Järvinen kirjoitti Suomen Luonnossa näin: "Sudesta tuskin lienee erimielisyyttä. Tietysti on paljon tehtävääkin jäljellä. Tärkeimpänä voittona pidän sitä, että nykyisin metsästyksestä vastuussa olevat virkamiehet ja harrastajat näyttävät pitävän itsestään selvänä kestävän verotuksen periaatetta. Metsästys tai joissakin tapauksissa on parempi puhua suoraan peräti vainosta on Suomessakin aiheuttanut monien lajien vähenemisen. Majava ja metsäpeura pyydettiin loppuun, vaikka ne sittemmin onkin saatu takaisin. vs k.. Se on kaikki vaarat väistävä ja kaikki tietävä pahahenki, jota poromies ei voi lakata vihaamasta. Suden aiheuttama vahinko porotaloudelle on niin ilmeinen ja painava, että lienee järkevää suhtautua tähän riistaeläimeen vain keksimällä keinoja sen pään menoksi ... Ensimmäisiä esimerkkejä tästä ovat monet jääkauden lopulla hä2 Kuinka petomaista onkaan vainota eläimiä! Nykyään! vinneet suuret nisäkkäät, mutta etenkin viime vuosisatoina on moni suuri nisäkäs ja lintu eri puolilla maailmaa ajautunut sukupuuttoon metsästyksen seurauksena. Nykyään on entistä enemmän myös syytä yhteistyöhön. Järvinen tunnusti, ettei hän "ole selvillä siitä, kuinka suurta tuhoa hukka ja ahma aiheuttavat riistalle" ja ennusti ilmeisen väärin että "Käsivarren ja Saariselän tunturialueilla niillä on mahdollisuus elää ehkä vielä kauankin, vaikka niiden tuhoaminen nykyisestään tehostuisikin." Tosiasiassa susi hävitettiin Lapista käytännöllisesti katsoen kokonaan kymmenessä vuodessa Järvisen kirjoituksen ilmestymisestä, eikä ahmaa ole enää pitkään aikaan ollut juuri kuin rajavyöhykkeen tuntumassa. Rauhoitettujen lajien joukko on laajentunut, ja metsästettävien lajienkin pyynti on huolellisemmin harkittua. LUONNONSUOJELUN VOITTOJA Teksti: Olli Järvinen Kuvitus: Inari Krohn Ei siitä ole kuin kolmekymmentä vuotta, kun A .E. Suomen luonnonsuojeluliike on kirjannut monta voittoa. Senkin tehoisin kurissapito käsittääkseni on pesien etsiminen ja pentujen tuhoaminen." A.E. Arvellaan, että arvokasturkkinen soopeli olisi aikoinaan elänyt Suomessakin, mutta hävitetty. Totta kai on kyse ristiriidasta: luonnonsuojelija haluaa säilyttää luonnon monipuolisuuden, metsästäjä haluaa saaliikseen riistaa, jonka hän ampuu tai muuten pyytää. Loistavia voittoja on metsästyksen keinojen kehittyminen: raaimmat pyyntimenetelmät ovat jääneet historiaan, eikä tapporahojen avulla enää viritellä haukkavihaa (vielä 1960-luvulla, kun kanahaukasta maksettiin tapporahaa, vuosittain tapettiin tuhansia kanahaukkoja ja koko joukko rauhoitettuja lajeja siinä ohessa). Hylkeenpyynti, vesilintujen kevätpyynti saaristossa ja ahman lohduton tila ovat esimerkkejä. Hirvi onnistuttiin lähes hävittämaan; Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustamisen aikoihin ilmestyneessä "Maapallon eläinkuvastossa'' iloitaan hirvikannan elpymisestä niin, että syksyllä 1936 on jo voitu Etelä-Suomessa kaataa useita komeita hirviä (nykyiset luvut ovat lähellä 50 000 kaatoa syksyssä!) Kolmisenkymmentä vuotta sitten suurpedot olivat vainon takia ylen niukkoja ja esiintyivät lähinnä valtakunnan rajan tuntumassa nyt tilanne on sentään kohtuullisempi ahmaa lukuun ottamatta. Aikaisemmin jopa kettuja näätäkantamme ovat heilahdelleet sukupuuton partaalla. Metsästys on yhä harvemmin vikapää lajien vähenemiseen Suomessa. Vainon teho johtuu ainakin suureksi osaksi siitä, että suurikokoisten, suhteellisen hitaasti lisääntyvien lajien metsästys todella tappaa: ei tarvita kovinkaan ankaraa aikuisten eläinten metsästystä, jotta laji vähenee vääjäämättömästi. " "Paha eläin on myös ahma. Valitettavasti yhtä hyvin ei ole toipunut sukupuuton partaalle hävitetty naali. Mainitsen vain yhden esimerkin: jos metsätaloutta voidaan kehittää siihen suuntaan, että metsokanta elpyy, Suomen luonnossa olisi mukavampi kuljeksia niin erämiehenä kuin luonnonystävänäkin. Kun lukee vanhoja Suomen Luontoja, törmää usein luonnonsuojelun ja metsästyksen ristiriitaa käsitteleviin kirjoituksiin. SUOMEN LUONTO 5/ 88 47
Tämä on tosiasia eikä sitä muuksi muuta se, että riistanhoifajat ja metsästäjät ovat yleensä liiankin innokkaat hävittämään petoja ja haukkoja ja yrittämään järjestämään olemassaolontaistelun metsästyskohteillensa suotuisammaksi. Valter Keltikangas Suomen Luonnossa 14/ 1955: " Alkukantaiset, urheilullisiin gentlemannisääntöihin soveltumattomat menetelmät on toinen toisensa jälkeen kielletty ja niiden käyttö on nykyisin salametsästystä... " SUOMEN LUO TO 5/ 88 47. Hän ei vain surmaa, hän hellii ja vaalii" . Hän on vielä m eidän päivinämmekin lähellä Juontoa, tuntee sen omakseen, sitä palvoo ja palvelee. Riistakannan ehtymättömyyteen ei enää nykyisin uskota kuten ympan vuoden m etsästelevässä Sompiossa uskottiin. Tauno V. Järvinen Suomen 1946: Luonnossa 5/ 1945" Mikä erämiehen maisema lieneekin, sen viehätys on ta voitteena yhtä hyvin kuin riistakin, jota pyydetään. Mäki Suomen Luonnossa 2/ 1942: "Metsästäjälle ja riistanhoitajalle on suurin nautinto ta vata riista, ei sen tappaminen, ja löytää paikkoja, missä luonnon rauha ja sykähdyttävä koskemattomuus on tallella. 3. vsk. Päin vastoin urheilumetsästys on pyrkinyt järjestemällisellä riistan rauhoituksella ja metsästysaikojen rajoituksilla ja muilla riistanhoidollisilla toimenpiteillä huolehtimaan kantojen riittävyydestä ja jatku vuudesta " . Oikea erämies nauttii ehkä enemmänkin kaikesta siitä mitä eräpoluillaan kuulee ja näkee kuin onnistuneista laukauksista ja reppuun kerääntyvästä saaliista . A.E
47 Suomen luonnonsuojeluliitto ry TOIMISTO Perämiehenkatu 11 A 8 00150 Helsinki puh. 4 LUONNONYSTÄVÄN AIKAKAUSLEHTI Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto ry. . 34 Samarian laaksoon voivat laskeutua Kreetan-kävijät. . Ilmestyy 28. ............. 9. SUOMEN LUONTO Päätoimittaja Tapio Lindholm Toimitussihteeri Ritva Kupari Toimittajat Jorma Laurila Antti Halkka Taittaja Markku Tanttu Toimitusneuvosto Veli-Risto Cajander, Lassi Karivalo, Antti Karlin, Juhani Lokki, Taisto Rantala, Heikki Toivonen, Ritva Veijonen. . . . . ....... (90) 876 9100 Postimyyntiä koko maahan Suomen luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestö: LUONTO-LIITTO ry. . . . . Jaakko Heinonen: Retki tuoksumaailmaan........ 10. . . . . . (90) 176 633 LIITTOHALLITUS Rauno Ruuhijärvi (puheenjohtaja), 90-191 2010, Kaj Granberg, Timo Hokkanen, Markku Kuortti, Tapio Lahti, Timo Lehtonen, Seija Marjamäki, Marjaana Närhi, Tuomo Ollila, Pekka Peura, Hannu Rautanen, Esko Saari, Jari Ylänne ALUESIHTEERIT Varsinais-Suomi ja Satakunta Lä ntinen Ranta katu 49-51 20100 Turku puh. . Toimitus Perämiehenkatu 11 A 8 00150 Helsinki postiosoite: PL 169, 00151 Helsinki puh. . . ....... (90) 642 881 Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset Suomen luonnonsuojeluliiton toimisto, Irma Kaitosaari. . Marja Simonsuuri-Sorsa: Kemikaaliuhka.... . . 26 Minkki on levittäytynyt kaikkialle maahan . ....... 37 Ulkomailta............ .............. . .. . . . . Perämiehenkatu J J A 17, 00150 Helsinki puh. 43 Kysy luonnosta............................................ . (90) 655 377 Ilpo .Kuronen SUOMEN LUONNONSUOJELUN SÄÄTIÖ puh. . ..... 9. Äänestä Suomelle kansallispuu!... . 10. ....... . Suomen luon.nonsuojeluliiton jäsenille 160 mk/ 140 mk (kestotil.). . vuosikerta 5 • 1988 Olli Järvinen: Kuinka petomaista onkaan vainota eläimiä! Nykyään!..................................... . . . (931) 131 317 Harri Helin Saimaan alue Katariinantori 6 53900 Lappeenranta puh. . Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Kajaaninkatu 13 90100 Oulu puh. Jouko Pokki: Tarhakarkulaista ei pysäytä mikään ........ 44 Luontoillan asiantuntijat vastaavat. . ... Vuosikerta Suomeen ja Pohjoismaihin 190/ 170 mk (kestotil.), muualle 210 mk. . . . Tilausmaksun voi maksaa myös ps-tilille 608 21-1. 13. .............. . 24 Hienostuneen makuinen tattien aatelinen lähikuvassa. . . 40 Kirjoja ................. . . 9. . . .... ISSN 0356-0678 llmoitusmyynti FaktaMedia Oy Hakaniemenranta 26 00530 Helsinki puhelin 90-701 7037 Värierottelut Forssan Kustannus Ky Painopaikka Forssan Kirjapaino Oy Aikakauslehtien Liiton jäsen llmestymisaikataulu Aineisto No toimitukseen 6 16. .... . Uusimaa Perämiehenk. 8. .. . . ....... 1988 Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. . Kansikuva: Altti Salon "Töyhtötiaiset kolopuiden suojelu vuonna" voitti ensimmäisen palkinnon yksittäiskuvien sarjassa Valokuva luonnon puolesta -kilpailussa. Mikä on menestyksen takana. . 30 Voit osallistua uuden kansallistunnuksen valintaan kielon, karhun ja joutsenen rinnalle. . . . 10 Pentti Linkola: Luonnonystävän omaelämäkerta 12 Valokuvalla luonnon puolesta........ . .... 10. ......... . . . 18 Luonnonsuojelun juhlavuoden valokuvakilpailun satoa. 28. Kilpailusta enemmän sivuilla 18-23. 6 Rauno Ruuhijärvi: Huolenpito luonnosta on edelleen tärkein tehtävämme.......... (90) 642 881 Maanantaista perjantaihin klo 8.30-16.15, kesäkuukausina klo 8.30-15.30 Hannu Hakala, toimistopäällikkö Esko Joutsamo, pääsihteeri Atso Juote, järjestösihteeri Terho Poutanen, tiedotussihteeri Pirkko Holappa, taloussihteeri Irma Kaitosaari, rekisterinhoitaja Tiina Toivanen-Taikka, kanslisti Liisa Leskinen, opintosihteeri, OK-opintokeskus, Mariankatu 12, 00170 Helsinki, puh. . . Marja Härkönen ja Irma Järvinen: Herkkutatti.. . . . . (981) 15 828 MaHi Tynjälä Pirkanmaa, Keski-Suomi ja Vaasan lääni Laukontori 4 33200 Tampere puh. ............ . . . . . 12. . vsk.. . 38 Mielipiteitä, keskustelua................................. ... 7 15. lrtonumero 27 mk, myynti Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy:n ja Akateemisen kirjakaupan myymälöissä. Tilaushinnat 1. 47. . ........... . 8 27. (921) 301 141 Veijo Peltola, vs. (90) 171 250 SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. . . ...... Toimitus ei vastaa lähetetyistä kuvista tai kirjoituksista, joista ei ole etukäteen sovittu. . . ...... . 2 Kotimaasta . . . . . . . . . . (953) J 7 358 Perrti Siilahti Lappi Rovakatu 26 96200 Rovaniemi puh. . ...... (960) 311 550 RiiHa Laakso, vs. ... Osoitteenmuutokset kirjallisesti. . 33 Seppo Vuokko: Samaria, Euroopan eteläisin kansallispuisto . Summaries of the Main Articles ....................... (90) 642 881 / säätiön asiamies SUOMEN LUONNONSUOJELUN TUKI OY Hiirakkotie 6 1200 Vantaa puh. J J A J 7 00150 Helsinki puh . 46 Liikettä lakin alla: Tavallinen tarina................. . . .................... 198730. . ..........
Rehevä kasvupaikka on lehto, vaikka tiheänä kuusikkona tai hakkuualana. Ovathan lehdot parasta metsämaata, josta myös maksetaan kallein metsävero. Nykyisin tällaista luonnonhyödyntämistä ei juuri harjoiteta ja siksikin Iehtoluonto köyhtyy. Mutta luonnonsuojelujärjestöjen ei pitäisi jäädä vain muistuttajan ja käsikassaran rooliin, vaan niiden tulisi entistä tarkemmin määritellä omat tämän hetken lähtökohtansa ja tavoitteensa. vsk . Luonnonsuojelijoiden on pidettävä esillä näiden asiakirjojen sisältöä, ja puutteita. OECD kritisoi viranomaisten ympäristövalistusta toteamalla, että: ympäristökysymyksiä koskevasta kansalaisten valistamisesta ja julkisen keskustelun rohkaisemisesta on vähät välitetty. Suomen ympäristöpolitiikka OECD:n ja sen ympäristökomitean vuosina 1986 ja 1987 tekemä arvio Suomen ympäristöpolitiikasta ja valtioneuvoston keväinen selonteko eduskunnalle ympäristöpolitiikasta ovat tärkeitä. SUOMEN SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Se on pääosin kirjoitettu futuuriin eli "asioita selvitetään, tutkitaan tai pyritään johonkin" . Mutta vain silloin kun lehtokasvillisuus ja puusto saa niillä kukoistaa, ne ovat luonnontieteellisesti arvokkaita. Monasti säilyneistä Iehtokohteista on kuitenkin kiittäminen maanomistajia, jotka usein omasta luonnonystävyydestään ovat pitäneet lehtojaan vajaatuottoisina. Suojeltavia lehtoja on useassa tapauksessa luonnontaloudellisesti hoidettava. Valtioneuvoston selonteko on oleellinen asiakirja, mutta se on Iatteahko ja pyöreäsanainen sekä hyvin pragmaattinen. Lehtoluontoa ovat viime aikoina olleet tuhoamassa paitsi taloudellista hyötyä tavoittelevat maanomistajat, myös metsänhoitoyhdistykset metsätaloussuunnitelmineen. OECD korostaa myös kansalaisjärjestöjen ja vapaaehtoisten henkilöiden laajempaa osallistumista ympäristönsuojelun toimeenpanossa. Näitä ei Iuonnonsuojeluväenkään ole syytä puolustella. Erityisesti ilmansuojelun ongelmat vaatisivat tiukkaa huomiota, koska rikin ja typen oksidien ominaispäästöt ovat meillä paljon suurempia kuin useimmissa muissa Länsi-Euroopan maissa. Metsistämme rehevimmät ovat lehtoja. Tapio Lindholm 5. Siitä puuttuu myös itsekritiikki. Hallitukselta onkin nyt syytä odottaa näyttöä lupauksistaan. Lehtojen suojelussa pelkkä biotoopin passiivinen rauhoituskaan ei siten ole riittävä toimenpide. Lisäksi hakkuissa on aina takana myös metsäammattimiehiä, joiden motiiveja tässä yhteydessä voi ihmetellä. Lehtojen eliömaailma voi köyhtyä vaikka lehdon ulkopuolelta levittäytyvän kuusen tai lehdon sisäisen sukkession takia. Usein lehtojen luonnonarvot perustuvatkin niiden entiseen käyttöön hakamaina, metsälaitumina tai kotitarvepolttopuun korjuupaikkoina. Lehdot ovat suojelemisen arvoisia Lehtojensuojelutyöryhmä on laatinut ehdotuksen valtakunnalliseksi lehtojensuojeluohjelmaksi, johon kuuluu 424 Iehtoaluetta yhteispinta-alaltaan 4 400 hehtaaria. Onhan todella niin, että lakien ja säädösten sekä talousmekanismien tulisi olla luontoa ja ihmistä varten eikä päinvastoin kuten pitkälti tähän asti. Ala on vain noin kaksi prosenttia maan koko lehtoalasta. Lehtojen säilymisen esteenä ei saisi olla vääränlainen verotuskäytäntö tai maanomistajille tuleva taloudellinen rasite. Tämä on syytä pitää mielessä lehtojen suojelutoimia käytännössä toteutettaessa sekä arvioitaessa kuluneena kesänä ilmi tulleita suojeluohjelmaluonnoksen lehtokohteiden hakkuita. Missä se on mahdollista, hoitoa tulisi yhdentää maaseudun perinnemaiseman suojeluun. OECD:n asiantuntijoiden raportissa Suomen on todettu monella tavalla edistyneen ympäristönsuojelussa, mutta samalla todetaan meillä olevan vielä kosolti ratkaisemattomia ongelmia. Yksityiskohtaisempi ja periaatteellisempi asiakirja olisi ollut toivottavampi. OECD ei myöskään pidä ympäristöhallinnon järjestelyjä sellaisinaan riittävinä, vaan edellyttää Suomelta ympäristönsuojelun oikeudellisten keinojen tarkistamista ja taloudellisten keinojen uudelleenarviointia. OECD:n neuvoston raportti poikkeaa tästä edukseen. Aatteellista luonnonsuojelua ja eritoten luonnonharrastusta olisi todella ryhdyttävä tukemaan. Hakkuissa ei olekaan aina takana Iuonnonsuojeluvastaisuus, vaan protesti virkavaltaisia menettelytapoja ja riittämättömiä ja epäselviä korvauksia vastaan
Kolmenkin vuoden odotus on kuitenkin monien mielestä liikaa tässä epävarmassa ja hälyttävässä tilanteessa. Valaanpyyntiä valvova Kansainvälinen Valaanpyyntikomissio pitää Islannin valaanpyyntiä vain näennäisesti tieteellisenä .ja se on tyrmännyt Islan.nin ''tutkimussuunnitelmat", mutta Islanti jatkaa pyyntiä tästä välittämättä, sillä se pitää valaanpyyntiä maansa sisäisenä asiana. Vaikka luku näyttää pieneltä, olisi käytön salliminen ristiriidassa Suomen omaksumaan linjaan otsinikerroksen suojelussa. Vuoteen 1979 asti otsonikerroksen vahvuus on vaihdellut suhteellisen luonnollisesti, mutta sitten tapahtui dramaattinen muutos: otsonikerros on vuosi vuodelta ohentunut. Freoneita korvaavat aineet ovat tervetulleita. Otsonikerroksen ohenemisen syitä on etsitty auringon aktiivisuuden, säteilyolojen ja ilmaston muutoksista, mutta yhtenä tekijänä on vahvasti kuvassa mukana myös kloorifluorihiilivetyjen lisääntyminen ilmakehässä. Hävittämiseen olisi ollut valaanlihan maahantuonnin kieltävän sopimuksen mukainen laillinen mahdolKOTIMAASTA lisuus. Valaiden uhanalaisuuden vuoksi kaikkien suurvalaiden kaupallinen pyynti on kielletty vuosiksi 19861990. Valaanliha palasi Islantiin "Suomi sai harvinaisen mahdollisuuden toimia :valaiden suojelemiseksi, rrtutta ·se menetettiin'', totesi Greenpeace, kun valaanliha heinäkuun neljäntenä oli lähtenyt paluumatkalle kohti Islantia .. Pyynti on sallittu tieteellisiin tarkoituksiin ja Islanti sanoo saavansa valaanlihaa myymällä rahaa tutkimukseen·. Tällä hetkellä Suomi käyttää freoneita noin 3 000 tonnia vuodessa. Coldtherm Oy haki lehti-ilmoituksella työntekijöitä uuteen tehtaaseensa Mäntyharjulle pari kuukautta sitten. Luulisi ihmiskunnan tekevän kaikkensa kun uhkana on maapallon vilja-aittojen kuivuminen, vesien tuottavan kerroksen kuolema ja haitoista ehkä pienin -ihosyövän raju lisääntyminen. Alice Karlsson SUOMEN LUONTO 5/ 88 47 . 6 Toisaalta, kun Coldtherm yritti ensin päästä Porvooseen ja myöhemmin Porvoon maalaiskuntaan, suhtautuivat kyseiset paikkakunnat avoimen epäluuloisesti freoneita päästelevään tehtaaseen ilman lain antamia määräyksiäkin. Valaanpyy11q/ bn Islannille kuitenkin arvovaltakysymys, jopa niin merkittäPäästetäänkö freonitehdas Mäntyharjulle. Yhtiön edustajan mukaan Coldthermin valmistama Cleanfoam-niminen tuote ei lisää eristystarvetta, vaan korvaa tällä hetkellä heikentyneitä ja vuotavia eristeitä. Suomi on sitoutunut kansainvälisellä sopimuksella vähentämään kloorifluorihiilivetyjen käyttöä. Mäntyharjulta löytyi kolme valpasta, jotka valittivat yhtiön sijoituspaikkaluvasta. Kansantaloudellista merkitystä valaanpyynnillä ei ole, sillä se muodostaa vain 0.1 prosenttia kalanvie~ arvosta. vsk.. Greenpeacen mu_kaan on täysi syy uskoa, että kuljetukset ovat tapahtuneet Suomen kautta laittomasti. 30 uutta työpail~kaa on varmasti ilon aihe työttömyydestä kärsivälle kunnalle, mutta asialla on toinenkin puoli. Tulot valaanlihan myynnistä menevät Greenpeacen tietojen mukaan Hvaluryhtiölle, jonka omistaa Kristjan Lofsson -mmmen liikemies. Suomen ilmansuojelulakiin on tulossa sopimuksen edellyttämiä muutoksia mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana. Suomessa ollut 197 tonnin erä on noin kymmenes· osa Islannin vuoden 1987 valassaaliista, josta ennen Länsisataman löytöä oli . Sopimuksen mukaan päästöjä vähennetään vuoteen 1999 mennessä puoleen vuoden 1986 tasosta. Mäntyharjun terveyslautakunta myönsi Coldthermille sijoituspaikkaluvan sillä perusteella, ettei tehtaan toiminnasta aiheudu terveydellisiä haittoja tehtaan työntekijöille. Myöskään ympäristöhaittoja ei katsottu aiheutuvan. Coldthermin osuus tästä määrästä on noin kaksi vä, että maa uhkasi sulkea Keflavikin lentotukikohdan, jos Yhdysvallat alkaisi valaanpyynnin vastatoimena boikotoida islantilaisia kalatuotteita. Maapalloa suojaava otsonikerros ohenee samaa tahtia kuin freonien käyttö lisääntyy. saatu perille Japaniin 872 tonnia. Viime hetkeen saakka oli auki, palautetaanko ennen juhannusta Helsingin Länsisatamasta löydetty liha Islantiin vai tuhotaanko se Suomessa, kuten Green· peace, Maailman Luonnon Säätiö ja Suomen luonnonsuojeluliitto vaativat. Sekä silliettä seitivalas ovat kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan uhanalaisia, sillä etenkin Pohjois-Atlantin kannat ovat huvenneet vähiin. Käytetystä määrästä noin 10 prosenttia vapautuu heti ilmakehään ja loput ennemmin tai myöhemmin tuotteiden vanhetessa. Coldtherm Oy ryhtyy valmistamaan solumuovieristettä, jonka valmistukseen se käyttää vuodessa noin 50 tonnia kloorifluorihiilivetyjä eli "freoneita". Cleanfoamin etuna voidaan pitää myös · sitä, että valmistukseen käytettävät freonit voidaan korvata kehitteillä olevalla kaasulla heti kun se saadaan markkinoille mahdollisesti jo kolmen vuoden kuluttua. prosenttia. Antti Halkka Greenpeacen aktivistit kahliutuivat kontteihin, joiden sisältöä Dave Greenway ja Mats Andersson oikealla esittelevät. Valaat olivat sillija seitivalaita, joita Islanti pyytää reilut 100 vuodessa. Pienikin freonilisä on liikaa Englantilaiset ovat seuranneet otsonikerroksen vahvuutta etelänapamantereella vuodesta 1957 alkaen. Ympäristöministeriö pysyi kannassaan, vaikka järjestöt keräsivät viikossa 10 304 nimeä kantaansa puoltavaan adressiin. Lisäksi lautakunnassa todettiin, ettei Suomen lainsäädännössä ole sellaisia määräyksiä, joiden perusteella terveyslautakunta voisi kieltää freonien käytön. Yksi näistä valittajista on Mäntyharjun luonnonsuojeluyhdistys jonka mukaan laitos aiheuttaa muun muassa terveydellistä haittaa; otsonikerroksen oheneminenhan lisää ihosyöpäriskiä! Asiaa puidaan Mikkelin lääninoikeudessa elokuussa, jonka jälkeen päätöksestä voi vielä valittaa korkeimpaan hallintaoikeuteen. Kun liha palautetaan, se viedään Japaniin jotain toista kautta eikä valaanlihakaupalle koidu suurta haittaa
Jorma Laurila 7. Paristojen hajotessa raskasmetallit karkaavat kaatopaikoilta maaperään ja vesiin; jätteenpolttolaitoksista ne kulkeutuvat savukaasuissa ilmakehään. KOTIMAASTA korvattaisiin uuden sukupolven paristoilla putoaisi elohopeakuormitus Valtosen mukaan kolmesta tonnista sataan kiloon. Tänaan elohopean määrä käyttötuntia kohden on kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 1985", toteaa markkinointipäällikkö Kari Valtonen Airam Oy:stä. Paristojen ympäristöhaittojen vähentämiseksi niiden keräilyä on pyritty tehostamaan. Jos kaikki alkaliparistot SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Uuden sukupolven alkaliparistoissa elohopeaa on siten vain hieman enemmän kuin vaarattomissa ruskokivi paristoissa. Paristojen elohopeapitoisuus vaihtelee huomattavasti. Nikkelikadmium -paristoissa kadmiumia on 12-15 prosenttia. Paristojen elohopeamääräksi arvioitiin tuolloin 3,5 tonnia, ja niiden osuus koko elohopeakuormituksesta oli noin viidennes. Uusia paristoja markkinoidaan Ucar-tuotemerkillä, ja niitä tuo maahan Airam. kameroissa, peräti 30 prosenttia. vsk. Myös eräät muut valmistajat ovat ilmoittaneet tuottavansa , markkinoille uuden sukupolven alkalipariston. Ongelmat ratkaistava tuotekehittelyllä Ympäristöministeriön kansliapäällikön Lauri Tarastin mukaan paristojen raskasmetallikuormitusta on selvitetty viimeksi vuonna 1982. Vain elohopeaoksidiparistojen keräilyssä onnistuttiin hyvin. Nykyisin paristojen osuus raskasmetallikuormituksesta lienee suurempi, esimerkiksi Ruotsissa paristojen osuus elohopeakuormituksesta on jo noin puolet. Laajan kampanjan tuloksena vuonna 1987 alkaliparistoista saatiin talteen vaatimattomat 14 prosenttia. 1 ST Ympäristöä säästävät alkali paristot tulevat Kesäkuussa ilmestyi Suomen markkinoille uuden sukupolven alkaliparisto, jossa elohopeaa on vain alle 0.025 prosenttia pariston painosta. "Ucar-paristojen elohopeapitoisuutta on vähennetty kolmen vuoden aikana 97 .5 prosenttia ja samanaikaisesti on pystytty parantamaan paristojen suorituskykyä jopa puolella tietyissä suurta virtaa vaativissa laitteissa. Vuonna f987 Suomessa käytettiin 7 .5 miljoonaa alkaliparistoa; maara oli kaksi kertaa suurempi kuin neljä vuotta sitten. Esimerkiksi Turussa talteensaaduista paristoista noin 90 prosenttia on ollut haitattomia ruskokiviparistoja, jotka olisi voitu vaaratta heittää roskiin. Tarastin mukaan tuoreita tietoja paristojen raskasmetallikuormituksesta saadaan loppukesästä ympäristöministeriön selvityksen valmistuessa. Niiden käyttö on viime vuosina huomattavasti kasvanut. Nykyisin käytetyt paristot päätyvät useimmiten jäteastiaan. Suomessa alkaliparistojen osuus kaikista paristoista on nykyisin viidennes, mutta muualla Länsi-Euroopassa osuus on jo yli kolmannes ja Yhdysvalloissa peräti kaksi kolmasosaa. Vanhanmallisiin alkaliparistoihin verrattuna elohopeaa on vain murto-osa. Pariston on kehittänyt Ralston Energy Systems, jonka Euroopan päätuotantolaitos sijaitsee Sveitsissä. Tarastin mukaan ei ole pitkällä tähtäyksellä järkevää, että joudutaan luomaan monia erillisiä, hallinnollisesti raskaita ja kalliita talteenottojärjestelmiä, vaan ongelmat on ratkaistava tuotesuunnitteluvaiheessa kehittämällä ympäristölle vaarattomia tuotteita. Tarasti viittaa myös Ruotsin huonoihin kokemuksiin. Alkaliparistot ovat merkittävä ympäristöriski. Tavallisissa ruskokiviparistoissa elohopeaa on vain 0.01 prosenttia, alkaliparistoissa 0.5 prosenttia ja elohopeaoksidiparistoissa, joita käytetään mm. Tarastin mukaan alkaliparistojen raskasmetallit ovat olleet tähän asti visaisin käytettyihin paristoihin liittyvä ongelma, johon nyt on tulossa ratkaisu. Tarastin mukaan talteenottoaste on kuitenkin jäänyt vaatimattomaksi
KOTIMAASTA Merikotkilla hyvä vuosi, saimaannorpilla huono dennäköisesti myös elävänä syntyneiden poikasten kehitys on vakavasti häiriintynyt, kuten vuonna 1982, jolloin pesien sortuminen johti myös imetyksen häiriintymiseen. Saimaanhyljetyöryhmän mukaan vuosina 1982-84 havaittiin yhteensä 62 poi1980-luvun alkupuolella. Opastuskeskuksen ja lintutornien tehtävänä on paitsi edistää lahden suojelua tekemällä tunnetuksi sen rikasta luontoa, myös ohjata retkeilyä siten, ettei luonnolle eikä viljelyksille aiheudu vahinkoa. Juoksutuksen rikkomia pesiä havaittiin jo viime tammi-helmikuussa. Muuttoaikana kasta, joista 13 oli kuollut synnytykseen. Tämän jakson poikasista on yhä elossa 50. Toukokuussa luonnonystävien käyttöön avatun Maailman Luonnon . Hieman yli 60 merikotkaparistamme vain alle puolet onnistui pesinnässään. pääsihteeri Lassi Karivalo. Opastaulua esittelemässä Maailman Luonnon Säätiön vs. Maailman Luonnon Säätiö pyrkii merikotkien pesimärauhan turvaamiseksi myös rauhoittamaan pesimäalueita. Jorma Laurila Liminganlahden uudella luontopolul/a kävijaä opastavat ilmeikkäät opastaulut, jotka ovat taiteilija Jari Kostetin käsialaa. Säätiön mukaan monilla pesimäalueilla on suoranainen ihme, että merikotkat yleensä pystyvät saamaan poikasia autojen, moottorikelkkojen, metsäteiden ja huviloiden puristuksessa. Kuusi poikasta kuoli synnytyksen yhteydessä ja yksi imetysaikana. Maailman Luonnon Säätiön saimaanhyljetyöryhmän mukaan on erittäin huolestuttavaa, että poikasista on elossa enää 12. Säätiön rakennuttaman opastuskeskuksen ja uuden lintujentarkkailutornin ansiosta tutustuminen tähän ainutlaatuiseen kosteikkoon on nyt aikaisempaa helpompaa. Aikaisempien vuosien tapaan pesistä löytyi myös muutamia kuoriutumattomia munia, joista myöhemmin määritetään ympäristömyrkyt. ToPoikkeusjuoksutuksen vuoksi tänä vuonna eloon jäävien norppakuuttien määrä on niin pieni, että kaikista suojelutoimista huolimatta saimaannorppakanta väistämättä hieman pienenee. Niiden vaikutuksesta kanta pienenisi edelleen ja lopulta kuolisi sukupuuttoon. vsk.. Maailman Luonnon Säätiön merikotkatyöryhmän mukaan pesimistulos on paras sitten vuoden 1973. Saimaannorppa kärsi kevään poikkeusjuoksutuksista Kevään 1988 pesätarkastuksissa löydettiin vain 19 saimaannorpan poikasta eli kuuttia. Työryhmän mukaan viime talven poikkeusjuoksutukset häiritsivät huomattavasti saimaannorppien lisääntymistä. Vuosina 1985-87 jäi vuosittain eloon noin 17 poikasta. Mennyt kesä oli maamme merikotkille menestyksekäs: vähintään 38 poikasta pääsi siivilleen. Liminganlahdella ja sen rantamilla viihtyvät monet harvinaiset kosteikkojen linnut ja kasvit, joiden elinehtona on lahden luonnontilan säilyminen. havainnollisin opastauluin kertoo lahden luonnosta. Saimaata juoksutettiin poikkeusluvalla talvina 1982-84, kuten kuluneenakin talvena. Esimerkiksi Merenkurkussa havaittiin keväällä pesinnän alkaneen 17 pesällä, mutta vain viisi paria onnistui pesinnässään. kaunis, kaakkoinen pensaikkojen harvinaisuus kultasirkku. SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Opastuskeskus ja lintutorni sijaitsevat Limingan kunnassa Virkkalan kylässä vain pienen poikkeaman päässä nelostieltä. Erittäin uhanalainen saimaannorppakanta ei kestäisi lähes vuosittaisia talvijuoksutuksia. Ennestään lahdella on jo kaksi lintutornia, jotka on rakennettu Maailman Luonnon Säätiön talkooleireillä 8 sityisten mailla. Vuoden 1988 poikastuotto vastaa saimaanhyljetyöryhmän mukaan vuosina 1982-84 syntyneiden määrää ja on selvästi huonompi kuin vuosien 1985-87 määrä. Ahvenanmaalla vuosi sitten rauhoitetussa ikimännikössä varttui kuluneena kesänä kaksi kotkanpoikaa. Opastuskeskuksessa on pysyvä näyttely alueen luonnosta ja lintutornille johtaa luontopolku, joka taiteilija Jari Kostetin piirtämip. Tilanne ei ole kuitenkaan vielä lähelläkään normaalia. Näiltä vuosilta on elossa enää 27 poikasta. Näin suuri poikkeama ei johdu enää luontaisesta vaihtelusta. Työryhmän mielestä ainut selittävä tekijä voivat olla Saimaan poikkeusjuoksutukset. Jatkuvista suojeluponnistuksista huolimatta pes1a tuhoutuu hakkuiden tai häirinnän seurauksena. Talviaikaisen pesinnän onnistuminen on norppien tulevaisuuden elinehto. Lahdella ja sen rantamilla pesii kuutisenkymmentä lintulajia, mm. Esimerkiksi Turun saaristossa varomattomat hakkuut pesäpaikan tuntumassa johtivat pesän hylkäämiseen. Vuosina 1985-87 syntY,i 71 poikasta, joista vain neljä kuoli synnytyksen yhteydessä. Suurin osa merikotkien elinpiireistä on ykLiminganlahden opastuskeskus kutsuu kävijöitä Matala Liminganlahti Oulun eteläpuolella Perämerellä on maamme arvokkain lintuvesi. Saimaanhyljetyöryhmä, Suomen luonnonsuojeluliitto ja monet muut tahot ovat vaatineet Saimaan talviaikaisista poikkeusjuoksutuksista ja säännöstelysuunnitelmista luopumista
Norpalle koti -kampanjalla luonnonsuojeluliitto pyrkii rauhoitusten ja rajoitusten avulla turvaamaan uhanlaisen saimaannorpan tulevaisuuden. Valtioneuvosto on päättänyt, että yhtiölle kuuluva, noin kolmen kilometrin mittaiseen jokiosuuteen liittyvä käyttöoikeus lunastetaan valtiolle koskiensuojelulain tarkoitusperien toteuttamiseksi. joen perkaamisen seurauksena. Omat erityispiireensä lahden luonnon mo1ipuolisuuteen tuo voima:as maankohoaminen, joi<a lahden mataluuden takia nopeasti siirtää rantaviivaa merelle päin. Ympäristöpalkinnot myönnettiin tänä vuonna lahti ja sen rantaniityt ovat tärkeä vesilintujen ja kahlaajien levähdysja ruokailualue. Samoin yhtiö rauhoittaa osan Pihlajaveden Paattisten selällä sijaitsevasta Heinsaaresta. vsk. 9. !n eliöt. Ähtävänjoessa on säilynyt useita luonnontilaisia koskia. Laki ei kuitenkaan estä sellaista voimalaitosrakentamista, johon lain voimaan tullessa oli lainvoimainen lupa. Amazon-projekti on osaltaan ollut täyttämässä tiedollista aukkoa trooppisten m"•sien luonteesta ja toinasta. yyntiin elokuussa. Esse Elektro Kraft Ab:lle on vesioikeuden päätöksellä myönnetty lupa Värnåforsin voimalaitoksen uudelleen rakentamiseen ja sen alapuolella Pölforsin koskiin saakka ulottuvan jokiosuuden perkaamiseen. Kymmene Oy möi Pihlajaveden Vornaanselältä noin puolen hehtaarin suuruisen saaren ja Enso-Gutzeit Oy Pihlajaveden Kokonselältä samansuuruisen alan J uuvinsaaren kärkeä. Pietarsaaren maalaiskunnassa kulkevilta osiltaan suojeltu koskiensuojelulailla. 6. Yksi syy lahden eliömaailman rikkauteen on se, että siellä kohtaavat sekä pohjoiset että eteläiset lajit. tuhannet arktiset hanhet. Luonnonsuojeluliiton mielestä tutkimusten arvoa Luonnonsuojeluliitto jakoi perinteiset Ympäristöpalkintonsa Maailman Ympäristöpäivänä 5. Joella on suuri merkitys paikallisen väestön virkistysalueena. KOTIMAASTA Luonnonsuojeluliitto osti norppaluotoja D Luonnonsuojeluliitto on hankkinut ensimmäiset luodot saimaannorpille. Lisäksi veden suolapitoisuuden vaihtelun 10ksi lahdella viihtyvät sei makean että murtove. Pallas-Ounastunturin ja kansallispuis(IIRf(/ Kf RKV~ TdlTdfT}Jo SUL.LS ELÄMAN 1'9IA rn,. Lahden, ainutlaatuisuutta kuvastaa myös se, että se on hyväksytty kansainväliseen vesiluonnon suojeluohjelmaan Project Mariin. Muuttoaikoina lahdella !epäilevät mm. Jokivarressa on säilynyt edustavia rantalehtoja ja muutenkin sen maisemallinen merkitys on huomattava. Jorma Laurila SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. D kiireellisiä suojelutoimia. Talvisaikaan Ähtävänjoki on yksi tärkeimmistä koskikaran talvehtimisalueista. Joessa elää myös uhanalaisia jokihelmisimpukoita, joiden elinmahdollisuudet vaarantuisivat taloudelliseen hyöty käytYmpäristöpalkinnot jaettu töön. TAA I • r:JVDtl Kymmene Oy hakee tämän vuoden aikana rauhoitusta Pihlajaveden Hirvolanselällä omistamalleen noin 20 hehtaarin suuruiselle saariryhmälle. Valtio lunastaa Ähtävänjoen perkausoikeuden Ähtävänjoki on mm. PallasOunastunturin kansallispuistossa. ainos julkistettiin toukoainoksen tilaajaa saivat numeroiduista teoksista öös ja tekijä lahjoittavat nto -lehden tukemiseen. Luonnonsuojeluliitto järjesti viime vuonna Norpalle koti -kampanjan, joka tuotti noin 160 000 markkaa. Jatkossa liitto neuvottelee luotokaupoista myös yksityisten maanomistajien ja jakokuntien kanssa
Rauno Ruuhijärvi Huolenpito luonnosta on edelleen tärkein tehtävämme Suomen luonnonsuojeluliitto viettää 50-vuotisjuhliaan perhepiirissä ja lähinaapureiden kanssa. Hän toimi yhdeksän vuotta sihteerinä ja 15 vuotta puheenjohtajana. Maaseututoiminnan organisoinnista puhuttiin jo 40-luvulla ja useita maakunnallisia yhdistyksiä perustettiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen aikana. Koijärven tapahtumatkaan eivät juuri jättäneet jälkiään luonnonsuojeluliikkeeseen; vai pitäisikö sanoa, että luonnonsuojeluliike ei osannut niistä hyötyä. Liikkeen sisällä oli ajoittain pientä kuohuntaa, keskusteltiin esimerkiksi siitä ovatko idästä tulevat ydinvoimalat suositeltavampia kuin lännestä ostettavat. Oli epäilemättä vahvojen puheenjohtajien ansio, että liitto ei monien kansalaisjärjestöjen tapaan hajonnut poliittisiin leireihin. "Luonnonsuojelu kuuluu oleellisesti kulttuurikansan elämänmenoon; ilman sitä se ei pysty hankkimaan jäsenilleen sellaista elinympäristöä kuin omasta olemuksestaan tietoiselle kulttuuri-ihmiselle kuuluu. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksellä oli onni saada ensimmäiseksi puheenjohtajakseen professori Kaarlo Linkola. Me olemme kevään kuluessa monissa yhteyksissä käsitelleet järjestömme historiaa ja saavutuksia. Y mpäristövuosi 80 ja vuosi ennen ja sen jälkeen, merkitsi liiton toiminnan kaksin-kolminkertaistumista monilla eri mittareilla mitattuna. On unohdettu, että Suomen luonnonsuojeluyhdistys todella loi yli puoleen maan kunnista tällaisen verkon, joka sitten kuihtui hoidon tai aatteen puutteen takia. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaan vaikutti voimakkaimmin professori Niilo Söyrinki. Esimerkkinä tästä toiminnasta minulla on ilo julkistaa tänään Norpalle koti -kampanjamme ensimmäiset maanostot Saimaalta. Niistä Söyrinki mainitsee kuntien luonnonsuojelulautakunnat ja vapaaehtoiset luonnonsuojeluasiamiehet. Tätä saavutuksiltaan merkittävää työtä tulemme edelleen jatkamaan. Linkola korosti useissa yhteyksissä luonnonsuojelun yhteiskunnallista ja sosiaalista luonnetta: "On varmaa, että jos luonnonsuojelutyö voidaan saada kansanomaisemmille linjoille, sellaisiin muotoihin, että se tulee todella lähelle jokaista kansalaista, aikaansaannokset tulevat valtavasti kasvamaan ja ulottumaan kaikkialle maassa". Ympäristövuoden saavutuksia ei ole menetetty, vaikka kehitys onkin sen jälkeen tasaantunut. Luonnonsuojeluliitto on kautta koko 50-vuotisen olemassaolonsa tehnyt myös sellaista, joka ehkä olisi paremmin kuulunut viranomaisille. Tarvitaan ennen kaikkea jatkuvaa tehokasta valistustyötä, ennen kuin tähän päästään." "Suomen Luonnonsuojeluyhdistys lähtee kulkemaan toista neljännesvuosisataansa paamääränään kansamme kaikkien kerrosten herättäminen ymmärtämään luonnonsuojelun merkitystä ja työskentelemään sen päämäärien toteuttamiseksi." Ei ole mielestäni epäilystäkään siitä, etteikö yhdistyksemme alkuvaiheista saakka olisi ymmärretty tehtäväämme kansalaisjärjestönä. Lisäksi Kymmene Oy tulee luonnonsuojelulain nojalla hakemaan rauhoitusta eräille omille alueilleen; Myös Ensessa valmistellaan toimia norpan suojelemiseksi. Metsäyhtiöt Enso-Gutzeit Oy ja Kymmene Oy ovat myyneet muodolliseen hintaan liitolle Pihlajavedeltä norpparantoja. Laajeneva valtionhallinto ja kehittyvä ympäristöhallinto sosiaalisti ja rauhoitti radikaalitkin voimat ja 1970-luvun loppupuolella oli pikemminkin pulaa vapaaehtoisista työntekijöistä. 10 Yhdistyksen täyttäessä 1963 25 vuotta puheenjohtaja Söyringin juhlapuhe heijasteli selvästi luonnonsuojelun kentän laajenemista. Niitä ei voi kokonaan sivuuttaa tänäänkään. vsk.. Tämäkään ei ollut uusi ajatus. Jo 1940-luvulla sitä voidaan pitää yhtä korkeatasoisena kuin nykyistä Suomen Luontoa. Kertomuksessaan yhdistyksen toiminnasta ensimmaisen viisivuotiskauden päättyessä 1943, ihmiskunnan historian vaikeimpana murroskautena, hän saattoi kuitenkin todeta, että yhdistys oli onnellisesti suoriutunut ensimmäisistä vuosistaan ja sillä oli jo merkittäviä saavutuksia. Tapa on peräisin vähintään Reino Kalliolan ajalta, jolloin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen asioita usein hoidettiin valtion luonnonsuojeluvalvojan toimistossa ja Suomen Luonto oli molempien äänitorvi. 1960-luvulla kävi kuitenkin ilmi, että toiminnan laajentaminen kaikkialle maahan ei ole mahdollista ilman uutta organisaatiota, piirija yhdistysverkon luomista koko maahan. Tästä huolimatta luonnonsuojelu ei ole vielä saavuttanut maassamme sellaista asemaa kuin sen merkitys vaatisi. Häntä surettivat samat asiat kuin työmme myöhempiäkin vetäjiä: Oikeaa luonnonsuojelupistosta suurten joukkojen sydämiin ei ole Suomessa helppo antaa. Suomen luonnonsuojeluliitto jatkaa maanhankintaa tai maksaa korvauksia yksityismaiden omistajille keräyksensä tuotoilla. Se oli tärkeä yhdysside Helsingin ulkopuolella toimiviin luonnonsuojelijoihin. päivänä ohitettu 50-vuotispäivä velvoittaa muistamaan myös luonnonsuojelutyön veteraaneja. Toisena merkittävänä saavutuksena Söyrinki mainitsee vuosikirja Suomen Luonnon julkaisemisen. Se oli myös voimienponnistus, johon ei ole mahdollisuuksia kuin kerran kymmenessä vuodessa. Hän oli ansiokas luonnontutkija ja nelivuotisella puheenjohtokaudellaan myös Helsingin yliopiston rehtori. Toukokuun 27. Sukupolven vaihdos tapahtui, jonkin mukana olleen mielestä ehkä liian rajusti ja haavoja jättäen, mutta itse liikkeen kannalta ongelmitta. Tuolle ajalle tyypillistä oli ajoittainen liiton varsinaiset tavoitteet unohtava järjestötekniikalla mestarointi. Kuusikymmenluvulla nuoriso kiinnostui entistä enemmän luonnonsuojelusta, yhteiskunta radikalisoitui ja politisoitui. Luonnonsuojeluliiton voimavarat, niin henkiset kuin aineelliset ovat SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Lakisääteisesti tähän tilanteeseen päästiin vasta 1986. Voimat kanavoituivat entistä aktiivisemmaksi luonnonja ympäristönsuojelutyöksi. Tarkoitan esimerkiksi osallistumista ja vaikuttamista luonnonsuojelualueiden perustamiseen ja ympäristöhallinnon aikaansaamista
viimeisen kymmenen vuoden aikana. edelleen rajalliset. Määrä lisääntyy yhä. Kovin vähän on mukana yli 55-vuotiaita; siinä on varmasti takavuosilta omaa syytämme. Ne on saatu yhteistyöllä viranomaisten kanssa. Tyypillinen Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen on syntynyt vuoden 1950 tienoilla, hän on useammin nainen kuin mies; hänen elämäntilanSUOMEN LUONTO 5/ 88 47. D Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, apulaisprofessori Rauno Ruuhijärvi piti oheisen puheen liiton 50-vuotisjuhlissa Punkaharjulla 28. Luonnonsuojeluliiton 50-vuotisjuhlakansa matkasi Savonlinnasta Punkaharjun Retrettiin juhlajunalla, nyt historiaksi muuttuneella lättähatulla. Tässäkin tilaisuudessa on syytä korostaa sitä, että tärkeä osa luonnonsuojelutyöstä tapahtuu paikallisyhdistyksissä. teensa: työ, lapset, koti, velat, rajoittavat mahdollisuutta osallistua järjestötyöhön. Vaikka tehtävien määrä ympäristönsuojelussa jatkuvasti kasvaa, voi harva järjestö Suomessa iloita yhtä hyvästä tavoitteittensa toteutumisesta esim. Suomen luonnonsuojeluliitto on epäilemättä taas kerran tietyn suunnanmuutoksen edessä. Valitettavan vähän on alle 30-vuotiaita; siihenkin on yhteiskunnallisia ja nuorisojärjestömme takavuosien vaikeuksiin liittyviä syitä. Maailman herääminen tapahtuu todennäköisesti vasta suurten erehdysten ja onnettomuuksien jälkeen. Valtakunnan tasolla luonnollisesti korjataan työn näkyvin sato, mutta se saadaan vain toimimalla vahvan ja tavoitteistaan tietoisen kansalaisjärjestön nimissä. Merkittävä tekijä on ollut luonnonsuojeluliiton hyvät yhteydet poliittiseen päättäjään, lähinnä eduskuntaan. Kansainvälinen luonnonsuojeluyhteisö käy viivytystaistelua. vsk. Liittoon kohdistuvat odotukset ovat kuitenkin suuret ja vielä eri tahoilla erilaiset. liittovaltuuston perustamista, paremman maakunnallisen edustavuuden ja vaikutusmahdollisuuden takia. 1988. Eri tahoilla kaivattua kokonaan uutta visiota Suomelle ja maailmalle emme luultavasti kykene antamaan. Näistä myös johtuu, että luonnonsuojelun järjestökenttä on säilynyt ehjänä ajoittaisista paineista huolimatta. 5. Sensijaan liitto kyllä valmistelee sääntöjen muutosta, mm. Nämä voitot: luonnonja kansallispuistot, soidenja koskien suojelu, ympäristölait ja -hallinto, jne., ovat yleisesti tunnettuja. Niitä on tänään 189. " Yhteinen tulevaisuutemme" -raporttikin on vain suunnan varovaista kääntämistä, ei todellisen vaihtoehdon etsimistä. Kohti junaseisaketta astelemassa vasemmalta Eesti Looduskaitse Seltsin puheenjohtaja Jaan Eilart, luonnon$uojeluliiton puheenjohtaja Rauno Ruuhijärvi, toimittaja Lea Järvistä ja metsänhoitaja Esko Pelkonen . Koko muu maailma kulkee torvet soiden kohti katastrofeja, joiden määrä ja toistuvuus yhä tihenevät. Suomen luonnonsuojeluliitto on eilen saanut ensimmäisenä kansalaisjärjestönä Suomen eduskunnan mitalin. . Vaihtoehdot nykypäivän maailmassa näyttävät olevan vain ulkopuolisiksi jäävien yksilöiden valintoja tai pienien ryhmien unelmia. Samanlaista vallankumousta kuin 20 vuotta sitten lienee kuitenkin turha toivoa. Sille ei näytä löytyvän tekijöitä. Ympäristönsuojelun kansainvälistyminen, kehitysmaiden suuret ongelmat ja koko maapalloon kohdistuvat uhat tuovat kansallisen näkökulman rinnalle kansainvälisen vastuun. Huolenpito Suomen luonl}osta on edelleen meidän tärkein t~htävämme. Vain kymmenesosa yhdistyksistä näyttää nukkuvan. 11. Kansalaisjärjestön toiminnassa tasapuolisuus, puolueettomuus, uskottavuus ja korkealuokkainen asiantuntemus ovat arvoja, joista ei tule tinkiä
vsk.. Pentti Linkola Luonnonystävä1 12 SUOMEN LUONTO 5/ 88 47
Ikkunalasit helisevät ja seinät täräjävät. Hyvinvoinnin kaatopaikoilta siinneet huuhkajat, nuo siivekkäät jättiläisrotat, nuo ihmisen parhaat ystävät, hänen kivääriensä ja haulikkojensa työn viimeistelijät, ovat raivanneet jäljettömiin hiirihaukan, mehiläishaukan, ruskosuohaukankin ruokoviidakostaan, kalasääsket nimikkopitäjästään. Mutta jalat rummuttavat vain mökin lattiaa, vain matto tai vuoteenpeitto kahisevat. Täällä neljän seinän sisällä minä yritän kuvata luonnonystävän tuntoja, toistenkin luonnonystävien puolesta, ja luonnonystävien viimeisten eläinja kasviystävien puolesta. Ennen kävelin, sousin, ajoin pyörällä, kiipesin kallioille ja puihin, istuin ja makasin luonnossa, metsässä, suolla, rannalla, saaressa, meren ja järven ulapalla, koko vuoden, vapusta elokuun loppuun melkeinpä ihmisen taloissa sisällä käymättä, syksyllä ja talvellakin paljon useampia tunteja kuin sisällä huoneessa. Lähetän niitä kuvauksia täältä ulos kaikkeen maailmaan. Onko minulla käsittämättömän huono onni, onko tilasto minua vastaan, osuuko iskuja joka päivä juuri minuun. Nykyajan epäarvoitus: puut se nurii, maat se tasii, mikä se on. Äkkiä remahtaa aivan vieressä kaivinkone ei sama kuin kotitonttini rajalla, vaan toinen huumaavaan räiskeeseen ja kolkutukseen. Mutta äkkiä aloittaa taas, on kai ollut aamiaishetki, moottorisaha tuolla, SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Jos supistan näkökulmaa äärimmilleen, omaan itseeni, niin surullisinta on se, että minä jäin jäljelle. Nyt olen taas neljän seinän sisällä. Peninkulman parin säteellä tunnen joka hehtaarin ja tiedän, mitä sille on tapahtunut. Jalat olisivat menossa, hiipimässä mahti kuusikossa, jossa seuraava salaisuus kymmenen metrin päässä on vielä piilossa, kahisuttamassa neilikkakedon pintaa, harppomassa kevein ja nopein kurjen askelin nevan jännettä. Olisiko jossakin jotakin jäljellä. Otan ämpärin ja kävelen sinne, mustikoita on sinisenään, alan poimia. Sitten tulivat tiet, tehtaat, autot, traktorit, kaivinkoneet, oja-aurat, suihkukoneet, helikopterit, moottorisahat, moottorikelkat, moottoriristeilijät, autolautat, betoni, lasi ja asfaltti. Yhteiskunnan hallittu rakennemuutos ääntelee. Se kävi nopeasti. Se on katerpillari. En yritäkään rasittaa mielikuvitustani, kirjoitan vain silmieni ja korvieni havainnoista, tapahtumista nyt ja ennen. Keuhkot hapettavat verta, aineenvaihduntaa tapahtuu. Muutettavat muuttaen: liioittelu on käynyt mahdottomaksi, todellisuuden painajainen ehtii aina edelle. * Hirmuinen veto, kaiho ja kaipaus minulla on tähän Suomeen, tähän kotimaahan, jota nuoruudessa niin hillittömästi rakastin. Omalta tontiltani en pääse kävellen tai pyörällä mihinkään, olen yrittänyt joka suuntaan ja tullut aina verissäpäin takaisin. Kummallisia viestejä. Pää on halkeamaisillaan, silmät ja korvat halajaisivat erämaan ikipuita, lehtorantoja ja tiirakarikoita, sm1sia vaaroja, uneksivaa ja rikkumatonta hiljaisuutta. Ostipa kuormaautonkin saadakseen tien ja ajaakseen soraa upottavan rämeenkulman läpi, lukemattomia, lukemattomia sorakuormia, kokonaisen viipaleen harjua. Minä jäin neljän seinän sisälle. Juoksen pihan poikki tupaa kohti, mutta en ehdi: liiterin ja nurkkamäntyjen takaa syöksyy tukkaa viistäen suihkuhävittäjä, ilmavirta ja kauhu yhdessä heittävät minut nurin polulle, huumaava ujellus tulee vasta hetken päästä. m1ssa lomarakennusta ja laituria tehdään viimeiselle lapsuuteni onkikivelle, ja toinen tuolla, missä viimeisiä rantaleppiä katkotaan. Rämähtikö todella kaivinkone möyryämaan sadan metrin päässä juuri saatuani kourallisen mustikoita ämpann pohjalle Suolahden rämeellä elokuussa 1987. Hiljaisuutta en saa täälläkään. Nykyajan hämäläinen nuori-isäntä ei enää lemmi tyttöjä, hän lempii raivaustraktoriaan. Niitä on kaksi, ja olen oppinut, että ne repivät taivasta ja maata tunnin verran, ennen kuin kaiketi polttoaineentäydennys pakottaa ne palaamaan Pirkkalaan missä on helvetin ydin. * Käyn vielä tuhannennen kerran mietteissäni läpi kotiseutuni. Ja minusta alkaa tuntua siltä kuin minun olisi pakko sittenkin vielä vähäksi aikaa laatia itselleni eloonjäämisstrategia. Tai "kuinka vielä ,jaksat pysyä hengissä. Sitten minulle tuo posti vieraitten ihmisten kirjeitä. Äkkiä muistan, kuinka ihminen voikaan unohtaa, pienen ihanan rämelapun, sehän on vain parin kilometrin päässä aivan Vanajan rannassa, sitä kai ei voi ojittaa, järvenpinta on kai liian lähellä (mitäpä ihminen ei voisi), siellähän myös ennen oli mustikoita. Mutta kaikki ennen nähdyt paikat itsesäilytysvaisto on jo kauan karsinut pois, minulla on murhaavan hyvä maisemamuisti, enkä uljaan 13. vsk. "Kiitos että olet olemassa". Ei, tiedän, ja muilta kuulen, että pankinjohtajametsäteknikko on tässä maassa joka kylällä, tai kaksi, tai kolme. Suomi hävisi, mureni pala palalta, oli poissa. Eikä se tyhjyys, jonka luonto jätti jäljelle, ole oikeaa tyhjyyttä. Paavo Haavikon siteeratuin ajatelma: parodia on käynyt mahdottomaksi, ne tekevät sen itse. Se on tyhjyyttä joka tuntuu, muistuttaa koko ajan. On kuitenkin hyvä että jaksat---". Joskus minä käpsehdin pihallani, teen siellä polttopuita, ikäänkuin vielä polttopuita tarvitsisin, tai yritän puuhata puutarhassa, yritys sekin, puutarhaa minulla ei koskaan ollut silloin kun minulla oli luonto. Olin unohtanut tämänkin: rämeen rantaan, kaavassa vihervyöhykkeeksi, seudun viimeiseksi, merkittyyn on noussut kaksi huvilaa, ja niiden pihamaata nyt silitetään. Olen koettanut paaduttaa itseni hyötytavoitteella ja sukeltaa mustikkamarikoihin entisiin "omiin" takametsiini, joista pitäjän ainoa salolampi jo parikymmentä vuotta sitten kaakkureineen poiskuivattiin. Tai ehkä liioittelen. Ja kaikkialla suomalainen kaivaa, ensin kuokalla, sitten kaivinkoneella, ikenet aina yhtä irvessä. Etsin siruja. Huvilat rakensi vuokra-ansiota saadakseen poikkeusluvalla, rakennuslautakunta yritti panna vastaan, pankinjohtaja ja metsäteknikko (samassa persoonassa), jolla jo on oma huvila läheisessä niemessä. Lisään. Tiedän, että se raivaa ja siirtelee viimeisen taivaanvuohiniittyni ojasavia ja reunalehtojen kiviä, pajun ja tervalepän juurakoita ja runkojen murskeita toiseen paikkaan ja taas takaisin entiseen paikkaan iltamyöhään saakka, kymmeneen tai yhteentoista, aina tunnin pari vielä lyhtyjensä valossa, niin kuin se on tuolla kolmenkymmenen aarin alalla tehnyt jo kolme kuukautta, lauantait ja sunnuntait siinä kuin arjetkin. oinaeläinäkerta Etsin Suomen luontoa. Ja samalla alkaa verkkosaunan takana puskutraktorin syvä murina ja sen kauhan kalina. Enkä saa mielestäni sitä, että syyskesän ilmatila on lentokoneita lukuun ottamatta hiljainen. En onnistu siellä silmiäni niin asettamaan, etteivät ne osuisi metsäautoteiden varsia kirjavoiviin automessuihin, sinisen, punaisen, vihreän, mustan ja valkean peltiseen välkkeeseen
Ruotsissa ihmettelen suunnattomia metsäpintaaloja ja oman Hämeeni korkeudella monen peninkulman mittaisia asumattomia tienvarsitaipaleita, pitempiä kuin missään meidän Lapissamme. Kerran minä jäin hämmentyneenä tuijottamaan yhtä hiljaiselta näyttävää neliömetriä puistonurmikolla, pian sentään ruohotupas heilahti ja kananpojan kirkas silmä välähti. Joitakin aukkoja, yllättäviäkin, oli jäänyt, ja nekin olen nyt kuronut umpeen tällä vuosikymmenellä, Hailuodot, Iniöt ja Velkuat, Koijärvet, Koskeljärvet, Kyyvedet, Linnansaaret, Ounasjoet. Ja sen takana möyryaa vuortakin korkeampi Tukholman autolautta, jonka kylkeen mahtuu yhtä aikaa tämä ja kolme muuta luotoa siten, että pääosa laivaa näkyy luotojen ylitse ja palasia viitenä kaistaleena luotojonon sivuilta ja lomasta. Yhtään rakennustyömaata, yhtään kaivinkonetta, yhtään nosturia, yhtään kirkuvan väristä taloa, yhtään tasakattoista rumilusta, yhtään lomamökkiä rannalla en näe, vaikka viikot vierivät, kaupungit, kylät ja maakunnat vaihtuvat. Illalla melkein nimettömässä kylässä Tiszan takana mustalaiset vinkkaavat meidät mukaan puutarhajuhliinsa. Minä ajattelen kotimaani maaseutua, jossa saan pyöräillä Hangosta Utsjoelle SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Lintujärven rannasta kalastajanvaimo Piroshka kaappaa meidät koko vuorokaudeksi läkähdyttävän runsaaseen kestitykseen, kirkkomaan veräjältä pastorinrouva vie huikeasta helteestä suojaan kirkonmuurin varjostamaan solaan ja esittelee yhtä ylpeänä ainoaa kirsikkapuutaan ja muurinhalkeamassa poikasia ruokkivaa mustaleppälintuaan sillä aikaa kun koko perhe valmistaa meille lounasta. Elämyksiä on vielä löytynyt, mutta kaikkialla suurin varauksin: kaikkialla on vyörytys, prosessi ollut käynnissä, toistamiseen ei mihinkään näistäkään ole uskallusta yrittää. Unkari on vielä hymyilevä paratiisi Suomeen verrattuna, niin kuin kaikki maat, Bilkk-vuoriston unohtuneen metsäniityn aamuaurinkoisessa reunassa minä seuraan kuinka kahdeksan villisianpoikaa poimii mansikoita ja pyökkimetsästä löydän valkoselkätikan. Puolalainen kylä: kaikki ihmiset ulkona, ruokkimassa eläimiä, töissä puutarhassa, kävelemässä raitilla, kaivamassa lapiolla ojaa terveinä ja voimakkaina, iltaisin perhekunnittain istumassa penkillä talon edessä, televisioantennit heilumassa hylättyinä ja ikävissään tuulessa, Puolan tuulessa, se on aina länsiluoteessa, navakka ja viileä. * Kaiken jälkeen minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin pettää vihreät periaatteet ja liittyä ulkomaanturistien virtaan silloin, kesällä, kun vaellusveri hi14 ''Muistan erikseen sadat puuyksilöt, sadat linnunpesät, neliömetrilleen ja korkeudelleen maan pinnasta vaikka yhtään näistä puista ja mättäistä ei ole jäljellä.'' vuttavan pakottavasti polttaa. Ja valitettavasti minä olen pääosan Suomesta nähnyt vaellusvuosinani, nähnyt, rekisteröinyt ja kiintynyt. Tiszan rannassa kartta pettää, lossia ei olekaan, paasemme rantaukon vieminä ruuhella ylitse, joen takana joudumme pyonnemme viidakkoon, harmaahaikarat istuvat kuin patsaat valtaisassa piilipuussa ja tuijottavat meitä kalansilmin, laulusammakot huhuilevat tulvalehdoissa kuin menninkäiset, tulee hämärä, suuret ruskeanharmaat kovakuoriaiset piirittävä meidät, lentävät silmiin ja tukkaan, niityn ylle ilmaantuu kymmenien jättiläislepakkojen parvi. Puolassa minä löydän ihanat ihmiset ja ihanat kylät, joissa lehmät, kyyhkyset, lampaat, siat, pienet tytöt, ankat, koirat, kattohaikarat, varpuset, pienet pojat, miljoonat pääskyset, kanat, kissat, hanhet ja kalkkunat muodostavat yhtenäisen elävän maton koko pinta-alalle; tienvarsillakin pitkillä asumattomilla taipaleilla joka kolmenkymmenen metrin päässä pikkiriikkinen valpas koira seuraa liikennettä isot korvat pystyssä. Ja hevosia, kymmenintuhansin koko perheen vankkureissa iloisena, verkalleen, käymäjalkaa, välillä kymmenen metriä leppeää hölkkää, lihava, kiiltävä hevonen, mma muistan oman suomalaisen hevoseni, joka on yhtä tehokas ja kiireinen kuin minäkin, ei koskaan yhtään käyntiaskelta, aina täyttä ravia. uuden maailman lyömiä haavoja tutussa maastossa pysty kestämään. väistää oikeaan reunaan, vain hanhilauma ei väistä, johtajahanhi nostaa päänsä uhmakkaasti pystyyn, ja linja-auto odottaa. Unkarissa minä kuitenkin osaksi petyn, siellä asuu hikisiä ja ylilihavia ihmisiä, jotka kuljettavat raskailla kuorma-autoilla hiekkaa, soraa ja pieniä kiviä edestakaisin niin kuin pohjoinen sukulaiskansansa, vehnäpeltoa vyöryy kymme_nen itäsaksalaista Fortschritt-puimuria vinorintamassa. Kapeat hillityt tiet ja yksikaistaiset sillat valtionmaanteillä tuntuvat uskomattomilta kotimaan päättömään haaskaukseen ja rementämiseen verrattuina. Saan parhaan ystäväni mukaan, joku jaksaa vielä minun kanssani, retuutamme polkupyörämme eri maihin laivoilla, junilla ja linja-autoilla. Kun otan selvää, missä kuvan sädehtivä merenluoto sijaitsee, löydän sen kyllä. Se valitsee kapean sektorin ihmisen 360 asteen havaintokentästä ja silmänräpäyksen ajan virrasta, ja se sulkee pois äänen, melusaasteen, saasteista kauheimman. Naavaa riippuu puissa tiepuolessakin, niin kuin lapsuuden Suomessa. vsk.. Illalla saapuvat kaikilta suunnilta yksinäislehmät lypsylle ja yöpuulle kotiin, nämä joka kyläläisen aarteet, useimmat jalan taluttaen, jotkut hevosvankkureiden sivulla hölköttäen, toiset polkupyörän vierellä vinkkuroiden, taitavimmat setämiehet istuvat pyörän satulassa käsi lehmän lautasilla, polkimet liikkumatta, lehmä vie pyörää tasaisesti ja arvokkaasti. Niitähän meillä on toinen toistaan satumaisempia, jumalaisia puronotkoja, kukkaniittyjä ja merenluotoja, eikä niillä ole loppua ennen kuin kaikki loppuu. Tulee linja-auto vastaan, kaikki lehmät osaavat komentamatta. Kaikkein huonointa strategiaa oli yritys etsiä rauhaa ja onnea luonnonvalokuvien perusteella. Unkarilaiset pinkovat kiilto silmissä kohti länsimaista räähkäelämää. Mutta Puola, oi Puola! Puolassa minä löydän ihanat laajat aarniometsät, kaartelevat kotkat ja mustahaikarat, telttaöiden hiljaisuutta rikkovat vain peurojen äriähdykset, kehrääjän surina ja nuolihaukan huuto kolmikymmenmetristen petäjien latvoissa. Muovija paperitörky tienvarsilla ja kyläkujilla on jo nyt kuvaamaton, ojissa säkkejä, joiden repeämistä pursuu punaisia kananhelttoja. Ja kun käännän niskaani vähäsen, näen voimansiirtolinjan, joka pikkusaariin poikkeamatta loikkii saariston yli ja halvaannuttaa minut tekniikan mahtavuudella niin hartaaseen kunnioitukseen, etten huomaa väistää ohikiitävän pikaliipparin hyökylainetta, vaan kastun läpimäräksi rantakalliolla. Mutta osoittautuu, että mikään ei valehtele niin kuin valokuva
Mutta sitä ennen on käynyt selväksi, että nuo kolme retkeä luontoon Unkarin-matkan viidellä viikolla vahvistettuina, ovat olleet liian vähän, ne eivät ole pitäneet pystyssä. Puolan tienvarret ovat siistejä kuin Isäjumalan jäljiltä, sillä pakkauksia, käärepaperia ja muovikelmua ei ole. Kynnykseksi elämän tielle nousee se, että minä en pysty olemaan, asumaan kotonani, jossa lasit helisevät ja seinät täräjävät, jossa jokainen pensas, jokainen mätäs ja jokainen puu on täynnä muistoja. 15. Kun pyöräilen kotiin sairaalasta, kuulen raivaustraktorin mynnan saunani takaa jo kahden kilometrin päähän. Minä ajattelen: tuleeko luonto Suomeen ja Hämeeseen takaisin. Siitä retkestä jäi onnellinen muisto, vaikka kansallispuiston alue oli liikuttava ja surullisen pieni, raja oli koht'siltään vastassa joka suunnalla. Syön psyykenlääkkeitä, välillä vieroitan itseni niistä. Puolan-kesän aikana me tapaamme kaksi sotilashävittäjää, kaksi helikopteria ja kaksi moottorisahaa, kolme kertaa tulee vastaan tukkikuorma-auto, muutama tukki kussakin. Kyllähän minä huomasin, ettei siellä ollut tikkoja, jokin pieni paha voima oli karsinut sieltä !ahot puut ja pökkelöt, mutta sen mma saatoin kevään tulvivassa vehreydessä sivuuttaa. Pieni uimaranta siellä oli, ja sinne näkyi kaupunki lähettäneen polku pyörillä parven iloisia ja kiireettömiä ruotsinkielisiä tyttöjä rapsuttamaan talven tuomia ruo'onpätkiä ja muita kasvinjätteitä kasoihin lehtiharavalla ja paljailla tassuilla, ei koneen konetta ollut maisemassa, jokin purjevene seilaili hanhien ja kyhmyjoutsenten tavoin vastarannalla. Istuttaako joku voima uuttukyyhkyn ja liito-oravan ikihaavat kotihakoihini takaisin. Sitäkin enemmän uhkaa sisältyi Inarin ja Paatsjoen ja Kessin erämaan toistatuhatta kilometriä pitkään retkeen juhannuksen alla. Mutta siitä minä en kerro tässä, Kessi on luku sinänsä. Niinpä minä murtaudun pyormeni kujanjuoksua ulos tontilta, matkustan ystävieni luo, rasitan heitä toista toisensa jälkeen, kulutan tuhansia markkoja linja-autolippuihin, ajan samana pa1vana Tampereelle ja sieltä Helsinkiin ja taas Tampereelle. Sairaalassa minulle sanotaan: et sinä ole hullu, hullua sinusta ei saa tekemälläkään, emme me voi pitää sinua täällä pitkään, sinä olet vain masentunut, ja se menee ohi. Sitten mma olen välillä sairaalassa, välillä lomalla sieltä, ja taas poissa sieltä. Toisen lammen kulmassa pikkupojan haukansilmä keksi kiiltävän ison esineen, joka osoittautui kaakkurin edellisen vuoden kuoriutumattomaksi munaksi, enkä minä ikinä ollut kaakkurin pesää löytänyt ylivuotisen munan perusteella, niin paljon kuin olin nuoruudessani kaakkurilammilla kahlaillutkin. vsk. Keväällä vähän ennen käen kukuntaa matkustin Ruoveden Helvetinjärven kansallispuistoon. Ruskaretki tuntureille, Ahvenanmaa, junamatka Siperiaan, serkkupoika Andeilla Perussa kangastelevat mielessä, mutta voimat ja usko eivät riitä niihin, riittäisivätkö rahatkaan. Syksyyn on päästy, en osaa selittää miten, olen tainnut olla aika lailla poissa tolaltani. Mutta en minä saa eloa niihin. Oliko se Suomea. Olen paniikissa. Ja vaikka minä ennen kuljin ja asuin erämaissa ja merenluodoilla aina yksikseni, niin nyt minä en enää kestä retkeillä yksin, sillä minä pelkään omaa masennustani ja pettymystäni ja sitä että ne voivat yksinäisyydessä yllättää vieraallakin maalla, ainakin silloin kun minä muistan kotimaatani. Ei muovia ole muutenkaan, ja kuinka voisi ollakaan, maassa jossa ei ole öljylähteitä. Kultarintojen, mustapääkerttujen ja satakielten kuorolle en vaistonnut mitään vaaraa, en mitään uhkaa valkoenkä keltavuokoille ellen kenties toisesta toiselleen: pystyivätkö keltavuokot pitämään vai kenties laajentamaan merkillisiä sisukkaita saarekkeitaan hallitsevan valkovuokkopeiton sisällä. Helvetinkolulle johti pitkä kinttupolku ja siellä minä tapasin semmoisia ihmisiä joita mma haluankin tavata, erämaata ihailevan nuorenparin ja iloisen ja reippaan perheen, jonka lapset olivat oppimassa metsässä kulkemista. Onnellinen, uskomaton, oli myös toinen retki Tammisaaren vuokko-, kiurunkannusja mukulaleinikkilehtoihin touko-kesäkuun vaihteessa. Minä etsin, sekin on jo tuhannes kerta, taas ja taas, jotakin sisältöä itselleni ihmisen touhuista. Sahoja tai sahatavaraa ei ole, rakennustelineet ylös kirkkojen kupoleihin asti ovat ohutta kuorellista kuusiriukua. Ja minä luulen, että näin kukkia enemmän kuin aikaisemmassa elämässä yhteensä, miljardeja, mahtavien tervaleppävanhusten alla häikäisevinä mattoina, jotka jatkuivat, jatkuivat, uudessa saaressa edellisen jälkeen, pienten valkeakaiteisten kävelysiltojen jälkeen ... Talouskaupoissa kimmeltävät pitkät rivit lujia peltiämpäreitä ja posliiniastioita. Mutta en minä voi iänkaiken olla ulkomailla, Puolassakaan, ei minulla ole siellä elinkeinoa eikä pitkäaikaista oleskelulupaa, eikä parhaalla ystävälläni ole kuutta viikkoa pitempää vuosilomaa. Minullakin oli retkikaverina pieni poika, ja hänen ja hänen äitinsä kanssa ihailimme suunnatonta muurahaiskekoa ja suolammella kutevia rupikonnia ja valtaisaa vesihämähäkkiä. Tänä vuonna olen tehnyt, osannut tehdä ja uskaltanut tehdä kotipihasta yhden ulkomaanretken ja neljä kotimaanretkeä. Näen sieluni silmin edessäni ihmisen, suomalaisen maanomistajan, tämän Koijärven padonpurkajan, punaniskaisen, harj astukkaisen, siansilmät tihruten itsepintaista, sameaa, unkeaa ilkeyttä: minä kaadan, mma myyn harjun, minä myyn rannan, minä laajennan, minä myrkytän, minä kaivan, minä perkaan, minä tasaan ja luonnonsuojelijan mma poljen valtaojani pohjaan sylen syvyyteen. Kaikki ne ovat olleet kilometreissä pitkiä ja rahassa kalliita ja tuskallisten ja rusu oMEN LUONTO 5/ 88 47. Alussa kuvatut tunnot kotiseudulla, kotona, ovat nousseet päällimmäisiksi. mien taipaleiden takana. Tässä selonteossa on oikea jäsennys, oikea järjestys. Ja moottorisaha poraa kalloani, vielä se jotakin puun säippää löytää kotihaasta, ja ulvoo, ulvoo, ulvoo. Muistan erikseen sadat puuyksilöt, sadat linnunpesät, neliömetrilleen ja korkeudelleen maan pinnasta vaikka yhtään näistä puista ja mättäistä ei ole jäljellä. Suomalaisesta näkyy vain pää, ja aina lasin läpi, autossa, traktorin hytissä, kaivinkoneen ohjaamossa. Puolassa puulla on pystyasento, Suomessa vaakaasento . * Puolassa mma saan elämänuskoani takaisin niin paljon, että se kantaa ja värjyy vielä kuukausien ja vuosien yli, ja kaikki mitä minä vielä kirjoitan ihmislajin säilymisen puolesta saa virikkeensä puolalaisista, ja ilman Puolaa näitäkään tuskaisia riveJa ei enää olisi kirjoitettu, mistä kiitos ja kirous Puolalle. Meneekö talouskasvu ja tehometsätalous ja tehomaatalous ohi. * Syksy jo saa, harmaa on maa. enkä näe yhtään ihmistä, en pellolla, en kyläraitilla. * Neljäs retki puuttuu kertomuksesta vielä, se on syysretki. Jos joskus tuntuu, että tilastollinen sattuma on kauhealla tavalla minua vastaan, niin nyt oli päinvastoin, retki osui kevään ainoalle sädehtivälle tyynelle poutapäivälle. oli se, äärimmäisellä etelärajalla, haikeasti kaksisataa kilometriä kotioveltani. Ihmisen tuherrukset ja töherrykset, talot ja tavarat, tötsät ja tötteröt, taulujen lotraus ja musiikin molina menevät ohi, eivät elähdytä. Saarikoski taisi runoilla, että syksy jo saa, minä en; se sopii tunnelmiini vielä paremmin
Minut yllätettiin taas, sittenkin, vaikka olen koettanut opetella joka hetki varautumaan pahimpaan, pitämään tuntohermot pysyvästi ihokarvojen kärjissä, aavistusaistin herkkänä. Pian olemme paikalla: pikku tien poskeen on raadeltu monen aarin suuruinen kenttä, parkkipaikka ja kaiketi näköalapaikka kymmenille autoille. Koko nuoruuteni olin syksyt paljailla merenluodoilla, sen jälkeen aina ja joka päivä vesillä, järvellä tai merellä. Työnnän koppani, kahdeksan ämpäriäni, satulareppuni, telttani, makuupussini, polkupyöräni linjaautoon. Valkeakosken jälkeen linjuri vierii puoli tuntia yhtenäistä metsää, entistä Sääksmäen-Lempäälän takamaata, minä osaan jo ulkoa ne kolme laihaa viisitoistametristä männynhuiskaletta, jotka näkyvät kilometrejä kumpaankin suuntaan, ne ovat näiden taimistopöreikköjen ainoat ylispuut. Hän kertoo paljon muutakin, ja kaikki on kauheaa, muuta kuin kauheaa ei Suomesta voi kertoakaan. Onnistun jotenkin antamaan anteeksi, että puiston halki kulkevia vanhoja kapeita autoteitä ei 16 ''Silmittömän epätoivon kuuma aalto käy lävitseni. Raivaustraktori täydessä varustuksessa röhöttää työmaansa reunassa. Rämeet ovat neitseellisiä ja niiden kangasniemekkeissä iloitsen yksinäisistä vanhoista jättöpuista ja muutamista oikeista keloista. Sattuu niin, että kun olen vähän asettunut kuumimmasta vihasta kolean autiuden tilaan, tulee Pertti Seiskari käymään mökilläni. Numero seitsemäntoista, vanha mylly, onpas komea mylly, viisi minuuttia, kahdeksantoista, vanha kestikievari, onpas rakennuksia, eiks niillä oo täällä mitään, edes minkäänlaista kioskia, kolme minuuttia, yhdeksäntoista kaunis neva, no kaikkea kanssa, mutta mennaan järjestyksessä, helvetti mitä karjapolkuja, no tässä, jaa neva, sehän on suo, katos katos mikä turbomersu tulee, luulee olevansa laivan kapteeni, eikä kun ämmä ratissa, jo on aikoihin eletty, no kersat, älkää ulvottako sitä mankkaa niin saatanasti, ja mitä perhanaa, älkää tiputtako niitä karkkipapereita sinne jalkoihin, heittäkää ulos ikkunasta, onhan autossa ikkunat, mennaan taas, tässä on vielä viidet nähtävyydet ja tunnin päästä pitäis olla jo Matikaisilla Porissa. Hänkin, vaikka on virkamies, on kiukkuinen ja sanoo, että sillä rahalla olisi ostettu seitsemäntuhatta hehtaaria soidensuojeluohjelman suota. Kurun kunnan matkailunähtävyyksien luettelo. Ja muutaman tunnin välein lentää joutsenpari leiripaikkamme editse rämeen yli, hitaasti, kävelyvauhtia, risteillen ja polveillen, ja koko ajan luikkaillen ja toitottaen maiseman täydeltä. Taivaiden kaikki jumalat, tästä ei saastaisuus enää syvene. Sitten on taas aikaa vaikka toisille jakaa. Välillä oikaisen itseni vuoteella ja olen vihan tihentymä. Ja rauha on riittävä, tuudittaa oikealla tavalla, vain harvoin murahtaa auto, metsästäjien laukaukset kimahtelevat hyvin etäisinä puiston rajojen takaa. On viikonloppu, ja peto juroo hiljaa paikallaan. vsk.. Minulla on ollut kummallinen aukko elämassam. Osoitan elonmerkkejä, lähden syysretkelle. Puiston sydämessä komeimman nevan reunassa alkaa jo kaukaa häämöttää outo paljas aukko, tyhjänä pohottava repeämä maaemon rinnassa. Olin onnistunut jotenkin vielä virittäytymään entiseen rytmiin, kalastusammattini kausirytmiin. Suomi astuu kuitenkin kuvaan. Minut yllätettiin taas, sittenkin, vaikka olen koettanut opetella joka hetki varautumaan h. ole purettu ja jätetty taimettumaan. Niin tarkkaan kuin olen kolunnut suomalaisen metsän Vaasan saaristosta Kuhmoon ja Hankoniemen hiekkakankailta pohjoisen mäntyrajalle, niin syksyinen metsä on minulle uutta. Tampereelta tulee vaihtoautoon myös toinen koppa, toinen makuupussi ja polkupyörä. * Retkitoverini takia mma nielen paljon, pysyn paluumatkankin melkein peruslukemilla. Paikalliset kurjet ovat vielä Pohjolassa ja raiuttelevat aamunsarastuksessa kahdella suunnalla. Samalla pelottaa: mitä jos olisi ollut arki, olisinko voinut selviytyä tästä ilman veritekoja. En ole ikinä nähnyt tämmöisiä operaatioita, onko parilla isot poikaset jossakin lähilammessa ja kuuluttaako se reviiriään vielä syysmyöhällä. Tiedän kokemuksesta, että linja-autonkuljettajalla on rautaiset hermot, se on tässä maassa ainoa asia, jota ei rakennemuutoskaan vankuta. Mutta kotiin tultua ratkean, jälleen, kuinka monta kertaa minä kestän, onko tämä jo viimeinen kerta. Toisena päivänä onni sitten kääntyy. Mutta uljas uusi maailma oli tuonut uuden uljaan kukkasen, piilevän, joka miljoonin mikroskooppisin hiukkasin kutoi verkkoni kymmenessä minuutissa paksuksi ja niljaiseksi läpinäkymättömäksi ryijyksi. Totisesti minä en ymmärrä näitä pekkaborgeja ja raunoruuhijärviä, jotka antavat töhriä vaivalla saasuoMEN L UONTO 5/ 88 47 . Minä tunnen, tiedän ja näen läpi kaiken, osaan tehdä analyysit ja synteesit, mutta se ei auta mitään. Luonto on meille ylenpalttinen. Makaan käppyrassa, sikiöasennossa, ja olen murheen tihentymä. Matkustan kaikkiaan satakaksikymmentä kilometriä ja näen neliökilometreittäin asfalttia, liittymiä, ramppeja, ylikulkusiltoja, alikulkutunneleita, kevyenliikenteenväyliä, tehtaita, halleja, räävittyjä joutokenttiä, ja satatuhatta autoa. Silmittömän epätoivon kuuma aalto käy lävitseni. Olen tehnyt itselleni tiettäväksi, että täällä ei ole aarniometsää, ja osaan olla tyytyväinen keski-ikäisiin männiköihin, Joissa viimeisten jumalan kiitos varovaisten harvennushakkuiden kannot ovat muuttumassa jäkäläja puolukkamättäiksi. Seitsemisen kansallispuistossa mieli suunnitelman mukaisesti rauhoittuu. Hän kertoo , että UKKpuiston opastuskeskus on maksanut seitsemän miljoonaa. Minä tunnen tämän maanmieheni, joka tulee Seitsemisen Kivinevan parkkipaikalle. Ministeriöt sabotoivat tahallisesti eduskunnan hyväksymiä kansallispuistoja, määrärahoja niiden lunastamiseen ei myönnetä, ja hankkeet raukeavat, käyttöoikeus palautuu alueiden yksityisille omistajille. Itse asiassa olen nyt jahtaamassa varsinaista elämystä. Se on puolukkaretki, tarkoin harkittu, tarkoin valittuun maaliin. Törkysuomalaiselle minä en mahda mitään. Nyt sitten koen täydellisen metsän ja suon syksyn, puolet päivistä sataa yöllä ja aamulla on sankka ja salaperäinen syyssumu, kolmekymmentäyksivuotta vanha pikkuinen Sopu-telttani ja makuupussit kastuvat läpimäriksi juuri niin kuin pitääkin. Pian Seiskarin lähdön jälkeen näen lehdestä, että Seitsemisen puistoon rakennetaan opastuskeskus neljällä miljoonalla markalla. Pyydykset ylös heti esittelyn jälkeen, avuliaat kalakaverit koteihinsa, pari viikkoa verkonpesua. Olisimmepa tulleet viikolla. '' pa 1mpaan ..
Siellä e1 muuan kalastaja malttanut pysyä poissa parhailta rajan taakse jääneiltä lohipaikoiltaan. Tämän puolen virkaveljet eivät keksineet muuta apua kuin panna veneensä hälytyspillin soimaan täysillä, jotta takaa-ajettu älyäisi oikaista suorinta reittiä omalle puolelle turvaan. vsk. * Mieleeni on ahdingossa noussut kaksi juttua Suomen lähihistoriasta. Toisen jutun kertoi lankoni Pentti Ruohonen, joka seurusteli Virolahdella saaristolaisten ja merivartijoiden kanssa. sen kymmentä vaeltajaa päivässä, joko yksin tai notkean eräoppaan vetämassa ryhmässä, mutta omilla jaloillaan kulkien ja metsän ehdoilla. Nyt ukko uskoi ja pysyi. Venäläiset rajavartijat ottivat kiinni, toruivat sormi pystyssä ja toivat rajalle. Merivartijat olivat partioajossa pitkin merirajaa, kun kuulivat jumalatonta ampumisen melskettä naapurin puolelta. Onko heidän ihmistuntemuksensa sitä tasoa, että he luulevat saavansa parkkikenttien porukasta luonnonystäviä. Vanha mökinmies itäosasta siirrettiin tälle puolen uutta rajaa. Kunpa ukkonen polttaisi ja hunni hävittäisi heidän rumiluksista rumilusmaisimmat lintutorninsa ja opastuskeskuksensa kaikkine vitriineineen ja pistekarttoineen, jotka riistävät vaeltajalta oman löytämisen ilon. Kun Niemelän Teuvon kanssa istuimme kesäkuussa Kessin retkellä Ison Laklemijärven rannassa ja vehtailimme uteliaan kuikkaparin kanssa, joka lähestyi lähestymistään, niin kyllä sydämessä läikähti lämpimästi, kun vastarannan hyllyvälle rämeelle putkahti meitä huomaamatta erämaasta päin nuori pariskunta ja näkyi hetken levähtävän julmetun korkeisiin rinkkoihinsa nojaten. Mutta ei kotiutunut ja riutui pian pois. Mutta sen jälkeen on taas kevät, armottomana. Merivartijat löysivät veneen jäähyltä saaren suojassa, kalamies oli vieläkin suunniltaan, kädet ratista hervonneina, ja vaikersi silmät pystyssä: hyö ampuut ja työ soitatta torvee, mihin mie mään. sitoivat silmät, ampuivat korvan juuressa, antoivat ymmärtää, että nyt viedään teloitettavaksi. Mutta pikavene kampesikin jyrkästi sivulle ja selviytyi vasta pitkän ja hurjan kiertoajelun jälkeen Tynkäsuomeen. dut isänmaan viimeiset keitaat parkkikentillä, nuotiokatoksilla, erämaapuhelimilla, portailla erämaajoen törmässä. Kolmannelta nevalta venäläiset veivät ukon veneellä pitkiä matkoja. Pian tuli luotojen välistä tuttu vene villiä siksakkia kurvaillen ja yhtä nopea venäläinen vartiovene perässä ankarasti tykillään mäikyyttäen. Miten he voivat päästää roskaväen autoineen, oluttölkkeineen, jogurttirasioineen pilkkaamaan ja häpäisemään pyhätön, joka on maailman vanhinta katedraalia pyhempi. * Pian tulee talvi ja lumi peittää tärvellyn, teurastetun maan. Hän ei ollut mikä tahansa ukko, vaan hankki nopean veneen, jolla luuli pärjäävänsä. Pian ukko yritti toiseksi parhaalle suolleen. En minä vaadi kansallispuistoja itselleni, siellä saa tulla vastaan vaikka viitiSUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Toivat sitten rajalle ja antoivat vielä selkään. Toisen kuulin kauan sitten kyläläisiltä Ilomantsin Möhkössä. Heinäkuussa hän lähti kontteineen parhaalle hillasuolleen. Mihin minä menen. Viime rauhanteossahan Ilomantsi repäistiin pitkittäin kahtia. Eivätkö niille riitä sadat riehat ja oopperajuhlat ja laivaristeilyt ja niiden kakaroille Zoolandiat, Näsinneulat ja peuhamaat. Rajavartijat tulivat, ärjyivät ja tönivät ja taluttivat Suomen puolelle. 17. Eikö niille riitä koko muu maa, yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia
Julisteenomainen, hillityllä tavalla voimakkaasti kantaaottava kuva, jossa pelkistyy koko kilpailun teema. Toinen palkinto yksittäiskuvien sarjassa. Ensimmäinen palkinto yksittäiskuvien sarjassa. Paitsi konkreettinen, myi symbolinen kuva tekniikan ja luonnon yhteentörmäämisestä. 1938 Altti Salo: "Töyhtötiaiset kolopuiden suojeluvuonna". vsk .. Kolmas palkinto yksittäiskuvien sarjass Kilpailun ainut palkittu mustavalkoinen kuva. ja minulle" -sarjasta yksittäiskuvana palkittu. Kiinnostava ja ajatukselle tilaa antava ihmisen ja luonnon suhdet pohtiva kuva. SUOME LUONTO 5/ 88 47. Tuoma Virtanen: "Sinulle... 18 Valokuvalla luf Tauno Kohonen: "Oulun Öljysatama"
Kunniamaininnat: Jouni Alaste, Posio, "Säästä pökkelöt. Lisäksi 21 kuvalle myönnettiin kunniamaininta. Kilpai lussa oli kaksi sarjaa: yksittäiskuvat ja kuvasarjat. 2. Vahvasti omaperäinen, julistava kannanotto nykyajan kansallisista arvoistamme, purevaa satiiria. Kilpailuun osallistui 11 5 kuvaajaa, joista 11 ol i naisia. Uivelo pesällään."; Vesa Greis, Vantaa, "Hämmennys"; Maria Hakokorpi-Jumppanen, Helsinki, "Syväkyntö"; Tapio Heikkilä, Helsinki, "Uhanalaisen taponl ehden tutkimusta"; Tuomo Hurme, Honkilahti, "Suomen luonto kertakäyttökulttuurin kuristuksessa"; Markku Huuskonen, Räinä, "Tikankontti"; Petri Keto-Tokoi, Helsinki, "Kulotus luonnonmukainen lähtö metsän kasvulle"; Kai Kivelä, Äkäsjoensuu, "Laskettelurinne ja porot"; Petri Kivinen, Pori, "Lohiluoma, Lauhavuoren kansa llispuisto"; Matti Mela, Saari pudas, "Lakimetsiä"; Matti Mela, Saaripudas, "Neljän tuulen tie"; Markku Nikki, Kirkkonummi, "Kilpisjärvi"; Merja Niva, Vaattojärvi, "Kiiruna"; Altti Salo, Koll a, "Tapetut kyyt"; Altti Salo, Kol la, "Ruskosuohaukka piisaminraudoissa"; Jukka Sarvarinne, Turku, "Jääkauden jälkeen"; Raimo Sundelin, Rauma, "Saako lokki lentää, saako saaristo elää?"; Jukka K. Tuomaristona toimivat arkistonhoitaja Kaija Keskinen Luonnonkuva-arkistosta, toimittaja Jorma Laurila luonnonsuojeluliitosta, to imittaja-valokuvaaja Teuvo Suominen ja valokuvaaja Juha Suonpää. 3. Kil pailun tul okset: Yksittäiskuvien sarja: 1. 2. "t' 1,,_ .::.."' \) 4-IIALO~ 19. Juhani Koivusaari: "Kuu le kuinka hongat huokaileepi, laul u Suomen soi". palkinto (1 000 mk): Pekka Selin, Varpaisjärvi, kuvaparilla "ltäkoski". palkinto (1 500 mk): Raimo Sundelin, Rauma, kolmen kuvan sarjalla rantojen mökittymisestä. Ensimmäinen palkinto kuvasarjoissa. palkinto (2 500 mk): Juhani Koivusaari, Vaasa, kuvaparilla "Kuule kuinka hongat huokaileepi, laulu Suomen soi" . Tikkanen, Helsinki, "Kiven koriste"; Hannu Toikkanen, Helsinki, "Painajainen on ohi"; Arto Virtanen, Tampere, "Kaupunkiluontoa parhaimmillaan"; Timo Väre, M yllykoski, "Käpytikka tutkii pikkulinnun pönttöä". Kaikkiaan kilpailuun lähetettiin 454 kuvaa. . Ajan hengen mukaisesti valtaosa kuvista oli väridioja, mutta oli joukossa sentään muutama mustavalkoinenkin. SUOM EN LUONTO 5/ 88 47. Kummassakin sarjassa jaettiin kolme palkintoa. 1-c 4: -, -z. palkinto (1 000 mk): Tuomo Virtanen, Valkeakoski, yksittäiskuvana sarjasta "Sinulle .. Pihkakyynel Sibeliu ksen silmässä on hyvä o ivallus, myös ensimmäisen kuvan taustalla häämöttävä merikotkan pesä antaa sanomalle lisää syvyyttä. Palkitut kuvat täyttävät hyvin kilpailujulistuksen esittämän ajatuksen valokuvasta luonnon puolustajana ja ympäristönsuojelun edistäjänä. ~\)OMcl\t ,-.. 1non puolesta Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat julistivat keväällä 1987 Valokuva luonnon puolesta -kilpailun juhlistamaan luonnonsuojelun merkkivuotta 1988, jol loin luonnonsuojeluliitto sekä ensimmäiset kansallisja luonnonpuistomme täyttävät 50 vuotta. 3. palkinto (1 500 mk): Tauno Kohonen, Kuusamo, kuva lla "Oulun Ö ljysatama". Kuvasarjat: 1. vsk. palkinto (2 500 mk): Altti Salo, Kolla, kuvalla "Töyhtötiaiset kolopuiden suojeluvuonna". ja minulle" palkittu kuva
v k.. 20 VALOKUVALLA LUONNON PUOLESTA Jouni Alaste: "Säästä pökkelöt. Kunniamaininta. Kunniamaininta. Uivelo pesällään". Toinen palkinto kuvasarjoissa. SUOMEN LUONTO 5/ 88 47. Altti Salo: ''Tapetut kyyt". Raimo Sundelin: Hyvin toteutettu kuvasarja · ajankohtaisesta aiheesta