintoketjuun. meduusat lisääntyvät sekä suvullisesti että suvuttomasti
marTTi roininen / kuvaliiTeri Ikiaikaisia SEppO vUOKKO PoSSuja ja lootuKSia Lumpeilla ja ulpukoilla on erikoiset elämäntavat ja pitkä historia. 16 Suomen luonto 16/2011
t erhakat ulpukat houkuttavat pölyttäjiä voimakkaalla keltaisella värillään. Erittäin usein kukissa näkee metallinhohtoisia ulpukkakuoriaisia, jotka siitepölyä ja emin eritteitä syödessään samalla hoitavat pölytyksen. Kypsyttyään ne repeävät, ja siemenet levittäytyvät veden mukana uusille kasvupaikoille. 16/2011 Suomen luonto 17. lumpeiden ja samaan heimoon kuuluvien ulpukoiden pääasiallisia pölyttäjiä ovat kärpäset ja kovakuoriaiset. Sen kukat sulkeutuvat aina ennen iltaa ja pysyvät sateellakin supussa, sillä siitepöly ei siedä kastumista. Kun vapaus koittaa aamulla, ne ovat yltä päältä siitepölyssä. Kovakuoriaiset ovat olleet ensimmäisiä kasvien pölyttäjiä ja itse asiassa kukkakasvien evoluution käynnistäjiä. Ulpukan hedelmät, joita sanotaan possuiksi, kelluvat vedessä kuin viiniruukut. lootusmainen lumme on ujompi. lumpeen sulkeutuessa iltapäivällä hyönteiset saattavat jäädä yöksi häkkiin
Pölyttäjissä lummekasveilla ei ole ollut paljon valinnan varaa. TerHo Pelkonen / vasTavalo Ulpukan keltaisia pallomaisia kukkia näkee hyvin monenlaisissa vesistöissä. lummekasvien pitäytymistä kovakuoriaispölytykseen voi pitää alkeellisena piirteenä, mutta toisaalta mesipistiäiset tai perhoset eivät lentele vedenpinnan tuntumassa, eivätkä vesiperhoset ja surviaiset syö aikuisina mitään. Kasvien välille syntyi jo varhain TerHo Pelkonen / vasTavalo Ulpukoiden lehdillä elävät ja lisääntyvät nälvikkäät hoitavat myös ulpukan pölytyksen. kilpailua pölyttäjistä. Enimmät liitukaudelta säilyneet kukkafossiilit ovat suuria ja sitäkin on pidetty alkeellisena piirteenä. vastavirtaan kalojen ja lintujen matkassa Kukinnan jälkeen ulpukan ja lumpeen hedelmän kehitys on erilainen. Vankkavartiset ulpukan 18 Suomen luonto 16/2011
majavan tai piisamin irtirepimiä ja puoliksi syömiä juurakoita voi nähdä ajelehtimassa tai rantatörmällä. aikuinen käy kukissa, mutta toukka piilottelee veden alla. Vanhimmat kukkakasvien rakentees16/2011 Suomen luonto Ulpukan ja lumpeen hedelmän kehitys on erilainen. 19. itse olen löytänyt lumpeen siemeniä suurten sorvien vatsasta. Kun hedelmät kypsyvät, ne hajoavat ja siemenet vapautuvat veteen. Se työntää peräpäänsä hengitysputken lumpeen tai ulpukan ilmaputkistoon ja imukärsänsä nesteputkistoon. Hyönteiskiusoista näkyvin on lummenälvikäs. Harmittomampi tai ainakaan sen tuhot eivät ole yhtä näkyviä on ulpukkakuoriainen. Perimän muutosten (dna:n erojen) perusteella lummekasvien on arvioitu erkaantuneen muista kukkakasveista jo jurakaudella, noin 170 miljoonaa vuotta sitten. nekin kulkeutuvat jonkin aikaa veden mukana ennen kuin pehmeä siemeniä ympäröivä kudos hajoaa ja siemenet laskeutuvat pohjalle. ruokana vesilinnuille, nisäkkäille ja kovakuoriaisille Koska sekä lumpeet että ulpukat ovat yleisiä vesistöjen syrjäisimmilläkin latvajärvillä, niillä täytyy olla muita keinoja leviämiseen kuin passiivinen ajelehtiminen veden virtailujen mukana. myös vesilinnut syövät vedessä ajelehtivia hedelmänosia, jolloin siemenet kulkeutuvat lintujen ulosteissa toisiin vesistöihin. lajit kylläkin olisivat aivan toiset kuin nykyisellä metsälammella. Suoranaiset havainnot niin lintujen kuin kalojenkin mukana leviämisestä kuitenkin puuttuvat. Heikki kokkonen / kuvaliiTeri Majava syö ulpukan kukkia. "possut" jäävät pinnan yläpuolelle, mutta lumpeen kukkaperä kiertyy spiraaliksi ja vetää omenamaisen hedelmän syvälle pinnan alle suojaan hirviltä. upoksiin se syksyllä koteloituukin, kehrää ympärilleen suojaavan kotelokopan, jonka se täyttää kasvista pumppaamallaan ilmalla. Lummekasvit omille teilleen jo jurakaudella näkymä, jossa tummat havupuut peilautuvat lumpeenkukkien täplittämän veden kalvoon, voisi olla jo sadan miljoonan vuoden takaa. Syksyisinä muuttoa edeltävinä viikkoina linnut lentelevät edestakaisin järveltä toiselle, ja se on hyvää aikaa myös lumpeen ja ulpukan leviämiselle. Keski-Euroopasta on muutamia havaintoja karpeista, jotka ovat syöneet lumpeen ja ulpukan siemeniä. ulpukan porsaat hajoavat valkoisiksi mandariininlohkoa muistuttaviksi viipaleiksi, joissa kussakin on useita siemeniä. Vaipastaan irtautunut siemen on vettä raskaampi ja vajoaa pohjaan. Hirvi, majava ja piisami syövät mieluusti sekä lumpeita että ulpukoita. Sen rintamana etenevät mustahkot toukat syövät usein lumpeiden ja ulpukoiden lehdet risaisiksi jo keskellä kesää. näin se saa sekä ruokansa että hengitysilmansa ravintokasviltaan. lumpeella kutakin siementä ympäröi väljä pussimainen vaippa, jonka varassa siemenet ajelehtivat vedessä
Vanhempia on haettu siemensaniaisista tai hiukan käpypalmuja muistuttaneista Bennettiales-kasveista. Vaikka lummekasvit ovat siis ikivanhoja, ne eivät ole sen alkeellisempia kuin muutkaan kukkakasvit. toisaalta lummekasvien omat evolutiiviset sovellukset eivät liioin ole hyödyttäneet muita kukkakasveja. Parhaiten, lähes kokonaisena säilynyt Archaefructus oli sekin vesikasvi. Sitä vanhemmat löydöt ovat epäselvempiä, siitepölyjä ja erillisiä lehtiä tai lehdenkappaleita. Vaikka kukkakasvien esivanhemmat aivan ilmeisesti olivat kookkaita, jopa puumaisia kasveja, vanhimmat kukkakasvifossiilit ovat kuitenkin ruohomaisia vesikasveja. Havupuista tai muista paljassiemenisistä kasveista ne eivät syntyneet. löytöhetkellä sitä pidettiin selvästi lummefossiileja vanhempana, mutta myöhempi tutkimus on osoittanut sen suurin piirtein samanikäiseksi. Kukkakasvien kantamuodoista tiedetään vielä hyvin vähän. niillä on takanaan yhtä pitkä evoluutio kuin muillakin kasveilla, vaikka ne ovat kulkeneet omia polkujaan. lummekasvit erkaantuivat muista kukkakasveista 170 miljoonaa vuotta sitten, joten kukkakasvien päälinjassa tapahtuneet evolutiiviset keksinnöt eivät ole siirtyneet niille. tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että kuivien maiden kasveista syntyy paljon harvemmin fossiileja kuin vesikasveista. ne voivat edustaa muitakin kasviryhmiä kuin koppisiemenisiä, joihin myös lumpeet ja ulpukat kuuluvat. lumpeen verson rakenne on hyvin erilaistunut kaikkine vesielämään liit- 20 Suomen luonto 16/2011. Lummekasvit ovat kulkeneet omia polkujaan. ta kertovat fossiilit ovat noin 125135 miljoonan vuoden takaa. Sekä siemensaniaiset että bennettiat kuolivat sukupuuttoon jo liitukaudella