KESKI-SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Jyväskylän yl iopiston biologian laitos, Vapaudenkatu 4, 40100 Jyväskylä 10, puh. Jouni Kitti, kalastusmestari Martti Linkola, fil.kand. sihteeri Yrjij Haila, fil.yo. KAINUUN LUONTO, Kauppakatu 28 A 10, 87100 Kajaani 10, puh. 554. PfEKSÄMÄEN SEUDUN LUONNONYSTÄVÄT, Toikantie 9, 76100 Pieksämäki 10, puh. KANTA-HÄMEEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Pentti Andsten, Armas Launiksentie 5, 13130 Hämeenlinna 13. .Juha Hämäläinen, Toiminnanjohtaja puh. 5878. PORVOON LUONNONHISTORIALLINEN YHDISTYS, Kaivokatu 40, 06100 Porvoo 10. Teuvo Suominen, fil.kand. 5093. NONSUOJELUYHDISTYS EGENTLIGA FINLANDS NAT URSKYDDSFÖRENING, c/o Rauno Tenovuo, Turun Yliopiston Eläintieteen laitos, 20500 Turku 50, puh_ (10 15) 921-335 599/522. HELSINGJN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS HELSINGFORSREGIONENS NATURSKYDDSFÖRENING, c/o Hannes Ignatius, Hiidenkiukaantie 1 D, 00340 Helsinki 34, puh. Suomen luonnonsuojelu liitto VARSINAISET JASENJARJESTOT ETELÄ-KARJALAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Terho Poutanen, Liisankatu 6, 53900 Lappeenranta 90. LÄNSI-UUDENMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VÄST-NYL ANDS NATURVARDSFÖRENING, postilokero 33, 08101 Lohja 10. (9 15.30} 971-12 082. KESKI-POHJANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS NA TURV ARDSFÖRENING, Iso katu 15, 67100 Kokkola 10, puh. KYMENLAAKSON LUONNON VARSINAIS-SUOMEN LUONYSTÄVÄT, Itäkatu 2 B 21, 48100 Kotka 10, puh. POHJOIS-UUDENMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Esko Lindholm, Kirvesmiehenkatu 3, 05800 Hyvinkää, puh. A nna-Riitta Wallin, o.s. puheenjohtaja Urpo HäJirinen, fil.kand. (14 16) 90-490 961. l 'LKO]AS!:N l: 1· BioDy11aa111i11m Y hrlist J'S F:·uemmistii f ),ysikkok ilta H ämäläis-Osak1111ta Koe-eläi11te11 suojelu Kokoomuksen !V11orte11 L iitto 1\1artta!iitto Pä1)ätH ämee11 M aak1111taliittn .1'11omalais1111rle11 L iitto .\'11omm A rkkitehtiliitto .1'11ome11 Kalamiesten Kesk11liitto .1'11ome11 /vl iele11ten ,e )'sse11ra Suomen Rake11n11sinsinöiirien Liitto .1'11ome11 Ro11111ka11ppiairle11 L iitto .\'110111e11 1 ·oi111alaitos)'hrlistys Suomen _)'lioppilask1111tie11 liitto S ymbioosi .\) 110/) 1 --ihreä Risti .\'11omm L ääkäriliitto SUOMEN LUONNON SUO]l::Ll!LliJO ,'V HALLITUS Olli Ojala, eläinlääket.lis. PIRKANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Lauri Ruippo, Kuusamakuja 2 E, 33~40 Tampere 84, puh. LAHDEN LUONNONYSTÄVÄ~ c/o Veli Haikonen, Kaivolankatu 2 B 16, 15240 Lahti 24. KUOPION LUONNON YSTÄVÄIN YHDISTYS, Kuopion Museo, Kauppakatu 23, 70100 Kuopio 10, puh. (9 15) 941-10 920. POHJOIS-KARJALAN LUONNONYSTÄVÄT, c/o Tapio Koistinen, Poikkikatu 5 7, 83500 Outokumpu, puh. 981-22710. 964-27 170 (k.) ja 96423 446 (t.). LUONTO-LIITTO, Fredrikinkatu 77 A 11, 00100 Helsinki 10, puh. VAMMALAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Helmer Tuittila, Sylväänkatu 4 A 8, 38200 Vammala. Lauri Ruippo, maisemanhoidonvalvoja . (16.30 ) 952-16 767. 11 956. ITÄ-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Satamakatu 5 B 61, 57130 Savonlinna 13, puh. POHJOIS-POHJANMAAN L UONNONSUOJELUYHDISTYS, Kasvitieteen laitos, Torikatu 15, 90100 Oulu 10, puh. SATAKUNNAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Uusikoivistontie 77 A 3, 28130 Pori 13, puh. 931-62 531. 13 860. 914-14 182 tai 20 215. SUUR-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/ o Niilo Ruuth, Sokkalantie 23, 50600 Mikkeli 60. KOILLISMAAN LUONTO, c/o Reino Rinne, Kitkantie 4, 93600 Kuusamo. 448 439.. 939-23 316. ETELÄ-POHJANMAAN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, c/o Seppo Ojala, Petäjätie 2 A 2, 60550 Nurmo, puh. 482 841 (k.) ja 718 322 (t.). 23208. Pentti Väisänen, valtiot. LAPIN LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Varsitie 22, 96100 Rovaniemi 10 LENTUA-SEURA, c/o Markus AlaHeikkilä, 88900 Kuhmo, puh. Poranen, oik.yo. varapuheenjohtaja Olli Paasivirta, fil.kand. POHJOIS-SAVON LUONNONSUOJELUYHDISTYS, Kuopion museo, luonnontieteen osasto, Kuopio . yo
. .. 249 Metsähallituksen mahdollisuudet peuransuojelussa, Pertti Seiskari ............... . . . . . .......... 218 Peurasta poroksi ja porosta poroeloksi, Martti Linkola . 209. Liiton toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 916, kesäkuukausina klo 913. . . Lehti voidaan tilata maksamalla tilausmaksu 1 0mk postisiirtotilille n:o 608 21-1. .. . .. . . Irtonumerot 2,50 mk Suomen Luonnon vanhoissa numeroissa on jatkuvasti ajankohtaisia artikkeleita luonnonsuojelun eri aloilta. . .. .. . 260 Kirjallisuutta ......... . .. .. . . . . . . valtion luonnonsuojelunvalvoja, Helsinki Toivo Heikkinen, rajaylivääpeli, Kuhmon rajavartiosto Pentti J-lonkavaara, aluemetsänhoitaja, Lentiiran hoitoalue, Kuhmo Juha Hämäläinen, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto, Helsinki Heikki Kangasperko, fil.kand., preparaattori, Oulun yliopisto Jorma Kauko, rovasti, Kuhmo Ilkka Koivisto, fil. . . . ........ tri, Korkeasaaren eläintarhan intendentti, Helsinki Alpo Komulainen, lehtori, Vuokatti Martti Linkola, fil.kand., Jyväskylän yliopisto Martti Montonen, fil.kand., WSOY, Helsinki Pertti Seiskari, fil.tri., metsien moninaiskäytön ylitarkastaja, metsähallitus, Helsinki Lauri Siivonen, prof., Oulun yliopisto Jouko Solonen, lehtori, Joensuu Seppo Sulkava, dosentti, Oulun yliopisto Erkki Vanninen, kansakoulunopettaja, Kuhmo T AMAN NUMERON VALOKUVAT kansi Martti Mantonen 213 Urpo Pitkänen, Erkki Tuominen 215 Martti Mantonen 217 Martti Mantonen 220 Oulun yliopisto 221 Martti Mantonen, Pertti Pelto 223 Martti Mantonen 226 Pekka Putkonen 233 Jorma Kauko 234--235 Erkki Vanninen 238243 Martti Mantonen 244 Ilmatieteen laitos 246247 Teuvo Suominen 248 Martti Mantonen 251 Alpo Komulainen 253 Martti Mantonen 255 Erkki Vanninen 257 Alpo Komulainen, Erkki Vanninen, 259 Georg Gerster 261 Alpo Komulainen, Martti Mantonen, Martti Mantonen 263 Martti Mantonen SISÄLLYS Tämä numero on omistettu metsäpeuralle, Teuvo Suominen ......... ... ... . 271 T AMAN NUMERON KANSI esittää noin viiden viikon ikäistä metsäpeuran vasaa, joka asui yhdessä emonsa kanssa Kuhmon Elimyssalolla viime kesänä. .. . . 31. 498 159. . Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 600 mk 1/2 sivu 350 mk 1/4 sivu 200 mk Takakannen 4-väri-ilmoitus 1 000 mk TOIMITUS Teuvo Suominen (vastaava) Toimitusneuvosto : Urpo Häyrinen Harri Dahlström Jouko Mättö Jouni Kitti Hannele Pohjanmies-N urmi Osasto »Virallinen luonnonsuojelu »: fil. . . . . . . . .. . 269 Sisällysluettelo Suomen Luonto 1972 ....... .. .. 210 Metsäpeurakysymyksen tähänastiset vaiheet, Pekka Borg . 212 Kuka omistaa metsäpeuran, Jouko Solonen ............. .. . Taitto: Timo Tanttu TAMAN NUMERON KIRJO/TT AJAT Pekka Borg, fil.tri, vt. ..... . . . ........ . Vuonna 1968 ilmestynyttä 152-sivuista juhlanumeroa on vielä saatavissa hintaan 2 mk/kpl. 227 Kuhmon peurahistoriikki, Erkki Vanninen ............ . .. . . 214 Peuran suvun levinneisyys ja rodut, Lauri Siivonen .... . . . . . ........ .. 252 Metsäpeuran kuolemansyyt, Heikki Kangasperko . Tämän osaston kustantaa Metsäntutkimuslaitos. Sen artikkelit kattavat suurimman osan suomalaisen luonnonsuojelun kentästä. . 258 Tutkimuksen tarve ja merkitys peu ransuoj ei ussa, Seppo Sulkava ..... . . .................... . . . .. . . . . vuosikerta Suomen Luonto no6 JULKAISIJA Suomen luonnonsuojeluliitto ry. .. . . .. . . Kuvan otti Martti Mantonen. 267 Summaries of the main articles in this issue .... . . . . 264 Suomen luonnonsuojeluliiton liittokokous .. .. 224 Metsäpeura ja Suomen kulttuurihistoria, Martti Montonen . .. Suomen Luonto ilmestyy vuoden 1973 aikana kuutena numerona. . Fredrikinkatu 77 A 11, 00100 Helsinki 10, puh. 233 Metsäpeuran nykyinen levinneisyys, Alpo Kotmdainen Metsäpeuran vuosi, Martti Montonen Metsähallituksen tähänastiset toimenpiteet peuransuojelussa, 234 238 Pentti Honkavaara .. .. 211 Lentua-Seura, (haastattelu) Juha Hämäläinen ............ tri Pekka Borg. . 254 Metsäpeuran talviruokinta, Toivo H eikkinen . Vuoden 1971 numeroita myydään 1 mk/kpl, sitä vanhempia 50 p/kpl. . . ........... . 256 Eläintarhat ja siirtoistutukset peuransuojelussa, Ilkka Koivisto .. 231 Ensi tapaaminen metsäpeuran kanssa, Jorma Kauko .. . . .
Nyt peura asuu itärajamme molemmin puolin, mutta pääasiassa Neuvostoliiton puolella. Peura-alueen metsät kuuluvat metsähallituksen hallintaan. Kustannusten peittämiseksi Suomen Luonto on saanut lahjoituksia yksityishenkiliiiltä sekä Luonto-liiton »Kotkatililtä», jolle koululaiset ja opiskelijat keräsivät viime keväänä varoja uhanalaisten elå"inlajien suojelemiseksi. 244) näyttää, että sielläkin peura asuu nimenomaan viimeisissä koskemattomissa erämaissa. Suunnitelmista luopuminen aiheuttaisi monenlaisia käytännön ongelmia, jotka tuntuvat kipeimmin juuri Kuhmossa. J os näin todella on, on kaikilla syytä riemuun. Tutkijain yksimielisen käsityksen mukaan juuri se peurakanta, jonka äärimmäiset liepeet nyt taas ulottuvat Suomenkin puolelle, on Euroopan metsäpeuraesiintymistä ainoa, jonka säilymisestä on reaalisia toiveita. Peuran runsastuminen Suomen puolella voikin olla vain tämän toiminnan seurausta. Olisihan silloin metsäpeuralle tie auki kaikkeen Suomeen. Metsiä on hakattu, kaivoksia kaivettu ja rautateitä rakennettu. Suomen Luonto n:o 6 1972 Tämä numero on • omistettu metsä peuralle Metsäpeura on Eurooppaa ja koko maailmaakin ajatellen suuri harvinaisuus. Itse peuraa ei kukaan vihaa. Tätä seikkaa ei saa unohtaa ennen kuin peuran sopeutumisesta muunlaiseen ympäristöön saadaan pitävää näyttöä. Silloin ei todellakaan voida puhua peurojen »lisääntymisestä», vielä vähemmän »sopeutumisesta ». Tässä on tiedolla ja yleisellä mielipiteellä ratkaiseva merkitys. Sen sijaan peuran suojelutoimenpiteet kaventavat ihmistoiminnan mahdollisuuksia. Tämä Suomen Luonnon erikoisnumero pyrkkii osaltaan luomaan metsäpeuroille myönteistä ilmapiiriä. Päinvastoin, se on aina pysytellyt korkeintaan tunnin juoksumatkan Urpo Huhtanen 210 päässä rajaseudun metsistä. Metsäpeura on ollut olennainen osa suomalaista luontoa. Suureksi osaksi juuri sen varassa on kehittynyt suomalainen kulttuuri. Sen näyttäytyminen teiden, asutuksen ja metsätyömaiden tuntumassa on tulkittu niin, että peura on vihdoinkin sopeutunut ihmisen naapuruuteen ja metsätalouteen. J o nyt voimassa olevat metsästysrajoitukset herättävät paikallisten asukkaiden keskuudessa katTätä Suomen Luonnon numeroa jaetaan ylimääräiset 10 000 kappaletta kouluihin, kirjastoihin, tiedotusvälineilleja viranomaisille,jotta tieto suojelua tarvitsevasta metsäpeurasta leviäisi mahdollisimman laajalti. Metsäpeuran palaaminen Suomen puolelle on antanut aihetta optimismiin; on jopa puhuttu meille tulevasta uudesta riistaeläimestä. Teknisesti näiden valtionmetsien rauhoitus peuralle olisi yksinkertainen juttu, mutta niiden varaan on jo rakennettu sekä puuntuotannollisia että työllisyyttä ylläpitäviä suunnitelmia. Neuvostoliiton peura-alueen taloustoiminta on viime vuosina kiihtynyt. Teuvo Suominen. Kenties häiriöt idässä ovat ajaneet peuran länteen, Suomeen. Satelliittivalokuva (s. Toisaalta olisi kohtuutonta, että kuhmolaiset yksin joutuisivat kantamaan kaiken taloudellisen vastuun. Kuhmon kunnan edustajat tuntelvat sekä oikeutettua ylpeyttä että vastuuta metsäpeurasta ja sen säilyttämisestä. Mutta toistaiseksi peura ei ole tätä tietä käyttänyt. keruutta. Metsäpeura on pelastettava. Suomen luonnonsuojeluliitto pystyy saamansa taloudellisen tuen avulla painamaan tämän numeron tavallista laajempana ja jakamaan sitä normaalin tilaajakannan lisäksi kymmeneen tuhanteen muuhun paikkaan, erityisesti kouluille, julkisen sanan edustajille, viranomaisille ja kirjastoille. Muun Suomen on tunnettava myös vastuunsa metsäpeurasta, »suomenpeurasta» (Rangifer tarandi;s fennicus), jota Ympäristönsuojelun neuvottelukunnan pääsihteeri Ilppo Kangas on ehdottanut koko suomalaisen luonnonsuojelun symboliksi. Metsäpeurakeskustelussa on jo käytetty kiihkeitäkin puheenvuoroja. Sama kulttuuri kehittyessään karkoitti peuran, jonka viimeisiä turvapaikkoja olivat viimeiset erämaaseudut. Metsäpeurasta tuskin tulee suoranaista taloudellista hyötyä (esimerkiksi riistaeläimenä tai matkailuvalttina) niin paljon, että suojelukustannukset peittyisivät
Samoihin aikoihin käynnistettiin metsähallituksen toimesta peurojen talviruokinta metsäpeurojen houkuttelemiseksi länteen päin. Pieningän salolla, mistä laji on Suomeen tullut. Kävi selville, että metsäpeurakysymyksestä kokonaisuutena tiedetään hyvin vähän, ja että tästä vähästäkin ollaan eri mieltä. Vuoden 1972 alussa metsähallitus laajensi 5 vuodeksi toimenpidekieltoaluetta »korkealta taholta » tulleen toivomuksen mukaiseksi. Metsäpeuran elintapojen ehkä paras tuntija Martti Montonen teki v. 20 vuodeksi hakkuilta rauhoitettuna alueena. V. 1970 täydellisen metsästyskiellon Elimyssalon alueelle itse peurahan on ollut rauhoitettuna koko maassa v:sta 1913 lähtien. Uskon, että tämän kokouksen aikana asiasta saadaan hyviä viitteitä. Valtion luonnonsuojelutoimisto on koonnut tllonisteen k okouksen puheenvuoroista, ja sama kokous on tll.JÖS tämän lehden aineiston pohjana. V aition luonnonsuojelunvalvojan toimesta suoritettiin Kuhmossa peura-alueita koskevia maastotutkimuksia vuosina 196668. Karilammen-Lakealammen salon rauhoittamisesta Elimyssalon eteläpuolelta. Kesäkuussa 1972 Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Hämäläinen ja valtion luonnonsuojelunvalvoja vierailivat peuraalueella Kuhmossa ja kuulivat täällä eri osapuolia. Tätä ehdotusta käsiteltiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen, nykyisen Suomen luonnonsuojeluliiton ja metsähallituksen yhteisessä työryhmässä, jossa myös valtion luonnonsuojelunvalvoja oli jäsenenä. Ryhmä kuhmolaisia peurojen elintapojen tuntijoita mm. 1971 valmistui Kuhmon hoitoalueen uuden metsätaloussuunnitelman hakkuuohjelma. Se, kuinka valtion maalla elävää peuraa suojellaan säätiön varoin, on vielä avoin kysymys. Pekka Borg Metsä peurakysymy ksen tähänastiset vaiheet Tähän mennessä metsäpeurakysymyksessä on ollut seuraavia päävaiheita. Itse asiassa euvostoliiton puoleiset suojelutoimet saattavat olla ratkaisevan tärkeitä metsäpeurakannan säilyttämiseksi. Metsäpeuran ilmaantumisesta Neuvostoliitosta Suomen puolelle Kuhmon rajaseuduille saatiin tietoja 1950-luvulla ja erityisesti 1960-luvulla monilta I uonnonsuojelusta kiinnostuneilta henkilöiltä mm. On siten toivottavaa, että suojelutoimia voitaisiin toteuttaa myös I euvostoliiton puolella, jossa tiettävästi tällä alueella tai sen läheisyydessä on laajoja hakkuita. Ajatus metsäpeurakokouksesta syntyi kyseisen matkan aikana. 1968 ehdotuksen tärkeimmän peura-alueemme, Kuhmon Elimyssalon, pinta-ala noin 140 km2, rauhoittamiseksi. Tässä on j ulkaistu koollekutsujan, vt. Lisäksi jätettäisiin tiettyjä suoalueita ojittamatta. valtion luonnonsuojelunvalvoj a Pekka Borgin avauspuheenvuoro. Perusteellisen harkinnan jälkeen valtion luonnonsuojelunvalvoja professori Kalliola teki v. Ympäristönsuojelun neuvottelukunnan toivomuksesta ulkoasiainministeriö on ottanut asiassa yhteyden Neuvostoliiton viranomaisiin. 50 km 2• Metsähallitus, jonka hallinnassa peura-alueet ovat, on korostanut, että mahdollisuus jatkuviin muutoksiin on olemassa ja se on niiden suunnittelemiseksi käynnistänyt selvityksiä esiintymisestä, käyttäytymisestä ja elinympäristöistä. D 211. Metsäpeuran levinneisyysalueen pääosa sijaitsee tiettävästi Neuvostoliiton puolella ns. Metsähallitus on Kuhmossa pidettiin viime elokuussa (29.30. Pinta-alaltaan suojeltu alue on nyt n. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran asettama soidensuojelutoimikunta teki vuonna 1969 metsähallitukselle ehdotuksen Elimyssalon suoalueiden säilyttämiseksi. vartiopäällikkö Erkki Huovinen, opettajat Seppo Ojala ja Erkki Vanninen jättivät niin ikään valtion luonnonsuojelunvalvojalle ehdotuksen metsäpeurojen suojelulle tarpeellisen lisäalueen, ns. Ensimmäisenä käytännöllisenä suojelutoimenpiteenä maaja metsätalousministeriö antoi metsähallituksen esityksestä v. 1969 metsähallitukselle ehdotuksen pinta-alaltaan noin 160 km 2 suuruisen metsäpeuran suojelualueen perustamisesta Kuhmoon aarnialueena tai ainakin määräajaksi, esim. 1972) metsäpeuran suoielua pohtiva kokous, johon osallistui Kuhmon kunnan, metsätalouden, tutkitlluksen, luonnonsuojelun, rajanvartioinnin ja tiedonvälityksen edustajia. Suomeen lokakuussa perustettava Maailman Luonnon Säätiön Suomen rahasto on valinnut metsäpeuran suojelun toimintansa ensimmäiseksi tärkeäksi kohteeksi. Sen mukaan Elimyssalon nykypuustosta hakattaisiin 20-vuotiskautena 1970-89 noin 30 % lopun jäädessä hakkaamattomiksi välialueiksi, ja kokonaan hakkuutoiminnan ulkopuolelle noin 30 km 2 suuruinen alue. rovasti Jorma Kaukolta. myös ilmoittanut, että metsäpeuran suojelukysymys otetaan tutkimuksen suorittamisen jälkeen uudelleen esille ja se pyritään ratkaisemaan kokonaisuutena ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat huomioon ottaen. 8. Tämän jälkeen metsäpeurojemme suojelemiseksi suunniteltuja luonnonsuojelualue-ehdotuksia tarkasteltiin valtion luonnonsuojelunvalvojan toimistossa yhtenä kokonaisuutena sekä vielä rauhoitusaloitteiden tekijäin ja rovasti Kaukon kanssa neuvotellen. T yöryhmä piti suotavana rauhoitusehdotuksen toteuttamista
Kun täällä oli jo kokemuksia Ontojärven säännöstelyn vaikutuksista, syntyi »koskisota». Keväällä 1970 tulikin sitten luopumispäätös, jossa säännöstelijät ilmoittivat luopuvansa hankkeesta juuri sen vuoksi, että se ei kannata. Lähtökohtana oli Pohjois-Suomen työllisyyskomitean l. äissä merkeissä perustettiin myös Lentua-Seura, mutta kyllä perustavassa kokouksessa oli puhetta muustakin luonnonsuojelusta, mm. Samasta syystä monet avainhenkilöt vetäytyivät pois seuran toiminnasta koskisodan ajaksi. 4. MAH: Luulisin että aika monella luonnonsuojeluyhdistyksellä on vaikeana ongelmana työllisyyteen vetoaminen ja asenteiden kärjistäminen. TyölliS)1yden j a l11onnons11ojelun ristiriita . Kun päättävissä elimissä tajuttiin, miten vahvan voiman Lentua-Seura ja metsästäjät muodostavat, ratkaistiin asia kätevästi rauhoittamalla laaja alue metsästykseltä, mutta kiristämällä hakkuutahtia. Toimitimme monisteen, jossa pyrimme osoittamaan Oinaan komitean laskelmien heikkouden eli sen, että haitat oli arvioitu alakanttiin ja hyöty vastaavasti yliarvioitu. Karhu on nimittäin muutoin erittäin vaikeasti metsästettävissä, tarvitaan nimittäin hyvä karhukoira ja liukaskinttuinen metsästäjä, joka samalla on hyvä ampuja ja tällainen yhdistelmä on harvinainen. ns. Seura syntyi hel1J1ikuussa 1969, ja oli myöhemmin samana keväänä pemstamassa valtakunnallista keskusjärjestijä Suomen luonnonsuojeluliittoa. Oinaan komitean mietintö, jossa esitettiin voimalaitoksen rakentamista Lentuankoskeen, Lentuajärven ja Lammasjärven säännöstelemistä sekä puutavaran nippu-uittoa. MAH: Lentua-Seura syntyi helmikuussa 1969. Miten seuran ajatukset PJ'ritään viemään eteenpäin kunnan elimissä. Tietyt teollisuusyhtiöt ovat käyttäneet ja käyttävät tätä ristiriitaa hyväkseen. Tämä olikin taktiikan tarkoitus ja Lentua-Seura jäi tässä vaiheessa yksin. Kun keskustelua käydään tällä tasolla, on vaikea ottaa mitään kantaa. Esim. 1. mainittiin tämä metsäpeura, jonka jo silloin oli todettu vasoneen Suomen puolella. Meille ilmoitettiin että liikelaitokset olivat tehneet päätöksen, jonka mukaan luonnonsuojelutyöhön ei anneta lahjoituksia. 6. Haastattelu: Juha Hämäla"inen LentuaSeura Lentua-Settra on Kuhmon kunnan alueella toimiva luonnonsuojeluyhdistys, jossa on jäseniä tätä nykyä n. Tässä vaiheessa on luonnollista, jos perukan metsästäjästä tuli peuran vihollinen. Alkuvaiheessa seuran työ kuitenkin keskittyi pelkästään vesistösotaan. 5. Riittääkö' lavalta ampumisen kieltäminen. Juuri tämän koskisodan aikana yleinen mielipide alkoi muuttua luonnonsuojelullisemmaksi, ja tohtisin kyllä väittää, että päätös rakennushankkeen raukeamisesta otettiin tyytyväisyydellä vastaan täällä. Ensimmäisellä yrityksellä tämä ei onnistunut, vaan sai valtavan vastustuksen. RH: Ainakin tässä vaiheessa näyttää riittävän. 1 600, oli täysin samalla kannalla kuin Lentua-Seura ja lähti jopa omasta aloitteestaan vaatimaan vielä hakkaamattomien suurten salojen osittaista rauhoittamista. Tiettävästi lavalta metsästyksen kieltämisen jälkeen ei Kuhmosta ole kaadettu yhtään karhua. 212 2. Seuraavan vuoden kokouksessa asiaa käsiteltiin monta tuntia ja siitä äänestettiin useaan kertaan ja tuloksena oli se että lavalta ampuminen saatiin kielletyksi koko riistanhoitoyhdistyksen alueella. Miten kuhmolaiset suhtautuivat päätö·kseen ja miten he suhtautuivat Lentua-Seuraan koskisodan aikana. Kun alkoi näyttää siltä, että haaskametsästys hävittää karhun kokonaan sukupuuttoon, alkoivat jotkut yksityiset henkilöt miettiä, mitä olisi tehtävissä. 3. Kun haaskalta metsästys tuli viitisentoista vuotta sitten käyttöön, se osoittautui erittäin tuhoisaksi karhukannalle. Miten suojella karhu. Liiton toiminnanjohtaja Juha Hämäläinen tapasi seuran puheenjohtajan Markus Ala-Heikkilän, varapuheenjohtaja E rkki Vannisen ja hallituksen jäsenen Reino Harisen Kuhmon metsapeurakokouksessa elokuun lopulla. Meillä oli myös poliittisia kontakteja joka puolueeseen. MAH: Silloin kun hanke oli menossa, oli voimakkaasti havaittavissa ilmiö »jos Kajaaniyhtiö suuttuu ». MAH: Meillä on yhteyksiä kuntaan aina personaaliunioniin asti;. M iten Lentua-Seura syntyi . Niin tämä asia tuli riistanhoitoyhdistykseen, jossa alettiin suunnitella lavalta ampumisen kieltämistä. RH: Tässä peura-asiassa alkuasetelma oli sikäli mielenkiintoinen, että suurin osa Kuhmon metsästäjistä, joita muuten on n. peura-asiassa oli maakuntalehdissä yhteen aikaan varsin kiihkeitä kirjoituksia, yksi oli otsikoitu »Peura vai ihminen säilyy Kuhmossa ». 150. puutavarayhtiöillä on työnjohtajiensa ja asiamiestensä välityksellä hyvä mahdollisuus levittää omaa kantaansa. Karhukysymys on siten järjestyksessä ja tuloksia on jo nähtävissä: karhukanta on elpymässä itäisellä raja-alueella. RH: Minusta tuntuu että karhukysymys on tässä vaiheessa likipitäen ratkaistu. Esim
Annoimme kyllä yksityiskohtaisen lausunnon Pohjois-Suomen soidensuojelutoimikunnan kokonaissuunnitelmasta. Tämän luulisin olevan suotavaa muuallakin. Tämä on nyt ainoa aluehanke Elimyssalon lisäksi. 7. Sen sijaan meillä on toinen asia, jonka uskoisi voivan järjestää. MAH: Oikein hyvin. Jos meillä on täällä maan alkuperäisluonnon kipeimmät suurenluokan kysymykset, niin vastaavasti kaupunkiyhteisölle ominaisia ympäristöongelmia ei ainakaan vielä vaarallisessa määrin ole. Pohjois-Karjalan luonnonystävillä on aloite aarnialueen perustamiseksi Jonkerinsalolle Kuhmon ja Nurmeksen rajalle. MAH: Lentua-Suran aloitteesta ei muita aluesuunnitelmia ole vireillä. Elimyssalosta olemme matkailulautakunnassa olleet aivan hiljaa; olemme vain maininneet, että Kuhmossa on alueita, joissa asustaa läntisen Euroopan rikkain villieläimistö. Lyhyenä toiminta-aikanaan seura on kuitenkin saanut lupaavia tuloksia 111m. Yleensä toivoisi, että liitto etsisi kosketuksia maakuntaan ja yrittäisi kanavoida niitä ideoita, joita kentältä tulee. Mikä m11uten on settran bttdjetti . Kainuun luonnon johtokunnassa on Kuhmosta yksi edustaja, joten meillä on hyvät mahdollisuudet neuvotella ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Yhden kunnan alueella toimivan yhdistyksen onhankala löytää oikeita väyliä, joten on hyvä tietää, että liiton kautta tällainen asia menee eteenpäin. MAH: Tuohon on vaikea vastata sen v uoksi, että Lentua-Seura on tehnyt niin erinomaisen vähän liiton hyväksi. Mitä Lentua-Seura odottaa Suomen luonnonsuojeluliitolta . Miten Lentua-Seura suhtautuu matkailuun ja erityisesti 111atkailumainonnan ulottamiseen myös viimeisille alkuperäisen luonnon rippeille. Käsittääkseni kummassakin elimessä ollaan aika hyvin selvillä siitä, mitä toisessa on tapahtumassa. kaksi saarnamatkaa K ajaaniin. Rahavaikeudet eivät kuiten~ kaan ole tärkein asia, tärkeämpää on se, että ammatilta ja muilta harrastuksilta jää perin vähän aikaa luonnonsuojeluun. Myös metsäpeuran asuinalueiden tähänastisessa suojelussa seuran panos on ollut ratkaisevan tärkeä. D 213. Lentua-Seuran toimialueella Kuhmossa ovat Suomen vaikeimpiin kuuluvat alkuperäisluonnon suojelun ongelmat. EV: Ensinnäkin Lentua-Seuran ja kunnan matkailulautakunnan suhteet ovat sikäli mielenkiintoiset, että seuran johtokunnassa on kolme sellaista henkilöä, jotka ovat jäseninä myös matkailulautakunnassa. Näin tehtiin esim. 10. Onko seuralla muita rauhoitussuunnitelmia kuin peuransuojelualue. Teimme mm. Mikä on Kuhmon pahin y mpäristöongelma . 11. Matkailijaan vaikuttaa pelkkä tietoisuus siitä, että hän on sellaisen alueen lähettyvillä, vaikka hän liikkuukin tietä pitkin. Kuhmossa on nimittäin sama lautakunta toiminut rakennus-, vesija kaunistelulautakuntana, missä on aikamoinen ristiriita sikäli, että rakennuslautakunta saattaa olla hyväksymättä toimenpiteitä, joihin vesilautakunnan pitäisi puuttua kovalla kädellä. 9. MAH: Lentua-Seura oli Kainuun ensimmainen luonnonsuojeluyhdistys. Meillä on hankkeilla kirjeensulkijamerkin myyminen. 8. kunnansihteeri nimittäin on seuran hallituksen jäsen. Meillä on tarkoitus esittää kunnanhallitukselle, että näiden vaalien jälkeen valittaisiin eri lautakunnat ja valittaisiin myös luonnonsuojelulautakunta. Lisäksi on syytä todeta, että seuran varapuheenjohtaja Erkki Vanninen ja seuran jäsenet Jorma Kauko ja Seppo Ojala olivat ensimmäisiä Elimyssalon rauhoittamisen esittäjiä siinä vaiheessa kun seuraa ei vielä oltu perustettu. mainitsemani moniste julkaistiin niissä eräänlaisena jatkoartikkelina. Mm. MAH: N. Me olimme mukana jollakin tavalla perustettaessa Kainuun luontoa. Joskus kyllä tuntuu siltä, että tämä on niin selvää klassillista luonnonsuojelutyötä, että jossakin etelässä tätä pidettäisiin paremminkin jonkinlaisena muinaismuistona. Esimerkkinä olkoon tämä koskien entistäminen tai lähelle luonnontilaa saattaminen. Koskija järvisodan aikana maakunnan lehdistö antoi meidän mielipiteillemme tilaa hyvin paljon. Suhteet naap11riyhdistyksiin . karhun rahoituskysymyksessä. Miten paikallinen lehdistö· on yleensä luonnonsuojelukysymyksiin suhtautunut. MAH: Mitään huutavia ongelmia ei ole. 13. Se koostuu pääasiassa jäsenmaksuista; lahjoituksia ei ole saatu. 800 mk. 12. karhunsuojelussa. Näin ollen tätä kysymystä ei ole mahdollisuutta viedä eteenpäin. Jonkin verran meillä on ollut kosketuksia myös etelään, Pohjois-Karjalan luonnonystäviin. Tässä peurakysymyksessä kunnanhallitus on lähtenyt ilman muuta siitä, että työllisyys on ratkaiseva näkökohta ja peuran olemassaolo ainakin vähemmän tärkeä
Mikii teissä olisi se »-kqlmas. Tilanne on liian kriitillinen kiistelyille, sillä nykyisen laajuiset ja sijainniltaan noin eieirimmeiiselle reunalle asettuneet asuinpaikat eiveit mitenkiiän pysty varmistamaan uuden tulokkaan pysyvyyttei villieleiimistb-,nme jeisenenä. H avaittavissa vain on selvää kiihtymystä, tnil!ei monet tahot himoavat päästä' ainoana oikeutetltma hallitsemaan teitei hienoa lojdöstei, lllelkein kuin unohtaen peieiasian, että meillä nJ,t on tarjolla kaikkien yhteiseksi lentmikiksi jotain aivan erinomaista eurooppalaisittainkin ajatellen. Rajan rahvaasta on huolehdittava sivistysmaassa tasavertaisesti muiden kanssa. Tuollainen ajatus voi joskus olla oikeutettu; täytyy myöntää, ettei asioita aina hoideta oikeassa järjestyksessä. Muutama taitava kalastaja, ehkä aniharva erityisen kyvykäs ja onnekas erämies siellä vielä niukin naukin eläisi, jonkin aikaa. Siihen sillei on mainiot edellytykset ainutlaatuisen harvinaisuutensa takia. k oira», sitei en huoli kiiydei arvailemaan. PAIKALLINEN ASUKAS JA RAJASEUDUN RAHVAS Alueellisen luonnonkäytön yhteydessä puhutaan melkoisella paatoksella paikallisen väestön »oikeuksista», aivan kuin syntyisi »valtakunta valtakuntaan » muka muun maan riistettäväksi. Mutta Ilppo Kankaan hieno ajatus, »metseipeurasta suomalaisen luonnonsuojelun symboli», saisi silloin karmean ironisen (ja paha kyllä melko osuvan) merkityksen, että meillä onkin vain heitteille jäeineitä kotieläimiä tuhotun villieläimisto·mme korvikkeena. Mielestäni ei nykypäivään sovi tuollainen puoliromanttinen paikoilleen jähmettyminen yhtäällä vaikka se hetkellisenä ongelmansiirtämiskeinona saattaakin houkutella, eritoten poliitikkoja kun kaikkialla muualla samanaikaisesti on pakko tiukentaa määräyksiä ja lisätä rajoituksia. 214 L ehtori Jouko Solonen alkupereiisluonnon kiihkeä puolustaja on huolissaan siitei, ettei tnetseipeuran elinehtojen turvaatninen unohtuu kiisteltäessä siitei, kenelle sen tutkitninen ja suojelu (tai siitei hyiityminen) kuuluu. M etsäpeura on niin harvinainen kaikista optimistisitmnistakin kuvitebnista huolimatta että jos siitä tod~ild al;t~an kiistellei, voi käydei tultm vertauksen tavoin ja menetämme sen kokonaan. Ilman miteiein tärkeysjärjestystei tarkastelen seuraavassa noita metsäpeurasta kiinnostuneita tahoja. Sellainen voisi tulla kysymykseen nälkärajan alapuolella elävässä kehitysmaassa, vaan ei suinkaan hyvinvointivaltion syrJa1S1mm1ssakään kolkissa, vaikka niitä kehitysalueiksi sanotaankin. Väitän vain, että olisi tyhmää jättäytyä vallankin viimeksimainittujen varaan. Tietysti mahdollinen villi porokin ansaitsee sekii hi,omion että huolenpidon ja sen hyväksikiiytto· olisi verrattomasti 111utkattov1ampaa kuin ylen ainutlaatuisen metsäpeuran. Luonnonkäytön kaikissa muodoissa, niin kuluttamisen kuin säilyttämisenkin yhteydessä, on ensimmäiseksi ratkaistava alueen väestön oikeuksien uudelleen järjestelyt, koska muutoin aika ja voimatkin tuhlataan monien jopa epäolennaisten ristiriitojen parissa puhumatta niistä takaiskuista ja vahingoista, mitä mahdolliselle hyvinkin tärkeälle pääasialle asenteiden vääristymisillä ja rintamien muodostamisilla aiheutetaan. Nuo järjestelyt on hoidettava päätoimisesti, tärkeimmän tehtävän täydellä vakavuudella, ja samalla niin, ettei paikallisten asukkaitten viihtyisyyttä ja hyvinvointia milloinkaan yritetä ratkaista nopeasti hupenevan alkuperäisluontomme kustannuksella. Saavutettujen etujen ja oikeuksien peruuttamista pidämme tässä yhteiskunnassa täysin mahdottomana, joten kaikenlaatuisten menetysten uhatessa on ensimmäiseksi selvitettävä, mitä voidaan ja tulee antaa tilalle. Sellaisia ovat erilaiset käyttöja nautintaoikeudet, marjametsiä, kalavesiä, riistamaita, laitumia ja savotointi(työnsaanti)alueita unohtamatta. Rehellisesti puhuen meistä jokainen tietää, ettei suomalainen erämaa enää ole riittävän antelias elättämään muita kuin omat harvat villieläimensä. Toinen kysymys on se, miten varmoja nyt ollaan kannan aitoudesta tai puhtaudesta. Yhteiskunnan jäsenyydestä on kuitenkin jokaisen jotain maksettava toisille se merkitsee selväpiirteisesti rahallista veroa, toisille ehkä ensisijaisesti suostumista olosuhteiden muutoksiin. Sekä väärien asenteiden että vääryyksien välttämiseksi olisi heti uudelleen määriteltävä selvästi kaikki mahdolliset yleisen, alueellisen, yhteisen ja yksityisen »omistamisen» piiriin kuuluvat asiat ainakin valtion, mutta mahdollisesti myös suuryhtiöiden ja yhteisöjen hallinnassa olevilla metsäja vesialueilla jopa yksityismaillakin, vaikka laissa on niistä mainintoja jo ennestään. Rajaseudun asukkaan hyvin ymmärrettävää asennetta ja ajattelutapaa noissa asioissa tukee yhäkin tuttu puhe »ikimuistoisista nautintaoikeuksista». Siitei voisi teieillä M etsei-Suomessa tulla hyvei riistaeleiin »kuhmonpeura » isorahaisille turisteille t1ryyteiveiksi. Tottakai nälkä on luonnonsuojeluaatetta väkevämpi tekijä, mutta on pelkkää vätystelyä väittää, ettei ole muuta keinoa hoitaa asiaa, kuin antaa »rajan rahvaalle» rajoittamattomat tai vaikkapa rajoitetutkin oikeudet hakea elantonsa höystöt mökkinsä takaa metsästä. Jouko Solonen Kuka • omistaa metsä peurat Askettäin Suomessa uudelleen löydetty metsäpeura on joututnassa eri intressipiirien väliseksi kiistakapulaksi. Huvimetsästys on täydellisesti pidettävä kaikenlaisten suojelualueiden ulkopuolella.. Tällä en suinkaan väitä, etteikö kalastuksella olisi ihan suurtakin merkitystä paikka-paikoin ja etteikö lintupaisti silloin tällöin saatuna olisi leivän lisää
Ne eivät myöskään tunne rauhoitusalueiden rajoja, jos nyt sattuisivat miehet niitä tuntemaan ja tunnustamaan. Miksi siis kivikauden pitäisi saada jatkua rajakylissä. Rajoitukset hakkuissa tuntuvat suoranaisesti ja kipeimmin niistä elantonsa saavan paikallisen väestön kohdalla. Heille niinkuin muillekin tulee voida osoittaa liikkumatilaa ja paukuttelumaastoa jossain vähemmän aroilla maisemilla kuten kaupunkien ja taajamien asukkaillekin, varallisuudesta riippumatta. Alkuun päästyään matkailijatulva tuskin laskee, vaikka alammekin ottaa kovaa hintaa hallinnassamme olevista hyvyyksistä. Asian ikävä puoli on se, ettei pienviljelijä-metsätyömies yleensä maalikylissäkään pääse kovin leveälle leivälle, onpahan vain enemmän näkyvissä kuin eläessään salolla nälkärajan vartijana. turistien valvojille sekä nykyistä paljon lukuisammille metsänja riistanvartijoille. OPASTUSTA JA VARTIOINTIA SAVOTTA TÖIDEN TILALLE Oikeus savottatyömaihin on tässä tapauksessa aivan lähellä. Kun sitkeä metsästyskoira lähtee peuran perään, niin se jatkaa ajoa tuntikausia. Ikimuistoisia oikeuksia on vähitellen pakko hieman muunnella uusin muodoin toteutettaviksi. Jos toivotaan peurojen levittäytyvän länteen, on tietenkin nyt säästettävä ennen kaikkea nykyisen asumaalueen länsipuolella olevia metsiä. Ilmaisjakelun aika on ohi. Kaikki koirat eivät ehkä ajaisi metsäpeuraa, mutta tuskin sellaiset koirat ajavat paljon muutakaan. Niin tapahtuu ainakin hirven ja poron jäljillä. KOIRAT OVAT VAARALLISIA Jokunen kalamies erämaa-alueen järvillä ei varmastikaan olisi kovin kohtuuton häiriö lähellä asuvalle metsäpeuralle, mutta lähitaajamien ajokoiramiehet muodostavat jo pahan häiriötekijän. On aivan sietämättömän tyhmää päästää eneneviä laumoja suuriäänisiä ja röyhkeitä muukalaisturisteja riehumaan metsiinmme ilmaiseksi ja ilman vartijaa. Niinikään on tiedossani tapaus, jolloin ajokoira kyyditsi ajohärän kartalta katsottuna 17 km :n päähän ja palasi lähtöpaikkaansa silti jo puolentoista tunnin kuluttua. Niin joutuu yksi ja toinen rintamaillakin lähtemään maaltaan ja isänsä huoneesta. Rauhoitusten on kuljettava peurojen edellä eikä perässä. Isot kotimaiset metsästyskoiramme eivät voi olla immuuneja noin jalon riistan houkutukselle, vaan vahvimmat niistä ovat pystyneet jopa tappamaan niin poroja kuin peurojakin. Metsä voisi tänä päivänä antaa leivän ja särpimen esimerkiksi muutamille retkioppaille, -avustajille ym. Dreeveri on Ruotsissa metsäkauriin ajaja, beagle voi olla aivan intohimoinen poron perään. Aikana, jolloin suurin osa valtakunnan metsäalueesta on mitä syvimmän riistakadon tyhjentämää ja jolloin niin herrojen kuin mökkiläistenkin on tyydyttävä lähes koko maassa vain tuollaiseen ulkoilu-virkistys-metsästykseen, olisi tolkutonta hentomielisyyttä antaa pienelle joukolle »etuoikeutettuja» lupa metsästää niin tärkeällä alueella kuin metsäpeuran vähäisillä asuinsijoilla. Eivätkä läheskään kaikki edes väitä kaipausta tuntevansa jättäessään ankeat asuinsijat ja kehnonpuoleiset »senssit », mihin ja joihin ovat sattuneet syntymään. Kaikkinaisiin muutoksiin saa nykyisin alistua lähes jokainen yhteiskunnan jäsen, vieläpä kehityksen nimissä, rintamailla kuten muuallakin. PEURA-ALUETTA ON LAAJEN ETTAVA LÄNTEEN Kun »metsä valtio » erilaisine ohjelmineen ja tavoitteineen haluaa kerätä kalikkaa kaikkialta, on metsäpeuran elintila uhattuna. Tiedän tapauksia, joissa ajo jatkui useita vuorokausia, ajettavaa kenties vaihdellen, tuolla poromailla. Ja mitä pahaa siinä on, jos joku niistä muutosten seurauksena vaikkapa tyhjenee. Rohkenen väittää kysymyksen olevan niin pienestä määrästä ihmisiä, ettei valtakunnallisesti tarkastellen niinhän lakejakin pitäisi laadittaman voi olla mitään todellisia vaikeuksia järjestää heidän toimeentuloaan ja viihtymistään sivistysmaan arvon mukaisesti ja ihmisarvoa loukkaamatta. Rajanpinnan peuramailla varsinaista elämäntyötään tekevä rajamies voisi ehkä olla ainoa poikkeus erittäin harkitusti ja paikkoja valikoiden. Siinä ajassa nopsajalkainen vaadin ehtii nykyisiltä peuramailtamme kauas Pieningän salolle, mistä ei ehkä aina palaa; saattaa sinne koirakin huveta, mistä voisi ajanoloon seurata halukkuutta hakea korvausta peurojen muka aiheuttamasta vahingosta pahimmassa tapauksessa peuroilta itseltään. Pelkästään 215
o niin, turistejakin voitaisiin siis tulevaisuudessa metsäpeura-alueilla suvaita sopivin järjestelyin. Savottamaille tulemiseen vaikuttaa joku muu syy kuin ihmisrakkaus tai mieltymys hakkuuaukeisiin. Hän haluaisi kieltää kaiken inhimillisen toiminnan mieluiten kymmenien peninkulmien säteellä sen läheisyydessä. Nyt on jo selvästi havaittavissa kilpailun käryä siitä, kuka tai ketkä saavat metsäpeuran tutkittavakseen. Intomielinen luonnonsuojelija, vallankin vähäisin teoreettisin tiedoin ja ilman käytännön järkeä tai tieteellistä koulutusta vouhottava, voi esittää kaikkien kunnon ihmisten kauhuksi, poliitikkojen harmiksi ja tuotantoelämän johtomiesten närkästykseksi, ajatuksen, että metsäpeura pitäisi jättää kokonaan rauhaan ikimetsien kätköön. Mitä pikemmin levittäytyminen saadaan toteutumaan ja varmistetuksi, sitä aikaisemmin pääsee valtion savotta, hyvällä omallatunnolla ainakin metsäpeuran suhteen, käsiksi noihin kovasti himottuihin rajanpinnan ikimetsiin. Olisi vain kärsivällisesti odotettava tulevia merkkejä siitä, miten peura menestyy, lisääntyy ja levittäytyy todella omissa oloissaan. Eiköhän vain jo joku ole suunnitellut met216 säpeurapakettejakin. Intomielinen luonnonsuojelija asettaa suojattiensa viihtymisen oman uteliaisuutensa edelle. Sen suuntainen toiminta on toistaiseksi kokonaan estettävä, sillä niin näkemisen ja näyttämisen arvoinen kuin metsäpeura onkin, se ei vielä kestä pitkään aikaan sellaista käyttöä. Äskettäin joku hotelliyritys kauppasi lehtimainoksin valtion metsiin suuntautuvia metsästyspakettimatkoja lintujen ja jänisten tappamisesta kiinnostuneille. Tekee mieli sanoa, että on turhan helppoa käyttää vanhaa suunnitelmaa ja säästyä uusien laatimiselta vetoamalla esimerkiksi muutamien, tai muutamien kymmenien vuosimiesten työllistämiseen perinteelliseen tapaan. Pitäisi perin tiukasti rajoittaa jopa arvovaltaisten poliitikkojen ym. Vai keksiikö joku, että ihminen korvaa sille välttämättömän suden, niinkuin hakkuuaukeat vastaavat entisaikojen paloaukeita ) TIEDE JA METSÄPEURA Tiedekin on kiinnostunut metsäpeurasta. Sitä paitsi tässä kiertää joku liikeyritys salokulman mökkiläisiä melkoisesti koskettanutta pienriistan myyntikieltoa, sitä aikoinaankin myöhästynyttä, ja mukaan markkinoihin pääsee nyt muitakin on toki reppujen oltava täynnä, kun sankarit koteihinsa palaavat. Tuollaiset puheet käyvät kyllä perustelusta; ihmisen kun on niin mahdottoman vaikeaa pitää näppejään erossa mistään harvinaisesta tai uudesta, että ottaa mieluummin riskin sen täydellisestä menettämisestä. Metsästyskohteena ei sitä kukaan täysijärkinen pitäne niin kauan kuin esiintymä on noin niukka ja sijainniltaan uhanalainen. Tästä erikoisoikeudesta ovat tietenkin kiinnos. Valtakunnan laajuisesti ottaen niinkuin voitaneen valtion metsäasioita ottaa metsä on sentään niin joustava elementti, ettei muutaman kymmenentuhannen säästetyn hehtaarin aiheuttama paine tunnu eikä näy, kun se levitetään hieman suuremmalle pinta-alalle sinne, missä ei tuollaisia ainutlaatuisia arvoja ole uhattuina ja missä metsät ovat jo käyttökierroksessa olevia »puupeltoja». Täytynee Kainuussa olla tuhottomasti riistaa, kun ihan tuolla tavoin käytettäväksi). Pelivaraa on varmasti. Voimakkaan länteen siirtymisen ja mahdollisten onnistuneitten siirtoistutusten jälkeen voitaisiin metsäpeurasta jossakin tapauksessa puhua jopa matkailunähtävyytenä, mutta ei leikilläkään riistaeläimestä näillä vuosikymmenillä. Todistettakoon miten väkevästi tahansa, että metsäpeura viihtyy ihmisen läheisyydessä ja metsätyömaitten tuntumassa, niin aivan varmasti se viihtyy vielä paljon paremmin ilman kumpaakin. Tärkeimpänä pidän edellä mainitun opasja vartija-ammattikunnan luomista. (Sivumennen sanottuna pidän erittäin arveluttavana turistipalvelun muotona metsästysmatkojen myyntiä yleensäkin. MATKAILIJAT JÄRJESTYKSEEN Matkailualan yritykset seuraavat valppaina kaikkia kiinnostavia ja myyntikelpoisia kohteita. Kuitenkin jokaisen villieläinseminaarin ja luontokokouksen tulee käyttää aikaa myös tämän kysymyksen selvittelyyn ja hyödyllisten ehdotusten laadintaan. Kuka omistaa metsäpeuran esiintymän jo asuttama metsäkaistale ei riitä tuohon tarkoitukseen, koska populaatio on siellä jo saavuttanut ylärajansa. Odottamaan kyllä joudutaan. viisi tai kymmenen vuotta aluksi sehän on vähän. Ihmisen läheisyys merkitsee metsäpeuralle jatkuvaa »stressaavaa » varuillaanoloa. johtomiesten, samoin kuin mahdollisesti yhtä häiritseväksi muodostuva tutkijoitten liiallinen ravaaminen tuolla aralla alueella. Esim. Kokemattomia ja mahdollisesti vastuuntunnottomia kuljeskelijoita ei saisi milloinkaan päästää ilman opasta tai valvojaa lähellekään minkäänlaisia erämaita tai alkuperäisluonnon kohteita. Uusien työllistämiskeinojen löytämisestä ei voida yksin piirikuntaporrasta pitää vastuullisena, sillä asia on »valtakunnallista luokkaa » virallisen suhtautumisen kannalta. Asiaan myötävaikuttanut viranomainen on huonosti perehtynyt tilanteeseen
Vakaalla äänellä lausahdellaan taholta jos toiseltakin, kenelle mikin osa projektista voi kuulua. Ja samalla olemme kokonaan sen armoilla. Ainakin pitäisi ensin luonnollisin keinoin mitkä ovat tiedossamme vaalia metsäpeuran viihtyisyyttä sekä lisätä sen asuinaluetta ja sitä tietä lukumäärää. Noista tuloksista tulee varmaankin olemaan suurta hyötyä tulevalle metsäpeuratutkimukselle ja samat tutkijat voivat sopivassa määrin osallistua tähän uuteen tehtävään. D 217. Metsäpeuraa on esiintynyt tuolla rajanpinnassa kautta aikojen, vaikka yleisen käsityksen mukaan se hävitettiin tämän valtakunnan alueelta jo pian sata vuotta sitten. 30-luvulla, eräskin oikein jättiläinen jäljistä päätellen, kun sitä vanhalta jäljeltä räntäsateen jälkeen ihan karhuksi luultiin. tuneet lähimmät yliopistot ja korkeakoulut. Tuskin olisi sopivaa sekään, että joku tietty laitos tai oppituoli »omisi » metsäpeuran yksityiseksi tutkimuskohteekseen edes vetoamalla jo saavuttamiinsa tuloksiin jollakin läheisellä alueella, esimerkiksi tunturipeuran tai poron tutkimuksessa. Sellaisia on tänäkin päivänä monella seinällä Suomessa, eikä silti monikaan tiedä, mitä eroa on niillä ja poron sarvilla. Viime sotien aikana kuollut ilomantsilainen erämies ja tietomies Feodor Maksimainen kertoi ampuneensa kellokkaan peuran tuolla Pahkalammin seuduilla, mitä se nyt olikaan vuosilukua. Sitä ei todista edes »ravintoketju»käsitekään. Pari vuosikymmentä on lyhyt ajanjakso näissä asioissa, eikä se vielä takaa esiintymän pysyvyyttä. Turhaa siis kuvitella olevamme yläpäässä ... HITAASTI KIIRUHTAEN Niin ihmisluonnon mukaista kuin onkin kokea kaikki tuntematon haasteena tutkimiselle uteliaisuushan on lajillemme tyypillistä aivan hyvin voitaisiin tämän kerran (tiedän, ettei »voida»!) puolustaa vaikkapa hitaasti kiiruhtamisen periaatetta, ellei peräti pidättäydytä kaikesta kajoamisesta. Villipeuran sarvet. Tämän kertainen näennäinen lupaus sen paluusta voi olla kuin sammuvan liekin viimeinen leimahdus, jolle ihmiskäden kosketus saattaisi olla kohtalokas. SAMMUV AN LIEKIN VIIMEINEN LEIMAHDUS. Sillä aikaa kun kukin edellytystensä ja kiinnostuksensa mukaan pohdiskelee metsäpeurakysymystä, kovenevat syyskesäisin rajaseudun saloilla hirvaitten sarvet. Toisinkin voitaisiin menetellä. Ovathan jossakin saavutetut kokemukset niinkuin tutkimustuloksetkin lainattavissa, vaihdettavissa ja vertailtavissa. Meidänkin aineemme sopii ja kelpaa ravinnoksi ja myös käytetään. Niihin aikoihin, jolloin vielä peuraa eli petraa metsästettiin noilla saloilla vuosia sata-toista sitten niitä tuli talvisin Laatokan kalliosaariinkin sattui joskus kuulemma, että saaliilla oli korvamerkit. Astuikin etusorkkiaan hiukan sisäänpäin. Mielestäni ei nyt olla paaluttamassa valtausta, vaan on mitä ilmeisin syy hiljaiseen pidättyväisyyteen, kunnes on saatu varmistetuksi esiintymän pysyvyys. Sanottu ei sisällä arvosteluyrityksen häivääkään enempää tuonne kuin tänne. On liian kirjaimellisesti otettua raamatullisuutta asennoitua kaiken aikaa niinkuin koko muu luomakunta olisi olemassa vain ihmistä varten. Siinä on mukana paitsi ajallemme ominaista tendenssiä, että jatkuvasti on tutkittava olisiko vielä jotakin tutkittavaa, nimenomaan kilpailua kunniasta, mikä tämän ainutlaatuisuuden selvittelijälle kerran on lankeava. Oikein näyttävät sarvet naulattiin toisinaan aitan seinälle. Peuroja vieraili Ilomantsissa vielä mm. Metsåpeuran valitsemat asuinalueet ovat pääasiassa lähes koskemattomia erämaaseutuja. Samoilla seuduin viihtyvät muutkin erämaalajit kuten karhut ja joutsenet. Tämä lienee varsin epätieteellistä pohdiskelua, mutta ihminen ei nyt vielä onneksi ole aivan ehdoton kone. Tuhotessamme muita hävitämme omat elämänedellytyksemme ja kun katoamme, ei v uoromme ole viimeisenä, mikä on kenties loppujen pelastus. Me olemme luomakunnan vahingollisin ja vaarallisin laji, olemme koko muun luomakunnan riistäjiä ja tuhoajia. Aivan uusien ihmisten käsissä tehtävä voisi onnistua vieläpä paremmin ja rikastuttaa inhimillistä tietämystä enemmän kuin jo uriinsa suistuneiden ja omiin löytöihinsä sokeutuneiden rutiinina. Ennakkotiedolla ja ennakkoluulolla on joskus tuskin hiuksenhienoa eroa, ja kumpikin saattaa tavattomasti häiritä todellisten oivallusten syntymistä
Jacobi 1931, Banfield 1961). 45 000 vuotta sitten, mm. Kysymys on kuitenkin tavattoman laaja ja monimutkainen ja siksi monilta osiltaan vielä avoin. Sen alkuperästä ollaan kuitenkin eri mieltä (esim. Heptner (1966) pitää mahdollisena, että se tulee eräiden kantojen osalta jäämään jopa vastausta vaille. Jo varhaisessa kehitysvaiheessaan se jakaantui ekologisesti ja taksonomisesti kahteen toisistaan vieraantuneeseen tyyppiin, arktiseen tundrapeuraan ja pohjoisiin havumetsiin, taigaan, sopeutuneeseen metsäpeuraan (kuvat 1 ja 2), Pohjoisilla elinsijoillaan molemmat nämä ovat joutuneet toistuneiden jääkausien jalkoihin, pirstoutuneet eri tavoilla moniksi erillisiksi kan218 noiksi, jotka vuorostaan ovat kehittyneet omiin suuntiinsa, toisilleen etäisimmät vähitellen jopa lähes itsenäisiksi lajeiksi. Vain näin on ymmärrettävissä se tavaton kirjavuus,jokaluonnehtii villipeuraa sen laajalla levinneisyysalueella. Fennoskandian nisäkkäiden alalajitutkimuksissa on käynyt selville (Siivonen 19726 ), että eräiden alalajien, esim. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ankara kuin ensimmäinen. Maanisäkkäillä ei tällöin ollut mitaan elämisen mahdollisuuksia täällä. Ekologiselta tyypiltään se on ollut arktista tundrapeuraa, joka, samoin kuin muutkin Euroopan arktiset lajit, naali ja tunturisopuli, on asunut jääkausien välisinä eli interglasiaalikausina Fennoskandian tuntureilla ja jääkausien aikana Keskija LänsiEuroopassa sekä Etelä-Euroopan vuoristoissa. Viimeisen jääkauden alkupuolella, n. Monet tutkijat (Jacobi 1931, Banfield 1961 ym.) ovat yrittäneet selvittää tätä vyyhteä. vuotta (Banfield 1961, Kurten 1968). JÄÄKAUSIEN AIKA Tämän peuran historiasta viimeisen jääkauden ja välittömästi sitä seuranneena aikana on esitetty toisilleen ristiriitaisia tulkintoja (Jacobi 1931, Ekman 1948a, Degerb0l 1959). laaja interstadiaali, jonka aikana, n. Tämä peura tunnetaan varsinhyvin(esim. Sen ratkaisemista on vaikeuttanut riittävien ja luotettavien tietojen puute (Degerb0l 1959). guettardi). Toiset tutkijat taas jakavat su11un kahteen tai useampaan lajiin. Tällä tarkastelulla on suuri periaatteellinen merkitys sikäli, että Suomen metsäpeuran »arvo» ja sen suojelun tärkeys riippuvat olennaimti siitä, onko meikäläinen metsäpeura todella puhdasverinen rotunsa 1dustaj a. Viimeisimmät tätä käsittelevät tutkimukset (Siivonen 1972a) perustuvat uusimpiin tietoihin viimeisen jääkauden rakenteesta, uusiin tutkimuksiin Fennoskandian nisäkkäiden alalajikysymyksestä ja alkuperästä sekä ns. PeräPohjola oli vapaa jäistä ja tundrakasvillisuuden peittämä. 20 000 vuotta sitten. 1/2 milj. Varsinkin sen varhaisin vaihe on vielä hämärän peitossa. Degerb0l 1959). VILLIPEURA Villipeura ( Rangifer tarandus) on levinnyt sirkumpolaarisesti ympäri koko pohjoisen pallonpuoliskon. Lauri Siivonen Peuran suvun levinneisyys ja rodut Metsäpeura kuuluu yhtenä rotuna ( tai lajina) pohjoisen pallonpuoliskon Rangifer-sukuun. EUROOPAN ESIHISTORIALLISET PEURAT Tällä pohjalla peurantuntemus on myös Euroopassa. Samaan sukt,un kuuluu myös tunturipeura, kesyporo ja Pohjois-Amerikan metsäkaribu ja tunturikaribtt. 50 000 vuotta sitten jääkausi oli ankarimmillaan; mannerjää ulottui silloin Norjan edustalla kauas merelle ja peitti alleen koko Fennoskandian (Armand 1961, Brinck 1966, Korpela 1969 ym.). Uusimpien tutkimusten mukaan näyttää todennäköisimmältä, että tämä peura olisi elänyt ehkä jo' satoja vuosituhansia erillään muista peurakannoista ja kehittynyt näin vähitellen Euroopan esihistorialliseksi peuraksi ( R.t. Samoin on tärkeätä tietää, missä muualla elää mahdollisesti saman rodun peuroja ja millaisia ovat uim. Tämä interstadiaali päättyi jääkauden toiseen vaiheeseen, jonka huippu sattui n. Monien hirvieläinten tapaan Rangifer-suvunkin systematiikka on jonkin verran kiistanalainen. Kylmintä kautta seurasi ns. No,jan ja Neuvostoliiton peuransuoie/ualueiden peurat. Eräiden tutkijoiden mukaan kaikki peurat ja karibut kuuluvat yhteen ainoaan lajiin. Tornion peuran sarveen. norjanpäästäisen ( S orex araneus bergensis) esiintyminen Norjan rannikolla ei ole mahdollista, elleivät ne ole saapuneet sinne todennäköisimmin Peräpoh. Tiedämme, että peuraa on tavattu täällä ainakin n. L isäksi Pol!foisen Jäämeren saarilla elää erillisiä peura-ja karibupopulaatioita ( Novaja Zemljalla, H uippuvuorilla jne). Seuraavassa professori Lauri Siivonen tarkastelee nimenomaan Euroopan peurojen ja porqjen systemaattista asemaa
45 000 vuotta sitten, joka tuntuisi todennäköisimmältä, se olisi elänyt siellä siihen mennessä, jolloin Tornion peura pudotti sarvensa, 11 000 vuotta. 34 000 vuotta. slblrlcus?) kunuolet --~soi!tavat Kuol~n »tundraM t i (R t f 1 ) poron» s11rto1stutusta sekä sen karane s peura .. H. 219. tarandus) Kuva 3. ilm.) mukaan peura ei olisikaan pudottanut sarveaan Torniossa, vaan jossakin Kölin tuntumassa, josta sarvi on myöhemmin jäävirtojen mukana kulkeutunut Tornioon. t. enn cus •J • .,, . Fennoskandian peuraja po"Tunturlporo" (R. t. esim. (Brinck 1966, Agnev 1966 ja Kurten 1968). Pilk"Tundraporo" (R. Vastaavat alalajiselvitykset muista arktisista lajeistamme valitettavasti puuttuvat. t. tarandus) roryyppien f!Ykyinen levinneisyys. Sen eläminen Norjan rannikolla tästä eteenpäin ei ole ollut mahdotonta, jos kerran esim. Pohjois-Venäjän villin tundrapeuran osalta kysymys voi Heptnerin (1966) mukaan jäädä jopa avoimeksi, kun tämä villipeura on kuollut sukupuuttoon ilman, että siitä on jäänyt jäljelle riittävää taksonomista aineistoa. Se on joka tapauksessa ensimmäinen varma todiste siitä, että keskellä jääkautta oli Fennoskandiassa, lähinnä Norjan rannikolla ja siihen nojaavalla Kölillä nisäkkäitä. Se taas, että tunturisopuli on Fennoskandiassa ja Pohjois-Venäjän tundralla eri alalajia, viittaa sen vanhaan eurooppalaiseen alkuperään (vrt. jola-interstadiaalin aikana ja eläneet siellä jääkauden jälkimmäisen vaiheen yli. •J ks"'•••J netaen ;a vwztnryttetaett y 1101aen todennäköisiä vaellussuuntia. Jos peura olisi saapunut sinne n. Vallo sorakuopasta yli kolme metriä maan pinnasta(Siivonen 1972a). n. Tundra(ylempi) ja metsäpeuraryyppien (alempi) levinneisyys laajimmillaan Euraa1ia11a Banfieldin (1961 ) mukaan. TORNION PEURANSAR VI Tornion peuran sarven löysi 0. C 14 -määrityksessä sen iäksi saatiin kuitenkin vain. . norjanpäästäinen, siis hyönteissyöjä, on kyennyt tähän. Kuvat 1 ja 2. Paarman (suull. 45 000 vuotta Tunturlpeura (R
voidaan myös p1taa riittävän pitkänä aikana, jotta esihistoriallisesta peurasta olisi ehtinyt kehittyä nykyinen tunturipeura ( R. Kuvat 4 ja 5. Nykyään sen esiintyminen rajoittuumolemmille äärialueille, Hardangervidda-keskeisesti Etelä-Norjaan (kanta Krafftin ym. Metsäja tunturipeura ovat rakenteeltaan f?yvin erilaiset. Jaalin ja tunturisopulin historia on ilmeisesti ollut samanlainen. SemenovTianShanskyn mukaan poro on kuitenkin vähemmän varovaisena joutunut metsästäjien ja petojen saaliiksi ja 220. t. tarandus). TU TURIPEURAT TUSKI OVAT ENÄÄ TÄYSI PUHDASVERISIÄ Tunturipeuran yhtenäinen asuinalue ulottui vielä joitakin v uosisatoja sitten Eteläorjan tuntureil ta Kuolan niemimaan itärannikolle (kuva 1). Tämän tulkinnan mukaan (vrt. myös Jacobi 1931 ja Ekman 1948a) jääkauden jälkimmäisen vaiheen aikana Keskija Länsi-Euroopassa eläneet peurat olisivat jääkauden jälkeisenä lämpökautena kuolleet sukupuuttoon Tanskasta ja Keski-Euroopasta Etelä-Ruotsiin ulottuneella niemekkeellä ennenkuin sen muusta Skandinaviasta erottanut Närken salmi kuroutui umpeen. seur.) poroa (Tambs Lyche 1957, Heptner 1966, SemenovTianShansky kirj.). Kaikkiin näihin kantoihin on sekoittunut tunturipeurasta polveutunutta (vrt. 1971 mukaan 1969 35 40 000 yks.) sekä Kuolaan, jossa se jakaantuu läntiseen (kanta SemenovTianShanskyn 1970 mukaan 1967 12 641 yks.) ja itäiseen alueeseen (kanta 1968 7880 yks., kuva 3). Kuvissa 111etsåpeura()'lempi) ja tunturipeurahirvaan (alempi) sarvikrmm11 edestä
Oulun yliopiston eläintieteen laitoksessa suoritetut vertailevat taksonomiset tutkimukset, jotka ovat käsittäneet tasapuolisesti Suomen eri porokantoja, ovat osoittaneet poromme olevan tähän mennessä tutkituissa paliskunnissa puhdasta tunturipeuraa (Siivonen 1972a). Metsäpeuran pysty sarvikrmmu lienee sopeutuma tiheään puustoon. Niiden kantojen laskettiin käsittäneen esim. KUOLAN POROT: MONTA KANTAISÄÄ Kuolan peurakysymystä on monimutkaistanut se, että 1887 siirrettiin Petshoran suiston tuntumassa sijaitsevalta Malozemelskajan tundralta sikäläistä tundraporoa Kuolan keskiosiin (Paulaharju 1921, SemenovTian Shansky kirj.). Heptnerin (1966) ja SemenovTianShanskyn (1970) siitä julkaisemat kuvat. Heidän toimestaan näistä poroista tuli vähitellen Kuolan ainoita poroja. SUOMEN POROJEN ALKUPERÄ: TU TURIPEURA Fennoskandian sekä Kuolan alkuperäinen poro on tunturipeuran jälkeläinen (vrt. Meikäläiset porot ovat tähänastisten tutkimusten mukaan jokseenkin puhtaasti ttmturipeuran jälkeläisiä ja niillä on vastaavasti leveä sarvikrmmu. edellä sekä esim. karsiutunut vähitellen villeistä tunturipeurakannoista. Siihen, että Kuolan villipeura on samaa peuratyyppiä kuin Norjan tunturipeura, viittaavat mm. Siirron suorittajina oli syrjäänejä ja vähäinen määrä samojedeja. E kman 1948b). Oheisissa kuvissa näkyy sama ero kuin vasemman siv11n sarvikuvissa. Nykyisin nämä porot asuttavat suurimman 221. Semenov-TianShansky (kirj.) toteaa lisäksi, että lappalaisten poro ei poikkea ulkomuodoltaan (habitus) sanottavasti Kuolan villipeurasta ja että molemmilla on samat esivanhemmat. 1908 jo lähes 70 000 eläintä (Granö 1918)
Villiintyneiden porojen uudelleen kesyttämistä pidettiin taas liian työläänä. fennicu.r) on hyvin vieras molemmille edellisille peuraja porotyypeille (kuvat 4 ja 5). valentinae) ja meidän metsäpeuramme. Suurin osa Kuolasta siirretyistä tundraporoista pääsi SemenovShanskyn (kirj.) mukaan muutaman vuoden kuluttua karkaamaan ja vähitellen villiintyi ja sekoittui alkuperäisiin villiintyneisiin porolaumoihin. Kuolan tundraporon myöhemmistä vaiheista NeuvostoKarjalan pohjoisosissa ei ole lähempiä tietoja. Ne elivät 100-120päisissä ja sitä suuremmissa laumoissa. Ts. Pohjoisessa sen länsiraja käsittää mm. sibiricus. Kun otamme huomioon, että metsäpeuralla on ollut jatkuvasti tilaisuus sekoittua meidän pomomme ja viimeisen 20 vuoden aikana mahdollisesti myös Kuolan tundraporoon, ja että Kuhmon metsäpeura on tästä huolimatta säilynyt puhtaana metsäpeurana, voi Banfieldin esittämä kanta metsäpeuran lajiasemasta todella olla pitävä.. t. käsittävän porotalouden luominen Neuvosto-Karjalan pohjoisosiin (Sablina 1960). On kuitenkin mahdollista, että itärajamme pinnassa viime vuosina tavatut, osin jopa korvamerkillä ja kellolla varustetut, epäselviksi jääneet »villipeurat» olisivat olleet karanneita tundraporoja ja/tai niiden ja alkuperäisten villiintyneiden porojen jälkeläisiä, ehkä osin alkuperäisiä villiintyneitä porojakin. Siirron tarkoituksena oli 110 000 yks. edustaneet sitä tyyppiä, jonka ruotsalainen E. t. Siihen on ollut syynä aikaisemmin Neuvosto-Karjalan pohjoisosissa tuntematon loistauti. Samaa todistavat mm. Banfieldin mukaan metsäpeura on itäistä perua, joka vasta melko myöhään jääkauden jälkeen on vaeltanut idästä ja kaakosta Fennoskandiaan. Siperian metsäpeura on Heptnerin (1966) mukaan levinnyt Euroopan puolella V olgaa myöten lännessä. Pildjärvi si222 jaitsee suunnilleen Kuusamon kirkonkylän korkeudella lähellä Vienanlahtea ja n. täällä Suomessa, on vakuuttunut, että metsäpeura ja tunturipeura ovat nykyään »level today», kuten hän sanoo jopa lähes omia lajejaan. Kokonaan uuteen porokantaan päädyttiin siitä syystä, että sikäläiset alkuperäiset porokannat, joiden suuruudeksi arvioitiin esim. Pääosa kesyistä tundraporokannoista on hänen mukaansa säilynyt kuitenkin puhtaina. Niiden elpyminen oli tämän jälkeenkin hyvin hidasta; kanta käsitti Sablinan mukaan 1950 vain 130 poroa. Kaikki 5 Oulun yliopiston eläintieteen laitokseen tullutta metsäpeura urosta ovat olleetklassisen puhtaita metsäpeuroja, ts. (Homen 1918), olivat toisen maailmansodan jaloissa kuolleet lähes sukupuuttoon. tämä poro näyttää säilyttäneen alkuperäiset piirteensä, vaikka siihen olisi SemenovShanskyn (kirj.) mukaan sekoittunut Kuolan tunturipeuraa ja alkuperäistä poroa. Heptner (1966) pitää mahdollisena, että Koillis-Venäjän villi tundrapeura olisi Siperian tundrapeuraa, R. Banfield (1961), joka on tutkinut näitä kysymyksiä mm. tänä vuonna (1972) Suomeen tuotetut tämän poron taljat. Meidän metsäpeuramme levinneisyys on käsittänyt laajimmillaan Euroopan puoleisen Neuvostoliiton muun havumetsäalueen ja ulottunut Suomen kautta Pohjois-Ruotsiin (kuva 2). Tämä sekoittuminen on kuitenkin jäänyt vain näennäiseksi (vrt. Paulaharjun (1921) mukaan »se on suurta, entisen kotimaansa tummaa komeaa rotua, isompaa kuin Suomen ja Venäjän lappalaisten porot». Ja nämäkin lyöttäytyivät alueella esiintyviin, samaa alkuperää oleviin villiintyneisiin poroihin, joiden määräksi arvioitiin 1955 n. Yleisenä piirteenä tundraporolla on ollut huomattava vasakuolleisuus. 1905 11 000 yks. 1000 yks. KUHMON METSÄPEURAT OVAT ILMEISESTI PUHDASVERISIÄ Viime vuosina on saatu aivan uutta metsäpeura-aineistoa Kuhmosta. Peuran suvun levinneisyys ja rodut osan Kuolan pohjoisja itäosista (kartta 3). Molemmat nämä pohjoisiin havumetsiin sidotut peurat ovat kuitenkin viimeisten tutkimusten mukaan joutuneet ilmeisestikin jo pitkiä aikoja sitten toisistaan erilleen. Paulaharju 1921 ). METSÄPEURA: LÄHES ITSENÄINEN LAJI. W. Ne oli sijoitettu useisiin »farmeihin» Vienan Kemin ja Louhen väliselle alueelle. Tähän viittaa myös se, että molemmat nämä peuratyypit näyttävät säilyneen Kuolassa näihin päiviin saakka hyvin puhtaina. esim. Lönnberg 1909 kuvasi metsäpeuraksi (Siivonen 1972a). Kesyporokannat käsittivät siellä 1955 yhteensä 950 yks. Tämä poro poikkeaa jyrkästi Fennoskandian porosta ja tunturipeurasta. Yhtä hyvällä syyllä voidaan otaksua, että samalta alueelta peräisin oleva tundraporo, jota Kuolan tundraporo on alkuperältään, olisi tätä samaa alalajia. Sen tummaan väriin ja tukevaan rakenteeseen viittaa myös Sablina (1960). constantinia, josta aikoinaan ovat haarautuneet Siperian nykyinen metsäpeura ( R. F. Uralin. Maapallon johtavin peurataksonomi, kanadalainen A. NEUVOSTO-KARJALA J VILLIINTY EET TUNDRAPOROT Meidän kannaltamme on erittäin varteenotettavaa, että 250 yksilöä näitä Kuolan tundraporoja siirrettiin 1951 Pildjärvelle Pohjois-Vienaan (Sablina 1960, SemenovTianShansky kirj.). Metsäpeura ( R. 200 km koilliseen Kuhmon metsäpeura-alueilta (kuva 3). Sablinan (1960) mukaan alkuperäisiä villiintyneitä poroja joutui myös kesyjen tundraporojen joukkoon. Sen esimuotona Banfield pitää esihistoriallista siperialaista R. t
Norges dyreliv I: 928. Selsk. Itä-Karjala. G., 1918: Maatalous. Paarhufer und Unpaarhufer. 1948b: Renen. 5051. Homen: ItäKarjala ja Kuollan Lappi II. Mus. Kuhmon metsäpeura! näyttävät siiifyttäneen verensä puhtaana, saamatta vaikutteita poroista. VI. 177. Transactions of the IX International Congress of Game Biologists: 329334. Th. Heptner, V. Krafft, A., Gaare, E. D Metsäpeura on poroa kookkaampi ja ryhdikkäämpi villieläin. Kurten, B., 1968: Pleistocene mammals of Europe. Zoological part. W. Ann. Ekman, S., 1948a: Däggdjurens invandring i Sverige. Stockholm, pp. 921. Ehkä vielä vakavammaksi uhaksi voisi muodostua kiristyvä kilpailu jäkälälaitumista. Sama näyttäisi koskevan tunturi-ja mahdollisesti myös tundrapeuraa ja vastaavasti niistä polveutuvia porotyyppejä. & Reimers, E., 1971: Villreinen på Hardangervidda. A. Jacobi, A., 1931: Das Rentier: eine zoologische Monographie der Gattung Rangifer. Viime maailmansodan seurauksena pidettiin jopa Neuvosto-Karjalankin poroja metsäpeurakantoja ainakin lähes sukupuuttoon kuolleina (Sablina 1960). KIRJALLISUUTTA Armand, A. Metsäpeuran säilyminen puhtaana ja elinvoimaisena on siis todella vaakalaudalla. Siivonen, L., 1972a: New results on the history and taxonomy of the mountain, forest and domestic reindeer in Northern Europe. Granö, J. Tambs-Lyche, H., 1957: Reinen. Jerusalem. Helsinki, pp. Däggdjuren. USSR., Transactions of the Severtsov Institute of the Morphology of Animals 32. Homen: Itä-Karjala ja Kuollan Lappi I. 6. Acad. Banfield, A. 4. 187240. Zoo!. D., 1961. Svenska djur. m.b.H. Brinck, P., 1966: Animal invasion of glacial and late glacial terrestrial environments in Scandinavia. London. J ena, pp. Arkiv. SemenovTianShansky, . III. Skr. Fenn. Lönnberg, E., 1909: Taxonomic notes about Palearctic reindeer. Sablina, T . Acad. Die Säugtiere der Sovjetunion I. Vid. Acad. Korpela 1969). G ., 1966: Gattus Rangifer H. Dan. International Reindeer/Caribou Symposium. Ja nekin ovat nyt Neuvosto-Karjalan -~ pohjoisosiin suunnitellun laajan porotalouden ja sinne tässä tarkoituksessa tehtyjen Kuolan tundraporoistutusten vuoksi vaarassa. Helsinki. Ibid., pp. F., 1961: A revision of the reindeer and caribou, genus Rangifer. 99. Suomen nisäkkäät I: 1625. Nat. Todennäköisintä on, että suomalaisen metsäpeuran laajin ja yhtenäisin esiintymä käsittää tällä hetkellä vain suppean alueen Suomen ja Neuvosto-Karjalan tuntumassa. Th. Tätä taustaa vasten metsäpeuran nykyisetkään kannat eivät voi olla suuret, enintään ehkä muutamaan sataan yksilöön nousevat. I., 1966: Mammals of USSR. f. Leipzig. I., 1970. Paulaharju, S., 1921: Kolttain mailta. Homen, Th., 1918: Maanviljelys ja karjanhoito. 113123. Oikos 17: 250266. Smith 1927, Rene. Sci. Degerb0l, M., 19 59: The reindeer (Rangifer tarandus L.) in Denmark I. 382-456. Distribution and population dynamics of wild reindeer (Rangifer tarandus) in Murman region during 40 years. METSÄPEURA ON JO MELKEIN HÄVINNYT MUUALTA Tiedot metsäpeurannykyisistäkannoista ovat hyvin puutteellisia. Ognev, S. Vilt og viltstell 5: 18-32. Helsinki, pp. Vaikka metsäpeura pystyisi säilymään lajipuhtaana tämänkinhän on vielä epävarmaa risteytymisen tuloksena syntyneet, mahdollisesti lisääntymiskyvyttömät jälkeläiset heikentäisivät sen kantoja. Bio!. (Vrt. Kuollan Lappi. Verlag. Canada Bull. and adjacent countries. B., 1960: The feeding habits and ecologico-morphologic characterics of the digestive system of the reindeer of Karelia. (Painossa) 1972b: Nisäkkäistön varhaisin historia. 223. Sci. 1st. Korpela, K., 1969: Die W eichselEiszeit und ihr Interstadial in Peräpohjola (Nördliches Nordfinnland) im Licht von submoränen Sedimenten. 10. Ser. Se että Heptner (1966) pitää sitä kaiken kaikkiaan lähes sukupuuttoon kuolleena, viittaa siihen, että sen esiintymisen muualla Euroopan puoleisen Neuvostoliiton luoteisosissa täytyy rajoittua vain aniharvoihin yksittäistapauksiin
Wiklung (1908) ja Itkonen (1948) ovat puolestaan lausuneet käsityksenään, että lappalaisten poronhoito on siperialaisesta kehityksestä riippumaton ilmiö; saamelaiset ovat asuinalueellaan itsenäisesti keksineet peuran kesyttämisen. Poronhoidon syntymäajaksi he ovat kaavailleet Siperian nuorempaa kivikautta. SIVUELINKEINO JA PÄÄELINKEINO Lappalaisten poronhoito on eri tutkijoiden yhtäpitävien käsitysten mukaan ollut vanhimmassa muodossaan ns. Wiklund 1908. Tietyn yhteisön hankkiessa ravintonsa aina tietystä tai tietyllä alueella liikkuvasta peurapolulaatiosta, lauma kehittyi hiljalleen välivaiheiden kautta teuraspeuraporokarjaksi. Hatt(1918) ja Sirelius (1920) ovat esittäneet, että kesytyksen ensimmäisenä asteena oli peuran vangitseminen elävänä ja sen käyttö houkutuseläimenä muita peuroja pyydettäessä. Vielä tänä päivänä ei poropaimenen ole tarvis nähdä jäljiltään keltaisia läikkiä lumella; paimennettavassa tokassa on aina sen 224 verran kusikkaita, että suolainen lumi syödään nopeasti. Mm. Tämä muuttoliike on usein tulkittu seuraukseksi peuran ja siitä kesytetyn poron viettija vaistostruktuuriin kuuluvasta vaellushalusta. Tässä muodossaan poronhoito on ollut vain metsästysja kalastuselinkeinoja palveleva sivuelinkeino; sangen laajalla alueella Euraasian pohjoisvyöhykkeellä on ollut tällaista porotaloutta. Villipeuran kesytyksen tavasta ja ajankohdasta ollaan sen sijaan hyvin monta mieltä. Heidänkin tarinansa mukainen poronhoidon syntyhetki näyttää siirtyvän ajanlaskumme alun tuolle puolen. Tutkijat ja poronhoitajat ovat yhtä mieltä siitä, että poro on kehittynyt peurasta. He esittävät, että peuran kesyttäminen poroksi on periaatteessa keksitty vain kerran ja yhdellä alueella; sieltä se on kulttuurilainana levinnyt kansalta toiselle. Jos metsäpeuran verta onkin jossakin vaiheessa sekaantunut poroeloon, sen vaikutus 011 aikojen k uluessa karsiutunut pois ainakin meillä tutkituista poroista. pienimittaista poronhoitoa. Laufer (1917), Hatt, Sirelius ja Donner (1933) ovat korostaneet sitä, että saamelaisten poronhoito ei ole itsenäinen ilmiö. Esim. Eräät ihmispopulaatioiden liikehtimiset sirkumpolaarisella vyöhykkeellä ovat ehkä edistäneet poronhoidon leviämistä. Etninen ja ekologinnen ero porottoman metsästäjän ja muutamia poroja omistavan metsästäjän välillä on itse asiassa varsin pieni. Baikalin alueella tunnettiin poronlypsy vuoden 500 j.Kr. Perheen tai kylän poro-omaisuus on käsittänyt muutaman porovaatimen, joita on käytetty villipeurahirvaita saalistettaessa sekä joitakin metsästysja muuttomatkoilla tarvittavia kesyjä kantoja ajoporoja. Martti Linkola Peurasta poroksi ja porosta poroeloksi Villipeura on tunnetusti poron kantamuoto, vaikka uusit11pien tutkimusten mukaan (vrt. Eräät arkeologit ovat olettaneet, että villipeura kesyyntyi laumana jo epipaleoliittisella kivikaudella Pohjois-Euroopassa, jossa tundran luonnonoloissa eläneet metsästäjäyhteisöt seurasivat peuralaumoja niitä verottaen. Poronhoidon syntymisen arvoituksen rinnalle voidaan heittää toinen tämän elinkeinon historian kannalta keskeinen kysymys. Kesytyksessä käytettiin kaiketi apuna peuran/poron persoutta ihmisen virtsalle. Paimentolaisporonhoidon on näin katsottu joustavasti sopeutuneen kotieläimen asettamiin biologisiin vaatimuksiin (ks. Nuoria naarasporoja voitiin vangita suopungilla erityisesti hankikelillä. POROLAPPALAISET JA POROELO Suurporonhoidon piirissä on syntynyt käsite poroelo, joka tarkoittaa suurta porolaumaa, suurempaa kuin tokka. PEURAVAELLUS J A POROP AIMENNUS Porolappalaiset ovat muuttaneet (ja muuttavat Norjan Finnmarksviddalla vieläkin) vuosittain havumetsäalueen, oudan, talvilaitumilta kesäksi Jäämeren rannan saariin tai rantatuntureille. Suuria poroeloja on aina ollut vain saamelaisten pienellä vähemmistöryhmällä, joka kuitenkin muita voimallisemmin on säilyttänyt perinteellisen kulttuurinsa ja tämän vuoksi tullut yleisessä tietoisuudessa saamelaisia leimaavaksi ryhmäksi. Kaikki tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että poronhoidon kehittyminen pääelinkeinoksi on saamelaisilla tapahtunut Fennoskandian alueella, siperialaisen poronhoidon synn ystä ja kehitysvaiheista riippumatta. Vasta st1t1rimittaise11 poronhoidon syntyminen 011 merkinny t ratkaisevaa muutosta saamelaisten taloudessa ja aineellisessa kulttuurissa. T arkoitan suurimittaisen poronhoidon ja poropaimentolaisuuden synnyn ja kehityksen problematiikkaa. Muutos jälkimmäisestä poronboidoltaan pitkälle erikoistuneeseen, laajaa porokarjaa hallitsevaan poropaimentolaiseen on paljon su urempi. tienoilla; lappalaisten suorittamasta poronlypsystä on tietoja vasta lähes 1000 vuotta myöhemmältä ajalta. Tätä pientä mutta tunnettua vähemmistöä kutsutaan porolappalaisiksi. esim. Siivonen s. IKIVANH AT ALKUJ UURET Monet tutkijat ovat sijoittaneet poronhoidon alkujuuret Siperiaan. Poronlypsy kuuluu näet poronhoidon kehityshistoriassa myöhäiseen, pitkälle kehittyneen poronhoidon vaiheeseen. 221 ) kantamuotona on ollut nimenomaan tunturipeura eikä metsäpeura. Käsite laajenee käsittämään kokonaisen lapinkylän poro-omaisuuden, siis elämisen perustan. tämän vuoksi (muitakin syitä on) Siperiaa on pidetty poronhoidon syntymäalueena. Tätä teoriaa eivät luonnontutkijat ja kansatieteilijät ole juuri kannattaneet. Lapissa eli melko pitkään tapa käyttää naarasporoja, vaatimia, urosporojen, hirvaiden, houkutteluun syksyisen kiiman, ryki111än, aikana
Hyvinkin monimutkaiset ja vaihtelevat laidunja ravintotekijät ja vaikeasti mitattavat ja tulkittavat populaation heilahdukset ovat varmaan määränneet villipeurojen liikuntoja. Hän kykenee tekemään »tunturiporolaumasta» »metsäporolauman» ja päinvastoin. Valitsemalla vanhoja tai karkaamiseen alttiita poroja teuraiksi on voitu muutamassa vuodessa kehittää tiettyyn alueeseen täysin tottunut porokarja. Steen (1967) korostaa sitä, että Fennoskandian villipeurat ovat liikkuneet vuosittain melko suppealla alueella, ja paleontologi Bouchud (1958) vakuuttaa samaa manner-Euroopan jääkaudenaikuisista peuroista. Wiklund 1947, Ruong 1967, Simonsen 1967, Hultblad 1968). Ei ole mitään todisteita ns. Nykyään sitä pidetään melko nuorena ilmiönä, myöhäiskeskiaikaan tai 1500-luvulle kuuluvana (esim. Hiihtävällä paimenella on hihnassa »laitistusporo», jota lauma seuraa. Päinvastoin: kokenut poronhoitaja vie laumansa tarkalleen sinne minne haluaa. vaellusvietistä Fennoskandian peurapopulaatioissa, enempää tunturikuin metsäpeuroissakaan. Näitä seikkoja ei eläintieteen taholta ole vielä riittävästi selvitetty. PEURA METSÄSTYS VÄISTYI, PORONHOITO VOIMISTUI Lappalaisten paimentolaisporonhoidon syntymäpaikkaa ja -aikaa ei ole kyetty kovin tarkkaan määrittämään. Kaiken sen perusteella mitä olen poron käyttäytymisestä saanut poronhoitajilta (Enontekiöllä, Inarissa ja Sodankylässä) tietää, olen valmis yhtymään Tannerin jo aikoja sitten (1929) esittämän käsityksen pääpiirteisiin. Syntyalueena karkeasti yleistäen voinee pitää Ruotsin keskisen Lapin tunturiseutuja. Poron perinniilliset ominaisu11det eivät ole aiheuttaneet porolappalaisten monisatakilometrisiä muuttomatkoja. Kun useita saamelaisperheitä muutti 1800-luvun lopulla Koutokeinon tunturiseuduilta Sodankylän Metsä-Lappiin heidän porokarjansa »tottuivat » uuteen, kovin toisenlaiseen seutuun ja pienempään vuotuiseen liikkuma-alaan varsin nopeasti. Tällä selityksellä kyllä kierretään mukavasti lappalaisten paimentolaisuuden tarjoama historiallinen ja kansatieteellinen problematiikka, mutta sitä ei voi pitää peuran ekologian ja etologian valossa tyydyttävänä. Täältä paimentolaisporonPorotokka kuljetetaan »laitistamalla» tunturilaaksoa pitkin. Villipeura liikkuu laajalla alueella ja laumoissa, mutta sen vaellusliikehdintä ei ole mitenkään niin selväpiirteistä ja säännöllistä kuin paimentolaislappalaisten porokarjojensa kanssa suorittama vuotuinen muuttoliike. Esim. ja 1947, Lönnberg 1909). Kun porolaumaa paimennetaan uudella alueella, se sopeutuu siihen nopeasti. 225. Rt1otsinsaamelainen Nils Skum on tässä kuvannt1t erinomaisesti, paitsi eläinten yksityiskohdat, myös porotokan luonteenomaisen m11odon
Memoirs of the American Anthropological Association, voi. New York. Ei voida suoraan osoittaa, että elinkeino kokonaisuudessaan olisi saamelaisilta opittu; todennäköisesti näin on, mutta varmat todisteet hukkuvat historian hämärään. Hatt, Gudmund, 1918: Rensdyrnomadismens Elementer. Ymer 1918. Ruotsin poronhoidon organisaatio taas luotiin saamelaisen paimentolaisporonhoitomallin mukaan. Poron geneettistä suhdetta eri peurarotuihin en tässä käsittele, koska sitä valotetaan muualla tässä lehdessä; yleisesti pidetään tunturipeuraa poron »kantaisänä ». Wiklund, K. Bergen. P ALISKUNTIEN SYNTY Suomalaisten poronhoidossa on paljon saamelaisilta omaksuttuja piirteitä, erityisesti poronhoitosanastossa. B., 1947: Lapparna. I. Kun peura väheni metsästyksen tehostuessa (suurenevat metsästäjämäärät, tuliaseet) kasvoi poronhoidon merkitys. K 0benhavn. Humaniora XIX . Itkonen, T. SUSA XXXIII: 2. Wiklund, K. Tegengren 1952), suomalaiset kehittivät melko itsenäisesti tehokkaan poronhoidon, joka liittyi talollistalouteen ja lehmikarjanhoitoon. Acta academiae aboensis. Tanner, V., 1929: Antropogeografiska studier inom Petsamo-området. ekologisen populaatiopaineen mekaniikan mukaisesti. Lund. 1898 määrättiin virallisesti perustettaviksi, noudatti organisaatio suomalaisen poronhoitotavan mallia, johon saamelaistenkin oli ainakin muodollisesti sopeuduttava. Simonsen, Povl, 1967: Relations between the Lapps and the Scandinavians in Early Times an Archeological Survey. ykyään suomalaiset omistavat yli puolet Suomen alueen poroista, joskin suurimmat poro-omistukset ovat saamelaisten hallussa ja poronhoidon merkitys suurin saamelaisal u eellam me. Lönnberg, Einar, 1909: Om renarne och deras lefnadsvanor. Niissä sarvekkaat peurat palkivat ja porot vetävät ahkioita satojen v uosien puitteissa; uudemmissa töissä kokonaiset poroelot täyttävät tunturimaan rikkaudellaan. Geografisk Tidskrift XXIV. Joka tapauksessa suurimittainen paimentolaisporonhoito on Fennoskandiassa puhtaasti saamelaiskulttuurin tuote. Ruong, Israel, 1967: The Lapps in Sweden. Suomessa näin ei voitu menetellä, kos ka pohjolan suomalaiset jo tuolloin olivat perinteellistä poronhoitajaväkeä. Laufer, B., 1917 : The reindeer and its domestication. Helsinki. Vasemmalla on yksityiskohta noitarum111usta: poro, karhu ja lappalainen. Steen, Eliel, 1967: Some remarks on the migrations of wild reindeer in Fennoscandia. Uppsala. B., 1908: D e svenska nomandlapparnas flyttningar tili Norge i äldre och nyare tid. Upsala. Hultblad, Philip, 1968: Övergång från nomadism tili agrar bosättning i J okkmokks socken. Lapps and orsemen in Olden Times. Acta lapponica XIV. Fennia 49: 4. Toisaalta suurenevat porolaumat jo sinään valtasivat peurojen laidunmaita ja työnsivät niitä tieltään itään päin ns. Skoltlapparna. Stockholm. I., 1948: Suomen lappalaiset v uoteen 1945, III, Porvoo. Wiklund, K. B., 1918: On renskötselns uppkomst. hoito ja sen kehittymisen myota tapahtunut porokarjojen suureneminen oli yhteydessä villipeuran vähenemiseen ja häviämiseen. Suomessa, Kemin Lapissa, jonka metsälappalaiskulttuuri tuhoutui 1700-luvulla (ks. esim. Arkiv för zoologi 20: 9. Upsala. Stockholm.. On sarvia tutkittavaksi! KIRJALLISUUTTA Bouchud, J ean : La renne et le probleme des migrations. D onner, Kai, 1933: Siperia. Tegengren, H., 1952 : E n utdöd lappkultur i Kemi Lappmark. Siellä yksinoikeus poronhoitoon luovutettiin 226 Kivikautisia kafliopiirroksia PohjoisNorjasta Sagfjordisk (piirrokset on valokuvaa varten selvennetty liidulla) . Koska sarvien rakenteesta voi tehdä päätelmiä peuran/poron rotuja populaatiotaustasta, olisi eläintieteilijöiden syytä perehtyä siihen rikkaaseen peura/porokuva-aineistoon, jonka esisaamelaiset ja saamelaiset kalliopiirrokset, saamelaisten noitarummut ja heidän luuja puupiirroksensa tarj oavat. l' Anthropologie 1958. T., 1920: Uber die Art und Zeit der Zähmung des Renntiers. Kunpaliskunnat v. saamelaisille. Sirelius, U. Täällä kehittyi se poronhoidon alueellinen järjestelmä, joka on nykyisen lakisääteisen pafiskuntalaitoksen pohjana. IV: 2. Abo. Nordisk kultur X